Liikunta säilyttää työkykyä ja ikääntyneiden toimintakykyä

Transkriptio

1 Liikuntalääketiede Liikunta säilyttää työkykyä ja ikääntyneiden toimintakykyä Eino Heikkinen ja Juhani Ilmarinen Vaikutukset ovat erityisen selkeitä kun fyysinen kapasiteetti on lähtötilanteessa huono. Ikä, krooniset sairaudet ja raihnaisuus eivät yleensä estä liikuntaa. Työikäisessä väestössä ripeän liikunnan väheneminen liittyy työkyvyn heikentymiseen ja lisääntyminen työkyvyn parantumiseen. Ikääntyneillä ihmisillä jo kohtalainen fyysinen aktiivisuus ehkäisee elimistön toiminnan heikkenemistä ja lisää toimintakykyisiä elinvuosia. Kestävyystyyppisen liikunnan ohella huomiota on syytä kohdistaa lihasten voimaa parantaviin sekä notkeutta ja nivelten liikelaajuuksia ylläpitäviin harjoituksiin. Suositeltava viikoittainen liikuntaohjelma sisältää noin viisi vähintään 30 minuutin liikuntaohjelmaa tai useampia lyhyitä liikuntatuokioita. Liikuntaneuvonnan kehittäminen työterveyshuollossa ja perusterveydenhuollossa vastaa väestön vanhenemisen tuomiin terveyshaasteisiin. E linajan pidentyessä ja syntyvyyden vähentyessä väestö ikääntyy. Suomalaisten miesten keski-ikä on kohonnut vuosien 1950 ja 1998 välillä 28.6 vuodesta 37.2 vuoteen, ja sen arvioidaan kohoavan 43.2 vuoteen vuonna Naisten vastaavat luvut ovat 31.6, 40.6 ja 45.8 vuotta. Työvoimaan kuuluvan väestön keski-ikä on Suomessa OECD-maiden korkeimpia. Vuonna 2005 nousee vuotiaiden osuus yli 30 %:iin työvoimasta ja pysyy ennusteen mukaan tällä tasolla ainakin vuoteen 2025 saakka. Elinajan pidentyminen on ollut suhteellisesti suurinta vanhimmissa ikäryhmissä; yli 75- vuotiaiden määrä oli noin vuonna 1980, vuonna 2000, ja luvun arvioidaan suurenevan noin :een vuonna Oman erityiskysymyksensä muodostavat ns. suurten ikäluokkien eli vuosina syntyneiden, noin henkilön ikääntymiseen liittyvät seikat. Koska käytettävissä ei ole sellaisia toimintastrategoita, joilla väestön ikärakenteen kehitystä voitaisiin lähivuosina olennaisesti muuttaa. On tärkeää kehittää keinoja, joiden avulla pystyttäisiin ylläpitämään ikääntyvän työvoiman työkykyä ja iäkkään väestön kykyä selviytyä itsenäisesti arkielämän vaatimuksista. Työkyky ja liikunta Liikunnan työkykyyn kohdistuvien vaikutusten arviointia vaikeuttaa se, että työkyvyn käsite voidaan määritellä usealla eri tavalla. Työkyvyn kuvaukseen käytetään yleisesti ns. tasapainomallia, jonka mukaan työkyky on yksilön voimavarojen ja työn vaatimusten suhde: mikäli ihmisen voimavarat vastaavat työn vaatimuksia, voidaan työkykyä pitää riittävänä. Työn sisältö ja vaatimukset laajasti käsitettyinä sisältyvät siten työkyvyn määritelmään (Ilmarinen 2000). Yksilön voimavarat rakentuvat modernin käsityksen mukaan terveydestä, toimintakyvystä, osaamisesta, arvoista, asenteista ja motivaatiosta (kuva 1). Terveyttä ja toimintakykyä voidaan puolestaan pitää yksilön voimavarojen kuten Duodecim 2001;117:

2 myös työkyvyn perustana. Liikunnan merkitystä työkyvylle voidaankin tarkastella tämän mallin pohjalta. Liikunnan tunnetut vaikutukset fyysiseen toimintakykyyn kohdistuvat em. teorian mukaan työkyvyn perustaan. Esimerkiksi hengitys- ja verenkiertoelimistön sekä tuki- ja liikuntaelinten toimintakyky riippuu työikäisillä liikunnan säännöllisyydestä, kestosta ja intensiteetistä. Fyysisellä työllä sinänsä ei ole osoitettu olevan samanlaista harjoitusvaikutusta toimintakykyyn kuin liikunnalla. Viime vuosina on kehitelty uutta terveysliikunnan määritelmää, joka lähtee siitä oletuksesta, että liikunnan terveysvaikutukset voivat ilmetä ennen kuntoon kohdistuvia vaikutuksia. Terveysliikunnasta saatava hyöty toteutuu tämän mukaan kevyemmällä ja arkiliikuntaa lähellä olevalla fyysisellä aktiivisuudella. Sekä terveys- että kuntoliikunta vaikuttavat yksilön terveydellisiin voimavaroihin ja näin työkyvyn perustaan. Liikunta ei siis teorian mukaan vaikuta suoraan työkykyyn vaan epäsuorasti sen perusteisiin. Tämä ei kuitenkaan vähennä liikunnan merkitystä pikemminkin tekee siitä perusasian ja välttämättömyyden yksilön kannalta. Terveysliikunnan matalampi vaatimustaso kuntoliikuntaan nähden voi tehdä liikunnasta aikaisempaa helpommin omaksuttavan elämäntavan myös fyysisesti passiiviselle väestölle. Liikunnan vaikutus työkyvyn perusteisiin ei rajoitu pelkästään terveyden ja fyysisen toimintakyvyn alueelle. Fyysisellä, psyykkisellä ja sosiaalisella toimintakyvyllä on runsaasti interaktioita, ja niiden merkitys kasvaa ikääntymisen myötä. Fyysisen toimintakyvyn ennenaikainen heikkeneminen työikäisillä vaikeuttaa myös psyykkistä ja sosiaalista aktiivisuutta. Vastaavasti psyykkisen tai sosiaalisen toimintakyvyn heikentyminen voi rajoittaa yksilön fyysistä aktiivisuutta. Liikunnan vaikutuksia fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen työkykyyn on selvitetty laajan haastattelututkimuksen perusteella (Ilmarinen 1995). Tulokset vahvistivat käsitystä, että liikunnalla koetaan olevan vaikutusta työkykyyn. Sen katsottiin parantavan erityisesti psyykkistä työkykyä. Lähes 90 % naisista ja miehistä, nuorista ja vanhoista, työntekijöistä ja esimiehistä ilmoitti liikunnan parantaneen heidän psyykkistä työkykyään. Runsaat kolme neljännestä vastaa- Terveys Fyysinen toimintakyky Koulutus ja osaaminen Motivaatio Työtyytyväisyys Työ Henkiset vaatimukset Taidot Työyhteisö Psyykkinen toimintakyky Yksilön voimavarat Työkyky Tiedot Työympäristö Sosiaalinen toimintakyky Arvot Asenteet Fyysiset vaatimukset Kuva 1. Työkykyä kuvaavat tekijät yksilön näkökulmasta. 654 E. Heikkinen ja J. Ilmarinen

3 Taulukko 1. Työkyvyn paranemiseen 1 liittyvät työn ja elintapojen muutokset 555 kuntatyöntekijän aineistossa: logistisen regressiomallin riskisuhteet (OR), suluissa 95 %:n luottamusvälit. Muutokset seuranta-aikana vuodesta 1981 vuoteen 1992 (Tuomi ym. 1995). Muuttuja OR Samanlaiset työliikkeet eivät vähentyneet 1 vähentyneet 2.1 ( ) Tyytyväisyys esimiehen suhtautumiseen ei lisääntynyt 1.0 lisääntynyt 3.6 ( ) Ripeän liikunnan harrastaminen ei lisääntynyt 1.0 lisääntynyt 1.8 ( ) 1 Työkykyindeksi parantunut vähintään kolme pistettä jista katsoi liikunnan parantavan fyysistä työkykyä ja noin kaksi kolmasosaa sosiaalista työkykyä. Avovastauksista ilmeni, että liikunnan koettiin parantavan erityisesti jaksamista. Toistaiseksi selvin näyttö liikunnan merkityksestä työkyvylle on saatu laajassa kuntasektorin pitkittäistutkimuksesta (Tuomi ym. 1995, Ilmarinen 1999). Ikääntyville kuntatyöntekijöille tehty yhdentoista vuoden seurantatutkimus toi esille työkykyä heikentävät ja parantavat tekijät. Työkyvyn huononemiseen liittyvä työn ja elintapojen malli osoitti, että ripeän liikunnan vähentyminen liittyi merkitsevästi työkykyindeksin huononemiseen. Vastaavasti työkyvyn parantumisesta selitti itsenäisesti ripeän liikunnan lisääminen (taulukko 1). Logistisen regressiomallin elintapatekijöistä vain liikunta osoittautui työkyvyn selittäjäksi. Esimiestyön, ergonomian ja liikunnan merkitystä korosti se, että mallit olivat samat miehillä ja naisilla fyysisissä, henkisissä ja yhdistelmätöissä. Satunnaistetut prospektiiviset tutkimukset liikunnan itsenäisestä vaikutuksesta työkykyyn ovat toivottavia, mutta niiden toteuttaminen on erittäin vaativaa. Työkyky on nykykäsityksen mukaan niin monen erilaisen tekijän vuorovaikutuksen tulos, että yhteen tekijään kohdistuvan intervention (esim. liikunta) voima tuskin riittää kokonaistyökyvyn kohentamiseen. Sen sijaan liikunnan myönteiset vaikutukset voivat Liikunta säilyttää työkykyä ja ikääntyneiden toimintakykyä tulla esiin työkyvyn eri osatekijöissä ja parantaa täten välillisesti työkykyä. Fyysisen toimintakyvyn tarve säilyy työelämässä Työelämän muutokset ovat lisänneet henkisen ja sosiaalisen työkyvyn vaatimuksia. On kuitenkin virheellistä olettaa, että työelämän fyysiset vaatimukset olisivat hävinneet. Mm. kuntasektorin pitkittäistutkimus osoitti, että aikavälillä työntekijät kokivat työn sekä fyysisten että henkisten vaatimusten kasvaneen, jälkimmäisten toki enemmän (Huuhtanen ym. 1995). Työ- ja terveyshaastattelu vuodelta 1997 puolestaan osoitti, että työnsä koki ruumiillisesti melko tai hyvin rasittavaksi noin 26 % työssä olleista suomalaisista; vuonna 2000 osuus oli 24 %. Yli 55-vuotiaista miehistä näin koki vuonna % ja naisista 33 %; vuonna 2000 määrät olivat 20 % ja 27 % (Piirainen ym. 2000). Vaikka raskas ruumiillinen työ on vähenemässä, lähes neljännes työssä olevista suomalaisista altistuu sille edelleen. Euroopan unionin jäsenmaissa yli 45-vuotiailla esiintyy varsin paljon fyysistä kuormitusta työssä. Ilmarisen (1999) mukaan noin 30 % altistui huonoille työasennoille, lähes 20 % käsitteli raskaita taakkoja ja lähes 50 % teki toistotyötä yli puolet työajasta. Jäsenmaiden vertailu osoitti edelleen, että Suomessa esiintyy sekä miehillä että naisilla fyysistä kuormitusta selvästi enemmän kuin EU:ssa keskimäärin; mm. Ruotsin ja Tanskan työelämässä yli 45-vuotiaat ovat vähemmän alttiina fyysiselle kuormitukselle kuin meillä. Tulokset eri tutkimuksista osoittavat, että fyysinen toimintakyky on edelleen merkittävä osa työkykyä mm. useissa peruspalveluammateissa, joissa työskentelee runsaasti ikääntyviä naisia. Tietoyhteiskunnan töistä % pysynee fyysisesti kuormittavina siitä yksinkertaisesta syystä, ettei tekniikka voi korvata kokonaan ihmisen fyysisiä ominaisuuksia ja osaamista. Työelämän polarisaatio jakaa työt»vanhoihin» ja»uusiin», jolloin vaarana on mm. se, että ikääntyvä työvoima altistuu fyysisesti kuormittavammille töille kuin nuoret, paremmin koulutetut ikäluo- 655

4 kat. Fyysisellä toimintakyvyllä on siis merkitystä työkyvyn osatekijänä, ja se korostuu yli 45- vuotiailla. Tässä yhteydessä on myös syytä korostaa liikunnan merkitystä työuran alkupäässä. Työelämään siirtyvät huonokuntoiset nuoret joutuvat varsin pian huomaamaan, että»jaksamisen» rajat tulevat nykyisissäkin töissä vastaan paljon aikaisemmin kuin olisi toivottavaa. Työkyvyn vaikutus toimintakykyyn eläkkeellä Erinomainen tai hyvä työkyky ennen eläkkeelle siirtymistä turvaa noin kahdelle kolmasosalle hyvän terveyden ja ruumiillisen kunnon ja kolmannekselle tyytyväisyyden elämään ainakin viiden eläkevuoden ajan. Pitkittäistutkimuksen mukaan vain viidesosalla niistä, joiden työkyky oli huono ennen eläkkeelle siirtymistä, terveys ja ruumiillinen kunto olivat hyvät eläkkeellä olon aikana ja ainoastaan harva (8.5 %) tässä ryhmässä oli tyytyväinen elämäänsä (Tuomi ym. 2000). Tulos merkitsee sitä, että työkykyyn panostaminen on kannattanut myös pitkällä aikavälillä. Työelämän viimeinen vuosikymmen ennustaa siis eläkeläisen toimintakykyä. Ikääntyneiden toimintakyky ja liikunta Liikunnalla on osoittautunut olevan tärkeä merkitys niiden tekijöiden joukossa, jotka ylläpitävät ikääntyneiden toimintakykyä ja sen käyttämistä harrastuksissa ja arjen tehtävissä (Heikkinen ym. 1993). Toimintakyky ja toiminta (esim. liikunta ja laajemminkin fyysinen aktiivisuus) ovat vastavuoroisessa suhteessa toisiinsa; toiminta voi sekä ylläpitää ja palauttaa että vaurioittaa (esim. vammat) toimintakykyä (kuva 2). Toimintakyvyn taustalla on perinnöllisiä sekä elinoloihin ja elämäntapaan (esim. nautintoaineiden käyttö) liittyviä tekijöitä. Toiminnasta saatu palaute vaikuttaa motivaatioon ja tavoitteiden asettamiseen. Ikääntyessään ihminen joutuu sopeutumaan siihen, että toimintakyvyn heikkeneminen vaikeuttaa joitakin harrastuksia ja päivittäisistä toiminnoista selviytymistä. Joitakin toimintoja voidaan edelleen jatkaa erilaisten kompensaatiokeinojen avulla, ja optimoivan valikoinnin avulla voidaan selviytyä arjen sujumisen ja elämänlaadun kannalta olennaisista tehtävistä. Edelleen ympäristöstä saatavalla sosiaalisella tuella ja ympäristön muokkaamisella mahdollisimman esteettömäksi tai toimintaan houkuttelevaksi voidaan auttaa sekä harrastusten ylläpitämistä että arjesta selviytymistä. Liikunnan vaikutukset ikääntyneiden toimintakykyyn Vanheneminen Sairaudet Elinolot Ikääntyessä monet toimintakyvyn alueet heikkenevät. Muutosten alkamisajankohta sekä niiden nopeus ja vaikutukset päivittäisistä toimin- Toimintakyky Tavoitteet Motiivit Uusintaminen Kuluttaminen Adaptaatio Kompensaatio Palaute Toiminta - työ - harrastukset - arjen askareet - elintavat Sosiaalinen tuki Esteetön ympäristö Kuva 2. Toimintakyvyn, toiminnan ja niihin vaikuttavien tekijöiden kokonaisuus iäkkäillä ihmisillä. 656 E. Heikkinen ja J. Ilmarinen

5 Taulukko 2. Liikunnan merkitys ikääntyneiden toimintakyvyn eri osa-alueilla. Arvio perustuu kirjallisuuteen. +,++,+++ = tiedon luotettavuus ja kyseisen toiminnon merkitys väestötasolla, 0 = yhteyttä ei ole tai sitä ei ole tutkittu,? = tutkimustulokset ovat ristiriitaisia Ominaisuus Vaikutus Merkitys Vaikutus osoitettu väestötasolla varmistettu interventiolla Aerobinen kapasiteetti Lihasvoima Lihaskestävyys Tasapaino + ++? Notkeus + 0? Koordinaatio Näkö Kuulo Psyykkinen toimintakyky kognitiivinen ++ +? suorituskyky depressiivisyys ++ +? hallinnan tunne ++ +? Selviytyminen päivittäisistä toiminnoista Liikkumiskyky Kaatumisherkkyys ++ +? noista selviytymiseen vaihtelevat yksilöittäin ja samallakin yksilöllä (mm. Heikkinen 2000). Esimerkiksi kestävyys maksimaalisen hapenkulutuksen perusteella mitattuna heikkenee jokseenkin lineaarisesti jo noin 25 vuoden iästä alkaen 5 15 % vuosikymmenessä, kun taas lihas voima on huipussaan vasta vuoden iässä ja heikentyy noin 30 % ikävuosien 50 ja 70 välillä ja sen jälkeen kiihtyvällä nopeudella. Lihasmassa vähenee lähes puoleen 20. ja 90. ikävuoden välillä. Mitä monimutkaisemmista toiminnoista on kysymys, sitä selkeämmin ikääntymiseen liittyvä heikkeneminen tulee esille. Esimerkiksi yksinkertainen reaktioaika pitenee vähemmän kuin monivalintapohjainen reaktioaika. Useiden muiden tekijöiden ohella liikunnan määrä ja laatu ja laajemminkin fyysinen aktiivisuus vaikuttavat siihen, miten toimintakyvyn eri alueet muuttuvat ikääntyessä (Shephard 1997, Suominen 1997). Liikunnan vaikutuksia toimintakyvyn eri osaalueisiin iäkkäillä ihmisillä on esitetty kokoavasti taulukossa 2. Arvioitaessa liikunnan vaikutuksia koskevan tiedon pätevyyttä on otettu huomioon myös se, perustuuko yhteyden havaitseminen poikittaistutkimusten tuloksiin vai onko yhteys todennettu myös prospektiivisilla seurantatutkimuksilla. Selvitettäessä liikunnan merkitystä väestötasolla on arvioitu kunkin ominaisuuden merkitystä yleisen toimintakyvyn kannalta sekä sitä, miten laajalti liikunta voi vaikuttaa kyseiseen ominaisuuteen. Lisäksi on tarkasteltu sitä, onko liikunnan vaikutukset todennettu kokeellisessa interventiotutkimuksessa. Tiedot liikunnan vaikutuksista toimintakyvyn joihinkin osa-alueisiin ovat vielä epäselviä, ja varsinkin tieto optimaalisen fyysisen aktiivisuuden määrästä on puutteellista (King ym. 1998). Käsitykset liikunnan fysiologisista vaikutuksista aerobiseen kapasiteettiin ja lihasten toimintaan ovat jo varsin pitkälle vakiintuneet; kysymys on enemmänkin liikunnan sopivasta määrästä ja toteuttamistavasta (Shephard 1997). Havaintomotoriikan osalta (tasapaino, reaktiokyky) tilanne on epäselvempi. Tasapainon parantamiseksi tarvitaan todennäköisesti spesifisiä harjoitusohjelmia, mikäli halutaan saada aikaan merkittäviä tuloksia (esim. Era 1997). Motoristen suoritusten hidastumista voidaan observointitutkimusten tulosten perusteella ehkäistä, mutta asian varmistamiseksi tarvitaan kokeellisia tutkimuksia. Keskeisten aistitoimintojen näön ja kuulon osalta tarvitaan niin ikään lisätutkimuksia. Tiedot liikunnan vaikutuksista iäkkäiden psyykkiseen toimintakykyyn ovat toistaiseksi osin ristiriitaisia. Sekä observointi- että koe-verrokkiasetelmalla tehdyt tutkimukset viittaavat kuitenkin siihen, että liikunnalla on myönteisiä vaikutuksia kognitiiviseen ja neurokognitiiviseen suorituskykyyn, mielialaan (vähemmän masentuneisuusoireita) ja hallinnan tunteeseen, jota useimmin on mitattu koetun pystyvyyden perusteella (American College of Sports Medicine 1998, Arent ym. 2000, Kramer 2000, Kramer ym. 2000). Liikunnan positiiviset vaikutukset iäkkäiden hyvinvointiin konkretisoituvat selkeimmin päivittäisistä toiminnoista selviytymisessä. Omatoimisuuden taustalla on monia eri tekijöitä, joista tärkeimpiä yksilöön liittyviä ovat fyysinen ja havaintomotorinen suorituskyky, kognitiiviset ja Liikunta säilyttää työkykyä ja ikääntyneiden toimintakykyä 657

6 aistitoiminnot, mieliala ja sairaudet (esim. Laukkanen 1998). Koska liikunnan avulla voidaan vaikuttaa ainakin jossain määrin kaikkiin mainittuihin tekijöihin, liikunta parantaa myös jokapäiväisistä toiminnoista selviytymistä ja lyhentää elämän loppuvaiheeseen usein liittyvää raihnaisuusvaihetta (Leveille ym. 1999). Parantunut omatoimisuus antaa mahdollisuuden myös laajempaan sosiaaliseen toimintaan: harrastuksiin, sosiaalisten verkkojen ylläpitämiseen, matkustamiseen. Kaatumisten todennäköisyys kasvaa ikääntyessä niin, että noin kolmasosa iäkkäistä ihmisistä kaatuu ainakin kerran vuodessa, ja pienelle osalle heistä kaatuminen aiheuttaa luunmurtuman (Gregg ym. 2000). Fyysinen aktiivisuus vähentää kaatumisriskiä, mutta toistaiseksi ei tiedetä riittävästi siitä, millaisilla liikuntaohjelmilla saadaan parhaat tulokset ja mitkä väestöryhmät hyötyisivät eniten liikunnasta. Viime vuosien tutkimustulokset ovat osoittaneet, että liikunnalla on monia myönteisiä vaikutuksia myös erittäin vanhoihin ja raihnaisiin ja että erityisesti lihasten heikkous ja atrofia ovat todennäköisesti toimintakyvyn kannalta merkityksellisiä seikkoja, joihin voidaan vaikuttaa liikunnan avulla (Frontera ym. 1988, Fiatarone ym. 1990, American College of Sports Medicine 1998, Westhoff ym. 2000). Työikäinen väestö Työkykyä ylläpitävän eli ns. tyky-toiminnan malleissa yksilön terveyden ja toimintakyvyn vahvistaminen on yksi neljästä peruspilareista, joiden avulla edistetään työssä jaksamista ja jatkamista vanhuuseläkeikään saakka. Onnistuneen liikuntaohjelman tunnusmerkkejä ovat johdon tuki ja sitoutuminen, toteutus ainakin osittain työaikana, työyhteisön sitoutuminen, monipuolisuus, positiiviset kokemukset ja onnistumisen elämykset, motivaation herättäminen ja ylläpito, pätevä ohjaus ja opastus sekä välitön palaute yksilölle ja työyhteisölle mittauksista ja edistymisestä. Työpaikkaliikunnan vaikuttavuutta mm. liikunnan harrastukseen on hiljattain selvitetty myös ruumiillisesti keskiraskasta työtä tekeville naisille tehdyssä satunnaistetussa vertailututkimuksessa (Nurminen 2000). Tunti ohjattua liikuntaa viikossa ei riittänyt kuntovaikutuksista huolimatta vakiinnuttamaan omaehtoista liikuntaharrastusta ohjelman päättymisen jälkeen. Liikuntamotivaation ylläpitoon tarvitaan lisäkeinoja erityisesti ruumillisen työn ammateissa. Kunnossa Kaiken Ikää -ohjelmassa on luotu ja kokeiltu useita käytännön toimintamalleja liikunnan organisoimiseksi keskiikäisille liikuntaa harrastamattomille kansalaisille. Mm. Heinolan kaupungin malli rakentuu vapaa-aikatoimen, työterveyshuollon ja yritysten yhteistyöhön. Vapaa-aikatoimi tuottaa liikuntapalvelut ja ostaa ohjaajapalveluja seuroilta, kaupungin työterveyshoitajat ohjaavat ja motivoivat työntekijöitä liikuntaryhmiin ja osallistuvat kuntomittauksiin, ja yritysten liikuntavastaavat ostavat tarvittavat liikuntapalvelut ja opastavat työntekijät omiin liikuntaryhmiinsä. Toimintamalli tarjoaa liikuntamahdollisuuksia noin henkilölle.yrityksille ratkaisu on taloudellisesti edullinen ja palvelut monipuolisia. Toiminnassa on noin 30 erilaista liikuntaryhmää. Terveysliikuntaa koskevista suosituksista on laadittu tiivistelmä kunnille sekä erityisesti perusterveydenhuollolle ja terveysliikuntapalvelujen tuottajille (Sosiaali- ja terveysministeriö ym. 2000). Työkykyä ylläpitävän toiminnan kokonaisvaltainen malli painottaa työkyvyn säilyttämisen perustuvan useaan erilaiseen prosessiin. Toiminta perustuu työelämän tietoiseen kehittämiseen ja yksilön voimavarojen vahvistamiseen (Ilmarinen 2000). Työelämän kehittämisessä ikääntymisen näkökulmasta korostuvat työyhteisön toimivuuden parantaminen (mm. ikäjohtaminen, oman työn säätelymahdollisuudet, arvostus ja työilmapiiri), työolosuhteiden ja työn organisoinnin kehittäminen (mm. ikäergonomia, työn tauotus, työaikojen joustot), yksilön voimavarojen vahvistaminen (liikunta ja muut terveyttä vahvistavat elämäntavat), ja ammattitaidon ylläpitäminen (elinikäinen oppiminen, tietotekniikan osaaminen). Nämä neljä kestävän kehityksen perusprosessia tarvitaan työkyvyn ylläpitämiseksi. Prosessien tärkeysjärjestys määräytyy 658 E. Heikkinen ja J. Ilmarinen

7 tarveanalyysien perusteella ja on sidoksissa yrityskulttuuriin, käytettävissä olevaan asiantuntemukseen ja taloudellisiin resursseihin. Liikunta on siis osa suurempaa kokonaisuutta, jossa lisäarvo työkyvyn kannalta syntyy erilaisten toimenpiteiden integroinnista. Liikunnalla ei voida korvata muita prosesseja, eivätkä muut kehittämiskohteet puolestaan tee liikuntaa tarpeettomaksi. Ikääntynyt väestö Liikunnan ja fyysisesti aktiivisen elämäntavan edistäminen on erityisen perusteltua eläkeikäisen väestön keskuudessa, jossa ikääntymiseen liittyvät muutokset yhdessä pitkäaikaissairauksien lisääntymisen kanssa heikentävät toimintakykyä ja lisäävät avun tarvetta (Heikkinen 1999). Kehitys johtaa usein noidankehään: vähentynyt fyysinen aktiivisuus heikentää toimintakykyä, mikä puolestaan vähentää liikuntaa. Ikivihreät-projektin tulosten mukaan vuotiaista % viettää fyysisesti passiivista elämää. Toisaalta 5 20 % harrastaa kuntoliikuntaa useita kertoja viikossa; nuoremmissa ikäryhmissä suurempi osa ja miehet enemmän kuin naiset. Kiinnostus liikuntaan on kuitenkin yleistä vain noin 20 % ilmoitti mielenkiinnon puutteen liikunnan harrastuksen esteeksi. Heikko terveys oli %:lla esteenä liikunnan harrastukselle (Hirvensalo ym. 1998). Liikunnan aloittamiseen liittyvien tarkastusten ja neuvonnan tarpeellisuudesta ja sisällöstä ei toistaiseksi ole yksimielisyyttä (esim. Shephard 2000). Lähtökohtana voidaan pitää sitä, että liikunnasta ja yleensäkin fyysisen aktiivisuuden lisäämisestä hyötyvät suhteellisesti eniten ne, joiden fyysinen toimintakyky on heikko. Ikä sinänsä ei ole fyysisen harjoittelun esteenä. Myöskään sairaudet eivät useimmissa tapauksissa ole harjoittelun esteenä, eikä iäkkäiden ihmisten liikunnan harrastamiseen näyttäisi liittyvän merkittäviä terveysriskejä, päinvaston kuin aikaisemmin on uskottu (American College of Sports Medicine 1998). Tämä korostuu silloin, kun neuvonnalla pyritään yksinkertaisesti lisäämään kävelyä tai aloittamaan lihasten voimaa lisäävä harjoitteluohjelma. Liikuntaa jo harrastaville tarkastus on tarpeellinen, mikäli he aikovat koventaa harjoitteluaan esimerkiksi osallistuakseen johonkin vaativaan urheilu- tai liikuntasuoritukseen. Yksilöllinen liikuntaneuvonta on tarpeellista myös erittäin vanhoille ja raihnaisille henkilöille, joiden fyysinen suorituskyky on heikentynyt tai joilla on pitkäaikaissairauksia taikka liikuntaan vaikuttavaa lääkitystä. Lisäksi liikunnalle on olemassa joitakin suhteellisia vasta-aiheita, tilapäisiä ja pysyviä, jotka tulisi tuntea ja joista iäkkään tulisi tarvittaessa saada asiantuntevaa opastusta (Evans 1997, American College of Sports Medicine 1998, Sosiaali- ja terveysministeriö ym. 2000). Liikuntasuositukset. Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että terveyden ja toimintakyvyn kannalta liikunnassa on olennaista energiankulutuksen lisääminen. Siihen päästään 3 5 kertaa viikossa toistuvalla noin puolen tunnin yhtäjaksoisella liikuntajaksolla tai useammalla lyhytaikaisemmalla liikuntatuokiolla tai päivittäisiin toimintoihin liittyvällä fyysisellä aktiivisuudella. Tässä tulee kyseeseen etenkin kävely, mutta mahdollisuuksien mukaan myös esimerkiksi hiihto, uinti, pyöräily ja erilainen hyötyliikunta. Lihasvoimaharjoittelu on tärkeä osa liikuntaa. Vähintään kerran mutta mieluummin 2 3 kertaa viikossa tulisi tehdä suurilla lihasryhmillä 8 10 harjoitusta noin 75 %:n kuormalla maksimista (Cherubini ym. 1998, Galloway ja Jokl 2000). Jo pienemmälläkin kuormituksella on positiivinen vaikutus päivittäisistä toiminnoista selviytymiseen. Liikuntaohjelmassa on lisäksi hyvä olla nivelten liikelaajuuksia ylläpitäviä harjoituksia sekä venytyksiä notkeuden ylläpitämiseksi. Venytyksessä on hyvä tehdä vähintään neljä sekunnin toistoa kullekin lihasryhmälle 2 3 kertaa viikossa. Liikuntavammojen ehkäisemiseksi tulisi kuhunkin hajoitusrupeamaan sisällyttää 5 10 minuutin pituinen lämmittelyvaihe ja samanapituinen jäähdyttelyvaihe. Kirjallisuutta American College of Sports Medicine. Exercise and physical activity for older adults. Med Sci Sports Exerc 1998;30(6): Liikunta säilyttää työkykyä ja ikääntyneiden toimintakykyä 659

8 Arent SM, Landers DM, Etnier JL. The effects of exercise on mood in older adults: a meta-analytic review. JAPA 2000;8(4): Calloway MT, Jokl P. Aging successfully: the importance of physical activity in maintaining health and function. J Am Acad Orthop Surg 2000;8(1): Cherubini A, Lowenthal DT, Williams S, ym. Physical activity and cardiovascular health in the elderly. Aging Clin Exp Res 1998;10(1): Era P. Havaintomotoriikan ja kehon asennonhallintakyvyn muutokset vanhetessa ja liikunta. Kirjassa: Era P, toim. Ikääntyminen ja liikunta. Jyväskylä: Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö, Evans WJ. Exercise training guidelines for the elderly. Med Sci Sports & Exerc 1997;12 7. Fiatarone MA, Marks EC, Ryan ND, ym. High-intensity strength training in nonagenarians. JAMA 1990;263: Frontera W, Meredith C, O Reilly K, ym. Strength conditioning in older men: skeletal muscle hypertrophy and improved function. J Appl Physiol 1988;64: Gregg EW, Pereira MA, Caspersen CJ. Physical activity, falls, and fractures among older adults: a review of the epidemiology evidence. JAGS 2000;48: Heikkinen E, ym. Socioeconomic and life-style factors as modulators of health and functional capacity with age. Kirjassa: Schroots JJF (toim.) Aging, health & competence: the next generation of longitudinal research. Amsterdam: Elsevier Science Publishers B.V. 1993, s Heikkinen E. Keski-ikäisten ja iäkkäiden liikunta. Kirjassa: Vuori I, Taimela S, toim. Liikuntalääketiede. Jyväskylä: Kustannus Oy Duodecim, 1995, s Heikkinen E. Terve vanheneminen utopia vai realistinen mahdollisuus. Kirjassa: Heikkinen E, Tuomi J, toim. Suomalainen elämäkulku. Vantaa: Tammi, 2000, s Hirvensalo M, Lampinen P syntyneiden jyväskyläläisten liikuntaharrastus ja sen muutokset kahdeksan vuoden seurantatutkimuksessa. Kirjassa: Suutama T, Ruoppila J, Laukkanen P, toim. Iäkkäiden henkilöiden toimintakyvyn muutokset. Helsinki: KELA, Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 42, 1999, s Huuhtanen P, Nygård C-H, Tuomi K, Martikainen R. Töiden koetut muutokset ikääntyvillä kuntatyöntekijöillä. Työ ja ihminen, tutkimusraportti 2. Helsinki: Työterveyslaitos, 1995, s Ilmarinen J. Työkykyä edistävät ja heikentävät tekijät. Kirjassa: Matikainen E, ym. toim. Hyvä työkyky. Työkyvyn ylläpidon malleja ja keinoja. Helsinki: Työterveyslaitos ja Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, 1995, s Ilmarinen J. Ikääntyvä työntekijä Suomessa ja Euroopan unionissa tilannekatsaus sekä työkyvyn, työllistyvyyden ja työllisyyden parantaminen. Työterveyslaitos, sosiaali- ja terveysministeriö ja työministeriö, Helsinki Ilmarinen J. Työikäiset ja elämänkulku. Kirjassa: Heikkinen E, Tuomi, J. toim. Suomalainen elämänkulku. Vantaa: Tammi 2000, s King AC, Rejeski WJ, Buchner DM. Physical activity interventions targeting older adults. A critical review and recommendations. Ann Rec Prev Med 1998;14(4): Kramer AF. Physical and mental training: implications for cognitive functioning in old age. JAPA 2000;8(4): Kramer AF, Hahn S, McAuley E. Influence of aerobic fitness on the neurocognitive function of older adults. JAPA 2000;8(4): Laukkanen P. Iäkkäiden henkilöiden selviytyminen päivittäisistä toiminnoista. Studies in Sport, Physical Education and Health 56, Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Leveille SG, Guralnik JM, Ferrucci L, Langlois JA. Aging successfully until death in old age: opportunities for increasing active life expectancy. Am J Epidemiol 1999;149(7): Nurminen E. Työpaikkaliikunnan vaikuttavuus liikunnanharrastukseen, fyysiseen toimintakykyyn, tuki- ja liikuntaelinoireisiin, koettuun työkykyyn sekä kustannus-hyötyyn ruumiillisesti keskiraskasta työtä tekevillä naisilla. Systematisoitu kirjallisuuskatsaus ja satunnaistettu vertailututkimus. Työ ja ihminen, tutkimusraportti 18, Helsinki: Työterveyslaitos, Piirainen H, Elo A-L, Hirvonen M, ym. Työ ja terveys haastattelututkimus v Taulukkoraportti. Helsinki: Työterveyslaitos, Shephard, RJ. Aging, Physical activity and health. Champaign: Human Kinetics, Shephard RJ. Does insistence on medical clearance inhibit adoption of physical activity in the elderly? JAPA 2000;8(4): Sosiaali- ja terveysministeriö, Suomen Sydänliitto, UKK-instituutti. Terveysliikunnan paikalliset suositukset: tiivistelmä. Edita, Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2000:1. Suominen H. Kehon rakenteen ja fyysisen suorituskyvyn muutokset vanhetessa ja liikunta. Kirjassa: Era P, toim. Ikääntyminen ja liikunta. Jyväskylä: Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö, Tuomi K, Ilmarinen J, Martikainen R, ym. Työkyvyn paranemiseen ja huononemiseen liittyvät työn ja elintapojen piirteet. Julkaisussa: Tuomi K, toim. Ikääntyvä työntekijä v Työn, elämäntyylin, terveyden ja työkyvyn muutokset. Kyselytutkimus. Helsinki: Työterveyslaitos; Työ ja ihminen, tutkimusraportti 2, 1995: Tuomi K, Huuhtanen P, Nykyri E, Ilmarinen J. Työkyvyn ylläpitäminen, työn laatu ja toimintakyky eläkkeellä. Työ ja ihminen 2000;14(4): Westhoff MH, Stemmerik L, Boshuizen HC. Effects of a low-intensity strength-training program on knee-extensor strength and functional ability of frail older people. JAPA 2000;8(4): EINO HEIKKINEN, LKT, professori eino.heikkinen@pallo.jyu.fi Jyväskylän yliopiston terveystieteiden laitos ja Suomen Gerontologian Tutkimuskeskus PL Jyväskylä JUHANI ILMARINEN, LitT, professori juhani.ilmarinen@occuphealth.fi Työterveyslaitos, fysiologian osasto Laajaniityntie Vantaa 660 E. Heikkinen ja J. Ilmarinen