25.4. VIERAILUT KURESSAARE AMETIKOOL: n molemmissa toimipisteissä. Siis pyöritä, lennätä pellavapäätä kun silmissä leikkivät säkenet lyö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "25.4. VIERAILUT KURESSAARE AMETIKOOL: n molemmissa toimipisteissä. Siis pyöritä, lennätä pellavapäätä kun silmissä leikkivät säkenet lyö"

Transkriptio

1 Aeo:n tutustumatka Saarenmaalle MATKARAPORTTI Matkaraportin ovat keränneet mukanaolijat. Matkallamme oli osallistujia AEO:laisia 22henkilöä ja bussinkuljettaja. Matkan taitoimme Marttila Tours Ky:n bussilla. Matkamme alkoi Helsingistä klo lähtevällä Tallink:n Superstar pikalivalla ja saavuimme Tallinnaan 21.30, josta jatkoimme matkaa Viltsun satamaan, matkaa n.150km. Satamassa siirryimme Eestilaivkompani:n lauttaan jonka lähtöaika oli ja me olimme satamassa , joten hyvin kerkisimme mukaan. Saarenmaa on saari, johon ei ole muuta kulkuyhteyttä kuin lautta. Matka Viltsusta Kuivatsun satamaan kesti n. ½tuntia. Täältä jatkoimme matkaa Kuressaaren kaupunkiin, jossa majoituimme noin klo Spa hotell Meri:n, joka on saanut nimensä presidentti Lennart Meren mukaan. Hintataso Virossa on ainakin joissakin tuotteissa korkea esim. bensiini 1,24 /l. ja Suomessa 1,54 /l. Sosiaaliturvajärjestelmä on tasoltaan alhainen VIERAILUT KURESSAARE AMETIKOOL: n molemmissa toimipisteissä Saarenmaan kiertoajelu - Panga - Anglan tuulimyllyt - Katariinan kirkko - Karja - Kaalin meteoriittigraaterit Siis pyöritä, lennätä pellavapäätä kun silmissä leikkivät säkenet lyö Tutustumisemme alkoi Kuressaare Ametikool:n, Kuressaare kaupungissa, kun ensin löysimme sellaisen kadun risteyksen minkä kautta pääsimme Ametikool:n luo. Täällä meitä oli vastassa Kuressaare Ametikool:n rehtori sekä markkiinoinnista vastaava Taavi Tuisk että muutama opettaja. Samassa tilaisuudessa oli myös opiskelijaryhmä Kuopiosta? opettajansa kanssa. Rehtori kertoi hyvällä suomenkielellä Viron ammatillisesta koulutuksesta ja erityisesti Saarenmaan ammatillisesta koulutuksesta. Nuorten määrä vähenee myös Saarenmaalla kuten Suomessakin. Nyt suhdelukuna opiskelemaan hakeutuneissa nuorista opiskelijoista ovat 30% ammatilliseen koulutukseen ja 70% lukiokoulutukseen. Nyt opiskelijajakauma on 20/80 nuoret/vanhemmat. Koulutus kestää 2 3½ vuotta. Poissaolot ovat ongelmana, jos opinnot ovat määräajan puitteissa kesken, niin pitää ottaa paperit pois ja hakea uudelleen koulutukseen

