Seurakuntalehti 107. vuosikerta Nro Siunattua joulunaikaa!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Seurakuntalehti 107. vuosikerta Nro 43 18.12.2014 8.1.2015 Siunattua joulunaikaa!"

Transkriptio

1 Seurakuntalehti 107. vuosikerta Nro Siunattua joulunaikaa! Kirkon kuvapankki / Kimmo Huima

2 Nro 43 2 Toisen maailman viesti Arkistojen kätköistä H uolten sävyttämät uutiset ovat tavan takaa tulleet tajuntaamme kuluneen vuoden aikana. Moni on joutunut kysymään, miksi aikamme sista kriisipesäkkeistä lähellä ja kaukana. Miten pääsisimme sellaiseen olotilaan, jossa luottamus ja rauha voisivat tarjota tulevaisuudenuskon? Levottomuuksien ohella olemme joutuneet kasvokkain hallitsemattomal- lä on ollut oma hintansa: hämmennys ja turvattomuus ovat astuneet kokemusmaailmamme ytimeen. Sumuisten näköalojen keskelle kantautuvat kuitenkin myös toisenlaiset äänet. Runoilija sanoo niitä toisen maailman ääniksi. Luonnehdinta ei tarkoita, että toinen maailma olisi jotain, joka ei koskettaisi olemassaoloamme, olisi vain toive paremmasta. Toisen maailman läsnäolo on sitä, mikä antaa elämälle sen arvon ja mielekkyyden. Toisen maailman ääni on hyvän Jumalan läsnäolon tunnistamista oman olemassaolomme keskellä. Se on Jumalan äidinkieltä. Taas viriävien joululaulujen sanoissa kuulemme tuttuja ja turvallisia viestejä. Usein merkitsevätkin virittäytymistä juhla-ajan tunnelmiin. Kuvat lapsuudesta palautuvat mieleen. On kuin tekisimme matkaa pois mieliämme askarruttavista uutisista. Joskus käy niin, että sanojen lomaan kätketty viesti jää kuulematta. Toisinaan onkin hyvä pysähtyä pohtimaan, mikä sanoma on liittynyt laulujen ytimeen. Tällainen viesti on Enkeli taivaan -virressä. Martti Lutherin mukailemassa evankeliumissa lauletaan: Enkeli taivaan lausui näin: Miks hämmästyitte säikähtäin? Mä suuren ilon ilmoitan maan kansoille nyt tulevan. Virren sanomassa elää kohta, jossa jouluyön uutisen ensimmäisenä saaneet paimenet olivat hämmästyneitä ja peloissaankin. Toisen maailman Se, mitä todella tapahtui, kertoo kuitenkin paimenille odottamattoman Rauhan Tervehdyksessä oli vuosikymmenten ajan Lasten palsta, jossa julkaistiin lyhyitä opettavaisia tarinoita ja sarjakuvia. Yllä oleva Seppo Launiksen piirtämä sarjakuva julkaistiin Tuolloin Suomessa elettiin poikkeustilassa, sillä sittemmin Talvisotana tunnettu sota oli alkanut marraskuun lopussa. Sarjakuvassa seikkailevat pojat Esa ja Olavi on lähetetty kaupungista suojaan maaseudulle, jonne he odottavat kovasti Joulupukkia käymään. ilouutisen. Jumala voi puuttua ihmisen ja koko historian todellisuuteen yllättävällä tavalla. Sielläkin, missä usko toisen maailman ääneen on hiipunut, voidaan vastaanottaa Jumalan tuleminen elämän keskelle. Ei tarvita virittäytymistä, tulemista paremmaksi tai suurempaa uskoa kuin omistaa. Jumala voi yllättää. Siinä oli paimenten hämmennyksen syy. He eivät jaksaneet uskoa muutokseen, mutta Jumala muutti kaiken. He luottivat sanaan ja seurasivat sitä iloiten ja kiiruhtaen, toisen maailman ääni sydämessään. Olisiko niin, että oma aikamme on myös sumussaan kadottanut luottamustaan rakentavaan huomiseen uhkakuvien maailmassa? Jos näin on, katseemme saa tarkasti seurata jouluyön ihmettä ja sitä, mikä edelsi Betlehe- Vuoden 2015 ensimmäinen Rauhan Tervehdys ilmestyy 8. tammikuuta. min tallinovien avautumista paimenille. Enkeli-ilmestys kantoi viestiä toises- kin keskellä Rakkauden sydämen- Hyvinvointia halutaan nyt tasata Erityisesti lähestyvä joulu on saanut auttamishaluisia aiempaa runsaammin liikkeelle. Oulunsalon diakoniatyöntekijä Riitta Markus-Wikstedt kertoo, että halu hyvän tekemiseen on lisääntynyt niin kansalaisten kuin yhdistysten parissa. Aivan uskomatonta, auttamisen ammattilainen ihastelee. Markus-Wikstedt kertoo, että tavaralahjoituksia tulee diakoniatyöntekijöille harva se päivä. Lahja usein myös paketoidaan huolellisesti. Tuiran seurakunnan Lahja lapselle -keräys innosti yli kaikkien odotusten niin oululaisia kuin muualla asuvia antamaan joululahjoja vähävaraisten perheiden lapsille. Tuiran pastorit Helena Paalanne ja Stiven Naatus saattoivat vain ihastella sitä, miten tehokkaasti tieto keräyksestä levisi sosiaalisessa mediassa ja kuinka paljon halukkaita lahjoittajia löytyi lyhyessä ajassa. Ehkä hyvän tekemisellä halutaan ehkäistä kasvavia luokkaeroja ihmisten välillä. Janne Tapio Pohdittaessa syitä auttamishalulle Markus-Wikstedt miettii, ovatko suomalaiset menettäneet lopullisesti uskonsa siihen, että hyvinvointivaltio kohtelisi kaikkia kansalaisia samanarvoisesti. Hyvinvointia halutaan nyt tasata. Keräyksen järjestäjästä hyvä ottaa selvää Mannerheimin Lastensuojeluliiton järjestöjohtaja Milla Kallionmaa uskoo, että innostusta auttamiseen on lisännyt erityisesti keräyksien helppo organisointi sosiaalisessa mediassa. Tieto kulkee internetissä nopeasti laajoille joukoille. Netin ketteryys houkuttaa hyvän teke- miseen, Kalliomaa pohtii. Järjestöjohtaja ei huolehtisi tässä tilanteessa sitä, lisääntyvätkö myös avun väärinkäytökset samalla kun keräyksien määrä kasvaa. Jokaisen lahjoittajan on hyvä ottaa selvää keräyksen järjestäjästä, mutta kyynisyys ei johda mihinkään, hän toteaa. Auttamisinnon soisi jatkuvan joulun jälkeen ettei lisääntynyt halu tehdä hyvää lopahda jouluun. Hän perääkin auttamistyöhön pitkäaikaisia puurtajia. Auttajia tarvitaan vuoden jokaisena kuukautena. Köyhyys on vaarassa yhä syventyä, hän toteaa huolestuneena. Kommentillaan hän ei halua väheksyä tärkeän joulumuistamisen merkitystä. RIITTA HIRVONEN Luutnantti Markku Tulander Pelastusarmeijan Oulun osastosta sanoo toivovansa hartaasti, Osallistutko johonkin joulukeräykseen tai hyväntekeväisyystempaukseen? koko kansalle. Siinä tunnistamme hämmennysten- Riitta Hir vonen Gallup ta maailmasta: Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon Viesti oli suunnattu kaikkialle. Se oli Jumalan äidinkieltä meitä kohtaan. Auttamisesta tuli trendi ikaisempaa suurempi halu tehdä hyvää on vallannut suomalaiset. Asian vahvistaa Osuuskauppa Arinan valikoimapäällikkö, ruokaavun yhteyshenkilö Janne Tapio. Tapion mukaan muutos alkoi näkyä viime keväänä. Tänä syksynä eri järjestöiltä Pohjois-Suomesta on tullut useita pyyntöjä ruokalahjoituksen saamiseksi. Aktivoitumisen taustalla on yksi selvä syy: Elintarviketurvallisuusvirasto Evira höllensi keväällä 2013 ohjeistuksia hävikkiruoan lahjoittamiseksi hyväntekeväisyysjärjestöille. Tapion mielestä hyvän tahdon lisääntymistä ei voi selittää pelkästään muutoksilla viranomaismääräyksissä. Tässä raadollisessa maailmassa ihmiset huolehtivat toisistaan. Ehkä hyvän tekemisellä halutaan ehkäistä kasvavia luokkaeroja ihmisten välillä. Kyse voi olla myös jonkinlaisesta trendistä, mutta ilmiö on silti positiivinen, Tapio sanoo. uhkakuviin ja maailmanlaajuisten epidemioiden ilmestymiseen. Kaikella täl- tapahtuneen. Eikö Jumalan todellisuus tuo esiin päinvastaisia kokemuksia? 3 A ta näyttävien ongelmien kanssa. Ne liittyvät luonnon kestokykyyn, ilmaston hämmennyksiin, ehkä hätääntymiseenkin asti, vaikka toisin voisi ajatella Lisääntynyt halu tehdä hyvää on huomattu kaupoissa, järjestöissä ja seurakunnissa. on niin levoton, että alamme jo turtua aina lisääntyviin kuviin erilai- lähettiläät, Jumalan enkelit, näyttivät aluksi pelottavilta ja saivat mielen Nro Vastarannan Kiiski Elsi Salovaara Elsi Salovaara Pekka Helin lyönnit. On olemassa toinen todellisuus, joka laskeutuu lahjana keskellemme: Jeesus-lapsi meille annettu ja meitä varten. Hän on läsnä pelkojen ja turvattomuuden keskelläkin ja kutsuu paimenten tavoin luottamaan muutokseen ja lähtemään liikkeelle toisen maailman äänen koskettamana. Kristuksen siunaamaa joulujuhlaa TUOMAS AHLAMAA, OULU (kuvassa myös vaimo Tiina ja tytär Jenny 1,5 vuotta) toivottaen, SAMUEL SALMI Oulun hiippakunnan piispa Osallistun. Facebookissa pyöriviin joulukeräyksiin en ole törmännyt. Aina kun pata näkyy, olen siihen jotain laittanut. Vähän aikaa sitten osallistuin myös keräykseen uuden Lastensairaalan hyväksi. JOUNI JUNTUNEN, OULU JAANA MARTIN, OULU Osallistun. En ole huomannut uusia joulukeräyksiä. Koululaisten joulukalenterin olen ostanut. Sotainvalideille lahjoittaisin myös, mutten ole vielä nähnyt kerääjiä. Pelastusarmeijan joulupataakaan ei ole eksynyt kulku-uralle, siihen lahjoitan joka vuosi. Osallistun. Keräyksen kohde vaihtelee joka vuosi. Tänä vuonna minulla ei ole mitään erityisesti vielä mielessä. Minusta lahjoittaminen kuuluu asiaan ja joulun tunnelmaan. En ole kuitenkaan niin aktiivinen, että laittaisin pankkisiirtoa.

3 4 Nro Nro Oulun kirkot täynnä väkeä Oulun kirkot pullistelivat kuluneena viikonloppuna ihmisistä, kun lukuisat jumalanpalvelukset, Kauneimmat joululaulut ja muut musiikkitapahtumat kokosivat kirkkoihin lähes kävijää. Eniten kirkkoväkeä oli Oulun tuomiokirkon tilaisuuksissa, yhteensä 4000 ihmistä. Erityisen suosittuja viikonloppuna olivat, jotka vetivät esimerkiksi Oulujoen seurakunnan kirkkoihin liki 1800 ihmistä. Luvuissa on otettu huomioon kirkoissa järjestetyt tilaisuudet. Näiden lisäksi ihmisiä keräsivät yhteen myös monet kirkkosalien ulkopuolella järjestetyt tapahtumat. Esimerkiksi Oulunsalon joulupolulla joulun tunnelmasta nautti viikonlopun aikana yli 400 ihmistä. Kaikki Oulun ev.lut. seurakuntien joulunajan tapahtumat löytyvät seurakuntien verkkosivuilta osoitteesta joulu. Maaliskuussa 1940 Rauhan Tervehdyksen kantta koristi ilouutinen sodan päättymisestä. Kuva on Viipurista, jonka todetaan joutuvan jälleen Venäjän valtaan. Saman numeron sisäsivuilla esiteltiin kartalla myös Suomen uudet rajat. Kesällä 1939 Petsamon Osuuskauppa tavoitteli lukijakuntaa Oulun seudulla. Sata vuotta sitten Rauhan Tervehdyksessä oli neljä sivua. Oulun Veljeyspiirin tuolloin jo seitsemän vuotta julkaisemaa hartauslehteä saattoi tilata 80 pennin vuosimaksulla. Vanhoja Rauhan Tervehdyksiä voi lukea niin maakuntaarkistoissa, kirjastoissa kuin netissä. Oulun maakunta-arkistossa sijaitsee kaikille julkinen Rauhan Tervehdyksen arkisto. Siihen kuuluvat lehdet aivan ensimmäisestä, joulukuussa 1907 ilmestyneestä numerosta vuoden 1982 loppuun saakka. Ensimmäisten vuosikymmenten ajalta lehtiä on arkistossa hajanaisesti, ja ne ovat tallella irtokappaleina. Suurin osa lehdistä löytyy sidottuina vuosikertoina. Lehtien lisäksi arkistoon kuuluu myös paljon muuta materiaalia, kuten lehden tilauskirjoja, vuosikertomuksia, kirjeitä, toi- Vanhoissa lehdissä voi törmätä aiheisiin, jotka tuntuvat kovin tuoreilta. Aivan kuten Oulun tuomiokirkon uudet urut vuodelta 1939 ja vuonna 1957 käydyn keskustelun siitä, mikä on kirkon kanta milloin mihinkin yhteiskunnalliseen aiheeseen. Rauhan Tervehdys 107 vuotta Vinkki: Mikäli osaa lukea vanhaa tekstiä, vuosien Rauhan Tervehdyksiä lukea osoitteessa titles/ mitusneuvoston pöytäkirjoja ja henkilökunnan toimenkuvia käsitteleviä papereita. Arkiston sisältötietoihin voi tutustua Kansallisarkiston sivuilla Sieltä löytyvät myös ohjeet, kuinka materiaalia voi tilata tutkittavakseen erilliseen tutkijasaliin, joko Oulussa tai jossakin muussa maakunta-arkistossa. Kirjastoissa lehdet ovat mikrofilmeillä ja kaseteilla Suomessa on kuusi vapaakappalekirjastoa, joista yksi on Oulun yliopiston kirjasto. Kirjat, aikakauslehdet, sarjat, nuotit ja kartat tulevat kaikkien vapaakappalekirjastojen kokoelmiin. Oulun yliopiston kirjastossa Rauhan Tervehdyksiin voi tutus- Sata vuotta sitten Rauhan Tervehdys näytti tällaiselta. Tilaajat saivat lehden kotiinsa omien jakelijoiden kautta, ja heiltä saattoi myös tilata lehden. tua vuodesta 1917 alkaen mikrofilmeinä ja vuodesta 1985 alkaen myös äänilehtinä. Varastosta löytyy myös sidottuja vuosikertoja. Myös maakuntakirjastona toimivasta Oulun pääkirjastosta löytyy vanhoja sanomalehtiä varastosta sekä mikrofilmeille tallennettuna. Niitä voi myös lainata. Nettisivuilla seitsemän vuoden arkisto Rauhan Tervehdyksen omilla nettisivuilla on myös mahdollista käydä läpi viime vuosien lehtiä. Syksyyn 2006 saakka ulottuvassa arkistossa ovat kaikki lehdet tallennettuna pdf-tiedostoiksi. Lehtiä voi lukea omalta koneelta, tallentaa ja myös tulostaa. Sivuilla ei ole erillistä hakutoimintoa, mutta jos etsii vuoden 2006 syksyn jälkeiseltä ajalta esimerkiksi tietyn henkilön haastattelua, se löytyy yleensä netistä kirjoittamalla hakusanoiksi henkilön nimi ja Rauhan Tervehdys. TEKSTIT JA KUVAT: ELSI SALOVAARA Erkki Piri sai varoituksen Oulun hiippakunnan tuomiokapituli antoi 11. joulukuuta rovasti Erkki Pirille kirjallisen varoituksen toimimisesta vastoin pappisviran velvollisuutta sekä papille sopimattomasta käytöksestä. Tuomiokapitulin mukaan rovasti Piri toimi vastoin pappisviran velvollisuuksia saattaessaan luottamukselliseksi tulkittavan keskustelun kolmannen osapuolen tietoon. Keskustelun taustalla oli vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen piirissä Tornion rauhanyhdistyksellä pidetty kokous. Tuomiokapituli totesi päätöksessään, että vaitiolovelvollisuus sielunhoidossa on ymmärrettävä laajasti. Kirkkolain mukaan pappi ei saa ilmaista hänelle yksityisessä ripissä tai muuten sielunhoidossa uskottua asiaa eikä henkilöä, joka papille on uskoutunut. Osapuolten näkemykset käydyn keskustelun sielunhoidollisesta ja luottamuksellisesta luonteesta eroavat toisistaan. Lieventävänä seikkana tuo- miokapituli piti sitä, ettei rovasti Piri tiedettävästi tuonut kolmannen osapuolen tietoon mitään kokonaisuuden kannalta uutta asiaa. Tuomiokapituli arvioi käsittelyssään myös papin roolia herätysliikkeen sisäisessä kokouksessa. Tuomiokapitulin mukaan pappi voi toimia herätysliikkeissä ja niiden luottamustehtävissä, mutta siten, ettei hänen toimintaansa missään olosuhteissa koeta painostamiseksi tai hengelliseksi väkivallaksi. Kyseiseen kokoukseen rovasti Piri osallistui kantelijan pyynnöstä. Kokouksen aikana hänen roolinsa muuttui siten, että hänen olisi pappina ollut syytä todeta, ettei hän voi jatkaa keskustelua, Tuomiokapituli katsoo. Tuomiokapitulin mukaan papin on oltava lojaali ensisijaisesti hänen puoleensa luottamuksellisesti kääntyneelle henkilölle sekä kirkon viran velvollisuuksille, ei muulle taustayhteisölle. Vapaaehtoistyötä tarjolla Käy katsomassa tarjolla olevia tehtäviä osoitteessa -> Oulu ja ilmoittaudu tekemään hyvää! Haluatko tilata Rauhan Tervehdyksen? Kotimaa Oy asiakaspalvelu, p , TILAUSHINNAT: 1 vuosi (41 numeroa) 32, 6 kk 22, 3 kk 15 + alv 10 %. Uusi Band Aid -sinkku suututtaa afrikkalaisia Bob Geldof Irlantilaisen muusikon Bob Geldofin 30 vuotta sitten perustama Band Aid -ryhmä on levyttänyt uudelleen hyväntekeväisyyslaulunsa Do They Know It s Christmas? (Tietävätkö he, että on joulu?). Laulu levytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1984 keräämään rahaa Etiopian nälänhädän lievittämiseksi. Jotkut afrikkalaiset kirkkojohtajat arvostelevat uuta versiota laulusta, joka kerää varoja Länsi-Afrikan ebolakriisin taltuttamiseksi. Kirkkojohtajien mukaan ryhmän uusi rahankeruusingle vahvistaa kielteisiä stereotypioita mustasta maanosasta. Arvostelijoiden mukaan sanat vähättelevät ja holhoavat Liberiassa, Sierra Leonessa ja Guineassa asuvia muslimeita, jotka eivät SAMALL A edes vietä joulua. Tarvitaan aivan uusi laulu, tviittaa zambialainen laulujalauluntekijä Emeli Sande. Afrikassa ajatellaan yleisesti, että maanosa on kehittynyt rajusti sitten Etiopian nälänhädän 30 vuotta sitten. Nigeria esimerkiksi onnistui pysäyttämään ebolan lähes ilman ulkomaista apua. Usein, kun Afrikka joutuu hakemaan apua sen suurimmissa haasteissa, kielteiset stereotypiat leviävät, toteaa Nigerian kristillisen terveysliiton johtaja, tohtori Daniele Gobgab. P A L L O L L A Palstalla julkaistaan uskontoaiheisia uutisia sekä Rauhan Tervehdyksen tilaajaseurakuntien nimikkolähettien kuulumisia eri puolilta maailmaa. Tämä peittää alleen kaiken hyvän, joka täällä tapahtuu. Kaikki eivät yhdy kritiikkiin. Ghanan kristillisen neuvoston pääsihteeri, pastori Kwabena Opuni-Frimpong sanoo, että maanosa tarvitsee yhä ihmisiä, jotka auttavat kokoamaan resursseja ebolaa vastaan. Tätä auttamishalua myös arvostetaan. PEKKA HELIN Syöpäosastolle lahjoitettiin jakkaroita ja rahaa Kirkkoherra Satu Saarinen, osastonhoitaja Anna-Maija Mertaniemi ja pasunisti Jari Leviäkangas jakkaralahjoituksen äärellä. Pekka Helin Oysin lasten ja nuorten veri- ja syöpäsairauksia hoitava osasto 51 ja Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiö saivat viime viikolla lahjoituksen. Lahjan, yhdeksän jakkaraa osastolle ja 400 euroa säätiölle, jakoivat Mas Que Nada Stage Band -yhtye, Oulujoen rotarit ja Oulujoen. Lahjoitusvarat, yhteensä noin 700 euroa, kerättiin pääasiassa lokakuun alussa Mikkelin päivänä, kun oulalainen Mas Que Nada Stage Band solistinaan Anu Salmenkorva piti Oulujoen kirkossa jazzahtavan konsertin. Pasunisti Jari Leviäkankaan mukaan bändi halusi esiintyä ja tehdä samalla jotain hyvää. Kappaleet valittiin yhteistyössä kirkkoherra Satu Saarisen kanssa, jolloin pari rokkibiisiä jäi pois. Saarinen mainitsee, että konsertissa esitettiin myös Eric Claptonin kappale Tears in Heaven (Kyyneliä taivaassa), jonka kitarataituri omisti pienenä kuolleelle pojalleen. Laulu sopi Saarisen mukaan erityisen hyvin keräyskohteisiin ja Mikkelin päivään: lasten ja enkelten juhlapyhään. Konsertissa laulettiin toivosta, ilosta, rakkaudesta ja kaipauksesta. Näitä tunteita koetaan vahvasti myös osasto 51:llä. Erikoislääkäri Satu Lehtisen mukaan osastolla näkyy voimakkaasti vanhempien, sisarten ja hoitohenkilökunnan rakkaus. Rakkaus kantaa tässä työssä. Se kantaa vanhempia ja perheitä. Kirkkoherra Saarinen muistelee osastonhoitaja Anna-Maija Mertaniemen kertoneen, että lapset joutuvat joskus olemaan pitkiä aikoja eristyksissä. Eristyshuoneessa istuu enkeleitä, lapsen perheenjäseniä. Nämä enkelit tarvitsivat jakkaroita, jotka mahtuvat ahtaisiin tiloihin. Enkeleillä on täällä monet kasvot. Milloin ne ovat lääkäreiden, vanhempien, hoitajien tai opettajien kasvot, osastonhoitaja Mertaniemi kuvailee. Erikoislääkäri Riitta Niinimäen mukaan Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiö kerää rahaa esimerkiksi siihen, että lääkärit voivat ajoittain keskittyä syöpähoitojen kehitystyöhön. PEKKA HELIN

4 6 Nro Nro ÄLÄ JÄÄ YKSIN MIETTIMÄÄN SOITA EDES SUVANTO-LINJA PUH Apua ja tukea kaltoinkohtelua, hyväksikäyttöä ja väkivaltaa kokeneille ikääntyville. Valtakunnallinen ja maksuton auttava puhelin päivystää ti ja to klo Lakineuvonta joka parillisen viikon ke Anna lahjaksi hyvä olo Hautauspalveluja Muista Medifysin lahjakortilla Päivystys (24h) Oululaista osaamista vuodesta 1945 Kiviliike Heikkinen Oy Intiöntie 7, Oulu, p. (08) Posantie 10, Oulu, p. (08) Fysioterapiakeskus Hautauspalvelu Da-Pu Rauhallista Joulua ja turvallista uutta vuotta Tuira, OULU Valtatie MUHOS Valtatie LIMINKA Tupoksentie Uudet kivet Entisöinnit Asennukset Nimien kaiverrukset KIRKOLLINEN HAUTAUSTOIMISTO Yksilöllistä ja luotettavaa hautausalan palvelua vuodesta 1913 Isokatu 11, OULU Tuomiokirkon vieressä puh Päivystys 24 h. puh Asiakaspysäköinti sisäpihalla Toimintaa tukee: Raha-automaattiyhdistys ry TYRNÄVÄ Joonaantie Pietarin Pyhän Marian kirkon Kauneimpiin joululauluihin osallistui viime sunnuntaina kolmisensataa ihmistä: kaupungin suomalaisyhteisön jäseniä, inkerinsuomalaisia ja joululauluista kiinnostuneita venäläisiä. Inkerin kirkon joulussa suomalaisperinteitä Venäjällä joulua vietetään vanhan kirkollisen kalenterin mukaan tammikuun 7. päivänä. Toisin on kuitenkin Inkerin kirkon seurakunnissa. Jouluaatto ja joulupäivä ovat samoilla paikoilla kuin Suomessa. Esimerkiksi Pyhän Marian kirkossa Pietarissa jumalanpalveluksia on aattoiltana, joulupäivänä puolelta päivin sekä vielä illalla. Iltajumalanpalvelus on tarpeen järjestää, koska joulukuun 25. päivä on Venäjällä työpäivä. Moni lainen ei aamulla pääse kirkkoon. Aattoillan kohokohtia on se, kun laulaa kirkon portailla Suurella Tallikadulla Jouluyö, juhlayö suomeksi ja venäjäksi. Moni ohikulkija pysähtyy kuuntelemaan, kirkon kanttoriurkuri Marina Väisä kertoo. Viimeksi moni pietarilainen kiitti esityksestä taputuksin. Pienissä seurakunnista joulun aika sujuu hiukan eri tavoin. Esimerkiksi Karjalan Segezhassa pidetään jouluaaton hartaus, mutta ei tavallisesti jouluaamun jumalanpalvelusta. Joulujumalanpalvelus on lähimpänä seuraavana sunnuntaina. Inkerin kirkon joulussa laulut ovat tärkeitä. Kun venäläisiä joululauluja ei paljoa ole, lauletaan suomalaisia ja kansainvälisiä joululauluja. Kirkon uudessa venäjänkielisessä virsikirjassa on useita joululauluja, mutta moni inkeriläinen haluaa laulaa nimenomaan suomeksi, kirkkoherra Olavi Raassina sanoo. Marina Väisän suosikkeja ovat Jouluyö, juhlayö sekä Kuului laulu enkelten, Inkerin kirkon piispan Aarre Kuukaupilla niin Toksovan seurakunnan lapsikuoro Olga Minkinan johdolla valmistautui viime sunnuntaina esittämämään kotinsa kirkossa suomalaislaulun Me käymme joulun viettohon. Se on käännetty venäjäksi. ikään Jouluyö, juhlayö. Hänen mukaansa laulun venäjänkielisessä versiossa on poikkeuksellisen onnistunut sanoitus. Laulu on kuin taivaasta saatu lahja. Piispalle tärkeä on myös jo lapsuudesta tuttu Enkeli taivaan. Monelle inkeriläiselle jouluun liittyy mieleen syvälle piirtyneitä muistoja neuvostoajalta. Kirkon keskuskanslian sihteeri Nina Savolainen kertoo, kuinka hänen mummonsa radiosta kuunneltiin jouluohjelmia Suomesta ne kuuluivat joten kuten Inkerinmaalle asti. Mummo oli sokea, ja radion virityspyörylään ei saanut koskea, Kuvat: Pekka Mikkola jotta mummo pystyi aina halutessaan napsauttamaan päälle Suomen radion. Savolaisen ensimmäisenä oppima joululaulu oli Joulupuu on rakennettu. Mummo opetti sen. -tilaisuudet ovat nopeasti yleistymässä Inkerin kirkossa. Tilaisuuksia järjestetään etenkin Pietarin seudulla, mutta myös esimerkiksi Murmanskissa, Petroskoissa ja jo Siperiassakin. Laulut kaikuvat suomeksi ja venäjäksi. PEKKA MIKKOLA Aluepäällikkö Venäjä ja Viro Suomen Lähetysseura Päivystävä pappi siirtyy kotian Pappien päivystys siirtyy Oulussa vuoden alusta kaupungin keskustasta paikallisseurakuntiin. Kasteesta, häistä ja hautajaisista sovitaan jatkossa oman seurakunnan kirkkoherranvirastossa. Oulun seurakuntien keskitetty kirkollisten toimitusten varauspalvelu Keskustan talossa, Isokatu 17:ssä, päättyy. Kirkollisista toimituksista, kuten kasteesta, avioliittoon vihkimisestä ja hautaan siunaamisesta sopiminen hoituu alkaen kunkin seurakunnan omassa kirkkoherranvirastossa. Seurakuntalaiset sopivat kirkollisista toimituksista käymällä tai soittamalla ensisijaisesti oman nsa kirkkoherranvirastoon, mutta myös muissa Oulun seurakuntien kirkkoherranvirastoissa palvellaan, lääninrovasti, Karjasillan kirkkoherra Juhani Lavanko kertoo. Seurakuntalainen voi ottaa yhteyttä myös suoraan perhepappiin tai muista syistä toivomaansa pappiin yli rajojen. Karjasillan pastori Satu Kreivi-Palosaari on tyytyväinen siihen, että uusi käytäntö tuo toimituksista sopivat ihmiset heti heidän omaan kotiansa. Ajattelen, että muutos on myös mahdollisuus sille, että rauhalliset kohtaamiset esimerkiksi surevien omaisten kanssa lisääntyvät. Keskitetyssä päivystyksessä, jossa on siis hoidettu kaikkien Oulun seurakuntien toimitusvarauksia, on ollut välillä kiireistä, ja silloin kohtaaminen on saattanut häiriintyä. Uusi käytäntö on paluuta vanhaan Pastoreiden päivystys keskitettiin yhteen paikkaan neljä vuotta sitten. Sitä ennen kirkollisista toimituksista sovittiin juuri omassa seurakunnassa. Miksi vanha käytäntö osoittautui uutta paremmaksi, Juhani Lavanko? Kaste, avioliittoon vihkiminen ja hautaan siunaaminen liittyvät keskeisesti ihmisen elämänkaaren taitekohtiin. Ne ovat Oulun seitsemän seurakunnan ydintoimintaa. Toimitukset ovat myös kytköksissä seurakunnan elämään ja toimintaan, esimerkiksi perhekerhoihin ja sureville annettavaan tukeen. Kirkollista toimitusta varattaessa sovitaan laisen kanssa yhdessä neuvotellen toimituksen ajankohta, paikka sekä työntekijä. Paikkana on yleensä kirkko, kappeli tai koti. Työntekijöillä tarkoitetaan useimmiten pappia sekä kanttoria. Kun kirkollisista toimituksista sovitaan paikallisseurakunnassa, Lavangon mukaan ollaan parhaalla mahdollisella tavalla kartalla. Suunnittelu ja toteutus kohtaavat, hän toteaa. RIITTA HIRVONEN Hietasaaren Ponipihan joulukuvaelma vie ensimmäisen joulun tunnelmaan. Riitta Hirvonen Oulussa Keskustan talossa toiminut seitsemän seurakunnan yhteinen kirkollisten toimitusten varauspalvelu, pappien päivystys, päättyy Jatkossa varaukset tehdään seurakuntien kirkkoherranvirastoissa. Näin sovit Oulussa kirkollisista toimituksista Kaste ja kodin siunaaminen sekä avioliittoon vihkiminen: Soita tai käy oman si kirkkoherranvirastossa. Voit ottaa myös suoraan yhteyttä toivomaasi pappiin. Vihkimisen edellytyksenä on avioliiton esteiden tutkinta. Sen voi hoitaa Oulun seurakuntien keskusrekisterissä, Isokatu 9 tai si kirkkoherranvirastossa. Pyyntölomakkeen voi tulostaa myös netistä ja lähettää postitse. Hautaan siunaaminen: Oman si kirkkoherranvirastossa paikan päällä asiointi on suositeltavaa. Voit sopia hautaan siunaamisen, muistotilaisuuden ajankohdan ja paikan sekä papin ja kanttorin myös puhelimitse. Läheisen kuoltua voit ensimmäiseksi ottaa suoraan yhteyttä pappiin. Riitta Hirvonen Pappien yhteystiedot: Kaikkien Oulun seurakuntien pappien yhteystiedot löytyvät osoitteesta t avoinna: Oulun seurakuntien kirkkoherranvirastot ovat avoinna maanantaista perjantaihin kello Lisäksi Karjasillan, Oulujoen, Oulun tuomiokirkkoseurakunnan ja Tuiran seurakuntien virastoissa on paikalla päivystävä pappi maanantaista torstaihin kello Myös Keskusrekisteri palvelee: Virkatodistukset, sukuselvitykset sekä avioliiton esteiden tutkinnan saa Oulun ev.-lut. seurakuntien keskusrekisteristä sekä Haukiputaan, Kiimingin ja Oulunsalon kirkkoherranvirastoista. Keskusrekisteri palvelee alkaen osoitteessa Isokatu 9. Virkatodistuksen voi tilata myös osoitteesta Rooleissa oikeat eläimet Kokenuttakin joulunäytelmän kirjoittajaa hermostuttaa, miten jouluevankeliumi saadaan kerrottua, kun esityksessä ovat mukana oikea aasi, elävät lampaat ja hevoset. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kirjoittamani joulukertomus viedään aitoon ympäristöön, talliin, jossa määkivät ihka elävät lampaat, oululainen Terttu Aakko toteaa iloisesti. Hietasaaren Ponipihalla tulevana sunnuntaina esitettävän joulukuvaelman nimi on paljonpuhuvasti Joulussa tuoksuu talli. Ponipihalle odotetaan paljon väkeä. Terttu Aakko kertoo iloitsevansa, että näytelmän kokonaisuudesta vastaa kokenut ohjaaja, liminkalainen Helena Tornberg. Valot ja äänentoisto vaativat erityishuomion, kun liikutaan isossa pihapiirissä. Päivän sää vaikuttaa esitykseen. Paikalle saapuvien kannattaakin muistaa pukeutua sään mukaisesti, Aakko hoksauttaa. Ponipihalaiset enkeleinä ja paimenina Joulunäytelmässä on mukana eläinten lisäksi Ponipihan hevosharrastajia. Aakko riemuitsee pienistä näyttelijöistä, enkeleistä ja paimenista, joilta ei puutu intoa elävöittämään ikiaikaista jouluevankeliumia. Viimeisissä harjoituksissa pieni poika halusi välttämättä näytellä aasia, kun oikeaa eläintä ei vielä otettu mukaan, Aakko kertoo. Näytelmän kirjoittajan innostus ei johdu vain aidosta talliympäristöstä, vaan Aakon mielestä Raamatun jouluevankeliumi on yksinkertaisuudessaan upea kertomus ensimmäisestä joulusta. Raamatun kertomukset ovat pelkistettyjä tarinoita, joissa ydintä ei ole kuorrutettu kadoksiin. Sitä samaa yksikertaisuutta olen yrittänyt varjella kaikissa joulunäytelmissäni, joiden pohjana on jouluevankeliumi. Aakko toimii Ponipihan joulunäytelmässä kertojana. Esityksen musiikista vastaa Pyhän Tuomaan nuorisokuoro. RIITTA HIRVONEN Joulussa tuoksuu talli -esitykset ovat sunnuntaina 21. joulukuuta Hietasaaren Ponipihalla (Vaaskiventie 12) kello 15 ja kello 18. Kuvaelman jälkeen on mahdollista kokea vanhanajan joulukirkon matkatunnelmaa poniajelussa. Ponipihan kodassa on tarjolla glögiä ja pipareita pientä maksua vastaan.

5 8 Nro Nro Palveluja tarjotaan HYVÄN HYMYN TEKIJÄ Hammassampo ErikoishammastEknikot Esko Tornberg Sampo Heikkilä Isokatu 32 B Oulu puh. (08) Ilmoittaja, ota yhteyttä. Pirjo Teva , Terveys ja Hyvinvointi Yhteystiedot: Sammonkatu 14, Oulu puh TERVETULOA APTEEKKIIN! Hoida apteekki- ja lääkeasiat kätevästi kauppareissulla apteekissasi Limingantullin Prismassa. OULUN III HANSA APTEEKKI LIMINGANTULLIN PRISMA Nuottasaarentie 1, Oulu Ma-pe 8-21, la 8-18 ja su (08) Oulun palvelusäätiö Palveluja ikäihmisille Seitsenkymppinen setlementti sai nimen Vuolle Oulun Seudun Setlementti (OSS) jäi nimenä historiaan viime torstaina, kun 70-vuotisjuhliaan viettänyt OSS uusi nimensä Vuolle Setlementiksi. Nimi kuvaa, kuinka setlementtityö palvelee kaikenikäisiä läpi elämän virran. Toiminta Oulussa alkoi vuonna 1944 Oulun teollisuuslaitosten huolto ry:n nimellä. Seurakunta oli yksi perustajista. Setlementtityössä on kyse yhteisöjen rakentamisesta ja vuorovaikutukseen perustuvan yhteiskunnan tukemisesta, totesi Suomen Setlementtiliiton toimitusjohtaja Pentti Lemmetyinen. Tervetuloa tilavaan KAIJONHARJUN APTEEKKIIN HELPPO TULLA! tilaa pysäköidä ja mukava asioida Palvelemme: ma pe 8:30 19:00 la 9:00 16:00 PARTURI-KAMPAAMO Marja Huhtakangas Kuivastie 21 as. 43, Tuira puh Kotikäynnit lähialueille. KAI ILKKA hammasproteesit, pohjaukset ja korjaukset Saaristonkatu 27, Oulu P Ajanvaraus netissä tai Lääkäritalo Työterveys Kotilääkäri Caritas Lääkäritalo tarjoaa sinulle monipuoliset ja kattavat terveyspalvelut. Palvelemme kaikenikäisiä vauvasta vaariin. Palveluihimme kuuluvat yleis- ja erikoislääkäreiden vastaanotto, työterveyshuolto sekä lääkärien kotikäynnit. Lääkäritalomme palvelee Oulun keskustassa osoitteessa Mäkelininkatu 31. Tervetuloa - Olemme täällä sinua varten. Kuvat: Elsi Salovaara Tiernapojat ilahduttavat läpi vuoden Viime perjantaina Oulun Rotuaarilla paljastettiin kaupungin uusi nähtävyys, Tiernapoikapatsas. Iiläisen taiteilijan Sanna Koiviston (keskellä) tekemän patsaan lounastuntiaikaan tapahtunutta paljastusta seurasi parisataa henkeä. Kuvia ja video patsaan julkistustilaisuudesta osoitteessa Aidosti oululainen. Elämälle löytyi uusi suunta Nuoret aikuiset opettelevat työelämätaitoja ODL:n starttipajassa Kiiminkiläinen Kimmo Ylipahkala, 28, leipoo joulutorttuja Oulun diakonissalaitoksen starttipajassa. Kymmenkunta nuorta aikuista valmistaa yhdessä lounasta. Pääruuaksi on tulossa lohta salaatin kera ja jälkiruuaksi torttukahvit. Syksyn aikana on varmistunut, että haluan kokiksi, Ylipahkala kertoo. Hän on työskennellyt starttipajassa elokuusta asti neljänä päivänä viikossa. Paja on tarkoitettu nuorille aikuisille, joilla ei ole työtä tai opiskelupaikkaa. Ylipahkala on suorittanut autoalan perustutkinnon ja valmistunut autokorinkorjaajaksi, mutta ala ei enää tunnu omalta. Syksyisin ja keväisin hän on toiminut autonrenkaiden vaihdossa sesonkiapuna, mutta muutoin hän on ollut pääosin työttömänä. Starttipajalla mukanaolo on kirkastanut ajatuksia tulevaisuudesta. Olen aina tykännyt laittaa ruokaa. Pajalta olen saanut apua koulupaikan hakuun. Aion hakea aikuiskoulutukseen. Ylipahkala uskoo, että osaavalle kokille löytyy töitä. Olen tehnyt nyt myös saaristolaisleipiä. Niistä on näköjään tullut bravuurini. Tavoitteena saada kaikille koulupaikka Starttipaja tarjoaa kuntouttavaa työtoimintaa alle 29-vuotiaille oululaisille. Pajalle tullaan Oulun työvoiman palvelukeskuksen, sosiaalityön tai Byströmin nuorten palveluiden lähettämänä. Useimmilla nuorista on arjen hallinnan ongelmia. Vuorokausirytmit voivat olla sekaisin tai koulu on keskeytynyt. Työpaikkaa ei ole löytynyt, ja nuori on voinut olla pitkään kotona, kehityskoordinaattori Tarja Siira Kimmo Ylipahkala valmistaa joulutorttuja ODL:n starttipajassa. Syksyn aikana on varmistunut, että haluan kokiksi, hän sanoo. ODL:n starttipajasta kertoo. Nuoret tekevät pajassa töitä oikeissa työoloissa. He harjoittelevat esimerkiksi kädentaitoja ompelimossa ja puutöitä verstaassa. He työskentelevät pajassa yhdestä viiteen päivään viikossa kolmesta kuukaudesta puoleentoista vuoteen. Tavoitteena on, että nuoret lähtevät meiltä kouluun. Osa lähtee töihin tai työharjoitteluun. Pyrimme siihen, ettei nuori jää yksin, vaan seuraava paikka on sovittuna, Siira jatkaa. Nuoria ohjataan terveysliikuntaan Starttipajan nuoret ovat mukana myös Hep!-hankkeessa, jonka puitteissa he saavat ravitsemus- ja liikuntaohjausta. Kimmo Ylipahkala kehuu hankkeesta saamiaan liikunta- vinkkejä. Liikunnanohjaaja on tehnyt minulle saliohjelmankin. Nuoret ovat käyneet yhdessä tutustumassa esimerkiksi jousiammuntaan, seinäkiipeilyyn ja keilailuun. On ollut mukava päästä kokeilemaan lajeja, joiden pariin ei tulisi yksin lähdettyä. He ovat saaneet ohjausta myös terveellisen ja edullisen kauppa- Kuvat: Heli Väyrynen Sairaanhoitaja Taina Linna Oulun diakonissalaitoksen liikuntaklinikasta opettaa starttipajan nuorille terveellisen ruuanlaiton perusteita. Tavoitteena on, että nuoret lähtevät meiltä kouluun. Osa lähtee töihin tai työharjoitteluun. Pyrimme siihen, ettei nuori jää yksin, vaan seuraava paikka on sovittuna. Tarja Siira kassin hankintaan ja käyneet yhdessä ruokakaupassa. Hep!-hankkeen (Hyvinvointiliikuntaa elämän poluilla) kohderyhmänä ovat vuotiaat. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman hankkeen toteuttavat ODL, Virpiniemen liikuntaopisto ja Oulun kaupunki vuosina Hankkeessa kehitetään nuorten terveysliikunnan palvelumallia ja terveystarkastusta yhdessä nuorten kanssa. Työttömyyteen liittyy terveyttä heikentävien elintapojen kasautuminen. HELI VÄYRYNEN Lounashinta 6,95 KESKUSTAN PALVELUKESKUS Nummikatu 24, p TUIRAN PALVELUKESKUS Kangastie 1, p HÖYHTYÄN PALVELUKESKUS Hanhitie 15, p SARA WACKLIN-KOTI Koulukatu 4, p RANTA-KASTELLIN PALVELUKESKUS Rantakastellintie 6, p Oulun palvelusäätiö PALVELUA KOTIINNE Moniammatillista yhteistyötä Oulussa vuodesta 1998 Kotiin tarjottavia palveluitamme ovat kotisairaanhoito hoiva ja huolenpito omaishoidonlomitus siivous ja kodinhoito lastenhoito jalkojenhoito Vastaanotto ajanvarauksella seksuaaliterapeutti erikoissairaanhoitaja, psykiatria Palvelemme aamusta iltaan kaikkina viikonpäivinä puh Ihanat joulupakkaukset ovat saapuneet apteekkiimme! Valikoimastamme löytyy jokaisesta jotain kosmetiikkaa, mittareita, laitteita sekä ihania joulumakeisia! Tervetuloa tutustumaan! Palvelemme vuoden jokaisena päivänä! Palvelemme ma-pe la-su Isokatu 45, Oulu Puh: , fax: Ranskalaisesta barokista suomalaiseen romantiikkaan Sunnuntaina 4. tammikuuta kello 14 kuullaan Tuiran kirkossa konsertti. Esiintymässä on yksi maamme eniten konsertoivista kamarimusiikkiyhtyeistä: Selloduo Anna-Maaria & Olli Varonen. Konsertti on osa Musiikkia talvipäivän siniseen hetkeen -konserttisarjaa, ja siihen on vapaa pääsy. Anna-Maaria ja Olli Varonen kuuluvat siihen harvinaiseen joukkoon, joka on päätyökseen konsertoinut useita vuosia kamarimusiikkikokoonpanossa. Kotimaan lisäksi Varoset ovat esiintyneet useaan otteeseen Ruotsissa ja Unkarissa sekä Tsekissä ja Espanjassa. Konserttiohjelman vanhimmat sävelet tulevat Ranskasta, itsensä Aurinkokuninkaan hovista. Luvassa on musiikkia myös wieniläisklassikoilta sekä suomalaisia säveliä. Niin ikään kuullaan sukulaiskansamme Unkarin musiikkia. Konsertin säveltäjänimet ovat Couperin, Händel, Haydn, Schubert, Bartók, Wessman ja Sibelius. Jo useana vuonna Varoset ovat juontaneet itse konserttinsa. Tämä tapa on saanut yleisöltä varauksettoman vastaanoton. Esitettävien teosten taustojen valottamisen, edes lyhyesti, on koettu tukevan kuuntelukokemusta. Juhani Alakärppää kuullaan Oulussa ja Tyrnävällä Sekakuoro Oulun Laulu pitää jouluisen kahvikonsertin sunnuntaina 21. joulukuuta kello 14 Keskustan talossa. Ohjelmassa on perinteisiä Sibeliuksen, Madetojan ja Hannikaisen joululauluja. Luvassa on myös yhteislauluja yleisön kanssa. Kuoroa johtaa freelance-kuoronjohtaja Kristian Heberg. Konsertissa kuullaan myös baritoni Juhani Alakärpän yksinlaulua. Alakärppä valmistui laulupedagogiksi Oulun seudun ammattikorkeakoulusta 2011 ja voitti 2012 Toivo Kuula -laulukilpailun. Hän esittää konsertissa klassikot Odotan jouluvierasta, Joulun kellot ja Varpunen jouluaamuna. Konserttiin myydään ennakkoon pääsylippuja, jotka vaihdetaan ovella käsiohjelmaan. Lipun hinta aikuisilta 12 euroa, eläkeläisiltä ja opiskelijoilta 10 euroa. Alle 12-vuotiaat pääsevät mukaan ilmaiseksi. Konsertin nimen mukaisesti väliajalla on kahvitarjoilu, joka sisältyy lipun hintaan. Juhani Alakärppä esiintyy heti seuraavana päivänä maanantaina 22. joulukuuta kello 18 Tyrnävän kirkossa. Urkuja ja pianoa soittaa Pekka Luukkonen. Ohjelmistossa on mieliinpainuvimpia ja myös uudempia joululauluja sekä mielenkiintoisia urkusooloja. Tyrnävän konserttiin on vapaa pääsy.

6 Nro Nro Lasten parhaaksi -ilta LAKIASIAINTOIMISTO SU 4.1. KLO 18 OULUN VAPAASEURAKUNNASSA, KIRKKOKATU 34 JORMA HERTTUAINEN Lapsityön kuulumisia Mahdollisuuksia Rukous- ja tukikohteita varatuomari, ekonomi Kauppurienkatu 23, OULU Puh , Sallikaa lasten tulla... Tervetuloa mukaan! testamentit, perunkirjoitukset, perinnönjaot ym. kaikki riita-asiat. Muut seurakunnat Pakkahuoneenkatu 17 To 18.- ti klo Joulupadat: Rotuaari, Prisma Raksila, Stockmann Kauppurienkadun puoli, Prisma Limingantulli (ei voida ottaa vastaan tavaraa), Prisma Linnanmaa (ei voida ottaa vastaan tavaraa), Citymarket Kaakkuri (ei voida ottaa tavaraa). Stockmann myös klo Su klo rukouskokous, klo 11 jumalanpalvelus ja pyhäkoulu, puhuu Juha Hilli. Ke klo Jouluaaton hartaus. Pe klo 14 Tapaninpäivän joululaulajaiset. Su klo rukouskokous, klo 11 jumalanpalvelus ja pyhäkoulu. Ke klo 18 Uuden Vuoden juhla, nyyttärikestit To 1.1. klo 11 Uuden Vuoden rukoustapahtuma, mukana everstiluutnantti Arja Laukkanen. Su 4.1. klo rukouskokous, klo 11 jumalanpalvelus ja pyhäkoulu, klo 13 kiitoskahvit patavahdeille. pelastusarmeija.fi/oulu Facebook: Oulun Osasto Pe klo Nuorten ilta Su klo 11 Lähetysjumalanpalvelus, Raili ja Jukka Harjula, Mikko Saukkonen, Duo Mainio. To klo 11 Joulukirkko, Pasi Markkanen, Mika Keisu, Päivi Korhonen. Su klo 11 Jumalanpalvelus, Veera ja Daniel Hug, Pasi Markkanen, Ulla Rasinkangas. Ke klo 19 Ystävän paikka, Anja Nousiainen, Aila Pyörälä, Mertsi & co. Ke klo 22 Nuorten Uuden Vuoden gaala. Su 4.1. klo 11 Ehtoollisjumalanpalvelus, Hannu Orava, Yrjö Kemppainen. Ke 7.1. klo 19 Jumalan kohtaamisen ilta. TERVETULOA! RAUHALLISTA JOULUA JA SIUNATTUA UUTTA VUOTTA 2015! Uusikatu 78 OULU To klo 19 Lähde-ilta, Mika Martinmäki, Martti Väyrynen, musiikki: Aino Ruuska. Pe klo 19 Helmi (nuortenilta). Su klo 11 Joululaulukirkko, Pekka Ainesmaa, Risto Wotschke, musiikki: Seppo Kolehmainen & Co, lähetyslippaiden palautus. To klo 11 Joulukirkko, Risto Wotschke, Mikko Kaikkonen, musiikki: Päivi Kaikkonen. Su klo 11 Aamukirkko, Petri Mettovaara, Eija Soini. Ti 1.1. klo 19 Rukoillen & kiittäen vuoteen 2015, Risto Wotschke, Jukka Wenström. Toivotamme siunattua Joulua! Oulun Adventtikirkko Jumalanpalvelus lauantaisin klo 11. Tuulimyllynkatu 18, Karjasilta Lämpimästi tervetuloa! Lisätiedot ks. oulu.adventist.fi Yhdistykset OULUN RAUHANYHDISTYS RY Professorintie 7, Oulu SEUROJA sunnuntaisin klo 17 (tulkataan viittoen), keskiviikkoisin ja lauantaisin klo 19. CHRISTIAN SERVICES Sunday at 5 p.m., Wednesday and Saturday at 7 p.m. Translation into English on Saturdays and Sundays. Tervetuloa! Seurat kuultavissa netistä: HERÄTTÄJÄ-YHDISTYS Herättäjän päivä: ti klo messu Temmeksen kirkossa ja paikallisosaston vuosikokous ja seurat talolla Herännäis-/Siionin virsiseurat: to klo Pattijoen Pappilassa, ti Leena ja Kalevi Laurilalla, Riekonmarjankuja 2, Oulunsalo Tervetuloa! Kiitos kuluneesta vuodesta. Rauhaisaa Joulua ja Armorikasta Uutta Vuotta! Seurat Miksi Jumala syntyi ihmiseksi maan päälle jouluna? Su klo 15 Vanhan Pappilan juhlahuoneistossa, Asemakatu 6, Oulu. Mukana Mika Pouke, Tapio Pokka & Juhani Seppänen Tervetuloa! Oulun tuomiokirkko Su klo 17 Seurat, Heino Kouva. Su 4.1. klo 17 Seurat Matti Rahja. Su klo 16:30 Pyhäkoulu klo 17 Seurat. Rauhallista Vapahtajamme syntymäjuhlaa! Kuvat ovat Kirkon kasvot kalenterista. Limingan nuoret haluavat murtaa ennakkoluuloja Kalenteri täynnä erilaisia kirkon kasvoja V ihreissä nojatuoleissa istuu ryhmä Limingan seurakunnan "tosi-isoja": Moonika Kinnunen, Sanni Junttola, Jennika Pellikka ja Laura Pitkänen. Leveästi hymyillen he esittelevät Kirkon kasvot kalenteria. Sen avulla he ja muut tosi-isojen ryhmäläiset haluavat kerätä rahaa Irlannin-matkaan ja samalla murtaa ennakkoluuloja. Tosi-isot ovat heitä, jotka ovat ehtineet olla isosina leireillä jo kahtena vuonna. Kolme ja puoli vuotta sitten käyty rippileiri oli tytöille niin huikea kokemus, että he lähtivät mukaan isoskoulutukseen kokeakseen saman uudelleen. Moni innostuu riparilla, kun he huomaavat, miten hauskaa siellä on. Ei meistäkään moni olisi uskonut tulevansa isoskoulutukseen, Sanni Junttola kertoo. Juuri seurakunnassa on voinut olla oma itsensä Lähdettyään mukaan seurakunnan toimintaan he ovat törmänneet jämähtäneisiin käsityksiin siitä, millaisia nuoret tai uskossa olevat nuoret ovat. Elsi Salovaara Elsi Salovaara Uskossa olo näkyy ennen kaikkea toiminnassa, mutta kuvissa näkyy myös pieniä viittauksia kirkkoon ja an, paljastaa nuorisotyönohjaaja Kirsi Junnonaho. Puhelinpäivystys vastaa aina. Toivotamme kaikille Rauhaisaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Pääsiäinen vietetään vihreällä saarella Nuorisotyönohjaaja Kirsi Junnonaho esittelee edellisten tosi-isojen kanssa tehtyä -aktiivista paitaa. Nämä ennakkokäsitykset nuoret haluavat muuttaa: kirkossa ei ole vain yhdenlaisia ihmisiä, joten ei ole vain yhdenlaisia kirkon kasvojakaan. Tosi-isojen mielestä nimenomaan seurakunnan toiminnassa he ovat voineet olla vapaasti omanlaisiaan. Kalenterissa jokainen esiintyy omana itsenään. Mietimme yhdessä, keitä meitä on ja mistä olemme kiinnostuneita, kertoo Laura Pitkänen. Koko kalenteriprojekti on toteutettu yhdessä, niin aiheiden suunnittelu, kuvaukset kuin myynti. Tulevan pääsiäisen nuoret viettävät vihreällä saarella, Irlannissa. Alun perin ryhmäläiset äänestivät matkakohteeksi Israelin, mutta koska siellä on nyt liian levotonta, määränpääksi valikoitui toiseksi eniten ääniä saanut kohde. Tämä ei nuoria harmita. Haaveissa on päästä juoksemaan tukka hulmuten nummille, tytöt kertovat nauraen. Myös kelttiläisyys ja anglikaaninen kirkko kiinnostavat. Ohjelmassa onkin käynti anglikaanisen kirkon messussa. Pääsemme samalla testaamaan kirkkojemme ehtoollisyhteyttä, hoksauttaa Junnonaho. Ovet ovat avoinna vuosienkin päästä Tosi-isot ovat 18-vuotiaita ja pian lähdössä opiskelemaan kuka minnekin. Usein tässä vaiheessa myös suhde an haalistuu, kun kotipaikkakunta vaih- Oulun Ensi- ja turvakoti ry kiittää asiakkaitaan, vapaaehtoisia, hienoja yhteistyökumppaneitaan ja lahjoittajiaan kuluneesta vuodesta. Seurakunnan "tosi-isojen" ryhmään kuuluvat Moonika Kinnunen, Sanni Junttola, Jennika Pellikka ja Laura Pitkänen ovat ylpeitä Kirkon kasvot kalenterista. Tytöt poseerasivat kalenterin kanssa talon NuorisoNurkassa. tuu, ja tutut kaverit jäävät. Kaikki neljä tietävät kuitenkin, että Limingan talon NuorisoNurkkaan he ovat aina tervetulleita. Onhan täällä käynyt niitä 3 4 vuotta sitten tosi-isoina olleitakin, Jennika Pellikka muistaa. Tänne voi tulla vaikka sitten omien lastenkin kanssa, Kirsi Junnonaho vahvistaa. ELSI SALOVAARA Kirkon kasvot kalenteria voi ostaa Limingan kirkkoherranvirastosta (Pappilantie 6, p ), joka on auki arkisin klo 9 15, paitsi ke 9 14 ja Virasto on kiinni Ensi vuoden alussa kalenteria voi tiedustella myös Kirsi Junnonaholta, p Sanomalehtitehdas Botnia Printin väki toivottaa jokaiselle lehdenlukijalle Aapona kuullaan toivelauluja Limingassa P erinteinen Aapon päivän joulukonsertti järjestetään sunnuntaina 21. joulukuuta kello 20 Limingan kirkossa. Kyseessä on jo 20:s Aapon päivän konsertti. Juhlan kunniaksi kuulijat ovat päässeet toivomaan esitettäviä lauluja. Toivelauluja esittävät Min- na Autio, Paula Kinnunen, Lydia Okkonen, Johanna Karjula, Henrik Ahola, Keijo Nissilä, Jouni Okkonen ja Markku Ahola sekä Celeste-kuoro. Illan sellistinä on Harri Österman, uruissa Mika Kotkaranta ja pianistina Hanna Korri. Konsertin tuotolla tuetaan vähävaraisten lapsiperheiden Ilmoittaja, ota yhteyttä. Pirjo Teva joulua Limingan seurakunnan diakoniatyön kautta. Konserttiin on vapaa pääsy, käsiohjelma maksaa 8 euroa. Perinteiseen tapaan konsertti alkaa ja loppuu yhteislaululla. Konsertin järjestävät Limingan seudun yksinlaulajat ry ja Limingan , HYVÄÄ JOULUA!

7 12 Nro Nro Lukunurkka Lelut ovat aikuisenkin aarteita Rehellinen tilitys Tulkaa kaikki laulamaan Keräilijä Janne Kannisto tietää, että vanhat lelut ovat oikopolku lapsuuden muistoihin. Kuvat: Riitta Hirvonen Hyvät muistot lapsuudesta ovat kenties juuri nyt tärkeitä. Minun piti lapsena olla kiltti poika. Jopa niin kiltti, että kun vanhempien silmä vältti, olin heti pahanteossa. Näpistelin irtokarkkeja, naarmutin salaa autoja ja puhkoin naapuruston pyöränkumeja. Näin alkaa Hunsvotin evankeliumi samannimisessä kirjassa. Hunsvotti on oululainen pastori, Radio Dein toimittaja, muusikko Mikko Salmi. Kertomus näpistelevistä pojista sai lohdullisen lopun: Tempauksistaan kiinni jääneet pojat tulivat vanhempien ja poliisien ripittämiksi, mutta äidin katseessa oli huolen lisäksi rakkautta. Kelvottomaksi osoittautunut poika ansaitsi kaiken jälkeen vanhempiensa rakkauden ja hyväksynnän. Hunsvotin evankeliumin pienet kirjoitukset ovat helppoa luettavaa, mikä ei tarkoita, että tekstit olisivat pinnallisia. Erityisesti kirjan viimeinen teksti, Erokirje, on riipaiseva avoimuudessaan. Radio Dei 106,9 MHz, kaapeliverkossa 94,1 MHz, Su klo Neljännen adventtisunnuntain Radiopyhäkoulun pitää lastenohjaaja Kirsi Isola Oulujoen seurakunnasta. Oulun seurakuntien aluelähetys klo Klo 10 messu Karjasillan kirkosta. Klo Radiopyhäkoulun uusinta aamulta. Klo Kurkistus kirkkoon -ohjelmassa lastenohjaaja Marja Raatikainen kertoo Pateniemen kirkon joulukuvaelmasta. Ke kello Kurkistus kirkkoon -ohjelmassa vieraillaan Oulun kaupunginsairaalan A2-osastolla, joka sai lahjoituksen YV-keräyksen kautta. Su klo 8.45 Radiopyhäkoulun pitää pastori Jonna Piirainen Tuiran seurakunnasta. Oulun seurakuntien aluelähetys klo Klo 10 messu Oulujoen kirkosta. Klo Radiopyhäkoulun uusinta aamulta. Klo Kurkistus kirkkoon Mikko Salmi: Hunsvotin evankeliumi. Kirjapaja ohjelmassa on aiheena Tuiran seurakunnan Talvipäivän musiikkia siniseen hetkeen -konserttisarja. Haastattelussa on kanttori Raakel Pöyhtäri. Lähetetään myös ke 1.1. kello Su 4.1. klo 8.45 Radiopyhäkoulussa Muru-tyttö tutustuu kotikirkkoonsa. Pyhäkoulun pitää lastenohjaaja Marja Raatikainen Tuiran seurakunnasta. Klo 10 sanajumalanpalvelus Oulunsalon kirkosta. Klo Radiopyhäkoulun uusinta aamulta. Klo Kurkistus kirkkoon ohjelmassa Lauri-Kalle Kallunki kertoo Jouluoratoriosta. Radio Pooki 88,0 MHz, kaapeliverkossa 89,5 MHz, Su klo 9.45 Neljännen adventtisunnuntain Radiopyhäkoulun pitää lastenohjaaja Kirsi Isola Oulujoen seurakunnasta. Klo 10 Jumalanpalvelus Kemin kirkosta. Su klo 9.45 Radiopyhäkoulun pitää pastori Jonna Piirainen Tuiran seurakunnasta. Ohjelmatiedot ja jutut kuultavissa myös verkossa: Palautteet ohjelmista: p / Mervi Päivärinta (ma pe), Oulun yhtymä, Radiostudio, PL 122, OULU Salmi paljastaa Erokirjeessä, mitä hän kirjoitti kolmevuotiaalle tyttärelleen sulkiessaan avioeron jälkeen yhteisen kodin ovin. Rakas Siiri. En minä koskaan hylkää Sinua. Rakastan Sinun tuhinaasi. Näin alkoi isän kirje lapselleen. Koko kirja ei ole vastaavaa syväkyntöä, mutta samanoloinen rehellisyys pilkistää useista Hunsvotin evankeliumin tarinoista. Sanna Krookin valokuvat teoksessa synnyttäisivät ilman Salmen tekstiäkin pitkää ja hyvää keskustelua elämän ihmeellisyydestä ja ajoittaisesta karuudesta. Yhdessä kirjan kuvat ja sanat täydentävät toisiaan loistavasti. RIITTA HIRVONEN Kirkko lähelläsi radiossa ja verkossa Klo 10 messu Oulun tuomiokirkosta. Uudenvuodenpäivänä to 1.1. klo 9.45 Radiopyhäkoulun pitää lastenohjaaja Auli Kipinä. Uusinta. Klo 10 jumalanpalvelus Ylivieskan kirkosta. Su 4.1. klo 9.45 Radiopyhäkoulussa Muru-tyttö tutustuu kotikirkkoonsa. Pyhäkoulun pitää lastenohjaaja Marja Raatikainen Tuiran seurakunnasta. Klo 10 jumalanpalvelus Nivalan kirkosta. Loppiaisena ke 6.1. klo 9.45 Radiopyhäkoulun pitää lastenohjaaja Eveliina Korkea-Aho Karjasillan seurakunnasta. Uusinta. Klo 10 sanajumalanpalvelus Oulun tuomiokirkosta. Suora lähetys osoitteessa Lähetykset tallennetaan Virtuaalikirkon videoarkistoon. Pe J.S.Bachin Jouluoratorio, kantaatit I-III. Su klo 10 messu. Klo 17. Su klo 10 messu. Su 4.1. klo 10 messu. Loppiaisena ti 6.1. klo 18 J. S. Bachin Jouluoratorio kantaatit IV-VI. Tähdenkantajat -musiikkidraaman videotallenne on nähtävillä Virtuaalikirkkosalin videoarkistossa. Liisa Enwald ja Esko Karppinen selvittävät tuttuja ja unohduksiin jääneitä joululauluja. Kirja on hypähdys historiaan, säveltäjien, runoilijoiden, suomentajien maailmaan. Kirjoitusten pääpaino on runoissa ja niiden käännöksissä. Siten kirja avaa uusia näkymiä ja merkityksiä. Teos sisältää 12 kirjoitusta. Aiheet liikkuvat seimenlapsesta tonttujen filosofiaan. Muutokset joululauluissa, niiden suosiossa, miten niitä on esitetty joulujuhlissa, nauhoitettu ja julkaistu joululaulukirjoissa saavat tilaa kirjoituksissa. Kirjoittajien omat kokemukset nousevat pintaan muisteluina. Myös kritiikkiä löytyy. Esimerkiksi Sakari Topeliukseen tekstiin perustuvasta Jussi Chydeniuksen sävellyksestä todetaan: "Mutta mihin jäi hartaus?" Käsillä on teos jokaiselle, joka laulaa joululauluja. Se on portti sanojen ja sävelten maailmaan. Kirjoitukset eivät 91,6 MHz OULU Radio YLE 1, 90,4 MHz, Aamuhartaus ma la klo 6.15, toinen lähetys klo Iltahartaus ma pe klo 18.50, lauantaisin klo 18. Su klo 10 jumalanpalvelus Tapiolan kirkosta. Jouluaattona ke klo 15 aattohartaus Meilahden kirkosta. Joulupäivänä to klo 7 jouluaamun jumalanpalvelus Tuiran kirkosta. klo 18 Espoonlahden kirkosta. Tapaninpäivänä pe klo 10 sanajumalanpalvelus Espoonlahden kirkosta. Su klo 10 Tuomasmessu Agricolan kirkosta Helsingistä. To 1.1. uudenvuodenpäivän jumalanpalvelus Juankosken Ylösnousemuksen kirkosta. Su 4.1. jumalanpalvelus Mikkelin tuomiokirkosta Liisa Enwald & Esko Karppanen: On ruusu putkahtunna. Kirjoituksia joululauluista. ntamo ole vaikeaselkoisia. Joistakin alkuperäisistä vieraskielisistä teksteistä kaipasin suoraa suomennosta. Teos sisältää jouluiloa. Liisa Enwald ja Esko Karppanen kirjoittavat asiallisesti ja mielenkiintoisesti. He tietävät mitä tekevät. Se näkyy ja tuntuu. Sana saa siivet. JUHA VÄHÄKANGAS Kaapelitaajuudet 91,6 MHz (Sonera) 101,9 MHz (DNA) Loppiaisena ti 6.1. jumalanpalvelus Salpausselän kirkosta Lahdesta. YLE TV 1 Joulupäivänä to klo 10 jumalanpalvelus Porvoon tuomiokirkosta. Loppiaisena ti 6.1. klo 10 messu Pirkkalan kirkosta. Lastenkirkon Joulukalenteri on avoinna osoitteessa Jouluradio netissä Jouluradiota voi kuunnella Oulun taajuuksilla: 91,6 MHz, kaapeli: 91,6 MHz (Sonera) sekä 101,9 MHz (DNA) sekä netissä Oululaisen koruliikkeen takahuone yllättää: värikkäiden helminauhojen lisäksi siellä on runsaasti vanhoja leluja. Muistatteko niitä oransseja ja sinisiä muovipikkuautoja, joita sai väännellä käsissään, eivätkä ne menneet rikki? Pikkuisimmat laittoivat niitä suuhun ja muistavat aikuisiälläkin leluauton maun. Takahuoneessa on myös pienet Järvisen sukset. Punainen maali on kulunut niistä ladun varrelle, mutta juuri se tekee sivakoista melkeinpä kauniit. Yhdessä huoneen hyllyistä on peltileluja. Punavalkoinen pikaliippari, virtaviivainen vene, on sekin kaunis tavara. Oi, miten nostalgista. Juuri tämän huokaisun Janne Kannisto kultaseppä, lelujen ja taiteen kerääjä on kuullut monet kerrat. Lapsuusmuistot tärkeitä juuri nyt Janne Kannisto kertoo, että vanhat lelut vievät ihmiset lapsuuden muistoihin, aikaan, joka on monen mielikuvissa nykypäivää paljon viattomampi. Leikkikalut ovat oikotie lapsuuteen, enkä ihmettele sitä. Puiset, muoviset, metalliset lelut ovat olleet lasten aarteita vuosikymmeniä sitten. Niiden katseleminen tuo läikähdyksiä sydämeen. Hyvät muistot lapsuudesta ovat kenties juuri nyt tärkeitä, kun käsillä oleva aika on epävarmuutta ja myllerrystä täynnä. Lelujen kerääjä ei ole hämmästellyt sitä, että moni vanhempi ihminen muistaa hyvin omat leikkikalunsa. Eihän ennen vanhaan leluja ollut niin paljon, kuin mitä lapsilla on nykyisin. Aarteiksi ne tulivat siksikin, että osa leikkivälineistä valmistettiin itse käsityönä. Muhoksen ekumeeninen kuva- ja ikonikirja ilmestyi Herran huoneiden kuvamaailma on Muhoksen uusi ekumeeninen kuva- ja ikonikirja. Teoksessa esitellään ja tulkitaan Muhoksen luterilaisen kirkon ja Muhoksen Korivaaran mäellä sijaitsevan Kristuksen kirkastumisen tšasounan Raamatun kuvamaailmasta syntyneitä kuvia. Tutkija Paula Mäkelä kertoo kirjassa kirkkomaalari Emanuel Granbergistä. Granbergin seinämaalauksia Janne Kanniston lelukokoelmiin kuuluu etupäässä leikkikaluja 1920-luvulta 1970-luvulle saakka. Janne Kannisto myy keräämiään leluja muun muassa kummilahjoiksi. avaa uskonnon lehtori Marja-Kaisa Heikkinen, ja oululaisen Raija Savolaisen ja Muhoksella syntyneen Elsa- Helena Topin maalaamien ikoneiden kuvamaailmasta kertoo piispa Arseni. Kirja toimii ekumeenisen hengen tuotteena. Teoksessa tulee esille molempien kansankirkkojemme historia kirkkorakennusten kautta. Niitä kirjassa esittelevät yliarkkitehti Antti Pihkala ja filosofian tohtori Katariina Husso. Ikonimaalauksen historiasta Oulun seudulla kirjoittaa Oulunseudun ikonimaalareiden puheenjohtaja Heljä-Marja Surcel. Kirjan on toimittanut kirkkoherra Jouni Heikkinen. Herran huoneiden kuvamaailma Muhoksen ekumeeninen kuva- ja ikonikirja on myynnissä Muhoksen kirkkoherranvirastossa os. Muhostie 7 B. Lisätietoja Jouni Heikkiseltä, p Janne Kannisto Kolhu saattaakin olla kaunistus Kanniston mukaan moni vanha tavara on käytetty perusteellisesti loppuun ennen kuin siitä on luovuttu. Siksi kerääjän kokoelmassa on paljon esimerkiksi pikkuautoja, joissa on kuhmuja ja lommoja. Maali on irronnut vuosien saatossa leikkivien lasten käsiin. Kannisto ei useinkaan harmittele kolhuja. Juuri rutut saattavat tehdä lelusta sellaisen, joka herättää sympatiaa. Kerääjäekspertti ei kartuta kokoelmaansa tehokkaasti vaan ennen muuta tunnepohjalta. Hän myös kuuntelee mielellään ihmisten tarinoita leluista. Siksi hän ei etsi uusia esineitä esimerkiksi internetin välityksellä. Janne Kannistolle tuodaan leluja paljon katseltavaksi. Vaikka keräilijä haluaisi osan niistä ostaa, kauppoja ei aina synny. Ihmiset vain haluavat esitellä aarteensa jollekulle, joka ymmärtää muiston tärkeyden. Asiantuntija tietää, ettei kaikki ole kaupan Keräilijä toteaa, ettei murehdi epäonnistuneita ostotarjouksia. Onneksi elämässä kaikki ei ole kaupan. Minulla itsellänikin on leluja, joita en halua myydä, hän sanoo. Kannisto on huomannut, että lelut murtavat jään ihmisten väliltä nopeasti. Puhetta tavaroista riittää, eikä sillä tunnu olevan väliä, tuntevatko keskustelijat entuudestaan toisensa. Vanhat leikkikalut tekevät ihmisistä tasa-arvoisia. Kukaan ei arvostele toisen aarteita tai kummastele tarinoita lelujen ympärillä. RIITTA HIRVONEN

8 14 Nro Nro Pekka Helin Pukki jää papilta näkemättä Minun jouluni Seija Helomaa lähtee pitämään aattohartautta, kun muu perhe jää odottamaan joulupukkia. Kun perheessä on kaksi pappia, joulu on kiireistä aikaa. Kempeleessä asuvat Seija ja Kimmo Helomaa työskentelevät yleensä joulunpyhinä. Viime jouluna olimme töissä molemmat. Minä pidin jouluyön messun ja Kimmo jouluaamun jumalanpalveluksen, Seija Helomaa kertoo. Seija toimii Kiimingin seurakunnan kappalaisena, ja Kimmo siirtyy vuoden vaihteessa Kempeleen kirkkoherraksi Limingan pastorin tehtävistä. Siksi tämä joulu on poikkeuksellinen: Kimmo pitää lomansa pois ennen uuteen pestiin siirtymistä ja on joulun pyhät vapaalla. Seijalla on aattona työpäivä. Hän pitää aattohartauden kello 16 Kiimingissä. Seija ehtii ottaa muutaman palan kinkkua ja lähtee sitten töihin. Joulupukki taitaa jäädä häneltä nyt ensimmäistä kertaa näkemättä, Kimmo Helomaa sanoo. Lapsi voi lähteä kirkkoon mukaan Perheen lapset Emma, 7, ja Teemu, 3, ovat tottuneet siihen, että vanhemmat työskentelevät juhlapyhinä. Jos vanhemmat ovat töissä yhtä aikaa, Teemu on hoidossa vuoropäiväkodissa. Emma saattaa mennä kylään tuttavaperheen luo tai lähtee kirkkoon mukaan. Tänä syksynä Emma on ollut kaksissa häissä mukana. Hän ihaili urkuparvelta hääasuja, äiti kertoo. Jouluaaton lapset ovat kotona, ja perhe saa aatoksi myös vieraita. Kymmenkunta sukulaista tulee heille tänäkin vuonna jouluaterialle. Syönnit asetellaan aina töiden mukaan, Kimmo Helomaa jatkaa. Eniten perheen vanhemmat odottavat joululta yhdessäoloa ja hyvää ruokaa ja lapset lahjoja. Viime jouluna olimme töissä molemmat. Minä pidin jouluyön messun ja Kimmo jouluaamun jumalanpalveluksen. Seija Helomaa Jouluevankeliumi luetaan kotonakin Pappiperheen joulu sujuu perinteisin menoin. Aatto alkaa aamusaunalla. Sitten laitetaan ruokaa. Herkut laatikoista piparkakkutaikinoihin valmistetaan alusta asti itse. Perhe kuuntelee myös joulurauhan julistuksen, ja sitten tulevatkin vieraat. Luemme jouluevankeliumin ennen syöntiä, Kimmo Helomaa kertoo. Syönnin jälkeen tulee joulupukki, ja illalla viedään haudoille kynttilät. Jouluaamun kirkko on lapsuudesta lähtien ollut Kimmolle tärkeä. Se pitää kokea aina. Tänäkin vuonna menen aamuseitsemäksi jonnekin jumalanpalvelukseen. Ja voi olla, että me muut heräämme siihen, kun tulet takaisin, Seija naurahtaa. Joulun alla töitä on kellon ympäri Seija Helomaa on vapaalla töistä noin joka kolmas tai neljäs joulu. Joulua edeltävät viikot ovat papille jouluakin kiireisemmät. Silloin on lasten joulukirkkoja, puurojuhlia, Kauneimpia joululauluja ja eri ryhmien hartaushetkiä. Lisäksi on normaaleja toimituksia eli kasteita, häitä ja hautajaisia. Olen tehnyt nyt 12 tunnin työpäiviä, Seija kertoo. Joulu on papillekin antoisaa aikaa, jossa on oma tunnelmansa ja jolloin kirkot ovat täynnä väkeä. Jouluna on mukavaakin olla töissä, Kimmo jatkaa. Vaikka pappi on periaatteessa aina töissä, vapaapäiviäkin kertyy. Yleensä Seija on vapaalla maanantait ja tiistait, Kimmo jatkossa pääosin lauantait ja sunnuntait. Alan pian valmistella tulosaarnaa. Se on Kempeleen kirkossa 4. tammikuuta. Odotan jo, että pääsisin töihin, Kimmo sanoo. HELI VÄYRYNEN Heli Väyrynen Parvekkeella tönöttävä joulupukki on Ritva Ikoselle mieluisa jouluesine. Yksinäisen joulu voi olla viihtyisä Oululainen Ritva Ikonen viettää yksinäisen joulun. Miehestään 30 vuotta sitten eronneella Ikosella on neljä lasta, 11 lastenlasta ja kuusi jälkeläistä neljännessäkin polvessa, joten hänen ei tarvitsisi olla Kristuksen syntymäjuhlana itsekseen. Ikonen ei välitä hälinäjoulusta vaan nauttii yksinäisyydestä. Hän ihastelee rauhaa ja hiljaisuutta, joka hänen kerrostalossaan jouluna vallitsee. Joulun tunne tulee jo hiljaisuudesta. Kuuntelen, mitä sisimpäni kertoo. Se lahjojen määrä, jonka nykyajan lapset saavat, on aivan kauheaa. Ritva Ikonen Ikosen lapsuuden joulut Oulun Karjasillalla olivat tunnelmallisia, mutta koruttomia. Perheessä lahjoja ei juuri annettu eikä kinkkuakaan ollut pöydässä. Ehkä sieltä lapsuudesta se vaatimattomuus ja rauhan ja hiljaisuuden tunne on syntynyt. En tuhlaa nytkään. Se lahjojen määrä, jonka nykyajan lapset saavat, on aivan kauheaa. Jouluaattona Tyrnävälle haudoille Aivan yksin Ikonen ei joulua vietä. Hän saattaa pistäytyä jouluaattona tyttärensä luona. Esikoispoikakin on joskus hakenut joulupäivänä tai tapanina äitinsä syömään. Aattona Ikonen käy esikoispoikansa kanssa Tyrnävän hautausmaalla, johon on haudattu Ikosen sukua mummuineen ja pappoineen. Sen jälkeen on vuorossa käynti isän ja äidin ja muiden sukulaisten haudoilla Oulussa. Puolen päivän aikaan Ikonen katsoo joulurauhan julistuksen Suomen Turusta. Se on aivan ihana. Ikonen kuuntelee radiota tai katselee televisiota. Ikonen myös lukee. Hän käy varta vasten kirjastosta lainaamasta jouluksi ison nivaskan kirjoja. Ikonen lukee erityisesti historiallisia ja psykologisia teoksia. Yritän tällä tavalla kasvattaa itseäni. Jouluateria on koruton Ikonen ei pröystäile jouluna ruuallakaan. En ole viime vuonna torttua enkä piparia leiponut. Joulun tunnelma tulee sisimmästäni. Ikosen tytär on jouluisin tehnyt jouluruokia laatikkoineen ja on tuonut niitä äidilleen. Ikonen itse ei ole vuosiin laittanut yhtään lanttulaatikkoa tai porkkanalaatikkoa. Jos innostusta riittää, voi olla, että keitän aattona riisipuuron ja jos ei ole, keitän teetä ja syön jotain suolapalaa. Kinkkua ei Ikosen joulupöydässä ole. Aaton Ikonen yleensä viettää kotona. Jouluyön messussa Ikonen käy Karjasillan kirkossa, johon hän on tavannut mennä kävellen tai pyöräillen. Kahtena viime vuotena Ikonen on mennyt messuun tyttärensä lapsuudenystävän kanssa. Näin tehdään tänäkin jouluna. Joulupäivänä Ikonen nukkuu pitkään, jos unta riittää. Avaan kyllä television ja katson joulupäivän jumalanpalveluksen. Ikonen ulkoilee ja käy lenkillä. Mitään erityisempää ei joulupäivänäkään tapahdu. Tapanina olen käynyt vaihtamassa kynttilät, jos en ole vienyt joka haudalle öljykynttilöitä. Tyrnävälle en ole mennyt. Kiitokset vuosikymmenten jälkeen Ikonen on päässyt jo joulutunnelmaan. Siihen auttoi eräs yllättävä kohtaaminen. Hän tapasi Karjasillan kirjakaupan myyjän, joka vuosikymmeniä sitten pelasti Ikosen perheen joulun. Joulu lähestyi eikä Ikosella ollut varaa ostaa lapsille joululahjoja. Hän meni kirjakauppaan ja pyysi, voisiko hän ostaa lahjat helmikuussa maksettavia lapsilisiä vastaan. Myyjä sanoi minulle, että totta kai sinulla on luottoa, Ikonen muistelee. Ikonen on yhä kiitollinen myyjälle, joka nykyään kulkee rollaattorilla. Tämä rouva oli aivan ihmeissään, kun muistin yhä tapahtuneen. Minä sanoin, että tuommoista ei voi unohtaa. Minusta se oli aivan uskomatonta. Meidän tulisi osata kiittää kanssaihmisiä. Ikonen on muutenkin joulutuulella. En tahdo aina saada unta. Eräänä iltana muistelin adventtivirsiä ja laulelin niitä mielessäni. Lauloin myös jouluvirsiä. Enkeli taivaan on kaikista ihanin. PEKKA HELIN Palveleva puhelin auttaa joulunakin Palveleva puhelin päivystää joka päivä kello Viikonloppuisin päivystys jatkuu 03:een saakka. Suomenkielisen Palvelevan puhelimen numero on Ruotsinkielinen päivystys toimii kello numerossa Palveleva netti toimii osoitteessa Suojatussa palvelussa on mahdollisuus keskustella anonyymisti. Kirkko Suomessa Chat Facebookissa päivystää kello Chatin keskustelut ovat kahdenkeskisiä ja anonyymejä. Ikäihmisten olohuone on avoinna Oulussa joulunpyhinä klo Keskustan palvelukeskuksen tiloissa osoitteessa Nummikatu 24. Seija ja Kimmo Helomaa ovat yleensä jouluna töissä. Silti he pystyvät viettämään aina myös perinteisen kotijoulun lastensa Emman ja Teemun kanssa. Tämän joulun Kempeleen kirkkoherraksi siirtyvä isä on poikkeuksellisesti lomalla.

9 16 Nro Nro Jes. 29: Vain lyhyt aika enää, ja Libanonin vuoret muuttuvat hedelmätarhaksi, ja tarhat ovat laajoja kuin metsät. Sinä päivänä kuurot kuulevat kirjan sanat, sokeat pääsevät synkästä pimeydestä ja heidän silmänsä näkevät. Kurjat riemuitsevat jälleen Herrasta ja köyhimmät iloitsevat Israelin Pyhästä. Room. 15: 8-13 Kristus on tullut vahvistamaan isille annetut lupaukset osoittaakseen, että Jumala pysyy sanassaan. Hän on tullut myös, jotta muut kansat saisivat ylistää Jumalaa hänen laupeudestaan, niin kuin on kirjoitettu: - Siksi ylistän sinua kansojen keskellä, laulan kiitosta sinun nimellesi. Ja edelleen: - Riemuitkaa, kansat, yhdessä hänen kansansa kanssa. Ja vielä: - Kiittäkää Herraa, kaikki kansat! Ylistäkää häntä, kansakunnat! Jesaja taas sanoo: - Iisain juuresta nousee verso, joka kohoaa kansojen hallitsijaksi. Häneen kansat panevat toivonsa. Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo. Matt. 1: Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa. Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä. Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut: - Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel - se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme. Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen. Sanan aika Sunnuntai Psalmi: Ps. 130: lukukappale: Jes. 29: lukukappale: Room. 15:8-13 Evankeliumi: Matt. 1:18-24 Seimellä Majatalon isäntä ottaa lampun. Hän käväisee vielä ovella ja kuulostelee tienoo tuntuu rauhoittuneen yön lepoon. Onnenpotku tämä veroluettelojen laadinta, isäntä ajattelee, tulijoita on niin paljon, että jopa tallissa makaa ihmisiä. Mutta työlääksikin tämä käy, ajattelee isäntä ennen kuin vilkaisee yötaivasta lähteäkseen nukkumaan. Toisaalla paimenet torkkuvat niityn reunalla. On kuulosteltava yön ääniä, ettei peto pääse pimeyden turvin lampaiden kimppuun, toisaalta nuotion lämpö menee jäseniin, turruttaa varpaat, sitten levittää lämpöisen aallon polviin asti, poskiin asti Pää nyökähtää ja paimen on jälleen hereillä ja kuulostelee. Äkkiä taivas täyttyy valosta. Majatalon pitäjä kääntyy katsomaan taakseen. Jokin kirkas loistaa tallin yllä. Hän miettii hetken ja ottaa sitten muutaman askeleen kohti tallia ja kuulee äänen, vauvan, joka itkee. Paimenia ympäröi valtava kirkkaus ja metsä kutsuu suojautumaan, piiloutumaan valolta, jonka keskellä yhä selvemmin erottuu hahmo. Lempeä ääni rohkaisee: Älkää pelätkö, ja paimenet katsovat paremmin. Ei rippeitäkään unesta, vaan taivaallista innostusta täynnä oleva juoksuaskel vie kohti vaatimatonta eläinten suojaa. Tallissa tuoksuu heinä ja eläimet, valoa antaa himmeä lamppu. Eläinten heinäkaukalo on lapsen kehtona. Lapsi säteilee ihmeellistä valoa. Isäntä ei ymmärrä, mitä tapahtuu, mutta katselee laudan raosta. Paimenet saapuvat ja kumartuvat lapsen edessä. Eivät tiedä paimenet tai isäntä, eivät edes Maria ja Joosef, mitä tulevat vuodet tuovat. He iloitsevat kokiessaan hetken, jossa on läsnä jotain taivaallista. Jumalan rakkaus kumartuu maahan, ottaa pienimmän ja heikoimman, köyhimmän olennon muodon, ja Jumala syntyy ihmiseksi ihmisten keskelle, tuomaan valon, ilon, rauhan. Tuomaan armon. Jumalan rauhaa sinun jouluusi. Iloa, valoa, taivaallista rakkautta. Siunatkoon Jumala sinua ja rakkaitasi Vapahtajan syntymäjuhlan aikaan. Johdattakoon hän sinua myös tulevana vuotena hyvään ja oikeaan. SEIJA HELOMAA kappalainen, Kiiminki Jouluaatto Psalmi: Ps. 36: lukukappale: Jes. 11:1-5 tai Miika 5: 1-4 tai Jer. 23: lukukappale: Ap. t. 13:16-26 Evankeliumi: Luuk. 2:1-14 Jouluyö Psalmi: Ps. 96: 1-3, lukukappale: Jes. 9: lukukappale: Tit. 2:11-14 Evankeliumi: Luuk. 2:1-14 Jouluaamu Psalmi: Ps. 98: lukukappale: Jes. 9: lukukappale: Hepr. 1:1-6 tai Room. 1:2-4 Evankeliumi: Luuk. 2:1-20 Joulupäivä Psalmi: Ps lukukappale: Jes. 52: lukukappale: 1. Joh. 1:1-4 tai 1. Joh. 4:9-16 Evankeliumi: Joh. 1:1-14 Tapaninpäivä Psalmi: Ps. 119: lukukappale: Jer. 15: lukukappale: Ap.t. 6:8,11-15, 7:51-60 (1. vuosikerta) Evankeliumi: Matt. 23:34-39 Lauantai Psalmi: Ps. 92:13-16 tai Joh. 1: lukukappale: Sananl. 8:1, lukukappale: 1. Joh. 2:28-3: 3 Evankeliumi: Joh. 21:19-24 tai Joh. 1: 1 14 Luuk. 2: 1-20 Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin Sunnuntai Psalmi: Ps. 124: 2-3, lukukappale: 2. Moos. 1:22-2:10 2. lukukappale: 1. Piet. 4:12-16 Evankeliumi: Matt. 2: Torstai Psalmi: Ps. 8: lukukappale: Jes. 42:5-8 tai 1. Moos. 8: lukukappale: Ap.t. 4:24-30 tai Ilm. 3:7-8 Evankeliumi: Matt. 4:12-16 Sunnuntai Psalmi: Ps. 84: 2-5, lukukappale: Sak. 3: lukukappale: Hepr. 2:11-15 Evankeliumi: Joh. 7:14-18 Tiistai Psalmi: Ps. 72: 1-3, lukukappale: Miika 4: lukukappale: 1. Tim. 3:16 Evankeliumi: Matt. 2:1-12 (1. vuosikerta) kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä. Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: - Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa. Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti. He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu. Kirkkohallitus / Anniina Mikama

10 18 Nro Nro Menot Oulun seurakunnissa Leikkaa talteen! Kirkolliset toimitukset Avioliittoon vihkimisestä, kastamisesta, hautaan siunaamisesta ja muista kirkollisista toimituksista sopiminen arkisin klo 9 16 päivystävän papin kanssa: Isokatu 17, Oulu p. (08) , tai oman seurakunnan kirkkoherranvirastossa. Virkatodistukset ja sukuselvitykset Keskusrekisteri, Isokatu 17, p. (08) avoinna ma pe klo Tilavaraukset Muut kuin kirkollisiin toimituksiin liittyvät tilavaraukset kirkkoherranvirastoista ma pe klo Palveleva puhelin p su to klo ja pe, la klo 18 03, puhelun hinta pvm/mpm. Lankapuhelimesta soitettaessa puhelu maksaa paikallispuhelumaksun verran. Matkapuhelinta käytettäessä laskutusperusteena ovat oman operaattorin puheluhinnat. Huom! Kaikki operaattorit eivät sisällytä paikallispuheluita puhepaketteihinsa. Seurakuntatyön erityispalvelut Diakoniset erityispalvelut Puusepänkatu 4, 2 kerros. avoinna ma pe klo 9 16 p. (08) Lapsi- ja perhetyön diakoni Kari Rekilä, p Vs. kehitysvammaistyön diakoniatyöntekijä Anne Kellokumpu, p Päihde- ja kriminaalityön diakoniatyöntekijä Tellervo Kianto, p Kuulovammaistyön diakoniatyöntekijä Anne-Mari Kyllönen, p Näkövammaistyön diakoniatyöntekijä Paula Mustonen, p Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Liisa Rahkola, p Isokatu 17, Oulu Erityisnuorisotyöntekijä Outi Leinonen, p Erityisnuorisotyöntekijä Anja Saukkomaa, p Palvelevan puhelimen toiminnanohjaaja Leila Virén, p Vanhustyön pastori Markku Palosaari, p , yhteydenotot puhelimitse tai Kasvatustyön erityispalvelut Kv. työn pastori Árpàd Kovàcs, p Oppilaitospastori Katariina Pitkänen, p Yliopistopastori Ari Savuoja, p Oppilaitospastori Jenni Siljander, p Oppilaitospastori Virpi Sillanpää-Posio, p Oppilaitostyön ja kansainvälisen työn diakoni Salla Tuominen, p Kirkkomuusikko Taina Voutilainen, p Nuorisomuusikko Esa Rättyä, p Soittokunnan toiminnanohjaaja vs. Marjaana Rantakeisu, p Partio Sanna Parkkinen, p Perheasiain neuvottelukeskus Isokatu 17, Oulu ma pe klo 9 12, ke myös klo 13 16, p Sairaalasielunhoito Johtava sairaalapastori Hannele Lusikka p Kehitysvammaistyö Kehitysvammaistyön pastori Elina Hyvönen, p Kehitysvammaistyön pastori Hanna Fähnrich, p Kaikki yhteystiedot Bachin Jouluoratorion kaikki kantaatit esitetään Oulussa Juhlava ja riemullinen J.S. Bachin Jouluoratorio on tänä jouluna mahdollista nähdä ja kuulla kokonaisuudessaan Oulussa. Teos on jaettu kahteen osaan. Aiempina vuosina teoksesta on esitetty ainoastaan alku- tai loppupuoli. Ensimmäiset kantaatit esitetään sekä Oulun tuomiokirkossa että Karjasillan kirkossa, ja loppuosa ainoastaan Oulun tuomiokirkossa. Tuomiokirkon esityksiin voi osallistua myös verkossa osoitteessa www. virtuaalikirkko.fi. Johan Sebastian Bachin ( ) Jouluoratorio (Weihnachts-Oratorium, BWV 248) on kirkkomusiikin suurteos, johon kuuluu sekä kuoro- ja solistiosioita että orkesterimusiikkia. Elämän polku Kastetut: Trumpetit, patarummut, vasket, huilut ja oboet tuovat äänimaailmaan juhlavuuden lisäksi myös kauneutta ja pehmeyttä. Oulun tuomiokirkon kanttori Lauri-Kalle Kallunki kertoo, että Jouluoratorion esittäminen kokonaisuudessaan on ollut hänen haaveensa jo pitkään: Tuntuu hyvältä, että nyt on mahdollista kokea koko tämä sarja. Jouluevankeliumi on jatkokertomus, joka päättyy seimen äärelle loppiaisena kolmen kuninkaan kohdatessa Vapahtajan. Jouluoratorion kolme viimeistä kantaattia ovat toiselta nimeltään loppiaiskantaatteja. Voimme vahvistaa nyt loppiaisen joulumusiikkitarjontaa, kun ne esitetään oikealla paikal- Tuomiokirkko: Ilmari Juho Aarne Polso, Vella Alviina Siltakoski. Haukipudas: Helka Olivia Tissari, Miguel Cristian Karhumaa, Patrik Johannes Benjamin Ukkola, Tomi Elmeri Ojala, Ilenna Freyja Virrantalo. Karjasilta: Emma Aleksandra Andersson, Vuokko Matilda Hurttia, Noomi Alexandra Kauppila, Ava-Sofia Eveliina Kemppainen, Siiri Aurora Lehtola, Ilma Elmiina Malinen, Iida Liisa Katariina Mikkola, Milana Emilia Alexandra Salmu. Kiiminki: Eedit Ottilia Kaisto, Laura Matilda Pitkänen, Mette Amalia Hämäläinen, Ella Adele Josefiina Kallio, Eeli Matias Ilari Hänninen, Elli Johanna Tomperi, Roope Oliver Kossi, Kiira Taika Emilia Kolehmainen, Vili Armas Eemeli Riikola, Irene Eila Kaarina Karsikas. Oulujoki: Vanamo Inga Loviisa Erola, Helmi Kristiina Karppinen, Elma Amanda Leskelä, Edvin Viljami Lindroos, Mio Onni Eemeli Niemi, Emmi Iida Sofia Pahtamaa, Noel Hannu Emanuel Raunio, Alva Matilda Räisänen, Aleksi Peeter Säävälä. Oulunsalo: Ronja Alexandra Holappa, Erik Johan Jolma, Fanni Helmi Maria Junkkonen, Vilho Juhani Sarkkinen. Tuira: Mariam Dalanda Anneli Bah, Mikael Leander Hannula, Joni Matias Karvonen, Tuukka Sakari Tapio Kitunen, Daniel Onni Johannes Klasila, Pihla Sohvi Maria Leinonen, Aapo Valtteri Leskinen, Venla Elsa Susanna Okkonen, Daniel Jungwoo Pak, Peppi Helmi Amanda Perätalo, Verne Eerik Rontti, Jyri Aaron Salmela, Kaisla Aliisa Siipola. Vihityt Karjasilta: Antti Eino Sakari Kauppi ja Elisa Josefiina Kreivi, Marko Tapio Räihä ja Nina Emilia Mattinen. Oulujoki: Raimo Johannes Rahkola ja Marketta Tuulikki Rahkola. Tuira: Hannu Ilja Ilmari Isoviita ja Airi Liisa Mirjami Keskisärkkä. Iloista Vapahtajamme syntymäjuhlaa ja armorikasta vuotta 2015 Oulun ev.lut. seurakunnat ja yhtymä lahjoittavat joulutervehdysrahat Suomen Lähetysseuran joulukeräykseen. Keräyksellä tuetaan kehitysmaiden äitejä. kantaatit I III Pe klo 19 Oulun tuomiokirkossa Su klo 15 Karjasillan kirkossa Käsiohjelma 10e kantaatit IV VI Ti 6.1. klo 18 Oulun tuomiokirkossa Käsiohjelma 15e Ilman käsiohjelmaa vapaa pääsy 15 minuuttia ennen konsertin alkua, mikäli vapaita paikkoja on. Perjantain ja loppiaisen esitykset suorana lähetyksenä laan. Vaikka Jouluoratorio on jaettu kuuteen osaan, kyse on yhtenäisestä teoksesta. Musiikkia talvipäivän siniseen hetkeen Su 4.1. klo 14 Tuiran kirkossa Selloduo Varonen Su klo 14 Pyhä Tuomaan kirkossa Henna-Mari Sivula, sopraano Raakel Pöyhtäri, piano Su klo 14 Pyhä Tuomaan kirkossa Naiskuoro Välke, johtaa Tapani Tirilä Su klo 14 Tuiran kirkossa Janne Maarala, piano Kuolleet Musiikkia päivittäin aattoon saakka Oulun seurakunnissa päästään joulun tunnelmaan myös monissa muissa musiikkitilaisuuksissa. Myös loppiaisena on musiikkitilaisuuksia. Kaikki joulunajan tapahtumat ovat osoitteessa oulunseurakunnat. fi/joulu. Tuomiokirkko: Maria Esteri Ylisaari 81, Eeva Annikki Paaso 85, Jorma Aukusti Krankka 83. Haukipudas: Kirsti Margareeta Juopperi 86, Jorma Kalervo Kivari 47. Karjasilta: Maija Sisko Pyrrö 88, Anna-Liisa Kinnunen 70. Oulujoki: Paavo Alpo Ilmari Salopuro 63, Jorma Antero Jokelainen 54, Paavo Juhani Kinnula 77. Tuira: Lauri Valter Leidén 89, Hellin Amanda Kuosmanen 89, Sulo Richard Hintikka 87, Olli Matias Helevä 28, Suoma Mirjami Riihimäki 73, Sirkka Moilanen 85, Kalevi Arto Soila 72, Saara Maria Sipola 90, Pirjo Marjaterttu Roiha 67, Anna Kelahaara 81. Oulun tuomiokirkko ma pe klo 9 16 p. (08) Isokatu 17, Oulu Kirkko ja toimipaikat Tuomiokirkko Kirkkokatu 3a Keskustan srk-talo Isokatu 17 Heinätorin srk-talo Aleksanterinkatu 71 Intiön srk-koti Intiönpolku 2 Vanha pappila Asemakatu 6 Joulukirkko sunnuntaina klo 13 Kaupunginsairaalan ala-aulassa. Pastori Juha Valppu, sairaalapastori Elina Antikainen, lastenohjaaja Auli Kipinä, kirkkomuusikko Taina Voutilainen, D amen-kuoro. Perinteinen Sinisen hetken konsertti "Jubilate! Riemuitkaa!" loppiaisena 6.1. klo 15 Vanhassa pappilassa, Asemakatu 6. Konsertissa esiintyy Konsonanssi lauluyhtye Virve Karénin johdolla. Kahvitarjoilun sisältävä lipun hinta on 12, tuotto käytetään Oulun ev. lut. seurakuntien erityisnuorisotyön hyväksi. Järjestää Zonta-kerho Oulu II Jumalanpalvelukset Messu su klo 10, Oulun tuomiokirkko. Toimittaa Jyrki Vaaramo ja avustaa Matti Pikkarainen. Kanttorina Lauri-Kalle Kallunki. Tuomiokirkon kamarikuoro. Lähetys Jouluhartaus ke klo 15, Intiön siunauskappeli, iso sali. Toimittaa Jyrki Vaaramo ja kanttorina Henna- Mari Sivula. Julgudstjänst ke klo 15, Oulun tuomiokirkko. Liturg Päivi Jussila och organist Péter Marosvári. Jouluhartaus ke klo 16.15, Vanha kappeli. Toimittaa Jyrki Vaaramo ja kanttorina Henna-Mari Sivula. Aattohartaus ke klo 17, Oulun tuomiokirkko. Toimittaa Anna-Mari Heikkinen ja kanttorina Péter Marosvári. Jouluyön messu ke klo 23, Oulun tuomiokirkko. Toimittaa Matti Pikkarainen ja avustaa Ari-Pekka Metso. Kanttorina Lauri-Kalle Kallunki. Sanajumalanpalvelus to klo 7, Oulun tuomiokirkko. Toimittaa Hanna- Maija Ollanketo ja avustaa Ari-Pekka Metso. Kanttorina Henna-Mari Sivula. Tuomiokirkkokuoro. Messu to klo 10, Oulun tuomiokirkko. Toimittaa Hanna-Maija Ollanketo ja avustaa Ari-Pekka Metso. Kanttorina Henna-Mari Sivula. Radiointi radio Dei. Sanajumalanpalvelus pe klo 10, Oulun tuomiokirkko. Toimittaa Ari-Pekka Metso ja avustaa Jyrki Vaaramo. Kanttorina Péter Marosvári. Messu su klo 14, Intiön koti. Toimittaa Jyrki Vaaramo ja kanttorina Lauri-Kalle Kallunki. Messu su klo 10, Oulun tuomiokirkko. Toimittaa Jyrki Vaaramo ja avustaa Hanna-Maija Ollanketo. Kanttorina Henna-Mari Sivula ja urkurina Lauri-Kalle Kallunki. Lähetys ja radiointi Radio Pooki. Uudenvuodenaaton musiikkihartaus ke klo 19, Oulun tuomiokirkko. Toimittaa Jouko Lankinen ja kanttorina Henna-Mari Sivula. Sanajumalanpalvelus to 1.1. klo 10, Oulun tuomiokirkko. Toimittaa Anna-Mari Heikkinen ja avustaa Ari-Pekka Metso. Kanttorina Henna- Mari Sivula ja urkurina Lauri-Kalle Kallunki. Messu su 4.1. klo 10, Oulun tuomiokirkko. Toimittaa Matti Pikkarainen, avustaa Jyrki Vaaramo, kanttorina Lauri-Kalle Kallunki. Lähetys Messu su 4.1. klo 14, Heinätorin talo. Toimittaa Matti Pikkarainen ja kanttorina Lauri-Kalle Kallunki. Messu ti 6.1. klo 10, Oulun tuomiokirkko. Toimittaa Ari- Pekka Metso, avustaa Anna- Mari Heikkinen ja kanttorina Lauri-Kalle Kallunki. Radiointi Radio Pooki. Tähtiä ja avaruutta taidekonsertti perjantaina klo 18 Pyhän Tuomaan kirkossa J-P Metsävainion astronomisia kuvia Cappella pro Vocale esittää tunnelmallista joulumusiikkia Ohjelma 10 euroa Konsertin järjestää Cappella pro Vocale yhteistyössä Tuiran seurakunnan kanssa. J-P Metsävainio Hartauselämä Raamattupiiri to klo 15, Intiön koti. Jyrki Vaaramo. Hiljaisuuden rukoushetki to klo 18, Keskustan seurakntatalo, Isokatu 17. Hiljaisuutta, rukousta, Taize-lauluja. Ehtoollinen. Päivi Jussila. Aamupiiri la klo 10, Vanha pappila. Juha Tervaskanto. Sunnuntain opetusseurat su klo 15, Vanha pappila. Miksi Jumala syntyi ihmiseksi maan päälle jouluna? Keskiviikkoseurat ke 7.1. klo 18, Vanha pappila. Kiinan ja Angolan lähetyksestä sanoin ja kuvin esittelevät lähetyssihteeri Ulla Mäkinen ja pastori Ilkka Mäkinen. Lähetyksen ystävät tervetuloa! Musiikki ja kulttuuri to klo 13 tuomiokirkossa. Toimittaa Jyrki Vaaramo ja kanttorina Henna-Mari Sivula. su klo 15, Oulun tuomiokirkko. Hanna-Maija Ollanketo ja Riitta Piippo. su klo 17, Oulun tuomiokirkko. Matti Pikkarainen ja Riitta Piippo. Lapset ja lapsiperheet Perheiden joulukuvaelma ke klo 13, Oulun tuomiokirkko. Diakonia Musiikkia tuomiokirkossa J. S. Bach Jouluoratorio BWV 248 perjantaina klo 19 Oulun tuomiokirkossa. Kantaatit I-III. Sopraano Henna-Mari Sivula, altto Anne-Mari Moilanen, tenori Péter Marosvári, basso Jussi Juola. Oamk:n kamarikuoro, Oulun kamarikorkesteri. Teoksen johtaa Olli Heikkilä. Käsiohjelma 10 kirkon pääovelta tuntia ennen konsertin alkua. Ilman käsiohjelmaa tilaisuuteen on vapaa pääsy klo alkaen, mikäli vapaita paikkoja on. Seurattavissa Nyt saavu joulu vieraakseni -joulukonsertti klo 18 Tuomiokirkossa. Merikosken Laulu ja Oulun Kamarikuoro. Joulukonsertti maanantaina klo 20 Oulun tuomiokirkossa. Henna-Mari Sivula sopraano, Lauri-Kalle Kallunki baritoni, Raakel Pöyhtäri urut ja piano. Ohjelmassa jouluista musiikkia. Perheiden joulukuvaelma keskiviikkona klo 13 Oulun tuomiokirkossa. Hiljenny hetkeksi yhdessä koko perheen kanssa jouluevankeliumin äärelle. Näe ja kuule, mita tapahtui jouluyönä, kun Jeesus syntyi maailmaan. Kanttorina Péter Marosvári. J. S. Bach Jouluoratorio BWV 248 loppiaistiistaina 6.1. klo 18 Oulun tuomiokirkossa. Kantaatit IV-VI. Sopraano Kaisa Ranta, altto Sirkka Rautakoski, tenori Péter Marosvári, basso Tomi Punkeri. Kuoro: Cantio Laudis. Oulun kamarikorkesteri. Teoksen johtaa Olli Heikkilä. Käsiohjelma 15 kirkon pääovelta tuntia ennen konsertin alkua. Ilman käsiohjelmaa tilaisuuteen on vapaa pääsy klo alkaen, mikäli vapaita paikkoja on. Seurattavissa Diakonian ajanvaraus taloudellisessa asioissa vastaanotolle maanantaisin klo 9 11 p , Keskustan talo. Viimeinen ajanvaraus tälle vuodelle on Seuraavan kerran vasta Nuoret Nuorten pelikahvila pe ja 2.1. klo 18 22, Erityisnuorisotyön tilat. Nuorisotyönpäivystys ke 7.1. klo 15, Monitoimisali, Keskustan talo. Oulun seurakunnissa Torstai klo 13 Oulun tuomiokirkko klo 15 Tuiran kirkko klo 18 Lämsänjärven leirikeskus klo 19 Pyhän Andreaan kirkko Perjantai klo 8 Haukiputaan SEO:n kahvio Lauantai klo 22 Pyhän Tuomaan kirkko Sunnuntai klo 10 Oulujoen kirkko, -messu klo 10 Haukiputaan kirkko, -jumalanpalvelus klo 12 Kaukovainion kappeli, -messu klo 12 Pyhän Tuomaan kirkko, -messu klo 15 Pyhän Andreaan kirkko klo 15 Oulun tuomiokirkko klo 17 Oulun tuomiokirkko, klo 17 Kiimingin kirkko klo 17 Haukiputaan kirkko klo 18 Pyhän Luukkaan kappeli klo 19 Kiimingin kirkko klo 19 Haukiputaan kirkko klo 22 Karjasillan kirkko Tiistai klo 19 Kiimingin kirkko Tapaninpäivä klo 15 Pyhän Tuomaan kirkko Sunnuntai klo 10 Kiimingin kirkko, Kauneimmat joululaulut -messu klo 13 Jäälin kappeli, Kauneimmat joululaulut -messu Loppiainen 6.1. klo 16 Koskelan koti klo 18 Koskelan koti Leikkaa talteen!

11 20 Nro Nro Menot Oulun seurakunnissa Haukiputaan ma pe klo 9 16 ti ja ke klo p. (08) fax. (08) Kirkkotie Haukipudas Kirkko ja toimipaikat Haukiputaan kirkko Kirkkotie 10 Seurakuntakeskus, Vakkurila, Wirkkula, Puttaan Tupa ja Vieraskamari Kirkkotie 10 Martinniemen koti Repolantie 2 Kellon koti Kylätie 8 Kiimingin ma pe klo 9 16 p Kirkonniementie Kiiminki evl.fi Kirkko ja toimipaikat Kirkko ja keskus Kirkonniementie 6 Leirikeskus Suvela Pasontie 40 Jäälin kappeli Rivitie 9 Vanha koulu Kirkonniementie 6 Kirkkopirtti Kirkonniementie 6 Jumalanpalvelukset -jumalanpalvelus su klo 10 kirkossa. Toimittaa Jari Flink, saarna Sami Puolitaival, kanttorina Hannu Niemelä. Pohjankartanon yläkoulun kuoro, johtaa Leena Pääkkönen. Heti jumalanpalveluksen jälkeen Kauneimmat Joululaulut -tuokio kirkossa. Jouluaaton perhekirkko klo 14 kirkossa. Toimittaa Leena Brockman, kanttorina Kaisa Säkkinen, seurakunnan lapsikuoro. Jouluaaton hartaus klo 16 kirkossa. Toimittaa Martti Heinonen, kanttorina Anna Kälkäjä, Haukiputaan Mieskuoro. Jouluyön sanajumalanpalvelus klo 23 kirkossa. Toimittaa Arto Nevala, kanttorina Risto Ainali, Reijo Alatalo laulu klo 7 kirkossa, toimittaa Jari Flink, kanttorina Kaisa Säkkinen, Heini Säkkinen sello. Tapaninpäivän messu klo 18 kirkossa. Toimittaa Sami Puolitaival, saarna Leena Brockman, kanttorina Kaisa Säkkinen. Messu su klo 10 kirkossa. Toimittaa Martti Heinonen, saarna Arto Nevala, kanttorina Kaisa Säkkinen. Messu uudenvuodenpäivänä 1.1. klo 10 kirkossa. Toimittaa Jari Flink, saarna Leena Brockman, kanttorina Laura Alasaarela. Kirkkoherra Pauli Niemelä virkavapaalla , vs. kirkkoherra Juha Tahkokorpi. Jumalanpalvelukset Messu su klo 10 kirkossa. Toimittaa Raimo Salonen, avustaa Erja Haho, kanttorina Sari Wallin. Aattohartaus ke klo 13 Jaarankartanossa. Toimittaa Miia Seppänen, kanttorina Sari Wallin, kirkkokuoro. Aattohartaus ke klo 15 Jäälin kappelissa. Toimittaa Miia Seppänen, kanttorina Jarkko Metsänheimo, Karen Jurvelin, viulu. Aattohartaus ke klo 16 kirkossa. Toimittaa Seija Helomaa, avustaa Anne Schönberg, kanttorina Sari Wallin, Emilia Niemelä, viulu. Tilaisuus sopii myös lapsiperheille. Jouluyön messu ke klo 23 kirkossa. Toimittaa Harri Isopahkala, avustaa Seija Lomma ja Pauli Niemelä, kanttorina Jarkko Metsänheimo, Taru-Tuuli Metsänheimo, viulu. Jouluaamun jumalanpalvelus to klo 7 kirkossa. Toimittaa Juha Tahkokorpi, kanttorina Sari Wallin, kirkkokuoro. Jouluaamun jumalanpalvelus to klo 9 Jäälin kappelissa. Toimittaa Juha Tahkokorpi, kanttorina Sari Wallin, Jaana ja Jorma Pulkkinen, laulu. Tapaninpäivän iltamessu pe klo 18 kirkossa. Toimit- Haukiputaan kirkon kamarikuoron Joulumusiikkia kynttilän valossa torstaina klo 20 Haukiputaan keskuksessa. Johtaa Hannu Niemelä, urut Elias Niemelä ja panhuilu Helena Taskila. Raamatunluku Tytti Isohookana-Asunmaa. Liput (pääsymaksu) 5 ja alle 18-v. 2, tuntia ennen konserttia ovelta. Messu su 4.1. klo 10 kirkossa. Toimittaa Sami Puolitaival, saarna Juha Sarkkinen, kanttorina Hannu Niemelä. Kirkkoon kutsutaan erityisesti vuoden aikana kirkkoon liittyneitä laisia. Messu loppiaisena 6.1. klo 10 kirkossa. Toimittaa Juha Sarkkinen, saarna Martti Heinonen, kanttorina Hannu Niemelä. Kirkkokahvit. Hartauselämä Rukouspiiri to ja to 8.1. klo 18 srk-keskuksessa. Raamattupiiri ke 7.1. klo 18 srk-keskuksen neuvotteluhuoneesa. Musiikki ja kulttuuri : Kauneimmat Joululaulut jumalanpalvelus kirkossa su klo 10, liturgia Jari Joulu on jo ovella -joulukonsertti lauantaina klo 18 keskuksessa Pohjantähdet ja Satakielet, Ulla Metsänheimo johtaa, Jarkko säestää. Myytävänä mm. Satakielten tuoretta joululevyä "Lintujen joululaulu" hintaan 20. Solistina laulaa baritoni Jorma Kärnä. Konsertin jälkeen on tarjolla leivoskahvit kuorojen hyväksi. Flink ja saarna Sami Puolitaival. Kanttorina Hannu Niemelä, Pohjankartanon yläasteen kuoro. Välittömästi jumalanpalveluksen jälkeen joululaulutuokio kirkossa. Kauneimmat Joululaulut -tuokio SEO:n kahviossa pe klo 8. Haukiputaan Mieskuoron joulukonsertti la klo 18 kirkossa, johtaa Mihkel Koldits, ohjelma 10. su klo 17 ja klo 19 kirkossa. Klo 17 Naiskuoro Viihdepiikkarit, hartaus Sami Puolitaival, kanttorina Hannu Niemelä. Klo 19 naiskuoro Viihdepiikkarit, hartaus Arto Nevala, kanttorina Hannu Niemelä. Diakonia Senioriapu auttaa kodin pienissä avuntarpeissa. Tied. Kirkkoon liittyvien kirkkopyhä sunnuntaina 4.1. klo 10 kirkossa. Kirkkoon kutsutaan erityisesti vuoden aikana kirkkoon liittyneitä laisia. Jumalanpalveluksen päätyttyä yhdessäolohetki 101 syytä kuulua kirkkoon -teeman ympärillä sekä pientä tarjoilua. 101 syytä kuulua kirkkoon -vihkosen takasivun palauttaneiden ja kirkossa mukana olevien kesken arvotaan jumalanpalveluksen jälkeen FarkkuRaamattu. Mauri Raappana, p Kamalat äidit -ryhmä murrosikäisten äideille aloittaa Haukiputaalla tammikuussa. Murrosikäisten lasten äideille tarkoitettu oma vertaisryhmä kokoontuu tors taiiltaisin. Teemoina ovat mm. rajojen asettaminen ja äidin oma jaksaminen, päällimmäiseksi nousee kuitenkin muilta äideiltä saatu tuki vaikeissa tilanteissa. Tied. Johanna Kerola, p taa Harri Isopahkala, saarna Olavi Ikonen, kanttorina Jarkko Metsänheimo. messu su klo 10 kirkossa. Toimittaa Juha Tahkokorpi, avustaa Harri Isopahkala, kanttorina Jarkko Metsänheimo. messu su klo 13 Jäälin kappelissa. Toimittaa Juha Tahkokorpi, avustaa Harri Isopahkala, kanttorina Jarkko Metsänheimo. Uudenvuodenpäivän iltamessu to klo 18 kirkossa. Toimittaa Miia Seppänen, avustaa Seija Helomaa, kanttorina Sari Wallin, Taina Palola, huilu. Messu su 4.1. klo 10 kirkossa. Toimittaa Harri Isopahkala, avustaa Pauli Niemelä, kanttorina Sari Wallin. Loppiaisen messu ti 6.1. klo 10 kirkossa. Toimittaa Seija Helomaa, saarna Suvi-Marja Rannankari-Norjanen, kanttorina Sari Wallin, kirkkokuoro. Messun jälkeen lounas ja lähetysjuhla keskuksessa. Lounaan hinta 10. Ennakkoilmoittautuminen kirkkoherranvirastoon mennessä p Muut menot Joulun ajan tilaisuuksissa suositellaan käytettäväksi myös kirkon länsipuolella olevaa parkkipaikkaa sekä kunnanviraston parkkipaikkaa. Seurakuntalaisia pyydetään ottamaan omat virsikirjat mukaan joulunajan jumalanpalveluksiin. Liikenteen jouluruuhkan välttämiseksi hautausmaalla toivotaan käytettävän Jatulin parkkialuetta. Hyvää ja Siunattua Joulunaikaa! avoinna ti ja ke klo Ry:n toimintaa: Haukipudas: seurat su klo 17 ry:llä, seurat pe klo 17 ry:llä, seurat su klo 14 Kultasimpussa ja klo 17 kirkossa, loppiaisseurat ti klo 12 ja 18. Kello: uudenvuodenpäiväseurat to 1.1. klo 17 ry:llä. Jokikylä: seurat su klo 17 ry:llä, seurat su 4.1. klo 17 ry:llä. Diakonia Diakonian ajanvaraus vastaanotolle taloudellisissa asioissa vain maanantaisin klo 9 11, p tai sähköpostilla. Seuraava päivystys on ma klo Juttunurkka ja työttömien ruokailu on joulutauolle. Toiminta jatkuu Musiikki ja kulttuuri su klo 17 kirkossa, Milja Mustonen ja Oona Karhumaa, laulu. su klo 19 kirkossa, Vanamot-lauluryhmä. ti klo 19 kirkossa. Muut menot Rauhanyhdistys: su klo 17 seurat ja joululauluja ry:llä, Risto Lohi. Su klo 17 seurat ry:llä, Vesa Kumpula. Su 4.1. klo 12 päiväseurat ja perheruokailu ry:llä. Uudenvuodenaaton tapahtuma ke klo Kimmokkeella, yhteistyössä Kiimingin urheilijoiden kanssa. Kiimingin seurakunnan diakoniatyö kiittää Lämmin kiitos kiiminkiläisille yrityksille, järjestöille ja yksityisille henkilöille, jotka toitte jouluiloa kiiminkiläisille! Saimme osan suorina raha-, käsityö- ja ruokalahjoituksina sekä osan joulupuukeräyksen kautta! Tuottamalla toiselle iloa tuo myös lahjoittajalle itselleen iloa! Karjasillan ma pe klo 9 16 p. (08) faksi (08) Nokelantie Oulu Kirkot ja toimipaikat Karjasillan kirkko Nokelantie 39 Kastellin kirkko Töllintie 38 Kaukovainion kappeli Hiirihaukantie 6 Maikkulan kappeli Kangaskontiontie 9 Pyhän Andreaan kirkko Sulkakuja 8 Diakonian ajanvaraus taloudellisissa asioissa maanantaisin klo 9 11 p tai paikan päältä Karjasillan kirkolta. Jumalanpalvelukset Messu su klo 10, Karjasillan kirkko. Toimittaa Kimmo Kieksi, avustaa Juha Kivirasi, kanttori Ilkka Järviö, Kastellin kirkkokuoro. Radio Dei. Kolehti Karjasillan seurakunnan nimikkolähettien, Heli ja Hannu Nokelaisen työn tukemiseen Etu-Aasiassa, SEKL:n kautta. Messu su klo 10, Kastellin kirkko. Toimittaa Juha Vähäkangas, avustavat Anu Kontio, Minna Lappalainen, Riitta Yliluoma, Emilia Soranta ja Petra Kalapudas, kanttorina Riitta Piippo.Kolehti Karjasillan seurakunnan nimikkolähettien, Heli ja Hannu Nokelaisen työn tukemiseen Etu-Aasiassa, Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen kautta. Messu ja Wanhan ajan joulujuhla su klo 10, Kastellin kirkko. Messun toimittaa Juha Vähäkangas, kanttorina Riitta Piippo, avustajina alueen työntekijät. Messun jälkeen riisipuuroa ja jouluista ohjelmaa. Kirkon eteisessä taidepyhisläisten taidenäyttely. -messu su klo 12, Kaukovainion kappeli. Toimittaa Kimmo Kieksi, avustaa Maija Konttinen, kanttori Ilkka Järviö. Messu su klo 12, Pyhän Andreaan kirkko. Toimittaa Heikki Karppinen, avustaa Juha Kivirasi, kanttori Pauliina Stenudd. Perheiden jouluaaton hartaus ke klo 13, Karjasillan kirkko. Toimittaa Olavi Mäkelä, avustavat Jenni Hepo-oja ja Mari Jääskeläinen, kanttori Sirpa Ilvesluoto. Kolehti Kirkon Ulkomaanavulle. Jouluaaton hartaus klo 13 Kastellin kirkko. Toimittaa Juha Vähäkangas, kanttorina Ilkka Järviö. Jouluaaton hartaus ke klo 15, Kaukovainion kappeli. Toimittaa Kimmo Kieksi, kanttorina Pauliina Stenudd. Jouluaaton hartaus ke klo 15, Maikkulan kappeli. Toimittaa Esa Nevala, kanttorina Riitta Piippo. Jouluaaton hartaus ke klo 15, Pyhän Andreaan kirkko. Toimittaa Mirjami Dutton, kanttori Ilkka Järviö. Jouluyön messu ke klo 23, Karjasillan kirkko. Toimittaa Kimmo Kieksi, avustavat Liisa Karkulehto, Juha Vähäkangas ja Päivi Rahja, kanttori Sirpa Ilvesluoto. Karjasillan kirkkokuoro. Kolehti Karjasillan seurakunnan nimikkolähetti Pekka Mikkolan työn tukemiseen Venäjällä ja Virossa, Suomen Lähetysseuran kautta. Sanajumalanpalvelus to klo 7, Karjasillan kirkko. Toimittaa Satu Kreivi-Palosaari, kanttori Riitta Piippo. Kolehti Karjasillan seurakunnan nimikkolähetti Pia Marttilan työn tukemiseen Thaimaassa, Suomen Lähetysseuran kautta. Sanajumalanpalvelus to klo 7, Kastellin kirkko. Messu ja Wanhan ajan joulujuhla sunnuntaina klo 10 Kastellin kirkossa. Messun toimittaa Juha Vähäkangas, kanttorina Riitta Piippo, avustajina alueen työntekijät. Messun jälkeen riisipuuroa ja jouluista ohjelmaa. Kirkon eteisessä taidepyhisläisten taidenäyttely. Kaikki ovat tervetulleita! Toimittaa Erja Järvi, kanttori Ilkka Järviö. Joulukirkko to klo 13, Caritas-Koti. Toimittaa Petteri Tuulos, kanttorina Heikki Jämsä Perhemessu to klo 12, Pyhän Andreaan kirkko. Toimittaa Heikki Karppinen, avustaa Kaisa Janger, kanttori Riitta Piippo, Elmo Pietilä sello, Sylvi Pietilä ja Greta Hovi-Pietilä, viulu. Messu pe klo 10, Karjasillan kirkko. Toimittaa Mirjami Dutton, avustaa Kimmo Kieksi, kanttori Sirpa Ilvesluoto. Kolehti Karjasillan seurakunnan nimikkolähettien, Maria ja Mikko Vuorman työn tukemiseen Papua-Uusi-Guineassa, SEKL:n kautta. Messu pe klo 10, Kastellin kirkko. Toimittaa Olavi Mäkelä, avustaa Erja Järvi, kanttorina Riitta Piippo. Messu pe klo 12, Pyhän Andreaan kirkko. Toimittaa Mirjami Dutton, avustaa Heikki Karppinen, kanttorina Riitta Piippo. Messu su klo 10, Karjasillan kirkko. Toimittaa Satu Kreivi-Palosaari, avustaa Liisa Karkulehto, kanttorina Silrpa Ilvesluoto. Kolehti Karjasillan seurakunnan nimikkokohteeseen, radiotyöhön Intiassa, Medialähetysjärjestö Sanansaattajien kautta. Messu su klo 10, Kastellin kirkko. Toimittaa Heikki Karppinen, avustaa Erja Järvi, kanttorina Ilkka Järviö. Messu su klo 12, Pyhän Andreaan kirkko. Toimittaa Heikki Karppinen, avustaa Liisa Karkulehto, kanttorina Sirpa Ilvesluoto. Messu to 1.1. klo 10, Karjasillan kirkko. Toimittaa Liisa Karkulehto, avustaa Olavi Mäkelä, kanttorina Ilkka Järviö. Kolehti Kirkon Ulkomaanavulle ruokaturvan parantamiseen maaseudun kehittämisohjelmien kautta. Kirkon Ulkomaanavun Säätiö. Messu su 4.1. klo 10, Karjasillan kirkko. Toimittaa Heikki Karppinen, avustaa Maija Konttinen, kanttorina Juha Soranta. Messu su 4.1. klo 10, Kastellin kirkko. Toimittaa Erja Järvi, avustaa Minna Lappalainen, kanttorina Ilkka Järviö. Varikkomessu su 4.1. klo 12, Pyhän Andreaan kirkko. Toimittaa Heikki Karppinen, avustaa Minna Lappalainen, messubändi ja vapaaehtoiset Mervi Kokkosen johdolla. Messu ti 6.1. klo 10, Karjasillan kirkko. Toimittaa Olavi Mäkelä, avustaa Liisa Karkulehto, kanttorina Juha Soranta. Messu ti 6.1. klo 10, Kastellin kirkko. Toimittaa Mirjami Dutton, avustaa Maija Konttinen, kanttorina Ilkka Järviö. Messu ti 6.1. klo 12, Pyhän Andreaan kirkko. Toimittaa Mirjami Dutton, avustaa Maija Konttinen, kanttorina Juha Soranta. Päiväkotien ja koulujen joulukirkot Knuutilankankaan koulun joulukirkko pe klo 9, Maikkulan kappelissa Maikkulan alakoulujen joulukirkko la klo 8, klo 9, 10 ja 11 Maikkulan kappelissa Mieskuoro TervasCanto torstaina 8.1. klo Kaukovainion kappelissa. Mieskuoro TervasCanto toivoo lisää laulajia riveihinsä. Harjoitukset joka toinen torstai Kaukovainion kappelilla. Jos olet noin ikäinen mies ja pidät laulamisesta, niin tuleppa katsomaan. Tiedustelut: kanttori Ilkka Järviö, p Hartauselämä Uuden Vuoden Unelmia Kristillinen meditaatio to klo 16.15, Karjasillan kirkko. Pappilan torstai-illan Raamattupiiri to klo 18, Kastellin kirkko. Raamattupiiri to klo 18 ja 14.1., Maikkulan kappeli. Rauhanyhdistyksen kirkkoseurat pe klo 19, Kastellin kirkko. Viljo Juntunen ja Olavi Koivukangas. Musiikki ja kulttuuri to klo 18, Lämsänjärven leirikeskus. Esa Nevala, Ilkka Järviö. to klo 19, Pyhän Andreaan kirkko. Mirjami Dutton, Sirpa Ilvesluoto sekä Pyhän Andreaan naiskuoro. Jouluoratorio su klo 15, Karjasillan kirkko. J.S. Bachin Jouluoratorio (kantaatit I-III). Ohjelma 10. Konsertin väliajalla kahvitarjoilua. Lue juttu sivulta 18. su klo 15, Pyhän Andreaan kirkko. Heikki Karppinen, Ilkka Järviö. su klo 22, Karjasillan kirkko. Merikosken laulu, Tervakaupungin puhaltajat, Kimmo Kieksi ja Juha Soranta. Uuden Vuoden Unelmiakonsertti ke klo 19, Karjasillan kirkko. Ks. ilmoitus. Kirjavirtaa pappilassa- kirjallisuuspiiri lukevaisille klo 18, Kastelin pappilan kamari. Ks. ilmoitus s. 24. Lapset ja lapsiperheet Talvileiri luokkalaisille pe su Rokuan leirikeskuksessa. Ks. ilmoitus. Seniorit Eläkeläisten kerho to 8.1. klo 12, Pyhän Andreaan kirkko. Konsertti Karjasillan kirkossa klo Aarioita ja urkusooloja Katri Holma, urut Maria Mannermaa, sopraano Ohjelma 5 euroa Suvi Teräsniskan konsertti lauantaina klo 16 ja 19 Karjasillan kirkossa. Talvileiri luokkalaisille pe su Rokuan leirikeskuksessa. Tervetuloa Talvileirille Rokualle! Leirillä ulkoillaan, askarrellaan, pelaillaan, hiljennytään yhdessä. Leiri maksaa 30. Ilmottautuminen mennessä. Mukaan mahtuu 20 ilmoittautunutta, ilmoittautuneille lähetetään ennen leiriä leirikirje, jossa on tarkemmat tiedot. Etusijalla Karjasillan seurakunnan jäsenet. Lisätietoja: Kaisa Janger, p , kaisa. Aki Roukala

12 22 Nro Nro Menot Oulun seurakunnissa Oulujoen ma pe klo 9 16, p. (08) Koivumaantie Oulu Ylikiiminki Harjutie 5 avoinna sop.muk. piirikappalainen p Yli-Ii Kirkkokuja 4 avoinna sop.muk. virasto, p piirikappalainen, p Oulunsalon ma pe klo 9 16 p. (08) Vattukuja Oulunsalo Kirkko ja toimipaikat Kirkko Uhrikirkonkuja 2 Toimitalo Vattukuja 2 Reppu Opintie 2 Jumalanpalvelukset messu su klo 10, Oulujoen kirkko. Toimittaa Pentti Kortesluoma, avustaa Sanna Mettovaara, kanttorina Lauri Nurkkala. Sanajumalanpalvelus su klo 10, Yli-Iin kirkko. Toimittaa Sanna Komulainen, kanttorina Anja Hyyryläinen. Sanajumalanpalvelus su klo 12, Ylikiimingin kirkko. Toimittaa Sanna Komulainen, kanttorina Sanna Leppäniemi. Jouluaaton hartaus ke klo 13, Oulujoen kirkko. Toimittaa Ilkka Mäkinen, kanttorina Lauri Nurkkala. Jouluhartaus ke klo 14, Ylivuoton hautausmaa. Toimittaa Olavi Isokoski. Perheiden jouluhartaus ke klo 15, Oulujoen kirkko. Toimittaa Ilkka Mäkinen, kanttorina Sanna Leppäniemi, lapsija nuorisokuoro acorde. Jouluhartaus ke klo 15, Kiviharjun hautausmaa. Toimittaa Olavi Isokoski. Jouluaaton sanajumalanpalvelus ke klo 15, Yli-Iin kirkko. Toimittaa Pertti Lahtinen, kanttorina Anja Hyyryläinen, Kirkkokuoro. Sanajumalanpalvelus ke klo 16, Ylikiimingin Kauneimmat joululaulut messu sunnuntaina klo 10 Oulujoen kirkossa. Joulunajan tapahtumia oulunsalon seurakunnassa kirkko. Toimittaa Olavi Isokoski, kanttorina Leo Rahko. Kirkkokuoro. Jouluaaton sanajumalanpalvelus ke klo 17, Oulujoen kirkko. Toimittaa Pentti Kortesluoma, kanttorina Sanna Leppäniemi, Oulujoen kirkkokuoro. Jouluyön messu ke klo 23, Oulujoen kirkko. Toimittaa Satu Saarinen, avustavat Sanna Karjalainen, Ilkka Mäkinen ja Maiju Ojutkangas, kanttorina Lauri Nurkkala, laulu Petrus Schroderus, Gaudiate- kuoro. to klo 7, Oulujoen kirkko. Toimittaa Antti Les- Messu su klo 10 kirkossa. Toimittaa Petri Satomaa, avustaa Sanna Korhonen, kanttori Tuomo Kangas. Jouluajan sävelhartaus su klo 20 kirkossa, ks. ilmoitus. Perheiden jouluaaton hartaus ke klo 13 kirkossa. Toimittaa Minna Salmi, avustaa Sanna Korhonen, kanttori Tuomo Kangas. Jouluaaton hartaus ke klo 15 Salonkartanossa. Toimittaa Minna Salmi, kanttori Tuomo Kangas. Jouluaaton hartaus ke klo 16 kirkossa. Toimittaa Minna Salmi, kanttori Tuomo Kangas. Jouluyön messu kirkossa ke klo 23. Toimittaa Outi Äärelä, saarna Vesa Äärelä, avustaa Sanna Korhonen, kanttori Taru Pisto, Uusi ääni -kuoro. to klo 7 kirkossa. Toimittaa Jukka Joensuu, kanttori Tuomo Kangas. Messu su klo 10 kirkossa. Toimittaa Jukka Joensuu, avustaa Riitta Markus-Wikstedt, kanttori Taru Pisto. Messu to 1.1. klo 10 kirkossa. Toimittaa Minna Salmi, kanttori Taru Pisto. Sanajumalanpalvelus su 4.1. klo 10 kirkossa. Toimittaa Petri Satomaa, kanttori Taru Pisto. Messu ti 6.1. klo 10 kirkossa. Toimittaa Minna Salmi, saarna Ilkka Lukkari, avustaa Virpi Luotolampi, kanttori Taru Pisto, lähetyksen kirkkopyhä, ks. ilmoitus. Joulunajan sävelhartaus sunnuntaina klo 20 kirkossa. Seurakunnan lapsikuoro ja mieskuoro, naiskuoro Aava ja Oulunsalon nuorisokuoro johtaa Eeva-Maija Sorvari, puhe Petri Satomaa. Huom. pe ei ole Kauneimpia joululauluja kirkossa aiemmasta tiedosta poiketen. Leikkaa talteen! kelä, kanttorina Sanna Leppäniemi. Aila Knihtilä laulu. Jouluaamun sanajumalanpalvelus to klo 7, Ylikiimingin kirkko. Toimittaa Olavi Isokoski, kanttorina Leo Rahko. Joulukirkko to klo 8, Yli-Iin kirkko. Toimittaa Pertti Lahtinen, kanttorina Anja Hyyryläinen, Kirkkokuoro. to klo 10, Hintan talo. Toimittaa Antti Leskelä, kanttorina Lauri Nurkkala. Messu pe klo 10, Oulujoen kirkko. Toimittaa Antti Leskelä, saarna Riitta Kentala, kanttorina Sanna Leppäniemi. Messu pe klo 10, Yli- Iin kirkko. Toimittaa Pentti Kortesluoma, kanttorina Anja Hyyryläinen. Messu pe klo 12, Ylikiimingin kirkko. Toimittaa Pentti Kortesluoma, kanttorina Leo Rahko. Messu su klo 10, Oulujoen kirkko. Toimittaa Sanna Komulainen, avustaa Heimo Kuha, kanttorina Sanna Leppäniemi. Jaana ja Jorma Pulkkinen laulu. Radio Dei. Sanajumalanpalvelus su klo 10, Yli-Iin kirkko. Toimittaa Pertti Lahtinen, kanttorina Leo Rahko. Sanajumalanpalvelus su klo 12, Ylikiimingin kirkko. Toimittaa Sanna Komulainen, kanttorina Leo Rahko. Sanajumalanpalvelus to 1.1. klo 10, Oulujoen kirkko. Toimittaa Satu Saarinen, kanttorina Sanna Leppäniemi. Sanajumalanpalvelus to 1.1. klo 10, Ylikiimingin kirkko. Toimittaa Olavi Isokoski, kanttorina Leo Rahko. Sanajumalanpalvelus to 1.1. klo 12, Yli-Iin kirkko. Toimittaa Pertti Lahtinen, kanttorina Leo Rahko. Messu su 4.1. klo 10, Oulujoen kirkko. Toimittaa Pentti Kortesluoma, avustaa Satu Saarinen, kanttorina Lauri Nurkkala. Sanajumalanpalvelus su 4.1. klo 10, Yli-Iin kirkko, Toimittaa Pertti Lahtinen, kanttorina Leo Rahko. Messu su 4.1. klo 12, Ylikii- "Mä kanssa enkelten" Joulukonsertti lauantaina klo 19 kirkossa. Tenori Tapio Virpi, säestys Maria Virpi. Vapaa pääsy. Muut menot Hartaus to klo 11.30, Teppola. Jukka Joensuu. Hartauselämä Perheiden jouluaaton hartaus ke klo 13, Oulunsalon kirkko. Toimittaa Minna Salmi, avustaa Susanna Kairamo, kanttori Tuomo Kangas. Jouluaaton hartaus Salonkartanossa ke klo 15, Salonkartano, Minna Salmi. Jouluaaton hartaus, Minna Salmi, Tuomo Kangas. Jouluaaton hartaus ke klo 16, Oulunsalon kirkko, Minna Salmi. Toimittaa Minna Salmi, kanttori Tuomo Kangas. Hartaus ke 7.1. klo Salonkartanossa. Minna Salmi. Musiikki ja kulttuuri Joulunajan sävelhartaus su klo 20, Oulunsalon kirkko, Petri Satomaa, Tuomo Kangas. Seurakunnan lapsikuoro ja mieskuoro, naiskuoro Aava ja Oulunsalon nuorisokuoro johtaa Eeva-Maija Sorvari. "Mä kanssa enkelten" Joulukonsertti la klo 19 Hetki Sinulle torstaina klo Ylikiimingin talossa. Pysähdy tovi ja koe rauhaa joulun hengähdä toki kesken kiireen ja touhun! Pipari ja glögi jutustelun lomassa maistuu, häly ja kiire joulumusiikkiin vaihtuu. Voit istahtaa kesken arjen harmaan ja pyytää vaikkapa joululaulun armaan. Tervetuloa hengähtämään rauhaisan, suomalaisen joulumusiikin hengessä Ylikiimingin srk-talolle. Tunnelmaa luomassa Amanda Sitomaniemi, sello ja Liisa Vihelä, piano. Jouluhartaudet hautausmaalla keskiviikko klo 14 Ylivuoton hautausmaa. Toimittaa Olavi Isokoski. keskiviikko klo 15 Kiviharjun hautausmaa. Toimittaa Olavi Isokoski. mingin kirkko. Toimittaa Olavi Isokoski, kanttorina Leo Rahko. Messu ti 6.1. klo 10, Oulujoen kirkko. Toimittaa Pentti Kortesluoma, saarna Riitta Kentala, kanttorina Eeva Holappa. Messu ti 6.1. klo 10, Yli-Iin kirkko. Toimittaa Pertti Lahtinen, kanttorina Leo Rahko. Messu ti 6.1. klo 12, Ylikiimingin kirkko. Toimittaa Olavi Isokoski, kanttorina Leo Rahko. Hartauselämä Rauhanyhdistyksen kirkkoseurat ti klo 19, Myllyojan talo. Risto Räihä, Pentti Eskola. Oulujoen toivottaa Hyvää ja Siunattua Joulunaikaa. Loppiaisen messu tiistaina 6.1. klo 10 Oulunsalon kirkossa Toimittaa Minna Salmi, saarna lähetystyöntekijä Ilkka Repo, avustaa Virpi Luotolampi. Kirkkokahvit ja lähetystilaisuus messun jälkeentoimitalolla. Ilkka Repo kertoo lähetystyöstä Namibiassa ja lähetyksen tulevaisuuden näkymistä. Tervetuloa mukaan! Oulunsalon / lähetystyö kirkossa. Tenori Tapio Virpi, säestys Maria Virpi. Vapaa pääsy. Kuorot ja kerhot Uusi Ääni to klo 18 20, Oulunsalon kirkko. Lisätietoja Taru Pistolta. Muut menot Kyläkamari hiljentyy joulun viettoon! Uusi vuosi aloitetaan klo 11 kahvilla ja klo 12 kirkkoherra Petri Satomaan johdolla keskustelemme Kyläkamarin näkymistä uudelle vuodelle. Kaikki yhteisestä toimimisesta kiinnostuneet paikalle! Herännäisseurat: loppiaisseurat ti 6.1. klo Leena ja Kalevi Laurilalla, Riekonmarjakuja 2, Oulunsalo. Rauhanyhdistysten toimintaa: Kirkonkylä: Seurat su klo 16 Erkki Piri, Matti Lääkkö. Seurat su klo 16 Erkki Alasaarela. Seurat su klo 16 Erkki Tölli, Olavi Korkiakoski. Seurat to 1.1. klo 16 Aimo Hautamäki. Seurat su 4.1. klo 16 Hannu Ojalehto, Hannu Jaakola. Salonpää: Seurat su 4.1. klo 16. Tuiran ma pe klo 9 16 p. (08) Myllytie Oulu Kirkot Tuiran kirkko Myllytie 5 Pateniemen kirkko Taskisentie Pyhän Luukkaan kappeli Yliopistokatu 7 Pyhän Tuomaan kirkko Mielikintie 3 Toimipaikat Koskelan koti Koskelantie 86 Rajakylän koti Tervakukkatie 2 Tervetuloa joulun ajan tilaisuuksiin hiljentymään, laulamaan ja ihmettelemään. Tuiran toivottaa siunattua joulun aikaa! Tervetuloa juhlimaan kanssamme Tuomaan päivää messuun sunnuntaina klo 12, Pyhän Tuomaan kirkkoon glögi- ja piparitarjoilun merkeissä. Jumalanpalvelukset Saksankielinen jumalanpalvelus to klo 18, Pyhän Luukkaan kappeli. Toimittaa Hans-Christian Beutel, kanttorina Taina Voutilainen. Messu su klo 10, Tuiran kirkko. Toimittaa Stiven Naatus, avustaa Marja Manelius, kanttorina Heikki Jämsä. Toiminnallinen iltarippikouluryhmä osallistuu messuun. Messu su klo 10, Pyhän Luukkaan kappeli. Toimittaa Jukka Kolmonen, avustaa Jonne Pirkola, kanttorina Tommi Hekkala. Pyhäkoulu saarnan aikana. messu su klo 12, Pyhän Tuomaan kirkko. Toimittaa Jaakko Syynimaa, saarna Pasi Kurikka, avustavat Riitta Louhelainen ja Terhi-Liisa Sutinen, kanttoreina Raakel Pöyhtäri ja Katri Sippola. Tervetuloa viettämään Tuomaan päivää. Glögi- ja piparitarjoilu. Messu su klo 12, Rajakylän koti. Toimittaa Jukka Kolmonen, avustaa Jonne Pirkola, kanttorina Heikki Jämsä. Iltamessu su klo 18, Tuiran kirkko. Toimittaa Anu Ojala, avustaa Jaakko Syynimaa, kanttorina Katri Sippola. Jouluaaton hartaus ke klo 13, Tuiran kirkko. Toimittaa Riitta Louhelainen, kanttorina Heikki Jämsä. Perheiden joulukirkko ke klo 15, Pateniemen kirkko. Toimittaa Niilo Pesonen, avustavat Pekka Jarkko ja Tuulikki Ståhlberg, kanttorina Katri Sippola. Joulun sininen hetki ke klo 15, Pyhän Luukkaan kappeli. Toimittaa Jaakko Syynimaa, avustaa Anu Ojala, kanttorina Anu Arvola-Greus. Jouluaaton hartaus ke klo 16, Pyhän Tuomaan kirkko. Toimittaa Pasi Kurikka, kanttorina Tommi Hekkala. Jouluyön messu ke klo 23, Pyhän Tuomaan kirkko. Toimittaa Päivi Jussila, avustavat Jukka Kolmonen, Saila Luukkonen ja Kauko Timlin, kanttorina Anu Arvola-Greus, Suvi Kaikkonen, huilu. Messun jälkeen jouluista iltapalaa ja yhdessäoloa. Jouluyön messu ke klo 23, Tuiran kirkko. Toimittaa Helena Paalanne, avustavat Jonne Pirkola ja Sami Riipinen ja Mikko Ylävaara, kanttorina Heikki Jämsä, Taru Ängeslevä, laulu. to klo 7, Tuiran kirkko. Toimittaa Niilo Pesonen, avustaa Jonna Piirainen, urkurina Katri Sippola, kanttorina Tommi Hekkala, kvartetti Johanna Kropsu, Johanna Fiskaali, Pekka Ylisirniö ja Tommi Hekkala, Hilla Mäkinen, oboe. Radiointi Yle Radio 1. Sanajumalanpalvelus Caritas Matriiti to klo Toimittaa Petteri Tuulos, kanttorina Heikki Jämsä. Perheiden iloinen joulukirkko to klo 15 Pyhän Tuomaan kirkko. Toimittaa Jonna Piirainen, avustavat Sanna Tervo ja Anu Hannula, kanttorina Anu Arvola-Greus. Messu pe klo 10, Tuiran kirkko. Toimittaa Jonne Pirkola, avustaa Anu Ojala, kanttorina Heik- Kauneimmat joululaulut to klo 15, Tuiran kirkko. Tulkataan viittomakielelle. ki Jämsä. Messu pe klo 12, Rajakylän koti. Toimittaa Jonne Pirkola, avustaa Anu Ojala, kanttorina Raakel Pöyhtäri. Messu su klo 10, Tuiran kirkko. Toimittaa Juha Valppu, avustaa Helena Paalanne, kanttorina Tommi Hekkala. Messu su klo 10, Pyhän Luukkaan kappeli. Toimittaa Jukka Kolmonen, avustaa Riitta Louhelainen, kanttorina Raakel Pöyhtäri. Pyhäkoulu saarnan aikana. Messu su klo 12, Pyhän Tuomaan kirkko. Toimittaa Juha Valppu, avustaa Helena Paalanne, kanttorina Anu Arvola-Greus. Iltamessu klo 18 Tuiran kirkko. Toimittaa Jaakko Syynimaa, avustaa Jonne Pirkola, kanttorina Raakel Pöyhtäri. Viikkomessu ke klo 19, Tuiran kirkko. Toimittaa Anu Ojala, kanttorina Anu Arvola-Greus. Messu to 1.1. klo 10, Tuiran kirkko. Toimittaa Lauri Kujala, avustaa Stiven Naatus, kanttorina Anu Arvola-Greus. Messu su 4.1. klo 10, Tuiran kirkko. Toimittaa Helena Paalanne, avustaa Lauri Kujala, kanttorina Heikki Jämsä. Messu su 4.1. klo 10, Pyhän Luukkaan kappeli. Toimittaa Stiven Naatus, avustaa Päivi Jussila, kanttorina Raakel Pöyhtäri, Selloduo Varonen. Messu su 4.1. klo 12, Pyhän Tuomaan kirkko. Toimittaa Stiven Naatus, avustaa Päivi Jussila, kanttorina Raakel Pöyhtäri. Messu su 4.1. klo 12 Pateniemen kirkko. Toimittaa Helena Paalanne, avustaa Lauri Kujala, kanttorina Anu Arvola-Greus. Iltamessu su 4.1. klo 18, Tuiran kirkko. Toimittaa Pasi Kurikka, avustaa Jonne Pirkola, kanttorina Heikki Jämsä. Messu ti 6.1. klo 10, Tuiran kirkko. Toimittaa Jaakko Syynimaa, avustaa Pasi Kurikka, kanttorina Heikki Jämsä. Messu ti 6.1. klo 10 Pyhän Luukkaan kappeli. Toimittaa Anu Ojala, avustaa Riitta Louhelainen, kanttorina Raakel Pöyhtäri. Messu ti 6.1. klo 12 Pyhän Tuomaan kirkko. Toimittaa Jaakko Syynimaa, avustaa Pasi Kurikka, kanttorina Heikki Jämsä. Ei viikkomessua ke 7.1. Hartauselämä Kaikille avoin raamattupiiri to klo 12.30, Tuiran kirkko. Vetäjänä pastorit Riitta Louhelainen ja Jukka Kolmonen. Musiikki ja kulttuuri to klo 15, Tuiran kirkko. Juontaa Tarja Oja-Viirret, kanttorina Raakel Pöyhtäri. Tulkataan viittomakielelle. Viitothan Oy:n tulkit tulkkaavat tilaisuuden viittomakielisille hyvän joulun eleenä. Tuiran seurakunnan kuorojen ja kanttoreiden joulukonsertti to klo 18 Pyhän Tuomaan kirkko, katso ilmoitus! Tähtiä ja avaruutta -taidekonsertti pe klo 18 Pyhän Tuomaan kirkko. Ks. ilmoitus s. 19. la klo 22, Pyhän Tuomaan kirkko, juontaa Tarja Oja-Viirret, kanttorina Katri Sippola, Sulo Räinä, saha. su klo 18, Pyhän Luukkaan kappeli, juontaa Elina Saine, kanttorina Tommi Hekkala, Konsonanssi-kuoro. pe klo 15, Pyhän Tuomaan kirkko, juontaa Pasi Kurikka, kanttorina Anu Arvola-Greus. Ranskalaisesta barokista suomalaiseen romantiikkaan su 4.1. klo 14 Tuiran kirkko. Ks. ilmoitus. ti 6.1. klo 16 ja klo 18, Koskelan koti, juontaa Pasi Kurikka, kanttorina Raakel Pöyhtäri. Lapset ja lapsiperheet Nallekahvila to klo 10-12, Tuiran kirkko. (Käynti Telakan ovesta kirkon takaa). Tule juttelemaan ja leikkimään! Nallekahvila on kiinni to ja 1.1. Nettiosoitteesta lapset ja lapsiperheet, löytyvät päiväkerhot, puuhakerhot, perhekerhot, pyhäkoulut, varhaiskasvatuksen musiikkiryhmät ja nuorten kerhot. Jouluisia konsertteja Tuiran seurakunnan kuorojen ja kanttoreiden joulukonsertti torstaina klo 18 Pyhän Tuomaan kirkossa. Tilaisuudessa laulavat sekakuoro Tuike, Pyhän Tuomaan Lapsikuoro, D`amen, sekä Tuiran seniorilaulupiiri. Lisäksi tilaisuudessa esiintyvät Tuiran kanttorit Tommi Hekkala, Anu Arvola-Greus, Katri Sippola, Heikki Jämsä ja Raakel Pöyhtäri. Vapaa pääsy! Lämpimästi tervetuloa! Tähtiä ja avaruutta -taidekonsertti perjantaina klo 18 Pyhän Tuomaan kirkossa. J-P Metsävainion tähtikuvia heijastettuna Pyhän Tuomaan kirkon kattoon ja seinille. Cappella pro Vocale laulaa tunnelmallisen joulukonsertin. Katso ilmoitus sivulta 19. Ranskalaisesta barokista suomalaiseen romantiikkaan sunnuntaina 4.1. klo 14 Tuiran kirkossa. Perinteisen Musiikkia talvipäivän siniseen hetkeen -konserttisarjan aloittaa Selloduo Varonen (Anna-Maaria ja Olli Varonen). Useita vuosia päätyökseen selloduona esiintynyt pariskunta on konsertoinut aktiivisesti kotimaassa ja ulkomailla, mm. Prahassa ja Unkarissa. Konserttiin on vapaa pääsy. Lämpimästi tervetuloa! Katso sarjan muut esitykset ilmoituksesta s. 18. Nuoret Tuiran nuorten joulujuhla pe klo 18, Tuiran kirkon Suvanto-sali. Tuiran seurakunnan nuorten jouluinen illanvietto. Ohjelmaa ja jouluista syötävää. Ilta jatkuu yökahvilana klo 23 asti. Tuiran seurakunnan isoskoulutusleiri, TALVI pe su klo 14, Rokuan leirikeskus. Leiri on osa syksyllä alkanutta Tuiran seurakunnan isoskoulutusta. ISO15. Ilmoittautuminen avoinna saakka. Leiri on osallistujille ilmainen. Seniorit Palokan palvelukeskuksen kerho to klo 13.30, Palokan palvelukeskus. Paikalla pastori Pasi Kurikka, diakoni Heli Mattila ja kanttori Katri Sippola. Kerhossa paikallinen diakoniapiiri tarjoaa joulupuuron ja kahvin. Hartaushetken lisäksi myös ehtoollisen vietto. Kerhoon voi osallistua myös palvelukeskuksen ulkopuoliset henkilöt. Senioreiden laulupiiri klo Tuiran kirkko. Laulamme yhteislauluina hengellisiä lauluja, virsiä ja koululauluja. Mukana kanttori Katri Sippola ja diakoni Paula Mikkonen. Eläkeläisten seurat Pyhän Tuomaan kirkossa klo 13 alkaen. Seuroissa puhuvat pastorit Pasi Kurikka ja Jonne Pirkola. Kanttorina on Anu Arvola-Greus. Diakoniatyöntekijöinä Paula Mikkonen ja Heli Mattila. Kahvitarjoilu! Linja-autoreitti: klo Pyhän Luukkaan kappeli, ajaa Kaitoväylää, klo Kuivasjärvi (Karjakentän pysäkki), klo Pateniemen kirkko, klo Palokan palvelukeskus, klo Rajakylän koti, klo Koskelan kodin pysäkki, klo Tuiran palvelukeskus, klo Tuiran kirkko, klo Alppilan pysäkki, Kaarnatie, klo Metsolan kartano, klo Pyhän Tuomaan kirkko. Paluukuljetus lähtee klo Muut menot Käsityökerho, ke 7.1. klo 15, Rajakylän koti.

13 Leikkaa talteen! 24 Nro Nro Menot Oulun seurakunnissa Erityisdiakonia KEHITYSVAMMAISET Perhepiiri to klo , Asemakatu 6 Jössensali (8h). Ryhmä vanhemmille, joilla on kehitysvammainen lapsi. PÄIHDETYÖ Tavoiteryhmä: maanantaisin klo 10 12, Isokatu 17, Monitoimisali. 12.1, 26.1, 2.2, 9.2, 16.2, 23.2 Naistenryhmä: perjantaisin klo 13-15, Isokatu 17, Monitoimisali. 16.1, 30.1, 6.2, 13.2, 20.2, Nuoret Oulun hiippakunnan kerhonohjaajapäivä "Yhdessä matkalla" lauantaina 7.2. klo 8 20, Keminmaa. Kerhonohjaajille tarkoitettu päivä, jossa saa vinkkejä ja virikkeitä omaan kerhoon ja kerhonohjaamiseen. Päivään menemme yhteiskuljetuksella. Päivä on kerhonohjaajalle ilmainen. Ilmoittautuminen mennessä osoitteessa Lisätietoja Oulujoen seurakunnan nuorisotyönohjaaja Sanna Karjalaiselta, p tai oman si nuorisotyönohjaajalta. Parisuhde Parisuhteen kasvuryhmä torstaina klo 18 Karjasillan kirkolla. Pariskunnille, joiden parisuhdetta sävyttää kokemus lapsen menetyksestä. Ryhmä on vertaistukiryhmä ja siinä käsitellään parisuhteen yleisiä kipupisteitä ja kasvuhaasteita erityisnäkökulmana lapsen menetyksestä aiheutunut kipu. Ryhmä on suljettu ryhmä ja siihen voi ilmoittautua mennessä pastori Olavi Mäkelälle sähköpostitse Ryhmä kokoontuu keväällä 2 10 kertaa. Aikataulu ja ryhmän keskusteluaiheet suunnitellaan yhdessä ensimmäisellä kokoontumiskerralla. KIRJAVIRTAA PAPPILASSA Kirjallisuuspiiri lukevaisille uteliaille keskiviikkoisin klo Kastellin kirkon pappilassa, Töllintie Tommi Liimatta: Jeppis Kauko Röyhkä: Miss Farkku-Suomi Haruki Murakami: Kafka rannalla Jhumpa Lahiri: Kaima Inka Nousiainen: Kirkkaat päivä ja ilta Venla Hiidensalo: Karhunpesä Alice Hoffman: Aavikon kyyhkyset Nura Farah: Aavikon tyttäret 6.5. Kristiina Hanhirova: Rakkautta, rukouksia ja rauhoittavia Maaria Leinonen: Hoida meitä hiljaisuus Lukeminen on oivallinen harrastus. Se synnyttää ajatuksia, kysymyksiä ja keskustelukumppanin tarpeen. Tule jakamaan lukukokemuksiasi Kastellin kirkon pappilassa, kerran kuukaudessa keskiviikkoisin klo 18. Siellä nähdään! Lisätietoja antaa pastori Juha Vähäkangas, p , Kansainvälisyys Saksankielinen jumalanpalvelus to klo 18 Pyhän Luukkaan kappelissa. Toimittaa Hans-Christian Beutel, kanttorina Taina Voutilainen. English Service on Sunday 21st of December at 4 pm. in St. Thoma's Church, Mielikintie 3. Sunday school for children. No service on Sunday 28. December! English Service on Sunday 4th of January 2015 at 4 pm. in St. Luke's Chapel. Sunday school for children. Englanninkieliset seurat su klo 16 Pyhän Tuomaan kirkossa. Kaksikielinen pyhäkoulu lapsille. Ei tilaisuutta su Englanninkieliset seurat su klo 16 Pyhän Luukkaan kappelissa. Kaksikielinen pyhäkoulu lapsille. Lähetys Cafe krypta. Perinteinen, tunnelmallinen joulukahvila ja pieni käsityöpuoti Oulun tuomiokirkon kryptassa ma pe klo Myytävänä riisipuuroa ja soppaa, sosekeittoa 6, kahvia ja joulutorttuja 3. Tuotto lähetystyölle. Siipi lähetyksen puoti ja paja ma, ti, ke ja pe klo 10 14, Nokelantie 48 B, käynti Latokartanontien puolelta, p Pajassa tehdään käsitöitä ja askarrellaan. Lahjoituksia otetaan vastaan. Tervetuloa vapaaehtoistoimintaan ja ostoksille! Siipi avoinna myös lauantaina klo Adventtijuhla pe klo Siivessä Siipi joululomalla Tervetuloa jälleen ma klo 10 14! Loppiaisen lähetysjuhla ti 6.1. klo 10. Klo 10 messu Kiimingin kirkossa, Seija Helomaa, Sari Wallin, Suvimarja Rannankari-Norjanen Suomen Lähetysseurasta. Klo lähetysjuhla keskuksessa, mukana kirkkokuoro. Lounas 10, ennakkoilmoittautuminen. Linjaautokuljetus 10 : klo 9 Karjasillan kirkko, klo 9.05 Toripakan pysäkki, klo 9.10 Merikoskenkadun pikavuoropysäkki, klo 9.15 Myllyojan talo, klo 9.25 Jääli, pikavuoropysäkki Jäälintien risteyksen läheisyydessä. Paluu samaa reittiä takaisin. Ilmoittautuminen viimeistään pe tai Ulla Mäkiselle, p Nuoret aikuiset ja opiskelijat Yliopiston ekumeeninen jouluhartaus to klo 14 15, Pyhän Luukkaan kappeli. Toimittavat piispa Samuel Salmi, puhe piispa Arseni, mukana kirkkoherra Marko Patronen ja yliopistopastori Ari Savuoja. Musiikki puupuhaltimet Soiva Satsi, ekumeeninen kvartetti, urut kirkkomuusikko Taina Voutilainen. Joulutorttuglögit, -teet ja -kahvit. Kaikki ovat tervetulleita, erityisesti opiskelijat ja henkilökunta! Unelmia todeksi Yhteisvastuulla Oulun ev.lut. seurakunnat lahjoittivat viime kesänä tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen tuotosta seurakuntien 10 prosentin osuuden Oulun kaupunginsairaalan palliatiivisen hoidon osaston A2 (saattohoito-osasto) toimintaan. Lahjoitussumma oli 8 405,93 euroa. Yhteisvastuun keräysrahalla osasto on tehnyt unelmiaan todeksi ja rahalla on hankittu: - Hoitoringille henkilökohtaiset hoitopakit, jotka helpottavat kotiin tehtävää hoitotyötä. - Vuoteen petauspatjoja omaisten yöpyessä osastolla, fleece-peittoja potilaille. - Koulutustapahtuma osaston henkilökunnalle on vireillä keväälle Sisustusta: omaistenhuone, osaston aula ja henkilökunnan kahvihuone on sisustettu viihtyisäksi, joulusomisteita osaston yleistiloihin ja potilashuoneisiin. Lämmin kiitos kaikille rahaa lahjoittaneille ja Yhteisvastuun eteen ahkeroineille! Seurakunnissa tapahtuu Hailuoto ajanvaraus suoraan työntekijöiden numeroista tai p Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun keskusrekisteristä, p. (08) Työntekijöiden yhteystiedot Kirkkoherra Timo Juntunen p Kanttori Kaisamarja Stöckell p Diakonissa Marja Rantasuomela p Suntio Kari Tanskanen p Pappilankuja Piippola ma, ke, pe klo 9 13 p Kirkkoherra Merja Jyrkkä p Kappalainen Martti Arkkila p Diakoniatyöntekijät Kirsti Hakkarainen p Mervi Karttunen p Eeva-Liisa Kekkonen p Nuorisotyönohjaaja Sirkku Palola p Talouspäällikkö Tarmo Myllykoski p Kirkkokuoro to klo 17 srk-salissa. Koulun joulukirkko la klo 8.45 kirkossa. Sanajumalanpalvelus su klo 10. Toimittaa Àrpàd Kovàcs. Jouluaaton kirkko ke klo 16, suora lähetys internetissä (virtuaalikirkko.fi). Jouluaamun jumalanpalvelus to klo 8, kirkkokuoro avustaa lauluin ja chimeskelloin. Tapaninpäivän iltakirkko pe klo 18. Joululaulukirkko su klo 10. Uudenvuodenpäivän jumalanpalvelus to 1.1. klo 10. Sanajumalanpalvelus su 4.1. klo 13. Toimittaa Petri Satomaa, kanttorina Eeva Holappa. Loppiaisen messu ti 6.1. klo 10. Lähetyslounas srk-salissa messun jälkeen. Joulunajan jumalanpalvelukset Hailuodon kirkossa toimittaa pääasiassa kirkkoherra Timo Juntunen ja kanttorina Kaisamarja Stöckell. Vierailevat toimittajat mainitaan erikseen. Yksinasuvien jouluateria pe klo 13 srk-salissa. Kyydintarvitsijat soittakaa Marjalle, p Maria Kovalaisen 90-vuotissyntymäpäiväseurat ma klo srk-salissa. Muistamiset srk:n vanhustyölle (FI ) kukkien ja lahjojen sijasta. Tervetuloa! Siikalatva Joulurauhan julistus perjantaina klo 19 Kurunnevan kodalla, Merja Jyrkkä, Arja Leinonen ja kappelikuoro. Kuorot aloittavat joulun jälkeen viikolla 3 ja kerhot viikolla 4. Rauhanyhdistys: Kestilä: Seurat su klo 12 ry:llä, Jukka Karhumaa ja Leo Karhumaa. Seurat su klo 19 ry:llä. Seurat su 4.1. klo 14 Pihlajistossa. Pulkkila: Raamattuluokka pe klo 19, joulujuhla su klo 13, seurat pe klo 19, seurat to 1.1. klo 19 ry:llä. Pyhäntä: Hartaus su klo 13 Nestorissa. Seurat su klo 16 ry:llä. Seurat pe klo 19 ry:llä. Seurat su klo 16 ry:llä. Rantsila: Nuorten joulujuhla la klo 19 ja seurat pe klo ry:llä. Seurat su 4.1. klo 17 ja klo srk-talossa. Ompeluseurat pe 9.1. klo 19 ry:llä. Kastettu: Simeon Matteo Sydänmetsä (Pyhäntä) Vihitty: Urpo Aapeli Karppinen ja Tuuli Hannele Pikkarainen Kuollut: Lyyli Maria Kangas e. Lumiaho 92 (Rantsila), Eino Kalervo Suvanto 85 (Rantsila) Koulujen joulukirkot la klo 8.20 Pyhännän kirkossa, Martti Arkkila, Veijo Kinnunen ja lapsikuorot. klo 9 Pulkkilan kirkossa, Merja Jyrkkä, Arja Leinonen, Sirkku Palola ja Pulkkilan Stellat. 4. adventtisunnuntai Messu klo 10 Pyhännän kirkossa, Merja Jyrkkä ja Veijo Kinnunen. Messu klo 13 Piippolan kirkossa, Martti Arkkila ja Unto Määttä. Jouluaatto ke Aattohartaus klo 14 Kestilän kirkossa, Osmo Leppänen ja Unto Määttä. Aattohartaus klo 14 Rantsilan kirkossa, Martti Arkkila, Arja Leinonen ja kappelikuoro. Aattohartaus klo 16 Piippolan kirkossa, Osmo Leppänen ja Unto Määttä. Aattohartaus klo 16 Pulkkilan kirkossa, Martti Arkkila ja Arja Leinonen. Jouluyön messu klo 23 Pyhännän kirkossa, Merja Jyrkkä, Veijo Kinnunen ja Pyhännän mieskuoro. Joulupäivä to klo 7 Kestilän kirkossa, Anneli Toppinen, Unto Määttä ja kirkkokuoro. klo 7 Rantsilan kirkossa, Martti Arkkila, Arja Leinonen ja veteraanikuoro. klo 9 Piippolan kirkossa, Anneli Perinteinen joulukonsertti sunnuntaina klo 18 Hailuodon kirkossa Hailuoto-kvartetti: Sonja Perkola, Kaisamarja Stöckell, Kari Blomster, Marko Eronen ja Arpad Kovacs. Ismo Hintsala, urut ja piano. Vapaa pääsy, käsiohjelma 5. Hailuodon kyläjou l u- ka l ent e ri 2014 To Jouluaskartelua vanhalla koululla klo perhekahvilan tiloissa. Luovontie 61. Pe Taiteilija Tiina Sipilän työtilat vanhalla koululla klo avoimet ovet, Luovontie 61. La Vanha Pappila. Joulupuuroa ja joulumusiikkia klo Vanhanpappilantie 41. Su Joulukonsertti kirkossa klo 18. Luovontie 50. Ma Joululyhdyt syttyvät saaressa vuoden lyhyimmän päivän valoksi pihoille ja teiden varsille. Pyydämme asukkaita osallistumaan valotempaukseen iltapäivän hämärtyessä. Ti Marran Mökki Sunikarin kalasataman tuntumassa klo Ke Jouluseimi vanhan kirkon raunioilla hautausmaalla (Tapaninpäivään saakka). Keksitkö mitä uutta seimiasetelmassa tänä jouluna on? (Viime vuonna uusi hahmo oli kissa). Jouluaaton kirkko klo 16. Luovontie 50. Lämmin kiitos kaikille kyläjoulukalenterin tämänvuotisten luukkujen järjestäjille! Kerhot aloittavat toimintakauden viikolla 3. Hyvää joulua ja siunattua uutta vuotta! Toukolantie Lumijoki Virasto avoinna ma, ke, pe klo 9 14 p Kerhohuone p Kirkkoherra p Kanttori p Suntio p Diakonissa p Toppinen ja Unto Määttä. klo 9 Pulkkilan kirkossa, Martti Arkkila, Arja Leinonen ja kirkkokuoro. Joulupäivän sanajumalanpalvelus klo 12 Pyhännän kirkossa, Merja Jyrkkä ja Veijo Kinnunen. Tapaninpäivä pe Joululauluinen messu klo 19 Pyhännän kirkossa, Anneli Toppinen ja Veijo Kinnunen. Joululauluinen messu klo 19 Piippolan kirkossa, Martti Arkkila ja Unto Määttä. Viattomien lasten päivä su Joululauluinen messu klo 10 Pulkkilan kirkossa, Martti Arkkila ja Unto Määttä. Joululauluinen messu klo 10 Rantsilan kirkossa, Anneli Toppinen ja Arja Leinonen. Joululauluinen messu klo 13 Kestilän kirkossa, Martti Arkkila ja Unto Määttä. Uudenvuodenaatto ke Rukoushetki klo 21 Rantsilan kirkossa, Anneli Toppinen ja Jaakko Tyni. Uudenvuodenpäivä to Sanajumalanpalvelus klo 10 Pulkkilan kirkossa, Anneli Toppinen ja Unto Määttä. Sanajumalanpalvelus klo 10 Pyhännän kirkossa, Martti Arkkila ja Veijo Kinnunen. Sanajumalanpalvelus klo 13 Kestilän kirkossa, Martti Arkkila ja Veijo Kinnunen. Lumijoki Virasto suljettuna ke sekä pe 2.1. Päiväkerhot aloittavat joululoman viikosta 52. Kerhojen kevätkausi alkaa viikolla 2. Lisätietoja Siljalta p Perhekerho joululomalla ja Sanajumalanpalvelus su klo 10 kirkossa. Toimittaa Markku Tölli, kanttorina Maili Muuttola-Junkkonen. Jouluaaton sanajumalanpalvelus ke klo 15 kirkossa. Toimittaa Markku Tölli, kanttorina Maili Muuttola-Junkkonen, kuoro. Jouluaamun kynttiläkirkko to klo 8 kirkossa. Toimittaa Markku Tölli, kanttorina Maili Muuttola-Junkkonen, kuoro. Tapaninpäivän sananjumalanpalvelus pe klo 10 Lumilyhdyssä. Toimittaa Markku Tölli, kanttorina Maili Muuttola- Junkkonen. Sanajumalanpalvelus su klo 10 kirkossa. Toimittaa Olavi Palovaara, kanttorina Juha Pöykkö. Sanajumalanpalvelus klo 13 Piippolan kirkossa, Anneli Toppinen ja Unto Määttä. 2. sunnuntain joulusta 4.1. Sanajumalanpalvelus klo 10 Pyhännän kirkossa, Merja Jyrkkä ja Veijo Kinnunen. Iltakirkko su 4.1. klo 19 Piippolan kirkossa, Helena Lunki ja Unto Määttä. Loppiainen ti 6.1. Messu klo 10 Pulkkilan kirkossa, Martti Arkkila ja Unto Määttä. Messu klo 10 Pyhännän kirkossa, Anneli Toppinen ja Veijo Kinnunen. Messu klo 10 Rantsilan kirkossa, Merja Jyrkkä ja Arja Leinonen. Lähetystilaisuus srk-talossa. Messu klo 13 Kestilän kirkossa, Taivalkosken kirkkoherra Tuomo Törmänen, Merja Jyrkkä, Arja Leinonen ja Taivalkosken kirkkokuoro. Taivalkosken seurakunnan vierailu. Ruokailu ja ohjelmaa kodissa. Messu klo 13 Piippolan kirkossa, Martti Arkkila ja Unto Määttä. kevätkausi alkaa to klo 10 srk-talossa. Limingan ja Lumijoen veteraanijärjestöjen joulujuhla to klo 12 srk-talossa. Rauhanyhdistys: Pe klo 17 seurat ry:llä. Pe klo 17 seurat ry:llä. Su 4.1. klo Jumalanpalvelukset Joulurauhaa ja Siunausta Vuodelle 2015! Joululauluja Jouluhartaudet laitoksissa 4. adventtisunnuntaina klo 11 Vaarintalossa ja klo Ainolassa, Martti Arkkila ja Unto Määttä. Jouluaattona klo 13 Pihlajistossa, Osmo Leppänen ja Unto Määttä. Jouluaattona klo 13 Pohjantähdessä, Martti Arkkila, Arja Leinonen ja Kappelikuoro. lauantaina klo 13 Nestorissa Veijo Kinnunen, laulu Liisa Koskelo, piano Yhteislauluja lumijoki..net 17 seurat ry:llä. Ma 5.1. klo 19 sisarpiiri ry:llä. Vihitty: Elisa Anneli Hirvasniemi ja Janne Olavi Peteri. Kuollut: Hilja Valpuri Lampela 98. Uudenvuodenpäivän iltajumalanpalvelus to 1.1. klo 19 kirkossa. Toimittaa Markku Tölli, kanttorina Maili Muuttola-Junkkonen. Sanajumalanpalvelus su 4.1. klo 10 srktalossa. Toimittaa Olavi Palovaara, kanttorina Juha Pöykkö. Loppiaisen messu ti 6.1. klo 10 srk-talossa. Toimittaa Markku Tölli, saarnaa Liisa Kingma, kanttorina Maili Muuttola-Junkkonen. Messun jälkeen kirkkokahvit lähetyksen hyväksi. Joulun iloa ja rauhaa jokaiseen lumijokiseen kotiin! Kestilä: su klo 19 kirkossa, Unto Määttä, Merja Jyrkkä ja kirkkokuoro. Pulkkila: su klo 19 kirkossa, Veijo Kinnunen, Timo Hakkarainen ja kirkkokuoro. Rantsila: su klo 19 kirkossa, Arja Leinonen, Martti Arkkila, kappelikuoro ja Rantsilan Stellat Kuorojen joulukonsertti perjantaina klo 19 Pyhännän kirkossa Pyhännän lapsikuorot Pyhännän mieskuoro Johtaa kanttori Veijo Kinnunen Tilaisuudessa myydään myös kuorojen joululevyjä. Jouluinen sävelhartaus perjantaina klo 19 Piippolan kirkko Milla Julkunen, laulu Unto Määttä, urut, piano Paula Petäjäjärvi, hartaus CD-levyjä joulupukin konttiin. Levyt ja niiden hinnat: Luojan lintuset 15, Taas on joulu 18 (10 kpl 150 ), Riemuitkaa 10, Kuljen iloiten 12 ja Anna Enkeleitä 18 (10 kpl 150 ). Lisää tietoa levyistä Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio

14 26 Nro Nro Seurakunnissa tapahtuu Kempele Muhos / vaihde / tiedustelut p. (08) Käyntiosoite Tiilitie 1, Kempele n aukioloajat ovat ma ti ja pe klo 9 15, ke klo 9 14, to klo 9 17 vt. kirkkoherra Jaakko Tuisku p taloustoimisto p Facebookissa Tykkää: Kempeleen 4. adventtisunnuntain -messu klo 10 Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Toimittaa Mari Flink, avustaa Juha Maalismaa, diakoni Minna Sorvala, kanttori Pirjo Mäntyvaara. Musiikkiavustus: kirkkokuoro ja Johanna Sankilampi, laulu. Jouluaaton hartaus ke klo 14 Kokkokankaan srk-keskuksessa. Toimittaa Vesa Äärelä, kanttori Pirjo Mäntyvaara. Musiikkiavustus: Saana ja Ruusa Hekkala, laulu. Jouluaaton hartaus ke klo 16 Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Toimittaa Vesa Äärelä, kanttori Pirjo Mäntyvaara. Musiikkiavustus: Niina Wunsch, laulu. Jouluaaton sanajumalanpalvelus ke klo 21 Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Toimittaa Mari Flink, avustaa Juha Maalismaa, kanttori Marjo Irjala. Musiikkiavustus Hilla Karppinen, viulu, Meeri Rasila, laulu. Jouluyön messu ke klo 23 Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Toimittaa Juha Maalismaa, avustaa Mari Flink, diakoni Minna Sorvala, kanttori Marjo Irjala. Musiikkiavustus: Askeleet-kuoron lauluryhmä. to klo 7 Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Toimittaa Teemu Riihimäki, avustaa Vesa Äärelä, diakoni Jaana Helisten-Heikkilä, Aamurukous ke klo 6 kirkossa. Nuttukerho joulutauolla. Kevätkauden aloitus ma klo 18 Kirkonkylän srk-kodissa. Päivä- ja perhekerhot joulutauolla Varhaisnuorten kerhot joulutauolla, kevätkausi alkaa viikolla 3 (12.1.) Nuoret: Nuorten ilta to 8.1. klo 19 Vanhassa pappilassa. Kirpputori Ilonpisara on joulutauolla ja aloittaa kevätkauden kanttori Pirjo Mäntyvaara. Musiikkiavustus kirkkokuoro. Tapaninpäivän messu pe klo 10 Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Toimittaa Mari Flink, avustaa Juha Maalismaa, diakoni Antti Ristkari, kanttori Marjo Irjala. Messu su klo 10 Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Toimittaa Olli Seikkula, avustaa Mari Flink, diakoni Soile Pakkanen, kanttori Pirjo Mäntyvaara. Uudenvuodenpäivän sanajumalanpalvelus to 1.1. klo 12 Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Toimittaa Teemu Riihimäki, diakoni Leena Hintsala, kanttori Marjo Irjala. Musiikkiavustus: Pentti Aro, trumpetti. Messu su 4.1. klo 10 Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Toimittaa Juha Maalismaa, avustaa Jaakko Tuisku, diakoni Arvo Yrjölä, kanttori Pirjo Mäntyvaara. Loppiaisen messu ti 6.1. klo 10 Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Toimittaa Jaakko Tuisku, avustaa Juha Maalismaa, diakoni Minna Sorvala, kanttori Pirjo Mäntyvaara. Lähetyspyhä. Kuuntele Pyhän Kolminaisuuden kirkon jumalanpalvelukset suorana netistä: Aamukahvila on joulutauolla. Kevätkauden aloitus ma klo 10 Kirkonkylän srk-kodissa. Kastetut: Milja Karoliina Kurtti, Seena Vilina Ojala, Julius Esa Eemil Ollikainen, Jimi Julius Juola. Lasten joulukirkko pe klo 9.15 ja 10 Kokkokankaan srkkeskuksessa. Kuollut: Aini Annikki Pussila s. Uusitalo 80, Rauni Sinikka Kajula s. Koivisto 66. Kempeleen rauhanyhdistys: Joululauluilta pe klo 19 Pyhän Kolminaisuuden kirkossa (kuunneltavissa seurakunnan nettisivuilta). Seurat pe klo 16 ry:llä. Seurat su klo 16 ry:llä. Seurat su 4.1. klo 16 ry:llä. Konsertteja Seimen äärellä -joulukonsertti torstaina klo 19 Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Pirjo Mäntyvaara, laulu ja Risto Ainali, urut. Ohjelma 5 euroa. Urkukonsertit Christian Ahlskog sunnuntaina ja 4.1. klo 18 Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Bachin jouluista urkumusiikkia. Ohjelma 5 euroa. Seurat ti 6.1. klo 16 ry:llä. Murron rauhanyhdistys: Joululauluilta ja iltahartaus su klo 16 ry:llä. Seurat su klo 13 ry:llä. Uudenvuoden aattoseurat ke klo 18 ry:llä. Seurat su 4.1. klo 16 ry:llä. Lauluseurat pe 9.1. klo 19, Murrontie 66 B, Tyrnävä. Kempeleen toivottaa jokaiselle hyvää joulua ja siunattua uutta vuotta! ma pe klo 9 13 ja ke myös klo p fax Käynti- ja postiosoite Muhostie 7 B Muhos Kirkkoherra Jouni Heikkinen p Taloustoimisto Kirkkotie Muhos p Sanajumalanpalvelus su klo 10 kirkossa. Toimittaa Simo Pekka Pekkala, kanttorina Ossi Kajava. Jouluaaton hartaus ke klo 16 kirkossa. Toimittaa Jouni Heikkinen, kanttorina Ossi Kajava, musiikkikoulun soittajia. Jouluyön messu ke klo 23 kirkossa. Toimittaa Jouni Heikkinen, kanttorina Ossi Kajava, musiikkikoulun soittajia. Joulukirkko to klo 7 kirkossa. Toimittaa Tarja Pyy, saarnaa Jouni Heikkinen, kanttorina Ossi Kajava. Joulukirkko to klo 8.30 Laitasaaren rukoushuoneella. Toimittaa Jouni Heikkinen, kanttorina Ossi Kajava. Joulukirkko to klo 9 Kylmälänkylän kappelissa. Toimittaa Tarja Pyy, kanttorina Timo Ustjugov. Tapaninpäivän messu pe klo 10 kirkossa. Toimittaa Jouni Heikkinen, kanttorina Timo Ustjugov. Sanajumalanpalvelus su klo 10 kirkossa. Toimittaa Tarja Pyy, kanttorina Timo Ustjugov. Uudenvuodenaaton yömessu ke klo kirkossa. Toimittaa Simo Pekka Pekkala, kanttorina Timo Ustjugov. Uudenvuodenpäivän sanajumalanpalvelus to klo 10 kirkossa. Toimittaa Tarja Pyy, kanttorina Timo Ustjugov. Sanajumalanpalvelus su 4.1. klo 10 kirkossa. Toimittaa Simo Pekka Pekkala, kanttorina Timo Ustjugov. Loppiaisen -messu ti 6.1. klo 10 kirkossa. Toimittaa Simo Pekka Pekkala, saarnaa Jouni Heikkinen, kanttorina Ossi Kajava. Niittypirtin piirin joulujuhla to klo 13, Hanna Kaisto-Vanhamäki, Simo Pekka Pekkala. to klo Mikevan palvelukodeissa, Jouni Heikkinen, Ossi Kajava. pe klo Mäntyrannan koulun salissa, Jouni Heikkinen, Ossi Kajava. Joulun lahja -tunnelmakonsertti la klo 18 kirkossa. su klo 16 kirkossa, puhe Simo Pekka Pekkala, kanttorina Timo Ustjugov. Päivärinteen Kauneimmat joululaulut su klo 16 Laitasaaren ry:llä, kanttorina Ossi Kajava. su klo 19 kirkossa, puhe Simo Pekka Pekkala, kanttorina Ossi Kajava, kirkkokuoro. Taloustoimisto suljettu viikolla 52. Jouluaaton hartaus ke klo 15 tk-sairaalan b- osastolla, Jouni Heikkinen, Ossi Kajava. Diakonia: Ruokakassien jakaminen vähävaraisille maanantaisin klo srk-talon alakerrassa. Kassien sisältö muodostuu kauppaliikkeiden lahjoittamista tuotteista, joissa merkintänä viimeinen myyntipäivä tai parasta ennen. Toimintaan tarvitaan vapaaehtoisia, tied. ja ilm. Leena p ja Hanna p Viimeinen jakelu ennen joulua ja seuraavan kerran tammikuussa Diakonian avustusanomuksia ei käsitellä välisenä aikana. Lapset ja perheet: Päivä- ja perhekerhot jatkuvat ensi vuonna viikolla 3. Laitasaaren rukoushuone: Aamurukous ma klo Joulukirkko to klo Muhoksen rauhanyhdistys:. Su klo 17 seurat ry:llä. Su 4.1. klo 17 laulutuokio ja seurat ry:llä. Laitasaaren rauhanyhdistys: Su klo 16 Kauneimmat joululaulut ry:llä. Su 4.1. klo 17 seurat ry:llä. Kastettu: Hugo Elliot Taskila, Iisak Eevert Kokkoniemi, Mirella Kerttu Kivimäki. Kuollut: Reijo Arffman 77, Selma Esteri Kärsämä s. Kukkonen 82, Alli Esteri Lotvonen s. Haapasalo 89. Muualle haudattujen muistomerkille kynttilöitä vievät! Huomioittehan, että kynttilöiden laitto muistomerkin päälle ja kivijalustalle on ehdottomasti kielletty lasin särkymävaaran vuoksi. Toivomme myös, että muillekin haudoille kynttilöitä vievät keräisivät joulun jälkeen kynttiläjätteet pois haudoilta niille varattuihin keräysastioihin, mikäli suinkin mahdollista. Rauhallista joulua! Muhoksen Liminka Tyrnävä Limingan pappilassa ma, ti, to ja pe klo 9 15 ke klo 9 14 ja p fax. (08) Posti- ja käyntiosoite Pappilantie Liminka Sähköpostiosoitteet Diakoniatyöntekijät: Tupos: Ritva Sassali p Kirkonkylä: Sinikka Ilmonen p Marika Kamps p Jumalanpalvelus su klo 12 Heinijärven metsästysmajalla (Kiiskilänkyläntie 86) Toimittaa Marja-Liisa Hautamäki, kanttorina Mika Kotkaranta, Heinijärven jumalanpalvelusryhmä. Kauneimmat Joululaulut ja joulukirkko su klo 15 Vanamo-salissa. Toimittaa Marja-Liisa Hautamäki, kanttorina Hanna Korri, Tupoksen jumalanpalvelusryhmä. Tupoksen diakoniaryhmä tarjoaa joulupuuron. Perheiden joulukirkko ke klo 13 kirkossa. Toimittaa Ilkka Tornberg, kanttorina Hanna Korri. Jouluaaton hartaus ke klo 15 Rantakylän kappelissa. Toimittaa Aino Pieskä, kanttorina Mika Kotkaranta. Jouluyön messu ke klo 23 kirkossa. Toimittaa ja saarnaa Aino Pieskä, avustaa Kaisa Maalo, kanttorina Hanna Korri, Celeste-kuoro, Kirkonkylän jumalanpalvelusryhmä. Perinteinen joulukirkko to klo 7 kirkossa. Toimittaa Ilkka Tornberg, kanttorina Jubilate-joulukonsertti to klo 19 kirkossa. Oulun konservatorion kirkkomusiikin opiskelijoiden jouluinen konsertti johdattaa sinut joulun tunnelmaan. Konsertissa kuulet jouluista musiikkia yksinlaulajien, kuoron, urkujen sekä muiden instrumenttien esittämänä. Vapaa pääsy, va- Kastettu: Niilo Valtteri Paakkonen Kuollut: Paavo Antero Taipaleenmäki 80, Sylvi Matilda Kälkäjä 89 paaehtoinen ohjelma 5. pe klo 19 Alatemmeksen kylätalolla. Hyvänmielen päiväkahvit ti klo 12 Lähetysvintillä. Mielenterveyskuntoutujien avoin ryhmä, suunnitellaan kevään ohjelmaa. Mukana diakonissa Marika Kamps, p ja esh Maire Taikina-Aho, p Partio: Pe johtajien joulusauna partiokämpällä klo 18. La Waarien joulusauna partiokämpällä klo 18. Lippukunta joululomalla Mika Kotkaranta, rauhanyhdistyksen jumalanpalvelusryhmä, Kirkkolaulajat. Jumalanpalvelus toteutetaan vanhalla kaavalla ja vanhoin messusävelmin. Messu pe klo 12 kirkossa. Toimittaa Aino Pieskä, kanttorina Mika Kotkaranta, Alatemmeksen jumalanpalvelusryhmä. Messu su klo 10 kirkossa. Toimittaa Ilkka Tornberg, kanttorina Hanna Korri. Pyhäkoulu. Sanajumalanpalvelus to klo 10 kirkossa. Toimittaa Marja-Liisa Hautamäki, kanttorina Hanna Korri, diakonian jumalanpalvelusryhmä. Messu su klo 10 kirkossa. Toimittaa vt. pastori Olli Seikkula. Messu ja idän tietäjien juhla ti klo 12 kirkossa. Toimittaa ja saarnaa Aino Pieskä, avustaa Anna-Maija Pahkala Himangalta ja Marja-Liisa Hautamäki, kanttorina Hanna Korri, lähetystyön jumalanpalvelusryhmä. Messun jälkeen kirkkokahvit ja idän tietäjien juhlassa Kiinan terveisiä sanoin ja kuvin Tarkemmat tiedot toiminnasta löydät Rauhanyhdistys: Pe klo raamattuluokka (7. 8.) ry:llä ja klo 19 Oulun seudun nuorten lauluilta Kiimingin kirkossa. La aikuisten jouluateria ry:llä. Su klo 12 pyhäkoulut ja klo 14 seurat Alatemmeksen vanhainkodilla sekä klo 16 ja seurat ry:llä. To klo 12 varttuneiden kerho ry:llä. Su klo 18 Joulujuhla ry:llä. Su klo 16 ja seurat ry:llä. PERINTEINEN Aapon päivän joulukonsertti Limingan kirkossa sunnuntaina kello 20. Tule hiljentymään jouluun yksinlaulujen, duettojen, kuorolaulujen ja yhteislaulun tunnelmissa. Vapaa pääsy, käsiohjelma 8 euroa. Konsertin tuotolla tuetaan vähävaraisten lapsiperheiden joulua Limingan seurakunnan diakoniatyön kautta. Järjestävät Limingan seudun yksinlaulajat ry ja Limingan TULOSSA: Elämäntaparyhmä miehille! Tammikuun alussa aloittaa kokeiluluonteisena ryhmä, jossa paneudutaan tosissaan elämäntapamuutokseen. Ryhmään valitaan haastattelun perusteella 4 5 miestä, iältään v. Heikko kunto ei ole este ryhmään tulolle, kunhan edes kohtuullinen kyky liikkua on jäljellä. Ryhmään valituilta odotetaan vahvaa sitoutumista ryhmän toimintaan kevään ajaksi. Ryhmän vetäjänä toimii kokenut liikkuja Ahti Auno. Tietoja ryhmän toiminnasta ja ilmoittautuminen haastattelua varten; Ahti Auno, p / diakonissa Marika Kamps, p Lämpimät kiitokset diakonia-avustusten lahjoittajille. Lahjoitukset on välitetty vähävaraisille. Joulurauhaa koteihinne toivoo diakoniatiimi. Mankilantie Tyrnävä ma pe klo 9 14, to klo suljettu p. (08) Kirkkoherra Timo Liikanen p Kappalainen Outi Pohjanen p Diakoniatyöntekijät Riitta Pesonen p Salme Kinnunen p Tyrnävän on facebookissa, käy tykkäämässä! -messu su klo 10 Tyrnävän kirkossa. Toimittaa Outi Pohjanen, kanttori Heikki Lumiaho. Messu toteutetaan Kauneimmat Joululaulut aineistoa hyödyntäen. Jouluaaton hartaus klo 14 Temmeksen kirkossa ja klo 15 Tyrnävän kirkossa. Toimittaa Timo Liikanen, kanttori Pentti Korkiakoski. Jouluyön messu ke klo 22 Tyrnävän kirkossa. Toimittaa Timo Liikanen, Heikki Lumiaho, avustaa Salme Kinnunen ja Arja Myllyaho. Musiikkiavustus Keijo Nissilä. Joulupäivän sanajumalanpalvelus klo 7 Tyrnävän kirkossa. Toimittaa Outi Pohjanen, kanttori Pentti Korkiakoski. Kirkkokuoro. Joulupäivän sanajumalanpalvelus klo 9 Temmeksen kirkossa. Toimitta Outi Pohjanen, kanttori Pentti Korkiakoski. Kirkkokyyti Temmekseltä, Olavi Savela, p suljettu Jouluaskartelu to klo Tyrnävän srk-talolla. Koulun joulukirkko pe klo 11 Temmeksen kirkossa. Yksineläjien ja työttömien joulujuhla pe klo 12 Tyrnävän srk-talolla. Kuulammen koulun joulukirkko la klo 9.15 Tyrnävän kirkossa. Aamukammari ke 7.1. klo 9 Tyrnävän srk-talon takkahuoneessa. Hartaus to 8.1. klo 13 Mäntyrinteellä. Kappelin diakoniakylätoimikunta tarjoaa kahvit. Kirkkovaltuuston kokous pidetään to klo 18 Tyrnävän srk-talolla. Kokouksen asialista on yleisesti nähtävänä kirkkoherranvirastos- Tapaninpäivän messu klo 10 Tyrnävän kirkossa. Toimittaa Timo Liikanen, kanttori Pentti Korkiakoski. Sanajumalanpalvelus su klo 10 Tyrnävän kirkossa. Toimittaa Outi Pohjanen, kanttori Pentti Korkiakoski. Uudenvuodenpäivän messu 1.1. klo 12 Tyrnävän kirkossa. Liturgia Outi Pohjanen, saarna Leila Ikonen, kanttori Eeva Maija Sorvari. Sanajumalanpalvelus su 4.1. klo 10 Tyrnävän kirkossa. Toimittaa Outi Pohjanen, kanttori Eeva Maija Sorvari. Loppiaisen sanajumalanpalvelus ti 6.1. klo 10 Tyrnävän kirkossa. Liturgia Outi Pohjanen, saarna Teemu Riihimäki, kanttori Heikki Lumiaho. Loppiaisen messu su 6.1. klo 12 Temmeksen kirkossa. Liturgia Outi Pohjanen, saarna Leila Ikonen, kanttori Heikki Lumiaho. Herättäjä-Yhdistyksen kirkkopyhä. Messun jälkeen seurat ja paikallisosaston vuosikokous srk-talolla. Joulukonsertti Joulun aatto nyt saa maanantaina klo 18 Tyrnävän kirkossa. Toivo Kuula -laulukilpailun voittaja, baritoni Juhani Alakärppä, Pekka Luukkonen, urut ja piano. Vapaa pääsy. Joulumyyjäiset Temmeksellä Temmeksen talolla la klo 10 alkaen jo perinteeksi tulleet joulumyyjäiset. Huutokaupalla myydään mm. käsitöitä ja leivonnaisia. Myytävänä myös kahvia ja arpoja. Diakonia- ja lähetystyön lisäksi mukana Lakeuden kehitysvammaisten tuki ry. Tervetuloa herättelemään joulumieltä ja tekemään hyviä ostoksia. Myös lahjoituksia otetaan mielellään vastaan. Kauneimmat Joululaulut To klo 19 Haurukylällä, Kristiina ja Pentti Aholalla Lännentie 53a ja klo 19 Murron rukoushuoneella, Opintie. Lasten Kauneimmat Joululaulut su klo 16 Tyrnävän kirkossa ja klo 18 Temmeksen kirkossa. Isokäännän ja Kauppilan perheet. sa viraston aukioloaikoina Kokouksen tarkastettu pöytäkirja muutoksenhakuohjeineen on yleisesti nähtävillä kirkkoherranvirastossa Tyrnävän rauhanyhdistys: Seurat su klo 16 ry:llä. Seurat su klo 14 Lepolassa ja klo 16 ry:llä. Seurat su 4.1. klo 16 ry:llä. Murron rauhanyhdistys: Joululaulut ja iltahartaus su klo 16 ry:llä. Seurat su klo 13 ry:llä. Aattoseurat ke klo 18 ry:llä. Seurat su 4.1. klo 16 ry:llä. Kastettu: Lyydia Wilhelmiina Kortesalmi, Taika Tuuli Adeliina Manninen, Edvin Leonard Heikkala. Kuollut: Hilja Maria Saikkonen 99.

15 28 Nro Sinappia Rajojen rakentajia ei uskota Viime lauantaina minä ja moni muu murehdimme aamulehden äärellä tuoretta selvitystä, jonka mukaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papisto pitää todennäköisenä uhkaa kirkon jakaantumisesta jopa useammaksi kristilliseksi liikkeeksi. Kyselyyn vastanneista papeista 59 prosenttia uskoo, että kirkko tulee jakautumaan tavalla tai toisella nykyisestään. Vaikka suuren mediayrityksen tekemän selvityksen tulos ei kenties lopulta sisältänyt kovinkaan yllättäviä tietoja, ei uutiseen voinut olla reagoimatta. Suurella optimismilla voisi synnyttää mielikuvia Kuka uskoisi siitä, ettei kirkon jakaantuminen olisi tappio, vaan viestiä kenties jonkin uuden alku. Jumalasta Minulle puhe kirkon repeämisestä on kummastus sellaisten ihmisten ja kauhistus. Kuka uskoisi viestiä Jumalasta sellaisten kertomina, ihmisten kertomina, jotka jotka eivät eivät mahdu samaan an yhdessä muiden us- mahdu samaan an kovien ja kaipaavien kanssa? Mikä arvo olisi sellaisella kristillisellä julistuksel- uskovien yhdessä muiden la, jonka puhuja on vetänyt kanssa? metrisen seinän rukoilevan ja armoa ikävöivän ihmisjoukon välille? Samana viikonlopun iltana astuin ystäväni kanssa Tuiran kirkkoon monen muun kaupunkilaisen tavoin seuraamaan Tähdenkantajat-musiikkidraamaa. Esitys perustui jouluevankeliumista kumpuaviin klassikkorunoihin, joille Kaj Chydenius on antanut kauniit sävelet. Tähdenkantajat oli huima todistus kristittyjen yhteisestä uskosta siitä, mikä syntyi ensimmäisenä jouluna ja jota suomalaiset suuret runoilijat ovat sanoittaneet ajankulun kestäviksi hienoiksi teksteiksi. Tilaisuus loppui yhteiseen lauluun Maa on niin kaunis. Tätäkö yhteistä, yli sukupolvien ylettyvää kurottautumista sielujen toiviotielle pitäisi nyt ryhtyä jakamaan eri seurakuntiin? Ei tarvitse, jos emme ryhdy halventamaan sitä uskoa, johon sukupolvet toisensa jälkeen ovat nojanneet omavoimaisuuden hiipuessa. RIITTA HIRVONEN Postia Rauhan Tervehdys, PL 102, Oulu Lämmin kiitos Haukiputaan seurakunnalle ja työntekijöille, Oulun yhtymälle, yhteisöille ja kaikille, jotka muistitte minua lähtöjuhlassani. Jouluterveisin Kirkkain tähtönen Parahiksi pimeimpään aikaan syttyvät taas jouluvalot taivaan Se murheista mieltä lohduttaa ilmoittaa suurta sanomaa Kaikkein kirkkain tähtönen siellä tuikkivi Jeesus-lapsosen Mi tietämme varjoista valaisten ohjaa kulkijaa suojassa enkelten Viimein saapuessa jouluyön voimme päättää päiväntyön Vain rauha, rakkaus ylistää silloin Jeesuksen juhlaa, syntymää SIIRI RAUTIO Oulu JAAKKO KALTAKARI Haukiputaan kirkkoherra Muuttuuko ihminen? Kirkon rakenneuudistus näyttää toteutuvan kansalaisaloitteen pohjalta tehokkaammin kuin mitä politiikan puolelta on puhuttu vuosikaudet. Siellä muutosta ei ole nähtävissä edes eduskuntavaalien jälkeen. Samat vanhat jäärät ovat vallassa vuodesta toiseen. Kirkon uudistus on nähtävä siten, että se on aidosti lähtenyt kansalaisista. Samalla on myös huomattava, että muutos ei kulje hallittuun suuntaan. Jo nyt on nähty kirkosta eroamisia ja liittymisiä ennätysmäärät, ja se on vasta alkua. Sanoi arkkipiispa niin tai näin, se on aina väärinpäin. Muutos on aina enemmän kuin osiensa summa. Adventti Herätä hyasintin tuoksuun, kun huone on vielä pimeä, hengittää jo uutta aikaa sydämessä valon varma aavistus, tehdä levottomista käsistä rukouksen maja, odottaa lupausten Lasta. E. KELA Mallia kirkon rakenneuudistuksesta on nähtävissä maailmalta, jos vain haluaa katsoa. Kirkon rakenneuudistusta tärkeämpää olisi ihmisten toivon, armon ja rauhan sekä vakauden ylläpitäminen. Toiminta on aina kulisseja tärkeämpää. Toki inhimillisesti katsottuna on selvää, että nyt muutoksia tulee enemmän kuin niitä halutaan. Tähän asti stabiilia vaihetta on kuitenkin ollut pitkään, mutta se jää historiaan. Se, onko Jumalaa olemassa, on jokaisen oma asia. Toki Pentti Saarikoskikin on aikoinaan sanonut, että on se varmasti olemassa, kun siitä niin paljon puhutaan. Väittely tästä aihepiiristä on joka tapauksessa turhaa eikä vie eteenpäin. Vallassa ja vastuussa olevien on vähintäänkin ymmärrettävä, että kansalaisaloitteilla on merkitystä. Uhkaako kirkko hajota? on iso kysymys. Mielestäni on jo nyt nähtävissä, että Suomi tulee seuraamaan eurooppalaisia arvoja ja valtion ja kirkon asema on muutoksessa. Erilaisten suuntausten ja painotusten toiminnot seuraavat markkinatalouden lakeja ja kaikille löytyy omansa. Ajatus on helppo tuomita, mutta se on turhaa. Kirkon rakenneuudistusta isompi ja tärkeämpi kysymys on Muuttuuko ihminen? Rauhan ja vakauden puolesta MARKO HOIKKANIEMI Palstalla ihmetellään ja ihastellaan maailmanmenoa. Muista yhteystietosi! Mikäli haluat tekstisi lehteen, muista laittaa mukaan myös oma nimesi ja yhteystietosi. Tekstejä julkaistaan poikkeustapauksissa nimimerkillä, mutta tuolloinkin toimituksen tiedossa on oltava kirjoittajan yhteystiedot. JULKAISIJA Rauhan Tervehdys ry. ISSN Perustettu KUSTANTAJA LEVIKKI noin kpl, 14 a: Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Siikalatva ja Tyrnävä sekä Oulu (Haukipudas, Karjasilta, Kiiminki, Oulujoki, Oulun tuomiokirkko, Oulunsalo ja Tuira). ILMESTYMINEN Lehti ilmestyy 43 kertaa vuodessa torstaisin, kesällä joka toinen viikko. JAKELU Itella Oyj:n jakamana osoitteettomana ilmaisjakeluna tilaajaseurakuntien alueella. TOIMITUS Päätoimittaja Heli Väyrynen, p Toimitussihteeri Elsi Salovaara, p Toimittaja Riitta Hirvonen, p Toimittaja Pekka Helin, p Ulkoasu Mari Lähteenmaa, p SÄHKÖPOSTIT OSOITE PL 102, Oulu, Isokatu 17 (4. krs) PUHELIN / VERKKOJULKAISU JA NÄKÖISLEHTI Facebook TILAAMINEN JA OSOITTEENMUUTOKSET Kotimaa Oy asiakaspalvelu, p , TILAUSHINNAT Seurakunnille 9,35 + alv 10% per kotitalous, yksityistilaukset: 1 vuosi 32, 6 kk 22, 3 kk 15 + alv 10 %. JAKELUHUOMAUTUKSET Jos et ole saanut lehteä, tai se on tullut myöhässä, ota yhteyttä: Jos et halua ilmaisjakeluja, ilmoita nimesi ja osoitteesi p tai ILMOITUSTILAN MYYNTI Pirjo Teva , , Huom. ilmoitustila varattava 8 pv ennen lehden ilmestymistä. ILMOITUSTEN VALMISTUS JA VASTAANOTTO Kotimaa Oy / Lisbeth Sarkkinen, p , faksi , (otsikoksi lehden nimi ja julkaisupäivä). Rauhan Tervehdys on Julkisen sanan neuvoston jäsen.

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Su 1.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu Nuorisokuoro Merituuli Su 1.12. klo 18 Hoosianna!

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2015 KALLAVEDEN KIRKKO (Rauhalahdentie 21) su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Jouluevankeliumi Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Kun sinut kastettiin, vanhemmillesi, kummeillesi ja seurakunnalle annettiin tehtäväksi huolehtia kristillisestä kasvatuksestasi. Kuulostaa juhlalliselta.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2/2012 13.3.2012 --------------------------------------------------------------------------------------------------------------

PÖYTÄKIRJA 2/2012 13.3.2012 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 2/2012 13.3.2012 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- SIVU 15 ILMOITUSASIAT 2 16 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään. Rippikoulut 2016 Vuonna 2016 rippikouluikäisiä ovat vuonna 2001 syntyneet nuoret. Rippikouluun voivat ilmoittautua myös ne, joilla rippikoulu on jäänyt käymättä tai jos on aloittanut koulun 6-vuotiaana

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Opas vihkimisen järjestelyihin

Opas vihkimisen järjestelyihin Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Joh. 15:9 12 Jyväskylän seurakunnan Opas vihkimisen järjestelyihin Avioliittoon vihkiminen K ristillisen uskomme mukaan

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

ADVENTTI JA JOULU 2015

ADVENTTI JA JOULU 2015 ADVENTTI JA JOULU 2015 KIRKKOHERRAN TERVEHDYS Haluamme, että oma asuinalueemme on turvallinen ja viihtyisä paikka olla, tehdä työtä ja harrastaa. Tämä on meidän yhteinen huoli ja yhteinen kiinnostuksen

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Surun kohdatessa - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Päivitetty 7.5.2013 Vainajan lähimmät Ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUKSEN SYNTYMÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetlehem on kaupunki Juudan vuoristossa n. 770 m merenpinnan yläpuolella Hebronin

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

PAJAN JÄSENTEN MATKAKORVAUKSET 2013

PAJAN JÄSENTEN MATKAKORVAUKSET 2013 Kokousaika Maanantaina 25.11.2013 kello 16.00 Kokouspaikka vanha pappila, Rovastintie 3 1 2 3 4 5 6 7 KOKOUKSEN AVAUS JOULUN AIKA DIAKONIASSA YHTEISVASTUU 2014 PAJAN JÄSENTEN MATKAKORVAUKSET 2013 KEVÄT

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy TOIMINTAOHJELMA 30.11.-6.12.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA: MA, KE ja TO klo 7.30-15.30, TI 7.30-13.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-13.00. TOIMINTATUPA AVOINNA: MA klo 9.00-15.00, TI klo 9.00-13.00 ja KE JA PE

Lisätiedot

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA TORSTAI 27.6.2013 12.00 LAULUTUOKIO TELTASTA 12.30 TOIMITETTUA OHJELMAA Onneksi oli kiitotie - Muistoja Pudasjärven suviseuroista 1998 Nuorten suviseuramuistoja 1: elämää

Lisätiedot

Juontajan opas. Sisällys

Juontajan opas. Sisällys Juontajan opas Tämä opas on tarkoitettu avuksi teille, jotka luotsaatte Suomen Lähetysseuran ja seurakuntien yhteisen Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuden alusta loppuun. Aivan ensimmäiseksi Suomen Lähetysseurassa

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta! Puheenjohtaja Sihteeri Taiteellinen johtaja Helena Toivanen Irma Pakarinen Rita Varonen Laulutalo, Kauppakatu 51 Laulutalo, Kauppakatu 51 Kilpisenkatu 14 a 13 80100 Joensuu 80100 Joensuu 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi.

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 21/2014 16.11.2014 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Avioliiton merkitys Avioliiton esteiden tutkinta Vihkimisen varaaminen Tapaaminen papin kanssa Avioliittoon vihkiminen vai morsiusmessu? Häämusiikki

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto Maanantai 12.10.2015 klo 18.00 Teljän kirkon Koivula-sali

Seurakuntaneuvosto Maanantai 12.10.2015 klo 18.00 Teljän kirkon Koivula-sali 1 Porin Teljän seurakunta Pöytäkirja 8/2015 Seurakuntaneuvosto Aika ja paikka Maanantai 12.10.2015 klo 18.00 Teljän kirkon Koivula-sali Huhtala, Kaisa Haanpää, Liisa Halonen, Erkki Harju, Aulikki Ihalainen,

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18 Tyrnävän kirkossa, käynti sakastin ovesta. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.

Lisätiedot

Eira Paunu ~ Optima Magistra Vitae

Eira Paunu ~ Optima Magistra Vitae Eira Paunu ~ Optima Magistra Vitae Toimituskunta Lassi Karivalo Pirjo-Liisa Sillgren Merja Karivalo Tanja Nieminen Jyväskylä 2014 Jyväskylän Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys ry, 2014 Toimituskunta:

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. DIAKONIATYÖN syksy 2015 DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. Diakonia toteuttaa ja kutsuu toteuttamaan

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta

Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia,

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä?

Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä? Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä? Hannele Karikoski, KT, yliopistonlehtori Oulun yliopisto

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Hyvät Castrén-suvun jäsenet

Hyvät Castrén-suvun jäsenet Huhtikuussa 2015 Hyvät Castrén-suvun jäsenet ON KULUNUT viisi vuotta kun olimme koolla Helsingissä. Kuluvan kauden aikana julkaistiin ajantasainen sukukalenteri Castrén-suku 2012 ja aloitettiin uuden kirjan

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Jouluaika Paavalin seurakunnassa 2015

Jouluaika Paavalin seurakunnassa 2015 Jouluaika Paavalin seurakunnassa 2015 JUMALANPALVELUKSET KOLMAS ADVENTTI su 13.12. klo 10 Paavalinkirkko Kolmas adventtikynttilä syttyy Paavalinkirkon messussa. Messun jälkeen kirkkokahvit seurakuntasalissa.

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 10/2015. 8.12.2015 klo 18.00-18.30

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 10/2015. 8.12.2015 klo 18.00-18.30 1 MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 10/2015 Aika ja paikka Pihlavan seurakuntatalo 8.12.2015 klo 18.00-18.30 Läsnä: Poissa: Kuusiranta Helena, pj Gustafsson Tarja, pois

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti

Lisätiedot

PL 57 00531 HELSINKI ESITYSLISTA p. (09) 2340 3600 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2012

PL 57 00531 HELSINKI ESITYSLISTA p. (09) 2340 3600 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2012 19.4.2012 1 (6) PL 57 00531 HELSINKI ESITYSLISTA p. (09) 2340 3600 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2012 Kokousaika: Tiistai 24.4.2012 kello 18.00 Paikka: Kallion kirkon Kappelisali, Itäinen papinkatu 2. Käynti

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2012 Kirkkoneuvosto 1

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2012 Kirkkoneuvosto 1 Kirkkoneuvosto 1 Aika Torstaina 14.6.2012 klo 18.30 20.05 Paikka Uusi Pappila, Toivakantie 46 Jäsenet (läsnä = x) x Raija Häkkinen Reijo Koskinen x Pentti Marttinen x Sointu Ojonen Elina Rantalainen x

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot