Päihdealan erikoislehti PÄIHDEOLOT VENÄJÄLLÄ KESKUSTELUA HOITOTUTKIMUKSESTA. tiimi 5 03

Transkriptio

1 Päihdealan erikoislehti PÄIHDEOLOT VENÄJÄLLÄ KESKUSTELUA HOITOTUTKIMUKSESTA 1

2 SISÄLTÖ Auttamalla Pietaria autat itseäsi TEUVO PELTONIEMI Kuiva vallankumous? Neuvostoliiton alkoholipolitiikka ja 1930-luvuilla JUSSI WACKLIN Katulasten määrä kasvaa Venäjällä TATIANA PYSHKINA Venäjänkielisten HIV-riskejä vähennetään maiden välisenä yhteistyönä ARI SAARTO Kokemuksia venäjänkielisten maahanmuuttajien huumeongelmista ja päihdepalvelujen kehittämistarpeista PÄIVI PURO Vozvrastshenien kuntoutuskeskuksessa hoidetaan ruumista, mieltä ja henkeä ANTTI JÄRVENTAUS Kollegamme Otto Olutkeron haasteena alkoholinkäytön vähentäminen KATI RANTALA Kööpenhaminan huumehoidon ylilääkärin toiveet: Kannabis vapaaksi ja lisää palveluita kaikkein syrjäytyneimmille TEUVO PELTONIEMI Transdrug-projekti tuotti kättä pitempää päihdekoulutuksen kehittäjille MARJATTA MONTONEN Bacchus kirjallisuudessa, ratkaisematon ongelma PERTTI HEMÁNUS Satunnaistettu hoitotutkimusko totuuden tae? VESA KNUUTTILA, PEKKA SAARNIO & KARI SIEKKINEN Kritiikki ulotettava meta-analyyseihinkin KARI MATELA, TUULA HURSTI & SANNA VÄYRYNEN Mistä rahat korvaus- ja ylläpitohoitoihin? TUULIKKI FORSSÉN & HANNELE TAINIO Luettavaa Kirja-arvio: Kouluttajan työkalupakki luotsaa päihdetyön koulutuksen maailmaan TIINA SUTINEN Uutisia Päihdealan erikoislehti Ilmestyy kuutena numerona Perustettu 1965 JULKAISIJA A-klinikkasäätiö TOIMITUS päätoimittaja Teuvo Peltoniemi toimitussihteeri Auli Saukkonen ulkoasu Kaija Savola TILAUKSET A-klinikkasäätiö, Fredrikinkatu 20 B 18, Helsinki, puhelin (09) , telefax (09) Vuosikerta 20 euroa TOIMITUSNEUVOSTO professori Pertti Hemánus tutkimusprofessori Marja Holmila viestintäpäällikkö Hanna Kohi johtaja Marja-Leena Nousiainen johtaja Katriina Pajupuro päätoimittaja Teuvo Peltoniemi johtaja Matti Rohunen neuvotteleva virkamies Tapani Sarvanti sosiaaliterapeutti Mailis Taskinen kehittämispäällikkö Leena Warsell (pj.) toiminnanjohtaja Harri Vertio A-KLINIKKASÄÄTIÖ toimitusjohtaja Lasse Murto johtava ylilääkäri Rauno Mäkelä talousjohtaja Kari Pätynen henkilöstön kehittämispäällikkö Tuula Annala tiedotuspäällikkö Teuvo Peltoniemi kehittämispäällikkö Ari Saarto Hallitus tutkimusprofessori Salme Ahlström sosiaalijohtaja Marja-Liisa Grönvall varatuomari Jyrki Kivistö (pj.) sosiaalitoimenjohtaja Maija Kyttä sosiaalijohtaja Sakari Laari tulosyksikön johtaja Leila Lahti erityispalvelujohtaja Jussi Merikallio sosiaalityönpäällikkö Heikki Lätti pääjohtaja Vappu Taipale sosiaaliterapeutti Lasse Lehmusoksa (työntekijöiden edustaja) Tiimissa julkaistut kirjoitukset edustavat kirjoittajiensa, eivät välttämättä A-klinikkasäätiön kantaa. Tiimin kirjoitukset julkaistaan myös lehden internet-versiossa ( PAINOPAIKKA Painotalo Auranen Oy, Forssa Kannen kuva: Aino Majava ISSN

3 PÄÄKIRJOITUS TEUVO PELTONIEMI AUTTAMALLA PIETARIA AUTAT ITSEÄSI Viina on aina yhdistänyt Suomea ja Venäjää. Molemmat kuuluvat maantieteellisesti laajaan pohjoiseen alueeseen, jolla viinirypäle ei kasva ja viljan ja perunan polttaminen viinaksi on ollut luontevaa. Kun puhumme miltei kansallisromanttisesti suomalaisesta viinapäästä, olisi syytä ymmärtää, ettei venäläinen juomatapa ole koskaan siitä kovin poikennut mitä nyt venäläiset järkevästi nauttivat enemmän hapanleipää ja suolakurkkua juodessaan. Viime vuosien terveysuutiset Venäjältä eivät ole olleet hyviä. Koskettavinta on lukea miesten odotettavissa olevan eliniän laskusta Karjalassa. Tämä on useimmiten selitetty nimenomaan alkoholista johtuvaksi. A-klinikkasäätiö oli järjestämässä toukokuussa Pietarissa seminaaria rajantakaisista päihdeoloista ja suomalaisten avustushankkeista. Itsekin 20 juhlavuottaan viettävä Päihdetiedotusseminaari oli osa Suomen Pietarin 300-vuotisjuhlavuoden tapahtumia. Konkreettisen esimerkin Venäjän nykypäivän uuden ja perinteisen yhdistelmästä tarjosi jo seminaaripaikka: ulkomaalaisomisteinen miltei kiskurihintainen hotelli Nevski Prospektilla. Prameudesta huolimatta hotellissa saattoi aistia, että perinteet eivät muutu helposti. Neuvostoliiton ajan byrokratia ja palveluhaluttomuus olivat jäljellä. Samat neitoset istuivat ilta illan jälkeen aulabaarissa. Nevski oli komea ja sitä puulattiin huippusiistiksi Pietarin juhlia varten. Kadun varren loistoravintoloissa pöytään kannettiin yhtä lailla viiniä, samppanjaa ja olutta kuin perinteinen sadan gramman karahvi votkaa. Iltaisin nuoriso kulki kaljatölkki kädessä ja terasseilla olutta juotiin muovimukeista. Mutta jo muutama kilometri Nevskiltä palautti vanhat näkymät. Vierailukäynneillä Pietarin sekä vanhat että uudet ongelmat nousivat esille, kuten tämän lehden artikkeleista tulee ilmi. Alkoholin lisäksi ongelmiksi olivat muodostuneet huumeet ja neuvostoaikojakin ran- kempi prostituutio ja rikollisuus. Katulapset ovat uusi ongelma. Suomalaisia sosiaali- ja terveysalan projekteja on niin Pietarissa kuin Karjalassa siinä määrin, että ajoittain pulmaksi taitaa nousta jo kilpailu. Venäjän puolella hankkeet keskittyvät aika lailla samoille organisaatioille. Työn tehokkuudestakin monella on epäilyjä. Joidenkin arvioiden mukaan Suomen ja Venäjän raja on rajumpi elintasokuilu kuin missään muualla maailmassa. Vielä syvempi kuilu saattaa vallita Pietarin sisällä. Ja kaupungissa on lähes Suomen verran asukkaita. Pystyykö Suomi auttamaan vai ovatko hankkeet vain kärpäsen jälkiä? Ja pitäisikö ylipäänsä auttaa? Tästähän on keskusteltu erityisesti Pietarin jätevedenpuhdistamon yhteydessä. Se onkin hyvä esimerkki, jossa vastakkain ovat venäläisten vastuu itse hoitaa asiansa kuntoon ja se reaalitodellisuus, että jos me emme auta, Pietarin jätevedet sotkevat Suomen vesiä. Sama pätee ilmeisesti Pietarin sosiaalisiin ongelmiin. Sikäläisiä ongelmia jo tulee Suomeen huumeiden, prostituution ja rikollisuuden muodossa. Nykymaailmassa sosiaaliset ongelmat eivät ole enää vain Pietarin sisäisiä asioita vaan myös Suomen ongelmia. Maantieteelle emme voi mitään. Vaikka monia pietarilaisia leimaa oman edun tavoittelu, osa jaksaa pyyteettömästi auttaa sellaisissakin oloissa, joissa suomalaisille ammattilaisille nousee epätoivo. Silloin kannattaa muistaa, että venäläiset ovat oppineet tulemaan toimeen epävirallisten yhteistyöverkostojen avulla silloinkin, kun toimeentulon mahdollisuuksia ei näyttäisi olevan. Tätä perinteistä venäläistä verkostumiskykyä kannattaa tukea. Siksi Pietarin ja Karjalan auttamiseen on järkeä investoida. Sillä auttamalla heitä autamme samalla itseämme. 3

4 PÄIHDEOLOT VENÄJÄLLÄ KUIVA VALLANKUMOUS? Neuvostoliiton alkoholipolitiikka ja 1930-luvuilla JUSSI WACKLIN Neuvostoliiton alkoholipolitiikan perusteet luotiin luvulla. Neuvostovallan alkuvuosina raitis yhteiskunta oli bolshevikkien tavoitelistalla korkealla ja valtion alkoholipolitiikka erittäin tiukkaa. Pian valtio huomasi, että alkoholimonopoli on tuottoisa tulonlähde. Silti ideologia korosti edelleen raittiutta. 4 Venäjällä kulutetaan nykyisin alkoholia kansainvälisestikin vertailtuna paljon ja alkoholismista johtuvat terveydelliset ja sosiaaliset ongelmat ovat vakavia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö maassa olisi yritetty kontrolloida juomista ja siitä aiheutuvia haittoja. Tästä lienee parhaiten muistissa Gorbatshovin alkoholin vastainen kampanja 1980-luvun puolivälissä. Venäjä on kuulunut juomatavoiltaan selvästi niin sanottuun vodkavyöhykkeeseen. Pohjoismaiden tapaan myös Venäjällä liiallista juomista on yleensä pidetty yhteiskunnallisena ongelmana, jota täytyy kontrolloida. AINO MAJAVA

5 PÄIHDEOLOT VENÄJÄLLÄ Voidaan kuitenkin perustellusti kysyä, miksi alkoholiongelma on tästä huolimatta paisunut näinkin suureksi maassa, jonka valtiolla oli vuosikymmenten ajan vankka pyrkimys tiukkaan sosiaaliseen kontrolliin. Sillä oli myös keinot tiukankin alkoholipolitiikan toteuttamiseen, kuten monopoli alkoholin valmistuksessa ja jakelussa sekä viranomaisten suuri valta kansalaisiin nähden. Suosittu vastaus on ollut se, että Venäjällä on aina juotu paljon ja rajusti. Kuitenkin uusimmat tutkimukset, kuten I. R. Takalan erinomainen Veselie Rusi ovat kyseenalaistaneet vanhat käsitykset. Takalan mukaan Venäjällä juotiin muuhun Eurooppaan verrattuna luvun alussa varsin vähän. Juominen oli varsinkin maaseudulla tiiviisti sidoksissa juhlapäiviin ja rituaaleihin, jolloin tosin juotiin paljon kerralla, mutta kuitenkin suhteellisen harvoin. Vastauksia voidaankin lähteä etsimään Neuvostoliiton kahdelta ensimmäiseltä vuosikymmeneltä, jolloin sen alkoholipolitiikan perusteet luotiin. Neuvostovallan alkuvuosien erittäin tiukan alkoholipolitiikan ja kieltolain jälkeen neuvostovaltio päätyi samanlaiseen kaksoisrooliin kuin muutamat muutkin valtiot: se toisaalta valisti alkoholismin vaaroista ja toisaalta tuotti ja möi alkoholia tuottoisaan hintaan. Neuvostoliitossa muutos kieltolaista vapaampaan alkoholipolitiikkaan ja päivittäisen juomisen lisääntymiseen tapahtui kuitenkin eri tavoin ja oli huomattavasti rajumpi kuin esimerkiksi Suomessa. BOLSHEVIKIT PYRKIVÄT RAITTIISEEN YHTEISKUNTAAN Keisarikunnan hallinto oli ollut pääasiassa taloudellisten syiden takia varsin haluton kiristämään alkoholipolitiikkaansa raittiusliikkeen vaatimuksista huolimatta, mutta ensimmäisen maailmansodan alkaessa se julisti osittaisen kieltolain liikekannallepanon ajaksi. Neuvostovalta jatkoi ja kiristi yhä voimassa olevaa kieltolakia heti valtaan päästyään. Raittiusaatteella oli Venäjän työväenliikkeessä vahvat perinteet ja myös bolshevikit pitivät raittiutta puoluenormina: juopottelusta kiinni jääneet tuli erottaa puolueesta asemasta riippumatta. Puna-armeijassa langetettiin juopumuksesta jopa kuolemantuomioita ja toukokuussa 1918 asetettujen lakien mukaan rangaistus kotipolttoisen viinan (samogon) valmistuksesta oli vähintään kymmenen vuotta vankeutta. Raitis yhteiskunta olikin bolshevikkien tavoitelistalla erittäin korkealla; Lenin oli kategorisesti alkoholikauppaa vastaan ja ajatteli sen kuuluvan kapitalismiin. Alkoholismia pidettiin yhteiskunnallisen epätasa-arvon aiheuttamana sosiaalisena sairautena, joka häviäisi sosialistisessa yhteiskunnassa. Vodka ei myöskään sopinut uuden modernin, kurinalaisen ja tehokkaan neuvostokansalaisen kuvaan. Uudet johtajat saivat kuitenkin huomata alkoholikysymyksen räjähdysherkän luonteen jo vallankumouksen ensimmäisinä kuukausina, kun kaupunkien alkoholivarastoja ryöstettiin ja juotiin; Pietarissa ns. viinamellakat kestivät noin kaksi kuukautta. VALTION BISNESTÄ VODKALLA Vaikka kieltolain valvonta oli sisällissodan kaoottisissa oloissa varsin satunnaista, pysyi alkoholin kulutus alhaisena neuvostovallan ensi vuosina. Kieltolain ohella syynä oli tosin myös yleinen puute elintarvikkeista ja alkoholin valmistusaineista. Olojen rauhoituttua 1920-luvun alussa samogonin tuotanto kuitenkin kasvoi nopeasti. Humalaan päästiin myös apteekkialkoholilla, partavesillä ja teollisuusalkoholilla. Neuvostovalta ei pystynyt myöskään kitkemään vanhaan järjestelmään kuuluneita juomatapoja erityisesti kirkollisten juhlapyhien aikana, vaikka se pyrkikin järjestämään vaihtoehtoisia juhlia, kuten raittiin komsomolilaisen pääsiäisen. Laura Phillips on osoittanut varsin vakuuttavasti, että ainakaan työväestön juomatapojen suhteen vallankumous ei merkinnyt suurtakaan muutosta entiseen. Neuvostoliitossa törmättiin siis samoihin ongelmiin kuin esimerkiksi Suomessa ja Yhdysvalloissa: kieltolaki ei toiminut toivotulla tavalla. Kun sotakommunismin radikalismista siirryttiin vuonna 1921 pragmaattisempaan uuteen talouspolitiikkaan (NEP-kausi), alkoi myös alkoholipolitiikka muuttua asteittain vapaammaksi. Alle 14 prosentin vahvuisten alkoholijuomien ja oluen myynti sallittiin elokuussa 1921, alle 20 prosentin juomien tammikuussa 1923 ja alle 30 prosentin juomien joulukuussa Lopulta elokuussa 1925 siirryttiin virallisesti valtion alkoholimonopoliin ja sallittiin myös 40 prosentin vodkan myynti. Valtion alkoholiyhtiö korosti, että tuottamalla vahvempaa alkoholia he taistelivat samogonin valmistusta vastaan ja suojasivat siten talonpoikien viljavarastoja, tarjosivat väestölle ensiluokkaisen puhdasta vodkaa sekä toivat samalla tuloja valtion kassaan. Vahva vodka oli myös suosittua; Leningradissa miedommat juomat täytyi vuonna 1925 lähettää kaupoista uudelleen tehtaaseen tislattavaksi, koska ne eivät yksinkertaisesti menneet kaupaksi. KAIKKI JUOVAT, SUURET JA PIENET, KAIKKI Alkoholin kulutus lähti luonnollisesti kasvuun heti alkoholipolitiikan vapautumisen jälkeen, mutta kulutuksen nousu nähtiin pian jo varsin huolestuttavana, kuten kommunistisen puoleen informaatio-osaston raportti Stalinille vuodelta 1925 osoitti. Raportissa esitellään huolestuttavia esimerkkejä eri puolilta maata. Uralilta raportoitiin seuraavasti:...artinskin tehtaalla juopottelu on kasvanut kovasti... Juovat hulluuteen asti. Kaduilla on loputtomasti juopuneita. He eivät juo pelkästään juhlapäivinä, vaan 5

6 PÄIHDEOLOT VENÄJÄLLÄ NEUVOSTOLIITON VALTION SAAMAT ALKOHOLIN MYYNTITULOT JA NIIDEN OSUUS VALTION BUDJETISTA VUOSINA Vuosi Myyntitulot Osuus valtion (miljoonaa ruplaa) budjetin tuloista (%) ,9 5, ,7 8, ,4 10, ,8 12 myös arkisin. Kaikki juovat: suuret ja pienet, puolueen ja Komsomolin jäsenet, kaikki, kaikki. Raportissa kerrottiin myös, että työläiset eivät juo ainoastaan kodeissaan ja oluttuvissa vaan myös kollektiivisesti ja organisoidusti oluttupien korvikkeeksi tarkoitetuissa raittiissa työläisklubeissa, usein paikallisten puolue- ja ammattiyhdistyselinten myötävaikutuksella. Myös työpaikoilla juotiin: Leningradin Krasnij treugolnik -tehtaan puolue-elin ilmoitti, että työläiset eivät juo ainoastaan tehtaan ulkopuolella, vaan myös itse tehtaassa. Juominen laski työn tuottavuutta. Poissaolot erityisesti palkkapäivän jälkeen olivat moninkertaiset muihin päiviin verrattuna. Juominen johti raportin mukaan myös yleisiin järjestyshäiriöihin ja jopa suuriin joukkotappeluihin: esim. Permissä käydyssä tappelussa kaksi henkeä oli kuollut ja yli sata loukkaantunut. Petrogradskaja pravda kirjoitti puolestaan Nevan rannoilla käydyistä kuolemaan johtaneista tappeluista, joita humalainen yleisö seurasi innolla. Lehti tähdensi, että tarina ei kertonut Iivana Julman ajan Moskovasta, vaan 20-luvun Pietarista. Myös tilastot tukevat raportin sanomaa alkoholinkäytön lisääntymisestä luvun puolivälin jälkeen tehdyt tutkimukset osoittivat, että alkoholinkäyttö saavutti nopeasti sotaa edeltänyttä tasoa ja kasvoi vuosi vuodelta. Perinteiset juhlapäiviin keskittyvät juomatavat elivät yhä, mutta suurissa kaupungeissa oli tapahtumassa muutos jokapäiväistä juomista kohti. Leningradin työläisistä 56 prosenttia joi juhla- ja palkkapäivinä ja 12,5 prosenttia päivittäin. Eniten juotiin vodkaa ja samogonia. Kaupungeissa juotiin huomattavasti enemmän kuin maalla ja sukupuolijakauma oli myös varsin selvä miesten juodessa huomattavasti naisia enemmän. Vaikka alkoholipolitiikka olikin vapautunut, pidettiin erityisesti julkista juomista yhä tuomittavana. Juopumuksen takia pidätettyjen määrä nousi Leningradissa: kun heitä 1923 oli 2 000, 1925 määrä oli noussut jo :een ja 1927 peräti :een. Häiriöiden määrän kasvu saattoi johtua osaltaan siitä, että kun oluttupia ja ravintoloita oli neuvostoaikana huomattavasti vähemmän kuin keisarikunnan aikana, oli yksi vaihtoehto juoda kadulla. Harvempikin oluttupien verkosto voitti kuitenkin yhä raittiit klubit selvästi: työläiset kuluttivat aikaa Moskovassa vuonna 1927 kuukaudessa keskimäärin kahdeksan tuntia klubissa ja 32 tuntia oluttuvassa. Valtion alkoholimonopoli ei myöskään vähentänyt samogonin valmistusta toivotulla tavalla, sillä talonpojilla ei ollut rahaa ostaa valtion vodkaa ja työläisetkin suosivat usein halvempaa kotipolttoista. ALKOHOLIPOLITIIKKA KYTKÖKSISSÄ TALOUSPOLITIIKKAAN Miksi raittiutta korostava neuvostovaltio sitten jatkuvasti kasvatti alkoholin tuotantoa ja myyntiä, jos sen käyttö koettiin haitalliseksi? Varsin ilmeinen vastaus löytyy valtion kassavirroista, jotka kasvoivat samansuuntaisesti alkoholin kulutuksen kanssa (ks. taulukko). Neuvostoliiton alkoholipolitiikassa oli siis NEP-kaudelta lähtien varsin suuri ristiriita ideologisten ja taloudellisten näkökohtien välillä. Itse Stalin sanoi ymmärtävänsä tilanteen ristiriitaisuuden, mutta alkoholin myyntiä tarvittiin hänen mukaansa teollisuuden kehittämiseen ilman turvautumista vieraaseen pääomaan. Alkoholipolitiikan nopeat muutokset voidaankin ymmärtää vain maan talouspolitiikan kokonaisuuden kautta. Talouspolitiikan suurimpia ongelmia oli maan teollistamisen rahoittaminen. NEP-kauden jälkeen pääomien tarve vain kasvoi 5-vuotissuunnitelmien valtavien teollistamishankkeiden myötä. RAITTIUSLIIKKEEN VASTAISKU Ensimmäisen 5-vuotissuunnitelman voimakasta teollistamiskampanjaa ja Stalinin aseman voimistumista voidaankin pitää alkoholipolitiikan lopullisena käännekohtana, mutta vuonna 1928 käynnistettiin vielä radikaali alkoholismin vastainen kampanja. Sitä johtamaan perustettiin helmikuussa 1928 Alkoholismin vastaisen taistelun yhdistys (OBSA), johon kuului puolueen ja Komsomolin jäseniä sekä mm. terveysministeriön edustajia. Vuonna 1928 yhdistys järjesti lukuisia alkoholin vastaisia mielenosoituksia, konferensseja ja kursseja sekä julkaisi raittiuden puolesta puhuvaa kirjallisuutta se järjesti noin 200 lasten mielenosoitusta alkoholia ja vanhempien alkoholismia vastaan iskulauseilla Vaadimme raittiita vanhempia!, Isä, älä mene viinakauppaan, anna rahat perheelle! ja jopa Ampukaa juopot!. Valtion suunnitteluvirasto Gosplan teki ensimmäistä 5-vuotissuunnitelmaa varten 1929 myös suunnitelman alkoholin osuuden pienentämisestä valtiontaloudessa. Finanssiministeriöllä oli kuitenkin omat täysin päinvastaiset suunnitelmansa, jotka OBSA:n protesteista huolimatta myös toteutettiin. Vuonna 1930 Stalin käski nostamaan vodkan tuotantoa puolustusmenojen kattamiseksi ja 6

7 PÄIHDEOLOT VENÄJÄLLÄ muutamassa vuodessa valtion vodkatulot muodostivat jo viidenneksen valtion tuloista. Pian myös OBSA:n toimintaa supistettiin ja sen johtajia syytettiin hallituksen vastaisesta demagogiasta. Ensimmäisen 5-vuotissuunnitelman tuoman elintason laskun takia alkoholin kokonaiskulutuksen kasvu kuitenkin pysähtyi. Kulutus laski varsinkin maaseudulla, koska samogonin valmistukseen ei enää ollut kollektivisoidulla maaseudulla mahdollisuuksia kasvaneen kontrollin ja ylijäämien puutteen takia. Myös maaseudulla siirryttiin valtion vodkan käyttöön. VODKAA SAATAVILLA, VAIKKA NÄLÄNHÄDÄSTÄ KÄRSITTIIN Alkoholikaupan tärkeyttä ilmentänee se, että kun maa kärsi vakavasta elintarvikepulasta 1930-luvun alussa ja kaikki elintarvikkeet olivat tiukasti säännösteltyjä, sai vodkaa ostaa yhä ilman korttia. Vaikka alkoholin jakeluketjusta ja sen toimivuudesta ei ole juuri systemaattisesti kerättyä tietoa, useat erilliset lähteet viittaavat siihen, että vaikka vodkastakin oli ajoittain pulaa, se oli kuitenkin yksi harvoista säännöllisesti saatavilla olleista tuotteista 1930-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Maaseudulla tilanne oli kärjistynein. Valtion viljanostaja kirjoitti Stalinille vuonna 1929 mustan mullan alueelta ja kertoi, että paikallisessa osuustoimintakaupassa oli ollut myytävänä vain kolme nenäliinaa, kymmenen paria huovikkaita ja puoli hyllyllistä vodkaa. Vodkan myynti oli jopa siinä määrin tehokkaasti järjestetty, että suola, vodka ja viini olivat ainoita suhteellisen säännöllisesti saatavilla olleita tuotteita massiivisesta nälänhädästä kärsineellä Ukrainan maaseudulla vuonna luvun puolivälissä vodkasta oli tullut jo valtion kauppojen tärkein yksittäinen kauppatavara. Vodkaa oli siis varsin hyvin saatavilla. Samalla maaseudun vanhat instituutiot romahtivat ja kaupungistuminen kiihtyi ennennäkemättömällä vauhdilla. Yhteiskunnalliset mullistukset toivat kaupunkeihin huomattavia ongelmia, kuten rikollisuuden ja huliganismin aallon. Ajatuksia alkoholismista huonojen yhteiskunnallisten olojen aiheuttamana sosiaalisena sairautena ei kuitenkaan ollut Stalinin kaudella enää turvallista viedä loogiseen johtopäätökseensä. Valtion vastaus oli kaksitahoinen: se pyrki rajoittamaan alkoholin tuomia haittoja korostamalla yleisen kulttuuritason nousua ja toisaalta koventamalla rangaistuksia huliganismista sekä kiristämällä kuria työpaikoilla. IDEOLOGIAN JA TALOUDEN RISTIRIITA Täysraittius ei siis ollut enää tavoitteena. A. I. Mikojan julisti vuonna 1936, että ennen vallankumousta ihmiset olivat juoneet liikaa unohtaakseen onnettoman elämänsä. Kun elämästä oli tullut nyt iloisempaa, ei juomisestakaan enää ollut entisenkaltaista haittaa. Stalin oli puolestaan tyytymätön, kun stahanovilaiset sankarityöläiset eivät saaneet riittävästi samppanjaa. Juomatapojen uskottiin muuttuvan ihmisten hyvinvoinnin ja kulttuuritason noustessa: alkoholismia pidettiin epätyypillisenä sosiaalisena anomaliana. Kyseisen politiikan vaikutuksia neuvostoeliitin juomatapoihin on vaikea arvioida, mutta julkinen kontrolli kohdistui erityisesti ns. sosiaalisesti haitallisiin elementteihin, joita olivat mm. huliganismista tuomitut, kerjäläiset ja prostituoidut. Poliisille annettiin luvulla laajat oikeudet poistaa heidät kaupungeista hallinnollisilla toimenpiteillä ilman oikeudenkäyntejä. Neuvostoliitossa ideologialla oli aina merkittävä osuus tapahtumiin. Ideologiaa tulkittiin kuitenkin eri tavoin ja eri ministeriöiden kilpailevat intressit ajoivat alkoholipolitiikkaa usein täysin päinvastaisiin suuntiin. Taloudelliset ja ideologiset näkökohdat ajautuivatkin Neuvostoliiton 20-luvun alkoholipolitiikassa varsin näkyvään ristiriitaan: ideologia korosti raittiutta, mutta valtio tarvitsi pääomia teollistamiseen. Tässä tapauksessa alkoholikaupan tuottavuus painoi vaa assa enemmän, kun sitä käytettiin välineenä korkeampien tavoitteiden, eli maan teollistamisen, saavuttamiseen. Kirjoittaja tekee Helsingin yliopiston historian laitoksella Alkoholitutkimussäätiön apurahalla väitöskirjaa, jonka aiheena on Drinking in public places in St. Petersburg/Leningrad and Helsinki A comparative study. LÄHTEET JA KIRJALLISUUS: PAINETUT LÄHTEET JA SANOMALEHDET: Krasnaja gazeta. Petrogradskaja pravda. Spravka Informatsionnogo otdela TsK RKP(b) I. V. Stalinu g. Istoritsheskij arhiv, No 1, KIRJALLISUUS: SHEILA FITZPATRICK: Everyday Stalinism. Ordinary Life in Extraordinary Times: Soviet Russia in the 1930s. Oxford University Press PAUL HAGENLOH: Socially harmful elements and the Great Terror. Teoksessa Fitzpatrick, Sheila (ed.): Stalinism. New Directions. Routledge N. B. LEBINA: Povsednevnaja zhizn sovetskogo goroda: Normy i anomalii gody. Letnij sad ELENA OSOKINA: Our daily Bread. Socialist Distribution and the Art of Survival in Stalin s Russia M. E. Sharpe LAURA PHILLIPS: Bolsheviks and the Bottle. Drink and Worker Culture in St. Petersburg, Northern Illinois University Press I. R. TAKALA: Veselie Rusi. Istorija alkogolnoi problemy v Rossii. Zhurnal Neva

8 PÄIHDEOLOT VENÄJÄLLÄ Pietarin lastensuojeluyhdistys (St. Petersburg Child Protection Society) pitää yllä Masha-nimistä tyttöjen turvakotia, joka tarjoaa kristilliseen kasvatukseen turvaavaa kodinomaista huolenpitoa kadulta talteen saaduille lapsille. Pojille on vastaava Nadezha-koti. KATULASTEN MÄÄRÄ KASVAA VENÄJÄLLÄ TATIANA PYSHKINA KUVAT: AINO MAJAVA Kodittomat lapset eivät ole Venäjällä mikään uusi ilmiö. Kuitenkin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeinen laajamittainen sosiaalinen murros, taloudellisen hyvinvoinnin heikkeneminen ja valtion huoltojärjestelmän hajoaminen ovat kasvattaneet katulasten määrää. Omillaan eläviä lapsia arvioidaan olevan Venäjällä yli kaksi miljoonaa. Orpokodeissa asuu yli lasta, joista valtaosalla on elossa olevat vanhemmat. Lasten kodittomuus ei ole uusi ilmiö Venäjällä. Tarkasteltaessa katulapsiongelmaa on tärkeää ottaa huomioon venäläisessä yhteiskunnassa vallitsevat kulttuuriset, taloudelliset ja poliittiset tekijät. Ensimmäisen maailmansodan ja sisällissodan ( ), vuoden 1917 vallankumouksen sekä näiden synnyttämän epäjärjestyksen ja nälänhädän vuoksi monista lapsista tuli orpoja. Kodittomat lapset joutuivat elättämään itsensä tekemällä hanttihommia, kerjäämällä tai turvautumalla varasteluun ja prostituutioon luvulla Venäjän hallintoa uudistettiin kovaotteisesti. Myös kodittomia lapsia kohdeltiin ankarasti. Kaikki katulapset sijoitettiin orpokoteihin, joissa elämä oli organisoitu puolisotilaallisten ja vankilamaisten periaatteiden mukaan. Neuvostoliiton hajoaminen ja 1990-luvun kommunismin jälkeiset yhteiskunnalliset uudistukset aiheuttivat laajamittaisen sosiaalisen murroksen. Väestön taloudellinen hyvinvointi heikkeni merkittävästi. Keskushallintojohtoinen poliittinen ja taloudellinen järjestelmä ja sen tuoma sosiaalinen perusturva vaihtui sosiaaliseen kaaostilaan luvun Venäjällä ovat hahmotettavissa seuraavat lasten kodittomuuden nopean kasvun kaudet: 1. Ensimmäisen maailmansodan ja sisällissodan kausi ( ). 8

9 PÄIHDEOLOT VENÄJÄLLÄ 2. Uuden talouspolitiikan aika (1920-luvun loppu): markkinasuhteiden muodostuminen. 3. Perestroikan kausi (1980-luku): kodittomuuden lisääntyminen, yhteiskunnan kulttuuristen ja taloudellisten toimintaperiaatteiden muutos. 4. Neuvostovallan jälkeinen kausi (1990-luvulta alkaen). OMILLAAN ELÄVIEN LASTEN MÄÄRÄ KASVAA Venäjän nykytilannetta luonnehtivat etenkin naisten ja nuorten työttömyyden kasvu ja väestön tulotason laahaaminen hintakehityksen jäljessä. Yhtälö on venäläisten perheiden kannalta vaikea. Sosiaalisista syistä johtuva kodittomuus on ilmiönä uhkaavassa kasvussa. Tällä hetkellä Venäjän orpokodeissa asuu runsaat lasta, joista yhdeksällä kymmenestä on elossa olevat vanhemmat. Omillaan elävien lasten määrä kasvaa jatkuvasti, epävirallisten tietojen mukaan se on ylittänyt kahden miljoonan rajan. Hyvin suuri määrä alaikäisiä joutuu siis huolehtimaan itsestään ilman vanhempien apua. Yhä useammin näitä lapsia ei saada koululaitoksen piiriin. Lasten ja nuorten vastaanottokeskukset raportoivat vuotiaista lapsista, jotka eivät ole koskaan käyneet koulua. Eräs syy katulasten määrän kasvuun Venäjällä on valtion huoltojärjestelmän hajoaminen. Aikaisemmin valtio takasi lapselle syntymästä lähtien tietyn perusturvan: mm. ilmaisen terveydenhuollon, peruskoulutuksen, kesäloman sekä apua sosiaalisesti heikossa asemassa oleville perheille. Pietarin työ- ja sosiaaliturvakomitean virallisten tilastojen mukaan vuoden 2002 alussa Pietarissa asui pysyvästi alle 18-vuotiasta lasta. Pietarin sisäasiainviraston mukaan vuonna 2001 yli pietarilaista lasta koki vaikeuksia, joihin he tarvitsisivat viranomaisten apua. Perheensä laiminlyömiä lapsia oli ja täysin ilman aikuisen huolenpitoa eläviä lapsia Noin lasta, joka on noin 0,8 prosenttia koko lapsiväestöstä, asui erilaisissa valtiollisissa ja yksityisissä laitoksissa. Vaikka Venäjän lakien mukaan hädänalaiset lapset ovat valtion erityissuojeluksessa, käytännössä he joutuvat selviytymään ilman asianmukaista tukea. Nämä lapset kuuluvat venäläisen yhteiskunnan suojattomimpiin. Tilanne johtuu osin siitä, että yhteiskunnan sosiaalijärjestelmä on vakavissa vaikeuksissa. SOSIAALITYÖ VAKAVISSA VAIKEUKSISSA Nyky-Venäjän valtiollisten organisaatioiden rahoitus on romahtanut, ja se estää organisaatioita toteuttamasta perustoimintojaan. Valtionhallinnon työntekijöiden palkkataso on ala-arvoisen huono, mikä on johtanut vakanssien täyttämiseen jo eläkkeelle jääneillä tai opiskelijoilla. Valtion työntekijät voivat pitää omaa asemaansa niin heikkona, että he keskittyvät pikemminkin hankkimaan apua itselleen kuin tarjoamaan sitä muille. Myös kansalaisjärjestöillä on vakavia ongelmia. Niillä on puutetta koulutetusta ja pysyvästä henkilöstöstä. Venäjällä ei ole tarjolla laadukasta ammatillista koulutusta sosiaalityöntekijöille tai varainkeruun ammattilaisille. Harvat koulutetut sosiaalityöntekijät valitsevat mieluummin uran liike-elämässä. Matala palkka ja epätyydyttävät työolosuhteet (huonot työtilat, työvälineiden puute jne.) johtavat tilanteeseen, jossa kansalaisjärjestöt joutuvat kamppailemaan sekä organisaation että henkilöstön fyysisestä selviytymisestä. Kun työntekijän perustoimeentulo on uhattuna, työ ei enää ole omiaan tuottamaan henkistä tyydytystä eikä luomaan kiinnostusta. Seurauksena on myös, että useimmat järjestöt eivät tee yhteistyötä vaan kilpailevat määrärahoista. Lisäksi ongelmia tuottaa se, ettei valtion organisaatioiden ja kansalaisjärjestöjen välille ole kehittynyt yhteistyön perinnettä. Niiden väliset kontaktit perustuvat yksittäisten valtion työntekijöiden aktiivisuudelle. VALTAOSALLA KADULLA ASUMINEN TILAPÄISTÄ Katulapsi-ilmiötä voidaan tarkastella kahdella perusulottuvuudella: katuelämän vakiintuneisuus, johon sisältyvät 1) ajallinen kesto, jonka lapsi on elänyt kadulla ilman perhettään, sosiaalisten instituutioiden ulkopuolella, elinolostandardien minimitason alapuolella (ul- Masha-kodissa on paikkoja 15 lapselle. Keväällä 2003 turvakodin tytöt olivat vuotiaita. 9

10 PÄIHDEOLOT VENÄJÄLLÄ Artikkelin kirjoittaja Tatiana Pyshkina. lakoilla, kellareissa, asemilla, hylätyissä taloissa jne.) ja 2) fyysiset (ruoka, vaatteet, yöpaikka) ja psykologiset tekijät (onko kadulla asumiselle vaihtoehtoja vai onko se pakon sanelemaa). Toisen ulottuvuuden katulapsi-ilmiön jäsentämisessä muodostavat lapsen sosiaaliset siteet perheeseen, kouluun, auttaviin tahoihin jne. Katuelämän vakiintuneisuuden ja perustarpeiden täyttymisen tason perusteella katulapset on mahdollista jakaa kolmeen ryhmään. Ensimmäisessä ryhmässä kadulla elämistä on kestänyt mahdollisia lyhyitä taukoja lukuun ottamatta yli kuusi kuukautta. Lasten sosiaaliset siteet ovat olemattomat ja heidän välttämättömimmätkin perustarpeensa täyttyvät heikosti. Tämä ryhmä muodostaa noin 10 prosenttia Pietarin katulapsista. Toisessa ryhmässä kadulla asuminen ajoittuu pääasiassa kesäaikaan ja jatkuu harvoin kolmea kuukautta pidempään. Lasten sosiaaliset siteet ovat heikot ja perustarpeiden tyydytys rajoittuu usein siihen, mikä on fyysisesti välttämätöntä. Tämä ryhmä muodostaa noin 70 prosenttia Pietarin katulapsista. Kolmas ryhmä muodostuu hieman vanhemmista lapsista ja nuorista, jotka asuvat kadulla maksimissaan kuukauden kerrallaan. Ajoittainen katuelämä on heille joitakin vuosia kestävä elämänvaihe. Lasten sosiaaliset siteet ovat heikentyneet ja perustarpeiden tyydyttyminen jää vähimmäistasolle. Tämä ryhmä muodostaa noin 20 prosenttia Pietarin katulapsista. KATULAPSET JA PROSTITUUTIO Katulasten harjoittama prostituutio on yleinen ilmiö Luoteis-Venäjällä. Prostituutio on usein ainoa mahdollinen elinkeino sekä lapselle että hänen perheelleen. Itsensä myyminen lisää todennäköisyyttä sekaantua myös muuhun laittomaan toimintaan (varkauksiin, petoksiin, rikollisjengeihin, huumekauppaan jne.) ja johtaa huumeiden ja alkoholin väärinkäyttöön. Lounais-Venäjällä harjoitetaan prostituutiota laajaalaisesti mm. kaduilla, asemilla, yökerhoissa, hotelleissa, bordelleissa sekä saunoissa ja kylpylöissä. Alaikäiset ovat kuvassa mukana kaikissa näissä ympäristöissä. Lapsi ajautuu mukaan seksikauppaan tyypillisesti esim. siten, että isä tai isäpuoli käyttää lasta seksuaalisesti hyväkseen ja myöhemmin alkaa myydä häntä ystävilleen - usein jopa vodkapullon hinnasta. Lapsensa myyminen voi olla vanhemmille myös perheen ainoa tulonlähde. Kaveri tai parittaja voi houkutella alaikäisen mukaan prostituutioon. Myös lapsella itsellään voi olla taloudellisia vaikeuksia esim. huumevelkoja ja prostituutiosta on hänelle ainoa mahdollisuus hankkia tuloja. Lapsiprostituutio on nykyään entistä järjestäytyneempää ja rikollisryhmien kontrolloimaa. Se on osa hyvin organisoitua ja tuottoisaa seksiteollisuutta, mukaan lukien kansainvälinen seksikauppa. VAIN KONKREETTINEN APU ON TEHOKASTA Lapset tarvitsevat ennen kaikkea konkreettista apua, kuten ruokaa, vaatteita, rahaa ja katon päänsä päälle. Tämä seikka sivuutetaan Luoteis-Venäjän lapsiprostituoiduille suunnatuissa psykososiaalisissa avustusohjelmissa, jotka ovat hyvin yleisluonteisia. Mikäli lapsia halutaan auttaa, huomio on kiinnitettävä jokaisen lapsen yksilölliseen tilanteeseen. Vain tällainen konkreettinen, yksilöllinen apu on tehokasta. On tärkeää, että sekä Venäjän valtion että Luoteis- Venäjän ja Pietarin kaupungin paikallisen tason päättäjät saavat oikeaa ja objektiivista tietoa lapsiprostituutiosta. Lainsäädännön ja valtion ohjelmien kautta tulisi vaikuttaa lasten elinolosuhteiden ja oikeuksien parantamiseksi sekä lapsiprostituution leviämisen estämiseksi. Sekä kansallisin että ulkomaisin varoin toteutetuissa lapsiprostituutioon suuntautuvissa ehkäisy- ja hoito-ohjelmissa tulisi pyrkiä edistämään yhteistyötä venäläisten sosiaalialan toimijoiden kesken. Lapsia koskevassa päätöksenteossa tulisi ottaa huomioon venäläisten asiantuntijoiden kokemukset sekä lasten itsensä tarpeet. Venäläiset järjestöt tulisi myös saada mukaan erilaisten lapsien oikeuksia puolustavien ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa vastustavien kansainvälisten verkostojen toimintaan. Kirjoittaja on sosiologi, joka työskentelee tutkijana pietarilaisessa kansalaisjärjestössä Stellitissä. Artikkeli perustuu Stellitin toteuttamaan katulapsien ongelmia kartoittavan tutkimuksen tuloksiin. Tämän lisäksi kirjoittaja on käyttänyt virallisia tilastoja sekä Luoteis-Venäjällä toteutettujen survey-kyselyjen tuloksia. Artikkelin on kääntänyt Aino Majava. 10

11 PÄIHDEOLOT VENÄJÄLLÄ VENÄJÄNKIELISTEN HIV-RISKEJÄ VÄHENNETÄÄN MAIDEN VÄLISENÄ YHTEISTYÖNÄ ARI SAARTO Miten vähentää huumeidenkäytöstä aiheutuvia HIV-riskejä Pietarissa sekä Helsingin ja Tukholman venäjänkielisten parissa? Haasteeseen on nyt tartuttu suomalais-ruotsalaispietarilaisena yhteistyönä. Haaste on suuri, sillä Pietarissa arvioidaan olevan yli huumeidenkäytön seurauksena HIV:n saanutta. Terveyden edistämisen keskuksessa (TEK) toimi- " van sosiaali- ja terveysjärjestöjen Venäjä-verkos- " ton aloitteesta käynnistyi keväällä 2001 prosessi, joka johti A-klinikkasäätiön, Helsingin Diakonissalaitoksen ja ruotsalaisen Convictus-järjestön yhteistyöhön pietarilaisen Vozvrastshenie-järjestön kanssa. Yhteistyön tavoitteena on vähentää huumeidenkäytöstä aiheutuvia HIV-riskejä Pietarissa sekä Helsingin ja Tukholman venäjänkielisten parissa. Vuoteen 2004 kestävän hankkeen rahoittajana toimii Pohjoismaiden ministerineuvosto. A-klinikkasäätiön keskustoimisto vastaa hankkeen yleiskoordinoinnista ja Helsingin terveysneuvontapiste Vinkin kenttätyötä tekevä Viitta kehittää Suomen venäjänkielisille HIV-riskin omaaville huumeidenkäyttäjille soveltuvia päihdepalveluja. Convictus huolehtii sekä Tukholman venäjänkielisistä HIV-riskissä olevista huumeidenkäyttäjistä että hankkeen yleispohjoismaisesta tietojen ja kokemusten levittämisestä. Helsingin Diakonissalaitos osallistuu hankkeeseen tarjoamalla aihepiirin asiantuntemustaan mutta ei kuitenkaan virallisena projektipartnerina. Vozvrastshenie kehittää Pietarissa omia palvelujaan sekä toimii venäjänkielisten parissa tehtävän huumetyön kieli- ja kulttuuriasiantuntijana Pohjoismaissa. Hanke on ollut varsin haastava johtuen ennen kaikkea itse perustehtävästä eli tarpeesta vähentää huumeidenkäyttöön liittyviä HIV-riskejä. Kun Suomen huume-ehtoiset HIV-luvut voidaan ilmoittaa muutamissa kymmenissä, Pietarin HIV-tapausten määrä liikkuu jossakin reilusti yli kymmenessä tuhannessa. Tarkkoja ja luotettavia venäläistilastoja ei ole, mutta määrä on joka tapauksessa melkoinen. Tukholmassa, koko Ruotsissa ja nähtävästi myös muissa Pohjoismaissa tätä venäjänkielisten huumeidenkäyttäjien kohderyhmää on huomattavasti vähemmän, jos vielä ollenkaan. Partnerimaiden nykyiset huumetyökulttuurit poikkeavat toisistaan osin varsin paljon. Suomessa on tehty huumetyötä nykyisessä laajuudessaan vasta luvun puolestavälistä alkaen, mutta tässäkin hankkeessa korostuva haittojen minimoinnin työote on silti varsin vahvalla pohjalla. Ruotsissa on kokemusta huumetyöstä, mutta haittojen minimointiin perustuva työote on maan huumepoliittisista linjauksista johtuen hyvin vähäistä. Pietarissa huumetyötä tehdään pohjoismaisittain arvioiden varsin laitos- ja lääkäripainotteisella työotteella eikä palvelujen käyttäjillä ole neuvostoaikaisista kokemuksista johtuen edes samanlaista perusluottamusta näihin palveluihin kuin meillä muilla. VERTAISTYÖTÄ, VERKOSTOJA JA KOULUTUKSIA HIV-riskien minimointi nuorten (venäjänkielisten) huumeidenkäyttäjien keskuudessa sisältää hieman erilaisia ja eri ajoituksella toteutettuja käytännön ratkaisuja Pietarissa, Helsingissä ja Tukholmassa. Ajallisesti nopeimmat toiminnot ovat tapahtuneet Helsingissä, jossa venäjänkielisten huumeidenkäyttäjien riskikäyttäytymiseen vaikuttavaa vertaistoimintaa saatiin onnistuneesti käynnistettyä syksyllä Tässä ns. Lumipallo-mallilla toteutetussa, tuloksiltaan onnistuneessa operaatiossa Vinkin ja Viitan työntekijät avustajineen kouluttivat venäjänkielisiä huumeidenkäyttäjiä edistämään huumeidenkäyttöön liittyvää riskitietoisuutta ja haittojen minimointia omissa venäjäntai kaksikielisissä vertaisryhmissään. Pietarin ensimmäinen Lumipallo-operaatio käynnistettiin elokuussa Tukholman tai muiden EU:n pohjoisen ulottuvuuden kaupunkien Lumipallot odottavat tätä kirjoitettaessa vielä aikaansa. Yksittäisten päihdepalvelumuotojen lisäksi hanke pyrkii myös edistämään aihepiirin tietopankkien ja toimijaverkostojen rakentamista, perhetyötä, HIV- ja seksityötä, sosiaalityötä, moniammatillisia tiimejä ja niiden mukaisia palveluyksiköitä, motivoivia vuorovaikutustaitoja, huumeidenkäyttäjien oikeuksia ihmisinä, kansalaisina ja päihdepalvelujen asiakkaina sekä vielä laajempana kehyshaasteena pohjoisen ulottuvuuden kansalaisyhteiskuntien kehittymistä. SOSIAALITYÖ LAPSENKENGISSÄ Sosiaalityön edistymisen mahdollisuudet Venäjällä näyttävät tämän hankkeen aihepiiristä katsoen varsin huonoilta. Yliopistoista on pian valmistumassa ensimmäisiä sosiaalityöntekijöitä, mutta heidän opinto-ohjelmistaan puuttuu tarvittava päihdetyön tietoaines. Sosiaalityö jää siten vieläkin lähinnä vapaaehtoisten tekemäksi sosiaaliseksi työksi. Tosin tämän hankkeen puitteissa sosiaalityötä on mahdollisuus edistää sisällyttämällä sen perustuntemusta lääkäreille, psykologeille ja sairaanhoitajille järjestettävään moniammatillisen työn koulutukseen. Pohjoismaisille toimijoille on ollut kiintoisaa tutustua pietarilaisten sairaanhoitajien arkityöhön sekä sii- 11

12 PÄIHDEOLOT VENÄJÄLLÄ hen, miten he pyrkivät parantamaan ammatillista asemaansa perinteisesti niin lääkärijohtoisissa työryhmissä. On ollut helppo ymmärtää heidän työnsä raskaus heidän joutuessaan hoitamaan vaikeita potilastapauksia ilman niihin soveltuvia tietoja ja työmenetelmiä: seksistä esimerkiksi ei uskalleta puhua avoimesti, vaikka lisääntyvät tartuntataudit sitä edellyttäisivät, eikä hoitosuhdetta saada kunnolla rakennettua, kun motivoivat vuorovaikutustaidot ovat puutteelliset. Tällaisten tarpeiden lista on osoittautunut varsin pitkäksi. Tilannetta pahentavat vielä sairaanhoitajien puutteelliset koulutusmahdollisuudet, käytännössä täysin puuttuvasta työohjauksesta puhumattakaan. TOIMINTAKENTTÄNÄ PETROGRADSK Koska Suomen väkiluvun kokoista Pietaria on vaikea saada toimintakentäksi yhdellä kertaa, hankkeessa oli tarpeen valita alueeksi jokin yksittäinen kaupunginosa. Valinta kohdistui asukkaan Petrogradskiin, jossa myös Vozvrastshenie-järjestön toimisto sekä Pietarin päihdehuoltolaitos sijaitsevat. Koska kaupunginosia ja koko kaupunkia koskevia ratkaisuja hallinnoidaan ja toteutetaan kuitenkin osin laajemmalla Leningradin alueen tasolla, verkostoituminen myös sen avaintoimijoiden kanssa on ollut välttämätöntä. Petrogradskin kadut ja huoneet tarjoavat siis toimintaympäristön niille vertaistoimijoille, joita Lumipallo-operaatiot lähettävät suorittamaan HIV-riskien minimointityötä. Petrogradskissa sijaitsee myös moniammatillisen tiimityön mukaisesti palvelujaan tarjoava uusi klinikka, ja siellä rakennetaan uudenlaista työotetta edistäviä toimijaverkostoja. Ja tältä alueelta ollaan juuri rekrytoimassa työntekijöitä hankkeen koulutus- ja konsulttiohjelmaan. Lumipallo-operaatioiden toteuttamiseksi ja yleensäkin palvelujen kehittämiseksi hankkeen avaintoimijat ovat neuvotelleet Petrogradskin paikallisen miliisin, alueen korkeiden virkamiesten ja päihdehuollon johdon kanssa. Neuvotteluja voidaan pitää ilmapiiriltään rakentavina ja niistä on ollut myös aitoa käytännön hyötyä. Päihdetyö edellyttää aina myös paikallistoimijoiden keskinäistä horisontaalista yhteistyötä ja verkostoitumista. Paikallisten toimijaverkostojen rakentaminen aloitettiinkin heti hankkeen alussa järjestämällä Pietarissa laaja Vozvrastshenien yhteistyökumppaneita kokoava seminaari. Myöhemmin hankkeessa keskityttiin mm. Petrogradskin päihdetyöntekijöihin, erityisesti sairaanhoitajiin ja sosiaalityötä tekeviin. Kouluttavien sairaanhoitajien panos on ollut tässä hankkeessa erittäin merkittävä, mm. kun suomalaisen huumekoulutusprojektin tuottamaa ja hankkeen koulutus- ja konsultointiprosessin perustana olevaa työkäytäntöjen kartoituslomaketta muokattiin venäläiseen kontekstiin soveltuvaksi. Muokkaustyö toteutettiin suomalais-pietarilaisena yhteistyönä käyttäen yhteisenä kommunikointikielenä venäjää. Prosessi auttoi täsmentämään käsitteitä ja työmuotoja sekä havaitsemaan niiden kansallisia eroja. Kartoitus toteutettiin alkuvuodesta 2003 ja sen tulokset ovat sen jälkeen olleet toimijaverkoston arvioitavina. Varsinainen koulutus on tarkoitus käynnistää syksyllä KOORDINOINTITARPEITA Rajoitetussa toimintaympäristössä toimivalla määräaikaisella kehittämishankkeella ei ole sellaisenaan kovin suuria vaikutusmahdollisuuksia, ellei se ole osa jotakin laajempaa sisältöjen ja resursointien kokonaisuutta. Lisäksi on tärkeää muistaa huolehtia jo aikaansaatujen osaamisten, kumppanuuksien ja muiden hanketulosten ylläpitämisestä eikä vain täysin uusien hankkeiden käynnistämisestä. Lukuisten suunnitteilla ja meneillään olevien hankkeiden synerginen koordinointi on joka tapauksessa nyt aiempaa selkeämpää, koska Suomen lähialueyhteistyön sosiaali- ja terveysalan toimijat, painopisteet ja haasteet on juuri kartoitettu ja tieto koottu yksiin kansiin, sosiaali- ja terveysministeriön julkaisusarjassa ilmestyneeseen (2003:2) Suomen lähialueyhteistyön keskipitkän aikavälin ( ) toimintasuunnitelmaan sosiaali- ja terveysalalla. Suurena kysymyksenä on kuitenkin vielä keskusteltavana se, miten sisältöjen ja resursointien koordinointi käytännössä toteutetaan. Vaihtoehtoina ovat olleet esillä mm. toimijoiden keskinäinen hyviin kokemuksiin perehtyminen eli benchmarkkaus, usean toimijan muodostama monitoimijamalli, yhden toimijan pysyvä tai toimijoiden kesken määräaikaisesti kiertävä koordinointimalli sekä yhden, monia toimijoita edustavan erillisen resurssikeskuksen malli. Koordinointi on paitsi kansallisen yhä enemmän myös kansainvälisen tason ratkaisuja edellyttävä haaste. Kansainvälisellä tasolla kaivataan nyt mm. Pohjoismaiden tai tämän päivän kielellä sanoen pohjoisen ulottuvuuden keskinäisiä visioita ja strategioita sekä synergisesti yhteensovitettuja rahoitusjärjestelmiä. Kansallisella tasolla taas tarvitaan sen ymmärtämistä, että perinteinen lähialueyhteistyö on nykyisin samalla myös maan rajojen sisällä tapahtuvaa kansallista työaluetta. Ulkoiset huumeriskithän leviävät Suomeenkin niin lähialuemaitten omien ratkaisujen seurauksena kuin noista maista Suomeen siirtyvien turistien tai paluu- ja maahanmuuttajien täällä tekemien valintojen kautta. Lähialue ei ole enää vain siellä, vaan yhä enemmän myös täällä. Kirjoittaja on A-klinikkasäätiön kehittämispäällikkö ja toimii projektinjohtajana Pohjoismaiden ministerineuvoston rahoittamassa hankkeessa Minimisation of HIV risks among young drug users in St. Petersburg. Hän on sosiaali- ja terveysjärjestöjen Venäjäverkoston johtoryhmän jäsen ja mukana myös muissa lähialue- ja EU-yhteistyötehtävissä. 12

13 PÄIHDEOLOT VENÄJÄLLÄ KOKEMUKSIA VENÄJÄNKIELISTEN MAAHANMUUTTAJIEN HUUME- ONGELMISTA JA PÄIHDEPALVELUJEN KEHITTÄMISTARPEISTA PÄIVI PURO Pääkaupunkiseudulla asuu yli entisen Neuvostoliiton alueelta Suomeen muuttanutta. Venäjänkielisten maahanmuuttajanuorten huumeongelmien kasvu ajoittuu 1990-luvun loppuun, mutta nyt tilanteen arvioidaan olevan parempi. Apua nuorten ongelmiin on haettu vasta myöhäisessä vaiheessa. Suomessa asuu tällä hetkellä noin maahanmuuttajaa. Heistä noin on muuttanut entisen Neuvostoliiton alueelta. Virosta muuttaneita henkilöitä on noin ja Venäjältä tai muualta entisen Neuvostoliiton alueelta muuttaneita on noin He muodostavat nykyään määrällisesti suurimman maahanmuuttajaryhmän Suomessa. Äidinkielenään venäjää puhuvia arvioidaan olevan noin Noin puolet entisen Neuvostoliiton alueelta muuttaneista asuu Suomessa pääkaupunkiseudulla, jonne muuttamista on kuitenkin viime vuosina hidastanut vaikea asuntotilanne. Maahanmuuton perusteista yleisimmät ovat inkeriläisstatukseen perustuva paluumuutto (noin 70 %) ja avioliitto. Tutkittua tietoa entisen Neuvostoliiton alueelta muuttaneiden elinolosuhteista Suomessa on tähän asti ollut melko vähän. Tilanne kuitenkin muuttuu, kun meneillään olevat tutkimushankkeet valmistuvat. VENÄJÄNKIELISTEN NUORTEN HUUMEONGELMAT Julkisuudessa on laajasti viime vuosien aikana tuotu esiin arvioita entisen Neuvostoliiton alueelta Suomeen, erityisesti pääkaupunkiseudulle, muuttaneiden nuorten huumeongelmista. Myös päihdehuollon eri toimijoiden keskuudessa on kiinnitetty erityistä huomiota ongelmien tunnistamiseen, ehkäisevän työn tarpeeseen sekä hoitomahdollisuuksien järjestämiseen. Uusia työmuotoja ja huumetyön erityisprojekteja on käynnistetty niin ehkäisevän kuin korjaavankin sosiaali- ja terveydenhuollon piirissä, joskin tarpeeseen nähden myöhäisessä vaiheessa. Päihdetyötä tekevien arviot entisen Neuvostoliiton alueelta muuttaneiden huumeongelman määrästä ovat vaihdelleet suuresti. Lisäksi ne ovat olleet osittain ristiriitaisia tiedotusvälineiden antaman kuvan kanssa, joka ajoittain on ollut erityisesti inkerinsuomalaisia paluumuuttajia leimaavaa. Eri toimijoiden kokemuksen mukaan huumeongelmien koettiin kasvaneen vuoden 1994 jälkeen. Huumeidenkäytöllä arvioitiin olevan maahanmuuttajien asemaan, suomalaiseen yhteiskuntaan kotoutumiseen sekä nuorten omaan arvomaailmaan ja alakulttuureihin liittyviä erityisiä merkityksiä. Arvioiden mukaan entisen Neuvostoliiton alueelta muuttaneet nuoret ovat eläneet myös erityisessä riskiryhmässä opiaattien, erityisesti heroiinin, tullessa Suomeen pääasiassa Venäjältä ja amfetamiinin johdannaisineen Virosta. Lisäksi huolta ovat aiheuttaneet tiedot huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden jatkuvasta kasvusta. Ongelmat ovat ilmenneet laajimmin Helsingissä, missä myös suurin osa entisen Neuvostoliiton alueelta muuttaneista maahanmuuttajista asuu. Tällä hetkellä tilanteen arvioidaan muuttuneen luvun lopusta niin, että yhä useammat venäjänkieliset maahanmuuttajanuoret osaavat paremmin suomen kieltä ja sosiaaliset verkostotkin ovat aiempaa laajemmat. Ystävät ovat kuitenkin useimmiten venäjänkielisiä. Nuorten koulunkäynti on ainakin osittain toteutunut Suomessa ja harrastusmahdollisuuksien arvioidaan parantuneen. Myös tilanne huumeiden ongelmakäytön kannalta näyttää aiempaa rauhallisemmalta. AVUN HAKEMISEN KYNNYS KORKEA Arvioiden mukaan päihdehoidon piiriin hakeutuneiden venäjänkielisten asiakkaiden pääasiallinen päihde on ollut heroiini, viime aikoina kasvavasti myös päihdetarkoituksessa käytetty buprenorfiini (Subutex). Viimeisten kahden vuoden aikana entisen Neuvostoliiton alueelta Suomeen muuttaneiden päihdehoitopalvelujen piiriin hakeutuneiden asiakkaiden määrän on kuitenkin arvioitu selvästi vähentyneen. Päihdetyön toimijoiden havaintojen mukaan hoitoon hakeutuminen on tapahtunut yleensä myöhäisessä vaiheessa, jolloin ongelmat ovat jo vakavia. Keskusteluissa päihdetyön toimijat ovat myös pohtineet syitä siihen, miksi entisen Neuvostoliiton alueelta muuttaneilla on niin korkea kynnys hakea apua päihdepalvelujärjestelmästä. Arvioiden mukaan tilanteeseen vaikuttavat monet eri syyt: asiakkaat eivät tunne riittävästi suomalaista päihdepalvelujärjestelmää ja avun hakemiseen liittyy pelkoja ja epätietoisuutta asiakastietojen salassapidosta ja mahdollisesta karkotusriskistä. Myös kieliongelmat vaikeuttavat hoidon tarpeen arviointia ja mahdollisesti kiinnittymistä tarjolla oleviin palveluihin. Entisen kotimaan hoitokulttuuriin liittyvä lääke- ja lääketiedekeskeinen hoidon odotus ja suomalaisen päihdehoitoperinteen mukainen keskusteluterapeuttinen hoidon painotus aiheuttavat ristiriitoja asiakkaan hoitoon liittyvien odotusten ja tarjolla olevien hoitomahdollisuuksien välillä. Merkittävä kulttuurinen piirre on perhekeskeisen 13

14 PÄIHDEOLOT VENÄJÄLLÄ elämän korostuminen entisen Neuvostoliiton alueelta muuttaneissa perheissä. Ongelmien kanssa pyritään selviytymään perheissä pitkään omin voimin. Nuoret myös asuvat ydinperheissään kauemmin kuin valtaväestön nuoret. Tämä näkyy päihdehuollon palvelujärjestelmässä siten, että perheet varsinkin äidit ovat aktiivisesti mukana nuorten hoitoonohjauksessa ja hoidossa. MATALAN KYNNYKSEN PALVELUJA TARVITAAN Päihdetyön toimijoiden mukaan entisen Neuvostoliiton alueelta muuttaneiden asiakkaiden päihdehuollon kehittämistyössä pidetään tällä hetkellä erityisen tärkeänä ns. matalan kynnyksen palvelujen lisäämistä, jotta avun saaminen ja hakeminen olisi nykyistä helpompaa. Lisäksi tärkeinä palvelujen kehittämisalueina nähdään asiakkaiden kulttuuriset lähtökohdat huomioon ottava ehkäisevä päihdetyö, perhetyö, vertaistuki ja jälkihoito. Käytännössä maahanmuuttajien palveluissa on Suomessa lähdetty integraation periaatteesta. Sen tavoitteena on kehittää suomalaisia palveluja lisäämällä niihin asiakkaan kannalta tärkeää kieli- ja kulttuuriosaamista. ETNISEN PÄIHDETYÖN JA ASIANTUNTIJUUDEN HAASTEET Maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden määrä onkin viime vuosina lisääntynyt päihdepalvelujärjestelmässä, erityisesti päihdetyön projekteissa. Se on osaltaan helpottanut ja parantanut asiakkaiden avun saamista ja hakemista. Moniammatillinen ja -etninen päihdetyö on tullut myös uusien kehittämishaasteiden eteen, kun työryhmien työskentelyyn ja päihdetyön asiantuntijuuteen on liittynyt ulottuvuuksia kulttuurisesti erilaisten professionaalisten toimintojen perinteistä ja päihdetyön erilaisista hoitokulttuureista. Pääkaupunkiseudun venäjänkielisten maahanmuuttajien huumetyön projekteissa toteutetun haastattelututkimuksen mukaan valtaväestön ja maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden työskentelyssä nähtiin eroja erityisesti asiakkaan kohtaamisessa ja työtapoihin liittyvissä kysymyksissä. Suomalaisen ja entisen Neuvostoliiton alueen erilaiset kasvatusperinteet ja elämäntapa toivat arjen kieli- ja kulttuurikysymykset ja -kuilut myös työntekijäryhmien sisälle ja välille. Myös kahden eri kulttuurin päihdetyön professionaalisen toiminnan perinteet erityisesti näkemys lääketiede- ja lääkepainotteisen vs. psykososiaalisen päihdehoidon suhteesta ja merkityksestä sekä koulutukseen liittyvät erot asettivat merkittävän haasteen sekä asiakastyön että työryhmätyöskentelyn toteuttamiselle ja kehittämiselle. Kehittämistyön kannalta moniammatillisen ja -etnisen päihdetyön asiantuntijuutta voidaan jäsentää perinteisenä yksilökeskeisenä osaamisena, tiedonhankintana ja työkäytäntöinä. Toisaalta asiantuntijuuden on kuvattu kehittyvän sosiaalisena ja kulttuurisidonnaisena prosessina, jossa työntekijän osallistuminen muun työryhmän työskentelyyn nähdään merkittävimpänä työkäytäntöjen oppimisessa. Osallistumisnäkökulmassa korostetaan, ettei asiantuntijuutta voida erottaa niistä tilanteista, konteksteista ja kulttuureista, joissa sitä käytetään. Moniammatillisen ja -etnisen päihdetyön kannalta kumpikaan edellä esitetyistä asiantuntijuuden näkökulmista ei sellaisenaan riitä vastaamaan etnisen päihdetyön haasteisiin. Kolmantena lähestymistapana onkin esitetty aiempia näkökulmia yhdistävää, yksilöllisen ja yhteisöllisen asiantuntijuuden syntetisoivaa näkökulmaa. Sen mukaan moniammatillisen ja -etnisen päihdetyön asiantuntijuus nähdään vuorovaikutteisissa yhteistyösuhteissa, joissa valtaväestöä edustavien työntekijöiden ja maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden päihdetyön asiantuntijuus muodostaa uutta tietoa luovan prosessin. Tässä prosessissa keskeiseksi kysymykseksi nousevat myös näkemykset ja tulkinnat päihdetyön asiantuntijuuden tietopääoman luonteesta ja erityisesti ns. hiljaisen tiedon merkityksestä. LÄHTEET: ANNIKA FORSANDER, ELINA EKHOLM, PETRI HAUTANIEMI, ALI ABDULLAHI, ANNE ALITOLPPA-NIITAMO, EVE KYNTÄJÄ & NGUYEN QUOC CUONG: Monietnisyys, yhteiskunta ja työ. Palmenia-kustannus KAI HAKKARAINEN, TUIRE PALONEN & SAMI PAAVOLA: Kolme näkökulmaa asiantuntijuuden tutkimiseen. Psykologia 6/2002. SIMO MANNILA: Maahanmuuttajien elinolot: pohdintoja sosiaalisen syrjäytymisen kasautumisesta. Julkaisematon PÄIVI PURO: Venäjänkieliset huumeidenkäyttäjät pääkaupunkiseudulla Helsingin Diakonissalaitoksen raportti Julkaisematon. PÄIVI PURO: Huumetyön monikulttuuriset kontekstit Professiokokemus ja asiantuntijuuden rakentuminen venäjänkielisten maahanmuuttajien huumetyön projekteissa pääkaupunkiseudulla vuonna Helsingin Diakonissalaitos, Venpro-Pycnpo-projektin tutkimusraportti. Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksen sosiaalityön linjan progradu -tutkielma Julkaisematon. LEENA SUURPÄÄ: Erilaisuuden hierarkiat. Suomalaisia käsityksiä maahanmuuttajista, suvaitsevuudesta ja rasismista. Nuorisotutkimusseuran julkaisu 28. Nuorisotutkimusseura LAURA YLIRUKA: Sosiaalityön itsearviointi ja hiljainen tieto. Kuopion yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos. Stakes, FinSoc Työpapereita 2/ Kirjoittaja työskentelee tutkijana Helsingin Diakonissalaitoksen venäjänkielisten maahanmuuttajanuorten huumetyön kehittämisprojektissa (Venpro-Pycnpo-projekti ). 14

15 MARTTI PAANANEN ANTTI JÄRVENTAUS Keväisen kulovalkean katku leijuu kitkeränä tiepahasten halkomilla niityillä. Pietarin liepeillä levittäytyvässä maalaismaisemassa sijaitsee Vozvrastshenien kuntoutuskeskus, jossa joukko nuoria pietarilaisia narkomaaneja rakentaa uutta perustaa elämälleen. Psykososiaalisen tuen ohella kuntoutusta leimaa syvä eksistentiaalinen ja uskonnollinen korostus. PÄIHDEOLOT VENÄJÄLLÄ VOZVRASTSHENIEN KUNTOUTUSKESKUKSESSA HOIDETAAN RUUMISTA, MIELTÄ JA HENKEÄ Vozvrastshenie, suomeksi Paluu, on kansalaisjärjestö, joka on noussut lyhyessä ajassa yhteiskunnallisen aktivismin tuloksena monipuoliseksi päihdehoito-organisaatioksi. Seitsemän vuotta toiminut kuntoutuskeskus on yksi Vozvrastshenien projekteista Pietarin alueella. Hanke on osa Venäjän valtiollista päihdehoitojärjestelmää, mutta sen rahoitus tulee pääosin läntisestä Euroopasta. 80 prosenttia potilaista saapuu keskukseen valtiollisten laitosten kautta. Keskuksessa on kaksikymmentäkolme vuotiasta potilasta, sekä miehiä että naisia. Noin joka toisella on hiv-tartunta. Ennen kolmen kuukauden kuntoutusjaksoa potilaat ovat olleet vähintään kuukauden ilman aineita. Hoitopaikan mukaan heistä vähintään 30 prosenttia jatkaa päihteetöntä elämää kuntoutuksen jälkeen. Kuntoutuksen selkärangan muodostaa säännöllinen päiväohjelma, johon kuuluu eläintenhoitoa, liikuntaa sekä työskentelyä puutyöverstaassa, tekstiilityöpajassa tai kirjansitomossa. Kuntoutukseen kuuluu myös psykologin konsultaatioita ja jos potilas itse niin tahtoo mahdollisuus säännölliseen hartaudenharjoitukseen. Ortodoksisen uskon merkitys osana kuntoutusohjelmaa näkyy kaikkialla: pihapiirissä on oma kirkko ja yhteisten tilojen seinillä on idän kirkolle tyypillisiä ikoneita. Keskuksen työntekijät kertovat avoimesti omasta uskostaan ja järjestöllä on oma metropoliitan nimeämä pappi. Toiminnan rahoittajistakin tärkeimmät ovat uskonnollisia yhteisöjä. Työntekijät kokevat hengellisen vakaumuksen olevan etu raskaassa työssä. Heidän mukaansa se antaa kantajalleen ylimääräisiä voimavaroja ja erityistä herkkyyttä suhteessa potilaisiin. Vaikka hoito itsessään on maallinen asia eivätkä hoitajat väitä tekevänsä ihmeitä, he uskovat hengellisyyden tuovan jotakin lisää kuntoutumisprosessiin. Vozvrastshenien puheenjohtajan Puheenjohtaja Dmitri Ostrovski ja psykologi Galina Khan kuntoutuskeskuksen pihalla. Taustalla näkyy pihapiiriin kuuluva kirkko. Dmitri Ostrovskin mukaan kirkko yhtäältä johdattaa kohden kurinalaisempaa elämää ja toisaalta auttaa kokoamaan jälleen sitä, minkä ihminen itse on rikkonut. Uskoa ei kuitenkaan haluta potilaille tuputtaa vaan tarjota valintana. Ostrovski uskoo huumeidenkäytön heijastelevan kaipuuta kohti jotakin arkisen elämänpoljennon yläpuolella olevaa, mutta käyttäjät etsivät sitä väärästä paikasta. Hänen mukaansa Venäjällä vallitsee vahva luottamus kirkkoon ja moni potilaista onkin valmis uskoon päihteet jättäessään. Tiedetäänpä erään entisistä potilaista hakeutuneen jopa luostariin aineista päästyään. A-klinikkasäätiö on tehnyt vuodesta 2001 yhteistyötä Vozvrastshenie-järjestön kanssa. Kehittämispäällikkö Ari Saarto arvelee ortodoksisen uskon olevan syvällä venäläisessä sielunmaisemassa. Uskonnon merkitys terapiatyössä saattaa siten ulkopuolisen silmissä näyttää suuremmaltakin kuin miten venäläiset itse sen kokevat. Toisaalta on syytä pohtia, kykeneekö oma järjestelmämme tarjoamaan Suomen venäläisille sitä kulttuurista ja hengellistä tukea, joka heille Vozvrastshenien kaltaisissa kuntoutuskeskuksissa olisi tarjolla jos asiakaspaikkoja vain olisi enemmän. Kirjoittaja työskentelee projektisuunnittelijana A-klinikkasäätiössä. Hän vieraili Vozvrastshenien kuntoutuskeskuksessa toukokuussa

16 RANTALA KATI RANTALA KOLLEGAMME OTTO OLUTKERON HAASTEENA ALKOHOLINKÄYTÖN VÄHENTÄMINEN Olkoon kolumnin osin fiktiivisen tarinan päähenkilö vaikka Otto Olutkero ja tarinan kohteena Oton pari viime viikkoa. Tarina ammentaa kuulumisten vaihdosta päihdealalla toimivien ystävieni kanssa. Työhön suoraan ja välillisesti liittyvät verkostot ovat lapsettomalle ja pätkätöitä tekevälle Otolle tärkeitä. Omia työasioita on mukava purkaa kollegoiden kanssa oluen äärellä, ja muita kuulemalla pysyy hyvin ajan hermolla. Vapaa-ajalla ja oluen voimin tulee joskus myös ideoitua uusia hankkeita. Toki työyhteisöt yleensä ja yhteiskunta arvostavat laajaa verkostoitumista, mutta useimmiten kollegojen tapaaminen silloin tällöin baarissa on yksinkertaisesti mukavaa. Se on myös halua kuulua tiettyyn yhteisöön ja sen vaalimista. Osallistumisen vapaaehtoisuus on välillä kuitenkin kyseenalaista. Tässä Oton viime aikojen verkosto-olemisen pikainen puiteanalyysi. Ulkopaikkakuntalainen Oton alan ammattilainen vieraili pari viikkoa sitten torstaina Oton työpaikalla ja pyysi illalla oluelle. Koska hän on myös ystävä ja harvoin paikalla, Otolla ei ollut mahdollisuutta eikä haluakaan kieltäytyä. Oluen kera puhuttiin lähinnä työasioita. Maanantaina Oton tuttu kollega on oluella Otolle vieraan ihmisen kanssa. Tuttava halusi Oton mukaan keskustelemaan laajan tilaisuuden valmistelusta. Tilaisuus liittyi välillisesti Otonkin työhön, ja kolmas osapuoli oli henkilö, johon on hyvä muutenkin tutustua. Tiistaina Otto oli lomalta palanneen esimiehensä kanssa kulttuuritapahtumassa, jonka jälkeen he menivät luontevasti oluelle vaihtamaan kesän aikana tapahtuneita työ- ja muita kuulumisia. Torstaina yhteistyökumppani halusi puolestaan keskustella yhteisestä projektista lämpimänä iltana tietysti terassilla. Seuraavana maanantaina paikkakunnalla oli ulkomaalainen vieras, joka piti viedä illalliselle, mutta eihän iltaa voinut siihen jättää. Vieraanvaraisuus velvoittaa. Mukana oli monta kollegaa ja kollegan kollegaa, jotta verkostot laajenisivat entisestään. Keskiviikkona alkoivat työpaikan kehittämispäivät. Illalla esimiehet kehottivat yhteiseen hauskanpitoon, jota varten he olivat varanneet kiitettävän tarjoilun. Väsynyt Otto yritti juoda oluitaan muita hitaammin. Välillä hän osti baarista alkoholittoman oluen ja toivoi, ettei kukaan huomaa sitä. Otto ei halua olla nynny, kun perheellisillä kollegoilla on kerrankin tilaisuus juhlia. Seuraavan viikon alussa vanha työkaveri pyysi Oton oluelle. Hän halusi keskustella uudesta työstään ja kysyä neuvoja. Otto ei halunnut kieltäytyä, koska toisinaan hän pyytää kollegoiltaan vastaavaa palvelusta. Epämuodolliset konsultoinnit on tapana hoitaa vapaa-ajalla julkisessa tilassa. Otto haluaa rentoutua baarissa joskus myös ihan muuten vaan läheisten ystäviensä kanssa, työkavereita tai ei. Aikaa pitäisi vielä riittää harrastamiseen ja kunnon ylläpitämiseen. Eihän verkosto-olemista muuten jaksa, varsinaisesta työstä puhumattakaan. Onneksi kollegat hymähtelevät kuitenkin myötämielisesti, jos Otto joskus työaikana valittaa pitkäksi venynyttä iltaa. Nyt Otolla on kuitenkin huono omatunto. Tunnin kuluttua tulisi olla baarissa erään yhdistyksen kokouksessa, mutta kun eilen tuli käytyä kollegan kanssa kolmella... Mitähän keksisi tekosyyksi? Rajansa Otollakin. Ehkä tarina on kärjistetty. Ehkä Otolle sattui poikkeuksellinen suma vapaa-ajan verkostoitumista työasioissa. Mutta jos Otto haluaa lepuuttaa maksaansa ja varmistaa työssä jaksamisensa myös virkaaikana, mikä on pelastus? Absolutistiksi Otto ei halua. Pitäisikö Oton saada lapsia? Auttaisiko vakituinen työpaikka? Entä voiko Otto luottaa omaan työnantajaansa eli päihdealan organisaatioon, joka varsinkin näinä päivinä pyrkii edistämään vähemmän alkoholia kuluttavaa elämäntapaa? Kirjoittaja on sosiologi ja työskentelee erikoistutkijana Poliisiammattikorkeakoulussa. 16

17 Kööpenhaminan huumehoidon ylilääkärin toiveet: KANNABIS VAPAAKSI JA LISÄÄ PALVELUITA KAIKKEIN SYRJÄYTYNEIMMILLE TEKSTI JA KUVAT: TEUVO PELTONIEMI Tanskan uusi konservatiiveista ja liberaaleista koostuva hallitus on kiinnittänyt erityistä huomiota huumehoidon tehostamiseen. Uusi huumehoitolainsäädäntö antaa huumeidenkäyttä-jille subjektiivisen hoito-oikeuden, mikä tarkoittaa sitä, että huumeongelmaisen on päästävä hoitoon kahden viikon sisällä. Tämä on eräs syy sille, että huumehoitoa on kovasti laajennettu. Määrärahoja on 2 3- kertaistettu viime vuosien aikana niin, että nykyinen taso on 30 miljoonaa euroa vuodessa. Subjektiivinen hoito-oikeus tarkoittaa käytännössä myös sitä, että vaikka potilas lähtisi hoidosta hetken päästä, hänet otetaan aina uudelleen. Ylilääkäri Peter Ege Kööpenhaminan kaupungin huumehoitoyksiköstä pitää tätä oikeana menettelynä senkin tähden, että hänen suorasukaisen näkemyksensä mukaan ne huumepotilaat, jotka eivät saa olla korvaushoidossa, kuolevat. Ege on katkera siitä, että vaikka hallitus onkin laajentanut huumehoitoa, se ei hänen ennustuksensa mukaan ole valmis tarvittaviin lisätoimiin. Tanskassa arvioidaan olevan kovien huumeiden käyttäjää, joista yksin Kööpenhaminassa Tanskassa hoidetaan noin henkeä vuodessa, mikä on kohtuullisen suuri määrä koko käyttäjäjoukkoon verrattuna, sanoo ylilääkäri Peter Ege. Ylilääkäri Egen mukaan Tanskan vahvojen huumeiden käyttäjistä hiv-positiivisia on noin 5 prosenttia. Vangeista huumeidenkäyttäjiä on noin 30 prosenttia. Hoidettavien keski-ikä on aika korkea, 36 vuotta. Huumeisiin kuolee vuodessa noin 250 henkilöä, joista puolet yliannostukseen ja toinen puoli erilaisiin huumeidenkäyttöön liittyviin sairauksiin. Vanhat huumeidenkäyttäjät pitäytyvät edelleen heroiinissa, mutta uudet ikäryhmät käyttävät kannabista, amfetamiinia ja ekstaasia, Ege arvioi. Nuorten hoidossa käytetään myös Subutexia, mutta metadoni on yleisin hoitokeino. Tällä hetkellä metadonihoidossa on noin 500 henkilöä. Ege haluaisi tehostaa erityisesti asunnottomien narkomaanien hoitoa ja syrjäytymisen kierteen katkaisua. Hän korostaa sitä, että maassa on joukko erittäin moniongelmaisia narkomaaneja. Siksi Kööpenhamina on aloittanut erityisen matalan kyn- Ylilääkäri Peter Ege (ylh.) toivoo, että Tanskaankin perustettaisiin injektiohuoneita, joissa huumeidenkäyttäjät voivat itse ottaa heroiinia. Tanskan uuden hallituksen päämääriin kuuluu vuosikymmeniä Kööpenhaminan keskustassa sijaitsevan Christianian vapaakaupungin sulkeminen. 17

18 Ei vahvoille huumeille, kampanjoidaan Christianiassa. Kannabiksen myynti sen sijaan vaikuttaa täysin vapaalta. nyksen projekteja, joilla tuetaan niitä kadulla asuvia huumeiden käyttäjiä, jotka eivät sopeudu hoitojärjestelmään. Heillä on yleensä huumeidenkäytön lisäksi persoonallisuusongelmia ja erilaisia psykiatrisia ja somaattisia sairauksia. Tämän ryhmän asiakas näyttää 30-vuotiaana 70- vuotiaalta, sanoo Ege. Ainakaan tähän ryhmään eivät toimi sellaiset ohjelmat ja hoitopaikat, joiden tavoitteena on huumeista kokonaan luopuminen. Tämä on ongelma, joka vaatii elinikäistä hoitoa, hän korostaa. Peter Egellä on selkeä toivelista siitä, millaisia uusia tuki- ja hoitomuotoja pitäisi toteuttaa. Hän nostaa esille mm. hepatiitti C:n ennaltaehkäisyn, diagnosoinnin ja hoidon tarpeen. Toiseksi hän haluaisi, että psykooseista kärsivien huumepotilaiden hoitoa pitäisi kehittää ja yleensäkin saada psykiatria enemmän mukaan huumehoitoon. Seuraava kohtana hänen toivelistallaan olisi suonensisäiseen metadonin ja heroiinin käyttö hoidossa. Ege toivoo, että Tanskaankin voitaisiin perustaa injektiohuoneita ( shooting gallery ), joissa huumeidenkäyttäjät voivat itse ottaa heroiinia siihen tapaan kuin nyt mm. Sveitsissä ja Saksassa. Peter Ege haluaa korostaa myös huumeidenkäyttäjien asumisen tason parantamista. Hän sanoo että olisi rakennettava unconventional housing to unconventional people eli perustaa hoitokodin tyyppisiä tukiasuntoja. Samoin olisi tehostettava katutason toimintaa, jossa etsitään huumeidenkäyttäjiä ja hoidetaan sekä heidän sekä psyykkistä että fyysistä terveyttään. Tanskan päihdehuoltojärjestelmälle on tyypillistä alkoholi- ja huumehoidon lähes täydellinen erottelu toisistaan. Alkoholiongelmaisia hoidetaan sairaaloissa tällä hetkellä. Ege sanoo, että koordinointi ja enemmän yhteistyötä huume- ja alkoholihoidon välille olisi tarpeen. KYLLÄ KANNABIKSELLE Tanskassa keskustelu kannabiksen ympärillä on ollut vilkasta. Peter Ege on sitä mieltä, että Tanskassa kannabispolitiikka pitäisi vapauttaa. Hän sanoo, että kannabiksen käyttäjissä on suuri osa sellaisia, joilla ei ole mitään ongelmia. Hän näkee enemmän haittoja siitä, että kannabista ei ole laillisesti saatavissa. Hän muistuttaa erityisesti, että Christianiaa lukuun ottamatta Helvetin Enkelit ja Bandidos -moottoripyöräjengit hoitavat käytännössä kannabiksen myynnin Tanskassa ja että näin se on siirtynyt rikollisen toiminnan piiriin. Peter Ege haluaisi laillistaa kannabiksen, kunhan jakeluun ei samalla päästettäisi yksityisiä taloudellisia intressejä. Hän on kuitenkin varma siitä, että vallassa oleva hallitus ei laillistamista kannata eikä sitä tule tekemään. CHRISTIANIA Uuden hallituksen päämääriin kuuluu myös vuosikymmeniä Kööpenhaminan keskustassa sijaitsevan Christianian vapaakaupungin sulkeminen. Peter Ege ei tätä kannata. Hän arvelee Christianian olevan tällä hetkellä hyvin toimiva oma yhteisö, jossa asuu sekä vaihtoehtoihmisiä että sosiaalisesti syrjäytyneitä. Syrjäytyneet palaisivat kadulle ja heidän sijoittamisensa hoitopaikkoihin tulisi kalliimmaksi kuin Christianista Kööpenhaminan kaupungille tavallisena asuntoalueena saatava taloudellinen hyöty, hän arvioi. Christiania pyrkii säilymään erittäin selkeästi alueena, jossa vain kannabis on sallittua. Vapaakaupungissa on joka puolella kylttejä, joissa todetaan Ei vahvoille huumeille ja joissa kielletään samalla myös tuliaseet ja panssariliivit, millä pyrittäneen ehkäisemään moottoripyöräjengien pesiytymistä Christianiaan. Poliisi valvoo tällä hetkellä aktiivisesti Christianiaa, koska uusi hallitus niin haluaa. Kannabikseen myyntiin Christianian ulkopuolella ei juuri kiinnitetä huomiota. Eikä ilmeisesti erityisesti vapaakaupungissakaan, koska lyhyellä Christianian käynnillämme kannabiksen myynti vaikutti täysin vapaalta. Heti portin jälkeen on useita kojuja, joissa hamppua myydään kuin torilla ainakin. Kannabiskasveja on joka puolella ja ihmiset polttelevat vapaasti sekä Christianian katualueilla että kahviloissa. Kööpenhaminassa ja Christianissa oli aikoinaan myös suomalaisia päihdeongelmaisia. Tämä joukko on pienentynyt ihmisten vanhenemisen myötä. Uutta väkeä ei ole juurikaan tullut tilalle. Tämä näkyy myöskin siinä, että pohjoismainen vastaanottoasema, jossa Suomellakin oli aikoinaan työntekijä, on lopetettu, ja Norjakin on vetäytynyt toiminnasta. Paitsi asiakaskato, asiaan liittyy tietysti myös toimintapoliittinen periaate: pitääkö Tanskan vastata siellä olevista muiden Pohjoismaiden asukkaiden päihdeongelmista vai näiden maiden itsensä. Kirjoittaja osallistui kesäkuussa 2003 Lääketieteen toimittajien huumeseminaariin Kööpenhaminassa. 18

19 Bratislavassa pidetyssä työkokouksessa arvioitiin joukolla Transdrug-projektin vahvuuksia ja kompastuskiviä. Kuvassa Anitta Tähti- Niemi (oik.) ja projektin ulkoinen arvioija Milla Manninen. TRANSDRUG-PROJEKTI TUOTTI KÄTTÄ PITEMPÄÄ PÄIHDEKOULUTUKSEN KEHITTÄJILLE MARJATTA MONTONEN KUVAT: ANITTA TÄHTI-NIEMI Ammatillista päihdekoulutusta tarvitaan mutta mitä koulutusta, kenelle, milloin ja missä muodossa? Koulutuksen ei pitäisi olla sokkoammuntaa, jossa kaikki tieto yritetään välittää kaikille. Päihdekoulutuksen tulisi olla tavoitteellista, tarkoituksenmukaista ja varautua lähitulevaisuuden osaamistarpeisiin. Tässä muutamia lähtökohtia A-klinikkasäätiön koordinoimalle Transdrug-projektille, joka toteutettiin vuosina EU:n Leonardo da Vinci -ohjelman tuella ( Projektin tehtävänä oli kokeilla käytännössä erilaisia päihdekoulutuksen tarpeiden kartoitusmenetelmiä ja työstää kokemuksista työkaluja koulutussuunnittelun avuksi. Transdrug-projektissa A-klinikkasäätiö edusti sekä päihdepalvelujen että päihdekoulutuksen asiantuntemusta. Oppilaitoksia projektissa oli mukana kolme: Pirkanmaan ammattikorkeakoulu, Tampereen sosiaali- ja terveysalan opisto sekä Tampereen terveydenhuolto-oppilaitos. Päihdealan ammattilaisia edustivat Päihdehoitotyön verkosto, Päihdehuollon sosiaalityöntekijät, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer sekä Päihdelääketieteen yhdistys. Lisäksi partneriryhmään kuuluivat Suomen Kuntaliitto ja Kuntakoulutus. Laajapohjainen partneriryhmä antoi mahdollisuuden lähestyä päihdetyön tekijöille suunnattua koulutusta useasta toisiaan täydentävästä näkökulmasta. Kuten kaikki Leonardo-ohjelman tukemat ammatillisen koulutuksen kehittämishankkeet, Transdrug-projekti rakentui eurooppalaiselle yhteistyölle. Mukana oli partnereita myös Italiasta, Hollannista ja Slovakiasta. Partnerimaiden valinnassa tavoitteena oli saada projektiin erilaisia näkökulmia ja erilaista asiantuntemusta. Vaikka päihdeongelmat sinänsä ovat Euroopan maille yhteinen haaste, päihteiden käyttötavat, ongelmien luonne ja päihdepalvelujärjestelmät vaihtelevat. Myös päihdekoulutuksen toteutustavat, muodot ja sisällöt saattavat olla hyvinkin erilaisia. Projektin toimintasuunnitelma asetti partnereiden työlle yhteiset suuntaviivat ja yhteisen tavoitteen. Tehtävänä oli tarkastella päihdekoulutuksen tarpeita pi- 19

20 kemminkin paikallisella tai alueellisella kuin valtakunnallisella tasolla ja pikemminkin poikkiammatillisesti kuin keskittyen vain yhden tai parin ammattiryhmän tarpeisiin. Kolmas työtä ohjaava periaate oli käytännönläheisyys: tavoitteena oli kehittää tarvekartoituksen menetelmiä, joita voidaan soveltaa erilaisissa konteksteissa ja jotka tuottavat koulutussuunnittelua välittömästi palvelevaa tietoa. Menetelmien kehittäminen ei ollut ammattitutkijoiden käsissä: kehittäjät olivat päihdepalvelujen ja -koulutuksen ammattilaisia eli juuri sellaisia toimijoita, joiden työtä tukemaan projektin tuotokset on tarkoitettu. TARKASTELUKULMIEN KIRJO Kehittämistyö muotoutui erilaiseksi kunkin partneriorganisaation toimintakontekstin, tiedontarpeiden ja resurssien mukaan. Italiassa sekä päihdepalveluiden tuottaminen että päihdetyön erityisosaamisen ylläpitäminen on alueellisen hallinnon vastuulla. Italiasta projektiin osallistui kolme perusterveydenhuollossa toimivaa päihdepalveluyksikköä Veneton alueelta. Partnerit toteuttivat yhteisvoimin hankkeen, jossa useita eri menetelmiä käyttäen hahmotettiin sitä, millaiset tekijät vaikuttavat lähitulevaisuudessa päihteiden käyttötapojen muutoksiin Veneton alueella ja sitä, millaista osaamista päihdetyön tekijöiltä lähitulevaisuudessa odotetaan. Slovakiassa päihdepalvelut osana sosiaali- ja terveyspalveluita ovat yhä murroksen ja uudelleen muotoutumisen tilassa. Sama koskee päihdekoulutusta ja päihdealan ammattilaisten organisoitumista. Slovakiasta projektiin osallistui Bratislavassa toimiva päihdepalvelukeskus CPLDZ ja sen yhteydessä toimiva tutkimusja koulutuslaitos IDZ. Mukana oli myös kolme ammatillista organisaatiota: terapeuttisten yhteisöjen yhdistys, terveydenhuollossa työskentelevien pedagogien (therapeutic pedagogists) yhdistys ja vasta vuonna 2000 perustettu moniammatillinen yhdistys, jonka julkisissa palveluissa, kunnissa tai järjestöissä toimivia jäseniä yhdistää kiinnostus päihdeasioihin. Partnerit toteuttivat kahdeksan erillistä hanketta, joissa sovellettiin erilaisia menetelmiä eri ammattiryhmien päihdekoulutuksen tarpeiden kartoittamiseen. Kartoituksia tehtiin sekä alueellisina että valtakunnallisina, koska tiedot Slovakiassa tarjolla olevasta päihdekoulutuksesta ja koulutustarpeista olivat sirpaleisia ja vanhentuneita. Kartoitukset tuottivat tietoa sekä päihdekoulutuksen tilasta että tarpeista, ei vain koulutuksen sisällön vaan myös toteutuksen, resurssien ja tukitoimien suhteen. Hollannista projektiin osallistui Amsterdamissa toimiva Jellinek, joka päihdepalveluiden tuottajana ja asiantuntijaorganisaationa on rinnastettavissa A-klinikkasäätiöön. Leimallisesti eurooppalaisen näkökulman projektiin toi Jellinekin yhteydessä toimiva European Addiction Training Institute (EATI), joka kouluttaa päihdealan toimijoita kansainvälisillä kursseilla sekä EU:n jäsenmaissa että jäsenyyttä hakevissa maissa. Transdrug-projektin alkaessa Hollannissa oli päättymässä valtakunnallinen hanke, jossa tarkasteltiin päihdekentän kehityssuuntia, päihdekoulutuksen tilaa ja päihdeammattilaisten osaamistarpeita. Vaikka tulokset eivät ole suoraan sovellettavissa muiden maiden tilanteisiin ja järjestelmiin, hankkeessa tehty työ jäsentää niitä tekijöitä, jotka muokkaavat päihdepalveluiden toimintaedellytyksiä ja päihdetyön tekijöihin kohdistuvia osaamisvaatimuksia. Hollantilaisten partnerien kautta projektiryhmä pääsi tutustumaan myös toiseen antoisaan peilauskohteeseen: prosessiin, jossa Jellinekin päihdepalvelut kokonaisuudessaan organisoidaan uuteen uskoon painottaen tuloksellisuutta ja kustannustehokkuutta. Keskeisellä sijalla prosessissa on henkilöstön uudelleenkoulutus. JATKUVUUTTA PROJEKTITOIMINTAAN Projektin suomalaisten partnerien kartoitus- ja kehittämistyö nivoutui kunkin omaan koulutustoimintaan. A-klinikkasäätiön intressinä oli tuottaa tietoa, joka tukee säätiön yksiköiden omilla alueillaan sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle tarjoaman koulutuksen kehittämistä. Yhtenä keinona ehkäistä projektirahoituksen kielteisenä kääntöpuolena vaanivaa toiminnan sirpaloitumista ja jatkuvuuden katkeamista on suositeltu projektien ajallista ketjuttamista tai toiminnallista verkottamista. Transdrug-projektin koulutustarpeiden kartoitus nivoutui A-klinikkasäätiössä jo päättyneen Monikko-projektin ja vielä käynnissä olevan Huuko-projektin ( toimintaan. Edellisessä tuettiin ja kehitettiin erityisesti monipäihteisyyteen liittyvää koulutustoimintaa viidellä paikkakunnalla. Valtakunnallisessa Huuko-projektissa valmennetaan ja verkotetaan toimijoita huumekoulutuksen alueellisiksi kehittäjiksi. Turussa osana Huuko-projektia perustetun päihdekoulutuksen alueellisen suunnitteluryhmä Halkon tehtäviin kuuluu mm. koulutustarpeiden kartoitus. Transdrug-projektissa kehitettyä kyselylomaketta käytettiin Halkon kartoituksissa apuvälineenä. Kertynyttä tietoa käytettiin suunniteltaessa alueellista päihdekoulutusta, joka jatkoi jo aiemmin Monikko-projektissa käynnistynyttä toimintaa. Uudeksi joustavaksi ja kustannustehokkaaksi toimintamuodoksi kehitettiin iltapäiväseminaarit, ajankohtaisiin aiheisiin pureutuvat poikkiammatilliselle yleisölle suunnatut koulutustilaisuudet, jotka tukevat myös päihdetyön tekijöiden verkostoitumista. Iltapäiväseminaarien tavoitteena on myös avata näköaloja päihdetyön tulevaisuuteen. Parissa iltapäiväseminaarissa käytettiin osana Transdrug-projektia tulevaisuusverstas-menetelmää lähitulevaisuuden päihdekoulutustarpeiden kartoitukseen. 20