3934/ /2014. Metsätyöohjelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "3934/ /2014. Metsätyöohjelma"

Transkriptio

1 3934/ /2014 Metsätyöohjelma 2015 Espoon kaupunki 2014

2 Metsätyöohjelma (15) Yhteenveto Metsätyöohjelma 2015 on C-hoitoluokkien vuosityöohjelma, jonka ovat koonneet Espoon kaupunkitekniikka -liikelaitos ja Espoon kaupungin teknisen keskuksen katu- ja viherpalvelut. Metsätyöohjelmassa esitetään toteutettavat luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmien mukaiset hakkuu- ja hoitotyöt taajamametsien osalta. Vuonna 2015 Espoon kaupunki keskittää metsänhoitotyöt Espoonlahden ja Leppävaaran hoitopiirialueille. Metsänhoitoa tehdään aluekohtaisesti, jotta metsänhoitotyöt saadaan tehokkaasti ja kokonaisvaltaisemmin tehtyä. Tällöin asukkaille aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa ja tietylle alueelle ei ole tarvetta tulla seuraavana vuonna uudestaan. Huonokuntoiset ja vaaralliset puut hoidetaan aina koko Espoon alueella. Pääsääntöisesti toteutamme luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmia, joita on suunniteltu lähes kaikille Espoon viheralueille. Suunnitelmat löytyvät espoo.fi -sivuilta ( FI/Asuminen_ja_ymparisto/Ymparisto_ja_luonto/Julkaisut/Luonnon_ja_ maisemanhoitosuunnitelmat). Alueille, joilla ei ole suunnitelmaa on merkitty toimenpiteen aluerajaus kartalle liitteessä 1. Metsätyöohjelma 2015 sisältää 167,882 hehtaaria hoidettavaa viheraluetta. Sääolosuhteet vaikuttavat merkittävästi toteutukseen, joten kaikkia kohteita ei välttämättä pystytä toteuttamaan vuonna Lisätietoja: Teknisen keskuksen asiakaspalvelu

3 Metsätyöohjelma (15) Sisällysluettelo 1 Metsänhoitotyöt Espoonlahden alueella (72,482 ha) Kivenlahti - Soukka luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Matinkylä - Olari luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Latokaski - Nöykkiö - Tillinmäki luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma kohteita, joilla ei ole suunnitelmaa Metsänhoitotyöt Leppävaaran alueella (97,5 ha) Kilo - Etelä-Leppävaara luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Karakallio - Viherlaakso luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Jupperi - Järvenperä luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma kohteet, joilla ei ole suunnitelmaa... 14

4 Metsätyöohjelma (15) 1 Metsänhoitotyöt Espoonlahden alueella (72,482 ha) 1.1 Kivenlahti - Soukka luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Suunnitelma Kuvio ha 23 Kivenlahti - Soukka 202 0,3 Kuusien ja huonokuntoisten koivujen kaato uuden puistokäytävän kohdalta. Kuuset korjataan pois ja koivut kaadetaan maapuiksi kulun ohjaamiseksi. Kivenlahdentien varrelta lievä harvennus. Pienpuuston harvennus koko kuviolta. Mäntyistutus ,1 Pienpuuston harvennus 204 0,2 Pienpuuston harvennus 218 0,2 Pienpuuston harvennus ,1 Pensaskerraston ryhmittäinen raivaus ,9 Yksittäisten huonokuntoisten puiden poistoa ja pienpuuston ryhmittäinen raivaus ,1 Pienpuuston harvennus ,4 Huonokuntoisten puiden poistoa ja pienpuuston harvennus ,9 Pienpuuston harvennus ,9 Huonokuntoisten raitojen poisto ja lievä harvennus ,4 Pienpuuston ryhmittäinen raivaus ,7 Kuviolla tehdään tasainen raivaus ,0 Pienpuuston harvennus ja huonokuntoisten puiden poisto käytävien läheisyydestä.

5 Metsätyöohjelma (15) 604 0,5 Pienpuuston harvennus ja huonokuntoisten yksitäiden puiden poistoa ,3 Poimintahakkuulla huonokuntoisten puiden poistoa, tiheät ryhmät metsän reunoilla harvennetaan lievästi, pienpuuston harvennus ,2 Ryhmittäinen raivaus pihlajissa ,2 Huonokuntoisten puiden poistoa ja pienpuuston harvennus ,2 Pienpuuston harvennus. Aukkokohtiin mäntyistutus ,7 Yläharvennus, 25 % pois, jossa poistetaan vanhempia rauduskoivuja ja vapautetaan tilaa nuoremmille rauduskoivuille. Pienpuustolle tehdään ryhmittäinen raivaus rauduskoivuja suosien. Myös puistokäytävän toiselle puolelle tehdään pienpuuston hoitoa ,2 Suojuspuukoivujen poisto, männyt jätetään ja rantavyöhyke (tervalepät) jää käsittelyn ulkopuolelle. Pienpuuston ryhmittäinen raivaus. Mänty täydennysistutus aukkokohtiin ,7 Pienpuuston harvennus ja huonokuntoisten puiden poistoa ,4 Pienpuuston ryhmittäinen raivaus ,3 Pienpuuston raivaus joka kohdistuu tien reunaan, ojan puoli kuviosta jätetään harventamatta ,73 Aluskasvillisuuden harvennus. Poimintahakkuu ylispuustossa, huonokuntoiset puut pois.

6 Metsätyöohjelma (15) yht. 11,63 ha 1.2 Matinkylä - Olari luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Suunnitelma Kuvio ha 30 Matinkylä - Olari 161 0,9 Harvennus (30%) + pienpuustonhoito yht. 0,9 ha 1.3 Latokaski - Nöykkiö - Tillinmäki luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Suunnitelma Kuvio ha 31 Latokaski - Nöykkiö - Tillinmäki ,74 Metsää harvennetaan niin että pölylähteen ( Finnoontie) puolella suositaan harvahkoa lehtipuustoa. Pienpuuston harvennus. Kuusentaimia istutetaan aukkokohtiin ,4 Harvennus lievä ja pienpuuston harvennus kuvion reunaosilla, tonttien reunat ja teiden reunat , ,062 Lievä harvennus, joka kohdistuu kallistuneisiin ja heikkoihin puihin + pienpuuston harvennus ,11 Pienpuuston voimakas harvennus , ,92 Pienpuuston voimakas harvennus ,2 Pienpuuston harvennus, havupuita suosien ,13 Pienpuuston harvennus ,4 Puuryhmien harvennus, harvennus kohdistuu sairaisiin, harsuuntuneisiin ja

7 Metsätyöohjelma (15) heikkoihin puuyksilöihin. Kuvion kallioiset alueet jätetään hoitotoimien ulkopuolelle. Myös pienpuusto harvennetaan , ,8 Huonokuntoiset puut ( kuusia, koivuja) poistetaan lievällä harvennushakkuulla. Kuvion reunoilta poistetaan varjostava puusto. Valtapuuston hoidon ohella harvennetaan pienpuustoa mutta vain kuvion reunoilta. Kosteikon ympäristö jätetään hoidon ulkopuolelle ,84 Yksittäisten puiden poisto, pienpuuston harvennus ,29 Pienpuustoa harvennetaan kuvion reunaosilta, huonokuntoiset puut kaadetaan maapuiksi koko kuviolta ,03 Lievä harvennus ja vesakon siistiminen ,29 Taimikon harvennus jolla kehitetään pieni metsäsaareke ,12 Valtapuuston harvennus niin että latvusyhteyksiä ei ole puiden välillä ja pienpuustonhoito ,032 Poistetaan oksia jotka pyrkivät liikennealueelle ,62 Kohdetta hoidetaan pudottamalla konkelot ja kaatamalla lahopuut maapuiksi polkujen varsilta. Tonttien reunoilta siistitään pienpuusto voimakkaasti. Kuvion keskiosaa jätetään hoidon ulkopuolelle ,14 Ensiharvennus, suositaan rauduskoivua, vaihteleva tiheys puustossa harvennuksen jälkeen. Myös pienpuusto harvennetaan ,84 Harvennus joka kohdistuu enimmäksi huonokuntoisiin puuyksilöihin. Varjostavia puita poistetaan tonttien reunoilta voimakkaammin ja pienpuustoa

8 Metsätyöohjelma (15) harvennetaan erityisesti tonttien ja teiden vierestä ,36 Pienpuuston harvennus ,4 Huonokuntoisten puiden poistoa, reunoilta eniten varjostavien puiden poistoa. Pienpuuston harvennus kuvion reunoilta ,2 Harvennus 33%, kohdistuen tiheisiin puuryhmiin ,09 Pienpuuston siistiminen ,2 Pienpuuston voimakas harvennus , , , , , , , , , , ,89 yht. 36,462 ha

9 Metsätyöohjelma (15) kohteita, joilla ei ole suunnitelmaa Alue/katuosoite ha Toimenpide Soukanniitty 2 1,47 Nuori koivu-sekametsä, märkä paikka. Ensiharvennus Kätköpaikantie 6,8 Huonokuntoista sekametsää rakentamisen keskellä, pienpuustonhoito ja harvennus keskittyen huonokuntoisiin. Rantavallintie 2 4,8 Koivuvaltaista lehtipuustoa, raivaus+harvennus 33% tarpeellisin osin. Kurtinniityntie 14 2,6 Huonon kuusikon uudistus pohjoispäädyssä + harvennus Holmankorpi - Puolarintie 0,86 Luonnonsuojelualueen ja ajotien välinen alue, eri-ikäistä sekapuustoa, joukossa huonokuntoisia puita. Huonokuntoisten puiden poistoa noin 20m leveältä alueelta, havut korjataan pois, lehtipuut kaadetaan maapuiksi ja pienpuuston lievä harvennus. Soukaväylä - Hankatie 0,5 Huonokuntoisten puiden poisto, pienpuuston siistiminen Meriviitanpuisto 0,4 Vaihteleva sekapuumetsä. Toinen puoli kalliomännikkö ja toinen puoli tiheää sekalehtipuuta. Lehtipuuryhmien harvennus ja pienpuustonhoito. Heimolantie 2 0,3 Harvennus, pienpuustonhoito Rysätie 0,6 Hieskoivujen poisto Rysätie-Rysäkuja päästä, huonokuntoisten puiden poisto, pienpuustonhoito, tervaleppä istutus Soukanväylä - Katajatie 3-7 0,2 Tiheiden puuryhmien lievä harvennus, pienpuuston siistiminen Järvikorpi 0,6 Lehtipuumetsä, haapa -koivu. Alue toimii suojametsänä, tällä hetkellä ylitiheä.

10 Metsätyöohjelma (15) Alueen keskellä katuvaraus- alue. Puuston ja pienpuuston harvennus. Soukanväylä 9 0,53 Sekametsä, vaihteleva metsä kallioista lehtipuuryhmä- notkoihin. Kallioilla mäntyä, notkoissa eri lehtipuita. Koko alueella poimintahakkuu, huonokuntoiset puut pois, tiheissä lehtipuuryhmissä harvennus ja koko alueelta pienpuustonhoito. Alakartanon pallokenttä-soukansalmentie 0,4 Ulkoilureitin, pallokentän ja Soukansalmentien laidasta huonokuntoisten puiden poistoa, pienpuuston raivaus. Järvikorpi 0,9 Lievä harvennus, pienpuustonhoito kuvion reunoilta Ristiniementie 18 0,35 Kallioinen sekametsä, reunoilta rehevämpi, kuvion keskellä muinaismuisto joka jätetään toimenpiteiden ulkopuolelle. Tiheimmissä kohdissa harvennus, muualla huonokuntoisten puiden poistoa. Osa kaadetuista puista jätetään maapuiksi. yht. 21,31 ha

11 Metsätyöohjelma (15) 2 Metsänhoitotyöt Leppävaaran alueella (97,5 ha) 2.1 Kilo - Etelä-Leppävaara luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Suunnitelma Kuvio ha 27 Kilo - Etelä-Leppävaara 68 0,6 Maisematyölupa T 69 0,3 Maisematyölupa T 70 0,4 Maisematyölupa T 91 0,2 Poimintahakkuu 92 0,2 Poimintahakkuu 93 0,5 Poimintahakkuu 114 0,1 Harvennus+raivaus 115 0,6 Raivaus+huonojen poisto (lähinnä kuusia) 116 0,3 Raivaus+huonojen poisto (lähinnä kuusia) * suunnitelmassa: 117 0,1 Pienpuustonhoito ei toimenpiteitä! 118 0,4 Raivaus+huonojen poisto (lähinnä kuusia) 119 0,4 Pienpuustonhoito 120 0,9 Raivaus+huonojen poisto (lähinnä kuusia) 121 0,1 Pienpuustonhoito 122 0,4 Poimintahakkuu+raivaus 123 0,4 Poimintahakkuu+raivaus 124 0,3 Poimintahakkuu+raivaus 125 0,3 Pienpuustonhoito 206 0,2 Poimintahakkuu(polkujen varret)+raivaus

12 Metsätyöohjelma (15) 207 0,8 Poimintahakkuu (polkujen varret) + raivaus 208 0,6 Poimintahakkuu (polkujen varret) + raivaus 209 1,0 Poimintahakkuu (polkujen varret) + raivaus 210 1,3 Poimintahakkuu (polkujen varret) + raivaus +0,4 ha Kesäyönpolku (mt-lupa nro T) yht. 10,8 ha 2.2 Karakallio - Viherlaakso luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Suunnitelma Kuvio ha 24 Karakallio - Viherlaakso (pienaukkoihin istutuksia, valtaosa on suunnitelman mukaan) 305 0,7 Kaistalehakkuu (2-osainen) tien viereen 306 0,3 Poimintahakkuu + raivaus (suojavyöhyke) 307 0,9 Kaistalehakkuu (2-osainen) 308 1,0 Harvennus tehty Pienpuustonhoito 309 1,1 Pienaukkohakkuu (useita) + raivaus 310 1,8 Pienaukkohakkuu + raivaus, jätetään mäntyjä, rauduskoivuja + tammia Pähkinäpensaslehto huomioidaan hakkuussa ,4 Haaparyhmien harvennus + raivaus 312 1,0 Pienaukkoja, tehdään 309 kanssa. Pähkinäpensaslehto huomioidaan hakkuussa.

13 Metsätyöohjelma (15) 313 0,3 Rauduskoivua suosien lievä harvennus - 25 % + raivaus. Liito-orava huomioidaan hakkuussa 314 1,4 Pienaukkoja (suunnitelmassa 2017 aloitus) + raivaus tarvittaessa. Liito-orava huomioidaan hakkuussa ,8 Pienaukkoja + raivaus 316 0,9 Poimintahakkuu + raivaus 317 1,1 Poimintahakkuu + raivaus 318 2,1 Pienaukkoja + raivaus. Liito-orava huomioidaan hakkuussa ,6 Lievä harvennus 25 % + raivaus 335 0,8 Poimintahakkuu + raivaus 416 0,4 Lievä harvennus 25 % yht. 15,6 ha 2.3 Jupperi - Järvenperä luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Suunnitelma Kuvio ha 32 Jupperi - Järvenperä 308 0, , , , , , , , ,3

14 Metsätyöohjelma (15) 324 0, , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,4

15 Metsätyöohjelma (15) 526 0, , , , , , , , , , ,1 yht. 33,3 ha kohteet, joilla ei ole suunnitelmaa Alue/katuosoite ha Toimenpide Ajurinmäki 1,07 Harvennus keskittyen huonokuntoisiin puihin. Alikasvoksen raivaus. Vantaan rajan kuviot 1. Kuvio 1,28 Reunapuuston huonokuntoisten poisto+ raivaus sekä kuvion länsilaidan kuusikkoalueen harvennus 33% 2. Kuvio 4,6 Pienpuustonhoito, sekä huonokuntoisten poistoa tonttien rajoilta. 3. Kuvio 3,3 Haapaa, pienpuuston/taimikonhoito, tarkistetaan huonot puut tonttien laidoilta. Toimenpide ei vaaranna lähialueen liitooravien oloja. 4. Kuvio 1,0 Sama toimenpide kuin kuviolla 3. Helmipöllönmäki 1. Kuvio 1,1 Harvennetaan tarpeellisin osin 33%, poistaen lähinnä huonoja. Kirjanpainajantuhoja, osittain turvemaata.

16 Metsätyöohjelma (15) 2. Kuvio 4,5 Ylitiheän männikön harvennus - 50%. Kuviota halkoo paineviemäri. 3. Kuvio 5,3 Harvennus 33%+ pienpuustonhoito. Erityishuomio huonoissa kuusissa ja Lintumetsän koulun läheisyydessä. Painiitty kuviot ,6 Painiityn suunnitelma kuvio ,0 Harvennetaan 33% huonoihin keskittyen, varsinkin talojen ja polkujen varsilla + pienpuustonhoito (otetaan avokalliota esiin alueen pohjoisosassa). kuvio ,35 päiväkodin vieressä oleva tontti, nuoren ylitiheän koivikon ensiharvennus turvallisuuden parantamiseksi. Leppävaaran uimahallin ja stadionin takametsä 3,7 Huonokuntoisten poistoa+ raivausta tarvittaessa. Koskee osittain kuvioita 401,413,416,417,418 ja 419 Tontunmäki (niittykohteet) kuvio 0 0,8 Haapojen harvennus, tavoitteena hakamaan ja niitynhoidon helpottaminen kuvio 0 0,25 Pajukon läpi kaivetaan oja, huonojen poistoa sen takia kuvio 316 0,69 Huonokuntoisten raitojen poistoa yht. 35,84 ha

Metsätyöohjelma 2015, LIITE 1

Metsätyöohjelma 2015, LIITE 1 3934/14.03.02/2014 Metsätyöohjelma 2015, Espoon kaupunki 2014 1 Yhteenveto Metsätyöohjelma 2015, Liite 1 sisältää toimenpidekartat kohteille, joilla ei ole luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmaa. Lisätietoja:

Lisätiedot

Metsänhoitotyöt kuvioittain

Metsänhoitotyöt kuvioittain Sivu 17 5.4.2019 Metsänhoitotyöt kuvioittain 794 Taimikonharvennus 2020 0,2 78 797 Nuoren metsän kunnostus 2020 0,2 185 Mahdollisesti liito-oravalle soveltuva alue.sekapuustoisuus säilytetään. 801 Nuoren

Lisätiedot

Metsäohjelma 2016 16.11.2015

Metsäohjelma 2016 16.11.2015 Metsäohjelma 2016 16.11.2015 Espoon kaupunki 2015 Metsäohjelma 2016 1 Yhteenveto Tähän metsäohjelmaan on koottu Espoon kaupungin metsissä vuoden 2016 aikana tehtävät hakkuu- ja hoitotyöt. Vuosityöohjelman

Lisätiedot

Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26

Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26 Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/26 101 0,70 Kuivahko kangas Taimikko yli 1,3 m Kataja Avoin alue ja näkymä (B4) Myös kelirikon aikana Rauduskoivu

Lisätiedot

Metsäohjelma

Metsäohjelma Metsäohjelma 2017 Espoon kaupunki 2017 Metsäohjelma 2017 1 (26) Yhteenveto Tähän metsäohjelmaan on koottu Espoon kaupungin metsissä vuoden 2017 aikana tehtävät hakkuu- ja hoitotyöt. Vuosityöohjelman kohteet

Lisätiedot

Hoidon periaatteet ja yksityiskohdat

Hoidon periaatteet ja yksityiskohdat TOISPUOLISENPUISTON JA SILAPUISTON HOITOSUUNNITELMA Yleistä Suunnitelma käsittää Raudikonkujan ja Raudikonkadun välisen sekä Silakadun ja Hussankadun väliset puistoalueet. Yleisellä tasolla suunnitelman

Lisätiedot

Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18

Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18 Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/18 126 0,69 Tuore kangas Uudistuskypsä metsikkö Mänty Ulkoilu- ja virkistysmetsä (C2) Vain kun maa on

Lisätiedot

Kuviotiedot Kunta Alue Ms pääpuulaji. Monimuotoisuus ja erityispiirteet C1 Lähimetsä Osin aukkoinen. Monimuotoisuus ja erityispiirteet

Kuviotiedot Kunta Alue Ms pääpuulaji. Monimuotoisuus ja erityispiirteet C1 Lähimetsä Osin aukkoinen. Monimuotoisuus ja erityispiirteet Kunta Alue Ms 169 1 3 Kuvio Pa, ha Kasvupaikka ja Kuviotiedot 2016 Sivu 1 / 15 Kunta 169 Alue 1 Ms 3?? jne. Lohko 1 123 0,7 Kuiva kangas ja vastaava suo Nuori kasvatusmetsikkö 40 59 41 8 0 0 0 19 7 2 2

Lisätiedot

20 % havupuita 80 % lehtipuita 50 % havupuita 50 % lehtipuita. Rauduskoivu, kuusi, kataja, tukevarakenteiset lehtipensaat

20 % havupuita 80 % lehtipuita 50 % havupuita 50 % lehtipuita. Rauduskoivu, kuusi, kataja, tukevarakenteiset lehtipensaat 3052 Hoitoluokka Lähimetsä Ravinteisuus Tuore Kaavamerkintä Sijainti Hoitotavoite Kohteelle suoritetaan istutustaimien kasvuunlähdön turvaamiseksi mekaaninen heinäntorjunta. Alue on erittäin voimakkaasti

Lisätiedot

Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma

Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma 1.10.2015 Helsingin kaupunki Rakennusvirasto Keskuspuiston ulkoilumetsiä hoidetaan luonnonmukaisesti

Lisätiedot

Toimenpiteet kuvioittain

Toimenpiteet kuvioittain Toimenpiteet kuvioittain Alaharvennus 24.0 (1 ha, mänty, ppa 26m 2 ) Toimenpide: Männikön alaharvennus - Minimi pohjapinta-ala 10m 2 - Poistetaan pienempiä puita alaharvennuksella, monimuotoisuuden kannalta

Lisätiedot

Johdanto. 2) yleiskaava-alueella, jos yleiskaavassa niin määrätään; eikä

Johdanto. 2) yleiskaava-alueella, jos yleiskaavassa niin määrätään; eikä Metsäsanasto 2 (12) Johdanto Maisematyölupahakemuksia tehdessään eri tahojen suositellaan kutsuvan eri hakkuutapoja tässä sanastossa esitetyillä nimillä. Tekstin tarkoituksena on selventää ja yhtenäistää

Lisätiedot

Myllypuron, Puotinharjun ja Roihupellon aluesuunnitelman luonnonhoidon osuus

Myllypuron, Puotinharjun ja Roihupellon aluesuunnitelman luonnonhoidon osuus Myllypuron, Puotinharjun ja Roihupellon aluesuunnitelman luonnonhoidon osuus Metsien hoito Hoidon bruttopinta-ala on vajaa puolet (62 ha) koko alueen luonnonmukaisten alueiden pinta-alasta (n. 141 ha).

Lisätiedot

Kuviokirja 2012. Kasvu tua. Hakkuu. Kui- tua 7,5. --------- Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuu. Kui- Kasvu. tua.

Kuviokirja 2012. Kasvu tua. Hakkuu. Kui- tua 7,5. --------- Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuu. Kui- Kasvu. tua. Kunta Alue Ms 694 1 10 kirja 2012 Osa 8 Sivu 1 / 62 paikka Kunta 694 Alue 1 Ms 10 MÄNTYNIEMI II jne. 10 1 0,8 ha Metsämaa Kangas Lehtomainen kangas ja vastaava suo 04 Uudistuskypsä metsikkö Vallitseva

Lisätiedot

Liite 9 kohtaiset suunnitelmataulukot 1/3 kuvioiden perustiedot 1/10 1 0,0563 2 04 1 32 20 29 91 Omakotitalotonttien välinen lähimetsä. Komea vanha männikkö, alla kuusikko 2 0,0356 3 04 1 26 20 25 114

Lisätiedot

Kuviokirja Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. Hakkuu. tua 10,9. Kasvu. Hakkuu. Kui- tua. tua 7,5. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä

Kuviokirja Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. Hakkuu. tua 10,9. Kasvu. Hakkuu. Kui- tua. tua 7,5. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä Kunta Alue Ms 593 463 95 kirja 2019 Sivu 1 / 6 Kunta 593 Alue 463 Ms 95 METSÄPELTO II jne. Vallitseva jakso 51 21 566 22 19 186 85 96 10,9 52 12 297 23 19 111 70 39 6,3 52 3 87 20 18 25 11 13 1,4 Rauduskoivu

Lisätiedot

SOMERON KOKKAPÄÄN LUONNONHOITOSUUNNITELMA

SOMERON KOKKAPÄÄN LUONNONHOITOSUUNNITELMA SOMERON KOKKAPÄÄN LUONNONHOITOSUUNNITELMA LUONNONHOITO-LIFE Tammikuu 2015 Helena Lunden Metsähallitus Etelä-Suomen luontopalvelut Someron Kokkapään luonnonhoitotyöt ja toimenpidesuunnitelma ovat osa luonnonhoito-life

Lisätiedot

Espoon omistukseen siirtyneelle, 7,49 hehtaarin kokoiselle alueelle, seitsemän (7) hakkuukuvion metsänhakkuut seuraavasti:

Espoon omistukseen siirtyneelle, 7,49 hehtaarin kokoiselle alueelle, seitsemän (7) hakkuukuvion metsänhakkuut seuraavasti: ESPOON KAUPUNGIN KAUPUNKITEKNIIKAN KESKUKSEN luonnonhoito on hakenut maisematyölupaa (2017-1306) Leppävaaraan Sotatuomarin- ja Kenttäpäällikönpuistojen (51 P 57, 51 P 77 ja 51 E 17) metsänhakkuisiin Mestarintien

Lisätiedot

KONGINKANGAS. Lohko Kuvio Ala Kasvupaikka maalaji Kehitysluokka. 21 1 0,2 kangas, lehtomainen kangas hienoainesmoreeni 3

KONGINKANGAS. Lohko Kuvio Ala Kasvupaikka maalaji Kehitysluokka. 21 1 0,2 kangas, lehtomainen kangas hienoainesmoreeni 3 KONGINKANGAS Konginkankaan taajama koostuu kuvioista 1-3 ja 5-19. Alueen kaavamerkinnät ovat VL, VU, VP ja VK. Alueen kaikki kuviot ovat asutuksen välittömässä läheisyydessä. Hoitoluokitukseltaan kuviot

Lisätiedot

Alemmassa kerroksessa kasvaa n 10 m pihlajaa joka on suurelta osin aika ränsistynyttä ja varsinkin kuvion reunoilla raitaa ja harmaaleppää.

Alemmassa kerroksessa kasvaa n 10 m pihlajaa joka on suurelta osin aika ränsistynyttä ja varsinkin kuvion reunoilla raitaa ja harmaaleppää. HAULITORNIN-TIPOTIEN PUISTOMETSÄSUUNNITELMA Suunnitelma käsittää Pispalan valtatien ja Ratakadun välisen alueen Haulitornista itään. Tavoitteena on avata näkymiä Pispalan valtatieltä ja sen vierellä kulkevalta

Lisätiedot

PUISTOMETSIEN JA LUONNONSUOJELUALUEIDEN HOITO OHJELMA 2014 2015. Kiinteistöliikelaitos Anu Nuora Aki Männistö Juha Mäkitalo

PUISTOMETSIEN JA LUONNONSUOJELUALUEIDEN HOITO OHJELMA 2014 2015. Kiinteistöliikelaitos Anu Nuora Aki Männistö Juha Mäkitalo PUISTOMETSIEN JA LUONNONSUOJELUALUEIDEN HOITO OHJELMA 2014 2015 Kiinteistöliikelaitos Anu Nuora Aki Männistö Juha Mäkitalo Paakarlanpuisto JÄÄNYT KESKEN 2013-2014! Puistoalue Toivottu alueen harventamista

Lisätiedot

PÖLLYVAARAN-HETTEENMÄEN METSÄSUUNNITELMA, VERSIO II

PÖLLYVAARAN-HETTEENMÄEN METSÄSUUNNITELMA, VERSIO II SUUNNITELMA 1 (6) PÖLLYVAARAN-HETTEENMÄEN METSÄSUUNNITELMA, VERSIO II 1. Tehtävä Tehtävänä oli suunnitella Kajaanin kaupungin metsien hakkuut ja niihin liittyvät hoitotyöt Pöllyvaaran, Hetteenmäen ja Nakertajan

Lisätiedot

Luonnonhoidon hankehaku

Luonnonhoidon hankehaku Sivu 1 Luonnonhoidon hankehaku Luonnonhoidon alueellinen suunnitelma Yhteenveto Tulostuspäivämäärä: 10.10.2018 Palvelualue: Eteläinen palvelualue Suunnitelma, nimi: Keräkankareen paahderinteet Suunnittelija:

Lisätiedot

Kuviokirja Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuuv. Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. tua 1,4. Hakkuu. Kasvu. Kui- tua.

Kuviokirja Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuuv. Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. tua 1,4. Hakkuu. Kasvu. Kui- tua. Kunta Alue Ms 593 463 42 kirja 2017 Osa 8 Sivu 1 / 9 paikka Kunta 593 Alue 463 Ms 42 MYLLYRINNE Vallitseva jakso 10 1 3 2 4 0 0 1,4 8 0 200 3 3 1 0 0 0,2 10 1 1400 3 3 3 0 0 1,2 Taimikon hoito 2020-2022

Lisätiedot

Liite 1. Mustavuoren maastokatselmuksen muistio

Liite 1. Mustavuoren maastokatselmuksen muistio Liite. Mustauoren aastokatseluksen uistio Aika Paikka Läsnä.. klo 9.. Siuruainen Antti Mikkola Jyri Metsäsuunnittelija Järjestöedustaja Koollekutsuja Mustauoren aastokäynnin uistio Luontojärjestöt ehdottiat

Lisätiedot

Kiinteistöliikelaitos Anu Nuora Juha Mäkitalo. Puistometsien ja luonnonsuojelualueiden hoito-ohjelma 2013-2014

Kiinteistöliikelaitos Anu Nuora Juha Mäkitalo. Puistometsien ja luonnonsuojelualueiden hoito-ohjelma 2013-2014 Kiinteistöliikelaitos Anu Nuora Juha Mäkitalo Puistometsien ja luonnonsuojelualueiden hoito-ohjelma 2013-2014 Muut erityispiirteet: Kotimetsä Lähivirkistysalue, luonnonpuisto Luontoselvitykset - Alueen

Lisätiedot

VAAKONPUISTON PUISTOMETSÄSUUNNITELMA

VAAKONPUISTON PUISTOMETSÄSUUNNITELMA VAAKONPUISTON PUISTOMETSÄSUUNNITELMA Suunnitelma käsittää Vaakkolammin pohjois- ja länsipuolella olevat puiston metsäiset osat. Alue on vilkkaassa virkistyskäytössä ja kuuluu VHT 14:n mukaisessa luokituksessa

Lisätiedot

Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013

Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013 Harvennus- ja päätehakkuut Matti Äijö 9.10.2013 1 METSÄN HARVENNUS luontainen kilpailu ja sen vaikutukset puustoon harventamisen vaikutus kasvatettavaan metsään (talous, terveys) päätehakkuu ja uudistamisperusteet

Lisätiedot

Pituus: % havupuita 50 % lehtipuita. Koivukuitua 0,0 Lehtikuitua 0,0 Sellupuuta 0,0 0,0

Pituus: % havupuita 50 % lehtipuita. Koivukuitua 0,0 Lehtikuitua 0,0 Sellupuuta 0,0 0,0 1262 Hoitoluokka Lähimetsä Ravinteisuus Rehevä Kaavamerkintä Sijainti Hoitotavoite Kohteelle suoritetaan istutustaimien kasvuunlähdön turvaamiseksi mekaaninen heinäntorjunta. Alue on erittäin voimakkaasti

Lisätiedot

LUUNIEMI IISALMI Yleissuunnitelma. Kirkkokatu 8 A 8, Oulu puh (08) , fax (08)

LUUNIEMI IISALMI Yleissuunnitelma. Kirkkokatu 8 A 8, Oulu puh (08) , fax (08) LUUNIEMI IISALMI Yleissuunnitelma Johdanto Luuniemen alueelta on inventoitu luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokas kasvillisuus (kuva alla) ja alueelle on tehty ympäristösuunnitelma vuonna 2006 (Suunnittelukeskus

Lisätiedot

Kuviokirja 2014. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Kasvu m³/ha/v. Kui- tua. Hakkuu. tua 4,0. Kasvu. Kui- Hakkuu. tua.

Kuviokirja 2014. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Kasvu m³/ha/v. Kui- tua. Hakkuu. tua 4,0. Kasvu. Kui- Hakkuu. tua. Kunta Alue Ms 90 828 70 kirja 2014 Osa 8 Sivu 1 / 8 paikka Kunta 90 Alue 828 Ms 70 SIRKKALA Vallitseva jakso 16 5 1800 6 5 19 4,0 16 4 1600 6 5 16 3,4 Rauduskoivu 14 1 200 6 7 2 0,5 Nuoren metsän kunnostus

Lisätiedot

Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Liite 13: Kuvioluettelo

Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Liite 13: Kuvioluettelo Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2014 2024 Liite 13: Kuioluettelo 05.12.2014 Siu 1 ESPOO / Alue 1 / Metsäsuunnitelma 34 / Lillhemt / Palsta 1 / Lohko 34 Kuio Kuioluettelo Kasupaikka ja kehitysluokka

Lisätiedot

50 % havupuita 50 % lehtipuita. Koivukuitua 0,0 Lehtikuitua 0,0 Sellupuuta 0,0

50 % havupuita 50 % lehtipuita. Koivukuitua 0,0 Lehtikuitua 0,0 Sellupuuta 0,0 2002 Hoitoluokka Lähimetsä Ravinteisuus Rehevä Kaavamerkintä Sijainti Hoitotavoite Kuviolle suoritetaan edellisenä kesänä istutettujen taimien heinäntorjunta. Heinätorjunta parantaa taimikon mahdollisuuksia

Lisätiedot

Kauniaisten luonnonhoitosuunnitelma 2012-2021

Kauniaisten luonnonhoitosuunnitelma 2012-2021 Kauniaisten luonnonhoitosuunnitela 2012-2021 Sisällys 1 Suunnitela-alue 1.1 Suunnitelan periaatteet 2 Suunnitelan toteutus 2.1 Tiedottainen keväällä 2010 ja koenttipyyntö asukkaille 2.2 Maastoinventointi

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; TAPIOLAN LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; TAPIOLAN LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA KIRJE 1 (5) Tiina Peippo Kaupunkitekniikan keskus Luonnonhoitoyksikkö tiina.t.peippo@espoo.fi.fi MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; TAPIOLAN LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

Lisätiedot

Espoon kaupunki, Tekninen keskus, luonnonhoitoyksikkö Jakelu: Harri Tanska, Kati Tuura, Toni Korjus, Sini Miettinen, Juho Ikäheimo, Saija Räsänen

Espoon kaupunki, Tekninen keskus, luonnonhoitoyksikkö Jakelu: Harri Tanska, Kati Tuura, Toni Korjus, Sini Miettinen, Juho Ikäheimo, Saija Räsänen Espoon kaupunki, Tekninen keskus, luonnonhoitoyksikkö Jakelu: Harri Tanska, Kati Tuura, Toni Korjus, Sini Miettinen, Juho Ikäheimo, Saija Räsänen 6.3.2017 Asia: Aloite Espoon metsätyöohjelman 2017 luonto-,

Lisätiedot

Träskendan kartanopuiston (luonnonsuojelualueen) hoito- ja käyttösuunnitelma

Träskendan kartanopuiston (luonnonsuojelualueen) hoito- ja käyttösuunnitelma Luonnos 14.12.2009 / Virpi Sahi Träskendan kartanopuiston (luonnonsuojelualueen) hoito- ja käyttösuunnitelma Suunnitelman ja toteutuksen vertailua kuvioittain joulukuu 2009 Yleistä hoito- ja käyttösuunnitelmasta

Lisätiedot

JOHTOALUEIDEN VIERIMETSIEN HOITO

JOHTOALUEIDEN VIERIMETSIEN HOITO JOHTOALUEIDEN VIERIMETSIEN HOITO Keskijännitelinjojen (20 kv) vierimetsät 4.12.2014 Lähteenä mm. Johtoalueiden vierimetsien hoito -esite Suomen metsäkeskus, Pohjois-Pohjanmaa Julkiset palvelut Irmeli Ruokanen

Lisätiedot

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Etelä-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,

Lisätiedot

metriä LIITE 7 PIENPUUSTON JA NIITTYJEN HOITO JA NIIDEN KIIREELLISYYS Mittakaava 1:10 000

metriä LIITE 7 PIENPUUSTON JA NIITTYJEN HOITO JA NIIDEN KIIREELLISYYS Mittakaava 1:10 000 LIITE 7 PIENPUUSTON JA NIITTYJEN HOITO JA NIIDEN KIIREELLISYYS 215 215 104 104 212 212 101 101 237 237 103 103 244 244 242 242 102 102 106 106 107 107 110 110 108 108 224 224 220 220 225 225 231 231 235

Lisätiedot

Uusi metsälaki riistanhoidon kannalta

Uusi metsälaki riistanhoidon kannalta Uusi metsälaki riistanhoidon kannalta Lapua 26.11.2013 Antti Pajula Suomen metsäkeskus, julkiset palvelut Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Tasaikäisrakenteinen metsätalous Tavoitteena tasarakenteisen ja -ikäisen

Lisätiedot

Kuviokirja Kuitua. Kasvu. Hakkuu. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, tyydyttävä (aukkoinen,harva) Kasvu. Hakkuu. Kasvu.

Kuviokirja Kuitua. Kasvu. Hakkuu. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, tyydyttävä (aukkoinen,harva) Kasvu. Hakkuu. Kasvu. Kunta Alue Ms 49 1 32 Lohko Kuviokirja 2012 Sivu 1 / 83 Kuvio Ala paikka Kehitysluokka Pääpuulaji Osa 8 Kunta 49 Alue 1 Ms 32 1 100 0,2 ha Muu maa B3 Maisemaniitty ja laidunalue Kevyenliikenteenreitti.

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; ETELÄ-ESPOON LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; ETELÄ-ESPOON LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA KIRJE 1 (7) Tiina Peippo Kaupunkitekniikan keskus Luonnonhoitoyksikkö tiina.t.peippo@espoo.fi.fi MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; ETELÄ-ESPOON LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

Lisätiedot

Metsänhoidon vaikutus tuottavuuteen kiertoaikana. Metsäenergia osana metsäomaisuuden hoitoa 10.2.2015 Eljas Heikkinen, Suomen metsäkeskus

Metsänhoidon vaikutus tuottavuuteen kiertoaikana. Metsäenergia osana metsäomaisuuden hoitoa 10.2.2015 Eljas Heikkinen, Suomen metsäkeskus Metsänhoidon vaikutus tuottavuuteen kiertoaikana Metsäenergia osana metsäomaisuuden hoitoa 10.2.2015 Eljas Heikkinen, Suomen metsäkeskus Johdanto Metsänomistajan tavoitteet ja metsien luontaiset edellytykset

Lisätiedot

Metsänhoitoa kanalintuja suosien

Metsänhoitoa kanalintuja suosien RIISTAMETSÄNHOITO Metsänhoitoa kanalintuja suosien Riistametsänhoito on helppoa, ja sen menetelmät sopivat tavallisen talousmetsän hoitoon. Metsänhoitotöissä voidaan ottaa riista huomioon läpi metsikön

Lisätiedot

Kuvion pohjoisosan puusto varjostaa tontteja. Puustoa harvennetaan voimakkaasti n. 30 m leveältä kaistaleelta. Säästetään komeimmat männyt.

Kuvion pohjoisosan puusto varjostaa tontteja. Puustoa harvennetaan voimakkaasti n. 30 m leveältä kaistaleelta. Säästetään komeimmat männyt. 101 Hoitoluokka Ulkoilu- ja virkistysmetsä Ravinteisuus Tuore Kaavamerkintä Sijainti Hoitotavoite Virkistystoiminnan tuottamisen ohella on näillä metsillä merkitystä myös puuntuotannon kannalta. Metsiä

Lisätiedot

Mäntytukkipuu 58,5 48,1 11,8. Mäntykuitupuu 18,5 15,5 11,8. Kuusitukkipuu 60,2 48,7 11,1. Kuusikuitupuu 19,1 15,5 11,1. Koivutukkipuu 45,8 37,7 11,6

Mäntytukkipuu 58,5 48,1 11,8. Mäntykuitupuu 18,5 15,5 11,8. Kuusitukkipuu 60,2 48,7 11,1. Kuusikuitupuu 19,1 15,5 11,1. Koivutukkipuu 45,8 37,7 11,6 TILA-ARVIO Sivu 1 / 5 TILA-ARVIO TILA-ARVION KÄYTTÖTARKOITUS Kiinteistökauppa ASIAKKAAN TIEDOT Tilat/määräalat Kiinteistötunnus JOKELA 422-432-7-57 Omistaja Puhelin Osoite LASKENNAN TIEDOT Laskennassa

Lisätiedot

60 % havupuita 40 % lehtipuita. Haapa, harmaaleppä, hieskoivu ym. lehtipuuvesakko. Koivukuitua 0,0 Lehtikuitua 0,0 Sellupuuta 0,0

60 % havupuita 40 % lehtipuita. Haapa, harmaaleppä, hieskoivu ym. lehtipuuvesakko. Koivukuitua 0,0 Lehtikuitua 0,0 Sellupuuta 0,0 4092 Hoitoluokka Suojametsä, pölysuoja Ravinteisuus Tuore Kaavamerkintä Sijainti Hoitotavoite Kohteelle suoritetaan istutustaimien kasvuunlähdön turvaamiseksi mekaaninen heinäntorjunta. Alue on erittäin

Lisätiedot

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Kantakaupungin yleiskaava Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Skolbackavägen 70 GSM: 050-5939536 68830 Bäckby info@essnature.com Finland 9. Biskop- Fattigryti

Lisätiedot

Hakkuut kuvioittain vuosina 2015-2024

Hakkuut kuvioittain vuosina 2015-2024 Sivu 13 12.5.2015 Hakkuut kuvioittain vuna 2015-2024 Kuvio Hakkuutapa Korjuu- Ehdotettu Pinta- Hakkuumäärä yhteensä ja puutavaralajeittain Lisäksi energiapuuta, m³ Tulot ja menot, 20 Harvennus Talvi 2015

Lisätiedot

Kuviokirja Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuu. Kasvu m³/ha/v. Kui- tua. tua 9,8. Hakkuu. Kasvu. Kui- tua.

Kuviokirja Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuu. Kasvu m³/ha/v. Kui- tua. tua 9,8. Hakkuu. Kasvu. Kui- tua. Kunta Alue Ms 420 599 517 kirja 2015 Osa 8 Sivu 1 / 5 paikka Kunta 420 Alue 599 Ms 517 HEIKKIMÄKI Vallitseva jakso 44 17 600 20 17 136 43 90 9,8 35 0 14 19 15 3 1 2 0,3 45 7 232 20 15 54 29 24 3,7 45 7

Lisätiedot

Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Liite 14: Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen maisematyöluvan tarpeen arviointi

Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Liite 14: Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen maisematyöluvan tarpeen arviointi Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2014 2024 Liite 14: Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen maisematyöluvan tarpeen arviointi KIRJE 1 (5) Kristina Rocha Tekninen keskus Katu- ja viherpalvelut

Lisätiedot

Kiertoaika. Uudistaminen. Taimikonhoito. Ensiharvennus. Harvennushakkuu

Kiertoaika. Uudistaminen. Taimikonhoito. Ensiharvennus. Harvennushakkuu Metsäomaisuuden hyvä hoito Kiertoaika Uudistaminen Taimikonhoito Ensiharvennus 1 Harvennushakkuu Metsän kiertoaika Tarkoittaa aikaa uudistamisesta päätehakkuuseen. Vaihtelee alueittain 60 120 vuotta Kierron

Lisätiedot

Erirakenteinen metsänkasvatus. Tiina Ojansivu 21.10.2014

Erirakenteinen metsänkasvatus. Tiina Ojansivu 21.10.2014 Erirakenteinen metsänkasvatus Tiina Ojansivu 21.10.2014 Metsälain muutokset kasvatushakkuissa Erirakenteinen metsänkasvatus hyväksyttiin metsänkasvatusmenetelmäksi. Poiminta- ja pienaukkohakkuut katsotaan

Lisätiedot

OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri

OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS 2016 Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri 2 OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE

Lisätiedot

Kuva 19 Kilon koulun lähimetsän kenttä- ja pohjakerros kuviolla 120 on paikoin melko kulunut runsaan käytön seurauksena

Kuva 19 Kilon koulun lähimetsän kenttä- ja pohjakerros kuviolla 120 on paikoin melko kulunut runsaan käytön seurauksena 30 Kilo Etelä-Leppävaara Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Kuva 19 Kilon koulun lähimetsän kenttä- ja pohjakerros kuviolla 120 on paikoin melko kulunut runsaan käytön seurauksena Runsaasti käytetyt,

Lisätiedot

Metsänhoito on omaisuuden hoitoa

Metsänhoito on omaisuuden hoitoa Metsänhoito on omaisuuden hoitoa Metsäpäivä 13.4.2019 Petri Parviainen Mhy Keski-Savo Kohti kevättä, ajankohtaisia asioita Kevään askelmerkit Metsissä on hyvä näkyvyys, ennen kuin lehdet tulevat puuhun

Lisätiedot

Mäntytukkipuu 58,5 48,1 11,8. Mäntykuitupuu 18,5 15,5 11,8. Kuusitukkipuu 60,2 48,7 11,1. Kuusikuitupuu 19,1 15,5 11,1. Koivutukkipuu 45,8 37,7 11,6

Mäntytukkipuu 58,5 48,1 11,8. Mäntykuitupuu 18,5 15,5 11,8. Kuusitukkipuu 60,2 48,7 11,1. Kuusikuitupuu 19,1 15,5 11,1. Koivutukkipuu 45,8 37,7 11,6 TILA-ARVIO Sivu 1 / 5 TILA-ARVIO TILA-ARVION KÄYTTÖTARKOITUS Kiinteistökauppa ASIAKKAAN TIEDOT Tilat/määräalat Kiinteistötunnus SAUNAVAARA 422-415-34-3 Omistaja Puhelin Osoite LASKENNAN TIEDOT Laskennassa

Lisätiedot

Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme

Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimikonhoito Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimitermejä Pieni taimikko: keskipituus alle 1,3 metriä Varttunut taimikko: keskipituus yli 1,3 metriä, keskiläpimitta alle 8 cm Ylispuustoinen

Lisätiedot

Hakkuukuviot opaskartalla: Hanke Kolmen hakkuukuvion metsänhakkuu seuraavasti:

Hakkuukuviot opaskartalla: Hanke Kolmen hakkuukuvion metsänhakkuu seuraavasti: RINNEKOTI-SÄÄTIÖ on hakenut maisematyölupaa (2017-1309) metsänhakkuisiin kahteen kohteeseen: osoitteiden Mäenalus 15 sekä Rinnekodintie 3-7 takana oleviin metsiin (49-430-1-84, 49-430-1-85 ja 49-430-1-112).

Lisätiedot

Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma

Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma 13.5.2015 Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma Tarkastelualue Tarkastelualue sijaitsee Espoon Haukilahdessa. Alue on pääosaltaan asemakaavan Toppelundinpuistoa, ranta-alueen nimi on Toppelundinranta.

Lisätiedot

METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009

METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009 METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009 METSÄNOMISTAJAN TAVOITTEET METSÄTALOUDELLEEN 2 Puuntuotanto ja myyntitulot Taloudellinen turvallisuus Metsän tunnearvot (sukutila) Virkistys ja vapaa-aika Sijoituskohde

Lisätiedot

KANGASALAN LAMMINRAHKAN LIITO-ORAVIEN KULKUYHTEYKSIEN PUUSTON TARKASTELU

KANGASALAN LAMMINRAHKAN LIITO-ORAVIEN KULKUYHTEYKSIEN PUUSTON TARKASTELU KANGASALAN LAMMINRAHKAN LIITO-ORAVIEN KULKUYHTEYKSIEN PUUSTON TARKASTELU Lamminrahkan eteläosan asemakaavaehdotuksen, kaava nro 785 (11.12.2018) liito-oravan kulkuyhteyksien (1-6) nykytilanne tarkistettiin

Lisätiedot

Yleistä. Suunnitelmien maastotyöt on tehty huolella, mikä näkyy muun muassa onnistumisena kuvioinneissa sekä kasvupaikkojen määrittämisessä.

