SUOMALAINEN KALASOPPA

Transkriptio

1

2 Long Play 10 Teksti: Kukka Ranta Kansi: Sakke Yrjölä Julkaisija: Hitaan journalismin yhdistys ry. Päätoimittaja: Johanna Vehkoo ISSN ISBN Helsingissä joulukuussa 2013

3 SUOMALAINEN KALASOPPA Se syntyy näin: otetaan 1 3 ammattikalastajaa, reilusti osa-aikaisia ja jokunen kesämökkiläinen. Sekoitetaan hiljaa hämmentäen kirkkaaseen suomalaiseen järviveteen. Lisätään mausteeksi elykeskusta, erilaisten kalamiespiirien edusmiehiä ja suolaksi maa- ja metsätalousministeriötä. Jätetään hautumaan vuosiksi. Nautitaan oikeusriitojen kera. Sisävesien kalastuksesta on saatu aikaan melkoinen liemi. Mutta kenen reseptillä? KUKKA RANTA

4 TUULI PUUSKUTTAA syyskuisena aamuna eteläisen Saimaan Iesselällä. Veli-Matti Ruokokoski ja hänen vaimonsa Eeva-Liisa ovat tavalliseen tapaansa lähteneet verkoilleen. Selän keskimmäisellä syvänteellä heitä lähestyy moottorivene. Tuulen läpi kuuluu huuto: Älkää laskeko, me vedetään nuottaa siihen. Järvenselällä kaksi moottoroitua alusta näyttää virittäytyvän vetämään nuottaverkkoa. Ruokokosket jatkavat verkkonsa laskemista, sillä he pyytävät tutulla paikalla, johon nuotalla ei ole etuajo-oikeutta. Tästä huolimatta ammattikalastajien alukset alkavat upottaa kookasta nuottaverkkoa veteen. Eläkeläispariskunnan verkko on sotkeutua koneen vetämään nuottaan. Ruokokosket taivuttavat nailonverkkoaan nuotan perän taakse. Verkon paino, hiekalla täytetty vichy-pullo, painuu kohti pohjaa. Verkkonsa laskettuaan pariskunta lähtee puhuttelemaan järvenselän ammattikalastajia. Siitä seuraa sanaharkka, joka huipentuu vastapuolen huutoon: Kohta tarvitaan varmaan puukkoa. Veli-Matti ja Eeva-Liisa Ruokokoski jäävät miettimään, käytettäisiinkö sitä heihin vai verkkoihin. Ruokokosket suuntaavat kohti kotirantaansa. Selälle jäävät ammattikalastajat Jussi Karhu ja Markku Turtiainen, eteläisen Saimaan harvat mutta sitäkin tehokkaammat troolaajat. Ruokokosket ovat kauhistuneita: näin heitä ei ole ikinä kohdeltu, vaikka vuosien varrella vastaan on tullut monenlaista aironheiluttajaa. Ruokokosket ovat kuulleet, että muillakin on ollut riitoja troolipyytäjien kanssa. Troolin tieltä on jouduttu väistämään,

5 uistelijoiden siimoja on katkennut ja pienemmät veneet ovat keikkuneet vaarallisesti troolin nostattamissa laineissa. Huhut kiertävät ja tarinat jäävät elämään. Ihmiset katselevat ihmeissään, kun mökkijärvet muuttuvat taisteluareenaksi. Ruokokosket soittelevat tutuille, jotka kalastavat samalla Kuivasen vesialueella, ja yksi sun toinen kehottaa tekemään rikosilmoituksen. Alueen kalastuksenvalvoja ajaa kiireesti Ruokokoskien mökille paikallisen kalastajan kanssa. Veli-Matti Ruokokoski lähtee miesten kanssa takaisin Iesselälle. Aikaa on kulunut parisen tuntia. Kun Ruokokoskien vene lähestyy Iesselän syvännettä, ovat nuotta-alukset saaliineen jo loitommalla. Ruokokoskien kolme kalastusmerkkiä ovat kateissa, verkkoankkurin ja verkkonarun köydet ovat poikki, eikä ankkuria näy missään. Pienen etsiskelyn jälkeen verkko löytyy muutaman sadan metrin päästä mytyssä, tuhottuna. Ruokokosket päättävät puuttua vääryyteen. Heti järveltä tultuaan Veli-Matti soittaa Lappeenrannan poliisille tehdäkseen tutkintapyynnön vahingonteosta. Asia luvataan tutkia. Ruokokosket jäävät luottavaisina odottamaan. Kunnes tulee tammikuu ja puhelinsoitto poliisilta: Ruokokosket kutsutaan kuultaviksi, koska heitä epäillään vahingonteosta. Talvisena pakkaspäivänä Veli-Matti ja Eeva-Liisa Ruokokoski ajavat tunnin matkan päähän Lappeenrantaan. Poliisilaitoksella selviää, että troolikalastaja Markku Turtiainen on heti syyskuussa tehnyt pariskunnasta rikosilmoituksen. Ruokokoskien verkon paino, se hiekalla täytetty vichypullo, on ilmoituksen mukaan rikkonut nuottaverkon. Ruokokosket tekevät useita lisäselvityksiä mielestään puutteelliseen esitutkintapöytäkirjaan ja täydentävät osin ristiriitaisia

6 tietoja. Toukokuussa 2013 syyttäjä jättää syytteen nostamatta todennäköisten syiden puuttuessa. Silloin välikohtauksesta Iesselällä on ehtinyt kulua kahdeksan kuukautta. Ruokokoskien mielestä heidän asiaansa on tutkittu vastahakoisesti. Aiemmasta tutkintapyynnöstä ei ole kuulunut pihaustakaan, joten he jättävät rikosilmoituksen verkkonsa tuhoamisesta heinäkuussa 2013, lähes vuosi tapahtuman jälkeen. Nyt he odottavat jännittyneinä, millainen syyte tällä kertaa tulee. Konenuotta veti koko syvänteen tyhjäksi kertaheitolla. Nyt siellä ei ole muikun muikkua. MUIKKU ON SISÄVESIEN AMMATTIKALASTAJIEN tärkein saaliskala. Vuoden 2012 lähes 4,8 miljoonan kilon saaliista hieman yli puolet, 2,6 miljoonaa kiloa, oli muikkua. Muikku tuotti 6,5 miljoonaa euroa, kun kokonaissaaliin arvo oli 10,5 miljoonaa euroa. Suomen suurin järvi Saimaa on puolestaan sisävesien tärkeimpiä kalastusalueita. Se levittäytyy Etelä- ja Pohjois-Savon sekä Eteläja Pohjois-Karjalan maakuntien alueille. Siihen kuuluu myös Ruokokoskien Kuivasen vesialue. Saimaan eteläosista saatiin vielä 1970-luvulla ja 1980-luvun taitteessa noin kolmannes Suomen sisävesien muikkusaaliista. Sitten muikut katosivat laajalti koko Järvi-Suomesta. Syistä ollaan monta mieltä. Yhden näkemyksen mukaan ilmasto-olot olivat muikun kudulle epäsuotuisat. Jos kuteva kanta pääsee liian pieneksi, se ei pysty tuottamaan vahvoja poikassatoja. Toisen teorian mukaan kannat romahtivat ainakin Saimaalla siksi, että muikkuja kalastettiin liian vähän. Tehokkaan pyynnin uskotaan auttavan muikkuja lisääntymään ja parantavan kalakantoja.

7 Kadon syystä on kiistelty vuosikymmeniä, mutta kautta Järvi- Suomen kadon täytyy johtua muutoksista ympäristössä, sanoo sivutoiminen kalastaja Vesa Toivola. Hän on lapsesta saakka kulkenut isänsä mukana Suur-Saimaan Kyläniemen, Peltoin ja Solkein vesillä. Niillä liikkui aina 1980-luvun alkuun asti aktiivinen kalastajakunta. Muikkua pyydettiin nuotalla ja verkoilla, ja näillä perinteisillä välineillä Toivola kalastaa edelleen. Kalastajavanhemmilta säilynyt kellastunut ruutuvihko pitää sisällään saaliskirjanpidon vuosikymmenien takaa. Huolellisella kaunolla kirjatut luvut kertovat, että vielä vuoden 1988 syksyllä saatiin arvokasta muikunmätiä neljänkymmenen pyyntipäivän aikana 500 kiloa. Muikku oli tuolloin ammattikalastajille varma tulonlähde: kalat kävivät kaupaksi ja mädin kysyntä oli kova. Mutta sitten tuli kato luvun loppuun asti mätiä tuli vain muutamia kymmeniä kiloja. Kun muikkua ei enää saatu millään muulla konstilla, alettiin troolata. Vuosikymmenen vaihteessa Suomen sisävesillä kalasti jo yli sata troolikuntaa. Eteläisellä Saimaalla toiminta alkoi juuri Kyläniemen vesialueella. Maailman tehokkain parvikalojen pyydys, trooli eli laahusnuotta, mukautettiin merikalastuksesta sisävesille. Valtava suppilomainen verkko lasketaan ja nostetaan koneellisesti. Kahden aluksen levittämää verkkoa vedetään joko pinnassa tai pohjan tuntumassa. Valtaosa suomalaisten kuluttamasta kotimaisesta kalasta on vapaa-ajan kalastajien pyytämää. Mökkiläisten verkkoon tarttuu yleensä muutama kilo muikkua, kun taas ammattikalastajan yhdellä troolivedolla irtoaa noin tuhat kiloa muikkua.

8 Kalakannat eivät muikkukadon jälkeen enää elpyneet, ja hiljalleen ammattikalastajat alkoivat yksi toisensa jälkeen etsiä uusia toimeentulon lähteitä. Jos kehitys jatkuu samanlaisena, koko Suomessa on parinkymmenen vuoden päästä vain muutama päätoiminen kalastaja. Saimaalla pyytää nykyisin kolmisenkymmentä troolaajaa. HERÄTYSKELLO SOI OMAKOTITALOSSA Saimaan rannalla varttia vaille viisi. Ulkona on vielä pilkkopimeää. Troolikalastaja Markku Törrönen tekee eväät ja ajaa viiden kilometrin päähän Mustolaan. Siellä toimii kalapakastamo ja -jalostuslaitos, jonka yksi omistaja on Törrösen Saimaan Kala -niminen yritys. Laitoksen pihalla tervehtii aamuvirkku autonkuljettaja, joka on lähdössä viemään eilisen muikkusaaliin Renkoon, Hämeenlinnaan ja Orimattilaan. Törrösen matka jatkuu toisessa kuorma-autossa läheiseen Joutsenon venesatamaan. Autoradion säätiedotus lupaa Suur- Saimaalle leppoisia tuulia. Perillä Törrönen astuu Apaja-alukseensa, jonka kylkeen on kiinnitetty toinen samanlainen alus. Käytävällä juoksentelevat Törrösen apurin Mika Mikkosen laivakoirat Alma ja Rane. Valmistelut on hoidettu jo edellisenä iltana: molemmissa aluksissa on neljä kuudensadan litran sammiota täynnä jäähilettä. Moottorit käynnistyvät kello Apaja 1 ja Apaja 2 irrottautuvat laiturista ja lähtevät päivän pyyntimatkalle kohti Mäntyselkää, Kyläniemen ja Kattelussaaren vesille. Aamuaurinko hiipii taivaalle hopeansinisen järven takaa. Troolialuksen pikkuruisessa hytissä pauhaa Ylen Aamu-tv:n suora uutislähetys.

9 Kuuttakymmentä lähestyvä Markku Törrönen on tyypillinen ammattikalastaja: ikää on paljon ja kollegoja vähän. Hän on ensimmäisen polven kalastaja, isä oli hevosmiehiä. Nuorena Törrönen veti viikonloppuisin nuotalla muikkua Kyläniemen vesillä, ja kalaa tuli runsaasti. Täysi-ikäisenä Törrönen alkoi kalastaa täyspäiväisesti ja ryhtyi ystävänsä kanssa yksityisyrittäjäksi. Aamuseitsemän jälkeen troolialukset saapuvat kapeahkolle Kaidonselälle, jonka jälkeen edessä avautuu Mäntyluodon selkä. Törrönen viestittää radiopuhelimitse Apaja 2:n hyttiin, että kalastus voi alkaa. Törrönen ja Mikkonen laskevat laivan perässä verkkoa metallikelasta käsivoimin auttaen. Isot metalliketjut vetävät 15 metriä korkeaa verkkoa kohti metrin syvyisen järven pohjaa. Pian verkko ulottuu 150 metrin päähän veneistä. Alukset irrotetaan, ja ne erkanevat nopeasti toisistaan. Molempien perään kiinnitetty verkko avautuu 80 metrin levyiseksi. Puolessa tunnissa trooli on viritetty asemiinsa. Muutaman tunnin ajan alukset ajavat 2,5 solmun tuntivauhdilla. Verkko hinautuu pohjan tuntumassa keskellä selkää. Se on kuin iso suppilo, joka kerää lähellä pohjaa piileksivät muikut. Törrönen palaa veneensä ohjaamoon. Television lisäksi kapteeni seuraa useita eri laitteita, kuten navigaattoria, tutkaa, kaikuluotainta, karttaa ja automaattiohjainta. Törrönen tarttuu radiopuhelimen vanhanaikaiseen luuriin ja sanoo: Hyvin menee ja menkööt. Ota löysin rantein, älä jännitä. On lokakuu, ja Törrösen kalastus on parhaimmillaan. Vielä parikymmentä vuotta sitten troolipyynti aloitettiin kesän alussa ja sitä jatkettiin syksyyn. Muikkujen kutuaika syys lokakuussa

10 jätettiin väliin. Mutta vähitellen troolausaika venyi. Nykyisin pyydetään koko jäätön kausi, myös kutuaikana. Törrönen kalastaa ympäri vuoden, ja varsinkin syksyllä päivät ovat pitkiä. Pelkät pyyntimatkat kestävät 12 tuntia, sen päälle on monenmoista muuta hommaa. Törrönen istuu Suomen sisävesiammattikalastajien ja Suomen ammattikalastajaliiton hallituksissa. Hän on sekä Etelä-Karjalan ammattikalastajaseuran että Lappeenrannan kalasataman puheenjohtaja ja toimii myös Saimaan Kalan toimitusjohtajana. Vuoden 2013 kunnallisvaaleissa hän oli ehdolla kokoomuksen listoilla. Kun toiset ovat lomalla, me ollaan töissä, kesät kaikki, Törrönen sanoo. Kalastajan työstä on vaikea päästä pois, olen liian syvällä tässä. Poikani haluaisi jatkaa, mutta olen kieltänyt, koska ala on liian riskialtista. Kaikuluotaimessa näkyy pitkän hiljaiselon jälkeen parvi kaloja. Trooliveneet ajavat suoraan sitä kohti. Nuottaverkkoa vedetään Mäntyselällä yleensä kaksi tuntia, lämpimällä säällä tunnin vetoja, kylmällä pidempiä. Kello 9.55 veneet ajetaan yhteen: on aika vetää saalis ylös. Miehet ohjaavat verkkoa takaisin laivan perän metalliseen kelaan. Veneet keikkuvat verkkojen painosta, lokit riehuvat ilmassa saalista himoiten. Lopulta saalispussi ajautuu veneen kylkeen, ja Törrönen asettaa Ferrari-merkkisen piennosturin pussin päähän. Neljällä nostolla saadaan kaikki saalispaljut täyteen: tuhat kiloa muikkua. Kalamassa syöksyy nuottapussista jäähileisiin muovilaareihin, joissa kalat hautautuvat toistensa painon alle. Päälle valutetaan vettä. Lopuksi paljuja hämmennetään metallilapiolla, ja ylimääräiset kalat, niin

11 sanottu sivusaalis, kerätään pois. Esiin pilkistää iso kuha, sitten valtava hauki saa puunuijasta. Ne päätyvät myyntiin. Joskus saaliiksi tulee myös Saimaan järvilohia ja järvitaimenia. Ne Törrönen joko syö tai myy eteenpäin. Kännykkä hälyttää vähän väliä, kun ostajat varmistelevat tilauksiaan. Nyt tulee puhelu Hakaniemen hallista Helsingistä. Koko haussa oleva kalaerä on myyty jo ennen kuin Apajat lähtevät satamasta. Jos mäti maksaa Stockmannilla 130 euroa kilolta, niin kuin parhaimmillaan on maksanut, kalastaja saa siitä 50 euroa. Muikkukilosta kalastajalle maksetaan yleensä vain muutamia euroja. Törrösen koko vuoden pyyntituloista prosenttia tulee mädistä. Vaikka muikkukanta olisi huono, vähistäkin kaloista tienaa hyvin syys lokakuussa, jolloin yleensä puolet saaliista on naaraita. Niiden painosta jopa kolmannes voi olla mätiä. Troolivetojen jälkeen troolialukset palaavat Joutsenoon. Horisontissa tupruttavat Lappeenrannan Kaukaan, Joutsenon Pulpin ja Imatran Kaukopään tehtaiden piiput. Satamassa nosturin otin tarttuu muovipaljuihin. Vene notkahtelee. Pian saaliit ovat autossa matkalla Mustolan kalankäsittelyhalliin. Perkauskoneen pöydällä makaa läjä pulleita naarasmuikkuja. Nuori tallinnalainen Kristiana asettelee käsin muikut liukuhihnan vakoihin vatsa ylöspäin. Mustolan kalanjalostuslaitos työllistää kymmenisen ihmistä. Työvoiman tarve vaihtelee sen mukaan, kuinka paljon saalista tulee. Mustolaa käyttää muutama ammattikalastaja, osakkaina heitä on kymmenisen. Perkauskoneen yhdestä aukosta alkaa valua puristettua mätiä, toisesta putoilee kalojen päitä. Kolmannesta aukosta tippuvat loput

12 muikut perattuina. Kalat jäähdytetään alle kolmeasteisiksi, pakataan rekkoihin ja viedään jälleenmyyjille ympäri Etelä-Suomea. Mustola käsittelee vuosittain noin kiloa muikkua ja muita kalalajeja. Laitoksen omistava Saimaan Kalasatama on varsinainen monitoimiyhtiö: se lajittelee, perkaa, ottaa mädin talteen, pakkaa kalatuotteita, pakastaa, varastoi, myy vähittäin ja tukussa, vie ja tuo kalaa, hallinnoi kalasatamatiloja, vuokraa ja rahtipakkaa. Mutta varsinainen monitoimimies on myös nykykalastaja. Ennen kalastaja kalasti ja tukkukauppias haki kalan rannasta. Nykyisin kalastajan on hoidettava kaikki itse: kalastaminen, jalostaminen, myyminen ja päälle vielä paperityöt. Ketju ei saa katketa, sillä jälleenmyyjät eivät halua kalaa satunnaisesti tai pienissä erissä. Kuluttajat puolestaan haluavat kalansa halvalla ja valmiina annospaloina, ruodottomina fileinä perkausrauta ei kuulu kaupunkikeittiön vakiovarusteisiin. Niinpä norjalainen tuontilohi on pitkälti korvannut kotimaiset järvi- ja merikalat. Suomessa kulutetusta kalasta yli 70 prosenttia tuodaan ulkomailta, vain kuusi prosenttia on kotimaisten ammattikalastajien pyytämää. Sitä mukaa kuin kalat ovat vesistä huvenneet ja kalastus on teollistunut, ovat pyyntivälineet käyneet järeämmiksi ja kalliimmiksi. Kalastajien ei tosin tarvitse niitä yksin kustantaa, sillä osan rahoittavat valtio ja EU. EU on maksanut 90 prosenttia Mustolan kalankäsittelylaitoksen 1,3 miljoonan euron rakennuskustannuksista, loppu tuli Lappeenrannan kaupungilta. EU ja valtio pitävät yllä troolausta, joka on nykyisin tärkein pyyntimenetelmä sekä merellä että sisävesillä. Useimmat troolit on ostettu investointituilla.

13 Uusien alusten hankintaan ei EU-tukia enää saa, mutta koneiden ja laitteiden hankintaan kyllä. Tukea tulee myös, kun parannetaan työturvallisuutta ja energiatehokkuutta ja kehitetään saalistarkkuutta. Polttoaineesta annetaan verohelpotusta. Kalan jatkojalostusta Suomen sisävesillä on tuettu 10 miljoonalla eurolla sekä EU:n että valtion investoinneilla. Ja mitä enemmän tuotantoketjuun on laitettu rahaa, sitä tärkeämpää ammattilaisille on, että lupa-asiat ovat kunnossa. Toisin sanoen: että heillä on esteetön pääsy kalavesille. KALASTUSLUPA ON TROOLIKALASTAJALLE mutkikas juttu, vaikkei sisävesiä juuri valvota eikä kalastusta säädetä kiintiöillä. Mutta kun lupa on tullut, kalaa saa niin paljon kuin sielu sietää ja järvi antaa. Peruskuvio on yksinkertaistaen tämä: Kalastusoikeus kuuluu rantojen maanomistajille, jotka ovat muodostaneet osakaskuntia hallinnoimaan yhteisiä vesiä ennen osakaskuntia kutsuttiin kalastuskunniksi. Yhteisistä vesistä osakkaille jaetaan maa-alueiden koon mukaan vesialueosuuksia ja pyydysyksiköitä. Yksiköiden määrä ratkaisee, millaisilla välineillä osakas saa kalastaa. Mitä tehokkaammat välineet, sitä enemmän pitää olla yksiköitä. Trooliin tarvittavista yksiköistä päätetään kokouksissa, joissa vain osakkaat saavat äänestää. Ammattikalastaja voi olla osakas, ja ellei ole, hän voi vuokrata vesialueita tai hankkia kalastusoikeutta osakkailta. Osakas voi luovuttaa tai myydä oman vesiosuutensa ja määrätä itse hinnankin, mutta kalastusluvan yhteisvesille voi antaa vain osakaskunta. Sen kokouksissa osakkailla on ääniä vesialueosuuden mukaan.

14 Kokouksissa päätetään myös trooliluvista. Osakaskunta voi antaa luvan yhdessä sovittuun hintaan tai määrätä, kuinka monta pyydysyksikköä tarvitaan troolaukseen. Kun kalastuskunnat perustettiin 1950-luvulla, rantojen suuria maanomistajia olivat viljelijät, metsäteollisuusyhtiöt ja valtio. Nykyisin osakaskunnissa on yhä enemmän kesämökkiläisiä, jotka kalastavat omaksi ilokseen. Monen on vaikea ymmärtää, miten tehokalastus ja kestävät kalakannat sopivat yhteen. Kalastajia taas potuttaa se, että heidän työnsä on kiinni nykyään kesämökkiläisten hallitsemista arvaamattomista osakaskunnista. Eikä aina vain yhdestä. Osakaskunnat ovat usein pieniä, ja yhden hallinnoimat vedet harvoin riittävät ammattikalastajien tarpeisiin. Tyypillisesti ammattikalastaja toimii muutaman osakaskunnan alueella. Esimerkiksi Suur-Saimaan yhteisistä vesistä päättää 62 osakaskuntaa. Lupa on hankittava joka vuosi uudelleen. Eteläisen Saimaan harvat ammattikalastajat eivät ole jättäytyneet osakaskuntien armoille, vaan ovat investoineet päästäkseen kalastamaan syvimpien järvien selkäalueille. Esimerkiksi troolaaja Markku Törrönen on hankkinut osakkuuden kolmesta osakaskunnasta ostamalla vesiosuutta, metsää ja maata. Parhaillaan hän hieroo maakauppaa Imatralla. Taipalsaaren seurakunta on vuokrannut Törröselle kalaosuuksia. Lappeenrannan kaupungiltakin hän haluaisi vesiosuuksia, mutta kaupunki jahkailee. Taipalsaarelaiseen Kattelussaaren osakaskuntaan Törrönen osti kaksi ääntä pikkuserkultaan. Kun pyydysyksiköt eivät kuitenkaan riittäneet troolaukseen, hän osti lisäyksiköitä Tornator-yhtiöltä, joka omistaa paljon maata ja metsää ja kuului aikoinaan Enso-Gutzeitiin.

15 Yksiköiden määrä riitti vihdoin trooliin, mutta vielä oli saatava lupa osakaskunnalta, koska Kattelussaaressa oli troolikielto päällä. KATTELUSSAAREN OSAKASKUNNAN kokouksessa huhtikuussa 2009 meno oli niin outoa, että paikalliset kalastajamiehet muistelevat sitä edelleen. Troolauslupaa hakeneen Markku Törrösen kanssa kokoukseen asteli hänen asianajajansa Pauli Markkanen. Juristeja ei ollut kokouksissa ennen nähty. Markkanen meuhkasi ja uhkasi osakaskunnan vielä joutuvan oikeuteen. Monet hiljenivät ja jäivät seuraavista kokouksista pois. Markkanen jyräsi kantansa läpi, muistelee yksi kokoukseen osallistunut kalastaja. Markkasen tyyli on tullut tutuksi muillekin. Hän on saanut Suomen asianajajaliitolta kolme huomautusta ja kaksi varoitusta, enimmäkseen epäasiallisesta kielenkäytöstä. Markkanen on toiminut ammattikalastajien edustajana kalastuskiistoissa Etelä-Savon ja Etelä- Karjalan käräjillä. Kattelussaaren kokousta oli jo kerran siirretty, sillä Markkanen oli löytänyt kokouskutsusta muotovirheen. Nyt osanottajia oli tavallista vähemmän, sillä moni oli säikähtänyt ahdistavaa ilmapiiriä. Lopulta Törrösen trooli sai luvan. Vastaan ei uskallettu laittaa, vaikka osakaskunta oli aiemmin kieltänyt troolauksen. Kattelussaaren osakaskunta vastaa Joutsenon ja Taipalsaaren vesialueista Suur-Saimaalla, lähellä UPM:n Kaukaan-tehtaita ja Metsä- Botnian Joutsenon-tehtaita. Kattelussaari on Suur-Saimaan toiseksi suurin osakaskunta. Sielläkin on paljon ikääntynyttä väkeä. Mukana on vielä monta

16 toisen tai kolmannen polven kalastajaa, joiden isoisien nuottasaaliilla ostettiin väritelevisiot ja kunnostettiin talojen katot. Ennen 1980-luvun muikkukatoa eteläisellä Saimaalla oli kolmisenkymmentä venekuntaa, jotka saivat suurimmat tulonsa kalastuksesta. Lisäksi oli paljon puoliammattilaisia, joille kalastus oli merkittävä lisätulo. Kattelussaaressa ammattimaisia venekuntia oli kymmenkunta. Jäljellä oleville osa-aikaisille ammattilaisille ja kotitarpeiksi kalastaville välineiksi ovat riittäneet verkot ja nuotat. Tilanne alkoi muuttua syksyllä 2009, kun Törrönen tuli vesille troolinsa kanssa. Kattelussaaren miehet muistelevat, miten heitäkin muikkukadon jälkeen houkuteltiin hankkimaan trooli. Ilmapiiri on mennyt sellaiseksi, etteivät he halua nimiään julki. Kun troolit tulivat, sanottiin, että niillä on työllistävä vaikutus, muistelee eräs vanhemman polven ammattikalastaja. Toinen jatkaa: Sanottiin, että se olisi hoitava toimenpide, kalakannat kasvavat. Kolmas sanoo kiihkeästi: Ei pidä yhtään paikkaansa. Kaikki miehet ovat sitä mieltä, että saaliit ovat romahtaneet troolin tultua. Ennen yhdellä verkolla saattoi kutuaikaan saada 20 kiloa muikkua, enää vain muutaman kilon. Nämähän ovat vähän kuin meidän omia vesiä, mutta emme enää tiedä, kenen ne ovat, sivutoiminen kalastajamies sanoo. Kalastusluvista keräämillään rahoilla Kattelussaaren osakaskunta ostaa istutuskaloja, mutta nyt se on alkanut tuntua miehistä turhalta.

17 KUN MAANOMISTAJILLE 1950-LUVUN ALKUPUOLELLA taattiin kalastusoikeudet, heidät myös velvoitettiin hoitamaan kalavesiä ja -kantoja. Silloin monen järven vedet ja kalat olivat sellu- ja paperitehtaiden päästöjen vuoksi kirjaimellisesti huonossa hapessa. Kattelussaaren lähellä kellui muutaman neliön kokoisia sellulauttoja, ja kalat parveilivat pinnalle haukkomaan ilmaa. Pelastukseksi tulivat istutukset 1970-luvulta alkaen. Laitoksissa viljeltyjä kalanpoikasia laskettiin vesiin siinä toivossa, että ne tuottaisivat jälkeläisiä tuleviksi vuosiksi. Kattelussaaressa ostetaan järvilohen, taimenen, nieriän ja kuhan poikasia tuhansilla euroilla joka vuosi. Sisävesien osakaskunnilta kuluu istutuksiin noin viisi miljoonaa euroa vuodessa. Osakaskuntien lisäksi myös vesien pilaajat, paperitehtaat ja voimalaitokset, velvoitettiin pelastustöihin, joko istutusten maksajina tai toimeenpanijoina. Kaloja kasvattavat sekä valtion Riistan- ja kalantutkimuslaitoksen että yksityiset kalanviljelylaitokset. Valtion laitoksissa tuotetaan uhanalaisia emokalakantoja sekä valtaosa kaikesta mätimateriaalista. Istutukset ja jätevesien kiristyneet päästöehdot auttoivat, ja vesistöjen kalakannat alkoivat kasvaa. Eivät kuitenkaan tarpeeksi, joten kalastukseen haettiin lisää tehoa, ja 1980-luvun lopussa sisävesillä alettiin troolata. Trooli kerää kaiken eteensä sattuvan, myös yksivuotiaat hottamuikut, jotka eivät ole ehtineet kutea. Sivusaaliiksi jää myös Saimaalla isojen selänteiden syvänteissä eläviä uhanalaisia järvitaimenia ja järvilohia. Sivusaalis ei ole sivuseikka järvien hyvinvoinnille: ekologista tasapainoa pitää yllä monimutkainen ravintoketju, jossa kaikilla vedenelävillä planktoneista alkaen on oma tehtävänsä.

18 Eläinplanktonit, kuten äyriäiset ja vesikirput, piileksivät päivisin saalistajiaan järven pohjassa, mutta yöllä ne nousevat pintaan syömään kasviplanktoneja. Perässä parveilevat muikut ja niiden perässä muikuilla herkuttelevat petokalat, kuten hauet ja lohet. Hännän huippuna tulee ihminen tehokkaine pyydyksineen. Kun petokalat vähenevät, niin kutsutut roskakalat, kuten särjet, lisääntyvät. Ne puolestaan ahmivat eläinplanktonia, jonka kadotessa kasviplanktonin määrä kasvaa ja vesistöt rehevöityvät. Hyväkuntoisessa järvessä muikku voi elää jopa kymmenvuotiaaksi. Aikuiset isot kalat tarvitsevat tilaa ja uivat harvemmissa parvissa, pikkukalat liikkuvat isona ja tiheämpänä joukkona. Troolikalastajalla on teoriassa kaksi vaihtoehtoa: hän voi pyytää joko pieniä määriä suuria kaloja tai suuria määriä pieniä kaloja. Suurin osa valitsee pikkukalojen massapyynnin. Eniten troolilla kalastetaan enimmäkseen kaksivuotiaita muikkuja, joiden vatsat pullottavat mädistä ensimmäistä kertaa. Poikasmunat päätyvät herkkusuiden lautasille, eivätkä tuota jälkeläisiä. Kun nuoret kalat katoavat, kärsii koko järvi. Saimaan vähäisille järvilohille ja muille vaelluskaloille trooli on kuitenkin pienempi paha kuin pato. Uhanalainen, lähes sukupuuton partaalle joutunut Saimaan järvilohi on 1970-luvulta lähtien elänyt viljelyn ja istutusten varassa. Kun kutuaika koittaa, osa kannasta lähtee vaeltamaan kohti Pielisjokea, sillä myös istutetut kalat osaavat palata sukukypsinä takaisin synnyinjokeensa, jos ne on sinne laskettu. Joka vuosi Pielisjokeen istutetaan järvilohenpoikasta, mutta niistä vain kolmisenkymmentä palaa takaisin. Kannasta suurin osa häviää kalastajien verkkoihin heti

19 istutuksen jälkeen, kun kaksivuotiaat lohenpoikaset matkaavat eteläiselle Saimaalle, jossa vastassa ovat troolit ja uistelijoiden siimat. Kudulle palaavan lohen matka tyssää Joensuun jälkeen Pielisjoen ensimmäiseen voimalaitoksen, Kuurnan, betoniseinään. Kun ihminen saa aikaan ongelman, ihminen keksii siihen myös ratkaisun: kutukalat pyydystetään ja kuljetetaan maanteitse usean padon taakse Ala-Koitajoelle. Se on Saimaan järvilohen viimeinen kutujoki. Viime vuosina joen pohja on ollut kuiva, koska vesi on ohjattu voimalan säännöstelypatoon. Pato kuuluu sähköyhtiö Vattenfallille. Voimayhtiö on vuosikymmenen ajan harannut veden ohijuoksutusta vastaan: se menettäisi rahaa, jos vettä päästettäisiin energiantuotannosta kalatiehen, jonka kautta lohi pääsisi vaeltamaan. Tammikuussa 2013 korkein hallinto-oikeus määräsi Vattenfallin lisäämään virtausta muutamalla kuutiolla sekunnissa, ja tänä syksynä Saimaan järvilohi onnistui ensimmäisen kerran vuosikymmeniin kutemaan padon alavirtaan Ala-Koitajoella. Mutta luontoihmisten ilo oli ennenaikaista. Syksyn myrskysateiden jälkeen vesi padon yläjuoksulla oli korkealla, ja patoturvallisuuteen vedoten yhtiö nosti juoksutusta hetkessä neljästä kuutiosta kahteenkymmeneen. Padosta ryöpsähti valtava vesimassa ja kuohu huuhtoi kutupesät paikoiltaan. Kaksi harrastajakalastajaa teki ohijuoksutuksesta tutkintapyynnön. Vaikka päädyttäisiin lakitupaan, edessä voi olla sama ongelma kuin kalastusriidoissa usein muulloinkin: lakikirjassa ei ole sellaista asiaa kuin kalastusrikos.

20 ETELÄ-KARJALAN KÄRÄJÄOIKEUDESSA alkoi syksyllä 2012 oikeudenkäynti, jossa vastakkain olivat Taipalsaaren Solkein kylän osakaskunta ja ammattikalastaja Jussi Karhu. Karhu oli edellisenä syksynä aloittanut pyynnin Solkein vesillä eteläisellä Saimaalla ilman lupaa. Hän oli ostanut kyläläiseltä osakkuuden, jonka pyydysyksiköillä olisi saanut kalastaa esimerkiksi kahdellatoista katiskalla. Troolille ei ollut määritelty yksiköiden määrää, sillä Solkein vesillä ei ollut ennen troolattu. Osakaskunta oli kieltänyt sen vuonna Karhu ja hänen asianajajansa Pauli Markkanen päättivät omin päin, että trooliin tarvittiin 75 yksikköä, ja Karhu maksoi niistä 327 euroa osuuskunnan tilille. Lokakuussa 2011 Karhu veti troolia luvatta Munaluodon selällä, yhteensä seitsemän kertaa. Joulukuun alussa 2011 Solkein osakaskunta käsitteli troolausta kokouksessaan. Tapaaminen kylän urheilutalossa Taipalsaarella eteni tahmeasti, kun monesta asiasta, erityisesti troolauksesta, väiteltiin kiivaasti. Se oli uutta Solkeissa. Enemmistö osanottajista katsoi troolauksen loukkaavan muita osakkaita. Lisäksi se koettiin tuhoisaksi uhanalaisille järvilohille ja istutetuille petokaloille. Troolikieltoa vastustivat Jussi Karhu ja Markku Turtiainen, joka edusti valtakirjalla erästä osakasta. Osakaskunta yritti palauttaa Karhun maksamat rahat käteisenä, mutta tämä ei ottanut niitä vastaan. Riitaisan kokouksen päätteeksi osakaskunta vei luvattomat troolaukset oikeuteen. Jussi Karhu nosti oman oikeusjuttunsa. Hän teki tutkintapyynnön Solkein vuoden 2003 troolikiellosta, ja vaati, että troolipyynti on sallittava osakaskunnan vesialueella ilman rajoituksia.

21 Keväällä 2012 esitutkinta luvattomasta troolauksesta kuitenkin keskeytettiin. Lappeenrannan poliisi oli pyytänyt lausuntoa Kaakkois-Suomen ely-keskukselta. Lausunnossaan ely-keskuksen kalatalousasiantuntija Vesa Vanninen totesi, että osakaskunnan vuonna 2003 asettama troolauskielto ei liittynyt lainkaan Jussi Karhun troolaamiseen vuonna Ely-keskuksen mukaan vuonna 2003 tehty päätös koski vain tiettyä hakemusta. Lausunnossa painotettiin, että sisävesien ammattikalastuksen tärkeintä saaliskalaa muikkua on pyydettävä tehokkaasti. Troolikalastus oli lausunnon mukaan ainoa merkittävä tapa saada muikkua kuluttajille, ja siksi osakaskuntien päätöksenteon tulisi perustua kalataloudellisiin näkökohtiin. Solkeita edustanut Kalatalouden keskusliiton lakimies Jenny Fredrikson otti yhteyttä syyttäjänvirastoon. Hän ihmetteli, miksi esitutkinnassa ei kiinnitetty huomiota luvattomaan troolaukseen. Syyttäjä päätti aloittaa esitutkinnan uudestaan. Poliisi pyysi ely-keskukselta uutta lausuntoa. Kalastusbiologi Kauko Poikola kieltäytyi ottamasta kantaa luvattomaan pyyntiin. Hän painotti vesialueiden mahdollisimman suurta tuottavuutta. Poikolan mukaan kalakantojen taantumisen suurin riski syntyy, jos kalastus ei ole riittävän tehokasta, ja tehokkaimmaksi menetelmäksi on osoittautunut trooli. Kaakkois-Suomen ely-keskus antoi jo toisen kerran ammattikalastajille synninpäästön. Ely-keskuksen tehtäviin kuuluu ympäristönsuojelu, mutta se myöntää myös rahallista tukea ammattikalastajille. Tammikuussa 2013 Etelä-Karjalan käräjäoikeus antoi päätöksensä koskien syksyn 2011 kahta eri kiistaa. Solkein troolikielto kumottiin vuodelta Kuukautta myöhemmin käräjäoikeus tuomitsi Jussi

22 Karhulle sakkoja vuoden 2011 luvattomasta pyynnistä sekä määräsi hänet maksamaan Solkein osakaskunnalle vahingonkorvauksia ja korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Molemmat osapuolet valittivat hovioikeuteen. Syksyllä 2013 tuomiot pysyivät muuten ennallaan. Oikeus jätti Solkein osakaskunnan päätettäväksi, kuinka monta pyyntiyksikköä trooliin vaaditaan. Solkein kylän urheilutaloon on siis luvassa yksi kiihkeä kokous lisää. Vuosi luvattoman troolauksen jälkeen syyskuussa 2012 Karhu pyysi jälleen Solkein vesialueella, jälleen kerran ilman lupaa, yhteensä kolme kertaa. Paikalle tuli Solkein osakas, kalastuksenvalvoja Jorma Tiainen mukanaan toinen valvoja sekä kolme muuta silminnäkijää. Tiainen pyysi nähdä troolaajan kalastusluvan ja saaliin. Painukaa helvettiin, Karhu huusi. Troolauksessa mukana ollut Markku Turtiainen uhkasi nostaa syytteen kotirauhan rikkomisesta, jos valvojat astuisivat troolialukseen. Tiainen jäi neljäksi tunniksi seuraamaan sivusta Karhun toimintaa. Trooli aloitti vetonsa kapeasta Ryövälinsalmesta, joka tiedetään Saimaan järvilohen vaellusreittinä. Trooli veti neljän tunnin aikana tuhannen kilon edestä muikkua. Selällä kellui runsaasti kuollutta, ensimmäisen vuoden kutematonta hottamuikkua. Pieniä kaloja oli tullut troolipussin läpi, osa jäi pinnalle ja osa painui syvyyksiin. Saaliskasan päältä paljastui viitisen järvilohta, jotka pääsivät elävänä takaisin järveen. Kului useampi kuukausi ennen kuin Tiaisen kaikuluotaimessa näkyi taas runsaammin kaloja.

23 Kesäkuussa 2013 Solkei jätti syyskuun 2013 kolmesta luvattomasta troolauksesta jälleen tutkintapyynnön. Solkei ei ole ainoa osakaskunta, jolla on riitaa ammattikalastajan kanssa. Ruokokoskien Kuivasen osakaskunta sai kärhämöinnistä esimakua jo vuonna Asia oli sama kuin Solkeissa: Jussi Karhu halusi kumota troolauskiellon, vaati määrittelemään trooliin tarvittavat pyydysyksiköt ja uhkasi viedä asian oikeuteen. Lopulta osakaskunta taipui oikeudenkäyntien ja suurten kustannusten pelossa Karhun esittämään sopimukseen, jonka mukaan tämä saa tuhannen euron vuosimaksulla troolata rajatulla alueella ja tiettyinä päivinä. Marraskuussa 2013 Kuivasessa kutsuttiin ylimääräinen kokous koolle, kun Karhun epäiltiin rikkoneen sopimusta. Tutkintapyyntö on parhaillaan valmisteilla. Savitaipaleen Kuolimojärvellä puolestaan haluttiin suojella saimaannorppaakin uhanalaisempaa saimaannieriää, jonka viimeiset luonnonkutuiset kannat elävät ainoastaan Kuolimossa. Kalastusluvista päättävä Kuolimon kalastusalue rauhoitti Isoselän alueen kesäkuussa Jussi Karhu yritti päästä kalastamaan alueella, jota oli yritetty suojella kalastusrajoituksilla jo 1970-luvulta alkaen, pilkkiminen mukaan lukien. Jussi Karhu valitti päätöksestä löytämästään muotovirheestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kuolimon kalastusalueen kokouksessa Kaakkois-Suomen ely-keskus puolsi troolilupaa, vaikka Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan ammattimainen kalastus muodostaa merkittävän uhan kalalajin olemassaololle. Yllättäen Karhu päätti luopua koko troolilupahakemuksesta. Solkeissa on toisenkin kerran katsottu tarpeelliseksi hakea

24 oikeudellista apua kalastusasioissa. Tammikuussa 2013 eräs osakas teki eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun metsähallituksen eräsuunnittelijasta Mikko Malinista. Malin oli joulukuun 2012 lopulla ollut mukana Solkein osakaskunnan vuosikokouksessa edustamassa valtion omistamia osakkuuksia. Hänen kyydissään urheilutalolle saapui myös Jussi Karhu. Miehet istuivat salin keskivaiheille. Kokousväki pani merkille, kuinka Karhu ja Malin uppoutuneina puhelivat keskenään, selailivat karttoja ja vetelivät sormilla ympyröitä papereiden päällä. Osakaskunnan mielestä Malin oli paikalla avustamassa ammattikalastajaa vähävaraista osakaskuntaa vastaan eikä harkinnut asioita riippumattomasti niin kuin valtion virkamiehen kuuluu. Malinin puheet mahdollisista oikeudenkäyntikuluista olivat kokousväestä tuntuneet painostukselta. Apulaisoikeusasiamies ei löytänyt lainvastaista menettelyä ja jätti asian sikseen. Solkein osakaskunta päätti joulukuisessa kokouksessaan jälleen kieltää troolauksen vahvistamalla vuoden 2013 päätöksen. Karhun teki tästä päätöksestä uuden kanteen, joka jäi pöydälle odottamaan tuolloin käynnissä ollutta rikostutkintaa vuoden 2003 troolikiellosta. Loppuvuodesta 2012 Saimaan kalakiistoista puhuttiin myös eduskunnassa. Marraskuussa kansanedustaja Ari Torniainen tiukkasi marraskuussa 2012 maa- ja metsätalousministeri Jari Koskiselta, miten hallitus aikoo toimia ratkaistakseen kiistat Saimaalla. Ei mitenkään, oli Koskisen vastaus. Hänen mielestään kiistat ovat kalastajien ja vesialueiden omistajien välisiä asioita.

25 ELOKUUSSA 2013 maa- ja metsätalousministeriöön Helsingin Hallituskadulle virtasi kalatalousväkeä. Ministeriötä johtava virkamies, kalastusneuvos Markku Aro oli jäämässä eläkkeelle, eläkeiän reippaasti ylittäneenä. Hänellä oli elinkeinokalastustalousyksikön päällikkönä paljon valtaa, ja se näkyi myös läksiäisjuhlissa. Virkamies saateltiin oloneuvokseksi runsaiden kiitosten kera. Ministeriön ylijohtaja Juha Ojala kiitteli Aroa tämän työstä Suomen elinkeinokalatalouden elinkeinoelämän hyväksi. Olen huomannut, että painoarvomme on hämmästyttävän suuri suhteessa ottaen kokonaisuus huomioon. Kiitos siitä kuuluu vahvasti myös sinulle, Ojala sanoi Ammattikalastajaliiton verkkosivujen mukaan. Aroa kehuivat myös Kalatalouden keskusliiton elinkeinojohtaja Vesa Karttunen ja elinkeinojärjestöjen yhteinen delegaatio. Kalakauppiasliiton toiminnanjohtaja Leena Jääskeläinen lausui lämpimät yhteiset kiitokset Suomen ammattikalastajaliiton, Suomen kalankasvattajaliiton, Suomen sisävesiammattikalastajien, Elintarviketeollisuusliiton kalajalostusyhdistyksen ja Pro Kalan puolesta. Juhlissa ei näkynyt vapaa-ajankalastajia, tutkijoita eikä ympäristöihmisiä, vaikka moni heistä on askarrellut Suomen kalastuspolitiikan parissa yhtä pitkään kuin Aro. Mutta kukapa kutsuisi vieraita, jotka voisivat ryhtyä moittimaan juhlakalua. Esimerkiksi Luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija Ilpo Kuronen olisi saattanut moittia ministeriötä siitä, että sitä kiinnostaa vain ammattikalastus, vaikka Suomessa on myös 1,5 miljoonaa vapaaajankalastajaa.

26 Ammattikalastajia on hieman yli kaksituhatta, joista päätoimisia on merialueilla on 562 ja sisävesillä 122 ammattikalastajaa. Kalataloustieteen professori Hannu Lehtonen puolestaan olisi voinut väittää ministeriön möhlineen. Suomalaisessa kalastuspolitiikassa on tuettu voimakkaasti ammattikalastusta, mikä on johtanut kalakantojen heikkenemiseen. Ammattikalastuksen jatkuva heikkeneminen on osoitus politiikassa tehdyistä virheistä. Oikein häijy kuokkavieras olisi saattanut äityä lukemaan ääneen Kalatalouden keskusliiton Suomen Kalastuslehteä vuodelta Pääkirjoituksen mukaan villi ja säätelemätön troolaus sisävesillä ei voi enää jatkua. Lehdellä oli myös tukku ratkaisuehdotuksia: Keskitetään troolaus suurten järvien yleisvesille yksityisten sijaan. Rajataan troolausalueet, laitetaan trooliparien määrälle katto. Määritellään, kuinka suuri trooli saa olla ja kauanko troolaus saa kestää. Tehdään saaliin seurannasta pakollista ja vahvistetaan valvontaa. Päästetään kalastuksenvalvoja troolialukseen. Suomen Kalastuslehti ei sentään mennyt niin pitkälle, että olisi ehdottanut sisävesien troolauksen kieltämistä kokonaan. Niin on tehty Ruotsissa. Lisäksi siellä on saatu sekä kalojen että saaliiden koko kasvamaan, kun alamittoja on nostettu. Kataisen hallituksen ohjelmassa mainitaan nyt ensimmäisen kerran uhanalaisten kalojen suojelu: Suomi tukee EU:n kalastuspolitiikkaa, jolla turvataan uhanalaiset kalalajit ja kestävät kalakannat ammattikalastuksen toimintaedellytykset huomioiden. Kalastusta säädetään kalastuslailla, jota on uudistettu kymmeniä kertoja viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana. Nyt pöydällä on ensimmäinen kokonaisuudistus. Joulukuussa 2013 lakiehdotus lähti lausuntokierroksille, eduskunnan käsittelyyn se saapuu keväällä 2014.

