MOIKOISISSA UUSPERHEELLINEN TIM OLIN STARTTAA ITSENSÄ JA AUTONSA. Ratsutalli Friskalassa toteutetaan unelmia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MOIKOISISSA UUSPERHEELLINEN TIM OLIN STARTTAA ITSENSÄ JA AUTONSA. Ratsutalli Friskalassa toteutetaan unelmia"

Transkriptio

1 ELÄMÄÄ SAARISSA HIRVENSALON, KAKSKERRAN JA SATAVAN OMA LEHTI HUHTIKUU 2013 Piipahda Pienten puolella sivulla 19 ja ilahdu! Jennin ja Janin sisustus hakee kauneutta yksinkertaisuudesta Ratsutalli Friskalassa toteutetaan unelmia Anna Suovasen huhtikuu UUSPERHEELLINEN TIM OLIN STARTTAA ITSENSÄ JA AUTONSA MOIKOISISSA 04/2013 1

2 Kannattaa na att aa a katsoa, t että ä MUISTATKO KUN TULIT KOTISAAREESI ENSIMMÄISEN KERRAN? 04/2013 OIKEASSA PAIKASSA. Aktıassa sa jopa Syntyperäiseltä saarelaiselta tätä on turha kysyä. Ei voi muistaa. Mutta minäpä muistan: hetikohta sillan jälkeen vastassa oli maaseutumainen maisema missä metsät ja peltosaarekkeet polveilivat nätisti, mutkittelevan tien vieressä oli jokunen todella hieno talo ja jokunen vähän hoitamattomampi piha-alue. Meri vilkahteli sillan jälkeen vain vähän. Säänkin muistan: kevät niin aikaisessa vaiheessa, ettei ollut vielä värejä missään mutta maa tuoksui. Mies vieressä ei huomannut mitään kovin erikoista, kotiseutu nyt on sitä tavallista. Tämän lehden viimeisellä sivulla huhtikuun kuulumisistaan kertoo Anna Suovanen. Hänkin muistaa tarkkaan milloin on tullut saarille ensimmäisen kerran ja onpa hän sittemmin oppinut tuntemaan kotisaarensa ja sen ihmiset hyvinkin tarkasti, osoitteita myöten. Pitkällä uralla postinjakajana on nähnyt maiseman ja maailman muuttumisen. Jenni Helteen ja Jan Salmisen perheellä on saarille tulosta suhteellisen tuoreet muistikuvat ja osa niistä kuvista on nähtävissä seuraavalla aukeamalla, jossa katsellaan heidän kotisaareen asettuvaa elämäänsä sisustuksen näkökulmasta. Mistäs tämä kevät muistettaisiin.? Oli se silloin keväällä 2013, kun meillä oli niin mitä? Pakkasta ja revontulia? Kaikki hyvin? Saaresta, Pirjo Huttunen Päätoimittaja TUOTTOA P.A. 4 8 Aktia Pankissa varallisuutesi hoitoon ja kasvattamiseen on paljon hyviä vaihtoehtoja. Talletustarjous on voimassa, kun yhdistät talletuksen Aktian muihin säästämisen tuotteisiin. HIRVENSALON, KAKSKERRAN JA SATAVAN OMA LEHTI myynti Janne Lehtonen, Tuomas Salo, ilmoitukset@maininkilehti.fi juttuvinkit ja palaute toimitus@maininkilehti.fi Maininki, Palokulmantie 8, Turku kustantaja ja julkaisija Maininki-lehti Oy päätoimittaja Pirjo Huttunen toimitus@maininkilehti.fi taitto Mainoskioski, Mia Honka kansikuva Sini Silván paino Newprint Oy Tässä numerossa mm. paperi G-Print 100 g 4 Jennin ja Janin koti löytyy Arolasta 17 Wäiskiläisten tietokilpailu painosmäärä 3900 kpl 8 Ratsutalli Friskalan kevät 19 Pienten puolella Aktia jakelu Kotitaloudet ja yritykset Aktia Pankki, Bank Abp, Turku Kauppatori Borgå Hirvensalon, Kakskerran ja Mannerheimgatan 12 Saarelaiskaveri Tim Olin 22 Anna Suovasen huhtikuu Yliopistonkatu Satavan alueella Borgå 04/2013 Näkee jokaisessa asiakkaassaan ihmisen. 04/ Turku Näkee jokaisessa asiakkaassaan ihmisen. 3 Kysy lisää talletustarjouksistamme ja varaa aika rahaa säästävään tapaamiseen tai puh Tervetuloa Aktiaan! Aktia Pankissa varallisuutesi hoitoon ja kasvattamiseen on paljon hyviä vaihtoehtoja. Talletustarjous on voimassa, kun yhdistät talletuksen Aktian muihin säästämisen tuotteisiin. Kysy lisää talletustarjouksistamme ja varaa aika rahaa säästävään tapaamiseen tai puh Tervetuloa Aktiaan!

3 TYYLIKÄSTÄ, NYKYAIKAISTA, VIIHTYISÄÄ Keittiötä elävöittävät mehevät yrttiruukut ja herkullisen vihreä Moccamaster. Makuuhuoneen juju on hauska päivänkakkaroista tai lumihiutaleista muistuttava pallolamppu. Jenni Helle piristää mielellään kotia erilaisilla kukilla. Etanoista, sammakoista, koiranhännän tupsukoista, niistä on pienet pojat tehty. Nuorenparin unelmakoti löytyi uutukaisesta Arolasta, Pikisaaren kylkeen nousevalta modernilta asuinalueelta. Yksinkertainen on kaunista. Pyrimme yhdistämään tyylikkyyden, käytännöllisyyden ja mukavuuden. Arolan tyylikkäitä rivitaloryppäitä ympäröi metsä ja kaunis luonnonrauha. Jenni Helteen ja Jan Salmisen metsäreunaan piiloutuva, huikean valoisa päätyasunto tuoksuu kahville ja vastustamattomille lämpimäisille. Kevättalven kirkas aurinko säteilee valoa kaikkialle asuntoon koko seinän korkuisesta ikkunasta. - Kai juot kahvia? Jutellaan siinä samalla, Helle huikkaa. Puolitoistavuotias Aleksi Salminen keskittyy hymyillen maissisuikeroonsa. Kodin pääsävy on puhtaan valkoinen ja vaalea. Miten sohvat pysyvät lapsiperheessä valkoisina? - Jenni pitää kovaa kuria, Salminen naureskelee. Pariskunta kertoo pitävänsä modernin tyylikkäästä sisustustyylistä. - Pitää olla tyylikästä, mutta silti käytännöllistä. En voi kuvitella kirjahyllyä täynnä posliiniesineitä, Helle juttelee. - Yksinkertainen on kaunista. Ei saa olla liikaa tavaraa, silloin siivouskin hankaloituu. Pyrimme yhdistämään tyylikkyyden, käytännöllisyyden ja mukavuuden. Perjantai-iltana täytyy olla mukava loikoilla olohuoneen sohvalla, Salminen kuvailee. - Lapsiystävällisyys on myös tärkeää. Aleksin ulottuvilla ei juuri voi olla irtonaisia esineitä, kuten esimerkiksi kukkia tai lamppuja. Ne olisivat heti kumossa. Ulko-oveakaan ei varmasti voi enää kauan pitää lukitsematta, Helle naurahtaa. OMA TYYLI RAKENTUU VÄHITELLEN Helle ja Salminen muuttivat Uittamolta Arolaan vuoden 2011 heinäkuussa. - Kun muutimme 50 neliön kaksiosta tänne 130 neliöön ja neljään huoneeseen, aluksi täällä oli aika tyhjää. Vei aikansa, ennen kuin saimme kehitettyä oman tyylimme, Salminen kertoo. - Olisi tietysti kiva, jos kaikki olisi kerralla valmista, mutta kehitämme pikku hiljaa sisustusta eteenpäin. Jotakin myös laitamme aina pois ja hankimme uutta tilalle, Helle miettii. Helle kertoo hankkineensa hiljattain uuden sohvapöydän, pari uutta mattoa, pirteän vihreän värisen Moccamasterin sekä leikkisää sisustustapettia ja seinäkirjoitusta lastenhuoneeseen. - Sisustusta pitää tietysti välillä päivittää, mutta silti jalat maassa. Mitään kovin kallista ei kannata hankkia senkään takia, että se voi äkkiä olla hajalla, Salminen lisää touhukkaalle Aleksi-pojalleen hymyillen. Parin suunnitelmissa on ainakin keittiön saarekkeen uusinta, kahden erillisen sohvan sijaan yhden ison kulmasohvan tai divaanin hankinta sekä saunan maalaus ja kiukaan vaihto. - Keittiön saareke näytti piirustuksessa isommalta, mutta onkin aika pieni ja epäkäytännöllinen, Salminen kertoo. - Haluaisin myös vaihtaa keittiön tumman puun sävyisen tason valkoiseksi tai mustaksi. Ja oikein iso, 10 hengen ruokapöytä olisi upea. Sen ääressä olisi mukava viettää juhlapyhiä isolla porukalla, Helle suunnittelee. Vaaleat ja maanläheiset värit vilahtavat usein kummankin puheissa. Pieni väriläiskä siellä täällä on silti mukava piriste. Vaaleiden sävyjen keskellä silmään pistävät ainakin Eero Aarnion sympaattinen vihreä Dino-designlelu ja punainen seinätaulu. - Lapsen myötä kotiin on tullut hiukan väriä. Ennen lasta kaikki oli valkoista, Salminen toteaa hymähtäen. - No, mutta pidän kuitenkin siitä, että on esimerkiksi muutama värikäs tyyny tai taulu. Myös kukat, kuten orkideat, pionit, hortensiat ja tulppaanit piristävät kivasti kotia, Helle luettelee. EI LIIKAA TAVAROITA KOTIIN Helle ja Salminen toteuttavat sisustuksessaan omia mieltymyksiään. Jonkin verran ideoita on poimittu myös sisustuslehdistä ja messuilta. - Olimme vuonna 2010 Kuopion asuntomessuilla. Otimme sieltä paljon kuvia ja saimme hyviä ideoita, joita sovelsimme omaan kotiimme ja makuumme sopiviksi. Netistä on Lapsen myötä kotiin on tullut hiukan väriä. Ennen lasta kaikki oli valkoista. 4 04/ /2013 5

4 Koko seinän korkuinen ikkuna on upea valonlähde. Iso ikkuna luo tilantuntua ja tuo luonnon lähelle. myös ollut paljon apua, mutta telkkarin sisustusohjelmista en ole oikein saanut mitään irti, Helle kertoo. Helle kehottaa pitämään sisustusliikkeessä pään kylmänä. - Ei kannata ostaa liikaa ja liian monen värisiä esineitä ja tekstiilejä. Maltillisesti tulee usein parempi ja viihtyisämpi lopputulos. Saari ja Arolan seutu saavat kummaltakin kehuja. - Alue on vasta rakenteilla, joten täällä on rauhallista, turvallista ja lapsiystävällistä. Urheilu- ja lenkkimahdollisuudet ovat erinomaiset, ja metsä polkuineen on ihan vieressä. Jos jotain toiveita pitää esittää, saarella voisi olla kunnollinen huoltoasema ja isompi kuntosali, Salminen heittää. TEKSTI JA KUVAT: ANNA-KAISA KIVIKOSKI NAUTI AURINGOSTA VARJOSSA! Kaihtimet Markiisit Screenit Pergolat Ammattitaitoista palvelua jo 40 vuotta! Mittaus, Suunnittelu ja Asennuspalvelu VAIN LAATU HÄIKÄISEE TURKU AURINKO Nuppulantie 33, Turku Puh (02) SUOJAUS RY JÄSENLIIKE 6 04/ /2013 7

5 KUIN MAALAISTALLI KAUPUNGISSA Eeva Lesosella riittää hevosten lisäksi puuhaa kärkkäästi nuuhkivien koiriensa entlebuchinpaimenkoira Sallin ja lancashire heeler Viljamin kanssa. Alma ja Hilla valmiina hiomaan kouluratsastuksen kiemuroita. Alma Bäckman treenaa sekä este- että kouluratsastuksen aluekisoihin kolmen eri hevosen kanssa. Kuva: Fotolia Viljami, toinen tallin perintökissoista tarkkailee vierasta. Viljami ja vaaleampi Artturi ovat Päivi Savilahti-Bäckmanin mukaan ainakin 20-vuotiaita, mutta varsin reippaita tallikissoja. tus ja täällä on hauska viettää aikaa heppakerhossa tai muussa toiminnassa. Tällä on mukavaa porukkaa, jolta voi aina kysyä apua ja ohjeita. PARI TUNTIA JOKA PÄIVÄ Päivi Savilahti-Bäckmanin ysiluokkalainen tytär Alma Bäckman on omaksunut määrätietoisesti perheensä elämäntavan. Alma aloitti ratsastuksen kahdeksanvuotiaana ja esteillä kisaamisen jo 12-vuotiaana. Nykyään kuusitoistavuotias ratsastaa kolmella eri hevosella ja treenaa aluekisoihin. - Olen sekä este- että kouluratsastuksen aluevalmennuksessa. Ratsastan myös joka päivä vähintään kaksi tuntia kahdella eri hevosella. Kehittyminen ja kisoihin pääseminen on hienoa. Olisi tosin kiva päästä hyppäämään vähän korkeampiakin luokkia, Alma juttelee. Sisukas nuori nainen vakuuttaa koululle jäävän reilusti aikaa tiukasta harjoittelusta huolimatta. - Jos jotain haluaa, pitää suunnitella päiväohjelmansa tarkkaan ja hoitaa asiat itsenäisesti. Alma on siinä mielessä todella reipas, Päivi Savilahti-Bäckman kehuu. - Ratsastuksesta joko tykkää tai sitten ei, Alma toteaa. TEKSTI JA KUVAT: ANNA-KAISA KIVIKOSKI Ratsutalli Friskalassa toteutetaan unelmaa toisenlaisesta elämäntavasta, ylläpidetään vanhaa rakasta harrastusta, vietetään aikaa yhdessä, opitaan vastuuntuntoa ja valmentaudutaan kisoihin. Ratsastus kehittää vatsa-, selkä- ja reisilihaksia, keskikehon hallintaa ja tasapainoa. Friskalan kotoisalla ratsutallilla käy hevosharrastajia kaikista ikäluokista. Tallin vakiokävijällä, eläkepäiviä viettävällä Eeva Lesosella on värikäs hevosharrastustausta. - Jo lapsuudenkodissani Kakskerrassa oli hevosia luvulla kävin ratsastamassa Kupittaan hippodromin tallilla, siellä sai silloin ratsastusopetusta. Ennen perhettä ja lapsia Lesosen harrastus syveni jopa omaksi hevoseksi, mutta pian ratsastamiseen tuli ikävä stoppi. - Tallin pihalla oli hämärää, ja jätin hevoseni vähän huolimattomasti toisten hevosten taakse. Satulaa riisuessani edellä oleva hevonen potkaisi minua poskeen ja loukkaannuin vakavasti. Sen jälkeen mieheni sanoi, että joko hän tai hevonen. Lasten kasvettua isoiksi Lesonen aloitti hevosharrastuksen uudestaan. - Nyt olen taas ratsastanut jo pitkälle toistakymmentä vuotta. Käyn täällä Friskalassa kaksi kertaa viikossa. - Ja laitat aina kesäisin tallin kukkapenkit näteiksi, tallin nykyinen pitäjä Päivi Savilahti- Bäckman huikkaa. Ratsastus kehittää vatsa-, selkä- ja reisilihaksia, keskikehon hallintaa ja tasapainoa. - Tämä on todella hyvää kuntoilua myös iäkkäämmille. Alku voi tietysti olla hankala, mutta vähitellen sitä kehittyy paremmaksi. Ihmisen ja eläimen yhteispeli on myös palkitsevaa, Lesonen kertoo. RATSUTALLIA PITÄVÄ EKONOMI Ratsutalli Friskalan pitäjä Päivi Savilahti- Bäckman oli jo 1980-luvulla aktiivinen hevosharrastaja kilpailipa jopa kenttäratsastuksen maajoukkueessa. Vaikka harrastus jäi opiskelun ja työelämän takia vuosiksi taka-alalle, jokunen vuosi sitten hevoset veivät taas mennessään. - Kun ostin tallin vuoden 2007 kesällä, se oli ollut vuoden tyhjillään. Hankin mm. Puolasta ja Virosta tuntikäyttöön sellaisia hevosia, joilla itsekin tykkään ratsastaa. Savilahti-Bäckman on koulutukseltaan ekonomi, ja hän jatkoikin aluksi tallinpidon ohessa tilintarkastajan työssään. - Pari vuotta sitten irtisanouduin päivätyöstäni ja päätin vielä kouluttautua ratsastuksenohjaajaksi. Juuri ennen kuin täytin 40, sain vielä kuopukseni, joten jaksamisen kanssa oli aika tiukkaa. Nyt on helpompaa senkin takia, että olemme muuttaneet vajaan kilometrin päähän tallista. Friskalan talli on toiminut aiemmin mm. poliisihevosten majapaikkana. Tänään tallissa asuu yhteensä 23 hevosta ja ponia. - Tämä on vähän kuin maalaistalli, kuka tahansa voi tulla meille tutustumaan ja harrastamaan. Hevosemme ovat rauhallisia ja varmajalkaisia. Ratsastus sinänsä on hieno ja vastuuntuntoa kasvattava harras- Puutarha- ja pihatapahtuma la klo Illoisissa, Suvitie 37 Puutarha-opettaja Terttu Soini opastaa omenapuiden ja pensaiden leikkausta. Pihakirppis, vanhaa tavaraa tallin vintiltä Seuraa myös ilmoittelua alueen muista pihakirppiksistä! Tulevaisuusristeily Viking Gracella. Yhteistä ohjelmaa, ideariihi ja vapaata viihtymistä. Varaa paikkasi omakotiasujien syksyn idearisteilylle. Hyttejä varattu 30. Toukokuussa venesataman avajaistapahtuma! Lisätiedot: Kauppojen ilmoitustaulut Nyt myös Facebookissa 8 04/ /2013 9

6 Turvassa veden äärellä Rukka Safety! Kylmien vesien aikaan varomattoman lemmikin päättyminen veden varaan voi olla kohtalokasta, ja viimeistään veneilykauden käynnistyessä pelastusliivit ovat tarpeen. Rukka Safety -liivien hankinta on panostus ystäväsi hyvinvointiin. Rukka Safety -pelastusliivit XS XL 46,90 59,90 Rehtori Minna Kirkkola, Lions klubi Turku/ Hirvensalon presidentti Tuure Tamminen, Kakskerran 6. luokkalaiset Anton Hoefft ja Jaakko Monnonen sekä Elli Mansikkaniemi Elli Mansikkaniemi esitteli dokumenttikameran ominaisuuksia opetustilanteessa. Hyväntekijät itse teossa Ihminen oppii parhaiten, kun opiskelussa saa käyttää koko aistiarsenaaliaan. Ajantasainen välineistö auttaa pääsemään toivottuihin oppimistuloksiin. Haarlan koulussa on ollut käytössä dataprojektoreita, mutta dokumenttikameralle oli selkeä tarve. Paikallinen Lions klubi Turku/ Hirvensalo riensi hätiin ja hommasi koululle kameran, koska hyväntekeväisyys on leijonilla verissä ja koska tuntui kuin luokka olisi ollut auto, jota opettaja kuljettaa kahdella pyörällä. Avoinna: ark la Musti ja Mirri Kupittaa Kurjenmäenkatu 3, Turku Puh , /kauppias Johanna Musti ja Mirri Kaarina, Hovirinnantie 5, Kaarina Puh , /kauppias Johanna Saarelaisia yritysuutisia Anniitun Naisten ilta Anniitun päiväkodissa vietettiin maaliskuussa naisten iltaa. Päiväkodin catwalkille ei kelpuutettu Kate Mossia eikä Anne Kukkohovia sillä pääsyvaatimukset olivat tiukat: oma lapsi piti olla hoidossa tässä päiväkodissa. Kevätkauden vaatteiden ja kampausten muotia esittelivät siis äidit itse. Ja jos vähänkin katselee ympärilleen, niin ei ihmettele miksi: aikas näyttäviä naisia monta saarellista! Saarille on avattu uusi nettipalvelu, joka toimittaa -sivuilta tilatut kukat suoraan kotiin. Palvelu avautuu huhtikuun aikana. Kaihdinliike Sandberg täytti maaliskuussa 40 vuotta. Kaihdinliike on perustajien Kaukon ja Annen poikien Jannen, Juhon ja Jussin käsissä. Tuotteista 70 prosenttia valmistetaan Turussa / /

7 Seuraavaan Maininkiin Tim valitsi saarelaiskaveriksi pariskunnan, jonka saaritaival on vielä aika lyhyt 14 vuotta on mennyt Moikoisissa mainiosti. Meren läheisyys on mukavaa. MIES JA TUNNUSTUS AUTOT OVAT HEIKKOUTENI Tapaan Tim Olinin veitsi kädessä. Koulupäivän jälkeen iltapäivällä koko perhe on koossa avokeittiössä. Pizzaa jaetaan tasapuolisesti kolmen lapsen kesken. Näkyy, että pikku pisara chilikastiketta ei riitä, vaan sitä menee keskimmäiselle reilusti. hässäkkää, Olin tuumaa. Uusperheessä on kolme lasta, joten perheen kokoonpano -Tavanomaista aavistuksen vaihtelee. - Onneksi lapset ja kaikki tulevat toimeen keskenään, Olin sanoo. Uusperhe-elämä on luontaisesti täynnä erilaisia haasteita. Olin pohtii, että siinä on myös se erikoinen, jännä lisä: joskus aikuiset ovat myös kahdestaan. -Olemme voineet matkustella. Joskus olen sanonut, että jos kuukaudesta viikon tai kaksi on reissussa, silloin asiat ovat hyvin. YRITTÄJÄ JO 19-VUOTIAANA Tim Olin pystyy hallitsemaan omaa ajankäyttöään ja vitsailee ystäväänsä lainaten, ettei ole enää aktiivisesti työelämässä. 41-vuotiaalle se on kiitettävä suoritus, mutta projekteja riittää. Mies on kuitenkin ytimiä myöten yrittäjä. -Ensimmäisen oman yritykseni perustin 19-vuotiaana, myin käytettyjä tietokoneita. Perustin sen suoraan, kun tulin armeijasta. Olen yrittäjäperheestä, jo isoisoisäni oli yrittäjä. Ensimmäistä yritystä seurasi toinen, kun Olin siirtyi käytettyjen koneiden myynnistä valmistamaan uusia tietokoneita. -Yrittämisessä on ollut ylämäkiä ja alamäkiä. Menestyksestä ei voi nauttia, jos ei menisi alamäkien kautta. Olinin tietokoneyhtiö ajautui velkasaneeraukseen. Hän kuvailee, että on rankkaa katsoa, kun näkee, että firma kaatuu alta, eikä mitään voida tehdä. -Sen ongelmat saatiin myöhemmin ratkais- tua ja maksettua. Mutta tuskin sitä nauttisi onnistumisesta sillä tavoin, ellei olisi joskus myös epäonnistunut. HAASTEIDEN JÄLKEEN UUTEEN YRITYKSEEN Yrittänyttä ei lannistettu. Vuonna 1994 Internet alkoi rantautua Suomeen. Silloin Olin oli jälleen ajan hermolla. Uusi yritys Netti Finland alkoi silloin todellisen uuden tuotteen myynnin, myytiin nettiaikaa: minuutteja ja sekunteja asiakkaiden käyttöön. -Tämä firma myytiin Turun Puhelimelle 1990-luvun lopussa. Se oli ensimmäinen yrityskauppani. Kaupoista viisastuneena muutin Moikoisiin vuonna Sen jälkeen Olin tarttui jälleen uuteen alaan; rahakauppaan. Hän perusti pienlainayrityksen, josta irtautui 2011 myymällä yrityksen pois. Nyt uusi ura on sillä alalla, jossa miehen mielenkiinto on liikkunut pitkään, miehen paras ystävähän on tietenkin - auto. -Olen osakkaana autoliikkeessä. Autot ovat olleet heikkouteni kautta aikojen. En enää pysy laskuissa, kuinka monta autoa on ollut. -Se on hauskaa touhua, yksinkertaista bisnestä. Aivan perusautokauppaa Olinin autokauppaosakkuus Autoliike Marko Sipilässä ei ole, kyse on erikoisautoista, premiumsarjan menopeleistä. Satasen sijaan kannattaa olla satatuhatta euroa lompakossa, niin voi lähteä katselemaan Lamborghinia, Bentleytä tai vähän perustaksia mukavampaa Mercedestä. Hienoja autoja on luvassa Turkuun toukokuussa enemmänkin. Gumball-ralli tuo maanantaina 20. toukokuuta, jos ei ruotsinlaivallista, niin kuitenkin sata erikoisautoa Turun satamaan. -Kyseessä ei ole kilpailu vaan ralli, joka lähtee Kööpenhaminasta, kiertää Tukholman, Turun ja Pietarin kautta Tallinnaan, Riikaan ja Varsovaan mailin ajomatka ja reitti pistää siis matalan maavaran autot tiukoille ennen kuin ne ovat Wienin kautta päässeet Monte Carloon ja Monacoon. -Siinä ovat miljardin euron autot liikkeellä, Olin summaa. Hän itse on liikkeellä Ferrarillaan. Tärkein kysymys on tietenkin väri: -Se on valkoinen, Olin kertoo. YRITYS ON KUIN LAPSI -Kai luonteeni on sellainen innovatiivinen, periksi antamaton, Olin pohtii. -Varmasti kaikki yrittäjät ovat samanlaisia, että se on kuin lapsi se yritys, sen kanssa ei kat- En enää pysy laskuissa, kuinka monta autoa on ollut /2013 SAARELAISKAVERIEN KETJU RAIMO VÄSTINSALO HELENA LINDSTRÖM VIRVE MYLLYMÄKI ILONA HILTUNEN SATU LEPPÄNEN MIKKO KOIVU PÄIVI PIETARI PETJA RAASKA PETRA MÄÄTTÄNEN 04/

8 KUKA: Tim Olin, 41, yrittäjä, joidenkin yritysten toimitusjohtaja, juuri nyt häntä voisi kutsua myös autokauppiaaksi. Kahdeksasta neljään -päivätyötä Olin ei tee. Monissa projekteissa olen mukana, joskus enemmän kuin täysipäiväisesti. Uusperheeseen kuuluu oma 13-vuotias poika sekä avovaimo ja tämän 12- ja 10-vuotiaat lapset. PARASTA SAARILLA: Oma rauha ja meri. Pihalle jättää jälkiä tuttu kettu tai kaksikin. Joutsenpari rantautuu keväällä lähelle ja näyttäytyy kesän mittaan poikasineen. HARRASTUKSET: Olin käy salilla viisi kertaa viikossa. Pyrin kesäisin pelaamaan golfia. Siis pyrin selkä on alkanut vaivaamaan. Yksi harrastus on matkustaminen, koko porukalla, tai avovaimon kanssa kahden. Lasten koulunkäynti toki pitää kiinni arkipäivässä, mutta silti, jos kuukaudesta on viikon tai kaksi ulkomailla, jaksaa synkänkin ajan. Kesäisin harrastuksena on veneily. OMA SAARIHISTORIA: Koti löytyi Moikoisista 14 vuotta sitten. Samalle tontille rakennettiin myöhemmin, vuonna 2006 oma talo, jonka ikkunat avautuvat merelle. Pohjakerroksessa kallioseinä paljastaa, että koti ja elämä on rakennettu tukevalle pohjalle. sa paikassa. Pikkuisen täytyy olla myös hullu. Mutta jos on valittava optimismin tai pessimismin välillä? -Pessimisti ei pety, Olin nauraa, mutta arvioi silti olevansa ulospäin suuntautunut opti- sota kelloa eikä lasketa työtunteja. Välillä työ menee oman hyvinvoinnin edelle, mutta sitten se tuottaa myös tulosta. -Ehkä olen myös osannut haistaa, mitä on ollut tulossa. Olen ollut oikeaan aikaan oikeasmisti. Ikä on tosin tuonut pientä pessimismiä. Hyvä ongelmanratkaisukyky on myös ollut avuksi tiukoissa käänteissä. UMPITURKULAINEN, NAANTALISSA POIKENNUT -Olen ihan umpiturkulainen, vaikka olenkin Tyksissä syntynyt, Olin toteaa. Muutaman vuoden Olin asui ja kävi koulua Naantalissa. Nuorena yrittäjänä hänestä tuli jälleen turkulainen. Myös suku on tiukasti Turusta. -Joskus olen ajatellut pitäisikö muuttaa muualle. Mietin onko puuttunut rohkeutta, älyä tai uskallusta. Mutta Turkuhan on Suomen kaupungeista yksi parhaista. Olinin kotoa Moikoisista katsottuna maisema on mitä parhain. Ei puutu kuin hiukan lämpöä. -Tuo meri voisi olla Välimeri. -Joskus sitä kaipaa, että laskeutuisi vain alas ja kävisi hakemassa Denniksen pizzaa. Mutta 14 vuotta on mennyt Moikoisissakin mainiosti. Meren läheisyys on mukavaa. -Meillä on tässä äärettömän mukavat naapurit. Naapureitaan ei voi valita, mutta nämä ovat olleet superkivoja. SAARIKAVERIEN KIERROSTA JATKAA Seuraavaksi jututetaan melko tuoreita saarelaisia ja samalla astutaan askel pois yrittäjäpiireistä. Haastateltavana on pariskunta, joka nauttii erityisesti veneilystä. Tämä on ollut varmasti yksi syy muuttaa saarille. Pariskunnan moottorivene siis odottaa jo kevättä ja jäiden lähtemistä. Vene suunnataan mielellään myös mökkiä kohti. Pariskunnan kauniimpaa puoliskoa voisi kuvailla esimerkiksi vakuuttavaksi. Mutta onko kyse luonteesta tai jostain ihan muusta? TEKSTI JA KUVAT: SINI SILVÀN Olen ollut oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Pikkuisen täytyy olla myös hullu. JUSSI LEHTINEN ELINA RUOHONEN JANETTE HÖRKKÖ PETTERI NEVALAINEN CARITA VARJONEN KIMMO KOTRO KATARIINA KRAVI SAKARI SAAVALAINEN TIM OLIN M ARTIN L OGAN -elektrostaattiset kaiuttimet alk /pari - Uutuusmallit JS 50 ja JS RC - Tuulilasin testimenestyjä! H f turku Humalistonkatu 13 - Puh Avoinna ma-pe 11-18, la VALLANKUMOUKSELLISTA TEKNOLOGIAA TURKU: Vahdontie / /

9 KULTAVIRTA: TURKU: Skanssi, p , ark 10-20, la 10-18, su Ostamme kultaa ja hopeaa käteisellä ja vaihdossa. Tietokilpailu TEKIJÄT: TEA OKSA, RONJA PYYKKÖ, MINTTU LEHTINEN JA JANICA LINTULA 6.C WÄISKIN KOULUN OPPILAAT SIVISTÄVÄT MEITÄ SAARELAISIA TÄNÄ VUONNA OMISSA ASIOISSAMME JA SIINÄ SIVUISSA VÄHÄN MUISSAKIN. KUKA TEIDÄN PERHEESSÄNNE TIETÄÄ ENITEN...? 1. Kuinka monesta saaresta Hirvensalo koostuu? a) kolmesta b) yhdestä c) viidestä 2. Milloin on kansallinen Veteraanipäivä? a) b) c) Kuinka monta asukasta suunnilleen on Hirvensalossa? a) b) c) Milloin Wäinö Aaltonen kuoli? a) b) c) Kuinka monta oppilasta on Wäinö Aaltosen koulussa? a) noin 450 b) noin 600 c) noin 500 KYLVÄ, KASVATA, NAUTI! Varhaisperunat itämään: paljon uutuuslajikkeita, kierrätysidätyslaatikko kaupan päälle. Tule tutustumaan kevään uutuuksiin ja nouda ilmainen hyötytarhaopas myymälästämme. Olemme mukana Piha- ja puutarha messuilla Vielä ehdit saada pihasuunnitelman kesäksi. ANNOS- SIEMENET alk. 45 c. fi Kevään 2013 uutuus! Upeat adidas -veneilyasut vihdoin myös Suomessa! -Tervetuloa tutustumaan- 6. Kuinka monta kirjastoa on Hirvensalossa? a) 1 b) 2 c) 3 7. Minä vuonna Hirvensaloon tuli ensimmäinen silta? a) 1949 b) 1563 c) Mikä on Hirvensalon oman lehden nimi? a) Maininki b) Turun sanomat c) Turkulainen Myös kiinteät laiturit ja korjaukset Muistathan myös, että kanta-asiakkaana hyödyt alennuksista keskittämällä ostoksesi Merediniin Ulkoiluaitta OY-Meredin Puolalankatu Turku puh: Kuinka usein Hirvensalon oma lehti tulee kotiin? a) kerran kuussa b) kerran viikossa c) kerran vuodessa 10. Kuka on tämän hetkinen presidentti? a) Sauli Niinistö b) Urho Kekkonen c) Tarja Halonen Pansion Marina, Pansiontie 28, Turku Tapani Ari vastaukset: 1. a) kolmesta 2. b) a) b) a) a) yksi 7. a) a) Maininki 9. a) kerran kuussa 10. a) Sauli Niinistö...ja maailmasi kasvaa AVOINNA JOKA PÄIVÄ! Alakyläntie 2-4, TURKU (02) / /

10 HYVÄT ELÄMISEN PUITTEET Asunto Oy Turun Aurajoen Helmi Asunto Oy Linnankatu 35 LINNANKATU 35 a ja KOULUKATU 2, TURKU LINNANKATU 35 b C, TURKU Pienten puolella As Oy Turun Friskalanmetsä RAVAKSENKATU 1 A-B, TURKU CITY JALKOJEN JUURESSA, JOKI OSANA SISUSTUSTA. Rakennamme ainutlaatuiselle paikalle Aurajoen tuntumaan Boren puistoa vastapäätä kaksi upeaa 6-kerroksista kerrostaloa. Toinen talo on Linnankadun ja toinen Koulukadun suuntainen. Asuminen on helppoa kun kaikki on kävelymatkan päässä. Aurajoen läheisyys luo ainutlaatuista tunnelmaa. Autohallista pääsee hissillä suoraan asuinkerroksiin. Linnankadun talo, arvioitu valmistuminen 12/2014 HUONEISTOKOOT JA HINNAT ALKAEN 2h+kt+s 44,5m2 2h+k+s 67,5m2 3h+k+s 68,5m2 4h+k+s m2 ylin krs, 1 huoneisto 220m2 MH.ALK VH.ALK näkymät Aurajoelle näkymät Aurajoelle näkymät Aurajoelle näkymät Aurajoelle Koulukadun talo, arvioitu valmistuminen 08/2014 HUONEISTOKOOT JA HINNAT ALKAEN 1h+k+alk 38,5m2 2h+kt+s 51,5-54,5m2 2h+k+s 60,5m2 3h+k+s 76m2 MH.ALK VH.ALK (ylin krs.) KIIA 6 V. Samaan pihapiiriin rakennetaan myös As Oy Linnankatu 35 rak. II. Tämä 6-krs talo rakennetaan rauhalliselle ja suojaisalle sisäpihalle. Hyvät pohjaratkaisut ja tilavat lasitetut parvekkeet luovat miellyttävät asumisen puitteet. Arvioitu valmistuminen 2013 lopulla. HUONEISTOKOOT JA HINNAT ALK 1h+kt 33,5m2 1h+kt+s 42,5m2 2h+kt 60,5m2 2h+k+s 64m2 1h+kt+alk+s 66m2 MH.ALK VH.ALK (5.krs) (4.krs) Hyvällä paikalla lähellä Kakskerrantietä ja bussipysäkkiä ja kuitenkin maalaismaisemassa. Yhtiössä on huoneistoja yhteensä 20, joista 16 on pienehköjä. Kakskerrantien puoleisessa päädyssä on 3-kerroksinen osa, jossa alimmassa kerroksessa on kaksi kaksiota ja niiden päällä 99,5 m2 huoneisto kahdessa tasossa. Ns. rivitalo-osassa on kaksi pientä huoneistoa päällekkäin; toisessa on piha ja toisessa parveke. Jokaiseen huoneistoon kuuluu autokatospaikka. Kohde on muuttovalmis. Esittelyt sopimuksen mukaan. HUONEISTOKOOT 2 h+k+s 58m2 4-5 h+k+s 99,5m2 MH ALK VH ALK TUTUSTU TARJONTAAMME: ASUNNOT.FI OTA YHTEYTTÄ JA VARAA OMASI: EIJA TOIVONEN MYYNTIPÄÄLLIKKÖ PIENTEN PUOLELLA ON HYVÄ OLLA. SANOJEN SYVÄMERKITYSTEN ETSINTÄ JA LUOVA LÄHESTYMISTAPA SANANPARSIIN ON LASTEN KANSSA ERITYISEN VIRKISTÄVÄÄ. AVOINTA ASENNETTA JA HYVÄÄ MIELTÄ VOI LEVITTÄÄ YMPÄRILLEEN LUKEMALLA NÄMÄ ÄÄNEEN. LEMMINKÄINEN ASUNTOMYYNTI RAUHANKATU 11 A, TURKU PUHELIN: ASUNTOMYYNTI.TURKU@LEMMINKAINEN.COM Heinän nokka Kun talvi menee ohi Paidan nappi Villi kuin hevonen Sitä pitkin kävellään tai juostaan metsässä 6. Tauti 7. Ensin sitä juodaan, purskutellaan ja sitten syljetään pois 8. Siellä jutellaan ja juodaan kahvia 9....vika lämmitä KYSYMYKSET MITÄ TARKOITTAA? Heinänokka Takatalvi Kalvosinnappi Hevoshullu Pururata Vieroitusoire Partavesi Aamupalaveri LUKAS 3 V. MITEN JATKUU LAUSE: 9. Hiki on laiskan Ei lämmin luita Lintu joka nokkii puuta Sillon tulee talvi Nappi Hassu hevonen Junat kulkee siinä Kun on vieressä Isällä on sitä vettä ja parta Aamupala 9....unta kysy RTV:stä kaikki kodin pintamateriaalit! RTV on myös sisustuskauppa! Laajasta valikoimastamme löydät myös lahjatavarat ja sisustuslehdet! Turku: Satakunnantie 162, p. (02) Kaarina: Niemeläntie 2, p. (02) Palvelemme: ark 9 18, la Salo: Myllyojankatu 18 20, p. (02) Palvelemme: ark 9 18, la /2013 *)Matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min. Lankapuhelimesta 8,35 stn/puhelu + 6,00 snt/min. (sis. alv 24 %). PUHELUHINNAT 020-ALKUISIIN NUMEROIHIN OVAT; LANKAPUHELIMESTA 8,21SNT/PUHELU + 6,9 SNT/MIN TAI MATKAPUHELIMESTA 8,21SNT/PUHELU + 16,9 SNT/MIN (SISÄLTÄEN ALV). Vakuutus vuodeksi kaupan päälle NCC Tähtikodin kaupan päälle saat maksuttoman NCC Asumisturvan. Se ei sido mihinkään, vaan korvaa uuden kodin asumiskuluja kahden asunnon loukun, työttömyyden ja sairastumisen varalta jopa 12 kuukauden ajan. Kysy lisää! Katso: ncc.fi/ asumisturva Mälikkälä WESTPARKIN KASTANJA Kympinkatu 8, Turku Tulossa pian ennakkomarkkinointiin ihastuttavat rivitalokodit vihreään ja viihtyisään Westparkiin. Kaksi- ja kolmitasoisissa kodeissa yläkerrassa on makuuhuoneiden rauha ja parveke. Alakerrassa avara keittiö-olohuone. Kolmansissa kerroksissa upeita saunaosastoja. Omat pihat ja puuterassit. Soita ja kysy lisää! HUONEISTOKOOT, HINNAT VIELÄ VAHVISTAMATTA: 3H+KT+SAUNA 88 m2 4H+KT+SAUNA 88 m2 113 m2 4H+KT+SAUNA 99 m2 126 m2 ncc.fi/kastanja Katso kaikki uudet NCC Tähtikodit ncc.fi/asunnot NCC Rakennus Oy, ASUNTOMYYNTI Puh * Helsinginkatu 15, Turku 04/

11 Lukuvinkki Kulttuurien kohtaamista Maarit Turtiainen, ruotsinsuomalainen esikoiskirjailija vie lukijansa Istanbuliin. Valokuvausta opiskeleva Satu on ihastunut ei pelkästään kaupunkiin vaan myös turkkilaiseen mieheen. Pitkäaikainen poikaystävä Peter on jäänyt Tukholmaan. Arvatakin saattaa, että rakkaus islamilaiseen, Umutiin ei ole ongelmatonta. Perhe ei syrji Satua, mutta isä on suunnitellut pojalleen toisenlaisen elämän ja siihen ei sovi avioliitto länsimaisen naisen kanssa. Lisämurheita aiheutuu kun Sadun hyvä suomalainen ystävä, Virpi on osallisena Umutin sedän syrjähyppyyn kohtalokkain seurauksin. Naisen perinteinen asema tulee luontevasti esille perhekuvauksissa, mutta mm. Sadun istanbulilaiset opiskelutoverit edustavat myös muunlaista ajattelua. Rakkaustarinan ja naisen aseman lisäksi kirjassa poimuttuvat Istanbulin rooli kahden maanosan, kahden kulttuurin rajalla sekä turkkilainen politiikka vähemmistöjä kohtaan. Suomalaisin silmin kirjoitettu teos käy paikoitellen myös Istanbulista kaupunkioppaasta. Turtiainen, Maarit: Punainen paasto, 2012, 375 s. Etsitään Vinkin antoi Virve Myllymäki kirjastoautosta Etsitään KARJALAISSIIRTOLAISIA, jotka voisivat kertoa nykyisille asukkaille saaren elämästä ja tapahtumista, kulkuyhteyksistä ja harrastuksista 40-ja 50-luvuilla siirtolaisen silmin. Suunnitelmissamme on koota tietoja sekä järjestää te ta tai tapahtuma aiheesta. Yhteydenotot Hirvensalon Omakotiyhdistys, tiedottaja Ursula Roslöf p , Tapahtumat HIRVENSALON KIRJASTO Wäinö Aaltosen koulutie 1-5 ma, to ti, ke, pe Hirvensalon kirjastossa on esillä Turun Suomenkielisen Työväenopiston muotokuvamaalauksen Hirvensalon ryhmän Kuva: Riitta Nylander KIRJASTOAUTO Haarla, Aamunkoitonkatu 1 perjantaisin Satava, Kakskerrantie 679 perjantaisin Satava, Kakskerrantie 964 perjantaisin YÖKAHVILABUSSI HAARLASSA Yökahvilabussi pysäköi Hirvensalon Haarlan koulun pihassa 5.4. ja näyttely nimeltään Naamoja ja kuonoja. Tällä Wäinö Aaltosen koululla kokoontuvalla kurssilla maalausten aiheina ovat olleet ihmiset ja eläimet. Muotokuvamaalaus on ollut teosten lähtökohtana, mutta aihetta on voinut käsitellä vapaamuotoisemminkin, perinteisen muotokuvan rajoja kokeillen. Näyttely on esillä Kuva: Tarmo Vainio MLL MLL Hirvensalon kevätkokous pidetään klo ravintola Cantina Aztecassa osoitteessa Eerikinkatu 8. MLL Perhekahvila keskiviikkoaamuisin klo Hirvensalon srktalolla. Kevään aikana lukuisia teemapäiviä ja askarteluja. Seuraa tapahtumakalenteria osoitteessa Tervetuloa mukaan! LASTENTAVAROIDEN KIRPPIKSIÄ Lautturinkadun päiväkodin vanhempainyhdistys järjestää jo tutuksi tulleen lastenvaatteiden- ja tavaroiden kirpputorin. Paikkana Heiton talo ja aika sunnuntaina klo Kaikki tervetuloa! Haarlan koululla järjestetään Lasten tarvikkeiden Kirppis su klo 11-13, johon voi varata 5 (joka maksetaan paikan päällä) myyntipöydän 8.4. mennessä osoitteesta hakova@luukku.com. Lisätietoja Jos et tule myymään, niin tervetuloa hyville ostoksille kirppikselle sekä nauttimaan buffetin antimista. Lisäksi mukana taas kirjakierrätyspiste, jossa kerätään kirjalahjoituksia koulun kirjasto Lukupuuhun. Kirppisterveisin Haarlan koulun vanhempainyhdistys ry Keväinen kirpputori Hirvensalon urheilutalolla sunnuntaina klo Paikalla myös buffetti. Tule tekemään löytöjä! Järjestäjinä Anniitun päiväkodin vanhempainryhmä. Pöytäpaikkoja vielä varattavissa 6 hintaan. Pirita / HIRVENSALON OMAKOTIYHDISTYS Puutarha- ja pihatapahtuma Illoisissa la klo Puutarhaopettaja Terttu Soini opastaa puiden ja pensaiden leikkausta. Pihakirppiksellä vanhaa tavaraa. Seuraa myös muita pihakirppiksiä alueella. Hirvensalon Omakotiyhdistyksen Tulevaisuusristeily Viking Gracella järjestetään syksyllä, mutta paikkojen varaus huhtikuun loppuun mennessä. Tule mukaan ideoimaan saaren tulevaisuutta! SEURAKUNTA HIRVENSALON KIRKKO to 4.4. ja klo 18 Rukouspysäkki su 7.4. klo 17, Ankkuripaikka, teemana: Miten voivat ihmissuhteesi? - Tuletko nähdyksi? Voitko antaa anteeksi? Keskustelua alustamassa Anja Maria Lundqvist, musiikissa Terhi ja Maria Huhtala, juonto Liisa Kuusela su klo 17 Yhteisvastuun Missiomessu: Mihin minua tarvitaan? Anssi Nurmi ma 8.4. klo 18 Arki-illan ehtoollinen HENNALA huhtikuun torstaisin klo Hennalan kevätkahvila KAKSKERRAN KIRKKO klo 12 Messu KAKSKERRAN TIISTAIKERHO Huomio ennakkotiedote! Kakskerran tiistaikerholaiset järjestävät hyväntekeväisyystempauksen Lastensairaalan hyväksi lauantaina 25 pvä toukokuuta Kakskertatalolla alkaen klo TAIDEKAPPELI Hartaus torstaisin klo Martinseurakunnan järjestämänä Kappeli soi - musiikkia sunnuntaisin klo 13 pe 5.4. klo 19 Venäläistä ja suomalaista laulu- ja pianomusiikkia, Eeva Hartemaa, sopraano ja Lara De Marco, piano su klo 16 Musiikkia kappeleissa - konsertti, Turun NMKY:n Aura Brass- Band ja Turun konservatorion vaskivirtuoosit Näyttelyt: Taiteilija Hannu Konola, Mielen maisemia Maininki toimitus@maininkilehti.fi Seuraava Maininki ilmestyy torstaina 2.5. Toukokuun lehteen ehdit lähettämään meille tietoja mennessä. Osoitteeseen toimitus@maininkilehti.fi voit lähettää palvelee, jos haluat vaikka katsella aiempia lehtiä. Saat infon tuoreimmasta lehdestä myös Facebookin kautta, jos liityt Mainingin kaveriksi / /

12 Anna Suovanen kertoo, että silloin kun hän muutti Kakskertaan, linja-autolla piti kulkea Turusta kahden lautan yli. Aikanaan Satavan ja Kakskerran välinen lautta liikkui Kulhon saaren vierestä. Historia kiinnostaa Annaa. Hän on koonnut myös kotipaikkassaan Alavieskassa kuulemaansa muistitietoa kirjaksi. Annalle on kertynyt hieno kokoelma kiviä, jotka ovat tuliaisia matkoilta. Tuttavat tuovat niitä hänelle edelleen eri maista. KAKSKERRASSA 65 VUOTTA Anna Suovanen tietää, miten Kakskerta on muuttunut sitten vuoden 1948, kun hän muutti saarelle. Anna muutti Kakskertaan Alavieskasta työn perässä. Hän työskenteli ensin apulaisena kahdessa eri talossa. Pian Anna löysi saarelta puolison ja he alkoivat rakentaa taloa Hylkilahteen. Se ei pula-aikana ollut aivan yksinkertaista. Sementtiä ei alkuun ollut tarpeeksi. Nauloja saimme naapurin kesäasukkaalta, joka oli Kultarannassa remonttimiehenä. Kaikilla, jotka rakensivat, oli pulaa materiaalista, mutta naapureilta sai apua. Postinjakajana Anna työskenteli vuodesta 1950 alkaen aina eläkkeelle pääsyyn, eli vuoteen 1988 asti. Hänen uransa aikana Kakskerran ympäri menevää tietä suoristettiin ja mäkiä madallettiin ensin ennen kunnan liittämistä Turkuun 1970 ja myöhemmin 1980-luvun loppupuolella. Postinjako hoitui ensin pyörällä sekä potkukelkalla, oikein pahalla kelillä suksilla. Myöhemmin menopelinä oli auto, mutta senkin kanssa oli talvikeleillä oltava varovainen. Kaskerran kirkon luona oli hankalin kohta. Bussikuskit neuvoivat, miten ajaa liukkaista paikoista. Työt muuttuivat vuosien varrella muutenkin. Ennen posti jaettiin lauantaisinkin ja mukana tulivat päivän sanomalehdet. Aika usein postissa kulki myös rahaa. Maailma oli monella lailla erilainen, 88-vuotias Anna hymyilee. RAUHALLINEN HUHTIKUU Lähestyvä kevät ei tuo lukemista ja musiikkia harrastavalle Annalle pihatöitä, koska hän saa ruohon ja pensasaitojen leikkuuseen apua. Savisessa maassa eivät kukatkaan juuri viihdy, joten hän ei istuta enää uusia. Ne kukat, jotka sieltä nousevat, saavat kasvaa rauhassa. TEKSTI JA KUVAT: MINNA UUSIVIRTA MITÄ LUET? Pidän historiasta. Minulla on Suomen ja maailmahistorian yleisteoksia, joista osan olen lukenut moneen kertaan. Kaikkein vanhin historia kiinnostaa erityisesti. Myös sanomalehtien lukeminen on tärkeää. Joskus käyn kirjastossakin. MITÄ KUUNTELET? Kansanmusiikkia ja tanssimusiikkia. Radiosta kuuntelen mielelläni laulua, sekä haitarin ja viulun soittoa. Oopperasta en ymmärrä mitään. MITÄ KATSOT TV:STÄ? Minulla ei enää ole televisiota. Huomasin jossain vaiheessa, että en ole avannut sitä kuukauteen ja annoin sen pois. Sen jälkeen ei ole tehnyt mieli katsoa, en ollut aiemminkaan oikein tv:n ystävä. Historiallisia elokuvia voin käydä katsomassa elokuvateatterissa / /

13 Suoraveloituksen avulla rahastosäästäminen sujuu helposti. Jatkossa se sujuu myös erittäin edullisesti, sillä jatkuvista, suoraveloituksella tehtävistä rahastosijoitussopimuksista ei enää peritä merkintäpalkkioita. Lue lisää osoitteesta op.fi/rahastot Yhdessä hyvä tulee /2013

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Bob käy saunassa. Lomamatka

Bob käy saunassa. Lomamatka Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella

As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella Miksei elämästä voisi nauttia joka päivä? Ihanteellinen sijainti, ekologiset ratkaisut ja luksuksen tuntu. Kaikki nämä toteutuvat As. Oy

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ.

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. 18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. PARAS PALVELU 2007 GOLF DIGEST -LEHTI PAY & PLAY PREMIUM Minämäki Aura Masku Naantali Kultaranta Golf Turku Sauvo

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä Keskustan ja luonnon läheisyydessä Jyväskylän Aholaitaan, vain kivenheiton päähän keskustasta ja lenkkipoluilta, nousee omaleimainen kerrostalojen korttelikokonaisuus As. Oy Aholankulma, jonka viehättävänä

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

KIVISTÖN VISIOPAJA. Aurinkokiven koulu tulokset

KIVISTÖN VISIOPAJA. Aurinkokiven koulu tulokset KIVISTÖN VISIOPAJA Aurinkokiven koulu 30.5.2017 tulokset Kivistön visio ja kaavarunko 021600 I Kivistön asemakaavayksikkö I Vantaan kaupunkisuunnittelu ESITTELYKIERROS KERRO NIMESI JA MIKÄ ON KIVOINTA

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS!

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS! TOIMITTAJAT PISTIVÄT KESÄN JÄÄTELÖT JÄRJESTYKSEEN SIVU 3 KATSO YLLÄTYSTULOS! Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat -Rasmus SIVU 2 Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. SIVU 6 KUINKA KAUPPA

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. ASUNTO JA ASUMINEN ASUMINEN 1. Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. 2. Missä kaupungissa sinä asut? Asun Lahdessa.

Lisätiedot

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen.

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen. SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: 1. -ko/-kö -kysymys; vastaus alkaa aina kyllä- tai ei-sanalla esim. Asutko sinä Lahdessa? Autatko sinä minua? Oletko sinä iloinen? Kyllä, minä asun. (positiivinen)

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Mitä tämä vihko sisältää?

Mitä tämä vihko sisältää? Asuntotoiveeni Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Milloin haluan muuttaa omaan asuntoon? 5 3. Mihin haluan muuttaa? 5 4. Millaisessa asunnossa haluan asua? 6 5. Millaisella asuinalueella

Lisätiedot

nuottaniemen portti, ESPOO

nuottaniemen portti, ESPOO AUNTO OY nuottaniemen portti, EOO Etuniementie 3, 02230 EOO 10.9.2013 ENNAKKOMARKKINOINTI KUVAA IARYTIÖ NUOTTANIEMEN UITO. TAITEILIJAN NÄKEMY. arasta mahdollista arkea loistavien yhteyksien, palveluiden

Lisätiedot

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin?

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin? KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Moi Radek! Moi! Tunnetko jo Jussin? En tunne. Hän on Jussi, meidän työkaveri. Hauska tutustua. Mä oon Radek. Ootko sä se uus puolalainen? Joo, kyllä olen. Hauska tutustua

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VASTAAJIA: 56 SUKUPUOLI MIES (11) NAINEN (43) EI VASTAUSTA/EOS (2) ELÄMÄNTILANNE TYÖSSÄ (18) TYÖTÖN (6) KOULULAINEN/OPISKELIJA (5) ELÄKELÄINEN (26)

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Ilonan ja Haban aamu Pariskunnalle tulee Aamulehti, mutta kumpikaan ei lue sitä aamulla: ei ehdi, eikä jaksa edes lähteä hakemaan lehteä kauempana sijaitsevasta postilaatikosta. Haba lukee Aamulehden aina

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, kph/s, 57,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,73 Vh ,00

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, kph/s, 57,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,73 Vh ,00 Kerrostalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 526227 2h, k, kph/s, 57,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C 2013 Mh. 109 502,73 Vh. 249 000,00 Pohjoinen Rantakatu 14. AINUTLAATUISTA ASUMISTA MEREN ÄÄRELLÄ! Muuttovalmiita

Lisätiedot

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä:

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: Lapsen kanssa järjestetään kahdenkeskeinen arviointihetki 2 kertaa vuodessa: alkukartoitus ja seuranta puolen vuoden päästä. Tutustu

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

alapuolella alla alle aloittaa aloitan aloitti aloittanut alta

alapuolella alla alle aloittaa aloitan aloitti aloittanut alta a/a aamiainen aamiaisen aamiaista aamiaisia aamu aamun aamua aamuja aamupäivä aamupäivän aamupäivää aamupäiviä aatto aaton aattoa aattoja ahkera ahkeran ahkeraa ahkeria ai aihe aiheen aihetta aiheita aika

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Turku, Suikkila Kohdenumero h,kt,s,p, 56,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00

Turku, Suikkila Kohdenumero h,kt,s,p, 56,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Turku, Suikkila Kohdenumero 647087 2h,kt,s,p, 56,5 m² Kov. 2016 Energialuokka C 2013 Mh. 219 000,00 Vh. 219 000,00 Gränsbackankuja 1 as 22. Tilava, valoisa uuden veroinen vaaleasävyinen kaunis

Lisätiedot

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, kph/s, 80,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,51 Vh ,00

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, kph/s, 80,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,51 Vh ,00 Kerrostalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 526262 3h, k, kph/s, 80,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C Mh. 183 811,51 Vh. 379 000,00 Pohjoinen Rantakatu 14. AINUTLAATUISTA ASUMISTA MEREN ÄÄRELLÄ! Rakentaminen

Lisätiedot

Kelotähti. Saariselkä

Kelotähti. Saariselkä Kelotähti Saariselkä Kelotähti - Saariselän uusi keskipiste. Kelotähti on rakennettu Saariselän keskustaan paikalle, jossa kunnioitettavaan ikään ehtinyt kelovanhus aiemmin kurotti kohti revontulia. Nyt

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

-mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi. siisti - siistin - siistimpi

-mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi. siisti - siistin - siistimpi MILLAINEN? vertailu -mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi kevyt - kevyen - kevyempi siisti - siistin - siistimpi iloinen - iloisen hidas hitaan - iloisempi - hitaampi -mpi (komparatiivi) KAKSITAVUISET,

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero Liiketila, 58,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,49 Vh ,00

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero Liiketila, 58,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,49 Vh ,00 Kerrostalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 526364 Liiketila, 58,5 m² Kov. 2017 Energialuokka C 2013 Mh. 105 048,49 Vh. 249 000,00 Pohjoinen Rantakatu 14. AINUTLAATUISTA ASUMISTA MEREN ÄÄRELLÄ! Muuttovalmiita

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat?

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat? GENETIIVI yksikkö -N KENEN? MINKÄ? monikko -DEN, -TTEN, -TEN, -EN YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian Minkä osia oksat ovat? puu

Lisätiedot

KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? RyhmäRenki Kirsi Alastalo

KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? RyhmäRenki Kirsi Alastalo KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? TAVOITE Omien toiveiden ilmaiseminen, myönteisten kesäodotusten herättely, kesäsuunnitelmien kertominen ryhmälle, yhteisten kiinnostuksen kohteiden löytäminen VALMISTELU

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28 Oulu, Etelätulli Rautionkatu 28 SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa Taiteilijan näkemys saattaa yksityiskohdiltaan poiketa toteutuksesta. Viihtyisiä vuokrakoteja korkeatasoisessa

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa.

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa. Lämmittely KIRJASTO Puhutaan kirjastosta! 1. Käytkö sinä usein kirjastossa? Miksi / miksi et? 2. Mitä mieltä olet suomalaisesta kirjastosta? 3. Onko kirjasto sinulle tärkeä paikka? Miksi / miksi ei? 4.

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka 3 pisteen tehtävät Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 1. Missä kenguru on? (A) Ympyrässä ja kolmiossa, mutta ei neliössä. (B) Ympyrässä ja neliössä, mutta ei kolmiossa. (C) Kolmiossa ja neliössä, mutta

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi Moduuli 1 Opiskelijan kielipassi Arviointi A1.3 - kaikki hyvin, hyvää työtä A1.2. - treenaa vielä A1.1 - tämä on alku, lisää treeniä! 0 - ei voi arvioida Ihminen ja lähipiiri Minä ja perhe, suulliset taidot

Lisätiedot

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS SANATYYPIT LÄMMIN TAKKI LÄMPIMÄT TAKIT KAUNIS NAINEN KAUNIIT NAISET SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen?

Lisätiedot

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO Lämmittely YP= YLLÄPITO YV = YKSITYIS- VIESTI AV = ALUS- TAVA VARAUS JONO = JONOSSA VAIN NOUTO = VOI VAIN HAKEA SPK = SISÄLTÄÄ POSTIKULUT MMM = MYYNNISSÄ MYÖS MUUALLA KÄYTETTY KÄYTTÄMÄTÖN VÄHÄN- KÄYTETTY

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 60,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 60,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Iisalmi, keskusta Kohdenumero 641473 2h,k,s, 60,0 m² Kov. 2020 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 100 500,00 Vh. 201 000,00 Virrankatu 8b. ASUNTO OY IISALMEN VIRRANLOISTE! Virranpuiston alueen seuraavan

Lisätiedot

KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE TURKU, OMAKOTITALO 2 5h, avok, 2 x kph, s, khh, erill.wc, 2 x las.parveke, autok., 198 m, 419 000 Vastaava välittäjä Ismo Aaltonen MYYNTINEUVOTTELIJA, KED, PARTNER

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys Koulun kysytyin kysymys "Miksi koulua käydään?". Otimme tehtäväksemme ottaa siitä selvää. Wanted Taiteen taito Tölön taidetta Kohti hyvää elämää Hyvään elämään on monta tietä ja neuvoa. Tässä muutama.

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot