Tarkkuusvalmisteiset pyörintäliittimet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tarkkuusvalmisteiset pyörintäliittimet"

Transkriptio

1 075-Q Pääluettelo Tarkkuusvalmisteiset pyörintäliittimet vesi höyry paineilma hydrauli kuuma öljy tyhjö jäähdytys asiakaskohtaisiin järjestelmiin

2 Tavoitteemme: Pyrimme kaikin tavoin valmistamaan lajissaan markkinoiden parhaan tuotteen. Tämä periaate on samassa määrin kannustin kuin velvoite. Tavoitteen noudattaminen on kasvattanut pienestä työpajasta maailman johtavan pyörintäliittimien valmistajan sekä liittimille maailmanlaajuisen myynti- ja palveluverkon. Vuonna 1945 alkaneen tuotannon ja jatkuvan, käytännön vaatimuksiin perustuvan kehitystyön tuloksena DEUBLIN pyörintäliittimet ovat tänään teknologian terävimmällä huipulla - ja usein jopa edellä sitä. Laatu on yhteistyön tulos! DEUBLIN illa, kotipaikka Waukegan, USA, on ollut tuotantoa Euroopan, Afrikan ja Lähi-Idän markkinoille Saksassa ja Italiassa jo yli 30 vuotta. Melkein jokaisessa Euroopan maassa olevien edustajien myynti- ja varastotilojen lisäksi meillä on tytäryhtiöt Brasiliassa, Espanjassa, Etelä-Koreassa, Iso-Britanniassa, Italiassa, Itävallassa, Japanissa, Kiina, Meksikossa, Puolassa, Ranskassa, Saksassa, Singapore ja Suomessa. Tähän asiantuntemukseen ja DEUBLIN asiakas voi luottaa. liikekumppanuuteen Pyörintäliittimet palvelevat laaja-alaisesti teollisuutta kohteissa, joissa vettä, höyryä, öljyä, jäähdytysnestettä tai muuta väliainetta johdetaan pyörivään koneen osaan tai sen läpi, esim. telat, akselit ja karat. DEUBLIN pyörintäliittimet - tuotteet, joihin asiakkaamme voivat luottaa, yli 60 vuoden insinöörityön tiedolla ja kokemuksella. Perustuotevalikoimaamme on jatkuvasti kehitetty ja laajennettu. Lisäksi tarjoamme erikoisratkaisuja, asiakkaan määrittämiä muutoksia ja moduulirakenteita, näin kyeten tarjoamaan käyttäjille parhaan ratkaisun heidän tarpeeseensa. Pysyvä yhteys asiakkaisiin ja läheinen yhteistyö koneenrakentajien kanssa on perusta jatkuvalle kehitykselle. Laatu on koko yrityksemme sisältö. DEUBLIN in standardi on luotettava tuote kilpailukykyiseen hintaan ja oikea-aikaisesti toimitettuna. Luonnollisesti tällöin tarvitaan kokonaisvaltainen laadunvalvontajärjestelmä, joka toimii organisaation kaikilla alueilla; CERTIFICATE The TÜV CERT Certification Body of TÜV Hessen hereby certifies in accordance with TÜV CERT-procedures that CERTIFICATE The TÜV CERT Certification Body of TÜV Hessen hereby certifies in accordance with TÜV CERT-procedures that DEUBLIN GmbH Nassaustraße 10 D Hofheim-Wallau DEUBLIN GmbH Nassaustraße 10 D Hofheim-Wallau has established and applies a quality management system for has established and applies an environmental managementsystem for Development, production and distribution of precision-made rotating unions An audit was performed, Report No Proof has been furnished that the requirements according to Development, production and distribution of precision-made rotating unions An audit was performed, Report No Proof has been furnished that the requirements according to Kokonaisvaltaisen laadunhallintajärjestelmän johdosta DEUBLIN sai Saksan Standardointi-instituutin myöntämän alkuperäisen todistuksen DIN EN ISO 9001 vuonna Lokakuussa 2002 todistus uudistettiin ja DEUBLIN sai myös saman instituutin myöntämän ympäristösertifikaatin DIN EN ISO Lyhyesti - DEUBLIN täyttää uudet standardit DIN EN ISO : 2005 DIN EN ISO 9001 : 2000 are fulfilled. The certificate is valid until 26. March 2009 First certificate March 1996 Certificate Registration No are fulfilled. The certificate is valid until 26. March 2009 First certificate November 2003 Certificate Registration No TGA-ZM Darmstadt, 27th march 2006 Validity verifi able Cert-GB-01/2001 TÜV CERT-Certification Body of TÜV Hessen Darmstadt, 27th March 2006 Validity verifi able Cert-GB-01/2001 TÜV CERT-Certification Body of TÜV Hessen DEUBLIN valintataulukko kääntöpuolella 2

3 Valintataulukko DEUBLIN pyörintäliittimille Maks. käyttöarvot P T n bar C min -1 Tullinimike: Koko Sarja erikoisominaisuudet sivut Vesi ja kuuma öljy 120 C asti 6-23 DN laakerit kestovoideltu käyttöiäksi 6-12 DN yleiskäyttö, vakio 7-12 DN yleiskäyttö, vakio 13 DN 40, 50 & , 655, yleiskäyttö laipallisella roottorilla DN vain vedelle vakio kierteellä tai laipallisella roottorilla DN tiivistekasetilla DN 125 F vedelle 22 DN ruostumaton teräs 23 Höyry ja kuuma öljy 230 C asti DN 10 & 15 N kylläst. höyr hiilig rafiittinen laakeri ja pallomainen tiiviste 24 DN 10 & 15 N kuuman öljyn hiiligrafiittinen laakeri ja pallomainen tiiviste 24 DN kylläst. höyr hiiligrafiittinen laakeri ja pallomainen tiiviste DN kuuman öljyn hiiligrafiittinen laakeri ja pallomainen tiiviste DN 40 HPS kylläst. höyr aallotustelakäyttöihin 28 DN H kylläst. höyr hiiligrafiittinen laakeri ja pallomainen tiiviste DN H kuuman öljyn hiiligrafiittinen laakeri ja pallomainen tiiviste Paineilma ja hydrauliikka DN itsekannattava tai akselin sisään asennettava 33 DN , 1102, vakiokäyttökohteille DN 15 & , 2200, vakiokäyttökohteille DN 25 & , vakiokäyttökohteille DN , 1102, akselin sisään asennettava 36 DN 8-40 D korkeille paineille 37 DN 8-25 AP korkea paine & korkea pyörimisnopeus 38 DN korkea paine, hydrauliikka 39 DN 8 & & tandemmalli 40 DN , 1790, DEU-PLEX DN 10 & , monikanavaiset 43 DN DEU-PLEX, voideltu ilma 44 DN , DEU-PLEX 45 DN DEU-PLEX, korkea pyörimisnopeus 46 Jäähdytysneste DN vakiokäyttökohteille 47 DN jäähdytys, korkea pyörimisnopeus 48 DN 8 & & kuivakäyttö ( POP-OFF ), itsekannattava Vesi, jatkuvan valun laitoksissa 51 DN akselin sisään asennettava 51 Huom! Käyttösovellutuksiin, joissa annetut arvot ylittyisivät, kysyttävä ohjeita edustajaltamme. Erikoisrakenteita korkeammille käyttöarvoille on saatavissa tarvittaessa. Tällöin on mainittava väliaine, koko, pyörimisnopeus, paine ja lämpötila. Ohjeet letkuliitännän ja DEUBLIN pyörintäliittimen asennukseen sivulla Mitat millimetreinä. Tekniset- ja mittamuutokset sitoumuksetta. 3

4 Ennen DEUBLIN ien tuloa markkinoille pyörintäliittimiä sanottiin paineliittimiksi. Tämä nimitys johtui painetiivisteperiaatteesta, jota käytettiin tiivistyskosketuksen ylläpitämiseen. Pinnallisesti tämä teoria näyttää hyvältä. Kuitenkin loogisena seurauksena oli, että paineen kasvaessa tiivisteitä toisiaan vastaan pitävät voimat myös kasvoivat - suurempi paine = tiukempi, parempi tiivistys. Tiivisteperiaate Pyörivään tiivistyspintaan kohdistuva suurempi paine merkitsi kuitenkin myös suurempaa kitkaa, suurempaa vääntömomenttia ja lisääntynyttä kulumista. Tästä syystä DEUBLIN kehitti ns. tasapainotetun tiivistyksen. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti tiivistyspintoihin kohdistuvan paineen pitämistä mahdollisimman pienenä riippumatta väliaineen paineesta, tällöin seurauksena on liittimen vapaampi pyörintä ja tiivisteiden pidempi käyttöikä. Määrätyn avaus- ja sulkemisvoiman tasapainon seurauksena, voiteleva väliaine on aina pintojen välissä. Jotta saavutetaan tiiveys Lukitustapit paineettomassa tilanteessa, uivan tiivisteen tiivistekontakti ylläpidetään jousikuormituksella (katso kuva). Tasapainottamaton tiivistys Koko putkistopaine vaikuttaa tiivistyspintaan. DEUBLIN tasapainotettu tiivistys Sama paine uivan tiivisteen molemmilla pinnoilla. Uiva tiiviste Pyörimättömäksi lukittu uiva tiiviste Valmistus Koko DEUBLIN tuoteohjelma valmistetaan huipputeknologialla lähtien ensimmäisestä piirustuksesta lopulliseen tuotantoon asti. Nykyaikaiset CNC-työstökeskukset muuttavat korkealaatuiset raaka-aineet tarvittaviksi tarkkuusosiksi ja komponenteiksi. Kustannustehokas tuotanto on perusta, jota uusi teknologia ja nykyaikaisimmat sovellutukset avustavat. Ennen toimitusta jokaisen pyörintäliittimen tiiveys testataan lopputarkastuksen yhteydessä. Pyörintäliittimen ydin on tiivisterakenne. Tiivistepinnat tehdään työkaluteräksestä, hiiligrafiitista, pronssista, keramiikasta, kovametallista tai piikarbidista ja ne on mikroläpätty pinnansileyteen 0,025 RMS ja optiseen kahden valorenkaan tasomaisuuteen. Tarkkuuden vakuudeksi valorenkaat testataan monokromaattisella valolla (katso kuva). 1 valorengas 0, mm 2 valorengasta 0,00058 mm 9 valorengasta 0,00254 mm Mikroläpätyt tiivistepinnat Merkintä Selitys ¹/₂ NPT Amerikkalainen kartiokierre ⁵/₈-18 UNF Amerikkalainen hienokierre 1-14 UNS Amerikkalainen erikoiskierre RH tai LH Oikeakätinen tai vasenkätinen CNC-työstökeskus Kierrevaihtoehdot Merkintä Selitys G ¹/₂ ISO 228 (DIN 259) suora putkikierre M 22x1,5 Metrinen ISO-kierre R ¹/₈ Putkikierre ISO 7/1 (DIN 2999) (Sisäkierre suora, ulkokierre kartio) ³/₄ BSPT Putkikierre (sisä- ja ulkokierre kartio) 4

