Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelman vaikutusten arviointia HSY:n kannalta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelman vaikutusten arviointia HSY:n kannalta"

Transkriptio

1 Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelman vaikutusten arviointia HSY:n kannalta 1 Yleiset vaikutukset HSY:n hallintoon ja talouteen Yleisiä vaikutuksia arvioitaessa kiinnittyy huomio siihen, että hallitusohjelma monessa tapauksessa myös silloin kun kysymys on kokonaan kunnallisen itsehallinnon piiriin kuuluvasta ratkaisusta käytetään sanamuotoa tehdään jotakin sen sijaan, että aikaisemmin käytössä olleeseen tapaan käytettäisiin asioiden selvittämistä tarkoittavia ilmaisuja. Esimerkiksi kunnallisten normien purkaminen, julkisen hallinnon johtamisen laadun parantaminen tai kunnallisten virkojen kelpoisuusehtojen muuttaminen voi toteutua valtiovallan päätöksin vain lainsäädännöllä säännellyiltä osiltaan; kuntien itsehallinnon piiriin kuuluvien päätösten esimerkiksi ei-lakisääteisen viran kelpoisuusehdot tekeminen vaatii yksittäisen kunnan päätöksen. Useat yleiset tai kuntia koskevat kohdat vaikuttavat suoraan myös HSY:n toimintaan. Niiden vaikutuksia on kuitenkin joissain tapauksissa vaikea hahmottaa kirjausten epämääräisyydestä johtuen; vasta lopullinen soveltamispäätös ratkaisee asian. Suunnitellun säädösten sujuvoittamisen vaatimien toimenpiteiden tarkempi sisältö ratkaisee, mikä loppujen lopuksi on niiden vaikutus HSY:n kannalta; Julkisten palveluiden digitalisointi tehostaa toimintaa myös HSY:n osalta. Suunniteltujen toimenpiteiden (esim. luodaan kaikkia julkisia palveluita koskevat digitoinnin periaatteet ) sisältö on kuitenkin epäselvä; Kotimaisen TK&I- hankerahoituksen saanti HSY:n hankkeisiin saattaa vaikeutua oleellisesti, kun Tekesin SHOKit (strategisen huippuosaamisen keskittymä) ja INKA (innovatiiviset kaupungit) ohjelmat sekä City+ ohjelma lakkautetaan; vesihuollon osalta vireillä oleva SHOK hanke ja ÄlykäsVesi hankkeen jatko saattavat jäädä toteuttamatta; Painopistettä muutetaan useissa kärkihankkeissa; esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillinnän sijaan painotus on siirtymässä laajoihin, systeemisiin ratkaisuihin (biotalous, kiertotalous) Työkoneiden polttoaineveron korotus, ajoneuvoveron kiristäminen ja raskaan liikenteen tienkäyttömaksu nostavat vesi- ja jätehuollon kustannustasoa; Useissa kohdissa mainitaan uudet turvallisuusuhat (esim. kyberuhat). Vesihuollon valmiustasoa sivuaa vaatimus edistää kattavien ja sitovien EU:n laajuisten huoltovarmuusjärjestelyiden perustamista ; Maankäyttö- ja rakennuslakia uudistetaan rakentamismahdollisuuksien helpottamiseksi: lyhennetään päätösprosessia muun ohella valitusmenettelyjä muuttamalla, helpotetaan haja-asutusalueiden rakentamista muun muassa suunnittelutarvealuesäännöstöä lieventämällä, siirretään päätösvaltaa poikkeamistilanteissa ELY-keskuksilta kunnille ja yhdistetään hankekaavoitus ja YVA-menettely;

2 Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden ohjausvaltaa selvennetään kuntien maankäyttövallan ja -vastuun lisäämiseksi. ELY-keskusten rooli kaavoitus- ja rakentamisasioissa muutetaan konsultoivaksi. ELYkeskusten valitusoikeutta kaavapäätöksistä rajoitetaan; Maakuntakaavojen ja kuntien yhteisten yleiskaavojen vahvistusmenettelystä ympäristöministeriössä luovutaan; Viranomaiskäsittelylle asetetaan kaavoitusprosessissa, mukaan lukien YVA, sitovat käsittelyajat; Kaikissa rakentamis- ja ympäristöasioissa siirrytään menettelyyn, jossa valitusoikeus Korkeimpaan hallinto-oikeuteen edellyttää ensin valitusluvan saamista. Valituslupapäätöksen saamiselle asetetaan sitova määräaika; Rakentamismahdollisuuksia haja-asutusalueilla lisätään mm. siten, että yleiskaava voisi nykyistä laajemmin toimia rakentamisen perusteena. Vapaa-ajan asuntojen muuttamista pysyvään asuinkäyttöön joustavoitetaan; Rakennuslupa-asioissa toteutetaan asiakkaan kannalta yhden luukun periaate sekä viranomaistoimipisteissä että sähköisessä asioinnissa; Edellisten lisäksi Luke ja SYKE esitetään yhdistettäväksi, mikä ei suoranaisesti vaikuta HSY:n toimintaan, mutta saattaa pitkällä aikavälillä ohjata esimerkiksi tutkimusta ja kääntää sen suuntaa; Kuntien maksutulojen lisäämiseksi lupa- ja valvontaviranomaistoiminnassa siirrytään kohti kustannusvastaavuutta esimerkiksi terveydensuojelulain, MRL:n, maa-aineslain, ympäristönsuojelulain, vesilain ja jätelain soveltamisessa; tämä johtaa käytännössä siihen, että talousveden viranomaisvalvonta raportointeineen muuttuu maksulliseksi ja että rakentamista ja jätehuoltoa koskevat viranomaismaksut nousevat; Innovatiivisten hankintojen osuuden tavoitetaso 5 % julkisista hankinnoista. 2 Biotalous ja puhtaat ratkaisut (kts. hallitusohjelman osa 7, sivut 21 23) 2.1 Ravinteiden talteenotto Ravinteiden talteenotto: Lisätään ravinteiden talteenottoa erityisesti Itämeren ja muiden vesistöjen kannalta herkillä alueilla siten, että vähintään 50 % lannasta ja yhdyskuntalietteestä saadaan kehittyneen prosessoinnin piiriin vuoteen 2025 mennessä. Koska nykyisinkin jätevesilietteet käsitellään mädättämällä ja kompostoimalla lähes kaikilla laitoksilla, niin tämä tarkoittanee jonkinlaista muuta käsittelyä. Aihepiiriin liittyvät tutkimus- ja kehitysrahoitus tulee todennäköisesti kasvamaan tai jatkumaan ennallaan (RAKI-ohjelman jatko). Hyvät mahdollisuudet edistää tutkimusta. Tavoitteen toteuttaminen tuskin on taloudellisesti kannattavaa. Ravinteiden kierrätykseen tuskin tulee myöskään kuntasektorille mitään tukia. Käytännössä tarkoittaa merkittäviä puhdistamoinvestointeja (luokkaa kymmeniä miljoonia) sekä merkittäviä käyttökustannusten lisäyksiä (luokkaa miljoona /vuosi).

3 2.2 Vesistöt kuntoon Vesistöt kuntoon: Jätevesiasetusta lievennetään merkittävästi. Maataloudelle ei ole esitetty ja tuskin tullaan esittämäänkään päästövähennystavoitteita. Kuormittajista jäljelle jäävät kunnalliset puhdistamot ja teollisuus. Kilpailukyvyn säilyttämisen vuoksi voi olla vaikea asettaa teollisuudelle lisävaatimuksia. Jos jotain konkreettista vesistöjen tilan parantamiseksi tehdään, saattavat toimet kohdistua suurella painolla kunnalliseen jätevedenpuhdistukseen. Jos Itämerihaasteen velvoitteet halutaan täyttää, ovat paineet kunnalliselle jätevedenpuhdistukselle kovat. Jätevesiasetuksen lievennystä on HSY:n näkökulmasta vaikeaa hyväksyä otsikon Vesistöt kuntoon alle; paremminkin on kysymys normien purkamisesta tai vesiluonnon kannalta heikentämisestä. 2.3 Kiertotalouden läpimurto / jätelain muuttaminen Kiertotalouden läpimurto: Jätelain muuttaminen siten, että kunnille jätelaissa annetut yksinoikeudet rajataan asumisessa syntyviin jätteisiin alueelliset erityispiirteet huomioiden. Lainmuutos rajaisi toteutuessaan sosiaali- ja terveyspalveluissa ja koulutustoiminnassa sekä julkishallinnon hallinto- ja palvelutoiminnassa syntyvän yhdyskuntajätteen kunnan lakisääteisen jätehuoltovastuun ulkopuolelle. HSY:n osalta muiden kuin asuinkiinteistöjen jätteenkuljetusten liikevaihto on noin 8,5 milj. euroa, joka on 13 % jätteenkuljetustoiminnan liikevaihdosta. Koko jätehuollon liikevaihdosta se on noin 8 %. HSY:n liikevaihdosta se oli n. 2,5 %. Lainmuutos voisi johtaa siihen, että omistajakunnilla ei olisi enää välttämättä mahdollisuutta käyttää HSY:tä virastojensa, koulujensa ja terveyskeskustensa jätehuoltopalveluiden tuottamisessa johtuen kuntayhtymän rajatuista toimintamahdollisuuksista kilpailluilla markkinoilla. HSY on mitoittanut esim. biojätteen käsittelyinvestointien kapasiteetin olettaen, että laitoksissa tullaan käsittelemään myös muilta kuin asuinkiinteistöiltä kerättyä biojätettä. Julkishallinnon kiinteistöiltä kerätyn biojätteen määrä on selvityksen mukaan noin tonnia eli noin 30 % kaikilta kiinteistöiltä kuljetetusta biojätemäärästä. Mahdollisesta vastaanotetun biojätteen määrän vähenemisestä aiheutuvat kustannukset voivat nousta merkittäviksi, jos korvaavaa biojätettä ei ole mahdollista saada tai hankkia muualta kuin asuinkiinteistöiltä. Sekajätteen osalta ylimääräinen jätevoimalan kapasiteetti ohjautuu Uudenmaan Woima Oy:n (UW) myytäväksi. UW tulouttaa liiketoiminnasta saatuja tuloja HSY:lle osinkoina. Lainmuutos aiheuttaisi toteutuessaan muutoksia HSY:n kuljetusurakkasopimusten urakka-alueiden jätemääriin. Yli 20 %:n muutokset jätemäärässä johtavat urakkasopimusehtojen mukaan urakkahinnan tarkistuksiin. Useat yksityiset sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä koulutustoiminnan toimijat eivät ole liittyneet HSY:n järjestämän jätehuollon piiriin, vaikka jätelain mukainen siirtymäaika päättyi HSY rajoittanee toimenpiteitään näiden toimijoiden jätehuollon liittämisessä HSY:n järjestämän jätehuollon piiriin. Jätehuoltopalvelut kuitenkin tarjotaan toistaiseksi kaikille niille, jotka haluavat tilata sen HSY:ltä.

4 2.4 Kiertotalouden läpimurto / yhdyskuntajätteen keräys Kiertotalouden läpimurto: Yhdyskuntajätteen kierrätysaste nostetaan vähintään 50 prosenttiin. Kirjaus ei aiheuta välittömiä muutoksia HSY:n toimintaan. Pääkaupunkiseudulla syntyi vuonna 2012 yhteensä lähes 5 miljoonaa tonnia jätettä. Yhdyskuntajätteen osuus tästä oli noin tonnia, josta kotitalousjätettä oli tonnia. Noin puolet kotitalousjätteen määrästä oli sekajätettä. Vuonna 2013 kotitalousjätteen määrä asukasta kohden oli pääkaupunkiseudulla 318 kg. Kotitalousjätteestä kierrätettiin vuonna 2013 pääkaupunkiseudulla 45 %. Kierrätysaste ei sisällä energiantuotannossa hyödynnettävää jätettä. HSY:n toimialueella voimaan tulleiden jätehuoltomääräysten mukaan asuinkiinteistöillä tulee lajitella erikseen biojäte, kartonki, lasi ja metalli. Uusien erilliskeräysvelvoitteiden vaikutus pääkaupunkiseudun kierrätysasteeseen ei vielä ole nähtävissä tilastoissa. On odotettavissa, että pääkaupunkiseudulla tullaan saavuttamaan 50 %:n kierrätysaste yhdyskuntajätteelle vuoteen 2016 mennessä. Valtakunnallinen energiahyödyntämistavoite tullaan joka tapauksessa saavuttamaan kotitalousjätteen osalta, kun vähintään 30 prosenttia kotitalouksien kierrätykseen kelpaamattomasta jätteestä hyödynnetään energiantuotannossa. 2.5 Kiertotalouden läpimurto / kierrätyskelpoisen jätteen kaatopaikkakielto Kiertotalouden läpimurto: Kierrätyskelpoisen jätteen kaatopaikkakielto vuodesta 2025 lähtien. Kirjaus ei aiheuta välittömiä muutoksia HSY:n toimintaan. HSY on jo luopunut kierrätyskelpoisten jätteiden kaatopaikkasijoituksesta kokonaisuudessaan. 3 Veropäätökset ja niiden vaikutukset veroihin (Hallitusohjelman liite 1) Jäteveroa korotetaan, jätteenpoltolle ei esitetä veroa. Loppusijoitettavan jätteen jäteveron nostamisella on vain vähäinen vaikutus HSY:n talouteen, koska kaatopaikkasijoituksen osuus kaikesta jätteen käsittelytoiminnasta on jo nyt pieni ja tulee pienenemään entisestään Ämmässuolla tapahtuvan jätteiden jalostustoiminnan seurauksena. Loppusijoitettava jätteen määräksi on HSY:n alustavassa TA-TTS suunnitelmassa arvioitu noin 7000 tonnia vuosina, jonka aiheuttama veroseuraamus on n euroa vuodessa eli vajaa 0,5 % jätehuollon toimintamenoista (jätevero 55 /t). Hallitusohjelman linjaus jätteen polton jättämisestä jäteverotuksen ulkopuolelle on HSY:n kannalta taloudellisessa mielessä myönteinen. Jätteiden energiakäyttö vähentää energiatuotannon hiilidioksidipäästöjä ja parantaa energiatuotannon kotimaisuusastetta. 4 Keskushallinnon virastorakenteen uudistus (Rakennepoliittiset uudistukset, s. 29) Keskushallinnon uudistus: Keskushallinnon virastorakenteen uudistusta jatketaan välittömästi tukeutuen Kehu- ja Virsu-hankkeissa omaksuttuihin kehittämisperiaatteisiin

5 1) selkeästä rakenteesta ja ohjauksesta, 2) valtakunnallisesta toimivallasta, 3) asiakasnäkökulmasta, 4) sähköisistä palveluista, 5) kyvystä muutokseen ja riskienhallintaan, 6) julkisen hallinnon yhteistyöhön asiakaspalvelussa. Uudistuksessa kiinnitetään erityistä huomiota johtamisjärjestelmän selkiinnyttämiseen ja kokonaisuuden hallintaan hallinnolliset sektorirajat ylittäen. Hallitus toteuttaa uudistuksen noudattamalla hyvää henkilöstöpolitiikkaa. Jatkovalmistelutyö käynnistetään välittömästi. Esitykset rakenteellisiksi muutoksiksi toimeenpanosuunnitelmineen valmistellaan mennessä. Keskus- ja aluehallinnon virastoselvityshankkeen (VIRSU) yhteydessä on julkaistu raportti VIRSU Valtiollisen ja kunnallisen aluehallinnon ja kuntien työnjakoa selvittävän alatyöryhmän muistio. Tavoitteena on ollut selvittää valtion ja kuntien välistä tehtävänjakoa. Raportissa pohditaan mm. ympäristön tilan seurantaa, s. 53 alkaen: ltio/tyoeryhmaen_muistio_ _final.pdf. Ympäristön tilan seurantaan on arvioitu käytettävän resursseja seuraavasti: valtion keskushallinto (YM, SYKE ja RKTL, huom! Ilmatieteen laitoksen luvut eivät ole mukana) 75 henkilötyövuotta, valtion aluehallinto (ELY-keskus) 84 henkilötyövuotta, kuntakenttä 26 henkilötyövuotta omaa työtä ja 162 henkilötyövuotta ostopalveluina. Arvioidut kustannukset vaikuttavat reilusti ylimitoitetuilta, mutta koska esitetään vain kokonaismäärät eikä arvio ole läpinäkyvä, sen oikeellisuutta on vaikea arvioida. Erityisesti kuntien ostopalvelut samoin kuin valtion ympäristön tilan seurantaan käyttämät resurssit näyttävät huomiota herättävän suurilta. Työryhmä esittää esim. seuraavaa: Ympäristön tilan seuranta tehdään nykyään kunnassa tai kuntien yhteistoimintana, joissakin tapauksissa myös ympäristöä kuormittavat teollisuuslaitokset osallistuvat kunnan järjestämään seurantaan. Käytännössä kunnat hoitavat tehtävää ostopalveluna. Ilmanlaadun seurannan osalta alkuosa pitää hyvin paikkansa, mutta ostopalvelua koskeva kohta ei lainkaan. Kunnat huolehtivat valtaosin itse ilmanlaadun seurannasta ja esim. pääkaupunkiseudulla tehtävästä huolehtii HSY. Raportissa ympäristön tilan seurannassa on käsitelty lakisääteinen ilmanlaadun seuranta, meluselvitykset sekä pinta- ja pohjavesien tilan seuranta. Kuntien osalta on mainittu myös velvollisuus järjestää yleisten uimarantojen veden laadun ja hygienian tarkkailu sekä kunnallisten jäteveden puhdistamojen, kaatopaikkojen ym. kuormitus- ja vaikutustarkkailu sekä kunnallisten vedenottamojen raakaveden laadun valvonta. Raporttiin on poimittu kohtia ympäristönsuojelulaista, mutta mm. ilmanlaatuasetuksia ei ole otettu huomioon. Käytännössä ilmanlaadun seurantavelvoitteet on määritelty ilmanlaatuasetuksissa, joten raportti antaa liian suppean kuvan tehtävän laajuudesta. Työryhmä tunnistaa, että ympäristön tilan seuranta edellyttää paikallista läsnäoloa: Kunnat huolehtivat alueellaan paikallisten olojen edellyttämästä tarpeellisesta ympäristön tilan seurannasta. Mittalaitteet ja niiden huolto ja seuranta on paikkaan sidottua toimintaa. Kunnat hoitavat ympäristön tilaan liittyvät seurantavelvoitteet. Toisaalta työryhmä on sitä mieltä, että Syke ja ELYkeskukset vastaavat pääosin ympäristön tilan selvittämisestä. Käytännössä ilmanlaadun osalta Syke tai ELY-keskus ei vastaa seurannasta. Kunnat huolehtivat ja vastaavat ilmanlaadun seurantajärjestelmien rakentamisesta, ylläpidosta ja laadunvarmistuksesta, päivittäisestä ilmanlaatuviestinnästä ym.

6 ELY-keskuksen vastuulla on huolehtia siitä että ilmanlaadun seuranta sen alueella on riittävää, ja kehottaa tarvittaessa kuntia lisäämään seurantaa. Työryhmän tekemän arvion perusteella työryhmään osallistuneet tahot (ympäristöministeriö, Suomen kuntaliitto, maakuntien liitot ja valtiovarainministeriö) esittävät raportissa omia arvioitaan seuraavasti: Suomen Kuntaliitto: Käytännössä kunnat suorittavat seurannan ostotoimintana ELYkeskuksen ohjeiden mukaisesti. Kunnat voivat käyttää saatuja tietoja alueiden käytön suunnittelun apuna. Syke ja ELY-keskukset vastaavat pääosin ympäristön tilan selvittämisestä. Asiantuntijuus on valtiolla. Toimivalta ELYjen kesken on jaettu, mutta kunnilla on edellä mainitut pakolliset seurannat. Seuranta on normeilla ja ELY-keskuksen määräyksillä hyvinkin ohjattua. Kyseessä on toimeenpanotehtävästä, jonka alkuperäiset velvoitteet tulevat ilmanlaadun ja melun seurannan osalta EU-lainsäädännöstä, mistä ne on delegoitu kunnille. Tulee harkita seurannan siirtoa valtiolle (esim. SYKE ja Ilmatieteen laitos) tai seudullisille yksiköille. Seurattavat kokonaisuudet eivät noudattele kuntien rajoja (esim. ilmanlaatu). Laajemmat seurantakokonaisuudet ovat seurattavaa parametria kohden edullisempia kuin pienet kuntakohtaiset. Säästöä yhteisresursseissa. Huolehdittava kuitenkin paikallisista seurantatarpeista esim. vesistöisissä kunnissa nykyinen seurantaverkko on todettu paikallisesti tarpeelliseksi, luontoselvitysaineistot tarpeen kunnan maankäytön suunnittelussa. Em. seurantaverkot ovat vaarassa harventua valtiolle siirrettäessä. Eri toimijoilla (kunnat, ELYt, toiminnanharjoittajat) valtavasti seurantaaineistoa, tarve yhteiselle tietovarastolle. Maakuntien liitot: Tämäkin tehtävä soveltuisi parhaiten kansanvaltaisen, yhteen kootun aluehallinnon tehtäväksi. VM: Tehtävä toteutetaan kunnissa pääsääntöisesti ostopalveluna, tehtävä sopisi ainakin ilmanlaadun ja melun seurannan osalta valtion tehtäväksi. Ympäristöministeriö ottaa kantaa vain ympäristömeludirektiivin mukaisten meluselvitysten tekemiseen ja puolustaa nykykäytäntöä, jossa tehtävät on jaettu kuntien ja valtion kesken. Muuhun ympäristön tilan seurantaan YM ei ota kantaa. Kommentteja: Erityisesti ilmanlaadun seurannan kannalta hanketta hanketta voidaan kommentoida seuraavasti: 1) Pääsääntöisesti kunnat suorittavat ilmanlaadun seurannan itse, eivät ostopalveluna, 2) ELY-keskus ei anna ohjeita ilmanlaadun seurannassa, 3) kaupunkien ilmanlaadun seurannassa asiantuntemus on kunnilla (menetelmien osalta myös vertailulaboratoriolla Ilmatieteen laitoksessa), 4) kuntien ilmanlaadun seuranta ei ole pelkästään EU:n lainsäädännöstä tulevaa lakisääteistä, pakollista seurantaa, vaan sitä tehdään myös esim. kuntien ilmansuojelutyön tueksi ja 5) usein myös toiminnanharjoittajien ympäristölupien velvoitetarkkailu hoidetaan kuntien ilmanlaadun mittausverkoilla, 6) paikallinen tuntemus on ehdoton edellytys edustavan ilmanlaadun seurannan järjestämisessä, 7) ilmanlaatutietojen osalta yhteinen rekisteri on jo eli Suomen ilmanlaatutiedot on koottu yhteen tietovarastoon ilmanlaaturekisteriin/ilmanlaatuportaaliin, joita ylläpitää Ilmatieteen laitos.

Kymenlaakson Liitto. Hallitusohjelma Kymenlaakson näkökulmasta / liiteosio. Maakuntajohtaja Juha Haapaniemi. Maakuntavaltuusto 8.6.

Kymenlaakson Liitto. Hallitusohjelma Kymenlaakson näkökulmasta / liiteosio. Maakuntajohtaja Juha Haapaniemi. Maakuntavaltuusto 8.6. Kymenlaakson Liitto Hallitusohjelma Kymenlaakson näkökulmasta / liiteosio Maakuntavaltuusto 8.6.2015 Maakuntajohtaja Juha Haapaniemi LIITE 2 Ehdolliset lisätoimet Veronkorotukset Väylämaksujen puolituksen

Lisätiedot

Valtionhallinnon rakenteiden uudistaminen hallituksen ohjelman ja kärkihankkeiden mukaisesti

Valtionhallinnon rakenteiden uudistaminen hallituksen ohjelman ja kärkihankkeiden mukaisesti Valtionhallinnon rakenteiden uudistaminen hallituksen ohjelman ja kärkihankkeiden mukaisesti Kuntamarkkinat 9.9.2015 Hallitusneuvos, yksikön päällikkö Tarja Hyvönen, valtiovarainministeriö Kunta- ja aluehallinto-osasto

Lisätiedot

Lupaprosessien sujuvoittaminen

Lupaprosessien sujuvoittaminen Lupaprosessien sujuvoittaminen INFRA Akatemia 22.1.2016 Anu Kärkkäinen Johtaja, elinkeinoasiat Sipilän hallitusohjelman kirjaukset lupaprosessien sujuvoittaminen Sujuvoitetaan lupa- ja valitusprosesseja

Lisätiedot

Hallitusohjelma 27.5.2015. Poimintoja. rakennusteollisuuden. näkökulmasta. Anu Kärkkäinen 27.5.2015

Hallitusohjelma 27.5.2015. Poimintoja. rakennusteollisuuden. näkökulmasta. Anu Kärkkäinen 27.5.2015 Hallitusohjelma 27.5.2015 Poimintoja rakennusteollisuuden näkökulmasta Anu Kärkkäinen 27.5.2015 Asuntopolitiikka Valtion tukemien asuntojen omistajien yleishyödyllisyysvaateesta luovutaan uuden tuotannon

Lisätiedot

ELY-keskuksen rooli alueidenkäytössä. Irma Mononen, yksikön päällikkö, luonto ja alueidenkäyttö yksikkö

ELY-keskuksen rooli alueidenkäytössä. Irma Mononen, yksikön päällikkö, luonto ja alueidenkäyttö yksikkö ELY-keskuksen rooli alueidenkäytössä Irma Mononen, yksikön päällikkö, luonto ja alueidenkäyttö yksikkö 9.10.2015 2 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävät MRL 18 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

MRL:n muutokset. Merja Vikman-Kaverva

MRL:n muutokset. Merja Vikman-Kaverva MRL:n muutokset Merja Vikman-Kaverva 2.10.2015 Kaavoitusta ja rakentamisen ohjausta uudistetaan Tavoitteena menettelyjen sujuvoittaminen ELY-keskuksille kuuluva poikkeamistoimivalta siirretään kuntiin

Lisätiedot

JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari HAUS kehittämiskeskus Oy, Helsinki Esa Sipilä Pöyry

JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari HAUS kehittämiskeskus Oy, Helsinki Esa Sipilä Pöyry JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 28.1.2016 HAUS kehittämiskeskus Oy, Helsinki Esa Sipilä Pöyry Management Consulting JÄTTEENPOLTON KAPASITEETTI Jätteiden

Lisätiedot

Esityksen laatija 7/4/09 JÄTTEEN POLTON VAIKUTUS KIERRÄTYKSEEN

Esityksen laatija 7/4/09 JÄTTEEN POLTON VAIKUTUS KIERRÄTYKSEEN Esityksen laatija 7/4/09 JÄTTEEN POLTON VAIKUTUS KIERRÄTYKSEEN 30.10.2014 Hyvä ympäristö ei synny sattumalta. Se on yhteinen juttu. Kiertokapula Oy:n tehtävänä on huolehtia mahdollisimman ympäristöystävällisesti

Lisätiedot

Hallitusohjelma 27.5.2015. Poimintoja. rakennusteollisuuden. näkökulmasta. Anu Kärkkäinen 27.5.2015

Hallitusohjelma 27.5.2015. Poimintoja. rakennusteollisuuden. näkökulmasta. Anu Kärkkäinen 27.5.2015 Hallitusohjelma 27.5.2015 Poimintoja rakennusteollisuuden näkökulmasta Anu Kärkkäinen 27.5.2015 Asuntopolitiikka Valtion tukemien asuntojen omistajien yleishyödyllisyysvaateesta luovutaan uuden tuotannon

Lisätiedot

Aluehallinto muutoksessa

Aluehallinto muutoksessa Aluehallinto muutoksessa Ihmisellä on vapaus ja vastuu rakentaa omaa, perheensä ja läheistensä elämää. Luotamme toisiimme. Kunnioitamme toisiamme. Sovimme asioista. Pärjäämme vähemmällä sääntelyllä. MRL-päivät,

Lisätiedot

Rakennusosien ja materiaalien uudelleenkäytön sääntelyyn liittyviä kysymyksiä

Rakennusosien ja materiaalien uudelleenkäytön sääntelyyn liittyviä kysymyksiä Rakennusosien ja materiaalien uudelleenkäytön sääntelyyn liittyviä kysymyksiä ReUSE seminar Ulla-Maija Mroueh VTT Technical Research Centre of Finland Rakennusosien uudelleenkäytön sääntely Miten jäte-

Lisätiedot

Jätteen hyödyntäminen tehostuu. Info jätevoimalasta lähialueiden asukkaille Länsimäen koulu 21.5.2013

Jätteen hyödyntäminen tehostuu. Info jätevoimalasta lähialueiden asukkaille Länsimäen koulu 21.5.2013 Jätteen hyödyntäminen tehostuu Info jätevoimalasta lähialueiden asukkaille Länsimäen koulu Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n jätehuolto Ruskeasannan Sortti-asemasta ympäristöä säästävä Toimipisteet

Lisätiedot

JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Kaukolämpöpäivät 2015, Radisson Blu Hotel Oulu Esa Sipilä Pöyry Management Consulting

JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Kaukolämpöpäivät 2015, Radisson Blu Hotel Oulu Esa Sipilä Pöyry Management Consulting JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Kaukolämpöpäivät 2015, Radisson Blu Hotel Oulu Esa Sipilä Pöyry Management Consulting SISÄLLYS Jätteen energiahyödyntämisen nykytila Kierrätystavoitteet ja kaatopaikkakielto

Lisätiedot

Kaavoituksen muutoksenhaun uudistaminen. Hallitusneuvos Jyrki Hurmeranta Ympäristöministeriö

Kaavoituksen muutoksenhaun uudistaminen. Hallitusneuvos Jyrki Hurmeranta Ympäristöministeriö Kaavoituksen muutoksenhaun uudistaminen Hallitusneuvos Jyrki Hurmeranta Ympäristöministeriö 4.3.2016 Esityksen sisältö 1. Maankäyttö- ja rakennuslain uudistushankkeiden tilanne 2. Muutoksenhaun kehitys

Lisätiedot

Uuden hallitusohjelman toteuttaminen Normien sujuvoittaminen. 2.12.2015 Matti Vatilo, YM

Uuden hallitusohjelman toteuttaminen Normien sujuvoittaminen. 2.12.2015 Matti Vatilo, YM Uuden hallitusohjelman toteuttaminen Normien sujuvoittaminen 2.12.2015 Matti Vatilo, YM Hallituksen keskeiset tavoitteet pelkistetysti Tavoitteet Asuntokysyntään ja asuntotarpeen muutoksiin vastaaminen

Lisätiedot

Liikennejärjestelmät ja asumisen haasteet. Merja Vikman-Kanerva 10.6.2015

Liikennejärjestelmät ja asumisen haasteet. Merja Vikman-Kanerva 10.6.2015 Liikennejärjestelmät ja asumisen haasteet Merja Vikman-Kanerva 10.6.2015 Uudellamaalla on lukuisia liikenneinvestointitarpeita HLJ 2015 investointitarpeet, 10 v ohjelma (HLJ toimikunnan päätös) 1. Pienet

Lisätiedot

Kohti kiertotaloutta hankkeen avaus

Kohti kiertotaloutta hankkeen avaus Kohti kiertotaloutta hankkeen avaus Jarmo Muurman Ympäristöneuvos CIRCWASTE aloitustilaisuus 28.11.2016 Helsinki Kierrätystä edistävää sääntelyä Jätelain muutos kunnan vastuun rajauksesta yhdyskuntajätehuollossa

Lisätiedot

MAL ja maakuntakaavoitus. Merja Vikman-Kanerva

MAL ja maakuntakaavoitus. Merja Vikman-Kanerva MAL ja maakuntakaavoitus Merja Vikman-Kanerva 16.9.2015 Maakuntakaavojen ja yhteisten yleiskaavojen vahvistamisesta luovutaan Vahvistusmenettelyä koskevat säännökset kumotaan YM:n rooli muuttuu valvontatehtävän

Lisätiedot

Esko Meloni, JLY-Jätelaitos ry. Ratkaiseeko jätteenpolttolaitos pohjoisen jätehuollon?

Esko Meloni, JLY-Jätelaitos ry. Ratkaiseeko jätteenpolttolaitos pohjoisen jätehuollon? Esko Meloni, JLY-Jätelaitos ry Ratkaiseeko jätteenpolttolaitos pohjoisen jätehuollon? Sisältö Yhdyskuntajätteet ja niiden käsittely Kierrätyksestä Jätteenpolton kehitys Suomessa Jätevoimala ja rinnakkaispoltto

Lisätiedot

Toiminnan suunnittelu ja talousarvion 2019 valmistelutilanne

Toiminnan suunnittelu ja talousarvion 2019 valmistelutilanne Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2018 1 (1) 19 Asianro 7662/02.02.00/2018 Toiminnan suunnittelu ja talousarvion 2019 valmistelutilanne Yleistä toiminnan ja talouden suunnittelusta Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Ympäristölainsäädännön kehittyminen; mihin olemme menossa? Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn

Ympäristölainsäädännön kehittyminen; mihin olemme menossa? Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn Ympäristölainsäädännön kehittyminen; mihin olemme menossa? Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn 4.5.2017 Vaalikauden TOP 6 säädöshankkeet Yhden luukun palvelujen säädöshanke Ympäristönsuojelulain uudistamisen

Lisätiedot

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus ELY-keskusten roolista uusien maakuntien rooliin Jyrki Palomäki, yksikönpäällikkö 1.12.2016 Maakuntauudistus (sekä maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) muutokset) Alueidenkäytön

Lisätiedot

Eurooppalaiset hallintojärjestelmät vertailussa - selvityshankkeen lähtökohdat

Eurooppalaiset hallintojärjestelmät vertailussa - selvityshankkeen lähtökohdat Eurooppalaiset hallintojärjestelmät vertailussa - selvityshankkeen lähtökohdat TEAS-hankkeen loppuseminaari, Kansallissali 20.9.2016 Ohjausryhmän puheenjohtaja, hallitusneuvos Tarja Hyvönen Kunta- ja aluehallinto-osasto

Lisätiedot

Ajankohtaista HSY:n jätehuollosta

Ajankohtaista HSY:n jätehuollosta Ajankohtaista HSY:n jätehuollosta Isännöitsijöiden koulutustilaisuus Kierrätys tehostuu, hyötykäyttö paranee, Lasi, Metalli ja Kartonki Lasin, metallin ja kartongin kierrätys tehostuu Uudet jätehuolto

Lisätiedot

Kaavajärjestelmän ja rakentamisen lupajärjestelmän sujuvoittaminen - hallitusohjelman tavoitteet

Kaavajärjestelmän ja rakentamisen lupajärjestelmän sujuvoittaminen - hallitusohjelman tavoitteet Kaavajärjestelmän ja rakentamisen lupajärjestelmän sujuvoittaminen - hallitusohjelman tavoitteet Täydennysrakentaminen onnistuu! Uudenmaan liiton seminaari 11.11.2015 Matti Vatilo, YM Hallituksen keskeiset

Lisätiedot

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 28.11.2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Laki ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Luvitusprosessin kehittäminen - mitä yhden luukun periaatteella tavoitellaan? Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn

Luvitusprosessin kehittäminen - mitä yhden luukun periaatteella tavoitellaan? Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn Luvitusprosessin kehittäminen - mitä yhden luukun periaatteella tavoitellaan? Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn Luvitus uudistuu Kokonaan ympäristöluvista pois Varsinaisen ympäristöluvan sujuvoittaminen

Lisätiedot

Keskushallinnon uudistamishankkeen tilannekatsaus

Keskushallinnon uudistamishankkeen tilannekatsaus Keskushallinnon uudistamishankkeen tilannekatsaus 20.5.2016 Timo Moilanen Kunta- ja aluehallinto-osasto Sisältö Virastorakenteen kehittäminen: VIRSUhankkeesta keskushallinnon uudistamiseen Hallitusohjelma

Lisätiedot

Yleiskaavat ja rakentaminen asemakaava-alueiden ulkopuolella

Yleiskaavat ja rakentaminen asemakaava-alueiden ulkopuolella Yleiskaavat ja rakentaminen asemakaava-alueiden ulkopuolella Valmisteilla olevat MRL:n muutokset Seminaari, sipoo 13.5.2016 Matti Laitio, ympäristöministeriö Hallitusohjelman kirjauksia Helpotetaan haja-asutusalueiden

Lisätiedot

t / vuosi. Ravinnerikkaita biomassoja syntyy Suomessa paljon. Ravinnerikkaita biomassoja yhteensä t Kotieläinten lanta

t / vuosi. Ravinnerikkaita biomassoja syntyy Suomessa paljon. Ravinnerikkaita biomassoja yhteensä t Kotieläinten lanta Suomi pyrkii ravinteiden kierrätyksen mallimaaksi. Maataloudella on merkittävä rooli tavoitteen edistämisessä, sillä se on yksittäisistä toimialoista suurin fosforin ja typen käyttäjä. Ravinteita hyödynnetään

Lisätiedot

Lainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta. Hevosyrittäjäpäivät

Lainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta. Hevosyrittäjäpäivät Lainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta Hevosyrittäjäpäivät 13.11.2015 Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous 1900 2014

Lisätiedot

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö 13.9.2012

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö 13.9.2012 Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta Leena Eränkö 13.9.2012 23 Kunnan jätehuoltoviranomainen Kunnalle kuuluvista tämän lain mukaisista jätehuollon viranomaistehtävistä huolehtii kunnan määräämä

Lisätiedot

HE 195/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi jätelain muuttamisesta

HE 195/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi jätelain muuttamisesta HE 195/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi jätelain muuttamisesta EDUSKUNNAN TALOUSVALIOKUNTA 1.3.2018 Yhteiskuntasuhdejohtaja Jorma Mikkonen Lassila & Tikanoja 1 JÄTE EI OLE UHKA VAAN MAHDOLLISUUS

Lisätiedot

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Jätehuollon vastuut Jätelain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluu ympäristöministeriölle ELY-keskus ohjaa ja edistää jätelaissa ja sen

Lisätiedot

HSY:n jätehuollon vuositilasto 2014

HSY:n jätehuollon vuositilasto 2014 HSY:n jätehuollon vuositilasto 214 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority Helsingin seudun ympäristöpalvelut

Lisätiedot

Hankintalain kokonaisuudistus. Talousvaliokunta,

Hankintalain kokonaisuudistus. Talousvaliokunta, Hankintalain kokonaisuudistus Talousvaliokunta, 7.10.2016 Suomesta bio- ja kiertotalouden sekä cleantechin edelläkävijä Lainaus pääministeri Sipilän hallitusohjelmasta 7.10.2016 3 Edelläkävijyys vaatii

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja MRL:n uudistaminen -tilannekatsaus Jyrki Hurmeranta hallitusneuvos

Hallitusohjelma ja MRL:n uudistaminen -tilannekatsaus Jyrki Hurmeranta hallitusneuvos Hallitusohjelma ja MRL:n uudistaminen -tilannekatsaus 1.12.2015 Jyrki Hurmeranta hallitusneuvos MRL:n uudistamisen yleiset tavoitteet Kansanedustaja Matti Vanhanen KIRA -foorumissa 17.11.2015: Kaavoituksen

Lisätiedot

Ajankohtainen neuvottelutilanne. VSV-INFO 9.11.2015 Kari Eskola, työmarkkinalakimies, Akavan Erityisalat

Ajankohtainen neuvottelutilanne. VSV-INFO 9.11.2015 Kari Eskola, työmarkkinalakimies, Akavan Erityisalat Ajankohtainen neuvottelutilanne VSV-INFO 9.11.2015 Kari Eskola, työmarkkinalakimies, Akavan Erityisalat Työllisyys- ja kasvusopimus 25.10.2013 TyKa 20 e (valtiolla 1.8.2014) 0,40 % (valtiolla 1.8.2015)

Lisätiedot

Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen

Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen - vaikuttavammin, rajatummin, täsmällisemmin Käynnistystilaisuus 8.2.2016 Timo Turunen ympäristöministeriöstä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteet. Biolaitosyhdistyksen ajankohtaisseminaari, Lahti 29.10.2014 Markku Salo JLY

Yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteet. Biolaitosyhdistyksen ajankohtaisseminaari, Lahti 29.10.2014 Markku Salo JLY Yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteet Biolaitosyhdistyksen ajankohtaisseminaari, Lahti 29.10.2014 Markku Salo JLY Arvio yhdyskuntajätteen koostumuksesta (2012) Lähde: Tilastokeskus 2012, Jätelaitosyhdistys

Lisätiedot

Virastoselvityshankkeen johtopäätökset ja ehdotukset. Esitys tulosohjausverkoston tapaamisessa Timo Moilanen (VM/KAO/ROY)

Virastoselvityshankkeen johtopäätökset ja ehdotukset. Esitys tulosohjausverkoston tapaamisessa Timo Moilanen (VM/KAO/ROY) Virastoselvityshankkeen johtopäätökset ja ehdotukset Esitys tulosohjausverkoston tapaamisessa Timo Moilanen (VM/KAO/ROY) Esityksen sisältö VIRSU-hankkeen tausta ja tavoitteet Keskushallintoa koskevat kehittämisperiaatteet

Lisätiedot

Hallituksen vuosikertomus eduskunnan lausumat jätelain uudistuksen toimeenpanosta ja seurannasta

Hallituksen vuosikertomus eduskunnan lausumat jätelain uudistuksen toimeenpanosta ja seurannasta Hallituksen vuosikertomus eduskunnan lausumat jätelain uudistuksen toimeenpanosta ja seurannasta Ympäristövaliokunta 18.5.2015 Ympäristöneuvos Riitta Levinen Eduskunnan lausumat EV 360/2010 vp 1. Eduskunta

Lisätiedot

Itsehallintoalueet mitä ovat, mitä tekevät? Hallituksen linjaus

Itsehallintoalueet mitä ovat, mitä tekevät? Hallituksen linjaus Itsehallintoalueet mitä ovat, mitä tekevät? Hallituksen linjaus 7.11.2015 Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Sote- ja aluehallintouudistus Itsehallintoalue Pääministeri Juha Sipilän hallituksen

Lisätiedot

Jätelain muutoksen jatkoaskeleet. Hallitussihteeri Ella Särkkä, YM Kuulemistilaisuus

Jätelain muutoksen jatkoaskeleet. Hallitussihteeri Ella Särkkä, YM Kuulemistilaisuus Jätelain muutoksen jatkoaskeleet Hallitussihteeri Ella Särkkä, YM Kuulemistilaisuus 17.11.2017 Valmistelussa tähän asti tapahtunutta Taustalla hallitusohjelman kirjaus, lisäksi huomioitava uusi hankintalaki

Lisätiedot

kilpailutus Tuija Klaus 2.12.2009

kilpailutus Tuija Klaus 2.12.2009 Jätekuljetusten suunnittelu ja kilpailutus Tuija Klaus 2.12.2009 PERUSTIETOJA Yhtiö on perustettu tt vuonna 2002. Omistajat: Porvoo (49,00 %), Sipoo (25,60 %), Loviisa (9,15 %), Askola (3,95 %), Pernaja

Lisätiedot

Hankintalakiehdotus uhkaa romuttaa toimivan jätehuoltojärjestelmän

Hankintalakiehdotus uhkaa romuttaa toimivan jätehuoltojärjestelmän Hankintalakiehdotus uhkaa romuttaa toimivan jätehuoltojärjestelmän Asiantuntijakuuleminen Eduskunnan talousvaliokunta, 7.10.2016 Riku Eksymä, toimitusjohtaja Yhdyskuntajätehuoltoa tarkasteltava kokonaisuutena

Lisätiedot

KOKOEKO Kuopio 24.2.2011. Jätelaki ja muutokset kuntien jätelaitoksille

KOKOEKO Kuopio 24.2.2011. Jätelaki ja muutokset kuntien jätelaitoksille KOKOEKO Kuopio 24.2.2011 Jätelaki ja muutokset kuntien jätelaitoksille Yhdyskuntajätehuollon vastuunjako Yhdyskuntajätteen kokonaismäärä on noin 2,8 milj.tonnia. Teollisuus 22 % Rakentaminen 31 % Yhdyskuntajäte

Lisätiedot

Nosta rahat pintaan. Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukeminen Jenni Jäänheimo, YM,

Nosta rahat pintaan. Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukeminen Jenni Jäänheimo, YM, Nosta rahat pintaan Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukeminen Jenni Jäänheimo, YM, 5.9.2017 Rahaa on. Sinun hankkeesi rahoitus: Järvi, joki, merenlahti, peltolohko Ympäristöministeriön kärkihankerahoitus

Lisätiedot

KIERRÄTTÄMÄLLÄ. Kiinteistöseminaari 22.3.2013 Jorma Mikkonen

KIERRÄTTÄMÄLLÄ. Kiinteistöseminaari 22.3.2013 Jorma Mikkonen KIERRÄTTÄMÄLLÄ. Kiinteistöseminaari 22.3.2013 Jorma Mikkonen JÄTE EI OLE ENÄÄ UHKA VAAN MAHDOLLISUUS KAATOPAIKAT Tavoitteena hygienian parantaminen Luotiin terveydenhuollon jatkoksi Jätteiden hautaaminen

Lisätiedot

Selvitys jäte- ja hankintalainsäädännön kehittämistarpeista

Selvitys jäte- ja hankintalainsäädännön kehittämistarpeista LUOTTAMUKSELLINEN Selvitys jäte- ja hankintalainsäädännön kehittämistarpeista Eduskunnan talousvaliokunta Mikko Alkio, asianajaja 26.10.2016 Sidosyksikkö ja ulosmyynnin rajanveto Kunta / hankintayksikkö

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen

Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen Tulevaisuuden haasteet jätehuollossa, Joensuun tiedepuisto 24.10.2013 Yhdyskuntajäte Yhdyskuntajäte: vakinaisessa asunnossa, vapaa-ajan asunnossa,

Lisätiedot

HE 195/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi jätelain muuttamisesta

HE 195/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi jätelain muuttamisesta HE 195/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi jätelain muuttamisesta EDUSKUNNAN YMPÄRISTÖVALIOKUNTA 27.2.2018 Yhteiskuntasuhdejohtaja Jorma Mikkonen Lassila & Tikanoja Lassila & Tikanoja Oyj 1

Lisätiedot

Aluehallintouudistus. Tilannekatsaus joulukuu

Aluehallintouudistus. Tilannekatsaus joulukuu Aluehallintouudistus Tilannekatsaus joulukuu 2015 18.12.2015 1 Juha Sipilän hallitusohjelma Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös, jolla yksinkertaistetaan

Lisätiedot

Ratkaisuja kierrätyksen lisäämiseksi kokeiluhankkeiden tuloksia. Sirje Stén, ympäristöministeriö Kiertotalous nyt Helsinki 15.2.

Ratkaisuja kierrätyksen lisäämiseksi kokeiluhankkeiden tuloksia. Sirje Stén, ympäristöministeriö Kiertotalous nyt Helsinki 15.2. Ratkaisuja kierrätyksen lisäämiseksi kokeiluhankkeiden tuloksia Sirje Stén, ympäristöministeriö Kiertotalous nyt Helsinki 15.2.2019 Yhdyskuntajätteen kierrätyksen kokeiluhankkeet Käytännön keinoja yhdyskuntajätteen

Lisätiedot

Jätelautakunnan tavoittaa tarvittaessa myös sähköpostitse:

Jätelautakunnan tavoittaa tarvittaessa myös sähköpostitse: Tiedote 1 (6) Porvoon alueellinen jätelautakunta Rihkamatori B 06100 Porvoo Kunnan järjestämään jätehuoltoon siirtyminen Porvoon alueellinen jätelautakunta toimii jätelain (646/2011) mukaisena jätehuoltoviranomaisena

Lisätiedot

Kaavoitus ja jätehuolto

Kaavoitus ja jätehuolto 1 Kaavoitus ja jätehuolto Kaarina Rautio 21.4.2008 2 Maakunnan kehittämisen malli 2 3 Kaavajärjestelmä (MRL) Valtakunnalliset alueidenkäyttö- tavoitteet - Valtioneuvosto hyväksyy MAAKUNTAKAAVA Kuntien

Lisätiedot

Vesihuollon kehittämispäivä

Vesihuollon kehittämispäivä Vesihuollon kehittämispäivä 14.3.2016 Jyrki Palomäki Alueidenkäyttö- ja vesihuoltoyksikön päällikkö Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 10.3.2016 Ajankohtaista Valtakunnallisen viemäröintiohjelman

Lisätiedot

Lappi vastaa hallitusohjelman haasteeseen. Lapin kuntapäivä

Lappi vastaa hallitusohjelman haasteeseen. Lapin kuntapäivä Lappi vastaa hallitusohjelman haasteeseen Lapin kuntapäivä 25.9.2015 Ratkaisujen Suomi Strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet Työllisyys ja kilpailukyky 1. Kilpailukyvyn vahvistaminen yrittäjyyden ja

Lisätiedot

Kierrätystavoitteet kiristyvät millä keinoilla Suomen kierrätysaste nousuun? Sirje Stén, ympäristöministeriö CIRCWASTE, Helsinki

Kierrätystavoitteet kiristyvät millä keinoilla Suomen kierrätysaste nousuun? Sirje Stén, ympäristöministeriö CIRCWASTE, Helsinki Kierrätystavoitteet kiristyvät millä keinoilla Suomen kierrätysaste nousuun? Sirje Stén, ympäristöministeriö 13.12.2018 CIRCWASTE, Helsinki Suomesta kiertotalouden globaali kärkimaa vuoteen 2025 mennessä

Lisätiedot

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo Jätevirroista uutta energiaa Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo 1 Etusijajärjestys 1. Määrän ja haitallisuuden vähentäminen 2. Uudelleenkäytön valmistelu 3. Hyödyntäminen

Lisätiedot

Eduskunnan ympäristövaliokunta

Eduskunnan ympäristövaliokunta Kuntaliiton kanta: Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksista Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiveiksi (jätedirektiivien muuttaminen) Erityisasiantuntija Tuulia Innala Eduskunnan ympäristövaliokunta

Lisätiedot

HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA. Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS

HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA. Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS Suomen tulevaisuuden visio: Suomi 2025 yhdessä rakennettu Tilannekuva/SWOT Kestävä kasvu ja julkinen

Lisätiedot

Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö

Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen 2016-2018 Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö Vesien ja merenhoitoa tukevat kärkihankkeet YM/ yhteistyö YM/ELY koordinaatio Hakuyhteistyö

Lisätiedot

HELSINKI, SIPOO JA VANTAA VASTINE 2 1

HELSINKI, SIPOO JA VANTAA VASTINE 2 1 HELSINKI, SIPOO JA VANTAA VASTINE 2 1 ELY-keskuksen kirje 11.3.2011 ÖSTERSUNDOMIN YLEISKAAVA-ALUEEN RAIDEYHTEYS HA - HANKKEEN YVA-MENETTELYN SOVELTAMISTARPEEN SELVITTÄ- MINEN Dnro 2011-440, Östersundom-toimikunta

Lisätiedot

Jätevesilainsäädännön uudistuksen vaikutukset jätehuoltomääräyksiin

Jätevesilainsäädännön uudistuksen vaikutukset jätehuoltomääräyksiin Jätevesilainsäädännön uudistuksen vaikutukset jätehuoltomääräyksiin Hajajäteseminaari 13.3.2017 Satu Ala-Könni Jätehuoltokoordinaattori Jätelautakunta Kolmenkierto Jätehuoltoviranomainen ja lietteet Asumisessa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Ympäristölautakunta Ypv/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Ympäristölautakunta Ypv/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2013 1 (6) 239 Lausunto Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle yhteistarkkailusuunnitelmasta HEL 2013-009102 T 11 00 02 UUDELY/261/07.00/2013 UUDELY/290/07.00/2013

Lisätiedot

ELY-keskusten hyvät käytännöt alueidenkäytön ja rakentamisen ohjauksessa

ELY-keskusten hyvät käytännöt alueidenkäytön ja rakentamisen ohjauksessa ELY-keskusten hyvät käytännöt alueidenkäytön ja rakentamisen ohjauksessa 22.10.2015 Tausta ELY-keskusten toimintaa alueidenkäytön ja rakentamisen ohjaajina selvitettiin maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden

Lisätiedot

HE eräiden ympäristöasioiden muutoksenhaun tarkistamisesta 43/2017vp. Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn

HE eräiden ympäristöasioiden muutoksenhaun tarkistamisesta 43/2017vp. Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn HE eräiden ympäristöasioiden muutoksenhaun tarkistamisesta 43/2017vp Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn 1.6.2017 HE:n pääasiallinen sisältö Valituslupajärjestelmän soveltamisalaa laajennettaisiin ympäristöasioissa

Lisätiedot

JÄTTEENKÄSITTELYTOIMINTAA KOSKEVAT KILPAILUNEUTRALITEETTISELVITYKSET (PÖYDÄLLÄ)

JÄTTEENKÄSITTELYTOIMINTAA KOSKEVAT KILPAILUNEUTRALITEETTISELVITYKSET (PÖYDÄLLÄ) OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Hallitus 90 21.08.2015 Hallitus 102 25.09.2015 JÄTTEENKÄSITTELYTOIMINTAA KOSKEVAT KILPAILUNEUTRALITEETTISELVITYKSET (PÖYDÄLLÄ) 1646/00.01.013.0132/2015 Hallitus 90 Esittelijä Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä - reformi. Tilannekatsaus 17.2.2016 Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen

Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä - reformi. Tilannekatsaus 17.2.2016 Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä - reformi Tilannekatsaus 17.2.2016 Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Tehtävien ja velvoitteiden karsimisella laaja poliittinen

Lisätiedot

Euran, Huittisten, Köyliön ja Säkylän jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen. Tausta-aineisto

Euran, Huittisten, Köyliön ja Säkylän jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen. Tausta-aineisto Euran, Huittisten, Köyliön ja Säkylän jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen Tausta-aineisto 2 SISÄLTÖ MÄÄRITELMÄT... 3 1 TAUSTATIEDOT... 4 2 KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS... 5 3 KIINTEISTÖN HALTIJAN

Lisätiedot

HSY - katsaus. Isännöitsijäseminaari 13.11.2014. Raimo Inkinen, toimitusjohtaja

HSY - katsaus. Isännöitsijäseminaari 13.11.2014. Raimo Inkinen, toimitusjohtaja HSY - katsaus Isännöitsijäseminaari 13.11.2014 Raimo Inkinen, toimitusjohtaja 13.11.2014 HSY:n strategia 2020 Visio 2020 : Vastuulliset, tehokkaat ja kehittyvät vesihuolto-, jätehuolto- ja seututietopalvelut

Lisätiedot

Viite: VM:n lausuntopyyntö (VM023:00/2017; VM/504/ /2017)

Viite: VM:n lausuntopyyntö (VM023:00/2017; VM/504/ /2017) Valtiovarainministeriö valtiovarainministeriö@vm.fi Viite: VM:n lausuntopyyntö 10.3.2017 (VM023:00/2017; VM/504/03.01.00/2017) Lausunto esityksestä maakuntien rahoitusta koskevan lakiluonnoksen (HE 15/2017)

Lisätiedot

Hankintalain kokonaisuudistus. Ympäristövaliokunta,

Hankintalain kokonaisuudistus. Ympäristövaliokunta, Hankintalain kokonaisuudistus Ympäristövaliokunta, 28.9.2016 Ympäristötoimialalla on merkittävä rooli kaikissa kiertotalouden eri vaiheissa Tietoisuus korvattavuudesta, uudet kierrätysmateriaalit Ecodesign,

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain muuttaminen Talousvaliokunta Uudenmaan liitto Johtaja Merja Vikman-Kanerva

Maankäyttö- ja rakennuslain muuttaminen Talousvaliokunta Uudenmaan liitto Johtaja Merja Vikman-Kanerva Maankäyttö- ja rakennuslain muuttaminen Talousvaliokunta 14.2.2017 Uudenmaan liitto Johtaja Merja Vikman-Kanerva Hajarakentamisen helpottaminen 44 Yleiskaavan käyttö rakennusluvan perusteena Muutos on

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä 22.11.2018 Kaisa Äijö ALY -palvelukokonaisuus Alueiden suunnittelu ja käyttö Liikenne Ympäristö Epävarmuudesta huolimatta muutosorganisaatiossa

Lisätiedot

ASPA - Mitä seuraavaksi?

ASPA - Mitä seuraavaksi? ASPA - Mitä seuraavaksi? Pilotoinnin päätösseminaari 24.8.2015 Valtiovarainministeriö, Hallitusneuvos Ilkka Turunen Huomioita hallituksen kärkihankkeista Kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentäminen

Lisätiedot

Aluehallinnon uudistaminen

Aluehallinnon uudistaminen Aluehallinnon uudistaminen ALKU-hanke 1092009 10.9.2009 Aluehallinnon uudistaminen Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmassa Hallintoa uudistetaan ja kansanvaltaistetaan. Lääninhallitusten, työvoima- ja

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien 2016-2019 julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Talousvaliokunta Talousjohtaja Mika Niemelä 8.10.2015 TAE2016: TEM politiikkalohkoittain

Lisätiedot

Aluehallinnon uudistus

Aluehallinnon uudistus Aluehallinnon uudistus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen 15.12.2015 Itsehallintoalue Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelma (s. 30): Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta

Lisätiedot

Vesienhoidon toteutusohjelma. Ympäristöministeriö LAP ELY

Vesienhoidon toteutusohjelma. Ympäristöministeriö LAP ELY Vesienhoidon toteutusohjelma Ympäristöministeriö LAP ELY Vesienhoidon toteutusohjelma Vesienhoitosuunnitelmat hyväksyttiin valtioneuvostossa vuonna 2009. Vesienhoidon tavoitteiden konkretisoimiseksi valtioneuvosto

Lisätiedot

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/2014 1 (1) 24 Asianro 7006/02.05.00/2014 Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen

Lisätiedot

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa alkaen

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 24 Asianro 6572/02.05.00.00/2016 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa 1.1.2017 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset

Lisätiedot

Kuntajohdon seminaari

Kuntajohdon seminaari Kuntajohdon seminaari Kuopio 11.11.2015 Hallituksen kärkihankkeiden vaikutukset Itä-Suomeen Elli Aaltonen Ylijohtaja 11.11.2015 1 11.11.2015 2 11.11.2015 3 Strategiset painopisteet ja yhteiset toimintatavat

Lisätiedot

Kunnan, jätelautakunnan ja jäteyhtiön rooleista. Loimi-Hämeen jätehuolto 6.9.2013 Lakiasiainpäällikkö Leena Eränkö

Kunnan, jätelautakunnan ja jäteyhtiön rooleista. Loimi-Hämeen jätehuolto 6.9.2013 Lakiasiainpäällikkö Leena Eränkö Kunnan, jätelautakunnan ja jäteyhtiön rooleista Loimi-Hämeen jätehuolto 6.9.2013 Lakiasiainpäällikkö Leena Eränkö Kuntien jätehuoltoyksinoikeus jatkuu YHDYSKUNTAJÄTEHUOLTO = julkinen välttämättömyyspalvelu

Lisätiedot

Aluehallintouudistus

Aluehallintouudistus Aluehallintouudistus www.alueuudistus.fi Tilannekatsaus tammikuu 2016 1.2.2016 1 Juha Sipilän hallitusohjelma Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös, jolla

Lisätiedot

Tekstiilijäte ja jätehuollon tavoitteet. Tekstiilijäte raaka-aineena -seminaari Sirje Stén, ympäristöministeriö

Tekstiilijäte ja jätehuollon tavoitteet. Tekstiilijäte raaka-aineena -seminaari Sirje Stén, ympäristöministeriö Tekstiilijäte ja jätehuollon tavoitteet Tekstiilijäte raaka-aineena -seminaari 4.6.2014 Sirje Stén, ympäristöministeriö Tekstiilijäte osana jätehuoltoa ja sen tavoitteita Tekstiilien uudelleenkäyttö ja

Lisätiedot

Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi

Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi 11.10.2012 Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi Juha-Heikki Tanskanen Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Jätehuolto ja ilmastonmuutos (vuosi 2010, lähde Tilastokeskus) Suomen khk-päästöt:

Lisätiedot

Kymenlaaksolaista jätehuoltoa vuodesta 1997

Kymenlaaksolaista jätehuoltoa vuodesta 1997 Kymenlaaksolaista jätehuoltoa vuodesta 1997 Kunnat omistavat Kymenlaakson Jätteen Kymenlaakson Jäte Oy Perustettu vuonna 1997 Vuosina 1997-2008 yhtiön tehtävänä oli jätteenkäsittely Tehtävänä huolehtia

Lisätiedot

Valtion rakenteet ja konsernipalvelut kehittyvät. Seija Petrow Valtiovarainministeriö

Valtion rakenteet ja konsernipalvelut kehittyvät. Seija Petrow Valtiovarainministeriö Valtion rakenteet ja konsernipalvelut kehittyvät Seija Petrow Valtiovarainministeriö Rakennepoliittinen ohjelma Hallituksen päätös rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta 29.11.2013. Ohjelman yhtenä

Lisätiedot

Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä

Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä 11.11.2016 Risto Timonen 16.11.2016 Maakuntauudistus Valtakunnallinen aluehallintovirasto kokonaan uusi ympäristötehtäviä AVIeista ja ELYistä Maakunnat kokonaan uusi

Lisätiedot

Kiertotalous ja rakentaminen. INFRA ry Juha Laurila

Kiertotalous ja rakentaminen. INFRA ry Juha Laurila Kiertotalous ja rakentaminen INFRA ry 7.6.2017 Juha Laurila Hallitusohjelma Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 Kärkihanke 3: Kiertotalouden läpimurto ja

Lisätiedot

Aluehallintouudistus. Valmistelun tilannekatsaus, osa IV

Aluehallintouudistus. Valmistelun tilannekatsaus, osa IV Aluehallintouudistus Valmistelun tilannekatsaus, osa IV 6.4.2016 1 Aluehallintouudistus on hallituksen kärkihanke, valmistelu käynnistyy nyt Hallitus on 5.4.2016 tehnyt ratkaisun maakunnille siirrettävistä

Lisätiedot

Keski-Suomi: Circwaste tiekartta

Keski-Suomi: Circwaste tiekartta Keski-Suomi: Circwaste tiekartta Keski-Suomen liitto outi.pakarinen@keskisuomi.fi 2018-2030 @Outi_Pakarinen 1 Sairaalan jätehuollon optimointi Circwaste -osahankkeet Keski-Suomessa Rakennusalan jätemäärät

Lisätiedot

Jätehuoltolautakunnan lausunnoksi on valmisteltu seuraavaa:

Jätehuoltolautakunnan lausunnoksi on valmisteltu seuraavaa: Jätehuoltolautakunta 6 26.02.2015 Lausunto jätehuoltomääräyksiä koskevasta valituksesta 1479/14.06.00.02/2014 Jätehuoltolautakunta 26.02.2015 6 Valmistelija: Jätehuoltoasiamies, Satu Ojala, satu.ojala@salo.fi,

Lisätiedot

Ajankohtaista ympäristöministeriöstä. VAETS-yhdyshenkilöpäivä Ympäristöministeriö Maarit Haakana

Ajankohtaista ympäristöministeriöstä. VAETS-yhdyshenkilöpäivä Ympäristöministeriö Maarit Haakana Ajankohtaista ympäristöministeriöstä VAETS-yhdyshenkilöpäivä 20.1.2016 Ympäristöministeriö Maarit Haakana Lähes nollaenergiarakentaminen Erittäin korkea energiatehokkuus Energiantarve katetaan hyvin laajalti

Lisätiedot

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan.

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan. TEKNISEN TOIMEN TOIMINNALLISET JA TALOUDELLISET TAVOITTEET 2014 TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen hallinto Vastuuhenkilö: Rakennusmestari Tehtävän toiminta-ajatus: Teknisen toimeen sijoittuvan teknisen lautakunnan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 79 Esitys valtioneuvostolle kasvupalvelujen järjestämisvastuuta koskevaksi pääkaupunkiseudun erillisratkaisuksi päätti osaltaan tehdä valtioneuvostolle liitteenä

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI ENERGIAKÄYTTÖÖN TOIMITETTAVAN YHDYSKUNTAJÄTTEEN VARAS- TOINTI JA SIIRTOKUORMAUS

JÄMSÄN KAUPUNKI ENERGIAKÄYTTÖÖN TOIMITETTAVAN YHDYSKUNTAJÄTTEEN VARAS- TOINTI JA SIIRTOKUORMAUS 12.2.2018 JÄMSÄN KAUPUNKI ENERGIAKÄYTTÖÖN TOIMITETTAVAN YHDYSKUNTAJÄTTEEN VARAS- TOINTI JA SIIRTOKUORMAUS JÄMSÄN KAUPUNKI Tarja Kuisma ENVINEER OY Janne Huttunen etunimi.sukunimi@envineer.fi www.envineer.fi

Lisätiedot

VESIHUOLTO 2016 PÄIVÄT

VESIHUOLTO 2016 PÄIVÄT VESIHUOLTO 2016 PÄIVÄT MAA JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ JUHA NIEMELÄ 8.6.2016 1 Sininen biotalous kasvua vesiluonnonvarojen kestävästä hyödyntämisestä ja vesiosaamisesta Maapallon väestö vuonna 2030 noin 9

Lisätiedot