Onko kirkko aikansa elänyt?

Transkriptio

1 SAATESANAT Onko kirkko aikansa elänyt? Enää ei voi puhua luterilaisesta yhtenäiskulttuurista 1950-luvun maatalous-suomen tavoin. Suomalainen kulttuuri sisältää hyvin monentyyppisiä aineksia eikä luterilaisuus enää samalla tavoin kuin aiemmin liity kansallistunteeseen ja kuulu kunnon suomalaisen hyveisiin, toteaa Etelä-Saksan suomalaispappi Miika Rosendahl. Kirkolla on kuitenkin kysyntää edelleen. Miten vastata muuttuneisiin haasteisiin ja kohdata aikamme ihmisen tarpeet? Tätä kysymystä pohditaan sekä Saksan evankelisessa kirkossa että Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Miika Rosendahl ja Annaliisa Kühn perehtyivät kirkkojen tulevaisuuden suuntaviivoihin ja tarjoilevat parhaat palat sivuilla 4-7. Pohjoismaiset filmipäivät järjestettiin Lyypekissä marraskuussa 50. kerran. Noin 140 elokuvaa Skandinaviasta, Baltian maista ja Pohjois-Saksasta vetivät juhlan kunniaksi festivaaleille ennätysmäiset kävijää. Paikalla olleet Solveig Scholz ja Inkeri Kosunen-Bittner keskustelivat mm. lupaavien suomalaisten ohjaajien kanssa. Saksalais-suomalaisen yhteistyöprojektin Musta jää ohjaajan Petri Kotwican ajatuksista ja filmipäivien annista voit lukea sivulta 8 alkaen. Saattotyön käsitteleminen lehdessämme sai Tintti Attila-Hirthin kirjaamaan ajatuksiaan vanhenevan ja sairaan, kaukana asuvan äidin hoidosta. Hänen koskettava kirjoituksensa osoittaa, että raskaassakin tilanteessa voi huumori vielä puhjeta kukkaan: yhtäkkiä äitiä alkoi naurattaa ja hän sanoi: On se toisaalta hyvä, kun unohtaa kaiken. Jokainen paikka tuntuu aina uudelta. (sivut 12 ja 13) Die in Deutschland lebenden Finninnen und Finnen sind viel jünger als im Allgemeinen vermutet wird, geht aus den Angaben des Statistischen Bundesamtes hervor. Über 20 % derer, die nur die finnische Staatsangehörigkeit haben, sind zwischen 25 und 35 Jahre alt. Eine größere Gruppe gibt es: gut 25 % sind zwischen 55 und 65. Mehr Zahlen über Finnen in Deutschland finden Sie auf Seite 15. Die Jugendarbeit des ZfkA organisiert sich neu. Mit einem modular aufgebauten Konzept ist es möglich, flexibler als bisher die Ausbildung zum Gruppenleiter zu absolvieren, sogar die JuLeiCa-Karte zu erhalten und jede Menge Spaß zu haben. Interessiert? Sanna Kiviluoto und Anssi Elenius erklären ab Seite 22, wie es geht. Alles gute für das Jahr 2009 und viel Spaß mit der ersten Rengas-Ausgabe des Jahres! Hyvää alkanutta vuotta ja antoisia lukuelämyksiä! Ritva Prinz Renkaan toimittaja/redakteurin SKTK:n sääntömääräinen vuosikokous Meißen viikonlopun ohjelma ja ilmoittautumislomake nettisivuillamme

2 KUUKAUDEN SANA Maailman valo Erään laskutavan mukaan joulunaika on ohi loppiaisena. Kuusi riisutaan, joulukoristeet säilötään odottamaan ensi vuotta. Kuusen latvassa ollut tähti muistuttaa itämaan tietäjistä, jotka taivasta ja kirjoituksia tutkittuaan lähtivät matkaan etsimään uutta kuningasta. Tien päästä he lopulta löysivät todellisen elämän valon, Kristuksen. Tietäjien lailla mekin teemme matkaa pimeydestä ja pimeydessä kohti valoa, kohti Jumalaa. Mistä me löytäisimme johtotähden elämämme matkalle? Me emme aina huomaa Jumalan antamia kulkuohjeita. Me emme ehdi nähdä on niin paljon tärkeitä asioita, joista on huolehdittava juuri tänään! Me emme välitä miten niin Jumalalla pitäisi olla jokin sana sanottavana meidän elämässämme? Omat suunnitelmamme ovat toki riittäviä! Muutos on pelottavaa, varsinkin, jos se sisältää hypyn tuntemattomaan. Itämaiden viisaatkin harhautuivat tieltä Juudeaan päästyään. He menivät maakunnan suurimpaan kaupunkiin, kuningas Herodeksen luo. Ymmärrettävä virhe: tottahan uutta kuningasta etsii ennemmin palatsista kuin pienestä köyhästä tallista. Ehkä mekin etsimme Jumalaa vääristä paikoista. Katsomme tähteä, ja tulkitsemme sen johtavan meitä menestykseen ja onneen. Mutta se on meidän suunnitelmamme, ei välttämättä Jumalan! Kun katsomme Jeesuksen esimerkkiä, tärkeiksi nousevatkin aivan toisenlaiset asiat: epäitsekkyys, kuuliaisuus, lähimmäisen palveleminen. Kuunteleminen. Jumalan tahdon etsiminen. Tietäjät toivat Jeesus-lapselle arvokkainta mitä heillä oli: kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Mitä meillä on annettavana? Vanha tarina kertoo neljännestä tietäjästä, joka ei ollut yhtä varakas kuin kolme muuta. Hän lähti matkaan vanhalla aasilla, vain eväät ja peitto mukanaan. Matkallaan tietäjä kohtasi monia onnettomia ja kärsiviä ihmisiä. Hän ei voinut jatkaa matkaansa auttamatta heitä. Matkavarusteet ja uudelle kuninkaalle tarkoitetut lahjat hupenivat apua tarvitseville. Viimein matka katkesi kokonaan eräässä satamakaupungissa. Tietäjä näki köyhän lesken ainoan pojan joutuvan kaleeriorjaksi isävainaan velkojen maksamiseksi. Äidin tuskan koskettamana hän tarjoutui pojan sijaan. Laivalla kului kolmekymmentä vuotta. Hänet vapautettiin Jerusalemissa, jonka teloituspaikalta hän löysi kolme ristiinnaulittua miestä. Keskimmäisellä oli orjantappuroista kiedottu kuninkaan kruunu. Tietäjä tunnisti hänessä sen kuninkaan, jota kumartamaan hän oli aikanaan lähtenyt. Myöhästynyt tietäjä polvistui kuninkaan ristin juureen valittaen, että joutui tulemaan tyhjin käsin. Hänellä ei ollut muuta tuotavaa kuin oma sydämensä. Mutta juuri hänen lahjansa oli monin verroin arvokkaampi kuin kulta, suitsuke tai mirhami. Lohdullinen tarina! Saamme tulla Isän luo tyhjin käsin ja rikkinäisinä. Kun uskallamme antaa itsemme, saamme vastalahjaksi itsensä Kristuksen. Jumala rakasti meitä niin paljon, että antoi ainoan Poikansa kuolla, jotta me saisimme elää. Golgatan risti raivaa railon valolle, tuossa halkeamassa on toivo. Jumala kutsuu meitä täyteen ja rikkaaseen elämään. Hänen suunnitelmansa on täynnä yllätyksiä ja lahjoja lahjoja jaettavaksi toisten kanssa. Meitä kehotetaan viemään valoa kaikelle kansalle, levittämään sanomaa Vapahtajasta. Kutsumaan ihmisiä uskon matkalle: matkalle Kristuksen kanssa, matkalle Jumalan luo. Silloinkin, kun vaellamme pimeyden laaksossa, valo on olemassa. Jeesus sanoo: Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo. Sanna Kiviluoto

3 JOHTOKUNTA johtokunta tentissä Tenttituoliin istui tällä kertaa Aino-Marjatta Metz. Mikä on lempivärisi? Sinivalkoinen Minkä kirjan luit viimeksi? Eva Rossmann: freundsche verbrechen. Mira Valensky ermittelt in Wien. Kuka on lempisäveltäjäsi? Mozart Mihin haluaisit vielä joskus elämässäsi matkustaa? Roomaan Ketä historian henkilöä ihailet? Miksi? Suomalaisia esiäitejämme ja -isiämme (katso mistä olen ylpeä). Mikä on kiusaus, jota et voi vastustaa? Leipominen Mitkä kolme tavaraa ottaisit mukaan autiolle saarelle? Kynän, Raamatun ja aurinkohatun. Mistä olet suomalaisena ylpeä? Itsenäisyydestä Kauanko olet asunut Saksassa? Miten päädyit tänne? Noin neljännesvuosisadan. Sain työtarjouksen. Mihin et Saksassa koskaan totu? Byrokratiaan Mikä sinua motivoi? Perhe Jos saisit toivoa, minkä asian muuttaisit maailmassa? Epäoikeudenmukaisuuden Elämänviisaus, jonka haluat jakaa kanssamme: Joka kuuseen kurottaa, se katajaan kapsahtaa. Kiitos, Aino-Marjatta, että jaoit ajatuksiasi kanssamme. Koska olemme tenttineet kaikki johtokunnan jäsenet, sarja loppuu tähän. Toivottavasti esittelyt ovat tehneet johtokuntamme jäseniä vähän tutummiksi

