Korvauskelpoinen ala

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Korvauskelpoinen ala"

Transkriptio

1 Korvauskelpoinen ala LHK Ympäristösitoumus Luonnonmukainen tuotanto 1

2 Korvauskelpoinen ala Korvauskelpoisuus on lohkon pysyvä ominaisuus Säilyy vaikka lohko olisi välillä sitoutumattomalla viljelijällä viljelyssä Korvauskelpoisuus on yhteneväinen LHK:ssa, ympäristösitoumuksissa ja luonnonmukaisen tuotannon sitoumuksissa 2014 ollut vain LFA-kelpoinen, saa Ymp. kelpoisuuden 2014 ollut vain Ymp. kelpoinen, saa LHK-kelpoisuuden 2

3 Korvauskelpoisuuden haku 2015 Tukikelpoisuuden haku lohkoille jotka ovat olleet aikaisemmin tukikelpoisia Jonolohkot, ilmoitettu lom. 175 vuonna 2004 Lohkot on pitänyt olla ilmoitettuna 2013 tai 2014 tukihakemuksella Viljelijällä mahdollisuus ottaa kantaa kevään 2015 tukihaussa ja hakea korjausta Esitäytettyjen tietojen yhteenveto lähetetty tiloille viikolla 10, korvauskelpoisuus ilmoitettu yhteenvedossa tarkistakaa tietojen oikeellisuus ennen tukihakua Ulkopuolelle jää 2004 jälkeen raivatut pellot 3

4 4

5 Lisänä vain LHK:ssa Lisäksi LHK-kelpoisuus myönnetään 2014 olleille luonnonlaitumille ja niityille, jotka eivät ole peltoa LHK kelpoisuus on sidottu lohkon pysymiseen pysyvänä nurmena Jos lohkon maankäyttölaji muutetaan pelloksi, LHKkelpoisuus menetetään Esitäytettyjen tietojen yhteenveto lähetetty tiloille viikolla 10, korvauskelpoisuus ilmoitettu yhteenvedossa Tiedot näkyvät myös vipupalvelussa maatila/lohkotiedot 5

6 Korvauskelpoisuuden vaihto Korvauskelpoisuus voidaan vaihtaa viljelijän omistuksessa olevien lohkojen kesken. Vähimmäisala on 0,50 ha. Vaihto on pysyvä. Ei voi siirtää jos lohkokohtaisen toimenpiteen toteutus on kesken (esim. suojavyöhyke). Vaihtoa ei voi tehdä AB-alueelta C-alueelle. Jos siirron kohteena on luomusitoumuslohko, ilmoitettava myös ELY-keskukseen. 6

7 Harkinnanvarainen korvauskelpoisuus Tilusjärjestelylohkot. Yli 65-vuotiaalta sitoutumattomalta viljelijältä siirtyvät lohkot. Vähintään kaksi hehtaaria Vuokrasopimus vähintään koko sitoumusajan Viljelemättömyyssitoumuksesta vapautuneet lohkot. Haku päätukihaun yhteydessä lomakkeella 102A kohta E ja sähköisesti peruslohkon lisätiedoissa ilmoittaen hakuperusteet 7

8 Luonnonhaittakorvaus LHK Tukiehtojen muutokset Tukileikkuri Maksun rajoitteet Kotieläintilan korotus 8

9 Korvauksen ehdot Korvaus muuttuu vuosittain haettavaksi tueksi Ei ole enää 5-vuotinen sitoumus Minimi vähintään 5 ha korvauskelpoista alaa Peltoa ja luonnonlaidunta Ei ole yläikärajaa tai eläke-ehtoa Tukialue AB C Kasvinviljelytila Kotieläintila Lohkon pitää olla hallinnassa Jos lohko poistuu hallinnasta ennen on korvaus peruttava kyseiseltä lohkolta 9

10 LHK kotieläinkorotus Haettava vuosittain, korvaus 60 /ha Eläintiheys vähintään 0,35 ey/ha Eläinten lasku tapahtuu hakuvuoden eläinten perusteella ohjelmakauden alussa seuraavina vuosina koko kalenterivuosi Eläinyksikkökertoimia yhtenäistetään muiden tukien kanssa Jos huomaa kesken vuoden ettei ey riitä eläintiheysrajaan, ei hakemusta tarvitse siltä osin perua 10

11 Ey muuntokertoimet Naudat yli 2 v 1,0 ey 6 kk 2 v 0,6 ey alle 6 kk 0,4 ey Hevoset yli 6 kk 1,0 ey Lampaat ja vuohet yli 1 v 0,2 ey karitsat ja kilit yli 3 kk 0,06 ey Emakot 0,5 ey Muut siat 0,3 ey vierotetut porsaat 0-3 kk ikäluokasta 2/3 Sikojen laskentapäivistä vähennetään 2 pienintä kk 11

12 Ey muuntokertoimet Siipikarja Munivat kanat ja emolinnut 0,014 ey Broilerit 0,007 ey Broilerien emolinnut 0,02 ey Kalkkunoiden emolinnut 0,05 ey Muu siipikarja 0,03 ey Siipikarjan laskentapäivistä vähennetään 4 pienintä kk 12

13 Tukileikkuri / degressio Luonnonhaittakorvauksen (LHK) tukea leikataan pinta-alan kasvaessa yli 150 hehtaarin Tuki maksetaan 150 ha saakka 100 % 150 ha ylittävä osa 90 % 300 ha saakka 300 ha ylittävä osa 80 % Leikkaus vaikuttaa kaikkiin LHK osiin samassa suhteessa 13

14 Maksamisen rajoitteita Jos ilmoitetaan kesantoa ja LHP nurmia yli 25 % korvauskelpoisesta viljelyalasta, LHK tukea ei makseta ylittävältä osalta Pysyviä nurmia jotka eivät ole peltoalueella ei huomioida rajoitteessa Lopulla alalla on ilmoitettava viljelykasveja viherlannoitus-, suojavyöhyke- ja monivuotiset ympäristönurmet sekä ympäristökorvauksen monimuotoisuuspellot luetaan rajoitetta määritettäessä viljellyksi alaksi Jos ilmoitetaan kesantoa ja LHP nurmia yli 25 % LHK tukea ei makseta ylittävältä osalta 14

15 Kesantorajoitteen laskuesimerkki LHK Ymp Perust. Vehnä 45,00 Rypsi 17,00 Viherlannoitusnurmi 3,00 Heinä 5,00 Suojavyöhykenurmi 5,00 viljelykasvit yhteensä 75,00 75,00 75,00 75,00 LHP nurmi 28,00 22,10 Kesannot 7,00 0 yhteensä 35,00 25,00 22,10 35,00 TPV 0, Kasvimaa 0, ,10 yhteensä 110,50 100,00 97,10 110,10 15

16 Viherryttäminen Viherryttämistuki Pysyvä nurmi 16

17 Viherryttämistuki Viherryttämisen vaatimukset Viljelyn monipuolistaminen Pysyvien laitumien säilyttäminen Ekologinen ala Vaatimus koskee vain Uudenmaan, Varsinaissuomen ja Ahvenanmaan maakuntia Tilan talouskeskuksen paikka määrittää missä tila sijaitsee Ekologista alaa voi ilmoittaa miltä alueelta vaan Muiden maakuntien viljelijät ei voi ilmoittaa ekologista alaa Kaksi tukialuetta AB ja C 17

18 Viherryttämistuki Viherryttämisvaatimukset Viljelyn monipuolistaminen Pysyvien laitumien säilyttäminen Ekologinen ala Vaatimus koskee vain Uudenmaan, Varsinais-suomen ja Ahvenanmaan maakuntia Tilan talouskeskus määrittää missä tila sijaitsee Muiden maakuntien alueen viljelijät ei voi ilmoittaa ekologista alaa Ekologista alaa voi ilmoittaa miltä alueelta vaan Kaksi tukialuetta AB ja C 18

19 Viljelyn monipuolistaminen AB-alue Alle 10 ha peltoalaa: vapautuu vaatimuksesta ha Peltoalaa: 2 kasvia, pääkasvia enintään 75 % peltoalasta Yli 30 ha peltoalaa: 3 kasvia, pääkasvia enintään 75 % peltoalasta ja kaksi tärkeintä enintään 95 % peltoalasta Isot nurmitilat: Jos yli 75 % tilan peltoalasta on nurmea tai kesantoa, ja jäljelle jäävä ala yli 30 ha, jäljelle jäävän alan pääkasvi saa olla enintään 75 %, paitsi jos se on nurmi tai kesanto 19

20 20

21 Viljelyn monipuolistaminen C-alue Alle 10 ha peltoalaa: vapautuu vaatimuksesta Vähintään 10 ha Peltoalaa: 2 kasvia, pääkasvia enintään 75 % peltoalasta Isot nurmitilat: Jos tilan pääkasvi on nurmi tai kesanto, se saa ylittää 75 % osuuden 21

22 22

23 Monipuolistamisen poikkeuksia Jos yli 75 % peltoalasta käytetään heinä- ja nurmikasvien tuotantoon tai on kesannolla ja näiden ulkopuolelle jäävä peltoala on enint. 30 ha Maatila vapautuu monipuolistamisen vaatimuksista Jos maatila on vapautettu monipuolistamisesta tällä perusteella, niin talviaikaisesta kasvipeitteisyydestä ei käytännöllisesti katsoen makseta tukea Kohdentamisalueella tukimenetys on merkittävä, lähinnä AB-alueella ja pohjanmaan rannikolla Kokkolaan saakka. Luomuviljelijät saavat vapautuksen viherryttämistuen vaatimuksista automaattisesti Hakijan voi halutessaan kieltäytyä vapautuksesta 23

24 Monipuolistamisessa yhden kasvin muodostaa seuraavat heinä- ja nurmirehukasvit (1) Viherlannoitusnurmi Siirtonurmi 1-vuotiset nurmet, sekä laidun- ja siemennurmet Monivuotiset nurmet, sekä laidun- ja siemennurmet Luonnonhoitopelto (nurmikasvit, väh 2 v.) Erityistukisopimusala, pelto Suojavyöhykenurmi ja suojakaista Monivuotinen ympäristönurmi Valvottu heinän siementuotanto 24

25 Monipuolistamisessa yhden kasvin muodostaa seuraavat kesantoalat (2) Viherkesanto Sänkikesanto Avokesanto Maisemakasvit luetaan eri kasveiksi Monimuotoisuuspelto, riista Monimuotoisuuspelto, maisema Monimuotoisuuspelto, niitty 1. ja 2. vuosi 25

26 Viljelyn monipuolistaminen Viljelykasvin osuuden laskemisen ajankohta on Tänä aikana tilalla on oltava vaatimuksen mukaiset kaksi tai kolme kasvia ja niiden prosenttiosuudet vaatimusten mukaiset, myös nurmipoikkeuksen prosentit Jos sato on korjattu, kasvi voidaan todeta kasvijäänteistä, jos on kylvetty uusi kasvi (syyskylvöinen) se lasketaan kasviksi Huomioidaan todellinen tilanne valvontahetkellä 26

27 Tukihakemus tai Heinä Elävässä elämässä Tilanne välillä Kynnös Salaojitus Valvontahetkellä Kynnettynä Kynnettynä Heinä Kynnös Ruis kylvetty Syysrapsi kylvetty Valvonnan tulos Valvonta päivän Heinä Heinä Ruis Syysrapsi Kaura + hs Puitu Sänki + heinä Kaura Ohra Puitu Kynnetty Ruis kylvetty Kesanto Vihantavilja Kynnetty Kylvetty heinä Kaura + hs Seosvilja Syysrapsi kylvetty Heinä Sänki + heinä Sänki + heinä Varhaisperuna Mulloksella Heinä kylvetty Kaura kylvetty Ohra Ruis Syysrapsi Heinä Kaura Seosvilja Peruna Peruna 27

28 Pysyvän nurmen muodostuminen Lohko luetaan pysyväksi nurmeksi, jos se on ollut yhtäjaksoisesti nurmella vuodet ja se ilmoitetaan nurmena myös 2015 Tarkastelussa otetaan huomioon vain sellaiset peruslohkot, jotka ovat kokonaan nurmea Koko peruslohkon osalta pitää ehdon täyttyä jos nurmilohkolla ollut esim. ilmoitettuna kasvimaa, ehto ei täyty Esitäytettyjen tietojen yhteenveto lähetetty tiloille viikolla 10, nurmivuodet ilmoitettu yhteenvedossa tarkistakaa tietojen oikeellisuus ennen tukihakua näihin tietoihin voimme luottaa 28

29 Pysyvän nurmen muodostuminen Pysyvien nurmien heinä- ja nurmikasvit vuodesta 2015 eteenpäin on Mavin tiedotteessa Seuraavat ympäristötuen nurmitoimet eivät aiheuta nurmen merkintää lohkolle Suojavyöhykkeet LHP nurmet Monivuotiset ympäristönurmet Viherlannoitusnurmet Natura alueen pysyvä nurmi on aina säilytettävä Voidaan perustaa oma peruslohko natura alueesta 29

30 Mavi: tiedotteen kasvit 2015 eteenpäin 1- vuotiset kuivaheinä-, säilörehu- ja tuorerehunurmet 1- vuotiset laidunnurmet 1- vuotiset siemennurmet Monivuotiset kuivaheinä-, säilörehu- ja tuorerehunurmet Monivuotiset laidunnurmet Monivuotiset siemennurmet Pysyvä kuivaheinä-, säilörehu- ja tuorerehunurmet (väh 5, alle 10 v.) Pysyvä laidunnurmi (väh 5, alle 10 v.) Luonnonlaidun ja niitty Englannin raiheinän siemen, valvottu tuotanto Italianraiheinän (Westerw.) siemen, valvottu tuotanto Ruokonadan siemen, valvottu tuotanto Timotein siemen, valvottu tuotanto Nurminadan siemen, valvottu tuotanto Hakamaa avoin Viherkesanto Erityistukisopimusala, pysyvä laidun Ympäristösopimusala, pysyvä nurmi (lisäys listaan) 30

31 Pysyvän nurmen säilytysvelvoite Voidaan viljellä normaalisti nurmena Muokata, lannoittaa ja käyttää kasvinsuojeluaineita Pysyvän nurmen paikka voi vaihdella eri peruslohkoilla / kasvulohkoille Pysyviä nurmia voidaan ottaa muuhun käyttöön Ennallistamismenettely otetaan käyttöön jos väheneminen yli 5 % kansallisella tasolla Tilat, joilla on ollut 2 edellisen vuoden aikana hallinnassaan pysyvää nurmea saattavat joutua ennallistamaan tai ilmoittamaan vastaavan muun alan pysyväksi nurmeksi 31

32 Neuvo 2020 Ohjelmakauden aikana mahdollisuus saada tuettua neuvontaa tilakohtaisesti 3500 :n arvosta Enintään 1500 /neuvontatapahtuma Viljelijä maksaa vain arvonlisäveron neuvonnan kuluista Täydentävät ehdot Ympäristö Viherryttäminen ympäristökorvauksen ehdot Ympäristösuunnitelma Luomu Kasvinsuojelu Tuotantoeläinten hyvinvointi ja terveys Energian käyttö 32

Viherryttäminen. Viherryttämistuki Pysyvä nurmi. 1.4.2015 Pauli Pethman Haikula Oy 1

Viherryttäminen. Viherryttämistuki Pysyvä nurmi. 1.4.2015 Pauli Pethman Haikula Oy 1 Viherryttäminen Viherryttämistuki Pysyvä nurmi Pauli Pethman Haikula Oy 1 Viherryttämistuki Viherryttämisen vaatimukset Viljelyn monipuolistaminen Pysyvien laitumien säilyttäminen Ekologinen ala Vaatimus

Lisätiedot

Viherryttäminen. Viherryttämistuki Pysyvä nurmi Pauli Pethman Haikula Oy 1

Viherryttäminen. Viherryttämistuki Pysyvä nurmi Pauli Pethman Haikula Oy 1 Viherryttäminen Viherryttämistuki Pysyvä nurmi Pauli Pethman Haikula Oy 1 Viherryttämistuki Viherryttämisen vaatimukset Viljelyn monipuolistaminen Pysyvien laitumien säilyttäminen Ekologinen ala Vaatimus

Lisätiedot

Viherryttäminen. Viherryttämistuki Pysyvä nurmi Pauli Pethman Haikula Oy 1

Viherryttäminen. Viherryttämistuki Pysyvä nurmi Pauli Pethman Haikula Oy 1 Viherryttäminen Viherryttämistuki Pysyvä nurmi Pauli Pethman Haikula Oy 1 Viherryttämistuki Viherryttämisen vaatimukset Viljelyn monipuolistaminen Pysyvien nurmien säilyttäminen Ekologinen ala Vaatimus

Lisätiedot

Viherryttäminen. Viherryttämistuki Pysyvä nurmi. Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin.

Viherryttäminen. Viherryttämistuki Pysyvä nurmi. Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. Viherryttäminen Viherryttämistuki Pysyvä nurmi Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. 26.4.2016 Pauli Pethman Haikula Oy 1 Viherryttämistuki Viherryttämisen vaatimukset Viljelyn

Lisätiedot

Viherryttäminen. MTK-Pirkanmaan tukikoulutus Kevät Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin.

Viherryttäminen. MTK-Pirkanmaan tukikoulutus Kevät Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. Viherryttäminen MTK-Pirkanmaan tukikoulutus Kevät 2016 Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. 1 Viherryttämistuki Viherryttämisen vaatimukset Viljelyn monipuolistaminen Pysyvien

Lisätiedot

LFA LHK Ympäristötuki Ympäristökorvaus Luonnonmukainen tuotanto EHT -EHK

LFA LHK Ympäristötuki Ympäristökorvaus Luonnonmukainen tuotanto EHT -EHK LFA LHK Ympäristötuki Ympäristökorvaus Luonnonmukainen tuotanto EHT -EHK Peruslohkojen korvauskelpoisuus Kasvulohkojen piirtäminen Yhteiskäyttölohkot Muutoksia ja tarkennuksia tulee Tiedot perustuu valmistelun

Lisätiedot

Perustuki. Tukialue uudistus Tukioikeuksien leikkaus Kansallinen varantohaku Nuoren viljelijän tuki Peltokasvipalkkio Viherryttäminen

Perustuki. Tukialue uudistus Tukioikeuksien leikkaus Kansallinen varantohaku Nuoren viljelijän tuki Peltokasvipalkkio Viherryttäminen Perustuki Tukialue uudistus Tukioikeuksien leikkaus Kansallinen varantohaku Nuoren viljelijän tuki Peltokasvipalkkio Viherryttäminen 1.4.2015 P Pethman Haikula Oy 1 Tukialue uudistus Tukialueet 2014 Uusi

Lisätiedot

Tilatuki -Perustuki. Viherryttämistuki Nuoren viljelijän tuki Tuotanto sidonnainen Peltokasvituki P Pethman Haikula Oy 1

Tilatuki -Perustuki. Viherryttämistuki Nuoren viljelijän tuki Tuotanto sidonnainen Peltokasvituki P Pethman Haikula Oy 1 Tilatuki -Perustuki Viherryttämistuki Nuoren viljelijän tuki Tuotanto sidonnainen Peltokasvituki 28.11.2014 P Pethman Haikula Oy 1 Tukialue uudistus Tukialueet 2014 Uusi tukialue 2015 A-alue AB-alue B-C1

Lisätiedot

Viherryttäminen ja pysyvät nurmet. Etelä-Pohjanmaan Ely-keskus, Maaseutuyksikkö

Viherryttäminen ja pysyvät nurmet. Etelä-Pohjanmaan Ely-keskus, Maaseutuyksikkö Viherryttäminen ja pysyvät nurmet Etelä-Pohjanmaan Ely-keskus, Maaseutuyksikkö 05.04.2017 Tilatuki jakaantunut kolmeen tukeen Perustuki Viherryttämistuki monipuolistaminen eli kaksi kasvia pysyvät nurmet

Lisätiedot

Perustuki ja viherryttäminen. Kevät 2018

Perustuki ja viherryttäminen. Kevät 2018 Perustuki ja viherryttäminen Kevät 2018 Tilatuki jakaantunut kolmeen tukeen Perustuki Viherryttämistuki monipuolistaminen eli kaksi kasvia pysyvät nurmet ekologinen ala, joka vaaditaan Uudellamaalla, Varsinais-

Lisätiedot

PERUSTUKI VIHERRYTTÄMINEN PYSYVÄT NURMET KESANNOT

PERUSTUKI VIHERRYTTÄMINEN PYSYVÄT NURMET KESANNOT PERUSTUKI VIHERRYTTÄMINEN PYSYVÄT NURMET KESANNOT Perustuki (Tilatuki) EU:n kokonaan rahoittama tuotannosta irrotettu tuki Maksetaan vain aktiiviviljelijöille, jotka jättävät vuosittain tukihakemuksen

Lisätiedot

Viherryttämistuki ja peltokasvipalkkio

Viherryttämistuki ja peltokasvipalkkio Viljelijätukihakukoulutus hallinnolle, kevät 2017 Viherryttämistuki ja peltokasvipalkkio Mirka Holmén Tässä esityksessä Viherryttämistuki Viljelyn monipuolistaminen Pysyvät nurmet Ekologinen ala Peltokasvipalkkio

Lisätiedot

Korvauskelpoinen ala. LHK Ympäristösitoumus Luonnonmukainen tuotanto. 1.4.2015 P Pethman/Haikula Oy

Korvauskelpoinen ala. LHK Ympäristösitoumus Luonnonmukainen tuotanto. 1.4.2015 P Pethman/Haikula Oy Korvauskelpoinen ala LHK Ympäristösitoumus Luonnonmukainen tuotanto 1.4.2015 P Pethman/Haikula Oy 1 Korvauskelpoinen ala Korvauskelpoisuus on lohkon pysyvä ominaisuus Säilyy vaikka lohko olisi välillä

Lisätiedot

Korvauskelpoinen ala. LHK Ympäristösitoumus Luonnonmukainen tuotanto. 1.4.2015 P Pethman/Haikula Oy

Korvauskelpoinen ala. LHK Ympäristösitoumus Luonnonmukainen tuotanto. 1.4.2015 P Pethman/Haikula Oy Korvauskelpoinen ala LHK Ympäristösitoumus Luonnonmukainen tuotanto 1.4.2015 P Pethman/Haikula Oy 1 Korvauskelpoinen ala Korvauskelpoisuus on lohkon pysyvä ominaisuus Säilyy vaikka lohko olisi välillä

Lisätiedot

Viherryttämistuki 22.3.2015. Yhteistyössä:

Viherryttämistuki 22.3.2015. Yhteistyössä: Viherryttämistuki Viherryttämistuki Kaksi tukialuetta ja tukitasoa: AB ja C Maatilan sijainti ratkaistaan talouskeskuksen mukaan, tai jos talouskeskusta ei ole, sen mukaan kummalla alueella pääosa pelloista

Lisätiedot

Tuki-infot viljelijöille

Tuki-infot viljelijöille Tuki-infot viljelijöille MaaseutuHarava, MTK Pohjois-Suomi Heidi Kumpula 19-2.5.2017 Perustuki Perustuessa tukikelpoista alaa on kaikki maatalousmaa eli pellot, pysyvät kasvit sekä pysyvät nurmet ja pysyvät

Lisätiedot

LHK. Luonnonhaittakorvaus

LHK. Luonnonhaittakorvaus LHK Luonnonhaittakorvaus Lohkojen tukikelpoisuus -18 Tilatuessa lohko tukikelpoinen, kun viljelykunnossa 1.1.2018. Pitää olla kasvipeitteinen 1. ilmoitusvuonna. Luonnonhaittakorvaus, ympäristötuki ja luomutuki

Lisätiedot

Tässä esityksessä. Yleisiä asioita Viljelyn monipuolistaminen Pysyvä nurmi Ekologinen ala

Tässä esityksessä. Yleisiä asioita Viljelyn monipuolistaminen Pysyvä nurmi Ekologinen ala Viherryttämistuki Tässä esityksessä Yleisiä asioita Viljelyn monipuolistaminen Pysyvä nurmi Ekologinen ala Kolme vaatimusta: Viherryttämistuki Viljelyn monipuolistaminen Pysyvän nurmen säilyttäminen Ekologinen

Lisätiedot

Luonnonhaittakorvaus

Luonnonhaittakorvaus Luonnonhaittakorvaus Uutta 2015 Ei enää yläikärajaa (65 v), alaikäraja 18 Yksivuotinen korvaus (ei sitoumusta) Tilakohtaisia rajoitteita kesantoalalle ja maksumäärälle Kotieläinkorotuksen eläintiheysraja

Lisätiedot

Viherryttämisen ekologinen ala Pauli Pethman Haikula Oy 1

Viherryttämisen ekologinen ala Pauli Pethman Haikula Oy 1 Viherryttämisen ekologinen ala 2018 1 Ekologinen ala Ekologisen alan vaatimus Uudenmaan ja Varsinaissuomen maakunnissa Jos tilalla on yli 15 ha peltoalaa, ekologista alaa on ilmoitettava vähintään 5 %

Lisätiedot

Peruslohkon korvauskelpoisuus Kasvulohkot

Peruslohkon korvauskelpoisuus Kasvulohkot Peruslohkon korvauskelpoisuus Kasvulohkot Tiivistelmä tukihausta iltainfo IsoValkeinen 26.3.2015 Pohjois-Savon ELY-keskus, Tukihallinto - ja valvontaryhmä Nykyinen tukikelpoinen ala määräytynyt pääosin

Lisätiedot

Viherryttämistuki. Neuvo 2020-koulutus Syksy Materiaali perustuu esityshetkellä käytettävissä oleviin tietoihin.

Viherryttämistuki. Neuvo 2020-koulutus Syksy Materiaali perustuu esityshetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. Viherryttämistuki Neuvo 2020-koulutus Syksy 2014 Viherryttämistuki Uusi suora EU-tuki Vuosittain noin 157 milj. Kaksi tukialuetta ja tukitasoa: AB ja C Kolme vaatimusta: Viljelyn monipuolistaminen Pysyvän

Lisätiedot

Muutokset Hakuoppaassa 2015

Muutokset Hakuoppaassa 2015 Muutokset Hakuoppaassa 2015 Hakuopas julkaistaan 16.3.2015. Tähän listaan kootaan julkaisun jälkeen tulleet muutokset. 16.3. jälkeen tulleet muutokset Hakuoppaaseen on muutettu 25.3. kaikki tukihaun päättymistä

Lisätiedot

Tukiuudistus2015 alkaen Huittinen 23.1.2015

Tukiuudistus2015 alkaen Huittinen 23.1.2015 Tukiuudistus2015 alkaen Huittinen 23.1.2015 Materiaali perustuu 21.10.2014 Mavin aineistoon Perustuki Tilatuesta perustukeen 2015 alkaen 2 tukialuetta AB ja C AB tasaosan arvo 113 e/ha (arvio) Pelto, pysyvä

Lisätiedot

Tukihaku Itäisen Uudenmaan maaseutuhallinto Porvoo

Tukihaku Itäisen Uudenmaan maaseutuhallinto Porvoo Tukihaku 2018 Itäisen Uudenmaan maaseutuhallinto 10.4.2018 Porvoo Ritva Heikkilä Itäisen Uudenmaan maaseutuhallinto 1 Tukihaun aikataulut Päätukihaku avautuu huhtikuun puolivälissä - peruslohkomuutokset

Lisätiedot

Tilakohtaisia esimerkkejä

Tilakohtaisia esimerkkejä 02.04.2015 Tilakohtaisia esimerkkejä Tuki-infot 2015 Anna-Leena Vierimaa Luomutuotannon asiantuntija ProAgria Oulu/ Mikä muuttuu 2015 -hanke Ympäristökorvausjärjestelmä Täydentävät ehdot, maatalousmaan

Lisätiedot

Viherryttämistuki 2016

Viherryttämistuki 2016 Viherryttämistuki 2016 Päivitetty tieto punaisella () Eeva Laukka, Maaseutupalvelut, valvontayksikkö, V-S ELY-keskus Viherryttämistuki Kolme viherryttämistuen vaatimusta: viljelyn monipuolistaminen, pysyvän

Lisätiedot

Viljelyn suunnittelu

Viljelyn suunnittelu Viljelyn suunnittelu Viherryttäminen Ympäristökorvaus Luonnonhaittakorvaus Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. 19.3.2017 Pauli Pethman Haikula Oy 1 Viherryttäminen 19.3.2017

Lisätiedot

Pysyvä nurmi. Perustuu 12.3.2015 valmistelutilanteeseen. Juha Lappalainen

Pysyvä nurmi. Perustuu 12.3.2015 valmistelutilanteeseen. Juha Lappalainen Pysyvä nurmi Perustuu 12.3.2015 valmistelutilanteeseen Juha Lappalainen Pysyvät nurmet Pelto tarkoittaa kasvien tuotantoa varten viljeltyä maata ja kesannoitua maata tai maata, joka säilytetään maatalouden

Lisätiedot

Nurmet Heidi Nevalainen ProAgria Pohjois-Karjala

Nurmet Heidi Nevalainen ProAgria Pohjois-Karjala Nurmet 2016 Heidi Nevalainen ProAgria Pohjois-Karjala Lähteet: Vuoden 2016 ennakoidut pinta-alaperusteiset tuet C2-alueelle, ProAgria Keskusten liitto; Hakuoppaan tuet 2016, luonnos, Mavi Rehu-ja siemennurmet

Lisätiedot

Korvauskelpoisuus Luonnonmukaisen tuotannon korvaus Ohjelmakausi

Korvauskelpoisuus Luonnonmukaisen tuotannon korvaus Ohjelmakausi Korvauskelpoisuus Luonnonmukaisen tuotannon korvaus Ohjelmakausi 2014 2020 Korvauskelpoisuus Muutokset syksyn koulutusten jälkeen Korvauskelpoisuuden voi vaihtaa omistuksessa olevien lohkojen välillä,

Lisätiedot

Viljelyn suunnittelu

Viljelyn suunnittelu Viljelyn suunnittelu Viherryttäminen Ympäristökorvaus Luonnonhaittakorvaus Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. 24.3.2017 Pauli Pethman Haikula Oy 1 Viherryttäminen 24.3.2017

Lisätiedot

Esityksen sisältö Viherryttämistuki. Viherryttämistuen muutokset 2018

Esityksen sisältö Viherryttämistuki. Viherryttämistuen muutokset 2018 Viherryttämistuki Kevät 2018 Mirka Holmén Esityksen sisältö Viherryttämistuen muutokset 2018 Uudet kasvikoodit Viljelyn monipuolistamisvaatimuksen muutokset Ekologisen alan vaatimuksen muutokset 2 1 Uudet

Lisätiedot

Aktiiviviljelijä, peltokasvipalkkio ja viherryttämistuki

Aktiiviviljelijä, peltokasvipalkkio ja viherryttämistuki Aktiiviviljelijä, peltokasvipalkkio ja viherryttämistuki Tukihakukoulutus 15.3.2016 Katja Anttila, Maaseutuvirasto Tässä esityksessä Aktiiviviljelijä Peltokasvipalkkio Eniten kysymyksiä herättäneet asiat

Lisätiedot

Tukihakukoulutus kevät 2015

Tukihakukoulutus kevät 2015 Korvauskelpoisuus Luonnonmukaisen tuotannon korvaus Ohjelmakausi 2014 2020 Tukihakukoulutus kevät 2015 Korvauskelpoisuus Muutokset syksyn koulutusten jälkeen Korvauskelpoisuuden voi vaihtaa omistuksessa

Lisätiedot

Ympäristösitoumuksesta 2016

Ympäristösitoumuksesta 2016 Ympäristösitoumuksesta 2016 Vain Mavin julkaisut ovat virallisia lähteitä Anne Soppa Satakunnan Ely-keskus 6.4. Huittinen kpl ha 3 4 Vuosi 2016 Ei uusia sitoumuksia v. 2016 Sitoutumattomalta viljelijältä

Lisätiedot

Viljelyn suunnittelu

Viljelyn suunnittelu Viljelyn suunnittelu Peltokasvipalkkio Perustuki ja viherryttäminen Ympäristökorvaus Luonnonhaittakorvaus Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. 24.3.2017 Pauli Pethman Haikula

Lisätiedot

Vipuneuvojan tarkisteet 2017

Vipuneuvojan tarkisteet 2017 Vipuneuvojan tarkisteet 2017 Lähetyksen estävät huomautukset Et ole hakenut yhtäkään tukea. Peruslohkolla ei ole yhtään kasvulohkoa. Peruslohkolla on kartalle kohdentamattomia kasvulohkoja. Kasvulohkojen

Lisätiedot

Seutukunnallinen koulutus Hermannin koulu

Seutukunnallinen koulutus Hermannin koulu Seutukunnallinen koulutus 26.3.2019 Hermannin koulu Uutta 2019 Aktiiviviljelijävaatimus säilyy v. 2019, mutta ns. kieltolistaa ei enää sovelleta v. 2019 alkaen Sinut katsotaan viljelijätukihaussa aktiiviviljelijäksi,

Lisätiedot

VILJELIJÄTUKI-INFO Perustuki Viherryttäminen Peltokasvipalkkio Luonnonhaittakorvaus Ympäristökorvaus Täydentävät ehdot Muutokset 2020

VILJELIJÄTUKI-INFO Perustuki Viherryttäminen Peltokasvipalkkio Luonnonhaittakorvaus Ympäristökorvaus Täydentävät ehdot Muutokset 2020 VILJELIJÄTUKI-INFO 2019 Perustuki Viherryttäminen Peltokasvipalkkio Luonnonhaittakorvaus Ympäristökorvaus Täydentävät ehdot Muutokset 2020 Perustuki - Tukialueet pysyvät samoina, AB ja C - Tasaosan arvo

Lisätiedot

Suorat tuet: Viherryttämistuki, peltokasvipalkkio, EU:n nuoren viljelijän tuki. Viljelijätukihakukoulutus kevät 2015

Suorat tuet: Viherryttämistuki, peltokasvipalkkio, EU:n nuoren viljelijän tuki. Viljelijätukihakukoulutus kevät 2015 Suorat tuet: Viherryttämistuki, peltokasvipalkkio, EU:n nuoren viljelijän tuki Viljelijätukihakukoulutus kevät 2015 Viherryttämistuki Viljelijätukihakukoulutus Viherryttämistuki Uusi suora EU-tuki maksetaan

Lisätiedot

Korvauskelpoinen ala. LHK Ympäristösitoumus Luonnonmukainen tuotanto. 22.3.2015 P Pethman Haikula Oy

Korvauskelpoinen ala. LHK Ympäristösitoumus Luonnonmukainen tuotanto. 22.3.2015 P Pethman Haikula Oy Korvauskelpoinen ala LHK Ympäristösitoumus Luonnonmukainen tuotanto 22.3.2015 P Pethman Haikula Oy 1 Korvauskelpoinen ala Korvauskelpoisuus on lohkon pysyvä ominaisuus Säilyy vaikka lohko olisi välillä

Lisätiedot

EU - Tukikoulutus 2019

EU - Tukikoulutus 2019 EU - Tukikoulutus 2019 Perustuki Vuokrasopimukset ja Tukioikeudet Viherryttäminen Peltokasvipalkkio Luonnonhaittakorvaus Ympäristökorvaus Muutoksia 2020 Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä

Lisätiedot

EU - Tukikoulutus 2018

EU - Tukikoulutus 2018 EU - Tukikoulutus 2018 Perustuki Vuokrasopimukset ja Tukioikeudet Viherryttäminen Peltokasvipalkkio Luonnonhaittakorvaus Ympäristökorvaus Näkymiä tulevaisuuteen Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä

Lisätiedot

Muutokset kevään koulutusmateriaaliin. Vipu-koulutus

Muutokset kevään koulutusmateriaaliin. Vipu-koulutus Muutokset kevään koulutusmateriaaliin Vipu-koulutus 4.5.2016 Hakeminen ja hakuajat Haku aukeaa 9.5. Hakemuksen voi tehdä, mutta sitä ei voi palauttaa, sillä jotkin Vipun tarkisteet eivät ole vielä käytössä.

Lisätiedot

EU - Tukikoulutus 2019

EU - Tukikoulutus 2019 EU - Tukikoulutus 2019 Perustuki Vuokrasopimukset ja Tukioikeudet Viherryttäminen Peltokasvipalkkio Luonnonhaittakorvaus Ympäristökorvaus Muutoksia 2020 Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä

Lisätiedot

Maatalouspolitiikan muutos kaudelle 2015-2020. Agrimarket Juha Lappalainen/Airi Kulmala

Maatalouspolitiikan muutos kaudelle 2015-2020. Agrimarket Juha Lappalainen/Airi Kulmala Maatalouspolitiikan muutos kaudelle 2015-2020 Agrimarket Juha Lappalainen/Airi Kulmala EU:n kokonaan rahoittamat suorat tuet Päättyvä järjestelmä Tuleva järjestelmä 2015-2020 Tuotantosidonnaiset tuet (20-18%)

Lisätiedot

PERUSTUKI TUKIOIKEUDET VIHERRYTTÄMISTUKI

PERUSTUKI TUKIOIKEUDET VIHERRYTTÄMISTUKI PERUSTUKI TUKIOIKEUDET VIHERRYTTÄMISTUKI 2018 Perustuki EU:n kokonaan rahoittama tuotannosta irrotettu suora tuki. Tukea maksetaan aktiiviviljelijöille, jotka jättävät vuosittain tukihakemuksen Kaikki

Lisätiedot

Tuki-info Heimolinnassa Loimaan maaseutupalveluista Eeva Sirkkilä

Tuki-info Heimolinnassa Loimaan maaseutupalveluista Eeva Sirkkilä Tuki-info Heimolinnassa 10.4.2017 Loimaan maaseutupalveluista Eeva Sirkkilä Heimolinna 10.4.2017 Ympäristösitoumuksist a 2 Ympäristökorvauksen sitoumukset Uusia sitoumuksia ei 2017 tehdä, mutta vanhoja

Lisätiedot

Kyllä ennen oli paremmin (2015)

Kyllä ennen oli paremmin (2015) Kyllä ennen oli paremmin (2015) Tukioikeuksilla saa: perustuen 111 /ha viherryttämistuen 65 /ha nuorten viljelijöiden tuen 50 /ha Tukialueet: AB C Tukioikeuksien omistajuus- ja hallintasuhteet säilyy Tarkista

Lisätiedot

Luomutilan vaihtoehtoja uudella tukikaudella. Poimintoja Tukijärjestelmästä Ulla Turunen ProAgria Pohjois-Karjala

Luomutilan vaihtoehtoja uudella tukikaudella. Poimintoja Tukijärjestelmästä Ulla Turunen ProAgria Pohjois-Karjala Luomutilan vaihtoehtoja uudella tukikaudella Poimintoja Tukijärjestelmästä Ulla Turunen ProAgria Pohjois-Karjala Esityksen tiedot perustuvat tukien valmistelutilanteeseen marras-joulukuussa 2014 ja tiedot

Lisätiedot

Viljelyn suunnittelu

Viljelyn suunnittelu Viljelyn suunnittelu Peltokasvipalkkio Perustuki ja viherryttäminen Ympäristökorvaus Luonnonhaittakorvaus Tarkemmat tiedot: Hakuopas, täyttöohjeet ja sitoumusehdot 24.3.2017 Pauli Pethman Haikula Oy 1

Lisätiedot

Viljelyn suunnittelu

Viljelyn suunnittelu Viljelyn suunnittelu Peltokasvipalkkio Perustuki ja viherryttäminen Ympäristökorvaus Luonnonhaittakorvaus Tarkemmat tiedot: Hakuopas, täyttöohjeet ja sitoumusehdot 4.5.2017 Pauli Pethman Haikula Oy 1 Peltokasvipalkkio

Lisätiedot

EU - Tukikoulutus 2018

EU - Tukikoulutus 2018 EU - Tukikoulutus 2018 Perustuki Vuokrasopimukset ja Tukioikeudet Viherryttäminen Peltokasvipalkkio Luonnonhaittakorvaus Ympäristökorvaus Näkymiä tulevaisuuteen Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä

Lisätiedot

Ympäristökorvausjärjestelmä mitä uutta tuo tulevalle kasvukaudelle? Minna Kolari Hämeen ELY-keskus maaseutuyksikkö

Ympäristökorvausjärjestelmä mitä uutta tuo tulevalle kasvukaudelle? Minna Kolari Hämeen ELY-keskus maaseutuyksikkö Ympäristökorvausjärjestelmä mitä uutta tuo tulevalle kasvukaudelle? Minna Kolari Hämeen ELY-keskus maaseutuyksikkö Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Mikä muuttuu? Tukijärjestelmien uudistamisen yhteydessä

Lisätiedot

Tuki-infot Suorat tuet

Tuki-infot Suorat tuet Tuki-infot 2016 Suorat tuet Suorat tuet Lisäosat Maito-, sonni- ja tärkkelysperunalisäosat maksetaan viimeisen kerran 2015 -> vaikuttaa perustuen tasoon vuonna 2016 Lisäos a 2015 2016 2017 2018 2019 Maito

Lisätiedot

VILJELIJÄTUKI-INFO Perustuki Viherryttäminen Peltokasvipalkkio Luonnonhaittakorvaus Ympäristökorvaus Täydentävät ehdot Muutokset 2020

VILJELIJÄTUKI-INFO Perustuki Viherryttäminen Peltokasvipalkkio Luonnonhaittakorvaus Ympäristökorvaus Täydentävät ehdot Muutokset 2020 VILJELIJÄTUKI-INFO 2019 Perustuki Viherryttäminen Peltokasvipalkkio Luonnonhaittakorvaus Ympäristökorvaus Täydentävät ehdot Muutokset 2020 Perustuki - Tukialueet pysyvät samoina, AB ja C - Tasaosan arvo

Lisätiedot

Tukilaskenta Katja Anttila Viljelijätukien IT-yksikkö

Tukilaskenta Katja Anttila Viljelijätukien IT-yksikkö Tukilaskenta Katja Anttila Viljelijäen IT-yksikkö Tukilaskentakokonaisuus Tukilaskenta Vanha sovellus Comms- Proxy: hallinta Kimalle Vipulaskenta Tukilaskenta (vanha) Valvontakysymyslaskenta Kahden kannan

Lisätiedot

LHK, nautapalkkio, pohjoinen kotieläintuki ja eläinten hyvinvointikorvaus. Savonia Juho Pikkarainen

LHK, nautapalkkio, pohjoinen kotieläintuki ja eläinten hyvinvointikorvaus. Savonia Juho Pikkarainen LHK, nautapalkkio, pohjoinen kotieläintuki ja eläinten hyvinvointikorvaus Savonia 17.2.2015 Juho Pikkarainen Luonnonhaittakorvaus Oleellisin muutos on korvauksen muuttuminen 5- vuotisesta sitoumuksesta

Lisätiedot

ANC eli luonnonhaittakorvaus yleistä

ANC eli luonnonhaittakorvaus yleistä ANC eli luonnonhaittakorvaus 2015 ja ympäristökorvaus 2015 komission käsittelyyn lähetetyssä maaseutuohjelmassa sekä kansallisen tukilain muutosesitys sekä tilatuki ja viherrys Suomen tiedonannon perusteella

Lisätiedot

LUONNONHAITTA- KORVAUS

LUONNONHAITTA- KORVAUS TUKIKOULUTUS 2015 Anna Setälä Viestintä Oy Tuulihaukka 26.1.2015 LUONNONHAITTA- KORVAUS 1 Ohjelmaperusteiset tuet Jatkossa vain yksi ohjelmaperusteinen tukikelpoisuus lohkoilla Tukikelpoiseen lohkoon voidaan

Lisätiedot

Pysyvä nurmi. Perustuu 8.2.2015 valmistelutilanteeseen. MTK Pohjois-Savo

Pysyvä nurmi. Perustuu 8.2.2015 valmistelutilanteeseen. MTK Pohjois-Savo Pysyvä nurmi Perustuu 8.2.2015 valmistelutilanteeseen MTK Pohjois-Savo Pysyvät nurmet Pelto tarkoittaa kasvien tuotantoa varten viljeltyä maata ja kesannoitua maata tai maata, joka säilytetään maatalouden

Lisätiedot

EU-tuki-info Pohjois-Karjala Vipu-palvelun ja Sähköisen asioinnin muutokset

EU-tuki-info Pohjois-Karjala Vipu-palvelun ja Sähköisen asioinnin muutokset EU-tuki-info Pohjois-Karjala 2017 Vipu-palvelun ja Sähköisen asioinnin muutokset Maksutapahtumien uusi näkymä 2017 Tarkempi erittely maksuista. Näytetään mm. palkkiolaji, onko maksu lopullinen vai ennakko,

Lisätiedot

KOTIELÄINTALOUDEN TUET Luonnonhaittakorvauksen kotieläinkorotus - Sika ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettu tuki - Hevoset

KOTIELÄINTALOUDEN TUET Luonnonhaittakorvauksen kotieläinkorotus - Sika ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettu tuki - Hevoset KOTIELÄINTALOUDEN TUET 2016 - Luonnonhaittakorvauksen kotieläinkorotus - Sika ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettu tuki - Hevoset LUONNONHAITTAKORVAUKSEN KOTIELÄINKOROTUS (LHK) sekä SIKA- JA SIIPIKARJATALOUDEN

Lisätiedot

Kansalliset peltotuet. Tuki-info 2015

Kansalliset peltotuet. Tuki-info 2015 Kansalliset peltotuet Tuki-info 2015 Kansalliset peltotuet Kansallisia peltotukia maksetaan vain C- alueella Yläikärajaa ei ole, vähimmäispinta-ala on viisi hehtaaria (puutarhatila yksi hehtaari) ja peltojen

Lisätiedot

VALKUAIS- JA PALKOKASVIT

VALKUAIS- JA PALKOKASVIT VALKUAIS- JA PALKOKASVIT Uudistuneessa tukijärjestelmässä 13.3.2015 Sisältö Valkuaiskasvipalkkio Viherryttämisvaatimukset Palkokasvit eräissä ympäristökorvauksen toimenpiteissä Suorat tuet Nuorten tuki

Lisätiedot

- Sika- ja siipikarjataloudentuki - Luonnonhaittakorvauksen kotieläinkorotus - Hevoset - Alkuperäisrotujen kasvattaminen

- Sika- ja siipikarjataloudentuki - Luonnonhaittakorvauksen kotieläinkorotus - Hevoset - Alkuperäisrotujen kasvattaminen KOTIELÄINTALOUDEN TUET 2015 - Sika- ja siipikarjataloudentuki - Luonnonhaittakorvauksen kotieläinkorotus - Hevoset - Alkuperäisrotujen kasvattaminen Kotieläintukikoulutus 10.4.2015 Laitila SIKA- JA SIIPIKARJATALOUDENTUKI

Lisätiedot

Tukihakukoulutukset 2019 Laukaa 12.4.Uurainen 17.4.Joutsa 24.4.

Tukihakukoulutukset 2019 Laukaa 12.4.Uurainen 17.4.Joutsa 24.4. Tukihakukoulutukset 2019 Laukaa 12.4.Uurainen 17.4.Joutsa 24.4. Ympäristökorvaus 2019 ja muutokset 2020 Luonnonhaittakorvaus Katsaus kotieläintukiin Päivi Laasanen, Laukaan YTA Kertaus eri tukimuotojen

Lisätiedot

Tukihakukoulutukset 2018

Tukihakukoulutukset 2018 Tukihakukoulutukset 2018 Ympäristö Muutokset vuonna 2018 ja muistettavia asioita Sivu 1 20.4.2018 Mitä haussa tänä vuonna? Mitä haussa? Ohjaavana tekijänä onko tavoitteet saavutettu Hakuasetus VNA 148/2018

Lisätiedot

Luonnonmukainen viljely ja luomukorvaus 2015-

Luonnonmukainen viljely ja luomukorvaus 2015- Luonnonmukainen viljely ja luomukorvaus 2015- Varsinais-Suomen ELY-keskus Ympäristöagrologi Erkki Aro 18.11.2014 Mynämäki 9.12.2014 2 340 Luomumaatiloja Varsinais-Suomessa (kpl) 2009-2014 335 330 325 320

Lisätiedot

EU tuet Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin Viestintä Oy Tuulihaukka / Anna Setälä 1

EU tuet Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin Viestintä Oy Tuulihaukka / Anna Setälä 1 EU tuet 2016 Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. 5.4.2016 Viestintä Oy Tuulihaukka / Anna Setälä 1 Esityksen sisältö Perustuki Viherryttäminen Nuoren viljelijän tuki Peltokasvipalkkio

Lisätiedot

Mesikasviviljelmät ja tuet Ari Kallionpää Huittisten kaupunki/maaseutupalvelut (Huittinen-Punkalaidun-Säkylä)

Mesikasviviljelmät ja tuet Ari Kallionpää Huittisten kaupunki/maaseutupalvelut (Huittinen-Punkalaidun-Säkylä) Mesikasviviljelmät ja tuet 20.3.2018 Ari Kallionpää Huittisten kaupunki/maaseutupalvelut (Huittinen-Punkalaidun-Säkylä) Aineisto koottu Mavin ympäristökorvauksen koulutusaineistosta sekä vuoden 2018 tukihakukouluksen

Lisätiedot

Luonnonmukainen viljely ja luomukorvaus 2015-

Luonnonmukainen viljely ja luomukorvaus 2015- Luonnonmukainen viljely ja luomukorvaus 2015- Varsinais-Suomen ELY-keskus Ympäristöagrologi Erkki Aro Luonnos; asiat tarkentuvat keväällä 2015 kun asetukset on hyväksytty 27.4.2017 Sitoumusten yhteiset

Lisätiedot

Suorat EU-peltotuet. - Viherryttämistuessa uusi tukikelpoinen kasvi: - viherkesanto (mesikasvit) PERUSTUKI JA VIHERRYTTÄMISTUKI - Uutta 2019:

Suorat EU-peltotuet. - Viherryttämistuessa uusi tukikelpoinen kasvi: - viherkesanto (mesikasvit) PERUSTUKI JA VIHERRYTTÄMISTUKI - Uutta 2019: Suorat EU-peltotuet PERUSTUKI JA VIHERRYTTÄMISTUKI - Uutta 2019: - Sokerilisäosa sekä varannosta myönnettyjen tukioikeuksien varantokorotus poistuvat ja siirretään osaksi kaikkien tukioikeuksien arvoa

Lisätiedot

Lisäosat Maito-, sonni- ja tärkkelysperunalisäosat maksetaan viimeisen kerran > vaikuttaa perustuen tasoon vuonna 2016

Lisäosat Maito-, sonni- ja tärkkelysperunalisäosat maksetaan viimeisen kerran > vaikuttaa perustuen tasoon vuonna 2016 Tuki-infot 2016 Suorat tuet Lisäosat Maito-, sonni- ja tärkkelysperunalisäosat maksetaan viimeisen kerran 2015 -> vaikuttaa perustuen tasoon vuonna 2016 Lisäos a 2015 2016 2017 2018 2019 Maito 35 % 0 %

Lisätiedot

Luonnonmukainen viljely ja luomukorvaus 2015-

Luonnonmukainen viljely ja luomukorvaus 2015- Luonnonmukainen viljely ja luomukorvaus 2015- Varsinais-Suomen ELY-keskus Ympäristöagrologi Erkki Aro 13.4.2015 Luomusopimukset päättyvät 30.4.2015 Kaikki luonnonmukaisen tuotannon ja kotieläintuotannon

Lisätiedot

Perustuki Tilatukioikeudet Viherryttäminen Viljelyn monipuolistaminen Pysyvät nurmet Nuoret viljelijät Peltokasvipalkkio.

Perustuki Tilatukioikeudet Viherryttäminen Viljelyn monipuolistaminen Pysyvät nurmet Nuoret viljelijät Peltokasvipalkkio. Perustuki Tilatukioikeudet Viherryttäminen Viljelyn monipuolistaminen Pysyvät nurmet Nuoret viljelijät Peltokasvipalkkio 1 Aila Rekola Maksatus sidottu tukioikeuksiin Tilatuesta perustukeen Entinen tilatuki

Lisätiedot

Tukimuutokset keväällä vt päivitys

Tukimuutokset keväällä vt päivitys Tukimuutokset keväällä 2016 vt 25.1.2016 päivitys 29.1.2016 Tilatuki ja tukioikeudet Perustuki nousee vuodelle 2016 kun maito-, sonni- ja tärkkelysperunalisäosat päättyivät 2015 Timoteilisäosaa (50% täydestä)

Lisätiedot

LUONNONMUKAINEN TUOTANTO ESIMERKIT/KASVINTUOTANTOTILAT AILI VUORENMAA MERJA LEHTINEN KESKI-SUOMEN ELY

LUONNONMUKAINEN TUOTANTO ESIMERKIT/KASVINTUOTANTOTILAT AILI VUORENMAA MERJA LEHTINEN KESKI-SUOMEN ELY LUONNONMUKAINEN TUOTANTO ESIMERKIT/KASVINTUOTANTOTILAT AILI VUORENMAA MERJA LEHTINEN KESKI-SUOMEN ELY u 1 Esimerkkitila Lasse Luomu Kokonaispinta-ala 40 hehtaaria 35 hehtaaria peltoa 5 hehtaaria pellon

Lisätiedot

Tukipuhvetti Iisalmi, Savonia

Tukipuhvetti Iisalmi, Savonia Tukipuhvetti 25.4.2017 Iisalmi, Savonia Ylä-Savon maaseutupalvelut Erkki Koukkari (Pohjana käytetty luvalla Sydän-Savon ko. aineistoa) Vipupalvelun koodit ja rastit, mikä oleellista! Kasvikoodit käytännössä

Lisätiedot

kartta-asiaa Peruslohkomuutokset Kasvulohkon piirtäminen Korvauskelpoinen lohko Sähköinen haku

kartta-asiaa Peruslohkomuutokset Kasvulohkon piirtäminen Korvauskelpoinen lohko Sähköinen haku kartta-asiaa Peruslohkomuutokset Kasvulohkon piirtäminen Korvauskelpoinen lohko Sähköinen haku Merja Tolari / Anne Valtonen Rantasalmi 17.3.2015 Pieksämäki 25.3.2015 Mikkeli 26.3.2015 Savonlinna 31.3.2015

Lisätiedot

Tuki-infot viljelijöille

Tuki-infot viljelijöille Tuki-infot viljelijöille MaaseutuHarava, MTK Pohjois-Suomi Heidi Kumpula 4.4-18.4.2018 Luonnonhaittakorvaus ja kansalliset peltotuet: muutokset 2018 LHK: Viherlannoitusnurmelle ei makseta 4. vuonna enintään

Lisätiedot

Viljelijäinfo Aikataulu ja ajankohtaiset asiat - Uudet asiat - Tukityypit - Sudenkuopat - Tarkennuksia

Viljelijäinfo Aikataulu ja ajankohtaiset asiat - Uudet asiat - Tukityypit - Sudenkuopat - Tarkennuksia Viljelijäinfo 2019 - Aikataulu ja ajankohtaiset asiat - Uudet asiat - Tukityypit - Sudenkuopat - Tarkennuksia Tukityypit Tukioikeuksista riippuvat: > Perustuki -> maksetaan koko pinta-alalle tukioikeuksien

Lisätiedot

UUDENMAAN TUKI-INFOT 2015

UUDENMAAN TUKI-INFOT 2015 UUDENMAAN TUKI-INFOT 2015 SUORAT EU:N KOKONAAN MAKSAMAT TUET 2015: VANHA TILATUKI JAKAANTUU: PERUSTUKI 49%, VIHERRYTTÄMINEN 30%, TUOTANTOON SIDOTUT TUET 20%, NUORTEN VILJELIJÖIDEN TUKI 1% MATERIAALI PERUSTUU

Lisätiedot

Tukihaku Länsi-Uudenmaan maaseutuhallinto Lohja Vihti

Tukihaku Länsi-Uudenmaan maaseutuhallinto Lohja Vihti Tukihaku 2017 Länsi-Uudenmaan maaseutuhallinto 4.4.2017 Vihti 11.4.2017 Lohja Tukihaun aikataulu 2017 Päätukihaku päättyy 15.6.2017 Sähköinen päätukihaku aukeaa toukokuun alkupuolella -> hakemus muokattavissa

Lisätiedot

Nurmien tuet 2015 Heidi Nevalainen ProAgria Pohjois-Karjala

Nurmien tuet 2015 Heidi Nevalainen ProAgria Pohjois-Karjala Nurmien tuet 2015 Heidi Nevalainen ProAgria Pohjois-Karjala Tukitasoarviot C2- alueelta. Nurmen monet nimet Viljelysuunnitelmassa nurmet voivat olla mm.: säilörehunurmia, laidunta, kuivaheinää, siemen

Lisätiedot

VIPU-PALVELU JA SÄHKÖINEN TUKIHAKU. Maaseutuhallinnon Keuruun yhteistoiminta-alue Virrat

VIPU-PALVELU JA SÄHKÖINEN TUKIHAKU. Maaseutuhallinnon Keuruun yhteistoiminta-alue Virrat VIPU-PALVELU JA SÄHKÖINEN TUKIHAKU Maaseutuhallinnon Keuruun yhteistoiminta-alue Virrat 12.4.2019 Aikataulu Lohkomuutokset (yhdistämiset, jaot) hyvissä ajoin/mahdollisimman pian Vipu-palvelussa Päätukihaku

Lisätiedot

Muutokset Hakuoppaassa 2015

Muutokset Hakuoppaassa 2015 Muutokset Hakuoppaassa 2015 Hakuopas julkaistaan 16.3.2015. Tähän listaan kootaan julkaisun jälkeen tulleet muutokset. 16.3. jälkeen tulleet muutokset Hakuoppaaseen on muutettu 25.3. kaikki tukihaun päättymistä

Lisätiedot

Tukihaku, maksatukset

Tukihaku, maksatukset Tukihaku, maksatukset Aino Launto-Tiuttu, Terhi Löfstedt ja Paavo Myllymäki MTK-Varsinais-Suomi Muista tarkistaa viimeiset ohjeet Mavin nettisivuilta, tukiehdoista! Tukihaku 2016 Päätukihaku avautuu 9.5

Lisätiedot

Tukiehtomuutokset 2018

Tukiehtomuutokset 2018 Tukiehtomuutokset 2018 Tukihausta 2018 Huhtikuun puoliväli 15.6. saakka Ei tule esitäytettyjä materiaaleja Vipupalvelun kautta maanomistajat voivat tulostaa tukioikeuslomakkeen Hakuopas: http://www.mavi.fi/fi/oppaat-ja-lomakkeet/viljelija/sivut/hakuopas.aspx

Lisätiedot

Loimaan maaseutupalveluiden viljelijäkoulutukset Oripää 25.4 Hirvikoski 26.4 Kyrö Jokioinen. Tervetuloa!

Loimaan maaseutupalveluiden viljelijäkoulutukset Oripää 25.4 Hirvikoski 26.4 Kyrö Jokioinen. Tervetuloa! Loimaan maaseutupalveluiden viljelijäkoulutukset 20.4. Oripää 25.4 Hirvikoski 26.4 Kyrö 27.4. Jokioinen Tervetuloa! Mistä tänään puhutaan? Hakuajat ja materiaalit Sähköinen tukihaku Perus- ja viherryttämistuesta,

Lisätiedot

PELTOKASVIPALKKIO ARVIOITU TUKITASO

PELTOKASVIPALKKIO ARVIOITU TUKITASO PELTOKASVIPALKKIO PELTOKASVIPALKKIO ARVIOITU TUKITASO kasvi Valkuaiskasvit 60 /ha Ruis 100 Sokerijuurikas* 85 Tärkkelysperuna* * 565 Avomaan vihannekset 150 * Maksetaan koko maassa, paitsi avomaanvihanneksista

Lisätiedot

Eu-tukien muutoksia marjatiloille 2015. Liisa Pietikäinen Puutarha-asiantuntija ProAgria

Eu-tukien muutoksia marjatiloille 2015. Liisa Pietikäinen Puutarha-asiantuntija ProAgria Eu-tukien muutoksia marjatiloille 2015 Liisa Pietikäinen Puutarha-asiantuntija ProAgria Korvauskelpoiset alat 2015 Lohkot, jotka tukikelpoisia v. 2014 Tukikelpoisuuden menettäneet lohkot (maksettu ymp.tuki

Lisätiedot

Viljelysuunnitelma, viljelykiertosuunnitelmat ja viljelymaan laatutesti. MTK:n tuki-infot 7.4.2015 Suonenjoki Liisa Pietikäinen Puutarha-asiantuntija

Viljelysuunnitelma, viljelykiertosuunnitelmat ja viljelymaan laatutesti. MTK:n tuki-infot 7.4.2015 Suonenjoki Liisa Pietikäinen Puutarha-asiantuntija Viljelysuunnitelma, viljelykiertosuunnitelmat ja viljelymaan laatutesti MTK:n tuki-infot 7.4.2015 Suonenjoki Liisa Pietikäinen Puutarha-asiantuntija Ympäristösitoumuksen tilakohtainen toimenpide Ravinteiden

Lisätiedot

HAKU 2018 Miten varmistan, että kaikki asiat on otettu huomioon hakemusta tehdessä: - Vipu avautuu viikosta 16 alkaen,

HAKU 2018 Miten varmistan, että kaikki asiat on otettu huomioon hakemusta tehdessä: - Vipu avautuu viikosta 16 alkaen, HAKU 2018 Miten varmistan, että kaikki asiat on otettu huomioon hakemusta tehdessä: - Vipu avautuu viikosta 16 alkaen, 16.4.2018-15.6.2018 - Hakemuksen teko ajoissa, että kunnassakin ehdittäisiin vilkaista

Lisätiedot

VIPU-PALVELU JA SÄHKÖINEN TUKIHAKU. Laukaan YTA-alueen viljelijäkoulutukset Matti Ilmonen

VIPU-PALVELU JA SÄHKÖINEN TUKIHAKU. Laukaan YTA-alueen viljelijäkoulutukset Matti Ilmonen VIPU-PALVELU JA SÄHKÖINEN TUKIHAKU Laukaan YTA-alueen viljelijäkoulutukset Matti Ilmonen Aikataulu Lohkotietojen syöttö, lohkomuutokset (yhdistämiset, jaot, rajakorjaukset) avautui Vipu-palvelussa 03.04.

Lisätiedot

Kevät Ympäristökorvaus

Kevät Ympäristökorvaus Kevät 2018 Tässä esityksessä Mitä haussa tänä vuonna? Ympin ehtomuutokset v. 2018 Muista ympäristösitoumuksessa Ympäristökorvauksen jatko? 2 Mitä haussa tänä vuonna? Mitä haussa? Ohjaavana tekijänä onko

Lisätiedot

KAIKKI OIKEIN TUKIHAUSSA 2018

KAIKKI OIKEIN TUKIHAUSSA 2018 KAIKKI OIKEIN TUKIHAUSSA 2018 Kaikki oikein onnistunut tukihaku 7.6.2018 Iisalmi ja Siilinjärvi Ulla Bovellan ja Marita Jääskeläinen ProAgria Pohjois-Savo KAIKKI KERRANKIN KERRALLA OIKEIN? Tukihaku sujunut

Lisätiedot

Viljelijätukihakukoulutus hallinnolle kevät 2015

Viljelijätukihakukoulutus hallinnolle kevät 2015 1 Viljelijätukihakukoulutus hallinnolle kevät 2015 14. Luonnonhaittakorvaus Uutta 2015 Yksivuotinen korvaus (ei sitoumusta) Tilakohtaisia rajoitteita kesantoalalle ja maksumäärälle Luonnonhaittakorvauksen

Lisätiedot

Tukipuhvetti IsoValkeinen. Tukipuhvetti Ulla Koivisto/Aulikki Pasanen

Tukipuhvetti IsoValkeinen. Tukipuhvetti Ulla Koivisto/Aulikki Pasanen Tukipuhvetti 12.4.2017 IsoValkeinen 1.3.2017 avattiin Chatti, jossa on usea henkilö vastaamassa. Tämä on yhteinen Luoteis-Savon, Ylä--Savon ja Sydän-Savon maaseutupalvelun kanssa. Auki pääsääntöisesti

Lisätiedot