VIIMEINEN NÄYTÖS. Suomentanut Emmi Jäkkö. Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Transkriptio

1 Ilmainen lukunäyte

2 VIIMEINEN NÄYTÖS Suomentanut Emmi Jäkkö Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

3 Pimeys oli laskeutunut keskiaikaisen luostariraunion ylle Gotlannin maaseudulla. Myöhäiskesän ilta oli lämmin ja tyyni. Varikset raakkuivat jossain kauempana. Yleisö istui hiisku matta, keskittynyt tunnelma tiivistyi ulkoilmateatterin ympärillä. Siniset valot värittivät paksuja kalkkikivikaaria, varjot tanssivat vasten rosoisia kiviseiniä. Shakespearen tragedia Macbeth lähestyi loppuratkaisuaan. Valkoinen savu hälveni hitaasti näyttämön kivilattialta kohti takana kasvavien jalavien tuuheita latvoja. Savuverhon keskeltä astui esiin pitkä hahmo. Nainen istui kolmannen penkkirivin keskellä ja 3

4 hahmo seisoi suoraan hänen edessään. Pelkkä miehen läsnäolo sai naisen henkäisemään. Tämä seisoi yksin lavalla pitkässä, mustassa nahkatakissa. Asu oli keskiaikainen, mutta vaatteissa oli myös jotain melkein futuristista. Mies seisoi ylväänä ja ryhdikkäänä. Silmissä oli sotkuinen, tumma meikki ja kädet olivat veren tahrimat. Hän kohotti ne kohti taivasta. Katse suuntautui jonnekin kaukaisuuteen. Huulet liikkuivat, hän kuuli miehen syvän, täyteläisen äänen, muttei ymmärtänyt sanaakaan. Shakespearen sulosäkeet menivät häneltä täysin ohi. Ihmiset ympärillä hukkuivat hämärään. Hänen aviomiehensä viereisellä tuolilla, vain muutaman sentin päässä liukui pois, liukeni kuin osaksi paksuja muureja. Mies oli hänelle yhtä kuollut ja merkityksetön kuin muinainen kivi luostariraunion seinässä. Kolme tuntia kestävän näytöksen aikana mies lavalla ei ollut vilkaissut häneen kertaakaan. Mutta hän tunsi tämän maagi sen vetovoiman, se näkyi miehen silmissä ja sykki verenä hänen omissa 4

5 suonissaan. Miehen intensiivinen katse vain muutamaa tuntia aikaisemmin, kun tämä oli työntynyt määrätietoisesti häneen. Lämpö hänen huulillaan, kieli hänen suussaan. Yleisömeren keskellä nainen pystyi selvästi tuntemaan miehen liikkeet sisällään. Sitä hetkeä hän tulisi aina kaipaamaan. 5

6 Elegantti Tott-hotelli sijaitsi meren rannalla heti Visbyn kehämuurin ulkopuolella. Hotelli oli varattu viimeistä huonetta myöten. Kaupungissa vietettiin Almedal-viikkoa. Tunnettu tapahtuma järjestettiin Visbyssä perinteisesti heinäkuun alussa, ja se houkutteli paikalle niin poliitikkoja, lobbareita, pr-porukkaa kuin eri järjestöjenkin vaikuttajia. Almedal-viikon suosio oli kasvanut viime vuosina, ja tapahtuma veti nyt ennätykselliset neljätoistatuhatta kävijää. Seitsemän päivän aikana järjestettiin lähes puolitoista tuhatta seminaaria ja tapahtumaa. Yhdeksänsataa toimittajaa oli akkreditoitunut seuraamaan jättimäistä tilaisuutta. 6

7 Maan suurimman iltapäivälehden tunnettu mielipidetoimittaja Erika Malm pujotteli ihmisten läpi hotellin ahtaassa aamiais salissa ja etsi tyhjää pöytää. Hän oli viehättävä nainen, hieman päälle neljänkymmenen, vaikka kaikki hänen lähipiirissään vakuuttivatkin, ettei hän näyttänyt päivääkään yli 35- vuotiaalta. Hän oli hoikka, mutta kurvikas, eikä yrittänytkään peitellä muotojaan tyköistuvissa asuissaan. Hän oli hyvin tietoinen vetovoimastaan, joka sai naispuoliset kollegat helposti sotajalalle. Korkeasti koulutettu, osaava, ahkera ja vakavasti otettava toimittaja, joka samalla pelasi seksikkyydellään, oli monelle vaikea yhtälö tässä etiketin ja käyttäytymissääntöjen luvatussa maassa. Epäilysten välttämiseksi hänellä oli kainalossaan työkansio ja kannettava. Hän myös ilmestyi aamiaissaliin muutamaa minuuttia aikaisemmin kuin hänen nuori rakastajansa. Kaiken täytyi näyttää ammattimaiselta. Niin kuin hänellä olisi mikä tahansa tavallinen aamiaispalaveri jonkun journalisti kollegan kanssa. Rakastajalla oli 7

8 aurinko lasit päässään ja muistivihko näkyvästi kädessään. Hän oli oppinut vetämään toimittajarooliaan aina kun he esiintyivät julkisella paikalla, siltä varalta että he tapaisivat tuttuja tai joku päättäisi tulla esittämään kysymyksiä. Erikan kasvot olivat tutut niin lehden kolumnikuvasta kuin hänen toistuvista tv-esiintymisistäänkin, joten hänen täytyi varautua riskeihin liikkuessaan yleisön keskuudessa. Lopulta hän löysi vapaan pöydän ulkoterassilta, uima-altaan viereltä. Suhteellisen rauhallinen nurkkaus ja kaunis näkymä merelle. Täydellistä, Erika ajatteli tyytyväisenä ja laski kannettavansa ja mappinsa pöydälle. Seuralainen saapui saman tien. He vaihtoivat varmuuden vuoksi poskisuudelmia aivan kuin olisivat juuri tavanneet, vaikka yön ja aamun rakkausseikkailut polttivat vielä vartalossa. Miehen huulten hipaisu kuumotti Erikan poskia. Heidän hakiessaan ruokaa hän tarkasteli miestä salaa. Tämä lappasi totutusti kaiken mahdollisen lautaselleen: lohta, silliä, tomaatteja, pekonia, munia, pannukakkuja, hilloa, kerma vaahtoa ja 8

9 mätiä vastenmielisenä röykkiönä. Ja kaiken päälle pari croissantia. Nainen hymyili itsekseen. Mies oli kuin pikku lapsi. Niin nuori, vasta täyttänyt 31 vuotta. Mies oli häntä yli kymmenen vuotta nuorempi. Lisäksi tämä näytti ikäistään nuoremmalta pehmeine, sileine kasvoineen. Erika Malm oli naimisissa ja kolmen lapsen äiti. Avioliitto oli myrskyisä, ja välillä hänen oli pakko päästä pakenemaan. Hän oli väsynyt jatkuvaan riitelyyn, mutta samalla rakasti miestään. Hän kaipasi lisää jännitystä seksielämäänsä ja hankki sitä aina kun tilaisuus koitti. Tämänhetkiseen rakastajaansa hän oli enemmän kuin tyytyväinen ja suunnitteli pitävänsä hänet pidemmänkin aikaa. Hän ei joutunut koskaan pettymään, ja järjestely toimi erinomaisesti, koska mieskin oli kiinnostunut vain seksistä. Niin kauan kuin molemmat ajattelivat samoin, heitä ei estänyt mikään. Erika järjesti aina hienon hotellihuoneen, tarjosi illallisen ja samppanjaa ja mies vaikutti nauttivan, aivan kuten hän itsekin. Se oli molemminpuolista hyväksikäyttöä. 9

10 Kun hän oli täyttänyt lautasensa, hän suuntasi päättäväisin askelin ulos kohti pöytää. Matkalla hän nyökkäili muutamille tuttavilleen; häntä ei huvittanut lainkaan jäädä juttelemaan. Hän saattaisi vielä joutua selittelemään, kuka tämä tuntematon nuori mies hänen seurassaan oikein oli. He saapuivat pöytään yhtä aikaa. Mielessä käväisi nopea häivähdys siitä, mitä he vasta olivat puuhanneet. Hän laski lautasensa ja huomasi samalla hetkellä, että häneltä puuttui veitsi ja haarukka. Hitto, unohdin aterimet. Tulen pian, nainen huokaisi. Tarvitsetko jotain, voin tuoda samalla. Mies katsoi häntä ilmeettömänä. Ei, kiitos. Erika suoristi tiukkaa hamettaan ja palasi ruokasaliin. 10

11 Hakiessaan aterimia Erika huomasi aamiais pöydässä hedelmävadin täynnä tuoretta ananasta ja muita trooppisia hedelmiä. Hän täytti uuden lautasen ja törmäsi samalla vanhaan toimittajakollegaan, jonka kanssa vaihtoi muutaman sanan. Hänen palatessaan takaisin pöytään kännykkä soi. Hän pysähtyi ja kaivoi puhelimen olka laukustaan. Ehkä se oli Ola. Hän halusi vastata, ettei herättäisi turhaan miehensä epäilyksiä. Tuntematon numero. Kirkas naisääni, jota hän ei tunnistanut. Nainen kuulosti stressaantuneelta. Erika Malm? Huone 1722? 11

12 Kyllä, se olen minä. Soitan hotellin vastaanotosta. Olen pahoillani, että häiritsen kesken aamiaisen, mutta meidän täytyy valitettavasti pyytää sinua palaamaan välittömästi huoneeseesi. Huoltomies soitti, ilmeisesti huoneessasi on tapahtunut paha vesivahinko. Voimme auttaa sinua pelastamaan henkilökohtaiset tavarasi, mutta emme saa kassakaappia auki ilman sinun apuasi. Mitä? Vesivahinko? Kuinka se tapahtui? Valitettavasti minulla ei ole antaa lisätietoja. Nyt on kiire. Olisitko ystävällinen ja tulisit niin pian kuin mahdollista. Vastaanottovirkailija sulki puhelimen. Erika huokaisi ärsyyntyneenä. Hänen täytyi varoittaa rakastajaansa, huoneessa oli myös miehen tavaroita. Hän kiirehti heidän pöytäänsä, mutta mies ei enää istunut paikallaan. Hän katseli ympärilleen, muttei nähnyt tätä missään. Ehkä mies oli mennyt vessaan. Ja jättänyt hänen kannettavansa vahtimatta. Sähläri. Hän ei ehtinyt pohtia asiaa sen enempää, keräsi vain tavaransa kasaan, pois 12

13 tui ruokasalista ja kiirehti raput ylös kerrokseensa niin nopeasti kuin koroillaan pääsi. Sviitteihin johtavalla käytävällä oli autiota. Paksu koko lattiamatto vaimensi askeleet. Hän ohitti nopeasti oven toisensa jälkeen, kaikki harmaita ja persoonattomia, lähes luotaantyöntäviä. Hän saapui oikealle ovelle. Henkilökunta oli varmasti jo hänen huoneessaan korjaamassa vesivahinkoa, tosin ääntäkään ei kuulunut. Hän avasi oven magneettikortilla ja astui sviitin pieneen eteiseen. Matalat portaat johtivat ylempään kerrokseen. Erika tähyili yläkerran suuntaan ja kuunteli. Aivan kuin vesihana olisi ollut auki. Miksei ketään ollut paikalla? Jos hotelli ilmoitti vesi vahingosta, kuinka oli mahdollista, ettei kukaan yrittänyt korjata sitä? Hän kääntyi ja näki kuinka huoneen painava ovi liukui kiinni ja naksahti raskaasti. Ehkä he olivat juuri tulossa, hakivat vain työkaluja. Silti täydellinen hiljaisuus ja veden suhina saivat hänet epäröimään. Hän ryhtyi hitaasti nousemaan rappuja, piti katseensa tiukasti yläkertaan suunnattuna. Jokin 13

14 ei nyt täsmännyt. Yhtäkkiä hän oli kuulevinaan raapivan äänen ylemmästä kerrok sesta. Kylmä kauhu kulki hänen lävitseen. Ja nopea ajatus. Ääriliikkeiden edustajat olivat ilmestyneet muukalaisvihaa kos kevaan väittelyyn, jonka hän oli vetänyt edellisenä päivänä. He olivat olleet aggressiivisia ja huudelleet hänelle asiattomuuksia. Haloo, hän huusi. Onko siellä joku? Hän pysähtyi portaikkoon ja odotti. Kylpyhuoneen ovi oli kiinni. Äänet tulivat sieltä. Hän seisoi rappusissa ja katseli ympärilleen. Suuri taulu-tv seinällä, huippuluokan äänentoistojärjestelmä, valkoinen kolmen istuttava sohva, lampaan nahkanojatuoli ja betonista valettu sohvapöytä. Tyhjät samppanjalasit edelliseltä illalta ja tyhjä pullo kylmäastiassa ylösalaisin käännettynä. Sohva oli hieman sijoiltaan. Hän muisti hyvin miksi. Katse kiersi keittiöön. Hella ja tiskipöytä, jolla lojuivat lautaset heidän yölliseltä illalliseltaan. Ruokapöytä ja kuusi design tuolia ja putkilomainen lasilamppu pöydän päällä. Liukuovi terassille 14

15 oli kiinni. Hän oli varma, että oli jättänyt sen auki, ennen kuin he lähtivät aamiaiselle. Hän teki aina niin, koska halusi palata aamiaiselta raikkaan ilman täyttämään huoneeseen. Olisiko rakastaja sulkenut oven? Tuskin. Hän tuijotti lukittua ovenkahvaa. Tietenkin vesivahingon havainneet huoltomiehet olivat voineet sulkea sen. Ajatus rauhoitti. Nyt piti lakata hermoilemasta. Millä hetkellä hyvänsä ovi aukeaisi ja putkimies huutaisi olevansa paikalla. Mutta minunhan piti tulla pelastamaan tavarani, hän ajatteli heti seuraavassa hetkessä. Lattialla ei näkynyt pisaraakaan vettä. Ja miten soittaja saattoi tietää, että hän oli aamiaisella? Näkikö tämä hänet, kun he puhuivat? Erika tunsi kainaloidensa hikoavan. Hänen olisi pakko vaihtaa vaatteet. Mutta sietämätön suhina kylpyhuoneesta sai hänet hermoilemaan. Nyt vesi alkoi valua oven alta. Eihän tässä ollut mitään järkeä. Viha sai hänestä otteen ja pelko väistyi. Onko siellä joku? hän huusi vihaisesti. Kuka oikein olet? Ja mitä helvettiä touhuat? 15

16 Hän ei uskaltanut ottaa kuin pienen askeleen eteenpäin puristaen toisella kädellä rappusten kaidetta. Hän ei voinut olla huomaamatta, että ääni sortui. Ei hän niin vahva näköjään ollutkaan. Ovi makuuhuoneeseen oli auki, hän näki vain kaistaleen ikkunaa huoneen nurkassa. Yhtäkkiä verho heilahti ja hän jäykistyi. Seuraavassa silmänräpäyksessä epäilykset muuttuivat todeksi. Auringonvalo levitti makuuhuoneen lattialle mustan varjon. Huoneessa oli selvästi joku. 16

17 Almedalin vehreän keitaan reunalla, Donnersgatanin ja Tage Cervinsgatanin kulmassa, sijaitsi Kvällsbladetin teltta samassa rivissä muiden Donnersin aukiolle levitettyjen telttojen kanssa. Iltapäivälehden teltta oli neonkeltainen eikä sitä tai päivän lööppejä esitteleviä suuria kylttejä voinut olla huomaamatta. Ulkopuolella oli lava ja parikymmentä istumapaikkaa, ja teltassa pitkän pöydän ääressä istuivat toimituksen mer kittävimmät työntekijät bloggaamassa, twiittaamassa ja keskustelemassa kiinnostuneen ja uteliaan yleisön kanssa päivän polttavista kysymyksistä, tulevien päivien ohjelmasta, lavalla haastateltavista vierais 17

18 ta tai muista Kvällsbladetin järjestämistä tapahtumista. Bodil Jonsson, toinen lehden kahdesta mielipidetoimittajasta, vilkuili rannekelloaan. Kello oli vartin yli kaksi iltapäi vällä. Hän nappasi puhelimen laukusta ja valitsi Erikan numeron jo kymmenennen kerran. Missä hemmetissä nainen huiteli? Ja miksei hän vastannut? Kollegan olisi pitänyt olla paikalla jo kauan aikaa sitten, mutta häntä ei vieläkään näkynyt. Se ei ollut hänen tyylistään. Erikalla ei ollut tapana myöhästellä ja hän ilmoitti aina, jos hänellä oli jokin erityinen meno. Bodil alkoi huolestua. Teltan ympärillä velloi ihmismeri. Kvällsbladetin tapahtumat kiinnostivat, etenkin eilisen myrskyisän keskustelutilaisuuden jälkeen. Muutama rasisti oli häirinnyt muukalaisvihakeskustelua niin pahoin, että se oli jouduttu keskeyttämään ja paikalle oli soitettu poliisi. Erika oli toiminut moderaattorina ja joutunut rasistien hyökkäyksen kohteeksi. Todennäköisesti hän istui juuri haastateltavana eilisen ta 18

19 pahtumista, Bodil arveli. Mediahuomio oli ollut suuri, koska keskusteluun oli osallistunut useita puoluejohtajia ja välikohtaus täytti iltapäivälehtien lööpit. Lehden päätoimittaja kantoi päävastuun tapahtumasta ja oli itse istunut koko aamun eri tvkanavien lähetyksissä. Kaikki itseään kunnioittavat tv-asemat tekivät tietenkin Almedalista suoraa lähetystä, ja Bodil oli seurannut kuinka hänen pomonsa oli kulkenut lavalta ja haastattelupisteeltä toiselle. Erika oli saanut aamupäivän vapaaksi valmistautuakseen illan suureen poliitikkotenttiin, joka lähetettäisiin suorana tv:ssä. Kun jälleen puoli tuntia oli kulunut, eikä Erikaa vieläkään kuulunut, Bodil ei malttanut enää odottaa. Hän oli soittanut hotellille useita kertoja pyytääkseen heitä tarkistamaan kollegansa huoneen, mutta kukaan ei ollut vastannut. Hän ilmoitti työtovereilleen, että olisi hetken poissa, käveli lähimmälle liikennöidylle kadulle ja vinkkasi itselleen taksin. Kymmenen minuuttia 19

20 myöhemmin hän koputti Erikan sviitin oveen. Hänellä oli seuranaan nuori mies, joka oli ystävällisesti lähtenyt vastaanotosta hänen mukaansa. Älä häiritse -kyltti roikkui ovessa. Kun kukaan ei pariin minuuttiin tullut avaamaan, vastaanottovirkailija työnsi avainkorttinsa lukkoon ja ovi aukesi naksahtaen. Näkyviin tuli pieni kalustamaton eteinen ja matalat rappuset, jotka johtivat yläkertaan. Haloo? Bodil huusi. Erika? Ei vastausta. He ryntäsivät raput ylös. Mitä helvettiä? vastaanottovirkailija lipsautti. Sekuntia myöhemmin Bodil ymmärsi miksi. Erika makasi kivilattialla paksu tumma tukka levällään, ammottavat silmät kohti kattoa, kädet pään päällä kuin enkelin siivet. Hän oli täysissä pukeissa, tyylikkäässä jakkupuvussa, jonka kaulus tosin oli repeytynyt rikki. Kiilakorkosandaalit olivat edelleen jalassa. Kasvot olivat jäykistyneet mutta huulet punatut, kuten aina. Hän oli selvästi laittautunut työpäivää varten. Mutta sitten jotain oli mennyt pahasti pieleen. 20

21 Vastaanottovirkailija kumartui kohti Erikaa, kokeili pulssia, kääntyi sitten kohti Bodilia, joka halvaantuneena tuijotti lattialla makaavaa naista. Pelkäänpä, että ystäväsi on kuollut. Bodil huusi suoraa huutoa. Hän ei tiennyt, kuuliko kukaan. 21

22 Komisario Anders Knutas istui kirjoituspöydän ääressä työhuoneessaan poliisitalolla ja huomasi suureksi harmikseen kyynelten polttavan luomien alla. Kootakseen itsensä hän täytti piippunsa. Hän oli juuri lopettanut puhelun vaimonsa Linen kanssa. Tai oikeammin sanottuna ex-vaimonsa, avioeropaperit olivat vetämässä. Ajoittain, ohimenevinä kirkkauden hetkinä, hän hämmästyi ymmärtäessään, että hän todella olisi pian eronnut. Hän palasi usein yhteisiin muistoihin vuosien varrelta, he olivat olleet yhdessä lähes koko aikuisikänsä. 22

23 Onni, jota hän oli tuntenut hääpäivänä, oli tatuoitu hänen mieleensä. Hän pystyi yhä palaamaan hääpäivän aamun odottavaan tunnelmaan kaksikymmentäkaksi vuotta aikaisemmin. Kesä oli ovella ja heillä oli koko elämä edessään. Line oli niin kaunis punaisessa tukassaan ja valkoisessa mekossa. Miten Knutas olikaan rakastanut häntä sillä hetkellä. Ja rakasti ehkä yhä. Hän pyyhki kyyneleen silmäkulmastaan. Kaikki ne tapahtumat vuosien varrelta, jotka hän oli Linen kanssa jakanut. Syntymäpäivät, juhlapyhät, penninvenytykset, pikkulapsi vuodet, teinikapinat, remontit ja kesämökin hankinta, lomamatkat, arkiaamut, sairastelut, huolet, murheet ja suuret ilot. Kaikki se, mikä sitoi yhteen, mikä teki heistä perheen. Mitä siitä oli jäljellä? Hän saattoi yhä nähdä edessään Linen, kun tämä oli juuri synnyttänyt heidän lapsensa. Heidän yhteinen tarinansa oli kuin monihaarainen elämänpuu. Eikö se merkinnyt mitään? Avioeroa oli alun perin ehdottanut Line. Hän oli saanut sijaisuuden kätilönä Kööpenhaminan 23

24 Rigshospitaletista, ja koska oli jo pidempään kaivannut kotimaahansa, hän päätti tarttua tilaisuuteen. Line vuokrasi asunnon ja muutti sinne puoleksi vuodeksi. Järjestely näytti sittemmin muuttuneen pysyväksi. Line väitti, ettei ollut tyytyväinen siihen miten asiat olivat. Linen mielestä Knutas ei kuunnellut hänen tarpeitaan tai toiveitaan. Oliko kysymys todella vain siitä? Sitä hän oli monesti miettinyt. Synkät ajatukset keskeytyivät, kun puhelin soi. Rikos teknikko Erik Sohlman kuulosti kiihtyneeltä linjan toisessa päässä. Kuule, olen Tott-hotellilla. Olemme löytäneet kuolleen naisen yhdestä sviiteistä. Hän on toimittaja Erika Malm. Erika Malm? Knutas toisti. Siis Kvällsbladetin Erika Malm? Nimenomaan. Ensin en pystynyt varmasti sanomaan oliko hän kuollut luonnollisesti, mutta huone näyttää olevan kuin taistelun jäljiltä ja nyt löysin naisesta vammoja, jotka herättävät epäilyksiä. Luulen, että hänet on murhattu. 24

25 Terve, sanoi Sohlman, kun Knutas astui Totthotellin sviittiin yhdessä läheisimmän kollegansa Karin Jacobssonin kanssa. Täällä on hieman sotkuista. Mutta siirrämme hänet pian, koska kukaan oikeuslääkäreistä ei ehdi paikalle. Ruumis viedään Oikeuslääketieteelliseen, mutta se tapahtuu vasta aamulla. Ajattelin, että haluatte nähdä hänet ensin paikan päällä. Olemme siitä kovin kiitollisia, Knutas mutisi. Hän tunnisti naisen heti nähdessään tämän lattialla. Knutas oli nähnyt hänet tv:ssä useissa yhteyksissä, ja hän oli tuttu myös Kvällsbladetin kolumnikuvastaan. Oli epätodellista nähdä kaunis ja eläväinen nainen kuolleena lattialla. Niin surullista, Knutas ajatteli. Hän oli niin nuori. Hän vaihtoi katseen Karinin kanssa ennen kuin kyykistyi tutkimaan ruumista. Hänen kollegansa ja uhri olivat suunnilleen saman ikäisiä. Erika Malmin kasvot punoittivat, silmät olivat ammollaan ja kiillottomat. Huulet oli punattu, vaikka huulipuna olikin kuivunut ja huulet hieman halkeilleet. Toisessa suupielessä näkyi 25

26 valkoista vaahtoa. Nainen oli siististi pukeutunut polviin ulottuvaan hameeseen ja yhteensopivaan ohueen jakkuun. Valkoinen paita oli revennyt kauluksesta, ja hiukset olivat sekaisin. Kuolinsyy? Knutas kysyi irrottamatta katsettaan naisesta. Hän kokeili varovasti tämän otsaa. Se oli kylmä. Ensimmäinen arvaukseni on kuristuminen, mutta nyt alan kallistua siihen, että hänet on tukehdutettu kuoliaaksi, Sohlman sanoi. Katso tätä. Hän kumartui ja työnsi sormensa uhrin huulien väliin. Karin käänsi selkänsä ja astui terassille. Kuolleet ruumiit saivat hänet pahoinvoivaksi. Tilannetta pahensi entisestään, että uhri oli hänen ikäisensä nainen. Näetkö, hänellä on veristä vaahtoa suussaan ja sieraimissaan? Hänellä ei kuitenkaan ole mitään näkyviä vammoja kaulallaan. Ihoa on raapiutunut korvien ja nenän kohdalta. Se tarkoittaa, että hänet on tukehdutettu kuoliaaksi, ehkä tyynyllä. Tekijä on siis painanut tyynyä lujasti hänen 26

27 kasvojaan vasten, ja hän on ilmeisesti yrittänyt taistella vastaan. Sohlman nosti katseensa, kiinnitti nyökkäyksellä Knutasin huomion huoneeseen ja jatkoi: On selvää, että murhaa on edeltänyt kamppailu. 27