LUKUVUOSIKERTOMUS LUKUVUOSIKERTOMUS HARJAVALLAN LUKIO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LUKUVUOSIKERTOMUS 2014-2015 LUKUVUOSIKERTOMUS 2014 2015 HARJAVALLAN LUKIO"

Transkriptio

1 LUKUVUOSIKERTOMUS HARJAVALLAN LUKIO

2 REHTORIN TERVEHDYS Uskoisin, että kaikissa Suomen lukioissa eletään tällä hetkellä koko lukuvuoden kiireisintä aikaa. Muutaman päivän päässä odottavat lakkiaiset vaativat paljon valmisteluita samaan aikaan on viimeisteltävä elokuussa alkavan uuden lukuvuoden opinto-opas jne. Kaikki tämä hektinen työ kuitenkin rauhoittuu lauantaina , jolloin I- ja IIluokkalaiset saavat kurssitodistuksensa sekä III-luokkalaiset taas ylioppilastodistuksensa ja -lakkinsa. Lukuvuosi saa päätöksensä. Harjavallan lukiolle tämä pian päättyvä opintojakso on ollut hyvin tapahtumarikas ja omalla tavallaan unohtumaton. Tämän toimintakertomuksenkin avulla huomaa sen, että lukuvuosi on sisältänyt säännöllisesti toistuvien tapahtumien kuten vaikkapa ylioppilaskirjoitusten lisäksi monia uusia, omaa oppilaitosta eteenpäin vieviä päätöksiä, kursseja, tapahtumia jne. Tänä lukuvuonna tehtiin muutoksia opiskeluun liittyvissä asioissa. Harjavallan lukio jatkoi vahvaa panostustaan opiskelijoiden opintojen ohjauksessa. Tästä hyvänä esimerkkinä toimivat I-vuosiluokalle suunnatut Johdanto lukio-opintoihin - ja OPPIkurssit, joiden avulla opiskelijat on pystytty ohjaamaan ja sitouttamaan entistä paremmin uudenlaiseen opiskelutapaan. Näiden kurssien lisäksi ylioppilaskirjoituksiin valmistautuneille abiturienteilla tarjoittiin ABITUKI-kursseja paremman menestyksen turvaamiseksi. Sama koskee myös Harjavallan lukion erittäin hyvää valmistautumista uusiin sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin. Tämän lukuvuoden aikana otimmekin käyttöön oman sähköisten kokeiden luokan ja uudet sähköiset kokeet kahdessa eri oppimisympäristössä. Olemme myös lisänneet opettajien sähköisen pedagogiikan osaamista koulutuksilla. Samantyylinen panostus uuteen koskee myös varsinaisen opiskelun ohella olevia opiskelijoiden hyvinvointiin liittyviä palveluja. Opiskelijahuoltoon on tullut mukaan kuraattoritoiminta, oppilaskunta on järjestänyt terveys- ja liikuntatapahtuman Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että päättyvä lukuvuosi on ollut vaikkapa viini-arvioinnin termeillä ilmaistuna runsas, miellyttävä ja lupauksia antava. Haluan kiittää vielä kaikkia opiskelijoita, opettajia ja muuta henkilökuntaa tästä onnistuneesta lukuvuodesta. Tämän lisäksi haluan muistaa vielä tämän kevään ylioppilaita: kaikkea hyvää teille tulvaisuudessa!! Toivotan myös antoisia lukuhetkiä tämän toimintakertomuksen parissa! Hyvää kesää! Risto Tenhunen Harjavallan lukio rehtori

3 UUDEN EDESSÄ Lukio-opinnot alkoivat syksyllä Myönnän näin jälkikäteen, että oli jännittävää tulla uuteen kouluun. Onneksi lukiomme on kuitenkin pieni ja muut opiskelijat ovat täten tuttuja. Siirtyminen yläasteelta lukioon oli helpompaa. Uusien opettajien opetustyylien omaksuminen, lukion opetuksen aikataulutus ja uudet aineet toivat haastetta ensimmäiseen syksyyn. Myös uusiin luokkakavereihin tutustuminen toi oman hauskan lisänsä. Kaikki on sujunut kuitenkin hyvin, ja olemme pystyneet keskittymään opintoihin täysipainoisesti. I-jakson päättyminen syyskuussa 2014 toi eteen jotain uutta. Koeviikon joka oli siirretty syksyn ylioppilaskirjoitusten takia 2- jakson alkuun. On luonnollista, että jännitin tätä ensimmäistä koeviikkoa jo viikkoja aikaisemmin. ensimmäisen luokan opiskelijoilla. Mutta ainakin yhdessä asiassa se erosi huomattavasti muiden oppilastovereitteni ensimmäisestä vuodesta - minut valittiin Harjavallan lukion opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtajaksi. Myönnän, että alussa oli todella outoa olla kaikkien meidän lukion opiskelijoiden edustaja. Onneksi apunani on ollut varapuheenjohtaja Silvia Musikka. Sekä hänen että muiden aktiivisten hallituksen edustajien kanssa yhdessä saimme aikaan monia tapahtumia kuten vappuriehan ja liikuntapäivän. Näiden omien tapahtumien lisäksi olen saanut olla edustamassa lukiotamme koulun ulkopuolella. Pidin esimerkiksi puheen veteraanipäivänä lukion, yläasteen ja veteraanien yhteisessä tilaisuudessa. Olin myös varapuheenjohtajan kanssa lakittamassa tyttöpatsaan vappuna Emil Cedercreutzin museolla. Yksi mieleenpainuvimpia hetkiä oli tietenkin myös opetus- ja viestintäministeri Krista Kiurun tapaaminen hänen lukiovierailunsa aikana. Kaiken kaikkiaan on hienoa olla opiskelijana täällä meidän koulussa! Haluan kiittää kaikkia tästä vuodesta ja toivottaa hienoa kesää 2015! Mutta. Kun se oli ohi, niin huomasin että tämä koejärjestelmä on paljon parempi kuin se, mihin olin tottunut yläasteella. Uskon, että tämä pian päättyvä ensimmäinen vuoteni lukiossa oli varmasti melko samanlainen kuin kaikilla muillakin Milla Olshin Harjavallan lukio I vuoden opiskelija Oppilaskunnan puheenjohtaja

4 MEINEM JAHR! lähemmin. Olen omaksunut itselleni saksalaisen kulttuurin piirteitä myös koulunkäynnin, kuin vapaa-ajan rientojen osalta. Yhdeksän kuukautta, satoja uusia ystäviä, tuhansittain muistoja ja vielä enemmän kuvia edellä mainituista Vaihto-opiskelijavuoteni loppu häämöttää jo ovella - tässä vaiheessa on eräänlaisen väliyhteenvedon aika. Päällimmäisenä mielessäni on kiitos. Haluan osoittaa suuret ja lämpimät kiitokset tämän hienon mahdollisuuden antaneita Harjavallan Rotareita. Heidän ansiostaan olen kokenut enemmän kuin tarpeeksi uusia asioita, joista on minulle satavarmasti hyötyä omassa elämässäni. Tätä vaihto-oppilaiden muodostamaa kansainvälisyyttä ja myöskin järjestelmällisyydellä uhkuvaa saksalaista ympäristöä on ollut todella hienoa elää ja kokea. Toiseksi haluan tietenkin kiittää uusia läheisiäni - minulla on tämän vuoteni aikana ollut yhteensä kolme eri isäntäperhettä. Näin olen myös oppinut tuntemaan saksalaista perhekulttuuria Yhteenvetona voisin todetakin kaksi asiaa. Olen kokenut tähän mennessä paljon uutta ja minua rikastuttavaa. Ja vielä : jos teille annetaan tällainen sama mahdollisuus, ottakaa se vastaan. Haluan toivottaa kaikille Harjavallan lukion opiskelijoille ja henkilökunnalle hyvää kesää. Elokuussa nähdään taas! Olli Peltonen II vuoden opiskelija (Lukion II-luokan oppilas Olli Peltonen opiskeli lukuvuoden Saksassa. Hänen koulunaan toimi Max Ernst Gymnasiumin (Bruhl). Tämän vaihtoopiskelijavuoden mahdollisti Harjavallan Rotaryklubi)

5 DANKE SCHÖN KIITOS! are really logical and makes studying easier for the students and teachers and especially in a small school like in Harjavalta. The communication between the students and the teachers are a lot more better than in most of the schools in Germany. This whole last year I lived my life in a completely different way and still with so much joy here in this little town called Harjavalta with my host families, my new friends, in a new school and with a lot of new impressions. Now that I m leaving very soon I see all those things again even more clearly and recognize how lucky I was to be able to live here. In the beginning of the exchange year, where all those new impressions like the new country with its culture, the people, which I ve never met before and the place, where I ve been the first time in my life, influenced me. I was very excited and at the same time very happy - everybody took me so well with into the finnish way of life. So I made a lot of new friends and people who could help me out whenever I needed help in the beginning. Especially in school, where I spent the most of my time, I received the a big support from all the teachers and students. It was hard to follow for the lessons in the beginning and to understand what it meant to be a student in a finnish high school. What I really liked was the way how you could choose your subjects and are able to change it five times in a year. That was even a better thing for me, so I could try a lot of the subjects. So it never got boring throughout the year. My favorite subjects were Physical Education, English and Germany, because they were always easy and a lot of fun as well. But even in the other courses, where I had to put a little bit more effort into the lessons to follow up the topic and to understand the teacher, I learned a lot. I tried to always take part in other activities as well in school like the salibandy -course or vanhojen tanssit. They were both something completely new for me. Another reason, why I like the finnish school system is the way how the school and the state supports and promotes the students for studying. Not just the good classes, lessons, school buildings and equipment, but also a free school food which was much more better than I expected. When I think about studying in Finland, it seems for me always an option even in my future and not just a very good memory. To just say that I m very thankful to all of the people who made my year that special couldn t even explain the way how much it really means to me. I found a new home here, a lot of close friends and experienced a year, which I ll never forget. After a few weeks as I finally found myself in a role, where I already felt like home, I understood the way the school worked in here. I have to admit that most of things Lucas Reis I- & II- vuoden opiskelija

6 OPPIPAJA MITÄ SE ON? Ennen varsinaisen opiskeluvuoden alkua tiistaina lukiolle kokoontui uudenlaisen OPPIPAJA -lyhytkurssin merkeissä englannin kielen lisäopetukseen tulevia II-luokkalaisia. Tunnit pidettiin kahden päivän aikana lukiolla lehtori Essi Norrin johdolla. kansainvälinen opiskelijavaihto vei Harjavallan lukion I-vuosiluokan käyneen Olli Peltosen Saksaan Max-Ernst Gymnasiumiin (Bruhl). Samaten Lucas Reis saapui Gerasta elokuussa Harjavaltaan ja aloitti opinnot sekä I- että II-luokkalaisten kursseilla. YHTEISTYÖSSÄ ON VOIMAA Lukiossa aloitti syyslukukaudella siis 29 uutta opiskelijaa. Sekä heille että muille lukiolaisille järjestettiin heti koulun alkajaisiksi kaksi tapahtumaa: TERVETULOA UUDET OPISKELIJAT! Uusi lukuvuosi alkoi heti elokuun alussa ja toi mukanaan myös uudet I- luokkalaiset. Tämä vuosiluokka 14AB on ensimmäinen sähköiset ylioppilaskokeet suorittava ikäluokka tällä perusteella heillä alkoi heti 1 -jaksossa OPPI -kurssi. Sen aikana tutustuttiin sekä lukio-opiskelun perusteisiin että uudenlaiseen sähköiseen pedagogiikkaan. Samalla tavalla opinnot uudessa koulussa aloittivat myös Olli Peltonen ja Lucas Reis. Harjavallan Rotaryklubin toteuttama 1 Myllykatu10 kiinteistössä pidettiin lukion ja SataEdun yhteinen pelastautumisharjoitus Varsinaista harjoitusta edelsi SataEdun järjestämä perehdytysluento 2 Suomen Lukiolaisten liitto esitteli omaan toimintaansa suurluokassa Tilaisuus oli pääasiassa tarkoitettu I luokkalaisille. Lukuvuosi jaettiin 5. jaksoon, jotka päättyivät kaikki erillisiin koeviikkoihin. Poikkeuksen tästä muodosti kuitenkin 1- jakso, jonka koeviikko sijoitettiin 2 jakson sisään. Syynä tähän oli heti syyskuussa olevat ylioppilaskirjoitukset.

7 ABI 1OO PÄIVÄÄ! Lukion III-luokkalaisten oma syyskauden iloittelupäivä oli 28. elokuuta, jolloin abit järjestivät kaikille hauskan 100-päivää juhlan. Tempaus sai mukaansa hyvin myös I- ja II-luokkalaiset yhteisen hauskanpidon merkeissä. syyskuussa englannin kielen ja yhteiskuntaopin sovellettu perehdytyskurssi. Tavoitteena oli edesauttaa Norilsk Nickel instituutin opiskelijoita heidän opinnoissaan. Opettajina kurssilla toimivat lehtori Essi Norri (englanti) ja rehtori Risto Tenhunen (yhteiskuntaoppi). Kurssi ole menestys ja se saa todennäköisesti myös tulevaisuudessa jatkoa. SYKSYN 2015 KIRJOITUKSET Suurin osa lukiolaisista hajauttaa oman tutkintonsa eri suorituskerroille. Näin myös Harjavallassa, jolloin syyskuussa olleisiin kokeisiin osallistuivat lähes kaikki abiturientit. Eniten kirjoittajia oli terveystiedossa (14), englannissa (13) ja biologiassa (9). Kirjoitusten tuloksia juhlistettiin lukion itsenäisyyspäivän juhlassa , jolloin Riina Kallio julistettiin ylioppilaaksi. добро пожаловать! Harjavallan yksi yhteistyökumppaneista on Norilsk Nickel. Yrityksen oma koulutusohjelman puitteissa toteutettiin LUKION JÄLKEEN TILAISUUDET Lukuvuoden yksi painopistealue oli opinto-ohjauksen tehostaminen. Tähän liittyen sekä syys- että kevätlukukaudella pidettiin tilaisuuksia, joissa pääasiassa Harjavallan lukion entiset opiskelijat kutsuttiin esitelmöimään lukion jälkeisistä opinnoistaan. Luennot aloittivat lääketiedettä opiskeleva Emmi Kause ( ) ja biokemiaa opiskeleva Suvisaara Holmström ( ). Nämä tilaisuudet olivat tarkoitettu kaikille lukion opiskelijoille. Sen sijaan ammattikorkeakouluopinnoista kertova OpenSAMK-tutustumispäivä varattiin vain

8 III-luokkalaisille ( ). Myöhemmin kevätlukukaudella oli vielä infotilaisuus opiskelumahdollisuuksista Oulun yliopistossa (Tiia Hakanen ) ja IIluokkalaisille järjestetty opintomatka Tampereen yliopistoon ( ) SYKSYN KIRJOITUSTEN TULOKSET TAAS FINAALIIN! Satakunnan kansa ja Satakunnan historianopettajat järjestivät perinteeksi muodostuneen historiatietokilpailun Satakunnan lukioille jo 18. kertaa Harjavallan lukion joukkue Roope Ruohonen, Frans Simula ja Jan Takala olivat mukana toistamiseen ja he selvisivät taas myös finaaliin. Se pidettiin Porissa aiheena tällä kertaa oli antiikin aika Rooman perustamisesta Länsi-Rooman tuhoon. Harjavallan lukion hieno menestys jatkui: Frans, Roope ja Jan sijoittuivat erittäin korkeatasoisen kisan neljänneksi. Syksyn 2014 kirjoitusten tulokset saapuivat kouluille marraskuun lopussa. Niiden mukaisesti Harjavallan lukion tulokset olivat varsin hyvin. Kokeita suoritettiin kaikkiaan 46 kappaletta, joista parhaimpia arvosanoja (L,E,M) sai joka kolmas kokeen suorittanut abiturientti.

9 WHITEBRIDGE FOR INNOVATIONS Joulukuussa lukiolla oli kansainvälinen vierailijaryhmä. Latviasta ja Liettuasta saapui paikalle White Bridge for innovations projektin ryhmä. Lämminhenkisen ja onnistuneen juhlan kohokohtia olivat tietenkin erinomainen ohjelma ja siihen liittyneet yllätysterveiset skypen avulla Olli Peltoselta Saksasta. Juhlan jälkeen edessä oli ansaittu pitkä joulutauko, sillä opiskelu jatkui normaalisti vasta loppiaisen jälkeen LUKIOUUDISTUS TUTUKSI Ryhmän Suomen-vierailu oli osa projektin ohjelmaa. Siihen liittyvä opettajavaihto jatkui myös kevätlukukaudella JOULUYÖ, JUHLAYÖ Syyslukukauden päätteeksi pidettiin joulujuhla toistamiseen lukion omissa tiloissa. Järjestelyistä vastasivat I luokkien tytöt ja ohjelmasta puolestaan IIluokkalaiset. Musiikkiesityksistä huolehtivat sekä Silvia Musikka että Lucas Reis. Harjavallan lukio järjesti heti kevätlukukauden alussa ( ) uudenlaisen kokoontumisen lukio-opintoja suunnitteleville sekä heidän huoltajilleen. Tilaisuudessa ei käyty läpi pelkästään yhteishakuun liittyviä seikkoja, vaan tutustuttiin laajalti uudenlaiseen lukiopedagogiikkaan sekä uudentyyppisiin ylioppilaskirjoituksiin. Mukana tässä lukioillassa olivat lukion henkilökunta sekä I- luokan opiskelijoita.

10 LUKIO 60 VUOTTA! Lukuvuoden yksi kohokohdista oli Lukioviikko. Sen suunnittelu aloitettiin jo edellisen lukuvuoden aikana. Tarkoituksena oli yhden viikon tapahtumien avulla juhlistaa Harjavallan lukion 60. toimintavuotta. Tälle olleelle viikolle suunniteltiin jokaiselle päivälle oma teemansa, jotka esittelivät Harjavallan lukion toimintaa sekä ennen että nykyaikana monesta eri näkökulmasta. KOKO KAUPUNGIN LUKIO Lukioviikon tapahtumat herättivät jo ennakkoon suurta mielenkiintoa. Tätä edesauttoi huomattavasti monipuolinen tiedottaminen. Käytössä olivat tietenkin lukion omat perinteiset tiedotteet sekä sosiaalisen median eri vaikutuskanavat. Paikallislehti Sydän-Satakunta teki laajan artikkelin, joka otsikoitiin osuvasti: Harjavallan lukio juhlii avoimin ovin. Tällä viitattiin tietenkin maanantaina olleeseen mahdollisuuteen tulla seuraaman eri kurssien opetusta koko päivän aikana. LUKIO 60 VUOTTA JUHLA Lukioviikon juhlallisin hetki oli heti viikon alussa tiistaina , jolloin oli vuorossa pääjuhla. Sitä edelsi sekä kutsuvieraille että lukion henkilökunnalle ja opiskelijoille tarjottu juhlalounas. Varsinainen juhla pidettiin Harjavaltasalissa. Kaupungin puolesta tervehdykset esittivät kaupunginjohtaja Jaana Karrimaa sekä sivistyslautakunnan puheenjohtaja Pyry Tiirinen. Varsinaisen juhlapuheen pitivät sekä nykyinen rehtori Risto Tenhunen että rehtori emeritus Juhani Juvela. Juhlaan toi tervehdyksen myös Boliden Harjavallan toimitusjohtaja Timo Rautalahti, joka painotti yleissivistävän lukiokoulutuksen suurta merkitystä Harjavallan kaupungille ja sen yritystoiminnalle. Koulutuksen suuresta painoarvosta Suomelle puhuivat myös

11 Kokemäen lukion rehtori Harri Kivenmaa ja SataEdu Harjavallan koulutuspäällikkö Kristiina Salmi. Oppilaskunnan puheenvuoron käytti oppilaskunnan puheenjohtaja Milla Olshin. Tilaisuudessa kuultiin myös musiikkia lukion opiskelijoiden kahtena esityksenä (Silvia Musikka sekä Riku Haapanen ja Roni Vallin). Juhlallisuudet päättyivät sivistystoimenjohtaja Hannele Tähtisen sanoihin ja musiikin opettaja Virpi Havian säestämään Satakunnan lauluun. penkinpainajaiset. Tämä tapahtuma oli osa Lukioviikon ohjelmaa. Vuosiluokka 12AB oli järjestänyt torstaille runsaasti hauskaa ohjelmaa. Varsinainen pääjuhla oli Harjavalta-salissa pidetty Abigaala, missä penkkaripäivän ilo tarttui kaikkiin ohjelman seuraajiin. Penkkaripäivän päätteeksi abit pääsivät vielä I- ja II-luokkalaisten tekemässä kunniakujassa lukulomalle. Tämä tapahtuma löytyi videoituna myös monelta eri mediasivustolta. KOHTI SÄHKÖISIÄ KOKEITA UPEA VANHOJEN PÄIVÄ Lukioviikon yhtenä teemana oli tulevaisuus. Tähän liittyen pidettiin keskiviikkona kaksi erillistä tilaisuutta Harjavallan lukion siirtymisestä kohti sähköisiä kokeita. Päivällä ollut info oli suunnattu opiskelijoille. Siinä kaikille opiskelijoille kerrottiin 4- ja 5-jaksossa olevista Pedanet- ja Abitti-pohjaisista kokeista. Samassa yhteydessä julkistettiin myös ne kurssit, joissa nämä koealustat otettaisiin käyttöön. KIITOS ABIT PENKKAREISTA! Suomalaisilla lukioilla on paljon erilaisia perinteitä ja niihin liittyviä juhlallisuuksia. Yksi vanhimmista ja varmasti tunnetuimmista on III-luokkalaisten Lukioviikko päättyi pukuloistoon perjantaina , kun II-luokkalaiset viettivät vanhojen päivää. Perinteiden mukaisesti päivä sisälsi tanssiesitykset sekä ala- että yläkoululle. Vanhojen kiitospuheen piti Hanna Toivonen. Näiden jälkeen oli ohjelmassa myös juhlallinen lounas sekä erillinen iltatilaisuus vanhemmille. Palaute tehdystä ohjelmasta oli kaikkien esitysten jälkeen erittäin hyvä.

12 KEVÄÄN 2015 KIRJOITUKSET Lukiovuoden yksi tärkeimmistä hetkistä on keväällä olevat kirjoitukset. Ne alkoivat maanantaina äidinkielen kokeella. Eniten osallistujia oli äidinkielessä (29), englannissa (16) ja lyhyessä matematiikassa (16). Tulokset saapuivat koululle Kevään kirjoitusten perusteella Harjavallan lukiosta valmistui ylioppilaaksi 27 opiskelijaa: Aaltonen Teemu, Haikonen Joonas, Hakala Nea, Heine Olivia, Heinonen Jesse, Kalliomäki Miika, Kangas Jonna, Karimäki Leevi, Kauramäki Katariina, Kause Henrik, Kovanen Oskari, Lehtovuori Annika, Lähdeviita Ira, Mäki Lotta-Linnea, Mäki Petra, Niemi Annika, Ollila Antti, Olshin Niko, Ozan Oskari, Parkkali Toni, Peltonen Roger, Ruohonen Roope, Salminen Sakari, Simula Frans, Suominen Saana, Takala Jan ja Virtanen Tatu. Tiirinen saivat käytännössä seurata Pekka Aarnion johtamaa abitti-koetta sähköisten kokeiden luokassa. Ministeri Kiurun vierailuun kuului vielä erillinen opiskelijatapaaminen. SÄHKÖISET KOKEET ALKOIVAT MINISTERIVIERAILU Lukuvuoden 4- ja 5 jaksot toivat mukanaan lukuisat erityyppiset sähköiset kokeet. Käyttöympäristöjen (Pedanet ja abitti) kokeilut onnistuivat moitteetta ja tehdyt ratkaisut osoittautuivat onnistuneeksi. Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru vieraili lukiolla perjantaina Hän tutustui tuolloin vararehtori Sinikka Niemisen johdolla lukion toimintaan ja erityisesti tämän lukion valmistautumiseen uuden sähköisen ylioppilastutkinnon osalta. Hän ja mukana olleet kaupunginjohtaja Jaana Karrimaa, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Reijo Nummikari, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markku Rauta ja sivistyslautakunnan puheenjohtaja Pyry Saatujen myönteisten kokemusten perusteella henkilökunnalle pidettiin vielä erillinen koulutuspäivä, missä koko henkilökunta perehdytettiin tarkemmin abitti-koeympäristöön. Tämä mahdollistaa sähköisten kurssikokeiden käyttöönoton heti seuraavan lukuvuoden ensimmäisellä koeviikolla. Tässä työssä Harjavallan lukio oli ensimmäisten suomalaisten lukioiden joukossa ja on saanut myös ansaitsemaansa huomiota valtakunnallisesti.

13 KATSE OIKEAAN PÄIN! Kansallista veteraanipäivää vietetään vuosittain 27. huhtikuuta. Harjavallan lukio järjesti tämän kunniaksi aamunavauksen, jonne kutsuttiin paikalle myös Keskustan koulu 7-9 luokat. Tilaisuudessa oli mukana kunniavieraana lukuisia sotiemme veteraaneja ja heidän edustajiaan. Juhlapuhujana toimi Timo Äimänen. YLLÄTYSVAPPURIEHA Harjavallan lukio tekee paljon yhteistyötä lähilukioiden kanssa. Yksi näistä yhteistoimintakursseista on lähinnä I- luokkalaille tarkoitettu Tutustuminen puolustusvoimiin -maanpuolustuskurssi, mille tänäkin lukuvuonna osallistui 10 opiskelijaa. Ryhmän muut 30 opiskelijaa olivat Ulvilan lukiosta. Kurssi pidettiin Niinisalon varuskunnassa. VETERAANIPÄIVÄN KUNNIAKSI Oppilaskunta järjesti iloisen yllätyksen vappuaattona pitämällä pienimuotoisen vappuriehan. Mukava ohjelmatarjonta piristi opiskelupäivää ja pidempää lomaviikonloppua.

14 ILOA LIIKUNNASTA! YHTEYSTIEDOT POSTIOSOITE Myllykatu Harjavalta PUHELINYHTEYDET Rehtori Kanslia Opinto-ohjaaja KOTISIVUT Lukuvuoden lähestyessä loppuaan koko lukion väki vietti yhteistä liikunta- ja terveyspäivää lauantaina Päivä alkoi yhteisellä terveyspainotteisella aamiaisella Keskustan koululla ja jatkui fysioterapeutti Mari Jalavan luennolla oikeasta työergonomiasta. Loppupäivä vietettiin osallistumalla eri liikuntalajeihin Harjavallan liikunta- ja uimahallilla. SOME QR-KOODIT

15 LUKION HENKILÖKUNTA LUKION OPISKELIJAT Aarnio Pekka opettaja (FY,MA) Aho Sari opettaja (KE,MA) Ekko Tuomo opettaja (BG,GE,TE) Grönroos Timo opettaja (AI) Havia Virpi opettaja (MU) Horelli Heidi opettaja (LI) *Kajava Sinikka opettaja (EN,RU) Kokkonen Jouni opettaja (HI) Kortetjärvi Riitta-Liisa opettaja (FI,PS,UE) Kossi Taito kiinteistönhoitaja Linden Kimmo opettaja (LI) Metso Satu koulusihteeri Nieminen Sinikka opettaja (RU,SA) Norri Essi opettaja (EN) Taranto Eero kiinteistönhoitaja Tenhunen Risto rehtori *Tenhunen Ritva opettaja (BG,GE,TE) Tuomisto Katriina opettaja (KU) Virtanen Ritva terveydenhoitaja 14AB Alisaari Emilia Allenius Eetu Haapanen Riku Hakala Roosa Heikkilä Miro Huilla Karita Jussila Emilia Karimäki Kerttu Kause Aleksi Kukola Linda Lahtinen Laura Lilja Janina Musikka Silvia Mäki Eva-Lydia Niemenmaa Miia Olshin Milla Pajunen Emilia Puustelli Veera Saine Veera *=virkavapaalla Salonen Mikko Suonpää Matias Tuomisto Nea Tuomisto Niko Uotila Aurora Vainiomäki Jesse Vallin Roni Viitanen Viivi Virtanen Konsta

16 I3AB Friberg Matilda Friberg Mats Heine Julius Huhtala Santeri Jokiranta Kerttu Jussila Rasmus Kauramäki Emilia Kukola Anna-Sofia Lahti Jenna Leppänen Aleksi Lukka Sara Luotola Kalle Mäkinen Joonas Nurminen Katri Peltonen Olli Pirttilä Tuomas Porola Laura Ryhänen Mari Salonen Niko Salonen Suvi Toivonen Hanna Turunen Daniel Vahtera Heidi Veijola Iikka Vilponen Emma Virtanen Elli Vuotari Lassi Ylitalo Elviira I2AB Aaltonen Teemu Haikonen Joonas Hakala Nea Heine Olivia Heinonen Jesse Hujanen Ida Kangas Jonna Karimäki Leevi Kauramäki Katariina Kause Henrik Kovanen Oskari Lehtovuori Annika Lähdeviita Ira Mäki Lotta Mäki Petra Niemi Annika Nurminen Matti Ollila Antti Olshin Niko Ozan Oskari Parkkali Toni Peltonen Roger Ruohonen Roope Salmi Emilia Salminen Sakari Simula Frans Suominen Saana Takala Jan Virtanen Tatu

17

Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua

Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua ERASMUS KOULUISSA Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua suomalaiseen kouluun? Erasmus kouluissa Erasmus

Lisätiedot

HARJAVALLAN LUKIO KOULUN YHTEYSTIEDOT HARJAVALLAN LUKIO. Myllykatu 10 29200 Harjavalta. OSOITE Harjavallan lukio

HARJAVALLAN LUKIO KOULUN YHTEYSTIEDOT HARJAVALLAN LUKIO. Myllykatu 10 29200 Harjavalta. OSOITE Harjavallan lukio KOULUN YHTEYSTIEDOT OSOITE Harjavallan lukio YHTEYSHENKILÖT Risto Tenhunen Rehtori GSM 0444325321 Satu Metso Koulusihteeri GSM 0444325322 Riitta-Liisa Kortetjärvi Opinto-ohjaus 0444325324 SÄHKÖPOSTIT etunimi.sukunimi@harjavalta.fi

Lisätiedot

Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio

Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Päättääkö opettaja ohjelmasta? Vai voisivatko opiskelijat itse suunnitella

Lisätiedot

Erasmus Intensive Language Course KV kevätpäivät Kuopio 9.5.2011 Päivi Martin, Lapin yliopisto

Erasmus Intensive Language Course KV kevätpäivät Kuopio 9.5.2011 Päivi Martin, Lapin yliopisto Erasmus Intensive Language Course KV kevätpäivät Kuopio 9.5.2011 Päivi Martin, Lapin yliopisto EILC KOKEMUKSIA LAPISTA HAKEMUS BUDJETTI JÄRJESTÄVÄTAHO & VASTUU TYÖNJAKO KIELENOPETUS OHJELMA JA PALJON KOKEMUKSIA

Lisätiedot

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi

Lisätiedot

Guidebook for Multicultural TUT Users

Guidebook for Multicultural TUT Users 1 Guidebook for Multicultural TUT Users WORKPLACE PIRKANMAA-hankkeen KESKUSTELUTILAISUUS 16.12.2010 Hyvää käytäntöä kehittämässä - vuorovaikutusopas kansainvälisille opiskelijoille TTY Teknis-taloudellinen

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

Helpompaa kuin luulin En ole katunut kertaakaan. ool. o to high school

Helpompaa kuin luulin En ole katunut kertaakaan. ool. o to high school e Helpompaa kuin luulin En ole katunut kertaakaan. ool o to high school IIsalmen lyseo Kevään yhteishaku 23.2.-15.3.2016 Osoitelähde: Väestötietojärjestelmä, Väestörekisterikeskus, PL 123, 00531 HELSINKI

Lisätiedot

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1. 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.OSUUS 1 48 JOUTSA-1 Räsänen Veli-Matti 22.56,8 2 6 SAARIJÄRVI-1 Vertanen Olli 22.59,1 3 3 JYVÄSKYLÄ-1 Mikkonen Tomi 23.04,8

Lisätiedot

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 1 TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 Oulun Yliopisto / Tieteen päivät 2015 2 TIETEEN PÄIVÄT Järjestetään Oulussa osana yliopiston avajaisviikon ohjelmaa Tieteen päivät järjestetään saman konseptin mukaisesti

Lisätiedot

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1 Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka ka ka ka. 1 Opiskeluryhmissäni on ollut hyvä yhteishenki. 4,2 4,2 3,9 4,1 2 Opiskeluryhmissäni vallitsee

Lisätiedot

Liikesarjojen SM-liiga Liigasarjat Kadetti, tytöt (11-13v.) Kadetti, pojat (11-13v.) Junior, tytöt (14-18v.) Junior, pojat (14-18v.

Liikesarjojen SM-liiga Liigasarjat Kadetti, tytöt (11-13v.) Kadetti, pojat (11-13v.) Junior, tytöt (14-18v.) Junior, pojat (14-18v. Suomen Taekwondoliitto Liikesarjojen SM-liiga 6/6 osakilpailu, Turku 19.11.2011 SM-liigan, harrastajasarjojen ja ilvessarjojen tulokset Liigasarjat Kadetti, tytöt (11-13v.) 1. Nea Säynäjoki Tampere Kumgang

Lisätiedot

3.-4.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin

3.-4.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin 3.-4.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin Sija Nimi Koulu Aika Finaaliaika 1 Moona Ojaniemi Koivisto 9,84 9,86 2 Oona Kriikkula Kangas 10,37 10,34 3 Emma Latvala Tuiskula 10,47

Lisätiedot

VALITSE LUKIO-OPINNOT

VALITSE LUKIO-OPINNOT VALITSE LUKIO-OPINNOT OVI MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMAAN. Lukio on tärkeä ponnahduslauta tulevaisuuteesi. Se tarjoaa Sinulle hyvät valmiudet ja suoran väylän eri alojen jatko-opintoihin sekä lisäaikaa tulevaisuutesi

Lisätiedot

Lähtölista Kilpailu: Vire-uinnit Kilpailun paikkakunta: Kaarina Järjestäjä:

Lähtölista Kilpailu: Vire-uinnit Kilpailun paikkakunta: Kaarina Järjestäjä: Sivu: 1 Päivämäära: 18 marraskuu 2015 Aika: 20:51:13 Lähtölista Kilpailu: Vire-uinnit Kilpailun paikkakunta: Kaarina Järjestäjä: Laji 1, 25m Vapaauinti Naiset Loppukilpailut (4) 1 Sanni Virtanen 2006 06A359

Lisätiedot

TSEMPPIS JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 1.8.2011 EASY

TSEMPPIS JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 1.8.2011 EASY väylällä pelattujen erikoisrastien pisteiden määrä (max 51 pistettä). EASY Gerkman Elmo Honkoliini Riku 45 Palo Tomi Järvinen Teemu Kyllönen Lenni 49 3) Lahtinen Jenna Leminen Fia 67 Nurkkala Olivia Jenna

Lisätiedot

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki Write down the Temporary Application ID. If you do not manage to complete the form you can continue where you stopped with this ID no. Muista Temporary Application ID. Jos et onnistu täyttää lomake loppuun

Lisätiedot

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry ERASMUS KOULUISSA Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu - EVS volunteers 18-30 v. nuori tulee Suomeen vapaaehtoispalveluun suomalaiselle yleishyödyllisille organisaatioille (esim. järjestöjä, kunnallisia toimijoita,

Lisätiedot

HIPPO-kisat Salon keskusurheilukenttä 11.8.2012 TULOKSET

HIPPO-kisat Salon keskusurheilukenttä 11.8.2012 TULOKSET HIPPO-kisat Salon keskusurheilukenttä 11.8.2012 TULOKSET P4 40 m 1. Oiva Saarinen Salo 10,14 2. Arttu Pusa Salo 10,18 3. Samuel Hägman Halikko 10,48 4. Eemeli Leino Salo 10,80 5. Riku Kallio Salo 11,27

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen opettajien liikkuvuus ja osaamisvaatimukset

Ammatillisen koulutuksen opettajien liikkuvuus ja osaamisvaatimukset Ammatillisen koulutuksen opettajien liikkuvuus ja osaamisvaatimukset Matti Taajamo Ammatillisen koulutuksen tutkimusseminaari 21.1.2016 Pedagoginen asiantuntijuus liikkeessä (kansallinen tutkimus- ja kehittämishanke)

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot yhteishaku 2015 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Opiskelijan polku 2 Mitä hyötyä? Opiskelemalla lukioaineita parannat mahdollisuuksiasi menestyä jatko-opintojen

Lisätiedot

ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin. Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana

ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin. Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana Taustaa KAO mukana FINECVET-hankeessa, jossa pilotoimme ECVETiä

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 9.9.2014. P 6. LK 50 m

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 9.9.2014. P 6. LK 50 m KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 9.9.2014 P 6. LK 50 m 1 Aleksi Joensuu Keskusta 7,58 2 Nil Smolin Kyynärjärvi 7,76 3 Henri Hirvinen Keskusta 7,93 4 Samuli Kuusinen

Lisätiedot

Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat)

Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat) 1 / 7 24.4.2015 22:29 Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat) Kilpailu JunnuDivari 6 Tulostuspäivämäärä 24 huhtikuu 2015 Kilpailun paikkakunta Kouvola Tulostusaika 22:20 Järjestäjä

Lisätiedot

Vaihtoon lähdön motiivit ja esteet Pohjoismaissa. Siru Korkala 12.10.2012

Vaihtoon lähdön motiivit ja esteet Pohjoismaissa. Siru Korkala 12.10.2012 Vaihtoon lähdön motiivit ja esteet Pohjoismaissa Siru Korkala 12.10.2012 Tutkimuskysymykset Miten kansainväliseen liikkuvuuteen osallistuvat opiskelijat eroavat ei-liikkujista taustoiltaan Mitkä ovat liikkuvuuden

Lisätiedot

Sija Nimi Koulu Aika TP7

Sija Nimi Koulu Aika TP7 TP7 Sarja T7 800 m 1 Ruth Toivola Pikku-Tapis 3.44,7 2 Alisa Heijasto Tapainlinna 3.49,3 3 Elsa Summanen Puolimatkan koulu 3.55,2 4 Aino Tonteri Martin koulu 4.28,9 5 Hanna Maavuori Pikku Tapis 4.31,7

Lisätiedot

Opintomatkat PDF. ==>Download: Opintomatkat PDF ebook By Risto Antikainen

Opintomatkat PDF. ==>Download: Opintomatkat PDF ebook By Risto Antikainen Opintomatkat PDF ==>Download: Opintomatkat PDF ebook By Risto Antikainen Opintomatkat PDF By Risto Antikainen - Are you searching for Opintomatkat pdf Books? Now, you will be happy that Opintomatkat PDF

Lisätiedot

Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen

Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen The acquisition of science competencies using ICT real time experiments COMBLAB Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen Project N. 517587-LLP-2011-ES-COMENIUS-CMP This project

Lisätiedot

Kurikan koululaishiihdot 3.2.2015 Mietaalla

Kurikan koululaishiihdot 3.2.2015 Mietaalla Kurikan koululaishiihdot 3.2.2015 Mietaalla Tulokset 2.lk tytöt 1 km 1 4 Sanni Rajala Tuiskula 2.lk t 0:02:00 0:05:50 0:03:50 2 3 Ella Huuskonen Mieto 2.lk t 0:01:30 0:05:46 0:04:16 3 12 Sonja Hietamäki

Lisätiedot

Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1.

Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1. Ajankohtaista Taidelukioviikko.. 5.. Lopputyönäyttely Muutos.. alkaen, näyttelyyn voi tutustua koulupäivien aikana 8.. saakka Promenadikonsertti ti.. klo 8:0 Melartinsalissa, vapaa pääsy, ohjelma 0 Kevyen

Lisätiedot

Toimipiste 1.vsk 2.vsk 3.vsk 4vsk aikuiset yhteensä. Päätoimiset tuntiopettat. Lukiolähtöiset 9 5 14 Peruskoululähtöiset

Toimipiste 1.vsk 2.vsk 3.vsk 4vsk aikuiset yhteensä. Päätoimiset tuntiopettat. Lukiolähtöiset 9 5 14 Peruskoululähtöiset Kuhmon yhteislukion lukuvuosisuunnitelma lv. 2010 2011 1. Opiskelijamäärä lukuvuoden alkaessa 2. Opettajien määrä Päätoimiset tuntiopettat sivutoimiset tuntiopettajat Toimipiste 1.vsk 2.vsk 3.vsk 4vsk

Lisätiedot

Kokemäen Hippo-kisat kisailtiin sunnuntaina 17.5.2015 Ohessa kaikkien lajien tulokset.

Kokemäen Hippo-kisat kisailtiin sunnuntaina 17.5.2015 Ohessa kaikkien lajien tulokset. Kokemäen Hippo-kisat kisailtiin sunnuntaina 17.5.2015 Ohessa kaikkien lajien tulokset. T3 40m 1. Ella Salonen 13,3 2. Ilona Sinivaara 15,2 3. Aada Vainionpää 17,2 4. Sofia Alavuo 19,5 5. Lilli Tarkanmäki

Lisätiedot

The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges

The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges Lappeenranta, 5th September 2014 Contents of the presentation 1. SEPRA what is it and why does it exist? 2. Experiences

Lisätiedot

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

REHTORIN INFOA ABEILLE

REHTORIN INFOA ABEILLE REHTORIN INFOA ABEILLE 19.8.2013 JP Tanska YO-TUTKINNON JÄRJESTÄMINEN www.ylioppilastutkinto.fi YTL antaa määräykset tutkinnon koejärjestelyistä. Rehtori tai hänen sijainen vastaa tutkinnon ja kokeiden

Lisätiedot

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17. Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on

Lisätiedot

pe 1.8. la 2.8. su 3.8. ma 4.8. ti 5.8. ke 6.8. to 7.8. pe 8.8. opettajatyöpäivä 9-15 veso, henkilökunnan valokuvaus la 9.8. su 10.8.

pe 1.8. la 2.8. su 3.8. ma 4.8. ti 5.8. ke 6.8. to 7.8. pe 8.8. opettajatyöpäivä 9-15 veso, henkilökunnan valokuvaus la 9.8. su 10.8. ELOKUU pe 1.8. la 2.8. su 3.8. ma 4.8. ti 5.8. ke 6.8. to 7.8. pe 8.8. opettajatyöpäivä 9-15 veso, henkilökunnan valokuvaus la 9.8. su 10.8. ma 11.8. ti 12.8. ke 13.8. lukuvuoden aloitus klo 9.00 liikuntasalissa,

Lisätiedot

Digitalisoituminen, verkottuminen ja koulutuksen tulevaisuus. Teemu Leinonen teemu.leinonen@taik.fi Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu

Digitalisoituminen, verkottuminen ja koulutuksen tulevaisuus. Teemu Leinonen teemu.leinonen@taik.fi Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu Digitalisoituminen, verkottuminen ja koulutuksen tulevaisuus Teemu Leinonen teemu.leinonen@taik.fi Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu The future is already here - it is just unevenly distributed.

Lisätiedot

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8. Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)

Lisätiedot

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014 YO-INFO 13.5.2014 Rehtori Mika Strömberg KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO - ensi lukuvuonna: valmistelu + koe + palautus - järjestys: 7 1 2 3 4 5 6 1 lv. 2014-2015 VALINNAT - kurssitarjottimen eka versio valmistui

Lisätiedot

Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Miehet 10 vuotta 3 km p 1. Vilho Stenman Uuraisten Urheilijat 11.20,7 2. Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.29,9 0.09,2 3. Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.39,8 0.19,1 4. Antto-Ville Heinonen Keuruun

Lisätiedot

Pornaisten kunnanmestaruus 20.8.2014

Pornaisten kunnanmestaruus 20.8.2014 Pornaisten kunnanmestaruus 20.8.2014 Sarja pojat 5v. 40 m Sarja tytöt 5v. 40 m 1. Koljonen Marcus 8,75s 1. Puhakka Sara 10,72s 2. Jaatinen Vertti 9,19s 2. Leskinen Odessa 10,84s 3. Hahtala Aatu 10,84s

Lisätiedot

IV SEITOKAI CHALLENGE - 22.8.2015 RESULTS

IV SEITOKAI CHALLENGE - 22.8.2015 RESULTS IV SEITOKAI CHALLENGE -.8.015 BEST COMPETING TEAM: Gold medals - points Silver medals - points Bronze medals - 1 point RESULTS 1. SEITOKAI Karate-Do Shotokan. Lahden Karate. Lohjan Kamppailukeskus 4. Rajakylän

Lisätiedot

Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Telefax

Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Telefax 23.8.2011 Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Telefax Helsingin medialukio Helsingin medialukio PL 3512 Moisiontie 3 Telefax 00099 Helsingin kaupunki 00730 Helsinki (09) 310 82918 (09) 310 82926 YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

IV Pohjankyrö murtsikka-cup

IV Pohjankyrö murtsikka-cup 1 / 5 10.2.2009 17:22 IV Pohjankyrö murtsikka-cup Perinteinen, Isokyrö Ylipää 8.2.2009 T U L O K S E T N05; M05; N06; M06; N07; M07; N08; M08; N09; M09; N10; M10; N12; M12; N14; M14; N16; M16; Tytöt 5

Lisätiedot

Lukio.fi. Laura Simik Pääsihteeri Suomen Lukiolaisten Liitto

Lukio.fi. Laura Simik Pääsihteeri Suomen Lukiolaisten Liitto Lukio.fi Laura Simik Pääsihteeri Suomen Lukiolaisten Liitto Liikkeelle lähtö Ajatus1 Tavaa o n g e l m a Lukio.fi = commodore64 Sivusto yhtä aikansa elänyt ja viihdyttävä kuin otsapermis tai NKOTB Julkaisujärjestelmä

Lisätiedot

SCIENTIX - LUMA-opettajien. uusia ideoita opetukseen. M ij P ll i. Maija Pollari LUMA-keskus Suomi MAOL-kevätkoulutuspäivä 18.4.

SCIENTIX - LUMA-opettajien. uusia ideoita opetukseen. M ij P ll i. Maija Pollari LUMA-keskus Suomi MAOL-kevätkoulutuspäivä 18.4. SCIENTIX - LUMA-opettajien verkkoportaalista t uusia ideoita opetukseen M ij P ll i Maija Pollari LUMA-keskus Suomi MAOL-kevätkoulutuspäivä 18.4.2015 Mitä ajatuksia herättävät nämä yhdistelmät: Opettaja

Lisätiedot

Opettaja: Eija Vuorinen keskiviikko 22.2. klo 8.00-10.50 luokka: 104

Opettaja: Eija Vuorinen keskiviikko 22.2. klo 8.00-10.50 luokka: 104 NOKIAN LUKIO/KERTAUSTILAISUUDET kevät 2012 Äidinkieli: Opettaja: Eija Vuorinen keskiviikko 22.2. klo 8.00-10.50 luokka: 104 Haakana Marianne Kaikkonen Johanna Kalliokoski Tytti Koskinen Suvi Lahdenpohja

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN SYYSUINNIT - 25 m Kankaanpään Uimarit ry 1. T9,11 50M VU 2. P10,12 50M VU. Kankaanpää 09.10.04

KANKAANPÄÄN SYYSUINNIT - 25 m Kankaanpään Uimarit ry 1. T9,11 50M VU 2. P10,12 50M VU. Kankaanpää 09.10.04 KANKAANPÄÄN SYYSUINNIT - 25 m Kankaanpään Uimarit ry Kankaanpää 09.10.04 1. T9,11 50M VU Sarja 9 v Nimi Sv Seura 50 m FINA 1. Anna Mäkinen 95 TaNMKY 38,07 369 2. Melisa Mäntylä 95 TaNMKY 40,55 304 3. Sara

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 06/2011 Aika: Tiistaina 5.4.2011, klo 16 18 Paikka: JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Camilla Posa avasi kokouksen klo 16.02. 2. Kokouksen toteaminen

Lisätiedot

Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2014-2015

Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2014-2015 1 Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2014-2015 Kurssien suoritusaikasuositus: A (äidinkieli) 3 vuoden syksy 1,2,3 4,5,6,7,8*,9* 8*,9* 3 vuoden kevät 1,2,3 4,5,6,7 6,7,8,9 4 vuoden syksy 1,2,3 4,5,6,7

Lisätiedot

REHTORIN INFOA ABEILLE

REHTORIN INFOA ABEILLE REHTORIN INFOA ABEILLE 20.8.2012 JP Tanska YO-TUTKINNON JÄRJESTÄMINEN www.ylioppilastutkinto.fi YTL antaa määräykset tutkinnon koejärjestelyistä. Rehtori vastaa tutkinnon ja kokeiden järjestämisestä koulussa.

Lisätiedot

ENGLISH 1 A1 alkeet, 1. kappale M.A. Tehtävien symbolit: vihkotehtäviä kielioppi

ENGLISH 1 A1 alkeet, 1. kappale M.A. Tehtävien symbolit: vihkotehtäviä kielioppi ENGLISH 1 A1 alkeet, 1. kappale M.A. Tehtävien symbolit: vihkotehtäviä kielioppi Keskustelutehtävä Kertaustehtäviä Sanasto 1. Friends. Thom is a new boy in school. No-one knows him. Thom doesn t have any

Lisätiedot

Lahden koulujen hiihtokilpailut 2014 Urheilukeskus Lahti 13.3.2014 klo 13:00 VÄLIAIKAPISTE:

Lahden koulujen hiihtokilpailut 2014 Urheilukeskus Lahti 13.3.2014 klo 13:00 VÄLIAIKAPISTE: Lahden koulujen hiihtokilpailut 04..04 klo :00 T7,,5 km 4 5 6 7 8 9 0 4 5 6 9 Ida Pulkkanen Lahden yhteiskoulu 00:08:4,9 00:00:00,0 7 Emma Pasanen Salpausselän peruskoulu 00:08:7, 00:00:,4 0 Kia Kemppainen

Lisätiedot

TSEMPPITOUR FINAALI JA TSEMPPIS 2013 JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 9.8.2013 EASY

TSEMPPITOUR FINAALI JA TSEMPPIS 2013 JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 9.8.2013 EASY Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 9.8.2013 EASY Nieminen Santeri Saari Elias 82 50 32 Haapala Onni Honkanen Miikka Schuvalow Oskari 80 42 38 Leino Julius Leminen Jiro Ojala Touko 86 38 48 Roos Matias

Lisätiedot

Sarja Nro Nimi Seura Lähtöaika

Sarja Nro Nimi Seura Lähtöaika Miehet 10 vuotta 2 km V Viesti M10 1 Jämsänkosken Ilves Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10-1 2 km 101 Elmeri Konstari M10-2 2 km 201 Jonne Berg M10-3 2 km 1 Elias Ronkainen M10 2 Kaipolan Vire Kaipolan Vire

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 AIKATAULU BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 PERJANTAI 11.4.2014, MATINKYLÄN JÄÄHALLI Matinkartanontie 9-11,

Lisätiedot

1. Tommi Peltola 1997 NoormNo 23,83 2. Joni Ojala 1999 KanksLei 23,87. 1. Kalle Kompuinen 1999 SäkU 23,92 2. Lauri Virtanen 1997 PorinYU 25,08

1. Tommi Peltola 1997 NoormNo 23,83 2. Joni Ojala 1999 KanksLei 23,87. 1. Kalle Kompuinen 1999 SäkU 23,92 2. Lauri Virtanen 1997 PorinYU 25,08 Satakunnan Piirinmestaruus N/M 17 Keskusurheilukenttä Punkalaidun 10.-11.7.2014 TULOKSET M17 200 m 1. Tommi Peltola 1997 NoormNo 23,83 2. Joni Ojala 1999 KanksLei 23,87 3. Kalle Kompuinen 1999 SäkU 23,92

Lisätiedot

Syyskauden avaus 14.8.2005

Syyskauden avaus 14.8.2005 Syyskauden avaus 14.8.2005 TERVETULOA Ohjelma: valmentajat ryhmät: perusteet ja harjoitusajat Valmentajat, syksy 2005 Ryhmät 1. valmentaja 2. valmentaja NKR Tua Piiroinen Oona Fagerholm Haastajat Tua Piiroinen

Lisätiedot

ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa. Aloitustapaaminen 11.4.2016. Osa II: Projekti- ja tiimityö

ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa. Aloitustapaaminen 11.4.2016. Osa II: Projekti- ja tiimityö ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa Aloitustapaaminen 11.4.2016 Osa II: Projekti- ja tiimityö Sisältö Projektityö Mitä on projektityö? Projektityön tekeminen: ositus, aikatauluhallinta, päätöksenteon

Lisätiedot

Ajankohtaista 5. jaksossa

Ajankohtaista 5. jaksossa Jaksovinkit on Oulun aikuislukion jaksotiedote, joka julkaistaan aikuislukion kotisivulla koeviikolla ennen seuraavan jakson aloitusta. Jaksovinkeissä on infoa tulevan jakson lukiokursseista sekä ajankohtaisista

Lisätiedot

Puhelinnumerot. (e-mail: etunimi.sukunimi@forssa.fi)

Puhelinnumerot. (e-mail: etunimi.sukunimi@forssa.fi) Forssan yhteislyseo Lyseokatu 2, 30100 Forssa forssan-yhteislyseo.onedu.fi valinnat ja suoritukset: wilma.forssa.fi e-mail: yhteislyseo@forssa.fi viranomaissähköposti: kirjaamo@forssa.fi Puhelinnumerot

Lisätiedot

EA, Englanti, pitkä oppimäärä EA, Englanti, pitkä. Aalto, Fanni 01. Ahlberg, Valtteri 01. EA, Englanti, pitkä. Aho, Aleksi 05. EA, Englanti, pitkä

EA, Englanti, pitkä oppimäärä EA, Englanti, pitkä. Aalto, Fanni 01. Ahlberg, Valtteri 01. EA, Englanti, pitkä. Aho, Aleksi 05. EA, Englanti, pitkä Aalto, Fanni 01 Ahlberg, Valtteri 01 Aho, Aleksi 05 Ala-Heikkilä, Nea 05 Ala-Hukkala, Joona 01 Ankkuri, Ida-Maria 01 Annala, Joni 05 Ansalo, Heidi 01 Benahmed, Aisha 01 El-Bash, Cherine 05 Franssila, Saija

Lisätiedot

WorkPlace Pirkanmaa. Kansainvälisiä osaajia korkeakouluista. Kansainvälisten koulutusohjelmien tapaaminen 16.12.2010

WorkPlace Pirkanmaa. Kansainvälisiä osaajia korkeakouluista. Kansainvälisten koulutusohjelmien tapaaminen 16.12.2010 WorkPlace Pirkanmaa Kansainvälisiä osaajia korkeakouluista työelämään Kansainvälisten koulutusohjelmien tapaaminen 16.12.2010 Instituutin projektitoiminta: Instituutin rooli on suunnitella ja hallinnoida

Lisätiedot

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Seppälä Oona 1PR Edustusryhmä ma 16:00

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25 26.02.2014 Sivu 1 / 1 321/02.05.01/2014 25 Lukiokoulutuksen valmistavan koulutuksen toteuttaminen Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. 046 877 3216 Astrid Kauber, puh. 046 877 3297 Riina

Lisätiedot

LUKIOINFOA 9-luokille marraskuu 2014

LUKIOINFOA 9-luokille marraskuu 2014 rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi LUKIOINFOA 9-luokille marraskuu 2014 IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN LUKIOKOULUTUS PÄIVÄLUKIO 384 opiskelijaa

Lisätiedot

HAUKIPUDAS HIPPO-hiihdot la 20.3.2010 TULOKSET

HAUKIPUDAS HIPPO-hiihdot la 20.3.2010 TULOKSET HAUKIPUDAS HIPPO-hiihdot la 20.3.2010 TULOKSET Pojat 2006-syntyneet 1 Joona Meriläinen 0:01:10 2 Veeti Nurminen 0:01:11 3 Miika Nissilä 0:01:22 4 Alvar Turunen 0:01:28 5 Olli Luomajoki 0:01:36 6 Eetu Forss

Lisätiedot

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan 21.10.2015 Kaurialan lukio Vanhempainyhdistyksen vuosikokous Vanhempainyhdistyksen kahvitus Opettajien esittely Lukuvuoden kuulumisia Opinto-ohjaajien terveiset

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 3 / 2014 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 3 / 2014 Sivistyslautakunta 33 Kokousaika Keskiviikko 9.4.2014 klo 18.00-20.16 (kahvitauko 19.15-19.34) Kokouspaikka Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja pj. :t 29-38

Lisätiedot

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio www.osyk.fi - esittely peruskoulun 9. luokkalaisia varten ( MKE 4.12.2015) Lukiomme vahvuudet Runsaasti oppimista tukevia tekijöitä keskusteleva toimintakulttuuri,

Lisätiedot

Ouluun lukioon 2016. Avoimet ovet 13.-14.1.2016

Ouluun lukioon 2016. Avoimet ovet 13.-14.1.2016 Ouluun lukioon 2016 Avoimet ovet 13.-14.1.2016 Oulun lukioissa on valinnanvaraa Lukio-opetusta antaa Oulussa 14 koulua. Kaupungin päivälukioiden lisäksi Oulussa on aikuislukio, valtion lukio Oulun Normaalikoulu

Lisätiedot

Paraisten lukion lukuvuosisuunnitelma 2014-2015

Paraisten lukion lukuvuosisuunnitelma 2014-2015 Paraisten lukion lukuvuosisuunnitelma 2014-2015 Koulun perustiedot Yhteystiedot Paraisten lukio Pajbakantie 1 21600 Parainen Puhelinnumerot rehtori 040-5480541 kanslia 040-4885766 opettajat 040-4885765

Lisätiedot

JUJUPRIX 2015. Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy. kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.

JUJUPRIX 2015. Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy. kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota. JUJUPRIX 2015 Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.fi Tampere matkailukohteena. Tampere on Pohjoismaiden suurin

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Mun/miun nimi on Paul. Mikä sun/siun nimi on? Mun/miun nimi on Jani. minun, mun, miun nimeni my name sinun, sun, siun nimesi your name

Mun/miun nimi on Paul. Mikä sun/siun nimi on? Mun/miun nimi on Jani. minun, mun, miun nimeni my name sinun, sun, siun nimesi your name 1 MINÄ ITSE MAAT, KIELET ja KANSALAISUUDET TERVEHDYKSET ----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Paul

Lisätiedot

Pitkä matematiikka, laaja fysiikka ja kemia

Pitkä matematiikka, laaja fysiikka ja kemia Espoon aikuislukio Aineopiskelijan opas Pitkä matematiikka, laaja fysiikka ja kemia Sisällysluettelo Yleistä. 2 Pitkä matematiikka.3 Laaja fysiikka.5 Laaja kemia.6 Lääketieteelliseen pyrkimässä?...7 Kurssien

Lisätiedot

ALOITUSKESKUSTELU / FIRST CONVERSATION

ALOITUSKESKUSTELU / FIRST CONVERSATION ALOITUSKESKUSTELU / FIRST CONVERSATION Lapsen nimi / Name of the child Lapsen ikä / Age of the child yrs months HYVINKÄÄN KAUPUNKI Varhaiskasvatuspalvelut Lapsen päivähoito daycare center / esiopetusyksikkö

Lisätiedot

Kielenkäytön näkökulma oppimisvuorovaikutukseen

Kielenkäytön näkökulma oppimisvuorovaikutukseen Kielenkäytön näkökulma oppimisvuorovaikutukseen Tarja Nikula Soveltavan kielentutkimuksen keskus tarja.nikula@jyu.fi Kiinnostuksen kohteena Luokkahuonevuorovaikutus vieraalla kielellä englannin kielen

Lisätiedot

2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Päätös: Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Kristian Rasehorn ja Juho-Petrus Nieminen

2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Päätös: Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Kristian Rasehorn ja Juho-Petrus Nieminen Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 02/2009 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 10.2.2009 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika tiistaina 10.2.2009 kello 17.10 Paikka nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu

Lisätiedot

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7 1/7 UTAJÄRVEN KUNTA Liite UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015 Lukuvuosi _2015-2016 OPETUSSUUNNITELMAN TOTEUTTAMINEN opetustunnit yleisopetus vkt sltk myöntänyt 136 käytössä 136 opiskelijamäärä vuosiluokittain

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN 21.10.2015

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN 21.10.2015 TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN 21.10.2015 21.10.2015 Kaurialan lukio Mistä kouluun liittyvistä asioista olette keskustelleet kotona? Yhteystietoja koulumme kotisivut: www.kktavastia.fi/ ryhmänohjaajan sähköpostiosoite:

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 12.9.2013. Pojat 4. LK 50 m

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 12.9.2013. Pojat 4. LK 50 m KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 12.9.2013 Pojat 4. LK 50 m 1 Juho Tunkkari Kangasmetsä 8,88 2 Forsel Marcus Keskusta 8,99 3 Ville Kautonen Kyynärjärvi 9,06 4 Markus

Lisätiedot

SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS

SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS 25.4.2015 TURUSSA TURUN VALPAS JYVÄSKYLÄN JALO HELSINGIN HERO VANTAAN WANKAT # # # # 3 Henrik LEINO 6 Mads KNUDSEN 4 Niklas HEISVAARA 2 Lari-Pekka LARJOLA 4 Viktor TIMOFEEV

Lisätiedot

Hyppy tulevaisuuteen millaista osaamista tarvitaan?

Hyppy tulevaisuuteen millaista osaamista tarvitaan? Hyppy tulevaisuuteen millaista osaamista tarvitaan? Menestyjäksi elinikäisellä oppimisella webinaari 12.12.2011 Johanna Ollila, Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto MILTÄ TULEVAISUUS NÄYTTÄÄ? MITEN

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Esityslista nro 3 / 2015 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Esityslista nro 3 / 2015 Sivistyslautakunta Kokousaika Keskiviikko 15.4.2015 klo 18 Kokouspaikka Kosken kunnantalo, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja pj. :t 36- Mikkola Laura Hämäläinen Risto vpj. :t 36- Nummela

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluesprintit 12.1.2013 Joutsa (P)

Etelä-Suomen aluesprintit 12.1.2013 Joutsa (P) Etelä-Suomen aluesprintit 12.1.2013 Joutsa (P) M14-K : 0,8 km 1. Rasmus Tallberg Espoon Hiihtoseura 2.14,62 2. Eero Iso-Tryykäri Rajamäen Kehitys 2.29,15 +14,53 3. Matias Pietinen Heinolan Isku 2.34,47

Lisätiedot

# Nimi Synt Seura 50m Aika

# Nimi Synt Seura 50m Aika Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (väliajat, ei pisteitä) Kilpailu Sylvesterin-uinnit Kilpailun paikkakunta Somero Järjestäjä Someron Esa Allas 25m Kilpailupäivämäärä 28 joulukuu 2014 VeUs-tulokset

Lisätiedot

Alueellinen yhteistoiminta

Alueellinen yhteistoiminta Alueellinen yhteistoiminta Kokemuksia alueellisesta toiminnasta Tavoitteet ja hyödyt Perusterveydenhuollon yksikön näkökulmasta Matti Rekiaro Ylilääkäri Perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yksikkö

Lisätiedot

Sarja- ja harjoitusottelut. Turnausjoukkueet. Blues 01 Blue. Blues MK 00 Yellow HPK. HPK 99 Siniset. HPK 99 Valkoiset. Ilves 99. Jokerit 97.

Sarja- ja harjoitusottelut. Turnausjoukkueet. Blues 01 Blue. Blues MK 00 Yellow HPK. HPK 99 Siniset. HPK 99 Valkoiset. Ilves 99. Jokerit 97. Blues 01 Blue Blues MK 00 Yellow HPK HPK 99 Siniset HPK 99 Valkoiset Ilves 99 Jokerit 97 K-Kissat Laser HT LoKV 00 NuPS 00 Tappara Tappara Cherokee Turnausjoukkueet Turnauksen otteluohjelma Nro Pvm Aika

Lisätiedot

KOKKOLAN YHTEISLYSEON LUKIO

KOKKOLAN YHTEISLYSEON LUKIO Vuodesta 1898 alkaen Ylioppilaita jo lähes 12 000 Keski-Pohjanmaan ensimmäinen suomenkielinen lukio KOKKOLAN YHTEISLYSEON LUKIO KYL VAHVA YLEISLUKIO a Vankka pohja yo-tutkintoon, jatko-opintoihin ja hyvään

Lisätiedot

3. OPISKELIJAN OHJAUS JA TUKEMINEN. 3.1 Yhteistyö kotien kanssa. 3.2 Ohjauksen järjestäminen. 3.2.1. Ohjauksen sisällöt ja työnjako

3. OPISKELIJAN OHJAUS JA TUKEMINEN. 3.1 Yhteistyö kotien kanssa. 3.2 Ohjauksen järjestäminen. 3.2.1. Ohjauksen sisällöt ja työnjako 3. OPISKELIJAN OHJAUS JA TUKEMINEN 3.1 Yhteistyö kotien kanssa Koti ja koulu ovat yhdessä vastuussa nuoren kasvusta hyvään aikuisuuteen. Molemmat tukevat opiskelijoita sekä opiskelua että hyvinvointia

Lisätiedot

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 TYÖNTEKIJÄLISTA MAALISKUU LAUANTAI 02.03.2013 3 LK Anne Laine Jenni Sokura Satu Tolonen Anni Rämä Linda Laurikainen Sonja Meuronen

Lisätiedot

044 288 5426 Koulusihteeri Aune Kotimäki Puhelin (08) 615 54652, 044 7970 846 Opinto-ohjaaja Tapani Karjalainen Puhelin 044 2885 436

044 288 5426 Koulusihteeri Aune Kotimäki Puhelin (08) 615 54652, 044 7970 846 Opinto-ohjaaja Tapani Karjalainen Puhelin 044 2885 436 Koulu Kanslia Lähiosoite Lampitie 2 Postinumero 88300 Fax fax. (08) 6155 4653 Rehtori Anne Rautaparta Puhelin Postitoimipaikka Paltamo Sähköposti Matkapuhelin 044 288 5426 Koulusihteeri Aune Kotimäki Puhelin

Lisätiedot

Eiran aikuislukion peruskoulun kurssit lukuvuonna 2014-2015

Eiran aikuislukion peruskoulun kurssit lukuvuonna 2014-2015 Eiran aikuislukion peruskoulun kurssit lukuvuonna 2014-2015 SUOMI TOISENA KIELENÄ S2 - TAITOTASOLTA A 1.1 TAITOTASOLLE B 1.2. s2v1 s2v2 s2v3 Tutustuminen ja esittäytyminen Kotimaani Minä ja lähiympäristöni

Lisätiedot

Digabi Kohti sähköistä ylioppilaskoetta. Digabi-kouluttaja Ari Myllyviita, kemian ja matematiikan lehtori, Hgin yliopiston Viikin normaalikoulu

Digabi Kohti sähköistä ylioppilaskoetta. Digabi-kouluttaja Ari Myllyviita, kemian ja matematiikan lehtori, Hgin yliopiston Viikin normaalikoulu Digabi Kohti sähköistä ylioppilaskoetta Digabi-kouluttaja Ari Myllyviita, kemian ja matematiikan lehtori, Hgin yliopiston Viikin normaalikoulu Luennon sisältöjä Aikataulut sähköistyksen osalta eri oppiaineissa

Lisätiedot

2. LOHJAN KAMPPAILUKESKUS (KIRJAVAINEN AAPO, LEHTONEN JONI, HEIKINTALO KALLE)

2. LOHJAN KAMPPAILUKESKUS (KIRJAVAINEN AAPO, LEHTONEN JONI, HEIKINTALO KALLE) Karhu karate, kansalliset kilpailut Pori 7.11.2015 Tulokset JOUKKUEKUMITE 10-11 POJAT 1. LAHDEN KARATE (LEHTINEN JESSE, PAUKKOLA NOA, PARIKKA BEN) 2. LOHJAN KAMPPAILUKESKUS (KIRJAVAINEN AAPO, LEHTONEN

Lisätiedot

LUKIOINFOA 9-luokille syyskuu 2015

LUKIOINFOA 9-luokille syyskuu 2015 rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi LUKIOINFOA 9-luokille syyskuu 2015 IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN LUKIOKOULUTUS PÄIVÄLUKIO 350 opiskelijaa IB-LUKIO

Lisätiedot