SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 2/2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 2/2012"

Transkriptio

1 SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 2/2012 Tammikuussa-2012 oli messuosastolla vilskettä<>olivathan ihanat kentät Thaimaan Hua Hinissä Espanjassa puttailtiin eagleitä urakalla <> Mitähän se pastori taas saarnaa Hangossa Naantali oli kutsunut Juhannuksena ja Kerigolfi kutsuu SM-kilpailuun kaikki!

2 Puheenjohtajan tervehdys! Tuusulassa Keskikesä on parhaimmillaan kun tätä kirjoitan. Toivotan kaikille golf-kerhon jäsenille mukavia kesän jatkoja. Edessä ovat mestaruusmittelöt Kerimällä ja tärkeät henkilövalinnat kerhossa. Jokohan vuosikokousväki löytää sopivan jatkajan puheenjohtajaksi uudelle kaudelle? Aika on ainakin kypsä uusien tuulien puhaltaa kerhossa. Yli puolet johtoryhmästä on myös erovuorossa. Työmäärä on selvästi lisääntynyt toiminnan vilkastumisen myötä. Ehkä olisi aika myös muutaman euron jäsenmaksun nostolle, jota olen sitkeästi vastustanut. Aikaa mielellään käyttää hyvän harrastuksen vetämiseksi, muttei mielellään omia pieniä ropoja toiminnan pyörittämiseen. Näyttää nuo matka, puhelin, tietokone ym. työsuhde edut pikku hiljaa eläkeläiseltä vähenevän, joten niitäkään etuja ei enää voi kauan hyödyntää. Tapahtumat ja matkat ainakin näyttää kiinnostavan jäseniä. Edelleen toivon myös niitä jotka eivät ole käyneet, tulevan rohkeasti mukaan. Palautteen perusteella jäsenet kyllä viihtyvät, kun ovat saaneet aikaiseksi lähteä matkalle. Ottaisimme mielellämme uusia ideoita niiltäkin jotka eivät ole useasti paikalla näkynyt. Tämähän on koko jäsenistön yhteinen juttu, joten sähköposti laulamaa vain osoitteeseen Jäsenmäärä on tasaisesti lisääntynyt vuosien varrella, joka näkyy tapahtumissa uusina kasvoina. Eihän meidän pitkään mukana olleiden kasvoissa mitään vikaa ole, vaikka ne peilistä katsottuna yhä oudonmalta näyttää. Kovasti se auttaa kun asiat tuppaantuvat unohtua nopeasti. Liittyyköhän tämä asia mitenkään karavaanigolfiin taitaa olla vain niitä Oivan höpinöitä! Kiitoksen aiheita on useampia meidän porukassa. Negatiiviset kehut on pysynyt korvien ulottumissa, joten on se paljon hauskempaa toimia positiivisessa hengessä. Aina on löytynyt apua, jos on raaskinut vastuuta jakaa. Tänä vuonna jäsenet ovat kiitettävästi pystyneet tuomaan palkintoja tapahtumiin. Kiitos kaikille tukijoille siitä ja varsinkin niille muutamille jotka ovat tukeneet tapahtumia runsaalla kädellä. Kiitos myös kerhon ulkopuolisille tukijoille, jotka ovat jäsenien kautta tai suoraa tukeneet kerhoa. Tämän lehden saa kaikki myös paperiversiona. SM-kilpailuun tulijat saavat Kerimäellä ja muille lähetetään Vakuutusyhtiö POHJANTÄHDEN tuella ja Esko Ontrosen avustuksella postissa. Ilmoittautukaa matkoille HETI, ennen kuin ne loppuvat! Kesäiset terveiset Teidän Oivanne!

3 Jäsenten pyynnöstä paljon toivottu! Kuva Suuresta Golfin kentältä Golf-kerhon Viron matka matkailu autoilla ja vaunuilla Sunnuntaina klo lähtee Helsingin länsisatamasta M/s Nordlandia ja on Tallinnassa klo Laivamatka yhteen suuntaan maksaa 18 henkilö + matkailuauto pituus alle 7m ja korkeus yli 2.40m = 82 ylimenevä pituus 20 /m. Matkailuvaunu + alle 1.9m korkea auto Max yhdistelmän pituus 13m = 99 ja ylimenevä pituus 20 /m. Siitä matka jatkuu n. 20 km päässä olevalle Suuresta Golfin kentälle jossa yövymme golf klubilla. Pelata voi sunnuntai iltapäivällä ja maanantaiaamun tee aika klo Greenfee 39 / 18r ja 29 / 9 reikää ja hintaan sisältyy sähköpaikka klubilla ja sunnuntaina savusauna uinteineen. Klubitalon ravintolassa on ruokailumahdollisuus. Sähköä saatte pistorasiasta. Maanantai 6.8 iltapäivällä jatkamme kohti Saarenmaata, voidaan vielä porukalla neuvotella poiketaanko Haapsalossa, kun Haapean Heikkikin lähtee mukaan. Laivalippu auto/vaunu+ 2 hlö= n.12. Saarenmaalla voidaan tiistaina pitää vapaapäivä golfista ja tutustua nähtävyyksiin. Pelipäivät Saare Golfissa ovat keskiviikkona ja torstaina. Yöpymisvaihtoehtoja useampia voi yöpyä kentän parkkipaikalla tai pihaleirintä paikka Piibelehe hinta 8 vaunu/auto+2 hlö+2 sähkö/vrk, josta Leena ja Oiva pitävät tai kylpylöiden pihassa. Greenfee Saare Golf normaali 55, mutta meillä on erilaisia alennuslippuja mukana ja saadaan hintaa alemmaksi. Torstaina 9.8 matka jatkuu kohti Pärnua, jälleen alle puolen tunnin lauttamatka välissä. Majoitumme vanhalle tutulle Villa Andropoffin saunalle. Kustannukset sauna/uimahalli sähköpaikasta 15 /vrk auto/vaunukunta. Perjantai-iltana on varattu hienosta Villa Andropoffin ravintolasta kolmen ruokalajin illallinen a 14 / hlö. Pelipäivät White Beach Golfin kentällä perjantai ja lauantai greenfee pe 30 ja la 35. Ravintolastahan saa myös buffet aamiaisen 5. Sunnuntai 12.8 aamuna matka jatkuu kohti Otepäätä, jossa majoitutaan golf klubin parkkipaikalla. Majoitus paikka maksaa sähköllä 7 /vrk, siellä on käytössä hienot saunatilat ja vihdoin saatu uusi hieno ravintola. Pelipäivät ovat maanantaina ja tiistaina. Otepää Golfin kentällä geenfee maksaa 42. Kotimatka voisi alkaa esimerkiksi tiistaina 14.8 klo lähtevällä laivalla tai keskiviikkona. Matkan voi tehdä myös lyhyemmällä aikataululla ja lähteä kotia kohti aikaisemmin. jatkuu.

4 Paluumatkalle lähtee laivoja Tallinnasta arkisin klo ja sunnuntaina Golfpisteen kortit käy Suuresta golfiin ja Pärnun White Beach Golfissa. Supergolfin jäsenyydellä voi pelata kaikki meidän retkellä olevat kentät. Olemme varanneet sunnuntain 5.8 Suuresta Golfin 2 ilmaista Suomen golfliiton seniori pelioikeutta, jotka arvomme laivamatkalla mukana olleiden seniori jäsenten kesken. Sopiva määrä Viron matkalle on Maximissaan 10 auto/vaunukuntaa, jotta paletti pysyy kutakuinkin Oivalla kasassa. Ilmoittautumiset HETI Oivalle puh tai sähköposti Maksut suoritetaan laivayhtiölle suoraan auto/vaunukunnittain. Golfit ja majoitukset maksetaan suoraa kyseisissä kohteissa. Jokainen valitsee niin monen päivän matkan kuin aikatauluun sopii. Matkan vetäjä Oiva tekee Leenansa kanssa tämän ohjelman mukaisen matkan. On suunniteltu myös käyntiä Latvian puolella, mutta taitaa se tällä kertaa jäädä. Ensikertalaiset ja muut halukkaat kannattaa pysyä Oivan matkassa. Golfmatka etelänaapuriin esittelyssä neljä kenttää Virosta Suuresta Golf > Suuresta Golf on Tallinnaa lähimpänä sijaitseva kenttä, jonka erityispiirteitä ovat sen avaruus ja kumpuileva maasto. Vesiesteet lisäävät haasteellisuutta, mutta viheriö sopii hyvin myös vasta-alkajille. Saare Golf > Saarenmaan pääkaupunkiin Kuresaareen vuonna 2008 valmistunut 18-reikäinen championship-tason pelikenttä on saanut osakseen paljon kiitosta erinomaisesta pelattavuudestaan. Kentän lisäksi golfaajia viehättävät Saare Golfin laadukkaat harjoittelufasiliteetit ja upea klubitalo ravintoloineen. White Beach Golf > Valkoisten hiekkadyynien Pärnussa rantalomaan on helppo yhdistää myös golfia. White Beach Golf on 18-reikäinen kenttä, jonka haastava layout laittaa golfaajan taidot testiin lukuisten vesiesteiden kautta. Otepää Golf > Viron talviurheilukeskuksena tunnetusta Otepäästä löytyy täysimittainen championship-tasoinen par 73 -kenttä. Kauniissa luonnonpuistomaisemissa sijaitseva Otepää Golf on alueelle tyypilliseen tapaan täynnä korkeuseroja. Otepään kumparemaaston, hiekkakumpujen ja aarnimetsän halki kulkevat väylät tarjoavat haastetta kokeneellekin golffarille. Golf kerhon logo paitoja tilattavissa Oivalta (logo hieman näkymättömämpi kuin paperi logo mallissa) Paidat ovat hyvälaatuisia Greg Norman tuotteita. Naisilla 8 ja miehillä 10 värivaihtoehtoa. Hinnat naisilla Play dry malli K % polyesteri ja 3 % spandex ja miehillä Sorbtek malli K % polyester

5 GOLF-kerhon SYYS-Open / Ryder Cup = NAISET vastaan MIEHET PuulaGolf hienossa kunnossa oleva 9reiän kenttä meidän pelaaja määrälle sopiva PuulaGolfin kentällä lauantaina klo Neljä sarjaa: naisten hcp lyöntipeli ja naisten pistebogey hcp miehet hcp lyöntipeli ja miehet pistebogey hcp ( ilmoittautumisen jälkeen sarjat jaetaan noin puolesta välistä) Sunnuntaina klo Naiset vastaan miehet reikäpeli hcp (lauantain lyöntipeli sarjojen voittajat ovat Ryder Cupin kapteeneja>naisten kapteenit valitsevat miehistä tarvittavan määrän pelaajia jotta kummassakin joukkueessa on yhtä monta pelaajaa) Kilpailumaksu: 2 pv kilpailupaketti 70 / hlö tai 1 pv 40 / hlö (maksu sisältää molempina päivinä puolimatkassa kahvit+pulla. ) Harjoituskierros perjantaina 18 reikää 9 reiän hinnalla (varatkaa harjoituskierros aika caddiemasterilta) Ilmoittautumiset: Viimeistään keskiviikkona klo mennessä. PuulaGolf caddiemaster puh tai sähköposti Ruokailutarjous golf klubilla: Lauantaina ja sunnuntaina hyvä keittolounas (lohi-, broileri-, liha-, tai jauhelihakeitto lisukkeineen) hintaan 5euroa / ruokailu. Ilmoittakaa halukkuutenne ruokailuun ilmoittautumisen yhteydessä. (osaavat varata tarvittava ruokamäärä) Majoitus: Meille on varattu paikat Kiviniemen Leirintäalueelle, Kiviniementie 5, Kangasniemi, Puh , Hinnat: Matkailuvaunu/ autokunta 16 / vrk valosähköllä (saa olla useamman vuorokauden tähän hintaan) Mökit 65 hintainen mökki 50 ja 55 hintainen 40. Lauantaina ovat varattu yhteiset saunavuorot rantasaunalta n. 2 /hlö.

6 Meille tuttu ja jälleen turvallinen Majoitus Hotelli Marhaba Palace ja golfit kävelymatkan päässä, El Kantaouin Sea Gourse ja Panorama kentillä Lähtö Pe klo Helsinki > kahden viikon/ viikon matkan paluu 9.11 Lähtö Pe klo Helsinki>viikon matka/ 2 ja 1 viikon paluu Hinnat 998 / viikko ja 1442 / 2 viikkoa Hintaan sisältyy: - suora lento - lentokenttäkuljetukset - majoitus Hotelli Marhaba Palace puolihoidolla - 5 kierrosta golfia viikossa ja 10 kierrosta kahden viikon matkalla - hyvät lähtöajat kaikki klo 8.00 paitsi tulopäivänän jälkeen klo bägi kuljetus ja tietenkin Oivan palvelut 24h/vrk ja iltapalaverit Lisämahdollisuudet: - 1 hengen huonelisä 60 hlö/viikko/ 140 hlö/ 2 viikkoa - Matkan voi varata myös ilman golfia hinta puolihoidolla 759 / viikko ja 1019 / kaksi viikkoa Tiedustele/ Varaa matka HETI golf-kerhon puheenjohtaja (matkan vetäjä) Oiva Riihinen puh tai sähköposti Vastuullinen matkanjärjestäjä DETUR hotellin netti osoite

7 Golf-kerhon matka Thaimaahan 1 kk lähtö su klo matka kesto 32 päivää / 31 yötä 3 viikkoa ke klo matka kesto 22 päivää / 21 yötä 2 viikkoa ke klo matka kesto 15 päivää / 14 yötä ja kaikille paluu to Majoitus 4* Furama Jomtien Hotelli superior huoneissa on Jomtien alueella, tosi mukava ja siisti hotelli (matkat hinnat laskettu kursseilla) Hinta (kahden 1 kk 3100 > sis. 14 golfia kaikki eri kentillä hengen huoneissa /hlö) 3 viikkoa 2450 > sis. 9 golfia kaikki eri kentillä 2 viikkoa 2050 > sis. 6 golfia kaikki eri kentillä Pakettihinnat sisältävät: - Finnairin suorat lennot Helsinki- Bangkok- Helsinki - kuljetus lentokenttä-hotelli - lentokenttä - hotellissa päivittäinen aamupala - kuljetus golfkentille ja caddiemaksu ja vesipullo joka pelipäivä - paikalliset ja valtion verot - bägi kuljetus 110, jos maksetaan ennakkoon Matkoja varattu 10 kpl > 1 kk ja 6 kpl > 3 viikon matkoja ja 10 kpl> 2 viikon matkoja Vastuullinen matkan järjestäjä European Event & Conference AB:lta Matkan tiedustelut, varaukset HETI, matkan vetäjältä Oiva Riihinen puh tai sähköposti

8 Vuoden 2012 tapahtumien golf tuloksia: Kaukomatka Thaimaan Hua Hiniin Kaksi päiväsellä kilpailulla ratkottiin perinteiset talvimestaruudet, jonka tulokset muodostuivat seuraaviksi. Scratchin parhaat: 1.Leena Römpötti = 189 br, 2. Taisto Kivelä = 191, 3. Oiva Riihinen = 194. Miesten hcp lyönipeli: 1.Taisto Kivelä = 142 netto, 2. Sakari Lepojärvi = 149, 3. Simo Kylänpää = 154. Naisten pistebogey hcp: 1. Leena Römpötti = 71 bp, 2. Berit Eriksson = 66, 3. Arja Kylänpää = 55. Miesten pistebogey hcp: 1. Raimo Salomaa = 62 bp, 2. Mikko Heikkinen = 60, 3. Eero Ollila = 54. ( hcp sarjoissa käytettiin sovellettua sloupia ) Reikäpeli hcp: 1. Oiva Riihinen, 2. Raija Holma ja pronssille tuli Arja Kylänpää ja Raimo Salomaa. Kevätmatka manner Espanja Tuloksia kaksipäiväisestä kilpailusta 1. viikolta: Naisten pb 1. Ulla Huhtinen 25+28=53 bp, 2. Seidi Lehtokumpu 51, 3. Anna-Maija Perttula 42, 4. Maarit Venäläinen. Miesten pb 1. Juhani Kauppinen 22+31=53 bp, 2. Hannes Liukku 47, 3. Raimo Salomaa 47, 4. Veli Törmänen, 5. Jussi Lehtokumpu. Scraths 1. Oiva Riihinen 96+93=189 br, 2. Veikko Huhtinen 190, 3. Toini Törmänen 192 (naisten paras ) 4. Hannu Rintala, 5. Taisto Kivelä, 6. Jukka Iiliäinen. Naisten 1 pv pb 1. Tuula Kauppinen23 2. Sirkka Kivelä 19, 3. Laila Savolainen 19. Toisen viikontulokset: Scraths 1. Veikko Huhtinen br, 2. Timo Utriainen 191, 3. Hannu Auvinen 196. LP hcp 1. Toini Törmänen 87+78=165 netto, 2. Seidi Lehtokumpu 168, 3. Henry Berg 171. Naisten pb 1. Sirkka Kivelä 21+36= 57, 2. Ulla Huhtinen 49, 3. Merja Berg 46, 4. Tuula Kauppinen. Miesten pb 1. Raimo Salomaa 24+37=61, 2. Hannes Liukku 52, 3. Veli Törmänen 51, 4. Juhani Kauppinen, 5. Pertti Welling, 6. Jussi Lehtokumpu. Hangon Kevätgolf Valitut joukkueet: Lauronen Airi KarG Lauronen Pentti KarG Laakkonen Anna-Leena RanG Laakkonen Esa RanG 3 Thum Risto Venemies Jorma Naantalin juhannus golf JG PaG Arvotut joukkueet: Lauronen Pentti KarG Nyppeli Mika GPi Järvinen Irma VG Kääriä Samuli SHG Huotari Pauli Kääriä Markku NGK SHG Lippukilpailu sarja Lippukilpailu sarja Rinneranta Petri 18 väylä 1. Lehtinen Kimmo 4 lyöntiä jäi käyttämättä 2. Nyppeli Mika Kylämpää Arja 2 3. Lotila Jyrki Kauppinen Juhani 18 väylä Joukkuekilpailu 1. Visuri Pentti, Rinneranta Jesse, Rintala Hannu, Karjalainen Sirpa 100 bp 2. Kattainen Matti-Jussi,Kovero Tapio, Nyppeli Mika, Rinneranta Petri 90 bp 3. Kylänpää Arja, Rasi Reijo, Salomaa Raimo, Perttula Anna-Maija 87 bp

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3/2013

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3/2013 SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3/2013 Kauhajoelta terveisiä toivottavat SM-kilpailun sarjojen voittajat: Raija, Aila, Ulla, Timo, Leena, Pentti ja Jorma. Puheenjohtajan tervehdys!

Lisätiedot

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 Terveisiä Mikkelistä yläkuvassa kevätgolfin voittaja joukkue Anna-Leena ja Esa Laakkonen. Alakuvassa sunnuntain arvotuilla pareilla pelatun

Lisätiedot

15-vuotta JUHLAVUOSI. SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 2/2011

15-vuotta JUHLAVUOSI. SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 2/2011 15-vuotta JUHLAVUOSI SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 2/2011 Jälkipelit terassilla Ei muuta kuin syömään. Hotellissa oli upea vesiputous Puheenjohtajan tervehdys! Tuusulassa 8.6.2011

Lisätiedot

>Jäsen ota tavoite osallistua ainakin yhteen tapahtumaan 20v JUHLAVUONNA 2015<

>Jäsen ota tavoite osallistua ainakin yhteen tapahtumaan 20v JUHLAVUONNA 2015< >Jäsen ota tavoite osallistua ainakin yhteen tapahtumaan 20v JUHLAVUONNA 2015< GOLF-KERHON 20. JUHLAVUOSI avattiin hienolla Arabiemiraatin matkalla, jonka yksi huipentuma oli matkalaisten vierailu EUROPEAN

Lisätiedot

Muisteluja juhlavuodesta

Muisteluja juhlavuodesta SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 4/2011 1 Komea yhteenveto golfkerhon eri paitaväreistä saatiin aikaiseksi syksyn 2011 Tunisian matkalaisten yhteiskuvasta! Kiitos kaikille 15-vuotis

Lisätiedot

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3/2012

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3/2012 SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3/2012 Henry Juhani Esko Oiva Seidi Jyrki Risto Sirkku Puheenjohtajan tervehdys! Tuusulassa 12.12.2012 Talvi on tullut myös etelään ja ensimmäiset hiihtokilometrit

Lisätiedot

Golf-kerhon TAPAHTUMAKALENTERI 2014

Golf-kerhon TAPAHTUMAKALENTERI 2014 Golf-kerhon TAPAHTUMAKALENTERI 2014 11. 25.4 2 viikkoa Golf-kerhon JUHLAMATKA liiton 50v kunniaksi, Alicante, Espanja 18. 25.4 1 viikko 2.-3.5 Vappujatkot Hangossa, perjantaina henkilökohtainen ja lauantaina

Lisätiedot

2015 Senioritapahtumat

2015 Senioritapahtumat 2015 Senioritapahtumat Viikkokilpailut - maanantaisin klo 10 1/10 Kaikki pelaamaan mukavassa seurassa - kilpailit tai et! Kilpailusäännöt: Naisilla pelimuotona on pb ja miehillä pelimuoto vaihtelee pb

Lisätiedot

XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI)

XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI) Satakunnan Lennosto Ohjeistus 1 (5) Ilmavoimien Golf pelaajat XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI) 1 YLEISTÄ Satakunnan Lennoston urheiluseura Saturnus järjestää PETEN PYTTY

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä!

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä! Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen Naistoimikunta Sari Sarahonka Ladykapteeni ja naistoimikunnan puheenjohtaja Karita Ahlstrand Airi Kilpiäinen Riitta Kouhia Anne Mäntylä Sirpa Oksanen Naisten

Lisätiedot

Kappale kauneinta Suomea

Kappale kauneinta Suomea Kappale kauneinta Suomea Kapeat mutkaiset vesistöt, saaristoiset järvenselät ja vanhat kanavat tekevät Heinäveden reitistä ainutlaatuisen elämyksen, joka kaikkien pitäisi ainakin kerran elämässään kokea.

Lisätiedot

PGA PRO Tuomas Pollarin Fustra opetus-ja pelimatka Pattana Golf Club & Resort Thaimaa 23.01-02.02.2015

PGA PRO Tuomas Pollarin Fustra opetus-ja pelimatka Pattana Golf Club & Resort Thaimaa 23.01-02.02.2015 PGA PRO Tuomas Pollarin Fustra opetus-ja pelimatka Pattana Golf Club & Resort Thaimaa 23.01-02.02.2015 Pattana Golf Club & Resort on kaiken kattava urheilu ja vapaa-ajan keskus. Resort sijaitsee vain 90

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko 2010

Hangon Bridgeviikko 2010 kilpailuselosteet: Hangon Bridgeviikko 2010 Hanko Cup (24. 25.7.) Kilpailussa pelataan neljä erillistä (kaksi lauantaina ja kaksi sunnuntaina) 22 jaon osakilpailua joiden yhteistulos ratkaisee v. 2010

Lisätiedot

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta

Lisätiedot

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 Tervetuloa 26. kaupunkiotteluun 3.-4.9.2010 Lappeenrantaan Itä-Suomen kaikki golfseurat ja lisäksi kaksi aikaisemmin mukana ollutta golfseuraa on kutsuttu 26:een golfseurojen

Lisätiedot

http://player.vimeo.com/video/110190145

http://player.vimeo.com/video/110190145 http://player.vimeo.com/video/110190145 Opettajat Toni Ari Juha-Pekka Jyry Sara Tomi Tuntien sisältö Alkukartoitus Swingi alkuasento Swingi taaksevienti Chipin perusteet Swingin yläasento Puumailat Avaus

Lisätiedot

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang 1 Uusien jäsenten perehdyttäminen Seuran kapteeni Hanno Strang 5.7.2011 Espoo Ringside Golf Oy Espoo Ringside Golf Ry Golfyhteisö 2 Muut toimijat Ringside Golf Klubiravintola Merja ja Harry Wegelius Pro-shop

Lisätiedot

THAIMAA SPECIAL. Päivä 1. Päivä 2

THAIMAA SPECIAL. Päivä 1. Päivä 2 THAIMAA SPECIAL BANGKOK - KWAI-JOKI HUA HIN GOLF KIERROS 14 päivää / 13 yötä Upea yhdistelmämatka, jossa koet Thaimaan eri puolet ja pelaat Thaimaan upeimmilla kentillä. Voit hankkia edullisia golfvarusteita

Lisätiedot

YAG-INFO. KULJETUS (JKU-reissupaketin ottaneet)

YAG-INFO. KULJETUS (JKU-reissupaketin ottaneet) YAG-INFO KULJETUS (JKU-reissupaketin ottaneet) Bussi lähtee perjantaina monnarin parkkipaikalta klo 7.15. Ensimmäiset viestilajit alkavat jo Espoossa klo 12.00. Bussi ei jää mukaan tänä vuonna, koska majoitus

Lisätiedot

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Lähtöpaikat: Lapinlahti Siilinjärvi Kuopio Hinta: 32 / henkilö (edellyttää 30 lähtijää) Sitovat ilmoittautumiset 9.2 mennessä: Jaana Neuvonen p.044-5640

Lisätiedot

MASTERS-LEIRI RICCIONESSA, ITALIASSA 9.-16.6.2013

MASTERS-LEIRI RICCIONESSA, ITALIASSA 9.-16.6.2013 MASTERS-LEIRI RICCIONESSA, ITALIASSA 9.-16.6.2013 Odotettu masters-uimarien etelän leiri järjestetään kesällä 2013 uudessa mastersleirikohteessa, Italian Riccionessa. Matkatoimistona toimii Aurinkomatkat.

Lisätiedot

Kurk Golf osakkeenomistajat Golflomat 2012 Nueva Andalucía, Marbella, España

Kurk Golf osakkeenomistajat Golflomat 2012 Nueva Andalucía, Marbella, España Kurk Golf osakkeenomistajat Golflomat 2012 Nueva Andalucía, Marbella, España Marbella 30.11.2011 Arvoisa Kurk Golfin osakkeenomistaja. Kun junioritoiminnan kilparyhmävetäjä Heikki Atrila lähestyi minua

Lisätiedot

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2013 Hyvää golfkautta 2013 seniorit Tänäkin vuonna senioritoiminta jatkuu tuttuun, totuttuun tapaan. Viikkokilpailut pelataan samoin kuin vuosikymmenet on totuttu.

Lisätiedot

KAUHAJOEN KARHU RY 17.02.2015 PL 7 PL 76 61801 KAUHAJOKI

KAUHAJOEN KARHU RY 17.02.2015 PL 7 PL 76 61801 KAUHAJOKI MARATONJAOSTO Jäsentiedote 2/2015 (J.Hautala) MATKAT KARHU-VIESTI 11.4.2015 Miesjoukkue on ilmoitettu juoksuun jaoston toimesta mutta saataisiinko mukaan myös naisjoukkue?. Lisätietoa löytyy osoitteesta

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset Edelliset uutiset 10.5.2011 Kevättiedote lähetetty sähköpostilla (mm. alkeiskurssit, reikäpeli -cup jne.) 14.3.2011 KoKe + KoHo mestaruuskisa sunnuntaina 12.6.2011

Lisätiedot

Ilmaolympiapistoolin SM-kilpailut 2012 Eräluettelo Lauantai 24.3.2012 Sivu 1 (6)

Ilmaolympiapistoolin SM-kilpailut 2012 Eräluettelo Lauantai 24.3.2012 Sivu 1 (6) Lauantai 24.3.2012 Sivu 1 (6) I erä klo 11:00, toinen puolikas 15:00 1. Y 2. Heikkinen Matti P-HA Y 3. Helassalo Heikki RSA Y 4. Virtanen Seppo P-HA Y 5. Meinander Ari LAS Y 6. Nevalainen Tarja SA Y 7.

Lisätiedot

Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015. www.lagooncharter.fi

Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015. www.lagooncharter.fi Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015 OHJELMA*: Lauantai Lauantai 4:30 kokoontuminen Helsinki-Vantaa lentokentälle 6:30-8:30 omakustanteinen lento Helsinki-Split* 9:00-9:30 kuljetus satamaan 10-12 lounas

Lisätiedot

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2015 Hyvää kesää 2015 seniorit Tervetuloa mukaan senioritoimintaan ja nauttimaan golfista. Tänäkin vuonna senioritoiminta jatkuu tuttuun, totuttuun tapaan. Viikkokilpailut

Lisätiedot

Merkittäviä tapahtumia 2009

Merkittäviä tapahtumia 2009 18.-19.4. Golfohjaajan peruskurssi Merkittäviä tapahtumia 2009 Golfliiton järjestämä koulutus jossa annetaan perusteet golfohjaamiseen. Tarkemmat tiedot ja aikataulu ilmoitetaan lähempänä nettisivuilla.

Lisätiedot

Peltolan uutiset 4/2011

Peltolan uutiset 4/2011 Peltolan uutiset 4/2011 Golfkausi on tältä erää paketoitu. Talvi on tullut taas ja yllättää autoilijat. Vaikka talvi ikävästi katkaisee vauhtiin pääseen golffarin harrastuksen, on toisaalta hyvä pitää

Lisätiedot

Torstai / 2.4 Bussi Helsinkiin/Turkuun Viking Line Tukholmaan. Sunnuntai / 5.4. Aamiainen. Sijoitusottelu. Buffet-päivällinen.

Torstai / 2.4 Bussi Helsinkiin/Turkuun Viking Line Tukholmaan. Sunnuntai / 5.4. Aamiainen. Sijoitusottelu. Buffet-päivällinen. TURNAUS Turnauksen järjestäjät Huddinge Hockey & Legacy Global Sport Turnauksessa omat sarjat AA & AAA-joukkueille Jokainen pelaa ja saa pelipaidan Suomen väreissä Jokainen suomalaisjoukkue pelaa 5 ottelua

Lisätiedot

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Teht. Pist. Ikä Hyv. Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

SUURI NÄYTTÄMÖ 2011 - LAHTI - MA 30.5.-PE 10.6.

SUURI NÄYTTÄMÖ 2011 - LAHTI - MA 30.5.-PE 10.6. SUURI NÄYTTÄMÖ 2011 - LAHTI - MA 30.5.-PE 10.6. MA 30.5.2011 KLO 07.40-10.15 LINJA-AUTO KULJETUS TRE-HKI (HÄMEENPUISTO 28 D) LUENTO-OSUUS TEATTERIKORKEAKOULU, Helsinki - Haapaniemenk. 6, HKI 53 -AUDITORIO

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE YLEISTÄ Club Finlandia Golf ei ole mihinkään kansalliseen liittoon kuuluva virallinen golfseura, vaan epävirallinen yhdistys, joten järjestämämme

Lisätiedot

Kiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 1/2014 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU Paikka: Perinnetalo/ Jääkärisali Aika: 26.4.2014 klo 11:00 alkaen Tilaisuuden kesto noin tunnin Esityslista Kaartin

Lisätiedot

METSÄSTYSAMMUNTOJEN ETELÄ-SUOMEN LÄÄNINMESTARUUSKILPAILUT JA SML:N KYMEN PIIRIN LOPPUKATSASTUKSET JOUTSENOSSA 5.7.2015

METSÄSTYSAMMUNTOJEN ETELÄ-SUOMEN LÄÄNINMESTARUUSKILPAILUT JA SML:N KYMEN PIIRIN LOPPUKATSASTUKSET JOUTSENOSSA 5.7.2015 METSÄSTYSHAULIKKO SIJ A MIEHET Alkuk Finaal i TULOS 1 Roiha Matti Särkisalmen Seudun Metsästysyhdistys 23 24 47 2 Suuronen Janne Kympin Kyttääjät 23 22 45 3 Korpi Kai Oravalan Metsästäjät 22 22 44 4 Pitkänen

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 M I E H E T 60 m 7,12 +1,5 Joonas Makkonen -88 2008 hallissa 6,67 Nnamdi Anusim -72 2005 100m 10,46 +1,1 Nnamdi Anusim -72 2007 150 m 17,15-0,3 Joonas Makkonen

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN SUURKILPAILUT XXIX

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN SUURKILPAILUT XXIX KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN SUURKILPAILUT XXIX Sinä 7 20 -vuotias nuori, oletko miekkailija? Tule mukaan perinteiseen Suomen suurimpaan juniorimiekkailun huipputapahtumaan. Junioreiden Suurkilpailut XXIX

Lisätiedot

St. Laurence Golf ry. Ladytoiminta 2011

St. Laurence Golf ry. Ladytoiminta 2011 St. Laurence Golf ry Ladytoiminta 2011 TAPAHTUMAKALENTERI Toukokuu: ti 3.5. Kauden avajaiset klo 18 klubitalon yläkerrassa to 26.5. Peli-ilta, 18r. pb/rumble, Kalkki-Petteri ma 30.5. Seuraottelu NGK-StLG

Lisätiedot

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Kauniin Kivijärven rannalla sijaitseva kurssikeskus antaa monipuoliset mahdollisuudet liikkua

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset 6.2.2014 Mestaruuskisa 2014 pelataan Hyvinkäällä su 25.5. 15.6.2013 Mestaruuskisan 2013 tuloksia Tapahtumat Johtokunta 2013-2014 Uutiset Jäsentiedote Valokuvia

Lisätiedot

10.9.-11.9. PORIN SEUDUN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄT

10.9.-11.9. PORIN SEUDUN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄT 10.9.-11.9. Majoitusvaraukset Majoitusvaraukset hoidetaan hotellin numerosta 02 6285259, myös muihin hotelleihin, jos ja kun Yyterin kylpylähotelli tulee täyteen. Vaihtoehtona hotellimajoitukselle on myös

Lisätiedot

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kisat järjestetään Helsingissä 11. 12.2.2012. Järjestävät seurat Tapanilan Erän kendojaosto ja Helsingin Yliopiston Kendoseura toivottavat kaikki

Lisätiedot

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81 Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju

Lisätiedot

Islanti 22.10.- 26.10.2012 Matkanjohtajat;

Islanti 22.10.- 26.10.2012 Matkanjohtajat; Matkatoimisto PT-Matkat Tapiontie 4 34800 Virrat ALV rek Puhelin / Fax 03 4755161 GSM +358 40 5559161 Y-tunnus 1126019-0 Sähköposti pt-matkat@phpoint.fi KUVI 3484 / 00 MJM MTK-Virrat Islanti 22.10.- 26.10.2012

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007 MAANANTAI 9.7.2007 N. Klo 8.00 startti Huttulasta ja sen jälkeenvesilahdelta Koskenkylästä kohti Vantaata, keli pilvinen ja vesikuurojen mahdollisuus ilmassa Yöpyminen vaimon serkun luona mistä aamulla

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI 2008

KILPAILUKALENTERI 2008 KILPAILUKALENTERI 2008 Kilpailut alkavat klo 09.00, ellei toisin mainita toukokuu - kesäkuu TOUKOKUU 03.05. La Avauslyönti Seuran kapteeni Ole Johansson lyö pelikauden avauslyönnin klo 10.00 24.05. La

Lisätiedot

JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA

JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA JHL:n Kajaanin ja Oulun toimiston alueen jäsenille ja heidän perheilleen. Virkistys- ja ulkoilutapahtuma on kaksipäiväinen. Ohjelman pääpaino

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Kalastuspäiviä on neljä, aamu yhdeksästä iltapäivään kello viiteen. Majoituksemme hotelli Bahari Beach issa sisältää all inclusivepalvelun.

Kalastuspäiviä on neljä, aamu yhdeksästä iltapäivään kello viiteen. Majoituksemme hotelli Bahari Beach issa sisältää all inclusivepalvelun. Mombasan alue on tunnettu Marliinien, purjekalojen ja Doradojen urheilukalastuspaikka. Kalat alkavat siirtyä joulukuun puolessa välissä pohjoisesta etelään merivirtojen mukaan. Mombasan edustalla on hyviä

Lisätiedot

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36 RIDE CYCLE STORE CUP 2012 Tulokset 10/10 osakilpailun jälkeen, sarjoissa N/M10-14 ja joukkuekilpailussa 9/9 osakilpailun jälkeen Pisteet määräytyvät seuraavasti: 20, 16, 14, 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2,

Lisätiedot

Kovasti kysytystä Prahan matkasta tuli Oy Matka-Vekka/ Lomamatkojen tarjous. Ilmoittaudu matkalle PIKAISESTI osoitteessa:

Kovasti kysytystä Prahan matkasta tuli Oy Matka-Vekka/ Lomamatkojen tarjous. Ilmoittaudu matkalle PIKAISESTI osoitteessa: *********************************************************** JÄSENTAPAHTUMA ULKOMAANMATKA KEVÄ 2011 *********************************************************** Nastolan yrittäjien matka: PRAHAAN to - su

Lisätiedot

KUTSU AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN 19. MESTARUUSKILPAILUT. PL 23, 81101 Kontiolahti Puh. (013) 732 403 Sähköposti: office@biathlon-kontiolahti.

KUTSU AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN 19. MESTARUUSKILPAILUT. PL 23, 81101 Kontiolahti Puh. (013) 732 403 Sähköposti: office@biathlon-kontiolahti. KUTSU AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN 19. MESTARUUSKILPAILUT KONTIOLAHTI POHJOIS-KARJALA kunta Urheilijat AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN 19. MESTARUUSKILPAILUT 16. 20.3.2016 KONTIOLAHTI, POHJOIS-KARJALA KONTIOLAHDEN

Lisätiedot

XX VARHAISKYPSIEN KISAT 8.2.2014 Ravintola Milla Makia, Pirkkala

XX VARHAISKYPSIEN KISAT 8.2.2014 Ravintola Milla Makia, Pirkkala XX VARHAISKYPSIEN KISAT 8.2.2014 Osallistujia yli 40 henkeä Miehet yli 40-v 1.Taivaloja Pertti Dalton s Darts Pirkkala, 2. Korte Petri Samuli Blues Vääksy, 3-4. Lehtonen Kari Tupla Team Kangasala ja Heiskanen

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010

Lisätiedot

HELSINGIN GOLFKLUBIN YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISTÄ

HELSINGIN GOLFKLUBIN YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISTÄ HELSINGIN GOLFKLUBIN YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISTÄ Helsingin Golfklubin kilpailuissa noudatetaan Suomen Golfliiton kilpailukäsikirjaa, tasoitusmääräyksiä, paikallissääntöjä ja soveltuvin osin ohjetta

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

Liikkuva maali Ikämiesten SM-kilpailu 15.-16.8.2015 Kuopio

Liikkuva maali Ikämiesten SM-kilpailu 15.-16.8.2015 Kuopio Liikkuva maali Ikämiesten SM-kilpailu Tuloksia Päivitetty: 15.8.2015 17:25:31 50 m normaalijuoksut hitaat nopeat loppu M50 1 Matti Suoranta K-64 193 180 373 0 2 Markku Jetsonen KAMS 191 180 371 0 3 Juha

Lisätiedot

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015 Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015 päivitetty 8.3.2015 klo 23.30 MM 1. Lehtonen Seppo JST 39 44 43 42 38 206 2. Mäkinen Mauno VaaTi 44 39 45 40 36 204 3. Ylönen Niilo JST 40 35 45 43 39

Lisätiedot

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö Toimintasuunnitelma 2016 Päivitetty 25.3.2016 Keskiviikkomelonnat ovat 1-2 tunnin kestoisia porukalla tehtäviä kevyitä melontalenkkejä. Peruskurssien jälkeiset neljä ovat ohjattuja. Voi myös lähteä koskeen

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

RYHMÄVARAUSVAHVISTUS

RYHMÄVARAUSVAHVISTUS Grankulla Ifk FIN-02700 KAUNIAINEN Matkanjohtaja: Kuka? + puhelinnumero? Viite: Robert Nyström Kiitos tilauksestanne! Pyydämme teitä ystävällisesti tarkistamaan, että varausvahvistus on tilauksenne mukainen

Lisätiedot

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS Aktivoidaan seniorijäseniä järjestämällä sekä seuran sisäisiä senioritapahtumia ja -kilpailuja että senioreiden seuraotteluita muiden seurojen kanssa. Järjestetään valmennusta

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 8.-9.3.2014 Indoor Games Lauantaina 8.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

8:30 10:00 Moottoritekniikan uusin kehitys ja keinot päästöjen hillitsemiseksi, tekniikan tohtori Juhani Laurikko

8:30 10:00 Moottoritekniikan uusin kehitys ja keinot päästöjen hillitsemiseksi, tekniikan tohtori Juhani Laurikko Perjantai 13.03.2009 Ympäristöystävällinen autotekniikka koulutuspäivä: Koulutuskeskus Salpaus Auditorio, Vipusenkatu 5 A, 15230 Lahti Kurssin hinta SATL:n jäsenille 150 euroa ja muille 180 euroa (alv

Lisätiedot

SUOMEN VOIMISTELUPÄIVÄT 2009 Infokirje #1. Tervetuloa Jyväskylään!

SUOMEN VOIMISTELUPÄIVÄT 2009 Infokirje #1. Tervetuloa Jyväskylään! SUOMEN VOIMISTELUPÄIVÄT 2009 Infokirje #1 Tervetuloa Jyväskylään! 30-vuotista taivaltaan juhlivalla Jyväskylän Voimistelijat 79 ry -seuralla on ilo ja kunnia kutsua koko voimisteluväki Suomen Voimistelupäiville

Lisätiedot

Sirene Golf*****, all inclusive 5 kierrosta Antalya Golf Clubin

Sirene Golf*****, all inclusive 5 kierrosta Antalya Golf Clubin GOLF 2014 2015 GOLF 2014 2015 Deturin golfmatkat jatkuvat Turkkiin ja Tunisiaan myös tulevalla kaudella. Vajaan neljän tunnin lentomatkan päässä sijaitseva Turkin Belek on ainutlaatuinen golfkeskus. Kentät

Lisätiedot

TAP Air Portugal lentää Helsingistä Lissaboniin 5 kertaa viikossa.

TAP Air Portugal lentää Helsingistä Lissaboniin 5 kertaa viikossa. MATKAPAKETTIEN HINNAT LISSABONIN ALUE Lennot Kaikilla seuraavilla vaihtoehdoilla meno- ja paluulento valitaan erikseen saatavuuden puitteissa, jolloin matkan pituuden voi määritellä joustavasti. Matkan

Lisätiedot

McDonald s Cup 2014. 17-19.10.2014, Västerås

McDonald s Cup 2014. 17-19.10.2014, Västerås McDonald s Cup 2014 17-19.10.2014, Västerås Matka-aika 16-20.10.2014, To-Ma (Turnauspäivät Pe-Su) McDonald s Cup 2014 - Järjestävä seura: BK-30 Västerås - Min 4 ottelua per joukkue - 99-01 11 vs 11 (2

Lisätiedot

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU Vanhan Musiikin Viikolle 27.7.-2.8.09 Tiedusteluihin vastaavat diplomiurkuri Anne-Marie Grundstén, puh. 050 520 4798. Kulttuurisihteeri Hilpi Toikka-Haldin, puh. (02) 677 4698;

Lisätiedot

Turnaustoimistosta joukkueenjohtaja hakee ennen ensimmäistä peliä rannekkeet, ruokaliput, turnauspaidat yms. materiaalin.

Turnaustoimistosta joukkueenjohtaja hakee ennen ensimmäistä peliä rannekkeet, ruokaliput, turnauspaidat yms. materiaalin. Tallink Floorball 2016 INFO 27.-29.5.2016 TÄRKEÄÄ TIETOA TURNAUKSESTA Ottelupaikat: Messukeskus, Eesti Näitused Pirita tee 28, 10127 Tallinna (Eesti näitused). HALLI MES http://www.fair.ee/ Pirita koulu,

Lisätiedot

Naisten kauden avajaiset klo 18 klubitalon ravintolasalissa

Naisten kauden avajaiset klo 18 klubitalon ravintolasalissa Ladytoiminta 2012 TAPAHTUMAKALENTERI Huhtikuu ti 24.4. Naisten kauden avajaiset klo 18 klubitalon ravintolasalissa Toukokuu: to 24.5. to 31.5. Seuraottelu NGK-StLG, Pyhä Lauri Peli-ilta, 18r. rumble (hcp/pb),

Lisätiedot

Tammikuu 2014. Helmikuu 2014. Liitteet JÄSENTIEDOTE 7/2013. Joulukuu 2013. Etelä-Pohjanmaan jaosto - - - -

Tammikuu 2014. Helmikuu 2014. Liitteet JÄSENTIEDOTE 7/2013. Joulukuu 2013. Etelä-Pohjanmaan jaosto - - - - JÄSENTIEDOTE 7/2013 Etelä-Pohjanmaan jaosto Joulukuu 2013 Etelä-Pohjanmaan jaoston tapahtumakalenteri (muutokset mahdollisia). Tammikuu 2014 16.1.2014 klo 18.00 muoti- ja tyyli-ilta, paikka Asuste Vanessa,

Lisätiedot

SUOMEN SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT JA NIIDEN LAJIKOHTAISET KILPAILUSÄÄNNÖT

SUOMEN SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT JA NIIDEN LAJIKOHTAISET KILPAILUSÄÄNNÖT SUOMEN SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT JA NIIDEN LAJIKOHTAISET KILPAILUSÄÄNNÖT GOLF YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton golfmestaruuskilpailuissa noudatetaan R&A Rules Limited ja The United States Golf

Lisätiedot

Alkusarja 9 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 9 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 9 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI BUSSIMATKA KATOWICEEN 31.8. 8.9.2014 9 KULJETUS: LAUTTA + BUSSI HINTAAN SISÄLTYY LAUTTAMATKAT

Lisätiedot

Kilpailukutsu. Pienoispistoolin tarkkuussarjojen 20 ls. kilpailu pidetään 7.10.2014. Kello 18:00 alkaen Järjestäjänä TiRuk. Tervetuloa.

Kilpailukutsu. Pienoispistoolin tarkkuussarjojen 20 ls. kilpailu pidetään 7.10.2014. Kello 18:00 alkaen Järjestäjänä TiRuk. Tervetuloa. Pienoispistoolikilpailu 7.10.2014 Kilpailukutsu. Pienoispistoolin tarkkuussarjojen 20 ls. kilpailu pidetään 7.10.2014. Kello 18:00 alkaen Järjestäjänä TiRuk. Tervetuloa. Eestin II avoimet SRA-mestaruuskilpailut

Lisätiedot

# Pelaaja Seura Slope Out In Tulos CBA +/- EGA 1 Leinonen Hannu OGK 20 20 21 41-2.8 Kyllä OSAO 2 Puotiniemi Antti OGK 24 23 18 41-3.

# Pelaaja Seura Slope Out In Tulos CBA +/- EGA 1 Leinonen Hannu OGK 20 20 21 41-2.8 Kyllä OSAO 2 Puotiniemi Antti OGK 24 23 18 41-3. Oulun Golfkerho ry Tulokset 5.9.2014 16:44 Sarja: Henkilöstö Naiset, Pistebogey Hcp, Punainen # Pelaaja Seura Slope Out In Tulos CBA +/- EGA oppilaitos 1 Kiviniemi Sari OGK 32 18 13 31 0.0 Ei OSAO 2 Siekkinen

Lisätiedot

Henkilöauto pituus alle 6 m. Ajoneuvo pituus alle 8 m. Ajoneuvo pituus alle 12 m. Ateriahinnat ( ) henkilö seisovasta pöydästä.

Henkilöauto pituus alle 6 m. Ajoneuvo pituus alle 8 m. Ajoneuvo pituus alle 12 m. Ateriahinnat ( ) henkilö seisovasta pöydästä. 1.10. 31.12. 1.10. 31.12. 117 53 21 AB3 sisähytti n. 10 m 2 AB4 sisähytti n. 10 m 2 A2 ulkohytti n. 10 m 2 A4S ulkohytti n. 10 m 2 A4 ulkohytti n. 16 m 2 1 pari-, 1 ala-, 1 ylävuode L4 ulkohytti n. 20

Lisätiedot

PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014

PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014 2014 PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014 ja PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014 Edustuspelaajatoimikunnan vetäjä: Marco Willberg, GSM 040 930 6255 Ohjesäännöissä ilmenee pelaajien valintakriteerit eri

Lisätiedot

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry To 17. Su 20.5.2012 Saunaretki Karjalaan Sivu 1 / 14 Kotiharjun Saunayhdistys ry:n perinteinen kevätretki Karjalan maisemiin ja sen saunoihin. Entistä Suomea. Heino Tours Finland, Kotka. Venäjän puolella.

Lisätiedot

2008 CSIT:n painin mestaruuskilpailut Kilpailu- ja leirikutsu

2008 CSIT:n painin mestaruuskilpailut Kilpailu- ja leirikutsu Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry 2008 CSIT:n painin mestaruuskilpailut Kilpailu- ja leirikutsu Saapumispäivä 27.6.2008 Poistumispäivä 1.7.2008 Lääkärintarkastus 27.6. klo 16.00 20.00 Punnitus 27.6.

Lisätiedot

Piirin rannaltaonginta 2015

Piirin rannaltaonginta 2015 Piirin rannaltaonginta 2015 30.6.2015 30.6. 2015 Saimaan kanava Naiset yli 80 1 Huuskonen, Martta 153 gr Ruokolahden Eläkkeensaajat 2 Rui, Helka 7 gr Lauritsalan Eläkkeensaajat Naiset yli 70 v. 1 Peltola,

Lisätiedot

Puheenjohtajan tervehdys

Puheenjohtajan tervehdys Jäsentiedote 1/2015 Nurmijärven Yrittäjät ry Puheenjohtajan tervehdys Luet juuri Nurmijärven Yrittäjien uutta jäsentiedotetta. Tiedotteen voi lukea suoraan viestissä tai ellei viesti aukea kunnolla niin

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE Loka-/Marraskuu 2012 SEURATIEDOTE LOKA-/MARRASKUU 2012 Tässä seuratiedotteessa: Green Card suoritukset liittoon IT- ja Viestintäseminaari Golfseurojen seuratuki Juniorigolfohjelman

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset 30.7.2014 Osallistu Wine-kisaan. Pelilippuja myynnissä kokelaisille 15.6.2014 Mestaruuskisat onnistuivat hyvin. Voittajat kisatuloksia sivuilla ja valokuvissa

Lisätiedot

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2016 Hyvää kesää 2016 seniorit Tervetuloa mukaan senioritoimintaan ja nauttimaan golfista. Tänä vuonna saadaan Aulanko golfiin uudet kotisivut, joista löytyy senioreille

Lisätiedot

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous 24. 25.10.2015 Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi Kokouksen asialista on tämän kutsun liitteenä. A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 24. 25.10.2015

Lisätiedot

EKL Kymenpiirin rannaltaonginta 30.6.2015

EKL Kymenpiirin rannaltaonginta 30.6.2015 1 EKL Kymenpiirin rannaltaonginta 30.6.2015 Saimaan kanava Naiset yli 80 1 Huuskonen, Martta 153 gr Ruokolahden Eläkkeensaajat 2 Rui, Helka 7 gr Lauritsalan Eläkkeensaajat Naiset yli 70 v. 1 Peltola, Kaarina

Lisätiedot

1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7 10-11.8.

1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7 10-11.8. 3.11.2010 Lopullinen Raahen Vesan SM-mitalistit 1921-1999 Koonnut Eero Ukonaho 1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7

Lisätiedot

OTEPÄÄ GOLF CLUB 2015

OTEPÄÄ GOLF CLUB 2015 OTEPÄÄ GOLF CLUB 2015 Otepäällä tapahtuu! Viron monipuolisin golflomakohde. Tavoitettavissa vain muutamassa tunnissa. www.otepaagolf.com A La Carté ravintola Mr Jakob Ranskalainen, saksalainen ja italialainen

Lisätiedot

Tarjous 15 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Tarjous 15 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Tarjous 15 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P9 ALKUSARJA, PITKÄ 1. 15.9.2014 15 VRK ALK 1450 LENNOT HKI-KTW, KRK-HEL HINTAAN SISÄLTYY

Lisätiedot