Arja Pihl-Koskinin matkaraportti Indonesiasta

Transkriptio

1 Arja Pihl-Koskinin matkaraportti Indonesiasta 1 Jätimme Eelin kanssa juuri alkaneen talven taaksemme ja matkustimme Indonesiaan tammikuun 22. päivä Kolmen kuukauden vuorotteluvapaani vierähti nopeasti, ja palailimme sopivasti alkamassa olevaan Suomen kylmään kesään. Tuon kolmen kuukauden aikana ennätin tutustua Yayasan Penghiburiin toimintaan, lastenkodin lapsiin, sain monia ihania ystäviä lähikylän ihmisistä, tutustuin lähistöllä asuviin buddhalaisen kylän asukkaisiin, keräsin gradumateriaalia Donorojon leprasairaalassa ja osallistuin Yayasan Penghiburin järjestämään Kansainvälisen Emmauksen työleiriin, jolla istutettiin puita Guwon kauniilla vihreällä vuorella. Eeli puolestaan ennätti kerätä kymmenittäin kavereita, valloittaa niin Keletin kuin lähikylienkin asukkaat, istuskella milloin kenenkin moottoripyörän kyydissä ja oppia auttavasti indonesiaa. Indonesia ja indonesialaiset ihmiset hurmasivat minut jälleen kerran. Suomeen palaaminen on kuin laskeutuminen eri planeetalle, kiire ja kylmyys lämähti kasvoille ja korville. Indonesialaisten ihmisten lämpö ja välittäminen tuntuivat enää vain kaukaiselta unennäöltä. Kun ensimmäisenä päivänä vuorotteluvapaani jälkeen matkasin töihin kiljuvan oranssisessa metrojunassa, jossa ihmiset uppoutuivat omaan yksinäisyyteensä ja hiljaisuuteensa Metro-lehtien taakse, oloni oli todella tyhjä. Kukaan ei enää ollut kiinnostunut minusta tai tekemisistäni!!! Lievää vastakulttuurishokkia ja kipua palaamisesta. Onneksi olo on jo helpottanut ja minäkin luen tyytyväisenä nyt aamuisin Metrolehteä metrossa. Hetkellinen hukassa olo on ohi ja elämä suomalaisena jatkuu. Ja Emmaushan on täynnä ihania ihmisiä! Yayasan Penghibur Asustelimme poikani Eelin kanssa yhdessä Yayasanin vierasmajoista yhteensä kaksi ja puoli kuukautta. Oli hieno kokemus nähdä lastenkoti ja oppia tuntemaan lapsia, joista oli nähnyt vain kuvia. Lastenkodissa asumisen jälkeen on side lapsiin vahvistunut ja heidän tulevaisuutensa on tullut hyvin paljon henkilökohtaisemmaksi asiaksi. Lapset eivät ole enää pelkkiä mustavalkoisia kuvia, vaan he ovat muuttuneet eläviksi persooniksi ja muuttaneet sydämeeni asumaan ja mieleen mietityttämään. Eivätkä pääse sieltä hevillä karkuun, siitä myös osaltaan Eeli pitää huolen. Eeli muistelee lapsia lähes päivittäin. Suuren vaikutuksen minuun teki näiden lasten ahkeruus. Lasten päivät on aikataulutettu tarkkaan. He nousevat ylös hyvin varhain, osa lapsista jopa lypsää lehmät ennen kouluun menoa, kouluun he lähtevät siisteissä koulupuvuissa noin seitsemän maissa, iltapäivällä palaavat takaisin lastenkotiin, lepäävät, tekevät läksyt ja opiskelevat,

2 opiskelun jälkeen viettävät hetken vapaata kunnes ruokailevat, osallistuvat iltahartauteen ja jälleen viettävät vapaata kello yhdeksään asti illalla. Levolle vetäydytään noin yhdeksän maissa illalla. Lapset käyvät koulua kuusi päivää viikossa, sunnuntai on vapaapäivä. Jopa vapaa-ajallaan he kunnostavat pihaa, päivystävät porttivahteina, auttavat lukuisissa pienissä asioissa tai osallistuvat Anna-Liisan kanssa töihin vuorilla. Varmasti lastenkodissa on myös ongelmia lasten kanssa, mutta lapset vaikuttivat aurinkoisilta ja hyvin voivilta. Totta kai lasten oli ikävä sisaruksia, heillä oli liikuttavia unelmia noutamaan tulevista vanhemmista ja he kantoivat huolta tulevaisuudesta, mutta olosuhteet huomioon ottaen ja aikaisempiin kokemuksiin verrattuna lapsilla on kuitenkin hyvät oltavat ja ennen kaikkea mahdollisuus koulutukseen ja parempaan elämään Yayasan Penghiburin tarjoaman tuen ansiosta. En voi olla ajattelematta, että täällä meillä, jossa lapsille on tarjolla kaikkea yllin kyllin, lapset voivat huomattavasti huonommin. Voin vain kuvitella, mitä elämä lastenkodissa Suomessa on: lapset eivät varmasti käyttäydy yhtä hyvin kuin Yayasan Penghiburissa. Huolimatta mahdollisista ongelmista vanhempien kunnioitus on silmiinpistävä piirre indonesialaisessa kulttuurissa. 2 Hienoja ja mieleenpainuvia kokemuksia olivat myös vierailut buddhalaisessa kylässä. Kyläläiset ottivat meidät mukaansa upeisiin rituaaleihinsa ja tarjosivat ruokaa ja juomaa notkuvista pöydistä. Samalla tavalla käveleminen Ibu Kartin (Ibu Karti avusti minua Eelin hoidossa) kylän riisipelloilla paljain jaloin upeissa maisemissa, vierailu paikallisella parantajalla palohaavan parantamiseksi, kymmenet muut ihanat pienet kohtaamiset ihmisten kanssa ja paikallisiin uskomuksiin ja tapoihin tutustuminen ovat olleet upeita asioita. Kaikkia näitä kokemuksia on repussani niin paljon, että ne eivät millään mahdu tähän pieneen raapaisuun Indonesian matkatunnelmistani. Indonesia otti minut ja Eelin avosylin vastaan. Nautin täysin siemauksin siitä että pienen pojan äitinä sain osakseni hyvää kohtelua. Yksinäisenä naisena matkustaminen Indonesiassa on hankalampaa, perään saatetaan huudella asiattomuuksia, mutta lapsen kanssa liikkuva nainen saa osakseen kunnioitusta!

3 3 Eelille sopeutuminen uuteen ympäristöön oli suhteellisen helppoa. Hän oppi kaikki jutut ja tavat paljon nopeammin kuin minä. Usein turvauduin hänen kulttuuriseen tietovarastoonsa, kun halusin tietää asioista. Näin esim. silloin, kun hän lähti rukousmatto kainalossa ja pieni musta hattu päässä moskeijaan rukoilemaan. Kyselin kiinnostuneena, mitä sisällä moskeijassa oli tapahtunut. Donorojo Donorojon sairaala on erikoistunut lepran hoitoon. Sairaala sijaitsee noin 13 kilometrin päässä Keletin kylästä hieman hankalien kulkuyhteyksien päässä. Sairaalan perustivat hollantilaiset luvun alkukymmenillä. Se sijaitsee äärettömän kauniilla paikalla meren rannalla. Aikoinaan se on ollut siis "ihanteellinen" paikka leprapotilaiden eristämiseen. Sairaala on yhä toiminnassa, ja leprapotilaita käy siellä avohoidossa. Osalle leprasairaista sairaalan takaosassa sijaitsevat vaatimattomat makuusalit ovat kuitenkin heidän pysyvä kotinsa. Nämä asukkaat ovat usein iäkkäitä, eikä heillä ole paikkaa minne mennä, osa heistä on myös perheensä hylkäämiä. He ovat myös eläneet ja kokeneet lepran hoidossa tapahtuneet muutokset ja toimineet myös osittain lääketieteellisinä koekaniineina.

4 Sairaalan mailla sijaitsee myös kuntoutusalue. Aikaisemmin sairaalan pysyvillä asukkailla oli mahdollisuus siirtyä kuntoutusalueelle, saada viljeltäväksi pieni pala maata ja rakentaa oma talo, nykyisin se ei enää ole mahdollista. Tällä hetkellä alueelle suunnitellaan laajaa hotelli- ja virkistyskeskusta, mikä ei ole yllätys. Kauniit maisemat halutaan hyötykäyttöön. Nähtäväksi jää, mikä on alueella asuvien leprasairaiden tulevaisuus. He ovat muodostaneet alueelle vahvan leprayhteisön, asuminen samanlaisten parissa on heidän selviytymiskeinonsa sairauden kanssa. Minulle leprasairaiden kohtaaminen, oli todella vaikuttava kokemus. Ei ollut ihan helppoa tottua näkemään ihmisiä, joiden kehot olivat runneltuja ja joilta saattoi puuttua raajoja. Äärimmäinen köyhyys kosketti syvältä, mutta myös se, että sairauden runtelemista ruumiista huolimatta täällä sai nähdä sellaista onnellisuutta ja tasapainoa, jollaista Suomessa harvemmin kohtaa. Samalla tavalla myös puuttuvien raajojen luoma innovatiivisuus arkipäivän rutiineista selvitymisessä herätti ihailua. Aika vaikea taito on ajaa puujaloilla ja puutteellisilla käsillä polkupyörää, mutta se on mahdollista, uskokaa tai älkää! Kuntoutusalueella asusteli myös muutamien Yayasanin lasten vanhempia. Mielenkiintoista oli kuulla vanhempien ajatuksia lastensa tulevaisuudesta ja niistä syistä, jotka olivat johtaneet heidän lapsensa sijoittamiseen lastenkotiin. Sairaalan alueella toimii myös pieni kirkko ja moskeija. Molemmat rakennukset olivat todella rähjäisessä kunnossa. Leprasairaalan asukkaat toivoivat kovasti pientä avustusta rakennusten kunnostamiseen. Uskonto on indonesialaisille hyvin tärkeä asia, ja kaikesta sydämestä toivoisi näille ihmisille kelvollisen pyhän paikan. Mikäli jollakulla on vinkkejä, kuka heitä kenties pystyisi avustamaan, otan mielelläni vastaan. Kyse ei ole suurista summista, noin euroa riittäisi. 4

5 Työleiri 5 Työleiri järjestettiin Yayasan Penghiburin vuorilla Työleirillä oli osallistujia yhteensä 10 maasta, mukaan luettuna indonesialaisten nuorten vahva osallistujajoukko, noin 20 opiskelijaa. Leirin ohjelma oli rankka. Kuntoni ei aina tuntunut riittävän kiipeilyyn Indonesian trooppisessa kuumuudessa, mutta leiri oli kaiken kaikkiaan antoisa ja monipuolinen. Oman lisänsä työleiriin toivat ilmassa leijuva tietoisuus hyökkäävistä skorpiooneista. Niitä löytyi pensaista, sänkyjen alta, vessoista ja ties mistä. Paikalliset indonesialaiset eivät ole niistä moksiskaan, mutta näille nuorille indonesialaisille kaupunkilaisille otus oli yhtä outo tuttavuus kuin meille muillekin. Kaikki leiriläiset kuitenkin selvisivät hengissä huolimatta muutamista osumista. Leirin ohjelma noudatti lähes päivittäin samaa rutiinia. Aamiainen oli , ja sen jälkeen päivä alkoi puiden istutuksella, kello oli päivällinen, sen jälkeen leiriläiset lepäilivät tai pesivät pyykkiä. Yhden maissa ohjelma jatkui seminaareilla ja ryhmäkeskusteluilla. Illallinen oli yleensä kuudelta ja tämän jälkeen vielä kulttuuri-ilta. Ihailin etenkin intialaisten kekseliäisyyttä esiintymisen suhteen. He olivat syntyneet taiteilijoiksi. Huvittavaa oli, että minulta kesti myös useita päiviä huomata, että nämä intialaiset John ja Praba eivät juurikaan puhuneet englantia. Kieli oli jotenkin hukkunut kaiken sen vahvan olemisen ja elehdinnän alle. Oli toki järkytys huomata, että ryhmänjohtajana toiminut henkilö ei puhunut englantia, ilmankos meidän ryhmätyömme olivat aluksi niin surkeita! Leiriohjelmassa oli toki paljon muutakin kuin työntekoa ja seminaareja. Kävimme läheisessä kylässä tutustumassa Saudi-Arabiassa työskennelleisiin naisiin, ja kulttuuria meille tarjottiin muutaman päivän reissulla Yogakartaan. Tutustuimme myös Yayasan Penghiburin yhteistyökumppaneihin niin Duta Wacanan kristilliseen yliopistoon kuin Salatigan maatalousoppilaitokseen. Suosittelen työleirejä kaikille Emmauksen vapaaehtoisille. Tämä työleiri Indonesiassa antoi itselleni paljon, ja oli ilo huomata, että tämä puunistutusleiri herätti myös indonesialaisia nuoria ja antoi pontta viedä ympäristöstä huolehtimisen sanomaan eteenpäin. Erittäin tärkeä osa leiriä oli myös tiedon jakaminen eri kulttuureista tulevien ihmisten kesken ja tietoisuuden herääminen myös niistä ongelmista joita toisenlaisessa kulttuurissa kohdataan.

6 6 Lapset työleirillä Paikallinen koulukin kävi ihmettelemässä työleiriläisiä