Meijän Perä 1. Meijän Perä. Sarvenperän kylälehti 2/ Kevätsaalista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Meijän Perä 1. Meijän Perä. Sarvenperän kylälehti 2/2008. www.sarvenpera.fi. Kevätsaalista"

Transkriptio

1 1 Sarvenperän kylälehti 2/2008 Kevätsaalista

2 2 Pääkirjoitus Äitienpäivänä tulee ulkona paitasillaankin hiki ja grillikausi on avattu viimeistään vappuna. Tuntuu, että tänä vuonna kevät tuli erityisen aikaisin. Lumien sulamisen aika oli lyhyt ja intensiivinen; sen jäljet näkyivät elämää suurempina routavaurioina teillä. Vieläkin Sarvenperäntien ajaminen iskunvaimentajia liikaa koettelematta vaatii pitkää pinnaa ja huolellisuutta. Tytär pohti nelivuotiaan järjellään vuoden kiertokulkua: kesän jälkeen tulee syksy, sitten joulu, sitten talvi. Ennen kuin riensin korjaamaan, pysähdyin ajattelemaan ja huomasin, että hän oli oikeassa. Ainakin parina viime vuotena pysyvä lumi on tullut vasta joulun jälkeen. Säät ovat muuttuneet. Ja tämä on vasta alkua. Ilmastonmuutosta ei voi enää kiistää kukaan, nyt mietitään vain sitä, miten katastrofista selvittäisiin mahdollisimman kuivin jaloin. Sarvenperäsetkin osaltaan saastuttavat ilmakehää: yleisin kulkupeli on oma auto, puuta ja roskia poltetaan väärällä tavalla, talot Poikien vappuaatto Joskus kuusikymmenluvulla lähti Sarvenperältä pari nuorta miestä töihin kaupunkiin. Asunnoksi hommattiin yhteinen kaksio kerrostalosta. Vappu alkoi lähestyä ja kaverukset suunnittelivat vapun viettoa. Päätökseksi tuli, että mentäisiin tivoliin joka oli tulossa Jyväsjärven rantaan. Takaajatuksena oli toive, että tivolista löytyisi sopivat doorikset, kun kummallakaan ei ollut vielä vakituista tyttöystävää. Halosen pukimosta käytiin ostamassa uudet popliinitakit, jotka olivat muodissa siihen aikaan. Vielä haettiin viinakau- pasta pullot kreikkalaista Patras muscatel -viiniä rohkaisuksi. Vappuaattona kaverukset alkoivat naukkailla viiniä ennen tivoliin lähtöä. Niinhän siinä kävi, että kummatkin nukahtivat kesken kaiken ja heräsivät vasta seuraavana aamuna vessan lattialta. Sen verran harmitti poikia, että uudet popliinitakit vietiin Pelastusarmeijan vaatekeräykseen, eikä viiniäkään tehnyt mieli vähään aikaan. Doorikset löytyi kummallekin aikanaan, mutta silloin ei popliinitakit olleet enää muotia eikä Alkokaan enää myynyt Patras muscatellia. MR lämmitetään muulla kuin uusiutuvalla energialla ja etteikö monilla olisi vielä hehkulamppuja ja muita sähkösyöppöjä laitteitakin kotonaan. Jos jokainen suomalainen, tai edes jokainen sarvenperäläinen tekisi jonkun ilmastoa huomioivan muutoksen elämäntavoissaan, saattaisimme saada tuleville sukupolville hieman paremman tulevaisuuden. Torvelassa äitienpäivänä 2008 MH Kevennys 2/2008 Sarvenperän kylätoimikunnan lehti Ilmestyy neljä kertaa vuodessa: helmi-, touko-, elo- ja marraskuussa. Paino: Jyväskylän yliopistopaino. Lehden painos 180 kpl. Seuraavaan lehteen aineistot mennessä päätoimittajalle tai toimittajille. Julkaisija: Sarvenperäset ry / puheenjohtaja Vesa Pihlajamäki p , sihteeri Seija Halinen p , rahastonhoitaja Riitta Kuusela p Päätoimittaja: Mari Hakkarainen, Päivärinteentie 30, Kuohu, p , Lehden ulkoasu: Petri Hakkarainen p , Toimittajat: Seija Halinen p , Oiva Lahtinen p , Paavo Vehkala p , Kaarina Riuttanen p , Vesa Pihlajamäki (kylätoimikunnan edustaja), p Kuvat: Seija Halinen, ellei muuta mainita Tilaushinnat: Sarvenperän asukkaille ilmainen, muille vuosikerta 10 euroa, irtonumerot 2,5 euroa Tilaukset: Seija Halinen, Sarvenperäntie 480, Kuohu, p Ilmoitushinnat: koko sivu 50 euroa, ½ sivu 33 euroa, ¼ sivu 20 euroa, 1/8 sivu 13 euroa; rivi-ilmoitukset kyläläisille ilmaisia max 20 sanaa. Aineistot: Kirjoitukset toimitetaan mieluiten sähköisesti. Kirjoittaa voi myös nimimerkillä, mutta nimen on oltava päätoimittajan tiedossa (ei kerro eteenpäin). Juttuja voidaan lyhentää ja oikeinkirjoitusta korjata asiasisältöön puuttumatta. Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään. Kansikuva: Matti Riuttasen aimo ahvensaalis Löytänältä. Kuva Seija Halinen. ISSN Vuokrataan: Ilmava yksiö, korkea sijainti erinomaisin näköaloin. Erinomainen valaistus. Viereisen urheilukentän melu voi ajoittain häiritä. Kuvan lähetti Ritva Paunila. Ruotsalaisesta kuvatekstistä soveltaen suomennettu.

3 Pärehöylätalkoot 3 Kevään aikana kylän miehet ovat ahkeroineet Rajulassa rakentamassa pärehöylää jolla tulevan kesän Asumismessuilla tehdään päreitä yleisön edessä. Aiemmin miehet olivat jo käyneet tutustumassa Saukkolan pienviljelijäyhdistyksen höylään Koivuaholla ja tulivat sieltä kamerat täynnä kuvia. Siitä oli helppo aloittaa. Monta lauantaita ja arki-iltaa meni ennenkuin ensimmäinen päre nähtiin. Talkoisiin osallistui kymmenkunta miestä kerrallaan naisväen huolehtiessa mahantäytteestä. SH Kuvissa eri vaiheita valmistuksesta. Talkooväkeä löytyi mukavasti aina paikalle, mukanaan tietoa ja taitoa. Tarkkaa silmääkin tarvittiin. Parasta näyttöä siitä antaa Kinnusen Antero.

4 4 Runo Sarvenperälle Korpilahti synnyinseutu tahdon sua tervehtää, ajatukset lapsuudesta usein mieleen palajaa. Täällä nuoruuteni vietin, osan keski-ikääni. Keiteleen rantamilla on nykyinen kotini. Kuusimetsät ja lampien rannat, tämän kylän maisemat, kiviset pellot ahkeruudella leivän antoivat. Mäkiahoilla ennen oli puhtaat marjat, joka talon metsässä liikkui karjat. Saukkolassa koulun käynnin aloitin, Kylmälässä koulua sitten jatkettiin. Tuiskussa piti itse tiensä aukaista, eväät omasta pussista kaivella. Uusi koulu sitten rakennettiin ja hyvin täällä lapsia opetettiin. Monenlaista virkamiestä koulu on kasvattanut, jokaista elämää varten on opettanut. Rippikoulu oli ennen kova urakka, Jyväskylään mentiin ensin junalla. Aamulla jatkettiin Toimi-laivalla kirkolle, kiirehdittiin kirkkoon uskontotunnille. Pitkä oli kirkkomatka kävellä jalkaisin niinhän sitä rippikoulustakin palattiin. Hevosella joskus kirkkoon mentiin, tärkeä oli juhla kun se tehtiin. Alkuasukkaat tänne muualta on tullut, Petäjävedeltä, niin olen kuullut. Muutti tänne Jussilan suku, heidän jälkeläisiään on mahtava luku. Eenokki eleli satavuotiaaksi, paljon jäi lapsia suvun jatkajaksi. Aina kun häitä täällä vietettiin, melkein ne Jussilan sukuun liitettiin. Kylän tämän esi-isät ovat raivanneet, peltosarkoja, ojiakin kaivaneet. Joku heistä on kuokkansa ketohon lyönyt, saunan nurkassa eväitään syönyt. Synnyinkotini, olet pian satavuotias, savupirtti sitä ennen suojeli asukkaitas. Ensimmäisen pirtinkin nähdä sain, hevostalli siitä sitten tehtiin vain. Pula-aikana täällä oli kulta-aika, rakennettiin tupaa, navettaa ja aittaa. Valtiolta torpat taloksi saatiin, pellot kasvoi ja satoi laariin. Väkeä oli paljon joka talossa, touhuttiin öljylampun valossa. Toiset viimein sähkön sai, kotonani piti tyytyä öljyyn vain. Ei meillä ollut puutetta työstä, lisäaikaa piti ottaa yöstä. Hoidimme karjaa ja puimme viljaa, koneita ei ollut, työskenneltiin hiljaa. Pienviljelijä-osasto täällä touhuili, puimakonekin hankittiin. Sarvenperä paras perä on, siellä laulettiin ja Virtasen Nikin säestyksellä tanssittiin. Olemme nähneet kapina-, pula- ja sota-ajat ja siirrettävän maamme rajat. Kaatui puoliso, poika tai isä ei sellaista aikaa toivoisi lisää. Moni nuorukainen täältä kylältä sodassa henkensä uhrata sai. Vanhat raatajat jäivät tiloja hoitamaan, ei ollut nuoremmissa jatkajaa. Sinne kirkonkylälle on vainajat tuotu, pyhässä puistossa lepopaikka suotu. Sankarivainajat, kunnia teille, henkenne edestämme uhranneille. Tämän kylän elämä on hiljentynyt, moni talo on jo autioitunut. Metsähallitus maansa takaisin sai, lainaksi ne oli annettu vain. Leskiemäntä hoitaa taloa monta, on raatajan osa onnetonta. Vielä kauppakuolema kylään kävi, on pitkä matka nyt kaupan väli. Kauppa-autot ne ruuan tuopi, linja-autot kulkijan viepi. Kalliokaupunki katunsa sai, katuvalot sieltä puuttuu vain. Kiitos Luojamme armoinen, kun kauniin Korpilahden annoit. Kiitos vaikeina aikoinakin raskaan taakkamme kannoit. Kiitokset juhlan järjestäjille sekä kaikille kävijöille. Kiitokset opinahjosta, kouluopetus on parhaimpia lahjoista. Tätä kylää kukaan ei ole ylistänyt, nimeäkin toisinaan on ujosteltu. Yhdyn entiseen laulelohon, Sarvenperä paras perä on. Runo on omistettu siskolleni Tyyne Minkkiselle hänen täyttäessään 60 vuotta vuonna Esteri Laitinen

5 Tuttuja ja kylänmiehiä 5 Sarvenperän maailmankansalaiset Asko ja Ritva. Atri muokkaa Marjorannan maastoa moninaisilla välineillä Vispiläjoen kosken keväinen kohina on vastaanottajana saapuessani haastattelemaan Korpilahden pohjoisimman talon Marjorannan asukasta Atri Vainikaista. Atri on syntynyt Lahden liepeillä Nastolassa, missä kävi myös peruskoulun ala-asteen Tuija-äidin opissa. Keskikoulun ja Lahden lukion jälkeen opiskelu jatkui Tampereen teknillisessä korkeakoulussa, tuloksena diplomi-insinöörin paperit tietotekniikan alalta. Tampereella vierähtikin kaikkiaan yhdeksän vuotta nuoren miehen elämästä. Mikä sitten toi vajaa vuosi sitten alle kolmikymppisen sinkkumiehen Sarvenperälle? Oliko se kaipuu lapsuuden maisemiin, olivathan lapsuuden kesät yleensä kuluneet naapurissa, Marjomäen mummolassa. Vai oliko se halu pois kaupungin hälinästä. Ehkä kumpaakin. Muutama vuosi sitten Marjomäen kattoa korjatessa tuli mieleen ajatus, että lähellä asuen tämäkin olisi helpompaa. Ajatus Marjorantaan muuttamisesta kävi jo silloin mielessä. Nyt ei sitten omien sanojensa mukaan sekalaista puuhastelua harrastavalle miehelle tule vapaaajan ongelmia, siitä pitää huolen meneillään oleva talon remontti, jota Atri tekee pääosin itse muutamia talkoita lukuun ottamatta. Atri kertookin olevansa kiinnostunut kaikenlaisesta nikkaroinnista mutta myös koneista. Pihassa seisova mönkijä on siitä yksi hyvä esimerkki, toinen on moottorikelkka, jolla varsinkin talvella tulee ajeltua. Lievestuoreen mikroautoradalla tulee joskus käytyä ajamassa jopa kilpaakin. Talviaikaan Atrin harrastuksiin kuuluu myös hiihto ja lumilautailu, tuleepa joskus lenkkeiltyä ilman mitään välineitäkin. Omakotitalossa asuessaan saa myös monipuolista hyötyliikuntaa. Vähäinen vapaa-aika rajoittaa kuitenkin sekä harrastuksia että pitkittää talon korjausta. Haastattelua seuraavana päivänä Tampereen Digian palveluksesta Jyväskylän Digiaan siirron saanut nuorukainen lähti muutaman päivän työkomennukselle Englantiin. Ulkomaan keikkoja on useita vuodessa. Kotiin palattua voi nikkaroinnin lomassa laittaa vaikka joen rannassa seisovan savusaunan lämpiämään ja kutsua kavereitakin saunomaan. Hauskana yhteensattumana Atri mainitsee isoisoisältä perityn etunimensä ja että Jaakonpäivän riihikirkko Marjomäessä on (tätä vuotta lukuun ottamatta) hänen syntymäpäivänään. S.H.

6 6 Myllyvuori Ysikuutonen Saab kurvaa kääntöpaikalle suuren hakkuuaukean tuntumaan, Myllyvuoren mahtavat maisemat avautuvat ympärillä. Yöllä on taas satanut lisää lunta, varmaankin yli kymmenen senttiä, sitä onkin kaikkineen varmaan metrin tuntumaan. Ollaan seitsemänkymmenluvun loppupuolella, mennään huhtikuuta, sitäkin on jo päästy aika pitkälle. Lähestytään kevättä kiihtyvällä vauhdilla, sitä on todistanut sekin lähes kymmenpäinen metsoparvi, joka oli eräänä aamuna kerääntynyt vanhalle soidinkumpareelleen ihmettelemään suurta maisemien muutosta, joka näissä ikiaikaisissa kuusikkometsissä oli tapahtumassa. Teollisuus tarvitsee puuta, markkinatalous rahaa yhä enenevässä määrin ja jäähän siitä jotain meille metsureillekin, ehkä kuitenkin hyvin pieniä murusia. Itseäni harmittaa suuret uljaat mustat linnut, niiden kokema hämmästys ja pettymys. Näemme poikien kanssa ne ainoastaan sinä yhtenä aamuna, ne uskovat kerralla ihmisten kaikkivoipaan mahtiin. Kahlainen Jonseredini kanssa polttoainekannuja mukanani hilaten hakkuupalstani tuntumaan. Olenkin kappaleella, jossa on ennen näkemättömän suuria kuusia, ne on leimattukin kertaalleen aikaisemmin, tiettävästi joskus talvisodan aikoihin ja jääneet silloin sattuneista syistä pystyyn. Tyveltään ne ovat halkaisijaltaan toistametrisiä ja tuntuu kuin niiden latvat tavoittelisivat pilviä. Kaatokolo ja tyvileikkaus teettävät töitä sahan laippa tahtoo tuntua mitättömältä näiden jättiläisten ympärillä pyöriessä. Yllättävän tervettä puuta löytyy katkontavaiheen aikana ja pölkkyjä, niitä leviää rungostaan siinä seitsemän, kahdeksan kappalettakin. Saha raivoaa tunnista toiseen, valtavat havumatot kertyvät ajourille, jotka syntyvät kuin itsestään hakkuun aikana aukkoihin. Pienet evästauot sahan tankkaukset ja viilaukset ne antavat vaihtelua tähän kiireiseen aherrukseen. Työnjohtaja Tuomo pyörähtää jossain vaiheessa juttelemassa muutamat leikkimieliset sanailut virkistävät ihmeesti päivän kuvioissa. Reippaat miehet kaatavat suuria aukkoja näihin valtavia puita kasvaviin metsävaltion viimeisiin erämaihin. Ajokoneet siirtävät puutavaran varastoihin tienvarsille ja tukkiautot kiidättävät puut tehtaiden pohjattomiin uumeniin. Muokkauskoneet tulevat ne kääntävät tunteettomasti maaperää kivet ja kannot vyörytetään esille vuosisataiset eränkävijöiden käyttämät polut niitä ei tunneta ehkä niitä ei koskaan enää tarvitakaan ne tuhotaan ylimielisesti eletään tätä päivää suurten ja voimakkaiden aikaa. Metsästäjä aikojen takaa hän kulkee polkuaan halki suurten koskemattomien metsien läpi, punainen kippurahäntäinen koira seurailee häntä on ilta kun hän tulee laavulleen tekee tulet honkaiseen puuhun, jonka liekit herättävät menneisyyden ajattomuuden. Hattulassa Paavo Kesäretki Tulevan kesän retki suuntautuu itäiseen Suomeen. Käyntikohteita ovat mm. Kiteen Eläinpuisto ja Rajaristeily Pyhäjärvellä, ulottautuen aivan Venäjän rajalle. Risteilyn kesto on noin 4,5 tuntia ja se sisältää ruokailun. Majoitus on Kiteen Pajarinhovissa, hotellissa 2-3 hengen huoneissa ja osa 4 hengen mökeissä. Myös muita käyntikohteita tulee, neuvottelut ovat vielä kesken (seuraa sarvenpera.fi-sivua!). Retken hinta on arviolta euroa/henkilö sis. bussikuljetuksen, majoituksen, risteilyn, ruokailut ja pääsyliput. Mukaan mahtuu max 36 henkilöä johtuen laivan koosta Kyläilmoituksia! Hotelli pyytää vahvistuksen 28.5., joten myös ilmoittautuminen em. päivään mennessä. Lisätietoja antaa Seija puh tai tai Saunamaraton on loppuunmyyty Sarvenperän Saunamaraton on tänä vuonna yksi Korpilahden pohjoisilla kylillä järjestettävien Kylä kelpaa -asumismessujen tapahtumista. Maratonin luonne ei kuitenkaan muutu entisestä. Maratonille olisi tulijoita pilvin pimein, mutta varsinkin savusaunojen rajallisen lämmön riittävyyden takia on myös osallistujien määrää rajoitettava. Tämän vuoden maratonille ei enää voidakaan ottaa ilmoittautumisia. Ilmoittautuneita pyydetään vahvistamaan osallistumisensa mahd. pian, joukkueet nimilistoineen ja yhteystietoineen. Poisjäävien tilalle otetaan osallistujat varalla olijoiden listalta, jonne myöskään ei oteta enää uusia nimiä. Osallistumismaksu on 30 euroa ja se sisältää ruokailut, kahvit, juomat saunoilla, opastuksen ja henkilökohtaisen kunniakirjan. Vahvistukset ja mahd. peruutukset: Seija Halinen puh tai tai ; Matti Riuttanen tai

7 Virtapiirin kevätretki 7 Koleana toukokuun tiistaina lähdimme moksilaisten mukaansa kutsumana pienelle ympäristöretkelle. Ensin poikkesimme Petäjäveden vanhassa kirkossa, jossa opas kertoi kirkon historiasta ja rakennusvaiheista. Sieltä matka jatkui Uuraisten puolelle Teivaalan tuvalle, missä saimme nauttia maittavan lounaan lisäksi tilan emännän Marja Piesalan hauskasti kertomana tilan ja oman tilalle miniäksi tulonsa vaiheista kommelluksineen. Teivaalasta ajelimme vielä Multian kunnan puolelle Kiiskilänmäelle, jossa seisoo jykevä 20 metriä korkea näkötorni. Kiiskilänmäki on Keski-Suomen korkein kohta, m meren pinnasta. Ja vaikka allekirjoittanutkin kapusi kaikki 90 rappusta aivan huipulle, täytyy sanoa että eipä sieltä paljon muuta nähnyt kuin metsää ja tornille johtavan tien. Ei yhtään taloa, pari pientä lampea. Tosin pienet lumihiutalekuurot ehkä osaltaan estivät näkyvyyttä. Osa porukasta jäi vielä 3 km pituista luontopolkua kiertämään osan kiirehtiessä jo kotiin. Kiitos Moksin virtapiirille matkan järjestelyistä. S.H. Tässähän kalpenee sarvenperästen lintutorni. Tuleva kylän projekti? Maaottelumarssi Muistatko vielä maaottelumarssin? Jos muistat henkilökohtaisesti, Sinun täytyy olla vähintään seitsenkymppinen. Minulla on todistettavasti huono muisti, mutta yritän muistella jotain. Jos muistat paremmin tai toisin, korjaa tämän lehden seuraavissa numeroissa. Maaottelumarssi toimeenpantiin vuonna Se oli Suomen ja Ruotsin välinen voimainkoetus. Tarkoitus oli saada hyväksyttyjä marssisuorituksia enemmän kuin naapuri. Tietysti asukaslukuun suhteutettuna. Muistaakseni Suomi voitti ylivoimaisesti. Aikuisille oli matka pitempi. En muista enää varmasti, mutta jompikumpi oli 10 km ja aika oli tunti 40 minuuttia, siis 10 minuuttia kilometrille. Siis korkeintaan. Marssitilaisuuksia järjestettiin varmaan joka kylällä. Muistan ainoastaan Sarvenperän koululaisten marssin, koska olin silloin koululainen. Lähdimme koululta ja marssimme tietä pitkin Kuohulle päin ja takaisin. En muista, missä asti kävimme. Tunsin siihen aikaan Sarvenperän tietä vielä huonommin kuin nyt. Sen vain muistan, että välillä juoksimme vähän matkaa, vaikka se oli kiellettyä. Tarkoitus oli marssia, ei juosta. Juokseminen tapahtui Karvosen Reijon ehdotuksesta. Hän vakuutti, että se on kaikkien etu. Onneksi reitillä ei ollut valvojia. Kerrotaan, että jotkut vanhat miehet halusivat käyttää ajan tarkkaan. He istuivat matkan varrella ja odottivat, että aika kului lähelle loppua. Kiirettähän ei ollut. Hyväksytyn suorituksen päätteeksi sai lunastaa merkin: pronssisen, neulalla varustetun, muistoksi. Niitä merkkejä pyöri sitten piirongin laatikoissa pitkän aikaa, sillä perheestämme kaikki kynnelle kykenevät suorittivat marssin. Viime aikoina en muista niitä enää nähneeni. OLa

8 8 SARVILASTUJA Hilmanpäivät huhtikuussa Ei, älä usko, Hilma ei todellakaan vietä nimipäiviään huhtikuussa. Kyseessä on Sarvenperästen Kuopioon tekemä teatteriretki. Hilmanpäiville osallistui yli 40 teatterin ystävää kylältä ja vähän kauempaakin. Näytelmä oli hauska, tuttua ja taattua Agapetusta. Seuraava kyläkokous on koululla ma 2.6. klo Tervetuloa keskustelemaan kylän yhteisistä asioista, mm. kesällä tapahtuvista tilaisuuksista ja niiden järjestelyistä Asumismessujen aikaan. Juhannusaaton perinteistä kokkojuhlaa vietetään Torvilammen uimarannalla klo 19 alkaen. Kokko sytytetään noin klo 21. Kylä kelpaa asumismessuviikon tapahtumia Sarvenperällä ovat: Saunamaraton 9.7., Riihikirkko ja Hevosrieha Tarkkaile superviikon tulevia tapahtumia osoitteessa Hevosrieha laajenee toisena vuotenaan muihinkin lemmikkieläimiin sekä maatalouskoneisiin. Lauantaina hevospuolen ohjelmassa on mm. kengitystä, nuoren hevosen koulutusta, lännenratsastusta, ravihevosen vauhdikasta menoa, kouluratsastuskatrillia sekä maastoesteiden hyppelyä. Paikalla esitellään myös hevoshierontaa ja erilaisia terapeuttisia hoitoja hevosille. Poneja on niin rapsuttelua, ratsastusta kuin ajoakin varten paikalla. Saukkolan väki tuo paikalle muita kotieläimiä sekä mittavan määrän maatalouskoneita. Katseltavaa ja ihmeteltävää riittää siis koko perheelle. Pääsyliput ovat edulliset. Tapahtuma järjestetään lauantaina klo Kalliokylän Isoneulajärvenpistossa (Tasasellakankaalla). Paikalle on opastus joka suunnasta. Huom! Lisää kyläuutisia sivulla 6 Kuvattua Postiosoite Merkkipäiviä: Aili Leppänen 80 vuotta ja Veli Minkkinen 70 vuotta, molemmat huhtikuussa. Lämpimät onnittelut! Virtapiiri oli saanut kutsun ns. hätäensiapu-koulutukseen Kyllön mäelle terveydenhoito-oppilaitokseen. Saimme lyhyen pikakurssin mm. elvytyksestä sekä palo- ja raajavammojen hoidosta. Lopuksi meitä hemmoteltiin jalkahoidolla sekä nystyräpallohieronnalla. Mukana oli myös Moksin virtapiiriläisiä. S.H. Kylän nuorten isien järjestämää äitienpäiväjuhlaa vietettiin torstaina 8.5. Grillikassa. Juhlalla oli mukava vastaanotto ja paikalle isäkuoron laulua kuulemaan ja herkkuja syömään tuli yli 30 henkeä. Mukana oli ilahduttavan paljon lapsia, joten juhlan jatkuvuutta on pyritty vahvistamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Onnea vielä kerran äidit! Löytänästä nousi kansikuvapojallemme 580 grammainen ahven. Hellevuon perhe oli yhtenä joukkona mukana juhlinnassa.

