Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta"

Transkriptio

1 4 / 2007 pohjoiskirkkonummelaisten oma kylälehti Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta

2 2 PÄÄKIRJOITUS Kylänraitti 4/2007 Sisällysluettelo Vihan hedelmät Pääkirjoitus...2 Ajassa...3 9, 31 M uutama viikko sitten Suomi säpsähti: Jokelan koulukeskuksessa Tuusulassa abiturientti järkytti koko maata ampumalla kahdeksan henkilöä, joista viisi hänen ikäistään koulutoveria. Alkoi uutisvirta, joka lähes vuorokauden ympäriinsä heitti ilmaan kysymyksen: miksi näin tapahtui? Oikeaa vastausta ei ole. On vain kahdeksantoista vuotta sitten alkanut ajanjakso, jolloin Pekka- Eric Auvinen on kasvanut nuoreksi aikuiseksi Suomi-nimisessä tasavallassa. Kasvattajina ovat olleet koti, koulu, ympäristö, kaverit, media ja internet. Koska tragedia tapahtui koulussa, on syytä kysyä, mitä koulu olisi voinut tehdä, jotta tällaista ei olisi päässyt tapahtumaan. Tai mitä koulu on jättänyt tekemättä, koska tällaista tapahtui? Tiedämme, että ampuja oli älykäs ja syrjään vetäytyvä henkilö, jonka tunne-elämä oli täysin kuollut. Hän oli yhteiskuntakriittinen, mutta ei osannut jäsentää maailmankuvaansa. Häneltä puuttuivat sosiaaliset taidot ja tunne-elämästä empatia. Oman neuvottomuutensa turhauttamana hän valitsi vihan ja koston maailman, jossa hän sai apua mediaverkostosta samanmielisiltä tuttaviltaan. Niin kauan kuin koulujen opetussuunnitelmissa vähennetään ilmaisun ja luovuuden osuutta eikä korosteta riittävästi yhteisöllisyyden ja sosiaalisuuden merkitystä, nämä järkyttävät tapahtumat voivat toistua. Vetoan opetushallitukseen, että se mahdollisimman pikaisesti lisäisi kaikkien luokkien opetusohjelmiin edes yhden viikkotunnin, jossa keskityttäisiin vain ilmaisun ja yhteisöllisyyden opetukseen. Rauhallista Joulua! Joulusauna lämpiää taas... 3 Veikkolan Kartanoteatterin Puurojuhla... 4 Kyläluuta... 5 Kunnan lupauksia Veikkolalle... 5 Kylänraitti 15 vuotta lähijournalismia... 6 Unipolku Veikkolassa... 6 Hubertuksessa mentiin kovaa!... 7 Veikkolan partiolaisilla juhlavuosi... 8 Kylänratti: Liukkauden salakavaluus... 9 Yhteisyökumppaneittemme tervehdys Sarjakuva Kylänraitilla Kohtaamme Kymppikioskilla Perinteinen joulukonsertti Merkillisiä päiviä Bensaa suonissa Oikaisu juttuun talojen porteista Kiitos kylätalon tukijoille Kyläpiika kertoo Kylä käveli historiaansa Avaa ovi joulukalenteriin! Veikkolalainen Joulupukki Itsenäisyyspäivän lämpötilaveikkaus Joululahja toiselle valtuutetulle? Veikkolan Joulukalenteri Kulttuuri Ympäristö...23 Ajanviete...24 Nuoret...25 Urheilu Latuverkko vuonna Matti Saartamo KYLÄNRAITTI 4/2007 Kylänraittia julkaisee Veikkolan kyläyhdistys. Veikkolan Kyläyhdistys Puheenjohtaja Raija Kari , raija.kari@saunalahti.fi Varapuheenjohtaja Matti Saartamo , matti.saartamo@manari.fi Rahastonhoitaja Paavo Sortti , paavo.sortti@elisanet.fi Sihteeri Katriina Aatsalo , katriina.aatsalo@pp.inet.fi VEIKKOLAN KYLÄYHDISTYS Päätoimittaja Matti Saartamo matti.saartamo@manari.fi Toimitussihteerit Maria Feldt, Anu Halme ja Marjokaisa Piironen Toimituskunta Tapani Iivari, Raija Kari, Raili Leidenius, Kirsi Suni Piirrokset Franz Raschbacher Taitto Urkki Löfqvist Painopaikka Kangasalan lehtipaino Oy Seuraava numero 1/2008 ilmestyy aineistopäivä Aineisto kylanraitti@gmail.com Toimitus pidättää itsellään oikeuden muokata ja lyhentää aineistoa. Ilmoitukset Paavo Sortti kylanraitti@gmail.com Ilmoitushinnat v (mv) 1/16 s 65 e 1/8 s 110 e 1/4 s 200 e 1/2 s 330 e 1/1 s 500 e Neliväri-, vakio- ja määräpaikat sopimuksen mukaan. Jakelu Kylänraitti jaetaan vapaaehtoisvoimin Veikkolassa, Haapajärvellä, Kurkistossa, Kylmälässä, Lapinkylässä ja Siikajärvellä. Lisäksi lehteä saa kylän liikkeistä, kirjastolta ja kylätalolta. Kustantaja Kylänraittia julkaisee Veikkolan kyläyhdistys Byförening i Veikkola ry. neljä kertaa vuodessa. Painosmäärä: 3500 kpl ISSN Muut hallituksen jäsenet: Tuovi Hyvärinen, , tuovi.hyvarinen@hus.fi Pirkko-Liisa Iivari, , pirkko.iivari@kolumbus.fi Pirkko Kautto, , pirkko.kautto@elisanet.fi Matti Knuuttila, , mattikn@sci.fi Raili Leidenius, , perhe.leidenius@kolumbus.fi Marjokaisa Piironen, , marjokaisa@gmail.com Varajäsenet Maria Feldt, , maria@feldt.fi Tapani Iivari, , tapani.iivari@kolumbus.fi Rauno Lahti, , rauno.lahti@kolumbus.fi Tuire Liljeström, , tuire.liljestrom@elisanet.fi Nuorisojaos Marja Huovila, , marja.huovila@kolumbus.fi Frisbeegolf Pyry Ahlfors, , pyry@kiinto.com Talviuinti Pirkko-Liisa Iivari, , pirkko.iivari@kolumbus.fi Veikkolan kylätalo Vanhatie 29, Veikkola veikkola@gmail.com

3 Kylänraitti 4/2007 AJASSA 3 Mukana joulukalenterissa: Tunnelmallinen joulusauna lämpiää taas Turunväylän ylittävä silta on remontoitu Näkki on juuri nostanut talven viilentämän kiven Lamminjärven avannosta viime aprillipäivänä. Itsenäisyyspäivänä Näkki heittää kiven kuumennettuna taas avantoa lämmittämään. Näkki heittää kuuman kiven avantoon avantokauden avajaisiksi itsenäisyyspäivänä klo Todellisuudessa Lamminjärvessä on uitu jo lokakuun alusta kylmenevässä vedessä. Näkin kivenheiton jälkeen pidetään perinteiset avantouintikisat, joihin on osallistunut veikkolalaisten lisäksi uimareita muualta Kirkkonummelta ja Espoosta. Tervetuloa kilpailemaan ja kannustamaan uimareita! Ilmoittautuminen Kirkkonummen Uimaseuran järjestämään kisaan paikanpäällä ennen kilpailua. Sauna on lämmin. Joulusauna Perinteinen naisten oma joulusauna kynttilänvalossa järjestetään avantosaunan jälkeen sunnuntaina klo Tervetuloa yksin tai ystävättäresi kanssa nauttimaan puusaunan leppeistä löylyistä! Välillä voi pulahtaa Lamminjärveen tai olla pulahtamatta. Uintipakkoa ei ole. Avantosauna sunnuntaisin Veikkolassa on hieno mahdollisuus avantouintiin Lammaskallion uimarannalla. Kunta on huolehtinut paikalle lämpimän pukukopin ja pitää avantoa auki pumpulla. Pukukopin avaimen voi tilata kunnan liikuntapalveluista numerosta (09) tai sähköpostitse osoitteesta kia. forsell@kirkkonummi.fi. Kyläyhdistys lämmittää talkoilla saunaa sunnuntaisin. Sauna on lämmin klo 16 18, jos talkoohenkisiä lämmittäjiä riittää. Tarkemmin saunasta ja avantouinnista Veikkolaverkon saunasivulla Saunaa voi vuokrata oman perheen tai ystäväjoukon käyttöön. Sauna varataan Kymppikioskilta Koskentorilta. Sieltä saa myös saunan avaimen. Saunominen maksaa 20 euroa neljältä tunnilta, ja se maksetaan saunaa varattaessa. Teksti ja kuva: Pirkko-Liisa Iivari Juuri kun Veikkolaan tulijat alkoivat tottua Turunväylän liittymän suuren taulun ennusteeseen, jonka mukaan siltatyö valmistuu 30.11, se olikin valmis päivää ennen marraskuun puoltaväliä. Poissa on 30 km/h nopeusrajoitus. Nyt se on molemmista suunnista 60 km/h. Kaistojen välistä keskiviivaa ja sulkuviivoja ei ehditty maalata, ennen kuin marraskuun puolivälin pikkupakkanen jähmetti valkoisen ja keltaisen maalin tai maalarit. Jäämme haikeana muistelemaan liikennevalojen verkkaista vaihtumisväliä ja remontoijien leppoisaa, usein jopa näkymätöntä työskentelyä. Sillan lännenpuoleisen kaiteen viereen on muuten ristikkopylvään nokkaan asennettu kelikamera. Milloin saamme alkaa seurata Turun suunnalta näkyvää liikennettä Tiehallinnon nettisivuilta kohdasta kelikamerat? Teksti ja kuva: TI. Lokakuussa liikenneministeri Anu Vehviläinen vieraili Veikkolassa. Kuvasssa kyläyhdistyksen puheenjohtaja Raija Kari ja kyläpiika Marjokaisa Piironen lobbaavat liikenneministeri Anu Vehviläistä melusuojauksen saamiseksi pikaisesti Veikkolaan. Ministeri ei voinut luvata asiaan pikaista muutosta. Kuva TI

4 4 AJASSA Kylänraitti 4/2007

5 Kylänraitti 4/2007 AJASSA 5 Luokaamme nuorille hyvän itsetunnon ilmapiiri Jokelan murheellinen koulusurma aiheutti keskustelua tapahtuman syistä. Keskustelu näytti painottuvan viisaampaan kasvatukseen, muutoksiin koulun luokkarakenteissa ja yhteisöllisyyden löytymiseen uudelleen. Kehotettiin myös katsomaan peiliin. Parempaa yhteiskuntaa peräänkuulutettiin. Jos yhteiskunta on ihmisten välisen suhtautumisen tulos, silloin maailma on me ja me olemme maailma. Meidän oma vastuumme on selkeä. Emme voi paeta yhteiskunnan rakenteiden suojaan. Me olemme nuo rakenteet. Voimmeko aikuisina kyseenalaistaa arvomaailmamme? Onko se mitä ajatuksina, asenteina ja tekoina siirrämme lapsiimme tasapainoa, sopuisuutta ja toisten ihmisten arvostamista tuottavaa? Annammeko ainekset hyvän itsetunnon syntymiselle? Hyvän itsetunnon omaava ihminen ei mene oikopäätä erilaisiin ääri-ilmiöihin. Tällaista ihmistä on vaikea manipuloida. Luokaamme ilmapiiri, jossa nuorten on helppo kysellä ja myös kritisoida. Jos toteamme omassa arvomaailmassamme huonoja, surua tai vihaa ylläpitäviä suuntauksia emmekä tee mitään, nämä ominaisuudet näkyvät myös kodeissa, ihmissuhteissa ja yhteiskunnassa. Joitakin asioita voisimme aikuisina antaa anteeksi myös omille vanhemmillemme. Käsi sydämelle: Kuinka moni rakastaa omaa lastaan sellaisena kuin hän on? Onko rakkauden kohde se, mitä lapsesta pitäisi tulla tai millainen lapsen pitäisi olla? Vain toinen edellä mainituista on luonamme, toinen on mielikuvalapsi. Sitten vähän käytännön ideoita jokapäiväiseen elämään. Voimme muuttaa maailman paremmaksi puhumalla. Luovumme puheissamme valehtelusta, juoruilusta, karkeasta puheesta ja turhasta puhumisesta. Lopetan oman osuuteni toiveeseen, että kokisimme iloa siitä, mitä meillä on. Tämä viisas lempeä teksti löytyi vanhasta Saint Paulin kirkosta vuonna 1692: Ole oma itsesi. Varsinkaan älä teeskentele kiintymystä. Älä myöskään ole ivallinen rakkauden suhteen, sillä kaiken kuivuuden ja hurmiottomuuden keskellä se on ikuista kuin ruoho. Ota lempeästi vastaan vuosien antama neuvo luopumalla tuskattomasti nuoruuteen kuuluvista asioista. Kasvata ja vahvista henkeäsi suojaamaan sinua äkillisen epäonnen kohdatessa. Mutta älä masenna itseäsi kuvitelmilla. Monet pelot ovat uupumuksen ja yksinäisyyden synnyttämiä. Terveellistä itsekuria unohtamatta ole lempeä itseäsi kohtaan. Olet universumin, maailmankaikkeuden lapsi, et vähemmän kuin puut ja tähdet; sinulla on oikeus olla täällä. Ja olkoonpa se sinulle selvää tai ei, maailmankaikkeus joka tapauksessa kehkeytyy niin kuin sen tuleekin. Sen vuoksi säilytä rauha Jumalan kanssa, olkoon kuvasi Hänestä mikä tahansa ja mitä lienevätkin toimesi ja rientosi elämän hälisevän sekasorron keskellä, säilytä rauha sielusi kanssa. Kaikessa valheessaan, vaivassaan ja särkyneine unelmineen se on yhä kaunis maailma. Ole tarkkaavainen, koeta olla onnellinen. Suomensi Martti Qvist, julkaistu Jooga-lehdessä 3/1973. Heikki Nurminen Kunnan lupauksia Veikkolalle ensi vuoden talousarviossa Kirkkonummen talousarvio vuodelle 2008 on taloudellisesti positiivinen. Talous on tasapainossa. Maan korkeasuhdanne jatkuu vuoden 2008 puolelle. Jo neljättä vuotta jatkunut kansainvälisen talouden kasvu, alhaisena pysynyt korkotaso ja verotuksen keveneminen ovat vahvistaneet korkeasuhdannetta, mutta kasvanut epävakaus kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla saattaa tuoda yllätyksiä. Velanhoitokustannusten kasvu ja hintojen nousu tulevat rajoittamaan asuntojen hankintoja. Työllisyysasteen odotetaan v kohoavan 70,5 %:iin ja työttömyyden laskevan 6,3 prosenttiin. Talousarvion vuosikate paranee 2,6 miljardiin euroon ja ylittää selvästi käyttöomaisuuden poistot. Kunnan väestömäärän oletetaan olevan henkeä; lisäys on 2,4 %. Kuluvana vuonna lisäys on 2,66 %. Kunnan toimintamenot tulevat kasvamaan 9,1 %. Palkkojen kasvu on n.10,5 % ja ostopalvelujen 9,0 %. Vuonna 2008 perustetaan kuntaan 77 uutta virkaa. Kunnan investoinnit ovat poikkeuksellisen suuret, noin 28 miljoonaa euroa vuodessa. Talonra- kentamisen osuus on n. 46 % ja kunnallistekniikan 49 %. Kunnallistekniikkaa rakennetaan Veikkolaan, keskusta-alueelle ja Sarfvikiin. Vuoden 2008 aikana valmistuvat hoitokoti Lindahliin, Kartanonrannan päiväkoti viidelle ryhmälle, yhteensä 105 hoitopaikkaa, sekä Nissnikun päiväkodin laajennus. Kunnan verotulojen arvioidaan kasvavan 5,6 %. Kunnan lainakanta kasvaa 37,3 miljoonalla eurolla (= euroa/asukas). Kunnan tavoite on palvelustrategian täytäntöönpano. Strategiaprosessi on tehty yhteistyössä kunnanvaltuuston kanssa. Kunta on myös sitoutunut 20 %:n yhteistyöhön lähikuntien kanssa. Espoon kanssa tehdään liikenneyhteistyötä. Tulevaisuudessa yhteistyö Vihdin kanssa kohdistuu vanhusten palveluihin ja hoitomahdollisuuksiin. Veikkolaa ja Pohjois-Kirkkonummea koskevat investointihankkeet Vielä vuonna 2008 Kirkkonummi on varakas kunta, jolla on mahdollisuus rakentaa asukkailleen siltä puuttuvat palvelut. Ennusteet lupaavat niukempaa tulevaisuutta. Talousarviosta käy ilmi, että varojen käyttö keskittyy eteläiselle Kirkkonummelle. Pohjois-Kirkkonummen osuus budjetista on verotuloihin nähden pieni. Talousarvion kausi käsittää vuodet Monet kansalaisten esittämät toiveet jäävät tämänkin suunnittelukauden aikana täyttymättä. Koko talousarviokirjasta puuttuvat varat nuorison kokoontumis-, harrasteja monitoimitiloja varten, joita ainakin Veikkolaan on pyydetty jo monta vuotta. Uhkakuvana väijyy myös liikunta- ja nuorisolautakuntien yhdistäminen. Toinen uhkakuva on nykyisin niin muodikkaaksi tullut palvelujen ulkoistaminen. Kunnan toimitiloissa on asiantuntevia ja paikallisiin materiaaleihin perehtyneitä henkilöitä, joiden taitotieto pelastaa kunnan rakennuskantaa kalliilta korjauskustannuksilta ja meitä asukkaita sairaalamatkoilta. Tätä kirjoitettaessa ei kunnanhallitus eikä -valtuusto ole sanonut viimeistä sanaansa talousarvion sisällöstä, joten summat ja jopa kohteetkin voivat vielä muuttua. Veikkolan osalta nyt käytössä oleva talousarvio sisältää seuraavat kohteet: Vuorenmäen koulu, suunnittelurahat vuodelle 2008, rakennusrahoitus v ja valmiina Kylän toive on ollut: valmis koulu v Henkilökuntaa ei ole esitetty vielä tässä budjetissa, ehkä v Vuorenmäen päiväkoti (Veikkola III), aloitus v ja loppurahoitus v. 2009, henkilökunta v IV perhekoti mahdollisesti Eerikinkartanon maille, valmis v Veikkolan kunnallistekniikka, vuosittain n euroa. Veikkolan asemakaava-alueet = tiet v , yht. 4,1 milj. euroa. Veikkolan vesitornin saneeraus v , yht euroa. Lapinkylän vedenottamon saneeraus v. 2010, euroa. Raili Leidenius

6 6 AJASSA Kylänraitti 4/2007 Kylänraitti 15 vuotta lähijournalismia Kylänraitti ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna Sen perusti Kyläparlamentti ry., josta tuli sittemmin Veikkolan Kyläyhdistys ry. sen yhdistyessä Yhdyskunta Veikkolan kanssa. Valitettavasti ensimmäisestä lehdestä puuttuu joitakin sivuja. Jos sinulla on tämä vuonna 1992 ilmestynyt lehti, olisimme kovin kiitollisia, jos saisimme sen arkistoomme. Juhlan kunniaksi lainaamme ensimmäisestä joululehdestä Stadin kundin joulupakinan. Sen kirjoittaja on Veikkolassa edelleen asuva Heikki Laurell, joka toimi myös jonkin aikaa Kyläparlamentin puheenjohtajana. Matti Saartamo Unipolku Veikkolassa Stadin kundi ja lamajoulu Isot kundit pamlaa ny koko ajan lamasta. Se on dorkaa. Kun on tarpeeksi pamlattu, alkaa stadin kundikin uskoon, et nyt ei mee kliffasti. Mut siitä huolimatta Joulu tulee taas. Kyl ainakin stadin kundin himassa skruudataan kinkkuu ja dokataan punkkuu päälle. Lanttuloodasta ei oo niin väliks kun se kuiteski närästää. Ei se herkkujen slumppaaminen suju ihan iisisti stadin kundiltakaan. Mut onneksi on käyny sellanen tsäkä, et on toi säästöpossu vielä rikkomatta. Siel on varmaa se muutama huntti, jonka Rissasen Jorma haluaa fläsän palasta. Ja skideille ei slumpata paljoo. Stadin kundi on meinannu duunaa lahjoja ihan ite. Jos et kerro kenellekään, on fiude skuffattu ulos tallista ja siel duunataan skideille pienii botskeja. Niistä tulee aika vänkii, jos mutsi vaan ehtii duunaan niihin seilit. Sit niil on suvella kliffaa skiglata vaikkapa Lamminjärvellä. Sinänsä pitää sanoo, et noi poliitikot, jotka vaan pamlaa lamasta, on aika dorkii. Tää kansa ansaitsis ihan stailisti svengaavan joulun ilman turhii höpinöitä. Täs ei kohta enää muista, et joulunahan se yks nasaretilainen kundi tuli tsiikaan tätä planeettaa siel jossain Betlehemin suunnalla. Se oli sentään studi juttu, paljon styrkempi kun joku landepaukkujen suru jostain tukijaisista. Joulu on aina Joulu. Se skrivataankin isolla bokstaavilla ihan sen Jeesuksen synttäreiden kunniaks. Ja silloin pitää olla lungisti ja ottaa muutenki iisisti. Pitäkää se kaikki kaalissanne. Sit meil menee edes muutama päivä kliffasti. Ihan kuten jouluna pitääkin. Heikki Laurell Kalljärven Maansiirto Oy Pauli Konttinen, Veikkola p Rakennusten pohjatyöt Louhinnat Salaojitukset Viemäröinnit Pienpuhdistamot Purkutyöt 20 vuoden kokemuksella SOITA JA KYSY LISÄÄ! Unipolulla pääsi maistelemaan terveellistä aamiaista. Tähän tärkeään aiheeseen Veikkolan Koti ja koulu -yhdistys tarttui yhdessä koulun henkilökunnan kanssa. Unta käsiteltiin monin eri tavoin koulun opetuksessa, ja perheiden voimin kokoonnuttiin Unipolulle Euroopan Vanhempien ja Koulun päivänä Teksti: Maria Feldt Kuvat: Franz Raschbacher Veikko vastaa Yritysten aukioloajat ja Veikkolaverkko Kysymys : Veikkolaverkon palautelomakkeen kautta tuli pyyntö saada yritysten aukioloajat Veikkolaverkkoon. Kysyjä pyytää: Laittakaa kaikki aukioloajat tuonne yrityshakemistoon. Tätä tietoa voisi päivittää myös koskien pyhäpäiviä ja muita juhlia ja lomakausia. Vastaus: Olemme tätä joskus miettineet, mutta päätyneet siihen, että vapaaehtoisvoimin emme pysty liki kahden sadan yrityksen aukioloaikoja päivittämään. Sillä yritysten aukioloajat vaihtelevat vuodenajan ja viikonpäivien, lomien, sairaslomien, pyhäpäivien ym. mukaan. Päivittäjien aikaa menisi tällöin aivan liikaa yhden ainoan sivun ylläpitämiseen. Pelkästään Seinät olivat peitettyinä uniaiheisilla töillä. tämän yrityslistan ylläpito vie ihmeesti aikaa. Nytkin siellä on tod. näk. toimimattomia yrityksiä ja joitakin varmasti puuttuu. Toivomme, että jokainen yrittäjä saisi itselleen aikaan edes yhden nettisivun, jossa tällaiset vaihtuvat tiedot ovat ja joita yrittäjät itse pitäisivät ajan tasalla. Linkitämme jokaisen yrityksen nettisivut tälle yritykset-sivulle, kunhan vain saamme tiedon yrityksen nettisivujen osoitteesta. Kyläyhdistyksen Kylätalo ja sinne piika -hankkeen aikana alueen yrityksiä ja yhdistyksiä koulutettiin ilmaiseksi perustamaan ja ylläpitämään nettisivuja. Hankkeen aikana parikymmentä yhteisöä tarttui tilaisuuteen. Nettiterveisin Veikko VEIKKOLAN TAKSI Koulun rehtori Leila Kurki oli pukeutunut nukkumatiksi. Kysymys : Jussi etsii Veikkolaverkosta uusinta Weiccola-sarjakuvaa, sitä hauskaa klank-klink-klonk -sillankorjauspätkää. Voisiko sen sarjakuvan saada nettiinkin, niin voisi sen linkata tiemestari Jarmo Puhariselle? Vastaus : Silta-sarjakuva löytyy Veikkolaverkosta Kylänraitin sivulta www1.freewebs.com/veikkolaverkko/kylanraitti.htm. Sarjakuva on myös sarjakuvasivulla, jonne pääset Kylänraitin sivulta tai suoraan tästä: Onneksi meillä on Franz, tuo Itävallan lahja Veikkolalle! T. Veikko Veikkolan Koskentori p TAKSIKESKUS Lähitaksi leikkaa talteen

7 Kylänraitti 4/2007 AJASSA 7 Hubertuksessa mentiin kovaa! Veikkolan Veikot viettivät 60-vuotisjuhlaansa Tässä eri lajien joukkueet ovat tulossa urheilukentältä koululle päiväjuhlaan. Kuva: Marjokaisa Piironen Kartanon Ratsastajien Emma, Jumbo sekä pikkuponi ja osin Jumbon vetämät vankkurit. Stall Sandbackenin väkeä ja Kartanon Ratsastajia sää suosi, kun Kartanon Ratsastajien perinteinen Hubertus-ratsastus järjestettiin tänä vuonna Solbackantien pelloilla sunnuntaina 4.marraskuuta. Normaalisti Hubertus on järjestetty Eerikinkartanon mailla, mutta tällä kertaa tultiin hiekkakuoppien ylitse Sandbackaan ja Solbackaan. Kokoontumisen jälkeen jahtiseurue lähtee ketun perään. Kettuna laukkaa karkuun edellisvuoden voittoisa ratsukko ketun häntä ratsastajan takissa. Jahtiseurueen tarkoituksena on saada kettu kiinni eli ketun häntä irroitettua ratsastajasta. Tällä kertaa upean aurinkoisesta pakkassäästä sekä hienosta tunnelmasta nautti n. 30 ratsukkoa. Päivä päätettiin VPK-talolla järjestettyyn maittavaan illalliseen. Stall Sandbackenissa vuoden viimeinen tapahtuma on tallin omat pikku joulut. Siitä ja tulevasta toiminnasta voi lukea tallin omilta netti-sivuilta Myös Kartanon Ratsastajien toiminnasta voi lukea netistä sivulta Teksti ja kuva : Antti Rautiainen Veikkolan kylätalo Vanhatie Veikkola Tule keskustelemaan toiveittesi kodista asuntoasiantuntijoidemme kanssa Suunnitteletko kodin hankintaa, rakentamista tai remontoimista? Tule ja kerro toiveesi asuntoasioiden osaajille. Saat reilun laina- ja välitystarjouksen lisäksi asiantuntevaa neuvontaa ja opastusta. Autamme sinua tekemään asuntotoiveistasi totta. Tervetuloa! Länsi-Uudenmaan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Koskentie 3, Veikkola

8 8 AJASSA Veikkolan partiolaiset viettävät tänä vuonna 50-vuotisjuhliaan. Juhlavuosi sai komeat puitteet, kun partioliike juhli 100-vuotista taivaltaan ympäri maailman huipentaen juhlansa yhtä aikaa vietettyyn iltaan elokuun 1. päivänä. Juhlavuosi päättyy srk-talolla sunnuntaina 16. joulukuuta joulujuhlaan, jonne kutsutaankin kaikki veikkolalaiset partiolaiset. Kahdesta yksi Aikaisemmin Veikkolassa oli valtakunnallisten kattojärjestöjen käytännön mukaisesti pojille ja tytöille omat lippukunnat, mutta toiminta on käytännössä ollut alusta alkaen, 50 vuotta, yhdistettyä. Vuonna 2003 Veikkolan Eräveikot - ja Veikkolan Nummihaltiat -lippukunnat yhdistettiin myös virallisesti. Siitä asti yhteisen lippukunnan nimenä on ollut Veikkolan Eräveikot ja -haltiat ry. Joka vuosi jotain isoa Sen lisäksi, että on järjestetty perinteiset talvi- ja kesäleirit, lippukunta on osallistunut aktiivisesti Uudenmaan partiopiirin sekä Sp:n valtakunnallisiin tapahtumiin. Vuoden 2003 ensimmäisenä päivänä tapahtuneen yhdistymisen jälkeen lippukunnan uuden lipun vihkimis- ja naulaustilaisuuden suunnitteluun ja toteutukseen osallistui lähes koko johtajakaarti ja itse tapahtumaan koko lippukunta. Juhla sai arvoisensa puitteet. Kylänraitti 4/2007 Veikkolan partiolaisilla juhlavuosi VEIKY muisti myös juhlivaa 50-vuotiasta. Lahjaa luovuttamassa VEIKY:n pj Raija Kari sekä Pirkko-Liisa Iivari. Vuonna 2004 myös veikkolalaisten osalta isoin ponnistus oli Suomen Partiolaiset ry:n suurleiri Tarus-04, joka pidettiin Padasjoen leirialueella ja johon valmistautuminen aloitettiin jo vuoden alussa. Seuraavana vuonna tehtiin yhteinen leiri Njucka-05 Upinniemen Merisissien sekä Kuninkaantien Kipinät (Masala) kanssa. Viime ja tänä vuonna voimia on sitten tarvittu juhlavuoden tapahtumiin. Rutiini partiolaisuutta Myös muut erilliset tapahtumat (partiotaitokilpailut, koulutustapahtumat, juhlat, osallistumiset myyjäisiin, varainhankintatapahtumat jne.) pitävät partiolaiset aktiivisina Veikkolassa. Viime vuosina veikkolalaisia partiolaisia on ollut , kaikki myös Suomen Partiolaiset (SP) ry:n jäseniä. Viimeiset vuosikymmenet on kymmenkunnan vapaaehtoisen aikuisen johtamina viikoittain pyöritetty 1 4 sudenpentulaumaa ja 2 6 vartiota sekä vaeltajatoimintaa. Joka vuosi olisi tulossa pari uutta laumallista 7 9-vuotiaita mukaan partioon, mutta vetäjäpula on aina vain krooninen. Onneksi viime vuosina oma kouluttajaja johtajakoulutus on tuottanut omia johtajia jopa sudenpentulaumanjohtajiksi (yli 17 v.) asti niin, että olemme voineet ottaa uusia laumoja jo useana vuotena peräkkäin. Hallitus on myös tavoitteiden ja partioaatteen mukaisesti nuorentunut. Veikkolalaisia partiolaisia on nähty myös niin piirin kuin SP:kin vastuutehtävissä. Lippukunnilla on aina ollut oma toimipaikka (partiokolo, partiopalatsi, Torppa jne.) eri puolilla Veikkolaa, alkuaikoina jopa Veikkolan ulkopuolella. Nyt tilanne on, kiitos seurakuntayhtymän, vakiintunut, ja partiokolo on toivottavasti pysyvästi srk-talolla. Kunta on myös tukenut partiolaisten toimintaa sekä rahallisesti että osoittamalla lippukunnalle oman leiripaikan Volsiin. Helsingin Metsänhoitajat ry:n kanssa tehty yhteistyösopimus takaa Tervalammen kämpän Nuuksiossa vuoteen 2010 asti lippukunnan käyttöön. Historiikki Viiteenkymmeneen vuoteen mahtuu paljon, ja nyt lippukunnan hallitus (johtajaneuvosto) on päättänyt tehdä lippukunnan historiikin. Se on määrä julkistaa partioviikolla eli viikolla 17 huhtikuussa Projekti on jo käynnistynyt, ja toivommekin runsaasti yhteydenottoja niiltä, joilla olisi kerrottavaa, kuvia tai muuta aiheellista veikkolalaisen partiotoiminnan historiasta. Yhteydenotot antti@rautiainen.cc tai Aktiivista nuorisotoimintaa Veikkolan kylä Pohjois-Kirkkonummella on viimeisten vuosien aikana kasvanut väkimäärältään hurjasti, jopa ehkä liiankin hurjasti. Onneksi veikkolalaisuuteen kuuluu aktiivinen vapaaehtoistoiminta, joka tarjoaa meille kyläläisille monella saralla mahdollisuuksia. Nyt jo 50-vuotiaalla veikkolalaisella partiotoiminnalla on ollut aina paikkansa urheilun sekä srk:n ja muun kerhotoiminnan rinnalla aikaansaavassa nuorisotoiminnassa Pohjois-Kirkkonummella. Partiolaisten ei tarvitse hävetä tekemisiään, vaikka esim. urheilupuolella toiminta on huipputuloksekasta. Tässä yhteydessä partiolaiset käyttävät tilaisuutta hyväkseen ja onnittelevat VeVeä sekä hienoista saavutuksista että 60-vuotisesta taipaleesta! Antti Rautiainen partiolainen v:sta -93 Lisää tietoa: Veikkolan Eräveikot ja -haltiat ry Suomen partiolaiset ry eli SP Uudenmaan partiopiiri OMALÄÄKÄRI KIVINEN KY Yleislääkäri Ulla Kivinen, arkisin Lastenlääkäri Petteri Hovi, tiistaisin klo Veikkolan Eräveikot ja -haltiat -lippukunnan joulujuhla ostaa & myy & palvelee OSTAA: vanhaa, mutta hyvää käyttötavaraa: huonekaluja, yms. Huom.haemme myös tavaraa pois nurkista! MYY: mm. upeita BILLNÄS-kalusteita ja uniikkeja kodin kalusteita, sisustustarvikkeita, kodinkoneita, astioita, kirjoja. HOITAA: etsimme kokonaisuuksistasi puuttuvia esineitä ja ilmoitamme löydöistä. Myynti: Pe klo 15-19, la klo Ma-pe sopimuksen mukaan! PALVELEE: talonmiespalveluita ja pikku remontit, huollot, korjaukset - ongelmajätteen kuljetukset... keksi itse lisää!! VUOKRAA: säilytys- ja varastotilaa edulliseen neliö- & kuutiohintaan! Myös muuttolaatikoita. Tavara lahjoituksia - eko kierrätystä. Terveisin ja tervetulotoivotuksin Keijo Ruhanen keijo.ruhanen@aana.fi Puusepäntie 6, Lapinkylä / Partiolaisten joulujuhlissa sattuu ja tapahtuu. 16.joulukuuta kuluvaa vuotta on taas sen aika...tervetuloa! Järjestetään srk-talolla sunnuntaina alkaen kello Kaikki halukkaat, vanhat sekä uudet partiolaiset ovat tervetulleita viettämään juhlavuoden viimeistä tapahtumaa! Tiedossa on mu- siikkia, leikkejä, kuvia menneiltä vuosilta ja palkitsemisia sekä tietty joulupipareita! Ilmoittautumiset Vuokko Iivari tai viivari@siba.fi.

9 Kylänraitti 4/2007 AJASSA 9 Liukkauden salakavala monipuolisuus Ajoradoilla ja muilla väylillä on liukkautta ympäri vuoden. Liukkauden luonteen voi oppia vain käytännössä, joskus sananmukaisesti kantapään kautta. Jotta saisit tarttumapintaa aiheeseen, provosoin: Hyvin yleisesti kehotetaan varomaan mustaa jäätä, vaikkei sitä edes ole. Pudonneet puiden lehdet, uusi asfalttipäällyste, vesi, alijäähtynyt vesi, jää, sohjo, lumi, lumitai jääpolanne, paannejää. Liukkaus on niin monimuotoista, ettei sen aiheuttamaa riskiä voi poistaa vain ajorataa tähystelemällä. Puiden lehdet, uusi pinnoite, vesiliirto Vaikka vanhassa VR:n mainoksessa sanottiin, että kiskoilla on aina kesäkeli, se ei pidä paikkaansa. Syksyllä puiden lehdet saattavat pidentää raitiovaunujen jarrutusmatkan moninkertaiseksi kuivaan kesäkeliin verrattuna. Mätänevistä lehdistä puristuvan liman takia myös kaksipyöräisillä ajavien pitää kaartaa ja jarruttaa todella varovaisesti. Uuden asfalttipinnan liukkaudesta erityisesti sateella ei suotta varoiteta. Asfaltissa on öljyä, bitumia, joka pusertuu uuden päällysteen pinnalle liukasteeksi. Joskus asfaltin pinta on niin hienorakeista, että vähäinenkin vesimäärä kertyy liukastuttamaan sileää pintaa. Vesi on kovaa ainetta. Kun ajoradan vesikerros on riittävän paksu, sen päälle voi nousta vaikka täysperävaunullinen kuorma-auto. Vesiliirto syntyy siitä, kun renkaiden urat eivät enää pysty syrjäyttämään ajoradalla olevaa vesikerrosta. Rengas irtoaa ajoradan pinnasta, eikä ajoneuvoa voi ohjata. Liirron aikana ei missään tapauksessa saa käännellä ohjausta. Kun liirto loppuu ja renkaan pinta saa otteen ajoradasta, niin ajoneuvo saattaa karata epätoivottuun suuntaan. Jää ja alijäähtynyt vesi Musta jää on vain mielikuva. Kuten puhdas vesi, myös siitä syntynyt jää on väritöntä. Mustan nimityksensä jää saa siitä, että vesi jäätyy hyvin ohuena kerroksena päällysteelle, ja täysin kirkas jää näyttää alustan väriseltä, tummanharmaalta. Päällyste ei ole koskaan aivan mustaa. Jää voi näyttää myös hyvin vaalealta. Vesi on jäätynyt epämääräisinä kerroksina ja paksuuksina ja muodostanut lukemattomia prismoja, jotka eivät päästä ajoradan väriä suoraan näkyviin. Tällainen jää on ajoradalla usein reunoiltaan epämääräistä ja epätasaisesti kulunutta kaistaletta tai laikkua. Paannejäätä muodostuu esimerkiksi kevättalvella, kun kaltevalle ajoradalle valuneet sulamisvedet öisin jäätyvät. Hieman nolla-asteen alapuolella saattaa äkillisesti alkaa sataa alijäähtynyttä vettä, joka jäätyy välittömästi koskettaessaan kiinteää pintaa. Valpas ajaja havaitsee tämän nopeasti, koska vesi jäätyy myös tuulilasille. Sohjo, lumi ja polanne Sohjo käyttäytyy renkaan alla salakavalammin kuin vesi. Kun renkaan urat täyttyvät sohjosta, rengas nousee sohjoliirtoon. Renkaan pinta saattaa olla vaarallisen pitkään aivan kuin sileä. Silloin nopeus pitää varovaisen moottorijarrutuksen avulla pudottaa hyvin alhaiseksi. Myös lumi voi tukkia renkaan urat. Jälleen rengas ja myös nastat nousevat irti ajoradasta. Kulunut nastarengas voi tässä tilanteessa olla paljon huonompi kuin hyväkuntoinen kesärengas. Todellisella lumikelillä paras on nastaton talvirengas, ns. kitkarengas. Myös sulalla, kostealla tai kuivalla kestopäällysteellä kitkarengas pitää selkeästi paremmin kuin nastarengas. Hyväkuntoisen kitkarenkaan pehmeämpi kulutuspinta lisää renkaan ja asfaltin välistä kitkaa. Sen sijaan nastat kohottavat rengasta hieman irti ajoradasta, eikä renkaan pinta saa kunnollista otetta päällysteestä. Lumipolanne on tiukaksi kerrokseksi pakkautunutta lunta. Sitä muodostuu yleensä ajoradoille, joita ei suolata. Jääpolannetta kertyy esimerkiksi ajoratojen reunoille, kun märkä lumi tiivistyy ja jäätyy. Ajo-ohjeita liukkaalle kelille Kuvittele pito aina huonommaksi kuin mitä se todennäköisesti on. Pudota nopeutta ja pidennä etäisyyttä edellä meneviin. Varo jyrkkiä ohjausliikkeitä, voimakkaita kiihdytyksiä ja tiukkoja jarrutuksia, myös moottorijarrutuksia. Vain lukkiutumattomin jarruin (ABS) varustettua autoa voi ohjata jarrutuksen aikana. Anna entistä enemmän aikaa suojatien käyttäjille myös heillä on liukasta sekä kulkusuuntasi kanssa risteäville ajajille. Tähystä ajoradan pintaa ja varo erityisesti kiillottuneita kohtia (ajouria, bussipysäkkien aluetta, risteyksiä). Jos ajoradalla on uria ja polannetta, renkaat saavat polanteesta paremman pidon liikkeelle lähdöissä ja hidastuksissa. Jos olet epävarma, millä kohdalla autosi pyörät kulkevat, harjoittele arvioimista esimerkiksi uudella ohuella lumipinnalla. Teksti ja kuva: Tapani Iivari Sinunkin kotiisi * Laatukeittiöt suoraan valmistajalta * Laajasta malllistosta jokaisen makuun * Suunnittelu ja asennuspalvelu *Keittiöt *Kylpyhuoneet * Eteiset puh Könninkuja VEIKKOLA puh. (09) faksi (09) TILITOIMISTO VEIKKOLASSA Vankka kokemus tilitoimistotyöstä ja eri toimialoista, myös taloyhtiöt. Pyydä tarjous! Teollisuustie 9, Veikkola, puh , gsm satu.nerola@tilipalvelunerola.fi, Sorat Hiekat Murskeet Sepelit Kuljetus Suominen Oy Jukka Suominen Puh ARKKITEHTISUUNNITTELUA kotikylällä Omakotitalot Laajennukset Remontit Poikkeusluvat Arkkitehtitoimisto Jussi Aulanko Metsäkalliontie 5, Veikkola jussi.aulanko.@bene.fi

10 10 KYLÄNRAITILLA Kylänraitti 4/2007 Hei. Kuka olet ja mistäs tulet? Leila Lucas. Tulen töistä seurakunnanvirastosta. Kauanko olet asunut Veikkolassa? Muutin kuusi vuotta sitten Sacramentosta USA:sta, jossa asuin 14 vuotta. Mitä Veikkolasta puuttuu? Ravintola ja kahvila. Mitä harrastat? Taulujen maalaamista. Jukka Puotila ja Susanna Haavisto esiintyvät lauantaina Veikkolan koululla. Oletko menossa katsomaan? Totta kai. Olen myös auttamassa koristelussa. Missä vietät joulusi? Kotona perheen kanssa. Tuleeko joulupukki? Ei. Se johtuu jenkkiajasta. Siellähän pukki käy savupiipusta pudottamassa lahjat. Lahjatoivomuksesi? Rauhallinen joulu ja lunta maahan. Käytkö usein Kymppikioskilla? Aika usein. Mitä tilasit? Kahvia. Maittoiko? Kuuma kahvi maistuu aina. Teksti ja kuva: Matti Saartamo

11 Kylänraitti 4/2007 KYLÄNRAITILLA 11 Merkillisiä päiviä Susanna Haavisto 50 v. Hän on laulanut koko ikänsä. Ääni on ollut hänen välineensä ilmaista asioita, jotka ovat hänelle tärkeitä. Susanna Haavisto on ehtinyt tehdä paljon 25 vuotta kestäneen taiteilijauransa aikana: laulanut, näytellyt, käsikirjoittanut, ohjannut, puvustanut jne. Hänen ensimmäinen suuri roolinsa oli televisionäytelmässä Elämänmeno. Sitä ovat seuranneet monet elokuvaroolit, joista muistona on kirjahyllyssä Jussi-patsas. Ja kaverina vieressä Emma musiikillisesta lahjakkuudesta. Soitinmenot-viihdeohjelmassa Susanna oli se törttöhuulinen, lespaava naistoimittaja, jonka kavereita olivat Unelma Suolle, Pastori Silli ja onks Viljoo näkyny?. Susanna kiinnitettiin teatterikoulun jälkeen Helsingin Kaupunginteatteriin, josta hän siirtyi v freelanceriksi. Viimeiset suuret roolit ovat olleet legendaaristen näyttelijöiden ja laulajien, Judy Garlandin ja Edith Piafin, elämään pohjautuvissa esityksissä. Tänä syksynä hän on kiertänyt ympäri maata konsertoimassa 25- vuotisen uransa merkeissä. Susanna on viettänyt kesiä Veikkolassa runsaat 20 vuotta. Matti Saartamo Anna-Kaisa Ant-Wuorinen 50 vuotta Anna-Kaisa Ant-Wuorinen romuttaa kaikki ennakkoluulot kuvataiteiljan ulkoisesta ja sisäisestä habituksesta: hän on aloitteellinen, kaunis, yhteisöllinen ja vihaa kuppikuntia. Peruskoulutukseltaan Anna-Kaisa on diplomi-insinööri, joka valmistumisensa jälkeen työskenteli 1980-luvun puolessa välissä tutkijana Kehitysmaainstituutissa. Sieltä hän siirtyi sujuvasti opiskelemaan kuvataidetta osallistuen ensimmäiseen yhteisnäyttelyynsä vuonna 1988 Annantalolla Helsingissä. Sen jälkeen hän on pitänyt kymmenen yksityisnäyttelyä ja osallistunut 35:een yhteisnäyttelyyn mm. Venäjällä, Ruotsissa, Portugalissa, Skotlannissa, Sveitsissä, Saksassa ja Japanissa. Anna-Kaisan töitä on mm. Helsingin kaupungin, Suomen valtion ja Suomen Taideyhdistyksen kokoelmissa. Julkisia veistoksia löytyy mm. Veikkolan koulun edustalta. Anna-Kaisa voitti koulun taideteoskilpailun sosiaalisella ja kantaaottavalla Maapallo-työllään. Hänen seuraavan julkisen veistoksensa julkistaminen tapahtuu helmikuun alussa Sandels-talolla Helsingin Töölöntorilla. Anna-Kaisa Ant-Wuorinen täyttää 50 vuotta Kylänraitti liittyy onnittelijoiden kirjavaan kimaraan. Matti Saartamo Pentti Suckmanin ja Nils Enholmin muistolle Meille vanhoille veikkolalaisille tuli tänä syksynä kaksi ikävää kuolonviestiä. Keskuudestamme ovat poistuneet Pentti ja Nils. Pentin voimat olivat ehtyneet niin, ettei hän enää parina viimeisenä vuotena jaksanut osallistua vuotuisiin tapaamisiimme, mutta varmasti hän oli ajatuksissaan mukana yhteistilaisuuksissamme. Olimmehan jo parin vuosikymmenen aikana vuosittain tavanneet, muistelleet menneitä ja kertoneet päiväkohtaisia asioita sekä tulevaisuuden suunnitelmia. Nils oli vielä tänä vuonna yhteisessä kokoontumisessamme täysissä voimissaan. Molemmat keskuudestamme poistuneet pysyivät uskollisena kotipaikkakunnalleen eläen huomattavan pitkän elonsa Veikkolan Perälän alueella. Me pidimme kumpaakin poistunutta rauhallisena, vakaana ja hyvänä toverina. Jäämme vaalimaan Pentin ja Nissen muistoa. Veikkolan Old-Boys Bensaa suonissa Valkoinen Opel Vectra kiihdyttää Veikkolan liikenneympyrästä. Kaislammen tienristeyksessä nopeutta on yli 50 kilometriä tunnissa. Alamäki alkaa, ja vauhti kiihtyy. Vanhatien risteyksen jälkeisen liikenteenjakajan kohdalla auto heilahtaa, kun kuljettaja tekee kovassa vauhdissa pienen väistöliikkeen. Moottori ulvahtaa, kun ratissa oleva mies vaihtaa vaihteen pienemmälle ja kaasuttaa. Nopeutta lienee yli 70 kilometriä tunnissa. Näen takapenkillä kahdet lapsen kasvot. Auto katoaa Turuntietä Siwan suuntaan. Järjetöntä kaahausta, mutta valitettavan yleistä. Suomalainen autoilija on pahimmillaan susi lampaan vaatteissa. Ystävällinen ja huolehtivainen perheenisä tai -äiti muuttuu autonratissa töykeäksi ja muista piittaamattomaksi hölmöksi. Eivät kaikki autoilijat tietenkään tällaisia ole. Mutta vuoden Suomesta poissaolon jälkeen tuntuu kuin kaahailu olisi yleisempää kuin vuosi, pari sitten. Onko ihmisten kiire lisääntynyt? Vai ovatko asenteet muuttuneet? Ehkä ylinopeuden ajaminen ei enää ole rikkomus eikä mikään. Kuitenkin se on juuri sitä, ja oikeastaan vielä enemmän. Kaahari joutuu ottamaan riskejä pysyäkseen tiellä muita tai itseään kolhimatta. Riskinotto liikenteessä on piittaamattomuutta muista. Se johtaa myös tavallista helpommin onnettomuuksiin. Ei aina mutta liian usein. Vanha liikennekampanjoiden hokema liikenteestä yhteispelinä pitää yhä paikkansa, vaikka ajat ovat muuttuneet. Piittaamattomuus muista tiellä liikkujista kertoo siitä, että ihminen ei ole sisäistänyt yhteispelin periaatetta. Se näkyy valitettavan hyvin siinä, miten autoilijat antavat jalankulkijoille tietä suojatiellä. Tieliikennelain mukaan kuljettajan on annettava esteetön kulku jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai astumassa sille. Tämä toteutuu usein vain silloin, jos jalankulkija työntyy suojatielle ja pakottaa samalla autoilijan pysähtymään joskus oman henkensä uhalla. Kokeilin tätä elo-syyskuussa Veikkolassa ja eri puolilla pääkaupunkiseutua. Kokeen perusteella noin joka viides autoilija pysähtyi, kun astuin suojatielle ja osoitin selvästi aikovani ylittää sitä pitkin kadun. Lapsen mukana olo sai autoilijan pysähtymään hieman tätä useammin. Ei sen näin pitäisi olla. Mihin autoilijoilla on niin kiire, etteivät he pysähdy, kun jalankulkija, olkoon hän lapsi tai aikuinen, lähtee ylittämään katua tai tietä? Ero esimerkiksi ranskalaiseen autoilijaan on suuri. Ranskanvuoteni aikana huomasin ilokseni, että ainakin Etelä-Ranskassa autoilijat ottavat jalankulkijan ja pyöräilijän huomioon. He toisin sanoen pysähtyvät suojatien eteen, jos jalankulkija on aikeissa ylittää kadun, ja he ohittavat pyöräilijän reilun etäisyyden päästä niin maantiellä kuin kaupungissa. Muuten liikennekäyttäytyminen on Ranskassa monin paikoin holtittomampaa kuin täällä. Nopeudet ovat kovia maantiellä ja erityisesti moottoritiellä. Kaahareita riittää siinä missä täälläkin. Mutta julkisuus on nyky-ranskassa armottomampaa kuin meillä. Paikalliset tiedotusvälineet kirjoittavat näyttävästi kaahareista. Bensaa suonissa mutta kusta päässä -asenne tulee lehtien kirjoittelussa selväksi. Poliisin ylinopeusratsioista kirjoitetaan kuin meillä ennen vanhaan: näyttävästi. Liikennepoliisilla olisikin töitä täällä Veikkolassa. Esimerkiksi Turuntien pätkä, joka jää läntisen liikenneympyrän ja kunnan rajan väliin, on hyvä sakkorysä. Sinne vain nopeustutkan kanssa passiin parina-kolmena aamuna ja iltana viikossa. Kyllä kovapäinenkin kaahari oppisi. Luultavasti. Poliisi voisi olla myös passissa Veikkolan pikkuteillä, kuten vaikkapa Vanhatiellä, jolla asun. Kolmenkympin rajoitus on kevyttä kamaa, kun kiireiset perheenisät ja -äidit porhaltavat kapealla ja paikoin mutkaisella hiekkatiellä neljää-viittäkymppiä. Siinä oikein hiekka pölisee, aivan päiväkodin edessä. Tai sitten poliisi voisi jakaa reilusti rikesakkoja niille autoilijoille, jotka eivät noudata tieliikennelain pysähtymisvelvoitetta, kun jalankulkija astuu suojatielle. Tämä ei tarkoita sitä, että olisin poliisivaltion kannattaja. Valitettavasti parasta asennekasvatusta on se, että liikenteen kaaharit ja muut toisista piittaamattomat tunarit saavat ansionsa mukaan. Edes joskus. Simo Sipola

12 12 KYLÄNRAITILLA Kylänraitti 4/2007 Oikaisu ja lisäys juttuun talojen porteista Veikkolan vanhalla alueella on joukko kauniita portteja, joita kuvasimme edelliseen Kylänraitin numeroon. Vilkkaan uudisrakentamisen vuoksi mieleemme tuli antaa myös rakennuslakiin liittyvä ohje: Korkean aidan rakentamiseen tulee kunnan rakennustarkastajalta anoa lupa. Rakentaja tulee harvoin ajatelleeksi, että aidan korkeuskin kuuluu kunnan päätösvallan piiriin. Kirjoituksessamme olleen kuvan aidalla ovat luvat kunnossa. RL PIHA KUNTOON BETONILAATAT MUURIKIVET REUNA- JA PIHAKIVET KUKKARUUKUT VESIKOURUT LOISKEKUPIT KAIVONRENKAAT VALURAUTAKANSISTOT KULJETUSPALVELU SEMENTTIVALIMO T. HAAPANEN OY Teollisuustie 13, Veikkola puh (09) , (09) Gsm Fax (09) Kiitos kylätalon tukijoille! Kiitos kylätalon tukijoille! Viime lehdessä julkaistiin sivulla 12 juttu Kylätalossa tarvitaan. Kirjoitin hieman arkaillen listaa tavaroista, joiden saaminen helpottaisi talon käyttöä. Ajattelin, että kehtaako sitä kerjätä. Kohta lehden ilmestymisen jälkeen saimme monta viestiä, jossa kyläläiset halusivat lahjoittaa kylätalolle itselleen joutilaita tavaroita. Saimme myös aivan upouusia tavaroita, jollaisista emme olleet osanneet uneksiakaan. Datatykki helpottaa kokouksia Ihastus oli valtaisaa, kun saimme kyläläisten käyttöön Canonin upouuden datatykin, tulostimen ja myöhemmin digikamerankin. Lahjoittaja haluaa pysyä tuntemattomana, mutta tämä henkilö Perälänjärven suunnalta luki lehdestä mitä tarvitaan ja auttoi, kun kerran pystyi. Hän kirjoitti: Hyvän asian puolesta kannattaa nähdä vaivaa. Kaikkien pitäisi tehdä jotain kylänsä hyväksi, ja kun kerran ei ole aikaa olla aktiivinen muuten, niin onnistuu se näinkin. Kun innoissani viestitin tykistä ja tulostimesta, sain vastauksia: Ei oo totta. Kansan käsi on karttuisa. Kylänraitilla on tehoa. Upeat lahjoitukset. Kerjuu on kestävää! Tosi hieno homma. Tulostus onnistuu siis siellä. No niin. Jos hän voisi kiitos vielä tuoda yhden taulupc:n! Upeeta, missä on toteemi, jota voisi viikon verran kumarrella? Datatykin ansiosta esimerkiksi Kylänraitin toimitus säästää aikaa ja paperia: Ennen kukin taittopalaveriin osallistuja tulosti taittoversion paperille (kukin 32 sivua), jos versio saatiin ajoissa Useimmat kylätalolla kokoustavat hyödyntävät nykytekniikkaa. Lahjoituksena saatu Canonin datatykki on tässä Veikkolan Kartanoteatterin hallituksen käytössä. taittajalta. Sitten syynättiin papereita ja yritettiin ymmärtää, mihin kohtaan kukanenkin toivoi korjauksia. Nyt taittajan hetki ennen kokousta lähettämä viimeisin taittoluonnos haetaan sähköpostista ja heijastetaan valkokankaalle. Tällöin kaikki näkevät yhtaikaa saman taittoversion sivun suurena ja voivat lausua kommentit. Oven edessä yllätyksiä Olemme saaneet yllä kertomieni tavaroiden lisäksi useita valaisimia, kaksi kahvinkeitintä, mikroaaltouunin, viherkasveja, tapetteja, avohyllyn, kaappihyllyn, A4-paperia laatikkokaupalla, pieniä kirjekuoria, astioita ja polttopuita. Siis aivan loistavaa apua! Kylätalon oven eteen ilmestyi välillä tavaroita, joiden mukana ei ollut lahjoittajan nimeä. Tämän vuoksi emme edes tiedä kaikkien lahjoittajien nimiä. Aikaisemmissa lehdissä mainitsemattomia lahjoittajia ovat perheineen: Svea Christersson, Patrik Fagerström, Maija Hakala, Rauni Hietanen, Seppo Karvonen, Seija Kivilaakso, Tarja Kiviniitty, Tuija Mannila, Elina Mäkinen, Raimo Nikola, Saara Stavrou ja Elina Vahtera. Muutama lahjoittaja haluaa pysyä tuntemattomana. Vielä tarvitaan: lämmöneristyslevyjä, pienilläkin palasilla saadaan tilkityksi kylmyyttä eteisen ulkopuolelle pölynimuri puinen avohyllykkö A4-kirjekuoria huokoista levyä ilmoitustauluksi muurariapua, jotta saataisiin takan tiili paikoilleen. Lämmin kiitos tähänastisille tukijoille! Teksti ja kuva: Marjokaisa Piironen Avoinna: ma-pe 6-21, la-su jouluaattona 8-15, joulupäivänä 10-16, tapani 9-21 KOHTAUSPAIKKANA KYMPPI SUOMEN COOLEIN TERASSI Avoinna 365 päivää vuodessa Veikkauksen pelit ja arvat Elintarvikkeita monipuolisesti Ruoka-annoksia, hampurilaisia ja pikkulämpimiä Kuumaa keittoa lounasaikaan Hyvää kahvia ja tuoretta pullaa edullisesti Jäätelöä, makeisia, kylmiä juomia lapsille ja aikuisille Keittoa arkisin lounasaikaan Veikkolan kioski Ky Koskentori, Veikkola p

13 KYLÄNRAITILLA Kylänraitti 4/ Kyläpiika kertoo Hirmumyrsky Helle vei Piparkakku-Eerikinkartanon, jolloin piparitalomuseo joutui kylätalon hyllylle kuvina ja kertomuksina. Tilalle tuli Anu Halmeen markkinointiyritys. Kylätalon yläkerrassa ollut piparkakkutalomuseo joutui toistaiseksi hyllylle, kun viimeinenkin Pipari- Eerikinkartanon pihapiirissä ollut talo romahti hirmumyrsky Hellen kourissa. Lieneekö enteellistä se, että viimeisimmäksi pystyyn jäi lintutorni. Jota Haapajärven rannassa ei oikeasti vielä ole! Marraskuun alusta tähän historiahuoneeseen eli piparkakkutalomuseoon muutti markkinointiyritys CDG Active Ky. Yritystä pyörittää Anu Halme, joka tuli viime syyskuussa mukaan Kylänraitin toimitukseen toimitussihteeriksi. Anu on siis kaksinkertainen hyväntekijä: Hänen yrityksensä maksamalla vuokralla kyläyhdistys saa kylätalon vuokrarahoja kokoon, ja tämä lehtemme sai avukseen toimeliaan talkoolaisen. Tervetuloa, Anu, tähän riemuisaan joukkoon! Joulukalenterin koti Tänä vuonna Veikkolan toiminnallista joulukalenteria tehtiin kylätalolla. Kyläyhdistys sai kaksi tarmokasta TET-harjoittelijaa apuun. Roope Somero kiersi yrityksissä selvittämässä, miten kukin yritys osallistuu joulukalenteriin. Toni Kirjava merkitsi kylätalolla Roopen selvitykset muistioon ja Veikkolaverkkoon. Veikkolan koululaiset ovat tehneet joulukalenterin luukkuihin eli yhteistyötahojen näyteikkunoihin tai oviin laitettavat logot. Tänä vuonna logon aiheena on tietenkin kylätalo. Joitakin joulukalenterin tapahtumia järjestetään kylätalolla. Kylä kävelee Järjestimme lokakuussa kaksi kyläkävelyä, jotka olivat ns. testimatkoja kylän historiaan. Näistä retkistä lisää seuraavalla sivulla. Lokakuussa menimme kahdesti myös metsään: Kummallekin sieniretkelle osui mukaan ensikertalaisia. Franz oppi tuntemaan ainakin viisi sientä. Onneksi mukana oli sieniasiantuntijoina kyläyhdistyksen pj. Raija Kari ja Pirkko- Liisa Iivari. Totesimme porukalla ikäväksemme, että Nuuksion kansallispuistossa suunnistamista helpottaa kauaksi kuuluva moottoritien melu. Käytä jatkossakin kylätaloa! Kylätalo ja sinne piika -hanke sai EU-rahoitusta tämän vuoden alusta lokakuun loppuun. Sen vuoksi kylällä ei enää ole kyläpiikaa, vaan tärkeimmiksi katsotut tehtävät jaettiin talkoolaisille. Kylätalon käyttö jatkuu toivottavasti edelleen yhtä vilkkaana, vaikka yhteisöt joutuvatkin nyt maksamaan talon käytöstä pientä vuokraa: 10 euroa kerralta tai kyläyhdistyksen yhteisöjäsenmaksu 50 e/vuosi. Kyläyhdistyksen hallitus pohtii seuraavissa kokouksissaan, miten saataisiin hankerahoitusta ja muuta tuloa, jolla voitaisiin jatkaa kylän kehittämistä ja työntekijän palkkaamista. Marraskuun alussa Länsi-Uudenmaan Leader-hankerahoja hallinnoivan Pomoväst ry: n tiedotustilaisuudessa kuulimme ikävän uutisen: Hankkeiden omarahoitusosuuteen ei enää hyväksytä talkootyötä lainkaan. Myös hankkeiden saama tuki pienenee lisääntyneiden vaatimusten myötä. Tämä tarkoittaa sitä, että kyläyhdistyksenkin pitäisi saada jostain iso kasa ihan riihikuivaa rahaa, jotta pienikin hanke voitaisiin toteuttaa. Voimme iloita siitä, että saimme edes kymmenen kuukauden ajan nauttia EU-tukea, joka mahdollisti kylätalon käynnistämisen ja kyläpiian palkkaamisen. Teksti ja piparikuva: Marjokaisa Piironen TET-harjoittelukuva: Kimmo Markkanen Sieniretkikuva: Franz Raschbacher Veikkolan kyläyhdistys / Kylänraitti-lehden toimitus myy lahjoituksena saamansa kameran. Digitaalikamera on malliltaan Canon Power Shot S2 IS. Kamera on uusi, sitä on koekäytetty kaksi tuntia. Se myydään klo mennessä eniten tarjonneelle. Kameran myyntihinta uutena on euroa. Tarjoukset osoitteeseen veikkola@gmail.com tai tekstiviestillä numeroon TET-harjoittelijat Toni ja Roope kokoustivat kylätalolla työelämääntutustumisviikon jokaisena päivänä Kaisan ja Katriinan kanssa. Kuvassa vasemmalta Toni Kirjava, kyläpiika Kaisa, koulun opo Hilppa Konttori, joulukalenterivastaava Katriina Aatsalo ja Roope Somero. Näissäkin kokouksissa lahjoituksena saatu datatykki oli todella tarpeellinen. Franz kuvasi kaikki tärkeät sienet. Vaikeinta hänelle oli lausua sana lampaankääpä. Kuvassa matkan parhaan sadon antaneita suppilovahveroita Raijan ja Kaisan kädessä. Toisella sieniretkellä Franz sai kuvaan nämä iloiset sienestäjät. Vasemmalta Saija Simanainen, Marjokaisa Piironen, Tarja Varpula ja Raija Kari. Kylätalo Veikkolan kylätalo, Vanhatie 29, Veikkola Kylätalon kokoushuoneen varaukset: Veikkolaverkko veikkola.fi

14 14 KYLÄNRAITILLA Kylänraitti 4/2007 Kylä käveli historiaansa Kyläyhdistys järjesti lokakuun jokaisena sunnuntaina retken. Kaksi niistä suuntautui Nuuksioon, jossa keräsimme sieniä ja söimme eväitä. Kaksi retkeä toteutettiin historiallisina kyläkävelyinä, joista kumpikin oli noin kaksi kilometriä pitkä. Edes tihkusateinen sää ei haitannut historiasta kiinnostuneita. Vanha Veikkola Ensimmäinen kyläkävely kierteli Veikkolan vanhaa keskustaa. Reitti alkoi kylätalolta, kulki Vanhatietä pitkin Lamminojan sillalle, sieltä entisen kalankasvatuslaitoksen ohi Puronsuuntielle, Ranta- ja Sahatien kautta Ruuhitielle, Kalljärventietä takaisin Vanhatielle. Oppaana toimi Pirkko Kautto, joka tuntee kylän pikkutytöstä saakka. Hän oli kerännyt mahtavan määrän tietoa taloista ja niiden asukkaista. Kun muilla kävelylle osallistujilla oli vielä lisätä tähän uutta tietoa, niin liki kolmen tunnin historiaannos oli kerrassaan upea. Kartanosta kartanoon Toinen kyläkävely alkoi Eerikinkartanolta. Matka Haapajärven rantapolkua Navalan puistoon sujui hyvin kolmea uutta ja tukevaa siltaa pitkin. Seikkailuksi retki muuttui, kun menimme puistosta syvän puron ja Tammikujan kautta Navalan kartanolle. Haapajärven kirkosta kertoi elämäntyönsä kirkossa tehnyt suntio Erkki Oja. Alkuun hän arasteli, että mitä meille kertoisi, mutta sitten vallan innostui. Harmi, kun mukana ei ollut sanelukonetta, että olisi saatu puheet talteen. Haapajärven koulussa tutkimme kaikki paikat. Talon entisestä toiminnasta kertoi koulussa opettajana ollut Seija Kivilaakso. Lopuksi palasimme hieman eri reittiä Eerikinkartanolle, jossa kyläyhdistyksen pj. Raija Kari kertoi kartanon historiasta. Pirkko Kautto puhui Anja Aaltosen suulla siitä, millaista elämä kartanossa oli entisaikaan. Kyläkävelyn haasteellisin osuus oli siirtyminen Navalan puistosta tammikujalle, joka vie Navalan kartanoon. Matkan varrella on syvässä uomassa puro, jonka kivet olivat tihkusateesta hyvin liukkaat. Paikalla on vielä 1980-luvulla (?) ollut komea valkoinen kaarisilta. Sillan korjaajat myöhästyivät aikoinaan muutamalla tunnilla, niin että huonokuntoinen silta ehdittiin purkaa. Kiitos asiantuntijoille ja avustajille Ensimmäiset kyläkävelyt onnistuivat paremmin kuin osasimme toivoakaan. Suureksi iloksi saimme joka kohteeseen erinomaiset asiantuntijat kertomaan taloista ja niiden historiasta. Kunnan ja seurakunnan työntekijät joustivat ratkaisevasti niin, että saimme avaimia ja ohjeita ja pääsimme haluamiimme paikkoihin sisälle. Kylä kävelee tulevaisuudessakin Lokakuiset retket päätettiin uusia lämpimämmän sään aikana. Niistä ja mahdollisesti uusistakin reiteistä on tarkoitus tehdä tarkka selostus karttoineen ja kuvineen Veikkolaverkkoon. Toiveena on myös vihkosten laatiminen omatoimikävelijöille siten, että eri retkistä on oma vihkonen ja siinä tarvittavat tiedot mielenkiintoisista kohteista. Vihkosia saisi mm. kylätalolta lainaan, ja niitä voisi tulostaa Veikkolaverkosta. Teksti: Marjokaisa Piironen ja Pirkko Kautto Kuvat: Marjokaisa Piironen Tässä marssitaan Navalantietä kohti Lapinkyläntietä. Takana on Navalan kartano, oikealla entinen karjanhoitajakoulun opiskelija-asunto, nykyinen Tullilaitoksen koirakoulu. Saha- ja Kaivotien kulmauksessa sijaitsi 1940-luvun lopulla saha, jonka omistivat Olavi Suominen (Pirkko Kauton isä) ja Martti Nyman. Sahan kulmalla sijaitsi kylän ensimmäinen palokoppi käsiruiskuineen. Taustalla näkyy Kalljärven uimaranta. Vanhaan Veikkolaan tutustuminen aloitettiin tietenkin kylätalolta, joka on retken oppaana toimineen Pirkko Kauton lapsuudenkoti. Kylätalo on rakennettu vuonna Haapajärven kirkon entinen suntio Erkki Oja kertoi monia hauskojakin tarinoita kirkon vaiheista. Hän oli mukana pelastamassa kirkon seiniä, jotka alkoivat kaatua yläreunoistaan ulospäin. Eerikinkartanossa on jäljellä jokunen alkuperäinen kartanossa ollut tavara, kuten juhlasalin komea kattokruunu ja viiden hengen istuttava sohva. Kuuma mehu tuulisen retken päätteeksi maistui kaikille. Haapajärven koulusta on tehty päiväkoti. Retkeläiset ihastelivat esille otettuja hirsiseiniä ja harmittelivat, että komea sisäportaikko oli poissa.

15 Kylänraitti 4/2007 KYLÄNRAITILLA 15 Avaamalla oven pääset joulukalenteriin sisälle Veikkolalainen Joulupukki Veikkolan toiminnallinen joulukalenteri avautuu jälleen. Jo neljättä kertaa kylää ja sen asukkaita, yhdistyksiä ja yrityksiä esittelevän joulukalenterin ensimmäinen luukku avautuu tänä vuonna klo Tällöin jouluvalot syttyvät Koskentorin päiväkodin eskarilaisten ja Veikkolan koulun ekaluokkalaisten yhteisessä joulunavaustapahtumassa entisen vanhan yläasteen pihalla. Myöhemmin samana päivänä Lapinkylän joulukatu, Koskentorin joulukuusi ja kylänraittikin saavat jouluiset valonsa. Joulukalenterin teki tänäkin vuonna koulun yhdeksäsluokkalaisista koottu ryhmä yhdessä oppilaanohjauksen lehtorin ja kyläyhdistyksen kanssa. Työelämään tutustumisviikon (TET) aikana kalenterin työstäminen antoi tärkeätä tietoa tekijöilleen kylän monipuolisesta yrittäjyydestä ja yhdistystoiminnasta. Kalenterin tunnuksena on tänä vuonna kylätalo, jonka ovet avautuvat myös useasti johtaen luukkupäivän tapahtumiin. Kylätalokuvat on taiteiltu kylän koulussa. Luukkupäiviä on 25 ja tapahtumia viitisenkymmentä. Joulukalenterin luukkukohteet avautuvat monipuolisina tapahtumina koko kylässä. Kalenterin luukun avauduttua on mahdollista tutustua kylän hyvinvointipalveluihin, tavata ongelmakoirakouluttaja, olla mukana koko perheen temppuradalla, uida avannossa, saunoa jne. Kylän yritykset ovat mukana myös monipuolisine tuotteineen ja palveluineen tavoitteenaan jouluostosten löytyminen omalta kylältä. Joulukalenterikohteeseen tietää osuvansa, kun kohtaa joulukalenterin kylätalologolla koristetun oven. Veikkolaverkossa, on virtuaalinen joulukalenteri, jonka luukuista tapahtumat avutuvat yksityiskohtaisemmin. Katriina Aatsalo Turvallisuus päänasia jälleen Veikkolan itsenäisyyspäivän lämpötilaveikkaus Veikkolan Leijonien jokavuotinen, jo perinteinen, Lämpötilaveikkaus-tempaus huipentuu itsenäisyyspäivänä Veikkolan skeittirampilla suoritettavaan viralliseen lämpötilanmittaukseen. Mittaus tapahtuu itsenäisyyspäivänä kello 12:00:00. Itsenäisyyspäivää edeltävinä kahtena marraskuun lauantaina leijonat ovat myyneet lämpötila-arpoja Veikkolan kylänraitilla ja lähipiirissä. Itsenäisyyspäivän Lämpötilaveikkauksella Leijonat keräävät varoja Veikkolan koulun ekaluokkalaisten polkupyöräkypärien ja heijastinliivien hankintaa varten. Kypärät luovutetaan ensimmäisen luokan päättäville oppilaille koulun kevätjuhlassa. Samassa yhteydessä luovutetaan Leijonamerkkiset stipendikellot ja muita stipendejä koulun valitsemille oppilaille. Heijastinliivit luovutetaan syksyllä aloittaville ekaluokkalaisille. Kylänraitti kysyi kaikilta veikkolalaisilta kunnanvaltuutetuilta, mitä antaisit toiselle valtuutetulle joululahjaksi. Veikkolalaisille valtuutetuille antaisin kyläsuunnitelman, jotta kylä pysyisi paremmin mielessä ja muille valtuutetuille tiedoksi, että Viime vuonna itsenäisyyspäivän lämpötila oli 8,5 astetta lämmintä! Miten on vuonna 2007? Veikkolan Leijonat haluaa kiittää kaikkia tempaukseen osallistuneita veikkaajia ja yrityksiä päänasian kannattamisesta. Tervetuloa seuraamaan mittaustapahtumaa! Mitä antaisit toiselle valtuutetulle joululahjaksi? myös Veikkolassa asutaan ja tarvitaan palveluita. Matti Kaurila Matti Kaurilalle, koska hän on jaksanut koko ajan omaa aikaansa säästelemättä panostaa täysillä LC Kirkkonummi/Veikkola KirkkonummiVeikkola/ Teksti ja kuva: Kimmo Markkanen valtuutetun tehtäviin ja erityisesti Veikkolalaisten asioihin. Mitä? Jaa-a, tämä on jo vaikeampi. Jos voisin, niin vähän lisää valtaa viisaalle ja ahkeralle miehelle. Ystävällisin terveisin Eija Numminen Pentti Laaksolla on pian joulupukin parta omasta takaa. Partakone putosi jokeen kalastusreissulla, Pena pilailee. Joulun kunniaksi Kylänraitti kävi haastattelemassa Joulupukkia. Veikkolalainen Pentti Pena Laakso on tuurannut sitä oikeaa Korvatunturin Joulupukkia ainakin 25 vuotta, jos ei enemmänkin. Pena aloitti joulupukkeilun Helsingissä asuessaan. Hänen koripalloseuransa Haagan Terä keräsi joulupukkien avulla varoja seuralle. Veikkolaan muuttaessaan vuonna 1975 Laakso yritti houkutella urheiluseuralaisia tai palokuntalaisia joulupukkipoppooseen siinä onnistumatta. Pena päätti kuitenkin itsekseen jatkaa pukinhommia täälläkin. Onko täällä kilttejä? Pentti Laakson vaimo Anja oli Joulupukin sihteerinä. Hän huolehti aikatauluista aattoillalle; paikkoja oli kolmesta kahdeksaan. Perheen poika oli pienempänä mukana tonttuna ja myöhemmin autokuskina. Pukki ei kuitenkaan voinut tulla ovelle saakka autolla, vaan se piti jättää vähän kauemmas. Vierailupaikkojen ikkunassa oli usein aikuisia ja lapsia katsomassa, millä se pukki tulee. Pena keksi erilaisia selityksiä, millä keinoin pukki on perille päässyt (mm. pukki tuli helikopterilla, joka piti jättää kauemmas ). Pena varasi jokaiseen paikkaan reilusti aikaa. Alkajaisiksi kysyttiin aina se perinteinen Ovatko lapset olleet kilttejä? Mutta lisäksi Penalla oli tapana kysyä: Ovatko äiti ja isä olleet kilttejä? Siinä riitti lasten kanssa sitten juttua. Aina laulettiin ja leikittiin lasten kanssa, Pena kertoo. Lamajouluja ja pientä kommellusta Pena muistaa lamajoulut. Silloinkin hän laittoi pukki-ilmoituksen esille. Hän yllättyi, että tilauksia riitti. Kierrokselle lähtiessään hän oletti, että lahjapussit olisivat olleet kuivia. Vaan yllätys odotti sielläkin: Tuntui siltä, että lahjoja oli enemmän kuin tavallisina jouluina. Lamaa ei siinä huomannut, Pena muistelee. Kommelluksia ei joulupukkireissuissa juurikaan sattunut. Kerran asuun kuuluvat viikset meinasivat pudota. Laakso panosti joulupukkihahmoonsa huolella. Asun piti olla laadukas perinteinen joulupukki. Asu vuokrattiin joka vuosi. Pentti Laaksosta pidettiin kovasti. Sama joulupukki haluttiin joka vuosi. Lapset soittivat välillä itsekin, että tulisko se Pena tänäkin vuonna. Monet joulupukin vierailupaikkojen lapset ovat kasvaneet jo isoksi. Nyt niitä mukuloita näkee kylällä. Se on kyllä mukavaa, Pena kertoo. Joulupukin asun Pentti Laakso laittoi viimeisen kerran naulaan viitisen vuotta sitten. Emäntä rupesi sanomaan, että siinä menee se oma jouluaatto kokonaan, Pena sanoo. Sen jälkeen on välillä tehnyt mieli lähteä taas kierrokselle. Lapset olivat parasta joulupukkina olemisessa. Veikkolalaiset tuntevat Pentti Laakson muustakin kuin joulupukkina olemisesta. Pena on ollut ahkera talkoolainen. Hänen on valittu myös Veikkolan Veitikaksi. Teksti ja kuva: Kirsi Suni

16

17 Perjantai Nyt sytytämme kynttilän! Koskentorin esikoulun ja Veikkolan koulun 1C ja 1 D luokkien yhteinen joulun avaus Koskentorin esikoulun pihalla. Seurakunnan lapsityöntekijä Nina Hotma avaa joulun Lapinkylän joulukadun valot syttyvät. Öppning av Lappböles julgata. Lappböle Barnträdgårdin lasten kynttiläkulkue pitkin joulukatua. Lappböle Barnträdgårdens lykttåg längsmed julgatan. Lapinkylän leipomossa glögiä ja pipareita. Lappböle Bageri serverar glögg och pepparkakor. Jontten kyläkaupassa lelupäivä Lauantai Joulumyyjäiset Veikkolan seurakuntakodissa Koti ja koulu - yhdistyksen myyjäiset Veikkolan koululla: joululauluja, -herkkuja ja - pukki sekä harrastekerhojen töitä, mm. kuvataidekerhon jouluisia taideteoksia Sisustusnurkkaus Veikkolan teollisuushalli 11: Glögi- ja viinitarjoilua sekä lapsille jäätelöä. Sadalle ensimmäiselle tonttulakki ja ilmainen arpa. Joulumuori paikalla viihdyttämässä lapsia ja tosi aikuisiakin Sunnuntai, 1. adventti Adventtisunnuntain messu Haapajärven kirkossa Joulusahtitapahtuma Lamminpääntie 8, järjestäjänä Sahtipäät ry Hyvän olon tapahtuma kylätalossa: lyhyitä näytehoitoja, lahjakortteja, kiviä ja koruja. Hoitola energiatupa Sirpa Ojala (moderni-ja psykologinen vyöhyketerapia) Marja Helenius (akupunktio, intialainen päähieronta, korvakynttilähoito) Anne Laatikainen (moderni vyöhyketerapia, reikihoidot ja koulutus, intialainen päähieronta ja koulutus, vauvahieronnan ohjaus) Maanantai Eläinlääkäriasema Anident, Lamminpääntie 43: Tarjoamme asiakkaille karamellejä sekä pieniä lahjoja ostettavaksi lemmikeille Tiistai Veikkolan Koti ja koulu -yhdistys koululla. Kahvila kylän koululaisten iltäpäiväkerhojen toiminnan tulemiseksi Keskiviikko Villa Navalan tenavapäiväkoti, Navalantie 19: Itsenäisyyspäiväjuhla Lasten esityksiä, tanssiaiset ja juhlamalja Mariannen salonki Turuntie 561: Perinteinen kaakao- ja piparitarjoilu Torstai Avointen ovien päivä, Suomen Eläinkoulutuskeskus Oy, Teollisuustie 7. Pikkujouluohjelmaa, paikalla ovat mm. käytösneuvontaa antavat ongelmakoirakouluttajamme. Koirien temppukoulussa harjoitellaan hauskoja taitoja ja esiinnytään tasatunnein. Glögitarjoilu LC Kirkkonummi/Veikkolan perinteinen lämpötilamittaus Skeittirampilla. Arvauskilpailun voittajien julistaminen ja palkintojen jako Näkki heittää kuuman kiven Lamminjärveen, jonka jälkeen avantouintikisat alkavat Lammaskallion rannassa Perjantai Sirpan vintti, Turuntie 563: Siwan yläkerta Jouluterveiset Veikkolasta-postikortit ja lahjapaketit omalta kylältä Lauantai Veikkolan koirakerho ry Vekora Koskentorilla; Glögitarjoilua Veikkolan Kartanoteatteri Koulun juhlasalissa: Joulupuuro alkaen monipuolista ohjelmaa, mukana mm. Veikkolan kartanoteatteri, Jukka Puotila, Steel Band- musiikkia jne. Arpajaiset ja joulupukki, kahvia Lippujen ennakkomyynti Kymppikioskilla, Sirpan Vintillä ja Lapinkylän Leipomossa Sunnuntai Kauneushoitola Anni Hiltunen, Vanhatie 26: Läksiaiskahvit. Riitta ja Jaana tekemässä pieniä kasvomaalauksia lapsille á 2. Heli Hietaluoma: rentouttavaa niskan ja päänalueen hierontaa 20 min / 10, ajanvaraus Tuotetarjouksia! Esittely ja joulumyyjäiset, koruja, lahjakortteja, korutaiteilija Jenni Innanen, urheiluhieroja Milla Innanen, Veikkolan kylätalo Haapajärven kirkko: Lasten kauneimmat joululaulut Haapajärven kirkko: Kirkkonummen oopperayhdistyksen perinteinen joulukonsertti Maanantai Fysiolymfa Ritva Hernetkoski, Vanhatie 26: Glögitarjoilua ja tietoja hoidoista Tiistai TanssiDans koulun juhlasalissa: Cha cha cha tanssin askelkuvioihin perehtymistä Keskiviikko Veikkolan nuorisotilassa, Allastie: Avoimet ovet ja kahvitarjoilua Koti ja koulu-yhdistys Koskentorilla: Jalkkaritoiminta esittäytyy Torstai Siwa, Turuntie 561 Glögi- ja piparitarjoilua MLL:n perhekahvilan joulujuhla seurakuntakodissa Puuroa ja jouluherkkuja tarjolla Lauletaan joululauluja ja tonttuillaan Myynnissä MLL:n Poikanentuotteita sekä käsinneulottuja sukkia, lapasia ym Perjantai Salong Lola, Evitskogintie 101: Glögiä ja piparkakkuja. Glögg och pepparkakor K-market Tuulensuu, Koskentori: Joulupukki poroineen tavattavissa Lauantai Kylätalo, Vanhatie 29: Tilatut Veikkolatuotteet noudettavissa Sunnuntai Kylätalo, Vanhatie 29: Tilatut Veikkolatuotteet noudettavissa Haapajärven kirkko Kauneimmat joululaulut. Kyläsaunalla Lammaskallion rannalla: Joulun sekasauna avantouimareille Naisten joulusauna kynttilän valossa Maanantai Veve:n jouluiset tapahtumat koulun juhlasalissa: Tontuperheiden temppurata (kiipeilyä ja temppuilua koko perheelle) Joulujumppa koulun juhlasalissa koko perheelle Tiistai kioski, Koskentori: Glögi-, kahvi- ja piparitarjoilua Keskiviikko R-kioski, Koskentori: Joulujuomaa ja torttuja, ilmainen porukka V Torstai 9.00 alkaen koulun joulujumalanpalvelus juhlasalissa Perjantai Neste Veikkola: Pullakahvia ja mehua tarjolla. Osuuspankki, Koskentori: Aamuinen jouluhartaus Glögi- ja piparkakkutarjoilua Lauantai Ilmassa on juhlan odotusta ja vielä tehdään viimeisiä valmisteluja ennen kuin voimme rauhoittua viettämään Joulua. S-Market Veikkola kiittää asiakkaitaan ja toivottaa rentouttavia Joulun hetkiä perheen ja ystävien kesken yhdessäolosta nauttien Veikkolan kylätalo: Esittely ja joulumyyjäiset, koruja, lahjakortteja, korutaiteilija Jenni Innanen ja urheiluhieroja Milla Innanen, Sunnuntai Joulufrisbeegolfkisa Veikkolan radalla/kokoontuminen 10-kioskilla. Tule mukaan ja opi vaikkapa uusi veikkolalainen harrastus! Jouluaatto Haapajärven kirkossa neljä jouluaaton hartaustilaisuutta klo 11.00, 13.00, ja Joulukalenteri tarkempana Veikkolaverkossa Joulukalenteri-sivun kautta saat jokaisesta päivästä ajantasaiset ja monipuoliset tiedot.

18 18 KULTTUURI Kylänraitti 4/2007 Veikkola Dada: Intiimejä kirjeitä Lauantaina sai monilukuinen ja runsaslapsinen yleisö nauttia koulun salissa festivaalin tilausteoksen ja kantaesityksen Haapaneitty, mettäntyttö. Oma palkittu kirjailijamme Arja Puikkonen on tehnyt tekstin, ja musiikin on säveltänyt Kirmo Lintinen. Kertojana oli karismaattinen Ismo Kallio. Illalla samassa salissa GT-ensemble -yhtye tarjosi runsaalle yleisölle J.S. Bachin turvallisen Dada Haapajärven kirkossa: Jousten kutsu kuuloisen musiikin lisäksi sulateltavaksi 1920-, -30- ja -40-luvun vaikeaa musiikkia. Sen säveltäjinä olivat Bohuslav Martinu, Jacques Ibert ja Leos Janacek. Yhtyeen jäsenet ovat Radion sinfoniaorkesterin soittajia ja aktiivisia kamarimuusikoita. Janacekin jousikvartetto n:o 2 Intiimejä kirjeitä sai sen sisältöä kuvailevaksi saatteekseen Rea Maurasen ja Vesa Vierikon hienosti tulkitsemia otteita iäkkään säveltäjän ja 38 vuotta nuoremman Kamila Stösslovan kirjeenvaihdosta. Veikkolan kylänväki todella ansaitsee ja kestää hienosti tällaisen Lauantain toivotuista melkoisesti poikkeavan musiikkielämyksen. Teksti: Tapani Iivari Kuva: Jussi Puikkonen Säveltäjä Max Savikangas selosti jutuntekijälle ihmeellisen Katoamisia -teoksensa esittämistekniikkaan liittyviä hämmästyttäviä taustatekijöitä. Sunnuntaina kuultiin Haapajärven kirkossa sekä GTensemblen hienoa musisointia että Max Savikankaan häkellyttävän taitava teos Katoamisia sooloalttoviululle ja live-elektroniikalle. Vuonna 1969 syntyneen musiikin maisterin, Max Savikankaan, teos on suorastaan uskomaton äänimaisema. Jutustelu säveltäjän kanssa konsertin jälkeen paljasti, että hän tuotti kaikki äänet tässä ja nyt alttoviululla sekä kahdella pedaalilla varustetulla tietokoneella. Siihen oli ohjelmoitu tiettyjä äänenkulkuja, mutta mitään ääniä ei ollut taltioitu etukäteen. GT-ensemblen hienon soittajiston kvartetin ja sekstetin ohjelmistossa olivat argentiinalaisen Alberto Ginasteran jousikvartetto n:o 1 vuodelta 1948 ja Johannes Brahmsin jousisekstetto n:o 2. Ginasteran musiikissa tuliset eteläamerikkalaiset rytmit yhdistyvät klassisiin muotoratkaisuihin ja toisaalta uusien sointivärien sekä sävellystekniikoiden etsimiseen. Enemmänkin väkeä konserttiin olisi sopinut. Valitettavasti vai onnekseen monet eivät tiedä, minkälaisen musiikkielämyksen he menettivät vietettyään tätä sunnuntai-iltapäivää jossain muualla kuin Haapajärven kirkossa. Teksti: Tapani Iivari Kuva: Pirkko-Liisa Iivari Veikkolan Kartanoteatteri etsii miehiä Veikkolassa toimiva Kartanoteatteri aloitti toimintansa syyskuussa. Piirejä on kokoontunut ilmaisun, laulun, tanssin ja nukketeatterin merkeissä. Lähes kolmekymmentä harrastajaa on osallistunut syksyn aikana kansalaisopiston suojissa toimivien piirien toimintaan. Syksyn aikana Ilmaisupiirissä ryhmä on tutustunut toisiinsa. On harjoiteltu improvisaatiota, kontaktia, hengitystä, kehon lämmittelyä ja tekstin käsittelyä ym. ilmaisun perusasioista. Olemme nauttineet yhteisen löytämisen iloista ja saaneet voimia muihin arkisiin töihimme toinen toisiltamme. Laulupiiri on aloittanut kesänäytelmän harjoittamisen kansanlauluilla: välillä on menty viihteen ja iskelmien puolelle. Piirin vetäjä Satu Jämsä on luonnehtinut porukkaansa: Mukava ryhmä, jolta sujuu niin yksi- kuin moniääninen laulukin. Tervetuloa keväällä uudetkin laulajat mukaan. Yhdessä laulaminen on kivaa. Tanssipiirissä on matkustettu sanojen taakse, viritetty mieltä ja haettu uusia fyysisen ilmaisun muotoja. Vetäjä Pauliina Ruhanen on tyytyväinen: On ihanaa jälleen huomata, mitä kaikkea ihmiset osaavat ja oppivat, kun siihen löytyy aikaa, tilaa, ripaus kohtaamista ja rohkeutta olla oma itsensä. Ja siitähän ei voi seurata muuta kuin tanssin iloa. Nukkepiiri on ahkeroinut syksyn aikana uuden nukkenäytelmän. Ryhmässä mukana oleva kirjailija Pekka Lempiäinen kirjoitti näytelmän, piirin graafikko Franz Raschbacher teki nukeista visuaalisen hahmottelun ja piirustukset. Arja Puikkosen kirjoittamassa ja Kirmo Lintisen säveltämässä Haapaneitty, mettäntyttö -sadussa sanapajalaiset liikuskelivat näyttämöllä satuhahmoina. Seuraavana tiistaina Veikkolan-ryhmäläiset saivat purkaa kokemuksiaan juttelemalla. Monilla oli ollut perhosia vatsassa ennen esitystä parisatapäisen yleisön virratessa katsomoon. Jännitin että mitä yleisö pitää esityksestä. Joskus on kiva esittää jotakin. Minua kyllä jännitti vähän. Se kissa oli hyvä hahmo. Se esitti niin paljon. Se raapi sitä poikaa. Se oli hassua, kun lihapullat oli pupun papanoita. Se tyttö olikin poika. Mä tunsin sen. Isosiskot Lotta ja Emma sekä kaverinsa Siri kirjasivat nämä Emma K:n, Tekotarpeet löytyivät jokaisen kotikomeroista. Musiikkia sävellettiin, tehostemaailma luotiin, ja näytelmä alkaa olla valmis koeyleisön eteen. Vetäjän, Bojan Baricin, mukaan ryhmä on toiminut valtavalla energialla päämäärätietoisesti. Tämän pohjalta on hyvä jatkaa ensi kesän näytelmän nukkekohtausten suunnittelua. Rooleja tarjolla Kaikkien piirien toiminta tähtää ensi kesään, jolloin Navalan kartanon puistossa esitetään Raija Orasen kirjoittama näytelmä Maan hedelmät, joka kertoo Navalan ja Eerikinkartanon pitkäaikaisen isännän, valtioneuvos von Wahlbergin, elämästä. Näytelmän harjoittaminen alkaa heti ensi vuoden alussa kansalaisopiston siipien suojassa. Koska näytelmässä on runsaasti rooleja, Kartanoteatteri kaipaa lisää varsinkin miespuolisia esiintyjiä. Jokainen mies, joka hiukankin tuntee tarvetta näyttämölliseen ilmaisuun, on tervetullut mukaan. Ikään katsomatta. Voit ottaa suoraan yhteyttä teatteripiika Eija Ahvoon, joka perehdyttää sinut henkilökohtaisesti tulevaan toimintaan ( eija. ahvo@kolumbus.fi ). Voit myös tulla la puurojuhlaan ja kertoa siellä kiinnostuksesi. Samalla voit katsoa, miten piirit ovat edistyneet, koska huippuesiintyjien ohella piirit esittelevät osaamistaan. Tervetuloa mukaan Kartanoteatterin toimintaan! Eija Ahvo Sanapajan lapset Dadalastenkonsertissa Anni H:n, Sonjan, Sadun, Sampon ja Iinan kommentit. Kirjaston yläkerrassa illemmalla isompien ryhmäläiset olivat tätä mieltä: Aika paljon meitä jännitti. Oli niin kauheaa kurkkia verhon raosta, kun koko ajan tuli yleisöä lisää. Orkesteri oli hyvä. Lopussa kun ne vaan taputti, niin mä luulin, että mä jo melkein kuolin. Se oli parasta, kun sai ruusun. Oli hyvä, kun se vasta muutaman päivän päästä aukesi. Me oltiin näissä rooleissa: siili, pappi, koira, hirvi, kettu. Anni K., Elilie, Natalie ja Saara. Seija Kivilaakso

19 Kylänraitti 4/2007 KULTTUURI 19 Litmasen Eeva karjalaistyttö Thalian polulla Minua ovat aina määrittäneet hylätyksi tulemisen ja rumana olemisen pelko. Muistan joskus nuorena naisena ajatelleeni, että kun kerran olen vain tämmöinen, olen ainakin hauska. Eeva Litmanen on näyttelijä, joka sai kantaa komediennen taakkaa harteillaan aina siihen asti, kunnes palkittiin Jussi-palkinnolla parhaasta naispääosasta elokuvassa Rakkaudella, Maire. Siinä hän löysi kosketuskohtia oman elämänsä alkutaipaleelta, jolle oli ominaista rakkaudenkaipuu, hyväksytyksi tuleminen ja katkeruus. Näistä asioista Eeva Litmanen puhuu elämäkerrallisessa teoksessaan Saa siinä monena olla, jossa hän lapsuuden ajan kokemusten lisäksi tilittää elämäänsä teatterin parrasvaloissa. Vaikka meriittilistaa teatterin sektorilla riittää yllin kyllin, hän ei vieläkään luota itseensä näyttämöllä. Keskeinen syy tähän on, että Eeva Litmanen ei ole käynyt teatterikoulua. Se on outo kynnys, joka usein leimaa näyttelijän uraa Suomessa. Askartele Veikon kanssa Vierailulla Veikkolassa Kirjassa Eeva kertoo urastaan teatterissa, Radioteatterissa, television viihdeohjelmassa Hepskukkuu ja elokuvassa. Ja tietysti rakastamastaan ravintolateatterista, jota hän oli perustamassa 1980-luvulla teatteriravintola Kahteen Kanaan. Tältä sektorilta monet muistavat hänen hienon monologinsa Naisen 11. käsky, jota Eeva esitti Kaunis Veikkolamme OSA 24: Kylätalo Rakkaat lapset, peräti 16 vuotta. Tällä esityksellä hän vieraili myös Veikkolassa Paavo Liimataisen pubissa. Siitä esityksestä hän kertoo kirjassaan seuraavan muiston: Yksi hienoimmista yleisön palautteista oli, kun vieraillessani Veikkolassa monologilla Naisen 11. käsky eräs mies tuli esityksen jälkeen kiittämään ja kertoi olleensa ensimmäistä kertaa teatterissa: Seuraavan kerran pistän oikein pikkutakin, oli sen verran hyvä kokemus! Mistään merkittävästä kulttuurihistoriallisesta dokumentista kirjassa ei ole kysymys, mutta leppoisan elämäkertakirjallisuuden saralla se pärjää mukavasti. Eniten jäin kaipaamaan taustatarinoita luvun kiihkeistä poliittisista vehkeilyistä, joista Eeva Radioteatterin näyttelijänä ei voinut jäädä osattomaksi. Matti Saartamo Rentouttavia kehohoitoja myös psykologista vyöhyketerapiaa Muista myös lahjakortit! HOITOLA ENERGIATUPA Sirpa Ojala Vanha Turuntie 2, Veikkola VEIKKOLAN SIVUAPTEEKKI Avoinna ma klo 9-18, ti-pe klo 9-17 Koskentie 3, Puh Leikkikenttä LAMMINJÄRVENTIE VANHATIE TURUNTIE SIWA PALOPOLKU El Weicco Kylästämme löytyy monta taloa, mutta vain yksi kylätalo. Vaikka se on ihan omakotitalon näkoinen, siellä ei asu ketään. Talo on avoinna meille kaikille. Mennäänpä sisään! Kyläkuistilla riisutaan kengät, jatkamme kyläeteiseen. Sieltä voisimme mennä kyläyläkertaan tai kyläkellariin, mutta meillä on tärkeää asiaa pohtittavana, eli eteenpäin kyläkokoushuoneeseen! Muistiinpanovälineet esiin ja loistavasti menee. Unohtuiko kynä? Vasemmalla on kylätoimisto, mistä löytyy kylätietokoneita, kylälomakkeita, kyläpapereita - ja kyniä! Onko jano? Haetaan vielä mehut kyläkeittiöstä. Siellä kyläpiikammekin söi eväänsä. Hän hoiti tietokoneet, antoi kyläläisille tietoa, keitti kahvia kokoustaville ja oli ylipäätänsä talon sielu. Oli? Oli, koska kyläpiika ei toistaiseksi ole tavattavissa. Tämä vain sen takia, koska isosta kylästämme ei löytynyt enää rahaa maksaa hänen pientä palkkaansa. No, miksi emme joukkoirtisanoutuisi, jotta kyläpiika saadaan takaisin? Hyvä idea! Soitetaan kavereille saman tien! Kyläpiika

20 20 KULTTUURI Kylänraitti 4/2007 Öljylämmitystä, Tiffany-lasitaidetta ja senioritaitoa Aulis Liljeström on minulle tuttu mies jo parin vuosikymmenen takaa. Tutustuimme omakotitalomme vanhan öljypolttimen välityksellä: sen tilalle Aulis möi ja asensi uuden. Huoltojen yhteydessä tuli aikanaan puheeksi hänen tanssiharrastuksensa. Nyt sen tietävät täälläpäin kaikki, jotka ovat pitäneet silmänsä ja korvansa auki. Keväällä Aulis ja Tuire-vaimo nappasivat seniorien SM-pronssia Muuramessa. Viime elojuhlien aluksi he opettivat, miten hidasta valssia tanssitaan. Liljeströmit muuttivat Veikkolaan viime vuoden syyskuussa liki uudesta kerrostalosta Matinkylästä Ison Omenan vierestä. Sitä ennen he asuivat Kauklahdessa. Molemmat ovat alun perin omakotiasujia. Tuire on kotoisin Espoon Nöykkiöstä ja Aulis Helsingin Tammisalosta. Veikkolan Impivaaran rivitaloasunto remonteerattiin niin perusteellisesti, että vain koolingit jätettiin paikoilleen. Entisiin koteihin verrattuna tilaa on nyt vähemmän ja tavaraa kertyy. Niinpä Tuirella on ajankohtainen ongelma: Mistä hän voisi löytää Tiffany-lasitaiteensa tekemiseen työhuoneen? Valokuvassa vuodelta 2003 öljypoltinasiantuntija taivuttaa käsivarsillaan Tiffany-lasitaiteilijaa. Pokaalit ovat tämän vuoden SMpronssi ja viime vuoden SM-hopea. Lennun poika Aulis lähti öljypoltinalan oppiin joulukuussa 1959 Essoon, jossa työskentelevä eno työpaikan hommasi. Koska myös Auliksen isä oli samassa firmassa, nuorta oppipoikaa kutsuttiin kotoisasti Lennun pojaksi. Essolta Aulis meni Nesteelle, 70-luvun alussa työnjohtajaksi erääseen putkiliikkeeseen, sieltä toiseen putkifirmaan työpäälliköksi ja sitten Onniselle osastopäälliköksi. Vuonna 1987 Aulis ryhtyi yrittäjäksi. Vuonna 2005 hän möi toiminnot kouvolalaiselle yritykselle MONIPUOLISET HOITOPALVELUT VEIKKOLASSA! - FYSIKAALISET HOIDOT - LYMFATERAPIA - HIERONTA - VOICE MASSAGE TERAPIA - VYÖHYKETERAPIA (myös vauvat) ja siirtyi sen leipiin. Muistan hyvin, kun Aulis jämptinä yrittäjänä tiedotti tästä meille asiakkailleen. Loparit ja uudelleen yrittäjäksi Viime vuoden marraskuussa kouvolalainen firma lopetti Espoonsuunnan toiminnot. Aulis joutui lähtemään. Hän sai kuitenkin ilmaiseksi takaisin entisen asiakasrekisterinsä ja ryhtyi taas yrittäjäksi. Tuire on mukana hoitamassa yrityksen asioita. Hän mainitsee, että asiakkaitten mielestä on harvinaista, kun huoltomies tulee ajallaan. Jossakin päin Auliksen toimialuetta polttimien huoltajat tuppaavat lipsumaan lupauksistaan. Tämän vuosituhannen alussa Aulis ylipuhui meidät hankkimaan ruotsalaisen polttimen, Pulsonexin. Suomessa niitä on runsaat 20 ja Veikkolassa kaksi. Ruotsalainen valmistaja ei valitettavasti ole satsannut tarpeeksi laitteen markkinointiin. Jos jotakuta kiinnostaa tämä öljypoltin, nettisivusto osoitteessa kertoo tarinan, joka on kesken. Auliksen tietojen mukaan yritys on nyt tuotteen yhden aiemman myyjän omistuksessa. Aulis on päättänyt ottaa selvää tämän hetken tilanteesta. Matka Tukholman-seudulle on suunnitteilla. Asiakkaat melkein vierihoidossa Auliksen toiminta-alueena ovat Espoon lisäksi Kirkkonummi, Vihti kaukaisille perukoille asti ja Lohjan suunta. Aulis on kehittelemässä yhteydenpitoa asiakkaisiin, jotka ovat valitettavan passiivisia ja öljypolttimen suhteen hieman välinpitämättömiä. Kuitenkin se on kodille paljon tärkeämpi kuin auto. Laitteen viat minimoidaan huoltamalla se kerran vuodessa. Aulis kertoo, että hänen asiakkaittensa laitekanta on valitettavasti aika vanhaa, ja sitä pidetään yllä korjaamalla. Monet eivät tule ajatelleeksi seuraavaa vertailua. Öljypolttimen keskimääräinen käyntiaika on noin tuntia vuodessa eli hieman yli neljä tuntia päivässä. Hyvin harvat ajavat autollaan näin paljon. Välillä tuntuu siltä, että asiakkaat ovat melkein kuin vierihoidossa Auliksella, Tuire huomauttaa. Usein asiakas on öljypolttimensa vierellä kännykkä korvalla, ja Aulis antaa puhelinneuvontaa. mukaan, Liljeströmit jäivät kiinni tanssiin. Aulis sanoo, että aluksi he olivat varsinaisia tumpeloita, mutta pian valssikin alkoi pyöriä molempiin suuntiin. Tuli se päivä, jolloin Aulis sanoi Tuirelle, että nyt lähdettäisiin kilpailemaan. Älä höpötä, oli Tuiren kommentti. Niin kuitenkin kävi. Ensimmäinen kilpailu oli Kisahallissa Helsingissä Nyt Liljeströmit tanssivat vakiotansseja S3-sarjassa, jossa parien on oltava 55 vuotta täyttäneitä. Kymmenestä kilpailutanssista he tanssivat viittä vakiota mutta eivät lattareita. Kilpailumenestys on ollut mahtavaa. SM-kisoissa vuosina tuli neljäs sija, viime vuonna SMhopea ja tänä vuonna SM-pronssi. Hyllyt ovat täynnä pokaaleita, ja laatikot pullistelevat mitaleista. SM-kisoja ennen he tanssivat valtakunnallisissa kilpailuissa, ja tuloksena oli lähes pelkästään ykkössijoja. Hymyssä suin he muistelevat kanssakilpailijoitten todenneen, ettei Liljeströmien olisi tarvinnut kuin käydä kumartamassa, niin voitto olisi tullut. Aulis ja Tuire ovat kolmasti käyneet Lontoossa kisaamassa maailman valioiden joukossa. Menestystä ei ole tullut, mutta homma on ollut jännää. Tanssin myötä ovat tulleet tutuiksi muun muassa kaikki Tanssii tähtien kanssa - ohjelmissa esiintyneet pedagogit. Liljeströmit ovat itsekin vetäneet tanssikursseja. Uutuutena Voice Massage terapia, jota käytetään: - ääniammattilaisten äänihäiriöiden ennaltaehkäisynä - puhe- ja ääniterapian sekä laulunopiskelun tukihoitona sekä puhallinsoittajan hengitys- ja ansatsiongelmien poistamiseen - purentalihasjännitys- ja kiputilojen poistamiseen - refluksitaudin lisähoitona - hengitysongelmiin; nielemisen ja puhumisen helpottamiseen (esim. astma, Parkinson-tauti) - poistamaan lihasjännityksiä (mm. päätetyötä tekevät) - urheilijoiden hoidossa hengitysfunktion parantamiseksi FYSIO-LYMFA RITVA HERNETKOSKI Vanhatie 26, Veikkola , ritva.hernetkoski@suomi24.fi Hoidot lääkärin lähetteellä tai ilman! Myös lahjakortit. Öljylämmityksessä tarkistettavat asiat ovat: kunnollinen öljy (laatueroja on), asiakkaan öljysäiliön puhtaus (puhdistus vähintään 10 vuoden välein) ja säiliöauton hygienia (määräykset on olemassa). Aulis kertoo dramaattisen esimerkin öljytoimituksesta, jonka jälkeen asiakas valitti, että heillä haisee bensalta! Kävi ilmi, että öljy-yhtiön kuljettaja oli määrätty viemään toimitus jollakin satunnaisella autolla. Häntä oli kehotettu pesemään säiliö, mutta se jäi tekemättä. Niinpä asiakastalon öljysäiliön pinnalle nousi parinkymmenen sentin kerros sitä bensiiniä, joka oli jäänyt edellisestä keikasta auton säiliöön. Tumpelotanssijoista SM-mitalisteiksi Vuonna 1994 Tuire näki lehdestä ilmoituksen, että kirkkonummelaisen Tanssipalatsin pääsylippuun sisältyi jiven opetusta. Kun kolme muutakin pariskuntaa lähti Aulis on tässä nyt Tuire-vaimonsa vierihoidossa. Heidän käymistään valmennuskursseista Tuire mainitsee ns. alfa-seminaarin keväältä Kurssi oli niin kova, että materiaalia piti kypsytellä kotona useita kuukausia, mutta kurssi oli todella hyödyllinen. Nyt on helpompi oppia. Kun jotkut seniorit valittavat, etteivät enää tällä iällä opi, Aulis sanoo, että hän oli 52-vuotias aloittaessaan tanssimisen. Sen minkä vanhana oppii, sen oikeasti oppii, Tuire sanoo painokkaasti. Kun tanssii ja harjoittelee, siinä surut ja murheet jäävät. Tanssi antaa voimia, ja sen avulla voi nollata arjen asioita. Teksti ja kuvat: Tapani Iivari

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Alkkari Elokuu 2005 Sisällysluettelo: Hyvä muistaa ja tietää 2 Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Hyvä muistaa ja tietää Askelvihkotilaukset

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat Tunteet SISÄLTÖ Värikylläinen tunne-elämä Tunne on aina viesti Olet malli tunteiden ilmaisemisessa Auta lasta tunnistamaan Auta lasta nimeämään Kiukku lapsen haasteena Kun lapsi kiukustuu Sano näin itsellesi

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä)

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä) 3/2014 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

Kenguru 2014 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 7 ja Pakilan ala-aste

Kenguru 2014 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 7 ja Pakilan ala-aste (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 7 ja Pakilan ala-aste NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus.

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus. 220103769 LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS Vihreä teksti on oikea vastaus. 1. Määrääkö/sisältääkö yllä oleva liikennemerkki seuraavia asioita? (kyllä- ei -en tiedä) U-käännös on kielletty Edessä on satama-alue

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT NÄKÖISLEHTI Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ Mielenkiintoiset SUORALINKIT MATKAKOHDE: BURG ELZ Kerpenin lähellä MUISTOJEN SPA VALMIS PAINETTAVAKSI!

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

Kenguru 2017 Student lukio

Kenguru 2017 Student lukio sivu 1 / 9 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai 5 pistettä.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA

JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA Pidä pelivaraa JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA Sisältö 3 Jalan ja pyörällä 4 Omilla teillä 5 Ajo pyöräkaistalla 6 Risteyksissä tarkkana 6 Opettele väistämissäännöt 7 Liikennemerkin mukaan 8 Kääntyvä väistää

Lisätiedot

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle Bodomin kartanon väki toivottaa sinut tervetulleeksi! Master Golf toimii Bodom-järven rannalla, historiallisen Bodomin kartanon ympärillä, Espoossa. Yhtiö on perustettu vuonna 1987 ja sillä on kaksi erilaista

Lisätiedot

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt: Vinkkejä kirjoittamiseen Kultaiset säännöt: 1. Lue tehtävä huolellisesti. 2. Mieti, mitä kirjoitat (viesti, sähköposti, mielipide, valitus, anomus, hakemus, ilmoitus, tiedotus, luvan anominen, kutsu, kirje).

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus

Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus Tervetulosanat ja muutama dia puheenjohtajalta (Olli) Kyläyhdistys on 36-vuotias ja hyvissä voimissaan Onnistuttu tiedonkulun ja avoimuuden lisäämisessä

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN www.flow.fi MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN Joka tahtoo matkalle kohti uutta, hänen on lähdettävä. Miten matkalle voi lähteä? Omin jaloin, ottamalla ensimmäinen askel. Mitä sitten tapahtuu? Kyllä se selviää, askel

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

Kenguru 2018 Benjamin (6. ja 7. luokka)

Kenguru 2018 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 0 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saat 3, 4 tai 5 pistettä.

Lisätiedot

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause OSA 1 Peruslause + konjunktio + omistuslause Esim. Tänään Anita kirjoittaa nopeasti töissä, koska hänellä on tärkeää asiaa. Milloin? AIKA Viime yönä Lauantaina Tänään Päivisin Iltaisin Aamuisin Joka vuosi

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Perhananmoinen keli tänään, PERKELI 24.9.2015

Perhananmoinen keli tänään, PERKELI 24.9.2015 Perhananmoinen keli tänään, PERKELI 24.9.2015 2 Mistä kaikki oikein alkoi? Liikenneturvan toimitusjohtaja Valde Mikkonen ehdotti Ilmatieteen laitokselle ja Tielaitokselle kelitiedottamisen kehittämistä

Lisätiedot

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys Koulun kysytyin kysymys "Miksi koulua käydään?". Otimme tehtäväksemme ottaa siitä selvää. Wanted Taiteen taito Tölön taidetta Kohti hyvää elämää Hyvään elämään on monta tietä ja neuvoa. Tässä muutama.

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. ASUNTO JA ASUMINEN ASUMINEN 1. Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. 2. Missä kaupungissa sinä asut? Asun Lahdessa.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT 1 /2012

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT 1 /2012 KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI TALVEN TAIKAA PAJASANOMAT 1 /2012 Joulukuussa näytti talven tulo jäävän muutamaan pakkasasteeseen ja lumihiutaleeseen, olihan joulukuussa jopa

Lisätiedot

Yksinhuoltajana monikkoperheessä

Yksinhuoltajana monikkoperheessä Yksinhuoltajana monikkoperheessä J A N N A R A N T A L A L A S T E N P S Y K I A T R I A N E R I K O I S L Ä Ä K Ä R I P A R I - JA P E R H E P S Y K O T E R A P E U T T I 4. 9. 2 0 1 5 w w w. j a n n

Lisätiedot

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa.

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. K O O D E E Kangasalan Kristillisdemokraattien tiedotuslehti 3/2012 Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. Sisällys: Puheenjohtajan mietteitä.. 3 Vierailu

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE?

NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE? NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE? Kyllä on! Lahjat, koristeet ja kattaukset, mitä ikinä jouluusi tarvitset! Tervetuloa jouluostoksille Espoontorille! EI ITKEÄ SAA, EI STRESSATA SAA, JOULU ON TULLUT

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti

Lisätiedot

KUTSU AVAJAISIIN 22.9.

KUTSU AVAJAISIIN 22.9. 1 KUTSU AVAJAISIIN 22.9. POHJOIS-IIN KOULUN UUDEN KOULURAKENNUKSEN AKOLAN JA VIRKKULAN UUDEN KEVYENLIIKENTEEN VÄYLÄN LIIKUNNALLISEEN AVAJAISTAPAHTUMAAN lauantaina 22.9.2018 klo 10.00-13.00 POHJOIS-IIN

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 3 pisteen tehtävät 1) Mikä on pienin? A) 2 + 0 + 0 + 8 B) 200 : 8 C) 2 0 0 8 D) 200 8 E) 8 + 0 + 0 2 2) Millä voidaan korvata, jotta seuraava yhtälö

Lisätiedot

Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen !

Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen ! Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen 11.8.2018! Vajaat kaksi vuotta sitten Pihlavan paloasemalla sovittiin, että Kari Salminen ja Pauno Hellsten järjestävät seuraavan

Lisätiedot