Hankkeen hakijana on Ylitornion kunta. Hankkeen jatkuvuuden kannalta on tärkeää, että kunta sitoutuu mukaan alusta alkaen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hankkeen hakijana on Ylitornion kunta. Hankkeen jatkuvuuden kannalta on tärkeää, että kunta sitoutuu mukaan alusta alkaen."

Transkriptio

1 1 Ei mithään raijjaa - YLITORNION SUURTAPAHTUMA 2013 TAUSTA JA TARVE Lähtötilanne Ylitornion kunnan alueella ei ole tällä hetkellä isomman luokan tapahtumaa, joka kokoaisi yhteen kuntalaisia sekä alueella liikkuvia matkailijoita ja kesäasukkaita kesäaikaan. Monia pienempiä, yksittäiseen kylään tai tietyn teeman ympärille sijoitettuja tapahtumia sen sijaan löytyy lukuisia. Näidenkin osalta ollaan usein siinä tilanteessa, että tapahtumajärjestäjät eivät ole yhteydessä toisiinsa ja useita tapahtumia sijoittuu samalle viikonlopulle. Ylitorniolle perustettiin Ylitornion kunnan ja kylien yhteistyöelimeksi Ylitornion kyläpuulaaki kesäkuussa Kyläpuulaakissa on tällä hetkellä mukana kahdeksan ylitorniolaista kylää sekä kunnan edustajat. Kyläpuulaaki on kokoontunut perustamisen jälkeen ahkerasti, joka toinen kuukausi. On koettu, että kylien yhteisten asioiden hoitoon on tarvetta. Ylitornion kyläpuulaakin kokouksissa, yhtenä tärkeäksi koettuna asiana, on tullut esille alueelle yhteisen suurtapahtuman järjestäminen. Ylitornion alueen yhteisen suurtapahtuman järjestäminen lisäisi kylien yhteistyötä ja yhdistäisi yksittäisiä tapahtumia isommaksi kokonaisuudeksi. Hanketta, suurtapahtuman toteuttamiseksi, on ideoitu systemaattisesti kevään 2012 aikana Ylitornion kyläpuulaakin kokouksissa ja lopullista hankkeen suunnittelua varten Ylitornion kyläpuulaaki nimesi keskuudestaan ja osaksi kunnan edustajista työryhmän, joka on linjannut hankkeen tärkeimmät suuntaviivat. Työryhmässä ovat mukana Ylitornion kyläpuulaakin ja Etelä- Portimojärven kyläyhdistyksen puheenjohtaja Rauha Turunen, Pekanpään maa- ja kotitalousseuran puheenjohtaja Anni Korpi, Lohijärven kyläyhdistyksen sihteeri Raimo Viiri, Kantomaanpään kyläyhdistyksen puheenjohtaja Hilkka Lantto, Meltosjärven kyläyhdistyksen puheenjohtaja Erkki Kumpula, Rainer Lantto Kaulirannan kyläyhdistyksestä, Ylitornion kunnan nuoriso- kulttuurisihteeri Maarit Honkaniemi, Ylitornion kunnan maaseutusihteeri Ari Ala-Poikela ja Outokaira tuottamhan ry:n kylien kehittämishankkeen projektipäällikkö Tarja Kinnunen. Myöhemmin työryhmässä ovat olleet mukana myös Ylitornion kunnan yritysneuvoja Markku Norrena, Kantomaanpään kyläyhdistyksen projektipäällikkö Einari Rautio ja Ylitornion kunnan nuoriso-ohjaaja Sami Kurt. Hankkeen hakijana on Ylitornion kunta. Hankkeen jatkuvuuden kannalta on tärkeää, että kunta sitoutuu mukaan alusta alkaen. Hankkeen käytännön toteuttajana toimii Ylitornion kunta yhdessä Ylitornion kyläyhdistysten kanssa. Ylitornion kylien yhteistyötä ohjaa kylien yhteistyöelin, Ylitornion kyläpuulaaki. KOHDERYHMÄ Hankkeen toteuttamisen osalta ovat kohderyhmänä Ylitornion kylien asukkaat, kyläyhdistykset ja muut kylien järjestöt, Ylitornion kunta ja kunnan alueella toimivat, erilaiset järjestöt. Hankkeen myötä suunniteltavan tapahtumaviikon kohderyhmänä ovat Ylitornion kunnan asukkaat, matkailijat ja kesäasukkaat. Tapahtuman markkinointia kohdistetaan laajalti myös läheisen rajanaapurin, Ruotsin puolelle.

2 2 TAVOITTEET Tavoite ja osatavoitteet Hankkeen tavoitteena on järjestää näyttävä veneviesti kylästä kylään Tengeliönjokea pitkin. Veneviesti käynnistyy Raanujärveltä ja siirtyy vaiheittain Tengeliönjoen varrella olevien kylien kautta kohti Tornionjokea. Tultaessa Aavasaksalle asti, myös Tornionjokivarren kylät liitetään mukaan veneviestiin ja tässä vaiheessa tapahtumasta voidaan saada myös kansainvälinen pyytämällä tapahtumaan mukaan Matarengia. Tapahtuman huipentuma on Ylitornion kirkonkylään järjestettävä päätapahtuma viikonlopulle sijoittuen. Veneviestin saapuessa kylään, kylä järjestää oman tapahtumansa sen ympärille, tehden samalla kylää tunnetuksi. Tavoitteena on, että viesti samalla yhdistää Ylitornion kyliä ja jo nytkin perinteisesti toteutetut kylätapahtumat toteutettaisiin tuolla samalla viikolla peräkkäisinä tapahtumina. Ei mithään raijjaa - nimi kuvastaa sitä, että veneviestin viestiosuuden ja kylätapahtuman sen yhteyteen, voi jokainen kylä toteuttaa haluamallaan tavalla ja lisäksi tapahtuma ulotetaan myös Ruotsin puolelle tekemällä yhteistyötä Matarengin kanssa. Suomen ja Ruotsin välinen raja, jonka yli voidaan vapaasti liikkua, on Tornionlaakson yksi matkailuvaltti. Sitä halutaan tässäkin tapahtumassa korostaa. TOTEUTUS JA TOIMENPITEET Toteutus Hankkeelle palkataan projektipäällikkö, jonka toimipaikka on Ylitornion kunnantoimistolla. Hankkeen hakija järjestää hanketyöntekijälle työtilan ja tarvittavat työvälineet. Projektipäälliköltä edellytetään hankkeen toteuttamiseen sopivaa koulutusta ja/tai osaamista, mielenkiintoa kylien kehittämiseen, yhteistyökykyä erilaisten ihmisten kanssa, ennakkoluulottomuutta ja innovatiivisuutta, hankkeen toteuttamisessa tarvittavia taitoja, tiedottamiskykyä, oman auton käyttöä sekä valmiutta liikkua alueella ja kykyä joustavaan työaikaan. Kyläyhdistykset ja kyläseurat tekevät hankkeelle vastikkeetonta työtä järjestämällä oman kylänsä tapahtuman ja viestiosuutensa kyseisellä viikolla veneviestin edetessä ja työskentelemällä viikonlopulle sijoittuvan päätapahtuman järjestelyissä. Projektipäällikkö avustaa kyliä näissä tapahtumajärjestelyissä. Hankkeen toimenpiteitä voidaan toteuttaa myös ostopalveluna. Hankkeen kirjanpito ja maksatukseen hakemiset hoidetaan Ylitornion kunnan kautta. Hankkeen vastuuhenkilönä ja johtajana toimii Ylitornion kunnan maaseutusihteeri Ari Ala- Poikela. Hankkeen toimenpiteet Ylitornion suurtapahtuman ajankohdaksi on päätetty varata viikko 29, vuonna Tapahtuma voi alkaa jo edellisen viikon lauantaina ja jatkua seuraavaan viikonloppuun päättyen sunnuntaina Tapahtuman lopullinen pituus hahmottuu suunnitelmaa laadittaessa kylittäin. Hankkeella toteutetaan noin viikon mittainen tapahtumasarja. Tapahtumaviikon toteutuksesta vastaa hankkeelle palkattu projektipäällikkö yhdessä Ylitornion kyläpuulaakin nimeämän työryhmän kanssa. Projektipäällikkö organisoi tapahtumaviikon toteutumista ja huolehtii sen markkinoinnista

3 3 Tapahtuman eri osa-alueet: Veneviesti perinteisellä uittoveneellä Tengeliönjokea pitkin Veneviestissä käytetään viestikapulana ja keulakuvana vanhaa uittovenettä. Vene on massiivinen, teräsrunkoinen, aikansa työkalu, jota on perinteisesti käytetty tukinuitossa Tengeliönjoella. Se on siis kappale alueen historiaa. Ylväästä uittoveneestä tehdään koko tapahtuman maskotti, joka siirtyy viestinviejänä juhlallisesti kylästä kylään Tengeliönjokea seuraillen. Tämän viestikapulan ideana on, että jokainen kylä, veneen kylänsä rantaan saatuaan, huolehtii uittoveneen seuraavaan kylään. Jokainen kylä toimii siis vuorollaan viestinviejänä ja huolehtii veneestä omalla viestiosuudellaan. Veneviesti alkaa Raanujärveltä, raanujärveläiset kuljettavat uittoveneen seuraavaan kylään Meltosjärvelle, sen jälkeen Meltosjärven kyläläiset ottavat veneen haltuunsa ja huolehtivat sen uittamisesta seuraavaan kylään Pessalompoloon. Pessalompolon jälkeen seuraava viestikylä on Lohijärvi. Joitakin kyliä voidaan yhdistää viestinviejinä, koska kaikki kylät eivät sijoitu aivan Tengeliönjoen varteen. Lohijärven kylän kumppaneiksi viestinviejinä voidaan ajatella esimerkiksi Mellakosken ja Mellajärven kyliä. Seuraavaksi veneviesti siirtyy Kantomaanpään kylään, sieltä Etelä-Portimojärven kylään ja seuraavaksi Tengeliön kylään. Tengeliöstä veneviesti päätyy Aavasaksalle ja Tornionjoelle, jossa veneviestiä voi olla ottamassa vastaan yhteistyössä Aavasaksan kylän kanssa Kaulirannan ja Kuivakankaan kylät. Pekanpään ja Kainuunkylän suunnalta voidaan tulla Torniojokea pitkin vastaan toisella viestiveneellä tai vaihtoehtoisesti sama uittovene jatkaa kulkuaan Pekanpäähän asti ja kaikki kylät seilattuaan se purjehtii Ylitornion keskustan tuntumaan Tornionjoen rantaan. Tapahtumaviikon päätapahtuma järjestetään Ylitornion keskustassa ja tarvittaessa osaksi Aavasaksan alueella. Kaikki kylät seilannut uittovene on viikonlopun ajan, juhlallisesti koristeltuna, päätapahtuman nähtävyytenä. Veneviestin viestiosuuksia voi jokainen kylä toteuttaa omalla, persoonallisella tavallaan. Tarkoitus on tehdä viestiosuuksista hauskoja ja näyttäviä tapahtumia. Veneeseen voi ottaa mukaan omaan kyläänsä liittyvää rekvisiittaa, veneellä seilaavat kyläläiset voivat pukeutua johonkin teemaan liittyen, veneessä voidaan esittää musiikkia ja järjestää yhteislaulua. Veneeseen voidaan pyytää nimekkäitäkin esiintyjiä kutsuvieraana mukaan, varsinkin jos näillä henkilöillä on yhteyksiä Ylitornioon, jolloin viestiosuus saa vielä enemmän mainosarvoa. Viestiosuuksia voi sävyttää hienoinen kilpailuhenkisyyskin kylien kesken, ketkä vievät venettä näyttävimmin eteenpäin? Uittoveneen perään voidaan liittää halutessaan erilaisia hinattavia lisälaitteita ja rakennelmia, se voi olla vaikka perässä hinattava saunalautta. Viestiveneellä voi olla myös saattoveneitä juhlistamassa uittoveneen kulkua, näin useampi kyläläinen pääsee mukaan viemään viestivenettä yhdessä perille. Myös asiasta kiinnostuneet muut ulkopuoliset veneilijät ja melojat voivat omilla veneillä tai kanooteilla osallistua mukaan seuraamaan viestiä. Uittovene on melko askeettisen näköinen proomu, joten jokainen kylä voi myös koristella venettä ja antaa näin oman leimansa veneelle. Kyläläiset voivat maalata veneen kylkeen oman taiteellisen näkemyksensä ja mainoksen omasta kylästään. Jokaiselle kylälle varataan tietty osuus veneen kyljestä omaa maalausta varten. Uittoveneelle voidaan järjestää nimikilpailu joko tapahtumaviikon ajaksi tai jo ennen tapahtumaviikon alkua, jolloin vene voidaan kastaa ennen vesille laskua. Uittoveneelle valitaan kylän kippari, joka kantaa veneen kipparille suunniteltua lakkia tai vaihtoehtoisesti jokainen kylä suunnittelee kipparilleen näköisensä lakin. Ylitornion kunnan internetsivuille välitetään livekuvaa reaaliajassa uittoveneestä ja sen matkasta viikon aikana.

4 4 Tapahtumat kylittäin veneviestin aikana Jo veneviesti itsessään on tapahtuma, jonka jokainen mukaan lähtenyt kylä osuudellaan järjestää. Jokainen viestissä mukana oleva kylä järjestää tapahtuman myös omalle kylälleen, sen vuorokauden aikana, kun vene on saapunut kylään. Tapahtuma voi olla kylällä jo perinteisesti toteutettu kylätapahtuma, joka siirretään nyt tähän ajankohtaan tai juuri tätä viikkoa varten suunniteltu uusi kylätapahtuma. Tapahtuma voi olla esimerkiksi yhteislauluilta, lavatanssit, näyttelyn järjestäminen, näytelmän esittäminen, vanhojen työtapojen esittelyä jne. Tarkoitus on tuoda omaa kylää monipuolisesti ja omaleimaisesti esille. Jos tapahtuman järjestäjänä on samaan aikaan useampi kylä, voidaan näiden kylien alueelle järjestää kyläkierros yhteiskuljetuksin, näin jokainen kylä pääsee esittäytymään. Projektipäällikkö kiertää hankkeen alussa kylittäin, kokoaa eri kylien tapahtumaideat yhteen ja sovittaa ne viikko- ohjelmaan. Projektipäällikkö myös innostaa ja kannustaa kyläläisiä ajattelemaan tapahtumia uudella tavalla. Tapahtumaviikon päätapahtuma Ylitornion keskustassa Päätapahtuman tapahtumapaikkoja voivat olla mm. Ylitornion tori, kuntotalo, Niuron ranta, Meijerin alue tai mahdollisesti Aavasaksan vaara. Hankkeen projektipäällikkö etsii lopulliset tapahtumapaikat hankkeen aikana. Päätapahtuma on kulttuuripainotteinen, koska Ylitornio on tunnetusti kulttuuripitäjä. Päätapahtumassa järjestetään konsertteja, joihin pyritään saamaan vetovoimaisia esiintyjiä. Esiintyjiksi valitaan myös paikallisia, Tornionlaakson kulttuuria esille tuovia yhtyeitä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi Raj Raj- bändi ja perinteisesti Lappia kiertävä Sääskisafari. Päätapahtuman aikana järjestetään paikallismarkkinat ja esitetään eri kyläseurojen toteuttamia näytelmiä. Ylitornion voimistelu ja liikuntaseura YliVoli kutsutaan mukaan päätapahtumaan. Ylitornion kulttuuritarjonnassa etenkin kirjallisuus ja Meän kieli ovat vahvasti esillä. Yhtenä tapahtuman teemana Meän kieltä tuodaan esille paikallisena murteena ja paikalle pyritään saamaan Meän kielen - murretaitajia. Murreaihetta voidaan laajentaa käsittämään myös Suomen eri maakuntien murteet. Tuodaan esille koko Suomen alueelta löytyvien murteiden kirjo ja kutsutaan tapahtumaan näiden murteiden taitajia ja murrekirjallisuuden kirjoittajia. Tapahtumaan voidaan järjestää esim. Murteiden mestaruuskisat, jossa haastetaan eri murretaitajia väittelemään keskenään. Koska on tiedossa, että Ylitornion ja Matarengin nuorisotoimet suunnittelevat kesälle 2013 kansainvälistä nuorisotapahtumaa, hanke tekee tiivistä yhteistyötä myös heidän kanssaan saadaksemme nuorisotapahtuman samalle suurtapahtumaviikolle. Viikonlopun musiikkitarjonnassa huomioidaan merkittävästi myös nuoriso, jolle musiikki on tärkeä elementti kokoontumisille. Nuorille voidaan järjestää myös oma streethockey tapahtuma. Tapahtumaviikolla pyritään tekemään yhteistyötä muutoinkin Matarengin ja siellä samaan aikaan järjestettävien markkinoiden kanssa, tavoitteena saada Ylitornion tapahtumaviikosta myös yli rajan ulottuva tapahtuma. Aikataulu Hankeaika on Hankkeen tarkempi jaksotus suunnitellaan hankkeen käynnistyttyä.

5 5 Yhteistyökumppanit Hankkeen yhteistyökumppaneita ovat alueella toimivat matkailuyrittäjät, kyläyhdistykset ja kyläseurat, muut alueella toimivat hankkeet, oppilaitokset sekä matkailun- ja alueen kehittämistyötä tekevät organisaatiot. Erityisesti yhteistyöstä tehdään alueella toimivan Meän kylät menossa maailmalla ja -maailman menossa - kylien kehittämishankkeen kanssa. Ohjausryhmän kokoonpano Ohjausryhmään valitaan ELY-keskuksen edustaja, Outokaira tuottamhan ry:n edustaja ja Ylitornion kunnan edustajia sekä Ylitornion yrittäjiä ja kyläaktiiveja. SEURANTA JA TIEDOTUS Tiedotussuunnitelma Hankkeen tiedotuksen tavoitteena on, että Ei mithään raijjaa - tapahtuman järjestäminen saadaan mahdollisimman laajalti tiedoksi, tiedotusvälineet tietävät hankkeen olemassaolosta ja saavat hankkeen toiminnan edetessä tietoa hankkeesta. Hankkeessa mukana oleville kylille ja kunnan organisaatioille tiedotetaan muita säännöllisemmin hankkeen etenemisestä ja tiedottamisen avulla motivoidaan toteuttajia hankkeen tavoitteiden saavuttamiseksi. Tiedotus tapahtuu pääasiassa sähköisesti ja siinä käytetään hyväksi olemassa olevien toimijoiden tiedotuskanavia ja postituslistoja yms. Tiedottamista hoidetaan myös kylien välisissä tilaisuuksissa. Tiedottamisesta vastaa pääsääntöisesti projektipäällikkö. Hanke voi järjestää myös itse erilaisia yleisötapahtumia joko yksinään, yhdessä hakijatahon kanssa tai muiden hankkeiden kanssa. Hanke pyrkii aktiivisesti näkymään ja kuulumaan Ylitornion alueen medioissa. Hankkeesta tiedotetaan sen riittävästi edistyessä myös maakunnallisissa ja valtakunnallisissa medioissa. Hankkeessa mukana olevia kyliä ja matkailuyrityksiä aktivoidaan myös mukaan tiedottamiseen, että saadaan pysyviä käytäntöjä alueen omaan tiedottamiseen. Hankkeesta, sen etenemisestä ja tuloksista raportoidaan rahoittajille ohjeiden mukaisesti. Hankkeen lopussa tiedotetaan hankkeen tuloksista sekä kohderyhmälle että paikalliselle medialle. Hankkeesta laaditaan loppuraportti, joka on mahdollisten tulevien, vastaavanlaisten kehittämishankkeiden hyödynnettävissä. Hanke voi laatia www- sivuja, ilmoittaa lehdissä ja muissa medioissa, tehdä esitteitä, julisteita ja tiedotuslehtiä sekä muuten aktiivisesti tiedottaa toiminnastaan ja hankkeella järjestettävästä tapahtumasta. Tapahtumalle voidaan kehitellä oma logo ja esite. Projektipäällikkö osallistuu, työajan sallimissa puitteissa, hankkeen kannalta tarpeellisiin kokouksiin ja tilaisuuksiin. Hankkeen tulokset Hankkeen tuloksena saadaan Ylitornion kunnan alueelle vuosittain toistuva tapahtumaviikko, joka tunnetaan myös valtakunnallisesti ja kansainvälisesti, etenkin Ruotsin puolella. Tapahtuma tuo Ylitorniota laajalti tunnetuksi ja antaa kunnasta myönteisen ja ennakkoluulottoman kuvan. Tapahtuma yhdistää Ylitornion kyliä ja kyli-

6 6 en sekä kunnan yhteistyötä. Se vahvistaa myös Ylitornion kyläpuulaakin asemaa, joka oli aloitteentekijänä tapahtumalle ja saa nekin kylät mukaan toimintaan, jotka eivät vielä ole hakeutuneet mukaan kyläpuulaakin toimintaan. Positiivinen mielikuva kunnasta voi synnyttää halukkuutta muuttaa kuntaan tai hankkia sieltä kesäasunto. HANKKEEN KUSTANNUSARVIO JA RAHOITUSSUUNNITELMA KUSTANNUSARVIO Palkkauskulut ja palkkiot Ostopalvelut Vuokrat Kotimaan matkakulut Muut kustannukset Vastikkeetta hankkeen hyväksi tehty työ Kokonaiskustannukset yhteensä Hankkeen tulot 0 Kustannusarvio yhteensä RAHOITUSSUUNNITELMA A. ELY- keskukselta haettava rahoitus B. Muu julkinen, kunnat C. Julkinen rahoitus yhteensä D. Yksityinen rahoitus * rahallinen osuus * vastikkeetta tehtävä työ Yhteensä (C+D) E. Hankkeen tulot 0 Kokonaisrahoitus

LÖYDÄ KOTIKYLÄSI KARTALTA

LÖYDÄ KOTIKYLÄSI KARTALTA LÖYDÄ KOTIKYLÄSI KARTALTA KYLÄTOIMINTA SUOMESSA SUOMEN KYLÄTOIMINTA RY (SYTY) KYLIEN MAAKUNNALLISET YHTEENLIITTYMÄT LAPPILAISET KYLÄT RY KYLÄNEUVOSTOT (ESIM. OUTOKAIRAN ALUEELLA) TORNION KYLIEN NEUVOSTO

Lisätiedot

Biokaasua liikenteeseen. Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle

Biokaasua liikenteeseen. Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle Laadittu Pohjois-Karjalan liikennebiokaasuverkoston kehityshankkeessa 14.8.2012 1. Tiivistelmä tiedonvälityshankkeen tarkoituksena on auttaa samaan aikaan Pohjois-

Lisätiedot

LOGINFO LOGISTIIKAN TIETOALUSTAN PILOTOINTI

LOGINFO LOGISTIIKAN TIETOALUSTAN PILOTOINTI PROJEKTISUUNNITELMA 1(6) LOGINFO LOGISTIIKAN TIETOALUSTAN PILOTOINTI PROJEKTISUUNNITELMA 2(6) 1. Taustaa... 3 2. Tavoite... 3 3. Tulokset ja niiden hyödyntäminen... 4 4. Toteutus... 4 4.1 Tehtävät/aikataulu...

Lisätiedot

Esityksen sisältö. Ideasta hankkeeksi. Kulttuurihankkeen suunnittelu 22.9.2015. Novgorod 2013 Marianne Möller 23.9.2013. Hankeidea

Esityksen sisältö. Ideasta hankkeeksi. Kulttuurihankkeen suunnittelu 22.9.2015. Novgorod 2013 Marianne Möller 23.9.2013. Hankeidea Ideasta hankkeeksi Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller 23.9.2013 Hankeidea Esityksen sisältö Hankesuunnitelma budjetti yhteistyösopimus Hankkeen toteuttaminen tavoitteet ja välitavoitteet

Lisätiedot

SIEVIN KYLÄT 2010 HANKE. Dr 5435/3524-2006 Hankenumero 44320

SIEVIN KYLÄT 2010 HANKE. Dr 5435/3524-2006 Hankenumero 44320 SIEVIN KYLÄT 200 HANKE Päivämäärä to 0.5.2007 Dr 5435/3524-2006 Hankenumero 44320 Aika: 9.00-2.00 Paikka: Kortesjärven säästöpankki Sievin konttori alakerran kokoushuone Kokouksen tyyppi Sievin kylät 200

Lisätiedot

Ideasta hankkeeksi Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller

Ideasta hankkeeksi Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller Ideasta hankkeeksi Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller 23.9.2013 Hankeidea Hankesuunnitelma budjetti yhteistyösopimus Esityksen sisältö Hankkeen toteuttaminen tavoitteet ja välitavoitteet

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Kerässieppi-Liepimän kyläverkko LOPPURAPORTTI

Kerässieppi-Liepimän kyläverkko LOPPURAPORTTI Kerässieppi-Liepimän kyläverkko LOPPURAPORTTI 1. Hankkeen toteuttajan nimi Osuuskunta KeroKuitu 2. Hankkeen nimi/hanketunnus Kerässieppi-Liepimän kyläverkko/22657 3. Yhteenveto hankkeesta Kerässieppi-Liepimän

Lisätiedot

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Kukka Kukkonen ja Pirjo Onkalo Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Päivitetty 2.2.2017 Sivu 1 3.2.2017

Lisätiedot

1. HAKIJA 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y- tunnus tai yhdistyksen rekisterinumero

1. HAKIJA 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y- tunnus tai yhdistyksen rekisterinumero MAKSUHAKEMUS TEEMAHANKE Lnro 3318 1(5) ROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Uusi maksuhakemus Korjaus/täydennys vireillä olevaan maksuhakemukseen

Lisätiedot

48 16.06.2015 56 11.08.2015 90 11.11.2015 19 25.02.2016 Ideat kehiin - Inarin kylien esiselvityshankkeeseen osallistuminen/jatkoajan hakeminen/hankkeen tulokset 75/00.01.05.02/2016 NORD 48 Kehittämiskoordinaattori

Lisätiedot

Kehittämishanke. Hankenumero:13911 Hakemuksen tila:avattu täydennettäväksi (TR) Vireilletulopvm:22.9.2015

Kehittämishanke. Hankenumero:13911 Hakemuksen tila:avattu täydennettäväksi (TR) Vireilletulopvm:22.9.2015 Kehittämishanke Hankenumero:13911 Hakemuksen tila:avattu täydennettäväksi (TR) Vireilletulopvm:22.9.2015 Perustiedot Hankesuunnitelma Kustannus ja rahoitus Tavoitteet Allekirjoitus ja lähetys Hakija N

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 1 (5) VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Viestintästrategian tarkoitus on tukea Konsulttinuorten toimintastrategiaa. Viestintästrategia laaditaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. Viestintästrategiassa määritellään

Lisätiedot

PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS TAPAHTUMA. Joensuun KAKE -hanke

PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS TAPAHTUMA. Joensuun KAKE -hanke PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS TAPAHTUMA Joensuun KAKE -hanke Aloituspalaverin tarkoitus Aloituspalaverissa käydään läpi hankesuunnitelma ja rahoituspäätös sekä rahoittajan sekä Joensuun kaupungin ohjeistus

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

TAPAHTUMAN TUOTTAMISEN ABC

TAPAHTUMAN TUOTTAMISEN ABC TAPAHTUMAN TUOTTAMISEN ABC 2 5. 1 0. 2 0 1 6 Tiina Salonen Ohjelmapäällikkö, Kotkan kaupunki kulttuurituottaja (YAMK) MIKÄ ON TAPAHTUMA? = Tapahtumien avulla ihmiset kootaan yhteen jotain tarkoitusta varten

Lisätiedot

13. KUSTANNUSARVIO. Kaikki kustannukset ilmoitetaan todellisiin kustannuksiin perustuen.

13. KUSTANNUSARVIO. Kaikki kustannukset ilmoitetaan todellisiin kustannuksiin perustuen. 13. KUSTANNUSARVIO 13.A TOTEUTTAJAN PROJEKTIKIRJANPITOON TULEVAT KUSTANNUKSET Arvonlisävero jää hakijan lopulliseksi kustannukseksi. Ilmoitettaviin kustannuksiin sisältyy alv. Kaikki kustannukset ilmoitetaan

Lisätiedot

Rautjärven sotahistoria- hanke

Rautjärven sotahistoria- hanke Liite 1 74 HANKESUUNNITELMA Laadittu 4.3.2016 Rautjärven sotahistoria- hanke 1. Hakijan yhteystiedot Rautjärven kunta Projektijohtaja, Juha-Pekka Natunen Simpeleentie 12, 56800 SIMPELE 040 581 8040 juha-pekka.natunen@rautjarvi.fi

Lisätiedot

KIRJAUSMERKINNÄT ELY- keskuksen nimi Vastaanottajan nimi Saapunut, pvm Vireille tulo, pvm

KIRJAUSMERKINNÄT ELY- keskuksen nimi Vastaanottajan nimi Saapunut, pvm Vireille tulo, pvm MAKSUHAKEMUS TEEMAHANKE Lnro 3318 1(5) ROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Uusi maksuhakemus Korjaus/täydennys vireillä olevaan maksuhakemukseen

Lisätiedot

Kiehtova maisema / Intriguing Landscape

Kiehtova maisema / Intriguing Landscape Kuva: J. Lehmonen Kiehtova maisema / Intriguing Landscape Rautalammin Konneveden luontomatkailun kehittämishanke OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 1/2016 Rositsa Bliznakova ESITYSLISTA 1.Kokouksen avaus 2.Puheenjohtajan

Lisätiedot

Ylitornion kunta Luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden sidonnaisuudet 2017-

Ylitornion kunta Luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden sidonnaisuudet 2017- Ylitornion kunta Luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden sidonnaisuudet 2017- Luottamustoimi kunnanvaltuuston pj tarkastuslautakunta vj tekninen lautakunta vj Reeta Laitinen - kunnanvaltuuston I vpj tarkastuslautakunta

Lisätiedot

PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS

PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS Joensuun KAKE -hanke Aloituspalaverin tarkoitus Aloituspalaverissa käydään läpi hankesuunnitelma ja rahoituspäätös sekä rahoittajan sekä Joensuun kaupungin ohjeistus osahankkeen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2010. 1. Toiminnan tarkoitus

TOIMINTASUUNNITELMA 2010. 1. Toiminnan tarkoitus TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. Toiminnan tarkoitus Päijänne-Leader ry:n on yksi Suomen 55:stä toimintaryhmästä. Yhdistyksen tehtävänä on toimia maaseudun kehittäjänä Asikkalan, Hartolan, Heinola, Padasjoen,

Lisätiedot

Ihmisen. kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA. Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille

Ihmisen. kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA. Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille Ihmisen kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa?? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille 2 Ihmisen kokoisia loppuraportteja Loppuraportti on mahdollisuus Hankkeen

Lisätiedot

KYLÄPÄÄLLIKKÖKOULUTUSPÄIVÄ. Korttian Monitoimitalolla ASKOLA

KYLÄPÄÄLLIKKÖKOULUTUSPÄIVÄ. Korttian Monitoimitalolla ASKOLA KYLÄPÄÄLLIKKÖKOULUTUSPÄIVÄ Korttian Monitoimitalolla 14.4.2018 ASKOLA PÄIVÄN OHJELMA 10.00 Päivän avaus 10.15 Paikallinen kehittäminen (SILMU ja SYTY) kylätoiminta + Korttian kyläyhdistys esittäytyy 11.00

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN HYVINVOINNIN VALTATIE -HANKE

KESKI-POHJANMAAN HYVINVOINNIN VALTATIE -HANKE KESKI-POHJANMAAN HYVINVOINNIN VALTATIE -HANKE Hankesuunnitelma LUONNOS 19.4.2010 I Tausta Hanke perustuu Keski-Pohjanmaan hyvinvointistrategian laatimisprosessin tuloksena todettuun suureen tarpeeseen

Lisätiedot

Hankesuunnitelma (Hyrrä-palvelun mukainen hankesuunnitelma, jonka hakija kirjaa hyrrään)

Hankesuunnitelma (Hyrrä-palvelun mukainen hankesuunnitelma, jonka hakija kirjaa hyrrään) Luethan ensin hakemuksen täyttöohjeet. Huom! Hyrrä toimii parhaiten Mozilla Firefox selaimella varmista, että selaimen oikeassa yläkulmassa olevasta pudotusvalikosta, kohdasta uusi yksityinen ikkuna selain

Lisätiedot

Yritysryhmien kehittämishankkeet työkaluna

Yritysryhmien kehittämishankkeet työkaluna Yritysryhmien kehittämishankkeet työkaluna Maaseudun kehittäjien tapaaminen Helsinki 1.12.2016 Reijo Martikainen Maaseutuvirasto EI TUETA YRITYSTOIMINTAA TUETAAN MUUTOSTA TUETAAN YRITYSTOIMINNAN KEHITTYMISTÄ,

Lisätiedot

Pitkospuiden ja kodan rakentaminen Nevalylyn ympäristöön

Pitkospuiden ja kodan rakentaminen Nevalylyn ympäristöön Pitkospuiden ja kodan rakentaminen Nevalylyn ympäristöön Hankkeen julkinen kuvaus Nevalyly ympäristöineen on Metsähallituksen omistuksessa. Alueella sijaitsee huonokuntoinen kota ja pienelle matkaa on

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET Käsitelty Lempäälän nuorisovaltuuston kokouksessa 18.3.2008 Käsitelty liikunta- ja nuorisojaoston kokouksessa 3.4.2008 1. Lempäälän Nuorisovaltuuston toiminta-ajatus

Lisätiedot

Tarvitaan laajapohjainen kasvuohjelma

Tarvitaan laajapohjainen kasvuohjelma Linnan Kehitys, PN Linnan Kehitys, PN Tarvitaan laajapohjainen kasvuohjelma 2017-2030 VIERAILIJAT i laakso VETOVOIMATEKIJÄT EROTTUVUUSTEKIJÄT Linnan Kehitys, PN I-laakso projektin toimenpiteet 2017-2018

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2013 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Tehtävät ja painopistealueet... 3. Hanketoiminta... 3 4. Hallinto... 5. Henkilökunta ja toimisto...

Lisätiedot

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus Hakemus on Uusi Muutoshakemus, mihin Korjaus/täydennys edelliseen hakemukseen Etelä-Savon maakuntaliitto täyttää Saapunut Dnro 1. HANKE Hankkeen

Lisätiedot

Kehittämishankkeet. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo Kymmenen virran sali

Kehittämishankkeet. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo Kymmenen virran sali Kehittämishankkeet Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 5.5.2015 Kymmenen virran sali Sivu 1 6.5.2015 Hakujen alkaminen ja valintajaksot ELY-keskus

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2014 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto... 3 Henkilökunta

Lisätiedot

MAAILMANKYLÄT toimintamalli

MAAILMANKYLÄT toimintamalli Tapahtuman nimi: Nettisivu: Tapahtuman tunnus: Tapahtuman koordinointi: Nettisivu: Maailmankylät Maailman matto, joka kiertää järjestettävissä kylissä KyläHyve ry. www.kylahyve.fi Lohijäarvi 2004, vieraita

Lisätiedot

Kylän kestävyyspolku -hanke. Salo

Kylän kestävyyspolku -hanke. Salo Kylän kestävyyspolku -hanke Salo 7.5.2019 Varsinais-Suomen Kylät ry (perustettu vuonna 2000) Olemme kaksikielinen maakunnallinen toimija, joka palvelee kylä- sekä asukasyhdistyskenttää Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden sidonnaisuudet 1

Luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden sidonnaisuudet 1 Luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden sidonnaisuudet 1 kunnanvaltuuston pj tarkastuslautakunta vj tekninen lautakunta vj Reeta Laitinen - kunnanvaltuuston I vpj tarkastuslautakunta vpj tekninen lautakunta

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot riitta.prittinen-maarala@rko.fi puh. 050 4691 946

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma 2009

Viestintäsuunnitelma 2009 Viestintäsuunnitelma 2009 maaliskuu 2009 1 Itämerihaaste Turun ja Helsingin kaupungit sitoutuivat julkisesti kesäkuussa 2007 toteuttamaan sellaisia käytännön toimenpiteitä, joilla ne voivat vaikuttaa vesien

Lisätiedot

Postinumero Yhteyshenkilön puhelinnumero

Postinumero Yhteyshenkilön puhelinnumero Hakijan taustalomake 1 (7) Hakijan nimi MTK-POHJOIS-KARJALA Organisaatiotyypin mukainen omarahoitusosuuden laji Yksityinen rahoitus Jakeluosoite Siltakatu 20a 21b Hakijan yhteyshenkilö KAKRIAINEN MAIJA

Lisätiedot

Maija Puurunen, Yksikön päällikkö, Etelä-Savon ELY-keskus, maaseutu ja energia

Maija Puurunen, Yksikön päällikkö, Etelä-Savon ELY-keskus, maaseutu ja energia MUISTIO Lasten maaseutuparlamentti suunnittelupalaveri 2 Paikka: Etelä-Savon ELY- keskus Aika: 8.10.2013 klo 9:00-11:15 Paikalla: Maija Puurunen, Yksikön päällikkö, Etelä-Savon ELY-keskus, maaseutu ja

Lisätiedot

HYYPÄNJOKILAAKSON MAISEMANHOITOALUE JA MAISEMANHOITOKUNNAN PERUSTAMINEN

HYYPÄNJOKILAAKSON MAISEMANHOITOALUE JA MAISEMANHOITOKUNNAN PERUSTAMINEN HYYPÄNJOKILAAKSON MAISEMANHOITOALUE JA MAISEMANHOITOKUNNAN PERUSTAMINEN Luonnon- ja maisemanhoitopalvelut -seminaari Tampere 16.9.2009 Marketta Nummijärvi Kauhajoki HYYPPÄ: SIJAINTI MAISEMA- RAKENNE ARVOT

Lisätiedot

Uusimaa-viikko. Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto

Uusimaa-viikko. Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto Uusimaa-viikko Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto Nostaa esille maakunnan hyväksi tehtävää työtä ja tekijöitä Yhdistää uusmaalaisia toimijoita vuosittain vaihtuvan

Lisätiedot

Kehittämisen työkaluja elintarvikeyrityksille

Kehittämisen työkaluja elintarvikeyrityksille Kehittämisen työkaluja elintarvikeyrityksille Webbiseminaari 20.3.2017 Reijo Martikainen Maaseutuvirasto reijo.martikainen@mavi.fi Koulutushankkeet (toimenpide 1) Muun yritystoiminnan koulutus, 70 % Yritysryhmän

Lisätiedot

jukka.leinonen~hotmail.com

jukka.leinonen~hotmail.com ~ b. i.ì'l 3.8.2012 ;-'"... r. ~.F!C:r A HANKESUUNNITELMA 1. HAKIJAN YHTEYSTIEDOT hankkeen hakija: Suurjärven osakaskunta yhteyshenkilö: Jukka Leinonen osoite: Koivumäentie 89 58420 Silvola puhelin sähköposti

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus Hanke on Alueellinen kehittämishanke EU-rahoitteisen hankkeen valmisteluhanke Kyseessä on Uusi hakemus Jatkorahoitushakemus Korjaus/täydennys edelliseen hakemukseen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE)

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Organisaatio : Hämeen liitto Niittykatu 5 13100 Hämeenlinna Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Hankkeen nimi ja tavoite Nimi:

Lisätiedot

Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry

Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry KYLIEN TOIMINNALLINEN KEHITTÄMINEN - esimerkkinä Nurmijärvi Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry Leader-ryhmä Keski-Uudenmaan ja Etelä- Hämeen alueelta. Kehittää maaseutua pääasiassa rahoittamalla Manner-Suomen

Lisätiedot

Nuorten näköistä toimintaa Kehittämisteemahanke Hakuaika

Nuorten näköistä toimintaa Kehittämisteemahanke Hakuaika Nuorten näköistä toimintaa Kehittämisteemahanke Hakuaika 25.3.-6.5.2019 Yleistä Leader-toimintaryhmästä Suomessa yhteensä 54 Leader-toimintaryhmää Leader Tunturi-Lapin alueeseen kuuluvat Enontekiö, Kittilä,

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...

Lisätiedot

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille Tällaisia kehittämishankkeita ovat mm. maisemahoitosuunnitelmien laatiminen

Lisätiedot

YHTEISTYÖSTÄ ELINVOIMAA HANKESUUNNITELMA 1 HAKIJA

YHTEISTYÖSTÄ ELINVOIMAA HANKESUUNNITELMA 1 HAKIJA YHTEISTYÖSTÄ ELINVOIMAA HANKESUUNNITELMA 1 HAKIJA Hankkeen hakijana on Siikajoen kunta. Hankkeeseen on sitoutunut xx yhdistystä, joista löytyy käytännön hankekokemusta. Tekstiä hakijasta. Siikajoen kunta

Lisätiedot

Lapin liikenneturvallisuustoimija

Lapin liikenneturvallisuustoimija Lapin liikenneturvallisuustoimija Työn esittely 12.5.2016 Noora Airaksinen Teemu Kinnunen Lappi toimija-alueena Kaksi toimija-aluetta: Länsi Itä Kemi-Tornion seutukunta (n. 60 300 as.) Kemi, Keminmaa,

Lisätiedot

Suomi 100 vuotta. Vapla Valmistelija: nuorisosihteeri Pirkko Suhonen, puh

Suomi 100 vuotta. Vapla Valmistelija: nuorisosihteeri Pirkko Suhonen, puh Vapaa-aikalautakunta 97 16.12.2015 Vapaa-aikalautakunta 10 18.02.2016 Vapaa-aikalautakunta 62 21.09.2016 Vapaa-aikalautakunta 8 25.01.2017 Vapaa-aikalautakunta 27 20.04.2017 Suomi 100 vuotta Vapla 16.12.2015

Lisätiedot

KYLÄSUUNNITELMAT JA RAHOITUS NURMIJÄRVELLÄ

KYLÄSUUNNITELMAT JA RAHOITUS NURMIJÄRVELLÄ Kokoontumis- ja harrastustilat sekä kyläyhdistyksen perustaminen (Harrastus)toiminnan pitää olla uutta, tai toimintaa on laajennettava/uusittava. Kotiseutuliiton ja opetusministeriön varoja kannattaa myös

Lisätiedot

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää.

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Tiedottamisessa noudatetaan hyvän kunnallisen tiedottamisen periaatteita. Kuntalain

Lisätiedot

Viestintä ja tiedotus hankkeessa. 1 Hanna Laaksonen

Viestintä ja tiedotus hankkeessa. 1 Hanna Laaksonen Viestintä ja tiedotus hankkeessa 1 Viestintäsuunnitelma Monissa hankkeissa on tarpeen tehdä myös erillinen viestintä- ja tiedotussuunnitelma. Tiedotussuunnitelma tukee ja konkretisoi hankkeen toteutusta

Lisätiedot

Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke. Ainomaija Rajoo

Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke. Ainomaija Rajoo Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke Ainomaija Rajoo - - maakunnan tulee asettaa nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi nuorisovaltuusto, jolle

Lisätiedot

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti Maaseutupolitiikan neuvosto (MANE), Suomen Kylätoiminta ry, Pohjois- Savon Kylät ry ja Maaseutuverkostopalvelut ovat

Lisätiedot

PoPSTer Viestintäsuunnitelma

PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer Viestintäsuunnitelma Pvm Mitä tehty Kuka Missä käsitelty 21.3.2016 Suunnitelman luonnos Johanna PoPSTer 19.5.2016 Suunnitelman täydennys ja päivitys Johanna & Kirsi 1.6.2016 poliittinen ohjausryhmä

Lisätiedot

Teemahankeinfo. Neuvontaa toteuttajille Jaana Joutsen

Teemahankeinfo. Neuvontaa toteuttajille Jaana Joutsen Teemahankeinfo Neuvontaa toteuttajille 28.2.2018 Jaana Joutsen Mikä teemahanke? Ykkösakselin hakema hanke, joka kokoaa yhteen pieniä yleishyödyllisiä kehittämistoimia tai investointeja Teemana voi olla

Lisätiedot

Harkitsetko kehittämishanketta - 10 hyvää vinkkiä suunnitteluun. Seija Sukula Kehittämispäällikkö Kela

Harkitsetko kehittämishanketta - 10 hyvää vinkkiä suunnitteluun. Seija Sukula Kehittämispäällikkö Kela Harkitsetko kehittämishanketta - 10 hyvää vinkkiä suunnitteluun Seija Sukula Kehittämispäällikkö Kela 21.1.2015 Kelan rooli Kelalla lakisääteinen velvollisuus kehittää kuntoutusta Suomen merkittävimpiä

Lisätiedot

Pyhäjärven kaupunki INVESTOINTIOSA LOPPURAPORTTI

Pyhäjärven kaupunki INVESTOINTIOSA LOPPURAPORTTI Pyhäjärven kaupunki INVESTOINTIOSA 1.6.2003-31.12.2005 LOPPURAPORTTI SISÄLTÖ 1. HANKKEEN TAUSTATIEDOT 1.1. Hankkeen yhteystiedot 1.2. Hallinnoija ja rahoittajat 1.3. Hankkeen aikataulu 2. HANKKEEN TAUSTA

Lisätiedot

PoPSTer Viestintäsuunnitelma

PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer POHJOIS-POHJANMAAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO OSANA TULEVAISUUDEN MAAKUNTAA Viestintäsuunnitelma 1. Viestinnän lähtökohdat ja periaatteet Sosiaali ja terveydenhuollon

Lisätiedot

NUOTTA II KOORDINOINTIHANKE 19310 LOPPURAPORTTI

NUOTTA II KOORDINOINTIHANKE 19310 LOPPURAPORTTI NUOTTA II KOORDINOINTIHANKE 19310 LOPPURAPORTTI YHTEENVETO HANKKEESTA JyväsRiihen NUOTTA II -koordinointihankkeella edistettiin maaseutualueilla toimivien yhteisöjen harrastustoimintaa ja kylien kokoontumispaikkojen

Lisätiedot

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2)

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2) UUSI HAKEMUS Tuen hakemiseksi JATKOHAKEMUS RAHOITUSHAKEMUS MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHASTA ETELÄ-KARJALAN KEHITTÄMISRAHASTOSTA KORJAUS/TÄYDENNYS EDELLISEEN HAKEMUKSEEN Viranomainen, jolle rahoitushakemus osoitetaan

Lisätiedot

TORNION KYLIEN PÖYTÄKIRJA (1/6) NEUVOSTO

TORNION KYLIEN PÖYTÄKIRJA (1/6) NEUVOSTO TORNION KYLIEN PÖYTÄKIRJA (1/6) TORNION KYLIEN NEUVOSTON KOKOUS Aika: Tiistai 25.01.2011 klo 18.00-20.30 Paikka: Laivajärvi, ampumaradan maja Läsnä: Osmo Huhta Arpela Arto Kanto Arpela Pekka Pitkäkari

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Valtteri Karhu OKM:n valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet rakennerahasto-ohjelmassa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1. Osuvaa osaamista 2. Kotona Suomessa (OKM ja TEM) 3. Osallistamalla

Lisätiedot

Pöytyän nuorisovaltuuston toimintasuunnitelma 2013-2014

Pöytyän nuorisovaltuuston toimintasuunnitelma 2013-2014 Pöytyän nuorisovaltuuston toimintasuunnitelma 2013-2014 Toimintasuunnitelma 2013-2014 Pöytyän nuorisovaltuusto Nuorisosihteeri Anna-Leena Ranto Härkätien 4H:n hanketyöntekijä Ville Kyllönen Pöytyän kunta

Lisätiedot

Kunnon kylät

Kunnon kylät Kunnon kylät 2013 2014 Hankesuunnitelma Ylöjärven kaupunki Sisällys 1 Hakija... 1 2 Hankkeen yleiskuvaus... 1 2.1 Lähtötilanne... 1 2.2 Hankkeen tarve... 1 2.3 Hankkeen kohderyhmä... 2 3 Toteutusaika...

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Esityslista 2/2018 1 Elinvoimalautakunta Aika 08.05.2018 klo 14:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot

KYLÄOHJELMAN TOTEUTUS 2014-Asuminen ja ympäristö

KYLÄOHJELMAN TOTEUTUS 2014-Asuminen ja ympäristö KYLÄOHJELMAN TOTEUTUS 2014-Asuminen ja ympäristö Maankäytön suunnittelu Tonttimarkkinointi Maisemankunnostus Uusia asukkaita Hyödynnettävä kyläkaavan antamat rakentamisen mahdollisuudet kylillä Tonttityöryhmän

Lisätiedot

Putkeen menee! hanke

Putkeen menee! hanke Putkeen menee! hanke Vesiosuuskuntien toiminnan kehittämis- ja koulutushanke 1.1.2012-30.6.2014 Yleistä Putkeen menee!-hankkeesta Yleishyödyllinen kehittämishanke Hakijana ja toteuttajana Maveplan Oy Kesto

Lisätiedot

SUVI-ESISELVITYSHANKE 4.5.2007 31.1.2008

SUVI-ESISELVITYSHANKE 4.5.2007 31.1.2008 SUVI-ESISELVITYSHANKE 4.5.2007 31.1.2008 PAIKALLISEN DIGIMEDIATUOTANNON JAKELUKANAVAT JA TEKNIIKAT, PALVELUT JA LIIKETOIMINTAMALLIT SEKÄ TOIMIJOIDEN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET SUUPOHJAN SEUTUVERKOSSA SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus Kymenlaakson liitto täyttää Saapumispvm Hakemusnumero Valmistelija Diaari-/muu tunnus 1. HANKE Kyseessä on Uusi hakemus Jatkorahoitushakemus Korjaus/täydennys

Lisätiedot

Maksatushakemus flat rate -hankkeissa. Osaamisen ja sivistyksen asialla

Maksatushakemus flat rate -hankkeissa. Osaamisen ja sivistyksen asialla Maksatushakemus flat rate -hankkeissa Osaamisen ja sivistyksen asialla Flat rate: maksatusprosessi Tuensaaja tekee maksatushakemuksen toteutuneista projektisuunnitelman mukaisista välittömistä kustannuksista.

Lisätiedot

Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke

Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke 2017-2019 Viestintäsuunnitelma päivitetty 14.7.2017 Sisällys 1 Viestinnän tavoitteet... 2 2 Sisäinen viestintä... 2 Työntekijät ja esimies... 2 Johtoryhmä...

Lisätiedot

Avustuspäätökset liitteineen

Avustuspäätökset liitteineen Avustuspäätökset liitteineen Maa- ja metsätalousministeri myöntää tällä päätöksellä vuoden 2019 talousarvion momentilta 30.10.63 yhteensä 1 200 000 euron yleisavustuksen (kohdennettu yleisavustus) Suomen

Lisätiedot

Kalajoen Hiekkasärkkien matkailukeskuksen kestävän liikkumisen strategia. Hankkeen esittely

Kalajoen Hiekkasärkkien matkailukeskuksen kestävän liikkumisen strategia. Hankkeen esittely Kalajoen Hiekkasärkkien matkailukeskuksen kestävän liikkumisen strategia Hankkeen esittely 8.3.2018 Työn tausta Hiekkasärkkien alue on tiivis ja monipuolinen matkailukokonaisuus, jossa toiminta on vilkasta

Lisätiedot

TORNION KYLIEN PÖYTÄKIRJA (1/5) NEUVOSTO 21.06.2011

TORNION KYLIEN PÖYTÄKIRJA (1/5) NEUVOSTO 21.06.2011 TORNION KYLIEN PÖYTÄKIRJA (1/5) TORNION KYLIEN NEUVOSTON KOKOUS Aika: 14.6.2011 klo 18.00-20.15 Paikka: Arpelan nuorisoseurantalo Läsnä: Osmo Huhta Arpela Arto Kanto Arpela Jari Kauppila Arpela Kirsti

Lisätiedot

TUKIHAKEMUS KEHITTÄMIS- JA INVESTOINTIHANKE

TUKIHAKEMUS KEHITTÄMIS- JA INVESTOINTIHANKE TUKIHAKEMUS KEHITTÄMIS- JA INVESTOINTIHANKE Lomake 3306A 1 Uusi hakemus Korjaus/täydennys hakemukseen Muutoshakemus Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? Projektipäällikkö Riina Rahkila, VYYHTI-hanke Vesistökunnostusverkoston seminaari Iisalmi 12.6.

Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? Projektipäällikkö Riina Rahkila, VYYHTI-hanke Vesistökunnostusverkoston seminaari Iisalmi 12.6. Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? Projektipäällikkö Riina Rahkila, VYYHTI-hanke Vesistökunnostusverkoston seminaari Iisalmi 12.6.2014 Vesistö on valuma-alueensa summa Kaikki valuma-alueen toiminta

Lisätiedot

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,

Lisätiedot

Hankesuunnitelma 6.2.2009 Tove Teuvalla 1953

Hankesuunnitelma 6.2.2009 Tove Teuvalla 1953 Hankesuunnitelma 6.2.2009 Tove Teuvalla 1953 Teuvan kunta 1. TAUSTA Teuvalla sijaitsee ainutlaatuinen Tove Janssonin suurtyö, alttaritaulu Kymmenen neitsyttä, jonka Jansson maalasi Teuvalla v. 1953. Tove

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelu Ohjeet vastuuvalmistelijoille

Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelu Ohjeet vastuuvalmistelijoille Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelu Ohjeet vastuuvalmistelijoille 19.12.2017 Vastuuvalmistelijoiden tehtäviä Vastuuvalmistelijoiden tehtävänä on valmistella maakunta- ja sote-uudistus Päijät-Hämeessä

Lisätiedot

Postinumero Yhteyshenkilön puhelinnumero

Postinumero Yhteyshenkilön puhelinnumero Hakijan taustalomake 1 (6) Hakijan nimi Etelä-Karjalan Kylät ry. Organisaatiotyypin mukainen omarahoitusosuuden laji Yksityinen rahoitus Jakeluosoite Kellomäentie 1 Hakijan yhteyshenkilö Marja Jussila

Lisätiedot

Auli Lepistö Säkylä 050 531 5093 auli.lepisto@digiteekki.fi. Digineuvos - hanketyökalu

Auli Lepistö Säkylä 050 531 5093 auli.lepisto@digiteekki.fi. Digineuvos - hanketyökalu Auli Lepistö Säkylä 050 531 5093 auli.lepisto@digiteekki.fi Digineuvos - hanketyökalu 1 Digiteekki Oy Verkkopalveluiden suunnittelu ja -toteutus Tietotekniikkakoulutus Hankkeiden hallinta Kahden hengen

Lisätiedot

Hyrian yrityspalvelut & Vaihtoaskel -hanke Asiakasvastaava Kirsi Niskala p. 0400 398 480, kirsi.niskala@hyria.fi

Hyrian yrityspalvelut & Vaihtoaskel -hanke Asiakasvastaava Kirsi Niskala p. 0400 398 480, kirsi.niskala@hyria.fi Hyrian yrityspalvelut & Vaihtoaskel -hanke Asiakasvastaava Kirsi Niskala p. 0400 398 480, kirsi.niskala@hyria.fi 1 HYRIA KOULUTUS 4.9.2014 Hyrian tarjoamat koulutukset & palvelut Yrittäjän ammattitutkinto

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot Kehityskasvatushanke (RKO/Kepa) riitta.prittinen-maarala@rko.fi

Lisätiedot

MINNO-osaprojekti. Leena Grönroosin puolesta Eva Holmberg. TouNet-projektin ohjausryhmä 25.3.2013

MINNO-osaprojekti. Leena Grönroosin puolesta Eva Holmberg. TouNet-projektin ohjausryhmä 25.3.2013 MINNO-osaprojekti Leena Grönroosin puolesta Eva Holmberg TouNet-projektin ohjausryhmä 25.3.2013 MINNOssa on kaksi erillistä osiota Etelä-Suomen matkailun tulevaisuus : Häme, Päijät-Häme, Uusimaa Toteuttaja

Lisätiedot

Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät. Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen

Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät. Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen Muistiaktiivit ovat muistisairauksiin sairastuneiden ihmisten ja omaisten asiantuntijaryhmiä. Maakunnallisten ryhmien tehtävänä

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU 7/2016. Kokousaika: Maanantai klo Kokouspaikka: Kaupungintalo, 3. kerros, kokoushuone 302

KOKOUSKUTSU 7/2016. Kokousaika: Maanantai klo Kokouspaikka: Kaupungintalo, 3. kerros, kokoushuone 302 KOKOUSKUTSU 7/2016 Kokousaika: Maanantai 19.9.2016 klo 17.30 Kokouspaikka: Kaupungintalo, 3. kerros, kokoushuone 302 Saapuvilla olevat jäsenet: Varajäsenet: Haavisto Marika Salonen Leevi Mauriala Anni

Lisätiedot

Hakemusnumero: 705122 Projektikoodi: S11748 Projektin nimi: Musiikki elämään - osallistavan konserttitoiminnan ja yleisöyhteistyön alueellinen k...

Hakemusnumero: 705122 Projektikoodi: S11748 Projektin nimi: Musiikki elämään - osallistavan konserttitoiminnan ja yleisöyhteistyön alueellinen k... 13. KUSTANNUSARVIO 13.A TOTEUTTAJAN PROJEKTIKIRJANPITOON TULEVAT KUSTANNUKSET Arvonlisävero jää hakijan lopulliseksi kustannukseksi. Ilmoitettaviin kustannuksiin sisältyy alv. 13.A. 1 Aineet, tarvikkeet

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Tavoite Oppia menetelmä, jonka avulla työyhteisöt voivat yhdessä kehittää työkäytäntöjään. Milloin työkäytäntöjä kannattaa kehittää? Työkäytäntöjä

Lisätiedot

Vaikuta Lähivesiin Pori

Vaikuta Lähivesiin Pori Vaikuta Lähivesiin Pori 27.9.2018 Vesistöhankkeet Maaseuturahastossa Mitä Leader on? Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään

Lisätiedot