2 ensimmäiselle vuosikurssille. Ei ole mahdollisuutta hakea neljättä opiskeluvuotta. Uudelleen hakiessa voidaan hyväksilukea jo suoritettuja opintoja, mutta ne käsitellään tapauskohtaisesti. Atto-opetuksen ryhmissä ovat mukana myös erityisopiskelijat. Ryhmän koot vaihtelevat 16 32opiskelijaan. Taideopetusta laajasti, monipuolisesti. Oppilaitoksessa olevat tilat soveltuvat taideaineiden opiskeluun hyvin. Heillä on tarvittavia laitteita ja koneita tähän opiskeluun, kuten grafiikan vedokset. Opintotuki on 38 /kk. Oppilaitoksen valtionosuus oli n /opiskelija/vuosi. Opettajan palkka on n. 600 /kk. Ryhmän ohjaaja ohjaa opiskelijoita eteenpäin mm. jatkoopintoihin. Oppilaitoksessa on opiskelija-asioita hoitamassa sosiaalipedagogi ja kuraattori. Oppilaitoksella on 7yliopettajaa, jotka vastaavat koulutusaloista. Heillä on vähemmän opetusta kuin muilla opettajilla, joilla on opetusta 800 tuntia vuodessa riippumatta aineesta/alasta. Kaikilla opettajilla on sama palkka työvuosista riippumatta. Tutkintoaloja ovat: keramiikka, grafiikka, nahkatyöt, parturikampaaja, hotelli-ravintola, metalli, maalaus, pinta, auto, puuseppä, venerakennus. Metalliopintoja ei ole auto- ja veneopinnoissa. Taavi Tuisk kierrätti meitä opiskelutiloissa kertoen esitellen niiden käyttöä ja opetusta, kuitenkin selostus oli englanninkielistä vaikka olimme pyytäneet suomenkielistä tulkkia, jotta olisimme saaneet enemmän irti selostuksesta, mutta kuitenkin olimme tyytyväisiä näkemäämme ja kuulemaamme. Vaikka tilat olivat osin hyvinkin vanhoja (95v), niin kaikki oli hyvässä järjestyksessä ja siistejä. Lounasruoan saimme ostaa oppilaitoksen opiskelijaravintolasta. Hinta n. 2 3 /annos ruoka ja tee/kahvi. Opiskelijat maksoivat lounaansa siten, että heillä oli opiskelijakortti, jonka arvo oli 1,50 ja lopun he maksoivat käteisellä. Lounaan jälkeen siirryimme Ametikool:n toiselle opetuspisteelle, entiselle maatalousoppilaitokselle Upa:n. Täällä meitä oli vastassa Taavi, joka oli esitellyt opetusta ja tiloja Kuopion ryhmälle ja ihmetteli, että mekin tulimme tähänkin pisteeseen vaikka olimme alunpitäen sopineet, että haluamme tutustua molempiin opetuspisteisiin. Tässä opetuspisteessä oli uudistetut tilat ja koneet sekä laitteet, nämä olivat uusittu ja kunnostettu EU-rahalla. Opintolinjoina olivat lähinnä suuria tiloja vaativat alat, metalli, auto, puuseppä, veneveisto jne. Täällä saimme tutustua erittäin nykyaikaisiin koneisiin ja laitteisiin. Kysyessämme opiskelijoista, kun emme olleet vielä nähneet kuin muutamia henkilöitä. Taavi kertoi, että sillä hetkellä oppilaitoksella ei ollut muuta kuin muutama ns. korvaava opiskelija, jotkut olivat työpaikoilla opiskelemassa ja osa vapaalla, koska heidän opiskelujaksot sijoittuvat siten, että he siirtyvät viettämään lomaa vasta juhannukselta. Puutyösalissa Taavi kertoi, ettei heille tullut syksyllä uutta ryhmää tähän opiskeluun, koska ei ollut hakijoita, joten uudenkarheat koneet seisoivat tyhjänpanttina (n.miljoona ). Heillä on ollut vaikeuksia saada opiskelijoita myös muihin ryhmiin, jotta ne saataisiin alkamaan. Veneveistämöllä oli ohjaavahenkilö työssä ja hän kertoi että kaikki soutu-, perämoottori- että pienet kalastusveneet, joita he ehtivät saada valmiiksi menevät kaupaksi, suurin osa Saarenmaalle.

3 Siirryimme täältä takaisin Kuresaaren keskustaan ja hotelille. Hotellilta oli suora näkymä ja lyhyt kävelymatka Kuressaaren Piispanlinnalle, jonka luona oli perjantai-iltana kevätkarnevaalit. Tässä karnevaalissa opiskelijat ja muu opetushenkilöstö soutivat kilpaa linnaa ympäröivässä vallihaudassa. Osa meistä oli mukana seuraamassa tapahtumaa ja he huomasivat osallistujien joukossa myös Taavin, jolloin he huusivat kannustushuutoja hänelle. Tilaisuudessa oli myös kilpailu itserakennetuille kulkupeleille. Tunnelma oli myönteinen ja leppoisa. Huomattavaa oli se, että alkoholinkäyttö oli vähäistä ja juhlapikka erittäin siisti. Suurinosa meistä vietti loppuillan hotelilla osallistuen karaokeen ja tanssiin. Hotellilla meillä oli käytössä uimahalli, sauna, keilarata sekä tarvittaessa lääkäri palvelut. Jotkut meistä käyttivät hyväkseen näitäkin palveluja Lauantain Saarenmaan kietoajelulla/tutustumismatkalla meillä oli oppaana eläkkeellä oleva opettaja Maria Peep, joka oli ollut Ametikool:lla opettajana sekä virallisena matkaoppaana 35v. Näin saimme Saarenmaalaisen PEEP shown. Maria on taitava tarinoitsija, tuntee paikallista historiaa ja kulttuuria. Hänen suustaan kuulimme legendaarisia ilmaisuja ja mikä hauskinta myös legendaarisia vitsejä. Hän kertoi, että hotelimme edessä oleva suuri patsas on nimeltään Suurtöll & Piret & suuri kalansaalis. Tämä Suurtöll on Kurssaaren hahmo, jättiläinen, joka puolusti Kuressaarea vihollisilta. Erään kerran hän oli ajanut vihollisen pois Kuressaaresta ja sanonut, ettei häntä saa häiritä, muutakuin siinä tapauksessa, että vaara uhkaa. Pikkupojat halusivat nähdä kuinka lujaa Suurtöll suuttuisi, jos hänet herätettäisiin ilman todellista vaaraa. Niinpä pojat menivät huutamaan Suurtöll:le vihollisvaarasta. Suurtöll vihastui tästä, kun ei ollutkaan mitään vaaraa ja halusi tuhota koko kylän. Hän otti suuria kivilohkareita ja heitti niitä kylää kohti, mutta hänellä oli voimaa liikaa ja kivet lensivät kylän yli, joten kylä säilyi ja kylän laidalle muodostui erittäin suuri kivikasa jota ei saa sieltä pois ainakaan miesvoimin. Kuressaaren merenlahti, jossa hotelimme sijaitsi, samalla alueella on myös kaksi muuta hotellia, on kunnostettu EU-rahalla. Satama on myös kunnostettu EU-rahalla ja sinne on rakennettu rakennus, joka on Kuressaarelaisten mielestä niin ruma että he nimittävät sitä Brysselin puuliiteriksi. Kuressaaren keskustan läpi ajaessamme Maria selosti meille rakennuksista ja niiden historiasta sekä siitä mitä merkitystä näillä ja muulla elämällä oli heille Neuvostoliiton vallan aikana. Matkatessamme kohti Panga Pank :a, Pangan jyrkänteitä Maria kertoi saaren puustosta ja siitä miksi katajalla on surkeat neulaset ja miksi kataja on ne hyväksynyt. Villisioista ja niiden metsästyksestä hän kertoi ja niiden aidoista. Neuvostoaikainen lentokenttä on purettu ja sen kiitoradan rautakappaleita ovat lähiseutujen asukkaat käyttäneet villisikaaitoina. Perunaa viljeltäessä ne pitää istuttaa neljäkertaa, koska kun päivällä istuttaa niin villisiat kaivavat ne yöllä ja syövät.

4 Matkamme jatkui Pangan jyrkänteille, joista Maria selosti, ettei sitten saa mennä metriä lähemmäs reunaa eikä hänen ohitseen, koska siinä on suuri sortuman vaara. Kyseisellä paikalla on ollut monta tapausta, jossa ei ole uskottu näin olevan ja henkilöt on sortuma vienyt. Hän kertoi, että täällä oli vävy anoppinsa kanssa, josta vävy ei oikein pitänyt. Vävy halusi ottaa valokuvan anopista jyrkänteen reunalla. Anoppi asettui jyrkänteen reunalle sallitun matkan päähän reunasta. Vävy suuntasi kameransa anoppia kohti ja sanoin astutko askeleen taaksepäin kultaseni ja anoppi astui. Pangan jyrkänne on korkeimmalta kohdaltaan 21,3m korkea. Leveyttä sillä on n. 2,5km. Pangan jyrkänne nousee alastomana kalkkikivimuurina suoraan merestä. Matkamme suuntautui Anglan tuulimyllymäelle, Täällä sijaitsee Saarenmaan kuuluisimmat tuulimyllyt. Viidestä jäljellä olevasta myllystä on neljä tyypillistä Saarenmaan pukkimyllyä. Ne ovat rakennettu 1900 luvunalussa. Niiden välissä on tuulimylly joka on museo ja markkinakäytössä mutta muut olivat aivan käyttökunnossa, joten siellä olisi voinut viljaa jauhaa vaikka heti. Saarenmaalla on oma hevoslajinsa, jotka muistuttavat poneja. Näistä oli puuveistokset myllyjen pihalla. Samassa kompleksissa sijaitsee myös Anglan perinnekulttuurikeskus valmistui v Tämän yhtenä rakennusmateriaalina käytettiin 425 miljoonaa vuotta sitten syntyneen Jaagurahun kerrostuman kiveä, jossa on koralleja, stromatoporeja ja lonkerojalkaisia. Perinnekulttuurikeskuksessa saimme tutustua moniin vanhoihin työkaluihin, jotka olivat kunnostettuja. Siellä olisi ollut mahdollisuus mm. villan huovutukseen opastettuna mutta siihen olisi kulunut aikaa n. 1,5tuntia. Pihamaalla oli eri ajoilta olevia traktoreita nähtävänä. Karja Katariinan kirkko Kirkko on rakennettu 1300 luvun alkupuolella. Kirkko on säilyttänyt melkein muuttumattomana alkuperäisen muotonsa. Karjaan kirkossa on runsaammin kiviveistoksia kuin missään muussa maalaiskirkossa Pohjois-Euroopassa. Karjan kirkko on pienin kirkko Saarenmaalla. Oppaamme kertoi monia tarinoita tähän kirkkoon liittyen. Esim. alueen naiset olivat kasvatettu siten, että he eivät koskaan sanoneet miehilleen pahasti tai vastaan. Kaalin meteoriitti ryhmä Tämä on Saarenmaan erikoinen geologinen ilmiö. Tehdyt tutkimukset osoittavat, että ollaan tekemisissä meteoriitin tekemän kraaterin kanssa. Lounaan söimme Kaalin Trahter:ssa, joka sijaitsee parinsadan metrin päässä meteoriittijärvestä. Tämä Trahteeri on kuuluisa Villisikaravintola. Oppaamme kertoi, että presidentti Tarja Halonen oli täällä presidentti Lennart Meren kanssa nauttimassa villisikaa ja siksi hän oli vaatinut, että hänen on saatava tuoda erityisopettaja ystävänsä tänne

5 vaikka ravintola avaa ovensa vasta toukokuun puolessa välissä. Nautimme täällä erittäin maukkaan lounaan, kuka syöden villisikaa, lohta ja kanaa. Matkalla kuultua: Kouluun oli tulossa tarkastaja ja opettaja pyysi esittämään kannustavia lauseita. Opiskelija kertoi, kissa oli saanut neljä poikasta, jotka olivat kommunisteja. Seuraavana päivänä tarkastaja oli tullut ja opettaja pyysi opiskelijaa kertomaan saman kauniin lauseen kuin eilenkin. Opiskelija kertoi, että kissa oli saanut neljä poikasta, joista kaksi oli kommunistia. Opettaja ihmetteli ja kysyi miksi eilen sanoit, että neljä oli kommunisteja. Opiskelija vastasi, moittivat toisiaan mm. alkoholin käytöstä. Kapteeni ilmoitti varustamolle, että tänään perämies oli juovuksissa, johon perämies vastasi, että tänään kapteeni oli selvänä. Suomalainen ja ranskalainen tapasivat ruokailemassa. Enne ruokailua ranskalainen sanoi: Bon Appetit, johon suomalainen vastasi Matti Muttinen. Seuraavalla kerralla sama toistui. Kolmanella kerralla suomalainen oli saanut kuulla, että Bon Appetit tarkoittaa Hyvää ruokahalua. He tapasivat jälleen ja suomalainen sanoi: Bon Appetit, johon ranskalainen vastasi Matti Muttinen. Bresnev ja Tito tapasivat ja Bresnev lahjoitti Titolle Moskovitsin. Tito meni koeajolle ja ihmetteli miksi autossa ei ollut rattia. Bresnev sanoi, ettei sitä tarvita, koska kaikki johdetaan kuitenkin Moskovasta käsin. Matka kollegoiden kanssa oli voimaannuttavaja tuki työssäjaksamista. Se vahvisti ammattiylpeyttä. Vertailu/keskustelu eri erityisopettajien kanssa ammatillisen koulutuksenajankohtaisista teemoista, kuten resurssit, opiskelijoiden motivoiminen ja työllistymisnäkymät suhteessa toimintaympäristöön ja aluepolitiikkaan, olivat mielenkiintoisia. Nuoret hakeutuvat lukioon ja sitten ammatilliseen koulutukseen, koska lukion jälkeen he eivät työllisty. Osallistujat olivat tyytyväisiä kaikkeen matkalla koettuun ja nähtyyn sekä järjestelyihin. Tarja ehdotti seuraavaa opintomatkaa Tsekkeihin. Hallitus tutkii mahdollisuuksia ja ottaa vastaan muitakin ehdotuksia.

Lapin marttojen kylpylämatka Saarenmaalle ja Tallinnaan

Lapin marttojen kylpylämatka Saarenmaalle ja Tallinnaan Lapin marttojen kylpylämatka Saarenmaalle ja Tallinnaan 17.-23.5.2017 17.5. 2017 varhain keskiviikkoaamuna Rovaniemen linja-autoasemalla oli säpinää kun martat tekivät lähtöä kesän etsintään etelään. Klo

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon!

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Jo vuodesta 2007 lähtien Euroopan Unionin Komissio on järjestänyt EU-maiden 17-vuotiaille lukiolaisille käännöskilpailun,

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4

JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4 JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4 Olimme saaneet kutsun entiseltä Porvoon jalostamon johtajalta Miika Eerolalta mahdollisuuden tutustua MOL öljy yhtiön bratislavalaiseen jalostamoon.eerola oli

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Väkiluku 48,5 miljoonaa Pinta-ala 99 313 km 2 Kieli Korea Valuutta Won Aikavyöhyke GMT +8 Pääkaupunki Seoul Presidentti Lee Myung-bak Etelä-Korea University

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus

Ammatillinen koulutus Ammatillinen koulutus pähkinänkuoressa AMMA projekti, 2005. Ammatillinen koulutus maahanmuuttajille. YLIOPISTOT 4-7 vuotta Suomen koulutusjärjestelmä AMMATTIKORKEA- KOULUT, 4 vuotta Suomessa kaikki käyvät

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

Karavaanariseurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin lähes 120 euroa

Karavaanariseurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin lähes 120 euroa 1 Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa 7.7.2006 klo 11:00 Karavaanariseurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin lähes 120 euroa Keskimääräinen karavaanariseurue käyttää leirintäaluepaikkakunnilla

Lisätiedot

Pohjois-Viro 16. 19.5.2013.

Pohjois-Viro 16. 19.5.2013. Pohjois-Viro 16. 19.5.2013. Torstai 16.5. klo 6.30 lähtö Lahdesta, kuljetuksista vastaan tuttu Reissu-Ruoti ja luottokuskimme Jukka Ruoti klo 9.15 laiva lähtee. Matkalla meribrunssi (kuuluu matkan hintaan)

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

Vaittisten tiedote 2008/1

Vaittisten tiedote 2008/1 Vaittisten tiedote 2008/1 2 Sukukirjasta 2/3-osaa valmiina Vaittisten suvun yhteinen sukukirja edistyy kaiken aikaa. Kaikkiin sukukirjoihin on nyt siirretty Väestörekisterikeskuksen tiedostot. Sukukirjoissa

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Navigoi Porvoo Toursin maailmaan!

Navigoi Porvoo Toursin maailmaan! Navigoi Porvoo Toursin maailmaan! Kongressimessut 1.-2.4.2009 BP 1 Mitä et vielä tiennyt? - Kartanorikkain alue - Kokous tai juhla yksityisessä ranta-aitassa - Parhaimmat ravintolat Porvoossa - Haikon

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupungin lähellä. Jeriko on Juudeassa oleva kaupunki

Lisätiedot

VASTUUTA Varmistetun siirtymän mallin kehittäminen

VASTUUTA Varmistetun siirtymän mallin kehittäminen VASTUUTA 2020 Varmistetun siirtymän mallin kehittäminen Varmistettu siirto uudelle opintoalalle! Vastuuhenkilö: Uusi ryhmänohjaaja/ Opinto-ohjaaja / Opinto-ohjaaja / Siirtymän toteutus Siirtymäpalaveri,

Lisätiedot

Pakilan yläasteen koulu. Lukuvuosi Vanhempainaamu Rehtori Juha Leino

Pakilan yläasteen koulu. Lukuvuosi Vanhempainaamu Rehtori Juha Leino Pakilan yläasteen koulu Lukuvuosi 2018-2019 Vanhempainaamu 7.9.2018 Rehtori Juha Leino Ruokailu koulussa Suositellaan kännykkävapaaksi ajaksi 300/366 lautasta per päivä Syksyllä 2018 9.luokkalaiset poissa

Lisätiedot

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1 Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka ka ka ka. 1 Opiskeluryhmissäni on ollut hyvä yhteishenki. 4,2 4,2 3,9 4,1 2 Opiskeluryhmissäni vallitsee

Lisätiedot

TANSKASSA TYÖSSÄ OPPIMASSA

TANSKASSA TYÖSSÄ OPPIMASSA TANSKASSA TYÖSSÄ OPPIMASSA Tammikuun lopulla Aalborgin lentokentälle laskeutui kone, josta astui ulos kaksi aikuisopiston lähihoitajaopiskelijaa. Jännittyneenä ja mielenkiinnolla he odottivat, mitä seuraavan

Lisätiedot

Se alkoi sateessa Ja sateeseen se myös päättyi

Se alkoi sateessa Ja sateeseen se myös päättyi TARTON RETKI 12.- 14.9.2017 Se alkoi sateessa Ja sateeseen se myös päättyi Sadehan tietää onnea, mutta tässä sateessa oli sitä jo hiukan liikaakin. Laiva oli satamassa odottamassa innokkaita matkustajia

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 1

Agricolan Monenlaista luettavaa 1 Tiainen ja karhu Puun oksalla oli tiaisen pesä. Karhu tuli pesän luokse ja olisi halunnut tulla vie-rai-sil-le. Tiaisen pojat tirs-kah-te-li-vat pesässä. Onko isänne kotona? karhu kysyi. Ei ole, vastasivat

Lisätiedot

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Heti kun saavuimme Rantakylään, eräs mummo tuli ilmoittamaan meille, että sitä bingon pelluuta pitää sitte olla! Asukkaille oli tiedotettu etukäteen tulostamme,

Lisätiedot

Toinen jakso oli , johon osallistui myös neljä opiskelijaa ja yksi opettaja, joka oli koko ajan mukana.

Toinen jakso oli , johon osallistui myös neljä opiskelijaa ja yksi opettaja, joka oli koko ajan mukana. Ammattiopisto Tavastian Hotelli-, ravintola-, catering- ja elintarvikeosaston opiskelijat (8) ja opettajat (2) osallistuivat Vana-Vigalan Tehnika ja Teeninduskoolin hallinnoimaan Nordplus junior Vocational

Lisätiedot

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Leirintäalueella majoittuva seurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin reilu 180 euroa

Leirintäalueella majoittuva seurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin reilu 180 euroa 1 Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa 6.7.2007 klo 11:00 Leirintäalueella majoittuva seurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin reilu 180 euroa Keskimääräinen seurue käyttää leirintäaluepaikkakunnilla

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Kun olin syönyt, menin nukkumaan. Naapuri kertoi, että hän oli ostanut uuden auton.

Kun olin syönyt, menin nukkumaan. Naapuri kertoi, että hän oli ostanut uuden auton. AIKAMUODOT PLUSKVAMPERFEKTI JA AIKAMUOTOJEN KERTAUSTA Kun olin syönyt, menin nukkumaan. Naapuri kertoi, että hän oli ostanut uuden auton. PLUSKVAMPERFEKTIN KÄYTTÖ PLUSKVAMPERFEKTI kertoo, mitä oli tapahtunut,

Lisätiedot

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon 22.10.2018. Hotelli / lentomatkalaisten matkakertomus 20.- 27.10.2018. Adria Clubin jo historian kolmas tehdasvierailu Oivan vetämänä alkoi lauantaina

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA 2014 Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia,

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Agricolan Monenlaista luettavaa 2 Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva

Lisätiedot

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Alppilan lukio on järjestänyt yhdessä Espoonlahden ja Kauhavan lukioiden sekä Europaschule Langerwehen kanssa yhdessä Opetushallituksen osin tukeman kurssin

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

TARINOITA SUSSI G:N KAUPUNGISTA Elina Linnun luokka Juhannuskylän koulu Kevät 2018

TARINOITA SUSSI G:N KAUPUNGISTA Elina Linnun luokka Juhannuskylän koulu Kevät 2018 TARINOITA SUSSI G:N KAUPUNGISTA Elina Linnun luokka Juhannuskylän koulu Kevät 2018 O lipa kerran Sussi G:n kaupunki. Siellä oli erittäin lämmintä, + 3000 astetta. Siellä satoi karkkia ja kakkaa. Talvella

Lisätiedot

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 1. Sisältö

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 1. Sisältö Merisuo & Storm 1 Sisältö Opettajalle.................................... 3 Hiiri räätälinä (kansansatua mukaellen).............. 5 Tiainen ja karhu (kansansatua mukaellen)............ 7 Taikapata (kansansatua

Lisätiedot

7 Uusi imago [ 44 ] [ 45 ]

7 Uusi imago [ 44 ] [ 45 ] Ville Haapasalo Ville Haapasalo (s. 1972) on Venäjällä suureen suosioon noussut suomalainen näyttelijä ja julkisuuden henkilö. Viime vuosina hän on tullut tunnetuksi myös Suomessa ja muissa pohjoismaissa

Lisätiedot

SARAN JA TUOMAKSEN TARINA

SARAN JA TUOMAKSEN TARINA SARAN JA TUOMAKSEN TARINA Opettajalle Sara on 15-vuotias ja Tuomas 17. He ovat seurustelleet parisen kuukautta. He olivat olleet yhdynnässä ensimmäistä kertaa eräissä bileissä, joissa he olivat myös juoneet

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

Sergei Radonezilainen -keppinukke

Sergei Radonezilainen -keppinukke Sergei Radonezilainen -keppinukke - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan (katso mallia ruhtinashahmosta). - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala

Lisätiedot

NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET

NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET RUDOLF KOIVU NÄYTTELYYN LIITTYVÄ NUKKETEATTERI NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET Itsekseen tekeville Nukketeatterissa voi leikkiä teatteriesitystä kokeilemalla nukeilla näyttelemistä erilaisissa lavasteissa.

Lisätiedot

Visbyn risteily Helsingistä

Visbyn risteily Helsingistä Visbyn risteily Helsingistä Reitti: Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä (menoon mahdollista saada liityntäkuljetukset myös Keuruulta ja Petäjävedeltä -> kysy lisää toimistoistamme!) Lähdöt: 3.7 ja 24.7

Lisätiedot

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2015 LUKIOT KYSYMYKSITTÄIN LAPPEENRANTA 2015, 2014, (8) OPPILAITOKSEN OLOSUHTEET 1

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2015 LUKIOT KYSYMYKSITTÄIN LAPPEENRANTA 2015, 2014, (8) OPPILAITOKSEN OLOSUHTEET 1 15.4.2015 KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2015 LUKIOT KYSYMYKSITTÄIN LAPPEENRANTA 2015, 2014, 2013 1 (8) OPPILAITOKSEN OLOSUHTEET 1 Samaa tai täysin samaa mieltä Lpr 2013 Eri tai täysin eri mieltä Lpr 2015-150

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

Miten saadaan tytöt kiinnostumaan tekniikasta? Tytöt ja teknologia hanke

Miten saadaan tytöt kiinnostumaan tekniikasta? Tytöt ja teknologia hanke Miten saadaan tytöt kiinnostumaan tekniikasta? Tytöt ja teknologia hanke Janne Ahtinen, Opinto-ohjaaja Tietotekniikan ja elektroniikan koulutusohjelmat Degree Programme in Information Technology Juha Kontio,

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Miten kavennamme terveyseroja tehokkaasti kohdentaen Koulupudokkuuden ehkäisy

Miten kavennamme terveyseroja tehokkaasti kohdentaen Koulupudokkuuden ehkäisy Terveyden edistämisen ajankohtaispäivä Miten kavennamme terveyseroja tehokkaasti kohdentaen 22.5.2012 Koulupudokkuuden ehkäisy Arja Kukkonen, ohjauspalveluiden päällikkö Opetusvirasto, nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

(8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 LUKIOT KYSYMYKSITTÄIN LAPPEENRANTA 2014, 2013, 2012 OPPILAITOKSEN OLOSUHTEET 1

(8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 LUKIOT KYSYMYKSITTÄIN LAPPEENRANTA 2014, 2013, 2012 OPPILAITOKSEN OLOSUHTEET 1 5.6.2014 1 (8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 LUKIOT KYSYMYKSITTÄIN LAPPEENRANTA 2014, 2013, 2012 OPPILAITOKSEN OLOSUHTEET 1-60% -40% -20% 0% 20% 40% 60% 80% 100% Luokat ovat riittävän tilavia Luokkien

Lisätiedot

(8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2013 LUKIOT KYSYMYKSITTÄIN LAPPEENRANTA 2013, 2012, 2011 OPPILAITOKSEN OLOSUHTEET 1

(8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2013 LUKIOT KYSYMYKSITTÄIN LAPPEENRANTA 2013, 2012, 2011 OPPILAITOKSEN OLOSUHTEET 1 18.6.2013 1 (8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2013 LUKIOT KYSYMYKSITTÄIN LAPPEENRANTA 2013, 2012, 2011 OPPILAITOKSEN OLOSUHTEET 1-80% -60% -40% -20% 0% 20% 40% 60% 80% 100% 120% Luokat ovat riittävän tilavia

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa Miro Loisa & Niko Hämäläinen Den Butter techniek Den butter techniek yrityksenä pieni, mutta loistava tilaisuus tutustua hollantiin ja hollantilaisiin ihmisiin

Lisätiedot

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Valtakunnalliset Vapaan sivistystyön päivät 2018 Sivistys, kulttuuri ja seikkailu Tiina Silander Uusi lukio tukee ja innostaa! Lukiouudistus on

Lisätiedot

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

Kolmannen luokan luokkalehti

Kolmannen luokan luokkalehti Kolmasluokkalainen 5 Pääkirjoitus 6 Sähkökatkos koulussa 8 Lumiluola 10 Erityisopettajan haastattelu 12 Rehtorin haastattelu 14 Maalivahti Miikka Kiprusoff 16 Kuviskerho 18 3. luokan sarjakuvia 3 Kolmasluokkalainen

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN KESÄRETKI 29.7.2012 SASTAMALAAN

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN KESÄRETKI 29.7.2012 SASTAMALAAN TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN KESÄRETKI 29.7.2012 SASTAMALAAN Retki alkoi aamukahvilla matkan varrella, retkeläisiä oli 13. Kuljetuksesta huolehti Salon Tilausmatkojen oma julkkis, maailmanmatkaaja Jani, jonka

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009

Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009 Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009 Vieraillessani Langkawin saarella viime vuonna kävin tutustumassa paikalliseen löytöeläinkotiin ja siihen miten kyseisellä saarella

Lisätiedot

TOP-jakso Isle of Wight saarella

TOP-jakso Isle of Wight saarella TOP-jakso Isle of Wight saarella Matkamme alkoi torstaina 6.10, jolloin lähdimme yöjunalla Helsingin lentokenttää kohti. Lentomme lähti klo 8.10 ja perillä Lontoossa olimme klo 9.15. Gatwickin lentokentältä

Lisätiedot

Työssäoppimisjakson päiväkirja

Työssäoppimisjakson päiväkirja 1 1. työviikko Päivämäärä alkoi - päättyi Työaika tuntia Poissaolot tuntia (* 2. työviikko Työaika Poissaolot 2 3. työviikko Työaika Poissaolot 4. työviikko Työaika Poissaolot 3 5. työviikko Työaika Poissaolot

Lisätiedot

Oppivelvollisuuden pidentäminen - taustaa ja toteutusta

Oppivelvollisuuden pidentäminen - taustaa ja toteutusta Oppivelvollisuuden pidentäminen - taustaa ja toteutusta Aleksi Kalenius 2.4.2014 Perusopetuksen varassa olevat ja perusopetuksen varaan jääminen 2 Vailla perusasteen jälkeistä koulutusta 1970-2012 3 Vailla

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

Matkaraportti: Italia

Matkaraportti: Italia Matkaraportti: Italia Noora Heikkonen Vietimme Italiassa neljä viikkoa ja viisi päivää. Tässä ajassa ehdimme tutustua sekä asuinkaupunkiimme Padovaan että muihinkin Pohjois- Italian tunnetuimpiin kaupunkeihin.

Lisätiedot

TERVETULOA! Ylöjärven lukion vanhempainilta Ryhmä 16X

TERVETULOA! Ylöjärven lukion vanhempainilta Ryhmä 16X TERVETULOA! Ylöjärven lukion vanhempainilta 28.9.2017 Ryhmä 16X Tärkeitä asioita kakkosella 1/3 Opintojen seuranta onnistuu parhaiten Wilman kautta. Huom! Huoltajan Wilma-tunnukset ovat voimassa siihen

Lisätiedot

PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE

PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa

Lisätiedot

c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Mooses, Aaron ja Mirjam sekä Aaronin poika, Eleasar

c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Mooses, Aaron ja Mirjam sekä Aaronin poika, Eleasar Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VASKIKÄÄRME 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - Siinain erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Sen 40 vuoden aikana,

Lisätiedot

Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla alkaen klo 10.00

Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla alkaen klo 10.00 Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla 16.2.2010 alkaen klo 10.00 Erittäin sumuisena helmikuun kolmannen tiistain aamupäivänä ajeli runsaslukuinen senioripoliisijoukko

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

Salon Rally 3-4.10.2015

Salon Rally 3-4.10.2015 Salon Rally 3-4.10.2015 Laitan tunnelmapaloja Salon Rallysta. Nettisivuille tulevat Hannelen ja Ritva-Liisan esityksistä koosteet. Lauantain esiintyjistä löytyvät kattavat tiedot netistä. Piirin 142 puheenjohtaja

Lisätiedot

Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela

Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela Olipa kerran köyhä maanviljelijä Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela 1 1 Johdanto Tässä raportissa esittelemme ratkaisukeinon ongelmalle, joka on suunnattu 7 12-vuotiaille oppilaille

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Opintotukilaki 5 a, 2 mom.

Opintotukilaki 5 a, 2 mom. Opintotukilaki 5 a, 2 mom. Lukio-opinnot ovat päätoimisia, jos niiden oppimäärän mukainen laajuus on yhteensä vähintään 75 kurssia tai jos ne suoritetaan ammatillisen perustutkinnon yhteydessä aikuisille

Lisätiedot

Projektipäällikkö Matti Mäkelä Turun kaupungin kasvatus- ja opetustoimi LAAJENNETUN KOULUTUSTAKUUN REUNAEHDOT. Koulutustakuu NYT -seminaari 13.12.

Projektipäällikkö Matti Mäkelä Turun kaupungin kasvatus- ja opetustoimi LAAJENNETUN KOULUTUSTAKUUN REUNAEHDOT. Koulutustakuu NYT -seminaari 13.12. Projektipäällikkö Matti Mäkelä Turun kaupungin kasvatus- ja opetustoimi LAAJENNETUN KOULUTUSTAKUUN REUNAEHDOT Koulutustakuu NYT -seminaari 13.12.2011 Esityksen rakenne: o mikä? o miten? o miksi? Mistä

Lisätiedot

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Lehdistötiedote 18.11.2011 Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Klippanin uusi lasten turvaistuin Triofix on markkinoiden monipuolisin: pienin säädöin se muuntuu sopivaksi

Lisätiedot