27 Uudistuksen parissa ahertaa maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen valtiosihteeri Risto Artjoki. Hän toteaa, että suuria muutoksia kalastuslakiin ei ole aiemmin saatu aikaiseksi, koska eri intressiryhmiä on niin monenlaisia. Ministeriötä on pidetty ennen kaikkea ammattikalastajien etujen ajajana. Linja tuntuu säilyvän jatkossakin: kalastuslain uudistamisen yhtenä tavoitteena on hallitusohjelman mukaan helpottaa kaupallisten kalastajien mahdollisuuksia harjoittaa elinkeinoaan. Artjoen mukaan sisävedet ovat vastedes entistä tärkeämpiä myös ammattikalastuksessa, mutta esteenä ovat pirstoutuneet osakaskunnat. Ministeriö pyrkii lakiuudistuksella helpottamaan kaupallisten kalastajien lupien saamista. Jatkossa troolipyyntiluvan myöntäisi ely-keskus, jos vesialueiden omistajat ovat tunnistaneet omistamansa järven kaupalliseen pyyntiin soveltuvaksi. Ely-keskusten päätöksiin haettaisiin tukea alueellisilta neuvoa antavilta toimikunnilta, jotka koostuisivat RKTL:sta, alueellisista yliopistoista, ammatti- ja vapaa-ajankalastajien järjestöistä sekä luonnonsuojelujärjestöistä. Ely-keskuksen valtaa määrittelevä artikla on vielä kuitenkin työn alla. Saimaan osakaskunnissa moni näkee jo painajaisia. Pelkona on, että troolaus riistäytyy käsistä. Lakiehdotuksessa painotetaan kalakantojen luonnonvaraisen elinkierron vahvistamista, mutta ympäristöväen mielestä uhanalaisten kalojen suojelu on jäänyt ympäripyöreäksi. Lakiehdotuksessa ei Suomen Luonnonsuojeluliiton mielestä esitetä riittäviä korvaussummia uhanalaisten kalojen tappamiselle, lisäksi kalastuslakia voitaisiin valvoa paremmin lisäämällä törkeä

28 kalastusrikos rikoslakiin. Jo lajin vaarantamisen pitäisi olla törkeää, ei riitä että tuomitaan kun kalakanta on jo tuhottu. Tässä taloudellisessa tilanteessa emme voi lisätä valvontaa uuteen kalastuslakiin, Artjoki toteaa. Ministeriö on käynyt keskusteluja oikeusministeriön kanssa rikoslain muuttamiseksi, mutta muutos ei kuitenkaan ehdi vielä tähän lakiuudistukseen. Troolin sivusaaliiseen ei tule muutoksia, koska suurinta osaa uhanalaisista kaloista ei ole rauhoitettu, eikä kalastusta siksi rajoiteta. Käytännössä uhanalaisten ja alamittaisten sivusaaliiden vapauttaminen on jäämässä kalastajien moraalin varaan. Valvonta sisävesillä hoidettaisiin edelleen lähinnä vapaaehtoisvoimin. Ministeriö kuitenkin ehdottaa pakollista saalisraportointia sisävesien kaupalliselle kalastukselle läpinäkyvyyden lisäämiseksi. Jos eduskunta hyväksyy ehdotuksen, laki tulee voimaan vuoden 2015 alussa. Maa- ja metsätalousministeriö tunnetaan ministeriönä, joka usein sivuuttaa tutkijoiden suositukset ja pitää oman päänsä ministeri Jari Koskisen sanoin ajattelee omilla aivoillaan. Ympäristöväki on vuosikymmeniä vääntänyt lausuntoja, mietintöjä ja uudistusehdotuksia, mutta niiden matka toimenpiteiksi on ollut yhtä vaivalloista kuin Saimaan järvilohen vaellus kutupaikalla. Paperit ovat kulkeneet virkaportaissa ylä- ja alavirtaan, mutta ne ovat juuttuneet jollekin pöydälle tai hautautuneet uusien lausuntojen, mietintöjen ja uudistusehdotusten alle. Mutta nyt kalastuspolitiikan keskeiset toimijat maa- ja metsätalousministeriö ja sen imussa metsähallitus, ely-keskukset ja riista- ja kalatalouden laitokset tuntuvat saaneen uutta virtaa. Lakiuudistuksessa painotetaan tietoon perustuvaa suunnittelua. Jotain on saatu aikaankin.

29 Saimaan nieriä on päätetty rauhoittaa kokonaan, ja useiden uhanalaisten kalojen, järvilohen ja -taimenen, harjuksen sekä meritaimenen alamittaa on nostettu alkaen vuonna Lisäksi hallitus myönsi miljoonan euron lisärahoituksen Korkeakosken kalatiehen Kymijoelle. Sen kuuluisien koskien kuohuissa Venäjän keisariperhekin kävi aikoinaan pyytämässä Itämeren kuningaskalaa, lohta. Maa- ja metsätalousministeriössä puhutaan istutusten sijaan yhä enemmän kalojen luontaisesta uudistumisesta. Valtiosihteeri Risto Artjoki listaa tärkeimmät asiat: kalakantojen kestävyys, kalastuksen rajoitus ja suojelutoimenpiteet sekä kalaportaiden rakennus. Jotain on siis tapahtunut, mutta mitä? Kaikki lähtee Jasper Pääkkösestä, sanoo Uudenmaan elykeskuksen kalatalouspäällikkö Markku Marttinen. Marttisen mukaan alan ammattilaisten ääni on ollut ministeriön korvissa pientä piipitystä, mutta nyt asioista voi nousta sellainen meteli, ettei ministeriökään voi enää sulkea siltä korviaan. Nykyään käy helposti niin, että valpas kansalainen huomaa epäkohdan, kertoo siitä Facebookissa ja Twitterissä, ja kohta siitä kohisee koko kansa. Kohun voi saada aikaan vaikka yksi näyttelijä. JASPER PÄÄKKÖNEN ON LÄHDÖSSÄ KALAAN. Tuuli ulvoo lokakuisen syysmyrskyn jälkeisenä aamuna. Suuntana on Kymijoki, jota Kotkan kaupunki mainostaa Etelä- Suomen parhaana lohijokena. Auton ikkunassa vilahtaa tiekyltti ABC-huoltoasemalle, mutta siellä ei pysähdytä. Se on Pääkkösen boikotissa.

30 Pääkkönen on viime vuosina aiheuttanut lukuisia mediamyrskyjä, joissa kalat ovat nousseet julkiseen keskusteluun. Kaikki alkoi keväällä 2012, kun S-osuuskaupparyhmän, ABCasemien omistajan, marketti mainosti Itämeren lohta uhanalaista kalaa. Pääkkönen hermostui ja kirjoitti asiakaspalautetta sähköpostitse. Hän julkaisi tekstin Facebookissa, josta viesti levisi nopeasti. Tunnetusta näyttelijästä tuli ääni vesien äänettömille. Pääkkönen kirjoitti Facebookissa myös Kuolimon trooleista. Hän tuohtui, kun ammattikalastaja Jussi Karhu, aikoi troolikalastaa Suomen uhanalaisimman eläimen saimaannieriän viimeisellä elinalueella. Pian Pääkkösen nostattaman kohun jälkeen Karhu luopui troolaamisesta Kuolimolla. Harmaan sumuisen päivän valjetessa edessä avautuu Kymijoen Länsihaara. Mereen laskevan joen suussa lepää useita siikaverkkoja, joihin jää valtavasti yläjuoksulle yrittäviä lohia. Seuraava este on Ahvenkosken voimalaitos, jonka omistaa Helsingin Energian tytäryhtiö. Pato on todella masentava, Pääkkönen huokaisee. Kuohuva pato on kuin helvetin kita, johon kudulle nousevien kalojen matka päättyy. Oli aika, jolloin Kymijoen kaikkiin haaroihin nousi lohia, taimenia, siikoja, nahkiaisia, kuoreita ja vimpoja. Sitten tulivat voimalaitokset omine tarpeineen. Kymijokeen, Päijänteestä Suomenlahteen laskevaan Suomen neljänneksi suurimpaan jokeen, ensimmäiset laitokset perustettiin 1800-luvun lopulla, suurimmat 1900-luvun alussa. Silloin voimalaitoksia rakennettaessa pyrittiin vielä säilyttämään vesien valtaväylät ja lohet lisääntyivät Suomen yli 30 joessa.

31 Sotien jälkeen voimalaitoksia pystytettiin entistä rivakampaan tahtiin. Lisäksi Kymijoen tehtaisiin kuljetettiin puutukkeja pitkien matkojen takaa. Joista perattiin tukkien tieltä kivet, ja samalla kudulle tärkeät sorat pääsivät hiljalleen ajelehtimaan virran mukana pois. Sellutehtaiden päästöt muuttivat joen sameaksi vaahdoksi. Nyt Kymijoen jokainen haara on padottu. Kutuvaellus onnistuu vain Langinkosken haaran kautta, eikä sielläkään Koivukosken padolla kovin hyvin. Kymijoen kahdestatoista vesivoimalapadosta vain Koivukoskella on kalaportaat, mutta raot ovat ahtaita, eivätkä kalat oikein löydä yläjuoksulle. Kun voimaloita velvoitettiin istuttamaan kaloja, tärkeintä oli turvata kalastajien työpaikat. Kalojen kohtalosta ja kalaportaista ei juuri puhuttu. Vaelluskalojen istutukset synnyttivät hetkellisen kalastusbuumin 1990-alussa, ja siihen aikaan Jasper Pääkkönen kalasti Kymijoella ensimmäisen kerran, 13-vuotiaana. Koukkuun saattoi jäädä jopa 20-kiloisia lohia. Kymijoen rantatöyräillä seisoi kalastajia monessa rivissä. Sääntöjä ei ollut, kiintiöt lohelle tulivat vasta vuonna Lohikannat alkoivat laskea, kun merellä alettiin pyytää verkoilla ja rysillä. Tuulenviima puhaltaa puiden takaa. Vaelluskalat ovat syyskuusta marraskuuhun rauhoitettuja kutuvaelluksen ajan, mutta Pääkkönen onkin nyt pyytämässä emokaloja Riista- ja kalantutkimuslaitokselle. Kaloista kerätään talteen mäti ja maiti. Osa viedään viljelylaitoksille, osa haudotaan Kymijoen sorapohjaan. Pääkkönen asettaa perhon koukkuun ja alkaa vispata vapaa ilmassa. Pitkä siima viuhahtaa taakse vaakatasoon ja syöksyy veteen.

32 Joentörmän taustalla tupruttaa nuotio, sieltä kantautuu kalamiesten puheensorinaa. Vapaa-ajan kalastusmatkailu tuottaa pelkästään Kymijoen alueella vuosittain kahden miljoonan liiketulot, mutta voisi tuottaa paljon enemmän koko maassa jos kalakannat olisivat paremmat. Pääkkönen on omien sanojensa mukaan paiskinut lähes täysipäiväisesti töitä kalojen puolesta muutaman vuoden ajan. Esimerkiksi Leijonasydän-elokuvan kuvaustauoilla hän näpytteli viestejä poliitikoille, kunnes radiopuhelin kutsui takaisin näyttelijän työhön. Lokakuussa 2012 Pääkkönen ja joukko muita tunnettuja näyttelijöitä ja jääkiekkoilijoita julkaisi verkkolehti Uudessa Suomessa kokoomuksen ministereille vetoomuksen, jossa vaadittiin kiintiöitä Itämeren lohen kalastukseen. Vetoomuksessa huomautettiin, että suojelu on myös taloudellisesti järkevää. Tekstin mukaan kokoomuslaisen valinta maa- ja metsätalousministeriksi oli herättänyt kalastusmatkailuyrittäjissä, kalastusvälinevalmistajissa ja vapaa-ajankalastajissa toivoa siitä, että Suomen kalakannoilla on valoisampi tulevaisuus. Pian vetoomuksen julkaisun jälkeen Pääkkönen sai sähköpostia ministeri Jari Koskisen erityisavustajalta. Maa- ja metsätalousministeriö oli käynnistämässä kansallista lohistrategiaa ja valtiosihteeri Risto Artjoki kutsui Pääkkösen ministeriöön tapaamiseen. Pääkkönen istutettiin Hallituskadun ministeriössä valoisaan kokoushuoneeseen, suuren pöydän ääreen. Artjoki pyysi häntä lopettamaan kirjoittelu ja sanoi sen häiritsevän ministeri Koskisen työtä. Turhasta konfrontaatiosta ja kirjoittelusta haluttiin päästään eroon.

33 Seurasi tapahtumasarja, jonka edetessä Pääkkösestä tuntui, että maa- ja metsätalousministeriön virkamiehet yrittivät vaientaa hänet. Artjoki väitti Helsingin Sanomille, että aloite tapaamiseen tuli Pääkköseltä itseltään, ja kiisti vaientamisyrityksen. Keskustelua jatkettiin A-studion Stream-ohjelmassa, jossa ministeriön johtava virkamies Markku Aro jatkoi Artjoen esittämiä väitteitä. Kun Pääkkönen kertoi nauhoittaneensa koko ministeriön tiloissa käydyn keskustelun, Aro hiljeni. Päätin nauhoittaa keskustelun, koska minua varoitettiin etukäteen, että ministeriössä ollaan todella kettuja vääristelevät asioita ja saavat näyttämään asiat muulta kuin ovat, Pääkkönen muistelee. Valtiosihteeri Risto Artjoen mielestä asiaa oli turha politisoida, koska lohet eivät käy äänestämässä, Pääkkönen sanoo naurahtaen. Jotain on tehty oikein, kun ministeri häiriintyy kritiikistä ja ministeriöstä yritetään hyssytellä hiljaiseksi. Hän painottaa, ettei ole koskaan vaatinut ammattikalastuksen lopettamista. Kalastus pitää hänestä hoitaa kestävästi. Myös verkkokalastusta tulisi rajoittaa, sillä sekään ei valikoi saalistaan. Pääkkönen harppoo keskelle perkaamatonta Kymijokea Koivukosken säännöstelypadon alla. Vuosisataisten kuohujen silottamat kivet lepäävät jokiuomassa, jossa vesi on voimalaitoksen takia matalalla. Kauempana vilahtaa lohen vaalea kylki. Kalat ovat kutupuuhissa. Vesi pärskyy, kun kalapariskunnat möyhentävät pohjasoraa mädin ja maidin seokselle sopivaksi. Kalat kyyhöttävät hetken hiljaa paikoillaan, kunnes yhtäkkiä taas jatkavat kututanssin loisketta keskenään. Sahalaitaiset selkäevät välähtelevät joen pinnalla.

34 Henkeä salpaava näky kelpaisi vaikka David Attenboroughin luontodokumenttiin. Jos kalateitä rakennettaisiin enemmän ja ne tehtäisiin toimivammiksi, kutu olisi moninkertainen. Jos kalastusta ei säädellä, niin ihminen kalastaa kaiken pois, Pääkkönen sanoo.

35 KUKKA RANTA on helsinkiläinen toimittaja ja tietokirjailija. Hän viimeisteli tämän jutun teon ohella pro gradu -tutkielmansa EU:n ryöstökalastuksen seurauksista Länsi-Afrikassa ja valmistui valtiotieteiden maisteriksi. Hän on kirjoittanut teoksen Kalavale tyhjenevä meri ja ihmiset sen rannalla yhdessä Emma Karin kanssa (Into kustannus 2012) ja Muutaman töhryn tähden yhdessä Mikael Brunilan ja Eetu Virenin kanssa (Into kustannus 2011). Kalavale-kirja oli finalistina WWF:n Vuoden luontokirjaksi 2012 ja Kehitys ry palkitsi kirjoittajat merkittävästä kehityspoliittista johdonmukaisuutta edistävästä työstä Kelpoa kehitystä -palkinnolla.

36 Lue myös TANSKAN PRINSSIT Maailman suurin spermapankki Cryos sijaitsee Århusissa, Tanskassa. Pankki on tuottanut maailmaan yli lasta, ja myös sadat suomalaiset lapset ovat saaneet alkunsa sen siittiöistä. Long Playn yhdeksännessä jutussa vieraillaan maailman suurimmassa spermapankissa ja kerrotaan, miksi tanskalaisesta viikinkispermasta on tullut maailmalla niin haluttua. PIMEYDEN YDIN Neurobiologi James H. Fallon on etevä lukemaan aivokuvia. Niin etevä, että eräs kollega pyysi häntä analysoimaan viidenkymmenen psykopaattimurhaajan aivokuvat. Fallon löysi niistä poikkeavia rakenteita, jotka hänen mukaansa selittivät