Äänikynnyksen käyttö kansanedustuslaitosten vaaleissa ja eräitä suhteellisia vaalitapoja koskevia vertailuja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Äänikynnyksen käyttö kansanedustuslaitosten vaaleissa ja eräitä suhteellisia vaalitapoja koskevia vertailuja"

Transkriptio

1 Äänikynnyksen käyttö kansanedustuslaitosten vaaleissa ja eräitä suhteellisia vaalitapoja koskevia vertailuja Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle hallituksen esityksestä 7/2010 laeiksi Suomen perustuslain 25 :n, vaalilain ja puoluelain 9 :n muuttamisesta Heikki Paloheimo Valtio-opin professori, Tampereen yliopisto heikki.paloheimo@uta.fi Tiivistelmä Hallituksen esityksen hyvät puolet 1. Hallituksen esittämä vaalilain muutos parantaisi poliittisen suhteellisuuden toteutumista valtakunnallisella tasolla ja turvaisi entiseen tapaan alueellisen edustavuuden eduskunnan kokoonpanossa. 2. Äänestäjien kuluttajansuoja paranisi, kun vaaliliitot kiellettäisiin. 3. Puoluetukea voivat tietyin edellytyksin saada myös puolueet, joiden äänimäärä ei riitä kansanedustajapaikkaan. Hallituksen esityksen heikkoudet Hallituksen esittämä vaalitapa on tarpeettoman monimutkainen tavoitteena pidetyn suhteellisuuden parantamisen toteuttamiseksi. Hallituksen esityksessä eduskuntavaalien vaalitavan uudistamiseksi vaalituloksen laskemisessa tarvitaan seuraavia menettelytapoja: 1) D'Hondtin laskentapa puolueiden valtakunnallisen paikkajaon määräämiseksi 2) Hare-Niemeyer laskentatapa puolueiden saamien paikkojen jakamiseksi eri vaalipiireihin 3) Poikkeuksia Hare-Niemeyer laskentatapaan, että tulos saadaan sovitettua yhteen D'Hondtin laskentavan tuottaman valtakunnallisen paikkajaon kanssa 4) Lailla säädettävä juridinen äänikynnys 5) Muutoksia Suomen perustuslakiin Lisäksi hallituksen esitys voi alueellisella tasolla johtaa poliittisen suhteellisuuden nykyistä huonompaan toteutumiseen sellaisessa tilanteessa, missä puolue saa kannatusta vain yhdessä tai parissa vaalipiirissä. Johtopäätökset 1. Hallituksen esityksessä tavoitteena pidetty poliittisen suhteellisuuden parantaminen voidaan toteuttaa hallituksen esitystä yksinkertaisemmalla tavalla. Siihen riittää, että vaalitulos kussakin vaalipiirissä lasketaan joko Haren kvootilla tai Sainte-Lagüen menetelmällä. Kummallakin menetelmällä poliittista suhteellisuutta saadaan parannettua kutakuinkin yhtä hyvin kuin hallituksen esittämällä monimutkaisella tavalla. Kumpikin menetelmä antaa mahdollisuuden kansanedustajien saantiin myös vain alueellista kannatusta saavalle puolueelle, jos puolue vaalipiiritasolla saa vähintään piilevän äänikynnyksen verran kannatusta. Juridisia äänikynnyksiä ei tällöin tarvita, eikä perustuslakia tarvitse muuttaa, ellei perustuslaissa nimenomaan haluta säätää kansanedustuslaitoksen vaalitavasta nykyistä yksityiskohtaisemmin. 2. Vaalilain uudistamisessa tulisi harkita myös vaalipiirijaon uudistamista siten, että vaalipiirien koon vaihteluväli pienenee.

2 1. Äänikynnyksen käyttö kansanedustuslaitosten vaaleissa 2 Kansanedustuslaitoksen vaaleissa juridinen äänikynnys on käytössä noin 40 maassa. Niissä kaikissa käytetään joko suhteellista vaalitapaa tai suhteellisen vaalin ja enemmistövaalin yhdistelmiin perustuvaa vaalitapaa. Juridisen äänikynnykset periaatteet vaihtelevat maasta toiseen. Noin 30 maassa on käytössä valtakunnallinen äänikynnys. Runsaassa kymmenessä maassa valtakunnallisen äänikynnyksen rinnalla on myös muita äänikynnyskriteereitä, esimerkiksi puolueen saama kannatus yksittäisessä vaalipiirissä tai useamman puolueen muodostaman vaaliliiton yhteiskannatuksen taso. Taulukkoon 1 on koottu vaalitapaa koskevia perustietoja lähes kaikista juridista äänikynnystä kansanedustuslaitoksen vaaleissa käyttävistä maista. Suhteellista vaalitapaa käyttävissä maissa juridista äänikynnystä käytetään sekä sellaisissa maissa, joissa vaalitulos lasketaan kussakin vaalipiirissä erikseen että sellaisissa, joissa vaalitulosta lasketaan kahdella tai jopa kolmella eri tasolla esimerkiksi tasauspaikkamenetelmää käyttäen. Niissä suhteellisen vaalitavan maissa, joissa vaalitulos lasketaan vain yhdellä tasolla kussakin vaalipiirissä erikseen, äänikynnyksen käyttö ei ole yhtä yleistä kuin niissä maissa, joissa vaalitulosta lasketaan useammalla eri tasolla. Myös vaalipiirien koko vaikuttaa äänikynnyksen käytön yleisyyteen. Maissa, joissa vaalipiirit ovat kooltaan suuria, äänikynnyksen käyttö on yleisempää kuin maissa, joissa vaalipiirit ovat pieniä. Maissa, joissa vaalipiirit ovat pieniä, efektiivinen eli piilevä äänikynnys rajoittaa pienten puolueiden pääsyä kansanedustuslaitokseen ja puoluejärjestelmän pirstoutumista. Äänikynnyksen vaikutus puoluejärjestelmään. Juridinen äänikynnys vaikuttaa puolueiden lukumäärään ja puoluejärjestelmän hajaantuneisuuteen. Politiikan tutkijat käyttävät tällaisissa tarkasteluissa mittarina niin sanottua puolueiden efektiivistä lukumäärää. Se on indeksi, jossa puolueen kokoa käytetään painona puolueiden lukumäärää laskettaessa 1. Esimerkiksi jos puoluejärjestelmässä on kaksi suurta puoluetta ja niiden lisäksi kolme muuta puoluetta, joilla kullakin on vain yksi kansanedustaja, puolueiden efektiivisen lukumäärän indeksi on vain vähän kakkosta suurempi. Kuviosta 1 havaitaan, että puolueiden efektiivinen lukumäärä vaihtelee huomattavasti niissä suhteellista vaalitapaa käyttävissä maissa, joissa ei ole lainkaan juridista äänikynnystä. Tähän vaihteluun vaikuttavat niin vaalijärjestelmän erityispiirteet kuin maan historialliset ja yhteiskunnalliset olot. Juridisen äänikynnyksen käyttö pienentää jossain määrin puolueiden efektiivistä lukumäärää. Vertailevissa tutkimuksissa on kuitenkin osoitettu, että vaalipiirin koko vaikuttaa puolueiden efektiiviseen lukumäärään enemmän kuin juridisen äänikynnyksen taso. Taulukossa 2 suhteellista vaalitapaa käyttävät maat on ryhmitelty kansanedustuslaitoksen vaaleissa käytettävien vaalipiirien keskimääräisen koon mukaan. 1 Puolueiden efektiivinen lukumäärä lasketaan alla olevalla kaavalla, missä n on puolueiden lukumäärä ja p i on puolueen i osuus kansanedustajan paikoista. Kaavan ideana on se, että puolueiden lukumäärää tällä kaavalla laskettaessa suuremmilla puolueilla on suurempi paino kuin pienillä puolueilla. 1 n 2 p i i= 1

3 3 Taulukko 1. Juridista äänikynnystä kansanedustuslaitoksen vaaleissa käyttäviä maita Maa Valtakunnallinen äänikynnys % Muu äänikynnys Vaalitapa Kansanedustajia Vaali-piirejä Seychellit 10,0 FPP sm Turkki 10,0 PR Liechtenstein 8,0 PR 25 2 Venäjä 7,0 joissakin tilanteissa alle PR % Moldova 5,0 3,0 valitsijayhdistys PR rmenia 5,0 FPP+PR Kroatia 5,0 PR Tšekin tasavalta 5,0 10, 15 tai 20 % vaaliliitoilla PR Eesti 5,0 PR Georgia 5,0 FPP+PR Saksa 5,0 tai kolme vaalipiiripaikkaa MMP Latvia 5,0 PR Liettua 5,0 FPP+PR Mosambik 5,0 FPP+PR Uusi Seelanti 5,0 MMP Puola 5,0 vaaliliitto 8 %, vähemmistöillä PR ei kynnystä Romania 5,0 8, 9 tai 10 % vaaliliitoilla MMP Serbia 5,0 etnisillä vähemmis-töillä PR ei kynnystä Slovakia 5, Taiwan 5,0 FPP+PR Islanti Tasauspaikkoja saavat vain 5 % valtakunnallisen kannatuksen saaneet puolueet PR Itävalta 4,0 PR Bulgaria 4,0 FPP+PR ? Unkari 5,0 FPP+PR Italia 4,0 vaaliliitto 10 % vaaliliitossa oleva puolue 2 % Ruotsi 4,0 tai 10 % vaalipiirin äänistä Norja Tasauspaikkoja saavat vain 4 % valtakunnallisen kannatuksen saaneet puolueet PR PR PR Kypros 1,8 PR 80 Bolivia 3,0 MMP Korean tasavalta 3,0 FPP+PR Montenegro 3,0 PR Ukraina 3,0 PR Tanska 2,0 1 vaalipiiripaikka tai tietty kriteerimäärä ääniä kahdella eri alueella PR Meksiko 2,0 FPP+PR Filippiinit 2,0 FPP+PR Israel 2,0 PR lankomaat 0,67 PR Taulukon 1 lyhenteiden selitykset FPP = Enemmistövaali yhden hengen vaalipiireissä (first past the post, single member plurality) PR = Suhteellinen vaalitapa (proportional representation) MMP = Ns. Saksan malli (multi member proportional)

4 4 10 Puolueiden efektiivinen lukumäärä Äänikynnys % Puolueiden efektiivisen lukumäärän laskutapa on esitetty sivun 2 alaviitteessä Kuvio 1. Juridisen äänikynnyksen suuruus ja puolueiden efektiivisen lukumäärän välinen yhteys suhteellista vaalitapaa kansanedustuslaitoksen vaalissa käyttävissä maissa 2000-luvun alkuvuosina Taulukko 2. Vaalipiirien keskimääräinen koko kansanedustuslaitoksen vaaleissa suhteellista vaalitapaa käyttävissä maissa Vaalipiirin keskimääräinen koko Maiden lukumäärä lle 6 henkeä 16 Yli 6 10 henkeä 19 Yli henkeä 12 Yli 20 henkeä 11 Koko maa yhtenä vaalipiirinä 6 Yhteensä Juridisen äänikynnyksen ongelmia Yhdenvertaisuus. Juridisen äänikynnyksen käyttö eduskuntavaaleissa on oikeudelliselta kannalta kansalaisten yhdenvertaisuuden rajoittamista. Hallituksen esityksessä äänikynnystä pidetään tarpeellisena poliittisen kentän pirstoutumisen estämiseksi. Esityksessä ei kuitenkaan esitetä perusteluja sille, että poliittisen järjestelmän vakaus tai hallitsemisen tehokkuus heikkenisi, jos poliittinen suhteellisuus toteutuisi eduskuntavaaleissa nykyistä paremmin. Suomi on poliittisilta olosuhteiltaan poikkeuksellisen vakaa maa ja esimerkiksi puolueiden kannatussuhteet vaihtelevat vaaleista toiseen vähemmän kuin useimmissa muissa Länsi-Euroopan maissa. lueellinen kannatus. Valtakunnallinen äänikynnys ilman erillistä vaalipiirikohtaista äänikynnystä vääristää suhteellisuuden toteutumista, jos puolueen kannatus on alueellisesti keskittynyttä ja sen kannatus jää valtakunnallista äänikynnystä pienemmäksi. Hallituksen esittämä vaalitapa on tässä suhteessa huono. Jos puolue saa jossakin vaalipiirissä kannatus-

5 5 ta, joka vaalipiiritasolla oikeuttaisi viiteen kansanedustajan paikkaan, se ei kuitenkaan saisi yhtään kansanedustajia, jos puolueen valtakunnallinen kannatus jää alle kolmen prosentin. Esimerkiksi puolue, joka Uudenmaan äänten perusteella olisi oikeutettu viiteen kansanedustajan paikkaan, mutta puolueella ei ole kannatusta muissa vaalipiireissä, jäisi kokonaan ilman edustajanpaikkoja. Etelä-Savossa tilanne olisi vielä hämmentävämpi. Jos jokin puolue saisi 95 prosenttia Etelä-Savon vaalipiirin äänistä, mutta ei ääniä muista vaalipiireistä, se ei hallituksen esittämää vaalitapaa käytettäessä saisi eduskuntaan yhtään kansanedustajaa. Kaikki Etelä-Savon paikat jaettaisiin puolueille, jotka saivat vaalipiirissä yhteensä vain 5 prosenttia hyväksytyistä äänistä. Vaalitapa, joka edes teoriassa voi johtaa poliittisen suhteellisuuden näin kelvottomaan toteutumiseen vaalipiirin tasolla, on huono. Hallituksen esityksessä ehdotettua vaalitapaa voitaisiin tietenkin Ruotsin ja joidenkin muiden maiden tapaan täydentää erillisellä vaalipiirikohtaisella äänikynnyksellä. Se tekisi kuitenkin hallituksen esittämän vaalitavan entistä monimutkaisemmaksi. Tasauspaikkajärjestelmään vaalipiirikohtainen äänikynnys on helposti ympättävissä. Hallituksen esittämä malli sen sijaan tulisi entistä sekavammaksi! Olemassa olevan puoluejärjestelmän sementointi. Kolmen prosentin äänikynnys nostaa uusien puolueiden eduskuntaan pääsyn kynnystä. Esimerkiksi SPP/SMP nousi eduskuntaan vuoden 1966 vaaleissa 1 prosentin ääniosuudella. SKL nousi eduskuntaan vuonna ,1 prosentin ääniosuudella. Vihreät nousi eduskuntaan vuonna ,4 prosentin ääniosuudella. Voimassa olevan vaalilakimme mukaan eduskuntavaaleihin voivat osallistua myös puolueisiin kuulumattomat valitsijayhdistykset ja niiden muodostamat yhteislistat. On vaikea kuvitella, että näillä puolueisiin kuulumattomilla listoilla olisi vaaleissa enää minkäänlaisia menestymismahdollisuuksia, jos valitsijayhdistyksen tai yhteislistan on saatava vähintään kolme prosenttia valtakunnallisen tason äänistä. Valitsijayhdistykset ja yhteislistat perustuvat aina paikalliseen poliittiseen aktiviteettiin ja myös uudet puolueet syntyvät usein siten, että toimintaa viriää ensin vain määrätyllä maantieteellisellä alueella. Taktinen äänestäminen. Kolmen prosentin äänikynnys lisää taktista äänestämistä pienten puolueiden kannattajien keskuudessa. Osa pienten puolueiden kannattajista äänestää parhaana pitämänsä vaihtoehdon sijasta jonkin sellaisen puolueen ehdokasta, jolla on paremmat mahdollisuudet saada vaalipiiristä kansanedustaja. Hyvin toimivan vaalijärjestelmän ei tulisi erityisesti ohjata ihmisiä äänestämään taktisesti. Poliitikkojen ja kansan välinen kuilu. Ehkä merkittävin ongelma juridisen äänikynnyksen käyttöön otossa Suomen kaltaisessa maassa liittyy poliitikkojen ja kansan väliseen vastakohtaisuuteen. Erilaisista mielipidetutkimuksista tiedämme, että kansalaisten kokema poliitikkojen ja kansan välinen vastakohtaisuus on viime vuosikymmeninä syystä tai toisesta lisääntynyt. Esimerkiksi Elinkeinoelämän Valtuuskunnan vuonna 2000 tekemässä kansallisessa asennetutkimuksessa lähes kolme neljäsosaa vastaajista piti poliitikkojen ja kansan välistä vastakohtaisuutta joko hyvin tai melko voimakkaana 2. Tämän kuilun vähentämisek- 2 Kansalaiset pitivät poliitikkojen ja kansan välistä vastakohtaisuutta suurempana kuin työnantajien ja työntekijöiden välistä vastakohtaisuutta. Vain runsas puolet saman kyselyn vastaajista piti työnantajien ja työntekijöiden välistä vastakohtaisuutta hyvin tai melko voimakkaana. Tiedot teoksesta Jyrki Haikonen ja Pentti Kiljunen: Mitä mieltä suomalainen? EVn asennetutkimuksien kertomaa EV 2003, s. 57.

6 6 si niin Suomessa kuin useimmissa muissa Länsi-Euroopan maissa on viime vuosina toteutettu erilaisia demokratiahankkeita, joiden tarkoituksena on lisätä kansalaisyhteiskunnan ja edustuksellisen demokratian päättäjien välistä vuoropuhelua 3. Äänikynnyksen käyttöönotto maassa, jossa sitä ei ole ennen ollut on tämän vuoropuhelun edistämistavoitteen vastainen ja voi lisätä politiikasta ennestäänkin etääntyvien kansanryhmien epäluottamusta politiikkaa kohtaan. Jos eduskuntavaaleissa poliittisen suhteellisuuden ohella korostetaan myös eduskunnan alueellista edustavuutta, kysymys äänikynnyksestä näyttäytyy aivan eri valossa. Jos kansanedustajan paikat kokonaan tai ainakin pääosin jaetaan suoraan vaalipiiritasolla, keskeiseksi kysymykseksi nousee vaalipiirien efektiivinen eli piilevä äänikynnys. Tarkastelen kysymystä lausunnon jaksossa 4. Äänestäjät pitävät alueellista edustusta kansanedustajan toiminnassa erittäin tärkeänä. Vuoden 2007 vaalitutkimuksen haastatteluaineistossa vastaajat pitivät tärkeämpänä, että kansanedustaja ajaa oman alueensa ja vaalipiirinsä kannalta keskeisiä tavoitteita kuin oman puolueensa asettamia keskeisiä tavoitteita Ruotsin vaalijärjestelmä Ruotsissa tasauspaikkajärjestelmää toteutetaan seuraavalla tavalla (Vallag 2005: 837). Valtiopäiville (riksdag) valitaan yhteensä 349 kansanedustajaa. Heistä 310 valitaan puolueiden listoilta vaalipiireistä, joita on 29. Vaalipiirijako vastaa Ruotsin maakuntajakoa. Loput 39 paikkaa jaetaan tasauspaikkoina. Vaalipiiripaikkojen (yhteensä 310) kokonaismäärä kussakin vaalipiirissä määrätään vaalipiirien äänioikeutettujen lukumäärän mukaisessa suhteessa. Äänestäjällä on yksi ääni, jonka hän antaa vaalipiirissään olevalle puolueen listalla. Puolueen lista on niin sanottu suljettu lista eli puolueet ovat asettaneet ehdokkaat listalle siihen järjestykseen, jossa he tulevat valituksi. Äänestäjällä on kuitenkin myös mahdollisuus antaa äänensä jollekin puolueen listalla olevalle yksittäiselle ehdokkaalle merkitsemällä rastin sen ehdokkaan kohdalle, jolle hän haluaa äänensä antaa. Saadakseen paikkoja valtiopäiville puolueen on saatava vähintään neljä prosenttia koko maan hyväksytyistä äänistä tai vähintään 10 prosenttia vaalipiirin hyväksytyistä äänistä. Vaalitulos lasketaan seuraavalla tavalla: Vaihe 1: Vaalipiiripaikat jaetaan puolueille suhteellisesti muunnetun Sainte-Laguëmenetelmän vertauslukujen mukaan. Puolueen listalla ensimmäisenä olevan ehdokkaan vertausluku lasketaan jakamalla puolueen listan kokonaisäänimäärä luvulla 1,4. Puolueen listalla toisena olevan ehdokkaan vertausluku lasketaan jakamalla puolueen listan koko- 3 Suomessa esimerkiksi kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma vaalikaudella ja valtioneuvoston asettama kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta vaalikaudella Åsa Bengtsson ja Hanna Wass: Kansalaisten edustusodotukset. Teoksessa Sami Borg ja Heikki Paloheimo (toim.): Vaalit yleisödemokratiassa. Eduskuntavaalitutkimus Tampere University Press 2009, s

7 7 naisäänimäärä luvulla 3. Seuraavilla sijoilla olevien ehdokkaiden vertausluvut saadaan käyttämällä seuraavaksi suurempia parittomia lukuja 5, 7 jne. Tässä vaiheessa jako koskee vain puolueiden vaalipiiripaikkojen lukumäärää. Vaihe 2: Lasketaan muunnettua Sainte-Laguën menetelmää käyttäen puolueiden valtakunnallisten äänimäärien perusteella kuinka monta paikkaa kunkin puolueen tulee saada. Vaihe 3: Jos puolueen vaiheessa 2 laskettu valtakunnallinen paikkamäärä on suurempi kuin puolueen vaalipiiripaikkojen kokonaismäärä, puolue on oikeutettu saamaan tasauspaikkoja. Puolue saa niin monta tasauspaikkaa, että sen vaalipiiripaikkojen ja tasauspaikkojen yhteismäärä on vaiheessa 2 lasketun puolueen paikkojen kokonaismäärän suuruinen. Ensimmäisen tasauspaikkansa puolue saa vaalipiiriin, jossa sillä on suurin sellainen vertausluku, jolla puolue ei saanut vaalipiiripaikkaa. Seuraavan tasauspaikan puolue saa vaalipiiriin, jossa sillä on toiseksi suurin vertausluku, jolla puolue ei saanut vaalipiiripaikkaa, ja niin edelleen. Jos puolue on saanut enemmän vaalipiiripaikkoja kuin sen vaiheessa 2 laskettu valtakunnallinen paikkamäärä edellyttää, puolue saa pitää kaikki vaalipiiripaikkansa, mutta se ei enää osallistu tasauspaikkojen jakoon. Vaihe 4: Kansanedustajaksi valittavien henkilöiden laskeminen aloitetaan henkilöäänistä. Tähän laskentaan osallistuvat vain ne ehdokkaat, joiden henkilökohtaisten äänten määrä on vähintään kahdeksan prosenttia puolueen vaalipiirissä saamista äänistä. Laskentaan osallistuvat ehdokkaat asetetaan järjestykseen heidän saamiensa äänimäärien suuruuden perusteella. Suurimman henkilökohtaisen äänimäärän saanut ehdokas saa vaalipiiristä puolueen ensimmäisen paikan, toiseksi suurimman henkilökohtaisen äänimäärän saanut saa vaalipiiristä puolueen toisen paikan, jne. Jos puolueen kaikkia paikkoja vaalipiirissä ei saada jaetuksi ehdokkaiden henkilökohtaisten äänimäärien perusteella, jaetaan puolueen loput paikat vaalipiirissä ehdokkaille puolueen listalle laskettujen vertauslukujen perusteella. Vuoden 2010 valtiopäivävaaleissa 25 prosenttia äänioikeuttaan käyttäneistä äänesti henkilöäänellä ja 91 kansanedustajaa (26 %) tuli valituksi valtiopäiville henkilöäänien perusteella. Vuoden 2006 valtiopäivävaaleissa henkilöääntä käytti 22 prosenttia äänestäneistä, vuoden 2002 vaaleissa 26 prosenttia. Tasauspaikkoina jaettavia paikkoja ei ole kiintiöity vaalipiireihin siten, että vaalipiirien kansanedustajien kokonaismäärä olisi etukäteen määrätty. Tässä suhteessa Ruotsissa käytettävä vaalitapa poikkeaa Norjan kansankäräjien vaalitavasta. Myös Norjassa osa paikoista jaetaan tasauspaikkoina, mutta Ruotsista poiketen siten, että tasauspaikkojen jaossa jokaiseen vaalipiiriin tulee yksi tasauspaikka. Norjan vaalitapa korostaa Ruotsia enemmän vaalien alueellista edustavuutta. Ruotsin vaalitapa taas korostaa Norjaa enemmän poliittista suhteellisuutta. Ruotsin mallissa myös kansalaisten äänestysaktiivisuus vaalipiirissä vaikuttaa vaalipiirin mahdollisuuksiin saada tasauspaikkoja. Niillä vaalipiireillä, joissa on suuri äänestysaktiivisuus, on paremmat mahdollisuudet saada tasauspaikkoja kuin niillä vaalipiireillä, joissa äänestysaktiivisuus on pieni.

8 8 Sama henkilö saa Ruotsissa olla ehdolla useissa vaalipiireissä. Puolueet myös käyttävät tätä mahdollisuutta hyväkseen. Ne yrittävät lisätä kannatustaan asettamalla tunnettuja johtajiaan ehdolle useisiin vaalipiireihin. Vuoden 2010 vaaleissa Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson oli ehdolla 19:ssä vaalipiirissä. 4. Vaalijärjestelmien vertailua Vaalijärjestelmän hyvyyttä voidaan arvioida muun muassa seuraavilla kriteereillä selkeys ja ymmärrettävyys reiluus (yhdenvertaisuus) äänestäjän mahdollisuus vaikuttaa ehdokkaiden valintaan poliittinen suhteellisuus alueellinen edustavuus vaikutus puoluejärjestelmään sekä poliittisen järjestelmän vakauteen ja tehokkuuteen Hallituksen esityksen arviointi. Hallituksen esitys toteuttaa hyvin poliittista suhteellisuutta ja alueellista edustavuutta. Poliittista suhteellisuutta se voi kuitenkin toteuttaa vaalipiiritasolla huonosti, jos jokin pienehkö puolue saa kannatusta vain yhdessä tai muutamassa vaalipiirissä. Esitys toteuttaa huonosti vaalijärjestelmän selkeyden ja ymmärrettävyyden vaatimusta. Juridinen äänikynnys rajoittaa johonkin mittaan kansalaisten yhdenvertaisuutta, koska pienten ryhmien äänten merkitystä a priori rajoitetaan. Vaalitavoissa, joissa paikat jaetaan kussakin vaalipiirissä erikseen vaalipiirissä annettujen äänten perusteella, juridisen äänikynnyksen tarvetta ei synny samalla tavalla kuin niissä menetelmissä, joissa paikat jaetaan puolueiden valtakunnallisten äänimäärien perusteella. Kussakin vaalipiirissä erikseen tehtävässä paikkojen jaossa puolueiden on jokaisessa vaalipiirissä ylitettävä vaalipiirin efektiivinen eli piilevä äänikynnys saadakseen paikkoja. Hallituksen esityksessä tavoiteltu poliittisen suhteellisuuden parantaminen saavutetaan hyvin myös sellaisilla verraten yksinkertaisilla vaalitavoilla, joissa paikat jaetaan erikseen jokaisessa vaalipiirissä, jos tulosten laskennassa käytetään sellaista vaalitapaa, joka toteuttaa suhteellisuutta mahdollisimman hyvin. Nykyinen D'Hondtin vaalitapaan perustuva vaalilakimme toteuttaa suhteellisuutta huonommin kuin monet muut suhteellisen vaalitavan mallit. D'Hondt ja muunnettu Sainte-Lagüe. Seuraavalla sivulla olevaan taulukkoon 3 on vuoden 2007 eduskuntavaalien äänimäärien perusteella laskettu vaalituloksia kuudella eri vaalitavalla. Ensimmäisellä sarakkeella on voimassa olevalla vaalilailla vuoden 2007 vaaleissa saatu vaalitulos. Toisella sarakkeella on vaalitulos, joka saataisiin, jos vaalitulos laskettaisiin niin sanottua muunnettua Sainte-Lagüen menetelmää käyttäen. Tämä menetelmä poikkeaa D'Hondtin menetelmästä siten, että puolueen ensimmäisen vertausluvun laskemisessa käytettävä jakaja on 1,4. Seuraavien vertauslukujen laskemisessa käytettävät jakajat etenevät parittomien lukujen sarjana: 3, 5, 7 jne. Muunnetun Sainte-Lagüe-menetelmän sovelluksia käytetään muun muassa Norjan, Puolan, Ruotsin ja Tanskan kansanedustuslaitosten vaaleissa.

9 9 Sainte-Lagüe. Neljännellä sarakkeella on puhtaalla Sainte-Lagüe-menetelmällä laskettu vaalitulos. Se eroaa muunnetusta Sainte-Lagüe-menetelmästä siten, että kullakin puolueella ensimmäisen vertausluvun laskemisessa käytettävä jakaja on 1. Menetelmä toteuttaa suhteellisuutta paremmin kuin muunnettu Sainte-Lagüe. Se perustuu siihen, että puolueen ensimmäistä vertauslukua laskettaessa jakaja 1,4 asettaa puolueelle ensimmäisen paikan saamisen kannalta korkeamman kynnyksen kuin puhdas Sainte-Lagüen menetelmä, jossa ensimmäisen vertausluvun laskemisessa jakajana on ykkönen. Taulukko 3. Vuoden 2007 eduskuntavaalien äänimääriin perustuvat laskennalliset vaalitulokset kuudella eri vaalitavalla Nykyinen vaalitapa Modifioitu St. Lagüe Haren kvootti St. Lagüe Ruotsin vaalitapa HE 7/2010 KESK KOK SDP VS VIHR KD RKP PS SSP 1 1 Keskimääräinen suhteellisuuspoikkeama 1,36 1,16 0,44 0,33 0,31 0,31 Keskimääräinen suhteellisuuspoikkeama mittaa sitä, kuinka paljon eduskuntaan paikkoja saaneiden puolueiden prosenttiosuus kansanedustajanpaikoista keskimäärin poikkeaa samojen puolueiden prosentuaalisesta ääniosuudesta. Se lasketaan kaavalla k 1 Spi Vpi k missä Spi on puolueen i prosenttiosuus kansanedustajan paikoista ja Vpi on puolueen i prosenttiosuus äänistä Sainte-Lagüe-menetelmän jonkinlaisia variaatioita käytetään muun muassa Bosnia- Herzegovinan, Kosovon, Latvian, Norjan, Puolan, Ruotsin, Saksan 5, Tanskan ja Uuden Seelannin kansanedustuslaitoksen vaaleissa sekä Palestiinan kansanedustuslaitoksen vaaleissa ja Saksassa joidenkin osavaltioiden vaaleissa. Monet niistä maista, jotka käyttävät Sainte-Lagüen vaalitapaa kansanedustuslaitoksen vaaleissaan käyttävät samaa järjestelmää myös paikallisvaaleissa. 5 Saksan Liittotasavallan liittopäivävaaleissa puolueiden paikkajaossa aikaisemmin käytetty Hare-Niemeyerin menetelmä korvattiin vuonna 2009 niin sanotulla Sainte-Lagüe/Schepers -menetelmällä, kun vuoden 2002 liittopäivävaaleissa SPD ja Vihreät saivat yhteensä yli 50 prosenttia liittopäiväpaikoista, vaikka niiden yhteinen osuus äänistä oli vain 47 prosenttia. Tällaista "ei-ansaittua" valtiopäiväpaikkojen enemmistöä voi pitää ongelmana erityisessä sellaisissa maissa, joissa poliittinen kenttä jakautuu jyrkästi vastakkaisiin blokkeihin. Sainte-Lagüe/Schepers -menetelmässä vertauslukujen jakajina käytetään lukuja 0,5 1,5 2,5 3,5 jne. Se tuottaa asiallisesti saman tuloksen kuin puhdas Sainte-Lagüe. Kuitenkin myös Sainte-Lagüe-menetelmää käytettäessä saattaa käydä niin, että jokin puolueryhmittymä voi saada enemmistön kansanedustuslaitoksen paikoista vaikka se ei ole saanut enemmistöä äänistä. Mitä huonommin vaalijärjestelmä toteuttaa suhteellisuutta sitä helpommin kansanedustuslaitokseen voi syntyä näitä "ei-ansaittuja" enemmistöjä.

10 10 Haren kvootti. Taulukon kolmannella sarakkeella on Haren kvoottimenetelmällä laskettu vaalitulos. Haren kvoottimenetelmä on yksinkertainen ja suhteellisuutta hyvin toteuttava vaalitapa. Tätä menetelmää käytettäessä vaalitulos lasketaan seuraavasti: Vaihe 1: Lasketaan kussakin vaalipiirissä kvootin suuruus = vaalipiirin hyväksytyt äänet yhteensä vaalipiirin paikkamäärä Vaihe 2: Jokaiselle puolueelle jaetaan niin monta paikkaa kuin sen äänimäärästä kertyy täysiä kvootteja. Vaihe 3: Sitä äänimäärää, joka puolueelle jää kun täydet kvootit on vähennetty puolueen koko äänimäärästä, nimitetään puolueen jäännösääniksi. Vaalipiirin vielä täyttämättä olevat paikat jaetaan puolueille jäännösäänten suuruuden mukaisessa järjestyksessä. Kvootti on tätä vaalitapaa käytettäessä myös piilevän äänikynnyksen yläraja. Jos puolue saa kvootin verran ääniä, sen on saatava edustuslaitokseen ainakin yksi paikka. Jäännösäänillä se saattaa saada vielä seuraavankin paikan. Haren kvoottimenetelmää tai jotakin siihen perustuvaa sovellusta käytetään muun muassa Italian, Itävallan, Kyproksen ja Liectensteinin kansanedustuslaitosten vaaleissa. Ennen vuotta 2009 sitä käytettiin myös Saksan Liittotasavallan liittopäivävaaleissa puolueiden valtakunnallisten paikkaosuuksien jaossa. Niin sanottu Hare-Niemeyer -menetelmä, jossa puolueiden saamien paikkojen lukumäärä lasketaan kaavalla Vaalipiiri n paikkamäärä Puolueen äänimäärä Vaalipiirin hyväksytyt äänet yhteensä Se johtaa täsmälleen samaan lopputulokseen kuin Haren kvoottiin perustuva menetelmä. Ruotsin malli. Taulukon viidennellä sarakkeella on laskennallinen vaalitulos, joka saataisiin, jos tuloksen laskemisessa käytettäisiin täsmälleen samaa vaalitapaa kuin Ruotsissa. Lopuksi taulukon viimeisellä sarakkeella on hallituksen esityksessä ehdotetulla vaalitavalla laskettu, vuoden 2007 eduskuntavaalien äänimääriin perustuva laskennallinen vaalitulos. Keskimääräinen suhteellisuuspoikkeama. Taulukon alimmalla rivillä oleva keskimääräinen suhteellisuuspoikkeama mittaa sitä, kuinka hyvin eri vaalitavat vuoden 2007 vaalien äänimääriin perustuvassa paikkojen jaossa toteuttavat poliittista suhteellisuutta. Keskimääräinen suhteellisuuspoikkeama mittaa sitä, kuinka paljon eduskuntaan paikkoja saaneiden puolueiden prosenttiosuus paikoista keskimäärin poikkeaa samojen puolueiden prosentuaalisesta ääniosuudesta. Mitä pienempi keskimääräinen suhteellisuuspoikkeama on, sitä paremmin vaalitapa toteuttaa poliittista suhteellisuutta. Taulukosta havaitaan, että Haren kvootti, puhdas Sainte-Lagüe, Ruotsin vaalitapa ja hallituksen esityksessä 7/2010 esitetty vaalitapa toteuttavat kaikki suhteellisuutta huomattavasti nykyistä vaalitapaamme parem-

11 11 min. Lisäksi havaitaan, että Haren kvootti ja puhdas Sainte-Lagüe toteuttavat suhteellisuutta kutakuinkin yhtä hyvin kuin hallituksen esityksessä esitetty vaalitapa. Haren kvootilla ja Sainte-Lagüe-menetelmällä vaalitulos saadaan kuitenkin laskettua paljon hallituksen esityksessä ehdotettua menetelmää yksinkertaisemmalla ja ymmärrettävämmällä tavalla. Nämä vaalitavat eivät myöskään hallituksen esittämän vaalijärjestelmän tapaan diskriminoi puolueita tai yhteislistoja, jotka saavat kannatusta vain määrätyllä alueella. Kuvio 2 kuvaa, mitkä puolueet ovat hyötyneet ja mitkä taas kärsineet D'Hondtin järjestelmän tuottamista suhteellisuuspoikkeamista. 3,0 Suhteellisuuspoikkeama %-yksikköä 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0,0-0,5-1,0-1,5-2,0 KESK KOK SDP RKP KD VS PS VIHR Puolueen paikkamäärän suhteellisuuspoikkeama on Spi Vpi missä Spi on puolueen prosenttiosuus paikoista ja Vpi on puolueen prosenttiosuus äänistä Kuvio 2. Eduskuntapuolueiden paikkamäärien keskimääräiset suhteellisuuspoikkeamat eduskuntavaaleissa Piilevä äänikynnys. Sekä Haren kvoottimenetelmää että Sainte-Lagüe-menetelmää käytettäessä vaalipiirien niin sanotut piilevät äänikynnykset ovat selvästi pienempiä kuin D'Hondtin menetelmää käytettäessä 6. Seuraavalla sivulla olevaan taulukkoon 4 on vuoden 2007 eduskuntavaaleista laskettu kuinka suurta prosenttiosuutta vaalipiirin hyväksytyistä äänistä vaalipiirin viimeisen läpimenijän vertauslukuun tarvittiin. Taulukon toiseen sarakkeeseen on laskettu millä prosenttiosuudella vaalipiirin viimeinen paikka olisi jaettu, jos tulokset olisi laskettu puhtaalla Sainte-Lagüe-menetelmällä. Haren kvoottiin perustuvalla vaalitavalla piilevät äänikynnykset olisivat suurin piirtein samat kuin Sainte-Lagüemenetelmää käytettäessä. 6 Tarkkaan ottaen piilevä äänikynnys on vaihteluväli, jonka ylärajana Ty on se prosenttiosuus äänistä, jolla puolue varmasti saa vaalipiiristä yhden paikan, ja alarajana Ta se osuus äänistä, jolla puolue saattaa saada vaalipiiristä paikan. Mitä enemmän vaalipiirissä on puolueita ja mitä enemmän äänet hajaantuvat, sitä pienempi on piilevän äänikynnyksen alaraja.

12 12 Käytettiinpä mitä tahansa taulukossa 3 mainituista vaalitavoista vaalipiirien kokoerot vaikuttavat puolueiden ja ehdokkaiden valikoitumiseen. Pienissä vaalipiireissä sekä naisilla että nuorilla on suhteellisesti vaikeampaa tulla valituksi kuin suurissa vaalipiireissä 7. Näin tulisi olemaan yhtä lailla hallituksen esittämää vaalitapaa käytettäessä kuin muitakin taulukossa 3 mainittuja vaalitapoja käytettäessä. Jos naisten, nuorten ja erilaisten vähemmistöjen mahdollisuuksia tulla valituksi eduskuntaan halutaan parantaa, tulisi harkita vaalipiirijaon uudistamista siten, että pienimpien vaalipiirien koko kasvaa. Jos taas korostetaan alueellista edustavuutta, tulisi pikemminkin jakaa suurimmat vaalipiirit nykyistä pienemmiksi vaalipiireiksi. Taulukko 4. D'Hondtin menetelmään ja Sainte-Lagüen menetelmään perustuvat piilevät äänikynnykset eri vaalipiireissä vuoden 2007 eduskuntavaalien äänimäärien perusteella laskettuna Vaalipiiri Vaalipiirin viimeisen paikan läpimenoon tarvittu ääniosuus % D'Hondtin menetelmällä Vaalipiirin viimeisen paikan läpimenoon tarvittu ääniosuus % St. Lagüen menetelmällä Helsinki 3,75 2,31 Uusimaa 2,61 1,37 Varsinais-Suomi 4,68 3,12 Satakunta 8,23 5,20 Häme 6,15 3,53 Pirkanmaa 4,77 2,91 Kymi 6,62 4,77 Etelä-Savo 12,83 7,48 Pohjois-Savo 8,11 5,12 Pohjois-Karjala 11,88 10,53 Vaasa 4,70 2,94 Keski-Suomi 7,45 4,94 Oulu 4,65 2,87 Lappi 11,55 7,70 Paikkojen jakaminen kahdella eri tasolla. Jos vaalipiirien kokoerot kasvavat nykyistäkin suuremmiksi siten, että pienten vaalipiirien paikkamäärä vähenee, on hyviä perusteita sille, että vaalituloksen laskemisessa otetaan huomioon puolueiden saamien äänten kannatusjakautuma sekä vaalipiiritasolla että valtakunnallisella tasolla. Tällaisessakin tapauksessa menetelmät, joissa vaalipiiritasolla tehtyä jakoa täydennetään valtakunnallisella tasolla esim. Ruotsin ja Norjan tyyppisillä tasauspaikkajärjestelmillä ovat hallituksen esityksessä ehdotettua menetelmää yksinkertaisempia tapoja parantaa poliittista suhteellisuutta paikkojen jaossa 8. Joka neljännessä suhteellista vaalitapaa kansanedustuslaitoksen vaaleissa käyttävistä maista vaalitulos lasketaan kahdella tai peräti kolmella eri tasolla. 7 Sami Borg ja Heikki Paloheimo: Vaalipiirin koon vaikutus vaaliosallistumiseen. Teoksessa Sami Borg ja Heikki Paloheimo (toim.): Vaalit yleisödemokratiassa. Eduskuntavaalitutkimus Tampere University Press 2009, s Ruotsin valtiopäivävaaleissa on 29 vaalipiiriä. Vaalipiirijako vastaa pääosin maan läänijakoa. Vaalipiirien koon vaihteluväli on 2 37 (kiinteät vaalipiiripaikat). Norjan suurkäräjävaaleissa maa on jaettu 19 vaalipiiriin. Vaalipiirijako vastaa maan maakuntajakoa. Vaalipiirien koko vaihtelee välillä 4 17.

13 13 Suhteellisen vaalitavan malleissa on kolme erilaista perustyyppiä vaalituloksen laskemiseksi useammalla eri tasolla: 1. tasauspakkajärjestelmä (esim. Ruotsi), 2. järjestelmä, jossa vaalipiiritasolla tehtyä jakoa täydennetään ylemmällä tasolla (esim. Itävalta ja Kreikka), ja 3. niin sanottu Saksan malli, jossa puolet paikoista jaetaan yhden hengen vaalipiireistä ja toiset puolet suhteellista vaalitapaa käyttäen monen hengen vaalipiireistä 9. Näissä kaikissa vaalipiiri on paikkojen jaon perustaso. Se vastaa hyvin kansalaisten odotuksia siitä, että kansanedustajan tulee edustaa myös omaa aluettaan. Hallituksen esityksen perusteluista ei käy ilmi, että esitystä tehtäessä tämän kaltaisten mallien toimivuutta ja soveltuvuutta Suomeen olisi arvioitu. Hallitus esittääkin mallia, joka ei ole käytössä yhdessään maassa. Sekä tasauspaikkajärjestelmä että vaalipiiritasolla tehdyn jaon täydentäminen ylemmällä tasolla olisivat hallituksen esittämää mallia selkeämpiä ja yksinkertaisempia tapoja poliittisuuden suhteellisuuden lisäämiseksi. Vaalipiiritasolla tehtyä jakoa täydentävä jako voitaisiin tehdä esimerkiksi Haren kvoottimenetelmällä siten, että täysien kvoottien yli jäävät jäännösäänet jaetaan valtakunnallisella tasolla jäännösäänten suuruuden mukaisessa järjestyksessä. Esimerkiksi sivulla 10 esitettyä Haren kvoottimenetelmää voidaan käyttää myös siten, että jäännösäänet jaetaankin valtakunnallisella tasolla (menetelmän vaihe 3). Suomen oloihin hyvin soveltuvia menettelytapoja olisivat esim. seuraavat: 1. tasauspaikkajärjestelmä, jossa niin vaalipiiripaikat kuin tasauspaikat jaetaan Sainte-Lagüen menetelmässä ja 2. malli, jossa täysinä kvootteina vaalipiiritasolla tehtyä jakoa täydennetään valtakunnallisella tasolla puolueille eri vaalipiireissä jääneiden jäännösäänten perusteella. 5. Johtopäätöksiä 1. Hallituksen esityksessä tavoitteena pidetty poliittisen suhteellisuuden parantaminen voidaan toteuttaa huomattavasti hallituksen esitystä yksinkertaisemmalla tavalla. Siihen riittää, että vaalitulos kussakin vaalipiirissä lasketaan joko Haren kvootilla tai Sainte-Lagüen menetelmällä. Kummallakin menetelmällä poliittista suhteellisuutta saadaan parannettua kutakuinkin yhtä hyvin kuin hallituksen esittämällä monimutkaisella tavalla. Kumpikin menetelmä antaa mahdollisuuden kansanedustajien saantiin myös vain alueellista kannatusta saavalle puolueelle, jos puolue vaalipiiritasolla saa piilevän äänikynnyksen verran kannatusta. Juridisia äänikynnyksiä ei tällöin tarvita, eikä perustuslakia tarvitse muuttaa, ellei siinä nimenomaan haluta säätää kansanedustuslaitoksen vaalitavasta nykyistä yksityiskohtaisemmin. Jos vaalilakia muutetaan ottamalla paikkojen jakamisessa käyttöön Sainte-Lagüen menetelmä, ei vaalilakiin tältä osin tarvita muita muutoksia kuin jakajasarja 1, 2, 3 jne. korvataan parittomien lukujen sarjalla 1, 3, 5 jne. Lakiteknisen muutoksen pienuudesta huolimatta vaalijärjestelmä toteuttaisi suhteellisuutta olennaisesti nykyistä paremmin. 9 Saksan mallia (Mixed Member Proportional) käytetään Boliviassa, Saksassa, Uudessa Seelannissa ja Venezuelassa sekä Skotlannin ja Wales itsehallintoparlamenttien vaaleissa. Italiassa sitä käytettiin vuodesta 1993 vuoteen 2005.

14 14 2. Vaalilain uudistamisessa tulisi harkita myös vaalipiirijaon uudistamista siten, että vaalipiirien koon vaihteluväli pienenee. Vaalipiirijaon perusasetelmaa on viimeksi muutettu vajaa 50 vuotta sitten Vaalipiirijako on pysynyt lähes samanlaisena vuoden 1962 eduskuntavaaleista asti. Sen jälkeen on muutettu vain vaalipiirien nimiä ja joitakin vaalipiirien rajalla olevia kuntia on maakuntajaon uudistusten yhteydessä siirretty vaalipiiristä toiseen. Vaalipiirien kokoerot ovat vuoden 1962 jälkeen kuitenkin huikeasti kasvaneet. Vuonna 1962 manner-suomen vaalipiirien koon vaihteluväli oli Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa vastaava vaihteluväli on 6 35.

Vaalipiirien lukumäärästä säätäminen Suomen perustuslaissa

Vaalipiirien lukumäärästä säätäminen Suomen perustuslaissa Vaalipiirien lukumäärästä säätäminen Suomen perustuslaissa Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle lepäämässä olevasta ehdotuksesta laiksi Suomen perustuslain 25.n muuttamisesta (LJL 1/2015 vp; HE

Lisätiedot

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 1/2007 vp Laki vaalilain ja Suomen perustuslain 25 :n muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Lakialoitteessa ehdotetaan siirtymistä tasauspaikkajärjestelmän käyttämiseen

Lisätiedot

Vaalipiirien lukumäärästä säätäminen Suomen perutuslaissa

Vaalipiirien lukumäärästä säätäminen Suomen perutuslaissa Vaalipiirien lukumäärästä säätäminen Suomen perutuslaissa Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle hallituksen esityksestä laiksi Suomen perustuslain 25.n muuttamisesta (HE 55/2014 vp) 2.12.2014 Heikki

Lisätiedot

Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna 2017

Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna 2017 Liite 3 Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna 2017 2.6.2017 Riitta Myllymäki Kuntaliiton valtuuskunta Yhdistyksen ylin toimielin 76 jäsentä ja 76 varajäsentä, joiden tulee olla kuntalaissa tarkoitettuja

Lisätiedot

Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna Riitta Myllymäki

Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna Riitta Myllymäki Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna 2017 2.6.2017 Riitta Myllymäki Kuntaliiton valtuuskunta Yhdistyksen ylin toimielin 76 jäsentä ja 76 varajäsentä, joiden tulee olla kuntalaissa tarkoitettuja valtuutettuja

Lisätiedot

SUHTEELLISEN VAALIN JA ENEMMISTÖVAALIN YHDISTELMIIN PERUSTU- VAT VAALIJÄRJESTELMÄT

SUHTEELLISEN VAALIN JA ENEMMISTÖVAALIN YHDISTELMIIN PERUSTU- VAT VAALIJÄRJESTELMÄT 87 LIITE 1 SUHTEELLISEN VAALIN JA ENEMMISTÖVAALIN YHDISTELMIIN PERUSTU- VAT VAALIJÄRJESTELMÄT Muistio Kansanvalta 2007 toimikunnalle15.3.2005 Professori Heikki Paloheimo Viimeisen viidentoista vuoden aikana

Lisätiedot

VAALIJÄRJESTELMÄN UUDISTAMINEN VAALITUTKIMUKSEN TULOSTEN VALOSSA

VAALIJÄRJESTELMÄN UUDISTAMINEN VAALITUTKIMUKSEN TULOSTEN VALOSSA VAALIJÄRJESTELMÄN UUDISTAMINEN VAALITUTKIMUKSEN TULOSTEN VALOSSA Heikki Paloheimo Tampereen yliopiston alumnikansanedustajien kokous 29.11.27 Eduskuntavaaleissa käytettävän vaalitavan ongelmia 1. Pulmat

Lisätiedot

Millainen vaalijärjestelmä maakuntavaaleissa tulisi olla Turun Paasikivi-seuran esitelmätilaisuus Turun kaupunginkirjastossa Tiistaina

Millainen vaalijärjestelmä maakuntavaaleissa tulisi olla Turun Paasikivi-seuran esitelmätilaisuus Turun kaupunginkirjastossa Tiistaina Millainen vaalijärjestelmä maakuntavaaleissa tulisi olla Turun Paasikivi-seuran esitelmätilaisuus Turun kaupunginkirjastossa Tiistaina 22.11.2016 Heikki Paloheimo heikki.paloheimo@uta.fi Maakuntien tehtävät

Lisätiedot

Tietopaketti: presidentinvaalit. Ajatuspaja Toivo

Tietopaketti: presidentinvaalit. Ajatuspaja Toivo Tietopaketti: presidentinvaalit Ajatuspaja Toivo 25.1.2018 Presidentinvaali 2012 ensimmäinen kierros Vaalipiiri Äänestysprosentti Äänestäneet Ennakkoäänestäneet Ennakoiden osuus Helsingin vaalipiiri 76,6

Lisätiedot

KUNTALIITON VALTUUSKUNNAN VALINTA

KUNTALIITON VALTUUSKUNNAN VALINTA 1 Kuntaliiton valtuuston vaalilautakunta 7.6.2017 KUNTALIITON VALTUUSKUNNAN VALINTA Ehdokasasettelua ja valtuustossa toimitettavaa vaalia koskevat ohjeet kunnille ja rekisteröidyille puolueille Kuntaliiton

Lisätiedot

LA 47/1998 vp. Esko Helle /vas: Lakialoite vaalilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

LA 47/1998 vp. Esko Helle /vas: Lakialoite vaalilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LA 47/1998 vp Lakialoite 47 Esko Helle /vas: Lakialoite vaalilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Lakialoite on ensisijaisesti rinnakkaisaloite hallituksen

Lisätiedot

Päätös. Laki. Suomen perustuslain 25 :n muuttamisesta

Päätös. Laki. Suomen perustuslain 25 :n muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 343/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi Suomen perustuslain 25 :n, vaalilain ja puoluelain 9 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi Suomen perustuslain

Lisätiedot

Kansalaisten kiinnittyminen politiikkaan ja poliittinen osallistuminen: Suomi vertailevassa tarkastelussa Heikki Paloheimo

Kansalaisten kiinnittyminen politiikkaan ja poliittinen osallistuminen: Suomi vertailevassa tarkastelussa Heikki Paloheimo Kansalaisten kiinnittyminen politiikkaan ja poliittinen osallistuminen: Suomi vertailevassa tarkastelussa Kansalaisten kiinnittyminen politiikkaan ja poliittinen osallistuminen: Suomi vertailevassa tarkastelussa

Lisätiedot

Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen

Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen P7_TA(2013)0082 Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen Euroopan parlamentin päätöslauselma 13. maaliskuuta 2013 Euroopan parlamentin kokoonpanosta vuoden 2014 vaalien jälkeen (2012/2309(INL))

Lisätiedot

HE 7/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perustuslakia,

HE 7/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perustuslakia, Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Suomen perustuslain 25 :n, vaalilain ja puoluelain 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perustuslakia, vaalilakia

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en)

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0900 (NLE) EUCO 110/13 INST 234 POLGEN 69 OC 295 SÄÄDÖKSET Asia: LUONNOS EUROOPPA-NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan

Lisätiedot

Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen LAUSUNTO EDUSKUNNAN PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE KUULEMISEEN klo 9

Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen LAUSUNTO EDUSKUNNAN PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE KUULEMISEEN klo 9 OIKEUSMINISTERIÖ LAUSUNTO Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen 28.9.2017 LAUSUNTO EDUSKUNNAN PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE KUULEMISEEN 29.9.2017 klo 9 Asia: Valtioneuvoston demokratiapoliittinen toimintaohjelma

Lisätiedot

KUNTALIITON VALTUUSKUNNAN VALINTA

KUNTALIITON VALTUUSKUNNAN VALINTA Liite 2 Kuntaliiton valtuuston vaalilautakunta 7. 6. 2017 KUNTALIITON VALTUUSKUNNAN VALINTA Ehdokasasettelua ja valtuustossa toimitettavaa vaalia koskevat ohjeet kunnille ja rekisteröidyille puolueille

Lisätiedot

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444

Lisätiedot

HE 55/2014 vp. Perustuslain asettamilla vaatimuksilla vaalipiirien määrästä turvattaisiin yhtäältä alueellinen

HE 55/2014 vp. Perustuslain asettamilla vaatimuksilla vaalipiirien määrästä turvattaisiin yhtäältä alueellinen HE 55/2014 vp Hallituksen esitys laiksi Suomen perustuslain 25 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Suomen perustuslakia vaalipiirijakoa koskevilta osin.

Lisätiedot

Valtuuskunnan vaali- ja työjärjestys

Valtuuskunnan vaali- ja työjärjestys Hyväksytty Suomen Kuntaliitto ry:n valtuusto 27.5.2016 Suomen Kuntaliitto ry Valtuuskunnan vaali- ja työjärjestys Valtuuskunnan vaalijärjestys I Luku Yleistä 1 Soveltaminen Tämän vaalijärjestyksen määräyksiä

Lisätiedot

Mallivaalijärjestys A (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa)

Mallivaalijärjestys A (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa) 1 VAALITAPA Tehyn Järvenpään ammattiosasto ry:n sääntöjen 13 :ssä mainitut hallituksen varsinaiset jäsenet ja heidän varajäsenensä sekä ammattiosaston edustajat paikallisosaston kokouksiin valitaan ammattiosaston

Lisätiedot

Edustuksellisen demokratian uhat ja mahdollisuudet

Edustuksellisen demokratian uhat ja mahdollisuudet Edustuksellisen demokratian uhat ja mahdollisuudet Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman avausseminaari 16.3.2004 Heikki Paloheimo Valtio-opin laitos 20014 Turun yliopisto heikki.paloheimo@utu.fi Äänestysaktiivisuus

Lisätiedot

Valmistelija/lisätietojen antaja: Hallintopäällikkö Matleena Mikkonen puh tai sähköposti

Valmistelija/lisätietojen antaja: Hallintopäällikkö Matleena Mikkonen puh tai sähköposti Keskusvaalilautakunta 44 12.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien tuloksen vahvistaminen Karkkilan kaupungissa Keskusvaalilautakunta 12.04.2017 44 Esittelijä: hallintopäällikkö Matleena Mikkonen Valmistelija/lisätietojen

Lisätiedot

MITÄ OPITTIIN KAINUUN MAAKUNTAVAALEISTA? KAINUUN HALLINTOKOKEILUN ARVIOINNIN NÄKÖKULMA Demokratiapäivä , Helsinki

MITÄ OPITTIIN KAINUUN MAAKUNTAVAALEISTA? KAINUUN HALLINTOKOKEILUN ARVIOINNIN NÄKÖKULMA Demokratiapäivä , Helsinki MITÄ OPITTIIN KAINUUN MAAKUNTAVAALEISTA? KAINUUN HALLINTOKOKEILUN ARVIOINNIN NÄKÖKULMA Demokratiapäivä 17.10.2017, Helsinki Anni Jäntti kunta- ja aluejohtamisen yliopistonlehtori Tampereen yliopisto KAINUUN

Lisätiedot

TIETOISKU 7/

TIETOISKU 7/ TIETOISKU 7/2003 30.7.2003 EDUSKUNTAVAALIT ESPOOSSA 2003 Kok. 28,5 34,1 35,4 SDP 17,6 19,5 23,1 Vihr. 9,9 12,6 12,8 Kesk. 4,4 7,1 11,0 RKP 8,6 10,2 12,1 Vas. 6,7 6,9 7,3 KD PS Lib. 3,3 2,5 1,6 1,5 0,2

Lisätiedot

VUODEN 2017 KUNTAVAALIEN TULOKSEN MÄÄRÄÄMINEN ASKOLAN KUNNASSA. Vaalilain 93 (varavaltuutetut) kuuluu seuraavasti:

VUODEN 2017 KUNTAVAALIEN TULOKSEN MÄÄRÄÄMINEN ASKOLAN KUNNASSA. Vaalilain 93 (varavaltuutetut) kuuluu seuraavasti: Keskusvaalilautakunta 21 12.04.2017 Kunnanhallitus 101 19.04.2017 Kunnanvaltuusto 26 22.05.2017 VUODEN 2017 KUNTAVAALIEN TULOKSEN MÄÄRÄÄMINEN ASKOLAN KUNNASSA VAALILTK 21 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Tutkimuskohteet 1. Yleisellä tasolla nuorten suhtautuminen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja politiikkaan, nuorille tärkeät

Lisätiedot

KUNNALLISVAALIT 2012 Pirkanmaan kokonaisvaalitulos ja paikkalaskelmat

KUNNALLISVAALIT 2012 Pirkanmaan kokonaisvaalitulos ja paikkalaskelmat KUNNALLISVAALIT 2012 Pirkanmaan kokonaisvaalitulos ja paikkalaskelmat SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe Lyhenteet Pirkanmaan kokonaisvaalitulos Ryhmittymien äänimäärät kunnittain Vertailua edellisiin vaaleihin

Lisätiedot

KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET. Muualla ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä!

KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET. Muualla ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä! KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET ALBANIA Taajamissa ALGERIA Taajamissa ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä! AZERBAIDZHAN Taajamissa 40 km/h 70 km/t BELGIA Taajamissa yli 7,5 t kokonaispainoiset

Lisätiedot

Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen HE 15/2017 vp. MAAKUNTA- JA SOTE-UUDISTUS: MAAKUNTAVAALIT JA KANSANÄÄNESTYS

Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen HE 15/2017 vp. MAAKUNTA- JA SOTE-UUDISTUS: MAAKUNTAVAALIT JA KANSANÄÄNESTYS OIKEUSMINISTERIÖ LAUSUNTO Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen 31.3.2017 HE 15/2017 vp. MAAKUNTA- JA SOTE-UUDISTUS: MAAKUNTAVAALIT JA KANSANÄÄNESTYS Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle 1. Maakuntavaalit

Lisätiedot

PIRAATTIPUOLUE VAALITULOS 2011 19.5.2011

PIRAATTIPUOLUE VAALITULOS 2011 19.5.2011 PIRAATTIPUOLUE VAALITULOS 2011 19.5.2011 SISÄLTÖ Lähtökohta vaaleihin Mitä tehtiin Vaalitulos Vaikutukset Muut puolueet Onnistumiset Kehittämistarpeet Toimenpiteitä LÄHTÖKOHTA VAALEIHIN Tavoitteena x ehdokasta

Lisätiedot

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita.

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. 1. Miten laki ja perustuslaki säädetään Suomessa 3 4 p. 5 6 p. Hallitus valmistelee ja antaa

Lisätiedot

Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite

Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite Tutkimusosio Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite Valtuutetut pitivät kaikkia valtioneuvoston sote-uudistukselle asettamia keskeisiä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009 EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO MITKÄ TAVAT VAIKUTTAA EU:N TULEVAISUUTTA

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 226 final 2014/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin toiminnasta

Lisätiedot

PUOLUEIDEN JÄSENMÄÄRÄT LASKEVAT EUROOPASSA UUDELLEEN- ARVIOINNIN PAIKKA

PUOLUEIDEN JÄSENMÄÄRÄT LASKEVAT EUROOPASSA UUDELLEEN- ARVIOINNIN PAIKKA 012 Peruste #1 2 2015 väki ja valta PUOLUEIDEN JÄSENMÄÄRÄT LASKEVAT EUROOPASSA UUDELLEEN- ARVIOINNIN PAIKKA Puoluejäsenyyksien määrä vaihtelee suuresti Euroopan maissa. Vaihtelusta huolimatta luvut ovat

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

Ferratum-ryhmän Euroopan ja Kansainyhteisön maiden Joulubarometri 2015

Ferratum-ryhmän Euroopan ja Kansainyhteisön maiden Joulubarometri 2015 Ferratum-ryhmän Euroopan ja Kansainyhteisön maiden Joulubarometri 2015 Sivu 2 Joulun rahankulutus suhteessa kotitalouden käytössä oleviin tuloihin Euroopan ja kansainyhteisön maiden kulutus jouluna 2015:

Lisätiedot

Toimitus. Kuljetus Suomi:

Toimitus. Kuljetus Suomi: Toimitus Kuljetus Suomi: Toimitusmaksu alle 150,00 tilauksille on 9,95. Me tarjoamme ilmaisen toimituksen, jos tilauksen summa ylittää 150,00 (paitsi toimitus ulkomaille ja erityistapaukset ylimitoitettu

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien tuloslaskennan loppuunsaattaminen, vaalien tuloksen vahvistaminen ja julkaiseminen sekä tuloksesta tiedottaminen

Vuoden 2017 kuntavaalien tuloslaskennan loppuunsaattaminen, vaalien tuloksen vahvistaminen ja julkaiseminen sekä tuloksesta tiedottaminen Keskusvaalilautakunta 64 12.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien tuloslaskennan loppuunsaattaminen, vaalien tuloksen vahvistaminen ja julkaiseminen sekä tuloksesta tiedottaminen 796/00.00.00.00/2015 Keskusvaalilautakunta

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 11. joulukuuta 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 47 Suomen Kuntaliiton valtuuskunnan vaali... 104 48 Hämeen poliisilaitoksen

Lisätiedot

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN?

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto EDUCA 2014 Helsinki 25.1.2014 30.1.2014 Suomalaisnuorten osaaminen

Lisätiedot

Vihreät De Gröna. Puoluekokousedustuksen uudistus. Esittely

Vihreät De Gröna. Puoluekokousedustuksen uudistus. Esittely Vihreät De Gröna Puoluekokousedustuksen uudistus Esittely Taustaksi: Vihreä organisaatio nyt Puolue muodostuu jäsenistä... Paikallisyhdistysten henkilöjäsenet Valtakunnallisten yhdistysten suorat henkilöjäsenet

Lisätiedot

Oikeusministeriön vaaliohjeet 1 käsittelee kohdassa 8.4. tarkastuslaskentaa ja vaalien tuloksen vahvistamista.

Oikeusministeriön vaaliohjeet 1 käsittelee kohdassa 8.4. tarkastuslaskentaa ja vaalien tuloksen vahvistamista. Keskusvaalilautakunta 60 10.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalipäivän äänten tarkastuslaskenta 796/00.00.00.00/2015 Keskusvaalilautakunta 10.04.2017 60 Valtuutettujen ja varavaltuutettujen lukumääristä

Lisätiedot

Demografinen huoltosuhde. Mikä on hyvä huoltosuhde?

Demografinen huoltosuhde. Mikä on hyvä huoltosuhde? Demografinen huoltosuhde Mikä on hyvä huoltosuhde? Mikä ihmeen demografinen huoltosuhde? Suhdeluku, joka kertoo kuinka monta ei-työikäistä eli huollettavaa on yhtä työikäistä kohden. 0-14 -vuotiaat + yli

Lisätiedot

Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle asiakirjasta Demokratiapoliittinen toimintaohjelma (O 18/2017 vp)

Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle asiakirjasta Demokratiapoliittinen toimintaohjelma (O 18/2017 vp) Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle asiakirjasta Demokratiapoliittinen toimintaohjelma (O 18/2017 vp) 26.9.2017 Heikki Paloheimo Valtio-opin emeritusprofessori, Tampereen yliopisto heikki.paloheimo@uta.fi

Lisätiedot

SUOMI-YHTIÖN EDUSTAJISTON VAALIT SYKSYLLÄ 2012

SUOMI-YHTIÖN EDUSTAJISTON VAALIT SYKSYLLÄ 2012 1(5) SUOMI-YHTIÖN EDUSTAJISTON VAALIT SYKSYLLÄ 2012 Yleistä Keskinäisen Henkivakuutusyhtiön Suomen osakkaita ovat sen vakuutuksenottajat. Osakkaiden päättämisvaltaa käyttää yhtiökokouksena toimiva edustajisto,

Lisätiedot

EDUSKUNTAPUOLUEIDEN KANSANEDUSTAJAEHDOKKAIDEN SUHTAUTUMINEN TYÖNANTAJAOLETTAMAN LISÄÄMISEEN TYÖSOPIMUSLAKIIN

EDUSKUNTAPUOLUEIDEN KANSANEDUSTAJAEHDOKKAIDEN SUHTAUTUMINEN TYÖNANTAJAOLETTAMAN LISÄÄMISEEN TYÖSOPIMUSLAKIIN EDUSKUNTAPUOLUEIDEN KANSANEDUSTAJAEHDOKKAIDEN SUHTAUTUMINEN TYÖNANTAJAOLETTAMAN LISÄÄMISEEN TYÖSOPIMUSLAKIIN 9.4.2019 1 Taustaa selvityksestä: Aula Research Oy toteutti monitilaajatutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden

Lisätiedot

Kutsu Kaakkois-Suomen vaalipiirin kuntapäiville ja seminaariin

Kutsu Kaakkois-Suomen vaalipiirin kuntapäiville ja seminaariin Suomen Kuntaliitto ry 7.6.2017 Valtuuston vaalilautakunta Kaakkois-Suomen vaalipiirin kunnan- ja kaupunginhallituksille Kutsu Kaakkois-Suomen vaalipiirin kuntapäiville ja seminaariin 7.9.2017 Aika ja paikka

Lisätiedot

Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu

Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu Kansalaisten mielestä tärkein puoluevalintaan vaikuttava tekijä on puolueen aatteellinen linja.

Lisätiedot

Kysely eduskuntavaaliehdokkaille osaamisen kehittämisen keinoista

Kysely eduskuntavaaliehdokkaille osaamisen kehittämisen keinoista Kysely eduskuntavaaliehdokkaille osaamisen kehittämisen keinoista Aula Research 14.3.2019 Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa Kyselytutkimuksen

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIEN SUHTEELLISUUS: Yhteenveto puolueiden ja maakuntien liittojen ym. lausunnoista

EDUSKUNTAVAALIEN SUHTEELLISUUS: Yhteenveto puolueiden ja maakuntien liittojen ym. lausunnoista OIKEUSMINISTERIÖ MUISTIO Vaaliyksikkö 25.9.2002 rto Jääskeläinen EDUSKUNTVLIEN SUHTEELLISUUS: Yhteenveto puolueiden ja maakuntien liittojen ym. lausunnoista 1. Oikeusministeriön muistio 10.6.2002 Oikeusministeriössä

Lisätiedot

Alasaksin kunnallisvaalijärjestelmän pääpiirteet

Alasaksin kunnallisvaalijärjestelmän pääpiirteet Niedersächsischer Landeswahlleiter Finnisch Alasaksin osavaltion vaalijohtajan tiedotuksia Alasaksin kunnallisvaalijärjestelmän pääpiirteet 2 Alasaksin kunnallisvaalijärjestelmän pääpiirteet Alasaksissa

Lisätiedot

DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015

DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015 DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015 Oikeusministeriö 3.12.2015, Helsinki Sami Borg Elina Kestilä-Kekkonen Jussi Westinen Demokratiaindikaattorit 2015 Kolmas oikeusministeriön demokratiaindikaattoriraportti (2006,

Lisätiedot

Esimerkkejä Euroopasta. Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen

Esimerkkejä Euroopasta. Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen Esimerkkejä Euroopasta Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen Ruotsi Tanska Slovenia Liettua Hollanti Itävalta Latvia Portugali Ranska Kypros SUOMI Belgia Saksa Bulgaria Viro Puola Luxembourg Tsekin

Lisätiedot

MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa?

MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa? MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa? MAAKUNNAT YHTEISKUNTA ENNEN JA NYT Ennen ELÄMÄ SAMASSA PAIKASSA turvallisuus, varmuus identiteetti ja mahdollisuudet määrätty auktoriteettien

Lisätiedot

Palvelualojen ammattiliitto PAM ry. Vaalijärjestys

Palvelualojen ammattiliitto PAM ry. Vaalijärjestys Palvelualojen ammattiliitto PAM ry Vaalijärjestys Hyväksytty 13.5.2014 1 Tämä vaalijärjestys on voimassa liiton sääntöjen 5 :n mukaisissa liittokokousvaaleissa vuonna 2015 sekä liittokokouskaudella 2015-2019

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 9 Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain 2005 2015 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 10014 10189 10171 10139 Aasia 885 1019 1088 1256 1552 1790 1737 1727 1920

Lisätiedot

Valtuuskunnan vaaliopas 2019

Valtuuskunnan vaaliopas 2019 Valtuuskunnan vaaliopas 2019 Suomen valtuuskunnan vaali suoritetaan 14.10. 4.11.2019. Vaalissa liiton jäsenet valitsevat valtuuskuntaan 30 jäsentä ja 10 varajäsentä sekä kaksi opiskelijajäsentä varajäsenineen

Lisätiedot

KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA

KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA Tärkein äänestämään ajava tekijä kuntavaaleissa oli velvollisuuden tunne, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. Enemmän kuin neljä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 227 final 2014/0129 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin

Lisätiedot

Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa

Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa Kaksi kolmesta ( %) arvioi, että hänen äänellään on merkitystä kuntavaalien lopputuloksen kannalta. Prosenttiluku on samaa luokkaa

Lisätiedot

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN 2020

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN 2020 1(8) VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN 2020 1. Yleistä Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin liittokokousedustajien ja edustajiston jäsenten vaalit toimitetaan

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 (Suomen säädöskokoelman n:o 1198/2011) Tasavallan presidentin asetus Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen, Euroopan

Lisätiedot

Uudenmaan vaalipiirin kansanedustajien ja kuntajohtajien tapaaminen

Uudenmaan vaalipiirin kansanedustajien ja kuntajohtajien tapaaminen KUUMA-johtokunta 14.2.2018 5 LIITE 5b Uudenmaan vaalipiirin kansanedustajien ja kuntajohtajien tapaaminen Eduskunta Keskustan ryhmähuone 2.2.2018 Tapaamisen agenda 8.30 Kahvitarjoilu kokoustilan ulkopuolella

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 12 V 7.6.2017, Keskusvaalilautakunnan asettaminen ja jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002991 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Nettiäänestäminen. Tasapainoilua demokratian edistämisen ja luottamuksen välillä. Online Voting Leadership Series Finland Seminar, Espoo 17.5.

Nettiäänestäminen. Tasapainoilua demokratian edistämisen ja luottamuksen välillä. Online Voting Leadership Series Finland Seminar, Espoo 17.5. Nettiäänestäminen Tasapainoilua demokratian edistämisen ja luottamuksen välillä Online Voting Leadership Series Finland Seminar, Espoo 17.5. Jussi Westinen, tutkija (VTT) 12.9.2017 Nettiäänestämistä on

Lisätiedot

BELGIAN KUNINGASKUNTA, BULGARIAN TASAVALTA, TŠEKIN TASAVALTA, TANSKAN KUNINGASKUNTA, SAKSAN LIITTOTASAVALTA, VIRON TASAVALTA, IRLANTI,

BELGIAN KUNINGASKUNTA, BULGARIAN TASAVALTA, TŠEKIN TASAVALTA, TANSKAN KUNINGASKUNTA, SAKSAN LIITTOTASAVALTA, VIRON TASAVALTA, IRLANTI, PÖYTÄKIRJA EUROOPAN UNIONISTA TEHTYYN SOPIMUKSEEN, EUROOPAN UNIONIN TOIMINNASTA TEHTYYN SOPIMUKSEEN JA EUROOPAN ATOMIENERGIAYHTEISÖN PERUSTAMISSOPIMUKSEEN LIITETYN, SIIRTYMÄMÄÄRÄYKSISTÄ TEHDYN PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Maakuntavaalit HE 15/2017 vp maakuntalakiesitys

Maakuntavaalit HE 15/2017 vp maakuntalakiesitys Maakuntavaalit 28.10.2018 HE 15/2017 vp maakuntalakiesitys Maakuntavaltuuston kokoonpano Hallituksen esityksen mukaan maakunnan ylintä päätösvaltaa käyttäisi maakuntavaltuusto, jonka jäsenet ja varajäsenet

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 9 Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain 2000 2011 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 6880 7475 7434 7555 8241 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 Aasia 515 524 574 512 773 885 1019 1088

Lisätiedot

Suomesta 1 / 9. Kaikki yhteensä. 515 Afganistan. 3 Arabiemiirikunnat. 2 Armenia Azerbaidžan Bangladesh. 2 5 Georgia Hongkong.

Suomesta 1 / 9. Kaikki yhteensä. 515 Afganistan. 3 Arabiemiirikunnat. 2 Armenia Azerbaidžan Bangladesh. 2 5 Georgia Hongkong. / Vaihto opiskelu Suomesta kohde ja lähtömaittain 000 00 (Lähde: CIMO) Suomesta 000 00 000 00 00 00 00 00 00 00 00 Kaikki yhteensä 0 0 0 Aasia Afganistan Arabiemiirikunnat Armenia Azerbaidžan Bangladesh

Lisätiedot

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN Sivu Luottamus päättäjiin lisääntyi kuntavaalien seurauksena. Enemmistö kansalaisista ( %) luottaa erittäin tai melko paljon kotikunnan päättäjiin ja reilu

Lisätiedot

TAMPEREEN LÄÄKETIETEEN KANDIDAATTISEURA TLK RY. VAALIJÄRJESTYS

TAMPEREEN LÄÄKETIETEEN KANDIDAATTISEURA TLK RY. VAALIJÄRJESTYS TAMPEREEN LÄÄKETIETEEN KANDIDAATTISEURA TLK RY. VAALIJÄRJESTYS SISÄLLYS I LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 3 1. Vaalijärjestyksen tarkoitus 3 2. Äänioikeutetu ja vaalikelpoiset 3 3. Ääänioikeutetullaan käytössään

Lisätiedot

Niukka enemmistö: 100 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää

Niukka enemmistö: 100 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää TUTKIMUSOSIO Niukka enemmistö: 00 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden 0 Ilmapuntaritutkimuksessa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä kansanedustajien

Lisätiedot

7597/18 ht/msu/mh 1 DRI

7597/18 ht/msu/mh 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. huhtikuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0907 (APP) 7597/18 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea (Coreper II) Neuvosto PE

Lisätiedot

LIITE. Euroopan parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset.

LIITE. Euroopan parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.3.2014 COM(2014) 196 ANNEX 1 LIITE parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS

Lisätiedot

Mallivaalijärjestys B (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa, mutta voidaan käyttää myös posti- tai sähköistä äänestystä)

Mallivaalijärjestys B (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa, mutta voidaan käyttää myös posti- tai sähköistä äänestystä) Mallivaalijärjestys B (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa, mutta voidaan käyttää myös posti- tai sähköistä äänestystä) 1 VAALITAPA Tehyn NordLabin ammattiosasto ry:n sääntöjen 13 :ssä mainitut

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Matkaetäisyydellä tarkoitetaan yhdensuuntaista etäisyyttä lähtöpaikan ja kohdepaikan välillä, kun taas korvaus kattaa

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 17.2. 12.3.2009. Marraskuun 2008 alusta lähtien kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 17.2. 12.3.2009. Marraskuun 2008 alusta lähtien kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, 17.2..12.3.2009 Toteutus YLE Uutiset Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on tehnyt Taloustutkimus Oy YLE Uutisten

Lisätiedot

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1(5) VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1. Yleistä Liiton sääntöjen 18 :n mukaan liittohallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 14

Lisätiedot

15/07/2009 I. ILMASTONMUUTOKSEN KOKEMINEN. A. Käsitys maailmanlaajuisten ongelmien vakavuudesta

15/07/2009 I. ILMASTONMUUTOKSEN KOKEMINEN. A. Käsitys maailmanlaajuisten ongelmien vakavuudesta Directorate- General for Communication PUBLIC-OPINION MONITORING UNIT 15/07/2009 Ilmastonmuutos 2009 Standardi Eurobarometri ( EP/Komissio): tammikuu-helmikuu 2009 Ensimmäiset tulokset: tärkeimmät kansalliset

Lisätiedot

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Käytännössä kaikki valtuutetut ( %) pitävät kunnan elinvoimaisuuden kehittämistä erittäin

Lisätiedot

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01 TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Puolet suomalaisista on allekirjoittanut kansalaisaloitteen, joka viides nettiäänestänyt ja ollut osto- tai maksulakossa Yhteiskunnallisten tavoitteiden toteutuminen

Lisätiedot

Maailman valutuotanto

Maailman valutuotanto Maailman valutuotanto Yhteenveto Modern Castings-lehden ja American Foundry Society (AFS) - yhdistyksen tilastoimista luvuista vuosilta 2004, 2006, 2008, 2010 ja 2012 Tuula Höök 9.9.2014 Tilastoinnissa

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, kesäkuu 2010 (26.5 17.6.2010) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy YLE

Lisätiedot

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin valtuuskunnan vaalissa noudatetaan yhdistyslakia, seuran sääntöjä sekä tätä äänestys- ja vaalijärjestystä.

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin valtuuskunnan vaalissa noudatetaan yhdistyslakia, seuran sääntöjä sekä tätä äänestys- ja vaalijärjestystä. 1 Äänestys- ja vaalijärjestys 1 Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin valtuuskunnan vaalissa noudatetaan yhdistyslakia, seuran sääntöjä sekä tätä äänestys- ja vaalijärjestystä. 2 Hallitus määrää joka kolmas

Lisätiedot

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta Puolueiden välisiä eroja on perinteisesti havainnollistettu vasemmiston

Lisätiedot

YLE Uutiset. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, Maalis-huhtikuu 2017 ( ) Toteutus. Tutkimus- ja otantamenetelmä. Tutkimuksen ajankohta

YLE Uutiset. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, Maalis-huhtikuu 2017 ( ) Toteutus. Tutkimus- ja otantamenetelmä. Tutkimuksen ajankohta PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, Maalis-huhtikuu 2017 (29.3.-4.4.2017) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden kuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy

Lisätiedot

Radikaali eduskuntauudistus 1906

Radikaali eduskuntauudistus 1906 Naiset eduskunnassa Näin demokratia toimii eduskunta, lainsäädäntö ja kansalaisvaikuttaminen Helsingin työväenopisto 2.10.2017 joni.krekola@eduskunta.fi Radikaali eduskuntauudistus 1906 Säätyvaltiopäivät

Lisätiedot

KOMITEANMIETINTÖ 2008:2. Eduskuntavaalijärjestelmän uudistaminen

KOMITEANMIETINTÖ 2008:2. Eduskuntavaalijärjestelmän uudistaminen KOMITEANMIETINTÖ 2008:2 Eduskuntavaalijärjestelmän uudistaminen Vaalialuetoimikunnan mietintö 24.4.2008 KOMITEANMIETINTÖ 2008:2 Eduskuntavaalijärjestelmän uudistaminen Vaalialuetoimikunnan mietintö 24.4.2008

Lisätiedot

SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen

SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa 6.3.29 klo. SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden 29 Ilmapuntaritutkimuksessa selvitettiin suomalaisten hallituspuoluetoiveita.

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, maaliskuu 2012 (5.3. 29.3.2012) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy YLE

Lisätiedot

Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain (Lähde: Vipunen ja CIMO)

Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain (Lähde: Vipunen ja CIMO) Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain 2008 2017 (Lähde: Vipunen ja CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8667 9388 10123 9931 10014 10189 10171 10139 10444 9551 Aasia 1256 1552 1790 1737 1727 1920 1783 1762

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 3. 27.1.2011. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 3. 27.1.2011. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, tammikuu 2011 (3. 27.1.2011) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy YLE

Lisätiedot

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama , 4, 33 ja 42 muutettu ) 2 luku VAALIVIRANOMAISET

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama , 4, 33 ja 42 muutettu ) 2 luku VAALIVIRANOMAISET 1 HELSINGIN YLIOPISTO Keskusvaalilautakunta 29.8.2006/kr-k KAMPUSTEN VAALILAUTAKUNTIEN TEHTÄVÄT Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama 14.2.2003, 4, 33 ja 42 muutettu 16.2.2005) 2

Lisätiedot

Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa

Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa Kaksi kolmesta ( %) ilmoittaa äänestävänsä varmasti tai melko varmasti maakuntavaaleissa, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön

Lisätiedot