KESÄÄ ODOTELLESSA. Pj Matti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KESÄÄ ODOTELLESSA. Pj Matti"

Transkriptio

1 Turun Latuviesti T U R U N L A T U R Y : N J Ä S E N T I E D O T E 2 / T O U K O K U U 1

2 KESÄÄ ODOTELLESSA Latulaiset, olin onneksi väärässä kun päivittelin viime numerossa vesisateen pilamaa talvea. Se ei toteutunut, vaan hiihtotalvi oli mitä parhain. Latu majalle oli kehuttavassa kunnossa ja majalla riitti kävijöitä. Tässä yhteydessä kiitän kaikkia latulaisia, jotka ovat tehneet todella arvokasta talkootyötä latujen kunnossapidossa ja latumajan auki pidossa. KIITOS! Kiitos myös majalla kävijöille. Käynnillänne kerroitte, että hiihto on vielä voimissaan talviharrastuksena. Tätä kirjottaessa allakka näyttää kevättä, mutta yöpakkaset kasvattavat vielä jääpeitettä. Kuitenkin kyllä kesä tulee ja luonnossa liikkujien kesäharrastukset alkavat. Sauvakävelyt, melonta, pyöräily, metsässä samoilu ja monet muut. Turun Sanomissa oli mielenkiintoinen pieni juttu otsikolla: Patikkaretki saa luovuuden kukkimaan. Siinä kerrottiin kuinka muutaman päivän patikkaretki saa luovuuden meissä esille. Ei muuta kuin patikoimaan ja olemaan luovia. Pj Matti Latumaja viimeistä päivää auki Majalla jo nurmikko näkyvissä. Pomponrahkalla vielä täysi talvi. Kuvat Jaakko Tilli 2

3 Latuviesti ISSN Päätoimittaja: Jaakko Tilli Kustantaja: Turun Latu ry Taittaja: M.Kokko/Aboa Ohjelmistot Ky Painopaikka: Painotalo Painola, Kaarina www-sivut: Turun Latu ry. Perustettu Suomen Ladun jäsenyhdistys Pankkiyhteys: FI Turun Ladun toimisto: Osoite: Purjetie 8, Turku Puhelin: Jäsenmaksut vuonna 2013 Perheen 1. jäsen 21,00 Nuorisojäsen (alle 19-v.) 8,00 Toisen yhdistyksen jäsen 12,50 (on 1. jäsen toisessa yhdistyksessä) Perhejäsenmaksu 29,00 (käsittää samassa osoitteessa asuvia) HUOM! JÄSENMAKSUT MUUT- TUNEET Yhdistyksen hallitus 2012: Puheenjohtaja Matti Viksten Varapuheenjohtaja Markku Jessen-Juhler Sihteeri Sirkku Kaskinen Jäsensihteeri Sirkka Kataja Taloudenhoitaja Erkki Tuominen Heinikonkatu 11 A TURKU talous@turunlatu.fi Jäsen Seppo Aarnio seppok.aarnio@gmail.com Jäsen Markku Jessen-Juhler markku.jessen-juhler@rusko.fi Jäsen Markku Kaskinen kaskinen.markku@luukku.com Jäsen Marjatta Kärkkäinen Jäsen Simo Rantala simo.rantala@kotiposti.net Jäsen Jaakko Tilli jaakko.tilli@gmail.com Jäsen Marja-Liisa Tuominen maisa.tuominen@gmail.com 3

4 Toimikuntien vastuuhenkilöt Retkeilytoimikunta Ilpo Vuori Majatoimikunta Teuvo Kataja Marjatta Kärkkäinen Melontatoimikunta Eino Väärä Pyöräilytoimikunta Rainer Turunen Kävelytoimikunta Jaakko Tilli Lumikenkäily Annamari Öhberg Retkiluistelu Annamari Öhberg IVV yhdyshenkilö Ilpo Vuori Leikearkiston hoitaja Soili Aho Tiedoitustoimikunta Jaakko Tilli Reittitoimikunta Martti Hintukainen Maanantai-illan kuntosauvailut Liikumme reipasta vauhtia ulkoilureittejä, luonto- ja metsäpolkuja pitkin. Kesto noin 1h30min. Pituus noin 10 km Impivaara, jäähallit Hirvensalo, laskettelurinne parkkipaikka Veho, Raisio Turun Ladun Latumaja, mak karan grillausta lenkin jäl keen. Omat makkarat, juotavat mukaan. Saunomismahdolli suus Ruissalo, Tammenterho Katariina, bussi 13 kääntö paikka Lauste, ulkoilumaja Kuralan Kylämäki, parkki paikka Katariina, bussi 13 kääntö paikka Halinen, kalaportaat Lauste, ulkoilumaja Impivaara, jäähallit Hirvensalo, laskettelurinne parkkipaikka Turun Ladun Latumaja, mak karan grillausta lenkin jälkeen Veho. Raisio Ruissalo, Honkapirtti Kurala, Kylämäki Katariina, bussi 13 kääntö paikka Lauste, ulkoilumaja Halinen, kalaportaat Impivaara, jäähallit Kupittaa, Veritas-stadionin parkkipaikka Kuralan Kylämäki, parkki paikka Katariina, bussi 13 kääntö paikka

5 21.10 Lauste, ulkoilumaja Halinen, kalaportaat Impivaara, jäähallit Kuralan Kylämäki, parkki paikka Katariina, bussi 13 kääntö paikka HUOM! LÄHDÖT AINA KLO Tiedustelut: Jaakko Tilli Lauste, ulkoilumaja Halinen, kalaportaat Impivaara, jäähallit Kuralan Kylämäki, parkki paikka Tiistaiaamupäivän sauvailut 2013 Ajalla ja Lähtö klo Impivaaran jäähallilta Eskonkatu 1. Kesto noin 1h + alku- ja loppujumpat. Omat sauvat mukaan. Liikutaan kevyen liikenteen väylillä sekä luonto- ja metsäpoluilla. Opastusta aloittelijoille 15 min. ennen lähtöä. Tiedustelut: Ritva Lehto, Kuvat: Jaakko Tilli 5

6 Kevätretki Haunisten altaalle Lähtö Impivaaran jäähalleilta klo 10.00, kesto noin 4 tuntia. Varaa mukaan omat sauvat, eväät, juotavaa ja istuinalusta. Tiedustelut Ritvalta Kesäyön patikka Ruissalossa Kokoonnumme Kansanpuiston tiehaarassa olevalle asfalttiparkkipaikalle klo Kävelemme rauhallista vauhtia luontopolkuja pitkin kuunnellen linnunlaulua ja ihastellen Ruissalon vihreää luontoa. Kuuvan nokassa grillaamme makkaraa. Omat makkarat, juotavat ja eväät mukaan. Patikan pituus noin 15 km. Paluu lähtöpaikalle puolenyön tietämissä. Tiedustelut: Jaakko Tilli, Kuvat Jaakko Tilli Syyspatikka Kuhankuonolla Savojärven kierto + pukkipalon reitti. Matkan pituus noin 14 km. Omat makkarat, eväät ja juotavat mukaan. Bussikuljetus. Hinta 15,00 Lähtö linja-autoaseman Brahenkadun puoleiselta pysäkiltä klo Ilmoittautumiset mennessä: Marja-Liisa Tuominen maisa.tuominen@gmail.com Tiedustelut: Jaakko Tilli Kuvat: Jaakko Tilli 6

7 Kuutamokävely klo Ruissalo Honkapirtti Tiedustelut: Jaakko Tilli Ei mitään dementiahiihtoa! Yksi Turun Ladun suosituimmista liikuntamuodoista on sauvakävely. Ympäri vuoden on tarjolla kaksi sauvailuryhmää: Jaakko Tillin vetämä vauhdikkaampi maanantai-illan kuntosauvailu ja Ritva Lehdon ohjaama leppoisampi tiistain aamupäivän sauvailu. Sauvakävely onkin tehokasta liikuntaa, joka sopii kaikentasoisille kuntoilijoille. Sauvailua jo vuodesta 1996 Turun ladun aktiivijäsen Ritva Lehto on ollut mukana tuomassa sauvakävelyä Turkuun. Hän muistelee, että ensimmäiset sauvailut olisivat keränneet 90-luvulla jopa kävelijää per kerta. Olimme silloin aika iso porukka. Nyt ryhmät ovat onneksi hieman pienentyneet, Lehto naurahtaa. Hän suosittelee sauvakävelyä kaikenkuntoisille. Uudet tulijat otetaan aina ilolla vastaan. Kannattaa tulla tiistaiaamun ryhmään kokeilemaan, ja jos tuntuu siltä, että vauhti on liian rauhallinen, niin sitten vain maanantai-illan vauhdikkaampaan ryhmään, Lehto kehoittaa. Mitä niillä sauvoilla tehdään? Sauvakävelyssä sauvojen tehtävä on antaa tukea askellukselle. Käveltäessä sauvojen suunta on viistosti taaksepäin ja yleisin virhe onkin töpötellä sauvojen kanssa liian edessä. Tehokkaassa sauvakävelyssä käsi aukeaa sauvatyönnön viimeisessä vaiheessa samoin kuin hiihdossa, ennen kuin sauva tuodaan taas vastakkaisen jalan kantapään taakse. Tällä lailla sauvan liikkeestä voi hyödyntää koko sen liikekaaren. Yläselkään syntyy luonnollisesti liikettä ja pientä kiertoa. Kun sauvoja käytetään kunnolla, kyse ei ole mistään dementiahiihdosta! Mistä tehokkuus syntyy? Ritva Lehto muistuttaa, että suurimman hyödyn sauvoista saa, kun ylävartalo nojaa hieman eteenpäin. Onkin tutkittu, että sauvailu lisää myös hartioiden ja lapaluiden liikettä, mikä on varsinkin istuma- ja päätetyötä tekeville tärkeää. Kun ylävartalon lihakset ovat kävelyssä mukana, keho rasittuu tavallista kävelyä monipuolisemmin, ja varsinkin käsien lihaskestävyys kasvaa. Myös hapenkulutus on runsaampaa ja syke nousee korkeammalle. Kokeneena sauvakonkarina Lehto tietää myös, että mitä reippaammin sauvojen kanssa uskaltaa mennä, sitä pidemmäksi askel venyy ja vauhti kasvaa. Minkälaiset sauvat? Sopivan pituinen sauva ylettyy kädestä maahan, kun käsivarsi on kiinni kyljessä koukistettuna 90 asteen kulmaan. Kokenut sauvakävelijä voi valita hieman pidemmän sauvan. Sauvoissa on piikki, joka on tarkoitettu käytettäväksi pehmeässä maastossa sekä lumisella ja jäisellä kelillä. Asfaltilla ja muilla kovilla alustoilla käveltäessä sauvoissa tulisi käyttää kumitassuja, jotka vaimentavat tärähdystä. Lisää tietoa sauvakävelystä Suomen Ladun sivuilta: Hanna-Kaisa Sadwinski 7

8 Pyöräily toimintaa vuonna 2013 Pyöräilyihin osallistuminen ei edellytä Turun Ladun jäsenyyttä ja ovat maksuttomia, lukuunottamatta Saarenmaan pyöräretkiä. Tiistai pyöräilyt ajetaan lähialueilla. Matkaa kertyy km. Ajonopeus on km/tunnissa. Periaate on, että mennään hitaampien mukaan. Tiistaipyöräilyihin ja pitkiin matkoihin ei ole ennakkoilmoittautumista. Kulttuuri- ja luontopyöräilyistä on tässä lehdessä oma ilmoitus. Pitkillä lenkeillä nopeus on km/h. Niille on hyvä ottaa retkieväät ja sään mukainen muu varustus. Heinäkuun pyöräretkelle Saarenmaalle on vielä muutamia paikkoja. Sille osallistuminen edellyttää Turun Ladun jäsenyyttä. Katso erillinen ilmoitus tässä lehdessä. Kaikilla Turun Latu ry:n pyöräretkillä on pakollisena varusteena pyöräilykypärä. Välttämättömänä varusteena on täytetty juomapullo. Pyöräilytiedot löytyy myös sivuilta Toukokuu 7.5 Tiistaipyöräily klo Tuomiokirkolta Vetäjänä Auli. Kohteena Ruissalo Tiistaipyöräily klo Tuomiokirkolta Vetäjänä Rainer. Kohteena Naantali la Luontopyöräily Mynälahdelle klo 9.00 Tuomiokirkolta Vetäjänä Erkki T. Katso Erikoispyöräilyt ilmoitus tästä lehdestä tai Tiistaipyöräily klo Tuomiokirkolta Vetäjänä Tommi. Kohde: Kaupunginosaviikon kierros Takakirves, Kär sämäki (tauko Kärsämäen koululla/paikalla tarjoilua), Raunistula, Pohjo la ja sen jälkeen kierretään Pernon ja Pansion kautta takaisin Tuomiokir kolle 28.5 Tiistaipyöräily klo Tuomiokirkolta Vetäjänä Erkki H. Kohteena Vääntelänkoski. 8

9 Kesäkuu 1.6 la Pitkälenkki klo 9.00 Tuomiokirkolta Paraisille Vetäjänä Rainer. Matkaa yhteensä 80 km 4.6 Tiistaipyöräily klo Tuomiokirkolta Vetäjänä Rainer. Kohteena Littoistenjärven kierto. 5.6 ke Kulttuuripyöräily Kakskerran Nuorisoseuran teatterin esitykseen Vetäjänä Auli. Katso Erikoispyöräilyt ilmoitus tästä lehdestä tai Tiistaipyöräily klo Tuomiokirkolta Vetäjänä Erkki H. Kohteena Härmälän rotko Tiistaipyöräily klo Tuomiokirkolta Vetäjänä Kauko. Kohteena Nautelan koski Tiistaipyöräily klo Tuomiokirkolta Vetäjänä Tommi. Kohteena Pikkiön linnavuori to Kulttuuripyöräily Maskun teatterin esitykseen. Vetäjänä Erkki T. Katso Erikoispyöräilyt ilmoitus tästä lehdestä tai la Pitkälenkki klo Tuomiokirkolta - Saariston pienirengastie Vetäjänä Kauko. Matkaa yhteensä 110 km. Heinäkuu 2.7 Tiistaipyöräily klo Tuomiokirkolta. Vetäjänä Auli. Kohteena Kakskerran kierto Saarenmaan pyöräretki ryhmä Saarenmaan pyöräretki ryhmä la Lauantaipyöräily Harvaluodon leirintäalueelle. Vetäjänä Rainer. Grillausta, uintia. Omat eväät Matkaa yhteensä 56 km. Elokuu 6.8 Tiistaipyöräily klo Tuomiokirkolta Vetäjänä Erkki H. Kohteena Kuusiston linnarauniot la Kulttuuripyöräily taidenäyttelyyn Naantalin taidehuoneelle. Katso Erikoispyöräilyt ilmoitus tästä lehdestä tai Tiistaipyöräily klo Tuomiokirkolta. Vetäjänä Auli. Kohteena Hirvensalon lenkki la Pitkälenkki klo 9.00 Tuomiokirkolta, Salon suunta, Vetäjänä Rainer. Matkaa yhteensä 116 km su Luontopyöräily Sievolan Lemmikkitilalle Paimioon. Vetäjänä Erkki T. Katso Erikoispyöräilyt ilmoitus tästä lehdestä tai Tiistaipyöräily klo Tuomiokirkolta Vetäjä Tommi. Kohteena Ruissalo Tiistaipyöräily klo Tuomiokirkolta Vetäjänä Kauko, Kohteena Masku-Ruskokierros. 9

10 Syyskuu 3.9 Tiistaipyöräily klo Tuomiokirkolta Vetäjänä Tommi. Kohteena Turun kaupunkikierros. 7.9 Kulttuuripyöräily taidenäyttelyyn Tuomiokirkolta (Turun lähialue) Vetäjänä Erkki T. Tiedot elokuussa tai Erkki Tuomiselta, puh Tiistaipyöräily klo Tuomiokirkolta. Vetäjänä Rainer. Kohteena Kaarinakierros la Kulttuuripyöräily taidenäyttelyyn Tuomiokirkolta (Turun lähialue) Vetäjänä Erkki T. Tiedot tai elokuussa Erkki Tuomiselta puh Tiistaipyöräily klo Tuomiokirkolta Vetäjänä Erkki H. Kohteena Naantali la Pitkälenkki klo 9.00 Tuomiokirkolta Länsirannikko Vetäjänä Kauko Matkan pituus 80 km 24.9 Tiistaipyöräily klo Tuomiokirkolta Vetäjänä Rainer. Nyyttärit Latumajalla. Grillaus mahdollisuus. Omat eväät mukaan. Lokakuu la Talvipyöräilykurssi Latumajalla. Tarkemmat tiedot seuraavassa Latuviestissä. 10

11 Saarenmaan pyöräretki Saarenmaan pyöräretki on täynnä. Saarenmaan pyöräretkelle on vielä muutama paikka vapaana. Hinta on 575 euroa. Molempia retkiä käsittelevä osallistujien info-tilaisuus pidetään torstaina klo Latumajalla. Ohjelma: Ti.16.7 Kokoontuminen Tuomiokirkolla klo 7.00 Henkilöt bussilla ja pyörät eri kuljetuksella Helsinkiin Laivakuljetus Helsinki-Tallinna Bussikuljetus Tallinna Virtsu Lauttakuljetus Saarenmaalle (Muhu) Bussikuljetus tai pyöräily Kuivastu-Orissaare (25 km) Majoitus Püharistin lomakeskuksessa. Ke.17.7 Pyöräretki Orissaare Laimjala Upa (55 km) Majoitus Jurnan matkailumaatilalla To.18.7 Pyöräretki Upa - Kureessaare Tehumardi- Sõrve (78 km) Majoitus Sõrven matkailumaatilalla. Pe.19.7 Pyöräretki Sõrve Salme Kipi (45 km) Majoitus Kipi Koovi matkailumaatilalla La.20.7 Pyöräretki Kipi Kihelkonna Panga (55 km) Majoitus Pangan lomakeskuksessa. Su.21.7 Pyöräretki Panga Leisi Orissaare Koguva (75 km) Majoitus Vanatoan matkailumaatilalla. Ma.22.7 Pyöräretki Koguva Kuivastu (25 km) Lautta mantereelle (Virtsu) Bussikuljetus Virtsu Tallinna Laivakuljetus Tallinna Helsinki Helsinki Turku Henkilöt bussilla ja pyörät eri kuljetuksella. Hintaan sisältyy aamiainen, kevyt lounas ja päivällinen Huoltoauto ja juomavesi Sauna. Kaikki kuljetukset ja yöpymiset Virossa Kuljetukset Suomessa. Ilmoittautumiset Rainer Turunen s-posti pyoraily@turunlatu.fi tai rainer.turunen@pp.inet.fi puh

12 12 Erikoispyöräilyt Toukokuu Lauantaina Luontopyöräily Mietoisten lahden lintuvesialueelle. Lähtö Tuomiokirkolta klo Matkaa kertyy non 34 km suuntaansa. Ajamme Raision kautta Kustavin tielle, josta käännymme Mietoisenlahdelle. Kuljemme paikanpäällä noin 700 m pitkän luontopolun. Vetäjänä Erkki Tuominen. Omat eväät mukaan. Ilmoittautumiset mennessä Erkki Tuomiselle erkki.k.tuominen@kolumbus.fi ja puh muutsuojelualueet/mietoistenlahti/ Sivut/Default.aspx Kesäkuu Keskiviikkona Kulttuuripyöräily Kakskerran Nuorisoseuranteatterin esitykseen Punahilkka (Kari Hotakainen), Lähtö Tuomiokirkolta klo Esitys alkaa klo Matkaa kertyy noin 28 km suuntaansa. Vetäjänä Auli Nuotio. Lipun hinta 15 e. Lippuja on tilattu 20. Maksutapa ilmoitetaan ilmottutumisen yhteydessä. Ilmoittaudu keskiviikkoon mennessä Auli Nuotiolle puh (tekstiviesti suositeltavin) ja auli.nuotio@luukku.com fi Torstaina Kulttuuripyöräily Maskun Teatterin esitykseen Tuntematon Potilas (Inkeri Kilpinen). Lähtö Tuomiokirkolta Esitys alkaa klo Matkaa kertyy noin 17 km suuntaansa. Vetäjänä Erkki Tuominen. Lipun hinta on 12 e. Lippuja on tilattu 20. Maksutapa ilmoitetaan ilmoittutumisen yhteydessä. Ilmoittaudu keskiviikkoon mennessä Erkki Tuomiselle, erkki.k.tuominen@kolumbus.fi ja puh Tervetuloa.html Elokuu Lauantaina Kulttuuripyöräily taidenäyttelyyn Naantalin taidehuoneelle. Näyttelynä Elina Parjanen; Viimeisiä maisemia, akryylimaalauksia. Lähtö Tuomiokirkolta klo Edestakaista matkaa tulee noin 30 km. Ei ennakkoilmoittautumista. Vetäjänä Erkki Tuominen Sunnuntaina Luontopyöräily Sievolan Lemmikkitilalle Paimioon Lähtö Tuomiokirkolta Edestakaista matkaa kertyy noin 42 km. Lipun hinta 8 e. Ei ennakkoilmoittautumista. Vetäjänä Erkki Tuominen. Syyskuu 7.9 Kulttuuripyöräily taidenäyttelyyn 14.9 Kulttuuripyöräily taidenäyttelyyn Tarkemmat tiedot näistä kahdesta matkasta viimeistään elokuussa www sivuilta tai Erkki Tuominen erkki.k.tuominen@ kolumbus.fi tai puh

13 Latumajan vuokrakäyttö Yhdistys vuokraa Latumajaa kokous- juhla yms. tarkoituksiin. Kuvat: Jaakko Tilli Suunnistuskurssi Turun Latu ja Härkätien Vaeltajat järjestävät yhteisen suunnistuskurssin Turun Ladun majalla Purjetie 8. Kokoonnumme majalle klo Ensimmäisenä päivänä käsittelemme teoriaa. Varaa mukaan muistinpanovälineet ja kompassi, mikäli sellaisen omistat. Toisen päivänä on harjoituksia maastossa. Varustaudu sään mukaan. Materiaalin hankinnan takia olisi toivottavaa, että ilmoittautuisit mennessä: Simo Rantala

14 Turku-rastit Latulainen suunnistaja, muista ilmoittaa järjestäjille (aikatulostuksesi yhteydessä) seurasi olevan Turun Latu (ilman ry:tä). Tällöin suorituspisteesi kartuttavat Turun Ladun suorituspisteitä suunnistuksen firmasarjassa. Turku-Rastit ovat Turussa ja ympäristökunnissa järjestettävä kuntosuunnistustapahtumien sarja. Suunnistuspäivä on keskiviikko. Ratoja on viisi, erittäin helposta (2km) vaativaan, jopa 8km:n pituiseen rataan. Karttamaksu on 5 euroa, rastien leimaus Emit kilpailukortilla (vuokrattavissa ilmoittautumisessa tai omalla) Tapahtumakalenteri Turku-Rastien omilla sivuilla ja viikottain TS:n tapahtumapalstalla. Mukaan rohkeasti hiomaan suunnistustaitoja ja samalla kuntoilemaan luonnossa. Ruskan liikuntaviikko Kiilopäällä Turun Ladun ruskan liikuntaviikko järjestetään vko 37 Suomen Ladun Tunturikeskus Kiilopäällä. Majoitus on Kiilopään 4-hengen mökeissä. Kussakin mökissä on oleskelutila keittiönurkkauksella, TV, kaksi kerrosvuodetta, varusteiden kuivauskaappi, WC sekä pesuhuone/sauna. Majoitukseen sisältyy liinavaatteet ja kylpypyyhkeet. Matkan hinta on 490 euroa (sis. matkat tilausbussilla, majoitus liinavaatteineen, päivittäin aamiainen ja päivällinen, opastus, menomatkan aamiainen ja paluumatkan päivällinen). Matlkan hinta on 555 euroa, kun yöpyminen 2 hlöä on hotelli Niilanpää 2 henkilön huoneessa. Matkan hinta on 590 euroa, kun yöpyminen on yksi hotelli Niilanpää 2 henkilön huoneessa. Oppaina retkellä toimivat Mikko Nissilä ja Simo Rantala Lähtö Turun linja-autoasemalta pe illalla klo Lähtö Kiilopäältä la aamulla. Turkuun saavumme myöhään la illalla. Tiedustelut ja ilmoittautumiset: Mikko Nissilä GSM mikko.nissila@dnainternet.net 14

15 Kevätmelonta "Urpon melonta" Lähtö SMM:n vajalta klo Kokoontuminen klo Retki SMM:n vaja Turun keskusta, jossa mahdollisesti rantaudutaan. Retken kesto noin 4 tuntia. Retken vaatimustaso: melonta kurssi tai melontakokemus. Halistenkoski-Turun keskusta-halistenkoski. Retken kesto noin 4 tuntia. Retki toteutetaan pääosin avokanooteilla. Lähtö klo Turun keskustassa tavataan Saaristomeren vajalta lähtijät Tiedustelut: Eino Väärä: melonta@turunlatu.fi Aurajoki melonta Pöytyä Halistenkoski. Retki toteutetaan ns. omatoimi melontana eli osallistuja hoitaa yöpymisen Nautelankoski ja ruokailun itsenäisesti, soveltuu omatoimiretkeilyn aloitteluun, edellyttää jonkin verran omaa retkeily ja melontakokemusta.. Auton siirrossa lähtöpaikasta Halisiin avustetaan pientä korvausta vastaan. Retki on maksullinen, sisältää matkalla pienen kaluston siirron ja Nautelan savusauna maksun. Retkelle suositellaan ns. muovikajakkia tai avokanoottia. Tiedustelut: Eino Väärä: melonta@turunlatu.fi 15

16 Syysvaellus Hammastunturin erämaassa Teemme syysvaelluksen Hammastunturin erämaassa viikolla 37. Tutustumme Hammastunturin erämaa-alueen historiaan ja luontoon. Hammastunturi on merkittävä erämaa-alue, jonka historiaan liittyy värikkäitä vaiheita viimeisen kahden vuosisadan ajalta. Alueeseen liittyy poronhoidon historiaa, suuren kultaryntäyksen vaiheita sekä myöhemmin tientekoa ja asutushistoriaa. Kultaryntäyksen aikaan Ivalojoen Kultala oli suuri kyläkeskus, kullankaivajia oli yhtä paljon kuin muita inarilaisia yhteensä. Hammaskairan ydinosan muodostaa Kehäpään, Hammastunturin ja Appistunturin ylängöt, jonka korkeimmat huiput nousevat yli 500 metriin. Erämaan alueella kulkee kuusen pohjoinen metsänraja, ja eteläosien kuusimetsät vaihtuvat pohjoisessa männiköiksi. Hammastunturin erämaa-alueen eläimistö edustaa tyypillistä havumetsän lajistoa. Linnusto on pohjoisen kulkijalle tuttua, taviokuurna, pohjantika, hiiripöllö, riekko, lapintiainen ja kuukkeli. Voit nähdä myös piekanan ja myös maakotkalla on erämaissa pesimäpaikkansa..osanottajat jakautuvat 7-10 hengen opasryhmiin, opasryhmistä muodostetaan 2 3 hengen teltta- ja ruokakunnat. Vaelluksella yövytään teltoissa, ruokailut retkikeittimistä.. Vaellukselle osallistuminen vaatii säännöllisen liikunnan tuomaa kuntoa sekä omatoimisuutta itsensä sekä teltta- ja ruokaryhmänsä huollossa. Vaelluksen hinta on 180. Hintaan kuuluu matkat tilausbussilla, aamupala mennessä, sauna ja majoitus Kiilopäällä vaelluksen päätyttyä, paluumatkalla buffetruokailu sekä opastus. Lähtö Pe 6.9 illalla ja paluu Turkuun Su aamulla. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Ilpo Vuori SUURKIITOS! Majapäivystäjille ja majalla käynneille kävelijöille ja hiihtäjille, ilman teitä ei homma luonnistaisi. Nimensä vihkoon kirjoitti 8497 kävijää. Majapäivystykset hoiti 34 päivystäjää. Päivystyksiä oli yhteensä 182. Maja oli auki aikana 83 päivää. Majatoimikunta: Marjatta, Pirkko, Teuvo ja Lasse kiittää! 16

17 Majaillat Latumajalla Ajalla tiistaisin alkaen klo Mukavan yhdessäolon, majan ja piha-alueen kunnossapidon, ynnä muun toiminnan merkeissä Talkoolaisten ilta Latumajalla klo Hyvän ruoan ja mukavan yhdessä olon merkeissä. Tilaisuus on tarkoitettu kaikille toimihenkilöille ja talkoissa olleille. Yhdistys kiittää talkoolaisia ja toimihenkilöitä, ilman teitä ei asiat luonnistuisi. Ilmoittautumiset Marjatalle mennessä Kuvat Jaakko Tilli 17

18 Tapahtumakalenteri TOUKOKUU Suunnistuskurssi 7.5. Tiistaipyöräilyt alkaa Talkoolaisten ilta Latumajalla Luontopyöräily Mietoistenlahdelle Tiistai aamupäivän sauvailut kesätauko alkaa Kevään patikkaretki Salmi- Nuuksio Kevätmelonta Kevätretki Haunisten altaalle KESÄKUU 1.6. Pyörälenkki Paraisille 80 km 4.6. Majailllat alkavat 5.6. Kulttuuripyöräily Kakskerran nuorisoseuran teatteriin 7.6. Keskiyön patikka Ruissalossa Kulttuuripyöräily Maskun teatteriin Pyörälenkki. Saariston pienirengastie 110 km Aurajokimelonta HEINÄKUU Saarenmaan pyöräretki ryhmä Saarenmaan pyöräretki ryhmä Lauantaipyöräily Harvaluotoon, 56 km ELOKUU Kulttuuripyöräily Naantalin taidehuoneelle Tiistai aamupäivän sauvailut jatkuvat Pyörälenkki Salon suuntaan 116 km Luontopyöräily Sievolan lemmikkitilalle Paimioon SYYSKUU 3.9. Majaillat loppuvat Liikuntaviikko Kiilopäällä Ruskavaellus Hammastunturin erämaassa 7.9. Kulttuuripyöräily taidenäyttelyyn Turun lähialue Kulttuuripyöräily taidenäyttelyyn Turun lähialue Pyörälenkki. Länsirannikko 80 km LOKAKUU Syyspatikka Kuhankuonolla Talvipyöräilykurssi Latumajalla MARRASKUU Kuutamokävely JOULUKUU Kaamoshiihto Kiilopäällä Tiistain sauvailut joulutauko alkaa Maanantain sauvailut joulutauko alkaa Aineistot seuraavaan Latuviestiin mennessä Jaakko Tilli, , jaakko.tilli@gmail.com 18

19 TURUN LATU RY:N KUNTOKORTTI Kuntoile ja voita! nimi osoite postinumero ja -toimipaikka sähköpostiosoite PALAUTA MENNESSÄ. Kuntokorttinsa palauttaneiden kesken arvotaan yllätyspalkinto. Heinäkuun kuntoilut 1 suoritus = väh. 30 min yhtämittaista liikuntaa/vrk vko ma ti ke to pe la su Elokuun kuntoilut vko ma ti ke to pe la su Syyskuun kuntoilut vko ma ti ke to pe la su ME = melonta PY = pyöräily LU = luistelu HY = hyötyliikunta KÄ = kävely HÖ = hölkkä UI = uinti SA = sauvakävely KU = kuntosali SU = suunnistus HI = hiihto Heinäkuu yht. Elokuu yht. Syyskuu yht. Suoritukset yht. Turun latu maksaa postimaksun TURUN LATU RY VASTAUSLÄHETYS SOPIMUS TURKU 19

20 Vuokrattavat retkeilyvälineet Tiedustelut ja varaukset iltaisin kello välisenä aikana. Noudot kello Latumajalta ja palautukset kello tai seuraavana päivänä klo Latumajalle. Välineet on palautettava puhtaina, kuivina ja ehjinä. Tiedustelut ja varaukset Seppo Aarnio RINKAT 2 kpl Savotta ,70 /vrk 3 kpl Savotta 906 1,70 /vrk TELTAT 3 kpl 2,50 /vrk SUKSET 2 paria Karhu Vaellus Erä /vkl, 25 /vko kannantaussiteellä 1 pari Karhu Vaellus Bear Claw 225 cm 10 /vkl, 25 /vko kannantaussiteellä 1 pari Madshus Glittertind 190 cm 10 /vkl, 25 /vko Salomon SNS-siteellä 1 pari Madshus Glittertind 210 cm 10 /vkl, 25 /vko Salomon SNS-siteellä 1 pari Fischer 200cm 10 /vkl, 25 /vko Salomon SNS-siteellä AHKIOT 3 kpl 20 /vkl, 40 /vko RETKILUISTIMET LUMIKENGÄT jäsenet ei-jäsenet jäsenet ei-jäsenet 5 /vkl 5 /vrk, 35 /vko 8 /vrk, 50 /vko 10 (pe-illasta ma-aamuun) 15 (pe-illasta ma-aamuun) MAASTORULLALUISTIMET Skike 5 /vrk, 10 /vkl, 30 /vko Tiedustelut ja varaukset Seppo Aarnio AVALON MERIKAJAKKI 30 /vkl, 42 /vko Tiedustelut ja varaukset Eino Väärä

21 Hanki Turun Ladun laadukas ulkoiluasu lenkille kaupungille tapahtumiin lähelle ja kauas Hinta 140 Kokonaan mittojen mukaan: Hinta 190 Myynnissä Turun Ladun gollege, hinta 20 ja T-paita, hinta 11. Myynti: Jäsensihteeri Liity Turun Ladun jäseneksi osoitteessa: fi/?y=830 TURUN LATU RY:N PALVELUKORTTI Haluan liittyä Turun Ladun Jäseneksi Osoitteenmuutos Turun Latu Ry maksaa postimaksun nimi vanha osoite uusi osoite postinumero ja -toimipaikka puhelin syntymäaika sähköpostiosoite jäsenyys muissa latuyhdistyksissä TURUN LATU RY VASTAUSLÄHETYS SOPIMUS TURKU Samalla ilmoitan jäseniksi seuraavat perheenjäsenet nimi synt.aika nimi synt.aika nimi synt.aika Älä maksa etukäteen, odota maksulappua! 21

22 Latulaisalennus jäsenkortilla normaalihintaisista tuotteista: Sissi Fysio Oy Hierontahinnat 30min min min min min Fysioterapia/Akupunktiot/Lymfaterapia 30min min min Muista palveluista tarjousehdotukset pyydettäessä! Hämeenkatu Turku Puhelin Partiovaruste -10 % Läntinen Pitkäkatu Kauppakeskus Mylly Intersport Megastore Länsikeskus, Viilarink. 10, puhelin Tarjous- ja seurahinnoin osastolta Intersport Mylly -10 % Kauppakeskus Mylly, puhelin Partioaitta Oy -10% Hansa/Kultatalo Aurakatu 12 a Turku puhelin harri.valtamo@partioaitta.fi Kuntokorttien arvonta Loka-marras-joulukuun arvonnassa kuntokorttien palauttaneiden kesken gollegepaidan on voittanut Jaakko Tilli. Tammi-helmi-maaliskuun arvonnassa kuntokorttien palauttaneiden kesken t- paidan on voittanut Eeva Salonen. Vuoden 2012 kaikkien kuntokorttien palauttaneiden kesken arvotun Intersport Hansan 50 euron lahjakortin on voittanut Soili Aho. 22

23 Kevään patikkaretki Salmi Nuuksio alueelle Sauvoin tai ilman. Bussi lähtee klo linja-autoaseman Brahenkadun puoleiselta pysäkiltä kohti Salmin ulkoilualuetta. Takaisin Turussa olemme klo Retken hinta on 25,00 / henkilö sisältäen kuljetuksen. Ilmoittautumiset mennessä: Marja-Liisa Tuominen maisa.tuominen@gmail.com Tiedustelut: Jaakko Tilli jaakko.tilli@gmail.com kuvat: Jaakko Tilli 23

24 Kaamoshiihto Kiilopäällä viikolla 49, Lähdemme perjantaina klo Turun linja-autoasemalta. Majoitus: Hotelli Niilanpään 2 hengen huone. Huoneissa suihku, wc, tv ja vedenkeitin. Käytävällä vaatteiden kuivauskaapit. Mökki: mökeissä sauna, wc, TV, vaatteiden kuivauskaappi sekä keittiönurkkaus. Lähtö Kiilopäältä la aamulla. Turkuun saavumme myöhään la illalla. Matkan hinta 460 /henkilö (sis. matkat tilausbussilla, majoitus liinavaatteineen, päivittäin aamiainen ja päivällinen, menomatkan aamiainen ja paluumatkan päivällinen). Matkan hinta on 561, kun yöpyminen on yksin hotelli Niilanpään 2 henkilön huoneessa. Oppaina retkella toimivat Mikko Nissäilä ja Simo Rantala. Tiedustelut ja ilmoittautumiset: Mikko Nissilä GSM mikko.nissila@dnainternet.net 24

Meillä on ollut harvinainen kesä: hellepäiviä on ollut kaksinkertainen

Meillä on ollut harvinainen kesä: hellepäiviä on ollut kaksinkertainen Turun Latuviesti T U R U N L A T U R Y : N J Ä S E N T I E D O T E 3 / 2 0 1 3 S Y Y S K U U 1 LATULAISET Meillä on ollut harvinainen kesä: hellepäiviä on ollut kaksinkertainen määrä (noin 50) normaalikesiin

Lisätiedot

Latumajan pionit kukkaloistossaan kesä/heinäkuun vaihteessa 2012

Latumajan pionit kukkaloistossaan kesä/heinäkuun vaihteessa 2012 Turun Latuviesti T U R U N L A T U R Y : N J Ä S E N T I E D O T E 3 / 2 0 1 2 S Y Y S K U U 1 Loppuvuotta kohti Vaikka säiden haltija ei välttämättä ole ollutkaan lomalaisia kohtaan suopea, kesä on väistämättä

Lisätiedot

Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2015 SYYSKUU

Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2015 SYYSKUU Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2015 SYYSKUU 1 PJ:N PALSTA Kesä tuli ja meni. Alku ei sään puolesta ollut lupaava. Ulkoilijoita se ei suuresti haitannut sillä luonnossa viihtyminen on pukeutumiskysymyskin.

Lisätiedot

Turun Latuviesti T U R U N L A T U R Y : N J Ä S E N T I E D O T E 2 / 2 0 1 2 T O U K O K U U 1

Turun Latuviesti T U R U N L A T U R Y : N J Ä S E N T I E D O T E 2 / 2 0 1 2 T O U K O K U U 1 Turun Latuviesti T U R U N L A T U R Y : N J Ä S E N T I E D O T E 2 / 2 0 1 2 T O U K O K U U 1 Ajatuksia tulevaisuuteen Toiminnallinen vuosi on taas käynnistynyt reippaasti ja on hyvässä vauhdissa. Uusi

Lisätiedot

UUSI VUOSI UUSI PUHEENJOHTAJA

UUSI VUOSI UUSI PUHEENJOHTAJA Turun Latuviesti T U R U N L A T U R Y : N J Ä S E N T I E D O T E 1 / 2 0 1 3 H E L M I K U U 1 UUSI VUOSI UUSI PUHEENJOHTAJA Viimevuoden lopulla tuli lumitalvi. Oli kaunis maisema, joka houkutti hiihtämään.

Lisätiedot

TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2014 ELOKUU

TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2014 ELOKUU Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2014 ELOKUU 1 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Odotimme talvea, sitä ei tullut. Nyt olemme odottaneet kesää, tänään (7.7.2014) se taisi tulla, kun on ensimmäinen, toivottavasti

Lisätiedot

Yhdistyksemme syysvuosikokous pidettiin 5.11.2013 latumajassa. Jäseniä

Yhdistyksemme syysvuosikokous pidettiin 5.11.2013 latumajassa. Jäseniä Turun Latuviesti T U R U N L A T U R Y : N J Ä S E N T I E D O T E 4 / 2 0 1 3 J O U L U K U U 1 TALVEA ODOTELLESSA Yhdistyksemme syysvuosikokous pidettiin 5.11.2013 latumajassa. Jäseniä oli kokoontunut

Lisätiedot

Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 4/2014 MARRASKUU

Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 4/2014 MARRASKUU Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 4/2014 MARRASKUU 1 SYYSTERVEHDYS Olen onnellinen mies! Miksi? Siksi, että pitkän harkinnan ja epäröinnin jälkeen uskaltauduin lähtemään kävelemään Nuuksioon.

Lisätiedot

Kirjoitan näitä rivejä Kustavin Anavaisissa mökillä. Tuuli ulvoo seinissä ja

Kirjoitan näitä rivejä Kustavin Anavaisissa mökillä. Tuuli ulvoo seinissä ja Turun Latuviesti T U R U N L A T U R Y : N J Ä S E N T I E D O T E 1 / 2 0 1 4 H E L M I K U U 1 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Kirjoitan näitä rivejä Kustavin Anavaisissa mökillä. Tuuli ulvoo seinissä ja sade

Lisätiedot

Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 4/2015 JOULUKUU

Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 4/2015 JOULUKUU Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 4/2015 JOULUKUU 1 PJ:N PALSTA Kirjoitan tätä 1.11.2015. Lämpömittari näyttää 10,1 plussaa. Pitkänajan säätiedotteet ennustavat lauhaa ja lumetonta talvea alueellemme.

Lisätiedot

TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 2/2014 TOUKOKUU

TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 2/2014 TOUKOKUU Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 2/2014 TOUKOKUU 1 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Talvikuukaudet on takanapäin. Lunta ja hiihtokelejä ei sitten tullut. Enteiliköhän viime numeroon kirjoittamani vesisadejuttu

Lisätiedot

Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 1/2015 HELMIKUU

Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 1/2015 HELMIKUU Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 1/2015 HELMIKUU 1 PJ:N PALSTA 31.12.2014 Tätä vuotta on muutama tunti jäljellä. On aika tehdä lyhyt yhteenveto siitä, miten vuosi on kulunut. Toimintamme on

Lisätiedot

Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 2/2015 HUHTIKUU

Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 2/2015 HUHTIKUU Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 2/2015 HUHTIKUU 1 PJ:N PALSTA Viime numerossa toivoin lumista talvea Turun seudulle, vaikka silloin satoi vettä. Toiveeni ei toteutunut. Niin voi jo nyt sanoa,

Lisätiedot

Melontaretket Aurajoella Aurajokimelonta 20 vuotta! 2011 2.-3.7. 29.5. 27.8. YÖMELONTA AURAJOKIMELONTA KEVÄTMELONTA Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo avoinna 1.6.-31.8.2011, talviaikaan tilauksesta Tervetuloa!

Lisätiedot

Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 SYYSKUU TURUN LATU

Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 SYYSKUU TURUN LATU 1956-60v - 2016 Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 SYYSKUU TURUN LATU 1 PJ:N PALSTA Latulaiset! Olemme saaneet nauttia poutaisesta kesästä Turun seudulla. Sää on antanut mainion mahdollisuuden

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2013 HYVÄ JÄSENEMME Talvipäivän seisaus ja joulukiireet ovat takana. Mieli halajaa tämän vuoden ulkoiluhaasteisiin. Varmaankin useimmilla Ladun jäsenillä on tapana huipentaa

Lisätiedot

Ilmoittaudu ja tule mukaan!

Ilmoittaudu ja tule mukaan! Suomen Ladun 54. Leiripäivät Vantaan Hakunilassa Ilmoittaudu ja tule mukaan! Tule hetkeksi, päiväksi tai koko viikonlopuksi pelaamaan, kisaamaan, osallistumaan ja rentoutumaan, tule lauantai-iltana tanssimaan

Lisätiedot

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys.

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. 20.2.2017 KEMIN LATU ry. Jäsentiedote 2017 62 toimintavuosi Ulkoile hyvässä seurassa Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. Suomen Ladun jäsenenä pääset mukaan tapahtumiin, kursseille

Lisätiedot

Vuoden loppua kohti. Kaikille toivotan Hauskaa Joulua ja Liikunnallista Uutta Vuotta 2013! Ilpo

Vuoden loppua kohti. Kaikille toivotan Hauskaa Joulua ja Liikunnallista Uutta Vuotta 2013! Ilpo Turun Latuviesti T U R U N L A T U R Y : N J Ä S E N T I E D O T E 4 / 2 0 1 2 J O U L U K U U 1 Vuoden loppua kohti Kun syksy on vaihtumassa talven odotukseen ja alamme jo valmistautumaan jouluun. Vuoden

Lisätiedot

SAARIJÄR Ä VEN LA L DUN U JÄSENTIEDOT O E E 20 2 09 0

SAARIJÄR Ä VEN LA L DUN U JÄSENTIEDOT O E E 20 2 09 0 SAARIJÄRVEN LADUN JÄSENTIEDOTE 2009 LIIKKUKAA LÄHELLÄ! Saarijärven Ladun 41. toimintavuosi on alkamassa. Niin meidän kuin Suomen Ladun teema on edelleen Läheltä liikkumaan. Kirjoittaessani tätä, minulla

Lisätiedot

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010:

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Leirit: Pro-Sporttileiri Kulho 14.-16.7. Kolme vuorokautta mukavaa toimintaa liikunnan parissa. Hinta: 60 Sisältää: ruokailut, majoituksen, vakuutuksen ja

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

Alle 12v 102.-/henkilö Alle 12v lisäpenkillä 67,-/henkilö. Alle 12v lisäpenkillä 67,-/henkilö

Alle 12v 102.-/henkilö Alle 12v lisäpenkillä 67,-/henkilö. Alle 12v lisäpenkillä 67,-/henkilö SaPo melontaretki 2010. Järjestetään yhteiskuljetuksella Lieksan Nurmijärvelle kesäkuun alussa. Tarjolla on neljä erilaista retkivaihtoehtoa, jotka on esitelty tarkemmin myöhemmin tässä esitteessä. Retket

Lisätiedot

SAUVAKÄVELIJÄN SAUV OPAS OP

SAUVAKÄVELIJÄN SAUV OPAS OP SAUVAKÄVELIJÄN OPAS SAUVAKÄVELYSTÄ TERVEYTTÄ Sauvakävely on turvallinen, helppo ja edullinen laji, joka sopii kaikille. Sauvakävelemään pääset kotiovelta eikä alustalla tai maastolla ole väliä. Sauvakävely

Lisätiedot

Sauvakävelijän Sauv opa op S

Sauvakävelijän Sauv opa op S Sauvakävelijän opas Sauvakävelystä terveyttä Sauvakävely on turvallinen, helppo ja edullinen laji, joka sopii kaikille. Sauvakävelemään pääset kotiovelta eikä alustalla tai maastolla ole väliä. Sauvakävely

Lisätiedot

Harjavallan Latu ja polku ry. Jäsentiedote 1/2015

Harjavallan Latu ja polku ry. Jäsentiedote 1/2015 Harjavallan Latu ja polku ry. Jäsentiedote 1/2015 Hyvät Latuystävät! Viime talvesta ei ole paljon kertomista, joten en muistele menneitä. Siksi esitänkin toiveita tulevalle talvelle ja keväälle. Toivoisin,että

Lisätiedot

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen. JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.

Lisätiedot

Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa

Piristen sukuseura ry   Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa Piristen sukuseura ry www.pirinen.suvut.fi Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa 23.03.2018 Hyvät Piristen suvun jäsenet. Tässä kirjeessä on puheenjohtajan tervehdys, sukuseuran kesän 2018 ilmoittautumis tiedot,

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2015

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2015 SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2015 HYVÄÄ LIIKUNTAVUOTTA 2015 Saarijärven Ladun 47. toimintavuosi on alkamassa. Nyt näyttää siltä, että tulossa on jälleen luminen oikea talvi. Vuosi sitten näytti aivan

Lisätiedot

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Lähtöpaikat: Lapinlahti Siilinjärvi Kuopio Hinta: 32 / henkilö (edellyttää 30 lähtijää) Sitovat ilmoittautumiset 9.2 mennessä: Jaana Neuvonen p.044-5640

Lisätiedot

Jäsentiedote 4/2018. Puijon Latu ry SÄILYTÄ! Tapahtumakalenteri Ulkoilukahvio palvelee. Vuokraa majaa, saunaa, laavua, välineitä

Jäsentiedote 4/2018. Puijon Latu ry SÄILYTÄ! Tapahtumakalenteri Ulkoilukahvio palvelee. Vuokraa majaa, saunaa, laavua, välineitä Puijon Latu ry Tapahtumakalenteri 2019 SÄILYTÄ! Ulkoilukahvio palvelee Vuokraa majaa, saunaa, laavua, välineitä Puijon Latu ry Puijon Latu on Suomen Latu ry:n Kuopiossa toimiva jäsenyhdistys. Postiosoite:

Lisätiedot

OHJELMAA KOLILLA HIIHTOLOMAVIIKOILLA 8-10 (2011)

OHJELMAA KOLILLA HIIHTOLOMAVIIKOILLA 8-10 (2011) OHJELMAA KOLILLA HIIHTOLOMAVIIKOILLA 8-10 (2011) Maanantai (huom. pienille lapsille omat haalarit mukaan). Henkilömäärä 4-50. Kesto 2-3h. Korpisoturi Oy. Ilmoittautuminen edellisenä päivänä klo 16.00 Sokos

Lisätiedot

Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen !

Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen ! Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen 11.8.2018! Vajaat kaksi vuotta sitten Pihlavan paloasemalla sovittiin, että Kari Salminen ja Pauno Hellsten järjestävät seuraavan

Lisätiedot

Kuntokuu. Liiku, osallistu ja voita!

Kuntokuu. Liiku, osallistu ja voita! Liiku, osallistu ja voita! Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n t ovat helmikuu ja syyskuu. Tavoitteena on saada VAU:n jäsenet kuntoilun pariin niin talvella kuin syksylläkin. Raikkaista syys- ja

Lisätiedot

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 23.-27.7.2018 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.

Lisätiedot

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park Inn by Radisson Meriton

Lisätiedot

Kalannin Nuorisoseuraintalo

Kalannin Nuorisoseuraintalo Jäsenkirje 1/2019 Kalannin Nuorisoseuraintalo Ke 30.1. klo 19.00 teatteriin Neitsytniemen sulhot Kalannin Nuorisoseuraintalo Häähäntie 88, Kalanti as. Neitsytniemen kylä saa talousvetensä lähteestä, jonka

Lisätiedot

Salon Samoojat ry TIEDOTUSLEHTI

Salon Samoojat ry TIEDOTUSLEHTI Salon Samoojat ry TIEDOTUSLEHTI 2-2016 Teijolla Matildanjärven rannalla Salon Samoojat ry Suomen Ladun jäsenyhdistys Perustettu 17.04.1980 Pankkiyhteys: 541002-470261 IBAN FI22 5410 0240 070261 www.suomenlatu.org/salonsamoojat

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

SR ry. Jäsentiedote 2/2011 Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa

Lisätiedot

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta

Lisätiedot

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö Toimintasuunnitelma 2016 Päivitetty 25.3.2016 Keskiviikkomelonnat ovat 1-2 tunnin kestoisia porukalla tehtäviä kevyitä melontalenkkejä. Peruskurssien jälkeiset neljä ovat ohjattuja. Voi myös lähteä koskeen

Lisätiedot

Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti

Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti Vastaajia yhteensä 1849 Vastaajien ikähaitari 1945 1995 syntyneet 48% ulkoilee useamman kerran viikossa, 46%

Lisätiedot

Vantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011.

Vantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011. 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011. Polkuretken teemana on SUUNNISTUS, Bisan majalla suunnistuksenohjausta, voit kokeilla suunnistustaitojasi suunnistusrasteilla Bisan

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN LADUN JÄSENTIEDOTE

SAARIJÄRVEN LADUN JÄSENTIEDOTE SAARIJÄRVEN LADUN JÄSENTIEDOTE 2012 TERVEHDYS PALAVASALMEN AVANTOSAUNALTA Vuoden viimeisenä tiistaina on ihan kauhea keli : tuulee niin, ettei meinaa pystyssä pysyä. On loskaista ja pimeää. Ajattelen,

Lisätiedot

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU Vanhan Musiikin Viikolle 27.7.-2.8.09 Tiedusteluihin vastaavat diplomiurkuri Anne-Marie Grundstén, puh. 050 520 4798. Kulttuurisihteeri Hilpi Toikka-Haldin, puh. (02) 677 4698;

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012.... yhdessä...

TOIMINTASUUNNITELMA 2012.... yhdessä... 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2012... yhdessä... 2 JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA v. 2012 YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa, vireyttä ja terveyttä Suomen Ladun teeman

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2007 Toukokuu

JÄSENTIEDOTE 2/2007 Toukokuu Porin Latu ry:n T O I M I N TA K E S K U S S U S I S U O Ulkoilumajaa vuokrataan erilaisiin tarkoituksiin, esim. perhejuhlien viettoon, yhdistysten kokouksiin ja illanviettoihin. Majan vuokra on 80 euroa

Lisätiedot

Jäsenmaksut: Henkilöjäsen 13,50 Perhejäsen Nuorisojäsen, alle 19 v. 7,00 Rinnakkaisjäsen, jäsen toisessa yhdistyksessä 7,00

Jäsenmaksut: Henkilöjäsen 13,50 Perhejäsen Nuorisojäsen, alle 19 v. 7,00 Rinnakkaisjäsen, jäsen toisessa yhdistyksessä 7,00 JÄSENTIEDOTE 2011 HUOVINRETKI RY Suomen Ladun jäsenyhdistys Perustettu 1963 www.huovinretki.fi Jäsenmaksut: Henkilöjäsen 13,50 Perhejäsen 19.00 Nuorisojäsen, alle 19 v. 7,00 Rinnakkaisjäsen, jäsen toisessa

Lisätiedot

ALMAn TALVIPÄIVÄT Lähettäjä salosi :28

ALMAn TALVIPÄIVÄT Lähettäjä salosi :28 ALMAn TALVIPÄIVÄT 26.2-28.2.2010 Lähettäjä salosi - 29.12.09 17:28 Ilmoittaudu Alman Talvipäiville Rautavaaran metsäkartanoon Kaikki joukolla mukaan Talven Mukavimpaan Tapahtumaan!! Tapaamaan tuttuja ja

Lisätiedot

KAUHAJOEN KARHU RY 17.02.2015 PL 7 PL 76 61801 KAUHAJOKI

KAUHAJOEN KARHU RY 17.02.2015 PL 7 PL 76 61801 KAUHAJOKI MARATONJAOSTO Jäsentiedote 2/2015 (J.Hautala) MATKAT KARHU-VIESTI 11.4.2015 Miesjoukkue on ilmoitettu juoksuun jaoston toimesta mutta saataisiinko mukaan myös naisjoukkue?. Lisätietoa löytyy osoitteesta

Lisätiedot

Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 1/2011 HELMIKUU

Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 1/2011 HELMIKUU Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 1/2011 HELMIKUU 1 On sangen korkeat nietokset... Meitä hiihdon harrastajia on toisena talvena peräkkäin hellitty. Hiihtämään on päästy jo viime vuoden puolella.

Lisätiedot

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015 MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.

Lisätiedot

Latumajan Lumikenkäily tutuksi -kurssi 22.2.2012. HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 1/2012 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu

Latumajan Lumikenkäily tutuksi -kurssi 22.2.2012. HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 1/2012 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu HEI NOLAN HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 1/2012 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu Napakelkka on Laskiaisriehan suosikkivempain ollut jo vuosia. Päät ovat varmaan pyörällä aisan molemmissa

Lisätiedot

ERÄSTELYN OHJATUT MELONTARETKET 2010

ERÄSTELYN OHJATUT MELONTARETKET 2010 ERÄSTELYN OHJATUT MELONTARETKET 2010 Luonnon kauneudesta voit nauttia meloen Lieksan vesistöjä. Ohjatulle ja turvalliselle melontaretkelle voi osallistua koko perhe. Aloitteleville suosittelemme Vesiluontopolku

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2014 Hyvät Saarijärven Ladun jäsenet Saarijärven Ladun 45. toimintavuosi on takana. Toiminta on noudatellut perinteisiä linjoja. Talviuinnin suosio on jatkunut hyvänä. Tosin

Lisätiedot

Sisällysluettelo: <> Yleistä <> <> Suuntaa antava aikataulu <>

Sisällysluettelo: <> Yleistä <> <> Suuntaa antava aikataulu <> Sisällysluettelo: Yleistä Suuntaa antava aikataulu Tehtävät ennen vaellusta 1. Ajankohdasta päättäminen 2. Mainostaminen 3. Vaellusinfo 4. Vaelluskokous 5. Ilmoittautuminen 6. Vaellusmaksut

Lisätiedot

Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätretki

Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätretki Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätretki 25.5 28.5.2017 Jänedan Kartano Vierastalo/majoitus Torstai 25.5.2017 5:15 Kultela 5:30 Someron tori 6:00 Forssan retkipysäkki Laivalippujen jako menomatkalla/ haetaan

Lisätiedot

KOE. kulttuurimaisema. Kevätmelonta la 24.5.2008. Aurajokimelonta la-su 14.-15.6.2008

KOE. kulttuurimaisema. Kevätmelonta la 24.5.2008. Aurajokimelonta la-su 14.-15.6.2008 KOE kulttuurimaisema Kevätmelonta la 24.5.2008 Aurajokimelonta la-su 14.-15.6.2008 Linnavuoren Yömelonta la 30.8.2008 n kosketus MELOEN Melontaretki Aurajoella on aina elämys, suuntautuu matka sitten Turun

Lisätiedot

KOKKOLAN LATU VUOKRAA. Sisällysluettelo AHKIOT... 2 LUMIKENGÄT... 3 RETKILUISTIMET... 4 ERÄSUKSET... 5

KOKKOLAN LATU VUOKRAA. Sisällysluettelo AHKIOT... 2 LUMIKENGÄT... 3 RETKILUISTIMET... 4 ERÄSUKSET... 5 Sisällysluettelo AHKIOT... 2 LUMIKENGÄT... 3 RETKILUISTIMET... 4 ERÄSUKSET... 5 AHKIOT Lastenvetoahkio (1 kpl) 40 /vko (80 /vko) 8 /vrk (16 /vrk). 1135 Lastenvetoahkiota voivat vuokrata kaikki, Kokkolan

Lisätiedot

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto Kevään 2019 info 12.4.2019 kello 18.00 KankU Voimistelujaosto NTV-kisat Isokyrössä la 13.4 Akron kisat Tampereella: La 27.4 1 lk(akrostara) Su 28.4. 3 lk Tutor-tapaaminen ti 23.4 Nuoret ohjaajat Aiheena

Lisätiedot

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 Kristiinankaupungin Sivistys- ja vapaa-aikakeskus on koonnut hiihtolomaviikon ohjelmalehtisen, johon sisältyy paljon erilaista toimintaa. Kristiinankaupungin

Lisätiedot

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU 1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 PÄIVITETTY AIKATAULU 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park

Lisätiedot

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke TYLSYYDENTORJUNTAVIRASTO SUOSITTELEE: Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke Pitelet käsissäsi uunituoretta KESÄKIMARA 2018-vihkoa, johon

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 06 08 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 04 06 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI Puinnintie 4, PORI puh , .

Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI Puinnintie 4, PORI puh ,  . Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI 2019-2020 Puinnintie 4, 28360 PORI puh. 02-631 6600, email. pkl@bowling4you.fi www.bowling4you.fi SYYSKAUSI 2019 HEINÄKUU KILPAILU SARJAA VALVOJA HUOM. 24.06.

Lisätiedot

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä KYMEN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Kouvola 04.06.2017 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 12. 13.08. 2017 Vekaranjärvellä Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia

Lisätiedot

Finland golf Vivian open Pertti Hämälä / Puh

Finland golf Vivian open Pertti Hämälä / Puh Finland golf Vivian open Pertti Hämälä / pera@finlandgolf.fi/pera.hamala@gmail.com Puh. 0500 423 295 VIVIAN OPENIN 10 VUOTIS JUHLAKILPAILU Ryhmäkoko: noin 60 henkilöä Ajankohta: perjantai 7.7. maanantai

Lisätiedot

Pyhän Astelin ohjelmapalvelut

Pyhän Astelin ohjelmapalvelut n ohjelmapalvelut 2015-2016 Moottorikelkka Safarit: Iltasafari moottorikelkalla (klo 20.00 22.00 / ma, ti, ke, la) Iltasafari on ohjattu moottorikelkkasafari illan hämärässä läpi lumisen maiseman. Jos

Lisätiedot

Taso 1: h viikossa, aloittelevat triathlonistit

Taso 1: h viikossa, aloittelevat triathlonistit Taso 1: 25.6-22.7.2018 3-4h viikossa, aloittelevat triathlonistit Ohjeita ajalle 25.6-22.7.2018 Nyt kisakaudella kannattaa muistaa palautella huolella tapahtumista Jos kilpailet, niin lenkkeily kannattaa

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Rastivarsat ry. Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80- luvun alkupuolelta asti Sinettiseura 2008 Vuoden suunnistusseura

Lisätiedot

Jyty Kalajoki ry Kesätiedote

Jyty Kalajoki ry Kesätiedote Jyty Kalajoki ry Kesätiedote Yhdistys tarjoaa jäsenille teatteriesityksen joko Pyhäjoen tai Kalajoen kesäteatteriin. 1 lippu / jäsen!! Kertomalla nimesi ja näyttämällä jäsenkorttia voit käydä katsomassa

Lisätiedot

Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2018 SYYSKUU

Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2018 SYYSKUU Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2018 SYYSKUU TURUN LATU 1 Pitääkö olla huolissaan? Tuleeko vapaaehtoisia yhdistykseen ovista ja ikkunoista? Pysyvätkö kaikki vapaaehtoiset aina tyytyväisinä?

Lisätiedot

TURUN LATU. Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2019 ELOKUU

TURUN LATU. Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2019 ELOKUU TURUN LATU Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2019 ELOKUU 1 Turun Latu tänään, entä huomenna? Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) vahvisti Turun Ladun uudet säännöt 26.4.2019. Niiden mukaan

Lisätiedot

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen.

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen. TIEDOTE 1/2008 KEVÄTKOKOUSKUTSU Laaksolahden huvilayhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina 31.3.2008 klo 18.30 Laaksolahden monitoimitalossa (Lähdepurontie 2). Kokouksessa käsitellään

Lisätiedot

Matkareitti leireillä

Matkareitti leireillä Matkareitti leireillä Disclaimer: esitys sisältää tahatonta tuotesijoittelua. Jyväskylän seurakunta ei hyödy tuotesijoittelusta mitenkään eikä markkinoi esityksessä näkyvien yritysten tuotteita tai palveluja.

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Kappale kauneinta Suomea

Kappale kauneinta Suomea Kappale kauneinta Suomea Kapeat mutkaiset vesistöt, saaristoiset järvenselät ja vanhat kanavat tekevät Heinäveden reitistä ainutlaatuisen elämyksen, joka kaikkien pitäisi ainakin kerran elämässään kokea.

Lisätiedot

Vuoden tunnus: Katso, minä luon uutta. Jes. 43:19a. syksy 2018

Vuoden tunnus: Katso, minä luon uutta. Jes. 43:19a. syksy 2018 Vuoden tunnus: Katso, minä luon uutta. Jes. 43:19a syksy 2018 YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN On hyvä tietää, kuka olen. On tärkeää ja välttämätöntä on tunnistaa asioita itsestään ja omasta mielentilastaan ja tunteistaan.

Lisätiedot

SAARISELKÄ TALVI SAFARIT 2015-2016 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput!

SAARISELKÄ TALVI SAFARIT 2015-2016 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! SAARISELKÄ TALVI SAFARIT 2015-2016 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! 1. KELKKASAFARI TUNTURIIN (14:00-16:00) päivittäin (paitsi su) Tällä vauhdikkaalla safarilla kiertelemme Saariselän lähiympäristössä

Lisätiedot

Aktiviteetit ryhmille

Aktiviteetit ryhmille Aktiviteetit ryhmille Tiimihenkeä nostattavaa kisailua ja hauskanpitoa Puhalletaan yhteen hiileen 60 min, max 30 hlöä 135 Kisaillaan tiimin nostatus hengessä hauskojen tehtävien parissa. Aktiviteetti toteutetaan

Lisätiedot

Yhdistys järjestää myös arpajaiset. Arvan hinta 2 ja 5 :lla saa kolme arpaa.

Yhdistys järjestää myös arpajaiset. Arvan hinta 2 ja 5 :lla saa kolme arpaa. Jäsenkirje 2/2016 Kesäpäivä la 11.6 Rauman epilepsiayhdistyksen kutsu. Tyks -alueen yhdistysten yhteinen kesäpäivä. Kokoontuminen Kullanperän koululle klo 10.00. Osoite on Kaentie 201, 27230 Lappi Päivän

Lisätiedot

Lost In Kajaani Adventure Alustava aikataulu, päivitetty

Lost In Kajaani Adventure Alustava aikataulu, päivitetty Lost In Kajaani Adventure 15.-16.9.2017 Alustava aikataulu, päivitetty 30.3.2017 Huomioitavaa seikkailun aikataulusta: - Tämän vuoden seikkailun aikataulu on laadittu seuraavin periaattein: > Järjestäjän

Lisätiedot

sp-tiedotteen sisältö

sp-tiedotteen sisältö PORVOON RESERVIUPSEERIKERHO - BORGÅ RESERVOFFICERSKLUBB r.y. 19.2.2013 Sp-tiedote 2/2013 Piilojakeluna 137 /203 jäsentä sekä 38 sidosryhmää Arvoisat Jäsenet ja Hyvät Yhteistyökumppanit PRUK ry Kerhon puheenjohtaja:

Lisätiedot

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy!

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy! .com - Tapahtumia Perjantai 22.09.2017 Aiempaa kokemusta ratsastuksesta ei tarvita. Eri taitotasoille omat safarit klo 09:00-20:00 OMATOIMINEN FARMIKIERROS, kotieläimiin tu Dj Kunkku Lauantai 23.09.2017

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/2015. Kuva Pertti Tiuttu.

Jäsentiedote 1/2015. Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 1/2015 Kuva Pertti Tiuttu. HUITTISTEN LATU JA POLKU RY. perustettu 1976 Pankkiyhteydet: FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP) Toimihenkilöt vuonna

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

TERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET!

TERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET! 3 TERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET! Edellinen toimintavuosi oli meille monella tapaa yhteistyön vuosi. Järjestimme itse tapahtumia, joissa kumppanina oli muita organisaatioita avustamassa tai sitten me

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN... Kuva: www.kiteenmatikaiset.fi TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...3 KAHVITILAISUUS JA

Lisätiedot

Puheenjohtajan tervehdys

Puheenjohtajan tervehdys Jäsentiedote 1/2015 Nurmijärven Yrittäjät ry Puheenjohtajan tervehdys Luet juuri Nurmijärven Yrittäjien uutta jäsentiedotetta. Tiedotteen voi lukea suoraan viestissä tai ellei viesti aukea kunnolla niin

Lisätiedot

Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009

Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009 Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009 Silloin tutkimusten mukaan 40 % asuinkunnista on sinkkutalouksia Yli viidennes suomalaisista kokee yksinäisyyttä Yli puolet suomalaisista liikkuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu)

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Huom! Muutokset mahdollisia. Uusimmat tiedot löydät osoitteesta www.haapop.fi MAALISKUU 2012 SUOMI TUTUKSI -VIIKONLOPPUKURSSI: KIRJALLISUUS 30. 31.3.2012

Lisätiedot

*10.2.1994, Espoo Oona Emilia Kettunen

*10.2.1994, Espoo Oona Emilia Kettunen 10.2.1994, Espoo Oona Emilia Kettunen Perusasiat Mitä ja milloin Harjoittelu ja sen seuranta eri vuosina Esimerkkiohjelmia Tulos Tekniikka kehonhallinta kimmoisuus PeKa naiset SM2012-13 Annika Sastamala

Lisätiedot

Harjoitusohjelma 10/12 kilometriä (aloittelija) BODOM TRAIL BODOM TEAM BODOM NIGHT

Harjoitusohjelma 10/12 kilometriä (aloittelija) BODOM TRAIL BODOM TEAM BODOM NIGHT Harjoitusohjelma 10/12 kilometriä (aloittelija) BODOM TRAIL BODOM TEAM BODOM NIGHT 0 Viikko 1-4 Peruskestävyys TREENI VIIKKO MA TI KE TO PE LA SU 1 peruskestävyys 25-35 6-8 x 45sek kovaa ylämäkeen / kävely

Lisätiedot

TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella

TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella TUL:n Pohjanmaan piiri isännöö kesäkuun alussa pirettäviä veteraanipäiviä uimahalliurheilutaloon, areenan ja torin lähiympäristössä. Ohjelmassa

Lisätiedot