Kasvatusammattilaiseksi!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kasvatusammattilaiseksi!"

Transkriptio

1 Lv Kasvatusammattilaiseksi! Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto Perhepäivähoitajan ammattitutkinto Kasvatus- ja opetusalan kansanopistolinja

2 Kasvatusalan ammattilaiseksi! Lahden kansanopisto on monialainen nuorten ja aikuisten oppilaitos. Sen toiminnassa yhdistyvät pitkä kokemus, vankka osaaminen sekä ajantasaiset sisällöt ja opetusmenetelmät. Poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton opisto sijaitsee keskellä Lahtea. Opiston toimitilat ja kannustava ilmapiiri luovat ainutlaatuisen oppimisympäristön. Opistolta on vain viiden minuutin kävelymatka rautatieasemalle ja vuoden 2015 lopulla valmistuvaan Matkakeskukseen. Aivan lähietäisyydellä ovat myös kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto, korkeakoulujen yhteiskirjasto, teatterit ja elokuvateatterit sekä muut kaupunkikeskustan palvelut. Kasvatus- ja sosiaalialan koulutuksella on opistossa pitkät perinteet. Lukuvuonna valittavissa on kaksi ammattitutkintoon johtavaa koulutusta sekä yksi alan korkeakouluopintoihin valmentava kansanopistolinja. Tavoitteellinen opiskelija voi lisäksi suorittaa avoimen yliopiston opintoja. Ammattitutkintoon johtavat koulutukset koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto (KAITO) perhepäivähoitajan ammattitutkinto, monimuotokoulutus (PPH) Alalle valmentavat kansanopistolinjat kasvatus- ja opetusala Avoimen yliopiston opinnot (suunnitteilla) kasvatustiede, perus- ja aineopinnot erityispedagogiikka, perus- ja aineopinnot perheopinnot, perusopinnot [2] Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto (KAITO) kokopäivätoiminen opiskelu Kohderyhmä Pääsyvaatimuksena on vähintään 18 vuoden ikä ja suoritettu oppivelvollisuus. Työ edellyttää koulutettavalta soveltuvuutta alan työtehtäviin: hyviä vuorovaikutustaitoja, reipasta ja oma-aloitteista otetta työntekoon sekä aitoa kiinnostusta lasten ja nuorten kanssa toimimiseen. Opiskelijaksi hyväksyminen edellyttää hakijalta hyvää oman arjen hallintaa sekä asetuksissa (1032 ja 1033/2011) määriteltyä terveyttä. Ammattialan kuvaus Tutkinnon suorittanut osallistuu eri-ikäisten ja kulttuuritaustaltaan erilaisten asiakkaiden kasvatukseen sekä toimintakyvyn tukemiseen ja ohjaamiseen päivähoidossa, esi- ja perusopetuksessa, aamu- ja iltapäivätoiminnassa sekä toisen asteen koulutuksessa. Työ on monipuolista yhteistyötä asiakkaiden ja perheiden sekä kasvatuksen, opetuksen, sosiaali- ja terveysalan asiantuntijoiden ja asiakaspalveluun osallistuvien kanssa. Näillä aloilla yleisiä ammattitaidon vaatimuksia ovat mm. asiakaslähtöisyys, palvelumyönteisyys ja vuorovaikutuksellinen osallistuminen. Koulutuksen sisältö ja suoritustapa Koulutuksen alkaessa opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen

3 oppimissuunnitelma, jossa huomioidaan aiemmin hankittu osaaminen. Opiskelu koostuu kontaktiopetuksesta, opiskelutehtävistä, itsenäisestä työskentelystä, yhteistoiminnallisesta oppimisesta ja työssä oppimisesta. Opiskelija osoittaa ammattitaitonsa tutkinnon osa kerrallaan aidoissa työympäristöissä yhteistyössä työelämän toimijoiden kanssa. Ammattiopintojensa ohessa opiskelija voi suorittaa avoimen yliopiston opintoja, esim. kasvatustieteen tai erityispedagogiikan perusopinnot (25 op). Huom. Ammatillisessa koulutuksessa opiskelevilta peritään avoimen yliopiston opinnoista erillinen maksu. Hakeminen Koulutukseen haetaan mennessä hakulomakkeella, jonka voi ladata ja tulostaa opiston verkkosivuilta www. lahdenkansanopisto.fi tai tilata opiston toimistosta (03) Hakemuksiin tulee liittää kopiot opinto- ja työtodistuksista. Kirjallisten hakemusten perusteella osa hakijoista kutsutaan haastatteluun. Koulutukseen valituille ilmoitetaan valinnasta kirjeitse. Opintomaksut 720 e, sisältää tutkintomaksun (58 e) Tiedustelut vastuuopettaja Sari Ryynänen-Jussila, , Asuminen ja ruokailu Ammatillisessa koulutuksessa opiskelevalla on mahdollisuus eri maksusta asua ja ruokailla opistolla. Tietoja asumismahdollisuuksista ja -kustannuksista sekä ateriamaksuista saa opiston verkkosivuilta ja toimistosta p. (03) Ammattitutkinnon osat 1. Ammatissa toimiminen 2. Kasvun ja kehityksen tukeminen ja ohjaaminen 3. Oppimisen ja toiminnan tukeminen ja ohjaaminen 4. Erityistä tukea tarvitsevien ohjaaminen 5. Yrittäjyys (valinnainen) Tutkinto on valmis, kun kaikki neljä tutkinnon pakollista osaa on hyväksytysti suoritettu. [3]

4 Perhepäivähoitajan ammattitutkinto (PPH) monimuoto-opiskelu Kohderyhmä Koulutukseen pääsyn edellytyksenä on 18 vuoden ikä, suoritettu oppivelvollisuus sekä kiinnostus alaa kohtaan. Työ edellyttää soveltuvuutta alan työtehtäviin: reipasta ja oma-aloitteista otetta työntekoon, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä aitoa kiinnostusta lasten kanssa toimimiseen. Opiskelijaksi hyväksyminen edellyttää hakijalta hyvää oman arjen hallintaa sekä asetuksissa (1032 ja 1033/2011) määriteltyä terveyttä. Alan työkokemus on opiskelijavalinnassa eduksi. Ammattialan kuvaus Perhepäivähoitaja on varhaiskasvatuksen superammattilainen, arjen sankari, lasten vanhempien kasvatuskumppani. Perhepäivähoitaja luo lapselle turvallisen kasvun, kehityksen ja oppimisen ilmapiirin pienessä ryhmässä, yksilöllisesti ja joustavasti. Vapautta arvostaville, itsenäiseen työhön kykeneville vastuunkantajille [4] Perhepäivähoitaja voi tehdä työtä omassa kodissaan joko yksityisenä tai kunnallisena perhepäivähoitajana. Kotona työskentely mahdollistaa myös omien lasten hoidon osana ryhmää. Yksityinen perhepäivähoitaja on yrittäjä. Yrittäjyys sopii niille, jotka arvostavat työn itsenäisyyttä, sen mukanaan tuomaa vastuuta ja vapautta vaikuttaa esim. työpäivän pituuteen tai asiakasperheiden valintaan. Kolmiperhepäivähoidossa perhepäivähoitaja huolehtii kahden tai kolmen perheen lapsista esim. vuoroviikoin lasten omissa kodeissa. Ryhmäperhepäiväkodissa eli ryhmiksessä perhepäivähoitaja työskentelee yhdessä työparin kanssa tai hoito- ja varhaiskasvatusalan ammattilaisten tiimin jäsenenä. Kodinomainen ryhmis, jossa ryhmäkoko on pieni, on suosittu vaihtoehto muiden päivähoitomuotojen ohella. Kunnissa toimii kunnallisia, yksityisiä ja järjestöjen ylläpitämiä ryhmiksiä. Koulutuksen sisältö ja suoritustapa Koulutus etenee tutkinnon osittain, koulutuksen alkaessa tutkinnon suorittajalle laaditun henkilökohtaisen [3]

5 oppimissuunnitelman mukaisesti. Oppimissuunnitelmassa otetaan huomioon opiskelijan aiemmin hankkima osaaminen. Ammattitaitoa hankitaan teoriaopinnoissa ja työssä oppimalla. Tutkinto suoritetaan tutkinnon osa kerrallaan. Opiskelija osoittaa tutkinnon perusteissa vaaditun ammattitaitonsa aidoissa toimintaympäristöissä. Hakeminen Koulutukseen haetaan mennessä hakulomakkeella, jonka voi ladata ja tulostaa opiston verkkosivuilta tai tilata opiston toimistosta (03) Hakemuksiin tulee liittää kopiot opinto- ja työtodistuksista. Kirjallisten hakemusten perusteella osa hakijoista kutsutaan haastatteluun. Koulutukseen valituille ilmoitetaan valinnasta kirjeitse. Huom. Hakija voidaan kutsua haastatteluun jo ennen hakuajan päättymistä. Opintomaksu 620 e, sisältää tutkintomaksun (58 e) Tiedustelut vastuuopettaja Lilli Volanen, p Koulutus koostuu seuraavista tutkinnon osista: 1. Ammatillinen toiminta perhepäivähoidossa 2. Varhaiskasvattajana perhepäivähoidossa 3. Lapsen terveydestä ja fyysisestä turvallisuudesta huolehtiminen 4. Lapsen tuen tarpeeseen vastaaminen 5. Monikulttuuristen lasten ja perheiden kanssa toimiminen Ammattitutkinto on valmis, kun kaikki viisi tutkinnon osaa on hyväksytysti suoritettu. Sopisiko sinulle monimuotokoulutus? Päivähoitotyön ohessa varhaiskasvatuksen superammattilaiseksi! Monimuotokoulutus on aikuisten erilaiset elämäntilanteet huomioon ottava, vaihtoehtoinen tapa suorittaa perhepäivähoitajan ammattitutkinto. Se sopii niille, jotka jo työskentelevät, ovat työskennelleet tai ovat aloittamassa työt alalla mutta joilta puuttuu alan tutkinto. Monimuotokoulutus koostuu lähiopetuksesta etätyöskentelystä ja työssä oppimisesta. Etätyöskentelyyn kuuluu mm. itsenäistä tiedonhankintaa, erilaisten oppimistehtävien tekemistä ja ryhmäprojekteihin osallistumista. Opinnoissa eteneminen vaatii opiskelijalta määrätietoista ja oma-aloitteista otetta. Monimuotokoulutuksessa pääosa työssä oppimisesta ja tutkintosuorituksista on mahdollista tehdä siinä perhepäivähoitoryhmässä, jossa opiskelija työskentelee. [5]

6 Kasvatus- ja opetusala Kohderyhmä Koulutus sopii kasvatusja opetusalan ammattikorkeakoulu- tai yliopisto-opintoihin aikoville sekä alasta muuten kiinnostuneille. Pääsyvaatimuksena on vähintään 18 vuoden ikä ja lukio-opinnot tai muu soveltuva koulutus. Tavoite Koulutukseen osallistuvat syventävät käsitystään alasta sekä kehittävät tutkintotavoitteisiin opintoihin pyrittäessä vaadittavia tietojaan ja taitojaan. Koulutuksessa otetaan ensiaskeleet yliopisto- ja Sinulle, joka olet matkalla esim. luokanopettajaksi erityisopettajaksi erityisluokanopettajaksi lastentarhanopettajaksi ja valmistautumassa näiden koulutusten pääsykokeisiin (esim. VAKAVA) ammattikorkeakouluopintoihin. Niissä vaadittavat opiskelu-, vuorovaikutus- ja viestintätaidot kehittyvät. Sisältö Keskeiset oppiaineet ovat kasvatustiede, erityispedagogiikka ja varhaiskasvatus. Lisäksi opiskellaan kieliä ja viestintää sekä taito- ja taideaineita. Opiskelijan on mahdollista suorittaa Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston mukaiset perusopinnot (25 op) joko kasvatustieteessä, erityispedagogiikassa tai perheopinnoissa. Koulutukseen sisältyy työharjoittelujakso. Hakeminen Koulutukseen haetaan mennessä osoitteessa Opiskelijat valitaan hakemusten perusteella. Osa valintapäätöksistä tehdään ja postitetaan jo ennen hakuajan päättymistä. Tiedustelut vastuuopettaja Kati Saarinen, p [6] Opintomaksut Opistolla asuvan Opintomaksut 1hh 2hh+kph muualla asuva opintomaksu käsittää opetuksen e/lukuvuosi lisäksi oppimateriaaleja, majoituksen ja siihen liittyvät tukipalvelut, mahdollisuuden asua opistolla myös viikonloppuisin sekä ruokailut arkisin maanantaista perjantaihin (aamupala, lounas, päiväkahvi). Opiston ulkopuolella asuvan opintomaksuun sisältyy opetuksen ja oppimateriaalien lisäksi lounas ja päiväkahvi (ma pe). Yhden, linjan opintosuunnitelmaan kuuluvan avoimen yliopiston opintokokonaisuuden (25 op) sekä em. kieli- ja viestintäkurssit voi suorittaa ilman erillisiä maksuja. [5]

7 Miten rahoitat opintosi? Aikuiskoulutustuki ja ammattitutkintostipendi - Opintotuki - Omaehtoinen opiskelu työttömyystuella tuettuna - Huom.! Pidätämme oikeuden opintomaksujen muutoksiin. Tässä esitteessä on mainittu lukuvuoden maksut. [7]

8 Harjukatu 46, LAHTI (03) Pala halusta oppia!

Kasvatuksen. ammattilaiseksi. Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto. Perhepäivähoitajan ammattitutkinto

Kasvatuksen. ammattilaiseksi. Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto. Perhepäivähoitajan ammattitutkinto Kasvatuksen ammattilaiseksi Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto Perhepäivähoitajan ammattitutkinto Lv. 2012 2013 Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen

Lisätiedot

Kasvatus- ja sosiaaliala

Kasvatus- ja sosiaaliala Lv. 2014 2015 Kasvatus- ja sosiaaliala Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto Perhepäivähoitajan ammattitutkinto Kasvatus- ja sosiaalialan kansanopistolinja Kasvatus- ja

Lisätiedot

Tähtäimessä KASVATUS-, SOSIAALI- TAI TERVEYSALA

Tähtäimessä KASVATUS-, SOSIAALI- TAI TERVEYSALA Lv. 2013 2014 Tähtäimessä KASVATUS-, SOSIAALI- TAI TERVEYSALA Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto Perhepäivähoitajan ammattitutkinto Kasvatus- ja sosiaalialan kansanopistolinja

Lisätiedot

Kasvatusammattilaiseksi!

Kasvatusammattilaiseksi! Lv. 2016 2017 Kasvatusammattilaiseksi! Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto Perhepäivähoitajan ammattitutkinto Kasvatus- ja opetusalan kansanopistolinja VAKAVA-pääsykoevalmennus

Lisätiedot

Ohjauksen ajankohtaisfoorumi: Koulunsa päättävien palvelut kehittämispäällikkö Tytti Pantsar, Suomen Kansanopistoyhdistys

Ohjauksen ajankohtaisfoorumi: Koulunsa päättävien palvelut kehittämispäällikkö Tytti Pantsar, Suomen Kansanopistoyhdistys Kansanopistojen tarjoamat mahdollisuudet urapolun eri vaiheissa Ohjauksen ajankohtaisfoorumi: Koulunsa päättävien palvelut 24.3.2017 kehittämispäällikkö Tytti Pantsar, Suomen Kansanopistoyhdistys Kansaopistoista

Lisätiedot

Tervetuloa Omnian aikuisopistoon

Tervetuloa Omnian aikuisopistoon Tervetuloa Omnian aikuisopistoon Hyvinvointi Liike-elämä Palvelut Tekniikka ja taito Video Näyttötutkinnosta https://www.youtube.com/watch?v=4rg3c 3Krpko&feature=youtu.be Omnian aikuisopiston toimipisteet

Lisätiedot

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON TIE NÄYTTÖTUTKINTOON Käytännönläheinen opiskelijan opas Porvoon Kauppaoppilaitos Yrityspalvelu Företagsservice Opistokuja 1, 06100 Porvoo www.pkol.fi 019-5740700 yp@ pkol.fi 1 Opas on tarkoitettu opiskelemaan

Lisätiedot

TERV ETULOA

TERV ETULOA 2 TERV ETULOA VALINTAINFOON 3 Video näyttötutkinnosta SUOMEN KOULUTUSJÄRJESTELMÄ 4 Y L I O P I S T O T J A T I E D E K O R K E A K O U L U T A M M AT T I K O R K E A K O U L U TYÖELÄMÄ Erikoisammattitutkinnot

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus 16.11.2017 Asetusluonnos Lausuntoversio Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia koskevan asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen

Lisätiedot

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII -

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus p Perus, ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutusta Yhteistyöoppilaitokset 17 kuntaa Valittavana yli 360 tutkintoa Tietopuolinen

Lisätiedot

Avoin kaikille Joustava, kokonaisvaltainen. Yhteisöllisyys sosiaalisuus Suomalainen kansainvälinen. www.kansanopistot.fi/ opinnot/hyvatietaa.

Avoin kaikille Joustava, kokonaisvaltainen. Yhteisöllisyys sosiaalisuus Suomalainen kansainvälinen. www.kansanopistot.fi/ opinnot/hyvatietaa. Avoin kaikille Joustava, kokonaisvaltainen opiskelu Yhteisöllisyys sosiaalisuus Suomalainen kansainvälinen www.kansanopistot.fi/ opinnot/hyvatietaa.html www.kansanopistot.fi/ skybase/skymap.htm Kansanopistoja

Lisätiedot

Mikä ihmeen kansanopisto? SUOMEN KANSANOPISTOYHDISTYS FINLANDS FOLKHÖGSKOLFÖRENING RY

Mikä ihmeen kansanopisto? SUOMEN KANSANOPISTOYHDISTYS FINLANDS FOLKHÖGSKOLFÖRENING RY Mikä ihmeen kansanopisto? SUOMEN KANSANOPISTOYHDISTYS FINLANDS FOLKHÖGSKOLFÖRENING RY Yleistä avoin kaikille joustava, kokonaisvaltainen ja kokopäiväopiskelu yhteisöllisyys sosiaalisuus läheinen kansainvälinen

Lisätiedot

Opettajankoulutus Suomessa

Opettajankoulutus Suomessa Opettajankoulutus Suomessa Opettajan työ rakentaa tulevaisuuden perustaa Yleistä opettajankoulutuksesta Opettajankoulutus yliopistoissa Opettajankoulutus ammatillisissa opettajakorkeakouluissa 4 Varhaiskasvatus

Lisätiedot

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Näyttötutkinnot Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Tietoa näyttötutkinnoista tutkintoja järjestävistä oppilaitoksista työvoimatoimistoista oppisopimustoimistoista kirjastoista

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Ammatillinen erityisopettajankoulutus Valintaperusteet 1 (5)

HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Ammatillinen erityisopettajankoulutus Valintaperusteet 1 (5) Ammatillinen erityisopettajankoulutus Valintaperusteet 1 (5) Hakeminen ammatilliseen erityisopettajankoulutukseen Ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteinen haku on 7. 27.1.2015. Sähköinen hakemus tulee

Lisätiedot

Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut

Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut Varhaiskasvatuspalvelumme tarjotaan Kirkonkylällä päiväkoti Peukaloisessa sekä Rukkitien ryhmäperhepäiväkodissa. Sotkumassa toimivat

Lisätiedot

Osa 1 Koulu työyhteisönä

Osa 1 Koulu työyhteisönä Sisällys Alkusanat...11 Osa 1 Koulu työyhteisönä Moniammatillinen yhteistyö ja oppilaiden kohtaaminen (Simo Rönty)...15 Jokaisella työntekijällä on oma vastuualueensa...15 Lapsi tarvitsee aikuisia...16

Lisätiedot

ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja

ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja ARVIOIJAKOULUTUS Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ NÄYTTÖTUTKINNOISTA 2. TUTKINTORAKENNE 3. AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN 1. Tutkintotilaisuuden suorittamissuunnitelma

Lisätiedot

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen!

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! OPPISOPIMUS Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! KEUDA 1 1.4.2015 OPPISOPIMUS Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula sekä

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO

LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO Lastenohjaaja 1 TUTKINNON RAKENNE Pakolliset tutkinnon osat 70 ov - Lapsen kasvun ohjaus ja huolenpito 30ov - Perhelähtöinen ja yhteisöllinen kasvatustyö 25 ov - Koululaisten

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI. oppisopimustyyppinen koulutus. Ikääntyvien mielenterveys- ja päihdetyön osaaja (30 op) www.luc.fi

LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI. oppisopimustyyppinen koulutus. Ikääntyvien mielenterveys- ja päihdetyön osaaja (30 op) www.luc.fi LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI oppisopimustyyppinen koulutus Ikääntyvien mielenterveys- ja päihdetyön osaaja (30 op) DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii Oppisopimuskoulutus Tekemällä oppii Sopii kuin nakutettu Perustietoa oppisopimuksesta Oppisopimus on käytännöllinen tapa kouluttautua ja kouluttaa yritykseen ammattitaitoista henkilöstöä sekä kehittää

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun

Lisätiedot

HAKUOHJE. VISUAALISEN ALAN TAIDEOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op.)

HAKUOHJE. VISUAALISEN ALAN TAIDEOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op.) HAKUOHJE VISUAALISEN ALAN TAIDEOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op.) Taideteollisen korkeakoulun taidekasvatuksen osastolla on syksystä 2005 alkaen mahdollista suorittaa visuaalisen alan taideopettajien

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kasvatustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta kauppatieteiden kandidaateille kevät 2014 Kasvatustieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 1. Yleistä Joustava opintopolun kasvatuspsykologian

Lisätiedot

AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala

AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala Voimassa 1.8.2015 alkaen 2 Sisällys 1 AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO, PELIGRAFIIKAN

Lisätiedot

HAKEMUS: KOULUNKÄYNNIN JA AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS. 1. Henkilötiedot. Sukunimi:

HAKEMUS: KOULUNKÄYNNIN JA AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS. 1. Henkilötiedot. Sukunimi: 1 HAKEMUS: Turun kristillinen opisto / opiskelijavalinnat Lustokatu 7 20380 TURKU KOULUNKÄYNNIN JA AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS (Opisto täyttää: hakemus vastaanotettu:

Lisätiedot

Kaukaa viisaaksi! yleistä Itä-Suomen yliopistosta yleistä avoimesta yliopistoopiskelusta. opintojen suunnittelusta ohjaus- ja neuvontapalvelut

Kaukaa viisaaksi! yleistä Itä-Suomen yliopistosta yleistä avoimesta yliopistoopiskelusta. opintojen suunnittelusta ohjaus- ja neuvontapalvelut Kaukaa viisaaksi! yleistä Itä-Suomen yliopistosta yleistä avoimesta yliopistoopiskelusta opintojen suunnittelusta ohjaus- ja neuvontapalvelut ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Monialainen, kansainvälinen tiedeyliopisto

Lisätiedot

Mitä perusopetuksen jälkeen? Keski-Suomen Autismiyhdistyksen vanhempainryhmä

Mitä perusopetuksen jälkeen? Keski-Suomen Autismiyhdistyksen vanhempainryhmä Mitä perusopetuksen jälkeen? Keski-Suomen Autismiyhdistyksen vanhempainryhmä 10.1.2015 Tero Kujala, ohjaava opettaja, KM, EO 1 Lisäopetusta? Perusopetuksen jälkeen nuorella on mahdollisuus hakeutua lisäopetukseen

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio tori t Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen Oppisopimuskoulutus Alkupalaveri, jossa arvioidaan oppisopimuksen edellytykset.

Lisätiedot

HAKEMUS: KOULUNKÄYNNIN JA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS. 1. Henkilötiedot. Sukunimi:

HAKEMUS: KOULUNKÄYNNIN JA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS. 1. Henkilötiedot. Sukunimi: 1 HAKEMUS: Turun kristillinen opisto / opiskelijavalinnat Lustokatu 7 20380 TURKU KOULUNKÄYNNIN JA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS (Opisto täyttää: hakemus vastaanotettu:

Lisätiedot

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena Axxell Utbildning Ab Opiskelu aikuisena 1. YLEISTÄ VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA NÄYTTÖTUTKINNOISTA Näyttötutkintojärjestelmä perustuu läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa ja tarjoaa etenkin aikuisille

Lisätiedot

Uuden varhaiskasvatuslain vaikutukset ja lastenhoitajien opintopolut

Uuden varhaiskasvatuslain vaikutukset ja lastenhoitajien opintopolut Uuden varhaiskasvatuslain vaikutukset ja lastenhoitajien opintopolut Varhaiskasvatuksen ilta: JHL, Super, TEHY, JYTY Tampere, 24.10.2018 janne.hernesniemi@jhl.fi Koulutuspoliittinen asiantuntija ry Uuden

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä.

OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä. OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä. MITÄ OPPISOPIMUKSELLA VOI OPISKELLA? Oppisopimus on työssäoppimista ja opiskelua oppilaitoksessa Oppisopimuksen avulla voit suorittaa perustutkinnon

Lisätiedot

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja

Lisätiedot

Mitä lukion jälkeen?

Mitä lukion jälkeen? Mitä lukion jälkeen? Ammattikorkeakouluopinnot Yliopisto-opinnot Ylioppilaspohjainen ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinnot Avoimen yliopiston tai ammattikorkeakoulun opinnot Kansanopistojen opintolinjat

Lisätiedot

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:

Lisätiedot

Mitä peruskoulun jälkeen?

Mitä peruskoulun jälkeen? Mitä peruskoulun jälkeen? Opinto-ohjaaja Pia Nissilä opintopolku.fi KEVÄÄLLÄ 2018 YHTEISHAKU Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 20.2.-13.3.2018. Koulutukset alkavat syksyllä 2018.

Lisätiedot

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Jyväskylän yliopisto KOKKOLAN YLIOPISTOKESKUS CHYDENIUS Avoin yliopisto

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Jyväskylän yliopisto KOKKOLAN YLIOPISTOKESKUS CHYDENIUS Avoin yliopisto Kokkolan yliopistokeskus Chydenius kaikille avointa opetusta iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta opetus vastaa yliopiston opetussuunnitelmia opiskelu on sivutoimista opiskelu on maksullista opiskelutavoissa

Lisätiedot

Jatko-opiskelu. Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat. yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus

Jatko-opiskelu. Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat. yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus Jatko-opiskelu Jatko-opiskelu Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus 18.4.2017 Rauman Lyseon lukio 2 Yliopistot suoritetaan ensin

Lisätiedot

Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op

Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op 17.1. 12.12.2008 Palveluohjaaminen on sosiaali- ja terveysalalla käytetty asiakaslähtöinen

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi tai oppisopimuskeskus@sakky.fi

Lisätiedot

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma. Kaikille pakolliset tutkinnon osat KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma. Kaikille pakolliset tutkinnon osat KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma Kaikille pakolliset tutkinnon osat KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS Näyttötutkinnon suorittaja: Tutkintotilaisuuden paikka ja aika: Työpaikka ja työpaikkakoodi:

Lisätiedot

Avoin yliopisto abeille. Abipäivät 11.-12.11.2015

Avoin yliopisto abeille. Abipäivät 11.-12.11.2015 Avoin yliopisto abeille Abipäivät 11.-12.11.2015 Avoin yliopisto abeille Oman opiskelualan etsiminen: Mahdollisuus tutustua yliopistoopiskeluun sekä eri koulutusaloihin ja oppiaineisiin Valmistautuminen

Lisätiedot

Lähihoitaja 80 ov (120) / 2v Yo-pohjainen koulutus SOTE. Kokkolan sosiaali- ja terveysalan opisto

Lähihoitaja 80 ov (120) / 2v Yo-pohjainen koulutus SOTE. Kokkolan sosiaali- ja terveysalan opisto Lähihoitaja 80 ov (120) / 2v Yo-pohjainen koulutus SOTE LÄHIHOITAJA - Lähellä sinua Sosiaali- ja terveysalan opistolla tarjoamme Sinulle mahdollisuuden hankkia ihmisläheisen ammatin, jonka työllistymisnäkymät

Lisätiedot

(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ

(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ (Luonnos 19.11.2008) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ Johdanto 1 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINNON, LÄHIHOITAJA, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN 1.1 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tavoitteet 1.2 Sosiaali-

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO ARMANIN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa.

Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa. Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa. Aikuisten maahanmuuttajien ammatillisten näyttötutkintojen kehittäminen hyvinvointialalla -hanke

Lisätiedot

1.2 Kasvatustieteiden koulutuksen erillisvalinta avoimia yliopisto-opintoja suorittaneille (ent. kasvatustieteiden koulutuksen C-kiintiö)

1.2 Kasvatustieteiden koulutuksen erillisvalinta avoimia yliopisto-opintoja suorittaneille (ent. kasvatustieteiden koulutuksen C-kiintiö) KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN ERILLISVALINTOJEN VALINTAPERUSTEET 2012 1. TUTKINTOON JOHTAVIEN KOULUTUSTEN ERILLISVALINNAT 1.2 Kasvatustieteiden koulutuksen erillisvalinta avoimia yliopisto-opintoja suorittaneille

Lisätiedot

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten Kasvun tukeminen ja ohjaus Sivu 1(13) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin hallinta Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja:

Lisätiedot

TUTKINTORAKENNEASETUSTA ODOTELLESSA

TUTKINTORAKENNEASETUSTA ODOTELLESSA TUTKINTORAKENNEASETUSTA ODOTELLESSA - Humanistisen ja kasvatusalan tutkintojen perusteiden uudistus - Suhde sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon uudistukseen - Kasvatuksen työkentät - Ohjauksen työkentät

Lisätiedot

Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET

Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 17.3.2005, 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus Perusopetuksen oppimäärän suorittaneille

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt

Ammattiosaamisen näytöt Työpaikkaohjaaja kouluttajakoulutus Veijo Kykkänen Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa osa opiskelijan arviointia.

Lisätiedot

Sisustusalan ammattiosaajaksi

Sisustusalan ammattiosaajaksi Sisustusalan ammattiosaajaksi Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Artesaani, sisustusala kpedu.fi Näyttötutkintoperusteisesti KESKI-POHJANMAAN MAASEUTUOPISTO Toholammin ARTESAANIOPISTO - Ullavantie

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos

Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella 2.10.2019 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus

Lisätiedot

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Yksi Suomen suurimmista ammatillisen perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksen järjestäjistä n. 8000 opiskelijaa Henkilöstöä n. 850 Koulutamme ammattilaisia neljällä eri paikkakunnalla

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon rakenne

Kandidaatin tutkinnon rakenne Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2016 2020 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op Kieli-, viestintä ja orientoivat opinnot 20 Kvo Orientoituminen opintoihin (HOPS) ja opiskelutaitojen

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

Korkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille

Korkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille Turun Ammattikorkeakoulu Korkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille Ajankohta 01.04.-30.09.2019 Hinta Koulutus on maksuton Laajuus 30 op Yhteystiedot Tiina Hirard Lehtori Puhelin: +358

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO

LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Ilmaisutaitojen ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014 TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014 Tutkinto: Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja Tutkinnon osan nimi ja laajuus: 2.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus, 20 osp. Pakollinen

Lisätiedot

Maahanmuuttajien korkeakouluopintoihin valmentava koulutus - verkkototeutus (30 op)

Maahanmuuttajien korkeakouluopintoihin valmentava koulutus - verkkototeutus (30 op) Turun Ammattikorkeakoulu Maahanmuuttajien korkeakouluopintoihin valmentava koulutus - verkkototeutus (30 op) Ajankohta 01.04.-30.09.2019 Missä Verkko-opinnot Hinta Koulutus on maksuton Laajuus 30 op Yhteystiedot

Lisätiedot

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 27.8.2014 päivitetty Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 Jyväskylän koulutuskuntayhtymän yhteistyötavoitteet lukioiden ja peruskoulujen kanssa Jokaisen peruskoulunsa päättävän nuoren tulisi löytää

Lisätiedot

Ammatilliset erityisoppilaitokset

Ammatilliset erityisoppilaitokset Ammatilliset erityisoppilaitokset Mitä on ammatillinen erityisopetus? Tarkoitettu opiskelijoille, jotka tarvitsevat opinnoissa ja jatkosijoittumisessa vaativaa erityistä tukea Tuen perusteena esim. oppimisen

Lisätiedot

OTA TALTEEN! Muoviteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot MUOVISTA AMMATTI. - Ammatista tutkinto

OTA TALTEEN! Muoviteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot MUOVISTA AMMATTI. - Ammatista tutkinto Muoviteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot OTA TALTEEN! MUOVISTA AMMATTI - Ammatista tutkinto Suorita perus-, ammattitai erikoisammattitutkinto Muovien kiehtovaan maailmaan pääsee montaa reittiä. Ilman

Lisätiedot

Haku ammatilliseen erityisopettajankoulutukseen

Haku ammatilliseen erityisopettajankoulutukseen Haku ammatilliseen erityisopettajankoulutukseen 7. 27.1.2015 2 Ammatillinen erityisopettajankoulutus on opettajankoulutuksen suorittaneille ja ammatillisina erityisopettajina toimiville tai näihin tehtäviin

Lisätiedot

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Turun Ammattikorkeakoulu Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Ajankohta 05.09.2019-25.09.2020 Päivämäärät ovat alustavia Missä Joukahaisenkatu 3, Turku. Hinta 1500 (alv 0%),

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus

Ammatillinen koulutus Ammatillinen koulutus pähkinänkuoressa AMMA projekti, 2005. Ammatillinen koulutus maahanmuuttajille. YLIOPISTOT 4-7 vuotta Suomen koulutusjärjestelmä AMMATTIKORKEA- KOULUT, 4 vuotta Suomessa kaikki käyvät

Lisätiedot

Sinulle avoin yliopisto!

Sinulle avoin yliopisto! Sinulle avoin yliopisto! Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston yleinen opintoinfo klo 17.30 keskiviikkona 14.8.2013 Joensuu torstaina 15.8. Kuopio torstaina 22.8. etäyhteydessä Sisältö ja illan tavoitteet:

Lisätiedot

keho ja mieli Oulun Diakoniaopisto Innostavaa opiskelua Oulussa ja Ylitorniolla

keho ja mieli Oulun Diakoniaopisto Innostavaa opiskelua Oulussa ja Ylitorniolla Oulun Diakoniaopisto Innostavaa opiskelua Oulussa ja Ylitorniolla Ajankohtaiset koulutukset, kurssit ja hakuohjeet: www.oulundiakoniaopisto.fi keho ja mieli Monien mahdollisuuksien opisto Ammattikoulutus

Lisätiedot

Oppisopimuksella ammattiin

Oppisopimuksella ammattiin Oppisopimuksella ammattiin Video: oppisopimuskoulutus: Puualan perustutkinto https://www.youtube.com/watch?v=pvxiyx zaivm Oppisopimus on Työssä oppimista, jota täydennetään opiskelulla oppilaitoksessa

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen esittely

Oppisopimuskoulutuksen esittely Oppisopimuskoulutuksen esittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus on työpaikalla käytännön työssä toteutettavaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä

Lisätiedot

4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus

4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus 1 4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa kunnioittaa asiakkaan arvoja ja kulttuuritaustaa tunnistaa eri-ikäisten ja taustaltaan erilaisten asiakkaiden

Lisätiedot

Tieteenalaa tukevien opintokokonaisuuksien hakuohjeet ja valintaperusteet, kevät 2018

Tieteenalaa tukevien opintokokonaisuuksien hakuohjeet ja valintaperusteet, kevät 2018 Tieteenalaa tukevien opintokokonaisuuksien hakuohjeet ja valintaperusteet, kevät 2018 Sisällys 1. Yleistietoa tieteenalaa tukevista opintokokonaisuuksista... 1 2. Hakuohjeet... 1 3. Valintamenettely...

Lisätiedot

Välinehuoltajan ammattitutkinto ja työ

Välinehuoltajan ammattitutkinto ja työ Välinehuoltajan ammattitutkinto ja työ Välinehuoltajan ammattitutkinto näyttötutkintona tai oppisopimuksella VÄLINEHUOLTAJAN AMMATTITUTKINNON SUORITTAMINEN Välinehuoltajan ammattitutkinto suoritetaan pääsääntöisesti

Lisätiedot

AVOIN YLIOPISTO Opiskelu avoimessa yliopistossa... 4 Avoimen yliopisto-opetuksen maksut... 4 TÄYDENNYSKOULUTUS... 4

AVOIN YLIOPISTO Opiskelu avoimessa yliopistossa... 4 Avoimen yliopisto-opetuksen maksut... 4 TÄYDENNYSKOULUTUS... 4 M SIBELIUS-AKATEMIA I vararehtori 3.5.2012 Valtuutus: KS (25.1.2012) 64, 69 ja 71 ja rehtorin delegointi 5.3.2012 OPISKELU SIBELIUS-AKATEMIAN NUORISOKOULUTUKSESSA, AVOIMESSA YLIOPISTOSSA JA TÄYDENNYSKOULUTUKSESSA

Lisätiedot

Opetus-, ohjaus- ja kasvatusalan koulutustoimikunnan yhteistyöseminaari 7.5.2012

Opetus-, ohjaus- ja kasvatusalan koulutustoimikunnan yhteistyöseminaari 7.5.2012 Opetus-, ohjaus- ja kasvatusalan koulutustoimikunnan yhteistyöseminaari 7.5.2012 Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Ajankohtaista sopimus 39 oppilaitoksen kanssa tutkintotilaisuuksien järjsestämisestä

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo 18.9.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta,

Lisätiedot

Viittomakielisen ohjauksen perustutkinnon perusteiden muutokset Opetusneuvos Ulla Aunola Ammatillinen peruskoulutus

Viittomakielisen ohjauksen perustutkinnon perusteiden muutokset Opetusneuvos Ulla Aunola Ammatillinen peruskoulutus Viittomakielisen ohjauksen perustutkinnon perusteiden muutokset 1.8.2015 Opetusneuvos Ulla Aunola Ammatillinen peruskoulutus Lait ja asetukset, tutkintojen perusteet ja muut määräykset voimaan 1.8.2015

Lisätiedot

Jatko-opintoja psykologiasta kiinnostuneille

Jatko-opintoja psykologiasta kiinnostuneille Jatko-opintoja psykologiasta kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammatilliset tutkinnot Yhteensä yli 350 kpl erilaisia tutkintoja

Lisätiedot

OPISKELIJAN ARVIOINTI

OPISKELIJAN ARVIOINTI OPISKELIJAN ARVIOINTI 26.3.2013 Jyväskylä Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula, Sipoo Opiskelijoita noin 7 000, henkilökuntaa noin 620 12 koulutusyksikköä (Järvenpää,

Lisätiedot

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä

Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24

Lisätiedot

VERTAA KOULUTUSTOIMIJOITA

VERTAA KOULUTUSTOIMIJOITA Tietolähde AIPAL-palautejärjestelmä 21.04.2015 08:13 VERTAA KOULUTUSTOIMIJOITA Kouvolan kaupunki Vastaajien kokonaismäärä 356 22411 Kohderyhmän koko 590 94211 60 % 24 % 01.01.2014 Raportin vertailujakso

Lisätiedot

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEET AMMATILLISEN TUTKINNON OSAN MUODOSTUMINEN JA TUTKINNON OSIEN VALINNAISUUS 19.11.2008 Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Turun Ammattikorkeakoulu Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Ajankohta 05.09.2019-25.09.2020 Päivämäärät ovat alustavia Missä Joukahaisenkatu 3, Turku. Hinta 1500 (alv 0%),

Lisätiedot

Ammatillinen erityisopettajankoulutus Valintaperusteet 1 (5) Vuosi 2015

Ammatillinen erityisopettajankoulutus Valintaperusteet 1 (5) Vuosi 2015 Ammatillinen erityisopettajankoulutus Valintaperusteet 1 (5) Hakeminen ammatilliseen erityisopettajankoulutukseen Ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteinen haku on 7. 27.1.2015. Sähköinen hakemus tulee

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATTIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO MARIAN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella Alkio-opisto Jyväskylän Korpilahdella Avoimia yliopisto- ja amk-opintoja Yleissivistäviä opintoja Kokous-, juhla- ja majoituspalveluja Kursseja Jyväskylän Korpilahdella Monipuolista oppia ja hyötyä Valmistautumista

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu 20.9.2017 Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Uudistuneen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden taustalla

Lisätiedot

OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT

OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus www.oppisopimus.fi 21.11.2018 ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT 1 Mitä oppisopimuskoulutus on? Oppisopimuskoulutus on työssä tapahtuvaa ammatillista koulutusta, jota

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot