Julkisen talouden rahoitusasema on vahvistumassa ja valtiontalous säilyy ylijäämäisenä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Julkisen talouden rahoitusasema on vahvistumassa ja valtiontalous säilyy ylijäämäisenä."

Transkriptio

1 1 OSAVUOSIKATSAUS II/2006 Yleinen taloudellinen kehitys Valtiovarainministeriön suhdannekatsauksen mukaan talouden toimeliaisuus vahvistui ja laajeni tuntuvasti vuoden 2006 alkupuoliskolla, jolloin BKT ylitti noin 6 prosentilla vuotta aiemman tasonsa. Korkeasuhdanne jatkuu, ja tämän vuoden BKT:n kasvu nousee keskimäärin 4,5 prosenttiin (kevään ennuste oli 3,7 %), josta se tasaantuu ensi vuonna 3 prosentin tuntumaan. Työllisyyden lisäys jatkuu kuluvana ja ensi vuonna, joskin viime vuodesta hidastuvana, joten tavoitteena oleva työpaikan lisäys hallituskauden aikana on jäämässä hieman vajaaksi. Julkisen talouden rahoitusasema on vahvistumassa ja valtiontalous säilyy ylijäämäisenä. Väestön määrä ja työllisyystilanne Tuusulassa Tuusulan väkiluku nousi elokuun loppuun mennessä 435 (v. 2005: 316) hengellä. Syntyneiden enemmyys oli 177 henkilöä (v. 2005: 128) ja nettomuutto 229 henkilöä (v. 2005: 155). Kunnan väkiluku elokuun lopussa oli Tuusulan työllisyystilanne parani kuukausittain koko alkuvuoden. Työttömyysaste elokuun lopussa oli 4,4 % (v. 2005: 5,1 %). Työttömiä työnhakijoita oli elokuun lopussa yhteensä 789 (v.2005: 902). Avoimien työpaikkojen määrä oli 137 (v. 2005: 130). Kuntalainen ja palvelut Yleishallinto ja kunnanviraston johto Presidentinvaalien kahden vaalikierroksen vaalijärjestelyt hoidettiin. Järvenpään, Keravan ja Tuusulan kuntajohtajien kuntaliitosesiselvitystyö ja sen tuloksena syntynyt TRIO-malli valmisteltiin tiiviissä aikataulussa ja julkistettiin Selvitystyö priorisoitiin vähemmän kiireellisten töiden edelle. KUUMA-puheenjohtajuuden mukanaan tuomat velvollisuudet työllistivät kunnan johtoa alkuvuodesta. Konsernipalvelut Varuskuntatyöryhmä neuvotteli varuskunnan maiden ostosta omistajatahojen kanssa. Maapoliittinen ratkaisu odottaa valtion linjauksia valtion maiden asuntotuotantoon saamisesta. Omakotitonttien luovutusta valmisteltiin Halkivaha I ja Roinilanpellon asemakaava-alueilta. Uusi kunnansihteeri aloitti ja arkistosihteeri Langaton henkilöturvajärjestelmä (Wlan -tekniikka) suunniteltiin pelastus- ja suojelupalvelut yksikössä. Terveyskeskus otti sen käyttöön. Järjestelmä on ensimmäinen Suomessa. Henkilöstö- ja palkkahallinnon tietojärjestelmän uudistusprojekti eteni siten, että sähköisiä lomakkeita otettiin käyttöön eri yksiköissä yhä enemmän. Kiireisimmille asunnontarvitsijoille pystyttiin osoittamaan asunto 1-2 kuukauden kuluessa. Posti- ja telepalvelumaksut pienenivät selvästi edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden. Vuoden 2005 loppupuolelle ajoittuneiden laitehankintojen johdosta vuositasolla kustannusten aleneminen on noin 20 %.

2 Kuntakehitys 2 Kuntaliitosesiselvityksen ja sen tuloksena syntyneen TRIO-mallin valmistelutyö toteutettiin. Varuskuntayhteistyöryhmä neuvotteli varuskunnan maiden ostosta omistajatahojen kanssa. Maapoliittinen ratkaisu odottaa valtion linjauksia valtion maiden asuntotuotantoon saamisesta. Valtio tekee parhaillaan omistusjärjestelyjä, joiden seurauksena Metsähallituksen maat tulee siirtymään Senaattikiinteistöille. FOCUS-partnerisopimus allekirjoitettiin Lemminkäinen Oyj:n ja SRV Yhtiöt Oyj:n kanssa , ja se hyväksyttiin valtuustossa Ohjausryhmän ensimmäinen kokous pidettiin Ohjausryhmä päätti ryhtyä valmistelemaan alueen yleissuunnitelmaa. Neuvotteluja maanomistajien kanssa jatkettiin alueiden saamiseksi hankkeen käyttöön. Luovutuspäätökset tehtiin Halkivaha I -asemakaava-alueelta 29 omakotitontin osalta ja Roinilanpellon asemakaava-alueelta 18 tontin osalta. Lisäksi Halkivaha I -alueelta yksi tontti luovutettiin raakamaakaupan yhteydessä. Vuodelle 2008 siirtyvät Halkivaha II -alueelta 20 tontin luovutukset ja vuodelle 2007 Stenbackan alueelta 20 tontin luovutukset. Kunta luovittu toimintakautena 10 työpaikkatonttia ja useita neuvotteluja on meneillään. Jokelan osayleiskaava hyväksyttiin valtuustossa maaliskuussa ja Kellokosken osayleiskaava on tekeillä. Asemakaavan käynnistämissopimuksia tehtiin 10 kpl ja maankäyttösopimuksia 10 kpl vuoden 2006 aikana. Kaavoituslautakunta Kunnanvaltuusto hyväksyi Jokelan osayleiskaavan Kunnanvaltuuston päätöksestä on valitettu Helsingin hallinto-oikeuteen. Kunnanhallitus päätti määrätä MRL:n 201 :n nojalla osayleiskaavan tulemaan voimaan niiltä osin, joihin valitusten ei katsottu kohdistuvan. Kaavoituksen yksityiskohtainen työohjelma hyväksyttiin kaavoituslautakunnassa ja vahvistettiin kunnanhallituksessa Terveystoimi Terveystoimi oli mukana Keravan, Järvenpään ja Tuusulan kuntien yhteistyön kehittämisessä. Esiselvitys valmistui maaliskuun lopussa. Toinen merkittävä hanke on Keski-Uudenmaan sosiaali- ja terveyshuollon yhteistyön kehittäminen. Selvitystyö valmistuu vuoden loppuun mennessä. Sosiaali- ja terveystoimen yhdistämistä selvitettiin. Johtopäätökset tehdään talousarvion käsittelyn yhteydessä. Sairaankuljetus on vuoden alusta lähtien ostettu HUS:sta. Sosiaalitoimi Päivähoitopalveluiden tulosalueella hoidossa olevien lasten kokonaislapsimäärä on ollut nousussa vaikka väestöennusteen mukaan päivähoitoikäisten lasten määrä (n.10kk- 6v.) ei ole kasvanut yhtä voimakkaasti. Henkilöstöä palkattiin tilapäisesti päivähoitoon 13 henkilöä vuoden 2006 aikana. Lisähenkilöstön palkkaamisella vastattiin päiväkotien lapsimäärän kasvusta johtuvaan tarpeeseen. Päivähoitolaissa määritellään kasvatushenkilöstön määrä suhteessa lapsiin. (alle 3v 4 lasta/1 aik., yli 3v. 7 lasta/1 aik.) Tällä 13 henkilön lisäyksellä pystyttiin sijoittamaan päiväkoteihin n. 70 lasta lisää verrattuna vuodenvaihteen tilanteeseen. Tuettu varhaiskasvatus organisoitiin uudelleen siten, että sen koordinaatiosta ja johtamisesta vastaa yksi konsultoivista erityislastentarhanopettajista. Järjestelyn tuloksena voitiin vähentää avustajien määrää.

3 3 Kunta yhdenmukaisti yksityisen hoidon tuella toimivien päiväkotien sopimukset. Yksityisen hoidon tuella toimiville yksiköille haettiin yrittäjiä toimintakauden aikana. Riihikallion palvelukeskuksen suunnittelu on meneillään yhteistyökumppanina yksityinen taho. Suunnittelualueena on koko ostoskeskuksen alue. Tavoitteena on palvelukeskuksen toiminnan alkaminen vuonna Mielenterveyskuntoutujien asumispalveluiden piirissä on 38 asiakasta ja kolme on jonossa. Mikäli asumispalvelua ei järjestetä, joutuu kunta maksamaan erikoissairaanhoidon sakkomaksua henkilöistä, joiden ei enää katsota olevan erikoissairaanhoidon tarpeessa. Asiakkaiden piirissä on tapahtunut myös kuntoutumista niin, että kotiuttaminen on voitu järjestää esimerkiksi ASPA:n tuella. Myös väliaikaista siirtymistä takaisin sairaalahoitoon tapahtuu Yhteistyötä työvoimatoimiston ja sosiaalitoimen kesken on tiivistetty yli 500 päivää työmarkkinatukea saaneiden aktiivitoimenpiteisiin saamiseksi. Yli 500 päivää työmarkkinatukea saaneiden määrä on laskenut edelleen alkuvuoden tilanteesta (164 henkilöä tammikuussa, heinäkuussa 138 henkilöä). Tuen saajia on ollut ajalla kuukausittain keskimäärin 149 henkilöä, joista noin kolmasosa on myös toimeentulotuen asiakkaina. Kunnan kuukausittain maksaman työmarkkinatuen määrä on myös laskenut alkuvuodesta. Kustannukset ovat olleet ajalla noin euroa/kk. Tuulas-lastensuojelun kehittämishankkeen osaprojektit etenivät hankesuunnitelman mukaisesti. Hyrylässä aloitettiin uuden perhevalmennusmallin vuoden kestävä kokeiluryhmä toukokuussa. Lastenkodin toisen osaston profiloitumista alle kouluikäisten lasten arviointiyksiköksi työstettiin ja henkilöstön osaamista lisättiin koulutuksella. Jokelassa työstettiin moniammatillista yhteistyötä ja perhe- ja tekijöiden työmenetelmiä. Kellokoskella luodaan perhekeskuksen toimintamallia. Hankkeen avulla on järjestetty työntekijöille työnohjausta ja koulutusta, lastensuojelun prosessikoulutus, roolikarttakoulutus ja ryhmänohjaus koulutus. Terveystoimi sai valtion hankerahoituksen Nuorten päihdeohjelman v käynnistämiseen. Nuorisoaseman toiminta käynnistyi. Sosiaalitoimi on hankkeessa mukana erityissosiaaliohjaajan työpanoksella Sivistystoimi Trio-kuntayhteistyön selvitysten tekemiseen osallistui koko toimiala. Jokelan koulukeskuksen laajennus valmistui ja otettiin käyttöön elokuussa Kalliomaan sairaalakoulu on mukana Opetushallituksen sairaalakoulujen kehittämishankkeessa (SAIREKE). Hankkeen tavoitteena on saada oppilaan paluu sairaalaopetuksesta omaan kouluun tapahtumaan mahdollisimman kitkattomasti. Koululaisten iltapäivätoiminnan järjestäminen kilpailutettiin ja valittu palveluntuottaja aloitti toiminnan elokuussa Musiikkiopiston tarkistettu opetussuunnitelma tuli voimaan Kulttuuripalvelut järjesti seuraavat lasten kulttuuritoiminnan tapahtumat: Kevään Skidiviikot ja Lasten kesäkurssit. Lasten kulttuuritoimintaan osallistui henkilöä. Museoiden avoinnapito vuoden alusta lähtien: Halosenniemi ja Taidemuseo Martta Wendelin ovat olleet avoinna päivittäin ja Klaavolan mu-

