Rehtorin terveisiä. Terveisin, Petri Kiuru, vs. rehtori

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rehtorin terveisiä. Terveisin, Petri Kiuru, vs. rehtori"

Transkriptio

1 Rehtorin terveisiä Koulun itsenäisyyspäiväjuhla on takana ja kaksi kouluviikkoa syyslukukautta enää jäljellä. Onpa syksy mennyt nopeasti! Korvissa soi vieläkin Maamme laulu. Huomasi kyllä, että sanat oli opeteltu ulkoa niin reippaasti laulu raikui. Ja ne neljänsien luokkien tanssiesitykset. Askelkuviot oli todella hiottu kohdalleen! Tosiaan, nopeasti on aika mennyt. Lukuvuosi alkaa olla puolivälissä. Pian on väliarviointien aika ja ansaittu joululoma edessä. Syksystä jäi päällimmäisenä mieleen luokissa tapahtuvan hyvän opetuksen lisäksi hienot jaksomme ja Comenius projektityöt. Luokissa tutustuttiin muiden Comenius hankkeessa mukana olevien maiden lastenkirjallisuuteen sekä kirjailijoihin ja maiden kulttuuriin laajemminkin. Runot, laulut, elokuvat, sadut ja kansantarinat tulivat lapsille tutuiksi. Kansainvälistä teemaa integroitiin lisäksi musiikkiin, kuvataiteeseen jne. Sen lisäksi että lapset tutustuivat kansainväliseen kirjallisuuteen, he ehtivät myös lueskella kotimaisia lastenkirjoja. Kirjaston kirjavinkkarit kävivät antamassa hyviä lukuvinkkejä sekä opettajille että oppilaille. 10. lokakuuta pidimme Koko koulu lukee tuokion. Joululomalla on aika levätä sekä nauttia kinkusta ja muista hyvistä jouluruoista. Loman jälkeen koulussa alkaa yhteisöllisyysjakso. Jaksoon on suunniteltu kaikkea mukavaa yhdessä tekemistä, josta kerrotaan tarkemmin jakson aloitusinfossa kevätlukukauden alussa. Tässä Siltamäen Sanomat lehdessä on koulumme oppilaiden kirjoittamia juttuja syyslukukauden tapahtumista. Kiitoksia lehden ahkerille toimittajille ja opettajille, jotka ovat johtaneet lehden tekoa. Hiljentykäämme joulun aikaan. Haluan kiittää hienosti kuluneesta syksystä oppilaita, opettajia ja vanhempia. Toivotan kodeille rauhallista joulua ja mukavaa tulevaa vuotta 2009! Terveisin, Petri Kiuru, vs. rehtori

2 Siltamäen Sanomat uudistuu! Eläintarhan kisat Tänä syksynä koulussamme on startannut 3 6 luokkalaisille tarkoitettu Siltamäen sanomat kerho. Kerhon tarkoituksena on, että kirjoittamisesta innostuneet oppilaat saavat olla toimittamassa koulumme sanomia. Haluamme, että Siltamäen Sanomista tulee enemmän oppilaittensa näköinen. Kerho ja sanomien uudistaminen jatkuvat keväällä. Joukkoomme mahtuu vielä muutama innokas uudistaja! Joulukuisin terveisin, toimitus Sisu turnaus Kuva: Tom, 2B oli koulujen välinen jalkapalloturnaus. Kaikki harrastavat ja vapaaehtoiset saivat osallistua. 1 2 luokkalaiset pelasivat yhtenä joukkueena, samoin 3 4 ja 5 6 luokkalaiset. Meidän koulumme voitti. Meitä vastaan pelasivat Suutarila ja Töyrynummi. Jokainen joukkue pelasi kaksi peliä. Koko päivän paistoi aurinko mutta välillä se meni pilveen. Yleisöä oli paljon. Ja lopuksi sai suun makeaksi. Elsa Piikki ja Anette Pajari, 3B Kuva: Riku, 2B Eläintarhan kisoihin osallistui luokat. Lajeina olivat pituushyppy/korkeushyppy, 100metrin juoksu, pallonheitto/keihäänheitto. Joka luokalta kisoihin lähti 2 4 oppilasta sekä opettaja/rehtori. Oppilaat ottivat omia eväitä ja saivat myös koululta eväät. Oppilaat menivät bussilla kisoihin. Kisoihin osallistui kaikki Helsingin ala asteiden luokat. Enni Ustinov ja Sofia Laukkanen, 4B Haltialan tilalla Kuva: Anton, 2A Lähdimme kävelemään koululta klo:9.00. Matkalla paistoi aurinko ja välillä satoi vettä. Haltialassa katsoimme ensin eläimiä ja sitten vanheimpainyhdistys tarjosi meille hernekeittoa ja pillimehua. Ruuan jälkeen katsoimme vielä vähän eläimiä ja opettajat

3 antoivat meille unisef passeihin tarroja. Sitten lähdimme kävelemään takaisin koulullej. Ronny Lindblom ja Emilia Pennanen 3A Jukolan kisat Kuva: Jonna, 1B Jukolan kisat järjestettiin Niihin osallistuvat lähipiirin esikoululaiset ja 1 2 luokkalaiset. Kisat olivat kello Siltamäen urheilupuistolla. Lajeina kilpailuissa olivat: pituushyppy, 60metrin juoksu, pussihyppely, kuulan työntö, turbokeihäs, saappaanheitto, köydenveto, tarkkuusheitto, häntäpallo ja Aleksis Kivihippa. Haastattelu: Millaista kisoissa oli? Kisoissa oli hauskaa. Mikä oli kivoin laji? 60metrin juoksu ja köydenveto olivat kivoimpia lajeja (Riku 2b). Sofia Laukkanen ja Enni Ustinov, 4B Kalenterityöt Koulumme on taas valmistanut upean kirjaaiheisen vuoden 2009 kalenterin. Jokaiset 1 6 luokkalaiset saivat kalenteriaiheekseen jonkin eri maan kirjailijan kirjoittaman kirjan. Maita olivat: Suomi, Ruotsi, Romania, Espanja, Turkki ja Latvia. Kalenterimme sisälsi myös etukuponkeja ja kuvia koulumme tapahtumista. Kuvista löytyy koulumme henkilökuntaa ja oppilaita. Kalenterin hinta on 7, josta 2 menee luokan yhteiseen kassaan. Kalentereita myydään myös hieman kilpailuhengessä, sillä se luokka joka myy kalentereita eniten, saa pienen vanhempainyhdistyksen järjestämän palkinnon. Elli Jaakola, 4A 4B:n tytöt suunnittelivat kalenteripohjan keskenään. Aiheena oli Nils Holgerssonin ihmeelliset matkat. Kirjailija on Selma Lagerlöf. Tutustuimme aiheeseen kirjan ja videon avulla. Kalenterikuvamme on Huhtikuun kohdalla. Kalenteri kuvasta tuli hieno ja onnistunut (ainakin meidän mielestä). SofiaLaukkanen ja Enni Ustinov, 4B Kuva: Janette, 1A

4 2B luokka esitti näytelmän ja 2A luokka lauloi laulun: Kiljukoon nyt kaikkein kaula! 1. luokkalaiset lauloivat Aleksis Kiven sanoittaman Makeasti Oravainen laulun. Samana päivänä oli koko koulun lukutunti. Opettajat kuuluttivat keskusradiosta lukuvinkkejä oppilaille. Lokakuun lopussa koulussamme kävi kirjavinkkari Malmin kirjastosta. Hän oli valinnut joka luokalle omanlaiset kirjasarjat ja luki joistain pienen pätkän. Elsa Piikki ja Anette Pajari, 3B Kalenterityön tekeminen oli kivaa suurimmasta osasta. Joittenkin mielestä kalenterista tuli hieno. Meidän kalenterityömme aiheena oli Vaahteramäen Eemeli. Opettaja luki kirjan meille Eemelistä. Harmillista työssä oli se että joku ei saanut töitään ollenkaan kalenteriin. Joidenkin mielestä työmme oli sekava. Kalenteri työ valmistui melko nopeasti vaikka sitä tehtiin harvoin. Kokonaisuus oli värikäs. Elsa Piikki ja Anette Pajari, 3B Lumiveistosnäyttely Kotimaisen lastenkirjallisuuden jakso Kotimaiseen lastenkirjallisuuden jaksoon kuului aika paljon kaikkea. Jakson aloitti Aleksis Kiven juhla, jossa 2. luokkalaiset esittivät pätkän näytelmästä Seitsemän Veljestä. Koulumme pihalle oli satanut ensilumi. Päätimme pitää lumiveistos näyttelyn. Jokaiset luokat osallistuivat innokkaasti tekemään yhdessä veistoksia. Jokaisella luokalla oli myös aiheena oman kalenterityön hahmot. Käytimme lumiveistoksiin aikaa pari oppituntia. Lopuksi veistokset valokuvattiin. Rosanna Lazarus, 4A 2B:n veljekset Aleksis Kivi juhlassa

5 Kuva: Juhani, 2A Joulukorttiaskarteluilta Vanhempain yhdistys oli taas järjestänyt koko koulun yhteisen joulukorttiaskarteluillan. Kaikki halukkaat saivat tulla askartelemaan koulusta ja koulun ulkopuoleltakin. Perheitäkin tuli reilusti. Saimme myös nauttia glögistä, mehusta ja pipareista. Haastattelin jälkeenpäin Susanna Wikholmia mitä mieltä hän oli askarteluillasta: Monta korttia sinä teit? Tein kortteja 3kpl. Oliko materiaalit hyvät ja oliko niitä tarpeaksi? Viime vuonna oli paremmat materiaalit, mutta oli ne ihan hyvät. Jotkut materiaalit loppuivat luokasta mutta toisesta luokasta oli mahdollisuus hankkia lisää. Haluaisitko että vanhempain yhdistys järjestäisi vielä seuraavanakin vuonna saman askartelu illan? Kyllä. Kenen kanssa sinä olet täällä vai oletko yksin? Olin Meksun ja Mian kanssa. Riittikö juomat ja herkut? Ei, keksit ja mehu loppui kesken. Rosanna Lazarus, 4A Vipinää Välkällä Tänä vuonna meillä oli Vipinää Välkälle viikko Viikolla leikittiin esim. Karhukoplaa ja poliisia, Aku hippaa ja Robottia. Leikittäjinä toimivat 5 ja 6 luokkalaiset. Tänäkin vuonna yritettiin maailman ennätystä, ja se onnistui. Moni koulu osallistui, ja oppilaita oli n Lähes kaikki oppilaat ja opettajat osallistuivat. Radio Nova seurasi maailman ennätykseen osallistuneiden koulujen määrää. Perjantaina piti leikkiä Aku hippaa; luokkalaiset leikkivät yläpihan futiskentällä ja luokkalaiset yläpihan asfaltilla. Anniina Piipari ja Riikka Tuovinen 6.a. Vipinää välkällä 6B:n Leirikoulu 08 Lähdimme tiistaiaamuna aikaisin kohti hauskaa leirikoulua ala asteen pihasta. Pian, parin tunnin odotuksen jälkeen, olimme leirikoulu Metsätähden parkkipaikalla ja aloimme kävellä kohti leiriämme (rinkat kuljetettiin autokyydillä). Kun olimme leirissä, Jarkko ohjaaja esitteli meille leirikoulualueita. Sitten majoituimme huoneisiimme.

6 Ensimmäisenä aloitimme kalliokiipeilyllä ja se sujui oikein hyvin. Myöhemmin menimme syömään Cornelian, toisen ohjaajamme keitoksia ja sitten oli vuorossa leirinuotio. Paistoimme siellä lettuja nuotion ääressä ja teimme kaikkea muutakin hauskaa, kun odottelimme kylpytynnyrin lämpenemistä. 6A:n Leirikoulu Kisakalliossa Olimme 6A luokan kanssa leirikoulussa Kisakalliossa. Lähdimme sinne 15.9 ja tulimme Lähdimme koululta n.7.30 tilausbussilla. Matka kesti n.. 1h.. Olimme Kisakalliossa n.9.00 aikoihin. Ensimmäiseksi veimme tavaramme pukuhuoneeseen, koska emme päässeet vielä omiin huoneisiimme. Sitten lähdimme tutkimaan paikkoja. Meitä tuli avustamaan Kristiina Räikkönen, joka on Kimi Räikkösen veljen vaimo Vähän ajan päästä tytöt menivät pelaamaan jalkapalloa ja pojat curlingia Kristiina Räikkösen avustamana. Olimme kylpemässä, saunomassa ja uimassa (tosin hyvin kylmässä vedessä) hyvin myöhään ja sitten menimme unten maille. Keskiviikkona, kun heräsimme ja söimme aamupalan, oli vuorossa lipun nosto. Sää oli hieno ja käsitöiden teon hetki lähestyi. Oli taontaa, huopaamista, leirikoulumerkin tekoa ja solmutaulun tekemistä. Sitten menimme syömään ja sen jälkeen meripelastuskurssille. Miltei kaikki hyppäsivät kylmään veteen vaatteet päällä ja ryhmäkelluivat. Sitten uimme vedestä pelastuslautalle ja veimme märät vaatteet kuivumaan. Tällä kertaa leirinuotiolla syötiin makkaraa, mutta kaikki eivät malttaneet syödä, kun oli niin kiire kylpytynnyriin. Torstaina oli taas aamupala, lipunnosto ja ensiapuohjeistus. Tällä kertaa opettajina olivat lähialueen ensiavun opiskelijat. Sitten kokeilimme monissa testeissä ensiaputaitojamme, söimme ja menimme merimatkalle. Kun tulimme matkalta, menimme leirinuotiolle, missä söimme taikinapullia ja sitten viimeistä kertaa kylpytynnyriin. Kävimme vielä yösuunnistuksessa ja menimme uinumaan. Perjantai oli viimeinen päivä leirikoulussa. Teimme vielä paloharjoituksia, pakkasimme ja oli aika hyvästellä leirikoulu Metsätähti. Kun lähdimme, alkoi sataa, mutta muuten leirikoulun sää oli ollut loistava. Urho Vyyryläinen 6B Menimme n aikoihin omiin huoneisiin, huoneet olivat kolmelle oppilaalle tarkoitettu. Huoneet olivat aika isot ja hienot. Siellä oli kolme sänkyä, levitettävä sohva, taulu tv, mikro ja minijääkaappi. Kaikilla oli huoneissa iso kylpyhuone, jossa oli ihanan iso peili. Ensimmäinen päivä meni nopeasti. Meidän piti mennä omiin huoneisiin. Toisen päivän iltana menimme rantasaunaan ja saunasta sai mennä järveen uimaan. Moni kävi uimassa ja jotkut uskalsivat sukeltaa. vesi oli jäätävää. Iltapalan söimme kodassa. Lauloimme siellä lauluja ja Lauri opettaja ja Anton soittivat kitaraa. Kun lähdimme siellä pimeällä pois, moni oli peloissaan ja kiljui koko matkan takaisin majoitukselle asti. Viimeisenä päivänä menimme aamusta soutamaan kanooteilla, pelasimme norsufutista. Viimeiseksi menimme volttimonttuun ja pelasimme tennistä. Lähdimme Kisa kalliosta n olimme koululla n ja kaikki sai heti lähteä suoraan kotiin. Milla Happonen & Rose Itkonen 6A

7 Tanssit Neljäsluokkalaiset kävivät Finlandiatalolla. Harjoittelu aloitettiin lokakuun alussa koulumme salissa. Opettajina toimivat Elina ja Teemu. oppilaat harjoittelivat seuraavanlaisia tansseja: Kikapoo, Kehruuvalssi, Ziffy Mixer, Rokkitanssi, Kulkuset, Letkajenkka ja tietysti Tiputanssi. Lempitanssiksi valittiin Kikapoo. Salissa oli joka torstai kiva tunnelma. Ensimmäisillä kerroilla parit arvottiin. Sen jälkeen tytöt hakivat poikia ja sitten pojat hakivat tyttöjä, joista tulivat vakioparit Finlandia talolle. Seuraavaksi olikin tanssin vuoro, mikä oli sekasortoa. Mutta opettaja rauhoitteli oppilaita, koska illalla järjestettiin iltajuhlat, missä neljäsluokkalaiset esittivät harjoittelemansa tanssit perheillensä ja tuttavillensa/sukulaisillensa. Lopuksi oppilaat saivat hakea läheisiä tanssimaan extratiputanssia. Kysyimme mitä mieltä neloset olivat tansseista: Se oli ihan ok! kuvailevat 4A luokalla olevat Oona Serimaa ja Pinja Puranen. Muutama tanssi valittiin myös koulumme omaan itsenäisyyspäiväjuhlaan. Elli Jaakola ja Rosanna Lazarus 4A Ennen Finlandia talolle lähtöä otettiin yhteiskuvat ja parikuvat. Bussi vei neljäsluokkalaiset perille. Bussista päästyään he juoksivat kylmissään sisälle, koska päällysvaatteet jätettiin bussiin. Oppilaat jonottivat kättelyyn n. 30 min. Kättelyn jälkeen oppilaat saivat mansikkaboolin. Tarjolla siellä oli piparia, tähtileivoksia, rieskaa ja cocktail tikkuja. Syömisen jälkeen oppilaat lähtivät tanssisaliin, jossa esiintyi rock yhtye Haloo Helsinki. Ja he lauloivat muun muassa heidän hittibiisinsä Haloo Helsinki!

8 Tervehdys Vanhempainyhdistyksestä! Tämä syksy on mennyt nopeammin kuin milloinkaan, vai tuntuuko se vain siltä? Koulujen alkaessa aloittelimme taas kalenteriprojektin, joka onnistui loistavasti ja pysyi suunnitellussa aikataulussa. Olli Luukkainen oli vieraanamme luennoimassa vanhemmille syyskuun lopulla ja lokakuun alussa nautimme hernekeitosta Haltialan tilalla. Syysloman alkajaisiksi tarjosimme koko koulun oppilaille jäätelöt. Aktiivijäsenemme Milla Nokelainen junaili Mannerheimin lastensuojeluliiton järjestämän valokuvauskerhon oppilaille ja ehkä ilahduttavinta oli erään oppilaan isän yhteydenotto ja ehdotus Summamutikkakerhon järjestämisestä. Juuri tällaisia yhteydenottoja ja ideoita toivomme teiltä. Joulukortteja askarreltiin marraskuun lopulla ja nyt ollaankin kohta jo joulussa. Meitä vanhempainyhdsitysaktiiveja on kymmenisen henkilöä, opettajajäseniä on kaksi. Tällä hetkellä meillä on yksi edustaja lähes jokaiselta luokalta, mikä juuri on ollut tavoitteemme. Tarkoitus on, että jokaisen luokan aktiivi toimii tiedonvälittäjänä omalle luokalleen. Vuoropuhelu koulun ja yhdistyksen välillä toimii erinomaisesti; opettajajäseniltämme saamme tietoa koulun asioista ja heidän välityksellään saamme äänemme kuuluville opetajien kokouksissa. Antakaa palautetta toiminnastamme ja mieleen juolahtavia ideoita, kuinka saisimme lapsillemme mukavia kokemuksia ja elämyksiä koulutyön ohessa. Kerhot, konsertit ja teatteriesitykset ovat mukava lisä ja keventävät arjen aherrusta. Olemme käytettävissänne ja teemme vapaaehtoistyötä koulun kaikkien lapsien hyväksi. Hyvää ja rentouttavaa joululomaa kaikillej Sltamäen ala asteen vanhempainyhdistys

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Marraskuussa pääsimme lumihommiin, mikä oli aivan huippua!

Marraskuussa pääsimme lumihommiin, mikä oli aivan huippua! Elokuussa aloitimme 24 lapsen ollessa listoilla, yksi aloittaisi sitten tammikuussa 2017. Ensimmäinen kuukausi meni todella nopeasti ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin syksyä. Tutustuimme erilaisten leikkien

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Kolmannen luokan luokkalehti

Kolmannen luokan luokkalehti Kolmasluokkalainen 5 Pääkirjoitus 6 Sähkökatkos koulussa 8 Lumiluola 10 Erityisopettajan haastattelu 12 Rehtorin haastattelu 14 Maalivahti Miikka Kiprusoff 16 Kuviskerho 18 3. luokan sarjakuvia 3 Kolmasluokkalainen

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten iltapäivätoiminnasta

Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten iltapäivätoiminnasta Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten Syyskuun tervehdys Sää suosi syyskuussa ulkoilua. Tämä mahdollisti sen, että pystyimme olemaan paljon ulkona leikkien ja pelaten. Tutustuttiin lähiluontoon

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä

8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä 8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä Tunnelmia Kupittaan luistelumadolta ja keilauksesta Tulin madolle vähän ennen klo 9. Odotimme, että muut laittoivat luistimensa ja tekivät tilaa. Kun pääsimme

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme

Lisätiedot

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 Oma Malk (6.lk) NUUKSION KOULUSSA TAPAHTUU: Menemme Solvallaan vielä keskiviikkona 30.11. Vietämme koululla Hyvät käytöstavat -teemaviikkoa 16.-25.11. Harjoittelemme

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia

Lisätiedot

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo 10.00 16.00. Liikennepuistossa järjestettiin ensimmäisen kerran koko perheen talvitapahtuma jossa ohjelmassa oli huskyvaljakkoajelua,

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012 Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 28 eläkeläisopettajaa (osa ystäviä) oli liikunnallisella virkistyslomalla Hotelli Kajaanissa. Matkat taitettiin rautateitse, invavaunut

Lisätiedot

Mitä teet viikonloppuna?

Mitä teet viikonloppuna? Mitä teet viikonloppuna? On sunnuntai ja Saidin ja Leilan perhe menee uimahalliin. He harrastavat uimista ja saunomista usein viikonloppuisin. Tänään he pakkaavat uimapuvut, pyyhkeet, shampoot, saippuat,

Lisätiedot

Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012

Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012 Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012 he taisivat pitää vapaa-ajasta, jolloin pelattiin biljardia, pingistä ja Xbox:lla. Taikaleiri Ensimmäiset työpäivämme

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015

BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015 DAY 1 BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015 Matka alkoi kun kokoonnuimme Helsinki-Vantaan lentokentälle 04.30. Härski ja Niko pitivät meille pienen palaverin ja aloimme hoitaa lähtömuodollisuuksia.

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

LINNALA NEWS GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA UUTISIA LINNALASTA. Perjantaina 21.lokakuuta 2011. Sivu 2

LINNALA NEWS GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA UUTISIA LINNALASTA. Perjantaina 21.lokakuuta 2011. Sivu 2 LINNALA NEWS UUTISIA LINNALASTA GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA Sivu 2 Perjantaina 21. lokakuuta 2011 PÄÄKIRJOITUS OTA KANTAA Linnala News nettisivut on nyt avattu Kysely loi nettisivut Otso H., Casimir

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Heti kun saavuimme Rantakylään, eräs mummo tuli ilmoittamaan meille, että sitä bingon pelluuta pitää sitte olla! Asukkaille oli tiedotettu etukäteen tulostamme,

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa.

Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa. Ajo tuksia Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa. Ajon kesäretki tehtiin kesäkuun alussa Kouvolan ja Mäntyharjun kuntien

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011 q-toset 6a-luokan lehti numero 2/2011 Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja Kirsi Jokela Mitä koulua kävitte? -Kävin Sorvaston koulua. Millaista siellä oli? -Tosi kivaa. Siellä

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon 22.10.2018. Hotelli / lentomatkalaisten matkakertomus 20.- 27.10.2018. Adria Clubin jo historian kolmas tehdasvierailu Oivan vetämänä alkoi lauantaina

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2014 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2014: Kevät on ehtinyt jo pitkälle ja kesä tekee reippaasti tuloaan. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Ympäristöraadin terveiset Viikolla 13 kiinnitimme ruokalassa huomiota hyvään ruokalakäyttäytymiseen ja ruokahävikin

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. DOMIK v. 2014/2015

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. DOMIK v. 2014/2015 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA DOMIK v. 2014/2015 Vuosi Domikissa etenee viikoittain vaihtuvien teemojen mukaan. Domikissa toteutetaan uutta varhaiskasvatussuunnitelmaa, joka on laadittu kaksikielistä perhepäiväkotia

Lisätiedot

O p i n T u u l e t. Vanhempainyhdistyksen joulutervehdys HEI!

O p i n T u u l e t. Vanhempainyhdistyksen joulutervehdys HEI! Vanhempainyhdistyksen joulutervehdys HEI! VANHEMPAINYHDISTYS KIITTÄÄ LÄMPIMÄSTI KOULUN HENKILÖKUNTAA, OPPILAITA JA VANHEMPIA SYKSYN AIKANA TEHDYSTÄ YHTEISTYÖSTÄ. KAKKUTUKUN TUOTTEIDEN MYYNNILLÄ SAIMME

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 2# lokakuu 2010 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Koulumme 2 4lk:n oppilaista

Lisätiedot

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta.

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Nuoria Somettaa Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Vastaajien ikävuosien keskiarvo on 14 vuotta. Vastaajien ikäjakauma 16 16 16 16 16 17 17 17 17 17 17 17 18 18 19 20 20 10 10 10 11 11

Lisätiedot

Kuparivuoren koulun kuukausitiedote

Kuparivuoren koulun kuukausitiedote Kuparivuoren koulun kuukausitiedote SYYSKUU 2017 Lukuvuosi on alkanut koulullamme kiireisesti ja tehokkaasti. Kaikilla luokilla on pidetty vanhempainilta ja yhteisistä pelisäännöistä luokassa sovittu.

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ. Kodin ja Koulun Päivä

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ. Kodin ja Koulun Päivä Kodin ja Koulun Päivä 2 Kodin ja Koulun Päivä Kutsuimme isovanhemmat kouluun klo 8-11 väliseksi ajaksi tutustumaan lastenlastensa koulunkäyntiin. Tarjosimme heille myös kahvit ja rehtori kertoili nykypäivän

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Ryhmän ehdot: : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmässä lapsenne on mukana) : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu-

Lisätiedot

Palautteen antajat oppilaitoksittain. Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo

Palautteen antajat oppilaitoksittain. Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo Rajattoman koululaiskonsertin palautteet 23.3.2009 2(47) Palautteen antajat oppilaitoksittain 134 136 68 Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo yhteensä 338 oppilasta 8,2 % 10,3 % Rajattoman koululaiskonsertin palautteet

Lisätiedot

Yhteistyö Tulostettu: Yhteistyö. Kopio: Ovaska, Jarno 1/5

Yhteistyö Tulostettu: Yhteistyö. Kopio: Ovaska, Jarno 1/5 Kopio: Ovaska, Jarno 1/5 Sisällysluettelo Orimattilan Seurakunta seurakunnan kanssa Koululaisliikuntakilpailut koululaisliikuntakilpailut Koululiikunta / yhteystiedot Muita yhteistyötahoja muita yhteistyötahoja

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Oppilaita 124 luokat E- 6 lk. ja pienryhmä Opettajia 9 Ohjaajia 3 Kuljetusoppilaita noin puolet

Oppilaita 124 luokat E- 6 lk. ja pienryhmä Opettajia 9 Ohjaajia 3 Kuljetusoppilaita noin puolet Oppilaita 124 luokat E- 6 lk. ja pienryhmä Opettajia 9 Ohjaajia 3 Kuljetusoppilaita noin puolet Liikkuva koulu projekti Haimme mukaan projektiin keväällä 2013 Tähän mennessä : Koulupäivän rakenteen muutos

Lisätiedot

5. Toimittajan Fanny Segerfelt vierailu/haastattelut. 8. Street-tanssi alkaa koulun salissa 18.1.2016

5. Toimittajan Fanny Segerfelt vierailu/haastattelut. 8. Street-tanssi alkaa koulun salissa 18.1.2016 TOIMINTAKAUSI 2016-2017 Leikkipuisto Kesanto Koululaisten talokokous Talokokous 12.1.2016 /1 Asialista: 1. Osallistujalista 2. Edellisen kokouksen muistion kertaus 3. Apuohjaajien ja pihapoliisien tehtävät

Lisätiedot

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT 1.- 2.LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 1. OLEN (rastita itsellesi oikea vaihtoehto) 6 VUOTTA 7 VUOTTA 8 VUOTTA 9 VUOTTA 1%

Lisätiedot

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä?

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä? Tehtävät 1 ravintoon liittyvät tehtävät 1 4 Opiskelijaelämä ja ruokailu Pohdi, miten ruokailusi on muuttunut opintojen aloittamisen jälkeen. 2 Oma ruokarytmini Millainen on oma ruokarytmisi? Oletko huomannut

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

SINUSSA ON ITUA! Sinussa on itua!

SINUSSA ON ITUA! Sinussa on itua! SINUSSA ON ITUA! SINUSSA ON ITUA! Sinussa on itua! on Perhehoitoliiton nuorisotyön ja alueyhdistysten yhdessä toteuttama tutustumistempaus Suomen sijaiskotinuorten, Sinut ry:n toimintaan. Tutustumistempaus

Lisätiedot

Luokanopettaja. Luokanopettaja. Ortodoksiuskonnon tuntiopettaja Koulunkäynninohjaaja / iltapäiväkerhonohjaaja

Luokanopettaja. Luokanopettaja. Ortodoksiuskonnon tuntiopettaja Koulunkäynninohjaaja / iltapäiväkerhonohjaaja Oppilaat Luokka Oppilasmäärä Opettaja 1-2 Pihlaja 9 Nina 1-Koivu 18 Riikka 1-Kuusi 19 Tiina 2-Mänty 21 Iina 2-Vaahtera 20 Hanna 3A 21 Kristiina 3B 22 Pauliina 4. lk 22 Saara 5. lk 17 Marjo 6. lk 24 Peter

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016. Inarin koulu

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016. Inarin koulu ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016 Inarin koulu 2 1. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TAVOITTEET JA ARVOT Iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea koulun ja kodin yhteistä kasvatustyötä. Toiminnan

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset PIRKKA STREET BASKET KEVÄT 2019 - PALAUTTEET Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Kyllä Ei Jotain siltä väliltä Lisäksi avoimet vastaukset Vastaukset on analysoinut Veera Sääski

Lisätiedot

Joakim: Olen 15-vuotias mikkeliläinen poika ja aloitan syksyllä logistiikan opinnot. Odotan innolla tulevaa työkuukautta.

Joakim: Olen 15-vuotias mikkeliläinen poika ja aloitan syksyllä logistiikan opinnot. Odotan innolla tulevaa työkuukautta. Moikka, täällä kirjoittaa heinäkuun piristyspartion porukka! Kokoonnumme Kiiskinmäen päiväkeskuskella, jossa meillä on oma päämaja. Meitä on täällä viisi innokasta nuorta, jotka ovat ensi kertaa piristyspartiossa

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Julkaisija: SUOMEN LIONS LIITON 107-E PIIRI - 1 / 2019

Julkaisija: SUOMEN LIONS LIITON 107-E PIIRI - 1 / 2019 Julkaisija: SUOMEN LIONS LIITON 107-E PIIRI - 1 / 2019 PIIRI LEIJONA P A R K A N O E X T R A Linkki kohteeseen Arne Ritari Säätiö E-piirin leijonat! Kirjoitan viimeistä dg-kirjettä Piirileijonan Parkano

Lisätiedot

RAPORTTI. Pajapäivä Joensuun Steinerkoululla 20.5.2014. Joensuussa 22.5.2014 Tuuli Karhumaa

RAPORTTI. Pajapäivä Joensuun Steinerkoululla 20.5.2014. Joensuussa 22.5.2014 Tuuli Karhumaa RAPORTTI Pajapäivä Joensuun Steinerkoululla 20.5.2014 Joensuussa 22.5.2014 Tuuli Karhumaa Johdanto Työpajatoiminta matemaattisissa aineissa kurssiin kuului työskentely SciFest-tapahtumassa. Itse en päässyt

Lisätiedot

Reetta Minkkinen

Reetta Minkkinen 28.4.2016 Reetta Minkkinen Perhe Koska kertaus on opintojen äiti (minun) kirjani. (sinun) kirjasi. hänen kirjansa. (meidän) kirjamme. (teidän) kirjanne. heidän kirjansa. Muistatko: 5 perheenjäsentä 5 eläintä

Lisätiedot

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia Muhoksen Kirkonkylän koulu ja Honkalan koulu Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia Vanhemmat 7 13-vuotiaiden lasten osallisuuden edistäjinä Kyselyn toteuttaminen Kysely tehtiin yhteistyössä rehtoreiden

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Peikkoarvoitus Taikametsässä

Peikkoarvoitus Taikametsässä Peikkoarvoitus Taikametsässä Vaasa, Teeriniemen koulu luokat 2 A ja B Teeriniemen koulun kakkosluokat, yhteensä 30 oppilasta, päättivät osallistua kilpailuun Tämä metsä on meille tärkeä. Teeriniemen koulu

Lisätiedot

Ookko verkossa- hanke Hirvasen Mustikka- eskarissa 2013-2015

Ookko verkossa- hanke Hirvasen Mustikka- eskarissa 2013-2015 Ookko verkossa- hanke Hirvasen Mustikka- eskarissa 2013-2015 Ookko verkossa- hanke käynnistyi keväällä 2013 Uuraisilla! Hankkeen alussa meillä oli välineinä päiväkodin kannettava tietokone sekä Huomasimme

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ 1. LUKUVUODEN 2012-2013 TYÖ JA LOMA-AJAT LUKUVUOSI 2012-2013 Syyslukukausi 14.8.2012 (ti) - 21.12.2012

Lisätiedot

C.I.F.P Paseo de los Puentes-kouluvierailu.

C.I.F.P Paseo de los Puentes-kouluvierailu. Täkäläisestä koulusta yhteyshenkilö oli Pilar. Pilar vei mut ekana aamuna harjoittelupaikkaan. Puhuttiin espanjaa koska Pilar puhui niin selkeästi ja hitaasti espanjaa että ymmärsin hyvin. Harjoittelupaikan

Lisätiedot

3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä.

3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä. VIRVATULIKYSELY 7-8-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Monettako vuotta olet kuvataidekoulussa? 1. vuotta 32 % 9 2. vuotta 25 % 7 3. vuotta 11 % 3 4. vuotta 21 % 6 5. vuotta 11 % 3 2. Ilomittarit eli hymynaamat

Lisätiedot

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA Vuorentaan koulun vanhempainyhdistys toteutti yhteistyössä Vuorentaan koulun, Lasten Liikunnan Tuen sekä liikunta-alan toimijoiden kanssa Kaveri liikuttaa hankkeen. Hämeenlinnan

Lisätiedot

VIPOT LÄRPÄKE. Kevät 2014. www.tampereenseurakunnat.fi/vipot LEIREJÄ! Päät sekaisin tykkimäellä! Onko puhtaat jauhot pussissa?

VIPOT LÄRPÄKE. Kevät 2014. www.tampereenseurakunnat.fi/vipot LEIREJÄ! Päät sekaisin tykkimäellä! Onko puhtaat jauhot pussissa? VIPOT Kevät 2014 LÄRPÄKE Viinikan kotikirkon tiedotuslehti koululaisille Päät sekaisin tykkimäellä! Onko puhtaat jauhot pussissa? KOKKIKERHOT s. 3 LEIREJÄ! Tulossa perheleiri ja tyttöleiri sekä kesällä

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 25.6.2018 Aloitimme neljännen työviikkomme matkustamalla Suomenniemeen, jossa kävimme piristämässä asiakkaita Metsätähden toimintakeskuksella. Aloitimme ohjelman tuttuun tapaan yhteislauluilla,

Lisätiedot

Arviointikysely vanhemmille, kevät 2011

Arviointikysely vanhemmille, kevät 2011 Arviointikysely vanhemmille, kevät 2011 Kiitokset vanhemmille, jotka jaksoitte vastata kyselyymme! Peräti 72 % perheistä palautti lomakkeen. Opetusvälineitä kehuttiin ja myös tiloja pidettiin asianmukaisina,

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH)

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) Sunnuntai Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Klo 18.00-19.00 Tuloinfo. Taloon ja toisiin tutustuminen Maanantai

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2015 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2015: Toukokuu on jo startannut ja kesä tekee tuloaan rivakkaan tahtiin. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot