ASEPTIIKAN TOTEUTUMINEN ERISTYSPOTILAAN HOIDOSSA LASTEN TEHOSTEISEN HOIDON OSASTOLLA

Transkriptio

1 ASEPTIIKAN TOTEUTUMINEN ERISTYSPOTILAAN HOIDOSSA LASTEN TEHOSTEISEN HOIDON OSASTOLLA Heikkinen Merja Kumpula Päivi Lehtonen Mervi Liikala Minna Mertaniemi Anna-Maija Niemelä Kaija Seljänperä Sinikka Kehittämistehtävä Leikkaus-, anestesia- ja tehohoitotyön ammatilliset erikoistumisopinnot DIAK ja OAMK Syksy 2004

2 Lapsi on pipi, Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti. Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu Sadan lapsen talo Siinäpä talossa vasta on vilskettä, melskettä, molsketta, jossa juoksee sata lasta. Yksi kun yskän saa ja köhisee, heti kaikki yskimässä röhisee että koko talo töhisee. Siinäpä talossa vasta on suhinaa, tuhinaa, puhinaa jossa nukkuu sata lasta. Yksi kun unen saa ja nyssyttää, toiset toisiansa heti hyssyttää että koko talo tyssyttää. Kirsi Kunnas 2

3 SISÄLTÖ: TIIVISTELMÄ JOHDANTO TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSONGELMAT HYGIENIA TEHOSTEISEN HOIDON OSASTOLLA Käsihygienia Aikaisempia tutkimuksia käsihygieniasta Aseptiset työskentelytavat Hoitoympäristön puhtaus LASTEN INFEKTIOIDEN ERITYISPIIRTEITÄ Vastasyntyneen infektioiden erityispiirteitä Isompien lasten infektioiden erityispiirteitä Lasten tehosteisen hoidon osaston erityispiirteet Infektioeristykset lasten tehosteisen hoidon osastolla vuonna LAPSIPOTILAAN ERISTÄMINEN TEHOSTEISEN HOIDON OSASTOLLA Eristäminen ja eristyshuone hoitoympäristönä Eristyspotilaan hoitoympäristö osastolla Pisaraeristys Kosketustartuntaeristys Suojavaatetus ja suojainten käyttö infektioiden torjunnassa TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tutkimusmenetelmän valinta ja aineiston keruu Aineiston analysointi Eettiset kysymykset

4 7. TULOKSET Käsien desinfektio alkoholihuuhteella Suojakäsineiden käyttö Muut havainnot TUTKIMUSTULOSTEN TARKASTELUA POHDINTA Tutkimuksen luotettavuus Omat oppimiskokemukset JOHTOPÄÄTÖKSET JA JATKOTUTKIMUSAIHEET LÄHTEET: LIITTEET 4

5 Heikkinen Merja, Kumpula Päivi, Lehtonen Mervi, Liikala Minna, Mertaniemi Anna- Maija, Niemelä Kaija & Seljänperä Sinikka. Havainnointitutkimus, Aseptiikan toteutuminen eristyspotilaan hoidossa lasten tehosteisen hoidon osastolla. Oulu 2004, Diakonia ammattikorkeakoulu ja Oulun seudun ammattikorkeakoulu Leikkaus-, anestesia- ja tehohoitotyön ammatilliset erikoistumisopinnot, 20 opintoviikkoa. Kehittämistehtävä eli tutkimus, 47 sivua + 6 liitettä (8 sivua) TIIVISTELMÄ Hyvä käsihygienia on infektioiden torjunnan perusta. Kädet puhdistetaan alkoholihuuhteella mm. ennen ja jälkeen jokaisen potilaskontaktin. Eristämällä pyritään estämään taudinaiheuttajien leviämistä katkaisemalla niiden tartuntatie. Tartuntatien tunnistaminen on yksi infektiotautien hoitotyön kulmakivistä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää hoitohenkilökunnan toimintaa infektio eristyksessä olevan potilaan hoitotyössä. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa ja parantaa hoitokäytäntöä. Haimme vastauksia seuraaviin kysymyksiin 1) Miten hoitohenkilökunnan käsien desinfektio toteutuu eristyspotilaan hoidossa? 2) Minkälaisissa hoitotilanteissa suojakäsineitä käytetään? Suoritimme tutkimuksen Oulun yliopistollisen sairaalan (OYS) lasten tehosteisen hoidon osastolla. Aineiston keruumenetelmänä käytimme havainnointia. Tutkimusaineisto koottiin 11 havainnointikerralla, johon kuului 17 havainnoitavaa hoitotyöntekijää. Keräsimme aineiston välisenä aikana. Havainnoinnissa käytimme OYS:n eristysohjeiden pohjalta laadittua lomaketta. Havainnoimme eristysohjeiden toteutumista tukkimiehen kirjanpidon avulla. Esitämme tulokset taulukoin ja sanallisesti. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella aseptiset hoitokäytännöt vaihtelivat. Hoitohenkilökunnan aseptinen toiminta ei ollut aina suositusten mukaista. Tavoitteemme on näiden saatujen tulosten perusteella yhdenmukaistaa aseptista toimintaa ja selkeyttää siihen liittyviä toimintaohjeita. Näin tehden ehkäisemme infektioiden leviämistä sairaalassa. Avainsanat: aseptiikka; käsihygienia; lasten infektiot; eristys; suojaimet 5

6 1. JOHDANTO Tämän päivän hoitotyössä kysellään jatkuvasti, ketä hoidetaan kun hoitoon suunnattavia määrärahoja ja resursseja on niukasti. Yleinen mielipide ja tutkimukset asettavat tätä kysymystä ratkaistaessa tärkeysjärjestykseen lapset ja kallista hoitoa vaativat potilaat. Infektiot ja niiden leviämisen torjunta ovat yksi lasten sairaanhoidon suurimpia haasteita niin arkipäivän hoitotyön kuin kansantaloudenkin kannalta. Tämän tutkimuksen lähtökohtana oli käytännön tarve selvittää käsihygienian toteutumista OYS:n lasten tehosteisen hoidon osastolla. Halusimme selvittää, toimimmeko eristyshuoneessa niin kuin sanomme toimivamme. Taustalla oli käytännön kokemuksemme aseptisen toiminnan kirjavuudesta. Aineiston keräsimme havainnoimalla hoitotyöntekijöiden aseptista toimintaa eristyshuoneessa. Havainnointi perustui sairaalamme eristysohjeisiin. Lasten tehohoitoon on olemassa hyvin vähän näyttöön perustuvia hoitokäytäntöjä eikä kaikkia aikuisille suunnattuja hoitosuosituksia voi sellaisenaan soveltaa lasten hoitotyöhön. Luoville ratkaisuille on jätettävä tilaa, muttei aseptiikan laiminlyönnin kustannuksella. Hoitotyössä käsihygienia on keskeinen infektioiden torjuntamenetelmä ja sen merkitystä on tutkittu paljon. Yleinen ajatus ja asenne ovat: käsihygieniasta puhumisessa ei ole mitään uutta, sehän on vanhaa asiaa, jonka me kaikki tiedämme. Käsihygieniasta on tarpeen puhua, koska jokaisella on siinä parantamisen varaa. Käsihygienian parantaminen ei tapahdu itsestään, vaan se edellyttää monimuotoista työtä ja asennemuutosta. Oikean käsihygienian edistämiskeinoja on edelleen kehitettävä. Tämän tehtävän avulla halusimme herättää keskustelua ja pohtia uusia käytännönläheisiä toimintatapoja, joiden avulla kirjallisuuteen pohjautuvat hygieniaohjeet otettaisiin entistä tehokkaammin käyttöön jokapäiväisissä potilaskontakteissa. 6

7 Arkipäivän työssä joudumme tekemään vähäpätöisiltäkin tuntuvia tärkeitä päätöksiä, joilla voi olla suuri merkitys potilaan kokonaishoitoon ja infektion kulkuun. Oma tieto-, taito- ja arvoperustamme ohjaavat niitä valintoja, joita teemme aseptisen toiminnan ja hygienian eteen. Aseptinen omatunto ja hyvä hoitaminen kulkevat puhtaasti käsi kädessä. Yhteinen hygieniakäytäntö on turvallisen ja laadukkaan potilashoidon perusta. Tämän tutkimuksen avulla halusimme tarkistaa olemassa olevia eristyskäytäntöjämme. Ammatillinen velvollisuutemme on tarkkailla kriittisesti omaa työtämme ja mahdollisesti muuttaa toimintatapojamme. Tutkimuksen tarkoitus on että, käytännönläheiset ja kirjallisuuteen pohjautuvat hygieniaohjeet otetaan entistä tarkemmin käyttöön osaston ja koko lasten ja nuorten klinikan potilastyössä. 7

8 2. TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSONGELMAT Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää hoitohenkilökunnan toimintaa infektio eristyksessä olevan potilaan hoitotyössä. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa ja parantaa hoitokäytäntöä. Tutkimusongelmamme ovat: 1. Miten hoitohenkilökunnan käsien desinfektio toteutuu eristyspotilaan hoidossa? 2. Minkälaisissa hoitotilanteissa suojakäsineitä käytetään? 8

9 3. HYGIENIA TEHOSTEISEN HOIDON OSASTOLLA 3.1 Käsihygienia Käsihygienialla tarkoitetaan käsiin kohdistuvia toimenpiteitä, joilla pyritään vähentämään infektioiden ja niitä aiheuttavien mikrobien siirtymistä käsien välityksellä. Hyvään käsihygieniaan kuuluvat seuraavat tekijät: käsien ihon hoito, kynsien siisteys, sormusten välttäminen, suojakäsineiden käyttö sekä käsien pesu ja desinfektio. (Ojajärvi ym. 1999, 166; Surakka ) Terve, ehjä ja kimmoisa iho antaa hyvän suojan mikrobeja vastaan. Tiheästi toistuvat saippuapesut kuivattavat ihoa ja altistavat ihottumille. Kynsivallin tulehdukset ja muut käsien ihottumat on hoidettava huolellisesti, koska niihin voi pesiytyä tulehduksia aiheuttavia bakteereita sekä myös muita sairaalassa esiintyviä bakteereita. Kynsienhoito on tärkeä osa käsihygieniaa, sillä kynsien alla ja niiden seudussa on suurin osa käsien mikrobeista. Kynnet tulee pitää lyhyinä, jotta niiden puhdistaminen on helpompaa. Kynsilakkaa voi käyttää, mutta lakkapintojen tulee olla ehyet. Rakenne- ja tekokynnet eivät kuulu hoitotyöhön. Hygieniasyistä sormuksia, kelloja ja käsikoruja ei tule käyttää sairaalatyössä, koska niiden alle jäävä kosteus on hyvä kasvualusta taudinaiheuttajille. (Hietala & Terho 1999, 46; Surakka 2004, 165.) Kädet ovat tärkeimpiä mikrobien leviämisreittejä. Hyvä käsihygienia on tehokkain, yksinkertaisin ja halvin tapa ehkäistä sairaalainfektioita. Lukuisat tutkimukset tukevat käsitystä, että sairaalainfektioiden ehkäisyssä käsihygienia on tärkein yksittäinen toimenpide. Sairaalassa potilaskontaktien suuri määrä ja sairaalainfektioiden suuri taloudellinen ja inhimillinen merkitys korostavat käsihygienian tärkeyttä sairaalassa. (Huovinen & Lehtonen 1998, 792.) 9

10 Käsihygienian tarkoitus on katkaista tartuntatiet poistamalla käsistä siirtyvä mikrobifloora. Suurin osa tartunnoista leviää käsien välityksellä joko suoraan tai epäsuorasti. Suora tartunta tapahtuu ihmisestä toiseen käsien välityksellä. Epäsuora tartunta tapahtuu esimerkiksi kosketeltaessa likaisin käsin hoitovälineitä, jolloin mikrobit siirtyvät epäsuorasti hoitovälineen kautta toiseen ihmiseen. Kaksivaiheisen käsien pesun ja desinfektion asemasta suositellaan pelkkää käsien desinfektiota alkoholipitoisella käsihuuhteella silloin, kun kädet eivät ole näkyvästi likaantuneet ja siirrytään työtehtävästä toiseen. (Iivanainen ym. 2001, 90.) Kädet pitää desinfioida ainakin seuraavissa tilanteissa: Potilaskontaktien välissä, ennen mahdollisten infektioporttien kuten haavojen, kanyylien ja katetrien käsittelyä ja näiden käsittelyn jälkeen, ennen siteen vaihtoa ja sen jälkeen, suu - ja nenäsuojuksen sekä käsineiden riisumisen jälkeen, eristyshuoneesta poistuessa, ennen infektioille alttiiden potilaiden hoitoa ja wc:ssä käynnin jälkeen. (Lumio ym. 1998, 807.) Alkoholipitoiset käsihuuhteet vaikuttavat nopeasti kaikkiin keskeisiin mikrobiryhmiin (bakteerit, mukaan lukien mykobakteerit, sienet ja virukset). Alkuperäinen mikrobimäärä käsissä vähenee promilleen, kun alkoholihuuhdetta hierotaan käsiin 15 sekuntia. Käsihuuhteen on annettava kuivua vapaasti, koska sen vaikutus perustuu hieronnan yhteydessä tapahtuvaan alkoholihuuhteen haihtumiseen. Huuhteen käytössä ei kannata pihtailla, sillä 3 ml suuruinen kerta-annos maksaa vain 1-2 senttiä. Käsien desinfektio on saippuapesua tehokkaampi, käsiä säästävämpi ja nopeampi eikä se ole sidottu vesipisteisiin. Käsihuuhteet sisältävät glyserolia, joka tekee kädet pehmeiksi ja vaikutus on sitä tehokkaampi, mitä ahkerammin huuhdetta käytetään. Viime aikoina on todettu terveydenhuollon työntekijöiden käsien kunnon parantuneen niin vuode-osastolla kuin myös leikkaussalissa, kun he ovat siirtyneet käsihuuhteen käyttöön. Saippuapesua tarvitaan vain näkyvän lian poistoon. Saippuapesu kuivattaa ihoa ja infektioiden torjunnan kannalta kuivat ja halkeilevat kädet ovat ongelma, sillä bakteerit tarttuvat niihin tavallista helpommin, eivätkä irtoa niistä yhtä helposti kuin terveeltä iholta. (Kujala ym. 2004,12 13.) 10

11 OYS:ssa on vuodesta 2000 lähtien panostettu käsihuuhteen käytön lisäämiseen järjestämällä mm. tietoiskuja, koulutustilaisuuksia, osastotunteja, kehittämällä kuvamateriaaleja sekä hygieniahoitajien omalla esimerkillä. Käsihuuhde kulutus on OYS:ssa lisääntynyt. Käsihuuhdetta on nyt joka paikassa saatavilla. Sängyn päädyssä olevat telineet takaavat sen, että käsihuuhdetta on siellä missä sitä tarvitaan. On myös olemassa pieniä käsihuuhdepulloja, jotka mahtuvat hyvin esimerkiksi työtakin taskuun. (Kujala ym. 2004,13.) Käsihygienian noudattaminen ei lisäänny itsestään, vaan vaatii aktiivista työtä. Tärkeä merkitys on käsihuuhteiden kulutuksen seurannalla ja sen tulosten raportoinnilla. Erityisen kannustavaa on ollut, että nämä kulutusluvut ovat kaikkien nähtävissä osastokohtaisina. Käsihuuhteen kulutus osastolla 64, litraa/ 100 hoitopäivää KUVIO 1. Osasto 64:n käsihuuhdekulutus vuosina

12 3.2 Aikaisempia tutkimuksia käsihygieniasta Käsihygieniaa on tutkittu paljon. Aikaisemmat tutkimukset (liite 1) todistavat hyvän käsihygienian vähentävän infektioita. Tutkimusten mukaan on tiedossa se, että henkilökunta huolehtii käsihygieniasta vähemmän kuin itse olettavat. Ensimmäinen tieteellinen näyttö käsien desinfektion tehosta perustuu Semmelweissin paljon siteerattuihin tutkimuksiin 1840-luvun lopun Wienissä. Hän osoitti, että äitien lapsivuodekuolleisuus väheni muutamassa viikossa 12 %:sta 3 %:iin, kun lääkärit alkoivat desinfioida kätensä kloorivedellä tultuaan obduktiosalista, ennen kuin he alkoivat tutkia synnyttäjiä. (Ojajärvi 2000, 18;97.) Käsihygieniaa ja sen vaikutusta infektioiden ehkäisyssä on tutkittu eri näkökulmista. Käsien desinfektion ja käsien pesun tehokuutta ovat vertailleet muun muassa Girou ym. (2002) sekä Lucet ym. (2002). Heidän mukaansa käsien desinfektio alkoholipitoisella huuhteella vähentää mikrobien määrää käsissä enemmän kuin käsien tavallinen saippuapesu. Tähän asti mittavin ja vakuuttavin tutkimus käsihuuhteen käytön merkityksestä on julkaistu Geneven yliopistosairaalasta. Usean vuoden projektin aikana saatiin käsihuuhteen käyttöä lisättyä (13,6 % -> 37 %) niissä tilanteissa, joissa käsihygienian toteuttaminen oli perusteltua infektioiden torjunnan kannalta. Kun käsihygienia-aktiivisuus nousi 48 %:sta 66 %:in väheni sairaalainfektioiden määrä 17 %:sta 10 %:in. (Kujala ym. 2004, 12.) Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä on toteutettu 9/2001-2/2004 välisenä aikana sairaalahygieniaprojekti, jonka avulla pyrittiin vähentämään hoitotoiminnan yhteydessä esiintyvien sairaalainfektioiden lukumäärää ja tehostamaan käsihygieniaa ja sairaalahygieniaa koko sairaanhoitopiirin alueella. Turun yliopistollisessa keskussairaalassa aloitettu kampanja laajeni myöhemmin myös aluesairaaloihin ja piirin terveyskeskuksiin. Projektin keskeisenä tavoitteena oli 5 %:n alenema sairaalainfektioissa. Syksystä 2001 syksyyn 2003 toteutunut alenema oli 34,6 %. 12

13 ( ) Sveitsiläinen Didier Pittet (1999) tutki käsienpesua ja desinfektiota eri henkilökuntaryhmien välillä. Tutkimusmetodina käytettiin havainnointia. Käsienpesu- ja desinfektiokertoja laskettiin eri hoitotilanteissa. Käsidesinfektioaineen käyttö oli vähäistä, vain 14 % käytti alkoholidesinfektiota. Tuloksesta selvisi että eniten käsiään pesivät hoitajat. Lääkäreistä parhaimpia olivat lastenlääkärit ja kirurgit. Kun tutkimuksen tulos selvisi, käynnistettiin sairaalassa käsihygieniakampanja, joka kattoi koko henkilökunnan ja potilaat. Kampanjan seurauksena hoitajien käsidesinfektio lisääntyi, lääkärien ei. (Aalto 2000, 70.) Pittetin toinen tutkimus toteutettiin lastensairaalassa puolenvuoden aikana. Käsien vesipesua ja käsidesinfektiota verrattiin menetelminä toisiinsa. Tutkimuksen aikana käsidesinfektio lisääntyi. Käsien vesipesun suosio oli tutkimuksen alussa 50 % ja lopussa 44 % kun taas käsidesinfektion käyttö oli aluksi vain 7,3 % ja lopussa menetelmän suosio lisääntyi 32 %:in. Hoitajat, lääkärit ja muu terveydenhuoltohenkilökunta lisäsi käsidesinfektioaineiden käyttöä, hoitoapulaisten ryhmässä käytäntö ennallaan. Osastojen kohdalla (akuutti/pitkäaikainen) ei tullut merkittävää eroa. (Aalto 2000, 70.) Kirsti Nuutisen (2000) tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata käsihygienian toteutumista hoitajan ja potilaan välisessä hoitotilanteessa Turun yliopistollisen keskussairaalan sisätautien, kirurgian ja tehohoidon osastoilla. Tulosten mukaan käsihygienian toteutukseen käytetyssä menetelmässä ja käsihygienian toteutumisessa on osastojen välillä eroja. Kirurgian ja tehohoidon osastoilla, joilla ensisijaisena menetelmänä käytettiin käsien desinfektiota alkoholipitoisella käsihuuhteella myös käsihygienia toteutui useammin hoitotilanteissa verrattuna sisätautien vuodeosastoon, jossa ensisijaisesti käytettiin käsienpesua vedellä ja nestesaippualla. Tutkimuksesta selvisi seuraavia päätelmiä: Käsihuuhteen hyvä saatavuus hoitotilanteissa edesauttaa sen käyttöä ja siksi siihen on kiinnitettävä erityistä huomioita osastolla. Käsihuuhteen käytön hyvän tekniikan opettaminen on tärkeää jo heti terveydenhuoltoalan koulutuksen alkuvaiheessa ja 13

14 tarvittavan täydennyskoulutuksen järjestäminen uuden työntekijän perehdytyksessä. Suojakäsineiden asianmukaisen käytön opetukseen ja ohjaukseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Yli puolessa hoitotilanteissa, joissa käsien arvioitu kontaminaatioriski oli korkea, ei käytetty suojakäsineitä lainkaan. Muita aiheita infektioiden riskitekijöihin ja ehkäisyyn liittyen ovat tutkineet Houang ja Hurley (1997). He ovat kartoittaneet sairaanhoitajien ja lääkärien perehtyneisyyttä kirjallisiin sääntöihin ja ohjeisiin infektioiden torjunnasta. Tulosten mukaan sairaanhoitajat olivat lääkäreitä paremmin selvillä kirjoitetuista ohjeista. Käyttäytymistä tutkittiin myös tilanteissa, joissa ei kirjallisia ohjeita ollut saatavilla. Sairaanhoitajat etsivät myös näissä tilanteissa tietoa lääkäreitä aktiivisemmin. Yleisesti ottaen henkilökunnalla oli epävarmuutta käytännön yksityiskohdissa sekä menettelytavoissa infektioiden torjunnassa. 3.3 Aseptiset työskentelytavat Aseptiikalla tarkoitetaan kaikkia niitä toimintoja, joiden avulla pyritään ehkäisemään infektioiden syntyminen. Kaikessa hoitotyöhön liittyvässä toiminnassa edellytetään aseptiikan noudattamista. Aseptiikan tarkoitus on suojata elävää kudosta tai steriiliä materiaalia tauteja aiheuttavilta pieneliöiltä eli mikrobeilta estämällä, poistamalla ja tuhoamalla niitä. Aseptiikan keskeisiä käsitteitä ovat puhdistus, desinfektio ja sterilointi. Näiden peruselementtien avulla varmistetaan, että hoidossa käytetyt tilat ja välineet eivät aiheuta potilaalle infektioriskejä. (Hietala & Roth-Holttinen 1999, ) Kaikkien työntekijöiden on tunnettava aseptisen työskentelyn menettelytavat. Ne on hallittava niin, että kykenee valitsemaan oikeat työskentelytavat hoidon suunnitteluun ja toteutukseen. Aseptiset työskentelytavat (taulukko 1.) on helppo toteuttaa, kun ne on kerran selvittänyt itselleen kunnolla. (Hietala & Roth-Holttinen 1999, ) 14

15 TAULUKKO 1. Aseptinen toiminta on järjestelmällistä. Aseptisen työskentelyn onnistumiseksi tulee huomioida seuraavat asiat: aseptinen työjärjestys (puhtaasta likaiseen) käsihygienia riittävän ajan varaaminen työskentelyyn hyvä työnsuunnittelu välineiden varaaminen valmiiksi kiireetön ja rauhallinen työympäristö hyvässä valaistuksessa työskenteleminen potilaan ja omaisten opettaminen ja ohjaaminen Aseptiikkaan kuuluu oleellisesti aseptinen omatunto. Se on eräänlainen eettinen ohje siitä, millaista hoitoa potilaan tulee saada. Potilaalla on oikeus saada turvallista, parasta mahdollista hoitoa ja hoitajan velvollisuus on toimia oikein. Hoitajalta vaaditaan tietoa ja taitoa soveltaa oikeaa aseptiikkaa hoitotyön käytäntöön. Hoitajan on tärkeä tunnistaa omat työskentelytavat, tarkkailla niitä ja tunnustaa mahdolliset virheet. Tärkeää on tarkkailla omia suoritustapoja, sillä joskus kontaminaatio voi tapahtua huomaamattakin. ( Hietala & Roth-Holttinen 1999, 70-71) Kontaminaatiolla tarkoitetaan mikrobien yleensä lyhytaikaista läsnäoloa esimerkiksi käsissä, jolloin mikrobit eivät kuitenkaan lisäänny tai aiheuta haittaa. (Vuento & Grönroos 1999, 43.) 3.4 Hoitoympäristön puhtaus Sairaalan aseptiikan perusmenetelmiä on pintojen ja hoitovälineiden puhdistaminen. Hoitoympäristön pinnoilla elävät mikrobit voivat aiheuttaa kontaminaation käsien, hoitovälineiden tai ilmavirtojen avulla, siirtyä esimerkiksi haavaan ja aiheuttaa infektion. Sairaanhoitaja huolehtii likapyykistä, jätteistä ja siivouksesta asiaankuuluvalla tavalla huomioiden sairaalan omat toimintaohjeet. (Paltta 2003, 135.) 15

16 Potilashuoneissa likavaatteita ei pöllytellä, vaan ne kerätään rauhallisin ottein ja pannaan suoraan likapyykkipussiin. Likapyykkiä ei missään vaiheessa lasketa lattialle tai muille huoneen tasoille, ettei levitetä tartuttavia mikrobeja niiden kautta. Likapyykkipusseja ei varastoida tarpeettomasti hoito-osastoilla, vaan ne kuljetetaan hyvin suljettuina likapyykkivarastoon tai suoraan pesulaan. (Hellsten 2002, 185.) Käytettyjen vaippojen käsittelyyn ja hävittämiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Ennen vaippojen käsittelyä kädet desinfioidaan huolella. Likainen vaippa tulee panna suoraan muovipussiin, minkä jälkeen käytetyt suojakäsineet pannaan roskiin. Tämän jälkeen kädet desinfioidaan alkoholihuuhteella. Tarvittaessa pannaan uudet suojakäsineet käsiin ennen uuden vaipan laittoa. Roskakorin tulee olla riittävän lähellä potilasvuodetta. Lopuksi käsiin hierotaan huolellisesti huuhde. ( ) Nykyisin sairaalasiivouksen hygienia- ja puhtaustavoitteet saavutetaan oikein valittujen menetelmien, välineiden, aineiden ja siivoustiheyksien kautta. Tämän päivän sairaalaapulainen on tasokkaan koulutuksen saanut moniosaaja, joka tuntee terveydenhuollon hygieniavaatimukset sekä puhdistusaineet ja niiden käyttötavat. Sairaalasiivouksen tavoitteena on poistaa likaa ja pölyä, estää mikrobien leviämistä ja lisääntymistä, luoda puhdas, hygieeninen ja turvallinen hoitoympäristö potilaille sekä hoitohenkilökunnalle turvallinen työympäristö. ( Paltta 2003, 135.) Sairaalasiivouksessa tulee noudattaa aseptista työjärjestystä. Mikrobien leviäminen hidastuu, kun puhdistaminen etenee puhtaasta likaisempaan ja ylhäältä alaspäin. Aseptisen työjärjestyksen toteutumisen perustana ovat puhtaat siivousvälineet ja -koneet, oikein valitut menetelmät ja aineet. Sairaanhoitajan on huolehdittava siitä, että hoitotoimenpiteet tehdään oikein ajoitettuina siivoukseen nähden. Esimerkiksi haavanhoito tulee tehdä ennen potilashuoneen siivousta tai kaksi tuntia siivouksen jälkeen. ( Paltta 2003, 135.) 16

17 4. LASTEN INFEKTIOIDEN ERITYISPIIRTEITÄ 4.1 Vastasyntyneen infektioiden erityispiirteitä Infektiot ovat yksi lasten terveyden- ja sairaanhoidon suurimpia haasteita. On arvioitu, että 2/3 lasten sairauksista on infektioita. Lapsilla virukset aiheuttavat suurimman osan sekä avohoidossa että sairaalassa hoidettavista infektioista. Lasten infektioherkkyyteen vaikuttaa ratkaisevasti lapsen ikä. Vaikeat, tehohoitoa vaativat infektiot ovat useimmiten pienten ja vauvaikäisten lasten uhkia. (Kouvalainen 2001, 9; Uhari & Niemelä 1999, 501.) Vastasyntyneen infektion tunnistaminen voi olla vaikeaa. Vastasyntynyt voi saada infektion äidin synnytyskanavasta tai ulkoisen tartunnan kautta heti synnyttyään. Ennenaikainen lapsivedenmeno tai pitkittynyt synnytys lisäävät myös lapsen infektioriskiä. Vauvan yleisvointi voi muuttua hyvinkin nopeasti ja oireet poikkeavat tavanomaisista. Muille harmittomat virusinfektiot voivat hoitamattomina olla vastasyntyneelle jopa hengenvaarallisia. (Arasola ym. 2004, ) Vastasyntyneiden, alle kuukauden ikäisten lasten infektiot poikkeavat selvästi isompien lasten taudeista sekä syntymekanisminsa että taudinkuvansa suhteen. Isommille lapsille vaarattomat hengitystieinfektiot voivat olla vastasyntyneille hengenvaarallisia. Näistä tyypillinen on äkillinen viruksen aiheuttama keuhkoputkien tulehdus eli bronkioliitti. Sille ominaista on keuhkoputkien ahtautumisesta johtuva nopea hengityksen vaikeutuminen. Tavallisin taudin aiheuttaja on RSV eli respiratory syncytial virus. Tauti esiintyy epidemioina syys- tai kevätkuukausina. Bronkioliittiin sairastuneet lapset hoidetaan sairaalassa. Tauti etenee yleensä nopeasti. Ilman hoitoa voi muutaman päivän aikana pahentunut hypoksia eli hapenpuute ja hiilidioksidin kertyminen johtaa lapsen äkilliseen väsähtämiseen ja hengityskonehoidon tarpeeseen. Hoitona on hapetuksen turvaaminen, limaimut ja inhalaatiolääkkeet. Näiden hoitojen turvin lapsi paranee yleensä muutamassa 17

18 päivässä. RSV-infektio tarttuu pisaratartuntana ja infektoituneiden eritteiden kosketuksen kautta. Keskeistä sen leviämisen ehkäisyssä on huolellinen suojainhoito, aseptinen työskentely ja oikea käsihygienia. (Korvenranta & Ruuskanen 2001, ; Peltola & Jalanko 2003, 193.) Vaikeat infektiot ovat pienten keskosten hoidon keskeinen ongelma. Heidän puolustusjärjestelmänsä on riittämätön, hoitoajat ovat pitkiä ja hoitoon kuuluva mikrobilääkkeiden käyttö lisää infektioriskiä. Keskosen ohut iho on herkkä vaurioille, mikä edesauttaa infektion leviämistä. Jokaisen lasten hoitotyötä tekevän on syytä tuntea tyypilliset vastasyntyneen infektion oireet. Niitä ovat väsymys, käsittelyarkuus, levottomuus, hengityksen ja sykkeen nopeutuminen tai epäselvät iho-oireet. Vauvan lämmönsäätely häiriintyy herkästi; kuume voi nousta, mutta yhtä usein infektoitunut vastasyntynyt voi olla alilämpöinen. Septiseen oireyhtymään kuuluvat kudoshapetuksen heikkenemisestä johtuvat elintoimintojen häiriöt, kuten tajunnan, verenkierron ja hengityksen häiriöt. (Korvenranta 2001, 20; Kouvalainen 2001,9.) Rotavirusripuli voi aiheuttaa vakavan taudin ja nopean kuivuman 6kk 2-vuotiaalle lapselle. Tauti esiintyy vuosittain epidemioina joulukuusta kesäkuuhun. Talviaikaan sairaalahoidossa olevista ripulipotilaista 70 80% sairastaa rotavirustautia. Tauti tarttuu erittäin helposti potilaasta toiseen henkilökunnan käsien välityksellä. Lastensairaaloissa tauti aiheuttaa ajoittain ongelmia levitessään ns. puhtaille osastoille. (Vesikari 2001, ; Surakka 2004, 165.) Vastasyntyneen hinkuyskä vaatii aina tehostettua hoitoa. Tauti tarttuu suhteellisen helposti ja siihen liittyvää sisäänhengityksen vinkunaa ei yleensä kuulu alle puolivuotiaalla. Heille voi tulla hengityskatkos (apnea) varoituksetta ja he voivat olla kuolemanvaarassa ilman hoitoa. (Peltola & Jalanko 2001, 194.) 18

19 4.2 Isompien lasten infektioiden erityispiirteitä Lapsuusikään liittyvät hyvin yleisesti monenlaiset infektiot. On tavallista, että varhaislapsuudessa sairastetaan 6-8 nuhakuumetta vuodessa. Aikaisemmin lapsuuteen kuuluivat monet rokkotaudit, jotka ovat nykyisin harvinaisia rokotusten ansiosta. Vain vesirokkoa sairastetaan edelleen, sillä sen rokote ei kuulu yleisen rokotusohjelman piiriin. Tauti on erittäin tarttuva ja sitä sairastavan lapsen eristäminen edellyttää ilmatartuntaa estävää eristystä. Erityisen alttiita virustartunnoille ovat immuunipuutteiset ja sydänvikaiset lapset. Virusten aiheuttamat taudit leviävät helposti lasten keskuudessa. Monet niistä leviävät sekä kosketus- että pisaratartuntana ilmasta. Esimerkiksi vesirokko tartuttaa jo siinä vaiheessa, kun ensimmäiset punoittavat näpyt nousevat iholle. Infektioriskin tunnistaminen on lapsia hoitavan henkilöstön vastuulla, koska pienet lapset eivät osaa kuvailla sairauden tunnettaan. Infektioiden leviämisen estäminen riittävin varotoimin vähentäisi turhia tutkimuksia ja kalliita lääkehoitoja. (Uhari & Niemelä 1999, 502; Kouvalainen 2001, 9-10; Surakka 2004, 165.) Lasten alttius saada hengitystieinfektio on suurempi kuin aikuisilla. Hengitysteiden läpimitta on pieni ja limaa tuottavia soluja on suhteellisesti enemmän kuin aikuisilla. Lisäksi lapsen puolustusjärjestelmän kypsyminen voi olla hidastunutta. Lasta altistavat keuhkokuumeelle esim. vierasesineet hengitysteissä, hengitysteiden rakennepoikkeavuudet tai nesteen henkeen vetäminen. Tavallista lasten vaikealle keuhkokuumeelle on, että sitä on edeltänyt pitkittynyt virustauti. (Korppi & Eskola 2001, ) Pisaratartuntana tarttuva bakteerimeningiitti voi aiheuttaa leikki-ikäiselle vakavan taudin. Oirekirjo on laaja ja hoidon nopea aloittaminen on ennusteen kannalta merkityksellistä. Tyyppioireita ovat tajunnantason heikkeneminen, yleistilan lasku, kuume, niskajäykkyys, ja pahoinvointi, verenpurkaumat iholla ja pahimmissa tapauksissa kouristukset. Eristyshoitoa jatketaan 24 tuntia tehokkaan lääkityksen aloittamisesta. (Peltola & Jalanko 2003, 195; Peltola ym. 2001, ) 19

20 4.3 Lasten tehosteisen hoidon osaston erityispiirteet Osasto 64 on 0-16 vuotiaiden lasten tehosteisen hoidon osasto, jossa on kymmenen hoitopaikkaa. Viikonloppuisin ja juhlapyhien aikaan hoitohenkilökunnan vahvuus suunnitellaan kuudelle potilaspaikalle. Osaston toiminta on päivystysluontoista ja vaatii henkilökunnaltaan jatkuvaa toimintavalmiutta ja tilanteiden hallintaa. Osastolla hoidetaan lähes kaikkia lastentauteja sairastavia potilaita. Hoidamme mm. kirurgista hoitoa tarvitsevia vastasyntyneitä, tehostettua hoitoa ja valvontaa vaativia kirurgisia potilaita, vaikeita palovamma-, infektio-, sisätauti- ja myrkytyspotilaita. Infektiopotilaista osastollamme hoidetaan ne, jotka tarvitsevat tilanteensa vuoksi jatkuvaa välitöntä valvontaa, tarkkailua ja mahdollisesti myös erikoishoitoja. Niihin lukeutuvat esim. hengityskonehoito, jatkuvat limaimut ja erilaiset hengitystä helpottavat lääkehoidot. 4.4 Infektioeristykset lasten tehosteisen hoidon osastolla vuonna 2003 Vuonna 2003 osastolla hoidettiin koko vuoden aikana 687 potilasta. Keskimäärin infektiopotilaita oli 27,3 % kaikista hoidetuista potilaista. Kuvio 2. kertoo kuinka eristyksessä hoidettavien infektiopotilaiden osuus vaihteli eri kuukausina. Kyseisenä vuonna selvät infektiohuiput ajoittuivat alkuvuodesta tammi-, helmi- ja maaliskuulle, loppuvuodesta syys- ja joulukuulle. Huhti- ja heinäkuussa ei eristyspotilaita osastolla ollut lainkaan. 20

21 Eristyksessä hoidetut potilaat/kk prosentteina kaikista hoidetuista potilaista 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % tammi maalis touko heinä syys marras KUVIO 2. Lasten tehosteisen hoidon osastolla eristyksessä hoidetut potilaat v.2003 Kuvio on koottu osaston päivittäin tehtävästä tilastosta, minkä yksi osa-alue on eristyshuoneessa hoidetut potilaat. Eristyspotilas tarvitsee oman hoitajan ympäri vuorokauden. Tämä hoidon tarve on huomioitava esim. henkilöstövahvuuden suunnittelussa. 21

22 5. LAPSIPOTILAAN ERISTÄMINEN TEHOSTEISEN HOIDON OSASTOLLA 5.1 Eristäminen ja eristyshuone hoitoympäristönä Tarttuvien infektioiden leviämistä täytyy ehkäistä, vaikkei taudinaiheuttaja olisikaan tiedossa. Tärkeää on tietää taudin tartuntatapa eli tarttuuko se kosketuksessa vai pisaroiden välityksellä. Tartuntareitin tunnistaminen on yksi infektiotautien hoitotyön peruskivistä. Tieto helpottaa tarttuvien infektioiden ehkäisemistä ja luo pohjan asianmukaiselle suojautumiselle hoitotyössä. Suojautumiseen ja eristämiseen vaikuttavat myös infektion tarttuvuus ja vaarallisuus. (Hietala & Roth-Holttinen 1999, ) Potilaan eristämisellä pyritään estämään vaikeita sairauksia aiheuttavien mikrobien tarttuminen toisiin potilaisiin, työntekijöihin tai vierailijoihin katkaisemalla tartuntatie. Eristäminen jaetaan kahteen tasoon; tavanomaisiin varotoimiin ja varsinaisiin tartuntaeristystoimiin. Tavanomaisilla varotoimilla on tärkeä osuus infektioiden torjunnassa ja niitä suositellaan kaikkeen potilashoitoon. Varotoimet ovat eri eristysluokissa käytettävien lisävarotoimien perusta. Ne edustavat käytössä olevaa hyvää hoitokäytäntöä. Tavanomaisia varokeinoja ovat käsien desinfektio alkoholihuuhteella, suojakäsineiden käyttö kosketeltaessa verta, kehon nesteitä, eritteitä, kontaminoituja alueita, potilaan limakalvoja tai rikkinäistä ihoa. Silmät, nenä ja suu suojataan toimenpiteissä, joissa on veren, kehon nesteiden tai eritteiden roiskevaara. Suojatakkia tai kertakäyttöistä muoviesiliinaa käytetään suojaamaan ihoa ja vaatetusta. (Kujala & Hassi 1999, ; Hietala & Roth-Holttinen 1999, ) Varsinaiset tartuntaeristystoimet jaetaan pääasiallisen tartuntatavan perusteella kolmeen eristysluokkaan; ilma-, pisara- ja kosketuseristys ja yhteen varotoimiluokkaan eli verivarotoimet. (Kujala & Hassi 1999, 326). Varsinainen eristäminen omaan huoneeseen 22

23 vähentää tartunnan mahdollisuutta ja muistuttaa työntekijöitä noudattamaan tarvittavia suojatoimia, erityisesti käsien desinfektiota. Hyvässä eristyshuoneessa on sulkutila, vaikka tieteellistä näyttöä sen tarpeellisuudesta ei ole. Lisäksi eristyshuoneessa on oma WC ja pesutila. Jos näitä ei ole, voi potilas käyttää osaston yhteisiä tiloja. Potilashuoneen tulisi olla riittävän suuri esimerkiksi röntgenlaitteita ja hengityskonetta varten. Sisäpuhelin vähentää tarpeetonta ovien avaamista, samoin ikkunalliset ovet potilashuoneen ja sulkutilan välillä. (Kujala & Hassi 1999, 332.) Suojainhoidolla tarkoitetaan työskentelytekniikkaa, jolla vähennetään mikrobien tarttumista potilaasta joko suoran kosketuksen tai välineiden välityksellä. Suojaimina käytetään instrumentteja, suojatakkia tai esiliinaa, suojakäsineitä ja suu-nenäsuojaa. Tilaeristämisessä potilas sijoitetaan eri huoneeseen, huoneen osaan tai eri osastolle. Ilmastointijärjestelyillä torjutaan ilmatartuntaa eristyshuoneesta henkilökuntaan tai sairaalan muihin tiloihin. Potilaan eristäminen vaatii lisätyötä, ylimääräisiä välineitä ja tarvikkeita sekä tiloja. Lisäksi se voi olla potilaalle hankala psyykkinen kokemus. Sen vuoksi on pyrittävä riittäviin, mutta ei liiallisiin eristystoimiin. (Kujala & Hassi 1999, 332.) Tartuntaeristyksen mahdollisuudet infektioiden torjunnassa ovat rajalliset. Eristyksen käyttö on rajattu niihin sairauksiin, joista on tutkittua tietoa siitä, että tietyn tartuntatien katkaisu vähentää taudinaiheuttajien leviämistä. Eristystoimet sopeutetaan olemassa oleviin mahdollisuuksiin. Samaa infektiota sairastavat potilaat voivat yleensä olla samassa eristyshuoneeseessa. Eristyksestä tiedotetaan niin, että tieto menee sitä työssään tarvitseville, mutta ei sivullisille eikä tarpeettomasti toisille potilaille. (Kujala & Hassi 1999, ; Hietala & Roth- Holttinen 1999, ) Virusinfektiota sairastavan eristäminen on useimmiten tarpeetonta ja tehotonta, sillä tartuttaminen on voimakkaimmillaan jo ennen oireita. Rotavirusinfektiota ja RSVinfektiota sairastavat tulisi kuitenkin eristää omaan huoneeseen. Sama sairaanhoitaja ei saisi hoitaa RSV-infektiota sairastavaa lasta ja muuta alle 6 kuukauden ikäistä lapsipotilasta. (Uhari 2002, 94) Eristyksen onnistumisen kannalta on erittäin tärkeää, että kaikki toimivat 23

24 annettujen ohjeiden mukaan. Mikrobien tartuntatiet katkaistaan ja potilaat sekä heidän omaisensa ymmärtävät eristyksen merkityksen paremmin. ( Pentti 2003, 20.) 5.2 Eristyspotilaan hoitoympäristö osastolla 64 Osastolla on kaksi varsinaista infektioeristyshuonetta, joissa on sulkutila ja oma wc. Sulkutilan oveen laitetaan eristyskortti, josta käy ilmi, mikä eristys on kyseessä ja miten toimitaan. Kortti on ohjeena kaikille huoneessa kävijöille. Sulkutilassa on käsienpesu ja desinfektiotarvikkeet sekä suu-nenäsuojukset ja hoitotakit. Molemmat eristyshuoneet ovat samankokoiset ja niissä on anestesiapöytä, atk-pääte ja pöytä sekä istuimia. Huoneissa on valmiina erilaisia hoitotarvikkeita, iv-nesteitä, vuode- ja potilasvaatteita sekä vaippoja. Anestesiapöydän varustuksiin kuuluvat mm. neulat, ruiskut ja intubaatiovälineet sekä joitakin lääkkeitä. Sulkutilasta on läpiantokaappi huoneeseen, jonka kautta voi antaa lääkkeet, välineet yms. huoneen hoitajalle käymättä sisällä huoneessa. Huoneessa ei ole valmiina viihdytysvälineitä, vaan ne haetaan varastosta lapsen tai nuoren tarpeiden ja voinnin mukaan. Usein myös lapsen vanhemmat haluavat huoneeseen television, radion tai lukemista, sillä he ovat tiiviisti lapsensa luona. Huoneen varustuksiin kuuluu myös jäte- ja pyykkiteline. Lisäksi siellä on aina klooripitoinen desinfektioaine eritetahrojen puhdistamista varten. 24

25 KUVA 1. Kuva lasten tehosteisen hoidon osaston eristyshuoneesta 5.3 Pisaraeristys Pisaraeristystä käytetään tavanomaisten varotoimien lisäksi sairauksissa, jotka leviävät suurten pisaroiden (kooltaan yli 5 mikrometriä) välityksellä. Pisaroita syntyy yskiessä, niistäessä, puhuessa, aivastaessa tai toimenpiteissä. Pisarat eivät leijaile ilman mukana vaan putoavat melko pian alaspäin, eivätkä tavallisesti kulkeudu metriä kauemmaksi syntypaikastaan. Siten tartuntaan tarvitaan yleensä melko läheinen kontakti. ( Kujala & Hassi 1999, 335; Hietala & Roth-Holttinen 1999, 68.) Pisaraeristyksessä olennaista on käsien desinfektio alkoholipitoisella käsihuuhteella ja potilaan sijoittaminen yhden hengen huoneeseen. Lähikontaktissa (alle 1,5m) olevat henkilöt suojautuvat tartunnalta käyttämällä suu-nenäsuojainta eristyksen keston ajan. Muuta suojavaatetusta käytetään, mikäli on vaara eritekosketuksesta. Laboratorionäytteenottajan tulee käyttää suojaimia. Huoneeseen varataan hoidossa jatkuvasti tarvittavat tutkimus- ja hoitovälineet, jotka puhdistetaan ja desinfioidaan eristyksen päätyttyä. Käytetyt kertakäyttöiset hoitotarvikkeet pannaan roskiin hoidon päätyttyä. (Kujala & Hassi 1999, 336.) 25

26 Toimenpiteet eristyshuoneen ulkopuolella rajoitetaan olennaisiin. Potilas käyttää toimenpideosastolla ja kuljetuksen aikana suu-nenäsuojusta. Eristyshuoneen oven kiinni pitäminen ei ole yhtä olennaista kuin ilmaeristyksessä. Jos omaa huonetta ei ole saatavissa, huonetoverin tulisi sairastaa samaa sairautta tai hänet tulisi jatkuvasti pitää yli metrin etäisyydellä eristettävästä potilaasta. Potilashuoneen siivous suoritetaan muiden huoneiden jälkeen. (Kujala & Hassi 1999, 336.) TAULUKKO 2. Esimerkkejä lasten sairauksista, joissa pisaraeristystä käytetään (Kujala & Hassi 1999, Hietala & Roth- Holttinen 1999.) Infektio / sairaus Eristyksen kesto Meningokokin aiheuttama meningiitti, pneumonia, tai sepsis Haemofilus influenssan aiheuttama meningiitti, pneumonia, sepsis tai epiglottiitti Kurkkumätä l. difteria Hinkuyskä l. pertussis Sikotauti Vihurirokko l. rubella Influenssa 24 tuntia tehokkaan antibiootin aloittamisesta 24 tuntia tehokkaan antibiootin aloittamisesta 4 vrk tehokkaan lääkityksen aloittamisesta 5 vrk tehokkaan hoidon aloittamisesta 9 vrk rauhasturvotuksen aloittamisesta 7 vrk ihottuman alusta Oireiden keston ajan 5.4 Kosketustartuntaeristys Kosketustartuntaeristyksessä potilas sijoitetaan omalla WC- ja suihkutilalla varustettuun yhden hengen huoneeseen. Mikäli sitä ei ole saatavissa, voi huoneessa olla samaa sairautta sairastava potilas. Kosketuseristystä käytetään tavanomaisten varotoimien lisäksi niillä potilailla, joilla tiedetään tai epäillään olevan helposti suoran tai epäsuoran kosketuksen välityksellä leviävä vakava sairaus. Suorassa kosketuksessa tartunta leviää käsien 26

27 välityksellä. Välillisessä kosketuksessa tartuntaa levittävät välineet, joihin sekä tartunnankantaja että sen levittäjä koskevat. Näitä ovat esimerkiksi vuodevaatteet, ruokailuvälineet, ovenkahva, alusastia ja haavasiteet. (Kujala & Hassi 1999, 337.) Laboratorionäytteidenotossa tulee noudattaa eristyskäytäntöä eli näytteenottajalla on oltava suojakäsineet. Näytteenottokärry jätetään potilashuoneen ulkopuolelle. Huoneeseen varataan eristyksen ajaksi hoidossa jatkuvasti tarvittavat välineet potilaskohtaisina. Ne puhdistetaan ja desinfioidaan eristyksen päätyttyä. Puhtaita välineitä ei tarvitse erityiskäsitellä. Potilaan tutkimus- ja toimenpiteet eristyshuoneen ulkopuolella rajoitetaan mahdollisimman vähiin ja ne pyritään järjestämään viivyttelemättä. Kuljetuksen aikana henkilökunta käyttää suojakäsineitä. Suojatakin käyttö on tarpeen, mikäli on vaara työvaatteiden tahriintumisesta. (Kujala & Hassi 1999, 337.) Eristyshuone siivotaan muiden potilashuoneiden jälkeen. Tavanomaisten puhdistusaineiden käyttö riittää. Eritetahrat tulee poistaa viivyttelemättä ja vastuu siitä on jokaisella henkilökuntaan kuuluvalla. (Kujala & Hassi 1999, 272.) Infektoivat eritetahrat imeytetään kertakäyttöpyyhkeeseen ja pinta puhdistetaan klooripitoisella desinfektioaineella. Käytetty pyyhe ja suojakäsine pannaan jätepussiin, mikä suljetaan huolellisesti. Eristyksen keston ja lopetusajankohdan päättää hoitava lääkäri. Mikäli taudinaiheuttaja on osoitettu bakteeri- tai virusviljelyllä, eristystä jatketaan siihen saakka kunnes viljelyvastaus on negatiivinen. (Kujala & Hassi 1999, 339. ) 27

28 TAULUKKO 3. Esimerkkejä lasten sairauksista, joissa kosketuseristystä käytetään (Kujala & Hassi 1999, Hietala & Roth- Holttinen 1999.) Infektio/ sairaus Eristyksen kesto Rotavirus infektio RSV l. Respiratory syncytial virusinfektio Parainfluenssa Herpes simplex Märkärupi l. impetigo Hepatiitti-A Stafylokokki-infektio (staphylococcus aureus) absessi, iho- tai haavainfektio Täiden ja syyhyn aiheuttama infektio Enterovirusinfektio Oireiden keston ajan Oireiden keston ajan Oireiden keston ajan Oireiden keston ajan 24 h tehokkaan hoidon alusta < 3 vuoden ikäisillä, sairaalassaoloaika, 3-14 vuotiailla 2 viikkoa, muilla 1 viikko oireiden alusta Kunnes runsas eritys loppuu 24 h tehokkaan hoidon alusta Oireiden keston ajan 5.5 Suojavaatetus ja suojainten käyttö infektioiden torjunnassa Työ- ja suojavaatetuksen tarkoituksena on estää omien vaatteiden likaantuminen erityisesti roiskeilta, vereltä ja muilta eritteiltä sekä infektion tarttuminen potilaasta työntekijään. Suojainten tarkoituksena on estää mikrobien ja infektioiden leviäminen potilaasta työntekijään ja päinvastoin sekä torjua niiden siirtyminen potilaasta toiseen. (Tiittanen 1999, ) Työasulla (työpuku, sukat ja jalkineet) ei ole suurta merkitystä torjuttaessa eritteiden, veren ja roiskeiden aiheuttamaa työntekijään kohdistuvaa infektiovaaraa. Työasun merkitys on vähäinen estettäessä mikrobien leviämistä potilaasta työntekijään tai toiseen potilaaseen. Esimerkiksi teho- ja infektio-osastoilla, joissa aseptiikan vaatimukset ovat tavallista suuremmat potilaiden infektioalttiuden vuoksi, on hygieniaa haluttu korostaa osasto- tai työpistekohtaisilla työasuilla. Hiussuojuksen jatkuvalle käytölle ei ole hyviä perusteita 28

29 paitsi operatiivisissa toimenpiteissä. Työasun suojaamisella tai jalkineiden vaihtamisella osastolta poistuttaessa ei ole merkitystä infektioiden torjunnassa. (Tiittanen 1999, ) Suojainten käytössä pyritään tarkoituksenmukaisuuteen. Ylisuojautuminen voi hankaloittaa työskentelyä, vie aikaa, tulee kalliimmaksi ja tuottaa ylimääräistä jätettä sekä pyykkiä. Toisaalta alisuojautuminen lisää tartunnan riskiä. (Hietala & Roth- Holttinen 1999, 48. ) Suojatakin tarkoituksena on estää työasun tai omien vaatteiden likaantuminen. Pelkkä eristyshuoneessa käynti ei edellytä suojatakin pukemista, ellei olla lähikontaktissa potilaaseen. ( Iivanainen ym. 1998, ) Työasun tai omien vaatteiden päälle puettavan suojatakin käyttö perustuu paljolti perinteeseen ja on vuosien saatossa muuttunut rituaaliksi. Suojatakit voivat olla henkilökohtaisia, hoitotilannekohtaisia, työkohtaisia tai potilaskohtaisia. Suojatakin osuus infektioiden torjunnassa on epäselvää. Käytännössä se ei ole tehokas keino estää mikrobien leviäminen kosketustartunnan välityksellä. Väärin käytettynä suojatakista on enemmän haittaa kuin hyötyä. Suojatakki riisutaan siten, että ympäristö ja työntekijän kädet eivät kontaminoidu esimerkiksi takin etumuksen mikrobeilla. Yhteisesti käytettävät suojatakit voivat levittää infektioita mikäli niitä ei säilytetä asianmukaisesti. Riisumisen jälkeen suojatakki tulisi ripustaa naulakkoon. Likaiset, verellä ja eritteillä tahriintuneet sekä lattialle pudonneet takit laitetaan suoraan pyykkiin. (Tiittanen 1999, ) Kertakäyttöinen muoviesiliina on suojatakkia parempi ja suositeltavampi vaihtoehto infektiopotilaan lähihoidossa sekä suojaamaan märiltä roiskeilta. Kädet desinfioidaan sekä suojatakin että esiliinan riisumisen jälkeen. (Tiittanen 1999, ) Suu- nenäsuojuksen tarkoituksena on suojata käyttäjää pisara- ja ilmatartunnalta sekä verija eriteroiskeilta. Suojus estää melko hyvin veri- ja eriteroiskeiden pääsyä suuhun tai nenään ja suojaa pisaratartunnalta. Mutta ilmatartunnan torjumisessa sen teho on heikompi koska ilmassa leijuvat pienet partikkelit voivat päästä suojuksen ohi. Suu- nenäsuojus on 29

30 kertakäyttöinen, sitä käsitellään nauhoista eikä sitä lasketa välillä kaulalle tai nosteta otsalle. Suojus asetetaan kasvoille huolellisesti ja niin tiiviisti että se peittää hyvin nenän ja suun. Riisuttu suojus laitetaan suoraan roskiin, ei taskuun! Kädet desinfioidaan suojuksen riisumisen jälkeen. (Tiittanen 1999, 161.) Silmäsuojusta käytetään estämään veri- ja eriteroiskeita erityisesti toimenpiteissä ja jossain määrin estämään kosketustartuntaa hengitystieinfektiossa. Käytössä on monenlaisia malleja silmälaseista visiirimaskeihin. (Tiittanen 1999, 161.) Suojakäsineet estävät työntekijän infektoitumista potilaan mikrobeilla, työtekijän sisäsyntyisten mikrobien siirtymistä käsistä potilaaseen sekä käsien tilapäistä kontaminaatiota mikrobeilla ja niiden siirtymistä käsien välityksellä muihin potilaisiin. Suojakäsineitä tulee käyttää toimenpiteissä ja mahdollisia infektioportteja, infektioalueita tai potilaan eritteitä käsitellessä. Kosketuseristyksessä suositellaan käsineiden käyttöä kaikessa potilas kosketuksessa. Käsineiden käyttö ei korvaa käsien desinfektiota! Käsineissä voi olla pieniä reikiä ja kädet voivat kontaminoitua myös käsineitä riisuttaessa. (Tiittanen 1999,161.) Oikealla suojakäsineiden käytöllä voidaan vähentää käsien kontaminaatiota ja tartuntojen levittämistä. Suojakäsineet eivät kokonaan estä käsien kontaminaatiota ja siksi kädet täytyy desinfioida käsineiden riisumisen jälkeen. ( Surakka 2004, 165.) Suojakäsineiden käyttö on tehokas keino ehkäistä ylimääräisten mikrobien kerääntyminen käsiin. Suojakäsineiden on todettu vähentävän tartuntariskiä pistotapaturmissa, koska suuri osa taudinaiheuttajista jää neulan läpäisevään käsineeseen. Lateksiset käsineet ovat kestävämpiä kuin vinyylikäsineet, mutta ne ärsyttävät ihoa enemmän. Joissain käsineissä käytetyn puuterin on todettu toimivan elatusaineena bakteereille sekä kuivattavan käsien ihoa. Suojakäsineiden käyttö ja valinta ovat hoitohenkilökunnan arkeen kuuluva perusasia. Ne eivät kuitenkaan korvaa hyvää käsihygieniaa eikä niiden käyttö ole vaihtoehto käsien hoidolle. ( Lehestö ym. 2004, ) 30

31 Käytetyt suojakäsineet riisutaan niin, etteivät kädet kontaminoidu likaisista käsineistä: 1. Tartutaan toisen käsineen ulkopintaan ja vedetään käsine pois niin, että likainen puoli jää sisälle. 2. Paljas käsi työnnetään toisen käsineen suuaukosta sisään ja otetaan käsine pois niin, että käsineet jäävät sisäkkäin, puhdas sisäpinta päällepäin. 3. Kapseloidut käsineet laitetaan roskiin. ( Iivanainen ym. 1998, 85. ) TAULUKKO 4. Suojakäsineiden käyttöön liittyvät seuraavat asiat: valitaan oikean kokoiset käsineet käsineet ovat aina potilas-, toimenpide- ja työntekijä kohtaiset käsineet on vaihdettava heti, kun ne menevät rikki käsineiden käyttö ei korvaa käsien pesua tai desinfektiota käsineet riisutaan välittömästi toimenpiteen jälkeen ja laitetaan suoraan roskiin kontaminoituneilla käsineillä ei kosketella sellaisia kohteita, joihin kosketaan paljain käsin (Broas & Mäyrä 2000,156.) Sairaalahygieniaosasto 2001.) 31

32 6. TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 6.1 Tutkimusmenetelmän valinta ja aineiston keruu Tutkimus on kuvaileva. Tutkimusaineisto kerättiin havainnoimalla. Havainnoinnin tukena oli OYS:n eristysohjeiden pohjalta (liite 2) tehty havainnointilomake (liite 3). Tutkimuksen kohteena oli pisara- tai kosketustartuntaeristyksessä olevan lapsipotilaan hoitaminen. Aineisto kerättiin välisenä aikana lasten tehosteisen hoidon osastolla. Jokaisesta eristyshuoneessa kävijästä täytettiin oma havainnointilomake. Luokittelimme kävijät käsittein omahoitaja ja muu henkilökunta. Tässä tutkimuksessa omahoitajalla tarkoitetaan lapsen hoidosta vastaavaa sairaanhoitajaa. Muuhun henkilökuntaan kuuluivat mm. lääkärit, muut hoitajat, sihteeri, vahtimestari, laboratorio- ja röntgenhoitajat. Havainnointi tapahtui ensisijaisesti aamuhoidoilla yhden tai kahden tunnin aikana. Havainnointiaika merkittiin havainnointilomakkeeseen. Raportointi tehtiin niin sanotun tukkimiehen kirjanpidon avulla. Lomakkeessa oli tilaa omille havainnointikuvauksille. Ne tukivat muistia ja helpottivat aineiston myöhempää analyysia. 6.2 Aineiston analysointi Havainnot merkittiin havainnointilomakkeeseen tukkimiehenkirjanpitomenetelmällä. Havainnoista laskettiin frekvenssit ja prosentuaaliset osuudet. Tulokset esitetään taulukoin ja sanallisesti. Havainnointilomakkeeseen kirjattiin käsidesinfektion ja suojakäsineidenkäytön toteutuminen ja toteutumattomuus. Lisäksi havainnointikohteena oli muiden suojainten 32

33 käytön toteutuminen sekä eristyksestä muille tiedottaminen. Lomakkeessa oli tilaa myös lisähuomioille. 6.3 Eettiset kysymykset Tavoitteenamme oli tehdä käytännönläheinen ja aiherajaukseltaan suppea kehittämistehtävä, jonka avulla meidän on mahdollista syventää tietojamme ja kehittää omaa työtämme. Hankkeen toteutusaikataulu oli tiukka ja kokemattomille tutkijoille päänvaivaa aiheuttivat aineiston analysointiin ja keruutapaan liittyvät monet eettiset kysymykset. Tutkimusaiheen valintaan liittyi eettisiä ongelmia; millaista päämäärää hankkeemme edistää? Mitä eristyshoidon osa-alueita tutkimme ja mitä jätämme sen ulkopuolelle? Miten määrittelemme ja rajaamme tutkimusongelmamme? Jouduimme pohtimaan monenlaisia asioita. Onko eettisesti oikein havainnoida työkavereiden toimintaa? Havainnointitutkimuksessa luottamuksellisuus tarkoittaa sitä, että mm. aineistonkeruun tulee perustua havainnoitavien vapaaehtoisuuteen ja henkilökohtaiseen suostumukseen. Tutkimuksen luotettavuuden perusta on havainnoijien ja havainnoitavien yhteistyöhalu ja -taito. Tällaiseen menetelmään sisältyy eettisiä ongelmia, esim. havainnoitavien ihmisten joutuminen tutkimuksen kohteeksi siihen valmistautumattomina. Tutkimuksen tekemiseen saimme kirjallisen luvan (liite 4) ylihoitajalta ja osastonhoitajalta. Osastonhoitajamme toimi avainhenkilönä. Hän avusti hankkeemme onnistumisessa. Hänelle selostimme mahdollisimman avoimesti ja seikkaperäisesti työn tavoitteet ja tutkimustavan. Hän sai meidät vakuuttuneiksi työn merkityksestä ja siitä, ettei havainnoinnista koidu kenellekään vahinkoa. Tehtävän tässä vaiheessa oli mahdotonta määritellä sen realistista hyötyä. Katteettomia lupauksia emme voineet antaa, mutta saimme epätoivon hetkelläkin luottamusta siihen, että tehtävän ennakkoluuloton lähestymistapa tuo uutta näkemystä ja tarpeellista toimintatapojemme pohdintaa. 33