Kotkan ja Pyhtään ilmanlaadun vuosiraportti 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kotkan ja Pyhtään ilmanlaadun vuosiraportti 2015"

Transkriptio

1

2

3 1 Kotkan ja Pyhtään ilmanlaadun vuosiraportti 215 Eija Värri Kotkan kaupunki, ympäristökeskus Kansikuva: Kotkan kaupunki/matkailupalvelu

4 2

5 3 ESIPUHE Kotkan seudulla ilmanlaatua on tarkkailtu vuodesta 1983 lähtien. Vuodesta 199 alkaen mittaukset on toteutettu yhteistarkkailuna, johon lähes kymmenen vuoden ajan ovat osallistuneet Kotkan kaupungin lisäksi myös Hamina, Miehikkälä, Pyhtää ja Virolahti sekä näiden keskeisimmät kuormittajat. Vuonna 215 tarkkailussa noudatettiin tarkkailusopimusta ja -suunnitelmaa Etelä-Kymenlaakson alueella ilmanlaadun jatkuvatoimisista mittauksista huolehtii Kotkan kaupungin ympäristökeskus. Ympäristökeskuksella on kaksi kiinteää mittausasemaa, toinen kattotasolla Kotkansaarella ja toinen katutasolla Rauhalassa. Lisäksi mittausverkkoon kuuluu yksi siirrettävä mittausasema, joka oli sijoitettu Pyhtään Kangasmäelle vuodeksi 215. Kiinteillä asemilla mitattiin hengitettäviä hiukkasia (PM 1 ) ja haisevia rikkiyhdisteitä (TRS), Rauhalassa lisäksi typen oksideja (NO,NO 2 ) ja Kotkansaarella sääparametreja. Siirrettävällä asemalla mitattiin pienhiukkasia (PM 2.5 ), hengitettäviä hiukkasia ja typen oksideja. Mittausjärjestelmän hoidosta ja mittausten laadunvarmennuksesta vastasi ympäristöteknikko Timo Valkonen ja tulosten raportoinnista ja tiedotuksesta ympäristönsuojelusuunnittelija Eija Värri. Tässä raportissa esitetään tiedot ilmanlaadun mittaustuloksista vuodelta 215. Mittaustuloksia on verrattu kansallisiin ilmanlaadun ohje- ja raja-arvoihin sekä aiempien vuosien mittaustuloksiin. Raportissa kuvataan myös ilman epäpuhtauksien päästömääriä ja niiden kehitystä. Etelä-Kymenlaakson ilmanlaatutilannetta voi seurata Kotkan kaupungin verkkosivuilta ( jonne mittaustulokset ja mittaustuloksista laskettujen ilmanlaatuindeksien tuntiarvot päivittyvät lähes reaaliajassa. Sivuilla julkaistaan myös ilmanlaadun kuukausikatsaukset ja tiedot ilmanlaadun raja-arvotasojen ylityksistä. Kuukausikatsaukset on toimitettu myös ilmanlaadun yhteistyöryhmälle sekä tiedotusvälineille. Heikentyneestä ilmanlaadusta on tiedotettu tarvittaessa erikseen. Mittaustiedot ja -tulokset ovat nähtävillä myös Ilmatieteen laitoksen ylläpitämässä ilmanlaatuportaalissa ( Kotkassa

6 4

7 5 TIIVISTELMÄ Julkaisija: Kotkan kaupunki, ympäristökeskus Tekijä: Eija Värri Päivämäärä: Kieli: suomi Sivumäärä: Julkaisun nimi: Kotkan ja Pyhtään ilmanlaadun vuosiraportti 215 Vuosi 216 oli leuto ja vähäluminen ja ohueksi jäänyt lumipeite suli pois jo maaliskuun alussa. Maaliskuussa oli aurinkoista poutasäätä ja useissa Suomen kaupungeissa mitattiin ennätyksellisen korkeita katupölypitoisuuksia. Niin Etelä-Kymenlaaksossakin. Tilannetta pahensivat myös Venäjän suunnalta samaan aikaan kaukokulkeutuneet kulotussavujen pienhiukkaset. Katupöly heikensi ilmanlaatua myös joulukuussa, kun maa oli sula ja lumeton. Ilmanlaadussa ei tapahtunut suuria muutoksia vuoteen 214 verrattuna. Se oli yleispiirteiltään hyvä tai tyydyttävä suurimman osan ajasta. Heikentyneen ilmanlaadun tunteja oli edellisvuotta vähemmän, mutta toisaalta laadultaan huonoa tai erittäin huonoa ilma oli aiempaa useammin. Rauhalassa oli 7 välttävän ilmanlaadun ja 3 huonon ilmanlaadun päivää, joista lähes kaikki ajoittuivat maaliskuun katupölykaudelle. Myös Pyhtään 3 välttävän ilmanlaadun päivää ajoittuivat maaliskuulle. Hengitettävien hiukkasten pitoisuudet eivät ylittäneet vuosi- ja vuorokausiraja-arvoa millään mittausasemalla. Kotkansaarella ja Pyhtäällä hengitettävien hiukkasten vuosikeskiarvot olivat neljäsosan vuosirajaarvosta ja vuorokausiarvot kolmasosan vuorokausiraja-arvosta. Rauhalassa osuudet raja-arvoista olivat hieman suuremmat kuin muilla mittausasemilla. Hengitettävien hiukkasten vuorokausipitoisuudelle annettu raja-arvotaso (5 µg/m 3, saa ylittyä 35 kertaa kalenterivuoden aikana) ylittyi 1 päivänä Rauhalan mittausasemalla ja 5 päivänä Pyhtäällä. Myös vuorokausiohjearvo ylittyi Rauhalassa, maaliskuussa ja joulukuussa. Suurin ylityksiin vaikuttanut tekijä oli hankala katupölytilanne. Pienhiukkasten pitoisuudet olivat Pyhtään mittausasemalla verraten pieniä. Pienhiukkasten vuosikeskiarvo oli kolmasosan voimassa olevasta vuosiraja-arvosta ja myös hieman pienempi kuin WHO:n terveysperusteinen vuosiohjearvo. WHO:n vuorokausiohjearvo ylittyi 5 päivänä, kaikki maaliskuun katupölykaudella. Typpidioksidin pitoisuudet eivät ylittäneet voimassa olevia ohje- ja raja-arvoja. Vuosipitoisuus oli Rauhalassa ja Pyhtäällä noin 25 % vuosiraja-arvosta. Korkeimmat pitoisuudet mitattiin joulun pyhien jälkeen Rauhalan mittausasemalla, liikenteen vaikutuspiirissä, heikkotuulisessa säässä. Haisevien rikkiyhdisteiden vuorokausipitoisuudet pysyivät Rauhalan ja Kotkansaaren mittausasemilla ohjearvotason alapuolella. Hajutunteja oli kummallakin mittausasemalla edellisvuotta vähemmän. Kotkansaarella hajutunteja oli noin,4 % mittausajasta ja Rauhalassa noin,2 % mittausajasta. Eniten niitä esiintyi Kotkansaarella maaliskuussa ja Rauhalassa toukokuussa. Hajut ajoittuivat yleensä tehtaiden huoltoseisokkeihin liittyviin alas- ja ylösajoihin. Lähes kaikkien laitosten ja satama-alueiden typenoksidien ja hiukkasten päästöt vähenivät hieman edellisvuodesta. Haisevien rikkiyhdisteiden päästöt olivat sen sijaan hieman edellisvuotta suuremmat. Liikenteen päästöissä ei tapahtunut merkittäviä muutoksia edellisvuoteen verrattuna. Avainsanat: ilmanlaatu, typpidioksidi, hengitettävät hiukkaset, haisevat rikkiyhdisteet, pienhiukkaset Sarjan nimi ja numero: Kotkan ympäristökeskuksen julkaisuja 1/216 ISSN (nid.) Kotkan kaupunki, ympäristökeskus, Kotkantie 6, 482 KOTKA

8 6

9 7 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO PÄÄSTÖTILANNE Laitosten ja tieliikenteen päästöt vuosina Päästömäärien kehitys Hiukkaspäästöt Typenoksidien (NO x ) päästöt Haisevien rikkiyhdisteiden (TRS) päästöt SÄÄ Mittausjakson sääolot MITTAUSJÄRJESTELMÄ JA -AINEISTO Mittausjärjestelmä Mittausten luotettavuus ja järjestelmän toimivuus Laitteiden huolto, kalibrointi ja laadunvarmennus ILMANLAADUN OHJE- JA RAJA-ARVOT 17 6 TULOKSET JA NIIDEN TARKASTELUA TYPPIDIOKSIDI (NO 2 ) Typpidioksidipitoisuuden ohje- ja raja-arvovertailu Typpidioksidipitoisuuden ajallinen vaihtelu Typpidioksidipitoisuuden tuulensuuntien mukainen vaihtelu Typpidioksidipitoisuuksien kehitys HAISEVAT RIKKIYHDISTEET (TRS) TRS-pitoisuuksien kehittyminen ja pitoisuustaso vuonna Hajutuntien esiintyminen HENGITETTÄVÄT HIUKKASET (PM 1 ) JA PIENHIUKKASET (PM 2.5 ) PM 1 - pitoisuuksien ohje- ja raja-arvovertailu Pienhiukkaset (PM 2.5 ) Pyhtään mittausasemalla PM 1 - ja PM 2.5 -pitoisuuksien ajallinen vaihtelu PM 1 - ja PM 2.5 -pitoisuuksien tuulensuuntien mukainen vaihtelu PM 1 -pitoisuuksien kehitys Kotkan mittausasemilla ILMANLAATUINDEKSIT Ilmanlaatu indekseillä määriteltynä KATUPÖLY- JA MUUT POIKKEUKSELLISET ILMANLAATUTILANTEET YHTEENVETO JA PÄÄTELMÄT LÄHTEET Liitteet: 1 Yleisimpien ilmansaasteiden mahdollisia terveys- ja ympäristövaikutuksia sekä tärkeimmät päästölähteet 2 Etelä-Kymenlaakson laitosten ja liikenteen päästömäärien kehitys 3 Pistemäisten päästölähteiden sijainti ja mittausasemakuvaukset 4 Mittaustulosten ohje- ja raja-arvovertailu 5 Typpidioksidin, hengitettävien hiukkasten ja haisevien rikkiyhdisteiden vuorokausikeskiarvot vuonna Mittaustulosten yhteenvetotaulukot

10 9 1 JOHDANTO Säädökset ilmanlaadun seurannan perusteista ovat ympäristönsuojelulaissa. Niiden mukaan kunnan on huolehdittava paikallisten olojen edellyttämästä tarpeellisesta ilmanlaadun seurannasta. Seurantatiedot on myös julkistettava ja niistä on tiedotettava tarvittavassa laajuudessa. Toiminnanharjoittajien on puolestaan oltava selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista. Tarpeelliset määräykset päästöjen rajoittamisesta, niiden tarkkailusta ja valvonnasta annetaan ympäristöluvassa. Ympäristöluvanvaraisten laitosten lupamääräyksiin onkin usein sisällytetty ympäristön seurantaa ja mittausvelvoitteita koskevia ehtoja. Ilmanlaaduntarkkailun osalta lupaviranomainen on usein määrännyt useat luvanhaltijat yhdessä tarkkailemaan toimintojensa vaikutuksia ympäristöön. Kotkan ilmanlaadun yhteistarkkailu laajeni Etelä-Kymenlaakson ilmanlaadun yhteistarkkailuksi vuonna 23. Tuolloin yhteistarkkailun piiriin tulivat myös Hamina, Miehikkälä, Pyhtää ja Virolahti sekä niiden suurimmat kuormittajat. Yhteistarkkailu on hoidettu viisivuotisten, yhteisesti hyväksyttyjen tarkkailusuunnitelmien pohjalta /1/. Suunnitelmat ovat sisältäneet esityksen tarkkailuverkon laajuudesta, mittausasemien määrästä ja sijainnista, mitattavista komponenteista ja mahdollisista laitehankinnoista sekä arvion tarkkailukustannuksista. Kustannukset on jaettu osapuolten kesken aiheuttamisperiaatteen mukaan päästöjen suhteessa, kuntien maksuosuudet tieliikenteen päästöjen ja asukasluvun perusteella. Sopimuksen pohjana on ollut vuonna 24 laadittu kustannusten jakomalli, jossa kustannukset jaetaan toteutuneiden päästöjen suhteessa. Vuonna 215 tarkkailuun osallistuneet tahot ja niiden osuudet kokonaiskustannuksista olivat: toiminnanharjoittaja osuus tarkkailukustannuksista Ahlstrom Glassfibre Oy,2 % Haminan kaupunki 2,2 % HaminaKotka Satama Oy 7,7 % J. M. Huber Finland Oy,1 % Kotkan Energia Oy 2,4 % Kotkan kaupunki 5,7 % Miehikkälän kunta,2 % Pyhtään kunta,6 % Kotkamills Oy 8,5 % Stora Enso Oy. Sunilan tehdas 71,8 % Sulzer Pumps Finland Oy, Karhulan valimo,2 % Virolahden kunta,4 % Kotkan alueella ilmanlaatua seurataan kahdella kiinteällä mittausasemalla, Kotkansaarella ja Rauhalassa. Kotkansaaren mittaukset on sijoitettu kattotasolle (13 m) ja mitatut pitoisuudet antavat kuvan kaupunkialueen taustatasosta ja pitkän ajan trendeistä. Rauhalan asema on sijoitettu katutasolle (3 m) ja sieltä saatavat mittaustulokset kuvaavat melko vilkasliikenteisen esikaupunki-teollisuusalueen ilmanlaatua. Siirrettävällä mittausasemalla mitataan ilmanlaatua noin vuoden kestävillä jaksoilla etukäteen sovituissa kohteissa. Asema palvelee lähinnä muiden kuntien ja satamien lyhytaikaisempia mittaustarpeita. Vuonna 215 ilmanlaatua mitattiin Pyhtään Kangasmäellä.

11 1 2 PÄÄSTÖTILANNE 2.1 Laitosten ja tieliikenteen päästöt vuosina Ilmanlaatua heikentäviä epäpuhtauksia pääsee ilmaan useista erilaisista lähteistä. Suurimpia päästölähteitä ovat teollisuus- ja energiantuotantolaitokset, satamat, liikenne ja puun pienpoltto. Niistä teollisuuden ja energiantuotannon päästöt purkautuvat yleensä korkealle ja leviävät laajalle, jonka takia ne eivät yleensä aiheuta paikallisesti korkeita ilmansaasteiden pitoisuuksia. Sitä vastoin autoliikenteellä ja puun pienpoltolla voi olla päästöosuuttaan suurempi vaikutus paikalliseen ilmanlaatuun, koska niiden päästöt purkautuvat matalalle, usein hengityskorkeudelle. Ilmansaasteita kulkeutuu Suomeen myös maan rajojen ulkopuolelta, kaukokulkeumana. Voimakkaat kaukokulkeumat voivat aiheuttaa myös Etelä-Kymenlaaksossa merkittävää ilmanlaadun heikkenemistä. Suomessa kaupunkialueiden merkittävimpiä ilmanlaadun heikentäjiä ovat hiukkaset, typpidioksidi, otsoni, rikkidioksidi, hiilimonoksidi, haihtuvat orgaaniset yhdisteet ja polysykliset aromaattiset hiilivedyt. Etelä-Kymenlaaksossa merkittävimmät epäpuhtaudet ovat hiukkaset, typenoksidit ja haisevat rikkiyhdisteet. Niiden ja muutamien muiden tavallisempien ilmansaasteiden terveys- ja ympäristövaikutuksia on esitetty liitteessä 1. Ilmanlaadun yhteistarkkailussa mukana olevien laitosten ja satamien rikkidioksidin, typenoksidien, hiukkasten, haisevien rikkiyhdisteiden ja hiilidioksidin päästöt ilmaan vuosina on esitetty liitteessä 2. Päästötiedot perustuvat valtion ympäristöhallinnon Vahti-tietokantaan ilmoitettuihin päästömääriin /2/. Kuntien päästöt on ilmoitettu tieliikenteen pakokaasupäästöinä VTT:n LIPASTO - laskentajärjestelmästä /3/ saatuina laskennallisina päästömäärinä. LIPASTO-mallit uudistettiin perusteellisesti vuosina Viimeisimmän laskentavuoden, 214 lukuja ei sen vuoksi voi enää suoraan verrata aikaisempien versioiden lukuihin. Päästötaulukoissa ei ole mukana ns. pintalähteiden kuten kiinteistöjen lämmityksestä, puun pienpoltosta ja pien- ja keskisuuresta teollisuudesta peräisin olevia päästöjä. Erityisesti hiukkaspäästöissä niiden osuus alueen kokonaispäästöistä voi olla kuitenkin huomattava. 2.2 Päästömäärien kehitys Hiukkaspäästöt Kotkan merkittävimpien ilmaa kuormittavien laitosten ja satamien yhteenlaskettu hiukkasten päästömäärä oli noin 4 t, hivenen edellisvuotta pienempi (kuva 1). Suurin yksittäinen päästölähde oli Stora Enso Oy:n Sunilan tehdas, jonka osuus kokonaispäästöstä oli runsaat 9 %. Vahtitietojärjestelmään päästönsä ilmoittaneiden laitosten ja satamien yhteenlaskettu hiukkaspäästö oli Kaakkois-Suomessa noin 947 t vuonna 214 t /2/.

12 11 3 hiukkaspäästö (t/a) vuosi Kuva 1. Laitosten hiukkaspäästöt Kotkassa v Ajoneuvojen pakokaasupäästöjä on vähennetty 197-luvulta lähtien, mutta liikenteen lisääntyminen on hidastanut päästöjen kokonaismäärän pienenemistä. Polttoaineiden epätäydellisessä palamisessa syntyvien hiukkaspäästöjen määrää on kuitenkin onnistuttu leikkaamaan tuntuvasti, muun muassa parantamalla polttoaineiden laatua ja kehittämällä dieselautojen hiukkaspuhdistimia. Jaksolla Suomen tieliikenteen vuotuinen hiukkaspäästö on alentunut yli 8 % /4/. Pakokaasuhiukkasia syntyy dieselmoottorissa enemmän kuin bensiinimoottorissa. Dieselkäyttöinen tavaraliikenne aiheuttaa suorista päästöistä yli 5 % ja linja-autot noin 15 %. Henkilöautojen päästöjen osuus on vajaat 2 %. /5/ Tieliikenteen pakokaasujen hiukkaspäästöjen osuus Kotkan teollisuus- ja energiantuotantolaitosten, sataman ja liikenteen kokonaishiukkaspäästöistä oli alle 3 % vuonna 214. Suorien pakokaasupäästöjen lisäksi liikenne nostaa ilmaan katupölyä, joka on tienpinnasta, hiekoitusmateriaalista, jarruista, renkaista, nastoista ym. irronnutta ainesta. Katupöly on jokakeväinen ongelma varsinkin Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Vaikka liikenteen suorat hiukkaspäästöt ovat Kotkassa vain pieni osa hiukkasten kokonaispäästöstä, ovat sen epäsuorat päästöt, katupöly, kuitenkin myös täällä merkittävä taajamien ilman laatuun erityisesti kuivina kevätaikoina vaikuttava tekijä Typenoksidien (NO x ) päästöt Kotkan laitosten ja satamien yhteenlaskettu typenoksidien päästö oli noin 186 t, hieman pienempi kuin vuonna 214 (kuva 2). Koko Kaakkois-Suomen suurimpien kuormittajien yhteenlaskettu NO x - päästö oli vuonna 214 noin t /2/. Kotkan suurimmat NO x -päästölähteet olivat Stora Enso Oyj:n Sunilan tehdas ja satama (79 t), HaminaKotka Satama Oy:n Kotkan satama (487 t) ja Kotkamills Oy (35 t) /2/.

13 12 NO x -päästö (tno 2 /a) vuosi Kuva 2. Laitosten typenoksidien päästöt Kotkassa vuosina Kotkan tieliikenteen laskennallinen typenoksidien päästö on noin 31 t eli alle 15 % Kotkan laitosten, satamien ja tieliikenteen yhteenlasketusta päästöstä. Valtakunnan tasolla liikenteen osuus kokonaispäästöistä on suurempi, yli 5 %, vaikka tieliikenteen NO x -päästöjä onkin onnistuttu vähentämään merkittävästi. Esimerkiksi jaksolla tieliikenteen NO x -päästöt ovat vähentyneet runsaat 7 % /4/ Haisevien rikkiyhdisteiden (Total Reduced Sulphur eli TRS) päästöt Kotkamills Oy:n ja Stora Enso Oy:n Sunilan tehtaan yhteenlaskettu TRS-päästö oli noin 8 t, josta Kotkamillsin päästö oli noin 2 t ja Stora Enson Sunilan tehtaan päästö noin 6 t. Sunilan tehtaalla käynnistyi alkuvuodesta uusi ligniininerotuslinja, jossa mustalipeästä tuotetaan muun muassa meesauunien polttoaineeksi soveltuvaa kuivattua ligniiniä. Laitos oli käynnissä koko vuoden, mutta sen polttoolosuhteiden optimoinnissa ja ajon hallinnassa oli vielä ajoittain puutteita. Kaakkois-Suomen suurimpien kuormittajien yhteenlaskettu TRS-päästö oli vuonna 214 noin 18 t /2/. Siitä Kotkan laitosten osuus oli vajaat 6 %. Kotkan tehtaiden TRS-päästöt laskivat lukuisten ympäristönsuojeluinvestointien ansiosta voimakkaasti 198-luvun lopulta 199-luvun lopulle ulottuneella jaksolla (kuva 3). Nykyisin hajupäästöjen hallinnasta ja ennaltaehkäisystä on tullut osa tehtaiden jokapäiväistä toimintaa ja päästömäärien muutokset ovat olleet entistä pienempiä. TRS-päästö (ts/a) vuosi Kuva 3. Laitosten TRS-päästöt Kotkassa vuosina ja

14 13 3 SÄÄ 3.1 Mittausjakson sääolot Vallitsevilla tuuli-, lämpö- ja kosteusoloilla on päästötilanteen ohella suuri merkitys ilmanlaadun kehittymiselle. Todennäköisintä ilmanlaadun heikkeneminen on talvisin, heikkotuulisina pakkaspäivinä, kun ilmansaasteet pakkautuvat ja kertyvät lähelle päästölähdettään. Tuuli ja sade sitä vastoin yleensä puhdistavat ilmaa. Ilmavirtaukset voivat kuitenkin kuljettaa mukanaan kaukokulkeumia muista maista, esim. maastopalojen ja peltojen kulotusten savuja tai teollisuuden ja energiantuotannon saasteita. Toinen yleinen ilmanlaadun heikkenemiselle otollinen ajankohta on kuiva kevätaika, jolloin auringon ja tuulen kuivattamat tienpinnat, liikenne ja talven aikana tienpinnoille kertynyt hiekoitushiekka ja muu aines aikaansaavat ns. katupölytilanteita. Alkutalvi ja kevät 215 olivat Etelä-Suomessa tavanomaista leudompia. Lunta oli tavallista vähemmän ja sekin alkoi sulaa jo helmikuun loppupuolella. Katujen puhdistaminen pääsikin käynnistymään Kymenlaaksossa ennätysvarhain, jo lauhan maaliskuun alussa. Ilma kuitenkin kylmeni uudelleen toukokuussa ja mereinen ja tuulinen säätyyppi piti kesä- ja heinäkuun lämpötilat pitkäaikaisten keskiarvojen alapuolella. Myös juhannus oli suuressa osassa Etelä-Suomea harvinaisen viileä. Varsinainen kesäsää koitti vasta elokuussa, kun Suomen eteläpuolelle vahvistunut korkeapaine toi mukanaan 15 hellepäivää /6/. Elokuu oli vuoden ensimmäinen kuukausi, jolloin myös satoi yleispiirteittäin tavanomaista vähemmän. Syyskuu oli tavanomaista lämpimämpi, lokakuu lämpötiloiltaan tavanomainen. Toisaalta lokakuu oli vähäsateinen ja harvinaisen aurinkoinen. Aurinkotunteja kertyi enemmän kuin keskimäärin syyskuussa. Marraskuu oli sitä vastoin tuulinen ja sateinen, mutta myös harvinaisen lämmin. Joulukuukin oli lämmin, jopa poikkeuksellisen lämmin ja useilla paikkakunnilla rikottiin lämpöennätyksiä. Lämmin sää piti maan paljaana ja lumettomana vuoden loppuun saakka. - Talvi ei päässyt alkamaan Etelä-Kymenlaaksossa vielä joulukuussakaan. Vuosi 215 oli Ilmatieteen laitoksen mukaan vuonna 19 alkaen mittaushistorian lämpimin. Vuoden keskilämpötila oli n astetta, joka on noin 1,9 astetta pitkän ajan keskiarvon ( ) yläpuolella /6,7/. Kuvassa 4 on esitetty lämpötila ja suhteellinen kosteus kuukausittain Kotkansaaren mittausasemalla. lämpötila ( o C) T Kotkansaari T Kirkonmaa RH Kotkansaari kuukausi RH (%) Kuva 4. Lämpötila ja suhteellisen kosteus Kotkansaaren mittausasemalla vuonna 215. Vertailuarvoina on kauden keskilämpötilat Kirkonmaan havaintoasemalta./8/

15 14 Taulukossa 1 on esitetty Ilmatieteen laitoksen Rankin havaintoaseman lämpötila- ja tuulennopeustiedot jaksolta tammikuu - joulukuu. Vertailuarvoina on kauden keskilämpötilat Kirkonmaan havaintoasemalta. Vuoden 215 sademäärätiedot on saatu Ilmatieteen laitokselta interpoloinnin avulla, koska Kirkonmaan säähavaintoasema lopetti toimintansa syyskuussa 213. Taulukko 1. Säätietoja Rankin säähavaintoasemilta vuonna 215. Vuoden 214 tietoja suluissa. /7,8/ kuukausi keski o C keski o C tammikuu -1.7 (-6.8) helmikuu --.4 (-.7) maaliskuu 1.1 (.8) huhtikuu 3.7 (4.4) toukokuu 8. (9.1) kesäkuu 11.9 (12.8) heinäkuu 15.4 (19.5) elokuu 17.1 (18.1) syyskuu 14. (13.5) lokakuu 6.8 (6.5) marraskuu 5.1 (2.8) joulukuu 3. (-.1) ylin o C alin o C interpoloitu sademäärä (mm) (4.7) -9. (3.4) -7.2 (8.6) -1.1 (17.5) 2.7 (24.7) 7. (23.2) 1. (28.8) 11.9 (26.7) 7.7 (19.1) -1.1 (12.) -2.8 (9.1) sademäärä (mm) (-2.) (-1.2) (-8.8) (-3.3) (-.1) 5 36 (5.1) (11.1) 6 51 (9.4) (2.1) (-3.2) 2 65 keskituulennopeus (m/s) 6.9 (5.) 6. (4.4) 6. (5.2) 5.1 (4.9) 4.8 (4.6) 4.8 (3.9) 4.2 (3.9) 3.8 (4.4) 4.3 (4.4) 4.7 (5.9) 6.1 (5.2) 6.9 (6.7) Tuulensuuntien ja -nopeuksien jakauma Kotkansaaren mittausasemalla on esitetty kuvassa 5. V (5.1) (-2.) (-15.1) 4 51 Tuulensuuntien ja -nopeuksien jakauma Kotkansaaren mittausasemalla on esitetty kuvassa 5. Vallitsevin tuulensuunta oli lounas, josta tuuli noin 58 % ajasta. Kuva 5. Kotkansaaren mittausaseman tuuliolot vuonna 215.

16 15 4 MITTAUSJÄRJESTELMÄ JA -AINEISTO 4.1 Mittausjärjestelmä Etelä-Kymenlaakson ilmanlaatua seurataan reaaliaikaisesti kahdella kiinteällä (Kotkansaari ja Rauhala) ja yhdellä siirrettävällä mittausasemalla. Rauhalassa mitataan hengitettävien hiukkasten (PM 1 ), typen oksidien (NO, NO 2 ) ja haisevien rikkiyhdisteiden (TRS) pitoisuutta, Kotkansaarella hengitettäviä hiukkasia, haisevia rikkiyhdisteitä ja säätilaa kuvaavia muuttujia: lämpötilaa, suhteellista kosteutta, tuulen suuntaa ja nopeutta. Typen oksidien mittaukset lopetettiin Kotkansaaren mittausasemalla vuoden 215 alussa, koska pitoisuudet olivat olleet jo pitkään alhaisella tasolla eivätkä uudet mittaustulokset olisi enää tuoneet lisäarvoa ilmanlaadun arvioinnille. Siirrettävä asema on varustettu PM 1 -, PM ja NO x -analysaattoreilla. Mittaustulosten keräämisessä, analysoinnissa ja raportoinnissa käytetään Envidas/Enview-2 tiedonkeruu- ja tiedonkäsittelyjärjestelmää. Mittausdata ja säähavainnot tallentuvat mittausasemilta Kotkan ympäristökeskuksen tietokoneelle kahden minuutin keskiarvoina. Kotkansaaren mittausasema sijaitsee pääkirjaston katolla, Kirkkokadun ja Korkeavuorenkadun välissä. Kattotasolta, 13 m korkeudelta saadut mittaustulokset antavat kuvan kerrostalovaltaisen kaupunkialueen taustatasosta ja pitkän ajan trendeistä. Rauhalan mittausasema sijaitsee Rauhalan alaasteen piha-alueen reunalla, noin 6 m etäisyydellä Ratakadun reunasta. Rauhalan asema on sijoitettu katutasolle ja sieltä saatavat mittaustulokset kuvaavat melko vilkasliikenteisen esikaupunkiteollisuusalueen ilmanlaatua. Mittauskorkeus on noin 3 m eli asema sijaitsee huomattavasti lähempänä hengityskorkeutta kuin Kotkansaaren mittausasema. Rauhalan asemalta saadaan tietoa mm. katupölyn ja lähialueen liikenteen sekä teollisuuslaitosten päästöjen vaikutuksista ilman laatuun. Siirrettävä mittausasema sijaitsi vuoden 215 Pyhtään Kangasmäen pienteollisuusalueella. Lähin pistemäinen päästölähde oli Vapon Pyhtään lämpökeskus noin 3 m etäisyydellä mittausasemasta. Mittausasemien sijainti, kuvaus ja keskeiset pistemäiset päästölähteet on esitetty liitteessä 3. Mittausmenetelmät ja laitteet on esitetty taulukossa 2. Taulukko 2. Etelä-Kymenlaakson ilmanlaadun seurantajärjestelmä, mittausasemat ja -laitteistot. mittausasema komponentit mittausmenetelmät mittalaite/analysaattori Kotkansaari, kattotaso (13 m) kiinteä PM 1 TRS Säätila Beta-säteilyn absorptio UV-fluoresenssi Termoelementti Eberline FH 62IR Environnement AF22M+TRS-konvertteri LSI Spa Rauhala, katutaso (3 m) NO, NO x PM 1 Kemiluminesenssi Beta-säteilyn absorptio Environnement AC31M Eberline FH 62IR kiinteä TRS UV-fluoresenssi Environnement AF22M+TRS-konvertteri Pyhtää katutaso (3 m) siirrettävä NO, NO x PM 1 PM 2.5 Kemiluminesenssi Beta-säteilyn absorptio Beta-säteilyn absorptio Environnement AC31M Environnement MP11M Environnement MP11M

17 Mittausten luotettavuus ja järjestelmän toimivuus Ilmanlaatuasetuksen (VnA 38/211) mukaan mittaustulokset ovat tilastollisesti edustavia ja hyväksyttäviä, jos mittaustuloksia on vähintään 75 % yhden tunnin tai vuorokauden ajalta. Vuosikeskiarvon laskentaan tarvitaan vähintään 9 % mittaustuloksista, lukuun ottamatta tietokatkoksia, jotka johtuvat laitteiden kalibroinneista ja normaalista kunnossapidosta. Mittaustulosten on myös jakauduttava tasaisesti koko vuoden ajalle. Raja-arvovertailu edellyttää jatkuvien mittausten tuloksilta 1 % ajallista kattavuutta. Aineiston vähimmäismäärän tulisi puolestaan olla vähintään 9 %. Mittalaitteet toimivat vuonna 215 valtaosan ajasta ilman suurempia vikaantumisia. Kaikkien mitattavien komponenttien mittaustuloksia saatiin talteen yli 9 % vuoden maksimimäärästä. Rauhalan NO 2 -analysaattorissa oli kuitenkin useita vikatiloja joulukuussa, joiden vuoksi kyseiseltä kuukaudelta mittaustuloksia saatiin talteen vajaat 78 % kuukauden maksimimäärästä. 4.3 Laitteiden huolto, kalibrointi ja laadunvarmennus Mittalaitteiden huolto, kalibrointi ja laadunvarmennus ovat tärkeä osa mittaustoimintaa. Mittauksille laaditun laatujärjestelmän, laitetoimittajien ja Ilmatieteen laitoksen mittausohjeiden mukaan hoidetuilla laitteilla pyritään varmistamaan se, että saadut tulokset ovat luotettavia ja vertailukelpoisia. Analysaattorien toimintahäiriöt voivat aiheuttaa virheellisiä mittaustuloksia. Niiden eliminoimiseksi analysaattorit huolletaan ja kalibroidaan säännöllisin väliajoin. Mittausasemilla käydään vähintään viikoittain ja käynneistä pidetään laatujärjestelmän mukaista kirjanpitoa. Suoritetut huolto- ja kalibrointitoimenpiteet ja analysaattoreiden näytöiltä kirjatut signaalitestiarvot tallennetaan kannettavalle tietokoneelle. Käytössä olevalla mittausohjelmalla laitteiston toimintaa ja mittaustuloksia voidaan seurata reaaliaikaisesti, etävalvontana, myös Kotkan ympäristökeskuksen tietokoneelta. Etävalvonta nopeuttaa myös laitteiden vikatilojen havaitsemista. NO x - ja TRS-analysaattorien kalibroinnit on ulkoistettu J. P. Pulkkisen Kalibrointi Ky:lle. Vuonna 215 kiinteiden mittausasemien analysaattorit kalibroitiin kolme kertaa ja siirrettävän mittausaseman NO x -analysaattori neljä kertaa. Kalibrointeihin sisältyi konvertterien hyötysuhteiden, laitteiden lineaarisuuden ja toistettavuuden määritykset. Hiukkasanalysaattorit kalibroitiin itse ns. kalibrointiliuskoilla. Hengitettävien hiukkasten ja pienhiukkasten vaakavakiot ja virtaukset määritettiin kolme kertaa.

18 17 5 ILMANLAADUN OHJE- JA RAJA-ARVOT Ympäristönsuojelulain mukaan kunnan on mahdollisuuksien mukaan turvattava hyvä ilmanlaatu alueellaan. Ilmanlaadun turvaamiseksi ilman epäpuhtauksille on määritetty kansalliset ohjearvot sekä EU:n direktiiveihin perustuvat raja- ja kynnysarvot. Ohjearvot on tarkoitettu maankäytön ja liikenteen suunnittelun ohjeeksi ja sovellettaviksi ympäristölupamenettelyissä. Ohjearvot eivät ole sitovia, mutta niiden ylittyminen pyritään estämään ennakolta. Raja-arvot ovat ohjearvoja sitovampia. Ne määrittelevät ilmansaasteille suurimmat hyväksyttävät pitoisuudet, joiden ylittyessä viranomaisten on ryhdyttävä välittömiin toimiin pitoisuuksien alentamiseksi. Raja-arvojen ylittymisistä ja niiden syistä on myös tiedotettava alueen asukkaille ja raportoitava Euroopan Unionille. Yksittäinenkin raja-arvon numeroarvon ylittyminen laukaisee tiedottamisvelvoitteen. Suomessa merkityksellisimmät raja-arvot ovat typpidioksidin vuosiraja-arvo ja hengitettävien hiukkasten vuorokausiraja-arvo. Ne saattavat ylittyä esimerkiksi suurimpien kaupunkien liikenneympäristöissä, katukuiluissa ja työmaiden läheisyydessä. Kotkassa raja-arvoja ei ole toistaiseksi ylitetty, mutta PM 1 :n ja NO 2 :n vuorokausipitoisuuksille asetettuja ohjearvoja on ylitetty erityisesti katupölyaikana sekä kaukokulkeuma- ja inversiotilanteissa. Taulukossa 3 on esitetty osa Suomessa voimassa olevista ilmanlaadun ohje- ja raja-arvoista (VnP 48/1996 ja VnA 38/211). Tulosten ilmoittamisessa ohjearvoon verrattavat pitoisuudet ilmoitetaan + 2 asteen lämpötilassa ja 11 kpa paineessa lukuun ottamatta PM ja PM 1 -tuloksia, jotka ilmoitetaan ulkoilman lämpötilassa ja paineessa. Haisevat rikkiyhdisteet ilmoitetaan rikkinä. Taulukko 3. Ilmanlaadun ohje- ja raja-arvoja. /9,1/ epäpuhtaus ohjearvo tilastollinen μg/m 3 määrittely NO 2 typpidioksidi NO x typenoksidit PM 1 hengitettävät hiukkaset 15 kuukauden tuntiarvojen 99. %-piste raja-arvo μg/m 3 2 tilastollinen määrittely tuntikeskiarvo sallitut ylitykset 18 h/a 7 kuukauden 2. suurin 4 vuosikeskiarvo vuorokausikeskiarvo vuosikeskiarvo kasvillisuuden suojelemiseksi 7 kuukauden 2. suurin vuorokausikeskiarvo 5 4 vuorokausikeskiarvo sallitut ylitykset 35 vrk/a vuosikeskiarvo voimaantulo PM 2.5 pienhiukkaset TRS haisevat rikkiyhdisteet 1 kuukauden 2. suurin vuorokausikeskiarvo 25 vuosikeskiarvo

19 18 6 TULOKSET JA NIIDEN TARKASTELUA Mittaustulosten ohje- ja raja-arvovertailut on esitetty taulukoituina liitteessä 4 ja typpidioksidipitoisuuden, hengitettävien hiukkasten ja haisevien rikkiyhdisteiden vuorokausikeskiarvot graafisesti liitteessä 5. Liitteeseen 6 on koottu numeerinen yhteenveto vuoden 215 mittaustuloksista. 6.1 TYPPIDIOKSIDI (NO 2 ) Typpidioksidipitoisuuden ohje- ja raja-arvovertailu Typpidioksidin vuosikeskiarvo oli Rauhalan mittausasemalla 11 µg/m 3 Pyhtäällä 9 µg/m 3 eli keskimäärin neljäsosan vuosiraja-arvosta (4 µg/m 3 ). Vuosipitoisuudet vastasivat tasoltaan esimerkiksi Imatran Mansikkalan ja Pelkolan mittausasemilta vuonna 215 saatuja NO 2 :n vuosikeskiarvoja /11/. Pääkaupunkiseudun vilkasliikenteisissä katukuiluissa, Hämeentiellä, Mäkelänkadulla ja Töölöntullissa vuosikeskiarvot ovat sen sijaan olleet huomattavasti korkeampia, esimerkiksi vuonna 214 yli 4 µg/m 3 /12/. Ilmatieteen laitoksen ylläpitämillä Etelä-Suomen tausta-asemilla NO 2 :n vuosikeskiarvot ovat vaihdelleet 2-8 µg/m 3. Vuonna 214 NO 2 :n vuosikeskiarvo oli Virolahden taustamittausasemalla noin 4 µg/m 3 /13/. Typpidioksidin tuntiraja-arvoon (2 µg/m 3 ) verrattava pitoisuus oli Rauhalassa 76 µg/m 3 ja Pyhtäällä 51 µg/m 3 ja eli reilusti alle puolet raja-arvosta. Tuntiraja-arvotaso ei ylittynyt yhtään kertaa kummallakaan mittausasemalla. Rauhalassa korkein tuntipitoisuus oli 95 µg/m 3 ja Pyhtäällä 68 µg/m 3. Typpidioksidin tuntiraja-arvo ylittyy, jos tuntikeskiarvo 2 µg/m 3 ylittyy yli 18 kertaa vuodessa. Typpidioksidin pitoisuudet pysyivät myös tunti- ja vuorokausiohjearvojen alapuolella (kuva 6). Korkein vuorokausiohjearvoon (7 µg/m 3 ) verrannollinen pitoisuus oli Rauhalassa 58 µg/m 3 ja Pyhtäällä 31 µg/m 3. Korkein tuntiohjearvoon (15 µg/m 3 ) verrattava pitoisuus oli Rauhalassa 82 µg/m 3 ja Pyhtäällä 56 µg/m 3. NO 2 :n 2. suurin vrk-arvo (µg/m 3 ) Rauhala 3 m Pyhtää 3 m vrk-ohjearvo kuukausi NO 2 :n 99 % tuntiarvo (µg/m 3 ) Rauhala 3 m Pyhtää 3 m tuntiohjearvo kuukausi Kuva 6. NO 2 -pitoisuudet verrattuna vuorokausi- ja tuntiohjearvoon.

20 Typpidioksidipitoisuuden ajallinen vaihtelu Ulkoilman typpidioksidipitoisuuksiin vaikuttavat monet tekijät, muun muassa laitosten ja dieselajoneuvojen päästömäärien vaihtelut, otsonipitoisuus ja sääolot. Myös mittauspaikkojen ympäristössä tapahtuvat muutokset voivat näkyä mittaustuloksissa. Pitoisuudet ovat yleensä suurimmillaan talvisin, kun ulkoilman lämpötilat ovat matalimmillaan, liikenteen ja energiantuotannon päästöt suurimmillaan ja sääolot epäedulliset ilman epäpuhtauksien tehokkaan laimenemisen ja sekoittumisen kannalta. Pitoisuudet nousevat usein myös keväisin, kun auringonsäteily voimistuu ja otsonipitoisuudet kohoavat. Silloin myös typpimonoksidin muutunta typpidioksidiksi lisääntyy. Typpidioksidipitoisuuksien kuukausikeskiarvot vaihtelivat Rauhalan mittausasemalla 5 17 µg/m 3 ja Pyhtäällä 6-12 µg/m 3. Korkeimmillaan pitoisuudet olivat maaliskuussa. NO 2 -pitoisuuden kuukausikeskiarvot on esitetty kuvassa 7. NO 2 -pitoisuuden kuukausikeskiarvo (µg/m 3 ) Rauhala 3 m Pyhtää 3 m kuukausi Kuva 7. NO 2 -pitoisuuksien kuukausikeskiarvot. Tuntipitoisuuksien vuorokaudenaikaan ja viikonpäiviin liittyvä vaihtelu on esitetty kuvissa 8 ja 9. Tulokset vastaavat edellisvuosia. Korkeimmat pitoisuudet mitattiin arkipäivisin ja pienimmät viikonloppuisin, liikenteen hiljennyttyä. Pitoisuudet noudattelivat liikenteen rytmiä. Arkipäivisin NO 2 - pitoisuudet olivat korkeimmillaan klo 8-9, aamuruuhkan aikaan. Viikonloppuisin korkeimmat pitoisuudet mitattiin klo 2-22, mihin vaikutti todennäköisesti sekä lisääntyneet liikenteen päästöt että heikentyneet laimenemisolot; heikko tuuli ja inversio.

21 2 NO 2 -pitoisuus (µg/m 3 ) Kuva Rauhala Pyhtää ma ti ke to pe la su viikonpäivä NO 2 -pitoisuuksien viikonpäivävaihtelu. NO 2 -pitoisuus (µg/m Rauhala arki Rauhala la-su Pyhtää arki Pyhtää la-su kellonaika Kuva 9. NO 2 -pitoisuuden vuorokausivaihtelu arkisin ja viikonloppuisin. Puuttuvat arvot (klo 3) johtuvat analysaattoreiden ko. aikana suorittamasta aluetason tarkistuksesta Typpidioksidipitoisuuden tuulensuuntien mukainen vaihtelu Typpidioksidin pitoisuudet olivat Rauhalan ja Pyhtään mittausasemilla korkeimmillaan tyynellä säällä. Muita tuulensuuntia korkeampia pitoisuuksia mitattiin lisäksi Rauhalan mittausasemalla silloin, kun tuuli kävi etelän (15-18 astetta) ja koillisen (3-6 astetta) suunnalta. Pyhtäällä tyynen lisäksi korkeimpia pitoisuuksia mitattiin idän puoleisilla tuulilla (6-9 astetta). Tuulensuunnan vaikutusta mitattuihin NO 2 -pitoisuuksiin on havainnollistettu kuvissa 1 ja 11.

22 Rauhala NO2 Pyhtää NO2 NO 2 -pitoisuus (µg/m 3 ) tuulisektori (asteluku) Kuva 1. NO 2 -pitoisuuden tuntikeskiarvot eri tuulensuuntaluokissa 215. (etelä=18 o, pohjoinen= o /36 o, itä=9 o, länsi=27 o ) 2 Rauhala NO2 2 Pyhtää NO2 NO 2 -pitoisuus (µg/m 3 ) NO 2 -pitoisuus (µg/m 3 ) Kuva 11. NO 2 -pitoisuuden tuntiarvot tuulen suunnan mukaan katutason mittausasemilla Rauhalassa ja Pyhtäällä Typpidioksidipitoisuuksien kehitys Typen oksidien mittaukset aloitettiin Rauhalassa vuonna NO 2 -pitoisuuksien kuukausikeskiarvojen kehittymistä Rauhalan mittausasemalla mittausten alkuajoista näihin päiviin on havainnollistettu kuvassa 12. Kuva kertoo kuukausikeskiarvojen lähteneen selvään laskuun vuodesta 25 alkaen. Jyrkintä pitoisuuslasku oli vuosina Sen jälkeen pitoisuudet ovat pysyneet ennallaan tai laskeneet vain vähän.

23 22 NO 2 :n kk-keskiarvo (µg/m 3 ) Rauhala 12 kk liukuva keskiarvo kuukausi Kuva 12. NO 2 :n kuukausikeskiarvot ja pitoisuuksien kehitys Rauhalassa v Myös typpidioksidin vuosipitoisuudet ovat pysyneet melko tasaisina viimeiset kymmenen vuotta. Vuonna 215 vuosipitoisuus oli suunnilleen samaa tasoa kuin vuonna 214. Typpidioksidin vuosi-, vuorokausi- ja tuntipitoisuuksien kehittyminen Rauhalan mittausasemalla vuosina on esitetty kuvassa NO 2 -pitoisuus (µg/m 3 ) vuorokausiarvo tuntiarvo vuosikeskiarvo vrk-ohjearvo tuntiohjearvo vuosiraja-arvo Kuva 13. NO 2 :n korkeimmat vuorokausi- ja tuntiohjearvoon sekä vuosiraja-arvoon verrattavat pitoisuudet Rauhalassa vuosina Typpidioksidin lyhytaikaispitoisuudet ovat vaihdelleet huomattavasti vuosien varrella. Korkeimmat tuntiohjearvoon verrannolliset pitoisuudet mitattiin Rauhalassa vuonna 25 (131 µg/m 3 ) ja korkeimmat vuorokausiohjearvoon verrannolliset pitoisuudet vuonna 24 (82 µg/m 3 ). Tuloksiin vaikuttavat monet tekijät, mm. sääolot, laitosten päästömäärät sekä dieselautojen määrän ja otsonipitoisuuden vaihtelut.

24 HAISEVAT RIKKIYHDISTEET (TRS) TRS-pitoisuuksien kehittyminen ja pitoisuustaso vuonna 215 Haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet olivat pieniä. TRS-pitoisuuden vuosikeskiarvo oli Rauhalan mittausasemalla μgs/m 3 ja Kotkansaarella 1 μgs/m 3. Kuukausikeskiarvot vaihtelivat molemmilla mittausasemilla 1 μgs/m 3. Vuosi- ja kuukausikeskiarvot vastasivat tasoltaan esimerkiksi Imatralla, Mansikkalan, Pelkolan ja Rautionkylän mittauksista vuonna 215 saatuja pitoisuuksia /11/. TRS:n vuorokausipitoisuudelle terveydellisin perustein asetettu ohjearvo (1 μgs/m 3 ) alittui kummallakin mittausasemalla. Suurin ohjearvoon verrattava pitoisuus oli Rauhalassa 1 μgs/m 3 ja Kotkansaarella 2 μgs/m 3. Ohjearvoon verrannolliset pitoisuudet on esitetty kuvassa 14. TRS:n 2. suurin vrk-arvo (µg/m 3 ) Rauhala 3 m Kotkansaari 13 m ohjearvo kuukausi Kuva 14. Haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet verrattuna vuorokausiohjearvoon. TRS-pitoisuutta on mitattu Kotkassa 199-luvun alkupuolelta lähtien, jona aikana TRS:n ohjearvo on ylittynyt viisi kertaa; Rauhalaa edeltäneellä mittausasemalla Sunilan Tupakadulla vuosina 1992, 1993, 1996, 1997 ja TRS-mittaukset siirrettiin Sunilasta Rauhalaan v. 2. Nykyisillä mittausasemilla vuorokausiohjearvo ei ole ylittynyt kertaakaan. Korkeimpien vuorokausiohjearvoon verrannollisten pitoisuuksien kehitystä vuosina on havainnollistettu kuvassa 15. Kotkansaaren TRS-pitoisuuksissa näkyy laskeva suuntaus 199-luvun loppupuolelta alkaen. Rauhalassa pitoisuuksien aleneminen näkyy selvemmin vuodesta 24 alkaen. Laskeva kehityssuunta liittyy sellutehtailla toteutettuihin ympäristönsuojeluinvestointeihin, Stora Enso Oyj:n Sunilan tehtaalla aloitettuun väkevien hajukaasujen polttoon ja Kotkamills Oy:llä aloitettuun laimeiden hajukaasujen käsittelyyn.

25 24 TRS-pitoisuus (µgs/m 3 ) Kotkansaari 13 m Rauhala (v asti Sunila) ohjearvo Kuva 15. Haisevien rikkiyhdisteiden ohjearvoon verrannolliset korkeimmat vuorokausiarvot vuosina Ohjearvo tuli voimaan Kuvassa 16 on esitetty TRS:n 99 % tuntiarvojen kehitys vuosina TRS:n lyhytaikaisarvoissakin näkyy selvä laskeva trendi erityisesti vuoden 1997 jälkeen. Viime vuosina haisevien rikkiyhdisteiden lyhytaikaispitoisuudet ja niiden vaihtelut ovat olleet entistä pienempiä. Vuonna 215 korkeimmat tuntipitoisuudet mitattiin kummallakin mittausasemalla toukokuussa. Haisevien rikkiyhdisteiden tuntiarvoille ei ole asetettu kansallisia ohjausarvoja. 4 Kotkansaari 13 m Rauhala (v asti Sunila) TRS-pitoisuus (µgs/m 3 ) Kuva 16. Haisevien rikkiyhdisteiden korkeimmat 99 % tuntiarvot vuosina

26 Hajutuntien esiintyminen Hajun esiintymistä ja viihtyvyyshaittaa voidaan arvioida hajutuntien lukumäärän perusteella. Eri hajuyhdisteiden hajukynnykset eroavat toisistaan ja ihmiset kokevat hajun häiritsevyyden eri tavoin. Useilla sellupaikkakunnilla hajutunniksi on kuitenkin luokiteltu tunti, jolloin TRS:n tuntikeskiarvo on suurempi tai yhtä suuri kuin 3 μgs/m 3. Taulukossa 4 on esitetty hajutuntien lukumäärät Kotkan mittausasemilla vuosina Taulukko 4. Hajutuntien esiintyminen vuosina MITTAUSASEMA Kotkansaari TRS>3 µgs/m 3 TRS>1 µgs/m 3 mittausaika (h) Rauhala TRS>3 µgs/m 3 TRS>1 µgs/m 3 mittausaika laitosten TRS-päästö (t/a) Kotkan mittausasemilla hajutunteja oli vuonna 215 vähemmän kuin Imatralla Rautionkylän (289 kpl), Pelkolan (59 kpl) ja Mansikkalan (76 kpl) mittausasemilla /11/. Edellisvuoteen verrattuna Kotkansaarella oli hajutunteja kaksi kertaa vähemmän kuin vuona 214, vajaat,4 % mittausajasta. Myös Rauhalassa hajutunteja oli hieman aiempaa vähemmän,,2 % mittausajasta. Eniten hajutunteja esiintyi Kotkansaarella maaliskuussa ja Rauhalassa toukokuussa. Hajutuntien ajoittuminen eri kuukausille on esitetty taulukossa 5. Tutkimusten mukaan selvää haittaa hajuista koetaan silloin, kun niitä esiintyy yli 3 5 % ajasta /14/. VTT:n selvityksessä Hajuohjearvojen perusteet (VTT 1995) on esitetty ohjearvosuositus hajujen esiintyvyydelle. Sen mukaan hajuja saisi esiintyä 3-9 % vuoden tunneista hajun miellyttävyysasteesta riippuen. Alarajaa voidaan soveltaa laadultaan epämiellyttäville hajuille (esim. öljynjalostamon tai sellutehtaan hajut) ja ylärajaa hajuille joiden miellyttävyysaste on vaihtelevampi (esim. kahvipaahtimon tai leipomon hajut) /15/. Sen perusteella selvän hajuhaitan esiintyminen olisi ollut mittausasemien lähiympäristössä epätodennäköistä. Taulukko 5. TRS-pitoisuuden 3 μgs/m 3 ylittäneiden tuntien lukumäärä vuonna 215. Kotkansaari kk mittausaika (h) TRS > 3 µgs/m 3 mittausaika (h) TRS > 3 µgs/m Rauhala yht

27 26 Tavallista korkeammat TRS-pitoisuudet liittyivät yleensä tehtaiden prosessien huoltoseisokkien aikaisiin alas- ja ylösajoihin. Kotkan ympäristökeskukselle tuli vuonna 215 eniten hajuun liittyneitä yhteydenottoja helmikuussa ja toukokuussa. Helmikuun puolivälin tienoille ajoittuneet hajupäästöt johtuivat Sunilan tehtaan haihduttamolla tapahtuneesta venttiilivuodosta. Se aiheutti pahaa hajua eripuolilla seutukuntaa. Vallinneen tuulensuunnan takia hajupäästö ei kuitenkaan näkynyt ilmanlaadun mittaustuloksissa. Toukokuussa kyse oli Sunilan tehtaalla soodakattilan käynnistyksen yhteydessä ilmaan päässeistä hajapäästöistä. Rauhalassa korkein TRS:n tuntipitoisuus, 11 µgs/m 3, mitattiin Kotkansaarella korkein TRS-pitoisuus oli 9 µgs/m 3, joka mitattiin Kuvissa 17 on havainnollistettu tuulen suunnan vaikutusta mitattuihin TRS-pitoisuuksiin. Hajukynnyksen ylittäneet tunnit jakautuivat Kotkansaarella idän ja koillisen puoleisille tuulille, mikä kertoo myös TRS-päästölähteiden sijainnin. Rauhalassa suurin osa hajutunneista osui eteläiselle tuulisektorille. 3 Kotkansaari TRS TRS-pitoisuus (µgs/m 3 ) tuulensuunta (aste) TRS-pitoisuus (µgs/m3) Rauhala TRS tuulensuunta (aste) Kuva 17. TRS-pitoisuudet tuulensuunnan mukaan Kotkansaarella ja Rauhalassa.

28 HENGITETTÄVÄT HIUKKASET (PM 1 ) JA PIENHIUKKASET (PM 2.5 ) PM 1 -pitoisuuksien ohje- ja raja-arvovertailu Hengitettävien hiukkasten vuosipitoisuudelle asetettu raja-arvo (4 µg/m 3 ) alittui kaikilla mittausasemilla. PM 1 :n vuosikeskiarvo oli Rauhalan mittausasemalla 14 µg/m 3, Kotkansaarella 1 µg/m 3 ja Pyhtäällä 1 µg/m 3. Saadut vuosikeskiarvot vastaavat muualla Suomessa samankokoisten kaupunkien taajama-alueilla saatuja keskiarvoja. Esimerkiksi Imatralla PM 1 -pitoisuuden vuosikeskiarvot vaihtelivat 1-14 µg/m 3 vuonna 215 /11/. Pääkaupunkiseudun mittausasemilla vuonna 214 vuosikeskiarvot vaihtelivat 15 µg/m 3 (Kallion tausta-asema) 26 µg/m 3 (Helsinki, Mannerheimintie) /12/. Ilmatieteen laitoksen ylläpitämillä Etelä-Suomen taustamittausasemilla PM 1 :n vuosikeskiarvot ovat olleet luokkaa 1 12 µg/m 3. Vuonna 214 vuosikeskiarvo oli Virolahden taustamittausasemalla 13 µg/m 3 /16/. PM 1 :n vuorokausiohjearvo (7 µg/m 3 ) ylittyi Rauhalan mittausasemalla maaliskuussa ja joulukuussa. Ylitykset johtuivat pääosin katupölystä. PM 1 :n vuorokausipitoisuus oli Rauhalassa katutasolla enimmillään 184 % ohjearvosta, Kotkansaarella kattotasolla (13 m) enimmillään 44 % ja Pyhtäällä katutasossa enimmillään 91 % vuorokausiohjearvosta (kuva 18). PM 1 :n 2. korkein vrk-arvo (µg/m 3 ) Kotkansaari 13 m Pyhtää 3 m Rauhala 3 m ohjearvo kuukausi Kuva 18. PM 1 :n pitoisuudet verrattuna vuorokausiohjearvoon. PM 1 -pitoisuuden vuorokausiraja-arvo (5 µg/m 3 ) ei ylittynyt millään mittausasemalla, sillä rajaarvotason ylitysten lukumäärä jäi alle sallitun, 35 ylitystä kalenterivuodessa. Raja-arvoon verrannollinen tunnusluku (36. suurin vuorokausiarvo) oli Rauhalassa 21 µg/m 3, Kotkansaarella (13 m) 17 µg/m 3 ja Pyhtäällä 17 µg/m 3. Raja-arvotaso ylittyi Rauhalan mittausasemalla 1 päivänä ja Pyhtäällä 5 päivänä. Kotkansaarella, kattotason (13 m) mittausasemalla PM 1 :n vuorokausiraja-arvotaso ei ylittynyt kertaakaan. Imatran mittauspisteissä ylityksiä oli vuonna 215 suunnilleen sama määrä kuin Kotkassa ja Pyhtäällä, 3-1 kappaletta /11/. Kotkan ja Pyhtään ylitykset ja niiden todennäköiset syyt on listattu taulukkoon 6.

29 28 Taulukko 6. Vuorokausiraja-arvotason 5 µg/m 3 ylittäneet PM 1 :n vuorokausipitoisuudet ylityspäivä PM 1 :n vuorokausikeskiarvo (µg/m 3 ) PM 1 :n korkein tuntikeskiarvo (µg/m 3 ) suunta tuulen Rauhala (3 m) tuulennopeus (m/s) todennäköinen syy vaihteli -3 katupöly, inversio, paikalliset päästöt E 2 katupöly E 2 katupöly E-NE 2 katupöly E 1-2 katupöly, kaukokulkeumaa E-SE -2 katupöly, inversio SE -2 katupöly, inversio SE-SW 1-4 katupöly, kaukokulkeumaa vaihteli -3 katupöly, pakokaasut, inversio W -3 katupöly, pakokaasut, inversio Pyhtää (3 m) vaihteli -3 katupöly E 1-2 katupöly, kaukokulkeumaa E - SE -2 katupöly, inversio SE -2 katupöly, inversio SE-SW 1-4 katupöly, kaukokulkeumaa Pienhiukkaset (PM 2.5 ) Pyhtään mittausasemalla Tulosten yhteenvetotaulukko on esitetty liitteessä 4 ja mittausjakson PM 2.5 -pitoisuuksien vuorokausi-keskiarvot graafisesti liitteessä 5. Pienhiukkasten vuosipitoisuus oli 8 µg/m 3, joka oli noin kolmasosan voimassa olevasta vuosirajaarvosta, 25 µg/m 3. Se oli myös pienempi kuin Maailman Terveysjärjestön (WHO) suosituksenomainen vuosiohjearvo, 1 µg/m 3. PM 2.5 :n vuosipitoisuus oli lähellä alueellista taustapitoisuutta. Ilmatieteen laitoksen Virolahden taustamittausasemalla pienhiukkasten vuosikeskiarvo oli esimerkiksi vuonna 214 noin 7 µg/m 3 /17/. Vuonna 215 Imatran kaupunkialueella, Teppanalassa PM 2.5 :n vuosikeskiarvo oli 5 µg/m 3 /11/. PM 2.5 -pitoisuuden kuukausikeskiarvot vaihtelivat 6-16 µg/m 3 (kuva 19). Korkeimmillaan pitoisuudet olivat maaliskuussa, jolloin suurin syy hiukkaspitoisuuksien kohoamiseen oli katupöly. Pienimmillään pitoisuudet olivat heinäkuussa. Sää oli tuolloin tavanomaista viileämpi ja epävakainen. Tulosten mukaan pienten hiukkasten osuus hengitettävistä hiukkasista oli huomattavan suuri, keskimäärin 8 %.

30 29 pitoisuus (µg/m 3 ) PM1 PM Kuva 19. PM 1 - ja PM 2.5 -pitoisuuden kuukausikeskiarvot Pyhtään mittausasemalla vuonna 215. Pienhiukkasille ei ole asetettu vuorokausiohje- tai raja-arvoja Suomessa. WHO:n suosituksenomainen vuorokausiohjearvo, 25 µg/m 3, ylittyi Pyhtäällä 5 päivänä (taulukko 7). WHO:n vuorokausiohjearvon ylittäneet PM 2.5 :n vuorokausipitoisuudet ja korkeimmat tuntikes- Taulukko 7. kiarvot. ylityspäivä PM 2.5 :n vuorokausikeskiarvo (µg/m 3 ) PM 2.5 :n korkein tuntikeskiarvo (µg/m 3 ) tuulensuunta tuulennopeus (m/s) lämpötilan vaihtelu ( o C) todennäköinen syy vaihteli katupöly, inversio E katupöly, kaukokulkeumaa E - SE katupöly, inversio SE katupöly, inversio SE - SW katupöly, kaukokulkeumaa Vuoden korkein pienhiukkasten vuorokausipitoisuus oli 48 µg/m 3 ja korkein tuntipitoisuus 18 µg/m 3. Pienhiukkasten osalta pölyisimmät päivät ajoittuivat maaliskuun 18. ja 19. päiville. Imatran Teppanalassa vuonna 215 korkein vuorokausipitoisuus oli 24 µg/m 3 ja korkein tuntipitoisuus 45 µg/m 3 /11/. Pääkaupunkiseudun mittausasemilla vuonna 214 suurin vuorokausipitoisuus oli 39 µg/m 3 (Mannerheimintie ja Ruskeasanta) ja suurin tuntipitoisuus 98 µg/m 3 (Ruskeasanta) /12/ PM 1 -ja PM 2.5 -pitoisuuksien ajallinen vaihtelu PM 1 -pitoisuuksien kuukausikeskiarvot vaihtelivat 6-36 µg/m 3. Pienimmät pitoisuudet mitattiin Pyhtään mittausasemalla ja korkeimmat katutasossa Rauhalan mittausasemalla. Korkeimmat kuukausikeskiarvot ajoittuivat kaikilla mittausasemilla maaliskuuhun (kuva 2). Myös pienhiukkasten pitoisuudet olivat tuolloin korkeimmillaan. Maaliskuun pölypiikit johtuivat varhain alkaneesta keväästä ja voimakkaasta, noin viikon kestäneestä katujen pölyämisestä. Muutamina maaliskuun päivinä tilannetta pahensivat entisestään Venäjän suunnalta levinneet pienhiukkasten kaukokulkeumat.

31 3 PM 1 :n kk-keskiarvo (µg/m 3 ) Kotkansaari 13 m PM1 Rauhala 3 m Pyhtää 3 m PM1 Pyhtää 3 m PM kuukausi Kuva 2. PM 1 - ja PM 2.5 -pitoisuuden kuukausikeskiarvot vuonna 215. Hengitettävien hiukkasten vuorokausi- ja viikonpäivävaihtelu on esitetty kuvissa 21 ja 22. Rauhalassa pitoisuudet olivat hieman muita arkipäiviä korkeampia torstaisin, Kotkansaarella, kattotasolla ja Pyhtäällä vastaavasti keskiviikkoisin. Pienimmät pitoisuudet mitattiin viikonloppuisin. Pyhtään mittausasemalla iso osa hengitettävistä hiukkasista oli pienhiukkasia, mutta niiden päiväkohtainen pitoisuusvaihtelu oli melko pientä. Arkisin pienhiukkasten pitoisuudet olivat kuitenkin jonkin verran viikonloppuisin mitattuja pitoisuuksia suurempia. PM 1 -pitoisuus (µg/m Rauhala Pyhtää PM1 Kotkansaari 13 m Pyhtää PM2.5 ma ti ke to pe la su viikonpäivä Kuva 21. PM 1 -ja PM 2.5 -pitoisuuksien päivittäisvaihtelu Rauhalassa PM 1 -pitoisuudet olivat korkeimmillaan arkiaamuisin klo 8-9 ja arki-iltaisin klo Kotkansaarella kattotasolla pitoisuudet olivat korkeimmillaan iltapäivällä, klo Pyhtäällä korkeimmat hiukkaspitoisuudet ajoittuivat klo 9 ja klo 23 tienoille. Viikonloppuisin PM 1 -pitoisuudet olivat kaikilla mittausasemilla korkeimmillaan iltapäivällä tai illalla. Viikonloppuvaihtelun syynä voi olla tuulen tyyntyminen, myöhäisiltoina vilkastunut liikenne, mahdollisesti myös asuinkiinteistöissä tapahtunut puun pienpoltto.

32 31 3 Rauhala arki Kotkansaari 13 m arki Pyhtää arki Rauhala la-su Kotkansaari 13 m la-su Pyhtää la-su PM 1 -pitoisuus (µg/m 3 ) kellonaika Kuva 22. PM 1 -pitoisuuden vuorokausivaihtelu arkisin ja viikonloppuisin Mittausasemien korkeuseron vuoksi Kotkansaaren kattotason PM 1 - pitoisuudet olivat aamu- ja keskipäivän aikana, klo 8-14, selvästi pienempiä kuin katutason mittausasemilla Rauhalassa ja Pyhtäällä. Kotkansaaren mittausasema sijaitsee noin 13 m korkeudella, jossa katupölyn ja liikenneperäisten hiukkasten vaikutus ilmanlaatuun on pienempi kuin katutasossa sijaitsevilla mittausasemilla PM 1 -ja PM 2.5 -pitoisuuksien tuulensuuntien mukainen vaihtelu Hiukkasten pitoisuuksissa erottui tuulensuuntaan ja -nopeuteen liittyvää vaihtelua (kuva 23). Rauhalan mittausasemalla hengitettävien hiukkasten pitoisuudet olivat korkeimmillaan koillisen ja kaakon välisillä tuulilla sekä tyynellä säällä. Tulokseen on todennäköisesti vaikuttanut mittausaseman sijainti. Rauhalan asema sijaitsee Ratakadun vaikutuspiirissä ja Rauhalan koulun piha-alueen reunalla. Suurin osa pihasta on asfaltoimatonta hiekkakenttää. Kotkansaarella, kattotasossa, hengitettävien hiukkasten pitoisuudet olivat tyynen sään lisäksi korkeimmillaan myös silloin, kun tuuli kävi idän suunnalta. Pyhtäällä korkeimpia pitoisuuksia mitattiin yleisimmin koillisen ja kaakon välisillä tuulilla. Myös pienhiukkasten pitoisuuksissa erottui tuulensuuntaa liittyvää vaihtelua. PM 2.5 -pitoisuudet olivat korkeimmillaan yleisimmin koillisen sekä idän ja kaakon puoleisilla tuulilla. Tuulensuunnan vaikutusta PM 1 :n ja PM 2.5 :n tuntipitoisuuksiin on havainnollistettu kuvissa 23 ja 24.

33 32 PM 1 -ja PM 2.5 -pitoisuus (µg/m 3 ) Kotkansaari PM1 Pyhtää PM1 Rauhala PM1 Pyhtää PM2.5 tuulisektori (asteluku) Kuva 23. PM 1 -pitoisuuksien tuntikeskiarvot eri tuulensuuntaluokissa (tuulensuunta on etelästä asteluvulla 18, pohjoisesta asteluvuilla ja 36, idästä asteluvulla 9 ja lännestä asteluvulla 27. Rauhala PM1 Kotkansaari PM1 PM 1 -pitoisuus (µg/m 3 ) PM 1 -pitoisuus (µg/m 3 ) Pyhtää PM1 Pyhtää PM PM 1 -pitoisuus (µg/m 3 ) PM 2. 5-pitoisuus (µg/m 3 ) Kuva 24. PM 1 -ja PM 2.5 -pitoisuuksien tuntikeskiarvot tuulensuunnan mukaan.

34 PM 1 -pitoisuuksien kehitys Kotkan mittausasemilla PM 1 :n vuosipitoisuuksissa ei ole viime vuosina tapahtunut merkittäviä muutoksia. Vuosikeskiarvot ovat olleet 15 µg/m 3 tuntumassa (kuva 25). PM 1 :n vuosikeskiarvo (µg/m 3 ) Kotkansaari 13 m Rauhala vuosiraja-arvo Kuva 25. PM 1 -pitoisuuden vuosikeskiarvojen kehitys Kotkassa vuosina PM 1 :n kuukausikeskiarvot ovat laskeneet selvimmin Kotkansaaren mittausasemalla. Vuosina 2-26 PM 1 -pitoisuuden kuukausikeskiarvo ylitti Kotkansaarella vielä melko usein tason 25 µg/m 3, mutta sen jälkeen pitoisuudet ovat yleensä jääneet tason 2 µg/m 3 alapuolelle. Rauhalan mittausaseman PM 1 -pitoisuuksien kuukausikeskiarvoissa erottuu maalis-huhtikuulle ajoittuvien katupölypiikkien lyheneminen - 3 µg/m 3 ylittäneet PM 1 :n kuukausikeskiarvot ovat selvästi harvinaistuneet. (kuva 26 ja 27) PM 1 :n kk-keskiarvo (µg/m 3 ) Kotkansaari 13 m 12 kk liukuva keskiarvo kuukausi Kuva 26. PM 1: n kuukausiarvojen kehitys Kotkansaarella v

35 34 PM 1 :n kk-keskiarvo (µg/m 3 ) Rauhala 12 kk liukuva keskiarvo kuukausi Kuva 27. PM 1: n kuukausiarvojen kehitys Rauhalassa v Kuvassa 28 on esitetty kiinteiltä mittausasemilta saatujen PM 1 -pitoisuuksien kuukausikeskiarvot vuonna 215 sekä vuosien pienimpien ja suurimpien kuukausikeskiarvojen vaihtelu. Vuonna 215 PM 1 -pitoisuudet olivat molemmilla mittausasemilla maaliskuussa vertailujakson ylärajalla. Muuten pitoisuudet olivat enimmäkseen lähempänä vertailutason alarajaa. kk-keskiarvo (µg/m 3 ) min-max Kotkansaari 13 m kuukausi kk-keskiarvo (µg/m 3 ) min-max Rauhala kuukausi Kuva 28. PM 1: n kuukausikeskiarvot vuonna 214 ja vuosien minimit ja maksimit

36 35 7 ILMANLAATUINDEKSIT Päivittäisessä ilmanlaatutiedotuksessa käytetään HSY:n kehittämää ilmanlaatuindeksiä, joka kertoo sanallisesti pitoisuuksien yhteyden terveysvaikutuksiin ja normeihin. Indeksit jaottelevat ilmanlaadun viiteen luokkaan, hyvästä erittäin huonoon. Indeksin taustalla ovat ilmanlaadun ohje-, raja- ja kynnysarvot sekä ilman epäpuhtauksien tunnetut terveysvaikutukset. Indeksi lasketaan tunneittain kullekin mittausasemalle ja niille ilmansaasteille, joita kyseisellä mittausasemalla mitataan. Kotkassa ilmanlaatuindeksin laskennassa otetaan huomioon typpidioksidin (NO 2 ), hengitettävien hiukkasten (PM 1 ) ja haisevien rikkiyhdisteiden (TRS) pitoisuudet, siirrettävällä mittausasemalla NO 2, PM 1 ja PM 2.5. Jokaiselle epäpuhtaudelle lasketaan pitoisuuksien perusteella indeksi, joista korkein määrää mittausaseman ilmanlaatuindeksin arvon. On huomattava, että indeksi ei ota huomioon mahdollisia ilmansaasteiden yhteisvaikutuksia. Ilmanlaatu määräytyy huonoksi kun indeksin arvo ylittää 1. Huono tai erittäin huono ilmanlaatu voi aiheuttaa haitallisia terveysvaikutuksia herkillä ihmisillä. (taulukko 8) Taulukko 8. Ilmanlaatuindeksit ja niiden luonnehdinta Indeksin arvo Ilmanlaatuluokka terveys- ja ympäristövaikutukset 5 hyvä ei todettuja terveysvaikutuksia lieviä luontovaikutuksia pitkällä aikavälillä tyydyttävä terveysvaikutukset hyvin epätodennäköisiä lieviä luontovaikutuksia pitkällä aikavälillä 76 1 välttävä terveysvaikutukset epätodennäköisiä selviä kasvillisuus- ja materiaalivaikutuksia pitkällä aikavälillä huono terveysvaikutukset mahdollisia herkillä yksilöillä selviä kasvillisuus- ja materiaalivaikutuksia pitkällä aikavälillä 151 erittäin huono terveysvaikutukset mahdollisia herkillä väestöryhmillä selviä kasvillisuus- ja materiaalivaikutuksia pitkällä aikavälillä 7.1 Ilmanlaatu indekseillä määriteltynä Ilmanlaatu oli suurimman osan ajasta hyvä tai tyydyttävä. Kotkansaarella kattotasolla ilmanlaatu oli hyvä 95 % ja tyydyttävä 5 % vuoden päivistä. Rauhalan mittausasemalla ilmanlaatu oli hyvä 89 % ajasta ja tyydyttävä 8 % ajasta. Pyhtäällä katutasossa se oli hyvä 83 % ja tyydyttävä 14 % ajasta. Rauhalassa ja Kotkansaarella kattotasolla ilmanlaatuluokka määräytyi useimmiten hengitettävien hiukkasten pitoisuuksien perusteella. Pyhtäällä ilmanlaatuluokan laukaisivat useimmiten pienet hiukkaset. Tulokseen vaikuttaa se, että ainoastaan siirrettävällä mittausasemalla mitataan pienhiukkasia. Laadultaan välttävä ilma oli Rauhalassa seitsemänä päivänä; , ja ja huono kolmena päivänä; 12.3., ja Kotkansaarella kattotasolla ei ollut yhtään välttävää päivää. Pyhtäällä välttäviä päiviä oli viisi; ja

37 36 Vuoden 215 vuorokausi-indeksit on esitetty kuvissa Vuorokausi-indeksit ovat kunkin vuorokauden korkeimpien tunti-indeksien keskiarvoja. indeksin arvo päivämäärä Kuva 29. Keskimääräiset vuorokausi-indeksit Kotkansaaren (13 m) mittausasemalla indeksin arvo päivämäärä Kuva 3. Keskimääräiset vuorokausi-indeksit Rauhalan (3 m) mittausasemalla indeksin arvo päivämäärä Kuva 31. Keskimääräiset vuorokausi-indeksit Pyhtään (3 m) mittausasemalla.

38 37 Ilmanlaatu oli Rauhalan mittausasemalla välttävä, huono tai erittäin huono yhteensä 239 tunnin ajan, Kotkansaarella kattotasolla 43 tunnin ajan Pyhtäällä katutasossa 294 tunnin ajan. Kummallakin kiinteällä mittausasemalla ilmanlaadultaan heikentyneitä tunteja oli edellisvuotta vähemmän. Vuonna 214 niitä oli Rauhalassa 252 ja Kotkansaarella 13. Kuitenkin, lähinnä maaliskuun voimakkaasta katupölyjaksosta johtuen huonojen ja erittäin huonojen ilmanlaatutuntien määrä oli liikenteen vaikutuspiirissä sijaitsevalla Rauhalan mittausasemalla jakson suurin, 85 tuntia kun vertailujakson keskiarvo on 49 tuntia. Eniten heikentyneen ilmanlaadun tunteja oli kaikilla mittausasemalla maaliskuussa. Ne johtuivat lähinnä katupölyn kohottamista hengitettävien hiukkasten pitoisuuksista. Korkein ilmanlaatuindeksin arvo oli Rauhalassa 453 (12.3.), Kotkansaarella kattotasolla 181 (15.6.) ja Pyhtäällä katutasolla 216 (19.3.). Rauhalassa ja Kotkansaarella indeksin laukaisivat kohonneet hengitettävien hiukkasten pitoisuudet, Pyhtäällä kohonneet pienhiukkasten pitoisuudet. Heikentyneiden ilmanlaatutuntien ajoittuminen eri kuukausille on esitetty taulukossa 9. Taulukko 9. Heikentyneiden ilmanlaatutuntien ajoittuminen eri kuukausille vuonna 215 Rauhala Kotkansaari 13 m Pyhtää 3 m kuukausi v h eh v h eh v h eh tammikuu 5 2 helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu 1 8 kesäkuu heinäkuu elokuu syyskuu 6 3 lokakuu marraskuu 2 6 joulukuu yhteensä aiheuttaja PM 1 97 %, NO 2 3 %, TRS.4 % PM 1 1 % PM 1 22 %, PM % 8 KATUPÖLY- JA MUUT POIKKEUKSELLISET ILMANLAATUTILANTEET Ilmanlaatu voi heiketä äkillisesti erilaisissa episoditilanteissa. Episodi on tilanne, jossa ilmansaastepitoisuudet kohoavat huomattavasti tavanomaista korkeammiksi. Niitä voivat aiheuttaa esim. keväinen katujen pölyäminen, heikkotuuliset inversiotilanteet, pienhiukkasten ja otsonin voimakkaat kaukokulkeumat ja laitosten poikkeukselliset päästötilanteet. Joskus erilaiset episodityypit voivat osua samaankin aikaan. Kotkassa pidempiaikaisia episoditilanteita on aiheutunut lähinnä keväisestä katupölystä ja pienhiukkasten, kuten rajantakaisten maastopalojen aiheuttamista kaukokulkeumista.

39 38 Vuonna 215 ei esiintynyt pitkäkestoisia, voimakkaita pienhiukkasten kaukokulkeumia. Näkyvimmin ne vaikuttivat ilmanlaatuun helmikuussa sekä maaliskuussa, jolloin Venäjän länsirajalta peräisin olleet kulotussavut nostivat jo ennestään korkeita, katupölyn aiheuttamia hengitettävien hiukkasten ja pienhiukkasten pitoisuuksia. (kuva 32) Pyhtää PM2.5 Wd PM pitoisuuden tuntikeskiarvo (µg/m 3 ) tuulensuunta (astetta) Kuva 32. Helmikuun kaukokulkeumien vaikutus pienhiukkaspitoisuuksiin Pyhtäällä. Katupölykauden ajankohta ja voimakkuus vaihtelevat vuosittain, muun muassa kevään etenemisen ja sääolojen sekä talvihiekoituksen tarpeen ja hiekanpoiston etenemisen mukaan. Vuonna 215 lumipeite jäi hyvin ohueksi ja se lähti sulamaan jo helmikuun lopulla. Maaliskuun toisella viikolla katujen pölyäminen sai vielä pontta aurinkoisista ja lämpimistä päivistä. Katupölykausi olikin suuressa osassa Suomea edellisvuosia hankalampi. Etelä-Suomen kaupungeissa se alkoi ja loppui suunnilleen samoihin aikoihin, maaliskuun 12. päivän tienoilla ja jatkui noin viikon verran. Kotkassa ja Pyhtäällä pölyisimmät päivät olivat Hiekanpoisto käynnistyi ennätyksellisen varhain, maaliskuun toisella viikolla. Kotkassa pölyäminen laantui maaliskuun kolmannella viikolla osittain katujen puhdistuksen etenemisen, osittain sään kylmenemisen myötä. Maaliskuisen katupölyn aikaansaamat hengitettävien hiukkasten ja pienhiukkasten vuorokausipitoisuudet on esitetty kuvassa 33. Joulukuu oli lumeton ja leuto. Lämpötilojen osalta sää muuttui talvisempaan suuntaan vasta vuodenvaihteessa 215/216. Aiemmista vuosista poiketen myös joulukuussa ilmanlaatu heikkeni kohonneiden hiukkaspitoisuuksien vuoksi muutamina päivinä. Kuvassa 34 on esitetty hengitettävien hiukkasten pitoisuuksien kehittyminen liikenteen vaikutuspiirissä Rauhalan mittausasemalla Kohonneiden pitoisuuksien syynä oli heikkotuulinen pakkassää, lumettomat ja kuivat tienpinnat ja vilkas joulun pyhien jälkeinen liikenne. Hiukkaspitoisuudet olivat tuolloin tavallista korkeampia monin paikoin Etelä-Suomessa, varsinkin liikennepainotteisilla ilmanlaadun mittausasemilla.

40 39 Rauhala katutaso PM1 Kotkansaari 13 m PM1 PM1:n vrk-raja-arvo RH % Pyhtää katutaso PM1 Pyhtää katutaso PM2.5 PM2.5:n vrk-ohjearvo (WHO) suhteellinen kosteus (%) PM 1 - ja PM 2.5 -pitoisuus (µg/m 3 ) Kuva 33. Hengitettävien hiukkasten ja pienhiukkasten vuorokausipitoisuudet maaliskuussa. Rauhala PM1 T (oc) Ws (m/s) PM 1 -pitoisuus (µg/m 3 ) lämpötila (astetta) ja tuulen nopeus (m/s) 1: 5: 9: 13: 17: 21: 1: 5: 9: 13: 17: 21: 1: 5: 9: 13: 17: 21: 1: 5: 9: 13: 17: 21: -12 Kuva 34. Ilmanlaadun heikkeneminen liikenteen vaikutuspiirissä

41 4 9 YHTEENVETO JA PÄÄTELMÄT Ilmansaasteet muodostavat Euroopassa yhden merkittävimmistä ympäristöstä johtuvista terveysriskeistä. Suomessa ilmansaasteiden pitoisuudet ovat kuitenkin Euroopan pienimmästä päästä - Suomen ilmanlaatu on Euroopan parhaimmistoa. Myös Kotkassa ilmanlaatu on suurimman osan ajasta hyvä ja täällä ilman epäpuhtauksien pitoisuudet ovat pitkällä aikavälillä joko laskeneet tai pysyneet ennallaan. Kotkassa ilmaa kuormittavat ja ilmanlaatua heikentävät alueen omat päästölähteet (teollisuus, energiantuotanto, satamat, liikenne) ja rajojen takaa leviävät kaukokulkeumat. Autoliikenteen päästöosuus on Kotkassa pienempi kuin keskimäärin Suomessa. Matalan päästökorkeutensa takia tieliikenteen suorat ja epäsuorat päästöt ovat kuitenkin merkityksellisiä ilmanlaatuun vaikuttavia tekijöitä hengityskorkeudella, vilkasliikenteisillä taajama- ja satama-alueilla. Myös tulisijojen käyttö voi heikentää ilmanlaatua pientalovaltaisilla asutusalueilla. Energia- ja teollisuuslaitosten päästöt ovat Kotkassa moninkertaiset verrattuna liikenteen päästöihin, mutta koska laitosten päästöt vapautuvat ilmaan korkealta, niiden vaikutukset hengitysilman laatuun ovat vähäisemmät kuin liikenteen aiheuttamien päästöjen. Laitosten päästöjen vaikutus ilmanlaatuun näkyy selvimmin erilaisissa häiriötilanteissa, kuten savukaasunpuhdistimien ohitustilanteissa ja laitosten alas/ylösajotilanteissa. Inversiotilanteissa ilmansaasteiden pitoisuuksia voivat kohottaa sekä liikenteen että laitosten päästöt. Näkyvin ilmanlaatua heikentävä tekijä Kotkassa, kuten suuressa osassa muitakin Suomen kaupunkeja on katupöly, erityisesti keväisin toistuva ilmanlaatuongelma. Kehittyneiden katujen hiekanpoistotekniikoiden ja tehokkaan kunnossapidon ansiosta keväiset katupölypitoisuudet ovat nykyisin selvästi pienempiä kuin kymmenen vuotta sitten. Siitä huolimatta pitoisuudet voivat edelleenkin nousta ajoittain korkeiksi. Suomeen ja myös Kotkan seudulle kulkeutuu ilmansaasteita kaukaa rajojen takaa. On arvioitu, että noin puolet pienhiukkasista olisi kaukokulkeumaa, voimakkaissa kaukokulkeumatilanteissa suurempikin osa. Itä- ja Keski-Euroopasta leviävät kaukokulkeumat, esimerkiksi metsä- ja maastopalojen sekä kulotussavujen sisältämät pienhiukkaset voivat heikentää ilmanlaatua merkittävästi. Voimakkaat kaukokulkeumat nostavat pienhiukkasten pitoisuuksia, mutta ne saattavat näkyä myös hengitettävien hiukkasten pitoisuuksien kohoamisena. Aiempina vuosina kaukokulkeumien aiheuttamat hiukkaspitoisuudet ovat Kotkassa nousseet pahimmillaan samalle tasolle kuin keskellä katupölyepisodia. Vuonna 215 ei esiintynyt laajoja, pitkäkestoisia kaukokulkeumatilanteita. Ilmanlaatu voi heiketä myös talviaikana, heikon tuulen ja vahvan inversiotilanteen seurauksena. Inversiotilanteessa erityisesti liikenteen päästöt, katupöly ja lämmityksestä aiheutuvat päästöt voivat kertyä lähelle maanpintaa, jolloin myös ilmanlaatu usein heikkenee. Inversiotilanteet muodostuvat useimmiten talvisin selkeän yön aikana. Vuonna 215 ilmanlaatuun vaikuttaneita inversiotilanteita esiintyi lähinnä helmi- ja maaliskuussa sekä joulukuussa. Typenoksidien ja hiukkasten päästöt laskivat Kotkan merkittävimpien päästölähteiden rikin oksidien, haisevien rikkiyhdisteiden ja hiukkasten päästöt vähenivät jyrkästi 198-luvun loppupuolella. 2-luvulla kokonaispäästöjen väheneminen on tasaantunut eikä päästömäärien kehityksessä enää näy selvää trendiä. Typenoksidien päästö-

42 41 määrät ovat vaihdelleet muita päästöjä enemmän mikä selittyy lähinnä laitosten markkinatilanteesta johtuneilla tuotantotasomuutoksilla. Vuonna 215 teollisuuden ja satamien yhteenlaskettu hiukkaspäästö oli noin 4 t, typenoksidien päästö noin 186 t, rikin oksidien päästö noin 13 t ja haisevien rikkiyhdisteiden päästö noin 8 t. Typenoksidien päästöt olivat noin 17 t ja hiukkaspäästöt noin 3 t edellisvuotta pienemmät. Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden päästöt olivat puolestaan hieman edellisvuotta suuremmat. Lähes kaikkien toimijoiden typenoksidien ja hiukkasten päästöt vähenevät edellisvuoteen verrattuna. Maaliskuussa oli hankala katupölytilanne. Katujen pölyäminen kohotti hiukkaspitoisuuksia myös Etelä-Kymenlaaksossa. Ilmanlaatuindeksien laskentajärjestelmä uudistettiin viimeksi vuonna 27. Siitä alkaen välttävien, huonojen ja erittäin huonojen ilmanlaatutuntien kokonaismäärät ovat lievästi pienentyneet sekä Rauhalan että Kotkansaaren mittausasemilla. Ilmanlaadun heikkeneminen huonoksi tai erittäin huonoksi kytkeytyy Kotkassa useimmiten keväisiin katupölytilanteisiin, voimakkaisiin pienhiukkasten kaukokulkeumatilanteisiin tai pakkaskaudella esiintyviin inversiotilanteisiin. Vuonna 215 ei esiintynyt laajoja kaukokulkeumaepisodeja ja myös ilmanlaadun heikkenemiselle otolliset inversiotilanteet jäivät lyhytaikaisiksi. Kotkassa ilmanlaatuindeksin laukaisivat useimmiten kohonneet hengitettävien hiukkasten pitoisuudet, Pyhtäällä pienhiukkasten pitoisuudet. Välttävän ilmanlaadun tunteja oli vuonna 215 molemmilla mittausasemilla selvästi vähemmän kuin edellisvuonna. Kuitenkin, lähinnä maaliskuun voimakkaasta katupölykaudesta johtuen huonojen ja erittäin huonojen ilmanlaatutuntien määrä oli liikenteen vaikutuspiirissä sijaitsevalla Rauhalan mittausasemalla jakson suurin, 85 tuntia kun vertailujakson keskiarvo on 49 tuntia. Kotkansaaren mittausasemalla huonojen ja erittäin huonojen tuntien kokonaismäärä pysyi aiempien vuosien tasolla, muutamassa tunnissa. Syy on se, että Kotkansaaren mittausasema sijaitsee noin 13 metrin korkeudella. Siellä liikenteen päästöt ja katupöly eivät enää samalla tavalla kohota hengitettävien hiukkasten pitoisuuksia kuin lähempänä katutasoa. Voimakkaasta katupölyjaksosta huolimatta ilmanlaatu oli suurimman osan ajasta hyvä tai tyydyttävä molemmilla mittausasemilla. Kotkansaarella kattotasolla ilmanlaatu oli hyvä 95 % ja tyydyttävä 5 % vuoden päivistä. Rauhalassa ilmanlaatu oli hyvä 89 % ja tyydyttävä 8 % vuoden päivistä. Typen oksidit ja typpidioksidi eivät ole monin vuosiin aiheuttaneet ilmanlaatuongelmia Kotkassa eikä raja- tai ohjearvojen ylittäneitä pitoisuuksia esiintynyt myöskään vuonna 215. Rauhalan mittausasemalla pitoisuudet olivat samaa tasoa kuin vuonna 214. Korkeimmillaan pitoisuudet olivat maaliskuussa sekä joulukuussa, heikkotuulisessa joulun pyhien jälkeisessä pakkassäässä. Liikenteen päästöt nostivat pitoisuustasoja näkyvimmin aamun työmatkaliikenteen huippujen aikoihin, klo 8-9. Haisevien rikkiyhdisteiden vuorokausipitoisuudet olivat korkeimmillaan viidesosan vuorokausiohjearvosta. Hajutunteja oli hieman edellisvuotta vähemmän. Kotkansaaren mittausasemalla niitä oli noin,4 % mittausajasta ja Rauhalassa noin,2 % mittausajasta. Eniten hajutunteja esiintyi Kotkansaarella maaliskuussa ja Rauhalassa toukokuussa. Hajuhaittailmoituksia tehtiin Kotkan ympäristökeskukselle eniten helmikuussa ja toukokuussa. Yhteydenotot liittyvät Stora Enson Sunilan tehtaan haihduttamolla helmikuussa tapahtuneeseen venttiilivuotoon ja toukokuussa soodakattilan ylösajoon.

43 42 Hengitettävien hiukkasten pitoisuudet alittivat voimassa olevat ohje- ja raja-arvot molemmilla Kotkan mittausasemilla. Vuosikeskiarvot olivat alle 15 µg/m 3 eli ne olivat selvästi pienempiä kuin voimassa oleva vuosiraja-arvo (4 µg/m 3 ) ja Maailman Terveysjärjestön, WHO:n vuosiohjearvo (2 µg/m 3 ). Katupölyn takia hengitettävien hiukkasten lyhytaikaispitoisuudet olivat kuitenkin ajoittain korkeita. Vuoden 215 katupölytilanne oli suuressa osassa Suomea aiempaa hankalampi ja ajoittui suunnilleen maaliskuun toiselle ja kolmannelle viikolle. Myös Kotkassa tien pinnat pölysivät edellisvuotta voimakkaammin. Hengitettävien hiukkasten vuorokausipitoisuudelle asetettu raja-arvotaso (5 µg/m 3 ) ylittyi katupölyn takia 1 päivänä kun vuonna 214 ylityspäiviä oli 5 (raja-arvo ylittyy, mikäli ylityksiä on yli 35). Rauhalan mittausasemalla hengitettävien hiukkasten pitoisuudet olivat korkeimmillaan koillisen ja kaakon välisillä tuulilla sekä tyynellä säällä. Tulokseen on todennäköisesti vaikuttanut myös mittausaseman sijainti. Rauhalan asema sijaitsee Ratakadun vaikutuspiirissä ja Rauhalan koulun piha-alueen reunalla. Suurin osa pihasta on asfaltoimatonta hiekkakenttää. Kotkansaarella, kattotasossa, hengitettävien hiukkasten pitoisuudet olivat tyynen sään lisäksi korkeimmillaan myös silloin, kun tuuli kävi idän suunnalta. Pyhtään Kangasmäen ilmanlaatu Pyhtään Kangasmäellä ilmanlaatu oli hyvä tai tyydyttävä suurimman osan ajasta ja voimassa olevat ilmanlaadun ohje- ja raja-arvot alittuivat kaikkien mitattujen epäpuhtauksien osalta. Ilmanlaatuindeksien perusteella ilmanlaatu oli hyvä 83 % ajasta ja tyydyttävä 14 % ajasta. Ilmanlaatuluokan määrittivät yleensä pienhiukkasten pitoisuudet, joiden pitoisuutta mitataan toistaiseksi ainoastaan siirrettävällä mittausasemalla. Välttävää ilma oli viitenä päivänä, katupölykaudella maaliskuussa. Pyhtään Kangasmäen mittausasemalta saadut hengitettävien hiukkasten ja typpidioksidin mittaustulokset vastasivat pääpiirteittäin edellisellä mittauskerralla, vuonna 29 Huutjärveltä saatuja mittaustuloksia. Hengitettävien hiukkasten vuosikeskiarvo oli Kangasmäellä 1 µg/m 3, neljäsosan voimassa olevasta vuosiraja-arvosta. Vuosipitoisuus oli yhtä suuri kuin Huutjärvellä vuonna 29. Typpidioksidin vuosikeskiarvo alitti molemmilla mittausasemilla tason 1 µg/m 3, kun vuosiraja-arvo on 4 µg/m 3. Pitoisuudet olivat lähellä alueellista taustatasoa. Kangasmäen mittausasema sijaitsi pienteollisuusalueella, hiekkakentän laidalla. Mittauskopin ohi kulki ajoneuvoliikennettä sekä kunnan varikkoalueelle että noin 2 metrin päässä sijaitsevan Pyroll Oy:n lastausalueelle. Kangasmäen aseman sijainti vaikuttikin siihen, että hengitettävien hiukkasten pitoisuudet olivat katupölykaudella maaliskuussa selvästi suurempia kuin Huutjärvellä vuonna 29. PM 1 :n vuorokausiraja-arvotaso ylittyi Kangasmäellä viisi kertaa kun vastaavia ylityksiä Huutjärvellä vuonna 29 oli ainoastaan yksi, sekin mäntyjen siitepölyn aiheuttama. Vallitsevat tuulet kävivät vuonna 216 lounaasta, hiekkakentältä, mikä osaltaan edesauttoi pitoisuuksien nousua katupölykaudella. PM 1 :n pitoisuudet olivat Pyhtään Kangasmäellä suunnilleen samalla tasolla kuin Kotkansaarella, noin 13 metrin korkeudessa sijaitsevalla mittausasemalla. Vain maaliskuussa mitatut pitoisuudet olivat Kangasmäellä selvästi korkeampia kuin Kotkansaarella. Pienhiukkasten vuosipitoisuus oli 8 µg/m 3, noin neljäsosan voimassa olevasta vuosiraja-arvosta. Se oli myös pienempi kuin WHO:n terveysperusteinen vuosiohjearvo. Vuosipitoisuus oli myös lähellä alueellista taustapitoisuutta. WHO:n vuorokausiohjearvo, 25 µg/m 3, ylittyi viitenä päivänä. Ylitysten syynä oli katupöly ja muutamana päivänä myös hieman tavanomaista voimakkaampi pienhiukkasten kaukokulkeuma.

44 43 LÄHTEET 1. Sopimus alueellista ilmanlaadun tarkkailusta Etelä-Kymenlaaksossa vuosina Allekirjoitettu 12/ Valtakunnallinen ympäristöhallinnon VAHTI-tietojärjestelmä. Ilmapäästötiedot v Luettu VTT. Suomen tieliikenteen päästöt ja energiankäyttö kunnittain vuonna Luettu Liikenteen energiankulutus ja pakokaasupäästöt. Viidennes energiasta liikenteeseen. tus_ja_pakokaasupaastot Luettu Liikenteen päästöt ilmaan. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi. _paastot_ilmaan#muut. Luettu Säävuosi 215: Mittaushistoriamme lämpimin? Foreca. Markus Mäntykankaan blogi Luettu Ilmatieteen laitos, 215: Ilmastokatsaus-julkaisut tammi joulukuu Ilmatieteen laitos, 215: Vuoden 215 säätiedot Kotka Rankin havaintoasemalta. Ilmatieteen laitos, Ilmastokeskus. 9. Valtioneuvoston asetus ilmanlaadusta nro: 38/211. Annettu Valtioneuvoston päätös ilmanlaadun ohjearvoista ja rikkilaskeuman tavoitearvosta nro: 48/1996. Annettu Ahlqvist, Minna. Imatran ilmanlaatu 215. Tiivistelmä. Sähköpostitiedonanto Malkki, M. ja Loukkola, K. 215: Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 214. Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä. Helsinki Ilmatieteen laitoksen ilmanlaatuportaali: Typpidioksidin vuosikeskiarvopitoisuudet Suomessa vuonna Luettu Lappi, Sari 21: Hajupäästön vaikutusten arviointi leviämislaskelmilla. Ilmanlaadun mittaajatapaaminen Ilmanlaadun asiantuntijapalvelut, Ilmatieteen laitos. 15. Arnold, M., Hajuohjearvojen perusteet. VTT Kemiantekniikka. VTT:n tiedotteita Espoo. 16. Ilmatieteen laitoksen ilmanlaatuportaali: PM 1 Suomessa vuonna Luettu Ilmatieteen laitoksen ilmanlaatuportaali: PM 2.5 Suomessa vuonna Luettu Etelä-Kymenlaakson karttapalvelu. Kotkan kaupungin internetsivut. Värri, Eija 215: Kotkan ilmanlaadun vuosiraportti 214. Kotkan ympäristökeskus. Julkaisu 1/215.

45 44 Liite 1 Yleisimpien ilmansaasteiden mahdollisia terveys- ja ympäristövaikutuksia sekä tärkeimmät päästölähteet ilmansaaste terveyshaitat suurina pitoisuuksina ympäristöhaitat tärkeimmät päästölähteet typen oksidit (NO ja NO 2 ) eniten terveyshaittoja aiheuttaa typpidioksidi (NO 2 ) aiheuttaa ja lisää hengitysteiden ärsytystä ja hengityselinoireita, voi myös lisätä hengitysteiden herkkyyttä muille ärsykkeille, kuten pakkaselle ja siitepölyille herkimpiä ovat astmaatikot ja yleensä iäkkäät sepelvaltimo- ja keuhkoahtaumatautia sairastavat, joilla voi heikentää keuhkojen ja sydämen toimintakykyä ja supistaa keuhkoputkia rehevöittää ja happamoittaa ekosysteemejä vaurioittaa kasvien lehtiä ja neulasia aiheuttaa korroosiota osallistuu alailmakehän otsonin muodostukseen. tie- ja alusliikenne energiantuotanto teollisuuden polttoprosessit Rikkidioksidi (SO 2 ) ärsyttää ylähengitysteitä ja suuria keuhkoputkia lisää hengitystieinfektioita ja astmaoireita happamoittaa maaperää ja vesistöjä aiheuttaa kasvillisuusvaurioita aiheuttaa korroosiota energiantuotanto alusliikenne Hengitettävät hiukkaset (PM 1 ) aiheuttaa viihtyisyyshaittoja herkimpiä ovat hengitystiesairaat, erityisesti astmaatikot ja lapset, joilla voi aiheuttaa nuhaa, yskää, kurkun ja silmien kutinaa ja hengitysoireita. lisää likaantumista ilmastovaikutukset tie- ja alusliikenne katupöly energiantuotanto teollisuuden polttoprosessit Pienhiukkaset (PM 2.5 ) aiheuttaa silmien, nenän ja kurkun ärsytysoireita tai lievää hengenahdistusta, myös terveillä puun pienpoltto kaukokulkeumat lisää erityisesti astmaatikoiden ja iäkkäiden sepelvaltimo- ja keuhkoahtaumatautia sairastavien hengitystie- ja sydänoireita lisää hengityselin- ja sydänsairauksista johtuvia sairaalakäyntejä ja kuolleisuutta Pelkistyneet rikkiyhdisteet (TRS) aiheuttaa viihtyisyyshaittoja ärsyttää silmiä, nenää ja kurkkua ja voi aiheuttaa hengenahdistusta, päänsärkyä ja pahoinvointia selluteollisuus öljynjalostus jätevesienkäsittely jätehuolto Alailmakehän otsoni (O 3 ) aiheuttaa nenän, kurkun ja silmien limakalvojen ärsytystä ja päänsärkyä, lisää astmaoireita voi pahentaa siitepölyjen aiheuttamia allergiaoireita aiheuttaa kasvillisuusvaurioita aiheuttaa korroosiota ilmastovaikutukset muodostuu ilmakehässä auringonvalon vaikutuksesta, typenoksidien ja haihtuvien hiilivetyjen reaktiotuotteena kaukokulkeumat Hiilimonoksidi eli häkä (CO) heikentää veren hapenkuljetuskykyä ja aiheuttaa sydän-verisuoniston hapenpuutetta osallistuu alailmakehän otsonin muodostukseen tieliikenne energiantuotanto työkoneet

46 45 Liite 2 (1/2) Laitosten rikkidioksidipäästöt v Yksikkö t/a. laitos Ahlstrom Glassfibre Oy HaminaKotka Satama Oy, Hamina Kotkan Energia Oy Hovinsaaren voimalaitos Hyötyvoimala ,1,7 1,3 1,9 1, 1,4 2,2,8 2,4 1,5 1,2 1, 1,,9,9 Haminakotka Satama Oy, Kotka Mussalon Voima Oy Kotkamills Oy Stora Enso Oyj, Sunilan tehdas ja satama Muut laitokset/kotka Muut laitokset/hamina Kotkan laitokset yhteensä Haminan laitokset yhteensä Laitosten typenoksidipäästöt v Yksikkö t/a. Ilmoitettu NO 2 :na. laitos Ahlstrom Glassfibre Oy HaminaKotka Satama Oy, Haminan satama J. M. Huber Finland Oy O-I, Karhulan Lasi Oy Kotkan Energia Oy Hovinsaaren voimalaitos Hyötyvoimala Haminakotka Satama Oy, Kotkan satama Mussalon Voima Oy < Kotkamills Oy Stora Enso Oyj. Sunilan tehdas ja satama Muut laitokset/kotka Muut laitokset/hamina Kotkan laitokset yhteensä Haminan laitokset yhteensä Laitosten TRS-päästöt v Yksikkö t/a. Ilmoitettu rikkinä. laitos Kotkamills Oy ,9,7 2, Stora Enso Oyj. Sunilan tehdas ,7 5,3 6,2 Kotkan laitokset yhteensä ,6 6. 8,2 Laitosten hiukkaspäästöt v Yksikkö t/a. laitos Ahlstrom Glassfibre Oy ,5 HaminaKotka Satama Oy, Hamina ,5 1,5 1,1 J. M. Huber Finland Oy ,7,7 O-I, Karhulan Lasi Oy Kotkan Energia Oy Hovinsaaren voimalaitos Hyötyvoimala ,3 1,5,2,5,3,5,3,5,2,15,2,6,2,2,3 HaminaKotka Satama Oy, Kotka Mussalon Voima Oy Kotkamills Oy Sulzer Pumps Finland Oy Stora Enso Oyj. Sunilan tehdas ja satama Muut laitokset/kotka Muut laitokset/hamina <1 <1 1 <1 <1 <1 <1 <1 Kotkan laitokset yhteensä Haminan laitokset yhteensä

47 46 Liite 2 (2/2) Laitosten fossiiliset hiilidioksidipäästöt v Yksikkö t/a. laitos Ahlstrom Glassfibre Oy Haminakotka Satama Oy, Hamina J. M. Huber Finland Oy O-I, Karhulan Lasi Oy Kotkan Energia Oy Hovinsaaren voimalaitos Hyötyvoimala HaminaKotka Satama Oy, Kotka Mussalon Voima Oy Kotkamills Oy Sulzer Pumps Finland Oy Stora Enso Oyj Sunila tehdas ja satama Muut laitokset/kotka Muut laitokset/hamina Kotkan laitokset yht Haminan laitokset yht * Laitosten biologiset hiilidioksidipäästöt v Yksikkö t/a. laitos St1 Biofuels Oy Hamina Kotkan Energia Oy, Hovinsaaren voimalaitos Hyötyvoimala Kotkamills Oy Stora Enso Oyj. Sunila Kotkan laitokset yht Haminan laitokset yht Tieliikenteen kuntakohtaiset päästöt ilmaan v rikkidioksidi (t/a) Haminan kaupunki ,35,35,2,2 Kotkan kaupunki ,59,55,4,4 Miehikkälän kunta ,3,3 Pyhtään kunta ,14,15,1,1 Virolahden kunta ,15,15,1,1 yhteensä ,3 1,2,8,8 typenoksidit (NO 2 :na) Haminan kaupunki Kotkan kaupunki Miehikkälän kunta Pyhtään kunta Virolahden kunta yhteensä hiukkaset (t/a) Haminan kaupunki ,5 11,2 11,3 1,8 1 6,6 6,2 Kotkan kaupunki ,1 19,9 19,6 18, ,3 1,1 Miehikkälän kunta 1,4 1,3 1,3 1,2 1,2 1,1 1,1 1,5,5 Pyhtään kunta 6,2 5,7 5,7 5, 4,9 4,9 4,6 4,5 1,5 2,8 Virolahden kunta 6,1 5,8 5,7 5,7 5, 4,7 4,5 4,3 2,6 2, yhteensä ,5 21,6 hiilidioksidi (t/a) Haminan kaupunki Kotkan kaupunki Miehikkälän kunta Pyhtään kunta Virolahden kunta yhteensä Huom. LIPASTO-mallit uudistettiin perusteelliisesti v Aiempien vuosien päästölukuja ei voi verrata suoraan vuosien 213 ja 214 päästöihin.

48 47 Merkittävimmät päästölähteet ja kiinteät ilmanlaadun mittausasemat pohjakartta/maanmittauslaitos lupanro. 43/KASU/7 Liite 3 (1/4)

49 48 Liite 3 (2/4) MITTAUSASEMAKUVAUS Aseman nimi: Kotkansaari (Kirjastotalo) Aseman tyyppi: kaupunki-tausta Osoite: Kirkkokatu 24 Ympäristö: kerrostalovaltainen kaupunkikeskusta-alue, keskustaliikennettä Koordinaatit: pohjoiskoordinaatti ( o N): itäkoordinaatti ( o E): Korkeus meren pinnasta: 25 m Näytteenottokorkeus: 13 m Lähimmät pistelähteet: Kotkamills Oy, etäisyys n. 1 m suunta E Kotkan Energia Oy, Hovinsaaren voimalaitos, etäisyys n. 11 m suunta NW Stora Enso Oyj. Sunilan tehdas, etäisyys n. 26 m suunta NE Mittalaitteet: - Environnement AF-22M + TRS-konvertteri: SO 2 -ja TRS-analysaattori (UV-fluoresenssi) - Environnement AC-31M: NO- ja NO 2 -analysaattori (kemiluminisenssi) - Eberline FH 62 IR: PM 1 -analysaattori (β-säteilyn absorptio)

50 49 Liite 3 (3/4) MITTAUSASEMAKUVAUS Aseman nimi: Rauhala (Rauhalan ala-aste) Aseman tyyppi: esikaupunki-teollisuus Osoite: Mällinkatu 1 A, Ympäristö: esikaupunkialue, lähellä teollisuutta, vieressä vilkas liikenne teollisuusalueelle Koordinaatit: pohjoiskoordinaatti ( o N): itäkoordinaatti ( o E): Korkeus meren pinnasta: 6 m Näytteenottokorkeus: 4 m Lähimmät pistelähteet: Stora Enso Oyj. Sunilan tehdas, etäisyys 21 m suunta S Kotkamills Oy, etäisyys n. 48 m suunta S Ahlstrom Glassfibre Oy, etäisyys n. 12 m suunta SW Kotkan Energia Oy, Hyötyvoimala, etäisyys n. 3 m suunta NW Sulzer Pumps Finland Oy, Karhulan valimo, etäisyys n. 9 m suunta SW Mittalaitteet: - Environnement AF-22M + TRS-konvertteri: SO 2 -ja TRS-analysaattori (UV-fluoresenssi) - Environnement AC-31M: NO- ja NO 2 -analysaattori (kemiluminisenssi) - Eberline FH 62 IR: PM 1 -analysaattori (β-säteilyn absorptio)

51 5 Liite 3 (4/4) MITTAUSASEMAKUVAUS Aseman nimi: Siirrettävä Aseman tyyppi: esikaupunki-teollisuus Osoite: Pyhtää, Kangasmäki Ympäristö: pienteollisuusalue, varikkoalue Koordinaatit: pohjoiskoordinaatti ( o N): itäkoordinaatti ( o E): Korkeus meren pinnasta: 6 m Näytteenottokorkeus: 4 m Lähimmät päästölähteet: Pyhtään lämpökeskus, etäisyys 3 m suunta SW E18-moottoritie, etäisyys 51 m suunta N, NE, NW Valtatie 7, etäisyys 28 m suunta S, SE, SW Mittalaitteet: - Environnement AF-22M + TRS-konvertteri: SO 2 -ja TRS-analysaattori (UV-fluoresenssi) - Environnement AC-31M: NO- ja NO 2 -analysaattori (kemiluminisenssi) - Eberline FH 62 IR: PM 1 -analysaattori (β-säteilyn absorptio)

Kotkan ilmanlaadun vuosiraportti 2016

Kotkan ilmanlaadun vuosiraportti 2016 1 Kotkan ilmanlaadun vuosiraportti 216 Eija Värri Kotkan kaupunki, ympäristökeskus Kansikuva: Jari Pitkäkangas 2 3 ESIPUHE Kotkan ilmanlaatua on tarkkailtu vuodesta 1983 lähtien. Vuodesta 199 alkaen mittaukset

Lisätiedot

Kotkan ja Miehikkälän ilmanlaatu vuonna 2017

Kotkan ja Miehikkälän ilmanlaatu vuonna 2017 Kotkan ja Miehikkälän ilmanlaatu vuonna 217 https://ilmatieteenlaitos.fi/ilmanlaatu 2 3 ESIPUHE Tässä raportissa tarkastellaan Etelä-Kymenlaakson ilmanlaadun mittaustuloksia vuodelta 217. Mittaustuloksia

Lisätiedot

Kotkan ilmanlaadun vuosiraportti 2014

Kotkan ilmanlaadun vuosiraportti 2014 1 Kotkan ilmanlaadun vuosiraportti 214 Eija Värri Kotkan kaupunki, ympäristökeskus Kansikuva: Jari Pitkäkangas 3 ESIPUHE Kotkan seudulla ilmanlaatua on tarkkailtu vuodesta 1983 lähtien. Vuodesta 199 alkaen

Lisätiedot

Kotkan ja Haminan ilmanlaatu vuonna 2018

Kotkan ja Haminan ilmanlaatu vuonna 2018 Kotkan ja Haminan ilmanlaatu vuonna 218 www.ilmatieteenlaitos/ilmanlaatu 2 3 ESIPUHE Kotkan ympäristöpalvelut on seurannut Kotkan ja sittemmin koko Etelä-Kymenlaakson ilmanlaatua yli 3 vuoden ajan ja vuodesta

Lisätiedot

Kotkan ilmanlaadun vuosiraportti 2012

Kotkan ilmanlaadun vuosiraportti 2012 1 Kotkan ilmanlaadun vuosiraportti 212 Eija Värri Kotkan kaupunki, ympäristökeskus Kansikuva: Jari Pitkäkangas 2 3 ESIPUHE Kotkan seudulla ilmanlaatua on tarkkailtu vuodesta 1983 lähtien. Vuodesta 199

Lisätiedot

Kotkan Ympäristökeskuksen julkaisuja Kotkan ilmanlaadun vuosiraportti 2013

Kotkan Ympäristökeskuksen julkaisuja Kotkan ilmanlaadun vuosiraportti 2013 Kotkan Ympäristökeskuksen julkaisuja 1-214 Kotkan ilmanlaadun vuosiraportti 213 1 Kotkan ilmanlaadun vuosiraportti 213 Eija Värri Kotkan kaupunki, ympäristökeskus Kansikuva: Kotkan Matkailutoimisto 2 3

Lisätiedot

ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA

ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA METSÄ FIBRE OY RAUMAN TEHTAAT RAUMAN BIOVOIMA OY JA FORCHEM OY ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Kuva: U P M Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa ASIANTUNTIJAPALVELUT

Lisätiedot

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa 2016

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa 2016 Asiantuntijapalvelut, Ilmanlaatu ja energia 216 ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa 216 METSÄ FIBRE OY RAUMAN TEHTAAT RAUMAN

Lisätiedot

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa 2017

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa 2017 Asiantuntijapalvelut, Ilmanlaatu ja energia ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa METSÄ FIBRE OY RAUMAN TEHTAAT RAUMAN BIOVOIMA

Lisätiedot

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2013

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2013 Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2013 1. Yleistä Etelä-Karjalan yhdyskuntailmanlaaduntarkkailun mittausverkko muodostuu Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin mittauspisteistä. Vuonna 2013 mittausverkossa oli

Lisätiedot

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2015

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2015 Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 2 2. Mitattavia komponentteja... 3 3. Ilmanlaadun ohje- ja raja-arvot... 4 4. Imatran ilmanlaatutulokset 2015... 5 4.1 Imatran hajurikkiyhdisteet

Lisätiedot

ILMANLAATU JA ENERGIA 2019 RAUMAN METSÄTEOLLISUUDEN ILMANLAADUN SEURANTA

ILMANLAATU JA ENERGIA 2019 RAUMAN METSÄTEOLLISUUDEN ILMANLAADUN SEURANTA ILMANLAATU JA ENERGIA RAUMAN METSÄTEOLLISUUDEN ILMANLAADUN SEURANTA Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet Rauman Sinisaaressa tammi kesäkuussa RAUMAN METSÄTEOLLISUUDEN ILMANLAADUN SEURANTA

Lisätiedot

Jakson toukokuu heinäkuu 2016 ilmanlaatu Kotkassa ja Haminan sataman

Jakson toukokuu heinäkuu 2016 ilmanlaatu Kotkassa ja Haminan sataman 1 Jakson toukokuu heinäkuu 216 ilmanlaatu Kotkassa ja Haminan sataman lla laa ja: ympäristönsuojelusuunni elija Eija Värri, p. 44 72 484 Jaksolla toukokuu heinäkuu ilma oli Kotkan ja Haminan satama-alueen

Lisätiedot

ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2015

ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2015 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2015 Kaupunkirakenteen toimiala Rakentaminen ja Ympäristö Yleistä Tähän raporttiin on koottu yhteenveto Jyväskylän keskustan ja Palokan mittausasemien

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti tammi- ja helmikuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti tammi- ja helmikuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti tammi- ja helmikuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Alkutalven lauha säätyyppi jatkui tammi- ja helmikuussakin. Tammikuun keskilämpötila

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 2016

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 2016 KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Syyskuussa syksy ei vielä edennyt kovin pitkälle, vaan säätyyppi pysyi varsin lämpimänä. Syyskuussa

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2004

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2004 ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU Ilmanlaatuindeksi vuonna Mansikkalassa Mansikkala ERITTÄIN HUONO ÄITSAARI RAUTIONKYLÄ 15 HUONO 1 VÄLTTÄVÄ TYYDYTTÄVÄ 5 HYVÄ tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti maalis- ja huhtikuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti maalis- ja huhtikuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti maalis- ja huhtikuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Kevään alku maaliskuussa oli sääolosuhteiltaan melko tavanomainen, mutta huhtikuussa

Lisätiedot

ILMANLAADUN MITTAUKSIA SIIRRETTÄVÄLLÄ MITTAUSASEMALLA TURUSSA 3/05 2/06 KASVITIETEELLINEN PUUTARHA, RUISSALO

ILMANLAADUN MITTAUKSIA SIIRRETTÄVÄLLÄ MITTAUSASEMALLA TURUSSA 3/05 2/06 KASVITIETEELLINEN PUUTARHA, RUISSALO ILMANLAADUN MITTAUKSIA SIIRRETTÄVÄLLÄ MITTAUSASEMALLA TURUSSA 3/05 2/06 KASVITIETEELLINEN PUUTARHA, RUISSALO Turun kaupunki ympäristönsuojelutoimisto 2006 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 MITTAUSJÄRJESTELMÄ...

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti heinäkuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti heinäkuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti heinäkuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Heinäkuu oli yleisilmeeltään kolea. Sademäärä Pohjois-Savossa oli ajankohtaan nähden varsin

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti touko- ja kesäkuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti touko- ja kesäkuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti touko- ja kesäkuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Touko- ja kesäkuu olivat molemmat ajankohtaan nähden selvästi koleampia. Touko-

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ elokuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli elokuussa kaikilla asemilla hyvä. Tuntiindeksillä määriteltynä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2019 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Tunti-indeksillä määriteltynä ilmanlaatu oli jokaisella asemalla hyvä vähintään 74 % ajasta. Vuorokausi-indeksin perusteella ilmanlaatu

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 2016

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 2016 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Joulukuu oli varsin lauha talvikuukausi. Koska pakkasia oli varsin vähän, myös Ilmanlaatu

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ kesäkuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli kesäkuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Paraisilla tyydyttävä.

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 2016

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 2016 KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Elokuu oli Pohjois-Savossa sääolosuhteiltaan varsin tavanomainen. Kuopion ja Varkauden ilmanlaatu oli

Lisätiedot

heinäkuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

heinäkuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ heinäkuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli heinäkuussa kaikilla asemilla hyvä. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ toukokuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli toukokuussa kaikilla asemilla hyvä. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ elokuussa 2019 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Tunti-indeksillä määriteltynä ilmanlaatu oli jokaisella asemalla hyvää vähintään 91 % ajasta. Vuorokausi-indeksin perusteella yleisin

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ joulukuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli joulukuussa hyvä kaikilla asemilla. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ marraskuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli marraskuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ syyskuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli syyskuussa kaikilla asemilla hyvä. Tuntiindeksillä määriteltynä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ joulukuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli joulukuussa hyvä kaikilla asemilla, paitsi Turun Kauppatorilla,

Lisätiedot

ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA

ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA METSÄ FIBRE OY RAUMAN TEHTAAT RAUMAN BIOVOIMA OY JA FORCHEM OY ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Kuva: UPM Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet vuonna 213 ASIANTUNTIJAPALVELUT

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ huhtikuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli huhtikuussa kaikilla muilla asemilla tyydyttävä, paitsi Kaarinassa

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli tammikuussa hyvä kaikilla muilla asemilla, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ syyskuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli syyskuussa hyvä Raisiossa, Naantalissa ja Kaarinassa. Paraisilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ huhtikuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli huhtikuussa tyydyttävä kaikilla asemilla. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ kesäkuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli kesäkuussa hyvä kaikilla muilla asemilla paitsi Paraisilla välttävä.

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ helmikuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli helmikuussa tyydyttävä muilla asemilla, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli maaliskuussa tyydyttävä muilla asemilla, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

Ilmanlaatu Ämmässuolla vuonna 2016

Ilmanlaatu Ämmässuolla vuonna 2016 Ilmanlaatu Ämmässuolla vuonna 2016 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority Helsingin seudun ympäristöpalvelut

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ toukokuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli toukokuussa tyydyttävä kaikilla asemilla. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2016

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2016 Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2016 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 2 2. Mitattavia komponentteja... 3 3. Ilmanlaadun ohje- ja raja-arvot... 4 4. Imatran ilmanlaatutulokset 2016... 5 4.1 Imatran hajurikkiyhdisteet

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli tammikuussa hyvä Kaarinassa sekä Paraisilla ja tyydyttävä Turun

Lisätiedot

Ilmanlaatu Ämmässuolla vuonna 2017

Ilmanlaatu Ämmässuolla vuonna 2017 Ilmanlaatu Ämmässuolla vuonna 2017 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority Helsingin seudun ympäristöpalvelut

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta helmikuulta 2018

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta helmikuulta 2018 KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 17 - helmikuulta 18 YHTEENVETO TULOKSISTA Kuopion, Varkauden ja Siilinjärven ilmanlaatu heikkeni selvästi lauhan loppusyksyn

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 67. Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 67. Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 3053/11.01.01/2015 67 Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Ohtonen, puh. 043 826 5216 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET

ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET 2014 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Ympäristönsuojelu 29.5.2015 Heini Tanskanen 2 YHTEENVETO Valkeakosken yhdyskuntailman tarkkailua suoritettiin vuonna 2014 ympäristönsuojelulain mukaisten

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ joulukuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli joulukuussa hyvä ssa, Kaarinassa sekä Paraisilla ja tyydyttävä

Lisätiedot

lokakuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

lokakuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ lokakuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus lokakuussa oli Turun Kauppatorilla tyydyttävä ja kaikilla muilla mittausasemilla hyvä. Orikedon

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli tammikuussa muilla mittausasemilla tyydyttävä, paitsi ssa ja

Lisätiedot

Ilmanlaadun kehittyminen ja seuranta pääkaupunkiseudulla. Päivi Aarnio, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä

Ilmanlaadun kehittyminen ja seuranta pääkaupunkiseudulla. Päivi Aarnio, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Ilmanlaadun kehittyminen ja seuranta pääkaupunkiseudulla Päivi Aarnio, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä 7.11.2011 Ilmanlaadun seurantaa vuoden jokaisena tuntina HSY huolehtii jäsenkuntiensa

Lisätiedot

Rakennustyömaiden pölymittaukset Kalasatamassa Tommi Wallenius

Rakennustyömaiden pölymittaukset Kalasatamassa Tommi Wallenius Rakennustyömaiden pölymittaukset Kalasatamassa 7.3.2019 Tommi Wallenius Mittauksen tarkoitus Kalasataman alueella on paljon työmaarakentamista. Tarkoituksena selvittää rakennustyömaissa aiheutuneiden päästöjen

Lisätiedot

Harjavallan ja Porin ilmanlaatu 2014

Harjavallan ja Porin ilmanlaatu 2014 Porin ympäristövirasto Harjavallan ja Porin ilmanlaatu 2014 Tiivistelmä Mittausaineisto ja tulokset: Heidi Leppänen, Boliden Harjavalta Oy Juha Pulkkinen, JPP Kalibrointi Ky Jari Lampinen, Porin kaupungin

Lisätiedot

KAJAANIN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET VUODELTA 2004

KAJAANIN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET VUODELTA 2004 KAJAANIN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET VUODELTA 04 Kajaanin kaupunki Ympäristötekninen toimiala Ympäristö ja maankäyttö 04 ILMANLAADUN SEURANTA KAJAANISSA Kajaanin ilmanlaadun seurannan toteuttavat Kajaanin

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ syyskuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli syyskuussa Turun Kauppatorilla, Raisiossa sekä Paraisilla tyydyttävä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli maaliskuussa muilla mittausasemilla tyydyttävä, paitsi Paraisilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ elokuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli elokuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Paraisilla tyydyttävä.

Lisätiedot

Ilmanlaatu Ämmässuolla vuonna 2018

Ilmanlaatu Ämmässuolla vuonna 2018 Ilmanlaatu Ämmässuolla vuonna 2018 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority Helsingin seudun ympäristöpalvelut

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ helmikuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli helmikuussa hyvä Kaarinassa sekä Paraisilla ja tyydyttävä Turun

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ kesäkuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli kesäkuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Paraisilla tyydyttävä.

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli maaliskuussa kaikilla muilla asemilla tyydyttävä, paitsi Paraisilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ joulukuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus joulukuussa oli kaikilla muilla mittausasemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla tyydyttävä.

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2011

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2011 ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 11 Mansikkalan ilmanlaatuindeksi vuonna 11 ERITTÄIN HUONO Mansikkala 15 1 HUONO VÄLTTÄVÄ ÄITSAARI RAUTIONKYLÄ TYYDYTTÄVÄ 5 HYVÄ tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2010

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2010 ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 1 Imatran ilmanlaatuindeksi vuonna 1 ERITTÄIN HUONO Mansikkala 15 1 HUONO VÄLTTÄVÄ ÄITSAARI RAUTIONKYLÄ TYYDYTTÄVÄ 5 HYVÄ tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu

Lisätiedot

maaliskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

maaliskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Maaliskuussa hengitysilmaa heikensi katupöly. Hengitysilman tavallisin laatuluokitus maaliskuussa oli ssa välttävä, Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus tammikuussa oli ssa, ssa, Turun Orikedolla ja Paraisilla hyvä. ssa tavallisin laatuluokitus

Lisätiedot

PIENHIUKKASTEN JA HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN MITTAUSRAPORTTI

PIENHIUKKASTEN JA HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN MITTAUSRAPORTTI 16 Raportti PR-P1026-1 Sivu 1 / 6 Naantalin kaupunki Turku 25.9.2012 Kirsti Junttila PIENHIUKKASTEN JA HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN MITTAUSRAPORTTI Tonester Oy, Rymättylä Mittaus 5. 17.9.2012 Raportin vakuudeksi

Lisätiedot

syyskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

syyskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ syyskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus syyskuussa oli kaikilla mittausasemilla tyydyttävä. Ilmanlaatu luokiteltiin heikoimmillaan erittäin

Lisätiedot

maaliskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

maaliskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus maaliskuussa oli ssa tyydyttävä tai välttävä ja muilla asemilla tyydyttävä lukuun ottamatta

Lisätiedot

marraskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

marraskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ marraskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus marraskuussa oli ssa ja Paraisilla hyvä, ssa hyvä tai tyydyttävä ja muilla mittausasemilla

Lisätiedot

tammikuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

tammikuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus tammikuussa oli kaikilla asemilla hyvä. Ilmanlaatu luokiteltiin heikoimmillaan ksi ssa ja välttäväksi

Lisätiedot

heinäkuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

heinäkuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ heinäkuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus heinäkuussa oli ssa hyvä ja muilla mittausasemilla tyydyttävä. Ilmanlaatu luokiteltiin heikoimmillaan

Lisätiedot

ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET

ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET 2013 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Ympäristöpalvelut Katja Sippola 2 YHTEENVETO Valkeakosken yhdyskuntailman tarkkailua suoritettiin vuonna 2013 ympäristönsuojelulain mukaisten ilmoitusvelvollisten

Lisätiedot

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet vuonna 2016

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet vuonna 2016 Asiantuntijapalvelut, Ilmanlaatu ja energia 2017 ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet vuonna 2016 ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Rikkidioksidin

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ marraskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus marraskuussa oli kaikilla muilla mittausasemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla tyydyttävä.

Lisätiedot

ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA

ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA METSÄ FIBRE OY RAUMAN TEHTAAT RAUMAN BIOVOIMA OY JA FORCHEM OY ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Kuva: U P M Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet vuonna 2014 ASIANTUNTIJAPALVELUT

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ marraskuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli marraskuussa hyvä Raisiossa, Kaarinassa sekä Paraisilla ja

Lisätiedot

ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2016

ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2016 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2016 Kaupunkirakenteen toimiala Rakentaminen ja Ympäristö Jyväskylän ilmantarkkailun vuosiraportti 2016 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 1 2 JYVÄSKYLÄN ILMANLAADUN

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ elokuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus elokuussa oli ssa ja Turun Orikedolla hyvä ja muilla mittausasemilla tyydyttävä. Ilmanlaatu luokiteltiin

Lisätiedot

VARKAUDEN ILMANLAATU VUOSINA 2009-2010

VARKAUDEN ILMANLAATU VUOSINA 2009-2010 KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI YMPÄRISTÖNSUOJELU VARKAUDEN ILMANLAATU VUOSINA 2009-2010 PÄÄTE RVEYS ASEMA JPP Kalibrointi Ky 2011 TIIVISTELMÄ Vuonna 2009 typen oksidien päästöt Varkaudessa olivat noin 1035

Lisätiedot

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet vuonna 2015

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet vuonna 2015 Asiantuntijapalvelut, Ilmanlaatu ja energia 2016 ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet vuonna 2015 ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Rikkidioksidin

Lisätiedot

VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2011

VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2011 KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI YMPÄRISTÖNSUOJELU VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2011 PÄÄTE RVEYS JPP Kalibrointi Ky 2012 TIIVISTELMÄ Vuonna 2011 typen oksidien päästöt Varkaudessa olivat noin 1000 t, hiukkaspäästöt

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT VALKEAKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET 2012 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 YHTEENVETO Valkeakosken yhdyskuntailman tarkkailua suoritettiin vuonna 2012 ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2007

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2007 ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 7 ÄITSAARI RAUTIONKYLÄ Mansikkalan ilmanlaatuindeksi vuonna 7 Imatralla ERITTÄIN HUONO Mansikkala 15 HUONO 1 VÄLTTÄVÄ TYYDYTTÄVÄ 5 HYVÄ tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 18.08.2016 Sivu 1 / 1 2682/2016 11.01.01 72 Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Ohtonen, puh. 043 826 5216 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Lokakuu joulukuu. Neljännesvuosiraportti 4/2011

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Lokakuu joulukuu. Neljännesvuosiraportti 4/2011 TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET Lokakuu joulukuu Neljännesvuosiraportti 4/211 TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN YMPÄRISTÖNSUOJELU FRENCKELLINAUKIO 2B PL 487, 3311 TAMPERE PUH. 3

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 84. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 84. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 3088/11.01.01/2014 84 Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Ohtonen, puh. 043 826 5216 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Korkeuden ja etäisyyden vaikutus ilmanlaatuun katukuilussa ja sisäpihalla

Korkeuden ja etäisyyden vaikutus ilmanlaatuun katukuilussa ja sisäpihalla Korkeuden ja etäisyyden vaikutus ilmanlaatuun katukuilussa ja sisäpihalla Jarkko Niemi, FT Ilmansuojeluasiantuntija Kaupunkisuunnittelulla parempaa ilmanlaatua ja ilmastoa -seminaari 18.1.2018 Typpidioksidin

Lisätiedot

TURUN SEUDUN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLISELVITYS

TURUN SEUDUN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLISELVITYS TURUN SEUDUN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLISELVITYS Valoku vaus: H eikki L askar i Energiantuotannon, teollisuuden, laivaliikenteen ja autoliikenteen typenoksidi-, rikkidioksidi- ja hiukkaspäästöjen leviämislaskelmat

Lisätiedot

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Tammi-maalikuu. Neljännesvuosiraportti 1/2015

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Tammi-maalikuu. Neljännesvuosiraportti 1/2015 TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET Tammi-maalikuu Neljännesvuosiraportti 1/215 TAMPEREEN KAUPUNKI VIRANOMAISPALVELUT YMPÄRISTÖNSUOJELU FRENCKELLINAUKIO 2B PL 487, 3311 TAMPERE PUH. 3 5656 67 FAKSI 3

Lisätiedot

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Loka joulukuu. Neljännesvuosiraportti 4/2012

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Loka joulukuu. Neljännesvuosiraportti 4/2012 TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET Loka joulukuu Neljännesvuosiraportti 4/212 TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN YMPÄRISTÖNSUOJELU FRENCKELLINAUKIO 2B PL 487, 3311 TAMPERE PUH. 3 5656

Lisätiedot

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Neljännesvuosiraportti 4/2009. Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Ympäristönsuojelu

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Neljännesvuosiraportti 4/2009. Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Ympäristönsuojelu TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET Neljännesvuosiraportti 4/29 Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Ympäristönsuojelu 2 ESIPUHE Tampereen ilmanlaadun tarkkailu vuonna 29 on järjestetty

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 Ympäristöpalvelut YHTEENVETO

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 Ympäristöpalvelut YHTEENVETO VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 YHTEENVETO Valkeakosken yhdyskuntailman tarkkailua suoritettiin vuonna 2009 ilmansuojelulain mukaisten ilmoitusvelvollisten laitosten kanssa vuonna 2005 tehdyn sopimuksen mukaisesti.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 29.08.2013 Sivu 1 / 1 3165/11.01.01/2013 77 Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2012 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Ohtonen, puh. (09) 816 24849 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Tilannekuvaukset

Tilannekuvaukset Tilannekuvaukset 1.1. 30.6.2015 30.6.2015 klo 8 Ilmanlaatu on pääasiallisesti hyvä pääkaupunkiseudulla. Vilkasliikenteisissä ympäristöissä kuten katukuiluissa ja pääväylien varsilla, ilmanlaatu on kuitenkin

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2005

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2005 ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 5 ERITTÄIN HUONO Ilmanlaatuindeksi vuonna 5 Imatralla Mansikkala ÄITSAARI RAUTIONKYLÄ 15 HUONO 1 VÄLTTÄVÄ TYYDYTTÄVÄ 5 HYVÄ tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu

Lisätiedot

YHDYSKUNTAILMAN RAPORTTI

YHDYSKUNTAILMAN RAPORTTI Valkeakosken kaupunki Ympäristönsuojelu PL 2 (Sääksmäentie 2) 3761 VALKEAKOSKI YHDYSKUNTAILMAN RAPORTTI HEINÄ-SYYSKUU 215 2 Yhteenveto ilmanlaadusta neljännesvuosijaksolla heinä-syyskuu: Valkeakosken kaupungin

Lisätiedot

ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA

ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Asiantuntijapalvelut, Ilmanlaatu ja energia 2019 ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet vuonna 2018 ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Rikkidioksidin

Lisätiedot