4 4 seo arkisin. Näyttelyiden kävijämäärä elokuun loppuun mennessä oli henkilöä, joka vuositasolla arvioituna tarkoittaa noin kävijää (2005 kokonaiskävijämäärä oli henkilöä).tallennuksessa ja dokumentoinnissa keskityttiin seuraaviin projekteihin: "Aatteiden mies - J.H. Erkko" ja "Tuusula sotilaspitäjänä". Kulttuurilautakunta hyväksyi omalta osaltaan heinäkuussa 2005 valmistuneen Panu Savolaisen raportin "Tuusulan Kulttuurimaisema ja rakennuskanta inventointiraporttiluonnos". Nuorisopalveluiden Mediafoni-hanke jatkuu. Hankkeelle on myönnetty valtionavustusta.lääninhallitus on myöntänyt nuorisopalveluiden ja sosiaalitoimen työllistämisyksikön yhteishankkeelle rahoitusta kahdelle vuodelle. Varikkohanke kestää vuoden 2007 loppuun asti. Sen tavoitteena on kehittää yhteistyötä ja luoda uusia toimintamalleja nuorten aktivoimiseksi työmarkkinoille. Tekninen toimi Seurantajaksolla myönnettiin rakennuslupia huomattavasti enemmän kerros-, rivi- ja teollisuusrakennuksille kuin vuonna Myönnetyissä rakennusluvuissa oli yhteensä 374 asuntoa, kun vastaavana aikana viime vuonna oli myönnetty lupia vain 231 asunnolle. Kerrosalaa myönnetyissä luvissa on m² ja vastaavasti edellisenä vuonna m². Ympäristökeskus keskittyi alkuvuodesta 2006 lakisääteisiin lupa- ja valvontatehtäviinsä. Ympäristöluparatkaisuja lautakunta teki tammi-elokuun aikana viisi. Kiinteistöveron perimistä varten vuoden 2005 aineisto luovutettiin verottajalle. Katuvalo-ohjauksen rakennuttaminen ja katu- ja liikennevalojen hoitosopimuksen aikaansaanti ovat vireillä. Puistoyksikössä keskityttiin taajamien keskustojen kunnossapitoon Jätehuollossa musta-vaaleapussijärjestelmästä luovuttiin. Toinen ongelmajätteiden keräilykierros korvataan viikottain kiertävällä keräilyautolla. Kolme perinteistä keräilypistettä on muutettu syväkeräysastiapisteiksi ja kaksi uutta pahvinkeräyspistettä on rakennettu vastaavalla periaatteella, jotta saadaan ko. astioiden soveltuvuudesta pahvinkeräykseen tietoa. Korvenrannantien varrella Amer-yhtymältä ostetulta tontilta on löydetty vanha alueen kaatopaikka. Pilaantuneet maat on kuljetettava pois. Toimenpiteen on arvioitu maksavan yhteensä noin Energian hinta on pysynyt korkeana, rakennusten kunnossapitoa on vähennetty. Yhteistyötä on lisätty naapurikuntien kanssa. Kievarin vesitornin rakentaminen päätettiin siirtää eteenpäin eli toteutetaan vuoden 2007 loppuun mennessä. Keravan liittyminen YTV-lippualueeseen erillissopimuksin purki aiemman yhteistyön Tuusulan ja Keravan välillä mm. lippukysymyksissä ja jatkossa näyttää, että se hankaloittaa myös raja-alueiden joukkoliikenteen hoitoa, koska Keravan puolen liikenne suunnitellaan yksinomaan YTV-liikennealueen sisäisenä. Samoin aikatauluyhteistyö on vaarassa. SAMPO palvelutuottajan päätös tuotiin uuteen käsittelyyn.

5 5 Kunnan talous Kunnan talous toteutui toimintakatteen osalta suunniteltua heikompana. Toimintamenojen toteutuma talousarvioon nähden oli 66,7% (v. 2005: 65,6 %). Vuoden 2005 tilinpäätösraportoinnin yhteydessä aloitettiin vuoden 2006 osalta selvitystyö, jonka tavoitteena oli saada menotalous pysymään mahdollisimman hyvin talousarvion mukaisena. Kunnanhallitus antoi lautakunnille tehtäväksi miettiä, miten haasteessa onnistuttaisiin. Lautakuntien esitysten pohjalta johtoryhmä teki yhteenvedon talousarvion ylitysuhkista ja menojen kasvun hillitsemistavoista. Käyttötalousmenojen ylitysuhan todettiin olevan noin 2,2 miljoonaa euroa keväällä muutettuun talousarvioon (päihdeprojekti ja virkojen perustamiset, muutos yhteensä euroa) nähden. Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan merkitä tiedoksi talousarvion ylitysuhat, hyväksyä esitetyt toimenpiteet käyttötalousmenojen ylitysuhkien pienentämiseksi lukuun ottamatta eräitä terveystoimen osalta esitettyjä toimenpiteitä. Lisäksi valtuusto päätti, että avoimiksi tulevien vakanssien täyttämistä ja äitiys-/hoitovapaiden ja opintovapaiden sijaisuuksia ei toteuteta automaattisesti vaan tapauskohtaisesti kunnanjohtajan erillisellä päätöksellä sekä velvoitti lautakunnat, tilivelvolliset ja viranhaltijat toimimaan niin, että lisäsäästöjä syntyy vuoden 2006 talousarvioon käyttötalousmenojen osalta. Tämänhetkisen ennusteen mukaan käyttötalousmenot ylittävät muutetun talousarvion noin 2,6 miljoonalla eurolla (alkuperäisen talousarvion noin 2,8 miljoonalla eurolla). Ylityksestä euroa johtuu Korvenrannantien varrella olevan tontin puhdistamiskustannuksista, joiden osalta käydään neuvottelua maa-alueen edellisen omistajan kanssa. Tämänhetkisen ennusteen mukaiset toimialakohtaiset käyttötalousmenojen ylitykset/alitukset muutettuun talousarvioon ovat: Euroa Ylitys - Alitus + Hallinto- ja tukipalvelut Terveystoimi Sosiaalitoimi Sivistystoimi Tekninen toimi Maaperän puhdistaminen Yhteensä Toimintatulot ilman tonttien myyntivoittoja toteutuivat edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna suurempina. Toteutuma talousarvioon nähden oli 63,5 % (v. 2005: 62,7 %). Tonttien myynnistä saatavien myyntivoittojen määrä oli alkuvuonna noin puolet edellisen vuoden vastaavan ajankohdan luvusta, ollen 3,4 milj.. Koko vuoden ennuste on 6,2 milj., eli noin 0,5 miljoonaa talousarviota pienempi. Toimintatulojen (ilman myyntivoittoja) arvioidaan ylittävän talousarvion noin 0,5 miljoonalla eurolla, mikä tarkoittaa toimintatulojen kokonaismäärän toteutumista talousarvion mukaisena. Toimintakate elokuun lopussa oli -80,8 milj. (v.2005: -73,2 milj. ).

6 KUUMA-yhteistyö 6 Verotuloja kertyi suunniteltua enemmän, 78,2 milj. (v.2005: 71,6 milj. ). Vuoden 2005 verotulojen kasvu edelliseen vuoteen nähden oli noin 6 %, mistä johtuen vuoden 2006 tilitykset kasvavat talousarvioon nähden noin 1 milj. :lla. Toukokuussa verohallinto ilmoitti valtion ja kunnan jako-osuuden muutoksesta kuntien eduksi vuoden 2006 tilitysten osalta. Tämä kasvattaa Tuusulan verotuloja noin 1,5 milj,. Verotulojen ennakoidaan tämän hetken arvion mukaan kaiken kaikkiaan olevan noin 3 milj. talousarviota suuremmat vuositasolla. Valtionosuudet sen sijaan tulevat jäämään noin 1 milj. talousarviota pienemmiksi. Sosiaali- ja terveystoimen valtionosuudet jäävät 0,2 milj. alle talousarvion. Opetustoimen valtionosuudet jäänevät 0,8 milj. talousarviota pienemmiksi. Tammikuussa maksettava oppilasmäärän kasvuun perustuva kompensaatio pienentää alitusta jonkin verran. Tuloslaskelman rahoituserät tulevat toteutumaan suunniteltua parempina vuoden vaihteen hyvästä rahoitustilanteesta johtuen. Vuosikatteen määrä oli 9,3 milj.. Edellä esitettyjen ennakkoarvioiden pohjalta vuosikate tulee jäämään 0,3 milj. talousarviota heikommaksi. Investointimenojen toteutuminen talousarvioon nähden, 49,9 % (v. 2005: 65 %), oli alhainen ajankohtaan nähden. Muutetun talousarvion määrärahat (Kiljavan osakepääoma kasvatti investointimäärärahoja 0,8 milj. :lla) näyttävät tällä hetkellä olevan riittävät. Suurten rakennusinvestointien, esimerkiksi Jokelan koulukeskuksen. Tuuskodon ja Kellokosken terveysaseman, töiden eteneminen suunniteltua nopeammin voi aiheuttaa investointien rahoitukseen paineita. Pitkäaikaisen 5 miljoonan euron lainan kilpailutus toteutettiin toukokuun puolessa välissä. Lainan nostoajankohta oli heinäkuussa. Vuosikatteen ennustettu heikkeneminen 0,3 milj. :lla lisää lainatarvetta vastaavasti. Lainaa arvioidaan tarvittavan lisää vuoden 2006 aikana kaikkiaan 9,0 milj., jolloin korollisen velan määrä vuoden lopussa on 15,7 milj., joka tarkoittaa noin 444 /asukas (v: 2005: 193 /asukas). Kunnan johto ja konsernipalvelut KUUMA-kehityskuvatyön toinen vaihe käynnistyi syyskuussa 2005 ja työ on edennyt suunnitellusti. Kehityskuvan II vaihe sisältää seuraavat tehtävät: 1. Kehitys- ja ympäristökuvan 1. vaiheen syventäminen 2. Tausta- ja tilannetietojen tarkentaminen ja päivittäminen 3. Kehitys.- ja ympäristökuvan luonnostarkastelut ja vaikutusarvioinnit 4. Kehitys- ja ympäristökuva luonnos KUUMA- komission ja kuntien käsittelyä sekä julkista vuorovaikutusvahetta varten 5. Kehitys- ja ympäristökuvan kuulemisvaiheen vuorovaikutus ja huolinta 6. Kehitys- ja ympäristökuvan viimeistely vaikutusarviointeineen hyväksymiskäsittelyä varten

7 järjestettiin työseminaari kehitys- ja ympäristökuvaluonnoksesta. Toukokuun aikana valmistellaan luonnoksen kuulemisvaihetta. Kehityskuvan II vaiheen luonnosta on käsitelty seminaareissa ja Kehityskuva on nähtävillä lokakuussa. Tavoitteena on lopullisen kehityskuvan valmistuminen viimeistään alkuvuodesta KUUMA-elinkeinostrategia valmistui. Asia käsiteltiinkuuma-parlamentissa Se sisältää seudulliset tavoitteet, työnjaon kuntien ja Kehittämiskeskus Oy Forumin kesken ja esitykset jatkotoimenpiteiksi. KUUMA-matkailun koordinointi tapahtuu Kehittämiskeskus Oy Forumin toimesta. Projektin puitteissa on osallistuttu mm. Matka messuille. Valmisteilla on seudullisia avauksia. KUUMAn erillishankkeisiin kuuluvan Oikoradan markkinointiosien puitteissa on valmisteltu ja toteutettu oikoradan valmistumiseen ja avajaisiin liittyviä toimenpiteitä. Kunnanhallitus käsitteli seminaarissa Tuusulan, Keravan ja Järvenpään välistä kuntaliitosselvitystä. Kunnanhallitus hyväksyi Kiljavan sairaalayhtiön perustamiseen liittyvät asiakirjat. Kunnanhallitus hyväksyi KUUMA-henkilöstöpalveluyksikön perustamiseen ja käyttöönottoon liittyvän yhteistoimintasopimuksen. Tavoitteena on, että sopimuskunnat - alkuvaiheessa ainakin Järvenpää, Kerava ja Tuusula - päättävät perustaa yhdessä KUUMA-henkilöstöpalvelut siten, että palveluyksikön hallinnoinnista vastaa Järvenpään kaupunki. Hallintojohtaja valmisteli KUUMA-hallintosäännön yhteistyössä yhteistyöjohtajan kanssa. KUUMA-henkilösöstrategia hyväksyttiin KUUMA-hallituksessa ja menee KUUMA-parlamentin vahvistettavaksi. KUUMA-tukipalveluselvityksen pohjalta jatkettiin KUUMA-kuntien yhteistyön syventämissuunnittelua kolmessa eri työryhmässä, joiden puheenjohtajana on Tuusula. Hankintaryhmässä valmisteltiin yhteistä hankintastrategiaa ja johtosääntöä. KUUMA-komissio hyväksyi syyskuun alussa strategian ja johtosäännön. Talousryhmässä kuvattiin yhteisten taloushallinnon prosessin tavoitetilaa ja päätettiin kilpailuttaa yhteinen taloushallinnon järjestelmä. Tuusulan kunta esitti itseään viiden kunnan (Järvenpää, Nurmijärvi, Mäntsälä, Tuusula ja Pornainen) talouspalvelujen isäntäkunnaksi. KUUMA-komissio hyväksyi esityksen syyskuun alussa. Kuumakunnat valmistelivat asuntotoimen valmiussuunnitelmaa, joka liitetään sosiaali- ja terveystoimen valmiussuunnitelmaan. Terveystoimi ja sosiaalitoimi Keski-Uudenmaan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminnan kehittämishanke eteni suunnitellusti. Hankkeessa selvitettiin taustatietoja Hyvinkään sairaanhoitoalueen kuntien ja Keravan osalta. Hankkeessa on tässä vaiheessa mukana kaikki sosiaali- ja terveystoimen toiminnat mukaan lukien ympäristöterveydenhuolto. Palveluja suunniteltiin järjestettäväksi elinkaarimallin mukaan lähi-, seutu- ja keskitettyinä palveluina. Lähetekeskustelu valmistelutyöryhmässä käytiin organisointi vaihtoehdoista. Selvityksen on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.

8 8 Hoitotyön kehittämishankkeessa muodostettiin tavoitteiden mukaisesti painonhallinta- ja tupakasta vieroitusryhmiä jokaiseen osallistuvaan kuntaan niin, että asiakkaita voidaan tarvittaessa ohjata myös toisessa kunnassa olevaan ryhmätoimintaan. Vastaavanlaista ryhmätoimintaa debressiopotilaille kehitellään. Yhteisiä koulutustilaisuuksia järjestettiin mm. masennuksesta, tupakastavieroituksesta ja ravitsemuksesta. Loppuvuodesta järjestetään ryhmänohjaajakoulutus diabeteshoitajille ja liikuntakoulutus. Hanke päättyy vuoden lopussa. Kuuma-kuntien varhaiskasvatuspalveuiden yhteistyönä tehtiin selvitys kuntalisästä. Mäntsälässä ei ole käytössä kotihoidon tuen kuntalisää. Kun verrataan v osalta kotihoidontuella olevien määriä, on luku Mäntsälässä suurin ( osuus 0-6 v 46,8 % ), seuraavina ovat Nurmijärvi 37,2 %, Tuusula 36,7 %, Hyvinkää 32,2 % ja Kerava 32,2 %. Kaikki kuumakunnat ja Hyvinkää osallistuvat Avaimia päivähoidon arkeen - projektiin, mikä lisää työntekijöiden tietotaitoa sekä yhtenäistää käytäntöjä ja lisää yhteistyötä kuntien välillä. Hankkeessa on mukana 13 Etelä-Suomen kuntaa ja siihen on saatu läänin rahoitus. Nurmijärvi hallinnoi hanketta. KUUMA-kuntien ja Hyvinkään vanhuspalvelujen hanke käynnistyi kesäkuun alussa. Hankkeen tavoitteena on ikääntyneiden kuntalaisten palveluiden saatavuuden ja laadun turvaaminen kuntien yhteistyötä kehittämällä. Vammaisten palveluiden seutukunnalliseksi kehittämiseksi perustettu KUUMAtyöryhmä on kokoontunut säännöllisesti kuukausittain. Työryhmä laatii suosituksen vammaispalvelulain mukaisten palvelujen ja etuuksien myöntämisperusteista. Soveltamissuositukset valmistuvat vuoden 2006 loppuun mennessä. Kehitysvammaneuvolaprojekti (KVANT) etenee projektisuunnitelman mukaisesti. Projektissa tehdyn selvitystyön tulokset esiteltiin seminaarissa Hankkeen seutukunnallinen ja kunnallinen osahanke päättyivät elokuussa. Osahankkeista tuotettiin raportit, joita projektivastaava esitteli kesäkuussa KUUMA-kuntien ja Hyvinkään sosiaali- ja terveyslautakunnille/perusturvalautakunnalle. Kuntien tulee alkaen vastata ympärivuorokautisesta sosiaalipäivystystoiminnasta. Kuuma-kuntien ja Hyvinkään sosiaalipäivystystoiminnan kehittämishanke sai valtionavustuksen euroa vuosille Hankkeeseen palkattiin projektipäällikkö alkaen ja alkaen palkataan kaksi sosiaalityöntekijää. Hankkeessa hyödynnetään Järvenpään ja Hyvinkään poliisilaitoksilla jo työskentelevien kolmen sosiaalityöntekijän resurssia. Tuusula toimii hankkeen vastuukuntana. Sivistystoimi: Toisen asteen koulutuksen kehittämishanke ja vaativan erityisopetuksen hanke ovat valmistuneet. Vaativan erityisopetuksen hanke jatkuu erityisopetuksen kehittämis- ja yhteistyöhankkeena.

9 9 Tekninen toimi: KUUMA-kuntien tekniikkatyöryhmässä käsiteltiin mm. tieliikelaitoksen/icecapitalin ehdotus toimintojen yhdistämiseksi lähinnä kunnallistekniikan rakentamis- ja kunnossapitoyksiköissä. Lisäksi tilapalvelujen osalta Trellum Oy esitteli toiminnanohjausjärjestelmää, jolla tilapalvelujen hallinnointi voitaisiin keskittää tai yhteistyötä lisätä. KUUMA-komissio asetti erillisen ympäristöryhmän, jonka tehtävänä on ympäristöterveydenhuollon ja ympäristönsuojelun seutuyhteistyön kehittäminen tavoitteena kaikki tai osan KUUMA-kunnat käsittävä seudullinen ympäristökeskus. KUUMA-ympäristöryhmä tekee vuoden 2006 loppuun mennessä KUUMA-komissiolle esityksen seudullisesta ympäristökeskuksesta. KUUMA joukkoliikenteen hankesuunnitelma valmistui. KUUMA liikenteen määräaikainen suunnittelija aloitti työnsä käytännössä maaliskuun alussa. KUUMA liikennejärjestelmätyöryhmän kautta kunta osallistuu läänin Keskisen Uudenmaan matkapalvelukeskuksen kehittämistyöhön. Kuuma-tietohuoltoryhmä esitti KUUMA-komissiolle Paikkatietojen jakeluselvitys-hankkeen rahoitusta. Katuvalojen ohjausjärjestelmän kilpailuttaminen ja hankinta on menossa KUUMA yhteistyönä Järvenpään kanssa ja valaistuksen kunnossapito kilpailutetaan KUUMA yhteistyössä Keravan ja Järvenpään kanssa. Kaivuulupajärjestelmää kehitetään yhdessä KUUMA kuntien kanssa.

10 10 TULOSLASKELMA Poikkeama Talous- ja suunnittelupalvelut MTA TOT + menon alitus/tulon ylitys TP 2004 TP 2005 TA TOT 8/-06 -% TPE menon ylitys/tulon alitus Verotuloprosentti 17,75 18,00 18,00 18,00 18,00 18,00 Varsinainen toiminta Omaisuuden myyntivoitot , Maankäyttösopimustuotot , Toimintatulot , Toimintamenot , TOIMINTAKATE , Toimintamenojen muutos-% 7,85 8,56 3,22 3,35 4,99 Toimintakatteen muutos-% 10,69 0,64 6,96 6,99 9,37 Verotulot , muutos-% 2,63 6,89 4,91 4,91 7,84 Valtionosuudet , muutos-% 24,13 10,57 5,04 5,04-0,92 Rahoitustulot ja -menot Korkotulot , Muut rahoitustulot , Korkomenot , Muut rahoitusmenot , VUOSIKATE , muutos-% -53,20 167,32-18,92-19,25-22,29 Verorahoitus (verot+valtionosuudet) , muutos-% TP2005/TPE 5,18 7,41 4,93 4,93 6,58 Vuosikate % verorahoituksesta 3,95 9,82 7,59 7,56 10,34 7,16 Vuosikate euro/asukas Vuosikate % poistoista Suunnitelmapoistot (SuMu) , Satunnaiset tulot + 0 Satunnaiset menot - TILIKAUDEN TULOS Poistoeron lisäys (-) tai vähenny Varausten lisäys (-) tai vähennys Siirrot rahastoista + 0 Siirrot rahastoihin TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ Asukkaat /kausi kasvu-% 1,65 1,09 2,32 1,32 1,25 1,32

11 11 RAHOITUS (1.000 EURO) Poikkeama MTA TOT + menon alitus/tulon ylitys VARSINAINEN TOIMINTA JA INVESTOINNIT TP 2004 TP 2005 TA TOT 8/-06 -% TPE menon ylitys/tulon alitus Tulorahoitus Vuosikate ± , Tulorahoituksen korjauserät ± , Investoinnit Käyttöomaisuusinvestoinnit , Rahoitusosuudet investointeihin , Käyttöomaisuuden myyntitulot , Varsinainen toiminta ja investoinnit, netto ± , Rahoitustoiminta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset , Antolainasaamisten vähennykse , Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys Pitkäaikaisten lainojen vähennys Lyhytaikaisten lainojen muutos ± Muut maksuvalmiuden muutokset Palautuskelpoiset liittymismaksut Vaikutus maksuvalmiuteen Asukkaat / kausi kasvu-% 1,65 1,09 2,32 1,32 1,25 1,32 Lainakanta vuoden/kauden lopussa Lainat euro/as

OSAVUOSIKATSAUS II/2007

OSAVUOSIKATSAUS II/2007 OSAVUOSIKATSAUS II/2007 1 Yleinen taloudellinen kehitys Valtiovarainministeriön suhdannekatsauksen 13.9.2007/3 mukaan talouskasvu jatkuu Suomessa edelleen. Korkeasuhdannetta vahvistaa kansainvälisen talouden

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 Tilanteessa 31.3.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.242.673 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 219.483 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2015 Tilanteessa 30.9.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 4.484.701 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1.429.172 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

TALOUSARVIO KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot

TALOUSARVIO KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot TALOUSARVIO 2018 14.8.2017 KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot OVK1 Ennuste 2017 KEHYS TAE 2018 Muutos talousarvioon 2017, euroa Kokonaismuutos-% TA 2017:een

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2016 Tilanteessa 31.3.2016 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.326.582 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 276.404 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Valtuusto hyväksyi Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen ja kunnan välisen palvelusopimusluonnoksen

Valtuusto hyväksyi Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen ja kunnan välisen palvelusopimusluonnoksen 1 OSAVUOSIKATSAUS I/2006 Yleinen taloudellinen kehitys Valtiovarainministeriön suhdannekatsauksen mukaan bruttokansantuotteen kasvu nousee 3,7 prosenttiin osin viime vuoden alkupuoliskon matalan vertailutason

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

1 000 eur KV Konsernipalvelut Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate

1 000 eur KV Konsernipalvelut Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate LIITE: Vuoden 2017 talousarvion muuttaminen Henkilöstön sivukulujen tarkennus: Konsernipalvelut Toimintatuotot 27 593 27 593 Toimintakulut 30 477-92 30 385 Toimintakate -2 884 92-2 792 Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA. Osavuosikatsaus

ALAVIESKAN KUNTA. Osavuosikatsaus ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus 31.03.2015 Kunnanhallitus 11.05.2015 ALAVIESKAN KUNNAN TULOSLASKELMAN TOTEUTUMINEN TAMMI-MAALISKUU 2015 (sisäiset ja ulkoiset erät mukana) Tammi-maaliskuu 2014 TA 2015

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2016 Tilanteessa 30.9.2016 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 4.062.473 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 918.870 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2016

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 Tilanteessa 30.9.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 4.047.286 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1.298.930 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2017 Tilanteessa 31.3.2017 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 2.174.234 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 887.457 euroa ylijäämäinen. Talousarvion mukaiset

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/212 1 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 3/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 356 38 1 35 6 Menot

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2011 2014

RAHOITUSOSA 2011 2014 279 RAHOITUSOSA 2011 2014 280 281 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 2/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 35 32 1 347 3 Menot -4

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 4/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 355 37 1 356-1 Menot -4

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2014 Tilanteessa 30.9.2014 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 4.872.480 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1.891.982 euroa ylijäämäinen. Marraskuun

Lisätiedot

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT 1 TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT KVTES: Vaalit Tulot 40 592 0 0 20 000 20 000 Menot 60 455 0 0 20 000 20 000 Netto -19 863 0 0 0 0 Tilintarkastus Tulot 0 0 0 0 0 Menot 27 987 31

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS NAKKILAN KUNTA VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito 30.4.17 Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS TOIMINTAMENOT/-TULOT KESKUSVAALILAUTAKUNTA

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät 13.2.2013 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Vuoden 2014 TA:n raamin valmistelun eteneminen Talouden tasapainotarkastelu talous- ja suunnittelukeskuksessa Ehdotus

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat. Taulukko 1:

ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat. Taulukko 1: ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus 25.8.2014 Kehyslaskelmat Taulukko 1: Espoon kaupunki: peruskaupunki, liikelaitokset ja erilliset taseyksiköt Vuosien 2015-2017 taloussuunnitelman kehys 14082014 1 000

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2018 Lähde: Peruspalveluohjelma 3.4.2014 sekä Kuntaliiton laskelmat Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 2012-2013 Tilastokeskus, vuosien 2014-2018

Lisätiedot

Tilinpäätöksen ennakkotietoja

Tilinpäätöksen ennakkotietoja Tilinpäätöksen ennakkotietoja 22.2.2017 TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi ennakkotiedon mukaan 367 henkilöllä (e75 881) Rakentaminen edelleen korkealla tasolla; asuntoja valmistui 528 ja lupia myönnettiin

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma Alavieskan kunta Valtuusto JY

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma Alavieskan kunta Valtuusto JY Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma 2017-2019 Alavieskan kunta Valtuusto 19.12.2016 JY Arvio 2016 tilinpäätöksestä tuloslaskelman osalta Poikkeama Tp ennuste - TA 2016 Muutos Tp ennuste - Tp 2015

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015 Tilanteessa 30.6.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 2.228.300 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 181.900 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

Kuukausiraportti 7/2017. Taloushallinto ja suunnittelu -yksikkö

Kuukausiraportti 7/2017. Taloushallinto ja suunnittelu -yksikkö Kuukausiraportti 7/217 Taloushallinto ja suunnittelu -yksikkö Tammi-heinäkuu 217 17.8.217 1) Tuloslaskelma * MTA = muutettu talousarvio ** TA = alkuperäinen talousarvio (käyttötalous) Kum. Tot.-% Kum.

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/213 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 212 TA 213 TA 213 Erotus TA 213 Enn. enn. 3/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 375-11 1 369 7 Menot -4

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 2012 TA 2013 TA 2013 Erotus TA 2013 Enn. enn. 4/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 378-9 1 375 3 Menot

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2019 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS

VUODEN 2019 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2019 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS NAKKILAN KUNTA VUODEN 2019 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2019 kpito 30.4.19 Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS TOIMINTAMENOT/-TULOT KUNNANHALLITUS Henkilöstöhallinto,

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2012 2015

RAHOITUSOSA 2012 2015 271 RAHOITUSOSA 2012 2015 272 273 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1-30.6.2017 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2017 Ennakkotiedon mukaan Ylivieskan asukasmäärä on kasvanut 44 henkilöllä tammikesäkuun aikana. Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan Ylivieskassa

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 4.4.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Kevään 2019 kuntatalousohjelma (4.4.2019) Mikko Mehtonen 4.4.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ VIHTI KASVUSSA Suomen talous jatkoi vuonna 2016 alkanutta kasvu-uraa -> bruttokansantuote +3,1 % Talouskasvu heijastui myös verotilityksiin ja mahdollisti talousarviota paremman

Lisätiedot

Rahoitusosa 2013 2016

Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa... 194 Rahoituslaskelma... 194 Rahoitussuunnitelma... 195 Täydentäviä tietoja... 197 Vantaa talousarvio 2013, taloussuunnitelma 2013 2016 193 Rahoitusosa Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS

TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS 1 TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS Hallintokunnan Kaup.johtajan Tehtäväalue Tilinpäätös Talousarvio esitys esitys Muutos Muutos% 2012 2013 2014 2014 2013/2014 2013/2014 Vaalit Tulot 40 592 0

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: Kuntatalousohjelma 15.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kokonaistaloudelliset ennusteet

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-5 / 2018 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-5 / 2018 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-5 / 218 Kirjanpitotilanne 7.8.218 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA-TA) toukokuun toteutuman perusteella 45 4 35 3 25 2 15 1 5-5 -1 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-6 / 2018 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-6 / 2018 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-6 / 218 Kirjanpitotilanne 8.8.218 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA-TA) kesäkuun toteutuman perusteella 45 4 35 3 25 2 15 1 5-5 -1 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki

Lisätiedot

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016 Juankosken kaupunki Tilinpäätös 2016 Väestömuutokset ja rakentaminen Juankosken virallinen väkiluku 31.12.2016 on 4727. Vähennystä edelliseen vuoteen 77. Syntyneiden enemmyys -37. Kuntien välinen nettomuutto

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-9 / 2018 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-9 / 2018 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-9 / 218 Kirjanpitotilanne 22.1.218 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA-korjattu TA) syyskuun toteutuman perusteella 3 25 2 15 1 5-5 -1 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Maltillisella menokasvulla laadukkaat palvelut Peruskorjauksilla huolehditaan kiinteistökannasta Investoinnit edellyttävät lainanottoa Kansantalouden

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-3 / 2018 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-3 / 2018 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-3 / 218 Kirjanpitotilanne 2.4.218 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA-TA) maaliskuun toteutuman perusteella 3 3 2 1 - - Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki Soster

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut. Konsernijaosto

Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut. Konsernijaosto Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut Konsernijaosto 23.4.2018 Talousarvion 2019 lähetekeskustelu Lähtökohtana uuden kuntastrategian päämäärät 1. Sujuva 2. Hyvinvoiva 3. Vireä Keskeisiä Tuusulan talouden

Lisätiedot

TALOUSARVION SEURANTA

TALOUSARVION SEURANTA TALOUSARVION SEURANTA 31.8.2018 Tuloslaskelma 1.1. -31.8.2018 Tuloslaskelma ulkoinen TP 2017 1-8/2017 TA 2018 1-8/2018 TA-tot Ylitys/alitus Limingan kunta liikelaitoksin Varsinainen toiminta Toimintatuotot

Lisätiedot

Tammi-lokakuun kuukausikatsaus 10/2018

Tammi-lokakuun kuukausikatsaus 10/2018 Tammi-lokakuun kuukausikatsaus 1/218 Taloushallinto ja suunnittelu -yksikkö Tammi-lokakuu 218 1) Tuloslaskelma * MTA = muutettu talousarvio ** TA = alkuperäinen talousarvio (käyttötalous) Kum. Tot.-% Kum.

Lisätiedot

KTA 2017 Muutos KTA eur KV

KTA 2017 Muutos KTA eur KV LIITE VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTTAMINEN Eläkemenoperusteisen maksun vähentäminen: Konsernipalvelut Toimintatuotot 27 593 27 593 Valmistus omaan käyttöön 0 0 Toimintakulut 30 653-79 30 574 Toimintakate

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-4 / 2018 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-4 / 2018 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-4 / 218 Kirjanpitotilanne 17.5.218 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA-TA) huhtikuun toteutuman perusteella 4 35 3 25 2 15 1 5-5 -1 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN 2018 VALMISTELUTILANNE

TILINPÄÄTÖKSEN 2018 VALMISTELUTILANNE TILINPÄÄTÖKSEN 2018 VALMISTELUTILANNE talousjaosto 7.2.2019 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola Tilinimi Tuloslaskelma, ulkoiset ja sisäiset erät sis. Järvenpään Vesi Ennuste 2018 Muutettu KS 2018

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: VM 5.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kuntien ja kuntayhtymien bruttomenot, mrd. 2014 2015*

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-11 / 2018 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-11 / 2018 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-11 / 218 Kirjanpitotilanne 2.12.218 7 Nettomenojen tilinpäätösennuste marraskuun toteutuman perusteella 6 5 4 3 2 - -2 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki Soster Tekninen

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Ennakkotieto taloudellisesta tuloksesta 2018 ja talouden näkymät 2019

Ennakkotieto taloudellisesta tuloksesta 2018 ja talouden näkymät 2019 Ennakkotieto taloudellisesta tuloksesta 2018 ja talouden näkymät 2019 Konsernijaosto 4.3.2019 Markku Vehmas Tilannekuva Vetovoima Palvelutarve Henkilöstö Talous Työttömien määrä (% työvoimasta) 10 9 8

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät

Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät 15.2.2012 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Talousnäkymät maailmalla ja Suomessa Kansantalouden ennustelukuja vuodelle 2012 Laitos Julkaisu- ajankohta BKT muutos

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 7.10.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Syksyn 2019 kuntatalousohjelma (7.10.2019) Mikko Mehtonen 7.10.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010 Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Kvsto 3.11.2010 Kansantalouden kehitys Yksiköity tavaraliikenne viennin osalta vuosina 2006 2010 (Helsingin Satama) Tonnia Kansantalouden ennustelukuja vuodelle

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestö Työpaikat, työvoima ja työllisyys Väestön koulutustaso...

Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestö Työpaikat, työvoima ja työllisyys Väestön koulutustaso... Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ... 4 1.1. Väestö... 4 1.2. Työpaikat, työvoima ja työllisyys... 5 1.3. Väestön koulutustaso... 6 1.4. Kunnan talouden kehitystä kuvaavia tietoja... 7

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus

ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus 30.06.2015 Kunnanhallitus 24.08.2015 106 ALAVIESKAN KUNNAN RAHOITUSLASKELMAN TOTEUTUMINEN TAMMI-KESÄKUU Varsinainen toiminta ja investoinnit Toiminnan rahavirta Vuosikate

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2013 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen 31.3.2014 TILINPÄÄTÖS 2013 Koko kaupunki TP 2012 TP 2013 Muutos % Toimintatuotot 65 402 858 66 701 510 1 298 652 1,99 Toimintakulut -374 691 312-380 627

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-5 / 2017 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-5 / 2017 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-5 / 217 Kirjanpitotilanne 2.6.217 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA-TA) tammi-toukokuun toteutuman perusteella 4 3 2 1-1 -2-3 -4-5 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-8 / 2017 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-8 / 2017 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-8 / 217 Kirjanpitotilanne 2.9.217 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA- korjattu TA) tammi-elokuun toteutuman perusteella 5-5 -1-15 -2-25 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-9 / 2017 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-9 / 2017 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-9 / 217 Kirjanpitotilanne 19.1.217 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA- korjattu TA) tammi-syyskuun toteutuman perusteella 6 4 2-2 -4-6 -8 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-10 / 2017 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-10 / 2017 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-1 / 217 Kirjanpitotilanne 22.11.217 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA- korjattu TA) tammi-lokakuun toteutuman perusteella - - -6-8 -1 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT

LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT LOIMAAN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSKATSAUS Tammikuu LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT 01-12 01-12 2016 Myyntituotot 5 421 423 7 520 900 7 264 623 96,6 Maksutuotot

Lisätiedot

Poikkeama enn./ta yht. Toteutumisennuste. TA 2018 siirrot. TA 2018 yhteensä. Käyttötalousosa (1.000 ) TOT 2017 TA 2018 TA 2018 muutokset

Poikkeama enn./ta yht. Toteutumisennuste. TA 2018 siirrot. TA 2018 yhteensä. Käyttötalousosa (1.000 ) TOT 2017 TA 2018 TA 2018 muutokset Turku 437 462 431 241 431 241 428 914-2 327 159 459 153 846 153 846 155 656 1 810 66 047 67 330 67 330 61 647-5 683 28 271 23 915 23 915 27 971 4 057 159 819 164 743 164 743 164 856 113 23 867 21 407 21

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-8/2016

Osavuosikatsaus 1-8/2016 Oheismateriaali nro 1 Osavuosikatsaus 1-8/2016 Liikelaitos Vastuuhenkilö Tilaliikelaitos Toimitilajohtaja Timo Oksanen Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Tilaliikelaitos huolehtii Kouvolan

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

Jyväskylän maalaiskunta TOIMINNAN JA TALOUDEN KUUKAUSIRAPORTTI Tiivistelmä

Jyväskylän maalaiskunta TOIMINNAN JA TALOUDEN KUUKAUSIRAPORTTI Tiivistelmä 0 Jyväskylän maalaiskunta TOIMINNAN JA TALOUDEN KUUKAUSIRAPORTTI 1.1. 30.4.2008 Tiivistelmä Yleinen taloudellinen kehitys TP 2007 TA 2008 30.4.2008 Bruttokansantuote 4,4 % 3,3 % 2,8 % Työttömyysaste 6,7

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot