Itkonniemestä Kuopion Riviera?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Itkonniemestä Kuopion Riviera?"

Transkriptio

1 Itkonniemen, Linnanpellon ja Männistön asukaslehti Itkonniemestä Kuopion Riviera? Rakennetun ympäristön suojelukohteet on Kuopiossa viimeksi kartoitettu keskustan yleiskaavaa varten. Koska siitä on jo enemmän kuin kymmenen vuotta, ja sen jälkeen on tapahtunut muutama kuntaliitos, oli tarpeen suorittaa perusteellinen ja kattava selvitys. Työtä tehdään kaupungin toimesta kulttuuriympäristöstrategia hankkeena ja tähänastisia tietoja on käytetty maakuntakaavassa. Yksityiskohtainen selvitys hoito- ja toimenpideohjeineen on vielä kesken. Juuri tällä hetkellä työ on käynnissä UPM:n Kuopion Vaneritehtaan alueella, jonne Männistöpäivään liittyvä ns. KULTTUURIKÄVELY on tänä keväänä suunnattu. Itkonniemen rannan teollisuusrakennukset muodostavat merkittävän osan Pohjois Savon teollistumisen historiaa. Valitettavasti huomattavia ja varsin käyttökelpoisia pienteollisuuteen soveltuvia rakennuksia on purettu niiden tultua kaupungin omistukseen, kuten kuvassa näkyvä vuonna 1961 rakennettu, Claes Tandefeltin suunnittelema, punatiilinen saha ja höyläämörakennus. Ja sitä vastapäätä sijainnut valimo ja levypaja, jotka olivat arkkitehti Eino Pitkäsen suunnittelemia vuodelta Kauppaneuvos Lauri Hallmanin rakennuttama Osakeyhtiö Savon punatiilinen kaksikerroksinen, arkkitehti Juho Nykäsen suunnittelema, tulitikkutehdas nousi Itkonniemelle Aikoinaan maailman suurimman tulitikkutehtaan tuotanto käynnistyi maaliskuussa 1923 ja työllisti enimmillään n.700 henkeä. v.1927 tehdas siirtyi ruotsalaiseen omistukseen ja vuonna 1937 tiloissa alkoi koivuvanerin valmistus. Osana Saastamoinen Yhtymä Oy:tä ollut tehdas on vuodesta 1991 lähtien ollut Schauman Wood Oy:n omistuksessa. Tämä Itkonniemen vanha teollisuusalue sisältää myös tehtaan johtajan asuintalon, keskijohdon tiilirakenteisen rivitalon ja työläisten omakotirivistön Itkonniemenkadun varrella. Vanhin osa Itkonniemen muusta omakotialueesta koostuu osittain 1900-luvun alkupuolella rakennetuista Juho Nykäsen eli Nyrkkitehti Äkäsen suunnittelemista tyyppitaloista. Samojen tyyppipiirustusten mukaan rakennettuja paritaloja löytyy myös Linnanpellolta ja Mölymäeltä. Kaikki edellä mainitut rakennetun ympäristön suojelukohteet ovat joko valtakunnallisesti tai maakunnallisesti merkittävinä sisällytetty nähtävillä olleeseen Kuopion seudun maakuntakaavaluonnokseen. Kulttuurikävely alkaa kuitenkin VestWood Oy: n ovitehtaalta, KW-Door, Sammonkatu 4. Entiseen puusepäntehtaaseen 1930-luvulla perustettu Sammon Rulla Oy tuhoutui pahoin pommituksissa vuonna Toimitusjohtaja Kai Hallman rakennutti tilalle arkkitehti Juho Nykäsen suunnitteleman kuitulevytehtaan. Halltex-levyistä tunnetuksi tullut tehdas valmistui UPM:n vaneritehtaan lopettaminen vie työpaikan 270 henkilöltä. Rakennusliikkeet himoitsevat jo aluetta, paikallislehti hehkutti Kuopion Rivierana. Saha ja höyläämörakennus, purettu Kuva Merja Marin. Vaneritehtaan alueen siirryttyä kaupungin omistukseen, on tullut ajankohtaiseksi suunnitella uusiokäyttöä koko Maljalahden pohjoisrannalle. Ennen oli luonnollista varata ranta- ja radanvarsialueita puutavarateollisuudelle, joille vesi- ja rautatiekuljetukset olivat elinehtona. Yleisesti maailman suurkaupungeissakin on ranta-alueita otettu asunto ja virkistyskäyttöön. On puhuttu Kuopion Rivierasta, joka johtuu vaneerista itäänpäin olevan hiekkarannan ainutlaatuisuudesta. Mutta myös siitä, että kaupunkisuunnittelijat ovat jo pitkään haaveilleet yhtenäisen rantabulevardin avaamisesta Väinölänniemeltä Itkonniemelle. Vankila-alueen laajennuksen tarvitsema asemakaavanmuutos on ollut julkisesti nähtävillä ja asukasyhdistys on jättänyt siitä muistutuksen, koska kaavan yhteydessä ei oltu selvitetty millaista liikennettä varten Satamakadun jatkeeksi tuleva rautatiealueen alittava tunneli on tarkoitettu ja mihin Linnanlahden kentältä poistuva pikaluistelurata tullaan sijoittamaan. Hapelähteenpuiston suunnitelmassa kenttäalue on supistettu sekä kesä- että talvikäyttöä varten vain 40x60 m kokoiseksi lasten pallokentäksi. Transpointin ja Maljalahden ranta-alueen kaavoituksesta on tätä kirjoitettaessa edelleen voimassa ne konsulttitoimiston laatimat vaihtoehdot, joita esiteltiin jo vuosi sitten asukastilaisuudessa. Kaupungin teknisen viraston toimesta on tehty kaavailuja ja laskelmia uusien venepaikkojen ja talvisäilytyspaikkojen tarpeesta ja sijoituksesta, jos nykyinen venesatama varataan asutukselle. Lähinnä kysymykseen tulisi Honkalahti ja suurimmille aluksille joku kauempana keskustasta oleva ranta. Näitäkin suunnitelmia saadaan yhteisesti tarkasteltavaksi kuluvan kesän aikana. Itkonniemen uudempaan pienteollisuus- ja palvelutoimintojen alueeseen ei näillä näkymin ole tulossa muutoksia. Ei ole kovin monta kymmentä vuotta aikaa, kun siltäkin alueelta purettiin vielä muutama puutalo. Hullummin tulee käymään Satamakadun ja Tulliporttikadun kulmassa oleville työpajoille ja liikkeille. Alueelle valmistunut asuinkerrostalokaava leikkaa lisäksi suuren osan Maljapurosta ja puistosta. Vankilan laajennuskaava pysytteli sentään vielä kuivalla maalla. Näinköhän vihervyöhyke Minnan puistosta Maljalahden rantaan kuristetaan olemattomiin jo Satamakadun mantereenpuolella? Maija Savolainen Pääkirjoitus Lyhyt katsaus Kuopion Energian toimintaan Tutkimukseen kolmessa päivässä Pietarin kirje Sivu 2 Sivu 3 Sivu 6 Sivu 7

2 2 Männistön asukasyhdistys toimii Kulttuurikävely tehdään ti klo 18 alkaen myös Itkonniemelle. Kohteena vanha teollisuusympäristö, erityisesti Saastamoisen vaneritehdas. Kokoontuminen VestWoodin ovitehtaan yläpihalla, Sammonkatu 4. Oppaana ovat intendentti Helena Riekki, insinööri Matti Mustonen ja rakennuskulttuuritutkija Merja Marin. Kulttuurikävelyt alueellamme ovat usein liittyneet tuleviin kaavanmuutoksiin tai käyttötarkoituksen muutoksiin vanhoissa kiinteistöissä ja ovat olleet erittäin suosittuja. Jo useana vuonna ainakin yksi tapahtuma on pyritty järjestämään Männistöpäivän yhteyteen tai läheisyyteen. Männistöpäivä pidetään Männistön torilla ke Ohjelmaa viritellään klo 17 alkaen mutta kirpputoripöydät ovat yhdistyksen jäsenten käytettävissä ilmaiseksi koko päivän, puoli pöytää kullekin, varaukset ennakkoon puheenjohtajalle puh Jäsenmaksun voi maksaa joko tilille etukäteen tai rahastonhoitajalle päivän kuluessa. (Tiedot jäseneksi liittymisestä toisaalla tässä lehdessä) Mahdollisten omien pöytien ja telineiden sijoituksesta on sovittava järjestäjien kanssa erikseen. Ohjelmasta tulevat huolehtimaan ainakin Sointu Savon musikantit yhteislaulun merkeissä. Myytävänä on tietenkin grillimakkaraa, kahvia, pullaa ja mehua. Lapsille ongintaa. Asukasyhdistyksen kotisivut osoitteessa ovat toivottavasti valmiina tutustumista varten tämän lehden ilmestyessä. Palautetta voitte jättää kaikista asukkaita koskettavista ongelmista, joihin toivotte asukasyhdistyksen etsivän ratkaisua. Lisäksi pyrimme kuukausittain esittämään ajankohtaista palstalla jonkin erityiskysymyksen, johon toivomme kannanottoanne. Jos tässä annettu nettiosoite ei toimi, kokeilkaa fi ja sieltä asukasyhdistykset. Seuratkaa myös kuukausittain ilmoitustauluamme Männistön (Kalevan) torilla. Sinustako asukasyhdistyksen jäsen? Liittymällä jäseneksi pääset tiiviimmin vaikuttamaan siihen, miten alueen asukkaiden yhteisiä etuja ajetaan. Saat henkilökohtaista postia tärkeistä tapahtumista, kuten vuosikokouksesta ja muista tilaisuuksista. Jotta asukasyhdistys yleensä pystyy toimimaan, tarvitaan maksavia jäseniä. Vaikka kaupungilta saadaankin joihinkin tapahtumiin avustusta ja toimikunnan jäsenet ja lehden toimittajat työskentelevät täysin ilmaiseksi, on Sinunkin panoksesi tärkeä. Toimivaan johtoon tarvitaan pikaisesti uusia virkeitä kasvoja. Vaikka meillä on ollut keskenämme niin hauskaa, alkavat voimat jo ehtyä vanhimmilla jäsenillä, kun pitäisi saada parannuksia ympäristössä aikaan. Pääkirjoitus Globalisaation hengessä Puutteenperällä Paikallisen valtalehden uutisointi, tai pikemminkin uutisoimattomuus, pisti ajattelemaan taannoin. Nimittäin yhdelle palstalle oli laitettu sisäsivuille, että Perlos lakkauttaa Ylöjärvellä sijaitsevan tehtaansa ja laittaa yli 600 työntekijäänsä kävelemään. Tehdas oli ollut ja on voittoa tuottava, kunnan tärkeimpiä työllistäjiä. Eniten itseäni kummastutti itse uutisoinnin kyynisyys, riittää vain maininta, tuon kokoluokan asia toisessa läänissä ei enää edellytä sen kummempaa pohdintaa. Tähän on tultu. Maailman suurimpiin puujalostusjättiläisiin kuuluva UPM lakkauttaa vaneritehtaitaan. Lakkautettavista toinen sattuu sijaitsemaan Kuopiossa, Itkonniemellä. Siinä lakkaa yli 270 työpaikkaa. Atria, jonka iso tuotantolaitos on Likolahdessa, laittaa muutaman kymmenen työntekijää pois. Samoin tekevät Enfo (entinen Tietosavo) ja Tietoenator. Työpaikkoja kerrotaan tulevan lisää Savilahden tornitaloihin, jopa siten, että aletaan rakentaa Neulamäen asevarikolta (joka lakkautetaan) vapautuville maille. Kuitenkin Kuopion työpaikkojen nettokasvu on vaatimaton, ei lähellekään tavoitteeksi asetettua 1400 uutta työpaikkaa/vuosi. Itkonniemen tehdasalueesta vapautuville maille halutaan rakentaa hieno asuma-alue, onhan tienoo upeinta Kuopiota. Sen uutisoi Savon Sanomat näyttävästi rakennusfirman toimitusjohtajan haastattelun muodossa. Myös Linnanlahden pohjukkaan veneiden talvisäilytyspaikalle halutaan rakentaa asuntoja, samoin kuin entisen meijerin kortteliin. Pappilanmäelle tullee 600 asukkaan lähiö, Saaristokaupunkiin tulee pääasiassa asuntoja. Petonenkaan ei vielä ole valmis. Asuma-alueita siis on suunnitteilla, mutta onko tietoa, että meillä löytyy näille kaikille kysyntää? Niiralankulman toimitusjohtaja kertoi lehdessä, että Saaristokaupunkiin ei tule kerrostaloja, koska kysyntä ei tule riittämään. Nykyään kaikki muutos verhoutuu suuren käsitteen, maapalloistumisen, eli globalisaation, alle. Kun tehtaat poistuvat maasta, ja kehitys tuntuu kiihtyvän, sanotaan, että se on se globalisaatio, joka ottaa veronsa. Yritysten on tuotettava jatkuvasti enemmän vähemmällä. Voittoa on synnyttävä omistajille. Kotimaisuus siinä ei ole mikään kriteeri. Suomalainen kykenee kilpailemaan maailmalla osaamisella ja palveluilla, sanotaan. Herää kuitenkin kysymään, onko tämä kaikki kilpailu eduksi yhteiskunnalle pitkässä juoksussa? Onko esimerkiksi postinkin pakko lakkauttaa konttoreitaan edelleen? Nyt ilmoitetaan, että pari sataa postikonttoria lakkautetaan lisää. Männistön postikin lienee lakkautettavien postikonttorien listalla. Posti laskee säästävänsä henkilöstökuluissa, kun palvelu suuntautuu asiamiesposteihin. Koituuko tehostunut postitoiminta meille kaikille hyödyksi, voiko valtio esimerkiksi osoittaa säästyneet rahat terveydenhuoltoon? Toivottavasti, mutta eppäilen. Kukaanhan ei laske kuluksi sitä, että aina iso osa poispotkituista jää vaille työtä. Juha Kauttonen Ps. Kiitokset kaikille tämän lehden tekoon osallistuneille ja ilmoittajille. Hyvää kesää kaikille. Tule mukaan toimintaan, maksa jäsenmaksusi 2005 tilille SiOp euroa/henkilö tai 5 euroa/perhe. Muista ilmoittaa maksun yhteydessä kaikkien perheenjäsenten nimet, osoitteenne, puhelinnumero ja muut yhteystiedot viestille varatussa tilassa. Yritykset ja järjestöt, yhteystietonne kotisivullemme Jos haluatte lisää jäseniä tai asiakkaita alueellamme, lisäämme tietonne palvelukalenteriin asukasyhdistyksen kotisivuille, kun lähetätte ne osoitteella savolma@dnainternet.net

3 3 Lyhyt katsaus Kuopion Energian toimintaan Kuopion Energia on perustettu vuonna Ennen Kuopion Energiaa Kuopiossa oli joitakin dynamoja, jotka tuottivat sähköä omistajiensa tarpeita varten. Merkittäviä vaiheita oli vuosina 1972 ja 1982 tapahtuneet voimalaitoksien rakentamiset. Tällöin onneksi päättäjämme olivat kaukonäköisiä ja valitsivat kaukolämpöä ja sähköä yhteisesti tuottavan ratkaisun. Tämän voimalatyypin hyötysuhde on n. 85%, kun erillisen sähköä tuottavan voimalaitoksen hyötysuhde on parhaimmillaan hieman yli 30%. Samoin aikoinaan polttoaineeksi valitun turpeen kotimaisuus on merkittävä asia verrattuna kivihiileen ja öljyyn. Kun nyt jälleen meillä on edessä uuden voimalaitoksen rakentaminen, kannattaa palauttaa mieleen edellisen päätöksen aikaista tilannetta. Oliko 1972 Kuopion tilanne jotenkin helpompi tämän päivän tilanteeseen verrattuna? Vuonna 1972 Kuopio oli juuri satsannut yliopiston saamiseen huomattavan panostuksen. Kaupungin kasvuvaihe oli näihin aikoihin kiivaim- millaan. Tarvittiin päiväkoteja ja kouluja ja kunnallistekniikkaa ja... Moni päättäjä pelkäsi silloinkin, ettei Kuopion rahat mitenkään riitä enää oman voimalaitoksen rakentamiseen. Jälkeenpäin ajatellen olemme kuitenkin kaikki vilpittömästi voineet olla iloisia rakentamisen puolestapuhujien kannan voittamisesta. Myös silloiset vastustajat voivat tyytyväisinä muistella olleensa mukana päättämässä omasta voimalasta. Mistä olemme joutuneet tinkimään voimalan rakentamisen takia? Mitä taas olemme saaneet oman energialaitoksen ja oman voimalan ansiosta? Tällä hetkellä kaukolämmön piiriin kuuluu noin 4100 asiakasta. Asiakasmäärä saattaa tuntua pieneltä, mutta kannattaa muistaa yhden taloyhtiön olevan yksi asiakas. Kuopion Energian hinnat ovat maamme edullisimpia. Suurten laitoksien joukossa olemme kolmen edullisimman joukossa. Vuodenvaihteessa kokonaissijoituksemme oli noin 120 laitoksen joukossa kahdeksas. Tänä päivänä Kuopion Energian sähköverkon piiriin kuuluu noin asiakasta. Sähköenergiaa meiltä ostavia asiakkaita on noin Ero johtuu siitä, että nykyisen vapaan kilpailun aikana olemme saaneet asiakkaita myös toisten yhtiöiden alueella olevista sähkön käyttäjistä. Sähköenergian hinta on 92 vertaillun energialaitoksen joukossa edullinen. Kaikkien energialaitosten painotettu keskiarvohinta on yli 5 % korkeampi Kuopion Energian hintaa. Myös sähkön siirtohinnat on Kuopion Energia pystynyt pitämään edullisina. Suomen 92 energialaitoksen vertailussa olemme sijalla 12. Esimerkiksi lähimmän kilpailijamme Atron sijoitus on 80. Kaupunkiverkon rakentaminen ja kunnossapito tulee siis huomattavasti maaseutuverkkoa edullisemmaksi. Näin erilaisten sähköverkkojen yhdistäminen ei siis kuopiolaisten kannalta ole järkevää, koska nykyisen lainsäädännön mukaan yhdellä yhtiöllä voi olla vain yhdenlaiset siirtomaksut. Vaikka itse sähköä voikin kilpailuttaa, verkkotoiminta on monopolitoimintaa. Edellä olevassa sähköenergian ja siirtohintojen vertailussa on käytetty voimassa olleita hintoja asiakkaalle, jonka kulutus on 5000 kwh vuodessa. Myös kwh vuodessa kuluttava sähkölämmitystalous voi huoletta hankkia energiansa Kuopion Energialta. Sijoituksemme tosin on 1.4. ollut vasta 25. Vertailun vuoksi mainittakoon että ruotsalaisten omistama Vattenfall Sähkönmyynti Oy on sijalla 90 ja meidän valtionyhtiömme Fortum Markets Oy sijalla 87. Vertailtuja laitoksia oli 92, joten kai molemmille voisi antaa häntäpään valvoja tittelin. Fortum (silloinen IVO) oli aikoinaan ostamassa Kuopion Energiaa ja Vattenfall taas Savon Voimaa. Pystyisivätköhän nämä suuryhtiöt tämänhetkistä edullisempaan hinnoitteluun, jos ostohaaveet olisivat toteutuneet? Kuopion Energian toimitusvarmuus on ollut huippuluokkaa. Milloin oli edellinen sähkökatkos? Milloin viimeksi on ollut kaukolämmön toimituskatkoksia? Myös päästötilanne ilmansaasteiden suhteen on hyvä. Tämä piipun suusta tuleva savu kun onkin pelkkää vesihöyryä. Päästötilanne on niin hyvä, että paljon parjatun Kioton sopimuksen perusteella Kuopion Energialle näyttää jäävän päästöoikeuksia myytäväksi. Kun nyt vielä saisimme turpeen rinnastettua puuhun. Nykytilanteessa kun kivihiili tulisi turvetta edullisemmaksi ja siinä ei ole kyllä järjenhäivääkään. Kaupungin kassaan Kuopion Energia on tilittänyt rahaa viimeisen 12 vuoden aikana ,00 euroa. Siis ,00 markkaa. Tämän lisäksi voi näille vuosille vielä lisätä kerrytetyn voimalaitosrahaston, joka oli ,00 euroa. Korostan sanaa oli rahoja ei enää ole Kuopion Energian käytössä. Nyt jo yhteissumma kohosi yli 140 miljoonaan euroon ( ,00 mk). Tämä on todella merkittävä rahamäärä. Ja tässä on vain 12 viimeisen vuoden tuloutukset. Olen monta kertaa miettinyt, miten tulevat toimeen ne kaupungit, joilla ei ole omaa energialaitosta. Kuopion Energian ansiosta meillä ei veroäyri ole tälläkin hetkellä 19,75 tai jopa 20,00! Vai olisiko jostakin pystytty tinkimään? Voisiko esimerkiksi nykyisenkaltaisesta vanhusten varastoinnista loppusijoituspaikkaa odotellessa säästää vielä lisää vaikkapa vuonna 2004 Kuopion Energian tulouttaman 9,3 miljoonan euron verran? Säästyisikö tarpeeksi, jos kaikki hoitajat sanottaisiin irti? Suurin haaste tulevaisuudessa on se, jatkaako Kuopion Energia täysin itsenäisenä vai fuusioituuko se osittain Atro-konserniin (ent. Savon Voima). Tämä tulevaisuuden päätös onkin hyvin lähellä, koska päätös siitä on tarkoitus tehdä Kuopion kaupunginhallituksessa jo toukokuun aikana. Siis tässä kuussa ja tänä vuonna. Minulla itselläni on selvä kanta, mitä Kuopion tulisi tehdä. Jätän kuitenkin asian Teidän kuopiolaisten harkittavaksi. Kun olette muodostaneet kantanne, voitte sitten ottaa omaan luottamushenkilöönne yhteyttä. Joko En varmasti äänestä Sinua enää koskaan, jos kannatat fuusiota tai Ah, tulen äänestämään Sinua aina, mikäli päätät luopua Kuopion Energiasta. Tulee pakosta mieleen juttu, jossa pieneltä koululaiselta kysyttiin, että mitä se euro oikein tarkoittaa? Eipä Uskoisi Rahaksi Ollenkaan, vastasi pieni koululainen. Veijo Martikainen Kuopion Energian johtokunnan jäsen Linnanpelto

4 4 Linturetkellä Itkonniemellä. Tämänvuotinen lintujen tarkkailuretkellä oli mahdollisuus tutustua vesilintuihin. Itkonniemen kärjessä oli mm. mahdollista tarkkailla telkkäpariskunnan ja isokoskelon eloa. Lintuseura Kuikan aktiivit, Asta Lähdesmäki ja Mikko Pärssinen, opastivat lintutietämykseen. - mukavuusjalkineet - ortoosit - tukijalkineet - tukisidokset - erityisjalkineet - proteesit - ortopediset jalkineet - tukipohjalliset - lääkinnälliset hoitosukat Autamme mielellämme apuvälineisiin liittyvissä asioissa! FootCenter Lönnrotinkatu KUOPIO footcenter@footcenter.fi Kalevalankatu 53 Puh Auki ma-pe lauantaisin tilauksesta - Viihtyisät tilat 30 henk. perhejuhliin, kokouksiin yms. - Vaihtuvat näyttelyt - Kotileivonnaisia edullisesti - Täytekakut - Voileipäkakut - Suositut karjalanpiirakat ym. Leikkaa talteen ja tilaa!

5 5 Monia vailla Männistön mailla Mitä oommekaan vailla täällä Koillis-Kuopion Männistön, Linnanpellon, Itkolan mailla? Tässäpä kuultua monta valitusvirttä, mutta älkää osoittako kertojalle nuoraa ja hirttä. Tuli kevät lumet suli mutta monen monelle mieleen murhe tuli. Jobin postia on tullut monenlaista ja noissa viesteissä ei totisesti hunajainen maista. Suut suppuun monessa kodissa on pantava, kun tuloa ei Savon Faneri ei syksyn tullen ole perheelle monelle enää antava. Edessä on synkeä syksy ja synkeät yöt, Loppuu tyystin vuosien toimet ja ahkerat työt. Mikä onkaan työttömän elämässä eessä heille, näille Savon Fanerin työnsankareille? Mitä tulekaan tilalle kun puretaan tehtaitten mahtavat tiiliset muurit, Alkaako viimein Itkonniemen rantojen rankat saneerauskuurit? Joko kenties ensivuosikymmenellä saavat ihmiset rantojen Rivieeraa käyskennellä ja rantojen liepeillä jopa asua, elää ja työskennellä? On pitkään Männistön postimme ihmiset olleet meille kivoja, virkeitä ja jopa armaita. Nyt on siltäkin lohkolla tiedossa asioita ikäviä ja harmaita. Meiltä lopetetaan posti,loppuu postipalvelut. Missähän postitoimet jatkossa hoidellaan, mistähän nurkista paketit, postiennakot haetaan, mistä postimerkit ostellaan? Joku sanoi voi tätä varttunutta männistöläisparkaa, kaikki palvelut teiltä pois karkaa. Saaristokaupunki, Puijo ja pallostadionit on tänään pinnalla olevat trendit, niihin päättäjät kovasti panostaa, pientä ihmistä jyräten heidän tarpeensa tyystin unohtaen. Ohi kulkevat lähiötoiminnan Eko-Kuriiri -hankkeet meidät visusti ohittaen. Kuinkas sitten onkaan tämä puhuttu kiperä asia asukastupa, kai siitäkin liene täällä Männistössä puhua lupa? Taitaa taas puhaltaa koilliskulmilla kylmää koillistuulta, kun tuoreena kehityskohteena on Saarijärvi Kelloniemen odotettu suunta. Lieneekö niin, että on asumismiljöömme vanhaa ja muualla ehompaa uutta, se monen monissa tuntuu aiheuttavan jopa lievää katkeruutta. Mutta lohtuna olkoon ajatus siitä, että harmaan huonoa aikaa ei ikuisesti riitä. Näin keväällä pienistä murheista ei syytä huolta kantaa, omat onnen murunsa elämä meille männistöläisillekin myöhemmin antaa. Olkaamme iloisen ylpeitä kotikaduista ja kaupunginosistamme. ja nautitaan tulevasta leppeästä kesästä, joka on oleva meidänkin osanamme. RISTO J.MÖNKKÖNEN Männistön veteraani

6 6 Tutkimukseen kolmessa päivässä Kuopio teki merkittävän taloudellisen satsauksen, kun kaupunki palkkasi lisää lääkäreitä ja perusti vastaanottotoimintansa ns. omalääkäri- ja omahoitajajärjestelmän varaan. Kaupunki on jaettu 48 alueeseen, joissa asuville on nimetty oma lääkäri. Lääkäriä kohden väestöä on Väestön koko riippuu muun muassa alueen ikärakenteesta. Iän myötä tarvitsemme enemmän terveydenhuollon palveluita, joten vanhimmilla alueilla on eniten vastaanottokäyntejäkin, ja siten pienempi väestö lääkäriä kohti. Tätä väestövastuuta kokeiltiin jo 90-luvun alussa, mutta se kaatui silloin siihen, että luottamusmiehet ja virkamiesjohto kokivat sen liian kalliiksi. Tuolloinhan jonot poistuivat, ja kansa oli tyytyväinen. Kateutta herätti se, että lääkärien palkat nousivat liian korkeiksi, urakkatyössä. Hoitajien taholla koettiin selvänä puutteena se, että hoitajat eivät saaneet juurikaan lisää palkkaa, vaikka työmäärä lisääntyi merkittävästi. Soitto hoitajalle Aiempaan on uutta nyt, että lääkäreitä on enemmän, ja väestömäärät lääkäriä kohden ovat siten pienemmät. Uutta on myös, että kahta lääkäriä kohden on sairaanhoitaja tai terveydenhoitaja. Puhelut ohjautuvat virka-aikaan (so. arkipäivinä klo 8-15) hoitajalle, joka antaa ajan lääkärille, ellei voi hoitaa asiaa itse. Lääkärille on päästävä kolmen arkipäivän aikana joko hoitoon tai saatava hoito-ohjeet jatkotoimia varten. Hoitajalla on myös oma vastaanottonsa. Lääkärille voi jättää myös soittopyynnön, jos asia hoituu puhelimessa, esimerkiksi jos asiakas tarvitsee hoito-ohjetta. Kuopiossa ei vielä päästy siihen, että olisi muodostettu lääkäri-hoitaja-työparit. Tästä ns. Suonenjoki-mallista on erittäin hyvät kokemukset lähikunnista. Alueen ja väestön tuntemus kehittyvät, kun voi keskittyä yhteen alueeseen. Nythän hoitajilla on vastuullaan asukasta. Lisäksi pitäisi pitää vielä tehdä vastaanottoakin. Työmäärä noussee varsin haastavaksi, jää nähtäväksi, miten hoitajat pysyvät tehtävässään. Hoitajille kun on nyt työtä tarjolla hyvin muuallakin. Omalääkärijärjestelmän heikko kohta on lisäksi se, että asukkaiden on otettava annettuna hänelle määrätty lääkäri. Se ei oikein enää kuulu tähän päivään. Terveyskeskuksesta kerrotaan kuitenkin, että omalääkäriä on myös mahdollista vaihtaa. Vaihto on tehtävä kirjallisesti hakemalla. Asiasta voi kysyä omahoitajalta. Alueemme omalääkärit ja -hoitajat ottavat vastaan osoitteessa Tulliportinkatu 15, 1. kerroksessa. Vastaanotto Savotalossa Alueemme vastaanotot ovat pääterveysasemalla Tulliportinkadulla, 1. kerroksessa. Linnanpellon alue on nimetty jo ennakoivasti Pappilanmäeksi, sen alueen omalääkärinä on Matti Nikkarinen. Männistön alueen lääkärinä toimii Kristiina Julkunen. Tärkeämpää kuitenkin kuin se, kuka on lääkäri, on tietää puhelinnumero, kenelle soitetaan tarvittaessa apua. Linnanpellon ja Männistön omahoitajan tavoittaa puhelinnumerosta Itkonniemen omalääkärinä toimii Juha Onatsu, puhelinnumero on Itkonniemeläiset ja inkilänmäkiset ovat saman hoitajan hoteissa. Päivystys KYS:sta Kuopio on ollut terveydenhuollossa kallis, se on johtunut muun muassa siitä, että iso osa vastaanottokäynneistä on ohjautunut päivystykseen, kun tavalliselle vastaanotolle ei ole päässyt. Vastaanottokäyneistä n. 60 % on ollut kalliita päivystyskäyntejä, mikä on yli kolme kertaa enemmän kuin lähiseudun terveyskeskuksissa. Väestövastuun eräänä tavoitteena on vähentää huomattavasti päivystyskäyntien osuutta. Paineen päivystyksessä oletetaan helpottavan, kun omalääkärin ja omahoitajan vastanotolle pääsee vähintään muutamassa päivässä. Kuopion yhteispäivystys tapahtuu virka-ajan jälkeen KYS:lla. Kiireelliset tapaukset illalla ja viikonloppuisin hoidetaan yhteispäivystyksessä. Terveyskeskuksesta kehotetaan rintakipuisten ja hengitysvaikeuksista kärsivien suuntaavan heti yhteispäivystykseen. Juha Kauttonen

7 7 Duppelipetankkia Perinteinen Mäntypörriäinen- Kisurit petankkiturnaus pelataan Männistö-päivän yhteydessä tiistaina 24. toukokuuta ja keskiviikkona 25. toukokuuta alkaen klo 14. Alkusarja pelataan tiistaina yksinkertaisena joukkue- joukkuetta vastaan. Loppukilpa pelataan cup-kilpailuna keskiviikkona. Turnaus pelataan kaksimiehisin joukkuein, ns. duppelina. Pelipaikkana on Mikontalon edustalla oleva sorakenttä. Ilmoittautuminen Pörriäisen kassalla viimeistään tiistaina klo 12 mennessä. Osanottomaksu on 4 euroa joukkueelta. Pyttyjä ja muita palkintoja on luvassa. Tervetuloa kisaamaan! Männistön asukasyhdistyksen alue koostuu Itkonniemen, Linnanpellon ja Männistön kaupunginosista. Kartassa mustalla katkoviivalla merkitty on Männistön asukasyhdistyksen alue ja kaupunginosat on erotettu punaisella ristikkoviivalla. Tervetuloa kirjastoon kesälläkin Männistön kirjasto palvelee normaalein aukioloajoin koko kesän. Ne aukioloajathan ovat: maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello ja torstaisin kello Kesällä monien lukutottumukset muuttuvat. On niitä, jotka vähentävät lukemista kesäajaksi, mutta monet myös löytävät kesällä loma-aikaan tilaisuuden tarttua kirjoihin, joiden lukemiseen ei talvella ole ollut aikaa. Heinä- ja elokuussa lainattavilla kirjoilla on kaiken lisäksi tavallista pidempi laina-aika, eli kaksi kuukautta normaalin neljän viikon sijasta. Alkuvuosi on ollut erittäin vilkas uutuuskirjojen osalta, uutta kirjallisuutta ja muuta aineistoa on tullut paljon. Kirjojen lisäksi lainattavissa on lasten videokasetteja ja DVD-levyjä, lastenmusiikkia ja äänikirjoja. Sanoma- ja aikakauslehtiä tulee noin 40 vuosikertaa. Toisen kirjaston aineistoa on myös mahdollista saada lainaksi oman lähikirjaston kautta ja varauksia voi tehdä kaikesta lainattavaksi tarkoitetusta aineistosta siten, että sen noutaa haluamastaan toimipisteestä. Tällä hetkellä Männistön kirjastossa on myös myytävänä paljon kirjaston kokoelmista poistettua aineistoa. Tervetuloa kirjastoon! Männistön kirjaston henkilökunta Pietarin kirje Muutaman kerran olen käynyt naapurissa ennenkin, mutta silti rajanylitys jaksaa edelleen hämmästyttää. Rajavyöhykkeen mittaisella pätkällä tiet käyvät kuoppaisiksi, luonto muuttuu kaatopaikaksi, talot hökkeleiksi ja eurot rupliksi. Suomen ja Venäjän rajalla on maailman syvin elintasokuilu. Reissu itänaapuriin avaa silmät näkemään asioita, joita kotimaassa on sokaistunut näkemästä. Luonto ja vesien halkomat maisemat yhdistettynä siisteyteen saattavat ajan myötä tuntua niin itsestään selviltä, että niiden arvostamiseen tarvitaan vierailu maahan, jossa asiat ovat näiltä osin toisin. Suomessa rakennuskannasta on pidetty hyvää huolta. Tiestö, puistot ja istutukset, julkisten rakennusten sekä pientalojen pihat ovat hoidettuja. Kesäisessä Kuopiossa kävely on nautinto sinänsä. Miten suuri ilo on puhdas asuinympäristö! Sen pysyminen puhtaana on loppujen lopuksi kiinni asukkaista itsestään. Parhaitenkaan järjestetty katujen ja ja puistojen kunnossapito ei riitä, jos kansalaiset eivät itse näe siisteyden merkitystä ja omaa osuuttansa sen ylläpitämisessä. Vastuullisuus merkitsee asioiden hoitamista myös tulevia sukupolvia ajatellen. Jos tässä kohdin repsahdetaan usean sukupolven ajaksi, jälkien täydellinen korjaaminen on mahdotonta ja luomakuntaan tehdyt haavat parhaimmillaankin vain arpeutuvat. Siispä: Viljellen ja varjellen. Samaisella ekskursiolla Pietari Suuren suolle rakennuttamaan kaupunkiin näin myös kauneinta, mitä ihmiskäsi on koskaan saanut aikaan. Astuessani Iisakin kirkkoon unohdin välittömästi Pietarin kurjistuneet massalähiöt. Tunti tuossa pyhäkössä tuntui mitättömän lyhyeltä ajalta. Se riitti antamaan aavistuksen siitä, millaista ehkä voisi olla taivaassa. Pietarissa tehdyt restauroinnit ovat alkuvaiheessa kohdistuneet erityisesti kirkkoihin, joista Iisakin kirkko on vain esimerkki. Kaupungissa on useita kauneudestaan kuuluisia kirkkoja. Kontrasti rapistuneiden lähiöiden ja loistokkaiden kirkkojen välillä puhuttelee suomalais-evankelisluterilaista kävijää: Vaikka maallisiin majoihin ja niiden kunnostamiseen ei rahkeet riitäkään, taivaallisista halutaan pitää huolta. Ehkä juuri kirkkojen taivaallisen loiston koetaan antavan voimaa maallisten huolten kanssa elämiseen. Jäinkin kyselemään: Kun me puolestamme pidämme maallisen kodin viimeisen päälle jokaista listan pätkää myöten kunnossa, unohdammeko iankaikkisen päämäärän ja taivaallisen kodin? Männistön seurakunnassa on kaksi kaunista kirkkoa, jotka molemmat omalla tavallaan julistavat jo rakennuksina pyhän todellisuutta arjen askareiden keskellä. Männistön vanha kirkko ja Pyhän Johanneksen kirkko eivät loistokkuudessa pärjää Iisakin katedraalille, mutta niiden merkitys asuinympäristössään on sama: Niiden kellot soittavat Jumalan kunniaksi ja niiden sisällä kuulutetaan Jumalan armoa, joka on kaikkialla yhtä loistokasta. Herra Sebaot, minun kuninkaani ja Jumalani! Sinun alttarisi luota on varpunenkin löytänyt kodin, pääskynen pesäpaikan, jossa se kasvattaa poikasensa. Miten onnellisia ovatkaan ne, jotka saavat asua sinun huoneessasi! He ylistävät sinua alati (Ps. 84: 4-5). Julkaisija Männistön asukasyhdistys ry Vastaava toimittaja Juha Kauttonen Toimituskunta Juha Kauttonen Risto Mönkkönen Aila Niemi Maija Savolainen Pertti Salanne Sivunvalmistus Petri Hynynen Jakelu Suora Lähetys Oy Painopaikka Lehtisepät Oy, Pieksämäki

8 8 Poprilli grillimakkara 400 g (2,23/kg) Sunnuntai vehnäjauho 2 kg (0,5/kg) 0,89pkt 0,99ps Presidentti kahvi 500 g (5,58/kg) 2,49pkt Flora margariini 400 g (2,48/kg) 0,99rs

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

kielipassi Moduuli 1

kielipassi Moduuli 1 kielipassi Moduuli 1 minä ja lähipiiri MINÄ / IHMINEN / MODUULI 1 / A1.3 Osaan kertoa perustiedot itsestäni kirjallisesti ja suullisesti. Osaan vastata henkilötietokysymyksiin. Osaan täyttää henkilötietolomakkeen.

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa?

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa? Mitä on MLM! Monitasomarkkinoinnin perusasioita: -Historia -Mistä raha tulee? -mitä on 'vivuttaminen'? -miksi siitä puhutaan?(6 kk esimerkki) -organisaatimalli *binäärinen organisaatiomalli *ylivuoto -palkkiojärjestelmä

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

kansi Luku 19 Kaavoituksella ohjataan kaikkea rakentamista KM Suomi Luku 19

kansi Luku 19 Kaavoituksella ohjataan kaikkea rakentamista KM Suomi Luku 19 kansi Luku 19 Kaavoituksella ohjataan kaikkea rakentamista Ennakkokäsityksiä 1. Miksi on tärkeää, että rakentamista suunnitellaan tarkoin? 2. Mitä seikkoja pitää ottaa huomioon uuden koulun sijoittamisessa?

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Yrityksen kokemuksia päästökaupasta YJY:n seminaari 14.11.2006. Vantaan Energia Oy. Tommi Ojala

Yrityksen kokemuksia päästökaupasta YJY:n seminaari 14.11.2006. Vantaan Energia Oy. Tommi Ojala Yrityksen kokemuksia päästökaupasta YJY:n seminaari 14.11.2006 Vantaan Energia Oy Tommi Ojala 1 Missio Vantaan Energia tuottaa energiapalveluja Suomessa. 2 Visio 2012 Vantaan Energia on Suomen menestyvin

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi Moduuli 1 Opiskelijan kielipassi Arviointi A1.3 - kaikki hyvin, hyvää työtä A1.2. - treenaa vielä A1.1 - tämä on alku, lisää treeniä! 0 - ei voi arvioida Ihminen ja lähipiiri Minä ja perhe, suulliset taidot

Lisätiedot

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26

Lisätiedot

Mauri Niemelä. Mauri Niemelä, Pohjois-Suomen Kiinteistö yhdistys ry.

Mauri Niemelä. Mauri Niemelä, Pohjois-Suomen Kiinteistö yhdistys ry. Mauri Niemelä Isännöitsijä vuodesta 1981 Vuoden isännöitsijä 2011, Isännöintiliitto ry Oulun Isännöitsijätoimisto Oy, yrittäjä, isännöitsijä, toimitusjohtaja, AIT Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry I-

Lisätiedot

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT NÄKÖISLEHTI Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ Mielenkiintoiset SUORALINKIT MATKAKOHDE: BURG ELZ Kerpenin lähellä MUISTOJEN SPA VALMIS PAINETTAVAKSI!

Lisätiedot

Turun seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 18.1.2012 Tehtävät ja ratkaisut

Turun seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 18.1.2012 Tehtävät ja ratkaisut (1) Laske 20 12 11 21. Turun seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 18.1.2012 Tehtävät ja ratkaisut a) 31 b) 0 c) 9 d) 31 Ratkaisu. Suoralla laskulla 20 12 11 21 = 240 231 = 9. (2) Kahden peräkkäisen

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Kaikkien kirjasto. Näin käytät kirjastoa. Selkoesite

Kaikkien kirjasto. Näin käytät kirjastoa. Selkoesite Kaikkien kirjasto Näin käytät kirjastoa Selkoesite Kaikkien kirjasto Tämä esite on julkaistu osana Kaikkien kirjasto -kampanjaa. Kampanjan toteuttavat Selkokeskus, Kulttuuria kaikille -palvelu ja Suomen

Lisätiedot

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! 30.1.2015 Kankaanpään kehitysvammaisten ryhmäkodin harjannostajaiset Hyvä juhlaväki, On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! Tämä hanke on tärkeä monessakin

Lisätiedot

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Olen kokenut etätyön hyväksi työskentelytavaksi Saan etätyöpäivän aikana pääosin tehtyä suunnittelemani työt Ohjeistus etätyön tekemiseen on ollut riittävää

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen Oletko mökkiomistaja? Haluaisitko vuokrata mökkisi venäläisille turisteille? Helposti Tuottoisasti Turvallisesti Me tarjoamme keinon! majapaikka.fi kallista.ru Se on Helppo Tuottoisa Turvallinen Me tarjoamme

Lisätiedot

Käsitelty versio: Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin sukulaisten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta</field>

Käsitelty versio: Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin sukulaisten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta</field> Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin enojen, serkkujen ja lasten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta Alaotsikko: Terrafamen kaivokselle tilauksen saanut

Lisätiedot

Yhteenveto sähkösopimustarjouksista v. 2017

Yhteenveto sähkösopimustarjouksista v. 2017 OKL/PS-piiri Sähkötarjoukset 2017 10.11.2016 1/3 Yhteenveto sähkösopimustarjouksista v. 2017 Omakotiliiton Pohjois-Savon Piiri pyysi jälleen jäsentarjoukset alueen keskeisiltä sähköyhtiöiltä ensi vuotta

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Askeleet aurinkosähkön pientuottajaksi. Mikko Rantanen energia-asiantuntija Nivos Energia Oy

Askeleet aurinkosähkön pientuottajaksi. Mikko Rantanen energia-asiantuntija Nivos Energia Oy Askeleet aurinkosähkön pientuottajaksi Mikko Rantanen energia-asiantuntija Nivos Energia Oy 1 Nivoksen jakeluverkkoon liitetyt järjestelmät 2012 2013 2014 2015 2016 2 Verkkoon liitetty aurinkosähkö (nimellisteho

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

ESS-KONTAKTILOMAKE tutustumista varten

ESS-KONTAKTILOMAKE tutustumista varten TILASTOKESKUS..00 Haastattelu- ja tutkimuspalvelut 000 TILASTOKESKUS ESS-KONTAKTILOMAKE tutustumista varten Haastattelija: Kohdehenkilö: Kohdenumero: Kohdehenkilön puhelinnumero:.. Ei puhelinta salainen

Lisätiedot

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto. LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.. LIITE 2. Sysmän kirkonseudun kulttuurimaisema. RKY aluerajaus, Museovirasto 2009. LIITE 3. Asukaskyselyn

Lisätiedot

VASKI ja järjestelmäuudistus Asiakkaan kysymyksiä Vaskista

VASKI ja järjestelmäuudistus Asiakkaan kysymyksiä Vaskista VASKI ja järjestelmäuudistus Asiakkaan kysymyksiä Vaskista Uusi Vaski 2.5.2012 Milloin Vaski laajenee? Milloin oma kirjasto on osa Vaskia? Laajentunut Vaski avaa ovensa 2.5.2012. Miksi Vaski laajenee?

Lisätiedot

Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan. Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia.

Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan. Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia. Suomikoululainen Tammikuu 2012 Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia 1 Puheenjohtajan palsta Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2012! Mitähän tuleva

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Just duunit. Kevät 2015

Just duunit. Kevät 2015 Just duunit Kevät 2015 Just duunit Mitä tehdään? Perustetaan yritys. Miten tehdään? Keksitään yritysidea. Perustetaan yritys. Laaditaan kirjallinen yrityssuunnitelma. Toteutetaan! Just duunit: Tavoite

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 26.1.2007 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 21.1.2007 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Kari Meriläinen, Sari Söderman, Jari Kaivolahti.

Lisätiedot

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A 1 Otteita osallistujalle jaettavasta materiaalista Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A Nimi Päivämäärä TUTUSTUMINEN NAAPURIIN Naapurin kertomat tiedot itsestään TOTUUDEN HETKI o Totuuden

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 6 25.02.2016. 6 Asianro 1347/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 6 25.02.2016. 6 Asianro 1347/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 6 Asianro 1347/08.01.00/2016 Kuopion ja Siilinjärven kannusteurakkasopimusten kesäliikenteet 2016 Kaupunkiliikenne Kohde 1 Joukkoliikennepäällikkö Jani Reinikainen

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

VEIJOLLA ON LASTENREUMA

VEIJOLLA ON LASTENREUMA VEIJOLLA ON LASTENREUMA T ässä on Veijo ja hänen äitinsä. Veijo on 4-vuotias, tavallinen poika. Veijo sairastaa lastenreumaa. Lastenreuma tarkoittaa sitä, että nivelet ovat kipeät ja tulehtuneet. Nivelet

Lisätiedot

NäyttöPiste NY. Miten hoidamme rahaliikenteen?

NäyttöPiste NY. Miten hoidamme rahaliikenteen? NäyttöPiste NY Miten hoidamme rahaliikenteen? Tässä diaesityksessä kerromme yrityksemme taloushallinnosta, mutta kerromme kuitenkin ensin hieman yrityksestämme. NäyttöPiste NY Yleistä NäyttöPiste NY on

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 1 Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, lokakuu 2008 Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 2

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ISMAEL SYNTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEIS- KUNNASSA VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEISKUNNASSA

VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEIS- KUNNASSA VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEISKUNNASSA VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEIS- KUNNASSA VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEISKUNNASSA Pekka Paatero 29.9.2009 Kaksi näkökulmaa: 1. Vaikuttavuus julkisen sektorin toimintaa tukevana 2. Vaikuttavuus

Lisätiedot

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 18 Asuminen on Suomessa kallista. Asunto-osakkeen ostaminen on monelle elämän suurin yksittäinen hankinta, ja oma koti on jokaiselle hyvin tärkeä. Lisäksi taloyhtiön korjaushankkeet ovat kalliita, erityisesti

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

50mk/h minimipalkaksi

50mk/h minimipalkaksi Anarkistinen kirjasto Anti-Copyright 2012 toukokuu 21 Mika Sakki 50mk/h minimipalkaksi Pyydä mahdotonta Mika Sakki 50mk/h minimipalkaksi Pyydä mahdotonta 2000 Syndika vapaa työväenlehti 1/2000 2000 2 Sisältö

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Vastaväitteiden purku materiaali

Vastaväitteiden purku materiaali Vastaväitteiden purku materiaali Ymmärrä, vastaa, ohjaa Ja kun Kun vastaväitteet on purettu, niin; Odota vastausta viimeiseen kysymykseen ja kun saat vastauksen kyllä, niin silloin voit todeta hienoa!

Lisätiedot

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC-lomapalvelu aina vuodesta 1953 lähtien u Voit vaihtaa asunnon toisen kanssa kotimaassa tai ulkomailla. Kun asut

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

LÄMMITÄ, MUTTA ÄLÄ ILMASTOA. TUNNETKO KAUKOLÄMMÖN EDUT?

LÄMMITÄ, MUTTA ÄLÄ ILMASTOA. TUNNETKO KAUKOLÄMMÖN EDUT? LÄMMITÄ, MUTTA ÄLÄ ILMASTOA. TUNNETKO KAUKOLÄMMÖN EDUT? HYVÄN OLON ENERGIAA Kaukolämmitys merkitsee asumismukavuutta ja hyvinvointia. Se on turvallinen, toimitusvarma ja helppokäyttöinen. Kaukolämmön asiakkaana

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

- Kotipalvelusta saat vastuutyöntekijän viimeistään viikon kuluttua palvelutoimintojen alettua. Halutessasi sinulla on oikeus vaihtaa tämä henkilö.

- Kotipalvelusta saat vastuutyöntekijän viimeistään viikon kuluttua palvelutoimintojen alettua. Halutessasi sinulla on oikeus vaihtaa tämä henkilö. Kotipalvelu Motalan kotipalvelun perusajatuksena on kaikkien ihmisten samanarvoisuus. Työn lähtökohtana on asiallinen suhtautuminen ja kunnioitus jokaisen yksilön tarpeisiin ja toivomuksiin sekä mahdollisuus

Lisätiedot

Kokemuksia keksimisestä, yrittäjyydestä ja verkostoitumisen tärkeydestä. Aulis Kärkkäinen Technopolis Business Breakfast 22.8.2013

Kokemuksia keksimisestä, yrittäjyydestä ja verkostoitumisen tärkeydestä. Aulis Kärkkäinen Technopolis Business Breakfast 22.8.2013 Kokemuksia keksimisestä, yrittäjyydestä ja verkostoitumisen tärkeydestä Aulis Kärkkäinen Technopolis Business Breakfast 22.8.2013 Vastantekoa sarjatuotantona pakollinen työharjoittelujakso kesällä 1962

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille maaliskuu 2010 26.5.2010 Tieto-osasto/ PATI 1 Tiedonkeruu keväällä 2010 Hoitotakuukysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Kestävien arvojen koti

Kestävien arvojen koti Kestävien arvojen koti huolto ja siivous yhdellä soitolla yksilöllinen paikalla rakennettu korjaukset ja laajennukset verovähennyksillä Se tehdään kestämään sata vuotta Koralli Koti ei ole pelkkä talo,

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 KESÄTEATTERI KIINNOSTI Kuopion Uudessa Kesäteatterissa Rauhalahdessa esitettiin kuluneena kesänä täysille katsomoille musikaalia Solistina Olavi Virta.

Lisätiedot

Perhe On Paras -liikuntakurssien palveluprosessi

Perhe On Paras -liikuntakurssien palveluprosessi Perhe On Paras -liikuntakurssien palveluprosessi Tässä raportissani visualisoin koko Perhekurssiprosessin kulun kurssin suunnittelusta jälkimarkkinointiin Kurssin suunnittelu ja kalenterointi Perhe On

Lisätiedot

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa.

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa. Liittymällä Sähköliiton jäseneksi olet hyvässä seurassa. Meitä sähköliittolaisia on noin 36 000 ajamassa parempia työehtoja kaikille. Meitä on niin rakennustyömailla, voimalaitoksissa ja tehtaissa kuin

Lisätiedot

Taustatiedot - Kaikki -

Taustatiedot - Kaikki - Lapin yleisten kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2014 RTF Report - luotu 01.12.2014 12:54 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Vastaajat 2014 52 52 47 Yhteensä 52 52 47 Vastausprosentti 100 Lopettaneet

Lisätiedot

ZA4884 Flash Eurobarometer 248 (Towards a safer use of the Internet for children in the EU a parents' perspective)

ZA4884 Flash Eurobarometer 248 (Towards a safer use of the Internet for children in the EU a parents' perspective) ZA4884 Flash Eurobarometer 248 (Towards a safer use of the Internet for children in the EU a parents' perspective) Country Specific Questionnaire Finland PARENTS OF CHILDREN BETWEEN 6 17 Q0. Onko taloudessanne

Lisätiedot

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN www.flow.fi MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN Joka tahtoo matkalle kohti uutta, hänen on lähdettävä. Miten matkalle voi lähteä? Omin jaloin, ottamalla ensimmäinen askel. Mitä sitten tapahtuu? Kyllä se selviää, askel

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Pälkäneen Valokuitu Oy

Pälkäneen Valokuitu Oy INFO 15.09.2016 INFO 16.09.2016 Tervetuloa Pälkäneen Valokuitu Oy:n järjestämään infotilaisuuteen valokuituverkon rakentamisesta ja verkossa tarjottavista palveluista Pälkäneen kunnan alueelle Pälkäneen

Lisätiedot

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään. 28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta

Lisätiedot

Tunnetko potentiaaliset asiakkaasi?

Tunnetko potentiaaliset asiakkaasi? Tunnetko potentiaaliset asiakkaasi? TUNTEMINEN AUTTAA mainoskampanjoissa suorapostituskampanjoissa puhelinmyynnissä henkilökohtaisessa myynnissä messuilla ja näyttelyissä parantaa ajankäyttöä tehostaa

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot