Näytelmä katsoi eteen ja taakse Naapuruus: historianäytelmän nokialaisvieraat hakivat juomavettä Pirkkalasta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Näytelmä katsoi eteen ja taakse Naapuruus: historianäytelmän nokialaisvieraat hakivat juomavettä Pirkkalasta"

Transkriptio

1 Pirkkala Härmälä Hatanpää Antti Jokinen Pirkkalan ja Nokian pitkä yhteinen historia tuli esiin niin muisteluissa kuin konkreettisesti Pirkkalan 770-juhlavuoden näytelmän ensi-illassa TY Toivon talolla sunnuntaina. Vaikka nokialaisia vastaan on vuosisatojen varrella tapeltu tanssi-iltoina ja naljailtu puolin ja toisin, hädässä ystävä tutaan. - On tosta sillasta se hyöty, että nokialaiset voi nyt hakea juomavetensä Pirkkalan ABC: ltä, heitti Pirha-harrastajateatterin nokialaisvahvistus Mika Moisio näytelmässä. - Sanoin aamulla, että lisätään kommentti näytelmään. Kävin nimittäin itse lauantaina hakemassa vettä sieltä. Kaikki pullovesi oli jo loppu, mutta hanasta sai, Moisio kertoi esityksen jälkeen. Näytelmässä on useampia nokialaisia mukana. Heistä kukaan ei onneksi ollut saanut ennen ensi-iltaa vatsatautia kaupungin pilaantuneesta vedestä. Historiakirjoja luettiin Teatteriyhdistys Pirhan esitys on yhdeksänhenkisen joukon oma tulkinta pitäjän 700-vuotisesta taipaleesta. - Kiva tätä oli tehdä, kun sai itsekin kirjoittaa. Luimme kaikki omia historiaopuksiamme ja pistimme tarinoita keitokseen. Tehdessä syntyi hyviä keskusteluita asioista, joita esitys käsittelee, kertoi Pirita Vainioinen. Esitys on sarja erillisiä muisteluita. Ensin poimitaan herkkusieniä hiljaisuudessa - sitten tulevat lentokenttä, ohitustie - logistiikkakeskus kuntakeskuksen myllerrystä ja kaupunkikiistaa ei tietenkään unohdeta. Lausuntaa ja laulua säijäläisen Toivo Kärjen Keskiviikko , nro 49 Näytelmä katsoi eteen ja taakse Naapuruus: historianäytelmän nokialaisvieraat hakivat juomavettä Pirkkalasta Pipat päässä ympärihiihdossa. Pirkkala yks ja kaks -esityksessä kierrettiin kuntaa ympärihiihdon merkeissä ja tähyiltiin eteen ja taakse pitäjän 770-vuotista historiaa. Pirkkalan sotaveteraanit muistelevat kirjassa Oiva Kulolta ilmestyy itsenäisyyspäivänä kirja Silloin kerran siellä jossain. Kirjassa on pirkkalalaisten miesten ja naisten muistelmia talvi- jatko- ja Lapin sodista. Kirjan kustantaja on Klingendahl-paino ja julkaisija Pirkkalan sotaveteraanit. - Vaikka kirjan ensimmäisenä tavoitteena oli kuvata rintamalla tapahtunutta, se kertoo myös kotioloista sekä tapahtumista ennen sotaa ja sodan jälkeen, Kulo sanoo. Kirjassa käytetty haastatteluaineisto on koottu vuosina Kaksi- ja puoli vuotta sitten Kulo sai tehtaväkseen muokata aineistosta kirjan. Kirjassa on vankka eletyn elämän maku. - Päällimmäisenä haastatteluista jäi mieleen, että muistikuvat menneestä olivat aitoja ja eläviä, vaikka kuoleman kentillä liikuttiinkin, Kulo kertoo. Kirjan Silloin kerran siellä jossain julkistamistilaisuus kello 15 yläasteen juhlasalissa. sävelin kuullaan. - Asun itse nykyisin Härmälässä, mutta Pirkkalassa tuli vietettyä 25 vuotta, Pirita kertoi omasta pirkkalalaisuudestaan. Eriikka Magnusson-Vainion ohjaamassa esityksessä nähtiin valitettavan harvalukuisen yleisön edessä rehellisen kotikutoisia ja henkilökohtaisia muisteluja Pirkkalasta. Niinhän on sanottu, että tarkimmin taakseen katsova näkee parhaiten edessä olevan. Pirkkala yks ja kaks. Seuraavan kerran TY Toivon talolla su klo 18. Itsenäisyyttä juhlimaan Pirkkalalaisille avointa 90-vuotiaan Suomen itsenäisyyspäivän juhlaa vietetään yläasteen juhlasalissa huomenna torstaina kello 13. Juhlapuheen pitää johtaja Helena Rissanen ja tervehdyspuheen kunnanhallituksen puheenjohtaja Antero Saksala. Ohjelmaan sisältyy runojazz -konsertti, jossa Ewa Kaarela laulaa Kaj Chydeniuksen ja Toivo Kärjen sävellyksiä. Runoja tulkitsevat Ahti Jokinen ja Kirsimarja Järvinen. Juhlallisista sävelistä vastaa Valmetin soittokunta, jonka esittäminä kuullaan Marsalkan hopeatorvet sekä Sininen ja valkoinen. Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan puheenjohtaja Sirkka Juva jakaa tämän vuoden Pirkkalan kulttuuripalkinnon. Ohjelman päätyttyä kahvitarjoilu. Poliisi tavoitti Kyöstin Siwan ryöstäneen Poliisi on tavoittanut Kyöstin Siwan ryöstäneen miehen. Mies ryösti viime viikon tiistai-iltana kaupan leipäveitsellä uhaten. Ryöstäjä on noin 30-vuotias pirkkalalainen mies. Tapahtumat saivat alkunsa, kun Siwaan saapui vähän ennen iltakuutta mies, joka oli vetänyt syvälle päähänsä hupparin hupun ja pipon. Mies meni ensin tupakkahyllylle ja otti sieltä kaksi askia tupakkaa. Tämän jälkeen mies vaati leipäveitsellä uhaten rahaa. Myyjä antoi ryöstäjälle noin 400 euroa. Saatuaan rahat mies poistui kävellen paikalta. SÄÄ Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai Nokia Tampere Nokia Tampere Nokia Tampere Nokia Tampere Pirkkala Pirkkala Pirkkala Pirkkala Pirkkalan 3 3 vrk:n vrk:n sää? sää? Näppäile Näppäile tekstiviesti SÄÄ SÄÄ 33 PIRKKALA ja ja lähetä se numeroon (0,84 84 e) e) +2 Maanmittauslaitos, lupa nro 30/MMY/02 Nimipäivät Auringon nousut ja laskut nousut ja laskut Niilo, Niko, Niklas klo 9:24/15: Sampsa klo 9:26/15: Kyllikki, Kylli klo 9:28/15: Anna, Anne, Anu, Anneli klo 9:29/15: Jutta klo 9:31/15: Taneli, Daniel, Tatu klo 9:33/15: Tuovi klo 9:34/15:06

2 2 PIRKKALAINEN Tervetuloa mukaan seurakuntasi toimintaan! Seurakuntatoimisto ja taloustoimisto (Suupantie 10) avoinna ma pe klo 9 13, lisäksi ma klo 15 17, puh , kotisivut: Kirkossa Perkiöntie 40: 2. adventtisunnuntain jumalanpalvelus su klo 10, toimittaa Arto Köykkä, avustaa Jukka Jormanainen, kanttorina Liisa Aaltola, Pikantit-kuoro. Joulukonsertti, Mieskuoro Laulajat su klo 18, puhe Juhani Husa. Kymppikahvit ma klo 10 kulman kundeille ja friiduille. Yksinhuoltajien tapaaminen ma klo aikuistyönhuoneessa. Tule kertomaan toiveistasi kevään toimintaan. Eläkeläisten joulujuhla ti klo Puuro- ja kahvitarjoilu. Maksuton bussikuljetus: Toivio, ent. kauppa klo 12.10, Naistenmatkantie, Jaakontie, ent. Kreetan kauppa, Nuolialantie, Suupan kautta kirkolle. Diakoniatyöntekijöiden kautta voi sopia myös taksikyydistä. Juhla päättyy n. klo Kirkkovaltuuston kokous ti klo Kirkon keskiviikko ke 12.12, klo hartaus, klo ruokailu (2e/1e), klo lauluhetkessä jouluvirsiä. Kirkon keskiviikko jatkuu joulun jälkeen alkaen. Joulukonsertti Naistenmatkan koulun kuorot ja kamarikuoro Camena to klo 19. Diakoniatyön asiakkaiden joulujuhla pe klo 13. Ilmoittautumiset ruokatarjoilun vuoksi viimeistään diakoniatyöntekijöille. Vanhassa kirkossa Anian Rantatie 226: Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus to klo 10, Juhani Husa, Pirkko Leponiemi-Pirhonen, kirkkokuoro ja puhallinryhmä. Seppelten lasku sankarihaudoille. Kirkkokuljetus: klo 9.20 Toivio, Pereentie, Jaakontie, klo 9.25 Kreetan kauppa, klo 9.35 Suuppa (kirjasto), Ratsutilantietä Kyöstille, Turri ja vanha kirkko. Kirkkoveräjän srk-talolla Kouluportinkuja 1: Perjantaipiiri pe klo 18 aikuistyön huoneessa. Lähetysmyyjäiset huutokaupan tapaan la klo 13. Tule huutamaan joululaatikoita, leivonnaisia, käsitöitä, vihtoja ym. Tarjolla myös ohraryynipuuroa mehukeitolla ja kahvia pullan kanssa. Kauneimmat joululaulut su klo 15, puhe Jukka Jormanainen, mukana Lux parva-kuoro ja Liisa Aaltola. Koko perheen joulujuhla ma klo 18, puhallinmusiikkia A- ja B-orkesterit, nokkahuilukerhon esityksiä, joulupuuroa ja kahvia, arvontaa, puhe Reijo Ylimys. Miesten raamattupiiri (syksyn viimeinen) ti klo 19, jatkuu taas Matka Betlehemiin su klo sekä tiistaina klo Esitykset joka puolelta ja täydeltä tunnilta. Viimeinen esitys klo Lähetysmyymäläkahvila Sirpakassa Suupantie 10: Shakkia tiistaisin klo 11. Olet tervetullut jutustelemaan, seuraamaan ja pelaamaan! Pihlajaniemen saunatuvalla Pappilantie 100: Naisten sauna ke klo 18. Miesten joulusauna ti klo Muuta toimintaa: Pyhisparkit la Pereen päiväkodilla klo ja Kurikankulman kerholla klo Pyhäkoulut su klo 10 kirkolla, kloo Kirkkoveräjän seurakuntatalolla ja klo Puuhkalakin kerholla. Aiheena: II-adventti...ja valo laajenee. Toimintatuokiossa maalataan savikellot valmiiksi. Diakoniatyön avustusasioihin myönnämme vastaanottoaikoja ennen joulua asti. Mikäli tarvitset apua, ota siis diakoniatyöntekijöihin yhteyttä ajoissa. Kauneimmat joululaulut pubissa Milla Makiassa to klo 20, mukana pastori Reijo Ylimys ja kanttori Liisa Aaltola. Talviloman perheleiri Lotjan tuvalla Isosyötteen läheisyydessä Pudasjärvellä. Bussimatkan, majoituksen, kuljetukset rinteeseen sekä ruokailuja sisältävän retken hinta aikuisilta 100 euroa ja lapsilta (alle 12v) 50 euroa. Aikuisten hiihtoretki Lotjan tuvalle Hiihtoa Syötteen laduilla, laskettelumahdollisuus. Retken hinta 100 euroa. Ilmoittautumiset molempiin Lotjan tuvan retkiin alkaen puh Tiedustelut myös jukka.jormanainen@evl.fi. Perheuutiset: Kuollut: Tyyne Vellamo Pönkkä 87v, Karl Olof Bror Pihlström 54v. Avioliittoon kuulutettu: Juha Samuli Hänninen ja Johanna Maria Säynäjäkangas. Kastettu: Paavo Jimi Reidar Aaltonen, Hugo Waldemar Hietakangas, Otto Petteri Jokinen, Senja Netta Alisa Järvinen, Joel Elias Korhonen ja Lauri Kristian Mäkelä. Eläkesäästämisen avulla et joudu luopumaan elintasostasi eläkkeellä Oletko valmis tinkimään elintasostasi, kun jäät eläkkeelle? Pelkkä lakisääteinen eläke voi jäädä jopa alle puoleen palkkatuloistasi. Kun säästät säännöllisesti Selekta-eläkesijoitukseen, vaikutat eläketulojesi riittävyyteen. Aloita eläkesäästäminen nyt. Soita (pvm/mpm) ma pe 8 20 ja varaa aika konttoriimme. Selekta-eläkesijoituksen teet helposti myös verkkopankissa. Lue lisää Selekta-vakuutukset myöntää Nordea Henkivakuutus Suomi Oy, joka myy Selekta-vakuutuksia asiamiehenään toimivan Nordea Pankki Suomi Oyj:n konttoreiden kautta. Suupantie 4 Pirkkala nordea.fi Teemme sen mahdolliseksi A Nordea Pankki Suomi Oyj SANA Tuoksuja, makuja ja lämpöä Teemu Kallio Nuorisotyöntekijä Pipareita, kuusi, jouluruuat ja niiden valmistaminen tuovat talon täyteen tuoksuja ja makuja. Kynttilät taas johdattavat kohti joulun lämpöä ja valaisevat vuoden pimeintä aikaa. Jatkuvasta joulun valmistelusta kuumana hohkaava uuni tuo joulun lämpöä tupaan. Verhot ovat vaihtuneet punaisemmiksi ja jouluisia koristeita alkaa hiljalleen ilmestymään pirttiin. On tullut aika laskeutua jouluun. Neljä kuukautta vanha poikani saa kokea ensimmäisen joulunsa. Ei kai hän vielä paljoa maailmasta ymmärrä, mutta jotain kumminkin. Jotain taas voi oppia tuntemaan, varsinkin jos joulu on jotain tavallisuudesta poikkeavaa, niin kuin onkin. Kaikki joululle ominaiset tuoksut, maut ja lämpö kertovat, että hiljalleen rauhoitutaan Vapahtajamme syntymäjuhlaan. Poika ei tietenkään sitä tästä lehdestä lue, eikä sanoistani ymmärrä, mutta toivon välittäväni joulun erityisen sanoman tuoksujen, makujen ja lämmön kautta. Toivon välittäväni viestin niin hyvin, että kasvaessaan ja ymmärtäessään hän muistaa myös sen, että samasta syystä on talo aina joulun aikaan pullollaan tuoksuja, makuja ja joulun lämpöä. Vuoden luontokirja -palkinto Pirkkalaan Suomi ilmasta -teos sai WWF:n Vuoden luontokirja -palkinnon. Vasemmalta: kirjailija Leena Lehtolainen, suojelujohtaja Jari Luukkonen, valokuvaaja Hannu Vallas, toimittaja Veikko Neuvonen, taittaja Jukka Aalto ja kääntäjä Malcolm Hicks. Kuva: Outi Vallas. Pirkkalalaisen Hannu Vallaksen kuvaama ja Veikko Neuvosen kirjoittama Suomi ilmasta - teos on WWF:n valinta Vuoden luontokirjaksi Voittajakirjan valinnan teki kirjailija Leena Lehtolainen. - Suomi ilmasta -teos avaa aivan uusia näkökulmia suomalaiseen luontoon, antaa lukijalle lintuperspektiivin, sanoi Leena Lehtolainen maanantaina Helsingissä palkinnon luovutustilaisuudessa. Teos on ilmestynyt englanniksi nimellä Finland from Above. - Minulla on ollut poikkeuksellinen mahdollisuus katsella ja Paljasjalkaiset Sanna Karhulle ja Veli-Matti Kopakkalalle syntyi ke klo pieni tyttö. Mitat olivat 2795g ja 47cm. Kotona vauvaa hoitelee ylpeä isosisko Nella 6 vuotta. ihailla kotimaani kasvoja ja ilmeitä jo 1960-luvun lopulla alkaneen lentäjän- ja ilmakuvaajanurani aikana, summasi Hannu Vallas. Matalalla lennettyjä kilometrejä kaikkialla Suomessa on kertynyt runsaat kaksi miljoonaa ja ilmavalokuvia yli puoli miljoonaa, aineistoa riittäisi siis moneenkin kirjaan. Onko merkkipäivä? Pirkkalaisessa on kolme ilmaista lukijoiden juhlapäivistä kertovaa palstaa: Vihitty, Paljasjalkaiset sekä Merkkipäiviä. Tiedot viimeistään ma kello 12 os. Pirkkalainen, PL 23, Pirkkala. Puhelin Sähköposti: konttori@pirkkalainen.com Ilmaispalstat ovat lyhyttä tiedottamista ja onnitteluita varten. Kutsut kellonaikoineen, kiitokset yms. ovat erillisten maksullisten ilmoitusten aineistoja.

3 LUKIJALTA Voi ajamista liikenneympyrässä! Hallinnosta ja moraalista Nyt kun Pirkkalakin on saanut liikenneympyränsä, pitänee todeta etteivät autoilijat välitä muista sentin vertaa, että käyttäisvät sitä vilkkua poistuessaan ympyrästä. Niin turkasen monta kertaa joutuu odottelemaan turhaan ympyrään pääsyä, kun vilkut eivät toimi. Ajetaan kuin ketään muita ei näkyisi missään. Sitten on tämä toinen ääripää. Ympyrään menoa odotellessa vilkku nikuttaa valmiiksi oikealle, ja kun päästään itse ympyrään vilkku nikuttaa edelleen oikealle vaikkei sinne käännykään. Mitäpä jos tekisimme hyvät autoilijaystäväni seuraavast: ympyrään menoa odotellessa emme koske vilkkuun. Päästyämme sisälle ympyrään laitamme vilkun nikuttelemaan sitten, kun olemme poistumassa ympyrästä. Näin säästämme niin omia kuin muidenkin hermoja sekä näytämme ulkopaikkakuntalaisille että Pirkkalassa osataan ajaa täysin oikein liikenneympyrässä. Otetaan siis huomioon myös toisemme, kun liikenneympyrässä pörräilemme - eikö niin! Mieluisaa joulun odotusta kaikille ympyrässä pyöriville ja muillekin kuntalaisille. Nainen ratin takana Pirkkalaisessa Sami Palola esittää oudon ajatuksen hallinnosta. Hän ihmettelee eräiden politiikkojen ja virkamiesten pelkotilaa sisäministeriötä kohtaan. En muista kohdanneeni yhtä ylimielistä suhtautumista hallintoon ja hyvään virkamiestoimintaan. Hyvä hallinto lähtee laista. Se hallitsee ministeriötäkin, joka on ylin toimeenpanija ja valvoja. Virkamiehen tulee noudattaa lakia. Ministeriö on myös ohjaaja ja kumppani. Sami Palolan kirjoitusta lukiessa on kuin kuulisi lapsuudesta pikkupojan huudon: Etpäs uskalla tulla tappelemaan. Kerro siis, Sami Palola, missä minun hyvänä pitämäni virkamiestoiminta on ollut epäasiallista ja huonoa ja missä eräät poliitiko ovat menetelleet moraalittomasti ja pelkurimaisesti. Sami Palola sanoo myös, että on nieltävä ylpeys. En ymmärrä lainkaan, mitä tämä tarkoittaa. Onko ylpeä sellainen henkilö, joka pyrkii selvittämään lain sisällön ja tarkoituksen, pyrkii noudattamaan sitä ja esittää asiat ryhdikkäästi ja suoraselkäisesti vaikeassakin tilanteessa? Että olisi siis unohdettava se, minkä on pystynyt osoittamaan Mahdollisuus vaikuttaa puhdistamoon? Ihmiset ovat osoittaneet mielipiteitään virallisesti ja nimiä on kerätty, että saataisiin tällainen mieletön hanke jäteveden keskuspuhdistamo torjuttua, mutta mahtaako mielipiteillä olla mitään painoarvoa? Tutkimuksia, valmisteluja tehdään niin kauan, että saadaan hankkeen kannalta mieluisat lopputulokset. Este Pirkkalaan tulemiselle on päättäjien mielestä mahdollinen toinen kiitorata lentokentälle, joka itsessään on jo valitettava ja ympäristöä lisää tuhoava hanke. Kyläläinen oikeaksi? Jos tarkoitat tätä opettaessasi luopumaan ylpeydestä - äskeinen olisi kunniasta ja kunniantunnosta luopumista - niin pelkäänpä, että Sinulla on kovapäisiä oppilaita. Mitä pirkkalalaisten etuun tulee, tavoittelemme sitä kaikki. Sisältöasioihin palaan ehkä myöhemmin, kun olen ensin toipunut tyrmäävästä perustelustasi: tiedät asioita, koska olet ollut valtuuston ja hallituksen jäsenenä lähes kolme vuotta. Mauno Rissanen kokoomusvaltuutettu Mielipiteet Lukijaltapalstalle maanantaihin klo 15 mennessä soittaen tai kirjallisena os. Pirkkalainen, PL 23, Pirkkala. Puhelin Sähköposti: toimitus@pirkkalainen.com. Myös nimi merkillä julkaistaviin kirjoituk siin tulee liittäää kirjoittajan nimi ja osoite tiedoksi toimitukselle. Tekstarit Uutuus lukijoille! Tekstarit yleisönosastolle numeroon Viestin alkuun TE, minkä jälkeen mielipide, mahdollinen nimimerkki ja kirjoittajan nimi. Toinenkin rötö Rajaniemessä Pikku-Venetsian kyhäelmä on ollut Rajaniemessä koko kesän. Toisella puolella siltoja oli ainakin vielä syyskuun lopulla lähes samanlainen kyhäelmä. PeeHoo EU vei itsenäisyyden Suomi ei ole enää itsenäinen EU:n takia. Näin on KOLUMNI Antti Jokinen antti.jokinen@pirkkalainen.com Loppusota PIRKKALAINEN 3 Minulta ei pyydetty muistoja huomenna julkistettavaa sotaveteraanien muistelukirjaa varten - hyvä niin. Jos olisi kysytty, olisin avautunut seuraavasti: Kranaatinheitinkomppaniamme oli etenemässä syvällä Haminan metsissä kohti rintamaa. Tulijoukkue jäi kauemmas asemiin valmiina sylkemään Iivanan niskaan epämiellyttävän kuuron 120 millisiä, jos tilanne niin vaatisi. Syksyinen sora järski tiellä saappaittemme alla tulenjohdon saapuessa pellonreunaan. Vastaamme tuli hengästynyt tiedustelija. - Herra tulenjohtaja, kontakti viholliseen, joka meistä tietämättä vastapäätä metsikössä. Tarvitsemme toimintaohjeita. - Eiköhän pistetä haarukointi ja sitten kunnon möyhennys päälle, pähkäilin. - Kokelas Jokinen, tulkaas tänne, viittoi kapteeni. Varhain seuraavana aamuna löysin itseni tulijoukkueesta johtokela selässäni. Normaalia tehtäväkiertoa, perustelin. Korpi näytti pahuutensa räntähiutaleiden täplittäessä mustaa suota. - Mennäänpäs tuon ojan yli, että heilahtaa. Kops! 30-kertaa laukeavan Sakon mattapintainen piippu sanoi YYA-sopimuksemme irti. Se kohtasi silmäkulmani hypyn aikana dramaattisin seurauksin. Suomalainen korpi oli nähnyt verta ennenkin. - Pojat, hoitakaa homma, konamies lähtee, heiluttelin lääkintäaliupseerin saattaessa minua JSP:ltä kohti ambulanssia ja ansaittua lomaa.

4 4 PIRKKALAINEN PIRKKALASSA Karoliina Ahola Rauhanaika on suunnattoman arvokas Itsenäisyyttä saa juhlia monin tavoin J oulukuun kuudentena päivänä vuonna 1917 eduskunta hyväksyi hallituksen antaman itsenäistymisjulistuksen. Itsenäisyyspäivää on alettu juhlistaa vuodesta Silloin presidentti K. J. Stålhbergin tytär Aino kutsui presidentinlinnaan 150 vierasta. Vastaanotto kesti tunnin ja siellä tarjoiltiin kahvia ja makeaa leipää. Linnanjuhlat saivat alkunsa. Suomen itsenäisyydenjuhlinta on ollut perinteisesti vakavaa ja arvokasta. Monet vierailevat sankarihaudoilla, televisiosta tulee Tuntematon sotilas, itsenäisyysjuhlissa kautta maan pidetään arvokkaita juhlapuheita ja lauletaan isänmaallisia lauluja. Ehkäpä muista Euroopan maista mallia katsoen, täälläkin halutaan nyt luoda koko kansan itsenäisyysjuhlaan vähän riemukkaampia ja arkisempia perinteitä. Esimerkki tämänkaltaisesta juhlistamisesta on Iloinen vartti itsenäiselle Suomelle -tapahtuma, jossa keskiviikkona puolilta päivin ympäri Suomea ja Suupan torillakin Suomelle lauletaan onnittelulaulu yhteislauluna. Myös Toivion koulun itsenäisyysjuhla, dramatisoituine suomalaisine eläinsatuineen ja presidenttikatsauksineen, on virkistävä tapa juhlia Suomea. On hyvä löytää itsenäisyydenjuhlintaan erilaisia tapoja, joissa on kuitenkin päivän ydinsanoma läsnä. Pirkkalainen-lehti toivottaa kaikille hyvää itsenäisyyspäivää! Pirkkalalaisille kunniaa Pirkkalalaisille itsenäisyyspäivänä myönnetyt kunnia- ja ansiomerkit: SVR:n I luokan ritarimerkki: Penttilä, Seppo Kalervo, professori. SVR:n ritarimerkki: Lipponen, Vuokko Anneli, pastori. SL:n ritarimerkki: Kotola, Juha Matti, Vice President; Kurkela, Kari Olavi, diplomi-insinööri. SVR:n ansioristi: Huotari, Hannu Tapio, järjestelmäarkkitehtuuriryhmän päällikkö. SL:n ansioristi: Niittymäki, Seija Marjatta, hallintojohtaja; Raunio, Iiris Helena, vanhempi diagnostiikkainsinööri; Somero, Kalle Sakari, ostopäällikkö; Jamalainen, Jari Uolevi, veturinkuljettaja; Nilsson, Kirsti Hannele, laboratoriohoitaja; Peltonen, Eira Kyllikki, pääkirjanpitäjä; Suomalainen, Sari Kristiina, kunnanpuutarhuri. SVR:n I luokan mitali: Hongisto, Heikki Veli, veturiasentaja; Jäppinen, Mauri Kalervo, putkimies; Murotie, Pirkko Anneli, puhelinkeskuksen esimies; Oksanen, Irma Mirjami, perhepäivähoitaja; Perikangas, Marja Leena, reskontran hoitaja; Toivonen, Jukka Ensio, vanhempi konstaapeli SVR:n mitali: Siikström, Urho Antero, asentaja. Kaikki eivät palanneet. Oiva Kulo ja sotiemme muistomerkki Sankariristi Pirkkalan Vanhalla kirkolla. Karoliina Ahola Kun jatkosota syttyi kesällä 1941, Oiva Kulo oli 19-vuotias nuorukainen. - Olin valmis lähtemään muiden mukaan. Lapsuudenkotini oli isänmaallinen. Astuin vapaaehtoisena palvelukseen heti sodan kynnyksellä, kertoo Kulo. Kulo muistelee kansakunnan mielentilan olleen jatkosodan syttyessä yhtenäinen. - Talvisota oli takana, ja menetyksistä oli katkeruutta erityisesti kotinsa menettäneiden keskuudessa. Toivottiin yleisesti, että menetetyt alueet saataisiin takaisin. Kulon palvelus alkoi itseä vuotta vanhemman ikäluokan kouluttamisella. Rintamalla Kulon yksikkö Nuoruutemme katoaa varhain ja voimamme murenevat odottaessamme keskityksen loppua Katkelma Oiva Kulon runosta Taistelijat joutui kokemaan sodan pahimmat tykistökeskitykset. Vaikka ilma oli sakea raudasta, siihen oli mukauduttava. - Kun tykistökeskitykset olivat pahimmillaan, oli odotettava, milloin tykistötuli lakkaa. Kun se loppui, oli aika toimia. Vihollisen jalkaväki oli tullut tykistötulen turvaamana lähelle. Pelko oli torjuttava, samoin vihollinen. Tilanteet vetivät hetkittäin pinnan piukalle. Sota koetteli. Sodan jälkeen varauduttiin Kun sota loppui syyskuussa 1944 Kulo tunsi väsymystä. Sota oli vienyt voimat. Mutta ajatukset siirtyivät heti käytännöllisiin asioihin. Koska maailman tilanne oli vielä epävakaa, Suomessa varauduttiin vielä aseellisiin yllätyksiin. - Komppanianpäällikkö antoi käskyn varata aseita paikkaan, josta niitä olisi saatavilla tarvittaessa. Kun varautuminen oli tehty ajatukset siirtyivät arkeen. - Isällämme oli kolme rintamalta kotiutunutta veljestä kontollaan. Silloin piti keksiä, mistä saadaan leipää. Sodan jälkeen tilapaistöitä oli tarjolla runsaasti ja tekevälle työtä riitti. Kulo tahtoi myös opiskella. Ensin hän opiskeli hetken lakitiedettä. Rahasta oli puute ja mies päätti mennä seminaariin valmistuakseen pikavauhtia opettajaksi ja päästäkseen leivän syrjään kiinni. - Olen ollut tyytyväinen uravalintaani, oppilaista en tiedä, Kulo vitsailee. Nyt veteraaneja osataan arvostaa Kulo on tyytyväinen siihen arvostukseen, jota entiset rintamamiehet nykyään saavat osakseen. Heti sodan jälkeen asiat olivat toisin. Rauhanehdot sotakorvauksineen olivat raskaat ja yhteiskunnassamme oli jopa kriittisen kielteistä suhtautumista veteraaneihin. - Olimme juuri kotiutuneet veljeni kanssa sodasta. Meillä ei ollut heti ei ollut varaa hankkia siviilivaatteita. Kävelimme Hämeenkatua sotilasvaatteet yllä ja päällemme syljettiin, niin ilkeämielisiä jotkut olivat veteraaneille. Pokkamme piti ja jatkoimme vain matkaamme, Kulo kertoo. - Veteraanien arvostus on noussut 1960-luvulta alkaen. Silloin veteraanit itse nousivat esiin ja osasivat olla ylpeitä menneisyydestään. Valtiovallakin suhtautuminen muuttui ja sodankäyneille alettiin maksaa rintamalisää. Oiva Kulo suhtautuu nykyiseen maailmanmenoon realistisesti. Rauhanaika on ollut pitkä, mutta maailma muuttuu ja kuohuu ympärillämme. - Olemme saaneet nauttia vuodesta 1945 pitkästä ja suunnattoman arvokkaasta rauhanajasta. Silti on varauduttava tulevaan. Kansojen välistä yhteyttä tarvitaan, vaikka välillä näyttää siltä, että maailmassa rakennetaan kansojen välille enemmän esteitä kuin siltoja. Oiva Kulolta ilmestyy itsenäisyyspäivänä kirja Silloin kerran siellä jossain. Kirjassa on pirkkalalaisten miesten ja naisten muisteluita sodan- ja rauhankin ajasta. Kulo on julkaissut myös runokirjallisuutta. Katkelma runosta harmaantuneille aseveljille luo nuoremmallekin polvelle uskoa tulevaisuuteen: Me näemme, sä näet toiveemme tulevassa. On päivä alkamassa, saa kukintoihin maa, maa parempi kuin ennen... VIIKON VIERAS Viikon vieras -palstalle voi osoittaa kirjoituksia os. Pirkkalainen, PL 23, Pirkkala, sähköposti: toimitus@pirkkalainen.com Musiikin kauneus ja kosketus Musiikilla on monta tehtävää, monta tarkoitusta, monta merkitystä. Minulle se merkitsee kokonaisvaltaista elämystä, kun saan laulaa kuorossa ja kokea olevani musiikin sisällä, sävelten ja ystävien ympäröimänä. Sen tarkoitus minulle on saada ilmaista itseäni minulle sopivimmalla tavalla ja näin tuntea eläväni täysipainoisesti ja harmoniassa luonnon kanssa kaiken kiireen ja paineiden keskellä. Tehtäväksi musiikki asettuu kohdallani juuri nyt, kun harjoittelen tulevaa esitystä, tällä kertaa Giuseppe Verdin Requiemia, jonka ensi-ilta on Tampereen Oopperassa maaliskuun alussa ensi keväänä. Requiem kertoo Tuomiopäivän tapahtumista näyttämösovituksena, neljän solistin, suuren kuoron ja sinfoniaorkesterin tulkitsemana. Teoksessa ei ole yhtään merkityksetöntä täyteosaa, vaan kaikki musiikki on kaunista, jylhää ja kertovaa. Sen voima on äärimmäisyyksien tasapainossa ja harmoniassa, joka hivelee kenen tahansa korvaa, olipa musiikin harrastaja tai ei. Ymmärrän kyllä, että monet kanssaihmiset ovat saaneet nuoruudessaan rokotuksen klassista musiikkia vastaan. Paksu leidi vetää korkealta ja kovaa, jousiorkesteri maalaa synkkää ja melankolista maisemaa, tuomiopäivän pasuunat toitottavat. Ja tietenkin se kaikki edustaa vanhempia, auktoriteetteja ja jämähtänyttä yhteiskuntajärjestystä. Itsekin mieluummin rokkasin ja rymistin, bluesia, jazzia ja kevyttä harrastin. Olen joutunut kuitenkin nöyrästi toteamaan, että musiikin peruselementit eivät muutu. Hyvä musiikki on aina hyvää musiikkia. Toki myös hyvin tehty musiikki puolustaa aina paikkaansa. Kuuntelen edelleen mielelläni aitoa bluesia, kitaran vingutusta, kunhan se on taiten tehtyä. Malliksi kelpaa vaikkapa Eric Clapton. Jotain kummaa kuitenkin tapahtuu ikääntyvän ihmisen korvissa ja korvien välissä. Ikään kuin alkaisi kriittisemmin valikoida millaista äänimaailmaa hyväksyy, kun on tarpeeksi kokemusta. Ei tarvitse enää vannoa tietyn genren mukaiseen tarjontaan. Kuuntelin äsken jälleen, varmaan tuhannetta kertaa, lempiaariaani Mon Coeur s ouvre à ta voix Camille Saint-Saensin oopperasta Samson et Dalila. Tällä kertaa asialla olivat vanhat konkarit Marilyn Horne ja Jon Vickers liveäänityksessä New Yorkin Metropolitanissa. Tätä oopperaa on harvoin esitetty, Suomessa ei tietääkseni koskaan. Jos on, niin paikkaan tiedon puutteen mielelläni. Kyseinen aaria on niin kaunis, niin täydellinen, niin syvältä liikuttava, etten usko sen jättävän kylmäksi ketään. Että osasikin Camille laittaa sävelet juuri tuolla tavalla järjestykseen. Ainoaan oikeaan, ainutlaatuiseen järjestykseen. Kuunnelkaapa Joulua odotellessa. Seppo Lind Kirjoittaja laulaa Tampereen Oopperan kuorossa

5 PIRKKALAINEN 5 HINNAT VOIMASSA PE LA ei jälleenmyyjille KONSULENTIT Perjantaina Leikkelekonsulentti Suominen Pe-La Leipäkonsulentti Linkosuo Lihamestarimme valmistama suomalainen NAUDAN PAISTI- JAUHELIHA 5 95 kg Presidentti KAHVI 500 g 5,00 /kg Etu Plussa-kortilla 1,50 /erä Hinta ilman Plussa-korttia 3,25 /pkt (6,50 /kg) 2pkt rajoitus 1 erä/tal. 5.-erä Pirkka marinoidut BROILERIN FILEE- SUIKALEET 450 g 6,64 /kg 19 Etu Plussa-kortilla 1,00 /rs Hinta ilman Plussa-korttia 3,99 /rs (8,87 /kg) 2 99 rs Lihamestarimme valmistamat suomalaiset takuumureat NAUDAN 95 ULKO- FILE- PIHVIT kg Espanjan KLEMENTIINI 1 29 kg Leivon JOULULIMPPU 550 g 3,62 /kg 1 99 kpl Vip GLÖGI 1 l 0,67 /l, yks. 0,79 /prk 3prk 2.- erä Saarioisten PORKKANA-, MAKSA-, LANTTU- ja PERUNA- LAATIKOT 700 g 2,27 /kg 2 79 rs 2000 korin erä Karhu III-OLUTKORI 0,33 l, 24 pulloa 1,67 /l kori raj. 2 koria/tal. hinta sis. pantit 4,60 Golden Cap SIIDERI 0,5 l 4,70 /l 2 49 tlk hinta sis. pantit 0,15 Valion VOI 500 g 3,98 /kg ei suolaton Etu Plussa-kortilla 0,60 /pkt Hinta ilman Plussa-korttia 2,59 /pkt (5,18 /kg) 1 99 pkt Etu Plussa-kortilla 0,20 /ps Hinta yksittäin ja ilman Plussa-korttia 1,19 /p s Risella PUURORIISI 1 kg 0 99 ps Pirkan parhaat reseptit Koff JOULUOLUT 0,33 l, 6-pack 3,18 /l pack hinta sis. pantit 0,60 Battery ENERGIAJUOMA 0,33 l 6,36 /l 2 25 tlk hinta sis. pantit 0,15 Etu Plussa-kortilla 0,20 /pkt Hinta ilman Plussa-korttia 1,79 /pkt Myllyn paras TORTTU- TAIKINALEVYT 1 kg 1 59 pkt Lisätiedot Vastuullisuus Valio Aino JÄÄTELÖT 900 ml 3,72 /l Etu Plussa-kortilla 0,50 /pkt Hinta ilman Plussa-korttia 3,85 /pkt (4,28 /l) 3 35 pkt PIRKKALA Palmrothintie 2, puh MA PE 9 21, LA 9 18, SU TO sulj.

6 6 PIRKKALAINEN Sirkuksen kummitus ei pelottanut Maija-Riitta Näreikkö Viveka Vesasta ja Sini Lehtoa ei pelottanut yhtään, vaikka he katsoivat kummitusmaista menoa lähes tunnin ajan viime maanantaiaamuna. Viveka ja Sini olivat mukana Pirkkalan päiväkotilasten kanssa Sorin Sirkuksessa, jossa he näkivät kaikkein ensimmäisinä tämän vuoden joulushow n, Sirkuksen kummituksen. - Esitys oli hauska, eikä yhtään karmaiseva. Kaikki esitykset olivat hienoja, Kurikankulman päiväkodin viisivuotiaat ihastelivat sirkuslaisten taiturimaisia numeroita. Pirkkalassa päivähoito ja kulttuuritoimi tekevät vuosittain yhteistyötä ja vievät lapsia kulttuurin pariin erilaisiin tapahtumiin. - Näin lapsille tehdään kulttuuria tutuksi ja ehkäpä heistä tulee aikuisina kulttuurin kuluttajia, päivähoidon johtaja Liisa Almusa sanoo. Viveka Vesanen (vas.) ja Sini Lehto sekä yli 400 Pirkkalan päiväkotilasta testasivat Sorin Sirkuksen uuden joulushow n maanantaina Pirkkalan kuluttajat juhli Pirkkalan kuluttajat vietti hiljan 15-vuotispäiviään Rantaniityn juhlatalossa. Juhlaan osallistuivat yhdistyksen aikoinaan perustaneet Kauko Järvensivu (toinen oik.) ja Suomen kuluttajaliiton pääsihteeri Sinikka Turunen (keskellä). Mukana olivat myös nykyinen puheenjohtaja Lea Jääkeläinen ja hänen edeltäjänsä Keijo Jokinen. (Kuva: Raija Pirkola) LUKIJALTA Kyllä, Pirkkala jumpittaa On ajateltu populistisesti ja lyhytnäköisesti, kun olisi tullut ottaa poliittista vastuuta kuntalaistemme tulevaisuudesta......tällä päätöksellä Pirkkala putosi tyhjän päälle.. Pienen kunnan, kuten Pirkkalan, kunnallispolitiikkaa ja poliitikkojen päätöksiä ei medioissa juurikaan arvioida ja kyseenalaisteta. Useimmiten uutisointi on pelkkää päätösten raportointia. Aamulehden Jorma Pokkinen teki poikkeuksen kronikassaan (Al 2.12.), jossa hän suorasanaisesti ja ihan aiheellisesti puuttui Pirkkalan akuuttiin poliittiseen tilanteeseen. Valtalehden päätoimittaja näkee sen globaalin kehityksen, joka koskettaa meitä jokaista. Hän myös näkee sen, mitä seuraamuksia sillä on ja miten siihen tulisi kuntatasollakin ja kansalaisten keskuudessa varautua. Itse asiassa hän antaa ymmärtää, että Pirkkalasta puuttuu poliittista rohkeutta ja johtajuutta, välillä on vain ahtaita ajatuksia. Meihin kaikkiin vaikuttavat teollisuuden ja elinkeinoelämän globalisaatio, ilmastonmuutos ja eurooppalaisiin, erityisesti suomalaisiin, kohdistuva kansakunnan vanheneminen eli työvoiman ja huollettavien suhteen raju muutos jo ihan lähivuosina. Ilmastonmuutos saa, YK:n OECD:n IEA:n ja Kioton sopimusten sekä EU:n päätösten johdosta, aikaiseksi myös voimakkaita kansallisia päätöksiä, jotka heijastuvat kaikkialle yhteiskuntaan - Pirkkalankin kunnan päätöksentekoon. Talouden globalisaatio ja Suomen kansan ennätysmäisen nopea vanheneminen asettavat maamme poliittiselle johdolle ja eduskunnalle erittäin suuret haasteet. Jo edellinen hallitus ja eduskunta säätivät Paras-lain, jonka pohjalta suomalaisen yhteiskunnan rakenteita muutetaan kovalla kädellä. Lain ohjaamien muutosten käytäntöönpano on nykyisen valtiojohdon käsissä. Pirkkalassa näiden suurten kehysasioiden ja niistä johtuvan kansallisen muutostarpeen ymmärtäminen ei ole saavuttanut valtuutettuja yli puoluerajojen. Paras-lain velvoitteet ovat olleet jo pitkään kunnanhallituksen ja valtuutettujen tiedossa, ja sen pohjalta selvitettiin yhteistyömahdollisuuksia naapurikuntien osalta. Tampereen kanssa yhteistyön kuviot näyttivät tuovan pirkkalalaisille selvästi parhaan tuloksen, kun olisimme omana tilaajayksikkönä voineet itse paljolti määritellä, mitä haluamme Tampereen tuottajaorganisaatiolta rahalla (verotuloillamme) kuntalaisten perusterveydenhuollon palveluiksi ostaa. Toki kaikki me varmaankin olisimme halunneet jatkaa vielä ominemmekin, mutta laissa asia oli kirjattu asukkaan minimiyhteisöksi. Asia oli kunnanhallituksessakin pitkään jatkuvan puheen aiheena. Mitä sitten tapahtui aivan viime metreillä, kun valtuusto oli päättämässä siirtymisestä aiesopimuksesta varsinaisen sopimuksen valmisteluun, jossa yhteistoiminnan alkaminen tapahtuisi vuoden 2010 alussa? Sosiaalidemokraattien johdolla kunnanhallituksen enemmistö alkoi tulkita eduskunnan säätämää lakia haluamallaan tavalla ja nosti esiin erilaisia tulevaisuuden kasvuenneusteita, joiden pohjalta voisimme kyseenalaistaa lain kirjaimen. Sama jatkui valtuustossa, joka siis päätti, ettei Pirkkala enää jatka yhteistyöneuvotteluja Paras-lain pohjalta Tampereen kanssa. Tällä päätöksellä Pirkkala putosi tyhjän päälle ja valtioneuvostolle on jouduttu ilmoittamaan, että ne toimet, mitä aikaisemmin on ilmoitettu lain vaatimista järjestelyistä, eivät enää pidä paik- Jarrun painaminen oli hyvä päätös terveysasiassa Olen ehdottanut, että me väestöpohjavaatimuksen edessä, otamme hoitaaksemme n ensimmäiseksi Tampereelta kirjautunutta henkilöä väestöömme. kaansa. Pirkkala putosi niiden 13 kunnan joukkoon, jotka ovat nyt lain noudattamattomuuden osalta kriittisimmin tarkasteltavien ryhmässä. Ennakkotietona on kuultu, ettei valtiovalta tunne erivapauksia. Kunnanhallituksen jäsenenä en voinut toimia eduskunnan säätämän lain vastaisesti. Valtuustossa minun oli ryhmäni puheenjohtajana näytettävä esimerkkiä lainkuuliaisuudesta ryhmällemme. Jos olisimme valtuustona äänestäneet varsinaisten sopimusneuvotteluiden käynnistämisestä Tampereen kanssa, olisimme saaneet lopullisen kuvan siitä, millaisen sopimuksen ja palvelumallin vapaaehtoinen sopiminen Tampereen kanssa olisi meille tuottanut. Nyt me emme sitä tiedä. Samaan aikaan olisimme nähneet, miten valtiovalta suhtautuu ja reagoi näihin lainsuojattomiin kuntiin. Meillä olisi ollut aikaa katsoa kumpaankin suuntaan, mitä on tulossa. Sen sijaan Pirkkalan valtuuston enemmistö heitti pelimerkit kesken kaiken pois käsistään. Nyt vain odotellaan ministeriöiden virkamiesten tiukkaa suhtautumista. Tällainen käyttäytyminen kuntalaistemme vastuullisina edushenkilöinä ei istu minun loogiseen ajatteluuni. Toivon, ettei tämä näytelmä ollut viime eduskuntavaalien jälkinäytöstä, eikä tulevien kunnallisvaalien alkusoittoa. Yhdessä me olemme nostaneet kuntamme erääksi maamme kärkikunnista ja edellytykset jatkollekin ovat, mutta se edellyttää entisenkaltaisen rakentavan yhteistyön jatkumista kunnanmäellä. Tämä Paras-hankkeen ensivaihe on vasta alkusoittoa suomalaisenkin yhteiskunnan muutoksessa, halusimmepa sitä tai emme. Meillä ovat siten kaikki edellä luetellut globaalit uhat vaikutuksineen vielä kuntatasolla ja kaupunkiseutuna yhdessä edessämme. Hannu Vallas kunnanhallituksen jäsen (kok) Pirkkalassa tehtiin hyvä päätös, kun painettiin jarrua valtion vaatimusten edessä. Päättäjien on ajateltava kuntalaisten hyvinvointia nyt ja tulevaisuudessa. Paras -hankkeen taustalla on sinänsä viisas ajatus - kaikkien on saatava Suomen niemellä tasapuolisesti laadukasta terveydenhoitoa ja huolenpitoa. Huoli pienten kuntien vanhenevien ihmisten huomisesta hyvinvoinnista kiiri eduskuntaan ja niin tämä hanke ja laki syntyi. Mutta se asiassa ihmetyttää, että mikä merkillinen tutkimus on todennut, että vähintään noin asukasta on se laadukkaan ja kustannustehokkaan palvelun tae? Miksi isot kaupungit ovat vaikeuksissa, vaikka siellä olisi voitu moneen kertaan organisoida väestö näihin sopivan kokoisiin yksiköihin? Miksi isoille kaupungeille ei tehty lakia, joka edellyttäisi pienempiä yksiköitä palveluiden järjestämiseksi? Meillä Pirkkalassa yritettiin sitten kihlautua ison Tampereen kanssa. Meille vakuutettiin, että tulemme saamaan ihan samat palvelut kuin ennenkin. Tampere tuottaa ja Pirkkala maksaa laadustaan. Me itse määräämme, millaista palvelua haluamme Tampereen meille tuottavan. En vain ymmärrä, miten tämä järjestely olisi vastannut lain henkeä. Mitä siinä olisi tuotettu Pirkkalan veronmaksajille aiempaa paremmin tai edes samalla volyymillä kuin tällä hetkellä? Pirkkalassa on saatu hyvää terveydenhoitoa kustannustehokkaasti. Meidän tilastomme eivät häpeä muihin verratessa. Mutta entäpä Tampere? Tehotonta terveydenhoitoa, jonotusta, jatkuvaa polemiikkia käyttäjiltä, liian vähän henkilökuntaa, vaikeuksia saada pysyviä työntekijöitä jne. Siellä niitä hankaluuksia on piisannut. Jos Tampere olisi ollut meidän isäntäkuntamme, niin tuntuu epätodennäköiseltä, että heidän työntekijänsä jossain osassa toiminta-aluetta olisivat saaneet tuottaa parempia palveluita eri toimintatavalla kuin muissa yksiköissä. Valtio on kaiken kaikkiaan hutkinut ennen kuin on tutkinut. Jonkun olisi pitänyt jalkautua kentälle katsomaan tehokasta huolenpitojärjestelmää, jossa edetään ja kehitytään ajan vaatimusten mukaan. Ennen tällaisen yleisukaasin antamista, olisi pitänyt luoda mittaristo. Jos kunta täyttää vaaditut edellytykset, niin välitöntä muutostarvetta käytäntöjen vaihtamiseksi ei ole. Pienten kuntien kohdalla on selviö, että väestön vähetessä terveys- ja sosiaalipalvelut maksavat koko ajan enemmän henkilöä kohden. Silloin yhteistoimintaa on pakko luoda. Ja uskon, että sitä on monessa kunnassa jo tehtykin. Olen ehdottanut, että me väestöpohjavaatimuksen edessä, otamme hoitaaksemme n ensimmäiseksi Tampereelta kirjautunutta henkilöä väestöömme. Myymme näin palveluita tamperelaisille, koska heidän oma palvelutuotantonsa kangertelee. Lisäämme näillä tuotoilla meidän henkilökuntamääräämme, jotta palvelut sujuvat. Näin meillä on valmiiksi rakennettu infrastruktuuri tulevia pirkkalalaisia varten. Vähennämme tamperelaisten osuutta oman väestökehityksemme mukaan vuosittain. Valtio on varmasti tyytyväinen. Noudatamme kaikkia lain pykäliä pilkulleen. Luulen, että myös ne 5000 tamperelaista ovat tyytyväisiä, kun pääsevät meidän sujuvien palveluiden piiriin. Anne Viitanen Mielipiteet Lukijaltapalstalle maanantaihin klo 15 mennessä soittaen tai kirjallisena os. Pirkkalainen, PL 23, Pirkkala. Puhelin Sähköposti: toimitus@pirkkalainen.com. Myös nimi merkillä julkaistaviin kirjoituk siin tulee liittäää kirjoittajan nimi ja osoite tiedoksi toimitukselle. Tekstarit Uutuus lukijoille! Tekstarit yleisönosastolle numeroon Viestin alkuun TE, minkä jälkeen mielipide, mahdollinen nimimerkki ja kirjoittajan nimi ja osoite, jotka jäävät nimimerkkiä käytettäessä vain toimituksen tietoon. Pysyn aloitteeni takana Viime Pirkkalaisessa SDP:n kunnanhallituksen jäsen Helena Pulkkinen syytti minua kitkerin sanoin, siitä että olin muka kunnanhallituksen kokouksessa äänestänyt omaa aloitettani vastaan. Tämä syytös on täyttä valhetta. On tietenkin valitettavaa, että Helena Pulkkinen ei tiedä mitä kunnanhallituksen kokouksessa päätetään, varsinkin kun itse on näitä päätöksiä tekemässä Aloitteeni, jota vastaan muka äänestin kokouksessa oli ajatukseltaan seuraava: Sosiaalinen luototus käyttöön Pirkkalassa. Kunnanhallituksen enemmistön päätös oli: Kunnanhallitus päättää, että sosiaalinen luototus otettaan käyttöön Pirkkalassa, kun se toteutetaan seudullisena yhteistyönä. Tämä oli myös minun kantani kokouksessa. Päätös ei siis sodi millään tavalla aloitteeni henkeä vastaan eli se ei suinkaan ole kielteinen päätös aloitteelleni, vaan erittäin myönteinen ja kokonaistaloudellisesti myös kunnanveronmaksajien kannalta järkevä päätös. Sosiaalisen luototuksen käyttöön otto Pirkkalassa tulisi todennäköisesti vaatimaan alkuvaiheessa noin euron panostuksen kunnan verorahoista. On siis pirkkalaisten veronmaksajien edun mukaista etsiä tähän sosiaaliseen luototustoimintaan mukaan muitakin seudun kuntia, jotta kustannuksissa saataisiin säästöjä aikaan. Minusta on aika outoa, että jos tätä kyseistä aloitettani viedään eteenpäin Pirkkalan asukkaiden ja kunnan näkökulmasta kokonaistaloudellisesti, niin tämä ei jostain kumman syystä sovi SDP:n Helena Pulkkiselle. Sdp:n Helena Pulkkinen kantoi myös kyseisessä kirjoituksessaan huolta mm. siitä että mitähän Pirkkalan työttömät nyt ajattelevat petturi Harri Aallosta. Itse olisin Helena Pulkkisena enemmän huolissaan mitä työttömät hänestä ajattelevat, kun hän on tässä viimeisten vuosien aikana kuten koko Pirkkalan SDP: n valtuustoryhmäkin äänestänyt aina vastaan, kun olen ehdottanut lisärahaa työllistämiseen. Harri Aalto Kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja Pirkkalainen Keskustelua, mielipiteitä toimitus@pirkkalainen.com

7 PIRKKALAINEN 7 Puskiaisissa olisi tilaa Logistiikkakeskus keräsi salin täydeltä kriittistä väkeä Toivion koululle Maija-Riitta Näreikkö Projektijohtaja Pentti Fagerlundin esittämät perustelut Pirkkalan erinomaisesta liikenteellisestä sijainnista ja muista vahvuuksista suunnitteilla olevan logistiikkakeskuksen kannalta eivät vakuuttaneet Toivion koululle kerääntynyttä väkeä viime torstaina. - Puskiaisten erämaassa Lempäälän puolella olisi tilaa. Siellä on metsää, jossa ei asu ketään. Täällä asuu ihmisiä aivan suunnitellun alueen vieressä, kuului illan mittaan useammasta suusta. Toivion omakotiyhdistyksen järjestämässä tiedotus- ja keskustelutilaisuudessa hankkeesta kertonut Fagerlund ei pitänyt Lempäälän vaihtoehtoa mahdottomana, mutta muistutti silti, että Pirkkalan alue osoittautui esiselvityksessä parhaimmaksi. - Lempäälä ei ole liikenteellisesti niin hyvä kuin tämä Pirkkalan vaihtoehto. Lempäälän alue on metsässä, Pirkkala liittyy luontevasti Sarankulman nurkkaan, Fagerlund totesi - Haittapuolia täällä on se, että alue on osittain virkistysaluetta Yhtä hyvää aluetta ei kuitenkaan muualta löytynyt Pirkkalan etuja ovat Fagerlundin mukaan logistiikkakeskukselle riittävä hehtaarin alue valtateiden ja pääradan vieressä. Maan hinta on edullista ja alue sijaitsee voimakkaasti kasvavalla Tampereen seudulla, jossa on saatavilla osaavaa työvoimaa. Luontoarvot kartoitettu Logistiikkakeskusta vastustavat lähiasukkaat ovat vedonneet alueen luontoarvoihin ja vilkkaaseen virkistyskäyttöön. Pirkkalalaisten Punainen sulka auttoi lapsia ja nuoria Punainen sulka keräyksen kohteena olivat lapset ja nuoret. Keräysvarat annettiin lasten ja nuorten parissa toimiville järjestöille. Lions club Pirkkala/Naistenmatka keräsi Punainen sulka kampanjassa lähes 3000 euroa. Pirkkalalaisille nuorten ja lastenjärjestöille annettiin 1200 euroa. Mannerheimin lastensuojeluliiton Pirkkalan paikallisyhdistys, Pirkkalan hiihtäjien Pekka Pakkanen (vas.) toivoi Pentti Fagerlundilta Toivion metsien paljon kiitettyjen latupohjien säilyttämistä. Kuulolla olivat Jouni Kaila ja Tampereelta tilaisuuteen tullut Palokallion omakotiyhdistyksen puheenjohtaja Leena Kiuru. ohella alueella samoilevat Tampereen puolelta Peltolammin ja Multisillan asukkaat. Fagerlund kohautti yleisöä, kun hän kertoi, että Suunnittelukeskuksen tekemässä luontoarvokartoituksessa alueelta ei löytynyt kovin paljon hanketta haittaavia luontokohteita. - Kyseessä on Pirkkalan monimuotoisin luontoalue. Siellä on myös arvokas kallioalue Taaporinvuorineen, Fagerlundille painotettiin. Ratapiha ja ohitusraide viereen? Logistiikkakeskushankkeen yhteydessä on noussut esille myös Tampereen ratapihan siirto suunnitellun alueen kupeeseen sekä tavaraliikenteen läntinen ohitusraide. - Myös uuden Puskiainen- Pirkkala -valtatieyhteyden tarve kasvaa. Lakalaivan liittymä ei partiotyttölippukunta Pirkkalan Pirkot, Pirkanmaan vammaistyö sekä vammaisten lasten ja heidän vanhempiensa yhdistys Elvy ry saivat kukin 300 euroa. Vuoden 2006 keräyksen tuotto koko maassa oli lähes neljä miljoonaa euroa. Keräys tehtiin pääosin vapaaehtoistyönä, joten tuotosta voitiin ohjata yli 80 prosenttia avustettaviin kohteisiin. Kerätyistä varoista 40 prosenttia lahjoitettiin lasten ja nuorten tukemiseen lionsklubien omilla paikkakunnilla. Esko Hautala välttämättä toimi pitkään Ideaparkin ja tulossa olevan Ikean takia, Fagerlund ennakoi. Ajatus ratapihan siirrosta on tullut Ratahallintokeskukselta. Toivion tilaisuuden yleisöä kiinnosti, eikö kolme kilometriä pitkää ratapihaa voisi leventää niin, että logistiikkakeskus mahtuisi sen alueelle. - Se ei ole toiminnallisesti mahdollista, koska rekkaliikennettä ei voi ohjata rautatien ylitse tai alitse, Fagerlund vastasi. Kuulemisia vuoden päästä? Toivion tilaisuudessa ihmeteltiin, miksi asukkaita ja alueeseen kytköksissä olevia yhdistyksiä ei ole kuultu selvityksiä tehtäessä? - Kuulemisten aika tulee, kun päästään varsinaiseen kaavoitusvaiheeseen, Fagerlund vastasi. Fagerlundin mukaan hanketta viedään eteenpäin maakuntakaavan kautta. Sen valmisteluaineisto tullee nähtäväksi vuoden päästä, jos hanke etenee sen puuhaajien toivomaa vauhtia. Logistiikkakeskusta voimakkaasti kritisoinut Risto Tefke uskoi pirkkalalaisten vastustavan hanketta laajalla rintamalla. - Hankkeen toteuttaminen siirtyy, sillä näillä eväillä valitusprosessi tulee olemaan pitkä. Fakta Logistiikkakeskus Pirkanmaan liitto, Tampereen kaupunki ja Pirkkalan kunta alkoivat selvittää keväällä 2006, onko kysyntää Tampereen seudulle sijoitettavalle logistiikkakeskukselle, sisämaan satamalle. Logistiikkakeskus todettiin tarpeelliseksi, sijoituspaikka löytyi Tampereen, Pirkkalan ja Lempäälän raja-alueelta. Tampere-Pirkkalan logistiikkakeskuksen 2. vaihe käynnistyi Myös Lempäälän kunta tuli mukaan projektiin. Yleissuunnitelman laatiminen alkoi tänä syksynä. Toimintamallin valmistelu käynnistyy ensi vuoden alussa. Projekti päättyy Tavoitteena toiminnan aloittaminen vuosien vaihteessa. Pinta-ala ensimmäisessä vaiheessa hehtaaria, laajennusvara 100 hehtaaria Rakennusoikeus km2. Työpaikkoja Matti Kukkonen (vas.) ja Vesa Kaasalainen luovuttivat Punainen sulka -keräyksen tuoton lasten ja nuorten hyväksi toimiville yhdistyksille.

8 8 PIRKKALAINEN LUKIJOIDEN KUVAKISA Ötököitä elukoita kerrakseen Hellehattu auttaa. Forsselleiden juhannuskuvia 2007 Kihniön mökiltä. Kuvaaja Juha Forssell. Vedessä Sofia ja Rosah. Tuu syömään! Josefina Leppätieltä ja tutuksi tullut siili. Kuvan otti Tomi Eerola. Kesällä myös lemmikit ottavat rennosti, kirjoitti kuvan ottanut Tiina Ahovainio. Mahtava puu Kiteellä. Oltiin matkalla Pajarinhoville tansseihin, niin silmään pisti kuvassa oleva puu. Takana oleva maisema kruunasi kaiken, kertoo Kristiina Ristimäki. Heijastus - kuva otettu kohti uimarantaa tyyneltä järveltä. Käännettynä näkymä on mystinen. Tyynen kesähetken ikuisti Harri Pohjalainen. Peppi Koivikko (8v.) kuvasi kesänä ollessaan Ylivieskan mummolassa. Serkku Jonatan (13v.) oli hyvänä opettajana digikameran käytössä. - Ehdoton suosikkimme oli ohdake, jossa oli monenlaista ötökkää, kertoo Mia Koivikko Jaakontieltä. Hyvä Pirkkala! Marjatta Aalto kuvasi kunnan vaakunan keskustassa. Sorkkalassa kesäyön hiljaisina hetkinä kuvattu näkymä Immolantieltä. Paikalla oli Irma Valkeejärvi. Kesähaaveilua laivan kannella kuvasi Tomi Eerola. Topakka tyttö. Lotta, 5 kk, paistatteli päivää elokuun auringossa Parkanon mökillä. Kuvaaja Katri Paronen hyödynsi nykyajan tekniikkaa eli kännykkäkameraa. Kainuuta. Hannele Maatsalo Heikkiläntieltä lähetti maisemakuvan, joka on otettu heinäkuussa Suomussalmelta. Auringonnousu Puruvedellä oli kaunis. Kuvaajana Marjo Kataja Karhu-Simontieltä.

9 PIRKKALAINEN 9 Maukasta itsenäisyyspäivää Myymälämme suljettu itsenäisyyspäivänä to Pouttu Kermamarinoitu possun sisäfilee kg, alkuperämaa Tanska 8 95 Pysyvän edullisesti S-marketista kotitalouksille Vaasan Snellman Viipaleet Maustettu g porsaan uunifilee, (1,98 1,85/kg) 2 79 Atria Marinoidut broilerin fileesuikaleet 400 g (6,98/kg) Hinta voimassa pe-su Espanja Klementiini Clemenules kg 1 lk. Hinta voimassa pe-su Espanja Luumutomaatti 500 g rasia (2,98/kg) 1 lk. S-Etukortilla Kalaneuvos Savukirjolohifilee kg 75 Koff III 24 tlk Pepsi tai Pepsi ,92/l (1,76/l) Max 4-pack, 6 l Meira Valio Aura 170 g (11,12/kg) 2 69 (sis. 13,90 + pantti 3,60) Saarioisten Kerma- ja Valkosipulikermaperunat 700 g (3,84) Norm. 3,35 (4,79/kg) 3 95 (0,53/l) (sis. 3,15 + pantti 0,80) Atria Naudan sisäpaistisuikale 400 g (9,88/kg) Norm. 4,49 (11,23/kg) 1 69 Bonaqua Kivennäisvedet 1,5 l (0,86/l) (sis. 1,29 + pantti 0,40) 1 99 Kulta Katriina 500 g (4,18/kg) Raj. 2/tal Valio Viola tuorejuustot 200 g (8,45/kg) Norm. 1,99 (9,95/kg) palvelemme ma-pe 7-21, la 7-18, su Bonusta jopa 5 % Lisätietoja: PIRKKALA, Kenkätie 2, puh

10 10 PIRKKALAINEN Pirkkalainen JOULU LÄHESTYY Ukkojen liikuttaminen on mukavinta Kurikankulmalla tehtiin animaatio Eurooppa-hengessä Perinteinen joulunumeromme ilmestyy keskiviikkona Tilaa itsellesi tai lahjaksi Pirkkalainen-lehden voi tilata alla olevalla tilauskupongilla Pirkkalan kunnan ulkopuolelle. Lehden tilaushinta on kotimaassa 32 /vuosi. (Pohjoismaat 45 /vuosi, muu Eurooppa 80 /vuosi, muut maanosat 86 /vuosi) Postita tilaus osoitteella: Pirkkalainen, PL 23, PIRKKALA tai Tilaan Pirkkalainen-lehden VUOSITILAUKSENA v KESTOTILAUKSENA Nimi: Lähiosoite: Postinro ja -paikka: Maksaja: Maksajan osoite: Joulunumerossa julkaisemme joulutervehdyssivut yrityksille ja yhdistyksille Yhteissivuille tulevien jouluilmoitusten on oltava ilmoituskonttorissa viimeistään keskiviikkona klo 15 mennessä. Soita ilmoituksesi p , tai sähköposti Yksityisille! Yllätä ystäväsi ja läheisesi! Lähetä heille JOULUTERVEHDYKSESI Pirkkalaisen välityksellä. Julkaisemme yksityisten ihmisten joulutervehdykset joulunumerossamme keskiviikkona ilmaiseksi Toimita tervehdyksesi konttoriimme Suupantie 2, Pirkkala, alla olevalla kupongilla viimeistään pe tai sähköposti: Lähettäjän nimi: Osoite: Puh. Kirjoita tähän viestisi selkeästi tekstaamalla (max 20 sanaa) Animaatiota Kurikassa. Eetu Nieminen ja Stiina Luhta liikuttelivat ukkoja ja Maikki Kantola kuvasi ja ohjasi. Karoliina Ahola Ensimmäinen ryhmä Kurikankulman ekaluokkalaisia on Pirkanmaan elokuvakeskuksen animaatio-ohjaajan Maikki Kantolan kanssa animaationteossa. Liikkuviksi kuviksi on muodostumassa irlantilainen kansansatu Tir na nog eli Ikuisen nuoruuden maa. Aluksi nautiskellaan katselemalla eilisen päivän saldo eli viiden minuutin pätkä ihan itsetehtyä animaatioelokuvaa. Ilmeet ovat haltioituneita. - Tämä on aina hieno hetki, kun lapset pääsevät katselemaan työnsä tuloksia, Kantola sanoo. Ukkojen askartelua ja liikuttelua Koko projekti on aloitettu jo vuosi sitten. Kurikankulman koulu kuuluu eurooppalaiseen kulttuurivaihtoprojekti Comeniukseen. Vuosi sitten koululle lähetettiin kansantarina Pohjois-Irlannista. Viime keväänä vielä eskarissa ollessaan lapset tekivät näytelmän tarinasta, josta nyt työstetään animaatiota. Muutama viikko sitten oppilaat tekivät opettajansa Nina Keskumäen johdolla animaatioon eläimet, ihmiset ja taustat. Luovuus pääsi valloilleen, kun lapset tekivät prinsessan kultaisine hiuksineen, soturit niittiharniskoineen ja miekkoineen. - Katsoppas tätä nitomisen riemua, Kantola sanoo näyttäessään lujasti niitattua soturia. - Ja miekanteko kolahti poikiin aika lujaa, opettaja kertoo. Fakta Comenius EU:n rahoittama koulujen kansainvälisyysprojekti vuosina Tavoitteena tutustua omaan ja muiden maiden kulttuuriin. Kurikankulman koulun lisäksi projektiin osallistuu Hyrsingin koulu ja koulut Pohjois-Irlannista, Saksasta ja Espanjasta. Oppilaiden animaatiossa on kahdeksan kuvaa sekunnissa. Vaikka hahmoja on siirretty tiuhaan tahtiin, se ei ole lapsia pitkästyttänyt, päinvastoin. - Mukavinta on ollut ukkojen liikuttaminen, kertoo Stiina Luhta. Menispä Pikku Kakkoseen Kun kuuden minuutin mittaisen animaation kuvat on tehty loppuun, tehdään äänitys. - Musiikkia varten oppilaat ovat opetelleet soittamaan pianolla Rouva Hulda Huolettoman ja yhden irlantilaisen kansanlaulun, opettaja kertoo. Animaatioon tehdään englanninkielinen tekstitys, jotta lapset Pohjois-Irlannissakin voivat sitä katsella. Elokuva on katselukunnossa keväällä. - Menispä se Pikku Kakkoseenkin, koululaiset toivovat. - Toivotaan, että menisi, mutta sitä en voi luvata, Kantola toppuuttelee. - Mukavinta animaationteossa on ollut sen tekeminen, ekaluokkalaiset mietiskelevät. Hyvältä näyttää. Silja Lagerstedt katsoi valmista animaatiopätkää. Oliver Etula katseli zoetrooppimyllyä. Sen avulla Maikki Kantola havainnollisti, miten yksittäiset kuvat nopeasti peräkkäin vaihtuvina saavat hitaan silmän uskomaan, että kuva liikkuu.

11 PIRKKALAINEN 11 Ajokortiton meni katolleen Ajokortiton kuljettaja pyöräytti auton katolleen Pereentiellä perjantaina, mutta selvisi pahannäköisestä onnettomuudesta ilman isoja vammoja. Kuva: Taisto Järvinen. Viime perjantaina pirkkalalainen nuori mies ajoi autolla Pereentietä Pirkkalaan päin. Noin 50 metriä ennen Loukonlahdentien risteystä mies suistui Olutvaras jäi kiinni pois tieltä. Auto osui valaisinpylvääseen, joka katkesi. Kuljettaja oli ajokortiton. Hän pääsi kotiin käytyään tarkastuttamassa itsensä terveyskeskuksesa. Viime viikon tiistaina kellon ollessa noin yksi yöllä murtovaras tunkeutui Abc-huoltoaseman myymälän varastotiloihin. Varastosta vietiin siideriä ja olutta. Poliisi on saanut selville tekijän, joka oli nuorehko pirkkalalaismies. Kodinkoneliikkeen varkaus selvisi Tampereen poliisi on selvittänyt vuoden 2006 elokuussa Tampereella ja Pirkkalassa tapahtuneet törkeät varkaudet. Törkeät varkaudet kohdistuivat elokuun lopulla Tampereen Kuninkaankadulla Pirkan Kello - liikkeeseen ja Pirkkalassa Pirkkalan Kodinkoneliike -liikkeeseen. Molemmissa teoissa epäillyt murtautuivat liikkeisiin aamuyön tunteina. Pirkan Kellosta tekijät anastivat n euron arvoista omaisuutta, kymmeniä arvokelloja ja koruja. Pirkkalan kodinkoneliikkeestä anastettiin n euron arvoista omaisuutta lähinnä kodin elektroniikkaa. Molemmissa teoissa päätekijöinä olleet ollut samat henkilöt, 31 -vuotias suomalainen mies ja 34 -vuotias ruotsalainen mies. Pirkan Kellon varkauteen on ollut osallisena myös 27 - vuotias suomalainen mies. He ovat asuneet tekojen aikana Ruotsissa, mistä he tulivat Tampereen seudulle tekemään rikokset. Pirkan Kellosta anastettu omaisuus on jäänyt kokonaisuudessaan kateisiin. Pirkkalan kodinkoneliikkeestä anastettua omaisuutta on osittain saatu takaisin. Tampereen poliisi teki tutkinnassa yhteistyötä Helsingin ja Ruotsin poliisin kanssa. Työkaluja vohkittiin Partolassa kerrostalolta Torstain ja perjantain välisenä yönä Partolassa sijaitsevalta rakennustyömaalta varastettiin työkaluja ja -koneita. Rakenteilla olevaan lukittuun kerrostaloon murtauduttiin RUNONI Itsenäisyyspäivänä 2007 Vuosikymmeniä paljon on kulunut ajoista noista, kun kirjoitettiin vuosi seitsemäntoista. Silloin itsenäiseksi julistettiin maamme, jota kuudes päivä joulukuuta kiittää saamme. vääntämällä parvekkeenovi auki. Työvälineet varastettiin kahdesta isohkosta lukitusta työkalulaatikosta. Näistä vuosista on kirjoittanut monen kynä, kohta yhdeksänkymmentä juhlapäivää vietettynä. Meille rakas ja kallis on tämä synnyinmaa, tätä tahdommekin rakentaa, puolustaa ja kunnioittaa. Vaan kuinka asiat valtakuntien muiden, jotka alla monien tuskien taisteluiden, vailla omaa kotia, vapautta ja isänmaata, eivät tällaisista juhlista nauttia saata. Meillä on koti, uskonto, vapaus ja isänmaa, jos on elomme aina tyyntä ja rauhaisaa. Meillä on metsät, järvet ja viljavat pellot, vielä kaikuvat rauhaa kirkkojen kellot. Isämme taivaan on meitä suojellut näin, Ajat ankarat on nyt takanapäin, Jolloin monien kohtaloiden alla, sai miehet puolustaa maatamme taistelemalla. Sodissamme kaiken huomioon ottain, oli suuri panos myöskin maamme lottain. On ilo kuulla ja Maamme-laulua laulaa ja soittaa, ja sotaveteraanejamme kiittää ja kunnioittaa. Monen sankarin siellä pysäytti surmanluoti, Puolesta synnyinmaamme veri maahan vuoti. Monet isät ja veljet ovat nyt luotamme poissa, isänmaan mullassa, monissa kalmistoissa. Kaikesta sydämestämme saamme kiittää teitä, maatamme puolustamaan silloin lähteneitä. Ei voi verrata hopeaan eikä kultaan, jotka silloin kätkettiin isänmaan multaan. Suojele Herra tätä kansaa ja hallitusta maan heidän kaikissa päätöksissään ja toimissaan. Ohjaa elämän tiellä kaikkia meitä ja opeta kulkemaan totuuden teitä. Eero Leppälä AJAN HERMOLLA Toimita menotiedot maanantaina kello 15 mennessä. Tänään: Tänään keskiviikkona joulukuun 5. päivänä onnittelemme Selmaa! Onnentoivotukset saa myös Suomi, joka huomenna itsenäisyyspäivänä täyttää 90 vuotta. Jopas sattui: Eläkkeellä oleva Valmetin valuri käveli ruotsalaisella hautausmaalla ja huomasi hautakivessä tutun nimen. Se vain herätti ihmetystä, kun useimpien nimien yläpuolella luki Här filar. Hän ihmetteli itsekseen, että kuinka se vanha valurikin on joutunut tänne viilareitten joukkoon! (TM) 40 vuotta sitten: Hyvä on elää Pirkkalassa... Kun lisäksi kunnan taloudellinen asema on hyvä, onhan veroäyrimme Onni ja Onni hinta alhaisin kaikista Tampereen ympäristökunnista, ei liene syytä sentään aivan pakkohuutokauppatunnelmissa elellä. Laaditun ennusteen mukaan onkin Pirkkalan väkiluku voimakkaassa kasvussa, joten suunnitelmissa edellytetty 8000 asukkaan raja lienee jo 1970 vuonna tosiasia. (Pirkkalainen joulukuussa 1967 kuntaliitoksesta Tampereen kanssa) Viikkokalenteri: Itsenäisyyspäivän juhla yläasteen juhlasalissa to klo 13. PJK - WFT/2, salifutiksen 2. divisioonaa liikuntatalossa la klo Pingviinit - Kiekko-Ahma (Valkeakoski), jääkiekkoilun 2. div. jäähallissa su klo Pirkkala yks ja kaks, teatteriyhdistys Pirhan tulkinta 770-vuotiaan pitäjän historiasta Ty Toivon talolla (Kranaatinmäentie 94, opastus Anian rantatieltä) su klo 18. Seuraava esitys to klo 19. Mieskuoro Laulajien joulukonsertti Pirkkalan kirkossa su klo 18. Ohjelmia rajoitetusti vielä ovelta. Järj. Naistenmatkan Leijonat. Joulumyyjäiset Kyöstin kerhotalolla ma klo Käsitöitä, leivonnaisia, ym. Arpajaiset. Järj. Pirkkalan eläkkeensaajat. Valoa pimeään -joulukonsertti Pirkkalan kirkossa to klo 19. Kamarikuoro Camena ja Naistenmatkan koulun kuorot. Näyttelyt: Onneni on olla - Anne Anttila: veistoksia & Sanna Kananoja: maalauksia. Pirkkalan kunnanvirasto alasali asti. Avoinna ma-to 15-19, la-su Pirkkalan taideyhdistys ry: Pirkankoivun taidekäytävä. Marianna Huotarin naivistisia maalauksia saakka. Aleksanterinkatu 26 A, Tampere. Työrengas. Näytteilleasettajat Anita Salminen ja Kaija Riikonen-Schumacher saakka. Marjo-Riitta Sasin maalauksia Seurakuntien talossa Tampereella, Näsilinnankatu 26, 2. krs, kuluvan vuoden loppuun saakka. Pirkkalalaisen Kati Valkosen maalauksisien näyttely Hetkiä, paikkoja Portrait S Galleriassa Porin Sokoksessa saakka.

12 12 PIRKKALAINEN TV-VIIKKO TV1 torstai Uutisikkuna Tv-uutiset Veteraanimuistoja Taatan Paha Uni Tv-uutiset Veteraanimuistoja Kyläsairaala Viihdekonkarit Tosi tarina: Elämä on sirkus Tv-uutiset Sydämen asialla Jumalanpalvelus Tv-uutiset Rajaton - Laulu valolle Sanakirja Kirppis Risain Tohtorit Tv-uutiset TV1 perjantai Uutisikkuna Ykkösen aamu-tv Kyläsairaala Viihdekonkarit Junnun kaverit Tv-uutiset Liuku syvyyksiin Tänään otsikoissa Tv-uutiset Lentäen Kabuliin Unet, episodi IV Tohtorit Tv-uutiset Diagnoosi: Murha Sanakirja MOT Tosi tarina: Elämä on TV1 lauantai Uutisikkuna Tv-uutiset Kiehtova maailma: Kremlin muurien takana Tv-uutiset Kirppis Tv-uutiset Lauantaiseura Itse valtiaat Tv-uutiset Ykkösdokumentti: Kontti Kotisatama Basaari: Mun mummot Tv-uutiset Viittomakieliset uutiset Muistikuvaputki: Asiaa Ilona Rauhala Serranon perhe Holby Cityn sairaala TV1 sunnuntai Uutisikkuna Tv-uutiset Avara luonto: Karibian villi luonto Tv-uutiset Aamusydämellä Sanakirja - viikon sanat Tv-uutiset : Runoraati Moni moitti muotoani Tv-uutiset Maailmannäyttämöllä Ulkolinja: 400 vihan vuotta Suomalainen nimistö Tv-uutiset Viittomakieliset uutiset Viikko viitottuna Kuningatar pukeutuu juhliin TV1 maanantai Uutisikkuna Ykkösen aamu-tv Kyläsairaala Viihdekonkarit Sukupuu Tv-uutiset Sydämen asialla Tänään otsikoissa Tv-uutiset Lauantaiseura Arto Nyberg Tohtorit Tv-uutiset Diagnoosi: Murha Pisara Sanakirja A-zoom Luontohetki: TV1 tiistai Uutisikkuna Ykkösen aamu-tv Kyläsairaala Viihdekonkarit MOT Tv-uutiset Sydämen asialla Tänään otsikoissa Tv-uutiset Ötökkä-taistelu Kuin varjo metsässä Tohtorit Tv-uutiset Murhasta tuli totta Sanakirja Sukupuu Kirppis Risain Tv-uutiset Yksin, yhdessä Metsäpeuran paluu Sydämeen kätketty Tv-uutiset Kansallistietäjä Kuuden Tv-uutiset ja sää Rintamalotta Itsenäisyyspäivän vastaanotto Tv-uutiset ja sää Itsenäisyyspäivän vastaanotto Suomen suosituin Linnan jatkot Clarence Streetin lääkäriasema Tehdäänpä uutiset Euronews Uutisikkuna sirkus Tv-uutiset Sydämen asialla Kuuden Tv-uutiset ja sää Luontohetki: Sopulimysteeri Waterloo Roadin koulu Kotisatama Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu A-zoom Rosenstrassen naiset Hiljainen todistaja Euronews Uutisikkuna TV2 perjantai Mikämikä-tvpeli Pisara Tv-uutiset Kirje Lillille Kuuden Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu Antiikkia, antiikkia Ilmamatka Euroopan rannikoille Avara luonto: Karibian villi luonto Monk Tv-uutiset ja sää Lotto Urheiluruutu Itse valtiaat Läpiveto Uutisvuoto Medea Extras - Tahtoo tähdeksi kanssa Murhan jäljet Prisma: Ihmeiden aika Serranon perhe Tanskan kuningasperheen vuosi Tv-uutiset Gilmoren tytöt Ilmamatka Euroopan rannikoille Kuuden Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu Kiehtova maailma: Lentäjän unelma Sukupuu Arto Nyberg Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu Muistikuvaputki: Visailua Murhan jäljet Ponille kyytiä Uusi Kino: Lumikki Uusi Kino: Painajaiset Euronews Sopulimysteeri Tv-uutiset Sydämen asialla Kuuden Tv-uutiset ja sää Uutisvuoto Prisma: Ihmeiden aika MOT Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu Kotikatsomo: Katve Härkää sarvista Tv-uutiset Sherlock Holmes: Tapaus silkkisukka Suomalainen nimistö Euronews Uutisikkuna TV2 maanantai Mikämikä-tvpeli Sydämen asialla Kuuden Tv-uutiset ja sää Ilona Rauhala : Taloraati Tosi tarina: Otatko miut, Karjala? Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu Silmä silmästä Extras - Tahtoo tähdeksi kanssa Tv-uutiset Läpiveto Prisma: Ihmeiden aika Euronews Uutisikkuna TV2 tiistai Mikämikä-tvpeli Sudoku Piilosana TV2 torstai Mikämikä-tvpeli Sudoku Tellus-tietovisa TV2: : Pikku Kakkosen itsenäisyyspäivä TV2: Richard Scarryn touhukas maailma TV2: Kilareita Korvatunturilta: Joulurosvot TV2: Pikku tarinat TV2: Hanhi TV2: Urpo ja Turpo: Urpo ja Turpo haluavat olla rauhassa TV2: Aladdinin seikkailut: Aladdin ja lumottu kaupunki TV2: Joulukalenteri TV2: Tiheikön väki TV2: H.C.Andersen: Pikku Iidan kukat/prinsessa ja herne Sudoku Piilosana Mikämikä-tvpeli Tellus-tietovisa Onnen päivät Itsenäisyyspäivän paraati TALVISOTA - ensimmäinen torjuntavoitto Mistralin tuulet Näkemiin vaan, muru! Kotimaan kasvot Oikea kysymys Eläimellistä menoa Liikkeellä luonnossa: Löytöretkellä Kalamiehen paratiisit Jumppa: Tehotreeni Silminnäkijä: Russia Euronews Uutisikkuna TV2 lauantai Mikämikä-tvpeli Sudoku Tellus-tietovisa TV2: PIKKU KAKKONEN: PIKKU KAKKOSEN AAMU TV2: Poko TV2: Napero: Maila ja pallo TV2: Velhokoira Merlin: Taikuri Merlin TV2: Topeliuksen tarinoita: Sampo Lappalainen TV2: Jääkuningas Ahti ja sovinnon miekka TV2: Joulukalenteri TV2: GALAXI TV2: Tohtori Koira: Uutisikkuna TV2 sunnuntai Mikämikä-tvpeli Sudoku Tellus-tietovisa TV2: Unna Junná TV2: PIKKU KAKKONEN: PIKKU KAKKOSEN AAMU TV2: Viivi ja Leevi: Sadettaja TV2: Jojon sirkus TV2: Velhokoira Merlin: Merlin Makkarasaarella TV2: Pablo: Sardiinipurkki TV2: Joulukalenteri TV2: GALAXI TV2: Anna ja lohikäärme: Ritarin perintö TV2: Poinzi TV2: Late lammas: Late maajussina Sudoku Piilosana Sudoku Tellus-tietovisa OK-oikea kysymys tv-peli Jeesus ja Josefine Jeesus ja Josefine Jeesus ja Josefine TV2: Hetkinen Oikea kysymys Sirkus Ohukainen & Paksukainen Ohukainen & Paksukainen Se on siinä Kamera kiertää Riskirajoilla: Ammattina kilpa-ajaja Eläinten tahtiin Steve ja eläinkamerat Mikämikä-tvpeli Tellus-tietovisa Onnen päivät Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Mistralin tuulet Kunnian hinta Lentokentällä Koira-tv Oikea kysymys Elinan surma Kamera kiertää Hullu juttu Suomi on hyvä maa - konsertti Tuntematon sotilas Ajankohtainen kakkonen: Surun päivä Dokumenttiprojekti: Hetket jotka jäivät Olympiakomitea 100 vuotta Itsenäisyyspäivän konsertti Nemoa etsimässä Itsenäisyyspäivän paraati Tv-uutiset Urheiluruutu Kakkosen talvisää Kotimaan kasvot Silminnäkijä: Russia rulettaa Kettu Mansikkapaikka rulettaa Monsteri-talli Derrick Eläinten tahtiin Eläinten tahtiin Postimies Pate TV2: Pikku Kakkonen TV2: Joulukalenteri Oikea kysymys Mistralin tuulet Tv-uutiset Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen talvisää Kamera kiertää Dokumenttiprojekti: Isien merkit Tartu Mikkiin Jättiläisasteroidi TV2: Operaatio Hurrikaani TV2: Hetkinen Melukylän lapset Peliuutiset Hiihdon maailmancup Hiihdon maailmancup Yhdistetyn maailmancup Perheen puolesta V75 Ravit Kansakunnan käännekohta Hullut syömärit Tv-uutiset Urheiluruutu Kakkosen talvisää Sirkus Kätevä emäntä Fakta homma Kummeli Retro Kahden keikka TV2: Sketsiä! TV2: Veran kera Kaukana kaikesta Yhdistetyn maailmancup Hiihdon maailmancup Yhdistetyn maailmancup Hiihdon maailmancup Amerikan veteraanit Romuveljet iskevät Matkapassi: Kanariansaaret ja Baleaarit Pala maata: Maan nousu Kohtauspaikka: Parempi ero Tv-uutiset Urheiluruutu Kakkosen talvisää Kissojen valtakunta Kotimaan kasvot Kunnian hinta Tv-uutiset, sää ja urheilu Se on siinä McLeodin tyttäret Harri ja dinot TV2: Pikku Kakkonen TV2: Joulukalenteri Oikea kysymys Onni von Sopanen Tv-uutiset Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen talvisää Muuttohaukantie Makujen matkassa: Kylie Kwong Yrttikoulu Liikennepoliisit Comedy Inc. (K13) Hullu juttu Tv-uutiset, sää ja urheilu Torchwood Punainen lanka McLeodin tyttäret Vekarat! TV2: Pikku Kakkonen TV2: Joulukalenteri Oikea kysymys Mistralin tuulet Tv-uutiset Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen talvisää Akuutti Ikuiset ystävät Eläimellistä menoa Ajankohtainen kakkonen Jalkapallon Mestareiden liiga Ei voi olla totta! OK - oikea kysymys tv-peli Tv-uutiset, sää ja urheilu TALVISOTA - ensimmäinen torjuntavoitto Da Vincin murhatutkimukset Ei voi olla totta! OK - oikea kysymys tv-peli Tellus-tietovisa Sudoku MTV3 torstai Se Oikea Ostoskanava Barbie eläinsaaren prinsessana Mitä tänään syötäisiin? Ympäristöpointti Lumilyhty-joulukalenteri Hollyoaks Hollyoaks Tv-uutiset, sää ja urheilu Tuntematon sotilas OK - oikea kysymys tv-peli Sudoku MTV3 pe Ostoskanava Huomenta Suomi Mitä tänään syötäisiin? Lumilyhty-joulukalenteri Hollyoaks TOP5-visailu Emmerdale Ostoskanava Sisko ja sen sisko Mirage Pokémonien herra Pilanpäiten Kevin Hill Tv-uutiset, sää ja urheilu Lupaus (K15) Maria, Maria OK - oikea kysymys tv-peli Tellus-tietovisa Sudoku MTV3 lauantai Se Oikea Ostoskanava Pokémon Timon ja Pumba Pilipalipilotit Disneyn klassikkopiirretyt Staraoke-laulupeli Kids Top Hei me leivotaan! Mitä tänään syötäisiin? Ympäristöpointti Lumilyhty-joulukalenteri Ostoskanava Kätevä emäntä Fakta homma Yle Live: Parasta kantria OK - oikea kysymys tv-peli Tellus-tietovisa Sudoku MTV3 su Se Oikea Ostoskanava Kattolaiset Winx-klubi Teini-ikäiset Mutantti Ninja Kilpikonnat Transformers Cybertron Woimaxi Extra Joka kodin asuntomarkkinat T.i.l.a Pientä pintaremonttia Kahden tähden kiertue Lumilyhty-joulukalenteri Hädän hetkellä Ei voi olla totta! OK - oikea kysymys tv-peli Tellus-tietovisa Sudoku MTV3 ma Ostoskanava Huomenta Suomi Lumilyhty-joulukalenteri Hollyoaks Ruudukko Viihdeuutiset Ostoskanava TOP5-visailu Kukkulan kuningas Winx-klubi L.A. Law Ruokala Tellus-tietovisa Sudoku MTV3 tiistai Ostoskanava Huomenta Suomi Mitä tänään syötäisiin? Lumilyhty-joulukalenteri Hollyoaks Ristikko Emmerdale Viihdeuutiset Ostoskanava TOP5-visailu Kuumat kiinteistöt Prätkähiiret Everwood Ruokala TOP5-visailu Emmerdale Viihdeuutiset Noin seitsemän veljestä Julkkispelaaja Winx-klubi Ally McBeal Ääni on Rajaton Aseettomana sodassa Kauniit ja rohkeat Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale Joulukalenteri Kahden tähden kiertue Seitsemän Uutiset Päivän sää Sikariporras House Kymmenen Uutiset Tulosruutu Kenon arvontatulos Ruokala TOP5-visailu minuuttia Mitä tänään syötäisiin? Joulukalenteri Joka kodin asuntomarkkinat Linnan juhlat Seitsemän Uutiset Kauppalehden talousuutiset Päivän sää Salatut elämät Suurin pudottaja Shark Kymmenen Uutiset Tulosruutu Kenon arvontatulos Vaarallinen murha Myytinmurtajat Pilanpäiten Piilokamera The Ratzz: Petteri Punakuono Tilt.tv Salatut elämät Salatut elämät Näin tehtiin Raja Top Gear Lauantain perheleffa: Kasperin kauhujoulu Simpsonit Joulukalenteri Unelma-asunnot Seitsemän Uutiset Tulosruutu Viihteen Tupla tai kuitti Huuma Selviytyjät Kymmenen Uutiset Salatut elämät Salatut elämät Saman katon alla Smallville Simpsonit Mäkihyppyä: Maailman Cup Olympiahengessä 100 vuotta Mäkihyppyä: Maailman Cup Pilanpäiten Joulukalenteri Elixir Mestareita ja perillisiä Seitsemän Uutiset Tulosruutu Ennätystehdas Maajussille morsian Amazing Race Kymmenen Uutiset Viikon sää TOP5-visailu Maajussille morsian Kauniit ja rohkeat Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale Joulukalenteri Elixir Seitsemän Uutiset Kauppalehden talousuutiset Päivän sää Salatut elämät Sydänjää Kenon arvontatulos Yhdeksän Uutiset Tulosruutu Medusan isku Will & Grace Verkossa Mr. ja Mrs. Smith Suurin pudottaja Kauniit ja rohkeat Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale Joulukalenteri Pientä pintaremonttia Seitsemän Uutiset Kauppalehden talousuutiset Päivän sää Salatut elämät Nobel-juhlat Pako Kymmenen Uutiset Tulosruutu Kenon arvontatulos C.S.I C.S.I Heroes Viihdeuutiset Kodinpuolustaja Ilman johtolankaa Bird Ostoskanava MTV3 Jouluchat Nelonen to Disney esittää: Kim Possible Disney esittää: Lilo & Stitch Pirpanat Elokuva: Liisa Ihmemaassa Perhe on pahin Elokuva: Ultimate X - elokuva Elokuva: Labor of Love Elokuva: Julia ja käsikirjoittaja Pulmuset Pulmuset Anastasia Viihdeuutiset Voittopotti Late Night Se Oikea Nelonen pe Disney esittää: Kim Possible Lazy Town Alpo ja Turo Perhe on pahin Pulmuset Inno Pulmuset Pulmuset Elokuva: Ajanpysäyttäjät Elokuva: Rohkea valinta Melkein täydellinen Pulmuset Chisu: Mun koti ei oo täällä Tulosruutu Lotto, Lauantai-Jokeri ja Keno Viimeinen analyysi (K15) Langalla Voittopotti Late Night Se Oikea Nelonen la Ostosruutu Järjen jättiläiset Sporttitähdet Sporttipalat Urheiluaamu ja SMliigaennakko Start! Navigare Hiutale Kung Faux Pop-ikoni Biography: Real Pirates of Tulosruutu Kenon arvontatulos Alppihiihtoa: Maailman Cup C.S.I. New York Matkalla tuhoon 9/ Kaukana kotoa Ostoskanava MTV3 Jouluchat Nelonen su Ostosruutu Sisustustesti Jamien keittiössä Tylerin keittiössä SOHO: Kämppä myyntiin SOHO: Inno Krokotiilimies Eläimelliset veljekset Dr. Phil Pulmuset Pulmuset Viihdeuutiset Ostoskanava MTV3 Jouluchat Nelonen ma Digimon Sabrina Pikku väkeä Perhe on pahin Pulmuset Inno Rahasampo Ostosruutu Joulupukin lahjaposti Pähkinä Ostosruutu Melkein täydellinen Rahasampo Anastasia Ostoskanava MTV3 Jouluchat Nelonen tiistai Taikaprinsessa Halinallet Alpo ja Turo Perhe on pahin Radio Trumaine Inno Rahasampo Ostosruutu Joulupukin lahjaposti Pähkinä Ostosruutu Melkein täydellinen Rahasampo Anastasia Nelosen uutiset ja sää Päivien viemää Dr. Phil Tuho-osasto Krisse Road Show Nelosen uutiset ja sää IS Urheilu-uutiset Paul Potts - Britannian Talentin voittaja Läskit koirat Lost (K15) Kidnapattu Nelosen uutiset ja sää IS Urheilu-uutiset South Park (K15) Häiritsevä tekijä Viva La Bam (K15) Pop-ikoni Yöpeli Ostosruutu Taitopeli.com Anastasia Nelosen uutiset ja sää Päivien viemää Oprah Tuho-osasto Häntä pystyyn Nelosen uutiset Nelosen sää IS Urheilu-uutiset Hauskat kotivideot Elokuva: Once Upon a Time in Mexico (K15) Nelosen uutiset ja sää IS Urheilu-uutiset Kadonneiden jäljillä Elokuva: Olkikoirat (K18) Ostosruutu avec.fi Carribbean Hollywood: Kaljun Britneyn metsästys Lapset vai ura? Paul Potts - Britannian Talentin voittaja Elokuva: Private Resort Huippumalli haussa Nelosen uutiset ja sää IS Urheilu-uutiset NCIS Rikostutkijat Elokuva: Gilbert Grape Nelosen uutiset ja sää IS Urheilu-uutiset Veikkauksen pelit Criminal Minds - FBItutkijat Elokuva: Gangster No. 1 (K15) Ostosruutu avec.fi American Chopper Teinitytön kasvatusopas Lapsuuteni luuserina Falcon Beach Kyle XY Kasarmin naiset Nelosen uutiset Nelosen sää IS Urheilu-uutiset Talent Suomi Talent Suomi - tuloslähetys Elokuva: Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous Chappelle s Show Lost (K15) Yöpeli Ostosruutu Taitopeli.com Nelosen uutiset ja sää Päivien viemää Dr. Phil Tuho-osasto Alaston Hollywood Nelosen uutiset Nelosen sää IS Urheilu-uutiset Ruma Betty Täydelliset naiset Damages Nelosen uutiset ja sää IS Urheilu-uutiset Sleeper Cell (K15) Kynnys tuntemattomaan Navigare Yöpeli Ostosruutu Taitopeli.com Päivien viemää Dr. Phil Tuho-osasto SOHO: Kämppä myyntiin Nelosen uutiset Nelosen sää IS Urheilu-uutiset Hurja remontti Dirty Sexy Money D: Cindyn 46 kauneusleikkausta Nelosen uutiset ja sää IS Urheilu-uutiset Brotherhood (K15) Start! San Franciscon syke Yöpeli Ostosruutu Taitopeli.com TV1 ke Uutisikkuna Ykkösen aamu-tv Kyläsairaala Viihdekonkarit Ilona Rauhala Tv-uutiset Sydämen asialla Tänään otsikoissa Tv-uutiset Aamusydämellä Härkää sarvista Tohtorit Tv-uutiset Diagnoosi: Murha Sanakirja Maailman luonnon helmiä Avara luonto: Karibian villi luonto Tv-uutiset Sydämen asialla Kuuden Tv-uutiset ja sää Basaari: Savustajan tango Prisma Studio Historiaa: Nankingin verilöyly Viking Lotto Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu ja V5-ravipeli A-studio A-plus Ulkolinja: Kenen puolella poliisi on? Tv-uutiset : Taloraati Euronews Uutisikkuna TV2 ke Mikämikä-tvpeli Sudoku Piilosana Mikämikä-tvpeli Tellus-tietovisa Onnen päivät Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Mistralin tuulet Tinan keittiössä Mansikkapaikka Oikea kysymys Ruma Elsa Ohukainen & Paksukainen: Parhaat palat Ajankohtainen kakkonen Luonnon yrttiapteekki Makujen matkassa: Kylie Kwong Muuttohaukantie McLeodin tyttäret Pauli TV2: Pikku Kakkonen TV2: Joulukalenteri Oikea kysymys Mistralin tuulet Tv-uutiset Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen talvisää Suomi express Antiikkieno Maria, Maria Karjalan kunnailla Tv-uutiset, sää ja urheilu Punainen lanka Kohtauspaikka: Parempi ero Matkapassi: Kanariansaaret ja Baleaarit Jalkapallon Mestareiden liiga OK - oikea kysymys tv-peli Tellus-tietovisa Sudoku MTV3 ke Ostoskanava Huomenta Suomi Mitä tänään syötäisiin? Lumilyhty-joulukalenteri Hollyoaks Ruudukko Emmerdale Viihdeuutiset Ostoskanava TOP5-visailu Leijonan elämää Kauhulan koulu Teoria miehistä Ruokala TOP5-visailu Viihteen Viihteen Tupla tai kuitti Kauniit ja rohkeat Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale Joulukalenteri T.i.l.a Seitsemän Uutiset Kauppalehden talousuutiset Päivän sää Salatut elämät minuuttia Heroes Vikinglotto ja Keskiviikko- Jokeri Kymmenen Uutiset Tulosruutu Kenon arvontatulos Top Gear Todistettavasti syyllinen Verkossa Viihdeuutiset Ostoskanava NikoLan yömyssy Se Oikea Nelonen ke Tut, muumioista paras Paavo Pesusieni Lehmä, kissa ja valtameri Perhe on pahin Pulmuset Inno Rahasampo Ostosruutu Joulupukin lahjaposti Pähkinä Ostosruutu Melkein täydellinen Rahasampo Anastasia Nelosen uutiset ja sää Päivien viemää Dr. Phil Tuho-osasto SOHO: Inno Nelosen uutiset Nelosen sää IS Urheilu-uutiset Unelmien poikamies Roomassa Greyn anatomia Jericho Nelosen uutiset ja sää IS Urheilu-uutiset Veikkauksen pelit Huff - terapian tarpeessa Yöpeli Ostosruutu avec.fi

13 PIRKKALAINEN 13 TV-VINKIT Sydämeen kätketty. Animaatioelokuva läpivalaisee lapsuutta sodanjälkeisessä Suomessa. TV1 to Suomen 90. itsenäisyyspäivä huipentuu Presidentinlinnassa. Lähetystä selostavat Marjukka Havumäki ja Matti Rönkä. TV1 to URHEILU Kauden parasta peliä Parikalle ja Holopaiselle punaiset kortit jälkilöylyistä Santtu Silvennoinen Pirkkojen peli salibandyn ykkösdivisioonassa alkaa vähitellen kulkea. Viikonloppuna joukkue iski kaksi ottelua Pirkkalan liikuntatalossa, joista saldona oli voitto ja tasapeli. Lauantaina joukkue tasasi pisteet Uusikaarlepyystä tulevan Blue Foxin kanssa luvuin 6-6 ja päivää myöhemmin Pirkat pöllytti Vaasa Woodcuttersia maalein Sunnuntain ottelu oli ylivoimaisesti kauden paras. Teimme seitsemän maalia, mutta olisimme voineet tehdä tuplasti enemmän. Vaasan maalit teimme omiin, hykerteli pirkkalalaisten päävalmentaja Arto Riihimäki. Vaasa-ottelussa kentän parhaana palkittiin Pirkkalan oma poika Tommi Ahola, joka iski kaksi maalia. Salibandy 1.div länsi SBS Pori Nokian KrP FoSu Blue Fox FBT Pori Woodcutters KOO-VEE Rangers Pirkat LoSB Ennen muuta maalivahti- ja puolustuspelimme on kohentunut sitten alkukauden. Matias Blomqvistin ja Martin Sivakovin siirrot hyökkäyksestä puolustajiksi ovat onnistuneet. Tunteet pinnassa Lauantain Blue Fox-ottelusta riittää puhetta vielä pitkään, Kuortaneella treenattiin tähtien kanssa sillä Pirkoille jaettiin peräti 59 rangaistusminuuttia vastustajan kuutta vastaan. Kymmenen sekuntia ennen jatkoajan päättymistä Pirkkojen Paavo Parikka sai 5+20 minuuttia suunsoitosta ja ottelun päätyttyä Janne Holopainen 20 minuuttia samasta syystä. - Minäkin olisin voinut saada punaisen, sillä tunteet olivat todella pinnassa. Tuomariparilla Jani Hautakorpi ja Sisu Niskanen ei ollut onnistunein ilta, mutta asiat on käsitelty ja elämä jatkuu, Riihimäki tuumi. Pirkat kohtaa ensi sunnuntaina vieraskentällä sarjaa johtavan SBS Porin, joka hävisi lauantaina Vaasalle Me pyöritimme sunnuntaina Vaasaa mielin määrin. Kuten olen aiemminkin sanonut, voimme voittaa tässä sarjassa kenet vaan, mutta voimme myös hävitä kenelle tahansa. Tuntematon sotilas. Hienoista roolisuorituksista mieleenpainuvimpia ovat Veikko Sinisalon Lahtinen ja Åke Lindmanin Lehto. TV2 to Nemoa etsimässä. (Finding Nemo, USA 2003). Vuoden 2004 parhaan animaatioelokuvan Oscarin voittaja. TV2 to Parhaat puvut ja tunnelmat. Kolmosen Linnan juhlat jälkilähetyksenä muun muassa Ripsa Koskinen-Papusen voimin. MTV klo 18. Pirkkain nuoret yleisurheilijat kävivät Kuortaneella harjoitteluleirillä.. Viri lopetti kohelluksen ajoissa Peli: PirVi- BC Sisu 86-66(40-34) Mitä: Koripallon II-divisioonaa Pirkkalan liikuntatalossa su Näin se kävi: Aikaisin pelattu ottelu alkoi molempien joukkueiden koheltamisella. Viri sai aikaisemmin juonen päästä kiinni ja veikin ensimmäisen neljänneksen Toisen neljänneksen voitti BC Sisu Porista pisteellä pääosin Virin suuren virhesaldon takia. Puoliajan jälkeen Sisu käväisi jo johdossakin tilanteessa 40-41, kunnes Virin puolustuspeli tiivistyi ja kotijoukkue pääsi tekemään helppoja koreja nopeilla hyökkäyksillä. Kun Viriltä alkoivat kaukoheitotkin pudota sukan pohjalle oli tilanne kolmannen neljänneksen jälkeen Päivän onnistujat: Virin pistemiehet: Matti Seppänen 22, Antti Partinen 17, Tero Lähteenmäki 16, Markku Parvikko 9, Mika Grönlund 9, Toni Haukkamaa 6, Jouni Jokela 5 ja Valtteri Niemi 2. Erityistä: Porin parhaimmistoon kuului ex-viriläinen Joonas Niemi15 pisteellä ja varmaan yhtä monella levypallolla. Tilanne sarjassa: Sarjassa Viri on neljäntenä, mutta useampia otteluita pelanneena kuin lähimmät uhkaajat. Seuraavaksi: Viri pelaa vielä yhden ottelun Raumalla ennen joulutaukoa. Kotiottelut jatkuvat ensi vuoden puolella. Pirkkalan Pirkkain aktiivisimmat yleisurheilijat pääsivät marraskuussa viikonlopun harjoitteluleirille Kuortaneen urheiluopistolle. Tämänkertainen leiri oli muutamien taukovuosien jälkeen vuorossaan toinen, sillä myös viime vuonna järjestettiin vastaava harjoittelumatka. Lapsia oli mukana kaikkiaan 19 iältään vuotiaita. Valmentajia ja vanhempia oli huoltojoukoissa seitsemän. Viikonlopun ohjelma oli suunniteltu tiiviiksi, jotta hyvistä harjoitteluolosuhteista saatiin irti mahdollisimman paljon. Pääosassa oli luonnollisesti harjoittelu yleisurheiluhallissa, koska harjoittelumahdollisuudet Pirkkahallissa ovat valitettavasti nykyään hyvin rajatut. Yleisurheilun lisäksi mukaan mahtui kuitenkin myös monipuolisesti muuta harjoittelua. Erityisen hyödyllistä oli päästä voimisteluhalliin, missä harjoiteltiin mm. pituushypyn ilmalentoa ponnistuslaudalta superlonimonttuun. Ohjelmassa oli myös uintia, keilausta sekä tasapainoa kehittävää bosupallojumppaa. Hieman vapaampaa ohjelmaa edustivat urheilijoiden valmistelemat hauskat ryhmäesitykset, joista voittajat palkittiin elokuvalipulla. Kaiken kaikkiaan matka oli erittäin onnistunut. Tehokkaasta harjoittelusta huolimatta suurempia loukkaantumisia ei sattunut. Valmentajia ilahdutti erityisesti lasten innokkuus ja keskittyminen omaan ohjaukseen ja harjoitteluun. Nimekkäiden urheilijoiden harjoittelun seuraaminen aivan lähietäisyydeltä toi myös varmasti jokaiselle lisää motivaatiota ja intoa omaan yleisurheiluharrastukseen. Minna Orell Pingviinit päättää runkosarjan Pingviinit kohtaa kakkosen viimeisessä runkosarjan pelissä sunnuntaina kotonaan Ahman. Niukasti Suomi-sarjan nousukamppailun ulkopuolelle jäänyt kotijoukkue hakee revanssia valkeakoskilaisista, jotka ovat lähes varmoja lohkokakkosia. Lauantaina Pingviinit kävi Ruovedellä kurittamassa RuoS- Kaa luvuin Kahden maalin miehiä olivat Riku Suuriniemi, Jussi Koskela ja Tero Antila. Sarjataulukko 2-div. Häme HC Eagles Kiekko-Ahma NoPy Pingviinit VaPS KeuPa HT Pelikaanit K-Sudet RuoSkA

14 14 PIRKKALAINEN PALVELEMME TEITÄ Kauneus ja terveys Lakiasiat Koti ja siivouspalvelut Liikenne Henkilöä Henkilöä Henkilöä Pirkkalainen Koti ja pihapiiri YRITTÄJÄ! Varaa edullinen ilmoitustila tältä sivulta koko vuodeksi. Eija Forssell p PALVELEMME TEITÄ TELETAITO KY

15 PIRKKALAINEN 15 PÄIVYRI Yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen tarkoitettu maksuton palsta. Aineistot viimeistään maanantaina klo 12. Puhelin Sähköposti: Elokolo/Elopilkku: Pe klo 9 perjantaipuheet. Ma klo 9 kuntosali jäsenille. Ke klo 13 verenpainemittaus. Pirkkalan Eläkkeensaajat: Kyöstin kerhotalolla, Kyöstintie 6, ma klo 8.30 boccia, klo 9.30 tanhut, klo laulut, klo 12 kuukausikokous. Ke klo 11 askartelukerho, klo 12 lausunta- ja näytelmäkerho. Ke liikuntatalolla klo 9-10 kuntosali. Ma klo 9-13 joulumyyjäiset Kyöstin kerhotalolla. Ke joulujuhla Kirkkoveräjän seurakuntatalolla klo 14. Valokuvia yhd. 30-vuotisjuhlista nähtävänä kerhotalolla. Jossa voi myös tehdä tilauksia. Pirkkalan Eläkeläiset: Jouluruokailu ti klo 16 Tiinan Kotiruoka ruokalassa, Tekijänkuja 2. Pirkkalan Seniorit: Hallituksen kokous ma klo 13 ravintola Green Garden in kabinetissa, os. Kenkätie 2. Ruskat: Kokous ja pikkujoulu to klo 14 Hopeakellossa. Pirkkalan Sotainvalidit. Lesket ja Naisjaostolaiset: Joulujuhla la klo13 Uudenkirkon seurakuntasalissa. Pirkkalan Sos.-dem. Ty Toivo: Johtokunta kokoontuu su Kokoomus ennakoi pakkoratkaisuja Paras-kiistassa Pirkkalan Kokoomuksen syyskokouksessa hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Esko Mälkönen, hallituksen jäseniksi Maija Aalto, Herman Drotàr, Liisa Hakala, Pirjo Kivelä, Jukka Kuusisto, Seppo Puhakka, Helena Rautakorpi, Marika Silvan-Väliharju ja Jukka Tammi. Kokouksen puheenjohtajana toimi Pertti Skogberg. Puheenjohtaja Esko Mälkönen ennakoi Pirkkalalle pakkoratkaisuja, kun se ei hyväksynyt perusterveydenhuollon aiesopimusta Tampereen kanssa. - Kaikki me olemme Pirkkalassa sitä mieltä, että meillä on Pirkkalassa tällä hetkellä hyvät palvelut, jotka me omasta mielestämme pystymme turvaamaan myös jatkossa. Se ei kuitenkaan tässä auta, sillä laki on tällä kohdalla hyvin selvästi kirjoitettu. Kaikissa puheenvuoroissa pidettiin tärkeänä, että paras lopputulos kaupunkiseudun ja Pirkkalan kehityksessä saadaan aikaan, kun itse osallistutaan alusta pitäen prosessin ohjailuun. - Huonoin lopputulos tulee siten, että viimeiseen asti painetaan jarrupoljinta ja joudutaan pakon edessä tekemään ratkaisut, jotka muut sanelevat, Mälkönen totesi klo 15 omalla työväentalolla. Pirkkalan Marttayhdistys: Ti klo 18. Huom aika! Marttojen joulujuhla Juhlatalo Rataniityssä. Joulumieli ja pikkulahja mukaan. Karjalaseura: Pikkujoulut Rantaniityn Juhlatalolla ke klo 18. ELVY: Joulukahvit ti klo 18 Kirkkoveräjän srk-talon alakerrassa. Käynti sisäpihan puolelta. Lastenhoito mahdollisuus, varaukset mennessä, puh Pirkalan Näkövammaiset: Joulukuun kokoontuminen ti klo 12 alk. Irjalla, Suupankuja 1 A 10. Sit. ilmoit. mahd. pian mennessä tarjoilun vuoksi, puh Pirkkalan Kuulorajoitteisten yhdistys: Joulujuhla to klo 13 Pirkkalan kirkon seurakuntasalissa, Perkiöntie 40. Soita Jennylle puh , jos et ole vielä ilmoittautunut. Tilaisuus on tarkoitettu huonokuuloisille ja kuuroutuneille henkilöille sekä heidän läheisilleen. Vieraana Sirpa Hämäläinen. Hyrsingin koulun vanhempainyhdistys: Hallituksen kokous ke klo 18 Hyrsingin koulun luokassa. Kokous on avoin kaikille oppilaiden vanhemmille. SPR Ystävät: Jouluinen ilta Pihlajaniemessä ti klo 18, sekä Kyöstinkodon puurojuhla su klo 15. Pirkkalan Maamiesseura: Syyskokous pe klo Naskalilla, Ryttylänmäentie 60. Antero Saksala jatkaa kokoomuspiirin johdossa Kokoomuksen Pirkanmaan piirin puheenjohtajana jatkaa seuraavan kaksivuotiskauden rehtori Antero Saksala Pirkkalasta. Valinnan teki piirikokous ILMOITUSTORI Ostetaan Pirkkalasta 4h+k+s rivitalokoti, keskustan tuntumasta. Hinta t euroa. Puh tai Myydään Lämmin autohalliosake Partola-Isomäki alueelta. Puh Vuokrata halutaan Liiketilaa tai vastaavaa, kaikki huomioidaan. Puh Johtokunta klo 18. Pirkkalan Työttömät: Työpala, Teollisuustie 29, p. (03) , avoinna ark. klo Kuntosalivuorot jäsenille ma ja to klo Joulupuurojuhla ti klo 13 alkaen Työpalassa, jäsenille. Pirkkalan Nuorisoasuntoyhdistys: Syyskokous ma klo Pirkkalan seurakunnan toimistojen kokoushuoneella, Suupantie 10. AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19 os. Suupankuja 8-10 C, käynti talon päädystä. Puh. Jari Ruokalistat Palvelukeskus Pirkankoivu MA liharuoka, perunat, keitetty kasvis, porkkanaraaste, ohraryyni- hedelmäpuuro. TI punajuurimureke, perunat, keitetty kukkakaali, jäävuori- kurpitsasalaatti, ananaskeitto. KE kasvispihvit, valkokastike, perunat, ruusukaali, lihapastasalaatti, ruishiutalemarjapuuro. TO siskonmakkarakeitto, tomaatti, vatkattu mandariinipuuro. PE karjalanpaisti, peruna, punajuuri- smetanalisäke, kiinankaalisalaatti, monimarjakiisseli. Päiväkotiruoka ja kouluruoka MA broileripihvi, perunat, kastike, kinankaali- salaatti. TI pastaruoka, porkkanaraaste. KE uunisilakat, perunat, tuoresalaatti. TO värikäspossupata, perunat, vihersalaatti. PE keitto talon tapaan Tampereella. Varapuheenjohtajina valittiin vuodeksi 2008 Lahja Nummela Valkeakoskelta ja Saara Saarteinen Tampereelta. Palvelupalsta lukijoille. Jätä ilmoitus viimeistään maanantaina klo 15. Puhelin Pirkkalainen, PL 23, Pirkkala. Sähköposti: toimitus@pirkkalainen.com Hinta 1 5 riviä 9 e, 6 10 riviä 12,5 e. Löydetty-ilmoitus ilmaiseksi. Kadonnut Pirkkalan Kurikan alueelta pieni ruskearaidallinen tyttökissa. Mahdolliset havainnot numeroon: Löydetty Takamaalla asustelee edelleen musta kissa jolla valkoinen pilkku kaulassa. Se on asustellut meidän pihassamme jo pidemmän aikaa. Tied. iltaisin: Seudullinen liikennetiedotus netissä Tampereen seudun liikennetietoa on nyt saatavilla keskitetysti uudesta sähköisestä palvelusta. sekä matkapuhelimissa viestiliikennekustannusten hinnalla. Uusi palvelu kokoaa kaikista kulkumuodoista olennaista sähköistä liikenneinformaatiota samaan paikkaan. Ajantasaista ruuhkatietopalvelua on tarjolla karttapohjalla. Torimyyntiä Kuulutuksia LEHDENTEKIJÄT PALVELUKSESSANNE Antti Jokinen Päätoimittaja p Eeva Leskinen Päivyri, tilaukset, laskutus p Maija-Riitta Näreikkö Toimittaja p Anneli Salonen Ilmoitukset p Karoliina Ahola Toimitusharjoittelija p Eija Forssell Ilmoitukset p Pirkkalainen Suupantie 2 A 10 PL 23, Pirkkala Puhelinvaihde Telefax Avoinna klo 9 16 Toimisto: konttori@pirkkalainen.com päivyri, ilmoitustori, tilaukset ym. Ilmoitukset: anneli.salonen@pirkkalainen.com yritysten ja yhteisöjen maksulliset ilmoitukset Toimitus: toimitus@pirkkalainen.com juttuasiat Kustantaja: Pirkkala-Seura ry. pj. Olli Hämäläinen p Ilmoitushinnat: alkaen:...e/pmm tekstissä...0,86 e takasivu...0,90 e vuosi-ilmoitukset...0,50 e kuolinilmoitukset...0,60 e silmäkulma...1,40 e määräpaikkakorotus...0,09 e Värilisä...34 e/lisäväri 4-väri e Hintoihin lisätään ALV 22 % Ilmoitustori sis. alv 9,00 e Ilmoitustori sis. alv. 12,50 e Maksuehdot: 7 pv 2 % 14 pv netto. Painos: kpl Lehtitilaushinnat Pirkkalan ulkopuolelle alkaen: Kotimaa...32 e Pohjoismaat...45 e Muu eurooppa...80 e Muut maanosat...86 e Sivunvalmistus: Taittoteam Oy Painopaikka: Pirkanmaan Lehtipaino Oy, Tampere 2007 Jakoalue: Pirkkala, Härmälä, Rantaperkiö, Rautaharkko, Vihilahti Jakelu: Taajama-alueet TAMPEREEN YKKÖSJAKELUT OY Jakelumuistutukset: p Haja-asutusalue + yritykset POSTIN LEHTIPALVELUT Jakelumuistutukset: Pirkkalainen p ILMESTYY KESKIVIIKKOISIN Ilmoitusten viimeinen jättöaika ma klo 15 Päivyrin viimeinen jättöaika ma klo 12 VASTUU ILMOITUSTEN VIRHEISTÄ Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. Emme vastaa puhelimitse saadun aineiston virheistä. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Huomautukset on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai ilmoitukseen tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien.

16 16 PIRKKALAINEN Toisen polven pirkkalalainen kodintekniikkakauppias Jouni Salminen, 46, starttaa uuden erän urallaan. Konkarimyyjästä tulee expertasalainen, joten tulevaisuudessa tutun miehen löytää Uuden vuosisadan kodintekniikan ostopaikasta Tampereen Lielahdesta. Lielahti, Harjuntausta 3 IdeaPark, Lempäälä

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Sunnuntaina 6.12. vietämme Suomen itsenäisyyspäivää. Liikkeemme on suljettu.

Sunnuntaina 6.12. vietämme Suomen itsenäisyyspäivää. Liikkeemme on suljettu. Keskiviikko 2.12.2015 N:o 49 Taivalkosken Sanomat Kuusamon kokonainen kirjolohi 4 95 3 Kotimaista Karjalanpaisti 600 g (6,63/kg) pkt Saludo Kahvi suodatinjauh., 450 g (7,31/kg) 5 kg ke la 2. 5.12. 98 ras.

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

ola uk a: Hannu J Kuv Pirkkalan seurakunnan joulu 2015

ola uk a: Hannu J Kuv Pirkkalan seurakunnan joulu 2015 Kuva: Hannu Jukola Pirkkalan seurakunnan joulu 2015 Seimen lapsi tuli ihmistä varten Joulun ikiaikainen viesti tuli maailmaan, joka oli ja on yhä inhimillinen ja puutteellinen. Maailmassa on paljon hyvää,

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia

JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia Lämmittely Mitä Suomen juhlia tiedät? Miten niitä vietetään? Ketä kutsutaan? Miten? Mitä tehdään? Mitä syödään? Mitä annetaan lahjaksi? Miten pukeudutaan? Millainen

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot

Atria Viljapossun Juhlakinkku potkalla pakaste n. 7 kg. 3 99 kg. Kalaneuvos Savusiika n. 700-900 g. Castello Juustolahjapakkaus.

Atria Viljapossun Juhlakinkku potkalla pakaste n. 7 kg. 3 99 kg. Kalaneuvos Savusiika n. 700-900 g. Castello Juustolahjapakkaus. Atria Viljapossun Juhlakinkku potkalla pakaste n. 7 kg reseptit: Yhteishyvä.fi 3 99 kg 95 kg 4 95 Kuusamon Kirjolohi 16.-23.12. 98 ras. 3 98 Kotimaista Karjalanpaisti 600 g (6,63/kg) 95 kg 9 95 Kalaneuvos

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Kaarilan koulupolku Rahola - Kaarila lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu tiedottaa

Lisätiedot

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pyynikin koulupolku Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1.

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa.

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa. Lämmittely KIRJASTO Puhutaan kirjastosta! 1. Käytkö sinä usein kirjastossa? Miksi / miksi et? 2. Mitä mieltä olet suomalaisesta kirjastosta? 3. Onko kirjasto sinulle tärkeä paikka? Miksi / miksi ei? 4.

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin?

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Yhteensä 25 teatteri- ja musiikkiesitystä (9800 euroa) Kirjakassit (1000 euroa) Kirjakasseissa

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

2 Suomen kielen äänteet

2 Suomen kielen äänteet 1 Ruudulla on ensin vain Ali. Linkit kolmeen suomen kielen äänteiden alakokonaisuuteen (2.1 Kirjaintarjottimeen, 2.2 Yksittäisiin äänteisiin sekä 2.3 Äänteistä tavuiksi ja sanoiksi) ilmestyvät ruudulle

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit Pöytäkirja: Tehty E-P Senioripoliisien kevätkokouksesta Aika: tiistai 15.4.2008 klo 11.00 Paikka: Seinäjoki ABC:n tilat Läsnä: 57 jäsentä, liite osanottajista ohessa. 1 Puheenjohtaja Veli-Jussi Pouttu

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto 28.4.2015 30

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto 28.4.2015 30 Valtuusto 28.4.2015 30 1. MÄÄRÄALAN MYYMINEN RISTO MOISIOLLE Kh. 20.4.2015 35 Esityslistan liite 1 Risto Moisio haluaisi ostaa kunnalta määräalan Konneveden kunnan Siikakosken kylässä sijaitsevasta Simola-nimisestä

Lisätiedot

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta. 2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

Pepén tie uuteen päiväkotiin

Pepén tie uuteen päiväkotiin Pepén tie uuteen päiväkotiin Tämä on tarina kunnan päiväkodin rakentamisesta. Päättävistä aikuisista, kunnan sedistä ja tädeistä, päiväkotia odottavista lapsista sekä päiväkotien rakentajasta. MEIDÄN

Lisätiedot

Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 3/2017 Kirkkovaltuusto 1 (6) Anu Johansson varajäsen

Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 3/2017 Kirkkovaltuusto 1 (6) Anu Johansson varajäsen Kirkkovaltuusto 1 (6) Aika: Keskiviikko 11.10.2017, kello 18.00-18.42 Paikka: Helilän seurakuntatalo Läsnä: Heikki J. Oksanen puheenjohtaja Aimo Ilomäki varapuheenjohtaja, poistui klo 18.40, 50 :n käsittelyn

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT NÄKÖISLEHTI Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ Mielenkiintoiset SUORALINKIT MATKAKOHDE: BURG ELZ Kerpenin lähellä MUISTOJEN SPA VALMIS PAINETTAVAKSI!

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa!

Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa! Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa! - Elikkä tässä ohjeessa näet kuinka voit tehdä peda.net palveluun koti/etätehtäviä tai vaikka kokeitten tekoa, tapoja on rajattomasti.

Lisätiedot

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna!

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna! Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna! Ensi vuotta käynnistämme innolla vapaaehtoistoiminnan juhlavuotena. Kutsumme sinutkin mukaan yhteiseen

Lisätiedot

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 1.12.2018 klo:11.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30->

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset sanat selkeät sanat CC Kirsi Alastalo 2016 Kuvat: Papunetin kuvapankki, www.papunet.net, Sclera

Lisätiedot

Valmistelut avajaisia varten

Valmistelut avajaisia varten POISTARIPAJA -hanke 10.6.2014 Oona Salo Texvex Forssan avajaiset 3.6.2014 juhlistettiin Forssan Texvexin virallisia avajaisia iloisissa tunnelmissa. Päivään sopi niin lasten askartelua, tekstiilin lajittelua

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

2.12.2011. Titta Hänninen

2.12.2011. Titta Hänninen 2.12.2011 Titta Hänninen Kotitehtävätekstit! Palauta viimeistään, viimeistään, viimeistään ensi viikolla (koska meillä on viimeinen tunti)! OHJE JEŠTĔ JEDNOU: 1. Etsi internetistä jokin suomenkielinen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot