Tulevaisuuden tekijät

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tulevaisuuden tekijät"

Transkriptio

1 Tulevaisuuden tekijät Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari Professori Tuula Teeri Rehtori, Aalto-yliopisto

2 Yliopiston kehittäminen yliopistolakiuudistuksen arvioinnin pohjalta Mikä muuttui? Yliopistolain uudistus lisäsi yliopistojen autonomiaa ja taloudellista liikkumavaraa, vahvisti strategista johtamista ja antoi mahdollisuuden kehittää yliopiston urajärjestelmiä Monialainen Aalto-yliopisto perustettiin liittämällä yhteen TKK, Kauppakorkeakoulu ja Taideteollinen korkeakoulu. Uudelle yliopistolle annettiin kansallinen erityistehtävä luoda uutta pohjaa Suomen vientivetoiselle menestykselle. Sekä valtio että yksityinen sektori tekivät merkittävät investoinnit uuden yliopiston käynnistämiseksi. Aalto on säätiöyliopisto, jolla on kokonaan ulkopuolinen hallitus. Hallitus päättää yliopiston strategiasta, ylimmän johdon rekrytoinnista ja taloudellisesta vakaudesta. Yliopistolain mukaiset akateemiset elimet keskittyvät akateemista toimintaa koskevaan päätöksentekoon.

3 Aalto-yliopiston johtaminen Tukipalvelut ARTS BIZ CHEM ELEC ENG SCI VP Research and Innovation VP Education and Learning VP Art and Creative Practice VP Campus Development VP External Relations Communications Director HR Director Chief Digital Officer Development Director Chief Financial Officer Dean Dean Dean Dean Dean Dean Provost President Aalto University Board

4 Päätösten valmistelu Joint issues t Research and innovation (RISG) Learning (LESG) Artistic activities (AASG) Campus development (CDSG) Digital transformation and enterprise architecture (DTSG) Steering groups Ad hoc task forces Tenure track issues Strategic and operative issues Departments management teams Services management teams Deans management teams President s executive team Provost s operative team President s Management Team (PMT) Academic issues Professors council Aalto Leaders Dialogue ARTS BIZ CHEM President Provost ARTS BIZ CHEM ELEC ENG SCI Schools tenure track committees Aalto Management Team (AMT) ELEC ENG SCI School's Academic Affairs committees Aalto tenure track committee Chair, Provost Aalto University Board Academic Affairs Committee Chair, Provost

5 Yliopiston vuosikello: päätösten valmistelu, toimeenpano ja seuranta Yhteisö mukana päätöksenteossa, mutta yhteisön osallistumisen tapa on muuttunut. Virkamiesvalmistelun, edustuksellisen käsittelyn, ja kollegiaalisen päätöksenteon tilalla avoin analyysi, yhteisökeskustelu, ideointi ja työryhmävalmistelu. Aktiivisuus ja osallistuminen avainasemassa. November Management Day (Aalto Management Team, President s October November Academic Affairs Committee Management Day (Aalto Management Team, President s Resource Dialogues Aalto Leaders Dialogue & Professors networking event September BOARD meeting Management Day (Aalto Management Team, President s Opening of the academic year and Aalto Party August Management Day (President s November December BOARD strategy meeting Management Day (President s Professors Council Aalto Management Actions June BOARD strategy meeting Management Day (President s Schools Degree Programme Reviews Professors Summit / Dinner January- February Management Day (President s Operative Team) March BOARD meeting Management Day (Aalto Management Team, President s Management Team & Provost s AYY & Board lunch April Academic Affairs Committee Management Day (President s Management Review May Academic Affairs Committee Management Day (Aalto Management Team, President s Management Team & Provost s Strategy Dialogues Professors Council

6 Esimerkki: Aalto-yliopiston strategiapäivitys Pitkän aikavälin visio Rehtorin sapattivapaa huhti-toukokuussa 2014 (MIT, Vienna Business School, DTU) Professorien tapaamiset kouluissa ja yliopiston tilaisuuksissa Aalto-yliopiston hallitus ja professoreiden illallinen syysk Seuranta ja palaute johtoryhmissä ja Aalto-yliopiston hallituksessa syksy kevät 2015 huhtikuu toukokuu 2014 syyskuu 2014 kevät 2015 Keskustelualoite k 2015 Strategisten tavoitteiden ja keskeisten kehityskohteiden työstäminen strategiatyöryhmissä huhti toukokuussa Aalto-yliopiston johtoryhmä (luonnos keskustelualoitteeksi) toukokuussa Professors Summit (työpaja) kesäkuussa Aalto-yliopiston hallitus kesäkuussa huhtikuu toukokuu kesäkuu Ehdotus s 2015 Yhteisökeskustelu verkossa; henkilöstö ja opiskelijat kesä lokakuussa (keskustelualoite kesä elokuussa ja ehdotus syys lokakuussa) Aalto-yliopiston johtoryhmä (prosessin seuranta) elokuussa Yhteisökeskustelut koulujen omissa tapahtumissa elo syyskuussa Aalto-yliopiston hallitus (keskustelu ja palaute) syyskuussa kesäkuu elokuu syyskuu 2015 lokakuu 2015 Päivitetty strategia Dec 2015 Professorineuvosto syyskuussa President s Circle (sidosryhmätyöpaja) syyskuussa Aalto Leaders Dialogue lokakuussa Aalto-yliopiston ja koulujen johtoryhmät loka- ja marraskuussa Strategian hyväksyminen: Aaltoyliopiston hallitus joulukuussa syyskuu lokakuu marraskuu joulukuu

7 Yhteenveto Kansainvälinen, kokonaan ulkopuolinen asiantuntijahallitus on tuonut yliopiston johtamiseen ammattimaista johtamista ja strategista näkemystä, sidosryhmänäkemystä sekä kehitystyössä hyödynnettyjä laajoja kansainvälisiä verkostoja. Ulkopuolisen hallituksen asema mahdollisten sisäisten eturistiriitojen yläpuolella on yhteisön hyväksymä. Hallituksen strateginen ote antaa hyvät edellytykset pitkän aikavälin kehittämiselle. Yliopiston uusi operatiivisen johtamisen malli antaa hyvän pohjan tehtävien ja vastuiden selkeälle delegoinnille sekä henkilöstön ja opiskelijoiden osallistumiselle päätöksenteon valmisteluun. Aalto-yliopiston johtoryhmä, jossa on mukana professorineuvoston, opiskelijoiden, jatko-opiskelijoiden ja keskeisten henkilöstöryhmien edustus, valmistelee hallitukselle esiteltävät materiaalit ennen hallituksen kokousta. Yliopistolain mukaiset akateemiset elimet keskittyvät akateemista toimintaa koskevaan päätöksentekoon.

8 Lopuksi - Mitä toimenpiteitä tarvitaan? Yliopistolaki mahdollistaa yliopistoille ketterän, strategiavetoisen kehittämistyön ja profiloitumisen sekä täysipainoisen integroitumisen kansainvälisen tiedeyhteisön eturintamaan. Lain antamia, lain hengen mukaisia mahdollisuuksia ei kuitenkaan ole vielä täysimääräisesti hyödynnetty. Lakimuutoksia ei tarvita. Niiden sijaan on löydettävä yliopistolakiuudistuksen hengen ja tavoitteiden mukaisia toimintatapoja ja vältettävä lain hengen vastaisten rakenteiden ja käytäntöjen luomista.

9 Towards a better world. aalto.fi

10 Taustaa

11 Autonomia, ohjaus, resursointi Yliopiston lisääntynyt autonomia on luonut akateemisen vapauden kautta edellytykset tutkimuksen ja opetuksen laadun nopeaan kehittämiseen sekä strategiseen erikoistumiseen. - Painoalueiden strateginen kehittäminen ja vahvistaminen - Kansainvälisesti kilpailukykyiset ja houkuttelevat urajärjestelmät - Tutkinto-ohjelmien kokonaisuudistus Lisääntynyt autonomia on mahdollistanut myös yhdistymiset, tiiviimpien kumppanuuksien rakentamisen ja sisällöllisen dialogin lisääntymisen yliopistojen välillä. Autonomian roolin kasvaessa yliopistojen ohjauksesta on tultava yhä strategisempaa - Onko rahoitusmallissa tilaa autonomian mukaiselle profiloitumiselle tiettyihin toimintoihin (alemmat v. ylemmät tutkinnot, avoin yliopistotoiminta jne.); vastaavasti kolmas tehtävä hyvin vähällä huomiolla. - Erityisesti ministeriöiden tieto-ohjaus on koko ajan yksityiskohtaisempaa ja yliopistojen resursseja kuluttavampaa vastakkainen sekä yliopistojen autonomialle että tavoitteelle yliopistohallinnon supistamisesta.

12 Keskeisten toimijoiden nimittäminen Aalto-yliopistossa Yliopistolaissa tarkoitettuna monijäsenisinä hallintoeliminä toimivat yliopistotason ja korkeakoulujen akateemisten asiain komiteat. Yliopiston akateemisten asiain komitea nimittää hallituksen jäsenet säätiöyliopiston perustajia kuultuaan. Hallitus valitsee rehtorin johtamaan yliopiston toimintaa. Hallitus nimittää provostin rehtorin esityksestä. Hallitus nimittää vararehtorit rehtorin ja provostin yksimielisestä esityksestä. Hallitus nimittää korkeakoulujen dekaanit rehtorin esityksestä. Rehtori nimittää korkeakoulujen varadekaanit dekaanin esityksestä. Lisääntynyt hallinnollinen autonomia on mahdollistanut kansainvälisesti houkuttelevien toimintatapojen omaehtoisen kehittämisen. Professorien tenure track urajärjestelmä professoria rekrytoitu Aalto-yliopiston fokusalueille hakemusta, joista n. 70% kansainvälisiä - Nimitetyistä 33 % ulkomaalaisia - Nimitetyistä 48 % väitellyt Aalto-yliopiston ulkopuolella Hallinnollisen autonomian lisääntyminen on mahdollistanut myös uusien professoritasoisten tehtävätyyppien kehittämisen tukemaan yliopiston kolmatta tehtävää ja monimuotoista strategista yhteistyötä sidosryhmätahojen kanssa (esim. Professors of Practice, Executives in Residence & Adjunct Professors yht. 94 nimitystä). Rekrytoinnissa ja uralla etenemisessä avainroolissa ovat vakinaisesta professorikunnasta muodostuvat tenure track komiteat.

13 Läpinäkyvyys yliopiston sisäinen resursointi Aalto-yliopiston resursoinnin kantavat periaatteet: - Ennustettavat ja läpinäkyvät rahoituskäytännöt. - Yliopiston yhteisten laatua, vaikuttavuutta, monialaisuutta ja yrittäjyyttä koskevien tavoitteiden tukeminen. - Yhteys OKM:n resurssiallokaatiomalliin. Uroteko rahoitus (n %) Tukee nousua kohti maailmanluokkaa palkitsemalla poikkeuksellisia saavutuksia ja tuloksia tutkimuksessa, taiteessa, opetuksessa, innovaatioissa ja yrittäjyydessä Yhteisten strategisten panostusten rahoitus (n. 10 %) Rakentaa tulevaisuuden laadukkuutta investoimalla monialaiseen tutkimukseen, opetukseen ja taiteelliseen toimintaan, innovaatioekosysteemiin ja yrittäjyystoimintoihin sekä yhteisiin muutosohjelmiin (digitaalinen & kampustransformaatio) Panosperustainen perusrahoitus (n. 40 %) Tuottaa vakautta ja ennustettavuutta pitkän aikavälin resursointisitoumuksiin (tenure-paikat, merkittävät tutkimusinfrastruktuurit) Tuotosperustainen perusrahoitus (n. 40 %) Rahoitusta todennettujen tulosten perusteella, yhteys OKM:n rahoitusmalliin.

FUAS ja sen toiminnallisen ohjauksen malli

FUAS ja sen toiminnallisen ohjauksen malli FUAS ja sen toiminnallisen ohjauksen malli 01.02.2012 Suomen suurin ammattikorkeakoulukokonaisuus FUAS toimii Helsingin laajalla metropolialueella Opiskelijoita 21.000 HAMK LAMK Henkilöstöä 1.700 Liikevaihto

Lisätiedot

Yliopisto tarvitsee rinnalleen autonomisen ylioppilaskunnan

Yliopisto tarvitsee rinnalleen autonomisen ylioppilaskunnan Yliopisto tarvitsee rinnalleen autonomisen ylioppilaskunnan TYÖTILAT KANSAINVÄLISTYMINEN KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ OPINTOIHIN APUA OPINTOIHIN Johto Opiskelijat Akateemiset komiteat: viralliset päätökset Opetuksesta

Lisätiedot

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari 15.9.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Mitä arvioinnin jälkeen? Opetus- ja kulttuuriministeriö antaa tämän vuoden

Lisätiedot

Siirtymä maisteriohjelmiin tekniikan korkeakoulujen välillä Transfer to MSc programmes between engineering schools

Siirtymä maisteriohjelmiin tekniikan korkeakoulujen välillä Transfer to MSc programmes between engineering schools Siirtymä maisteriohjelmiin tekniikan korkeakoulujen välillä Transfer to MSc programmes between engineering schools Akateemisten asioiden komitea Academic Affairs Committee 11 October 2016 Eija Zitting

Lisätiedot

Aalto-yliopiston laatujärjestelmä ja auditointi. Aalto-yliopisto Inkeri Ruuska, Head of Planning & Management Support

Aalto-yliopiston laatujärjestelmä ja auditointi. Aalto-yliopisto Inkeri Ruuska, Head of Planning & Management Support Aalto-yliopiston laatujärjestelmä ja auditointi Aalto-yliopisto Inkeri Ruuska, Head of Planning & Management Support 16.11.2016 The quality policy principles governing the activities of Aalto University

Lisätiedot

AALTO-KORKEAKOULU. opetusministeri Sari Sarkomaa

AALTO-KORKEAKOULU. opetusministeri Sari Sarkomaa AALTO-KORKEAKOULU opetusministeri Sari Sarkomaa Valtioneuvosto valtuutti torstaina 29.5. opetusministerin allekirjoittamaan perustettavan korkeakoulusäätiön säädekirjan ja säännöt. Edellytyksenä allekirjoittamiselle

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN MATKAILUN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT

KESKI-SUOMEN MATKAILUN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT VELI-PEKKA PÄIVÄNEN KESKI-SUOMEN MATKAILUN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT Keski-Suomen matkailuparlamentti 16.11.2010 1 KESKI-SUOMEN MATKAILUN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KESKI-SUOMEN MATKAILUN KEHITTÄMINEN Matkailuparlamentti

Lisätiedot

Johtavaa näkemystä. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Johtavaa näkemystä. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Johtavaa näkemystä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Aalto-yliopisto Kolme johtavaa suomalaista yliopistoa yhdistyi tammikuussa 2010 Helsingin kauppakorkeakoulu perustettu

Lisätiedot

Aalto-yliopisto. Raili Pönni

Aalto-yliopisto. Raili Pönni Aalto-yliopisto Raili Pönni 7.9.2017 Aalto-yliopiston organisaatio Insinööritieteiden Kauppa Kemian tekniikan Sähkötekniikan Perustieteiden Taiteiden ja suunnittelun Professorineuvosto Provosti, vararehtorit

Lisätiedot

MAINOSTILA MAINOSTILA MAINOSTILA. Maisema 2011. Luonto 2011 MAINOSTILA. Koko: 300 x 400 mm. + mainostila

MAINOSTILA MAINOSTILA MAINOSTILA. Maisema 2011. Luonto 2011 MAINOSTILA. Koko: 300 x 400 mm. + mainostila Kalenterit 2011 Maisema 2011 Koko: 300 x 400 mm 12 lehteä, kansi + pohjapahvi vaikuttavat maisemakuvat tilaa omille merkinnöille 1022 Luonto 2011 Koko: 232 x 330 mm 12 lehteä, kansi + pohjapahvi raikkaat

Lisätiedot

Aalto-yliopisto. Aalto-yliopiston organisaatio. Kemian tekniikan korkeakoulu. korkeakoulu. Akateeminen komitea. Akateeminen komitea

Aalto-yliopisto. Aalto-yliopiston organisaatio. Kemian tekniikan korkeakoulu. korkeakoulu. Akateeminen komitea. Akateeminen komitea Aalto-yliopisto Raili Pönni 8.9.2016 Aalto-yliopiston organisaatio Insinööritieteiden Kauppa Kemian tekniikan Sähkötekniikan Perustieteiden Taiteiden ja suunnittelun Gary Marquis Ingmar Björkman Janne

Lisätiedot

YLIOPISTOLAIN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI ARVIOINNIN TULOSTEN ESITTELY

YLIOPISTOLAIN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI ARVIOINNIN TULOSTEN ESITTELY YLIOPISTOLAIN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI ARVIOINNIN TULOSTEN ESITTELY 15.9.2016 OSIO I ARVIOINNIN TOTEUTUS 2 YLIOPISTOLAKIUUDISTUKSEN ARVIOINTI Arviointi toteutettiin opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta

Lisätiedot

AALTO-YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ

AALTO-YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ AALTO-YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ AALTO-YLIOPISTON HALLITUS 17.4.2014 1. Aalto-yliopisto 3 1 Yliopisto 3 2 Korkeakoulu 3 3 Yliopiston kieli 4 4 Yliopistokonserni 4 2. Yliopistotason toimielimet 5 5 Yliopistotason

Lisätiedot

FUAS ajankohtaisia asioita. Rehtoriterveiset Voimaa ja laatua kumppanuudesta seminaari 7.3.2012 Outi Kallioinen, LAMK

FUAS ajankohtaisia asioita. Rehtoriterveiset Voimaa ja laatua kumppanuudesta seminaari 7.3.2012 Outi Kallioinen, LAMK FUAS ajankohtaisia asioita Rehtoriterveiset Voimaa ja laatua kumppanuudesta seminaari 7.3.2012 Outi Kallioinen, LAMK FUASin vastaus OKM:lle 17.2.2011 HAMK, LAMK ja Laurea ovat muodostaneet strategisen

Lisätiedot

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy SATAKUNNAN MATKAILUN TUOREIMMAT KEHITYSTRENDIT 22.9.21 21 Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy lähdeaineistona Tilastokeskuksen majoitustilastot

Lisätiedot

Tutkijanuran ja -aseman kehittäminen (HR Excellence in Research)

Tutkijanuran ja -aseman kehittäminen (HR Excellence in Research) Tutkijanuran ja -aseman kehittäminen (HR Excellence in Research) Tilannekatsaus 18.1.2017 Piia Löppönen Peruskirjan ja säännöstön käyttöönotto Komission ohjauksessa, Institutional HR-strategia prosessissa

Lisätiedot

Yliopistolakiuudistuksen arviointi. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta

Yliopistolakiuudistuksen arviointi. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta Yliopistolakiuudistuksen arviointi Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta 8.12.2017 Keskeiset kysymykset Yliopistokollegion aseman kehittäminen Nykylain mahdollisuudet Hallituksen valintaprosessi

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND 120000 100000 80000 60000 40000 20000 0 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Tiedot taulukkomuodossa ovat seuraavilla sivuilla. - Sifferuppgifterna finns på följande sidor.

Lisätiedot

KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari

KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari 17.3.2009 KORKEAKOULUJEN STRATEGIATYÖ Korkeakoulut uudistavat strategiansa vuonna 2010 käytäviin

Lisätiedot

Helsinki - Pietari (from Helsinki to St. Petersburg) Hinnat / Fares 26.4. - 14.12.2013

Helsinki - Pietari (from Helsinki to St. Petersburg) Hinnat / Fares 26.4. - 14.12.2013 ALLEGRO Helsinki - Pietari (from Helsinki to St. Petersburg) Hinnat / Fares.. -..0 Hintaesimerkki: Helsinki - Pietari, yksi suunta Aikataulu/Timetable Fare example: Helsinki - St. Petersburg, one way Kesäaika

Lisätiedot

Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa

Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa Kaisa Kurki, kansainvälisten asioiden päällikkö Tampereen yliopisto, strateginen kansainvälinen kehittäminen Sessio: Miten ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Kansainvälisen henkilöstön aktiivinen rekrytointi : yliopistojen strategiset ja operatiiviset toimenpiteet nyt ja jatkossa

Kansainvälisen henkilöstön aktiivinen rekrytointi : yliopistojen strategiset ja operatiiviset toimenpiteet nyt ja jatkossa Kansainvälisen henkilöstön aktiivinen rekrytointi : yliopistojen strategiset ja operatiiviset toimenpiteet nyt ja jatkossa Aalto-yliopisto, Sähkötekniikan korkeakoulu 21.5.2013 Levi Anne Kanto Sisältö

Lisätiedot

Aallonhuiput. Aalto University Doctoral Student Association. Lauri Kovanen, November 8th 2012

Aallonhuiput. Aalto University Doctoral Student Association. Lauri Kovanen, November 8th 2012 Aallonhuiput Aalto University Doctoral Student Association Lauri Kovanen, November 8th 2012 What? Founded in 2009 Common ground for different backgrounds Represents PhD students in Aalto and AYY Aalto

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu

Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu www.jyu.fi/tutkijakoulu Tutkijakoulukoordinaattori Tuula Oksanen Opintoasiainpäivät 9.2.2012 Tutkijakoulujärjestelmä muutoksessa Perustettu 1995 Opetusministeriön toimesta

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät 27.-28.10.2009, Finlandia-talo, Helsinki. Johtaja Hannu Sirén

Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät 27.-28.10.2009, Finlandia-talo, Helsinki. Johtaja Hannu Sirén Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät 27.-28.10.2009, Finlandia-talo, Helsinki Johtaja Hannu Sirén Ajankohtaista korkeakoulupolitiikasta 1. Lainsäädäntö Yliopistolaki Ammattikorkeakoululain muutokset

Lisätiedot

Professorit emeriti Aallossa, ehdotus toimintamallista Prosessit ja käytännöt

Professorit emeriti Aallossa, ehdotus toimintamallista Prosessit ja käytännöt Professorit emeriti Aallossa, ehdotus toimintamallista Prosessit ja käytännöt Ilkka Niemelä, Tiia Tuomi, Greger Lindén, Mari Svahn ja Hanna Nurmela Joulukuu 2013 Ehdotuksen taustatyö Professorikunnalta

Lisätiedot

MAINOSTILA MAINOSTILA MAINOSTILA. Maisema Luonto 2012 MAINOSTILA. Koko: 290 x 400 mm + mainostila

MAINOSTILA MAINOSTILA MAINOSTILA. Maisema Luonto 2012 MAINOSTILA. Koko: 290 x 400 mm + mainostila Kalenterit 2012 Maisema 2012 Koko: 290 x 400 mm 12 lehteä, kansi + pohjapahvi vaikuttavat maisemakuvat tilaa omille merkinnöille 1022 Luonto 2012 Koko: 232 x 330 mm 12 lehteä, kansi + pohjapahvi raikkaat

Lisätiedot

Kansliapäällikön puheenvuoro

Kansliapäällikön puheenvuoro Edessä oli pitkä urakka, mutta päätös oli tehty, ja sehän on aina hyvä juttu. Kansliapäällikön puheenvuoro Haastava tulevaisuus mistä yhteinen suunta? Valtiovarainministeriön ja Tampereen johtamiskorkeakoulun

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och 100 kpl/st. Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 - Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan ja Nummi-Pusulan

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi

Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi 2017 10.8.2017 1 Kuntastrategia kuntalaki 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista.

Lisätiedot

Tieteentekijöiden liiton lausunto hallituksen esityksestä yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamiseksi (HE 73/2017 vp)

Tieteentekijöiden liiton lausunto hallituksen esityksestä yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamiseksi (HE 73/2017 vp) Helsinki 5.10.2017 Eduskunnan sivistysvaliokunta Asia: Tieteentekijöiden liiton lausunto hallituksen esityksestä yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamiseksi (HE 73/2017 vp) Lausunnon pääkohdat

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan

Lisätiedot

Säätiön piirissä on tieteen, taiteen ja opetuksen vapaus.

Säätiön piirissä on tieteen, taiteen ja opetuksen vapaus. AALTO-KORKEAKOULUSÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Aalto- korkeakoulusäätiö (ruotsiksi Stiftelsen för Aaltohögskolan, englanniksi Aalto University Foundation) ja sen kotipaikka

Lisätiedot

AALTO-KORKEAKOULUSÄÄTIÖN SÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON HALLITUS JA

AALTO-KORKEAKOULUSÄÄTIÖN SÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON HALLITUS JA AALTO-KORKEAKOULUSÄÄTIÖN SÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON HALLITUS 21.3.2016 JA 16.9.2016 Rekisteröity säätiörekisteriin, Patentti- ja rekisterihallitus 4.10.2016 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Aalto-korkeakoulusäätiö

Lisätiedot

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 5/ ASIALISTA : Ma

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 5/ ASIALISTA : Ma ASIALISTA N HALLITUKSEN KOKOUS 5/2019 26. 27.8.2019 ASIALISTA : Ma 26.8.2019 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Talouden tervehdyttämisen linjaukset sekä strategiset valinnat ja investoinnit

Lisätiedot

VÄRE premises Sari Dhima

VÄRE premises Sari Dhima VÄRE premises Sari Dhima 25.10.2017 The tasks with departments: - Discuss about personnel s location in Väre - Find out the group of team rooms - Find out tenured professors wish to an own office room

Lisätiedot

Tutkimuspalveluiden kansallinen yhteistyö. RISTIKKI ryhmän ehdotus

Tutkimuspalveluiden kansallinen yhteistyö. RISTIKKI ryhmän ehdotus Tutkimuspalveluiden kansallinen yhteistyö RISTIKKI ryhmän ehdotus 1 Ristikki -ryhmä RIS (Research & Innovation Services) + tikki Ryhmä perustettiin 2011 Tutkimushallinnon päivien yhteydessä Ryhmä vai tehtäväkseen

Lisätiedot

Aallosta kestävän kehityksen osaajia

Aallosta kestävän kehityksen osaajia Aallosta kestävän kehityksen osaajia LUMA-toimintaa yläkouluille ja lukioille RCE Espoon Unelman päivän seminaari Tiistaina 2.12.2014 @ Espoon valtuustotalo Meri Löyttyniemi, Aalto kampuspalvelut, kestävän

Lisätiedot

Lapin korkeakoulukonserni

Lapin korkeakoulukonserni Lapin korkeakoulukonserni LAPIN YLIOPISTO Lapin yliopisto (1/2) 4 491 Opiskelijaa 5 044 Aikuisopiskelijaa 638 Työntekijää 48 Professoria 8 Tutkimusprofessoria 10 Apulaisprofessoria 171 Dosenttia Vuoden

Lisätiedot

Statistics 07.02.2011

Statistics 07.02.2011 Statistics.. Tilastot Statistics.... Application status.. Status of the applications.. 6.... Application status.. Status of the applications.. 6.... Total Applications and by Month - Total January Feruary

Lisätiedot

JUHLA- VUOSI ELOKUVAJULISTEKALENTERI FILM POSTER CALENDAR

JUHLA- VUOSI ELOKUVAJULISTEKALENTERI FILM POSTER CALENDAR 2010 JUHLA- VUOSI ELOKUVAJULISTEKALENTERI FILM POSTER CALENDAR Julisteen tekijä: Timo Mänttäri T A M M I K U U J A N U A R Y 1 2 3 4 5 Uudenvuodenpäivä 1 2 3 Loppiainen 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16

Lisätiedot

MUUT AKATEEMISET TEHTÄVÄT Marraskuu 2016

MUUT AKATEEMISET TEHTÄVÄT Marraskuu 2016 MUUT AKATEEMISET TEHTÄVÄT Marraskuu 2016 AALTO-YLIOPISTO OHJESÄÄNTÖ PÄIVITETTY VERSIO 1 1. Muut akateemiset tehtävät Aalto-yliopistossa 3 1.1. Asiakirjan ala 3 1.2. Muiden akateemisten tehtävien tarkoitus

Lisätiedot

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa 12.5.2014 Pitkät perinteet Kohti toimenpideohjelmaa Ohjelman sisältö, toteutus ja seuranta Pitkät perinteet kehitysyhteistyössä Ensimmäiset kehitysyhteistyöhankkeet

Lisätiedot

EGN Executive. Kollegaryhmä huipputason johtajille IN PARTNERSHIP WITH

EGN Executive. Kollegaryhmä huipputason johtajille IN PARTNERSHIP WITH EGN Executive Kollegaryhmä huipputason johtajille IN PARTNERSHIP WITH Nille, jotka uskovat elinikäiseen oppimiseen 2 Oletko kokenut johtaja, jolla on strategista vastuuta? Tiedät siis, että menestyminen

Lisätiedot

Yliopistokoulutuksen kokonaisuuden johtaminen. Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Hannu Sirén

Yliopistokoulutuksen kokonaisuuden johtaminen. Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Hannu Sirén Yliopistokoulutuksen kokonaisuuden johtaminen Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Hannu Sirén 29.9.2010 Yliopistouudistus Hallinto Johtaminen Rahoitusmalli Muu ohjaus Yliopistolaki - Aiempaa vahvemmin

Lisätiedot

Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus

Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus Jukka Kola Professori, Vararehtori Valtakunnalliset opintoasiainpäivät 11.-12.10.2012 Helsingin yliopisto 18.10.2012 1 Opetustoiminnan johtaminen

Lisätiedot

Rakenteellinen uudistaminen etenee Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2016 Turku Ylijohtaja Tapio Kosunen

Rakenteellinen uudistaminen etenee Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2016 Turku Ylijohtaja Tapio Kosunen Rakenteellinen uudistaminen etenee Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2016 Turku 8.-9.12.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Evolution of the earth s economic center of gravity 2 Lähde: OECD,

Lisätiedot

Aalto yliopiston yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Aalto yliopiston yhteiskunnallinen vaikuttavuus Aalto yliopiston yhteiskunnallinen vaikuttavuus Innovatiivinen kaupunki kevätseminaari 2013 Seppo Laukkanen Associate Vice President, Aalto -yliopisto 17.05..2013 Aalto-yliopiston strategia Visio Aalto-yliopistossa

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 6/ ASIALISTA

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 6/ ASIALISTA N HALLITUKSEN KOKOUS 6/2018 11.12.2018 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Korkeakoulukonsernin strategiatyön tilannekatsaus 3. Tilannekatsaus yliopiston strategista profiloitumista

Lisätiedot

Toisen auditointikierroksen menetelmä

Toisen auditointikierroksen menetelmä Toisen auditointikierroksen menetelmä Rehtori, varapuheenjohtaja Pentti Rauhala Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari Tampere 2.12.2010 Korkeakoulujen arviointineuvosto

Lisätiedot

Strateginen tavoite ilman odotettua tulosta ja sitä osaltaan mahdollistavaa toiminnan tavoitetilaa on vain ylevä toive.

Strateginen tavoite ilman odotettua tulosta ja sitä osaltaan mahdollistavaa toiminnan tavoitetilaa on vain ylevä toive. Strateginen tavoite ilman odotettua tulosta ja sitä osaltaan mahdollistavaa toiminnan tavoitetilaa on vain ylevä toive. Opetus- ja kulttuuriministeriö KOTA-seminaari 27.8.2019 Pääarkkitehti Ari Lehtiö,

Lisätiedot

Uutta yhteistyötä ja uusia koulutuskonsepteja

Uutta yhteistyötä ja uusia koulutuskonsepteja Uutta yhteistyötä ja uusia koulutuskonsepteja Ajatuksia ja tuloksia yhteisistä pohdinnoista Valtionhallinnon johdon tuen, Aalto EE:n ja HAUSin kesken Johdon foorum 8.4.2014 Anneli Temmes, Minna Wickholm

Lisätiedot

Naisten urat - kokemuksia naisten kompetenssien kehittämisestä KTT Minna Hiillos 4.2.2014

Naisten urat - kokemuksia naisten kompetenssien kehittämisestä KTT Minna Hiillos 4.2.2014 Naisten urat - kokemuksia naisten kompetenssien kehittämisestä KTT Minna Hiillos 4.2.2014 February 11, 2014 Aalto University Executive Education 1 Taustaa: kompetenssien kehittämisestä Kolme henkilökohtaista

Lisätiedot

Itämeren alueen ohjelma Kansallisen työryhmän puheenjohtaja Matti Lipsanen

Itämeren alueen ohjelma Kansallisen työryhmän puheenjohtaja Matti Lipsanen Itämeren alueen ohjelma 2014+ Kansallisen työryhmän puheenjohtaja Matti Lipsanen 5.6.2013 Itämeren alueen ohjelma Baltic Sea Region Programme 2014+ Euroopan alueellisen yhteistyön (EAY) ohjelmia Valmisteilla

Lisätiedot

Osaaminen keskiössäcase

Osaaminen keskiössäcase Osaaminen keskiössäcase HAMK 5.4.2017 Heidi Ahokallio-Leppälä, vararehtori Tutkimuksen lähtökohtana toimintaympäristön muutos oammattikorkeakoulujen rakenteellinen muutos otyössä tapahtuvat nopeat muutokset

Lisätiedot

Tekniikan, kaupan ja taideteollisen alan huippuyliopisto Suomeen

Tekniikan, kaupan ja taideteollisen alan huippuyliopisto Suomeen Tekniikan, kaupan ja taideteollisen alan huippuyliopisto Suomeen Teknillisen korkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun yhdistyminen uudeksi yliopistoksi Valtiosihteeri Raimo

Lisätiedot

Haaga-Helian strategiaprosessi ja sopimuskauteen valmistautuminen

Haaga-Helian strategiaprosessi ja sopimuskauteen valmistautuminen Haaga-Helian strategiaprosessi ja sopimuskauteen valmistautuminen Korkeakoulujen KOTA-seminaari 27.8.2019 Hallintojohtaja Ari Hälikkä Sama tuuli puhaltaa kaikille yksi tulee ensimmäisenä maaliin Menestyvä

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin

Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin Päivi Karttunen vararehtori 16.6.2009 Päivi Karttunen 1 Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen (1) OPM 2008: Rakenteellisen kehittämisen

Lisätiedot

Tutkimusinfrastruktuurit ja yliopistojen profiloitumisstrategia. Ilkka Niemelä Vararehtori, Aalto-yliopisto

Tutkimusinfrastruktuurit ja yliopistojen profiloitumisstrategia. Ilkka Niemelä Vararehtori, Aalto-yliopisto Tutkimusinfrastruktuurit ja yliopistojen profiloitumisstrategia Ilkka Niemelä Vararehtori, Aalto-yliopisto 2.10.2013 Tutkimusinfrastruktuurit ja yliopistojen profiloituminen Tutkimus- ja opetusinfrastruurit

Lisätiedot

Insinööritieteiden korkeakoulu/ Oppimispalvelut, KOULUTUSOHJELMAN ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN

Insinööritieteiden korkeakoulu/ Oppimispalvelut, KOULUTUSOHJELMAN ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN Insinööritieteiden korkeakoulu/ Oppimispalvelut, 30.11.2015 KOULUTUSOHJELMAN ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN LES ENG Ohjelmajohtaja Vastuuopettaja Tietovarasto Kurssipalaute ohjelmittain ja kursseittain Ohjelman

Lisätiedot

Uusi palveluorganisaatio -projektin tilannekatsaus

Uusi palveluorganisaatio -projektin tilannekatsaus Antti Savolainen 7.12.2015 Uusi palveluorganisaatio -projektin tilannekatsaus Hallituksen 15.12. kokouksessa on käsittelyssä esitys Yliopiston tavoiteohjelmaksi. Siinä on yhtenä tavoitteena, että yliopiston

Lisätiedot

KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA"

KOHTI UUTTA KOULUTUSSTRATEGIAA KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA" Humanistisen tiedekunnan koulutuksen kehittämisen aamupäivä 26.8.2015 Minna-Riitta Luukka Hallitusohjelma OKM:n linjaukset Kesu Suomi osaamisen kasvu-uralle Miten kehitämme

Lisätiedot

Helsinki - Pietari (from Helsinki to St. Petersburg) Hinnat / Fares 27.3.2016-29.10.2016

Helsinki - Pietari (from Helsinki to St. Petersburg) Hinnat / Fares 27.3.2016-29.10.2016 ALLEGRO Helsinki - Pietari (from Helsinki to St. Petersburg) Hinnat / Fares.3.206-2.0.206 Hintaesimerkki: Helsinki - Pietari, yksi suunta Fare example: Helsinki - St. Petersburg, one way Aik./Adult,.lk/st

Lisätiedot

Lyhyesti uusista DI-ohjelmista Isohenkilökoulutus to Opintoasianpäällikkö Mari Knuuttila

Lyhyesti uusista DI-ohjelmista Isohenkilökoulutus to Opintoasianpäällikkö Mari Knuuttila Lyhyesti uusista DI-ohjelmista 2015 Isohenkilökoulutus to 28.8.2014 Opintoasianpäällikkö Mari Knuuttila Master s Programmes at SCI Starting 2015 (in English) Master s Programme in Engineering Physics *

Lisätiedot

Kieku ohjausmalli ja elinkaaren hallinta. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto

Kieku ohjausmalli ja elinkaaren hallinta. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Kieku ohjausmalli ja elinkaaren hallinta Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Työryhmä VM asetti työryhmän tekemään esityksen Kieku-järjestelmän elinkaaren hallinnasta

Lisätiedot

Aalto Service Factory

Aalto Service Factory 12/11/14 Service Factory and Business Collaboration Minna-Kaarina Forssén, D.Sc. (Eng.) Business Collaboration Manager Key strategic goal of Service Factory Promote multidisciplinary collaboration and

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Strategiatyön toimintasuunnitelma 2013

Strategiatyön toimintasuunnitelma 2013 Strategiatyön toimintasuunnitelma 2013 Strategiatyöryhmä 18.2.2013 HUOM! Tämän toimintasuunnitelman on tarkoitus kuvata strategiatyöryhmän työtä ja tavoitteita, ei vielä itse strategiaprosessin yksityiskohtia.

Lisätiedot

Wifi-tunnus: royalmeeting salasana: rr-crowne

Wifi-tunnus: royalmeeting salasana: rr-crowne Wifi-tunnus: royalmeeting salasana: rr-crowne Tavoitteena hyvin toimiva ja johdettu korkeakouluyhteisö Ylijohtaja Tapio Kosunen 5.4.2017, Helsinki Yliopisto- ja ammattikorkeakouluuudistusten vaikutusten

Lisätiedot

Mittaaminen ja tilannekuva Alustat näkyväksi osaksi innovaatioympäristöä. anniina.heinikangas@pirkanmaa.fi

Mittaaminen ja tilannekuva Alustat näkyväksi osaksi innovaatioympäristöä. anniina.heinikangas@pirkanmaa.fi Mittaaminen ja tilannekuva Alustat näkyväksi osaksi innovaatioympäristöä anniina.heinikangas@pirkanmaa.fi Mittaaminen osana 6Aika Avoimet innovaatioalustat -työtä Alustamaisessa kehittämisessä tarvittavien

Lisätiedot

5. Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelman hyväksyminen. Lapin yliopiston määrärahahaku korkeakoulujen hakijasuman purkua varten.

5. Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelman hyväksyminen. Lapin yliopiston määrärahahaku korkeakoulujen hakijasuman purkua varten. LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 4/2014 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston sijoitustoiminnan tilanne 3. Lapin yliopiston strategia vuoteen 2025 4. Lapin yliopiston

Lisätiedot

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi www.oph.fi Hankkeen vaikuttavuuden

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä

Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä 7.5.2019 Teemapaja: Ammatillisen koulutuksen johtaminen Opetushallitus Tuula Sumkin Vaikuttavuus vaikuttavuusketju (Sitra) 16/05/2019 Opetushallitus

Lisätiedot

Erkki Antila Teknillinen tiedekunta

Erkki Antila Teknillinen tiedekunta 9.10. 2012 Toimintakatsaus ja vuorovaikutussuhteet Erkki Antila Teknillinen tiedekunta Asialista Teknillinen tiedekunta Strategia Painoalat Koulutus ja tutkimus Koulutusohjelmat Tutkimustoiminta Tutkimusalusta

Lisätiedot

HKL:n johtamisjärjestelmän uudistaminen

HKL:n johtamisjärjestelmän uudistaminen HKL:n johtamisjärjestelmän uudistaminen Suunnittelu & Valmistelu Toimeenpano Vakiinnuttaminen HKL johtoryhmä työpaja 13.5.2015 1 Uuden johtamisjärjestelmän suunnittelu ja valmistelu 1. Projektin tavoitteet,

Lisätiedot

University s Research Funding Services. Satu Väisänen Research Funding Services Kumpula Campus

University s Research Funding Services. Satu Väisänen Research Funding Services Kumpula Campus University s Research Funding Services Satu Väisänen Research Funding Services Kumpula Campus Tutkimusrahoituksen palvelut 8.2.2012 1 CENTRAL ADMINISTRATION SECTORS RESEARCH SECTOR Research Administration

Lisätiedot

1+1 = 2? 1+1 = 1? 1+1 = 3? Kaksoistutkinnosta yhteistutkintotodistukseen?

1+1 = 2? 1+1 = 1? 1+1 = 3? Kaksoistutkinnosta yhteistutkintotodistukseen? 1+1 = 2? 1+1 = 1? 1+1 = 3? Kaksoistutkinnosta yhteistutkintotodistukseen? 04052014 Eija Kujanpää Kaksoistutkinto-ohjelmat: opiskelija hyödyt ja haasteet? * Mahdollisuus hankkia tietyn alan substanssiosaamista

Lisätiedot

Korkeakoulun johtaminen ja kokonaisarkkitehtuuri. Päivi Karttunen, TtT Vararehtori TAMK

Korkeakoulun johtaminen ja kokonaisarkkitehtuuri. Päivi Karttunen, TtT Vararehtori TAMK Korkeakoulun johtaminen ja kokonaisarkkitehtuuri Päivi Karttunen, TtT Vararehtori TAMK Mm. Kansainvälisesti korkeatasoisia ja omille vahvuusalueille profiloituneita korkeakouluja Entistä tuloksellisempaa

Lisätiedot

UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-

UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017- UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-24.9.2015 Opetussuunnitelmatyön aikataulu Syyskuu 2015: Rehtorin päätös opetussuunnitelmatyön yhteisiksi tavoitteiksi / linjauksiksi 24.9.2015: opetussuunnitelmatyön aloitusseminaari

Lisätiedot

Yliopiston ajatus ja strateginen johtaminen

Yliopiston ajatus ja strateginen johtaminen Yliopiston ajatus ja strateginen johtaminen Sosiologipäivät, Kuopio Korkeakoulutuksen sosiologia -työryhmä Jarkko Tirronen YTT Itä-Suomen yliopisto Kuopion kampus jarkko.tirronen@uef.fi Jarkko Tirronen

Lisätiedot

Uusi yliopistolaki tilaa opetukselle ja tutkimukselle. Johtaja Anita Lehikoinen 20.5.2009

Uusi yliopistolaki tilaa opetukselle ja tutkimukselle. Johtaja Anita Lehikoinen 20.5.2009 Uusi yliopistolaki tilaa opetukselle ja tutkimukselle Johtaja Anita Lehikoinen 20.5.2009 Yliopistouudistuksen tavoitteet Yliopistojen taloudellisen ja hallinnollisen aseman vahvistaminen muodostamalla

Lisätiedot

Tilaisuuden avaus. FIRI-Hakuinfo. Riitta Maijala Tutkimusinfrastruktuurikomitean puheenjohtaja Helsinki ACADEMY OF FINLAND 2018

Tilaisuuden avaus. FIRI-Hakuinfo. Riitta Maijala Tutkimusinfrastruktuurikomitean puheenjohtaja Helsinki ACADEMY OF FINLAND 2018 Tilaisuuden avaus -Hakuinfo Riitta Maijala Tutkimusinfrastruktuurikomitean puheenjohtaja 07.02.2019 Helsinki 1 ACADEMY OF FINLAND 2018 Infrastruktuurien strateginen suunnittelu ja kehittäminen on entistäkin

Lisätiedot

2001 Tammikuu Januari January

2001 Tammikuu Januari January Ulkomaankauppa 2001:E01 Ennakkotiedot Preliminära uppgifter Preliminary Data 2001 Tammikuu Januari January MRD. MK Ulkomaankauppa kuukausittain 1/2000-1/2001 32 30 28 26 24 22 20 18 16 14 12 1/2000 2/00

Lisätiedot

Päivi Karttunen, TtT vararehtori Tampereen ammattikorkeakoulu 4/19/201 6

Päivi Karttunen, TtT vararehtori Tampereen ammattikorkeakoulu 4/19/201 6 Päivi Karttunen, TtT vararehtori Tampereen ammattikorkeakoulu 1 4/19/201 6 Mihin meitä korkeakoulusektorilla ja koulutuksessa yleisesti haastetaan? Hallituksen yksi strateginen painopiste: Osaaminen ja

Lisätiedot

Nuorisotakuun ja elinikäisen oppimisen ja ohjauksen avulla hyvinvointia ja elinvoimaa Etelä-Savoon

Nuorisotakuun ja elinikäisen oppimisen ja ohjauksen avulla hyvinvointia ja elinvoimaa Etelä-Savoon Nuorisotakuun ja elinikäisen oppimisen ja ohjauksen avulla hyvinvointia ja elinvoimaa Etelä-Savoon Tuija Toivakainen, 20.8.2013 kello 10:30 16 Etelä-Savon nuorisotakuun neuvottelukunta ja elinikäisen oppimisen

Lisätiedot

Odotukset ja tavoitteet tutkimuksen tuki- ja innovaatiopalveluille: yliopiston johdon näkökulma

Odotukset ja tavoitteet tutkimuksen tuki- ja innovaatiopalveluille: yliopiston johdon näkökulma Odtukset ja tavitteet tutkimuksen tuki- ja innvaatipalveluille: ylipistn jhdn näkökulma Tutkimuspalvelupäivät 21.8.2014 Ilkka Niemelä Prvsti Aalt-ylipist Tutkimuksen tuki- ja innvaatipalvelut ylipistssa

Lisätiedot

Verkostojen voima saako rahalle vastinetta?

Verkostojen voima saako rahalle vastinetta? Verkostojen voima saako rahalle vastinetta? Kv-kevätpäivät Sessio B1, 13.5.2014 Kirsti Virtanen, Turun ammattikorkeakoulu Mervi Rantanen, Aalto-yliopisto Sisältö 1. Verkostoyhteistyön johtaminen - case

Lisätiedot

Jyväskylästä OHITUSKAISTA MAAILMALLE Risto Huhta-Koivisto Senior Director, Business Finland OHJELMA

Jyväskylästä OHITUSKAISTA MAAILMALLE Risto Huhta-Koivisto Senior Director, Business Finland OHJELMA OHJELMA 13.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Risto Huhta-Koivisto, Senior Director Jyväskylästä OHITUSKAISTA MAAILMALLE 12.6.2019 Risto Huhta-Koivisto Senior Director, Business Finland Global

Lisätiedot

Kansallinen älyliikenteen strategia

Kansallinen älyliikenteen strategia Kansallinen älyliikenteen strategia Ehdotus 18.11.2009 Harri Pursiainen Työn kulku Professori Kulmalan raportti 2008 LVM:n toimeksianto 19.3.2009 I asiantuntijaseminaari huhtikuussa Liikenteen ja viestinnän

Lisätiedot

Rohkeiden ajattelijoiden yhteisö

Rohkeiden ajattelijoiden yhteisö Rohkeiden ajattelijoiden yhteisö Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme innovatiivista yhteiskuntaa korkeatasoisen tutkimuksen, opetuksen ja taiteellisen toiminnan

Lisätiedot

ISAT-painoalojen ulkoinen arviointi

ISAT-painoalojen ulkoinen arviointi ISAT-painoalojen ulkoinen arviointi ARVIOINNIN TAUSTA ARVIOINNIN TAUSTA ISAT-painoalojen ulkoinen arviointi perustui ISATin toimintasuunnitelmaan 2010-2013 ja Innovatiivinen aluekehitystyö -toimintaan

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Johtosääntö. Johtosääntö

TAIDEYLIOPISTO. Johtosääntö. Johtosääntö TAIDEYLIOPISTO Johtosääntö Käsittely: 1. Taideyliopiston johtosääntötoimikunta 10.8.2012 Johtosäännön lähtökohdat ja periaatteet 2. Hallituksen iltakoulu 16.8.2012 Kollegion jäsenmäärä ja valinta 3. Taideyliopiston

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Lahti 12.4.2019 Leena Aaltonen 29.4.2019 1 Ajankohtaista - kevät 2019 Lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävä

Lisätiedot

Master-opinnot Haaga-Heliassa. Avoin AMK infoilta Koulutusasiantuntija Sanna Heiniö

Master-opinnot Haaga-Heliassa. Avoin AMK infoilta Koulutusasiantuntija Sanna Heiniö Master-opinnot Haaga-Heliassa Avoin AMK infoilta 20.8.2019 Koulutusasiantuntija Sanna Heiniö Koulutukset uudessa Master-OPSissa NYKYISET 1. Degree Programme in Aviation and Tourism Business, Master of

Lisätiedot

Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi

Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi Tampere Metropolialueen ulkopuolella Suomen suurin kaupunki, 220 000 asukasta, yksi Suomen nopeimmin kasvavista keskuksista

Lisätiedot

Opetus- ja tutkimushenkilöstön rekrytointisääntö. 1 luku Yleiset säännökset. Lainsäädäntö

Opetus- ja tutkimushenkilöstön rekrytointisääntö. 1 luku Yleiset säännökset. Lainsäädäntö Hallitus 25.1.2012 Päivitysvastuu: rehtori SIBELIUS-AKATEMIAN HALLINNOINTIOHJE Tämä Sibelius-Akatemian hallituksen hyväksymä ohje liitteineen määrittää Sibelius- Akatemian toiminnan keskeiset säännöt ja

Lisätiedot

TUUTOROINNIN TOTEUTUS ENGissä

TUUTOROINNIN TOTEUTUS ENGissä Insinööritieteiden korkeakoulu/ Opinto- ja opiskelijapalvelut, 27.1.2012, päivitetty 4.4.2014/ VR TUUTOROINNIN TOTEUTUS ENGissä Opiskelija Opintotuutori Opettajatuutori Opintoneuvojat, kilta Opinto- ja

Lisätiedot