AINUTLAATUINEN TUOLIPERHE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AINUTLAATUINEN TUOLIPERHE"

Transkriptio

1 EMBRACE

2

3 Embrace 3 EMBRACE Valmistaudu halaukseen, jonka sinulle antaa Embrace. Uudentyyppinen tuoli. Muotoiltu huolella ja harkiten. Tunteella. Ei ainoastaan erilaisiin kokouksiin, vaan myös vieraiden käyttöön. Omaan työhön. Yhteisiin hetkiin. Ja vähän enemmän. Stefan Brodbeckin suunnittelema tuoliperhe, jonka selkeästä perusideasta ja muodosta on syntynyt eri versioita. Materiaaleja, jotka ovat sopusoinnussa keskenään. Puuta. Kangasta. Muovia. Tai metallia. Pehmeitä, houkuttelevia linjoja. Kutsuvaa ja viihtyisää. Rauhoittava vaikutelma. Asetu istumaan. Tunne olosi varmaksi ja valmistautuneeksi. Valmiiksi kohtaamaan uusia haasteita. Vaikutelmia ja inspiraatiota. Valmiina ottamaan päivä avosylin vastaan. AINUTLAATUINEN TUOLIPERHE Embrace on houkutteleva ja ainutlaatuinen tuoliperhe. Suunniteltu sopivaksi monentyyppisiin ympäristöihin ja useisiin eri yhteyksiin. Kaikkialle. Ja sinne välille. Käytettäväksi erilaisissa kokouksissa. Suuremmissa tai pienemmissä ryhmissä. Kun täytyy tehdä töitä hetken ajan. Tai spontaaneihin keskusteluihin. Odotteluun tai tauolle. Kaikki mitä haluat ja vähän enemmän. Sekä joustavaa että toimivaa. Perusajatuksesta ja muotoiluideasta on syntynyt kokonainen tuoliperhe. Kokonainen konsepti. Samat pehmeät linjat ja tuntemus. Vaihtuvat vaikutelmat ja ominaisuudet version ja materiaalin valinnasta riippuen. Embrace on uudenlainen monipuolinen tuoli, joka sopii tämän päivän työelämään. Joka tuo uusia ajatuksia ja ideoita. Luovuutta ja tasapainoista muotokieltä.

4 4 Embrace EMBRACE TARKOITTAA HALAUSTA Embrace on suunniteltu luomaan rauhoittava ja näyttävä ilme. Painopisteenä pehmeys, tasapaino ja yksinkertaisuus. Mutta myös halaus. Avoimuus uusille vaikutelmille ja uusille ideoille. Luovuus. Uuden luominen. Ja mukavuus. Muotoiltu monenlaisiin tilanteisiin. Konsepti, johon kuuluvat tunnistettava pehmeys ja selkeä muotoilu. Kodin tunnelmaa työpaikalle. Vahvuuksina erilaiset versiot ja valinnan mahdollisuudet. Erilaiset jalustat. Metalli, joka kohtaa puun tai muovin. Eri kangasvaihtoehdot. Käsinojilla tai ilman.

5 Embrace 5 PEHMEYS. TASAPAINO. YKSINKERTAISUUS.

6 6 Embrace STEFAN BRODBECK BRODBECK DESIGN Arvostettu müncheniläismuotoilija Stefan Brodbeck pitää tavoitteena muotoilussaan positiivisten tunteiden ja inspiroivien tilojen luomista. Hänen suunnittelemansa Embrace on monipuolinen, kaunis ja kutsuva tuoliperhe. Se on ilmaisultaan humanistinen ja käytössä joustava. Embrace on saanut kansainvälistä arvostusta ja palkintoja muotoilustaan. Vuonna 2014 suunnittelijalle myönnettiin German Designer Clubin (DDC) pronssinen palkinto, ja vuonna 2015 tuoliperhe sai kaksi erittäin arvostettua muotoilupalkintoa - if Design Award- ja Red Dot Award -palkinnot. Embracen myötä halusin luoda monipuolisen ja toimivan tuoliperheen, jolla on ainutlaatuinen ilme. Ihmisläheinen, luova ja joustava. Jonka pehmeät kaarteet tekevät siitä rauhoittavan ja syleilevän. Stefan Brodbeck

7 Design: Stefan Brodbeck Embrace 7

8 8 Embrace

9 Embrace 9 UUDENTYYPPINEN TUOLI Embrace on ainutlaatuinen ja monipuolinen tuoli. Toimiva kokoustuoli. Kutsuva vierastuoli. Tai tuoli lyhyempiin työjaksoihin. Uudentyyppinen tuoli. Uuteen käyttötarkoitukseen. Joka on kaikki ja vähän enemmän. Juuri sitä, mitä haluat sen olevan. Embrace-perheen valikoiman ansiosta tuoleja voi asettaa suurempiin tai pienempiin ryhmiin. Kokouksiin, ryhmätyöhön tai keskusteluun. Työskentelyyn yksin. Sosiaalisiin hetkiin tai taukoihin. Se mukautuu sekä tilanteen että tarpeen mukaan. Ja vaikuttaa samalla näyttävällä muotoilulla. Luo pehmeän ja harmonisen vaikutelman. Sen lisäksi, että se on niin mukautuva muotoilultaan ja toiminnaltaan, se sopii hyvin tehtävien mukaisiin työympäristöihin (Kinnarps Next Office ABW), monitilatoimistoon, missä tuolia käyttävät eri ihmiset erilaisissa tilanteissa.

10 Embrace 10 ERILAISIA JALUSTOJA Sama perusmuotoilu. Eri tavoin viimeisteltynä. Seitsemän erilaista mallia. Jalat, jalakset, 4- tai 5-sakarainen ristikko. Kaksi eri baarijakkaran korkeutta. Kaikilla eri ilme. Omat luonteensa. Ne tekevät niistä sopivia eri käyttöalueille. JALAT Tyylipuhdas metallijalusta. Väreinä musta, valkoinen, hopea ja kromi. Muoviset liukunastat tekevät käytöstä pehmeää ja pitävät melutason miellyttävänä (huopatassut lisävarusteena). JALAKSET Kauniisti muotoiltu metallinen jalasjalusta. Väreinä musta, valkoinen, hopea ja kromi. Muoviset liukunastat vakiona ja huopatassut lisävarusteena. JALAKSET Aistikas, muodoiltaan pehmeä jalasalusta. Väreinä musta, valkoinen, hopea ja kromi. Muoviset liukunastat vakiona ja huopatassut lisävarusteena. BAARIJAKKARA Aistikas baarijakkara jalasalustalla, kaksi eri korkeutta (sopii 900 mm tai 1050 mm korkeisiin pöytiin). Jalustan väreinä musta, valkoinen, hopea ja kromi. Muoviset liukunastat vakiona ja huopatassut lisävarusteena. 4-SAKARAINEN RISTIKKO Hyvin muotoillun 4-sakaraisen jalustan väreinä musta, hopea ja kromi. Muoviset liukunastat vakiona ja huopatassut lisävarusteena. Saatavana myös swingback-toiminnolla (silloin istuinkorkeus on kiinteä). 5-SAKARAINEN RISTIKKO Käytännöllinen 5-sakarainen pyörällinen jalusta, joka antaa liikkuvuutta Väreinä musta, hopea ja kromi. Valitse pyörät lattiatyypin kova tai pehmeä mukaan.

11 Embrace 11 TOIMINNOT JA LISÄVARUSTEET ERILAISIA SELKÄNOJIA Voit valita Embraceen tyylikkään puisen selkänojan (pyökkiä, koivua, tammea tai pähkinäpuuta) tai näyttävän muoviselkänojan (valkoisen tai mustan). Eri selkänojavaihtoehdot ovat sopusoinnussa tuolin muiden yksityiskohtien, kuten käsinojien, istuimen ja jalustan kanssa. SELKÄTYYNY Puisella selkänojalla varustettuun Embraceen voi valita verhoillun selkänojan etupuolen. Se tukee mukavasti selkää ja on hyvin muotoiltu tuolin yksityiskohta. Selkätyynyn kangas noudattaa istuimen kangasvalintaa. KÄSINOJAT Voit valita kaikkiin Embrace-tuoleihin lisäksi käsinojat. Käsinojat voi asentaa kaikkiin malleihin myös jälkikäteen. Käsinojilla on mukava lepuuttaa käsivarsia, mutta ne ovat myös näyttävä muotoilun yksityiskohta. Käsinojien rungon väriksi voi valita mustan, valkoisen, hopean tai kromin. Käsinojalevy on aina musta. TASSUT Jalustan tassut parantavat toimivuutta ja tekevät tuolista mahdollisimman hiljaisen. Vakiovarustukseen kuuluvat muoviset liukunastat, ja huopapintaiset liukunastat ovat saatavana lisävarusteena. SWINGBACK-TOIMINTO 4-sakaraisella ristikkojalustalla varustettuihin tuoleihin saa halutessaan automaattisen kääntöpalautustoiminnon, josta käytetään nimitystä swingback (SWB). Se saa tuolin palautumaan aina alkuperäiseen asentoon eli suoraan eteenpäin, kun nouset tuolista. PYÖRÄT 5-sakaraisella ristikolla varustetussa Embracetuolissa on pyörät. Tämä tekee tuolista joustavan ja helposti siirreltävän. Täydellistä, jos on asetuttava uusiin muodostelmiin erilaisia kokouksia ja työryhmiä varten tai tilapäisessä työpisteessä. Lisävarusteena ovat pyörät, jotka jarruttavat, kun tuolia kuormitetaan.

12 12 Embrace KINNARPS COLOUR STUDIO Inspiroidu ainutlaatuisesta ja laajasta kangasvalikoimastamme - Kinnarps Colour Studiosta. Se sisältää kaikkea, mitä voit luovilta ja kauniilta kankailta toivoa. Näyttävä mallisto, joka sisältää runsaasti erilaisia värejä, materiaaleja ja kuvioita. Erilaisia ominaisuuksia ja tunnelmia. Klassisen eleganssin ja tuoreimpien trendien yhdistelmä. Kaikki siksi, että voisit antaa sisustukselle oman yksilöllisen leimasi. Löydä vaikutelma ja tunnelma, joka sopii parhaiten juuri teidän ympäristöönne.

13 Embrace 13 MATERIAALI PUU MUOVI METALLI Koivu Valkoinen Musta Pyökki Musta Hopeanharmaa Tammi Kromi Pähkinäpuu Valkoinen

14 14 Embrace 942 WO 942 CFRAME WO 942 SLEDGE WO 942 XBASE4 WO 942 XBASE5 WO 942A WO 942A CFRAME WO 942A SLEDGE WO 942A XBASE4 WO 942A XBASE5 WO 942 WOFA 942 CFRAME WOFA 942 SLEDGE WOFA 942 XBASE4 WOFA 942 XBASE5 WOFA 942A WOFA 942A CFRAME WOFA 945 L SLEDGE 945 H SLEDGE 942A SLEDGE WOFA 942A XBASE4 WOFA 942A XBASE5 WOFA

15 Embrace P 942 P CFRAME 942 P SLEDGE 942 P XBASE4 942 P XBASE5 942A P 942A P CFRAME 942A P SLEDGE 942A P XBASE4 942A P XBASE5 Tietyissä tuotteissa oleva merkintä. 942 WO / 942A WO 510/ ,4 / 7,5 - / - / WOFA / 942A WOFA 510/ ,8 / 8,0 - / - / CFRAME WO / 942A CFRAME WO 510/ ,7 / 10,9 - / - / CFRAME WOFA / 942A CFRAME WOFA 510/ ,1 / 12,3 - / - / SLEDGE WO / 942A SLEDGE WO 580/ ,6 / 10,1 - / - / SLEDGE WOFA / 942A SLEDGE WOFA 580/ ,0 / 10,5 - / - / XBASE4 WO / 942A XBASE4 WO 510/ ,7 / 9,8 - / - / XBASE4 WOFA / 942A XBASE4 WOFA 510/ ,1 / 10,2 - / - / XBASE5 WO / 942A XBASE5 WO 620/ ,7 / 9,9 - / - / XBASE5 WOFA / 942A XBASE5 WOFA 620/ ,1 / 10,3 - / - / L SLEDGE ,8 945 H SLEDGE ,7 942 P / 942A P 510/ ,9 / 8,0 - / - / CFRAME P / 942A CFRAME P 510/ ,2 / 11,4 - / - / SLEDGE P / 942A SLEDGE P 580/ ,1 / 10,6 - / - / XBASE4 P / 942A XBASE4 P 510/ ,2 / 10,3 - / - / XBASE5 P / 942A XBASE5 P 620/ ,2 / 10,4 - / - /220 EMBRACE SELKÄNOJA Muotoonpuristettua puuta (pyökkiä, koivua, tammea, pähkinäpuuta) tai verhoiltu selkänoja (ei koske baarijakkaraa). SELKÄNOJA MUOVIA Valkoinen, musta. ISTUIN Verhoiltu, pehmustettu. JALUSTA Nelijalkainen, jalakset, väreinä musta, valkoinen, hopea (jauhemaalattu). RISTIKKOJALUSTA Alumiini: musta, hopea (jauhemaalattu) tai kiillotettu. Kaasujousella säädettävä istuinkorkeus (ei koske 4-sakaraista ristikkojalustaa, jossa on swingback-toiminto. LISÄVARUSTEET Automaattinen kääntöpalautus swingback (XBASE4), huopapintaiset liukunastat, jarrulliset pyörät, kromattu jalusta. KÄSINOJAT Painevalettua alumiinia: mustat, valkoiset, hopeanväriset (jauhemaalatut) tai kiillotetut. Käsinojalevy mustaa muovia. PEHMUSTE Polyeetteriä. YKSIKKÖ mm. DESIGN Stefan Brodbeck (Brodbeck Design)

16 KINNARPS MARKETING & COMMUNICATIONS/ /0515 ALL INFORMATION IS SUBJECT TO CHANGE

USEITA HOUKUTTELEVIA ILMEITÄ

USEITA HOUKUTTELEVIA ILMEITÄ MONROE 2 Monroe Monroe 3 MONROE Monroessa jokaisella kaarella on merkitys. Jokaisella viivalla tarkoitus. Muotoilusta vastaa Idesign, ja nimensä tuoli on saanut klassisen kaunottaren mukaan. Kaunis tuoli,

Lisätiedot

WORKSPACE SOLUTIONS LEIA

WORKSPACE SOLUTIONS LEIA WORKSPACE SOLUTIONS LEIA KAIKKI HALUAVAT OLLA LEIAN YSTÄVIÄ. SE ON LEIKKISÄ, LUOVA TUOLI, JOSTA ON HELPPO PITÄÄ. TOIMIVA KOKOUSTUOLI, JOKA ON HELPPO SIJOITTAA SUURIIN TAI PIENIIN RYHMIIN, SEKÄ PINOTTAVA

Lisätiedot

JÄNNITTÄVÄ ISTUMAPAIKKA

JÄNNITTÄVÄ ISTUMAPAIKKA LIBRA 2 Libra Libra 3 LIBRA Liikkeen inspiroima istumapaikka. Aaltoilevuutta. Jännittävä lainehdinta. Joka kutsuu keskusteluun. Yhteiseen hetkeen. Tai omaan aikaan. Ansaittuun lepoon. Luonnollinen muoto

Lisätiedot

COMBINE. Combine 3. linjoja ja pehmeitä kaaria. Näyttävää materiaalien ja muotojen tasapainoa. Voit luoda oman pöytäsi. Täydellisen yhdistelmäsi.

COMBINE. Combine 3. linjoja ja pehmeitä kaaria. Näyttävää materiaalien ja muotojen tasapainoa. Voit luoda oman pöytäsi. Täydellisen yhdistelmäsi. COMBINE 2 Combine Combine 3 COMBINE Yhdistele. Ja valitse vapaasti. Etsi kaikkein sopivin sohvapöytä. Tilaan. Tehtävään. Ja tunnelmaan. Sijoittelu sohvan, jakkaran tai nojatuolin kanssa. Ryhmälle tai yksittäiselle

Lisätiedot

YKSITYISKOHTIEN TUNTEMUS

YKSITYISKOHTIEN TUNTEMUS ESENCIA 2 Esencia Esencia 3 ESENCIA Kun Daniel Figueroa suunnitteli Esencian, hän antoi tuolille sekä sielun että persoonallisuuden. Nimesimme Esencian latinankielisen essentia-sanan mukaan. Se tarkoittaa

Lisätiedot

WORKSPACE SOLUTIONS SCANDINAVIA

WORKSPACE SOLUTIONS SCANDINAVIA WORKSPACE SOLUTIONS SCANDINAVIA SCANDINAVIA ON AJATON KLASSIKKO. PUHTAAT, PELKISTETYT MUODOT JA MONIPUOLISET YHDISTELY- MAHDOLLISUUDET HELPOTTAVAT SISUSTUSIDEOIDEN TOTEUTTAMISTA. YLLÄTYS ON SIINÄ, MIKÄ

Lisätiedot

KANNUSTAA LIIKKUMAAN

KANNUSTAA LIIKKUMAAN XACT Xact 3 XACT Monipuolisesta ja ergonomisesta Xact-oppilastuolista on nyt saatavana kaksi kokoa Xact ja Xact Start. Se tarkoittaa, että sitä voidaan käyttää koko koulussa, aina esikoululuokista opettajainhuoneeseen,

Lisätiedot

WORKSPACE SOLUTIONS TEMO

WORKSPACE SOLUTIONS TEMO WORKSPACE SOLUTIONS TEMO TEMO-TYÖTUOLI EDUSTAA PUHTAUTTA JA KONSTAILEMATTOMUUTTA. SE TARJOAA TOIMINNALLISTA YKSINKERTAISUUTTA, MIKÄ TEKEE SIITÄ VARMAN VALINNAN. Temo on ergonominen ja kestävä työtuoli.

Lisätiedot

PÖYTÄSARJA KAIKKIIN KOKOUKSIIN

PÖYTÄSARJA KAIKKIIN KOKOUKSIIN MULTICOM 2 Multicom MULTICOM Luomme arvoa yhdessä. Uusia ideoita syntyy ja jotain ainutlaatuista luodaan silloin, kun kokoonnumme. Multicom-pöytäsarjan älykkäät ratkaisut edistävät luovuutta ja vuorovaikutusta.

Lisätiedot

SIISTI JA ÄLYKÄS VALINTA

SIISTI JA ÄLYKÄS VALINTA SARJA[P] 2 Sarja[P] SARJA[P] Skandinaavinen muotoilu on ajatonta ja pohjautuu rakkauteemme valoa ja luontoa kohtaan. Sarjan[P] pöydät perustuvat tähän perinteeseen, johon kuuluvat puhtaat linjat, toimiva

Lisätiedot

C A R I T A - T U O L I

C A R I T A - T U O L I CARITA - TUOLI 2 Carita-tuoli Carita-tuoli 3 CARITA-TUOLI On tärkeää huolehtia mahdollisimman hyvin niistä, jotka sitä kaikkein eniten tarvitsevat. Siksi olemme antaneet Carita-kalustesarjallemme kaikki

Lisätiedot

ENTRADA II. Entrada II 3

ENTRADA II. Entrada II 3 ENTRADA II 2 Entrada II Entrada II 3 ENTRADA II Olemme avaamassa oven johonkin uuteen. Ottamassa jotakin hyvää ja tekemässä siitä vieläkin parempaa. Entrada II on suositun työtuolin seuraava sukupolvi,

Lisätiedot

CARITA ISTUINKALUSTEET

CARITA ISTUINKALUSTEET CARITA ISTUINKALUSTEET 2 Carita-istuinkalusteet Carita-istuinkalusteet 3 CARITA-istuinkalusteet On tärkeää huolehtia mahdollisimman hyvin niistä, jotka sitä kaikkein eniten tarvitsevat. Siksi olemme antaneet

Lisätiedot

Plus[6] Plus[8] 2 Plus[6] & Plus[8]

Plus[6] Plus[8] 2 Plus[6] & Plus[8] Plus[6] & Plus[8] 2 Plus[6] & Plus[8] Plus[6] Paras tapa istua ergonomisesti oikein on pitää keho liikkeessä. Kuulostaako hankalalta? Sitä se ei ole, FreeFloat-keinulla varustettu Plus[6] rohkaisee liikkumaan,

Lisätiedot

LUONNOLLISTA MUOTOILUA

LUONNOLLISTA MUOTOILUA TRIXAGON 2 Esencia Trixagon 3 TRIXAGON Luonnossa esiintyy kuusikulmioita lumihiutaleissa, mehiläisvahakennoissa ja kilpikonnan kuoressa. Se on luonnon pinta-alaa tehokkaimmin hyödyntävä muoto, jota voi

Lisätiedot

MIELLYTTÄVÄ ÄÄNITASO

MIELLYTTÄVÄ ÄÄNITASO ORIGO 2 Origo Origo 3 ORIGO Origo on oppimista tukeva pöytä joka haluaa olla osa tärkeintä päivää. Koulupäivää. Pöytäsarja, joka on luotu täysin tulevien käyttäjiensä mukaan. Kaikenikäisten ja -pituisten

Lisätiedot

Sarja[f] city. 2 Sarja[f] city

Sarja[f] city. 2 Sarja[f] city Sarja[f] city 2 Sarja[f] city Sarja[f] city Sarjan[f] city-pöydissä on klassiset nelikulmaiset jalat, hyvin toimivat tasot ja persoonalliset ominaisuudet. Olemme laajentaneet ajatteluamme kehysten ulkopuolelle

Lisätiedot

S A R J A [ E ] O N E

S A R J A [ E ] O N E SARJA[E] ONE 2 Sarja[e] one Sarja[e] one 3 SARJA[E] ONE Sarja[e] one tarjoaa useita vaihtoehtoja ja runsaasti valinnan vapautta oman ratkaisusi luomiseen. Sarjaa[e] one on laajennettu lisäämällä vielä

Lisätiedot

Työtuoleja aktiiviseen toimistoon.

Työtuoleja aktiiviseen toimistoon. Työtuoleja aktiiviseen toimistoon. Tuoleja yksilöllisiin, todellisiin tarpeisiin. Liikkuvuus työssä on lisääntynyt ja työ ei ole enää sidottu kiinteään työpaikkaan tai työpisteeseen. Vaatimukset työtuoleille

Lisätiedot

Musta kangas / hopeanharmaa verkkoselkänoja

Musta kangas / hopeanharmaa verkkoselkänoja 1 POISTAMME NÄYTTELYSTÄ ULOSKANTO-HINTAAN! HAE HETI MUKAAN! 1 KPL HÅG Futu 570 alv0% HÅG H09 850 ALV0% (Ovh 827 alv0%+toimitusmaksu) (Ovh 1595 alv0%+toimitusmaksu) Håg Futu Sininen kangas Istuimen syvyydensäätö

Lisätiedot

6000 & 8000 6000 & 8000 3

6000 & 8000 6000 & 8000 3 6000&8000 2 6000 & 8000 6000 & 8000 3 6000 & 8000 8000-työtuoli on muotoilultaan samanlainen kuin 6000, ja monet niiden osista ovat samanlaiset. Niiden erona on keinutoiminto. 8000-mallissa on Synkron-keinu,

Lisätiedot

CARITA-PÖYDÄT. Carita-pöydät 3

CARITA-PÖYDÄT. Carita-pöydät 3 CARITA-PÖYDÄT 2 Carita-pöydät Carita-pöydät 3 CARITA-PÖYDÄT On tärkeää huolehtia mahdollisimman hyvin niistä, jotka sitä kaikkein eniten tarvitsevat. Siksi olemme antaneet Carita-kalustesarjallemme kaikki

Lisätiedot

-FURNISHER OY. Kuvasto 2010

-FURNISHER OY. Kuvasto 2010 Q kokous ja konferenssi -FURNISHER OY juhlatila ja -sali Kuvasto 2010 toimisto- ja työtila Laadukkaita kalusteita moniin eri käyttökohteisiin Q-Furnisher Oy on julkitilojen ja toimivien työympäristöjen

Lisätiedot

TOIMINNOT JA LISÄVARUSTEET

TOIMINNOT JA LISÄVARUSTEET SARJA[T] 2 Sarja[T] Sarja[T] 3 SARJA[T] Joustava Sarja[T] on suunniteltu, jotta kaikki voisivat luoda oman optimaalisen työpisteensä joka samalla sopii kokonaisuuteen. Näin sekä yksilö että ryhmä saavat

Lisätiedot

WORKSPACE SOLUTIONS POLARIS

WORKSPACE SOLUTIONS POLARIS WORKSPACE SOLUTIONS POLARIS POLARIS ON JOUSTAVA, RYHMÄN KESKEN JAETTAVA PENKKIRATKAISU, JOKA MUKAUTUU YKSILÖILLE. TASAPAINOINEN ÄÄNIYMPÄRISTÖ JA OMAA TILAA Polaris tarjoaa yhdessä erilaisten pöytäseinäkkeiden

Lisätiedot

AKTIIVISEEN ISTUMISEEN

AKTIIVISEEN ISTUMISEEN CAPELLA 02 Capella Capella 03 CAPELLA Capella on juuri sinulle suunniteltu työtuoli. Kuka oletkin ja missä työskenteletkin, istut mukavasti tässä ainutlaatuisessa ja innovatiivisessa tuolissa. Se on osaamisemme

Lisätiedot

Työhön www.scan-cast.fi Työhön Toimistoon Työpaikalle Vuosien aikana on Scan-Cast Oy valmistanut ja kehittänyt tuoleja työhön ja työpaikkaympäristöön. Monipuolinen valikoima istumisen eri alueille, löytyy

Lisätiedot

WERKSITZ HINNASTO 2013 Ergonomiset Työtuolit

WERKSITZ HINNASTO 2013 Ergonomiset Työtuolit WERKSITZ HINNASTO 2013 Ergonomiset Työtuolit Sivu Korkeus Tuotenumero Kuvaus Hinta KLIMASTAR polyuretaaninen työtuoli 10 440-625 WS 9210 Kiillotettu viisihaarainen jalusta ja 454 10 463-638 WS 9220 Kiillotettu

Lisätiedot

MYYNTIHINNASTO 2015 1. 6. 2015. www.savo.com

MYYNTIHINNASTO 2015 1. 6. 2015. www.savo.com MYYNTIHINNASTO 2015 1. 6. 2015 Ota rento asento ja nauti kokemuksesta Meidät on luotu liikkumaan. Savo-työtuoleissa on Savo Floating Tilt -mekanismi, joka mahdollistaa istuimen ja selkänojan liikkumisen

Lisätiedot

ASIAKAS-/ NEUVOTTELUTILOJEN TUOLIMALLISTO

ASIAKAS-/ NEUVOTTELUTILOJEN TUOLIMALLISTO 1 ASIAKAS-/ NEUVOTTELUTILOJEN TUOLIMALLISTO 2 Seuraavaksi on esitelty asiakas-/neuvottelutilojen tuolimallistomme ja keskiosassa olevat ominaisuudet sisältyvät tuolimalliin. Mallistoesittelyssä olevat

Lisätiedot

News 2009 KOHTAAMISTILAKALUSTEET

News 2009 KOHTAAMISTILAKALUSTEET News 2009 KOHTAAMISTILAKALUSTEET NEWS 2009 NEWS 2009 M allistoomme tulee useita uusia kohtaamistilakalusteita kevään 2009 aikana. Mongezi-pöytää lukuun ottamatta kyse on mukavasti istumisesta tuolilla,

Lisätiedot

Suihkujakkarat ja -tuolit

Suihkujakkarat ja -tuolit S U I H K U T U O L I T TUOTE-ESITE 2017 Suihkujakkarat ja -tuolit Siirreltävät Suihkutuoli COMBI Combi suihkutuolit ovat valmistettu teräksestä ja ne ovat korkeussäädettäviä. Combi suihkutuoliin on mahdollista

Lisätiedot

Laskoskaihtimet Yksinkertaisuus, puhtaat linjat ja pienet yksityiskohdat

Laskoskaihtimet Yksinkertaisuus, puhtaat linjat ja pienet yksityiskohdat Laskoskaihtimet Yksinkertaisuus, puhtaat linjat ja pienet yksityiskohdat Yksinkertainen on aina kaunista Laskoskaihdin voi ilmentää yksinkertaisuutta ja puhtaita, suoria linjoja - mutta myös luoda jännittäviä

Lisätiedot

News from Milan 2014

News from Milan 2014 News from Milan 2014 2 Slim Irony pöydät Teräsrunkoinen sivupöytä, saatavana useita eri kokoja. Slim Sissi tuoli Tuolin runko, istuin ja selkänoja ovat terästä. Saatavana lisävarusteena magneetilla kiinnitettävä

Lisätiedot

EFG Myyntihinnasto 2012 Miljökalusteet. Hinnat ilman arvonlisäveroa

EFG Myyntihinnasto 2012 Miljökalusteet. Hinnat ilman arvonlisäveroa EFG Myyntihinnasto 2012 Miljökalusteet Hinnat ilman arvonlisäveroa SISÄLLYSLUETTELO Sisällysluettelo EFG Myyntihinnasto 2012 - Miljökalusteet Materiaalit ja värit... 3 Asiakassovellukset ja EFG Express...

Lisätiedot

OHJEHINNASTO 2016. kaikki tuotteet sis. alv. 24% Puulon Oy www.puulon.fi puulon@puulon.fi tel.+358(0)400292044 Pajatie 5, 17800 Kuhmoinen

OHJEHINNASTO 2016. kaikki tuotteet sis. alv. 24% Puulon Oy www.puulon.fi puulon@puulon.fi tel.+358(0)400292044 Pajatie 5, 17800 Kuhmoinen kaikki tuotteet sis. alv. 24% 1960 design Risto Halme Pöytien ja tuolien rungot koivua ja kannet ja istuimet koivuvaneria. Tuolin istuin on muotoon puristettua tammiviilutettua koivuvaneria ja kädensija

Lisätiedot

Musta kangas / hopeanharmaa verkkoselkänoja

Musta kangas / hopeanharmaa verkkoselkänoja 1 POISTAMME NÄYTTELYSTÄ ULOSKANTO-HINTAAN! HAE HETI MUKAAN! 1 KPL HÅG Futu 570 alv0% HÅG H09 850 ALV0% (Ovh 827 alv0%+toimitusmaksu) (Ovh 1595 alv0%+toimitusmaksu) Håg Futu Sininen kangas Istuimen syvyydensäätö

Lisätiedot

UUTUUS. Tanakka -pöytä. Tuhti -tuoli. P700 ja P900 pöydät. Elegantti "Azur"-tuoli. Budget-neuvottelupöytä. Kokous- ja sosiaalitilat

UUTUUS. Tanakka -pöytä. Tuhti -tuoli. P700 ja P900 pöydät. Elegantti Azur-tuoli. Budget-neuvottelupöytä. Kokous- ja sosiaalitilat Nopea toimitus Tanakka -pöytä Tukeva alumiininharmaaksi pulveriepoksoitu teräsputkirunko ja koivulaminaattitaso. Lisävarusteena ripustinkappale tuoleille. Pöytää on saatavana kahta eri kokoa (ks. taulukko).

Lisätiedot

LUOVA JA ÄÄNTÄ VAIMENTAVA

LUOVA JA ÄÄNTÄ VAIMENTAVA PRIM 2 Prim Prim 3 PRIM Priimi (Prim) on musiikkitermi, joka tarkoittaa ensimmäiseen puhtaaseen säveleen viittaavaa kahden sävelen välistä intervallia. Sana on peräisin latinan sanasta primus, joka tarkoittaa

Lisätiedot

Ideasta istuimeksi. Osaaminen takaa laadun

Ideasta istuimeksi. Osaaminen takaa laadun Ideasta istuimeksi. Osaaminen takaa laadun Osaaja hallitsee tekniikan Uudistuvan - ajanmukaisesti kasvavan oman mallistomme lisäksi toimimme alihankkijana merkittäville kalustamisen merkeille. Joustava

Lisätiedot

Design: Kinnarps Studio. Oberon 5

Design: Kinnarps Studio. Oberon 5 OBERON 2 Oberon Oberon 3 OBERON Pöytä, joka soveltuu älykkään muotoilunsa ansiosta moniin tarkoituksiin. Omaan työhön. Spontaaneihin keskusteluihin. Suunniteltuihin kokouksiin. Virkistävää materiaalien

Lisätiedot

Bondo ATTENTION TO DETAIL

Bondo ATTENTION TO DETAIL Bondo ATTENTION TO ETAIL BONO Bondo on tanskalainen tuotemerkki, joka on nyt saatavissa ensimmäistä kertaa Suomen markkinoilla. Kaikki, mitä pidetään tyypillisenä tanskalaisena muotoiluna, on tyypillistä

Lisätiedot

Tunnelmanlähde. Geberit Monolith

Tunnelmanlähde. Geberit Monolith Tunnelmanlähde. Geberit Monolith Ihmisille, joilla on luonnetta. Ja niille, jotka nauttivat hyvistä asioista. Haluatko vahvan, raikkaan tunteen uuteen kylpyhuoneeseesi. Geberit Monolith saniteettimoduuleilla

Lisätiedot

vapaasti perillä paik.asennettuna Sopimuksen mukaan

vapaasti perillä paik.asennettuna Sopimuksen mukaan 851350 Turun kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Marja-Liisa Wilenius PL 301 01050 TURUN LASKUT Finland TARJOUS 373101-1 02.03.2012 1/11 Kiitämme tarjouspyynnöstänne ja tarjoamme Teille Martelan tuotteita

Lisätiedot

Suihkujakkarat ja -tuolit

Suihkujakkarat ja -tuolit S U I H K U T U O L I T TUOTE-ESITE 2018 Suihkujakkarat ja -tuolit Siirreltävät Suihkutuoli COMBI Combi suihkutuolit ovat valmistettu teräksestä ja ne ovat korkeussäädettäviä. Combi suihkutuoliin on mahdollista

Lisätiedot

HINNASTO 2013 ALV 0%

HINNASTO 2013 ALV 0% HINNASTO 2013 ALV 0% Hoiva Sisällysluettelo Hoivakalusteet... 2 Anda... 2 Jatta... 3 Kaisa... 5 Kari... 6 Niiu... 10 Vicky sohvapöytä... 11 Plus+... 12 Page I Print date 16.01.2013 Page 1 of 17 Hoivakalusteet

Lisätiedot

KONKA ACCESS. ergonominen pesupaikka joka on suunniteltu ehkäisemään selkäkipua ja olkapäiden jännitystä sekä väsymistä.

KONKA ACCESS. ergonominen pesupaikka joka on suunniteltu ehkäisemään selkäkipua ja olkapäiden jännitystä sekä väsymistä. KONKA ACCESS Ergonominen työasento ja Mukavuutta asiakkaillesi ergonominen pesupaikka joka on suunniteltu ehkäisemään selkäkipua ja olkapäiden jännitystä sekä väsymistä. promo&news 1/2014 follow us on

Lisätiedot

Uutuuksia 2012. by Ofisea Oy

Uutuuksia 2012. by Ofisea Oy Uutuuksia 2012 by Ofisea Oy Suomalaista tuotanto-osaamista japanilaisen Okamuran mallistoon Piiroisen valmistama T1 -tuoli on näyttö suomalaisen kestävän valmistuksen taidoista. T1 Okamura istuin verhoiltu,

Lisätiedot

Työpöytä Sarja[f] F168 SSA. Säilytys Sarja[e] 2P800 SD, 1P800 O, 1P800 TA. Lattiaseinäke Rezon RZ80M4. Työtuoli 9000, 9334.

Työpöytä Sarja[f] F168 SSA. Säilytys Sarja[e] 2P800 SD, 1P800 O, 1P800 TA. Lattiaseinäke Rezon RZ80M4. Työtuoli 9000, 9334. sarja[f] sarja[f] Sarja[f]:ssä kiinnittyy huomio ensimmäiseksi 50 mm paksuun kevytlevyyn ja nelikulmaisiin jalkoihin, jotka ovat joko T:n muotoiset tai sijoitettuina nurkkiin erityisiä muotoilupiirteitä,

Lisätiedot

ÄLYKKÄITÄ RATKAISUJA VAIHTELUN VUOKSI

ÄLYKKÄITÄ RATKAISUJA VAIHTELUN VUOKSI NEXUS 2 Nexus Nexus 3 NEXUS Nexus-pöytäsarja on luonnollinen osa työympäristöä. Kätevä yksilön ja ryhmän tilojen yhdistäjä. Yhteen kytkettynä tai erillisenä pöytänä. Sinun työpöytäsi. Minun henkilökohtainen

Lisätiedot

Inspiraatio. Tavoitteena oli luoda ainutlaatuinen tuoli modernilla muotoilulla, jossa olisi myös erinomainen istuinmukavuus.

Inspiraatio. Tavoitteena oli luoda ainutlaatuinen tuoli modernilla muotoilulla, jossa olisi myös erinomainen istuinmukavuus. 1 Inspiraatio Merellä seilaava purjelaiva on spektaakkelimainen näky, joka muistuttaa ihmisen pienuudesta luonnonlakien edessä. Tämä oli suuri inspiraation lähde suunnitellessamme SPINNAKER tuolia. Tavoitteena

Lisätiedot

Lamellikaihtimet. Tyylikkyyttä suuriin ikkunoihin

Lamellikaihtimet. Tyylikkyyttä suuriin ikkunoihin 1 Lamellikaihtimet Tyylikkyyttä suuriin ikkunoihin Uusi lamellileveys uusia mahdollisuuksia Suojaa tyylipuhtailla linjoilla Lamellikaihtimet ovat yksi kaikkein suosituimmista auringonsuojauskaihtimista

Lisätiedot

TOPLUX HINNASTO

TOPLUX HINNASTO TOPLUX HINNASTO 1.1.2018 2018 Kaikki hinnat alv 0%, EXW Toplux Oy Helsinki Pidätämme oikeudet hintojen muutoksiin Sisällysluettelo Team Optimum Fleximum Pro Pro Net Forte Xenon Light Up Indy Saddle Sitool

Lisätiedot

MYYNTIHINNASTO

MYYNTIHINNASTO MYYNTIHINNASTO 2016 4. 4. 2016 Ota rento asento ja nauti kokemuksesta Meidät on luotu liikkumaan. Savo-työtuoleissa on Savo Floating Tilt -mekanismi, joka mahdollistaa istuimen ja selkänojan liikkumisen

Lisätiedot

ota rento asento ja nauti kokemuksesta

ota rento asento ja nauti kokemuksesta Savo s3 ota rento asento ja nauti kokemuksesta Istu uuteen Savo S3 -työtuoliin. Säädä istuinkorkeus itsellesi sopivaksi ja nojaa taaksepäin. Tuolin selkänoja mukailee selkäsi kaarta ja tukee luontevasti

Lisätiedot

Menestystarina Greiner sai alkunsa Walter Greiner valmisti pienessä työpajassa niskatukia kampaamotuoleihin ja siitä lähtien yritys on kasvanut

Menestystarina Greiner sai alkunsa Walter Greiner valmisti pienessä työpajassa niskatukia kampaamotuoleihin ja siitä lähtien yritys on kasvanut Menestystarina Greiner sai alkunsa 1922. Walter Greiner valmisti pienessä työpajassa niskatukia kampaamotuoleihin ja siitä lähtien yritys on kasvanut huomattavasti, mutta se on silti edelleen Greiner perheen

Lisätiedot

Uusia valmistajia ja uutuuksia 2013

Uusia valmistajia ja uutuuksia 2013 Uusia valmistajia ja uutuuksia 2013 1 Kristalia on vuonna 1994 perustettu innovatiivinen italialainen yritys, jonka mallisto koostuu esim. neuvottelupöydistä ja tuoleista. Useat tämän valmistajan tuotteet

Lisätiedot

VERTAILU H036-14, RYHMÄ 1: sohvat ja nojatuolit 29.4.2014

VERTAILU H036-14, RYHMÄ 1: sohvat ja nojatuolit 29.4.2014 VERTAILU H036-14, RYHMÄ 1: sohvat ja nojatuolit 29.4.2014 1(8) HOIVAKALUSTEET RYHMÄ 1: Sohvat ja nojatuolit Tarjoaja Tarjoaja Tarjoaja Pos. Kaluste: Määrä: Kinnarps Oy Lekolar-Printel Oy Martela Oyj 1

Lisätiedot

S U I H K U T U O L I T J A A M M E I S T U I M E T

S U I H K U T U O L I T J A A M M E I S T U I M E T S U I H K U T U O L I T J A A M M E I S T U I M E T TUOTE-ESITE 2015 Suihkutuolit ja -jakkarat Siirreltävät Suihkujakkara COMBI ATO suihkutuolit ovat valmistettu teräksestä ja ne ovat korkeussäädettäviä.

Lisätiedot

MYYNTIHINNASTO

MYYNTIHINNASTO MYYNTIHINNASTO 2018 1.3. 2018 Ota rento asento ja nauti kokemuksesta Meidät on luotu liikkumaan. Savo-työtuoleissa on Savo Floating Tilt -mekanismi, joka mahdollistaa istuimen ja selkänojan liikkumisen

Lisätiedot

TOPLUX HINNASTO

TOPLUX HINNASTO TOPLUX HINNASTO 1.1.2017 2017 Kaikki hinnat alv 0%, EXW Toplux Oy Helsinki Pidätämme oikeudet hintojen muutoksiin Sisällysluettelo Team Optimum Fleximum Pro Pro Net Xenon Light Up Indy Saddle Sitool Director

Lisätiedot

EFG Myyntihinnasto 2015 Kohtaamistilat. Hinnat ilman arvonlisäveroa

EFG Myyntihinnasto 2015 Kohtaamistilat. Hinnat ilman arvonlisäveroa EFG Myyntihinnasto 2015 Kohtaamistilat Hinnat ilman arvonlisäveroa SISÄLLYSLUETTELO Sisällysluettelo EFG Myyntihinnasto 2015 - Kohtaamistilat Materiaalit ja värit... 3 Asiakassovellukset ja Mallistojako...

Lisätiedot

HANSAKSEN PÄIVÄKOTI, SIPOO IRTOKALUSTEKORTIT TOIMISTOKALUSTEET 15.2.2013

HANSAKSEN PÄIVÄKOTI, SIPOO IRTOKALUSTEKORTIT TOIMISTOKALUSTEET 15.2.2013 15.2.2013 HANSAKSEN PÄIVÄKOTI, SIPOO IRTOKALUSTEKORTIT TOIMISTOKALUSTEET 15.2.2013 Tarjouslaskentaa varten 2(18) SISÄLLYS TYÖPÖYDÄT sivu: TP1 TYÖPÖYTÄ 3 TP2 TYÖPÖYTÄ 4 HY TYÖPÖYDÄN YLÄHYLLY 5 MUUT PÖYDÄT

Lisätiedot

TYÖTUOLIMALLISTO. www.priimakalusteet.fi

TYÖTUOLIMALLISTO. www.priimakalusteet.fi 1 TYÖTUOLIMALLISTO 2 KULIK -ERGONOMIA TYÖTUOLIT 3 KULIK -ERGONOMIA TYÖTUOLIT Tutkimusten mukaan toimistotyötä tekevien henkilöiden sairaspoissaoloista johtuu merkittävä osa tuki ja liikuntaelinten sairauksista.

Lisätiedot

Hinnasto 2015 / 2016

Hinnasto 2015 / 2016 Hinnasto 2015 / 2016 Hakola vakiokankaat: Hakolan sohvat valmistetaan käsityönä yli 50 vuoden kokemuksella Etelä-Pohjanmaalla, Jurvassa. Sohvien rungoissa materiaalina käytetään ensiluokkaista massiivipuuta

Lisätiedot

TOPLUX HINNASTO

TOPLUX HINNASTO TOPLUX HINNASTO 1.1.2019 2019 Kaikki hinnat alv 0%, EXW Toplux Oy Helsinki Pidätämme oikeudet hintojen muutoksiin info@toplux.fi www.toplux.fi p. 0424 947 630 Sisällysluettelo Team Optimum Fleximum Pro

Lisätiedot

Varastotuotekuvasto 2014

Varastotuotekuvasto 2014 Varastotuotekuvasto 2014 Työtuolit Laadukkaita kalusteita moniin eri käyttökohteisiin Q-Furnisher Oy on julkitilojen ja toimivien työympäristöjen asiantuntija. Vuosien varrella tehty kehitystyö näkyy monipuolisina

Lisätiedot

MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMA

MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMA SARJA[E] 2 Sarja[e] Sarja[e] 3 SARJA[E] Sarja[e] on enemmän kuin säilytyskaluste. Se sai alkunsa tarpeeseen perustuneesta ajatuksesta, ja lopullisessa mallissa on useita vaihtoehtoisia muotoja. Mahdollisuudet

Lisätiedot

Design management. EFG Izi. Hillittyä ja harmonista. EFG Splice -työtuoli, Woods-vierastuoli ja EFG Storage.

Design management. EFG Izi. Hillittyä ja harmonista. EFG Splice -työtuoli, Woods-vierastuoli ja EFG Storage. EFG Izi -työpöydät 2 3 Izi joustava valinta Yksinkertainen ja näyttävä pöytä, joka on myös toiminnallinen ja ergonominen. EFG Izi vastaa tehostetun tilankäytön haasteisiin. Myös johtojen hallinta on tarkkaan

Lisätiedot

Trendinä sisustus kasvaa edelleen. Yhä useampi meistä edellyttää kauniiden värien ja pintojen lisäksi kestävyyttä, toimivuutta ja helppoa arkea.

Trendinä sisustus kasvaa edelleen. Yhä useampi meistä edellyttää kauniiden värien ja pintojen lisäksi kestävyyttä, toimivuutta ja helppoa arkea. Intro IN 25 maitolasi, kehysovi valkoinen (589 ), IN 22 maitolasi, kehysovi valkoinen (429 ) sekä IN 27 maitolasi, kehysovi valkoinen (289 ), vetimet ja jalat alumiini Trendinä sisustus kasvaa edelleen.

Lisätiedot

GEMINO -ROLLAATTORIT. Aktiiviselle ihmiselle ROLLAATTORIT FI

GEMINO -ROLLAATTORIT. Aktiiviselle ihmiselle ROLLAATTORIT FI GEMINO -ROLLAATTORIT Aktiiviselle ihmiselle ROLLAATTORIT FI GEMINO aktiivisen ihmisen rollaattori Rollaattoreita suunniteltaessa on kiinnitetty erityistä huomiota rollaattorin painoon, laatuun, turvallisuuteen,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON TERVEYDENHUOLLON KESKUSARKISTON TOIMISTOKALUSTEET RYHMÄ 1 TUOLIT

HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON TERVEYDENHUOLLON KESKUSARKISTON TOIMISTOKALUSTEET RYHMÄ 1 TUOLIT H012-14, HINTA- JA LAATUVERTAILU, RYHMÄ 1, TUOLIT 25.2.2014 HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON TERVEYDENHUOLLON KESKUSARKISTON TOIMISTOKALUSTEET RYHMÄ 1 TUOLIT 1(9) Pos. Kalustekoodi Kaluste

Lisätiedot

S U I H K U T U O L I T J A A M M E I S T U I M E T

S U I H K U T U O L I T J A A M M E I S T U I M E T S U I H K U T U O L I T J A A M M E I S T U I M E T TUOTE-ESITE 2014 Suihkutuolit ja -jakkarat Siirreltävät Suihkujakkara COMBI ATO suihkutuolit ovat valmistettu teräksestä ja ne ovat korkeussäädettäviä.

Lisätiedot

KOTIMAISET LAATUARKUT JA UURNAT

KOTIMAISET LAATUARKUT JA UURNAT Arkkukuvasto KOTIMAISET LAATUARKUT JA UURNAT SHT-Tukku Oy:n laadukkaat kotimaiset arkut valmistetaan yhtiön tehtaalla Punkalaitumella. Puuseppämme ja verhoilijamme valmistavat tuotteet pieteetillä ja ammattiylpeydellä

Lisätiedot

EFG Myyntihinnasto 2016 Kohtaamistilat. Hinnat ilman arvonlisäveroa

EFG Myyntihinnasto 2016 Kohtaamistilat. Hinnat ilman arvonlisäveroa EFG Myyntihinnasto 2016 Kohtaamistilat Hinnat ilman arvonlisäveroa SISÄLLYSLUETTELO Sisällysluettelo EFG Myyntihinnasto 2016 - Kohtaamistilat Materiaalit ja värit... 3 Asiakassovellukset ja Mallistojako...

Lisätiedot

JOUSTAVAA TOIMIVUUTTA

JOUSTAVAA TOIMIVUUTTA NANO 2 3 NANO -pöytäsarja on muokattavissa ja se mukautuu tarpeisiisi. Se toimii kätevänä yksilön ja ryhmän tilojen yhdistäjänä. Yhdessä tai erillisenä. Sinun työpöytäsi. Minun työtasoni tai yhteinen penkkiratkaisumme.

Lisätiedot

SUOMI VIKA TURVALLISUUS

SUOMI VIKA TURVALLISUUS SUOMI TURVALLISUUS Kaikki pöytälevyt, pukkijalat ja jalusta on testattu ja hyväksytty enintään 50 kg:n kuormitukselle. Käsittele karkaistua lasia varovasti! Vaurioitunut reuna tai naarmuuntunut pinta voi

Lisätiedot

DIO MITAT MATERIAALIT

DIO MITAT MATERIAALIT Tuotekortit PÖYDÄT DIO 29073 29072 29071 Korkeudet 550, 730 ja 1100 mm Laippajalka: grafiitti, silver tai kromi. Kannet: kts. kansikartta Dio-jalka saatavana sohva,- yleis-, seisoma- ja neuvottelupöytiin.

Lisätiedot

Kangasvekkikaihtimet. Kaunista ja yksinkertaista, monia mahdollisuuksia

Kangasvekkikaihtimet. Kaunista ja yksinkertaista, monia mahdollisuuksia Kangasvekkikaihtimet Kaunista ja yksinkertaista, monia mahdollisuuksia Uudista ja muuta kauniilla vekeillä Kangasvekkikaihdin yhdistää hienolla tavalla ryhdikkäät, suorat linjat ja pehmeän kauniit kankaat.

Lisätiedot

Hei! Yhteydenottoanne innolla odottaen! Ystävällisin terveisin: FINe Office Design. Tehdaskatu Oivalla

Hei! Yhteydenottoanne innolla odottaen! Ystävällisin terveisin: FINe Office Design. Tehdaskatu Oivalla Katalogi 2 Hei! Olemme FINe Office Design, uusi ainutlaatuinen toimistokalusteita myyvä yritys. Tarjoamme Teille laadukkaita ja toimivia, suomalaisia toimistokalusteita, tyylistä tinkimättä. Haluamme panostaa

Lisätiedot

Tarjousten avauspöytäkirja

Tarjousten avauspöytäkirja Tarjousten avauspöytäkirja Diaaritunnus Hankintayksikkö ETELÄ-KARJALAN HANKINTAPALVELUT Hankinta C 18/2012 LAPPEEN KOULUN OPETUSTILOJEN KALUSTEET Kyseessä on sopimustoimittajien kesken järjestetty ns.minikilpallutus.

Lisätiedot

EFG Myyntihinnasto 2012 Työtuolit. Hinnat ilman arvonlisäveroa

EFG Myyntihinnasto 2012 Työtuolit. Hinnat ilman arvonlisäveroa EFG Myyntihinnasto 2012 Työtuolit Hinnat ilman arvonlisäveroa Työtuoleja jokaiseen tarpeeseen. EFG:n työtuolit ovat tunnettuja laadustaan ja hyödyllisyydestään sekä käyttäjälle että työnantajalle. Ne ovat

Lisätiedot

PROGEO -PYÖRÄTUOLIT. Tyylikäs ja yksilöllinen valinta PYÖRÄTUOLIT FI

PROGEO -PYÖRÄTUOLIT. Tyylikäs ja yksilöllinen valinta PYÖRÄTUOLIT FI PROGEO -PYÖRÄTUOLIT Tyylikäs ja yksilöllinen valinta PYÖRÄTUOLIT FI Joker Ultrakevyt kiinteärunkoinen aktiivipyörätuoli sisäja ulkokäyttöön. Erinomainen ohjailtavuus ja liikuteltavuus ovat Joker-tuolin

Lisätiedot

Daydream Happy lepotuoli Kaanin uutuus Rainbow kankaalla.

Daydream Happy lepotuoli Kaanin uutuus Rainbow kankaalla. hinnasto 21.11.2018 Hinnat sis. ALV 24% sivu no: 1 tuotteet kehittyy vauhdilla ja uusia tuotteita valmistuu. Useimpia tuotteistamme käytetään sekä kodeissa että julkitiloissa. Tämän päivän kodinkaluste

Lisätiedot

Etac Clean. suihku- ja wc-tuolit

Etac Clean. suihku- ja wc-tuolit Etac Clean suihku- ja wc-tuolit Etac Clean Etac Clean on turvallinen, varma ja helppokäyttöinen pyörällinen suihkutuoli niin käyttäjille kuin hoitajillekin. Toimivuudeltaan ja muotoilultaan käytännöllisen

Lisätiedot

Swift Mobil korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli

Swift Mobil korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli www.etac.com Swift Mobil korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli Swift Mobil korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli Swift Mobil on korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli,

Lisätiedot

LIIKELAHJAT Kevät 2015

LIIKELAHJAT Kevät 2015 LIIKELAHJAT Kevät 2015 1 Monta hyvää syytä valita Aarikka-lahja Tervetuloa tekemään onnistuneita lahjavalintoja! Ota yhteyttä ja pyydä tarjous! Sirpa Grev sirpa.grev@aarikka.com p. 040 544 4212 Paula Heinikangas

Lisätiedot

EFG Myyntihinnasto 2018

EFG Myyntihinnasto 2018 EFG Myyntihinnasto 2018 Kohtaamistilat Hinnat ilman arvonlisäveroa 2016-06-04 Sisällysluettelo EFG Myyntihinnasto 2018 - Kohtaamistilat Materiaalit ja värit... 3 Asiakassovellukset ja mallistojako... 5

Lisätiedot

OSTOAPU NORSBORG. -sohvasarja. SARJAN OSAT Kahden istuttava osa Kolmen istuttava osa Divaaniosa Kulmaosa Käsinoja Jalat

OSTOAPU NORSBORG. -sohvasarja. SARJAN OSAT Kahden istuttava osa Kolmen istuttava osa Divaaniosa Kulmaosa Käsinoja Jalat OSTOAPU NORSBORG -sohvasarja SARJAN OSAT Kahden istuttava osa Kolmen istuttava osa Divaaniosa Kulmaosa Käsinoja Jalat Irtopäällinen Eri päällisvaihtoehtoja Pestävä päällinen Varastotuote Koko perheen sohva

Lisätiedot

EFG Classroom Vaativaan ympäristöön

EFG Classroom Vaativaan ympäristöön EFG Classroom Vaativaan ympäristöön 2 Elävä kouluympäristö EFG Classroom on koulukalustesarja, joka on kehitetty tämän päivän ja tulevaisuuden kouluihin. Joustavia ratkaisuja, jotka mahdollistavat nopeat

Lisätiedot

HINNASTO 2011 ALV 0%

HINNASTO 2011 ALV 0% HINNASTO 2011 ALV 0% VANHUSHUOLTO Vanhushuollon kalusteet Anda Jalat ja käsinojat koivua tai petsattua koivua. Istuimessa irroitettava verhoilu. Nojatuoli Istuimessa irroitettava verhoilu, koivu C2124M/KO

Lisätiedot

vapaasti perillä paik.asennettuna Sopimuksen mukaan

vapaasti perillä paik.asennettuna Sopimuksen mukaan 851350 Turun kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Marja-Liisa Wilenius PL 301 01050 TURUN LASKUT Finland TARJOUS 381883-1 02.03.2012 1/6 Kiitämme tarjouspyynnöstänne ja tarjoamme Teille Martelan tuotteita

Lisätiedot

Seuraa HÅGia Facebookissa

Seuraa HÅGia Facebookissa THE HÅG MOVEMENT 2 Seuraa HÅGia Facebookissa Sinua ei ole tehty istumaan paikallaan, vaan haluat nauttia aktiivisesta elämästä. Nykypäivänä joudumme kuitenkin istumaan usein pitkiä päiviä toimistolla.

Lisätiedot

Telakkakadun koulu, Suolahti

Telakkakadun koulu, Suolahti 1 (13) Telakkakadun koulu, Suolahti Tarjouspyynnön liite Yleistä Huomioitava kalusteiden ja materiaalien helppohoitoisuus sekä soveltuvuus perusopetuksen käyttöön (mm. ergonomiavaatimukset) Oppilaskalusteissa

Lisätiedot

10 vuoden TAKUU OSTOAPU DELAKTIG. -sohvasarja. SUUNNITTELIJA Tom Dixon

10 vuoden TAKUU OSTOAPU DELAKTIG. -sohvasarja. SUUNNITTELIJA Tom Dixon OSTOAPU DELAKTIG -sohvasarja SUUNNITTELIJA Tom Dixon SARJAN OSAT Lepotuolin perusosa 2:n istuttavan sohvan perusosa 3:n istuttavan sohvan perusosa Selkänoja + pehmuste Käsinoja + pehmuste Sivupöytä Lattiavalaisin

Lisätiedot

Tog ake it matter LUOMME YHDESSÄ KALUSTERATKAISUJA JOTKA TUKEVAT TILATEHOKKUUTTA JA TYÖVIIHTYVYYTTÄ

Tog ake it matter LUOMME YHDESSÄ KALUSTERATKAISUJA JOTKA TUKEVAT TILATEHOKKUUTTA JA TYÖVIIHTYVYYTTÄ EFG SURROUND e w r e h t e Tog ake it matter m LUOMME YHDESSÄ KALUSTERATKAISUJA JOTKA TUKEVAT TILATEHOKKUUTTA JA TYÖVIIHTYVYYTTÄ EFG Surround -moduuleilla voit luoda huoneen huoneeseen. Moduulit vaimentavat

Lisätiedot

Varastotuotekuvasto 2014

Varastotuotekuvasto 2014 Varastotuotekuvasto 2014 Laadukkaita kalusteita moniin eri käyttökohteisiin Q-Furnisher Oy on julkitilojen ja toimivien työympäristöjen asiantuntija. Vuosien varrella tehty kehitystyö näkyy monipuolisina

Lisätiedot

Gio. Officina. Lanterna. Officina on valmistettu metallista. Sitä on saatavana kromina, mustana ja punaisena. Ø 70cm

Gio. Officina. Lanterna. Officina on valmistettu metallista. Sitä on saatavana kromina, mustana ja punaisena. Ø 70cm 2014 1 Lady Cage 2 Lady Cage on valmistettu metallista. Valaisinkupua on saatavana mustana ja kromattuna, johtoon on useita eri vaihtoehtoja. Valaisinsarjaan kuuluu pöytä-, riippu,- ja kattokruunuvalaisin.

Lisätiedot

EFG Izi Niveau Project -sovellusmallisto

EFG Izi Niveau Project -sovellusmallisto EFG Izi Niveau Project -sovellusmallisto Uutuus Sovellusmallisto EFG:n mallisto on markkinoiden laajin. Se mahdollistaa jo pelkästään vakiotuotteiden laajan soveltamisen. Tarvittaessa täydennämme mallistoamme

Lisätiedot

DESIGN MAHDOLLISUUS KAIKILLE. Erikoistarjous. Voimassa 31/08/2012 ITALIAN DESIGN YOUR STYLE

DESIGN MAHDOLLISUUS KAIKILLE. Erikoistarjous. Voimassa 31/08/2012 ITALIAN DESIGN YOUR STYLE ITALIAN DESIGN MAHDOLLISUUS KAIKILLE Erikoistarjous Voimassa 31/08/2012 DESIGN YOUR STYLE Erikoistarjous Hair Station -25% 1 450 + alv NORM. 1 922 +alv 2 Tahroja hylkivä materiaali Yksitellen säädettävät

Lisätiedot