4 MEIDÄN KIRKKO Meidän Kirkko Osallisuuden yhteisö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2015 Vanhanaikainen ja paikoilleen jämähtänyt sellainenko kirkko on? Tuskin ainakaan kokonaan. Vaikka yhteisöön, jonka tehtävänä on perinteen eteenpäin vieminen, jääkin toisinaan vanhoillisuuden pesäkkeitä, on kirkon suunta pääsääntöisesti aina eteenpäin, kohti tulevaisuutta. Ajan hermolla voi yrittää pysyä pohtimalla tulevaisuutta kuten Suomen evankelisluterilaisen kirkon strategiassa vuoteen 2015: "Meidän kirkko osallisuuden yhteisö". Esittelen seuraavassa strategian taustaa ja muutamia sen ydinajatuksia verraten niitä Saksan evankelisen kirkon (EKD) tulevaisuuspohdintoihin. Suomi ei ole jäänyt syrjään globaalista kehityksestä, kulttuurien ja vaikutteiden virtaamisesta maasta toiseen. Enää ei voi puhua luterilaisesta yhtenäiskulttuurista 1950-luvun maatalous-suomen tavoin. Suomalainen kulttuuri sisältää hyvin monentyyppisiä aineksia eikä luterilaisuus enää samalla tavoin kuin aiemmin liity kansallistunteeseen ja kuulu kunnon suomalaisen hyveisiin. Uskonnollisuus ei kuitenkaan ole heikentynyt, se on vain yksityistynyt. Tällöin painottuvat erityisesti elämykset, kokemukset ja sosiaaliset suhteet, mikä näkyy ihmisen elämänkaareen kuuluvien kirkollisten toimitusten (kasteen, konfirmaation, avioliittoon vihkimisen ja hautaan siunaamisen) tärkeäksi kokemisena. Kaiken yksityistymisen keskellä kirkosta haetaan tukea yhteisöllisyydelle. Ensinnäkin kirkolta odotetaan tukea perheyhteisölle, tärkeiden traditioiden (kirkolliset toimitukset) ylläpitämistä. Toiseksi sen odotetaan olevan koko Suomen kansan kirkko, palvelevan kaikkia. Tämä ilmenee kirkon tekemän nuorisotyön sekä vanhusten ja vammaisten parissa tehtävän diakonisen työn arvostuksena. Yhteenvetona työryhmä toteaakin, että "kirkon erityisenä haasteena on kyetä vastaamaan ihmisten hengellisiin tarpeisiin ja yhdistää individualistinen uskonnollisuus kirkon olemukseen kuuluvaan yhteisöllisyyteen." Meidän kirkko osallisuuden yhteisö strategiassa todetaan kirkon perustehtävästä: "Kirkon tehtävä on kutsua ihmisiä armollisen Jumalan yhteyteen, tuoda elämään kestävä perusta ja rohkaista välittämään lähimmäisistä ja luomakunnasta." Strategian mukaan "vuonna 2015 jäsenet näkevät kirkkonsa arvon ja kuulevat siellä Jumalan äänen. Kirkkoon tullaan löytämään vastauksia elämän suuriin kysymyksiin ja sieltä lähdetään palvelemaan Jumalan maailmaa." Miten tähän tavoitteeseen päästään, on määritelty kuuden strategisen suuntaviivan avulla. 1. "Hengellinen elämä vahvistuu" Tällä tarkoitetaan mm. jumalanpalveluselämän kehittämistä, avoimuutta hengelliselle etsinnälle, evankeliumin julistamista ja valmiutta keskustella uskosta. Kirkon lähtökohta on missionaarinen, ulospäin suuntautunut. Se ei saa jäädä keittämään omaa soppaansa, vaan sen pitää vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa tuoda esiin hengellistä sanomaansa. Hengellisen elämän merkitys kirkolle on ollut esillä myös EKD:n tulevaisuuskeskustelussa. EKD:n neuvoston puheenjohtajan piispa Huberin mukaan "Evankelisella kirkolla on tulevaisuutta sen hengellisen voiman takia. Tämän pitää olla kaikkien kirkon uudistamistoimenpiteiden lähtökohtana ja päämääränä." (esitelmä Evangelisch im 21. Jahrhundert EKD:n tulevaisuuskonferenssissa Wittenbergissä ). 2. "Huolehdimme heikoimmista ja kannamme maailmanlaajaa vastuuta" Heikoimmassa asemassa olevien puolestapuhujana yhteiskunnallisessa keskustelussa on kirkolta viime aikoina myös Suomessa alettu odottaa tähänastista merkittävämpää roolia. Kirkon

5 aktiivisuutta ei aina ole hyväksytty, kuten esim. uraanikaivoshankkeen vastustamisen synnyttämä kritiikki osoitti. Tässä yhteydessä on vedottu luterilaisuuden oppiin kahdesta hallintavallasta, maallisesta ja hengellisestä, ja korostettu niiden erillään pitämistä. Mielestäni on kuitenkin hyvä, että Suomessakin on alettu ymmärtää kirkon aktiivisuuden tärkeys. Tässä kohden piispa Huberin viittaus Bonhoefferin ajatukseen siitä, että kirkon on oltava kirkko muita varten (Kirche für andere) on otettava Suomessakin rohkaisuna vastaan. Kirkko ei saa jäädä itseriittoiseksi, muutoin se ei toteuta tehtäväänsä. 3. "Vahvistamme kirkon jäsenyyden merkitystä" Strategiassa todetaan, että "luovumme työntekijäkeskeisestä ajattelutavastamme ja luomme seurakuntalaisille mielekkäitä toimintamahdollisuuksia." Kirkko haluaa antaa täyden arvostuksensa ja tukensa seurakuntien vapaaehtoisille vastuunkantajille, jotka tekevät korvaamatonta työtä. Työryhmä toteaa: "Vapaaehtoistoiminta on enemmän kuin vapaaehtoisena toimimista. Se on kristityn kutsumusta toimia lähimmäistä kohtaan niin kuin Kristus on toiminut häntä itseään kohtaan." Saksan näkökulmasta tarkasteltuna voi vain ihmetellä, miksi vapaaehtoistyön mahdollisuudet huomataan Suomessa vasta nyt täällähän eivät seurakunnat toimisi lainkaan ilman jäsentensä aktiivista työpanosta. 4. "Viemme viestiä" Tiedonvälityksen ja yhteydenpidon välineet, mahdollisuudet ja tapa ovat muuttuneet huimasti viime vuosikymmenen aikana. Kirkko haluaa lisätä viestinnän vuorovaikutuksellisuutta ja panostaa uusien viestintävälineiden, kuten internetin, tarjoamien mahdollisuuksien käyttämiseen. Paikallisseurakunnilla ja kirkolla on kotisivut (esim. internetin mahdollisuuksia käytetään auttamistyöhön (esim. sekä mutta internetin yhteisöllisyyden luomisen ja verkostoitumisen mahdollisuuksia ei vielä välttämättä hyödynnetä. 5. "Rakenteet palvelevat toimintaa" Tärkeä asia on toiminnallisten yksikköjen pitäminen inhimillisen kokoisina. Mielenkiintoista on seurata, miten tämä toteutuu tulevaisuudessa seurakuntien kasvaessa entistä suuremmiksi (seura)kuntaliitosten myötä. Tuntevatko kyläläiset pappinsa tulevaisuudessakin vai jääkö hän etäiseksi, vain ajoittain läsnäolevaksi? Tässä suhteessa tietty ihannetila toteutunee saksalaisessa toiminnallisesti itsenäisessä, pienessä, ihmisiä lähellä olevassa yhden-kahden papin ja valtaisan vapaaehtoisjoukon seurakunnassa paremmin. 6. "Kirkon uudistuminen jatkuu" "Ecclesia semper reformanda est." "Kirkkoa on aina uudistettava", sanotaan Martti Lutherin tokaisseen. Uudistuminen on siis jatkunut jo ainakin uskonpuhdistuksen ajoista lähtien. Mutta on hyvä, että uudistumisen tärkeys todetaan aina uudelleen ja uudelleen. Vain siten kirkko voi säilyä sinä, mikä sen tuleekin olla, elävä kristittyjen yhteisö. Miika Rosendahl Nettilinkkejä: Kirkko 2015 strategia: seurakuntarakenne/strategia2015.html Reformprozess der EKD: zukunftskongress.html

6 MEIDÄN KIRKKO Meidän kirkko Saksassa Mitkä ovat meidän tulevaisuudennäkymämme? Meidän, jotka taiteilemme saksalaisen ja suomalaisen kirkon välissä, välillä tietämättä kumpaan oikein kuulumme? Meidän, jotka siksi olemme halunneet jotakin omaa, sellaisen kirkollisen järjestäytymisen muodon, jossa voimme elää ja hengittää suomalaisina kristittyinä Saksassa. Saksalaiset pastorit ovat hyviä saarnaamaan. He eivät aliarvioi kuulijakuntaansa ja käyvät kristillistä, oikeaa ja jaloa taistelua hengellisen ja yhteiskunnallisen elämän kentillä. Yksi suomalaiselle sielulle tärkeä kenttä kuitenkin usein puuttuu: sanoma armosta ja anteeksiantamuksesta inhimillisen heikkouden keskellä. Se jos mikä vahvistaa hengellistä elämää ja avaa oven yhteyteen armollisen Jumalan kanssa. Tätä ovea suomalaiset pappimme pitävät auki. Tämän oven pönkkänä toimiminen seurakunnissa on mielestäni meidän kaikkien kristittyjen tärkein tehtävä suomalaisten keskuudessa Saksassa nyt ja tulevaisuudessa. Suomalaista ymmärtää parhaiten toinen suomalainen. Se on perusajatuksena naapuriaputyössä ja kaikessa toisistaan huolehtimisessa seurakunnissamme. Heikoimmista huolehtiminen saa muodon myös lapsityössä ja vanhustyön kasvavien haasteiden pohtimisessa. Emme halua jättää toisiamme pulaan, kun ikä painaa ja voimat vähenevät tai kun vastoinkäymiset käyvät yli voimien. Kannamme vastuuta toisistamme, se on kristityn luonnollinen tehtävä tässä maailmassa - koko maailmassa, myös Nkurenkurun koulussa tai siellä, missä AIDS kaataa ihmisiä. On tärkeää pitää silmät ja sydämet avoinna, vaikka apumme tuntuisi pisaralta meressä. Suomalainen kirkollinen työ Saksassa on hyvin organisoitua. Meillä on onneksemme monta pappia hoitamassa seurakuntia ja hyvä toimisto byrokratian pyörittämiseen. Kuitenkaan seurakunnat eivät toimi ilman vapaaehtoista työtä. Paljon työn alle väsytään. Vapaaehtoisen työn tukeminen ja sitä tekevistä ihmisistä huolehtiminen on suomalaisen kirkollisen työn suurin haaste tulevaisuudessa. Jos ihmiset väsyvät, kuka antaa naapuriapua? Kuka auttaa seniorityössä? Kuka pitää pyhäkoulut? Kuka jaksaa kirkkoraadin erilaisissa tehtävissä? Kuka organisoi, visioi ja toteuttaa? Mikä auttaa jaksamaan? Mikä innostaa ja motivoi meitä? Kirkkoraatilaisten ja muiden vastuunkantajien ei saa antaa väsyä. Miten vahvistamme kirkon jäsenyyden merkitystä? Rengas-lehti ja sen nettisivut ovat erinomainen viestikanava. Sitä kehitetään jatkuvasti, viestin viemisen tärkeys on ymmärretty edellytyksenä ihmisten tavoittamiselle ja tehokkaalle toiminnalle. Tiedottamisessa ja kirkollisen työn läpinäkyvyydessä on silti aina parantamisen varaa. Seurakunnilla ja seurakuntalaisilla on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin. Ruusuille, risuille ja ideoille on foorumi, jota myös kirkollisen työn kehittämiskeskusteluun voisi rohkeammin käyttää. Uutena mahdollisuutena sähköinen sielunhoito voisi tarjota kaukana asuvalle suomalaiselle sen oljenkorren, jota hän tarvitsee. Suomalaisen kirkollisen työn rakenteista käydään keskustelua useammallakin tasolla. Rakenteet ovat joissakin seurakunnissa muodostuneet taakaksi, toisissa seurakunnissa rakenteet auttavat selkiyttämään ja organisoimaan toimintaa. Rakenteiden tulee palvella toimintaa. Huonoja rakenteita ja toimintamalleja on uskallettava muuttaa, joskus tarvitaan vain uutta ajattelutapaa ja asennetta. Seurakunnallisen työn on painotuttava ihmisiin, ei rakenteisiin. Ovatko SKTK:n toimintamallit ja rakenteet joustavia pappeihin ja seurakuntiin päin? Vastaavatko organisaatiomme rakenteet alueelta lähteviin tarpeisiin? Rakennekeskustelua toivotaan ja sitä jatketaan SKTK:n vuosikokouksessa. Yhdyn Martti Lutherin ajatukseen: Ecclesia semper reformanda est. Annaliisa Kühn

7 Unsere Kirche eine teilnehmende Gemeinschaft Foto: Ritva Prinz Ist die Kirche unbeweglich und von gestern? Sie bewahrt eine Tradition, ja aber versucht auch nach vorne zu blicken. Sowohl die Evangelisch-Lutherische Kirche Finnlands (ELKF) als auch die Evangelische Kirche in Deutschland (EKD) haben eine Strategie für Schritte in die Zukunft entwickelt. Miika Rosendahl, ein Pfarrer, und Annaliisa Kühn, Gemeindeglied und Nicht-Theologin, tauschten sich aus über die Zukunftsvisionen. Der Auftrag der Kirche besteht darin, Menschen in die Gemeinschaft mit dem gnädigen Gott einzuladen, eine feste Grundlage für das Leben zu ermöglichen und die Menschen zu ermutigen, für den Nächsten und für die Schöpfung Sorge zu tragen, heißt es in der Strategie der ELKF. Dass die Tür in die Gemeinschaft mit dem gnädigen Gott auch in den finnischen Gemeinden in Deutschland immer offen bleibt, darin sieht Annaliisa Kühn die wichtigste Aufgabe für heute und morgen. Die Stärkung des geistlichen Lebens gilt laut Miika Rosendahl sowohl für die EKD als auch für die ELKF als einen wesentlichen Ausgangspunkt. Sie soll sich in lebendigen Gottesdiensten, in der Verkündigung des Evangeliums und in der Offenheit für die Suche der Menschen äußern. Die Sorge für den Nächsten in der Nähe und in der weiten Welt prägt die Kirche für andere. In Finnland wird zunehmend erwartet, dass die Kirche auch zu gesellschaftspolitischen Fragen Stellung bezieht. Füreinander da sein, insbesondere, wenn die Kräfte im Alter oder in einer Lebenskrise versagen, das ist auch für die finnische kirchliche Arbeit in Deutschland eine wesentliche Herausforderung. Die Bedeutung der Mitgliedschaft gerät verstärkt in den Blick. In Finnland sollen die Ehrenamtlichen mehr Gewicht in der Kirche gewinnen. Bei uns in Deutschland scheint manchmal schon zu viel auf den Schultern der Ehrenamtlichen zu lasten. Wir müssen dafür sorgen, dass keiner unter der Last zusammenbricht, betont Annaliisa Kühn. Die Botschaft mit den modernen Kommunikationsmitteln optimal weiterzugeben ist überall eine große Chance und eine große Herausforderung. Die Möglichkeiten des Internet könnten neue hilfreiche Wege eröffnen, besonders da, wo die Wege zueinander weit sind. Kirchliches Leben braucht eine Struktur, aber eine, die dem Leben der Gemeinde dient. Nicht funktionierende Strukturen müssen geändert werden. Es erfordert Mut, ist aber lebensnotwendig. Die Mitglieder sehen den Wert ihrer Kirche und hören dort die Stimme Gottes. Sie kommen in die Kirche, um Antworten auf die großen Fragen des Lebens zu finden und gehen wieder heraus, um der Welt Gottes zu dienen, heißt es in der Vision für 2015 der ELKF. Die Kirche soll eine lebendige Gemeinschaft von Christen sein, schließt Miika Rosendahl, und muss daher ständig erneuert werden. Ob Pfarrer oder Laie, an einem Punkt geben sie beide Luther Recht: Ecclesia semper reformanda est. Zusammenfassung: Ritva Prinz

8 50. Pohjoismaiset elokuvapäivät - NFL Die Jubiläumsvorstellung zum 50. der Nordischen Filmtage geriet zumindest, was die Präsenz in den Medien betrifft zu einem Fest des schwedisch-norwegisch-dänisch-isländischen Films und des Filmforums. Auch wenn die finnischen Produktionen (drei Spielfilme, drei Dokumentarfilme, drei Kinder- und Jugendfilme samt je einem Aki und Mika Kaurismäki-Film in der Retrospektive) sich vorzüglich präsentierten, konnte der Eindruck entstehen, es sei eben ein skandinavisches Filmfest ohne finnisches Gewicht. Ein wenig schade war s. Leider gingen dann die finnischen Filme dieses Jahr auch ohne Preise aus. Dennoch: Regisseure und Darsteller fanden mit ihren Filmen den direkten Weg zu ihrem interessierten Publikum. Es scheint einen Trend zur Professionalisierung der Organisation zu geben, was aber mit der Sorge verknüpft ist, dass sich die Filmtage von der Darstellung mehr hin zur Selbstdarstellung entwickeln könnten, was ein Verlust am charakteristisch Liebenswürdigen der NFL zur Folge haben könnte. Pihla Viitala ja Samuli Vauramo (kuva: Solveig Scholz) In einem Interview berichteten die Regisseure Mari Rantasila, Aku Louhimies und Petri Kotwica Solveig Scholz über ihre Ansichten vom Leben, Lieben und Arbeiten erfrischend unspektakulär und ohne Starallüren. Wir trafen ebenso die Jungstars Pihla Viitala und Samuli Vauramo. Die talentierte Viitala wurde z.b. beim Casting ohne Schauspielausbildung für den Film Die Unbeugsame engagiert. Rantasila, die mit dem Film Ricky Rapper nach Lübeck kam, bemerkt, dass sie die Schublade Kinderfilm für ihre Arbeit problematisch finde. Ihr Film sei ein Familienfilm, der in Finnland in kürzester Zeit ein absoluter Hit wurde. Sie zweifelt, ob der Erfolgsfilm E.T. so durchschlagend geworden wäre, wenn es in Hollywood die Unterteilung Kinderfilm gäbe? Kokoillan elokuvista oli mukana Kotwican Musta jää, Louhimiehen Käsky ja Karukosken Tummien perhosten koti. Sekä Louhimiehen että Karukosken elokuvat perustuvat Leena Landerin romaanitrilogiaan, josta on myös saksannos. Tommi Korpela oli Tummien perhosten kodissa poikakodin johtajan roolissa, vuosi sitten hän esittäytyi Lyypekin yleisölle Miehen työssä. Dokumenteista nähtiin Jouni Hiltusen lähes hullun mieletön tutkielma BAM Raudtee ei kuhugi Baikal-Amur -rautatien rakennusprojektista Neuvostoliitossa, johon kului sadantuhannen työmiehen hartiapankkivoimin tehtynä kymmenen vuotta. Rautatie valmistui vuonna 1984, mutta sitä ei koskaan liikennöity Siperian permaroudan maaperässä. Ohjaaja löysi tämän neuvostoaikaan Suomen valtiolle propagandatarkoituksessa lähetetyn filmin elokuva-arkistosta ja teki siitä oman dokumenttinsa. Hämmästelevä yleisö ehdotti sitä materiaaliksi koulujen opetusohjelmaan! Mielenkiintoinen oli myös John Websterin Katastrofin aineksia, jossa hän kokeilee, voiko nykyihminen elää luonnonmukaisen elämäntavan mukaan välttäen ympäristöhaitallisia raaka-aineita: vuosi kului maailman parannukseen omassa perheessä, ja avioliittto joutui lähes katastrofin partaalle Jouko Aaltonen, Lyypekissä aiemminkin vieraillut, kertoi dokumentissaan Punk tauti joka ei tapa, miten punkrock saapui Suomeen, ja miten elinvoimainen tämä musiikin laji on vieläkin. Osuvasti se kuvaa nuoren ihmisen kasvukipuja ja

9 kehityskaarta lapsuudesta aikuisuuteen kiihkeine mielenosoituksineen vanhempien maailmaa vastaan. Lasten elokuvista Mari Rantasilan Risto Räppääjä on musiikkielokuva, suuren suosion Suomessa saavuttanut koko perheen elokuva. Muita lasten elokuvia olivat Kaisa Rastimon hellyttävä tarina Myrsky-koirasta ja Juha Vuolijoen Joulutarina joulupukin lapsuudesta. Suomalaisten produktioiden lisäksi mainitsen virolaisen ohjaaja Peer Simmin puolidokumentin Georg Otsin elämästä. Se liikuttaa suomalaista katsojaa Otsin laajan suosion vuoksi viisi-kuusikymmenluvun Suomessa. Kukapa tämän hetken mummo- ja vaari-ikäisistä suomalaisista ei tuntisi ja rakastaisi Saarenmaan valssia, Metsäkukkia tai Unohtumatonta iltaa? 50. Lyypekin elokuvapäivät kuuluvat maailman vanhimpiin. Ne alkoivat lyypekkiläisen aloitteesta pikkupiirissä. Nyt ne kokoavat parikolmekymmentätuhatta katsojaa. Suomessa valmistuu vuosittain kokoillan elokuvaa, joiden myynti ulkomaille on tärkeä taloudellinen tavoite, ja Lyypekki toivottavasti hyvä ponnahduslauta. Suomen Elokuvasäätiö on elokuvatuotannon tärkein rahoittaja. Lahjakkaiden näyttelijöiden työmahdollisuudet pienen maan pienissä kehyksissä ovat rajoitetut. Monimuotoinen mediatyö on nimekkäällekin näyttelijälle ja ohjaajalle arkea. Sitäkin enemmän toivon, että suomalainen elokuva löytää kanavansa Keski-Euroopan saksankielisen alueen elokuvateattereihin ja televisiokanaville. Inkeri Kosunen-Bittner Käsky, Musta jää ja Risto Räppääjä Aku Louhimies, Petri Kotwica ja Mari Rantasila kolme nuorta suomalaista elokuvaohjaajaa - esittelivät uusimmat työnsä Lyypekin elokuvapäivillä marraskuussa Pyysin heiltä seuraaviin kysymyksiin lyhyitä vastauksia: 1. Kuvaile yhdellä lauseella, mistä filmissäsi on kysymys, niin että henkilö, joka ei sitä tunne, saa siitä oikean käsityksen. 2. Miksi filmisi kannattaa katsoa? 3. Kuka ohjaaja tai mikä filmi on eniten vaikuttanut työhösi ja inspiroinut sinua? 4. Mikä on mielestäsi onnistunein elokuvasi? 5. Mikä on suurin muutos tai kehitys, joka on tapahtunut elämässäsi? Aku Louhimies, 1968 syntynyt ohjaaja tuli tunnetuksi elokuvalla Levottomat vuonna Jussi-palkintoja hän sai vuonna 2005 työstään Paha maa ja vuonna 2006 filmistä Valkoinen kaupunki. Vuonna 2008 valmistui Käsky, johon saatiin kansainvälinen rahoitus, niin että TV-oikeudet on myyty sekä Saksaan että Ranskaan. Elokuva kertoo Suomen sisällissodan loppuvaiheista. Jääkärialiupseeri Aaro Harjula (Samuli Vauramo) taistelee valkoisten puolella, mutta järkyttyy huomatessaan, miten valkoiset kohtelevat punaisia sotavankeja. Hän päättää saattaa punakapinallisen naisen (Pihla Viitala) sotatuomarin (Eero Aho) eteen, jotta tämä saisi oikeudenmukaisen tuomion. Aku: 1. Käsky on vuoteen 1918 eli Suomen sisällissotaan sijoittuva rakkaustarina ja se perustuu Leena Landerin usealle kielelle käännettyyn samannimiseen kirjaan. 2. Käskyn tarina on dramaattinen, yllätyksellinen ja ajatuksia herättävä

10 3. Juuri nyt tulee mieleeni Charlie Chaplin ja hänen työnsä Kaupungin valot, joka on kaunis ja traaginen tarina. 4. Aina on niin, että sanon, että viimeisin on se paras. Kun filmiä on juuri tehnyt ja sen kanssa on viettänyt ainakin kaksi vuotta, on siinä tietty läheisyys ja se tuntuu parhaimmalta. 5. Tuo on helppo kysymys. Minulla on neljä lasta ja jokainen merkitsee minulle suurta elämän muutosta ja kehitystä. Petri Kotwica, 1964 syntynyt ohjaaja-käsikirjoittaja. Ensimmäinen pitkä elokuva oli Kotiikävä vuonna 2005, vuonna 2007 valmistui Musta jää. Se on suomalais-saksalainen yhteistuotanto ja on saanut 6 Jussi-palkintoa. Elokuva oli mukana kilpailemassa Berliinin juhlien pääpalkinnosta. Musta jää on psykologinen kolmiodraama, jossa kaksi vahvaa naista joutuu vastatusten taistellessaan samasta miehestä. Lääkäri Saara (Outi Mäenpää) huomaa, että hänen arkkitehtuuria opettavalla aviomiehellään Leolla (Martti Suosalo) on suhde nuoreen opiskelijaan Tuuliin (Ria Kataja). Saara kehittelee itselleen uutta henkilöllisyyttä ja ystävystyy Tuuliin. Petri: 1. Musta jää kuvailee, kuinka toisen mielestä harmiton petos voi johtaa tunne-elämän loukkauksiin, joiden seuraukset ovat hirveät. 2. Tässä filmissä on poikkeuksellisen väkevää näyttelijätyötä. Päähenkilöistä näkyy, että he olivat hyvin motivoituneita elokuvan tekovaiheessa. Jos nyt itsellä on tämänkaltainen tilanne, olisi syytä katsoa toisen osapuolen näkökulmaa. Hyvin harvoin ihminen pystyy paneutumaan loukatuksi tulleen tilanteeseen. Tässä voisi niin tehdä. Lopulta kaikki päähenkilöt tulivat loukatuiksi. 3. Ohjaajista minua ovat inspiroineet perusnimet Bergman, Kieslowski, Kubrick. Moni klassikko-elokuva on vaikuttanut minuun, mainitsen nyt 90-luvulla näkemäni Kieslowskin Sininen. Siinä tunne-elämä on käännetty kuviksi selittelemättä, se on todellisen taiteen tulos. Siinä on tavallaan samantapainen sisältö kuin Mustassa jäässä. 5. Olen joutunut itseni kanssa muutaman kerran aika syväänkin kriisiin. Yksi johti siihen, että arvioin uudelleen kaiken, mitä olin siihen mennessä tehnyt. Jätin opiskelut teknillisessä korkeakoulussa, kun tajusin, että elän vain kerran ja minun on oltava elämässäni rehellinen. Sitten paljon myöhemmin, valmistuttuani elokuva-ohjaajaksi, minulle nousi eteen kysymys siitä, mitä pystyn järjellä hoitamaan ja mikä on tunne-elämää. Oikea tapa näissä kriisitilanteissa olisi ollut puhua jollekin ihmiselle näistä tuntemuksista. Olen ajan mukaan viisastunut ja annan itselleni anteeksi, mitä nuorena en pystynyt. Mari Rantasila, 1963 syntynyt näyttelijä, laulaja, ohjaaja. Televisiosarjoista tunnettuja ovat mm. Raid ja Kotikatu. Mari Rantasila on tehnyt lyhytelokuvia ja vuonna 2008 ensimmäisen pitkän elokuvan Risto Räppääjä. Mari: 1. Risto Räppääjä on koko perheen värikäs musiikkikomedia, joka perustuu Tiina ja Sinikka Nopolan erittäin suosittuun lastenkirjasarjaan. 2. Tämä on tietääkseni ensimmäinen Suomessa tehty selkeä musiikkikomedia ja urbaani satu

11 Lasten pitäisi nimenomaan katsoa satuja, sellaisia satuja, joiden avulla he voivat irtautua arjesta ja asioista, jotka painavat päälle. Lasten pitää nähdä satuja ja ne tekevät aikuisillekin hyvää. 3. Ohjaajia on monia, mutta mainitsen nyt Mike Leen, jonka uraa seuraan jatkuvasti. Hänen viimeisin elokuvansa Happy Go Lucky on aivan mahtava, ja hänen tapansa tehdä elokuva ja nähdä maailma on minulle hyvin läheinen. Mike Lee improvisoi ja rakentaa hahmojaan monta kuukautta, hän uskaltaa viedä roolihahmon tarpeeksi pitkälle, se saattaa olla melkein karikatuuri ja samalla koskettava ja hauska, kuten esim. äiti, jolla on tumma tytär filmissä Salaisuuksia ja valheita. Tällaiset roolit kiehtovat minua, koska olen itse alkuperäiseltä ammatiltani näyttelijä. 4. Sanon rehellisesti, että Risto Räppääjä on minun paras elokuvani tähän saakka. 5. Lapsen saaminen menee yli kaiken muun. Ammatillisesti katsottuna muutos ohjaajaksi. En aio lopettaa näyttelemistä, mutta teatterissa en esiinny, vaan kamera on minun alani, sen edessä ja takana. Minua on aina kiinnostanut kokonaisuus, ei ainoastaan oma roolini. Haastattelu ja kuvat: Solveig Scholz Opiskelemaan Suomeen! Yhteishakujen aikataulut Suomessa 2009 Ammatillinen koulutus ja lukiokoulutus: Syksyllä 2009 alkavan koulutuksen yhteishaku Lisätietoja: Ammattikorkeakoulut: Syksyllä 2009 alkavan vieraskielisen (englanninkielisen) koulutuksen yhteishaku Lisätietoja: Syksyllä 2009 alkavan suomen- ja ruotsinkielisen koulutuksen yhteishaku Lisätietoja: Yliopistokoulutus: Syksyllä 2009 alkavan koulutuksen yhteishaku (joidenkin koulutusten osalta hakuaika päättyy jo helmikuun lopussa). Lisätietoja: Joissakin yliopistoissa järjestetään oma erillishaku hakijoille, jotka hakevat koulutukseen ulkomailla suoritetulla tutkinnolla (niin sanotut kansainväliset hakijat). Kun haet yliopistoon, tutustu hyvissä ajoin hakuohjeisiin sen tiedekunnan hakuoppaasta, johon sinua kiinnostava koulutus kuuluu. Hakuoppaat löytyvät tiedekuntien kotisivuilta. Jokaisella yliopistolla on myös hakijapalvelu, joiden yhteystiedot löytyvät osoitteesta www. yliopistohaku.fi (lisätietoja ja yhteystiedot). Lähde: Suomi-Seuran tiedote 11/08 In To -palvelupiste pääkaupunkiseudulle töihin tuleville Kela ja Verohallinto ovat avanneet Helsingissä palvelupisteen pääkaupunkiseudulle töihin tuleville ulkomaalaisille. In To -niminen palvelupiste neuvoo alkuvaiheen kysymyksissä, joita Suomeen tulo herättää. In To on uudenlainen pilottihanke, jonka tavoitteena on helpottaa maahanmuuttajan alkutaivalta Suomessa. Palvelupiste toimii yhteistyössä muiden maahanmuuttajille tärkeiden viranomaisten ja järjestöjen kanssa. Pilotin aikana selvitetään mahdollisuuksia saada myöhemmin mukaan lisää toimijoita. Hanke ulottuu vuoden 2009 loppuun. Palvelupisteellä on myös omat internetsivut osoitteessa Lähde: Suomi-Seuran tiedote 11/

12 Kuka hoitaa äidin, kun minä olen kaukana kotoa? Jääkaapin oveen on liimattu lappu: Muista syödä jääkaapista leivät! Ulko-ovessa on iso kyltti: HELLA! Astiakaapissa lukee: kahvikupit! Keittiön pöydällä on ruutuvihko, johon hoitajat kirjoittavat päivän tapahtumat ja äiti lukee kirjoituksia kuin ne koskisivat jotain toista ihmistä vierasta, jonka elämäntilanteita kirjataan ylös. Istun keittiönpöydän ääressä ja juon teetä äidin kanssa. Edessä on sanapeli. Irrallisia kirjaimia, sanoja, selkeitä ja yksinkertaisia, mutta merkityksettömiä. Luemme vanhoja matkakertomuksia, joita äiti on aina matkoiltaan kirjoittanut. Yhtäkkiä tulee mieleen tuttuja tilanteita, ihmisiä ja nimiä ja pian muistista soljuu eteen tarinoita ja tapahtumia. Joka kerta, kun tulen kotiin äidin luokse, huomaan sanojen muuttaneen merkitystä. Ne sanat, joita minä käytän tarkoittaessani kukkaa, pöytää, kirjoituskonetta, teatteri-iltaa, ovat saaneet äidin sanavarastossa aivan uudet vastikkeet. Se on kuin leikki, jossa arvailemme, mitä toinen tarkoittaa. Pikkuhiljaa leikkimme ehkä muuttuu kahden ulkomaalaisen keskusteluksi, jossa kumpikaan ei puhu toistensa kieltä. Kolme vuotta sitten juhannuksena äiti kaatui makuuhuoneessaan. Aivoinfarkti. Hänellä oli onnea. Sisareni oli tullut edellisenä iltana Raumalta Imatralle. Äiti pääsi heti sairaalaan.yhtäkkiä meistä tuli hänen hoitajiaan. Äiti ei muistanut sanoja. Ei tuntenut meitä. Hän, joka oli aina hoitanut omat ja muiden asiat. Hän, joka puhui monia kieliä ja toimi tulkkina ja oppaana ja jolle sanat olivat osa työtä. Aivoinfarkti muutti hetkessä tutun ympäristön vieraaksi. Ympärillä olevat ihmiset olivat kuin joukko uhkaavia vihollisia. Äiti oli ollut vain viikon sairaalassa, kun hänet kotiutettiin. Sisareni piti palata takaisin töihin enkä minä saanut järjestymään niin nopeasti lomaa itselleni, että olisin päässyt Suomeen. Onneksi tyttäreni lähti poikakaverinsa kanssa mummin luokse. Kukaan ei oikein tiennyt, missä kunnossa äiti oli. Tarmokas mummi oli muuttunut itkuiseksi, masentuneeksi vanhukseksi, jonka puhe oli sanoja ilman merkitystä. On niin tottunut siihen, että kaikki sujuu itse päätetyn suunnitelman mukaan. Entä sitten, kun suunnitelma romahtaa? Kun äiti ei enää olekaan se, joka järjestää kaiken? Kun loma Suomessa muuttuu hoitopaikan etsimiseksi? Ja aina takaalalla väijyy syyllisyyden ja riittämättömyyden tunne? Nyt meillä jo nauretaan äidin ja Annan yhteisille kommelluksille, mutta välillä molemmat väänsivät itkua, kun yhteistä kieltä ei tuntunut löytyvän. Aivan yksinkertaiset arkiset asiat eivät sujuneet: äiti ei muistanut tilinumeroa eikä Anna tiennyt, mitä valtakirja on suomeksi. Pankkineiti odotti kärsivällisesti, kun toinen pisteli sanoja peräkkäin eikä saanut niistä yhtään ymmärrettävää lausetta ja toinen yritti selittää valtakirjaa kuin olisi pelannut tabua selitä sana, mutta älä mainitse sitä. Sinnikkäästi äiti selvitti sanapyykin ja sai takaisin intonsa kirjoittaa kirjeitä. Ensin suomeksi ja sitten saksaksi. Turvattomuus, itkuisuus ja pel

13 ko tulevasta olivat kuitenkin joka päivä mukana. Minä tunsin itseni riittämättömäksi, kun en voinut muuta kuin lohduttaa puhelimessa. Me molemmat lapset asumme kaukana äidistä ja vaikka kävimmekin vuorotellen kotona, tilanne oli aina vain hetkeksi pelastettu. Sukulaiset ja ystävät olivat aina tukemassa, mutta nyky-yhteiskunta ei perustu enää pelkän naapuriavun varaan. Onneksi kaupungeilla on sosiaalitoimistot ja siellä erittäin osaavat työntekijät. Soitin Imatran kaupungin sosiaalitoimistoon ja sain neuvoja jokaiseen kysymykseeni. Työntekijät tulivat kotikäynnille. Äidille tehtiin muistikoe, hänen tilanteensa arvioitiin ja minulle esiteltiin erilaisia kaupungin hoitokoteja sekä ohjattiin myös yksityisen avun piiriin. Suurin onni oli kuitenkin se, että löysin äidin harrastuspiiristä eli Marttaliitosta ihmisen, joka tunsi sekä äidin että kaupungin vanhustyön työntekijät. Ilman hänen päättäväistä ja vapaaehtoista apuaan emme olisi selvinneet äidin hoitoon liittyvistä asioista. Siitä huolimatta tunsimme totaalisesti kadottaneemme suunnan hoitopalveluiden viidakossa. Ehdin olla aina vain yhden viikon kerrallaan kotona ja siinä ajassa piti tutustua mahdollisimman moneen kodinhoitopalvelua tarjoavaan yritykseen. Tein sopimuksen yhden yrityksen kanssa, saimme äidille turvapuhelimen ranteeseen, hellaan hellavahdin ja avaimen talon seinään ns. Putkilukkoon siltä varalta, että palokunnan tai hoitajien täytyy päästä asuntoon. Järjestin ruokailut ja kaupassakäynnit ja tulin tyytyväisenä kotiin, kun sisareni soitti ja kertoi äidin lukinneen itsensä kylpyhuoneeseen, kun ei pitänyt hoitajista! Olimme palanneet lähtökuoppiin. Palasin Suomeen ja tällä kerralla löytyi sopivat hoitajat. He ovat ystäviä. Äiti ei tunne tarvitsevansa hoitoa eikä halua ajatella palvelutaloon muuttoa, mutta nyt pärjäämme näin. Naapurit käyvät päivittäin kylässä ja Annele, äidin Martta-ystävä hoitaa lääkärillä käynnit. Uudet lääkkeet hidastavat muistin heikkenemistä, mutta eivät korjaa mennyttä muistia. Äiti on nyt iloisempi ja suhtautuu muistamattomuuteensa huumorilla. Tutut ihmiset kadulla esittelevät itsensä nimellä, kun äiti kertoi, ettei hän muista enää nimiä. Olin taas äidin luona. Ajoimme Puumalaan tätini mökille. Äiti on ajanut matkan satoja kertoja. Viimeksi muutama kuukausi sitten, kun edellisellä kerralla kävimme Puumalassa. Hän kysyi, mihin olemme menossa. Kerroin ja kertasimme menneitä mökkimatkojamme. Hän mietti hetken ja sanoi, ettei varmaankaan ole aikaisemmin käynyt siellä... maisemat vaikuttivat niin oudoilta. Pysähdyimme tutuilla paikoilla, otimme kuvia ja muistelimme aikaisempia matkojamme. Yhtäkkiä äitiä alkoi naurattaa ja hän sanoi: On se toisaalta hyvä, kun unohtaa kaiken. Jokainen paikka tuntuu aina uudelta! Tintti Attila-Hirth Missä on suomalaisten formulakuskien nopeuden salaisuus? Vieläkö Marimekko myy? Miten Suomen kirkko haastaa jäseniään ilmastotalkoisiin? Nettisivujemme lehtisaitista löydät valikoiman parhaita paloja Suomen lehdistä. > Suomen lehdistä luettua Was haben die Krimis von Leena Lehtolainen mit der Gleichberechtigung zu tun? Welche Tipps gibt der Sauna-Weltmeister? Warum sehen die Finnen in der Zweisprachigkeit eine große Chance? Witziges und Informatives über Finnland finden Sie unter > Finnland in den Medien

14 Panssariniittyä lukiessa Mauri lähetti Heikki Palmun Panssariniityn arvosteltavakseni. Selasin sen heti pikaisesti läpi jännityksellä, omaa nimeäni etsien. Heikin Suomeen paluun jälkeen meidän jälkeen jääneiden korviin kantautui huhu: Heikki kirjoittaa kirjaa Saksan vuosistaan, kohuromaania, paljastuskirjaa Saksan suomalaisyhteisöstä. Mitä paljastettavaa täällä voisi olla? Mitä ulkopuolisia kiinnostavaa? En löytänyt itseäni Heikin kirjasta. Olinko sittenkin hiukan pettynyt? Niin monet mainittiin minua ei sanallakaan. Ensi vaikutelma masennus. Kirja ei paljastakaan suomalaisyhteisön salaisuuksia, kohuja, juoruja. Se päästää kenet tahansa kurkistamaan Heikki Palmun sielunmaisemaan, syvälle sinne Heikki hyvä, olen nyt selviytynyt kanssasi ensimmäisestä Saksassa viettämästäsi puolesta vuodesta. Todellista selviytymistä se olikin. Mikset palannut ensimmäisen puolen vuoden jälkeen takaisin Suomeen? Eikö silloin ollut jo aivan selvää, ettei tämä ole sinun paikkasi ettet jaksa, et sinä eivätkä läheisesi? Yhtä rehellisesti voin kysyä itseltäni: Miksen lähtenyt paljon myöhemmin päättyneestä avioliitostani heti ensimmäisen puolen vuoden jälkeen? Yhtä selvää siinäkin oli, etten jaksa. Joka elämänsä kadottaa, sanotaan Raamatussa. Ehkä se on ollut meidänkin ihanteemme, sinun ja minun. Tai sitten olemme niin riivatun velvollisuudentuntoisia sinä olit sitoutunut neljäksi vuodeksi, minä loppuelämäkseni. Ei siitä niin vain lähdetä Heikki, kirjasi on kuvaus masennuksen leviämisestä ihmisen ruumiissa ja mielessä, kertomus siitä, kuinka vuoroin sinä, vuoroin masennus on voitolla. Kuvaan ilmestyy naapuriapu. Se alkaa elää omaa elämäänsä masennuksesi rinnalla. Vielä masennuksesi kautta kuvattunakin naapuriapu sykkii energiaa elämää ja lämpöä Heikki, olet masentunut, sairas, käyt hoidossa, vietät vapaapäiviä ja jännität työtehtäviä. Vaellat perheesi kanssa toinen toistaan jännittävämmissä paikoissa ja valitat. Mistä sinulla on aikaa ja rahaa liikkua noin paljon ihan huviksesi? Ja olla silti koko ajan sitä mieltä, ettet pidä vapaapäiviäsi? Työajallasiko sinä vaeltelet? En ole lukenut pariin päivään. Heikin kertomus masentaa. Luin toissapäivänä matkalla töihin. Vasta toinen työpäiväni, ja ahdistus oli saada yliotteen. Tuntui, etten selviä työstä, jota en ole oikein vielä aloittanutkaan ja josta olen iloinnut. Ahdistuksen yli oli vaikea päästä. Päätin, etten lue Heikkiä enää töihin mennessä. Ahdistuksesta saa kirjoittaa, masennuksesta ja burn outista, niistä jopa pitää kirjoittaa. Silti tässä kirjassa on jotain paljon mitä en haluaisi lukea. Se ei ole ainoastaan ahdistunut vaan ahdistava. Heikki ei ole fiktiota vaan ihminen, lihaa ja verta, tuttu ihminen. Hänestä en halua tietää noin paljon Yritän lukea Heikkiä naapuriavun ja Saksan kirkollisten olojen kuvauksena. Opin paljon uutta ja mielenkiintoista kirkkopolitiikasta. Oikeinkirjoitusta en opi. Eikö saksalaisten nimien kirjoitusasua olisi voinut tarkistaa?! Heikki ja moni muu on tehnyt valtavan työn naapuriavun kattavan verkoston luomiseksi. Ikävää, että sekin kuulostaa Heikin kuvaamana pakkopullalta. Eihän se sitä ole ollut Heikki hyvä, mikä on kirjasi tarkoitus? Minusta tuntuu sitä lukiessa, että haluat koota omia ajatuksiasi, käydä läpi masennusta ja kamppailuasi. Se on hyvä ja kirjoittaminen on siihen sopiva keino. Mutta entä lukija? Jos halusit kirjoittaa tukeaksesi ja rohkaistaksesi kanssakulkijoitasi, mikset valinnut hiukan ironista huumoria tyylilajiksi? Ehkä silloin en olisi joutunut saman uupumuksen valtaan tekstiäsi lukiessani kuin sinä olit sitä kirjoittaessasi. Ehkä olisin voinut oppia jotain kokemuksistasi ja kommelluksistasi: nauramaan omilleni tai edes hymyilemään. Päivi Lukkari Heikki Palmu, Panssariniitty, ISBN Turun tuomiokirkko

15 Olemme nuorempia kuin luulimme Melkein puolet (44,9 %) Saksassa asuvista Suomen kansalaisista on iältään vuotiaita. Tämä käy ilmi saksalaisen, Suomen tilastokeskusta vastaavan, Statistisches Bundesamtin julkaisemasta tilastosta. Tilasto perustuu vuoden 2007 lopun tietoihin ja valottaa n. 90 eri kansallisuuden ikä- ja perhesuhdetietoja Saksassa. Suomalaisiksi tilastossa luokitellaan henkilöt, joilla on vain Suomen kansalaisuus. Elämänvaihetta kuvaavien lukujen perusteella käy ilmi, että yli 65-vuotiaita on vain 6,5 % koko suomalaissiirtokunnasta ja alle 20-vuotiaita 9,2 %. Ylivoimaisesti suurin osa on siis työikäisiä. Heidän joukossaan suurimmat ryhmät ovat vuotiaat (20,1 %) ja vuotiaat (25,2 %). Saksassa asuvista suomalaisista 44,3 % on naimisissa. Miehistä naimisissa on 28,2 % (joista 18,9 % saksalaisen puolison kanssa) ja naisista 51,1 % (joista 48,9 % saksalaisen puolison kanssa). Suurin Saksassa syntyneiden suomalaislasten ryhmä ovat alle 6-vuotiaat (24,5 %). Vuoden 2007 lopussa Saksassa asui henkilöä, joilla oli vain Suomen kansalaisuus, heistä oli mies- ja naispuolisia. Kyseisenä vuonna maahan muuttaneista eniten oli vuotiaita (54,8 %). Tämä ikäluokka oli myös poismuuttajien joukossa suurin (56,3 %). 22,2 % suomalaisista poistui Saksasta ensimmäisen neljän vuoden kuluessa maahan saapumisesta. Toinen suuri muuttoaalto oli vuoden kuluttua, jolloin pois muutti 12,3 %. Vähän yli 30 % Saksan suomalaisista on ollut maassa 30 vuotta tai kauemmin. Saksassa tehtävää suomalaista kirkollista työtä ajatellen on merkittävä havainto, että vuotiaat ovat suurin täällä asuva suomalaisryhmä. Miten voisimme vastata tämän ikäluokan tarpeisiin entistä paremmin? Mielenkiintoista olisi myös miettiä, mitä haasteita vain muutaman vuoden työkomennuksella Saksassa viipyvien suomalaisten suuri ryhmä asettaa seurakuntiemme työlle. Nach Angaben des Statistischen Bundesamtes lebten zum Jahresende 2007 in Deutschland Personen mit nur finnischer Staatsangehörigkeit. Fast die Hälfte (44,9 %) war zwischen 20 und 45 Jahre alt und 44,3 % waren verheiratet. In der Altersgruppe von 20 bis 35 Jahren war die Ein- und Auswanderungsquote am größten. 22,2 % der nach Deutschland gezogenen Finnen verließen das Land wieder in den ersten vier Jahren, 12,3 % nach Jahren. Etwa ein Drittel der in Deutschland ansässigen Finnen lebt hier bereits 30 Jahre oder länger. Mauri Lunnamo SKTK:n toiminnanjohtaja Geschäftsführer des ZfkA Lähde/Quelle: Statistisches Bundesamt Altersgruppen Männliche Weibliche Aufenhaltsdauer der Finnen in Deutschland Personen Personen unter und mehr Jahre Jahre

16 Matkalla kohti naapuriapuseurakuntia Seurakuntiemme diakoniatyön lippulaiva, naapuriapu, on olemassa, jotta kukaan ei jäisi yksin. Yksin ei kuitenkaan saa jättää auttajaakaan. Tämä tuli erittäin selvästi esille naapuriavun vapaaehtoisten toimijoiden neuvottelupäivillä Hannoverissa viime marraskuussa. Yhdeksi viikonlopun tärkeimmistä aiheista kohosikin työnohjaus yhteyden pitäminen oman paikkakunnan tai alueen toisiin naapuriavun vapaaehtoisiin ja suomalaispappeihin samoin kuin alueellisella ja valtakunnallisella pohjalla järjestettävien koulutustilaisuuksien tarve. Oli tärkeää, että arjessa muita auttavat saivat virkistyä keskusteluista samassa tehtävässä toimivien kanssa. Päivien kulkua sävytti huumori ja suuri avoimuus. Paikalla olleilta lähes 30 naapuriaputyön aktiivilta sujui reipas virsi siinä missä suomalainen iskelmäkin ja iloinen leikittely yhtä hyvin kuin elämän äärikysymyksiä luotaava vakava keskustelukin. Iloisten, empaattisten ja osaavien naapuriavun vapaaehtoisten puoleen voi luottavaisesti kääntyä. Yhtenä avainkysymyksenä auttamistehtävässä nousi esille rajojen asettaminen. Auttajan pitää tuntea sekä omat rajansa että osata oikealla tavalla rajata myös annettava apu ja oikeaan aikaan ohjata avunetsijä eteenpäin. Vaarallisin auttaja on se, joka tietää kaiken ja osaa kaiken, jolla ei ole rajoja, totesi naapuriaputyöstä vastaava pastori Kai Henttonen. Jotta voi ohjata apua tarvitsevan oikeaan paikkaan, on hyvä verkostoitua paikkakunnalla toimivien ammattiauttajien kanssa (esim. Diakonisches Werk, Caritas), joilta saa myös koulutusta erityisongelmaisten (esim. alkoholin ja huumeiden käyttäjien) kohtaamiseen. Luennoitsijavieraana seminaarissa oli psykiatrian professori Dr. Klaus Dörner. Esitelmässään Yhteisömme ikääntymisen haasteen edessä hän kertoi vanhustenhoidon tulevaisuuden mallina avoimista vanhusten asuinyhteisöistä, joihin on yhdistetty hoitopalvelu (Pflegewohngruppen). Professori Dörnerin ajatukset herättivät vilkasta keskustelua, jonka tuloksena päätettiin selvittää tarkemmin, mitä mahdollisuuksia olisi toteuttaa tällaisia asumisyhteisöjä suurimmissa suomalaiskeskuksissa. Eräänlainen kokeiluprojekti voisi olla Kölnin uusien seurakuntatilojen yhteyteen suunniteltu vanhusten asumismahdollisuus. Naapuriavun saralla eivät haasteet lopu ja uudet vapaaehtoiset ovatkin lämpimästi tervetulleita joukkoon. Vaikka hätä on välillä musertavan suuri, voi ihmisen käsi kannatella toisen ihmisen elämää, rohkaisi Kai Henttonen arkeen palaavia vapaaehtoisia. Zum Wesen einer christlichen Gemeinde gehört die unauflösliche Einheit von Gottesdienst und Menschendienst, betonte Professor Dr. Klaus Dörner in seinem Vortrag bei dem Nachbarschaftshilfe-Wochenende in Hannover im letzten November. Die Begegnung gab den Freiwilligen in dieser wichtigen Aufgabe Gelegenheit, aufzutanken, Erfahrungen auszutauschen und Neues zu lernen. Themen wie Sterbebegleitung, Alkohol- und Drogenabhängigkeit oder älter werdende Gemeindeglieder kamen genauso zur Sprache wie die eigenen Kraftreservoirs und die notwendigen Grenzen. Professor Dörner gab in seinem Vortrag nachdenkenswerte Impulse über ein zukunftsträchtiges Modell für Senioren: die Pflegewohngruppen. Wir veröffentlichen eine Zusammenfassung des Vortrages in der nächsten Rengas-Ausgabe. Teksti ja kuvat: Ritva Prinz

17 Päivi Oksi-Walterin muutettua Suomeen jo jokin aika sitten, on Pohjois-Saksaan nyt saatu uusi Suomi-Seuran ja SKTK:n yhteinen keskustukihenkilö: Seija Rohlffs. Kerro vähän itsestäsi! Olen asunut Saksassa 38 vuotta kahdessa eri liittovaltiossa. Suomalaisten kanssa olen toiminut suomalaisessa kielikoulussa, naapuriapuyhdyshenkilönä, kirkkoraadissa ja edustajana ulkosuomalaisparlamentissa. Miksi teet naapuriaputyötä? Olen mielelläni ihmisten kanssa ja olen tottunut siihen, että autamme lähimmäisiämme ja välitämme heistä. Missä asioissa sinun puoleesi yhdyshenkilönä voi kääntyä? Toivon yhdyshenkilöiden kääntyvän puoleeni, jos heillä on pulmia, jolloin yritän auttaa heitä eteenpäin. Samoin toivon yhteydenottoja, jos tuntuu, että haluaa purkaa monia tuntojaan tai vain keskustella, ettei kenellekään jää tunnetta, että on yksin pulmiensa kanssa. Kiitos, Seija, toivomme sinulle voimia ja iloa uudessa tehtävässäsi! Koosteen naapuriapuviikonlopusta saa pyynnöstä naapuriavun keskustukihenkilöltä Marja-Leena Mülleriltä, yhteystiedot sivulla 60. Seminaari antoi selkeän kuvan naapuriaputoiminnan hyödyllisyydestä ja tärkeydestä sekä siitä, miten naapuriaputoiminta myös keventää edustustojen työtaakkaa. Keskusteluissa kävi ilmi, miten paljon yhteistä suomalaisen siirtokunnan vapaaehtoistyöllä ja edustustojen konsu- Leena Meier Berliinin suurlähetystöstä ja Marketta Ahmakari Hampurin pääkonsulaatista toivat viikonloppuun tervehdyksen. Kuvassa myös SKTK:n puheenjohtaja Eva Otremba ja naapuriaputyön keskustukihenkilö Marja-Leena Müller on. Molemminpuolinen tiedon litehtäviin liittyvällä toiminnalla jakaminen ja kokemusten vaihtaminen kehittää avustustoimintaa, millä on suoranainen vaikutus siirtokunnan hyvinvointiin ja mistä hyötyvät sekä naapuriaputoiminta että edustustot. Paras anti tästä yhteistyöstä edustustojen näkökulmasta on, että se keventäessään avustustehtävien osalta edustustojen työtaakkaa samalla nostaa asiakaspalvelun tasoa. Edustusto arvostaa suuresti naapuriaputyötä ja haluaa myös jatkossa kuten tähänkin asti olla mukana tukijana, myötävaikuttajana ja yhteistyökumppanina tässä toiminnassa. Leena Meier, Suomen suurlähetystö, Berliini

18 Virtaa välillämme parisuhdekurssi oli rikastuttava kokemus mälle kurssille osallistui 5 paria. Ilmapiiri oli avoin ja innostunut ja kaikki osanottajat kokivat kurssin parisuhdetta rikastuttavana. Yhdelle pareista Virtaa välillämme oli ensimmäinen kontakti suomalaiseen kirkolliseen työhön. Virtaa välillämme kurssia ei ole tarkoitettu terapiaksi parisuhteen kriisiin, vaan se auttaa hoitamaan ja rakentamaan toimivaa parisuhdetta. Kurssilaisten palautteessa kiiteltiin erityisesti hyvää organisaatiota, hyvin rakennettua ohjelmakokonaisuutta, mielenkiintoisia aiheita ja vetäjien asiantuntevaa ja mukaansatempaavaa tapaa käsitellä asioita. Myös kurssin luonnollisesti toteutettu kaksikielisyys ja erinomaisesti järjestetty lastenhoito saivat kiitosta. Osanottajat totesivat saaneensa uusia ideoita ja työkaluja parisuhteensa edelleen kehittämiseen ja toivoivat yksimielisesti jatkokurssin järjestämistä. Yksi pari ilmoitti olevansa kiinnostunut toimimaan jonkin teeman vetäjinä esimerkiksi seurakunnallisessa parisuhdepäivässä. Lupaavan alun jälkeen seminaaria on tarkoitus kehittää edelleen tavoitteena alueellisesti toteutettavat parisuhdepäivät. Ritva Prinz Kuvat: Päivi Lukkari Der erste im November in Münster durchgeführte Partnerschaftskurs VV eine spannende Beziehung war ein voller Erfolg. Unter Leitung von Arja Seppänen und Päivi Lukkari bekamen 5 Paare neue Impulse, um ihre Beziehung weiter zu vertiefen. Nach dem vielversprechenden Start sollen die Kurse weitergeführt werden. Bei VV handelt es sich nicht um eine Krisenberatung, sondern die Teilnehmer sollen Handwerkszeug zur Pflege und Bereicherung ihrer gut laufenden Beziehung erhalten. Saksan ensimmäinen Virtaa välillämme parisuhdekurssi toteutettiin Münsterissä. Arja Seppäsen ja Päivi Lukkarin vetä

19 Suomi-keskus ikkunana taiteeseen SEURAKUNNISSA TAPAHTUNUTTA Kunst gehört mitten ins Leben, davon ist die Künstlerin Mari Aulinen überzeugt. Sie hat eine alte Tradition des Finnland-Zentrums in Berlin als Ausstellungsort aufgegriffen. Den Auftakt bildeten im Oktober Aquarelle von Mika Vesalahti, im Januar werden halbabstrakte Helsinki-Bilder von Maaria Märkälä zu sehen sein. Wir möchten gute zeitgenössische finnische Kunst präsentieren und dabei Begegnungen ermöglichen und Lebensfreude weitergeben, sagt die Initiatorin. Näyttelyt ja niiden avajaiset ovat kotoisia tilanteita, joihin voi vain tulla ja nauttia, nähdä jotain puhuttelevaa ja keskustella taiteilijoiden kanssa. Tämä Mari Aulisen näkemys toteutui , kun Suomi-keskuksen ensimmäisenä taidenäyttelynä avattiin Mika Vesalahden akvarellisarja Colours beginning. Mikan pehmeät, märkää märälle -tekniikalla maalatut akvarellit saivat sopivan taustan Sami Väänäsen herkästi tulkitsemasta pianomusiikista. 32 abstraktin toscanalaismaiseman sarjaan taiteilija kertoikin saaneensa vaikutteita J. S. Bachin Goldberg-variaatioista. Näyttely on erittäin tasokas, iloitsi kirkkoraadin jäsen, taidehistorioitsija Hellevi Rebmann. Mikan töissä on meditatiivista rauhaa, joka avautuu sitä paremmin, mitä kauemmin niitä katsoo. Mika Vesalahden aiemmat näyttelyt ovat kuvanneet elämän kauhua ja tuskaa. Haluan olla suodatinkanava aikamme ilmiöille. Olen pyrki- Mikael Merenmies toivotti näyttelyvieraat tervetulleeksi. Mika Vesalahti nyt ilman moralisointia tuomaan kuvassa vasemmalla. esille elämän pimeää puolta. Näissä töissä olen palannut takaisin perusmaisemiin, kuvaa taiteilija maalaustensa taustaa. Mika löysi taiteen jo nuoruusvuosinaan kanavana purkaa sisäistä ahdistustaan. Edelleen taiteen tekeminen on hänelle itseisarvo sinänsä: Toivon, että töissäni persoonani ikään kuin liukenee pois ja jäljelle jää jotain suurempaa. Taiteen pitää saada elää. Onnistuneen avauksen jälkeen tasokasta suomalaistaidetta on nähtävissä Suomi-keskuksessa säännöllisesti. Tammikuussa esillä on Taidemaalariliiton puheenjohtajan Maaria Märkälän puoliabstrakteja kaupunkimaisemia Helsingistä. Näyttelyn avajaisissa 8.1. klo 19 taiteilijan voi tavata henkilökohtaisesti. Mari Aulinen iloitsee siitä, että taide tulee näin keskelle suomalaista seurakuntaa. Taide ei ole eliittistä, vaan osa elämää ja jo pienet kielikoululaiset nauttivat siitä. Tarkoitus on kehittää Suomi-keskuksen kulttuuritarjontaa yhdessä Sami Väänäsen kanssa, joka näkee mahdollisuuksia myös musiikin alueella: Yhteistyössä muiden suomalaista kulttuuria tarjoavien tahojen kuten Finnland-instituutin kanssa Suomikeskuksella on oma täydentävä ja monipuolistava roolinsa. Teksti ja kuva: Ritva Prinz

20 SEURAKUNNISSA TAPAHTUNUTTA Suomalaiset kansanperinteet Ruhrin naisten syysseminaari Hattingenissa Kansantanhut Kölnistä oli saatu ohjaamaan tanhuryhmä FINNLOREsta Leena Haubold ja Anja Mansfeld. He johdattelivat kaksikymmentäneljä innostunutta naista tanhuaskelten jäljille. Tanssien välillä Leena kertoili tanhuperinteestä korostaen, että tanhut eivät ole kangistuneet jäykkiin kaavoihin. Joka kylällä oli omat pelimanninsa, jotka sovittivat muualla kuulemansa melodiat itselleen ja soittopelilleen sopiviksi. Kansallispukunäytös Syysseminaarissa nähtiin upea kansallispukujen muotinäytös. Pukujen tyypilliset erikoisuudet mainittiin niitä esitellessä. Näitä ovat esim. käytetyt koristeornamentit, vyönauhat, päähine, avaintasku, riipukset ja muut mielenkiintoiset yksityiskohdat. Tiesivätköhän kaikki pukujen ihailijat ennen näytöstä, että kansallispuvussa saattaa olla pirtanauhaa, laskoskörtit, tanu, rekko, hartuukset, iskuhapsut, tinamaljut, säppäli ja monta muuta käsityötaidon ihmettä? Höytyväisestä langaksi Saadakseen aavistuksen siitä, kuinka ennen vanhaan kutomiseen tarvittavat villalangat syntyivät, seminaarilaiset ottivat itse värttinän käteensä Aune Lünenbürgerin johdolla. Suomalaisen sisun näytteenä useimmille kertyikin villahöytyvästä viruttelun, venyttelyn, kieputtelun ja rullailun jälkeen värttinäpuun ympärille jokunen sentti enemmän tai vähemmän tasapaksua lankaa. Suomalaista muinaismuotia Marketta Göbel-Uotilan kirjoittamassa sketsissä tutustuttiin suomalaiseen muinaismuotiin mannekiinikoulun johtajattaren Hillevi Kyläharakka-Romppaisen (Eija-Aulikki Mieves) tiimin kautta. Mannekiinit Aino (Helena Kehrmann), Väinö (Sirkka Stoor) ja Äiti (Anja Maßel) esittelivät entisajan trendejä. Muotinäytös liukui kyllä pian huolestuttavasti perhedraaman suuntaan, kun Äiti huomasi poikansa Väinön katsovan uhkeaa Ainoa sillä silmällä. Syntyi voimien mittailu naisten kesken. Väinöä raastettiin sinne ja tänne taistelun melskeessä. Lopulta kuitenkin perinaiselliset mieliteot saivat Äidin ja Ainon luopumaan ottelusta heidän huomattuaan vastapelurilla mielenkiintoisia muotiuutuuksia. Niinpä laukku ja kengät vaihtoivatkin pian omistajaa. ei aio langatta lopettaa. Marketta Göbel-Uotilakaan Väinö putosi kokonaan pelistä pois, kun ei ollut ajoissa tehnyt valintaa Äidin ja Ainon välillä. - Esitys oli oikea makupala! Lisäksi syysseminaarissa Eija-Aulikki Mieves valotti kansallispukujen taustaa, Maija Kuhn luennoi Kaustisen kansanmusiikkiperinteestä ja seminaarilaiset saivat kosketuksen Lapin taikaan Sirkka Stoorin valitsemien runojen, kertomusten ja musiikin välityksellä. Aira Kaun kertoi naisten itkuvirsiperinteestä ja vuotuista ajantietoa samannimisestä Kustaa Vilkunan kirjasta jakoi Arja Geesmann. Virsiä kansanlaulun sävelin Seminaari päättyi Helena Eckhoffin pitämään jumalanpalvelukseen. Iloisena yllätyksenä Helena oli tuonut mukanaan Anna-Mari Kaskisen suomalaisten kansanlaulujen säveliin sepittämiä virsiä. Ne sopivat erinomaisesti seminaarin henkeen ja niitä laulaessa mielen täytti kiitollisuus siitä, että olimme saaneet viettää rikkaan ja antoisan viikonlopun vanhojen perinteidemme parissa. Teksti ja kuva: Aira Kaun, Dortmund Artikkeli on kokonaisuudessaan luettavissa: