Lienee myös olemassa pyrkimyksiä siihen, että maamme asumistukijärjestelmät

Transkriptio

1 Sosiaalipoliittiseen valiokuntaan lähetettävät esitykset (esitykset 49 72). Pirkko Valtonen (Satakunta). Toveri puheenjohtaja. Maassamme on tehty kauaskantoisia sosiaalipoliittisia ratkaisuja, joiden johdosta eläkevakuutusyhtiöt ja työeläkekassat saavat yhä suuremman merkityksen kansalaistemme eläketurvan hoitajina. Kansaneläkkeen merkitys on vähenemässä. Sairausvakuutuslain mukaisia korvauksia, jotka aikaisemmin maksettiin kokonaan kansaneläkelaitoksen paikallistoimistosta, on siirretty maksettaviksi apteekkien ja terveyskeskusten kautta. Näyttää myös siltä, että nykyinen kansaneläkkeeseen kuuluva tukiosajärjestelmä on romuttumassa. Ovathan sen saamisen edellytykset niin sekavan tuntuiset ja monimutkaisen laskutoimituksen perästä todettava, että kansalaiset eivät voine sellaistakaan hyväksyä. Ollaan menossa kohti tasaeläkejärjestelmää, joka tietysti vähentää kansaneläkelaitoksen työtä. Lienee myös olemassa pyrkimyksiä siihen, että maamme asumistukijärjestelmät yhtenäistettäisiin. Tällä hetkellähän asumistukea maksetaan sekä lapsiperheiden asumistukilain että kansaneläkkeeseen kuuluvan asumistukilain mukaan. Edellisiä hoitavat kuntien sosiaalilautakunnat ja jälkimmäisiä kansaneläkelaitos. Ajatus asumistuen yhtenäistämisestä ja siirtämisestä kokonaan sosiaalilautakuntien hoitoon vähentäisi tietysti kansaneläkelaitokselta vaadittavia palveluja. Sosiaalipoliittisissa ratkaisuissa on maamme kattava, koko kansan palvelujärjestelmä yhteiskunnan hallinnassa ja valvonnassa oleva sosiaalivakuutuslaitos eli kansaneläkelaitos kenttäorganisaatioineen jäämässä palveluksien antajana syrjään. Sen merkitys maamme sosiaalipolitiikan hoitajana on jyrkästi vähenemässä. Tällainen asioiden kulku ei voine olla sosialidemokraattisen puolueen selvä kanta. Me Satakunnan piirin edustajat ehdotammekin, että puoluekokous velvoittaisi puoluetoimikunnan tutkimaan, mikä on oleva kansaneläkelaitoksen tuleva asema maamme sosiaalipolitiikan hoitajana. Tuulikki Alkio (Helsinki): Toveri puheenjohtaja, hyvät toverit. Sosialidemokraatit ansaitsevat tunnustuksen siitä, että he ovat olleet nostamassa kansaneläkelaista kuopastaan, ei tosin kokonaan sieltä kuopan pohjalta, vaan jotenkuten rimpuilemaan tuon palkkakuopan laitoja. On saatu aikaan asumistukijärjestelmä sekä lisäksi parannettu tukilisiä. Ensi kuussa tulee voimaan työeläkkeiden tasokorotus. Osoittaa suurta kärsivällisyyttä työ- 175

2 väestöltä, että se on jaksanut näinkin kauan sietää pieniä työeläkkeitä vaatimatta niihin korotuksia. Mutta tässä on kuitenkin syytä muistuttaa siitä yksinkertaisesta prosenttilaskusta, että mitä suurempi on palkkamme, sitä suurempi on myös eläkepalkintonne. Tälläkin hetkellä TEL:n ja LEL:n alaiset työntekijät ovat vielä kaukana virkamiehen eläkkeistä. Virkamiehen ansainta-aika on kymmenen vuotta lyhyempi, eläkeikä on alhaisempi, vuotta, ja lisäksi eläkeprosentti on toki korkeampi kuin muille, kaikkiaan 66 %. On turha käyttää iskulausetta, että nyt duunarikin sai virkamiesten eläkkeen. Ilmaa pienituloisista TEL:läisistä korkeimpiin virkamieseläkkeisiin ja korkeimpiin TEL:leihin on jopa toistakymmentä tuhatta markkaa. Joku on esittänyt sellaisen ajatuksen, että Suomessa kansallissoitin on palkkahaitari. Sanoisin, että se on todellakin eläkehaitari. Edustan yhdistystä, jonka mielestä työläisten eläkeasia ei ole vielä kunnossa, ja olemme tätä varten tehneet puoluekokoukselle aloitteita. Meidän mielestämme näissä eläkkeissä on paljon parantamisen varaa. En voi yhtyä millään Pekka Oivion vaatimukseen»näpit irti työeläkkeistä», joka sama ajatus on aina ollut myös vakuutusyhtiöiden ja niiden takana olevan suurpääoman iskulause. Pikemmin sanoisin»työnantajan näpit irti vakuutusrahastoista, jotka ovat työläisen tulevaa palkkaa». Tämähän on vain lainaa työnantajille erittäin edullista korkoa vastaan ja inflaatio syö senkin. Korjattaessa työeläketasoa ensi kuussa eduskunta on samalla tehnyt periaatteellisen ratkaisun.kahden eläkejärjestelmän kesken. Peruseläkejärjestelmäksi nousee nyt meillä vakuutusyhtiöiden hoitama työeläkejärjestelmä päinvastoin kuin Ruotsissa, jossa yhteiskunta hoitaa sosialidemokraattien toimesta ja aloitteesta koko eläkejärjestelmän sekä kansaneläkkeen että työeläkkeen osalta. Meidän työeläkkeemme ovat, kuten tiedätte, samoin kaikki nämä suuret rahastot, jotka nousevat yli seitsemän miljardin markan, kokonaan yhteiskunnan valvonnan ulkopuolella. Suomen Pankilla ei ole mitään sanomista näiden luottopolitiikkaan. Puoluekokouksemme päätöksistä en ole myöskään löytänyt mitään tukea sille, että puoluetoimikunta teki tällaisen eläkepoliittisen kannanoton. Työeläkkeiden tulevasta tasokorotuksesta sosialidemokraatit ovat maksaneet mielestäni korkean hinnan. Korotuksen vastapainona vähennetään palkansaajan oikeutta saada kansaneläkettä. Palkansaajan tuloista kustannetaan % kaikista kansaneläkemenoistamme. Lisäksi työntekijät luo- 176

3 vuttavat maataloudelle vapaaehtoisesti, tosin eduskunnan siunaamana, vuosittain verovarojaan noin 100 miljoonaa markkaa maatalousyrittäjien eläkekassaan. Onko mielestänne kohtuullista, että palkansaajat eivät itse saa mitään näistä maksuista, vaan luovuttavat ne muille? Tästä ovat vielä työntekijöiden edustajat vapaaehtoisesti luopuneet. Kun työeläkelakeja säädettiin, ammattiyhdistysväki piti erittäin tärkeänä, että vähimmäisehtojen mukainen työeläke ei saa vähentää kansaneläkkeen tukiosaa, koska palkansaaja maksaa kansaneläkemaksuja yli 40 vuotta. Heinäkuussa tulevan lainmuutoksen jälkeen työeläkkeestä on vain 250 markkaa sellaista osaa, jota ei lasketa tuloksi kansaneläkkeen tukiosaa laskettaessa. Lähitulevaisuudessa työläiset saavat maksamastaan kansaneläkemaksusta vain perusosan 120 markkaa, mutta sen sijaan maatalousyrittäjät saavat jatkuvasti nauttia sekä omasta työeläkkeestään että palkansaajan maksusta. Veikko Jylhä (Etelä-Häme): Toveri puheenjohtaja, hyvät toverit. Sosiaalipoliittisen valiokunnan selvitettäväksi annettuja esityksiä tutkiessa tulee mieleen, että sosiaaliturva yleensä on maassamme hyvässä kunnossa, eläketurva vain päin mäntyä. Niin yksipuolisesti esitysten aihepiiri liikkuu eläkepolitiikan parissa. Nänhän ei tilanne toki ole. Työterveyden, asuntokysymysten ja perhepolitiikan piirissä, eräitä esimerkkejä mainitakseni, on vielä paljon ja suuria puutteita. Totean, että eläketurvaa sitä vastoin on kehitetty hyvinkin voimakkaasti viimeisten viidentoista vuoden aikana. Kunnossahan se ei silti vielä ole. Yhdyn puoluetoimikunnan Turengin yhdistyksen esityksestä antamaan lausuntoon siinä, että korjauksia eläketurvaan on jatkuvasti tehtävä, ja siihen, että näitä ön tehtävä osatavoitteiden saavuttamisen kautta. Epäkohtia korjattaessa on noudatettava tiettyä tärkeysjärjestystä. Siihen antaa ohjenuoraa voimassa oleva eläkepoliittinen ohjelmamme ja siihen tehdyt ja tehtävät lisäykset. Mihinkään kokonaisuudistuksiin ei nyt ole syytä eikä varaa. Sosiaalisia uudistuksia tehtäessä on mitattava myös se, että me, nykyinen työssä käyvä väki, pystymme ne maksamaan ja samalla elämään itsekin. Ihan mieltä lämmitti Demarissa pari viikkoa sitten julkaistu Helsingin sos.-dem työpaikkayhdysmiesten kirje puoluekokousedustajille. He halusivat kiinnittää huomiotamme mm. eläkekysymyksiin ja siihen, että palkansaajien keräämillä ja hankkimilla etuisuuksilla ei saa ruveta pönkittämään kepulaisten eikä muidenkaan siivellä eläjien eläkkeitä. Eläketurvan kehittämisessä on pidettävä periaatteena sitä, että työeläkejärjestelmää ja kansaneläkejärjestelmää on kehitet

4 tävä rinnakkain nyt tasokorotuksen yhteydessä luodun työnjaon pohjalta. Kokonaiseläkkeen olisi taattava kaikille yhdessä muiden tulojen kanssa vähintään mmimipalkkaa vastaava toimeentulo. Sen pitäisi automaattisesti seurata vähimmäispalkkatason muutoksia. Työeläke on aina ollut eläkkeensaajan henkilökohtaista tuloa, joka perustuu pelkästään hänen aktiiviaikanaan saamaansa ansiotasoon. Myös kansaneläkkeen pitäisi olla henkilökohtaista tuloa kuten työeläkkeenkin. Puolison tulot eivät saisi vähentää kansaneläkkeen tuloharkintaisia osia. Tässä mielessä ilolla yhdyn Lammin ja muiden yhdistysten asiaa koskeviin esityksiin. Asian kustannuspuolta en tunne, mutta toivon, että kustannukset eivät muodostu ylipääsemättömiksi kysymystä tulevan puoluetoimikunnan toimesta eteenpäin hoidettaessa. Väestön ikärakenteen vanheneminen on tosiasia. Vanhusten määrä lisääntyy ja palkansaajien, eläkkeiden tosiasiallisten rahoittajien, määrä vähenee. Tulevaisuudessa työntekijöitä on niin vähän.etteivät he pysty rahoittamaan omia eläkkeitään saati sitten meidän, tällä hetkellä työssä olevien eläkkeitä Eläketurvan rahoitus vaatii suuria pääomia Niitä ei pystytä luomaan tyhjästä, vaan ne on säästettävä. Meidän on säästettävä ja rahastoitava näin kertyneet varat tulevien eläkkeiden maksamista varten. Tätä säästämistä eli rahastointia ei pidä parjata. Tarkoituksenmukaisempaa ja tuloksellisempaa on kiinnittää huomio siihen, että palkansaajat pääsevät nykyistä tehokkaammin päättämään siitä, miten eläkevaroja käytetään. Tässä suunnassa on viime aikoina tapahtunut edistystä. Viittaan vain julkistettuun työmarkkinaosapuolten sopimukseen osallistumisesta TEL-yhtiöiden hallintoon. Se oli merkittävä parannus oikeaan suuntaan, suuntaan joka määriteltiin Tampereella hyväksytyssä eläkeohjelmassa. Muistettava on myös työeläkejärjestelmän lainapuolen panos uusien työtilaisuuksien luojana ja esimerkiksi kuukauden vanha sitoumus sijoittaa 260 miljoonaa markkaa ylimääräistä vuokra-asuntotuotantoon. Tähän tulee lisäksi pian alkavana rakennuskautena annettava 25 miljoonan markan lisä uhkaavan laman lieventämiseen. Tällaista kehitystä on syytä jatkaa eikä panna asioita ja järjestelmiä päälaelleen, kuten sosiaalivaliokunnan käsiteltäväksi tulevissa esityksissä numerot on tehty. Yhdyn vilpittömästi puoluetoimikunnan niistä antamaaan lausuntoon. Jatkamme eläkepolitiikassa Tampereen ohjelmassa ja elokuun 1973 kannanotossa viitoitettua tietä ja etenemme osatavoitteiden kautta kohti parempaa eläketurvaa. Kiitoksia! 178

5 Pentti Vepsäläinen (Kymi): Toveri puheenjohtaja, hyvät aamuvirkut puoluetoverit. Eläkepolitiikassa puolueen johto on käsitykseni mukaan pitänyt tärkeänä kulkea yhteistyössä ammattiyhdistysliikkeen sosialidemokraattisen johdon kanssa. Sanotaanhan, että politiikka on mahdollisuuksien taidetta. Jos tätä yksituumaista työtä ammattiyhdistysliikkeen kanssa ei olisi ollut, voidaan olla varmoja siitä, ettei eläketurvan rakentamisessa olisi päästy niin reippaasti eteenpäin kuin viimeisten kymmenen vuoden aikana on päästy. Minua huolestuttaa se, että eräissä näissä eläkealoitteissa suorastaan tuomitaan tehty työ. Vielä huolestuttavampaa on, että jotkut ikään kuin kaivavat sotakirveitä ammattiyhdistysliikkeen ja puolueen väliin. Tästä haluaisin varoittaa. Ei ammattiyhdistysliike ole kevein mielin asialla, kun se haluaa pitää työeläkejärjestelmän vaikutusvaltansa piirissä. Me työpaikkojen ihmiset näemme erittäin tärkeitä tehtäviä eläketurvan alalla ja sellaisia tehtäviä, joita käsittääksemme voidaankin menestyksellisesti hoitaa vain työmarkkinajärjestöjen välisinä asioina. Suurimpana tällaisena tehtävänä näemme eräiden alojen työntekijäryhmien eläkeiän hoidon. Jos näitä ryhdyttäisiin ratkomaan eduskunnassa, seurauksena voisi olla vain yleinen eläkeiän alentaminen, joka ei ole tämän hetken ongelma, mutta veisi varat tarpeellisilta eläkeiän alennuksilta. Toinen asia, josta kentän mieliä tuntien pitää tässä yhteydessä sanansa sanoa! Kun eräissä aloitteissa puhutaan yhdestä eläkelaitoksesta, kenties tarkoitetaan kansaneläkelaitosta, niin sellaisen systeemin luomisesta ei pidä nähdä untakaan, jossa palkansaajien yksilölliset eläketilit voitaisiin hukuttaa suorittamalla eläkevarojen uusjako, kuten aikanaan on tapahtunut. Jokainen palkansaaja tietää, minkä verran hänen tilistään on poissa hänen henkilökohtaisen eläketurvansa rahoittamista varten. Jos näille työelaketileille päästettäisiin ulkopuolisia, se olisi lähes samaa kuin antaisi pankkikirjansa ensimmäiselle vastaan tulevalle. Teuvo Turunen (Kymi): Toveri puheenjohtaja, hyvät toverit. Ihmisen toimeentuloturvan takaaminen vanhuuden ja työkyvyttömyyden päivänäkin on oleellinen osa sosiaaliturvaa. Erityisesti se koskee meitä palkansaajia. Meidän toimeentulomme pohjanahan on vain työkuntoisten jäsenten työkyky. Sen menettäminen merkitsisi aikaisemmin usein kohtalokasta turvattomuutta. Me sosialidemokraatit olemme nähneeit tuon turvattomuuden poistamisen yhteiskunnalliseksi velvollisuudeksemme. Olemme nähneet sen sosiaalipoliittiseksi välttämättömyydeksi. 179

6 Tarkastellessamme tällä kohdalla tapahtunutta kehitystä on todettavissa selvä siirtyminen minimitoimeentulatavoitteen pohjalle rakentuneesta köyhäinhoitoajattelusta kohtuullisen kulutustason säilyttämisen periaatelinjalle. Se on paljolti meidän sosialidemokraattien ansiota, niin hyvin poliittisen kuin ammatillisen työväenliikkeen piirissä taistelleiden tovereiden työn tulosta. Tältä periaatelinjalta luotiin tämän maan työeläkejärjestelmä. Kun me tänään tarkastelemme eläkepoliittisia kysymyksiä, lienee aiheellista palauttaa mieliin, miten ja miksi työeläkejärjestelmä on rakennettu. Varsinaisen sysäyksen siihen antoi vuonna 1956 hyväksytty kansaneläkejärjestelmän perusuudistus. Siihen saakka kansaneläkejärjestelmä perustui yksilöllisiin eläketileihin. Varat kansaneläkerahastoon oli kerätty pääasiallisesti meiltä palkansaajilta. Uudistuksen, yhteydessä yksilölliset tilit hävitettiin ja kansaneläkejärjestelmästä rakennettiin tasaeläkepohjainen. Tuo uudistus merkitsi miljardiluokan tulonsiirtoa palkansaajilta maanviljelijäväestölle. Tuo uudistus, joka oli itseään keskustaksi kutsuvalle puolueelle vertaansa vailla, oli suuri poliittinen voitto Maalaisliitolle. Me sosialidemokraatit hävisimme sen kamppailun. Teollisuustyöväki kärsi silloin merkittävän tappion. Varsin pian uudistuksen jälkeen voitiin näet todeta, että kansaneläkejärjestelmän antama eläketurva muodostui erittäin heikoksi kaupungeissa ja taajavakisissa yhdyskunnissa elävien työtä tekevien osalta. Ammattiyhdistysliike oli varoittanut tästä jo ennen kansaneläkeuudistuksen hyväksymistä. Sen oli pakko kiinnittää tähän valitettavaan tosiasiaan edelleen vakavaa huomiota. Työmarkkinajärjestöjen vaatimuksesta hallitus asetti vuonna 1958 suuren eläkekomitean, joka työskenteli kaksi vuotta ja sai valmiiksi ehdotuksen laiksi työntekijöiden ansioeläkkeistä. Kepulainen hallitus ei antanut komitean ehdottamaa lakiesitystä koskaan eduskunnalle. Työmarkkinajärjestöjen oli turvauduttava kansanedustajiin ja heidän eduskunta-aloiteoikeuteensa. Sosialidemokraattisten kansanedustajien eduskunta-aloitteeseen sisällytettiin pääosiltaan suuren eläkekomitean parannellut ehdotukset. Veikko Kokkola oli aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja. Tuon aloitteen pohjalta tähän maahan hyväksyttiin työntekijäin eläkelaki, joka tuli voimaan Se sai seuraukseen lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelain. Työeläkejärjestelmää on myöhemmin täydennetty yrittäjäeläkelaeilla. Työeläkejärjestelmää on voitu kehittää varsin nopeasti ja voimakkaasti työmarkkinajärjestöjen keskeisissä neuvotteluissa. Ammattiyhdistysliike on aina lähtenyt ja lähtee siitä, että työ- 180

7 eläkkeet ovat osa palkkaa. Se merkitsee, että työeläkepolitiikka on osa työehtosopimuspolitiikkaa. Tätä painotti SAK:n puheenjohtaja Pekka Oivio jokin aika sitten Tampereella pitämässään puheessa Hän totesi myös että SAK näkee kahden rirtnakkaiseläkejärjestelmän olemassaolon realiteettina. Puheenjohtaja Oivio korosti myös sitä, ettei ammattiyhdistysliike luovu oikeudestaan valvoa ja kehittää työeläkkeitä ja työeläkejärjestelmää. Samaan tapaan puhui myös SAK:n suurimman liiton, Metallityöväen Liiton puheenjohtaja Sulo Penttilä. Puheenjohtaja: 5 minuuttia. Jorma Rantanen (Etelä-Häme): Toveri puheenjohtaja, hyvät toverit. Työväenliike rakentuu keskinäiselle tasa-arvoue ja solidaarisuudelle. Me, jotka saamme palkkamme jokapäiväisestä työstä, olemme aina olleet valmiit jakamaan työmme tuloksen niiden kanssa, jotka tätä tukeamme tarvitsevat. Heitä ovat lesket, orvot, sairaat ja vanhukset. Nämä periaatteet hyväksyivät sosialidemokraatit jo ensimmäisessä puoluekokouksessaan 72 vuotta sitten. Heidän työnsä tuloksena myös meillä sodan jälkeisellä polvella on ollut mahdollisuus päästä osalliseksi siitä sosiaaliturvasta, jota isämme ja isoisämme jo nuoruudessaan alkoivat rakentaa. Tänä päivänä voimme vain kysyä, olemmeko lunastaneet ne toiveet, joita tuleville sukupolville asetettiin. Voimmeko nyt katsoa silmiin vanhaa eläkeläistä, puolueveteraania, ja sanoa:»olen hoitanut eläkkeesi, vietä nyt kunniallinen vanhuus, olet sen ansainnut. Sinulla on kansaneläkettä, työeläkettä kenties satanen, kaks iästä riippuen». Vasta, kun sosialidemokraatit ovat olleet hallituksessa on eläkkeen saajakin saanut jotakin toimeentuloturvaa. Enää hänen ei tarvitse, kuten aikaisemmin, norkoilla kunnan luukuilla. Jokaisella meistä on tuttavia, jotka joutuvat kamppailemaan toimeentulon rajamailla pienillä eläkkeillään. Heidän eläkepankissaan eivät korot kasva. Ellei muuta tuloa ole kuin kansaneläke, niin tulot kuukaudessa ovat 550 markasta 609 markkaan. Eläkkeen saaja voi saada myös vuokratukea, jos hänellä on kallis asunto. Monet kuitenkin asuvat omissa mökeissään tai jo aikoja sitten hankituissa asunnoissa, joiden vuokrat eivät enää yhteiskunnan tukea edellytä. Vain pieni osa eläkkeen saajista pääsee osalliseksi suuremmasta tuesta, he kun eivät pysty kilpailemaan asunnoista varakkaampien kanssa. On varsin epäsolidaarista panna kahta köyhää kilpailemaan toimeentulon paremmuudesta, kun kummatkin ovat kuopan pohjalla. Tuskin kansaneläkkeen saaja, jonka käteen jää kuutisensataa markkaa, kun hän kuittaa eläkkeensä, kadehtii vähimmäispalkan saajaa, jonka tilipussissa on 1071 mar- 181

8 kan palkasta veronpidätyksen jälkeen hieman yli 800 markkaa. Kummatkin ryhmät voivat katsoa muihin palkansaajaryhmiin syyttävästi. Voimme vain häveten tunnustaa, ettei solidaarisuutemme ole riittänyt tuloerojen todelliseen kaventamiseen. Jatkuva propaganda korkeasta eläketasostamme ja kansainvälisestä sosiaaliturvastamme antaa monelle hyvän omantunnon. Tuudittaudumme siihen uskoon, että kaikki on tehty ja aina vain paranee. Palkastamme lohfeaistaan veroannos sosiaaliturvaan, ja lisäksi luovutamme osan palkankorotuksistamme ja muista eduistamme eläkkeisiin, joista pääsemme nauttimaan joskus luvulla. Tulemme harvoin ajatelleeksi, mihin nämä rahat menevät, mihin niitä käytetään puolestamme tai meitä vastaan. Todellista kapitalismia edustavien eläkevakuutuslaitosten rahastot lähenevät hyvää vauhtia 8 miljardia markkaa. Ne kasvavat lumivyöryn tavoin. Ei ole ihme, että tällaisten rahastojen edessä menee jo heikompi polvilleen, varsinkin kun niiden käyttöä ei lainkaan valvota. Suurtyönantaja, ei toki suutarin verstas vaan puunjalostus- ja tehdasteollisuus, maksaa vakuutusmaksut velkakirjoina, t.s. se vähentää maksamansa vakuutusmaksut veroista. Kun vielä lainan korosta, joskin normaalia huomattavasti pienemmästä eli 7 %:sta on saatu verovähennys, niin voidaan puhua jo onnistuneesta, joskin laillisesta veronkierrosta. Kun sitten inflaatio etenee parinkymmenen prosentin vuosivauhtia, ei työväestön palkkarahoista ole kuin muisto vaan. Puoluekokouksemme ovat tehneet kovia päätöksiä tällaisen bisneksen lopettamiseksi. On vaadittu automaattisen takaisinlainaamisen lopettamista. Valvonta rajoittuu vain parin työväen edustajan läsnäoloon suurfirmojen johtokunnissa. Tänä kesänä tulee voimaan työeläkkeiden tasokorotus. Sitä propagoitiin näyttävästi: työmiehille virkamieseläke. Ellei tunne virkamieseläkettä, niin voi tuon uskoakin. Tosiasiassa, virkamieseläke on 66 % palkasta. Virkamies ansaitsee sen 10 vuotta lyhyemmässä ajassa ja pääsee eläkkeelle 63-vuotiaana, eräissä ammateissa jo 50-vuotiaana, voidakseen sitten ottaa uuden työpaikan (koputettiin). Toveri puheenjohtaja. Saanko yhden minuutin jatkaa? (Puheenjohtaja nyökkäsi hyväksyvästi.) Rinnan tämän uudistuksen kanssa heikennettiin kansaneläke-etuja. Tulevaisuudessa duunari ei enää saa kansaneläkettä kuin pienen perusosan, koska suhteellisen pieni työeläke leikkaa tukiosat pois. Työläinen maksaa kansaneläkkeen esimerkiksi parempiosaiselle maanviljelijälle, jonka maatalousyrittäjäeläke on kauan suhteellisen pieni. Veroillaan työmies maksaa vuosittain sata miljoonaa maatalousyrittäjän omaan eläkerahastoon. Erittäin ikävää on ollut todeta, että täs- 182

9 sä vakuutuslaitosten ajamassa eläkepoliittisessa linjassa on mukana myös sos.-dem. puolueen jäsenkirjan omaavia ihmisiä. On vaikea välttyä vaikutelmalta, että eläkevakuutuksen ympärille on pesiytymässä kielteinen järjestelmä sivuvaikutuksineen. Kukaan vakavasti ajatteleva sosialidemokraatti ei voi hyväksyä tällaisen jatkumista. Meidän on sanouduttava kerta kaikkiaan irti vakuutusyhtiöiden vaikutusvallasta eläkepolitiikkaa ja muuta sosiaaliturvaa rakentaessamme. Eläke on työläisen palkka. Määrätköön hän siitä itse, ei työnantaja. Valtio hoitaa virkamieseläkkeet, se voi hoitaa myös työläisten eläkkeet. Vain näin päästään maassamme oikeudenmukaiseen ja hallittuun sosiaaliturvaan. Kiitos! Eino Yrjönen (Helsinki): Toveri puheenjohtaja, hyvät toverit. Lähtiessämme arvioimaan eläkepoliittisia uudistuksia, jotka lähivuosina olisi toteutettava, on niitä tarkasteltava myös meidän sosiaalimenojemme kehityksen valossa. Sosiaalimenojen kehitykseen vaikuttaa varsin keskeiselläkin tavalla kolme tekijää: väestörakenteen muutokset, työeläkejärjestelmän asteittainen voimaantulo sekä eläketurvan indeksisidonnaisuus. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan voi todeta, että 65 vuotta täyttäneiden henkilöiden määrä lisääntyy tällä vuosikymmenellä parikymmentä prosenttia. Työkykynsä menettäneiden määrä puolestaan kasvaa samanaikaisesti kolmisenkymmentä prosenttia. Työkykyisen väestön määrä pysyy suunnilleen ennallaan. Näiden tietojen perusteella on vedettävissä johtopäätös, että sosiaalimenot tulevat voimakkaasti kasvamaan. Julkisuudessa on ollut nähtävissä myös tietoja eläkeläisten määrän nopeasta kasvamisesta. Tänään joka kuudes suomalainen on eläkkeellä. Viiden vuoden kuluttua joka viides suomalainen on eläkeläinen. Olen lukenut sosiaali- ja terveysministeriön arvion sosiaalimenojen kehityksestä. Sen mukaan sosiaalimenojen osuus vuonna 1980 on liki 24 prosenttia bruttokansantuotteesta tämän hetken rahanarvon mukaan laskettuna ja inflaatiokehitystä huomioimatta. Vastuumme tuntevina sosialidemokraatteina meidän on näiden kehitysnäkymien valossa mietittävä huolella sitä, miten me painotamme sosiaalipoliittisia uudistuksia ja minne ne ohjaamme. Meidän on kehityssuunnitelmia tehdessämme otettava huomioon, mihin työkykyisen, siis tuottavan väestönosan, rahkeet riittävät. Sosiaaliturvaa tuskin voidaan parantaa niin, että samalla alennetaan tuottavan väestönosan elintasoa. Vaikka kehitysnäkymät ovat sellaiset kuin ovat, on meidän todettava, ettei eläketurvamme ole vielä läheskään valmis. Eläkkeiden pohjatasoa on kohennettava. Se on jatkuvasti haaste am- 183

10 mattiyhdistysliikkeelle ja sosialidemokraattiselle puolueelle. Toisaalta meidän sosialidemokraattien on pyrittävä höyläämään raskaiden ja kuluttavien ammattien eläkekynnystä alemmaksi. Muitakin eläkepoliittisia tavoitteita on nyt toteutettava vielä lähivuosina. Voidaksemme edetä tässä suhteessa on välttämätöntä, että sosialidemokraattien johtama ammattiyhdistysliike säilyttää kiinteän otteen työeläkejärjestelmään ja lujittaa sitä. Tätä tietä ja vastikään on edetty taasaskel eteenpäin. Ammattiyhdistysliikkeen osuutta eläkelaitosten hallintoelimissä on jatkuvasti vahvistettava. Työeläkkeet ovat tänä päivänä käsityksemme mukaan pienet, ennen kaikkea siltä osin, joka koskee niitä henkilöitä, jotka ovat jääneet niin sanottuun eläkekuoppaan. Näitten asemaa on jatkuvasti parannettava. Kun keskustelemme eläkepolitiikan kehittämisestä, on toki pidettävä mielessä kaikki tosiasiat, jotka ovat edessämme ja nähtävissä. Ennen kaikkea emme saa unohtaa vastuutamme asioiden hoidossa, vastuutamme sosialidemokraattiselle työväenliikkeelle ja työväenluokalle. Tältä pohjalta meidän on myös tehtävä ratkaisumme tässä kokouksessa. SAK on rakentanut työeläkejärjestelmän, josta se tulee jatkuvasti pitämään kiinni, kuten täällä toveri Oivio jo mainitsi, mutta samalla meidän on kehitettävä myös kansaneläkejärjestelmäämme rinnan työeläkejärjestelmän kanssa. Jouko Skinnari (Etelä-Häme): Toveri puheenjohtaja, hyvät toverit. Eläkeläisten toimeentuloturvaa on viime vuosina parannettu. Tässä uudistustyössä SDP on ollut ratkaisevasti mukana. Tästä myönteisestä kehityksestä huolimatta eläkepolitiikassamme on vielä paljon puutteita. Toisaalta tehdyt ratkaisut ovat tuoneet muita ongelmia. Tästä voidaan mainita jatkuvasti kasvavien työeläke varojen saattaminen kansanvaltaiseen kontrolliin. Vakuutusjärjestelmässämme on tällä hetkellä niin paljon kapitalistisia piirteitä, että sosialismin ja demokratian ajajina kaikkien sosialidemokraattien tulee olla todella huolestuneita Esimerkiksi ensi vuosikymmenellä on työeläkevarojen arvioitu nousevan 15 miljardiin markkaan. Näiden työläisten palkan jatkeena olevien työläisille kuuluvien eläkevarojen hallinta kuuluu nimenomaan työläisille eikä niinkään kapitalistien hallitsemille yksityisille vakuutuslaitoksille. Työeläkevarojen käytön ohjailu ja hallinnon kansanvaltaistaminen on ammatillisen ja poliittisen työväenliikkeen yksi tärkeimpiä, molempien osapuolten hyvässä yhteistyössä tapahtuvia tehtäviä. Työeläkerahastojen ohjailulla olisi yhteiskuntamme uudistuspolitiikalle tärkeä merkitys. Valtion kiristynyt taloudellinen ti- 184

