Jumalanpalvelus ja kristillinen spiritualiteetti modernin ihmisen voimanlähteenä, Jari Jolkkonen Kommenttipuheenvuoro: Aino-Kaarina Mäkisalo

Transkriptio

1 Jumalanpalvelus ja kristillinen spiritualiteetti modernin ihmisen voimanlähteenä, Jari Jolkkonen Kommenttipuheenvuoro: Aino-Kaarina Mäkisalo Helsingin hiippakunnan synodaalikokous Tuomiokirkko Hyvät työtoverit Minun on ollut hyvin vaikeaa tehdä tämä kommenttipuheenvuoro. Onhan kommentoitavana Heikki Kotilan testamentti hänen spesiaaliosaamisalueeltaan ja hänen kuolemastaan on lyhyt aika. On suruaika. Artikkeli on mielestäni sen omasta näkökulmasta vastaansanomaton. Minulle heräsi kysymyksiä, koska ilmaisu on tiivistä. Heikki Kotila ei ole vastaamassa kysymyksiin. Kiitos Jari Jolkkonen alustuksestasi, jossa esittelit Heikki Kotilan artikkelin Liturgian suunta pääajatukset selkeästi ja avasit niitä pieteetillä ja kommentoit liittyen niiden sisältöön ja vahvistaen niitä. Otan vastaan hänen artikkelistaan erään punaisen langan: tasapainon tavoittelun useilla eri osa-alueilla, sekä - että ajattelun. Tuon esille joitakin näkökulmia modernin ihmisen spiritualiteettiin ja jumalanpalvelukseen. Mielestäni olemme juuri nyt keskellä tilannetta, joka on kuin analogia kristinuskon syntyyn, sen monimuotoisuuteen, uudistumiseen ja elävänä pysymiseen. Tuolit: asetan kaksi tuolia alttarin eteen

2 Olkoon tämä tuoli Jarin alustus, jossa hän kommentoi Heikki Kotilan alustusta Liturginen suunta Olkoon tämä tuoli Heikin alustus, Jarin lähde alustukseensa. Olen itse kolmantena linkkinä ketjussa kommentoimassa Jarin alustusta. Ja Henna on neljäs linkki. Ja kaikki te olette myös kommentoijia. Heikin tuolin viereen voitaisiin asettaa tuoleja tuolien perään, jotka kuvaavat hänen lähteitään kunnes olisimme alkulähteellä! Kristinusko on syntynyt yksinkertaistaen - tilanteessa, jossa mullistava kokemus törmäsi traditioon, jota oli tulkittava uudelleen tämän kokemuksen valossa. Ja uudelleen tulkinta johti hitaaseen ja kivuliaaseen prosessiin, jossa myös käytännöt ja rituaalit muuttuivat; osasta luovuttiin, syntyi uusia ja tämä prosessi jatkuu, se on aivan kuin kirjoitettu kristinuskon ytimeen. Heikki Kotilan ja Jari Jolkkosen todistus luterilaisen jumalanpalveluksen voimasta nykyihmisen hengellisen voiman lähteenä on totta niille, joille se on totta. Myös minulle. Ja me papit olemme silminnäkijätodistajia kirkoissamme: penkit jumalanpalveluksissa tyhjenevät samaan aikaan, kun kiinnostus uskontoihin ja hengellisyyteen jopa lisääntyy. Olkoon tämä tuoli ns. modernin ihmisen tuoli. Artikkeleista hänestä löytyy nimikkeitä: hän, jolla on kansanusko, yksinkertainen usko, heikko usko, meditaatiosta kiinnostunut, heikosti sitoutunut, laidoilla oleva. Ja hänestä taidetaan kirjoittaa Kirkko ja Kaupunki lehdessä! Tuon muutaman lehdistä ja kirjoista poimimani ja kuulemani kommentin keskuuteemme: Saana Lavaste, Kristuksen morsian näytelmän ohjaaja: Miten voin uskoa, jos haluan olla älyllisesti ja eettisesti tinkimätön.

3 Miten voin tyydyttää hengellisyyden janoni? Millaista olisi uusi aikuinen hengellisyys? Onko lähdettävä pitkälle ja yllättävälle matkalle maailmaan, jossa ei ole valmiita eikä yksiselitteisiä vastauksia, jossa on uskallettava kysyä ja kuunnella, uskallettava olla sekä järkevä että tunteva, uskallettava kyseenalaistaa kaikkija sitten onkin jo samassa liemessä kuin näytelmämme henkilöt! Jukka Pakkanen, kirjailija ja agnostikko, joka on kiihkeän kiinnostunut Jeesuksesta: Olet ateistija pidät kaulassasi ristiä.sinä häpäiset Kristuksen. Sinäkö sen sanot! Papit, puhukaa vähemmän Jumalasta ja enemmän minusta! - sanoo Jeesus Hippien rainbow gathering leirin osanottaja: Olen kotoisin planeetalta ja äiti maasta. Kierrän ympäri maailmaa antamassa ihmiskunnalle siunauksia. Nuori näyttelijätär Me Naiset lehdessä: Uskon Jumalaan, enkeleihin, energioihin, henkioppaisiin ja sielunvaellukseen. Me kaikki tunnemme heidän kaltaisiaan. Kunnioittakaamme heitä kuten itseämme! Elämmekö paradigman muutosta! Niin suurta muutosta, että se pommittaa traditiomme seinämiä ja vaatii uudelleen tulkintaa ja uusia käytäntöjä? Vai eikö hätä ole vielä riittävä? Eikö vielä ole aika särkeä katto kuten neljä halvaantunutta kantavaa miestä teki he särkivät Jeesuksen kodin katon, kun muut tiet ovat tukossa eikä pääse kohtaamaan Jumalaa! Mikä on se katto, joka nyt on särjettävä? Tarvitsemme vaihtoehtoja! Tarvitsemme sekä että ajattelua. Meidän luterilainen jumalanpalveluksemme hienovaraisine

4 uudistuksineen tarvitsee rinnalleen vaihtoehtoja, jotka eivät ehkä löydy käsikirjan variaatioista. Minulla oli mahdollisuus yli kymmenen vuoden ajan 90- luvun molemmin puolin ohjata bibliodraamaa kansainvälisessä konferensissa Saksassa. Totuin luontevaan, vilpittömään, avoimeen ja pelottomaan tapaan toteuttaa kansainvälisen yhteisömme messut. Ainahan on perusta ja traditio, jota muunnellaan, ei ollut kysymys korvasyyhystä, modernisoinnista ja muodista. Syntyi messu juuri sille yhteisölle, joka oli viikon ajan koolla tietyn raamatun tekstin äärellä. Minuun jäi jano saada olla mukana luomassa ja tekemässä vaihtoehtoisia jumalanpalveluksia. (Ruotsissa Lidingön kansanopistossa koin samaa luontevaa uudistusmieltä. Ehkä eniten minua puhutteli se, että liturgi ei tuntunut pelkäävän tekevänsä virheitä. Huippuunsa hyvin valmisteltu jumalanpalvelus, jossa kaikki tekevät huippusuoritusta voi tulla liian siloiseksi. Miten hankalaksi satunnainen kulkija ja etsijä voi tuntea itsensä, kun ei tiedä kuinka käyttäytyä. Miten virkistävältä ja elävältä voi tuntua se ainoa kohta, jossa syntyy särö, häiriö, odottamaton tauko messussa. Jumalanpalveluksemme ei ole esitys ja mielestäni emme voi välttää sitä, että siinä on väistämättä esityksellisiä piirteitä. Se on sekä että tapahtuma: harjoiteltu draama, joka toistuu samanlaisena ja hieman erilaisena ja juuri nyt tapahtuva hetki Jumalan edessä seurakunnan kanssa. Milloin teatteriesitys on onnistunut? Kun näyttelijät aivan kuin unohtavat, että he näyttelevät, kun repliikit syntyvät tässä ja nyt, kun on tunne, että tämä kaikki keksitään juuri nyt. Olen samaa mieltä Jari Jolkkosen kanssa, joka tuo esille että liturgin on oltava nöyrä ja samalla sanoisin mieluummin ohjata palvelusta kuin

5 johtaa. Hiljaisuuden liikkeessä ratkaisuksi on löytynyt tapa, että liturgi hartaushetkissä ei ole edessä vaan takana, vain hänen äänensä kuuluu.) Meillähän on kirkossamme jo paljon vaihtoehtoisia mahdollisuuksia liittyä ja harjoittaa hengellisyyttä. Jos pyytäisin teitä hyvät työtoverit sytyttämään sytkärin, kynttilän tai taskulampun merkiksi siitä, että olet omassa työssäsi toteuttanut jotain vaihtoehtoista spiritualiteetin tapaa, niin uskon, että tämä kirkkosali liekehtisi ylt ympäriinsä. Uskon, että jaamme paljolti yhteisen huolen ja vilpittömän tutkailun, mitä ihmettä olisi tehtävä. Eräs aikamme mielipidevaikuttaja teologi Tommy Hellsten palauttaisi pallon meille: kirkon olisi tärkeämpää uskaltaa tutkia itseään sen sijaan, että tutkii muita ja kyselee, miksi ne ryökäleet eivät tule kirkkoon Miksi me itse emme mene jumalanpalvelukseen vapaaaikoinamme?