Kirjoituskilpailun voittajat Kerro, millainen on hyvä ilmastoteko

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kirjoituskilpailun voittajat 2015. Kerro, millainen on hyvä ilmastoteko"

Transkriptio

1 Kirjoituskilpailun voittajat 2015 Kerro, millainen on hyvä ilmastoteko

2 Kirjoituskilpailu yläasteikäisille Syksyllä 2014 Energiateollisuus ry ja Motiva käynnistivät yläasteikäisille avoimen kirjoituskilpailun. Kilpailussa nuorilta pyydettiin kirjoitusta aiheesta: Millainen tai mikä on hyvä ilmasto- tai ympäristöteko. Kirjoittajia ohjeistettiin, että kilpailutyö saattoi olla esimerkiksi todellinen tai kuvitteellinen lehtihaastattelu, kertomus, uutinen, artikkeli tai mielipidekirjoitus. Tekstin lisäksi kilpailutyössä oli mahdollista käyttää täydennyksenä nuorten ottamia valokuvia tai tekemiä piirroksia.

3 Kirjoituskilpailun voittajina palkittiin Lotta Lehti Mäntysalon koulun 7. luokalta Aada Ukkonen Suininlahden koulun 8. luokalta Lotta Eskola Lumijoen peruskoulun 9. luokalta 400 LAHJAKORTTI URHEILULIIKKEESEEN Palkinnoksi nuoret saivat 400 euron lahjakortit urheiluliikkeeseen. Nuorten kirjoituskilpailun voittajat (vas.): Lotta Lehti (7. lk), Lotta Eskola (9. lk) ja Aada Ukkonen (8. lk). Palkinnot jakoi Apulanta Oy:n toimitusjohtaja, Energiateollisuuden kestävän kehityksen foorumin jäsen Simo Santapukki. Kuva: Olli Häkämies. Kilpailun tausta Kirjoituskilpailu on osa Energiateollisuuden Vuoden ilmastoteko ohjelmaa. Ohjelmassa etsitään ja palkitaan energiaalaan liittyviä hankkeita, tekoja tai panostuksia, joilla torjutaan ilmastonmuutosta. Ohjelman rinnalla järjestetään nuorille vuosittain kilpailu. Tänä vuonna järjestettävällä kirjoituskilpailulla halutaan nostaa esille nuorten ajatuksia ilmasto- ja ympäristöteoista.

4 Kirjoituskilpailun voittaja 7. luokalta Myöhäistä muuttaa tulevaisuutta? Töistä tultuani olin tehnyt mikropopcorneja ja käpertynyt sohvan kulmaan herkkukulho sylissäni. Suomenlapinkoirani Raksu oli oikaissut itsensä viereeni matolle. Selasin kanavien ohjelmatarjontaa. Lopulta päädyin katselemaan ilmastonmuutoksesta kertovaa dokumenttia. Ohjelma alkoi infolla aiheesta. Parrakas ympäristötieteiden professori kertoi että ilmastonmuutos tarkoittaa ilmasto-olojen muuttumista saasteiden ja ihmisten aiheuttamien kasvihuonekaasujen seurauksena. Tämä näkyy ilmakehän ja merien keskilämpötilan nousuna. Jos ilmastonmuutosta ei saada hillittyä, seuraukset voivat olla hyvin vakavat. Professorin puheen jälkeen ruutuun taapersi vitivalkoinen, sympaattinen jääkarhun pentu. Kirkassilmäinen nisäkästutkija kertoi olevansa todella huolissaan jääkarhujen ja monien muiden lajien tulevaisuudesta. On ennustettu että jos ilmasto jatkaa lämpenemistään nykyistä tahtia, neljäsosa maapallon eläinlajeista tulee kuolemaan sukupuuttoon ennen vuotta Jääkarhu on yksi uhanalaisimmista. Jääkarhun jälkeen kuvattiin afrikkalaista poikaa. Pojan iho oli paperinohut ja silmissä oli tyhjä, sumuinen katse. Poika oli menettänyt vanhempansa ja piti yksin huolta sisaruksistaan. Ruokaa ei ollut riittävästi ja sairaanhoito pojan asuinseudulla oli puutelista, lähes olematonta.

5 Toimittaja haastatteli kriisiaputyötä tekevää norjalaista tutkijaa, joka kertoi että ilmaston lämpeneminen tarkoittaisi tulevaisuudessa lisää nälänhädästä kärsiviä ja malarian leviämistä uusille alueille. Tämän lisäksi ilmastonmuutoksen aiheuttamat taloudelliset menetykset tulisivat kohdistumaan pääasiallisesti kehitysmaihin. Ohjelman loputtua olin hämmentynyt ja ahdistunut. Lähdin Raksun kanssa iltalenkille miettimään asiaa. Tuosta tiistai-illasta on kulunut nyt melkein kaksi vuotta. Ohjelmasta saatu tieto vaikutti minuun syvästi ja olen muuttanut elämäntapojani ympäristöystävällisemmiksi. Kierrätän roskani, vien pullot pullonpalautukseen, metallin, lasin ja pahvin keräykseen, vaatteet ja vanhat tavarat hyväntekeväisyyteen ja vanhat huonekalut kirpputorille. Uusia tavaroita ostan vain tarpeeseen. Kotonani käytän sähköä vain tarpeen vaatiessa ja vettäkin säästeliäästi. Pitkät kuumat suihkut ovat historiaa. Sähkö- ja vesilaskuni ovat olleet tuntuvasti pienempiä. Työmatkat kuljen julkisilla ja sään salliessa pyörällä. Joukkoliikenne saastuttaa vähemmän kuin jos jokainen lähtisi liikenteeseen omalla autollaan, ja pyörä on täysin ekologinen vaihtoehto sillä se toimii lihasvoimalla! Elämänmuutokseni myötä aikaa on jäänyt esimerkiksi television katselun sijasta harrastamiselle. Käyn joogatunneilla ja lenkkeilen. Raksun kanssa kilpailemme tottelevaisuuskilpailuissa. Sinäkin voit tehdä asioita ilmastonmuutoksen hillitsemisen ja paremman tulevaisuuden eteen. Me olemme vastuussa maapallosta ja pienillä teoillakin on väliä! Kierrätä roskat, käytä luonnonvaroja säästeliäästi, ja minimoi aiheuttamasi saasteen määrä. Vielä ei ole myöhäistä! Lotta Lehti Mäntysalon koulun 7. luokalta Faktojen lähdetiedot:

6 Kirjoituskilpailun voittaja 8. luokalta Ilmastosanomat: Ilmastonmuutos Ilmastonmuutos on vakava asia. Se puhuttaa nyt ja tulevaisuudessa. Ilmaston lämpeneminen herättää kysymyksiä, voiko ilmastonmuutoksen pysäyttää? Ilmatieteilijät ovat tutkineet asiaa ja ovat todenneet, ettei ilmastonmuutosta pystytä pysäyttämään, mutta sitä on mahdollista hidastaa. Ilmasto- ja ympäristöasioihin perehtynyt asioiden edelläkävijä ja rap-artisti, Ilmari Tuulenvire, on ottanut tavoitteekseen viedä asioita uudelle tasolle ja kannustaa myös nuoria innokkaasti lähtemään taisteluun ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Hänen Ilmastoräppinsä on tullut kuuluisaksi kautta maan. Ilmastorap Nyt kaikkia ilmasto puhuttaa, minä kerron teille, mitä se tarkoittaa. Ilmastonmuutos, mikä se on? Se on asia, joka vaikuttaa. Ilmakehään on tullut aukkoja, kohta siihen kiireesti tarvitaan paikkoja. Ilmakehä meitä suojaa, kun haitallista UV-säteilyä se suodattaa. Mutta, mitä tapahtuu, kun suojaa ei olekaan, huh, meille tulee kuumat paikat olemaan. Jäätiköt sulaa, eikä vedestä ole pulaa. Kun vettä on liikaa, ei ihmisille riitä elintilaa. Luonnonkatastrofejakin lämpö vauhdittaa, se mm. hirmumyrskyt ja metsäpalot aiheuttaa. Kun ilmasto kokoajan lämpenee, se vuodenajat sekajärjestykseen vaihtelee. Päiväntasaajalla elämä tukalaksi käy, kun loppua ei lämpötilan nousulle näy. No, mitä me yhdessä voidaan tehdä? Älä lyhyillä matkoilla sä autoa käytä suotta, se ilmaan turhat pakokaasupäästöt tuottaa.

