Teksti: PASI KOSKI. Hukattu penkkiurheilijasukupolvi?

Transkriptio

1 Teksti: PASI KOSKI Hukattu penkkiurheilijasukupolvi? 4 LIIKUNTA & TIEDE 51 6 / 2014

2 Huippu-urheilun olemassaolo nojaa yleisön kiinnostukseen. Se on oleellinen reunaehto myös urheilukulttuurin hyvinvoinnille ja tulevaisuudelle laajemminkin. Näistä varsin painavista perusteista huolimatta huippu-urheilun ympärille luotu järjestelmä ei kuitenkaan ole viime vuosikymmeninä kovin voimallisesti tehnyt toimia, jotka olisivat kasvattaneet uutta sukupolvea katsomoihin. Suomessa on pitkään jaksettu väittää, että olemme urheilukansaa. Näkemyksellä on tietyt historialliset perusteensa, mutta tämän päivän maisemassa herää asiaan liittyen monia kysymyksiä. Kilpa- ja huippuurheilun asema ei nimittäin Suomessa ole lainkaan niin itsestään selvä kuin tuo hokema on antanut ymmärtää. Esimerkiksi siinä, miten ylpeitä ollaan suomalaisten kansainvälisestä urheilumenestyksestä, ei ylletä Irlannin tai Uuden-Seelannin lukemille ja jälkeen jäädään Ruotsin ja Norjankin tasosta (kuvio 1; ISSP 2007). Urheilun asemaan ja arvostukseen Suomessa ovat vaikuttaneet monet yhteiskunnalliset muutokset, kansallisuusaatteen hiipuminen, urheilun suhteellisen aseman muutos, urheilun sisällölliset muutokset, totaalistuminen, ammattimaistuminen, kaupallistuminen, kilpailun koveneminen, menestyksen harvinaistuminen viime vuosisadan alkupuoleen verrattuna sekä tietysti Suomen huippu-urheilussa esiintyneet lieveilmiöt dopingeineen ja sopupeleineen. Huippu-urheilun linkit ruohojuuritason toimintaan ovat myös jossain vaiheessa päässeet ohenemaan, minkä seurauksena esimerkiksi kasvatuksellista vastuuta ja muita ihanteellisia piirteitä korostavat elementit ovat hiipuneet tai kärsineet inflaatiota. Nämä seikat ovat saaneet suomalaiset huippuurheilun edunvalvojatkin aktivoitumaan ja luomaan uudenlaista otetta ja perustaa kokonaisuuden rakentamiselle urheilijan polun viitoittamana. Eräs osa-alue, joka ei ole keskusteluissa saanut kovin paljoa huomiota, liittyy penkkiurheiluun ja sen kulttuuriseen asemaan. Penkkiurheilu ja urheiluyleisö ovat oleellinen osa kilpaurheilukulttuuria (Heinilä 2000), mutta sen ylläpito ja kehittäminen on jäänyt pitkälti yksittäisten lajien ja niiden markkinointikoulutuksen saaneiden kauppamiesten ja -naisten kontolle. Karkeasti yleistäen voi väittää, Kuva: GORILLA/BRILJANS RM/STEFAN BERG LIIKUNTA & TIEDE 51 6 /

3 että on nojattu hokemaan mitä parempi tuote sitä enemmän asiakkaita. Käytännössä on kuitenkin usein unohdettu, ettei pelkkä tuote riitä, jollei asialle ole pitkäjänteisiä perusteita. Hyvä tuote ei takaa yleisön kiinnostusta, jollei sillä ole merkitystä ihmisille. Moniko kaipaa maailman parastakaan samppanjavispilää? Tai moniko ostaisi erinomaisenkaan kiinankielisen kirjan, jollei osaa kiinaa? (Koski & Latonen 1999) Penkkiurheilua koskevissa tutkimuksissa on todettu, että se poikkeaa omakohtaisesta liikuntaharrastuksesta erään olennaisen piirteen takia. Omakohtaiselle liikuntaharrastukselle on nimittäin tyypillisempää, että laji- ja liikuntamuotovalinnat vaihtuvat ikävaiheittain elämänkaarella paljon herkemmin kuin penkkiurheilun valinnat. Penkkiurheilu on suku polvisidonnaisempaa. (Koski 1998; Zacheus 2008) Toisin sanoen penkkiurheilumieltymykset ovat pysyvämpiä ja niiden pohja luodaan usein lapsuuden ja nuoruuden aikana. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kaukaa viisas huippu-urheilutoimija kasvattaisi tulevaisuuden urheiluyleisöäkin pitkäjänteisesti, mikäli oikeasti on kiinnostunut huippuurheilukulttuurin tulevaisuudesta. Tuoreet lasten ja nuorten liikuntaan keskittyneen LIITU-tutkimuksen havainnot kertovat, ettei viime vuosikymmeninä näitä kaukokatseisia urheilutoimijoita ole ollut kovin paljoa liikkeellä. Markkinaehtoinen taloudellisia intressejä korostava näkökulma on vallannut alaa niin kansainvälisessä kuin kansallisessakin kilpa- ja huippu-urheilussa. Kilpaurheilun markkinat ovat myös siinä mielessä muuttuneet ja monipuolistuneet, että uusia lajeja, sarjoja ja toimintamalleja on kehitelty entisten tilalle ja rinnalle. Tarjonta on laajentunut. Samalla uusien tiedotusvälineiden esiinmarssi ja median laajentuminen ovat muokkaneet penkkiurheilunkin kenttää. Etenkin internetin monet mahdollisuudet ovat luomassa uudenlaista penkkiurheilukulttuuria. Paikan päällä urheilun seuraaminen tai median suorien lähetysten seuraaminen ei ehkä olekaan enää yhtä KUVIO 1. Urheilumenestyksen arvostus muutamassa väestömäärältään suhteellisen pienessä urheilumaassa; Kuinka ylpeäksi tuntee itsensä, kun omanmaalaiset menestyvät kansainvälisissä urheilukilpailuissa (lähde: OPM 2010, 38) oleellista. Nuorimpien ikäpolvien keskittymiskyvyn on väitetty heikentyneen niin, ettei kärsivällisyys riitä hidastempoisen urheilutapahtuman seuraamiseen. Miksi katsoa jalkapallon nolla-nolla-peliä, jos samaan aikaan voi selata netistä sata hienointa maalia kautta aikain? Penkkiurheilun ja kilpaurheilun maailmaan sosiaalistumisen näkökulmasta merkittävä muutos on myös siinä, että monet lajit ja tapahtumat ovat siirtyneet pois kaikkien katsottavissa olevilta yleisiltä tv-kanavilta. Tietyn lajiliiton näkökulmasta tällainen ratkaisu voi olla taloudellisesti lyhytjännitteisesti perusteltu, mutta menettelyn myötä uusien penkkiurheilijoiden kasvattaminen, houkutteleminen ja sitouttaminen käy hankalaksi. Samassa linjassa ovat olleet myös paikan päällä urheilutapahtumien toteuttamista koskevat muotoilut, joissa huomio on keskitetty kohderyhmäajatteluun nojaten ennen kaikkea maksukykyiselle aikuisväestölle. Monista urheilutapahtumista onkin tullut eräänlaista aikuisviihdettä olutjuottoloineen ja tanssityttöineen, eikä niissä lasten, nuorten tai ylipäätään ensimmäisiä kertoja paikalle saapuvien näkökulmaa ole juurikaan otettu huomioon. Penkkiurheilun merkitys ei rajaudu urheilukulttuurin, sen arvostuksen ja taloudellisen perustan ylläpitoon ja luomiseen. Penkkiurheilu voi olla myös merkittävässä roolissa liikuntasuhteen rakentumisessa ja vahvistumisessa. Monia urheilulajeja koskien ensimmäiset virikkeet saadaan nimittäin kilpaurheilun seuraamisen kautta. Merkityksellisyyskin voi vahvistua, jos lähipiirissä asiaa arvostetaan ja siihen kohdistetaan mielenkiintoa. Kilpaurheilujärjestelmä tuottaakin koko joukon voimallisia kollektiivisia merkityksiä. Arvostetun norjalaisen sosiologin ja rauhantutkijan Johan Galtungin (1991) mukaan urheilu on yksi vahvimmista kulttuurin siirtomekanismeista ja rakenteista, joita ihmiskunta on koskaan luonut. Suomalaisen kilpaurheilun ja urheilukulttuurin tulevaisuuden kannalta edellä kuvatut muutokset ovat haasteellisia. Meillä ei ole kovin paljon tutkimustietoa maan penkkiurheilusta. Esimerkiksi asiaan liittyvät trenditiedot ovat puutteellisia ja etenkin lasten ja nuorten penkkiurheilukäyttäytymisestä ei Suomessa ole käytössä kovin paljoa tutkimustietoa. Tilastokeskuksen vapaa-aikatutkimusaineistojen perusteella 1990-luvulla urheilukilpailuissa katsojana käyminen näytti vähentyneen dramaattisesti erityisesti nuorison keskuudessa. Vuosikymmenen aikana ikäluokassa vuotiaat pudotus oli yli 20 prosenttiyksikköä (kuvio 1). Ilmeisesti tuolloin kasvuuralle päässyttä salibandyä lukuun ottamatta pudotusta tuntuu tapahtuneen lajista riippumatta(koski 2005). Lyhytnäköisyydessään kilpaurheilun tuottajatahot eivät ole panneet kovin paljoa painoarvoa tälle tulevaisuuden kannalta merkittävälle kehitystrendille. Ilmeisesti on luotettu kilpaurheilun kiehtovuuteen median kautta ja siihen, että uudetkin polvet kasvavat penkkiurheilijoiksi sitä kautta. Usein sykähdyttävimmät jopa läpi elämän kantavat penkkiurheilukokemukset ovat kuitenkin peräisin ajalta ennen murrosikää. Kollektiivinen yhdessä kokeminen ja siihen 6 LIIKUNTA & TIEDE 51 6 / 2014

4 KUVIO 2.Käynyt urheilukilpailussa katsojana edeltäneen 12 kuukauden aikana vuosina 1991 (n=4378) ja 1999 (n=5884) ikäryhmittäin. (tiedot kerätty lähteestä Minkkinen & Pääkkönen & Liikkanen 2001) kietoutuva kokonaistunnelma ovat paikan päällä tapahtuvan seuraamisen ydintä, johon kotisohvalla median kautta ei parhaimmassakaan tapauksessa ylletä (vrt. Koski & Latonen 1999, 33). Keväällä 2014 kerätty lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymistä laajasti kartoittava LIITU-tutkimusaineisto antaa mahdollisuuden päivittää, mitä edellä kuvatussa penkkiurheilun yleisyyden kehitystrendissä on tapahtunut vuoden 2002 jälkeen lasten ja nuorten joukossa. Vuoden 2014 kevään tietojen perusteella vuo tiaista lapsista ja nuorista reilu neljäsosa (28 %) oli käynyt kyselyä edeltäneen 12 kuukauden aikana seuraamassa urheilua paikan päällä vähintään kuusi kertaa (ks. kuvio 3). Lähes yhtä suuri osuus vastanneista oli vieraillut urheilutapahtumassa yhdes tä viiteen kertaa edeltäneen vuoden aikana. Vastaavasti yli 40 prosenttia (42 %) vastanneista ei ollut käynyt seuraamassa kertaakaan urheilua edellisen kahden vuoden aikana. Noin puolet tuosta joukosta eli noin joka viides kaikista ilmoitti, ettei lainkaan seurannut urheilua paikan päällä. Urheilun seuraaminen paikan päällä oli pojille keskimäärin yleisempää kuin tytöille (vrt. esim. Zacheus ym. 2003, ). Yli kymmenen kertaa vuodessa urheilua kävi katsomassa pojista noin joka viides ja tytöistä yksi kahdeksasta. Vastaavasti asteikon toisessa päässä tytöistä 45 prosenttia seurasi urhei lua paikan päällä harvemmin kuin kerran kahdessa vuodessa. Pojilla vastaava osuus oli 38 prosenttia. Entä mitä nyt kerätyn aineiston perusteella voidaan todeta 1990-luvulla havaitusta trendistä. Huolimatta siitä, ettei vertailu ole täysin yhteismitallinen, johtuen siitä, että LIITU-tutkimuksen kohderyhmän alin ikäluokka oli 11-vuotiaat, eikä kymmenen kuten tilastokeskuksen vapaa-aika-tutkimuksessa, uskaltaa väittää laskevan trendin jatkuneen. Vuonna 1991 Tilastokeskuksen keräämässä aineistossa lähes 80 prosenttia vuotiaista oli käynyt edeltäneen 12 kuukauden aikana urheilukilpailuja seuraamassa. Saman vuosikymmenen lopulla vuonna 1999 vastaava osuus oli alle 60 prosentin ja nyt kerätyssä vuoden 2014 aineistossa osuus alle 15-vuotiaiden ryhmässä oli jo alle 50 prosentin (47 %). Jos syntymävuosittaisten ikäluokkien kokojen perusteella Kilpaurheilujärjestelmä ole pitänyt huolta katsojakunnastaan ja tulevaisuudestaan pitkäjänteisesti. Nykyisin ikäryhmässä vuotiaat on noin paikan päällä urheilua seuraavaa lasta ja nuorta vähemmän kuin vuonna LIIKUNTA & TIEDE 51 6 /

5 KUVIO 3. Urheilukilpailujen ja otteluiden seuraaminen paikan päällä sukupuolen mukaan vuotiailla keväällä 2014 (%) KUVIO 4. Urheilun seuraaminen tiedotusvälineistä sukupuolen vuotiailla keväällä 2014 (%) laskee, kuinka monesta potentiaalisesta katsojasta on kyse, päädytään muutoksessa varsin suureen lukuun. Laskennallisesti vuonna 1991 kyseisestä ikäryhmästä kävi vähintään kerran vuodessa urheilua paikan päällä seuraamassa yli lasta ja nuorta, mutta kevään 2014 tiedoista laskien joukon koko on enää noin Toisin sanoen reilun parin kymmenen vuoden aikana katsomoihin on jäänyt tyhjät paikat noin nuorelle katsojalle. Urheilun seuraaminen on ymmärrettävästi yleisempää joukkotiedotusvälineiden kautta kuin paikan päällä seuraten, eikä lasten ja nuorten ikäryhmä tee asiassa poikkeusta. Valtakunnallisesti edustavaa vertailukelpoista tietoa asiasta ei trenditietojen jäljittämiseksi ole käytettävissä, joten on tyydyttävä tuoreeseen poikkileikkaustietoon. Päivittäin urheilua seurasi tiedotusvälineistä noin joka neljäs lapsi ja nuori (24 %). Pojista tähän ryhmään kuului joka kolmas ja tytöistä yksi kahdeksasta (kuvio 4). Harvemmin kuin viikoittain tai ei lainkaan urheilua seurasi tiedotusvälineistä koko kohdejoukosta yli 40 prosenttia (43 %). Tytöistä tähän joukkoon kuului useampi kuin joka toinen (53 %) ja pojista noin joka kolmas (31 %). Edellä esitetyn perusteella voi väittää, ettei kilpaurheilujärjestelmä ole pitänyt huolta katsojakun- 8 LIIKUNTA & TIEDE 51 6 / 2014

6 nastaan ja tulevaisuudestaan pitkäjänteisesti. Osittain pienemmistä ikäluokistakin johtuen nykyisin on ikäryhmässä vuotiaat noin paikan päällä urheilua seuraavaa lasta ja nuorta vähemmän kuin vuonna Tänä päivänä kilpaurheilujärjestelmän ja katsojakulttuuriin liittyen olisi alettava kantaa lisää myös huolta liikkumattomuuden oireista. Tuore tieto kertoo, ettei esimerkiksi Vancouverin talviolympialaiset saaneet Kanadan 5 19-vuotiaita liikkumaan aiempaa enemmän (Craig &Bauman 2014). Kilpaurheilujärjestelmän, urheilutapahtumien ja katsomokulttuuriin pitäisikin saada mukaan myös vähintäänkin arjen aktivointia. PASI KOSKI, FT, LitL Liikuntakasvatuksen professori Opettajankoulutuslaitos, Rauman yksikkö Turun yliopisto Sähköposti: pasi.koski@utu.fi LÄHTEET Craig, C.L. & Bauman, A.E The impact of the Vancouver Winter Olympics on population level physical activity and sport participation among Canadian children and adolescents: population based study. International Journal of Behavioral Nutrition and Physical Activity 2014, 11:107 doi: /s y (luettu ) Galtung, J The sport system as a metaphor for the world system. In F. Landry, M. Landry &M.Yerles (eds.), Sport the third millennium (s ). Quebec: University of Laval Press. Heinilä, K Mikä on urheilun viihteellinen merkitys? Teoksessa M. Miettinen (toim.) Haasteena huomisen hyvinvointi Miten liikunta lisää mahdollisuuksia? Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 124. Jyväskylä: LIKES Koski, P Hiipuuko hiihto, uupuuko yleisurheilu? Penkkiurheilu ei ole perinnelaji. Liikunta & Tiede 35 (1), 6 7. Koski, P SLU:n haasteet jatkossa kommenttipuheenvuoro. Turun Sanomien 100-vuotisjuhlavuoden urheiluseminaari, , Turku. Koski, P. & Latonen, H Jalkapallo yleisölajina. Liikunnan kehittämiskeskus. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. OPM Sanoista teoiksi Huippu-urheilutyöryhmän ajatuksia suomalaisen huippuurheilun kehittämisestä. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2010:13. Helsinki: Opetusministeriö. Minkkinen, V., Pääkkönen, H. & Liikkanen, M Kulttuuri- ja liikuntaharrastukset 1991 ja Helsinki: Tilastokeskus. Zacheus, T Luonnonmukaisesta arkiliikunnasta liikunnan eriytymiseen.suomalaiset liikuntasukupolvet ja liikuntakulttuurin muutos.turun yliopiston julkaisuja, sarja C, osa 268. Turku: Turun yliopisto. Zacheus, T., Tähtinen, J., Rinne, R., Koski, P. & Heinonen, O Kaupunkilaisten liikunta ikäpolvittain: Turkulaisten liikuntatottumukset 2000-luvun alussa. Turun yliopisto, Kasvatustieteiden laitoksen julkaisut A:201. LIITU kerää tietoa lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymisestä Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymisen trendiseurannassa (LIITU) kerätääntietoa viides, seitsemäs ja yhdeksäsluokkalaisten lasten ja nuortenliikunta-aktiivisuudesta sekä liikuntakäyttäytymisestä sekä siihen yhteydessä olevistaen vaikuttavista tekijöistä, kuten liikuntatilaisuuksista ja -paikoista, nuorten liikunnalle antamista merkityksistä, penkkiurheilusta, koetusta pätevyydestä, liikunnan esteistä, koululiikuntaan, kavereihin ja vanhempiin liittyvistä tekijöistä, urheiluseuratoiminnasta ja liikuntavammoista. Tutkimuksen tavoitteena onkäynnistää Suomessa koko maan kattava vuotiaiden lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymisen trenditutkimus. Tar koituksena on tuottaa kahden vuoden välein tietoa lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymisestä sekä edellä mainituista liikuntakäyttäytymiseen vaikuttavista tekijöistä. Trendiseurannalla pystytään jatkossa seuraamaan liikuntakäyttäytymisessä sekä siihen yhteyksissä olevissa tekijöissä tapahtuvia muutoksia. LIITU-tutkimus toteutettiin ensimmäisen kerran keväällä 2014 WHO-Koululaistutkimuksen yhteydessä. Jatkossa LIITU-tutkimuksen aineistonkeräys tullaan toteuttamaan kahden vuoden välein (2016, 2018, 2020 jne.). Joka toisella tutkimuskerralla LIITU-tutkimus toteutetaan itsenäisenä ja joka toisella kerralla WHO-Koululaistutkimuksen aineistonkeräyksen yhteydessä. Kevään 2014 WHO-Koululaistutkimusta varten Tilastokeskuksen koulurekisteristä poimittiin satunnaisotannalla 539 koulua suomenkielisten peruskoulujen otokseen. 375 koulua (65%) suostui mukaan tutkimukseen (7 531 oppilasta). WHO-Koululaistutkimukseen vastasi yhteensä lasta ja nuortaoppilasta, ja vastausprosentti oli 85.Luokkatasoittain kuvattuna viidesluokkalaisia vastaajia oli (vastausprosentti 86), seitsemäsluokkalaisia (vastausprosentti 85), ja yhdeksäsluokkalaisia (vastausprosentti 85).WHO-Koululaistutkimukseen suostuneiden koulujen rehtoreille lähetettiin osallistumispyyntö myös LIITU-tutkimukseen. WHO-Koululaistutkimukseen osallistuvan luokan ehdotettiin vastaavan internetpohjaiseen LIITU-erilliskyselyyn WHO-Koululaistutkimuksen paperisen kyselylomakkeen jälkeen. WHO-Koululaistutkimukseen osallistuneista kouluista noin puolet lupautui mukaan myös LIITU-tutkimukseen (viidensistä luokista 63 koulua (50%), seitsemänsistä luokista 65 koulua (52 %) ja yhdeksänsistä luokista 67 koulua (54%). LIITU-tutkimukseen vastasi yhteensä lasta ja nuorta, ja vastausprosentti oli 41 prosenttia % WHO- Koululaistutkimuksen aineistosta. Lisätietoja: Vastaava tutkija Sami Kokko, sähköposti sami.p.kokko@jyu.fi LIIKUNTA & TIEDE 51 6 /