Maputon menomestat. Katso Maputon kulttuuritarjonta: ravintolat, livemusiikkipaikat, yökerhot,

Transkriptio

1 1 X niinkuin xenofobia Elísio Salvado Macamo Mitä muukalaisvihalla on tekemistä kehityksen kanssa? Ei mitään, ja kaikki. sivu 3 Kun mies ja musiikki veivät sydämen Magula kaivoi repustaan esiin muutaman mangon ja ojensi minulle. Tyrskyisen meren äärellä sovimme naimisiinmenosta. sivu 4 Maputon menomestat Mosambikin maut Katso Maputon kulttuuritarjonta: ravintolat, livemusiikkipaikat, yökerhot, festivaalit, näyttelyt, kulttuurikeskukset, teatterit... Median varassa elävät ihmiset pitävä Mosambikia pelkkänä maailman ruokakriisin pesäkkeenä, mutta totuus on, että mosambikilaiset osaavat herkutella. sivut 8-9, 15 sivu 14

2 2 Mosambik mielessäin jo 25 vuotta! Viveca Hedengren, Suomi Mosambik-seura ry, puheenjohtaja Suomi Mosambik-seura on pienenpieni järjestö, mutta täynnä innoitusta ja toiminta-alttiutta. Suomi Mosambik-seuran perustamiskokous pidettiin 21. huhtikuuta 1986, noin kymmenen vuotta maan itsenäistymisen jälkeen. Perustajajäsen ja pitkäaikainen puheenjohtaja Ilkka Taipale kertoo usein miten ajatus seurasta syntyi Mosambikin matkalla lentokentällä, ja sai heti mukaansa erityisesti maassa kehitysyhteistyötehtävissä toimivia suomalaisia. Neljännesvuosisadassa niin valtion kuin järjestöjen ja yksityishenkilöiden yhteydet Mosambikiin ovat moninkertaistuneet ja monipuolistuneet. Mosambik-seuraan on tullut uusia toimijoita ja painopiste on vuosien mittaan siirtynyt kehyhanketoiminnasta kulttuurivaihdon suuntaan, yhteistyötä on vireillä monien kumppanei- den kanssa niin Mosambikissa kuin Suomessa. -lehti ilmestyy 25. juhlavuoden kunniaksi ja olemme siitä ylpeitä! Kädessäsi on tämän päivän, eilisen ja tulevaisuuden Mosambikia ja yhteistyötä kuvastava moni-ilmeinen matkakertomus, jossa näkökulma on henkilökohtainen ja haastava: kumppanuus, kehitys ja kulttuurien kohtaamiset ovat jatkuvassa muutoksessa. Kulttuuriviikot syys-lokakuussa Syyskaudella 2011 toteutetaan laajamittaiset Mosambikkulttuuriviikot yhteistyössä kulttuurikeskus Caisan kanssa. Caisassa avataan näyttelykokonaisuus, jossa esitellään mosambikilaista nykytaidetta ja valokuvaa. Juhlakauteen sisältyy runsas kirjo luento- ja esittelytilaisuuksia, juhlia, tansseja ja työpajoja, joissa tutustutaan mosambikilaiseen ruokaan, kirjallisuuteen, kuvataiteisiin, elokuvaan, tutkimukseen, matkailuun, musiikkiin, kansansatuihin ja leikkeihin, työoloihin ja poliittiseen tilanteeseen. Tarkempi ohjelma kulttuurikeskus Caisan syysohjelmistossa ja Mosambik-seuran verkkosivuilla, jotka juhla kunniaksi kesällä saavat uuden ilmiasun. MILORHO-tanssiryhmä vierailee Suomessa syyskuun lopulla ja osallistuu sekä seuran juhlintaan kulttuuriviikoilla että syyskuussa alkavaan Taksvärkki ry:n Mosambikkampanjointiin. Ryhmä vierailee myös Jyväskylässä, Tampereella ja Hämeenlinnassa. Taksvärkki Mosambik-yhteistyö alkaa topakalla seminaarilla 8.9., jolloin nuorison vapaaehtoisuutta pohdiskellaan Hapessa Helsingissä. SUOMI -SEURA on pienenpieni järjestö, mutta täynnä innoitusta ja toiminta-alttiutta. Näinä aikoina on tärkeää nostaa näkyville monipuolisempi kuva arjesta ja juhlasta, kulttuurisesta rikkaudesta ja inhimillisestä elämästä, tulevaisuuden pyrkimyksistä Mosambikissa, joka on myös Suomen valtion keskeisiä kehitysyhteistyökumppaneita. Kutsumme mukaan kaikki kiinnostuneet ja lupaamme hilpeää seuraa ja hyviä haasteita. Tapaamisiin tervetuloa välkommen bem vindos! mosambik? moçambique? neliökilometriä, joista vain 2,2 prosenttia vesistöä, asukasta, virallinen kieli portugali, monta paikallista kulttuuria ja kieltä, Intian valtameren rantaviivaa yli kilometriä, itsenäisyyspäivä , Suomen pitkäaikainen kehitysyhteistyökumppani. suomi mosambik-seura ry edistää aktiivisesti suomalaisten ja mosambikilaisten välisiä yhteyksiä ja yhteistyötä. Sen keskeisenä tehtävänä on monipuolisen Mosambik-tietouden lisääminen Suomessa sekä mosambikilaisen kulttuurin tukeminen ja tunnetuksi tekeminen. myynnissä mosambik-kirjoja Suomi Mosambik-seura on julkaissut useita Mosambikia käsitteleviä teoksia, kaunokirjallisuutta ja asiaa, lastenleikkejä ja taidetta. Seuran uusi juhlapaita on reilua luomupuuvillaa ja somistettu uudella logolla, paidan väri on musta tai vihreä, hinta 22. Katso tarkemmin esittelyt Voit tilata kirjoja ja paitoja sähköpostitse osoitteesta office@mosambikseura.fi. Lähetyskulut lisätään. liity suomi mosambik-seuran jäseneksi Vuoden 2011 jäsenmaksu on 20 euroa, opiskelijoille ja työttömille 15 euroa. Perheiden ja yhteisöjen jäsenmaksu on 30 euroa. Saaja: Suomi Mosambik-seura ry. Saajan tilinumero: FI Viestikenttään maksajan nimi ja osoite. Suomi mosambik-seura ry PL 1187, Helsinki, Finland, office@mosambikseura.fi. Tilaa tiedote: mosambikinfo@sympa.kaapeli.fi -lehti PT, Viveca Hedengren, Katja José, Anita Malkamäki, Mika Rönkkö. DESIGN, Elina Salonen. KUVAT, Martti Lintunen, Anni Toivonen, Katja José, Anita Malkamäki. JULKAISIJA, Suomi Mosambik-seura. Köyhyys ei vähene odotetusti Mosambikissa on viime kuukausina eletty tavallistakin mielenkiintoisempia aikoja. Syyskuun 2010 mellakat Maputossa ja Matolassa havahduttivat sekä Mosambikin hallituksen että avunantajat karuun todellisuuteen: köyhyys on edelleen syvää ja laajamittaista, ja se voi olla uhka jopa yhteiskunnalliselle vakaudelle. Lokakuussa 2010 julkistettu kansallinen köyhyystutkimus vahvisti virallisesti sen, että köyhyys ei ole vähentynyt odotetusti. Itse asiassa suhteellisessa köyhyydessä (kulutusköyhyydellä mitattuna) ei ole tapahtunut mitään muutosta vuosina 2002/2003 ja 2008/2009 tehtyjen mittausten välillä. Tulos on takaisku edellisen viisivuotiskauden huomattavan myönteiseen kehitykseen verrattuna. Mosambikin noin 21,5 miljoonasta ihmisestä lähes 12 miljoonaa elää alle köyhyysrajan, eli käytännössä köyhien absoluuttinen määrä on lisääntynyt väestönkasvun tuloksena, vaikka suhteellinen osuus on säilynyt samana. Mosambikin suunnittelu- ja kehitysministeri on juuri esitellyt luonnoksen uudesta köyhyyden vähentämisen suunnitelmasta (PARP, vuosille ), jolla on tarkoitus kiihdyttää köyhyyden vähentymistä. Suunnitelman kulmakiviä ovat entistä selkeämpi painotus maatalouden kehittämiseen sekä työllisyyden lisäämiseen. Suurena haasteena tulee varmasti olemaan se, miten suunnitelmassa avoimina olevat keinot tavoitteiden saavuttamiseksi pystytään Suomen Mosambikin suurlähettiläs Kari Alanko tervehdyksessään Suomi Mosambik-seuralle määrittelemään, sekä tietenkin ohjelman johdonmukainen toteutus ja rahoitus. Yksi poliittisesti hankala kysymys on se, kuinka paljon resursseja kanavoidaan kaupunkeihin (joissa mellakkaherkkyys on suurinta) ja kuinka paljon maaseudulle, joka on avainasemassa pitkän tähtäyksenkehityksen kannalta. Ei ole helppo yhtälö. Avunantajayhteisö Suomi näkyvästi osana sitä yrittää tietysti vaikuttaa rakentavasti asioihin, jotta Mosambik vaurastuu ja kehittyy kestävällä tavalla. Kehityksen yksi tärkeä ulottuvuus on toimiva parlamentaarinen demokratia ja vahva kansalaisyhteiskunta.

3 3 X niinkuin xenofobia Elísio Salvado Macamo Mosambikilainen yhteiskuntatieteilijä Elísio Macamo määrittelee mainiossa kehityksen aapiskirjassaan xenefobia-sanan ja samalla koko kehityksen käsitteen: Mitä muukalaisvihalla on tekemistä kehityksen kanssa? Ei mitään, ja kaikki. Xenofobia on kreikkalaista alkuperää oleva sana, joka merkitsee pelkoa muukalaisia kohtaan. Se kuvaa yhteisössä esiintyvää torjuvaa asennetta ulkomaalaisia kohtaan. Muukalaisvihasta puhuminen on oikeastaan asian kaunistelua. Saksassa tämä muukalaisten pelko on maksanut useiden mosambikilaisten hengen, ja saattanut vielä useammat sairaalahoitoon. Tilanne on sama muissa Euroopan maissa. Muukalaisvihalla kalastelevat suosiota monet poliitikot, jotka normaalissa yhteiskunnassa jäisivät vaille huomiota. Mitä muukalaisvihalla sitten on tekemistä kehityksen kanssa? Ei mitään, ja kaikki. Ei mitään siinä mielessä, että muukalaisviha on eurooppalaisten yhteiskuntien sisäinen ongelma. Ongelma, joka tulisi ratkaista sisäpoliittisella kentällä. Kaikki, koska kehityksen ideologiaan sisältyy lähetyssaarnaa- jien aatteita. Kehityksen kautta Eurooppa haluaa muuttaa meidän todellisuutemme omansa kaltaiseksi. Toisin sanoen, kehityksen varjolla meille opetetaan hyviä tapoja. Eurooppalaisia tapoja. Kaikkien lähetyssaarnaajien ongelma on lähetystyön sisäänrakennettu logiikka. He haluavat opettaa, eivät koskaan oppia. Heillä on hallussaan totuus ja heillä on kutsumus levittää sitä. Tarvittaessa jopa voimakeinoin, kuten meidänkin siirtomaamenneisyytemme todistaa. Kehityksen lähettiläiden kanssa on suurin piirtein sama juttu. He tulevat opettamaan meille kuinka järjestää taloudellinen, poliittinen ja yhteiskunnallinen elämämme. Siinä sivussa kulttuurimme muutetaan tunnistamattomaksi. Meille opetetaan myös ihmisoikeuksia. Meille tullaan opettamaan kaikki alusta alkaen. Meiltä ei luonnollisesti opita mitään. Tai korkeintaan hyvin vähän. Kuka tahansa eurooppalainen Afrikassa on auttamassa. Kuka tahansa afrikkalainen on Euroopassa elintasopakolainen, poliittinen pakolainen tai pummi. Afrikan maiden tulee ottaa eurooppalaiset avosylin vastaan: sijoittajat, turistit, kehitysyhteistyöntekijät ja hyväntekijät. Samaan aikaan Euroopan maat rakentavat muureja torjumaan afrikkalaisia. Amerikkalainen historioitsija Frederick Cooper on todennut, että menneisyydessä maailma oli avoimempi. Entisinä aikoina ihmisten erityisesti afrikkalaisten liikkuminen maasta toiseen oli paljon helpompaa kuin nykyisin. Nykyisin tarvitaan kutsu (saksalaiset jopa vaativat sen sinetöidyssä kirjekuoressa). Passista otetaan kopio lentokentällä. Matkustaessaan Eurooppaan afrikkalaisten tulee pystyä todistamaan, etteivät he halua jäädä. Kuinka vieraanvaraista! Eräitä eurooppalaisia yhteiskuntia leimaava muukalaisviha ei ole sattumaa. Se liittyy läheisesti näkemykseen, jonka mukaan toiset opettavat ja toiset oppivat. Uskoakseni se selittää, miksi kansat, jotka vuosisatojen ajan ovat pyrkineet vuorovaikutukseen muiden kansojen kanssa, eivät ole ikinä oppineet elämään sovussa toisten kanssa. Vain tämä asenne selittää näiden yhteiskuntien suunnattoman ylenkatseen muita kulttuureja kohtaan. Ne etsivät muita kansoja, mutta eivät koskaan päämääränään oppia niiltä. Tunnettu nigerialaiskirjailija Chinua Achebe osuu naulan kantaan todetessaan, että hänen on vaikea kuvitella yhdenkään ibon (nigerialainen etninen ryhmä) kulkevan 3000 kilometriä vain kertoakseen kohtaamilleen ihmisille, että heidän uskontonsa on väärä. Itse en myöskään pysty kuvittelemaan, että kukaan changana, macua, ajaua tai sena kykenisi moiseen. Erilaisuuden kunnioittaminen on sentään osa arkipäiväämme. Olemme kaikki kasvaneet monikielisessä, moniuskontoisessa ja monesti myös monikulttuurisessa ympäristössä. Xai-Xain laitakaupungilla, missä minä vartuin, puhuttiin sadan metrin säteellä neljää eri kieltä, harjoitettiin ainakin neljää eri uskontoa ja keitettiin mitä moninaisempia ruokia. Ehkä meillä olisi yhteiselon kokemusta, jota voisimme viedä Eurooppaan. Ehkä meillä olisi tässä jotain, mitä voisimme opettaa muille. Jos vain muille sopisi kuunnella. Näinhän ei ole. Tietyssä mielessä on houkuttelevaa ajatella, että eurooppalaisille kehitysapu on yksi tapa välttyä oppimasta. Tässä mielessä kehitysapu on riskinhallintastrategia. Sen kautta eurooppalaiset huolehtivat muiden ongelmista ja samalla eristävät heidät, sen vuoksi meille annetaan kehitysapua. Ei siksi, että meitä autettaisiin kehittämään omia yhteiskuntiamme, vaan jotta minimoitaisiin tartuntavaara. Tämä selittäisi monia seikkoja. Se selittäisi, miksi kaikesta maailmalla liikkuvasta rahasta huolimatta julistetaan vuosituhattavoitteita ja siirretään absoluuttisessa köyhyydessä elävien ihmisten määrä puolittaminen vuoteen Kun muutama taktisesti sijoitettu helikopteri voisi kylvää riihikuivaa köyhien maiden ylle ja siten tehdä jotain köyhyyttä vastaan. Elísio Salvado Macamo: O abecedário da nossa dependência, Ndjira, Maputo Suomennos: Katja José. Kolumni: KENTIES MIES Mia Couto Maineikkaan mosambikilaisen kirjailijan Mia Couton mestarillisesti jahkaileva pakina julkaistiin O Pais -lehdessä Jees-mies on jokaisen tuttu ja kaikki tietävät mitä pahaa hän saa aikaan. Mutta on olemassa myös Kentiesmies, joskin harvat hänet tunnistavat. Vielä vähemmän tiedetään, miten tämä lajityyppi vaikuttaa kansakunnan elämään. Esittelen nyt tämän herran, jonka kaikki loppujen lopuksi huomaavat varsin tutuksi. Kenties-mies elää ehkä-sanan varassa. Häntä voisi kait kutsua jahkailijaksi. Pitäisi tehdä päätöksiä. Vaan hän ei tee niitä. Yksinkertaisesti: hän jättää päättämättä, tekee epäpäätöksiä. Päätös on aina riski. Se pakottaa toimimaan. Ehkä ei velvoita mihinkään, se on vain kupla ei-minkään ja tyhjän välillä. Ero Jees-miehen ja Kenties-miehen välillä ei ole vain se Jees. Näin siksi, että ehkä saattaa merkitä myös ehkä ei. Kun Jees-mies täysillä panostaa pomon toiveiden toteuttamiseen, Kenties-mies ei panosta mihinkään eikä kehenkään. Kun ensin mainittu likaa kielensä saapasta nuollessaan, viimeksi mainittu kiillottaa varoiksi kaikkien vähänkin ylempiarvoisten saappaat. Olematta avain mihinkään, Kenties-mies pitää hallussaan valtion avainasemia. On hyvä kuulua puolueeseen, hänelle kerrottiin. Mukavuussyistä hän suostui siihen. Tarkkaan ottaen Kenties-mies ei silti ole Valtapuolueesta. Hänen puolueensa on Valta. Niinpä hän pukee ja riisuu poliittisen värinsä aina tilanteen mukaan. Hän olemuksensa ei pohjaa vakaumukseen vaan ennemminkin näköisyyteen. Tänään yhtä lippua kohottava käsi heiluttaa huomenna jo toista. Ylihuomenna hän jo myy ne molemmat. Loppujen lopuksi hänen ideologiallaan on vain yksi nimi: kaupanteko. Koska hänellä ei ole juuri mitään kaupattavaa, koska maa ja ilma on jo myyty, hän myy itseään. Ja hän myy itsensä vähittäiserinä. Jokaisen erän nimi on toimituspalkkio. Jotkut kutsuvat häntä hansikkaaksi, pienemmät kuplanosteeksi. Elämme hyvin kuplivassa, ilmavaivaisessa yhteiskunnassa. Hallitustyö ja hallinnointi eivät ole, kuten monet luulevat, kansakunnan eduista huolehtimista. Hallinnointi on Kenties-miehelle kaupantekotilaisuus. Bisnestä, kuten nykyään mieluusti sanotaan. Mielenkiintoista kyllä tämä jahkailija on kiihkeä korruption kriitikko. Mutta vain silloin, kun korruptio hyödyttää muita. Se, mikä hänen syliinsä putoaa, on oikeutettua, isänmaallista ja kuuluu köyhyyden vastaiseen taisteluun. Mutta Mosambikin korruptiossa on yksi ongelma: korruptoija ei tiedä tarkasti ketä lahjoa. Tarvittaisiin käsikirja, toimintaa ohjaava organisaatiokaavio. Tai niin kuin workshopeissa sanotaan: guidelines. Näin vältettäisiin lahjuksen tuottamattomuus. Itse asiassa Kenties-mies on vieläkin varovaisempi kuin kameleontin kulku: hän kuulostelee pomon mielipidettä, sitten vielä pomon pomon mielipidettä. Ilman vihreää valoa taivaista saakka ei näy vihreää eikä valoa kenellekään. Kenties-mies on käsittänyt väärin kristillisen käskyn rakasta lähimmäistäsi. Hän rakastaa sitä seuraavaa. Hän siis rakastaa sitä hallitusta ja hallitsijaa, joka tulee seuraavaksi. Mahdollisuuksien markkinahulinassa hän jo myi mahdollisuuden eteläafrikkalaiselle. Sitten portugalilaiselle, ja intialaiselle. Nyt hän myy sitä kiinalaiselle, jonka hän kuvittelee lähimmäisekseen. Tässä perustelu sille, että jahkailijan logiikan mukaan on traagista nähdä päätöksiä syntyvän. Ne tappavat sen ikuisten viivytysten maaperän, jossa tämä päättämätön persoonamme kasvaa ja kukoistaa. Kenties-mies on keksinyt finanssikeinotteluakin tuottoisamman toimintakentän: tekemisen estämisen. Tai vähän nykyaikaisemman sanonnan mukaan: sallimattomuuden. Onko investointeja näköpiirissä? Hän mutkistaa asioita niin kauan, ettei enää ole. Onko tunnelin päässä projekti? Hän pimentää tunnelin pään. Kun anotaan maankäyttöoikeutta, hän väittää papereiden kadonneen. Sanalla sanoen, Kenties-mies toimii kuten korruptoitunut liikennepoliisi: lain nimessä hän ryöstää kansalaisen. Siispä hänen filosofiansa on: paras tapa tehdä politiikkaa on pysyä poissa politiikasta. Vielä parempi: olla poliitikko ilman minkäänlaista politiikkaa. Liudentumalla hän todistaa pätevyytensä: hän pakenee periaatteita, unohtaa mitä sanoi eilen, repii menneet lupaukset. Laki ja suunnitelmat ovat hyödyksi silloin, kun ne varmistavat hänen etunsa. Ja pomon edut. Ja, varmuuden vuoksi vielä pomon pomonkin edut. Kenties-mies on oppinut pidättyväiseksi, olemaan sanomatta mitään, ajattelematta mitään ja ennen kaikkea olemaan vastustamatta vallanpitäjiä. Miellyttää päällikköä: se on pääasia. Loppujen lopuksi Kenties-miehellä ei ole näkemystä mistään: hän ajattelee pomon päällä, puhuu pomon suulla. Ja juuri näin ystävämme pitää itseään sopivana kaikkeen. Hänet voidaan nimittää mille toimialalle tahansa: maatalouteen, kalastukseen, puolustukseen, terveydenhuoltoon. Hän on valmis kaikkeen sillä joustavuudella, jonka vain täydellinen tietämättömyys voi tuottaa. Ehkäpä turhan päiten esittelin Kenties-miehen. Kaikkihan me tiesimme jo, kuka hän on. Valtiomme on täynnä heitä, huipulta perustasolle. Voisimme puhua jopa inhimillisestä tihentymästä. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan ole., sillä Kenties-mies on tyhjää täynnä. Siitä seuraa, että käytännössä maksamme palkkoja haamuille. Todellisia omaisuuksia maksetaan joka kuukausi olemattomille aaveille. Mikään maa, edes rikas, ei heittäisi niin paljon rahaa tyhjyyteen. Kenties-mies on varsin hyödyllinen ehkä-maassa ja laskelmataloudessa. Mutta oikealle maalle hänestä ei ole hyötyä. Suomennos Tarja Valtonen- Simão ja Viveca Hedengren.

4 4 Kun mies ja musiikki veivät sydämen Katja Jose Magula kaivoi repustaan esiin muutaman mangon ja ojensi minulle. Silloin tajusin, että koko sinä aikana, jonka olin asunut Mosambikissa, miehet eivät yleensä olleet antaneet minulle mitään. Useimmilla oli kyllä ollut paljon toiveita sen suhteen mitä minun pitäisi antaa heille. Tyrskyisen meren äärellä sovimme naimisiinmenosta. M inulla ei ollut vapaaillalle muitakaan suunnitelmia, joten lähdin kavereiden mukaan konserttiin, jonne houkutteli bändin eriskummallinen nimi: Kinamatamikuluty. Kokoonpanoon kuului erilaisten rumpujen, saksofonin ja basson lisäksi kolme timbilaa. Timbila on Mosambikin epävirallinen kansallissoitin, puusta ja massala-hedelmän kuorista rakennettu, toista metriä pitkä ja parinkymmenen kilon painoinen ksylofoni. Huomioni vei yksi timbilansoittajista, hyvin tumma mies, jonka rastatukka roikkui silmillä hänen soittaessaan. Hänen tavassaan soittaa oli muista erottuvaa intensiteettiä, hän näytti jopa hengittävän soittimen kautta. Koko hänen olemuksensa antoi ymmärtää, että soittaessaan hän tekee juuri sitä mitä haluaa. Seuraavat yöt näin unta oudosta muusikosta. Pari päivää myöhemmin kävi ilmi, että meillä oli yhteinen ystävä. Hän ei tosin suostunut esittelemään meitä toisillemme heti. Jos jokin menee pieleen, syytätte vielä minua siitä, että saatoin teidät yhteen. Muutaman viikon päästä ystäväni oli harkinnut asiaa tarpeeksi. Hän kertoi, että timbilansoittaja oli nimeltään Rodrigues ja että oli pyytänyt häntä soittamaan minulle. Nimien vaikeus Pian sain huomata, ettei Rodrigues ollut hänen ainoa nimensä. Yleisimmin hänet tunnettiin taiteilijanimellään Magulamberre, tai lyhyesti Magula, perhepiirissä taas hänestä käytettiin perinteisistä nimeä, Manuessane. Mosambikissa perinteisiä nimiä ei ole yleensä kirjattu virallisiin henkilöllisyyspapereihin, vaan viime vuosiin saakka portugalilaiset nimet ovat olleet käytössä niin henkilöllisyyspapereissa kuin virallisemmassa kanssakäynnissäkin. Sukulaiset taas kutsuivat toisiaan usein sukulaisuussuhteesta kertovilla sanoilla sisko, isä, täti, isoisä. En tiedä kertooko tämä perhesuhteiden tärkeydestä vai nimien häilyvyydestä. En muista mitä juttelimme ensimmäisillä treffeillämme. Luulen, ettei sillä ollut edes väliä, ainakin itse olin jo tehnyt valintani. Erotessamme Magula kaivoi repustaan esiin muutaman mangon ja ojensi minulle. Silloin tajusin, että koko sinä aikana jonka olin asunut Mosambikissa, miehet eivät yleensä olleet antaneet minulle mitään. Useimmilla oli kyllä ollut paljon toiveita sen suhteen mitä minun pitäisi antaa heille, yleensä ainakin rahaa. Kahta päivää myöhemmin tapasimme uudestaan. Ajoimme ystävien kanssa Intian valtameren rantaan, vaikka päivä oli pilvinen ja tuulinen, ja mennessä automme juuttui paksuun mutaan. Tyrskyisen meren äärellä sovimme naimisiinmenosta. Magulamberren koti oli perinteiseen inhambanelaiseen tyylin ruo oista rakennettu mökki Marracuenessa, kolmenkymmenen kilometrin päässä Maputon keskustasta. Alueella ei ollut sähköjä, vesijohtovedestä puhumattakaan. Sen sijaan siellä vallitsi maaseudun leppoisa rauha, jonka äänimaailmaa hallitsivat lasten äänet ja linnunlaulu, vuohien ja kanojen äänet ja ruoanlaittoaikaan puisten huhmareiden tömähdykset, kun naiset jauhoivat maissia ja maapähkinöitä. Kun ensimmäistä kertaa makoilin ruokomatolla pihapuiden katveessa, olin varma, etten ikinä elämässäni ollut rentoutunut yhtä täydellisesti. Joskus palasimme soittokeikoilta yöllä, kun tulet oli sammutettu, talot olivat pimeinä mutta kuunvalo sai valkohiekkaisen maan hehkumaan. Aivan kodin lähelle ei päässyt autolla, loppumatkan Magula kantoi timbilaa olan yli kiinnitetyssä hihnassa. Painavan ja särkyvän soittimen kantohihnojen piti olla vahvat ja lujasti sidotut. Hiljaisessa yössä kuului vain timbilan runkopuiden narina ja koskettimien hiljainen helinä. Perinteisesti timbilan rakennus ja soitto ovat suvussa kulkevia taitoja, joita ei opeteta ulkopuolisille. Magula oli viettänyt nuoruutensa illat nuotiolla, jonka ympärille perheen miehet kokoontuivat soittamaan ja laulamaan. Hänen isänsä ja isoisänsä olivat muusikoita, ja monet hänen serkuistaan ovat jatkaneet perinnettä. Perheen timbilaorkesteri oli soittanut säännöllisesti perinteisen hallitsijan järjestämissä tilaisuuksissa, joissa useat orkesterit kilpailivat kuulijoiden suosiosta. Perhe maaseudulla Ensimmäinen vierailu Magulan kotikylään jännitti hieman. Ajoimme Maputosta kohti pohjoista, kunnes käännyimme valtatieltä sisämaahan Inharrimen pikkukaupungin kohdalla. Suuremmalta hiekkatieltä käännyttiin pienemmälle valtavan kaktusrykelmän kohdalla. Viisikymmentä kilometriä sivuun valtareitiltä vei meidät aivan erilaiseen maailmaan. Mejooten kylässä kännykkäverkko toimi vain satunnaisesti, ja ihmisten ravinto muodostuu etupäässä siitä, mitä he itse viljelevät pelloillaan. Rahaa saadaan lähinnä Maputossa, Etelä-Afrikassa tai Swasimaassa työskenteleviltä perheenjäseniltä. Minut otettiin hyvin vastaan, ja isoisä ja isoäiti pitivät seremonian, jolla minut otettiin perheen jäseneksi. Perheen pihapiriin kuului useita ruo olla katettuja savimökkejä. Sivummalla oli vanha kotitalo sodassa tuhoutunut sementtitalo, jota sodan jälkeen köyhyyteen ajautunut perhe ei ollut kyennyt kunnostamaan. Oman pihapiirinsä parinkymmenen metrin päässä muodosti yhden veljen asumus. Sukulaisuussuhteet ja se, kuka on kenenkin lapsi, ei selvinnyt minulle kunnolla silloin, ja myöhemmin ajattelin, ettei sillä ehkä olekaan niin väliä. Seutu oli metsäistä ja vehreää. Suunnistaminen asumusten, peltotilkkujen ja metsäsaarekkeiden välissä risteilevillä poluilla on pysynyt minulle mysteerinä kaikkien vierailujen ajan. Aloin kehitellä teoriaa, jonka mukaan aivot kehittyvät erilaisiksi kaupungissa asuvilla ja niillä jotka kulkevat polkujen logiikan mukaan. Vajaan tunnin kävelymatkan päässä oli metsä, jossa kasvoi timbilan koskettimiin käytettävää mwenje-puuta. Se on erittäin kovaa, ja puisia koskettimia kuivatetaan vielä nuotiolla kuukausia, jotta terva irtoaa ja koskettimet saavat soittimelle tyypillisen soinnin. Mwenje-puu on Mosambikissa harvinainen ja arvokas. Oli kuin olisimme tulleet pyhälle paikalle. Vaikutelmaa korosti se, että ilma metsikössä tuntui viileän kostealta verrattuna polttavaan aurinkoon, joka vallitsi ulkopuolella. Yhteinen aikamme Mosambikissa oli enimmäkseen auvoista aikaa. Saatoin istua vaikka kuinka kauan kuuntelemassa kun Magula soitti. Hänen kertomuksensa lapsuudesta ja nuoruudesta Mejootessa olivat kiehtovan eksoottisia niihin kuului antiloopin metsästystä, ananasvarkauksia naapurin pellolla, juoksukilpailuja kaivolta täysi vesiämpäri pään päällä mutta myös murheellisia kokemuksia sodan ajalta. Suomeen Vaikeudet vyöryivät päälle vasta muutettuamme Suomeen. Olimme molemmat jättäneet Mosambikiin työn, jota rakastimme, ja työyhteisön, joka oli kummallekin tärkeä osa elämää. Magula ihmetteli suomalaisten puhumattomuutta ja miten vaikeaa yleisö oli saada lämpenemään keikoilla. Maputossa hänet tunnettiin ja keikkakutsu saattoi tulla kadulla tai lähibaarissa, Suomessa jokainen työtilaisuus oli kovan työn takana. Olimme tunteneet reilun vuoden, kun sopimukseni Kepan Maputon-kenttätoimistolla päättyi. Edessä oli muutto Suomeen. Saavuimme Mosambikin kesästä keskelle lumihankia ja tulipalopakkasia. Ulkona tuntui vaikealta kävellä, sillä kylmä ilma kirvelsi kurkkua. Kaipasin Mosambikia ja saatoin yllättäen purskahtaa itkuun lähi-alepan hyllyjen välissä, kun tulin ajatelleeksi kadunkulman naisia, joilta ostin vihannekset Maputossa. Magulamberre ei hätkähtänyt. Hän ei kummeksunut paksuja toppatakkeja ja pitkiä kalsareita eikä valittanut suomen kielen vaikeutta. Hän jaksaa uskoa siihen, että eksoottinen soitin kääntyy vielä voitoksi. Kitaristeja täällä jo on tarpeeksi, mutta timbila-taitureita ei ole juuri muita. Vielä. Mugulamberre Band, Club Liberté seuraavat keikat

5 5 Pohjois-Mosambikissa kaikki ovat joko kristittyjä tai muslimeja. Silti ihmisten elämää ohjaavat myös toiset näkymättömät voimat. Esa Salminen, kirjailija, KEPAn tiedottaja Pohjois-Mosambikin Pemban pikkukaupungin pinnan alla tapahtuu: esi-isät suojelevat jälkeläisiään ja kääntävät selkänsä toisille. Ikiaikaista tietoa vaalivat nkulukhanot tekevät kaikkensa, että hyvä voittaisi pahan. Yksi heistä, Fransisco dos Santos Omar, parantajanimeltään Methe, suostuu auliisti haastateltavaksi, ja tilaisuus tutustua rituaaleihinkin löytyy: pembalainen Abibo Maja, 35, haluaa tehdä suojausrituaalin pahoja taikoja vastaan. He hallitsevat ukkostakin Ei uskoa, vaan tietoa Majan molemmat vanhemmat ovat kuolleet noituuteen. Isän tappoi toinen suku samasta kylästä, vain saadakseen käyttöönsä Majan isällä olleen kuninkaallisen nimen. Äidin taas myrkytti maagisilla yrteillä Tansaniasta tullut uusi aviomies, kaikille pahaa haluava, ilkeä isäpuoli. Näin kertoi kotikylän parantaja.majan tapaus on tyypillinen: kuolema tavataan selittää jonkun syyksi. Onnettomuuksia ja luonnollisia kuolemia on lähes mahdoton löytää. Magiaa Pohjois-Mosambikissa tutkinut antropologi Harry G. West huomauttaa kirjassaan Kupilikula, että olisi epätarkkaa sanoa mosambikilaisten uskovan taikuuteen. Mosambikilaisille taikuudessa on kyse tiedosta. Samaa mieltä on Pemban keskussairaalan kliininen johtaja Abdul Impasso. Hänen mukaansa kaikki mosambikilaiset ovat varmoja, että ihmisen ulkopuolella on henkiä ja voimia, ja jotkut ihmiset osaavat toimia niiden kanssa. On myös tietysti kliininen puoli: tietyt yrtit parantavat tiettyjä sairauksia, hän muistuttaa. Methe puhuu kasveista ja parantamisesta mielellään, vaikka tieto onkin salaista. Osa kyläläisistä kuulemma pahoittelee, että tietoa jaetaan ulkomaalaisille. Lähimetsässä jokaisella vastaantulevalla puulla ja pensaalla on käyttönsä. Tämä on päänsärkyyn, tuo kuukautiskipuihin, näillä kolmella ajetaan pahoja henkiä, tuo parantaa sinunkin astmasi, Methe kähisee. Kaikkea parantajat eivät kuitenkaan paranna. Methe itse on maannut edellisen viikon sairaalassa saatuaan työmatkalla koleran. Impasson mielestä molemmilla lääketieteillä - afrikkalaisella ja eurooppalaisella - on hyvät puolensa. Perinteistä afrikkalaista parantamista ei hänen mukaansa tulisikaan kutsua vaihtoehtoiseksi, vaan täydentäväksi lääketieteeksi. Impasso harmittelee, ettei kasvien tieteelliseen tutkimukseen ole osoitettu riittäviä varoja, ja tutkimus perustuu lähinnä yksittäisten ryhmien pyrähdyksiin. Ja sitten kun tutkitaan, niin se on varmasti valkoinen mies, joka saa patentin ja suuret ylistykset vaikkapa aidslääkkeen löytymisestä. Lääkkeen oikea keksijä, parantaja, pysyy köyhänä maanviljelijänä, Abdul Impasso manaa. Terapeutti, pappi, noita ja tohtori Parantajan tehtävä yhteisössä on moninainen. Hän pitää yhteyttä esi-isiin, torjuu pahat taiat, ajaa henget ulos, parantaa sairaat ja opastaa ihmisiä oikeaan suuntaan elämässä. Impasson mukaan vain noin 40 prosentilla mosambikilaisista on mahdollisuus käydä lääkärillä. Loput turvaavat luonnonlääkkeisiin Ja ainakin 60 prosenttia ihmisen terveydestä on henkistä. Ei saa unohtaa, että parantajan työ on afrikkalaista psykoterapiaa, Impasso sanoo. Pembasta ei psykologeja saati psykiatreja löydy, joten parantajien kokonaisvaltaiselle terapialle on käyttöä. He tuntevat potilaansa usein jo ennen näiden syntymää. Parantaja on se taho, johon kaikki luottavat. Abdul Impasson mukaan taikausko vähenee, kun tullaan maaseudulta kaupunkiin, muttei koskaan kokonaan katoa. Hän on itsekin käynyt parantajien hoidossa - ja hoitanut monia parantajia. Kateus on kuolemaksi Methen kotikylässä Nacacassa on taloa ja 35 rekisteröityä parantajaa. Tosin luku johtaa harhaan, sillä mukaan on laskettu perinteiset kätilöt, jotka eivät ole parantajia, Methe huomauttaa. Parantajia tarvitaan ennen kaikkea siksi, että noitia on paljon. Kuka tahansa voi noitua naapurinsa tai sukulaisensa, ja yleensä syynä on kateus tai koston kierre: jos kyläläiset pitävät noitana, on helppo saada noituuksia niskaansa. Maja kertoo halunneensa ostaa moot- toripyörän, kun työsuhde tanskalaiseen kehitysjärjestöön päättyi ja hän sai kunnon bonukset. Mutta rohkeus petti ja kauan kaivattu pyörä jäi ostamatta. Kun joku olisi kotikylässä kuollut, niin he olisivat syyttäneet minua, sanoneet, että olin tappanut noituudella saadakseni pyörän, hän selittää. Se olisi ollut kuolemasi, Methe nauraa. Kyläläiset ovat hirveitä kateudessaan. Ei tänne voisi tuoda telkkaria tai edes laittaa peltikattoa. Suojelevia taikoja Noitien hyökkäyksiltä on mahdollista suojautua ja siksi Abibo Maja on mukanamme kylään tullutkin. Methe sytyttää kynttilän ja suitsukkeen, avaa Majan tuoman partaveitsenterän. Hän nostaa esille lääkettä sisältävän kurpitsa-astian ja pullon, jossa on helminauhoin sidottu kimppu pyhien puiden tikkuja. Molemmat riisuvat paitansa ja Maja ottaa käteensä suuren sauvan. Rituaali tehdään sisällä, mutta salainen se ei ole: lapset kurkistelevat uteliaasti avoimesta ovesta - tosin ehkä enemmän tiiraillakseen kameran kanssa heiluvaa valkoista miestä kuin rituaalin kulkua. Methe ja Maja mumisevat pätkiä koraanista ja rukoilevat. Methe kiertelee Majaa, jonka pään yli lentelee tulitikkuja. Majan pään ympärillä pyörii vielä kana, miehen katse on valpas ja kunnioittava. Kana menettää varpaansa, muttei henkeään. Majan polviin, nilkkoihin ja rintaan tehdään pienet viillot. Niihin Methe hieraisee sekoitusta, jossa on kurpitsasta ripoteltua mustaa jauhetta ja kanan verta. Kana istuu Majan pään päällä, salamavalo räiskyy. Rituaali on ohitse varttitunnissa, ja Abibo Maja on tyytyväinen. Tämä nkulukhano on yksi niistä vanhoista ja voimakkaista. He parantavat tauteja, joihin länsilääketiede ei pysty, muuttuvat halutessaan leijoniksi, suojelevat koko valtakuntaa, ja hallitsevat ukkostakin. Siitä Maja on varma. EKOLIESIÄ LIBERIAAN Auta Ekoliesillä Suomen Pakolaisapu on käynnistänyt EkoliesiNorsunluurannikon hankkeen, jolla parannetaan Liberiaan pakolaisia paenneiden norsunlurannikkolaisten ja vastaanottavien yhteisöjen hyvinvointia. Ekolieisillä voimme vähentää polttopuun kulutusta ja suojella näin ylikuormitetun alueen ympäristöä. Lahjoita soittamalla numeroon (10 + ppm) tai ostamalla ekoliesi osoitteessa

6 6 Mosambikin taistelevat naiset Jonna Katto Vuonna 1972 Joana osallistui ensimmäiseen tapaamiseen, jonka itsenäisyystaistelijat järjestivät hänen kylässään Zambezian provinssissa Keski-Mosambikissa. Kun taistelijat seuraavan kerran palasivat mobilisoimaan kyläläisiä, Joana oli jo tehnyt valintansa: hän lähtisi heidän kanssaan. minä karkasin. Äitini, veljeni sanoivat: Ei! Minne olet menossa? Olet nainen. Sanoin: Ei, minä myös haluan nähdä läheltä. Karkasin serkkuni kanssa, nukuimme puussa. Karkasin kotoa. Amélia muistelee nauraen. Seuraavana päivänä saavuimme sissien tukikohtaan. Silloin minä aloitin elämäni sotilaana. pomo! Nyt meillä on naisministeri, eikö olekin? Itsenäisyys ei merkinnyt vain kansallista vapautusta, vaan myös henkilökohtaista vapautta: odottaessaan kansallista itsenäisyyttä, he myös odottivat tilaisuutta aloittaa oma elämä ja perustaa oma koti. Lisäksi, eikä ollenkaan toisarvoisesti, odotuslistalla oli hyvään elämään tarvittavat materiaaliset puitteet. Veteraanien pettymys Nykypäivänä elämä ei kuitenkaan ole helppoa suurimmalle osalle mosambikilaisista. Samaan joukkoon kuuluu enemmistö itsenäisyyssodan veteraaneista. Monet entiset naistaistelijat muistelevat armeijapäiviä nostalgisesti ikävöiden. Sodan keskellä sissisotilaita yhdisti voimakas kansallisen yhtenäisyyden aate ja tasa-arvoinen elämäntapa. Vastapainona on vieraantuneisuuden ja menetyksen tunne, joka nykyään vaivaa monia. Eriarvoisuus on lisääntynyt Mosambikissa, erityisesti kaupungeissa. 35 vuotta itsenäisyyden ja 18 vuotta sisällissodan jälkeen viimeisen kymmenen vuoden vahvasta ja vakaasta talouskasvusta huolimatta väestön köyhin osa on hyötynyt vain vähän kansallisesta vaurastumisesta. Pienessä asunnossaan Maputon sotilasasuinalueella Joana tekee selväksi, että ne unelmat, jotka kerran ajoivat hänet liittymään sissisotilaisiin, eivät ole toteutuneet. Hän on ollut leskenä jo 22 vuotta, eikä hänen pieni sotilaseläkkeensä mitenkään riitä tukemaan hänen viittä naimatonta ja työtöntä aikuista lastaan sekä pieniä lapsenlapsiaan. Monet muut entiset taistelijat jakavat hänen pettymyksensä. Kansallinen vapautus ei ollut heille ainoa motivaatio lähteä sotaan. Heidän unelmansa ei ollut abstrakti, vaan sisälsi myös toivon paremmasta, ihmisarvoisesta elämästä. Vaikka naiset ovat suorastaan kiivaan ylpeitä osallisuudestaan maan itsenäisyyteen, pettymys on myös läsnä heidän tarinoissaan. Huolimatta kansallisen vapautuksen eteen tehdyistä uhrauksista, heidän henkilökohtainen kamppailunsa hyvän elämän puolesta jatkuu edelleen. Liittyessään Mosambikin vapautusrintaman (FRELIMO) sissisotilaisiin Joana oli vasta 13-vuotias. Liityin, sillä sovimme tyttöjen kesken. Kyllä. Meitä oli neljä tyttöä. Pidimme ajatuksesta: Joo, lähdetään. Lähdetään. Emme hyvästelleet kotona. Häivyimme. Joana muistelee. Toivo paremmasta elämästä motivoi tyttöjä liittymään taistelijoiden joukkoon. Kuten Joana kertoo, elämä kotona oli vaikeaa. Hänen äitinsä oli lähtenyt vuosia aikaisemmin ja jättänyt hänet yksin isänsä kanssa: myös vastuu kotitöistä oli siirtynyt hänen harteilleen. Toisilla tytöillä oli samantapaiset taustat. Kokouksessa he puhuivat itsenäisyydestä: Me saamme itsenäisyyden, portugalilaiset lähtevät, tämä maa on meidän, me hallitsemme keskenämme, me mustat. Lähdetään! Kun lähdet sinne (sotaan), itsenäisyyden jälkeen te saatte taloja, te saatte kauppoja, me annamme teille kaiken. Ymmärrätkö? Näin minä mieluummin lähdin heidän mukaansa. Sissisota voimaannutti Monet naisista, joita graduani varten haastattelin, olivat Mosambikin itsenäisyyssodan alkaessa vielä nuoria tyttöjä. Opiskelu ja jokapäiväiset kotiaskareet täyttivät heidän aikansa. Tytöt toimivat äitiensä apuna pelloilla, jauhoivat maissia, kantoivat vettä, keräsivät polttopuita ja auttoivat ruoanlaitossa. Sodan levitessä tyttöjen kyläyhteisöihin, heidän elämänsä kuitenkin muuttui. Jotkut tytöistä joutuivat vasten tahtoaan sotilaselämään. Sissiarmeijalle erityisen arvokkaita olivat nuoret naimattomat lähetyskoulujen tytöt, jotka osasivat hieman lukea ja kirjoittaa. Monet tytöt lähtivät mukaan myös vapaaehtoisesti. Amélia oli 18-vuotias nuori nainen vuonna Hän kertoo, miten aseistautuneiden naisten näkeminen teki häneen vaikutuksen. Hän halusi myös liittyä sisseihin. Amélian kotikylä sijaitsi lähellä Sambian rajaa, Teten provinssissa. Kun sota eteni hänen alueelleen, suurin osa perheestä pakeni rajan yli Sambiaan. Välittämättä perheensä vastustuksesta Amélia päätti liittyä sisseihin. Hän perusteli sen olevan hänen oikeutensa naisena ja mosambikilaisena. Ahh! Mitä ajattelin: Minä myös haluan mennä! Myös minä haluan mennä ja taistella. Ja juuri tuolloin Naiset sotilaina FRELIMO:n sissiarmeijan naisosasto perustettiin virallisesti vuonna 1967, jolloin ensimmäiset naiset saivat sotilaskoulutuksen FRELIMO:n tukikohdassa Tansaniassa. Ensimmäisessä ryhmässä oli 25 tyttöä. Kuten ryhmän sihteeri Paulina painottaa, naiset itse vaativat, että he saisivat sotilaskoulutusta. He vaativat, että myös naisilla oli oikeus taistella maansa puolesta. Aluksi naisten mukanaoloa vastustettiin ja naiset joutuivat kohtaamaan miessotilaiden ennakkoluuloja. Virallisessa retoriikassa naistaistelijasta tuli kuitenkin pian uuden mosambikilaisen naisen symboli: hän oli yhtä kuin emansipoitu nainen. Sodan aikana FRELIMO:n naisosaston jäsenet työskentelivät lääkintähenkilöinä, sairaanhoitajina, opettajina, sotilaskouluttajina ja tavallisina sotilaina. Vaikka joitain naisia osallistui eturintamalla myös hyökkäysten suunnitteluun ja toteutukseen, naisten sotilaalliset tehtävät sitoivat heidät etupäässä väestön suojeluun puolustusrintamalla. Tasa-arvoisempi elämä Naiset kertovat, että osallistumalla itsenäisyystaisteluun he saavuttivat miesten rinnalla tasa-arvoisen oikeuden kansalaisuuteen. Monet ajattelevat, että esimerkiksi naisten suhteellisen korkea edustus maan parlamentissa (40 prosenttia) on suoraan yhteydessä naisten aktiiviseen rooliin itsenäisyyssodassa. Mónica väittää, että osallistumalla itsenäisyystaisteluun hän tuli tietoiseksi uusista mahdollisuuksista, jotka eivät siihen aikaan perinteisesti kuuluneet maaseudun naiselle. Sain nähdä, että voin rakentaa taloja. He sanoivat, että naiset eivät saa ajaa autoja. Näin, että naiset pystyvät ajamaan autoja, naiset voivat ohjata lentokoneita, nainen voi olla nuori mosambikilainen nainen muuttuvassa yhteiskunnassa Breznévia Gemo, vaihtoopiskelija Tampereella Vietämme mosambikilaisen naisen päivää 7. huhtikuuta vapaustaistelumme sankarin Josina Machelin nimissä. Miten maamme naisista voisi puhua, kun maalais- ja kaupunkilaisnaiset saavat niin erilaisen tilan ja mahdollisuuden rakentaa elämänsä ja elintasonsa, vaurastua ja päästä palvelujen piiriin. Erilaiset elämäntilanteet asettavat meille taloudellisia ja kulttuurisia rajoituksia, mutta moninaisuus myös rikastuttaa ja yhdistää identiteettiämme. Olimmepa missä päin maata hyvänsä, yhteinen piirre on yhteiskuntamme patriarkaalisuus: sukupuolten väliset suhteet suosivat miesten valta-asemaa. Kyseessä on myös sukupolviero, äitini kuuluu eri maailmaan kuin minä. Näen kuitenkin äitini ja mummoni ennen kaikkea naisina, jotka ovat usein voimaa ja päättäväisyyttä osoittaen toimittaneet sekä äidin että isän virkaa ansaitsemalla perheelleen elannon ja huolehtimalla kaikkien fyysisistä ja emotionaalisista tarpeista. Mummoni ei osaa lukea eikä kirjoittaa kieltä, jonka parissa minä kasvoin, mutta tiedän, miten minun hänen mielestään ainakin perhetapahtumissa tulisi käyttäytyä (vaikken aina mummon mieliksi teekään). Nykypäivän globalisaation, tasa-arvoistumisen, itsensä toteuttamisen ja voimaantumisen myllerryksissä haemme ja rakennamme omaa paikkaamme. Näen tämän rakennustyön jatkumona päättäväisten sissinaisten perinteelle. Josina, Graça Machel, Reinata, Paulina Chiziane ja monet muut ovat meille nuoremmille inspiraation peili, josta itseämme katsomme. Haluamme tilaa, joka ylittää kotipiirin rajat, haluamme työtä, koulutusta, omaa rahaa, parempaa elämää, koska tiedämme olevamme ainakin yhtä päteviä kuin kaikki muut, etenkin miehet. Nuori mosambikilaisnainen yhdistelee perinteitä ja nykyaikaa ja onnistuu olemaan samaan aikaan puoliso, rakastajatar, äiti, opiskelija ja ammattilainen. Naisten määrä koulutuslaitoksissa, liiketoiminnassa, mediassa, politiikassa ja taiteessa kasvaa. Toteutamme unelmiamme ja uskomme kykenevämme siihen: näin osoitamme kunnioituksemme nuoren Josinan taistelijan verelle ja päättäväisyydelle. Suomeksi toimittanut Tarja Valtonen-Simão

7 7 Kehitysjoukkolaisen elämää Helinä Helminen, eläkkeellä oleva erityisopettaja Joensuussta Vuonna 1991 alkoi tuttavuuteni Mosambikin kanssa. Vähitellen tuo hämmentävän moni-ilmeinen maa ja siellä kohtaamani ihmiset hivuttautuivat sydämeeni ja valtasivat sieltä pysyvän paikan itselleen. En voi sanoa pelkästään: Ihana maa ja erinomainen kansa. Kokemukseni työvuosinani siellä eivät olleet pelkästään positiivisia. Yritteliäisyyden ja oppimishalun lisäksi kohtasin paljon kurjuutta, epäoikeudenmukaisuutta, väkivaltaa. Iloisten ja riemukkaiden tilanteiden lisäksi koin myös pelottavia hetkiä ja pettymyksiä. Monet erilaiset työtoverit ja kanssakäyminen lukuisten mosambikilaisten perheiden kanssa olivat työvuosieni parasta antia. Se oli myös välttämätöntä työn suunnittelun ja toteuttamisen kannalta: kumppaneillani oli maan tapojen ja kulttuurin tuntemus, johon yritimme yhdessä soveltaa ammatillista tietoa, jota toin tullessani. Odotukset ja todellisuus Kun lähdin kohti Mosambikia, ajatuksenani oli, että saisin työskennellä Maputon kaupungin omistamaan lastenkotiin sijoitettujen vammaisten lasten kanssa. Pian perille tuloni jälkeen selvisi, että vastaanottajilla oli erilaiset suunnitelmat. Sosiaalihallitus ilmoitti tarvitsevansa vammaisalaa ja vammaisten lasten koulutusta tuntevan henkilön palvelukseensa. Maputon kaupunki halusi, että alkaisin suunnitella kaupungin vammaishuoltoa ja kouluttaa siihen henkilökuntaa. Olin kauhuissani! Tarjotut saappaat olivat todellakin aivan liian suuret. Alku oli siis todella hämmentävä. Ihmettelin eteeni vyöryvää sosiaalihuollon ongelmien määrää. Sotaorvot, katulapset, sotainvalidit ja muut vammaiset ja vanhukset, joiden määristä ei ollut edes tietoa, odottivat ratkaisua ongelmiinsa. Yhteiskunnan rakenne oli sodan vuoksi sekava. Perinteinen sukuyhteys oli rikkoutunut, kun ihmiset pakenivat maalta pääkaupungin täyteen sullottuihin slummeihin. Työskentelin samanaikaisesti sekä Sosiaaliministeriön osastolla, joka alkoi suunnitella vammaisohjelmaa koko maahan, että Maputon kaupungin sosiaalitoimen vammaistyössä. Vähitellen huomasin, että sekalaiset työtehtäväni olivat varsin hyödyllinen yhdistelmä. Oli pakko muuttaa näkökulmaa välillä suppeammaksi ja laajemmaksi tilanteen mukaan. Valtakunnallisen suunnitelman pohjaksi tarvittiin käytännön kokeiluja. Niinpä päätettiin, että aloittaisin työparini kanssa pilottiprojektin jossakin Maputon kaupunginosassa. Bairrojen päälliköt kutsuttiin koolle ja heidän avullaan aloituspaikaksi valittiin Chamanculo, jossa oli erittäin paljon ongelmia. Työryhmä ministeriössä oli innostunut ryhtyessämme tekemään suunnitelmia. Saimme haalituksi WHO:n toimittamaa materiaalia siitä, miten vastaavanlaisia ohjelmia oli toteutettu kehitysmaissa eri puolilla maailmaa. Vaikka suunnittelu oli innostavaa, törmäsimme heti vuoren korkuiselta tuntuvaan esteeseen. Mistä löytyisivät rahat toteuttamiseen? Vaikka oli kyse varsin vaatimattomista rahasummista, ei niitä ollut mahdollista saada valtion eikä kaupungin pussista. Valtion budjetti kattoi juuri ja juuri työntekijöiden palkat, samoin kaupungin. Projektien toteutuminen riippui ulkomaisten järjestöjen rahoituksesta. Bairron sokkeloissa Ilman Chamanculon päällikön ja korttelivastaavien apua ei bairroon tutustuminen olisi ollut mahdollista. Korttelivastaavat tunsivat alueensa perheet ja taluttivat meidät kädestä pitäen vammaisten luo. Ja heitä riitti! Oli sokeita, puhumattomia, liikuntaongelmaisia, kuulovammaisia ja erittäin monivammaisia lapsia, nuoria, työikäisiä, vanhuksia. Kierrokset bairron perheissä olivat aluksi suorastaan pökerryttäviä. Elleivät perheet, erityisesti vammaisten lasten äidit, olisi olleet niin kiitollisia ja innostuneita pelkästään siitä, että joku tuli tutustumaan heidän vaikeuksiinsa ja halusi tehdä jotakin auttaakseen, olisimme kenties lamaantuneet jo ennen aloitusta. Ymmärsimme kyllä, että kaikkeen emme voisi heti käydä käsiksi. Päätimme aloittaa vammaisten lasten perheiden kanssa yhteistyön, jonka tarkoituksena oli lasten kuntouttaminen kotikonstein ja perheenjäsenten voimin meidän opastuksellamme ja avullamme. Kokeiluihin mukaan haluavista perheistä ei ollut pulaa. Mutta monesta muusta oli. Yksinkertaisessakin kuntoutuksessa tarvitaan tilaa tehdä harjoituksia, alusta ja vaatimattomia apuvälineitä. Kun pienen pienessä häthätää mielikuvituksellisesta materiaalista kyhätyssä majassa asuu suuri joukko ihmisiä, kun perheellä on vain yksi kattila, kuluneet kaislamatot yöksi ja pari kapulaana-kangasta peitteiksi, suomalaisen avustajan luova ajattelu pyrkii tyrehtymään ennen yhtäkään tulosta. Vaikeat olosuhteet näyttävät kuitenkin lisäävän luovuutta, ilman sitä eläminen slummissa tuskin olisi edes mahdollista. Erityisesti äidit, naiset ja lapset olivat mestareita keksimään ratkaisuja ongelmiin ja puutteisiin. Oma koti Vaikka työpäivät olivat pitkiä ja työaikoja piti sovitella perheiden aikataulujen mukaan, ei elämä toki kuitenkaan pelkkää työtä ollut. Muutaman kuukauden odottelun jälkeen löytyi sopiva asunto. Oli ihanaa saada oma koti! Kepan autonkuljettajan avustamana löytyi kadun varren myyjältä sopiva sänky patjoineen, rantatieltä pari korituolia ja kapulaanoja sohvan peitteeksi ja verhoiksi. Kattilat ja muut taloustavarat olivat jo odotelleet purkamista kotoa tuoduissa tynnyreissä, joista tuli erinomaiset varaveden säiliöt. Niitä tarvittiin, sillä vesikatkot eivät olleet mitenkään harvinaisia. Tärkein muuttovaiheessa oli kuitenkin erinomainen kotiapulainen Victória, joka tiesi, mistä vesi haetaan, kun hanasta ei sitä tule. Mukisematta hän kantoi saavit täyteen kahdeksanteen kerrokseen, teki ostoksia, loihti kaasuliedellä herkullisia aterioita, siivosi, pesi ja silitti pyykit. Aluksi tuntui perin omituiselta, että kotona oli apulainen, joka hoiti huushollin. Olin sentään kotimaassa itse pyöritellyt kuusihenkisen perheen taloutta työn ohessa vähäisen avun turvin. Kun siirryin asunnon keittiöparvekkeelle, jossa Victória pesi ja kuivatteli pyykin ja tappoi ja höyhensi kanat, näkymä aukeni pimeään kuiluun, jossa rotat juoksentelivat. Naapuritalon kattotasanteella pahvista, pellistä ja kankaasta kyhätyssä kodissaan asusteli perhe, vai liekö ollut koko suku. Naiset laittoivat ruokaa hiilikeittimellä ja pesivät pyykkiä. Miehet pelasivat ja komentelivat naisiaan ja lapsiaan. Viemäriverkosto ei luonnollisesti ulottunut katolle, niinpä tämän tästä läiskähti sangollinen likavettä rottien niskaan. Siitäkö lie johtunut, että kuilun nurkassa kukki marraskuussa uljas, mahtava, tuoksuva jakaranda. Teinkö minä kehitysyhteistyötä? Olen monesti miettinyt kysymystä eikä minulla ole siihen vastausta. Mitä vastaanottajaa hyödyttävä kehitysyhteistyö on? Ainoa kriteeri, jonka näen koskevan sekä maiden välistä että kansalaisjärjestöjen tekemää kehitysyhteistyötä, on pyrkimys muutokseen, parempaan. Hämäräksi tuntuu usein jäävän, kuka määrittelee muutoksen tavoitteet ja sisällön, sanelee säännöt materiaalisen avun käytöstä ja valvonnasta. Muistan, kuinka majatalon pöydän ääressä Chiúressa harjoittelimme paikallisen työkumppanin kanssa yhteen- ja vähennyslaskua ja yksinkertaista kirjanpitoa, jotta selviäisi, mihin vähäisiä rahoja voi käyttää, jotta eivät lopu kesken. Halvaantuneen naisen pesuongelmien ratkaiseminen saattoi olla jonkin perhekäynnin tulos. Tavoite, että ihmiset näin oppisivat itse ratkomaan ongelmiaan, jäi hämäräksi. Entä nyt? Tein marras-joulukuussa 2010 parin viikon matkan Mosambikiin. Tapasin entisiä työtovereitani ja katselin ympärilleni. Työtoverit kertoivat, ettei vammaisohjelma toimi missään provinssissa samanlaisena kuin aloittaessamme. Monet kouluttamistamme henkilöistä ovat siirtyneet muihin, paremmin palkattuihin, tehtäviin. Vammaistyö kuitenkin jatkuu. Siihen vaikuttavat ohjelman aikana syntyneet paikalliset järjestöt, joista jotkut toimivat erinomaisesti. Myös suomalaisten järjestöjen yhteistyö mosambikilaisten kanssa jatkuu. Luottamukseni siihen, että mosambikilaiset pystyvät rakentamaan maatansa vaikeuksista huolimatta, ei horjunut. Tukea epäilemättä vielä tarvitaan. Oriveden Opisto avoin, innostava, rohkea Tudo Bem! - portugalin kielikurssi, opettajana Tommi Ingalsuo sekä 15 muuta kielikurssia Oriveden Opiston kesäkursseilla Kielinä englanti, espanja, italia, portugali, ranska ja venäjä. Lisätiedot os. Puh Eväitä itsenäiseen elämään kehitysvammaisille nuorille Mosambikissa. Onnea 25 vuotiaalle Suomi Mosambik seuralle r Rauhanaseman väki onnittelee Suomi Moçambiqueseuraa!

8 8 Makonde - taikauskosta taiteeksi Birgit Nevala, FM, Afrikan tutkimus Toisinaan halutaan nähdä varsinaisen makonde-taiteen kulta ajan jo menneen ja luokitella uudet suuntaukset kaupalliseksi ei-taiteeksi. Elävää kulttuuria ei liene kuitenkaan sellainen, joka jää paikalleen, vaan sellainen joka muuttuu. Koko itäisessä Afrikassa siirtomaa-aika vaikutti ratkaisevasti nykyisen kuvataiteen syntyyn: se toi mukanaan länsimaisen taiteen käsitteen. Onneksi, sillä monet arvokkaat ilmiöt saattoivat jatkaa olemassaoloaan taiteena. Taidemarkkinoiden synnyttyä mosambikilaisten makondejen perinteiset arvot ja uskomukset löysivät nopeasti tien kuvallisen ilmaisun piiriin, joka tarjosi niille kasvualustan ja mahdollisuuden pysyä osana kansan kollektiivista muistia tilanteessa, jossa pakanallisuutta kitkettiin kansakunnan sivistyksen tieltä. Kuvallinen ilmaisu oli jo osa lahjakkaan kansan kulttuuria. Nyt perinteinen elämäntapa ja usko esi-isien hyviin ja pahoihin henkiin alkoivat näyttäytyä uudentyyppisinä mielenkiintoisina esineinä: veistoksina, joita eurooppalaiset keräilijät innolla ostivat. Itäisessä Afrikassa runoja, musiikkia, esineitä tai tanssia ei perinteisesti tuotettu pelkästään niiden esteettisen arvon vuoksi, kuten me taiteen ymmärrämme, vaan ne olivat osa rituaaleja, juhlia ja käytännön arkea. Tästä huolimatta esteettisistä tavoitteista ei tingitty. Huonosti tai hutiloiden tuotettu taide ei ollut kunniaksi perinteille ja pahimmassa tapauksessa sellainen vihastuttaisi esi-isien henget. Pyrittiin taidokkuuteen ja ilmaisun voimaan, vaikka tekemisen motiivi oli ollut laaja-alaisempi. Ihmisyyden ilmentymiä Yleisimmin makonde-taiteilijat kuvaavat teoksissaan ihmisiä ja eläimiä arkisessa ympäristössään, hyviä ja pahoja henkiä tai pelkistettyjä abstraktioita. Mukaan liitetään monesti perinteistä symboliikkaa. Veistosten pääasiallinen materiaali on Itä-Afrikan eebenpuu, mutta myös muita puulajeja ja savea käytetään. Ennen siirtomaa-aikaa makondet veistivät jäyhiä äiti-patsaita (joita käytettiin esimerkiksi kotien suojelijoina), koristeellisia käyttöesineitä sekä hyviä ja pahoja henkiä esittäviä kypäränaamioita, joita käytetään edelleen tanssissa. Nykyään Mosambikin jo paljon laajemmaksi ja monimuotoisemmaksi kehittyneessä taidekentässä on nähtävissä erilaisia tekotapoja ja tyylisuuntia aina naivismista voimakkaaseen ekspressiivisyyteen. Afrikkalaisessa taiteessa tavoitellaan harvoin länsimaiselle taiteelle tyypillistä henkevyyttä, vaan päinvastoin ilakoidaan luonnon väkevillä voimilla. Afrikkalainen taide kumpuaa ihmisyyden ytimestä: sen rumuudesta, kauneudesta, yhteisöllisyydestä, lempeydestä ja julmuudesta. Se puhuttelee, jos uskaltaa antautua sen puhuteltavaksi. Yksilö ja yhteisö Makonde-veistokset kertovat meille mielenkiintoisesta todellisuudesta, jossa ero näkyvän ja näkymättömän välillä ei ole yhtä jyrkkä kuin meillä, kuolema ei ole este yhteisön jäsenenä olemiseen eikä yksilöä ole olemassa ilman yhteisöä. Tässä todellisuudessa ei pelätä kuolemaa, vaan yhteisön elämän voiman loppumista. Elämän voima vahvistuu iän myötä, jopa kuollessa. Yhteisön vanhukset ovat arvokas osa arkipäivää. Kuolleiden esiisien henkiä kunnioitetaan ja pelätään. Yhteisön voima kumpuaa syvälle historiaan ulottuvista juurista, joiden viisaus kannattelee nykypäivää. Elämän voiman vähenemisestä kertoo velttous ja toimettomuus, hedelmättömyys, juurettomuus, kuivuus ja nälkä. Näitä vastaan ei taistella säästämällä entisestään, kuten meille olisi loogista, vaan järjestämällä juhla, jotta yhteisön elinvoima saadaan palautettua. Kuvataiteen tiennäyttäjä Itäisen Afrikan taidekartalla Mosambik on yksi merkittävimpiä maita, mutta monet tunnetut makonde-kuvanveistäjät ovat tulleet tunnetuksi tansanialaisina. Pohjoisessa Mosambikissa asuvat makondet pakenivat suurin joukoin rajajoen yli Tansanian puolelle pakoon vuosikymmeniä kestänyttä sisällissotaa. Kaikki se, mitä Mosambikissa toreilla ja tien varsilla myydään, ei tietenkään ole taidetta. Löytyy niin taidokasta käsityötä kuin hutiloitua rihkamaakin. Löytyy myös aitoja taideteoksia, jotka tuottavat katsojalleen esteettisen elämyksen. Suurta kansainvälistä arvostusta tänä päivänä nauttivat esimerkiksi kuvanveiskulungwana Mosambikilainen kulttuuriyhdistys Kulungwana perustettiin virallisesti toukokuussa Kulungwana on changanan-kielinen sana, joka tarkoittaa korkeaa kurluttavaa ääntä, jota varsinkin naiset käyttävät ilmaistakseen tunnetta. Vuodesta 2005 alkaen Kulungwana on vuosittain järjestänyt Maputon Kansainväliset musiikkifestivaalit yhteistyössä Maputon kaupungin kanssa. Festivaali tuo yhteen mosambikilaisia ja ulkomaisia klassisen ja jazz-musiikin taitajia ja järjestää oppitunteja musiikin opiskelijoille. Jo seitsemäs festivaali pidetään toukokuuta Huhtikuussa 2008 Kulungwana avasi taidetilansa nimeltä Odotushuone Maputon rautatieasemalla. Tila on yhdistelmä toimistoa ja galleria. Kulungwana on järjestänyt sekä yksittäisten taiteilijoiden että taiteilijaryhmien näyttelyjä: maalauksia, veistoksia, keramiikkaa, installaatioita ja valokuvia. Odotushuoneessa on pidetty myös kirjojen ja elokuvien julkistamistilaisuuksia sekä musiikillisia iltoja. täjä Reinata sekä hiljattain edesmennyt taidemaalari Malangatana. Perinne elää Vielä 1990-luvun lopussa, oman kenttätyöni aikoihin, perinteiset uskomukset olivat kylissä kiinteä osa taiteen tekemistä. Rituaalinaamio voitiin hakea kylään vasta auringonlaskun jälkeen. Sen huolellinen peitteleminen oli tärkeää, ettei se pilkahtaisi teltanovesta ja toisi huonoa onnea kylän naisväelle. Hyvistä ja pahoista hengistä pystyi puhumaan vain visusti suljetussa majassa, epämääräisen savun keskellä, oikeaa hetkeä odotellen. Oikeaoppista makonde -teatteria oli tuskin pystytetty useampaan syrjäiseen, tiettömään kylään vain minua varten, joten uskalsin olettaa kirjoista lukemieni perinteiden olevan elossa kiitos ainakin osaksi myös taiteen tekemisen. Kulungwanan tavoite on tukea paikallisia taiteilijoita antamalla heille tilaisuuksia esitellä työtään myös ulkomailla. Kulungwana pyrkii edistämään taiteilijavaihtoa myös työpajojen muodossa. Hiljattain aloitettu hanke Colecção Crescente (Kasvava kokoelma) kutsuu niin kokeneita kuin aloittelevia taiteilijoita työskentelemään vapaalla itse valitsemallaan tekniikalla, töidensä pohjina Kulungwanan hankkimat 18x18cm taustalevyt. Kasvavan Kokoelman ensimmäinen erä esitettiin maaliskuussa 2010, ajatuksena stimuloida Mosambikin taiteilijayhteisöä ja tarjota taiteenharrastajille hinnaltaan edullinen taidekokoelma. Tapahtuma aiotaan vastedes järjestää vuosittain ja etsiä vielä tilaisuuksia viedä näyttely ulkomaille. Yksi Kulungwanan viimeisimmistä aloitteista on kutsua opiskelijoita ja nuoria galleriavierailulle ja järjestää työpajoja, joissa innostetaan luomaan taidetta kierrätysmateriaaleista.

9 9 Rauhantaiteilijan värit ja ääni Mastre Valente Malangatana Ngwenya Mosambikin tunnetuin taidemaalari Malangatana kuoli tammikuussa Hänen vaikutuksensa Mosambikin tunnettavuuteen kansainvälisesti oli ainutlaatuinen. Portugalin ystävää inspiroivat kotiseutu ja arjen tapahtumat. Kantaaottavissa teoksissa näkyi siirtomaasorto ja sisällissota. Viimeisinä vuosina rauha oli herkin ja tunnusomaisin teema hänen työssään. Kasvava Kokoelma Käsiteltäviä aiheita riittää. Aiheiksi käyvät maailman tapahtumat, toisinaan surulliset, joskus iloiset, enkä minä ole välinpitämätön. Olipa se Mosambikissa tai muualla maailmassa, inhimillinen tuska on sama. Kotimaassaan Malangatana oli vuosikymmenten ajan aktiivisesti mukana sosiaalisissa ja kulttuurisissa hankkeissa. Hän oli yksi Mosambikin Kansallisen taidemuseon perustajista, Núcleo de Arte -taideyhteisön aktiiveista, UNICEF:in yhteistyökumppani ja oman unelmansa, Matalanan kylän kulttuurikeskuksen luoja. Pallopojasta lahjakkuus Malangatana Valente Ngwenya syntyi 6. kesäkuuta 1936 Matalanan kylässä Marracuenen kunnassa, nykyisen Maputon portilla. Malangatanan äiti valoi saviruukkuja ja teroitti silloisen tavan mukaan paikallisten nuorten hampaita. Isä oli kaivostyöläisenä Etelä-Afrikassa. Pikkupoikana hän toimi paimenena, kansanparantajan oppipoikana ja kotiapulaisena. Koska äidin terveydentila oli heikko ja isä oli paljon poissa kotoa, Malangatana muutti asumaan setänsä luokse. Hän kävi koulua ensimmäiset kolme luokkaa, mutta jo 11-vuotiaana hän aloitti työt muun muassa lastenhoitajana ja tennisklubin pallonpoikana. Malangatana eli osan nuoruusvuosistaan portugalilaisten siirtomaaherrojen kanssa, jotka saattoivat hänet kosketuksiin maalaustaiteen kanssa, ensin kuvataiteilija ja biologi Augusto Cabral ja sitten arkkitehti Pancho Guedes. Erään tennisottelun jälkeen tämä pikku pallopoika Malangatana Ngwenya (krokotiili) tuli luokseni ja kysyi olisiko minulla antaa hänelle vanha kenkäpari, muisteli tennisklubin jäsen Augusto Cabral vuonna Menestystä maalarina Kun Malangatana näki Augusto Cabralin maalamassa kotonaan, hän pyysi, että mies opettaisi häntä. Annoin pojalle värejä, pensseleitä ja taustoja ja käskin maalaamaan. Hän kysyi mitä maalaisi ja sanoin, että sitä mitä päässäsi on. Myöhemmin Malangatana sai apua arkkitehti Pancho Guedesilta, joka antoi hänen käyttöönsä tilan Maputon talonsa autotallista ja osti hänelle kaksi taulupohjaa kuukaudessa alennushintaan. Muutaman kuukauden kuluttua Malangatana halusi pitää näyttelyn, josta tuli Augusto Cabralin hämmästykseksi suurmenestys. Menestyksen jatkuessa myöhemminkin Malangatana osti Maputosta talon ja haki perheensä Matalanan kylästä. Moniosaaja ja vaikuttaja Malantagana oli pitkän uransa aikana paljon muutakin kuin taidemaalari. Hän teki lisäksi kera- miikkaa, tekstiilitöitä, grafiikkaa ja veistoksia. Hänet tunnettiin myös runoilijana, näyttelijänä, tanssijana, muusikkona ja kulttuurityön edistäjänä, festivaalien järjestäjänä ja hyväntekeväisyyden harjoittajana. Vaikka Malangatanan poliittinen puoli on vähemmän tunnettu toimi hän Mosambikin itsenäistyttyä valtapuolue FRELIMO:n kansanedustajana vuosina Siirtomaavallan aikana vuonna 1964 häntä pidettiin Portugalin siirtomaavallan salaisen poliisin PIDE:n sellissä syytettynä vapautusliike FRELIMO:n jäsenyydestä. Hänet vapautettiin 18 kuukauden kuluttua, sillä mitään todisteita vastarinnasta siirtomaavaltaa vastaan ei pystytty osoittamaan. Mosambikin ja Portugalin lisäksi Malangatana piti näyttelyjä muun muassa Saksassa, Itävallassa ja Bulgariassa, Chilessä, Brasiliassa, Angolassa, Kuubassa, Intiassa, Yhdysvalloissa ja Suomessa, jossa hän ystävystyi erityisesti edesmenneen taiteilija Alpo Jaakolan kanssa. Hänen seinämaalauksiaan on Mosambikissa Maputossa ja Beirassa, Etelä-Afrikassa, Swazimaassa, Kolumbiassa ja Ruotsissa. Malangatana nimitettiin Rauhan taiteilijaksi (UNESCO), hän sai Príncipe Claus -palkinnon ja Portugalista myös Infante D. Henrique -kunniamitalin. vii kansainvälinen musiikkifestivaali maputossa Katso ohjelma ja lisätiedot VII Festival Internacional de Mùsica festivaaliohjelma kattaa 14 päivää ja tänä vuonna siihen sisältyy kamarimusiikkia, orkesteriteoksia, oopperaa, akustista jazzia, maailmanmusiikkia ja erilaisia koulutustapahtumia. Ansioituneita solistivieraita on tulossa Yhdysvalloista, Norjasta, Portugalista ja Japanista. Jo toistamiseen vierailee festivaaleilla naapurimaasta Etelä-Afrikasta Kwazulu Philharmonic Orchestra, joka esiintyy sekä kamari- että sinfoniakokoonpanossa. Mukana on tietenkin myös laaja kirjo mosambikilaisia eri musiikkialojen esiintyjiä, merkittävimpänä ehkä Majoscoralkuoro joka tänä vuonna esittää Mozartin Requiemin. Esityspaikat ovat eri puolilla Maputoa, aina musiikkilajia myötäillen, uusin aluevaltaus lie Ntsindya-halli Xipamaninessa, jossa toteutetaan paikallinen lähiökonsertti.

10 10 Chamanculon kukko ei vaikene Anita Malkamäki, tiedottaja, Taksvärkki ry Kymmenen vuoden aikana ASSODECHA-järjestö on saanut aikaan Maputon Chamanculossa merkittäviä tuloksia pitämällä huolta syrjäytymisvaarassa olevista nuorista ja tarjonnut heille muun muassa mahdollisuuden ammattikoulutukseen. Joka aamu Jorge herää ennen kukkoa ja perhettään. Joka aamu ehtiäkseen tehdä läksyt, lukea kokeisiin, valmistautua pääsykokeisiin ja oppimisen eri haasteisiin yhä uudelleen ja uudelleen. Vuodesta toiseen. Kunnianhimoinen nuori mies haaveilee paremmasta tulevaisuudesta kuin mitä Maputon köyhä asuinalue Chamanculo voi tarjota. Haluan opiskella psykologiaa ja tehdä myöhemmin töitä Chamanculon elinolojen parantamiseksi. Lahjakkaan nuoren mahdollisuudet nousta vaativista olosuhteista ovat rajalliset mutta mahdotonta se ei ole. Jorge on käynyt Escola Secundária Comunitária Armando Eilio Guebuza koulua Chamanculossa. Se on ollut mahtava koulu. Ilmapiiri on hyvä, opettajat päteviä. Tuntuu kuin menisi kotiin. Aivan kohta se aika jää taakse. Lukio päättyy ja haave yliopistoon pääsystä lähenee. Tiedän, että päättötodistukseni tulee olemaan hyvä. Mutta se ei vielä riitä. Lisäksi haen stipendiä yliopistoon, tosin en ole ainoa, toteaa Jorge. Ilman stipendiä opiskelu on mahdotonta. Jorgen perheessä isällä on Katja José, hankesuunnittelija, Taksvärkki ry Chamanculon kaupunginosa sijaitsee kivenheiton päässä Maputon keskustasta, mutta on kuitenkin sen verran syrjässä, ettei sinne eksy vahingossa. Chamanculolla on paha maine: ulkomaalaisia kehotetaan välttämään alueella liikkumista jopa päiväsaikaan. Aluetta voisi periaatteessa kutsua slummiksi monilta perheiltä puuttuu sanitaatio ja puhdas vesi, rakentaminen on ollut hallitsematonta ja tiet ovat monin paikoin kutistuneet kinttupoluiksi aaltopeltiseinien välissä. Sadekaudella koko kaupunginosa muuttuu paksuksi mutavelliksi. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus Chamanculosta. Aaltopellistä, laudankappaleista ja kaksi vaimoa ja lapsia on yhteensä kahdeksan. Perheemme on hyvin köyhä, joten jokainen tekee kaikkensa että tulemme jotenkin toimeen. Kun kukko on jo väsähtänyt hyvän aamun toivotuksiinsa, on 17-vuotias Esmenia jo täydessä touhussa. Esmenian arki täyttyy koulun käynnistä, harrastuksista ja vapaaehtoistyöstä paikallisten heikommassa asemassa olevien lasten hyväksi. Ryhmämme auttaa heitä koulutehtävissä ja jakaa vaatteita ja ruokaa. Toivon, että voin myöhemminkin tehdä töitä Chamanculon hyväksi. Tavoitteenani on tulla opettajaksi ja perustaa orpokoti. Esmenia ehtii haukata aamupalaa vasta kun kaikki aamun askareet suuren perheen hyväksi on tehty. Vanhempien lisäksi Esmenian perheeseen kuuluu kuusi sisarusta. En oikeastaan koskaan ehdi olla yksin. Pidän niin paljon nuorista täällä ja autan heitä aina kun vain voin. Tosin harrastan kirkon toiminnan kautta tanssimista ja laulamista, enkä koskaan jätä harjoituksia väliin. Mutta eihän sielläkään yksin olla, nauraa Esmenia. Olen onnellisessa asemassa että minulla on perhe ja läheiset, jotka pitävät huolta ja tukevat Chamanculo slummi vai esikaupunki? ruo osta kyhättyjen asumusten välissä on myös vankemmin rakennettuja, siistejä taloja. Marraskuisena maanantaiaamuna koulut ovat jo aloittaneet joululomansa ja Chamanculo heräilee verkkaisesti viikonlopun jäljiltä. Naiset pystyttävät myyntipöytiä, joille kasataan myytäväksi tomaatteja, sipuleita ja mangoja siisteiksi keoiksi. Aukiolla lapset potkivat muovipusseista kokoonkäärittyä palloa. Yöllä on satanut ja töihin lähtevät naiset kantavat kenkiä kädessään ne pannaan jalkaan vasta kun päästään Chamanculon lätäköiden täplittämiltä mutaisilta väyliltä kaupunkiin johtavan asfalttitien reunaan. Monet eivät kuitenkaan lähde töihin tänäkään aamuna. Chamanculo nousi kolonialismin aikana maalta kaupunkiin töiden perässä minua kaikin tavoin. En ole koskaan kokenut, että olisin jäänyt vaille rakkautta ja huolenpitoa. Olen siitä hyvin kiitollinen. Koska Jorge aavistaa, ettei stipendiä välttämättä heti tule, eikä perheellä ole rahaa maksaa opintoja, on hänellä mahdollisuus jatkaa paikallisessa ASSO- DECHA-järjestössä vapaaehtoistyötä pienellä korvauksella. Esimerkiksi kerran viikossa kierrämme perheissä tapaamassa nuoria. Jutellaan ja mietitään mitä he tarvitsevat ja millä tavoin he voisivat parantaa perheensä tilannetta. Lauantaina Jorge odottaa kavereitaan pelaamaan jalkapalloa. Tänään alkoivat joululomat, tuskin kukaan ehtii tulla. Haaveilin pikkupoikana jalkapalloilijan urasta, koska olen niin hyvä hyökkääjä, mutta vanhempani halusivat minun keskittyvän koulun käyntiin, koska sekin sujuu. Olen ihan tyytyväinen tähän ratkaisuun, hymyilee Jorge ja odottaa kentän laidalla turhaan. Kentän käyttöä varjellaan Chamanculossa tarkkaan ja pienestä katsomosta pidetään hyvää huolta. Muutama nuori on kuitenkin kiivennyt katsomon ylätasanteelle ja jokin huvittaa heitä suuresti. Kuumuus betonibunkkerissa on tukahduttava, ilma ei kierrä, mutta nettiyhteys toimii. Chamanculon ainoassa nettikahvilassa ei ole tungosta. Ainoana on vakioasiakas Jorge, jolle netti on tiedon nälän ja viihtymisen väline. Isäni ei ymmärä nettiä ollenkaan ja on vaikea saada häneltä yhtään rahaa tätä varten. Mutta aina jollain keinolla saan jonkin kolikon. Jorge on poikkeus säännöstä, koska suurin osa Chamanculon nuorista miehistä viettää aikaansa lähibaareissa, työttöminä ja vailla halua kohentaa omaa tulevaisuuttaan. Olen ehkä vähän yksin juuri siksi, etten juo ja hengaa tuolla. Koulujen joululomaa vietetään Maputossa marraskuun puolesta välistä reippaasti tammikuun puolelle. Loma Chamanculossa tarkoittaa arjen muuttavien mustien asuinalueeksi. Alueella oli asemakaava ja hyvät tiet. Itsenäisyyttä seuranneen pitkän sisällissodan aikana alkoi väkiluvun hallitsematon kasvu. Maaseudulla oli erityisen turvatonta asua ja kokonaisia perheitä muutti Chamanculossa asuvien työläissukulaisten yhden huoneen asuntoihin. Joitakin vuosia itsenäisyyden jälkeen alkoi maaseudun köyhtyminen, mikä ajaa yhä edelleen ihmisiä kaupunkiin työtä etsimään. Chamanculo on perinteisesti ollut ensimmäinen asuinalue maaltamuuttajille. Portugalilaisten lähtö romutti heidän käsissään olleen yritystoiminnan, joka ei ole vieläkään kunnolla elpynyt. Myös urbaani työttömyys on kivunnut huikeisiin lukuihin. Kaiken tämän seurauksena Chamanculo on nykyään ylikansoitettu, moniongelmainen kaupunginosa. Työttömyys ja tulevaisuuden näköalojen puuttuminen ajavat erityisesti nuoria jatkumista, rannalla käydään jos chapaa, minibussia, varten saadaan hitusen rahaa. Maputon keskustassa käydään - ehkä. Tiivis yhdessäolo on läsnä perheissä ja koko yhteisössä on sitten lomakausi tai arki. Toimeentulo on Chamanculossa taitolaji johon kaikki ottavat osaa ikänsä, kokonsa, voimiensa ja taitojensa mukaan. Mutta tänään päättyvät koulut. Hiukset letitetään juhlia varten, miesten paidat hohtavat valkoisuutta, naisten capulana-asut hehkuvat illan hämärtyessä. Mango halkaistaan ja jaetaan vieraiden kesken. Tai mieluummin omena. Se on suosikkihedelmäni, sanoo Jorge. Juhlat voivat alkaa. Kukolla on edessä pitkä yö. miehiä alkoholin, huumeiden ja rikollisuuden pariin. Kouluttamattomille, köyhille tytöille prostituutio saattaa olla ainoa keino elättää itsensä ja perheensä. Kaikki eivät kuitenkaan ole alistuneet tilanteeseen. Kirkkojen yhteydessä toimii ryhmiä, jotka auttavat naapurustossa niitä, joilla menee vielä huonommin kuin itsellä. Chamanculossa on toiminut myös aktiivisia nuoriso- ja naisjärjestöjä, joiden voimin perustettiin vuonna 2000 kaupunginosayhdistys ASSCODECHA. Se työskentelee syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parissa, tarjoaa terveysvalistusta, rakentaa käymälöitä ja ajaa Chamanculon ja sen asukkaiden asioita. Järjestö tarjoaa monia konkreettisia palveluja, joiden tarjonta ei ole kysynnän tasolla, mutta taustalla on paljon korkeammat tavoitteet: demokraattinen ja osallistuva yhteisö, jonka kaikilla jäsenillä on koulutusta ja työtä, ja jotka osallistuvat aktiivisesti päätöksentekoon.

11 11 Joseph Hanlon ja Marcelo Mosse ovat julkaisseet Wider-instituutin tutkimussarjassa analyysin Mosambikin eliitin roolista maan kehityksessä, jossa he nostavat hyvin mielenkiintoisella tavalla esiin poliittisen ja taloudellisen toiminnan keskinäiset kytkennät. Matti Kääriäinen Mosambikin eliitti riistäjiä vai rakentajia? Hanlonin ja Mossen mukaan Mosambikin eliitti oli kehityssuuntautunut (developmental) maan itsenäistyessä 35 vuotta sitten, mutta kansainvälisten voimien rohkaisun ja painostuksen alla siitä tuli riistoon suuntautunut (predatory). Nyt se on osittain palannut alkuperäisille juurilleen ja yrittää käyttää valtiota hyväkseen luodakseen kansainvälisessä kilpailussa pärjääviä yritysryppäitä, jotka hyödyntäisivät Aasian tiikereiden, Latinalaisen Amerikan teollistumisen ja Etelä-Afrikan kansankapitalismin piirteitä sisältävää kehitysmallia. Lisäksi on palattu vanhaan traditioon siitä, että kehitystä tuotetaan eliitin ja ulkomaalaisten toimesta. Pienille ja keskisuurille yrityksille on vain vähän tukea ja maatalouden kehitys on jätetty ulkomaalaisten omistamien suurtilojen varaan. Kirjoittajat pohtivat mikä tekee eliitistä kehitykseen tai riistämiseen suuntautuvan. Yllättävä väittämä on, että eliitistä tuli riistäjiä nimenomaan avunantajien hyväksynnällä ja jopa tuella: 1990-luvulla kansainvälisen yhteisön ajamat talouden laajat yksityistämisprosessit päätyivät hyödyttämään ennen kaikkea Frelimon valtaapitäviä. Hanlonin ja Mossen mukaan eliitti oppi demokratian ja kapitalismin tarkoittavan oikeutta hyödyntää etuoikeutettua asemaa rikastumiseen ilman kontrollia. Korruptio markkinoilla Maailmanpankki painosti paikallisia pankkeja lainoittamaan eliitin yritystoimintaa vaikka mitään takuita takaisinmaksuista ei ollut. Suuri osa lainoista jäikin maksamatta yritystoiminnan epäonnistuttua kokemattomissa käsissä. Kirjoittajien mukaan kansainvälisen yhteisön kanssa tehtiin sanaton sopimus, että niin kauan kuin markkina-ystävällinen talouspolitiikka ja muut avunantajien vaatimukset hyväksyttiin, niin korruptio sallittaisiin osana pakettia vaikka Frelimon johtajat henkilökohtaisesti rikastuivatkin, heidän liiketoimintansa hyödytti myös maata. Washingtonin konsensuksen talouspoliittiseen ajatteluun perustunut politiikka epäonnistui kuitenkin luomaan vaurautta ja työpaikkoja. Korruptoituneiden käytäntöjen lisääntyessä Chissanon hallinto joutui 2000-luvun alussa vastatuuleen ja vaihdettiin Guebuzaan. Hanlonin ja Mossen mielestä vaihdoksen jälkeen on tapahtunut selvä muutos vastuullisemman yritystoiminnan suuntaan, vaikka Frelimon eliitti, mukaan lukien Guebuza itse, on edelleen keskeisesti mukana liiketoiminnassa ja käyttää valta-asemaansa hankkiakseen myös taloudellista valtaa. Pyrkimyksenä on kuitenkin löytää vanhojen puolueaktiivien sijasta Mosambikin lahjakkaimpia nuoria ja hyvin koulutettuja vetämään yritystoimintaa ja tekemään siitä kilpailukykyistä. Talousmalliko syypää? Artikkelin analyysi korruptiokeskustelusta on mielenkiintoinen. Kirjoittajien mukaan Maailmanpankki ja IMF sekä avunantajat yleensäkin ovat käyttäneet korruptiota tekosyynä uusliberalistisen talousmallin epäonnistumiselle. On ollut helppo syyttää kehitysmaiden johtajia, vaikka rikkaiden maiden omakin kehityshistoria on usein ollut korruption sävyttämää. Talouden termeinhän korruptio on vain rahan siirtämistä: olennaista on se, päätyykö raha hyödyttämään taloutta vai ei. Uusliberalistisen talousajattelun mukaan valtion maksamat ja teollistamista monissa maissa käynnistäneet suorat yritystuet eivät ole enää sallittuja. Kirjoittajien johtopäätös onkin se, että nyt monien korruptoituneina pitämät käytännöt, joissa poliittinen eliitti käyttää valta-asemaansa myös taloudellisen valtansa kasvattamiseen, on vain järkevä myöhäsyntyinen kehitysstrategia, jolla pyritään luomaan joitakin alueellisesti ja globaalisti kilpailukykyisiä yrityksiä. Kenen kehityskapitalismia Hanlon ja Mosse esittävät joitakin keskeisiä kysymyksiä ja haasteita tämän kehitysstrategian elinvoimaisuuteen liittyen. Voiko eliitin kehityskapitalismi kasvaa ilman vastaavaa kehitystä pienen ja keskisuuren yrityssektorin osalta? Kokemus osoittaa, että yrityslainoitukseen täytyy liittyä riittävän tiukat ehdot toiminnan tuottavuuden takaamiseksi. Lisäksi tarvitaan järjestelmän avoimuutta kilpailun vahvistamiseksi ja yhteistyötä tutkimuksen, markkinoinnin ja kehitystoiminnan osalta kansallisen kapasiteetin rakentamiseksi. Vain kyky innovoida, tuottaa uusia tuotteita ja parantaa tuotantotekniikoita voi tuoda kansainvälisen menestyksen. Politiikka talous kytköksiä Mielestäni Hanlon ja Mosse nostavat hyvin mielenkiintoisella tavalla esiin poliittisen ja taloudellisen toiminnan keskinäiset kytkennät. Asia on tietysti ajankohtainen monissa muissakin maissa. Toisaalta myös korruption käsite saa uutta merkitystä. Voimakkaan valtion ja suurten maatalous- ja yritystukien maan kansalaisina meidän on hyvä miettiä sitä, kuinka kiristyvän kilpailun globaalitaloudessa kaikkein köyhimpien maiden voidaan ajatella selviävän ilman mahdollisuutta tukea julkisin varoin yritystoiminnan kehittymistä. Avunantajien toiminta ei ole ollut niin koordinoitua tai uusliberalistista ajattelua tukevaa kuin Hanlon ja Mosse esittävät, vaan enemmänkin monien eri tahojen yritystä ymmärtää mitä oikein tapahtuu. On totta, että 90-luvun muoti-ilmiö eli kaiken mahdollisen yksityistäminen tehtiin hätiköiden ja usein läpinäkymättömällä tavalla: tästä avunantajat ovatkin jälkikäteen ottaneet syytä niskoilleen. Korruptiosta alettiin kehitysyhteistyön osalta puhua avoimemmin vasta 1990-luvun lopussa ja hyvä hallinto -käsitekin keksittiin vielä myöhemmin, joten jälkikäteen tarkastellen avunantajien toiminta voi näyttää lepsulta, vaikka edustikin sen aikaisia parhaita käytäntöjä. Selvää kuitenkin on, että vastuuta tulee kantaa molemmin puolin ja kaksoisstandardeja syntyy helposti rikkaiden maiden suojatessa omia intressejään kovenevassa kilpailussa. Olisin kaivannut Hanlonilta ja Mosselta myös muutaman kommentin viime aikoinakin paljon esillä olleeseen järjestäytyneen rikollisuuden ja erityisesti huumausainekaupan yhteyksistä Frelimon eliittiin. Joseph Hanlon ja Marcelo Mosse: Mozambique s Elite Finding its Way in a Globalized World and Returning to old Development Models, UNU- WIDER, Working Paper No 2010/105, 2010.

12 12 Mosambikin ay-liike muutoksen kourissa Simião Simbine, SASKin Eteläisen Afrikan aluekoordinaattori Jotta Mosambikin ay-liike voisi vakavissaan esiintyä työntekijöiden edunvalvojana, sen on syytä uudistua sekä sisäisen demokratiansa että ulkoisen kuvansa suhteen. Konkreettiset parannukset työoloihin ovat tehokkain tapa rohkaista ihmisiä liittymään jäseniksi ja osallistumaan. Työsarkaa riittää vielä pitkälle. Mosambikin ammattiyhdistysliikkeen juuret ovat vapaustaistelussa, jonka aikana FRELIMO perusti demokraattisia massaorganisaatioita tukemaan kansallista yhtenäisyyttä. Näin syntyivät nuorison etujärjestö OJM ja naisjärjestö OMM ja tuotantoneuvostoista työväestön etujärjestöksi muutettu OTM. Maan itsenäistyttyä etenkin OTM hukkasi fokuksensa: kun siirtomaavalta oli kukistettu, ei oikein nähty, mitä tai ketä vastaan sitten pitäisi taistella. Lisäksi valtapuolue vältteli roolien selkeyttämistä ja piti OTM:ää käsikassaranaan. Osin tästä johtuen syntyi toinen keskusjärjestö, OTM:stä eronneiden liittojen muodostama CONSILMO. Käytännössä on vaikea nähdä eroa näiden kahden välillä. Koska lähes kaikki ay-järjestöt pitävät julkisuudessa matalahkoa profiilia, suuri osa väestä pitää liittoja turhina valtionhallinnon jatkeina. Mutta kaikilta osin tämä ei pidä paikkaansa, sillä monet liitot toimivat melko tehokkaasti, hankkivat uusia jäseniä, demokratisoivat rakenteitaan ja osallistuvat yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Mosambik on ratifioinut kaikki kahdeksan ILO:n perusoikeussopimusta, jotka näkyvät myös kansallisissa laeissa. Mutta kuten monessa muussakin maassa, sopimusten ja lakien noudattaminen ja valvonta vaatii lisää huomiota. Esimerkiksi järjestäytymisvapauden sekä lapsija pakkotyövoiman käytön alueilla riittää vielä tekemistä. Paikallinen ammattiyhdistysliike ulottaa kolmikantamallin ay-liike, työnantajat ja valtio usein hyvin käytännölliselle tasolle, ja tuloksia saadaan aikaan sekä maanlaajuisesti että työpaikkakohtaisesti, tilanteesta riippuen. Liiton edustaja voi esimerkiksi ratkoa ongelman yrityksen henkilöstöpäällikön ja valtion työolotarkastajan kanssa neuvotellen, jolloin julkisuutta saavaa lakkoilua tai muuta järeämpää toimintaa ei tarvita. Kritisoitu ay-liike Ay-liikettä kritisoidaan kuitenkin monesti myös hyvistä syistä. Etenkin vuotuiset minimipalkkaneuvottelut nähdään lähinnä huonona vitsinä: vääräleukojen mukaan jo neuvottelujen pullakahvit maksavat enemmän kuin mitä lopulta duunarin tilinauhassa näkyy. Ja vaikka liitot tekevät tiivistä yhteistyötä valtion työolotarkastusyksikön kanssa, virkamiehet niittävät maineen ja kunnian. Etenkin Guebuzan presidenttikaudella ministeriön virkamiesten räväköitä toimia on pidetty julkisuudessa, ja liittojen rooli tapahtumissa on jäänyt vähemmälle huomiolle. Työvoimaministeri Maria Helena Taipo on saavuttanut kansansuosiota muun muassa keskeyttämällä Golden Fields -leikkokukkatilan toiminnan, kunnes sen omistajat (entinen ulkoministeri vaimoineen) järjestivät työläisilleen asunnot, juomaveden, ensiapuaseman ja kanttiinin. Monikansallisen turva-alan yrityksen G4S:n ulkomaalaisen toimitusjohtajan ja talouspäällikön työluvat peruttiin yön yli, sillä he olivat toimineet maan lakien vastaisesti: G4S:n maksamatta jättämät ylityökorvaukset saatiin myöhemmin alan kansainvälisen ja paikallisen liiton sekä ministerin yhteisvoimin perittyä yli vartijalle. Ministeri on myös erottanut sopimattomasta käytöksestä ja kiristyksestä epäiltyjä työolotarkastajia muun muassa Maputon ja Nampulan maakunnissa. Ulkomaisten firmojen kontrolli vaikeaa Sekä liittojen että valtionhallinnon mahdollisuudet toimia työntekijöiden edunvalvojina vaihtelevat yritysten omistuspohjan mukaan. Kotimaisten yritysten valvonta on osoittautunut helpommaksi kuin ulkomaalaisten, paitsi työehtosäännösten noudattamisen myös sen suhteen, millä keinoin ja kuinka paljon firmat palkkaavat ulkomaalaisia. Lain mukaan ulkomaalaisia voidaan palkata vain silloin, kun paikallista ammattitaitoista työvoimaa ei tiettyyn tehtävään ole saatavilla. Monia firmoja on sakotettu työlupasääntöjen rikkomisesta. Mutta tämä on kaksinaismoralistinen alue jos mikä, sillä ulkomaalaisella ja ulkomaalaisella näkyy olevan eroa. Esimerkiksi kiinalaiset rakennusyhtiöt pitävät leivissään suurin joukoin maanmiehiään sellaisissakin matalahkoa ammatillista tasoa vaativissa töissä, johon taatusti löytyisi paikallista väkeä. Näiden kohdalla tarkastusyksikkö sulkee silmänsä, sillä sopimukset kiinalaisfirmojen kanssa on ilmeisesti laadittu ylemmällä taholla. Liike uudistuu hitaanlaisesti mutta varmasti. Sitä mukaa kun vanhempi kaarti jää eläkkeelle ja nuorempi, myös toisenlaisista toimintatavoista tunteva sukupolvi pääsee päättämään, liittojen työ muuttuu enemmän aikaansa seuraavaksi ja proaktiiviseksi. Muutamat liitot ovat aloittaneet myös epävirallisen työvoiman sekä vuokra-, pätkä- ja silpputyöläisten parissa kampanjoinnin, varsin lupaavin tuloksin. Mutta työsarkaa riittää vielä pitkälle. Suomenkielinen tiivistelmä Tarja Valtonen-Simão Kolumni: MINÄ EN TEE MITÄÄN Tarja Valtonen-Simão, SASKin Afrikan ohjelma-suunnittelija Ajoittain tulen kysäisseeksi juuri tavatuilta kanssaihmisiltä, mitä itse kukin tekee työkseen. Mosambikissa vastaus on usein en tee mitään, mikä kirvoittaa vastakysymyksen, millä ihminen sitten elää, sosiaaliturvasta kun ei juuri ole tietoa. Tivaamiseni tuloksena saan lopulta kuulla ihmisten tekevän monenmoista leipänsä eteen, aamusta iltaan. Tai illasta aamuun, tai sekä että. Mutta koska juttuseura useimmiten ei ole virallisessa työssä, se on kuin ei mitään. Käsitys lienee perua ajoilta, jolloin jokaisen kansalaisen oletettiin uhrautuvan maan talouden kehitykseen eikä napinaa työn laadusta tai saatavasta korvauksesta liiemmin huomioitu. Kaikki kynnelle kykenevät tekivät jotain tullakseen toimeen ja rakentaakseen maataan, ja varsinaisen työpäivän lisäksi osallistuttiin milloin mihinkin kaupunginosakomitean määräämiin talkoisiin ja viriketoimintoihin. Ei mitään oli siis ja ilmeisesti on edelleen hyvin alentava olotila. Tosiasiassa olen nähnyt hyvin harvoja mosambikilaisia, jotka oikeasti eivät tee mitään. Työ vain on sen sorttista, että sitä ei ole helppo luokitella titteleillä tai palkkalaskelmilla, etenkään sen jälkeen, kun viralliset työpaikat ovat maailmantalouden myllerrysten myötä vähentyneet. Mosambikin ennen vanhaan tarinat kertovat puuvillatehtaista ja cashew-jalostamoista, katkarapupakkaamoista ja kansallisista sokeriviljelmistä, maanmiehiään palvelevista julkishallinnon virkamiehistä ja riuskoista rautatieläisistä, jotka kuljettivat jopa naapurimaiden tavaraa Mosambikin satama-ahtaajien kätösten kautta maailmalle. Nykyään suunnilleen neljä viidestä mosambikilaisesta tekee mitä kohdalle sattuu eikä nauti tekemistään töistä edes minimitoimeentuloon riittävää palkkaa. Kaupungeissa näkyvin osa tätä yhä laajenevaa epävirallista työtä ovat tietenkin ne pitkin katuja tallustelevat rannekello-, jatkojohto-, rappuharjaja joulukuusikauppiaat, joita valuu tasaisena virtana pitkin poikin. Suuri osa myös remonttihommista, kenkien ja autojen korjauksista, kuljetuspalveluista, kampaamo-kauneushoitoloista, elintarvike- ja viinakaupasta sekä pitopalveluista kuuluu samaan epäviralliseen ritirimpsuun, josta tinkimiseen kykenevä asiakas hyötyy jossain määrin, työntekijä juuri ja juuri hengenpitimet, ja valtion kassa nolla rahaa. Työntekijä on toisinaan yksityisyrittäjä, mutta useammin jonkun muun alihankkija, ja hänen tienestinsä saattaa olla suunnilleen sen verran, mitä asiakas kehtaa tinkiä. Eli siinä tapauksessa ei mitään. Miten tähän on tultu, ei vain Mosambikissa, vaan suurimmassa osassa Afrikkaa, ja yhä enemmän muuallakin? Itsenäistymisaallon jälkeen alettiin rakentaa Valtioita, joiden mallina oli omien luonnonvarojen hyödyntäminen, valtion omistaman teollisuuden ja julkisten palvelujen rakentaminen ja kansojen saattaminen omille jaloilleen. Mutta maailmantalouden rakenteet eivät suosi köyhiä kehitysmaita, jotka eivät saaneet tuotteitaan kaupaksi itselleen edulliseen hintaan. Ne velkaantuivat ja päätyivät rakennesopeutuksen kohteiksi. Oletus kai jossain vaiheessa oli, että valtionyhtiöitä dynaamisemmaksi povattu yksityinen liike-elämä imaisisi kilvan sen työvoiman, jonka julkisen sektorin supistukset, valtionyhtiöiden konkurssit ja näitä seuraavat joukkoirtisanomiset jättäisivät jälkeensä. Mutta virallisen yksityissektorin työuran sijaan iso osa porukasta päätyi kadunkulmiin myymään viittä metriä kiinalaista jatkojohtoa. Virallisesti Mosambikin työttömyysprosentti on parinkymmenen tienoilla. Tähän ei lasketa kotitarveviljelystä maissipuuronsa saavaa neljää viidesosaa koko väestöstä. Kaupunkiköyhälistön asema on mahdollisesti vieläkin hankalampi kuin maaseudulla asuvan, jolla on olemassa edes jonkinmoinen maapläntti ja yhteisön turvaverkosto. Kaupungissa kaikki maksaa rahaa, ja konstit sen hankkimiseen ovat monet. Niiden on pakko olla.

13 13 Työvoiman vuokraus hiipii Mosambikiin Tarja Valtonen-Simão Tämä tästä enää puuttui!, puuskahtaa Mosambikin kemian-, grafiikan- ja tekstiiliteollisuuden liiton Jorge Alberto Mondlane reppufirmojen rantautumisesta maansa kamaralle. Ikään kuin työelämässä ei olisi jo muutenkin riittämiin ongelmia työttömyyden ja epävirallisen työn myötä, nyt vähistä duuneista osa valuu pätkä- ja silpputöiden laariin. SINTIQUIAF havahtui vuokratyön ongelmiin saatuaan tiedon 1700 ihmistä työllistävästä tehtaasta, jossa puolet on tilapäisiä reppufirman palkollisia. 1 Muitakin tapauksia on ilmennyt, ja liitto on topakasti tarttunut toimeen ongelmien ratkomiseksi. Vuokratyöläisten työsuhteet kestävät vain muutamia kuukausia. Epävarmuuden lisäksi palkoissa, sosiaaliturvamaksuissa ja etenkin työsuojelussa on vakavia puutteita. Eräässä kenialaisomisteisessa pesuainetehtaassa muuan työntekijä sai myrkylliset kemikaalit niskaansa, kun hänen pään päällä kantamansa säkki hajosi. Sen kummemmin itse tehdas kuin vuokratyöfirmakaan ei ottanut hänen hoidostaan mitään vastuuta, vaikka kumpikaan ei ollut huolehtinut suojavarusteista. Työntekijä vammautui pysyvästi, kertoo Mondlane. Toinen tapaus, johon liitto puuttui, on Maputon liepeillä sijaitseva hiuslisäkkeiden valmistaja, jonka työläisestä 90 prosenttia on naisia ja heistä yli puolella oli sopimus korkeintaan vuodeksi. SINTIQUIAF yhdessä ICEM:in kanssa sai vakuutettua firman johdon vakituisten työntekijöiden motivaation ja tehokkuuden hyödyistä, ja sopimuksista tuli vakinaisia täysillä eduilla. 2 Helppoa vuokratyöilmiön parissa työskentely ei suinkaan ole. Vuoden 2007 työvoimalaki karsi monia vanhan lain työntekijöitä suojaavia kohtia kansainvälisten investointien houkutte- lemiseksi. Sijoittajat valittelivat joustamattomia käytäntöjä, joten lakia höllennettiin muun muassa irtisanomissuojan, lomaoikeuksien ja palkkaneuvottelun suhteen. Kaiken lisäksi vapaatuotantovyöhykkeillä ehdot ovat usein muitakin huonommat ja liittoon liittyminen tietää monesti potkuja. Samaan aikaan nämä vyöhykkeet ovat saaneet mittavia verohelpotuksia ja muita etuja. Jotain hyötyäkin uudesta laista kuitenkin on ollut: työvoimaministeriön palvelut kattavat nykyään kaikki maakunnat, ja eritoten työolotarkastusten yksikkö on liitoille tärkeä yhteistyökumppani. Tarkastajilla on pääsy myös sinne, mistä ay-väki käännytetään. Yksikkö onkin puuttunut sopimusten ja työsuojelun puutteisiin. Sitä mukaa kun liitto organisoi pätkätyöläisiä jäsenikseen ja jakaa heille tietoa oikeuksistaan, duunarit oppivat itse pitämään puolensa. Pätkätyöläisten saaminen liittoon on vaikeaa: he pelkäävät, tavatakin voi vain työmaan ulkopuolella. Ilmaiset juristipalvelut, onnistuneet neuvottelut ja perusoikeuskoulutus ovat silti tuoneet paljon tätä väkeä liittoon, virnistää Mondlane. 1 Sindicato Nacional dos Trabalhadores da Indústria Química e Afins, kansallinen liitto, johon kuuluu noin kemian-, grafiikan-, tekstiili- ja kenkäteollisuuden työntekijää. 2 International Federation of Chemical, Energy and Mine Workers Unions, kansainvälinen kemianteollisuuden, energiatuotannon ja kaivosalan liitto, edustaa 472 ammattiliittoa 132 maassa. mosambikin työ ja toimeentulo BKT 2009: miljardia USD, henkeä kohti 465 USD BKT-kasvu 4,5 prosenttia Väestö: 23 miljoonaa, josta 38 prosenttia urbaania Työvoima: 10 miljoonaa, josta maataloudessa 81 prosenttia, teollisuudessa 6 prosenttia, palveluissa 13 prosenttia. Epävirallisessa työssä prosenttia, virallinen työttömyysluku 21 prosenttia. Väestö alle köyhyysrajan: 70 prosenttia Eriarvoisuusmittari: 47,3 (Gini coefficient: 0=hyvinvoinnin tasavertaisuus, 100=epätasa-arvo. 136 mitatusta maasta Mosambik on 31:ksi eriarvoisin) Pekka Peltola Heinä-elokuussa 1981 olin vetänyt SAK:n lähettämänä kirjoittajakurssia YK:n Namibia-instituutissa Lusakassa, Sambiassa. Osuuteni päätyttyä kävin SAK:n edustajana Mosambikin ammatillisessa keskusjärjestössä Maputossa. SAK halusi rakentaa yhteistyösuhteita Afrikan ammattiyhdistysliikkeen kanssa. Myöhemmin kerrottiin, että olin vallankumouksen jälkeen ensimmäinen markkinatalousmaan ay-liikkeen virallinen vierailija maassa. Lensin iltakoneella Hararen kautta Maputoon. Kostean viileä ilma tuntui pimeässä hyvältä. Kävelin passintarkastuksen läpi ja odottelin laukkuani, kun kolme vastaanottajaa tavoitti minut: Mosambikin keskusammattiliiton OTM:n osastopäällikkö Eugenio Simão, kansainvälisten asioiden sihteeri Estevão Mabumo, ja toimistopäällikkö Candido Mathé tervehtivät kunnioittavasti ja ystävällisesti. He pahoittelivat, etteivät olleet huomanneet minua jo koneen portailla, jossa olivat olleet odottamassa. Laukku haettiin ohi jonon. Ihmettelin juhlallista vastaanottoa, mutta istuin tottelevaisesti valkoiseen Mercedesiin, joka kiidätti kaupungille hotelliin. Väkeä näkyi liikkuvan ulkona paljon, ravintolat olivat auki. Intian valtameren kosteus ja tuoksu tuntuivat vahvasti. Näytti rapistuneelta, mutta paljon ihmisystävällisemmältä kuin Angolan Luandassa. Vastaanotto oli huolellisesti valmisteltu ja sujui hienosti. Se oli minulle ennen kokematonta Afrikassa. Seuraavana päivänä istuin 4 1/2 tuntia yhteen soittoon neuvottelussa isäntien kanssa. Ay-keskusjärjestö oli tiiviissä liitossa valtapuolue FRELIMO:n kanssa, eikä itsenäisestä liikkumatilasta voinut puhua. Sain selostuksen ay-liikkeen organisaatiosta ja tarpeista. Painokoneesta oli huutavin pula, autoakin toivottiin. Ammattiyhdistyskouluja oli pari ja lisää tarvittaisiin joka maakuntaan, toistakymmentä kappaletta. Tarjottiin myös yhteisen kommunikean kirjoittamista: Pääongelmana oli Minimipalkat: euroa/kk (alin: maatalous, ylin: rahoitusala) Perustarveminimi: 165 euroa/kk (Laskennallisesti 5-henkinen perhe tulee tällä toimeen, kolmikantaneuvottelussa 2011 tavoite nostaa kaikki minimit ainakin tälle tasolle) Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK tukee Mosambikissa julkisen sektorin, kemianteollisuuden sekä rakennus- ja kuljetusalojen liittoja. Kaikkien hankkeiden tavoitteina on järjestäytymisen ja liittojen kapasiteetin kasvu ihmisarvoisen työn edistämiseksi ja työntekijöiden perusoikeuksien puolustamiseksi. Henkilökohtainen valtiovierailu riippuvuus Etelä-Afrikan taloudesta ja Eteläisen Afrikan yhteistyöjärjestön SADCC:n roolia vapautumiseen korostettiin. Mosambik oli sotatilassa Etelä-Afrikan kanssa Maputoon tehdyn kommandohyökkäyksen jäljiltä. Kommando-sissit räjäyttivät etelä-afrikkalaisten pakolaisten talojen seinään reikiä ja ryntäsivät sisään tappamaan epäiltyjä ANC:n jäseniä: 12 kuoli. Tajusin, että isäntäni olivat raskaasti yliarvioineet asemaani SAK:ssa. Enhän ollut edes vakituisesti SAK:n palveluksessa vaan sivukeikalla oleva työministeriön virkamies. Päätin kuitenkin viedä roolini kunnialla läpi, käyttäytyä tilanteeseen sopivasti ja tehdä kunnon muistiot. Halusin viedä yhteistyötä eteenpäin, kun siihen kerran tarjottiin hopealautasella mahdollisuus. Voisi mennä vuosia, ennen kuin kukaan muu SAK:sta tulisi Maputoon käymään. Onneksi olin ottanut mukaan teryleenipuvun ja solmion. Oli kuitenkin vaikea tottua siihen, että auton ovet avattiin, hotellihuoneeseen saateltiin ja ovi avattiin sinnekin. Viiden päivän ohjelma oli tiivis. Riennettiin akkutehtaalta metalliverstaalle, tekstiilitehtaasta lasitehtaaseen, vallankumousmuseosta kommandohyökkäyksen jälkien tarkastamiseen. Jalkapallo-otteluunkin ehdittiin: Ferroviario, josta tuli suosikkijoukkueeni, voitti 1 0. Vierailukohteissa vastaanottajat olivat ykkösvaatteet päällä, naisten puvut näyttivät usein iltapuvuilta. Tuotantoa ja suunnitelmia selostettiin, raaka-aineista oli pulaa. Työntekijöiden ruokkiminen oli ongelma, samoin työmatkakuljetukset. Tehtaan ostamat polkupyörät eivät pysyneet kunnossa. Tudorin akkutehtaalla oli oma kasvimaa ja kotieläimiä, sikojakin ja kanoja. Otin kuvan vuohesta, joka oli harhautunut sisälle tehtaaseen. Toimittajia oli aina paikalla mikrofoneineen ja lehtiöineen. Vasta parin päivän kuluttua kuunnellessani radiosta uutisia ymmärsin, että puheitani referoitiin joka päivä uutisissa. Tuli kiire suunnitella useampia teemoja, että tiedotukseen tulisi jotain vaihtelua. Perusviestini oli, että Suomi ja SAK ovat samalla puolella mosambikilaisten kanssa taistelussa rotuerottelua vastaan, tuemme pyrkimyksiä vaihtaa Etelä-Afrikan hallitus ja kumota apartheid. Kävimme myös maatilalla Marracuenessa komeassa autoletkassa. Afrikkalaisen maatalouden ongelmien rajuus valkeni. Portugalilaisilta oli jäänyt useamman tuhannen hehtaarin suurtila jokilaaksoon. Vallanvaihdon jälkeen se oli ollut hoitamatta, mutta nyt johtajaksi oli saatu maatalouskoulun käynyt nuori mies. Sadat työtekijät olivat raivanneet rikkaruohottuneita peltoja. Hallintorakennuksen edessä seisoi kaksi rekkaa täynnä viljaa: siemenet raivattuihin peltoihin olivat viimein saapuneet, kolme ja puoli kuukautta myöhässä. Edessämme levittäytyi valtava mutainen peltoalue, jonka reunaa kuopi hollantilaisen apujärjestön kaivuri: 600 hehtaarin tomaattisato oli päässyt mätänemään. Peltoja halkovia valtaojia viidakkoveitsin perkaavat miesryhmät olivat ehtineet avata vain 95 prosenttia ojista, kun joen vesi nousi sadeajan tultua. Mutta oja täyttää tehtävänsä vain, jos se on koko pituudeltaan auki. Sisällissota Etelä-Afrikan perustamaa Renamoa vastaan oli juuri tuona vuonna hiukan hiljentynyt. Maputo oli kaikkien mukaan turvallinen kävellä yksin yölläkin ja tein pitkiä kävelylenkkejä joka ilta, slummialueellekin. Valkoisia näkyi hyvin vähän. Lähellä Moçambicano -hotelliani huomasin sauna-kyltin. Uteliaana kävelin sisään. Höyryisessä pesuhuoneessa oli kymmenkunta miestä, puolet suomalaisia. Kierrellessämme tekstiilitehtaassa otin puheeksi usean metrin korkuiset kangastilkkukasat, joista tuprusi sankka savu lähistön taloihin saakka. Ihmettelin mistä on kysymys. Tekstiilijätteelle ei kuulemma ollut käyttöä ja tuli kalliiksi kuljettaa sitä mihinkään, joten se poltettiin paikan päällä. Tästä keskustelusta kehittyi vielä kahdeksan vuoden mittaan mattokutomo Maputoon. Mutta se on jo toinen tarina.

14 14 Mosambikin maut tuovat joulun mieleen Hilkka Kotkamaa Median varassa elävät ihmiset pitävä Mosambikia pelkkänä maailman ruokakriisin pesäkkeenä, mutta totuus on, että mosambikilaiset osaavat herkutella. He todella keittävät tarvittaessa naulasta soppaa ja jos mahdollista juhlana he saavat pöydät notkumaan. Naiset tekevät vähistäkin värkeistä ruokaa ja heillä on taito käyttää luonnon antimia. Suomalaiset ovat perunakansaa, mosambikilaisten muusi on maissipuuroa. Kuumaan puuroon pannaan kastiketta, vihanneksia ja lihaa. Lihalisukkeista yleisin on kana, mutta myös pähkinät ja pavut, linssit ja herneet kuuluvat asiaan. Inkivääri, tomaatti ja sipuli ovat usein terästyksenä. Oma palsta monipuolistaa Jokaisen perheen oman, pikkuruisenkin peltopalstan tuotteet, kuten kaalit, hirssit, bataatit, jamssi, kassava ja jopa munakoisot ja kurpitsa, ovat perinteinen osa ruokapöytää. Oma mosambikilainen herkkuni oli padassa valmistettu maukas vihannesliha-risotto. Jälkiruokana oli usein raikas appelsiinisalaatti, joka virkisti lämpimän ilmanalan sekoittamaa päätäni. Riisiä ja papuja syödään koko Afrikassa, kukin oman alueen tapaan maustettuna. Ruokapöytään kuuluu ilman muuta kala. Mosambikin rapiat kaksituhatta kilometriä pitkältä rannikolta lähtee joka aamu suuri joukko kirjavia kalastusveneitä ja kalaa grillataan kotitarpeiksi ja myytäväksi. Viinankäyttäjinä mosambikilaiset ovat varsin maltillisia, ainakin suomalaisiin verrattuna. Olut on ykkönen, mutta herkkujuoma on portugalilainen portviini. Auringon makeuttamia herkkuja Eräät mosambikilaiset pitävät herkkuna portugalilaisia pakastevihanneksia ja purkkisäilykkeitä, mutta minusta ne ovat vain kalpea varjo verrattuna Mosambikin auringon alla kasvaneisiin torilla myytäviin tomaatteihin, paprikoihin ja sipuleihin. Myös paikalliset auringon makeaksi kypsyttämät hedelmät vievät kielen mennessään. Yleisimpiä hedelmiä ovat banaani, ruokaturvaa Mosambik on ruokataloudessaan osin omillaan, mutta omavaraistuotannon ongelmana on se, että maanviljely on tehotonta, lannoitteista ja hyvistä siemenistä on pula. Mosambikin viljelykelpoisesta maasta on vain 12 prosenttia viljeltyä. Myös kastelujärjestelmät ovat puutteellisia. Maaseudulla peltojen viljelijöiden riesana ovat vuosikausien ajan olleet maamiinat, joita on sodan aikana kylvetty juuri sinne missä pitäisi kylvää viljaa, vihanneksia ja laiduntaa karjaa. Tosin 2000-luvun mango, papaija ja sitrushedelmät. Myös mausteiden ja yrttien käyttäjinä mosambikilaiset ovat taitavia ja monet omavaraisia palstansa ansiosta. Näitä ovat basilika ja chili sekä meidän joulumausteiksi mieltämät neilikka, kaneli, korianteri ja inkivääri. Ei sähkö vaan avotuli Miksi ruoka maistuu erilaiselta Mosambikissa kuin koti-suomessa? Se johtuu auringon makeuttamista vihanneksista ja valmistustavasta. Meillä ruoan valmistuksen perustana on sähköliesi, Mosambikissa avotuli, nykyisin usein kerosiini- tai hiilikeitin tai kaasuhella. Ehkä myös lämmin ilma ja ulkoilu tekee ihmisen vain nälkäiseksi eri tavoin. Mutta ruokahetki on juhlahetki tosin niin, että ruoka- alussa toimeenpannut miinanraivausoperaatiot ovat onnistuneet lähes täysin puhdistamaan pellot miinoista. Suomalaisellakin tuella suoritettu koneellinen raivaus osana YK-hanketta auttoi saamaan peltoja taas hyötykäyttöön. Koneet ja niiden käyttäjät tekivät perustyön ja jäljessä kulkeneet norjalaiskoulutetut miinakoirat ja mosambikilaisten opettamat miinoja haistavat rotat haistelivat tienoot turvallisiksi. Miinat ehtivät kuitenkin vammauttaa tuhansia ihmisiä, ja vielä kymmenisen vuotta sitten maanteiden varsiakin koristelivat pääkallon ja luiden kuvilla varustetut varoitusmerkit. Mosambikin ruoantuotantoa ovat viime vuosina häirinneet monet luonnonkatastrofit. Pari vuotta sitten kävi niin, että etelässä vaivasi kuivuus, pohjoisessa tulvat, joten ei ihme, että maa tarvitsi ruoka-apua ulkomailta. On arvioitu, että Mosambikin 22 miljoonasta asukkaasta on vajavaisesti ravittu noin puoli miljoonaa. Ikävää on, että lasten aliravitsemus on lisääntymässä. pöydästä saa poistua koska haluaa, mutta saa viipyä myös hyvin pitkään. Kelloon ei vilkuilla. Hinta ohjaa kotimaisiin Ruoan hinta on kieltämättä noussut viime kuukausina. Toisaalta nyt taas kelpaa kotimainenkin ruoka, koska eniten ovat nousseet ulkomaisten elintarvikkeiden hinnat. Valitettavasti lähes kaikki ruokaöljy on ulkomaista, samoin suureksi osaksi vehnä, siipikarja ja riisi. Moni mosambikilaisperhe viljelee omaa palstaa ja pihalla juoksee omia kanoja, joten omavaraustaloudella pötkii pitkälle. Ruokatalouden perusta maissi ja siitä tehtävä puuro ei useinkaan yllä seuraavaan satoon ainakaan maan eteläosissa. Onneksi omia viljelykasveja ovat sokeriruoko, tee, maniokki, maissi, kookospähkinät, sitrus- ja muut trooppiset hedelmät, perunat, riisi, naudanliha ja siipikarja. Toiveena paremmat kalansaaliit Mosambikin omavaraustalouden perusta on maissin lisäksi cashewpähkinät, jotka ovat myös merkittävä vientituote. Vasta Mosambikissa ymmärsin, miten herkulliselta tuore cashew-pähkinä maistuu. Suurin osa mosambikilaisista harrastaa kotitarveviljelyn lisäksi myös kalastusta. Valitettavasti vain kalansaaliit ovat vähenneet, koska rikkaiden maiden jättitroolarit kahmivat köyhän maan kaloja kitaansa ja rikkaiden maiden notkuviin ruokapöytiin. RESEPTEJÄ ISTA Pähkinänmakuinen broilerikastike Okraa katkarapujen kanssa (voidaan tehdä myös kalasta, katkaravuista, meriravuista tai naudanlihasta) 4 kkp maapähkinöitä 6 kypsää pilkottua tomaattia 2 pilkottua sipulia piri-piriä, chilijauhetta tai vahvaa paprikajauhetta suolaa 1/2 kg okria 1/2 kg katkarapuja 2 sipulia 2 tomaattia 1 kookospähkinä inkivääriä valkosipulia suolaa Pähkinät ja kupillinen vettä pannaan tehosekoittimeen ja tehdään seos. Kaadetaan kattilaan ja lisätään kaksi litraa vettä, sekoitetaan kunnes tulee maitomaiseksi. Paloitellaan toiseen kattilaan sipulit, tomaatit ja broileri (tai liha, kala, ravut). Kypsennetään kunnes tomaatit ja sipulit ovat kypsiä. Yhdistetään pähkinämaito ja liha-mausteseos ja haudutetaan miedolla lämmöllä välillä hämmentäen. Kypsennetään noin tunti ja lisätään piri-piri. Okrat pannaan veteen ja puhdistetaan raastamalla kuori ja leikkaamalla kannat ja kärjet pois. Jos okrat ovat suuria, ne pilkotaan ja maustetaan suolalla ja viinietikalla. ruskistetaan kevyesti. Keitetään mausteseos sipulista ja tomaatista lisäten siihen inkivääriä, valkosipulia, suolaa ja kookoksen siemenvalkuaisesta tehty kookosmaito. Kun mausteseos on kiehahtanut, lisätään siihen puhdistetut katkaravut ja okrat ja annetaan hautua. Tarjoillaan riisin kanssa.

15 15 maputon menomestat África Bar Av. 24 de Juhlo, Puh africabar.blogspot.com Mafalala Libre Av. Mao Tsé Tung, 911 Arte no Parke Parque dos Continuadores, Av. Mao Tsé Tung Mercado do Pau Praça 16 de Junho (Baixa) Associação Cultural da Casa Velha Av. Patrice Lumumba, 376. Puh / / Museu Nacional de Arte Av. Ho Chi Min, 1233, 1403 Maputo. Puh Associação dos Escritores Moçambicanos Av. 24 de Julho, Puh / Associação dos Músicos Moçambicanos Av. Maguiguana, 720. Puh Associação Kulungwana Estação dos Caminhos de Ferro, Praça dos Trabalhadores, Baixa Bar Fofoca Av. 24 de Julho, 231. Sindicato Nacional de Jornalistas Brisa Feira Popular, Av. 25 de Setembro, Baixa Centro Cultural Franco-Moçambicano (CCFM) Av. Samora Machel, 468. Puh / ccfmoz.com Face 2 Face Feira Popular, Av. 25 de Setembro, Baixa FEIMA Parque dos Continuadores, Av. Armando Tivane Gil Vicente Bar Av. Samora Machel, 45. Puh Núcleo de Arte Rua da Argélia, 194. Puh nucleodarte.blogspot.com Lennämme viisi kertaa viikossa Lissabonin kautta Maputoon. Nauti erinomaisesta palvelusta lennoillamme. Tarjoamme mahdollisuuden ilmaiseen hotellimajoitukseen Lissabonissa, jos aikataulullisesti meillä ei ole yhteyttä Mosambikiin samana päivänä. Spazio África Av. Paulo Samuel Kamkhomba, 578 Teatro Avenida Av. 25 de Setembro, Puh mutumbelagogo.wordpress.com Alkaen Teatro Mapiko Av. Patrice Lumumba, 376. Puh / / m enopaluu Urban Lounge Rua da Esquadra, Matola Café Acácia Parque dos Professores, Av. Martires de Mueda. Puh Coconuts Av. Marginal TAP Portugal auttaa löytämään Afrikan tähdet! Macaneta Av. 10 de Novembro. Puh Ambiente Bar Bairro 25 de Junho Choupal, Rua 6 Cine-teatro Gilberto Mendes (ent. Gungu) Travessa do Varieta, Puh Kampfumo Bar Bistro Estação dos Caminhos de Ferro, Praça dos Trabalhadores, Baixa. Puh Veleiro de Artes Av. Armando Tivane, 164. Puh / (englanniksi) veleiroarts.com Maputo Mosambik Waterfront Av. 10 de Novembro, 74. Puh Zambi Restaurant Av. 10 de Novembro, 8, Puh Varaukset internetistä puhelinmyynnistä tai valtuutetusta matkatoimistosta. Tässä vain pieni valikoima Maputon parhaita menomestoja, katso runsas listaus tarkempine kuvauksineen sivuilta: NB. Monet maputolaiset paikat käyttävät Facebookia erinomaisesti hyödykseen, joten tarkempia yhteys- ja ohjelmatietoja kannattaa kalastaa sieltä. TAP 125 x 167 SF.indd 1 Kehitysyhteistyö Yritysten vastuu Ilmastonmuutos Ihmisoikeudet Demokratia Tasa-arvo a a a n ma m a t t u ik tule va i l ma n t oko pa i laan k i nolla 08/04/ si! Osallistu kevään innostavimpaan vaikuttamistapahtumaan! lobbau massag ä s s i g si n s hel Kerrotaan yhdessä päättäjille, miten maailmasta tehdään parempi. lue lisää ja ilmoittaudu mukaan: Kepa_Massaglob_VOIMA_1-2.indd 1 kehitysyhteistyön palvelukeskus 4/26/11 2:35 PM

16