Joulun odotusta. partiolaisten johdolla. Kjell Westö vierailee Stoassa. Museo vai silta? sivu 4. sivu 3

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Joulun odotusta. partiolaisten johdolla. Kjell Westö vierailee Stoassa. Museo vai silta? sivu 4. sivu 3"

Transkriptio

1 Kuva: Katja Lösönen Kjell Westö vierailee Stoassa 1 sivu Museo vai silta? sivu 3 Joulun odotusta Automaattimetroa ei tule Helsingin seudun liikenne ja Siemens ovat epäonnistuneet tavoitteessaan automatisoida Helsingin metro. Paljon julkisuutta saaneen hankkeen tavoitteena oli tiheät vuorovälit mahdollistava miehittämätön metroliikennöinti. Nyt kaupungin ja Siemensin välillä tehdyn esisopimuksen mukaisesti tavoitellaan ns. puoliautomaattista ratkaisua, jossa junat pysähtyvät ja lähtevät asemilta automaattisesti, mutta koko prosessia valvoo nykyiseen tapaan metrovaunun ohjaamossa istuva kuljettaja. sivu 4 partiolaisten johdolla

2 2 Talviklassikko 2012 Talviklassikon ottelulippuja on myyty yli kappaletta ja lippuja on jäljellä alle kpl. Kiinnostus ottelua kohtaan on jatkunut tasaisena koko ajan ja tahti kiihtyy mitä lähemmäs ottelupäivää päästään. Tavoitteenamme on rakentaa mahtava talvitapahtuma, jossa niin katsojat kuin pelaajat viihtyvät. Tapahtuman järjestelyt etenevät täysin suunnitelmien mukaisesti. Pelikentän rakentaminen aloitettiin tammikuun alussa. Jäätä tehdään parhaillaan ja kaukalo on valmis. Tapahtumassa käytetään ns. turvakaukaloa. Jää on luistelukunnossa tammikuun lopussa yleisöluistelua varten. Lumitöihin ei ole vielä ollut tarvetta, mutta lumitiimimme on valmiudessa, mikäli kelit muuttuvat, kommentoi Oy HIFK-Hockey Ab:n toimitusjohtaja Jukka Valtanen. IFK:n peliasun tarina IFK kunnioittaa Talviklassikko ottelun peliasullaan seuran historiaa ja IFK-henkeä. Peliasun innoittajana on ollut 60 vuotta sitten IFK:n käyttämä pelipaita. Samalla kunnioitamme myös Olympiastadionin 60v. Helsingin olympialaisista -teemavuotta, kertoo Jukka Valtanen. La 28. Su 29.1.Yleisöluistelua Olympiastadionilla Olympiastadionilla järjestetään avoin yleisöluistelu 28. ja 29. tammikuuta. Molempina päivinä luisteluaika on Yleisöluistelu on maksuton. Yleisöluistelun mahdollistavat yhdessä Stadion-säätiö, Jääkenttäsäätiö, Helsingin kaupungin Liikuntavirasto, Helsingin IFK ja Suomen Jääkiekkoliitto. Yleisöluistelu on osa Olympiastadionin 60v. Helsingin Olympialaisista -teemavuotta ja kävijät voivat halutessaan pukeutua luisteluun 50-luvun teeman mukaisesti. Lisätietoa yleisöluistelusta Pressbox Mediat Puh Ilmoitusmyynti Pekka Särkisilta puh Aineistojen toimitusaika Työstettävä aineisto viimeistään ilmestymisviikon maanantaina klo 12. Sovittu valmisaineisto viimeistään maanantaina klo 16. Riippumaton kaupunginosalehti. Jaetaan kotitalouksiin, liiketilohin ja konttoreihin. Jakelu Letterbox p Kumpi kannattaa bensapumpulla: Halvin litrahinta vai keskittämisalennukset? Autoilun kustannuksiin vaikuttavat polttoaineen litrahinnan lisäksi muun muassa ajotapa, reittivalinnat ja tankkauspaikka. Kannattaako.fi:n tekemän selvityksen mukaan halvempaa litrahintaakin suurempi hyöty saattaa tulla etukorteilla saatavista keskittämisalennuksista. Keskikokoinen perhe voi säästää vuodessa jopa satasia. Hyödyn voi jokainen laskea itse Kannattako.fi sivuston laskurilla. Hintatietoinen autoilija pyrkii aina tankkaamaan siellä, missä polttoainetta myydään halvimmalla. Kannattaa kuitenkin miettiä pelkän hinnan lisäksi muitakin tekijöitä, mikäli etsii keinoa pienentää polttoainekulujansa. Polttoaineen kulutukseen vaikuttavat tietysti reittivalinnat, auton kulutus ja oma ajotapa. Ja silläkin on merkitystä, missä bensa-asema sijaitsee. Lisäksi nykyään kerätään erilaisilla etukorteilla pisteitä ja bonuksia, sanoo Kannattaako.fi-sivuston perustaja Jarno Mört. Jos perheessä ajellaan ahkerasti kahdella autolla, niiden vuosittaiset polttoainekulut voivat nousta kuuteen tai seitsemään tuhanteen euroon asti. Tiedostava kuluttaja saattaa näillä summilla hyötyä bensaostoksissaan jopa neljä sataa euroa. Etsiäkö edullisin bensa-asema vai käyttääkö etukorttia? Halvimman bensa-aseman etsiminen tai toisaalta kodin lähellä sijaitsevan aseman käyttäminen saattaa tuntua mielekkäältä. Miehittämättömillä asemilla polttoaineen hinta on usein hieman edullisempi kuin palveluasemilla, mutta mikäli käyttää etukortteja, niiden tuomia hyötyjä kannattaa vertailla. Tavalliselta kuluttajalta useimmiten löytyvillä kanta-asiakaskorteilla voi olla vaikutusta polttoainekuluihin. Plussa-pisteitä saa joillakin Neste- ja Teboilasemilla siten, että kun tankkaa eurolla saa yhden plussapisteen. S-Etukortti taas kerryttää bonuskertymää, joten on paljon muista ostoksista kiinni, minkä verran kuluttajalle palautuu rahaa. Esimerkkilaskelma valaisee etukorttien käyttöä. Mikäli ajaa noin kilometriä vuodessa, tulee kilometrejä keskimäärin 2500 kuukaudessa. Jos auto kuluttaa kahdeksan litraa sadalla kilometrillä, kuluu polttoainetta noin 200 litraa kuukaudessa. Ja jos polttoaine maksaa 1,60 euroa litralta, kuluu siihen noin 320 euroa kuukaudessa. K-ryhmän pisteitä tulee silloin 320, joka tekee noin 1,60 euroa, jolloin litrahinta tippuu vajaan yhden sentin. S- ryhmän palautus on vaikeampi laskea, mutta jos kävisi saman ketjun ruokakaupassa ja saisi täyden viiden prosentin palautuksen, palautuisi kuukauden polttoaineostoksista peräti 16 euroa eli 8 senttiä litralta, laskee Mört. Laske omat kulusi ja vertaa, mikä kannattaa Suuri osa autolla ajetuista matkoista on alle kolmen kilometrin pituisia. Lyhyiden matkojen kävely tai pyöräily olisikin varmin tapa säästää polttoainekuluissa. Polttoainetta kuluu joka kerta, kun auton käynnistää, olipa matka kuinka lyhyt tahansa. Jos edes muutaman matkan tekisi kävellen, säästöä tulisi helposti ja kuntokin nousisi, hymyilee Mört. Auton jättäminen kotiin on usein kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Siksi kannattaakin laskea, mikä on itselle edullisin tapa tankata. Vertailua varten on tiedettävä, paljonko polttoainetta kuluu kuukaudessa. S-Etukorttia käyttävien on lisäksi tiedettävä oman osuuskuntansa prosenttitaulukko, jotta voi laskea palautuvan rahasumman. Etujen vertailu on aika monimutkaista, ja yksi vaihtoehto onkin käyttää Kannattaako. fi sivuston valmista ohjelmaa. Plussa-korttia käyttävät pystyvät laskemaan hyödyn suoraan loppusummasta.

3 3 Silta tai museo Helsingin uudeksi nähtävyydeksi Pelkkä Guggenheimselvitys nieli verorahoja Helsingin kaupunki suostui tammikuussa 2011 tekemään selvitystyön Guggenheim-taidemuseon rakentamisesta Helsinkiin. Guggenheim-säätiön perusti vuonna 1937 Salomon R. Guggenheim hankittuaan valtaisan omaisuuden kaivosalalla. Ja mistä muustakaan maasta idea voi olla lähtöisin kuin Yhdysvalloista, jossa osataan tehdä rahaa asialla kuin asialla? Raha on mielestäni motiivina myös tässä hankkeessa, ja taiteen ystävät ja vaalijat ovat hyvä ja antoisa kohde joko museon rakentamisen tai selvitystyön maksajiksi. Juuri julkaistussa selvityksessä rakennus- ja suunnitteluhankkeen kokonaiskustannukseksi arvioidaan hulppeat 140 miljoonaa euroa ilman arvonlisäveroa, joka todennäköisesti ylittyy kuten tapana suurissa julkisissa hankkeissa on ollut. Helsingin kaupunginvaltuuston ei pidä hyväksyä Guggenheimtaidemuseon rakentamista kaupunkilaisten verovaroin. Ihmettelen kaupunginjohtajien Jussi Pajusen ja Tuula Haataisen myönteistä kantaa hankkeeseen. Heidän pitäisi toimia vain puolueettomina virkamiehinä, jotka esittelevät asian meille päättäjille pohjaten vain faktoihin. Museon arvioitu kävijämäärä on noin vuodessa, joista kotimaisia kävijöitä olisi noin Mielestäni arvio on liioitellun suuri. Todellisuus on jossakin puolessa välissä. Lisäksi nykyisten museoiden kävijämäärät tulisivat putoamaan merkittävästi Guggenheimhankkeen toteutuessa. Museotilaksi on suunniteltu neliötä, josta 4000 neliötä olisi näyttelytilaa. Rakennus- ja suunnitteluhankkeen lisäksi kustannuksia tulee mm. ylösajosta 10 miljoonaa euroa. Sopimuksen kesto on 20 vuotta, lisenssimaksu on 30 miljoonaa dollaria. Lisenssimaksu katetaan kaupungin ulkopuolisella rahoituksella. Helsinki ei ole Abu Dhabi tai Berliini edes ajatellaan yhdeksi sijoituspaikaksi. Onko tämä hanke, joka käy veronmaksajille erittäin kalliiksi, vain muutaman kulttuurivaikuttajan päähänpinttymä? Sitoutuuhan Helsinki ostamaan vuodessa tietyn määrän kalliita taideteoksia omakseen ja mahdollisen tappion iskiessä myös maksamaan ne verovaroilla. Näin ainakin minulle on kerrottu. Selvitystyöt ovat hyvää tuloa säätiölle Peitelty salaisuus mielestäni on se, että jo kaksi miljoonaa euroa tai enemmän maksava selvitystyö sinänsä on säätiölle erittäin hyvä rahasampo. Mahdollista kielteistä rakentamispäätöstä ei tarvitse surkutella, onhan amerikkalaisen säätiön rahapussi pullistunut ennestäänkin. Eikä se täyty koskaan, sillä selvitystöitä on käynnissä monessa eri maailmankolkassa, kuten esimerkiksi Bukarestissa, Meksikossa ja Vilnassa. Meidän suomalaisten kannattaa pitää näppimme irti tämäntapaisista suurhankkeista ja taata siten jo olemassa oleville museoille riittävä kävijämäärä. Onhan selvää, että pienessä Suomessa ei riitä yleisöä yhä paisuvaan tarjontaan. Tällä hetkelläkin käydään veristä kamppailua siitä, mihin kulttuurinnälkäiset ihmiset ohjaavat askeleensa tuoden lompakkonsa mukanaan. Uusi Guggenheim-hanke romuttaisi nykyisten museoitten kävijämäärät ja silloin taas huudettaisiin kaupunkia apuun rahoittamaan tappiolliseksi käynyttä toimintaa. Niellään nyt vain tämä tappio ja nuollaan haavoja, jotka noin kaksi miljoonaa maksanut selvitystyö toi tullessaan. Helsingin kaupunginvaltuutetut joutuvat priorisoimaan kaksi hyvin erilaista hanketta. Sekä Kruununsiltojen että Guggenheim museon on arvioitu maksavan miljoonaa euroa. Molemmat hankkeet ovat kaupunkikuvallisesti merkittäviä ja vaikuttavat pääkaupungin maisemaan mereltä päin katsottaessa. Lähes kilometrin mittainen Tähtiniemen silta Heinolassa on esimerkki hyödyllisestä julkisesta investoinnista, joka samalla toimii laajasti tunnettuna nähtävyytenä. Ruotsalainen-järven ylittävän vinoköysisillan pylonit ulottuvat 105 metrin korkeuteen. Silta valmistui Molemmilla hankkeilla on myös puolestapuhujansa ja vastustajansa. Kaupunginvaltuutetut puhuvat mielellään hankkeiden rahoittamisesta lainarahalla, mutta tosiasiassa kysymys on Helsingin kaupungin rahankäytöstä kokonaisuudessaan. Jos hankkeita on enemmän kuin tulovirta tuo kassaan rahaa, on rahoitusta jatkettava lainavaroin. Sillä mikä investointikohteista merkitään budjetissa lainavaroin rahoitettavaksi on lähinnä viestintäpoliittista kikkailua. Kruunusiltojen rakentamisesta päätetään aikaisintaan syksyllä 2013, mutta Guggenheim museosta päätökset on tehtävä jo lähikuukausien aikana. Kalliit ja arkkitehtuuriltaan erikoiset museorakennukset sijaitsevat maantieteellisesti keskeisissä kaupungeissa, kuten Berliinissä, Bilbaossa ja Venetsiassa. Seuraava Guggenheim on rakenteilla Abu Dhabiin ja avataan näillä näkymin vuonna Tuntuu todella omituiselta, että pientä Suomen pääkaupunkia Helsinkiä yleensä Harri Lindell Helsingin kaupunginvaltuutettu (vara) ps

4 4 Paha paikka Eeva Litmasen ja Markku Nenosen tahaton komedia. La klo 17, alk. 13/9 Helsinki Arte Vivo: Maailma Helsingissä Taiteilijatapaaminen Stefan Bremer kertoo yleisölle Helsinkivalokuvanäyttelynsä töistä. La 4.2. klo 14, vapaa pääsy Kurdilainen tanssipaja Kurdinkielisellä kurssilla tutustutaan kurdien kansallistansseihin ja harjoitellaan suosittuja rivitansseja. Lauantaisin klo 14 16, vapaa pääsy, ilmoittautumiset: UMO Seniorit Ellingtonin aurinkokunta Swingiä ja vanhaa jazzia aikuisempaan makuun. Otteita Duke Ellingtonin ja Billy Strayhornin tuotannosta. Kapellimestarina ja konsertin juontajana Jouni Järvelä. To 2.2. klo 14, alk. 5 Kulttuurisesti rikas Helsinki näyttäytyy Helsinki Arte Vivo -sarjassa andalusialaissyntyisen Cinta Hermon tähdittämänä. Konsertissa musisoivat Hermon lisäksi Ali Amran, Marcelino P.B., Menard Mponda, Nathan Riki Thomson. Pe 3.2. klo 19, alk. 8/5, klubi-ilta, A-oikeudet. Muut kevään Helsinki Arte Vivo -konsertit: pe 9.3. klo 19 Naisääniä neljästä maanosasta, pe klo 19 Flamencoilta Kuukauden kirjavieras: Stadin kundi Kjell Westö vierailee Stoassa Kjell Westön voi tavata Stoassa maanantaina 6.2. klo 18.00, jolloin häntä haastattelee professori Laura Kolbe. Viime kesänä 50 vuotta täyttänyt suosittu kirjailija Kjell Westö vierailee Stoassa helmikuun ensimmäisenä maanantaina. Paljasjalkainen stadilainen Westö on vuonna 2007 valittu vuoden Stadin kundiksi ja hänelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali Westö on opiskellut Svenska Socialoch kommunalhögskolanissa ja työskennellyt toimittajana mm. Hufvudstadsbladet ja Ny Tid -lehdissä. Westö on nykyisin vapaa kirjailija. Westö aloitti kirjailijanuransa runoilijana. Kiitetty ja suosittu Westö on saanut useita kirjallisuuspalkintoja mm. kirjallisuuden valtionpalkinnon (Utslag och andra noveller /Merkitty ja muita novelleja) vuonna 1990 ja Finlandiapalkinnon vuonna 2006 romaanistaan Där vi en gång gått/missä kuljimme kerran. Romaani palkittiin myös Akateemisen Kirjakaupan Varjo-Finlandialla; se oli vuoden 2006 myydyin kirja Akateemisessa. Westön romaani Drakarna över Helsingfors (Leijat Helsingin yllä) on dramatisoitu näytelmäksi ja elokuvaksi. Missä kuljimme kerran -romaanin pohjalta dramatisoidun näytelmän kantaesitys huhtikuussa 2008 Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Westön teoksia on käännetty parillekymmenelle kielelle mm. englanniksi, espanjaksi, norjaksi ja saksaksi. Mara ja Katti Stefan Bremer: Helsinki Näyttelyt: Kjell Westö Rakastettua ja palkittua haastattelee professori Laura Kolbe. Ma 6.2. klo 18, vapaa pääsy. Muut kevään kirjavieraat: Ma 5.3. klo 18 Hannu Mäkelä, ma klo 18 Tomi Kontio, ma 7.5. klo 18 Anja Snellman Satutuokio Medium Koko perheen ooppera. Sävellys Kimmo Hakola, libretto Johanna Jokipaltio, rooleissa mm. Paavo Kerosuo ja Anu Hostikka. Ke 8.2. ja to 9.2. klo 10, Matka satujen ja fantasian maailmaan. su klo 13, alk. 5 Satusetänä Tomi Välimaa. To 9.2. klo 9.30, vapaa pääsy. Muut kevään satutuokiot: to 8.3., to 22.3., to 5.4., to ja to 3.5. klo 9.30 Tykkää kkää stoansivu Lasten oma elokuvateatteri jatkaa Stoassa. Teemana seikkailu, retki ja matka. To ansivu klo 10, vapaa pääsy. Muut kevään Afrikkalainen elokuva. Ohjaus Djamila Naperokinot: to 1.3., to 15.3., to 29.3., Sahraoui. Tekstitetty englanniksi. to ja to klo 10 Ke klo 18, vapaa pääsy illa dotus ke urikeskus Naperokino Barakat! Gilla VuotaloTiedotus Like asti Päivi Piiroinen: Mielenrauhaa caisa.kulttuurikeskus Arbis: Österled Itäkeskuksen yhtenäinen peruskoulu: Urbaanit metsäläiset Priit Pajos: Villisti rauhallinen Avoinna ma-to 9-20, pe 9-18, la-su Smallest vapaa pääsy Lipunmyynti: (09) , stoa.lipunmyynti@hel.fi ja Lippupalvelu. Turunlinnantie 1, Itäkeskus, stoa.fi Tykkää stoansivu Small 7 pt teksti Etsimme Helsinkiin-Espooseen ja Vantaalle luotettavia henkilöitä jakamaan kaupunkilehtiä ja mainoksia. Tykkää VuotaloTiedotus Tykkää stoansivu Gilla VuotaloTiedotus Like caisa.kulttuurikeskus Työtä teet yhtenä tai kahtena iltana kuukaudessa ennalta sopimasi määrän. Työ sopii kaiken ikäisille ja kokoisille! Käy kotisivuillamme ja tutustu myös muihin avoimiin työmahdollisuuksiimme: Gilla VuotaloTiedotus Gilla VuotaloTiedotus Like caisa.kulttuurikeskus Like caisa.kulttuurikeskus

5 5 Verkossa tehty ostos jää yhä useammin maksamatta kuluttajaa sai uusia maksuhäiriömerkintöjä vuonna Kovassa kasvussa olivat mm. maksamattomista verkko-ostoksista aiheutuneet velkomustuomiot. Uusien maksuhäiriömerkintöjen ja luottotietorekisteriin merkittyjen henkilöiden määrä on jatkanut nopeaa kasvuaan. Merkintä rekisterissä kertoo lähes poikkeuksetta siitä, että kuluttajan taloudelliset ongelmat ovat vakavia ja tieto niistä on tuore, sillä peräti henkilön uusin merkintä on rekisteröity vuonna Yhteensä Suomen Asiakastieto Oy:n rekisterissä on jo maksuhäiriöistä henkilöä eli noin enemmän kuin vuosi sitten. Kuluttajien uusista maksuvaikeuksista kertovat velkomustuomiot ovat lisääntyneet lähes viidenneksellä merkintään. Tuomioita kertyy paljon pienistä rahoitusyhtiö-saatavista, mutta nopeimmin kasvaa silti verkkokaupan tilauksista tulleiden tuomioiden määrä. Niitä Asiakastieto rekisteröi kappaletta eli yli kaksi kertaa enemmän kuin edellisvuonna. Monet verkkokaupat toimittavat tuotteita myös laskulla, jolloin niiden pitäisi nykyistä varmemmin tunnistaa asiakkaansa ja varmistua heidän maksukyvystään. Verkkokaupassa riski on vuodessa kasvanut Asiakastiedon tilastojen mukaan erityisesti nuorilla miehillä, mutta postimyyntiin liittyvien velkomustuomioiden määrä on kasvanut selvästi myös naisilla ja muissakin ikäryhmissä. Nuorten maksuvaikeuksien lisääntyminen näkyy tilastoissa muidenkin maksuhäiriömerkintöjen nopeana kasvuna. Yksikin merkintä moninkertaistaa maksuhäiriöriskin Jo yksi häiriömerkintä ennakoi, että kuluttajan riski jättää muitakin maksujaan maksamatta on selvästi kohonnut. Maksuhäiriömerkinnät kasaantuvat yhä kiihtyvällä vauhdilla samoille henkilöille, ja keskimäärin niitä on jokaisella rekisteröidyllä henkilöllä jo 11 kappaletta. Enimmillään samalla henkilöllä on Asiakastiedon rekisterissä 484 maksuhäiriömerkintää. Häiriöttömän henkilön maksuhäiriöriski vuoden kuluessa on vain yksi prosentti, mutta jo yksikin merkintä kertoo, että uuden häiriön todennäköisyys on kasvanut 30 prosenttiin Yhteensä Suomen Asiakastieto Oy rekisteröi vuonna 2011 yksityishenkilöille 1,5 miljoonaa (+27%) uutta maksuhäiriömerkintää. Kasvulukua vääristää se, että jokainen ulosottovelka alettiin lakimuutoksen myötä rekisteröidä omaksi merkinnäkseen huhtikuussa Sitä ennen useita velkoja niputettiin yhdeksi merkinnäksi. Yksityishenkilöiden uusien maksuhäiriömerkintöjen vertailukelpoinen kasvu oli viime vuonna 7,1 prosenttia eli hieman vuosi sitten tehtyä ennustetta pienempi. Joka kolmannellatoista on maksuhäiriömerkintä Aikuisista suomalaisista 7,7 prosentilla on vähintään yksi voimassaoleva maksuhäiriömerkintä tilillään, mutta asuinpaikan mukaiset erot maksuhäiriömerkinnöissä ovat erittäin suuria. Osoitteesta löytyvästä kuntakartasta käy ilmi, että Inarissa lähes 11 prosentilla aikuisväestöstä on maksuhäiriöitä, kun taas Luodossa osuus on vain 2,1 prosenttia. Automaattimetroa ei tule insinöörit nostivat kädet pystyyn Helsingin seudun liikenne ja Siemens ovat epäonnistuneet tavoitteessaan automatisoida Helsingin metro. Paljon julkisuutta saaneen hankkeen tavoitteena oli tiheät vuorovälit mahdollistava miehittämätön metroliikennöinti. Nyt kaupungin ja Siemensin välillä tehdyn esisopimuksen mukaisesti tavoitellaan ns. puoliautomaattista ratkaisua, jossa junat pysähtyvät ja lähtevät asemilta automaattisesti, mutta koko prosessia valvoo nykyiseen tapaan metrovaunun ohjaamossa istuva kuljettaja. Automatisointi osoittautui liian vaikeaksi Metroliikenteen automaatioprosessia ideoitaessa järjestelmätoimittajat pitivät nykyisen metroverkoston automatisointia mahdollisena. Aikoinaan hankkeen veturiksi valittiin eurooppalainen metrojärjestelmäosaaja Siemens, joka nyt kuitenkin ilmoitti tehtävän osoittautuneen sille liian vaikeaksi. Hanketta sivusta seuranneet asiantuntijat totesivat jo alun perin Helsingin vanhan metroverkon automatisoinnin olevan mahdotonta tai ainakin äärimmäisen hankalaa. Puoliautomaattiin pakon edessä Puoliautomaattiseksi ratkaisuksi kutsuttu malli synnytettiin nyt pakon sanelemana. Ensinnäkin hankkeeseen on jo tässä vaiheessa kulutettu miljoonia helsinkiläisten veronmaksajien rahoja ja jotain oli pakko saada aikaiseksi. Toiseksi automaattitarpeisiin suunniteltujen LänsiMetron metroasemien käyttöön saaminen vuonna 2015 edellytti nyt tehtyä ratkaisua. Järkeillen on vaikea mieltää mallia, jossa kuljettajat edelleen istuvat metrojunan ohjaamossa, mutta eivät käytännössä kuitenkaan ohjaa junaa. Kuljettajia ei voida myöskään hyödyntää junanvalvojina, koska mahdolliseen ennakkoon odottamattomaan tapahtumaan raiteilla täytyy reagoida nimenomaan vaunun ohjaamosta. Espoossa tehdyt päätökset perustuvat automaattimallin edullisempiin käyttökustannuksiin Erityisen noloksi ratkaisun tekee se, että uuden LänsiMetron asemaratkaisut on jo ehditty suunnitella automaattimetron tarpeiden mukaisesti. Myös hankkeen liiketaloudellisia kustannuksia on esitetty espoolaisille päättäjille käyttökustannuksiltaan huomattavasti edullisemman automaattimetron pohjalta. Nyt jouduttiin tilanteeseen jossa kallista automatisointia oli pakko lisätä jotta Espoon asemat yleensä voidaan ottaa käyttöön halutussa aikataulussa. Teoreettinen mahdollisuus vuorovälien pidentämiseen Malli joka nyt toteutettaneen mahdollistanee tarvittaessa metrojunien vuorovälien lyhentämisen kahteen minuuttiin. Toki tiheämpään vuoroväliin tarvitaan lisää junia ja lisää kuljettajia ja lisää rahaa, jota nyt tunnetusti ei kaupungin kassassa ole. Tarkemmat yksityiskohdat selvinnevät maaliskuun lopussa. Suomalainen perheyrityksemme jo vuodesta 1999! Ostamme KULTAA JA HOPEAA myös platinaa ja palladiumia. Maksamme rahat HETI tilillenne! Lisää bonusta hinnan päälle! Tuo yli 50 g kultaesineitä, saat 80 Tuo yli 100 g kultaesineitä, saat 150 Tule ja myy paikanpäällä suoraan ilman välikäsiä. Näet itse ostoprosessin ja saat huippuhinnan. Jos ette pääse paikanpäälle myymään esineitänne, voitte myös tilata kotisivuiltamme tutun ja turvallisen KultaPussin ja lähettää esineenne siinä. Ostamme: kaikenlaiset kulta- ja hopeaesineet (myös rikkinäiset) myös sijoituskultaa, -rahat, -laatat, kultakellot ym. hopeakorut, -rahat, -laatat ja pöytähopeat Kultatukulla on jo kymmeniätuhansia asiakkaita joista lukuisat myyvät esineitään meille aina uudelleen ja uudelleen. Me kiitämme luottamuksestanne.tule ja liity tyytyväisten asiakkaidemme joukkoon. Ostopiste ja korumyymälä Sibeliuksenkatu 19, JÄRVENPÄÄ p ma-pe klo 10-17, la Ostopiste ja korumyymälä Runeberginkatu 54, HELSINKI p ma-pe klo 10-17, la Ostopiste Kauppakartanonkatu 3, Itäkeskus CITYMARKET 2 krs. HELSINKI p , ma-pe klo Ostopiste/nettimyyntikeskus Kirkkotori 2, KIRKKONUMMI p ma-pe klo Ylimääräisten esineiden myyminen meille on myös hyvä ympäristöteko TERVETULOA! Kultatukku kun alkuperällä on väliä! Kirkkonummi Helsinki Lahti Jyväskylä Järvenpää Kuopio

6 6 Kilpajudo etenee Herttoniemessä Kiinnostus judourheilua kohtaan lisääntyy koko ajan. Halusimme perustaa kilpajudoon tähtäävän ja myönteisesti nuorten judoon suhtautuvan seuran Itä-Helsinkiin. Budosport tarjosi loistavan harjoittelupaikan hyvien kulkuyhteyksien varrella, seuran puheenjohtaja Pentti Niska kertoo. Judo syntyi 1880-luvulla. Lajin kehittäjä Jigoro Kano muokkasi vanhoista japanilaista taistelutaidoista liikuntamuodon, jossa voidaan kilpailla vastustajaa vahingoittamatta. Judo tarkoittaa suomennettuna joustavaa tai pehmeää tietä, judo tunnetaankin periksiantamisen taitona. Kano kehitti judon vanhan japanilaisen kamppailulajin jujutsun pohjalta. Kano valitsi tekniikat niin, että kamppailutilannetta voitiin harjoitella täydellä suoritusteholla, ilman merkittävää loukkaantumisriskiä. Hän korosti terveen ruumiin ja henkisen kehittymisen tärkeyttä. Kano esitteli judoa Suomessa jo vuonna 1890, mutta judoharjoitukset käynnistyivät vasta vuonna 1954 eli kymmenen vuotta ennen kuin judosta tuli olympialaji Tokion olympialaisissa Judo on maailman levinnein ja harrastajamääriltään suurin kamppailulaji. Kansainväliseen judoliittoon kuuluu peräti 199 jäsenmaata. Nyt myös Itä-Helsingissä voi harrastaa kilpajudoa. Elokuussa 2011 aloitti toimintansa judoseura Helsingin JudoSport, jonka sali sijaitsee Herttoniemessä Mekaanikonkadulla. Nuorena kisoihin Kansainvälisen liiton jäsenmaiden lukumäärällä mitattuna judo on olympialajien joukossa viidenneksi suurin laji. Euroopassa tatamia pöllyttää yli kaksi miljoonaa judokaa. Suomessa voi harrastaa judoa yli sadassa eri seurassa. Kilpailu on tärkeä osa judoharrastusta Yksi Jigoro Kanon judon kolmesta harjoittelumotiivista oli, että judon harrastaja tulisi taitavaksi kilpailuissa. - Judossa kilpaileminen voidaan aloittaa melko nopeasti, kun harrastaja on oppinut kaatumiset ja on itse innostunut kilpailemisesta, Niska kertoo. Pääkaupunkiseudulla järjestetään säännöllisesti aloitteleville lapsille tarkoitettuja judokisoja, junnucupeja. Lasten ja nuorten kilpailusäännöt poikkeavat hieman aikuisten kilpailuista. Otteluaika on lyhyempi, uhrautumisheitot, käsilukot ja kuristukset ovat kiellettyjä. Panostusta nuoriin Helsingin JudoSport panostaa vahvasti nuorten judokoiden tavoitteelliseen valmennukseen ja kilpailuihin. Seurassa kannustetaan nuoria osallistumaan mahdollisimman moniin hyviin turnauksiin ja valmennusleireihin. - Kilpailuissa menestyminen edellyttää judokalta taitoja ja kykyjä, joita ei voi saavuttaa ilman kovaa harjoittelua, ei tatamilla eikä sen ulkopuolellakaan, Helsingin JudoSportin puheenjohtaja Pentti Niska toteaa. Helsingin JudoSport järjestää harjoituksia myös kuntojudosta kiinnostuneille aikuisille. - Kaikista judokoista ei tule huippukilpailijoita, mutta jokai- Tervetuloa uusille kursseille Menoa BudoSportissa, ostoksia ja harrastuksia Aikido, Brasilian Ju-Jutsu, Judo, Karate, Kickboxing, Kobudo, Kuntonyrkkeily, Taekwon Do, Tribal Bellydance, Vapaaottelu (MMA), Zumba, Salsa & Reggaeton, hierontapalvelut ja kahvila. BudoSportin löydät Herttoniemestä, Mekaanikonkatu 3 B. Kaikki saman katon alla

7 7 sen judokan olisi hyvä käydä edes kerran elämässään kilpatatamilla kokeilemassa miltä kilpaileminen tuntuu, Niska sanoo. Muksujudoa nappuloille Jokainen ikä on sopiva judon aloittamiselle. Helsingin JudoSportissa jo neljävuotiaat voivat aloittaa judon yhdessä vanhempiensa kanssa muksujudossa. Muksujudon lähtökohtana on lapsen monipuolisen liikunnan tukeminen. - Tavoitteena ei ole kehittää pelkästään lapsen liikunnallisia taitoja, vaan myös ajattelu- sekä sosiaalisia taitoja, Niska sanoo. Muksujudossa opetellaan kaatumisia, koordinaatioliikkeitä ja käyttäytymissääntöjä leppoisasti leikin varjolla. Helsingin JudoSportin alkeiskurssit muksuille, lapsille ja aikuisille alkoivat tammikuussa. Paikka on JudoSportin harjoitussali eli dojo osoitteessa Mekaanikonkatu 3B, 3. kerros. Lisätietoa saa osoitteista info@helsinginjudosport.fi ja wwwhelsinginjudosport.fi Tule tutustumaan BudoSportiin BudoSport myymälä, BudoSport Kamppailukeskus ja Palkintokauppa Mekaanikonkatu 3 B I Helsinki I budosport.fi I budosport-sali.fi I palkintokauppa.fi lisätietoja BudoSport myymälä Herttoniemessä, Mekaanikonkatu 3 B, 1. krs. 300m 2 myymälä avoinna arkisin klo 10-20, lauantaisin klo Välineet kaikkiin kamppailulajeihin. Huippumerkit Matsuru ja Daedo lajiin kuin lajiin. Ystävällinen ja asiantunteva henkilökunta. Palkintokauppa Herttoniemessä Budosportin tiloissa. Laaja mallisto, jossa mukana kaikki palkitsemiseen liittyvät asiat. Pienet pokaalit Keskikokoiset pokaalit Isot pokaalit Lasipalkinnot Kristallit Patsaat Mitalit Lajitunnukset Laatat ja kaiverrukset Ja paljon muuta BudoSport kamppailukeskus Herttoniemessä, Mekaanikonkatu 3 B, 3. krs. Lajit: Aikido Brasilian Ju-Jutsu Judo Karate Kickboxing Kobudo Kuntonyrkkeily Taekwon Do Tribal Bellydance Vapaaottelu (MMA) Zumba Salsa & Reggaeton Hierontapalvelut p Kahvila Mukaan voi tulla aina. Kurssit pyörivät ympäri vuoden. Vain pieni kesätauko. Hyvät vetäjät. Joustava maksusysteemi. Myös nuoret huomioitu.

8 8 VAIHTOLAVAT JA ROSKALAVAT ONLINE-TILAUKSET 24/7 Katso netistä päivän tarjous Reipasta Isännöinti - ja kiinteistönvälityspalvelua Realis Oy avasi Isännöintipalvelut pääkaupunkiseudun taloyhtiöille reippain ottein. Nuorekas ja osaava konttori sijaitsee Kampissa. Suomen Isännöintiliiton tuore jäsenyritys omaa erityisasiantuntemusta "nk.uusien tekniikoiden" hyödyntämisessä remonteissa, taloyhtiöiden rahaa säästäen. Isännöinti on murroksessa, tulevaisuudessa hyvä asiakaspalvelu on arvossaan isännöinnissä ja kiinteistönvälityksessä. Toimitusjohtaja Tomi Aranko esittelee kiinteistötoimiston ikkunaa ja avaa ovet hienostuneeseen konttoriin, jonka seinät pursuavat kotimaista taidetta. Kiinteistötoimistossa on monialaosaamista. Yhtiö välittää asuntoja ja kiinteistöjä pääkaupunkiseudulla. LKV Partnerina Arangon apuna toimii Johan Dahlman (LKV). Myös arviokirjat kuuluvat toimenkuvaan. Uusi isännöitsijä ja välittäjä aloittavat konttorilla Tomi Arankoa avustaen. Aranko on konsultoinut yhtiöitä ja neuvonut asuntosijoittajia, toiminut tilintarkastajina sekä hallitustyössä. Ammattitutkinnon Aranko suoritti -97, minkä jälkeen työskenteli mm. silloisessa Postipankissa konsernikiinteistöjen isännöin parissa sekä myöhemmin Telia- Sonerassa mm. suurien kiinteistöomistajayhteisöiden tarpeita palvellen. "Uudet asiat kiinnostavat", Aranko pohtii. Poikkeuksena alalla puhelinpäivystyksemme vastaa aamusta iltaan klo , samoin toimivat asiakassähköpostit info@ realis.fi. Realis Oy :ssä ei ole maksullisia palvelunumeroita, joissa soi musiikki. "Meillä vastaataan puhelimeen, sähköposteihin, kyselyihin ja tiedusteluihin, asiakastyytyväisyys on tärkeää", Aranko kiteyttää pohtiessaan taloyhtiöiden tulevaisuuden tarpeita. Talon asioita pitää hoitaa taloudellisen harkinnan perustein, jotta vastikkeet saadaan pysymään kohtuullisina, yhtiön arvoja vaalien. Teemme työmme kuin talo olisi omamme. Nyt saa isännöitsijän, jolla on aikaa yhtiön tarpeisiin. "Tervetuloa tutustumaan ja samalla pyytämään tarjous osaavasta isännöinnistä kotitaloonne tai kodinvälityksestä", Tomi Aranko kiteyttää. Talven kiinteistönvälitystarjouksemme on asunnoissa 2,99% (sis.alv.). Lisätietoa: , REALIS OY (LKV), Ruoholahdenkatu 6 Sampo Pankki Oyj, Ammattitaidolla ja sydämellä Kun suunnittelet oman kodin ostoa tai vaihtoa, tule juttelemaan kanssani. Autan sinua kaikissa pankkiasioissa asuntolainasta lähtien. Timo Piironen Rahoituspäällikkö Puh timo.piironen@ sampopankki.fi Susanna Kalikko Rahoituspäällikkö Puh susanna.kalikko@ sampopankki.fi Tavataan Sampo Pankin konttorissa, kotonasi tai vaik kapa työpaikallasi! Myös iltaisin ja viikonloppuisin. Itäkeskuksen konttori, Tallinnanaukio 1, 2. krs

Malmin tunnetuin rakennus

Malmin tunnetuin rakennus 12 2011 Museo vai silta? sivu 3 Tontti Malmin aseman kupeesta sivu 4 Malmin tunnetuin rakennus Mikä mahtaa olla Malmin alueen tunnetuin rakennus? sivu 5 2 1 2012 Talviklassikko 2012 Talviklassikon ottelulippuja

Lisätiedot

Hellas. Öljysäiliö 468 Laajasalon uusi maamerkki. Museo vai silta? 2500 nimeä oman postin puolesta sivu 4. osta 3, maksa 2

Hellas. Öljysäiliö 468 Laajasalon uusi maamerkki. Museo vai silta? 2500 nimeä oman postin puolesta sivu 4. osta 3, maksa 2 1 2012 Museo vai silta? sivu 3 2500 nimeä oman postin puolesta sivu 4 Öljysäiliö 468 Laajasalon uusi maamerkki Kruunuvuorenrannassa sijaitsevien öljysäiliöiden purku- ja poiskuljetustyöt lähenevät loppuaan.

Lisätiedot

Perkkaantie rakennettava ennen Ikean tuloa

Perkkaantie rakennettava ennen Ikean tuloa Perkkaantie rakennettava ennen Ikean tuloa 1 sivu 4 Albergasta Leppävaaraan -kirjan esittely 2012 sivu 4 Vuoden Retkikohde 2012 -kilpailun finaali on käynnissä, ja 5000 euron palkinnosta kilpailee kymmenen

Lisätiedot

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan Rahapuhetta Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan Herättämässä keskustelua siitä, mistä ei keskustella Rahapuhetta on OP:n yhteistyössä Marttaliiton ja Takuusäätiön kanssa toteuttama

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Joulun odotusta partiolaisten johdolla

Joulun odotusta partiolaisten johdolla Circo Aero Stoassa 12 sivu 4 2011 Joulun Sanoma sivu 2 Joulun odotusta partiolaisten johdolla Monessa kodissa on perinteeksi muodostunut joulun lähestymisen seuraaminen joulukalenterin avulla. Harva kuitenkaan

Lisätiedot

Tervetuloa Iggloilemaan

Tervetuloa Iggloilemaan Tervetuloa Iggloilemaan Tervetuloa Igglon tarina - Mikko Ranin, toimitusjohtaja Kiinteistönvälitysmarkkinat Turussa - Matti Kasso, varatoimitusjohtaja, Igglo Oy Igglo-palvelun esittely - Tuire Iso-Kouvola,

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi

Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi Vantaan Jukara KARATE JUDO AIKIDO KARATE Kausitiedote Syksy 2006 SHORINJIRYU KARATEN SM KILPAILUT Kokusai Shorinjiryu karaten avoimet SM-kilpailut järjestetään 28.10.2006 Espoossa. Jukarasta kisoihin lähtee

Lisätiedot

Mikä Eräverkko? Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta.

Mikä Eräverkko? Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta. Mikä Eräverkko? Eräverkko on eräihmisten ja -palveluiden kohtauspaikka, josta löydät helposti ja nopeasti metsästysmahdollisuudet sekä metsästyksen oheispalvelut. Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta.

Lisätiedot

Tule mukaan kumppaniksi Bioaikaan!

Tule mukaan kumppaniksi Bioaikaan! Tule mukaan kumppaniksi Bioaikaan! Bioaika-tapahtumakiertue on koko metsäsektorin yhteinen lahja 100-vuotiaalle Suomelle ja Suomen nuorille. Kiertueen ytimen muodostaa pyörillä - ja biopolttoaineella -

Lisätiedot

Olari-tempaus tiistaina 4.9. kello 14-18

Olari-tempaus tiistaina 4.9. kello 14-18 sivu 4 9 Ella ja kaverit 2012 Olari-tempaus tiistaina 4.9. kello 14-18 sivu 4 Perinteinen Olari-Tempaus järjestetään tiistaina 4.9. Olarin asukaspuistossa alueen aktiivien mm. Olari seuran, MLL:n, kaupungin

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Suomalaiset verkkoasioimassa Tutkimus suomalaisten asiakaskokemuksista verkkokaupassa

Suomalaiset verkkoasioimassa Tutkimus suomalaisten asiakaskokemuksista verkkokaupassa Suomalaiset verkkoasioimassa Tutkimus suomalaisten asiakaskokemuksista verkkokaupassa Redera ja DiVia N=548 kuluttajaa, marraskuu 2011- tammikuu 2012 Joka toinen suomalainen asioi tänä jouluna verkkokaupoissa

Lisätiedot

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 18 Asuminen on Suomessa kallista. Asunto-osakkeen ostaminen on monelle elämän suurin yksittäinen hankinta, ja oma koti on jokaiselle hyvin tärkeä. Lisäksi taloyhtiön korjaushankkeet ovat kalliita, erityisesti

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN PINGVIINIT UUTISKIRJE 2018 LOKAKUU

NURMIJÄRVEN PINGVIINIT UUTISKIRJE 2018 LOKAKUU Pingviinien syyskauden harjoittelu on saatu kivasti käyntiin ja porukkaa on ollut tatamilla Klaukkalassa ja Rajamäellä. On ollut kiva huomata, että uusia pingviinejä on uskaltautunut kokeilemaan judoa.

Lisätiedot

Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin

Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin Case: Cosy Finland Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring, 8.4.2011 Mistä kaikki alkoi? Kirsti Sergejeff pääsi Gambian matkallaan vuonna 2002 tutustumaan

Lisätiedot

OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN KÄÄNNÄ SIVUA

OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN KÄÄNNÄ SIVUA OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN OSTOT TUKEVAT KASVUA Kasvuyrittäjänä tiedät, että kasvu on ennen muuta tekemistä. Millaisia tekoja tarvitaan tuloksekkaaseen ostamiseen? Tässä Esan seitsemän steppiä, joilla

Lisätiedot

muutamassa minuutissa Pystytät

muutamassa minuutissa Pystytät X-Gloo Mercedes-Benzin tuulitunnelissa testattu Maailman parhaimmat puhallettavat tulevat Saksasta. Sään kuin sään kestävät, tosi näyttävät X-Gloo teltat voit pystyttää missä vain ja ne ovat taatut katseenvangitsijat!

Lisätiedot

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen Oletko mökkiomistaja? Haluaisitko vuokrata mökkisi venäläisille turisteille? Helposti Tuottoisasti Turvallisesti Me tarjoamme keinon! majapaikka.fi kallista.ru Se on Helppo Tuottoisa Turvallinen Me tarjoamme

Lisätiedot

Helsingin kaupungin metroliikenteen turvapalveluiden hankinta. Johtokunta 6.2.2013 Matti Lahdenranta

Helsingin kaupungin metroliikenteen turvapalveluiden hankinta. Johtokunta 6.2.2013 Matti Lahdenranta Helsingin kaupungin metroliikenteen turvapalveluiden hankinta Johtokunta 6.2.2013 Matti Lahdenranta Nykytilanne ja uusi sopimuskausi Nykyinen sopimus Securitas Oy:n kanssa Alkuperäinen sopimuskausi 1.11.2008

Lisätiedot

Karavaanariseurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin lähes 120 euroa

Karavaanariseurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin lähes 120 euroa 1 Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa 7.7.2006 klo 11:00 Karavaanariseurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin lähes 120 euroa Keskimääräinen karavaanariseurue käyttää leirintäaluepaikkakunnilla

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

MYYDÄÄN Sisustamisesta Rakentamisesta ja remontoinnista Pihasta ja puutarhanhoidosta KIINNOSTUNEITA. Asumisen mediat 2014

MYYDÄÄN Sisustamisesta Rakentamisesta ja remontoinnista Pihasta ja puutarhanhoidosta KIINNOSTUNEITA. Asumisen mediat 2014 MYYDÄÄN Sisustamisesta Rakentamisesta ja remontoinnista Pihasta ja puutarhanhoidosta KIINNOSTUNEITA Asumisen mediat 2014 MONIA MAHDOLLISUUKSIA YHDEN KATON ALTA Otavamedian avulla tavoitat sisustamisesta,

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

PALAUTUKSEN PERUSTOIMINNALLISUUDEN KUVAUS

PALAUTUKSEN PERUSTOIMINNALLISUUDEN KUVAUS PALAUTUKSEN PERUSTOIMINNALLISUUDEN KUVAUS Palautuksen tekemiseen liittyvät seuraavat vaiheet: Sovi asiakkaan kanssa tuotteen palautuksesta haluamallasi tavalla Varmista, että asiakkaan sähköpostiosoite

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Minulleko lemmikkilintu?

Minulleko lemmikkilintu? Minulleko lemmikkilintu? Hyvin hoidettuna lintu sopii vastuuntuntoisen ihmisen lemmikiksi. Sen tulee kuitenkin saada elää linnun elämää kotona, eikä kyseessä ole ensisijaisesti sylilemmikki. Ennen oman

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (6) 27 Automaattimetron tilannekatsaus päätti panna asian pöydälle. toimitusjohtaja Matti Lahdenranta Matti Lahdenranta, toimitusjohtaja, puhelin: 310 35091 matti.lahdenranta(a)hel.fi

Lisätiedot

TANSSITAAN VAUVANI KEVÄT: 10.1 3.4.2012 9.1 2.4.2012. klo 14.30 15.30 klo 13.00 14.00 AIKUISTEN FUDIS

TANSSITAAN VAUVANI KEVÄT: 10.1 3.4.2012 9.1 2.4.2012. klo 14.30 15.30 klo 13.00 14.00 AIKUISTEN FUDIS TANSSITAAN VAUVANI Alkutunti liikutaan tanssien vaihdellen teemoja salsasta jazziin ja afrotanssista balettiin, jolloin vauva voi olla rintarepussa tai kantoliinassa. Lopputunti tehdään keskivartaloa vahvistavia

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA GOLF Harrastuksena Tietoa vanhemmille Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA 2 SisälTÖ Golf on edullinen harrastus Golfia voi mennä kokeilemaan Miksi golf on hyvä harrastus? Golf Hieno harrastus koko perheelle

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Tuotteistaminen, kannattavuus ja tuottavuus museoissa. Kimmo Levä, FM, MBA Museonjohtaja Mobilia

Tuotteistaminen, kannattavuus ja tuottavuus museoissa. Kimmo Levä, FM, MBA Museonjohtaja Mobilia Tuotteistaminen, kannattavuus ja tuottavuus museoissa Kimmo Levä, FM, MBA Museonjohtaja Mobilia Kenelle ja mitä osaamista museot voivat tuotteistaa ja tarjota? MUUTOKSEN PROSESSI 1. ERILAISET TULOKSET

Lisätiedot

PENNO Selvitä rahatilanteesi

PENNO Selvitä rahatilanteesi PENNO Selvitä rahatilanteesi Tiedätkö, kuinka paljon sinulla on rahaa käytössäsi? Tämän Penno-vihkon avulla saat käsityksen tuloistasi ja menoistasi. Lisäksi voit laskea, paljonko sinulla on rahaa käytettävissä

Lisätiedot

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa ver Ohjelma kuntavaaleihin Pidetään kaikki mukana Jokaista ihmistä pitää arvostaa SDP:n tavoite on inhimillinen Suomi. SDP haluaa, että Suomessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jokaista ihmistä pitää

Lisätiedot

Tanssitunnit syksy 2011

Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitalo juulia antaa uusia tuulia Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille omat tunnit.

Lisätiedot

PENNO Selvitä rahatilanteesi

PENNO Selvitä rahatilanteesi PENNO Selvitä rahatilanteesi TIEDÄTKÖ, KUINKA PALJON SINULLA ON RAHAA KÄYTÖSSÄSI? Kuuluuko arkeesi taiteilu laskujen ja välttämättömien menojen kanssa? Tiedätkö, mihin rahasi kuluvat? Tämän Penno-työkirjan

Lisätiedot

Joulukauppa Jaana Kurjenoja

Joulukauppa Jaana Kurjenoja Joulukauppa 2016 Taustaa Joulukauppaa yleisesti kuvaavien laskelmien taustatilastot ovat Tilastokeskuksesta. Kantar TNS toteutti otokseen perustuvan kuluttajakyselyn marraskuussa 2016. Kysely toteutettiin

Lisätiedot

3/2014. Tietoa lukijoista

3/2014. Tietoa lukijoista 3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja

Lisätiedot

Vuoden 2013 pääkampanjat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Vuoden 2013 pääkampanjat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Vuoden 2013 pääkampanjat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Kevätloma autoilusta 8.4. 12.5.2013 Kampanjakuvaus HSL kampanjoi autoilijakohderyhmälle printissä, verkossa ja radiossa teemalla Ota kevätloma

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Rastivarsat ry. Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80- luvun alkupuolelta asti Sinettiseura 2008 Vuoden suunnistusseura

Lisätiedot

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 Mun talous -hanke teetti toukokuussa 2014 kyselyn porilaisilla toisen asteen opiskelijoilla (vuonna -96 syntyneille). Kyselyyn vastasi sata

Lisätiedot

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Onko vaikea lähteä liikkeelle? Haluatko innostua uudesta harrastuksesta? Haluatko voida paremmin sekä henkisesti, että fyysisesti?

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

LUOSTARINKATU 15, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

LUOSTARINKATU 15, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. LUOSTARINKATU 15, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 5h,k,s, kph,wc x2, 166 m, 597 000 Vastaava välittäjä Sirpa Sobral Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner 040 670 7440 sirpa@bolkv.fi Tästä kodista huokuu

Lisätiedot

YAMA-ARASHI RY 3/2007

YAMA-ARASHI RY 3/2007 YAMA-ARASHI RY 3/2007 JUDO Varapuheenjohtajalta Kesä mennyt on ja syksy saapuu. Vai olisiko Vielä on kesää jäljellä. -iskelmän sanat ja ajatukset paremmin kohdallaan raapustaessani alkuvuoden muisteloita

Lisätiedot

Markkinointi sosiaalisessa mediassa

Markkinointi sosiaalisessa mediassa Markkinointi sosiaalisessa mediassa Digityöpaja, 30.11.2017 Outi Mertamo DigiReWork hanke Hamk.fi/digirework Minä Outi Mertamo Tuotantotalouden insinööri, 2010. Aloittanut HAMKissa markkinointisuunnittelijana

Lisätiedot

Biokaasulla liikenteessä. Marja Virta

Biokaasulla liikenteessä. Marja Virta Biokaasulla liikenteessä Marja Virta 14.3.2018 Sisältö Remeo lyhyesti Miksi kaasuautot? Ensimmäiset kokemukset Kaasun kulutus Kaasuautojen hyödyt Miten kehittää kaasuautojen käyttöä? Maailma, jossa luonnonvaroja

Lisätiedot

Nuori velkakierteessä. Paula Paloheimo, Takuu-Säätiö

Nuori velkakierteessä. Paula Paloheimo, Takuu-Säätiö Nuori velkakierteessä Paula Paloheimo, Takuu-Säätiö 21.1.2016 Käsiteltävät asiat Velkaongelmien laajuudesta Maksuhäiriömerkintä ja sen vaikutukset Maksuvaikeuksissa olevan asiakkaan kohtaaminen Tilanteen

Lisätiedot

Helsingin Energian Energianeuvonta Perustamisvuodesta 1909 alkaen

Helsingin Energian Energianeuvonta Perustamisvuodesta 1909 alkaen Helsingin Energian Energianeuvonta Perustamisvuodesta 1909 alkaen Energiakeskus Kampin Sähkötalossa vuodesta 1973 Asiakaspalvelu ja näyttelytila Aukioloaika ma - pe klo 8.30-16 Kodin energiankäytön neuvonta

Lisätiedot

SUOMISPORT PIKAOHJE Versio Pikaohje lisenssin ja vakuutusten ostoon.

SUOMISPORT PIKAOHJE Versio Pikaohje lisenssin ja vakuutusten ostoon. Pikaohje lisenssin ja vakuutusten ostoon. Yleistä Suomen Sulkapalloliiton kilpailulisenssit ja pelaajavakuutukset ostetaan 1.7.2017 alkaen verkko-ostona osoitteesta www.suomisport.fi Palvelun ovat toteuttaneet

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen vaikutuksia

Liikkumisen ohjauksen vaikutuksia Liikkumisen ohjauksen vaikutuksia ECOMM 2013, Gävle Alkuperäinen esitys Sarah Martens Tarja Jääskeläinen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Vaikutukset kulkutapajakaumaan Työpaikkojen liikkumissuunnitelmat

Lisätiedot

Suomalaiset Virossa 2017

Suomalaiset Virossa 2017 Suomalaiset Virossa 2017 - Suomalaisten matkailu ja kulutus Virossa Poimintoja selvityksestä. Koko selvitys on Kaupan liiton jäsenten saatavilla Kauppa.fi:n jäsensivuilla, Tutkimukset-osiossa. Selvityksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

Mäntsälän Voimistelijat

Mäntsälän Voimistelijat 1 Mäntsälän Voimistelijat Jäsenkyselyn tulokset 2015 Vastaajia N=47 Harrastaja itse Huoltaja 6 henk 41 henk Harrastajan ikä Alle 7v 15 henk 7-10v 17 henk 11-13v 6 henk yli 13v 9 henk Mukana seurassa Alle

Lisätiedot

Joukkorahoitus eli crowdfunding

Joukkorahoitus eli crowdfunding Joukkorahoitus eli crowdfunding Joukkorahoitus on vaihtoehtoinen tapa yritykselle löytää rahoitusta Ideana on esitellä yrityksen tuotteet ja palvelut suurelle joukolle ja saada heidät kiinnostuneiksi yrityksestä

Lisätiedot

Useasti Kysyttyä ja Vastattua

Useasti Kysyttyä ja Vastattua 1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa?

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa? Kuvallinen viikkotiedote Mitä se tarkoittaa? Taustaa Työskentelen Ammattiopisto Luovin Liperin yksikössä. Olen tehnyt työtä erityisopettajana ja kotitalousopettajana kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Kehyskuvasto. www.eirikehykset.com. www.eirikehykset.com

Kehyskuvasto. www.eirikehykset.com. www.eirikehykset.com Kehyskuvasto www.eirikehykset.com 2014 www.eirikehykset.com www.eirikehykset.com Eiri Kehykset Oy Eiri Kehykset Oy on valmistanut laadukkaita valokuvakehyksiä jo 60 vuoden ajan. Tuotteet tehdään suomalaisilla

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Viisas liikkuminen Kestävät liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 30.10.2015 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

Kaikki säästöt saavutettu? Valmistaudu toisinajattelemaan yrityksesi ratkaisut. Taru Keronen, Area.fi 3.6.2010

Kaikki säästöt saavutettu? Valmistaudu toisinajattelemaan yrityksesi ratkaisut. Taru Keronen, Area.fi 3.6.2010 Kokonaiskuva hallussa? Kaikki säästöt saavutettu? Valmistaudu toisinajattelemaan yrityksesi ratkaisut. Taru Keronen, Area.fi 3.6.2010 Näinkö teet säästöä matkustamisessa? Surfaamalla netissä löytyy parhaat

Lisätiedot

1.6.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info

1.6.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info 1 5. Palkkiot Tervetuloa viidennelle jaksolle! Tässä jaksossa käymme läpi eri palkkiot ja miten pätevöidytään saamaan palkkioita. Kurssin sisältö 1. Suoramyyntikomissio 2. Eagle Club bonukset 3. Director

Lisätiedot

1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:38.

1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:38. PÖYTÄKIRJA Robin Hood ry Hallituksen kokous 1/2016 Aika: 15.12.2015 kello 18 Paikka: Tuulimäen väestönsuoja, Itätuulenkuja 9, Espoo Läsnä: Jaakko Setälä Seppo Hätönen Jukka Karvonen Anne Lantee Joonas

Lisätiedot

KOHTI TAVOITTEELLISTA KILPAURHEILUA

KOHTI TAVOITTEELLISTA KILPAURHEILUA MITÄ KILPAURHEILU ON? - SARJAKILPAILUT - KANSALLISET KILPAILUT - ALUEEN KILPAILUT - SM - KILPAILUT - MM - KILPAILUT MITEN SE MÄÄRITELLÄÄN? - TAVOITELÄHTÖISESTI - HARJOITTELUMÄÄRÄN SUHTEEN - MENESTYKSEN

Lisätiedot

Ikäryhmät ja alennusryhmät Turun kaupunkiseudun joukkoliikenteessä 1.7.2014 alkaen. Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte 3.3.2013:

Ikäryhmät ja alennusryhmät Turun kaupunkiseudun joukkoliikenteessä 1.7.2014 alkaen. Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte 3.3.2013: Page 1 of 5 Liite 9 Ikäryhmät ja alennusryhmät Turun kaupunkiseudun joukkoliikenteessä 1.7.2014 alkaen Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte 3.3.2013: Jotta joukkoliikennejärjestelmä olisi aidosti yhtenäinen

Lisätiedot

apuna Yrityksesi arjessa Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry

apuna Yrityksesi arjessa Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Tällä alalla sattuu ja tapahtuu. MaRa on kumppani, jonka kanssa voi aina keskustella. Meillä on yhteinen kieli ja yhteiset tavoitteet. Pekka Terävä, Ravintola Olo, Helsinki Kuva Timo Niemi apuna Yrityksesi

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Joen Yawaran harjoitukset keväällä 2009

Joen Yawaran harjoitukset keväällä 2009 Joen Yawara ry:n tiedote 1/2009 Joen Yawaran harjoitukset keväällä 2009 HARJOITUSPAIKAN OSOITE JOENSUUN URHEILUTALO, KOSKIKATU 12. TATAMIT I JA II 2 KRS. PUNTTISALI URHEILUTALON ALAKERRASSA. PV AIKA PAIKKA

Lisätiedot

ITALIA, Torino. Syksy 2009

ITALIA, Torino. Syksy 2009 ITALIA, Torino Harri Aaltonen Ville Veijola Syksy 2009 KOT7SN2 KOT7SN2 Torino Asukkaita 909 000 Sijaitsee Po-joen varrella Piemonten maakunnassa Pohjois- Italiassa. Torino tunnetaan erityisesti Fiat-autotehtaasta.

Lisätiedot

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Miksi jotain piti ja pitää tehdä? Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Leirintäalueella majoittuva seurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin reilu 180 euroa

Leirintäalueella majoittuva seurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin reilu 180 euroa 1 Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa 6.7.2007 klo 11:00 Leirintäalueella majoittuva seurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin reilu 180 euroa Keskimääräinen seurue käyttää leirintäaluepaikkakunnilla

Lisätiedot

Lyhyt opas Sopimusasiakkaan palveluun

Lyhyt opas Sopimusasiakkaan palveluun Lyhyt opas Sopimusasiakkaan palveluun Sisältö Klikkaa pikalinkkejä tai vieritä diaesitystä eteenpäin 1. Suomen Asiakastieto Kaikki asiakkaistasi 2. Sopimusasiakkaan etusivu 3. Kotimaa-valikko 4. Suhdekartta

Lisätiedot

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017 Woman Volley ry Uutiskirje tammikuu 2017 Tervehdys kaikille Woman Volleyn pelaajille ja vanhemmille! Lähetämme kuukausittain seuratiedotteen, missä kerromme ajankohtaisia asioita seuran toimintaan liittyen.

Lisätiedot

Tiesittekö, että. alueella toimii menestyksekäs voimisteluseura? Tai, että yrityksellänne on mahdollisuus olla mukana rakentamassa tätä menestystä?

Tiesittekö, että. alueella toimii menestyksekäs voimisteluseura? Tai, että yrityksellänne on mahdollisuus olla mukana rakentamassa tätä menestystä? Tiesittekö, että alueella toimii menestyksekäs voimisteluseura? - toiminut vuodesta 1998 - useita mitalisijoja SM-kisoissa - lajeina naisten- ja miesten telinevoimistelu, TeamGym, trampoliinivoimistelu,

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

OP-Pohjola. Pankin rahoituspalvelut taloyhtiöille ja yksityishenkilöille 04.11.2014 Jouko Kuningas Päijät-Hämeen Osuuspankki

OP-Pohjola. Pankin rahoituspalvelut taloyhtiöille ja yksityishenkilöille 04.11.2014 Jouko Kuningas Päijät-Hämeen Osuuspankki Pankin rahoituspalvelut taloyhtiöille ja yksityishenkilöille 04.11.2014 Jouko Kuningas Päijät-Hämeen Osuuspankki 2 Taloyhtiön valmistautuminen remonttiin Tee korjaussuunnitelma ja noudata sitä Aloita ennakkosäästäminen

Lisätiedot

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17. Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on

Lisätiedot

LÄTKÄ&SÄBÄ-EXPO 2011 MESSUKESKUKSESSA 4.-6.11.2011

LÄTKÄ&SÄBÄ-EXPO 2011 MESSUKESKUKSESSA 4.-6.11.2011 LÄTKÄ&SÄBÄ-EXPO 2011 MESSUKESKUKSESSA 4.-6.11.2011 EXPO 2010 - SUURMENESTYS Kävijöitä virpoi yhteensä lähes 67 000. Aiemmat ennätykset rikottiin + 35 %! Ei huono, kun posse oli enimmäkseen tyytyväinenkin.

Lisätiedot

TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA

TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA Tilitalo Emma Oy TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA Tilitalo Emman erikoisosaamista ovat taloushallinnon palvelut asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöille. Palvelemme mielellämme myös pieniä ja keskisuuria

Lisätiedot

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com.

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com. SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012 Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com Puheenjohtajalta Marko Ahtiainen puheenjohtaja p. 044 3044626 marko.ahtiainen@pohjois-savonliikunta.fi

Lisätiedot

KARJALAN TASAVALTA BISNESFOKUKSESSA

KARJALAN TASAVALTA BISNESFOKUKSESSA KARJALAN TASAVALTA BISNESFOKUKSESSA Venäjän-kaupan huippuseminaari Lahdessa 3.10.2013 Markinvest Oy, Karjalankatu 35A 15150 LAHTI 03 752 1810 www.markinvest.fi Tehdään oikeita asioita oikein. Asiakkaistamme

Lisätiedot

Seuramallisto 2014. NVO - Naantalin Voimistelijat. yhteistyössä

Seuramallisto 2014. NVO - Naantalin Voimistelijat. yhteistyössä Seuramallisto 2014 NVO - Naantalin Voimistelijat yhteistyössä Stadium Team Sales ja NVO Naantalin Voimistelijat esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston Stadiumilla työskentelemme määrätietoisesti

Lisätiedot

ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015. Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015

ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015. Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015 ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015 Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015 FAKTAA Suomessa on noin 50 000 taloyhtiötä, jotka käyttävät Isännöintiliiton jäsenten palveluja. Isännöinti vaikuttaa

Lisätiedot

TERVETULOA UNISPORTIIN! Info liikuntatuutoreille, kevät 2011

TERVETULOA UNISPORTIIN! Info liikuntatuutoreille, kevät 2011 TERVETULOA UNISPORTIIN! Info liikuntatuutoreille, kevät 2011 HY:N JA AALLON YHTEISET LIIKUNTAPALVELUT SYKSYSTÄ 2011 kuudella kampuksella 355 päivää vuodessa 7 päivää viikossa aamusta iltaan yli 250 ohjattua

Lisätiedot

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan.

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan. Viva Classica on helmikuussa 2010 avattu klassisen musiikin ystäville suunnattu verkkopalvelu ja radiokanava, jota voi kuunnella valtakunnallisesti internetissä osoitteessa www.vivaclassica.fi sekä matkapuhelimella

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

Kustannusosakeyhtiö Otava 2

Kustannusosakeyhtiö Otava 2 20 Kustannusosakeyhtiö Otava 2 Tilanne maailmalla Päätelaitteet Vuoteen 2009 mennessä on myyty 5 miljonaa lukulaitetta Vuonna 2010 myydään arviolta 5-6 miljoonaa lukulaitetta 7 miljoonaa Ipadia Erilaisia

Lisätiedot