Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2012"

Transkriptio

1 Yritykset 013 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 01 Uusien yritysten määrä edelleen laskusuunnassa Tilastokeskuksen mukaan vuonna 01 aloittaneiden yritysten määrä väheni edelleen: uusia yrityksiä perustettiin 4 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Lopettaneiden yritysten määrä lisääntyi edelleen. Yrityksiä lopetettiin 4,3 prosenttia enemmän kuin vuonna 011. Lukumääräisesti yrityksiä aloitti ja lopetti eniten kaupan toimialalla, ja maakunnista eniten Uudellamaalla. Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 01 Tilastokeskuksen mukaan uutta yritystä aloitti toimintansa vuonna 01. Aloittaneiden yritysten osuus koko yrityskannasta oli 8,9 prosenttia vuonna 01. Aloittaneiden yritysten määrä väheni 4,0 prosenttia vuoteen 011 verrattuna. Eniten uusia yrityksiä aloitti kaupan toimialalla, jossa toimintansa aloitti uutta yritystä eli 16,6 prosenttia kaikista vuonna 01 aloittaneista yrityksistä. Vuonna 01 toimintansa lopetti yritystä. Lopettaneiden yritysten osuus koko yrityskannasta oli 7, prosenttia. Lopettaneiden yritysten määrä lisääntyi 4,3 prosenttia vuoteen 011 verrattuna. Eniten Helsinki Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.

2 yrityksiä lopetti kaupan toimialalla, jossa toimintansa lopetti uutta yritystä eli 19,0 prosenttia kaikista vuonna 01 lopettaneista yrityksistä. Maakunnittaisen tarkastelun perusteella vuonna 01 lukumääräisesti eniten uusia yrityksiä aloitti (11 01) ja myös lopetti (9 050) Uudellamaalla. Vuoteen 011 verrattuna uusien yritysten määrä lisääntyi lukumääräisesti eniten Kainuussa (58) ja väheni eniten Uudellamaalla (-98). Lopettaneiden yritysten määrä lisääntyi lukumääräisesti eniten Varsinais-Suomessa (394) ja väheni eniten Päijät-Hämeessä (-74). Seutukunnittaisen tarkastelun perusteella vuonna 01 lukumääräisesti eniten yrityksiä aloitti (10 478) ja myös lopetti (8 413) Helsingin seutukunnassa. Suhteessa yrityskantaan eniten yrityksiä aloitti Oulun seutukunnassa (11,3%) ja lopetti Helsingin seutukunnassa (7,9%). ELY-keskuksittaisen tarkastelun perusteella vuonna 01 lukumääräisesti eniten yrityksiä aloitti (11 01) ja myös lopetti (9 050) Uudenmaan ELY-keskuksen alueella. Kunnittaisen tarkastelun perusteella vuonna 01 lukumääräisesti eniten yrityksiä aloitti (5 07) ja lopetti (4 186) Helsingissä. Vuoteen 011 verrattuna uusien yritysten määrä lisääntyi lukumääräisesti eniten Oulussa (117) ja väheni eniten Turussa (-134). Lopettaneiden yritysten määrä lisääntyi lukumääräisesti eniten Helsingissä (179) ja väheni eniten Oulussa (-84). Oikeudellisen muodon mukaan tarkasteltuna vuonna 01 toimintansa aloitti liikkeen- tai ammatinharjoittajayritystä (yhtiömuotona luonnollinen henkilö) ja osakeyhtiötä. Toimintansa lopetti liikkeen- tai ammatinharjoittajayritystä (yhtiömuotona luonnollinen henkilö) ja osakeyhtiötä. Luvuissa ovat mukana mm. yhtiöittämisten ja fuusioiden seurauksena tapahtuneet yritysten muutokset.

3 Sisällys Kaupan toimialalla aloitti ja lopetti eniten yrityksiä4 Aloittaneet yritykset 014 Lopettaneet yritykset Yrityksen kriittisin aika 1 3 vuotta aloittamisesta.16 Yritysten selviytyminen liikevaihdon ja henkilöstön mukaan.18 Taulukot Aloittaneet yritykset toimialoittain4 Aloittaneet yritykset toimialoittain Aloittaneet yritykset maakunnittain.6 Aloittaneet yritykset maakunnittain Aloittaneet yritykset kunnittain (yli yrityksen kunnat)8 Aloittaneet yritykset oikeudellisen muodon mukaan9 Lopettaneet yritykset toimialoittain.10 Lopettaneet yritykset toimialoittain Lopettaneet yritykset maakunnittain.1 Lopettaneet yritykset maakunnittain Lopettaneet yritykset kunnittain (yli yrityksen kunnat).14 Lopettaneet yritykset oikeudellisen muodon mukaan.15 Yritysten eloonjäämisasteet aloittamisvuoden mukaan, % 17 Kuviot Aloittaneet yritykset oikeudellisen muodon mukaan (kaksi suurinta)10 Lopettaneet yritykset oikeudellisen muodon mukaan (kaksi suurinta).16 Yrityskannan suhteellinen muutos maakunnittain, %.16 Lopettaneet yritykset toiminta-ajan mukaan.17 Laatuseloste: Aloittaneet ja lopettaneet yritykset19 3

4 Kaupan toimialalla aloitti ja lopetti eniten yrityksiä Aloittaneet yritykset 01 Vuonna 01 aloitti uutta yritystä toimintansa. Aloittaneiden yritysten osuus koko yrityskannasta oli 8,9 prosenttia. Aloittaneiden yritysten määrä väheni 4,0 prosenttia verrattuna vuoteen 011, jolloin toimintansa aloitti yritystä. Eniten uusia yrityksiä aloitti kaupan toimialalla, jossa toimintansa aloitti uutta yritystä eli 16,6 prosenttia kaikista vuonna 01 aloittaneista yrityksistä. Ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan toimialalla aloitti (16,3%), rakentamisen toimialalla (14,9%), teollisuuden toimialalla (5,0%) ja majoitus- ja ravitsemistoiminnan toimialalla (4,9%) yritystä. Aloittaneet yritykset toimialoittain Toimiala Yhteensä G Tukku- ja vähittäiskauppa M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta F Rakentaminen S Muu palvelutoiminta N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta J Informaatio ja viestintä C Teollisuus I Majoitus- ja ravitsemistoiminta L Kiinteistöalan toiminta H Kuljetus ja varastointi R Taiteet, viihde ja virkistys A Maatalous, metsätalous ja kalatalous Q Terveys- ja sosiaalipalvelut P Koulutus K Rahoitus- ja vakuutustoiminta E Vesihuolto, viemäri- ja jätevesihuolto D Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto B Kaivostoiminta ja louhinta Yrityksiä Osuus yrityskannasta, % ,9 8,5 10,4 8,8 11, 11,3 11,5 5,7 11,3 6,3 4,6 14, 7,7 10,9 14, 9,5 4,6 6,7 5,3 Muutos , lkm Muutos , % -4,0-4, -0,5-9,8-4,9-6,8,3-7,6-1,7-4,4-8,4,7,7 0,0 5,3 -, -1,3-14,9-9,7 4

5 Aloittaneet yritykset toimialoittain Toimiala Yhteensä G Tukku- ja vähittäiskauppa M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta F Rakentaminen S Muu palvelutoiminta N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta J Informaatio ja viestintä C Teollisuus I Majoitus- ja ravitsemistoiminta L Kiinteistöalan toiminta H Kuljetus ja varastointi R Taiteet, viihde ja virkistys A Maatalous, metsätalous ja kalatalous Q Terveys- ja sosiaalipalvelut P Koulutus K Rahoitus- ja vakuutustoiminta E Vesihuolto, viemäri- ja jätevesihuolto D Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto B Kaivostoiminta ja louhinta T Kotitalouksien toiminta työnantajina O Julkinen hallinto ja maanpuolustus Maakunnittaisen tarkastelun perusteella vuonna 01 suhteessa yrityskantaan eniten yrityksiä aloitti Uudellamaalla (9,9%) ja Pohjois-Pohjanmaalla (9,7%). Lukumääräisesti eniten yrityksiä aloitti Uudellamaalla (11 01). Vuoteen 011 verrattuna uusien yritysten määrä lisääntyi eniten Kainuussa (58) ja väheni Uudellamaalla (-98). 5

6 Aloittaneet yritykset maakunnittain Maakunta Yrityksiä Osuus yrityskannasta, % Muutos , kpl Muutos , % Koko maa , ,0 Manner-Suomi , ,4 Uusimaa ,9-98 -,6 Pirkanmaa 900 9, -93-3,1 Varsinais-Suomi 883 8, ,1 Pohjois-Pohjanmaa ,7 43,3 Keski-Suomi , ,0 Satakunta , ,4 Pohjois-Savo , ,7 Etelä-Pohjanmaa ,1 Päijät-Häme 958 7, ,6 Pohjanmaa 890 7,7 4,8 Lappi 888 8,0-7 -3,0 Kanta-Häme 856 8, ,3 Kymenlaakso 771 8, ,9 Etelä-Savo 63 6, ,6 Pohjois-Karjala 596 6,9 9 1,5 Etelä-Karjala 595 8, , Kainuu 330 8,5 58 1,3 Keski-Pohjanmaa ,7 Ahvenanmaa 43 9,0 4 0,9 Aloittaneet yritykset maakunnittain Maakunta Koko maa Manner-Suomi Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Keski-Suomi Satakunta Pohjois-Savo Etelä-Pohjanmaa Päijät-Häme Pohjanmaa Lappi Kanta-Häme Kymenlaakso Etelä-Savo Pohjois-Karjala Etelä-Karjala Kainuu Keski-Pohjanmaa Ahvenanmaa

7 Vuonna 01 lukumääräisesti eniten uusia yrityksiä syntyi Helsingin seutukuntaan (10 478). Seuraavaksi eniten Tampereen ( 31), Turun (1 90) ja Oulun (1 41) seutukuntiin. Suhteessa yrityskantaan eniten aloittaneita yrityksiä oli Oulun seutukunnassa (11,3%) ja seuraavaksi eniten Helsingin (10,1%) ja Jyväskylän (10,0%) seutukunnissa. Vuoteen 011 verrattuna uusien yritysten määrä lisääntyi eniten Kajaanin seutukunnassa (50) ja väheni eniten Turun seutukunnassa (-50). ELY-keskuksittaisen tarkastelun perusteella vuonna 01 lukumääräisesti eniten yrityksiä aloitti Uudenmaan ELY-keskuksen (11 01) alueella ja seuraavaksi eniten Pirkanmaan ( 900) ja Varsinais-Suomen ( 883) ELY-keskusten alueilla. Vähiten yrityksiä aloitti Ahvenanmaalla (43) ja Kainuun (330) ELY-keskuksen alueella. Kunnittaisen tarkastelun perusteella vuonna 01 suhteessa yrityskantaan eniten yrityksiä aloitti Föglössä (14,9%) ja Kökarissa (14,8) ja lukumääräisesti eniten Helsingissä (5 07). Vuoteen 011 verrattuna uusien yritysten määrä lisääntyi eniten Oulussa (117) ja väheni eniten Turussa (-134). 7

8 Aloittaneet yritykset kunnittain (yli yrityksen kunnat) Kunta Yrityksiä Osuus yrityskannasta, % Muutos , lkm Muutos , % Helsinki - Helsingfors , ,5 Espoo - Esbo ,6-9 -0,5 Tampere - Tammerfors ,6-8 -1,9 Vantaa - Vanda ,3-33 -,7 Turku - Åbo , ,6 Oulu - Uleåborg 891 1, ,1 Jyväskylä ,7 17,4 Lahti - Lahtis 499 8, ,3 Kuopio 447 9,5-9 -,0 Pori - Björneborg 389 7, ,4 Lappeenranta - Villmanstrand 370 9,6 17 4,8 Seinäjoki 367 9,5 - -0,5 Kouvola 338 7, ,9 Salo 30 8, ,7 Hämeenlinna - Tavastehus 316 8,0-3 -9, Porvoo - Borgå 30 8, ,0 Rovaniemi 98 9,1-8 -8,6 Tuusula - Tusby 90 9,8 8 10,7 Vaasa - Vasa 8 8,8-8 -,8 Joensuu 81 7,4 8,9 Kotka 61 9,3-1 -0,4 Hyvinkää - Hyvinge 5 9,1-5 -1,9 Kirkkonummi - Kyrkslätt 51 10,7 9 3,7 Nurmijärvi 45 8,5-5 -9,3 Järvenpää - Träskända 38 10, -16-6,3 Lohja - Lojo 4 8,8 1 0,4 Mikkeli - S:t Michel 1 7,9-6 -,6 Vihti - Vichtis 1 9,5-7 -3, Kerava - Kervo 01 10,5 1,3 Kokkola - Karleby 00 7, ,3 Raasepori - Raseborg 183 7,7 1 0,5 Ylöjärvi 18 8, ,3 Kaarina - S:t Karins 18 8, , Rauma - Raumo ,9 Nokia 165 9, ,3 Kajaani - Kajana ,0 31 3,5 Kangasala 16 8, ,0 Riihimäki 150 9, ,8 Raisio - Reso 148 8,9-1 -1,4 Sastamala 136 7, ,7 Sipoo - Sibbo 19 8,7 1 0,8 Lempäälä 11 8,6-1 -0,8 Tornio - Torneå 10 8,4 1 0,8 Imatra 10 8, ,1 Jämsä 118 8, ,6 Hollola 113 8,6-4 -3,4 Savonlinna - Nyslott ,7 Mustasaari - Korsholm 11 9, ,9 8

9 Kunta Yrityksiä Osuus yrityskannasta, % Muutos , lkm Muutos , % Naantali - Nådendal 110 8, ,4 Parainen - Pargas 109 8,4 7 6,9 Maarianhamina - Mariehamn 109 8, ,5 Mäntsälä 106 7, -33-3,7 Loimaa 101 7,5 11 1, Lieto - Lundo 100 8,0 5 5,3 Forssa 98 8, 11 1,6 Pirkkala - Birkala 98 9, ,9 Raahe - Brahestad 97 9,9-1 -1,0 Akaa 94 9, 7 8,0 Loviisa - Lovisa 93 7, ,9 Pietarsaari - Jakobstad 86 7,0-9 -9,5 Iisalmi - Idensalmi 85 6,7-8 -8,6 Uusikaupunki - Nystad 85 7, -1-1,4 Varkaus 85 7, ,1 Hamina - Fredrikshamn 8 7, ,8 Pieksämäki 8 7, ,8 Kauhava 81 5,7 - -1,4 Orimattila ,0 Laukaa 79 7,9-4 -4,8 Heinola 78 6, ,8 Siilinjärvi 68 6, ,0 Kauhajoki 67 6, , Kurikka 63 6, ,3 Lapua - Lappo 61 5, ,8 Kuusamo 60 5,5-4 -6,3 Oikeudellisen muodon mukaan tarkasteltuna vuonna 01 toimintansa aloitti liikkeen- tai ammatinharjoittajayritystä (yhtiömuotona luonnollinen henkilö) ja osakeyhtiötä. Aloittaneista yrityksistä 51,3 prosenttia oli oikeudelliselta muodoltaan luonnollisia henkilöitä ja 39 prosenttia osakeyhtiöitä. Edelliseen vuoteen verrattuna uusien yritysten määrä lisääntyi eniteni yhtiömuodossa muu oikeudellinen muoto (39) ja väheni eniten liikkeen- ja ammatinharjoittajayrityksissä (-847). Aloittaneet yritykset oikeudellisen muodon mukaan Oikeudellinen muoto Yhteensä 11 Luonnollinen henkilö 31 Osakeyhtiö 1 Kommandiittiyhtiö 90 Muu oikeudellinen muoto 14 Avoin yhtiö 41 Osuuskunta 13 Verotusyhtymä 35 Asunto-osakeyhtiö 15 Konkurssipesä 1 Kuolinpesä, perikunta 54 Taloudellinen yhdistys 53 Keskinäinen vahinkovakuutusyhdistys Yrityksiä Osuus yrityskannasta, % 8,9 11,0 7,6 4,4 4, 8,4 7,4 8,5 1,7 5,0 1,3 1,6 1,7 9

10 Aloittaneet yritykset oikeudellisen muodon mukaan (kaksi suurinta) Lopettaneet yritykset 01 Vuonna 01 toimintansa lopetti yritystä. Lopettaneiden yritysten osuus koko yrityskannasta oli 7, prosenttia. Lopettaneiden yritysten määrä lisääntyi 4,3 prosenttia verrattuna vuoteen 011, jolloin toimintansa lopetti yritystä. Eniten yrityksiä lopetti kaupan toimialalla, jossa toimintansa lopetti yritystä eli 19,0 prosenttia kaikista vuonna 01 lopettaneista yrityksistä. Rakentamisen toimialalla lopetti 4 11 (16,1%), ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan toimialalla (14,1%), teollisuuden toimialalla (6,%) ja majoitus- ja ravitsemistoiminnan toimialalla (5,%) yritystä. Lopettaneet yritykset toimialoittain Toimiala Yhteensä G Tukku- ja vähittäiskauppa F Rakentaminen M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta S Muu palvelutoiminta N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta C Teollisuus I Majoitus- ja ravitsemistoiminta H Kuljetus ja varastointi J Informaatio ja viestintä L Kiinteistöalan toiminta Q Terveys- ja sosiaalipalvelut A Maatalous, metsätalous ja kalatalous R Taiteet, viihde ja virkistys P Koulutus K Rahoitus- ja vakuutustoiminta E Vesihuolto, viemäri- ja jätevesihuolto B Kaivostoiminta ja louhinta D Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto Yrityksiä Osuus yrityskannasta, % , 7,9 7,7 8,3 9,0 5,8 9,6 5,4 7,5 4,4 7,6 5,3 7,7 6,9 8,9 4,1 4,8 3,4 Muutos , Muutos , lkm % ,3 3,1-1,0 7,5 14,1 3,8,1-1,1 -,8 15,5 9, 4,6-6,0 18,3 5,8 8,5 5,6 4,1 10

11 Lopettaneet yritykset toimialoittain Toimiala Yhteensä G Tukku- ja vähittäiskauppa F Rakentaminen M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta S Muu palvelutoiminta N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta C Teollisuus I Majoitus- ja ravitsemistoiminta H Kuljetus ja varastointi J Informaatio ja viestintä L Kiinteistöalan toiminta Q Terveys- ja sosiaalipalvelut A Maatalous, metsätalous ja kalatalous R Taiteet, viihde ja virkistys P Koulutus K Rahoitus- ja vakuutustoiminta E Vesihuolto, viemäri- ja jätevesihuolto B Kaivostoiminta ja louhinta D Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto T Kotitalouksien toiminta työnantajina O Julkinen hallinto ja maanpuolustus Maakunnittaisen tarkastelun perusteella vuonna 01 suhteessa yrityskantaan eniten yrityksiä lopetti Kymenlaaksossa (7,8%) ja lukumääräisesti eniten Uudellamaalla (9 050). Vuoteen 011 verrattuna lopettaneiden yritysten määrä lisääntyi eniten Varsinais-Suomessa (394) ja väheni Päijät-Hämeessä (-74). 11

12 Lopettaneet yritykset maakunnittain Maakunta Yrityksiä Osuus yrityskannasta, % Muutos , kpl Muutos , % Koko maa , ,3 Manner-Suomi ,8 Uusimaa ,8 3 3,7 Varsinais-Suomi ,1 Pirkanmaa 30 6,9 51,3 Pohjois-Pohjanmaa , ,7 Keski-Suomi ,8-4 -0,4 Pohjois-Savo 967 7, ,3 Satakunta 964 6,5 11 1, Päijät-Häme ,8 Etelä-Pohjanmaa 831 5, ,7 Kanta-Häme 758 7,0 67 9,7 Kymenlaakso 70 7,3-6 -8,1 Lappi 684 6,0 7 1,0 Pohjanmaa 66 5,6 16,5 Etelä-Savo 66 6, , Pohjois-Karjala 539 6, ,6 Etelä-Karjala 488 6, , Kainuu 63 6, ,1 Keski-Pohjanmaa 51 5,8 - -8,1 Ahvenanmaa 188 6, ,3 Lopettaneet yritykset maakunnittain Maakunta Koko maa Manner-Suomi Uusimaa Varsinais-Suomi Pirkanmaa Pohjois-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Satakunta Päijät-Häme Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Kymenlaakso Lappi Pohjanmaa Etelä-Savo Pohjois-Karjala Etelä-Karjala Kainuu Keski-Pohjanmaa Ahvenanmaa

13 Vuonna 01 lukumääräisesti eniten yrityksiä lopetti Helsingin seutukunnassa (8 413). Seuraavaksi eniten Tampereen (1 779) ja Turun (1 645) seutukunnissa. Suhteessa yrityskantaan eniten yrityksiä lopetti Helsingin seutukunnassa (7,9%) ja seuraavaksi eniten Varkauden (7,8%) ja Sisä-Savon (7,7%) seutukunnissa. Vuoteen 011 verrattuna lopettaneiden yritysten määrä lisääntyi eniten Helsingin (304) ja Turun (75) seutukunnissa, ja väheni eniten Oulun (-94) ja Lahden (-74) seutukunnissa. ELY-keskuksittaisen tarkastelun perusteella vuonna 01 lukumääräisesti eniten yrityksiä lopetti Uudenmaan ELY-keskuksen (9 050) alueella ja seuraavaksi eniten Varsinais-Suomen ( 456) ja Pirkanmaan ( 30) ELY-keskusten alueilla. Vähiten yrityksiä lopetti Ahvenanmaalla (188) ja Kainuun (63) ELY-keskuksen alueella. Kunnittaisen tarkastelun perusteella vuonna 01 suhteessa yrityskantaan eniten yrityksiä lopetti Merijärvellä (1,5%) ja lukumääräisesti eniten Helsingissä (4 186). Vuoteen 011 verrattuna lopettaneiden yritysten määrä lisääntyi eniten Helsingissä (179) ja väheni eniten Oulussa (-84). 13

14 Lopettaneet yritykset kunnittain (yli yrityksen kunnat) Kunta Yrityksiä Osuus yrityskannasta, % Muutos , lkm Muutos , % Helsinki - Helsingfors , ,5 Espoo - Esbo ,8 7 5,9 Tampere - Tammerfors ,7 39 3,8 Turku - Åbo 96 8, ,7 Vantaa - Vanda 951 7,9-3 -,4 Oulu - Uleåborg ,0 Jyväskylä 514 7,3-6 -1, Lahti - Lahtis 458 7, ,1 Pori - Björneborg 370 7, ,4 Kuopio 359 7,5-3 -0,8 Kouvola 336 7,6-0 -5,6 Hämeenlinna - Tavastehus 78 6, ,9 Seinäjoki 76 6,9 48 1,1 Lappeenranta - Villmanstrand 76 6,9 50,1 Salo 73 6,8 31 1,8 Porvoo - Borgå 70 7,4 30 1,5 Joensuu 45 6,5-3 -8,6 Nurmijärvi 35 8, ,7 Hyvinkää - Hyvinge 7,9 6 13,3 Tuusula - Tusby 19 7, -1-0,5 Vaasa - Vasa 1 6, ,6 Rovaniemi 10 6,3 - -0,9 Kotka 08 7, ,9 Lohja - Lojo 04 7,9 4,0 Järvenpää - Träskända 04 8,6 11 5,7 Mikkeli - S:t Michel 193 6,8 1 1, Kirkkonummi - Kyrkslätt 188 7,7 5 15,3 Kaarina - S:t Karins 170 8,1 8 19,7 Kokkola - Karleby 168 6,3 0 0,0 Raasepori - Raseborg 165 6,8 1, Kerava - Kervo 155 7,9-9 -5,5 Rauma - Raumo 153 6,5 - -1,6 Vihti - Vichtis 153 6, ,5 Kangasala 14 6,9 5 1,4 Ylöjärvi 141 6,7 6 4,4 Nokia 14 6,7-1 -0,8 Riihimäki 1 7,3 1,7 Raisio - Reso 115 6,7 4 3,6 Savonlinna - Nyslott 110 7,0 - -1,8 Kajaani - Kajana 109 6,5-8 -6,8 Hollola 105 7,8 19,1 Imatra 104 7,4-8 - Jämsä 10 7,4 3 9,1 Varkaus 10 9, ,6 Sastamala 94 5, ,3 Tornio - Torneå 94 6,4 8 9,3 Sipoo - Sibbo 93 6,1 3 3,3 Lempäälä 93 6,5-5 -5,1 14

15 Kunta Yrityksiä Osuus yrityskannasta, % Muutos , lkm Muutos , % Pieksämäki 93 8, ,6 Maarianhamina - Mariehamn 9 7,3 3 33,3 Mäntsälä 90 6, ,9 Lieto - Lundo 88 6, ,0 Iisalmi - Idensalmi 88 6, ,3 Loimaa 87 6, ,6 Siilinjärvi 87 8, ,6 Kauhava 83 5,8 17 5,8 Naantali - Nådendal 83 6, ,5 Hamina - Fredrikshamn 83 7, -9-9,8 Loviisa - Lovisa 80 6,1 18 9,0 Pietarsaari - Jakobstad 80 6,4 16 5,0 Pirkkala - Birkala 78 7,0 17 7,9 Parainen - Pargas 77 5,8 3 4,1 Raahe - Brahestad 76 7,6 5 7,0 Forssa 74 6, ,5 Uusikaupunki - Nystad 7 6,0 9 14,3 Orimattila 71 6,,9 Kauhajoki 68 6,0 1 1,4 Laukaa 68 6,7-6 -8,1 Mustasaari - Korsholm 67 5,4 9 15,5 Akaa 67 6,4-7 -9,5 Kuusamo 65 5,9 6 10, Heinola 64 5, ,9 Kurikka 50 4, ,7 Lapua - Lappo 48 4,5-5 -9,4 Oikeudellisen muodon mukaan tarkasteltuna vuonna 01 toimintansa lopetti liikkeen- tai ammatinharjoittajayritystä (yhtiömuotona luonnollinen henkilö) ja osakeyhtiötä. Lopettaneista yrityksistä 5,1 prosenttia oli oikeudelliselta muodoltaan luonnollisia henkilöitä ja 35,0 prosenttia osakeyhtiöitä. Edelliseen vuoteen verrattuna lopettaneiden yritysten määrä lisääntyi eniten osakeyhtiössä (704) ja väheni eniten asunto-osakeyhtiöissä (-89). Lopettaneet yritykset oikeudellisen muodon mukaan Oikekudellinen muoto Yhteensä 11 Luonnollinen henkilö 31 Osakeyhtiö 1 Kommandiittiyhtiö 14 Avoin yhtiö 90 Muu oikeudellinen muoto 35 Asunto-osakeyhtiö 41 Osuuskunta 1 Kuolinpesä, perikunta 13 Verotusyhtymä 15 Konkurssipesä 53 Keskinäinen vahinkovakuutusyhdistys 54 Taloudellinen yhdistys 3 Keskinäinen vakuutusyhtiö Yrityksiä Osuus yrityskannasta, % 7, 8,9 5,5 6,1 8,6 14,0 5,4 5,7,4 5,4 49,0 55,4 6,6 11,1 15

16 Lopettaneet yritykset oikeudellisen muodon mukaan (kaksi suurinta) Yrityskannan suhteellinen muutos maakunnittain, % Yrityksen kriittisin aika 1 3 vuotta aloittamisesta Vuonna 01 toimintansa lopettaneista yrityksistä 37,8 prosenttia oli toiminut alle kolme vuotta. Vuonna 011 vastaava luku oli 38,8 prosenttia. 16

17 Lopettaneet yritykset toiminta-ajan mukaan Yritysten eloonjäämisasteet aloittamisvuoden mukaan, % Elossa 6. elinvuoden jälkeen Elossa 5. elinvuoden jälkeen Elossa 4. elinvuoden jälkeen Elossa 3. elinvuoden jälkeen Elossa. elinvuoden jälkeen Elossa 1. elinvuoden jälkeen Aloittamisvuosi 56,7 61,4 66,9 73,9 81,8 91, ,5 59, 65,1 7,3 81,3 91, ,1 56,7 6,5 69,9 79, 90, ,9 55,3 60,7 67,6 77,0 88, ,1 55,4 60,5 67,4 76,5 88, ,1 56,1 61,5 68,1 77,0 88, ,6 55,9 61,0 67,7 76,7 88, ,6 55,1 60,3 66,9 75,3 87, ,6 5,1 57,6 64,8 73,5 85, ,1 54,5 60,6 67,5 76,7 88, ,8 54,6 59,9 68,0 7 88, ,3 55,6 60,6 67, 77, 88, ,4 57,9 6,9 69,0 77,4 90, ,8 65,1 71,4 79,4 90, ,4 70,4 78,6 89, ,5 80,3 90, ,7 91, ,

18 Yritysten selviytyminen liikevaihdon ja henkilöstön mukaan Yritysten aloituksia, lopetuksia ja elinkaaria seurataan myös Euroopan Unionin jäsenvaltioissa yhdenmukaisesti laadittavalla yritysdemografia-aineistolla. Siinä yritys katsotaan aktiiviseksi, kun sillä on palkattua työvoimaa tai liikevaihtoa. Menettely eroaa Aloittaneet ja lopettaneet yritykset -tilaston käsitteistöstä, jossa aloitukset ja lopetukset päätellään verohallinnon arvonlisäveron maksamista koskevista päivämäärämuuttujista. Yritysdemografia ei toistaiseksi ole Suomen virallinen tilasto. Yritysdemografian mukaan vuonna 005 aloittaneista yrityksistä parhaiten vuoteen 010 selvisivät vesija jätehuollon (päätoimiala E) alalla aloittaneet yritykset. Näistä yrityksistä 77 prosenttia selvisi vuoteen 010. Vuonna 005 aloittaneista yrityksestä noin puolet selvisi vuoteen 010 ilman katkoksia toiminnassa. Kun tarkastellaan vuosien 005 ja 009 välillä aloittaneita yrityksiä, keskimäärin 15 prosenttia yrityksistä lopetti toimintansa ensimmäisen toimintavuoden jälkeen. Yritys katsotaan tässä yhteydessä lopettaneeksi, kun sillä ei ole ollut palkansaajia tai liikevaihtoa kahteen vuoteen. Pienimmät selviytymisosuudet olivat tukku- ja vähittäiskaupan (G) sekä majoitus- ja ravitsemistoiminnan (I) toimialoilla, joilla 005 aloittaneista yrityksistä selvisi noin 43 prosenttia vuoteen 010 saakka. Myös kiinteistöalan toiminnan (L) selviämisaste oli matala, mutta sen osuutta laskevat asunto-osakeyhtiöt, jotka toimivat liikevaihdolla ja henkilöstöllä mitaten epäsäännöllisesti. Toimintansa vuonna 005 aloittaneet yritykset kaksinkertaistivat yhteenlasketun palkkaamansa henkilöstön vuoteen 010 mennessä. Henkilöstön määrän kehityksessä on kuitenkin paljon vaihtelua aloitusvuoden ja toimialan mukaan. 18

19 Laatuseloste: Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Tilastotietojen relevanssi Tilasto sisältää tietoja aloittaneiden ja lopettaneiden yritysten määristä toimialoittain, alueittain ja oikeudellisen muodon mukaan sekä yrityskannoista. Tilaston ajanjakso on neljännesvuosi. Tilasto perustuu Tilastokeskuksen yritysrekisteriin sekä rekisterin lähdeaineistoina käytettäviin Verohallinnon rekisteröintitietoihin. Tilasto kattaa yritykset, jotka ovat liiketoiminnasta tai kiinteistön käyttöoikeuden luovutuksesta arvonlisäverovelvollisia tai toimivat työnantajina. Tarkastelun ulkopuolelle jäävät säätiöt, aatteelliset yhdistykset, julkiset viranomaiset ja uskonnolliset yhteisöt. Tilasto sisältää valtion liikelaitokset, mutta ei kuntien liikelaitoksia. Yrityksen toimiala on määritelty Tilastokeskuksen vahvistaman luokituksen mukaisesti (Toimialaluokitus 008, Tilastokeskus, Käsikirjoja 4, Helsinki 00). Aluetiedot määräytyvät yrityksen kotikunnan perusteella. Yrityksen aluetiedot on määritelty noudattaen uusinta aluejakoa. (Kunnat ja kuntapohjaiset aluejaot, Tilastokeskus, Käsikirjoja 8, Helsinki). Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus Aloittaneet ja lopettaneet yritykset -tilasto laaditaan poimimalla tilastointiajankohdan poikkileikkaustilanteen tiedot yritysrekisteristä sekä Verohallinnon rekisteröintitiedoista. Tämän jälkeen tehdään tilastotaulujen muokkaus sekä laaditaan tilastokatsaus uusimman vuosineljänneksen tiedoista. Lisäksi tilastosta laaditaan marraskuussa vuosikatsaus, joka sisältää edellisen koko vuoden tiedot. Aloittamis- ja lopettamistieto on hallinnollinen. Yrityksen aloittamisajankohta on verovalvonnan alkamisaika. Tieto saadaan verohallinnolta. Lopettamistieto saadaan Tilastokeskuksen omasta tiedustelusta tai verohallinnolta. Yritys merkitään aloittaneeksi, kun yrityksestä tulee työnantaja tai kun se tulee arvonlisäverovelvolliseksi. Vastaavasti yritys katsotaan lopettaneeksi, kun se lakkaa toimimasta sekä työnantajana että arvonlisäverovelvollisena yksikkönä. Yritys merkitään aloittaneeksi myös silloin, kun se saa uuden yritystunnuksen. Tällöin yritys tulee lasketuksi myös lopettaneiden yritysten tilastoon, sillä vanha yritystunnus lopetetaan rekisteristä. Yritys kirjautuu aloittaneena yrityksenä myös yhtiöittämisen tai fuusion seurauksena. Vastaavasti yritys rekisteröidään lopettaneeksi silloin, kun se sulautuu toiseen yritykseen. Tilaston luvut sisältävät myös tämänkaltaiset epäaidot aloittamiset ja lopettamiset. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus Tilasto kuvaa yritysten hallinnollisia aloituksia ja lopetuksia (ks. menetelmäkuvaus yllä). Tämä tarkoittaa sitä, että tietojen tuottamisessa ei ole huomioitu mahdollisia toiminnan siirtymisiä, fuusioita, yhtiöittämisiä tms. Tilaston taulukoissa oleva tieto "Yrityskanta" on Verohallinnon rekisteröintitietojen perusteella johdettu ko. ajankohtana toiminnassa olleiden yritysten lukumäärä. Sen vertailukelpoisuutta Suomen yritykset -vuositilastoon on selvitetty kohdassa Tilastojen vertailukelpoisuus. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus Tilasto sisältää tietoja aloittaneiden ja lopettaneiden yritysten määristä vuosineljänneksittäin. Aloittaneiden yritysten tiedot julkistetaan neljä kuukautta tilastoajanjakson päättymisestä ja lopettaneiden yritysten tiedot seitsemän kuukauden viiveellä. Edellisten neljännesten tiedot täydentyvät kullakin julkistamiskerralla. Kutakin ajankohtaa koskevat tiedot kertyvät takautuvasti. Alla oleva esimerkki kuvaa tietojen kertymänopeutta. Esimerkiksi vuoden 003 aloittamisista oli saatu tieto 98,8 prosentilta lokakuuhun 004 mennessä. Myös lopettamistiedot kertyvät vastaavalla tavalla. 19

20 Tietojen kertymänopeus Tiedonsaannin ajankohta Aloittaneet 003 % lopullisesta Lopettaneet 003 % lopullisesta 004 Heinäkuu , , 004 Lokakuu , ,8 005 Tammikuu , ,4 005 Huhtikuu , ,8 005 Heinäkuu , Lokakuu Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys Tilaston tiedot julkaistaan neljä kertaa vuodessa Tilastokeskuksen palvelusivuilla, Tilastojen vertailukelpoisuus Aloittaneet ja lopettaneet yritykset -tilaston perusta on muuttunut alkaen 05/007 julkistuksesta. Aiemmin tilaston tiedot johdettiin yritysrekisteriin merkittyjen aloitus- ja lopetustietojen pohjalta. Uudessa menetelmässä tiedot tuotetaan Verohallinnon rekisteröintitietojen pohjalta. Tämän lisäksi tilaston kohdejoukko on laajentunut. Aiemmin kohdejoukkoon sisältyivät yritykset, jotka toimivat työnantajina tai ovat liiketoiminnasta arvonlisäverovelvollisia. Uusi kohdejoukko sisältää myös kiinteistön käyttöoikeuden luovutuksesta alv-velvolliset yritykset. Kohdejoukon laajennus näkyy selvimmin toimialaluokassa L Kiinteistöalan toiminta. Aloittaneiden ja lopettaneiden yritysten aiemmin julkaistun tilaston mukainen aikasarja päättyy aloittaneiden yritysten osalta vuoden 006 toiseen neljännekseen ja lopettaneiden yritysten osalta vuoden 006 ensimmäiseen neljännekseen. TOL 008 mukaiset aikasarjat alkavat vuodesta 005. Aiemmin julkaistun tilaston aikasarjat ovat edelleen saatavissa tilaston kotisivuilla. Euroopan Unionin tilastovirasto Eurostat on tuottanut vuodesta 1997 lähtien yritysdemografiatilastoa, joka sisältää tietoa aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä EU:n jäsenmaissa. Nämä tiedot tuotetaan eri menetelmällä ja erilaisella rajauksella kuin Suomessa julkistetut tilastot, eivätkä ne siten ole vertailukelpoisia. Eurostat on kehittämässä jäsenmaiden kesken vertailukelpoisia aloittaneiden ja lopettaneiden yritysten tilastoja. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys Aloittaneet ja lopettaneet -tilaston tieto ''Yrityskanta'' on Verohallinnon rekisteröintitietojen perusteella johdettu ko. ajankohtana toiminnassa olleiden yritysten lukumäärä, joka kattaa liiketoiminnasta tai kiinteistön käyttöoikeuden luovutuksesta alv-velvolliset yritykset sekä työnantajina toimivat yritykset. Yritysrekisterin vuositilaston ''yrityksiä yhteensä'' on yritysmäärä vuoden keskiarvotietona ja se poikkeaa em. luvusta seuraavista syistä: se kattaa kaikki yritykset, siis muutkin kuin alv-velvolliset tai työnantajayritykset. Lisäksi mukaan lasketaan yritykset, joiden toiminta-aika tilastovuonna on yli kuusi kuukautta ja joiden liikevaihto tai henkilömäärä ylittää tietyn alarajan. Yritysrekisterin vuositilasto julkaistaan StatFin-palvelussa. 0

21 Yritykset 013 Lisätietoja Marketta Kaskirinne-Salo Jaakko Salmela Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala Lähde: Yritysrekisteri: Aloittaneet ja lopettaneet yritykset 011. Tilastokeskus Asiakaspalaute: Tietopalvelu, Tilastokeskus puh Julkaisutilaukset, Edita Publishing Oy puh asiakaspalvelu.publishing@edita.fi ISSN = Suomen virallinen tilasto ISSN (pdf) ISBN (pdf)

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2016 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Lopettaneita yrityksiä eniten kaupan toimialalla vuoden 2015 kolmannella neljänneksellä Tilastokeskuksen mukaan uusia yrityksiä perustettiin 5 817 vuoden

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2015 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Lopettaneiden yritysten määrä lisääntyi huomattavasti Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni 9,1 prosenttia vuoden 2014 kolmannella

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2015 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä väheni kaikissa maakunnissa Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni 8,3 prosenttia vuoden 2015 ensimmäisellä

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2014 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä väheni eniten kaupan alalla Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni 8,4 prosenttia vuoden 2014 neljännellä

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2014 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Uusien yritysten perustaminen jatkuu laskusuuntaisena Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni 6,7 prosenttia vuoden 2013 neljännellä

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2014

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2014 Yritykset 014 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 014 Uusia yrityksiä lähes viisi prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna Tilastokeskuksen mukaan vuonna 014 aloittaneiden yritysten määrä väheni

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2013 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Uusien yritysten määrä edelleen laskusuunnassa Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni 2,9 prosenttia vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2015 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Lopettaneiden yritysten määrä laski edellisvuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2009 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Lopettaneiden yritysten määrä lisääntyi lähes 13 prosentilla Vuoden 2008 kolmannella neljänneksellä yrityksiä aloitti 0,1 prosenttia vähemmän kuin vuotta

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2010 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset 2009, 3. vuosineljännes Aloittaneiden yritysten määrä väheni edelliseen vuoteen verrattuna lopettaneiden yritysten määrä jatkoi nousuaan Aloittaneiden

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2011

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2011 Yritykset 2012 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2011 Aloittaneiden yritysten määrä kääntyi laskuun Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2011 aloittaneiden yritysten määrä on kääntynyt hienoiseen laskuun,

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2009 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Lopettaneiden yritysten määrä edelleen kovassa nousussa Aloittaneiden yritysten määrä laski reilut kuusi prosenttia vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä.

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2014 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Uusia yrityksiä entistä vähemmän Suomessa Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni 10,3 prosenttia vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2009 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset 2009, 2. vuosineljännes Aloittaneiden yritysten määrä väheni edelliseen vuoteen verrattuna lopettaneiden yritysten määrä jatkoi nousuaan Aloittaneiden

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2014 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Uusien yritysten määrä jatkaa laskuaan Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni 6,2 prosenttia vuoden 2014 toisella neljänneksellä

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2010

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2010 Yritykset 2010 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2010 Lopettaneiden yritysten määrä väheni vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2010 aloittaneiden yritysten määrä lisääntyi reilut kuusi

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2008 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä kääntyi laskuun lopettaneiden yritysten määrä jatkaa nousuaan Aloittaneiden yritysten määrä laski, lähes kolme prosenttia

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 201 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä jatkaa laskuaan Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni,1 prosenttia vuoden 201 toisella neljänneksellä

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2010 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä lisääntyi edelliseen vuoteen verrattuna lopettaneiden yritysten määrä väheni Aloittaneiden yritysten määrä lisääntyi 1,2

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2012 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä laskusuunnassa Korjattu 25.10.2012 klo 11:30. Korjaukset on merkitty punaisella. Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2011 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Uusien yritysten perustaminen edelleen nousussa ja yritysten lopettaminen laskussa Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä lisääntyi 3,9

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2009 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Lopettaneiden yritysten määrä nousi huomattavasti Aloittaneiden yritysten määrä laski 17,5 prosenttia vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä. Eniten

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2011 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä kääntyi laskuun huhti-kesäkuussa vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni reilut kaksi

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2012 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä vahvassa laskusuunnassa Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni lähes 29 prosenttia vuoden 2012 ensimmäisellä

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2008 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä edelleen laskusuunnassa myös lopettaneiden yritysten määrä kääntyi laskuun Aloittaneiden yritysten määrä laski lähes seitsemän

Lisätiedot

Aloittaneiden yritysten määrä kasvanut 10 prosenttia edellisvuodesta myös lopettaneiden yritysten määrä kasvanut

Aloittaneiden yritysten määrä kasvanut 10 prosenttia edellisvuodesta myös lopettaneiden yritysten määrä kasvanut Yritykset 2007 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2006 Aloittaneiden yritysten määrä kasvanut 10 prosenttia edellisvuodesta myös lopettaneiden yritysten määrä kasvanut Aloittaneet ja lopettaneet

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2017 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä lisääntyi vuoden 2017 toisella neljänneksellä Tilastokeskuksen mukaan uusien yritysten määrä lisääntyi 1,9 prosenttia vuoden

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2011 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä kääntyi laskuun Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni lähes kahdeksan prosenttia vuoden 2011 ensimmäisellä

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2016 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Lopettaneiden yritysten määrä laskusuuntainen Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni prosentilla vuoden 2015 kolmannella neljänneksellä

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2010 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Uusien yritysten perustaminen kääntyi nousuun ja yritysten lopettaminen laskuun Korjaus: Ensimmäisen kuvion otsikko korjattu 29.7.2010 klo 9:45. Oli

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2016 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Uusien yritysten perustaminen kääntyi nousuun Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2016 toisella neljänneksellä aloittaneiden yritysten määrä lisääntyi puoli

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2018 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritysten aloitukset kasvoivat 7,7 prosenttia vuoden 2017 kolmannella neljänneksellä Tilastokeskuksen mukaan uusia yrityksiä perustettiin 6 795 vuoden

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2017 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Uusien yritysten perustaminen kääntyi nousuun Tilastokeskuksen mukaan uusien yritysten määrä lisääntyi kaksi prosenttia vuoden 2016 neljännellä neljänneksellä

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2017 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yrityksiä aloitti eniten kaupan toimialalla vuoden 2016 kolmannella neljänneksellä Tilastokeskuksen mukaan uusia yrityksiä perustettiin 6 211 vuoden

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2017 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä väheni edellisvuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna Tilastokeskuksen mukaan uusien yritysten määrä väheni 4,3 prosenttia

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2008 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä väheni hieman edelliseen vuoteen verrattuna lopettaneiden yritysten määrä jatkoi nousuaan Aloittaneiden yritysten määrä

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2016 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Lopettaneita yrityksiä eniten kaupan toimialalla vuoden 2015 neljännellä neljänneksellä Tilastokeskuksen mukaan uusia yrityksiä perustettiin 8 545 vuoden

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2007 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Helsinki 26.7.2007 Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus. Aloittaneiden yritysten määrä lisääntynyt edelliseen vuoteen verrattuna lopettaneiden

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2018 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Uusia yrityksiä perustettiin lähes 1 000 enemmän edellisvuoteen verrattuna Tilastokeskuksen mukaan uusia yrityksiä perustettiin 10 154 vuoden 2018 ensimmäisellä

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 201 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Uusia yrityksiä perustetaan entistä vähemmän Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni 7,4 prosenttia vuoden 201 ensimmäisellä neljänneksellä

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset 2. neljännes 2007

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset 2. neljännes 2007 Yritykset 2007 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset 2. neljännes 2007 Sekä aloittaneiden että lopettaneiden yritysten määrät kasvaneet runsaalla kuudella prosentilla Aloittaneet yritykset 2. neljännes

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2018 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritysten aloitukset kasvoivat 6,0 prosenttia vuoden 2017 neljännellä neljänneksellä Tilastokeskuksen mukaan uusia yrityksiä perustettiin 6 429 vuoden

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2009

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2009 Yritykset 2010 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2009 Aloittaneiden ja lopettaneiden yritysten määrät laskivat Vuonna 2009 aloittaneiden yritysten määrä laski lähes 10 ja lopettaneiden lähes

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2013

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2013 Yritykset 2014 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2013 Kaupan toimialalla eniten yritysten aloituksia ja lopetuksia vuonna 2013 Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2013 yrityksiä aloitti ja lopetti

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset 2008

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset 2008 Yritykset 2009 Aloittaneet ja lopettaneet Aloittaneiden yritysten määrä kääntyi laskuun ja lopettaneiden yritysten määrä kasvoi edellisvuoteen verrattuna Vuonna aloittaneiden yritysten määrä laski 2,2

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2017

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2017 Yritykset 2017 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2017 Yrityksiä aloitti 5,5 prosenttia enemmän kuin vuonna 2016 Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2017 yrityksiä aloitti eniten ammatillisen, tieteellisen

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2016

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2016 Yritykset 2017 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2016 Yrityksiä aloitti prosentin enemmän ja lopetti kolme prosenttia vähemmän kuin vuonna 2015 Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 yrityksiä aloitti

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2015

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2015 Yritykset 2015 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2015 Kaupan toimialalla eniten yritysten lopetuksia vuonna 2015 Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 aloitti eniten ammatillisen, tieteellisen

Lisätiedot

Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna Mikko Mehtonen

Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna Mikko Mehtonen Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2017 Mikko Mehtonen 19.2.2019 Mitä yrityksiä aineistoon on sisällytetty? Yritykset joissa kuntien tai kuntayhtymien yhteenlaskettu omistusosuus on vähintään

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2012

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2012 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2012 Ensirekisteröinnit ajoneuvolajeittain Muutos Osuus 01/2012 01/2011 (%) (%) Henkilöautot yhteensä 14 263 13 788 3,4 89,9 joista matkailuautoja 105 87 20,7 0,7 joista

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2016

Kuopion työpaikat 2016 Kuopion työpaikat 2016 Tilastokeskuksen julkistus 09/2018 Tilastotiedote 13/2018, 26.9.2018 Kuopion työpaikat vuonna 2016 - Kuopiossa oli vuoden 2016 lopussa noin 51 000 työpaikkaa. - Vuonna 2016 Kuopion

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2008 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä lisääntynyt edelliseen vuoteen verrattuna lopettaneiden yritysten määrä myös nousussa Aloittaneiden yritysten määrän kasvu

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013 Julkaisuvapaa 26.11.2013 Aloittaneiden yritysten määrä jatkaa laskuaan Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2017

Kuopion työpaikat 2017 Kuopion työpaikat 2017 Tilastokeskuksen julkistus 10/2019 Tilastotiedote 18/2019, 18.10.2019 Kuopion kaupunki, talous- ja omistajaohjaus KUOPION TYÖPAIKAT 2017 Kuopiossa oli vuoden 2017 lopussa noin 51

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 12.12.2017 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2011

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2011 Ensirekisteröinnit 12/2011 2.1.2012 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2011 Ensirekisteröinnit ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 12/2011 12/2010 (%) (%) 1-12/2011 1-12/2010 (%) Henkilöautot yhteensä

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty Työpaikka- ja elinkeinorakenne Päivitetty 23.9.2013 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-2010 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Helsinki 372 352 372 101 370 342 364 981 365 597

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2011

Yliopistokoulutus 2011 Koulutus 2012 Yliopistokoulutus 2011 Yliopistoopiskelijat Yliopistoissa 169 000 opiskelijaa vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli vuonna 2011 169 000

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 25.10.2018 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2011

Yliopistokoulutus 2011 Koulutus 01 Yliopistokoulutus 011 Yliopistotutkinnon suorittaneet Yliopistoissa suoritettiin 8 500 tutkintoa vuonna 011 Tilastokeskuksen mukaan yliopistoissa suoritettiin vuonna 011 yhteensä 8 500 tutkintoa.

Lisätiedot

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit Liikenne ja matkailu 05 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 05, kesäkuu Kesäkuussa 05 ensirekisteröitiin 8 976 uutta henkilöautoa Kesäkuussa 05 rekisteröitiin 5 97 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2011

Ammattikorkeakoulukoulutus 2011 Koulutus 2012 Ammattikorkeakoulukoulutus 2011 Ammattikorkeakoulututkinnot Ammattikorkeakouluissa suoritettiin 22 900 tutkintoa vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakouluissa suoritettiin 22

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Alkava ARA-tuotanto kunnittain 5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina

Lisätiedot

Moottoriajoneuvokanta 2014

Moottoriajoneuvokanta 2014 Liikenne ja matkailu 2015 Moottoriajoneuvokanta 2014 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2014 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2014 päättyessä 6 014 610 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 5 043 523 ajoneuvoa.

Lisätiedot

Moottoriajoneuvokanta 2013

Moottoriajoneuvokanta 2013 Liikenne ja matkailu 2014 Moottoriajoneuvokanta 2013 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2013 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2013 päättyessä 5 862 216 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 4 993 740 ajoneuvoa.

Lisätiedot

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit Liikenne ja matkailu 05 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 05, helmikuu Helmikuussa 05 ensirekisteröitiin 7 989 uutta henkilöautoa Helmikuussa 05 rekisteröitiin 03 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli

Lisätiedot

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit Liikenne ja matkailu 05 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 05, tammikuu Tammikuussa 05 ensirekisteröitiin 0 67 uutta henkilöautoa Tammikuussa 05 rekisteröitiin 4 53 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 Julkaisuvapaa 26.4.2013 Aloittaneiden yritysten ja starttirahalla aloittaneiden määrä laskusuuntainen

Lisätiedot

Moottoriajoneuvokanta 2011

Moottoriajoneuvokanta 2011 Liikenne ja matkailu 2012 Moottoriajoneuvokanta 2011 Ajoneuvokanta kasvoi 3,9 prosenttia vuonna 2011 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2011 päättyessä 5 539 322 ajoneuvoa, joista autoja oli 3 494 357. Autojen

Lisätiedot

Työpaikat ja työlliset 2015

Työpaikat ja työlliset 2015 Työpaikkoja Irja Henriksson 3.10.2017 Työpaikat ja työlliset 2015 Vuoden 2015 lopussa Lahdessa oli 49 761 työpaikkaa ja työllisiä 46 047. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 0,8 % ja työllisten 0,4 %. Luvut

Lisätiedot

Työpaikat ja työlliset 2014

Työpaikat ja työlliset 2014 Irja Henriksson 14.10.2016 Työpaikat ja työlliset 2014 Vuoden 2014 lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat vuoden

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2012

Yliopistokoulutus 2012 Koulutus 2013 Yliopistokoulutus 2012 Yliopistoopiskelijat Yliopistoissa 169 000 opiskelijaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli vuonna 2012 169 000

Lisätiedot

Esi- ja peruskouluopetus 2013

Esi- ja peruskouluopetus 2013 Koulutus 2013 Esi- ja peruskouluopetus 2013 Peruskouluissa 540 500 oppilasta vuonna 2013 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 540 500 oppilasta vuonna 2013. Peruskoulun oppilasmäärä kasvoi edellisestä

Lisätiedot

Yrityssaneerauksien määrä kasvoi 10,9 prosenttia vuonna 2013

Yrityssaneerauksien määrä kasvoi 10,9 prosenttia vuonna 2013 Oikeus 2014, 4. vuosineljännes Yrityssaneerauksien määrä kasvoi 10,9 prosenttia vuonna Otsikko korjattu 29.1.2014 klo 10.15. Oli aiemmin 13,2 prosenttia. Tilastokeskuksen tietojen mukaan pantiin vireille

Lisätiedot

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit Liikenne ja matkailu 0 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 0, huhtikuu Huhtikuussa 0 ensirekisteröitiin 4 05 uutta henkilöautoa Huhtikuussa 0 rekisteröitiin 5 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli 4 60.

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2013

Ammattikorkeakoulukoulutus 2013 Koulutus 2013 Ammattikorkeakoulukoulutus 2013 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakoulujen uusien opiskelijoiden määrä väheni Tilastokeskuksen mukaan jen tutkintoon johtavan koulutuksen uusien opiskelijoiden

Lisätiedot

Rahoitusleasinghankinnat 2,2 miljardia vuonna 2014

Rahoitusleasinghankinnat 2,2 miljardia vuonna 2014 Rahoitus ja vakuutus 15 1 hankinnat, miljardia vuonna 1 hankinnat olivat, miljardia euroa vuonna 1. Edelliseen vuoteen verrattuna hankinnat kasvoivat 1 prosenttia. vuokria puolestaan maksettiin 1, miljardia

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014 Irja Henriksson 14.11.2016 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti Vuoden lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3 Toimintaympäristö Tavoitteiden, päämäärien ja toimenpiteiden muodostamiseksi on tunnettava kunnan nykyinen toimintaympäristö. Toimintaympäristössä elinkeinojen kannalta

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 18.3.2014 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011 Vuoden 2011 lopussa Lahdessa oli 47 210 työpaikkaa ja työllisiä 42 548. Vuodessa työpaikkalisäys oli 748,

Lisätiedot

Työpaikka- ja. Päivitetty 9.9.2014

Työpaikka- ja. Päivitetty 9.9.2014 Työpaikka- ja elinkeinorakenne i k Päivitetty 9.9.2014 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-20112011 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 Helsinki 372 101 370 342 364 981 365 597

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2014

Yliopistokoulutus 2014 Koulutus 25 Yliopistokoulutus 2 Yliopistojen opiskelijamäärä väheni ja tutkintojen määrä kasvoi vuonna 2 Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015 Työpaikkoja Irja Henriksson 20.11.2017 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015 Vuoden 2015 lopussa Lahdessa oli 49 761 työpaikkaa ja työllisiä 46 047. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 0,8 % ja työllisten

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2012

Ammattikorkeakoulukoulutus 2012 Koulutus 2013 Ammattikorkeakoulukoulutus 2012 Ammattikorkeakoulututkinnot Naiset suorittavat yli 60 prosenttia ammattikorkeakoulututkinnoista Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2012 ammattikorkeakouluissa

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2011

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2011 Ensirekisteröinnit 11/2011 1.12.2011 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2011 Ensirekisteröinnit ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 11/2011 11/2010 (%) (%) 1-11/2011 1-11/2010 (%) Henkilöautot yhteensä

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2012

Ammattikorkeakoulukoulutus 2012 Koulutus 2012 Ammattikorkeakoulukoulutus 2012 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakouluissa 139 900 opiskelijaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen mukaan jen tutkintoon johtavassa koulutuksessa opiskeli

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2010

Yliopistokoulutus 2010 Koulutus 2011 Yliopistokoulutus 2010 Yliopistoissa 169 400 opiskelijaa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli vuonna 2010 169 400 opiskelijaa. Opiskelijamäärä

Lisätiedot

Yrityssaneerauksien määrä kasvoi 2,5 prosenttia tammi maaliskuussa 2015

Yrityssaneerauksien määrä kasvoi 2,5 prosenttia tammi maaliskuussa 2015 Oikeus 0 0,. vuosineljännes Yrityssaneerauksien määrä kasvoi, prosenttia tammi maaliskuussa 0 Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi maaliskuussa 0 pantiin vireille yrityssaneerausta, mikä oli yrityssaneerausta

Lisätiedot

Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät

Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät Lähteet: Tilastokeskus (TK) Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (ETLA) Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) Yritysharavahaastattelut Pohjanmaan työllisten päätoimialarakenne

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2010

Ammattikorkeakoulukoulutus 2010 Koulutus 2010 Ammattikorkeakoulukoulutus 2010 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakouluissa 138 900 opiskelijaa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan jen tutkintoon johtavassa koulutuksessa opiskeli

Lisätiedot

Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys

Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys Yrittäjyyden trendit petri.malinen@yrittajat.fi Yritysrakenne Suomessa 2016 0,2% Suuryritykset (250 hlöä) 591 1,0% Keskisuuret yritykset (50 249 hlöä) 2 728 5,5%

Lisätiedot