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit!

Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! LUONNOS Sukumuistelupeli Tärkeät paikat Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! Voit myös keksiä itse lisää kysymyksiä! Jokainen

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015

Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015 Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015 Tämä matka on tehty ennenkin. Se oli niin hyvä että pyysimme Leo Baskinia järjestämään matkan uudelleen. Tämä on tosi Savusaunafaneille. Matalle mahtuu vain

Lisätiedot

Kanneljärven Kuuterselkä

Kanneljärven Kuuterselkä Kanneljärven Kuuterselkä Se vetää puoleensa joka kesä siellä päivänvalon nähneitä ja meitä heidän lapsiaan ja lastenlapsiaan sekä puolisoitamme ja ystäviämme. Tänä kesänä matkasimme 10.-12.6.2013 ja tiistai

Lisätiedot

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012 Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 28 eläkeläisopettajaa (osa ystäviä) oli liikunnallisella virkistyslomalla Hotelli Kajaanissa. Matkat taitettiin rautateitse, invavaunut

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry

Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry Sisällysluettelo 3 Mikä on Jokkarin Sanomat? 4 Opettajanhuoneessa suuria muutoksia 5 Kisakuume nousee -

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI

KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI Viestikyyhkysen sisältö: Puheenjohtajan pulinoita.3 Perhehoidon rekrykamppanaja...4-5 Jäsentuotteemme: Mustaharakka,pelikortit..6 Hupparit,T-paidat...7 Miltä

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Keski- Karjalan joulunaika. Kuva: Juhanan tupa, Hepovaaran tila ja Nikon kuvauspalvelu

Keski- Karjalan joulunaika. Kuva: Juhanan tupa, Hepovaaran tila ja Nikon kuvauspalvelu Keski- Karjalan joulunaika Kuva: Juhanan tupa, Hepovaaran tila ja Nikon kuvauspalvelu Tervetuloa Keski- Karjalaan! Keski-Karjalan joulunaika on aitoja makuja ja upeita tapahtumia täynnä. Alueen neljän

Lisätiedot

TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella

TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella TUL:n Pohjanmaan piiri isännöö kesäkuun alussa pirettäviä veteraanipäiviä uimahalliurheilutaloon, areenan ja torin lähiympäristössä. Ohjelmassa

Lisätiedot

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme

Lisätiedot

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti Tervetuloa MYS:in vuoden 2014 kesäiselle veneretkelle, joka suuntautuu itäiselle Suomenlahdelle Porvoosta Pyhtäälle. Kokoonnumme

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Rimmin Räpylä Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Puheenjohtajan palsta Vireä kyläyhdistyksemme on toiminut jo yli 13 vuotta ja aina vaan tekemistä riittää. Vappuna on yhteisiä menoja, äitienpäivän

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Aamunavaus alakoululaisille

Aamunavaus alakoululaisille Aamunavaus alakoululaisille Punainen Risti on maailmanlaajuinen järjestö, jonka päätehtävänä on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Järjestön toiminta pohjautuu periaatteisiin, jotka antavat sille mahdollisuuden

Lisätiedot

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun NASTOLAN SEURAKUNTA RIPPIKOULUINFO 2013 2/5 Ketkä vuorossa? Nyt on aika ilmoittautua rippikouluun. Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus pohtia tärkeitä elämään ja

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti

Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti Maaseutuyritykset tutuksi-kiertue Kalajoen kaupungin hallinnoima Masva-hanke järjesti marraskuun aikana viiden

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA Oulunseudun metsätilanomistajien perinteinen kesäretki suuntautui tänä vuonna Venäjän Karjalaan. Oululaisittain sanottuna onnikallinen (bussilastillinen) jäseniä suuntasi kesäkuun

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y..

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y.. Kuva: YLE Etelä-Karjala TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN KYLPYLÄVIIKONLOPPU...2 SYKSYN KAHVITILAISUUDELLE JATKOA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA...3 JUHLAVUOSI 2016...4 MUUTTUNEISTA

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Kaivostoimintaa FAMCON:n Suomen kaivoksilla johtanut Jakob Wilson oli syntymänimeltään Jaakko Sjöberg ja lähtöisin pohjanmaalta, Kalajoelta (syntynyt 7.10.1846). Hänen

Lisätiedot

Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013

Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013 Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013 Ennakkoilmoittautuminen aktiviteetteihin viimeistään edellisenä päivänä klo 12.00 mennessä Lapland Hotel

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU Vanhan Musiikin Viikolle 27.7.-2.8.09 Tiedusteluihin vastaavat diplomiurkuri Anne-Marie Grundstén, puh. 050 520 4798. Kulttuurisihteeri Hilpi Toikka-Haldin, puh. (02) 677 4698;

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011. Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 1(56) Kuvat, photos Jorma A.

Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011. Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 1(56) Kuvat, photos Jorma A. 1(56) Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011 Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 Kuvat, photos Jorma A. Vesterinen Sukuseuramme lippu liehui Korholan kartanon lippusalossa koko kesätapahtumamme

Lisätiedot

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Sukuseura valmistautuu vireään kesään 2007, jolloin järjestetään 6. sukujuhlat 30.6. 1.7. Kolarin Nuottavaarassa sekä julkaistaan uusi, täydennetty ja korjattu

Lisätiedot

HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006

HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 NEVA järjesti matkan Alppien parhaimmistoon kuuluvalle murtomaahiihtoalueelle Itävallan Ramsauhun 20 hengen voimin 25.2. - 4.3.2006. Kokemukset olivat todella hyvät. Majoituimme

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 8.3.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 2# lokakuu 2010 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Koulumme 2 4lk:n oppilaista

Lisätiedot

Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma

Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015 Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.7. 1.8.2015 Muutokset ja lisäykset ohjelmaan mahdollisia, päivitetty ohjelma löytyy myös Facebookista ja osoitteesta

Lisätiedot

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito Kaamanen Kaamasen kylään on Ivalosta matkaa noin 70 km. Kylässä asuu vajaa 200 kuntalaista, joista ikäihmisiä

Lisätiedot

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011 q-toset 6a-luokan lehti numero 2/2011 Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja Kirsi Jokela Mitä koulua kävitte? -Kävin Sorvaston koulua. Millaista siellä oli? -Tosi kivaa. Siellä

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 Sateisena marraskuisena perjantai-iltapäivänä kokoonnuimme Oulun rautatieasemalle Tampereen teatterimatkalle lähtöön. Asemalla jaettiin kirje, mikä

Lisätiedot

Ilmoittaudu ja tule mukaan!

Ilmoittaudu ja tule mukaan! Suomen Ladun 54. Leiripäivät Vantaan Hakunilassa Ilmoittaudu ja tule mukaan! Tule hetkeksi, päiväksi tai koko viikonlopuksi pelaamaan, kisaamaan, osallistumaan ja rentoutumaan, tule lauantai-iltana tanssimaan

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA Mutalantie 2 79600 JOROINEN Puh. (017) 578 440 Fax. (017) 572 555 joroinen.kunta@joroinen.fi Joroinen Keskellä kauneinta Suomea. Niin kaunis on maa Joroinen on Luojan suosikki, se on saanut

Lisätiedot

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja

Lisätiedot

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN Aistikahvilan saattaminen ympärivuotiseksi Deme-passi koulutus 2012-2013 LOMAKOTI ILONPISARA Toiminnan alku Aistikahvila sai alkunsa THL (terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen) Mental healthprojektista,

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

VALITSE LUKIO-OPINNOT

VALITSE LUKIO-OPINNOT VALITSE LUKIO-OPINNOT OVI MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMAAN. Lukio on tärkeä ponnahduslauta tulevaisuuteesi. Se tarjoaa Sinulle hyvät valmiudet ja suoran väylän eri alojen jatko-opintoihin sekä lisäaikaa tulevaisuutesi

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2014 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2014: Kevät on ehtinyt jo pitkälle ja kesä tekee reippaasti tuloaan. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

MAATILAN ARJEN HAASTEET. Työterveyshoitajien koulutuspäivät Tampere 19.4.2012 Oulu 26.4.2012 Leena Olkkonen

MAATILAN ARJEN HAASTEET. Työterveyshoitajien koulutuspäivät Tampere 19.4.2012 Oulu 26.4.2012 Leena Olkkonen MAATILAN ARJEN HAASTEET Työterveyshoitajien koulutuspäivät Tampere 19.4.2012 Oulu 26.4.2012 Leena Olkkonen 2 MAATALOUSYRITTÄJÄ TYÖTERVEYSHUOLLON ASIAKKAANA Monenlaisessa elämänvaiheessa olevia maatalousyrittäjiä

Lisätiedot

18-21.4.2014 Eräkärryvaellus Repovedellä

18-21.4.2014 Eräkärryvaellus Repovedellä 18-21.4.2014 Eräkärryvaellus Repovedellä Lähdin Hämeenlinnasta kohti Repoveden kansallispuistoa. Hain toisen kärryn mukaan raksalta. Hain kaverini matkan varrelta josta jatkoimme yhtä matkaa kohti Repovettä.

Lisätiedot

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Paremman avioliiton jatkoseminaari Hartolassa 26.-27.11.2011 Ilmoittaudu www.parempiavioliitto.fi www.hnmky.fi Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Linna-hotelliin ja Hartolaan 26.-27.11.2011. Nyt on

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Fuengirola Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla Costa del Solin eli Aurinkorannikon alueella.

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

Uusi, helpompi koti? 55 + Herttoniemi. Vuokrakoti. Abraham Wetterin tie 6

Uusi, helpompi koti? 55 + Herttoniemi. Vuokrakoti. Abraham Wetterin tie 6 Uusi, helpompi koti? Vuokrakoti 55 + Herttoniemi Abraham Wetterin tie 6 Kodista on tullut entistä tärkeämpi paikka, jossa voi levätä ja ladata akkuja ilman taakkaa tekemättömistä remonteista ja pihatöistä.

Lisätiedot

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT NÄKÖISLEHTI Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ Mielenkiintoiset SUORALINKIT MATKAKOHDE: BURG ELZ Kerpenin lähellä MUISTOJEN SPA VALMIS PAINETTAVAKSI!

Lisätiedot

Mitä tämä vihko sisältää?

Mitä tämä vihko sisältää? Asuntotoiveeni Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Milloin haluan muuttaa omaan asuntoon? 5 3. Mihin haluan muuttaa? 5 4. Millaisessa asunnossa haluan asua? 6 5. Millaisella asuinalueella

Lisätiedot

Ilmoittauminen 31.12.2005 mennessä oheisella lomakkeella.

Ilmoittauminen 31.12.2005 mennessä oheisella lomakkeella. 2005-12-12 ARVOISA YHTEISTYÖKUMPPANI JOULUN AJAN AUKIOLOAJAT Sealco Oy on auki joulun väliviikon normaalisti. Lähdemme joulunviettoon 22.12.05 klo 16.00 ja palaamme sorvin ääreen tiistaina 27.12 klo 8.00.

Lisätiedot

Kotikonsertti. Sen jälkeen Mari lauloi Jonnen kitaran säestyksellä Juha Tapion Kaksi vanha puuta. Marin soolo-laulun kertosäe on:

Kotikonsertti. Sen jälkeen Mari lauloi Jonnen kitaran säestyksellä Juha Tapion Kaksi vanha puuta. Marin soolo-laulun kertosäe on: Kotikonsertti Sunnuntaina, 26.1.2014 klo 15.00 oli kotikonsertin aikaa. Konsertti järjestettiin 94-vuotispäivän kunniaaksi. Päivänsankarin vieraina olivat lapset, lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset. Mukana

Lisätiedot

KUVIA K-PENNUISTA V. 2012 HUHTIKUU 2012

KUVIA K-PENNUISTA V. 2012 HUHTIKUU 2012 SIVUSTO Etusivu Jorsakin kenneli Koiramme Pentuboxi Kasvatit Koiratietoa Linkit KUVIA K-PENNUISTA V. 2012 Uusimmat kuvat ovat sivun alalaidassa HUHTIKUU 2012 53 VRK PIKALINKIT K-pentueen sivu Sivuston

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

Kansakoulun lukukirjassa joskus ammoisina aikoina oli loru:

Kansakoulun lukukirjassa joskus ammoisina aikoina oli loru: 17.2.2013 Hyvää helmikuuta Häjy! Kansakoulun lukukirjassa joskus ammoisina aikoina oli loru: "Helmikuu on pakkasherran. Maaliskuu maata näyttää. Huhtikuu humahuttaa. Toukokuussa touot tehdään." Jne. Tottahan

Lisätiedot

Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen

Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen Vytvoř elativ: Minä olen kotoisin Tšekistä (Tšekki). Hän on kotoisin Suomesta (Suomi). Oletko sinä kotoisin

Lisätiedot

SÄTKÄPAPERI. Keski-Suomessa kasvaa tälläisiä perunapelloissa

SÄTKÄPAPERI. Keski-Suomessa kasvaa tälläisiä perunapelloissa SÄTKÄPAPERI Keski-Suomessa kasvaa tälläisiä perunapelloissa HUHTIKUU 2007 Tervehdys 2cv väki! Kevät tuli ja meni Tai ehkä se vielä uudestaan tulee Viime kuukausikokouksessa esittelin kevätohjelmistoa kokousväelle

Lisätiedot