SHELL VOITELUAINEIDEN. maataloudessa. käyttö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SHELL VOITELUAINEIDEN. maataloudessa. käyttö"

Transkriptio

1 SHELL VOITELUAINEIDEN käyttö maataloudessa

2

3 euraavassa on koottuna tietoja SHELL-voiteluaineista, jotka sopivat käytettäviksi maataloudessa. Tiedot ovat apuna myyjälle, joka niiden perusteella aina voi asiakkaalle suositella ja tarjota sitä, mikä kulloinkin on soveliainta. Ensimmäisessä osassa käsitellään voiteluaineita ylimalkaan. Toisessa osassa on luettelo tavallisimmista maatalouskoneista, niiden voideltavista paikoista ja käytettävistä voiteluaineista. Sitäpaitsi on lopussa luettelo traktoreista, maatalous- ja venemoottoreista, sekä selostus niiden poltto-ja voiteluaineista. SUOMALAINEN SHELL OSAKEYHTIÖ

4 I. SHELL kone-, sylinteri- ja erikoisöljyt maataloutta varten. Alla seuraa yhdistelmä erilaisista öljylaaduista, joita tarvitaan maatalouskoneiden voiteluun. Eri laatujen käyttö ja valinta selviää sivulla 7 olevasta luettelosta " voiteluaineiden oikea valinta maatalouskoneita varten". SHELL B 1 Sakeus 4,5 E/50 C Jähmettymispiste C Hyvin voiteleva, ohut öljy, joka sopii verratn vähän rasitettuja laakereita, keskisuuria ja suuria kierroslukuja varten, siis vähän kuormitetuissa voimansiirtoakselien laakereissa käytettäväksi, sekä useimmissa pienissä jakeskisuurissa maatalouskoneissa. Sitäpaitsi on se näyttäytynyt sopivaksi kevyesti kuormitettujen rengaslaakereiden voiteluun. SHELL BD 2 Sakeus 5,5 E/50 C Jähmettymispiste C Punertavankelnen öljy, sopii tippu- ja rengasvoitelulaakereita varten, voidaan myös käyttää hammaspyörästön voiteluun. SHELL BE 2 Sakeus 6,5 E/50 C Jähmettymispiste C Hyvät voiteluominaisuudet omaava, puolisakea, punertavankelnen, jota paljon käytetään erilaisten koneitten lääkereiden voiteluun, joissa kierrosluku ei ole kovin korkea, ja kuormitus keskinkernen suuri, erittäinkin kovasti kuormitettujen voimansiirtoakselien lääkereiden voiteluun kuumissa konehuoneissa. SHELL BE 3 2 Sakeus 9,0 E/50 C Jähmettymispiste C Sakea, punaisenkelnen öljy, jota käytetään raskaasti kuormitetuissa laakereissa sellaisissa laakereissa, joissa silloin tällöin sattuu kova kuormitus.

5 10 18 SHELL sylinteriöljy BD 4 Sakeus 4,0-4,5 E/100 C Leimahduspiste 285 C Tummanvihreä, raskasjuoksuinen sylinteriöljy, jota käytetään kyllästetylle höyrylle 14 ilmakehän paineille saakka vähän tulistetulle höyrylle aina 220 C asti. öljyn etuna on hyvä voitelupinnan muodostamiskyky, jonka muodostamista vielä kyllästetty höyry auttaa. SHELL Sylinteriöljy B 4 Sakeus 4,5 E/100 C Leimahduspiste 290/295 C Erikoisesti huolella valmistettu sylinteriöljy käytettäväksi kaikissa höyrykoneissa, jotka työskentelevät kyllästetyllä höyryllä paineesta riippumatta. Voidaan myös käyttää tulistetulla höyryllä C asti. Sylinteriöljy 8.4 erottuu helposti pakohöyrystä. SHELL Dieselmootforiöljy CE 2 Sakeus 6,5 E/50 C Jähmettymispiste 18 C Puolinotkea, punertava vuoriöljy, sopii pienien Dieselmoottorien sylinterien ja laakerien voiteluun ja koneosien voiteluun, jos paine- kiertovoitelua käytetään, samoinkuin rengasvoitelulaakereissa. SHELL Dieselmootforiöljy CD 2 Sakeus 7,5-8,0 E/50 C Jähmettymispiste C Korkean leimahduspisteen omaava, punertavan ruskea Dieselmoottoriöljy, joka sopii yleisöljynä käytettäväksi Dieselmoottoreiden sylinterien ja lääkereiden voiteluun, koska tällä öljyllä on kaikki ne ominaisuudet, jotka voidaan asettaa tällaiselle öljylle etenkin polttokammiossa, öljyä käytetään etupäässä moottoreissa, joissa teho sylinteriä kohti on korkeintaan n. 50 hv., sikäli kuin rakentava tehdas ei ole muuta määrännyt. Asettamalla sylinterien voitelu oikein, saavutetaan tasainen öljykalvo ja hyvä polttokammion tiivistys sekä mahdollisimman vähän palamisjätteitä. SHELL Dieselmootforiöljy C 3 Sakeus 10,5 E/50 C Jähmettymispiste C Punertavanvihreä, tumma vuoriöljy, sovelias Diesel- ja kuulasytytysmoottoreiden sylinterien voiteluun tehon ollessa yli 50 3

6 hv sylinteriä kohti, jos rakentava tehdas ei aseta öljyn sakeudelle muita vaatimuksia. Tämä öljy tarttuu hyvin sylinterin seinämiin voidellen siten hyvin koneita, joiden sylinterit ja renkaat ovat jonkun verran kuluneet. SHELL sähkö ja dynamoöljy E 21 Sakeus 3,5 E/50 C Jähmettymispiste C Notkea, kirkkaankelnen vuoriöljy, hyvin voiteleva, käytetään sähkökoneiden rengasvoitelulaakereissa, joissa öljyltä vaaditaan suurta vastustuskykyä hapettumista vastaan. SHELL separaattoriöljy J 11 a Sakeus 7,0 E/20 C Jähmettymispiste 50 C Vaaleankelnen öljy, hyvin puhdistettu, käytetään käsiseparaattoreiden voiteluun. SHELL separaattoriöljy B Sakeus 5,3 E/20 C Jähmettymispiste C Erikoisvalmiste, joka tarkan ja kehitetyn puhdistusmenetelmän avulla on saatu melkein vesikirkkaaksi, siis melkein värittömäksi ja on sitäpaitsi hajuton ja mauton. Käytetään vanhojen käsiseparaattorien voiteluun, joissa laakerit ovat siten konstruoidut, että öljyä voi tunkeutua maidon sekaan. SHELL separaattoriöljy Sakeus 3,5 E/50 C Leimahduspiste 180 C Jähmettymispiste C Erikoisöljy voimaseparaattoreita varten, erittäin vastustuskykyinen hapettumista vastaan, ei sekoitu veteen. Voidaan käyttää vaihtamatta kauemmin kuin muita öljyjä. Väriltään vaaleankelnen, läpikuultava. SHELL separaattoriöljy JS 4 Sakeus 3,5 E/50 C Leimahduspiste 190 C Jähmettymispiste C Voimaseparaattoreita varten sovelias vuoriöljy, omaa hyvät voiteluominaisuudet, on kirkkaankelnen väriltään.

7 SHELL FB 2 Tippumispiste 8590 c Läpikuultava, pehmeä rasva, jollavoi voidella kaikkia laakereita, jotka ovat varustetut rasvakupeilla, etenkin jos laakereitten lämpötila ei ole vallan korkea. SHELL FA 2 On aivan samanlainen kuin FB 2, mutta kelnen väriltään SHELL Ambroleum Tippumispiste 8590 C Tippumispiste yli 130 C Tämä erikoishammaspyörärasva on hyvin venyvää ja kiinnitarttuvaa. Käytetään hammaspyörien ja välityksien voiteluun, johon se on erikoisen sovelias, sillä hampaisiin tarttunut rasva kestää suurimpiakin paineita. Etuna mainittakoon vielä, että epätiiveistä välityksistä rasva ei valu ulos eikä lika pääse tunkeutumaan sisään. SHELL korkeapainerasva RB Tippumispiste c Erinomainen, punainen rasva, erikoisen sopiva painerasvaukseen, t.s. sellaisiin voitelupaikkoihin, jotka ovat varustetut voitelunippeleillä ja voidellaan paineruiskuilla; sitäpaitsi sopiva liuku-, kuula- ja rullalaakereiden voiteluun. Erinomaisen joustavuutensa takia, josta on takeena sopivan raakaaineen valinta ja äärimmäisen tarkka valmistus, voitelee se aina hyvin, samalla kun se kestää kovimmankin paineen. Erikoisena ominaisuutena mainittakoon, ettei se hartsaannu eikä kovetu. SHELL auto- ja moottorirasva ( Cup Grease) Tippumispiste 8590 C Kelnen rasva, täysin homogeenista ja pehmeää, siis erikoisen sopivaa käytettäväksi autojen rasvakupeissa ja voitelupaikoissa, joissa korkeapainevoitelu tulee kysymykseen. 11. SHELL traktoriöljy!. Traktorien voiteluun on suositeltavaa käyttää erikoisöljyjä, jotka ovat valmistetut erikoisesti käyttötarkoituksen mukaan ja palavat jätteitä jättämättä. Varoitamme käyttämästä traktoreissa sopimatonta öljyä, myöskin tavallisia jä. 5

8 Kysymykseen tulevat seuraavat laadut: SHELL traktoriöljy SHELL traktoriöljy SHELL traktoriöljy Heavy ja valinta tapahtuu vihkosen lopussa olevan taulukon mukaan SHELL autoöljyt. Automoottoreissa syntyy epätasaisen kuormituksen, kierrosluvun ja lämpötilojen vaihteluiden y.m. vaikutuksesta suurempia rasituksia kuin kiinteissä moottoreissa, joten on selvää, että autoöljyiltä vaaditaan paljon enemmän kuin paikallisten moottoreiden voiteluöljyiltä. SHELL AUTOÖLJYT valmistetaan vuosikymmenien kokemusten ja uudenaikaisimpien valmistusmenetelmien nojalla ja niitä tarkastavat ja niillä kokeilevat joukko teknillistä henkilökuntaa. Erikoisena etuna mainittakoon muuttumaton laatu, kuumuuden kestävyys sekä melkein jätteetön palaminen, hyvä voitelupinta sekä kylmyyden kestävyys, joka helpottaa käynnistämistä pakkassäällä. SHELL ylivoiteluöljy parantaa moottorin sellaisten osien voitelua, jotka ovat lähellä polttokammiota, kuten venttiilejä, sylinterien yläosaa ja mäntiä. Se pienentää kitkaa, parantaa käyntiinlähtöä ja liuottaa mahdollisen karstan. Siten se estää moottorin aikaisen kulumisen. SHELL ylivoiteluöljy sekoitetaan bensiiniin, esim bensiiniä 30 gr. öljyä. Autoöljylaadut ovat: Kansainvälinen nimitys: OHUT Single PUOLINOTKEA RASKAS HYVIN RASKAS Golden ERIKOISEN RASKAS Golden Heavy YLEISÖLJY kesällä ja talvella Voltol SHELL hammaspyöräöljy SHELL erikoishammaspyöräöljy Special SHELL Ambroleum (erikoishammaspyörärasva) Ambroleum SHELL korkeapainerasva High Pressure Grease R.B. SHELL auto- ja moottorirasva Cup Grease SHELL ylivoiteluöljy Top AEROSHELL, urheilu- jakilpamoottoreiden öljy Aero Viittaamme -suosittelutaulukkoihin valitessanne oikeata öljyä eri automerkeille. 6

9 .. ~ Koneosat, ~ Hammaspyörät ~ suuret korkeapainerasva dynamoöljy korkeapainerasva korkeapainerasva korkeapainerasva korkeapainerasva dynamoöljy sylinteriöljy sylinteriöljy ~ sylinteriöljy korkeapainerasva korkeapainerasva SHELL voiteluaineiden oikea valinta maatalouskoneita varten. Kone Voidelfava paikka -laatu Apilanhankauskoneet Rengasvoitelulaakerit SHELL B.D. 2 Rasvakupit F.A. 2 Hammaspyörät Ambroleum Apilanrepijät m Rengasvoitelulaakerit Hammaspyörät B.D. 2 Ambroleum Aurat Pyörät B.E. 2 Rasvakupit ja, F.A. 2 Nivelet I R.B. Autot Katso SHELL-suosittelutaulukkoa. Betoninsekoittajat ;, Rasvakupit Hammaspyörät F.x\. 2 Ambroleum Dynamokoneet Rengasvoitelulaakerit E. 21 Kuula- ja rullalaakerit R.B. Elonleikkuukoneet Rullalaakerit R.B ~ Rasvakupit F.B. 2 Voitelureijät B.E. 2 Halkaisusirkkeli Kuulalaakerit R.B. Halonpilkkomiskone Rasvakupit F.A. 2 Ambroleum ~ Hakkurit Pyörien rasvakupit F.A. 2 auto- ja moottorirasva Hammaspyörät Ambroleum Haravakoneet R.B. Heinänkääntajät ; Pyörät ja nivelet F.A. 2 Heinänkuormaajat auto- ja moottorirasva Hissit Moottorilaakerit, ohjaus E. 21 Ruuvikierukka ~ B.D. 4. < ~ F.A. 2.» ileisrasvana auto- ja moottorirasva Höyrykoneet Sylinterit, kylläst. höyry B.D. 4 tulist. kysyttävä pienet koneet B.E. 2 ~ B.E. 3 Höyryjyrät Sylinterit Koneosat Rasvakupit ~ Imurit Rasvakupit Kuulalaakerit B.D. 4 B B.E. 2 F.A. 2 R.B. R.B. 7 4

10 Rasvakupit Sähkömoottorit,, auto korkeapainerasva sylinteriöljy sylinteriölrv dynamoöljy korkeapainerasva separaattoriöljy korkeapainerasva Optima Kone Voideltava paikka -laatu Jätemyllyt Kuulalaakerit SHELL korkeapainerasva R.B Rasvakupit F.A. 2 Llammaspyörät Ambroleum Jäähdytyskoneet kysyttävä Kastelukoneet Katso Sähkö- ja polttomoottorit ja pumput. Keittiömoottorit Kuulalaakerit SHELL korkeapainerasva R.B. Keskipakoiskoneet Kuulalaakerit R.B. Kirnut Rasvakupit Tippukupit F.B. 2 B.E. 2 Kivenmurskaajat Liukulaakerit Avoimet hammaspyörät F.B. 2 Ambroleum Kultivaattorit Liukulaakerit Hammaspyörävälitykset F.B. 2 Ambroleum Kuorma-autot Katso -suosittelutaulukkoa Kylvökoneet Liukulaakerit, juoksupyörät B.E. 2 Rullalaakerit korkeapainerasva R.B. F.B. 2 Hammaspyörät Ambroleum Lannanlevittäjät Laakerit B.E. 2 Lokomobiilit Sylinterit, 4 kvlläst. höyry 8.l B.D. 4 B Laakerit ~ B.E. 3 Pyörän navat F.B. 2 Lypsykoneet Sähkömoottorit, rengas- E. 21 voitelu laakerit kuula- R.B. laakerit Keskipakoispumppu B.E. 2 Pulsator ~ B. Maajyrsimet Moottori ja muut voidel- J tavat paikat 1 Voltol Mankelit Rasvakupit F.B. 2 Moottorit y.m. Katso Sähkömoottorit suosittelutaulukkoa Myllykoneet Kuulalaakerit R.B. Rasvakupit F.B. 2 Hammaspyörät Ambroleum Tippukupit B.D. 2 Paloruiskut Männät F.B. 2 Peitteet B. Pelto jyrät Rasvakupit F.B. 2 Perunan istutus- ja Liukulaakerit B.E. 2 multauskoneet l Pyörät, nivelet, rasva- F.B. 2 Perunan lajittelijat [ kupit Perunan nostokoneet I Hammaspyörät Ambroleum 8

11 separaattoriöljy Kone Voideltava paikka -laatu i t Perävaunut Polkupyörät Polttomoottorit Puimakoneet Pumput P v unkaatokonee t Pärehöylät Silppukoneet!5 Sirkkelisahat Separaattorit, käsi- voima- Sähkömoottorit, maa talous Teroituskoneet Tuulettajat Traktorit Katso autoja Kuulalaakerit SHELL korkeapainerasva R.B. Katso suosittelutaulukkoa. Liukulaakerit B.E. 2 Rengasvoitelulaakerit B.E. 2 Rasvakupit F.B. 2 Kuulalaakerit korkeapainerasva R.B. Hammaspyörät Ambroleum Rasvakupit Kuulalaakerit Rasvakupit Laakerit Ren gas voitel ulaakerit Rasvakupit Hammaspyörät Kuulalaakerit Rengasvoitelulaakerit Kuula- ja rullalaakerit Sähkömoottoreiden kuulalaakerit Rasvakupit Liukulaakerit Hammaspyörät Kuulalaakerit Tuulimoottorit Liukulaakerit 1 Rasvakupit / Hammaspyörät Tyhjennyspumput I Katso suosittelutaulukkoa lopussa. Katso pumput F.B. 2 korkeapainerasva R.B. kysyttävä F.B. 2 separaattoriöljy J.S. J.S. B.E. 2 F.B. 2 Ambroleum korkeapainerasva R.B. dynamoöljy E. 21 korkeapainerasva R.B. korkeapainerasva R.B. korkeapainerasva R.B. B.D. 2 Ambroleum korkeapainerasva R.B. F. A. 21.F.B. 2 Ambroleum Vannesahat Rasvakupit F.B. 2 Rengasvoitelulaakerit B.D. 2 Kuulalaakerit korkeapainerasva R.B. Vaunut Liukulaakerit F.B. 2 Kuulalaakerit korkeapainerasva R.B. öljykylpy vaunuöljy Vesipumput Rengasvoitelulaakerit Kuulalaakerit Rasvakupit B.D. 2 korkeapainerasva R.B. F.B 2 9

12 Kone Voideltava paikka -laatu Veturit Sylinterit, kyliäsi höyry tulist. Laakerit Pyörän navat sylinteriöljy B.D. 4 sylinteriöljy B. 6 B.E. 3 F.B. 2 Viljanpuhdistus ja \ Liukulaakerit SHELL BE 2 lajittelukoneet Rasvakupit ja nivelet F.A.'2t. F.B. 2 J ) Hammaspyörät Ambroleum Vintturit Äkeet Rasvakupit, nivelet Liukulaakerit Hammaspyörät Ras vakupit Voitelureijät F.B. 2 B.D. 2 Ambroleum F.B. 2 B.E. 2 Yllämainitut tiedot pätevät ainoastaan normaalisia olosuhteita varten ja sitoumuksetta. Erikoistapauksissa pyydämme kääntymään Suomalainen O.Y:n puoleen samalla selostamalla mahdollisimman tarkkaan käyttösuhteet. 10

13 Traktorien voiteluiaulukko. Moottori Vaihdelaatikko Merkki Polttoaine Kesällä Talvella Kesällä Talvella Austin bensiini Cear Avance kaasuöljy Bofors Bolinders Case Caterpillar mallit 10 bensiini & 15 (uusien nim. muk. mallit 15 & 20) Caterpillar mallit 20 bensiini Golden & 30 (uusien nim. Heavy muk. mallit 20 & 35) Dinos bensiini Fiat bensiini Fordson Hanomag, yksinkert. bensiini kaasuttaja 11»

14 Moottori Vaihdelaatikko Merkki Polttoaine p Kesällä Talvella Kesällä Talvella Hanomag Golden Heavy ( kaksinkert. kaasuttaja Heavy kaasuöljykaasuttaja kaasuöljy Golden Heavy Heavy Dieselmoottorilla va- kaasuöljy rustettu Nopeakäynt. Diesel- kaasuöljy moottorilla varustettu Tiactor International Harves- bensiini t. ter (Mc Cormick, Dee- ring Johnston June (40 hv. raaka- kaasuöljy Golden öljymoottori) Heavy June (4-syl. fotogen- Golden moottori) Heavy Lauson bensiini - Massey-Harris Munktells Nohab Oliver 12/24 Golden Heavy Ligh I Oliver 18/28 ja 28/

15 Maatalous- ja venemoottorit. Merkki Kesäöljy Merkki Kesäöljy Andros, kev. malli Andros, pain. malli Arcimedes, ulkolaita Atlantic Ares Atos Alfa B. M. W., saksal. B. M. W., suomal Bolinder Bolinder, ulkolaita Buffalo Buffalo, raskas malli. Caille Chrysler Daimler Benz Dodge Deutsch Elto, ulkolaita Eminrude Fay-Bomen Fiat Ford Gray Hanomag Hartford International Johnson, ulkolaita Keloin Golden Golden Kermath Kermath, raskas malli Kipinä, suomal K.W.K., suomal Lockmood, ulkolaita Maybach Miller Niagara Nopsa, suomal.... Olympia, suomal. Osmo, suomal.... Palmer Peniä, ulkolaita Penta Penta Racer Pyrkijä, suomal. Redming Regal Renault Scripps Sterling Tellus.. Thornycroft Trim Triumph Universal Viking... Wickström, suomal. Wisconsin Woloerine Golden Aero Golden 13

16 * SHELL polttoaineista. SHELL Koska yhä edelleen on maassamme pohdittavana kysymys siitä, voiko sama laatu vastata täysin tarkoitustaan sekä valaistusna että moottorina, niin jäljennämme tähän erään kaikkein arvossapidetyimmän laboratorion lausunnon tästä kysymyksestä. Laboratorion lausunto on seuraava: "Selvennykseksi kysymykseen, josko yksi laatu voi parhaalla tavalla täyttää tarkoituksensa sekä valaistusna että moottorin polttoaineena, haluamme huomauttaa, että yksi yleis ei sovellu kumpaankaan yllämainittuun tarkoitukseen läheskään yhtä hyvin kuin kumpaakin tarkoitusta varten valmistetut hyvät erikoislaadut. Myöskään ei erikoinen I:ma valaistus sovellu hyvin moottorin polttoaineeksi, eikä myöskään päinvastoin, erikoinen moottori valaistustarkoituksiin. Tämä johtuu siitä, että hyvän moottorin ominaisuudet monessa suhteessa ovat kokonaan päinvasset kuin hyvän valaistusn ominaisuudet. Niinpä tulee moottorin alkaa tislautua melko alhaisessa lämmössä ja tislausmäärän tulee olla voimakkaan tislauksen alkupuolella, jotta bensiinillä tapahtuvasta alkukäytöstä voidaan helposti siirtyä n käyttöön ja saada polttoaineesta mahdollisimman suuri teho. Tislauksen loppurajan tulee olla mahdollisimman alhainen, niin etta palaminen moottorin sylintereissä on mahdollisimman täydellinen ja siten voiteluöljyn oheneminen pieni. Moottorin tulee sisältää paljon aromaattisia aineosia. Sen sijaan taas valaistusn tislauksen tulee alkaa vasta melko korkealta, ettei se olisi tulenarkaa käsitellä, mutta toiselta puolen jatkua verratn pitkälle, jotta kulutus olisi mahdollisimman pieni. Samoin tulee valaistusn olla mahdollisimman vapaa aromaattisista aineista, jotta se ansi savuttoman liekin. Ylläolevien, kokonaan toistensa vassten ominaisuuksien takia ei olisi viisasta, että vielä koetetsiin valmistaa yhtä yleisa näihin molempiin tarkoituksiin." Lausunnossa mainitut tosiasiat olivat in erikoisammattimiehille tunnetut jo pitemmän aikaa ja olikin ensimäinen. joka ryhtyi valmistamaan erikoisa kumpaankin tarkoitukseen, 14

17 niin että jo parin vuoden aikana on meidänkin maassamme ollut saatavana ja nyt jo erittäin hyvän maineen saavuttaneina kahta eri -laatua, toinen valaistustarkoituksia varten ja toinen moottorin polttoaineeksi. Nyt myönnetäänkin jo aivan yleisesti, että vain erikoislaatuja käyttämällä päästään ihanteelliseen tulokseen. SHELL kaasuöljy Kaasu- ja Diesel-moottorit ovat meidän päivinämme saavuttaneet yhä laajemman käytön niin maa- kuin laivamoottoreinakin. Tähän ovat vaikuttaneet monet syyt. Eräs tärkeimmistä seikoista on näiden moottoreiden erittäin suuri teho pienine polttoainekulutukstneen ja alhaisine käyttökustannuksineen. Sitäpaitsi ovat moottorit useinkin huokeita ja erittäin helposti hoidettavia. Jotta nämä moottorit voisivat saavuttaa suurimman tehonsa, on tärkeätä, että käytettävä polttoaine on parasta mahdollista laatua. Vuositset korjauskustannukset, kulut moottorin puhdistamisesta, käyttövarmuus y.m. tekevät sen, että kaasuöljyä ostettaessa on huomioonotettava ei ainoastaan hinta vaan myöskin öljyn laatu. Kaasuöljyn ominaisuuksista on huomattava, että helposti juokseva öljy on edullisempi käytössä kuin jäykkäjuoksuinen. Viimeksimainittu kulkee vaikeasti putkijohtojen, siivilöiden y.m. läpi, mistä on seurauksena, että polttoainepumppu pyrkii imemään ilmaa, eikä paina tasaisesti kutakin iskua vastaavaa pientä polttoainemäärää sylinteriin. Helposti juokseva öljy sitävastoin palaa täydellisemmin muodostaen hienomman öljysuihkun sylinterissä, joten vältytään lämpötappioilta ja moottorin likaantumiselta. Kaasuöljyn jähmettymispiste on myöskin varteenotettava seikka verrattaessa eri laatuja toisiinsa. kaasuöljyn jähmettymispiste on siksi alhainen, että samaa laatua voi käyttää niin hyvin kesällä kuin talvellakin. Hyvän kaasuöljyn tulee luonnollisesti olla vapaan kaikista epäpuhtauksista, joista ehkä vesi lienee haitallisin. kaasuöljyn tislaus ja varastoiminen tapahtuu tarkan valvonnan alaisena, joten tavara tässä suhteessa takaa moottorille moitteettoman käynnin. Useimmiten ei öljyä hankittaessa ole mahdollista saada täydellisiä tietoja sen laadusta, vaan on myyjä monasti tilaisuudessa ainoastaan pintapuolisesti selostamaan öljyn ominaisuuksia. Jos tahdo- 15

18 taan varmasti välttyä ikäviltä yllätyksiltä, on senvuoksi ostettava ainoastaan laatuöljyä tunnetuista liikkeistä. kaasuöljyn puhtaus ja erinomaiset kaasuuntumisominaisuudet lämpötilan vaihteluista huolimatta tekevät sen kaikissa olosuhteissa käyttövarmaksi ja taloudelliseksi polttoaineeksi. SHELL-bitumista. Asfaltti on jo kauan ollut tunnettu aineena, joka paremmin kuin mikään muu suojaa esinettä kosteudelta ollen ainoa muodosteltava aine, joka täysin kykenee vastustamaan ilman ja veden vaikutusta. Asfaltin perusaineena on bitumi-niminen hiilivety-yhdistelmä, sisältäen sen ohessa hiekkaa, liejua y.m. mineerilisia aine-osia. Vuoriöljyn tislauksesta mekaanisin keinoin saadaan kuitenkin tuote, joka on puhdasta bitumia, eli niin sanoaksemme 100 prosenttista asfalttia. Tätä tuotetta pidämme kaupan -bitumi nimisenä ja eroitamme siinä Spramex- ja Mexphalt laadut, riippuen aineen kovuusasteesta. Maataloudessa tulee -bitumi kysymykseen kaikkialla, missä tahdotaan suojata pinta kosteuden vahingolliselta vaikutukselta, esim. rakennuksissa pohjavettä vastaan, navetoissa, talleissa, sikaloissa, kanaloissa, jäähdyttämöissä y.m., joissa -bitumi on erinomaisen sopiva lattiapäällysteenä, seinien sivelyaineeksi, mainitaksemme muutamia bitumin käyttömahdollisuuksia. Lähimmältä varastoltamme, rautakauppiaaltanne kka osuuskaupalta saatte kaikki haluamanne tiedot -bitumista. Helsinki SuomalaisenKirjallisuuden Seuran Kirjapainon Oy.

19 Sisällysluettelo Siv. t 2 silinteriöljyt 3 Dieselmoottoriöljyt 3 sähkömoottori ja dynamoöljy 4 separaattoriöljyt 4 t 5 traktoriöljyt 56 autoöljyt 6 voiteluaineiden oikea valinta maatalouskoneita varten 7lo Traktorien voitelutaulukko 1112 Maatalous- ja venemoottorit kaasuöljy 15 bitumi 16

20

Shell-voitelukysymyksiä N:o 1

Shell-voitelukysymyksiä N:o 1 Shell-voitelukysymyksiä N:o 1 vain MIKSI ÖLJY MUUTTUU? varmaankin havainneet, että autonne moottoriin uusimanne öljy jo muutaman sadan ajokilometrin jälkeen on mustunutta ja vaikuttaa ohenneelta. Luonnollisesti

Lisätiedot

FORD V-8 85 ja FORD V-8 60 VOITELUOHJEITA

FORD V-8 85 ja FORD V-8 60 VOITELUOHJEITA 1939 FORD V-8 85 ja FORD V-8 60 VOITELUOHJEITA FORD V-8 85 ja FORD V-8 60 voitelukaavio ETUPYÖRÄN LAAKERI KUNINGASTAPPI YHDYSTANGON NIVEL ISKUNVAIMEN JOUSILEHTIEN SIDEPULTTI TAKAPYÖRÄN LAAKERI ISKUNVAIMEN

Lisätiedot

H ILLMAN MINX VOITELUOHJEITA

H ILLMAN MINX VOITELUOHJEITA 1939 H ILLMAN MINX VOITELUOHJEITA HILLMAN MINK 1939 HUOLTOAIKOJEN KILOMETRIMÄÄRÄT Joka 300 :s km. Kampikammion öljytasoa on tarkastettava mahdollista öljylisäystä varten. Jäähdyttäjän vesimäärä on tarkastettava

Lisätiedot

Öljyntehostaja - 39 C

Öljyntehostaja - 39 C Tekniset tiedot Öljyntehostaja Ominaispaino 16 C 13.1 API Leimahduspiste 126 C Syttymislämpötila > 200 C Viskositeetti 40 C 53.4 SUS Viskositeetti 100 C 34.9 SUS (8.40) cst (2.60) cst Viskositeetti indeksi

Lisätiedot

OKSAN N HINTALUETTELO AUTON TEHDAS «, JÄÄHDYTTÄJILLE HELSINKI. HÄM NTfE 33 PUHELIN 71730,?

OKSAN N HINTALUETTELO AUTON TEHDAS «, JÄÄHDYTTÄJILLE HELSINKI. HÄM NTfE 33 PUHELIN 71730,? OKSAN N TEHDAS «, HELSINKI HÄM NTfE 33 PUHELIN 71730,? HINTALUETTELO AUTON JÄÄHDYTTÄJILLE 2 Hinta A: tässä hinnastossa tarkoittaa sitä, että me saamme kulloinkin kysymyksessä olevan vanhan jäähdyttäjän,

Lisätiedot

Motto: Yleisön tunnollinen palveleminen koituu omaksi hyödyksemme.

Motto: Yleisön tunnollinen palveleminen koituu omaksi hyödyksemme. Motto: Yleisön tunnollinen palveleminen koituu omaksi hyödyksemme. Lausumme Teidät tervetulleeksi. Autonne saa ammattitaitoista ja huolellista hoitoa. Rasvaa puristetaan rasvakuppeihin ja jousiin. Jarrut

Lisätiedot

1939 CHEVROLET DE LUXE VOITELUOHJEITA

1939 CHEVROLET DE LUXE VOITELUOHJEITA 1939 CHEVROLET DE LUXE VOITELUOHJEITA CHEVROLET DE LUXE 1939 VOITELUKAAVIO Voitelukaavion numerot viittaavat vastaaviin numeroihm tekstissä voiteluaikojen kilometrimäärien yhteydessä. 2 1 VOITELUAIKOJEN

Lisätiedot

Synteettiset Mobil-teollisuusvoiteluaineet. Suunniteltua suorituskykyä

Synteettiset Mobil-teollisuusvoiteluaineet. Suunniteltua suorituskykyä Synteettiset Mobil-teollisuusvoiteluaineet Suunniteltua suorituskykyä Erinomainen voiteluratkaisu takaa sujuvan toiminnan... Johtavaa teknologiaa Synteettiset Mobil-voiteluaineet - suunniteltua suorituskykyä

Lisätiedot

RASVAT JA VOITELUAINEET

RASVAT JA VOITELUAINEET PRO Lithiumkomplex PRO Lithium PRO Lithium 180 Lithiumkomplex pohjainen ep lisäaineistettu, hyvin kiinnitarttuva ja pitkävaikutteinen punainen korkeapainerasva. Käyttökohteita: rasva soveltuu raskaasti

Lisätiedot

Pääedustaja Suomessa OY. LAATUVAUNU AB HELSINKI. P. Esplanaadikatu 23. Puh. 23 334 ja 23326

Pääedustaja Suomessa OY. LAATUVAUNU AB HELSINKI. P. Esplanaadikatu 23. Puh. 23 334 ja 23326 1937 Pääedustaja Suomessa OY. LAATUVAUNU AB HELSINKI P. Esplanaadikatu 23 Puh. 23 334 ja 23326 FEI FE2 FARGO, sarja AFEI la AFE2 moottori on Chryslerin rakentama korkeapurlstus Sivuventtiilimoottori. Se

Lisätiedot

Ammattilaisen valinta on Shell Helix Ultra *

Ammattilaisen valinta on Shell Helix Ultra * Ammattilaisen valinta on Shell Helix Ultra * Shell Lubricants Macro Distributor Jungent Finland Oy Nuijamiestentie 5 B00400 Helsinki, Suomi Puh. +358 40 5668850 myynti@jungent.fi shell.jungent.fi www.shell.com/pureplus

Lisätiedot

TEOLLISUUSKONEIDEN OIKEA VOITELU NOBEL-STANDARD

TEOLLISUUSKONEIDEN OIKEA VOITELU NOBEL-STANDARD TEOLLISUUSKONEIDEN OIKEA VOITELU NOBEL- Sahateollisuus- KONEIDEN OIKEA VOITELU Voima- ja työkoneiden asianmukainen ja taloudellinen voitelu on nykyaikaisen sahateollisuuden häiriöttömän toiminnan tärkeimpiä

Lisätiedot

TRAKTORINNE- SEN OIKEA HOITO JA VOITELU

TRAKTORINNE- SEN OIKEA HOITO JA VOITELU TRAKTORINNE- SEN OIKEA HOITO JA VOITELU MUUTAMIA NEUVOJA JA OHJEITA TRAKTOR I NOMISTAJ ILLE JA -KULJETTAJILLE O/Y SHELL A/B hyvä SISÄLTÄÄ: Traktori apu maataloudessa ja nopsa työntekijä 3... Traktorin

Lisätiedot

LUETTELO K. RAUTANEN WANDERER TEHTAAN EDUSTAJA JA STANDARD POLKUPYÖRISTÄ MOOTTORI- JA POLKUPYÖRILLE WÄNDERER MOOTTOREISTA, WANDERER

LUETTELO K. RAUTANEN WANDERER TEHTAAN EDUSTAJA JA STANDARD POLKUPYÖRISTÄ MOOTTORI- JA POLKUPYÖRILLE WÄNDERER MOOTTOREISTA, WANDERER LUETTELO WÄNDERER MOOTTOREISTA, WANDERER JA STANDARD POLKUPYÖRISTÄ K. RAUTANEN WANDERER TEHTAAN EDUSTAJA MOOTTORI- JA POLKUPYÖRILLE 1.-HEIKINK. 98. HELSINKI PUHELIN 68-91. lulkaistessani luettelon Wanderer

Lisätiedot

UNIVERSAL SERVICE. on tähtiluokkaa. K M P 1) Luotettava. Voimakas. Huokea. Taloudellinen. Nykyaikainen. Osa mainitusta kirjoituksesta on

UNIVERSAL SERVICE. on tähtiluokkaa. K M P 1) Luotettava. Voimakas. Huokea. Taloudellinen. Nykyaikainen. Osa mainitusta kirjoituksesta on Puh. Nykyaikainen kevytmoottoripyörä on tähtiluokkaa. Luotettava Voimakas Huokea Taloudellinen K M P 1) 1) K M P (= kevytmoottoripyörä) on saanut Suomen Moottorilehden kirjoituksessa erittäin hyvän arvostelun.

Lisätiedot

Merkittävin uutuustuotteemme sitten Aspen 2 -tuotteen. ONE FOR ALL.

Merkittävin uutuustuotteemme sitten Aspen 2 -tuotteen. ONE FOR ALL. ONE FOR ALL. suorituskyky voitelu Erittäin puhdas moottori Kaikille merkeille Merkittävin uutuustuotteemme sitten -tuotteen. Aspen alkylaattibensiiniä alettiin kehittää Ruotsissa 198-luvulla. Volvon polttoaineasiantuntija

Lisätiedot

MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS

MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS VA LT I ON MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS Postiosoite Kaarela 1949 Puh. Helsinki 89279 Rautat. as. Pitäjänmäki Koetusselostus 14 Kuva 1. STRANGKO- (BENZONA- ) LYPSYKONE. Ilmoittaja: Kesko Oy, Helsinki.

Lisätiedot

Tervetuloa. Polttoainelinjaston huolto, nykyaikaiset polttoaineet ongelmineen

Tervetuloa. Polttoainelinjaston huolto, nykyaikaiset polttoaineet ongelmineen Tervetuloa Polttoainelinjaston huolto, nykyaikaiset polttoaineet ongelmineen Koneiden yleisimmin käyttämät polttoaineet Diesel Bensiini 2T Bensiini Diesel ja Bensiini Suomessa ja EU:ssa (muuta ei saatavana)

Lisätiedot

HYDRO RA Fl HO ITU MOOTTORIÖLJY. NOBEL-STANDARD osakeyhtiö suomessa

HYDRO RA Fl HO ITU MOOTTORIÖLJY. NOBEL-STANDARD osakeyhtiö suomessa HYDRO RA Fl HO ITU MOOTTORIÖLJY NOBEL-STANDARD osakeyhtiö suomessa Tie, moottori, polttoaine JA ÖLJY Ennen autoilun aikakautta olivat hyvät tiet miltei tuntematon käsite. Niitä ei suuremmassa määrin tarvittu.

Lisätiedot

WALTERSCHEID-NIVELAKSELI

WALTERSCHEID-NIVELAKSELI VA K OLA Postios. Helsinki Rukkila Puhelin Helsinki 43 48 1 2 Rautatieas. Pitäjänmäki VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS 1960 Koetusselostus 344 WALTERSCHEID-NIVELAKSELI Koetuttaja: nuko Oy, Helsinki.

Lisätiedot

AJONEUVOJEN MOOTTORIÖLJYT BENSIINI-, DIESEL- TAI LPG-MOOTTORIAJONEUVOILLE

AJONEUVOJEN MOOTTORIÖLJYT BENSIINI-, DIESEL- TAI LPG-MOOTTORIAJONEUVOILLE 10. VOITELUAINEET 10.5 Ajoneuvojen voiteluaineet AJONEUVOJEN MOOTTORIÖLJYT BENSIINI-, DIESEL- TAI LPG-MOOTTORIAJONEUVOILLE Moottoriöljyä valittaessa on tärkeää seurata oppaassa esitettyjä kriteerejä. Ne

Lisätiedot

TEKNIIKKA. Dieselmoottorit jaetaan kahteen ryhmään: - Apukammiomoottoreihin - Suoraruiskutusmoottoreihin

TEKNIIKKA. Dieselmoottorit jaetaan kahteen ryhmään: - Apukammiomoottoreihin - Suoraruiskutusmoottoreihin TALOUDELLISUUS Dieselmoottori on vastaavaa ottomoottoria taloudellisempi vaihtoehto, koska tarvittava teho säädetään polttoaineen syöttömäärän avulla. Ottomoottorissa kuristetaan imuilman määrää kaasuläpän

Lisätiedot

Entistä parempaa valoa

Entistä parempaa valoa vaikka Shell»valopetroli Entistä parempaa valoa»lamppuseuduilla» ollaan nyt tyytyväisiä, sillä enää ei tarvitse kärsiä huonosta valaistuksesta. Epäpuhtaan ja savuavan petrolin aika on ollut ja mennyt Shell»valopetroli

Lisätiedot

»»! mmm mp tmm. AU I VJIM JAÄrI UTy,JL AJ/\ S TEHDAS.. -*. *ST H * *"* TS* H INTA- LUETTELO AUTON JÄÄHDYTTÄJILLE 19 '2 34

»»! mmm mp tmm. AU I VJIM JAÄrI UTy,JL AJ/\ S TEHDAS.. -*. *ST H * ** TS* H INTA- LUETTELO AUTON JÄÄHDYTTÄJILLE 19 '2 34 . * *"*»»! mmm mp tmm U I VJIM JÄrI UTy,JL J/\ S TEHDS..*. *ST H TS* H INT LUETTELO UTON JÄÄHDYTTÄJILLE 19 '2 34 18 S 1750: : OKSNEN & KUMPP. OY. Helsinki siakkaidemme toivomuksesta olemme hankkineet käyttö

Lisätiedot

oy. AUTO-TARVIKE ab KONTTORI Puhelimet Johtaja 1443 Konttoripäällikkö..1 1451 Kirjanpito-osasto. 19 34 Autojen myyntios.

oy. AUTO-TARVIKE ab KONTTORI Puhelimet Johtaja 1443 Konttoripäällikkö..1 1451 Kirjanpito-osasto. 19 34 Autojen myyntios. . Sisä-Suomen suurin ja täydellisin autotalo oy. AUTO-TARVIKE ab KONTTORI TAMPERE, SORINKATU 1 Puhelimet Johtaja 1443 Konttoripäällikkö..1 1451 Kirjanpito-osasto. 19 34 Autojen myyntios. 69 Kumikorjaamo...

Lisätiedot

VOITELUAINEET AJONEUVOJEN MOOTTORIÖLJYT BENSIINI-, DIESEL- TAI LPG-MOOTTORIAJONEUVOILLE. Ajoneuvojen voiteluaineet PUOLISYNTEETTINEN MOOTTORIÖLJY

VOITELUAINEET AJONEUVOJEN MOOTTORIÖLJYT BENSIINI-, DIESEL- TAI LPG-MOOTTORIAJONEUVOILLE. Ajoneuvojen voiteluaineet PUOLISYNTEETTINEN MOOTTORIÖLJY VOITELUAINEET Ajoneuvojen voiteluaineet AJONEUVOJEN MOOTTORIÖLJYT BENSIINI-, DIESEL- TAI LPG-MOOTTORIAJONEUVOILLE Moottoriöljyä valittaessa on tärkeää seurata oppaassa esitettyjä kriteerejä. Ne on yleensä

Lisätiedot

Mobiloil-taulukon. suositteluja voitte olla varma täydellisestä. ajan tasalla. Taulukko on nähtävänä O/Y Vacuum

Mobiloil-taulukon. suositteluja voitte olla varma täydellisestä. ajan tasalla. Taulukko on nähtävänä O/Y Vacuum Mobiloil-taulukon ovat O/Y Vacuum Oil Company A/B:n insinöörit suunnitelleet tarkan tutkimustyön perusteella sekä yhteistyössä moottoriajoneuvojen rakentajien kanssa ympäri maailmaa. Tästä taulukosta näette

Lisätiedot

Yksiriviset urakuulalaakerit Generation C. Tekniset tuotetiedot

Yksiriviset urakuulalaakerit Generation C. Tekniset tuotetiedot Yksiriviset urakuulalaakerit Generation C Tekniset tuotetiedot Sisällysluettelo Ominaisuudet 2 FAG-urakuulalaakerin (Generation C) edut 2 Tiivistys ja voitelu 2 Käyttölämpötila 3 Pitimet 3 Jälkimerkinnät

Lisätiedot

TEOLLISUUSPINNOITTEET

TEOLLISUUSPINNOITTEET TEOLLISUUSPINNOITTEET VRS-POLYDRIVE 95 65 ShA 10 25 mm, Tummansininen 90 kaikki kuivat vetotelapositiot VRS-POLYDRIVE on kulutusta erittäin hyvin kestävä polyuretaanipinnoite kaikkiin kuiviin vetotelapositioihin.

Lisätiedot

ERIKOIS-TERÄS. AUTOMOBIILI., MOOTTORI y. m. TEOLLISUUTTA VARTEN WIKMANSHYTTE BRUKS A. B. WIKMANSHYTTAN

ERIKOIS-TERÄS. AUTOMOBIILI., MOOTTORI y. m. TEOLLISUUTTA VARTEN WIKMANSHYTTE BRUKS A. B. WIKMANSHYTTAN ERIKOIS-TERÄS AUTOMOBIILI., MOOTTORI y. m. TEOLLISUUTTA VARTEN WIKMANSHYTTE BRUKS A. B. WIKMANSHYTTAN EDUSTAJA SUOMESSA: O. Y. AF FORSELLES INSINÖÖRITOIMISTO HELSINKI Sähköosoite: Postiosoite: FORSELLESCOMP

Lisätiedot

DIIAMOHD T!l^>3><6> SUOMEN VOIMAVAUNU OY. HELSINKI

DIIAMOHD T!l^>3><6> SUOMEN VOIMAVAUNU OY. HELSINKI DIIAMOHD T!l^>3> SUOMEN VOIMAVAUNU OY. HELSINKI Diamond Malli 212 MOOTTORI: Hercules 6-syl. tilavuus 3 3 /s" X 4 K U" 3,73 litraa, 6380 hv., 7-laakerinen kampiakseli. Neljällä renkaalla varustetut

Lisätiedot

Konekoulutus I Moottorioppi

Konekoulutus I Moottorioppi Konekoulutus I Moottorioppi 17.2.2010 Mikko Gustafsson Konekoulutuksen rakenne I MOOTTORIOPPI Polttomoottorin toimintaperiaate Diesel/bensiinimoottorin perusteet Moottorien järjestelmät Dieselmoottorin

Lisätiedot

VALVOLINE VOITELURASVAT PEOPLE WHO KNOW USE VALVOLINE

VALVOLINE VOITELURASVAT PEOPLE WHO KNOW USE VALVOLINE VALVOLINE VOITELURASVAT PEOPLE WHO KNOW USE VALVOLINE VALVOLINE I VOITELURASVAT YHDESSÄ, VAHVEMMIN Ensimmäinen tavaramerkki - ensimmäinen kehittäjä Tri John Ellis kehitti öljyteollisuuden ensimmäisen tavaramerkin

Lisätiedot

PURISTIN www.vaahtogroup.fi

PURISTIN www.vaahtogroup.fi PURISTIN VRS-GUIDE 0 3 P&J 5-10 mm Tummanharmaa 85 Metalli- tai hiilipohjainen polymeerikaavin paperin- ja huovanjohtotelat VRS-GUIDE on erittäin hyvän kulutuksenkestävyyden ja kaavaroitavuuden ansiosta

Lisätiedot

PELTOJYRÄ JH 450, JH 620

PELTOJYRÄ JH 450, JH 620 KÄYTTÖ JA HUOLTO-OHJE PELTOJYRÄ JH 450, JH 620 Alkuperäiset ohjeet 01 / 2015 Sisällysluettelo 1. ESIPUHE... 1 1.1. Koneen käyttötarkoitus... 1 1.2. Tekniset tiedot... 1 1.3. Tyyppikilpi... 2 2. TURVALLISUUSOHJEET...

Lisätiedot

MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS

MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS Postiosoite Kaarela Puh. Helsinki 89279 Rautat. as. Pitäjänmäki Koetusselostus SO 191 Kuva 1. OCTAV-LYPSYKONE. Ilmoittaja: Osuus tuk kuk aupp a 1.1., Helsinki.

Lisätiedot

AJJiTÖJ LUÄN PÄIVÄKIRJA

AJJiTÖJ LUÄN PÄIVÄKIRJA AJJiTÖJ LUÄN PÄIVÄKIRJA niin niin Jos tulisi uusi parempi moottoriöljy Shell valmistaisi sen. Jos parempi ennätys olisi saavutettavissa Shell tekisi sen.» Osallistukaa arvauskilpailuumme, selostettu sivulla

Lisätiedot

Nimi. Puhelin. Kerho tai Liitto. Puhelin. Puhelin. N:o. Rekisteri. Huoltoasema tai Autotalli. Puhelin. Osoite. Vakuutusyhtiö.

Nimi. Puhelin. Kerho tai Liitto. Puhelin. Puhelin. N:o. Rekisteri. Huoltoasema tai Autotalli. Puhelin. Osoite. Vakuutusyhtiö. ** w HUOLTOKIRJA Nimi Osoite Puhelin Kerho tai Liitto Vakuutusyhtiö Puhelin Puhelin Vakuutuskirjan N:o Rekisteri N:o Uusimispäivä Huoltoasema tai Autotalli Ajokortti N:o Uusimispäivä Puhelin SISÄLTÄÄ

Lisätiedot

VOLVO PENTA CLASSIC PARTS

VOLVO PENTA CLASSIC PARTS VOLVO PENTA CLASSIC PARTS VOLVO PENTA ALKUPERÄISOSAT VANHEMMILLE MOOTTOREILLE CLASSIC PARTS GENUINE VOLVO PENTA PARTS for CLASSIC engines Classic Parts vanhemmille Volvo Penta moottoreille Vanhemman Volvo

Lisätiedot

3-PALANEN KYTKINLEVY Vahvin levyvaihtoehto. Ainoastaan kilpakäyttöön, on/off tyyppinen. Halk. 200mm. 4910 3-palanen kytkinlevy

3-PALANEN KYTKINLEVY Vahvin levyvaihtoehto. Ainoastaan kilpakäyttöön, on/off tyyppinen. Halk. 200mm. 4910 3-palanen kytkinlevy HEAVY DUTY KYTKINLEVYT Erittäin vahva ja kestävä. Tätä levyä voit käyttää sekä vakioettä kilpamoottoreissa, tehoiltaan noin 150Hv:aan asti. Löytyy myös "pehmeämpi malli" jousitetulla keskiöllä 4905 HD-kytkinlevy,

Lisätiedot

KUORMA AUTOJA MERCEDES-DAIMLER DAIMLER-MERCEDES SUOMALAINEN OSAKEYHTIÖ. DAIMLER-MERCEDES O.Yin Autoteknillisiä julkaisuja N:o 2 BULEVARDI 3

KUORMA AUTOJA MERCEDES-DAIMLER DAIMLER-MERCEDES SUOMALAINEN OSAKEYHTIÖ. DAIMLER-MERCEDES O.Yin Autoteknillisiä julkaisuja N:o 2 BULEVARDI 3 - - PUH. DAIMLER-MERCEDES O.Yin Autoteknillisiä julkaisuja N:o 2 MERCEDES-DAIMLER KUORMA AUTOJA SUOMALAINEN OSAKEYHTIÖ DAIMLER-MERCEDES BULEVARDI 3 - HELSINKI 89 70 & 631 PALLAS kaasuttaja on enin käytetty

Lisätiedot

KUORMA-AUTOALUSTAT. Hinnasto N:o 5 15. 3. 38. AUTOLA OY. HELSINKI. 9 Puhelimet: 23 480, 30 353, 22 766 HEIKINKATU. Korjaamo ja varaosat 71 21 O

KUORMA-AUTOALUSTAT. Hinnasto N:o 5 15. 3. 38. AUTOLA OY. HELSINKI. 9 Puhelimet: 23 480, 30 353, 22 766 HEIKINKATU. Korjaamo ja varaosat 71 21 O HEIKINKATU ECnCPAI KUORMA-AUTOALUSTAT Hinnasto N:o 5 15. 3. 38 PÄÄEDUSTAJA: AUTOLA OY. HELSINKI. 9 Puhelimet: 23 480, 30 353, 22 766 Korjaamo ja varaosat 71 21 O Tämä hinnasto kumoaa kaikki aikaisemmat

Lisätiedot

ABT VAIJERIVINTTURI NOSTOON VAVIN300EL, VAVIN500EL, VAVIN1000EL JA VAVIN3500EL

ABT VAIJERIVINTTURI NOSTOON VAVIN300EL, VAVIN500EL, VAVIN1000EL JA VAVIN3500EL ABT VAIJERIVINTTURI NOSTOON VAVIN300EL, VAVIN500EL, VAVIN1000EL JA VAVIN3500EL 1. Käyttö Vinssi on tehty käytettäväksi varastoissa, rakennuksilla jne. Vinssejä on sekä 230V että 400V käyttöjännitteelle,

Lisätiedot

M. A. N. M. A. N. 2 2 i:> TONNIN YHDISTETTY KUORMA- JA HENKILÖ AUTO. Hienon ja siistin ulkonäkönsä puolesta on

M. A. N. M. A. N. 2 2 i:> TONNIN YHDISTETTY KUORMA- JA HENKILÖ AUTO. Hienon ja siistin ulkonäkönsä puolesta on M. A. N. 2 2 i:> TONNIN YHDISTETTY KUORMA- JA HENKILÖ AUTO Hienon ja siistin ulkonäkönsä puolesta on M. A. N. aina vaikuttava, ilmainen reklaami omistajalleen. SELITYS M. A. N. (Maschinenfabrik Augsburg-Nurnberg)

Lisätiedot

Vaatimuksenmukaisuusvakuutus Käyttöohje Varaosaluettelo

Vaatimuksenmukaisuusvakuutus Käyttöohje Varaosaluettelo FIN Vaatimuksenmukaisuusvakuutus Käyttöohje Varaosaluettelo He-Va Vip-Roller 3,3 4,5 m N. A. Christensensvej 34 DK-7900 Nykøbing Mors Tel: 9772 4288 Fax:9772 2112 www.he-va.com Sisällysluettelo EY- VAATIMUSTENMUKAISUUSVAKUUTUS...

Lisätiedot

VOITELU ÖLJYJEN VIIMEISTÄ KEHITYSTÄ O/Y VACUUM OIL COMPANY A/B. »Eripainos Suomen Moottori lehden kirjoituksesta iroissa 6 ja 7"

VOITELU ÖLJYJEN VIIMEISTÄ KEHITYSTÄ O/Y VACUUM OIL COMPANY A/B. »Eripainos Suomen Moottori lehden kirjoituksesta iroissa 6 ja 7 VOITELU ÖLJYJEN VIIMEISTÄ KEHITYSTÄ»Eripainos Suomen Moottori lehden kirjoituksesta iroissa 6 ja 7" Gargoyle Mobiloil-öljyt valmistetaan uuden Clearosol-menetelmän mukaan. O/Y VACUUM OIL COMPANY A/B 1935

Lisätiedot

KLINGER ramikro. Tinankuja 3, 02430 MASALA Puhelin 010 400 1 015 Fax 010 400 1 550

KLINGER ramikro. Tinankuja 3, 02430 MASALA Puhelin 010 400 1 015 Fax 010 400 1 550 KLINGER ramikro Tinankuja 3, 02430 MASALA Puhelin 010 400 1 015 Fax 010 400 1 550 O-renkaita valmistetaan DIN 3770 ja DIN ISO 3601 mukaisesti. Lisäksi käytössä ovat amerikkalainen standardi MS 29513, ranskalainen

Lisätiedot

PITKÄ KOKEMUS UUSIA AJATUKSIA

PITKÄ KOKEMUS UUSIA AJATUKSIA PITKÄ KOKEMUS UUSIA AJATUKSIA SF MIDLAND UUSI ÖLJYMERKKI EUROOPASSA THOMAS BRACK, Oel-Brack AG:n toimitusjohtaja, vastaa koko tuotevalikoiman valmistuksesta. Brackin yli 10 vuoden kokemus Quaker State

Lisätiedot

VA K 0 LA. 1969 Koetusselostus 741 Test report

VA K 0 LA. 1969 Koetusselostus 741 Test report VA K 0 LA Rukkila ACV Helsinki 10 12;Z Helsinki 43 41 61 Pitäjizinmäki VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS Finnish Research Institute of Engineering in Agriculture and Forestry 1969 Koetusselostus

Lisätiedot

Takaje vakuumilaitteen käyttö- ja huolto-ohje

Takaje vakuumilaitteen käyttö- ja huolto-ohje Takaje vakuumilaitteen käyttö- ja huolto-ohje Vakuumilaiteen saa asentaa ja sitä käyttää kerrallaan vain yksi henkilö. Sitä ei ole suunniteltu monelle yhtäaikaiselle käyttäjälle. Laitteen osat 1. Virtajohto

Lisätiedot

POLKUPYÖRÄ HINNASTON:O 51.

POLKUPYÖRÄ HINNASTON:O 51. POLKUPYÖRÄ HINNASTON:O 51. N:o 51 1938 Suomen Koneliike Oy. HELSINKI Vllhonk. 9, Puh. 31020, 37 370, 39 060 Polkupyörien myyntiehdot: Polkupyörät toimitetaan vapaasti lähtöasemalle tai satamaan. Ostajan

Lisätiedot

TIETOA SCANIAN SUODATTIMISTA

TIETOA SCANIAN SUODATTIMISTA TIETOA SCANIAN SUODATTIMISTA Scanian suodattimet on kehitetty ja testattu perusteellisesti yhteensopiviksi muiden Scania-osien kanssa, ja ne täyttävät tiukat toimintaa ja laatua sekä huoltoa ja luotettavuutta

Lisätiedot

TIEMERKINTÄ- JA VIIVAMAALAUSLAITTEET

TIEMERKINTÄ- JA VIIVAMAALAUSLAITTEET TIEMERKINTÄ- JA VIIVAMAALAUSLAITTEET Lariette 2000 LARIUS LARIETTE KORKEAPAINEMAALAUSLAITE VIIVAMAALAUKSIIN Lariette on Lariuksen viivamaalauslaite valikoiman pienin ja samalla edullisin malli. Sen on

Lisätiedot

SUOMEN OSUUSKAUPPOJEN KESKUSKUNNAN R. L. POLKUPYÖRÄT 1921.

SUOMEN OSUUSKAUPPOJEN KESKUSKUNNAN R. L. POLKUPYÖRÄT 1921. SUOMEN OSUUSKAUPPOJEN KESKUSKUNNAN R. L. POLKUPYÖRÄT 1921. suonen osuusknuffojen KESKUSKUriTfI f HELSINKI o ETELR-ESPLfinflDinKflTU 2 SIUUKOnTTOREJfI: HELSINGISSÄ, TURUSSA, TAMPEREELLE, UIIPURISSA, UAASASSA,

Lisätiedot

Ford Merkkihuolto. on oikea valinta

Ford Merkkihuolto. on oikea valinta Ford Merkkihuolto on oikea valinta Katse kalenteriin: kohta on talvi! Lähde Ford Merkkihuollon kautta kohti talviautoilukautta. Pidämme kunnia-asiana sitä, että Fordisi on kunnossa, kun kelit muuttuvat

Lisätiedot

VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS

VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS Postios. Helsinki Rukkila Puh. Helsinki 847812 Rautatieas. Pitäjänmäki Koetusselostus 112 1952 JO-BU-SENIOR polttomoottorisaha Ilmoittaja: Oy Seanpor t A b, Helsinki.

Lisätiedot

Ammattitason tuotteet vaativaan käyttöön

Ammattitason tuotteet vaativaan käyttöön Ammattitason tuotteet vaativaan käyttöön snmix.fi OSIENPESU AUTOT JA KULJETUS TEOLLISUUS Palvelua parhaissa merkeissä S&N Osakeyhtiö on satavuotisen historian omaava teknisen tukkukaupan monialayhtiö.

Lisätiedot

FORD HYDRAULIPUMPPU HAMMASPYÖRÄTYYPPI

FORD HYDRAULIPUMPPU HAMMASPYÖRÄTYYPPI FORD HYDRAULIPUMPPU HAMMASPYÖRÄTYYPPI 02.01.2006 640-3 640-4 81824183 - sopii: 3000, 3550, 4000, 4100, 4110, 4200, 4330, 4340, 4400, 4410, 4500 81823983 - sopii: 5000, 5100, 5200, 5340, 5900, 7000, 7100,

Lisätiedot

KAKSI HERRAA OSTI AUTSI

KAKSI HERRAA OSTI AUTSI KAKSI HERRAA OSTI AUTSI samanaikaisesti ja samaa merkkiä Sallikaa meidän esittää: herra HUTILUS... herra HUOLEKAS eikä Hra HUTILUS on saanut autonsa ja nyt sitä ajetaan! 1 oissapäivänä Hutilus sai vaununsa

Lisätiedot

METALLIN TYÖSTÖNESTEET. SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU LEIKKO-PROJEKTI Kuopio 13.10.2010/Petri Paganus

METALLIN TYÖSTÖNESTEET. SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU LEIKKO-PROJEKTI Kuopio 13.10.2010/Petri Paganus METALLIN TYÖSTÖNESTEET SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU LEIKKO-PROJEKTI Kuopio 13.10.2010/Petri Paganus MITÄ TYÖSTÖNESTEET OVAT Eri metallien koneellisessa työstössä käytettäviä nesteitä, joilla helpotetaan

Lisätiedot

POWER WITH HYDRAULICS

POWER WITH HYDRAULICS POWER WITH HYDRAULICS PELASTUSKALUSTO REHOBOT Hydraulics on ruotsalainen 1900-luvun alussa perustettu korkeapainehydraulisiin tuotteisiin erikoistunut yritys. Yrityksen tuotteet ovat tunnettuja korkeasta

Lisätiedot

Nostureita on monenlaisia, akseleista puhumattakaan. Uddeholmin teräkset akseleihin

Nostureita on monenlaisia, akseleista puhumattakaan. Uddeholmin teräkset akseleihin Nostureita on monenlaisia, akseleista puhumattakaan. Uddeholmin teräkset akseleihin Uddeholmin teräkset kestävät kaikenlaista kuormaa Akselit ovat tärkeitä koneenosia varsinkin nostureissa. Akseleiden

Lisätiedot

Monipuoliseen puuliimaukseen

Monipuoliseen puuliimaukseen Monipuoliseen puuliimaukseen A14 BISON PU-TimberMax Express Polyuretaani Puuliima D4 5min 310ml Erittäin npea ja vahva polyuretaanipuuliima sisä- ja ulkokäyttöön. Hyytelömäinen, läpinäkyvä, (meri)veden

Lisätiedot

CLEN ECR-Ecopesuri. Ratkaisu graffitien poistoon ja kaupungin ekosiivoukseen

CLEN ECR-Ecopesuri. Ratkaisu graffitien poistoon ja kaupungin ekosiivoukseen CLEN ECR-Ecopesuri Ratkaisu graffitien poistoon ja kaupungin ekosiivoukseen CLEN ECR-Ecopesuri -järjestelmä CLEN ECR-Ecopesuri yhdistää painepesurin puhdistustehon ympäristölle ei-haitallisiin puhdistaviin

Lisätiedot

-RAKENNUSSIRKKELI UUTUUS! RAKENNUSSIRKKELI RS 400/450 LISÄVARUSTEET. SIVUPÖYTÄ leveys 600 mm pituus 685 mm. PÄÄTYPÖYTÄ leveys 685 mm pituus 530 mm

-RAKENNUSSIRKKELI UUTUUS! RAKENNUSSIRKKELI RS 400/450 LISÄVARUSTEET. SIVUPÖYTÄ leveys 600 mm pituus 685 mm. PÄÄTYPÖYTÄ leveys 685 mm pituus 530 mm -RAKENNUSSIRKKELI RAKENNUSSIRKKELI RS 400/450 4,0 (otto 4,82) kw/400v, 2800 r/min, IP 54, sähkömagneettisella jarrulla Kuvan sirkkeli lisävarustein. ESKO-rakennussirkkeli on kovaan ammattikäyttöön tarkoitettu

Lisätiedot

Ahdinjarjestelma. Ahtaminen, yleistä. kaampi palaminen, lisääntynyt teho ja suurempi

Ahdinjarjestelma. Ahtaminen, yleistä. kaampi palaminen, lisääntynyt teho ja suurempi ZUU-14 i ekniset selostukset Ahdinjarjestelma kaampi palaminen, lisääntynyt teho ja suurempi Ahtaminen, yleistä vaantömomentti. Ahtamisjarjestelman ansiosta saadaan suorituskyky, joka on verrattavissa

Lisätiedot

INTERNATIONAL. Kuusi-nopeuksinen erikoisvaunu. Nopeaa, luotettavaa kaupunkija maaseutukuljetusta varten. VALMISTAJA

INTERNATIONAL. Kuusi-nopeuksinen erikoisvaunu. Nopeaa, luotettavaa kaupunkija maaseutukuljetusta varten. VALMISTAJA INTERNATIONAL "SIX-SPEED SPECIAL" Kuusi-nopeuksinen erikoisvaunu Nopeaa, luotettavaa kaupunkija maaseutukuljetusta varten. International Six-Speed Special" kuusi-nopeuksinen erikoisvaunu nostaa maaseutukuljetuksen

Lisätiedot

KULMAVAIHTEET. Tyypit W 088, 110, 136,156, 199 ja 260 TILAUSAVAIN 3:19

KULMAVAIHTEET. Tyypit W 088, 110, 136,156, 199 ja 260 TILAUSAVAIN 3:19 Tyypit W 088, 110, 16,156, 199 ja 260 Välitykset 1:1, 2:1, :1 ja 4:1 Suurin lähtevä vääntömomentti 2419 Nm. Suurin tuleva pyörimisnopeus 000 min -1 IEC-moottorilaippa valinnaisena. Yleistä Tyyppi W on

Lisätiedot

Motorcycle Scooter ATV Snowscooter

Motorcycle Scooter ATV Snowscooter Motorcycle Scooter ATV Snowscooter 4-TAHTI MOOTTORI...3 2- TAHTI MOOTTORI...5 VOIMANSIIRTO & RASVAT... 6 MOOTTORIKELKKA...7 AEROSOLIT & PUHDISTUS & FORK OIL... 8 ASUSTEET & TARVIKKEET... 10 4-TAHTI MOOTTORI

Lisätiedot

K2 CombiCutter Mallit 1600 ja 1200

K2 CombiCutter Mallit 1600 ja 1200 K2 CombiCutter Mallit 1600 ja 1200 Pyöröpaalisilppuri ja ruokintakone Markkinoiden täydellisin ohjelma www.tks-as.no Kiinteä kone Vaunumalli Kattokiskoihin asennettu kone Täyttölava K2 COMBICUTTER Työtä

Lisätiedot

1/4 5 3/8 5 1/2 5 3/4 5 51 1 1/2 5 52 5 6,5 5 10 5 13 5 20 5 25 5 35 5 45 5 1/8. Paineenpoistaja. Pintakäsittely. Rasvausnippa.

1/4 5 3/8 5 1/2 5 3/4 5 51 1 1/2 5 52 5 6,5 5 10 5 13 5 20 5 25 5 35 5 45 5 1/8. Paineenpoistaja. Pintakäsittely. Rasvausnippa. Raskaista koneista kemianteollisuuteen on TEMAsarja ollut vuosia jokapäiväisessä käytössä, jopa niin että siitä on tullut likimain standardi vaativiin teollisuuden käyttökohteisiin. Kun tarvitaan korkeaa

Lisätiedot

OFIX. Lukitusholkit. Pyymosantie 4, 01720 VANTAA puh. 09-2532 3100 fax 09-2532 3177. Hermiankatu 6 G, 33720 TAMPERE puh. 09-2532 3190 fax 03-318 0344

OFIX. Lukitusholkit. Pyymosantie 4, 01720 VANTAA puh. 09-2532 3100 fax 09-2532 3177. Hermiankatu 6 G, 33720 TAMPERE puh. 09-2532 3190 fax 03-318 0344 OFIX Lukitusholkit Pyymosantie 4, 01720 VANTAA puh. 09-2532 3100 fax 09-2532 3177 e-mail: konaflex@konaflex.fi Hermiankatu 6 G, 33720 TAMPERE puh. 09-2532 3190 fax 03-318 0344 Internet: www.konaflex.fi

Lisätiedot

Rexroth uutuus- ja kampanjatuotteita Liikkuvaan kalustoon

Rexroth uutuus- ja kampanjatuotteita Liikkuvaan kalustoon Rexroth uutuus- ja kampanjatuotteita Liikkuvaan kalustoon Uusia Helppo, kustannustehokkaita skaalattava ja ja tehokas ratkaisuja Avoimen piirin säätötilavuuspumput ja moottorit Säätötilavuuspumppu A10VO-30-sarja;

Lisätiedot

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE ICECAT B220 AKKUKÄYTTÖINEN JÄÄNHOITOKONE ICECAT on helppokäyttöinen ja turvallinen

Lisätiedot

Sylinterin holkki ja mäntä varsineen

Sylinterin holkki ja mäntä varsineen RAKENNUSOHJE Sylinterin holkki ja mäntä varsineen 285 Lehden nro 67 mukana sait kaksi GX-21-mikromoottorin osaa mittakaavan 1:7 F2007-autoosi. Näillä osilla voit edetä erittäin tärkeään työvaiheeseen.

Lisätiedot

VOITELUAINEET VOITELURASVAT

VOITELUAINEET VOITELURASVAT VOITELUAINEET VOITELURASVAT yhteensopiva käytettävän tiivistemateriaalin kanssa, eikä muuta koostumustaan käytössä. Shell Gadussarjan voitelurasvat täyttävät nykyaikaisten käyttökohteiden visk. 4 C visk.

Lisätiedot

Lining pumppaamot Käyttö- ja perushuolto-ohje

Lining pumppaamot Käyttö- ja perushuolto-ohje Lining pumppaamot Käyttö- ja perushuolto-ohje REVISIO 6.8.2012 sivu 2 Onnittelumme! Laadukas ja varmatoiminen Lining pumppaamo on nyt asennettu ja ammattimiesten suorittamat sähkö- ja putkiasennukset on

Lisätiedot

Lahti Precision Fluidisointijärjestelmä

Lahti Precision Fluidisointijärjestelmä Lahti Precision Fluidisointijärjestelmä 100 years of experience Lahti Precision -fluidisointijärjestelmä estää siilojen purkautumishäiriöt Patentoitu fluidisointijärjestelmä jauheiden ja muiden hienojakoisten

Lisätiedot

KUIVATUSOSA www.vaahtogroup.fi

KUIVATUSOSA www.vaahtogroup.fi KUIVATUSOSA VRS-GUIDE Paksuus: 0 3 P&J 5-10 mm Tummanharmaa Maksimi lämmönkesto: 85 Metalli- tai hiilikuitukomposiittiterä paperin- ja kuivatushuovanjohtotelat VRS-GUIDE on taloudellinen pinnoitevaihtoehto

Lisätiedot

1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle

1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle 1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle TrendyNailWraps kynsikalvot on valmistettu yhdysvalloissa erityiselle laminoidulle pinnalle joka on niin kestävä että sen päälle voidaan karhentamisen jälkeen

Lisätiedot

B-S-A MOOTTORI PYÖRIÄ

B-S-A MOOTTORI PYÖRIÄ B-S-A MOOTTORI PYÖRIÄ B.&A astuu pitkän askeleen eteenpäin B. S. A. joka je monen vuoden aikana on johtanut moottoripyörä teollisuutta Englannissa, ottaa pitkän askeleen eteenpäin vuonna 1 937. B. S. A.

Lisätiedot

Energian talteenotto liikkuvassa raskaassa työkoneessa. 20.01.2010 Heinikainen Olli

Energian talteenotto liikkuvassa raskaassa työkoneessa. 20.01.2010 Heinikainen Olli Energian talteenotto liikkuvassa raskaassa työkoneessa 20.01.2010 Heinikainen Olli Esityksen sisältö Yleistä Olemassa olevat sovellukset Kineettisen energian palauttaminen Potentiaalienergian palauttaminen

Lisätiedot

INVEST IN WALLMEK ERIKOISTYÖKALUT TIME HYDRAULISET ERIKOISTYÖKALUT RASKAALLE KALUSTOLLE NOPEUTTAMAAN JA KEVENTÄMÄÄN RASKAITA TYÖVAIHEITA

INVEST IN WALLMEK ERIKOISTYÖKALUT TIME HYDRAULISET ERIKOISTYÖKALUT RASKAALLE KALUSTOLLE NOPEUTTAMAAN JA KEVENTÄMÄÄN RASKAITA TYÖVAIHEITA INVEST IN WALLMEK ERIKOISTYÖKALUT TIME HYDRAULISET ERIKOISTYÖKALUT RASKAALLE KALUSTOLLE NOPEUTTAMAAN JA KEVENTÄMÄÄN RASKAITA TYÖVAIHEITA Messu tarjous 5800:- ( 6685:-) YLEISSARJAT KUORMA-AUTOILLE JA LINJA-AUTOILLE

Lisätiedot

Eteen- ja taaksekulkeva tasotärytin LG 250/300/450/450L/500/550/700. Käyttö ja Kunnossapito ILG250FI1, 97-08-15

Eteen- ja taaksekulkeva tasotärytin LG 250/300/450/450L/500/550/700. Käyttö ja Kunnossapito ILG250FI1, 97-08-15 Eteen- ja taaksekulkeva tasotärytin LG 250/300/450/450L/500/550/700 Käyttö ja Kunnossapito, 97-08-15 Bensiinimoottori: Honda GX200 Dieselmoottori: Yanmar L60AE, L100AE Hatz 1D31S, 1D60S, 1D60Z, 1D81S Ohje

Lisätiedot

KEMIKAALIT SIIVOUSAINEET

KEMIKAALIT SIIVOUSAINEET Toimitilojen eri pintojen säännölliseen puhdistukseen ja hoitoon. Vahvat tiivisteet lattioiden, ikkunoiden, märkätilojen yms. puhdistukseen. Ikaroksella on täydellinen ja korkealuokkainen sarja puhdistusaineta

Lisätiedot

Jokainen autonostaja haluaisi saada "ensivuoden mallin", ja Opel on koettanut toteuttaa tämän toiveen

Jokainen autonostaja haluaisi saada ensivuoden mallin, ja Opel on koettanut toteuttaa tämän toiveen Ofint KAPITAN jlyjl itä tarkimmin valitut raakaaineet ja äärimmäisen huolellinen tarkkuus työ tekevät jokaisesta Opelista ainutlaatuisen arvokkaan vaunun. Jokainen autonostaja haluaisi saada "ensivuoden

Lisätiedot

Nestepienmoottoribensiini

Nestepienmoottoribensiini Nestepienmoottoribensiini Lehdistömateriaali 4.7.2012 Viestintäpäällikkö Silja Metsola, puh. 050 458 5104 Sisältö 1. Neste-pienmoottoribensiini korkealaatuinen erikoistuote 2. Parempi ja turvallisempi

Lisätiedot

N:o 526 LIITE B OSA II LUOKKIEN 1-9 VAARALLISTEN AINEIDEN KULEJTUKSIA KOSKEVAT ERITYISMÄÄRÄYKSET, JOTKA TÄYDENTÄVÄT TAI KORJAAVAT OSAN I MÄÄRÄYKSIÄ

N:o 526 LIITE B OSA II LUOKKIEN 1-9 VAARALLISTEN AINEIDEN KULEJTUKSIA KOSKEVAT ERITYISMÄÄRÄYKSET, JOTKA TÄYDENTÄVÄT TAI KORJAAVAT OSAN I MÄÄRÄYKSIÄ 1644 N:o 526 11 000-11 099 11 100-11 107 LIITE B OSA II LUOKKIEN 1-9 VAARALLISTEN AINEIDEN KULEJTUKSIA KOSKEVAT ERITYISMÄÄRÄYKSET, JOTKA TÄYDENTÄVÄT TAI KORJAAVAT OSAN I MÄÄRÄYKSIÄ Yleistä LUOKKA 1. RÄJÄHTEET

Lisätiedot

Hakkurit. Ympäristönhoidosta urakointiin

Hakkurit. Ympäristönhoidosta urakointiin Hakkurit Ympäristönhoidosta urakointiin Puhumme kokemuksesta Junkkarin hakkurit ovat tyypiltään laikkahakkureita. Meillä on kokemusta niiden valmistamisesta jo yli 30 vuoden ja 10.000 laitteen verran.

Lisätiedot

KETJU- JA HIHNAKÄYTÖT 6. SKS-mekaniikka Oy. Martinkyläntie 50, PL 122, 01721 Vantaa, http://www.sks.fi, faksi 852 6824, puh.

KETJU- JA HIHNAKÄYTÖT 6. SKS-mekaniikka Oy. Martinkyläntie 50, PL 122, 01721 Vantaa, http://www.sks.fi, faksi 852 6824, puh. KIINNITYSHOKIT KORJATTU PAINOS maaliskuu 1998 KETJU- JA HIHNAKÄYTÖT 6 SKS-mekaniikka Oy artinkyläntie 50, P 122, 01721 Vantaa, http://www.sks.fi, faksi 852 6824, puh. *852 661 Etelä-Suomi artinkyläntie

Lisätiedot

DIESELPUMPUT SPRINKLERI- JA PALOVESIPUMPPUKÄYTTÖÖN

DIESELPUMPUT SPRINKLERI- JA PALOVESIPUMPPUKÄYTTÖÖN DIESELPUMPUT SPRINKLERI- JA PALOVESIPUMPPUKÄYTTÖÖN Dieselmoottorit AGCO Sisu Power-sprinkleripumppujen voimanlähteenä käytetään nelitahtisia, nestejäähdytteisiä joko 3-, 4- tai 6-sylinterisiä, turboahdettuja

Lisätiedot

VOLVO S60 & V60 DRIV. Lisäys käyttöohjekirjaan

VOLVO S60 & V60 DRIV. Lisäys käyttöohjekirjaan VOLVO S60 & V60 DRIV Lisäys käyttöohjekirjaan Tästä lisäyksestä Tämä painotuote Tämä käyttöohje on auton käyttöohjekirjaa täydentävä lisäys. Volvo Personvagnar AB Lisäys käsittelee tämän automallin varsinaisen

Lisätiedot

Sisäpiirijuttu. The Inside Story

Sisäpiirijuttu. The Inside Story Sisäpiirijuttu The Inside Story Cat -suodattimet Fuel, Oil, and polttoaineelle, Transmission öljylle Filtersja vaihteistolle Näkyvästi parempi Cat -suodattimet Polttoaineelle, Öljylle ja Vaihteistolle

Lisätiedot

Akselikytkimet. Nestekytkimet. Irrotuskytkimet. Nivelet ja nivelakselit. Ylikuormituskytkimet Keskipakoiskytkimet Vapaakytkimet

Akselikytkimet. Nestekytkimet. Irrotuskytkimet. Nivelet ja nivelakselit. Ylikuormituskytkimet Keskipakoiskytkimet Vapaakytkimet Kytkinvalikoimaamme sisältyy joustavia ja vääntöjäykkiä akselikytkimiä, pneumaattisia, hydraulisia, sähköisiä ja mekaanisia irrotuskytkimiä, nestekytkimiä, keskipakoiskytkimiä sekä laaja valikoima ylikuormituskytkimiä.

Lisätiedot

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000 John Deere Erinomainen leikkuujälki Helppo suoraan ajettavuus on väyläleikkurin tärkeimpiä ominaisuuksia. Maailman suurimpana golfkenttien hoitokoneiden valmistajana

Lisätiedot

Henkel tarjoaa ratkaisun

Henkel tarjoaa ratkaisun Henkel tarjoaa ratkaisun Henkel Autoteollisuuden yhteistyökumppani Henkel auttaa valmistajia innovatiivisilla ratkaisuilla ja prosesseilla varmistamaan erinomaisen laadun tasaisessa ja tehokkaassa tuotantoprosessissa.

Lisätiedot