7 Kävele, juokse, rullaluistele, potkulautaile, hölkkää, pyöräile. Jos pakko on autolla matkustaa, mene linja-autolla, se ajaa samaa asiaa. Tehtaiden piiput mustaa savua tupruttaa, voitaisiinko niihin suodattimet asentaa? Kun kaupunkien päästöjä vähennetään, alkaa luonto kukoistaa, ihmiset hymyilemään. Yksi asia minua myös huolettaa, tehtaat vesistöihin päästöjä upottaa. Siihen on sanottava, iso ei! Nyt loppuu tuollainen peli hei! Kun päästöt jylläävät vesissä, kasvavat myrkylliset levät, joka kesänä. Älä myöskään mattoja pese veden äärellä, pesuaineet rehevöittävät vesistöjä. Toinen pointti, hei roskat roskiin! Ei niitä tarvitse heitellä sinne tienposkiin. Eikä purukumin paikka ole pöydän, tuolin alla, nurkkaan liimattuna tai asfaltilla. Roskat eivät kuulu luontoonkaan, kasvit kuolevat, kukat kuihtuvat, ne eläimien elon vaarantaa. En usko, että on suuri vaiva, niin ole hyvä, roskat sinne pönttöön laita. Ja yksi hyvä tapa on kierrättää, sen avulla kaatopaikkajätettä voi vähentää. Kun lasin, kartongin, paperin, biojätteen sekä paristot lajittelee, Ne kätevästi uusiokäyttöön menee. Älä osta moneen kertaan pakattua tavaraa, se vain turhaa jätettä tuottaa. Ota aina järki mukaan kauppaan, koska muuten mieliteot kärryysi nappaat. Se kuluttaa turhaa rahaa ja raaka-ainetta, eikä säästäminen ole koskaan pahasta. Jos uusia vaatteita jostain haet, mene kirpputorille, siellä näet. On löytöjä niin monia, ja kaikenlisäksi ne ovat halpoja! Asia tai tavara, jos jokin menee rikki, älä osta heti uutta, ehei älä suotta. Sen kannattaa yrittää korjata ensin. Tytöillä hiuksissa on hiuslakkaa, silloin kampaus hyvin pysyy paikoillaan. Mutta se tekee ilmastolle hallaa. Kannattaa suosia lähiruokaa, se tuoreena tulee ja läheltä tuodaan. Ja mikä parasta! Kun moni sitä tilaa, ei hiilijalanjälki ja päästöt ilmastoa pilaa. Viimeinen pointti, ota siitä vaari, niin laskuun kääntyy sähkönkulutuksen kaari. Sammuta valot ja muut sähkölaitteet, kun et niitä tarttee. Eikä talon lämpötilankaan tarvitse olla yli trooppisen asteen. Tämä kannattaa painaa mieleen, sähkölaitteet, kodinkoneet ja elektroniikka paljon sähköä nielee. Tässä oli pari oppia uutta, millä rakennetaan huomattavasti tilaisuutta. Hidastaa ilmaston lämpenemistä, se vaikuttaa pysyvästi elämistä. Ei kerralla kaikkea tarvitse aloittaa, pienin ja varmoin askelin tukevan alun saa. Pian pienet muutokset elämässä jäävät pysyviksi, ja ei kun uusia askelia ottaamaan, vähän kerrallaan. Kannustan kaikki mukaan kestävään kehitykseen, parannetaan maailmaa, kun hyvistä teoista ilon irti saa. Taistelutahtoa, teemme tämän yhteisvoimin, jokainen ajatelkoon minä ilmaston ja ympäristön hyväksi toimin. Minä tahdon parantaa elämää ja maapallo saa elää pidempään. Aada Ukkonen Suininlahden koulun 8. luokalta

8 Kirjoituskilpailun voittaja 9. luokalta Äidin elämän muutos Avaan suihkun hanan ja käännän lämpötilan korkealle. Värjöttelen hetken suihkun ulkopuolella odotellen veden lämpenemistä. Astun suihkuun ja tunnen, miten lämpö leviää kehooni. Pesen hiukseni ja ihoni ja jään vielä viivyttelemään lämpimään suihkuun. Viimein suljen suihkun hanan ja kääräisen pyyhkeen nopeasti ympärilleni. Pesen hampaani ja jätän veden valumaan hampaiden pesun ajaksi. Purskuttelen vettä suussani ja sylkäisen veden lavuaariin. Suljen hanan ja olen aikeissa mennä herättelemään yhdeksänvuotiasta poikaani kouluun, mutta hän jo istuukin aamiaispöydässä. Laitan aamupalaa pöytään ja unohdan jääkaapin oven auki. Yhdeksänvuotias poikani katsahtaa tärkeän näköisenä jääkaapin oveen ja sitten minuun ja sanoo: Opettaja sanoi, että jääkaapin ovi pitää laittaa heti kiinni. Muuten tulee isot sähkölaskut ja ilmasto kärsii. Nyökkään ja vastaan: Unohdin jääkaapin oven auki. Niin, poika sanoo ja jatkaa: Kuulin, miten aamulla lotrasit kauheasti vettä. Veden ja sähkön säästäminen ovat tärkeitä ilmaston kannalta. Hymähdän jotain myöntävästi ja olen mielessäni kiitollinen siitä, että oppilaille opetetaan luonnonsuojelua jo ensimmäisillä luokilla. En itse asiassa ole koskaan ajatellut, että sähkön ja veden säästäminen kuuluvat luonnonsuojeluun. Olen vain pyrkinyt säästämään niitä pitääkseni sähkölaskut mahdollisimman alhaisina. En kuitenkaan muista aina sitäkään.

9 Äiti, voitaisko me mennä kävellen kouluun?, poika kysyy. Tuolla on kyllä aika paljon pakkasta., vastaan. Niin, mutta autolla ajaminen ei ole hyväksi luonnon kannalta. Opettaja sanoi niin. Ja mehän voimme laittaa lämpimästi vaatetta päällemme. Totta, vastaan ja minua puoliksi huvittaa ja puoliksi pistää miettimään se, että yhdeksänvuotiaalle pojalleni luonnon suojeleminen on tärkeämpää kuin 30- vuotiaalle luokanopettajalle, jonka pitäisi näyttää esimerkkiä oppilaillensa. Puemme lämpimät toppavaatteet yllemme ja astumme ulos kirpeään pakkasilmaan. Kello on vasta puoli kahdeksan aamulla, joten ulkona on vielä hämärää. Lumiset puut näyttävät kauniilta tummansinistä taivasta vasten. Tien vieressä seisovat puut tipauttelevat lunta hangelle ja jäniksen jäljet jäävät pakkaslumen alle. Luonto näyttää paljon kauniimmalta kun lähtee oikeasti ulos, eikä katsele sitä auton ikkunoiden lävitse. Lisätietoja Energiateollisuus ry, Milka Kortet Saattelen poikani luokkaan ja jututan opettajaa hetkisen siitä, mitä hän oli opettanut oppilaillensa. Opettaja kertoo, että heidän koulunsa on mukana Vihreä lippu projektissa. Päätän kertoa oman kouluni rehtorille projektista. Yhdeksänvuotias poikani laittoi minut miettimään asioita ja tahdon tehdä mahdollisimman paljon luonnon ja ilmaston hyvinvoinnin eteen. Lotta Eskola Lumijoen peruskoulun 9. luokalta

10 Mainostoimisto Laine 2015

Ilmastonmuutos. Ovatko lukiolaiset tietoisia ilmastonmuutoksesta? Yrittävätkö lukiolaiset tietoisesti ehkäistä ilmastonmuutosta?

Ilmastonmuutos. Ovatko lukiolaiset tietoisia ilmastonmuutoksesta? Yrittävätkö lukiolaiset tietoisesti ehkäistä ilmastonmuutosta? Ilmastonmuutos Ovatko lukiolaiset tietoisia ilmastonmuutoksesta? Yrittävätkö lukiolaiset tietoisesti ehkäistä ilmastonmuutosta? Mikä ilmastonmuutos on? ilmastonmuutos on suurin ympäristöongelma maailmassa

Lisätiedot

Kerro, millainen on hyvä ilmastoteko

Kerro, millainen on hyvä ilmastoteko Kerro, millainen on hyvä ilmastoteko Kirjoituskilpailu 7.-10. - luokkalaisille Syksyllä 2013 Energiateollisuus ry ja Motiva käynnistivät 7-10. -luokkalaisille avoimen kirjoituskilpailun. Kilpailussa nuorilta

Lisätiedot

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013 Nuukuusviikko 2013 LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ Nuukuusviikko vko 16 TEEMAVIIKKO, JOLLE ON TÄNÄ VUONNA VALITTU TEEMAKSI LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ NUUKUUSVIIKOLLA NOSTETAAN TÄRKEÄÄ KESTÄVÄN

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Kulutuksesta kestävään ja vastuulliseen kuluttamiseen

Kulutuksesta kestävään ja vastuulliseen kuluttamiseen Kulutuksesta kestävään ja vastuulliseen kuluttamiseen Avainsanat: kulutus, kestävä kulutus, luonnonvara, millainen kuluttaja sinä olet?, halu ja tarve Mitä kulutus on? Kulutus on jonkin hyödykkeen käyttämistä

Lisätiedot

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS-KILPAILU KEVÄT 2010 PYYKÖSJÄRVEN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKERHO NEULASET PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI Pyykösjärven päiväkoti on mukana kansainvälisessä

Lisätiedot

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa TOIMINNALLASI ON ISO VAIKUTUS YMPÄRISTÖÖN Suurin osa ympäristövaikutuksista syntyy kiinteistöjen käytönaikaisista päivittäisistä toiminnoista,

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME?

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Mieti ensin kaksi kertaa heitätkö roskat luontoon. Tiesitkö, että yksi veteen heitetty tupakka saastuttaa 7 litraa vettä? Kuolemmeko jätteisiimme? Kännykkä vaihtoon uutta ostattaessa,

Lisätiedot

Kestävä kulutus ja kierrätys. Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu

Kestävä kulutus ja kierrätys. Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu Kestävä kulutus ja kierrätys Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu Kulutus Suomessa Suomalainen: Käyttää luonnonvaroja kaksi kertaa enemmän kuin eurooppalainen keskimäärin Tuottaa

Lisätiedot

Onnea ostamalla - vai onnea ostamatta? www.nuukuusviikko.net

Onnea ostamalla - vai onnea ostamatta? www.nuukuusviikko.net Onnea ostamalla - vai onnea ostamatta? Mikä ihmeen kulutus? Minä ja tavarat Mikä on turhin tavarasi? Mitä tavaraa toivoisit ja miksi? Mikä sinun tekemisistäsi on kuluttamista? Mikä ihmeen kaari? Tavaran

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

IHMISKUNTA MUUTTAA ILMASTOA

IHMISKUNTA MUUTTAA ILMASTOA IHMISKUNTA MUUTTAA ILMASTOA Kimmo Ruosteenoja Ilmatieteen laitos, Ilmastotutkimusryhmä KASVIHUONEILMIÖ ILMASTONMUUTOSTEN TUTKIMINEN MALLIEN AVUL- LA TULEVAISUUDEN ILMASTO ILMASTONMUUTOSTEN VAIKUTUKSIA

Lisätiedot

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6)

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) BIOJÄTETTÄ EI VIEDÄ KAATOPAIKALLE, VAAN SIITÄ TEHDÄÄN BIOETANOLIA,

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. ASUNTO JA ASUMINEN ASUMINEN 1. Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. 2. Missä kaupungissa sinä asut? Asun Lahdessa.

Lisätiedot

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely Sanasto ja lämmittely 1. Teitkö kotitöitä, kun olit lapsi? 2. Saitko viikkorahaa? 3. Miksi siivoat? 4. Onko sulla kengät jalassa sisällä? 5. Tuuletatko kotona? 6. Mihin viet paperiroskat ja lehdet? 7.

Lisätiedot

Minkälaisia tunteita ja asenteita ilmastonmuutos meissä herättää? Sari Laine

Minkälaisia tunteita ja asenteita ilmastonmuutos meissä herättää? Sari Laine Minkälaisia tunteita ja asenteita ilmastonmuutos meissä herättää? 8.10.2019 Sari Laine Twitter: @LaineSari 2019 10 300 kgco2e 2030 2 500 kgco2e Tässä ollaan. Tähän pitäisi päästä. 1,5 C polku? Nykyisillä

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Jätevettä syntyy monista kodin toiminnoista, kuten wc, suihku ja ruuanlaitto. Vesivessan vetäminen kuluttaa paljon vettä.

Jätevettä syntyy monista kodin toiminnoista, kuten wc, suihku ja ruuanlaitto. Vesivessan vetäminen kuluttaa paljon vettä. Vesivessan vetäminen kuluttaa paljon vettä. Jätevettä syntyy monista kodin toiminnoista, kuten wc, suihku ja ruuanlaitto. 1-2 Teollisuusmaissa ja kehitysmaiden varakkaammissa perheissä käytetään vesivessoja.

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen

Lisätiedot

#omailmastokokous

#omailmastokokous Oma ilmastokokous on kokous, joka voidaan pitää meidän kavereiden kesken. Päätetään yhdessä, mitä tehdään. Tiäkkö, rasti ruutuun ja nimi alle. Pidän luonnosta ja haluan elää puhtaassa ympäristössä. Tiedän,

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015. Paula Viljanen

Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015. Paula Viljanen Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015 Paula Viljanen Valmentaja Paula Viljanen Ekonomi LCF Life Coach Mindfulness Tunnetaitovalmentaja NLP Practitioner (NLP Master opiskelija) 10 vuoden

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOS JA KEHITYSMAAT

ILMASTONMUUTOS JA KEHITYSMAAT KEHITYSYHTEISTYÖN PALVELUKESKUKSEN KEHITYSPOLIITTISET TIETOLEHTISET 9 ILMASTONMUUTOS JA KEHITYSMAAT Ilmastonmuutosta pidetään maailman pahimpana ympäristöongelmana. Vaikka siitä ovat päävastuussa runsaasti

Lisätiedot

Miksi rajoittaa omaa veden ja energian kulutustaan? Vinkkejä energian säästöön Vinkkejä veden säästöön

Miksi rajoittaa omaa veden ja energian kulutustaan? Vinkkejä energian säästöön Vinkkejä veden säästöön HARAKATKIN HIKOILEVAT Asumisen veden- ja energiansäästö Sisältö Miksi rajoittaa omaa veden ja energian kulutustaan? Vinkkejä energian säästöön Vinkkejä veden säästöön Omien kokemusten vaihto ja keskustelu

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

OPAS JÄRKEVÄÄN VEDEN KÄYTTÖÖN

OPAS JÄRKEVÄÄN VEDEN KÄYTTÖÖN 1 7 6 7 2 3 4 5 Kun tiedät mitä kulutat, tiedät mitä voit säästää OPAS JÄRKEVÄÄN VEDEN KÄYTTÖÖN Suomalainen käyttää vettä keskimäärin 160 litraa vuorokaudessa. Tällä kulutuksella vesimaksun pitäisi olla

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Tietokilpailun tavoitteena on aktivoida oppilaat miettimään, miten kukin omalla toiminnallaan voisi vaikuttaa energiankulutukseen arkielämässä.

Tietokilpailun tavoitteena on aktivoida oppilaat miettimään, miten kukin omalla toiminnallaan voisi vaikuttaa energiankulutukseen arkielämässä. Mari Kyngäs OuLUMA, sivu 1 ENERGIANSÄÄSTÖVISA Avainsanat: energia, energiansäästö, energiankulutus Luokkataso: 5.-7. luokat Tavoitteet: Tietokilpailun tavoitteena on aktivoida oppilaat miettimään, miten

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Viisas kuluttaa vähemmän 2011

Viisas kuluttaa vähemmän 2011 Viisas kuluttaa vähemmän 2011 www.kiertokapula.fi Ekotehokkuus Mitä ekotehokkuus tarkoittaa? Ekotehokkuus tarkoittaa sitä, että vähemmistä raaka-aineista ja energiasta tuotetaan enemmän. Luonnonvaroja

Lisätiedot

Tutkimusyhteenveto: Ilmastonmuutos suomalaisten arjessa -tutkimus (2018)

Tutkimusyhteenveto: Ilmastonmuutos suomalaisten arjessa -tutkimus (2018) Tutkimusyhteenveto: Ilmastonmuutos suomalaisten arjessa -tutkimus (2018) Tutkimuksen taustat ja lähtökohdat Ilmastonmuutos suomalaisten arjessa -tutkimus toteutettiin maaliskuussa 2018. Data kerättiin

Lisätiedot

Päästöt kasvavat voimakkaasti. Keskilämpötilan nousu rajoitetaan 1,5 asteeseen. Toteutunut kehitys

Päästöt kasvavat voimakkaasti. Keskilämpötilan nousu rajoitetaan 1,5 asteeseen. Toteutunut kehitys Maapallon ilmasto on jo lämmennyt noin asteen esiteollisesta ajasta. Jos kasvihuonekaasupäästöjä ei nopeasti vähennetä merkittävästi, 1,5 asteen raja ylitetään. Päästöt kasvavat voimakkaasti Maapallon

Lisätiedot

HÄMEEN VESIEN SUOJELU- VINKIT. Mitä minä voin tehdä?

HÄMEEN VESIEN SUOJELU- VINKIT. Mitä minä voin tehdä? HÄMEEN VESIEN SUOJELU- VINKIT Mitä minä voin tehdä? Leväpartaiset rantakivet, sinilevämassat ja verkkojen limoittuminen ovat kaikki oireita rehevöitymisestä. Myös vieraslajit uhkaavat herkkää järviluontoa.

Lisätiedot

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA Miten perfekti muodostetaan? Perusmuoto Perfekti 1. verbityyppi ottaa olen, olet, on ottanut, olemme, olette, ovat en ole, et ole, ei ole ottanut emme ole, ette

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

I Ympäristönsuojelu Mitkä ovat mielestäsi viisi (5) suurinta paikallista ympäristöongelmaa?

I Ympäristönsuojelu Mitkä ovat mielestäsi viisi (5) suurinta paikallista ympäristöongelmaa? I Ympäristönsuojelu Mitkä ovat mielestäsi viisi (5) suurinta paikallista ympäristöongelmaa? 1.Liikenne 3a 15 42 % 2. Melu 5 3.lmansaasteet ja/tai hajut 1 24 67 % 4. Likaiset kadut 7 19 % 5. Julkisten rakennusten

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Istu hyvin! - tietoa istumisesta ja ergonomiasta

Istu hyvin! - tietoa istumisesta ja ergonomiasta Istu hyvin! - tietoa istumisesta ja ergonomiasta Vinkkejä kalvosarjan käyttöön Kalvosarjassa käsitellään istumisen määrää ja hyvää istumisergonomiaa. Kalvosarjan sisältö sopii alakoulun 5. 6. luokille

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Kasvihuoneilmiö on luonnollinen, mutta ihminen voimistaa sitä toimillaan. Tärkeimmät ihmisen tuottamat kasvihuonekaasut ovat hiilidioksidi (CO

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

1 kpl 50 cm levykehysmoppi 1 kpl kostutettu mopin lankaosa (vihreä 50cm kokoinen) 1 kpl lakaisulasta + rikkalapio 1 kpl pölynimuri 2 kpl siivousliina

1 kpl 50 cm levykehysmoppi 1 kpl kostutettu mopin lankaosa (vihreä 50cm kokoinen) 1 kpl lakaisulasta + rikkalapio 1 kpl pölynimuri 2 kpl siivousliina Kassun takkahuoneen siivous AKKAHUONEEN SIIVOUS + PUKUHUONE + KÄYÄVÄ 1 vähintään 16 vuotias + 2 muuta henkilöä 1 kpl 50 cm levykehysmoppi 1 kpl kostutettu mopin lankaosa (vihreä 50cm kokoinen) 1 kpl lakaisulasta

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Ohjeita peda.net palvelun Luo uusi osioon

Ohjeita peda.net palvelun Luo uusi osioon Ohjeita peda.net palvelun Luo uusi osioon - Elikkä tuo kyseinen kohta löytyy omalta sivultasi oikeasta ylä-laidasta, kuten alla näkyvästä kuvasta näkyy. Sekä tuo kyseinen kohta näkyy luokkien sivuilla

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Kasvihuoneilmiö on luonnollinen ilman sitä maapallolla olisi 33 C kylmempää. Ihminen voimistaa kasvihuoneilmiötä ja siten lämmittää ilmakehää esimerkiksi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Mitä teet viikonloppuna?

Mitä teet viikonloppuna? Mitä teet viikonloppuna? On sunnuntai ja Saidin ja Leilan perhe menee uimahalliin. He harrastavat uimista ja saunomista usein viikonloppuisin. Tänään he pakkaavat uimapuvut, pyyhkeet, shampoot, saippuat,

Lisätiedot

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 3 pisteen tehtävät 1) Mikä on pienin? A) 2 + 0 + 0 + 8 B) 200 : 8 C) 2 0 0 8 D) 200 8 E) 8 + 0 + 0 2 2) Millä voidaan korvata, jotta seuraava yhtälö

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Laitteiden ekologiset selkäreput

Laitteiden ekologiset selkäreput Laitteiden ekologiset selkäreput 2190 kg 5233 kg 1394 kg Ministereoiden ekologinen selkäreppu 1394 kg Laskennan oletukset: Laitteen käyttöikä 8 vuotta, laitteen teho käytettäessä 15 W ja valmiustilassa

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt:

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: 1 LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: On jälleen tullut aika testata osaamisesi. Koekappaleina ovat kappaleet 7-9. Muista LUKEA KAPPALEITA ÄÄNEEN useaan otteeseen ja opetella erityisen hyvin KUVASANASTOT ja

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Korttien avulla voi esimerkiksi

Korttien avulla voi esimerkiksi Mallia luonnosta Korttien avulla voi esimerkiksi Kasveille ja eläimille on kehittynyt monenlaisia keinoja toimia energiatehokkaasti ja hyödyntää uusiutuvaa energiaa. Näistä ihmisellä on paljon opittavaa.

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

Päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten energiansäästövinkit

Päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten energiansäästövinkit Päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten energiansäästövinkit 4V-hankeen päätösseminaari 23.11.2010 Teea Markkula Vantaan kaupunki, sivistystoimi Vantaan kaupunki kestävän kehityksen suunnannäyttäjänä Vantaan

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Ilmastonmuutosta hillitsemässä

Ilmastonmuutosta hillitsemässä Ilmastonmuutosta hillitsemässä Ekotukihenkilöiden tapaaminen 9.11.2011 Pääsihteeri Leo Stranius 1 Leo Stranius, HM Luonto-Liiton pääsihteeri Ympäristöasiantuntija Kansalaistoiminnan tutkija Lue lisää:

Lisätiedot

LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT

LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT Osallistujamäärä alle 20 Leirialue nimi (leiriläiset) 2050 koko

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu.

Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu. Lain mukaan joka kodissa täytyy olla palovaroitin. Tulipalo alkaa usein keittiöstä. Jos rasva syttyy palamaan, laita kansi päälle. Älä koskaan käytä vettä. Huolehdi palavasta kynttilästä. Älä tupakoi sängyllä

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

KYLPYHUONEEN TERVEYDEKSI

KYLPYHUONEEN TERVEYDEKSI KYLPYHUONEEN TERVEYDEKSI WC-TUPLANUPPI VEDEN SÄÄSTÖÖN NUPPIMALLEILLA TYYLIÄ KYLPYHUONEEN SISUSTUKSEEN MITEN HUOLEHDIT KYLPYHUONEESI HYGIENIASTA VANHAN KOTIMAISEN WC-ISTUIMEN HUOLTAMINEN WC-TUPLANUPILLA

Lisätiedot

Onni on rajaton Sähköinen versio löytyy www.4v.fi/julkaisut Aiheet: Mitä onni on? Happy Planet Index BKT & onnellisuus Hyvän elämän osatekijät Mikä lisää onnellisuutta? Kestävä kulutus - rajat on Vastuulliset

Lisätiedot

Energia- ja ilmasto-ohjelma 04/2019. MAIJA ALASALMI Kehittämispäällikkö

Energia- ja ilmasto-ohjelma 04/2019. MAIJA ALASALMI Kehittämispäällikkö Energia- ja ilmasto-ohjelma 04/2019 MAIJA ALASALMI Kehittämispäällikkö Esityksen sisältö 1. Miksi energia- ja ilmastoohjelmaa tarvitaan 2. Tavoitteet 3. Tavoitetila vuonna 2035 4. Päästöjen tilanne Vaasassa

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely Helmikuu 2013 Vastaajia yhteensä 539 Koonti Inkeri Ahvenisto Vastaajat alaluokkien kyselyssä: yht. 314 hlö Vastaajat yllun + henkilöstön

Lisätiedot

OPAsTUsTA EKOILUUN. tehtävävihko lapsille

OPAsTUsTA EKOILUUN. tehtävävihko lapsille OPAsTUsTA EKOILUUN tehtävävihko lapsille Pähkinä purtavaksi Tämä vihko on tarkoitettu alakouluikäisille lapsille, jotka haluavat tietoa jätteistä ja niiden kierrättämisestä. Vihko sisältää monen tasoisia

Lisätiedot

Talvinen luonto -tehtävärastit. Avainsanat: biologia, talvehtiminen. Luokkataso: 1.-4. lk. Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi

Talvinen luonto -tehtävärastit. Avainsanat: biologia, talvehtiminen. Luokkataso: 1.-4. lk. Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi Suvi Saarnio ja Merja Vaaramaa OuLUMA, sivu 1 Talvinen luonto -tehtävärastit Avainsanat: biologia, talvehtiminen Luokkataso: 1.-4. lk Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi Suvi Saarnio ja Merja

Lisätiedot

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 Mun talous -hanke teetti toukokuussa 2014 kyselyn porilaisilla toisen asteen opiskelijoilla (vuonna -96 syntyneille). Kyselyyn vastasi sata

Lisätiedot

OHJEITA RATSASTAJILLE

OHJEITA RATSASTAJILLE OHJEITA RATSASTAJILLE TALLILLE SAAPUMINEN Saavuthan tallille viimeistään 30 minuuttia ennen tunnin alkua. Maneesin vieressä on parkkipaikka, minne jätetään autot. Pihaan ei ajeta autoilla! Polkupyörän

Lisätiedot