Radisson Blu Hotel, Oulussa Kestävät valinnat -näyttely & Luomuaamiainen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Radisson Blu Hotel, Oulussa 8.10.2009. Kestävät valinnat -näyttely & Luomuaamiainen"

Transkriptio

1 Radisson Blu Hotel, Oulussa Kestävät valinnat -näyttely & Luomuaamiainen

2 Suomen Radisson Blu -hotellien Super Breakfast -aamiaiskeittiöt ovat kuuluneet Portaat Luomuun ohjelmaan jo vuodesta Hotellien aamiaisella tarjotaan vähintään kahdeksaa luomuruokaraaka-ainetta, joista osa vaihtelee viikoittain. Radisson Blu Hotels on Suomessa ensimmäinen Portaat Luomuun ohjelmaan kokonaisuudessaan mukaan lähtenyt valtakunnallinen hotelliketju. Radisson Blu -hotellien Super Breakfast aamiaiskonseptin mukaan asiakkaille tarjotaan monipuolinen buffetaamiainen. Pöydästä löytyy terveellisiä vaihtoehtoja, mutta myös vaihtoehtoja nautiskelijalle. Aamiaisella tarjotaan myös luomuraaka-aineita. Kansainvälisten liikematkustajien kiinnostus ruoan alkuperää ja puhdasta luomuruokaa kohtaan kasvaa jatkuvasti. Vastuullisuuden merkityksen kasvaminen näkyy siis asiakkaiden valinnoissa kun luomutuotteiden menekki aamiaisella lisääntyy koko ajan. - Portaat Luomuun ohjelmassa meitä on alusta asti kiinnostanut sen koulutuksellinen puoli. Ohjelman myötä aamiaishenkilökuntamme oppii luomusta ja osaa näin kertoa siitä enemmän myös asiakkaillemme. Lisäksi saamme eri luomutoimijoiden kautta tietoa saatavilla olevista luomuraaka-aineista ja tuottajista, kertoo Radisson Blu Suomen kehitysjohtaja Marja-Liisa Järvenpää ja lisää, - Luomuosaamista on keittiössä pidettävä yllä koko ajan ja otettava huomioon omana tuoteryhmänään normaalissa keittiön omavalvonta seurannassa.

3 Finfood Luomun ja EkoCentrian yhteistyössä kehitetty Portaat luomuun valmennusohjelma tarjoaa ammattikeittiöille luotettavan tavan lisätä luomutarjontaa asteittain. Ohjelman avulla ammattikeittiön henkilöstö koulutetaan luomun perusteisiin, raakaaineiden saatavuuteen sekä siihen, miten luomuelintarvike eroaa tavanomaisesta elintarvikkeesta. Luomuosaamisen kautta myös asiakas saa halutessaan luotettavaa tietoa luomusta. Portaat luomuun ohjelmassa ammattikeittiö hakeutuu tietylle portaalle ja sitoutuu noudattamaan sen vaatimuksia. Radisson Blu- hotellit ovat hakeutuneet aamiaisellaan toiselle portaalle. Tämä tarkoittaa sitä, että siellä on käytössä vähintään neljä luomuraaka-ainetta joka päivä ja neljä viikoittain. Aamiaisella tarjotaan päivittäin luomuhiutaleista valmistettua puuroa, luomumysliä, luomuleipää ja luomujogurttia. Lisäksi viikoittain on käytössä luomu riisimuroja, luomuteetä, luomunäkkileipää, luomuriisikakkua, luomuhedelmiä ja luomuketsuppia. Hotelliketjuna Radisson Blu oli ja on valtakunnallisesti ensimmäinen Portaat Luomuun ohjelmaan kuuluva alan ketju. - Oulussa lokakuussa yhteistyössä Luomuaidan kanssa järjestettävä Luomuaamiainen - tilaisuus on meille tärkeä tapahtuma, sillä silloin tarjoilemme normaalia laajemman valikoiman luomutuotteita. Saamme jälleen kerran testatuksi tilaisuudessa uusia luomuraaka-aineita, jotka mahdollisesti pääsevät kaikkien hotelliemme aamiaisvalikoimaan, kertoo Järvenpää. Marja-Liisa Järvenpää Radisson Blu hotelleihin pääsee tutustumaan:

4 Maukasta kestävyyttä! Viljeltyjen luomutuotteiden raikas, aito maku syntyy kasvien kasvaessa luontaista tahtiaan. Luomutuotannossa lähtökohtana on maan hoitaminen. Ravinnerikas maaperä sisältää kaikki kasvin tarvitsemat aineet, kasvien hyödynnettävissä olevassa muodossa. Luomutuotantoeläimet elävät luontaista eläimen elämää. Luomurehu, väljemmät tilat ja mahdollisuus ulkoilla myös laidunkauden ulkopuolella tukevat lajinmukaista käyttäytymistä. Luomurehu tuotetaan luomusäädösten mukaisesti, eikä siihen sallita gmo-ainesosia. Luomutuotteessa on maku jo luonnostaan, sillä niihin ei sallita keinotekoisia väri-, aromi- tai makeutusaineita. Kaikkiaan lisäaineiden käyttö on erittäin rajattua. Luomutuotteista saa luonnollisen terveellistä, maistuvaa ruokaa. Kokonaisekologisuus toimintatapana Ammattikeittiöissä tehdään eettisiä, ympäristövastuullisia, sosiaalisia ja kulttuurisia valintoja. Asiakkaalle tarjoillut annokset ovat näkyvin osa keittiön toimintaa. Raaka-aineiden hankinnat ovat merkittävä osa valintoja ja samalla keino vaikuttaa. Sesonkien mukaan suunniteltu ruokalista tuo eri ruoka-aineet pöytään silloin kuin ne ovat parhaimmillaan - usein myös edullisimmillaan. Tietoa luomusta löydät osoitteesta Ota luomua lautaselle. Teet hyvää asiakkaille ja luonnolle.

5 Vogel ja Biotta: Laadukkaita hyvänolon luomutuotteita Suomalaisen A. Vogel Oy:n perustaja on sveitsiläinen Alfred Vogel. Hänet tunnetaan luonnonmukaista terveydenhoitoa käsittelevistä kirjoistaan (mm. Luonto, paras lääkitsijä), kasvirohdosvalmisteistaan (mm. Echinaforce) sekä luomulaatuisista elintarvikkeistaan. A. Vogel Oy tuo Suomeen myös korkeasta laadustaan tunnettuja Biotta-mehuja. Vogel esitti jo 1920-luvulla, että puhtaasti tuotettu, raffinoimaton ravinto eli nk. täysiarvoinen ruoka on tärkein yksittäinen terveystekijä. Sekä Vogel-tuotteiden valmistaja Bioforce AG että Biotta AG ovatkin molemmat eurooppalaisen luomuviljelyn uranuurtajia. Vogelin Herbamare-yrttisuola on sittemmin kasvattanut ympärilleen kokonaisen mausteperheen kuten esim. ammattikeittiöiden arvostamat, aidon makuiset Herbamare-kasvisliemitiivisteet (ei lisättyä na-glutamaattia). Hyvinvoinnistaan huolehtiville sopivat myös luomutäysjyväriisistä haudutettu puuro ja aito sveitsiläinen täysjyvämysli. Sen voimin Vogel kertoi jaksavansa pitkät vuoristovaelluksensa. Vogelin hyvinvointijuoma Molkosan Vitality on herapitoinen prebiootti, joka pitää vatsan kunnossa. Se sopii mainiosti päivittäiseen käyttöön jano- sekä palautusjuomaksi. Tuotteita on saatavilla mm. Keskolta, Tukolta ja Inexiltä (valikoima vaihtelee).

6 Helsingin Mylly Oy Teollisuusmies Edward Puhk perusti Helsingin Mylly Oy:n vuonna Myllyn toiminta perustui korkealaatuisiin suomalaisiin raaka-aineisiin, vankkaan myllärinperinteeseen ja ammattitaitoiseen henkilökuntaan, mitä on vahvistettu nykyaikaisella myllyteknologialla. Helsingin Mylly on erikoistunut luomuviljojen jalostamiseen ja on Suomen suurin kotimaisen luomuviljan jalostaja. Luomutuotteiden vienti on kasvanut merkittäväksi osaksi myllyn toimintaa. Kuluttajat arvostavat ruuan terveellisyyttä ja kotimaisuutta. Terveyttä edistävän ja luomuruuan lisäksi lähellä kasvatettu ruoka on varteen otettava vaihtoehto. Lähellä kasvatettu suomalainen luomuvilja on Helsingin Myllyn perusraaka-aine. Jauhamme siitä monipuolisia ja terveellisiä luonnonmukaisia jauhoja, jauhoseoksia, mannasuurimoita, hiutaleita ja leseitä. Luomuvalikoimaamme kuuluu lisäksi herkullisia luomumuromyslejä, perinteisiä luomukorppuja ja paahdettuja, kuitupitoisia, täysjyväisiä luomurouskiksia. Teemme jatkuvaa tuotekehitystä jalostaaksemme uusia luomutuotteita hyödyntäen suomalaisten viljalajien terveydellisiä ominaisuuksia. Helsingin Mylly Oy, Puurtajankatu 34, Järvenpää

7 Oy MakroBios Ab on perustettu vuonna Taustalla oli suuri kiinnostus ruoan vaikutuksista terveyteen. Yrityksemme tuo maahan luomu- ja allergiatuotteita kaikilta mantereilta. Meillä on useita yhteistyökumppaneita myös Suomessa ja pyrimme aina suosimaan kotimaisia tuotteita. Toimintamme lähtökohtana ovat eettisyys, joustavuus ja kokeilunhalu. Nykyään olemme Suomen suurin luomu- ja allergiatuotteita maahantuova yritys ja kattavasta valikoimastamme löydät yli 900 tuotetta. Viime vuosina myös Reilu Kauppa on noussut tärkeäksi kriteeriksi laajentaessamme valikoimiamme. Elintarvikkeiden lisäksi etenkin ekologiset hygieniatuotteet ja pesuaineet ovat tärkeä osa yrityksemme toimenkuvaa. Useat tuotteemme ovat saatavilla myös suurkeittiöpakkauksissa. Monipuolinen valikoimamme antaa mahdollisuuksia sekä suomalaisen että kansainvälisten gourmet-kokonaisuuksien luomiseen, kaikista päivän aterioista aina kahvihetkiin saakka. Ekologisten pesuaineidemme avulla yritykset voivat myös entistä kattavammin kehittää ekologista jalanjälkeään ympäristöystävällisempään suuntaan. Oy MakroBios Ab, Hangontie 529 B, Tammisaari Puh , Fax ,

8 Hedelmiä, hedelmiä ja vain ja ainoastaan hedelmiä. Tässä on olemassaolomme tarkoitus. Eli niin kuin saatoit otsikosta päätellä, innocent smoothiessa on hedelmää. Ei mitään muuta. Ei sokeria, ei lisäaineita, ei mehutiivistettä, ei ydinjätettä, eikä minkkiturkkeja. Ja koska hedelmät ovat ainoa raaka-aineemme, olemme niistä erityisen tarkkoja. Siksi pullomme sisältävät vain pallomme parhaita yksilöitä niin makunsa, eettisyytensä kuin kauneutensa puolesta. Pullomme on 100% kierrätetystä PET-muovista valmistettu ensimmäisenä maailmassa, tuotteiden mitattu hiilijalanjälki on 230g CO2 ja 10% innocentin voitoista jaetaan hyväntekeväisyyteen. Vielä kiinnostunut, seuravaaksi lupaathan maistaa tuotteitakin. Kiitos. Kiitos myös Äiti Luonto. innocent mansikka & banaani 250ml meiranovan tuotekoodi innocent mango & passionhedelmä 250ml meiranovan tuotekoodi innocent karhunvatukka, vadelma & boysenmarja 250ml meiranovan tuotekoodi Banaanipuhelin

9 Laadukkaat luomulihajalosteet ja herkulliset luomumakkarat vuoden luomuyritykseltä. Ilmajoen Makkaramestarien laadukkaat tuotteet valmistetaan käsityönä puhtaista ja aidoista raaka-aineista. Emme käytä lihanjalostuksessa lainkaan kamaraa eli nahkaa, emmekä aromivahventeita (glutamaatteja). Luomutuotteet valmistetaan pääosin omalla tilalla tuotetusta luomulihasta sekä muista luomuraaka-aineista. Tuotteitamme löydät Kuokkamies- ja LuomuLuhtala-tuotemerkkien alta kauppojen hyllyiltä. Ilmajoen Makkaramestarit Oy Luovantie 223, Pojanluoma Puh. (06) , (06)

10 FAZER LEIPOMOIDEN LUOMULEIPÄ VALIKOIMA Valikoima FL tuotenumero Pakastetuotteet 1273 Luomufarmarin Perunaleipä 12*510g 1159 Saarentytön Luomuruisleipä 42*310g 1301 Luomuruisnallikka 144*35g Pakastetuotteissa hyvä saatavuus tukkuliikkeiden kautta. FL tuotenumero Tuoretuotteet 1733 Arinaleipä Luomu 500 g 1058 Luomujälkiuunileipä 300 g Yhteystiedot, lisätietoja Eija Virtanen Asiakkuuspäällikkö Fazer Leipomot Horeca -liiketoiminta Vantaan Leipomo Fazerintie 6 PL Helsinki M , F , Ravintolassa luomusta kertominen on nyt helppoa Ravintolassa voidaan nyt kertoa asiakkaille käytetyistä luomuraaka-aineista muuttuneen luomulainsäädännön takia. Esimerkiksi hotellin aamiaisella voi merkitä munat luomumuniksi, mikäli keittiö pystyy osoittamaan luomualkuperän. Vastuuta hyvinvoinnista voi kantaa monella tapaa. Luomu on valvottu, kestävän kehityksen mukainen elintarvikkeiden tuotantotapa. Lisätietoa: LuomuAIDA Päivi Valta gsm

11 Herkullista ruokaa - ilman aikaa vievää ruoanlaittoa! RIVAL haudutuspadalla ruoanlaittaminen on yhtä helppoa kuin kahvin keittäminen. Hauduttaminen tuo lihojen, kalojen, keittojen, vihannesten sekä viljan herkullisen maun esiin. Padassa ruoka säilyy tuoreena ja lämpimänä pitkään. Sähköllä toimivalla RIVAL haudutuspadalla saat ruokaan herkullisen maun yhtä vähin kustannuksin, kuin sähkölampun palaminen kuluttaa. Muuntajan avulla voit ottaa RIVAL haudutuspadan mukaasi ja valmistaa ruokaa kaikkialla missä akkuvirtaa on saatavilla! Tutustu RIVAL haudutuspataan ja tilaa heti omasi! Veijo Väänänen Alakuja 15, Ylikiiminki Puh , patakunkku@mail.suomi.net

12 Oulu - Oulunsalo - Kiiminki - Haukipudas - Kempele Taksikeskus 1,14 0,99 / 1,40 + pvm + pvm Suora Taksi 1,14 0,99 / 1,40 + pvm + pvm Automaattinen taksin ennakkotilaus Oulun lentoasemalle 0,99 + pvm 1,14 / 1,40 + pvm Ulkomailta soitettaessa taksikeskus 0,99 + pvm 1,14 / 1,40 + pvm Elisan, TeliaSoneran ja DNA-liittymistä

13 HUOMIOARVOA EKOLOGISILLE TUOTTEILLE! LuomuAIDA on markkinointiin, koulutukseen ja kestävän kehityksen mukaisten tuotteiden sekä palvelujen menekin edistämiseen erikoistunut yritys. Toiminnan tarkoitus on yhteen saattaa kustannustehokkaasti ammattikeittiöiden kasvava kysyntä ja tavarantoimittajien laajeneva tuotevalikoima. Suomeen saapuvat matkailijat ovat kysyneet luomua jo vuosia arvostaen sen aitoja lisäaineettomia makuja ja ekologista tuotantotapaa. Luomu on nyt myös suomalaisten kasvavassa suosiossa terveellisenä ja turvallisena vaihtoehtona. Luomun kysyntä kasvaa vauhdilla ja tuotevalikoimia tulee jatkuvasti lisää. LuomuAIDA edustajan kautta voit tutustua usean yrityksen luomuvalikoimiin samalla kertaa, aikaa säästäen ja kattavasti. Palveluumme kuuluvat tuote-esittelyt ammattikeittiöiden ammattilaisille, koulutus ja informaatiotilaisuudet sekä markkinointia edistävien tapahtumien järjestäminen. Valintojen helpottamiseksi olemme rakentaneet tuoteluetteloita, joista on helppoa poimia käyttötarkoituksiinne sopivat tuotteet ja sopia kiinnostavien tuotteiden osalta esittely ja tuotenäytteiden toimittaminen. Mukana olevien yritysten valikoimissa on yli tuhat tuotetta. Ota yhteyttä meihin, niin sovitaan ammattikeittiösi kestävistä valinnoista ammattilaisten kesken. gsm , Isoharjantie 6, Siilinjärvi

14 Luomuaamiaisen ja kestävät valinnat toteuttivat: Valion luomuomenatäysmehu 1l Tieto tuoreena, ideat raikkaana

15 Luomuaamiaisen ja kestävät valinnat toteuttivat: Huomioarvoa ja menekinedistämistä kestävän kehityksen mukaisille tuotteille Scanegg Suomi Oy, Piispanristintie 8, PL 6, Piispanristi. Puh Yht.otot: Minna Itämeri/ tai Tuote: Scanegg Luomuohukainen 2,475 kg. Kaikkaea kalasta- vedestä pöytään Calasta Oy, Yrtitystie Jääli puh Ympäristön huomioivaa markkinoinnin ja mainonnan osaamista

16 NYT SUOMALAISTA KOIVUNMAHLAA SAATAVILLA MYÖS SUOMALAISTEN AMMATTILAISTEN KÄYTTÖÖN Koivunmahla sopii moneen käyttötarkoitukseen: Ruokajuomana: tasapainottaa vatsaa ja elimistöä, hellä vatsalle. Ruoanlaittoon Kokousasiakkaille taukojuomaksi, kesken työpäivää lasillinen mahlaa, virkistää ja antaa elinvoimaa. Virvokekäyttö: erilaisissa tilaisuuksissa terveellinen vaihtoehto virvoitusjuomille ja kahville. Boolit, alkoholidrinkit; boolin tai drinkin pohjana, malja terveydelle, luomassa terveellistä mielikuvaa. Painon hallintaan tukemaan dieettiä, ylläpitämään riittävää nesteytystä ja poistamaan nesteitä kehosta Urheilujuomana mielekäs ja luonnollinen tapa nesteytykseen sekä ennen suoritusta että suorituksen aikana, ei hölsky vatsassa veden tavoin Lahjakäyttöön näyttävä ja edustava, sopii kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta Laihduttamiseen Yleiseen hyvinvointiin Siitepölyallergioiden ehkäisyyn ja hoitoon (Empiirinen tutkimus ) Laadukas ja ainutlaatuinen Nordic Koivu TM -koivunmahla tulee Tohmajärvellä Pohjois-Karjalassa humisevista koivikoista Mainostoimisto Uniikki

Turvallinen,Terveellinen Luomu

Turvallinen,Terveellinen Luomu Turvallinen,Terveellinen Luomu Maukas luomu on myös paras matkamuisto Turvallinen terveellinen hyvinvointi Maku. Mieleen jääviä hetkiä ja hyvää palvelua. Vastuuta ympäristöstä ja tulevaisuudesta. Turvallisuuden

Lisätiedot

Hyvinvointia. Kylpylähotelli Rauhalahdessa. Kylpylähotelli Rauhalahti tarjoaa monipuolisia hyvinvointipalveluita. asiakkailleen ympäri vuoden.

Hyvinvointia. Kylpylähotelli Rauhalahdessa. Kylpylähotelli Rauhalahti tarjoaa monipuolisia hyvinvointipalveluita. asiakkailleen ympäri vuoden. Hyvinvointiaamiainen & Kestävät valinnat -näyttely Kylpylähotelli Rauhalahdessa 14.5.2009 Hyvinvointia Kylpylähotelli Rauhalahdessa Hotellinjohtaja Pekka Sammatti ja keittiöpäällikkö Seija Intonen ovat

Lisätiedot

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA.

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. Se tulee omalle pöydälle tai kaverin kylmälaukkuun tutusta kaupasta. Me kannamme sen kassalle tutunnäköisessä pakkauksessa, josta tiedämme tarkkaan, mitä

Lisätiedot

Luomun kuluttajabarometri 2015. Anne Kallinen Suomen Gallup Elintarviketieto Oy

Luomun kuluttajabarometri 2015. Anne Kallinen Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Luomun kuluttajabarometri 2015 Anne Kallinen Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Luomuelintarvikkeiden aktiivikäyttäjiä entistä enemmän ja käyttö säännöllisempää 2012 2015 13 23 14 37 32 Aktiivit Käyttäjät

Lisätiedot

Case Helsinki - päiväkotien siirtyminen luomuun

Case Helsinki - päiväkotien siirtyminen luomuun Case Helsinki - päiväkotien siirtyminen luomuun 20 / 20 -seminaari 21.3.2013, Pro Luomu ja EkoCentria Ruokapalvelupäällikkö Aulikki Johansson Koulu- ja päiväkotipalvelut Palmia catering-palvelut aulikki.johansson@palmia.fi

Lisätiedot

Perustietoa luomusta VIESTI LUOMUSTA OIKEIN -HANKE LUOMUTUOTANTO METSÄN ANTIMET LUOMUELINTARVIKKEIDEN KULUTUS

Perustietoa luomusta VIESTI LUOMUSTA OIKEIN -HANKE LUOMUTUOTANTO METSÄN ANTIMET LUOMUELINTARVIKKEIDEN KULUTUS Perustietoa luomusta VIESTI LUOMUSTA OIKEIN -HANKE LUOMUTUOTANTO METSÄN ANTIMET LUOMUELINTARVIKKEIDEN KULUTUS LUOMUTUOTANTO VIESTI LUOMUSTA OIKEIN -HANKE Mitä luomu on? Luomuelintarvike on aina peräisin

Lisätiedot

Naantalin kaupungin Ateriapalvelu

Naantalin kaupungin Ateriapalvelu Naantalin kaupungin Ateriapalvelu Ruoka on yksi ikkuna yhteiskuntaan, globalisoituvaan maailmaan, tuotantoon, talouteen, ympäristöön, omaan ja toisten maiden kulttuuriin, terveyteen ja ravitsemukseen Paljon

Lisätiedot

Osaaminen, innovaatiot ja liiketoiminta

Osaaminen, innovaatiot ja liiketoiminta Osaaminen, innovaatiot ja liiketoiminta Ryhmäraportti Jenni Kämäri, Anne Laitinen, Anssi Louet, Päivi Mäkimartti, Katri Åström Liiketalouden koulutusohjelma Taloushallinto Tradenomi (AMK) KEMI/TORNIO 2012

Lisätiedot

Kuinka kuluttajan ostoskori luomutetaan?

Kuinka kuluttajan ostoskori luomutetaan? Luomuelintarvikepäivä 18.10.2018 Kuinka kuluttajan ostoskori luomutetaan? Antti Oksa Valikoimajohtaja Tuoretuotteet S-ryhmän Vähittäiskaupan ketjuohjaus Twitter: @AnttiOksa Kuinka kuluttajan ostoskori

Lisätiedot

Luomun kuluttajabarometri 2015

Luomun kuluttajabarometri 2015 Luomun Pasi Saarnivaara 25.9.2015 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy / Luomun Luomun kiinnostavuus Kuinka paljon sinua kiinnostaa? TOTAL 2015 (n=00) TOTAL 20 (n=43) 0% 20% 40% 60% 80% 0% Luomu eli luonnonmukainen

Lisätiedot

Innovaatioaamupäivä 18.3.2016

Innovaatioaamupäivä 18.3.2016 Innovaatioaamupäivä 18.3.2016 Kauran tuotteistaminen Tuula Laukkanen 1 18/3/16 Fazer. All rights reserved Fazer Mylly osa Fazer konsernia Fazerin tarina alkoi vuonna 1891 Karl Fazerin avattua ensimmäisen

Lisätiedot

Luomu - kysyntää on! Ilkka Alarotu valikoimajohtaja, S-ryhmä Puheenjohtaja, Pro Luomu Ry. Twitter: @IlkkaAlarotu

Luomu - kysyntää on! Ilkka Alarotu valikoimajohtaja, S-ryhmä Puheenjohtaja, Pro Luomu Ry. Twitter: @IlkkaAlarotu 14.11.2012 Päivittäistavarakaupan ketjuohjaus 1 Luomu - kysyntää on! Ilkka Alarotu valikoimajohtaja, S-ryhmä Puheenjohtaja, Pro Luomu Ry Twitter: @IlkkaAlarotu 14.11.2012 Päivittäistavarakaupan ketjuohjaus

Lisätiedot

Ruokavalinnoilla on merkitystä. s. 8 15

Ruokavalinnoilla on merkitystä. s. 8 15 Ruokavalinnoilla on merkitystä s. 8 15 1 Tavoitteet Ruokavalintoihin vaikuttavat tekijät Taito tunnistaa elintarvikkeiden terveellisyydestä kertovia piirteitä 2 Pohdittavaksi Kuka perheessäsi vastaa siitä,

Lisätiedot

Luonnollisen läheltä

Luonnollisen läheltä Luonnollisen läheltä Se tulee läheltä. MAITOKOLMION MAITO ON AITOA LÄHIMAITOA Maitokolmion maito tuotetaan lähitiloilla melkein naapurissa. Se kerätään viikon jokaisena päivänä, pakataan ja lähetetään

Lisätiedot

MERKKITEKOJA. Kampanjaesittely

MERKKITEKOJA. Kampanjaesittely MERKKITEKOJA Kampanjaesittely Agenda Merkkien esittelyt Kampanjaesittely Yrityskumppanit Reilu kauppa Kaikilla ihmisillä on oikeus tulla toimeen omalla työllään myös kehitysmaissa. Reilun kaupan visiona

Lisätiedot

Luomu Suomessa 2013 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön Laatuketjun tukea. Päivitetty 31.3.2014

Luomu Suomessa 2013 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön Laatuketjun tukea. Päivitetty 31.3.2014 Luomu Suomessa 2013 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön Laatuketjun tukea. Päivitetty 31.3.2014 Sisällys Luomupeltoala Luomuviljelyn kehitys 2006-2013 Luomukasvintuotanto

Lisätiedot

Luomun kuluttajabarometri Anne Kallinen, Kantar TNS Agri Oy Tarja Pentilä, Kantar TNS Oy

Luomun kuluttajabarometri Anne Kallinen, Kantar TNS Agri Oy Tarja Pentilä, Kantar TNS Oy Luomun kuluttajabarometri 2017 Anne Kallinen, Kantar TNS Agri Oy Tarja Pentilä, Kantar TNS Oy Käytön useus Useita kertoja viikossa Noin kerran viikossa Harvemmin, mutta ainakin kerran/kk Satunnaisesti/ei

Lisätiedot

Luomu Suomessa 2012 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty

Luomu Suomessa 2012 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty Luomu Suomessa 2012 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty 19.9.2013 Sisällys Luomupeltoala Luomuviljelyn kehitys 2006-2012 Luomukasvintuotanto Luomukotieläintilat

Lisätiedot

Luomu keittiöissä LISÄÄ KASVIKSIA

Luomu keittiöissä LISÄÄ KASVIKSIA Luomu keittiöissä LISÄÄ KASVIKSIA Savon koulutuskuntayhtymän asiantuntijayksikkö Edistää kestävän ruokaketjun toteuttamista julkisissa ruokapalveluissa, mm. lähi- ja luomuruoan käytön lisäämistä ja hankintaosaamista

Lisätiedot

Luomu keittiöissä. Luomuruokaseminaari Mikkeli

Luomu keittiöissä. Luomuruokaseminaari Mikkeli Luomu keittiöissä Luomuruokaseminaari 15.11.2016 Mikkeli Savon koulutuskuntayhtymän asiantuntijayksikkö Edistää kestävän ruokaketjun toteuttamista julkisissa ruokapalveluissa, mm. lähi- ja luomuruoan käytön

Lisätiedot

Kestävyyttä keittiöön: VNP velvoittaa. 12.02.2010 Säätytalo. Marja Riitta Kottila EkoCentria

Kestävyyttä keittiöön: VNP velvoittaa. 12.02.2010 Säätytalo. Marja Riitta Kottila EkoCentria Kestävyyttä keittiöön: VNP velvoittaa 12.02.2010 Säätytalo. Marja Riitta Kottila EkoCentria kuuluu Savon ammatti ja aikuisopistoon kehittää ympäristövastuullisia ruokapalveluita kohderyhmänä ammattikeittiöt

Lisätiedot

Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta

Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta Jussi Kaartinen Market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Satakunnan Osuuskauppa Twitter: @jussi.kaartinen Osuuskauppa on lähiruoan puolestapuhuja Olemme luoneet

Lisätiedot

Green Key - te tapäivä tuotteiden vastuullisuudesta Mokkamestarit, Tampere Meira, Helsinki

Green Key - te tapäivä tuotteiden vastuullisuudesta Mokkamestarit, Tampere Meira, Helsinki Green Key - teemailtapäivä tuotteiden vastuullisuudesta 17.4. Mokkamestarit, Tampere 25.4. Meira, Helsinki Ympäristömerkityt tuotteet Green Key sertifioiduissa kohteissa Aina Green Key -kohteissa: Päivittäiset

Lisätiedot

Tutkittua tietoa luomusta

Tutkittua tietoa luomusta Tutkittua tietoa luomusta Luomumarkkinoiden ja liiketoiminnan nykytila Sinikka Mynttinen, Aalto yliopiston Pienyrityskeskus 4.3.2014 Kansainväliset luomumarkkinat Luomumarkkinoiden kehitys Euroopassa ja

Lisätiedot

TUNNETAANKO LUOMU

TUNNETAANKO LUOMU Luomu keittiöissä Savon koulutuskuntayhtymän asiantuntijayksikkö Edistää kestävän ruokaketjun toteuttamista julkisissa ruokapalveluissa, mm. lähi- ja luomuruoan käytön lisäämistä ja hankintaosaamista www.ekocentria.fi

Lisätiedot

Luomu Suomessa 2014 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty 12.10.2015

Luomu Suomessa 2014 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty 12.10.2015 Luomu Suomessa 2014 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty 12.10.2015 Sisällys Luomupeltoala Luomuviljelyn kehitys 2006-2014 Luomukasvintuotanto Luomukotieläintilat

Lisätiedot

Aitoa ja rehellistä ruokaa Atrialta ymmärrä ja tiedä mitä syöt! Hankkeen vetäjä Pasi Luostarinen 30.5.2011

Aitoa ja rehellistä ruokaa Atrialta ymmärrä ja tiedä mitä syöt! Hankkeen vetäjä Pasi Luostarinen 30.5.2011 Aitoa ja rehellistä ruokaa Atrialta ymmärrä ja tiedä mitä syöt! Hankkeen vetäjä Pasi Luostarinen 30.5.2011 Sisältö Atrialta vaihtoehtoja arkeen ja juhlaan Tuotekehitystä kuluttajan tarpeisiin Hyvää ruokaa,

Lisätiedot

Arla ja Luomu. Nnenna Liljeroos

Arla ja Luomu. Nnenna Liljeroos Arla ja Luomu Nnenna Liljeroos 24-11-2014 Arla on kansainvälinen ja paikallinen meijerialan suunnannäyttäjä. Kannustamme ihmisiä ympäri maailman elämään terveellisesti tarjoamalla ravitsevia ja turvallisia

Lisätiedot

Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta. Antti Oksa Valikoimajohtaja SOK

Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta. Antti Oksa Valikoimajohtaja SOK Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta Antti Oksa Valikoimajohtaja SOK Twitter: @AnttiOksa Vastuullisuus on trendikästä YKSILÖLLISYYS AITOUS ja LUONNOLLISUUS EETTISYYS, EKOLOGISUUS ja VASTUULLISUUS

Lisätiedot

Mistä suomalainen ruokaketju voi olla ylpeä? Seija Kurunmäki Tulevaisuustyöpaja 3.5.2012

Mistä suomalainen ruokaketju voi olla ylpeä? Seija Kurunmäki Tulevaisuustyöpaja 3.5.2012 Mistä suomalainen ruokaketju voi olla ylpeä? Seija Kurunmäki Tulevaisuustyöpaja 3.5.2012 Mistä voi olla ylpeä ja missä kehitettävää! Hyvät järjestelmät Pitkä ketju osataan Hygienia ja puhtaus Koulutus

Lisätiedot

Luomu Suomessa 2017 Päivitetty

Luomu Suomessa 2017 Päivitetty Luomu Suomessa 2017 Päivitetty 10.4.2018 Sisällys 2. Sisällys 3. Luomualan kehitys 4. Luomutilat 5. Puutarhatuotanto 6. Kasvintuotanto 7. Kotieläintilat 8. Kotieläintuotanto 9. Luomukeruu 10. Luomun valmistus

Lisätiedot

Luomulle on kysyntää!

Luomulle on kysyntää! 3.12.2012 Päivittäistavarakaupan ketjuohjaus 1 Luomulle on kysyntää! S-ryhmä/PKO Ilkka Alarotu valikoimajohtaja, S-ryhmä Puheenjohtaja, Pro Luomu Ry Olli Kurppa Prismajohtaja/Ptostopäällikkö PKO Luomu

Lisätiedot

Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde

Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde Hyvinvointimatkailun kehittämisstrategia 2014-2018 Otteita tutkimuksesta Suomi hyvinvointimatkailun kohdemaana (Itä-Suomen yliopisto) Liisa Renfors 04.12.2014 Haikon

Lisätiedot

Kotimaisen luomutuotannon merkitys luomumarkkinoiden kasvulle

Kotimaisen luomutuotannon merkitys luomumarkkinoiden kasvulle 10.6.2014 Päivittäistavarakaupan ketjuohjaus 1 Kotimaisen luomutuotannon merkitys luomumarkkinoiden kasvulle Ilkka Alarotu valikoimajohtaja, S-ryhmä Twitter: @IlkkaAlarotu Ruoka on osa identiteettiä 56

Lisätiedot

Mitä kuluttaja tuumii luomusta?

Mitä kuluttaja tuumii luomusta? Tervetuloa Mitä kuluttaja tuumii luomusta? Ohjelma klo 9.30 Luomubrunch klo 0.00 Luomun kuluttajabarometrin 203 tulokset, toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila/Pro Luomu ry klo 0.30 Luomun rooli suomalaisessa

Lisätiedot

Kaupan näkemykset luomun mahdollisuuksista

Kaupan näkemykset luomun mahdollisuuksista 9.1.2013 Päivittäistavarakaupan ketjuohjaus 1 Kaupan näkemykset luomun mahdollisuuksista Jussi Kaartinen Market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja, Satakunnan Osuuskauppa Luomu vastaa useisiin kuluttajatrendeihin

Lisätiedot

Mistä tulevat hankehakujen painoalueet? 10.2.2015 Anna Lemström elintarvikeylitarkastaja, ruokaosasto, MMM

Mistä tulevat hankehakujen painoalueet? 10.2.2015 Anna Lemström elintarvikeylitarkastaja, ruokaosasto, MMM Mistä tulevat hankehakujen painoalueet? 10.2.2015 Anna Lemström elintarvikeylitarkastaja, ruokaosasto, MMM 1 Sisältö Hankehaku 2014 painoalueet Taustalla vaikuttavat asiakirjat Elintarviketurvallisuuselonteko

Lisätiedot

Miten pitkä matka 2020 tavoitteisiin?

Miten pitkä matka 2020 tavoitteisiin? Miten pitkä matka 2020 tavoitteisiin? 20/20 seminaari 21.3.2013 EkoCentria lyhyesti Kehittämisyksikkö, joka edistää kestävien valintojen toteuttamista julkisissa ruokapalveluissa Rahoitukset maa- ja metsätalousministeriö,

Lisätiedot

Lähiruoka tuo leivän moneen hämäläispöytään

Lähiruoka tuo leivän moneen hämäläispöytään Lähiruoka tuo leivän moneen hämäläispöytään Lähde: HY Ruralia-instituutti; Ruokatuotannon aluetaloudellisen vaikuttavuuden selvitys Hämeessä, 2012 MTK Häme Ohjelmapäällikkö Päivi Rönni Lähiruoka on.. MTK:n

Lisätiedot

ROBERTS HILLOT, MARMELADIT JA VÄLIPALATUOTTEET

ROBERTS HILLOT, MARMELADIT JA VÄLIPALATUOTTEET ROBERTS HILLOT, MARMELADIT JA VÄLIPALATUOTTEET ROBERTS BERRY SMOOTHIE NATURAL Robertsin marjasmoothieissa on marjojen kaikki parhaat ominaisuudet helposti nautittavassa muodossa. Smoothiet on valmistettu

Lisätiedot

POROA VAI BURGERIA. Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi?

POROA VAI BURGERIA. Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi? POROA VAI BURGERIA Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi? Suomalainen ruokaperinne Kropsua, hapanleipää, karjalanpaistia

Lisätiedot

Luomun kuluttajabarometri 2015

Luomun kuluttajabarometri 2015 Luomun Pasi Saarnivaara 2.9.1 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy / Luomun Sisältö Yhteenveto Tutkimuksen tavoite ja tutkimusaineisto Luomun kiinnostavuus 11 Luomuelintarvikkeiden käyttöuseus Merkkien tunteminen

Lisätiedot

Luomuruoan käyttö julkisissa keittiöissä, KALLISTAKO?

Luomuruoan käyttö julkisissa keittiöissä, KALLISTAKO? Luomuruoan käyttö julkisissa keittiöissä, KALLISTAKO? Parasta pöytään Pirkanmaalta Ti 18.02.2014 Esityksen kulku - Poliittinen ohjaus - Luomu ammattikeittiöissä nyt - Onko luomu oikeasti kallista? - Portaat

Lisätiedot

INNOSTAVA LÄHIRUOKA! Sari Väänänen

INNOSTAVA LÄHIRUOKA! Sari Väänänen INNOSTAVA LÄHIRUOKA! Sari Väänänen - EkoCentria on Savon koulutuskuntayhtymän yhteydessä toimiva valtakunnallinen asiantuntijayksikkö - kestävän ruokaketjun edistäminen ammattikeittiöissä - www.kestavathankinnat.fi

Lisätiedot

Ruokaväärennökset ja luomun luotettavuus

Ruokaväärennökset ja luomun luotettavuus Ruokaväärennökset ja luomun luotettavuus Marjo Särkkä-Tirkkonen Erikoissuunnittelija, ETM Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti marjo.sarkka-tirkkonen@helsinki.fi @Marjo_ST p. 044-5906849 Fast methods

Lisätiedot

Luomu- ja lähiruoantuotanto ja markkinat

Luomu- ja lähiruoantuotanto ja markkinat Luomu- ja lähiruoantuotanto ja markkinat 1.8.2012 31.12.2014 Kehitetään paikallis- ja luomuelintarvikeketjun yhteistyötä, jotta asiakaslähtöisten tuotteiden määrä lisääntyy. Luomustatus ja paikallisen

Lisätiedot

Suomalaista luomua maailmalle Kokemuksia luomun viennistä länteen ja itään. Miska Kuusela / Helsingin Mylly Oy Pro Luomu ry Syyskokous 24.11.

Suomalaista luomua maailmalle Kokemuksia luomun viennistä länteen ja itään. Miska Kuusela / Helsingin Mylly Oy Pro Luomu ry Syyskokous 24.11. Suomalaista luomua maailmalle Kokemuksia luomun viennistä länteen ja itään / Helsingin Mylly Oy Pro Luomu ry Syyskokous 24.11.2014 Helsingin Mylly Oy ammattitaitoa ja kokemusta jo vuosisatojen takaa perheyritys,

Lisätiedot

Hei! Ja kiitos mielenkiinnostanne ravintolaamme kohtaan! Pieni tietopaketti meistä voisi heti alkuun olla paikallaan.

Hei! Ja kiitos mielenkiinnostanne ravintolaamme kohtaan! Pieni tietopaketti meistä voisi heti alkuun olla paikallaan. Hei! Ja kiitos mielenkiinnostanne ravintolaamme kohtaan! Pieni tietopaketti meistä voisi heti alkuun olla paikallaan. Olemme siis Seitsemisen luontokeskuksessa sijaitseva kahvila/ravintola, jonka erikoisuutena

Lisätiedot

Luomu Suomessa Päivitetty

Luomu Suomessa Päivitetty Luomu Suomessa 2018 Päivitetty 2.5.2019 Sisällys 2. Sisällys 3. Luomualan kehitys 4. Luomutilat 5. Puutarhatuotanto 6. Kasvintuotanto 7. Kotieläintilat 8. Kotieläintuotanto 9. Luomukeruu 10. Luomun valmistus

Lisätiedot

Ruuasta vauhtia ja virtaa työhön ja vapaa-aikaan

Ruuasta vauhtia ja virtaa työhön ja vapaa-aikaan Ruuasta vauhtia ja virtaa työhön ja vapaa-aikaan Espoon Technopolis Business Breakfast 13.2.2014 ETM, Laillistettu ravitsemusterapeutti Päivi Manni-Pettersson Päivi Manni-Pettersson 11.2.2014 1 TÄMÄN AAMUN

Lisätiedot

esongin parhaat Spalat

esongin parhaat Spalat H eviä kuten haluat Tiesithän, että Chipstersiltä saa myös HeViä. Sesonkien mukaan elävästä monipuolisesta HeVi-tarjonnastamme löydät sekä koti- että ulkomaiset hedelmä- ja vihannestuotteet sekä yrtit,

Lisätiedot

Marjat maailmassa. Johdanto kansainvälisiin marjastrategiohin & trendeihin. Market intelligence for healthy profits

Marjat maailmassa. Johdanto kansainvälisiin marjastrategiohin & trendeihin. Market intelligence for healthy profits Market intelligence for healthy profits Marjat maailmassa Johdanto kansainvälisiin marjastrategiohin & trendeihin Projektin tavoitteet Löytää malleja marja-alan osaamisen tuotteistamiseksi korkean jalostusarvon

Lisätiedot

Peter Westerholm, Pajuniemi Oy

Peter Westerholm, Pajuniemi Oy Peter Westerholm, Pajuniemi Oy Pro Luomu, arvoketjuryhmän kokous 2.6.2014 MTK 17.6.2014 Copyright Pajuniemi Oy 2 Pajuniemi Oy Perustettu 1976 Liikevaihto 11,7 milj. euroa vuonna 2013 Tuotannon määrä 1,5

Lisätiedot

Ruokamaa Pohjanmaaseminaari. - Matriket Österbottenseminarium

Ruokamaa Pohjanmaaseminaari. - Matriket Österbottenseminarium Ruokamaa Pohjanmaaseminaari - Matriket Österbottenseminarium ruokakulttuuriasiamies/ ombusdsman för matkultur Anni-Mari Syväniemi Maaseutuyrittäjyyyslinja/ 1 Ruoka ei ratkaise kaikkea, mutta ilman ruokaa

Lisätiedot

Tehoa Luomutoimintaan!

Tehoa Luomutoimintaan! Tehoa Luomutoimintaan! luomuasiantuntija Agr. Mikko Rahtola Luomuliitto ry Luomupäivät 2010 16.03.10 1 Kansallinen luomustrategia Luomustrategiaryhmä & viestintätoimisto Kuule Oy Vuonna 2008 Osuus kotimaan

Lisätiedot

Kysyntäohjautuva naudanlihantuotanto Kuinka vastaamme kuluttajien odotuksiin naudanlihantuotannosta

Kysyntäohjautuva naudanlihantuotanto Kuinka vastaamme kuluttajien odotuksiin naudanlihantuotannosta Kysyntäohjautuva naudanlihantuotanto Kuinka vastaamme kuluttajien odotuksiin naudanlihantuotannosta Pohjois- Suomen Nurmipäivät 12.1.2012 Mitä kuluttajat odottavat? 2 12.1.2012 Ostopäätöksiin vaikuttavat

Lisätiedot

Luomun kuluttajabarometri 2013

Luomun kuluttajabarometri 2013 Luomun kuluttajabarometri Eeva Heikkilä.. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Sisältö Yhteenveto (sis. tiivistelmän) Tutkimuksen tavoite ja tutkimusaineisto Mielipiteet luomuun liittyvistä väittämistä Mielipiteet

Lisätiedot

Miten Juhla Mokka -kahvista tuli Luomu? Pro Luomu Uuna Kostamo

Miten Juhla Mokka -kahvista tuli Luomu? Pro Luomu Uuna Kostamo Miten Juhla Mokka -kahvista tuli Luomu? Pro Luomu 5.10.2017 Uuna Kostamo Vuonna 1876 nuori Gustav Paulig perusti yrityksen, jonka idea oli johdattaa pohjoinen kansakuntamme eksoottisten makujen ennen kaikkea

Lisätiedot

Ruokaketjuhankkeet mitä uutta luvassa. Eveliina Viitanen Maaseutuvirasto

Ruokaketjuhankkeet mitä uutta luvassa. Eveliina Viitanen Maaseutuvirasto Ruokaketjuhankkeet mitä uutta luvassa Eveliina Viitanen Maaseutuvirasto Hakuvaihe Syksyn 2014 haku 78 hakemusta, joista 47 hyväksyttyä hanketta Avustusta haettiin yhteensä yli 17 miljoonaa 1-vuotisia:

Lisätiedot

Luomu Suomessa Päivitetty

Luomu Suomessa Päivitetty Luomu Suomessa 2015 Päivitetty 25.5.2016 Sisällys 2. Sisällys 3. Luomualan kehitys 4. Luomutilat 5. Puutarhatuotanto 6. Kasvintuotanto 7. Kotieläintilat 8. Kotieläintuotanto 9. Luomukeruu 10. Luomun valmistus

Lisätiedot

Luomu Suomessa SISÄLLYS

Luomu Suomessa SISÄLLYS Luomu Suomessa SISÄLLYS 1. Luomutilat v. 2012 2. Luomupeltoala v. 2012 3. Luomuviljelyn kehitys 2006-2012 4. Luomukasvintuotanto 5. Luomukotieläintilat 6. Luomukotieläintuotanto 7. Luomukeruu 8. Luomun

Lisätiedot

Pro Luomu Luomulihajaloste

Pro Luomu Luomulihajaloste Pro Luomu Luomulihajaloste Yrityshaastattelut 2/2017 Järjestimme tammi-helmikuun vaihteessa 2017 neljä noin puolen tunnin pituista puhelinkeskustelua kolmen eri lihatalon edustajan sekä yhden kaupan edustajan

Lisätiedot

Mitä on ruokakulttuuri. - kuluttajan silmin?

Mitä on ruokakulttuuri. - kuluttajan silmin? itä on ruokakulttuuri - kuluttajan silmin? toiminnanjohtaja Tiina Lampisjärvi Finfood Suomen Ruokatieto ry Kulttuurin Kaukametsä -seminaari Onko ruoka kulttuuria? 7. 8.9.008 istä tuntee vahvan ruokakulttuurin?

Lisätiedot

Kuluttaja ostopäätöksen edessä

Kuluttaja ostopäätöksen edessä Kuluttaja ostopäätöksen edessä Annikka Marniemi Elintarvike- ja ravitsemusasiantuntija, ETM Kuluttajaliitto Suomalaisen broilerituotannon vahvuudet -seminaari 16.11.2011 Ostopäätökseen vaikuttavia tekijöitä

Lisätiedot

Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy

Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy Yrityksen toiminta: - LähiPuoti Remes Oy on perustettu tammikuussa 2013, Puotipuksuna Kimmo Remes. - Yrityksen kotipaikka on Humppila ja toiminta-alueena Lounais- ja Etelä-Suomi.

Lisätiedot

TUOTEKUVASTO 2015 KULUTTAJAPAKATUT TUOTTEET

TUOTEKUVASTO 2015 KULUTTAJAPAKATUT TUOTTEET TUOTEKUVASTO 2015 KULUTTAJAPAKATUT TUOTTEET 1 Kasvisten aatelia Kasvishovi Oy on pohjoissuomalainen elintarvikkeiden asiantuntija, jolle tärkeitä arvoja ovat tuoreus, terveys, lähellä tuotettu ruoka ja

Lisätiedot

Uusi ruokavallankumous on täällä. Syömisen helppous.

Uusi ruokavallankumous on täällä. Syömisen helppous. Uusi ruokavallankumous on täällä. Syömisen helppous. Syöminen. Miten maailman yksinkertaisimmasta asiasta tuli maailman monimutkaisin? Joudumme jatkuvasti erilaisten ohjeiden, suositusten ja valintojen

Lisätiedot

Luomu päivät 2013 Mikkeli 13.11.2013

Luomu päivät 2013 Mikkeli 13.11.2013 Luomu päivät 2013 Mikkeli 13.11.2013 Miten jalostaja vastaa kysyntään ja hallituksen asettamiin tavoitteisiin? Timo Marttinen Kruunu Herkku Esityksen sisältö Kruunu Herkku Kysyntään vastaaminen Hallituksen

Lisätiedot

Luonnonmukainen viljely on parhaimmillaan tehotuotantoa

Luonnonmukainen viljely on parhaimmillaan tehotuotantoa Luonnonmukainen viljely on parhaimmillaan tehotuotantoa Kuva: Arttu Muukkonen Juuso Joona, Tyynelän tila, Joutseno Pro Luomun luomubrunssi Sisältö - Tilan esittely - Miksi luomuviljely? - Luonnonmukainen

Lisätiedot

HoReCa-tapaaminen Muistio klo Postitalo, Helsinki

HoReCa-tapaaminen Muistio klo Postitalo, Helsinki HoReCa-tapaaminen Muistio 19.3.2015 klo 12-14.30 Postitalo, Helsinki Paikalla Mika Heiskanen (Finlandia-talo) Leila Fogelholm (Fazer Food Services) Jarkko Knuutinen (Meira Nova) Marko Kapanen (Heinon Tukku)

Lisätiedot

Luomu Suomessa 2016 Päivitetty

Luomu Suomessa 2016 Päivitetty Luomu Suomessa 2016 Päivitetty 21.3.2017 Sisällys 2. Sisällys 3. Luomualan kehitys 4. Luomutilat 5. Puutarhatuotanto 6. Kasvintuotanto 7. Kotieläintilat 8. Kotieläintuotanto 9. Luomukeruu 10. Luomun valmistus

Lisätiedot

Luomu ammattikeittiöissä. Näe hyvä LÄHELLÄSI -seminaari 29.1.2014

Luomu ammattikeittiöissä. Näe hyvä LÄHELLÄSI -seminaari 29.1.2014 Luomu ammattikeittiöissä Näe hyvä LÄHELLÄSI -seminaari 29.1.2014 EkoCentria lyhyesti Kehittämisyksikkö, joka edistää kestävien valintojen toteuttamista julkisissa ruokapalveluissa Rahoitukset maa- ja metsätalousministeriö,

Lisätiedot

Suomalaisen marja- ja hedelmäliköörin nykytila ja tuotanto Suomessa. Sanna Lento, Hämeen ammattikorkeakoulu

Suomalaisen marja- ja hedelmäliköörin nykytila ja tuotanto Suomessa. Sanna Lento, Hämeen ammattikorkeakoulu Suomalaisen marja- ja hedelmäliköörin nykytila ja tuotanto Suomessa Sanna Lento, Hämeen ammattikorkeakoulu 7.6.2016 Nimisuojasta kilpailukykyä? Maa- ja metsätalousministeriön ja kahdeksan organisaation

Lisätiedot

Tuotenumero: 6447. Säilyvyys: 1+6 pv Myyntierä: 6 rasiaa. Tuotenumero: 6449. Säilyvyys: 1+6 pv Myyntierä: 6 rasiaa

Tuotenumero: 6447. Säilyvyys: 1+6 pv Myyntierä: 6 rasiaa. Tuotenumero: 6449. Säilyvyys: 1+6 pv Myyntierä: 6 rasiaa 1 Kasvishovi Oy on pohjoissuomalainen elintarvikkeiden asiantuntija, joka valmistaa lähes 30 vuoden kokemuksella laadukkaita kasvis- ja majoneesituotteita sekä toimii Pohjois-Suomen alueella kasvisten

Lisätiedot

Lisää luomua! Päivittäistavarakaupan ketjuohjaus

Lisää luomua! Päivittäistavarakaupan ketjuohjaus 2.10.2012 Päivittäistavarakaupan ketjuohjaus 1 Lisää luomua! Ilkka Alarotu valikoimajohtaja, S-ryhmä Puheenjohtaja, Pro Luomu Ry Twitter: @IlkkaAlarotu Luomu vastaa useisiin kuluttajatrendeihin TERVEELLISYYS

Lisätiedot

Alhaisen jalostusasteen valmistus ja alihankinta luomussa, Jaana Laurila

Alhaisen jalostusasteen valmistus ja alihankinta luomussa, Jaana Laurila Alhaisen jalostusasteen valmistus ja alihankinta luomussa, 16.11.2017 Jaana Laurila 1 Tuotteiden vähäinen käsittely Tuotteiden vähäinen valmistus Elintarvikkeiden valmistus Tuotteiden vähäinen käsittely

Lisätiedot

Aluetukku LähiPuoti Remes Oy

Aluetukku LähiPuoti Remes Oy Aluetukku LähiPuoti Remes Oy Yritysten toiminta: LähiPuoti Remes Oy on perustettu 2013, Puotipuksuna Kimmo Remes. Yrityksen kotipaikka on Humppila ja toiminta-alueena Lounais-Häme ja Pirkanmaa. Valikoimissa

Lisätiedot

Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta

Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta Miten lisää arvoa? Kuinka saada lisää arvoa kalalle ja kalan kasvattajalle? Osallistujat ohjattiin ideoimaan keinoja kalan ja kalankasvattajien

Lisätiedot

LIIKELAHJAT SYÖTÄVÄN HYVÄÄ. Suunnittelemme liikelahjoihinne etiketit yrityksenne väreillä, logoilla ja teksteillä.

LIIKELAHJAT SYÖTÄVÄN HYVÄÄ. Suunnittelemme liikelahjoihinne etiketit yrityksenne väreillä, logoilla ja teksteillä. LIIKELAHJAT SYÖTÄVÄN HYVÄÄ TEET. KAHVIT. MAUSTEET. KEITTIÖVÄLINEET. JUOMAT Suunnittelemme liikelahjoihinne etiketit yrityksenne väreillä, logoilla ja teksteillä. 1.10.2012. MAKEISET 1. LAAJA VALIKOIMA

Lisätiedot

LÄHIRUOKAA KUNTALAISTEN LAUTASELLE. Lappeenranta 13.2.2014 Hanne Husso

LÄHIRUOKAA KUNTALAISTEN LAUTASELLE. Lappeenranta 13.2.2014 Hanne Husso LÄHIRUOKAA KUNTALAISTEN LAUTASELLE Lappeenranta 13.2.2014 Hanne Husso 24.2.2014 2 - Meri-Lapin alue - Aloite Kemi-Torinon seutuvaltuustolle paikallisten tuotteiden ja raaka-aineiden käytön lisäämiseksi

Lisätiedot

Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus

Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus Säätytalo Päivittäistavarakauppa ry Toimitusjohtaja 1 Elintarvikeketjun ympäristövastuu ja asiakastoiminnan haasteet Tuoteturvallisuus (Suomessa)

Lisätiedot

LUOMU POHJOIS-KARJALASSA

LUOMU POHJOIS-KARJALASSA LUOMU POHJOIS-KARJALASSA LUOMUTUOTANNON KEHITYS Pohjois-Karjalassa luomutuotannon kehittämistyötä on tehty kauan. Nyt Pohjois-Karjala on suhteellisesti mitaten johtava luomumaakunta. Viljat, marjat, hunajat

Lisätiedot

Muuttuva ruokakulttuuri ja kuluttajien valinnat Ruokahuolto ja ruokaturva haavoittuvassa yhteiskunnassa Varautumisen IV opintopäivät,

Muuttuva ruokakulttuuri ja kuluttajien valinnat Ruokahuolto ja ruokaturva haavoittuvassa yhteiskunnassa Varautumisen IV opintopäivät, Muuttuva ruokakulttuuri ja kuluttajien valinnat Ruokahuolto ja ruokaturva haavoittuvassa yhteiskunnassa Varautumisen IV opintopäivät, 12.10.2016 Markkinointi- ja viestintäpäällikkö Minna Asunmaa, Ruokatieto

Lisätiedot

Veikeä vilja, kiva kuitu. Toteutettu osin MMM:n tuella

Veikeä vilja, kiva kuitu. Toteutettu osin MMM:n tuella Veikeä vilja, kiva kuitu Toteutettu osin MMM:n tuella Mitä isot edellä sitä pienet perässä Aikuisilla on vastuu lasten terveellisistä ruokavalinnoista ja säännöllisestä ateriarytmistä. Yhdessä syöminen

Lisätiedot

Ruoan ecodesign matka ekotuotteistamisen markkinoinnin maailmaan

Ruoan ecodesign matka ekotuotteistamisen markkinoinnin maailmaan Liite 19.12.2005 62. vuosikerta Numero 4 Sivu 16 Ruoan ecodesign matka ekotuotteistamisen markkinoinnin maailmaan Maarit Pallari, MTT Muotoilun juuret istuvat yhtä tukevasti kulttuurissamme kuin puikulaperunan

Lisätiedot

Näin K-ruokakaupan valikoima syntyy ja elää

Näin K-ruokakaupan valikoima syntyy ja elää Näin K-ruokakaupan valikoima syntyy ja elää Seminaariesitys PTY:n toteuttamassa hankkeessa: Elintarvikealan mikroyritysten valmentaminen päivittäistavarakaupan yhteistyökumppaneina Paikalliset tuotteet

Lisätiedot

Kaura tulevaisuuden elintarvikkeena

Kaura tulevaisuuden elintarvikkeena Knowledge grows Kaura tulevaisuuden elintarvikkeena Fazer Mylly & Fazer Leipomot Lasse Katavisto Heli Anttila Onnistuaksemme meidän tulee lähteä kuluttajan tarpeista liikkeelle Kuluttajan tarpeet edellä

Lisätiedot

Tuoteluettelo. Tuoteluettelo ladattavissa myös kalaneuvos.fi/horeca

Tuoteluettelo. Tuoteluettelo ladattavissa myös kalaneuvos.fi/horeca Tuoteluettelo Tuoteluettelo ladattavissa myös kalaneuvos.fi/horeca Parhaat raaka-aineet ja jatkuva tuotekehitys Ylivoimainen laatumme syntyy käyttämistämme laadukkaista raaka-aineista. Jalostamme tuotteemme

Lisätiedot

PIKAOPAS KULUTTAJALLE

PIKAOPAS KULUTTAJALLE PIKAOPAS KULUTTAJALLE Tiedätkö, mistä ruokasi tulee? Suomessa syötävästä ruuasta noin 80 % on Suomessa valmistettua. Noin 65 % ruokamme raaka-aineesta on suomalaista. Elintarviketuotanto on maailmanlaajuista.

Lisätiedot

Luomun markkinapotentiaali tuoteryhmittäin

Luomun markkinapotentiaali tuoteryhmittäin markkinapotentiaali tuoteryhmittäin Ilkka Alarotu 20.11.2015 Maa- ja metsätalousministeriö on rahoittanut tämän aineiston tuottamista myynti vuosimyynti on tällä hetkellä arviolta 242 milj. euroa ja luomun

Lisätiedot

Lähiruoka suomalaisen ruokapolitiikan keskiössä

Lähiruoka suomalaisen ruokapolitiikan keskiössä Lähiruoka suomalaisen ruokapolitiikan keskiössä Lähiruokaseminaari 25.3.2013 Kuopio Jaana Husu-Kallio kansliapäällikkö Maa- ja metsätalousministeriö Suomessa 2 854 elintarvikealan yritystä, joista 90%

Lisätiedot

LUOMUKO KALLISTA? Luomun käyttöhintavertailu ammattikeittiöissä

LUOMUKO KALLISTA? Luomun käyttöhintavertailu ammattikeittiöissä LUOMUKO KALLISTA? Luomun käyttöhintavertailu ammattikeittiöissä Ruokapalvelut osana elintarvikeketjua Suomessa nautitaan julkisissa ruokapalveluissa n. 380 miljoonaa ateriaa vuodessa, joihin hankitaan

Lisätiedot

Jeppo Potatis Ab Jepuan Peruna Oy. JEPO YLI 40 VUOTTA KOTIMAISEN PERUNAN HYVÄKSI Valmistamme ammattikeittiöille kypsiä ja raakoja perunatuotteita

Jeppo Potatis Ab Jepuan Peruna Oy. JEPO YLI 40 VUOTTA KOTIMAISEN PERUNAN HYVÄKSI Valmistamme ammattikeittiöille kypsiä ja raakoja perunatuotteita Jeppo Potatis Ab Jepuan Peruna Oy JEPO YLI 40 VUOTTA KOTIMAISEN PERUNAN HYVÄKSI Valmistamme ammattikeittiöille kypsiä ja raakoja perunatuotteita Jeppo Potatis Ab Jepuan Peruna Oy Perustettu 1976 Paikallisten

Lisätiedot

KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA 30.10.2011

KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA 30.10.2011 KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA 30.10.2011 Tutkimuksen tavoitteet Selvittää kuluttajien käsityksiä ja asennoitumista kalaan ja kalatalouteen Verrata tuloksia

Lisätiedot

Lisää luomua: Valio ja LUOMU 2012

Lisää luomua: Valio ja LUOMU 2012 Lisää luomua: Valio ja LUOMU 2012 26.1.2011 Valio Luomu on lanseerattu vuonna 1993 Lähes 20 vuotta luomua Valiolta Valio on tarjonnut kuluttajille luomuvaihtoehtoja jo vuodesta 1993 alkaen Tuotevalikoimaa

Lisätiedot

Mistä tietää, että luomu on luomua?

Mistä tietää, että luomu on luomua? Mistä tietää, että luomu on luomua? Luomuvalvonta ja sertifiointi Suomessa Jyri kähönen, toimitusjohtaja Raikastamo Oy Raikastamo Oy Perustettu 2008, yksityisessä omistuksessa Erikoistunut luomumehujen

Lisätiedot

Kaura tulevaisuuden elintarvikkeena

Kaura tulevaisuuden elintarvikkeena Knowledge grows Kaura tulevaisuuden elintarvikkeena Fazer Mylly & Fazer Leipomot Tero Hirvi Heli Anttila Onnistuaksemme meidän tulee lähteä kuluttajan tarpeista liikkeelle Kuluttajan tarpeet edellä Tärkeää

Lisätiedot

Luomuliitto vie luomua eteenpäin. www.luomuliitto.fi

Luomuliitto vie luomua eteenpäin. www.luomuliitto.fi Luomuliitto vie luomua eteenpäin www.luomuliitto.fi Luomuliitto 14 paikallista luomuyhdistystä Luomutuotannon kehittäminen tuottajien kanssa yhteistyössä Pienimuotoisen elintarviketuotannon edistäminen

Lisätiedot

LUOMUA ILMAN LISÄKUSTANNUKSIA

LUOMUA ILMAN LISÄKUSTANNUKSIA LUOMUA ILMAN LISÄKUSTANNUKSIA TAVOITE 20/2020 julkisten keittiöiden tarjoamasta ruoasta 20 % tulee olla luomua vuoteen 2020 mennessä Julkinen sektori toimii kestävien hankintojen edelläkävijänä ja esimerkkinä

Lisätiedot

Ohjelman esittely. Tavoittele luomutähteä!

Ohjelman esittely. Tavoittele luomutähteä! Ohjelman esittely Tavoittele luomutähteä! Vapaasti mutta luotettavasti Portaat luomuun ohjelma on vapaaehtoinen Ohjelmaa ylläpitää Savon koulutuskuntayhtymä/ekocentria ensimmäinen vaihe käynnistyi vuonna

Lisätiedot