Riikassa. Lauri Vuorinen

Transkriptio

1 Riikassa Lauri Vuorinen Lastasimme Annukka Aarnion kanssa New Orleansista maissilastin Neuvosto Riikaan. Annukka ajeli villiä linjaa, ja oli hyvin harvinaista, että oli jo ennen lastausta tiedossa myös purkaussatama. Erikoista tässä oli myös se, että sisarlaivamme, Saara Aarnio oli hakemassa myös kuormaa New Orleansista Riikaan. Mutta Annukka oli ensin pelipaikalla ja lastattiin ensin. Mikä osoittautui erinomaiseksi asiaksi, myöhemmin. Tieto siitä, että olimme matkalla Jenkeistä Neukkulaan, otettiin suurella riemulla vastaan. Eritoten tästä tiedosta iloitsi yksi matruuseistamme. Hänellä oli, yläleuassaan, melko heikot etuhampaat, oikeastaan ne olivat sellaisia lohkeilleita, mustia piikkejä. Hän sanoikin, melko lailla sössöttäen, että New Orleansissa otetaan piikit pois ja Venäjällä tehdään nk. viiden hampaan systeemi. Tiedustelin, että mikä se sellainen on, ja sain selvityksen, että kulmahampaiden väliin tehdään silta ja tuki on kitalaessa. Yritin sitten sanoa, että eihän siinä ole kuin neljä hammasta, että miksi viiden hampaan systeemi? No, se oli sitten viiden hampaan ja sillä selvä, matruusi alkoi pikkuisen kiihtyä, kun puolikas niin kovasti todisti matemaatikon kykyjään. Tähän maailman aikaan varustamot eivät maksaneet hammashoidosta muuta kuin pois kiskomisen. Matkalla kohti Riigaa Poosulta meni tekohampaat yli laidan, lienevät lentäneet oksennuksen kera kaloille. Eli yksi lisää neuvostohammaslääketieteen potilaaksi, tai uhriksi. Poosulle tarjottiin mielellään näkkileipää aterioilla, vaan eipä kelvanneet kovat eväät pursiukollemme. Olisikohan noita hampaiden odottajia ollut useampiakin, mielestäni oli. Mutta nämä kaksi olivat kova äänisimmät ja jäivät parhaitten mieleeni. Merimatka yli Atlantin oli aika hidas, pääkone, konemiesten kiroama Jugosultseri, stoppasi useamman kerran, en ole tästä varma, mutta olisikohan se stopannut parisen kymmentä

2 HIRMU HIIVI PORNOA... kertaa. Ilmatkaan eivät olleet parhaasta päästä, meri löi yli monena päivänä ja kun pääkone stoppasi hiivarissa oli kyyti kylmää. Bulkit ovat todella hyviä rullaamaan, lastissakin. Hitaasti, mutta varmasti saavuimme jonnekin Tanskan vesille, ankkuroimme ja otimme provianttia ja osa jengistä lähti lomalle tai kokonaan pois laivasta. Tämä pois jäänyt sakki oli sen verran sekavassa kunnossa, että jälkikäteen tuli laivalle, varustamon kautta, Finnairilta ilmoitus, että jos varustamon muut merimiehet käyttäytyvät jollain Finnairin lennolla yhtä huonosti, niin varustamolta peruutetaan kokonaan nk. merimiesalennus lentolipuista. Eli ilmeisesti sitä viinaa oli riittänyt koko reissuksi kotiin. No me emme asialle mitään voineet, kadehdimme vaan porukkaa joka oli matkalla kotimaahan. Proviantin mukana tuli myös hirmu hiivi pornoa, väki oli sitä tilannut bisnes tarkoituksiin. Kippari oli tilausta ihmetellyt ja sanonutkin Kipinälle että kehtaako tällaista edes lähettää. No, tilaus meni ja pornot tuli. Lisäksi tuli koneeseen jotain tavaraa, jotain mikä osoittautuikin todella tärkeäksi, myöhemmin. Matka jatkui kohti Riikaa, uusi perämies oli aika huolella naula päässä ja meinasi ajaa Bornholmin väärältä puolen. Onneksi Kippari oli tullut illalla käymään ylhäällä ja huomannut että matalikkoja päin olemme menossa. Taisi vahti vaihtua. Paluu matkalla kyseinen styyrmanni sitten lähtikin kotiin, suunnilleen samoilla paikoilla missä edellinen sakki. Riian lahdella oli jäitä, ja pirun kylmä olla yytsikissä, oikein toivoi että ruorihugi alkaisi. Onneksi yksi meistä puolikkaista oli ostanut Halifaxista hyvän, pitkän hupputakin. Saimme me muutkin lainata sitä ja se lämmitti. Ja toki ne omat Halifaxista ostetut pitkät kalsaritkin hyvää tekivät. Töijäys Riikassa oli jonkun verran hankala. Laivan ja laiturin välissä oli proomuja, nämä siksi että laivan syväys oli liian iso laituriin pääsemiseksi. Proomut pitivät laivan syvässä vedessä, kunnes syväys pieneni siten että pystyimme olemaan kaijassa kiinni. Ja nämä proomut olivat nk. hutoi kiinnitetty, eli venäläisesti, ja seilasivat edes takaisin laivan ja hinaajien potkuri virroissa. Eikä töijäystä yhtään helpottanut miehistön humalatilakaan. Sattui sellainenkin episodi, episodi joka järkytti miehistöä, ainakin meitä nuorempia, kovasti. Poosu meni ja sinutteli Förstiä kesken kaiken, ja sanoi, että hän muistaa kun äitiäsi vietiin Boniksesta Suomeen Atlantalla, ja että hän sitten taisi äitiäsi pannakin. No, siltä seisomalta Poosun töijäys loppui siihen. Mutta muistan, että ei meitä se äidin paneminen järkyttänyt, enempi järkytystä aiheutti se sinuttelu. Tänään kai nuorinkin harjoittelija sinuttelee Kipparia tuosta vaan, eikä kukaan järkyty. Olisiko maailma muuttunut, ainakin tältä osin, huonommaksi paikaksi? Tai sitten minä olen tullut vaan vanhaksi Laivan lossaus ei ihan heti lähtenyt käyntiin. Kyse oli siitä että Annukka Aarniossa ei ollut omia kraanoja, tarvittiin maakraanat lossaukseen. Ja koska lasti oli tarkoitus lossata junan vaunuihin, niitäkin tarvittiin. Ilmeni, ja tämä oli koko lossauksen aikana sama, kun oli kraanoja, ei ollut vaunuja. Tai kääntäen, kun oli vaunuja, ei ollut kraanoja.

3 RÄTTIPAALEISSA OLI TISSILIIVEJÄ Mutta sotilaita kyllä riitti. Tosi turvallinen olo kun ahterissa oli mies Kalasnikovin kanssa, föörissä oli mies Kalasnikovin kanssa, miitsepissä oli mies Kalasnikovin kanssa ja sitten vielä neljäs Kalasnikov ukko gangwein päässä. Tällä gangway miehellä oli lisäksi se vihreäksi maalattu laatikko, se josta hän kaivoi proopuskat ja jonne hän säilöi passit. Kaikki varmasti muistavat tämän näppärän maihin meno tarkastuksen, satoi tai paistoi, Neuvostosotilas oli valppaana. Ennen kuin kukaan minnekään maihin pääsi, meidät komennettiin kaikki hytteihimme, odottamaan tarkastusta. Siellä sitä istui ja venttasi, kuunteli kuinka mekkala läheni kongilla. Silloin oli vielä sodankin käyneitä miehiä laivoissa, eivätkä he paljoa säästelleet kertoessaan mielipiteitään isäntä maan stailista. Tarkastus itsessään oli helppo, pari slobosotilasta, perämies ja passi hivakka, katsoivat vastaako hytissä oleva kuvaansa ja poistuivat. Pientä hämminkiä aiheutti naapurini, hän oli päättänyt tulla hyttiini kaljalle odotellessaan. Mutta soltut olivat joutavia, hymysuin katselivat kuinka otimme Tuuboria ja tarkastivat molemmat pojat samalla kertaa. Nitsevoo sanoi isompi solttu ja homma oli klaari. Kun luukut avattiin, huomattiin, että osa päällimmäisestä lastista oli kostunut. Ilmeisesti luukun tiivisteet olivat falskanneet. Kipparin piti antaa meriselitys ja mitä lie protesteja. Jostain minulle tuntemattomasta syystä siihen meriselitystilaisuuteen määrättiin Poosu ja minut mukaan. Siellä sitten piti vannoa että merimatkalla oli ollut kovaa myrskyä ja että meri oli lyönyt rajusti laivan yli. Kippari erikseen korosti minulle ja Poosulle mitä tuli sanoa. Me sitten vannoimme puhuvamme totta, vannominen ei kuitenkaan tapahtunut käsi Raamatulla, taisi olla Neuvostoliiton Laki jonka päällä kättä pidettiin. Meille oli aivan sama minkä päällä mitäkin pidettiin, sanoimme mitä oli käsketty, ja Kippari piti pidemmän puheen. Jälkeenpäin olen joskus harmitellut, etten välittänyt lainkaan kuunnella mitä Kippari sanoi. Olisihan se ollut opiksi. Tilaisuuden jälkeen Inflotin agentti vei meidät katsomaan Riian Tuomiokirkkoa ja erityisesti sen urkuja. Minulle oli, ja taisi myös Poosulle olla, aivan sama milloin ja missä ne pillit oli väsätty. Enempi kiinnosti missä on hulinaa, hutsuja ja hurlumheitä. Mutta tulipahan oltua osana kusettamassa Neuvostoliittolaista lastin vastaanottajaa. Tai ei kusettamassa, olihan meillä pahaa ilmaa matkalla, niin kuin aina talvisin Pohjois-Atlantilla on. Jokaisen tuli ottaa pieni määrä ruplia ulos. Oli myös puhe että nämä rahat, tai se osa joka ei kulut, palauttaa ennen uloslähtö Kipinälle, joten saldot eivät siltä osin kuluisi. Vanhemmat kundit osasivat neuvoa että tuli pitää kirjaa seteleiden numeroista, että palautti varmasti samat takaisin. Epäluulo oli kova, puolin ja toisin. Mitään suurta suitsutusta ei meille pidetty missään vaiheessa tästä YYA sopimuksen ystävyys-osiosta, jos se merimiehiä koskikaan. Ja sitten olikin kiirus mennä konehuoneeseen, tästä konehuoneessa käymisestä tuli joka iltainen traditio. Tanskasta oli tullut rättipaalien mukana iso hivakka tissiliivejä ja aivan hirveitä kravatteja. Mutta koe-erän jälkeen huomasimme, että kolmet tissiliivit ja viidet kravatit takasivat kostean illan Riika-hotellin ravintolassa. Oli sitten mukava katsoa kun koko miehistö sovitteli vanhoja rintaliivejä päälleen, stuuvasi kravatteja kalsareihin ja yhden aina kaulaan. Ja sitten menoksi ja kaupungille. Sataman portilta meni raitsikka keskustaan. Keskustassa ei montaa kapakkaa ollut, mutta kantapaikaksi muodostui pian Riika-hotellin ravintola. Se taisikin olla kaupungin nk. ykkösmesta, ainakin se oli joka ilta täynnä väkeä ja meno oli melko kovaa ja kosteata.

4 ONNEKSI OLI SUNNUNTAI... Ovella oli vanhempi mies henkilö, hän osoittautui suomenkielen taitokseksi. Kertoi olevansa inkeriläinen. Lisäksi hänellä oli mukava tapa korjata asiakkaiden vaatteita, ommella pudonneita nappeja ja lenksuja. Eli jos ei ollut väliä millaiset napit takissa oli, niin kyllä kelpasi ehtoolla patseerata taas kerran kaikilla napeilla. Ensimmäinen ehtoo oli tietenkin jokaisen osalta normaali ohjelmistolla. Pillua tars saada ja sitten hirvee känni päälle. Kaksi koneoppilasta oli päättänyt aloittaa tappelun pääkadulla, matruusi meni väliin. Ja kuten aina, justiinsa silloin tuli miliisit paikalle, kaikki kolme maijaan ja kuulustelujen jäkeen kyyti laivalle. Maihin meno kielto, eli nolla poikittain proopuskaan. Arvaatte että matruusia otti päähän, hän, selvä ja kokenut mies joutui nyt sitten viettämään illat laivalla, mokomien penskojen huonon viinapään vuoksi. Tästä asiasta oli monta, tulikiven katkuista, keskustelua messissä, ja taisi olla muutama huitominenkin. Försti oli kuitenkin reilu, hän esitti matruusille mahdollisuutta olla yövahtina koko satama ajan. Se oli hyvä tarjous, joka päivä ylitöitä ja, vaikka normaalisti tämä oli junkkien hommia, niin nyt sai matruusi edes pientä korvausta ankaraan vitutukseensa. Ryyppääminen paikallisten kanssa oli erittäin hauskaa. Aina oli hyvä syy kilistää ja hyvä syy ottaa, vielä yksi, pullo samppanjaa, tai 500 grammaa vodkaa, pöytään. Eräänä iltana eksyin seurueeseen jossa oli nuorehkoja miehiä ja naisia, esittäydyin ja etunimeni herätti riemastusta. Suomen jääkiekkomaajoukkue oli pelannut ystävyysottelun Riikassa ja yksi pelaaja oli ollut, sekä kaukalossa, että yöelämässä, ylitse muiden. Lauri Leuka Mononen. Ja tämä seurue oli Monosen suuria faneja. Eli sitten joimme samppanjaa monen monta pulloa ja aina kilistettäessä kehuttiin Leuka Monosta. Aamulla heräsin hytistäni, makailin seljälläni, ja mietin, että siihen nähden kuinka kännissä illalla olin, niin olo on kerrassaan mainio. Sitten tein sen virheen että yritin nousta ylös. Aivan kuin olisi pääkalloon tullut sellaisia railomaisia halkeamia, oikein tunsin, kuinka ne lähtivät keskeltä päätä leviämään alas kohti kaulaa. Aivan saatanallinen päänsärky. Onneksi oli sunnuntai, ei tarvinnut lähteä töihin, sai maata ja potea. Mutta tämän kokemuksen jälkeen en ole ollut mitenkään ihastunut samppanjaan, tai hihitysliemeen, kuten sitä asiantuntevissa piireissä kutsutaan. Juokoon kuka lystää ja tykkää, minä en enää koske mokomaan liemeen. Se kännin saanti ei todellakaan ollut ongelma, mutta jostain syystä en tuntunut löytävän Riian kevytkenkäisiä naisia. Muut kehuivat, aamu aamun jälkeen, messissä kuinka oli vedetty edestä ja takaa, maaten ja seisten. Minä olin aika hiljainen ja kysyttäessä vastailin aika harvasanaisesti. Yhtenä iltana olimme erään moottorimiehen kanssa päättäneet, että tänä iltana meille lohkeaa tai sitten on jo ihme. Otimme aika varovasti kuppia ja tiirailimme ympärillemme Riika-hotellin baarissa. Sieltä ne muutkin olivat armaansa löytäneet, miksi sitten emme me. No, aikamme kun olimme istuskelleet ja aikaa vaan kului, ei armaita eikä oikein harmaitakaan näkynyt. Päätimme lähteä laivalle, mitä siellä tyhjän panttina istumaan. Kadulla moottorimies totesi, alakuloisesti, että kai tässä täytyy kohta köyriä toisiamme. Oletin, että se oli huonoa huumoria, mutta kuitenkin otin pientä rakoa kaveriin. Totesin hänelle, että ei kyllä ihan heti onnistu.

5 SOVIMME TAKSIKUSKIN KANSSA.. Onneksi juuri silloin kurvasi Volga taksi kadun reunaan ja sieltä viittoili nainen. Me, pöljät katselimme ympärillemme, että kelle tuo nainen viittoilee. No, osoittautui, että meillehän se huiski. Menimme lähemmäksi ja autossahan olikin kaksi nuorehkoa naista! No nyt lykästi. Alan ihmisiä ja hyvällä tuulella. Äijät autoon ja menoksi. Ensin samppanjaa ostamaan ja iso pussi marenkeja lisäksi mukaan kioskista, toinen naisista niitä marenkeja halusi. Mitä väliä, meillä oli runsaasti paikallista valuuttaa päällä, olimme molemmat myyneet konehuoneen tuliaiset siltä illalta, ja rahaa riitti, vaikka neuvostomaren-keihinkin. On se vaan kamalan tahmea, tollasen marenkia syöneen ja sampankaljaa kitanneen hutsun pusu. Ajeltiin sillä Volgalla sitten jonkun esikaupunki lähiön katuja ja lopulta pysähdyttiin jonkun harmaan elementtitalon eteen. Sovimme taksikuskin kanssa ajan koska hän tulee meitä hakemaan, samasta paikasta oli puhe. Kapusimme portaita ylös neljänteen, ja ylimpään, kerrokseen, sisään johonkin asuntoon. Se ei selvinnyt kenen asunto se oli, mutta oven avasi partasuu äijä, ei mikään kvin vanha kylläkään, olen aina ollut huono arvioimaan ihmisten ikiä, mutta veikkaisin että kolmissakymmenissä se mies oli. Tämä oven avaaja sai meidät varuillemme, että jospa meidät nyt rullataan, sellaistakin joskus pahassa maailmassa on kuulemma tapahtunut, jopa suomalaisille merimiehille. Mutta eihän tällä kaverilla mitään rullaus meininkejä ollut. Opasti meidät, pariskunnat, takahuoneeseen ja jätti sinne, se oli jonkinlainen olohuoneen ja makuuhuoneen yhdistelmä, itse se hemmo meni keittiöön, tai sen näköiseen tilaan, istumaan, pöydällä näkyi olevan pullo kirkasta ja lasi. Kysyin tietä vessaan, tuli tarve käydä siellä. Kaveri näytti että mene ulos, porraskäytävään, siellä on koko kerroksen yhteinen käymälä. Ja niin olikin, melkoisen likainen, mutta kuitenkin ihka oikea vesiklosetti. Aloimme siinä sitten lemmekkäiksi, mutta sitten ovi aukaistiin ja sisään astui kaksi huijarin näköistä miestä, heillä oli selvät aikomukset. Rahaa tiskiin tai tapahtuu hankalia. Sanoin moottorimiehelle, että eihän me rahojamme ilmatteeksi anneta, ja kun niillä miehillä ei ollut mitään kättä pidempää, ainakaan esillä, ilmoitimme että nietu ja työnsimme heidät ulos huoneesta. Ihme kyllä se onnistui, sitten olikin mielessä itse yhdynnät, heitimme lanttia, huoneessa ei ollut kuin yksi vuode, ja onni suosi minua. Pääsin punkan puolelle, moottorimies jäi turkille. Viskasin hänelle paksun täkin, pehmentämään elämää. Ja vaikeata se oli, kai, motorilla muutenkin siellä lattialla, nämä kaksi heeboa tunkivat aina välillä ovesta, ja motori piti yhdellä kädellä ovea kiinni ja toisella itseään koholla, joka kerta kun ovi aukesi hän ja daaminsa olivat kuin valokeilassa, me punkassa olijat, me jäimme katveeseen. Se sopi vaatimattomalle luonteelleni oikein hyvin. Ja ikuisiksi ajoiksi on piirtynyt muistiini tämän minulle osuneen hutsun sanat kun olin lauennut. Ah wonderful ja leidi pyyhkäisi alushameellaan haarojaan. Jep, ihanaa, sano. Puimme päällemme ja mietimme että nyt vaan rynnätään ulos, vaikka oven toiselta puolen kuului melkoinen ähellys ja ryske. Ihmettelimme sitä hetken, sitten ovi auki ja päättäväisesti kohti ulko-ovea. Ehdin nähdä että se asunnossa ollut kaveri, se partasuu, paini näiden kahden kanssa lattialla ankarasti. Jotain huutoa kuului peräämme sieltä turkilta, me vaan paineltiin porraskäytävään ja portaita alas. Ylhäältä kuului lisää huutoa ja kuului kun portaat tömisi. Me ehdimme ulos ja kävelimme poispäin, ilman selkeätä suuntaa minne mennä. Nämä kaksi ukkoa tulivat rapusta pihalle, huusivat jotakin ja lähtivät, onneksi, toiseen

6 EIPÄ TUO ROMANTTISTA OLLUT.. suuntaan. Olin aivan varma, että menee loppu illan vietto otsaan lyömisiksi. Ei mennyt, ja hyvä niin. Ihmettelimme että mihin ihmeen suuntaan tästä pitää lähteä, ja taas kävi tuuri. Sama Volga kurvasi eteemme ja sieltä näkyi tutun kuskin iloiset kasvot ja kuului huudahdus finski njet! tai jotain. Menimme autoon ja solkkasimme että export porttiin ja nopeasti. Alkoi puoliyö jo lähestyä, ja jos olisi myöhästynyt, olisi proopuska palanut. Ehdimme hyvin ja menimme messiin syömään jotain. Minä ihmettelin, miksi motori oli niin apea, hän sanoi, että eipä tuo nyt kovin romanttista ollut, köyriä ryssän huoraa lattialla ja roistot aukoo ovea, niin, ja kaiken kukkuraksi sillä naisella oli moonikset, että maihin meno vaatteet ovat ihan veressä, hän ei ollut riisunut mitään, oli vain sen verran laskenut housujaan, mitä tarve vaati. Sanoi ajatelleensa, että jos ne konnat kuitenkin ryysivät sisään, niin hänelle jää edes vaatteet. Niin kuin sitten jäikin, ne piti vaan ensin pestä, kaikki. Myöhemmin löysin sitten sellaisen tyttöystävän, että jäin hänen luokseen puoleksitoista vuorokaudeksi. Se ei välttämättä ollut hyvä ajatus, mutta koskas nuoren miehen aatokset tyttöjen kanssa hyviä ovat. Kun palasin tältä pidemmältä visiitiltä portille, niin minut napattiin saman tien kiinni, lähdettiin viemään jonkinlaiselle asemalle, hetkeen ei ottanut jalat lainkaan kiinni asvalttiin. Alkoi pelottaa, että mitäs jos vangitsevat ja pistävät vaikka junalla Siperiaan. Äkkiäkös yksi puolikas siihen maahan katoaa. Isoisä oli jo junassa, piti mennä Siperiaan, mutta tuli Romanovien suvun 300-vuotis hallitsemis juhlat ja kaikki alle 10 vuoden tuomiot armahdettiin, vaari siinä seassa, olisiko mulla käynyt yhtä hyvä tuuri Ei yhtään tehnyt mieli yllä pitää suvun perinteitä yllä. Asemalla minua kuulusteltiin ankarasti, että missä olen ollut, kenen luona ja sen sellaista, jossain välissä näin passikuvastani sellaisen A4-kokoisen kopionkin, mihin sitä tarvittiin, se ei minulle selvinnyt. En kyllä kysynytkään. Sitten lähdettiin ajelulle, kiertelimme pitkin poikin Riikaa, että nyt hamppari näytät missä se vosusi asui. Mä selitin, että en voi tietää, suuri kaupunki, paljon taloja ja aina pimeässä tultiin ja mentiin. Aikansa ajeltuamme palasimme asemalle, siellä minulle sanottiin että olen rikkonut niitä ja näitä Neuvosto Lain pykäliä, enkä ole enää haluttu vieras koko maassa, eli proopuskaan tuli nolla leima, minullekin. No, meitä nolla leimallisia alkoi siinä vaiheessa olla jo kelpo joukko. Melkein joka ukko oli jäänyt tytöille yöksi ja se meinasi automaattisesti maihin tulo kieltoa. Tämän madonlukujen lukemisen jälkeen ajoivat laivalle, ja siellä odotti sitten, ensin Poosun, sitten Förstin, haukut. Elämä jatkui normaalisti. Maihin ei vaan enää ollut asiaa. Myöhemmin minulle selvisi, että se olikin sitten pidempi tuomio, M/t Pronton aikoina en ensin päässyt maihin Ventspilsissäkään. Eli, jenkkien lisäksi myös sloboilla oli joku kortisto merimiehistä. Katsokaa vaikka vanhoja jenkkiproo-puskoja, niissä on kaikissa sama koodi. Porno teki hyvin kauppansa kaupungilla. Eli se joku, joka keksi, että tilataan Tanskasta Neuvostokansalle käsityölehtiä, hän tiesi paikallisten lukuharras-tusten laadun. Kerran sitten, tämä tapahtui ennen maihin meno kieltoani, olimme matkalla kylille. Vahtisolttu gangwayn päässä kyseli, josko olisi pornolehteä antaa, tai niin me sen molotuksen tulkkasimme toisillemme. Yksi meistä kipaisi laivaan, ja takaisin tullessaan sujautti lehden siihen vihreään lodjuun. Tietenkin se lehti piti hakea laivalta, eihän me voitu siinä kaijalla alkaa purkamaan kaikkia tissiliivejä, krakoja ja lehtiä framille.

7 HEILTÄ EVÄTTIIN MAIHINMENO... Solttu jähmettyi, näki oikein kun hän pelästyi. Ei tullut ajatelleeksi sitä vanhaa kiinalaista viisautta, että tulee olla varovainen mitä toivoo, toiveet saattavat toteutua. Hän komensi meidät kaikki pysymään paikoillamme ja kutsui, sillä perkeleellisellä matolaatikolla, mikä oli radio, esimiehensä paikalle. Lehden antanutta lähdettiin viemään pois ja meidät muut komennettiin takaisin laivaan. Onneksi eivät tehneet siinä kontraa, olisimme kaikki jääty kiinni. Kaveri palasi laivalle parin tunnin kuluttua, olivat haukkuneet pataluhaksi, antaneet 10 ruplan sakot ja, luonnollisesti nollaleima. Kohta kaverin laivaan tulon jälkeen laivalle tuli iso ryhmä sotilaita, kaikki laivalla olijat komennettiin hytteihin ja alkoi julmettu kontra. Etsivät pornoa, ja innolla etsivätkin. Parituntia sotilaat, tai mitä rajavartijoita he olivatkaan, tonkivat asuintiloja sekä messejä, päivähuoneita yms. Eikä mitään löytynyt. Harmillinen takaisku, heille. Mietimme että jos he olisivat jotain löytäneet, minne lehdet olisivat päätyneet? Soltuille vai puolueen pomoille, kuka tietää ja kuka oikeasti välittää? Joka tapauksessa kun olimme lähdössä ulos, niin joku heitti laiturille noin 40cm korkean pinon pornolehtiä, tuuli niitä sitten riepotteli pitkin poikin kaijaa, soltut ja satamaduunarit niiden perässä juoksivat, varmaankin eri syistä. Brygältä kuului Kipparin kova ääninen kiroilu, hän oli todellakin lopen kyllästynyt kaikkiin temppuihin, joita olimme satama-aikaan ehtineet tehdä. Onneksi eivät määränneet laivaa takaisin laituriin. Se olisi ollut varmasti herrasmies Kipparillemme viimeinen isku. Poosulle alkoi näkkäri maistumaan, hän sai uudet neuvostotekarit, ja olivat kuulemma todellakin sopivat, eivät hinkanneet eivätkä hanganneet mistään. Matruusikin sai sen viiden hampaan systeeminsä, hän hymyili kuin Clark Gable ja innostui ottamaan viiden päivän putken systeemin kunniaksi (onkohan Ruotsin Alko saanut Systembolaget nimensä juuri tästä riemujuhlasta Riiassa?). Aikansa juhlittuaan hän oli muistanut ottaa systeemin suustaan, siinä oli kitalaen peittävä muoviosa ja lisäksi hampaat olivat rautalankalenkeillä kiinni kulmahampaissa. Sen arvaa millainen kamala makuelämys sieltä kitalaen peittävän luiskan alta tuli, viiden päivän sapuskojen ja juomien tähteet ja töhnät Oli kuulemma helppo oksentaa, ei tarvinnut tunkea sormea suuhun. Pikkuhiljaa alkoi lasti olemaan lossattu ja ulos lähtö läheni. Kolmisen viikkoa me siellä olimme Neuvosto-Latvian viranomaisten, paikallisten ilolintujen ja sinksareiden ilona. Ennen ulos lähtöä oli taas tarkastus, äijät hytteihin ja sotilaat tutkivat koko aluksen, tällä kertaa ei etsitty pornoa eikä valuuttaa, nyt etsittiin ihmisiä. Ettei kukaan vaan olisi loikkaamassa paratiisista ulos, kauheaan kapitalismin kurimukseen. Ei ollut, ainakaan ei löytynyt ketään. Sisarlaiva oli ventannut melkein koko ajan redillä lähtöämme. Taisivat tulla pari päivää jälkeemme paikalle ja ankkuroivat. Eivät kundit Saarassa arvanneet kuinka hauskaa meillä oli maissa ollut. Ehkä siitä saivat jonkinlaisen aavistuksen, kun viranomaiset eväsivät heiltä kokonaan maihin pääsyn. Koko ajaksi. Mahtoi kundeja ottaa päähän, ensin reilun kahden viikon reissu Nolasta Riikaan, kolmisen viikkoa redillä ja sitten kolmisen viikkoa Riikassa, eikä mitään sanksia päästä maihin, ennen kuin seuraavassa satamassa, jonne tietenkin oli muutaman viikon matka sinnekin. Luulenpa ettei Annukan väki ollut hyvässä huudossa heidän keskuudessaan.

8 AH WONDERFUL VAAN... Mutta ei kyllä ollut viranomaistenkaan keskuudessa. Myöhemmin laivalle tuli, taas varustamon kautta, kirjelmä jossa ilmoitettiin että M/s Annukka Aarnion laivaväki oli vaarantanut Riikan ja Porin ystävyyskaupunki suhteet ja, mikä pahinta, Neuvostoliiton ja Suomen ystävälliset suhteet. Lisänä oli luettelo kaikista jotka olivat jotain osaa Neuvostoliiton laista rikkoneet, listasta ei tainnut puuttua kuin Kippari, Försti ja Kipinä. Muutoin se näytti lähes Crew Listalta. Harmi etten älynnyt ottaa kirjelmää talteen. Mutta muistoja kertyi. Ah wonderful vaan, sano.