Anni Lehto Essee. Ihmisen luonto

Transkriptio

1 Ihmisen luonto Helsingin Sanomissa kerrottiin taannoin Mia Valtosen väitöstutkimuksesta, jonka mukaan saimaannorpan geeniperimä on köyhtymässä hälyttävästi. Tällä hetkellä saimaannorppia on noin 310 yksilöä ja vuonna 2014 poikasia löytyi 58. Saimaannorpan geneettisen monimuotoisuuden kannalta hyvin ongelmallista on niiden elinympäristöjen pirstoutuminen ja sitä kautta tapahtunut perinnöllinen eriytyminen. Nykyinen saimaannorppakanta on hajautunut pieniin osapopulaatioihin, jotka eivät lisäänny keskenään, mikä heikentää entisestään lajin perimää. Vielä noin kymmenen vuotta sitten saimaannorppakannan hajautuminen pieniin pesimäalueisiin ei ollut vaikuttanut lajin geeniperimän vaihteluun. Nyt Valtosen väitöstutkimuksen tulokset kuitenkin osoittavat, että saimaannorpan pieni populaatiokoko on saattanut lajin geneettiseen pullonkaulaan, eli sen geeniperimän vaihtelu on erittäin pientä ja vähenee edelleen. (Saavalainen 2014; Palo 2003.) Valtonen listaa väitöksessään saimaannorppakantaa eniten uhkaaviksi tekijöiksi kalastuksen, elinympäristöjen hajanaistumisen sekä talven lämpenemisen, joka on seurausta ilmastonmuutoksesta (Saavalainen 2014). Kaikki nämä tekijät ovat jollakin tasolla aikaansaannosta ihmisen toiminnasta. Esimerkiksi kalastajien ja saimaannorpan välinen suhde on ollut pitkään hyvin ristiriitainen. Kalastusta on rajoitettu erilaisin lakipykälin muun muassa saimaannorpan pesintäalueilla, jotta kuutit eivät joutuisi kalastajien verkkoihin. Kalastajien ammattikunnan tulevaisuus on kuitenkin hyvin epävakaalla pohjalla, joten kaikenlainen kalastuksen rajoittaminen vaikuttaa myös elinkeinotoimintaan. Kalastus ei välttämättä ole suurin ongelma saimaannorppakannalle, vaikka jokaisen poikasen menettäminen onkin isku lajille. Ihminen on tilaa vievä eläin, joka raivaa ympäristöään itselleen suotuisaksi. Rakentaminen, ihmisen toiminnasta koituvat päästöt sekä yleensä ilmastonmuutos ovat suurimmat riskit saimaannorpalle. Monimuotoisen perimän avulla nisäkäs pystyy sopeutumaan erilaisiin ilmastovaihteluihin ja ilmaston muutoksiin, mutta saimaannorpan geenipooli on siihen auttamatta liian kapea (Saavalainen 2014). Saimaannorpan ohella moni muukin eläinlaji on joutunut ahtaalle ihmisasutuksen levitessä ja teollistumisen kehittyessä. Ihmistä ei kuitenkaan voi erottaa luonnosta, sillä luonto on hyvin keskeisessä asemassa yhteiskunnassamme. Ympäristökysymykset ovat tänä päivänä erittäin kiistanalaisia ja vahvasti politisoituneita. Jokaisella yhteiskunnallisella toimijalla on kuitenkin omat intressinsä luonnonvaroihin ja niiden säilyttämiseen. 1

2 Tässä esseessä pohdin ihmisen ja luonnon välistä suhdetta ekososiaaliseen dynamiikkaan kytkeytyvien esimerkkien kautta. Pääpainoni esseessä on luonnon monimuotoisuuden kysymyksissä. Lisäksi pyrin avaamaan ekososiaaliseen dynamiikkaan liittyviä käsitteitä ja liittämään niihin ajankohtaisia esimerkkejä. Lopuksi tarkastelen aihetta oman näkökulmani kautta. Politisoitunut ympäristö Nykyinen yhteiskunta on tietyssä mielessä siirtynyt lähemmäksi luontoa. Luonnonvarojen arvo on ymmärretty ja niiden rajallisuus käsitetään aiempaa paremmin etenkin länsimaisissa yhteiskunnissa. Luonnon monet ekosysteemit tarjoavat sekä elonkierrolle välttämättömiä, taloudellisia että ihmisten hyvinvointiin liittyviä palveluja. Ekosysteemipalveluiden käsitteellä on pyritty ilmentämään luontoa elinehtona, yhteiskunnallisena voimavarana ja kulttuuristen arvojen ylläpitäjänä. Se nivoo yhteen niin luonnontieteet, yhteiskuntatieteet kuin taloustieteetkin. Konkreettinen esimerkki ekosysteemipalveluiden välttämättömyydestä on hyönteisten tekemä pölytys. Se kytkeytyy erottamattomasti kaikkeen siihen, mitä ekosysteemi meille tarjoaa, sillä pölytys mahdollistaa viljelykasvien tuotannon ja luonnon kukkivan kauneuden sekä edesauttaa luonnon monimuotoisuuden säilymistä, kun eri kasvilajit pääsevät leviämään. Viime vuosina on kuitenkin ollut paljon puhetta hälyttävästä mehiläiskadosta, mikä vaarantaa elintärkeän pölytyksen. Pironan makasiini (2013) uutisoi raflaavasti artikkelissaan, että koko ekosysteemi romahtaa ilman pölyttäjiä luvulta 2010-luvulle tultaessa maailman mehiläiskannan on arvioitu laskeneen puolella. Syynä mehiläiskatoon on pidetty muun muassa torjunta-aineita, myrkyllisiä geenimuunneltuja lajikkeita, bakteeri-infektioita ja erilaisia loisia. Euroopan unioni rajoitti vuonna 2013 kahdeksi vuodeksi tiettyjen hyönteismyrkkyjen käyttöä niiden mehiläisiä houkuttelevan vaikutuksen vuoksi. Osa jäsenmaista vastusti päätöstä, ja esimerkiksi Ison-Britannian hallituksen mukaan päätöksen tukena ollut tutkimustieto oli vaillinaista. (Pironan makasiini 2013.) Mehiläiskato on vakava ympäristöongelma, mutta monien muiden ympäristökysymysten tavoin se on erittäin monimutkainen erityisesti sen taloudellisten aspektien kautta. Hyönteismyrkkyjen rajoittaminen voi merkitä mittaviakin tappioita viljelijöille. Toisaalta sato saattaisi parantua, jos pölyttäjien määrä olisi suurempi. Lisäksi taustalla on ajatus torjunta-aineiden yleisestä haitallisuudesta ja myrkkyjäämien vaikutuksista niin elintarvikkeiden syöjille kuin hyönteisillekin. Samalla mukaan astuvat eettiset arvot ruoan puhtaudesta ja 2

3 haitallisten hyönteiskantojen hävittäminen muiden eliölajien kustannuksella, mikä taas osaltaan verottaa luonnon monimuotoisuutta. Kysymyksen pohdinnassa esiin nousee myös ajallisuuden konteksti, eli mitä ovat hyönteistorjunnan välittömät ja pitkän aikavälin vaikutukset. Jos hyönteistorjunta jatkuisi ilman rajoituksia, mitä tapahtuisi pölyttäjille? Kemiallinen hyönteistorjunta toki edesauttaa pellon satotasoa, mutta pitkäaikaisella myrkyttämisellä voi olla vaikutusta sekä pellon kantokykyyn, hyönteislajeihin että ihmisten omaan terveyteen torjuntaainejäämien vuoksi. Esimerkki mehiläiskadosta osoittaa, miten vahvasti ympäristökysymykset voivat nykyisin politisoitua. Ne eivät enää liity vain ympäristöön, vaan limittyvät yhteiskunnallisiin konteksteihin. Lisäksi ongelmia ratkoessa tulee haasteeksi relevantin tutkimustiedon kerääminen sekä erilaisten yhteiskunnallisten instituutioiden eriävät näkökulmat. Luonnonsuojeluliitto ja vastaavat toimijat katsovat väistämättä ympäristökysymyksiä erilaisista lähtökohdista kuin markkinataloutta pyörittävät organisaatiot. Liito-oravasta on tullut Suomessa hyvin poliittinen eläin juuri edellä mainitun vastakkainasettelun vuoksi. Liito-orava on maassamme rauhoitettu ja sen elinalueilla kaavoitusta on rajoitettu merkittävästi. Jos kaavoitusalueelta löytyy merkkejä liito-oravista, voi kaavoitussuunnitelmien muutoksesta koitua kymmenien tuhansien eurojen lasku. Luonnontieteilijöiden mukaan liito-oravien suojelu on edelleen riittämätöntä ja kaikista rajoituksista huolimatta niille jätetään liian vähän elintilaa. (Nykänen 2014.) Ympäristönsuojelun tarpeellisuudesta ollaan kuitenkin usein myös yhtä mieltä eri sektoreilla, mutta suojelun toteuttamisen keinoista voidaan olla erimieltä, eli suojelumenetelmät politisoituvat. Ajankohtaisin esimerkki tästä on soiden suojeluohjelman ympärillä käyvä keskustelu, kun ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen halusi tarkentaa ohjelman toteuttamisen keinoja sen tavoitteita muuttamatta (MTV uutiset - STT 2014). Mittakaavojen monimuotoisuus Ympäristökysymysten argumentit lähtevät usein erilaisista mittakaavoista, jotka skaalautuvat tietyn näkökulman mukaan. Palatakseni liito-oraviin, vuonna 2006 liito-oravanaaraita laskettiin olevan noin yksilöä. Nyt kannan arvioidaan vähentyneen ja uutta laskentaa suoritetaan paraikaa. (Nykänen 2014.) Verrattaessa liito-oravapopulaatiota Suomen muihin uhanalaisiin eläimiin, luvut ovat suhteellisen korkeat. Esimerkiksi saukkoja arvioidaan olevan Suomessa noin 3

4 4000 ja euroopanmajavia noin 2500 yksilöä (Ympäristöhallinnon yhteinen verkkopalvelu 2014; Riistan- ja kalantutkimus 2013). Näiden lukujen perusteella voisi siis todeta, että Suomen mittakaavassa tarkasteltuna liito-oravakanta on varsin suuri ja sen elinolosuhteet tiukan lain nojalla suhteellisen turvatut. Liito-oravan suojelu on kuitenkin ollut huomattavasti muita mainittuja lajeja enemmän keskustelunaiheena, koska liito-oravat vaativat asuinpaikakseen tietynlaista metsää. Liito-oravan suojeluohjelma on siis ristiriidassa sekä metsätalouden että maankäytön tavoitteiden kanssa. Saukkojen ja majavien elinolosuhteet ovat sen sijaan entistä uhatummat, sillä puhtaita pesimiseen ja saalistukseen soveltuvia vesistöjä on yhä vähemmän. Niiden suojelusta ei ole kuitenkaan noussut yhtä suurta polemiikkia, sillä saukot ja majavat eivät ole astuneet teollisuuden ja markkinatalouden varpaille rajoittamalla niiden toimintaa. Eri lajien uhanalaisuus on myös tiukasti sidoksissa paikallisuuteen, eli alueellisiin mittakaavoihin. Edellisessä esimerkissä mainitsemani eläinlajit ovat kaikki luokiteltu Suomessa uhanalaisiksi, mutta maailmanlaajuisesti tarkasteltuna ne ovat suhteellisen elinvoimaisia (Wikipedia 2014a; 2014b; 2014c). Eläimet eivät tunnista maantieteellisiä rajoja, joten suomalaisesta luonnosta löytyy useita vierasperäisiä lajeja, kuten kanadanmajava, fasaani, supikoira ja piisami. Ihminen on kuitenkin usein ollut vaikuttamassa vieraiden lajien leviämiseen maassamme. Esimerkiksi tuhoeläimeksikin luokiteltu minkki on päässyt Suomen luontoon turkistarhoilta. Turkistarhaus nostaakin esiin tietomittakaavan, eli tiedon kontekstualisuuden luvun puolivälissä eläinaktivistit tekivät ensimmäiset mittavat turkistarhaiskunsa, joiden seurauksena satoja turkiskettuja päästettiin vapaaksi ja turkistarhaajat kärsivät mittavia taloudellisia tappioita (Matilainen 2013). Turkistarhaus on edelleen laillinen elinkeino Suomessa, mutta muun muassa Animalia kampanjoi voimakkaasti turkistarhauksen kieltämisen puolesta. Animalian kotisivuilla on paljon tarhauskieltoa puoltavaa materiaalia turkiseläimistä ja niiden elinoloista tarhoilla. Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto (STKL) on kuitenkin vastannut haasteeseen ja jakaa omilla nettisivuillaan myös tietoa turkiseläinten hyvinvoinnista, käyttäytymisestä sekä turkistiloista. Näkökulma on tietysti huomattavasti positiivisempi kuin Animalialla. (Animalia; Turkistieto.fi.) Sekä Animalia että STKL tarjoavat tietoa toimintaansa tukevalla tavalla. Molemmilla sivustoilla esimerkiksi käsitellään turkiseläinten stressiä. Animalia liittää stressin eläinten heikkoon hyvinvointiin ja stereotyyppiseen käyttäytymiseen. STKL puolestaan mainitsee stressin olevan luonnollista ja tarpeellista, jotta eläimen fysiologia kykenee sopeutumaan ympäristön muutoksiin ja ulkopuolisiin stimuluksiin. (Animalia; Turkistieto.fi.) Kaikki me ihmiset olemme joskus kokeneet 4

5 stressiä ja tiedämme sen olevan toisinaan asioita liikkeellepaneva voima, mutta liiallisena jopa lamauttava. Animalia ja STKL ovat molemmat nostaneet esiin omiin intresseihinsä parhaiten sopivan näkökulman stressitasosta. Tieto kytkeytyy siis aina viitekehykseensä, eikä ole koskaan objektiivista, sillä siihen liittyy sekä tiedon tuottaja, sen tulkitsija sekä tarkoitus, miksi tietoa on kerätty ja mitä sillä halutaan osoittaa. Suurin merkitys on yleensä sillä, kenen tieto ja näkökulma saavat eniten näkyvyyttä esimerkiksi mediassa ja sitä kautta suurimman yleisön. Suomessa on käyty viime vuosina kiivasta keskustelua susikannasta ja sen aiheuttamista ongelmista. Suurin osa uutisoinnista on liittynyt susien salakaatoihin, kaatolupiin ja susivihaan (Kaleva 2013a). Myös asiantuntijoita on haastateltu ja kysytty, kuinka suuri ongelma sudet todellisuudessa ovat. Suomessa on tällä hetkellä vain noin 150 sutta, mutta metsästäjälle yksikin koiran tai poron tappava susi on liikaa. Susikeskusteluun nivoutuu mittakaavojen moninaisuus. Suomessa sudet ovat ongelma asutusalueilla, mutta suurin osa kannasta elää kuitenkin Itä-Suomen laajoissa metsissä vähäisessä kontaktissa ihmiseen. Suomen karhukannan suuruus on noin 1500 yksilöä, mikä on kymmenkertainen susien määrään verrattuna. (Kaleva 2013b; Riistan- ja kalantutkimus 2014a; 2014b.) Karhut eivät ole kuitenkaan aiheuttaneet vastaavassa määrin harmia ihmisille kuin sudet. Lisäksi vastaus susiongelmaan on varmasti erilainen, jos sitä kysytään porotalouden harjoittajalta tai biologian tutkijalta. Eläinkunnan apteekki Eläinlajien suojelulla pyritään edistämään biodiversiteetin, eli luonnon monimuotoisuuden säilymistä. Jokaisella eliölajilla on oma tehtävänsä ekosysteemin ylläpitäjänä. Monimuotoisen luonnon tärkeys on tiedostettu myös hallinnollisella tasolla ja sitä varten on kehitetty muun muassa Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön toimintaohjelman vuosille (Ympäristöministeriö 2013). Pelkkä eläinmäärä ei kuitenkaan vielä tarkoita elinvoimaista populaatiota, vaan kannassa täytyy olla riittävästi perinnöllistä vaihtelua, jotta laji välttyisi geneettiseltä pullonkaulalta sekä sisäsiitokselta. Koirarotuja tarkastelemalla perinnöllisen vaihtelun vähäisyyden ongelmat voi nähdä ehkä kaikkein selvimmin. Ihminen on jalostanut koiria suunnitelmallisesti jo satojen vuosien ajan. Esimerkiksi kultainennoutaja on yksi maailman suosituimmista koiraroduista. Kultaisennoutajanpentuja rekisteröidään Suomessa vuosittain yli tuhat (Kennelliitto 2013). Maailmanlaajuisesti suuresta populaatiosta huolimatta 5

6 kultaisillanoutajilla on useita perinnöllisiä sairauksia, kuten allergioita, epilepsiaa, kasvaimia, maksavikoja sekä luuston kasvuhäiriöitä (Kultainen rengas ry). Kaikkien näiden sairauksien yleistyminen liittyy rodun perimän köyhtymiseen, sillä sisäsiittoisuus ja ahdas geenipooli tuovat perinnölliset sairaudet vahvemmin esiin ja aiheuttavat niiden yleistymistä populaatiossa. Analogista ajattelua soveltaen geenipoolin voisi nähdä eräänlaisena apteekkina. Villieläinpopulaatioissa geenikantaa määrittää vahvasti elinalue, eläinten liikkuvuus sekä populaation koko. Eläin pyrkii luontaisesti lisääntymään geneettisesti mahdollisimman erilaisen yksilön kanssa, mutta elinalueen kaventuessa ja eläinmäärän pienentyessä myös parittelukumppanin valintamahdollisuudet vähenevät. Eläimen geenivarasto on siis rajallinen tietyn alueen sisällä. Se on kuin paikallinen apteekki, jossa on tarjolla tiettyjä tuotteita, eli tässä tapauksessa geenejä. Tuotevarasto ei ole ehtymätön, vaan jonkin tuotteen loppuessa, sitä ei välttämättä saada enää lisää ja on tyydyttävä toisenlaiseen tuotteeseen. Tuotevalikoima vähentyy jatkuvasti ja uusia tuotteita saa vain toisen paikkakunnan apteekista luvulla Inkoon ulkosaaristoon Länsi-Uudellemaalle istutettiin alun perin Korsikan ja Sardinian saarilta kotoisin olevia villilampaita, eli mufloneita. Kannan perinnöllistä monimuotoisuutta on pidetty yllä tuomalla siihen uutta verta muun muassa Korkeasaaresta ja Ähtäristä. Tuontien mukana mufloneihin on sekoittunut myös suomalaista maatiaislammasta. Lisäksi osa mufloneista lähti itse etsimään uusia geenejä uimalla saarelta toiselle. Suomessa arvioitiin elävän vuosien 2008 ja 2009 taitteessa noin 150 muflonia neljällä eri alueella. Osapopulaatiot ovat saimaannorpan tavoin hyvin erillään toisistaan, joten niiden luontainen geenienvaihto on niukkaa, mikä nostaa sisäsiittoisuuden riskiä. Mufloneja pyritään siirtelemään eri kantojen välillä, ja puhdasrotuisia yksilöitä suositaan. (Wikström 2009.) Toisaalta niin sanottua vieraanverenperintöä ei kannattaisi rajoittaa kokonaan, jotta geeniapteekki saisi lisää tuotteita valikoimiinsa ja nostaisi sitä kautta kannan elinvoimaisuutta. Ihminen ja luonnon oma järjestys Yhteiskunnallisesti ajateltuna luonnon ja ihmisen välinen suhde voidaan nähdä myös esimerkiksi terveydenhuollon analogian kautta. Ihminen pyrkii elvyttämään luonnon elintoimintoja, eli ekosysteemejä sekä eliöstöä ja lääkitsemään saastunutta ympäristöä, jotta luonnon elinvoima säilyisi. Toisaalta luonnon oma kiertokulku pysyy liikkeessä ihmisestä huolimatta, mutta 6

7 ihmiskunta ei pysyisi koossa ilman luontoa, sillä se tarjoaa meille elämän edellytykset muun muassa ravinnon, rakennusaineiden ja energian muodossa. Ihminen on kuitenkin vaikuttanut ympäristöönsä jo esihistoriallisista ajoista lähtien niin metsästyksen kuin maanviljelyn kautta ja ollut samalla osallisena monien eläinlajien sukupuuttoihin. Arkeologisten löydösten perusteella norsueläimiin kuuluvien mammuttien häviäminen Amerikan mantereelta vuotta oli suoraan kytköksissä Paleo-intiaanien harjoittamaan metsästykseen (Budiansky 1999, 139). Mammuttien sukupuuttoon vaikuttivat myös ilmaston äkillinen lämpeneminen ja mahdollisesti meteoriitin tai vastaavan taivaankappaleen osuminen Maahan (National Geographic Channel). Ihmisellä on kuitenkin ollut useasti näppinsä pelissä luonnon ekosysteemien muutosprosesseissa. Vieraslajit eivät tue luonnon monimuotoisuutta, sillä ne vievät usein resursseja alkuperäiseltä eläimistöltä ja horjuttavat siten kyseisen ekosysteemin tasapainoa luvulla Suomeen tuotiin ensimmäiset pohjoisamerikkalaiset minkit turkiseläimiksi luvulta lähtien tarhoilta karanneet minkit ovat muodostaneet mittavan populaation suomalaiseen luontoon. Niistä on koitunut haittaa alkuperäiselle eliöstölle, sillä minkille kelpaavat ravinnoksi niin sammakot, kalat, pienjyrsijät, äyriäiset kuin linnutkin. (Holmala; Metsastys-kalastus.com) Minkin katsotaankin olevan yksi syyllinen Saaristomeren lintulajien vähentymiseen sekä vesikkokannan hupenemiseen. Vesikko on minkkiä muistuttava alkuperäislaji. (Tunturisusi.com.) Evoluutio on pitkän aikavälin muutos, joka selittää eläimen sopeutumista vallitseviin olosuhteisiin. Esimerkiksi historian saatossa hevoselle kehittyi pitkä pää, jossa silmät ovat ylhäällä, jotta se voisi nähdä ympärilleen laiduntaessaan pitkässä ruohikossa ja kovat kestävät kaviot, jotta pitkien matkojen taittaminen erilaisissa maastoissa oli mahdollista. Hevosen domestikaatio tapahtui noin vuotta sitten. Siitä lähtien ihminen on itse muokannut hevosta tarpeitansa vastaavaksi eläimeksi. Ennen hevonen oli työjuhta, sotaratsu ja ravinnonlähde. Nykyisin se on pikemminkin lemmikki ja urheilija, joka osallistuu yhteiskunnan toimintaan elinkeinona sekä hyvinvointi- ja perinnemaisemapalvelujen tuottajana. Ihminen voi vaikuttaa myös villieläinpopulaatioiden kehityskaareen. Helsingin sanomissa kerrottiin lokakuun lopussa, että karhuja kaadetaan yhä enemmän haaskalta. Suomessa haaskojen käyttö metsästyksessä on kiellettyä ja nyt haaskan käytöstä koituvia seurauksia halutaan kiristää. Perinteisesti karhunmetsästys tapahtuu Suomessa isossa metsästysporukassa metsästyskoirien kanssa. Tällöin karhulle ominainen arka ja ihmistä välttelevä käytös säilyy. Haaskat taas opettavat karhut rohkeammiksi, jolloin ne eivät välttämättä väistä enää ihmistä. Maa- ja metsätalousministeriön vanhempi hallitussihteeri Rami Sampalahti 7

8 kertoo myös, että haaskoilla käytettävistä riistakameroista tarkkaillaan haaskalla käyviä karhuja. Metsästäjä voi näin valita isoimman karhuyksilön tapettavaksi, mikä vaikuttaa kielteisesti karhupopulaation luontaiseen rakenteeseen ja kehitykseen. (Lehtinen 2014.) Ihmisellä ja luonnolla on monimutkainen symbioottinen suhde. Se on osaltaan mutualistinen, sillä ihminen hyötyy luonnosta ja luonto hyötyy ihmisen luontoa suojelevista toimenpiteistä. Toisaalta ihmisen voi nähdä myös luontoa kuluttavana loisena, joka itsekkäästi, vain omaa hyötyään tavoitellen kuluttaa loppuun uusiutumattomia luonnonvaroja ja vie tilaa muilta maapallon eliölajeilta. Mutta ihminen ei ole luonnosta erotettavissa oleva yksikkö, koska ihminenkin on yksi eläinkuntaan kuuluva laji, joka on saanut raivattua tiensä muusta eliökunnasta määräävään asemaan. Perustavanlaatuinen kysymys onkin se, mikä oikeus meillä ihmisillä on muokata ympäristöämme niin laajassa mittakaavassa kuin olemme tehneet ja miksi voimme määrittää toisten eläinlajien olemassaoloa ja kehityskulkua. Ihmiskunta on kuitenkin tehnyt päätöksiä, jotka ovat väistämättä muovanneet ympäristön kehitystä sekä negatiiviseen että positiiviseen suuntaan. Nykyisissä länsimaisissa yhteiskunnissa on tapana romantisoida puhtaan luonnon jyhkeitä maisemia, komeita eläimiä ja tasapainottavaa rauhaa. Luonnon omasta järjestyksestä puuttuu kuitenkin monia ihmisiä ohjaileva moraali. Luonto on julma, ja evolutiivisessa kehityksessä voittajia ovat kaikista sopeutuneimmat ja vahvimmat yksilöt, jos ihminen ei pääse väliin muuttamaan luontaisia kehityspolkuja. LÄHTEET Animalia ry. Toimintakohteet. Turkiseläimet. Usein kysyttyä turkiseläimistä. Saatavilla wwwmuodossa: <URL: (Viitattu: ). Budiansky, S The Covenant of the Wild: Why Animals Chose Domestication. Yhdysvallat: Yale University Press. Holmala, K. Vieraslajit.fi. Vieraslajit ryhmittäin. Minkki. Saatavilla wwwmuodossa: <URL: (Viitattu ). Kaleva 2013a. Uutiset. Aiheet. Susikeskustelu. Saatavilla wwwmuodossa: <URL: (Viitattu ). 8

9 Kaleva 2013b. Uutiset. Kotimaa. Asiantuntijat: Susikeskustelu riistäytyi käsistä. Saatavilla wwwmuodossa: <URL: (Viitattu ). Kennelliitto KoiraNet-verkkopalvelut. Jalostustietojärjestelmä. Kultainennoutaja. Pentueet. Rekisteröidyt vuonna Saatavilla wwwmuodossa: <URL: (Viitattu ). Kultainen rengas ry. Jalostus. Terveys. Muita esiintyviä sairauksia. Saatavilla wwwmuodossa: <URL: 9>. (Viitattu ). Lehtinen, T Karhunkaato haaskalta on lisääntynyt. Helsingin sanomat , A10. Matilainen, V YLE. Elävä arkisto. Vuosikymmen Turkistarhaiskuja Pohjanmaalla ja laukauksia Orimattilassa. Saatavilla wwwmuodossa: <URL: ml#media=99760>. (Viitattu ). Metsastys-kalastus.com. Pienpedot. Metsästettävät lajit. Saatavilla wwwmuodossa: <URL: (Viitattu ). MTV uutiset - STT Kotimaa. Grahn-Laasonen: Soidensuojeluohjelma jatkuu, tavoitteet samat. Saatavilla wwwmuodossa: <URL: (Viitattu ). National Geographic Channel. Nat Geo Wild. Waking the Baby Mammoth. Why Did the Woolly Mammoth Die Out? Saatavilla wwwmuodossa: <URL: (Viitattu ). Nykänen, H YLE. Uutiset. Luonto. Liito-oravat lasketaan kaavoittajan mielestä suojelu menee jo liiallisuuksiin. Saatavilla wwwmuodossa: <URL: kaavoittajan_mielesta_suojelu_menee_jo_liiallisuuksiin/ >. (Viitattu ). Palo, J Väitöstiivistelmät. Morfologis-ekologinen eläintiede: Genetic diversity and phylogeography of landlocked seals. Saatavilla wwwmuodossa: <URL: f0c0bb2dcc2256e04002e3e55?opendocument>. (Viitattu ). Pironan makasiini Luomumakasiini. Hälyttävä mehiläiskato. Saatavilla wwwmuodossa: <URL: (Viitattu ). Riistan- ja kalantutkimus Riista. Pienriista. Majava. Majavalaskenta Saatavilla wwwmuodossa: <URL: (Viitattu ). Riistan- ja kalantutkimus 2014a. Riista. Suurpedot. Susi. Suden kanta-arviot. Saatavilla wwwmuodossa: <URL: (Viitattu ). 9

10 Riistan- ja kalantutkimus 2014b. Riista. Suurpedot. Karhu. Karhun kanta-arviot. Saatavilla wwwmuodossa: <URL: (Viitattu ). Saavalainen, H Saimaannorpan geeniperimä köyhtyy. Helsingin sanomat , A13. Tunturisusi.com. Minkki. Saatavilla wwwmuodossa: <URL: (Viitattu ). Turkistieto.fi. Etusivu. Saatavilla wwwmuodossa: <URL: (Viitattu ). Turkistieto.fi. Etusivu. Turkiseläimet. Eläinten hyvinvointi. Stressi. Saatavilla wwwmuodossa: <URL: (Viitattu ). Wikipedia 2014a. Euroopanmajava. Saatavilla wwwmuodossa: <URL: (Viitattu ). Wikipedia 2014b. Saukko. Saatavilla wwwmuodossa: <URL: (Viitattu ). Wikipedia 2014c. Liito-orava. Saatavilla wwwmuodossa: <URL: (Viitattu ). Wikström, M Mufloni - 70 vuotta suomessa. Metsästäjä 4/2009, Saatavilla wwwmuodossa: <URL: (Viitattu ). Ympäristöhallinnon yhteinen verkkopalvelu Luonto. Lajit. Luonto- ja lintudirektiivien lajit. Lajien esittelyt. Saatavilla wwwmuodossa: <URL: FI/Luonto/Lajit/Luonto_ja_lintudirektiivien_lajit/Lajien_esittelyt>. (Viitattu ). Ympäristöministeriö Luonto. Luonnon monimuotoisuus. Strategia ja toimintaohjelma. Saatavilla wwwmuodossa: <URL: (Viitattu ). 10