Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "www.salonseurakunta.fi"

Transkriptio

1 Nro 4 * Elävää maaseutua kaupungissa Kiskolaisen lammastilan nuorimman polven edustajan, Emman (1 v 4 kk) mielestä hevoset ovat kotitilan kiehtovimmat eläimet. Kalliolan lammastilan ja Sirkan maitotilan elämää keskiaukeamalla. s. 8-9 Laulaminen tekee hyvää Uskon yö Enkeliyö Ruokajonot pitenevät Juhlava kattaus Pappilan uudet asujat Seurakunnan kuoroja on yli kaksikymmentä. Valtakunnallinen taidetapahtuma toteutetaan tänä vuonna myös Salossa. Vapaaehtoiset auttavat kauppojen lahjoittaman ruokatavaran jakelussa. Ehtoollispöydän valmistelu kuuluu suntion tehtäviin. Lilli Paasikivi perheineen osti Kiskon pappilan. s. 4 s. 5 s. 6 s. 7 s. 16

2 2 SALON SEURAKUNTA SANOMAT 4/2015 PÄÄKIRJOITUS Pidetään toivoa yllä! Näyttää siltä, että miltei kaikilla yhteiskunnan osaalueilla kamppaillaan eri suuntiin vetävien intressien ristipaineessa. Toisaalla ovat talouden heikot näkymät, toisaalla juuri tästä johtuva kasvava avuntarvitsijoiden joukko. Apua ja yhteisvastuullisuutta tarvitaan sekä aineellisen että henkisen ahdistuksen keskellä. Perinteisen kristillisen käsityksen mukaan taivaassa ei ole toiveita, koska ne ovat toteutuneet. Helvetti on siellä, missä ei ole edes toivoa. Henkinen masennus valtaa alaa siellä, missä eteen aukeaa näköalattomuus. Tällaisessa tilanteessa pienetkin valonsäteet ja toivon pilkahdukset luovat uskoa huomiseen. Tässä todellisuudessa eläminen on seurakunnassa arkipäivää. Seurakunta kohtaa jäsenensä ruohonjuuritasolla keskellä elämän kirjoa. Tässä tilanteessa eletään ihmisten rinnalla yhdessä etsien polkuja, joita kulkien päästään eteenpäin. Seurakunta kohtaa omassa toiminnassaan samat haasteet kuin yhteiskunta muutenkin. Palveluiden kysyntä kasvaa ja uusia haasteita ilmestyy, samalla kun taloudelliset toiminnan edellytykset heikkenevät. Tämä on yhtälö, joka on ratkaistavissa vain uudistumalla ja sellaisten voimavarojen käyttöönotolla, joita aikaisemmin ei ole huomattu hyödyntää. Jostakin tutusta, mutta jo aikansa eläneestä on opittava luopumaan. Onneksi uskoa tulevaan vahvistavat monet merkit kansalaisten halusta osallistua ja auttaa. Oman haasteensa tuo sekin, että avun tarpeen kasvaessa kotimaassa avun tarve kaukaisempien lähimmäisten keskuudessa kasvaa räjähdysmäisesti. Käytännössä uusien haasteiden kohtaaminen tarkoittaa seurakunnassa jälleen oman strategian päivittämistä ja tarkentamista. On mietittävä, miten tämänhetkiset ja ennustettavat tulevaisuuden resurssit käytetään järkevästi ja jäsenistöä palvellen. Tässäkin tilanteessa voimme olla tyytyväisiä siihen, että Salossa on kehittämisen mahdollisuuksia siitä huolimatta, miten kovasti kohtalo on aluetta kohdellut. Presidentti Niinistö puhui muutamia päiviä sitten, kuinka nyt on syytä ottaa asiat rauhallisesti ristiriitoja synnyttämättä. Mikään asia ei parane tunteita nostattavilla mielenilmauksilla, joissa ratkaisuja ei edes haluta etsiä, vaan tärkeintä on pelkkä oman itsensä ilmaiseminen. Varsinaisesta kansanluonteesta ei ole perusteltua puhua, mutta kansakuntia voidaan jossakin määrin luonnehtia niiden reaktioilla erilaisiin ärsykkeisiin. Suomalaisia on totuttu pitämään organisoidusti käyttäytyvinä ja järjestelmällisinä ihmisinä, jotka pyrkivät selviytymään eri tilanteista hallitusti. Tätä kansan ominaispiirrettä tarvitaan tässä hetkessä. Näköalattomuus ja syrjäytymisen vaara ovat tosiasiallisia uhkia, joihin on syytä suhtautua vakavasti. Ennen kuin nämä johtavat suoranaisiin yhteiskunnallisiin levottomuuksiin, on tarpeen etsiä yhteistä arvopohjaa, jolle tulevaisuutta voidaan rakentaa, myös yhäti moni-ilmeisemmässä maailmassa. Timo Hukka kirkkoherra Halikon kirkko on tuttu esiintymispaikka Tapani Linnamaalle. Pyhän tuntua musiikissa Tapani Linnamaa on saanut musiikin kautta paljon. Koko pienen ikäni on musiikki kuulunut elämääni. Pienenä poikana ollessani yksin kotona tapailin isän pianolla mieleeni jääneitä kansanlauluja. Opin teillä oppineita Suomessa on suuria. Väinämöisen kanteleita täällä tehdään uusia. En voinut olla tuolloin kuin korkeintaan viisivuotias, mutta tuon laulun sävel on edelleen minulle tuttu. Vasta äsken googlasin, että Laulu Suomessa on Jaakko Juteinin runo vuodelta 1816, ja sitä on vain totuttu esittämään sävelen kanssa. Sen soittaminen yksikätisesti ja -sormisesti pianon kaikupedaalia pohjassa pitäen sai minut tuntemaan oloni hyväksi, eikä minua enää haitannut senhetkinen yksinäisyyteni. Tunsin lämpöä ja valoa, ja mieleni piristyi. Muistan myös, miten katsoin ja kuuntelin, kun isä harjoitteli laulujaan pianonsa äärellä. Lauloimme jopa välillä yhdessä. Ihmettelin itsekin, miten voin muistaa niin paljon kaikenlaista ulkoa, sanoja ja melodioita. Kaikki kävi kuin itsestään. Ikäni kartuttua olin hyvin innokas esittämään taitojani, illanvietoissa, lukukinkereillä ja lähetyspiireissä. Myöhemmin innostuin jopa siinä määrin, että alakoulun ensimmäisillä luokilla ruokailuvuoroa odottaessamme valtasin areenan ja lauloin jonkun noista oppimistani lauluista. Sain suureksi pettymyksekseni havaita, että laulujeni sijaan oppilastoverini olisivat mieluummin kuunnelleet vaikka hauskoja vitsejä, joten vähitellen intoni hiipui. Isä oli havainnut pettymykseni ja lauluintoni lopahtamisen ja päätti houkutella minut kokeilemaan jotain uutta. Kansalaisopiston puhallinorkesterin harjoituksissa tutustuin erilaisiin puhallinsoittimiin. Monien kokeilujen jälkeen löysin oman soittimeni, trumpetin, ja tieni vei musiikkiopiston kautta mitä hienoimpaan musiikin kokemusmaailmaan. Mitä olisinkaan, jos en olisi sitkeästi jatkanut harrastustani läpi teini- ja nuoruusvuosien? Kuinka monta hienoa ihmissuhdetta olisin jäänyt vaille? Kuinka monta upeaa tilaisuutta, joissa sain esiintyä? Kuinka monta jännittävää hetkeä, kun seuraavaksi oli minun vuoroni mennä yleisön eteen? Ajan myötä perheen perustaminen ja lasten kasvattaminen meni harrastuksen edelle. Kuitenkin aina tilaisuuden tullen tartuin soittimeeni ja pyydettäessä myös kävin soittamassa eri tilaisuuksissa, häissä, hautajaisissa, syntymäpäiväjuhlilla. Soittoharjoitukset ja esiintymiset olivat tärkeä henkireikä kiireisen työn ja lastenhoidon ohella. Isän sairastuttua ja menetettyä kadehdittavan hienon lauluäänensä aloin tuntea yhä kasvavaa sisäistä paloa: minun on pakko saada laulaa. Niinpä hakeuduin uudelleen musiikkiopiston oppilaaksi ja aloitin kaiken alusta. Voin kertoa, että ensimmäinen esiintyminen ihan oikealle yleisölle ei ollut helppo kokemus, tuskin olen koskaan jännittänyt mitään niin paljon. Mutta iloitsin siitä, että täsmälleen sama tunne valtasi minut jälleen kuin lapsena, sain unohtaa senhetkiset murheeni ja heittäytyä musiikin vietäväksi. Ilkeä sairaus vei ensin äidin ja sitten isän, liian aikaisin. Erityisesti isäni epäreilu kohtalo ja vuosia kestänyt piina rasittivat minua syvästi. Tunsin katkeruutta, enkä saanut lohtua Jumalan sanoista. Sen sijaan Hänen kunniakseen sävelletty musiikki, sen kuunteleminen, soittaminen ja laulaminen, auttoivat minua toipumaan surustani. Laulaessani vajaata vuotta myöhemmin veljelleni ja hänen tuoreelle vaimolleen heidän kuunnellessaan kirkon alttarilla en voinut olla liikuttumatta, sillä tiesin, että jos isäni olisi ollut vielä voimissaan ja elossa, hän olisi seissyt minun paikallani. Tapani Linnamaa musiikin harrastaja Halikon Hajalasta SALON Seurakunta Nro 4 * SANOMAT Julkaisija Salon seurakunta Torikatu 6, Salo Seuraava lehti Toimitus Päätoimittaja Timo Hukka p Toimitussihteeri Ulla-Maija Kytölä p taitto ja kuvankäsittely Salon Seudun Sanomat Oy, Anni Mäkinen Jakelu Posti Oyj Painatus Salon Lehtitehdas, Salo ISSN Painos kpl

3 4/2015 SALON SEURAKUNTA SANOMAT 3 Sadonkorjuun aikaan M uistatko Jeesuksen vertauksen kylväjästä (Matt. 13)? Osa siemenistä putosi tien laitaan, josta linnut söivät ne, osa kalliolle, jossa siemenet pian kuivuivat, osa ohdakkeiseen maahan, jossa ne hetken kasvettuaan tukahtuivat. Osa siemenistä päätyi hyvään maahan ja antoi runsaan, jopa satakertaisen sadon. Nyt on sadonkorjuun aika! Aika kerätä talteen ja kiittää sadosta, jonka tänä vuonna saamme. Syksyllä, kun metsät, pellot ja puutarhat pursuavat satoa, on hyvä aika pysähtyä ja muistuttaa itseämme ja lapsiamme siitä, mistä ruoka oikein tulee. Ruoka ei ole itsestäänselvyys. Se on lahja, jonka saamme luonnosta. Ennen kuin ruoka on lautasellamme, sen parissa on tehty paljon työtä siemenen kylvämisestä ja raakaaineiden kasvatuksesta aterian valmistamiseen asti. Palstapyhäkoulu nro 4 kotona kokeiltavaksi! Pyhäkoulua käydään sunnuntaina Pyhäkoulussa tutustutaan Raamatun kertomuksiin ja kristillisen uskon perusasioihin lapsille sopivalla tavalla leikkien, laulaen, askarrellen ja hiljentyen. Pyhäkouluun ovat tervetulleita kaikki lapset nelivuotiaista alkaen ja sitä nuoremmatkin vanhempien tai sisarusten seurassa. Angelniemen pyhäkoulu Seurakuntatalossa, Päivöläntie 8, su klo 10. Pyhäkoulu messun aikaan Halikon Pikkupappilassa, Kalliokuja 2, su ja klo 10. Perhepyhäkoulu Eväsreppu Halikon Pikkupappilassa, Kalliokuja 2, su * * klo 16. Muurlan askartelupyhäkoulu Seurakuntakodin alakerrassa, Uotilantie 1, su ja klo Särkisalon askartelupyhäkoulu Seurakuntakodissa, Kirkkopolku 1, su ja klo 10. Muskaripyhäkoulu noin 4 6-vuotiaille Perttelin srk-talossa, Mikolantie 5, joka toinen la klo 10. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Anna-Maaria Varonen Perniön aseman pyhäkoulu Eila Kirkola-Jokisen luona. Kokoontumiset ilmoitetaan Perniönseudun Lehdessä. Mahlakankareen pyhäkoulu seurakuntakodissa, Palomäenkatu 2, su klo Ollikkalan pyhäkoulu seurakuntakodissa, Hämeenojankatu 19, su * * * klo 16. Edellä on pyhäkoulujen kokoontumiset ajalta saakka. Koko syyskauden päivämäärät ja ohjaajien yhteystiedot netissä: Kun syötte itsenne kylläisiksi, kiittäkää Herraa, Jumalaamme, siitä hyvästä maasta, jonka hän on teille antanut. (5 Moos. 8:10) Me saamme elää maassa, jossa ruokaa ja puhdasta vettä riittää. Ruokaa on niin paljon, että sitä jopa heitetään pois. Miksi Jumala ei huolehdi siitä, että kaikilla ihmisillä olisi asiat yhtä hyvin? kysyi tyttäreni joskus. Yhdessä pohdimme, onko kyse Jumalan vai ihmisten välinpitämättömyydestä. Millainen maailma on, jos odotamme Jumalan ratkaisevan ongelmat, ja millainen se on, jos itse yritämme toimia toisten hyväksi? Olen käynyt ruoan parissa monia antoisia keskusteluja lasteni kanssa. Onko hyvää tai pahaa ruokaa olemassa? Miksi jokin on terveellisempää kuin toinen? Miksi ruokaa tuodaan muista maista? Miksi kaikilla ei ole ruokaa? Lasten esittämien kommenttien ja kysymysten äärellä olen joutunut pohtimaan myös omia arvojani ja käsityksiäni. Ravintoa ruumiille ja hengelle Ruoka ravitsee elimistömme, mutta ystävien seurassa nautittu yhteinen ateria tarjoaa ravintoa myös mielelle. Hengen ravintoa saamme kirkossa, jossa meitä ravitsee lähimmäisten läsnäolon lisäksi rukous ja Raamatun sana. Ehtoollisella kristityt ympäri maailman kokoontuvat aterioimaan yhdessä Jeesuksen muistoksi. Tukevin osa kirkon tarjoamaa ateriaa on armo, anteeksianto ja ilosanoma pelastuksesta, johon eivät johda omat tekomme vaan usko Jeesukseen. Se on pihvi, josta riittää pureskeltavaa kaikille. Messu tai pyhäkouluhetki on parhaimmillaan kuin Taivaan Isältä saatu ravitseva ateria, joka auttaa meitä kasvamaan kristittyinä. Pohdittavaa Kylvitkö sinä siemeniä? Mikä saa siemenen kasvamaan? Minkälaisia Jeesuksen kylvämät siemenet oikein ovat? Mitä hengen ravinto tarkoittaa ja mistä sitä saa? Voisiko Jumalan sana minussa kasvaa satakertaiseksi sadoksi? Tehtävä Eletään sadonkorjuun aikaa. Mitäpä jos järjestäisit oman sadonkorjuujuhlan? Se on mukava tapa kokoontua yhteen tapaamaan ystäviä ja kiittämään Jumalaa lahjoista, joita maa on meille antanut. Ehkä omasta pihastasi tai metsäretken tuomisina löytyy marjoja, omenoita tai sieniä. Jo pienellä itse poimitulla saaliilla voi toteuttaa juhlahetken oman perheen kanssa. Tai vaihtoehtoisesti voi syksyn satoa käydä ihastelemassa vaikka torilla ja toteuttaa juhlan tuoretta lähiruokaa -ajatuksella. Tärkeintä juhlassa on yhdessäolo, ruoasta nauttiminen ja siitä kiittäminen. Laulu Kiitos, Isä taivaan, ruoasta (Lasten virsikirja 67) Rukous Herra, kiitos ravinnosta, jonka meille annat. Tee mieleni vastaanottavaiseksi, jotta sanasi minussa voisi tuottaa hyvää satoa. Aamen. Hyvää syksyä toivottaen Anna-Maaria Varonen pyhäkoulunohjaaja Perhekerhoja aamuun ja iltaan Perhekerho tarjoaa lapsille leikkiseuraa ja aikuisille juttuseuraa. Toiminta on maksutonta, eikä siihen tarvitse etukäteen ilmoittautua (paitsi Halikossa). HALIKKO Kanttorila, Hornintie 9 Halikon ryhmiin ilmoittaudutaan; tiedustelut p tai KUUSJOKI Seurakuntatalo, Ylikulmantie 235 Torstaisin klo 9 11 MUURLA Seurakuntakoti, Uotilantie 1 Keskiviikkoisin klo 9 11 PERNIÖ Pappila, Lupajantie 7 Torstaisin klo 9 11 PERTTELI Seurakuntatalo, Mikolantie 5 Keskiviikkoisin klo 9 11 SALO-USKELA Mahlakankareen srk-koti Palomäenkatu 2 Torstaisin klo 9 11 Ollikan seurakuntakoti Hämeenojankatu 19 Tiistaisin klo 9 11 Paunalan seurakuntakoti Sillanpäänkatu 5 Keskiviikkoisin klo 9 11 Seurakuntatalo Kirkkokatu 6 Tiistaisin klo 9 11 SÄRKISALO Seurakuntakoti, Kirkkopolku 1 Tiistaisin klo 9 11 Vauvakerho Mahlakankareen srk-koti Palomäenkatu 2 Torstaisin klo Tarkoitettu 0 18 kk:n ikäisten esikoislasten vanhemmille. Iltaperhekerho Salo-Uskelan seurakuntatalo Kirkkokatu 6 Joka toinen torstai klo * * Tiedustelut , MENOVINKIT Perttelin seurakuntatalo Mikolantie 5, päiväkerhotila Kuukauden viimeisenä maanantaina klo 17 19, seuraavan kerran Yhteistyössä seurakunta ja MLL Tiedustelut Anne-Maarit Pesola Äitikerho Mariat Halikon Pikkupappila, Kalliokuja 2, alkaen Halikon seurakuntatalo Maanantaisin klo Ensisijaisesti 6 8-vuotiaiden äideille, mutta pienempienkin äidit tervetulleita. Tiedustelut p

4 4 SALON SEURAKUNTA SANOMAT 4/2015 Iltamusiikkia ehtookellojen soidessa Salon kirkossa (Kirkkokatu 7) kuullaan Schubertin musiikkia suomalais-ukrainalaisin voimin la klo 18. Lukas Stasevskij, sello, ja Justas Stasevskij, piano, soittavat Arpeggionesonaatin, ja Erik Rousi, basso, laulaa Winterreise-sarjaa Justas Stasevskijn säestäessä pianolla. Sellovirtuoosi Lukas Stasevskij on opiskellut Sibelius Akatemiassa mm. Arto Noraksen ja Martti Rousin oppilaana, täydentänyt opintojaan Baselissa ja useilla mestarikursseilla sekä sijoittunut hyvin kansainvälisissä sellokilpailuissa. Justas Stasevskij aloitti musiikkiopintonsa lapsena Tampereella, jatkoi niitä Sibelius-Akatemiassa ja on viime vuodet opiskellut Wienissä. Hänkin on menestynyt monissa kilpailuissa, ja vuonna 2011 Pro Musica -säätiö valitsi hänet vuoden nuoreksi muusikoksi. Erik Rousi opiskeli Turun konservatoriossa aluksi sellonsoittoa, myöhemmin myös laulua. Nyt hän jatkaa opintojaan Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Rousin tuoreimpia kilpailumenestyksiä on palkinto Kangasniemen laulukilpailun finaalissa Ensin konserttiin, sitten syömään Selloduo Varonen soittaa lapsille ja koko perheelle syyskonsertissa Muurlan kirkossa su klo 15. Konsertin järjestää Muurlan opisto, jossa on kirkko-osuuden jälkeen tarjolla konserttibuffet hintaan 10, alle 12-vuotiaat 5 ja alle 4-vuotiaat ilmaiseksi. Ruokailuun ilmoittautumiset viimeistään puh tai Kilpakonsertin kertaus Baritoni Samuli Takkula ja pianisti Anni Collan esittävät Helsinki Lied -kilpailun ohjelmistonsa ti klo 19 Salon Klassista Halikon kirkossa Helsinkiläinen kamarikuoro Kaamos konsertoi la klo 18 Halikon kirkossa. Kuoron ohjelmistossa on sakraalia eurooppalaista a cappella -musiikkia, säveltäjäniminä mm. Bruckner, Pärt ja Chydeniusta Särkisalossa Elokuvamusiikin, Lapualaisoopperan ja KOMteatterin laulujen säveltäjänä tunnetuksi tullut Kaj Chydenius valmisti 70-vuotisjuhlakiertueensa päätteeksi kirkkokonsertin, joka sisältää lauluja epäilystä, uskosta, ahdistuksesta, onnesta ja kaipauksesta. Sama kokonaisuus kuullaan Särkisalon kirkossa su klo 15, laulusolistina Taru Nyman. Konserttiin voi varata paikkoja sähköpostitse Lukas Stasevskij. Anna-Maaria ja Olli Varonen soittavat koko perheen konsertissa Muurlassa. sähköpostiin muurlanopisto.fi. kirkossa, Kirkkokatu 7. Ohjelmisto koostuu Sibeliuksen, Kilpiön, Wolfin, Pylkkäsen, Barberin ja Ravelin musiikista. Sibelius. Seuraavana päivänä su klo 17 Halikon kirkossa kuullaan G. Faurén Requiem. Sen esittävät Halikko Ensemble ja soitinyhtye, solisteina Pirjo Rajalin- Tymura ja Riku Pelo. Kaj Chydenius ja Taru Nyman. tai gmail.com. Ohjelma maksaa 15. Kuoroja kaikenikäisille Kuorolaulu on tutkitusti terveellinen harrastus eikä maksa juuri mitään. Löydä mieleisesi seurakunnan monipuolisten kuorojen joukosta omalta alueeltasi tai muualta. Osa kuoroista on jo aloittanut syyskautensa, mutta mukaan ehtii vielä hyvin. Kuoroja lapsille Alakouluikäisten lisäksi mukaan voi tulla eskareita ja yläkoululaisia. Pääsykokeita ei pidetä, innostus laulamiseen riittää. Esiintymisiä on lähinnä perhekirkoissa ja lastentapahtumissa. Keväällä pidetään laululeiri Naarilassa ja konsertti sen päätteeksi. Retkiäkin järjestetään. Kisko: Crescendo Ke klo Toijan koulussa. Muurla: Tuikku To klo Muurlan koulussa. Molempia johtaa Hanna-Leena Keinänen Perniö: Laurin lapset Ke klo seurakuntatalossa, Lupajantie 9. Maria Rainio-Alaranta Pertteli: Pikkolo To klo seurakuntatalossa, Mikolantie 5. Kirsi Laakkonen Salo-Uskela: Allegro Ti klo Alhaisten koulussa. Ke klo Sirkkulan koulussa. To klo Mahlakankareen seurakuntakodissa, Palomäenkatu 2. Esiintymiset ovat yhteisiä. Pirjo Lahti Nuorille Perniön nuorten kuoro Seitsemäsluokkalaisille ja sitä vanhemmille ke klo Perniön seurakuntatalossa, Lupajantie 9. Maria Rainio-Alaranta Salo-Uskelan Diskantti vuotiaiden sekakuoro to klo Salo-Uskelan seurakuntatalossa, Kirkkokatu 6. Kaisa Suutela-Kuisma Kuoro toteuttaa vuosittain isoja draamaproduktioita, laulaa tuomasmessuissa ja pitää konsertteja, yleensä bändin säestämänä. Syyslomalla kuoro lähtee Espanjaan, joten uusia laulajia otetaan vasta Seuraava iso tavoite on esiintymismatka Romaniaan syyslomalla Aikuisille Aikuisten ryhmät ovat enimmäkseen sekakuoroja, jotka laulavat jumalanpalveluksissa ja muissa seurakunnan tilaisuuksissa. Ohjelmistossa on perinteistä kirkkomusiikkia ja uudempaa gospelia, joskus jotain maallisempaakin. Jonkinlainen laulutaito on toivottava lähtökohta, ja taito voi myös kohentua, kun opetellaan oikeaa laulutekniikkaa. Halikon kirkkokuoro Ke klo seurakuntatalon alasalissa, Vaskiontie 31. Samuli Takkula Kiikalan kirkkokuoro Ke klo seurakuntatalossa, Kirkkotie 4. Suomusjärven kirkkokuoro To klo seurakuntakeskuksessa, Kitulantie 3. Molempia johtaa Maria Sirén Kiskon kirkkokuoro Ke klo seurakuntatalossa, Uudenmaantie 2. Muurlan kirkkokuoro To klo seurakuntakodissa, Uotilantie 1. Molempia johtaa Hanna- Leena Keinänen Kuusjoen kirkkokuoro To klo seurakuntatalossa, Ylikulmantie 235. Riitta Koivisto Huomio vuorotyöläiset, työtä vailla olevat, eläkeläiset ja muutkin: Mitä jos torstaiaamuisin avattaisiin ääntä, harjoitettaisiin hengitystä ja opittaisiin uusia säveliä? Tällainen mahdollisuus koittaa ensimmäisen kerran to klo 8.30 Salon kirkossa, Kirkkokatu 7. Idean isä ja aamulaulannan ohjaaja on Olli-Pekka Laakkonen. Toiminta on samalla Salon kamarikuoron ja Salon seurakunnan yhteistyötä. Maria Rainio-Alaranta Lapsikuoroissa on reipas meininki, kuten Laurin lapsilla Perniössä. Perniön laulukuoro Ke klo seurakuntatalossa, Lupajantie 9. Maria Rainio-Alaranta Perttelin kirkkokuoro To klo seurakuntatalossa, Mikolantie 5. Kirsi Laakkonen Toivon laulajat (Salo-Uskela) To klo seurakuntatalossa, Kirkkokatu 6. Jari Parviainen Särkisalokuoro To klo seurakuntakodissa, Kirkkopolku 1. Vesa-Matti Tastula Gospelit To klo Salo-Uskelan seurakuntatalossa, Kirkkokatu 6. Monenlaista kevyttä hengellistä musiikkia bändin kera ja ilman. Myös soittajat siis tervetulleita. Kaisa Suutela-Kuisma Hyvää huomenta Salo laulaen uuteen päivään! Laulutuokiot jatkuvat joka torstai samaan aikaan ja kestävät enintään puoli tuntia. Olli-Pekka lupaa niihin sisältyvän laulamisen iloa, yhdessäoloa ja uuden oppimista. Kaikki, joille aamuaika Vanhemmalle väelle Päiväsaikaan harjoittelevat vanhemman väen ryhmät avustavat jumalanpalveluksissa ja muissa seurakunnan tilaisuuksissa ja vierailevat esimerkiksi vanhainkodeissa. Halikon laulelijat Kuukauden toisena torstaina klo Halikkokodissa ja neljäntenä torstaina klo Koivulehdossa. Lisätiedot: Eila Ruponen , Hilkka Kaskari Perttelin iltapäiväkuoro Ke klo seurakuntatalossa, Mikolantie 5. Kirsi Laakkonen Veteraanilaulajat Ma klo Salo-Uskelan seurakuntatalossa, Kirkkokatu 6. Mieskuoro. Ohjelmistossa isänmaallisia, hengellisiä ja sota-ajasta kertovia lauluja. Alkaa laululeirillä Naarilassa. Sanna Räisänen sopii, ovat tervetulleita ikään, sukupuoleen ja laulutaitoon katsomatta. Jokaisella on äänioikeus! Lisätietoja saa Olli-Pekalta puh , sähköposti olli-pekka.

5 4/2015 SALON SEURAKUNTA SANOMAT 5 Uskon yö Enkeliyö Angel s night Lauantaina klo Halikon kirkossa ja kirkkomaalla Kirkossa Niin ihanaa on ylistää Virsiä ja hengellisiä lauluja Kaisa Suutela Kuisman ja Jari Parviaisen johdolla Raamatun enkelit Miika Rosendahl Psalmit puhuvat Raija Laine, lausunta Taru Koskinen, huilu Enkelin ilmestyminen Angel s message Johanna Halén, tanssi Erkki Kiiski, saksofoni Kaisa Suutela-Kuisma, piano Armolaulu Jari Parviainen laulu Kaisa Suutela-Kuisma, urut Enkelin kutsu Angel calling Johanna Halén, tanssi Erkki Kiiski, saksofoni Kaisa Suutela-Kuisma, piano Hautausmaalla Rauhaa! To have peace Jari Parviainen, laulu Johanna Halén, tanssi Leipää nälkäisille! To feed hungry Erkki Kiiski, saksofoni Johanna Halén, tanssi Oikea tie! To show the way Taru Koskinen, huilu Johanna Halén, tanssi Siirtyminen kirkkoon; tapahtuman päätös Soi kunniaksi Luojan Ohjaus Lilja Kinnunen-Riipinen Valot Markus Kuisma Kirkossa on Uskon yönä nähtävillä Erkka Auermaan keramiikkaenkeleitä. Johanna Halén tulkitsee Uskon yössä tanssien muun muassa virren Leipää pelloilta maan ja tuomaslaulun Tulkoon tie sinua vastaan, edellisen saksofonin ja jälkimmäisen huilun säestämänä. Tanssiva enkeli Uskon yön taiteilijavieraaksi kutsutulla Johanna Halénilla on iso rooli tapahtuman toteutuksessa. Hän tanssii enkelinä sekä kirkossa että hautausmaalla. Tanssiosuuksien aiheet kutsuvat kohtaamaan pyhyyttä eri tilanteissa, Johanna Halén miettii. Enkelin ilmestyminen ja Enkelin kutsu tuovat Pyhän läsnäolon ihmisten keskelle. Hautausmaalla nähtävät Rauhaa, Leipää nälkäisille ja Oikea tie kertovat jotakin ihmisen olemuksesta ja Jumalan vastauksesta siihen. Mikä sitten tekee tanssista ylistävän ja pyhyyttä ilmentävän? Ajattelen, että tanssi voi sinällään olla ylistävää ja pyhää. Jokainen liike on ainutlaatuinen ja tekijänsä näköinen ja siksi luomistyön hedelmä. Ajattelen myös, että kun tanssilla kurottaudutaan kohti Jumalaa ja halutaan kertoa Hänen luomistyöstään, se ilmentää pyhyyttä. Liikunnallisesta lapsesta ammattitanssijaksi Johanna Halén löysi tanssiliikunnan jo lapsena. Voimisteluharrastuksesta ja balettitunneista alkoi pitkä taival kohti ammattilaisuutta. Johanna valmistui tanssinopettajaksi Kuopiosta ja jatkoi opintojaan Teatterikorkeakoulussa. Johannan ominta alaa on kristillinen tanssi. Rippikoulun jälkeisinä vuosina ymmärsin, että voin ilmentää uskoani Jumalaan tanssin kautta. Olin valtavan innostunut, koska rakastin molempia paljon. Opintojen lopputyönä Johanna valmisti messun, joka sisälsi tanssia liturgian eri osissa. Valmistuttuaan hän tutustui kristilliseen Xaris-tanssiryhmään. Pääsin tanssimaan ammattilaisten kanssa, jotka halusivat kaikki kertoa uskostaan. Tähän päivään asti olen saanut kasvaa tässä ryhmässä ja olla luomassa mitä erilaisimpia teoksia eri tilanteisiin. Ennakkoluuloja? Tanssi kirkossa esitettynä ylistyksen välineenä voi olla monelle suomalaiselle vielä outoa ja uutta, mutta Johanna Halén ei ole juuri kohdannut ennakkoluuloja. Useimmiten esitykset ovat saaneet positiivisen vastaanoton ja katsojat ovat yllättyneet siitä, kuinka tanssi on tuonut tuttujakin teemoja esiin uudella ja koskettavalla tavalla. Ennakkokäsitykset tanssista voivat olla monenlaisia. Liike lähtee kuitenkin Luojan luomasta kehosta ja pyrkii sopusointuun tilan ja tilanteen kanssa. Johanna Halén on tanssinut kirkoissa monin eri tavoin. Jumalanpalveluksessa tanssi on voinut olla osa liturgiaa, joskus tanssi on esitetty saarnan paikalla, kiitosrukouksena tai synnintunnustuksena. Usein tanssia on yhdistetty ylistyslauluihin, jolloin olen mieltänyt sen enemmän ylistykseksi kuin esitykseksi. Olen esittänyt kirkossa myös kristillisen tanssiryhmämme teoksia, jotka tuovat esiin erilaisia teemoja uskosta. Halikon haasteet Halikossa Johanna Halén tanssii kirkon lisäksi hautausmaalla. Jokainen paikka on haastava, koska jokainen tilanne on ainutkertainen. Tässä tapauksessa hautausmaalla saattaa olla hieman haastavampaa tanssia, koska ollaan ulkona ja tanssialusta on sen mukainen. Hautausmaan tanssiosuuksista yhdessä veisataan, toisessa soi saksofoni ja viimeisessä helisee huilu. Johanna Halén valmistaa koreografisen tulkinnan musiikkeihin, jotka on valinnut tapahtuman työryhmä. Uskon yön enkeliteeman käsikirjoitus on Lilja Kinnunen-Riipisen, joka myös vastaa ohjauksesta ja tapahtuman kokonaisilmeestä. Ulla-Maija Kytölä

6 6 SALON SEURAKUNTA SANOMAT 4/2015 Kun raha ei riitä ruokaan Mitä tehdä, kun rahat eivät millään tahdo riittää ruokaan ja muuhun välttämättömään? Pieneltä osin apua tarjoavat Salon seurakunnan ja muiden kristillisten yhteisöjen kautta jaettavat ruokatarvikkeet ja maksuttomat ateriat. Kirkkokadulta maanantaisin Saamme Citymarketista päivittäin lihaa, eineksiä ja puolivalmisteita, joiden viimeinen myynti- tai käyttöpäivä on lähellä, Salon seurakunnan diakoniajohtaja Anne Sippola kertoo. Leipää saadaan jatkuvasti useista kaupoista. Vapaaehtoistyöntekijät noutavat ruoan, joka pakastetaan heti ja annetaan sitten tarvitseville viikoittaisena jakopäivänä Kirkkokatu 5:n diakoniatalosta. Tarvittaessa ruokatarvikkeita annetaan sieltä myös asiakastapaamisten yhteydessä. Säännölliseksi jakopäiväksi on lähtien vaihdettu maanantai, koska silloin Saloton tila on vapaana ja hakijat pääsevät odottelemaan vuoroaan siellä; pihamaalla ei ole mukava jonottaa varsinkaan talvisaikaan. Jakelu alkaa klo 14. Ruokaa jaetaan myös muilla seurakunta-alueilla kuin keskustassa, mutta ilman säännöllistä viikoittaista jakopäivää. Useimmiten diakoniatyöntekijä noutaa ruokatavarat paikallisista kaupoista noin kerran viikossa ja jakaa ne asiakkaille vastaanotoilla ja kotikäynneillä tilanteen mukaan joko heti tai pakastettuna. Halikossa ja Perniössä ruoanhakuun osallistuu säännöllisesti myös vapaaehtoisia. Aterioita vähävaraisille Kaupoista lahjoitettuna saatuja ruokatarvikkeita käytetään myös valmistettaessa syötävää maksuttomille aterioille, joita tarjoillaan kerran kuukaudessa torstaina klo 12 Salo-Uskelan seurakuntatalossa. Syksyn ateriapäivät ovat 17.9., ja Vapaaehtoiset ovat isossa roolissa tässäkin toiminnassa. Perttelin seurakuntatalossa maksutonta ruokaa tarjoillaan vähäväkisten lounaalla pe ja klo 12. Perniön seurakuntatalossa järjestetään kerran kuukaudessa ruokailu, jossa maksu on vapaaehtoinen. Ateria on seuraavan kerran tarjolla to ja klo Ruokailumahdollisuutta ovat hyödyntäneet niin työttömät kuin eläkeläiset, yksin ja perheineen. Ulla-Maija Kytölä Tervetuloa vapaaehtoistoimintaan! Olisiko Sinulla antaa aikaasi Suurella sydämellä -vapaaehtoistoimintaan? Salon seurakunnassa on tällä hetkellä tarjolla muun muassa seuraavia vapaaehtoistehtäviä: Ruokien kuljettaja ja jakaja Diakoniatyö jakaa Citymarketin lahjoittamaa ruokaa vähävaraisille. Tarvitsemme lisää vapaaehtoisia, jotka kuljettavat arkipäivisin ruokaa Citymarketista diakoniatalolle Kirkkokatu 5:een. Erityisesti perjantaipäiviin tarvitaan kuljettaja. Vapaaehtoisia tarvitaan myös hoitamaan käytännön asioita ruoanjaossa yhdessä diakoniatyöntekijän kanssa maanantaisin klo Ruokaa jaetaan maanantaisin klo Salotossa, Kirkkokatu 5. Matonkutoja Keskusteluryhmän vastuuhenkilö Paunalaan Lähetystyölle lahjoitetuille matonkuteille etsitään kutojaa. Kudotut matot myydään lähetystyön hyväksi. Paunalan seurakuntakodissa aloittavaan keskusteluryhmään etsitään vastuuhenkilöä. Ryhmä kokoontuisi viikoittain, joka toinen viikko tai kerran kuukaudessa. Ryhmä on IkäArvokas-hankkeen toimintaa, jonka tavoitteena on tavoittaa yli 65-vuotiaita yksin asuvia henkilöitä. Ulkoiluystäväksi ikämiehelle Lähtisitkö ulkoiluystäväksi ja seuraksi ikämiehelle? Tapaamiset viikoittain tai joka toinen viikko tiistaisin klo Lähtemällä ystäväksi tuot lisäksi iloa ja tukea omaishoitajan arkeen. Keskustelukaveri 94-vuotiaalle miehelle Salon keskustassa yksin asuva 94-vuotias herra kaipaa mieshenkilöä keskustelukaveriksi yksinäisiin päiviinsä viikoittain tai joka toinen viikko. Lisätietoja vapaaehtoistyöstä: Diakoniatyöntekijä Sanna Saramo p , Suurella Sydämellä -kirkkopyhä Sunnuntaina vietetään vapaaehtoistoiminnan kirkkopyhää, joka alkaa messulla Suomusjärven kirkossa klo 10 ja jatkuu kirkkokahvilla seurakuntatalossa. Mukana on diakoniatyöntekijä Sanna Saramo, joka vastaa mielellään vapaaehtoistyöhön liittyviin kysymyksiin. Tervetuloa kaikki vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneet! Osoite on muuttunut! Vapaaehtoistoiminnan verkkosivujen osoite on muuttunut. Käy tutustumassa ja tule mukaan! Ruokatarvikkeet on kannettu pakastimista jakopisteeseen. Vadim Jänis, Leena Laukkanen ja Krister Andersson ovat valmiit aloittamaan. Leipäjono salolaisittain Elokuisena ruokatarvikkeiden jakopäivänä asiakkaita alkoi kertyä Kirkkokatu 5:n pihalle hyvissä ajoin. Kukin sai vuoronumeron Leena Laukkaselta. Hän on yksi vapaaehtoisista, joilla on erittäin tärkeä osuus ruokajakelun toteuttamisessa. Olen itse ollut diakonian asiakkaana, kun olin tiukoilla neljän lapsen yksinhuoltajana. Vuoronumerot otettiin käyttöön Leenan aloitteesta, ja hän tarjoutui niiden jakajaksi. Samalla hän saa itsekin lähes aina ruokaa mukaansa. Peruspäivärahalla eläessä eurot ovat vähissä. Aineelliset tavoitteet ovat kuitenkin vain yksi syy tulla viikoittain avuksi ruokajakeluun: Tykkään auttaa ihmisiä. Saan tästä hyvän mielen, Leena Laukkanen sanoo. Auttajalle hyvä mieli Vadim Jänis istuu tietokoneen ääressä ja kirjaa muistiin asiakkaan nimen. Henkilöpapereita kysytään vain ensimmäistä kertaa tulevalta. Minua motivoi se, että tässä tapaa ihmisiä, Vadim sanoo. Olen ammatiltani myyjä ja tykkään asiakaspalvelusta! Ammattitaitoa voi tälläkin tavalla ylläpitää, kun ansiotyötä ei kerran ole, Vadin tuumaa. Saan vapaaehtoistyöstä paljon positiivista, se tuo minulle iloa. Tunnen tekeväni jotain tärkeää. Leena Laukkanen on vuoronumerot jaettuaan siirtynyt ruokatavaroilla lastatun pöydän taakse. Siellä seisoo myös Krister Andersson. Tulin avuksi ruoanja- koon, kun näin, että täällä tarvitaan, Krister kertoo. Sairaseläkeläisellä on aikaa ja halua autella muita. Ruoanjakotehtävissä Krister Andersson on ollut puolisen vuotta. Vapaaehtoistyöntekijöiden lisäksi paikalla on aina joku diakoniatyöntekijöistä. Kassi täyteen ja menoksi Onko sinulla oma kassi? Haetko itsellesi vai perheelle? Montako teitä on? Onko ruoka-aineallergioita? Tämäntapaisten kysymysten ja niihin vastaamisen säestyksellä pakasteita lastataan laukkuun tai muovikassiin toisensa perään. Ohjeet ovat selvät! Matti on jo saanut täytettä kassiinsa. Hän käy paikalla lähes joka viikko. Matti ottaa mielellään jotakin sellaista, josta voi itse valmistaa ruokaa. Valmisruoat ovat hänestä epäterveellisiä. Petran laukussa on muun muassa maksaa. Se sopii hyvin, sillä Petra on ammatiltaan kokki, joten vaativakaan raaka-aine ei häntä pelota. Petra noutaa ruokaa perheensä tarpeisiin ja sanoo tällaisella avulla olevan hänelle iso merkitys. Ruoanhakijoita on viime viikkoina tullut paikalle kuutisenkymmentä ja ylikin. Ei taida olla näköpiirissä toivoa siitä, että tällaisen avun tarve vähenisi? Ulla-Maija Kytölä

7 4/2015 SALON SEURAKUNTA SANOMAT 7 Ehtoollisella ollaan Aterialla Jeesuksen seurassa Kuolemaansa edeltävänä iltana Jeesus aterioi oppilaidensa kanssa. Aterian aikana hän otti leivän, siunasi sen ja antoi oppilailleen sanoen: Ottakaa ja syökää. Tämä on minun ruumiini. Viinimaljasta hän sanoi: Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Näin kerrotaan esimerkiksi Matteuksen evankeliumin 26. luvussa. Aterian ja sillä lausuttujen sanojen todellisen merkityksen oppilaat ymmärsivät vasta, kun Jeesus oli kuollut ja ylösnoussut. Illallisesta ehtoolliseksi Jeesuksen ja hänen oppilaidensa ateria ajoittui iltaan. Suomen kirjakielessä illan tavallisin nimitys oli ehtoo Agricolan ajoista 1800-luvun alkuun saakka. Ehtoosta johdettu ehtoollinen taas tarkoitti yleisesti ilta-ateriaa. Uskonnolliseen kielenkäyttöön ehtoollinen jäi senkin jälkeen, kun illallinen korvasi sen ilta-aterian nimityksenä. Monta nimeä, monta tarkoitusta Ehtoollisella on monta tehtävää, joiden perustelut Ensimmäinen ehtoollinen eli Jeesuksen jäähyväisateria oppilaidensa kanssa on kuvattuna Perttelin kirkon vanhaan alttaritauluun. löytyvät Uudesta testamentista: Anteeksiannon ateria Matt. 26:28 Muistoateria 1. Kor. 11:24 25 Yhteyden ateria 1. Kor. 10:17 Kiitosateria Apt. 2:46 47 Tunnustusateria 1. Kor. 11:26. Ehtoollisen suurin lahja on syntien anteeksi saaminen. Leipä, Kristuksen ruumis, on sinun puolestasi annettu, ja viini, Kristuksen veri, sinun puolestasi vuodatettu. Ehtoollisen aineksia Alun perin ehtoollisella murrettiin ja seurakuntalaisille jaettiin kokonainen leipä. Nykyisin ehtoollisella saadaan öylätti, vehnäjauhosta ja vedestä valmistettu pikkuruinen, pyöreä leipä, johon on kuvattu ristiinnaulittu Kristus. Erikoisenkuuloinen sana on lainattu suomen kieleen ruotsin kautta latinasta. Ehtoollisviini tuodaan alttarille isossa yhteismaljassa, mutta sitä ei yleensä enää nautita suoraan siitä, vaan jokaisen viinitilkka kaadetaan erilliseen pikkupikariin. Leivän jakaa aina pappi, viininjakajana voi olla myös joku muu seurakunnan työntekijä tai seurakuntalainen. Jotta ehtoolliselle osallistumista ei mikään turhaan rajoittaisi, leivän saa gluteenittomana (riisijauhosta valmistettuna) ja viinin alkoholittomana. Tapakulttuuria Ehtoolliselle polvistutaan alttarikaiteen ääreen, mutta kipeäpolvinen voi hyvällä omallatunnolla ottaa ehtoollisen vastaan seisten. Tarvittaessa ehtoollinen voidaan tuoda penkissä tai pyörätuolissa istuvalle. Joskus kun kirkkokansaa on paljon, ehtoollisen jakopisteitä sijoitetaan muuallekin kuin alttarille. Aikaisemmin oli tavallista, että ehtoollista jaettiin pöydälliselle kerrallaan eli kaikille, jotka mahtuivat yhtaikaa alttarikaiteen ääreen. Vasta kun he kaikki olivat saaneet, tuli seuraavan pöydällisen vuoro. Nykyisin esimerkiksi Salossa noudatetaan lähes aina jatkuvan pöydän käytäntöä. Se tarkoittaa, että leivän ja viinin saatuaan jokainen nousee omaan tahtiinsa ja antaa paikan seuraavalle. Ennen poistumista on tapana kiittää kumartaen tai niiaten. Kiitoksen kohde on Jeesus, ei ehtoollisen jakaja. Kaikki saavat tulla Ehtoollinen kuuluu kaikille seurakunnan jäsenille. Itsenäisesti ehtoolliselle voi tulla rippikoulun ja konfirmaation jälkeen. Lapsikin saa osallistua, mutta hän tarvitsee ehtoollispöydässä vierelleen aikuisen: vanhemman, kummin tai isovanhemman, jonka kanssa on etukäteen puhuttu, mitä ehtoollisessa tapahtuu ja mitä se merkitsee. Vanhemmat osaavat parhaiten arvioida, milloin lapsi alkaa osallistua ehtoolliselle. Aluksi lapsen voi tuoda alttarille siunattavaksi. Samalla ehtoolliskäytäntö tulee tutuksi. Salaisuus, joka voimistaa Ehtoolliselle voi osallistua, vaikkei sen merkitystä täysin ymmärtäisikään, rohkaisee Katekismus. Leipä ja viini pysyvät ehtoollisessa ulkoisesti ennallaan, mutta muuttuvat olemukseltaan Jeesuksen ruumiiksi ja vereksi. Miten, se on salaisuus, jota ei tarvitse yrittää järkeistää. Ehtoollinen on Jeesuksen jättämä perintö, josta jokainen häneen uskova voi tulla osalliseksi. Siinä saadaan maistaa, haistaa, kuulla ja tuntea jotakin aivan erityistä, pyhää, jossa Jeesus itse on läsnä. Ulla-Maija Kytölä Lähteinä Katekismus, Uusi testamentti, etymologinen sanakirja ja useiden Salon seurakunnan pappien kirjaamat ajatukset ehtoollisesta. Kaunista ja puhdasta ehtoollisella Suntio huolehtii kirkonmenojen käytännön asioiden sujuvuudesta ja on paikalla koko jumalanpalveluksen ajan. Messussa eli ehtoollisjumalanpalveluksessa hän valmistaa ehtoollisen ja on apuna tarpeen vaatiessa ehtoollisen aikana. Kaikki on valmiina Perttelin suntio Inga Hakala aloittaa valmistelun hyvissä ajoin ennen messun alkua. Hän asettelee valkoisen ehtoollisliinan alttarin kaiteelle, viinipikarit omille paikoilleen ja muut ehtoollisastiat alttaripöy- dälle. Hän sytyttää kynttilät alttarin ristin vierellä ja katsoo, että kukat ovat maljakoissa ojennuksessa. Meillä käytetään kesäisin luonnonkukkia. Poimin ne kirkon vieressä olevalta niityltä, kertoo Inga. Hän laittaa alttarille kaiken muun valmiiksi paitsi pienellä liinalla peitetyn kalkin eli ehtoollismaljan. Sen tuo pappi mukanaan jumalanpalveluksen alkaessa. Ehtoollisleiville eli öyläteille on kaksi erillistä rasiaa. Toisessa ovat tavalliset öylätit ja toisessa gluteenittomat, Inga kertoo. Silloin tällöin ehtoollisella on tarjolla myös oikeaa leipää. Suntio Inga Hakala asettelee Perttelin kirkon alttarin kaiteelle ehtoollisliinaa, jota käytetään aina messun aikana. Tämä valkoinen liina viimeistelee alttarin ja tekee siitä kauniin, hän sanoo. Tiskausta ja kiillotusta Osa Perttelin kirkon ehtoollisastioista on tullut evakkojen mukana Kanneljärven seurakunnasta, Inga Hakala kertoo. Jumalanpalveluksen päätyttyä Inga Hakala kerää pikarit ja muut ehtoollisastiat pois ja laittaa viinin kylmään. Hän tiskaa itse käytetyt astiat Perttelin kirkon vesipisteessä. Niissä kirkoissa, joista vesipiste puuttuu, astiat kuljetetaan esimerkiksi lähellä sijaitsevalle seurakuntatalolle. Pesen ehtoollisastiat normaalilla pesuaineella, jonka jälkeen huuhtelen ja kuivaan ne huolellisesti, Inga kertoo. Huuhtelu ja kuivaaminen on erittäin tärkeää, ettei astioihin jää mitään pilaamaan niitä. Astiat kiillotetaan tarpeen mukaan vähintään pari kertaa vuodessa, jotta ne pysyvät kauniina. Perttelissä käy sunnuntaista riippuen ehtoollisjumalanpalveluksissa paristakymmenestä yli sataan seurakuntalaista. Pikareita on kaapissa 170 kappaletta ja tarpeen vaatiessa niitä lainataan Kuusjoelta. Joskus olen joutunut tiskaushommiin kesken konfirmaatiomessun, naurahtaa Inga. Marja Roiko

8 8 SALON SEURAKUNTA SANOMAT 4/2015 Nuorten yrittäjien koti Kaisa ja Tomi Veräjänkorva ottivat puolitoista vuotta sitten sukupolvenvaihdoksessa Kalliolan lammastilan haltuunsa Kaisan vanhemmilta. Tila on aikoinaan ollut Kiskon Pappilan torppa ja siirtynyt naisten ketjussa jo neljänteen polveen. Toiveikasta suunnittelua Tilalla on 150 uuhta ja noin 200 karitsaa. Lampaille on valmistumassa uusi lampola, jossa on tilaa moninkertaiselle määrälle. Tilalla tähdätään luomutuotantoon, joten rakennuksessa on säännösten mukaiset isot ikkunat ja tilaa 2,5 m² lammasta kohden. Suomenlammas on hyvin ekologinen eläin ja jo kuin luonnostaan luomu, Tomi kertoo. Se syö laitumelta ruohoa ja puiden lehtiä, eivätkä kuusenneulasetkaan tunnu pistelevän kurkussa. Kesällä ruohoa niitetään ja säilötään talvea varten suuriin säilörehupaaleihin, jollaisia katras syö noin yhden päivässä. Lampaille kasvatetaan myös kauraa, ja peltomaata onkin tarkoitus hankkia lisää. Tarkkailua ja tilivelvollisuutta Tilan peltojen pinta-ala mitataan satelliittien avulla joka kolmas vuosi, ja yllätykseksi omistajillekin ala on voinut pienentyä tai suurentua edellisen mittauksen jälkeen, kun varjot ovat kuvissa langenneet eri tavalla. Joskus jopa jo saatuja pinta-alaan perustuvia tukia on jouduttu maksamaan takaisin. Kaisan isoisoäiti tuskin näki tuollaisesta edes unta. Eroa on siinäkin, että nykyään raha ei niinkään tule omien tuotteiden kauppaamisesta, vaan paljolti erilaisista tuista, joita kaikkia on haettava ajallaan. Tilalla on tietokonejärjestelmä, WebLammas, jossa on jokaisesta lampaasta tunnisteena kaksikin erilaista numerosarjaa ja johon kaikki tapahtumat kirjataan: syntymäajat, astutukset, karitsoinnit, painot, sairaudet, lääkkeet. Tiedoista ovat kiinnostuneita ELY ja EVIRA ja EU Moni toimistotyöntekijä voi huokaista myötätuntoisesti kuullessaan, että tilalla tehdään moninkertaista työtä, kun eri viranomaiset haluavat kukin tietonsa omiin järjestelmiinsä tai peräti paperikaavakkeisiinsa, kun tietojärjestelmät eivät keskustele keskenään. Tuottajilta tilanne vaatii pitkiäkin iltapuhteita tietokoneen ääressä. Erilaisia säädöksiä on myös seurattava tarkasti. Onneksi on saatavissa vertaistukea ja ammatillista apua. Mutta kaiken kontrollointi antaa tunteen, että yrittäjään ei luoteta, miettii Kaisa. Lampaat ovat myös osa perhettä Vanhimmat Kalliolan uuhista ovat olleet tilalla jo Kaisan äidin aikana. Tutuimmat ja persoonallisimmat saavat muitakin kuin numeronimet: Muru tulee aina ihmisen luo kerjäämään rapsutuksia. Taku on ylväämpi, se tulee luo jos tulee, mutta Kaisan äitiä se rakastaa. Siskokset Tiuhti ja Viuhti ovat erottamattomat. Ruokkimishetkiä on kahdesti päivässä, ja silloin eläimiä tulee myös havainnoitua: esimerkiksi kovin erillään muista olevalla lampaalla on jokin hätänä. Vielä tarkemmin kunkin kunnon näkee keritsemisen aikaan. Syksyllä lampaat keritään ennen sisätiloihin siirtymistä, ettei villaan tule niin paljon roskia, ja keväällä karitsoimisen jälkeen. Niklas Tavasti huomasi lammastilan kyltin, teki U-käännöksen ja poikkesi kyselemään lampaantaljaa uuteen asuntoon. Maistiaisiksi pakastimesta lähti paketti makkaraa. Talja-asiaan palataan vielä. Kaisa ja Tomi Veräjänkorva vaihtoivat ammattia, koska Kalliolan tilan jatkaminen oli heistä tärkeää. Kaisa on koulutukseltaan fysioterapeutti ja hänellä on päävastuu eläimistä. Tomi on rakennusinsinööri ja huolehtii rakennuksista, koneista ja pelloista. Lampaat muuten pitävät ohuemmasta turkistaan ja laidunten varjoisista paikoista, ja keväällä ensimmäinen sade näyttää olevan suoranainen nautinto: silloin lampaat seisovat paikoillaan ja ottavat sadetta? Puotiin sopii poiketa! Tilalla on ollut kesän aikana puoti avoinna kahdesti viikossa, ja aukioloa suunnitellaan jatkettavaksi. Tarjolla on lankaa ja taljoja ja pakastimellinen karitsan lihaa ja makkaroita. Karitsa muuten muuttuu lampaaksi yhdessä yössä, tasan yksivuotissyntymäpäivänään, mikä on tarpeellista ottaa huomioon, kun teurastuksista sovitaan! Ihmiset ovat alkaneet arvostaa lähellä kasvatettua lihaa. Lisäksi suomenlampaan rasva sijoittuu sisäelinten ympärille ja on näin ollen helppo poistaa, joten liha on siis hyvin rasvatonta, valistaa Kaisa. Kun tuote on kunnossa, sana kiertää, isäntäväki luottaa. Facebook-sivuilla tilaan voi jo tutustua, ja omat nettisivut ovat tekeillä. Lisäksi tuotteista kiinnostuneiden kannattaa vanhanaikaisesti soitella, sillä Veräjänkorvilla ollaan paljon kotona. Matkoille voidaan lähteä joskus, mutta silloinkin on oltava vähintään kuulolla siitä, mitä tilalla tapahtuu. Riitta Koivisto Kaisa kutsuu lampaat paikalle kolistelemalla kauraämpäriä. Kuvattavat säntäävät laumana luokse. Määäää haluan kauraa! Uusi lampola. Tomin rakennusinsinöörin ammatista on hyötyä.

9 4/2015 SALON SEURAKUNTA SANOMAT 9 Maitotilallisen elämää rutiinilla ja tunteella Salossa on viitisenkymmentä maitotilaa, joista yksi on Ari ja Kristiina Kymäläisen omistama Sirkan tila Kiskon Vilikkalassa. Lypsykarjatilalla on kolmisenkymmentä lehmää ja lisäksi nuorta karjaa, vasikoita ja eri-ikäisiä hiehoja. Tilan päätuotantosuunnat ovat maidontuotanto ja viljanviljely. Siemennettävien hiehojen kasvatus on ulkoistettu. Hiehot lähtevät syksyllä kasvamaan kasvatustilalle, jossa ne talven aikana siemennetään. Ne palaavat keväällä takaisin kotiin poikimaan ja aloittamaan lehmän elämää maidontuottajana, kertoo Kristiina. Sirkan tila on periytynyt isältä pojalle. Arille tilanhoidon jatkaminen oli jo nuorena hänen vanhempiensa ja isovanhempiensa jälkeen päivänselvää. Katsotaan, jatkaako joku kolmesta tyttärestämme jalanjäljissämme. Lupaavalta näyttää, sillä esikoistytär on aloittanut maatalousalan opinnot Mustialassa, Kristiina toteaa mielissään. Tärkeät päivän rutiinit Sirkan tilalla työpäivä alkaa aamuvarhain. Ensin hoidetaan vasikat, sitten ruokitaan koko karja, lehmät lypsetään ja lopuksi siivotaan. Joka toinen aamu tilalla käy maitoauto, jonka tuloon mennessä lehmien pitää olla lypsettynä ja lypsetyn maidon jäähtyneenä. Lypsyn jälkeen lehmät päästetään ulos laitumelle. Ne laiduntavat vuorokauden ympäri alkukeväästä myöhäiseen syksyyn. Syksyisinä, tuulisina sadepäivinä emme päästä niitä ulos, kertoo Kristiina. Aamunavetan jälkeen tehdään tietokonetöitä, Sirkan tilan emäntä Kristiina Kymäläinen nauttii työstään karjansa keskellä. Näihin kiintyy kovasti, hän toteaa Lissu-hiehoa halatessaan. joihin sisältyy muun muassa syntyneiden vasikoiden rekisteröinti ja karjan ruokinnan muuttaminen. Työpäivä sisältää myös monenlaista eläinten tarkkailua. Päivänavetassa tarkastetaan poikimiseen valmistautuvien lehmien tila ja tehdään huomiot kiimoista. Iltanavetassa aamutyöt toistuvat. Vaikka työssä on oma vapautensa, on silti tärkeää hoitaa päivän rutiinit ajallaan, toteaa Kristiina. Karjanomistajan pitää tuntea eläimensä tarkasti. Eläimen käytöksen muutoksia seuraamalla voidaan hyvissä ajoin havaita poikkeamia esimerkiksi terveydentilassa. Mitä parempi ja nopeampi karjasilmä hoitajalla on, sen vähemmällä pääsee. Laumaeläimen vapautta Kristiina Kymäläisen mukaan lehmä on ystävällinen, rauhallinen ja luonteeltaan vaatimaton eläin. Se on tyytyväinen omassa Kristiina Kymäläisen valmistama uunijuusto on tehty oman tilan ternimaidosta. Kyllä oli hyvää! laumassaan saatuaan hyvän hoidon. Hyvä ruoka, puhtaus, lajin mukaiset elinolosuhteet ja kivat kaverit luovat tyytyväisyyttä, niin kuin meillä ihmisilläkin. Kymäläisillä on pihattonavetta, jossa lehmät saavat liikkua vapaasti sisä- ja ulkotiloissa. Ne voivat siten valita makuupartensa ja syömispaikkansa. Lehmät valitsevat itse myös ajan milloin ne syövät tai ovat makuulla. Lehmä elää laumassa, jossa jokaisella on oma paikkansa. Vanhimmat eläimet ovat arvokkaampia ja niiden asemaa harvoin nuoremmat kyseenalaistavat. Tosi harvoin tulee laumassa riitaa, mutta jos niin käy, komennan niitä kuin pieniä lapsia lopettamaan turhan kinastelun, naurahtaa Kristiina. Kun laumaan tulee uusi yksilö, nuori vastapoikinut hieho tai muualta ostettu lehmä, lauma hakee arvojärjestyksensä uudelleen. Se on laumaeläimillä luonnonlaki. Tunteita on vaikea välttää Karjankasvatus on vaativaa työtä, jossa ollaan koko sydämellä mukana. Vaikka maidontuotanto on elinkeino, on eläinten kanssa työskentelyssä tunteilla suuri rooli. Lehmillä on kutsumanimi ja jokainen on oma yksilönsä erilaisine luonteenpiirteineen, kertoo Kristiina. Kristiinalle lehmät ovat pitkäikäisiä työkavereita, joiden kanssa hän viettää päivittäin monta tuntia. Niihin on helppo kiintyä ja erityisesti vanhat rouvat ovat parhaita lehmäystäviä. Lehmistämme Osviitta, Rebecca, Ruska ja Tamburiini ovat saavuttaneet elinikäistuotoksenaan maitokiloa. Näitä kutsutaan satatonnareiksi, ja olemme niistä erityisen ylpeitä. Olemme myös mielissämme siitä, että näiltä lehmiltä on jäänyt karjaan hyviä jälkeläisiä. Lehmävasikan syntyminen on aina iloinen tapahtuma, kertoo Kristiina. Eläinten kanssa työskentelevälle luopuminen on vaikea asia. Mitä vanhemmaksi itse tulen, sitä vaikeampaa on laittaa lehmä teuraaksi tai myydä omassa navetassa syntynyt hieho pois. Luulen, ettei tunteetonta karjankasvattajaa olekaan, Kristiina toteaa. Lähellä tuotettua ja laadukasta Maitotilalla ollaan tarkkana tuotetun maidon laadun suhteen. Tilan oman kontrollin lisäksi meijeri tarkkailee maidon laatua säännöllisesti. Meijerin laboratoriossa maidosta tutkitaan muun muassa rasva- ja valkuaispitoisuudet. Juomme ja käytämme kaikessa ruoanvalmistuksessa omaa maitoa. Se on aitoa maitoa ja sopii myös laktoosi-intolerantikoille. Lisäksi se maistuu erinomaiselta jääkaappikylmänä, toteaa Kristiina. Jotkut maitotilat myyvät maitoa suoraan tilalta asiakkaan omiin astioihin. Ostajan on tärkeää muistaa, että hän huolehtii itse kylmäketjusta sen jälkeen, kun maito on astiaan laitettu, painottaa Kristiina. Kymäläisen perheessä arvostetaan maidon lisäksi muutakin lähellä tuotettua ravintoa. Kun tilallamme kasvanut hieho teurastetaan, saamme syötäväksi lihat, kertoo Kristiina. Tiedän mitä suuhuni pistän, kun olen itse huolehtinut eläimen ravinnosta ja elinoloista. Se on lähiruokaa parhaimmillaan. Marja Roiko Herkullista lähiruokaa Kiskon kirkkopuistoon katetaan la runsas sadonkorjuulounas. Raaka-aineet tulevat paikallisilta tuottajilta Kiskosta ja muualta Salosta, ja huomattava osa niistä saadaan lahjoituksina. Vain jauhot, ryynit ja suutarinlohen silakat hankitaan Salon rajojen ulkopuolelta, Kemiön myllystä ja tenholalaiselta kalastajalta. Ruoka valmistuu suurelta osin vapaaehtoisvoimin. Tuotosta puolet ohjataan lähetystyöhön ja puolet Kiskon alueen seurakuntatyöhön. Ruokaa tehdään sen verran runsaasti, että lippuja myydään vielä oveltakin, mutta ennakkoon niitä voi hankkia lähtien kirkkoherranvirastosta (Torikatu 6, Salo), Kiskon ja Muurlan diakoniatyöntekijältä Niina Jyllilältä p tai lähetyssihteeri Henna Seppälältä p Ruokailun ohessa voi tehdä ostoksia: Tarjolla on paikallisten tuottajien tuotteita, talkoilla leivottuja leipiä ja Kiskon käsityökerhon aikaansaannoksia. Jos lounaspöydän ruokia jää, niitä pakataan rasioihin ja myydään kotiin vietäväksi klo lähtien. Kirkkopuiston liepeillä on lounaan yhteydessä pienimuotoinen kotieläinpiha, johon on luvassa ainakin lampaita. Tapahtumasta saa lisätietoja Niina Jyllilältä. Häneltä voi myös tiedustella myyntipaikkaa, jos haluaa tuoda tarjolle omia tuotteitaan. Ennen lounasta: Sadonkorjuun kiitoshetki Kiskon kirkossa klo Salaatit ja muut kylmät ruoat rosolli vihreä salaatti sienisalaatti savukalkkunasalaatti kurkkupikkelssi vihreät tomaatit punaiset minitomaatit kotijuusto suutarinlohi Sadonkorjuulounas la klo Kiskon kirkkopuistossa. Lippu 15, 5 12-vuotiaat 7 Jälkiruoka raparperi- tai omenapiirakka, vaniljakastikkeen kera kahvi, tee, mehu Lämpimät ruoat papu-pekonikääröt grillattu maissi hunajahaudutetut juurekset porsaanpaisti silavan kera lammasmakkarat kaalikääryleet ja puolukkasurvos perunat Leivät saaristolaisleipä kuminaleipä levitteet Juomat kotikalja raparperi-mansikkamehu vesi

10 10 SALON SEURAKUNTA SANOMAT 4/2015 TAPAHTUMAKALENTERI * * vaihde (02) HALIKKO KIRKONMENOT Halikon kirkossa Messu klo 10. Kirkkokahvit Kanttorilassa lähetystyön hyväksi Juhlamessu klo 10; yhteistyö Tarvastun seurakunnan kanssa täyttää 20 vuotta. Messun jälkeen juhlalounas seurakuntatalossa Kuolleitten lasten muistopäivän iltahetki klo Messu klo 18. Mukana nimikkolähetit Anu ja Juha Väliaho Virosta; messun jälkeen iltatee ja Väliahojen kuulumiset seurakuntatalossa Halikon kirkon remontin valmistumisen kiitoshetki klo 18. Ensin kunnostustöitten ja niitten vaiheitten esittely ja noin rukoushetki Kolmen vartin messu klo 10. Mikkelinpäivän enkelikirkko, näyttelyssä päivä- ja perhekerholaisten askartelemia enkeleitä. Oman enkelinsä voi ottaa messun jälkeen mukaan Messu kello 10, sotaorpojen ja kaatuneitten omaisten kirkkopyhä. Kirkkokahvit seurakuntatalossa Messu klo 10, Eläkeliiton kirkkopyhä. Angelniemen kirkossa Messu kello 13. Vaskion kirkossa Messu klo Messu klo 12. PYHÄKOULUT Sivulla 3. ILON JA VALON ILTA Su klo 18 Vaskion kirkossa. Teemana Kun tulevaisuus ei enää pelota ; Laura Kalaja. Vapaa pääsy, vapaaehtoisia ohjelmia myynnissä. Iltapala seurakuntakodissa. LÄHDEILLAT Su klo 17 Kanttorilassa: Jeesuksen vertaukset, Kimmo Malinen Annukka Saarinen Aiheena Olen ihme, vieraana Kristiina Tanhua-Laiho Kansan Raamattuseurasta. MUITA TAPAHTUMIA Virsi-iltapäivä ke klo 13 Halikon seurakuntatalon alasalissa; järjestelyissä mukana Eläkeliiton Halikon yhdistys. Uskon yö la klo Halikon kirkossa ja kirkkopuistossa, ks. sivu 5. Etiopia-ilta ti klo 18 Halikon seurakuntatalossa, ks. sivu 14. Konsertit sivulla 4. ÄITIEN JA TYTTÖJEN HEMMOTTELUILTA Pe klo Kanttorilassa. Ilmoittautuminen viimeistään Sannalle IKÄIHMISTEN SYYSKAHVILA Ti voi käväistä aamukahvilla klo Halikon seurakuntatalon alasalissa. Käynti takapihan kautta. NAISTEN PIIRI Maanantaisin klo 15: ja Vaskion seurakuntakodissa; kimppakyydit Halikosta klo Halikon seurakuntatalon alakerran Luukussa. MIESTEN PIIRI To Halikon seurakuntatalossa klo 18; Miika Rosendahl. RUKOUSPIIRIT Aamurukous Vaskion kirkossa perjantaisin klo Yhteyshenkilö Laura Reuter-Savojoki p Rukouspiiri Halikon seurakuntatalon Luukussa torstaisin klo 18; huomaa muuttunut aika. Yhteyshenkilönä Tuula Jaatinen , salo.fi. Hajalan rukouspiiri kerran kuussa ma klo 19 Anne ja Reijo Niemellä, Rikuntuvankuja 2, puh (Anne). Seuraava kerta VASKION LÄHETYSPIIRI Ti klo 18 Eeva ja Markku Mänkärillä, Turilantie 139. LASTEN LÄHETYSKERHO Pe klo 13 Angelniemen seurakuntatalossa: * * * LÄHETYSKIRPPUTORI Lauantaisin klo Rysässä, Kirkkorinne 5. Hartaus klo 12. KIIKALA & SUOMUSJÄRVI KIRKONMENOT Kiikalan kirkossa Messu klo 10. Kirkkokahvit ja evankeliumijuhla seurakuntatalossa Messu klo 10. Suomusjärven kirkossa Suurella sydämellä -messu klo 10, vapaaehtoistoiminnan kirkkopyhä. Kirkkokahvit seurakuntatalossa Ehtoollishartaus klo Messu klo Messu klo Messu klo 10. Mikkelinpäivän perhekirkko ja sadonkorjuujuhla Su klo 10 Lammenjärven leirikeskuksessa, Hyyppäräntie 330. HYVINVOINTIPÄIVÄ IKÄIHMISILLE Ke klo 13 Kiikalan seurakuntatalossa ja ti klo 13 Kitulan seurakuntakeskuksessa. Tietoa tasapainosta ja kodin muutostöistä, vapaata tutustumista, hyvinvointipisteitä, tietoiskuja (mm. SPR), verenpaineen ja -sokerin mittausta sekä niskahartiahierontaa. Kahvitarjoilu ja arvontaa. Järj. yhteistyössä Salon kaupunki, Salon seurakunta, SSKKY:n ja AMK:n opiskelijat sekä Salon seudun omaiset ja läheiset ry:n Eloisaa arkea -projekti ja Omaishoidon lähettiläät -projekti. ELOISAA ARKEA -PIIRI Keskustelua, pientä jumppaa, visailua ja aivovoimistelutehtäviä. Ma 14.9., ja klo 12 Kiikalan seurakuntatalossa. Pe 25.9., ja klo 10 Kitulan seurakuntakeskuksessa. Järj. Salon seudun omaiset ja läheiset ry:n Eloisaa arkea hyvinvointipysäkiltä -projekti ja seurakunnan diakoniatyö. Lisätietoja Kaija Virtaselta ELÄKELÄISTEN SEURAKUNTAPIIRI To klo 10 Rekijoen Op:n kokoushuoneessa. To klo 13 Kiikalan seurakuntatalossa. TOIMINTAA KITULAN SEU- RAKUNTAKESKUKSESSA Kässäpiiri ma 14.9., ja klo 14. Tervetuloa innokas kutoja, virkkaaja tai muu neulonnan taitaja iloiseen porukkaan! Tuotteita myydään lähetystyön hyväksi. Aamulenkki ke 16.9., ja klo 9. Lenkin jälkeen kahvit ja hartaushetki. Toivon Kammari to klo 14. TOIMINTAA KIIKALAN SEURAKUNTATALOSSA Omaishoitajien vertaistukiryhmä ti klo 13. Ajatustenvaihtoa ja tietoa omaishoitoon liittyvistä ajankohtaisista asioista. Varttikirkko pe klo 9. Kirkkomehut. Salon seudun omaiset ja läheiset ry:n 20-vuotisjuhlakahvit to klo 14. MUUTA TOIMINTAA Hautausmaan haravointitalkoot ti klo 9 Kiikalassa ja ke klo 9 Suomusjärvellä. Talkoolaisille keittolounas ja kahvit. Rukouspiiri parittomilla viikoilla tiistaisin klo Koivusilla, Reväntie 181, Rekijoki. Yhteyshenkilö Pirkko Koivunen Kuorot ks. sivu 4. LÄHETYS-SOPUKKA Lähetyskirppis avoinna joka toinen la (ei pyhäinpäivänä!) klo os. Puistoraitti 8, Kiikala. Kirppislöytöjä, arpoja, kahvia ja juttuseuraa. Tuotto lähetystyölle * * * * * PUISTOTUPA Tervetuloa kahvittelemaan ja vaihtamaan kuulumisia maanantaisin klo os. Puistoraitti 8, Kiikala. Ma klo vieraana pastori Marith Leppäkari-Lindberg. KISKO & MUURLA KIRKONMENOT Kiskon kirkossa Messu klo Sadonkorjuun kiitoshetki klo Perhekirkko klo Messu klo 10. Muurlan kirkossa Messu klo Messu klo Messu klo Ehtoollisenvietto klo 18; liittyy opiston lottakurssiin Perhemessu klo 10. Yhteissyntymäpäivät Kiskon ja Muurlan 70-, 75- ja 80-vuotiaille su Muurlassa. Messu klo 10; juhla jatkuu seurakuntakodissa. Ilmoittautumiset viimeistään kirkkoherranvirastoon , KUULUMISIA KOLUMBIASTA Ti klo 18 Muurlan seurakuntakodissa. Tilaisuudesta lisää sivulla 14. SADONKORJUUJUHLA La Kiskossa, ks. sivu 9. Su Muurlassa: Messu klo 10, kahvit seurakuntakodissa. Halikon, Muurlan ja Salo-Uskelan tuottajayhdistyksen yhteinen juhla. VIRSIEHDOKKAITA Ke klo 18 Muurlan seurakuntakodissa lauletaan lauluja, jotka ovat ehdolla virsikirjan lisävihkoon. Mukana on uusia lauluja, vanhoja tuttuja ja iloisia rytmejä eri puolilta maailmaa. Tarjolla myös vapaaehtoisten valmistamaa tyrnikiisseliä. Tuotto Senegalin kirkon musiikkityölle Suomen Lähetysseuran kautta. LINTUILTA To klo 18 Kiskon seurakuntatalossa Martti Santakarin ottamien lintukuvien parissa. Vähän linnuista Raamatussa ja virsissä, enemmän linnuista Suomen luonnossa. Aluksi kahvit. KESKUSTELUA Kiskossa Valopilkku-ilta joka toinen tiistai klo 18 Valopilkussa, Kuusitie 8, Toija. Keskustellaan Raamatusta ja ajankohtaisista aiheista, lauletaan ja kahvitellaan. Vetäjänä Taina Koski p , taina * * Muurlassa keskustelu- ja rukouspiiri maanantaisin klo seurakuntakodissa, vetäjänä Jukka Aalto p , KÄSITÖITÄ Käsityökerho Valopilkussa (Kuusitie 8, Toija) ti 22.9., ja klo 13. Tuotteiden myyntitulot lahjoitetaan Suomen Lähetysseuran Lasten Pankille. Käsityöpiiri Muurlan seurakuntakodin alakerrassa to ja klo 13. Ke vieraillaan Siskonkamarissa Ollikkalassa. Ei kerhoa VARTTUNEEN VÄEN KERHOT Eläkeläisten iltapäiväkerho ti klo 13 Kiskon seurakuntatalossa: * * * Varttuneen väen kerho ke klo 13 Muurlan seurakuntakodissa: * * * MUUTA TOIMINTAA Koko perheen syyskonsertti su Muurlan kirkossa, ks. sivu 4. Pyhäkoulu Muurlassa, ks. sivu 3. Lapsi- ja kirkkokuorot, ks. sivu 4. KUUSJOKI KIRKONMENOT Sanajumalanpalvelus klo Messu klo Messu Perhemessu klo 17 ja sen jälkeen iltapala seurakuntatalossa Messu klo 10, vanhusten kirkkopyhä. Kahvit seurakuntatalossa. Jos tarvitset kuljetusta, ota yhteys Pirjoon p PIMÉ CAFÉ To seurakuntatalossa avautuu näkövammaisten pystyttämä kahvila, jossa nimensä mukaisesti on pimeää. Näkövammaiset opastavat asiakkaat pöytiin ja avustavat tarjoilussa. Klo kahvila on avoin koululaisille, klo kaikille. Pääsymaksu 2 sisältää juoman ja pullan. YÖ KUUSJOELLA La Rukoushetki ehtookellojen soitua klo 18. Kirkkohetken jälkeen seurakuntatalossa Kai Fagerströmin valokuvaesitys Viimeiset vieraat; elämää autiotaloissa. KOKOONTUMISIA SEURAKUNTATALOSSA Omaishoitajien tapaaminen ma klo 13. Raamattu- ja rukouspiiri ma 14.9., ja klo 18. Omaiset ja läheiset ry:n 20-vuotisjuhlakahvit ti klo 14. Varttuneen väen kerho Aamukaste ke klo 10. Ystävänkammari ma klo 14. Päiväkerhon vanhempainilta ke klo 18. PERNIÖ KIRKONMENOT Perniön kirkossa Messu klo Messu klo Messu klo 10. Messun jälkeen eläkeläisten hengellinen juhla seurakuntatalossa Messu klo 10. Messun jälkeen 70-, 75- ja 80-vuotiaiden juhla jatkuu seurakuntatalossa. Ilmoittautuminen viimeistään pe kirkkoherranvirastoon p Messu klo 18. Ylikulman rukoushuoneessa klo 18 sadonkorjuun kiitosjuhla klo 10 rukoushuoneen satavuotisjuhlamessu. PIMEÄN PEITTO LA Perniön kirkossa: Kirkko avoinna klo 15. Kirkon kolme aarretta klo 15.30; kirkkokierros lapsille ja lapsenmielisille. Konsertti Antaa soida! klo 16. Lapset ja nuoret esittävät mielimusiikkiaan. Seurakuntatalossa: Pimé Café klo nuorisotilassa, järj. näkövammaiset. Maksu 2 sisältää kahvin, pullan ja elämyksen. ALFA-KURSSI lähtien seurakuntatalossa. Ks. sivu 13. HILJAISUUDEN PÄIVÄ La Perniön leirikeskuksessa Reilassa. Tule hiljentymään ja lepäämään luonnon keskelle. Ohjelmassa mm. rukoushetkiä, saunomista, ulkoilua ja lepoa. Mukana Anne Kössi ja Maria Rainio-Alaranta. Hinta 15 sisältää aamukahvin, lounaan ja iltapalan. Ilmoittautumiset mennessä Annelle, p Martti Santakari Lintuja luonnossa ja Raamatussa Lintuilta Kiskossa. Pimé Café Miltä kahvi ja pulla maistuu pimeässä? Kokeile näkövammaisen opastamana Perniössä tai Kuusjoella. Aamukahvit kuoron kanssa Hoiturit-kuoro vieraana naisten aamukahvilla la Perniössä.

11 4/2015 SALON SEURAKUNTA SANOMAT 11 * * vaihde (02) TAPAHTUMAKALENTERI NAISTEN AAMUKAHVIT La klo 9.30 seurakuntatalossa. Vieraina Hoiturit-kuoro ja Riitta Helenius, ohjelmassa mm. sikermiä ja lauluja vuosien varrelta. Aamupala 3. Miehetkin tervetulleita. MUITA KOKOONTUMISIA Aamukahvit To ja klo 9 Teijon Postillassa. Syyskuun kahvilla vieraana Riitta Helenius. Aamulenkki Joka toinen ti klo 8.30, lähtö srktalolta, Lupajantie 9. Lenkin jälkeen kahvit ja aamun sana * * Aluekappalainen Johannes Alaranta tavattavissa ma klo seurakuntatalossa. Kolme kuoroa Kuorot sivulla 4. Kässäkerho Ke klo 13 Kristiinan luona, Salontie 16 B 33. Ke ja klo 13 seurakuntatalon takkahuoneessa. Naisten saunailta Ke klo 18 leirikeskuksen rantasaunalla. Porinapiiri Ti klo Perniökodissa. Jutellaan ajankohtaisista aiheista, lopuksi hartaus. Myös muualla kuin Perniökodissa asuvat tervetulleita. Rukoushetki Perjantaisin klo 11 Teijon kirkossa. Ruokailu To klo seurakuntatalossa; vapaaehtoinen maksu. Sanan ja rukouksen ilta Su klo 18 Perniön kirkossa. Torstaipiirit Seurakuntatalossa klo 13. Lähetyspiiri 17.9., ja , jolloin vieraana Riitta Sillankorva; kuvia pyhiinvaelluksilta. Ystävänkammari 24.9., ja Järj. seurakunta ja SPR. Ystävänkammariin voi tilata kuljetuksen (4 ) Seppo Jaloselta p Äijät Ke leirikeskuksen rantasaunalla; puutalkoot klo 16. Ke seurakuntatalon takkahuoneessa klo 18. Tiedustelut Johannes Alaranta. EHTOOLLISHARTAUKSIA Perniökodissa ke ja klo 14. Perniön palvelukeskuksessa pe ja klo 13. Perniön asuntolassa ke ja klo 15. Terveyskeskuksessa pe klo Vanhainkodissa pe klo PERTTELI KIRKONMENOT Messu klo Messu klo Messu klo 10. Messun jälkeen Juvankoskella 70-vuotiaiden juhla, johon ilmoittautumiset viimeistään kirkkoherranvirastoon p , sähköposti evl.fi Perhemessu klo Messu klo Messu klo 10. KÄVELE NAISELLE AMMATTI! Pe klo Juvankosken kesäkodilla; samalla kesän viimeinen saunailta. Kävellään, hölkätään tai juostaan naiselle ammatti Kirkon Ulkomaanavun Naisten Pankin kautta. Liikuntatapahtuman jälkeen mahdollisuus uida ja saunoa. Osallistumismaksu 10 sisältää saunan, lätyn, makkaran ja mehun. NÄLKÄPÄIVÄLOUNAS Pe klo 13 seurakuntatalossa. Mahdollisuus syömällä auttaa niitä, joille nälkä on jokapäiväinen vieras. Järjestelyvastuussa SPR:n paikallisosasto ja seurakunta. Lounas 10 ; hintaan sisältyy nälkäpäiväleipä. Tuotto lyhentämättömänä SPR:n nälkäpäiväkeräykseen. MIESTEN SAUNA Ke klo Juvankoskella saunaa ja makkaraa työikäisille miehille, mukana Aki Toivoniemi. ÄITIEN SAUNA To klo 17 Juvankoskella äitien syksyinen sauna kokoaa yhteen menneen kesän ajatuksia, ehkä myös tulevaisuuden pelkoja ja huolia, mutta ennen kaikkea toiveita ja unelmia. Ohjelmassa on saunan rentouttavaa lämpöä, kirjavaa keskustelua, iltapala ja iltavirsi. Ilmoittautumiset Suville tekstiviestillä tai sähköpostilla: , evl.fi. ÄITIEN JA TYTTÖJEN PÄIVÄ La vaihtoehto ostoskeskuksille! Juvankosken kesäkodilla tarjolla ulkoilua, askartelua ja saunomista, ruokaa unohtamatta. Hinta 10 /perhe. Ilmoittautumiset mennessä www. salonseurakunta.fi/koululaiset. MUITA KOKOONTUMISIA Iltaperhekerho Ma klo seurakuntatalossa. Ystäväpiiri Tiistaisin klo seurakuntatalon kahviossa. Kuljetuksissa yhteys Eliseen puh Tortosmäen maanantaikerho klo Inkereen kerhotilassa, Tortosmäentie 1. Kuljetukset kuten edellä. Hähkänän varttuneet Ma ja klo 13 Hähkänän kerhohuoneella. SALO-USKELA KIRKONMENOT Uskelan kirkossa Messu klo Messu klo Messu klo 10; 80-vuotiaiden juhla jatkuu seurakuntatalossa. Ilmoittautumiset viimeistään pe kirkkoherranvirastoon p , sähköposti evl.fi Messu klo 10, vanhusten kirkkopyhä. Ruokailu, kahvit ja ohjelmaa seurakuntatalossa. Maksuton kuljetus kirkkoon ja seurakuntatalolle. Kuljetuspyynnöt diakoniatoimistoon viim ti to klo puh Messu klo Messu klo Messu klo 10. Radiokirkko Uskelan kirkon messu radioidaan joka sunnuntai suorana lähetyksenä taajuudella 88,2. Cafe Uskela Uskelan kirkon yhteydessä toimivassa Cafe Uskelassa kirkkokahvit messun jälkeen, paitsi ja Salon kirkossa Messu klo Tuomasmessu klo Nuorten kirkko klo Muistimessu klo 17, yhteistyössä Salon Muistiyhdistyksen kanssa. Kahvit kirkon sivusalissa Mikkelinpäivän enkelikirkko klo Messu klo Messu klo 17, eläkkeensaajien kirkkopyhä. Kahvit seurakuntatalossa Iltamessu klo 17. PYHÄKOULUT Katso sivu 3. SIIONIN KANTELEEN LAULUSEURAT (ELY) Ti klo 18 seurakuntatalossa, Kirkkokatu 6; kahvi klo Kuvaterveisiä elokuun Evankelisilta kesäjuhlilta Halikosta. Ti klo 18 Lähdekorvella, Pesäkatu 2. Mukana Pekka Kiviranta ELY:stä. Kyytiä tarvitsevat soittakaa /Hilkka. USKO ARJESSA -ILTA Ke klo seurakuntatalossa, puhujavieraana Varsinais- Suomen Kansanlähetyksen piiripastori Pyry Winter. VANHUSTEN VIIKON JUHLA To klo 13 seurakuntatalossa, teemana Tulevaisuutta rakentamaan. Vieraana Tuula Hakkarainen, joka puhuu ja laulaa aiheesta Kun on tunteet. Kahvitarjoilu. MUITA TILAISUUKSIA Arvon kellari maanantaisin klo Ollikkalan koululla; juttuseuraa ja yhdessäoloa yli 65-vuotiaille. IkäArvokashankkeen toimintaa. Lisätiedot Sanna Saramo Kanttorin lauluhetki ke klo Ilolansalon ravintolasalissa. Maksuton lounas työttömille ja vähävaraisille to ja klo seurakuntatalossa. Keidas-ilta ke ja klo 18 seurakuntatalossa, ks. sivu 13. Raamattutapahtuma la seurakuntatalossa, ks. sivu 13. Ehtoollishartaus ke klo 12 Alhaisten vanhustentalon ruokalassa ja klo Ilolansalon ravintolasalissa. MUSIIKKIA Kuorot ja konsertit sivulla 4. ILTAPERHEKERHO Torstaisin parittomilla viikoilla klo seurakuntatalossa, seuraavan kerran Yhdessäoloa ja vapaata puuhastelua. Välillä voi hörpätä kahvit tai mehut. Ei ikärajoja eli kaikki ovat tervetulleita mukaan. TOIMINTATIISTAI ja klo seurakuntatalossa. Kotona asuville virkistystä, juttuseuraa ja pieni yhteinen toimintahetki. Ohjelma pääosin vapaaehtoisten vetämää. Lisätietoja: diakoniatyöntekijä Virva Haikonen ELÄKELÄISTEN JUMPAT Vapaaehtoisten ohjaamia ja maksuttomia, paitsi Paunalan jumppa. Ollikan seurakuntakodissa naisten jumppa ti klo 10. Paunalan seurakuntakodissa tuolijumppa ti klo 9 (maksullinen). Seurakuntatalon liikuntasalissa naisten jumppa ma klo 10 ja ke klo 10, miesten jumppa pe klo 9. PIIRITOIMINTAA Raamattupiirejä seurakuntatalossa Miesten piiri maanantaisin klo 15, alkaa Yhteyshenkilö Pekka Airaksinen Naisten piiri maanantaisin klo Yhteyshenkilö Ulla Suominen Ilosanomapiiri tiistaisin klo 14. Yhteyshenkilö Riitta Helenius Muita piirejä Käsityöpiiri Siskon Kamari keskiviikkoisin klo 12 Ollikan seurakuntakodissa. Anjala-Haukkalan lähetyspiiri ti klo Impi Anttilan luona, Kössinkatu 1 as 26. Seurakuntapiiri ma ja klo 15 Salo-Karinassa, Helsingintie 52. Seurakuntapiiri ke klo 12 Alhaisten vanhustentalon ruokalassa. Mököisten pienpiiri ti 6.10., ja klo os. Mököistenkatu 9. Yhteyshenkilö Marja-Liisa Nore , KAFFEMUKI Lähetyskahvio maanantaisin klo Salon kirkon sivusalissa, Kirkkokatu 7. Ohjelmaa klo Sairaudesta selviytyminen; Katariina Kiviluoma ja Kirsti Aittamäki Sukilla lähetystyötä; Marjatta Lehtovaara Kuvia ja kuulumisia Aunuksen Karjalasta; Heikki Kivioja ja Irma Iho. SALOTTO Kaiken kansan olohuone avoinna ti pe klo osoitteessa Kirkkokatu 5, puh Käsityöpiiri tiistaisin klo 11. Juttukammari keskiviikkoisin klo 15. Mielenvirkistystä, vertaistukea ja lähihoitajaopiskelijoiden suunnittelemaa ohjelmaa kuntoutujille. Porinapiiri ma 21.9., ja klo 10. Keskusteluryhmä ajankohtaisista asioista kiinnostuneille. Saloton 15-vuotisjuhlakahvit pe klo YHTEISKRISTILLISTÄ TOIMINTAA Ollikan seurakuntakodissa Leipäkirkko la ja klo 11. Keskustelua, musiikkia, tee- ja kahvitarjoilu. Näkövammaisten kerho Ke ja klo Salo- Uskelan seurakuntatalossa. Halikon ja Salo-Uskelan 80-vuotiaiden juhla Tämän vuoden toinen Halikon ja Salo-Uskelan yhteinen 80-vuotiaiden juhla (ensisijaisesti heinäjoulukuussa syntyneille) alkaa su messulla Uskelan kirkossa Yhteiskristillinen Ollikkalailta tiistaisin klo Lauluja, puheita, Raamatun opetusta, rukousta. Yhteyshenkilö Toni Taiveaho SÄRKISALO KIRKONMENOT Sanajumalanpalvelus klo Messu klo Sanajumalanpalvelus klo Perhekirkko klo Messu klo 10, koivistolaisten kirkkopyhä. Kunniakäynti Karjalaan jääneiden muistomerkillä. Kahvit ja ohjelmaa seurakuntakodissa Sanajumalanpalvelus klo 10. MUUTA TOIMINTAA Askartelupyhäkoulu Tiedot sivulla 3. Ilosanoman ilta Raamattupiiri ke klo 18 seurakuntakodissa; luetaan Efesolaiskirjettä. Iltarusko Ma klo 13 seurakuntakodissa, vieraina Veka Helin ja Martti Rouhiainen. Lämmintä lähimmäiselle Käsityöpiiri ke klo 18 seurakuntakodissa * * * Särkisalokuoro Kuorot sivulla 4. Taidenäyttely Mimmi Meriluodon akvarellinäyttelyn avajaiset su klo 12 pappilassa, ks. sivu 15. Tulossa: Kaj Chydeniuksen ja Taru Nymanin kirkkokonsertti su klo 15. Kappalaisen kanslia Juha Hekkala tavattavissa pappilan kansliassa torstaisin klo puh YHTEINEN TOIMINTA klo 10 ja jatkuu Salo-Uskelan seurakuntatalossa (Kirkkokatu 6), jossa keittolounas, ohjelmaa ja kakkukahvit. Ilmoittautumiset viimeistään kirkkoherranvirastoon , sähköposti Kirkkovaltuuston kokous Ke klo 18 Salo-Uskelan seurakuntatalossa. Vanhusten viikon juhla Muistimessu Su klo 17 Salon kirkossa yhteistyössä Salon Muistiyhdistyksen kanssa. Kirkkokahvilla tietoa muistiin liittyvistä asioista. To Salo-Uskelan seurakuntatalossa, vieraana Tuula Hakkarainen. Syntymäpäivät Salotossa Kaiken kansan olohuone Saloton 15-vuotisjuhlakahvit pe klo os. Kirkkokatu 5.

12 12 SALON SEURAKUNTA SANOMAT 4/2015 Toimintaa sekä Suomeen muualta muuttaneille että täällä aina asuneille. Seuraa verkkosivuja: > Kansainvälinen toiminta. INFOPISTE Saloon muuttaneille ma ke klo seurakuntatalon kansainvälisessä tilassa, Kirkkokatu 6. Yhteistyössä kaupunki, seurakunta ja Mun Salo ry. KIELIRYHMÄT KIRKKOKADULLA Kansainvälinen tila, Kirkkokatu 6, katutaso: Suomenkielinen keskusteluryhmä Maanantaisin klo 14 15, ohjaajana Virve Nöges. Tiistaisin klo , ohjaajana Virpi-Liisa Mentu. Saksankielinen keskusteluryhmä Keskiviikkoisin klo Thainkielinen keskusteluja raamattupiiri Ke klo 18, mukana Lilja Kinnunen-Riipinen. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA KIELIRYHMÄ OLLIKASSA Hämeenojankatu 19: Venäjänkielinen keskusteluryhmä Maanantaisin klo 12 14, ohjaajana Valentina Kuznetsova. KÄSITYÖKERHO HANNA Kansainvälinen tila, Kirkkokatu 6, katutaso. Keskiviikkoisin klo Käsitöiden lomassa tutustutaan medialähetystyöhön. Tarvittaessa myös opastusta käsitöihin. INKERILÄISTEN PIIRI Ke 23.9., ja klo 12 Salo-Uskelan seurakuntatalon keskisalissa, Kirkkokatu 6. THAI-TAPAAMINEN Su Thaimaa Suomi-juhla Raisiossa. Lähtö kimppakyydein klo 13 Kirkkokatu 6:n parkkipaikalta. GOSPEL-LATTARIT Seurakuntatalon jumppasalissa, Torikatu 6. Maanantaisin klo Keskiviikkoisin klo Ohjaajina Hanna Silfver, Ljudmila Kusel ja Taina Lindholm. Maksu 5, muilta kuin työssäkäyviltä 3. Lapsille tilaa leikkiä ja tanssia salin toisessa päässä. OTA YHTEYTTÄ: Tuire Kallio kansainvälisyyskasvattaja Timo Viitanen maahanmuuttajatyön pappi EESTI RING Neljapäeval 17. septembril ja 15. oktoobril kl Salo-Uskela kogudusemajas, Kirkkokatu 6, Salo. Tule peauksest sisse, minnes vasakult liftist mööda näed Kansainvälinen tila nimega tuba, sealt meid leiadki. Lisainfo: Anneli Nuutinen gsm , Timo Viitanen gsm PARISH WORK IN ENGLISH english Holy Communion A service of Holy Communion is offered at Salo Church (Kirkkokatu 7) on every other Sunday at 1 pm. The service is followed by tea, coffee and fellowship. Dates for next services: September 13 and 27 October 11 and 25 Open House Our Open House evenings take place in the coffee room of Salo Church (Kirkkokatu 7) on Thursdays from 5:30 pm onwards. Dates for the autumn term: September 24 October 8 and 22. Open House is your Christian living room in Salo: We get together to have a chat, to enjoy snacks, perhaps to take a look at a Bible passage, and we finish with short prayers. We begin at 5:30, but you can pop in later if you can t join us then! More information Revd Timo Viitanen tel Ministry for Internationals Work among Immigrants and International Community The Evangelical Lutheran Parish of Salo Syysleirejä koululaisille Naarilassa on koulujen syyslomaviikolla kaksi tyttöleiriä: 7 10-vuotiaille ja vuotiaille Molempien teema on Maailmalla ja leirimaksu 20. Perniön leirikeskuksessa Reilassa leireilevät tytöt ja pojat yhdessä. Ensin on luokkalaisten leiri ja Kerhoja koululaisille Alakoululaisille on monenlaisia kerhoja monilla seurakunta-alueilla. Kerhoesitteitä jaetaan sitten luokkalaiset Leirimaksu on 10. Pelkästään poikia varten on leiri Naarilassa. Kaikille näille leireille ilmoittaudutaan netissä koululaiset. Syyslomaleirien osalta ilmoittautuminen päättyy koulujen kautta, mutta kaikki kerhot löytää myös verkosta Puuaskartelua isille ja lapsille Isien ja lasten yhteinen puutyöaskartelukerho starttaa ke klo 17 Paunalan seurakuntakodin puuverstaassa Ylhäisissä, Sillanpäänkatu 5. Toiminta jatkaa isä-poikakerhojen perinnettä, mutta tytötkin pääsevät mukaan. Lisätietoja antaa nuorisotyönohjaaja Timo Sjöblom NUORI SEURAKUNTA HALIKKO Nuortenilta Torstaisin klo 18 Kanttorilassa, Hornintie * * * Isoskoulutus Kanttorilassa tiistaisin Ykköset eli ensimmäisen vuoden isoset * * klo Kakkoset ja klo Isosleiri Kesä-Angelassa. Ota yhteyttä: Nuorisotyönohjaajat Kai Sanna KUUSJOKI Nuortenilta Tiistaisin klo seurakuntatalossa (ei ). Ota yhteyttä: Jaana Huomiota mielenterveydelle Salon Mielenterveysyhdistys Salmi ry yhteistyökumppaneineen järjestää Mad Pride -tapahtuman Maailman mielenterveyspäivänä 10. lokakuuta. Tapahtumalla tavoitellaan kohennusta mielenterveyspalvelujen käyttäjien asemaan. Mad Priden tärkein ja näkyvin osuus on klo 16 starttaava kynttiläkulkue kaupungintalolta torille. Ennen kynttiläkulkuetta kaupungintalon valtuustosalissa on kaikille avoin, maksuton luentotilaisuus klo , jossa kuullaan mielenterveyspalveluiden käyttäjien asemasta PERNIÖ Nuortentila Piilo, Lupajantie 9: Avoimet ovet eli palloilua Piilossa to klo * * * Voit pelata, kuunnella musiikkia, soittaa eri soittimia, pelata lautapelejä, biljardia, pingistä. Pelkkä oleilukin on suotavaa. Nuortenilta to klo * * Nuorten kuoro Ke klo seurakuntatalossa. Lisätietoja Marialta Ota yhteyttä: Martti Johannes tämän päivän Suomessa. Luentotilaisuuden aluksi paikalliset mielenterveysalan yhdistykset ja yritykset esittelevät toimintaansa. SALO-USKELA Elämää Akvaariossa Nuortenilta perjantaisin klo Avoimet ovet koulupäivinä klo Raamis eli Ison kirjan ihmettelyä tiistaisin klo 16. Akvaario on seurakuntatalossa, ovi Torikatu 6:n sisäpihalta ja toinen Kirkkokadun puoleiselta parkkipaikalta. Messut ja musiikki Iltamessu pe klo 18 Salon kirkossa. Diskantti-kuoro, ks. sivu 4. Bändikämppä Akvaariossa. Pelivuoro Palloilua ti klo 18 seuriksen jumppasalissa. Viikonloppuleiri Naarilassa. Ilmoittautumiset netissä Ota yhteyttä: Anette, nuorisotyönohjaaja, , Amazing Grace Kaksi henkilöä ja yksi auto ne tarvitaan, jotta voi osallistua vihjeautosuunnistukseen nimeltä Amazing Grace ke klo Lähtöpaikkana on Juvankosken kesäkoti Perttelissä, Juvankoskentie 212. Matkan varrella on mielenkiintoisia ja haasteellisia tehtävärasteja. Tapahtumassa on mukana myös tv:stä tuttu salolainen Suomen surkein kuski -kisapari Kirsti ja Heidi. Osallistumismaksu 20 / Vilho, nuorisotyönohjaaja, , Jussi, koulupappi, , K20 Ylikasvaneiden ryhmä toimii säännöllisen epäsäännöllisesti. Jos haluat mukaan, ota yhteyttä Vilhoon tai kanttori-kaisaan. Ollaan myös Facebookissa nimellä Ylikasvaneet. YHTEISET Maata näkyvissä Festareille Turkuun järjestetään retki Salosta. Lisätietoja ja ilmoittautumislomake tulossa nettiin: pari sisältää makkaran, kahvin ja saunan. Tuotto menee Yhteisvastuukeräykseen. Ilmoittaudu parisi kanssa mukaan viimeistään osoitteessa Tiedusteluihin vastaa Kaija Virtanen Äitien ja tyttöjen yhteiset menot Vaihtoehtona shoppailulle tyttöjen päivä la Juvankosken kesäkodilla. Ks. Perttelin tapahtumat s. 11. Hemmotteluilta pe Halikon Kanttorilassa, ks. Halikon tapahtumat s. 10. Hiihtolomalla Leville Salon seurakunnan perinteinen Levin-matka järjestetään taas hiihtoloman aikana Levilehdossa majoitutaan 2 4 hengen huoneisiin, laskettelurinteet ja monenmoiset hiihtoladut ovat aivan vieressä. Matka maksaa 380, alle 12-vuotiailta 330 ; lapset voivat lähteä mukaan vain aikuisen seurassa. Hinta sisältää bussimatkojen ja majoituksen lisäksi aamupalat, päivälliset, iltapalat ja ohjelman. Poroajelulle Leiri Naarilassa, teemana itsenäisyys. Leirille voi lähteä myös isoäidin tai kummin kanssa. Leirimaksu on 10 /nenä. Ilmoittautumislomake netissä pääsee lisämaksusta. Ilmoittautua voi vaikka heti mutta viimeistään 5.1. netissä: www. salonseurakunta.fi > Matkat ja retket. Tiedusteluihin vastaa nuorisotyönohjaaja Martti Rouhiainen

13 4/2015 SALON SEURAKUNTA SANOMAT 13 IkäArvokas etsii yksinäiset I käarvokas on Yhteisvastuukeräyksen varoilla toteutettava vanhustyön hanke. Sen tavoitteena on löytää yksinäiset vanhukset, jotka eivät ole minkäänlaisten palveluiden piirissä. Samalla etsitään henkilöitä, jotka voivat olla yksinäisille avuksi. Lokakuussa leiripäivä Yli 65-vuotiaille salolaisille järjestetään ikioma leiripäivä pe Naarilan leirikeskuksessa. Se on tarkoitettu erityisesti henkilöille, jotka eivät aiemmin ole olleet seurakunnan diakoniatyön leirillä. Päivä on maksuton, Naarilassa vietetään aikaa klo ja kuljetus järjestetään. Ilmoittautumiset viimeistään to Salo-Uskelan diakoniatoimistoon p (ti to klo 10 11) tai oman seurakunta-alueen diakoniatyöntekijälle. Korttikampanja ja kellarikerho Yksinäisten tavoittamisek- S alon seurakunnassa otetaan ensimmäistä kertaa osaa kuolleiden lasten muistopäivän viettoon. Muistopäivän tarkoituksena on kunnioittaa niiden lukuisten lasten muistoa, jotka ovat poistuneet tästä elämästä liian varhain. Lapsen kuolema tuntuu luonnottomalta, ja sitä on siksi vaikea ymmärtää, hyväksyä ja kestää. Suru on elämänmittainen, olipa menetetty lapsi vastasyntynyt tai aikuinen, jo kohtuun menehtynyt tai leikki-ikäinen. Kuolleita lapsia muistetaan ke klo 18 Halikon kirkossa. Iltahetkeen si diakoniatyöntekijät ja monet yhteistyötahot jakavat Salossa IkäArvokkaan postikortteja yli 65-vuotiaille. Kortin voi maksutta lähettää seurakunnan työntekijöille, jotka sitten ottavat yhteyttä. Ollikkalan kaupunginosassa toimii IkäArvokkaan ansiosta Arvon kellari, joka on kohtauspaikka yli 65-vuotiaille. Juttuseuraa, yhdessäoloa, kahvia Kirkkohetki kuolleiden lasten muistoksi sisältyy musiikkia, psalmitekstejä ja rukousta. Osallistujat voivat käydä sytyttämässä tuohuksen rakkaansa muistoksi. Tilaisuuden lopuksi on mahdollisuus esirukoukseen tai keskusteluun pastorien Marika Huhtasalon ja Miika Rosendahlin kanssa. Kanttorina on Jari Parviainen. Muistohetki ei ole vain lapsen vanhempia varten. Suru on koskettanut myös sisaruksia, isovanhempia, sukulaisia, ystäviä, opettajia, lääkäreitä, naapureita Kaikki ovat tervetulleita mukaan. Lapsille on järjestetty tekemistä Budapestin aseman tuntumassa. Kuva: Daniel Fekete, Hungarian Interchurch Aid. ja teetä on tarjolla maanantaisin klo Ollikalan koulun tiloissa, käynti vasemmasta päätyovesta (hammashuolto). Myöhemmin syksyllä samantapainen kohtauspaikka saataneen Paunalan seurakuntakotiin Ylhäisiin. Vapaaehtoisille kysyntää IkäArvokas-hanke Anna-Katri Hänninen tarvitsee onnistuakseen vapaaehtoisten apua. Heitä kaivataan juttuseuraksi, ulkoilu- ja leiriavustajiksi ja myös auttamaan ryhmiin ja leirille lähdössä henkilöitä, joiden on vaikea päästä kotoa liikkeelle. Tehtäviin koulutetaan ja perehdytetään. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä diakoniatyöntekijä Sanna Saramoon p , Apua kriisin keskelle Kirkon Ulkomaanapu auttaa Eurooppaan paenneita ihmisiä Unkarissa, Serbiassa ja Kreikassa toimivien kumppaneidensa kautta. Tuella toimitetaan puhdasta vettä, hygieniatarvikkeita, käymälöitä, suihkuja, petivaatteita, huopia ja talvivaatteita. Lisäksi tarjotaan psykososiaalista tukea. Lahjoittaa voi monin tavoin: Tilille Nordea IBAN FI Viesti: Pakolaiskriisi. Lähettämällä tekstiviestin Lahjoitus numeroon (20 ). Verkossa Ostamalla hätäapupaketin (40 ) sivustolta Alfa-kurssi Perniössä Alfa-kurssilla opiskellaan tai kerrataan kristinuskon perusasioita arkikielellä. Siellä pohditaan ja keskustellaan, epäillään ja kyseenalaistetaan, etsitään ja löydetään. Seuraava Alfa-kurssi pidetään torstai-iltaisin Perniön seurakuntatalossa, Lupajantie 9. Illat alkavat Kahdesti Keitaalle Syksyn ensimmäinen Keidas-ilta on ke Salo-Uskelan seurakuntatalossa, Kirkkokatu 6. Vieraana on silloin gospelmuusikko ja toimittaja Ariel Neulaniemi ja teemana Haaksirikosta toivoon. Lokakuun Keitaalle vieraaksi saadaan Jippu, joka laulaa ja kertoo sykähdyttäviä tarinoita elävästä elämästä. Keidas-illat alkavat tarjoilun ja housebandin tahdittamien laulujen Ymmärrätkö vertauksia? Raamattu kannesta kanteen -radioraamattukoulun opettaja, nykyinen Lähetysyhdistys Kylväjän lähetysteologi Jukka Norvanto vierailee lauantaina Salossa. Hän luennoi Jeesuksen opetuksista klo Salo-Uskelan seurakuntatalossa, Kirkkokatu 6. Luentoja on neljä: Nainen joka rakasti, Kaksi rukoilijaa, Mies joka osoitti laupeutta ja Lyhytnäköisyys ei kannata. Raamattupäivässä ovat mukana myös kanttori Pirjo Lahti ja pastori Runosta voimaa Runot ovat lapsuudesta asti olleet mukana salolaisen Raija Laineen elämässä. Nyt jo eläkkeellä oleva lähihoitaja myös kirjoittaa ja lausuu runoja. Hän on lausujana mukana myös Uskon yössä Halikon kirkossa, silloin psalmien parissa. Keskiviikkona klo Retriitti on levon lataamo Hiljaisuuden retriitti on hyvä latautumispaikka työn, kiireen ja hektisen elämänmenon keskellä. Seuraava sellainen järjestetään Naarilan leirikeskuksessa, Naarilantie 369. Retriitti kutsuu ihmisen lepäämään, saamaan voimia ja kuuntelemaan, mitä hiljaisuus puhuu. Ohjaajina toimivat pastorit Ulla Ristolainen ja Timo Viitanen sekä diakoni ruokailulla klo ja päättyvät klo 20. Kurssiin kuuluu lisäksi viikonloppu Perniön leirikeskuksessa. Ohjaajina ovat pastorit Erkki Kiiski ja Pirkko Koivunen. Pikaiset ilmoittautumiset Erkille , tai Pirkolle , Lokakuussa kuullaan Jippua. parissa klo 18, vierailijat pääsevät ääneen klo Pastori, teol.lis. Jukka Norvanto on kokenut ja pidetty luennoitsija. Tarja Laurila. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Agricola-opintokeskuksen kanssa. 18 Raija Laine kutsuu tavallisia runoista pitäviä naisia ja miehiä jakamaan mielirunojaan ja niihin liittyviä ajatuksia ja kokemuksia. Kokoontumispaikkana on Salo-Uskelan seurakuntatalon kansainvälinen tila, Kirkkokatu 6. Mukana on myös pastori Tarja Laurila. Anne Kössi. Ohjaajien kanssa on mahdollisuus keskustella retriitin kuluessa erikseen varattavina aikoina. Retriitti maksaa 70, työttömiltä ja eläkeläisiltä 50, muilta kuin salolaisilta 100. Naarilassa majoitutaan yhden hengen huoneisiin. Ilmoittautumiset viimeistään nettilomakkeella

14 14 SALON SEURAKUNTA SANOMAT 4/2015 Remontin ja muutoksen aika Jerusalemin toimintakeskuksessa Evankelisilla kesäjuhlilla kuultiin Salon seurakunnan nimikkolähettien Mari ja Seppo Paulasaaren terveiset Jerusalemin Shalhevetjahkeskuksesta. Lähi-idän tilanne ja Välimeren pakolaiskriisi näkyy myös Israelissa. Shalhevetjah-keskukseen ovat kaikki tervetulleita uskontoon ja kansallisuuteen katsomatta. Tavoitteena on kohdata tulijat kristillisessä lähimmäisenrakkauden ja hyväksynnän ilmapiirissä, kertoo Mari Paulasaari, joka on keskuksen toiminnanjohtajana ollut keskeisellä paikalla visioimassa uutta työnäkyä. Vanhan kaupungin tuntumassa sijaitseva keskus on ollut Suomen Lähetysseuran omistuksessa 1950-luvulta asti. Toiminnanjohtaja Mari osallistuu myös diakonia- ja sosiaalityöhön erityisesti vammaisten, pakolaisten, turvapaikanhakijoiden ja vierastyöläisten parissa. Pastori Seppo Paulasaari toimii keskuksen isäntänä. Viime aikoina Seppoa on työllistänyt erityisesti ylätalon ja alatalon remontti. Juutalaisten ohella keskuksessa kohdataan nykyisin myös arabeja ja monesta eri kulttuuritaustasta tulevia ihmisiä. Jatkossa keskuksen majoitustoimintaa rajoitetaan seurakunnista tuleviin matkailija- ja talkooryhmiin (maksimi 30 henkilöä). Tilalle tulee maahanmuuttajille ja pakolaisille suunnattuja työpajoja. Keskus antaa tilat myös monille etnisille seurakunnille, jotka koostuvat juutalaisista paluumuuttajista ja aasialaisista vierastyöläisistä. Shalvevetjah-keskuksen työssä toteutetaan Suomen Lähetysseuran visiota oikeudenmukaisuudesta ja rauhasta. Ihmiset voivat tavata toisiaan ja jakaa rankkojakin kokemuksiaan väkivallattomassa ja rauhaa rakentavassa ympäristössä. Heitä rohkaistaan pelon ja vihan mielikuvista luopumiseen, Paulasaaret kertovat. Mari ja Seppo Paulasaari ovat olleet Israelissa Suomen Lähetysseuran työssä kolmen vuoden ajan. Aikaisemmin he olivat 12 vuotta Japanissa Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen lähetteinä. Salon seurakunta tukee Paulasaarten työtä Evankelisen lähetysyhdistyksen kautta. Halikon kesäjuhliin osallistuminen oli Marille ja Sepolle mieluinen työtehtävä, koska siellä kaikuivat tutut Siionin kanteleen laulut ja oli mahdollisuus tavata tuttuja. Seurakuntasanomien ilmestyessä Jerusalemiin ovat palanneet vanhempien lisäksi Roosa ja Tuuli. Suomeen jäävät opiskelemaan esikoinen, Pyry, ja Liina-tytär. Tarja Laurila Mikko Lähdekorpi Lähi-idässä tarvitaan toivoa, sillä toivottomuus on näköalatonta. Israelissa työskentelevät Mari ja Seppo Paulasaari vierailivat Halikossa evankelisilla kesäjuhlilla. Soppaa syysmarkkinoilta Salon syysmarkkinoilla on taas seurakunnan soppateltta tutulla paikalla Tykkipuiston laidalla. Soppaa voi syödä myös seurakuntatalossa (Kirkkokatu 6), josta sitä myydään kotiinkin vietäväksi. Markkinatuotto menee lähetystyölle. Talkoolaiseksi? Torimyynnissä on kerrallaan 2 4 henkilöä. Talkoolaisia tarvitaan myös seurakuntatalolle emännän avuksi ja kuljettamaan tavaraa käsikärryillä seurakuntatalolta torille. Talkootehtäviä hoidellaan kahden tunnin mittaisissa vuoroissa. Niitä voi halutessaan tehdä useammankin joko saman päivän aikana tai vaikka jokaisena markkinapäivänä. Aikaisempi kokemus ei ole tarpeen, sillä tehtäviin opastetaan, olivatpa ne pannarin paistoa, sopan annostelua tai tavaran kuljetusta torille. Talkoopalkaksi saa soppaa ja kahvit. Yhteen tai useampaan parin tunnin talkoovuoroon voi ilmoittautua lähetyssihteeri Henna Seppälälle puhelimitse tai ilmoittautumislomakkeella netissä lahetys. Omenia? Piirakan tekoon tarvitaan aika kasa omenia. Jos jollakulla on niitä liikaa, lahjoitukset ovat tervetulleita! Omenoiden tuomisesta/hakemisesta voi sopia lähetyssihteeri Henna Seppälän kanssa. Lauluseuroja ja juhlaterveisiä Heikki Kivioja Evankelisen lähetysyhdistyksen viimekesäiseltä Karjalan ja Aunuksen matkalta saadaan kuvaterveiset ma lähetyskahvio Kaffemukissa. Siionin kanteleen lauluseuroihin kokoonnutaan ti klo 18 Salo-Uskelan seurakuntataloon, Kirkkokatu 6. Kahvia on tarjolla jo klo Ohjelmassa on myös kuvaterveisiä Evankelisilta kesäjuhlilta Halikosta. Ti seurapaikka on Hilkka ja Matti Lähdekorven luona, Pesäkatu 2. Silloin on mukana Evankelisen lähetysyhdistyksen aluesihteeri Pekka Kiviranta. Jos tarvitset kyytiä, ota yhteys Hilkkaan p Kevin Angaritan kotiseutu, Arauca, on Kolumbian toiseksi raskaimmin miinoitettu maakunta. Maamiinat vammauttavat Kolumbiassa Kolumbialaiset Luisa Fernanda Pineda ja maamiinan vammauttama Kevin Angarita sekä kansainvälisyyskouluttaja Pia Rinne ovat tavattavissa ti klo 18 Muurlan seurakuntakodissa. Vierailu on osa Suomen Lähetysseuran Tasaus-kampanjaa, jolla tuetaan kehitysmaiden vammaisia. Lähetysseura on mukana Luterilaisen Maailmanliiton hankkeessa, jolla autetaan maamiinan uhreja Kolumbiassa. Maan historiaa leimaa sissisota ja väkivalta, mutta toiveikkuutta herättää, että hallitus ja FARC-sissijärjestö ovat sopineet miinanraivauksen aloittamisesta. Salon nimikkolähetti, Latinalaisen Amerikan aluepäällikkö Arja Koskinen, hallinnoi osaltaan tätä hanketta. Valtion ensi vuoden talousarviossa toteutettava kehitysyhteistyövarojen leikkaus koskettaa kipeästi Suomen Lähetysseuran työtä. Arja Koskinen joutui vähentämään 40 % kaikista ensi vuoden hankebudjeteista, myös miinauhrien tukemisesta. Köyhimmiltä ja eniten kärsiviltä otetaan sekin, mitä heillä on, Arja Koskinen kirjoittaa. Mutta onneksi Jumala on yksi ja yhteinen, nyt jos koskaan tarvitaan meidän kaikkien rukousta lohdutuksen tuomiseksi kärsiville tässä murtuneessa maailmassa. Ateriatuotolla apua turvapaikanhakijoille Tasausviikon torstaina Salon seudun ammattiopiston kokkiopiskelijat valmistavat kolumbialaisen aterian. Se tarjoillaan klo Salo-Uskelan seurakuntatalossa, Kirkkokatu 6. Ateria maksaa 10. Tuotto ohjataan Kirkon Ulkomaanavulle, joka kerää varoja auttaakseen Eurooppaan paenneita ihmisiä Unkarissa, Serbiassa ja Kreikassa. Lahjoitusten avulla heille toimitetaan puhdasta vettä, hygieniatarvikkeita ja huopia. Väliahot Halikkoon Virossa työtä tekevät nimikkolähetit, Anu ja Juha Väliaho vierailevat su Halikon lähetyspyhässä. Juha Väliaho saarnaa klo 18 alkavassa Halikon kirkon messussa, jonka jälkeen seurakuntatalossa on tarjolla iltateetä. Väliahot kertovat kuulumisia muun muassa Tallinnan lähelle Saueen perustamastaan seurakunnasta, joka on juuri saanut käyttöönsä oman seurakuntatalon. Neuvostoaikana syntynyt Sauen kunta oli viime vuosiin asti ainoa paikkakunta, jossa ei ole luterilaista seurakuntaa. Lähetyspyhän tuotolla tuetaan Väliahojen työtä Suomen Lähetysseuran kautta. Meillä ja Muualla -päivä Turussa Arkkihiippakunnan ja Salon seurakunnan kansainvälisen työn seminaari pidetään la Turun kristillisellä opistolla. Päivän aikana perehdytään eikristittyjen kohtaamiseen Suomessa ja muualla, Viron kirkon kanssa tehtävään yhteistyöhön ja itämaisen henkisyyden tuomiin haasteisiin. Mukana ovat muun muassa Pekka Y. Hiltunen ja Tero Ruotsala. Lähtö Salosta klo 8 ja Halikon kirkon parkkipaikalta klo 8.10, paluu klo 17:ään mennessä. Maksu 15 sisältää matkat, aterian ja kahvit. Tervetuloa mukaan kaikki kiinnostuneet ja vapaaehtoistyössä toimivat! Ilmoittautua voi mennessä lähetyssihteerille p , henna. Rikkautta ja ryysyjä Etiopiassa Halikon seurakuntatalossa vietetään kansainvälisyysiltaa ti klo 18 otsikolla Etiopia rikkautta, rihkamaa, ryysyjä. Mukana on Suomen Lähetysseuran lähetti, tiedottaja Sari Lehtelä. Etiopian vuodet ovat olleet matkaa maailman kipuun ja omaan sisimpään, Lehtelä kirjoittaa tuoreessa kirjassaan He jäivät sydämeeni (Suomen Lähetysseura). Päällimmäisenä poreilee kuitenkin ilo ja kiitollisuus kaikesta koetusta. Tapasin kymmeniä ihmisiä, joiden kohtalot raapaisivat sisintäni. Hämmästyttävän usein heistä säteili valoa, joka vahvisti uskoa parempaan maailmaan. Monta kertaa seurasin tilanteita, joissa lähetystyöntekijät, etiopialaiset kumppanit ja apua tarvitseva ihminen tai yhteisö yhdessä miettivät, mitä voitaisiin tehdä elämän parantamiseksi. Sari Lehtelällä on paljon kerrottavaa Etiopiasta.

15 4/2015 SALON SEURAKUNTA SANOMAT 15 Halikon kirkko on kuin uusi Viimeinen kivipaanu naulattiin paikalleen maanantaina klo Akvarelleja kulttuuripappilassa Särkisalon koulussa opettava Mimmi Meriluoto on myös akvarellimaalari. Hänen töitään on lokakuussa näytteillä Särkisalon kulttuuripappilassa. Näyttely avautuu su klo 12, ja siihen voi tutustua saakka päivittäin klo Näyttelyn yhteydessä järjestetään arpajaiset lähetystyön hyväksi. Voittajalle on luvassa Mimmi Meriluodon maalaus. Mimmi Meriluotoa on innostanut maalaamiseen halu oppia kuvaamaan luontoa siveltimellä, pelkistää näkymää, saada esiin valo, pilvet, meren aallot ja eläinten oikea muoto. Erityisinä kohteina hänen maalauksissaan ovat merilinnut, kalat, sienet ja kukat. Kai Fagerström Särkisaloon uusi kate uurnahaudalle Särkisalon alue sai juhannusaattona vastaanottaa lahjoituksena uurnahaudan päälle asetettavan kannen, jolla hauta peitetään täyttöä odottamaan. Lahjoituksen takana on särkisalolaissyntyinen, Naantalissa asuva Hannu Bastman, joka keväällä veljensä uurnanlaskutilaisuudessa havaitsi, että olisi tarvetta kauniimmalle kannelle kuin silloin oli käytössä. Meripirtin kerhosta Bastman tavoitti särkisalolaisen kädentaitajan Antti Erikssonin ja pyysi tätä suunnittelemaan ja valmistamaan tilanteeseen sopivan kannen. Eriksson tarttui toimeen ja valmisti puusta pyramidimaisen katteen, johon Hannu Bastman teki metallisen ristin. Alukappalainen Juha Hekkala totesi lahjaa vastaanottaessaan, että uurnanlaskussa tavallaan Salolainen selloduo Anna- Maaria & Olli Varonen julkistaa levynsä Juurilla ti klo 19 Temppeliaukion kirkossa. Konsertti koostuu duolle vuosien varrella läheisiksi muodostuneista Viime syksynä alkanut Halikon kirkon kattoremontti valmistui juhannuksen aikaan. Sen jälkeen korjattiin vielä julkisivujen rappauksia, jotka nyt hohtavat häikäisevän valkoisina. Kirkkaina kiiltävät myös katon kuparipellitykset, kunnes himmenevät säiden armoilla. Nyt kun kaikki on valmista, on syytä juhlaan. Keskiviikkoiltana kunnostustyötä ja sen vaiheita esitellään kirkossa klo 18. Tilaisuuden päätteeksi vietetään kiitos- ja rukoushetki noin klo Tervetuloa! Aluekappalainen Juha Hekkala vastaanotti uuden uurnahautakannen Hannu Bastmanilta (vas.) ja Antti Erikssonilta. Konserttimatka Helsinkiin katkeaa viimeinen maanpäällinen side ja hetki on luonnollisesti tunteita herättävä. Uusi kansi näyttää kauniilta ja antaa tälle viimeiselle tapahtumalle Tapio Meriluoto Mimmi Meriluoto on harrastanut kuvataiteita koululaisesta saakka. Hänen akvarellejaan on nähtävänä Särkisalon kulttuuripappilassa lähtien viikon ajan. teoksista ja uudelle levylle taltioidusta ranskalaisesta barokista, wieniläisklassisista sävelistä ja suomalaisesta romantiikasta. Konserttiin tehdään Salosta retki, jolle voi ilmoittautua vielä pe seurakunnan verkkosivuilla. Matka maksaa 10 /henkilö, konsertin käsiohjelma 10. Lähtö Perttelin seurakuntatalolta klo ja suuren arvon. Suuri kiitos hankkeen toteuttajille! Salo-Uskelan seurakuntatalolta (Kirkkokatu 6) klo Mukana on pastori Aki Toivoniemi. Tiedustelut Anna-Maaria Varonen Suomusjärven kirkon peltikatto on maalattu kesän aikana. Kiskossa tehtiin lasten päiväkerholle kunnon leikkipiha välineineen RISTIIN RASTIIN Lahjoja Kuwaitista asti Salon seurakunta sai kesällä lahjoituksena suuren määrän laadukkaita leluja ja lastenvaatteita. Muutama lelu otettiin lasten päiväkerhojen käyttöön, kaikki muu annetaan eteenpäin salolaisille lapsiperheille. Lahjoituksen tekivät Kuwaitissa asuvat Tuula ja Mohammed Al Naki, joilla on koti myös Suomessa, sekä Krista Saarto. He kokivat seurakunnan diakoniatyön luotettavaksi ja sopivaksi väyläksi tavaroiden Esimerkillistä yhteistyötä Kiikalan seuratalolla järjestettiin elokuussa iltamat 60-luvun tyyliin lukemattomien paikallisten toimijoiden voimin, seurakunta mukaan lukien. Oli yhteistyössä taas mahtavan upeaa taikaa, sen seurauksena Yhteisvastuukeräyksen tilikin raikaa! Kiitos kaikille talkoolaisille ja iltamiin osallistuneille, siunauksin lähetän Teidät ruskaisille syksyn teille, runoilee diakoniatyöntekijä Kaija Virtanen kiitoskronikassaan. Henkilöstöuutisia Salo-Uskelan alueen diakoniatyöntekijä Maija- Liisa Ristola-Niskala on virkavapaana Perusparannusta Kiitos lahjasta Halikkolainen Martta Ruponen kiittää syntymäpäivälahjastaan, joka toimittamiseksi niitä tarvitseville. Samalla lahjoittajat halusivat rohkaista muitakin auttamaan. Salo valikoitui kohteeksi Krista Saarron vanhempien Katriina ja Jeff Weikkolan kontaktien kautta. Kiitos niin näille lahjoittajille kuin niille lukuisille seurakuntalaisille, jotka ovat kartuttaneet diakoniatyön Vaatekammarin valikoimaa vaattein, kengin, vuodevaattein ja astioin! Iltamien ohjelmaan kuului mm. erilainen muotinäytös. Esittelyvuorossa pussihousut, mannekiinina Hannu Määttänen. Iltamat tuottivat 1084,50 Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. saakka. Hänen sijaisenaan toimii diakoni Jari Huhtasalo, , Kiinteistökauppoja Salon seurakunta teki kesällä kaksi kiinteistökauppaa. Kiskon pappila myytiin ks. haastattelu sivulla 16. Suomusjärveltä puolestaan ostettiin toimintatilaa vastaisen varalle, kun seurakunta ja Lounaismaan Osuuspankki tekivät kaupat Kitulassa sijaitsevasta Kassakeskus-nimisestä kiinteistöstä. Ostolla tähdätään pitkälle tulevaisuuteen. Pankki ja leipomo-kahvila jatkavat kiinteistössä entiseen tapaan, eikä seurakunta vielä ole siirtymässä minnekään nykyisistä Kitulantie 3:n tiloistaan, joissa se on vuokralla. Syksyn ensimmäisessä kokouksessaan kirkkovaltuusto päätti myydä Hyyppärän harjualueelta Kiikalasta noin 23,9 hehtaarin määräalan valtiolle luonnonsuojelualueeksi. Alue kuuluu Natura-ohjelman piiriin. seurakuntatalon yhteyteen. Helisnummen hautausmaalla alkaa valaistuksen korjaus syyskuussa. tuotti 2770 e Suomen Lähetysseuran Pakistanin työlle!

16 16 SALON SEURAKUNTA SANOMAT 4/2015 Toiveiden mukainen talo Kiskon pappilasta tehtiin kesällä kaupat, ja taloa isännöivät nyt Suomen Kansallisoopperan taiteellinen johtaja, mezzosopraano Lilli Paasikivi-Ilves ja viulisti Jaakko Ilves perheineen ja Jalo-koirineen. Olen jo vuosia katsellut ilmoituksia haaveillen omasta paikasta, jossa olisi historiaa, Lilli Paasikivi kertoo. Vanhat miljööt puutarhoineen ovat viehättäneet minua aina, samoin vanhojen rakennusten korkeat huoneet ja kauniit yksityiskohdat. Pappilassa moni näistä haaveista toteutui, vaikkei rakennus olekaan säilynyt aivan alkuperäisessä 1800-luvun loppupuolen asussaan. On ihana aistia vuosikymmenten, jopa vuosisatojen jatkumo tällaisissa paikoissa. Sukupolvien työ ja kädenjälki näkyy hienosti. Ihastusta ensisilmäyksellä Perhe ihastui paikkaan heti. Innostusta piti hillitä, kunnes kuntokartoitus oli tehty ja kokonaisuus käytännön kannalta sopivaksi havaittu. Talo oli hyvässä kunnossa, koska seurakunta ja entiset asukkaat ovat pitäneet pappilasta hyvää huolta. Tämä helpotti ostopäätöstä. Eheä idyllinen ympäristö on vaikuttava ja rakennus harmoninen ja kaunis. Terassi ilta-auringossa on viehättävä ja puutarha vanhoine puineen satumainen, Lilli Paasikivi kuvailee. Perheen Sini-tytär on Japanissa vaihto-oppilaana, joten hän ei ole vielä paikkaa nähnyt kuin kuvissa. Siniä muutaman vuoden nuorempi Juhani viihtyy kuulemma mainiosti. Lupasin silti varmuuden vuoksi, että pappilaan hankitaan langaton nettiyhteys! Henkireikä Pappilassa on aikomus ladata akkuja ja nauttia yhdessäolosta perheen ja ystävien kanssa. Puutarhanhoitoonkin riittää intoa: Nurmikon leikkuu on hyvää hyötyliikuntaa, jossa ajatukset pääsevät irti työasioista. Sitä paitsi käden jälki näkyy heti, ja työn tuloksista voi nauttia saman tien. Pappilasta tulevat nauttimaan myös äitini ja sisareni perheineen. Hekin ovat kaikki innokkaita puutarhan hoitajia. Lilli Paasikiven äidillä on erityinen syy iloita tyttärensä perheen talo-ostoksesta, sillä hänellä on sukusiteitä Varsinais-Suomeen, muun muassa Uskelaan, ja Lilli Paasikiven isoisän isä oli kirkkoherrana Raisiossa. Tavallaan olemme siis palaamassa äitini suvun sijoille. Kirkon naapurina Kiskon pappilasta on kivenheitto kirkkoon, hautausmaa on näköetäisyydellä. Ympäristö on aivan ihastuttava. Nautin kovasti, kun kirkonkellot soivat sunnuntaisin. Kirkko ja sen hyvin hoidettu ympäristö on eheä kokonaisuus, johon pappila kuuluu saumattomasti. Ajan mittaan on tarkoitus tutustua Kiskossa muuhunkin kuin kirkon ja pappilan ympäristöön. Se on jo ehditty panna merkille, että alue on vehmasta, talot hyvin hoidettuja ja historia mielenkiintoinen. Kontakteja kirkkomusiikkiin Syyskuun ensimmäisenä sunnuntaina pappilan isäntäväki osallistui laulaen ja soittaen messuun Kiskon kirkossa. Sellaista tapahtuu toivottavasti joskus toistekin. Oopperalaulajan työssä on paljon yhtymäkohtia kirkkomusiikkiin. Länsimaisen taidemusiikin mestarit, kuten Bach, Händel, Mozart, Beethoven ja Verdi, sävelsivät suuria kirkkomusiikkiteoksia. Olen aina nauttinut suuresti muun muassa sielunmessujen ja passioiden esittämisestä. Juhlapyhät koen vahvasti juuri musiikin kautta, Lilli Paasikivi kertoo. Oopperoissakaan uskonto ei ole vieras aihe, päinvastoin. Hyvin monet oopperat, Lilli Paasikivi-Ilves iloitsee siitä, että saa osaltaan pitää huolta Kiskon pappilan kaltaisesta paikasta ja liittyä näin asukassukupolvien ketjuun. Pappilassa pihoineen on paljon tutkittavaa myös Jalo-koiralle. esimerkiksi Kokkosen Viimeiset kiusaukset, Wagnerin Parsifal tai Poulencin Karmeliittasisaret, ovat teemoiltaan hyvin hengellisiä. Varsinaista kirkko-oopperaakin tehdään. Kari Tikan Luther-ooppera sai aikoinaan kantaesityksensä Kansallisoopperan tuotantona Temppeliaukion kirkossa. Virren vaalija Jokunen vuosi sitten syntyi paljon keskustelua siitä, sopiiko koulujen kevätjuhlissa laulaa Suvivirttä vai ei. Lilli Paasikivi ryhtyi virren puolustajaksi järjestämällä tempauksen Töölöntorilla. Suvivirsi on osa koulujen päättäjäistraditiota, ja halusin tempauksellani ottaa kantaa kauniin laulutradition puolesta. Ei arvokkaita traditioita tule hävittää suvaitsevaisuuden nimissä, eikä yhteiskuntaa pidä liikaa neutraloida sen vuosisataisesta kristillisestä arvopohjasta. Siinä menisi kyllä lapsi pesuveden mukana. Pitkään ulkomailla asuneena ja paljonkin erilaisissa kulttuuriympäristöissä työskennelleenä Lilli Paasikivi uskoo vahvasti sekä erilaisuuden hyväksyntään ja suvaitsevaisuuteen että samanaikaisesti oman identiteetin vaalimiseen. Eivät ne toisiaan pois sulje. Suvivirsi-tempauksesta on kehkeytynyt Helsingin Töölöntorille vuosittainen tapahtuma, johon kokoonnutaan koulujen päättäjäispäivänä klo 12. Viimeksi mukana oli reilusti toistatuhatta iloista laulajaa. Tällaiset tapahtumat vahvistavat yhteisöllisyyttä. Suvivirren puolestapuhuja sanoo olevansa traditionaalisten tuttujen virsien ystävä. Maa on niin kaunis yhteislauluna joulukonsertin päätteeksi on pakahduttava hetki. Ulla-Maija Kytölä Kuvat Kai Fagerström

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Heittäkää kaikki murheenne

Heittäkää kaikki murheenne 1 Heittäkää kaikki murheenne Otan lähtökohdaksi Pietarin 1 kirjeen 5-luvun 7 jakeen, jossa apostoli rohkaisee: "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." Eikö olekin inhimillisä,

Lisätiedot

Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen!

Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen! Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen! Tuntuuko siltä, että rippikouluusi on vielä valovuoden mittainen matka? Todellisuudessa rippikoulusi alkuun ei ole kovinkaan pitkä aika. Kaikki rippikouluryhmät

Lisätiedot

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti.

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti. JOHDANTO - sopisi 2. luokkalaisille 1) JOHDANTO pala aiheena anteeksi pyytäminen Liturgisena lauluna alkusiunaus: Pappi: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen Seurakunta: Aamen, aamen, aamen Pappi: Herra,

Lisätiedot

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin.

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Tuomasmessun kulku Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Messun aloitus Kirkossa vallitsee hiljaisuus. Messun alkua odoteltaessa lauletaan rukoushymnejä. Rukousalttareilla voi hiljentyä

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta Pääsiäisaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 24.3. klo 10 Palmusunnuntain messu Tiellä ken vaeltaa? Suomen Lähetysseuran

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ SYKSYN ohjelma 2015 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ LEMPÄÄLÄ Tiistai / Lempäälä 0550106LV SUPERHEROES AND ANGRY BIRDS LEFFA JA PELIMUSIIKKIA 12.1.2016 10.5.2016 Tiistaisin Klo 16.30 17.15 Hääkivi Opettaja Mikko Kiiski 0530101LV MINIJOUSET 12.1.2016 10.5.2016

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

VERTAUS TUHLAAJAPOJASTA

VERTAUS TUHLAAJAPOJASTA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VERTAUS TUHLAAJAPOJASTA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus kertoo tämän vertauksen heti edellisten vertausten

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Su 1.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu Nuorisokuoro Merituuli Su 1.12. klo 18 Hoosianna!

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Taivas, Jumalan kaunis koti

Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

LASTEN KOULURUOKAKAMPANJA

LASTEN KOULURUOKAKAMPANJA LASTEN KOULURUOKAKAMPANJA Suomen Lasten Parlamentti Me olemme Suomen Lasten Parlamentin hallituksesta. 9-13 -vuotiaat lapset ympäri Suomea vaikuttavat joka viikko sellaisissa asioissa, jotka itse kokevat

Lisätiedot

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi

Lisätiedot

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA STI, 25.9.2013 DANIEL NUMMELA LUTERILAISUUS TÄNÄÄN OPINKOHTIEN VALOSSA TUNNUSTUSKIRJAT TUTUIKSI JOHDANTO - 1517 Lutherin 95 teesiä - 1530 Augsburgin tunnustus - 1537 Schmalkaldenin opinkohdat 1 JOHDANTO

Lisätiedot

TULE MUKAAN! KIRKKONUMMEN MUSIIKKILUOKAT

TULE MUKAAN! KIRKKONUMMEN MUSIIKKILUOKAT TULE MUKAAN! KIRKKONUMMEN MUSIIKKILUOKAT Tervetuloa kuulemaan ja kyselemään musiikkiluokalla opiskelusta sekä nauttimaan nykyisten musiikkiluokkalaisten esityksistä ti 28.2.2012 klo 18.30 Kirkonkylän koulun

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kevät 2016 Sisällysluettelo Lapsityönjohtajan tervehdys 3 Perhekerhot 4 Avoinkerho Musaperhekerho Päiväkerho 5 Musiikkitoimintaa 6 Musapäiväkerho Lapsikuoro Koululaisten

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Surun kohdatessa - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Päivitetty 7.5.2013 Vainajan lähimmät Ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Hyvinvoiva Sinä - Kehon ja Mielen vireyttä ja lepoa pe 1.3.- su 3.3.2013 Tervetuloa nauttimaan hyvinvoinnista! Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Mitä voit saada?

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN

PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jerusalemissa, temppelin lähellä, Ylimmäisen papin palatsin pihalla.

Lisätiedot

Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava

Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava Järkipala hanke Järkipala hanke Tampereella vuonna 2007 2008 Hankkeessa keskityttiin terveelliseen välipalaan

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Kun sinut kastettiin, vanhemmillesi, kummeillesi ja seurakunnalle annettiin tehtäväksi huolehtia kristillisestä kasvatuksestasi. Kuulostaa juhlalliselta.

Lisätiedot

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ARMOTON PALVELIJA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Sillä, missä Jeesus tämän vertauksen kertoi, ei ole merkitystä. Mutta ilmeisesti

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot