He johtavat Pirkkalaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "He johtavat Pirkkalaa"

Transkriptio

1 UUTUUS! Fujifilm EXR ,- Palmrothintie 2, Pirkkala Av. ark , la Puh Pirkkala Härmälä Hatanpää Keskiviikko , nro 16 Jääkiekon maailmantähtiä Pirkkalaan Jos kiinnostaa nähdä entisten jääkiekkolegendojen pelaamista, kannattaa suunnata tällä viikolla Pirkkalan jäähalliin. Keskiviikosta lauantaihin siellä pelataan osa Tampereella järjestettävien jääkiekkoveteraanien MM-kisojen otteluista. Tampereen ja Pirkkalan lisäksi käytössä ovat muutkin kaupunkiseudun jäähallit. Kisoihin osallistuu 146 joukkuetta eri puolilta maailmaa. Pirkkalassa pelejä on koko loppuviikon aamusta iltaan. Sisäänpääsy on maksuton. Jäähallin osakkeita kunnalle Pirkkalan kunta on hankkinut omistukseensa lisää Pirkkalan Jäähalli Oy:n osakkeita. Pirkkalan Liikunta ry:n omistuksessa olleet osakkeet päätyivät kunnalle 2750 euron hinnalla. Kunta omistaa nyt 83 prosenttia jäähallista oltuaan yhtiössä alun perin vähemmistöosakkaana. He johtavat Pirkkalaa Pirkkalan valtuusto sai uudet puheenjohtajat maanantain kokouksessa. Valtuustoa luotsaavat Raili Naskali, 1. varapj. (edessä oikealla), Pertti Skogberg, puh.joht. ja Helena Pulkkinen, 2. varapj. Jukkamatti Hiltunen (takana vas.) valittiin kuntaneuvokseksi. Pormestarina jatkaa Helena Rissanen ja toisena kuntaneuvoksena Kari Talasmäki. Lisää valtuuston kokouksesta sivulla 4. SÄÄ Torstai +7 Nokia Pirkkala +5 Tampere Kangasala Perjantai Nokia Pirkkala Vesilahti Lempäälä Vesilahti 5:42 21:08 +5 Valkeakoski 5:39 21:11 Tampere Kangasala Lempäälä Valkeakoski Lauantai +7 Maanantai +9 Sunnuntai Tiistai Selkeä Melko selkeä Puolipilvinen Melko pilvinen Pilvinen (Jäätävä) tihku (Lumi)kuuro (Lumi)sade Ilmavalvontaa harjoitellaan Satakunnan lennoston tukikohtakomppania järjestää aisti-ilmavalvonnan harjoituksen Tampereen, Lempäälän ja Pirkkalan alueilla ajalla Harjoitusjoukon kokonaisvahvuus on noin 40 henkeä. Puoluesihteeri Jarmo Korhonen Pirkkalaan Keskustapuolueen puoluesihteeri Jarmo Korhonen vierailee Pirkkalassa ensi sunnuntaina. Korhonen puhuu ajankohtaisista asioista Pirkkalan keskustan järjestämässä tilaisuudessa, joka pidetään kunnantalon valtuustosalissa. Kahvitarjoilu alkaa kello 15, Korhonen pääsee ääneen kello 16.

2 2 PIRKKALAINEN Rakkaamme Esko Kaarlo Villiam SALOMÄKI * Hämeenkyrö Pirkkala Kaivaten Asta Tomi ja Marjo Susanne, Jarmo ja Marianna sukulaiset ja ystävät Lähdit niin hiljaa, että aamu vain kuuli. Sylissään kantoi sut keväinen tuuli mut sydämiimme läpi elämän, jätit muistosi lämpimän. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme,että rakkaamme siunataan Pirkkalan vanhassa kirkossa torstaina kello 13.00, jonka jälkeen muistotilaisuus Juhlatalo Rantaniityssä. Palvelemme ma-pe 9-20, la 10-16, su Tervetuloa! Suupantori 4, Pirkkala, puh Katso tarjoustuotteemme osoitteesta Tule soutamaan kirkkovenettä! K E V Ä T V E R Ä J Ä Soutu alkaa 6.5. ja jatkuu torstaisin läpi kesän. Tiedustelut jukka.peltola@evl.fi tai Katso srk-palsta! Kirkkoveräjän srk-talolla su klo Kevätveräjässä varhaisnuorten kerhot esiintyvät. Näytelmä, musiikkiesityksiä, kokkikerhon herkkuja, diabolokerhon temppuja, pienoismalleja jne. Sählykerhojen välinen peli Nuolialan koulun salissa. Klo 12 hartaus ja ruokailu (3/1e). Iltapäiväkahvit. Tervetuloa! ASUNTOKAUPPAA 3. SUKUPOLVESSA VUODESTA 1969! Tutustu Pirkkalan laadukkaimpaan uudistarjontaan: TaloMaa on Kurikan alueen expertti yli 200 asunnon myyntikokemuksella. Jos olet myymässä asuntoasi Kurikasta, niin ota yhteyttä. Asumisterveisin Tuukka Salomaa (Pirkkala) HM, LKV, RAK KIINTEISTÖTOIMISTO TaloMaa [A] p tuukka.salomaa@talomaa.fi Hämeenkatu 10 B Suomen Keskustan puoluesihteeri JARMO KORHONEN Pirkkalan kunnan valtuustosalissa su klo 16. Kahvitarjoilu klo 15 alkaen. Tilaisuus on avoin kaikille. Tervetuloa! Veteraanipäivän toritapahtuma klo 9-13 tietoa veteraanitoiminnasta hernekeittoa 5 annos, myös mukaan Tervetuloa arpoja Tampereen Kotkien Weteraanisoittajat (klo 10-12) Pirkkalan Sotaveteraanit ry SANA Tervetuloa mukaan seurakuntasi toimintaan! Seurakuntatoimisto ja taloustoimisto (Suupantie 10) avoinna ma pe klo 9 13, lisäksi ma klo 15 17, puh , kotisivut: Kirkossa Perkiöntie 40: Jumalanpalvelus su klo 10, Tuula Mannermaa, Arto Köykkä, Liisa Aaltola. Kirkon keskiviikko ke 28.4., kaiken ikäisille viikottain, hartaus klo 11.30, ruokailu (2,50e/1e) ja lauluhetki klo Äitienpäivän lounas su 9.5. messun jälkeen (klo 11.30). Aikuiset 12, lapset 7 15 v. 6. Lippuja myydään Sirpakasta (Suupantie 10). Lounaan tuotto lähetystyöhön. Järj. Kansanlähetys ja seurakunta. Kirkkoveräjän srk-talolla Kouluportinkuja 1: Perjantaipiiri pe klo 18, kokoontuu perjantaisin Kirkkoveräjän aikuistyön siivessä, tervetuloa! Kevätveräjä su klo Veräjässä varhaisnuorten kerhot esiintyvät. Näytelmä, musiikkiesityksiä, kokkikerhon herkkuja, diabolokerhon temppuja, pienoismalleja... Huhtikuussa on tullut kuluneeksi 106 vuotta siitä, kun Helsinkiin perustettiin elokuvateatteri nimeltä Maailman ympäri. Elokuvat ottivat ensimmäisiä askeliaan Suomessa. Uuden teatterin myötä aukeni maailma, jonka vaikutus oli mullistava. Elettiin tsaarinaikaa ja Bobrikovkin oli vielä elossa. Globalisaatio ei koskettanut tavallisen ihmisen elämää, eivätkä tuhkapilvet estäneet miljoonien ihmisten siirtymistä paikasta toiseen. Samoihin aikoihin syntyi maailmaan tyttölapsi, jonka kuusi vuotta myöhemmin syntyneestä pikkusiskosta tuli sittemmin allekirjoittaneen isän äiti. Mummoni eli pitkän elämän, mutta on jo nukkunut tästä ajasta Jumalan käsiin. Sen sijaan tämä hänen huhtikuussa 1904 syntynyt isosiskonsa juhli viime viikonloppuna sukulaistensa kanssa tamperelaisessa vanhainkodissa syntymäpäiviään. Meille jälkipolville oli jälleen kerran sykähdyttävä kohdata se ilo ja positiivisuus, jota päivänsankari toi esiin myös laulun muodossa. Jos joskus tuntee olevansa juhlissa saamapuolella, niin noissa 106-vuotisjuhlissa näin oli. Ihmisen keskimääräinen elinikä on pidentynyt viime vuosikymmeninä, mutta rajatkin ovat vastassa. Elämä ei ole tilastoja ja todennäköisyyksiä, vaan jokaisella on oma taival, jolla on alku ja loppu. Kristillisessä mielessä tuo loppu ei tarkoita ainoastaan päätöstä, vaan samalla tuonpuoleisuuden alkamista. Vaikka ihminen pystyy entistä enemmän vaikuttamaan monien Olli-Pekka Silfverhuth jne. Sählykerhojen välinen peli Nuolialan koulun salissa. Klo 12 hartaus ja ruokailu (3/1e). Iltapäiväkahvit. Tiistaitupa ti klo hartaus, jonka jälkeen ruokailu (2,50e/1e) ja yhteistä ohjelmaa. Herran siunauksen äärellä kanssamme pastori Jukka Jormanainen. Pihlajaniemessä Pappilantie 100: Miesten sauna ti klo 18. Miesten sauna kokoontuu tiistaisin klo 18-20, saunomisen jälkeen hartaushetki tuvassa. Naisten sauna ke klo 18. Lähetysmyymäläkahvila Sirpakassa Suupantie 10: Shakkia ti klo shakkia hyvässä seurassa. Tule jutustelemaan ja kokeilemaan pelaamista! Muuta toimintaa: Pyhisparkki la Pereen Tsaarinajasta tuhkapilveen asioiden kehitykseen, elämä on aina ihmistä suurempi. Elämällä on merkitys sen pituudesta tai sisällöstä riippumatta. Ajatus elämänhallinnasta on saanut uuden ulottuvuuden sitä myötä, kun ihmisen mahdollisuudet vaikuttaa omaan ja toisten elämään ovat kehittyneet. Varsinkin lääketieteessä saamme olla kiitollisia erilaisten sairauksien hoidossa ja tutkimuksessa tapahtuneesta edistyksestä. Myös monien muiden alojen kehitys on muuttanut hurjasti maailmaa ja ihmisten elämää viime vuosikymmenien aikana. Juuri sen takia Eurooppaa peittänyt tuhkapilvi onkin niin hämmentävä. Luonto näyttää voimansa ja suuruutensa, jonka edessä ihminen, tiede, tekniikka ja talouden voima ovat neuvottomia. Kuka olisi vielä reilu viikko sitten uskonut, että Islannissa tapahtuva tulivuorenpurkaus pysäyttää suuren osan Eurooppaa. Luonnon voimat ovat toki pysäyttäneet ihmisiä eri tavoin myös viime vuosina, mutta Euroopassa tällaiseen ei olla totuttu. Tuhkapilvi muistuttaa meitä kuitenkin ihmisen rajallisuudesta. Kaikkea ei ihminenkään hallitse. Emme osaa edes kuvitella, mitä elämä on 106 vuoden kuluttua. Se on varmaa, että moni asia menee eteenpäin ja uudet innovaatiot muokkaavat kehitystä. Täyttä hallintaa elämästä ja sen eri osa-alueista ei kuitenkaan olla vielä silloinkaan saavutettu. Elämä on yhä silloin ihmistä suurempi, ja se on niin myös meitä suuremmissa käsissä. Näistä suuremmista käsistä myös isotätini jaksaa meitä sukulaisiaan aina muistuttaa. Valtakunnallinen veteraanijuhla Pirkkahallissa Kansallisen veteraanipäivän valtakunnallinen pääjuhla järjestetään ensi viikon tiistaina Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa. Tilaisuuteen odotetaan kunniavieraiksi kolmea tuhatta sotien veteraania ja heidän omaistaan. Pääjuhla on yleisölle avoin ja maksuton. Se alkaa kello 13, mutta yleisön on oltava paikoillaan A-hallissa viimeistään kello Merkkipäiviä Kaukaisen talven muisto. Tänään onnea 11-vuotiaalle koulupojalle! Komee ikä, sanoo mummu ja vaari. (kuva) Myöhästyneet onnittelut Aleksille olleen 2 v. päivän johdosta toivottavat mummu ja isomamma. (kuva) 90-vuotispäivän johdosta lämpimät onnittelut Hilkka Rahkolle toivottaa Airi. Pirkanmaan Hautauspalvelu Oy Arvokkaasti edullinen P päiväkodilla, seurakunnan kerhotilassa klo 11-13, Kurikankulman kerhotilassa klo ja Toivion koulun Sinisiivessä klo Puuhkalakin kerhotilassa klo Pyhäkoulu su kirkolla klo 10, messun ajan. Toivon talolla Kranaatinmäentiellä klo ja Kirkkoveräjän seurakuntatalolla klo Aiheena Jeesus antaa tehtävän. toimintatuokiossa valmistetaan kruunu. Sastamalan kirkkovaellus helatorstaina Lähtö kirkolta 9.30 kimppakyydein. Kävelemme n. 20 km upeissa maisemissa ja levähdämme vanhoissa kirkoissa. Ruoka ja junalippu takaisin Vammalasta Karkkuun 10. Ilm. viim Sirkka Nylund NNKY:n lähetyspiirin retki Hempankaareen ma Lähtö kirkolta klo Ilmoita kyydin tarpeesta Sirpalle p Rovastikunnallinen näkövammaisten kirkkopyhä Nokialla su 2.5. klo 10, jonka jälkeen ruokailu ja ohjelmaa seurakuntakeskuksessa. Ilmoittautumiset mennessä Päivi Marttila p Tule soutamaan kirkkovenettä! Lähde nauttimaan Pyhäjärven aalloille kirkkoveneen kevyestä uinnista. Soutaminen on nautinto, ei rehkimistä. Voit tulla vaikka sinulle ei olisi aikaisempaa kokemusta. Ota myös kaveri mukaan. Soutu alkaa 6.5 ja jatkuu torstaisin läpi kesän. Tiedustelut jukka.peltola@evl.fi tai Perheuutiset: Kastetut: Sofia Inka Ellen Kauppi, Onni Aleksi Kokkonen, Kalle Akseli Ahvenlammi, Kalle Anttoni Löfgren, Fanni Amanda Salminen. Kuolleet: Ensi Elvi Lyyli Salomaa 89 v, Minna Johanna Vuori 88 v, Eeva-Liisa Hietalahti 74v Ohjelma tulee ulos suorana lähetyksenä TV1:n ohjelmistossa. Pirkkalassa juhlat perjantaina Pirkkalassa kansallista veteraanipäivän juhlaa vietetään ensi perjantaina Tilaisuus alkaa yläasteen juhlasalissa klo 14. Juhlan tervehdyssanat lausuu pormestari Helena Rissanen. Juhlapuheen pitää kirkkoherra Olli-Pekka Silfverhuth. LC-Pirkkala järjestää juhlaan kuljetuksen sitä tarvitseville. Sen voi tilata Osmo Kerkkäseltä, puh Onko merkkipäivä? Pirkkalaisessa on kolme ilmaista lukijoiden juhlapäivistä kertovaa palstaa: Vihitty, Paljasjalkaiset sekä Merkkipäiviä. Tiedot viimeistään ma kello 12 Pirkkalainen, Suupantie 2 A 10, Pirkkala. Puhelin Sähköposti: konttori@pirkkalainen.com Ilmaispalstat ovat lyhyttä tiedottamista ja onnitteluita varten. Kutsut kellonaikoineen, kiitokset yms. ovat erillisten maksullisten ilmoitusten aineistoja. Pyhäjoki kuohuu Vähäjärvestä Pyhäjärveen laskee Pyhäjoki eikä Pyhäoja, kuten viime Pirkkalaisessa erheellisesti väitettiin. Näin kevättulvan aikaan pieni joki on toki nimensä veroinen. Kun laatu ja hyvä palvelu ratkaisevat. Pitopalvelut ammattitaidolla kaikkiin juhlatilaisuuksiin. Järjestämme myös muistotilaisuudet. Tottijärventie 151, TOTTIJÄRVI Puh. (03) ,

3 Neljän päivän odotus päättyi Henna Korpela Maanantaina tilapäisesti avatulla Tampere-Pirkkalan lentokentällä oli helpottunut mies. Amerikkalainen Dhaval Patel odotti lentoa Reykjavikiin Islantiin ja sitä kautta kotiin San Diegoon neljän päivän odotuksen jälkeen. Dhaval oli ollut liikematkalla Suomessa, kun hän kuuli Islannissa purkautuneen tulivuoren estävän paluumatkan. Yhteensä viikon Suomessa viettänyt mies ei ollut kokenut ongelmia neljän ylimääräisen päivän aikana, sillä yritys oli maksanut kaiken ylläpidon. Nyt Dhaval toivoi saavansa liput Tampereelta lähtevään Reykjavikin koneeseen. Alun perin paluuliput oli varattu Helsingistä lähtevälle lennolle. Ilmatilan avaaminen hyödytti myös Janina Aartsia, joka oli lähdössä cheerleading-joukkueensa kanssa lajin MM-kisoihin Floridaan. Kisat olivat jäädä väliin lentokenttien sulkemisen takia, mutta maanantaina joukkue sai hyvän tilaisuuden lähteä per- Tampere-Pirkkalan lentoaseman tilapäinen avaaminen tuhkapilven raottuessa toi hyvän tilaisuuden Dhaval Patelille lähteä kotiin. jantaina järjestettäviin kisoihin. Tiistai-iltapäivänä Pirkkalaisen painoon mennessä ei ollut vielä tietoa, koska lentokenttä avataan uudelleen. Kirjoittaja on yläasteen oppilas ja TET-harjoittelussa Pirkkalaisessa. Janina Aarts pääsi kuin pääsikin MM-kisoihin Floridaan. Haja-asutusalueen viemäröinnin hinta selvisi Maija-Riitta Näreikkö Liittyminen Pirkkalan haja-asutusalueelle vedettävään viemäriputkeen maksaa vakituisille asukkaille avustusten jälkeen 6300 euroa ja kesämökin omistajille 7700 euroa. Pirkkalan vesiosuuskunnan viemäröintihankkeen kustannusarvio tarkentui urakoitsijan valinnan jälkeen. Viemäreitä alkaa vetää Suovan kaivin ja kuljetus Oy. - Kustannusarviosta laskettuna liittymän hinta on 9100 euroa. Kunnan ja ympäristökeskuksen avustukset pienentävät lopullisia hintoja, kertoo vesiosuuskunnan puheenjohtaja Timo Vaarasalo. - Avustukset käytetään viemärin rakentamisen yhteydessä. Sen jälkeen hinta on uusille liittyjille 9100 euroa. Liittymissopimukset lähetetään lähiaikoina viemäröintiin osallistuville kiinteistöille. Viemäröinnin rakentaminen aloitetaan Sorkkalantien ja Heikkiläntien alueilta. - Rakentaminen alkaa, kun tarvittavat luvat on saatu. Työt saadaan valmiiksi tämän vuoden aikana. Kaivannon kautta kaapeliverkkoon Viemärikaivantoon voidaan Kaupunkiseutu saa yhteisen suunnitelman Antti Jokinen Vuonna 2030 Tampereen kaupunkiseudulla ennustetaan asuvan runsaat asukasta nykyistä enemmän, ja kasvusta noin puolet sijoittuu Tampereelle. Pirkkalan valtuusto hyväksyi maanantaina Tampereen kaupunkiseudun rakennesuunnitelman sekä siihen liittyvät ilmastostrategian ja asuntopoliittisen ohjelman. Kokonaan ilman soraääniä suunnitelmaa ei kuitenkaan hyväksytty. Moni valtuutettu olisi halunnut siihen lisää tilaa omakotitaloille. Myös asutuksen keskittäminen Naistenmatkantielle närkästytti. Valtuusto hyväksyikin Kari Talasmäen (vihr) esittämän toivomusponnen, jolla esitetään asuinaluetta Kirkonkylän suuntaan. Suunnitelman tavoitteena on tehdä kaupunkiseudun asujien arki sujuvaksi. Muun muassa palvelujen käyttöä yli kuntarajojen halutaan helpottaa. upottaa myös kuitukaapeli, mikä mahdollistaa haja-asutusalueilla olevien kiinteistöjen liittymisen kaapeliverkkoon. - Tampereen Puhelin ottaa pian yhteyttä osakkaisiin ja kyselee kiinnostusta kaapelin laittoon. Sen jälkeen se päättää, toteuttaako kaapeloinnin vai ei. Pirkkalan haja-asutusalueen viemäröinnistä saa lisätietoa netistä osoitteessa KOLUMNI Hanna KIvimäki Kirjoittaja on Pirkkalan yläasteen oppilas, joka tutustui työelämään Pirkkalaisessa PIRKKALAINEN 3 Hyvästi Killon metsä Olin tulossa koulusta. Aurinko paistoi ja hanki kimmelsi, kun kävelin bussipysäkiltä kotiin. Saapuessani Killon urheilukentän laitaan jähmetyin paikalleni. Kentän toiselta laidalta alkava metsä näytti ihan erilaiselta, puolet puista oli kaadettu, mikä sai alueen näyttämään suorastaan paljaalta. Se oli ihan kamalaa. Metsä oli seissyt sillä paikalla aina. Kun olin vielä pieni lapsi, leikin siellä aina veljeni ja kavereideni kanssa. Kaikki leikkivät siellä. Mikään ei ollut parempi paikka mennä piilosta kuin tiheä metsikkö. Sieltä löytyivät myös taatusti parhaat kiipeilypuut ja majantekopaikat. Aarteenetsintääkin joskus tuli leikittyä ja varmasti monet aarteet jäivät vielä löytymättä. Jos tuli nälkä leikin touhuissa, saattoi metsästä löytyä mustikoita välipalaksi. Monesti keräsin sieltä kukkia äidille äitienpäiväksi tai koulun kasvioon. Koirien lenkitykseen pieni metsikkö sopi mainiosti, ja melkein aina kun olin siellä omien koirieni kanssa törmäsin toisiin ulkoiluttajiin. Metsän kaataminen oli varmasti järkytys monelle ja erityisesti metsän laidassa asuville. Heiltä tuntui lähtevän oma rauha kokonaan. Sitä paitsi suuri osa Killon metsästä oli kaadettu jo aiemmin moottoritien tieltä. Tämä oli viimeinen pisara. Olen varma, että lähes kaikki meistä killolaisista vastustivat metsän murhaamista, mutta kukaan muu ei sitten yhtään piitannut, mitä sille tapahtui. Hyvästi Killon metsä ja kiitos näistä ihanista vuosista, jotka saimme viettää kanssasi! Korukauppasi Korujen korjaukset ja muutostyöt KULTASEPÄNLIIKE Suupantori 4, p Av. ark. 9 17, la TUUHEUTTA HIUKSIIN KEVÄÄKSI! Meiltä saat luonnolliset: Rantaniityn Juhlatalo p Suosittu, perinteinen ÄITIENPÄIVÄLOUNAS SU 9.5. Parturi-Kampaamo AnnOx Kreetantie 9, Pirkkala puh Tällä kupongilla: TEINEILLE MALLINMUUTOS- LEIKKAUS PUOLEEN HINTAAN. Huhtikuun loppuun asti.. ÄITIENPÄIVÄ- LOUNAS 9.5. PATARAVINTOLA MYLLYSSÄ Kattaukset klo ja 13.30, varaathan paikkasi ajoissa puh tai mylly@pataravintolat.fi MENU Parmesaanilla maustettua kukkakaalikeittoa *** Sipulista sherrysilliä Savukalapihvejä piparjuurikastikkella Maalaishyytelöä Tryffelimaksapasteijaa Hedelmäistä broilerisalaattia Waldorffin salaattia *** Mureaksi haudutettua Myllyn härkää Kuhafilettä sahrami-viinikastikeessa Paahdettuja punajuuria Kevät kasviksia Runsas leipäpöytä *** Äitienpäiväkakkubuffet Kahvia, teetä, mehua Aikuisten juhlapöytä 23,80 Lasten oma herkkupöytä 9,80 (4-12v.) A-OIKEUDET Pirkkalan Terveyskeskuksen ALLERGIA TEEMAPÄIVÄ torstaina 22.4., Lentoasemantie 60 Kerrankin ajoissa! Ennakoi siitepölykauden alku ja tule kuulemaan viimeisin informaatio ajankohtaisesta aiheesta, allergisen nuhan hoidosta. Samalla tarjotaan mahdollisuus vaivattomaan allergialääkereseptien uusimiseen. Uusittavat allergiareseptit tulee toimittaa terveyskeskukseen samana päivänä klo 17 mennessä. Uusitut reseptit palautetaan allergialuennon jälkeen. Ohjelma klo klo klo Koko päivän paikalla Pirkanmaan Allergia- ja Astmayhdistys, Tampereen Hengitysyhdistys ja Pirkkalan apteekki Kahvitarjoilu Yleisöluento allergisen nuhan hoidosta erikoislääkäri Jussi Karjalainen/ TAYS allergiayksikkö Uusittujen allergialääkereseptien palautukset Tarkempaa tietoa Pirkkalan terveyskeskuksen henkilökunnalta! Lämpimästi Tervetuloa! Pirkkalan terveyskeskus Yhteistyössä mukana: Tampereen Hengitysyhdistys Partola-Keskus puh Avoinna ark. 9 18, la 9 15 Myllyhaantie 6, Pirkkala puh. 03/ Elina Koskinen

4 4 PIRKKALAINEN PIRKKALASSA Maija-Riitta Näreikkö Äänestykset hämmensivät Kuntaneuvokseksi Jukkamatti Hiltunen, kunnanhallitukseen Pirjo Jukarainen Jäitä hattuun V altuuston maanantainen kokous ei jättänyt kenellekään epäselväksi sitä, että Pirkkalan poliittinen päätöksenteko ei tule olemaan helppoa pormestari Antero Saksalaan erottamiseen johtaneen prosessin jälkeen. Epäluuloa ja epäluottamusta on paitsi kokoomuksen ja muiden valtuustopuolueiden välillä, myös ja ehkä ennen kaikkea kokoomuksen sisällä. Entinen pormestari Antero Saksala jopa puuskahti kokouksen kahvitauolla, että Pirkkala on tuhon tiellä, jos kuntaneuvoksen valinta päättyy kunnanhallituksen jäsenen valinnan malliin. Valtuuston tuore puheenjohtaja Pertti Skogberg uskoo kuitenkin Pirkkalan päättäjien löytävän yhteisen sävelen, vaikka luonnehtiikin valtuuston tämänhetkistä tilaa kaoottiseksi. Ihan hetkessä tilanne ei todennäköisesti normalisoidu, mutta Skogberg on oikeassa todetessaan, että uhittelulla ja kovistelulla Pirkkalaa ei rakenneta. Skogbergin sanoin päättäjien on syytä pitää matalaa profiilia ja vähä kerrassaan ruvettava rakentamaan aitoa yhteistyötä kaikkien kanssa. Veteraaneille kuntoutusta Pirkkalan veteraanit pääsevät tänä vuonna kunnan kustannuksella avo- ja laitoskuntoutukseen. Käytettävissä on euroa. Aikaisempina vuosina määrärahaa on käytetty hammas- ja jalkahoitoon. Tänä vuonna avokuntoutus tapahtuu jalkahoitona tai hierontana rintamaveteraaniasiain neuvottelukunnan toiveiden mukaisesti. Kulukorvausta hammashoitoon veteraanit saavat Pirkkalan sotaveteraaniyhdistykseltä. Pirjo Jukarainen jätti äänestyslippunsa kuntaneuvoksen vaalissa. Ääntentarkastajina toimivat Marko Ruusunoksa (keskellä) ja Erkki-Jussi Welling, joka ilmoitti kokouksen lopussa eroavansa valtuustosta. Maija-Riitta Näreikkö Pirkkalan valtuuston maanantainen kokous ei sujunut ennakkokaavailujen mukaan. Asialistalla olleiden kunnanhallituksen jäsenen sekä kuntaneuvoksen valintojen arveltiin olevan läpihuutojuttuja, mutta toisin kävi. Kokoomukselle jyvitettyihin paikkoihin ilmaantui yllätysehdokkaita, kun kokoomuksen valtuustoryhmästä eronneet ja uuden Pirkkalan Rehti Oikeisto - Pro Pirkkala -ryhmän perustaneet Pirjo Jukarainen ja Krista Kailahti esittivät niihin omat ehdokkaansa. Kailahden kunnanhallitukseen esittämä Pirjo Jukarainen voittikin äänestyksessä kokoomuksen valtuustoryhmän ehdokkaan Jukka Tammen. Suljetun lippuäänestyksen tulos oli 18-20, 4 tyhjää, 1 poissa. Kokoomusryhmän ja muun valtuuston yllättäneet äänestykset jatkuivat kuntaneuvosta valittaessa. Kokoomuksen valtuustoryhmän ehdokas Jukkamatti Hiltunen sai vastaehdokkaaksi Jukarai- sen esittämän kokoomusvaltuutetun Vesa Lammin. Äänestys päättyi Hiltusen valintaan äänin 21-18, 2 tyhjää, 2 poissa. Kokoomuksen sisäisestä hajaannuksesta kertoi myös valtuutettu Elina Savilahden (kok) ja Jukaraisen sanailu. Silminnähden vaivautuneiden muiden valtuutettujen joukosta kristillisdemokraattien Tapio Kangasniemi pyysi, että kokoomus setvisi asiansa omassa kokouksessaan. Skogberg puheenjohtajaksi Jos edellämainituista paikoista äänestettiinkin, niin valtuuston puheenjohtajiston valinnat sujuivat yksimielisesti. Valtuuston uusi luotsi on seitsemättä kauttaan valtuutettuna työskentelevä kokoomuksen Pertti Skogberg. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin keskustan Raili Naskali ja toiseksi demareiden Helena Pulkkinen. Yllätyksiä valtuustossa riitti silti loppuun saakka. Kun kokous alkoi olla jo uuden puheenjohtajan Skogbergin nuijan loppukopautusta vaille pidetty, puheenvuoron pyysi vielä kokoomusvaltuutettu Erkki-Jussi Welling. Entistä pormestaria Antero Saksalaa voimakkaasti puolustanut Welling ryhtyi vielä käymään läpi Saksalaan erottamiseen johtanutta prosessia ja sai osan valtuutetuista protestoimaan niin, että he poistuivat salista. Skogberg keskeytti Wellingin vastoin valtuustokäytäntöä pitämän puheen, mutta tämä ilmoitti vielä lopuksi eroavansa valtuuston jäsenyydestä protestiksi poliittiselle pelille, jossa hän ei halua olla mukana. Tunteet kuriin Pertti Skogberg luonnehti tiistaina valtuuston tilannetta kaoottiseksi. Meidän on kuitenkin pakko löytää edellytykset työskentelylle. Vaikka tunteet käyvät paikoin kuumina, itse kunkin oon nyt syytä pitää matalaa profiilia ja ruvettava rakentamaan aitoa yhteistyötä kaikkien kanssa. Fakta Valtuusto lyhyesti Tampereen kaupunkiseudun rakennessuunnitelma 2030 hyväksyttiin. Liitteeksi toivomusponsi asuinalueesta Kirkonkylän suuntaan. Tampereen kaupunkiseudun asuntopoliittinen ohjelma hyväksyttiin. Tampereen kaupunkiseudun ilmastostrategia hyväksyttiin. Kaavoituskatsaus 2010 hyväksyttiin. Suupan torialueen (Naistenmatkan asemakaavan) muutos hyväksyttiin. Talousarvion 2010 ja taloussuunnitelman investointien sitovuustasot muutettiin. Tästä lähtien hankeryhmän sisällä tehtävistä muutoksista päättää kunnanhallitus (aik. tekninen johtaja) ja hankeryhmien välisistä muutoksista valtuusto (aik. pormestari). VIIKON VIERAS Viikon vieras -palstalle voi osoittaa kirjoituksia os. Pirkkalainen, Suupantie 2 A 10, Pirkkala, sähköposti: toimitus@pirkkalainen.com Mikä ihmeen PS-tili? Pankkiala on perinteisesti ollut hyvin konservatiivinen toimiala. Sitä peruspankkitoiminta on edelleenkin, vaikka tekninen kehitys on ollut huimaa ja mahdollistanut uusien ja entistä monipuolisempien tuotteiden tarjoamisen asiakkaille ja arjen toiminta on paljon muuttunut viimeisten 20 vuoden aikana. Vakuutusyhtiöiden tuottamien yksilöllisten eläkevakuutuksen vaihtoehdoksi pitkäaikaissäästämiseen tarkoitettua PStiliä voidaan kutsua vuosisadan uudistukseksi, ainakin sen perusteella, kuinka pitkään poliittisen yhteisymmärryksen löytäminen kesti. Sen takana on merkittävä lainsäädäntöuudistus, joka mahdollistaa verotuetun pitkäaikaissäästämisen eläkepäivien varalle myös pankissa. Uudistuksen tarkoituksena on tukea ja lisätä kansalaisten omaehtoista pitkäaikaista säästämistä virallisen eläkejärjestelmän rinnalla. PS-tili mahdollistaa säästämisen asiakkaiden toiveiden ja halujen mukaan lähes kaikkiin tarjolla oleviin erilaisiin sijoitusinstrumentteihin. PS-tili onkin tarkoitettu erityisesti säästäjille, jotka haluavatkin itse hoitaa omia varojaan ja päättää niiden kulloisestakin sijoituskohteesta. Nordea on uudistanut myös perinteisen eläkevakuutuksen PS-tilin rinnalle, kutsumme sitä eläketurvaksi. Tuotteen ominaisuuksiin kuuluu mm se, että tuotteessa on sisäänrakennettu pääomaturva maksetuille maksuille ja vakuutusyhtiö vastaa asiakkaan varojen hoidosta. Toinen järjestelmään liittyvä iso uudistus on sopimusten siirtomahdollisuus palvelun tuottajalta toiselle, joka lisää kilpailua ja huolehtii tuotteiden asiakasnäkökulman huomioimisesta. Nordeassa on tarjottu uutta PS-tiliä asiakkaille heti, kun se lain mukaan oli mahdollista eli huhtikuun alusta alkaen. Nordeassa PS-tilisopimuksen kautta voi säästää osakkeisiin, joukkolainoihin, rahastoihin ja tileihin verotuetusti. PS-sopimukseen säästämistä tuetaan verotuksessa tällä hetkellä niin, että vähennysoikeuden saa enintään euron säästölle vuodessa ja veroetu on silloin euroa. Vastaavasti aikanaan varoja nostettaessa siitä peritään pääomavero, joka tällä hetkellä on 28 %. Sekä eläkevakuutukseen että PS-sopimukseen kertyneet säästöt voi nostaa lakisääteisen eläkeiän saavutettuaan pääsääntöisesti 10 vuoden aikana. Tällä hetkellä eläkeikä on 63 vuotta. Vanhoissa eläkevakuutussopimuksissa olevat varojen nostoa koskevat ikärajat säilyvät ennallaan. Se voi olla esimerkiksi 60 tai 62 vuotta ja asiakas voi nostaa eläkkeen vaikkapa kahdessa vuodessa. Vanhaan eläkevakuutukseen lisäsäästäminen voi siis olla monessa tapauksessa asiakkaan kannalta järkevää ja suositeltavaa. Turbulenssin ja epävarmuuden kasvaessa maailmalla on hyvä ja tärkeää, että yhteiskunta jopa pienellä veroporkkanalla kannustaa kansalaisia myös vapaaehtoisesti kasvattamaan puskureita ja varantoja eläkepäivillä käytettäväksi. Kaikenikäiset voivat hyötyä uudesta palvelusta. Säästämisen PS-sopimuksen puitteissa kannattaa aloittaa jo nuorena, jolloin pienistäkin kuukausisäästöistä ehtii kertyä mittavia summia. Vanha sanonta, että sentti on miljoonan alku, on kovinkin ajankohtainen. Herkko Saari Konttorinjohtaja Nordea Pirkkala

5 PIRKKALAINEN 5 LUKIJALTA Pirkkalan luontoarvot uhattuna Hyvät pirkkalaiset ja Pirkkalan kunnan päättäjät. Nähtävillä oleva taajamayleiskaava 2020-ehdotus on luontoarvojen vastainen. Kaavaehdotusta tarkastelemalla havaitaan kuinka viherväylä-reitin nimellä kulkevaa ulkoilureittimerkintää on muutettu edellisen ehdotuksen jäljiltä entistäkin huonommaksi ja rantoja raiskaavammaksi. Tehtyjen lepakko-, lintu- ja luontoselvitysten olisi luullut vaikuttavan korjattuun kaavaehdotukseen noita erittäin tärkeitä luontoarvoja vaalien. Reitti on viety vielä enemmän suojelua kaipaavilla alueille ja rantaviivoille! Kaavaehdotuksen mukainen reitistö pilaisi herkät ranta-alueet, joille on tällä hetkellä täysin riittävät näkö- ja kulkuyhteydet. Reitin on mahdollista kulkea nykyisiä teitä pitkin ja mitään lisäpolkuja ei tarvita. Edellisestä ehdotuksesta tehdyt muistutukset on kuitattu yliolkaisen välinpitämättömästi ja tarkoitushakuisesti. Haikan tontinomistajat ovat hoitaneet yhteisalueitaan jo vuosikymmeniä ja Haikan alue on ollut Pirkkalan kunnallekin tärkeä kohde esiteltäessä Pirkkalaa kunnan vieraille. Näinkö kunta myös haluaa kiittää ja onnitella 70 vuotta täyttävää Haikan omakotiyhdistystä ja tontinomistajia? Maakuntakaavakaan, joka ohjaa yleiskaavan laadintaa, ei anna tämänkaltaisia suuntaviivoja ja ohjeistuksia, joita on nyt tehty yleiskaavaehdotukseen, vaan päinvastoin. Edellytyksenä on reitin suunnittelussa: Pyritään käyttämään olemassa olevia teitä ja polkuja sekä, että ne tulee suunnitella kulutusta kestäville alueille. Tämä koko kuntaa koskeva rantojen pysyvä tuhoaminen muka viherväylän tms. nimikkeellä tulee pysäyttää ja poistaa herkältä rantavyöhykkeeltä kaikkien Pirkkalan luonnonvaraisten rantojen pilaamisena. Rantamme tulee säilyttää tulevillekin sukupolville ilman turhia ja tarpeettomia reitti- ja polkurakennelmia. Tulee myös taata elintärkeän rantavyöhykkeen säilyminen elinkelpoisena ja ekologisena, monien eliölajien lisääntymisen ja elämisen kannalta välttämättömänä vyöhykkeenä, jonka suunniteltu reitistö tuhoaisi. Ehdottoman tärkeää on jättää kaavaehdotuksesta muistutukset mennessä! Hannu Sillanmäki Haikka Demareilla ei ryhmäkuria Kommenttinani Pirkkalaisessa olleeseen kokoomuksen järjestöneuvos Esko Mälkösen kirjoitukseen ryhmäkurista politiikassa haluan tuoda esiin muutaman asian. Demareilla ei ole mitään sopimusta, johon ehdokkaan pitää sitoutua. Tietysti tärkeänä pidetään puolueen periaatteita ja arvopohjaa. Se tullee kaikilta sydämestä, mitä arvoa ja periaatetta haluaa noudattaa, ja ohjaa siten ehdokkaan puoluevalintaa. Näin ainakin toivon. Valtuustossa pitää kuitenkin osata kunnioittaa myös eri arvopohjalta lähtevää päätöksentekoa. Järjestöneuvos Mälkösen ei kannata kadehtia demarikuria, jota ei ole, vaan ennemminkin sitä, että SDP:ssä saa ja voi avoimesti keskustella kaikista näkökulmista ja kaikkien mielipiteet myös hyväksytään ja niitä kunnioitetaan. Meidän demareiden pitää hyväksyä sekin, että päätös ei aina ole demariarvopohjaa tukeva. Yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoa ja kaikkia huomioon ottavaa kuntalaisten hyväksi tehtävää päätöksentekoa tarvitaan valtuustossa ja sitä myös toivon kokoomuslaisille. Sirpa Pajunen valtuutettu, SDP Tuhansia euroja puhtaana viemäriin Pirkkalan Vesi -osuuskunta järjesti tiedotustilaisuuden toimialueensa asukkaille kunnantalolla. Se ei tarjonnut kuulijoilleen paljonkaan tietoa, vaan herätti valtavasti kysymyksiä ja epätietoisuutta. Tietoomme tuli kyllä se, että paljonko hanke tulee rokottamaan tällaisen tavallisen asukkaan lompakkoa. Mistä kyseinen summa 6300 koostuu, ei kuitenkaan käynyt selväksi. Ensimmäisessä vaiheessa viemäröinti vedetään Heikkiläntien ja Sorkkalantien alueille, myöhemmin työstettävän Anian alueen osalta viemäröinnin kustannukset eivät ole vielä edes selvillä. Siitä huolimatta kuvetta on kaivettava nyt heti, vaikka kokonaiskustannuksista ei ole tarkkoja tietoja olemassa. Heikkiläntien ja Sorkkalantien asukkailla maksatetaan myös Aniaan vedettävän viemäröinnin kustannukset, jotka ovat pitkien välimatkojen takia valtavasti suuremmat kuin muilla alueilla. Pirkkalan Vesi-osuuskunnan toimialueen asukkaista prosenttia ei ole vielä liittynyt rakennettavan viemärijärjestelmän piiriin. Heillä on varmasti oikeus olla liittymättä, mutta entäpä jos kunta päättääkin myöhemmin pakottaa heidät liittymään järjestelmään? Mihin tai siis kenen taskuihin menevät myöhemmin järjestelmään liittyvien asukkaiden maksamat liittymismaksut? Silloinhan kyse olisi sadoista tuhansista euroista. Toistaiseksi ei ole tiedossa että edellyttääkö kunta kaikkia alueella asuvia liittymään järjestelmään nyt tai tulevaisuudessa. Merkittävä epäkohta on myös se, että mikäli osuuskunta-alueelle laaditaan myöhemmin asemakaava, siirtyy alueen viemäriverkosto veloituksetta Pirkkalan kunnan omistukseen. Joillain alueilla voi käydä niin, että asukkaat omasta pussistaan maksavat viemäröinnin, joka parin vuoden päästä lahjoitetaan kunnan omistukseen. Reiluako, vai niinkö se on alunperin suunniteltu muutenkin meneväksi? Tiedotustilaisuudesta jäi epäselväksi myös laskutukseen liittyviä seikkoja, mm. aikataulut ja kotitalousvähennykset. Kotitalousvähennyksen saa kaikista omalla tontilla suoritetuista töistä, kunhan ne on selkeästi merkitty laskuun. Nyt vaan ei ole tietoa siitä, että millä tyylillä laskutus hoidetaan ja ovatko ne oikeasti vähennyskelpoisia? Tiedotustilaisuudessa annettiin laskutuksesta sellainen kuva, että kyllä niitä laskuja jossain vaiheessa kevättä laatikoihin tiputellaan. Kotitalousvähennyksen osuus tässä tapauksessa on niin merkittävä, että sitä ei kannata hukata epäselvän laskutuksen vuoksi. Itse en ole vesiosuuskuntaan liittynyt, enkä aio liittyäkään ellei asioihin saada selkeyttä euroa on niin iso raha, että sitä ei kannattaisi ihan näillä tiedoilla maksella. Terveisiä Peräpirkkalasta Kevätsiivous Härmälänojaan Kuka ottaisi asiakseen nostaa kuivalle maalle Partolakeskuksen kohdalla sen puolelta Härmälänojaan tipahtaneet autonrenkaat ja muun rojun? Kai tämäkin asia jonkin instanssin vastuulla on! Kurja katsella kävellessä Missä nuorison tavat? Viedessäni vähän aikaa sitten lasta hoitoon päiväkotiin huomasin, että vaunusäilytyksessä oli tupakantumppeja ja kaljapulloja. Miksi nuorison pitää istua aikaansa kuluttamassa päiväkodin alueella? Eikä siinä ole mitään väärää, mutta olisiko mitenkään mahdollista, että nuoriso voisi kunnioittaa sitä aluetta ja olla polttamatta ja juomatta siellä? Ei ole mukavaa viedä lasta hoitoon, kun löytää ikäviä yllätyksiä. Närkästynyt äiti Lapsi tarvitsee riemua Nuorten masennus on paljon Mielipiteet Lukijaltapalstalle ma klo 15 mennessä soittaen tai kirjallisena os. Pirkkalainen, Suupantie 2 A 10, Pirkkala. Puhelin Sähköposti: toimitus@pirkkalainen.com. Myös nimi merkillä julkaistaviin kirjoituk siin tulee liittää nimi ja osoite tiedoksi toimitukselle. Tekstarit Tekstarit yleisönosastolle numeroon Nimimerkillä varustettuihin viesteihin on myös liitettävä kirjoittajan nimi ja osoite, jotka jäävät vain toimituksen tietoon. lisääntynyt. Masennuksen yksi syy on varhaislapsuudessa olleiden riemun ja ilon kokemusten puuttuminen. Riemulliset leikit lapsuudessa valmistavat myöhempään ikään valoisan ja elämänmyönteisen luonteenlaadun. Vanhempien tulisi leikkiä iloisia leikkejä lastensa kanssa. Näin ilo siirtyisi ihmiseltä ihmiselle. Eikä niin kuin on valitettavan yleistä, televisiosta ihmiselle. Juhani Vuorinen Pirkkalainen Luettu lähilehti KEVÄT LÖYTYY VESKASTA! Weber Spirit E-320 PREMIUM -KAASUGRILLI 799,9O TODENNÄKÖISESTI AINA HALVEMPI Kaikki normaalihintaiset HOUSUT -25% AALTO -kynttilälyhdytt (Norm. 25,OO 37,80 / ) 2 KPL (37,80) Värit: kirkas, vihreä,vedenvihreä. omenan- vedenvihreä Kevään vaihteleviin keleihin KEVYT SADELOIMI 117,OO Coolmax-verkkovuorella, joka ei kerää lämpöä tai ole hiostava. Koot: cm. 3 mm valkokultaiset KIHLAT 199,OO /PARI Sisältää konekaiverruksen. Nyt paljon KEVÄÄN TUOTTEITA JOPA -50% Tarjous normaalihintaisista tuotteista. AVAAMME UUSITUN MYYMÄLÄMME TÄNÄÄN KLO 10! McGordon-farkut 19,95 (39,95) Kauluspaidat ja silkkisolmiot 14,95 / KPL (24,95-29,95) Pukuja 99,000,95 95 / K PL (148,95) Saapastie 2, Pirkkala, Ark. klo 9 20, la klo 10 18, su klo 12 18

6 6 PIRKKALAINEN GALLUP Miltä kevät tuoksuu? Hanna Kivimäki Iida Hormisto MINUN PAIKKANI Keskisentie on Tiinan kotitie Helena Helen:- Ilma on kylmennyt, joten raikkaalta. Juhani Kankaanpää: - Aurinko vaikuttaa tuoksuun, eli sanoisin otsonipitoiselta. Henri Rauskanen: - Hyvältä, raikkaalta. Ida Keränen ja Nea Sulander:- Raikkaan kirpeältä. Ulla Vuoristo Valmistautuminen yleisurheilun MM-kisoihin onnistuu hyvin pirkkalalaisella metsätiellä, jopa kuunvalossa. Tiina Aspelin on juossut maratonkuntoa Keskisentiellä pitkälle toistakymmentä vuotta. Viime elokuussa hän osallistui veteraanien yleisurheilun MMmaratonille Lahdessa. Tulos oli komea: Tiina oli 40-vuotiaiden naisten sarjassa 11. ajalla Ajatus metsien reunustaman Keskisentien pelottavuudesta huvittaa Tiinaa. - Miten sitä nyt kotitietään pelkäisi, edes kuutamolla. Vuosien aikana tien jokainen mutka ja mäki ovat tulleet turvallisen tutuiksi. En osaa pelätä, vaikka kotimme ja Toivion välissä on vain kaksi asuttua taloa. Edestakainen lenkki Tiinan kotipihasta Toivion koululle on 10 kilometriä. Kilometrejä tulee kuusi enemmän, jos hän päättää palata Suupan kautta takaisin. Erityisen mieleinen on 15 kilometrin kesäreitti, joka kulkee vanhalta kaatopaikalta Lempäälän Kaitajärven suuntaan, kiertää Sääksjärven ja palaa Kaitalantietä takaisin kotikulmille. - Juoksen Keskisentiellä yksin tai ystävien kanssa kolme kertaa Tiina Aspelin pitää erityisesti näistä Keskisentien maisemista. Pimeällä suoran päässä pilkistävät kaupungin valot Tampereelta. viikossa. Koirien kanssa samoilemme metsässä päivittäin. Ne kun eivät ole varsinaisia juoksukavereita, Tiina kuvailee perheen koiria Turrea ja Vahtia. Hulppeassa aitauksessaan asuvat koirasisarukset ovat isoja Niiden lähestymistä edelsi jännä tuoksu, kuin navetan haju. Hirviin Tiina ei ole aikoihin ja lempeitä Sankilan noutajia eli törmännyt, mutta ketut, ilvekset, Fakta seropi- koiria. Sekarotuisia piskejä siis. ja reittejä, joskus jopa kotipihaan mäyrät ja korpit kulkevat samo- Keskisentie Korppeja kotipihassa Vuosien aikana Keskisentien asti. Lentoasemantien ja Korpitien Tiina on asunut Keskisentiellä 26 maisemaa ovat muuttaneet eri- välissä; 6,8 km pitkä. vuotta. Hänen isovanhempansa, tyisesti golfkenttä ja kaasulinja. Luonto melko monimuotoista, Tiitolan mummu ja vaari muut- Pirkkalaan tyrkyllä olevat paikoin vanhaa tivat vuonna 1930 rakennettuun suurhankkeet kourisivat lisää metsää. taloon, kun Tiinan isä oli 18-vuotias. tietä. Yksi puskisi kirjaimellisesti Alueella erämaamaisia Talo tunnettiin Kana-Tiito- Aspelinien ovesta sisään: Pirkan- järviä (Pulkajärvi, Iso- lana; vaarin kanalassa kotkotti maan 2. vaihemaakuntakaavan Naistenjärvi). 700 kanaa. läntinen oikorata on piirretty Pääosa metsistä talousmetsää. Isovanhempien hankkimasta Tiina Aspelin on saanut lenkki- kodin ylitse. valkoisesta hirsitalosta tuli Aspeseuraa Keskisentiellä asuvasta Aluksi suunnitelma pöyristyt- Sivuaa Pirkkalan golfkenttää. linin perheen koti vuonna ystävästään Eija Tohnista yli kymti, mutta nyt Aspelinit ovat rau- Pihassa on yhä punainen kanala, menen vuoden ajan. Viime lauanhallisialinin Lähellä Pulkajärven Natura-aluetta peremmällä savusauna. Lampi taina naiset osallistuivat Martin - VR:llä on niin paljon ongelön ja Leppäperki- saa vetensä Keskisenjärvestä. puolikkaaseen eli puolimaratoniin mia vanhan rataverkkonsa ja ka- luonnonsuojelualuetta. Iso, metsän reunustama tontti Keuruulla. Tiina oli 40-vuotiaiden lustonsa kanssa, että oikoradan Tieltä pääsee Lempäälän rajautuu Leppäperkiön luonnonsuojelualueeseen. naisten sarjassa toinen. rakentaminen näyttää aika epä- Kaitajärven kodalle ja Birgitan Omaakin mettodennäköiseltä. polulle. sää on, 16 hehtaaria. metsää ja luontoa. Juoksen aina Vanha Kaatopaikantie. - Tämä seutu on minulle ra- ilman kuulokkeita, sillä haluan Golfia naapurissa Kaatopaikka suljettiin kasta lapsuuden ja nuoruuden kuulla metsän, tuulen ja lintujen Tiina on juossut 32 maratonia luvulla. maisemaa. Haluan asua lähellä ääniä. Ennen kohtasin hirviäkin. vuodessa, Suomessa ja ulkomailla. Ihan sunnuntaimaratoonari hän ei ole: parhaimmillaan 42 kilometriä on taittunut kolmeen ja puoleen tuntiin. - Maratonin pointti on se, että on tavoite. Jotta jaksan suorittaa tuon tavoitteen, minun on pysyttävä hyvässä kunnossa, lähdettävä lenkille, Tiina selittää. Toissavuoden joulukuussa Aspelinin perheen molemmat vanhemmat ylittivät maalilinjan Hawaijin maratonilla. Tiina juosten ja Jarmo kävellen. Ensi syksyn suunnitelmissa on Medocin maraton Ranskassa. Myös seuraavat veteraanien yleisurheilun MM- kisat houkuttelevat. - Ne pidetään Sacramentossa ensi vuonna. Lahden kokemus oli niin hieno, että olen miettinyt matkaa Yhdysvaltoihin. Juoksemisen lisäksi myös muut liikuntaharrastukset onnistuvat Keskisentien maisemissa. Kesällä Tiina golfaa kotikulman viheriöllä ja talvella hiihtää kaasulinjan ladulla. Jaana Nieminen:- Keväältä. Pakkalanlyhty sählyili kultaa Riemua Reipissä Reipissä riitti vilskettä ja vipinää perjantaina 26.3, kun perhepäivähoito vietti perinteistä talvitapahtumaansa siellä. Jo kolmisenkymmentä vuotta on tämä tapahtuma ollut yksi kevään kohokohdista. Tänä vuonna tapahtumaa uudistettiin sen verran, että kaikki hoitajat lapsineen matkasivat Reippiin, aiemmin on tapahtuma järjestetty päivähoitoalueittain. Perinteitä kunnioitettiin kuitenkin Inkisen Antin hevosajelulla, tällä kertaa ohjaksissa istui kuitenkin perhepäivähoitaja Sirpa Kaltto ja Antti, Reipin isäntänä jutusteli vieraittensa kanssa. Työpajan poikien grillimakkarat ovat myös perinne, josta ei luovuttu! Lea Hirvelä: - Kevät tuoksuu aina hyvältä. Nuolialan koulun liikuntasalissa oli menoa ja meininkiä, kun Pirkkalan päiväkodit kilpailivat sählymestaruudesta. Tiia Leppälä:- Jäätelöltä. Pirkkalan päiväkotilapsilla näytti olevan enemmän kuin hauskaa jokin aika sitten Nuolialan koulun liikuntasalissa. Lapset osallistuivat ensimmäiseen päiväkotien väliseen sählyturnaukseen. Kisailemassa olivat Killon, Kurikankulman, Kurikanpirtin, Nuolialan, Pakkalanlyhdyn ja Pereen päiväkodit. Kultaa voitti Pakkalanlyhty, joka saa pitää vuoden hallussaan Pirkkalan apteekin kiertopalkinnoksi lahjoittaman ison pokaalin. Hopealle laukoi Kurikanpirtti ja pronssille Killo. Turnaus oli niin onnistunut, että siitä tehdään perinne. Kaikki Pirkkalan perhepäivähoitolapset matkasivat hoitajineen maaliskuussa Reippiin pitämään hauskaa. Välillä ehdittiin ryhmäkuvaan.

7 PIRKKALAINEN 7 AJAN HERMOLLA Ajatelma Kateelliset silmät eivät saa koskaan kyllikseen. Sanonta Venäjältä Nimipäivät Ke Anssi, Anselmi, to Alina, pe Yrjö, Jyrki, Jyri, Jori, Jiri, Yrjänä, la Pertti, Albert, Altti, su Markku, Marko, Markus, ma Terttu, Teresa, Tessa, ti kansallinen veteraanipäivä, Merja. Jopas sattui - Kylläpä nuo lehmät näyttävät laihoilta! huudahti pikku Pirkko. - Niistä lypsetäänkin vain kevytmaitoa, tiesi isoveli kertoa. 40 vuotta sitten Pirkkalassa on tosin todettava, että täällä ovat erilaisia käsityskantoja edustavat ryhmittymät yleensä tajunneet vastuunsa ja toimineet yhteisymmärryksessä sen mukaan, mutta kieltää ei voine, etteivätkö eräät lähinnä yksityisyrittäjiksi yhteisten asioiden hoidossa katsottavat henkilöt ja pienryhmät olisi joskus tyystin unohtaneet yhteistä etua ja demokratian pelisääntöjä. Pirkkalainen 4/1970 Muut lehdet Iloinen kevätfiilis kohenee entisestään, kun ikkunat on puhdistettu talven aikana kertyneestä liasta ja niistä on kirkkaat näkymät sisälle ja ulos. Kangasalan Sanomat Herkkää Terveyskeskuksessa on esillä huhtikuun ajan Sirkkaliisa Virtasen herkkiä akvarelleja. Ylihoitajana talossa työskentelevä Virtanen keksi kymmenen vuotta sitten, että terveyskeskus on oiva paikka vaihtuville taidenäyttelyille. Paikallisuutisia Päivystykset Hammashoito, kiireellistä ensiapua arkipäivisin terveyskeskuksen hammashoitolassa, puh , soitto miel. klo 8-9. Viikonloppuisin ja arkipyhinä päivystys Ensiapu Acutassa Taysissa. Ajanvaraus klo 8-12, puh Pirkkalan apteekki, (Suupantori 4) avoinna ma-pe 9-20, la 10-16, su Tampereella avoinna joka päivä Yliopiston Apteekki (Hämeenkatu 16) 7-24, Keskustorin apteekki (Keskustori 1) Päivystävä eläinlääkäri, puh (lemmikkieläimet), puh (tuotantoeläimet). Arkisin puh Sairaanhoito, kiireellistä apua tarvitsevat Pirkkalan terveyskeskus ma-pe 8-22, la 10-18, su 10-20, puh Yöpäivystys Ensiapu Acutassa Taysissa ma-pe 22-8, la 18-10, su 20-8, puh Vikailmoitukset, sähkö, lämpö, maakaasu Loukonlahteen saakka Tampereen Sähkölaitos, puh , muualla Pirkkalassa Vattenfall sähkö, puh , kaukolämpö ja maakaasu, puh Vesiongelmissa Tampereen Vesi, puh Palvelut Elokolo, Pirkkalan Elämäntapayhdistys Elopilkun kokoontumispaikka kuntalaisille (Suupankuja 8-10, kerhohuone, puh ), avoinna ma-to 9-15, pe Kelan Pirkkalan toimisto (Suupantie 2), avoinna ma-pe 10-12, Kirjastot, Pirkkalan pääkirjasto avoinna ma 10-20, ti-pe 11-19, la 10-15; Nuolialan kirjasto mato 13-19, pe 10-15, aattopäivisin 10-15; Kirkonkylän lainausasema ti 10-15, to 10-15; Toivion lainausasema ma ja pe 10-15, ke Härmälän kirjasto ma, ti, to 13-19, ke 9-15, pe, la Pirkkalan ikäpiste, tietoa ja neuvontaa ikäihmisille vanhainkotipalvelukeskus Pirkankoivussa (Lehtimäentie 2 C, puh ), avoinna ma, ti, ke , Rasihovi, toimintaa mielenterveyskuntoutujille (Rasitie 10, puh ), avoinna arkisin 8-18, la Työpala, Pirkkalan työttömien toimintapiste (Teollisuustie 29, puh ), avoinna ma-pe Työterveyspalvelu Viisari, Pirkkalan toimipiste (Suupantie 10), avoinna ja ajanvaraus ma-pe klo , puh Tampereen työ- ja elinkeinotoimisto, Pirkkalan palvelupiste kunnantalolla (Suupantie 11), puh Avoinna tito klo 9-12, Ma, pe asiakkaat ajanvarauksella. Näyttelyt: Kädentaidot. Pirkkala-opiston kevätnäyttely kunnantalon alasalilla saakka. Avoinna ma-to 15-19, la,su 12-16, pe sulj. Pirkkalan taideyhdistys ry.: huhtikuussa Pirkankoivun Taidekäytävällä (Lehtimäentie 2C) Sinikka Pyykösen, terveyskeskuksessa (Lentoasemantie 60) Sirkkaliisa Virtasen ja liikuntatalolla (Koulutie 9) Arja Krossbeckin teoksia. Oma kuva, omat sanat, Minea Mälkiän, 15 v., kuvia ja Miika Kekin, 15 v., sanoja senioritalo Vaskikodin (Hatanpään puistokuja 22 G) ala-aulassa saakka. Avoinna ark. 9-15, la, su Viikkokalenteri Kyläkävely Suupalla ke klo 17 (lähtö kunnantalolta) ja Kyöstillä ma klo 17 (lähtö Pirkankoivulta). Kuntalaiset yhdessä vaaranpaikkoja ja liikumisen esteitä kartoittamaan. Sydänviikon yleisöluento, kardiologit Vesa Virtanen ja Kjell Nikus. Kunnantalon valtuustosali ke klo 18. Järj. Pirkkalan sydänyhdistys ja Pirkkalan terveyskeskus. Sinikka Nopola naistenillan vieraana Kuuselan palvelukodissa (Nuolialantie 46, Tre) ke Sauna ja uinti klo 18, kahvi- ja teetarjoilu klo 18.45, Nopola klo Mitä minä enemmällä elämällä? Pirkkala-opiston lausujien runomatinea kunnantalon alasalin kahviossa ke klo Allergiapäivä Pirkkalan terveyskeskuksessa to Koko päivä allergiainfopisteitä, allergialääkereseptien uusintaa, klo kahvitarjoilu, klo 17 yleisöluento allergiasta ja allergisesta nuhasta, erikoislääkäri Jussi Karjalainen, Tays. Kansallisen veteraanipäivän juhla Pirkkalan yläasteen juhlasalissa pe klo 14. Järj. Pirkkalan kunta, rintamaveteraaniasiain neuvottelukunta. Hot Rod & Rock Show Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen kunnantalon valtuustosalissa su klo 16. Veteraanipäivän toritapahtuma Suupantorilla ti klo Järj. Pirkkalan sotaveteraanit. Kansallisen veteraanipäivän valtakunnallinen pääjuhla Tampereen messu- ja urheilukeskuksen A-hallissa Yleisö paikallaan viimeistään klo Pormestaria tapaamaan. Helena Rissasen vastaanotto kuntalaisille ti klo Ei ajanvarausta. TEATTERI Salka Valka Sampolan näyttämölle Salka Valka. Sampolan opistoteatteri on tarttunut islantilaiseen klassikkoon. Pirkkalalainen Tuija Hippula näyttelee Luuska-Toddan roolin. Kuva: Albert Sigursson Tänä vuonna jälleen kerran Sampolan opistoteatteri on tarttunut varsinaiseen haasteeseen näytelmävalinnallaan. Salka Valkassa työväenopiston lava muuttuu upean lavastuksen keinoin syrjäiseksi islantilaiskyläksi. Kylään saapuu muukalaisina pohjoisesta Sigurlina-niminen nainen yhdessä tyttärensä Salka Valkan kanssa, joka osoittautuu yhtä suureksi luonnonvoimaksi kuin Islannin karu luonto itsessään. Kylän tyly ja ahdasmielinen vastaanotto ei kaada tämän itsepäisen tytön rohkeutta ja päättäväisyyttä. Näytelmä kuvaa nuoren tytön kamppailua pölyttyneiden asenteiden parissa, ja varttumista naiseksi uusien poliittisten tuulien alkaessa puhaltaa jopa tässä syrjäisessä Islannin kolkassa. Salka Valkan nuoruudenrakastettu Arnaldur tuo matkoilta palatessaan mukanaan ideologian, joka saa osan kyläläisistä tajuamaan, että heidän ei ole pakko tyytyä köyhälistön osaansa kylän rikkauksia hallitsevan kauppias Johan Bogesenin rautaisen otteen alla. Salka Valka kehittyy naiseksi, joka säilyttää kaiken myllerryksen keskellä oman, itsenäisen ajattelutapansa. Näytelmä viihdyttää, mutta ei päästä katsojaa helpolla ja antaa ajateltavaa useammaksi päiväksi. Sampolan Opistoteatteri on saanut vinkkejä aitoon islantilaistunnelmaan ja ääntämiseen Suomessa asuvalta islantilaiselta Albert Sigurssonilta, joka myös esiintyy näytelmässä. Salka Valkan ensi-ilta Sampolan näyttämöllä pe klo 19. Muut esitykset ti 27.4., ke 28.4., sunnuntai 2.5., ke 5.5. ja la 8.5. Näytelmää ei suositella lapsille.

8 8 PIRKKALAINEN TV-VIIKKO TV1 torstai Tosi tarina: Veli-Matti ja ankara äiti Ykkösen aamu-tv Sherlock Holmesin paluu Puoli seitsemän Eläinten elämää maalla ja merellä YLE News Tie Avonleaan Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Rakkauden tähden: Ebun ja Antti A-studio A-plus Luontohetki: Haahkanuntuvia ja hyvää seuraa Tv-uutiset TV1 perjantai Saimi & Jalmari Ykkösen aamu-tv Sherlock Holmesin paluu Puoli seitsemän YLE News Tie Avonleaan Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Aamusydämellä Ensyklopedia A-talk Onko tunturi-norjan luonto vaarassa? Tv-uutiset Coronation Street MOT Tosi tarina: Veli-Matti ja ankara äiti TV1 lauantai Tv-uutiset Kiehtova maailma: Hevoskansaa Tv-uutiset Ykkösen aamu-tv Tv-uutiset Ykkösaamu Ihmisten puolue Pisara Prisma: Kuka lihoo, kuka ei? Prisma Studio Voimala Strada Puutarhan lumoissa: Vuoden ympäri Dibleyn kirkkoherra TV1 sunnuntai Tv-uutiset Avara luonto: Tasmanian paratiisissa Tv-uutiset Aamusydämellä Ihmiskunnan aarteita Tv-uutiset Saaren vangit Viikko viitottuna Saimi & Jalmari Ukot Kyllä Jeeves hoitaa Ykkösdokumentti: Vankileirien Syväri Eläinten elämää maalla ja merellä TV1 maanantai Rakkauden tähden: Xie ja osmo Ykkösen aamu-tv Sherlock Holmesin paluu Puoli seitsemän Ensyklopedia YLE News Tie Avonleaan Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Ykkösaamu Pisara Arto Nyberg Norjan suurin arboretum Tv-uutiset Coronation Street TV1 tiistai Viinan viemät Ykkösen aamu-tv Sherlock Holmesin paluu Kuningaskuluttaja YLE News Tie Avonleaan Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Veteraanijuhla Tampereella On vapauden lunnaat kallihit Tv-uutiset Coronation Street A-studio Antiikkia, antiikkia Sherlock Holmesin paluu TV1 keskiviikko Aamusydämellä Ykkösen aamu-tv Sherlock Holmesin paluu Antiikkia, antiikkia YLE News Tie Avonleaan Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Kiehtova maailma: Hevoskansaa Ensyklopedia Norjan kuningasperheen vuosi Tv-uutiset Coronation Street Eläinten elämää maalla ja merellä Avara luonto: Tasmanian paratiisissa Coronation Street Eläinten elämää maalla ja merellä Eduskunnan kyselytunti Sherlock Holmesin paluu Puoli seitsemän Saimi & Jalmari Kuningaskuluttaja Kotikatu Urheiluruutu A-talk Ulkolinja: Kylmä saaga Tv-uutiset Longford (K13) TV2 torstai PIKKU KAKKONEN Sherlock Holmesin paluu Puoli seitsemän Norjan kuningasperheen vuosi Kotikatu Urheiluruutu Rakkauden tähden: Xie ja osmo Strada Katu Tv-uutiset Kotikatsomo: Hopeanuolet (K11) TV2 perjantai PIKKU KAKKONEN Tohtori Kiminkinen Holby Cityn sairaala Kotikatu Urheiluruutu Isot ja pienet Avara luonto: Tasmanian paratiisissa Midsomerin murhat (K13) Lotto ja Jokeri Urheiluruutu Ihmisten puolue Make up! Uutisvuoto Benidorm Ylikomisario Morse: Kulki kerran metsätie Historiaa: Itä-Preussi Hitlerin aikana Avara luonto: Mäyränpesällä Urheiluruutu Toisenlaiset frendit Antiikkia, antiikkia Viinan viemät Arto Nyberg Urheiluruutu Ykkösdokumentti: Miehen kuva Hiljainen todistaja (K15) Viinan viemät Kuningaskuluttaja Sherlock Holmesin paluu Uutisvuoto Prisma: Allergioiden vitsaus Ensyklopedia MOT Urheiluruutu A-studio Kotikatsomo: Hopeanuolet (K11) Uusi Kino: Luottomies Uusi Kino: Ole kuin kotonasi Tv-uutiset Ulkolinja: Kylmä saaga Prisma Studio Kiehtova maailma: Hevoskansaa Tosi tarina: Ryssänä Suomessa Urheiluruutu Uudelleenlaskenta Tv-uutiset Make up! Prisma: Allergioiden vitsaus TV2 tiistai Sudoku Mikämikä-tvpeli Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN Roope-karhun taikaseikkailut Satu ja Matti Sherlock Holmesin paluu Puoli seitsemän Historiaa: Taisteluissa kadonneet Ukot Viking Lotto ja Jokeri Urheiluruutu ja V5-ravipeli A-studio A-plus Toisenlaiset frendit Rouva Bovary Tv-uutiset Katu TV2 keskiviikko PIKKU KAKKONEN Lauran tähti: Piilopaikka Risto Räppääjä: Potkuhousut kiertoon Katinkontti Remix: Kissan siivet Taikakaruselli Totte Lilli Pii Roska-Ripsa: Sormus Elmeri: Elmeri ja pingviinit Neppajymykerho Ville ja Tuure Poinzi Pertti ja Purtti Ruohonjuuritasolla Oddasat Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Nalle Luppakorva: Ostokset Matti ja Miisu Hanna Ankka Aasi, Morso ja Mouru: Siivotaan, siivotaan Anniina Ballerina Veera vailla ystävää Napero: Missä Napero on? Pikku Kakkosen posti Ville ja Tuure Hui Hai Hiisi: Tietäjän taikasormus Ruohonjuuritasolla Oddasat Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Fitz ratkaisee Strada TV2 lauantai Pikku Kakkonen Pikku Kakkosen posti Saari Pasin ja Kielon valtakunta Ludovic Maikki ja pelottava Pontso Hotelli Ulappa GALAXI Anna ja lohikäärme: Heinänuha Futaajat Vasikantanssi: Hirmu-Hirvonen TV2 sunnuntai Unna Junná Pikku Kakkonen Jessin kanssa Disney esittää: Jojon sirkus Katinkontti Remix: Ammuu! Ariol GALAXI Hupsisen perhe: Erilainen päivä Poinzi Late lammas Lulu ja lehmä Alfred J. Kwak Ruohonjuuritasolla Summeri Kesärakkaus Summeri TV2 maanantai PIKKU KAKKONEN Mio Mao Hiisku: Kukkamaat Eki eläinlääkäri: Missä Eero on? Ystävät Samu ja Salla Savisavanni: Krokotiili Sammakko ja ystävät Neppajymykerho Postimies Pate Futaajat Tohtori Koira: Omantunnon ääni Taotao, pieni pandakarhu Alfred J. Kwak Summeri Kesärakkaus Summeri Maltti ja Valtti Pikku prinsessa: Minä en mene nukkumaan Nyt mennään!: Vanteet Pompulat Neppajymykerho Ville ja Tuure Lulu ja lehmä Animalia Ruohonjuuritasolla Oddasat Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset McLeodin tyttäret Viimeinen iltahuuto Amerikan veteraanit Tsirlips: Korppi Samsam: Unelmien ope Harri ja Toto Herra Heinämäki Pingu: Pilkkutauti Neppajymykerho Ville ja Tuure Sketsiä! Hillitön hotelli: Keppiä ja porkkanaa Ruohonjuuritasolla Ruohonjuuritasolla Kädenväännön maailmanmestari Jalkapallon Mestareiden liiga Kuunkuiskaajat: Työlki ellää McLeodin tyttäret Mistralin tuulet Mistralin tuulet Satuhäät Natalia McLeodin tyttäret Mistralin tuulet Eläinsairaala Sörenin seurassa Derrick Tiettömän taipaleen takana Elämäni eläimet: Huippulääkärit Suomi express Akuutti Isä Matteon tutkimuksia Postimies Pate Pikku Kakkonen Seitsemäs taivas Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kevätsää Makujen matkassa: Aitoa Aasiaa Näin tehtiin Lehmän vuosi Etsivä Lea Sommer Pohjois-Suomen uutiset McLeodin tyttäret Mistralin tuulet Matkalla maailmalla Matkapassi: Israel Kuunkuiskaajat: Työlki ellää Derrick Jumppa : Toiminnallinen venyttely Vuoristosairaala Tanssikipinä Salainen miljonääri Isä Matteon tutkimuksia Martta puhuu Pikku Kakkonen Meren ihmeellinen elämä Jim Salabim Taikashow Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kevätsää Taotao, pieni pandakarhu Tartu Mikkiin Peliuutiset Yle Live: Grammy-juhla Kaasua, komisario Palmu Puskuri Kohti Etelä-Afrikan MM-kisoja Riskirajoilla: Amazonia luotaamassa Pressiklubi V75-ravit Matkapassi: Kreikan saaret Urheiluruutu Kakkosen kevätsää Mummo Jim Salabim Taikashow Kolmen kopla Kahden keikka Jumppa : Toiminnallinen venyttely Pieni runotyttö Minulla on unelma Sydänmailla Suomalaiset rallilegendat Sisu Telinevoimistelun EM Kohtauspaikka: Luokkakuva Dokumenttiprojekti: Sokkihoito Urheiluruutu Kakkosen kevätsää Lehmän vuosi Näin tehtiin Lehmän vuosi Eksyin Jane Austenin maailmaan Tarinateltta esittää McLeodin tyttäret Lapsityrannit Jim Salabim Taikashow Tartu Mikkiin: Mission Possible Kahden keikka Makujen matkassa: Aitoa Aasiaa Kuunkuiskaajat: Työlki ellää Telinevoimistelun EM Turvetta ja timantteja Lumisen virran mies Luonto elää Töötti ja Pulteri Pikku Kakkonen Ensiaskeleita Vuoristosairaala Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kevätsää Suomi express: yleisön pyynnöstä Kartanon naiset Lehmän vuosi Estradilla: Suuri Lottakonsertti Lumisen virran mies Kekseliäs Kaisa Pikku Kakkonen Satuhäät Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kevätsää Akuutti Turvetta ja timantteja Suomi express: yleisön pyynnöstä Ajankohtainen Kakkonen Jalkapallon Mestareiden liiga IT-porukka Ajankohtainen Kakkonen Kohtauspaikka: Luokkakuva Piha kuntoon Lumisen virran mies Asha Pikku Kakkonen Turvetta ja timantteja Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kevätsää Suomi express Salainen miljonääri Tanssikipinä Lehmän vuosi Uutiset ja sää Urheiluruutu Kova laki: Erikoisyksikkö (K15) Dokumenttiprojekti: Magneettimies Torchwood (K13) Estradilla: Valkea Ruusu Satuhäät Uutiset ja sää Urheiluruutu Poliisi-TV Silminnäkijä: Enemmän kuin peli Pirunpeli (K15) Churchill: historiaa Hollywoodin tyyliin MTV3 torstai Aamusää Studio55.fi Huomenta Suomi Studio55.fi Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale Emmerdale Televisa Ostoskanava Pressiklubi Kätevä emäntä Jurismia! Tartu Mikkiin Uutiset ja sää Urheiluruutu Kova laki (K13) Sopranos (K15) True Blood (K15) Poliisi-TV MTV3 perjantai Aamusää Studio55.fi Huomenta Suomi Studio55.fi Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale Emmerdale Televisa Uutiset ja sää Urheiluruutu Yö kuuluu meille (K15) Telinevoimistelun EM Yle Live: Glastonbury 2008 MTV3 lauantai Se Oikea Ostoskanava Uki Kikoriki Chuggington Disney: Nalle Puhin uudet seikkailut Winx-klubi Code Lyoko Horseland - heppajengi Seitsemäs taivas Uutiset ja sää Urheiluruutu Kohtauspaikka: Luokkakuva Barbara Cartland: Sydänten taistelu Telinevoimistelun EM Seksin ABC (K13) Sopranos (K15) MTV3 sunnuntai Se Oikea Ostoskanava Palomies Sami Tehotytöt Viidakon Ykä Code Lyoko Joka kodin asuntomarkkinat T.i.l.a Riskirajoilla: Kovaa ja korkealla Puskuri Mummo Kätevä emäntä Armoton luonto Yhteys Uutiset ja sää Urheiluruutu Silminnäkijä: Koulusta eläkkeelle True Blood (K15) Hädän hetkellä (K13) Pressiklubi MTV3 maanantai Aamusää Studio55.fi Huomenta Suomi Studio55.fi Mitä tänään syötäisiin? Seksin ABC (K13) Sisu Tellus-tietovisa Mikämikä-tvpeli Piilosana MTV3 tiistai Aamusää Studio55.fi Huomenta Suomi Studio55.fi Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale Emmerdale Televisa Ostoskanava Astro-tv Huomenta Suomen parhaat Mitä tänään syötäisiin? Rakkauden anatomia Alf She s Got The Look Tellus-tietovisa Mikämikä-tvpeli MTV3 keskiviikko Aamusää Studio55.fi Huomenta Suomi Studio55.fi Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale Emmerdale Televisa Ostoskanava Astro-tv Huomenta Suomen parhaat Eronnut nainen Mitä tänään syötäisiin? Matalalentoa Hännänheiluttajat Tina Nordströmin pohjoiset herkut Astro-tv Huomenta Suomen parhaat Mitä tänään syötäisiin? Kauhukeittiö Masu pystyssä Kaikki haluavat tyyliä Sillä siisti minuuttia Televisa Uutiset Kauniit ja rohkeat Kauniit ja rohkeat Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale Emmerdale Päivän sää Salatut elämät T.i.l.a Ihana piha House Ostoskanava Astro-tv Huomenta Suomen parhaat Mitä tänään syötäisiin? Kauhukeittiö Poikia ja tyttäriä Lääkärit Joka kodin asuntomarkkinat Elixir Televisa Uutiset Kauniit ja rohkeat Kauniit ja rohkeat Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale Emmerdale Päivän sää Salatut elämät Maajussille morsian Yhdestoista tunti Prätkähiiret Woimaxi Mitä tänään syötäisiin? FUTIS Jalkapalloa: UEFA Europa League -maalikooste Ostoskanava Televisa Koululaisen Tähti Lomaräätälit Salatut elämät Salatut elämät Salatut elämät Lauantain perheleffa: Mustan oriin paluu Star Wars: The Clone Wars Top Gear Tulosruutu Jokakoti.fi Ihana piha Elixir Tuomioja ja Aalto-Setälä, kirjan takana Salatut elämät Salatut elämät Kaikkea sitä näkee Myytinmurtajat Rahalla ei rakkautta saa Menestyksen takana: Wärtsilä National Geographic: Stonehengen arvoitus Tulosruutu X Factor Helppo elämä (K13) Emmerdale Emmerdale Televisa Ostoskanava Astro-tv Huomenta Suomen parhaat Lipstick Jungle Unelma-asunnot X Factor Televisa Uutiset Kauniit ja rohkeat Kauniit ja rohkeat Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale Emmerdale Päivän sää Salatut elämät Paholaisen tytär Paljastavat valheet Maajussille morsian Televisa Uutiset Kauniit ja rohkeat Kauniit ja rohkeat Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale Emmerdale Päivän sää Salatut elämät Perhesiteet Pako (K15) Päivän sää Tulosruutu C.S.I L-koodi Kolmas kivi auringosta Televisa Se Oikea Biisikärpänen Televisa Uutiset Kauniit ja rohkeat Kauniit ja rohkeat Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale Emmerdale Päivän sää Salatut elämät minuuttia C.S.I. New York Vikinglotto ja Keskiviikko- Jokeri Päivän sää Tulosruutu Metsien miehet Myytinmurtajat Kolmas kivi auringosta Päivän sää Tulosruutu Aina vaarassa House of the Dead (K18) UEFA Europa League Nelonen torstai Carl potenssiin Iggy Arbuckle Pirpanat Uuteen kotiin Nigella Vatsasta maailmaan Muodin ABC Pikakurssi kodinostoon Ostosruutu Ostosruutu Vatsasta maailmaan Tavisnaisesta malliksi Mitä ruokamme sisältää? Venäläinen Nanny Päivän sää Tulosruutu Kuukauden parhaat sekunnit Elukkatehdas (K15) Fringe - rajamailla Nelonen perjantai Carl potenssiin Iggy Arbuckle Pirpanat Uuteen kotiin Mitä ruokamme sisältää? Vatsasta maailmaan Tavisnaisesta malliksi Ostosruutu Ostosruutu Vatsasta maailmaan Tavisnaisesta malliksi Mitä ruokamme sisältää? Lomaräätälit Biisikärpänen Kelmien kerho Päivän sää Tulosruutu Lotto ja Jokeri Kingdom (K15) Kasvottomat sotilaat Nelonen lauantai Ostosruutu Ostosruutu Veneilyn maailma Start! Eläintenpelastustiimi Kellarin kunkku Snoukkabisnes Viikon sää Tulosruutu X Factor tuloslähetys C.S.I. Miami Rantakytät Televisa Nelonen sunnuntai Ostosruutu Ostosruutu Vanessa ja pikkuväki Unitupa Huvila & Huussi Eden Animal Planet: Oppia eläimiltä Eläinkunnan ennätykset Frasier Frasier Päivän sää Tulosruutu Mentalist (K13) Corleone (K15) Televisa Se Oikea Nelonen maanantai Carl potenssiin Iggy Arbuckle Pirpanat Kauppojen kauppa Venäläinen Nanny Mitä ruokamme sisältää? Vatsasta maailmaan Tavisnaisesta malliksi Ostosruutu Ostosruutu Vatsasta maailmaan Muodin ABC Pikakurssi kodinostoon Mitä ruokamme sisältää? Nelonen tiistai Carl potenssiin Avatar Avatar Kauppojen kauppa Venäläinen Nanny Mitä ruokamme sisältää? Vatsasta maailmaan Muodin ABC Pikakurssi kodinostoon Ostosruutu Ostosruutu Vatsasta maailmaan Muodin ABC Pikakurssi kodinostoon Mitä ruokamme sisältää? Huoneen muodonmuutos Ruma Betty Päivien viemää Nelosen sää Kaikki rakastavat Televisa Se Oikea Nelonen keskiviikko Carl potenssiin Avatar Pirpanat Kauppojen kauppa Venäläinen Nanny Mitä ruokamme sisältää? Vatsasta maailmaan Muodin ABC Pikakurssi kodinostoon Ostosruutu Ostosruutu Vatsasta maailmaan Muodin ABC Pikakurssi kodinostoon Mitä ruokamme sisältää? Huoneen muodonmuutos Ruma Betty Ruma Betty Päivien viemää Nelosen sää Kaikki rakastavat Raymondia Dr. Phil Dollarijahti Sairaala Eläintenpelastustiimi Sokkokokki FlashForward Lost (K15) Nelosen uutiset Nelosen sää Urheilu-uutiset Dollarijahti Frasier Konttori Venäläinen Nanny Ruma Betty Päivien viemää Nelosen sää Kaikki rakastavat Raymondia Dr. Phil Dollarijahti Tanja ja Eläinsairaalan lemmikit Hauskat kotivideot Elokuva: Next (K15) Nelosen uutiset Nelosen sää Dollarijahti Taisteluplaneetta Galactica Elokuva: Liberty Stands Still - vapauden hinta Snoukkabisnes Kyle XY Kaikki rakastavat Raymondia Kaikki rakastavat Raymondia Kaikki rakastavat Raymondia Kaikki rakastavat Raymondia Kaikki rakastavat Raymondia Elokuva: 20/30/ Brittien Gladiaattorit Usko tai älä Elokuva: Rakkauden arpa Nelosen uutiset Nelosen sää American Chopper Elokuva: Blade: Trinity (K18) Frasier Frasier Hurja remontti Kampus Greek Samantha Sokkokokki Suomen Huippumalli haussa Tanja ja Eläinsairaalan lemmikit Hauskat kotivideot Elokuva: National Treasure - kansallisaarre Nelosen uutiset Nelosen sää FlashForward Lost (K15) Huoneen muodonmuutos Ruma Betty Päivien viemää Nelosen sää Kaikki rakastavat Raymondia Dr. Phil Dollarijahti Sairaala Eläintenpelastustiimi Suomen Huippumalli haussa Täydelliset naiset Weeds (K15) Frasier Nelosen uutiset Nelosen sää Urheilu-uutiset Dollarijahti Frasier Kasarmin naiset Raymondia Dr. Phil Dollarijahti Sairaala Eläintenpelastustiimi Huvila & Huussi NCIS Rikostutkijat D: Siamilaisvauvojen taistelu elämästä Nelosen uutiset Nelosen sää Urheilu-uutiset Dollarijahti Frasier Start! Navigare Shield - Lain varjolla (K15) Ostosruutu Älypää-TV Päivien viemää Nelosen sää Kaikki rakastavat Raymondia Dr. Phil Dollarijahti Sairaala Eläintenpelastustiimi Unelmien poikamies Castle Kylmäverisesti sinun (K15) Nelosen uutiset Nelosen sää Urheilu-uutiset Dollarijahti Frasier Mad Men (K13) Ostosruutu

9 TV-VINKIT Lauantain perheleffa: Mustan oriin paluu. Jatkoosa Musta ori -elokuvalle. MTV3 la klo YleTeema torstai Teematieto Opettaja.tv Studio Kotro Opettaja.tv: Ajatusdemo Opettaja.tv: Ajatusdemo Teematieto Kolmas ulottuvuus: Hotelli Sahara Maailmanmatkaaja arkkitehtuuriretkillä Maan aarteet Cousteau nuoremman meriseikkailut Maan aarteet Elävä Arkisto: Suomimusiikin läpimurto Pieni moskeija preerialla Rakennustaiteen aarteita Mitä kulutus maksaa? Veitsen terällä : Rytmihäiriön hoito Tiededokumentti: Siittiöiden kilpajuoksu Kino: Maalaukseen kadonnut nainen Talo Ranskassa Teematieto perjantai Teematieto TV-arkiston missit 1/ Näin ne alkoivat Heinäniityn tyttö - Miss Eurooppa Muhokselta Manilaan Armin päivä Kauneuden juhlat Kauneuskuningattaria Talo Ranskassa Ilmastodieetit Musiikin muisti - kansansoitinvideot Sininen sana Sketches of North Kootut askeleet: Vera Nevanlinna Viro - Tuulten pieksämä maa Kieltolaki Gabriel Orozco Mullan alla (K15) Yle Live: Nelly Furtado Teematieto lauantai Teematieto Opettaja.tv Koulupalvelu Teematieto Pykäliä ja purtavaa Japania Erinin kanssa Yle Live: Kanye West Kausikortti: Leijuvia pyörteitä! Kolmas ulottuvuus: Hotelli Sahara Studio Kotro Boris Eifman Maailmanmatkaaja arkkitehtuuriretkillä Veitsen terällä : Rytmihäiriön hoito Mitä kulutus maksaa? Tiededokumentti: Darwinin puutarhassa Historia: Kertomus taistelusta Arbatin lapset Maan aarteet Talo Ranskassa Lapsuuden historia Teemalauantai: Seitsemän samuraita Seitsemän samuraita Jools Holland show Teematieto sunnuntai Teematieto TV-arkiston missit 1/ Näin ne alkoivat Heinäniityn tyttö - Miss Eurooppa Muhokselta Manilaan Armin päivä Kauneuden juhlat Seitsemäs taivas. Maarit Tastulan vieraana filosofi Maija-Riitta Ollila. TV2 su klo 21. Ulkolinja: Kylmä saga. Islanti yrittää selvittää vuosisadan pankkikriisiin syyllisiä. Islantilaisten suuttumus kasvaa sitä mukaa kun pankkikriisin laskun selvitystyö viipyy. Kriisin syyylliset jatkavat liiketoimiaan. TV1 to klo Subtv torstai Sub chat Uki Mansikka-Marja Code Lyoko Lemmen viemää SubPlay Televisa Milk Bar SubPlay Ostos-tv Reba E! Suoraan kuvauspaikalta E! Julkkisbongaus Hollywoodissa Hills Poliisikoira Rex Subin uutiset Lemmen viemää Perheen kalleudet Will & Grace Frendit Simpsonit Stylisti Rachel Zoe Meidän häät C.S.I Sons of Anarchy (K15) Treffit pimeässä Ultimate Fighter (K15) Se Oikea perjantai Sub chat Uki Mansikka-Marja Code Lyoko Lemmen viemää SubPlay Televisa Milk Bar Ostos-tv Reba Stylisti Rachel Zoe E!: Suoraan Hollywoodista Hills Poliisikoira Rex Subin uutiset Lemmen viemää Perheen kalleudet Will & Grace Frendit Family Guy Xtra Factor Teräspallit (K13) Num3rot C.S.I. Miami Dollhouse Elämää Philadelphiassa Mad TV Sub chat lauantai Sub chat Ostos-tv E! Entertainment: Tähtäimessä häät E! Stailaa kotini! Dieetit vaihtoon! Mad TV Xtra Factor Meidän häät American Idol Kuukauden parhaat sekunnit Gwyneth Espanjassa Rimakauhua ja rakkautta Heroes Miami Vice Ultimate Fighter (K15) Teräspallit (K13) Petolliset Sub chat sunnuntai Sub chat Ostos-tv Warner esittää: Batman Futurama Eläintenhoitajat Elämää eläintarhassa Meidän häät Ruotsin huonoimmat kuskit Mask Kukkulan kuningas Baywatch Muodin huipulle Muodin huipulle Treffit pimeässä American Idol Bändärille sulhanen Muumion paluu Tosipaikka: Pakkomielteiden vangit Yli synkän virran Tähtiportti Se Oikea maanantai Sub chat Uki Mansikka-Marja Warner esittää: Tehotytöt Lemmen viemää SubPlay Televisa Milk Bar Ostos-tv Reba American Idol E! Dallasin diivat tyttärineen E! Giuliana & Bill Hills Poliisikoira Rex Subin uutiset Lemmen viemää Perheen kalleudet Will & Grace Kovan onnen kundi Simpsonit Medusan isku Teräspallit (K13) Num3rot Tosipaikka: Pakkomielteiden vangit Playboy-talon tytöt Sub chat tiistai Sub chat Uki Mansikka-Marja Warner esittää: Tehotytöt Lemmen viemää SubPlay Televisa Milk Bar Ostos-tv Reba American Idol E! Tähtäimessä häät Hills Poliisikoira Rex Subin uutiset Lemmen viemää Perheen kalleudet Will & Grace Frendit Simpsonit Ruotsin huonoimmat kuskit Sons of Anarchy (K15) Tähtiportti Eureka Genesis - tappajan jäljillä (K15) Sub chat keskiviikko Sub chat Uki Mansikka-Marja Warner esittää: Tehotytöt Lemmen viemää SubPlay Televisa Milk Bar Ostos-tv Reba E! Selvänäkijöiden Hollywood Hills Poliisikoira Rex Subin uutiset Lemmen viemää Perheen kalleudet Will & Grace Frendit Simpsonit Treffit pimeässä Dollhouse C.S.I Heroes Viettelysten saari Family Guy Sub chat Kauneuskuningattaria Gabriel Orozco Forsytein taru Francon aika - näin sen koimme (Cuéntame cómo pasó) Tiededokumentti: Siittiöiden kilpajuoksu Kieltolaki Klassikkotarinoita: Kauppiaan tyttäret Historia: Kertomuksia intiaaneista Kino Klassikko: Kaunis Sabrina Ooppera-ilta: Cadmus ja Hermione Arbatin lapset Sketches of North Haneke: 24 todellisuutta sekunnissa Teematieto maanantai Teematieto Opettaja.tv: Perunoiden kuumatka Opettaja.tv: Pako lomalle Opettaja.tv: Olipa kerran keksijä Teematieto Ohjelmakirjasto: Selkärangatonta menoa Teematieto Keksintöjen ja ilmiöiden 1900-luku Tieteen paikka Historia: Ranskan vastarintaliike Sininen sana Opettaja.tv Francon aika - näin sen koimme (Cuéntame cómo pasó) Tanssia kameralle Löytöretki Jools Holland show Tabu (K13) Kino Kauko: Mitta täysi! Teematieto tiistai Teematieto Opettaja.tv: En jaksa enää Teematieto Ohjelmakirjasto: Nael kummi Teematieto Aivokirurgit Japania Erinin kanssa Värikkäitä makuja Cousteau nuoremman meriseikkailut Opettaja.tv Studio Kotro Viro - Tuulten pieksämä maa Klassikkotarinoita: Työttömän tragedia Historia: Kaikkien aikojen mainosmies TV-arkiston missit 2/ luvun Miss Suomet Löytöretki Teematieto keskiviikko Teematieto Opettaja.tv Opettaja.tv: Perunoiden kuumatka Opettaja.tv: Pako lomalle Opettaja.tv: Olipa kerran keksijä Teematieto Pykäliä ja purtavaa Aivokirurgit Ihmeellinen tiede Tiededokumentti: Darwinin puutarhassa Japania Erinin kanssa Värikkäitä makuja Tieteen paikka Kino: Miehemme Havannassa Lapsuuden historia Elokuvamusiikin lumoissa Mestarin siveltimestä Mullan alla (K15) Tabu (K13) Pieni moskeija preerialla Teematieto URHEILU Pirkat tuulettivat voittoja Pirkkalan Pirkkain salibandyjoukkueet ovat päässeet nauttimaan menestyksestä. Viime viikonloppuna E-tytöt voittivat salibandyn TFT-turnauksen ( Ilves-turnaus). Turnaukseen osallistui viisi joukkuetta. Finaalissa Pirkat kohtasivat BB-88:n. Peli oli trilleri, mutta Marianne Vitelin voittomaalit 3-0 ja 4-2 takasivat taistelevalle Pirkkain joukkueelle voiton. - Oli ilo katsella, kuinka joukkue taisteli voittoon. Puolustus oli ennen kaikkea kova, ja Noora maalissa ilmiömäinen. Joukkue oli Isolla J:llä Joukkue, kehuu tyttöjä valmentaja Tuomo Hoikkala. Pirkkain naisten joukkue päätti kautensa hienosti voittoon 11.4 Turussa Lady Cup -kutsuturnauksessa. Turnaukseen osallistui yhdeksän joukkuetta 3. tai 4. divisioonasta. Finaalissa vastustaja oli SBS Pori, jonka naiset voitivat lukemin 5-4. Tyttöä voi käydä ihailemassa Pirkkalan Liikuntalolla. E98:lle hopeaa E98-juniorit ylsivät hopealle salibandyn Sisä-Suomen aluelopputurnauksessa, joka pelattiin Pirkkalan liikuntalossa lauantai- Riemu katossa. Pirkkain naisten kausi päättyi cup-voittoon Turussa. na 10.4 runsaslukuisen yleisön edessä. Mestaruus meni hallitsevalle aluemestarille nokialaisjoukkue NoPS Superhessuille. Loppuottelussa nokialaiset onnistuivat viimeistelyssä paremmin ja kukistivat Pirkat maalein 5-2. Se oli Pirkat E98:lle kauden ensimmäinen tappio aluesarjan otteluissa. Pirkkain E-tytöt ja valmentajat tuulettivat täysin rinnoin viime viikonlopun turnausvoittoa. Hiihtäjät neloseen Pirkkalan Hiihtäjien salibandyjoukkue pelaa ensi kaudella nelosdivarissa Sisä-Suomen lohkossa. Nousu vitosesta varmistui, kun pirkkalalaiset voittivat karsintaottelun tamperelaista Idän Raivo vastaan toissa lauantaina. PirHin salibandyjoukkue perustettiin vuonna Munat olivatkin Tiinan Pirkkala-opiston kädentaidon näyttelyä koskevaan juttuun viime Pirkkalaisessa pääsi livahtamaan nimivirhe. Jutun pääkuvassa olleet keramiikkamunat on tehnyt Tiina Hoikkala, eikä Meeri Nättilä, kuten jutussa virheellisesti väitettiin. Pahoittelemme sekaannusta. UUSIA VUOKRA-ASUNTOJA PIRKKALAAN Uusi vuokrakerrostalo, As Oy Pirkkalan Partolanaarre, on rakenteilla Pirkkalan Partolaan osoitteeseen Korkokuja 5, lähelle monipuolisia kaupallisia palveluita. Partolanaarteen huoneistovalikoimassa on erikokoisten perhekuntien tarpeita vastaavia huoneistotyyppejä kaksioista neljän huoneen asuntoihin. Jokaisessa asunnossa on huoneistokohtainen sauna sekä parveke, ranskalainen parveke tai terassipiha. Rauhallisen, päättyvän kadun varrelle rakennettavan kohteen pihassa on lasten turvallista leikkiä. Huoneisto m 2 /kk 2h+k+s 2h+kk+s 3h+k+s 47, Vesimaksu 17 /henkilö/kk Vuokravakuus 1kk vuokraa vastaava Huoneisto m 2 /kk 3h+k+s 3h+k+s 4h+k+s 74,5 75, Kohteeseen on jatkuva haku, joten toimi nopeasti toimittamalla hakulomake! Kohde valmistuu 12/2010. Kaipaako osakkeesi/talosi PIENTÄ PINTAREMONTTIA? Kaikki työt onnistuvat nopeallakin aikataululla. Tiedustele ja kysy tarjous. Tmi MilliMinna p Pirkkalan kunta tiedottaa PIRKKALAINEN 9 SIVISTYSTOIMEN TILOJEN KÄYTTÖHAKEMUKSET TOIMINTAKAUDEKSI Koulutilojen käyttö Pirkkalalaiset seurat ja yhteisöt voivat hakea koulutilojen käyttölupaa lähinnä arki-iltaisin sekä viikonloppuisin tapahtuvaa säännöllistä pitkäaikaista toimintaa varten. Säännöllisiä vuoroja ei saa käyttää koulun syys-, joulu- ja hiihtolomalla ellei siitä ole erillistä sopimusta! Liikuntasalit ajalle Yläasteen, Naistenmatkan, Nuolialan (2 salia), Kirkonkylän, Toivion ja Kurikankulman koulujen liikuntasalien käyttöhakemukset toimitetaan Vapaa-aika-/ liikuntatoimistoon ke mennessä os. Suupankuja 2, Pirkkala. Seuraavat ajankohdat on alustavasti varattu kunnan omaan käyttöön: Yläasteen sali: ma , torstai koko ilta. Naistenmatkan koulun sali: ma 15-20, ti , to koko ilta, pe , la Kirkonkylän koulun sali: ti , ke Nuolialan koulun uusi sali: ti , ke , to Nuolialan koulun vanha sali: ma 17-20, ti koko ilta, ke Kurikankulman koulun sali (vapaa klo 17 alkaen): ti 18-20, pe , la Toivion koulun sali: ma , to koko ilta. Muut koulutilat ajalle Kaikkien koulujen koulutilojen (muut kuin liikuntasalit) käyttöhakemukset toimitetaan ao. koululle tai koulutoimistoon ke mennessä. Koulujen tilapäiset käytöt ja kesäkäyttö anotaan suoraan koulun rehtorilta. Koulutilojen hakemuslomakkeita saa kouluilta, koulutoimistosta ja internetistä ( /sivistys ja vapaa-aika /) sivistystoimen tilojen käyttöhakemukset. Lomakkeessa on myös ilmoitettu perittävät korvaukset. Liikuntasalien pitkäaikaisesta käytöstä päättää vapaa-aikapäällikkö, muista tiloista ja käyttövuoroista koulun rehtori. KYÖSTIN KERHOTALON TILOJEN KÄYTTÖHAKEMUKSET Kyöstin kerhotalon käyttövuorot toimintavuodeksi julistetaan Pirkkalassa toimivien yhdistysten ja yhteisöjen haettavaksi. Lisätietoja saa vapaa-aikapäälliköltä, p (Jouni Salonen). Tilahakemuslomakkeita saa nuorisotoimistosta, os. Suupankuja 2 ja internetistä ( /sivistys ja vapaa-aika /) sivistystoimen tilojen käyttöhakemukset. Hakemukset Vapaa-aika-/ nuorisotoimistoon ke mennessä os. Suupankuja 2, Pirkkala. LIIKUNTATALON SÄÄNNÖLLISET SALIVUOROT Kesäkauden ja syys-kevätkauden säännölliset vuorot ovat haettavana Vapaa-aika-/ liikuntatoimistosta ke mennessä. Kesäkaudelle vuoroja voi hakea maanantaista perjantaihin klo 8-21 ja lauantai- ja sunnuntaipäiville klo välisille ajoille. Syys- ja kevätkaudelle vuoroja voi hakea pääsääntöisesti maanantaista perjantaihin klo 16-22, lauantaisin klo 9-12 ja sunnuntaisin klo välisille ajoille. Hakulomakkeeseen on merkittävä käytön alkamis- ja päättymispäivä, mikäli se ei ole koko kauden mittainen. Hakulomakkeita saa liikuntatalolta, liikuntatoimistosta ja internetistä ( /sivistys ja vapaa-aika / ). Pirkkalassa Peltikattourakointia ym. rakennustyöt Puh Piipunhatut ym. Ikkunapeltejä Seinä- ja kattopeltejä Puh Anianrantatie 1099 KOTIMAISET TYYPPIHYVÄKSYTYT UUSIORENKAAT NYT EDULLISESTI 155/ ,- 175/ ,- 185/ ,- 185/ ,- 195/ ,- 205/ , C 198,- 195/70-15C 198,- YLI 40 KOKOVAIHTOEHTOA! myös Firestone, Michelin, Continental ym. ASKOSAARI OY P. (03) Keskuojankatu 11, Sarankulma LTM-KONEET OY Tarjoamme kuljetus/ raskaankaluston huollot, korjaukset, katsastukset sekä sähkökorjaukset ammattitaidolla. LINCOLN keskusvoitelu/ Automaattipalosammutus Keskusojankatu 24, TRE ltm.linjamaki@gmail.gom & Sivistystoimi

10 10 PIRKKALAINEN PALVELEMME TEITÄ Kauneus ja terveys Koti ja pihapiiri SULATAN SINUT! Riitta Perinteinen PARTURI Taunonkatu 2 (Vastapäätä Härmälän R-Kioskia) Av. ma-pe 9-16 Ilman ajanvarausta Tervetuloa hemmoteltavaksi Pirkkalaistori 4, NOKIA, p Ma-pe sekä sop. muk. la sop. muk. NAUTI HIUKSISTASI Nina Reinikainen Koulutettu hieroja Kehoterapeutti P Lakiasiat Varatuomari TIMO KIRKKO-JAAKKOLA (03) , timo.kirkko-jaakkola@asuntonokia.com Perukirjat, testamentit, kaupanvahvistus ym. www. Durolin. Vaihtolavapalvelut Maanrakennustyöt Puunkaadot yms KRM RAKENNUS- PALVELU KRANAATINMÄEN RAKENNUSPALVELU PIRKKALA Tero Saarikoski Mika Helén Sähköurakointi SEPPO ANNALA P sahkourakointi@seppoannala.fi selkä kipeä? Liikenne Suupantori 4 Kaikkea hiuksille parturi-kampaamot Pirkkala Suupantori 4 p S-Market, Partola p KOULUTETTU OSTEOPAATTI V-P POIKONEN Tampere puh Pirkkalan Rengaskauppa Oy Marika Johanna Senioritalo Hopeakello Suupankuja 3, PLA Puh Arkisin 9 17 ilta-ajat ja lauantai sop. mukaan Ompelimo Nina Serafina Suupantie PESULAPALVELUT Valokuvaus STUDIO (Loukonlahti). Kuvaukset ajanvarauksella p , MYYMÄLÄ Puh Av. ark , la (Citymarket) YKSIN TAI YHDESSÄ LÄHELLE TAI KAUAS Invavarustettu tilataksi (1+8) käytössäsi moneen menoon. Katso lisää netistä Taksi Antti Aalto Taksi Timo Hänninen P Kaivinkonetyöt 13t telakone Traktorityöt Etukuormaintyöt, lanaukset, maansiirto Auto- ja Konepalvelu Leikkanen mleikkanen@gmail.com Jari Järventausta Ky Puh ILMALÄMPÖPUMPUT Myynti Asennus Huolto LMJ-Tekniikka Marko Lehtonen Halmeentie 5, Pirkkala lasikorjaukset alumiiniset ovet ikkunat ja tuulikaapit eristyslasit terassilasitukset puh K-Citymarket kauppakeskuksessa NUIJAMIESTENTIE 5 puh Avoinna: MA-PE 10-19, LA LÄMPÖHALME Öljypoltinasennus ja -huolto Lämmityskattiloiden asennus ja huolto Kattilahuoneen sähkötyöt Puh Halmeentie 25, Pirkkala halme@kolumbus.fi Pirkkalainen P Pirkkalan Aputalkkari / Antti Kaipainen Luotettavaa ja edullista talkkaripalvelua. Soita ja kysy lisää! 39 VUOTTA Suunnitelmat Asennukset Korjaukset Tarvikemyynti PIRKKALAN SÄHKÖLIIKE KY Taitajankuja PIRKKALA Puh. (03) Fax (03) GSM , Pirkkatuoli Oy V Konttorikoneet ja -tarvikkeet TIESITKÖ TÄMÄN? Saat SHARP monitoimilaitteet Pirkkalasta. myynti huolto leasing huolletut vaihtokoneet TAMPERE KONTTORIKONELIIKE OSMO ÖSTRING OY Taitajankuja 2, Pirkkala puh. (03) , fax (03) Vaittintie 2, PIRKKALA PARHAAT BETONIT FI P Turkkilanjärventie 6, KYRÖSKOSKI Puh. (03) , , laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI

11 PÄIVYRI Yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen tarkoitettu maksuton palsta. Aineistot viimeistään maanantaina klo 12. Puhelin Sähköposti: Ruokalistat Elokolo/Elopilkku: to klo 12 yhteislaulu, pe klo 9 perjantaipuheet, ma klo 9 kuntosali, ke klo 13 verenpainemittaus. Pirkkalan Eläkkeensaajat: Kyöstin kerhotalolla, Kyöstintie 6, ma klo 8.30 boccia, klo 10 tanhut, klo laulu, klo keskustelukerhon vieras rakennuspäällikkö Markku Viinamäki: Pirkkala-talon tuoreet suunnitelmat. Kannanotto. Info: Anima Bircalensis-kulttuurijuhlaan sisältyvien yhdistyksen kesäjuhlan ja näyttelyn valmistelu. Syyskauden kerhojen ja toiminnan kartoitus, kaikkien läsnäolo tärkeää! Johtokunnan kokous edellisten asioiden käsittelyn jälkeen. Ke klo 10 askartelukerho. Liikuntatalolla ti klo kuntosaliryhmä 2, ke klo 9-10 kuntosaliryhmä 1 ja pe klo lentopallo. Ke kivien tunnistamisja hiontakurssi, kivien etsintä maastossa, lähtö klo 12. To kivien tunnistamisja hiontakurssi klo kerhotalolla, hionta. Pe piirin kirjoituskilpailu Miksi liityin Eläkkeensaajiin päättyy. Viron kartanokierrokselle lähtö 3.5. klo 6.15 Ari Mattilan bussilla reittiä Turri- Takamaa - Vähäjärvi- Kirjasto-(n klo 6.25) Haikka- Neste- Lidl. Muistakaa mukaan passi tai EU:n kuvallinen henkilökortti! Pirkkalan Eläkeläiset: Jäsenkokous ti klo 15 Elokololla. Asioina vierailut, muistamiset, kevätretki yms. Pirkkalan Seniorit: Jäsentilaisuus kirkon seurakuntasalissa to klo 12. Vierailija, varatuomari Juha Salonen kertoo Seniorin lakiasioista. Lukupiiri klo 10. Kuoro klo 11. Hallitus klo 14. Sastamalan retki 6.5.: Bussi Toiviosta klo 10.20, Partola 10.25, Kreetanmutka 10.30, Loukonlahti 10.35, Kirjasto/Sirpakka 10.45, ajo Savupoikien kautta. Vanhainkoti-Pirkankoivu eläkeläiset: Tapaamme ti klo 13 kirkon kerhohuoneella. Pirkkalan Kokoomusnaiset: Yhdistyksen ylimääräinen kokous ma 3.5. klo 19 Pirjo Jukaraisella, Niemenmaantie 10 D. Hallituksen järjestäytyminen ja jäsenasiat. Hallitus kokoontuu klo 18. Keskusta Pirkkala: Puoluesihteeri Jarmo Korhonen tulee kertomaan Pirkkalan kunnan valtuustosaliin su klo 16 Minne Suomen Keskusta on menossa?. Aloitamme kaikille avoimen tilaisuuden kahvitarjoilulla klo 15. Keskusta Pirkkala järjestää yhdessä Perussuomalaisten kanssa Vihreän vapun Pirkkalan torilla 1.5. klo Tilaisuuteen on kutsuttu kaikki Suomen Keskustan puheenjohtajaehdokkaat. Vappupuheita ja muuta vappumeininkiä on luvassa. Pirkkalan demarit: Perinteinen demareitten Vappujuhla Ty. Toivon talolla Ropposissa vappuaattona klo MLL:n Pirkkalan paikallisyhdistys: Kevätkokous pe klo 18 liikuntatalon kokoushuoneessa. Pirkanmaan Vammaistyö: Pirkkalan klubi kokoontuu ke klo 18 Vuoltsulla vappubileiden merkeissä. Ma ei ole Pirkkalassa klubia. Pirkkalan Kuulorajoitteisten yhdistys: Kokoonnumme ti 4.5. klo 13 kirkon seurakuntasalissa, Perkiöntie 40. Vieraina sairaanhoitaja Margit Salonen, Kirsi-Marja Jaaksi ja Olavi Horsma-aho. Ilmoittautumi- nen 3.6. tehtävälle Huittinen- Sastamala retkelle. Kerho on tarkoitettu huonokuuloisille ja kuuroutuneille henkilöille sekä heidän läheisilleen. Induktiosilmukka käytettävissä. Paristoja myynnissä Sirpakassa ja Pirkolla tapaamisissa. Pirkkalan Kädentaidonkerho: Kaikille avoin käsityökerho liikuntatalon kokoustiloissa to klo Kokoonnumme joka toinen torstai, tule tekemään käsitöitä yhdessä ja vaihtamaan ideoita kanssamme. Naistenmatkan koulun vanhempainyhdistyksen kokous klo 18. Tilaisuus on avoin kaikille oppilaiden vanhemmille. Toivion koulun vanhempainyhdistys: Kokous ma 26.4 klo 17 koululla, ruokala Mäyränkolossa. Tilaisuus on avoin kaikille koulun oppilaiden vanhemmille. Keskustellaan mm kevättapahtuman järjestelyistä. Hyrsingin koulun vanhempainyhdistyksen kokous to klo 18 koululla. Kokous on avoin kaikille koulun oppilaiden vanhemmille VERHOILUA Tuolit, sohvat, laiskanlinnat ym. Verhoilukankaat. Kuljetuspalvelu. Valkilan verhoomo Sorkkalantie 63, p (varmista paikallaolo) valkilanverhoomo@luukku.com PALVELEMME TEITÄ Pirkkalan Työttömät: Työpala avoinna ark. klo 8-14, Teollisuustie 29, puh , sp: tyopala@gmail.com Kuntosalivuorot jäsenille ma ja to klo STELK: Miehet aamiaisella Pirkkalan ABC:llä lauantaisin klo AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 18 os. Suupankuja 8-10 C, käynti talon päädystä. Puh. Jari Härmälän Martat: Menemme Kuuselan Naisten iltaan ke klo 19 kuuntelemaan kirjailija Sinikka Nopolaa. Hatanpään koulun vanhempainyhdistys: Vanhempainilta Hatanpään koululla klo lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Järj. Treen etel. alueen koulujen vanh. yhd. Etelä-Alvarin tuella. Tietoa tamperelaisten lasten ja nuorten hyvinvoinnista, luento Väestöliiton asiantuntijalääkäri, lastenpsykiatri Raisa Cacciatore, Miten tuen lapsen ja nuoren itsetuntoa. Vapaa pääsy. Oppilaskunnan ja vanh.yhd.tyksen kahvio! Osta nyt ensi talven KOIVUKLAPIT. Katkotaan ja halkaistaan haluamaasi mittaan. Kotiin toimitus. P Vuokralle tarjotaan Vuokralle tarjotaan kaunis yksiö 32 m 2, Pirkkalan keskustasta, Afrodite, lasitettu parveke, 5. krs. Pyhäjärvinäkymin. AsuntoPrisma Oy Lkv /J. Vuori Puh Pirkkalan kunta tiedottaa Pormestarilla avoimet ovet! PIRKKALAINEN 11 Torimyyntiä Viialan Kotileipomo joka torstai klo Pirkkalan torilla. Torstaina klo 9 14 Pirkkalan torilla hyvää hiekkamaan PERUNAA Timo, Van Gogh, Pito, Siikli, Nicola, Puikula, Rosamunda ym. edullisesti säkeittäin. Nevala Pormestari Helena Rissanen ottaa vastaan kuntalaisia ilman ajanvarausta tiistaina klo Lisätietoja johdon sihteeri Kati Selkämaa, puh , kati.selkamaa@pirkkala.fi. Tervetuloa tapaamaan pormestaria! Kansallisen veteraanipäivän valtakunnallinen pääjuhla ti Tampereella Messu- Ja Urheilukeskuksessa Pirkkalan kunta järjestää kuljetuksen juhlaan ja takaisin Pirkkalaan seuraavasti: Lähtö juhlaan on klo 9.30 kirjaston pysäkiltä Suupantieltä Paluu Pirkkalaan on juhlan loputtua klo kirjaston pysäkille Suupantielle. Paunun bussi on matalalattiabussi, joten autoon nouseminen on mahdollista myös liikkumisen apuvälineiden kanssa. Bussiin mahtuu 49 henkilöä. Pirkkalassa Pirkkalan kunta Pirkkalan kunta on vireä, ripeästi kasvava ja kehittyvä n asukkaan kunta ja kiinteä osa Tampereen kaupunkiseutua. Henkilöstöä on palveluksessamme n Pirkkalan kunnan perusturvaosastolla on haettavana vakinaista täyttämistä varten klo 14 mennessä TUTUSTUMISTARJOUS (huollot eivät sis. varaosia) Tarjous voim asti. Myös noutopalvelu. Pirkkalan Pyörähuolto Teollisuustie 8, Pirkkala (Kirppiksen vieressä) Puh Palvelukeskus Pirkankoivu MA jauhelihakastike, perunat / spagetti, tuoresalaatti, luumukiisseli. TI broilerpyörykkäkeitto, vihannes, omena - puolukkakiisseli. KE tillilihakastike, perunat, kasvis, salaatti, sitruuna- porkkanakiisseli. TO nakit, perunasose, salaatti, mousse. PE kirjolohikiusaus, salaatti, munkki. LA jauhelihamureke, kastike, perunasose, kasvis, salaatti, marjapaistos, vaniljakastike. SU palapaisti, perunat, kasvis, puolukka, salaatti, mustikkavaahto. Päiväkoti- ja kouluruoka MA nakkikeitto, näkkileipä, tuorepalat. TI jauhelihakastike, spagetti, tuoresalaatti. KE kinkkukiusaus, herne-maissi, porkkanaraaste. TO hernekeitto, ruisleipä, tuorepalat. PE Fish & chips, tuorepalat. Kokouksia Pirkkalan Kokoomusnaiset ry Yhdistyksen ylimääräinen KOKOUS ma 3.5. klo 19 Pirjo Jukaraisella, Niemenmaantie 10 D. Hallituksen järjestäytyminen ja jäsenasiat. Hallitus kokoontuu klo 18. Tervetuloa! Hallitus Veneily VeProTech LEHTONEN GSM VENEIDEN JA POTKUREIDEN KEVÄTHUOLLOT NOKIALLA, RÄIKÄNTIE 3 PERÄ- MOOTTORIT NYT MYÖS DIESEL- MOOTTORIHUOLLOT! VAKUUTUSYHTIÖIDEN KÄYTTÄMÄ veprotech@kolumbus.fi Leikkaa talteen Terveydenhoitajan työsuhde, varahenkilö Tarkemmat tiedot ja hakuohjeet sekä sähköinen hakulomake löytyvät /avoimet työpaikat. Lisätietoja antaa vastaava terveydenhoitaja Tiina Salminen, puh , sähköposti etunimi.sukunimi@pirkkala.fi. Pirkkalassa Perusturvajohtaja Ympäristölautakunnan kevätkatselmus Pirkkalan kunnan ympäristölautakunta tarkastaa Pirkkalan rakennetun ympäristön kuntoa ja siisteyttä pidettävällä kevätkatselmuksella. Ympäristölautakunta on päättänyt kevätkatselmuksen pitämisestä kokouksessaan (45 ). Ympäristölautakunta kehottaa kaikkia kiinteistönomistajia ja -haltijoita huolehtimaan siitä, ettei kiinteistöjen siisteydessä tai kiinteistöillä sijaitsevien rakennusten kunnossa ole huomautettavaa. Kuulutus kevätkatselmuksesta pidetään nähtävänä Pirkkalan kunnan virallisella ilmoitustaululla. Lisätietoja antavat ympäristönsuojelun ja rakennusvalvonnan viranhaltijat. Pirkkalassa Ympäristölautakunta LEHDENTEKIJÄT PALVELUKSESSANNE Antti Jokinen Päätoimittaja p Anneli Salonen Ilmoitukset p Maija-Riitta Näreikkö Toimittaja p Eeva Leskinen Laskutus, Päivyri p Eija Forssell Ilmoitukset p Pirkkalainen Suupantie 2 A Pirkkala Puhelinvaihde Telefax Avoinna (ma-pe) klo 9 16 Toimisto: konttori@pirkkalainen.com päivyri, ilmoitustori, tilaukset ym. Ilmoitukset: anneli.salonen@pirkkalainen.com yritysten ja yhteisöjen maksulliset ilmoitukset Toimitus: toimitus@pirkkalainen.com juttuasiat Kustantaja: Pirkkala-Seura ry. pj. Olli Hämäläinen p Ilmoitushinnat: alkaen:...e/pmm tekstissä...0,93 e takasivu...0,98 e vuosi-ilmoitukset...0,57 e kuolinilmoitukset...0,62 e silmäkulma...1,55 e määräpaikkakorotus...0,09 e Värilisä...30 e/lisäväri 4-väri...70 e Hintoihin lisätään ALV 22 % Ilmoitustori sis. alv 9,00 e Ilmoitustori sis. alv. 12,50 e Maksuehdot: 14 pv netto. Painos: kpl Lehtitilaushinnat Pirkkalan ulkopuolelle alkaen: Kotimaa...40 e Eurooppa e Muut alueet e Sivunvalmistus: Taittoteam Oy Painopaikka: Pirkanmaan Lehtipaino Oy, Tampere 2009 Jakoalue: Pirkkala, Härmälä, Rantaperkiö, Rautaharkko, Vihilahti Jakelu: Taajama-alueet TAMPEREEN YKKÖSJAKELUT OY Jakelumuistutukset: p Haja-asutusalue + yritykset POSTIN LEHTIPALVELUT Jakelumuistutukset: Pirkkalainen p ILMESTYY KESKIVIIKKOISIN Ilmoitusten viimeinen jättöaika ma klo 15 Päivyrin viimeinen jättöaika ma klo 12 VASTUU ILMOITUSTEN VIRHEISTÄ Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. Emme vastaa puhelimitse saadun aineiston virheistä. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Huomautukset on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai ilmoitukseen tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien.

12 12 PIRKKALAINEN Liikennevalot tiedossa Lidlin risteykseen ILMOITUSTORI Valtio korjailee tänä vuonna Pirkkalassa teitään kahdessa kohteessa: moottoritiellä lähellä Rajasalmea on luvassa urapaikkausta ja Varuskunnantiestä päällystetään pätkä. Pirkanmaan ELY-keskuksen liikennevastuualue on julkaissut Pirkanmaan maanteitä, joukkoliikennettä ja tienpitoa koskevan toiminta- ja taloussuunnitelmansa. Se sisältää myös euron määrärahavarauksen liikennevalojen rakentamiseksi Naistenmatkantien ja Kaartotien risteykseen. Toteutus olisi vuoteen 2014 mennessä. Pirkanmaan ELY-keskus aloitti toimintansa vuoden 2010 alussa. Sen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueelle koottiin Tiehallinnon Hämeen tiepiirin ja Länsi-Suomen lääninhallituksen liikenneosaston tehtäviä ja palveluita. Tampere Hatanpään Puistokuja 23 Puh ark Pirkkala Mustimäenkuja 1 Puh ark. 9-17, la Palvelupalsta lukijoille. Jätä ilmoitus viimeistään maanantaina klo 15. Puh Posti: Suupantie 2 A 10, Pirkkala. Sähköposti: toimitus@pirkkalainen.com Taivaalta lauantaina tippunut tuhka näytti suurennuslasin lävitse tällaiselta. Tulivuorituhkaa? Pirkkalainen Odotettu Luettu Se aidosti paikallinen Teemanumeromme piha ja puutarha ilmestyy keskiviikkona ILMOITA IHMEESSÄ! Varaa oma ilmoitustilasi pikaisesti p , anneli.salonen@pirkkalainen.com Uuden GoGo Express Partolan AVAJAISET KLO Kilpailuja! Cowboyteema! Liity jäseneksi mennessä, liittyminen 0! gogoexpress.fi Kuntoile 18 /kk Pirkkala ja Lielahti Juotavaa ja purtavaa! Rodeohärkä! Ostetaan OKT-tontti tai määräala Pirkkalasta (min. koko 1500 m2). Tarjoa rohkeasti. puh Myydään Kolmio 75 m2 Loukonlahdessa Kirkkoveräjäntiellä. Alkuperäiskuntoinen, upealla järvinäköalalla, 3. krs. Mh e. Puh Leikkimökki, vaal.sin./huopakate. Sijainti Killo. Tiedustelut Pihakirppis la ja su klo 9-15 Kranaatinmäentie 101, Pla. Myynnissä mm. vaatteita, kodintavarat, grillimakkaraa 1e/kpl ym. Yllätyslahja 100 ensimmäiselle! Tervetuloa! Hinta 1 5 riviä 9 e, 6 10 riviä 12,5 e. Löydetty-ilmoitus ilmaiseksi. hauskaa koko perheelle. Vuokralle tarjotaan Pirkkalan keskustassa heti vapaa 1h+kk 30 m2, 5. krs, ei parv., talossa uima-allas, 2 kk:n takuu. Vuokra 400 e/kk tai tarj.+ vesi ja sähkö. P , AA Vesa Pajunen. Pieni liiketila kuntakeskuksesta. P Vuokrata halutaan 3-4 h+k(+s) Pirkkalasta. Puh Vuokratakuu, vakituinen työpaikka. Kadonnut TSENZEN KIINA! Tunnetko Susanin? Ota yht Markku Piensisustajien yhteinen tapahtuma Ylöjärvellä klo Cafe-Ravintola Deliwayssä (Kumitie 2), jossa esittelyssämme uusia eurooppalaisia sisustustuotteita. Voit samalla hankkia niitä uskomattomaan hintaan! HomeMaster, uusi suomalainen kuluttajien oma hankintaverkosto tarjoaa ne sinulle tukkuhinnoin!!! Tule tutustumaan valikoimaan ja uuteen hankintaverkostoon. Kävijöiden kesken arvomme erilaisia tuotteita piensisustukseen. 50 ensimmäiselle yllätyslahja!!! UUSINTA UUTTA SUOMESSA! LAHJAVINKKEJÄ ÄITIENPÄIVÄÄN, YLIOPPILASJUHLIIN, MÖKKILAHJAKSI TAI MUUTEN VAIN MUISTAMISEEN. HomeMaster Pätsiniementie 42, TOIJALA Henna Korpela Kirkkoveräjän seurakuntatalon parkkipaikalla epäiltiin viime lauantaina, että taivaalta tippui tulivuorituhkaa Islannista. Ilmatieteen laitoksen tutkimuspäällikkö Heikki Nevanlinna pitää kuitenkin erittäin epätodennäköisenä sitä, että peräkonttikirppiksellä myytävien tuotteiden päälle sateen jälkeen laskeutunut tumma tuhkamainen pöly olisi tulivuoren purkauksessa syntynyttä tuhkaa. - Se, että tuhkapölyhiukkanen tuli sateen jälkeen viittaa vähän siihen että tuhkalähde on lähiseutu, ehkä polttojätettä. - Muun muassa Ilmatieteen laitoksen mittaukset osoittavat, että Islannista kantautuvaa pölyä on meillä ainoastaan ilmakehässä noin viiden kilometrin korkeudessa, eikä maanpintapitoisuuksissa ole havaittu mitään tavanomaisesta poikkeavaa. Tuhkan mukana olleet lasimaiset kiteet saivat Kirkkoveräjällä olleet epäilemään, että pöly olisi tullut ilmavirtausten mukana Islannista asti. Tulivuorituhkassahan on lasimaisia kiteitä, suureksi osaksi kvartsia. Nevanlinnan mukaan tämän pölyn kiteet olivat aivan liian suuria ollakseen Islannista asti. Etenkin keväisin taivaalla pyörii erilaisia hiukkasia aina hiekoituspölystä polttojätteeseen. Todenäköisimmin tuhka on siis lähiseuduilta lentänyttä ilmansaastetta. Tulivuorituhkan takia ulkoilua ei ole syytä välttää, sillä hengitysilmassa ei tuhkaa ole havaittu. Vulkaanista tuhkaa alkaa kuitenkin myöhemmin pieninä määrinä sataa Suomeenkin. Kyllikki Koskinen keskustanaisten johtoon Pirkkalan keskustanaisten uusi puheenjohtaja on Kyllikki Koskinen. Sihteerinä jatkaa Elina Kaila ja muut johtokunnan jäsenet ovat Anja Moilanen, Raili Ulanen, Heidi Säkkinen, Anja Tiitola, Tuula Erkkilä, Vuokko Myllymäki ja Helvi Penttinen. Vuosi 2010 on Pirkkalan Keskustanaisten 44. toimintavuosi. Syksyllä pidettävät seurakuntavaalit työllistävät naisia ehdokashankintaan. Tänä keväänä järjestetään yhdessä keskustan paikallisyhdistyksen ja perussuomalaisten kanssa vihreä vappu Pirkkalan torilla vapunpäivänä. Paikalle on kutsuttu kaikki Suomen Keskustan puheenjohtajaehdokkaat. OLLI J. KARHUN TAIDETTA ARTKARHU.COM GoGo Express Partola, Kenkätie 4, Pirkkala (S-Marketin kiinteistössä) Puh. (03) , Juhlavuoden 2010 näyttelyt Kotka, Tampere, Iittala, Tuuri. Katso linkit

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Tapahtumakomitean puheenjohtajan terveiset

Tapahtumakomitean puheenjohtajan terveiset OHJELMA PROGRAM Tapahtumakomitean puheenjohtajan terveiset Rakkaat tapahtumaan osallistujat, Minulla on suuri ilo toivottaa teidät tervetulleiksi Islantiin sekä Barnlek 2014-tapahtumaan. BARNLEK järjestetään

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Ota mukaan! Palvelubussi Aikataulu. Voimassa 15.9.2014 alkaen

Ota mukaan! Palvelubussi Aikataulu. Voimassa 15.9.2014 alkaen Ota mukaan! Palvelubussi Aikataulu Voimassa 15.9.2014 alkaen Palvelubussi Palvelubussi palvelee pirkkalaisia ikäihmisiä ja liikuntaesteisiä. Kyytiin pääsee kättä nostamalla reitin varrelta. Kyytiin pääsee

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Kurrekoti. Ammatillinen perhekoti. Ø koti seitsemälle lapselle. Ø kaksi tukiasuntoa, kun aika on kypsä omien siipien kokeiluun.

Kurrekoti. Ammatillinen perhekoti. Ø koti seitsemälle lapselle. Ø kaksi tukiasuntoa, kun aika on kypsä omien siipien kokeiluun. S Y K S Y 2 0 1 3 Kurrekoti Ammatillinen perhekoti Loistava sijainti! päiväkoti 500 m alakoulu 500 m yläkoulut 6km ja 12 km Lahti 12 km Nastola 12 km Helsinki 100 km E75 moottoritieliittymä 2 km Villähteen

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

KAUPUNKITIEDOTE 12/2015

KAUPUNKITIEDOTE 12/2015 KAUPUNKITIEDOTE 12/2015 Itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta vuonna 2017. Edessä on sukupolviemme merkittävin juhlavuosi. Juhlavuoden pääteema on Yhdessä. Kaikissa Suomi 100 -juhlavuotta koskevissa kysymyksissä

Lisätiedot

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi

Lisätiedot

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

Ulkoilua Kuolimon äärellä! Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS-KILPAILU KEVÄT 2010 PYYKÖSJÄRVEN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKERHO NEULASET PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI Pyykösjärven päiväkoti on mukana kansainvälisessä

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry To 17. Su 20.5.2012 Saunaretki Karjalaan Sivu 1 / 14 Kotiharjun Saunayhdistys ry:n perinteinen kevätretki Karjalan maisemiin ja sen saunoihin. Entistä Suomea. Heino Tours Finland, Kotka. Venäjän puolella.

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon 22.10.2018. Hotelli / lentomatkalaisten matkakertomus 20.- 27.10.2018. Adria Clubin jo historian kolmas tehdasvierailu Oivan vetämänä alkoi lauantaina

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) 1.6.2009 1. Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta. 2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa IkäArvokas palvelupäivä Kangaslammin seurakuntasalissa keskiviikkona 23.9.2015 klo 11-15 Leiripäivään kutsuttiin mukaan erityisesti kotona yksin asuvia ikäihmisiä, jotka harvoin pääsevät mukaan toimintaan

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho PÖYTÄKIRJA Vanhus- ja vammaisneuvosto Aika 26.6.2015 klo: 13.00 14.40 Paikka Palvelukeskus Jousi, Myllytie 14 19650 Joutsa Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Tapio Lankia Taisto

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10 SAUNASEURA 29.9.2013 1/10 4. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Su 8.9. pe 13.92013 PAIKKA: Nuorgam, Pulmankijärvi ja Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin Pulmankijärvelle

Lisätiedot

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy TOIMINTAOHJELMA 30.11.-6.12.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA: MA, KE ja TO klo 7.30-15.30, TI 7.30-13.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-13.00. TOIMINTATUPA AVOINNA: MA klo 9.00-15.00, TI klo 9.00-13.00 ja KE JA PE

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT 1.- 2.LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 1. OLEN (rastita itsellesi oikea vaihtoehto) 6 VUOTTA 7 VUOTTA 8 VUOTTA 9 VUOTTA 1%

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot