Vapaan sivistystyön kehittämisohjelma Yleiset huomiot

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vapaan sivistystyön kehittämisohjelma Yleiset huomiot"

Transkriptio

1 Vapaan sivistystyön kehittämisohjelma Yleiset huomiot Vapaan sivistystyön lainsäädäntöä uudistetaan siten, että siinä huomioidaan nykyistä enemmän kansainvälisyyden ja monikulttuurisuuden vaatimukset. Vapaan sivistystyön eri työmuodot tunnustetaan nyt elinikäisen oppimisen periaatteella toimiviksi aikuisoppilaitoksiksi ja niiden tehtävät määritellään laissa tarkemmin. Kehittämisohjelman keskeiset osat ovat (1)rahoitusjärjestelmän uudistus, (2) oppilaitosverkoston rakenteellinen kehittäminen ja (3) vapaan sivistystyön laadun ja vaikuttavuuden parantamiseen tähtäävät toimenpiteet. Loppuraportti on yleisesti ottaen lupaava, mutta neuvottelut yksityiskohdista ovat vasta käynnistymässä. Lakiesitys vapaasta sivistystyöstä eduskunnalle syksyllä

2 Rahoitusjärjestelmän uudistaminen Perusrahoitus Nykyisen kaltainen suoriteperusteinen laskennallinen oppilaitosmuotokohtainen rahoitus säilyy edelleen pääasiallisena rahoitusmuotona. Perusrahoituksen oppilaitosmuotokohtaisia määräytymisperusteita uudistetaan nykyistä toimivammiksi. Perusrahoituksessa on mahdollista ottaa käyttöön yksikköhinnan porrastus tai suoritemäärien korotus koulutuksessa, joka tarvitsee erityistä tukea. Erityistehtävät määriteltäisiin jatkossakin ylläpitämisluvassa ja yksikköhintaan heijastuvat porrastukset laissa ja asetuksessa. Tällaisia tehtäviä voisi jatkossa olla esim. maahanmuuttajien koulutus. 2

3 Rahoitusjärjestelmän uudistaminen Laatu- ja kehittämisrahoitus Perusrahoitusta tukevan laatu- ja kehittämisrahoituksen osuus voisi vaihdella oppilaitosmuodoittain. Tämän rahoituksen osuus olisi enintään 15 prosenttia (1-15%) Rahoitusjärjestelmän uudistaminen tulee tapahtua nykyistä perusrahoituksen tasoa vaarantamatta. Laatu- ja kehittämisrahoituksen yhteiset tavoitteet olisivat laatu, elinikäinen oppiminen ja saavutettavuus. Erityiset oppilaitosmuotokohtaiset tavoitteet määritellään ja sovitaan yhteistyössä oppilaitosmuotoja edustavien keskusjärjestöjen kanssa. Osana uuden rahoitusmallin valmistelutyötä selvitetään ja ratkaistaan avoimen korkeakouluopetuksen ja monimuotoopetuksen rahoitusperusteet. 3

4 Ylläpitäjä- ja oppilaitosrakenteen kehittäminen Rakenteellisen kehittämisen ohjelma laaditaan yhteistyössä eri oppilaitosmuotoja edustavien järjestöjen, ylläpitäjien ja muiden keskeisten toimijoiden kanssa. Rake-ohjelman tavoitteena on vahvistaa vapaan sivistystyön oppilaitosten edellytyksiä vastata kasvaviin ja uudistuviin tehtäviin muuttuvassa toimintaympäristössä. Rakenteellisen kehittämisen ja alueellisen yhteistyön vahvistamisen lähtökohtana on vapaan sivistystyön eri oppilaitosmuotojen ja ylläpitäjien omien pyrkimysten huomioonottaminen sekä tältä pohjalta syntyvien aloitteiden ja yhteistyösuunnitelmien tukeminen. 4

5 Ylläpitäjä- ja oppilaitosrakenteen kehittäminen Vuosille ajoittuvaan ja yhteistyössä vapaan sivistystyön toimijoiden kanssa valmisteltavaan kehittämisohjelmaan sisältyvien toimenpiteiden lisäksi rakenteellista kehittämistä tuettaisiin yhteistyövelvoitteen sisällyttämisellä vapaan sivistystyön lainsäädäntöön. Rake-ohjelmalla vahvistetaan myös alueellista yhteistyötä sekä vapaan sivistystyön oppilaitosmuotojen ja oppilaitosten kesken että ammatillisen koulutuksen järjestäjien ja korkeakoulujen suuntaan. Pitemmällä aikavälillä tavoitteena voisi olla alueellisten oppimiskeskusten yhteistyörakenne. 5

6 Ylläpitäjä- ja oppilaitosrakenteen kehittäminen Kesäyliopistot Kesäyliopistojen rakenneuudistuksen tavoitteena on toiminnan ja ylläpitäjäpohjan vahvistaminen ylläpitäjäkuntien yritysten ja julkisen sektorin henkilöstön osaamistarpeisiin vastaavina alueellisina oppilaitoksina, joiden toiminta on yhteen sovitettu alueen muuhun vapaan sivistystyön (erityisesti kansalaisopistojen) sekä aikuiskoulutuksen ja korkeakouluopetuksen tarjontaan. Kesäyliopistojen toiminta profiloituu avoimen yliopisto-opetuksen ja avoimen ammattikorkeakouluopetuksen tarjontaan sekä yleisempien sivistystehtävien lisäksi myös korkeakoulutetun väestön osaamisen varmistamiseen. 6

7 Vapaa sivistystyö & korkeakoulut Vst-keho valmisteluryhmä esittää: Vapaan sivistystyön oppilaitosten tulee olla yhteistyössä alueella toimivien tai valtakunnallisten vapaan sivistystyön oppilaitosten, koulutuksen järjestäjien ja korkeakoulujen kanssa. On tärkeää, että vapaan sivistystyön oppilaitokset voivat jatkossakin toimia avoimen korkeakouluopetuksen (avoin yliopisto ja ammattikorkeakoulu) järjestäjinä aikuisopiskelun tasa-arvon edistämiseksi. Tämä tehtävä on määriteltävä selkeästi lainsäädännössä ja ylläpitämisluvissa, otettava huomioon rahoitusperusteiden uudistamisessa sekä oltava molemminpuolinen tavoite myös korkeakoulujen kanssa tapahtuvassa yhteistyössä. Vapaan sivistystyön rooli laajenevan avoimen ammattikorkeakouluopetuksen järjestäjänä vaatii selkiyttämistä. Akku kehittämistoimenpiteet huomioidaan vst-toiminnassa. 7

8 Vapaa sivistystyö & korkeakoulut Vapaan sivistystyön toimijoilla on ollut keskeinen merkitys avoimen yliopisto-opetuksen järjestelmän kehittämisessä Suomeen 1970-luvulta lähtien. Avoin yliopisto-opetus toteuttaa osaltaan yliopistojen sivistys- ja tasa-arvotehtävää, tämän tehtävän toteuttamisessa on vapaan sivistystyön toimijoiden kanssa tehtävällä yhteistyöllä ja laajalla oppilaitosten verkostolla aivan keskeinen merkitys. Verkosto takaa yliopisto-opetuksen saavutettavuuden ja sitä kautta aikuisväestön koulutuksellisen tasa-arvon. (Yliopistojen aikuiskoulutusverkosto UCEF 2008) Vapaan sivistystyön toimijat lisäävät yliopistojen ja korkeakoulujen vaikuttavuutta organisoiden toiminnan itse ja omilla rahoillaan. 8

9 AVOIMEN YLIOPISTON OPISKELIJAT (brutto) Muut Kesäyliopisto Kansanopisto Kansalais-/työväenopisto Yliopistot

10 AVOIMEN YLIOPISTON OPISKELIJAT (Kota) Opiskelijat (brutto) Yliopistot Kansalais-/työväenopisto Kansanopisto Kesäyliopisto Muut Muutos-% edellisestä vuodesta Opiskelijat (brutto) Muutos Muutos Yliopistot 10 % 10 % 3 % -2 % -1 % -8 % -6 % 2 % 2 % 9 % 4 % Kansalais-/työväenopisto -5 % 4 % 5 % -1 % -3 % -13 % -11 % -29 % -35 % -50 % -35 % Kansanopisto 24 % 11 % 1 % -4 % -1 % -3 % -8 % -18 % -20 % -7 % -20 % Kesäyliopisto 14 % 1 % 8 % 4 % -4 % -5 % 0 % 8 % 16 % 37 % 16 % Muut 10 % -17 % -9 % 2 % 1 % -12 % -3 % -18 % 49 % 10 % 49 %

11 Vapaa sivistystyö & korkeakoulut Uudenlainen kumppanuus (Rinta-Kanto&Nirvi, OPM 2008) Kumppanuuden perusluonteena on Kaikkia osapuolia hyödyttävä toiminta Tavoitteena tehokas avoimen yliopiston opintojärjestelmä: yhteinen perusrakenne ja yhteinen strategia yhteinen laatujärjestelmä, yhteneväiset keskeiset prosessit sekä hallinnolliset käytänteet, yhtenevät tietojärjestelmät. Opintojärjestelmässä tulisi olla mahdollisimman yhdenmukaiset periaatteet, toimintatavat ja pelisäännöt. Vastuu näiden periaatteiden kirjaamisesta on yliopistoilla ja korkeakouluilla, mutta kumppanuuden hengessä ne tulisi sopia yhteisesti vapaan sivistystyön toimijoiden kanssa. 11

12 Vapaa sivistystyö & korkeakoulut Uudenlainen kumppanuus Keskeisinä osapuolina valtakunnan tasolla ovat avoimen yliopiston foorumi ja vapaan sivistystyön keskusjärjestöt. Tavoitteena olisi opintojärjestelmän positiivisten mahdollisuuksien ideaalinen käyttö siten, että opiskelija on kaiken toiminnan ja kehittämisen keskiössä. Koulutusyhteistyössä sovelletaan erilaisia toimintamalleja ja toimijoita alueittain. Oleellista on alueellisten toimintaverkostojen osapuolien osaaminen ja halu kumppanuuteen. Kumppanuussuhteen tulisi sisältää ajatus molempia osapuolia ymmärtävästä hinnoittelusta ja maksupolitiikasta. (Nirvi) 12

13 Vapaa sivistystyö & korkeakoulut Uudenlainen kumppanuus > OPM organisoi valmistelutyön vuosille ajoittuvasta kokeilu- ja kehittämisohjelmasta, joka painottuisi tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämiseen ja uusiin oppimisympäristöihin tukeutuvan tarjonnan laajentamiseen ja pedagogiikan uudistamiseen sekä kattaisi myös avoimen korkeakouluopetuksen kehittämiseen ja korkeakouluyhteistyöhön liittyvät kysymykset. Kysymys on myös toimijoiden rahoituksen yhdistämisestä vaikuttavuuden aikaansaamiseksi. Esim. Jyväskylän yliopisto aikoo selvittää, voidaanko vapaan sivistystyön koulutustarjonta paremmin integroida yliopiston omaan koulutukseen eri toimijoiden rahoituspohja säilyttäen Aikuiskoulutukseen erikoistuvilla yliopistoilla on jatkossa mahdollisuus erityisrahoitukseen. Valtiosihteeri Heljä Misukka

14 Vapaan sivistystyön laadun ja vaikuttavuuden parantaminen Opetushallitus käynnistää yhteistyössä vapaan sivistystyön toimijoiden kanssa selvitys- ja suunnittelutyön näyttötutkintojärjestelmän tai sen sovellutusten laajentamisesta vapaan sivistystyön koulutuksessa ja tehtävissä hankitun osaamisen kattavaksi sekä kielitutkintojen ja niihin valmistavan koulutuksen järjestämismuotojen kehittämistyön niin, että toiminta voisi tehokkaasti vastata maahanmuuttajien suomenja ruotsinkielen taidon hankkimista ja osoittamista koskeviin tarpeisiin. Selvitys- ja kehittämistyö ajoittuisi vuosille Opetusministeriö käynnistää vuonna 2010 suunnittelu- ja kokeiluhankkeen, jossa selvitetään vapaan sivistystyön opiskelijapalautejärjestelmän tarve ja muodot sekä elinikäisen oppimisen opintokirjan sovellutukset. 14

15 Vapaan sivistystyön laadun ja vaikuttavuuden parantaminen Vapaan sivistystyön järjestöt ja relevantit korkeakoulut käynnistävät neuvottelut Suomen Akatemian kanssa vapaan sivistystyön monitieteisestä tutkimusohjelmasta, jonka tavoitteena olisi vapaan sivistystyön opiskelua ja kehittämistä koskevan tutkimustoiminnan ja tutkijankoulutuksen vahvistaminen sekä korkeakoulujen ja vapaan sivistystyön toimijoiden yhteistyön ja vuorovaikutuksen aktivoiminen. Tutkimusohjelma tulisi käynnistää vuonna Opetusministeriö sisällyttäisi arviointisuunnitelmaan vapaan sivistystyön kehittämisohjelman monivaiheisen, Koulutuksen arviointineuvostolta tilattavan arvioinnin ja sen vaatimat resurssit. Arviointi ajoittuisi kaudelle

16 Vapaan sivistystyön laadun ja vaikuttavuuden parantaminen Opetusministeriö konkretisoi ja valmistelee yhteistyössä vapaan sivistystyön YTR:n kanssa aikuiskoulutuksen kokonaisuudistuksesta (Akku) aiheutuvat kehittämistoimenpiteet (esim. aikuisopiskelun etuuksia, taantuman vaikutuksia, korkeakoulujen aikuiskoulutusta, työvoimapoliittisena koulutuksena hankittavaa valmentavaa koulutusta ja maahanmuuttajien koulutuksen tehostamista koskevat toimenpiteet) vapaan sivistystyön toiminnassa. Opetusministeriö laatii yhteistyössä syksyn 2009 ja kevään 2010 aikana korkeakoulujen ja vapaan sivistystyön yhteistyöryhmän kanssa vapaan sivistystyön opetushenkilökunnan asemaa, kelpoisuutta ja koulutusta koskevan toimenpideohjelman ottaen huomioon Koulutuksen arviointineuvoston keväällä 2009 valmistuvat suositukset. 16

Suomen Kansanopistoyhdistys. Finlands Folkhögskolförening Ostrobotnia. Talouspäivät

Suomen Kansanopistoyhdistys. Finlands Folkhögskolförening Ostrobotnia. Talouspäivät Suomen Kansanopistoyhdistys Finlands Folkhögskolförening 19.11.2009 Ostrobotnia Talouspäivät Rahoitusperusteiden uudistamisvalmistelun yhteydessä on myös hankittava tietoa siitä, miten nykyinen rahoitusjärjestelmä

Lisätiedot

Suomen Kansanopistoyhdistys KEHO ohjelman vaiheet

Suomen Kansanopistoyhdistys KEHO ohjelman vaiheet Suomen Kansanopistoyhdistys KEHO ohjelman vaiheet 22.9.2010 Jyrki Ijäs Valtioneuvoston 5.12.2007 hyväksymän Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman (KESU) mukaan: Valtakunnallisen arvioinnin

Lisätiedot

SUUNNITELMA VAPAAN SIVISTYSTYÖN KEHITTÄMISOHJELMAN JATKO- TOIMENPITEISTÄ

SUUNNITELMA VAPAAN SIVISTYSTYÖN KEHITTÄMISOHJELMAN JATKO- TOIMENPITEISTÄ 1 OPM 17.6.2009 SUUNNITELMA VAPAAN SIVISTYSTYÖN KEHITTÄMISOHJELMAN JATKO- TOIMENPITEISTÄ Valtioneuvosto sisällytti 5.12.2007 hyväksymäänsä Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan päätöksen vapaan

Lisätiedot

KANSANOPISTOJEN REHTORIPÄIVÄT 16.2.2010 Johtaja Marita Savola OPM Vapaan sivistystyön kehittämisohjelman 2009-2012 toimeenpano Kts. www.minedu.

KANSANOPISTOJEN REHTORIPÄIVÄT 16.2.2010 Johtaja Marita Savola OPM Vapaan sivistystyön kehittämisohjelman 2009-2012 toimeenpano Kts. www.minedu. KANSANOPISTOJEN REHTORIPÄIVÄT 16.2.2010 Johtaja Marita Savola OPM Vapaan sivistystyön kehittämisohjelman 2009-2012 toimeenpano Kts. www.minedu.fi =>koulutus =>aikuiskoulutus ja vapaa sivistystyö => 1 VAPAAN

Lisätiedot

Idealismia ja sivistystalkoita? Yhteistyötahon näkökulma avoimen yliopiston toimintaan

Idealismia ja sivistystalkoita? Yhteistyötahon näkökulma avoimen yliopiston toimintaan Idealismia ja sivistystalkoita? Yhteistyötahon näkökulma avoimen yliopiston toimintaan Tiederehtori Kari Laine, PPKYO Avointen yliopistojen neuvottelupäivät 30.9.2009 KESÄYLIOPISTOJEN PÄÄTOIMIPAIKAT www.kesayliopistot.fi

Lisätiedot

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10.1. Rahoitettava toiminta Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus. Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat

Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus. Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat Finlandia-talo 25.9.2014 Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10.1. Rahoitettava toiminta Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

Vapaan sivistystyön ajankohtaiskatsaus. Pertti Pitkänen Opetusalan johtamisen foorumi Vapaa sivistystyö

Vapaan sivistystyön ajankohtaiskatsaus. Pertti Pitkänen Opetusalan johtamisen foorumi Vapaa sivistystyö Vapaan sivistystyön ajankohtaiskatsaus Pertti Pitkänen Opetusalan johtamisen foorumi Vapaa sivistystyö 5.6.2013 Vapaan sivistystyö 2013 Nykyinen vapaa sivistystyö on syntynyt, kun viisi eri oppilaitosmuotoa

Lisätiedot

vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta

vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 232/2009 vp Hallituksen esitys laiksi vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi vapaasta sivistystyöstä annetun lain

Lisätiedot

Kysely Yhteystiedot Kansanopisto Kansanopiston numero Yhteyshenkilön nimi. Arvio Toteutuma 2008

Kysely Yhteystiedot Kansanopisto Kansanopiston numero Yhteyshenkilön nimi. Arvio Toteutuma 2008 OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PERUSTIEDOT/Kansanopisto Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Kysely 2009 1. Yhteystiedot Kansanopisto Kansanopiston numero Yhteyshenkilön nimi Puhelinnumero

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 SUOMALAINEN KORKEAKOULULAITOS 2020 Suomalainen korkeakoululaitos on vuonna 2020 laadukkaampi, vaikuttavampi,

Lisätiedot

Vapaan sivistystyön kehittämisohjelman tilanne OPH:n näkökulmia

Vapaan sivistystyön kehittämisohjelman tilanne OPH:n näkökulmia Vapaan sivistystyön kehittämisohjelman tilanne OPH:n näkökulmia Pertti Pitkänen 30.3.2011 Osaamisen ja sivistyksen asialla KEHO: Toteutuneet muutokset - Lain tarkoitus ja tavoitteet sekä lain piiriin kuuluva

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO AVOIMEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO AVOIMEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 15.5.2018 AVOIMEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA 2018 2021 1. Johdanto 2. Toimintakentän muutokset 3. Strategiset lähtökohdat 4. Avoimen AMK:n arvot, toiminta-ajatus

Lisätiedot

KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016

KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö Kansallisen metsäohjelman määräaikainen työryhmä

Lisätiedot

Suomen Kansanopistoyhdistys. Finlands Folkhögskolförening 10.4.2008

Suomen Kansanopistoyhdistys. Finlands Folkhögskolförening 10.4.2008 Suomen Kansanopistoyhdistys Finlands Folkhögskolförening 10.4.2008 10.4.2008 Jyrki Ijäs VOS -työryhmä puheenjohtaja Hannu Salvi rehtori Ville Marjomäki talouspäällikkö Jorma Kallio sihteerit: Jyrki Ijäs,

Lisätiedot

Suomen Kansanopistoyhdistys. Finlands Folkhögskolförening Ostrobotnia. Rehtoripäivä

Suomen Kansanopistoyhdistys. Finlands Folkhögskolförening Ostrobotnia. Rehtoripäivä Suomen Kansanopistoyhdistys Finlands Folkhögskolförening 16.2.2010 Ostrobotnia Rehtoripäivä Keho-valmisteluryhmän näkemys kehittämistarpeista ja toimenpiteistä Rahoitusperusteiden uudistamisvalmistelun

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksen haasteet

Aikuiskoulutuksen haasteet Aikuiskoulutuksen haasteet Väestön ikä- ja koulutusrakenteen muutokset osaavan työvoiman saatavuus aikuisten muuttuva koulutuskäyttäytyminen Muutokset työmarkkinoilla pätkätyöt osa-aikaisuus löyhä kiinnittyminen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 171/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 171/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 171/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi vapaasta sivistystyöstä annetun lain ja vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta Asia

Lisätiedot

Kansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu

Kansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu Kansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu SVV- luentosarja 2015-2016 Ma= Korolainen, Pilvi Mansikkamäki, Ma= Saari Laki vapaasta sivistystyöstä (21.8.1998/632 ja 29.12.2009/1765) 1 Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

Kansalaisopistojen kuulemistilaisuus Tampere 9.10 Oulu 15.10 Helsinki 22.10. Kirsi Kangaspunta, johtaja

Kansalaisopistojen kuulemistilaisuus Tampere 9.10 Oulu 15.10 Helsinki 22.10. Kirsi Kangaspunta, johtaja Kansalaisopistojen kuulemistilaisuus Tampere 9.10 Oulu 15.10 Helsinki 22.10 Kirsi Kangaspunta, johtaja Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenteellinen uudistaminen Taustalla julkisen talouden

Lisätiedot

Työn murros ja vapaan sivistystyön ajankohtaiset asiat. Opetusneuvos Annika Bussman

Työn murros ja vapaan sivistystyön ajankohtaiset asiat. Opetusneuvos Annika Bussman Työn murros ja vapaan sivistystyön ajankohtaiset asiat Opetusneuvos Annika Bussman Työn murros ja elinikäinen oppiminen Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2018:8 Lähtökohtia: Koko koulutusjärjestelmä

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet

Lisätiedot

Työelämän palvelu- ja kehittämistehtävä osana aluehallintoa

Työelämän palvelu- ja kehittämistehtävä osana aluehallintoa Työelämän palvelu- ja kehittämistehtävä osana aluehallintoa Johtaja Mika Tammilehto Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 3.11.2010 Ammattikoulutuksen kriittiset tehtävät

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu

Lisätiedot

Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja

Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala Kirsi Kangaspunta johtaja Koulutustasotavoitteet Maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä Väestön koulutustaso vuonna 2020 perusasteen jälkeinen tutkinto 88%

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksen uusi suunta. Valtiosihteeri Heljä Misukka Elinkeinoelämän oppilaitokset ry 80 vuotta Juhlaseminaari 5.2.2010

Aikuiskoulutuksen uusi suunta. Valtiosihteeri Heljä Misukka Elinkeinoelämän oppilaitokset ry 80 vuotta Juhlaseminaari 5.2.2010 Aikuiskoulutuksen uusi suunta Valtiosihteeri Heljä Misukka Elinkeinoelämän oppilaitokset ry 80 vuotta Juhlaseminaari 5.2.2010 1 Taantuma koettelee Suomen elinkeinoelämää Työttömyys lisääntynyt kaikilla

Lisätiedot

40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää

40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää 40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää Työryhmä 6. Aikuisohjauksella tukea elinikäiseen opiskeluun ja työurien pidentämiseen 23.3.2012 1 Työryhmän ohjelma 9.00 Avaus 9.10 Opin ovista

Lisätiedot

Minne olet matkalla vapaa sivistystyö? 28.01.2011 Helsinki Educa-messut Tj Jaana Nuottanen Kansalaisopistojen liitto KoL

Minne olet matkalla vapaa sivistystyö? 28.01.2011 Helsinki Educa-messut Tj Jaana Nuottanen Kansalaisopistojen liitto KoL Minne olet matkalla vapaa sivistystyö? 28.01.2011 Helsinki Educa-messut Tj Jaana Nuottanen Kansalaisopistojen liitto KoL VAPAAN SIVISTYSTYÖN MÄÄRITELMISTÄ Kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset,

Lisätiedot

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 40 10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10.1. Rahoitettava toiminta Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

Kesäyliopistojen kuulemistilaisuus Helsinki Kirsi Kangaspunta, johtaja

Kesäyliopistojen kuulemistilaisuus Helsinki Kirsi Kangaspunta, johtaja Kesäyliopistojen kuulemistilaisuus Helsinki 30.10.2014 Kirsi Kangaspunta, johtaja Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenteellinen uudistaminen Taustalla julkisen talouden kestävyysvaje

Lisätiedot

VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN. Ylijohtaja Mika Tammilehto

VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN. Ylijohtaja Mika Tammilehto VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN Ylijohtaja Mika Tammilehto 7.5.2019 TYÖN MURROS ON JO TODELLISUTTA Teknologinen kehitys muuttaa talouden toimintalogiikoita ja rakenteita, ammatti- ja tehtävärakenteita,

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma AMKESU

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma AMKESU 11.3.2014 Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma AMKESU Pasi Kankare Johtaja Valmistelu Lähtökohtana yleissivistävälle koulutukselle kehitetty malli (Kuntakesu) Valmistelussa

Lisätiedot

Uudistuva ja kehittyvä vapaa sivistystyö Vapaan sivistystyön oppilaitosten ylläpitämislupien uudistaminen

Uudistuva ja kehittyvä vapaa sivistystyö Vapaan sivistystyön oppilaitosten ylläpitämislupien uudistaminen Uudistuva ja kehittyvä vapaa sivistystyö Vapaan sivistystyön oppilaitosten ylläpitämislupien uudistaminen Hallitusneuvos Marja-Riitta Pönkä Aikuiskoulutuspolitiikan yksikön toimiala Aikuiskoulutuspolitiikka

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Power Park 14.4.2010 Valtakunnallinen vapaan sivistystyön kehittämisohjelma 2008 2012 Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen

Lisätiedot

Kansanopistojen kuulemistilaisuus Tampere 9.10 Oulu 15.10 Helsinki 22.10. Kirsi Kangaspunta, johtaja

Kansanopistojen kuulemistilaisuus Tampere 9.10 Oulu 15.10 Helsinki 22.10. Kirsi Kangaspunta, johtaja Kansanopistojen kuulemistilaisuus Tampere 9.10 Oulu 15.10 Helsinki 22.10 Kirsi Kangaspunta, johtaja Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenteellinen uudistaminen Taustalla julkisen talouden

Lisätiedot

Lukion tulevaisuusseminaari. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2014

Lukion tulevaisuusseminaari. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2014 Lukion tulevaisuusseminaari Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2014 PÄIVÄN TEEMA LUKIOKOULUTUKSEN PILVET JA UUDET TUULET 3.4.2014 Tuula Haatainen LUKIOKOULUTUKSEN PILVIÄ JA UUSIA TUULIA 1/2 PALJON

Lisätiedot

Työn murros ja elinikäinen oppiminen Suunnittelupäällikkö Kirsi Kangaspunta

Työn murros ja elinikäinen oppiminen Suunnittelupäällikkö Kirsi Kangaspunta Työn murros ja elinikäinen oppiminen Suunnittelupäällikkö Kirsi Kangaspunta 25.5.2018 Työn murros on jo täällä työn murros, automatisaatio, robotisaatio, tekoäly Annamme talouskasvun tyrehtyä nykyisen

Lisätiedot

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus (AKKU) 2.väliraportti 6.3.2009. 5.3.2009 Markku Koponen 1

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus (AKKU) 2.väliraportti 6.3.2009. 5.3.2009 Markku Koponen 1 Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus (AKKU) 2.väliraportti 6.3.2009 1 Kokonaisuudistuksen lähtökohdat Tavoitteena ollut selkiyttää hajanaista hallintoa, rahoitusta, etuuksia

Lisätiedot

Laki. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Rahoituksen periaatteet. Määritelmä. HE 186/1996 vp. EV 207/1996 vp -

Laki. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Rahoituksen periaatteet. Määritelmä. HE 186/1996 vp. EV 207/1996 vp - EV 207/1996 vp - HE 186/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitusta koskevaksi lainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 186/1996 vp ammatillisen

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti

Lisätiedot

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus 1 ALOITE Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Vapaa sivistystyö tänään Vapaa sivistystyö on ylivoimaisesti laajin aikuiskoulutuksen muoto Suomessa. Koulutus tavoittaa vuosittain noin miljoona opiskelijaa.

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio 12.11.2013. Eeva-Riitta Pirhonen ylijohtaja

Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio 12.11.2013. Eeva-Riitta Pirhonen ylijohtaja Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio 12.11.2013 Eeva-Riitta Pirhonen ylijohtaja Ammatillinen koulutus Ammatillisten tutkintojen ja tutkintojärjestelmän kehittäminen - osaamisperusteisuutta vahvistetaan

Lisätiedot

Kestävän kehityksen ohjelmat ja työkalut vapaan sivistystyön oppilaitoksissa 2014 KYSELYN TULOKSIA

Kestävän kehityksen ohjelmat ja työkalut vapaan sivistystyön oppilaitoksissa 2014 KYSELYN TULOKSIA Kestävän kehityksen ohjelmat ja työkalut vapaan sivistystyön oppilaitoksissa 2014 Kestävän kehityksen asiantuntijaseminaari Leena Saloheimo 17.4.2015 VASTAAJAT, edustavuus - vastaajia 117 (*) osa vastasi

Lisätiedot

Selvitystyö Auranlaakson kansalaisopiston ja Loimaan työväenopiston yhdistämiseksi yhteiseksi alueelliseksi oppilaitokseksi

Selvitystyö Auranlaakson kansalaisopiston ja Loimaan työväenopiston yhdistämiseksi yhteiseksi alueelliseksi oppilaitokseksi Kaupunginhallitus 88 09.03.2015 Kaupunginhallitus 115 30.03.2015 Vapaa-aikalautakunta 48 27.05.2015 Selvitystyö yhdistämiseksi yhteiseksi alueelliseksi oppilaitokseksi Kh 09.03.2015 88 Lokakuussa 2009

Lisätiedot

Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi

Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi Rahoittaja: #OPEKE OPEKE AMMATILLISEN OPETTAJANKOULUTUKSEN UUDISTAMINEN Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi 27.9.2017 Mikä OPEKE on? Valtakunnallinen kehittämishanke, jossa kehitetään ja uudistetaan

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖLLE Vapaan sivistystyön kehittämisohjelma 2009 2012 Pyydettynä lausuntona valmisteluryhmän loppuraportista esitämme kohteliaimmin seuraavaa: 1) Vapaan sivistystyön tarkoitus ja tehtävät

Lisätiedot

Luonnos 21.11.2008 Avoimen foorumin työvaliokunta. Avoin yliopisto-opetus Suomessa Valtakunnallinen strategia 2009 2012

Luonnos 21.11.2008 Avoimen foorumin työvaliokunta. Avoin yliopisto-opetus Suomessa Valtakunnallinen strategia 2009 2012 Luonnos 21.11.2008 Avoimen foorumin työvaliokunta Avoin yliopisto-opetus Suomessa Valtakunnallinen strategia 2009 2012 2 1 JOHDANTO Avoimen yliopisto-opetuksen valtakunnallinen strategia vuosille 2009

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/8 1 SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOKUNTA EHDOTUS Merkitään tiedoksi.

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/8 1 SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOKUNTA EHDOTUS Merkitään tiedoksi. HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/8 1 8 KAUPUNGINHALLITUKSEN ANTAMA LAUSUNTO VAPAAN SIVISTYSTYÖN KEHITTÄMISOHJELMAN TOIMEENPANOSTA Sto EHDOTUS Merkitään tiedoksi. Lisätiedot: Törmä Taina, johtava

Lisätiedot

Ajankohtaista vapaasta sivistystyöstä. Pertti Pitkänen OPH

Ajankohtaista vapaasta sivistystyöstä. Pertti Pitkänen OPH Ajankohtaista vapaasta sivistystyöstä Pertti Pitkänen OPH 18.3.2014 Vapaan sivistystyön valtionrahoituksen kehitys (Valtion talousarvio 29.30.30. Valtionosuus vapaan sivistystyön oppilaitosten käyttökustannuksiin)

Lisätiedot

SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE

SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja

Lisätiedot

Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen

Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Maarit Kallio-Savela, erityisasiantuntija 8.3.2016 Seinäjoki Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen 2 Kulttuuri

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä toukokuuta 2015. 579/2015 Laki. vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä toukokuuta 2015. 579/2015 Laki. vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä toukokuuta 2015 579/2015 Laki vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015 Eduskunnan päätöksen

Lisätiedot

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari 15.9.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Mitä arvioinnin jälkeen? Opetus- ja kulttuuriministeriö antaa tämän vuoden

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sivistysfoorumi 27.10.2014

Etelä-Pohjanmaan sivistysfoorumi 27.10.2014 Toisen asteen koulutuksen suuntaviivoja Etelä-Pohjanmaan sivistysfoorumi 27.10.2014 Reija Lepola, Seinäjoen koulutuskuntayhtymä kuntayhtymän johtaja, rehtori Reija.lepola@sedu.fi 040 830 4256 KEHYSPÄÄTÖS

Lisätiedot

Koulutus ja tietoyhteiskunta vuoteen 2020 mennessä

Koulutus ja tietoyhteiskunta vuoteen 2020 mennessä Koulutus ja tietoyhteiskunta vuoteen 2020 mennessä Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät Valtiosihteeri Heljä Misukka 8.12.2010 Helsinki Tuottava ja uudistuva Suomi- Digitaalinen agenda vv. 2011-2020

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 21 19.01.2015. 21 Asianro 6073/12.00.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 21 19.01.2015. 21 Asianro 6073/12.00.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 120 16.12.2014 21 Asianro 6073/12.00.00/2014 Vapaan sivistystyön tulevaisuus Kuopiossa Päätöshistoria Hyvinvoinnin edistämisen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen Ylijohtaja Mika Tammilehto 12.12.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Henkilökohtaistaminen VANKILAOPETUS

Lisätiedot

Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos

Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari 2.5.2016 Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos Mitä tapahtuu tai on tapahtumassa? Muutokset tutkintojen perusteissa Ammatillisen koulutuksen reformi Tutkintotoimikuntakauden

Lisätiedot

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:

Lisätiedot

KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari

KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari 17.3.2009 KORKEAKOULUJEN STRATEGIATYÖ Korkeakoulut uudistavat strategiansa vuonna 2010 käytäviin

Lisätiedot

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig n taustaa Hallitusohjelman tavoite "Opettajan työn houkuttelevuutta parannetaan kehittämällä työolosuhteita. Koulutuksen järjestäjille säädetään velvoite huolehtia siitä, että henkilöstö saa säännöllisesti

Lisätiedot

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma)

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Tietoyhteiskuntaneuvosto Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Eero Silvennoinen Koulutus, tutkimus ja tuotekehitys jaoston puheenjohtaja Teknologiajohtaja, Tekes Tavoitteena

Lisätiedot

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus 4.12.2013 Pasi Rentola Ammatillisen koulutuksen rahoituksen kokonaisuus Oppilaitosmuotoinen ammatillinen peruskoulutus 1,662 mrd. euroa Oppilaitosmuotoinen ammatillinen

Lisätiedot

Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa. Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11.

Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa. Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11. Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11.2014 Kuntaliiton lähtökohta ja tavoitteet uudistukselle Yleiset tavoitteet:

Lisätiedot

TSL:n strategia vuosille

TSL:n strategia vuosille TSL:n strategia vuosille 2011 2015 PERUSTEHTÄVÄ TSL on kaksikielinen sivistysjärjestö, jonka perustehtävänä on edistää demokratiaa, yhteiskunnallista ja sivistyksellistä tasa-arvoa sekä suvaitsevaisuutta

Lisätiedot

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Tavoitetila Sipilän hallitusohjelman 2025-tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.

Lisätiedot

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus 15.3.2016 Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutuksen tavoite 2025

Lisätiedot

Yliopistokoulutuksen kokonaisuuden johtaminen. Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Hannu Sirén

Yliopistokoulutuksen kokonaisuuden johtaminen. Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Hannu Sirén Yliopistokoulutuksen kokonaisuuden johtaminen Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Hannu Sirén 29.9.2010 Yliopistouudistus Hallinto Johtaminen Rahoitusmalli Muu ohjaus Yliopistolaki - Aiempaa vahvemmin

Lisätiedot

Rakenneuudistukset lukiokoulutus Helsinki

Rakenneuudistukset lukiokoulutus Helsinki Rakenneuudistukset lukiokoulutus Helsinki 6.11.2014 Eeva-Riitta Pirhonen Ylijohtaja Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman täytäntöönpano Lukiokoulutuksen ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen ja vapaan

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat OKM:n tavoitteet ja toteutusmallit Kuopio 14.10.2014 Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

AMKESU Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma Johtaja Pasi Kankare

AMKESU Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma Johtaja Pasi Kankare AMKESU Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma 20.8.2013 Johtaja Pasi Kankare Valmistelu Lähtökohtana yleissivistävälle koulutukselle kehitetty malli. AMKE ry / Johan Hahkala

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus AKKU-johtoryhmän toimenpide-ehdotukset (toinen väliraportti) Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2009:11 AKKU (=ammatillisesti

Lisätiedot

Bolognan prosessi vuoteen 2020

Bolognan prosessi vuoteen 2020 Bolognan prosessi vuoteen 2020 LEUVENIN KOMMUNIKEA prosessia jatketaan vuoteen 2020 ministerikokoukset kolmen vuoden välein (seuraava Bukarest, 27.- 28.4.2012) seurantaryhmä laatii ensimmäisen työsuunnitelman

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen tilanne ja tulevaisuus. Oppisopimusiltapäivä työelämälle, Satakunta 13.10.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Oppisopimuskoulutuksen tilanne ja tulevaisuus. Oppisopimusiltapäivä työelämälle, Satakunta 13.10.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Oppisopimuskoulutuksen tilanne ja tulevaisuus Oppisopimusiltapäivä työelämälle, Satakunta 13.10.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistus Toimenpideohjelma vuosille

Lisätiedot

Sipilän hallituksen visio: Suomi 2025

Sipilän hallituksen visio: Suomi 2025 Tilaisuuden avaus ECVT Round Table 2015 Helsinki 10.12.2015 opetusneuvos Seija Rasku opetus- ja kulttuuriministeriö, ammatillisen koulutuksen osasto AMOS seija.rasku@minedu.fi Sipilän hallituksen visio:

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Verkostoseminaari Opetushallitus

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Verkostoseminaari Opetushallitus Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Verkostoseminaari 24.11.2009 Opetushallitus Kirsti Kupiainen Hallituksen esitys (107/2009) Eduskunnalle 26.6.2009 Ehdotetut muutokset -säädetään

Lisätiedot

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman tavoitteet vuosiksi 2011-2016. Tapio Kosunen Valtiosihteeri

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman tavoitteet vuosiksi 2011-2016. Tapio Kosunen Valtiosihteeri Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman tavoitteet vuosiksi 2011-2016 Tapio Kosunen Valtiosihteeri 30-vuotiaiden koulutustaso sukupuolen mukaan, 2009 Hallitusohjelman painopistealueet Köyhyyden,

Lisätiedot

Ajankohtaista näyttötutkinnoista

Ajankohtaista näyttötutkinnoista Ajankohtaista näyttötutkinnoista Seppo Hyppönen Aikuiskoulutuksen kehittäminen opetusneuvos, yksikön päällikkö 10/2008 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla AJANKOHTAISTA OPETUSHALLITUKSEN TOIMIALALLA

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Aija Rinkinen Opetushallitus

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Aija Rinkinen Opetushallitus Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma Aija Rinkinen Opetushallitus For Osaamisen learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi kansaksi 2020 Koulutukseen on panostettava

Lisätiedot

Lausunto koskien opetusministeriön asettaman valmisteluryhmän väliraporttia Vapaan sivistystyön kehittämisohjelma

Lausunto koskien opetusministeriön asettaman valmisteluryhmän väliraporttia Vapaan sivistystyön kehittämisohjelma 1 (5) Opetusministeriö 17.11.2008 PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO Lausunto koskien opetusministeriön asettaman valmisteluryhmän väliraporttia Vapaan sivistystyön kehittämisohjelma 2008-2012 Viite: Lausuntopyytönne

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus vahvempaa osaamista ja yksilöllistyviä koulutuspolkuja. Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 17.1.

Ammatillinen koulutus vahvempaa osaamista ja yksilöllistyviä koulutuspolkuja. Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 17.1. Ammatillinen koulutus vahvempaa osaamista ja yksilöllistyviä koulutuspolkuja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 17.1.2012 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Ammattikorkeakoulujen rahoitus Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Korkeakoulutuksen laatua, tehokkuutta, vaikuttavuutta ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet. Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio Mika Tammilehto

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet. Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio Mika Tammilehto Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio 12.11.2013 Mika Tammilehto Muutoksen ajureita Talouden epävarmuus ja rakenteiden muuttuminen

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA KUOPION YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

Tässä ilmoitetaan sen henkilön yhteystiedot, jolta voidaan kysyä lisäselvitystä lomakkeen tiedoista.

Tässä ilmoitetaan sen henkilön yhteystiedot, jolta voidaan kysyä lisäselvitystä lomakkeen tiedoista. TÄYTTÖOHJE 1 Perustiedot 20.9.2017 KANSANOPISTOT Yhteystiedot (1*) Lomakkeella kerätään vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) piiriin kuuluvan koulutuksen valtionosuusrahoituksen perusteena olevat

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN JA VAPAAN SIVISTYSTYÖN RAKENTEELLISTA UUDISTAMISTA KOSKEVA PROJEKTISUUNNITELMA

TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN JA VAPAAN SIVISTYSTYÖN RAKENTEELLISTA UUDISTAMISTA KOSKEVA PROJEKTISUUNNITELMA 1 Opetus- ja kulttuuriministeriö 19.2.2014 TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN JA VAPAAN SIVISTYSTYÖN RAKENTEELLISTA UUDISTAMISTA KOSKEVA PROJEKTISUUNNITELMA 1. Uudistuksen lähtökohdat, tarkoitus ja tavoite Hallituksen

Lisätiedot

Avoin yliopisto-opetus Suomessa Valtakunnallinen strategia 2009 2012

Avoin yliopisto-opetus Suomessa Valtakunnallinen strategia 2009 2012 Avoin yliopisto-opetus Suomessa Valtakunnallinen strategia 2009 2012 3.2.2009 2 1 JOHDANTO Avoimen yliopisto-opetuksen valtakunnallinen strategia vuosille 2009 2012 laadittiin avoimien yliopistojen yhteistyönä

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA JOENSUUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA TAMPEREEN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet

Lisätiedot

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig n taustaa Hallitusohjelman tavoite "Opettajan työn houkuttelevuutta parannetaan kehittämällä työolosuhteita. Koulutuksen järjestäjille säädetään velvoite huolehtia siitä, että henkilöstö saa säännöllisesti

Lisätiedot

Valtionavustukset 2015 ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämisen tukena Ylijohtaja Petri Pohjonen DI, FT Opetushallitus

Valtionavustukset 2015 ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämisen tukena Ylijohtaja Petri Pohjonen DI, FT Opetushallitus Valtionavustukset 2015 ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämisen tukena 6.2.2015 Ylijohtaja Petri Pohjonen DI, FT Opetushallitus Kehittämishankkeiden kautta Opetushallitus seuraa ja tukee koulutuksen

Lisätiedot

Maahanmuuttajat ja maahanmuuttajakoulutus vapaan sivistystyön oppilaitoksissa

Maahanmuuttajat ja maahanmuuttajakoulutus vapaan sivistystyön oppilaitoksissa Maahanmuuttajat ja maahanmuuttajakoulutus vapaan sivistystyön oppilaitoksissa TULOKSIA Selvitysraportin julkistaminen 20.4.2016 Helsingin kaupungin työväenopisto Leena Saloheimo Vapaa Sivistystyö ry Selvitys

Lisätiedot

Vapaan sivistystyön pitkät kaaret kolme ekspansiota ja rakenteellinen kehittäminen

Vapaan sivistystyön pitkät kaaret kolme ekspansiota ja rakenteellinen kehittäminen Vapaan sivistystyön pitkät kaaret kolme ekspansiota ja rakenteellinen kehittäminen Matti Mäki, Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys/tampereen yliopisto, johtamiskorkeakoulu 24.8.2017 Mikkeli Ensimmäisen

Lisätiedot

pienenevät, sama tulos ulos ja laatu paranee?

pienenevät, sama tulos ulos ja laatu paranee? Juha Kettunen Minne menet korkeakoulutus III 6.10.2010 Mission (im)possible sisäänotot pienenevät, sama tulos ulos ja laatu paranee? Toteutuiko ammattikorkeakoulujen visio 2010? Vahvaa osaamista työelämän

Lisätiedot

Päätös OKM ohjeet koskien syksyllä 2012 käytäviä ministeriön ja ammattikorkeakoulujen välisiä sopimuskauden neuvotteluja

Päätös OKM ohjeet koskien syksyllä 2012 käytäviä ministeriön ja ammattikorkeakoulujen välisiä sopimuskauden neuvotteluja Päätös OKM/24/210/2012 30.03.2012 Ammattikorkeakoulut Viite Asia OKM ohjeet koskien syksyllä 2012 käytäviä ministeriön ja ammattikorkeakoulujen välisiä sopimuskauden 2013-2016 neuvotteluja Ammattikorkeakoulut,

Lisätiedot

Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Sipilän hallituksen osaamisen ja koulutuksen tavoitteet Oppimisympäristöjä on modernisoitu,

Lisätiedot