Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014"

Transkriptio

1 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt

2 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain Perhepalvelut Vastuuhenkilö: perhepalvelujohtaja Mirva Salmela Sosiaalityö, vammaispalvelut, työ- ja päivätoiminta, päihdepalvelut, neuvolapalvelut Tavoitteet ja toimenpiteet vuonna 2014 Sosiaalityö Lastensuojelun asiakasprosessiin liittyvien yhteisten toimintamallien vakiinnuttaminen jatkuu laadukkaan lastensuojelutyön edistämiseksi. Kehitetään moniammatillista yhteistyötä ja toimintatapoja korostaen hyvinvointia tukevia palveluja (peruspalvelut). Sähköisten palvelujen kehittäminen (lastenvalvojan ajanvaraus, toimeentulotukihakemus, ohjaus ja neuvonta). Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma Lastensuojelun kehittämistyö jatkunut muun muassa Lastenkaste-hankkeessa. Toimintojen kehittämisessä on huomioitu uudet lastensuojelun laatusuositukset. Moniammatillinen yhteistyö eri tahojen kanssa on vakiintunut. Sekä Vaalan kunnan että Oulunkaaren työntekijöitä on koulutettu Lapset puheeksi -mallin käyttöönottoon. Vanhempainkoulu on toteutettu suunnitelman mukaisesti. Suunnitellut sähköiset palvelut, kuten lastenvalvojan ajanvaraus ja viestiketju, jossa mahdollisuus saada suojatusti ohjausta ja neuvontaa, on otettu käyttöön. Kehittämistyö jatkuu, tulossa mm. yhteisiä koulutuksia Kastehankkeen puitteissa. Sähköinen toimeentulotukihakemus ei etene. Toimeentulotuki siirtyy mahdollisesti Kelalle v Aikuissosiaalityön prosessin täsmentäminen; panostetaan erityisesti palvelutarpeen arviointiin ja asiakassuunnitelmien laadintaan. Kasvatus- ja perheneuvontapalvelujen ja toiminnan kehittäminen. Asiakassosiaalityön prosesseja ja suunnitelmallista työtä on kehitetty. Asia on edennyt osittain Virta II -hankkeen puitteissa. Perheneuvolan psykologi on saatu rekrytoitua ja aloittaa työt Järjestetään koulutusta ja työpajoja Virta II -hankkeen puitteissa syksyllä Perheneuvolan työtä kehitetään uuden työntekijän aloittaessa työt. Lastensuojelun jälkihuoltopalvelujen kehittäminen yhteisen seudullisen ohjaajan työpanoksella. Lastensuojelun jälkihuollon ohjaaja on aloittanut Työn sisällöllinen kehittäminen. Tavoitteena säästöjä jälkihuollon ostopalveluista ja asiakkaiden saama kohdennettu tuki. Vammaispalvelut Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma Kehitysvammaisten avohuollon palveluiden vakiinnuttaminen, palveluohjaajan työnkuvan selkeyttäminen ja panostaminen avopalveluihin. Sosiaalihuolto- ja vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden oikea ja tarpeenmukainen kohdentuminen. Nykyisen palveluohjaajan työnkuvaa on selkiinnytetty. Avohuollon työhön on lisätty työpanosta alkaen. Myönnetään kuljetuspalvelut kohdennetusti kunkin lain mukaisesti. Avohuollon työn vakiinnuttaminen. 2

3 Vammaispalvelun sosiaalityöntekijöiden ja ohjaajien osaamisen vahvistaminen järjestämällä yhteistä seudullista koulutusta. Palvelusetelin käyttöönotto henkilökohtaisen avun järjestämisessä. Yhteistä koulutusta ja kehittämispäiviä on järjestetty, yhtenäistetty toimintatapoja ja käytänteitä. Ei ole otettu käyttöön vielä tässä vaiheessa. Yhteisiä koulutuksia mahdollisesti jatketaan syksyllä Asuminen Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma Sympaatin ja Siirankamarin toimitilojen yhdistäminen jatkuu. Kehitysvammaisten tukiasumisen lisääminen. Mielenterveyskuntoutujien ostopalveluissa asuvien tilanteen kartoitus syksyn 2013 asiakaspalautteen pohjalta. Työ- ja päivätoiminnan ja asumispalveluiden henkilökunnan yhteiskäyttö. Remontti on valmis. Sprinkleri/tekninen tila on vielä kesken. Sympaatti ja Siirankamari toimivat saman katon alla. Pari tukiasuntoa on remontoitu entisen Siirankamarin tiloihin ja yksi asunto on remontoitavana. Mielenterveysasumisen osalta muuttoja tehty ja lisää sunnitelaan. Työ- ja päivätoiminnan ohjaajat käyvät säännöllisesti aamuisin Oulunkaaren asumisyksikössä työtehtävissä. Toimintojen suunnittelu tilojen yhdistyttyä jatkuu. Jatketaan asian selvittelyä lisäasuntojen osalta tarpeen mukaisesti. Suunnitellut muutokset toteutettu. Työ jatkuu edelleen. Lisää säännönmukaisuutta pyritään saamaan aamukäynteihin. Työ- ja päivätoiminta Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma Työ- ja päivätoiminnan ja kehitysvammaisten asumispalveluiden yhteistyön kehittäminen. Yksikön ulkopuolisten työtoiminta- ja harjoittelupaikkojen lisääminen niille asiakkaille, jotka kykenevät työtoimintaan yksikön ulkopuolella. Yhteistyön kehittäminen työja päivätoiminnan ja mielenterveyspalveluiden kanssa, koskien mielenterveystyön asiakkaiden työtoimintaa. Työ- ja päivätoiminnan ohjaajat käyvät säännöllisesti aamuisin Oulunkaaren asumisyksikössä työtehtävissä. Yhteiset palaverit asiakasasioissa aloiteltu. Työ- ja harjoittelupaikkoja on etsitty lisää niitä tarvitseville asiakkaille. Yhteinen palaveri työllistämisasioiden parissa toimivien kanssa on pidetty alkuvuodesta. Yhteisiä palavereja on pidetty ja asiakkaiden työtoimintoja ja tarpeita on yhdessä arvioitu. Työ jatkuu edelleen. Henkilöstöllä yhteinen koulutus- ja kehittämispäivä lokakuussa. Työ jatkuu edelleen. Työ jatkuu edelleen. Päihdepalvelut Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma Päihdehuollon avopalveluissa kehitettyjen toimintamallien vakiinnuttaminen ja tiivis yhteistyö terveyspalveluiden Päihdeongelmaisten asumisen tukeminen yhdessä muiden palvelualueiden Toimintamallin vakiinnuttamista on jatkettu. Asumista tuetaan moniammatillista yhteistyötä tehden. Kehittämistyö on kesken. Edistetään sosiaalisen isännöinnin mallin toteuttamista yhdessä Utajärven Neuvolapalvelut Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma Sähköisten palvelujen edelleen kehittäminen ja asia- Sähköistä perhevalmennusmateriaalia (imetysohjaus) tehty oppi- Oppilaitosyhteistyö perhevalmennus- ja muun asiakasoh- 3

4 kasohjauksen tehostaminen (Omahoito). Vanhempainkoulutoiminnan vakiinnuttaminen moniammatillisena yhteistyönä. Perhetyön kehittäminen. Varhaisen tuen palveluiden vahvistaminen. Perhesuunnittelutyön ja ehkäisyneuvonnan sisällön kehittäminen. Vahvistetaan oman palvelutuotannon resursointia lasten ja nuorten psykologisiin palveluihin. laitosyhteistyönä (OAMK, OSAO). Asiakasohjausta Omahoidon käyttöön tehdään aktiivisesti. Ihmeelliset vuodet -vanhempainkouluryhmä on toteutunut kevään 2014 aikana. LastenKaste-hanke käynnistynyt 4/2014. Tehty nykytilasta sekä kehittämis- ja koulutustarpeista kartoitus. Ennaltaehkäisevää työotetta vahvistetaan edelleen yhteistyössä muiden palvelujen kanssa sekä LastenKaste-hankkeen avulla Selvitetty nykyiset käytännöt Oulunkaaren kunnissa ja aloitettu toimintamallin työstämistä. Utajärvi-Vaalan yhteinen perheneuvolapsykologin rekrytointi suoritettu. jausmateriaalin osalta jatkuu (mm. raskausajan diabeteksen ohjausmateriaalia työstetään). Jatketaan ihmeelliset vuodet -vanhempainkoulutoimintamallin jalkauttamista muihin lapsiperheiden palveluihin työkaluksi LastenKaste-hankkeen avulla. Sovitaan seuraavasta vanhempainkouluryhmästä. Kehittämistyö jatkuu LastenKaste-hankkeen toimintasuunnitelman ja alkukartoituksesta saatujen tietojen perusteella. Sovitaan perhetyön koordinoinnista, vahvistetaan työntekijöiden osaamista ja otetaan käyttöön sekä juurrutetaan sovitut menetelmät perheiden tukemiseksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Vuoden loppuun mennessä valmistuu seudullinen malli, joka toimii ohjaavana työkaluna terveydenhoitajilla neuvolapalveluissa sekä koulu- ja opiskelijaterveydenhuollossa. Psykologi aloittanut

5 Terveyspalvelut Vastuuhenkilö: palvelujohtaja Tuula Saukkonen ja hoitotyön päällikkö Matti Vähäkuopus Vastaanotto, kuntoutus, mielenterveystyö, osastohoito, suun terveydenhuolto, työterveyshuolto, erikoissairaanhoito Tavoitteet ja toimenpiteet vuonna 2014 Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma Vastaanotto Hyvä vastaanotto -toimintamallin vakiinnuttaminen: - Joustava, asiakaslähtöinen ja oikea-aikainen palvelu lääkärien ja hoitajien vastaanotoilla. - Sairaanhoitajien vastaanoton tehokas toiminta, kansansairauksien kontrollit. Hyvin toimiva puhelinpalvelu. Sähköisten Omahoitopalveluiden vakiinnuttaminen. Hoitotakuu toteutuu. Hoitotyön kirjaamista kehitetty ja linjattu. Päivitetty hoitopolut mm. diabetes-, astma- ja sydänpotilaille. Ajoittain ruuhkaa puhelinpalvelussa. Kaikkiin jätettyihin takaisinsoittopyyntöihin soitetaan takaisin saman päivän aikana. Käytössä uusi puheluiden ohjautumiskaavio, jonka tavoitteena parantaa palvelua. Kesäkuun alussa siirrytty yhteen TKpuhelinnumeroon (OC). Omahoidossa rekisteröityjä käyttäjiä 508. Tavoite saavutettu. Asiakkaiden lähettämiä yhteydenottoja 464 kpl 1-8/2014. Hyvä vastaanotto -toimintamalli on käytössä. Lääkärin ns. normaalin vastaanottoajan odotusaika on 1-2 viikkoa. Tehostetaan pitkäaikaissairauksia sairastavien asiakkaiden (mm. sydän, diabetes, astma, antikoagulaatio) hoitoa edelleen. Tehdään aktiivisesti terveydenedistämistyötä, kehitetään hyvää toiminta- ja hoitomallia mm. alkoholin liikakäytön ja tupakoinnin ehkäisyyn (Audit). Hoidon tarpeen arvio- ja triagekehitystyö jatkuu. Hoitosuunnitelmien kehittämistyö jatkuu. Vastaanoton henkilöstön (lääkärit, sairaanhoitajat, lähihoitajat) sisäisen työnjaon kehittäminen jatkuu. Kirjallinen asiakaspalautekysely tehty 7-8/2014. Tehostetaan asiakasohjausta edelleen mm. soittopyynnön jättömahdollisuus, laboratorioym. vastausten kyselyajat. Jatketaan edelleen palveluohjausta Omahoidon ja e-reseptin käyttöasteen lisäämiseksi. Kuntoutus Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma Fysioterapeutin akuuttivastaanottotoiminnan edelleen kehittäminen. Keinonivelleikattujen jälkikontrollien siirtyminen erikoissairaanhoidon jälkeen fysioterapeuteille. Ryhmätoimintojen (esim. neurologinen ryhmä, tuki- ja liikuntaelinsairauden ryhmä, Akuuttivastaanotot ja määrävuosikontrollit ovat toiminnassa. Kuntosalilaitteet hankittu ja ryhmien toimintamallit suunniteltu. Kuntosalilaitteet osoittautuneet erinomaisiksi osastohoidon ja päivätoiminnan kuntoutuksessa. 5

6 painonhallintaryhmä) kehittäminen fysioterapian saatavuuden parantamiseksi. Muuta ryhmätoimintaa aloitetaan syksyllä. Mielenterveystyö Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma Avohoitopainotteisuutta kehitetään edelleen lääketieteellisin ja hoidollisin perustein. Päihdetyön kehittäminen yhdessä muiden sotetoimijoiden Mielenterveystyön resurssit ja osaaminen mahdollistavat aikuisasiakkaiden kohdalla avohoitopainotteisen hoidon. Nuorille on järjestetty omaa ryhmätoimintaa yhteistyössä nuorisotoimen Psykiatriset sairaanhoitajat hoitavat päihdeasiakkaiden terapeuttiset keskustelut. Psykiatristen sairaanhoitajien vakanssit ovat täytettynä määräaikaisilla työntekijöillä. Toinen vakanssiin saadaan vakituinen työntekijä syksyn kuluessa. Yhteistyö vaatii kehittämistä. Osastohoito Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma Osastopaikkoja käytetään lyhytaikaiseen kuntouttavaan hoitoon. Kaikki erikoissairaanhoidosta ja perusterveydenhuollon päivystyksestä tarjottavat potilaat otetaan välittömästi jatkohoitoon. Hoitopäiviä myydään myös Oulunkaaren ulkopuolisille kunnille. Osastolle on otettu kaikki tarjotut potilaat. Keskimääräinen vuoden kuormitusprosentti on 86%. Potilaiden jatkohoitopaikan tarpeeseen on vastattu hyvin. Suunnitellaan tiedottamista enemmän potilaiden jatkohoidon järjestämismahdollisuudesta Utajärven akuuttiosastolla (OYS). Suun terveydenhuolto Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma Toiminta tapahtuu hoitotakuun rajoissa myös vuonna Ammattien välisen työnjaon kehittäminen resurssien käytön optimoimiseksi. Ajanvarauksen siirtäminen hammashoitajille. Hoito toteutunut hoitotakuun mukaisesti. Työjaon toimintamallien kehittäminen käynnissä. Työterveyshuolto Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma Hyvän työterveyshuoltokäytännön mukaisten laajaalaisten palvelujen tarjoaminen asiakasyrityksille sekä kunnalle toimintasuunnitelmien mukaisesti. Yritysten, kunnan ja Oulunkaaren työntekijöiden työhyvinvoinnin kohentaminen ja sairauspoissaolojen hallinta yhteistyössä asiakasyhteisöjen Työterveyshuollon toiminnan harmonisointi Oulunkaarella. Toiminta on vakiintunutta ja yhdessä asiakasyrityksen kanssa sovitut käytännöt ohjaavat toimintaa. Effican sallimissa rajoissa kehitetään säännöllistä raportointia ja niiden tulkintaa yhteistyössä asiakasyritysten Koko Oulunkaaren työterveyshuollon toimintaa kehitetään jatkuvasti mm. säännöllisissä työkokouksissa. Tulossa Hyvä Työterveyshuolto Käytäntö koulutus, johon koko henkilökunta osallistuu. Raportoinnissa saatavilla sairauspoissaoloja kuvaavaa tilastointia aiempaa paremmin, suunnitellaan jatkotoimenpiteet. Koulutusmyönteisyys ja jatkuva oman ammattitaidon ylläpito. 6

7 Vanhuspalvelut Vastuuhenkilö: palvelujohtaja Kyllikki Syrjäpalo Kotihoito, asumispalvelut, hoivahoito Tavoitteet ja toimenpiteet vuonna 2014 Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma Kotiin annettavat palvelut Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi ja iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista. Suunnitelman mukaisen työn vakiinnuttaminen yhteistyössä terveyspalveluiden, järjestöjen ja kunnan Kotiin annettavien palveluiden vahvistaminen. Palvelutarpeen arvioinnin ja palveluohjauksen kehittäminen sekä palvelusuunnitelman mukainen asiakastyö. Omais- ja vuorohoitoprosessin sekä toiminnan kehittäminen. Vaihtoehtoisten palvelujen kehittäminen: - Palvelusetelin käytön arviointi - Monikanavaisuuden hyödyntäminen Perhehoidon käyttöönoton arviointi ja käynnistäminen. RAIsoft-ohjelmiston käyttöönotto, palveluntarpeen ja ohjauksen kehittäminen. RAIsoft-ohjelmisto liittyy toimintakyvyn arviointiin koti- ja laitoshoidossa. Senioriasuntokannan lisääminen. Asuntopoliittinen ohjelmatyö yhdessä kunnan Kehitetään ikääntyvien käytössä olevia palvelutaloja päivätoimintaan innostaviksi Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi laadittu yhteistyössä vanhusneuvoston Perustehtävän toimintatavan uudelleen tarkastelu. Palveluohjausmallin työstäminen ja suunnitelman laadinta. Hoito- ja palvelusuunnitelmien päivittäminen. Vuorohoito on voitu järjestää kaikille omaishoidon asiakkaille, jotka käyttävät vuorohoitoa. Palveluseteli ei ole käytössä. Perhehoidon toimintasuunnitelma, hakemuslomakkeet ja laatukriteerit ovat valmistelussa SenioriKaste-hanketyötä on hyödynnetty valmistelussa. Suunnitelma on tehty palvelutarpeen arvioinnin ja ohjauksen kehittämiseen. RAIsoft-ohjelmiston hankinta on siirtynyt. Asuntopoliittista yhteistyötä on tehty kunnan Hanketyö on käynnistynyt. Kuntouttava työote on käytössä, huomioidaan asukkaiden Vanhusneuvoston ja muiden yhteistyökumppaneiden roolin vahvistaminen vanhuspalveluissa. Vanhuspalvelujen esimies osaksi vanhus- ja vammaisneuvoston toimintaa. Osaamisen vahvistaminen ja tietotekniikan mahdollisuuksien hyödyntäminen. Henkilöstön yhteiskäyttö kotihoidon ja asumispalvelujen välillä. Palvelusuunnitelmien mukaisen asiakastyön toteuttaminen ja toiminnan seuranta. Omaishoidon kehittäminen SernioriKaste-hankkeen avulla. Arvioidaan kuntaneuvotteluissa palvelusetelin käyttöönottoa. Perhehoidon käyttöönoton valmistelu jatkuu tavoitteellisesti syksyn 2014 aikana. Palveluohjauksen toimintamallin käyttöönotto. Kehitetään palveluohjausta edelleen saatujen kokemusten pohjalta. Hanketyön avulla tarkastellaan ja kehitetään asumispalvelujen sosiokulttuurista toimintaa. 7

8 sekä mielekästä ja monipuolista sosiokulttuurista toimintaa mahdollistaviksi toiminta- ja elinympäristöiksi yhteistyössä eri toimijoiden kanssa (esim. toiminnallinen arki, vaihtelevat toimintatuokiot, kerhot ym.). Omahoito-alustan hyödyntäminen ohjaus- ja neuvontapalveluissa: - Seudullinen ohjaus- ja neuvontapalvelu - Sähköisten lomakkeiden ja hakemusten kehittäminen voimavarat ja viihtyminen jokapäiväisissä toimissa. Päivätoiminnan kehittämisessä on edetty. Omahoitopalvelujen suunnittelu käynnissä. Yhteistyötä eri toimijoiden kanssa on tehty. Ylläpidetään omaa viriketoimintaa asiakkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Sähköiset lomakkeet tulossa Omahoitoon. Omahoitopalvelujen työstäminen jatkuu. Asumispalvelut Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma Hoito- ja palveluketjun hyvä toimivuus. Ikälain velvoitteiden toteutuminen - Palvelutakuu - Palveluohjaus - Oikea-aikainen hoidon porrastus / toimintakykyarviot (RAIsoft) Suvituulen kiinteistön peruskorjaus tai uudisrakentaminen. Vapautuneet paikat täytetään SAS-työryhmän päätösten mukaisesti. Jonoa asumispalveluihin ei ole ollut. Palvelut on voitu järjestää uuden vanhuspalvelulain velvoitteiden mukaisesti. Suunnitelma palveluohjauksen kehittämiseen on tehty. Omaiset mukana asiakkaan hoito- ja palvelusuunnitelman tekemisessä. RAIsoft-ohjelmiston hankinta on siirtynyt. Prosessi keskeytetty toistaiseksi. Yhteistyötä tehdään eri toimijoiden Otetaan käyttöön uusi palveluohjauksen toimintamalli. Hoivahoito Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma Kotiin annettavien palveluiden ja asumispalveluiden ensisijaisuus ennen hoivahoitoa. Asiakasprosessin hallinta hoivahoidossa: - Palveluohjauksen toimivuus ja hallinta - Hoidon porrastus - Palvelukriteerit Suvituulen kiinteistön peruskorjaus tai uudisrakentaminen. Toteutuu suunnitelmallisesti ja SAS-työryhmän arvion perusteella. Asiakasprosessia on hallittu suunnitelmallisesti palvelutarpeen arvioinnin ja palvelukriteereiden ja SAS-työryhmän kautta. Prosessi keskeytetty toistaiseksi. Edetään tavoitteen mukaisesti. Asiakastyön prosessia hallitaan moniamammatillisesti SAStyöryhmän avulla. 8

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014 Vaalan kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014 Vaalan kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014 Vaalan kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014 Pudasjärven kaupunki Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014 Pudasjärven kaupunki Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013 Vaalan kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013

Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi: tammi-huhtikuu 2014

Palvelutuotannon raportointi: tammi-huhtikuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi: tammi-huhtikuu 2014 Iin kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014 Pudasjärven kaupunki Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Utajärven kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Järjestämissopimusten toimeenpano palvelualoittain... 3 1.1 Perhepalvelut...

Lisätiedot

Järjestämissopimusten toteutuminen Liikennevaloraportit, osavuosikatsaus 1-4/2016

Järjestämissopimusten toteutuminen Liikennevaloraportit, osavuosikatsaus 1-4/2016 Järjestämissopimusten toteutuminen Liikennevaloraportit, osavuosikatsaus 1-4/2016 Perhepalvelut: seudullinen katsaus Toimii hyvin, tavoitteisiin päästy Toimeentulotuen Kela-siirtoon valmistauduttu

Lisätiedot

Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013

Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen

Lisätiedot

Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013

Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013 Vaalan kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi: touko-elokuu 2014

Palvelutuotannon raportointi: touko-elokuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi: touko-elokuu 2014 Iin kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, huhti-kesäkuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, huhti-kesäkuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, huhti-kesäkuu 2012 Utajärven kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain... 3 1.1 Perhepalvelut...

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Vaalan kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Järjestämissopimusten toimeenpano palvelualoittain... 3 1.1 Perhepalvelut...

Lisätiedot

Liikennevaloraportit 1-4/2015: Järjestämissopimusten toteutuminen

Liikennevaloraportit 1-4/2015: Järjestämissopimusten toteutuminen Liikennevaloraportit 1-4/2015: Järjestämissopimusten toteutuminen Järjestämissopimusten toteutuminen strategisten painopisteiden näkökulmasta Sähköiset palvelut ja etäasiointi Perhepalvelut: Omahoitopalvelut,

Lisätiedot

Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013

Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013

Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012 Vaalan kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Perhepalvelut. Oulunkaaren sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue Lähiesimiesorganisaation perustaminen

Perhepalvelut. Oulunkaaren sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue Lähiesimiesorganisaation perustaminen Oulunkaaren sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue Lähiesimiesorganisaation perustaminen Perhepalvelut Nimike: perhepalvelujen palveluesimies, virka Tehtävät: Perhepalvelujen palveluesimies

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Simon kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Järjestämissopimusten toimeenpano palvelualoittain... 3 1.1 Perhepalvelut...

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, huhti-kesäkuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, huhti-kesäkuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, huhti-kesäkuu 2012 Vaalan kunta Sisältö 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain... 3 1.1 Perhepalvelut... 3 1.2 Terveyspalvelut... 4

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi: syys-joulukuu 2014

Palvelutuotannon raportointi: syys-joulukuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi: syys-joulukuu 2014 Iin kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2016 ja TP Simo 1-4/2016. Simo TP 2015

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2016 ja TP Simo 1-4/2016. Simo TP 2015 Horisontti 14/2016 7 000 6 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 14/2016 ja 5 000 4 000 3 000 1 000 809 1 654 205 765 154 363 1 582 121 1 652 3 573 1 649 4 551 841 2 920 242 594

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja TP Simo Simo TP 2016

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja TP Simo Simo TP 2016 Horisontti 7 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja 6 5 1 89 4 3 116 328 1 24 1 44 3 463 1 56 4 795 761 2 76 6 48 365 1 92 12 649 472 1 445 Perhehoidon ja lyhytaikaisen avohuollon

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2015

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2015 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2015 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Soten kehittämistoiminta ja hankkeet

Soten kehittämistoiminta ja hankkeet Soten kehittämistoiminta ja hankkeet Alueellinen ja valtakunnallinen kehittämistoiminta ja hankkeet Oulunkaaren kehittämistoiminta Perustuu Oulunkaaren strategiaan, palvelujen järjestämissuunnitelmaan

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2015 ja TP

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2015 ja TP Horisontti 6 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja 5 000 4 000 3 000 1 000 1 161 649 263 600 518 271 1 749 542 960 2 288 1 384 4 348 960 3 261 120 365 600 2 165 14 TP14 14

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät Si TP15. Si TP14

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät Si TP15. Si TP14 Horisontti TP 7 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 2014 6 000 4 000 3 000 1 000 809 649 1 654 1 161 537 1 749 3 573 2 692 4 551 4 456 2 920 3 816 594 365 2 128 2 646 TP15 TP14

Lisätiedot

Johdon ja esimiesten raportointi

Johdon ja esimiesten raportointi Johdon ja esimiesten raportointi Uutta Maiseman korvaavaa raportointijärjestelmää kehitetään parhaillaan. Tiedot täydentyvätj ja tarkentuvat elokuun osavuosikatsaukseen. Perhepalvelut Kodin ulkopuolelle

Lisätiedot

Horisontti: Osavuosikatsaus, tammi-elokuu 2016 Perhepalvelut

Horisontti: Osavuosikatsaus, tammi-elokuu 2016 Perhepalvelut Horisontti: Osavuosikatsaus, Perhepalvelut Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset nuoret (perhehoito, lyhytaikaiset avohuollon sijoitukset, laitoshoito ja ammatilliset perhekodit) Määrä yhteensä (lapset

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Oulunkaaren vuotuinen toiminnan arviointi. Palvelutuotantolautakunta Anu Vuorinen

Oulunkaaren vuotuinen toiminnan arviointi. Palvelutuotantolautakunta Anu Vuorinen Oulunkaaren vuotuinen toiminnan arviointi Palvelutuotantolautakunta 12.3.2014 Anu Vuorinen Vuotuinen toiminnan arviointi Oulunkaarella 1. Tilinpäätöskirja liitteineen 2. Liikennevaloraportit 3. Värikorit

Lisätiedot

Järjestämissopimus Oulunkaaren kuntayhtymä Utajärven kunta

Järjestämissopimus Oulunkaaren kuntayhtymä Utajärven kunta Järjestämissopimus 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Utajärven kunta 1 Sisältö 1 Sopimuksen osapuolet... 3 2 Sopimuksen voimassaolo... 3 3 Tavoitteet ja toimenpiteet... 3 4 Lisävakanssit... 10 5 Investoinnit...

Lisätiedot

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta WEBROPOL -KYSELY Kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta

Lisätiedot

Perhepalvelut. Katso myös kuvaajat aineiston lopusta

Perhepalvelut. Katso myös kuvaajat aineiston lopusta Osavuosikatsaus 2: tammi-elokuu 2014 Uutta Maiseman korvaavaa raportointijärjestelmää kehitetään parhaillaan. Tiedot täydentyvät ja tarkentuvat tilinpäätöksen yhteydessä. Katso myös kuvaajat aineiston

Lisätiedot

Käyttösuunnitelma vuodelle 2012

Käyttösuunnitelma vuodelle 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Käyttösuunnitelma vuodelle 2012 Utajärven kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Oulunkaaren palvelutuotanto-organisaatio ja johto... 3 2 Muutokset resursseissa... 3 2.1 Muutokset

Lisätiedot

Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala

Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala 7.8.2017 Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala Palveluneuvon tavoite ja tarkoitus Tunnistetaan asiakkaan palvelun tarve yhdessä asiakkaan kanssa Palveluneuvossa

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2015

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2015 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2015 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2015

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2015 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2015 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos)

Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Toimialuejohtaja Leena Korhonen 26.1.2017 leena.korhonen(at)siunsote.fi Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Iin kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Järjestämissopimusten toimeenpano palvelualoittain... 3 1.1 Perhepalvelut...

Lisätiedot

Käyttösuunnitelma / Vaala

Käyttösuunnitelma / Vaala Käyttösuunnitelma / Vaala Järjestämissopimuksen toimenpiteet palvelualoittain Perhepalvelut Neuvolapalvelut: Oulunkaaren perhekeskustoimintamallin käyttöönotto: Moniammatillisten perhekeskustyöryhmien

Lisätiedot

Järjestämissopimus Oulunkaaren kuntayhtymä Vaalan kunta

Järjestämissopimus Oulunkaaren kuntayhtymä Vaalan kunta Järjestämissopimus 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Vaalan kunta 1 Sisältö 1 Sopimuksen osapuolet... 3 2 Sopimuksen voimassaolo... 3 3 Tavoitteet ja toimenpiteet... 3 4 Lisävakanssit... 11 5 Investoinnit...

Lisätiedot

Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut

Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut Päivä Mielen hyvinvoinnille -tietoa mielenterveys- ja päihdepalveluista 23.3.2011 Seija Iltanen Palvelupäällikkö Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut Lohjan Päihdeklinikka

Lisätiedot

Ikäihminen toimijana hanke

Ikäihminen toimijana hanke Ikäihminen toimijana hanke Väliarviointi 4/2014 Johtoryhmä 28.4.2014 LAPPI: väliarviointi 4/2014 Hanketyönä on kunnissa kirjattu vanhussuunnitelma (5 ) ikääntyneen väestön tukemiseksi. Vanhusneuvoston

Lisätiedot

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto Mäntyharjun kunta Sivu 1 004110 Perusturvan hallinto TOIMINTAKULUT -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 004111 Seutu-sote TOIMINTAKULUT -32 000-10

Lisätiedot

Ylä-Savon toiminta-alue

Ylä-Savon toiminta-alue HYVINVOINTIA JA LAATUA vanhuspalvelulain toimeenpanohanke Ylä-Savon toiminta-alue Hannele Niemelä Hanketyöntekijä 25.3.2014 1 TAUSTA Hankkeeseen osallistuu: Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Iisalmi Kiuruvesi

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho, Vahanne -03-03 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 30 57 % Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström ETELÄ-SAVON SOTE Pertunmaa 19.2.2016 Hans Gärdström 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 2 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 3 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 4

Lisätiedot

Tilinpäätös > Lisää suoritetietoja tarvittaessa saatavilla Anu Vuoriselta )

Tilinpäätös > Lisää suoritetietoja tarvittaessa saatavilla Anu Vuoriselta ) Tilinpäätös 214 --> Lisää suoritetietoja tarvittaessa saatavilla Anu Vuoriselta (anu.vuorinen@oulunkaari.com, 44 365 5473) Perhepalvelut Kuntien väkiluvut 9 61 8 537 3 356 2 945 3 193 Katso myös kuvaajat

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -03-03 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 52 90 29 32% asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta,

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta, Perusturvalautakunta 50 26.09.2018 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2019 779/01.01.00/2018 PETUR 26.09.2018 50 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etunimi Sukunimi Tavoitteet Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja toimintakykyä ylläpitävät toimintatavat ovat käytössä ja asiakkaiden

Lisätiedot

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Vahanne, Iho -06 Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 421 291 453 108 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen

Lisätiedot

Palvelut järjestetään monimuotoisesti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa

Palvelut järjestetään monimuotoisesti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa Ryhmän nimi: Sosiaali- ja terveyskeskus TOIMINTAA OHJAAVAT TAVOITTEET TOIMENPITEET JA SEURANTA TOTEUTUMINEN 25.4.2016 1. Sujuvat arjen palvelut Kuntalaiset saavat lain edellyttämät sotepalvelut Palvelut

Lisätiedot

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Vahanne, Iho -06 Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 474 341 506 107 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMAT Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue

KÄYTTÖSUUNNITELMAT Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue KÄYTTÖSUUNNITELMAT 2018 Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.12.2017 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN PALVELUALUEEN KÄYTTÖSUUNNITELMATAVOITTEET 2018 Terveyden edistäminen

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -09-09 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 52 90 51 57% asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Sosiaalipalvelut Ympäristöpalvelut Terveyspalvelut Suupohjan peruspalvelu- liikelaitoskuntayhtymä Sosiaalipalvelut Tuotamme ja kehitämme lapsiperheiden sosiaalityötä, aikuissosiaalityötä

Lisätiedot

Käyttösuunnitelma vuodelle 2012

Käyttösuunnitelma vuodelle 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Käyttösuunnitelma vuodelle 2012 Vaalan kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä 1 Sisältö 1 Oulunkaaren palvelutuotanto-organisaatio ja johto... 3 2 Muutokset resursseissa... 3 2.1 Muutokset

Lisätiedot

Järjestämissopimus 2015. Oulunkaaren kuntayhtymä Vaalan kunta

Järjestämissopimus 2015. Oulunkaaren kuntayhtymä Vaalan kunta Järjestämissopimus 2015 Oulunkaaren kuntayhtymä Vaalan kunta 1 Sisältö 1 Sopimuksen osapuolet... 3 2 Sopimuksen voimassaolo... 3 3 Tavoitteet ja toimenpiteet... 3 4 Lisävakanssit... 10 5 Investoinnit...

Lisätiedot

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 90 170 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika (kk)

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho, Hallikainen -09-09 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 68 128 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen

Lisätiedot

Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019

Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019 Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019 Ikäihmisen palvelukokonaisuus Omaehtoinen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, toimintakyvyn ylläpitäminen Vapaaehtoiset arjen tukena, päivätoiminnan eri muodot

Lisätiedot

2014 Toimintakertomus

2014 Toimintakertomus sosiaalilautakunta 29.1.2015 1 2014 Toimintakertomus 2.6 Sosiaalilautakunta Sosiaalitoimen tehtävänä on edistää ja ylläpitää yksityisen henkilön, perheen ja yhteisön sosiaalista turvallisuutta ja toimintakykyä

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA

IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA Omenamäen palvelukeskus Tulliportinkatu 4 06100 Porvoo Puh 040 676 1414 www.porvoo.fi/ruori Ikäihmisten palveluohjaus yhdessä paikassa! Tervetuloa! TAUSTALLA VANHUSPALVELULAKI

Lisätiedot

Koske Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Äänekosken palveluohjausmalli Auli Savolainen ja Päivi Pulli

Koske Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Äänekosken palveluohjausmalli Auli Savolainen ja Päivi Pulli Koske Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Äänekosken palveluohjausmalli Auli Savolainen ja Päivi Pulli 12.9.2008 Taustalla uusi Äänekoski 1.1.2007 Rakennettu uutta kuntaa/perusturvaa; Suolahti, Sumiainen

Lisätiedot

Neuvonta, palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi. OIVA keskus. Miia Autiomäki 18.2.2015

Neuvonta, palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi. OIVA keskus. Miia Autiomäki 18.2.2015 Neuvonta, palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi OIVA keskus Miia Autiomäki 18.2.2015 20.2.2015 Johdon tukipalvelut vastuualuejohtaja Anssi Niemelä Toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistäminen/ OIVA-keskus

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2015

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2015 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2015 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä) POSIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 633 30,8 % (1163 hlöä) 2975 2766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1123 (31 %) 1341 (45%) kasvu

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2015

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2015 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2015 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

TOIMINTAA OHJAAVAT TAVOITTEET TOIMENPITEET JA SEURANTA TOTEUTUMINEN /

TOIMINTAA OHJAAVAT TAVOITTEET TOIMENPITEET JA SEURANTA TOTEUTUMINEN / Ryhmän nimi: Sosiaali- ja terveyskeskus TOIMINTAA OHJAAVAT TAVOITTEET TOIMENPITEET JA SEURANTA TOTEUTUMINEN 25.4.2016 / 27.2.2017 1. Sujuvat arjen palvelut Kuntalaiset saavat lain edellyttämät sotepalvelut

Lisätiedot

Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti Pöytyän kansanterveystyön

Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti Pöytyän kansanterveystyön SELVITYS TALOUSTOIMIKUNNALLE PERUSTURVAPALVELUT/Eeva-Sirkku Pöyhönen TOTEUTUNEET SÄÄSTÖT 2014 2015 Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti

Lisätiedot

Asiakas: Raisio Kunta: Tilaus: Raisio Toimiala: Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut. Asiakasryhmät: Toteuma %:a talousarviosta

Asiakas: Raisio Kunta: Tilaus: Raisio Toimiala: Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut. Asiakasryhmät: Toteuma %:a talousarviosta Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -06-06 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 459 453 485 107 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä)

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä) KITTILÄ 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 6 470 18,7 % 7 476 7 835 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 211 (19%) 1 798 (24%) kasvu 587 hlöä

Lisätiedot

AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT

AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 52 90 60 67 ei kiireellinen jonotusaika (kk) kk / asiakas /asiakas -867-663 -883 133-45 066-59 635-52 977 89 145 351 291

Lisätiedot

PERUSTURVAN TOIMIALAN PALVELUOHJELMA

PERUSTURVAN TOIMIALAN PALVELUOHJELMA PERUSTURVAN TOIMIALAN PALVELUOHJELMA SISÄLLYS 1. Tilannekuva 2 2. Tavoitteet ja toimenpiteet 2 2.1. Pitkän aikavälin tavoitteet 2 2.2. Toiminnalliset tavoitteet 2 3. Palvelulupaukset 3 4. Yksikkökohtainen

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2015

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2015 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2015 Vaalan kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma

Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli Kuopio Anna-Mari Juutinen Kuntakokeilukoordinaattori 9.12.2015 Kuopion kaupunki Perusturva

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 1 STLTK 28.10.2015 Liite 3 A TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 TOIMIELIN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoitteena on tuottaa palveluita, 1. joilla

Lisätiedot

Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa

Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Tätä haluamme olla Edistämme kokonaisvaltaisesti ja ennakoivasti ihmisten terveyttä, toimintakykyä

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä) KEMIJÄRVI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 7 892 31,9 % (2617 hlöä) 6 517 6 068 Ikääntynden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 2 544 (32%) 2 901 (45%) kasvu

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat. Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015

Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat. Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015 Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015 Vapa onnistumiset 2014 Hoitoketjut sujuviksi Potilaat kotiutuivat sairaalasta kotiin, ei vanhainkotiin

Lisätiedot

SenioriKaste hanke Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Lapin toimintayksikön ohjausryhmä Projektipäällikkö Leila Mukkala

SenioriKaste hanke Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Lapin toimintayksikön ohjausryhmä Projektipäällikkö Leila Mukkala SenioriKaste hanke Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Lapin toimintayksikön ohjausryhmä Projektipäällikkö Leila Mukkala Lapin toiminnallisen osakokonaisuuden tavoitteet Muistisairaan ihmisen alueellisen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori 14.10.2013

Lisätiedot

Talousarvio 2013 (valtuusto) Tilinpäätös 2012

Talousarvio 2013 (valtuusto) Tilinpäätös 2012 Asiakas: Joensuu Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Johtava ylilääkäri TILAUS -05-05 %:a Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 7 697 8 000 5 877 73 % Vastaanotto / yhteistoiminta-alueen asukas

Lisätiedot

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT Kriittiset menestystekijät: Asiat, joissa on onnistuttava, jotta tavoitteet toteutuisivat. Kriittiset menestystekijät ovat tärkeitä ja sellaisia joihin organisaatio

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Mieli 2009 ehdotukset Palvelujohtaja Arja Heikkinen

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Mieli 2009 ehdotukset Palvelujohtaja Arja Heikkinen Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Mieli 2009 ehdotukset Palvelujohtaja Arja Heikkinen I Asiakkaan asemaa vahvistetaan terveysasemilla psykiatrisia hoitajia päihdeongelmaisten hoidon työnjakoa sovittu

Lisätiedot

JOENSUU. TP 2014 TA 2015 TA 2016 Raportointitaso. Hallinto- ja talouspalvelut. Terveyspalvelut MITTARIT. Vastaanotto

JOENSUU. TP 2014 TA 2015 TA 2016 Raportointitaso. Hallinto- ja talouspalvelut. Terveyspalvelut MITTARIT. Vastaanotto JOENSUU MITTARIT Hallinto- ja talouspalvelut Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- /

Lisätiedot

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT Mielenterveys ja päihde SAStyöryhmä Puheenjohtaja 0400 447 633 Terveyskeskus Päivystysajanvaraus ma su 8 22 (06) 2413 3200 Terveyskeskus Ei kiireellinen ajanvaraus ma pe

Lisätiedot