11 lanne, verotuksen painopisteen siirtyminen kohtuuttomana palkansaajiin ja monet muut tekijät ovat aiheuttaneet sen, että yhteiskunnallisten, uudistusten maksaminen valtion kassasta on hyvin rajallista. Porvarienemmistöisten eduskuntien aikana tilanteeseen ei ole odotettavissa mitään olennaista muutosta. Tämän vuoksi työeläkevaroja on nykyistä huomattavasti enemmän saatava yhteiskunnalliseen asuntotuotantoon, lasten päiväkotien rakentamiseen ja muihin vastaavanlaisiin sosiaalipoliittisiin uudistuksiin. Näin näistä varoista pääsisivät hyötymään aktiiviväestöönkin kuuluvat työntekijät. Tämän tyyppiseen kehitykseen viittaa puoluetoimikunnan elokuussa 1973 hyväksymä eläkepoliittinen kannanotto ja Tampereen puoluekokouksessa hyväksytty eläkepoliittinen ohjelma tältä osin, joskin niitä tulisi edelleen kehittää. Työeläkkeiden tavoitetasoksi on pitkällä tähtäyksellä asetettava 66 /o, kuten virkamiehilläkin Vähävaraisempien eläkeläisten toimeentuloturvan on oltava vähintään minimipalkkalaisen toimeentuloturvan tasolla. Täyden eläkkeen ansainta-aika on lyhennettävä 30 vuoteen. Kansaneläkejärjestelmässä on myös lukuisia epäkohtia. Kansaneläkkeen tulovähenteisyyttä tulisi poistaa lähtökohtana vähävaraisimmat eläkeläiset. Erityistä huomiota on kiinnitettävä työtulon ja puolison tulojen vaikutukseen eritoten tukilisän kohdalla. Kansaneläke lisineen on saatava henkilökohtaiseksi. Tulevassa eläkepolitiikassa tulee kiinnittää huomiota muun muassa eläkeiän alentamiseen erityisesti raskaissa ja kuluttavissa ammateissa, vihdoin toteutettavaan eläkekattoon ja eläkkeiden laskentaperusteitten tarkistamiseen esimerkiksi TEL-eläkkeiden osalta. Myös perheenemäntien, rintamamiesten ja opiskelijoiden ansioeläkkeet tulee saada viipymättä kuntoon. Eläkepoliittisen uudistustyön keskellä on myös muistettava eläke järjestelmiemme yhtenäistäminen ja eläke viidakkomme yksinkertaistaminen. Tässäkin asiassa olisi viimein siirryttävä pelkistä puheista ja eduskunnan turhista toivomusponsista sellaisiin käytännön toimenpiteisiin, jotta eläkejärjestelmämme alkaisivat vähitellen olla yhteiskunnan hallinnassa ja valvonnassa. Koska eläkepolitiikassamme on viime vuosina tapahtunut uudistuksia, mutta koska eläketurvassamme ja eläkejärjestelmissämme on vielä runsaasti korjattavaa ja uudistettavaa, ehdotan puoluekokouksen hyväksyttäväksi seuraavan ponsilauselman:»ottaen huomioon eläketurvassamme viime vuosina tapahtuneen kehityksen ja sen, että eläketurvajärjestelmämme on vielä jatkuvan uudistustyön tarpeessa, puoluekokous edellyttää, että 185

12 puoluetoimikunta ryhtyy valmistelemaan uutta eläkepoliittista ohjelmaa, jossa otetaan huomioon eläkejärjestelmiemme selkeyttäminen ja yhtenäistäminen sekä yhteiskunnan ohjaama suunnitelmallinen eläkepolitiikka, riittävän toimeentuloturvan ja nykyistä suuremman tasa-arvoisuuden takaaminen eläkeläisille, perheenemäntien, rintamamiesten ja opiskelijoiden eläketurvassa olevien epäkohtien poistaminen sekä työeläkerahastojen kansanvaltaistaminen yhteistyössä ammattiyhdistysliikkeen kanssa.» Raimo Luoto (Kymenlaakso): Toveri puheenjohtaja, hyvät toverit. Tämän valiokunnan kohdalla on helppo yhtyä jo pidettyihin ammattiyhdistysliikkeen edustajien puheenvuoroihin. Kun tarkastelee sosiaalipoliittiselle valiokunnalle tehtyjä esityksiä ja toteaa, että 24 esityksestä peräti 21:ssa kosketellaan eläkepolitiikkaa vieläpä lähes samanlaisin sanakääntein, niin ei voi välttyä ajatukselta, että esitysten teko on jostakin käsin kauko-ohjattua. Eläkepolitiikan tulee olla edelleenkin eräs keskeinen sosiaalipolitiikan alue. Ei ole mitään moitittavaa siinä, että eläkkeissä ilmeneviä epäkohtia tarkastellaan mittavassa määrin. Epäkohtia toki löytyy useitakin, kuten täällä on jo mainittu, ja monet näistä ovat ohjelmiimme jo sijoitettuina. Löytyy myös sellaisia, joita pitäisi niihin kiireesti lisätä. Tällä kerralla kuitenkin huomio kiinnittyy siihen, että on toistakymmentä sellaista esitystä, joissa vaaditaan eläkejärjestelmien kokonaisuudistusta, vieläpä siten, että eläkejärjestelmien hoito siirretään yksityistaloudelliselta pohjalta kokonaan yhteiskunnan hoidettavaksi. Näissä esityksissä on vahva keskustalainen maku. Niitä sivuaa läheltä jo tutuksi tullut erään keskusta^ puolueen ministerin esitys, jonka mukaisesti tulisi vain kansaneläkejärjestelmää kehittää niin, että jokaiselle eläkkeelle jäävälle voitaisiin taata yhteiskunnan yleisesti hyväksymän vähimmäistulotason mukainen tulo. Tätä esitystä voisi kutsua jonkinlaiseksi eläkepommiksi, joka räjäytettynä tietäisi noin miljardin markan tulonsiirtoa lähinnä jo hyväosaisten hyödyksi. Samalla se tietäisi työeläkkeiden merkityksen vähentymistä, mihin myös johtaisivat monet tälle kokoukselle tehdyt esitykset. Kannattaa muistaa puheenjohtaja Oivion tämänpäiväiset sanat:»näpit irti työeläkkeistä!» Meillä on ja ilmeisesti tulee olemaan kaksi rinnakkaista eläkejärjestelmää, kansaneläke- ja työeläkejärjestelmä. Jälkimmäinen näistä on syntynyt työmarkkinajärjestöjen toimesta ja on edelleen osa työehtosopimus- ja palkkapolitiikkaa. Olisi luonnotonta, jos ammattiyhdistysliike joutuisi luovuttamaan tämän osan poliittisen päätöksenteon kohteeksi. Puolue- 186

13 toimikunta on tämän tajunnut ja ollut onnistuneesti hyvin pyöreäsanainen lausunnoissaan. Hyvää näissä eläkejärjestelmien kokonaisuudistukseen tähtäävissä esityksissä on kaikki se, millä halutaan yksinkertaistaa työ- ja ansioeläkkeiden ja toisaalta kansaneläkkeiden yhteensovitusta. Jos ei tavallinen eläkkeelle jäävä ole tähän mennessä paljon ymmärtänyt eläkkeen muodostuksesta, niin tulevan heinäkuun 1. päivän jälkeen hän ei ymmärrä sitäkään vähää. Mainittuna päivänä voimaan astuva työeläkelain uudistus on erinomainen asia huolimatta puutteistaan, jollainen on esimerkiksi se että työeläkkeestä on etuoikeutettua tuloa enää vain 250 mk. Tavallinen rivimies kysyy kuitenkin aiheellisesti, miksi jokainen eläkejärjestelmissä tapahtuva muutos vaikeuttaa niiden yhteensovittamista ja siten ymmärtämistä, ei juuri koskaan päinvastoin. Tällä hetkellä vain harvat sosiaalivakuutustoimistojen virkamiehet kuuleman mukaan kykenevät tyydyttävällä tavalla selvittämään tulkinnat asiakkaille. Tämän ei välttämättä tarvitse johtua kyseessä olevista henkilöistä, pikemminkin siitä, että henkilökunnan koulutus ei ehdi kulkea perässä riittävän nopeasti. Tässä tilanteessa tuskin voidaan puhua eläkeläisen oikeusturvasta. Tekee mieli lopuksi toivoa, että sosiaalipoliittinen valiokunta kiinnittäisi huomionsa tähänkin vaikeaselkosuuteen ja pyrkisi tekemään voitavansa. Teuvo Kinnunen (Puoluetoimikunta): Toveri puheenjohtaja, hyvät puoluetoverit. Tälle puoluekokoukselle on tehty joukko eläkepoliittisia aloitteita. Näitä lukiessani olen pannut merkille pari varsin outoa seikkaa. Aloitteet kulkevat eri puolilta maata olevien yhdistysten nimissä, mutta useimmat ovat todennäköisesti kirjoitetut saman henkilön toimesta. Se näkyy tekstin tyylistä, samoista numeroista, samoista virheellisistä tiedoista, jopa prikulleen samoista lauseista eri aloitteissa. Toiseksi on myös syytä panna merkille se, että useimmissa aloitteissa vilahtelee saman suuntaisia ajatuksia, joita keskustapuolue on vuodesta toiseen markkinoinut. Kun meillä nyt heinäkuun 1. päivästä tulee voimaan työeläkeuudistus, on aiheellista kajota myös tulevaan eläkepoliittiseen kehitykseen. Minua nimittäin hämmästyttää näissä aloitteissa esiintuleva valitus siitä, että kansaneläke pitää nyt muuntaa entistä enemmän sosiaaliseksi, tuloista ja varallisuudesta riippumattomaksi eläkkeeksi. Aloitteissa kaupataan kepulaisen Karpolan ohjelmaa, että jokaiselle kuolevaiselle pitäisi antaa varoihin ja tuloihin katsomatta vähimmäispalkan määrä verovapaata kansan- 187

14 eläkettä. Tämä menee ainakin allekirjoittaneen ymmärryksen yli, ja tuntuu siltä, että menee myös yli kaikkien niiden reaalisten mahdollisuuksien, joita yleensä eläkepolitiikan kehittämisen suhteen meillä on olemassa, sillä se tietäisi palkansaajien kansaneläkemaksujen erittäin tuntuvaa korottamista. Tällä edellä mainitulla en tarkoita sitä, että työeläkkeen uudistus, joka astuu voimaan heinäkuun alussa, olisi lopullinen, vaan että ammattiyhdistysliikettä tämä ei tyydytä, vaan järjestelmää on edelleen kehitettävä voimakkaasti myönteiseen suuntaan. Tämän kyseessä olevan työeläkeuudistuksen jälkeen meillä on kaikki mahdollisuudet ja myös aihe pyrkiä muuttamaan kansaneläkelaki sosiaaliseksi. Kansaneläkelaitoksella on mahdollisuus saada jokaisesta työ-, yrittäjä- tai virkaeläkkeestä täydet markkamäärät tietoonsa. Kun tuo ansaittu eläke ei läheskään kaikissa tapauksissa ole riittävä, on Kelalla paikallistoimistoineen kaikki edellytykset selvittää tarvittavan eläkkeen määrä. Tunnetaanhan paikallisesti henkilön varallisuus sekä tilanne perheessä kaikkine eri vivahteineen. Näin ollen voidaan kansaneläke kehittää nimenomaan henkilökohtaiset tarpeet tyydyttäväksi. Ihmisillähän on mitä erilaisimpia olosuhteita esimerkiksi työkyvyttömyyden sattuessa. Toisilla on lapset jutiri koulutettavina, asunnoista velkoja maksamatta, perheenjäsenet ovat sairaina jne. Käsitykseni mukaan kansaneläkelaitoksen mahdollisuuksia paikallistoimistoineen on siis pyrittävä kehittämään juuri tältä pohjalta. Tällöin on nimenomaan mahdollista turvata kansaneläkkeen avulla riittävä ja eri olosuhteisiin tarvittava eläke heikoimmassa asemassa oleville kansalaisille ja niistä kai meidän kuuluu pitää huolta, eikä itkeä sen perään, ettei varakkaillekin saa kansaneläkelaitoksesta työntää lähes tuhannen markan kuukausieläkettä, verovapaana tulona. Näiden aloitteiden kirjoittaja tai kirjoittajat haluavat antaa sen kuvan kuin kansalaisten ansioeläkkeitä hoitaisivat vain vakuutusyhtiömuotoiset laitokset. Tekeydytään tietämättömiksi siitä, että valtion palveluksessa on noin ihmistä, joiden eläketurvan hoitaa valtiokonttori. Kuntien palveluksessa on lähes ihmistä ja niin kunnat kuin kuntien palveluksessa olevatkin haluavat eläketurvansa hoidettavan erikoispiirteineen nimenomaan omassa laitoksessaan. Näissä järjestelmissä suurimpana ongelmana tällä hetkellä on eläkeindeksin aiheuttamat ylisuuret virkaeläkkeet, joita vastaisuudessa ei voida välttää muutoin kuin asettamalla eläkekatto. LEL: in kassojen piiriin kuuluu noin työntekijää ja he hallitsevat kassoja tasasuuruisella vallalla alansa työnantajain kanssa. Olisi omituista, jos tällaisten 188

15 alojen, joissa työolosuhteet ovat vaikeat ja siitä johtuen eläketurvaongelmatkin moninaisia, työntekijät haluaisivat luovuttaa alansa edustuksen pois käsistänsä. Merimiehillä on myös heidän työalansa erikoisolosuhteisiin soveltuva eläkejärjestely, jota ei voitane kuvitellakaan riistettävän ulkopuolisten käsiin. Hyvät toverit! Mielestäni typerintä, mitä me täällä Jyväskylässä voisimme tehdä, olisi lyödä puoluejohtomme kainaloon yksityiskohtaisia ohjelmia kyseessä olevista asioista, joista todennäköisesti tulevissa hallitusneuvotteluissa pahimmat vastustajamme löytäisivät juuri haluamansa ongelmat ja laittaisivat ne meidän omat edustajamme puun ja kuoren väliin. Tässä mielessä toivon, että puoluetoimikunnan lausunto tulisi olemaan myös puoluekokouksen päätös. Olli Ojala (Helsinki): Toveri puheenjohtaja. Hyvät toverit. Vielä joitakin vuosia sitten nimenomaan meidän puolueemme tähdensi, että tarveharkinta sosiaalihuollossa ja sosiaalipolitiikassa johtaa köyhäinhuoltomentaliteettiin, kun taas porvarit aina ovat esittäneet tarveharkintaa oikeaksi periaatteeksi. Nyt täällä yritetään kääntää asia jo täysin päinvastaiseksi. Vakuutusyhtiöiden käsissä oleva taloudellinen valta kasvaa uhkaavasti päivä päivältä. Lakisääteinen vakuutus turvaa niille itsestään kasvavan pääoman. Tytäryhtiöihin ja suurpääomaan liittyvät suhteet antavat niille lisäksi ennennäkemättömän oikeuden vallankäyttöön. Kahden suurimman eläkevakuutusyhtiön, suurpääomaa edustavien Ilmarisen ja Eläke-Varman viime vuoden vakuutusmaksutulot lähenivät miljardia markkaa. Yli 7 miljardin markan pääoma, joka on kertynyt eläkevakuutusrahastoihin, on jo kokonaan yhteiskunnan valvonnan ulkopuolella. Tätä menoa vakuutusyhtiöt saavat käsiinsä Oy Isänmaa Ab:n osake-enemmistön parissa vuosikymmenessä. Vaikka työeläkettä propagoidaan työläisten tulevana palkkana, ei työläisillä ole mitään oikeutta määrätä, missä vakuutusyhtiössä hänet vakuutetaan. Vakuutusyhtiön määrää työnantaja omien etujensa mukaisesti. Harvoinpa nämä edut ovat yhteneväisiä työläisten etujen kanssa, väitettäköön sitä nyt kuinka paljon tahansa tässäkin pöntössä. Taloudellinen valta vakuutustoiminnassa on voimakkaasti keskittynyt. Se on sitä myös yksityisten yhtiöiden sisällä. Tämä koskee ennen kaikkea sijoitustoiminnan päätöksentekoa. Ilman muuta voidaan pitää selvänä, ettei miljardipääomia syytävän yksityisten kapitalistien sosiaalivakuutusjärjestelmän päätarkoituksena suinkaan ole eläkkeensaajan eikä varsinkaan vähäväkisen eläkkeensaajan edun ajaminen. Järjestelmä koituukin eduksi ensi sijassa työnantajille. Vakuutusjärjestelmän hyödyt jäävät 189

16 työnantajapuolelle ja vakuutusyhtiöille. Talouselämän pääomantarve on jo meilläkin kuten muissakin ns. kehittyneissä maissa hoidettava ja tyydytettävä muilla keinoilla kuin sosiaalipolitiikan peitenimen suojassa vanhusten kustannuksella. Ilmiselvät tarkoituksenmukaisuuden ja taloudellisuuden näkökohdat puhumattakaan työväenliikkeen periaatteesta edellyttäisivät, että sosiaalivakuutus keskitettäisiin yhteiskunnan hoitamaksi ja annettaisiin julkisen laitoksen tehtäväksi. Miksi näin ei tapahdu? Selitys on yksinkertainen: rahastojen tuottama taloudellinen valta antaa mahdollisuuden linnoittaa eläkevakuutusjärjestelmä läpitunkemattomalta tuntuvien poliittisten ennakkoluulojen, puolitotuuksien, jopa vääristelyjen taakse, niin ettei asiallinen keskustelu eläkejärjestelmien yhtenäistämisestä ole toistaiseksi ollut mahdollista, eikä sitä haluta näköjään vieläkään. Eläkejärjestelmissä on meillä monta kastia, mitä osoittavat esim. työeläkkeitä huomattavasti korkeammat virka- ja kirkonmiesten eläkkeet. Hyvät toverit. Vääristelty propaganda iskee meitä sosialidemokraatteja nilkkaan. Aikanaan meidän kannattajammekin tulevat eläkkeelle ja näkevät, miten asiat on hoidettu. Tästä pääsemme myös siihen tulehtuneeseen tilanteeseen, jonka eläkejärjestelmien väliset ristiriidat ovat aiheuttaneet työväenliikkeessä kin. Samanaikaisesti kun porvarilehdet ja suurpääoman vakuutusyhtiöiden edustajat hyökkäävät voimakkaasti valtion vakuutusyhtiöitä koskevaa sosialidemokraattista aloitetta vastaan, ne mielellään lainaavat puoluetovereittemme auliisti jakelemia lausuntoja, joissa valitettavasti saatetaan vastustaa voimakkaastikin oikeudenmukaista ja erityisesti kaikkein vähäväkisimpien edusta huolehtivaa eläkejärjestelmää. Näkyviä tuloksia ei muuten liene ollut siitäkään, että työväen edustajia on ollut eräiden vakuutusyhtiöiden hallintoelimissä. Työväenliikkeen piirissä on sen sijaan syntynyt epäluuloja siitä, että vakuutusyhtiöiden taloudellista valtaa käyttäen pyritään vaikuttamaan puolueen toimintaan ja jopa sen sisäisiin asioihin ja päätöksiin. Olisi totisesti aika herätä, ennen kuin nukumme pääoman saasteeseen. Keskustelu päättyi. Esitykset lähetetään sosiaalipoliittiseen valiokuntaan. Puhetta siirtyi johtamaan Keijo Liinamaa. Sihteereiksi siirtyivät Vesa Karvinen ja Risto Talonen. 190

17 Kulttuuri- ja koulupoliittiseen valiokuntaan lähetettävät esitykset (esitykset 73 81) Puheenjohtaja: Seuraavat kulttuuri- ja kouluasiat. Koulutuspoliittisen ohjelman esittelee Ulf Sundqvist. Ole hyvä. Lähetekeskustelu: Ulf Sundqvist (Puoluetoimikunta: Toveri puheenjohtaja, hyvät toverit! Kolme vuotta sitten Tampereen puoluekokouksessa hyväksytyssä koulutuspoliittisessa ohjelmassa todetaan työväenliikkeen koulutuspolitiikan lisäävän sosialismin edellytyksiä toisaalta aineellis-teknisellä tavalla ja toisaalta työtätekevien tietoisuuden kohottamisen kautta. Nämä näkökohdat ovat saman asian kaksi puolta. Kapitalistisen yhteiskunnan säilyttämisen kannalta olisi luonnollisestikin riittävää kohottaa koulutustasoa vain sillä tavoin kuin kulloinkin työtehtävien tekninen suorittaminen välttämättä edellyttää. Toisaalta tuotantoa ei voida suunnitella sellaisen työvoiman varaan, joka ei lainkaan hallitsisi oman työnsä kokonaisuutta. Juuri tässä on porvarillisen yhteiskunnan syvällisin ristiriita koulutuksen suhteen. Toisaalta edellytettäisiin työntekijöiltä aikaisempaa korkeampaa koulutustasoa, mutta toisaalta sen turvaaminen on kapitalismille vaarallista. On nimittäin mahdotonta kohottaa yleisesti työtätekevien ammattipätevyyttä ja samalla yrittää pitää heidät työnsä kokonaisuutta tiedostamattomina koneen osina. Tältä pohjalta on selvää, että porvarilliset ryhmittymät tuntevat suurta epävarmuutta sosialidemokraattien esittämiä koulutuksen uudistamisen tavoitteita kohtaan. Koska porvarilliset ryhmät ovat poliittisesti monenkirjavia, saa myös työväenliikkeen koulutuspolitiikka vastaansa monenkirjavia syytöksiä. Niiden takaa on kuitenkin löydettävissä huoli porvarillisen ylivallan turvaamisesta ja nykyisten yhteiskunnallisten valtarakenteiden säilyttämisestä. Se poliittisen suhdanteen muutos, joka merkitsee sosialidemokraattisen työväenliikkeen uudistunutta ja voimakasta esilletuloa vuonna 1966, on tuntunut myönteisesti myös koulutuspolitiikassa. Emme ole voineet toki murtaa porvarillista ylivaltaa koulutuksenkaan alueella kuluneina yhdeksänä vuotena. Mutta me olemme voineet saada liikkeelle yhdessä muiden edistyksellisten poliittisten voimien kanssa eräitä koulutuksen perusrakenteisiinkin ulottuvia uudistuksia. Merkittävintä on luonnollisestikin peruskoulu-uudistuksen laki- 191

18 määräinen aloittaminen. Se on muodostunut todellakin perustaksi demokraattisen koulutuspolitiikan kehittämiselle. Opintososiaalisissa kysymyksissä on edetty paitsi ilmaispalvelujen laajentamisen kautta peruskoulun piirissä myös luomalla taloudellisesti varsin mittava opintotukijärjestelmä. Olemme saaneet kehittymään uutta ajattelutapaa koulutukseen aluepoliittiselta kannalta. Käytännöllisimmillään tämä ilmenee korkeakoululaitoksen hajasijolttamisena. Pääasialliset taloudelliset voimavarat on suunnattu uusien ja kehitysalueilla sijaitsevien korkeakoulujen voimistamiseen. Viimeisen vuoden aikana on voitu saada liikkeelle myös eräitten uusien korkeakouluhankkeiden valmistelu. Sosialidemokraattien tavoitteiden mukaista on myös kouludemokratiajärjestelmän käynnistyminen lukioissa ja eräissä ammatillisissa oppilaitoksissa. Demokratisoimisen vaatimusten toteuttamista on merkinnyt valtiollisen tiedepolitiikan hallinnollisen uudistamisen liikkeelle lähtö. Myös tiedepolitiikan sisällössä on tapahtunut työväestön kannalta myönteistä kehitystä. Tulevaisuutta ja sosialidemokraattisen työväenliikkeen edessä olevia haasteita ajatellen on tärkeätä selvittää koulutuspolitiikkamme yhteys yleiseen yhteiskunnalliseen uudistustyöhön. Koulutus voidaan nähdä eräänä työvoimapolitiikan keinona. Työttömyys ja sen uhka on työväestölle kapitalismista aiheutuva ikävimmin painostava olotila. Selvää on, että vain koulun uudistamisella ei sitä voida poistaa. Mutta hyvin koulutettu työntekijä ei ole vain yhdestä työnantajasta riippuvainen, mikä jo sellaisenaan lisää varmuutta työpaikasta. Koulutus liittyy työvoimapolitiikkaan myös siten, että sen avulla tulee turvata eri alojen työvoiman tarve. Toistaiseksi koulutusta ei ole voitu käyttää pitkäjänteisen työvoimapolitiikan välineenä. Tämä tuntuu monella alalla, mutta ehkä selvimmin maamme ulkomaankauppaan liittyvillä aloilla, ei vähiten metalliteollisuudessa. Erityisesti ammatillisen koulutuksen uudistaminen voi edistää maan tuotannollisen rakenteen vahvistamista ja monipuolistamista. On selvää, että uusien teollisuudenalojen kehittyminen on ilmassa, jos sen ainoa turva on yrittämisen vapaus. Työvoimaperustan turvaaminen koulutuksen tasoa kohottamalla ja monipuolistamalla on avainasemassa. Koulutusta on tarkasteltava myös laajassa mielessä ymmärretyn työpolitiikan välineenä. Työväenliike pyrkii ammattikuvan ja ammattikäytännön laajentamiseen ja koneellisten työtehtävien karsimiseen. Tämä on tärkeätä sekä tuotannon tason kohottajnisen kannalta että työläisten 192

19 vapauttamiseksi hallitsemaan osien sijasta työtehtäviensä ja työpaikkansa kokonaisuutta. Koulutuksella on tehtävänsä myös työolosuhteiden parantamisessa. Kokemukset työsuojelun toteuttamisesta osoittavat, että perustiedot ja asennoituminen on omaksuttava nuoruudessa ja osana yleistä valmistumista ammattiin. Äskettäin käsiteltyjen aluepoliittisten lakien yhteydessä päästiin koulutuksen osalta eteenpäin melko paljon. Laissa kehitysalueiden ammatillisen koulutuksen edistämisestä annetaan tehtäväksi valmistella alueellisia ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelmia. Kun näitä suunnitelmia lähivuosina laaditaan, on työväenliikkeen voitava niiden yhteydessä edistää tavoitteitaan paitsi koulutuspolitiikan myös aluepolitiikan ja elinkeinopolitiikan suhteen. Edellä selvitetyltä pohjalta on syytä ottaa esille joitakin keskeisiä koulutuspoliittisia uudistustavoitteita, jotka esiintyvät myös nyt esillä olevissa ohjelmissa. Luonnollisesti lähtökohdaksi on otettava peruskoulu-uudistuksen toimeenpano Paasion työväenhallituksen vuonna 1972 päättämän aikataulun mukaisesti. Peruskoulu-uudistuksen aloittama yhtenäiskoulujärjestelmän toteuttaminen on saatava jatkumaan. Sosialidemokraattisen työväenliikkeen tavoitteet eivät ole toteutuneet vielä peruskoulun osalta. Sen sisällä on vielä rakenteita ja puutteellisuuksia, jotka pitävät yllä eriarvoistavaa rinnakkaisuutta. Työväenliikkeen tärkeä tavoite on muutaman lähivuoden aikana uudistaa ammatillinen koulutus kokonaisuudessaan siten, että sen kautta avautuu todellinen väylä korkeakouluopintoihin. Tämä edellyttää päällekkäisyyden poistamista opetussuunnitelmista ja ammatillisen koulutuksen sisällön uudistamisesta laaja-alaiseen suuntaan, pois liian varhaisesta erikoistumisesta. Toinen tärkeä tavoite on turvata ammatillinen koulutus koko ikäluokalle. Keskiasteen koulunuudistuksen toteuttaminen tasa-arvoisuutta lisäävällä tavalla edellyttää kaikille olennaisilta osiltaan yhtenäisen yleissivistävän koulutuksen pidentämistä. Tämän johdosta on muutettava peruskoulu kymmenvuotiseksi. Ammatillisen koulutusväylän kehittämiseksi ja päällekkäiskoulutuksen poistamiseksi on voitava rajoittaa lukion kasvua. Se on kuitenkin tehtävä siten, että lukiosta vapautuvat voimavarat käytetään koko ikäluokan yleissivistävän koulutuksen pidentämiseen. Käytännöllisenä tavoitteena tulee olla lukion ensimmäisen vuoden muuttaminen yleisjaksoksi, jonka jälkeen voi siirtyä ammatilliseen koulutukseen tai jatkaa lukiossa. Aikuiskoulutuksen kehittäminen vaatii periaatteellisten lähtökohtien ratkaisua varsin nopeasti. Yleisenä lähtökohtana tulee 193

20 olla, että aikuiskoulutukseen on saatava ennen muuta ne väestöpiirit, joiden aikaisempi koulutuspohja niin yleissivistävän kuin ammatillisenkin koulutuksen osalta on heikko. Aikuiskoulutukselle voidaan asettaa kolme tavoitetta. Ensinnäkin sen on osaltaan turvattava työllisyyttä ja eri alojen työvoiman riittävyyttä. Tätä tavoitetta ei voida kestävästi saavuttaa vain lyhytmuotoisten kurssien avulla, vaan ratkaisevaa on ammatillisen peruskoulutuksen järjestäminen myös aikuisväestölle. Toisaalta aikuiskoulutuksen on vähennettävä koulutuseroja sukupolvien välillä. Koko maassa vuotiaasta väestöstä on koulutuspohjana vain kansakoulu noin 63 %:lla. Lähivuosina lukioon siirtyy lähes puolet ikäluokasta. Kun lisäksi otetaan huomioon ammatillisen koulutuksen laajeneminen nuorten ikäluokkien kohdalla, on syytä olla huolestunut viimeisten vuoden aikana tapahtuneesta sukupolvien välisen koulutuseron kasvusta. Kolmanneksi aikuiskoulutuksen avulla on voitava vauhdittaa uudistusvaatimusten toteuttamista työssä ja yhteiskunnallisessa elämässä. Lisäksi sen on tarjottava perustaa kulttuurilliselle ja vapaa-ajan toiminnalle. Viimeistään siinä vaiheessa, kun aikuiskoulutuksen uudistusten kustannuksia ryhdytään selvittämään, tulee esille kysymys kustannusten oikeudenmukaisesta jakamisesta. Kokonaisuudessaan koulunuudistuksen tehtävät ovat siinä määrin moninaiset, että niiden suorittaminen edellyttää kansantulosta koulutukseen sijoitettavan osuuden lisämistä. Koulutuksen rahoituksen tulee tapahtua kahdella tavalla. Toisaalta on lisättävä ilmaispalveluja ja opintotukea. Lähimpänä tavoitteena on ilmaisuuden ja peruskoulua vastaavien sosiaalisten etuisuuksien ulottaminen koko keskiasteen koulutukseen. Toisaalta on voitava siirtää työnantajan maksettavaksi osa koulutuskustannuksista. Tämä koskee ennen muuta aikuiskoulutusta ja ammatillista koulutusta, joista aiheutuu välittömintä hyötyä työnantajille. Tässä suhteessa on tärkeätä kiirehtiä Kansainvälisen työjärjestön palkallista opintovapaata koskevan suosituksen vahvistamista. Lähivuosien tehtävänä on myös koulutushallinnon olennainen vahvistaminen. Tässä suhteessa keskeisimmassä asemassa on alueellisen tason koulutussuunnittelun toteuttaminen. Nykyisin ei mikään alueellinen elin huolehdi koulutusrakenteen ja oppilaspaikkatarpeen osalta oman alueensa ammatillisen koulutuksen kehittämisestä. Erityisesti on todettava korkeakoulujen olevan irrallaan muusta koulutuksesta. Niiden on sopeutettava toimin- 194