KEVÄT 2013 Samuli Halinen, Martim Gois

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KEVÄT 2013 Samuli Halinen, Martim Gois"

Transkriptio

1 University of San Diego KEVÄT 2013 Samuli Halinen, Martim Gois

2 VAIHTOON VALMISTAUTUMINEN HAKUPROSESSI Valmistautuminen vaihtoon alkoi elokuun puolessa välin kun koulun vaihtokoordinaattorilta tuli sähköpostitse ohjeet muodollista hakuprosessia varten. Ensivaiheessa tuli luoda tunnukset nettipalveluun, jossa pystyi seuraamaan koko hakuprosessia syksyn ajan. Netissä täytettiin muutamia kyselyitä, luotiin tunnukset koulun sähköpostiin jne., kuitenkin osan papereista joutui lähettämään postitse koululle. Postitettaviin papereihin kuului valokopio passista, kielitodistus, varallisuustodistus, virallinen suoritusote ja learning agreement (kurssivalinnat). Kielitodistuksen sai kätevästi vaihto-palveluista (ei tarvetta TOEFL tai muille kokeille) ja varallisuustodistusta varten voi hankkia esimerkiksi todistuksen pankista tms. Tämän ensimmäisen vaiheen deadline oli lokakuun puolessavälissä, joten sen hoitamiseen oli hyvin aikaa ja kaikki onnistui helposti vain seuraamalla ohjeita, jotka löytyivät nettipalvelusta. Ainoastaan kurssivalinnat aiheuttivat hieman harmaita hiuksia, koska keväällä luennoitavat kurssit ilmestyivät koulun nettipalveluun melko myöhään, joten ylimääräistä aikaa kurssivalintojen ja papereiden lähettämisen välillä ei juurikaan ollut. Ensimmäisen hakuprosessin jälkeen San Diegosta tulee infopaketti, joka sisältää ohjeita hakuprosessin loppuun suorittamiseen ja tarvittavat paperit viisumin hakemiseen, joka on ehkäpä tärkein hoidettava asia. Viisumin hakemisessa saattaa vierähtää jonkin aikaa, joten on hyvä aloittaa se samantien infopaketin saatuaan, jotta välttyisi turhalta stressiltä. Prosessi yksinkertaisuudessaan sisältää nettikyselyn täytön (oletko terroristi? kyllä vai ei), parin maksun maksamisen, sekä ajanvaaramiseen Yhdysvaltojen konsulaattiin haastattelua varten. Haastattelu käytännössä tarkoittaa erilaisten papereiden ja passin viemistä konsulaattiin ja koko prosessi kesti odottelua lukuunottamatta n. 5min ja sujui kaikin puolin kivuttomasti. Lisäksi koulu vaatii rokotustodistuksen, jonka saa kätevästi YTHS:ltä, kuten myös mahdollisesti puuttuvat rokotteet ja/tai lisärokotteet (hepatiitti, influenssa..) jos niitä kokee tarvitsevansa. Rokotustodistuksen voi lähettää koululle etukäteen postitse (itse tein näin), mutta ilmeisesti myös toimittaa vasta saapuessa. Toinen tärkeä hoidettava asia on vakuutus, jonka voi hankkia itse tai ostaa koulun tarjoaman palvelun, joka on huomattavasti kalliimpi (n. $700). Vakuutusta hankkiessa on hyvä ottaa huomioon koulun asettamat minimivaatimukset, jotka löytyvät hakuohjeista. Hankkiessaan oman vakuutuksen oppilaan tulee täyttää netissä online waiver, jotta ei joudu maksamaan koulun omasta vakuutuksesta. Ennen vaihtoa on myös mietittävä asumista San Diegossa. Koulun kautta pystyy hakemaan asuntoa kampukselta ja tähänkin löytyy ohjeet vaihtopaketista tai nettipalvelusta, johon alussa rekisteröidytään.

3 SAAPUMINEN SAN DIEGOON Lensin San Diegoon Lontoosta suoralla lennolla. Saapuminen Yhdysvaltoihin sujui ongelmitta, kun viisumi ja muut paperit olivat kunnossa. San Diegon kansainvälinen lentokenttä sijaitsee melko keskellä kaupunkia, joten sieltä on suhteellisen lyhyt matka niin koululle kuin keskustaankin. Taksi koululle maksaa noin $30 ja on ehdottomasti helpoin vaihtoehto liikkumiseen alkuvaiheessa. Itse päädyin asumaan koulun kampuksella sen helppouden takia. Vaihto-oppilaat pääsivat muuttamaan asuntoihin päivää ennen orientaation alkua, mutta $65 per yö olisi muuttamaan päässyt jo aikaisemminkin. Itse saavuin San Diegoon maanantaina 9 aikaan illalla kun orientaatio alkoi keskiviikkona, joten päädyin viettämään ensimmäisen yön hotellissa, koska koulun asuntoon muuttaminen päivää aikaisemminen olisi maksanut samanverran ja olisi todennäköisesti vaatinut enenmmän vaivaa myöhäisen saapumisen takia. Seuraavana päivänä pääsinkin jo muuttamaan koulun asuntoon. Avaimet haettiin asuntolani vierestä sijaitsevasta toimistosta, josta sai väliaikaisen kulkukortin asuntoon ja ohjeet varsinaisen opiskelijakortin/kulkukortin hankkimisesta jne. Kaikki olivat todella avuliaita ja muuttaminen sujui todella kivuttomasti. Martim oli jo tässä vaiheessa ehtinyt reissata Amerikan halki autolla parin ystävänsä kanssa jo neljän viikon ajan ja saapuikin autoineen paikalle vasta keskiviikkona ensimmäiselle orientaatiopäivälle. OPISKELU VAIHTOKOHTEESSA

4 Kevät lukukausi alkoi San Diegossa 28. päivä tammikuuta, joten melko myöhään verrattuna moniin muihin vaihtokohteisiin, joissa lukukausi alkaa heti tammikuun alussa. Vastaavasti lukukausi päättyi hieman myöhemmin toukokuun lopussa riippuen tenttipäivämääristä, mutta viimeistään 22. päivä. Kurssien alku edeltävällä viikolla oli vaihto-oppilaille, sekä transfer-studenteille (muista yliopistoista siirtyneille opiskelijoille) pienimuotoinen orientaatio, jossa käytiin pääasiassa läpi yleisiä asioita opiskelemisestä ja koulun käytännöistä, sekä vaihto-oppilaiden kohdalla erilaisia sääntöjä ja rajoituksia viisumiin liittyen (esimerkiksi työnteon osalta jne.). Syksyisin on ilmeisesti hieman laajempi orientaatio, kun kouluun saapuvat muutkin uudet opiskelijat. University of San Diego on moniala yliopisto, joten koulusta periaatteesta lötyy opetusta aina historiasta taideaineisiin tai esimerkiksi musiikin tuottamiseen. Kurssivalikoima on tässä mielessä laaja ja kursseja voi valita mielensä mukaisesti kaikista eri laitoksista, joten vaihto-oppilaiden ei tarvitse tyytyä vain kauppiksen tarjoamiin kursseihin, vaan tarjolla oli periaatteessa kaikki kanditason kurssit. Joillekin suosituimille kursseille (mm. jotain rahoituksen kursseja) paikallisilla opiskeljoilla oli ensisijaisuus, joten vaihto-opiskelijana niille pääseminen saattaa olla hankalaa, mutta muuten rajoituksia ei ole. Tietenkin Aalto-yliopisto asettaa omat rajoituksensa kurssien suhteen, vaikka kuten Martimin kursseista huomaa, eivät nekään rajoita mahdollisuuksia huomattavasti. KURSSIVALINNAT Kaikki kurssit kestivät koko lukukauden ajan ja 1h 20min luentoja oli pääsääntöiseti kahdesti viikossa. Ainakin suurimmalla osalla kursseista oli näenäisen läsnäolopakko tai ainakin sen olisi pitänyt vaikuttaa arvosanaan, mutta ainakin kohtuullisia määriä tunteja voi melko huoletta jättää väliin kunhan huolehtii pakollisista tehtävistä. Tähän tiestysti vaikuttanee myös kurssin vetäjä. CONSUMER BEHAVIOR MKTG CREDITS (KRISTINE EHRIC) / SAMULI & MARTIM Kuluttajan käyttäytymistä käsittelevä peruskurssi, joka vastannee melko hyvin Aallon vastaavaa kurssia. Melko perinteisesti luennoitu kurssi eli luennot olivat lähinnä kalvojen läpi käymistä muutamilla esimerkeillä höystettynä. Luennoitsijan räväkkä persoona kuitenkin piti mielenkiintoa yllä ja aiheet käsiteltiin melko kattavasti läpi. Arviointi perustui 2 välitenttiin, 3 pistokokeisiin, 1 palautettavaan paperiin ja lyhyeen ryhmässä tehtävään esitelmään. Näissä pärjäsi helposti luentojen perusteella, joten tarvetta kurssikirjoille ei ollut, vaikka ne muuten mielenkiintoisia olivatkin. ADVANCED ECONOMIC THEORY ECON CREDITS (DIRK YANDEL) / SAMULI Nimestään huolimatta kysessä oli lähinnä matematiikan kurssi, joten varsinaista pohjaa taloustieteestä ei tarvinnut omata. Kurssin aiheet sivusivat kauppakorkeakoulun pakollisten matematiikan kurssejen sisältöjä, hieman niitä laajentaen, sekä esittelemällä joitain uusia aiheita. Luennoilla käytiin yleensä noin puolet ajasta teoriaa ja loppuaika käytettiin sen soveltamiseen esimerkeissä. Arviointi koostui 6 palautettavasta hajoituspaketista ja 6 tunnin aluksi tehtävistä

5 minitenteistä, sekä kotona tehtävästä lopputentistä. Professori oli todella mukava ja asiansa osaava, vaikkei ehkä niitä kaikkein mielenkiintoisempia, joskin aiheella lienee tähän oma vaikutuksensa. PRINCIPALS OF REAL ESTATE REAL CREDITS (JOHN DEMAS) / SAMULI Johdanto tason kurssi kiinteistötalouteen. Kurssi ei sisällöllisesti tarjonnut paljoakaan ulkomaalaiselle opiskelijalle, koska suurin osa aiheista oli vahvasti sidonnaisia kalifornian ja USAn kiinteistömarkkinoihin ja niiden säännöksiin ja yleisesti sovellettavaa teoriaa ei juuri ollut. Muutenkin kurssin organisointi oli melko sekava ja luennot poikkeuksetta ajautuivat hieman harhateille kurssin vetäjän innostuessa puhumaan (tosin melko viihdyttävästi) milloin USAn velkaantumisesta aina koulun jenkkifudis valmentajan palkkaukseen. Arviointi perustui netissä tehtävään välitenttiin, 2 palautettavaan ryhmätyöhön (jotka alkuperäisen suunnitelmat mukaan olisi pitänyt myös esittää) ja lopputenttiin, jonka kysymykset ja vastaukset professori kertoi edeltävällä luennolla (monivalintakysymyksiä, open book, open notes). INTERMEDIATE MICROECONOMICS ECON CREDITS (RYAN RATCLIFF) / SAMULI Perus mikrotalouden kurssi, jonka aiheet jonkin verran sivusivat taloustieeteen perusteiden kurssia. Hyvin periteisesti luennoitu kurssi eli luennoitsija kirjoitti taululle, josta kunkin oli tehtävä omat muistiinpanot jos niin mieli. Luennoitsija oli asiastaan melko innostunut ja selvästi pyrki pitämään kaikki kärryillä luennoilla, mikä monesti johti samojen asioiden kertaamiseen melko pitkänkin aikaan. Arviointi peruistui 2 välitenttiin, lopputenttiin ja 6 palautettavaan harjoituspakettiin. MGMT 304: ENTREPRENEURSHIP & NEW VENTURE 3CREDITS (MICHAEL LAWLESS) / MARTIM Yrittäjyyden hands on -kurssi, jonka aikana opiskelijat työstivät kurssin alussa itse keksimiään bisnesideoita yksin tai parin kanssa läpi kevään. Palautettaviin töihin kuuluu oman idean Business Modelin teko, Cash Flow Analysis ja sijoittajille suunnattu Pitch Deck. Tunneilla käytiin läpi perusasioita ja konsepteja artikkelien, videoiden ja vieraspuhujien muodossa. Etenemistahti meni hitaimman opiskelijan mukaan; aihe käytiin läpi kunnes viimeinenkin opiskelija nyökkää eteenpäinmenon merkiksi. Kaiken kaikkiaan mukava kurssi henkilökohtaisen yrittäjäajattelun luomiseen. Lisäksi plussaa oli lähes olematon työmäärä ja nimellinen läsnäolopakko, mitkä edesauttoivat Kalifornian todellista tutustumista koulun seinien ulkopuolella. MKTG 494: DIGITAL MARKETING 3 CREDITS (JUSTINE RAPP) / MARTIM Kiistämättä naurettavin kurssi mitä olen koskaan käynyt niin sisällöllisesti kuin pedagogisesti. Vaikka kurssin aihealueena oli digitaalinen markkinointi, kurssilla käsiteltiin pelkästään kolme teemaa: sosiaalisen median markkinointi (Facebook, Instagram, Twitter), www-sivuston markkinointi sekä hakusanaoptimointi eli SEO (search engine optimization). Näistä ainoastaan viimeisellä oli todellista arvoa. Tenteistä ja palautettavista harjoituksista: Kurssilla pidettiin

6 ainoastaan yksi tentti ennen Spring Breakkia. Lopputentti korvattiin ryhmätöiden esittelyillä. Kurssin aikana kirjoitettiin neljä blogi-kirjoitusta sekä arvioitiin muutamia sosiaalisen median sivustoja. Muuten sosiaalisen median markkinointia käytiin koko kurssin kestävän kampanjan muodossa ja www-sivuston markkinointia käytiin hakoteillä olevien yrittäjien sivustojen parantamisen kautta (aikaisemmin mainittu ryhmätyö). Hauskaa kyllä oli; itse opit jäivät vain vähiin. Lisäksi professori oli vastavalmistunut virkaintoinen tärkeilijä, joka yritti läpi kurssin ansaita takaisin ensimmäisen viikon aikana menetettyä auktoriteettiaan. HIST 359: MODERN MIDDLE EAST 3 CREDITS (ALI GHEISSARI) / MARTIM Prof. Gheissaria pidetään arvostettuna tutkija joka on kirjoittanut lukemattomia Lähi-itä-aiheisia poliittisia ja sosio-ekonomisia julkaisuja. Valkeapartaisen professorin ohella valitsin kurssin ymmärtääkseni Lähi-idän tilannetta syvemmin niin poliittiselta kuin taloudelliselta kantilta. Tätä varten on paneuduttava Lähi-idän historiaan, Islamin uskon juuriin ja suhteisiin Lännen kanssa; aiheisiin, joita käytiin kurssilla perinpohjaisesti läpi. Luennot olivat professorin johtamia tarinankerrontoja, jotka varsinkin loppua kohden saivat keskustelunomaisia piirteitä. Tunneilla syvennyttiin johonkin tiettyyn aiheeseen joka käytiin yksityiskohtaisesti läpi, ja loput oli opiskelijoiden vastuulla lukea kurssikirjasta. Tämä toimi erittäin hyvin, sillä valtaosa tenttikysymyksistä vapaavalintaisia esseekysymyksiä oli tunnilla käsiteltyjä aiheita. Kaksi kolmesta tentistä oli kotona tehtäviä, joka ei pelkästään helpottanut vaan myös syvensi omaa osaamista kun soveltaviin kysymyksiin joutui paneutumaan oikein kunnolla. Huikea kurssi. MUSC 420: AUDIO PRODUCTION & COMPOSITION 3 CREDITS (AURIE HSU) / MARTIM Elektronisen musiikin historian, säveltämisen ja tuotannon kurssi. Pääsin kurssille DJ ja pianon soitto taustani vuoksi, jolla lisäkseni oli vain kymmenen musiikkia pääaineena lukevaa opiskelijaa. Tämä teki opetuksesta erittäin korkealaatuista sillä tunnit olivat keskusteluja ja apua sai aina kun tarvitsi. Kurssin voisi melkeinpä jakaa kahteen osaan joista ensimmäisessä käsiteltiin historiaa, terminologiaa ja tärkeitä teoksia. Tämän aikana palautettaviin harjoituksiin kuului viikoittaisia luku ja kuunteluharjoituksia joista oli tehtävä sivun mittaisia analyyseja ja arvioita. Toinen osa koostui säveltämisestä ja tuottamisesta; huomattavan paljon aikaa tulikin vietettyä yliopiston studiolla säveltäen kappaleita softilla (Digital Performer 7) ja MIDI-instrumenteilla. Kevään työläin kurssi mutta täysin sen arvoinen. Tämä oli vapaavalintainen kurssi eikä sisältynyt tutkintooni.

7 VAPAA-AIKA JA MUUTA (OIKEASTI) TÄRKEÄÄ Vapaa-ajan vieton tärkein määrittävä tekijä ovat omat liikkumismahdollisuude t. Yhdysvalloissa vaikkakin edistyksellisessä Kaliforniassa ollaan se tarkoittaa että olet kuin liikuntarajoitteinen rampa ilman autoa. Jos haluat kokea Kalifornian koko loistossaan ja viettää aikaa muuallakin kuin San Diegossa osta tai vuokraa auto. Vuokraaminen on helpoin joskin kallein vaihtoehto (n Kia Rion 5kk vuokra). Itse ostin käytetyn 1999 vuoden Dodge Durangon 2500:lla dollarilla. Vaihdon päätteeksi myin sen samaan hintaan uruguaylaiselle vaihto-opiskelijalle. Vaikka riskiä onkin vähän enemmän, vaihdon aikana muodostuneen ystäväverkoston avulla auton saa suhteellisen helposti myytyä. Kaliforniassa riittää nähtävää. Viikonloppureissuille pakkasimme 8-paikkaisen Durangon täyteen vaihtareista ja suuntasimme ympäri rannikkoa aina San Fransiscosta etelään Mexicon Tijuanaan. Ilman autoa Los Angeles, Las Vegas, Santa Barbara, Santa Monica, Santa Cruz, Malibu, Berkeley, Palo Alto, Big Sur, Grand Canyon ja moni muu olisi jäänyt kokematta. Liikkuminen on suhteellisen halpaa. Reissailin myös aika paljon Yhdysvaltojen sisällä esim. New Orleansissa, Seattlessa ja Havaijilla tapaamassa ystäviä, sillä USA:n sisäiset lennot ovat suhteellisen halpoja. Vaikka Kalifornia onkin elinkustannusten puolesta USA:n kalleimpia osavaltioita, on hintataso Suomeen verrattuna alhaisempi. Bensa on reilun kolmanneksen halvempaa, samoin ruoka ja juoma niin kaupassa kuin ravintoloissa ja baareissakin. Samaten kaikki jenkkibrändit elektroniikasta aina muotiin ovat huomattavasti edullisempia. Kaikesta tästä huolimatta fyrkkaa palaa Kouluun liittyvät maksut aiheutuivat käsittelykuluista ($250) sekä mahdollisesta kampusasumisesta ($4000/lukukausi) ja parkkipaikasta ($120). Niille kursseillekin joille joutuu kirjat ostamaan, saa Amazonista tilattua suhteellisen edullisesti (itsellä $70/5 kurssia). Sairasvakuutus kannattaa ottaa matkavakuutuksen yhteyteen sillä koulun kautta otettaessa on se kohtuuttoman kallis, n. $700. Kaupunkina San Diego on mitä mahtavin. Neljällä eri mantereella reissanneena täytyy myöntää etten ole vielä tavannut kaupunkia jolla olisi näin monet eri kasvot: Miljoonakaupungista löytyy Kalifornian stereotyyppiset surffipummi kaupunginosat Pacific Beach, Mission Beach ja Ocean

8 Beach täynnä rentoja baareja, kahviloita ja surffiliikkeitä. Vähän pohjoisemmasta La Jollasta puolestaan löytyy Yhdysvaltojen rikkaimpiin alueisiin lukeutuva, poskettomia villoja täpötäynnä oleva kallioinen alue, näkymillä Kalifornian parhaimpiin aaltoihin. Mikään ei voittanut aamusurffia ja breakfast burritoja ennen luentoja täällä. Keskusta eli downtown on ihan kuin mistä tahansa muusta Yhdysvaltojen metropolikaupungista pilvenpiirtäjine ja hienoine ravintoloineen ja klubeineen. Yksi hienoimpia näkyjä oli aina illalla ajaessa downtowniin päin South 5 -moottoritietä pitkin sivuuttaen joulukuusen tavoin valaistun lentokentän, edessä pilvenpiirtäjät ja läjä laskeutuvia koneita vain muutaman kymmenen metrin korkeudessa. Sateenkaarilippu kaupunginosa Hillcrestistä löydät puolestaan Kalliomaiset halvat baarit, second hand kaupat ja etniset ravintolat. North- ja South Park ovat eurooppalaisin osa Diegoa kaikkine hipsteriliikkeineen. Balboa Park on San Diegon oma Central Park ja koulun vierestä löydät New Yorkillekin vertoja vetävän shoppaus-mekka Fashion Valleyn. Kaiken tämän lisäksi on vielä Meksikolaisen kulttuurin vahvat juuret mitä etelämmäs mennään 30% sandiegolaisista puhuu äidinkielenään espanjaa. Edullisimmat ja maukkaimmat safkat löydät täältä: mitä nuhjuisempi taco truck, sen parempi. Harrastusmahdollisuuksia voisi melkeinpä kuvailla rajattomiksi. Itse vietin eniten aikaa surffauksen parissa, iskien aalloille useita kertoja viikossa. Surffauksen lisäksi tuli kokeiltua kaikkea skydivingista kitesurffaukseen, aavikkolla telttailusta dirt car ajoon. Kahden tunnin ajomatkan päässä rannasta olisi myös päässyt laskemaan! Itse koulu tarjosi hyvät puitteet perinteisempien urheilulajien harrastukseen esim. kuntosali, tennis, jalkapallo etc. Penkkiurheilun tarjonta on myös päätä huimaava: college-joukkueiden lisäksi San Diegosta löytyy oma amerikkalaisen jalkapallon Chargers joukkue ja Los Angelesista kahden tunnin ajomatkan päästä Lakersin, Clipperssin ja Anaheimin huippu palloilua ja kiekkoilua. Jos urheilu ei nappaa musiikkipuoli on myös kohdallaan: klubikeikkoja rooftopeista basementteihin, indie/rock konsertteja ja jazzbaareja. Oma suosikkini oli kuitenkin viikonlopun kestävä Coachella -festivaali jossa esiintyi läjäpäin maailman kovimpia artisteja the XX:stä RHCP:hen, Mobystä New Orderiin. Samoin San Diegon ruoka-, viini- ja olutkulttuuri on vakiinnuttanut asemansa Kalifornian ykkösenä. Suosittelen käyntejä ja maisteluja paikallisissa pienpanimoissa taksilla sitten kotiin! Meksikon puolella olevasta rajakaupunki Tijuanasta muodostui myös kevään mittaan pienimuotoinen harrastus, ja Samuli pääsikin loppujen lopuksi kokemaan sanonnan harrastuneisuus palkintaan

9 todellisen merkityksen. Hyvä tietää: Tijuanan kansainväliseltä lentokentältä löytyy kaksikymmentä dollaria maksava Executive Lounge johon sisältyy pre-lento open bar. Recomiendo. Ennen vaihtoa teimme kahden hyvän ystäväni kanssa road tripin New Yorkista aina San Diegoon asti neljä viikkoa kestäneen reissun aikana, vieraillen kymmenessä eri osavaltiossa. Vaikka joka osavaltiossa oli huikeita ihmisiä ja iltoja, saman tien kun pääsimme Kalifornian rajojen sisälle ilmapiiri muuttui: ilma oli raikkaampaa, luonto vihreämpää, hiukset pidempiä, tervehdykset ystävällisempiä, hymyt leveämpiä ja hameet lyhyempiä. Vaikka yleensä aurinkoinen Kalifornian kevät olikin kylmin neljäänkymmeneen vuoteen, ei se haitannut; the California Spirit oli aina läsnä oli sää mikä tahansa. Se on elämäntapa, jossa meri ja luonto ovat vahvasti mukana, ja jossa otetaan tilanne kuin tilanne avosylin vastaan. Se on positiivinen ajatusmaailma, joka ruokkii toinen toista. Se näyttäytyy hymyinä San Diegon kaduilla, tervehdyksinä koulun käytävillä ja keskusteluina ja läpän heittona hisseissä. Se on enemmän kuin pelkkä small talk; se on mielentila. Kaikkien kanssa ystävystyy ja välillä pää meneekin oikein pyörälle kaikesta ystävällisyydestä ja vieraanvaraisuudesta. Huolimatta kaikesta Yhdysvalloissa on myös paljon negatiivisia asioita: aseen omistuksen ihannointi ja humalassa ajo tuntuvat näin suomalaisena käsittämättömiltä asioita. Roskaruoka, huimat tuloerot ja pelkälle autoilulle rakennettu yhteiskunta näyttäytyvät katukuvassa paljon voimakkaammin kuin Suomessa. Silti Kaliforniassa tuntui siltä että nuo ikävimmät puolet olivat minimaalisen pieniä. Toisaalta amerikkalaiset kuuntelivat silmät pyöreinä meidän tarinoita lauantai-illan baariin siirtymisistä joissa avatut oluttölkit kulkevat hörppien kadulla kädessä ja hädän yllättäessä käydään puskassa kepilllisellä. Tai ihan vaan kadulla. Olivatpa aiheet tai eroavaisuudet mitkä tahansa, lopulta aina nauretaan! Vapaa California spirit on luultavasti suvaitsevaisinta koko Yhdysvalloissa, ja kulttuurierot nähdään pikemminkin oppimismahdollisuuksina. Suomalaisena on helppo olla Kaliforniassa ja Yhdysvalloissa ylipäätänsä. Toisin kuin valtaosaan muista kansoista suomalaisuuteen on joko täysin neutri tai jopa positiivinen assosiaatio. Tämä johtuu siitä ettei suomalaisuudesta ole muodostunut mitään stereotypiaa. Vaikka monille sai silti aluksi opastaa missä ja mitä Suomessa puhutaan ja ei, emme ole sotineet Australiaa vastaan, on se silti parempi kuin käydä keskustelua henkilön kanssa jolla on jo valmiit, usein negatiiviset ennakkoluulot sinua kohtaan. Suomalaisena sinulla ei ole mitään hätää tutustua uusiin ihmisiin ja solmia ystävyyksiä Welcome to California.

10 LOPPUKOMENTIT University of San Diego voi ehdottamasti suositella kenelle tahansa, joka harkitsee vaihtoon lähtöä. Tärkeimpänä syynä tähän varmastikin San Diego kaupunkina ja Kalifornia kokonaisuudessaan, joissa molemmissa riittää nähtävää pidemmäksikin aikaa jokaiselle harrastuksista tai mielenkiinnonkohteista riippumatta. Itse yliopisto sijaitsee erinomaisella paikalla ja sen kampus on yksi USAn kauneimmista, kuten San Diego itsekin. Opiskelumielessä koulu tarjoaa kursseja laajalti eri aihealueista ja opetus on pääasiassa laadukasta. Auton ostaminen tai vuokraaminen on suositeltavaa ja sen avulla pääsee varmasti nauttimaan jossei muuta niin ainakin helommin kaupungin kaikista antimista. Lisäksi asuminen rannalla (Misson beach, Pacific beach) on varteenotettava vaihtoehto, jos on varmasti hommaamassa auton, muutoin kampuksella asuminen on täysin toimiva vaihtoehto. Kaiken kaikkiaan vaihtovuosi tarjoaa varmasti jokaiselle uskottamattomia muistoja ja kokemuksia paikasta riippumatta, mutta täytyy sanoa että San Diego on silti varmasti yksi parhaimmista paikoista niiden kokemiseen.

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Bremenistä bussi Groningeniin (Public Express), joka maksaa

Lisätiedot

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi).

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi). Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Rakenne- ja rakennustuotantotekniikka Vaihtoyliopisto: KAIST Korean Advanced Institute of Science and Technology Vaihto-ohjelma: Kahdenvälinen vaihtokohde Opetuskieli: Englanti

Lisätiedot

University of San Diego

University of San Diego Matkaraportti Kevät 2012 University of San Diego Anu Koivistoinen k93581 San Diego on kaunis kaupunki Etelä-Kaliforniassa aivan Yhdysvaltojen ja Meksikon rajan tuntumassa, sitä ei turhaan kutsuta lempinimellä

Lisätiedot

North2north Winnipeg Kanada

North2north Winnipeg Kanada North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

AALTO UNIVERSITY. Matkaraportti. Carleton University - kevät 2013. k93549

AALTO UNIVERSITY. Matkaraportti. Carleton University - kevät 2013. k93549 AALTO UNIVERSITY Matkaraportti Carleton University - kevät 2013 k93549 Contents Johdanto... 2 Vaihtoon valmistautuminen... 2 Opiskelu Kanadassa... 3 ECON 2020 Intermediate Microeconomics I: Producers and

Lisätiedot

Matkaraportti Kevät 2013

Matkaraportti Kevät 2013 Matkaraportti Kevät 2013 University of Strathclyde Business School Duke of Wellington - patsas K93614 1 Sisällysluettelo 1. Valmistautuminen vaihtoon.... 3 2. Opiskelu vaihtokohteessa...4 2.1 Yleistä kursseista

Lisätiedot

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011 Bond University KTA Henkilötiedot Koulutusohjelma: Kiinteistötalous Vaihtoyliopisto: Bond University Sijainti: Gold Coast, Queensland, Australia Ajankohta: 1.9.2010 30.4.2011

Lisätiedot

Kemian tekniikka Instituto Tecnológico y de Estudios Superiores de Monterrey Syksy 2015 Kahdenvälinen vaihtokohde Opetus englanniksi ja espanjaksi

Kemian tekniikka Instituto Tecnológico y de Estudios Superiores de Monterrey Syksy 2015 Kahdenvälinen vaihtokohde Opetus englanniksi ja espanjaksi Kemian tekniikka Instituto Tecnológico y de Estudios Superiores de Monterrey Syksy 2015 Kahdenvälinen vaihtokohde Opetus englanniksi ja espanjaksi Raportin saa julkaista verkossa Tecnológico de Monterrey,

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 Ville Rantanen Kemiantekniikka Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Lähtövalmistelut ja

Lisätiedot

Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä

Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä SISÄLLYS 1. Saapuminen... 3 2. Orientaatioviikko... 3 3. Koulunkäynti ja kurssit... 4 3.1. Innovation and Technology Management...

Lisätiedot

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi Brno Tsekin 2. suurin kaupunki, noin 400 000 asukasta Opiskelijoita lähes neljäsosa asukkaista (80 000) Kaupungissa kolme yliopistoa: Masaryk

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015

Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015 Tuomas Mäkinen Sähkötekniikan kandidaattiohjelma Automaatio- ja systeemitekniikka 22. lokakuu 15 Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015 Opetuskieli: Japani Hain vaihto-opiskelemaan

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Voiko puolessa vuodessa muuttua eskimoksi? Anna-Helena Junttila, RAT5N2 Kevätlukukausi 2009 Alaskassa Fairbanksissa

Voiko puolessa vuodessa muuttua eskimoksi? Anna-Helena Junttila, RAT5N2 Kevätlukukausi 2009 Alaskassa Fairbanksissa Voiko puolessa vuodessa muuttua eskimoksi? Anna-Helena Junttila, RAT5N2 Kevätlukukausi 2009 Alaskassa Fairbanksissa Matkavalmistelut Vaihtoprosessi alkoi Tammikuussa 2008, kun päätin hakea North2North-vaihtoon

Lisätiedot

Matkaraportti. Noora Äijälä

Matkaraportti. Noora Äijälä Matkaraportti Noora Äijälä Vietin syyslukukauden 2012 Copenhagen Business School:ssa. CBS on yksi Euroopan suurimmista yliopistoista yli 19 000 opiskelijan määrällä ja yliopistolla on pitkä historia aina

Lisätiedot

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA 20.12.2014 Tuotantotalouden tiedekunta HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA SYKSY 2014/LIETTUA Katja Nuutilainen, 0400205 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 2 2 LÄHTÖVALMISTELUT... 2 3 SAAPUMINEN LIETTUAAN... 3 4

Lisätiedot

Kielellinen selviytyminen

Kielellinen selviytyminen BILBAO Kulttuurit kohtaavat Bilbaossa ollessani havaitsin täysin erilaisen päivärytmin. Päivät ovat todella pitkiä, sillä ihmiset viihtyvät myöhään ulkona viettäen aikaa perheen ja ystäviensä kanssa. Myös

Lisätiedot

UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ

UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ European Project Semester 2008 Eeva Siuruainen (TTE5SN2) ENNEN LÄHTÖÄ Minulla oli suuri halu päästä tekemään työharjoitteluni ulkomailla ja muu

Lisätiedot

Vaihtoraportti Massey University Auckland / Wellington, Uusi-Seelanti 07/2006 06/2007 Antti Maunula Informaatioverkostot

Vaihtoraportti Massey University Auckland / Wellington, Uusi-Seelanti 07/2006 06/2007 Antti Maunula Informaatioverkostot Vaihtoraportti Massey University Auckland / Wellington, Uusi-Seelanti 07/2006 06/2007 Antti Maunula Informaatioverkostot Sisällysluettelo 1 Yleiskuvaus...2 2 Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa...4 3 Opinnot...5

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Vaihtoraportti NTU Singapore

Vaihtoraportti NTU Singapore Vaihtoraportti NTU Singapore Mikko Poranen, Aalto-yliopisto, Sähkötekniikan Korkeakoulu mikko.poranen@aalto.fi Lukuvuosi 2015/2016 Minun kriteerini vaihtokohteelle oli päästä jonnekin lämpimään, suurempaan

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Simon Fraser University, kevät 2012 K90481 8/15/2012

Vaihtoraportti. Simon Fraser University, kevät 2012 K90481 8/15/2012 Vaihtoraportti Simon Fraser University, kevät 2012 K90481 8/15/2012 1 Alkusanat Vaihtokevääni Simon Fraser Universityssä oli erittäin hyvä ja varmasti unohtumaton kokemus. Vancouver oli kaupunkina todella

Lisätiedot

Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10.

Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10. Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10.2013 Osallistuin Tohokun yliopiston järjestämälle TESP-kurssille (Tohoku

Lisätiedot

Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense. Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B

Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense. Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B Valmistelut ja hakeminen Haku Etelä-Tanskan yksikköön tehtiin kokonaisuudessaan yliopistosivuilta löytyvällä lomakkeella kv-toimiston

Lisätiedot

Minuun voi ottaa yhteyttä: elie.kopaly@aalto.fi ja raporttini voi julkaista internetissä yhteystietojen kanssa.

Minuun voi ottaa yhteyttä: elie.kopaly@aalto.fi ja raporttini voi julkaista internetissä yhteystietojen kanssa. Elie Kopaly Sähkötekniikka Mines ParisTech 1.9.2013-6.6.2014 Erasmus Kurssit ranskaksi Minuun voi ottaa yhteyttä: elie.kopaly@aalto.fi ja raporttini voi julkaista internetissä yhteystietojen kanssa. Hakuprosessi

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa

Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa Vaihtoraportti Graz 2011 1 Anna Erasmuskohde: Graz Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa Yleistä Päätin lähteä hieman tavallista myöhemmin vaihto-opiskelemaan: viimeisenä opiskeluvuotenani. Tiesin,

Lisätiedot

Insinööritieteiden korkeakoulu Konetekniikan koulutusohjelma

Insinööritieteiden korkeakoulu Konetekniikan koulutusohjelma Insinööritieteiden korkeakoulu Konetekniikan koulutusohjelma Vaihtokohden: Pietarin polyteknillinen yliopisto Vaihtoaika: syyslukukausi 2015 Opetuskieli: Englanti Vaihto-ohjelma: Kahdenvälinen vaihtokohde

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

MATKARAPORTTI University of Surrey Syyslukukausi 1.10.2013-31.1.2014

MATKARAPORTTI University of Surrey Syyslukukausi 1.10.2013-31.1.2014 MATKARAPORTTI University of Surrey Syyslukukausi 1.10.2013-31.1.2014 Joonas Remes SäTe 5 23.3.2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. LÄHTÖVALMISTELUT... 4 2.1. Hakeminen... 4 2.2. Muut valmistelut...

Lisätiedot

Kingston 05/06. Vuosi Erasmus-opiskelijana

Kingston 05/06. Vuosi Erasmus-opiskelijana Kingston 05/06 Vuosi Erasmus-opiskelijana Sisält ltö Johdanto (Erasmus-ohjelma) Yleistä Valmistelut Rahoitus Ennen lähtl htöä Asuminen Opiskelu Vapaa-aika aika Loppusanat Johdanto Socrates Erasmus on Euroopan

Lisätiedot

Matkaraportti. UQAM Université du Québec à Montréal K90379

Matkaraportti. UQAM Université du Québec à Montréal K90379 Matkaraportti UQAM Université du Québec à Montréal K90379 Kevät 2013 Valmistautuminen vaihtoon Sain vaihtokoululta syyskuussa sähköpostilla tietoa siitä, mitä erilaisia papereita minun piti lähettää yliopistoon

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk.

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk. Vaihtoraportti Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka sampsa.t.veijalainen@tkk.fi Miksi ja minne? Itselleni vaihtoon lähtö oli oikeastaan jonkinlainen

Lisätiedot

Valencia Espanja ITACA-instituutti. Juhani Lahdenperä HYV7SN

Valencia Espanja ITACA-instituutti. Juhani Lahdenperä HYV7SN Valencia Espanja ITACA-instituutti Harjoitteluvaihdon suunnittelu alkoi syksyllä 2008 Puerto Ricon lomareissun seurauksena Espanja oli alun alkaen selvä kohdemaana, koska olemme lomailleet vaimoni kanssa

Lisätiedot

MATKARAPORTTI. Griffith University Gold Coast, Australia Syksy 2009. sari.pakkanen at tkk.fi

MATKARAPORTTI. Griffith University Gold Coast, Australia Syksy 2009. sari.pakkanen at tkk.fi MATKARAPORTTI Griffith University Gold Coast, Australia Syksy 2009 sari.pakkanen at tkk.fi Opiskelen Aalto yliopiston teknillisessä korkeakoulussa kemian tekniikan koulutusohjelmassa neljättä vuotta. Olin

Lisätiedot

VAIHTORAPORTTI ETELÄ-KOREA - KAIST KEVÄT 2015. ALISA KOPILOW AALTO-YLIOPISTO Sähkötekniikan korkeakoulu ELEC

VAIHTORAPORTTI ETELÄ-KOREA - KAIST KEVÄT 2015. ALISA KOPILOW AALTO-YLIOPISTO Sähkötekniikan korkeakoulu ELEC KEVÄT 2015 VAIHTORAPORTTI ETELÄ-KOREA - KAIST Saa julkaista Into-sivuilla Kysymyksiä? -> alisa.kopilow@aalto.fi ALISA KOPILOW AALTO-YLIOPISTO Sähkötekniikan korkeakoulu ELEC Olin kevätlukukauden 2015 yliopistovaihdossa

Lisätiedot

VAIHTORAPORTTI Tuulia Talvio Université de Lausanne syksy 2012

VAIHTORAPORTTI Tuulia Talvio Université de Lausanne syksy 2012 PERUSTIETEIDENKORKEAKOULU VAIHTORAPORTTI Tuulia Talvio Université de Lausanne syksy 2012 Sisällysluettelo 1.JOHDANTO 2.JÄRJESTELYTSUOMESSAJAKOHDEMAASSA 2.1MATKAT 2.2HAKUPROSESSI 2.3VAKUUTUKSET 2.4ASUMINEN

Lisätiedot

ITALIA, Torino. Syksy 2009

ITALIA, Torino. Syksy 2009 ITALIA, Torino Harri Aaltonen Ville Veijola Syksy 2009 KOT7SN2 KOT7SN2 Torino Asukkaita 909 000 Sijaitsee Po-joen varrella Piemonten maakunnassa Pohjois- Italiassa. Torino tunnetaan erityisesti Fiat-autotehtaasta.

Lisätiedot

Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät!

Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät! OPPILAS 1 Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät! Kurssi oli superhyvä, juuri sellainen mitä halusin, jopa parempi! Tietokoneohjelma oli loistava opiskeluapuri

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

Kanada 2015. Gea Schumann Merkonomi

Kanada 2015. Gea Schumann Merkonomi 1 Kanada 2015 Gea Schumann Merkonomi 2 Perustietoa Lähdin 31.12 kuukauden kestävälle matkalle Kanadaan. Olimme osallisena FinAl 2.0 projektissa ja pääsimme mukaan muutamiin isoihinkin tehtäviin. Majoituksena

Lisätiedot

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Case: Hyvän Olon viikonloppu kurssilaisen palvelupolku Vierumäellä VIERUMÄKI KOTISIVUT www.vierumaki.fi - Paljon informaatiota

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

JUJUPRIX 2015. Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy. kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.

JUJUPRIX 2015. Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy. kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota. JUJUPRIX 2015 Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.fi Tampere matkailukohteena. Tampere on Pohjoismaiden suurin

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE VAIHTO-OPISKELIJOIDEN KOKEMUKSIA OPISKELUSTA ISÄNTÄYLIOPISTOSSA

KYSELYLOMAKE VAIHTO-OPISKELIJOIDEN KOKEMUKSIA OPISKELUSTA ISÄNTÄYLIOPISTOSSA KYSELYLOMAKE VAIHTO-OPISKELIJOIDEN KOKEMUKSIA OPISKELUSTA ISÄNTÄYLIOPISTOSSA A. Taustakysymyksiä 1. Sukupuoli 2. Ikä Nainen Mies 3. Kotimaa 4. Äidinkieli 5. Mitä muita kieliä osaat? Arvioi näiden kielten

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

Mikko Niemelä & Jonne Roppola

Mikko Niemelä & Jonne Roppola Mikko Niemelä & Jonne Roppola Tietoa Japanin vaihtokohteista Kv- toimistosta. Kumamoto National College Of Technologyyn voi hakea Tietotekniikan, Automaatiotekniikan ja Hyvinvointitekniikan opiskelijat.

Lisätiedot

2&lang=de. Oleskeluaikani on 23.5-19.5.2013, jolloin ehdin olemaan töissä 8 viikkoa.

2&lang=de. Oleskeluaikani on 23.5-19.5.2013, jolloin ehdin olemaan töissä 8 viikkoa. ULKOMAANJAKSON RAPORTTI Saksa, Aachen 25.3.-17.5.2013 Aivan aluksi haluaisin esitellä itseni. Olen Laura Sivonen ja opiskelen laboratorioalan perustutkintoa, jolloin ammattinimikkeekseni tulee laborantti.

Lisätiedot

Vaihtoraportti Nanyang Technological University, Singapore

Vaihtoraportti Nanyang Technological University, Singapore Biotuotetekniikka Nanyang Technological University, Singapore Tammikuu 2014 Toukokuu 2014 GEM Trailblazer vaihto-ohjelma Raportin saa julkaista internetissä nimettömänä Vaihtoraportti Nanyang Technological

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Vaihtokohde. Vaihtoon lähtö

Vaihtokohde. Vaihtoon lähtö Erasmus Vaihtoraportti Grazin teknillinen yliopisto, Graz, Itävalta Syyslukukausi 2011/2012 Opetuskielet: saksa ja englanti Opiskelen Kemian tekniikan korkeakoulussa. Vaihtoon lähtiessäni olin opiskellut

Lisätiedot

Kansainvälinen harjoittelu. Jukka Inget TTE8SN2 Jaakko Hartikka TTE9SNL

Kansainvälinen harjoittelu. Jukka Inget TTE8SN2 Jaakko Hartikka TTE9SNL Kansainvälinen harjoittelu Jaakko Hartikka TTE9SNL Vaihtoon hakeminen ja alkujärjestelyt Minulla oli kauan ollut sellainen etäinen haave vaihdosta ja usein ajattelin, että olisi mukava lähteä mutta se

Lisätiedot

Automaatio- ja systeemitekniikan koulutusohjelma

Automaatio- ja systeemitekniikan koulutusohjelma Michigan Technological University (MTU) Houghton, Michigan, Yhdysvallat Syyslukukausi 2014 Kahdenvälinen vaihtosopimus Joni Lumela joni.lumela@aalto.fi Automaatio- ja systeemitekniikan koulutusohjelma

Lisätiedot

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän

Lisätiedot

Tietokone työvälineenä

Tietokone työvälineenä Tietokone työvälineenä Aloitusluento 30.8.2013 Emilia Hjelm Yleistä kurssista Pakollinen Mahtava Työläs Palkitseva Kurssin laajuus 1 opintopiste ei vastaa kurssin todellista laajuutta. NYYH! Mutta TVT-ajokortista

Lisätiedot

Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta

Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009 Työssäoppimispaikkamme oli Fuengirolassa. (Costa del sol) Kaupunki: Fuengirola Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Lähin lentokenttä: Málaga

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE KEVÄT 2015 Vastausprosentti: 79,9 % Työ, työnhaku ja työllistyminen 1. Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa

Lisätiedot

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Niklas Sillander Luksia Marraskuu, 2015 Matkaan mars! Laukku on pakattu ja kaikki tarvittava varmistettu moneen kertaan olevan mukana joten nyt vain odotellaan kyytiä lentokentälle,

Lisätiedot

University of Stellenbosch Business School, Etelä-Afrikka, Kapkaupunki Syksy 2012

University of Stellenbosch Business School, Etelä-Afrikka, Kapkaupunki Syksy 2012 Vaihtoraportti Juho Savola, k90476 University of Stellenbosch Business School, Etelä-Afrikka, Kapkaupunki Syksy 2012 Raportissa tulen kertomaan omia kokemuksia Etelä-Afrikasta ja USB:sta vaihtokohteena.

Lisätiedot

VALITSE LUKIO-OPINNOT

VALITSE LUKIO-OPINNOT VALITSE LUKIO-OPINNOT OVI MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMAAN. Lukio on tärkeä ponnahduslauta tulevaisuuteesi. Se tarjoaa Sinulle hyvät valmiudet ja suoran väylän eri alojen jatko-opintoihin sekä lisäaikaa tulevaisuutesi

Lisätiedot

TIIMIJAKSO YLÖJÄRVEN LUKIOSSA

TIIMIJAKSO YLÖJÄRVEN LUKIOSSA TIIMIJAKSO YLÖJÄRVEN LUKIOSSA Laura Kauppinen ma, fy, ke Ylöjärven lukio @laurajoka MIKÄ TIIMIOPPIMINEN? Yhdessä suunnitellaan mitä ja miten asia toteutetaan, kuka tekee mitä, missä ja miten. Analysoidaan

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

KV-toiminta Schildtin lukiossa lv.2015-2016 YKKÖSET ELI 15-TASO

KV-toiminta Schildtin lukiossa lv.2015-2016 YKKÖSET ELI 15-TASO KV-toiminta Schildtin lukiossa lv.2015-2016 YKKÖSET ELI 15-TASO Italialaisryhmän vierailu lokakuussa Alessandro da Imolasta saapuu kouluumme vierailulle 20 opiskelijaa ja kaksi opettajaa 22. 28.10. HUOM!

Lisätiedot

Golf Digest lukijatutkimus

Golf Digest lukijatutkimus Golf Digest Golf Digest lukijatutkimus Toteutettu web-kyselynä toukokuussa 8 Vastaajat ovat Golf Digest lehden tilaajia ja lukijoita Vastaajia n = 479 Lehden jutut luetaan tarkkaan Luen lehden jutut Vastaajista

Lisätiedot

Laurea-Ammattikorkeakoulu Laurea Järvenpää. HYVÄ VANHUUS JA RUOKA Studia Generalia Luennon palautteet

Laurea-Ammattikorkeakoulu Laurea Järvenpää. HYVÄ VANHUUS JA RUOKA Studia Generalia Luennon palautteet Laurea-Ammattikorkeakoulu Laurea Järvenpää HYVÄ VANHUUS JA RUOKA Studia Generalia Luennon palautteet Perttu Niitynpää Jari Martikainen 1.3.7 Selostus Oheisessa raportissa on viimekertaisen Studia Generalia

Lisätiedot

Ajankäyttötutkimuksen satoa eli miten saan ystäviä, menestystä ja hyvän arvosanan tietojenkäsittelyteorian perusteista

Ajankäyttötutkimuksen satoa eli miten saan ystäviä, menestystä ja hyvän arvosanan tietojenkäsittelyteorian perusteista Ajankäyttötutkimuksen satoa eli miten saan ystäviä, menestystä ja hyvän arvosanan tietojenkäsittelyteorian perusteista Harri Haanpää 18. kesäkuuta 2004 Tietojenkäsittelyteorian perusteiden kevään 2004

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10 Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012 Veera Helander arva10 Työpaikka Manuel & Ariana on pieni yritys jossa tehdään juhlavaatteita, hääpukuja, mittatilaustöitä sekä couture

Lisätiedot

1 JOHDANTO 2 ENNEN MATKAA 3 MATKA 4 IRLANTI

1 JOHDANTO 2 ENNEN MATKAA 3 MATKA 4 IRLANTI SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 ENNEN MATKAA... 2 3 MATKA... 2 4 IRLANTI... 2 4.1 DUBLIN... 2 4.2 NÄHTÄVYYDET... 3 4.3 LIIKKUMINEN... 3 5 KOULU... 3 5.1 KOULU... 3 5.2 KOULUSSA KÄYNTI... 4 6 ASUMINEN... 4 6.1

Lisätiedot

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.

Lisätiedot

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry ERASMUS KOULUISSA Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu - EVS volunteers 18-30 v. nuori tulee Suomeen vapaaehtoispalveluun suomalaiselle yleishyödyllisille organisaatioille (esim. järjestöjä, kunnallisia toimijoita,

Lisätiedot

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Joulukuun pakkaset jäivät taakse, kun laskeuduin kuuden tunnin lentomatkan jälkeen Las Palmasin lentokentälle. Kenttäpalvelut toimivat

Lisätiedot

5. Kuinka kauan pystyisit olemaan ilman sähköisiä mediavälineitä? (Ei tarkoita puhelimella soittamista.)

5. Kuinka kauan pystyisit olemaan ilman sähköisiä mediavälineitä? (Ei tarkoita puhelimella soittamista.) 1. Luokka-aste 3 66 22.8% 4 92 31.8% 5 103 35.6% 6 23 8 % 7 2 0.7% 8 2 0.7% 9 1 0.3% 2. Sukupuoli Tyttö 159 55 % Poika 130 45 % 3. Mitä sähköisiä mediavälineitä käytät päivittäin koulussa? ATK-luokan/kirjaston

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

06/07 Darmstadt, Saksa

06/07 Darmstadt, Saksa 06/07 Darmstadt, Saksa Darmstadt Darmstadt sijaitsee Hessenin osavaltiossa, noin 30km päässä Frankfurtista Darmstadt on keskikokoinen kaupunki, jossa on noin 200 000 asukasta Hochschule Darmstadt Vaihtareita

Lisätiedot

1. Luokka-aste Kysymykseen on vastattu 299 kertaa Vaihtoehto Lukumäärä Prosentti 3 2 0.7% 4 0 0 % 5 0 0 % 6 42 14 % 7 91 30.4% 8 78 26.1% 9 86 28.

1. Luokka-aste Kysymykseen on vastattu 299 kertaa Vaihtoehto Lukumäärä Prosentti 3 2 0.7% 4 0 0 % 5 0 0 % 6 42 14 % 7 91 30.4% 8 78 26.1% 9 86 28. 1. Luokka-aste Kysymykseen on vastattu 299 kertaa 3 2 0.7% 4 0 0 % 5 0 0 % 6 42 14 % 7 91 30.4% 8 78 26.1% 9 86 28.8% 2. Sukupuoli Tyttö 179 59.9% Poika 120 40.1% 3. Mitä sähköisiä mediavälineitä käytät

Lisätiedot

Shanghai. Peoples Republic of China. Tekijät: Sami Nurmikumpu t3nusa00@students.oamk.fi Janne Aku Pesonen t3peja00@students.oamk.

Shanghai. Peoples Republic of China. Tekijät: Sami Nurmikumpu t3nusa00@students.oamk.fi Janne Aku Pesonen t3peja00@students.oamk. Shanghai Peoples Republic of China Tekijät: Sami Nurmikumpu t3nusa00@students.oamk.fi Janne Aku Pesonen t3peja00@students.oamk.fi Asukkaita n. 18 milj. Kiinan suurin teollisuuskaupunki Sijaitsee Yangtzejoen

Lisätiedot

Stockholm. Kungliga Tekniska Högskolan

Stockholm. Kungliga Tekniska Högskolan Stockholm Kungliga Tekniska Högskolan Kristiina Hytti Tuotantotalous Vaihtokohde: Kungliga Tekniska Högskolan, Stockholm, Ruotsi Vaihto-ohjelma: Nordtek Opetuskieli valitsemillani kursseilla: englanti

Lisätiedot

Odense, syksy 2006. Valmistelut

Odense, syksy 2006. Valmistelut Odense, syksy 2006 Valmistelut Kun valmistumiseni rupesi häämöttämään, tajusin että viimeinen mahdollisuus asua ulkomailla läheni samalla. Perheellisellä miehellä kun ei ole juuri mahdollisuuksia työskennellä

Lisätiedot

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga Ry Turku ja Sunnea Oy järjestivat harjoitusleirin Kroatiassa syyskuussa 2011. Matkakohteena oli historiallinen Trogir. lensivät Norwegianilla ja myöhemmin

Lisätiedot

MATKARAPORTTI INSTITUT TEKNOLOGI BANDUNG. Kevätlukukausi 2013. Eero Salenius

MATKARAPORTTI INSTITUT TEKNOLOGI BANDUNG. Kevätlukukausi 2013. Eero Salenius MATKARAPORTTI INSTITUT TEKNOLOGI BANDUNG Kevätlukukausi 2013 Eero Salenius 1. Valmistautuminen vaihtoon Ei voi muuta kuin onnitella, jos sinut on valittu Bandungiin vaihtoon. Jos kaipaat vaihdoltasi muutakin

Lisätiedot

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007 MAANANTAI 9.7.2007 N. Klo 8.00 startti Huttulasta ja sen jälkeenvesilahdelta Koskenkylästä kohti Vantaata, keli pilvinen ja vesikuurojen mahdollisuus ilmassa Yöpyminen vaimon serkun luona mistä aamulla

Lisätiedot

Kyselytutkimus opiskelijoiden ajankäytöstä tietojenkäsittelyteorian peruskurssilla

Kyselytutkimus opiskelijoiden ajankäytöstä tietojenkäsittelyteorian peruskurssilla Kyselytutkimus opiskelijoiden ajankäytöstä tietojenkäsittelyteorian peruskurssilla Harri Haanpää Peda-forum 2004 AB TEKNILLINEN KORKEAKOULU Tietojenkäsittelyteorian laboratorio T 79.148 Tietojenkäsittelyteorian

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

University of Limerick, Irlanti 09 12 / 2011 Erasmus

University of Limerick, Irlanti 09 12 / 2011 Erasmus University of Limerick, Irlanti 09 12 / 2011 Erasmus Vaihtoraportti Opiskelen neljättä vuotta teknillisen fysiikan ja matematiikan tutkinto-ohjelmassa ja vietin viime syksyn Irlannissa Limerickin kaupungissa

Lisätiedot

Matkaraportti, Kevät 2012 Universidad de Navarra k87902

Matkaraportti, Kevät 2012 Universidad de Navarra k87902 Matkaraportti Pamplonan Universidad de Navarra oli aivan uusi vaihtokohde kun hain vaihtoon enkä tiennyt paikasta kuin kaksi asiaa: se sijaitsee Pohjois-Espanjassa ja Pamplonassa juostaan härkäjuoksut

Lisätiedot

Tutoroinnin kick-off. KY Yläkertsi 14.4.

Tutoroinnin kick-off. KY Yläkertsi 14.4. Tutoroinnin kick-off KY Yläkertsi 14.4. Kick-offin ohjelma Terveiset KY:n puheenjohtajalta Tutoroinnin henkilöt esittäytyvät Erilaisia tutorryhmiä Tulevat koulutukset ja tapahtumat Vaihtaritutorit omaan

Lisätiedot

Joonas Hietava. Vaihtoraportti by

Joonas Hietava. Vaihtoraportti by BRNO Czech Republic Vaihtoraportti by Joonas Hietava Alkujännitys Kun sain tietää, tää että lähtö oli varma, oli sisimässä ii äsekaisia kii tunteita. Toisaalta olin todella innoissani, mutta myös pelko

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ

VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ Vuokraa vene Sunny Boats jätä veneesi vuokrattavaksi avoveneiden vuokraus merellinen kokouspaketti VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ? LAITA VENEESI TUOTTAMAAN? SunnyBoats (SB) on vuonna 2008

Lisätiedot