Isosisko ehtii pelata jalkapalloa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Isosisko ehtii pelata jalkapalloa"

Transkriptio

1 perjantaina klo 12. Pirkkala-Seura ry 50 v. Pirkkala Härmälä Hatanpää Keskiviikko , nro 31 Isosisko ehtii pelata jalkapalloa Sisko ja sen veli -toiminta saattaa yhteen lapsia ja nuoria Karoliina Ahola - Me tehdään kaikkea kivaa yhdessä. Pelataan jalkapalloa tai käydään uimassa. On kiva odottaa, että isosisko tulee, kertoo pikkusiskoksi päässyt Ella Pessi, 12, Killosta. Ella sai isosiskokseen Tilda Ahosen, 17, Sisko ja sen veli - projektin avulla. - Ajattelin, että uusi kaveri on aina kiva. Kun olin itse pienempi, minusta oli ihanaa olla vanhempien tyttöjen kanssa, Tilda perustelee vapaaehtoistyöhön ryhtymistään. Isosisko Maria Kulju, 17, kertoo, että hänet sai siskoksi halu tehdä joku lapsi onnelliseksi. - Ja me päästään leikkimään vaikka barbeilla, Tilda ja Maria nauravat. - Siskona oleminen on mukavaa myös siksi, koska projektissa on mukana hyviä tyyppejä, Maria sanoo. Sitoutuminen isosiskoksi ei hirvittänyt. - Ajattelin, että minun on varmasti mahdollista järjestää yksi kuukausittainen tapaaminen. Se ei voi olla liikaa. Pirkkalan kädentaitajien 10- vuotisjuhlanäyttely avautuu pian kunnantalon alasalissa. - Esillä on töitä noin viideltä kymmeneltä käsityöammattilaiselta ja -harrastajalta, kertoo Eija Sulin näyttelytoimikunnasta. Näyttelyssä on esillä muun Pikkusisko Ella Pessi (oik.) sai pelata jalkapalloa isosiskojen Maria Kuljun ja Tilda Ahosen kanssa. Uusia käsityötekniikoita ja kierrätystä SÄÄ Torstai Nokia Pirkkala +24 Tampere Kangasala +24 Perjantai Nokia Pirkkala Vesilahti Lempäälä Vesilahti 4:52 22:11 Valkeakoski 4:55 22:08 Nuoria tarvitaan lisää Isosisko- ja isovelitoimintaa yritettiin käynnistää Pirkkalassa jo muutama vuosi takaperin, mutta silloin se ei ottanut tuulta purjeisiinsa. Hyvä idea jäi kuitenkin muhimaan Pereen päiväkodin lastenhoitajana työskentelevän Elina Jääskeläisen mieleen. - Viime talvena suorittamieni perhetyö- ja lastensuojeluopintojen lopputyöksi halusin polkaista käyntiin Sisko ja sen veli -toiminnan. Nyt Jääskeläisellä on projektissa mukana jo kaksi isoveljeä ja viisi isosiskoa pikkuisineen. - Olen tavannut nuoret neljä kertaa ennen kuin he alkoivat isoiksi. Jatkossa toimin nuorille tukihenkilönä ja yhteisiä tapaamisia järjestetään säännöllisesti. Jääskeläisen mukaan nuoria ja erityisesti nuoria miehiä tarvittaisiin projektiin lisää. muassa tekstiilejä, keramiikkaa, nahkatöitä ja tiffany-lasia. Sulin kertoo, että näyttelystä voi saada vinkkejä ja ideoita omaan käsityöharrastukseensa. -Töissä on käytetty paljon vanhoja tekniikoita uudella tavalla. Esillä on myös kierrätysmateriaaleista tehtyjä käsitöitä, esimerkiksi vanhoista videonauhoista tehtyjä laukkuja. Käden taidon polulla -näyttely Pirkkalan kunnantalon alasalissa ma-to klo 15-19, la-su Tampere Kangasala Lempäälä Valkeakoski Lauantai - Isojen ei tarvitse olla mitään ohjelmatoimistoja, tavallinen yhdessäolo riittää. Jos tapaamisessa tulee tekemisen puutetta, isolla on mukana puuhakassi, jossa voi olla esimerkiksi pelejä, kirjoja ja askarteluvälineitä. +20 Maanantai Jääskeläinen järjestää toiminnan yhteistyössä Pirkkalan seurakunnan kanssa. Haluatko isosiskoksi tai -veljeksi? Ota yhteys elinajaaskelainen@hotmail.com. Tappara-Jokerit Pirkkalassa +22 Sunnuntai Tiistai SM-liigajoukkueet Tappara ja Jokerit pelaavat harjoitusottelun Pirkkalan jäähallissa reilun viikon kuluttua. Pirkkalalaiset pääsevät näin katsomaan, kuinka Tapparan puolustuslinjojen paluumuuttajat Tuukka Mäntylä ja Pekka Saravo ovat riveihin kotiutuneet. Halliin on juuri tehty jää, ja harjoitukset ovat käynnistymässä, kertoo kentänhoitaja Pauli Pättiniemi. Tappara-Jokerit Pirkkalan jäähallissa to 6.8. klo Selkeä Melko selkeä Puolipilvinen Melko pilvinen Pilvinen (Jäätävä) tihku (Lumi)kuuro (Lumi)sade Kaahareita poliisin haaviin Valtatie kolmella on ollut liikkeellä useita kaahareita. Poliisi mittasi ohitustiellä, Pirkkalan lentoaseman ja Kurikan liittymän välisellä osuudella, ulkopaikkakuntalaisen miehen kuljettaman henkilöauton nopeudeksi 163 kilometriä tunnissa viime keskiviikkona. Tiellä on satasen nopeusrajoitus. Sunnuntaiaamuna poliisi mittasi Nokialla valtatie kolmella Pirkkalan suunnasta ajaneen henkilöauton nopeudeksi 156 kilometriä tunnissa. Autoa kuljetti helsinkiläismies. Viikon raskain kaasujalka oli kuitenkin tamperelaismiehellä. Hän pyyhälsi lauantai-iltana Pirkkalan ohitustietä 172 kilometrin keskituntinopeudella. Murtovarkaat livohkaan Kaksi murtovarasta meni rikkomastaan ikkunasta Kyöstin Siwaan viime viikon tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Saaliikseen pitkäkyntiset saivat ainakin tupakkaa. Varkaat poistuivat juosten metsän halki kohti Turkkirataa. Toisella heistä oli punainen huppari ja reppu, toinen oli pukeutunut mustaan huppariin. Ollikantiellä sijaitsevaan kioskiin meni kaksi murtomiestä sunnuntaiaamuna noin kello viiden aikaan. Paikalle ehtinyt poliisi havaitsi kaksi kioskilta pakosalle lähtevää nuorta miestä. Toisella oli musta takki ja toisella musta huppari. Nokian poliisi kaipaa vihjeitä tapauksista. Nuoria kuskeja tien pientareilla Pirkkalalaisen nuoren miehen kuljettama henkilöauto lipesi ojaan Nuijamiehentiellä torstai-iltana. Kaksi matkustajaa selvisi rysäyksestä säikähdyksellä, mutta kuski vietiin sairaalaan tarkastettavaksi. Paikkakuntalaisen nuoren naisen ajama henkilöauto suistui pellolle Keskisentieltä perjantaina iltapäivällä. Kyydissä istui kolme matkustajaa. Kuski vietiin ambulanssilla pois paikalta, mutta kyytiläiset selviytyivät tilanteesta ehjin nahoin.

2 2 PIRKKALAINEN Palvelemme ma-pe 9-20, la 10-16, su Tervetuloa! Suupantori 4, Pirkkala, puh Lakiasiaintoimisto Marko Virta Merkkipäiviä Hauskaa syntymäpäivää Tonille (6v) Toivioon. Kuva Kuusamon mökiltä. T: äiti, iskä ja mummi. Onnea 2-vuotiaalle Saanalle 2.8! (kuva) Toivottavat äiti, isä ja haukut. Tilitoimistopalvelua vuodesta 1981 Osoite: SUUPANTIE 2, PIRKKALA Puhelin: (03) KIITOS minua muistaneille! Jos et ole nuori, olet vanha. Voit vain valita sen, oletko aikuisnuori, nuorekas vanhus, hyvin säilynyt varhaisaikuinen tai kypsään ikään ehtinyt tyttö T: kypsään ikään (Matti J. Kuronen) ehtinyt tyttö. Hammaslääkäriasema Palvelemme osoitteessa Palmrothintie 2 (Citymarket) Pirkkala p h Hammaslääkärit Heini Hulkkonen HLL Pekka Sinervo HLL, LL Suuhygienisti Sirkka-Liisa Niinikoski PIRKKALAN TERVEYSKESKUKSEN INFLUENSSAPUHELIN PÄIVYSTYS A(H1N1)-infl uenssaa koskevat puhelut arkisin klo 8 16 välisenä aikana numeroon , jossa hoitajat vastaavat kyselyihin, antavat hoito-ohjeita ja ohjaavat tarvittaessa infl uenssavastaanotolle. Klo arkisin (la ja su 10 20) puhelut terveyskeskuksen päivystykseen puh (vain kiireelliset infl uenssakyselyt). Jos epäilet sikainfluenssaa, soita aina ennen kuin lähdet vastaanotolle. Terveyskeskuksen päivystyksen ollessa suljettuna A(H1N1)-influenssaa koskeviin puheluihin vastaa TAYS:n influenssahoitaja numerosta Onko merkkipäivä? Pirkkalaisessa on kolme ilmaista lukijoiden juhlapäivistä kertovaa palstaa: Vihitty, Paljasjalkaiset sekä Merkkipäiviä. Tiedot viimeistään ma kello 12 os. Pirkkalainen, Suupantie 2 A 10, Pirkkala. Puhelin Sähköposti: konttori@pirkkalainen.com Ilmaispalstat ovat lyhyttä tiedottamista ja onnitteluita varten. Kutsut kellonaikoineen, kiitokset yms. ovat erillisten maksullisten ilmoitusten aineistoja. Merkkipäivähaastattelut: toimitus ottaa vastaan vinkkejä tasavuosia juhlivista ihmisistä ennen juhlaa julkaistavia haastatteluja varten. Myös valmiita aineistoja voi lähettää. Pirkkalainen Aito lähilehti Pirkkalan ja Härmälän seudulla Anna juttuvinkki p toimitus@pirkkalainen.com SANA Tervetuloa mukaan seurakuntasi toimintaan! Seurakuntatoimisto ja taloustoimisto (Suupantie 10) avoinna ma pe klo 9 13, lisäksi ma klo 15 17, puh , kotisivut: Kirkossa Perkiöntie 40: Jumalanpalvelus ja rippikoululaisten konfirmaatio su klo 10.00, Arto Köykkä, Petri Kopponen, Pirkko Leponiemi-Pirhonen. Vanhassa kirkossa Anian rantatie 226: Kesäillan messu ke 5.8. klo 20, Petri Kopponen, Pirkko-Leponiemi-Pirhonen. Hiljentymismusiikkia varttia vaille, pappi tavattavissa messun jälkeen. Pappilassa Pappilantie 65: Pappilapäivä ti klo Mukana mm. pastori Jukka Jormanainen ja kanttori Pirkko Leponiemi-Pirhonen. Päivän lopuksi mahdollisuus osallistua vanhan kirkon ehtoollishetkeen klo Kuljetus järjestetään sitä tarvitseville. Ruokailun vuoksi ilm Sirkka Nylund p Äiti-tytär -viikonloppuleiri Pappilassa Mukaan mahtuu vielä muutamia alaaste ikäisiä tyttöjä äiteineen, 24 e/hlö. Ilm Sirkka Nylund p Pihlajaniemessä Pappilantie 100: Miesten sauna ti.4.8. klo Valinnat 95 vuotta sitten kesäkuussa 1914 nuori mies nimeltä Gavrilo Princip teki valinnan. Hän otti aseen käteensä, tähtäsi ja ampui. Luoti osui tarkoituksella Itävallan kruununprinssiin. Tämä yksi laukaus voimisti todella merkittävästi tapahtumakulkua, joka johti lopulta maailmansotaan ja miljoonien ihmisten kuolemaan. Maailmansodan jälkeen koko käsitys ihmisestä muuttui. Sodan julmuudet löivät alas ne haaveet, jotka puhuivat siitä, miten ihmiskunta olisi järjen avulla kehittymässä kohti todellista hyvää: sodat jäisivät historiaan, lääketiede voittaisi sairaudet ja yhteiskunta rakentuisi oikeudenmukaisesti. Nykyhistorian mukaan yhdellä laukauksella oli tässä kaikessa tärkeä rooli. Lomakerhossa tutkitaan luontoa Seurakunta järjestää pienille koululaisille lomakerhoja koulunalusviikolla Kerhot on tarkoitettu vuosina 2002 ja 2003 syntyneille lapsille, ja ne kokoontuvat päivittäin klo Pirkkalan kirkolla (Perkiöntie 40) ja Kirkkoveräjän seurakuntatalossa (Kouluportinkuja 1). Lomakerhot ovat ilmaisia, 18. Miesten sauna kokoontuu tiistaisin klo 18-20, saunomisen jälkeen hartaushetki tuvassa. Naisten sauna ke 5.8. klo 18. Kirkkoveräjän srk-talolla Kouluportinkuja 1: Eläkeläisten kesäkahvila ti 4.8. klo aikuistyön siivessä. Kahvittelun lomassa hartaus ja keskustelua kirjan tekstin pohjalta. Mikael Dahlgren Noin 2000 vuotta sitten puusepän pojalta kysyttiin onko hän Jumalan poika. Mies varmasti ymmärsi, että kieltävällä vastauksella hän selviäisi eikä häntä vietäisi jumalanpilkasta ristille kidutettavaksi. Vastaus oli silti totuudenmukainen. Tämä mies tapettiin, mutta hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa mahdollisti suurimman mahdollisen anteeksiantamuksen. Nyt 2000 vuotta myöhemmin kun näemme esimerkiksi ambulanssin kyljessä punaisen ristin, emme näe kuvaa kidutusvälineestä. Me näemme symbolin ja merkin, joka kertoo hyvyydestä. Tämä puusepän poika muutti täysin ristin merkityksen. Hän muutti koko ihmiskunnan historian. Valinnat joita me elämässämme teemme eivät ole samantekeviä. Päätös liipaisimen painamisesta mahdollisti suuren pahuuden irtipääsyn. Päätös totuuden puhumisesta johti suureen hyvyyteen. Vaikka onkin mieletöntä verrata suurta hyvyyttä ja silmitöntä pahuutta keskenään, niin silti uskon, että puusepän pojan aikaansaama hyvyys on suurempi kuin yhdestäkään laukauksesta alkanut ja voimistunut pahuus. Herra, osoita minulle tiesi, opeta minua kulkemaan polkujasi. Ohjaa minut totuuteesi ja opeta minua, sinä Jumalani, auttajani! Sinuun minä luotan aina. Herra, sinä olet laupias, muista minua, osoita ikiaikaista hyvyyttäsi. Ps. 25: 2-6 eikä niihin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Lomakerhojen teemana on luonto. Lapset tutustuvat lastenohjaajien johdolla luonnon ihmeisiin sekä sisällä että ulkona. Kerhoon lapset tarvitsevat mukaan omat eväät, sisäjalkineet, säähän sopivan ulkoiluasun sekä vanhemman tai hoitajan yhteystiedot. Lisätietoja: lapsityönohjaaja Marja Jokinen: Muuta toimintaa: LOMAKERHOT v ja 2003 syntyneille kesälomalla klo kirkolla (Perkiöntie 40) ja Kirkkoveräjällä (Kouluportinkuja 1). Kerhoissa tutkitaan luontoa sekä ulkona että sisällä koko viikko yhdessä lastenohjaajien kanssa. Mukaan lapsille omat eväät, sisäjalkineet, sopiva ulkoiluasu sekä yhteystiedot, joista vanhemmat/hoitajat tavoittaa. Lomakerhoista voi tiedustella Marja Jokiselta, puh ILMOITTAUTUMINEN NA- PERO-, PERHE- JA PÄIVÄ- KERHOIHIN (naperot 2006 synt. ja päiväkerholaiset 2004 ja 2005 synt.) tiistaina klo seuraavissa kerhopisteissä: Kirkkoveräjän srktalo (Kouluportinkuja 1); Kirkkoveräjällä ilmoittaudutaan myös Pereen (Isomäentie 3) kerhoihin, Kurikankulman kerho (Aittokorventie 2), kirkon kerhotalo (Perkiöntie 40). Kirkolla ilmoittaudutaan myös Kyöstin kerhotalon kerhoihin. Toivion lapset ilmoitetaan kerhoihin puhelimitse ti klo 16-17, puh Marja Jokinen. Keväällä ja kesän aikana ilmoittautuneet on jo huomioitu. Kerhoryhmät ja kerhojen kokoontumisajat ovat nähtävissä to iltapäivästä alkaen kunkin kerhopisteen ovessa tai ikkunassa. Kerhot käynnistyvät viikolla 34. Hiljaisuus kutsuu! Birgitan kirkkovaellus la Pirkkalasta Lempäälään. Pyhiinvaellus tapahtuu kirkkoveneellä soutaen tai kävellen. Perillä Lempäälässä ruokailu ja iltamessu Lempäälän kirkossa. Paluukyyti bussilla Pirkkalaan. Ilmoittautumiset seurakuntatoimistoon p Tule viettämään luanikast lauandapäevä Raumall TÄYNNÄ!! Otamme varauksia mahdollisille peruutuspaikoille Lähtö klo 8 Kirkkoveräjän seurakuntatalolta. Suupan ja Vanhan kirkon kautta kohti Kaukolämpöputki Teollisuustieltä lennostoon Tampereen Kaukolämpö Oy aloittaa merkittävän kaukolämpöverkoston laajentamishankkeen Pirkkalassa. Tulevan syksyn aikana rakennetaan uusi kaukolämpöjohto Teollisuustieltä Satakunnan Lennostoon reittiä Lentoasemantie - Varikontie - Yhdystie 3003 (Pirkkala - Lempäälä). Rakennettavan johdon pituus on 6,2 kilometriä ja sen urakoi KVL-Tekniikka Oy. Kaukolämpöjohto rakennetaan Lentoasemantien osuudella kevyenliikenteen väylän viereen. Rakennustyöt saattavat aiheuttaa aika ajoin haittaa kevyenliikenteen väylän käytölle. Johdon maanrakennustyöt alkavat lähipäivinä ja valmistuvat tammikuussa. Asvaltoinnit ja muut viimeistelytyöt saatetaan loppuun ensi keväänä. Tampereen Kaukolämpö Oy on sopinut Satakunnan Lennoston alueen kiinteistöjen lämmit- Fakta Kaukolämpö Käyttö aloitettiin Tampereella 45 vuotta sitten. Nyt yhtenäinen verkosto lähes kaikkiin kaupunginosiin. Pirkkalan kaukolämpöverkko yhdistettiin Tampereen verkkoon vuonna 2003 rakentamalla kaukolämpöjohto Tampereelta Pirkkalaan. Tampereen Kaukolämpö Oy:n verkon kokonaispituus on lähes 600 km. Kasvaa uudisrakentamisen myötä vuosittain 7-10 km. Vanhoja johtoja uusitaan vuosittain 3-5 km. Maamme yleisin lämmitysmuoto. Tampereen Kaukolämpö Oy:n toiminta-alueella (Tampere, Pirkkala ja Ylöjärvi) alueen asukkaista neljä viidestä asuu kaukolämmitetyssä kodissa. Raumaa. Pysäkeiltä mukaan. Hiljennymme Pyhän ristin kirkossa ja tutustumme Vanhassa kaupungissa Vanhalla Raatihuoneella pitsinäyttelyyn, kotimuseo Marelaan ja Kirstin taloon. Lisäksi käymme Kiulu- ja tynnyritehtaan myymälässä. Lounasta nautimme Rosmariinissa. Hinta 35e, sis. matkan, lounaan ja pääsymaksut. Paluu n. klo 18. Ilmoittautumiset seurakuntatoimistoon p Ruskaretki Pudasjärvellä, Lotjan tuvalla Vaelluksia, nuotiohetkiä, yhdessäoloa. Mukana Juhani Husa ja Tuula Mannermaa. Hinta 120 e/aik. Ilmoittautumiset seurakuntatoimistoon p Perheuutiset: Kuolleet: Martti Viljami Grönlund 92 v. Avioliittoon kuulutettu: Veli-Markus Hänninen ja Milja Helena Kärnä, Erno Ensio Lemivaara ja Johanna Katariin Vanamo, Konsta Henrikki Punkka ja Janina Maria Jansson Kastettu: Roosa Emilia Saarinen, Artturi Jussi Johannes Levelä Kaukolämpöjohdon (sininen linja) rakennustyöt ovat alkamassa. Johto kulkee Teollisuustieltä Lentoasemantien viertä Satakunnan lennostoon. Rakennustyöt voivat häiritä pyöräilyä Lentoasemantiellä tämisestä vuoden vaihteesta alkaen. Tätä varten rakennettava kaukolämpöjohto yhdistää samalla Myllyhaantiellä ja Sorkkalantiellä aluelämpöverkkoon liitetyt nykyiset kaukolämpöasiakkaat varsinaisen kaukolämpöverkon piiriin. Johdon koko ja reitti on suunniteltu alueen tuleva rakentaminen huomioiden.

3 LUKIJALTA Kopponen oikealla asialla Aki Vainio kommentoi pastori Kopposen kolumnia kasvattamisesta. Kommentin luettuani minulle syntyi vaikutelma, että kolumnistin ja kommentoijan näkemykset eivät oikein kohdanneet. Kommentoija tuntui tulkinneen kolumnia sen kirjaimen, ei hengen mukaan. Itse en kokenut Kopposen ihannoivan esimerkiksi sitä, että ihminen tulisi hulluksi tai ryhtyisi laittomuuksiin ja nousisi kapinaan vanhempiaan tai yhteiskuntaa vastaan. En myöskään löydä Kopposen kirjoituksesta koulutuksen tai ansioitumisen väheksymistä. Esimerkissään hän kuvaa ainoastaan miestä, joka halusi opiskella muuta alaa kuin sitä, jonka hänelle vanhempi oli valmiiksi valinnut. Kopponen kyseenalaistaa mielestäni pelkästään alistumisen epäoikeudenmukaisuuteen ja liittää kapinoinnin siihen, että ihminen uskaltaisi, oman ryvettymisensäkin uhalla nousta epäoikeudenmukaisuutta ja suvaitsemattomuutta vastaan elinpiirissään ja yhteiskunnassaan, mutta tarvittaessa myös perheessään. Epäoikeudenmukaisuutta kun voi olla myös se, että vanhempi lobbaa lapselleen ja nuorelleen valmiin polun, jolle tämä sitten enemmän tai vähemmän hienovaraisesti ohjataan. Olkoon tämä polku sitten vanhemman tai yleisen mielipiteen mukaan miten Epäoikeudenmukaisuutta kun voi olla myös se, että vanhempi lobbaa lapselleen ja nuorelleen valmiin polun, jolle tämä sitten enemmän tai vähemmän hienovaraisesti ohjataan. tavoiteltava tahansa. Koska vanhemman merkitys sekä läsnä- että poissaolevana on lapselle ja nuorelle mittaamaton, on hänellä myös mittaamaton vaikutusvalta siihen, millaiseen elämään nuori sitten aikuistuessaan astuu. Näin on hyvässä ja pahassa ja paljossa siltä väliltä. Lopultakaan ei ole kovin paljon väliä sillä, minkä koulutuksen tai ammatin nuori valitsee, jos valinta toteuttaa sen funktion, että hän voi sen kautta löytää oman yksilöllisen täyttymyksensä ja elää itseään ja toisia kunnioittaen, oman kortensa yhteiseen kekoon tuoden. Tämä ei silti sulje pois muun ympäristön vaikutusta lapseen ja nuoreen eikä sitä, että itsensä ja oman täyttymyksensä löytäminen on elämänmittainen matka, jonka perusta luodaan lapsuudesta alkaen. Pastori Kopponen tekee työtä nuorten parissa, vastuullisella ja vaativalla kentällä. Me kaikki, jotka työskentelemme nuorten parissa, teemme sen myös ammatillisesta asemasta käsin, emme pelkästään aikuisena ihmisenä ja lähimmäisenä. Me näemme eräänlaisella puolueettomalla maaperällä paljon sellaista, mitä kaikkein lähimpien kanssa ei voi aina jakaa. Meillä on mahdollisuus kurkistaa nuoren sisimpään silloin, kun meidät sinne kutsutaan. Vuosien kokemuksella voin todeta, että saarnamiehelle tai tuomarille tuota kutsua ei juurikaan esitetä. Kutsu on ansaittu etuoikeus. Etuoikeus, jonka helposti menettää kertomalla nuorelle, miten tätä elämää pitää elää. Kyse on silti jostain muusta, kuin vapaan kasvatuksen propagandasta. Pirkkalan seurakunnan työntekijät pystyvät tekemään nuorten parissa arkipäivän ihmeen. Nuoret kertovat, että heille ei saarnata, silti kaikille on selvää, millaisia arvoja siellä edustetaan ja että niiden arvojen huomaan nuorten on hyvä palata yhä uudelleen. Arvot välittyvät parhaiten teoissa, ei sanoissa. Silti sanoista voi jokainen halutessaan löytää oikeutuksen omille teoilleen ja tulkita näin mitä tahansa julkisesti sanottua sen mukaisesti. Johanna Ijäs psykoterapeutti, VET Näkökulmia kasvattamiskeskusteluun Tässä lehdessä oli ensin Sanapalstalla pastori Petri Kopposen maan mainio kirjoitus Kasvattamisesta. Minua siinä esille tuodut ajatukset puhuttelivat niin paljon, että leikkasin kirjoituksen talteen. Pirkkalaisessa kiinteistönhoitaja, isä ja kunnanvaltuutettu Aki Vainio kirjoitti vastineena Kopposen kirjoitukseen omia näkemyksiään kasvattamisesta tällä palstalla. Tämän kommenttikirjoituksen luettuani en voinut jälleen kuin hämmästellä, miten eritavalla eri ihmiset voivat saman kirjoituksen tulkita. Vaikka luin Kopposen tekstin vielä pari kertaa uudelleen, en millään pysty löytämään siitä sellaista sisältöä kuin Vainio on löytänyt. Voi olla, että hakoteillä olen Kopposen kirjoituksen tulkinnassa minäkin, mutta minusta siinä oli kysymys paljon syvällisemmistä asioista kuin kiistatta välttämättömästä ja välittämistä osoittavasta sääntöjen ja rajojen asettamisesta ja opettamisesta lapselle. Minun mielestäni tekstissä Vastine Aki Vainiolle Sinällään on hienoa, että Pirkkalaisessa ollut kasvatusta käsitellyt kirjoitukseni on synnyttänyt tarpeen vastakirjoitukseen. Valitettavasti Aki Vainion kirjoitus sisältää niin paljon väärinymmärryksiä ja omia tulkintoja, että kaikkia niitä on mahdoton tässä lähteä korjaamaan. Kirjoitukseni ydinajatus on se, että jokaisen sukupolven pitäisi rohkeasti löytää oma tiensä eikä vain tyytyä kaikessa elämään edeltävien sukupolvien viitoittamaa tietä. Sillä tiellä on varmasti paljon hyvää, mutta jokainen sukupolvi on myös syyllistynyt räikeisiin virheisiin. Vaikkapa sellainen asia kuin Vihreä liike olisi jäänyt syntymättä jos kaikki sukupolvet olisivat alun alkaen tiedostaneet ja kantaneet oman ekologisen vastuunsa. Kun siis puhun pöljyydestä ja hulluudesta, en suinkaan puhu vastuuttomuudesta tai huliganismista, vaan oikeudesta kasvaa omaksi itsekseen ja rohkeudesta puolustaa näkemyksiään. puolustettiin yksilön oikeutta oman tiensä löytämiseen. Tämä prosessi voi hidastua merkittävästi, jos vanhempien valmiiksi rakentama ja ainoana oikeana kauppaama maailmankuva ei vastaakaan sitä, minkä itse sydämessään tuntee omakseen. Tällöin kyse ei ole Vainion esittämällä tavalla rikollisen ja kunniallisen elämäntavan yhteentörmäyksestä, vaan kahdesta erilaisesta ns. kunniallisesta valinnasta. Esimerkkejä löytyy: lapsi haluaakin armeijan sijasta siviilipalvelukseen tai lukion sijasta ammattikoulutukseen; ehkä hän äänestysikään tullessaan haluaa antaa äänensä toiselle puolueelle kuin vanhempansa tai haluaa muutoin omilla valinnoillaan sanoutua irti huonoina ja epäoikeudenmukaisina pitämistään valtavirran ajatuksista, joita omat vanhemmatkin kannattavat. Jos vanhempien malli ei jousta, vaan vastauksena on esim. Meidän suvussa on aina pidetty tärkeänä..., niin oman tien löytäminen vaatii lapselta ainakin vanhempien näkökulmasta katsottuna hullua kapinaa ja tottelemattomuutta. Silti juuri se kapina vie lasta hänen omalle tielleen, jonka varrelta hän voi hyvinkin onnistua löytämään elämäänsä jotain syvempää sisältöä. Minun mielestäni välittämistä osoittaa mitä suurimmassa määrin myös se, että auttaa lastaan rakentamaan itselleen sellaisen itsetunnon, jonka varassa hän voi ja uskaltaa elää oman näköistään hyvää elämää. Tällöin lapsella on vartuttuaan rohkeutta tehdä myös sellaisia valintoja, joita hänen vanhempansa eivät ehkä itse tekisi, mutta jotka ovat lopulta silti aivan hyviä valintoja. Vartuttuaan lapsi voi nähdä maailman erilaisena kuin vanhempansa, mutta kun hänellä on vahvan itsetunnon mukanaan tuomaa rohkeutta, hän löytää tapansa elää ja keinot havaitsemiensa epäkohtien korjaamiseen. Hän uskaltaa toimia omatuntonsa mukaan, eikä jää voimattomana voivottelemaan maailman menoa. Hillevi Savikko pienen tyttären onnellinen äiti Säännöt ja lait ovat meille välttämättömiä ja tarpeellisia, mutta sittenkin vain työvälineitä. Kuokkaa ja lapiota tarvitaan aina, mutta kuokka ja lapio eivät osaa itse sanoa minne oja tulisi kaivaa tai kukkapenkki kuokkia. Aki Vainion näkökannat näyttävät kauttaaltaan putoavan oikeuspositivismin laariin. Toki kasvatusta voi hyvin ajatella siitäkin lähtökohdasta, mutta itse en mitenkään kykene asettumaan moiselle kannalle. Petri Kopponen Mielipiteet Lukijaltapalstalle ma klo 15 mennessä soittaen tai kirjallisena os. Pirkkalainen, Suupantie 2 A 10, Pirkkala. Puhelin Sähköposti: toimitus@pirkkalainen.com. Myös nimi merkillä julkaistaviin kirjoituk siin tulee liittää nimi ja osoite tiedoksi toimitukselle. Tekstarit Tekstarit yleisönosastolle numeroon Nimimerkillä varustettuihin viesteihin on myös liitettävä kirjoittajan nimi ja osoite, jotka jäävät vain toimituksen tietoon. Yöhölkässä myös kävellen Varttuneemmille liikkujille tiedoksi, että Pirkkalan yöhölkässä matkaa tehdään myös kävellen - sauvoilla tai ilman. Kunto-Pirkkojen kuntojaosto perinteisesti nauttii maisemista myös kävelyvauhdilla ja haastaa näin myös kaikki kynnelle kykenevät mukaan lenkille. Ketään ei jätetä yksin, ja jokainen saa uudistuneen -yhtä kirkkaan mitalin! Iäkkäimmille lenkinkiertäjille lupaan kunniapalkinnon, jonka saajaksi veikkaan Eikka Tuomistoa, 80, joka oli mukana viime vuonnakin. Nähdään liikuntatalolla keskiviikon tapahtumassa. Paavo Pirkkalainen Mitä on jäänyt kertomatta? Anna juttuvinkki p toimitus@pirkkalainen.com KOLUMNI Antti Jokinen antti.jokinen@pirkkalainen.com PIRKKALAINEN 3 Pyörtyneen lokin tapaus Aivan, velvollisuuteni on nyt puuttua julkisuudessa kuohuvaan tapaukseen Tammelan jalkapallostadionilla pyörtyneestä lokista. Kyseessähän oli sinänsä merkityksetön, hauska episodi: keskelle ykkösdivisioonan jalkapallopeliä lennähtää lokki, joka taapertelee parikymmentä minuuttia hupaisasti pelaajien seassa viheriöllä. Tai siis oli merkityksetön, kunnes media heräsi: yksi pelaajista oli näet väittänyt urheilu-uutisessa lokin pyörtyneen stadionille! Voiko lokki pyörtyä, kysyi Aamulehden toimittaja ytimekkäästi päivää myöhemmin tutkijalta. Me toimittajat emme näet jätä kiviä kääntämättä, kun ollaan uutisen päällä. Niin, voiko lokki pyörtyä? Tutkija oli äimistynyt. Kysymys on nyt kaikkien huulilla. Olin paikalla, kun lokki lensi stadionille. Näin kaiken ja kerron kaiken, mitään salaamatta. Ensimmäisen puoliajan lopulla paikalle saapui Tammelan koulun suunnalta vaappuen etenevä lokki. Se laski lentokorkeuttaan ja teki epävarman laskukiidon nurmelle. Loppujarrutuksessa lintu tuuskahti nenälleen nousten ylös muutaman sekunnin sisällä - väitetty pyörtyminenkö? Harmaalokin suuri poikanen oli uudesta elinympäristöstään silmin nähden hölmistynyt. Peli pyöri lokin ympärillä, mutta parikiloinen lotvake vain taapersi hiukan sivummalle. Väliajan jälkeen otus oli kadonnut. Näkemäni perusteella ei vaikuta, että olisi kyse mistään, jonka puolesta olisi syytä vielä huolestua. Esimerkiksi että kännyköiden voimakentät saisivat lokit pyörtyilemään trendinomaisesti ja ilmiö leviäisi ihmisiin. Luultavammin lokkinuorukainen oli lähtenyt ensilennolleen pesältään huonoon aikaan. Tammelan pehmeä ruoho yllätti katon sirotteeseen tottuneet räpylät ja kohu oli valmis. Niin, uskon teoriaan lokin tasapainon pettämisestä. Mutta pyörtyvä lokki? Ei, sitä en suostu nielemään. HAUTAKIVET SATU NIEMI HAUTAKIVET KAIVERRUKSET KULTAUKSET PUHDISTUKSET ESITTELYTILOISSAMME LAAJA VALIKOIMA MUISTOKIVIÄ PIRKKALA, LEHTIMÄENTIE 16 PUH MYÖS ILTAISIN HELPOTA ARKEASI! Kokonaisvaltaista kodinhoitoa. Koti- ja yrityssiivoukset /Katri KOIRAKOULU ROTTDAMES Ilmoittautumiset kursseille alkaneet puh

4 4 PIRKKALAINEN PIRKKALASSA Karoliina Ahola Kun antaa, niin saa Sisar rento vihreä Vapaaehtoiset saavat sotilaskodista hyvän mielen, ystäviä ja munkin S aa ystäviä, hyvää mieltä, tyydytyksen tunteen auttaessaan. Kun antaa, niin saa. Se on tiivis- tetysti tärkein viesti paikallisilta vapaaehtois- työntekijöiltä niin tuoreessa Sisko ja sen veli -projektissa kuin perinteikkäässä Satakunnan lennoston sotilaskodissa. Samat asiat tulivat ilmi myös Anne Yeungin väitöstutkimuksessa vapaaehtoistyöstä. Tutkimuksen mukaan jopa 37 prosenttia suomalaisista osallistuu vapaaehtoistyöhön jossakin organisaatiossa. Varmasti monet yllättää sekin tulos, että miehet ja naiset osallistuvat yhtä paljon. Vapaaehtoistyöhön osallistumattomat perustelivat ratkaisuaan sillä, ettei heillä ole mitään annettavaa. Osallistumattomilta kysyttiin myös, lähtisivätkö he pyydettäessä mukaan. Yli puolet vapaaehtoistyön ulkopuolella olevista suomalaisista ja nuorista jopa yli 60 prosenttia vastasi, että he lähtisivät mukaan, jos pyydettäisiin. Sekä Sisko ja veli -toiminnan että sotilaskotisisarten kannattaa varmasti tukeutua tutkimuksen positiivisiin tuloksiin värvätessään uusia vapaaehtoisia. Sotilaskoti edellyttää sisariltaan kahta kuukausittaista työvuoroa. Sisko ja veli -toiminta vähintään yhtä tapaamista kuukaudessa. Sitoutumisen taso on tavanomainen vapaaehtoistyön saralla. - Kerran kuukaudessa ei voi olla liikaa, Ei minulta, eikä keneltäkään, sanoi Sisko ja veli -projektin isosisko vakain äänen painoin. Se on totta. Sikainfluenssalle päivystyspuhelin Pirkkalaan Pirkkalan kunta on ottanut käyttöön oman puhelinnumeron A(H1N1)-influenssaa eli ns. sikainfluenssaa varten. Linjalla hoitajat vastaavat arkisin kello 8-16 kyselyihin, antavat hoito-ohjeita ja tarvittaessa ohjaavat vastaanotolle (p ). Muina aikoina, jolloin Pirkkalan terveyskeskus on avoinna (ark. klo 16-22, la 10-18, su 10-20) on soitettava terveyskeskuksen päivystykseen (p ). Soittaa voi tällöin vain kiireellisten influenssakyselyjen ollessa kyseessä. Kun terveyskeskuksen päivystys on suljettu, A(H1N1)- influenssaa koskevat kiireelliset puhelut voi soittaa TAYS: in influenssahoitajalle, p Jos epäilee sikainfluenssaa, on aina ensi soitettava ennen vastaanotolle lähtemistä. Raija Kettunen (edessä) ja Sisko Latva-Reinikka tarjoilevat alokkaille kahvia ja munkkeja. Karoliina Ahola Ylöjärven Elvis Juha Leppänen vetää soundcheckiä ja kaksi sotilaskodin sisarta jammaa rockin tahtiin. Kohta alkaa uusien alokkaiden tulojuhla Satakunnan lennoston sotilaskodissa. Sisarten johtaja Mirja Toiva kokoaa vielä kotvaa ennen tulojuhlaa kahvitus- ja viihdytysväen tauolle. - Epäreilua, miehiä on vain kolme ja kaikki samassa pöydässä, Toiva purnaa. Miehet ovat tietenkin mukavia, mutta sisarilta on kysyttävä, mitkä muut seikat saavat heidät vuodesta toiseen viihtymään vapaaehtoistyössä sotilaskodissa. - Tästä tulee hyvä mieli ja täältä saa hyviä ystäviä, sisar Ritva Lipponen sanoo. - Ei saa unohtaa munkkia ja kahvia, mehän saadaan ne täältä palkaksi, Toiva heittää. Sotku on henkireikä Monet vapaaehtoisista ovat ryhtyneet sisariksi, kun omat pojat ovat menneet armeijaan. - Kun poikani lähti toisaalle armeijaan, halusin tulla tänne Pirkkalan sotilaskotiin, Irja Asunta kertoo. Raili Hakalan poika on upseeri. Hakala on vapaaehtoisena liikkuvassa sotilaskodissa, joka Fakta Lennoston sotilaskoti Työvoima: Kaksi palkattua työntekijää, aktiivisia vapaaehtoisia sisaria 50, yhdellä sisarella kaksi työvuoroa kuukaudessa. Uudet sisaret ovat tervetulleita mukaan toimintaan. Avoinna: Kuka tahansa voi tulla munkkikahville ma-pe klo Hintataso: Kahvi 60c, munkit 40-60c. Tiedoksi: Sotkun muija on epäkorrekti nimitys. Käytä sanaa sisar tai täti. Mirja Toiva on ollut sotilaskotisisarena 15 vuotta. - Varusmiehet ovat aivan upeita tyyppejä ja vuosi vuodelta nuorempia ja avoimempia, Toiva pohtii. menee kentälle varusmiesten luo. - Se on mukava hetki, kun näkee varusmiesten ilahtuvan meidän saapuessa, Hakala kertoo. Sotilaskodin sisaret pyörittävät myös kirjastoa. - Varusmiehet lainaavat kirjoja oikein mukavasti ja uusia kirjalahjoituksia otetaan vastaan, kirjastosisar Marjatta Happonen vinkkaa. Joukkueenjohtaja Tuomas Markkinen kertoo, että sotilaskodin merkitys on varusmiehille suuri. - Sotku on henkireikä ja erityisesti leireillä sen merkitys korostuu. Se kohottaa mielialaa ja henkeä, Marttinen kiittää. Ritva Lipposen kahvi on kuumaa. Takana Irja Asunta ja Marjatta Happonen. VIIKON VIERAS Viikon vieras -palstalle voi osoittaa kirjoituksia os. Pirkkalainen, Suupantie 2 A 10, Pirkkala, sähköposti: toimitus@pirkkalainen.com Kuulumisia Härmälästä Eletään heinäkuun loppua. Lämmin ilma on hellinyt meitä. Mansikka-aika jatkuu vielä. Mitä muuta kesältä voisi enempää odottaa. Olen toiminut tämän vuoden alusta Härmälä-seuran puheenjohtajana. Härmälässä olen asunut vasta kaksi vuotta. Tämä alue on tuttu vuosilta , jolloin kuljin kodeissa terveydenhoitajana ja pidin vastaanottoa vanhassa Härmälän neuvolassa. Alue oli silloin hyvin omakotitalovoittoista, mutta nyt asukkaiden enemmistö asuu kerrostaloissa. Härmälässä asuu noin 6500 asukasta. Mietin, mikä Härmälässä nyt puhuttaa. Ajankohtaisin on asemakaavan muutosluonnos Koivukujan ja Tuomikujan asuinkerrostalojen korottamisesta, sekä uuden asuinkerrostalon ja nuorisotilan rakentamisesta. Kerrostalot ovat 3-kerroksisia ja nyt niitä korotettaisiin 1 ja 2/3 kerroksella. Tampereen Vuokra-asunnot Oy, joka on kaupungin omistama yhtiö on tehnyt muutoshakemuksen. Tampereen tilakeskus on hakenut rakennuslupaa nuorisotilalle, urheilukentän alueelle. Koivukujan kerrostalot on rakennettu 1952 ja 1953 ja ne edustavat tyylipuhdasta luvun rakennustapaa. Rakennukset on suunnitellut Bertel Strömmer. Härmälä- Seura on antanut puoltavan lausunnon kaavamuutokselle. On hyvä, että talot saavat hissit ja näin eri ikäiset asukkaat voivat asua niissä vaikka elämänsä loppuun asti. Ihmisten asumisesta huolehditaan myös remontin aikana. Nuorisotila saa myös kannatusta Härmälä- Seuralta. Härmälästä puuttuu toimiva nuorisotila. Nuorille on toki ollut toimintatiloja mm. Härmälän koululla ja kirkolla seurakunnan tiloissa. Nuorisotilaa suunnitellaan viideksi vuodeksi, mutta sen tarvetta pitää arvioida sitten uudelleen. Härmälän entisen motellin tiloihin Nuolialantielle kaupunki on perustanut alaikäisten turvapaikan hakijoiden vastaanottokeskuksen eli ryhmä- ja perheryhmäkodin kesäkuun alussa. Kodin tavoitteena on, että yksikön lapset ja nuoret pääsisivät sujuvasti sisään Härmälän alueen asukasyhteisöihin ja niiden tarjoamiin harrastuksiin. Härmälän alueella on paljon erilaisia yhdistyksiä ja urheiluseuroja. Tehkäämme parhaamme tämän asian eteen. Uutta on nyt liikenteen nopeus Nuolialantiellä. Nopeusrajoitusmerkit vaihdettiin viikko sitten 40km tunnissa. Toivottavasti autoilijat havaitsevat muutoksen. Nopeusrajoitus tuli tarpeeseen. Nuolialantien varressa sijaitsevat mm. kaikki Härmälän koulut. Härmälä sijaitsee Pirkkalan naapurina Pyhäjärven rannalla. Pirkkalainen- lehti toimii meidän tiedotuslehtenä Nurkkakuntalehden lisäksi. Pirkkalan asiat tulevat lehden kautta hyvin luettua. Lehden välityksellä tiedetään Härmälässä, mitä pirkkalalaiset ajattelevat ja tekevät. Raja Härmälän ja Pirkkalan väillä häviää palveluita haettaessa. Härmälällä on Pirkkalan kanssa yhteinen posti, joka on auki jopa lauantaina. Posti palvelee näin laajaa aluetta. Härmälässä odotellaan apteekin tuloa Partolan alueelle. Härmälän apteekki siirtyi aikoinaan Euromarketin tiloihin. Partolan kaupat toimivat Perä-Härmälän lähikauppoina. Niistä olemme tyytyväisiä. Toivottavasti alue kehittyy edelleen. Virkistävää kesää ja syksyn odotusta! Hellä Asumaniemi Kirjoittaja on Härmälä- Seuran puheenjohtaja

5 Porsaspitäjän juhla päätettiin poloneesiin PIRKKALAINEN 5 Antti Jokinen Rajan taakse jääneen Sakkolan pitäjän evakoille ja heidän jälkeläisilleen tarkoitettu Sakkolajuhla päätettiin lähes 300 hengen poloneesiin yläasteella. Juhlapaikalla ihmeteltiin sunnuntaina paitsi karjalaisten laulu- ja tanssi- ja runoiluintoa, myös toimeliaisuutta kotiseutukirjallisuuden saralla. - Sakkolasta on viiden vuoden sisään ilmestynyt seitsemän kyläkirjaa, niistä viimeisimpänä tämänpäiväinen Sydän-Sakkola, kertoivat tekijät Matti Naskali Ulvilasta ja Marjo Ristilä- Toikka Lempäälästä. Painokset ovat olleet muutaman sadan kappaleen luokkaa. - Tarkoitus on tehdä vielä muutama kirja lisää. Onhan siinä yhdelle pitäjälle. Aikamoinen saavutus oli oma kyläkirja Tikansaari-Kottilasta, joissa oli vain 20 taloa, Ristilä-Toikka kehaisi. Matti Naskalin mukaan Sydän-Sakkolan kyläkirjan julkistaminen sopi Pirkkalaan. Kirja kertoo kirkonkylän seudusta, jonka asukkaat tulivat evakkoon nimenomaan Pirkkalaan. Nimipäivät Ke Olavi, Olli, Uolevi, Uoti, to Asta, pe 31.7.Helena, Elena, la 1.7. Maire, su 2.8. Kimmo, ma 3.8. Nea, Linnea, Neea, Vanamo, ti 4.8. Veera. Jopas sattui Äiti laittoi Pirkkalassa ruskeaa kastiketta ja kaksivuotias tytär seurasi vierestä, kuinka voi ja jauhot kärysivät pannulla. Tyttö katsahti leikkuulaudalla olevaa sipulipilkettä ja kysyi: Äiti poltetaanko me sipulitkin? E.F. Muut lehdet Autojen turvallisuuden parantamisesta ei ole kuitenkaan mitään hyötyä, jos turvallisuus ulosmitataan holtittomalla ajamisella. Liikennekuolemien määrä on pysynyt sitkeästi ennallaan. Se on Paikallisuutisia Sakkola-juhlassa kiemurreltiin hiukan vaille 300 hengen poloneesi yläasteen salissa. merkki siitä, että nopeusrajoitusten laskeminen on paikallaan. Hervannan Sanomat Niksi-Pirkkalainen Unohditko sulattaa pakastimen talvipakkasten aikaan? Ei hätää, hiustenkuivaajan avulla sulatus sujuu suit sait. Tyhjennä pakasteet kylmälaukkuun tai jääkaappiin. Puhalla pakkasen jäihin kuumaa hiustenkuivaajalla. Jäät irtoavat hetkessä, eivätkä pakasteet ehdi sulaa juuri lainkaan. D.S. Päivystykset Hammashoito, kiireellistä ensiapua arkipäivisin terveyskeskuksen hammashoitolassa, puh , soitto miel. klo 8-9. Viikonloppuisin ja arkipyhinä päivystys Ensiapu Acutassa Taysissa. Ajanvaraus klo 8-12, puh Pirkkalan apteekki, (Suupantori 4) avoinna ma-pe 9-20, la 10-16, su Tampereella avoinna joka päivä Yliopiston Apteekki (Hämeenkatu 16) 7-24, Keskustorin apteekki (Keskustori 1) Päivystävä eläinlääkäri, puh (lemmikkieläimet), puh (tuotantoeläimet). Arkisin puh (lemmikkieläimet) ja puh (tuotantoeläimet). Sairaanhoito, kiireellistä apua tarvitsevat Pirkkalan terveyskeskus ma-pe 8-22, la 10-18, su 10-20, puh Yöpäivystys Ensiapu Acutassa Taysissa ma-pe 22-8, la 18-10, su 20-8, puh Vikailmoitukset, sähkö, lämpö, maakaasu Loukonlahteen saakka Tampereen Sähkölaitos, puh , muualla Pirkkalassa Vattenfall sähkö, puh , kaukolämpö ja maakaasu, puh Vesiongelmissa Tampereen Vesi, puh Palvelut Elokolo, Pirkkalan Elämäntapayhdistys Elopilkun kokoontumispaikka kuntalaisille (Suupan- Karjalaiset Pirkkalaa rakentamassa Juhlan pirkkalalainen järjestäjä, Sakkolan kirkonkylän nuorisoseura ry, sai kiitosta urakastaan. Yläasteella juhli tyytyväinen joukko, josta valtaosa oli Tampereen seudulle sodan jälkeen asutettuja evakkoja. Monet aloittivat uuden elä- AJAN HERMOLLA Ajatelma Ystävyyden liekki on pyhempi ja armaampi kuin rakkauden, samoin kuin Pohjolan kesäyö on ihanampi ja hurmaavampi kuin etelän. Lauri Stenbäck mänsä pienviljelytiloilla Lempäälässä, Vesilahdella, Pirkkalassa, Tampereella ja muissa lähikunnissa. Hämäläisille jaettiin kiitoksia siirtoväen vastaanotosta, Laukon kartanoväen ystävällisyys mainittiin erikseen. Juhlapuheen pitänyt pormestari Antero Saksala sanoi siirtoväen olleen rakentamassa aktiivisesti Pirkkalaa niin kunnan luottamustoimissa kuin monissa järjestöissä. Saksala kertoi naapurikuntien väelle näkemyksensä seudun kuntien toiminnasta jatkossa. - Henkilökohtaisesti kannatan itsenäisten kuntien yhteistyötä, en suur-turkuja tai suur-tampereita. Liian isoissa yksiköissä kuntalaisten vaikutusmahdollisuudet kärsivät. - Toimivassa seutuyhteistyössä on vain hyväksyttävä, että aina ei voi makeinta marjaa sattua omalle kohdalle, Saksala muistutti viitaten Tampereen seudulla päätettäväksi tuleviin isoihin tie- ja logistiikkahankkeisiin. kuja 8-10, kerhohuone, puh ), avoinna ma-to 9-15, pe Kelan Pirkkalan toimisto (Suupantie 2, puh ), avoinna ma-pe 9-16, sulj. lounastauon ajan klo Kirjastot, Pirkkalan pääkirjasto avoinna ma-pe 11-19, la suljettu, 10-20, Nuolialan kirjasto ma-to 13-19, pe 10-15, 1.6. alk. ma, ti, to 13-18, ke-pe 10-15, Kirkonkylän lainausasema to 10-15, suljettu kokonaan ; Toivion lainausasema ke 13-18, pe 10-15, 1.6. alk. vain ke Härmälän kirjasto ma, ti, to 13-19, ke, pe Pirkkalan ikäpiste, tietoa ja neuvontaa ikäihmisille vanhainkotipalvelukeskus Pirkankoivussa (Lehtimäentie 2 C, puh ), avoinna ma, ti, ke , Rasihovi, toimintaa mielenterveyskuntoutujille (Rasitie 10, puh ), avoinna arkisin 8-18, la Työpala, Pirkkalan työttömien toimintapiste (Teollisuustie 29, puh ), avoinna ma-pe Työterveyspalvelu Viisari, Pirkkalan toimipiste (Suupantie 10), ajanvaraus ma-to klo , pe klo 8-15, puh Tampereen työ- ja elinkeinotoimisto, Pirkkalan palvelupiste kunnantalolla (Suupantie 11) suljettuna henkilökunnan vuosilomien vuoksi Näyttelyt: Kuvapuutarha. Kirsi Neuvosen grafiikkaa Hatanpään arboretumin Kesäkahvilassa (Hatanpään puistokuja 2) Avoinna tisu klo Hannele Niemen ja Lilli Pirilän maalauksia sekä Timo Pirilän valokuvia Pirkkalan pitäjänmakasiinissa. (Korteniityntie 1, Vanhaa kirkkoa vastapäätä) Reipin museo (Museotie) avoinna ti-to klo 10-15, su Kädentaidon polulla. Pirkkalan kädentaitajien 10-vuotisjuhlanäyttely kunnantalon alasalissa avoinna ma-to 15-19, la-su Pirkkalan taideyhdistys ry.: Kesänäyttely Nokian Hinttalassa , avoinna ti 11-18, ke 11-19, to 11-18, pe 11-16, su Taysin naistentautien poliklinikalla Aino Hartikaisen maalauksia , Pirkkalan liikuntatalolla Anne Lehtisen maalauksia , Pirkkalan terveyskeskuksessa Marketta Salon maalauksia , Pirkankoivun taidekäytävällä Hannele Lahtivirran maalauksia Seurakunnan kirkkovene kiisi Koiranen Kollektion esitti pirkkalan-karjalaista kansanmusiikkia. Sydän-Sakkola kertoo seuduista, joilta Pirkkalan sakkolalalaiset ovat kotoisin, esittelivät Marjo Ristilä-Toikka ja Matti Naskali. Jerry ihastutti laululla Juhlissa ja jo aamuisessa jumalanpalveluksessa Pirkkalan kirkolla kuultiin Cantores minores -kuoron nuorta laulajaa Jerry Penttilää, sakkolalaisten jälkikasvua. Hän ihastutti upealla äänellään. Kulttuuriohjelmaa jatkoivat Pirske Jazz Band, Koiranen Kollektion kansanmusiikkeineen sekä runoja lausuneet Sinikka Laitinen ja Kari Pitkänen, joista jälkimmäinen taiteilija tunnetaan paremminkin Aamulehden liikennetoimittajana. Kunnan tervehdyksen toi valtuuston puheenjohtaja Helena Rissanen ja seurakunnan terveiset vs. kirkkoherra Jukka Jormanainen. Ensi vuonna Sakkola-juhlaa vietetään Vesilahdella. Viikkokalenteri PJK-P-Iirot. Kakkos-divisioonan jalkapalloa ke klo Pirkkalan keskuskentällä. Puistojumppa liikuntatalolla ma klo 17-18, ke klo Reipin sauna ti-pe 14-20, la-su Aikuiset/lapset, 3/1e. Kirpputori Suupantorilla la klo Ei tori- tai pöytämaksua. Lomakerho pienille koululaisille s ja 2003 joka päivä klo Pirkkalan kirkolla ja Kirkkoveräjän srk-talolla. Perinteiset wanhan ajan lavatanssit Haikan lavalla kesäsunnuntaisin klo Pirkkalan yöhölkkä ke 5.8. Lähdöt liikuntatalolta klo tytöt ja pojat 12 ja 14v., muut sarjat klo 19. Myrskyluodon Maija. Musiikkinäytelmä Merunlahden kesäteatterissa ke klo 19, to klo 19, pe klo 19., su 2.8. klo 15. Koipitaipaleentie 150, Lempäälä. Tohelo suojelusenkeli. Näytelmä Arto Paasilinnan romaanin pohjalta Rämsöön kesäteatterissa to klo 19, pe klo 19, su 2.8. klo 15. Pirkkalan seurakunnalla käytössä oleva kirkkovene Jormakko kipparinaan Jorma Schukoff osallistui lauantaina Pirkan soutuun. - Aika oli 3,35 tuntia. Soutu sujui erinomaisesti harjoitusmäärät huomioon ottaen. Naiset oppivat paremmin soudun yhtäaikaisuuden ja he tekevät veneessä nöyrästi töitä, kippari kehui naisvaltaista joukkuettaan. Sijoitus kirkkovenelähdössä oli - viimeinen.

6 6 PIRKKALAINEN KUVAKISA Vau, laatukuteet Hollannista! Antti Jokinen Kuvakisan Kesä Pirkkalassa kilpailuaika päättyy Kisa on siis ihan loppusuoralla, mutta vielä ensi viikonloppuna Pirkkalaiseen ehtivät kuvat otetaan mukaan kisaan. Tässä jälleen lukijoiden huimia otoksia kesänvieton koko skaalalla. Kisan ratkaisu julkistetaan lehdessä. Palkintoina 100 euron ja 2 kpl 40 euron lahjakorttia Kuva-Kuisma -liikkeeseen. Sekä muutama yllätyspalkinto. Siis vielä ehtii laittaa kuvia postiin tai sähkösellaiseen. (toimitus@pirkkalainen.com) Iloiset juhlijat Eetu, Nanna ja Eero-isä kesäisissä kukkahatuissaan. Kuvan juhlaväestä otti Karsikontiellä asuva Carita Nikkinen papan 80-vuotissyntymäpäivillä. Tuukko ankka mun kanssa vähän hommiin, kyselee Jere 2 vuotta toisen mummun ja vaarin möksällä. Kuvaaja Eppi-mummu. Tyyni kesäaamu Turrissa sai Katja Pietarisen Penttilänkujalta tarttumaan kameraan. Nooa kokeili uusia Hollannista ostettuja kesävaatteita. Ilmeestä päätellen laatu miellytti. Kuvan otti Teija Nisula Kukkulantieltä. Yks roiskutti tahallaan toisen päälle! Mököttävät sorsanpojat Vähäjärvellä kuvasi Esa Koivunen Karimäentieltä. Saksanpaimenkoirapentu Soni, ikä 12 viikkoa, ei vielä talvesta tiedä mitään. Laiturin rauhassa voi ottaa nokoset. Kuvan otti heinäkuussa Mia Tavast Tattikujalta. Villi lupiini. Vesipisara kimalsi keväällä kuin timantti lehdellä sateen jälkeen, havaitsi Anneli Manninen Koivutieltä Pirkkalaisen perinteinen kesäkuvakisa Pirkkalaisen lukijoille kesällä 2009 Kesä Pirkkalassa! Lähetä parhaimmat kesäkuvasi (enintään 2 kuvaa / osallistuja) Pirkkalaiseen ja olet mukana kilpailussa. Kilpailuaikaa on heinäkuun loppuun saakka. Pirkkalainen julkaisee tuttuun tapaan kuvia sivuillaan kesän mittaan. Kilpailukuvista palkitaan kolme parasta. 1. palkinto 100 euron lahjakortti Kuva-Kuisma -liikkeeseen. 2. ja 3. palkinto 40 euron lahjakortti Kuva-Kuismalle. Voittajat kerrotaan ilmestyvässä Pirkkalaisessa. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan lisäksi mennessä kuvansa lähettäneiden kesken Kuva-Kuisman lahjoittama 50 euron kuvatarvikepaketti. Säännöt: Kuvat voivat olla joko paperi- tai digikuvia. Paperikuvat toimitetaan joko Pirkkalaiseen, Suupantie 2, Pirkkala tai Kuva-Kuismalle, Palmrothintie 2, Pirkkala (Citymarket). Kuvien taakse kuvaajan nimi ja osoite ja mielellään myös tietoa, ketä kuvassa on ja mitä siinä tapahtuu. Digikuvat lähetetään Pirkkalaiseen joko cd:llä tai sähköpostitse jpg-muodossa osoitteella toimitus@pirkkalainen.com. Korkealaatuinen tallennusmuoto (koko max 4mb). Digi-kuvat voi myös teettää paperikuviksi Kuva-Kuismalla, joka toimittaa kilpailukuvat Pirkkalaiseen. Kisatarjous! Kuva-Kuisma tekee kilpailukuvasi ilmaiseksi. Tarjous voimassa asti. Leikkisä orava antoi poseerauksen kuvaajalle elikkä Ollikantiellä asustavalle Antti Lampiselle. Milla (3 v.) halusi tanssia flamencoa mummulan kukkien keskellä! Kuvasi Liisa Kanto. Tällaisia ilmojahan tänä kesänä on pidellyt. Sateen uhkan Pereellä tallensi Merja Myllyharju Kirkkokadulta. Palmrothintie 2, Pirkkala (Citymarket) Puh Suupantie 2, Pirkkala, p Late, kesämies. Hänet kuvasi Härmälässä kesäilemässä Anu Nikkilä Kuuselankujalta. Viikonloppuna mummulassa hypittiin Nukan kanssa trampoliinilla. Välillä tarvi hiukan huilata. Minä olisin jaksanut, mutta Nukalle tuli vähän kuuma, selventää tapahtumaa Jesper Ristimäki Piikkiöstä.

7 Hukkakaura on lainsuojaton Peltojen rikkakasvin havaitseva ohikulkijakin on ilmoitusvelvollinen Antti Jokinen Hukkakauran etsinnät ovat käynnissä Tampereen seutukunnassa. Viime perjantaina maaseutuasiamies Eila Jaakkola oli kesätyöntekijä Mirjami Peltolan kanssa kääntänyt auton nokan Lempäälästä kohti Pirkkalaa. Puolen päivän aikaan hukkakauraa jo hipelöitiin paikallisessa ohrapellossa. - Pirkkalan viljelijät ovat keskimäärin hoitaneet peltojaan hyvin, sillä täällä hukkakauraa on harvemmalla kuin joka kymmenennellä tilalla, Jaakkola sanoo. Koko maassa sitä löytyy noin 15 prosentista tiloja. Katselmuksen jälkeen Jaakkolan työnä on laatia pöytäkirja, josta selviää, kuinka alue voidaan pitää puhtaana hukkakaurasta erilaisin torjuntakeinoin. Yllä hukkakaura, alla oikea kaura. Hukkakauran erottaa muun muassa pitkistä vihneistä sekä laajasta ja harvasta röyhystä. Täältä löytyi selkeät hukkakaurat, totesivat Mirjami Peltola (vas.) ja Eija Jaakkola pirkkalalaisessa pellossa. Tällainen röyhy pudottaa siemenensä parin viikon kuluessa, mikä tietää jatkossa hankaluuksia viljelijälle. Hukkakaura on lainsuojaton Suomessa on erityinen hukkakauralaki kasvin torjumiseksi. Hukkakaurasta on tehtävä ilmoitus, jos sitä on pellolla. Jopa ohikulkijan on ilmoitettava, jos näkee kasvia. Hukkakauran erottaa kauran näköisenä kasvina, joka tähän aikaa vuodesta on kasvanut usein selkeästi korkeammaksi kuin muut peltokasvit. - Hukkakauran hankaluus on siinä, että se valtaa peltoalaa. Myrkyllistä hukkakaura ei ole, Jaakkola kertoo. Maanviljelijältä voidaan evätä tuet tai niitä voidaan leikata peltolohkolta, mikäli hukkakaura on pilannut alueen pahasti. Erityisen hankala tilanne on, jos hukkakauraa löytyy siemenviljelyyn erikoistuneelta tilalta. Havainto voi jopa estää peltojen käytön kokonaan. Hukkakauraa voi torjua kemiallisesti tai käsin kitkien. Se leviää pelloille montaa kautta, kuten lintujen ja peurojen mukana. Yksi kasvi voi pudottaa satoja siemeniä maahan. - Nyt on kolmen viikon sesonki, jolloin kiertelemme kentällä hukkauran perässä, Jaakkola Edullisia houkutuksia Palvelemme kesäsunnuntaisin klo Tervetuloa! Pysyvän edullisesti S-marketista kotitalouksille. PIRKKALAINEN 7 Virpi Haapakoski vietti taiteilijajuhlaansa Sanoja ja Säveliä -kulttuurikatselmuksessa Valkeakoskella. Virpi vietti 45-taiteilijajuhlaa Kulttuurin monitoiminainen Virpi Haapakoski juhli 45-vuotista taiteilijauraansa Valkeakoskella Työväen Musiikkitapahtuman yhteydessä. TSL oli kutsunut Virpin esiintymään Kaupunginteatterin estradille. Monipuolinen taiteilija lausui ja lauloi säestäen itseään hanurilla. Yleisön raikuvien kannustusten saattamana Virpi Haapakoski palkittiin kukkasin pitkän taiteilijauransa ansiosta. Pirkkalalaisten kukkastervehdyksen ojensi kunnanvaltuuston puheenjohtaja Helena Rissanen. Kansanedustaja, puheenjohtaja Pia Viitanen onnitteli taiteilijaa TSL:n puolesta. Virpi Haapakoski on monipuolinen, itseoppinut taiteilija. Kolmen lapsen äiti on ennättänyt lukuisten töidensä ohella toimia liikunnanohjaajana ja uinninvalvojana. Tanhuaminen oli mieluisa harrastus pitkään. Kulttuuri on ollut kaikin puolin rakas harrastus. Virpi Haapakoski on vetänyt lukuisia lauluiltoja, säestänyt eri taiteilijoita ja huolehtinut säestyksestä jopa näytelmäesityksissä. Ohjelmisto ulottuu kansanlauluista operettisäveliin. - Olin neljän vanha, kun esiinnyin ensi kerran. Pikkutytöllä oli päällään kansallispuku ja jalassa kumisaappaat, Virpi Haapakoski nauraa ja muistuttaa, että sodan jälkeen raha oli tiukassa. Maatalon tyttönä Virpi Haapakoski tarttui työhön kuin työhön. Äidin jäätyä leskeksi 12- vuotias Virpi tarttui myös talon töihin. Tyttö lypsi ensin aamulla lehmät ja riensi sitten kouluun. Äiti opetti traktorinkin käytön. Pitkän taiteilijanuransa ohella Virpi Haapakoski on ennättänyt jakaa aikaansa myös yhteiskunnallisissa riennoissa. Vuosia hän on toiminut mm. lautamiehenä. Taiteilijajuhlat jatkuvat syksyn mittaan. - Esiinnyn mielelläni, kun kysyntää riittää, Virpi Haapakoski lupaa ja muistuttaa, että Toivon työväentalolla tavataan 5. syyskuuta TSL:n järjestämissä iltamissa. Luvassa on hulvatonta huumoria ja haitarinsoittoa. HK Porsaan marinoitu fileeleike 1 kg 5 49 PALVELUPISTEESTÄ TO LA Kaalikääryle Perhekokki Kinkkucheddarjuustosalaatti Suomalainen kg kg Lämmin peruna-porkkanasalaatti (4 annosta) 500 g uusia perunoita 1 nippu uusia porkkanoita 2 punasipulia 1/2 sitruunaa 50 g rucolaa Kastike 3 murskattua valkosipulinkynttä 3 rkl öljyä 2 rkl hunajaa ripaus suolaa ja mustapippuria Pese perunat ja puolita suurimmat. Puhdista porkkanat ja leikkaa ne reiluiksi paloiksi. Kuori ja leikkaa punasipulit neljään osaan. Pese sitruunanpuolikas huolella ja leikkaa reiluiksi lohkoiksi. Kaada kasvispalat leivinpaperin päälle pellille. Sekoita kastike ja valuta käännellen kasvispalojen joukkoon. Kypsennä uunin alatasolla 200 C:ssa noin 45 minuuttia, kunnes kasvikset ovat pehmeitä. Anna jäähtyä muutama minuutti. Levitä rucola tarjoiluvadille. Kaada kasvisseos päälle. Tarjoa lämpimänä Lue lisää: Perheleipurit Aamiais- tai Jättisämpylät g (4,98 4,74/kg) 0 79 DanSukker Taloussokeri 1 kg raj. 10/talous 6 95 Kariniemen Broilerin Suomalainen hunajamarinoidut fileepihvit 6 kpl, 1 kg Suomi Hinta voimassa to su Kesäperunapussi 2 kg, 0,50/kg 80/kg Lihamestarin Herkku Härän ulkofilee, alkuperämaa Uruguay tai Brasilia Hinta voimassa to su /pak Espanja Esikeitetty maissi 2 kpl/450 g 2,20/kg MEIKÄLÄINEN MAIJA PIRKANMAAN OK S-Etukortilla /kg Wigren Ohutlenkki Norm. 8,65/kg 5 50 Candyking Boxi n. 1 kg Norm. 7,90/kg 2 39 Taffel Megapussit g (6,83 8,69/kg) Norm. 2,85 (8,14 10,36/kg) MEIKÄLÄINEN MAIJA PIRKANMAAN OK PIRKKALA Kenkätie 4 puh puhelun hinta 0,0821 /puhelu + 0,119 /min Palvelemme ma pe 7 21, la 7 18, su 12 21

8 8 PIRKKALAINEN TV-VIIKKO TV1 torstai Ykkösen aamu-tv Serranon perhe Meren Helsinki: Jäinen syleily YLE News Sydämen asialla Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Prisma: Emon kohdussa Luontohetki: Luontokuvaajan matkassa A-studio Isä Dowlingin mysteerit Sata sanaa: Reviiri Holby Cityn sairaala Sydämen asialla Päivän kasvo Vielä virtaa Puutarhan lumoissa: Tervetuloa meille Puutarhaunelmia Antiikkia, antiikkia Urheiluruutu kirjaa rakkaudesta: Romeo ja Julia Kasvattitytön tarina Tv-uutiset Yksi elämä: Koolla ei väliä Ponille kyytiä TV2 torstai Mikämikä-tvpeli Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN Eki eläinlääkäri: Saaran sijainen Taikakaruselli Pikku Kakkosen uimakoulu: Kaatuen liukuun Harri ja Toto Sahat soikoon Napero: Turhan siisti ankka Neppajymykerho Pauli Katinkontti Remix: Kissanristiäiset Pertti ja Purtti Onnen päivät Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Summeri Pieni talo preerialla Mistralin tuulet Eläimellistä menoa Derrick Puutarhassa tuoksuu ruoka Lapsityrannit Vuoristosairaala Summeri Utelias Vili Pikku Kakkonen Pieni runotyttö Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kesäsää Kesäduuni Hienosti hihnassa Etsivä Lea Sommer Mansikkapaikka Tv-uutiset, sää ja urheilu Rikoksen maailma Menneisyyden salaisuudet Poliisikamera - käy! Piilosana Tellus-tietovisa MTV3 torstai MTV3 Chat Lomasää ja MTV3.fi Tunteita ja tuoksuja Makuja Lomaraha Käenpesä Mitä tänään syötäisiin? Ostoskanava Astro-tv Kesäkahvila Lomaraha Viidakkoperhe Mitä tänään syötäisiin? Salatut elämät Salatut elämät Salatut elämät Lomaraha Lääkärit EastEnders EastEnders Mitä tänään syötäisiin? Kauppalehden talousuutiset Tulosruutu Päivän sää Hännänheiluttajat Kaikkea sitä näkee Kauhukeittiö Ex List Pilanpäiten Päivän sää Tulosruutu Kodinpuolustaja Dracula (K18) Lomaraha MTV3 Chat Nelonen torstai Älypää-TV Ostosruutu Dr. Phil Päivien viemää Oprah Nelosen sää Kanadan Huippumalli haussa Greyn anatomia Keno Criminal Minds - FBI-tutkijat Toimintatorstai: Purppuravyöhyke Nelosen uutiset ja sää Urheilu-uutiset Frasier Ostosruutu Älypää-TV TV1 perjantai Ykkösen aamu-tv Tie Avonleaan Puutarhaunelmia Meren Helsinki : Lentävä helsinkiläinen YLE News Sydämen asialla Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Prisma: Ötököiden veljeskunta Jättimuseon haasteet kirjaa rakkaudesta: Romeo ja Julia Isä Dowlingin mysteerit Sata sanaa: Polkupyörä Holby Cityn sairaala Sydämen asialla Kesäparatiisi ulkomailla Neiti Marple: Bertramin hotellissa Urheiluruutu A-zoom Vangitut (K15) Tv-uutiset Sekopäät (K15) Ponille kyytiä TV2 perjantai Mikämikä-tvpeli Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN Kuvat liikkuvat: Metsässä liikkuminen Norsulan perhe Nyt mennään!: Soutua Touhukkaat: Kun koko maailma vinkuu Pompulat Neppajymykerho Pauli Syrhämä: Uikun untuva Onnen päivät Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Summeri Alfred J. Kwak Mistralin tuulet Mistralin tuulet Eläimellistä menoa Derrick Kotimaan kasvot Riskirajoilla: Ammattina pelastaja Mr Bean Sydänmailla Summeri Utelias Vili Pikku Kakkonen Ikuiset ystävät Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kesäsää Yleisurheilun Kalevan kisat Kesäillan valssi Tv-uutiset, sää ja urheilu Kova laki Eurodekkari: Bella Block (K13) Rikoksen maailma Tellus-tietovisa MTV3 perjantai MTV3 Chat Lomasää ja MTV3.fi Tunteita ja tuoksuja Makuja Lomaraha Käenpesä Mitä tänään syötäisiin? Ostoskanava Astro-tv Kesäkahvila Lomaraha Viidakkoperhe Mitä tänään syötäisiin? Salatut elämät Salatut elämät Salatut elämät Lomaraha Lääkärit EastEnders EastEnders Mitä tänään syötäisiin? Kauppalehden talousuutiset Tulosruutu Päivän sää Uniikki Suurin pudottaja Suurin pudottaja Pilanpäiten Päivän sää Tulosruutu Neste Oil Ralli Magnum.44 (K15) Murhavaisto Lomaraha Se Oikea Nelonen pe Älypää-TV Ostosruutu Dr. Phil Päivien viemää Oprah Nelosen sää Kanadan Huippumalli haussa Greyn anatomia Sporttitähdet: Mika Kallio Yleisurheilun GP-kisat: Tukholma Keno Frasier Nelosen uutiset ja sää Urheilu-uutiset Rooma Elokuva: Street Fighter Counterattacks (K18) Ostosruutu Älypää-TV TV1 lauantai Tv-uutiset Liuku syvyyksiin Tv-uutiset Avonlean joulu Korentolampi Sydämen asialla Kesäparatiisi ulkomailla Ruma Suomi Onnen tähden: Toiseksi viimeinen tango Puutarhan lumoissa: Tervetuloa meille Puutarhaunelmia Pisara Enemmän kuin lemmikki: Huskyt Prisma: Siementen metsästäjät Monk Sydämen asialla Urheiluruutu Antiikkia, antiikkia Avara luonto: Sarvet Afrikan yllä Yorkshiren etsivät Lotto Urheiluruutu Suomi myytävänä Anna Pihl pack Iirottelua TV2 lauantai Piilosana Mikämikä-tvpeli Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN Hertan maailma: Hertta on piilosilla Touhukkaat: Palikoita Kuutioiselle Iso maailma Katinkontti Remix: Juhlakengät GALAXI Hillitön hotelli: Sekaisin zombeista POPsis! Pertti ja Purtti Muumilaakson tarinoita Tartu Mikkiin Peliuutiset Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Veneillen pitkin Norjan rannikkoa Kesäduuni Kuollut mies kummittelee Mestarihuijarit Eläimellistä menoa Kesäillan valssi Haaveiden ilta: Anna Eriksson V75-ravit Hovimäki Urheiluruutu Kakkosen kesäsää Yleisurheilun Kalevan kisat Kriminalisti Tv-uutiset, sää ja urheilu Uskollinen puutarhuri Eurodekkari: Rosa Roth Tellus-tietovisa MTV3 lauantai Se Oikea Lomasää ja MTV3.fi Tuomas Veturi Tuomas Veturi Chuggington Winx-klubi Teini-ikäiset Mutantti Ninja Kilpikonnat Huntik Mitä tänään syötäisiin? Lomaraha Rantalentis Astro-tv Golfia: Golf Today Motor Forum: MM Enduro Lauantain perheleffa: Barbie Diaries min Special: 30 päivää Howien jekut Tulosruutu Neste Oil Ralli BumtsiBum! Vesku show Päivän sää Tulosruutu Lotto ja Lauantai-Jokeri Deep Blue Sea (K15) Yhdeksän yhteyttä Lomaraha MTV3 Chat Nelonen la Ostosruutu Unitupa Sporttipalat FHRA: Power and Speed Jack Osbourne - voita pelkosi Volvo Ocean Race Monthly Navigare Kaikki rakastavat Raymondia Kaikki rakastavat Raymondia Kaikki rakastavat Raymondia Vaaleanpunainen pantteri Uppsalan sairaala Uppsalan sairaala Uppsalan sairaala Uppsalan sairaala Uppsalan sairaala Elokuva: Tiger Cruise - vaarallinen merimatka Hurja remontti Krokotiilimies Keno Elokuva: Varjojen valtakunta (K15) Nelosen uutiset ja sää Urheilu-uutiset Californication (K15) Elokuva: Targets (K18) Ostosruutu Älypää-TV TV1 sunnuntai Tv-uutiset Avara luonto: Sarvet Afrikan yllä Tv-uutiset Emilie Tv-uutiset Valto Laitinen - Pariisin pianisti Sydämen asialla Kätilöt Vielä virtaa Cinnan uusi elämä kirjaa rakkaudesta: Romeo ja Julia Puutarhurin ABC Suomen linnut: Teeri Historiaa: Verdunin taistelu Monk Sydämen asialla Urheiluruutu Luontohetki: Luontokuvaajan matkassa Onnen tähden: Iso Poika Kolea talo Urheiluruutu Levengood Suomesta Komisario Frost Vapaan naisen tunnustuksia TV2 sunnuntai Piilosana Mikämikä-tvpeli Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN Niko ja ystävät Anniina Ballerina Disney esittää: Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh Pieni Harmaakani: Piikkipallero menee kouluun Postimies Pate GALAXI Late lammas Hevostelua Rajametsän salaisuus: The Kirja Muumilaakson tarinoita Alfred J. Kwak Haasteen edessä Seitsemäs taivas Kauden parhaat maut Käärmeenmetsästäjä Estradilla: Frederik Mr Bean Kesämielellä Sydänmailla Jumppa: Core jättipallolla Yleisurheilun Kalevan kisat Urheiluruutu Kakkosen kesäsää Kesärenki Robin Hood Punainen lanka Eksyin Jane Austenin Roskasakkia maailmaan Pilanpäiten Eläinten tahtiin Kesä T.i.l.a Tv-uutiset, sää ja urheilu Jokakoti.fi Madonna - Diiva vai Tähti? Kaikki haluavat tyyliä Pasila Makuja Torchwood (K13) Purjehdusta: 49ers Tour Piilosana Beach Volley Tellus-tietovisa Neste Oil Ralli Kohti länttä Svengijengi vauhdissa jälleen MTV3 sunnuntai Kuin viimeistä päivää MTV3 Chat Simpsonit Lomasää ja MTV3.fi National Geographic: Pikkukokkikoulu Norsujen matka vapauteen Winx-klubi Bakugan Tulosruutu Neste Oil Ralli Pitkä kuuma kesä Maajussille morsian Viikon sää Tulosruutu Wallander: Jokeri (K15) Lomaraha MTV3 Chat Nelonen su Ostosruutu Top Design Discovery: Käärmemies Eläinkunnan ennätykset Dr. Phil Frasier Frasier Frasier Frasier Frasier Frasier Frasier Kesäleffa: Dirty Dancing - Kuuma tanssi Pelkokerroin Usko tai älä Keno Elokuva: Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit Lost (K15) Navigare Ostosruutu Älypää-TV TV1 maanantai Ykkösen aamu-tv Emilie Tosi tarina: Levottomat sielut Kansallismaisemat: Porvoo YLE News Sydämen asialla Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Prisma: Pätkä mikä pätkä Antiikkia, antiikkia A-zoom Isä Dowlingin mysteerit Pisara TV1 tiistai Ykkösen aamu-tv Emilie Luupin alla: Likainen sairaala Kansallismaisemat: Tapiola YLE News Sydämen asialla Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Prisma: Tupakka, rakkaamme Keidas Levengood Suomesta Tohtori Finlay Holby Cityn sairaala Sydämen asialla Päivän kasvo Suomi myytävänä Prisma: Geenimuunneltu ruoka pelastaa? Rauhoitettu: Isoapollo Luupin alla: Likainen sairaala Urheiluruutu Kotikatsomo: Cyclomania Vapaan naisen tunnustuksia Tv-uutiset Ulkolinja: Manilan unohdetut lapset Holby Cityn sairaala Sydämen asialla Päivän kasvo Serranon perhe Tosi tarina: Myrskyn metsästäjä Urheiluruutu Wah-Wah Dekkariaika: Uudet sankarit Tv-uutiset Prisma: Geenimuunneltu ruoka pelastaa? TV2 tiistai TV2 maanantai Mikämikä-tvpeli Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN Mio Mao Lauran tähti: Maanvaiva Aamujumppa Puput: Korkeushyppy-leikki Pikku ötökät: Paarmat ja hyttyset Samsam Nalle Luppakorva Neppajymykerho Pauli Hirveä Henri Tohtori Koira: Kissanruokaa Viikon luontohavainto: Etanat Mikämikä-tvpeli Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN Eki eläinlääkäri: Orvokki eksyksissä Liukkaat tossut: Juoksu ja heitto Elmeri: Elmeri ja mungot Korkeasaaren eläinlapset: Kenguru Pieni Harmaakani: Jäniksen taistelu Zip-Zap muu Niksi-Nella: Telttaretkellä Neppajymykerho Pauli Animalia Late lammas: Lampolan lauantaitanssit Onnen päivät Suuri vuosi Kesärenki Öljynporauslautalla Eläinten tahtiin Summeri Rosan elämää Eksyin Jane Austenin maailmaan Uutisvuosi Vanha kettu Kauriinvasa Matkapassi: Coltranen Britannia Pieni talo preerialla Summeri Utelias Vili Pikku Kakkonen Vuoristosairaala Onnen päivät Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Summeri Pieni talo preerialla Koiralle koti Myöhästynyt hääyö Uutisvuosi Hovimäki Pieni talo preerialla Summeri Utelias Vili Pikku Kakkonen Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kesäsää Kauden parhaat maut Scarlett Eläinten tahtiin Näin tehtiin Pasila Tv-uutiset, sää ja urheilu Tyttökauppiaat (K15) Hädän hetkellä IT-porukka Piilosana Tellus-tietovisa MTV3 ma Aamusää Pieni runotyttö Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kesäsää Lapsityrannit Elenan kohtalo (K13) Kotimaan kasvot Ajankohtainen Kakkonen Tv-uutiset, sää ja urheilu Pahimman varalle - asekätkentä , osa 2 (K15) Tellus-tietovisa MTV3 tiistai Aamusää Huomenta Suomi Mitä tänään syötäisiin? Tunteita ja tuoksuja Lomaraha Käenpesä Ostoskanava Astro-tv Kesäkahvila Huomenta Suomen parhaat Viidakkoperhe Kaikkea sitä näkee Salatut elämät Salatut elämät Edessä uusi elämä Lomaraha Lääkärit EastEnders EastEnders Mitä tänään syötäisiin? Huomenta Suomi Mitä tänään syötäisiin? Tunteita ja tuoksuja Lomaraha Käenpesä Ostoskanava Astro-tv Kesäkahvila Huomenta Suomen parhaat Viidakkoperhe Mitä tänään syötäisiin? Salatut elämät Salatut elämät Edessä uusi elämä Lomaraha Lääkärit EastEnders EastEnders Mitä tänään syötäisiin? Tulosruutu Päivän sää Kesä T.i.l.a House Life Päivän sää Tulosruutu Crash In Bed With Madonna (K15) Lomaraha MTV3 Chat Nelonen ma Älypää-TV Ostosruutu Dr. Phil Päivien viemää Tulosruutu Päivän sää Ihana piha Perhesiteet Todistettavasti syyllinen Päivän sää Tulosruutu C.S.I. Miami C.S.I. Miami L-koodi Lomaraha MTV3 Chat Nelonen tiistai Älypää-TV Ostosruutu Dr. Phil Oprah Nelosen sää Kanadan Huippumalli haussa Greyn anatomia Huippumalli haussa Keno Lätkävaimot (K13) The Summit - pahuuden kokous (K13) Nelosen uutiset ja sää Urheilu-uutiset Frasier Brotherhood (K15) Ostosruutu Älypää-TV Päivien viemää Oprah Nelosen sää Kanadan Huippumalli haussa Greyn anatomia Hurja remontti Keno Las Vegas D: Puoliksi mies, puoliksi puu Nelosen uutiset ja sää Urheilu-uutiset Frasier NCIS Rikostutkijat Ostosruutu Älypää-TV TV1 keskiviikko Ykkösen aamu-tv Serranon perhe Kansallismaisemat: Pohjan ruukit YLE News Sydämen asialla Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Prisma: Supermeduusat Avara luonto: Sarvet Afrikan yllä Tohtori Finlay Holby Cityn sairaala Sydämen asialla Päivän kasvo Serranon perhe Kätilöt Viking Lotto Urheiluruutu ja V5-ravipeli A-studio Ulkolinja: New Orleans, vuonna Kotikatsomo: Cyclomania TV2 keskiviikko Mikämikä-tvpeli Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN Keltaisen kirahvin eläintarinoita: Vanha vesirotta Viikon vihannes: Tomaatti Pieni Harmaakani: Pieni Harmaakani pitää juhlat Loikkaa loruniitylle Anniina Ballerina Rölli: Rölli ja hiekkalaatikon kauhu Käytöskukka: Kateus Neppajymykerho Pauli POPsis! Hevostelua Galilein tehtäväluu Onnen päivät Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Summeri Pieni talo preerialla Mistralin tuulet Suurin voitto Uutisvuosi Ajankohtainen Kakkonen Pieni talo preerialla Summeri Utelias Vili Pikku Kakkonen Pieni runotyttö Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kesäsää Michael ja Matias Strömsön keittiössä Kotikokkien reseptit Koiralle koti Mestarihuijarit Hovimäki Tv-uutiset, sää ja urheilu Kova laki: Erikoisyksikkö (K15) Dokumenttiprojekti: Sydän puhdasta kultaa Piilosana Tellus-tietovisa MTV3 ke Aamusää Huomenta Suomi Mitä tänään syötäisiin? Tunteita ja tuoksuja Lomaraha Käenpesä Ostoskanava Astro-tv Kesäkahvila Huomenta Suomen parhaat Viidakkoperhe Mitä tänään syötäisiin? Salatut elämät Salatut elämät Edessä uusi elämä Lomaraha Lääkärit EastEnders EastEnders Mitä tänään syötäisiin? Tulosruutu Päivän sää Pientä pintaremonttia min Special: Maailman pienimmät muskelit C.S.I. New York Viking Lotto ja Keskiviikko- Jokeri Päivän sää Tulosruutu Diili Myytinmurtajat Kelmien kerho Lomaraha MTV3 Chat Nelonen ke Älypää-TV Ostosruutu Dr. Phil Päivien viemää Oprah Nelosen sää Kanadan Huippumalli haussa Greyn anatomia Unelmien poikamies Keno Näkijä Elokuva: Beck: Poliisimurha (K15) Nelosen uutiset ja sää Urheilu-uutiset Frasier Ostosruutu Älypää-TV

9 TV-VINKIT Kaavatilaisuus lähiasukkaille Kunnan kaavoitusosasto järjestää ensi maanantaina 3.8. infotilaisuuden Vähäjärven ja Haikan suunnitelluista kaavamuutoksista. Molemmat liittyvät kortteleihin, joista Pirkkalan kunta on myynyt vuokratalojaan. Kaavoituskohteiden lähialueiden asukkaille tarkoitettu tilaisuus alkaa valtuustosalissa kello 17. Mitä rakennetaan Haikan vuokratalojen kortteliin? PIRKKALAINEN 9 Ravustus alkoi väärään aikaan! Kesäduuni. Eeva Litmanen palaa vaateliikkeen myyjättäreksi. TV2 to Yleisurheilun Kalevan kisat alkavat perjantaina. Selostajina TV2:ssa Antero Mertaranta (kuvassa) ja Tapio Suominen. Kotikatsomo: Cyclomania. Kotimainen elokuva (2001) on kesäiseen Helsinkiin sijoittuva tarina kolmesta pyörälähetistä. Päähenkilö on oman kunniahimonsa riivaama kilpapyöräilijä, joka joutuu lennosta asettamaan järjestykseen ystävyyden, rakkauden ja hullut unelmansa. Rooleissa Lauri Nurkse, Tommi Mujunen ja Elena Leeve. TV1 ma 3.8. Sub torstai Sub chat Ti-Ti-Tyy Smurffit Eläköön Pinata Teini-ikäiset Mutantti Ninja Kilpikonnat Lemmen viemää Milk Bar Nellin maja Rantalentis Lomaraha Ostos-tv Xena Eilen, tässä ja nyt Tonight Show with Conan O Brien Poliisikoira Rex Lemmen viemää Frendit Simpsonit Muodin huipulle Num3rot Supernatural Tonight Show with Conan O Brien Yli synkän virran Tähtiportti Pokeri Se Oikea perjantai Sub chat Ti-Ti-Tyy Smurffit Eläköön Pinata Teini-ikäiset Mutantti Ninja Kilpikonnat Lemmen viemää Milk Bar Nellin maja Rantalentis Lomaraha Ostos-tv Xena Eilen, tässä ja nyt Tonight Show with Conan O Brien Poliisikoira Rex Pilanpäiten Lemmen viemää Frendit Simpsonit Viettelysten saari Num3rot C.S.I Tonight Show with Conan O Brien Entourage Ali G USA:ssa Tähtiportti Sub chat lauantai Sub chat Milk Bar Messenger Nellin maja Rantalentis Ostos-tv Ota tai jätä! Poliisikoira Rex Poliisikoira Rex Eilen, tässä ja nyt Meidän häät Pilanpäiten Top Chef Baywatch C.S.I. Miami Riivatut talot Paskareissu Syntiset sisaret Salaiset kansiot Fullmetal Alchemist Fullmetal Alchemist Se Oikea sunnuntai Sub chat Ostos-tv Ota tai jätä! Poliisikoira Rex Poliisikoira Rex Poliisikoira Rex Criss Angel - tajunnanräjäyttäjä Mieheni on palkkionmetsästäjä Meidän häät Kaikkea sitä näkee Eilen, tässä ja nyt Sinkut saarella Living Lahaina Piilokamera Pilanpäiten Rokkarille morsian Banaanipojat Hula-hula-saarella (K15) Duudsoni Elämää (K15) Tosipaikka: Teini-nudistin päiväkirja Paskareissu Tähtiportti Supernatural Sub chat maanantai Sub chat Ti-Ti-Tyy Smurffit Eläköön Pinata Teini-ikäiset Mutantti Ninja Kilpikonnat Lemmen viemää Eilen, tässä ja nyt Milk Bar Nellin maja Rantalentis Lomaraha Ostos-tv Xena Hurjat Hoganit Tonight Show with Conan O Brien Poliisikoira Rex Lemmen viemää Frendit Simpsonit Stepfordin naiset Tosipaikka: Teini-nudistin päiväkirja Tonight Show with Conan O Brien OC:n täydelliset naiset Tähtiportti Sub chat tiistai Sub chat Ti- Ti-Tyy Smurffit Eläköön Pinata Teini-ikäiset Mutantti Ninja Kilpikonnat Lemmen viemää Eilen, tässä ja nyt Milk Bar Nellin maja Rantalentis Lomaraha Ostos-tv Xena Hurjat Hoganit Tonight Show with Conan O Brien Poliisikoira Rex Lemmen viemää Frendit Simpsonit Skins - liekeissä Gossip Girl Paratiisin porteilla Tonight Show with Conan O Brien OC:n täydelliset naiset Tähtiportti Se Oikea keskiviikko Sub chat Ti-Ti-Tyy Smurffit Eläköön Pinata Teini-ikäiset Mutantti Ninja Kilpikonnat Lemmen viemää Milk Bar Nellin maja Rantalentis Lomaraha Ostos-tv Xena Hurjat Hoganit Tonight Show with Conan O Brien Poliisikoira Rex Lemmen viemää Frendit Simpsonit Reality Bites C.S.I Tonight Show with Conan O Brien Rokkarille morsian Tähtiportti Pokeri Keskiviikon kipinävuoro YleTeema torstai Teematieto Matkaoppaana arkkitehti: Lontoo Talo Espanjassa Palin: Navalta navalle Elävä arkisto: Mustahuulet Lapset puhuvat Kupla Kansakunnan kalenteri Nopeutta, ennätyksiä, hevosvoimia Matkat avaruuteen Mount Everestin lääkäriasema Tiededokumentti: Värien maailma Kino Helmi: Tupaantuliaiset Aika on musiikkia Teematieto perjantai Teematieto Kolmas ulottuvuus: Tanssi, tyttö, tanssi TV-arkisto soi Jazzia vanhassa talossa Ennen äänitystä: Ritva Mustonen Jazzia uruilla ja rummuilla Lapset puhuvat Silkkitie Välimeren historian aalloilla Tervetuloa Mogadishuun La Paloma Mullan alla (K15) Theroux n vinksahtaneet viikonloput Teematieto lauantai Teematieto Myyttien Bayreuth - Wagnerien festivaali Sting, luuttu ja John Dowland Aika on musiikkia Francon aika Matkat avaruuteen Tiededokumentti: Kaksoset ja genetiikka Historia: Kiinan Kielletty kaupunki Kuningattaren jalokivi (K13) Välimeren historian aalloilla Lapset puhuvat Teemalauantai: Hikinen iltapäivä Hikinen iltapäivä (K15) Perustuu todelliseen tarinaan Rockin seitsemän elämää Teematieto sunnuntai Teematieto TV-arkisto: TV-arkisto soi Jazzia vanhassa talossa Ennen äänitystä: Ritva Mustonen Jazzia uruilla ja rummuilla Marilyn Mazur lähikuvassa Pulmia kerrakseen La Paloma Bela Lugosi, langennut vampyyri Tiededokumentti: Värien maailma Vengerov Moskovan konservatoriossa Kino Klassikko: Punainen virta Historia: Ydinpommien uhrit (K13) Mestarin siveltimestä Caravaggio, mestarin myrskyinen elämä Sounds of the Sixties Kuningattaren jalokivi (K13) Teematieto maanantai Teematieto Francon aika - näin sen koimme (Cuéntame cómo pasó) Historia: Sata vuotta vakoilua Kansakunnan kalenteri Palin: Navalta navalle Elävä arkisto: Mustahuulet Buddenbrookit Rockin seitsemän elämää Sounds of the Sixties Madonna Buenos Airesissa Theroux n vinksahtaneet viikonloput Kino Into: Seksijahti (K15) Kelttimytologiaa: Keijut Teematieto tiistai Teematieto Francon aika - näin sen koimme (Cuéntame cómo pasó) Lapset puhuvat Silkkitie Mount Everestin lääkäriasema Nopeutta, ennätyksiä, hevosvoimia Mestarin siveltimestä Nuori Schiller Giant Leap - Musiikkimatka ihmisyyteen Kansakunnan kalenteri Historia: Kapteeni Cook TV-arkisto soi The Buddy Miles Band Esther Marrow - musta virginialainen Kino Kauhu: Se toisesta maailmasta Teematieto keskiviikko Teematieto Francon aika - näin sen koimme (Cuéntame cómo pasó) Tiededokumentti: Luontoäidin haastajat Lapset puhuvat Kolmas ulottuvuus: Maantien kurtisaanit Saksojen rajalla Mestarin siveltimestä Astroboyn aika Carnegie Art Award: Taiteilijakuva Mullan alla (K15) Giant Leap - Musiikkimatka ihmisyyteen Kino Herzog: Cobra Verde Teematieto URHEILU Yöhölkkä ensi viikolla Pirkkalan yöhölkkä juostaan viikon kuluttua keskiviikkona. Nimestään huolimatta reiteille ei sännätä yöllä, vaan illalla. Järjestäjät ovat herättäneet perinteisen hölkän uudelleen henkiin ja kutsuvat kuntoilijat laajalla rintamalla mukaan. Tavoite on viimevuotisen 169 hengen osanottoennätyksen lyöminen. Kaikki osanottajat saavat kesällä lyödyn uuden hölkkämitalin, jonka suunnittelukilpailun voitti nuori pirkkalalainen Aleksi Lepistö. Jokainen voi itse ratkaista, haluaako mukaan oman ikäistensä kilpa- vai kuntosarjaan. Ilmoittautumiset ovat paikan päällä ennen lähtöjä. Menkää hyvissä ajoin paikalle. Pirkkalan yöhölkkä ke 5.8. klo Kisakeskus liikuntatalon vieressä. KIERRÄTYSTÄ PARHAIMMILLAAN! KOTIMAISET UUSIOKESÄRENKAAT 155/ ,- 175/ ,- 185/ ,- 185/ ,- 195/ ,- 205/ , C 198,- 195/70-15C 198,- YLI 40 KOKOVAIHTOEHTOA! ASKOSAARI OY P. (03) Keskuojankatu 11, Sarankulma Fakta Pirkkalan yöhölkkä Ke 5.8. Pirkkalan liikuntatalolta. Lasten sarjat (T ja P 12 ja 14 v.) lähtö klo 18.30, muut sarjat klo 19 (M ja N yleinen, 40v., 50 v, 18 v., kuntosarjat). Reitit Vähäjärven ympäri tai Ilmoittautuminen paikan päällä ennen lähtöä 10 e, lapset ilmaiseksi. Vuoden 1976 tulokset kertovat vaikkapa sen, että tuolloin huippuhiihtäjä Hilkka Riihivuori taivalsi kuntosarjan aikaan 30,02. Mikäli reittiennätys rikotaan miesten kahdella kierroksella (10,569 km) tai naisten kierroksella, on luvassa myös oma palkintonsa. Tällä hetkellä reittiennätyksiä pitävät hallussaan Tommi Karra (36.22) ja Heidi Haapasalo (20.48). PJK taistelee säilymisestä SalPa - PJK 3-0 (0-0) PJK:n pelaa Kakkosessa tänään kotikentällä ottelun, jolla se voi nostaa itsensä jälleen totisiin asemiin lohkon säilymistaistelussa. PJK on lohkonsä peränpitäjä ja vastustaja Pallo-Iirot Raumalta majailee kolmen pisteen päässä 13 sarjapisteessä. Ensimmäisellä säilyjän paikalla olevalla PP-70:llä on 15 pistettä. PJK aloitti sunnuntaina Salossa viikon, joka pitkälti määrää joukkueen lähtökohdat taistelussa Kakkosen sarjapaikasta. Urakka alkoi mollivoittoisesti. Molemmat joukkueet esittivät heikkoa peliä tasatilanteessa, kunnes SalPa teki ratkaisevat maalit 66. ja 69. minuuteilla. Suuresta tappiosta huolimatta PJK:n parhaat paperit sai maalivahti Antti Loukiala. Jobinpostia oli, kun Timor Inapshba joutui jäämään ottelusta sivuun. Kapteeni Matti Kuusi puolestaan palasi joukkueen kokoonpanoon. PJK-Pallo-Iirot Keskusentällä tänään ke klo RENGASTA AUTOSI MEILLÄ! Renkaiden ja vanteiden huippumallit Avoinna ma-pe 8-17 Pirkkalan Rengaskauppa Oy Teollisuustie 2, Pirkkala Puh Puhelut lankaliittymästä 8,21 snt/puhelu + 5,9 snt/min, matkapuhelimesta 8,21 snt/puhelu + 16,90 snt/min PIRKKALAN YÖHÖLKKÄ ke , Pirkkalan liikuntatalo. Sarjat ja matkat: 10,6 km: Miehet yleinen, M40, kuntosarja 5,5 km: Naiset yleinen, N40, M/N50, T/P18, kuntosarja 2,2 km: T/P12, T/P14 Ilmoittautumismaksu 10 eur, 12- ja 14-vuotiaiden sarjoihin ilmainen osallistuminen. Kaikille osallistujille uusi Pirkkalan yöhölkkämitali, parhaille kunniapalkinnot, myös arvontapalkintoja. Lähdöt klo (T/P 12 ja T/P 14) ja klo (muut sarjat). Virallinen kilpailukutsu: Järj. Viimeiset pirkkalaiset ry, PirHi, Viri, Pirkkalan liikuntatoimi. Päätukijat: CM-Pirkkala, Pirkkalan Kirjakauppa. Suomen ravustusaika sopii paremmin perinteisen jokiravun kuin kuvassa olevien Pyhäjärven täplärapujen pyyntiin. Ravustuskausi alkaa huonoon aikaan siellä, missä saaliina ovat jokirapujen sijaan istutetut täpläravut. Eli valtaosassa Hämeen vesiä, myös Pyhäjärvessä. Täpläravut ovat nimittäin jälleen vetäytymässä piiloihinsa kuorta vaihtamaan. Täplärapusaaliita ajatellen ravustuskausi alkoi viime viikolla pahimpaan mahdolliseen aikaan. Pyhäjärvestä on viime vuosina saatu rapuja kohtalaisesti juuri kauden alussa, mutta saalis on hiipunut heti pyynnin päästyä alkuun. Parin viikon päästä täplärapusaaliit jälleen paranevat ja tutkijoiden mukaan odotettavissa on erinomaisia täplärapusaaliita. Parhaat täplärapusaaliit saataneen syys-lokakuun vaihteessa ja ravustuskausi jatkuu aina lokakuun loppuun asti. Täpläravun osalta koko pyyntiaika on kyseenalainen, kun laji ei kuulu alkuperäiseen suomalaiseen lajistoon. EU haluaisi vierasperäiset lajit kokonaan pois suomalaisesta biodiversiteetistä ja tähän vaateeseen sopisi hyvin täpläravun pyynnin ympärivuotinen salliminen. Älä levitä rapuruttoa Aina kun rapupyydyksiä siirretään vesistöstä toiseen tulee ne desinfioida ja sen pitäisi olla ravustusluvan saamisen ehtona. Piipunhatut ym. Ikkunapeltejä Seinä- ja kattopeltejä Puh Anianrantatie 1099 Myydään uudenveroinen Nykyisin pakastamista pidetään epävarmana keinona estää ruton leviämistä. Suositeltavinta on pitää joka järveä varten omat rapumerrat. Tavallisin ravunsyötti on kala. Merroissa on käytetty syötteinä kissan, kanan, sammakon, oravan, vasikan ja lampaan lihaa. Suositeltavaa on käyttää siitä järvestä pyydettyä kalaa, jossa pyydyksiä pidetään. Näin siksi, ettei levitettäisi rapuruttoa. Vaalealihainen kala on parasta syöttiä täpläravuille. Silakkaa tai muuta merikalaa ei saa kalatautien leviämisvaaran vuoksi käyttää ravunsyöttinä. Jokirapua vielä pikkujärvissä Joissakin pirkkalalaisissa pikkujärvissä on vielä kotimaisen jokiravun kanta. Täplärapua ei saa missään tapauksessa siirtää Pyhäjärvestä mihinkään pikkujärveen, sillä siirto tappaisi koko pikkujärven ja sen alapuolisen vesistönosan jokirapukannan. Täpläravut kun kantavat mukanaan rapuruttoa, mutta ne itse eivät siihen aina kuole. Jokirapukannan säilyttäminen on tärkeä luonnon monimuotoisuuden takia ja sillä on taloudellista merkitystäkin, koska jokiravun kauppahinta on moninkertainen täplärapuun nähden. JoS Pirkkalainen Luettu lähilehti, ilmoita ihmeessä! ASUNTOVAUNU Polar 560 CTH, vm. -06, rekist. 6/2007, majoitusvuorokaudet n. 30, kombi-wc, Clarion MP3-soitin, TV-antenni, sivumarkiisi, 2-renkaat, alumiinivanteet. P

10 10 PIRKKALAINEN PALVELEMME TEITÄ Kauneus ja terveys Koti ja pihapiiri 41 vuotta nokialaista laatutyötä! ERIKOIS- HAMMASTEKNIKKO- MESTARI RAIMO REPO Välikatu 19, Nokia, katutaso Ajanvaraus puh Päivystys myös Partolan Taina Lintula Terhi Ovaska p Ruotutie 21, Toivio Sauna Club Sauna Klubi Puh Pääasioista ei kannata tinkiä! Pirkkala Suupantori 4 p S-Market, Partola p Terveyspiste palvelee Kela:n korvaama fysioterapia Hieronta LPG-hoito Kajava-, vyöhyketerapia Kosmetologipalvelut, rakennekynnet, korvien rei itys Jalkahoidot Sinua varten Suupantori 4, Pirkkala Mervi Liisa Leena Sorsakivi Fräki Oksanen Marika Rantasalo P PELTIKATTOMAALAUKSET Ilmainen arvio Pirkkalan alueella. Tmi JV Arvola Puh PUTKIASENNUS OLLI RAUTIO Putkialan remonttipalvelut Pirkkala Jari Järventausta Ky Puh LÄMPÖHALME VERHOILUA Tuolit, sohvat, laiskanlinnat ym. Valkilan verhoomo Sorkkalantie 63 P (varmista paikallaolo) valkilanverhoomo@luukku.com KAIHDIN-JUKKA puusälekaihtimet metallisälekaihtimet pystylamellikaihtimet TAMAR-markiisit verhotangot liukuovet Mittaus- ja asennuspalvelu! Turkkirata 9, Pirkkala, p. (03) , Eläimet Eläinlääkäri SIRPA KOLEHMAINEN Hongistontie 75, PIRKKALA (03) ajanvaraus ma-to Liikenne Nokian ja Pirkkalan kunnaneläinlääärin vastaanotto: Pitkäniementie 2 B, NOKIA Ajanvaraus ja neuvonta Päivystysalue iltaisin ja öisin: pieneläimet suureläimet Marika Johanna Senioritalo Hopeakello Suupankuja 3, PLA Puh Arkisin 9 17 ilta-ajat ja lauantai sop. mukaan Parturi-Kampaamo AnnOx Kreetantie 9, Pirkkala puh ti-pe 9 17 Muina aikoina la 8 14 sopimuksen ma ja su suljettu mukaan. Tervetuloa! Öljypoltinasennus ja -huolto Lämmityskattiloiden asennus ja huolto Kattilahuoneen sähkötyöt Puh Halmeentie 25, Pirkkala halme@kolumbus.fi Luotettava kotimainen Erämiehent. 15, Pirkkala Vihiojantie 6 Puh Pirkkalainen P HINAUSAUTOT RAIMO MOISIO OY 24h Moposta rekkaan! Hautauspalvelut Palvelemme kokemuksella, lämmöllä ja luottamuksella. Arkut, uurnat, kuljetukset, kantajat, muistotilaisuudet, kukat, sidonnat, adressit, virastoasiat, hautajaisohjelmat, lehti-ilmoitukset, hautakivet, entisöinnit, kaiverrukset ja perunkirjoitukset. Suupantie 6 C, Pirkkala P Ark. 9-17, la 9-14, su Valokuvaus STUDIO (Loukonlahti). Kuvaukset ajanvarauksella p , MYYMÄLÄ Puh Av. ark , la (Citymarket) OSAAVA TELE- JA SÄHKÖALAN AMMATTILAINEN - Sähkösuunnittelu, urakointi, asennus ja -huolto - Yksityis-, yhteis- ja satelliittiantenni- sekä tietoverkkojen konsultointi, suunnittelu, mittaus, urakointi, asennus ja huolto - Ovipuhelimet ja kameravalvontajärjestelmät - Äänentoisto- ja AV-järjestelmien suunnittelu, urakointi, asennus ja huolto Mantantie 8, Pirkkala p tai , fax TÄYDEN PALVELUN SÄHKÖASENNUSLIIKE Sähköasennukset ja suunnitelmat omakoti-, teollisuus- ja liikerakennuksiin. Myllysaarentie 8, Nokia Puh. vaihde , fax Myymälä avoinna ma-pe klo Myymälä avoinna ma-pe

11 PIRKKALAINEN 11 PÄIVYRI Yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen tarkoitettu maksuton palsta. Aineistot viimeistään maanantaina klo 12. Puhelin Sähköposti: Elokolo/Elopilkku: To klo 12 yhteislaulu. Pe klo 9 perjantaipuheet. Ke 5.8. klo 13 verenpainemittaus. Pirkkalan Eläkkeensaajat: Ke liikuntatalolla klo 9-10 kuntosali. To EKL: n jäsenten Pirkanmaan piirin rannalta onginnan mestaruuskilpailut Vähäjärven rannoilla, kilpailuaika klo Myynnissä: kahvia, pullaa, mehua ja makkaraa. Pirkkalan Hiihtäjät: Torstairastit Isokivenmaan kartalla Sääksjärvellä. Kalenterista poiketen ei RR ja TR-ratoja. Opastus Sääksjärven liikennevaloista. Lähtö klo Pirkkalan Sos.-dem. SDP 110 vuotta-tapahtuma Turussa on 8.8. Piiri järjestää linja-autokuljetuksen, linja-auto lähtee klo 9 Keskustorilta Vanhan kirkon edestä ja paluu takaisin klo Edestakaisen matkan hinta 10 e henkilö kerätään menomatkalla linjaautossa. Ilmoittautumiset ti 4.8. mennessä puh tai tarja.auvinen@tampereentyovaentalo.fi Tapahtumapäivän ohjelman löydät piirin kotisivulta Pirkkalan Hämeenpuolen Martat: Nokian kesäteatteriin lähtö Pirkanmaan Tilausliikenteen autolla ke 5.8. klo 17.45, Teboil - Kirjasto - Sankila - Pirkkalan Vanha Kirkko. Pirkkalan Karjala-seura: Kyykkää to klo 18 Kyöstin kentällä! Tule pelaamaan tai kannustamaan pelaajia, tuo kaverisikin tullessasi! Lämmin ilta tulossa, ota vesipullo mukaan. Pirkkalan Työttömät: Työpala kesälomalla 5.8. asti. Kuntosalivuorot jäsenille ma ja ILMOITUSTORI Vuokralle tarjotaan Loukonlahti 1.8.alk. Kt yksiö 30 m2, vuokra vesim. Puh Pirkkalan keskustasta uusi 31 m2 yksiö isolla, lasitetulla parvekkeella. Vuokra 470 euroa+vesi, vapaa Puh /Taija, klo 16 jälkeen. Vuokrata halutaan Yksiö tai pieni kaksio Pirkkalasta, mielellään kuntakeskuksen läheisyydestä. P to klo Pirkkalan Reserviläiset: Majaillat keskiviikkoisin, yksityiskohtaisemmat tiedot tapahtumista majalla. AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 18 os. Suupankuja 8-10 C, käynti talon päädystä. Puh. Jari Ruokalistat Palvelukeskus Pirkankoivu MA possukasvispata, perunat, kasvis, tuoresalaatti, marjakiisseli. TI lihapullakastike, perunat, kasvis, salaatti, omenakiisseli. KE kahdenkalankeitto, vihannes, raparperipaistos, vaniljakastike. TO kinkkusipatti, perunat, kasvis, salaatti, hedelmäsalaatti. PE kaalilaatikko, puolukkasurvos, salaatti, marjarahka. LA currykalkkunakastike, perunat/riisi, kasvis, tuoresalaatti, vispipuuro. SU sitruunakala, perunat, kasvis, salaatti, hedelmäriisi. Päiväkotiruoka MA lihapullakastike, perunat, tuoresalaatti. TI kasvissosekeitto, raejuusto, tuorepala. KE pinaattiohukaiset, perunat, valkokastike, porkkanaraaste. TO proileripastavuoka, kaalisalaatti. PE kahdenkalankeitto, tuorepala. Kauko-ohjattava lentokone löytyi Toissa viikolla Pirkkalaisessakin peräänkuulutettu kadonnut radio-ohjattava lentokone löytyi Kyöstiltä Kartanonkujan ja Lepomoisiontien suunnalta. Kone oli puussa, josta se havaittiin kiikareilla. Varsinaisen löydöksen teki koneen omistajan isä, mutta löytöreissulta palattua miehen puhelin soi. Soittaja oli tarkkasilmäinen ohikulkija, joka oli myös havainnut lennokin. Isä kertoo, että kuusivuotias koneen omistaja on onnellinen, kun karkulainen löytyi. Palvelupalsta lukijoille. Jätä ilmoitus viimeistään maanantaina klo 15. Puh Posti: Suupantie 2 A 10, Pirkkala. Sähköposti: toimitus@pirkkalainen.com Hinta 1 5 riviä 9 e, 6 10 riviä 12,5 e. Löydetty-ilmoitus ilmaiseksi. Siisti perhe etsii asuntoa omakotitalon remontin, n. 3 kk ajaksi. Puh Kadonnut Silmälasit välillä S-Market - Nuoliala ma Yhteydenotot puh Päivähoitopaikkoja Ammattitutkinnon suorittaneella yksit. pph:lla vapaita hoitopaikkoja 1.8. alkaen Toiviossa. Puh KESÄVIERAS Taantuma tuo työlään budjettisyksyn Antti Jokinen Pormestari Antero Saksala, kerroitte viikonvaihteen Sakkola-juhlilla, että olette äitinne puolelta karjalaista sukujuurta, Valkjärven Kopria. Suvussanne on siis astronauttikin, kuuluisa sisunautti Tim Kopra? - Kyllä. Heinäkuussa sukujuhlilla olin mukana jännittämässä, kuinka sukumme jäsenen käy. Silloin sukkulan lento tosin vielä lykkkääntyi. Mitkä asiat ovat päällimmäisenä, kun Pirkkalan kuntaasioissa starttaillaan pian syyskautta? - Ensimmäiseksi pitää tehdä varautumissuunnitelmat sikainfluenssan varalta. Sen jälkeen pitää keskittyä taloustilanteeseen loppuvuonna ja kuntastrategian loppuun saattamiseen. Pirkkala saa ensi vuodeksi historiansa ensimmäisen pormestarin esittelemän budjetin? Mitkä ovat budjetin isoimmat puheenaiheet syksyllä? - Kuten kaikissa kunnissa Pirkkalassakin talouden taantuman vaikutukset tekevät talousarvion laadinnasta työlään. Palveluissa pitää keskittyä oleelliseen eikä uusien palvelujen käyttöönottoon ole mahdollisuuksia. Investoinneissa on tarkkaan mietittävä tärkeysjärjestys ja aikataulu. - Kaikissa kunnan toiminnoissa on tarpeen huomioida myös yhteistyö naapurikuntien kanssa. Pohtiiko Pirkkala kunnallisveron nostoa? - Talousarvion raamia laadittaessa lähdettiin liikkeelle siitä, että veroprosenttia ei koroteta. Onko tiedossa isoja rakennushankkeita? - Ensi vuodelle ajoittuvat keväällä valmistuvan uuden kirjaston kustannukset. Jo se yksistään on riittävän suuri rakennushanke. Tarvitseeko Pirkkala tulevina vuosina lisää tilaa yläasteelle Vuoden -77 upea Roto pihassa! Pekka Juholan, Arja Krossbeckin ja Jessen pihasta löytyy menopelejä. Edessä vuoden 1977 Roto - monelle intin käyneelle tuttu menopeli. Antti Jokinen Moni autoharrastaja olisi kateellinen Pekka Juholan pihassa Aniassa näkemistään kärryistä. - Tässä on vuoden 1977 Roto (Sisun prototyyppi). Toista yhtä hyvässä kunnossa olevaa ei maasta löydy, Juhola kehaisee. Sen vierestä löytyy toimintakuntoinen paloauto ja toinen armeijan kuormuri, Karhu-Sisu. Vehkeet on hankittu Kalkun huutokaupasta. Kaikki lähtevät vieläpä tartista käyntiin, nääs!, kuten Mika Sundqvist laulaa. Juhola lupaa Pormestari Antero Saksala tanssi sunnuntaina poloneesia Pirkkalan Sakkola-juhlassa ja kertoi olevansa karjalaista astronauttisukua. Tanssiseurana Maija Jääskeläinen. vuokrata pelejä vaikka häähumuihin tai polttareihin. Ai miksikö olen moiset ostanut? No, toiset kerää postimerkkejä, minua kiinnostaa nämä, Pekka tuumaa. Rotolla on ajeltu jopa Hämeenkatua. Kyllä päät kääntyivät, nauraa Arja Krossbäck. Arja oli kuvataiteilijana julkisuudessa, kun Johannes Heinosen vallanpitäjiä lipan alta laittaneita teoksia jouduttiin poistamaan näyttelystä Lempäälässä. Olin näyttelyn kokoaja. Tarvetta teosten poistoon ei olisi mielestäni ollut, Arja tuumaa. TEATTERISSA Enkeli mokailee oikein siiven takaa tai uudet lukiotilat? - Yläkoululaisten ja lukiolaisten määrä kasvaa niin suureksi, että tilantarvetta varmaan on. Miten tilantarve ratkaistaan ja millä aikataululla, ratkeaa investointibudjetin käsittelyn yhteydessä. Olette ollut puoli vuotta pormestarina. Toimiiko pormestarimalli Pirkkalassa? - Toimii toki. Järjestelmän tuloksellisuutta ja onnistuneisuutta on syytä perustellummin arvioida tämän valtuustokauden puolivälin jälkeen. Entä miten menee Pirkanmaan maakuntahallituksen tuoreella puheenjohtajalla ja Pirkanmaalla? - Pirkanmaalla on edessään haasteellinen rakennemuutoksen kausi. Lukuisa joukko työpaikkoja uhkaa siirtyä halvempiin maihin. Meidän on luotava uutta osaamisen ja uusien innovaatioiden kautta. - Onneksi meillä on maakunnassa paljon huippuosaamista monilla tulevaisuuden aloilla. Yhtenä esimerkkinä terveysteknologia. Kaupunkiseudulla on kaavoituksessa vireillä useita suurhankkeita, kuten jäteveden keskuspuhdistamo, logistiikkakeskus, rataoikaisu Rajasalmen kautta, lentokentän toinen kiitotie ja Puskiaisten moottoritieoikaisu. Milloin ja miten ne tulevat kuntalaisten ja päättäjien pöydille Pirkkalassa? - Näiden hankkeiden etenemisestä päättäjät pidetään ajan tasalla sitä mukaa kun ne etenevät. Itse olen painottanut sitä, että näiden hankkeiden valmistelu lisättynä vielä julkisen liikenteen järjestelyillä tapahtuisi kokonaisuutena samanaikaisesti. Näin kaupunkiseudulla nähtäisiin kokonaisuus ja taakkaa kaupunkiseudun kuntien kesken voitaisiin jakaa tasaisemmin. Hyvää tarkoittava mutta tohelo suojelusenkeli aiheuttaa suojeltavilleen katastrofin toisensa perään Arto Paasilinnan kirjasta dramatisoidussa näytelmässä. Heli Järvenpää Esitys: Tohelo suojelusenkeli Missä: Rämsöön Kesäteatterissa, Ketä: Dramatisointi ja ohjaus: Ari Wirta. Rooleissa mm. Simo Ruohola, Harri Uusitalo, Ilkka Rantanen, Erika Malkki ja Anne Myllymäki. Pähkinänkuoressa: Uskonnonlehtori Sulo Auvinen pääsee kuolemansa jälkeen täysin uudenlaisiin tehtäviin. Enkeleille järjestetyn suojeluskoulutuksen jälkeen toivottomaksi toheloksi osoittautuva Auvinen saa omaksi nimikkosuojatikseen kirja-kahvilan omistaja Aaro Korhosen, joka on järkevä ja asiansa kunnialla hoitava mies. Hyvää tarkoittava Auvinen saa Korhosen elämän kuitenkin hetkessä sekaisin järjestämällä hänelle mm. kolme aivotärähdystä, petossyytteen ja epämieluisan naisvieraan. Arvio: Ari Wirta on tehnyt Arto Paasilinnan romaanista mielenkiintoisen dramatisoinnin. Kahden todellisuuden läsnäolo tuodaan lavalle rauhallisen, mutta epätavallisen enkelikuoron ja toimeliaiden, sinne tänne hötkyilevien ihmisten avulla. Paasilinnalle ominaiseen tyyliin kuolemaan ja henkimaailman asioihin suhtaudutaan näytelmässäkin varsin kevyesti. Nuoret näyttelijät hoitavat roolinsa persoonallisina enkeleinä hienosti. Simo Ruohola on tohelon suojelusenkelin roolissaan sopivan hajamielinen ja pehmeä. Aaro Korhosesta taisteleva parivaljakko, Viiviä esittävä Erika Malkki ja neiti Nuutista esittävä Anne Myllymäki, tuovat lavalle kaivattua räväkkyyttä. Kenelle sopivin: Paasilinnan hurtista huumorista ja satiirista pitäville. Toimittajan tähdet: LEHDENTEKIJÄT PALVELUKSESSANNE Antti Jokinen Päätoimittaja p Eeva Leskinen LOMALLA Eija Forssell Ilmoitukset p Maija-Riitta Näreikkö LOMALLA Karoliina Ahola Kesätoimittaja p Anneli Salonen LOMALLA Pirkkalainen Suupantie 2 A Pirkkala Puhelinvaihde Telefax Avoinna (ma-pe) klo 9 16 Toimisto: konttori@pirkkalainen.com päivyri, ilmoitustori, tilaukset ym. Ilmoitukset: anneli.salonen@pirkkalainen.com yritysten ja yhteisöjen maksulliset ilmoitukset Toimitus: toimitus@pirkkalainen.com juttuasiat Kustantaja: Pirkkala-Seura ry. pj. Olli Hämäläinen p Ilmoitushinnat: alkaen:...e/pmm tekstissä...0,90 e takasivu...0,95 e vuosi-ilmoitukset...0,55 e kuolinilmoitukset...0,60 e silmäkulma...1,50 e määräpaikkakorotus...0,09 e Värilisä...34 e/lisäväri 4-väri e Hintoihin lisätään ALV 22 % Ilmoitustori sis. alv 9,00 e Ilmoitustori sis. alv. 12,50 e Maksuehdot: 7 pv 2 % 14 pv netto. Painos: kpl Lehtitilaushinnat Pirkkalan ulkopuolelle alkaen: Kotimaa...32 e Pohjoismaat...45 e Muut alueet...95 e Sivunvalmistus: Taittoteam Oy Painopaikka: Pirkanmaan Lehtipaino Oy, Tampere 2009 Jakoalue: Pirkkala, Härmälä, Rantaperkiö, Rautaharkko, Vihilahti Jakelu: Taajama-alueet TAMPEREEN YKKÖSJAKELUT OY Jakelumuistutukset: p Haja-asutusalue + yritykset POSTIN LEHTIPALVELUT Jakelumuistutukset: Pirkkalainen p ILMESTYY KESKIVIIKKOISIN Ilmoitusten viimeinen jättöaika ma klo 15 Päivyrin viimeinen jättöaika ma klo 12 VASTUU ILMOITUSTEN VIRHEISTÄ Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. Emme vastaa puhelimitse saadun aineiston virheistä. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Huomautukset on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai ilmoitukseen tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien.

12 12 PIRKKALAINEN Lintujen havainnointi jatkuu Lintuhavainnointi Pirkkalan alueella tänä vuonna tavattavista siivekkäistä jatkuu. Ohessa päivitetty lista, joka on viime aikoina täydentynyt muun muassa merimetsolla. Havaintoja otetaan vastaan: tai Kuvia voi lähettää suoraan Pirkkalaiseen, os. Pirkkalassa havaitut linnut tähän mennessä: korppi, varis, naakka, harakka, närhi, pähkinähakki, vihervarpunen, urpiainen, punatulkku, peipponen, viherpeippo, järripeippo, keltasirkku, varpunen, pulmunen, käpylintu, puukiipijä, talitiainen, kuusitiainen, töyhtötiainen, hömötiainen, pyrstötiainen, tilhi, isolepikäinen, mustarastas, käpytikka, palokärki, varpuspöllö, helmipöllö, kanahaukka, varpushaukka, laulujoutsen, heinäsorsa, kesykyyhky, sepelkyyhky, naurulokki, metso, teeri, fasaani, töyhtöhyyppä, kottarainen, kurki, isokuovi, pajusirkku, rautiainen, räkättirastas, tukkasot- Torimyyntiä Viialan Kotileipomo joka torstai klo Pirkkalan torilla. Pirkkalainen Pirkkala-Seura myy: Matkan varrelta. Rauno Pentin kertomuksia kotiseudun luonnosta ja ihmisistä. Kuvitus: Johanna Pulkkinen. Pirkkala-Seura ry 188 s. Hinta 20 e. Pirkkalan satavuotiaat. Teoksessa esitelty valokuvin ja Jouko Hillukan tekstein kaikki Pirkkalassa vuonna 2005 olleet satavuotiaat ja vanhemmat rakennukset. Valokuvat: Antti Jokinen. Hinta 25 e. Pirkkalan kirkkotaulu. Keraaminen seinätaulu kirkkomaisemasta. Valmistaja Kerman Savi. Valokuva: Pertti Nättilä. Hinta 20 e. Lähtiskö maailmalle vai jäisikö peräpöntön pojaksi? Kirjosiepon poikasen kuvasi Risto Nikkanen. ka, silkkiuikku, peltopyy, selkälokki, kalalokki, niittykirvinen, telkkä, vihertikka, isokoskelo, harmaalokki, pilkkasiipi, pikkuvarpunen, valkoselkätikka, tikli, uivelo, merilokki, kanadanhanhi, telkkä, merihanhi, isolokki.kiuru, harmaahaikara, nokikana, hippiäinen, punakylkirastas, tavi, haapana, punasotka, kaakkuri, alli, härkälintu, merikotka, kuikka, meriharakka, jouhisorsa, mustakurkku-uikku, mustalintu, lehtopöllö, kivitasku, punajalkaviklo, liro, valkoviklo, suokukko, haarapääsky, kirjosieppo, valkoposkihanhi, tukkakoskelo, kirjosieppo, hernekerttu, pajulintu, pikkulokki, satakieli, pikkutikka, harmaasieppo, ruskosuohaukka, lapasorsa, kaulushaikara, käenpiika, suokukko, pikkukuovi, sarvipöllö, liro, uuttukyyhky, keltavästäräkki, viirupöllö, helmipöllö, käki, ruokokerttunen, pensaskerttu, varpuspöllö, mustavaris, pikkutylli, sinitiainen, haaraääsky, räystäspääsky, punavarpunen, mustapääkerttu, pohjantikka, harmaasieppo, laulurastas, kalatiira, viitakerttunen, uuttukyyhky, huuhkaja, leppälintu, merimetso. Pirkkala-viiri. Punavalkoiset isännänviirit eri pituisiin salkoihin omakotitalosta kerrostaloihin. Hinnat e. Kaikki kotiseututuotteet myynnissä Pirkkalainen-lehden konttorissa, Suupantie 2 (Siwan talo). Avoinna arkisin Tiedustelut puh Vadelmaa, mansikkaa, mustaherukkaa itsepoimittuna! Marjamäen mansikkafarmi P Taidetta ja tunteita kirjaimin Karoliina Ahola - Piirtäminen on useimmille vaikeaa, mutta kaikki osaavat kirjoittaa, perustelee kalligrafi Anja Lehtinen kalligrafian eli korukirjoituksen kasvavaa suosiota. - Kalligrafia on rikas ja ilmaisuvoimainen taiteenala. Lehtisen mukaan sen avulla voi ilmaista kaikki tunteet vihasta rakkauteen ja tehdä tekstistä kuvaa. - Kun näen uuden tekstin, saan siitä kuvan päähän. Lehtinen muistuttaa, että kalligrafia ei ole pelkästään vanhahtavaa tekstausta. - Ihmiset mieltävät kalligrafian usein virsikirjakirjoitukseksi, mutta se voi olla modernia, abstraktia tai kuvallista ja edustaa mitä tahansa tyylisuuntaa. Sattumalta koukkuun Nykyään Lehtinen on monille tuttu muun muassa Pirkkalaopiston kalligrafian opettajana, mutta alkujaan hän tarttui sulkakynään sattumalta. - Oli vuosi -93 ja olin ollut pitkään kotiäitinä. Halusin jonkin harrastuksen. Menin kansalaisopiston kalligrafia-kurssille tietämättä mitä se on. Henkilö Anja Lehtinen 49 v., asuu Pirkkalan Aniankylässä. Perhe: puoliso seppä Antti Lehtinen, lapset hopeaseppä Sanni Lehtinen, merenkulun opisk. Asta Lehtinen ja varusmies Eero Lehtinen, monirotukoira Nalli. Kalligrafia: Kuvataiteilija (amk) erikoistumisalana kalligrafia, Suomen Kalligrafiayhdistyksen puheenjohtaja ja toinen mestarijäsen, kalligrafian opettaja Pirkkala-opistossa, Sampolassa ja Ahjolassa. Elokuvat: Tekstityksiä elokuviin Raja 1918, Täällä Pohjantähden alla, Mannerheim, Kuulustelu. Kesä: Nautiskelua olemisesta, ruusuista, auringosta ja mansikoista. Seuraava näyttely: Ravintola Telakka, syyskuu. Paljastus: Haaveilee kalligrafian CLASin Ladders of Progress -tutkinnon suorittamisesta Englannissa. Anja Lehtinen tekee teksteistä taidetta. Lehtinen jäi koukkuun saman tien. - Menin mukaan kaikille kursseille. Muistan, kuinka jossain vaiheessa luulin jo osaavani jotain, mutta opettajani Veiko Kespersaks sanoi minulle, että kyllä sinusta voi vielä tulla kalligrafi, Lehtinen nauraa. Ei liian kaunista Opetustöiden lisäksi Lehtinen saa toimeksiantoja mainostoimistoilta ja yksityishenkilöiltä. Raamatunkäännöstyö ei ole helppoa. Tästä aiheesta saimme kuulla Pirkkalan seurakunnan lähetysillassa Sirpakassa. Lähetyssihteerimme Sirpa Hämäläinen oli kutsunut mukaan raamatunkäännöstyötä tekevän pirkkalalaisen Sinikka Saaren. Vuonna 1983 perustetun Helsingin Raamatunkäännösinstituutin tavoitteena on raamatunkäännöstyö Venäjän suomensukuisille kielille. Tähän mennessä RKI on julkaissut Uuden testamentin udmurtiksi, aunuksenkarjalaksi, ersämordvaksi, vepsäksi, niittymariksi ja komisyrjääniksi sekä raamatunosia ja lastenkirjoja kaillla edellä mainituilla suomensukuisilla kielillä. - Seuraavaksi Uusi testamentti julkaistaan vienankarjalaksi ja komipermjakiksi, Saari kertoi. Neljässä kieliryhmässä työ on edennyt jo Vanhan testamentin teksteihin. Varat toimintaansa RKI saa seurakunnilta, Pirkkalan seurakunta mukaan lukien ja Suomen Pipliaseuralta. Raamattua Venäjän Karjalaan Sinikka Saari kääntää kirjaa suomensukuisille kielille Pirkkalalainen Sinikka Saari kääntää Raamattua suomensukusille kielille. Työ vie hänet usein Venäjän Karjalaan. Raamatunkääntäjän työ on liikkuvaa - Ei riitä, että teen työtä kotonani, vaikka sitäkin tarvitaan. On mentävä niiden ihmisten luo, jotka tätä käännöstä tarvitsevat. Menen junalla Petroskoihin, josta matka jatkuu eri kyliin Karjalassa, Sinikka Saari kertoi - Mainostekstit ja kutsukortit ovat yleisiä töitä. Taitavaa kirjoittajaa on tarvittu myös elokuvien lavastuksiin liittyvien tekstien tekijäksi. - Esimerkiksi Raja-elokuvan lavastaja oli alunperin ajatellut tekevänsä tarvittavat tekstit itse, mutta huomasi pian ettei se ollutkaan helppoa. Lehtinen on tekstannut elokuviin muun muassa aatelisneidon kirjoittaman rakkauskirjeen, ruustinnan adressin, sotilaiden ja lottien kirjoituksia sekä Mannerheimin kirjeen. - Sain alkuun Mannerheimin käsialasta pienen näytteen. Lehtinen analysoi tekstin ja päätteli puuttuvienkin kirjainten muodon. Kun nainen näki myöhemmin aitoa marsalkan kirjoitusta, hän sai olla ylpeä omasta Mannerheim-kirjeestään. - Kyllähän se aidolta näytti. Elokuvien käsilalateksteissä korukirjoituksen ammattilainen saakin olla tarkka. - Liian kaunista ei saa olla. Se ei olisi uskottavaa. kuulijoille. Kielenkääntäjä ei tee työtä yksin. - Raisa Remsujeva on työtoverini. Nyt koko Uusi testamentti on käännetty ja pian kertaalleen tarkastettu. Edessä on vielä tekstien testaaminen ja hiominen. Raamatun viimeinen kirja on ollut myös viime aikoina käännöstyön kohteena. Sinikka Saari sanoo, että sitä on suhteellisen helppo kääntää, mutta vaikea ymmärtää. Suurin osa siitä käsittelee maailmanajan loppuun sijoittuvaa vaivanaikaa. Kristikuntaa askarruttaa, milloin Paavalin kuvaama ylöstempaus tapahtuu? Ilonhetkiä kääntäjä kokee aina joskus. Sinikka Saari kertoo ihmisestä, jolla venäjänkielinen raamattu oli esillä pöydällään pitkän aikaa. Se ei sytyttänyt. Vasta silloin, kun hän sai käteensä omalle äidinkielelleen käännetyn raamatun, elävä usko Jumalaan ja rakkaus raamattuun syntyi. Mauri Moilanen

Isosisko ehtii pelata jalkapalloa

Isosisko ehtii pelata jalkapalloa Pirkkala-Seura ry 50 v. Pirkkala Härmälä Hatanpää www.pirkkalainen.com Keskiviikko 29.7.2009, nro 31 Isosisko ehtii pelata jalkapalloa Sisko ja sen veli -toiminta saattaa yhteen lapsia ja nuoria Karoliina

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Nuorten erofoorumi Sopukka

Nuorten erofoorumi Sopukka 1 Nuorten erofoorumi Sopukka 15.-17.2.2019 IDEA: nuorten ääni mukaan Erofoorumiin! Keitä, mistä, miten? 13 nuorta Pääkaupunkiseudulta ja Oulusta 13 19 -vuotiaita tyttöjä Kasper ry:n, Yhden vanhemman perheiden

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta. 2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa IkäArvokas palvelupäivä Kangaslammin seurakuntasalissa keskiviikkona 23.9.2015 klo 11-15 Leiripäivään kutsuttiin mukaan erityisesti kotona yksin asuvia ikäihmisiä, jotka harvoin pääsevät mukaan toimintaan

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA

LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA 14.-16.9. ALKUSANAT 1 LEIRIVARUSTEET 1 LEIRIMAKSU 1 PALUUKYYTI 1 LEIRILÄISET 2 LEIRIOHJELMA 3 LEIRIN PELISÄÄNNÖT 4 ALKUSANAT Hei kaikki reippaat leirille lähtijät! Tervetuloa

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun NASTOLAN SEURAKUNTA RIPPIKOULUINFO 2013 2/5 Ketkä vuorossa? Nyt on aika ilmoittautua rippikouluun. Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus pohtia tärkeitä elämään ja

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80 Sisällys Esipuhe.... 6 0. Aakkoset ja koulussa 8 Aakkoset Koulusanat Mikä sinun nimi on? Tavaaminen 4. Torilla 80 Isot numerot Mitä maksaa? Ruokia ja juomia Millainen? Partitiivi Negatiivinen verbi ko/kö-kysymys

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä ÄÄ ÄÄ ÄÄ SV: Niin, kertokaa minulle! Yleisö: Jokaisessa lahjoituksessa on siunauksensa. SV: Kyllä, mutta miksi tehdä lahjoitus? Yleisö: Lahjoittamista on,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Killon päiväkoti Tällä paikalla on avattu Killon lastenseimi toukokuussa 1950 Killon uusi päiväkoti valmistui vuoden 2004 alusta Päiväkoti vihittiin käyttöön

Lisätiedot

TYÖKIRJANEN. Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta

TYÖKIRJANEN.  Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta TYÖKIRJANEN www.ilonsade.com Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta Tervetuloa luottamaan itseesi! Olen onnellinen, että olet mukana Anna Sielusi Valon ohjata - illassa luomassa luottamusta itseesi.

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS Syyskuu 2016 NAANTALIN SEURAKUNTA Syksyn toimintaa Velkualla Messu kirkossa su 11.9. klo 16.30. Risto Räty ja Tiina Lustig Kummelissa: Ehtoollishartaus ke 14.9. ja 12.10. klo 17. Marja Saantola ja Reini

Lisätiedot

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka 3 pisteen tehtävät Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 1. Missä kenguru on? (A) Ympyrässä ja kolmiossa, mutta ei neliössä. (B) Ympyrässä ja neliössä, mutta ei kolmiossa. (C) Kolmiossa ja neliössä, mutta

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Yksityinen Kiireellisimmät 6 Pirkkalankylä: Anian rantatie välillä Reipintie-Kierikantie

Yksityinen Kiireellisimmät 6 Pirkkalankylä: Anian rantatie välillä Reipintie-Kierikantie TOIMENPIDEOHJELMA, PIRKKALA Nro Kohdekuvaus Toimenpidekuvaus Kust. ( ) HEVAvähpidelk. Koivisto: Varuskunnantie Nopeusrajoituksen alentaminen 80 => 60 40 0,02 68 3003//0 - /700 km/h myös Lempäälän suuntaan,

Lisätiedot

Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi.

Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi. Mistä kuva kertoo? Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista. Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Katso ympärillesi ja kerro viisi kaunista asiaa, jotka näet. Piirrä silmät kiinni vasemmalla

Lisätiedot

Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.

Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista. tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 1 tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 3 Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.

Lisätiedot

"Koko kylä kasvattaa" -pelisäännöt Page 1 of 5

Koko kylä kasvattaa -pelisäännöt Page 1 of 5 "Koko kylä kasvattaa" -pelisäännöt Page 1 of 5 KÄYTTÄYTYMINEN Käyttäytymisessä me aikuiset olemme esimerkkejä lapsillemme. Lastemme turvallisuuden vuoksi noudatamme liikennesääntöjä ja nopeusrajoituksia.

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

Saarijärven Lossi 74/6 vuotta

Saarijärven Lossi 74/6 vuotta Saarijärven Lossi 74/6 vuotta 25.3.2017 Saarijärven Lossi juhli syntymäpäiväänsä ravintola White Ladyssa Helsingissä lauantaina 25.3. 2017 aiheenaan edesmennyt näyttelijä Tarmo Manni. Seuraavat henkilöt

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) 1.6.2009 1. Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi Senioribarometri 2006 Senioribarometrin tarkoitus Päätimme heti pilotoida myös Senioribarometrin, sillä vanhemman väestön tarpeet ja toiveet ovat meille tärkeitä sekä toiminnallisesti että taloudellisesti.

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot