Keskiviikko Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keskiviikko Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti"

Transkriptio

1 TULI-SANOMAT Keskiviikko Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

2 Saiteista leirielämää Taas ulkona sataa Enkä tiedä mitä tehdä nyt vois Ulkona sataa.. Nämä Röllilaulun sanat sopivat hyvin leirin teemaan ja tätä biisiä leirillä myös soiteltiinkin. Onneksi sade ei menoa haittaa sillä koulutukset ja leirinohjelma pyörii silti täysillä! Teltoissa alkaa olemaan varsinkin öisin aikamoisen vilakka, mutta onneksi sielläkin makuupussit ja läheisyys lämmittää Mitä ihmettä, kesäleiri ja kaminan piipusta tupruttaa savua! Osa teltoista on myös pressun alle piiloutuineina. Tulitaistelijat pulikoimassa.

3 Leiriolympialaiset Tänäkin vuonna leirillä järjestettiin perinteiset leiri olympialaiset. Leiriolympialaisiin osallistutaan joukkueina ja joukkueet suorittavat erinäisiä olympia lajeja. Parhaat pisteet kerännyt joukkue voittaa. Ensimmäisessä lajissa täytyi siirtää pyykkipojalla herneitä mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman monta kupista toiseen. Toisessa lajissa ilmapallo laitettiin toisen selkään ja toisen joukkueen jäsenen piti yrittää puhkaista se käyttämättä käsiään. Kolmannessa lajissa oli tennispallo pujotettuna sukkanauhan päähän ja se sidottiin vyötärölle. Roikkuvaa tennispalloa heiluttelemalla täytyi yrittää saada kaadettua keila kumoon. Seuraavana vuorossa oli ryhmähiihto. Eli joukkueen jäsenet asettuivat pitkien suksien päälle, joissa jokaiselle oli jalkojen kiinnityssija. Yhteistyössä piti kävellä pieni lenkki suksien kanssa. Viimeisin, muttei vähäisin laji oli perinteinen mölkky. Joukkueen jäsenet heittivät vuorollaan mölkkypalikoita nurin ja yhteispisteet ratkaisivat. Leiriolympialaisten voittaja joukkue tietysti palkitaan leirin lopussa!

4 LEIRIN NIMIKILPAILU Keksi kesän 2017 kesäleirille nimi! Leiri pidetään Taipalsaarella heinäkuun alussa. Ehdotuksia voi laittaa sähköpostilla osoitteeseen Paras nimi palkitaan!

5 Päivänsankarit Onnittelut leirimme syntymäpäiväsankarille! Vuorinen Miro Lappeenrannan VPK Onnittelut myös nimipäiväsankareille: Esa, Esaias

6 Päivän gallup Päivän gallupin kiperänä kysymyksenä oli tänään: mikä on parasta leirillä? Ensimmäisenä vastaajana oli Iina Haikka (oik) 8v Vehkalahden vapaaehtoinen keskuspalokunta. Ehdottomasti parasta on kanttiini! Kysymykseemme vastasi myös Sara Suppanen (vas) 16v Tirilän VPK Parasta leirillä on laatu seura! Leirilehden toimittajat Elina Ellu Karhu ja Emilia Emppu Kemppinen, Lappeenrannan VPK Kaspelin leirilehden päätoimittajat Elina ja Emilia ovat toimineet leirilehden toimituksessa jo useilla leireillä. Täyttäessään 18 vuotta, olivat tytöt miettineet eri toimialoja joihin voisivat mennä, ja päätyneet leirilehteen oman kiinnostuksensa ja osaamisensa vuoksi. Mimmit ovat viihtyneet hommassa ja ovat omasta mielestään onnistuneet tehtävässään hyvin. Asian selvittämiseksi Ellu ja Emilia tulivat haastattelun aikana siihen tulokseen, että he teettävät nuorille palautekyselyn leirilehdestä. Kyselyssä he haluavat tietää, ovatko lehden jutut ja aiheet nuorten mieleen, mitä nuoret haluaisivat leirilehdeltä, kuinka nuoret haluaisivat itse osallistua lehden tekoon yms. Emilia ja Elina haluavat antaa jatkossa nuorille mahdollisuuksia osallistua lehden tekoon. Nuoret saavat halutessaan kirjoittaa juttuja lehteen, lähettää kuvia julkaistavaksi lehdessä, nuoret pääsevät avustamaan lehden tekoon yms. Nuoret, leiriläiset, muistuttakaa asiasta mimmejä! Elina ja Emilia kannustavat leiriläisiä jo tästä hetkestä eteenpäin avustamaan lehden teossa! Teksti ja kuva: Timo Sovanen

7 Ensiapuapäällikkö Hanna Skippari-Heino Lauritsalan VPK Tänä vuonna leirin ensiavussa häärää Hanna ensimmäistä kertaa päällikön hattu päässään. Hannalla on kuitenkin kokemusta talvileireiltä vastaavasta hommasta. Lisäksi kesäleireillä Hanna on toiminut jo useamman vuoden ensiavussa. Hänellä on alan koulutus, joten ensiapu oli luonnollinen valinta. Tehtäviin leirillä kuuluu ensiavun pyörittäminen, haavojen paikkaaminen, nyrjähtäneiden nilkkojen sitominen sekä kaikki muu mitä leirin tohinassa sattuu ja tapahtuu. Haasteena Hanna kokee koti-ikävää potevat pienet, sillä aina ei löydy eikä keksi keinoja miten saada taas iloinen mieli. Parasta leirillä on kun saa tehdä kaikkien leiriläisten kanssa yhdessä hommia ja jokainen päivä on erilainen. Vielä ei ole ainakaan kiire pukannut. Muistakaa hattu ja juomapullo! Tuotemyyntipäällikkö Anna Hjelm Siltakylän VPK Tänäkin vuonna kanttiinin tiskin takana häärää Anna, joka on toiminut kanttiinissa jo 3 kesäleirin ajan. Kanttiinin vetäjän hommiin ennen leiriä kuuluu kanttiinin herkkujen hommaaminen ja itse leirillä tietty niiden myyminen. Kanttiinin pyörittäminen on Annalle mieluista puuhaa eikä hän tiedä mitään huonoja puolia! Pitkiä jonoja! Namin pussitus käynnissä. Nam!

8 Leiri horoskooppi OINAS Erityisen tuntuinen ihminen saa sinut ymmärtämään, että ennakkoluulot vievät harhaan. HÄRKÄ Opetat eräälle, ettei ole mitään syytä olla taustajoukoissa sillä hän osaa niin paljon. KAKSOSET Tanssiaskeleet olisivat se asia, jonka haluaisit melkein tehdä. RAPU Sinulla on tarve lomailla ja laiskotella mahdollisimman paljon. LEIJONA On kuin olisit koulunpulpetissa. Eräs testaa, mihin sinusta on. NEITSYT Et hae helppoa tietä, mutta toivot toki ettet joudu pistämään kaikkeasi peliin. VAAKA Yrität olla viisas ja saatat onnistua siinä. Jokin kuitenkin hankaa vastaan. SKORPIONI Olet korvat höröllään, kun eräs alkaa kertomaan tarinaansa. JOUSIMIES Muistosi viime leiristä nousee mieleen kesken päivän. Löydät pian yhteyden. KAURIS Erään tapa olla läsnä ansaitsee kiitoksen. Hänenlaisensa ihminen on arvokas myös sinulle. VESIMIES Leiripää on alkanut toimia. Olet iloinen siitä. KALAT On kuin olisit nähnyt erään jo aikaisemmin. Hän muistuttaa sinua jostain edellisiltä leireiltä.

9 Terkkuboxin saalis Terveiset Oskulle Mä oon paras! Huom, paras leiri =D Moro kamut T: Mr Do Terveiset Pirkko-mummille leiriltä! T: Daniel Sihvo Moi kaikki Sori Mauno jos herätin Terkkuja Tirilän VPK:oolle Terkkuja Aino-appelsiinille Kallelle terveisii T:Salainen ihailija <3 Terveisii Villelle T:Justus ja Mila Leiri televisiossa Leirillä vieraili eilen myös ihka oireita reporttereita. He olivat kaakkois-suomen yle uutisista. Heidän juttunsa leiristä voit katsoa yle areenasta uutiset klo Päivän sääennuste

Maanantai Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Maanantai Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti TULI-SANOMAT Maanantai Taipalsaari 2.7.-8.7.2016 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Maanantain mietteitä Eilen päästiin viettämään leiriä aamulla lämpimästi (ja kosteasti ja nihkeästi) ja illalla hieman

Lisätiedot

Kuuttiset. Tiistai. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Tiistai. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Tiistai Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Hiphei kaikki ihanat leiriläiset! Eilen saatiin leiri avattua leiri komeasti leiripäällikkö Marko Pousin ja kunnallisneuvos

Lisätiedot

Tiistai Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Tiistai Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti TULI-SANOMAT Tiistai Taipalsaari 2.7.-8.7.2016 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leirielämää Voiko ihanammin päivän enää alkaa Onko ihanampaa aamua kuin tää Silmäs kun sä aukaiset Kohta ulos vilkaiset

Lisätiedot

Kuuttiset. Keskiviikko. Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Keskiviikko. Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Keskiviikko Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Hipsulihei leiriläiset! Tänään on koittanut jo päivä jolloin ollaan puolessa välissä leiriä! Ja sehän tietää vierailupäivää.

Lisätiedot

Perjantai Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Perjantai Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti TULI-SANOMAT Perjantai Taipalsaari 2.7.-8.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Hei hei leiri.. Näin on saatu viikko taas nauttia joka kesäisestä kesäleiristä ja nyt on aika lähteä kotiin. Toivottavasti

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Haukan Sanomat Ennakkolehti

Haukan Sanomat Ennakkolehti Haukan Sanomat Ennakkolehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Pianhan se leiri taas koittaa!

Lisätiedot

Meidän koulu.»isojoen koulukolmio«milja Forsman

Meidän koulu.»isojoen koulukolmio«milja Forsman Meidän koulu»isojoen koulukolmio«milja Forsman 31.5.2016 Sisällysluettelo Meidän koulu...1 1. Johdanto...3 2. Tulokset...4 2.1 Sukupuoli?...4 2.2 Luokka?...4 2.3 Silmien väri?...5 2.4 Koulumatkan pituus?...5

Lisätiedot

LINNALA NEWS GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA UUTISIA LINNALASTA. Perjantaina 21.lokakuuta 2011. Sivu 2

LINNALA NEWS GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA UUTISIA LINNALASTA. Perjantaina 21.lokakuuta 2011. Sivu 2 LINNALA NEWS UUTISIA LINNALASTA GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA Sivu 2 Perjantaina 21. lokakuuta 2011 PÄÄKIRJOITUS OTA KANTAA Linnala News nettisivut on nyt avattu Kysely loi nettisivut Otso H., Casimir

Lisätiedot

KUVAkollaasi RJK NUMERO 5. Leirilehden toimitus [1] Lieskahdus. Leiriterveisiä DISCO

KUVAkollaasi RJK NUMERO 5. Leirilehden toimitus [1] Lieskahdus. Leiriterveisiä DISCO Leirilehti 14.06.2015 NUMERO 5 Leiriterveisiä KUVAkollaasi Leirilehden toimitus DISCO RJK Kiitos leiristä, ja turvallista kotimatkaa kaikille. Nähdään ensi vuonna! Lieskahdus [1] Leirimuistoja [2] Lieskahdus

Lisätiedot

Haukan Sanomat Saapumislehti

Haukan Sanomat Saapumislehti Haukan Sanomat Saapumislehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Tervetuloa kauan odotetulle palokuntanuorten

Lisätiedot

Meidän koulu. Isojoen koulukolmio 6-9lk. Saima Herrala 8lk

Meidän koulu. Isojoen koulukolmio 6-9lk. Saima Herrala 8lk Meidän koulu Isojoen koulukolmio 6-9lk Saima Herrala 8lk 24..216 1 Sisällysluettelo Meidän koulu...1 1. Johdanto...3 2. Tulokset...4 2.1 Sukupuoli...4 2.2 Luokka...4 2.3 Silmien väri... 2.4 Koulumatkan

Lisätiedot

Meidän koulu -kysely. Isojoen Koulukolmio 6-9.lk Niko Halkola 8.lk

Meidän koulu -kysely. Isojoen Koulukolmio 6-9.lk Niko Halkola 8.lk Meidän koulu -kysely Isojoen Koulukolmio 6-9.lk Niko Halkola 8.lk Sisällysluettelo 1. Johdanto...3 2. Tulokset...4 2.1 Sukupuoli...4 2.2 Luokka...4 2.3 Silmien väri... 2.4 Koulumatkan pituus... 2. Horoskooppi...6

Lisätiedot

Haukan Sanomat Leirilehti

Haukan Sanomat Leirilehti Haukan Sanomat Leirilehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Keskiviikko 3.7.2013 Tiistai pyörähti

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

Haukan Sanomat Leirilehti

Haukan Sanomat Leirilehti Haukan Sanomat Leirilehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Tiistai 2.7.3013 Hellurei ja hellät

Lisätiedot

Torstai Taipalsaari 2.7.-8.7.2016 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Torstai Taipalsaari 2.7.-8.7.2016 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti TULI-SANOMAT Torstai Taipalsaari 2.7.-8.7.2016 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Vierailupäivän hulinaa Sataa sataa ropisee pilipili pom, pilipili pom varpaitakin palelee, pilipili, pom-pom-pom varpaitakin

Lisätiedot

Kuuttiset. Perjantai. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Perjantai. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Perjantai Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Heihei leiri.. Näin se leiriviikko on jälleen taputeltu kasaan ja on aika pakata tavarat ja palata kotiin. Jokaiselle

Lisätiedot

Ota kantaa. 6. Paras tapa laskea 40 % jostakin luvusta on A: kertoa luvulla 0,40 B: jakaa luvulla 100 ja kertoa luvulla 40 C: jokin muu tapa, mikä.

Ota kantaa. 6. Paras tapa laskea 40 % jostakin luvusta on A: kertoa luvulla 0,40 B: jakaa luvulla 100 ja kertoa luvulla 40 C: jokin muu tapa, mikä. Ota kantaa (erilliset tehtäväpaperit liitteenä) 1. Oletteko samaa vai eri mieltä erään kansanedustajan mielipidekirjoituksen kanssa: Mikäli kaikki Itämeren yhdeksän ympärysvaltiota onnistuisivat vähentämään

Lisätiedot

Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies

Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Sanomalehti onnistuu, jos sen levikkialueen urheilu- ja liikuntaväki pitää paikallista urheilujulkisuutta tärkeänä ja haluaa osallistua sen tuottamiseen ja ylläpitää

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Aina mun pitää. Muutama sananen viestimisestä

Aina mun pitää. Muutama sananen viestimisestä Aina mun pitää Muutama sananen viestimisestä Annmari Salmela Savon Sanomat, Helsingin Sanomat, Kotimaa, Blogi, Some Vapaaehtoistyo.fi, Kotimaanapu.fi KÄÄK! HÄSÄT #vapaaehtoistyo #vapaaehtoistyofi #vetfi

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2014 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2014: Kevät on ehtinyt jo pitkälle ja kesä tekee reippaasti tuloaan. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

Kainuulainen mediayhtiö. Suomalainen Lehtipaino SLP Jakelu SLP Kustannus - Yhteensä noin 14o työntekijää

Kainuulainen mediayhtiö. Suomalainen Lehtipaino SLP Jakelu SLP Kustannus - Yhteensä noin 14o työntekijää Näin me sen teimme! Eli miten yli sata oppilasta, kourallinen opettajia ja viisi kainuulaiskoulua toteuttivat MUSTAA VALKOISELLA liitelehden. Lehti jaettiin neljän kainuulaislehden välissä 30 500 talouteen.

Lisätiedot

Näin tehdään: #integraatiokummi #samarbetsambassadör #collaborationambassador

Näin tehdään: #integraatiokummi #samarbetsambassadör #collaborationambassador Lapsen paras Yhdessä enemmän Pääkaupunkiseudun lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhdessä olemme enemmän Uudenmaan lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Näin tehdään: #integraatiokummi #samarbetsambassadör

Lisätiedot

Tulikaste leiripalaute

Tulikaste leiripalaute Tulikaste 2013 -leiripalaute 1. Monellako leirillä olet ollut? 2. Olin leirillä 3. Mille seuraavista kursseista osallistuit? Vastaajien määrä: 74 4. Toimin leirillä seuraavalla toimialalla (toimistossa)

Lisätiedot

INFOA NUMERO 1 LEIRI ALKOI! REIJON TERVEHDYS. Sää huomenna 12 [1] Lieskahdus IKIMUISTOISTA LEIRIÄ KAIKILLE

INFOA NUMERO 1 LEIRI ALKOI! REIJON TERVEHDYS. Sää huomenna 12 [1] Lieskahdus IKIMUISTOISTA LEIRIÄ KAIKILLE LEIRILEHTI 10.6.2015 NUMERO 1 LEIRI ALKOI! IKIMUISTOISTA LEIRIÄ KAIKILLE REIJON TERVEHDYS HAASTATTELUSSA leirin suojelija Vesa-Matti Saarakkala INFOA Sää huomenna 12 RUOAKSI HUOMENNA: 7.30 aamupala: 4-viljan

Lisätiedot

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata LIIKUNTA Lämmittely Harrastatko liikuntaa? Miksi / miksi et? Millainen liikunta sopii sinulle? Mitkä asiat ovat tärkeitä, kun valitset kuntosalin / liikuntakeskuksen? Mitä liikuntapaikkoja tiedät sinun

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

TAKU 2 TAKU 3 NUMERO 3 PÄIVÄKOTI. Veli-Pekka NURMI. Sää huomenna 16 [1] Lieskahdus VIERAILIJOITA. Iloisia leirikasvoja VIERAILULLA

TAKU 2 TAKU 3 NUMERO 3 PÄIVÄKOTI. Veli-Pekka NURMI. Sää huomenna 16 [1] Lieskahdus VIERAILIJOITA. Iloisia leirikasvoja VIERAILULLA Leirilehti 12.06.2015 NUMERO 3 VIERAILIJOITA PÄIVÄKOTI VIERAILULLA LEIRILOGON SUUNNITTELIJA Iloisia leirikasvoja Veli-Pekka NURMI TAKU 2 TAKU 3 Sää huomenna 16 RUOAKSI HUOMENNA: 7.30 aamupala: 4-viljan

Lisätiedot

Moi! TaKu 2. Keskiviikko

Moi! TaKu 2. Keskiviikko Keskiviikko 6.7.2011 Moi! Tiistai oli säänsä puolesta melko viileä, mutta sitäkin toiminnan täyteisempi päivä. Kursseilla oli kolmas päivä koulutusta ja oppiminen oli jo täydessä vauhdissa. Iltapäivällä

Lisätiedot

#Kesis2017 SAUVON AHTELA

#Kesis2017 SAUVON AHTELA #Kesis2017 SAUVON AHTELA 13.-16.6.2017 #Suomi100 #Yhdessä #unelmatliikkeelle #LiikU #Kesis2017 Sporttipaketit (ent. Lajipaketit) Kesis on Varsinais-Suomen suurin ja monipuolisin liikuntaleirikokonaisuus,

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

MUUTOS 1! Mitkä ihmeen välityömarkkinat?

MUUTOS 1! Mitkä ihmeen välityömarkkinat? Palautekysely MUUTOS!-koulutuksista Yhteenvetoraportti N=62 Julkaistu: 26.11.2009 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat MUUTOS 1! Mitkä ihmeen välityömarkkinat? 1. kyllä 32 51,61% 2. ei 30 48,39% (avg: 4,16)

Lisätiedot

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE JO ITSENÄISTYNEILTÄ- ITSENÄISTYVILLE NUORILLE Talla.... vihkolla haluamme jakaa kokemuksiamme teille. Omilleen-toiminnan kokemusasiantuntijaryhmä on suunnitellut vihkon sisällön. Ryhmään on osallistunut

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Meidän koulu. Isojoen koulukolmio luokat 6-9. Eveliina Huhtala 8.lk

Meidän koulu. Isojoen koulukolmio luokat 6-9. Eveliina Huhtala 8.lk Meidän koulu Isojoen koulukolmio luokat 6-9 Eveliina Huhtala 8.lk Sisällysluettelo 1. Johdanto...3 2. Tulokset...4 2.1 Sukupuoli...4 2.2 Luokka...4 2.3 Silmien väri... 2.4 Koulumatkan pituus... 2. Horoskooppimerkki...6

Lisätiedot

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018 ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018 Prometheus-aikuistumisleiri eli protuleiri Sitoutumattomia aikuistumisleirejä, joille kaikki ovat tervetulleita kehittämään maailmankatsomustaan ja

Lisätiedot

Karmivat Halloweenhoroskoopit

Karmivat Halloweenhoroskoopit Karmivat Halloweenhoroskoopit Selvitä, millaiseksi maaginen lokakuu muuttaa sinut! Kauris Halloweenin lähestyessä pääset vihdoinkin toteuttamaan unelmasi! Saat rettelöidä, rikkoa paikkoja ja kiusata

Lisätiedot

Haukan Sanomat Leirilehti

Haukan Sanomat Leirilehti Haukan Sanomat Leirilehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Torstai 4.7.2013 Hei kaikki ihanat

Lisätiedot

ESLUn viestinnän seuraseminaari 21.9.2013 Viking Grace. Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies

ESLUn viestinnän seuraseminaari 21.9.2013 Viking Grace. Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies ESLUn viestinnän seuraseminaari 21.9.2013 Viking Grace Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Sanomalehti onnistuu, jos sen levikkialueen urheilu- ja liikuntaväki pitää paikallista urheilujulkisuutta

Lisätiedot

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Ympäristöraadin terveiset Viikolla 13 kiinnitimme ruokalassa huomiota hyvään ruokalakäyttäytymiseen ja ruokahävikin

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Neljä parasta joukkuetta palkitaan rahapalkinnoin. Varat on tarkoitettu käytettäväksi esim. leirikoulua varten.

Neljä parasta joukkuetta palkitaan rahapalkinnoin. Varat on tarkoitettu käytettäväksi esim. leirikoulua varten. YLÄASTE KEILAA Uudistunut keilailukilpailu yläasteelle! Muodostakaa oma joukkueenne ja osallistukaa! Pääpalkinto 1350 euron stipendi. PALKINNOT: 1. 1350 2. 680 3. 500 4. 340 5.-10. Tavarapalkintoja Neljä

Lisätiedot

Ympäristöetsiväohjaaja -työpaja. Ympäristökasvatuspäivät Helsingissä 7.10.2010

Ympäristöetsiväohjaaja -työpaja. Ympäristökasvatuspäivät Helsingissä 7.10.2010 Ympäristöetsiväohjaaja -työpaja Ympäristökasvatuspäivät Helsingissä 7.10.2010 Tervetuloa! Luonto-Liiton pikaesittely Ympäristöetsivätoiminnan esittely Tutustumme kirjaan: Mystisen liskon etsijät - luontotehtäviä

Lisätiedot

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje Ambulo 2015 Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin Toinen leirikirje Kuljetusten aikataulu Lähtö : Bussi lähtee maanantaina 27.7.2015 kello 12.00 Konalan kirkolta (kyntäjäntie 4, 00390 Helsinki). Olethan

Lisätiedot

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

TULIMYLLY SANOMAT Palokuntanuorten oma lehti

TULIMYLLY SANOMAT Palokuntanuorten oma lehti TULIMYLLY SANOMAT Palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 1.-6.7.2007, Myllymäen leirikeskus, Taavetti Leiripäällikön terveiset On mukava nähdä taas

Lisätiedot

Moi! 8.7.2011 Perjantai

Moi! 8.7.2011 Perjantai 8.7.2011 Perjantai Moi! Se on kuulkaa viimeinen leiripäivä nyt! Tänään kurssit kokoontuvat viimeistä kertaa ja tavarat laitetaan kasaan. Muistakaa kiittää kouluttajia ja etenkin keittäjiä muita toimihenkilöitä

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007 1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,

Lisätiedot

Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri

Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri Tampereen Kotkien kesäleiri 26.7-2.8.2018 Sudenpentuleiri 26.7.-29.7.2018 Kuva: CC BY 2.0 Ville Vuorisalmi LEIRIKIRJE Tervetuloa Kotkien kesäleirille Niinisaareen Ruovedelle. Tässä kirjeessä on paljon

Lisätiedot

Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa.

Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa. Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa. Kehität taitojasi jatkuvasti. Osaat keskittyä yhteen asiaan. Kuljet rohkeasti

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

Nyt on viimeinen leiripäivä lähtenyt käyntiin. Uskomatonta miten nopeasti viikko meni jälleen kerran!

Nyt on viimeinen leiripäivä lähtenyt käyntiin. Uskomatonta miten nopeasti viikko meni jälleen kerran! Perjantai 6.7.2012 Huomenta! Nyt on viimeinen leiripäivä lähtenyt käyntiin. Uskomatonta miten nopeasti viikko meni jälleen kerran! Kyy 2012 leiriin on mahtunut paljon ilon, onnen ja ystävyyden hetkiä.

Lisätiedot

5. Toimittajan Fanny Segerfelt vierailu/haastattelut. 8. Street-tanssi alkaa koulun salissa 18.1.2016

5. Toimittajan Fanny Segerfelt vierailu/haastattelut. 8. Street-tanssi alkaa koulun salissa 18.1.2016 TOIMINTAKAUSI 2016-2017 Leikkipuisto Kesanto Koululaisten talokokous Talokokous 12.1.2016 /1 Asialista: 1. Osallistujalista 2. Edellisen kokouksen muistion kertaus 3. Apuohjaajien ja pihapoliisien tehtävät

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018 ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018 Prometheus-aikuistumisleiri eli protuleiri Sitoutumattomia aikuistumisleirejä, joille kaikki ovat tervetulleita kehittämään maailmankatsomustaan ja

Lisätiedot

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

Särkiniemen Sanomat Virallinen leirilehti

Särkiniemen Sanomat Virallinen leirilehti Pääkirjoitus Aarre on löydetty Särkiniemen Sanomat Virallinen leirilehti Nro.6 31.7.2011 Massiivinen iltanuotio jäi historiankirjoihin (ainakin e-hämyyn) yhtenä aikamme suurimmista partiotapahtumista.

Lisätiedot

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä Leirilehti 11.06.2015 NUMERO 2 Leirin avajaiset Pelastusjohtaja Harri Setälä Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA TAKU 1 ILOISIA LEIRIKASVOJA AKU 2 Sää huomenna 14 RUOAKSI HUOMENNA: 7.30 aamupala: kaurapuuro,

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

HELMI 2015 Kohti talvileiriä. Talvileireilykoulutus Helmelle lähtijöille

HELMI 2015 Kohti talvileiriä. Talvileireilykoulutus Helmelle lähtijöille HELMI 2015 Kohti talvileiriä Talvileireilykoulutus Helmelle lähtijöille Koulutuksen sisältö Ohjelma leirillä Ohjelma pääpiirteittäin Elämää talvileirillä Kuinka teltassa toimitaan? Miten syödään? Pukeutuminen

Lisätiedot

Ominaispiirteet. Tilanne

Ominaispiirteet. Tilanne . Ominaispiirteet. Tilanne. 12345678901234567890123456789012123456789012345678901234567890121234567890123456789012 12345678901234567890123456789012123456789012345678901234567890121234567890123456789012

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80 Sisällys Esipuhe.... 6 0. Aakkoset ja koulussa 8 Aakkoset Koulusanat Mikä sinun nimi on? Tavaaminen 4. Torilla 80 Isot numerot Mitä maksaa? Ruokia ja juomia Millainen? Partitiivi Negatiivinen verbi ko/kö-kysymys

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä LOKAKUU 2018 Illat pimenevät ja kelit kylmenevät, ja se jos mikä antaa syyn puhua ensi kesästä! Sinun kanssasi kesäfiilistä nostattaa kuukausittain ilmestyvä ryskeposti Rusahdus, joka tarjoaa paljon hyödyllistä

Lisätiedot

Nuoruus. - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi

Nuoruus. - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi Nuoruus - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere 17.3.2012 Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi Millainen nuori olen? Pienryhmäkeskustelujen yhteenveto Mitä itsestäni ajattelen? Ahdistusta ja kamppailua itsensä

Lisätiedot

LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA

LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA 14.-16.9. ALKUSANAT 1 LEIRIVARUSTEET 1 LEIRIMAKSU 1 PALUUKYYTI 1 LEIRILÄISET 2 LEIRIOHJELMA 3 LEIRIN PELISÄÄNNÖT 4 ALKUSANAT Hei kaikki reippaat leirille lähtijät! Tervetuloa

Lisätiedot

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta.

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Nuoria Somettaa Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Vastaajien ikävuosien keskiarvo on 14 vuotta. Vastaajien ikäjakauma 16 16 16 16 16 17 17 17 17 17 17 17 18 18 19 20 20 10 10 10 11 11

Lisätiedot

Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry

Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry Sisällysluettelo 3 Mikä on Jokkarin Sanomat? 4 Opettajanhuoneessa suuria muutoksia 5 Kisakuume nousee -

Lisätiedot

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT NÄKÖISLEHTI Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ Mielenkiintoiset SUORALINKIT MATKAKOHDE: BURG ELZ Kerpenin lähellä MUISTOJEN SPA VALMIS PAINETTAVAKSI!

Lisätiedot

TaKu 4. Torstai 7.7.2011

TaKu 4. Torstai 7.7.2011 Torstai 7.7.2011 Keskiviikko valkeni helteisenä. Päivän mittaan lämpötila vain kohosi ja kohosi. Iltapäivällä mittari näytti jo ainakin +26astetta. Vierailupäivänä vieraitakin kävi muhkea määrä. Vauhdikas

Lisätiedot

Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Sopimukselliset velvoitteet velvoite tiedottaa hankkeesta ja sen saamasta rahoituksesta tarkoituksenmukaisesti, avoimesti ja

Lisätiedot

Syksyn toivottomat horoskoopit

Syksyn toivottomat horoskoopit Syksyn toivottomat horoskoopit Kauris Kauriin syksyssä ei ole mitään odotettavaa. Olosi on yhtä surkea kuin syksysää eikä mielialasi pohjalta paljon kohoa. Syksysi menee yhtä huonosti kuin Bambin äidillä.

Lisätiedot

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209 2 Lukijalle! Seurakunnan lastenleirit on tarkoitettu järvenpääläisille lapsille, leiripaikkoja on rajoitetusti, 1 paikka/lapsi. Jokaisella leirillä on osallistujakiintiönsä ja ikärajansa. Kaikki leiriläiset

Lisätiedot

YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista

YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista Elina Nurmikari kehittämispäällikkö Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö 26.10.2016 Tämän päivän köyhä opiskelija on tulevaisuuden

Lisätiedot

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.

Lisätiedot

ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ

ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ VARHAISKASVATUS VASTAUSPROSENTIT Määräaikaan mennessä asiakkaista 48,81 % vastasi kyselyyn Esiopetus20 % Päiväkoti 30% Perhepäivähoito 63%. PERHEIDEN JA PÄIVÄKODIN

Lisätiedot

10 nopeaa taustoille: Marko Hopia

10 nopeaa taustoille: Marko Hopia 10 nopeaa taustoille: Marko Hopia FC Haka juniorit esittelevät yhden pelaajan ja yhden taustahenkilön viikoittain Uutiskirjeen 10 nopeaa -sarjassa. Jos haluat ehdottaa haastateltavaa/uusia kysymyksiä haastateltaville,

Lisätiedot

VERTAISARVIOINTI. s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Mitä sulle kuuluu? Minkälainen tyyppi sä olet? Onko sulla hyvä olla täällä?

VERTAISARVIOINTI. s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Mitä sulle kuuluu? Minkälainen tyyppi sä olet? Onko sulla hyvä olla täällä? VERTAISARVIOINTI s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Minkälainen tyyppi sä olet? Mitä sulle kuuluu? Onko sulla hyvä olla täällä? VALTTI VERTAISARVIOINTI SIJAISHUOLLOSSA VERTAISARVIOINTI? MIKSI? MITÄ HYÖTYÄ?

Lisätiedot

Leirielämää! Leirejä koskevaa tietoa. Young Ladies 1 ja 2. Evankelium valloittaa!

Leirielämää! Leirejä koskevaa tietoa. Young Ladies 1 ja 2. Evankelium valloittaa! Lasten kesä 2018 Leirejä koskevaa tietoa Sama lapsi voi ilmoittautua vain yhdelle lastenleirille. Tämän lisäksi hän voi osallistua huoltajansa kanssa perhe-, äiti-lapsi tai isä-lapsileirille. Leirielämää!

Lisätiedot

Ohje esittelijälle sinun ei tarvitse lukea jokaista diaa sanasta sanaan Paras on edessä

Ohje esittelijälle sinun ei tarvitse lukea jokaista diaa sanasta sanaan  Paras on edessä Ohje esittelijälle Tämän ohjaustekstin tarkoitus on auttaa sinua kertomaan lyhyesti ja vapaasti mitä valkokankaalla lukee. Tavoite on, että sinun ei tarvitse lukea jokaista diaa sanasta sanaan valkokankaalta

Lisätiedot

1. Koulusi Vastaajien määrä: 37

1. Koulusi Vastaajien määrä: 37 Asiakastyytyväisyys alakoulut, Auvaisten koulu 1. Koulusi Auvaisten koulu 37 100% Heikinsuon koulu 0 0% Karinaisten koulu 0 0% Kaulanperän koulu 0 0% Mustanojan koulu 0 0% 1/8 2. Ruuan maku herkullista

Lisätiedot

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Summary1/2 59 vastausta (vastanneista naisia 8 ja miehiä 51) Kysely oli avoinna 2 viikkoa (11.2. 25.2.2015) 78% vastanneista kuului ikäryhmään 18-39 49% vastanneista

Lisätiedot

Kolmannen luokan luokkalehti

Kolmannen luokan luokkalehti Kolmasluokkalainen 5 Pääkirjoitus 6 Sähkökatkos koulussa 8 Lumiluola 10 Erityisopettajan haastattelu 12 Rehtorin haastattelu 14 Maalivahti Miikka Kiprusoff 16 Kuviskerho 18 3. luokan sarjakuvia 3 Kolmasluokkalainen

Lisätiedot

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki 15.9.2016 Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Miksi tiedottaa? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

TERVEISENI AMMATTILAISILLE. Cia Päivänurmi (T1D) Puheenjohtaja, Joensuun Seudun Diabetes ry Sairaanhoitajaopiskelija, Karelia-ammattikorkeakoulu

TERVEISENI AMMATTILAISILLE. Cia Päivänurmi (T1D) Puheenjohtaja, Joensuun Seudun Diabetes ry Sairaanhoitajaopiskelija, Karelia-ammattikorkeakoulu TERVEISENI AMMATTILAISILLE Cia Päivänurmi (T1D) Puheenjohtaja, Joensuun Seudun Diabetes ry Sairaanhoitajaopiskelija, Karelia-ammattikorkeakoulu AIKUISTUMISEN HAASTEET Teini-ikä mullistaa nuoren elämää

Lisätiedot

Näin kohtaat onnistuneesti median

Näin kohtaat onnistuneesti median Näin kohtaat onnistuneesti median 29.9.2016 Luennon aiheet: Antaa eväitä tilanteisiin, joissa toimittaja lähestyy tutkijaa tai joissa tutkija haluaa lähestyä toimittajaa ja itse tarjota juttuideaa Käydään

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

LASTEN TARINAT TOIMINNAN TUEKSI

LASTEN TARINAT TOIMINNAN TUEKSI LASTEN TARINAT TOIMINNAN TUEKSI LASTEN TARINAT TOIMINNAN TUEKSI Pieni opas tarinoiden keräämiseen Tässä oppaassa on ideoita siitä, miten voimme omalla toiminnallamme edistää lasten ja nuorten kokemusta

Lisätiedot

Liikkuminen eri tyyleillä (onnistuu yksin) Pujottelurata (onnistuu yksin) Kaverikuva (kaveri tai ryhmä) Pyykkipojat karkuteillä (kaveri ta ryhmä)

Liikkuminen eri tyyleillä (onnistuu yksin) Pujottelurata (onnistuu yksin) Kaverikuva (kaveri tai ryhmä) Pyykkipojat karkuteillä (kaveri ta ryhmä) Kattikierros on toiminnallinen rata noin alakouluikäisille. Voit ottaa kaikki pisteet tai valita sopivimmat ryhmällesi. Alla on kuvattu pisteet ja niihin tarvittavat välineet. Pisteet Liikkuminen eri tyyleillä

Lisätiedot

Tervetuloa Talviloma-, Seikkailu-, Liikuntarajoitteisten-, tai Syysloma- LEIREILLE Pekonrannan leirikeskukseen 2016

Tervetuloa Talviloma-, Seikkailu-, Liikuntarajoitteisten-, tai Syysloma- LEIREILLE Pekonrannan leirikeskukseen 2016 Tervetuloa Talviloma-, Seikkailu-, Liikuntarajoitteisten-, tai Syysloma- LEIREILLE Pekonrannan leirikeskukseen 2016 Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Tämä esite

Lisätiedot