Sami Myllyniemi. Aika vapaalla. Nuorten vapaa-aikatutkimus 2009 OPETUSMINISTERIÖ NUORISOTUTKIMUSVERKOSTO NUORISOASIAIN NEUVOTTELUKUNTA

Transkriptio

1 Sami Myllyniemi Aika vapaalla Nuorten vapaa-aikatutkimus 2009 OPETUSMINISTERIÖ NUORISOTUTKIMUSVERKOSTO NUORISOASIAIN NEUVOTTELUKUNTA

2 Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 92 Nuorisoasiain neuvottelukunta, julkaisuja 40 Kansi: Christel Rönns Taitto: Tanja Konttinen Opetusministeriö, Nuorisotutkimusseura ja tekijä ISBN: ISSN: Yliopistopaino Oy, Helsinki 2009

3 Esipuhe Tässä julkaisussa tarkastellaan nuorten vapaa-aikaa laaja-alaisesti. Käsittelyssä on niin järjestäytynyt ja omaehtoinen toiminta kuin vapaa-ajan yhteisöllisyydet ja nuorten omaa aikaa koskevat arvotkin. Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta on selvittänyt aihetta vuosien 1998 ja 2001 järjestökiinnittyneisyystutkimuksissaan. Käsillä oleva kyselytutkimus on jatkoa niille, mutta samalla asetelmaltaan uudenlainen. Nyt keskitytään järjestöissä mukanaolon ohella vapaa-ajan tekemiseen ja olemiseen laajemmin. Kysely kattaa aimo siivun nuorten työn ja koulutuksen ulkopuolisesta elämänpiiristä. Julkaisussa ei tyydytä nykyhetken ja lähimenneisyyden vangitsemiseen, vaan vertailua haetaan 50 vuoden takaa klassisesta Erik Allardtin tutkimusryhmineen toteuttamasta nuorten harrastuksia ja yhteisöllisyyttä käsittelevästä tutkimuksesta. Näin päästään jäljittämään sitä, mikä nuorten vapaa-ajalla on pysyvää, mikä muuttuvaa. Nuorisotutkimusverkosto on yhteistyökumppanina tutkimuksen teossa, ja tehty kysely on samalla osa Nuorisotutkimusverkoston kolmevuotista Nuorten vapaa-ajan käytännöt ja nuorisotyö Suomessa -tutkimushanketta. Kyselytutkimuksen kohderyhmänä on vuotiaat suomalaiset. Laaja ikähaitari avaa tärkeän näkökulman arvioida sitä, miten elämänkulun siirtymät näkyvät vapaa-ajan kentillä olipa kyse lapsuudesta nuoruuteen siirtymisestä tai aikuisuuden kynnyksistä. Kirjan tilastokuvioihin perustuva esitystapa palvelee nopeasti selkeää tilastotietoa haluavaa lukijaa. Taustoittavaa pohdintaa ja vertailuissa käytettyjä aineistoja on aiempaa runsaammin, mutta kuvioiden avulla nuorten vapaaajan toiminta ja arvostukset sekä niissä tapahtuneet muutokset ovat helposti hahmotettavissa. Mielekäs vapaa-aika on yksi nuorten hyvinvoinnin ehdottomia ydinasioita ja näin myös nuoria koskevan hyvinvointipolitiikan keskeisiä pilareita. Tehty kysely paikkaa omalta osaltaan nuorten vapaa-aikaan liittyvän tuoreen ja kattavan tiedon vajetta. Niin kuin yleensä käy, tulokset sekä yllättävät että myös todentavat muuta kautta jo saatuja käsityksiä. Nuorten vapaa-ajan yhteisöllisyydet, kuten yhteydenpito ystäviin ja vanhempiin, näyttävät olevan vauhdikkaassa muutoksessa. Murroksessa on myös järjestöihin kuuluminen, varsinkin kaikkein nuorimmassa ikäryhmässä. Kyselyn tuloksissa korostuu nimenomaan järjestöjen ulkopuolisen omaehtoisen toiminnan merkityksellisyys nuorten vapaa-ajan kannalta. Nämä tulokset virittävät hakemaan myös uudenlaisia, ennakkoluulottomiakin perspektiivejä nuorten hyvinvoinnin ymmärtämiseen ja tukemiseen. Hyvinvointia kun on tavanomaisesti lähestytty etenkin muodollisten institutionaalisten kytkösten kautta, lähinnä järjestäytyneen vapaa-ajan sekä koulutus- ja työmarkkinakysymyksenä. Yhdistettynä tuloksiin osallistumisen esteistä havaitut trendit heittävät haasteen nuorten parissa työskenteleville ja antavat pureksittavaa kenelle hyvänsä aikalaistarkkailijalle. Lasten ja nuorten kasvu- ja elinolojen parantaminen vaatii paneutunutta ymmärrystä nuorten vapaa-ajasta sen sisällöistä ja merkityksistä. Käsillä oleva julkaisu avaa tätä kenttää. Jatkossa tutkimus uusitaan joka kolmas vuosi. Helsingissä Tuomas Kurttila Pääsihteeri Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta Leena Suurpää Tutkimusjohtaja Nuorisotutkimusverkosto

4

5 Sisällys EsipuhE 3 Johdanto 7 Kyselyn toteutus ja sen taustamuuttujat 9 Kohderyhmä, otos ja tiedonkeruun kulku 9 Taustamuuttujat 9 OSA I VAPAA-AJAN MÄÄRITTELYÄ 17 VAPAA-AJAN MÄÄRÄ 20 OMA AIKA 24 TYÖN JA VAPAA-AJAN RAJANKÄYNTIÄ 27 AJANKÄYTÖN TÄRKEYS 30 OSA II VAPAA-AJAN TEKEMINEN JA OLEMINEN 33 JÄRJESTÖKIINNITTYNEISYYS 34 Järjestöissä mukana oleminen 34 Järjestötyypit 40 Järjestötoiminnan muodot 43 Osallistumisaktiivisuus 45 VAPAA-AIKA JÄRJESTÖJEN ULKOPUOLELLA 49 Järjestäytymisen asteet 49 Matkailu 52 Näkemyksiä vapaa-ajan mahdollisuuksista 53 Vaikeista asioista puhuminen 59 POLITIIKKA 64 Äänestäminen 64 Vasemmisto ja oikeisto 67 PÄIHTEET 69 Alkoholi 69 Kannabis 73

6 OSA III NUORTEN VAPAA-AJAN YHTEISÖLLISYYDET 77 YSTÄVÄT 78 Ystävien määrä 78 Tyttö- ja poikaystävät 86 Ystävien tapaaminen 88 Muu yhteydenpito ystäviin 91 Yhteydenpidon muutokset ystäviin 91 RYHMIIN KUULUMINEN 96 Kiinteät ystäväpiirit ja jengit 96 Nuorten tyylit 98 KOTI JA PERHE 102 Vanhempien tapaaminen 103 Muu yhteydenpito vanhempiin 104 Lapsuudenkodin olosuhteet 104 Vanhempien keskinäiset välit 109 Vaikutusmahdollisuudet kotona 114 OSA IV TYYTYVÄISYYS 117 Terveydentila 118 Ihmissuhteet 121 Vapaa-aika 123 Taloudellinen tilanne 127 Elämä kaiken kaikkiaan 130 VERTAILUAINEISTOT 135 Viitteet 136 LÄHTEET 145 LIITE 1. Taustamuuttujat 150 LIITE 2. Kyselylomake 152 LIITE 3. Avovastaukset 161 TIIVISTELMä 169 Sammandrag 171 summary 173

7 JOHDANTO Tämä 1200 nuoren puhelinhaastatteluun pohjautuva julkaisu pureutuu nuorten vapaa-aikaan. Se on jatkoa Nuoran aiemmille järjestökiinnittyneisyyskyselyille vuosilta 1998 ja 2001, mutta näkökulma vapaa-aikaan on tässä aiempia kyselyitä laajempi. Osallistuminen on paljon muutakin kuin jäsenmaksun maksamista, ja tähän moninaisuuteen tuodaan valaistusta selvittämällä erilaisia järjestöosallistumisen muotoja ja tasoja. Järjestöjen, seurojen ja muun organisoidun toiminnan ohella vapaa-aikaa ja nuorten sille antamia merkityksiä tarkastellaan myös epämuodollisemmasta näkökulmasta. Tutkimuskohteena ovat niin ystävyys- ja sukulaissuhteet, päihteet, politiikka kuin lapsuudenkodista saadut elämän eväätkin. Sen sijaan tässä ei juuri keskitytä nuorten varsinaiseen ajankäyttöön siinä mielessä, kuinka monta minuuttia vuorokaudessa käytetään television katseluun, ulkoiluun tai kotitöihin. Ajankäyttöön liittyvät tarkat tiedot saadaan Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimuksesta, jonka uusin tiedonkeruu toteutetaan Myöskään tässä ei mennä liikuntaharrastuksiin eikä muihin vapaa-ajan harrastuksiin samalla tarkkuudella kuin Kansallisessa liikuntatutkimuksessa 1 ja Tilastokeskuksen vapaa-aikatutkimuksessa, 2 sillä eri tutkimusinstrumenttien välisellä työnjaolla pyritään välttämään päällekkäistä työtä. Huomiota saattaa kiinnittää myös se, että joidenkin nuorten vapaa-aikaan liittyvien tärkeidenkin alueiden käsittely jää tässä verraten ohueksi. Esimerkiksi internet on yhä tärkeämpi osa nuorten elämää, ja Nuorisotutkimusverkosto selvittikin sitä hiljattain laajalla lomakekyselyllä Nuorten digitaaliset kulttuurit -hankkeessa, jonka tiedonkeruuta ei näin lyhyen ajan jälkeen ole mielekästä toistaa. Nuorten vapaa-ajan tärkeää ulottuvuutta, kulutusta, tutkitaan monin tavoin esimerkiksi Tilastokeskuksen kulutustutkimuksessa ja Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimuksissa. Nuorten vapaa-ajan kannalta tärkeitä kuntien ja seurakuntien nuorisotyön palveluita ja käytäntöjä puolestaan käsiteltiin vuoden 2008 Nuorisobarometrissa, ja työtä jatketaan myös vuoden 2009 barometrissa taiteen ja kulttuurin näkökulmasta. Nuorisotyöhön tässä raportissa on lähinnä järjestöjen, siis kolmannen sektorin nuorisotyön näkökulma. Tehty kysely on samalla osa Nuorisotutkimusverkoston kolmevuotista Nuorten vapaa-ajan käytännöt ja nuorisotyö Suomessa -tutkimushanketta. Käsillä oleva raportti on ensimmäinen askel kyselyn tulosten hyödyntämisessä, ja se pyrkii esittämään kyselyn keskeiset tulokset selkeästi ja yksinkertaisesti. Suoranaisten seurantatietojen hyödyntämistä lukuun ottamatta aiempaan tutkimukseen viitataan vain satunnaisesti, samoin vapaa-ajan teoretisointi tai käsitteellinen pohdinta jäävät sivurooliin. Nuorten vapaa-ajan käytännöt ja nuorisotyö Suomessa -hankkeen tutkijat ottivat osaa kyselylomakkeen suunnitteluun ja kommentointiin, ja nyt kerätyn kyselyn aineisto on tutkijoiden käytössä heidän omissa hankkeissaan. Kerätty data on myöhemmin maksutta tilattavissa kaikkien tutkijoiden tai opiskelijoiden tutkimuskäyttöön Tampereen Yhteiskunnallisesta tietoarkistosta osoitteesta Ajallista seurantatietoa nuorten vapaa-ajasta saadaan paitsi järjestökiinnittyneisyyskyselyistä, myös niinkin kaukaa kuin vuonna 1955 tehdyn kyselyn aineistoon pohjautuvasta Nuorten harrastukset ja yhteisön rakenne -tutkimuksesta (Allardt ym.1958). Suomalainen yhteiskunta on 1950-luvusta muuttunut radikaalisti, mistä kertovat myös edellä mainittua tutkimusta varten tehdyn kyselyn taustamuuttujat, kuten ammattitaitoinen työväestö, ammattitaidoton työväestö ja talonpojat. Vertailua näihin luokka-asemiin ei tässä tehdä, mutta sen sijaan esimerkiksi vertailua sakkeihin (hyvien ystävien usein tapaaviin, melkein kiinteisiin ryhmiin) kuuluvien nuorten osuuksiin verrataan puolen vuosisadan päähän taaksepäin tässä vain puhutaan uudemmin käsittein. Myös lyhyemmän aikavälin seurantatiedot esimerkiksi Tilastokeskuksen vapaa-aikatutkimuksesta kertovat kehityksen suunnasta. 7

8 Vapaa-ajan tärkeyden kasvua on perusteltu sen määrän lisääntymisellä, ja ennen kaikkea kehityksen nähdään koskettavan nuorta ikäryhmää. Vapaa-ajan määritelmästä ei kuitenkaan ole yksimielisyyttä, mistä syystä myös sen muutosta ja määrää eri ikäryhmissä on vaikeaa selvittää. Jos mennään ajassa kylliksi taaksepäin, vertailu käy yhä vaikeammaksi, ja lopulta mahdottomaksi. Tutkimusaiheena nuorten vapaa-aika ei edes olisi ollut mahdollinen esimodernissa yhteiskunnassa, sillä historiallisesti vapaa-ajan käsite nykyisessä merkityksessä liittyy modernin yhteiskunnan ja palkkatyöyhteiskunnan syntyyn. Maatalousyhteiskunnassa työtä, perhettä ja henkilökohtaista elämää ei nykyiseen tapaan voinut erottaa toisistaan. Myös nuorison käsitteen katsotaan syntyneen vasta teollistuvassa yhteiskunnassa. Suunnilleen 1950-luvulla talouskasvu synnytti Suomessakin ensi kertaa tilanteen, jossa teini-ikäisillä oli joutilasta aikaa ja jonkin verran myös rahaa. (Liikkanen 2009; Similä 2009.) Se, että vapaa-aika on tärkeää ja merkityksellistä nimenomaan nuorille, näkyy selvästi Tilastokeskuksen vapaa-aikakyselyssä, jossa on mukana kaikenikäisiä suomalaisia. Tulos on hyvin selvä: iän myötä vapaa-ajan tärkeys vähenee suoraviivaisesti ja varsin jyrkästi. Alle kolmekymppisistä useampi kuin neljä viidestä pitää vapaa-aikaa hyvin tärkeänä, yli 50-vuotiaista puolet ja päälle seitsemänkymppisistä enää kolmannes. Toki vapaa-aika käsitteenäkin tarkoittaa aivan eri asiaa eläkeläiselle kuin työn, opiskelun ja perheenperustamisen kiireissä elämän ruuhkavuosia elävälle nuorelle. Voi myös pohtia sitä, onko vapaa-aika arvokkaampaa sille, jolla sitä on paljon, vai sille, jolla on siitä pula. Vapaa-ajan suuri merkitys nuorten hyvinvoinnille on joka tapauksessa myös haaste nuorten elämänpiirin tutkimiselle. Tutkijan on menetelmällisesti usein helpompi tarttua työn, koulutuksen ja terveyden kaltaisiin teemoihin kuin yrittää saada otetta jotenkin muodottomasta vapaa-ajasta. Osaltaan nyt tehty kysely paikkaa nuorten vapaa-aikaan liittyvän tuoreen yleistettävissä olevan tiedon vajetta. Julkaisu jakautuu neljään teemakokonaisuuteen: (1) vapaa-ajan luonteeseen, (2) vapaa-ajan tekemiseen ja olemiseen, (3) vapaa-ajan yhteisöllisyyksiin sekä lopuksi (4) nuorten tyytyväisyyteen eri elämänalueisiin. Loppuviitteisiin on sijoitettu metodologinen ja muu taustoittava pohdinta. Lopun liitteissä esitetään kyselylomake, siihen vastanneiden jakaumat taustamuuttujittain sekä vastaukset avoimeen kysymykseen mitä haluaisit enemmän vapaa-ajaltasi? 8

9 KYSELYN TOTEUTUS JA SEN TAUSTAMUUTTUJAT KOHDERYHMÄ, OTOS JA TIEDONKERUUN KULKU Kyselyn perusjoukkona ovat vuotiaat suomalaiset koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Otos muodostettiin väestörekisteritiedoista satunnaisotannalla. Tiedonkeruu toteutettiin puhelinhaastatteluin helmikuussa Haastattelut toteutti Innolink Research Oy. Otosrekisterin 2958 henkilöstä haastateltiin Ei-tavoitettuja oli prosenttia, vääriä numeroita noin 10 prosenttia ja kieltäytyneitä prosenttia. Kieltäytymisen yleisin syy oli se, että nuorta ei kiinnostanut tutkimus. Tämä oli sitä yleisempi kieltäytymisen syy, mitä nuoremmista vastaajista oli kyse. Alle 15-vuotiaiden kohdalla otettiin yhteyttä haastateltavan vanhempiin, joilta pyydettiin lupa haastatella taloudessa asuvaa lasta. Näissä tapauksissa kävi usein niin, että huoltaja antoi haastatteluluvan, mutta nuori ei halunnutkaan tulla puhelimeen. Vanhemmilla vastaajilla kieltäytymisen syy puolestaan oli useammin se, että heillä ei ollut aikaa, eivätkä he kokeneet hyötyvänsä tutkimuksesta mitään. Osa vuotiaista osasi huonosti sisäistää numeroasteikkoja. Sisällöllisestikin osa kysymyksistä oli liian vaikeita 10-vuotiaille, ja haastattelijat saivat selittää tarkemmin, mitä kysymyksellä ajettiin takaa. Jotkut kysymyksistä koettiin myös arkaluontoisiksi. Haastattelijoille jäi kokemus, ettei lapsi välttämättä uskaltanut vastata aivan suoraan, ainakaan jos äiti tai isä oli lähellä. Toisten haastattelijoiden mukaan puolestaan arkaluontoisetkin kysymykset hoituivat suuremmitta ongelmitta, hihittelyä ja pientä hermostuneisuutta lukuun ottamatta. Arkaluontoisimmiksi koettiin kysymykset alkoholista, huumeista, tyttö- tai poikakaverista, perheen taloustilanteesta ja väleistä vanhempiin. Haastattelijoiden yleinen kokemus oli se, että haastatellut nuoret kokivat tutkimuksen mielenkiintoisena. Hankalinta oli saada nuoret vastaamaan, mutta kun vastaaja saatiin langan päähän, oikeanlaisia vastauksia mietittiin pitkäänkin ja kysymyksiin suhtauduttiin vakavasti. Varsinkin alle 15-vuotiaiden koettiin olevan aika otettuja siitä, että heille joku soittaa ja kyselee heidän asioistaan ja mielipiteistään. TAUSTAMUUTTUJAT Yksinkertaisten jakaumien lisäksi nuorten vastauksia esitellään usein erilaisten taustamuuttujien mukaan. Näin tehdään esimerkiksi sen selittämiseksi, onko tyttöjen ja poikien, eri-ikäisten tai erilaisissa elämäntilanteissa olevien nuorten näkemyksissä eroja. Usein eroista raportoitaessa mainitaan ovatko ne tilastollisesti merkitseviä. Merkitsevyys tarkoittaa todennäköisyyttä sille, että ryhmien väliset erot johtuisivat sattumasta. 3 On tärkeää erottaa käsitteet merkitsevä ja merkittävä toisistaan haastattelun aineisto on sen verran suuri, että pienetkin erot voivat olla tilastollisesti merkitseviä, mutta se ei tarkoita sitä, että ne välttämättä olisivat tutkittavan asian kannalta merkittäviä. Käytetyt taustamuuttujat on sukupuolta lukuun ottamatta saatu kysymällä niitä vastaajilta itseltään. Alle 15-vuotiaiden haastatteluissa taustatiedot kysyttiin vastaajan vanhemmalta tai muulta huoltajalta. Tietoja ei siis ole otettu rekistereistä, vaan käytetyt luokittelut kertovat siitä, kuinka tutkimukseen osallistuneet nuoret itse asian käsittävät. Esimerkiksi ikään tai koulutukseen liittyvät kysymykset ovat useimmiten varsin selviä, mutta vaikkapa pääasialliseen toimintaan tai yhteiskuntaluokkaan liittyvät puolestaan voivat olla hyvinkin tulkinnanvaraisia. Tätä ei tarvitse pitää virhelähteenä, mutta se on hyvä muistaa tuloksia tulkittaessa. Taustamuuttujien mukaisissa kuvioissa ovat yleensä mukana sukupuoli ja ikä, useimmiten myös asuinalueeseen ja pääasialliseen toimintaan 9

10 liittyvä tieto. Näin on tehty riippumatta siitä, onko eri luokkien välillä eroja vai ei, sillä kaikkein keskeisimpien taustatietojen kohdalla myös erojen puuttuminen on tärkeä tieto. Muiden taustamuuttujien kohdalla on toimittu joustavammin, ja kuvioissa esitetään ennen kaikkea havaittuja eroja. Aluemuuttujia ja koulutusmuuttujia on kyselyssä useampia, ja pääsääntöisesti niistä käytetään sitä, jossa erot tulevat parhaiten esiin. Eli jos esimerkiksi kuntatyyppi (kaupunkimainen, maaseutumainen) erottelee vastaajia enemmän kuin lääni, käytetään sitä, ja vastaavasti käytetään koulutusmuuttujana suoritettuja tutkintoja, jos ne tuovat erot paremmin esiin kuin haastatteluhetken opiskelupaikka. Tilastokuvioiden yhteydessä esitetään usein prosenttiluvun pohjana olevan osajoukon suuruus. Näiden lukujen merkkinä on n-kirjain. Esimerkiksi 20 % (n=300) tarkoittaa, että luku, josta 20 prosenttia on laskettu, on aineistossa ollut 300 henkilöä. Tämä tieto on oleellista tilastollisten erojen merkitsevyydestä kiinnostuneille. Tässä esitellään keskeisimpiä käsitteitä, taustamuuttujia ja niihin liittyviä luokitteluja. Lopun liitteessä 1 on lisäksi yhteenveto vastaajista ja heidän vanhemmistaan keskeisimpien taustamuuttujien luokissa. Ikä Tutkimuksen perusjoukkoa, vuotiaita, on Suomessa hieman yli 1,3 miljoonaa. Kyse ei siis ole marginaalisesta joukosta, vaan noin 25 prosentista Suomen väestöstä. Näin laaja ikäjakauma mahdollistaa jo varsin laajan elämänkaaren tarkastelun, lapsuudesta itsenäistymisen kautta kohti aikuisuutta, sekä kodin, harrastusten ja kavereiden merkitysten vaihtelut eri elämänvaiheissa. Ikään ja sukupolveen sidottuja muutoksia on toisinaan vaikea erottaa toisistaan. Jos nuorimman ikäryhmän havaitaan poikkeavan jossain kysymyksessä muista, ei yhden tiedonkeruuhetken poikkileikkaustietojen perusteella voi päätellä säilyykö ero myöhemmin iän lisäännyttyä. Suomalainen vapaa-aika -tutkimuksen artikkelien perusteella monet, esimerkiksi makuun liittyvät muutokset liittyvät nimenomaan sukupolveen ja ovat näin ollen melko pysyviä (Liikkanen 2009, 17). Vapaa-ajan viettämisen tapoihin vaikuttavat myös muuttuva tarjonta ja mahdollisuudet, ennen kaikkea matkustamisen ja muun liikkumisen helpottuminen sekä viestintä- ja tietotekniikan nopea kehitys. Tutkimusraportin kuvioissa ikää käytetään taustamuuttujana siten, että vastaajat on jaettu neljään ikäluokkaan: vuotiaisiin, vuotiaisiin, vuotiaisiin ja vuotiaisiin. Sukupuoli Ikäjakauman ollessa niinkin laaja kuin vuot ta on suomenkielessä vaikea löytää sanoja, jotka hyvin kuvaisivat koko joukkoa. Nuorimmat vastaajat ovat selvästi tyttöjä ja poikia, vanhimmat naisia ja miehiä. Yksi ratkaisu olisi käyttää kautta linjan ilmaisua tytöt/naiset ja pojat/miehet, mutta koska se olisi tyylillisesti kömpelöä, käytetään tässä koko ikäryhmästä pääsääntöisesti sanoja tyttö ja poika toivoen niiden kuulostavan lukijan korvaan kyllin neutraaleilta tai ainakin tasa-arvoisilta. Kieli Kaikkiaan toteutettiin 1141 suomenkielistä ja 60 ruotsinkielistä puhelinhaastattelua. Ruotsinkielisten haastattelujen osuus oli 5 prosenttia, mikä vastaa ruotsinkielisten osuutta kaikista Suomen vuotiaista. 4 Äidinkieltä kysyttäessä haastatelluille esitettiin suomen ja ruotsin lisäksi vaihtoehto muu, mikä, mutta otokseen ei osunut muita kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia. Kaikista vuotiaista suomalaisista kuitenkin noin 5 prosentilla äidinkieli on jokin muu kuin suomi, ruotsi tai saame. Äidinkieli on varsin hyvä luokitteluperuste myös maahanmuuttajataustaisten 5 tunnistamiseksi (Kartovaara 2007), mutta ilmeisesti suomi haastattelukielenä on karsinut heidät pois otoksesta. 10

11 Aluemuuttujat Yhtenä aluemuuttujana käytetään Tilastokeskuksen kunnan asutusrakennetta kuvaavaa kuntaryhmäluokitusta, jonka avulla vastaajat on kotikunnan perusteella luokiteltu neljään luokkaan: pääkaupunkiseudulla, kaupunkimaisissa kunnissa, taajaan asutuissa kunnissa ja maaseutumaisissa kunnissa asuviin. Jonkin verran tarkastellaan myös läänien välisiä eroja. Kuntaja maakuntatasolla vastaajia ei sen sijaan yleensä ole tarpeeksi mielekkääseen vertailuun. Kuntatiedon lisäksi vastaajia pyydettiin myös arvioimaan asuinpaikkaansa sen mukaan, asuvatko he 1) ison kaupungin keskustassa, 2) ison kaupungin lähiössä tai muulla laita-alueella, 3) pik ku kylän tai pikkukaupungin keskustassa, 4) pikkukylän tai pikkukaupungin harvaan asutulla laita-alueella vai 5) maaseutuympäristössä. Näin haluttiin selvittää nuorten kokemusta välittömästä asuinympäristöstään, mikä voi olla kuntaa tärkeämpi tieto esimerkiksi siinä, kuinka pitkiä etäisyydet eri palveluihin ovat. Monissa kysymyksissä nimenomaan tämä välittömämpään asuinalueeseen liittyvä tieto osoittautui he delmällisimmäksi. Koulutus Koulutusmuuttujana käytetään sekä haastatteluhetken opiskelupaikkaa että jo suoritettuja tutkintoja. Vastaajia pyydettiin mainitsemaan kaikki suorittamansa tutkinnot, taustamuuttujana käytettäessä vain ylin suoritetuista tutkinnoista on huomioitu. Ylioppilastutkinto ja toisen asteen ammatillinen tutkinto tosin ovat molemmat toisen asteen tutkintoja, ja ne onkin erotettu omiksi luokikseen. Tämä erottelu on oleellinen, sillä useissa asennemuuttujissa erot toisen asteen ammatillisen ja yleissivistävän koulutuslinjan välillä ovat jopa suuremmat kuin koulutustasojen välillä. Aineistosta on mahdollista selvittää myös erilaisten tutkintoyhdistelmien määrät. Sekä ylioppilastutkinnon että toisen asteen ammatillisen tutkinnon suorittaneita on 77 eli 12 prosenttia yli 18-vuotiaista vastaajista. Mukana luvussa ovat sekä erikseen suoritetut tutkinnot että yhdistelmätutkinnot. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista 32:lla on taustallaan ylioppilastutkinto, 14:lla ammatillinen perustutkinto, 10:llä ei kumpaakaan ja yhdellä molemmat. Aineiston 29 yliopistotutkinnon suorittaneesta 27:llä on ylioppilastausta, ja kahdella ei ole aiempia tutkintoja. 6 Suoritettujen tutkintojen käyttämistä koulutusmuuttujana vaikeuttaa vastaajien nuori ikä ja otannan laaja ikähaarukka. Tutkintojen käyttäminen koulutustaustamuuttujana sellaisenaan ei parhaalla tavalla kuvaa koulutustasoa, sillä enemmistöllä vuotiaista koulutus on yhä kesken. Suoritetut tutkinnot mittaavat usein enemmän tai vähemmän samaa asiaa kuin vastaajan ikä. Esimerkiksi opintojensa lopulla olevan 25-vuotiaan yliopisto-opiskelijan korkein suoritettu tutkinto on yleensä ylioppilastutkinto, eikä hän siksi erottuisi samanikäisestä nuoresta, joka ei ylioppilaskirjoitusten jälkeen ole opiskellut päivääkään. Tutkintomuuttuja sellaisenaan ei myöskään erottelisi ammattikoulun kautta ammattikorkeakouluun edennyttä suoraan toisen asteen ammatillisen tutkinnon jälkeen työelämään siirtyneestä. Siksi suoritettujen tutkintojen mukaisissa vertailuissa ovat mukana vain ei-opiskelijat. Poikkeuksena tästä ovat yliopistotutkinnon suorittaneet kuitenkin analyyseissa mukana vaikka opiskelisivatkin edelleen, sillä mahdolliset jatko-opinnot eivät enää vaikuttaisi korkeimpaan suoritettuun tutkintoon. 7 Koulutusmuuttujana käytetään myös keskiarvoa. Peruskoulussa tai lukiossa opiskelevilta kysyttiin edellisen koulutodistuksen keskiarvoa, muilta peruskoulun päättötodistuksen keskiarvoa. Taustamuuttujana käytettäessä keskiarvo on jaettu neljään luokkaan: alle 7, 7 7,9, 8 8,9 ja Koulutustilastoihin verrattuna sekä kaikkein heikoiten että kaikkein parhaiten menestyneet ovat aineistossa aliedustettuina. 8 Järjestö Seuroista, kerhoista, klubeista ja muista vastaavista käytetään tässä pääsääntöisesti yleisnimitystä järjestö. Järjestöissä mukana oleminen 11

12 on yleiskäsite, joka sisältää niin osallistumisen tai toimimisen kuin kuulumisen tai jäsenyydenkin. Monikulttuurisuus Kysymyksissä eri ajankäyttötapojen tärkeydestä (kuvio 14) ja vapaa-ajan aktiviteettien tarjonnasta (kuvio 41) tietoja verrataan monikulttuuristen nuorten näkemyksiin. Vertailutiedot ovat Monikulttuuriset nuoret, vapaa-aika ja kansalaisyhteiskuntaan osallistuminen -tutkimushankkeesta, jossa vuonna 2005 kerättiin kyselylomakkein monikulttuuristen nuorten kyselyaineisto (n=1385). Monikulttuurisella tutkimuksessa tarkoitettiin nuoria, jotka olivat itse tai joiden vanhemmista ainakin toinen on syntynyt ulkomailla. Monikulttuuristen nuorten ryhmä on varsin heterogeeninen. Tutkimushankkeessa kootun nuorten kyselyaineiston vastaajien taustoista löytyy 101 erilaista valtiokansalaisuutta, kansallisuuksien ja etnisyyksien kirjo oli tätäkin laajempi, ja kategorisoinnin alle mahtui muutenkin monenlaisia elämänolosuhteita ja -historioita. Tutkijat jakoivat avokysymyksen minkä maalaisena/maalaisina pidät itseäsi avulla kansallisuustaustojen moninaisuuden neljään luokkaan: 1) suomalaiset, 2) muunmaalaiset, 3) kaksikansalliset ja 4) suomenruotsalaiset. Siitä huolimatta, että aineisto koottiin monikulttuurisiksi määriteltyjen nuorten keskuudesta, peräti 45 prosenttia heistä ilmoitti kokevansa itsensä suomalaisiksi. Muunmaalaisiksi Suomessa itsensä koki 17 prosenttia nuorista ja kaksikansallisiksi 15 prosenttia. Noin yksi prosentti vastaajista identifioi itsensä suomenruotsalaisiksi ja loput jättivät vastaamatta tai ilmoittavat kokevansa itsensä esimerkiksi maailmankansalaisiksi tai eurooppalaisiksi. Monikulttuurisuuden käsitteen alle mahtuu siis varsin sekalaista sakkia. (Harinen 2005; Kivijärvi & Harinen 2009.) Poliittiset näkemykset Nuorten poliittisia näkemyksiä selvitettiin pyytämällä heitä sijoittamaan itsensä 10-portaisella asteikolla vasemmisto oikeisto-ulottuvuudelle. Jaon mielekkyyttä nykyisen yhteiskunnallisen keskustelun kannalta voi toki kritisoida, ja epäilemättä aiemmin poliittista ideologiakenttää dominoineen vasemmisto oikeisto-jaon rinnalle on postmodernissa yhteiskunnassa syntynyt ulottuvuuksia, jotka eivät ole sovitettavissa tähän perinteiseen dikotomiaan kuten elämänlaatu, kulttuuri sekä ympäristö (Inglehart 1997, 330). Erityisesti nuorista puhuttaessa myös heidän kykyään hahmottaa vasemmisto oikeisto-ulottuvuus oikein on epäilty. Keväällä 2008 kerättyyn Yhteiskuntatutkimus kyselyaineistoon perustuvan Suomalaisten politiikkatietämys -tutkimushankkeen 9 perusteella vuotiaiden ikäryhmän politiikkatietämyksen taso onkin selvästi muita ikäryhmiä heikompi (Elo & Rapeli 2008). Kuitenkin myös vasemmisto oikeisto-ulottuvuus on edelleen merkityksellinen vaik kakaan ei ainoa jakolinja politiikassa. Nuorisobarometrin 2008 perusteella näyttää myös siltä, että ainakin kysymyksiin vastanneet nuoret käsittävät vasemmiston ja oikeiston osapuilleen konventionaalisella tavalla. 10 Tässä vapaa-aikakyselyssä vasemmisto oikeisto-kysymyksen vaikeus huomioitiin siten, että se esitettiin vain vähintään 15-vuotiaillle. Silti varsin huomattava osuus, 15 prosenttia, jätti vastaamatta kysymykseen. Taustamuuttujana käytettäessä 10-luokkainen vasemmisto oikeisto-muuttuja on ryhmitelty kolmeen luokkaan: vasemmistoon (asteikon 3 äärimmäistä arvoa), oikeistoon (asteikon toisen pään 3 äärimmäistä arvoa) ja sille välille kuuluviin (asteikon 4 keskimmäistä arvoa). Vastaajaa pyydettiin myös arvioimaan isänsä ja äitinsä poliittista näkemystä vasen oikeaulottuvuudella. Sekä vastaajan että vanhempien näkemyksiä käsitellään tarkemmin politiikkaa käsittelevässä luvussa, myös siltä kannalta, kuinka poliittiset näkemykset periytyvät vanhemmilta. Tyytyväisyys Vastaajilta tiedusteltiin heidän tyytyväisyyttään eri elämänalueisiin kouluarvosanalla Tätä 12

13 tietoa käytetään taustamuuttujana joidenkin muiden kysymysten tulosten esittelyssä. Tällöin tyytyväisyys on jaettu kolmeen luokkaan: erittäin tyytyväinen (arvosana 10), melko tyytyväinen (arvosanat 7 9) ja tyytymätön (arvosanat 4 6). Yhteiskuntaluokka Vastaajien yhteiskunnallisen aseman ryhmittelyperusteita on monia, eikä ole selvää mikä niistä tiivistäisi tutkimusaiheen kannalta oleellisimman tiedon. Yksin taloudellisen aseman selvittäminen ei kuitenkaan riitä, sillä eri yhteiskuntaryhmien elinolosuhteisiin liittyy muitakin pääoman muotoja kuin vain taloudellinen (kuten kulttuurinen, sosiaalinen, poliittinen jne.). Sosioekonominen asema (kuten opiskelija, työntekijä, alempi toimihenkilö) tiivistää periaatteessa paljon tietoa, mutta nuorten ollessa tutkimuksen kohteena se ei ole paras vaihtoehto, sillä nuorten työ- ja koulutusura on vielä alkuvaiheessa. 11 Myöskään yhteiskuntaluokan selvittäminen kyselytutkimuksella ei ole yksioikoista, sillä luokan käsite on monella tapaa värittynyt. Esimerkiksi työväenluokkaan ja keskiluokkaan liittyy vahvoja merkityksiä, jotka vaikuttavat niihin samastumiseen. Luokkaidentiteettiin vaikuttavat paitsi perhetausta, ammattiasema, koulutus ja tulotaso, myös esimerkiksi kulutus ja elämäntyyli. Nyt tehty kysely tarjoaakin aineistoa luokka-aseman tarkasteluun nimenomaan elämäntapaisuuksien näkökulmasta. Kun Tilastokeskuksen vapaa-aikatutkimuksessa 2002 kysyttiin suomalaisilta mihin yhteiskuntaluokkaan he katsovat kuuluvansa, nuoret arvioivat oman luokka-asemansa korkeammaksi kuin vanhemmat ikäluokat (Myllyniemi ym. 2005, 42). Sama havainto tehtiin Suomi aineistosta (Wilska & Eresmaa 2003, 103). Tämäkin kertoo siitä, että kokemus luokka-asemasta ei palaudu taloudelliseen tilanteeseen tai ammatillisiin asemiin. Yksi selitysmalli nuorten arvioille on, että he arvioivat luokka-asemaansa tulevaisuusperspektiivistä käsin, ja esimerkiksi korkeakouluopiskelijat samastuvat jo opiskeluaikana ennakolta tulevaan luokka-asemaansa. Tässä kyselyssä yhteiskunnallista asemaa selvitettiin pyytämällä vastaajia sijoittamaan itsensä asteikon 0 10 sopivimmaksi katsomaansa kohtaan siten, että skaalan ääripäitä kutsuttiin matalimmaksi ja korkeimmaksi yhteiskunnalliseksi luokaksi. Alle 15-vuotiaiden haastatteluissa tämän arvioinnin teki vastaajan vanhempi suhteessa kotitalouteen. Vaikka haastatteluissa käytettiin luokan käsitettä, tutkimusraportissa puhutaan myös yhteiskunnallisista kerroksista. Tämä johtuu nimeämisvaikeudesta, alaluokka, keskiluokka ja yläluokka kun ovat hyvin latautuneita käsitteitä. Taustamuuttujana käytettäessä yhteiskuntaluokka on ryhmitelty neljään ryhmään, jotka on nimetty matalaksi yhteiskunnalliseksi kerrokseksi (arvot 0 3), matalammaksi keskikerrokseksi (arvot 4 5), korkeammaksi keskikerrokseksi (arvot 6 7) ja korkeaksi yhteiskunnalliseksi kerrokseksi (arvot 8 10). Joissain tapauksissa yhteiskuntaluokan käyttäminen taustamuuttujana saattaa vaikuttaa tautologialta. Näin onkin, jos luokkaa käytetään selittämään omaa määritelmäänsä. Mitä voi päätellä esimerkiksi siitä, että tyytyväisyys taloudelliseen tilanteeseen on yhteydessä korkeaan luokka-asemaan? Päätelmässä, että korkean yhteiskuntaluokan nuoret ovat muita tyytyväisempiä taloudelliseen asemaansa, on kehäpäätelmämäisyyttä, sillä juuri taloudellisen aseman voi ajatella olevan tärkeä kriteeri sille, mihin luokka-asemaan nuori kokee kuuluvansa. Koska kyse on nimenomaan itse arvioidusta sijoittumisesta yhteiskunnan luokkarakenteeseen, on yhteys taloudellisen aseman ja itsen luokkaan sijoittamisen yhteydestä kuitenkin itsessään merkittävää tietoa. Kuviossa 1 esitetyt nuorten arviot sijoittumisestaan yhteiskunnallisessa stratifikaatiossa painottuvat jatkumon ylempään päähän. Keskiarvo on 5,95, kun se symmetrisessä tapauksessa olisi tasan 5, eli asteikon keskimmäinen arvo. Keskimmäiseen arvoon sijoittaa itsensä 28 prosenttia vastaajista, sen alapuolelle 15 prosenttia, ja yläpuolelle peräti 56 prosenttia. 13

14 Kuvio 1. Vastaajien arvio omasta/kotitaloutensa yhteiskunnallisesta luokka-asemasta. (10=korkein, 0=matalin kerros, %) Korkein kerros (9 10) Matalin kerros (0 2) Kaikki (n=1194) Tytöt (n=651) Pojat (n=543) vuotiaat* (n=291) vuotiaat (n=306) vuotiaat (n=297) vuotiaat (n=272) Suomenkielinen (n=1135) Ruotsinkielinen (n=59) Pääkaupunkiseutu (n=233) Kaupunkimainen (n=616) Taajaan asuttu (n=164) Maaseutumainen (n=164) Vanhempien tai muun huoltajan luona asuva (n=614) Yksin asuva (n=227) Avio- tai avoliitossa, lapseton (n=229) Avio- tai avoliitossa, lapsia (n=86) Koululainen tai opiskelija (n=768) Palkkatyössä (n=329) Työtön tai lomautettu (n=68) Peruskoulussa (n=331) Lukiossa (n=101) Toisen asteen ammatillisessa oppilaitoksessa (n=122) Ammattikorkeakoulussa (n=132) Yliopistossa (n=56) Yliopistotutkinto** (n=31) Ammattikorkeakoulututkinto** (n=46) Vain ylioppilastutkinto** (n=72) Sekä yo- että 2. ast. amm. tutk.** (n=41) Vain toisen asteen ammatillinen tutkinto** (n=147) Ei mitään mainituista tutkinnoista** (n=42) Lapsuudenkoti matalaa yhteiskunnallista kerrosta (n=38) Lapsuudenkoti matalampaa keskikerrosta (n=373) Lapsuudenkoti korkeampaa keskikerrosta (n=296) Lapsuudenkoti korkeaa yhteiskunnallista kerrosta (n=179) * Alle 15-vuotiaiden kohdalla tiedot ovat nuorten vanhempien antamia. * * Vain ei-opiskelijat lukuun ottamatta yliopistotutkinnon suorittaneita opiskelijoita. 14

15 Kyselyn tulosten ei kuitenkaan voi tulkita tukevan edellä mainittua käsitystä nuorten taipumuksesta sijoittaa itsensä tulevaan luokkaan, sillä nimenomaan korkeakouluopiskelijat kokevat yhteiskunnallisen asemansa matalaksi. Myöskään yliopistotutkinnon suorittaminen ei näytä kohentavan kokemusta yhteiskunnallisesta asemasta, ei ainakaan ennen 30 ikävuotta. Sen sijaan ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden kokemus asemastaan on korkeampi kuin millään muulla koulutusasteella. Myös toisen asteen ammatillisen tutkinnon suorittaneet kokevat yhteiskunnallisen asemansa korkeaksi. Tämä selittyy näiden ryhmien muita korkeammalla tyytyväisyydellä omaan taloudelliseen tilanteeseensa (ks. kuvio 88), sillä kuten kuviosta 2 nähdään, on nuorten kokemus yhteiskunnallisesta asemastaan erittäin vahvasti yhteydessä nimenomaan taloudelliseen tilanteeseen. Opiskelupaikan mukaan tarkasteltuna korkeimmaksi asemansa arvioivat lukiolaiset ja peruskoululaiset, mutta he arvioivatkin tilannetta enemmän lapsuudenkotinsa kautta, asuuhan enemmistö lukiolaisista (tässä aineistossa 63 prosenttia) ja peruskoululaisista (100 prosenttia) yhä vanhempiensa kanssa. Se, että toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevat kokevat luokka-asemansa heikommaksi, vaikka heistäkin enemmistö (59 prosenttia) asuu vanhempiensa kotona, kertoo siitä, että lukion ja ammatillisen koulutuksen valinneiden sosiaalisissa taustoissa on yhä eroja. Mitä vanhemmasta vastaajasta on kyse, sitä alemmas he arvioivat sijoittumisensa yhteiskunnan rakenteessa. Osaksi tätä selittää juuri lapsuudenkodista muuttaminen vuotta täyttäneille vastaajille esitettiin myös kysymys siitä, minkälaisen he arvioivat lapsuudenkotinsa aseman olleen heidän ollessaan 12-vuotiaita. Kuviossa 1 tätä tietoa on käytetty taustamuuttujana oman senhetkisen tilanteen arvioinnin tarkastelussa. 13 Arviot lapsuudenkodin ja haastatteluhetken asemasta ovat vahvasti yhteydessä toisiinsa, 14 mutta myös liikettä yhteiskunnallisesta kerrostumasta toiseen on tapahtunut. Suunta alaspäin on ollut yleisempää kuin suunta ylöspäin. (Luokkaliikkuvuudesta ks. myös kuvio 3.) Kuviossa 2 näkyy yhteiskunnallisiin luokkiin samastumisen yhteys eri elämänalueisiin tyytyväisyyden kanssa. Selkein yhteys ja vahvin korrelaatio on taloudellisen tilanteen ja luokan välillä. Yhteydet ovat vahvoja, mutta vähemmän lineaarisia myös muiden elämänalueiden kohdalla. Matalimpaan yhteiskunnalliseen luokkaan itsensä sijoittavissa nuorissa on suhteellisen suuri osuus ihmissuhteisiinsa ja vapaa-aikaansa tyytyväisiä. Korkein yhteiskuntaluokka erottuu joka tapauksessa kaikilla elämänalueilla kaikkein tyytyväisimpänä. Vähentämällä vastaajien arviosta lapsuudenkodin luokka-asemasta arviot tämänhetkisestä luokka-asemasta, saadaan itse arvioitu yhteiskunnallisen aseman muutos. Tätä voi pitää karkeana arviona sosiaalisesta liikkuvuudesta, mutta on tärkeää muistaa, että kyse on nimenomaan nuorten arvioista haastatteluhetken tilanteesta, joka on näissä ikäryhmissä muutoksen tilassa. Sekä oman että lapsuudenkodin yhteiskunnallista kerrosta mitattiin asteikolla Niinpä asemassa tapahtunut muutos voi vaihdella -10 ja +10 välillä. Kuviossa 3 muutos on luokiteltu viiteen luokkaan. Suureksi muutos on tulkittu, jos se on vähintään 3 yksikköä, ja 1 tai 2 yksikön muutos on nimetty pieneksi. Lähes puolet vastaajista ei ole kokenut lainkaan muutosta yhteiskunnallisessa asemassaan. Tämä johtuu tietysti osin siitä, että enemmistö (51 prosenttia) asuu yhä lapsuudenkodissaan. Niistä, jotka jo ovat muuttaneet omilleen, noin kolmannes sijoittaa itsensä samaan kohtaan yhteiskunnallisessa hierarkiassa kuin lapsuudenkodissaan. Koetun aseman lasku on hieman yleisempää kuin sen nousu. Keskiarvolla mitattuna muutos koko vastaajajoukossa on hieman miinuksen puolella, noin -0,3. Suoritettujen tutkintojen mukaiset erot eivät (yllättäen) ole merkitseviä sosiaalisen liikkuvuuden kannalta. Jos koettua liikkuvuutta mitataan aseman muutoksen keskiarvoilla, ei yhteyttä ole myöskään sillä, missä nuori parhaillaan opiskelee. Kuten kuviosta 3 nähdään, opiskelupaikka on kuitenkin toisella tapaa mer- 15

16 Kuvio 2. Itse arvioitu yhteiskunnallinen luokka-asema ja tyytyväisyys eri elämänalueisiin. (Kouluarvosanat 4 10, %) NYKYINEN ELÄMÄ KAIKEN KAIKKIAAN Matala yhteiskunnallinen kerros Matalampi keskikerros Korkeampi keskikerros Korkea yhteiskunnallinen kerros TERVEYDENTILA Matala yhteiskunnallinen kerros Matalampi keskikerros Korkeampi keskikerros Korkea yhteiskunnallinen kerros IHMISSUHTEET Matala yhteiskunnallinen kerros Matalampi keskikerros Korkeampi keskikerros Korkea yhteiskunnallinen kerros VAPAA-AIKA Matala yhteiskunnallinen kerros Matalampi keskikerros Korkeampi keskikerros Korkea yhteiskunnallinen kerros TALOUDELLINEN TILANNE Matala yhteiskunnallinen kerros Matalampi keskikerros Korkeampi keskikerros Korkea yhteiskunnallinen kerros kityksellinen sosiaalisen muutoksen kokemisen kannalta. On luonnollista, että 95 prosenttia peruskoululaisista ei ole kokenut muutosta, sillä he asuvat yhä vanhempiensa kotona. Mutta mitä korkeammalla tasolla opiskelee, sitä enemmän on sekä nousua että laskua yhteiskunnallisessa luokka-asemassaan kokeneita. Koska kysyttyä yhteiskunnallista asemaa ei mitenkään määritelty vastaajille, voi hyvin olla, että tässä tulee näkyväksi opiskelijaelämän ristiriitaisetkin ulottuvuudet. Toisaalta itsenäisyys, omillaan pärjääminen ja kouluttautuminen lisäävät kansalaiskompetenssia ja riippumattomuutta, toisaalta taloudelliset realiteetit rajaavat entistä enemmän toimintamahdollisuuksia (Myllyniemi & Suurpää 2009, 2 4). Edellä nähtiin (kuvio 2), kuinka tyytyväisyys taloudelliseen tilanteeseen on voimakkaassa yhteydessä kokemukseen asemasta yhteiskunnallisessa hierarkiassa. Ehkä opiskelijoiden arvioissa luokka-asemastaan vetävät vastakkaisiin suuntiin toisaalta heikentynyt taloudellinen pääoma ja toisaalta kasvava koulutuksellinen, kulttuurinen ja sosiaalinen pääoma. Kotitalous ja perhe Kotitalouden tietoja selvitettäessä haastattelijoille oli annettu ohje selventää tarvittaessa, että tässä tutkimuksessa kotitaloudella tarkoitetaan henkilöitä, jotka asuvat ja ruokailevat yhdessä 16

17 Kuvio 3. Muutos yhteiskunnallisessa luokka-asemassa (%) Suuri nousu Pieni nousu Ei muutosta Pieni lasku Suuri lasku Kaikki (n=886) Tytöt (n=488) Pojat (n=398) vuotiaat (n=296) vuotiaat (n=292) vuotiaat (n=298) Suomenkielinen (n=843) Ruotsinkielinen (n=43) Etelä-Suomen lääni (n=365) Länsi-Suomen lääni (n=316) Itä-Suomen lääni (n=92) Oulun lääni (n=84) Lapin lääni (n=29) Koululainen tai opiskelija (n=471) Palkkatyössä (n=327) Työtön tai lomautettu (n=67) Vanhempien tai muun huoltajan luona asuva (n=314) Yksin asuva (n=223) Avio- tai avoliitossa, lapseton (n=228) Avio- tai avoliitossa, lapsia (n=85) Peruskoulussa (n=63) Lukiossa (n=98) Toisen asteen ammatillisessa oppilaitoksessa (n=119) Ammattikorkeakoulussa (n=132) Yliopistossa (n=56) Lapsuudenkoti matalaa yhteiskunnallista kerrosta (n=38) Lapsuudenkoti matalampaa keskikerrosta (n=373) Lapsuudenkoti korkeampaa keskikerrosta (n=296) Lapsuudenkoti korkeaa yhteiskunnallista kerrosta (n=179) tai jotka muuten käyttävät tulojaan yhdessä. Perhettä tai lapsuudenkotia ei kyselyssä määritelty. Kaikista vuotiaista vastaajista 51 prosenttia asui yhä vanhempiensa luona, alle 15- vuotiaista lapsuudenkodissaan kaikki, vuotiaista 74 prosenttia, vuotiaista 28 prosenttia ja vuotiaista enää 5 prosenttia. Siskoja tai siskopuolia asui yhteensä 231 vastaa- jan kotona, heistä 218:lla oli yksi sisko, 13:lla useampi. Veljiä tai velipuolia asui 221 vastaajan kotona, 210:llä oli yksi veli ja 21:llä useampi. Enemmistö vastaajan kotona asuvista sisaruksista on pikkusiskoja (62 prosenttia siskoista) ja pikkuveljiä (67 prosenttia veljistä), sillä vastaajaa vanhemmat sisarukset ovat ehtineet muuttaa pois lapsuudenkodistaan. Vastaajan kanssa samanikäisiä sisaruksia on 7 prosentilla

18 Lapsuudenkodista muuttaneilta kysyttiin myös perheenjäsenten lukumäärää. 40 prosenttia heistä asui yksin, 43 prosenttia kahden hengen perheessä, 10 prosenttia kolmen hengen perheessä ja 6 prosenttia tätä suuremmassa perheessä. Lapsuudenkodin vauraus Lapsuudenkodin taloudellista tilannetta selvitettiin pyytämällä vastaajia valitsemaan sopivin vaihtoehdoista varakas, hyvin toimeentuleva, keskituloinen, heikosti toimeentuleva, köyhä. Alle 15-vuotiaiden haastatteluissa nuorten vanhemmat vastasivat kysymykseen ja vähintään 15-vuotiaita pyydettiin arvioimaan tilannetta silloin, kun he itse olivat 12-vuotiaita vuotiaiden ikäryhmästä kaksi kertaa useampi kuin muista arvioi lapsuudenkodin olleen heikosti toimeentuleva tai köyhä. Tämä on oikeastaan varsin yllättävä iän mukainen yhteys. Taloudellinen tilannehan ei yleisesti ottaen 2000-luvun alkuvuosina ainakaan heikentynyt. Ne, jotka olivat 90-luvun alun laman aikana 12-vuotiaita, puolestaan ovat nyt otoksen vanhinta ikäryhmää. Sen, että juuri vuotiaat arvioivat muita useammin lapsuudenkodin olleen heikosti toimeentuleva tai köyhä, täytyy johtua jostain muusta kuin absoluuttisesta köyhyydestä. Ehkä jo omilleen muuttaneet nuoret osaavat yhä vanhempien luona asuvia paremmin suhteuttaa lapsuudenkotinsa varallisuuden (15 19-vuotiaista kolme neljästä asuu vanhempien kanssa). Vanhempien koulutus Vanhempien koulutustasolla ei vapaa-aikaaineistossa juuri ole yhteyttä lasten ja nuorten koulutustasoon. Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan kuitenkin lasten pitkälle kouluttautumisen todennäköisyys suurenee huomattavasti, mitä pidemmälle vanhemmat etenkin äiti ovat kouluttautuneet. (Myrskylä 2009). Se, että vastaava yhteys tässä aineistossa on heikko, johtuu etenkin kohderyhmän iästä. Oikeampi ikäryhmä koulutuksen periytymisen tutkimiseen olisi 30 ikävuodesta ylöspäin, jolloin suurin osa tutkinnoista on jo suoritettu vuotiaiden otoksen vanhimmassa päässä on yleensä liian vähän vastaajia tilastollisesti merkitsevien erojen havaitsemiseksi. Toisen asteen tutkintojen suorittamisikä on matalampi, ja niiden kohdalla erot ovat tässäkin ikäryhmässä näkyviä. Niistä vähintään 20 vuotta täyttäneistä vastaajista, joiden äidillä on korkeakoulututkinto, 62 prosenttia on ylioppilaita. Opistotai ylioppilastutkinnon suorittaneiden äitien lapsista ylioppilastutkinnon on suorittanut 56 prosenttia, ammatillisen perustutkinnon suorittaneiden lapsista 53 prosenttia, kun taas ilman tutkintoa olevien äitien lapsista vain 41 prosenttia on ylioppilaita. Äidin korkea koulutus siis lisää todennäköisyyttä suorittaa ylioppilastutkinto. Ammatillisen tutkinnon suorittamiseen vaikutus sen sijaan on päinvastainen: korkeakoulututkinnon suorittaneiden jälkeläiset suorittavat muita vähemmän ammatillisia perustutkintoja

19 OSA I VAPAA-AJAN MÄÄRITTELYÄ

20 VAPAA-AJAN MÄÄRÄ Kyselyssä selvitettiin nuorten vapaa-ajan määrää kysymällä heidän kokemuksiaan sen riittävyydestä. 17 Vastausvaihtoehtojen toisessa ääripäässä nuorilla on vapaa-aikaa niin vähän, etteivät he usein ehdi tehdä mitä haluaisivat ja toisessa niin paljon, etteivät tiedä, mitä tekisivät vapaa-ajallaan. Kysymyksen muotoilu ei sinänsä ole kovin arvottava. Jos vapaa-aikaa on niin paljon, ettei tiedä mitä sillä tekisi, se ei välttämättä tarkoita, että vapaa-aikaa olisi liikaa. Voi miettiä myös vaikkapa miten kysymykseen vastaisi se, joka ei työ- tai koulu-uupumukseltaan jaksa miettiä itselleen mielekästä vapaa-ajan tekemistä. Toisaalta sen, ettei usein ehdi tehdä vapaa-ajalla mitä haluaa, voi nähdä myönteisesti mielekkään tekemisen runsautena. Ei ole selvää, mikä on vapaa-ajan optimaalinen määrä tai kuinka aktiivista sen pitäisi olla. Tuoreen helsinkiläisten 9 13-vuotiaiden arkea selvittäneen kyselytutkimuksen mukaan lasten hyvä arki kiteytyy aktiivisen tekemisen ja rauhallisen oleilun tasapainossa (Stenvall 2009, 87). Se, missä tekeminen ja oleminen ovat tasapainoisessa suhteessa vaihtelee varmasti henkilön ja elämäntilanteen mukaan. Lähtökohtaisesti vapaa-aika kyllä on kulttuurissamme myönteinen asia, mutta tämäkään kuva ei ole ristiriidaton. Lienee selvää, että vapaa-aikaa useimmiten kaivataan lisää, mutta tätä toivetta ei voi viedä loppuun saakka: vapaa-aika määrittyy suhteessa johonkin muuhun aikaan, ja jos ei ole työtä, koulua, perhettä tai muuta, johon vapaa-aikaa rajata, voi kysyä onko silloin varsinaista vapaa-aikaakaan. Kuviosta 4 nähdään, että asteikolla 1 5 vapaa-ajan riittävyyttä arvioitaessa on yleisin arvo 3, jonka antaa 42 prosenttia vastaajista. Ääriarvot sen sijaan ovat harvinaisia. Kokonaisuutena nuorten kokemus vapaa-ajan määrästä painottuu ennemmin sen runsauden kuin niukkuuden suuntaan. Erityisesti kaikkein nuorimmista vastaajista enemmistö kokee, että vapaa-aikaa on niin paljon, etteivät he tiedä mitä sillä tekisivät. Tulosta voi pitää yllättävänä. Esimerkiksi Vesa Keskisen (2001) vuotiaita helsinkiläisnuoria koskevan kyselytutkimuksen mukaan yleisin harrastamisen este nuorten itsensä mielestä on ajanpuute. 18 Samaan tapaan Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimuksissa havaittua nuorten vapaa-ajan harrastuneisuuden kasvun taittumista on tulkittu eräänlaiseksi kyllääntymiseksi (Hanifi 2004, 132). Kysymystä vapaa-ajan riittävyydestä voi lähestyä myös vapaa-ajan palveluiden kysynnän ja tarjonnan kohtaamisen näkökulmasta. Sen, että näin monilla nuorilla on niin paljon vapaaaikaa, etteivät he tiedä mitä sillä tekisivät, voi nähdä haasteena palveluntarjoajille. Tilanne tässä mielessä on varmasti hyvin erilainen suurissa kaupungeissa ja maaseudulla. 19 Toisaalta Helsingin kaupungin tietokeskuksen tutkimus hieman nuorempien, 9 13-vuotiaiden arjen tutkimuksessa korostui nimenomaan organisoimattoman oleskelun tarve (Stenvall 2009). Myös DiaLoogin selvityksessä lasten ja nuorten palvelujärjestelmästä suurimmaksi hyvinvointikuiluksi nousi nuorten omien vertaisryhmien toiminta, ei niinkään järjestetty harrastustoiminta (Vehviläinen 2009). Varsinaisia konkreettisia ajankäyttöön liittyviä kysymyksiä tässä vapaa-aikakyselyssä on vähän, mutta suuntaa-antavaa tietoa voi saada kiertoteitse. Kun nuorilta kysyttiin, estävätkö läksyt vapaa-ajan toimintaan ehtimistä, vain noin joka kymmenes piti läksyjä vapaa-ajan esteenä, koululaisistakin vain hieman useampi (kuvio 40). Kotitöiden kohdalla tilanne oli samansuuntainen (kuvio 39). Koulu- tai kotityöt eivät siis näyttäisi kohtuuttomasti syövän nuorten vapaa-aikaa, mikä on tavallaan yllättävää. Kun tarkastellaan kokemusta vapaa-ajan riittävyydestä erilaisten aktiviteettien määrän mukaan, huomataan yhteyksiä ajan riittämättömyyden ja monipuolisen aktiivisuuden kanssa. Palkkatyössä olevat kokevat enemmän vapaa-ajan riittämättömyyttä kuin työttömät tai opiskelijat. Niillä nuorilla, jotka tekevät sekä palkkatyötä että opiskelevat, kokemus vapaaajan riittämättömyydestä on vielä yleisempää. 20