5 Vuosien kokemus, jatkuva yhteydenpito asiakkaisiin, itse tehdyt ja toimittajien tekemät uudistukset ovat antaneet DEUBLIN ille mahdollisuuden tarjota huipputeknologisia, luotettavia pyörintäliittimiä. Väliaineen kanssa yhteensopiva oikea tiivisteyhdistelmä takaa maksimikäyttöiän kaikissa sovellutuksissa. Siisti ja tehokas varastointi ja liittimen käsittely on asiakkaan kannalta yhtä tärkeä edellytys kuin DEUBLIN in teknisten ohjeiden noudattaminen. Markkinoilla on yhä enemmän tarvetta tuotteille, joilla saavutetaan pitkä käyttöikä äärimmäisissä olosuhteissa. Uusien tuotteiden kehityksen ja jatkuvan olemassa olevien tuotteiden muunnosten lisäksi yhä paremmin kulutusta kestäviä tiivisteyhdistelmiä sovelletaan markkinoiden vaatimuksiin. DEUBLIN tarjoaa näitä tiivisteyhdistelmiä nimellä E.L.S. DEUBLIN in asiakassuuntautunut palvelu koostuu seuraavista tekijöistä: asiakaskohtaisesti ja/tai erikoistarpeisiin suunnitellut liittimet, kaikenkäsittävä tekninen tuki liitintä valittaessa joko DEUBLIN ilta tai valtuutetulta edustajalta, lyhyet toimitusajat kaikille komponenteille ja lopuksi, pikainen vianetsintä kaikissa ongelmissa. Pitkät koneen käyttöhäiriöt ovat menneisyyttä. Laaja valikoima liittimiä on valmistettu varastoon nopeita toimituksia varten. Automaattinen varastojärjestelmä mahdollistaa kaikkien tarvittavien komponenttien paikallistamisen nopeasti ja tehokkaasti. Yleisesti, kaikki DEUBLIN pyörintäliittimet voidaan korjata tehtaalla tai edustajan toimesta. Liittimet puretaan, pestään ja kaikki kuluneet osat korvataan uusilla. Kokoonpanon ja testauksen jälkeen asiakas saa takaisin liittimet uutta vastaavina normaalilla takuulla. Mikäli kyseessä on takuuetu, on liitin palautettava AVAAMATTO- MANA. Vuodon syy todetaan ja jos halutaan, asiakas saa raportin henkilökohtaisesti. Löydetyt tulokset ratkaisevat suoritetaanko korjaus maksullisena vai veloituksetta. Useat DEUBLIN tuotteet on mahdollista korjata myös käyttäjän toimesta tiiviste- tai korjaussarjalla. Näitä varaosasarjoja on tilattavissa DEUBLIN edustajalta korjausohjeineen (katso kohta numerointi). Luotettavuus Palvelu Korjaus (pidennetyn kestoiän tiiviste). Toimitusajat sopimuksen mukaisille erikoisliittimille ovat vain murto-osan pidemmät, johtuen nykyaikaisen ja optimoidun tuotannon ja asennuksen tarvitsemasta lyhyestä valmistusajasta. Tehokas CAD-systeemi takaa erikoistarpeiden kuten olemassaolevien liittimien muutosten tai uuden suunnitellun tuotteen toteuttamisen. Asiakas saa välittömästi tarjouksen, hinnan ja teknisen piirustuksen. Pyörintäliittimen tuotanto alkaa sillä hetkellä, kun asiakkaan hyväksymä piirustus on palautettu DEUBLIN ille. DEUBLIN vakioliittimien tilausnumero koostuu 2:sta, 3:sta tai 4: stä numeroryhmästä. Jokainen ryhmä kuvaa erityistä ominaispiirrettä, kuten käyttöalaa, tiivisterakennetta tai roottoriliitäntää (katso tilausesimerkki). Korjaus- ja tiivistesarjojen numerot poikkeavat vastaavan pyörintäliittimen numerosta numerosarjaan lisätyllä kirjaimella (B tai C), mikä kuvaa korjauksen laajuutta. Kirjain B tarkoittaa korjaussarjaa ja kirjain C tiivistesarjaa (katso tilausesimerkki). Numerointi roottori tiivisterakenne malli / sarja / koko B284 korjaussarja Tilausesimerkki: kaksikanavakulmakappale sarja / koko C tiivistesarja

6 Maks. vedenpaine Maks. pyörimisnopeus Suora roottorikierre: Malli PSI 10 bar 3,500 RPM min -1 3,000 RPM min -1 2,500 RPM min RPM 750 min -1 DEUBLIN Liittimet sarja 57 vesikäyttöön piikarbiditiivisteillä, DN (Patentoitu) - yksi- ja kaksikanavarakenne - itsekannattava pyörintäliitin - runkoliitäntä säteittäinen - tasapainotettu tiivistys - roottoritiiviste nastakiinnityksellä - helppo ja nopea tiivisteosien vaihto (roottoritiiviste, uiva tiiviste) - kestovoideltu käyttöiäksi - myös huonolaatuiselle vedelle - 3 vuotoaukkoa - taottu messinkirunko - roottori ruostumatonta terästä - erikoispiirteitä: kierteitetyt vuotoaukot, roiskesuojatut laakerit, nikkelipinnoitetut tyypit Lisätiedot DEUBLIN ilta tai paikalliselta edustajalta. Maks. lämpötila 90 C > 90 C ota yhteys DEUBLINiin Momenttiarvot 57 sarjalle DN ft.lbs Nm , , , , , , ,50 Tiivisterakenne - vakio - hiili/piikarbidi - pitkä käyttöikä Tiivisterakenne - E.L.S. (pidennetyn kestoiän tiiviste) - piikarbidi/piikarbidi vaativiin olosuhteisiin (huonolaatuinen vesi) Piikarbidinen roottoritiiviste, lukittu pyörimättömäksi Tiiviste Tiivisteohjain Kierrejousi Viton o-rengas Korjaus Sarjaan 57 on suunniteltu nopeasti ja helposti vaihdettava uiva tiiviste ja roottorin tiiviste. Päinvastoin kuin joissain muissa liitinmerkeissä, missä tiiviste on kiinteänä osana roottoria, on sarjan 57 roottorin tiiviste erillinen, pyörimättömäksi lukittu tiivisterengas. Kulunut tiiviste on helppo poistaa ja vaihtaa uuteen. Koska koko roottoria ei tarvitse vaihtaa tai läpätä, korjaus voidaan suorittaa nopeasti ja helposti käyttöpaikalla. Ja koska ainoastaan tiivisteet on vaihdettava, korjauskustannus on myös alhainen. Uiva tiiviste hiili/piikarbidi Tiivistesarjojen numerointi sivulla 5.

7 DEUBLIN Liittimet sarja 55 yleiskäyttöön, DN yksi- ja kaksikanavarakenne - itsekannattava pyörintäliitin - runkoliitäntä säteittäinen - tasapainotettu tiivistys - 3 vuotoaukkoa - taottu messinkirunko - roottori ruostumatonta terästä - erikoispiirteitä: kierteitetyt vuotoaukot, roiskesuojatut laakerit, nikkelipinnoitetut ja/tai matalan momentin rakenne - voiteluohjeet sivulla 52 Lisätiedot DEUBLIN ilta tai paikalliselta edustajalta. Maks. vedenpaine* Malli Maks. vedenpaine* Malli 655 Maks. kyllästetyn höyryn paine (jaksottainen) Maks. kuuman öljyn paine Maks. pyörimisnopeus Suora roottorikierre: Malli PSI 50 bar 200 PSI 14 bar 14 PSI 1 bar 100 PSI 6,5 bar 3,500 RPM min -1 3,000 RPM min -1 2,500 RPM min RPM 750 min -1 Maks. lämpötila 120 C > 120 C ota yhteys DEUBLINiin * Yli 8 bar paine sallittu vain kylmällä vedellä (maks. 50 C) Momenttiarvot 55 sarjalle DN ft.lbs Nm , , , , , , ,07 Tiivisterakenne - vakio - hiili/pronssi vedelle valinnainen: - hiili/keramiikka kuumalle öljylle, kuumalle vedelle ja kyllästetylle höyrylle - monikäyttösovellutukset Tiivisterakenne - E.L.S. (pidennetyn kestoiän tiiviste) - kovametalli/keramiikka vaativiin olosuhteisiin (huonolaatuinen vesi), maks. lämpötila 90 C Halkileikkaus kaksikanavaisesta liittimestä kiinteällä sisäputkella. Yksikanavaisessa liittimessä on tulppa kulmakappaleen paikalla. Hiiligrafiitti- tai kovametallitiiviste Teflonkiila tai o-rengas Ruostumaton teräsjousi Kulmakappale (DUO) Roottorikierre (kts.taulukko) Pyörimätön sisäputki (kts. kierteet taulukosta) Avainväli Messinkirunko Mikroläpätyt tiivistepinnat Aukko Pronssi tai keraaminen uiva tiiviste 7

8 Sarjojen 57 ja 55 yksikanavaiset pyörintäliittimet DN Yksikanavaisia pyörintäliittimiä käytetään silloin, kun sylinterin tai telan toiseen päähän kytketään sisäänvienti ja toiseen päähän ulostulo. Roottori ohjausolakkeella ** DN = kuusio DN = avainväli DN B Mallinumero (Perusmallit) A C D1 E F G H J K T U V Malli 57 Malli 57 Malli 55 Malli 55 Roottorikierteet ø ø NPT ø STD E.L.S. STD E.L.S ³/₈ NPT G ³/₈ RH , ¹/₄ - 1,5-0,6 ³/₈ NPT G ³/₈ LH , ¹/₄ - 1,5-0,6 G ³/₈ G ³/₈ RH , ¹/₄ - 1,5-0,6 G ³/₈ G ³/₈ LH , ¹/₄ - 1,5-0,6 ¹/₂ NPT G ¹/₂ RH , ³/₈ - 1,5-1,2 ¹/₂ NPT G ¹/₂ LH , ³/₈ - 1,5-1,2 G ¹/₂ G ¹/₂ RH , ³/₈ - 1,5-1,2 G ¹/₂ G ¹/₂ LH , ³/₈ - 1,5-1,2 G ¹/₂ M 20 x 1,5 RH , ³/₈ g6 1,2 G ¹/₂ M 20 x 1,5 LH , ³/₈ g6 1,2 ³/₄ NPT G ³/₄ RH ¹/₂ - 2-2,1 ³/₄ NPT G ³/₄ LH ¹/₂ - 2-2,1 G ³/₄ G ³/₄ RH ¹/₂ - 2-2,1 G ³/₄ G ³/₄ LH ¹/₂ - 2-2,1 G ³/₄ M 35 x 1,5 RH ¹/₂ - 2-2,2 G ³/₄ M 35 x 1,5 LH ¹/₂ - 2-2,2 G ³/₄ M 27 x 1,5 RH ¹/₂ g6 2,1 G ³/₄ M 27 x 1,5 LH ¹/₂ g6 2,1 1 NPT G 1 RH ³/₄ ,1 1 NPT G 1 LH ³/₄ ,1 G G 1 RH ³/₄ ,1 G G 1 LH ³/₄ ,1 G M 35 x 1,5 RH ³/₄ ,1 G M 35 x 1,5 LH ³/₄ ,1 1¹/₄ NPT G 1¹/₄ RH , ,1 1¹/₄ NPT G 1¹/₄ LH , ,1 G 1¹/₄ G 1¹/₄ RH , ,1 G 1¹/₄ G 1¹/₄ LH , ,1 1¹/₂ NPT G 1¹/₂ RH ¹/₄ ,7 1¹/₂ NPT G 1¹/₂ LH ¹/₄ ,7 G 1¹/₂ G 1¹/₂ RH ¹/₄ ,7 G 1¹/₂ G 1¹/₂ LH ¹/₄ ,7 G 1¹/₂ M 50 x 1,5 RH ¹/₄ ,5 G 1¹/₂ M 50 x 1,5 LH ¹/₄ ,5 2 NPT G 2 RH ¹/₄ 70 2,5-7,6 2 NPT G 2 LH ¹/₄ 70 2,5-7,6 G G 2 RH ¹/₄ 70 2,5-7,6 G G 2 LH ¹/₄ 70 2,5-7,6

9 Sarjojen 57 ja 55 kaksikanavaiset DN pyörintäliittimet kierteitetylle sisäputkelle Kaksikanavaisia pyörintäliittimiä käytetään, kun menoja paluukanavat ovat samassa päässä sylinteriä tai telaa; tukematon sisäputki, pituus oltava alle 4 x D2; maksimi pyörimisnopeus 1000 min -1, suuremmille nopeuksille käytettävä jaettua sisäputkea (katso sivu 11/12) Pyörintäliitin roottorin ohjausolakkeella, muut perusmallit ja painot sivulla 8. DUO Asiakkaan hankkima sisäputki ** DN = kuusio DN = avainväli DN B O Mallinumero A C D2 E F G H J K M N P R S T U Malli 57 DUO Roottorikierteet ø ø NPT Kierre ø STD ³/₈ NPT ¹/₄ NPT G ³/₈ RH , ¹/₄ M ,5 10 ³/₈ NPT ¹/₄ NPT G ³/₈ LH , ¹/₄ M ,5 G ³/₈ G ¹/₄ G ³/₈ RH , ¹/₄ M ,5 G ³/₈ G ¹/₄ G ³/₈ LH , ¹/₄ M ,5 ¹/₂ NPT ³/₈ NPT G ¹/₂ RH , ³/₈ G ¹/₈ ,5 ¹/₂ NPT ³/₈ NPT G ¹/₂ LH , ³/₈ G ¹/₈ ,5 15 G ¹/₂ G ³/₈ G ¹/₂ RH , ³/₈ G ¹/₈ ,5 G ¹/₂ G ³/₈ G ¹/₂ LH , ³/₈ G ¹/₈ ,5 G ¹/₂ G ³/₈ M 20 x 1,5 RH , ³/₈ G ¹/₈ G ¹/₂ G ³/₈ M 20 x 1,5 LH , ³/₈ G ¹/₈ ³/₄ NPT ¹/₂ NPT G ³/₄ RH ¹/₂ G ¹/₄ ³/₄ NPT ¹/₂ NPT G ³/₄ LH ¹/₂ G ¹/₄ G ³/₄ G ¹/₂ G ³/₄ RH ¹/₂ G ¹/₄ G ³/₄ G ¹/₂ G ³/₄ LH ¹/₂ G ¹/₄ G ³/₄ G ¹/₂ M 35 x 1,5 RH ¹/₂ G ¹/₄ G ³/₄ G ¹/₂ M 35 x 1,5 LH ¹/₂ G ¹/₄ G ³/₄ G ¹/₂ M 27 x 1,5 RH ¹/₂ G ¹/₄ G ³/₄ G ¹/₂ M 27 x 1,5 LH ¹/₂ G ¹/₄ NPT ¹/₂ NPT G 1 RH ³/₄ G ³/₈ NPT ¹/₂ NPT G 1 LH ³/₄ G ³/₈ G 1 G ¹/₂ G 1 RH ³/₄ G ³/₈ G 1 G ¹/₂ G 1 LH ³/₄ G ³/₈ G 1 G ¹/₂ M 35 x 1,5 RH ³/₄ G ³/₈ G 1 G ¹/₂ M 35 x 1,5 LH ³/₄ G ³/₈ ¹/₄ NPT ³/₄ NPT G 1¹/₄ RH , G ¹/₂ ¹/₄ NPT ³/₄ NPT G 1¹/₄ LH , G ¹/₂ G 1¹/₄ G ³/₄ G 1¹/₄ RH , G ¹/₂ G 1¹/₄ G ³/₄ G 1¹/₄ LH , G ¹/₂ ¹/₂ NPT ³/₄ NPT G 1¹/₂ RH ¹/₄ G ³/₄ ¹/₂ NPT ³/₄ NPT G 1¹/₂ LH ¹/₄ G ³/₄ G 1¹/₂ G ³/₄ G 1¹/₂ RH ¹/₄ G ³/₄ G 1¹/₂ G ³/₄ G 1¹/₂ LH ¹/₄ G ³/₄ G 1¹/₂ G ³/₄ M 50 x 1,5 RH ¹/₄ G ³/₄ G 1¹/₂ G ³/₄ M 50 x 1,5 LH ¹/₄ G ³/₄ NPT 1¹/₄ NPT G 2 RH ¹/₄ G , NPT 1¹/₄ NPT G 2 LH ¹/₄ G ,5 G 2 G 1¹/₄ G 2 RH ¹/₄ G ,5 G 2 G 1¹/₄ G 2 LH ¹/₄ G ,5 9

10 Sarjojen 57 ja 55 kaksikanavaiset DN pyörintäliittimet pyörivälle sisäputkelle Kaksikanavaisia pyörintäliittimiä käytetään, kun meno- ja paluukanavat ovat samassa päässä sylinteriä tai telaa; maksimi pyörimisnopeus 1000 min -1, suuremmille nopeuksille käytettävä jaettua sisäputkea (katso sivu 11/12) Pyörintäliitin roottorin ohjausolakkeella, muut perusmallit ja painot sivulla 8. DUO Asiakkaan hankkima sisäputki ** DN = kuusio DN = avainväli DN B O Mallinumero A C D2 E F G H J K M N P R S T U Malli 57 DUO Roottorikierteet ø ø NPT Putki ø STD ø d11 ³/₈ NPT ¹/₄ NPT G ³/₈ RH , ¹/₄ , ,5 10 ³/₈ NPT ¹/₄ NPT G ³/₈ LH , ¹/₄ , ,5 G ³/₈ G ¹/₄ G ³/₈ RH , ¹/₄ , ,5 G ³/₈ G ¹/₄ G ³/₈ LH , ¹/₄ , ,5 ¹/₂ NPT ³/₈ NPT G ¹/₂ RH , ³/₈ , ,5 ¹/₂ NPT ³/₈ NPT G ¹/₂ LH , ³/₈ , ,5 15 G ¹/₂ G ³/₈ G ¹/₂ RH , ³/₈ , ,5 G ¹/₂ G ³/₈ G ¹/₂ LH , ³/₈ , ,5 G ¹/₂ G ³/₈ M 20 x 1,5 RH , ³/₈ , G ¹/₂ G ³/₈ M 20 x 1,5 LH , ³/₈ , ³/₄ NPT ¹/₂ NPT G ³/₄ RH ¹/₂ , ³/₄ NPT ¹/₂ NPT G ³/₄ LH ¹/₂ , G ³/₄ G ¹/₂ G ³/₄ RH ¹/₂ , G ³/₄ G ¹/₂ G ³/₄ LH ¹/₂ , G ³/₄ G ¹/₂ M 35 x 1,5 RH ¹/₂ , G ³/₄ G ¹/₂ M 35 x 1,5 LH ¹/₂ , G ³/₄ G ¹/₂ M 27 x 1,5 RH ¹/₂ , G ³/₄ G ¹/₂ M 27 x 1,5 LH ¹/₂ , NPT ¹/₂ NPT G 1 RH ³/₄ , NPT ¹/₂ NPT G 1 LH ³/₄ , G 1 G ¹/₂ G 1 RH ³/₄ , G 1 G ¹/₂ G 1 LH ³/₄ , G 1 G ¹/₂ M 35 x 1,5 RH ³/₄ , G 1 G ¹/₂ M 35 x 1,5 LH ³/₄ , ¹/₄ NPT ³/₄ NPT G 1¹/₄ RH , , ¹/₄ NPT ³/₄ NPT G 1¹/₄ LH , , G 1¹/₄ G ³/₄ G 1¹/₄ RH , , G 1¹/₄ G ³/₄ G 1¹/₄ LH , , ¹/₂ NPT ³/₄ NPT G 1¹/₂ RH ¹/₄ , ¹/₂ NPT ³/₄ NPT G 1¹/₂ LH ¹/₄ , G 1¹/₂ G ³/₄ G 1¹/₂ RH ¹/₄ , G 1¹/₂ G ³/₄ G 1¹/₂ LH ¹/₄ , G 1¹/₂ G ³/₄ M 50 x 1,5 RH ¹/₄ , G 1¹/₂ G ³/₄ M 50 x 1,5 LH ¹/₄ , NPT 1¹/₄ NPT G 2 RH ¹/₄ , , NPT 1¹/₄ NPT G 2 LH ¹/₄ , ,5 G 2 G 1¹/₄ G 2 RH ¹/₄ , ,5 G 2 G 1¹/₄ G 2 LH ¹/₄ , ,5 10

11 Sarjojen 57 ja 55 kaksikanavaiset DN pyörintäliittimet jaetulle sisäputkelle Kaksikanavaisia pyörintäliittimiä käytetään, kun meno- ja paluukanavat ovat samassa päässä sylinteriä tai telaa; juotettu sisäputki, tukematon, pituus oltava alle 4 x D2; maksimi pyörimisnopeus 3500 min -1. Pyörintäliitin roottorin ohjausolakkeella, muut perusmallit ja painot sivulla 8. Kulmakappale * asiakkaan hankkima ** DN = kuusio DN = avainväli Pyörivä putki* Liitoskappale* Laakeriholkki* DN B O Mallinumero A C D2 E F G H J K L M N P Q S T U Malli 57 DUO Roottorikierteet ø ø NPT ø H9 ø ø STD ³/₈ NPT ¹/₄ NPT G ³/₈ RH , ¹/₄ ,5 ³/₈ NPT ¹/₄ NPT G ³/₈ LH , ¹/₄ ,5 G ³/₈ G ¹/₄ G ³/₈ RH , ¹/₄ ,5 G ³/₈ G ¹/₄ G ³/₈ LH , ¹/₄ ,5 ¹/₂ NPT ³/₈ NPT G ¹/₂ RH , ³/₈ ,5 ¹/₂ NPT ³/₈ NPT G ¹/₂ LH , ³/₈ ,5 G ¹/₂ G ³/₈ G ¹/₂ RH , ³/₈ ,5 G ¹/₂ G ³/₈ G ¹/₂ LH , ³/₈ ,5 G ¹/₂ G ³/₈ M 20 x 1,5 RH , ³/₈ G ¹/₂ G ³/₈ M 20 x 1,5 LH , ³/₈ ³/₄ NPT ¹/₂ NPT G ³/₄ RH ¹/₂ ³/₄ NPT ¹/₂ NPT G ³/₄ LH ¹/₂ G ³/₄ G ¹/₂ G ³/₄ RH ¹/₂ G ³/₄ G ¹/₂ G ³/₄ LH ¹/₂ G ³/₄ G ¹/₂ M 35 x 1,5 RH ¹/₂ G ³/₄ G ¹/₂ M 35 x 1,5 LH ¹/₂ G ³/₄ G ¹/₂ M 27 x 1,5 RH ¹/₂ G ³/₄ G ¹/₂ M 27 x 1,5 LH ¹/₂ NPT ¹/₂ NPT G 1 RH ³/₄ NPT ¹/₂ NPT G 1 LH ³/₄ G 1 G ¹/₂ G 1 RH ³/₄ G 1 G ¹/₂ G 1 LH ³/₄ G 1 G ¹/₂ M 35 x 1,5 RH ³/₄ G 1 G ¹/₂ M 35 x 1,5 LH ³/₄ ¹/₄ NPT ³/₄ NPT G 1¹/₄ RH , ¹/₄ NPT ³/₄ NPT G 1¹/₄ LH , G 1¹/₄ G ³/₄ G 1¹/₄ RH , G 1¹/₄ G ³/₄ G 1¹/₄ LH , ¹/₂ NPT ³/₄ NPT G 1¹/₂ RH ¹/₄ ¹/₂ NPT ³/₄ NPT G 1¹/₂ LH ¹/₄ G 1¹/₂ G ³/₄ G 1¹/₂ RH ¹/₄ G 1¹/₂ G ³/₄ G 1¹/₂ LH ¹/₄ G 1¹/₂ G ³/₄ M 50 x 1,5 RH ¹/₄ G 1¹/₂ G ³/₄ M 50 x 1,5 LH ¹/₄ NPT 1¹/₄ NPT G 2 RH ¹/₄ ,5 2 NPT 1¹/₄ NPT G 2 LH ¹/₄ ,5 G 2 G 1¹/₄ G 2 RH ¹/₄ ,5 G 2 G 1¹/₄ G 2 LH ¹/₄ ,5 11

12 Sarjojen 57 ja 55 kaksikanavaiset DN jaetulle itsekeskittyvälle sisäputkelle Kaksikanavaisia pyörintäliittimiä käytetään, kun meno- ja paluukanavat ovat samassa päässä sylinteriä tai telaa; itsekeskittyvä sisäputki, maksimi pyörimisnopeus 3500 min -1. Pyörintäliitin roottorin ohjausolakkeella, muut perusmallit ja painot sivulla 8. Kulmakappale Pyörivä putki* Liitoskappale* * asiakkaan hankkima ** DN = kuusio DN = avainväli Laakeriholkki* DN B O Mallinumero A C D2 E F G H J K L M N P Q S T U Malli 57 DUO Roottorikierteet ø ø NPT ø H9 ø ø STD ³/₈ NPT ¹/₄ NPT G ³/₈ RH ³/₈ NPT ¹/₄ NPT G ³/₈ LH G ³/₈ G ¹/₄ G ³/₈ RH G ³/₈ G ¹/₄ G ³/₈ LH Teknisistä syistä johtuen tälle koolle ei ole saatavissa itsekeskittyvää sisäputkea. Käytä jaettua sisäputkea sivulla 11. ¹/₂ NPT ³/₈ NPT G ¹/₂ RH , ³/₈ ,5 ¹/₂ NPT ³/₈ NPT G ¹/₂ LH , ³/₈ ,5 G ¹/₂ G ³/₈ G ¹/₂ RH , ³/₈ ,5 G ¹/₂ G ³/₈ G ¹/₂ LH , ³/₈ ,5 G ¹/₂ G ³/₈ M 20 x 1,5 RH , ³/₈ G ¹/₂ G ³/₈ M 20 x 1,5 LH , ³/₈ ³/₄ NPT ¹/₂ NPT G ³/₄ RH ¹/₂ ³/₄ NPT ¹/₂ NPT G ³/₄ LH ¹/₂ G ³/₄ G ¹/₂ G ³/₄ RH ¹/₂ G ³/₄ G ¹/₂ G ³/₄ LH ¹/₂ G ³/₄ G ¹/₂ M 35 x 1,5 RH ¹/₂ G ³/₄ G ¹/₂ M 35 x 1,5 LH ¹/₂ G ³/₄ G ¹/₂ M 27 x 1,5 RH ¹/₂ G ³/₄ G ¹/₂ M 27 x 1,5 LH ¹/₂ NPT ¹/₂ NPT G 1 RH ³/₄ NPT ¹/₂ NPT G 1 LH ³/₄ G 1 G ¹/₂ G 1 RH ³/₄ G 1 G ¹/₂ G 1 LH ³/₄ G 1 G ¹/₂ M 35 x 1,5 RH ³/₄ G 1 G ¹/₂ M 35 x 1,5 LH ³/₄ ¹/₄ NPT ³/₄ NPT G 1¹/₄ RH , ¹/₄ NPT ³/₄ NPT G 1¹/₄ LH , G 1¹/₄ G ³/₄ G 1¹/₄ RH , G 1¹/₄ G ³/₄ G 1¹/₄ LH , ¹/₂ NPT ³/₄ NPT G 1¹/₂ RH ¹/₄ ¹/₂ NPT ³/₄ NPT G 1¹/₂ LH ¹/₄ G 1¹/₂ G ³/₄ G 1¹/₂ RH ¹/₄ G 1¹/₂ G ³/₄ G 1¹/₂ LH ¹/₄ G 1¹/₂ G ³/₄ M 50 x 1,5 RH ¹/₄ G 1¹/₂ G ³/₄ M 50 x 1,5 LH ¹/₄ NPT 1¹/₄ NPT G 2 RH ¹/₄ ,5 2 NPT 1¹/₄ NPT G 2 LH ¹/₄ ,5 G 2 G 1¹/₄ G 2 RH ¹/₄ ,5 G 2 G 1¹/₄ G 2 LH ¹/₄ ,5 12

13 Maks.vedenpaine* Maks. jaksottainen höyryn paine Maks. pyörimisnopeus Momentti paineella 120 PSI/8 bar 200 PSI 14 bar 14 PSI 1 bar 750 RPM 750 min -1 4 FT.LBS 5,4 Nm Maks. lämpötila 120 C > 120 C ota yhteys DEUBLINiin DEUBLIN Liittimet yleiskäyttöön, DN 65 - yksi- ja kaksikanavarakenne - itsekannattava pyörintäliitin - runkoliitäntä säteittäinen - tasapainotettu tiivistys hiili/keramiikka - vakio kovametalli/keramiikka - E.L.S. (pidennetyn kestoiän tiiviste) - 4 vuotoaukkoa - valurautarunko - teräsroottori - erikoispiirteitä: nikkelipinnoitetut tyypit kierteitetyt vuotoaukot - voiteluohjeet sivulla 52 Lisätiedot DEUBLIN ilta tai paikalliselta edustajalta. * Yli 8 bar paine sallittu vain kylmällä vedellä (maks. 50 C) Kuulalaakeri Keramiikkatiiviste Pyörimättömäksi lukittu uiva tiiviste Ruostumaton teräsjousi Hiiliteräsroottori Sisäputken liitäntä Valurautarunko Vaihdettava holkki ruostumatonta terästä Mikroläpätyt tiivistepinnat Ruostumaton aaltojousi Uivan tiivisteen lukitus Kaksikanavaliitin kierteitetylle sisäputkelle (DUO) (MONO) Kaksikanavaliitin pyörivälle sisäputkelle (DUO) Asiakkaan hankkima sisäputki Asiakkaan hankkima sisäputki *) Ura haka-avaimelle DIN 1810, koko 80/90 DN B O Mallinumero A C D1 D2 E F G H J K N P R S NPT NPT STD E.L.S. Roottorikierteet ø ø ø NPT Putki 2¹/₂ 1¹/₄ G 2¹/₂ RH , NPT ¹/₂ 1¹/₄ G 2¹/₂ LH , NPT ¹/₂ 1¹/₂ G 2¹/₂ RH , G 1¹/₂ ¹/₂ 1¹/₂ G 2¹/₂ LH , G 1¹/₂ ¹/₂ 1¹/₂ G 2¹/₂ RH , ø 39,9 h ¹/₂ 1¹/₂ G 2¹/₂ LH , ø 39,9 h Yksikanavaisena jätä -117 tai -139 pois 13

14 Maks. vedenpaine* Malli ,755 Maks. kyllästetyn höyryn paine (jaksottainen) Maks. pyörimisnopeus Malli PSI 50 bar 200 PSI 14 bar 14 PSI 1 bar 1,500 RPM min -1 1,000 RPM min -1 Maks. lämpötila 120 C > 120 C ota yhteys DEUBLINiin * Yli 8 bar paine sallittu vain kylmällä vedellä (maks. 50 C) DEUBLIN Liittimet laipparoottorilla, DN 40, 50 ja 65 - yksi- ja kaksikanavarakenne - itsekannattava pyörintäliitin - runkoliitäntä säteittäinen - tasapainotettu tiivistys hiili/pronssi tai hiili/keramiikka - vakio kovametalli/keramiikka - E.L.S. (pidennetyn kestoiän tiiviste) - 3 tai 4 vuotoaukkoa - taottu messinkirunko (DN 40 ja DN 50) ja valurautarunko (DN 65) - teräsroottori - voiteluohjeet sivulla 52 Lisätiedot DEUBLIN ilta tai paikalliselta edustajalta. Yksikanavaiset liittimet Laipan o-rengas (DEUBLIN toimittaa): Malli koko x 4 Viton x 4 Viton DIN 74: U ø d1 ø d2 t Km Km ,5 DN B Mallinumero A C D1 E F G J K T U V f7 W X ø ø ø NPT DIN 74 ø PT ø 40 G 1¹/₂ ¹/₄ 5 x 72 Km ,3 50 G , ¹/₄ 5 x 72 Km ,8 Yksikanavaiset liittimet Laipan o-rengas (DEUBLIN toimittaa): Malli koko x 4 Viton DN B Mallinumero A C D1 E F G J K T U V f7 W X NPT STD E.L.S. ø ø ø NPT DIN 74 ø PT ø 65 2¹/₂ , x 72 Km

15 Kaksikanavaiset liittimet kierteitetylle sisäputkelle Kaksikanavaiset liittimet pyörivälle sisäputkelle Laipan o-rengas (DEUBLIN toimittaa): Malli koko x 4 Viton x 4 Viton Asiakkaan hankkima sisäputki Asiakkaan hankkima sisäputki DUO DUO DN B O Mallinumero DUO A C D2 E F G J K M N P R S U** V f7 W X ø ø ø NPT Putki DIN 74 øpt ø G 1¹/₂ G ³/₄ ¹/₄ G ³/₄ Km ,6 40 G 1¹/₂ G ³/₄ ¹/₄ ø 25,8 h Km ,6 G 2 G ³/₄ , ¹/₄ G ³/₄ Km G 2 G ³/₄ , ¹/₄ ø 25,8 h Km G 2 G 1¹/₄ , ¹/₄ G Km ,1 G 2 G 1¹/₄ , ¹/₄ ø 32,1 h Km ,1 Kaksikanavaiset liittimet kierteitetylle sisäputkelle Kaksikanavaiset liittimet pyörivälle sisäputkelle Laipan o-rengas (DEUBLIN toimittaa): Malli koko x 4 Viton Asiakkaan hankkima sisäputki Asiakkaan hankkima sisäputki DN B O Mallinumero A C D2 E F G J K N P R S U** V f7 W X NPT NPT STD E.L.S. ø ø ø NPT Putki DIN 74 øpt ø 2¹/₂ 1¹/₄ , NPT Km ¹/₂ 1¹/₂ , G 1¹/₂ Km ¹/₂ 1¹/₂ , Ø 39,9 h Km ** Katso DIN 74 taulukko sivun 14 keskellä 15

16 DEUBLIN Liittimet 57 sarja vedelle, DN 80 - yksi- ja kaksikanavarakenne - itsekannattava pyörintäliitin - runkoliitäntä säteittäinen - tasapainotettu tiivistys hiili/kovametalli - vapaa virtausala - helppo ja nopea tiivisteosien vaihto (roottoritiiviste, uiva tiiviste) - vuotoaukot - valurautarunko - teräsroottori - voiteluohjeet sivulla 52 Lisätiedot DEUBLIN ilta tai paikalliselta edustajalta. Maks. vedenpaine Maks. kyllästetyn höyryn paine (jaksottainen) Maks. pyörimisnopeus Momentti paineella 150 PSI/10 bar 150 PSI 10 bar 14 PSI 1 bar 500 RPM 500 min -1 6 FT.LBS 8,2 Nm Maks. lämpötila 120 C > 120 C ota yhteys DEUBLINiin Pyörimättömäksi lukittu teräspanta vahvistettu uiva tiiviste Aukko Kovametallitiiviste Valurautarunko Ruostumaton teräsholkki Pyörivä sisäputki Kuulalaakerit Mikroläpätyt tiivistepinnat Vaihdettava ruostumaton aaltojousipakka Seoslaakeri 16

17 Yksikanavainen liitin Laipan 113,89 x 3,53 Viton (DEUBLIN toimittaa) Kaksikanavainen liitin kierteitetylle sisäputkelle Pyörivän sisäputken rakenne Asiakkaan hankkima sisäputki Laipan 113,89 x 3,53 Viton (DEUBLIN toimittaa) Yksikanavainen liitin DN B Mallinumero A C D E F G H J T U V W X NPT Roottorikierteet ø ø ø øpt ø G 3 RH G 3 LH Laippa x ,00 Ø , Kaksikanavainen pyörintäliitin DN B + O Mallinumero A C D E F G H J K N P R S T U V W X NPT Roottorikierteet ø ø NPT ø øpt ø 2 x G 3 RH G x G 3 LH G Laippa 105,00 2 x Ø G x , x G 3 RH ,7 h x G 3 LH ,7 h x Laippa ,7 h x ,00 Ø ,

18 Maks. vedenpaine 150 PSI 10 bar Maks. pyörimisnopeus 750 RPM 750 min -1 Momentti Malli FT.LBS 5,4 Nm FT.LBS 9,5 Nm FT.LBS 10,9 Nm FT.LBS 13,6 Nm Maks. lämpötila 120 C > 120 C ota yhteys DEUBLINiin DEUBLIN Liittimet 6000 sarja vedelle, DN yksi- ja kaksikanavarakenne - itsekannattava pyörintäliitin - runkoliitäntä säteittäinen - tasapainotettu tiivistys hiili/kovametalli - vakio ja piikarbidi/kovametalli - E.L.S. (pidennetyn kestoiän tiiviste) - teräspannalla vahvistettu uiva tiiviste - helppo ja nopea tiivisteosien vaihto (roottoritiiviste, uiva tiiviste) - vapaa virtausala - vuotoaukot - valurautarunko - teräsroottori - saatavissa erikoisrakenteita yli 120 C lämpötilalle - voiteluohjeet sivulla 52 Lisätiedot DEUBLIN ilta tai paikalliselta edustajalta. Valurautarunko Siirtokorvake Teräsrenkaalla vahvistettu uiva hiiligrafiittitiiviste Laipallinen teräsroottori Valurautainen päätykotelo Pyörivä sisäputki Vitonkalvo Seoslaakeri Kuulalaakerit Aukko Ruostumattomat teräsjouset Uivan tiivisteen kantorengas (nikkelipinnoitettu) Vaihdettava roottoritiiviste Vaihdettava uiva tiiviste Ainutlaatuinen DEUBLIN tiivistekasettirakenne Tiivisteet voidaan vaihtaa nopeasti ja helposti. Letkuliitäntöjä ei tarvitse irrottaa eikä erikoistyökaluja tarvita. Varmista, että järjestelmä on jäähtynyt ja paineeton! Poistetaan päätykotelo avaamalla kuusioruuvit (6 kpl). Tämän jälkeen voidaan poistaa tiivistekasetti ja vaihtaa roottoritiiviste sekä uiva tiiviste. Roottoritiiviste on kiinnitetty lukitustapeilla ja tiivistetty o-renkaalla. Päätykotelon kiinnittämisen jälkeen on liitin taas toimintavalmis. Yksityiskohtaiset ohjeet on saatavissa DEUBLIN ilta. 18

19 Yksikanavainen liitin (Paksuus) (Paksuus) Laipan o-rengas (DEUBLIN toimittaa) Malli koko ,6 x 5,33 Viton ,6 x 5,33 Viton ,4 x 5,33 Viton ,8 x 5,33 Viton DN B Mallinumero A C D1 E F G J K L M Q T U V W X Y Z Z1 NPT STD E.L.S. Roottorikierteet ø ø NPT ø ø PT ø ø G 2 RH , ,7 25,4 9, G 2 LH , ,7 25,4 9, Laippa 211, ,4 47, x 90 17,5 Ø 228,6 211, ,4 12,7 25,4 16,5 2¹/₂ G 2¹/₂ RH , ¹/₂ ,3 25, ¹/₂ G 2¹/₂ LH , ¹/₂ ,3 25,4 23 2¹/₂ Laippa 211,25 Ø 228, ,4 60, ¹/₂ x 90 17,5 211, ,4 14,3 25,4 27, G 3 RH ,3 25,4 45, G 3 LH ,3 25,4 45, Laippa 101,70 Ø 228, ,2 76, x 60 17,5 101, ,4-14,3 25, Laippa 120, ,2 101, x 60 20,6 Ø ,55 228,6 7,

20 Kaksikanavaiset liittimet kierteitetylle sisäputkelle Asiakkaan hankkima sisäputki (Paksuus) Kaksikanavaiset liittimet kierteitetylle sisäputkelle DN B + O Mallinumero A C D2 E F G J K NPT STD E.L.S. Roottorikierteet ø ø NPT 2 x G 2 RH , x G 2 LH , x Laippa Ø 228, ,4 47, x 1¹/₂ G 2¹/₂ RH , ¹/₂ 65 2 x 1¹/₂ G 2¹/₂ LH , ¹/₂ Laippa 2 x 1¹/₂ Ø 228, ,4 60, ¹/₂ 2 x G 3 RH x G 3 LH Laippa 2 x Ø 228, ,2 76, x 2¹/₂ Laippa Ø ,2 101, Kaksikanavaiset liittimet pyörivälle sisäputkelle DN B + O Mallinumero A C D2 E F G J K NPT STD E.L.S. Roottorikierteet ø ø NPT 2 x G 2 RH , x G 2 LH , x Laippa Ø 228, ,4 47, x 1¹/₂ G 2¹/₂ RH , ¹/₂ 65 2 x 1¹/₂ G 2¹/₂ LH , ¹/₂ 2 x 1¹/₂ Laippa Ø 228, ,4 60, ¹/₂ 2 x G 3 RH x G 3 LH x Laippa Ø 228, ,2 76, x 2¹/₂ Laippa Ø ,2 101,

21 Kaksikanavaiset liittimet pyörivälle sisäputkelle Asiakkaan hankkima sisäputki (Paksuus) L M N P Q R S T U V W X Y Z Z1 DN Putki ø ø PT ø ø G ,7 25,4 13, G ,7 25,4 13, G x 90 17,5 211,25 211, ,4 12,7 25,4 18, G 1¹/₂ ,3 25,4 25, G 1¹/₂ ,3 25,4 25, G 1¹/₂ x 90 17,5 211,25 211, ,4 14,3 25,4 31, G ,3 25,4 47, G ,3 25,4 47, G x 60 17,5 101,70 101, ,4-14,3 25, G 2¹/₂ x 60 20,6 120,62 120,55 228,6 7, L M N P Q R S T U V W X Y Z Z1 DN Putki Ø h13 ø ø PT ø ø , ,7 25,4 13, , ,7 25,4 13, , x 90 17,5 211,25 211, ,4 12,7 25,4 18, , ,3 25,4 25, , ,3 25,4 25, , x 90 17,5 211,25 211, ,4 14,3 25,4 31, , ,3 25,4 47, , ,3 25,4 47, , x 60 17,5 101,70 101, ,4-14,3 25, , x 60 20,6 120,62 120,55 228,6 7,

Palloventtiili haponkestävä teräs ja teräs Mecafrance

Palloventtiili haponkestävä teräs ja teräs Mecafrance Mecafrance AT 3502, 3522, 3542, 3547, Nimelliskoot PN Lämpötila-alue Materiaali DN 8-250 10/100-20 - 200 ºC Teräs Haponkestävä teräs AT 3502, 3522, 3542, 3547, Käyttökohteet Sulkuventtiili esimerkiksi

Lisätiedot

LÄPPÄVENTTIILI WAFER tyyppi hiiliterästä 311 ( ) sarjat PN40

LÄPPÄVENTTIILI WAFER tyyppi hiiliterästä 311 ( ) sarjat PN40 Operation WAFER tyyppi hiiliterästä 311 (310-312) sarjat PN40 C ont R o L Käyttö ja rakenne Versio 23-07-2015 Wafer tyyppi 311 (310-312) läppäventtiiliä käytetään teollisuusputkistoissa vaativiin sulku-

Lisätiedot

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Tuoteluettelo / 2014 RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Maatalous Teollisuus & materiaalin käsittely Ympäristönhoito Kevytperävaunut Muut laitteet THE SKY IS NOT THE LIMIT STARCO FINLAND

Lisätiedot

PESUKARHU SUIHKUPUTKET

PESUKARHU SUIHKUPUTKET Pesukarhu suihkuputket ovat tunnettuja laadukkaista materiaaleistaan ja harkitusta muotoilustaan. Suihkuputkiamme käytetään yli kahdessakymmenessä maassa ympäri maapallon. PESUKARHU Suihkuputki - malli

Lisätiedot

CCO kit. Compact Change Over - 6-tievaihtoventtiili toimilaitteineen LYHYESTI

CCO kit. Compact Change Over - 6-tievaihtoventtiili toimilaitteineen LYHYESTI kit Compact Change Over - 6-tievaihtoventtiili toimilaitteineen LYHYESTI Mahdollistaa lämmityksen ja jäähdytyksen tuotteille, joissa on vain yksi patteripiiri Tarkka virtaussäätö Jäähdytys/lämmitys 4-putkijärjestelmiin

Lisätiedot

Palvelu. Metrinen Ø mm putkille (ulkohalk.) Lisätietoja Väliaine: Käyttöpaine: Ympäristön lämpötila:

Palvelu. Metrinen Ø mm putkille (ulkohalk.) Lisätietoja  Väliaine: Käyttöpaine: Ympäristön lämpötila: PNUIT IITTIMT Metrinen Ø 3... mm putkille (ulkohalk.) Norgren Pneufit ja M liittimet ovat valmiita käyttöön ja tarjoavat hyvän virtauksen sekä nopean asennuksen ilman työkaluja Pneufit sarjassa on yli,000

Lisätiedot

Asennusohje. 7340069 v.2

Asennusohje. 7340069 v.2 FI Asennusohje 7340069 v.2 FI IMP PUMS vakuuttaa, että nämä tuotteet ovat seuraavien EU-direktiivien vaatimusten mukaisia: FI Vianmääritys Vika Syy Korjaus Pumppu ei Virransyöttövika Tarkasta

Lisätiedot

SM21, SM21Y, SM24, SM24Y ja SM24H bi-metalliset lauhteenpoistimet Asennus- ja huolto-ohje

SM21, SM21Y, SM24, SM24Y ja SM24H bi-metalliset lauhteenpoistimet Asennus- ja huolto-ohje 0765050/2 IM-P076-07 ST Issue 2 SM21, SM21Y, SM24, SM24Y ja SM24H bi-metalliset lauhteenpoistimet Asennus- ja huolto-ohje 1. Turvallisuusohjeet SM21 2. Yleinen tuoteinformaatio 3. Asennus 4. Käyttöönotto

Lisätiedot

MF MULTIPOWER- JA SUURTEHOPUMPUT

MF MULTIPOWER- JA SUURTEHOPUMPUT MF MULTIPOWER- JA SUURTEHOPUMPUT 21.09.2009 Huom. Tilatessasi mainitse traktorin malli, tyyppi, sarja- ja pumpun numero. Toimitusajalla myös muita malleja! MF0078 TRAKTORI- KUVAUS TUOTE- MALLI NUMERO MF

Lisätiedot

AirDirtVec. ilman- ja lianerottimet lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiin.

AirDirtVec. ilman- ja lianerottimet lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiin. www.hogforsgst.fi AirDirtVec ilman- ja lianerotin on teknisesti erittäin laadukas, helppokäyttöinen sekä ulkoasultaan selkeä tuote, jonka asennettavuus on omaa luokkaansa. AirDirtVec ilman- ja lianerottimet

Lisätiedot

A3S paljetiivistetty sulkuventtiili Asennus- ja huolto-ohje

A3S paljetiivistetty sulkuventtiili Asennus- ja huolto-ohje 1326050/3 IM-P132-11 ST Issue 3 A3S paljetiivistetty sulkuventtiili Asennus- ja huolto-ohje 1. Turvallisuusohjeet 2. Yleinen tuoteinformaatio 3. Asennus 4. Käyttöönotto 5. Käyttö 6. Huolto 7. Varaosat

Lisätiedot

ISO NAVAL VALVES

ISO NAVAL VALVES NAVAL Teräspalloventtiilit C E R T ISO 14001 ENVIRONMENT NAVAL VALVES I F I CAT E NAVAL -TERÄSPALLOVENTTIILI Naval-palloventtiili on Energiateollisuus ry:n suositusten mukainen sulkuventtiili. Se soveltuu

Lisätiedot

Istukkaventtiilit (PN 16) VS 2 2-tieventtiili, ulkokierre

Istukkaventtiilit (PN 16) VS 2 2-tieventtiili, ulkokierre Tekninen esite Istukkaventtiilit (PN 16) VS 2 2-tieventtiili, ulkokierre Kuvaus Ominaisuudet: Jaettu ominaiskäyrä kehitetty vaativimpiin sovelluksiin (DN 20 ja DN 25) Useita k VS -arvoja Painantaliitännän

Lisätiedot

Irrotettava kahva helpottaa asennusta. Kahvaa voidaan kääntää sekä vasemmalle että oikealle, kun palloventtiili suljetaan.

Irrotettava kahva helpottaa asennusta. Kahvaa voidaan kääntää sekä vasemmalle että oikealle, kun palloventtiili suljetaan. Laadukas pallosulkuventtiili LENO MSV-S Kuvaus LENO TM MSV-S on pallosulkuventtiili kaikille LENOtuoteryhmän kertasääteisille linjasäätöventtiileille. LENO TM MSV-S-venttiiliä voidaan käyttää myös laadukkaana

Lisätiedot

LINJASÄÄTÖVENTTIILI haponkestävä teräs hitsatut päät / laipat 467 ja 468

LINJASÄÄTÖVENTTIILI haponkestävä teräs hitsatut päät / laipat 467 ja 468 Operation hitsatut päät / laipat 467 ja 468 C ont R o L Käyttö ja rakenne Versio 2-2-21 Linjasäätöventtiilit 467 ja 468 on suunniteltu sulku- ja säätökäyttöön. Ne soveltuvat nestevirtausten säätöön lämmitys-

Lisätiedot

Malli Kierros- Max Nopeusalue 7 bar 70 bar 140 bar 210 bar Varastointi

Malli Kierros- Max Nopeusalue 7 bar 70 bar 140 bar 210 bar Varastointi SIIPI KIINTEÄTILAVUUKSISET 1 runko 2 roottori 3 siivet 4 tasapainoitus levyt 5 akseli 6 imuaukko 7 paineaukko Toiminta-arvot 1450 rpm öljyllä ISO VG46 ja lämpötilalla 50 C. Malli Kierros- Max Nopeusalue

Lisätiedot

Korjaamopuristimet. Alapalkki MITAT. H (Sylinteri palautettuna) mm. J mm

Korjaamopuristimet. Alapalkki MITAT. H (Sylinteri palautettuna) mm. J mm -runko 25 tonnia Voidaan asentaa työpöydälle tai lisävarusteena saatavalle jalustalle. Työpöytä asennusta varten tarvitaan 1.4 m 2 vapaata tilaa, jalustan kanssa tarvitaan 4 m 2 lattiatilaa. voin -runko

Lisätiedot

Viiteno. kela 25 m ilman liiitintä

Viiteno. kela 25 m ilman liiitintä LETKUT JA LIITTIMET Aineletkut Hajotusilmaruiskutukseen (aineletkut) Letkuston tulisi kestää erityyppisiä liuottimia. Hajotusilmaruiskutukseen Kremlin tarjoaa kahta erilaista letkustoa : erittäin taipuisa

Lisätiedot

MVV-sarja MONIVYÖHYKEPUMPUT. MVV-pumput. 11/2012 Oikeus muutoksiin pidätetään

MVV-sarja MONIVYÖHYKEPUMPUT. MVV-pumput.  11/2012 Oikeus muutoksiin pidätetään MONIVYÖHYKEPUMPUT MVV-pumput 11/2012 Oikeus muutoksiin pidätetään 1 TEKNISET TIEDOT Yleiset tekniset tiedot MVV -sarjan pumput ovat pystyasenteisia monivyöhykepumppuja Sovelluskohteet MVV -sarjan pumppuja

Lisätiedot

kykäsikäyttöinen tai automaattinen - voit valita itse

kykäsikäyttöinen tai automaattinen - voit valita itse . kykäsikäyttöinen tai automaattinen - voit valita itse LK utomaattinen tai käsikäyttöinen läppäventtiili Konsepti LK on hygieeninen automaattinen tai käsikäyttöinen läppäventtiili ruostumattomiin teräsputkijärjestelmiin.

Lisätiedot

TB1, TB1F ja TB2 Sovitetut liukurengastiivisteet AHLSTAR-pumpuille

TB1, TB1F ja TB2 Sovitetut liukurengastiivisteet AHLSTAR-pumpuille TB1, TB1F ja TB2 Sovitetut liukurengastiivisteet AHLSTAR-pumpuille Yksinkertainen ja kestävä rakenne varmistaa luotettavan toimivuuden 1 Sovitetut liukurengastiivisteet TB1, TB1F ja TB2 on suunniteltu

Lisätiedot

Asennus- ja käyttöohje EB 8310 FI. Pneumaattinen toimilaite Tyyppi 3271. Tyyppi 3271. Tyyppi 3271, varustettu käsisäädöllä.

Asennus- ja käyttöohje EB 8310 FI. Pneumaattinen toimilaite Tyyppi 3271. Tyyppi 3271. Tyyppi 3271, varustettu käsisäädöllä. Pneumaattinen toimilaite Tyyppi 3271 Tyyppi 3271 Tyyppi 3271-5 Tyyppi 3271, varustettu käsisäädöllä Tyyppi 3271-52 Kuva 1 Tyypin 3271 toimilaitteet Asennus- ja käyttöohje EB 8310 FI Painos: lokakuu 2004

Lisätiedot

ei jakoventtiileinä. Laipallista venttiiliä M3P...FY on saatavana kahta eri kokoa: laipallinen venttiili DN100

ei jakoventtiileinä. Laipallista venttiiliä M3P...FY on saatavana kahta eri kokoa: laipallinen venttiili DN100 Magneettitoimimoottorilla varustetut moduloivat säätöventtiilit PN kylmä- ja lämminvesilaitoksia varten; varustettu asennon säädöllä ja asennon takaisinkytkennällä MP80FY MP00FY Magneettisella toimimoottorilla

Lisätiedot

R o L. V-PALLOVENTTIILI haponkestävä teräs Wafer tyyppi 465-sarjat SILVER LINE. Operation. Käyttö ja rakenne. Versio

R o L. V-PALLOVENTTIILI haponkestävä teräs Wafer tyyppi 465-sarjat SILVER LINE. Operation. Käyttö ja rakenne. Versio Operation V-PALLOVENTTIILI haponkestävä teräs Wafer tyyppi C ont R o L Käyttö ja rakenne Versio 15-04-2015 HÖGFORS V-palloventtiili on suunniteltu erityisesti massojen, nesteiden ja höyryjen virtauksen

Lisätiedot

POISTUNUT TUOTE. Säätö- ja sulkupelti DMAC/DMAK. Veloduct. Teollisuusilmanvaihtoon maksimi paineen- / lämmönkesto 3500 Pa / 200 C

POISTUNUT TUOTE. Säätö- ja sulkupelti DMAC/DMAK. Veloduct. Teollisuusilmanvaihtoon maksimi paineen- / lämmönkesto 3500 Pa / 200 C Säätö- ja sulkupelti DMAC/DMAK Teollisuusilmanvaihtoon maksimi paineen- / lämmönkesto 3500 Pa / 200 C KANSIO 3 VÄLI 5 ESITE 3 Veloduct Säätö- ja sulkupelti DMAC/DMAK Yleistä DMAC/DMAK vastakkain kääntyvine

Lisätiedot

BRV2 paineenalennusventtiili Asennus- ja huolto-ohje

BRV2 paineenalennusventtiili Asennus- ja huolto-ohje 0457350/6 IM-P045-10 CH Issue 6 BRV2 paineenalennusventtiili Asennus- ja huolto-ohje 1. Suositeltava asennus 2. Asennus ja huolto 3. Varaosat 4. Ulkoinen impulssiputki IM-P045-10 CH Issue 6 Copyright 20001

Lisätiedot

PIKALIITTIMET VAKIOSARJA (ANV/NV) VAKIOSARJA JARRUPIKALIITIN. Vaihtokelpoinen ISO part A normin kanssa.

PIKALIITTIMET VAKIOSARJA (ANV/NV) VAKIOSARJA JARRUPIKALIITIN. Vaihtokelpoinen ISO part A normin kanssa. VAKIOSARJA (ANV/NV) Vaihtokelpoinen ISO 7241-1 part A normin kanssa. VAKIOSARJA (NV) Q00811041A-04-04 350 1/4 * Q00211041A-04-04 350 1/4 * Q00811041A-06-06 315 3/8 * Q00211041A-06-06 315 3/8 * Q00811041A-08-08

Lisätiedot

Vapaakiertoventtiilin runko, malli RA-G

Vapaakiertoventtiilin runko, malli RA-G Tekninen esite Sovellus Hyväksytty standardin EN 215 mukaisesti Kaikkia RA-G-venttiilejä voidaan käyttää kaikkien RA-sarjan termostaattiantureiden kanssa. RA-G-venttiileissä on harmaa suojatulppa. Sitä

Lisätiedot

Kierukkavaihteet GS 50.3 GS 250.3 varustettu jalalla ja vivulla

Kierukkavaihteet GS 50.3 GS 250.3 varustettu jalalla ja vivulla Kierukkavaihteet GS 50.3 GS 250.3 varustettu jalalla ja vivulla Käytettäväksi ainoastaan käyttöohjeen yhteydessä! Tämä pikaopas EI korvaa käyttöohjetta! Pikaopas on tarkoitettu ainoastaan henkilöille,

Lisätiedot

HM ja HM34 avouimurilauhteenpoistimet Asennus- ja käyttöohje

HM ja HM34 avouimurilauhteenpoistimet Asennus- ja käyttöohje 0670350/1 IM-S03-11 ST Issue 1 HM ja HM34 avouimurilauhteenpoistimet Asennus- ja käyttöohje 1. Turvallisuusohjeet 2. Yleinen tuoteinformaatio HM mallit 3. Asennus 4. Käyttöönotto 5. Toiminta 6. Huolto

Lisätiedot

dmg mori Suomi ja Baltia Palvelumme tuovat lisätehoa toimintaasi.

dmg mori Suomi ja Baltia Palvelumme tuovat lisätehoa toimintaasi. dmg mori LifeCycle Services dmg mori Suomi ja Baltia Palvelumme tuovat lisätehoa toimintaasi. 24/7-huoltopalvelu karapalvelu Luotettava, nopea, suora. varaosapalvelu kolme tärkeintä palvelua käyttäjille!

Lisätiedot

CL-Asennustarvikkeet Sprint Liitännät : G1/8 - G1/4 - G3/8 - G1/2 R1/8 - R1/4 - R3/8 - R1/2

CL-Asennustarvikkeet Sprint Liitännät : G1/8 - G1/4 - G3/8 - G1/2 R1/8 - R1/4 - R3/8 - R1/2 CL-Asennustarvikkeet Sprint Liitännät : G1/8 - G1/4 - G3/8 - G1/2 R1/8 - R1/4 - R3/8 - R1/2 Paineilmajärjestelmää suunniteltaessa ja etenkin olemassaolevan putkiston kunnossapidossa on usein mahdotonta

Lisätiedot

HV3 sulkuventtiili Asennus- ja huolto-ohje

HV3 sulkuventtiili Asennus- ja huolto-ohje 0601050/1 IM-P060-04 ST Issue 1 HV3 sulkuventtiili Asennus- ja huolto-ohje 1. Turvallisuusohjeet 2. Yleinen tuoteinformaatio 3. Asennus 4. Käyttöönotto 5. Käyttö 6. Huolto 7. Varaosat IM-P060-04 ST Issue

Lisätiedot

ESN 160-250 Ruuvikompressorit 160-250 kw 50 Hz

ESN 160-250 Ruuvikompressorit 160-250 kw 50 Hz ESN 160-250 Ruuvikompressorit 160-250 kw 50 Hz Raskaansarjan ammattilainen Paras valinta paineilman tuoton optimointiin ESN -sarjan ruuvikompressori on malliesimerkki nykyaikaisesta ruuvikompressorista.

Lisätiedot

MST21 termostaattinen lauhteenpoistin Asennus- ja huolto-ohje

MST21 termostaattinen lauhteenpoistin Asennus- ja huolto-ohje 1250650/3 IM-P125-07 ST Issue 4 MST21 termostaattinen lauhteenpoistin Asennus- ja huolto-ohje 1. Turvallisuusohjeet 2. Yleinen tuote informaatio 3. Asennus 4. Käyttöönotto 5. Toiminta 6. Huolto 7. Varaosat

Lisätiedot

kyunique Single Seat Alfa Laval Unique SSV DN125 ja DN150

kyunique Single Seat Alfa Laval Unique SSV DN125 ja DN150 . kyunique Single Seat lfa Laval Unique SSV ja Konsepti Unique Single Seat - ja -venttiilit ovat pneumaattisia pystykaraventtiilejä, joiden hygieeninen ja modulaarinen rakenne sopii useisiin käyttötarkoituksiin,

Lisätiedot

AIRJACK NOSTOLAITTEEN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE

AIRJACK NOSTOLAITTEEN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE Huhtikuu 2011 1 AIRJACK NOSTOLAITTEEN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE Huhtikuu 2011 2 SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ 1 PAKKAUS JA VARASTOINTI 2 TEKNISET TIEDOT. 3 ASENNUS.

Lisätiedot

PALLOVENTTIILI MAAKAASULLE hiiliterästä hitsatut päät / kierrepäät / laipat 35000, 35200, 35300, 35500

PALLOVENTTIILI MAAKAASULLE hiiliterästä hitsatut päät / kierrepäät / laipat 35000, 35200, 35300, 35500 hitsatut päät / kierrepäät / laipat 35000, 35200, 35300, 35500 C ont R o L Käyttö ja rakenne Versio 29-06-2016 35000 35500-sarjan venttiilit ovat tiiviitä sulkuventtiileitä, joita käytetään maakaasulle.

Lisätiedot

ALKUPERÄISEN KÄYTTÖOHJEEN KÄÄNNÖS

ALKUPERÄISEN KÄYTTÖOHJEEN KÄÄNNÖS l PUMPUT EOS 15-C25 EOS 30-C25 TEKNISET OMINISUUET LKUPERÄISEN KÄYTTÖOJEEN KÄÄNNÖS TÄRKEÄÄ: Lue kaikki asiakirjat huolellisesti ennen asianomaisen laitteiston varastointia, asennusta tai käyttöönottoa.

Lisätiedot

SSAB suojakaiteet. Turvalliset kotimaiset kaideratkaisut. www.ssab.fi/infra

SSAB suojakaiteet. Turvalliset kotimaiset kaideratkaisut. www.ssab.fi/infra SSAB suojakaiteet Turvalliset kotimaiset kaideratkaisut www.ssab.fi/infra SSAB:N SUOJAKAITEET Käyttökohteet Maantiet Sillat Pysäköintialueet ja -talot Satamat Teollisuushallit ja -varastot Testatusti turvallinen

Lisätiedot

Anturit Paineanturit Sarja PE6. Luetteloesite

Anturit Paineanturit Sarja PE6. Luetteloesite Anturit Paineanturit Luetteloesite 2 Anturit Paineanturit Painesensori, Työpaine: -1-10 bar elektroninen Sähk. liitäntä: Pistoke, M8x1, 4-napainen Paineilmaliitäntä: Laippa ja O-rengas, Ø 1,2x1 Jossa pietsoresistiivinen

Lisätiedot

BLACK BRUIN -HYDRAULIROTAATTORIT YLIVOIMAISTA RADIAALIMÄNTÄTEKNIIKKAA

BLACK BRUIN -HYDRAULIROTAATTORIT YLIVOIMAISTA RADIAALIMÄNTÄTEKNIIKKAA BLACK BRUIN -HYDRAULIROTAATTORIT YLIVOIMAISTA RADIAALIMÄNTÄTEKNIIKKAA BLACK BRUIN -HYDRAULIROTAATTORIT SISÄLTÖ Black Bruin -rotaattori on ammattilaisen valinta tuottavaan harvesterikäyttöön. Rotaattorin

Lisätiedot

HAPONKESTÄVÄT MATALAPAINE PUTKENOSAT LUETTELO 2012

HAPONKESTÄVÄT MATALAPAINE PUTKENOSAT LUETTELO 2012 LUETTELO 2012 Yleiset myynti- ja toimitusehdot löytyvät takakannen sisäosasta. Kehitämme tuotteitamme ja valikoimaamme jatkuvasti. Siksi varaamme oikeuden tehdä muutoksia ilman eri ilmoitusta. Emme vastaa

Lisätiedot

TIMCO X w Moottorin esilämmittimen asennus- ja käyttöohje

TIMCO X w Moottorin esilämmittimen asennus- ja käyttöohje TIMCO X10 1000w Moottorin esilämmittimen asennus- ja käyttöohje LUE TÄMÄ OHJE HUOLELLISESTI ENNEN KÄYTTÖÄ JA NOUDATA OHJEITA TARKASTI! TIMCO moottorinlämmitin on suunniteltu moottoriajoneuvojen moottorin

Lisätiedot

FORD ETUKEHTO, KESKITAPIT, VÄÄNTIÖT

FORD ETUKEHTO, KESKITAPIT, VÄÄNTIÖT FORD ETUKEHTO, KESKITAPIT, VÄÄNTIÖT 01.12.2009 11 12 3 1 7 2 4 6 15 8 9 16 OSA DEXTA MAJORIT 2000, 3000, 3930, 4000, 5000, 7000, SUPER DEXTA 52-64 3600, 4100, 4600, 4610, 5600, 6600, 3910, 4110 4130, 4630,

Lisätiedot

ASIAKASLUPAUKSEMME HELSINKI

ASIAKASLUPAUKSEMME HELSINKI ASIAKASLUPAUKSEMME HELSINKI 02 ASIAKKAAMME PARAS KUMPPANI Meillä Swagelok Helsingissä on tavoitteena aina tyytyväinen asiakas. Haluamme tehdä joka päivä parhaamme asiakkaidemme eteen. Asiakaspalvelu Tarjoamme

Lisätiedot

Uponor-paineputkijärjestelmä PVC juomaveden johtamiseen 04 I 2009 51016

Uponor-paineputkijärjestelmä PVC juomaveden johtamiseen 04 I 2009 51016 U P O N O R Y H D Y S K U N TA - J A Y M P Ä R I S T Ö T E K N I I K K A U p o n o r - P a i n e p u t k i - j ä r j e s t e l m ä P V C Uponor-paineputkijärjestelmä PVC juomaveden johtamiseen 04 I 2009

Lisätiedot

VEDENJÄÄHDYTTIMET kW

VEDENJÄÄHDYTTIMET kW EKP 20 VUOTTA JÄÄHDYTYS- TEKNIIKKAA VEDENJÄÄHDYTTIMET 120-1200kW Ruuvikompressorein varustettu RWW - malli, 220-1200kW KOTIMAISTA LAATUA HELPOSTI SAATAVAT VAKIOKOMPONENTIT vähemmän osia vähemmän ääntä

Lisätiedot

Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit. Uusi moottorisukupolvi

Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit. Uusi moottorisukupolvi Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit Uusi moottorisukupolvi Elämää helpottavia innovaatioita Silent Glissillä on yli 40 vuoden kokemus sähkötoimisista verhokiskoista. Toimme ensimmäisenä markkinoille

Lisätiedot

Solutions for power transmission. Teräsnivelet.

Solutions for power transmission. Teräsnivelet. Solutions for power transmission Teräsnivelet www.konaflex.fi Liukulaakeroitu tyyppi TS vakioporauksilla TS on kattava sarja teräksisiä liukulaakeroituja ristiniveliä. Yksiniveliset alkupään koot lieriöporauksin

Lisätiedot

MONIVYÖHYKKEELLISET PAINEENKOROTUSPUMPUT, 3X400V MVV-sarja, ovaalivastalaipalliset kierteelliset G1-G2 MVVF-sarja, pyöreällä laipalla DN25-DN100

MONIVYÖHYKKEELLISET PAINEENKOROTUSPUMPUT, 3X400V MVV-sarja, ovaalivastalaipalliset kierteelliset G1-G2 MVVF-sarja, pyöreällä laipalla DN25-DN100 PUMPPUJEN LISÄVARUSTEET m 35 Head 1m/s 2m/s 3m/s 4m/s 5m/s Ø144 30 25 NPSH m 4 Ø138 8 Ø 14 20 6 15 Ø133 4 10 Ø128 2 5 0 0 5 10 15 20 30 25 35 40 l/s Flow 0 kw 10 40 20 60 Shaft power P2 80 100 Ø144 120

Lisätiedot

Kertasääteinen linjasäätöventtiili MSV-C

Kertasääteinen linjasäätöventtiili MSV-C Kertasääteinen linjasäätöventtiili MSV-C Tuotekuvaus MSV-C linjasäätöventtiilin käyttökohteita ovat jäähdytys-, lämmitys- ja lämmin käyttövesiverkostot. MSV-C on kertasääteinen linjasäätöventtiili, jonka

Lisätiedot

TURVALLINEN NOPEA LUOTETTAVA. T-plus T-HAARA JÄRJESTELMÄN TOIMIESSA; PIENEMPI RISKI SEKÄ HUOMATTAVA SÄÄSTÖ ASENNUSAJASSA JA KUSTANNUKSISSA.

TURVALLINEN NOPEA LUOTETTAVA. T-plus T-HAARA JÄRJESTELMÄN TOIMIESSA; PIENEMPI RISKI SEKÄ HUOMATTAVA SÄÄSTÖ ASENNUSAJASSA JA KUSTANNUKSISSA. TURVALLINEN NOPEA LUOTETTAVA T-plus T-HAARA JÄRJESTELMÄN TOIMIESSA; PIENEMPI RISKI SEKÄ HUOMATTAVA SÄÄSTÖ ASENNUSAJASSA JA KUSTANNUKSISSA. T-haara paljon helpommin Käytössä olevien järjestelmien laajennus,

Lisätiedot

JIP -haaroitusventtiilit

JIP -haaroitusventtiilit Kuvaus Danfossin on suunniteltu kaukolämpö- ja muiden suljettuihin kiertovesijärjestelmien laajennuksiin, joissa virtausaine on käsitelty sisäosien korroosiovaurioiden ehkäisemiseksi. Venttiilit täyttävät

Lisätiedot

MOOTTORI Raket 60. AKK-Motorsport Ry LUOKITUSTODISTUS 2/R60/18. Valmistaja Rande Motors Manufacturer RAKET Malli Model 60 CD

MOOTTORI Raket 60. AKK-Motorsport Ry LUOKITUSTODISTUS 2/R60/18. Valmistaja Rande Motors Manufacturer RAKET Malli Model 60 CD LUOKITUSTODISTUS Luokitus N Luokitukseen voidaan tehdä muutoksia Karting lajiryhmän toimesta ja luokitusmuutokset tulevat voimaan joko välittömästi tai lajiryhmän ilmoituksen mukaan. AKK-Motorsport Ry

Lisätiedot

Ekokem Finland Riihimäki ISO 9001:2008

Ekokem Finland Riihimäki ISO 9001:2008 Certificate No. 1111-12 has granted this certificate as proof that the quality system of complies with the requirements of the standard ISO 9001:2008 Certification covers Environmental management services

Lisätiedot

TA-MATIC. Sekoitusventtiilit Omavoimainen termostaattinen lämpimän käyttöveden sekoitusventtiili

TA-MATIC. Sekoitusventtiilit Omavoimainen termostaattinen lämpimän käyttöveden sekoitusventtiili TA-MATIC Sekoitusventtiilit Omavoimainen termostaattinen lämpimän käyttöveden sekoitusventtiili IMI HEIMEIER / Käyttövesiventtiilit / TA-MATIC TA-MATIC Kerrostalojen ja vastaavien käyttövesijärjestelmien

Lisätiedot

COM Sovitetut patruunatiivisteet Ahlström KEST-, Serlachius DE- ja Mako KPM -pumppuihin

COM Sovitetut patruunatiivisteet Ahlström KEST-, Serlachius DE- ja Mako KPM -pumppuihin COM Sovitetut patruunatiivisteet Ahlström KEST-, Serlachius DE- ja Mako KPM -pumppuihin Yksinkertainen ja kestävä rakenne varmistaa luotettavan toimivuuden 1 COM1-, COM1Q- ja COM2-patruunaliukurengastiivisteet

Lisätiedot

Tekninen käsikirja AE-kytkentäkaapit

Tekninen käsikirja AE-kytkentäkaapit Tekninen käsikirja AE-kytkentäkaapit 3 4 1 6 3 4 8 7 5 2 Alkuperäinen kansainväliset hyväksynnät, sarjavalmisteisena varastotuotteena monissa standardimitoissa. Kokovalikoima ja toiminnalliset lisävarusteet

Lisätiedot

HOLZ-HER Glu Jet Järjestelmä Näkymättömät ja ohuet liimasaumat. Älykästä Reunalistoitusta PATENTOITU JÄRJESTELMÄ Ä

HOLZ-HER Glu Jet Järjestelmä Näkymättömät ja ohuet liimasaumat. Älykästä Reunalistoitusta PATENTOITU JÄRJESTELMÄ Ä Glu Jet PATENTOITU JÄRJESTELMÄ Ä PATENTOITU Älykästä Reunalistoitusta Ohjelman valitseminen nappia painamalla. Vaihtoehto: täysautomaattinen viivakoodilla. HOLZ-HER Glu Jet Järjestelmä Näkymättömät ja

Lisätiedot

YLIVIRTAUSVENTTIILI Tyyppi 44-6B. Kuva 1 Tyyppi 44-6B. Asennusja käyttöohje EB 2626-2 FI

YLIVIRTAUSVENTTIILI Tyyppi 44-6B. Kuva 1 Tyyppi 44-6B. Asennusja käyttöohje EB 2626-2 FI YLIVIRTAUSVENTTIILI Tyyppi 44-6B Kuva 1 Tyyppi 44-6B Asennusja käyttöohje EB 2626-2 FI Painos huhtikuu 2003 SISÄLLYS SISÄLLYS Sivu 1 Rakenne ja toiminta.......................... 4 2 Asennus................................

Lisätiedot

MOOTTORI-, PUTKISTO- JA LAITE-ERISTEET

MOOTTORI-, PUTKISTO- JA LAITE-ERISTEET MOOTTORI-, PUTKISTO- JA LAITE-ERISTEET Intohimona turvalliset ja optimoidut teollisuusprosessit JLX Industry on raumalainen perheyritys, joka tarjoaa asiakkailleen teollisuuteen kokonaisvaltaisia, räätälöityjä

Lisätiedot

AVS -sylinterit, sarja 20

AVS -sylinterit, sarja 20 AVS -sylinterit, sarja 20 Kaksitoimisia, päätyvaimennuksella 125, 160, 200, 250, 320, 400 Ei ISO/VDMA-standardin mukaisia Tekniset tiedot rakenne pinnapulttirakenne toiminta kaksitoiminen materiaalit päädyt

Lisätiedot

UPOTUS, PURSEENPOISTO JA AVENTIMET

UPOTUS, PURSEENPOISTO JA AVENTIMET UPOTUS, PURSEENPOISTO JA AVENTIMET UOP GRATTEC: WANCO: KOPAL: Kärkiupottimet Purseenpoistotyökalut Kiilauratyöntöaventimet Viisteytys- ja purseenpoistotyökalut G HEULE: Upotus poraus viisteet purseenpoisto

Lisätiedot

Vaihteet ja vaihdemoottorit Ratkaisuja voimansiirtoon

Vaihteet ja vaihdemoottorit Ratkaisuja voimansiirtoon Vaihteet ja vaihdemoottorit Ratkaisuja voimansiirtoon VEM motors Finland Oy Strong Silent Standard Smart Saksalainen Rexnord-Stephanin S4-vaihdesarja linkittää paikallisen palvelun maailmanlaajuiseen verkostoon.

Lisätiedot

eshop manuaali Atea Finland Oy 26.2.2015

eshop manuaali Atea Finland Oy 26.2.2015 2015 eshop manuaali Atea Finland Oy 26.2.2015 1 Sisältö 1.Yleistä... 2 2. Valikot... 2 2.1 Ylävalikko... 2 2.1.1. Omat sivut... 2 2.1.2. Asiakaspalvelu... 2 2.1.3. Lisenssit... 3 2.1.5. Ylläpito... 3 2.1.6.

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ - TEOLLISUUSUIHKUT

TIIVISTELMÄ - TEOLLISUUSUIHKUT TIIVISTELMÄ - TEOLLISUUSUIHKUT Teollisuuskäyttöön tarkoitetut hätäsuihkut suunniteltiin alun perin raskaan teollisuuden sekä rahtiterminaalien vaativiin olosuhteisiin. Hätäsuihkujen moduulirakenteen ja

Lisätiedot

Jäljitettävyyden luominen tuotteisiin ja tuotantoon

Jäljitettävyyden luominen tuotteisiin ja tuotantoon FOODWEST OY Jäljitettävyyden luominen tuotteisiin ja tuotantoon Origo - Alkuperä jäljitettävissä Foodwest Oy 7.1.2013 JÄLJITETTÄVYYDEN LUOMINEN TUOTTEISIIN JA TUOTANTOON 1 JÄLJITETTÄVYYDEN TARKOITUS Jäljitettävyysjärjestelmän

Lisätiedot

Pienet sähkötoimilaitteet 90 käännöllä

Pienet sähkötoimilaitteet 90 käännöllä Pienet sähkötoimilaitteet 90 käännöllä Rotork-toimilaitteet Yksi toimilaitetekniikan johtavista valmistajista Rotork on luotettava ja tuotteet ovat pitkälle kehitettyjä. Rotorkilla on yli neljänkymmenen

Lisätiedot

IDEASTA TUOTANTOON Jari Koskinen

IDEASTA TUOTANTOON Jari Koskinen IDEASTA TUOTANTOON 26.1.2017 Jari Koskinen SISÄLTÖ 1. Orbis Oy 2. Tuotantomme osaaminen 3. Case: Hybridi 4. Case: Kuitu antenniin 5. Case: RF-erikoiskaapeli 6. Tervetuloa tutustumaan! KAIKKI KERRALLA OIKEIN

Lisätiedot

Nostetta kuormankäsittelyyn

Nostetta kuormankäsittelyyn Kuormausnosturit Vaihtolavalaitteet Ajoneuvotrukit Takalaitanostimet Puutavara- ja kierrätysnosturit Nostetta kuormankäsittelyyn www.hiab.com Hiab tuntee kuormankäsittelyn toimialat ja niiden erityispiirteet.

Lisätiedot

Kuljetustukien poistaminen

Kuljetustukien poistaminen Pesurumpuun jäänyt kosteus johtuu tehtaalla suoritetusta Tarvikkeet mallista riippuen Turvallisuusohjeet Pyykinpesukone on painava - ole varovainen konetta nostettaessa. Huomio: Jäätyneet letkut voivat

Lisätiedot

Normit ISO Hiukkaskoko maks. 50 µm. Mäntään kohdistuvan voiman mittapaine 6,3 bar. Materiaalit: Muita materiaalitietoja käy ilmi taulukosta.

Normit ISO Hiukkaskoko maks. 50 µm. Mäntään kohdistuvan voiman mittapaine 6,3 bar. Materiaalit: Muita materiaalitietoja käy ilmi taulukosta. 1 Normit ISO 15524 Paineilmaliitäntä Sisäkierre Ympäristölämpötila min./maks. - C / +80 C Keskilämpötila min./maks. - C / +80 C Keski Paineilma Hiukkaskoko maks. 50 µm Paineilman öljypitoisuus 0 mg/m³

Lisätiedot

Moottori SCM

Moottori SCM Moottori SCM 012 130 3202 FI SAE SUNFAB SCM on vankkarakenteinen aksiaalimäntämoottori, joka sopii erityisen hyvin liikkuvan kaluston hydrauliikkaan. SUNFAB SCM:ssä on kul - maan asetettu akseli ja pallopäiset

Lisätiedot

Leica Piper 100/200 Maailman monipuolisin putkilaser

Leica Piper 100/200 Maailman monipuolisin putkilaser Leica Piper 100/200 Maailman monipuolisin putkilaser Leica Piper Luotettavaa suorituskykyä maan päällä, putkissa ja kaivoissa Leica Geosystemsin Piper-putkilasersarjaan voi luottaa joka tilanteessa Putkessa

Lisätiedot

Mirkan kokonaisratkaisut. rakentamiseen ja remontointiin

Mirkan kokonaisratkaisut. rakentamiseen ja remontointiin Mirkan kokonaisratkaisut rakentamiseen ja remontointiin RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI Mirkan tuotteet rakentamiseen ja remontointiin Tervetuloa pölyttömän hionnan uuteen maailmaan. Mirkan kokonaisratkaisu

Lisätiedot

PE-HD viemäröintiputkistot Sade- ja jätevesien sekä laboratorioiden viemäröintiin

PE-HD viemäröintiputkistot Sade- ja jätevesien sekä laboratorioiden viemäröintiin PE-HD viemäröintiputkistot Sade- ja jätevesien sekä laboratorioiden viemäröintiin Yleiskuvaus tuotteesta PE-HD putkistojen käyttö on lisääntyy koko ajan erilaisissa kiinteistöissä sekä laboratorioiden

Lisätiedot

RUOSTUMATON TERÄS JA HAPONKESTÄVÄT LIUKUOVIJÄRJESTELMÄT

RUOSTUMATON TERÄS JA HAPONKESTÄVÄT LIUKUOVIJÄRJESTELMÄT SARJAT 100 500 RUOSTUMATON TERÄS JA HAPONKESTÄVÄT LIUKUOVIJÄRJESTELMÄT 100-500 kg metalli Helaformin palo-oviin tarkoitettuja tuotteita käytetään monissa laivoissa ja lautoissa ympäri maailmaa. Kuten kuvassa

Lisätiedot

ULTRAÄÄNIVIRTAUSMITTARI SHARKY 474 ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE

ULTRAÄÄNIVIRTAUSMITTARI SHARKY 474 ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE ULTRAÄÄNIVIRTAUSMITTARI SHARKY 474 Saint-Gobain Pipe Systems Oy Merstolantie 16 29200 Harjavalta Finland Tel. +358 (0) 207 424 600 Fax +358 (0) 207 424 601 www.sgps.fi Nuijamiestentie 3 A 00400 Helsinki

Lisätiedot

YRITYSESITTELY SCN group

YRITYSESITTELY SCN group YRITYSESITTELY SCN group SCN Group SCN Uumaja SCN Suomi Sensor ECS pääkonttori + varasto SCN pääkonttori + varasto SCN Baltia Sensor ECS Tanskan toimisto SCN Malmö SCN Group Sensor Control Nordic AB Sensor

Lisätiedot

Pirkka Mellanen Lahden Tasopalvelu Oy

Pirkka Mellanen Lahden Tasopalvelu Oy Pirkka Mellanen Lahtelainen, vuonna 1998 toimintansa aloittanut, teräsrakenteisiin erikoistunut metallialan yritys. Henkilökuntaa n. 40hlö Asiakkaita pääasiassa rakennusliikkeet. Sertifionti SFS-EN 1090-2

Lisätiedot

Univerin paineilman huoltolaitteiden tärkeimmät ominaisuudet ovat modulaarisuus, tarkoituksenmukaisuus ja korkealaatuisuus.

Univerin paineilman huoltolaitteiden tärkeimmät ominaisuudet ovat modulaarisuus, tarkoituksenmukaisuus ja korkealaatuisuus. Huoltolaitteet Univerin paineilman huoltolaitteiden tärkeimmät ominaisuudet ovat modulaarisuus, tarkoituksenmukaisuus ja korkealaatuisuus. TEKNISET TIEDOT Valmistusmateriaalit Runko: ruiskupuristettua

Lisätiedot

Kaksitieventtiilit PN25 ulkokiertein

Kaksitieventtiilit PN25 ulkokiertein OEM VVG549.20-4K VVG549.25-6.3K Kaksitieventtiilit PN25 ulkokiertein VVG549... Punametallia Rg5 DN15...25 mm ( ¾"... 1¼" ) k vs 0,25...6,3 m 3 /h Iskunpituus 5,5 mm Voidaan varustaa toimimoottoreilla SQS359...

Lisätiedot

SPIRALAIR -KOMPRESSORIT K1-4 K6-8 COMBI KS1-4 KS6 5 MULTI PUHTAUS HILJAISUUS

SPIRALAIR -KOMPRESSORIT K1-4 K6-8 COMBI KS1-4 KS6 5 MULTI PUHTAUS HILJAISUUS SPIRALAIR -KOMPRESSORIT K1-4 K6-8 COMBI KS1-4 KS6 5 MULTI PUHTAUS HILJAISUUS KYLMÄ KS / T Integroitu kuivain PUHTAUS PUHDASTA ILMAA Ilmaa puhtaimmassa muodossaan Teollisen prosessin tehokkuus ja tuotteiden

Lisätiedot

Tarkoitettu jäähdytysvedelle, lämmitysvedelle, suolaliuokselle ja vedelle, jossa on jäätymissuoja-ainetta (maks.50%).

Tarkoitettu jäähdytysvedelle, lämmitysvedelle, suolaliuokselle ja vedelle, jossa on jäätymissuoja-ainetta (maks.50%). sennus ja huolto Säätölaiteet STZ-16, STZ-16 3-tieistukkaventtiili, valurautaa VXF31 Käytetään sekoitus- tai jakoventtiilinä lämpöilmanvaihto- ja ilmankäsittelylaitteissa. Vain suljetuissa nestepiireissä.

Lisätiedot

vakioilmamääräjärjestelmiin Malli RN

vakioilmamääräjärjestelmiin Malli RN 5/9/FI/9 Ilmamääräsäätimet vakioilmamääräjärjestelmiin Malli RN Maahantuoja Oy Teknocalor Ab Puhelin 010 820 1100 Faksi 010 820 1101 Sinikellonkuja 4 sähköposti teknocalor@teknocalor.fi 01300 Vantaa www.teknocalor.fi

Lisätiedot

PAROC HVAC FIRE Ilmakanavien paloeristysratkaisut

PAROC HVAC FIRE Ilmakanavien paloeristysratkaisut PAROC HVAC FIRE Ilmakanavien paloeristysratkaisut SISÄLLYSLUETTELO Paloturvallisuutta PAROC -kivivillatuotteilla... 3 PAROC Hvac Fire Mat pyöreille kanaville... 4 PAROC Hvac Fire Mat suorakaidekanaville...

Lisätiedot

Kuljetustukien poistaminen. Vesiliitäntä mallista riippuen

Kuljetustukien poistaminen. Vesiliitäntä mallista riippuen Turvallisuusohjeet Toimitussisältö mallista riippuen Pesukone on painava ole varovainen laitetta nostettaessa. Huomio: Jäätyneet letkut voivat haljeta tai rikkoutua. Älä sijoita pesukonetta pakkaselle

Lisätiedot

HMZ-lukitusmutterit helppo ja luotettava varmistin

HMZ-lukitusmutterit helppo ja luotettava varmistin helppo ja luotettava varmistin Käyttökohteet Ominaisuudet Käyttökohteet Uusilla HMZ-lukitusmuttereilla laakereiden ja muiden koneenosien aksiaalinen kiinnitys akselille on helppoa, tarkkaa ja luotettavaa.

Lisätiedot

AV30 Ilmanpoistin höyryjärjestelmiin Asennus- ja huolto-ohje

AV30 Ilmanpoistin höyryjärjestelmiin Asennus- ja huolto-ohje 1233450/2 IM-P123-04 ST Issue 2 AV30 Ilmanpoistin höyryjärjestelmiin Asennus- ja huolto-ohje 1. Yleistä 2. Turvallisuustiedote 3. Asennus 4. Ilmanpoistimen hitsaus 5. Huolto 6. Hävittäminen 7. Saatavat

Lisätiedot

Käyttöohje. Wöhler HF 300. kosteusmittari puulle. Best.-Nr

Käyttöohje. Wöhler HF 300. kosteusmittari puulle. Best.-Nr Käyttöohje Wöhler HF 300 kosteusmittari puulle. Best.-Nr.23199 2015-11-02 Sisältö Sisältö 1 Yleiset tiedot... 3 1.1 Tiedot käyttöohjeesta... 3 1.2 Varoitukset...3 1.3 Käyttö... 3 1.4 Toimitussisältö...

Lisätiedot

kyatex-liite Unique SSV -venttiilille

kyatex-liite Unique SSV -venttiilille . kytex-liite Unique SSV -venttiilille Unique SSV TEX Standard Konsepti Unique Single Seat TEX-venttiilin hygieenisyys ja turvallisuus vastaavat kaikkia prosessin asettamia vaatimuksia. Hyväksi käytännössä

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Esittely/Palvelut 3-7. Jakorasiat mm 2, IP KV-moduulikotelot A:han, 3-54 moduulia, IP 54-65

Sisällysluettelo. Esittely/Palvelut 3-7. Jakorasiat mm 2, IP KV-moduulikotelot A:han, 3-54 moduulia, IP 54-65 Sisällysluettelo Esittely/Palvelut 3-7 Jakorasiat 8-119 1.5-240 mm 2, IP 54-67 KV-moduulikotelot 120-159 63 A:han, 3-54 moduulia, IP 54-65 Ovellinen keskusjärjestelmä 160-227 250 A:han, IP 66 Mi keskusjärjestelmä

Lisätiedot

Ilmaeristeiset ylijännitesuojat

Ilmaeristeiset ylijännitesuojat Ilmaeristeiset ylijännitesuojat Eurolaite Oy on vuonna 1988 perustettu sähkötekniikan tuotteiden maahantuontiin, markkinointiin ja myyntiin erikoistunut asiantuntijayritys. Keskeisenä tavoitteena on hyvä

Lisätiedot

Kiintolevyaseman kiinnityskannatin Käyttöopas

Kiintolevyaseman kiinnityskannatin Käyttöopas Kiintolevyaseman kiinnityskannatin Käyttöopas CECH-ZCD1 7020229 Yhteensopiva laitteisto PlayStation 3-järjestelmä (CECH-400x-sarja) Varotoimet Lue tämä käyttöopas ja PlayStation 3-käyttöopas ennen tuotteen

Lisätiedot

Tekninen käsikirja KL-liitäntäkotelot

Tekninen käsikirja KL-liitäntäkotelot Tekninen käsikirja KL-liitäntäkotelot 1 4 6 5 3 7 2 Pienkotelo kansainväliset hyväksynnät, sarjavalmisteisena varastotuotteena monissa standardimitoissa. Käytännöllisten lisävarusteiden ansiosta KL soveltuu

Lisätiedot

virtauksen säätöventtiilit

virtauksen säätöventtiilit Virtauksensäätöventtiilit Vastus- ja vastusvastaventtiilit Banjotyyppisiä Mallit SCU, MCU, SVU,, SCO, Liitännät M5 - G1/8 - G1/4 - G3/8 - G1/2 Tekniset tiedot venttiiliryhmä virtauksen säätöventtiilit

Lisätiedot

RX JA RX VORTEX TYHJENNYSPUMPUT LAADUKAS VAIHTOEHTO TYHJENNYSPUMPUKSI. Myynti:

RX JA RX VORTEX TYHJENNYSPUMPUT LAADUKAS VAIHTOEHTO TYHJENNYSPUMPUKSI. Myynti: RX JA RX VORTEX TYHJENNYSPUMPUT LAADUKAS VAIHTOEHTO TYHJENNYSPUMPUKSI - RX JA RX VORTEX SARJAN PUMPUT OVAT TUNNETTUJA KESTÄVYYDESTÄÄN - TUPLA-AKSELITIIVISTEET TUOVAT HUOLETTOMIA KÄYTTÖTUNTEJA - LAADUN

Lisätiedot

Flamco. Flamcovent. Assenus- ja käyttöohje. Mikrokuplia poistavat Flamcovent-ilmanerottimet. 4-24-189/A/2002, Flamco 18503871

Flamco. Flamcovent. Assenus- ja käyttöohje. Mikrokuplia poistavat Flamcovent-ilmanerottimet. 4-24-189/A/2002, Flamco 18503871 Flamcovent Mikrokuplia poistavat Flamcovent-ilmanerottimet 4-24-189//2002, Flamco 18503871 SF ssenus- ja käyttöohje sennus- ja käyttöohje Tekniset tiedot Suurin käyttöpaine Korkein käyttölämpötila : 10

Lisätiedot

Uponor G12 -lämmönkeruuputki. Asennuksen pikaohje

Uponor G12 -lämmönkeruuputki. Asennuksen pikaohje Uponor G12 -lämmönkeruuputki Asennuksen pikaohje poraajille Uponor G12 -lämmönkeruuputken asennus neljässä vaiheessa Uponor G12 -putket asennetaan periaatteessa samalla menetelmällä kuin tavanomaiset keruuputket.

Lisätiedot