Yleistä. Suunnitelmien maastotyöt on tehty huolella, mikä näkyy muun muassa onnistumisena kuvioinneissa sekä kasvupaikkojen määrittämisessä. Luonnonhoitoryhmän ympäristöjärjestöasiantuntijoiden kommentit ja kehitysehdotukset liittyen Reijolan ja Lauttasaaren aluesuunnitelmaluonnoksiin (Sirkku Manninen, Jyri Mikkola & Keijo Savola 3.9.2010)

Lisätiedot

Mäntytukkipuu 55,9 46,3 11,3. Mäntykuitupuu 17,8 15,0 11,3. Kuusitukkipuu 57,2 46,6 10,6. Kuusikuitupuu 18,1 14,8 10,6. Koivutukkipuu 44,2 36,7 10,9

Mäntytukkipuu 55,9 46,3 11,3. Mäntykuitupuu 17,8 15,0 11,3. Kuusitukkipuu 57,2 46,6 10,6. Kuusikuitupuu 18,1 14,8 10,6. Koivutukkipuu 44,2 36,7 10,9 TILA-ARVIO Sivu 1 / 4 TILA-ARVIO TILA-ARVION KÄYTTÖTARKOITUS Tilakauppa ASIAKKAAN TIEDOT Tilat/määräalat Kiinteistötunnus PYSTYKIVENAHO 422-406-8-37 RIMPIAHO 422-406-8-42 Omistaja Puhelin Osoite LASKENNAN

Lisätiedot

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Pohjois-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,

Lisätiedot

Koivu, haapa. Ei säästettävää pienpuustoa Huonolatvuksiset puut. Sekalaista lehtipuuvesakkoa.

Koivu, haapa. Ei säästettävää pienpuustoa Huonolatvuksiset puut. Sekalaista lehtipuuvesakkoa. 300 Hoitoluokka Erityisalue Ravinteisuus Tuore Kaavamerkintä Toteutusvuosi 2016 Sijainti Hoitotavoite Kuvion puusto on melko luonnontilaista ja vähän epäsiistiä. Latvukset ovat toispuoleisia. Valtapuustoa

Lisätiedot

Mäntytukkipuu 55,9 46,3 11,3. Mäntykuitupuu 17,8 15,0 11,3. Kuusitukkipuu 57,2 46,6 10,6. Kuusikuitupuu 18,1 14,8 10,6. Koivutukkipuu 44,2 36,7 10,9

Mäntytukkipuu 55,9 46,3 11,3. Mäntykuitupuu 17,8 15,0 11,3. Kuusitukkipuu 57,2 46,6 10,6. Kuusikuitupuu 18,1 14,8 10,6. Koivutukkipuu 44,2 36,7 10,9 TILA-ARVIO Sivu 1 / 5 TILA-ARVIO TILA-ARVION KÄYTTÖTARKOITUS Kiinteistökauppa ASIAKKAAN TIEDOT Tilat/määräalat Kiinteistötunnus EEROLA 167-431-2-4 Omistaja Puhelin Osoite LASKENNAN TIEDOT Laskennassa käytettävät

Lisätiedot

NIVALAN-HAAPAJÄRVEN LEHTOJEN LUONNONHOITOHANKE

NIVALAN-HAAPAJÄRVEN LEHTOJEN LUONNONHOITOHANKE NIVALAN-HAAPAJÄRVEN LEHTOJEN LUONNONHOITOHANKE TOIMENPIDESUUNNITELMA 1 (9) Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena on parantaa lehdoille tyypillisen luontaisen lajiston elinmahdollisuuksia kolmessa lehtokohteessa.

Lisätiedot

Lausunto Espoon metsätyöohjelmasta 2016

Lausunto Espoon metsätyöohjelmasta 2016 7.10.2015 Metsänhoitaja Sini Miettinen Tekninen keskus / Katu- ja viherpalvelut, ylläpito PL 41, 02070 ESPOON KAUPUNKI puh. 046 8771841, sini.miettinen@espoo.fi Espoon ympäristöyhdistys ry Villa Apteekki,

Lisätiedot

Riihimäen kaupungin metsäsuunnitelma 2015-2022

Riihimäen kaupungin metsäsuunnitelma 2015-2022 Riihimäen kaupungin metsäsuunnitelma 2015-2022 Tiivistelmä Metsäsuunnitelma antaa vankan pohjan metsäomaisuuden hoitoon ja sen arvonmääritykseen. Suunnitelma tehdään metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti

Lisätiedot

Metsän uudistaminen. Raudus ja hieskoivu. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin

Metsän uudistaminen. Raudus ja hieskoivu. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Metsän uudistaminen Raudus ja hieskoivu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu

Lisätiedot

Kuvioluettelo. Sivu 20 (1) 26.3.2015

Kuvioluettelo. Sivu 20 (1) 26.3.2015 Siu 20 (1) 26.3.2015 luettelo Pinta- Pääryhmä, kasupaikka, ala, kehitysluokka ja saautettauus puulaji ikä, tilauus tukkia, kuitua, läpimitta, pituus, runkoluku, ppa, kasu lla 89 0,4 Metsämaa Tuore kangas,

Lisätiedot

Keskijännitteisten ilmajohtojen vierimetsien hoidon kehittäminen

Keskijännitteisten ilmajohtojen vierimetsien hoidon kehittäminen Keskijännitteisten ilmajohtojen vierimetsien hoidon kehittäminen Risto Ranta, Hannu Niemelä 9.10.2013 08.10.13 1 Taustaa MTK:n/SLC:n ja Energiateollisuus ry:n yhteinen suositus Viime vuosien myrskyt Sähkömarkkinalain

Lisätiedot

Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito

Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito Lassi Hakulinen 2.10.2013 TAIMIKON VARHAISHOITO JA TAIMIKONHOITO - kehitysluokat, yleistä taimikonhoidosta - taimikon varhaishoito -

Lisätiedot

Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus

Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos (METLA) 24.5.2012 1 Eri-ikäismetsän kasvatus käytännössä: poiminta- ja pienaukkohakkuut peitteisenä kasvattamisen filosofia ts.

Lisätiedot

LAUSUNNOT, HANGON YMPÄRISTÖYHDISTYS Vastine ja vaihtoehtojen. Märsanin alue

LAUSUNNOT, HANGON YMPÄRISTÖYHDISTYS Vastine ja vaihtoehtojen. Märsanin alue Talousmetsäsuunnitelmaehdotus 2018 2027 Palautteet ja vastine ehdotukset Yhteenveto sisältää kirjallisesti jätetyt mielipiteet ja pyydetyt lausunnot. Vastineet on laadittu Hangon kaupungin teknisen ja

Lisätiedot

Kuinka aloitan jatkuvan kasvatuksen?

Kuinka aloitan jatkuvan kasvatuksen? Kuinka aloitan jatkuvan kasvatuksen? Jatkuva kasvatus tarkoittaa metsätaloutta, jossa maa on jatkuvasti puuston peittämä. Avohakkuu ja viljely eivät kuulu jatkuvaan kasvatukseen, mutta kaikki muut hakkuutavat

Lisätiedot

NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018

NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 Nanson Kiinteistöt Oy Melkonkatu 24 00210 Helsinki NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN

Lisätiedot

PUISTOMETSIEN HOITO-OHJELMA

PUISTOMETSIEN HOITO-OHJELMA PUISTOMETSIEN HOITO-OHJELMA TURUN KAUPUNKI, KAUPUNKIYMPÄRISTÖTOIMIALA 2018-2019 Juha Mäkitalo, Timo Vahala PUISTOMETSÄOHJELMA Puistometsäohjelma sisältää lähinnä asemakaavoitetuilla alueilla sijaitsevien

Lisätiedot

SULKAVA PUTKIJÄRVI, KANKUNLAMPI LIITO-ORAVAINVENTOINTI. Jouko Sipari

SULKAVA PUTKIJÄRVI, KANKUNLAMPI LIITO-ORAVAINVENTOINTI. Jouko Sipari SULKAVA PUTKIJÄRVI, KANKUNLAMPI LIITO-ORAVAINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 MENETELMÄT 3 TULOKSET... 3 1. PUTKIJÄRVI, KORHOLAN RANTA... 3 2. KANKUNLAMPI 5 LIITTEET Kansikuva: Putkijärven

Lisätiedot

Riihimäen kaupungin puistometsäsuunnitelma

Riihimäen kaupungin puistometsäsuunnitelma Riihimäen kaupungin puistometsäsuunnitelma 2015-2022 Tiivistelmä Puistometsäsuunnitelmassa korostuu luonnon monimuotoisuus. Näillä lähivirkistysalueilla pyritään säilyttämään puusto elinvoimaisena harvennuksilla

Lisätiedot

Koivun laatukasvatusketjut. Pentti Niemistö 21.8.2012

Koivun laatukasvatusketjut. Pentti Niemistö 21.8.2012 Koivun laatukasvatusketjut Pentti Niemistö 21.8.2012 Raudus vai Hies Raudus- ja hieskoivun laatuerot Rauduskoivut kasvavat järeämmiksi ja suoremmiksi syynä puulaji sinänsä, mutta myös kasvupaikka, joka

Lisätiedot

Mäntytukkipuu 58,5 48,1 11,8. Mäntykuitupuu 18,5 15,5 11,8. Kuusitukkipuu 60,2 48,7 11,1. Kuusikuitupuu 19,1 15,5 11,1. Koivutukkipuu 45,8 37,7 11,6

Mäntytukkipuu 58,5 48,1 11,8. Mäntykuitupuu 18,5 15,5 11,8. Kuusitukkipuu 60,2 48,7 11,1. Kuusikuitupuu 19,1 15,5 11,1. Koivutukkipuu 45,8 37,7 11,6 Sivu 1 / 4 ASIAKKAAN TIEDOT Tilat/määräalat Kiinteistötunnus KOIVUNIEMI 426-405-182-3 Omistaja Puhelin Osoite LASKENNAN TIEDOT Laskennassa käytettävät hinnat Avohakkuu Harvennus Ensiharvennus /m³ /m³ /m³

Lisätiedot

Kuviokirja Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuuv. Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. tua 18,9. Kasvu. Kui- Hakkuu. tua.

Kuviokirja Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuuv. Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. tua 18,9. Kasvu. Kui- Hakkuu. tua. Kunta Alue Ms 420 558 502 kirja 2015 Osa 8 Sivu 1 / 9 paikka Kunta 420 Alue 558 Ms 502 TYRYNLAHTI Vallitseva jakso 31 40 2151 15 13 275 11 243 31 40 2151 15 13 275 11 243 18,9 18,9 Ensiharvennus 2015 2017

Lisätiedot

Merkkikallion tuulivoimapuisto

Merkkikallion tuulivoimapuisto OX2 FINLAND OY Merkkikallion tuulivoimapuisto Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen 2016 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29646P004 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 2

Lisätiedot

Etuhaan- ja Kytömaanpuistojen vihersuunnitelma. Nykyisen puuston käsittely. Nykyisen maa-ainesvaraston metsitys ja liito-oravareitit

Etuhaan- ja Kytömaanpuistojen vihersuunnitelma. Nykyisen puuston käsittely. Nykyisen maa-ainesvaraston metsitys ja liito-oravareitit Etuhaan- ja Kytömaanpuistojen vihersuunnitelma Kompensaatioistutukset ja nykyisten metsien hoitotoimet liito-oravan elinympäristön ja kulkureittien turvaamiseksi Hervannan raitiotievarikon ympäristössä

Lisätiedot

AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI MAISEMASUUNNITELMA

AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI MAISEMASUUNNITELMA M A I S E M A - A R K K I T E H D I T B Y M A N & R U O K O N E N O Y Mannerheimintie 81 00270 Helsinki puhelin 09-857 1761 telefax 09-857 1776 byman.ruokonen@ maisema-arkkitehdit.fi AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI

Lisätiedot

Karhusaaren luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma

Karhusaaren luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Karhusaaren luonnon- ja Vuosille 2013-2022 Espoon kaupunki Tekninen keskus Salla-Mari Keto, 2012 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 1 2 SUUNNITELMAN LÄHTÖKOHDAT... 2 2.1 Yleistä... 2 2.2 Maankäyttö... 3 2.2.1 Metro

Lisätiedot

- METSÄNHOIDON JA HAKKUIDEN KÄSITTELY-YKSIKKÖ. - PUUSTOLTAAN JA MAAPOHJALTAAN YHTENÄINEN ALUE - JAKOPERUSTEENA MYÖS KEHITYSLUOKKA

- METSÄNHOIDON JA HAKKUIDEN KÄSITTELY-YKSIKKÖ. - PUUSTOLTAAN JA MAAPOHJALTAAN YHTENÄINEN ALUE - JAKOPERUSTEENA MYÖS KEHITYSLUOKKA METSIKKÖKUVIO - METSÄNHOIDON JA HAKKUIDEN KÄSITTELY-YKSIKKÖ. - PUUSTOLTAAN JA MAAPOHJALTAAN YHTENÄINEN ALUE - JAKOPERUSTEENA MYÖS KEHITYSLUOKKA TOIMENPITEET 1 2 Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen

Lisätiedot

Taimikonhoidon vaikutukset metsikön

Taimikonhoidon vaikutukset metsikön Taimikonhoidon vaikutukset metsikön jatkokehitykseen ja tuotokseen Saija Huuskonen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Sisältö 1. Taimikonhoidon

Lisätiedot

Maskun hautausmaan maisemakävely

Maskun hautausmaan maisemakävely Maskun hautausmaan maisemakävely 28.9.2016 Maskun hautausmaalla järjestettiin maisemakävely kesiviikkona 28.9.2016. Mukana oli 10 kävelijää ja keskustelu puiden uudistamisesta kävi vilkkaana. Maisemakävelyn

Lisätiedot

PUISTOMETSIEN HOITO-OHJELMA

PUISTOMETSIEN HOITO-OHJELMA PUISTOMETSIEN HOITO-OHJELMA TURUN KAUPUNKI, KIINTEISTÖLIIKELAITOS 2017-2018 Juha Mäkitalo, Anu Nuora, Aki Männistö, Timo Vahala PUISTOMETSÄOHJELMA Puistometsäohjelma sisältää lähinnä asemakaavoitetuilla

Lisätiedot

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Markku Nironen 19.04.2016 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 3 ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVAT... 2 3.1 LIITO-ORAVAT 2009...

Lisätiedot

Kohti riistarikkaita reunoja - vaihettumisvyöhykkeiden hoito

Kohti riistarikkaita reunoja - vaihettumisvyöhykkeiden hoito Kohti riistarikkaita reunoja - vaihettumisvyöhykkeiden hoito Piirroakuvat: Jari Kostet ja Tom Björklund. Valokuvat: Sami Tossavainen Vaihettumisvyöhykkeet Tarkoitetaan kahden erilaisen ekosysteemin reuna-

Lisätiedot

Aluetta ei kannata pitää niittynä, ellei sitä hoideta. Se on hoitamattomana maisemahaitta. 50 % havupuita 50 % lehtipuita

Aluetta ei kannata pitää niittynä, ellei sitä hoideta. Se on hoitamattomana maisemahaitta. 50 % havupuita 50 % lehtipuita 200 Hoitoluokka Lähimetsä Ravinteisuus Rehevä Kaavamerkintä Sijainti Hoitotavoite Kuvio on vanhaa vesoittunutta peltoa. Nykyisellään virkistyskäyttö on vähäistä alueen vaikean kulkukelpoisuuden vuoksi.

Lisätiedot

Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT. Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén

Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT. Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén ENNALLISTAJAN POLKU KARTTA Pohjakartta Maanmittauslaitos,

Lisätiedot

Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014

Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014 Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014 Timo Pylvänäinen 8.5.2014 Kaavoitus Jyväskylän kaupunki Selvitysalueet Erillisiä selvitysalueita on 16. Ne sijaitsevat Nuutin ja Terttumäen alueella

Lisätiedot

Nokian Hasselbackan alueen ulkoilureittien ja niitä ympäröivien metsien hoitosuunnitelma

Nokian Hasselbackan alueen ulkoilureittien ja niitä ympäröivien metsien hoitosuunnitelma Nokian Hasselbackan alueen ulkoilureittien ja niitä ympäröivien metsien hoitosuunnitelma Taajama ja Lähiympäristön luonnonhoito Lepaa 14.11.2008 Kari Yli-Muilu Sisällys 1 JOHDANTO 2 ALUEEN KUVA JA HOITOTOIMENPITEET

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Ympäristölautakunta 24.09.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Ympäristölautakunta 24.09.2015 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 24.09.2015 Sivu 1 / 1 309/10.03.01/2015 76 Ympäristölautakunnan lausunto Pohjois-Espoon luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmasta vuosille 2015-2025 Valmistelijat / lisätiedot: Tia Lähteenmäki,

Lisätiedot