Palvelustrategian kiinteistönhoidon painopistehanke

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Palvelustrategian kiinteistönhoidon painopistehanke"

Transkriptio

1 Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Palvelustrategian kiinteistönhoidon painopistehanke 35/ /2013 Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto Kiinteistöpäällikkö Pekka Alm : Naantalin kaupunginvaltuusto hyväksyi palvelustrategian vuosille Palvelustrategiaan on kirjattu kaupungin eri tehtäväalueille kehittämiskohteita ja strategiatyön ensimmäisen vaiheen painopistehankkeita. Kiinteistönhoitoa koskeva painopistehankkeessa laaditaan selvitys: Mikä osuus kiinteistöhoidosta voitaisiin ulkoistaa vuonna 2014? Selvitystyö aloitettiin tilapalveluissa pian strategian hyväksymisen jälkeen. Selvitystä tekemään perustettiin oma työryhmä. Kiinteistönhoidon työryhmä: Kiinteistönhoidon esimies Jari Nordlund Kiinteistönhoitohenkilöstö Harri Viholainen (va ralla Jaakko Riippi) JHL Eliisa Ansamaa (varalla Harri Viholainen) Jyty Petri Vaara-aho (varalla Irja Vihermä) puheenjohtaja Kimmo Suonpää työryhmätyöskentelyn vastaava, varapuheenjoh taja Pekka Alm sihteeri Maria Wallenius Työryhmätyöskentelyn tarkoituksena oli saada aikaan helposti ymmärrettävä, rehellinen ja eri näkökohdat monipuolisesti huomioonottava raportti, joka antaa selkeän kuvan omasta toiminnasta ja jonka avulla voidaan oikeudenmukaisesti verrata omaa palvelua ja mahdollisia ulkopuolisia toimijoita. Selvityshankkeesta on järjestetty henkilöstölle tiedotustilaisuudet , ja Tiedotustilaisuuksissa hanketta esiteltiin avoimesti ja henkilöstöllä oli tilaisuudessa mahdollisuus vaikuttaa suoraan selvityshankkeeseen. Selvityshankkeen ohjausryhmänä toimii teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto. Tilapalvelujaosto on käsitellyt selvityshankkeita kokouksissaan ( 14), ( 26) ja ( 35).

2 Valmis selvitysehdotus asetetaan tilapalvelujaoston arvioitavaksi asetetun aikataulun mukaisesti. Vertailtavuuden tavoitteen takia selvitystyön lähtökohdaksi asetettiin palvelun laatutason säilyttäminen nykyisellään. Selvityksessä kuvataan sen takia tarkasti kiinteistönhoidon tehtävän ja tulosyksikön perustiedot kohteineen ja erityispiirteineen. Siinä avataan kiinteistönhoidon kustannukset ja verrataan niitä muihin kiinteistönhoitoyksiköihin. Selvityksen varsinaisessa ulkoistusmahdollisuuksia käsittelevässä osassa todetaan, että koko kiinteistönhoitoyksikön ulkoistaminen on periaatteessa mahdollista, koska markkinoilta löytyy kaikkia kiinteistönhoidon palveluja. Ulkoistamiselle ei ole myöskään laillisuuden näkökulmasta esteitä. Kiinteistönhoidon henkilökunnasta ennustetaan eläköityvän seuraavan viiden vuoden aikana kolme kiinteistönhoitajaa ja yksi työpäällikkö. Kiinteistönhoidon ulkoistaminen kokonaisuudessaan koettiin kuitenkin haasteelliseksi kiinteistönhoidon pitkäkestoisten velvoitteiden takia, jotka ulottuvat huomattavasti pidemmälle kuin, mihin ulkoistus pisimmillään kään voi ulottua. Kiinteistönhoitoon liittyvään omistajavastuuseen liittyviä tehtäviä on myös vaikea ulkoistaa. Kiinteistönhoitotehtävissä on myös osia, joiden arvo tilojen hallinnalle on selvästi suurempi kuin, mitä on kiinteistönhoitoyritykselle maksettava korvaus kiinteistönhoitotyöstä. Näiden syiden takia selvityksessä esitetään, että kiinteistönhoidossa säilytettäisiin ulkoistustilanteissa riittävän suuri oma yksikkö, jotta mm. päivystys-, avainhallinta-, taloautomaatio- ja omistajavastuutehtävät voidaan toteuttaa oma na toimintana koko rakennuskannassa. Kiinteistönhoito on nykyisellään jo ulkoistettu hyvin pitkälle muilta osin kuin varsinaisen kiinteistönhoitotyön osalta. Kiinteistönhoidon aineet, tarvikkeet ja tavarat sekä palvelut hankitaan ulkoa tai kaupungin muilta yksiköiltä konserniohjauksen mukaisesti. Sesonkiluontoisten tehtävien, erikoistehtävien tai erikoisvälineitä edellyttävien tehtävien osalta on mahdollista löytää vielä jotakin lisäkilpailutettavaa. Mahdollisia kilpailutettavia tehtäviä ovat mm. piha-alueiden talvihoito- ja vihertyöt sekä leikkipuistojen hoitopalvelut. Kiinteistönhoidon osalta alueellinen edellä esitettyjen kriteerien mukainen osakilpailutus on myös mahdollinen. Osakilpailutuksen tulisi olla selkeärajainen osakokonaisuus, jolla olisi selvä mahdollisuus laadun säilyttämiseen ja säästöjen löytymiseen nykyiseen toimintamalliin verrattuna. Osakilpailutukseen tulisi valita vaihtoehto, jota voidaan verrata lisäksi nykyiseen toimintaan asianmukaisesti. Osakilpailutuksen etuna on, että ratkaisussa jää paluumahdollisuus omaan tuotantomalliin. Osakilpailutuksella olisi mahdollista ulkoistaa selvityksen mukaan esimer-

3 kiksi saaristoalueen kiinteistönhoito. Saaristoalueeseen laskettaisiin tällöin Luonnonmaa, Rymättylä, Merimasku ja Velkua. Ulkoistuksen yhteydessä olisi tarpeen selvittää lisäksi siivouksen, ateriapalveluiden ja mahdollisesti yhdyskuntateknisten alueidenhoitopalveluiden ulkoistamista samanaikaisesti. Järjestelyllä olisi mahdollista rakentaa pitkien etäisyyksien saaristoalueelle monitoimipalveluyksikkö, joka voisi sopia hyvin asiaan erikoistuneel le yritykselle. Mahdollisiin ulkoistusratkaisuihin vaikuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon rakennusten osalta valtakunnallisen sote-alueratkaisun toteutustapa. Val takun nallisen sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämis- ja tuottamistavan uudis tamishankkeen yhteydessä sosiaali- ja terveydenhoitopalvelut siirtyvät sote-alueiden vastuulle Sote-ratkaisua ei ole huomioitu selvi tyksessä, koska siitä ei ole vielä saatavissa riittävästi tietoa. Niissä kilpailutuksissa, jotka koskevat sosiaali- ja terveydenhuollon tilapalveluita, tulee sote-alueratkaisu ottaa huomioon. Kiinteistönhoidon ulkoistusselvitysraportti oheistetaan esityslistalle. LIITE B2, TILAJAOSTO KIINTEISTÖPÄÄLLIKKÖ: Tilapalvelujaosto merkitsee tiedokseen laaditun kiinteistönhoidon ulkois tusselvityksen ja esittää tekniselle lautakunnalle, että Tilalaitos jatkaa asian selvittämistä siten, että kiinteistönhoidon ulkoistamisesta saaristoalueen se kä kiinteistöjen piha-aluehoidon osalta valmisteltaisiin kilpailutusasiakirjat vuoden 2015 aikana. Kilpailutusasiakirjoissa tulisi antaa mahdollisuus ate ria- ja siivouspalveluiden tarjoamiseen samanaikaisesti. Kilpailukokonai suuksista tulisi lisäksi samaan aikaan laatia kustannusarvio, jonka tulee olla lähtökohtana omassa toiminnassa tavoiteltaville säästöille. Tarkennetaan esittelytekstissä olevaa kohtaa "Kiinteistönhoidon ulkoistaminen kokonaisuudessaan koettiin kuitenkin haasteelliseksi kiinteistönhoidon pitkäkestoisten velvoitteiden takia, jotka ulottuvat huomattavasti pidemmälle kuin, mihin (ulkoistus) kilpailutuskausi voi pisimmilläänkään ulottua". KIINTEISTÖPÄÄLLIKÖN MUUTETTU PÄÄTÖSEHDOTUS: Tilapalvelujaosto merkitsee tiedokseen laaditun kiinteistönhoidon ulkois tusselvityksen ja esittää tekniselle lautakun nalle, että tilalaitos jatkaa asian selvittämistä siten, että kiinteistönhoidon ulkoistamisesta saaristoalueen se kä kiinteistö jen pi-

4 Tekninen lautakunta Kiinteistöpäällikkö Pekka Alm: ha-aluehoidon osalta valmistellaan kilpailutusasiakirjat vuo den 2015 aikana. Kilpailutusasiakirjoissa tulee antaa mahdollisuus ateria- ja siivouspalveluiden tarjoamiseen samanaikaisesti. Kilpailukokonaisuuksista tulee lisäksi samaan aikaan laatia kustannus arvio, jonka tulee olla lähtökohtana omassa toiminnassa tavoiteltaville säästöille. Samalla varmistetaan, että kaupungin kiinteistönhoidon organisaation hen kilöstöresurssit vähenevät kilpailutuksen myötä ainakin samassa suhteessa, kuin henkilöstöresurssia nyt käytetään omana työnä tehtäessä kilpailutetta valla osa-alueel la. Tästä henkilöstöresurssin vähentämisestä tehdään erilli nen tarkennettu selvitys kilpailutuskokonaisuuden kustannusselvityksen kans sa. TILAPALVELUJAOSTO: Kiinteistöpäällikön muutettu päätösehdotus hyväksyttiin. Kiinteistönhoidon ulkoistusselvitysraportti oheistetaan esityslistalle. LIITE B1, TEKLA TEKNINEN JOHTAJA: Tekninen lautakunta merkitsee tiedokseen laaditun kiinteis tönhoi don ulkoistusselvityksen ja esittää kau pun ginhallituk selle ja edelleen valtuustolle, että ti la laitos jat kaa asian sel vittä mis tä si ten, että kiin teistön hoidon ulkois ta mi sesta saa risto alueen sekä kiinteistöjen pi ha-alue hoidon osal ta valmis tellaan kilpai lutus asiakirjat vuo den 2015 aikana. Kilpailutusasiakirjoissa tulee antaa mahdollisuus ateria- ja siivouspalveluiden tarjoamiseen samanaikaisesti. Kilpailukokonaisuuksista tulee lisäksi samaan aikaan laatia kustannusarvio, jonka tulee olla lähtökohtana omassa toiminnassa tavoiteltaville säästöille. Samalla varmistetaan, että kaupungin kiinteistönhoidon organisaation henkilöstöresurssit vähenevät kilpailutuksen myötä ainakin samassa suhteessa, kuin henkilöstöresurssia nyt käyte-

5 Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus tään omana työnä tehtäessä kilpailutettavalla osa-alueella. Tästä henkilöstöresurssin vähentämisestä tehdään erillinen tarkennettu selvitys kilpailutuskokonaisuuden kustannusselvityksen kanssa. Siirtymävaiheen aikana poistuvien henkilöiden tilalle rekrytoidaan henki löitä ainoastaan määräaikaiseen työsuhteeseen ottaen huomi oon mahdollisesti tuleva palvelutavan muutos. Merkittiin, että kiinteistöpäällikkö Pekka Alm oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan. TEKNINEN LAUTAKUNTA: Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin. Kiinteistönhoidon ulkoistusselvitysraportti on esityslistan liitteenä (KH ). KAUPUNGINJOHTAJA: Kaupunginhallitus merkitsee asian tiedoksi ja antaa mahdolliset jatkovalmisteluohjeet. Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Marja-Terttu Paju ja kiinteistöpäällikkö Pekka Alm olivat läsnä kokouksessa tä män asian kä sit te lyn ajan. Merkittiin, että tekninen johtaja Kimmo Suonpää esitteli asiaa kokouksessa. KAUPUNGINHALLITUS: KAUPUNGINJOHTAJA: Markku Tuunan ehdotuksesta kaupunginhallitus päätti jättää asian pöydälle asti. Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi laa di tun kiin teis tön-

6 Kaupunginhallitus hoidon ulkoistusselvityksen ja päättää, että ti la laitos jat kaa asian sel vit tämis tä siten, että kiin teistön hoidon ulkois ta mises ta saa ris to alueen se kä kiinteis töjen pi ha-alue hoidon osal ta valmis tel laan kilpai lu tusasiakirjat vuo den 2015 aikana. Kilpailutusasiakirjoissa tulee antaa mahdollisuus ateria- ja siivouspalveluiden tarjoamiseen samanaikaisesti. Samalla varmistetaan, että kaupungin kiinteistönhoidon organisaation henkilöstöresurssit vähenevät kilpailutuksen myötä ainakin samassa suhteessa, kuin henkilöstöresurssia nyt käytetään omana työnä tehtäessä kilpailutettavalla osa-alueella. Tästä henkilöstöresurssin vähentämisestä tehdään erillinen tarkennettu selvitys kilpailutuskokonaisuuden kustannusselvityksen kanssa. Siirtymävaiheen aikana poistuvien henkilöiden tilalle rekrytoidaan henkilöitä ainoastaan määräaikaiseen työsuhteeseen ottaen huomioon mahdollisesti tuleva palvelutavan muutos. Vuoden 2016 talousarviossa ja taloussuunnitelmassa asetetaan kaupungin omana toimintana tuotettavien palvelujen tehostamistavoitteet. Kaupunginhallitus saattaa päätöksensä valtuustolle tiedoksi. Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Marja-Terttu Paju, kiinteistöpäällik kö Pekka Alm ja tekninen johtaja Kimmo Suonpää olivat läsnä kokoukses sa tämän asian käsittelyn ajan. KAUPUNGINHALLITUS: Hannu Aallon ehdotuksesta kaupunginhallitus päätti yksimielisesti palaut taa asian uudelleen valmisteltavaksi järjestöjen edustajien kanssa käytäviä neuvotteluja varten. Kaupunginhallitus jatkaa asian käsittelyä pidet tävässä kokouksessa. Henkilöstöjärjestöjen kanssa on pidetty keskustelutilaisuus Oheismateriaali: Keskustelutilaisuudesta laadittu muistio Kaupungin kirjaamoon toimitettiin keskustelutilaisuuden päättymisen jäl-

7 keen oheinen ammattijärjestöjen kannanotto. Oheismateriaali: Ammattijärjestöjen päivätty kannanotto henkilös töstrategiasel vitykseen KAUPUNGINJOHTAJA: Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi laaditun kiinteistönhoidon ulkoistusselvityksen ja päättää, että tilalaitos jatkaa asian selvittämistä siten, että kiinteistönhoidon ulkoistamisesta saaristoalueen sekä kiinteistöjen piha-aluehoidon osalta valmistellaan kilpailutusasiakirjat vuoden 2015 aikana. Kilpailutusasiakirjoissa tulee antaa mahdollisuus ateria- ja siivouspalveluiden tarjoamiseen samanaikaisesti. Samalla varmistetaan, että kaupungin kiinteistönhoidon organisaation henkilöstöresurssit vähenevät kilpailutuksen myötä ainakin samassa suhteessa, kuin henkilöstöresurssia nyt käytetään omana työnä tehtäessä kilpailutettavalla osa-alueella. Tästä henkilöstöresurssin vähentämisestä tehdään erillinen tarkennettu selvitys kilpailutuskokonaisuuden kustannusselvityksen kanssa. Siirtymävaiheen aikana poistuvien henkilöiden tilalle rekrytoidaan henkilöitä ainoastaan määräaikaiseen työsuhteeseen ottaen huomioon mahdollisesti tuleva palvelutavan muutos. Vuoden 2016 talousarviossa ja taloussuunnitelmassa asetetaan kaupungin omana toimintana tuotettavien palvelujen tehostamistavoitteet. Kaupunginhallitus saattaa päätöksensä valtuustolle tiedoksi. Kaupunginjohtaja lisäsi ehdotukseensa seuraavaa: Lisäksi selvitetään, millä edellytyksillä omalla henkilö kun nalla / vi heryksiköllä on mahdollisuus osallistua kil pai luun KAUPUNGINHALLITUS: Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan muutetun ehdotuksen.

8 Kaupunginvaltuusto KAUPUNGINHALLITUS: Valtuusto merkitsee kaupunginhallituksen päätöksen tiedoksi. Valtuutettu Hannu Raittola käsitteli puheenvuorossaan sekä kiin teis tön hoi don että ateria- ja siivouspalveluiden pai no pis tehank kei ta. Valtuutettu Raittola esitti valtuutettu Terhi Kärkkäi sen kan nat ta ma na, että asiat palautetaan uudelleen val mistel ta vak si. Tämän jälkeen hyväksytyn äänestysesityksen mukaisesti suo rite tus sa äänestyksessä asian käsittelyn jatkamisen puolesta äänes ti 39 valtuutettua ja valtuutettu Raittolan pa lau tus eh do tuksen puo les ta 2 valtuutettua 2 valtuutetun äänestäessä tyh jää. Puheenjohtaja totesi äänestyksen perusteella kau pun gin valtuus ton päättäneen jatkaa asian käsittelyä äänin 39-2, 2 tyhjää. LIITE A13, KV Valtuutettu Hannu Raittola esitti, että kaupunginhallituksen ehdotus hylätään. Tätä ehdotusta ei kannatettu. KAUPUNGINVALTUUSTO: Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin. Valtuutettu Hannu Raittola pyysi merkitsemään pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä.

Palvelustrategian kiinteistönhoidon painopistehanke

Palvelustrategian kiinteistönhoidon painopistehanke Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto 37 15.10.2014 Tekninen lautakunta 96 29.10.2014 Kaupunginhallitus 435 10.11.2014 Palvelustrategian kiinteistönhoidon painopistehanke 35/00.01.02/2013 TILAJAOS 37

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 433 Raportti työllistämistoiminnasta 1.1. - 30.9.2014 3. 434 Palvelustrategian ateria- ja siivouspalveluiden painopistehanke 5

Sisällysluettelo. 433 Raportti työllistämistoiminnasta 1.1. - 30.9.2014 3. 434 Palvelustrategian ateria- ja siivouspalveluiden painopistehanke 5 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 35/2014 1 Kaupunginhallitus 10.11.2014 Sisällysluettelo Sivu 433 Raportti työllistämistoiminnasta 1.1. - 30.9.2014 3 434 Palvelustrategian ateria- ja siivouspalveluiden painopistehanke

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 478 Luvan antaminen tietohallinnon IT-suunnittelijan toimen täyttämiseen. määräaikaisesti 6

Sisällysluettelo. 478 Luvan antaminen tietohallinnon IT-suunnittelijan toimen täyttämiseen. määräaikaisesti 6 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 38/2014 1 Kaupunginhallitus 08.12.2014 Sisällysluettelo Sivu 478 Luvan antaminen tietohallinnon IT-suunnittelijan toimen täyttämiseen määräaikaisesti 5 479 Luvan antaminen

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 96 Palvelustrategian kiinteistönhoidon painopistehanke 3. 97 Palvelustrategian ateria- ja siivouspalveluiden painopistehanke 8

Sisällysluettelo. 96 Palvelustrategian kiinteistönhoidon painopistehanke 3. 97 Palvelustrategian ateria- ja siivouspalveluiden painopistehanke 8 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 Tekninen lautakunta 29.10.2014 Sisällysluettelo Sivu 96 Palvelustrategian kiinteistönhoidon painopistehanke 3 97 Palvelustrategian ateria- ja siivouspalveluiden

Lisätiedot

Palvelustrategian selvityshankkeet tilapalveluissa vuonna 2015

Palvelustrategian selvityshankkeet tilapalveluissa vuonna 2015 Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto 17 03.06.2015 24 09.09.2015 Palvelustrategian selvityshankkeet tilapalveluissa vuonna 2015 Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto

Lisätiedot

Naantalin kaupungin äänestysaluejako

Naantalin kaupungin äänestysaluejako Kaupunginhallitus 144 18.04.2017 Kaupunginvaltuusto 38 24.04.2017 Naantalin kaupungin äänestysaluejako 187/00.00.00/2016 Kaupunginhallitus 18.04.2017 144 Kaupunginlakimies Turo Järvinen: Naantalin kaupungin

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 24.10.2017 Sisällysluettelo Sivu 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman 2018 2021 investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Sosiaali- ja terveyslautakunta 69 18.09.2014 Kaupunginhallitus 375 29.09.2014 Kaupunginhallitus 383 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 61 13.10.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 92 13.11.2014 Lausunnon antaminen

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot

Naantalin varhaiskasvatuksen ja koulujen tila- ja palveluverkkosuunnitelma 2026

Naantalin varhaiskasvatuksen ja koulujen tila- ja palveluverkkosuunnitelma 2026 Koulutuslautakunta 14 16.02.2016 Koulutuslautakunta 29 12.04.2016 Koulutuslautakunta 61 14.06.2016 Koulutuslautakunta 76 06.09.2016 Koulutuslautakunta 90 19.10.2016 Naantalin varhaiskasvatuksen ja koulujen

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7

Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 28.10.2015 Sisällysluettelo Sivu 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2016-2019 investoinnit 4 68 Kaupunginjohtajan tilannekatsaus

Lisätiedot

Tekla 47 3.4.2013 Kiinteistöpäällikkö Matti Vesava on irtisanoutunut virastaan 18.3.2013.

Tekla 47 3.4.2013 Kiinteistöpäällikkö Matti Vesava on irtisanoutunut virastaan 18.3.2013. Tekninen lautakunta 47 03.04.2013 Kaupunginhallitus 147 15.04.2013 Tekninen lautakunta 74 19.06.2013 Kaupunginhallitus 231 24.06.2013 Tekninen lautakunta 104 25.09.2013 Kaupunginhallitus 321 07.10.2013

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 16.12.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 53 Hoito- ja vanhuspalvelujohtajan

Lisätiedot

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa. Tilapäinen valiokunta 4 13.03.2015 Valtuusto 15 23.03.2015 Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa 23/00.02.04/2015 TILAPVAL 13.03.2015 4 Valtuusto

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain

Lisätiedot

Aloite esityslistan liitteenä.

Aloite esityslistan liitteenä. Kaupunginhallitus 231 07.09.2015 Sivistys- ja 74 07.10.2015 vapaa-aikalautakunta Kaupunginhallitus 312 30.11.2015 Kaupunginvaltuusto 109 14.12.2015 Valtuustoaloite lasten iltapäivävälipalojen palauttamiseksi

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman 2013-2016 hyväksyminen 219/00.01/2013 SOS 19.11.2013 144 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri pyytää jäsenkuntia tekemään 5.12.2013 mennessä päätöksen terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta.

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta. TEKNINEN LAUTAKUNTA 125 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 473 01.12.2014 KAUPUNGINHALLITUS 6 09.01.2017 Kaupungin omaisuuden myynti 1832/10/2014 TELA 125 Kaupunki on perustanut 24.10.2013 77 kiinteistöjen hallinta

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03. Tekninen lautakunta 122 22.11.2018 Kaupunginhallitus 253 03.12.2018 Kaupunginvaltuusto 5 18.03.2019 Hulevesitaksa 1099/10.03.01/2018 Tekla 22.11.2018 122 Valmistelija: kaupungininsinööri Katja Rissanen

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

ML 25 Valmistelija ja esittelijä: Marina Bergheim-Ahlqvist, 040 521 8128. Lähi- ja virkistysmetsät 1 496 ha

ML 25 Valmistelija ja esittelijä: Marina Bergheim-Ahlqvist, 040 521 8128. Lähi- ja virkistysmetsät 1 496 ha Maaseutulautakunta 25 08.04.2010 Elinkeino- ja kehittämisjaosto 36 27.04.2010 Tekninen lautakunta 76 25.05.2010 Kaupunginhallitus 313 30.08.2010 Strategiaehdotus kaupungin metsille ja maa-alueille 506/14.03.02/2010

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 21.09.2016 klo 16:00 Paikka Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. Asiat

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan liikuntapaikkasuunnitelman päivitys

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan liikuntapaikkasuunnitelman päivitys Kaupunginvaltuusto 106 07.12.2015 Kaupunginhallitus 302 14.12.2015 Vapaa-aikalautakunta 26 04.04.2017 Kaupunginhallitus 91 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 34 08.05.2017 Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym. Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Työsuojelu- ja. 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja. 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja

Työsuojelu- ja. 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja. 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja Työsuojelu- ja 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 3 28.05.2015 yhteistyötoimikunta Kaupunginhallitus 10 21.09.2015 Työsuojelu- ja 3 26.11.2015

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma Liite 80 a / Tekla 21.5.2015

Henkilöstösuunnitelma Liite 80 a / Tekla 21.5.2015 Tekninen lautakunta 80 21.05.2015 Kaupunginhallitus 11 15.06.2015 Kaupunginhallitus 3 25.06.2015 Kaupunginhallitus 3 07.09.2015 Kaupunginhallitus 11 23.11.2015 Kaupunginhallitus 5 24.11.2015 Virkojen ja

Lisätiedot

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 127 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 471 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 157 08.12.2014 Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1836/10.1000.100002/2014 TELA 127

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1 Suomi 100 Naantalissa -toimikunnan perustaminen 3. 2 Ilmoitusasiat 5

Sisällysluettelo. 1 Suomi 100 Naantalissa -toimikunnan perustaminen 3. 2 Ilmoitusasiat 5 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 Kulttuurilautakunta 27.01.2016 Sisällysluettelo Sivu 1 Suomi 100 Naantalissa -toimikunnan perustaminen 3 2 Ilmoitusasiat 5 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 2

Lisätiedot

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua Kaupunginhallitus 94 16.08.2016 Kaupunginhallitus 107 06.09.2016 Kaupunginvaltuusto 48 07.11.2016 Kaupunginvaltuusto 58 12.12.2016 Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen

Lisätiedot

Joensuun kotouttamisohjelma / /2018 HETYJ

Joensuun kotouttamisohjelma / /2018 HETYJ Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 49 08.11.2018 Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 56 29.11.2018 Kaupunginhallitus 449 10.12.2018 Kaupunginvaltuusto 170 17.12.2018 Joensuun kotouttamisohjelma 2018 2021 2281/04.03.02/2018

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/2017 1 Tarkastuslautakunta1 AIKA 06.11.2017 klo 14:00 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Perusturvalautakunta Aika 17.05.2017 klo 18:00-19:05 Paikka Ravintola Tehdas, kabinetti : Pakaantie 1, Orimattila Osallistujat Nimi Tehtävä Holopainen Veini pj.

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 Aika: 17.05.2016 klo 18:00-19:50 Paikka: Valtuustosali LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 26 Kokouksen järjestäytyminen 3 27 Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat (kuntalaki

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh Kaupunginhallitus 225 14.08.2017 Kaupunginhallitus 309 09.10.2017 Kaupunginhallitus 324 23.10.2017 Kaupunginhallitus 332 30.10.2017 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2019-2020 taloussuunnitelma Kh 14.08.2017

Lisätiedot

Palveluverkko - keittiöverkko

Palveluverkko - keittiöverkko Palveluverkko- ja 53 10.03.2015 organisaatiotyöryhmä Tekninen lautakunta 45 24.03.2015 Palveluverkko- ja 83 29.04.2015 organisaatiotyöryhmä Tekninen lautakunta 141 29.09.2015 Kaupunginhallitus 393 26.10.2015

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus 114 23.10.2017 Kunnanhallitus 123 30.10.2017 Kunnanhallitus 135 06.11.2017 Kunnanhallitus 143 20.11.2017 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2022 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 44 Naantalin matkailuelinkeinon kehittämissuunnitelma 3

Sisällysluettelo. 44 Naantalin matkailuelinkeinon kehittämissuunnitelma 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 14.11.2017 Sisällysluettelo Sivu 44 Naantalin matkailuelinkeinon kehittämissuunnitelma 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 7/2017

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 määrärahan ylitykset 3. 2 Saatavan poistaminen 5. 3 Ilmoitusasiat ja viranhaltijapäätös 6

Sisällysluettelo. 1 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 määrärahan ylitykset 3. 2 Saatavan poistaminen 5. 3 Ilmoitusasiat ja viranhaltijapäätös 6 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 Rakennuslautakunta 10.02.2016 Sisällysluettelo Sivu 1 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 määrärahan ylitykset 3 2 Saatavan poistaminen 5 3 Ilmoitusasiat ja viranhaltijapäätös

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale Kaupunginhallitus 258 20.10.2014 Kaupunginhallitus 294 07.12.2015 Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale 141/522/2013 Kaupunginhallitus 20.10.2014 258 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013 Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016

Lisätiedot

Valtuustoaloite / taajaman katuvalaistus 473/ /2016. Kh

Valtuustoaloite / taajaman katuvalaistus 473/ /2016. Kh Kaupunginhallitus 10 17.10.2016 Kaupunginvaltuusto 16 07.11.2016 Kaupunginhallitus 12 21.11.2016 Kaupunginhallitus 7 22.11.2016 Kaupunginvaltuusto 8 12.12.2016 Tekninen lautakunta 10 16.01.2017 Tekninen

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41 Vammaisneuvosto 20.10.2015 Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 26-31

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 27 Tilapalvelujaoston vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman laadinta 3

Sisällysluettelo. 27 Tilapalvelujaoston vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman laadinta 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto 23.09.2015 Sisällysluettelo Sivu 27 Tilapalvelujaoston vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman 2016-2019 laadinta 3

Lisätiedot

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus Yhdistymishallitus 4 22.08.2016 Yhdistymishallitus 10 12.09.2016 Yhdistymishallitus 27 19.09.2016 Yhdistetty valtuusto 9 19.09.2016 Kaupunginhallitus 259 10.10.2016 Kaupunginvaltuusto 52 24.10.2016 Talous-

Lisätiedot

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä)

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä) Ympäristölautakunta 54 26.05.2015 Kaupunginhallitus 178 01.06.2015 Ympäristölautakunta 95 24.11.2015 Kaupunginhallitus 361 01.12.2015 Kaupunginvaltuusto 77 07.12.2015 Kankaanpään keskustan ja sitä ympäröivien

Lisätiedot

Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Aika 10.01.2012 klo 12:00-13:55 PÖYTÄKIRJA 1/2012 1 Paikka Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/2017 1 Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymä Aika 29.12.2017 klo 17:10-17:42 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Kaupunginhallitus 287 24.10.2011 Kaupunginhallitus 189 10.09.2012 Nyhkälän koulun hankesuunnitelman hyväksyminen 201/12.00.01/2011 Kasvatus- ja opetuslautakunta 18.10.2011 66 Sivistystoimenjohtajan ehdotus:

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 211 08.06.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy 543/61/616/2011 STLTK 211 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavi rasto (Valvira) on

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa

Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa Kaupunginhallitus 294 19.09.2016 Kaupunginhallitus 303 26.09.2016 Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa 542/05.11.03/2016 Kaupunginhallitus 19.09.2016 294 Hallintojohtaja Riitta

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.05.2016 klo 16:00-18:34 Paikka Kiteen kaupungintalo, kokoushuone Sopukka Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen Sanna 16:00-18:34

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017 Kh 18.04.2017 86 Kaupunginjohtajan virka jää avoimeksi

Lisätiedot

Lausunto jätehuoltomääräysten muuttamisesta

Lausunto jätehuoltomääräysten muuttamisesta Kaavoitus- ja 18 02.03.2017 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 89 20.03.2017 Lausunto jätehuoltomääräysten muuttamisesta 687/11.01.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 02.03.2017 18 Ympäristöpäällikkö

Lisätiedot

Riittävän kattavan vuorovaikutuksen arvioimiseksi on laa dit tu osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Riittävän kattavan vuorovaikutuksen arvioimiseksi on laa dit tu osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Ympäristölautakunta 66 14.05.2013 Kaupunginhallitus 308 12.08.2013 Ympäristölautakunta 103 16.06.2015 Ympäristölautakunta 121 18.08.2015 Kaupunginhallitus 298 28.09.2015 Ylöjärven kaupungin rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan pohjoisen alueen hyvinvointikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen

Etelä-Pohjanmaan pohjoisen alueen hyvinvointikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen Kaupunginhallitus 86 20.05.2019 Kaupunginhallitus 92 22.05.2019 Kaupunginvaltuusto 23 27.05.2019 Etelä-Pohjanmaan pohjoisen alueen hyvinvointikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen 848/00.01.02/2018

Lisätiedot

Hallintosäännön uudistaminen

Hallintosäännön uudistaminen Kaupunginhallitus 51 20.02.2017 Kaupunginhallitus 59 27.02.2017 Kaupunginhallitus 75 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 15 13.03.2017 Hallintosäännön uudistaminen 64/00.01.01.00/2013 Kaupunginhallitus 20.02.2017

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma

Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 519 21.11.2016 Kaupunginvaltuusto 111 12.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 362/02.02.02/2016 KH 519 Vs. kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää jatkaa talousarvion

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

8 RUOKAPALVELUN, SIIVOUS- JA KIINTEISTÖNHOIDON SEKÄ LAITOSHUOLLON SELVITYS/RUOKA_ JA SIIVOUSPALVELUIDEN LIIKKEENLUOVUTUS JA ARKEA OY:N OSAKKEIDEN OSTO

8 RUOKAPALVELUN, SIIVOUS- JA KIINTEISTÖNHOIDON SEKÄ LAITOSHUOLLON SELVITYS/RUOKA_ JA SIIVOUSPALVELUIDEN LIIKKEENLUOVUTUS JA ARKEA OY:N OSAKKEIDEN OSTO Kaupunginhallitus 257 07.10.2015 Kaupunginhallitus 332 25.11.2015 Kaupunginhallitus 8 03.02.2016 8 RUOKAPALVELUN, SIIVOUS- JA KIINTEISTÖNHOIDON SEKÄ LAITOSHUOLLON SELVITYS/RUOKA_ JA SIIVOUSPALVELUIDEN

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4

Sisällysluettelo. 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 Keskusvaalilautakunta 12.04.2019 Sisällysluettelo Sivu 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 10 Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl. RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen

Lisätiedot