HELSINGIN KOTIHOIDON YHTEISTYÖ MIELENTERVEYSKUNTOUTUJIEN TUKENA

Transkriptio

1 HELSINGIN KOTIHOIDON YHTEISTYÖ MIELENTERVEYSKUNTOUTUJIEN TUKENA Riikka Hämäläinen Marita Korhonen Opinnäytetyö, syksy 2005 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Sosionomi (AMK)

2 TIIVISTELMÄ Hämäläinen, Riikka ja Korhonen, Marita. Helsingin kotihoidon yhteistyö mielenterveyskuntoutujien tukena. Helsinki 2005, 46 s. 3 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveysja kasvatusalan koulutusohjelma, sosionomi (AMK). Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää minkälaista yhteistyötä ja työnjakoa tehdään Helsingin kaupungin psykiatrisen kotikuntoutuksen ulkopuolelle jäävien mielenterveysongelmien kanssa elävien asiakkaiden arjen tukemisessa kotona. Tutkimusmenetelmänä käytimme kvantitatiivista Survey-menetelmää. Tutkimuksen aineisto kerättiin Helsingin kaupungin pohjoisen kotihoitoyksikön lähipalvelualueiden henkilökunnalta puolistrukturoidulla kyselylomakkeella, joka koostui monivalintakysymyksistä ja avoimista kysymyksistä. Lomakkeita jaettiin 110 kappaletta ja niitä palautettiin 21. Aineisto analysoitiin tilastollisesti. Tutkimustuloksista selvisi, että kotihoitoyksikön henkilökunta tekee säännöllisesti ja riittävästi yhteistyötä yhteistyökumppaneidensa kanssa. Viestinnän keinot olivat sähköinen viestintä ja puhelin. Tutkimuksen tuloksista selvisi, että kotihoitoyksikön henkilökunta saa mielestään riittävästi tietoa asiakkaistaan yhteistyökumppaneiltaan, vaikka yhteistyön toimivuuden suurimpana ongelmana onkin yhteisen ajan löytäminen. Asiasanat: kotihoito, mielenterveyspalvelut, kuntoutussuunnitelma, mielenterveyskuntoutuja, psykososiaalinentyö, verkostotyö. Säilytyspaikka: DIAK/ Alppikadun kirjasto

3 ABSTRACT Hämäläinen, Riikka and Korhonen, Marita. Collaboration Supporting Mentally-ill Patients in Helsinki City Homecare. Helsinki: autumn 2005, 46 pages, 3 appendices. Diaconia Polytechnic, Helsinki Unit, Degree Programme in Diaconal Social Welfare, Health Care and Education. Bachelor of Social Sciences. The purpose of this thesis was to describe what kind of collaboration and distribution of work is been done in Helsinki City homecare and with their cooperative partners. This study focuses on those mentally ill patients who do not receive psychiatric home rehabilitation. The theoretical part deals with Helsinki City homecare and mental health services and flow of information and networking. The research material was collected from north-helsinki homecare employees using a quantitative survey. The Material was collected from the sample group using half-structured questionnaires (distributed n=110, returned n=21). The questionnaire consisted of multiple choice questions and open questions. The main results of the study indicated that the homecare employees collaborate monthly with partners, which was seen as sufficient. The main way of maintaining the flow of information was electric communication and telephone. Also one of the results was that homecare employees are getting enough information from their cooperation partners although the biggest problem in collaboration is to find mutual time. Key words: homecare, mental health services, rehabilitation plan, mentally ill patient, psychosocial work, network Deposited in the Diaconia Polytecnic, at the Alppikatu Unit Library

4 SISÄLTÖ TIIVISTELMÄ VIESTINTÄ JA TIEDONKULKU VIRANOMAISYHTEISTYÖSSÄ Tiedonkulku kotihoidossa Verkostotyö KOTIHOITO Kotihoito Helsingissä MIELENTERVEYSKUNTOUTUJA Mielenterveyslaki Aikuisten mielenterveyspalvelut Helsingissä Psykososiaalinen työote Kuntoutus Kuntoutussuunnitelma TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tutkimuksen lähtökohdat ja tehtävät Aineiston keruu Aineiston analysointi Tutkimuksen luotettavuus TUTKIMUSTULOKSET Taustatekijät Yhteistyön sisällöt ja muodot Yhteistyön sujuvuus ja ongelmat POHDINTA Tutkimuksen näkökulman ja tutkimusmenetelmän valinta Tutkimuksen teoriapohja Tutkimuksen aineiston keruu Aineiston käsittely ja tulosten pohdinta Tutkimuksen eettinen pohdinta JOHTOPÄÄTÖKSET...43 LÄHTEET...45 LIITTEET 47

5 JOHDANTO Helsingin kaupungin kotihoitoyksikössä työskentelee paljon eri sosiaali- ja terveysalan koulutuksen saaneita työntekijöitä. Kotihoidon asiakaskunta on valtaosaltaan vanhuksia ja työntekijöillä on sen mukainen koulutus. Nykyinen mielenterveyskuntoutujille tarjottava avohoito on resursseiltaan niukka, joten osa heistä jää ainoastaan kotihoidon hoidettavaksi. Tutkimuksellemme saimme aiheen työryhmältä, jonka tarkoituksena oli kartoittaa kotikuntoutuksessa olevien psykiatristen asiakkaiden asiakaspolkua ja yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Työryhmässä oli työntekijöitä terveys- ja sosiaalivirastosta. Kotikuntoutukseen voivat päästä skitsofreniadiagnoosin omaavat asiakkaat. Työryhmä teki heiltä vaaditun selvityksen kotikuntoutuksen asiakkaista ja asiakasprosesseista. Työryhmässä oli kotihoitoyksikön henkilöstöä, jotka esittivät pyynnön, että tutkisimme kotikuntoutuksen ulkopuolelle jäävien mielenterveyskuntoutujien arjessa selviytymistä. Erityisesti kiinnostusta herätti yhteistyö ja työnjako sekä mahdolliset päällekkäisyydet asiakkaan kanssa tehtävässä työssä kotihoitotyössä. Olemme huomanneet, että asiakasta hoitaa usea eri hoitotaho, jotka eivät välttämättä tiedä toisistaan. Näin ollen asiakasta koskeva tärkeä tieto ei kulkeudu työntekijältä toiselle ja jopa päällekkäiset työt ovat mahdollisia. Kotihoidossa työskentelevät työntekijät jäävät monesti yksin moniongelmaisten asiakkaiden kanssa. Tässä tutkimuksessa tutkitaan Helsingin pohjoisen kotihoitoyksikön henkilöstön yhteistyökumppaneita ja tehtyä yhteistyötä, sen muotoja ja sujuvuutta.

6 6 1 VIESTINTÄ JA TIEDONKULKU VIRANOMAISYHTEISTYÖSSÄ Viestintä on sanomien lähettämistä ja vastaanottamista eli tietojen vaihdantaa. Jotta tieto saavuttaisi vastaanottajan, tarvitaan tietojen välitykseen kanava tai väline. Tietotaitojen hallitsemista vaaditaan nykyisin kaikilta, jotka ovat tekemisissä muiden ihmisten ja tahojen kanssa, sillä mikään työyhteisö ei pysty toimimaan ilma viestintää. Tiedon sääntelystä seuraa epätietoisuutta, motivaation puutetta, huhuja, vääristynyttä informaatiota sekä pitkällä aikavälillä toiminnan heikentymistä. Tosin työyhteisöön tulee paljon tietoa, mikä ei ole kaikille tarpeellista. Siksi tulee selvittää mitä tietoa, missä muodossa ja miten usein työyhteisön jäsenet tietoa tarvitsevat, jotta työ sujuisi, motivaatio säilyisi, eikä tiedon puute haittaisi toimintaa yhteisön ulkopuolellakaan. (Ikävalko 1994, 9-12.) Viestinnällä tulee olla tavoitteet, mitkä pohjautuvat toimintastrategiaan. Sillä jos viestintä ei pohjaudu varsinaisesta toiminnasta, se ei toimi eikä tuota tuloksia. Tavotteiden lisäksi viestinnän tulee olla myös suunniteltua. Sillä suunnittelemattomuus voi johtaa tilanteeseen, missä työyhteisön jäsen kuulee tietoa, jos sattuu paikalle oikeaan aikaan, tai se jäsen kertoo tietoa, kenellä sattuu olemaan siihen aikaa. Viestinnän toteutumisesta tulisi työyhteisössä keskustella aika ajoin, jotta sitä voitaisiin tarvittaessa parantaa haluttuun suuntaan. (Ikävalko 1994, ) Tehokas ja oikea-aikainen viestintä toteutuu silloin, kun työyhteisö on luonut sisäiselle viestinnälle tehtävät ja sisällön. Tulee sopia siitä, kuka tiedottaa, kenelle, milloin, missä tilanteessa ja miten. Suurissa yhteisöissä viestintää hankaloittaa työyhteisön portaisuus. Silloin apuna voi käyttää tekniikkaa. (Ikävalko 1994, ) Väärin ymmärryksiä sattuu kommunikaatiotilanteissa joka päivä, sillä kummallakin osapuolella on oma historiansa, omat ajatuksensa, tunteensa, asenteensa ja mielipiteensä siitä miten asiat ratkeaisivat. Töiden hoitamisen kannalta on kuitenkin tärkeää, että ristiriidat suostutaan kohtaamaan eikä niitä kaihdeta. In-

7 7 formaation hankinta, päätösten tekeminen ja niiden toteuttaminen ovat työyhteisössä kaiken toiminnan kannalta keskeisiä asioita. Selkeiden ja toteuttamiskelpoisten toimintastrategioiden taustalla on avointa kommunikaatiota. Nykypäivän työyhteisöissä vastuuta ja vapautta on siirretty myös työntekijöille, jotka kohtaavat arkitodellisuuden. Siksi työyhteisössä kaikkien tulisi omata hyvät kommunikointitaidot. Tasapuoliset kommunikointitaidot lisäävät myös työyhteisön tasaarvoisuutta. (Heikkilä & Heikkilä 2001, 323.) Riikosen mukaan (teoksessa Palolahti 2002,18.) ammatilliset käytännöt voivat hyvistä tarkoituksistaan huolimatta toimia kuntoutumisen esteenä. Tämä liittyy olemassa olevien yhteistyön avulla tuotettavissa tai löydettävissä olevien resurssien ohittamiseen. On mahdollista, että kuntoutujan omat toimintamahdollisuudet saattavat tulla uhatuiksi tai hämärretyiksi monin tavoin. Auttajatahojen viestit voivat olla esimerkiksi vaikeasti ymmärrettäviä tai suoranaisesti toivottomuutta lisääviä ja herättäviä. Monien tahojen mukana olo, tahojen ristiriitaiset ehdotukset ja näkemykset sekä vastuun osittuminen ovat omiaan vaikeuttamaan asiakkaan ja hänen lähiympäristönsä toimintaa tilanteen parantamiseksi. Monien eri tahojen yhteistyössä on paljon päällekkäisyyttä. Turhasta päällekkäisyydestä voitaisiin päästä vähentämällä mukana olevien asiantuntijoiden määrää. Se edellyttäisi erilaisten hallinnollisten, menetelmällisten ja ammatillisten raja-aitojen madaltamista tai hävittämistä. Tiedonkulkua, kuntoutusprosessin jatkuvuutta, yhteistoimintaa rajoittavat ja asiakkaan toimintamahdollisuuksia vaikeuttavat raja-aidat voivat olla esimerkiksi avohoidon ja laitoshoidon, erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon, rahoitus- ja palvelujärjestelmien ja muun auttamistoiminnan sekä erilaisten kuntoutuksen ja hoidon piirissä työskentelevien ammattiryhmien välillä. Lisäksi monet tulosten ja tehokkuuden arviointiin liittyvät toimintamallit vaikeuttavat palveluiden niveltämistä toisiinsa. Tiimityöskentelyn yleisyydestä riippumatta kuntoutusjärjestelmästä kokonaisuutena puuttuu tietoa yhteen kokoavia ja asiakkaita prosessin läpi luotsaavia henkilöitä. (Riikonen teoksessa Palolahti 2002, )

8 8 1.1 Tiedonkulku kotihoidossa Toimiva tiedonkulku asiakkaan näkökulmasta tarkoittaa tiedottamista, tiedon ymmärtämisen varmistamista ja vastavuoroisuutta kommunikaatiota, jossa asiakas voi ilmaista oman näkemyksensä. Asiakkaan näkökulmasta tiedonsaannissa on tärkeää tiedon laatu, tiedon luetettavuus, oikea-aikaisuus ja käyttökelpoisuus. Asiakkaan tulee saada tieto sellaisessa muodossa, että hän kykenee käyttämään sitä ja silloin, kun hän sitä tarvitsee. Toimiva tiedonkulku lisää asiakkaan turvallisuuden tunnetta. (Nyholm & Suominen 1999, 50.) Kotihoidossa tapahtuvaa tiedonkulkua säädellään osin viranomaisohjein. Ohjeet koskevat tietoja, joita asiakkaasta kerätään ja käsitellään kuten esimerkiksi asiakkaan hoitoon, palveluun, asiakasmaksuihin ja toimintatilastoihin liittyvät tiedot. Sen sijaan viranomaisohjeet eivät koske kotihoitotiimin työn järjestämiseen liittyviä tiedon keräämistä tai tiedottamiskäytäntöjä. (Larmi, Tokola & Välkkiö 2005, 84.) Kotihoidon työntekijät ovat velvollisia kirjaamaan ammattitoiminnassa tekemänsä hoitopäätökset ja kuvaamaan asiakastyössään tapahtuvan toiminnan potilaskertomukseen. Tätä kertomusta laki velvoittaa laatimaan ja säilyttämään voimassa olevien säännösten ja ohjeiden mukaan. Huolellisesti laaditut potilaskertomukset takaavat hyvän hoidon, potilasturvallisuuden ja henkilökunnan oikeusturvan. Kaikki asiakasta koskeva tieto on salassapidettävää. Arkaluonteisia tietoja saa kirjata vain niin paljon, kuin ne ovat välttämättömiä hoidon ja palvelun järjestämisen kannalta. (Larmi ym. 2005, ) Yhdentyneessä kotihoidossa terveydenhuollon ja sosiaalihuollon ammattihenkilökunta yhdessä hoitavat asiakkaita. Sen myötä on työntekijän tärkeää perehtyä niin oman alansa viranomaisten antamiin hoitoasiakirjamääräyksiin kuin toisen alan säännöksiin myös. Näin työntekijän on helpompi ymmärtää miksi toimitaan niin kuin toimitaan. Esimerkiksi työyhteisössä voi olla tilanne, jossa kotiavustaja ei pääse katselemaan asiakkaan hoito- ja palvelusuunnitelmassa olevia tietoja kuten lääketieteen YLE lomakkeella olevia lääke- ja tutkimusmääräyksiä, mutta lähihoitaja pääsee. Eri ammattialoilla perusperiaate hoitoasiakirjojen käsittelys-

9 9 sä on se, että yhdentyneen kotihoidon työntekijä on oikeutettu käsittelemään asiakastaan koskevia tietoja vain siinä laajuudessa kuin tehtävien turvallisen suorittamisen vuoksi on tarpeellista ja välttämätöntä. Esimerkiksi lähihoitajalla on oikeudet katsoa YLE-lomaketta, kun taas kotiavustajalla ei ole vastaavia oikeuksia. (Larmi ym. 2005, ) Kotihoidossa käytettäviä tiedonkulun välineitä ovat muun muassa kirjallinen hoito- ja palvelusuunnitelma, josta on oma kappale työntekijöillä toimistolla sekä asiakkaalla oma kotikappale, hoito- ja hoivatyön tiedotteet ja yhteenvedot, omahoitokansiot, viestivihot, ilta- ja viikonloppukansiot, päiväkirjat sekä asiakaspalaverit. Hoito- ja palvelusuunnitelmaa käytetään asiakastiedon keräämiseen, säilyttämiseen ja siirtämiseen. Asiakastiedon siirtämistä tapahtuu niin työntekijän ja asiakkaan välillä kuin myös työntekijöiden ja hoitoyksiköidenkin välillä. Yhdentyneen kotihoidon hoito- ja palvelusuunnitelmat sisältävät monien eri ammattialojen kuten hoitotyön, lääketieteen, sosiaalityön ja kotipalvelutyön kuvauksia asiakkaasta. Siten käytännön hoitotyössä asiakasprosessien kuvaamiseen käytettävät termit ja käsitteet vaihtelevat suuresti alueittain, ammattikunnittain ja toimintayksiköstä riippuen. Kirjaamisesta ja ammattisanaston epäyhteneväisyydestä johtuen asiakastiedon luotettava siirtyminen sekä yhdentyneen kotihoidon hoitotiimissä että eri hoito-organisaatioiden välisissä palveluketjuissa vaikeutuu. (Larmi ym. 2005, ) Hoitotyön kirjaamista kehitellään parhaimmillaan, jotta saataisiin ydintiedoista käsiteluokituksia. Niiden avulla asiakirjojen sisältöä saataisiin jäsentyneemmäksi. Yhdentyneessä kotihoidossa tarvittaisiin yhteinen käsitejärjestelmä ja ammattisanasto. Hoito- ja hoivatyön tiedotteita ja yhteenvetoja käytetään asiakkaiden tietojen välittäjinä yksiköistä toiseen. Tällä hetkellä niistä näkyy vain terveydentilaan, sairauksien hoitoon ja henkilökohtaisen päivittäisissä toiminnoissa suoriutumista kuvaavaa tietoa. Sieltä puuttuvat sisältöluokittelut kuten omahoidon ja terveellisten elämäntapojen neuvonta, asumiseen, asiointiin, elämänhallintaan ja erilaisiin etuisuuksiin liittyvän tiedon luokittelu. (Larmi ym. 2005, )

10 10 Kotihoidossa käytetyistä tiedonkulun välineistä kirjalliset välineet tuntuvat nousevan päällimmäisiksi keinoiksi välittää viestiä. Erilaiset omahoitokansiot ovat kulkeneet asiakkaiden mukana hoitoyksiköstä toiseen, mutta nyt sähköisen hoitoasiakirjakäytännön aikana sen merkitys on vähentynyt. Asiakkaan kotona säilytettävä viestivihko on ollut tärkeä tiedon välittäjä työntekijältä toiselle sekä työntekijöiden ja omaisten välillä. Sen avulla voidaan seurata päivittäisten toimien toteutumista ja voinnin seurantaa. Sen huonona puolena on, että siinä monesti käsitellään asioita, jotka ovat arkaluontoisia ja siten salassapidettäviä. Viestivihon käyttämiseen tuleekin saada asiakkaan lupa. Kirjallisten tiedonkulun välineiden lisäksi tärkeitä ovat myös asiakaspalaverit. Ne ovat hoitotiimin jäsenten yhteistoimintamuoto, jossa kokoonnutaan säännöllisesti pohtimaan yhdessä asiakkaan hoito- ja hoivatyöhön liittyviä ongelmallisia asioita. Kaikissa tiimeissä ei tälläista tapaa ole. Työntekijät tällöin kertovat päivittäin työn lomassa asiakastyössä esille nousseita asioita. Silloin on vaarana, että monet asiat saattavat jäädä leijumaan ilmaan. Työntekijöistä ehkä kaikki eivät kuule asioista ja ei ole varmuutta siitä kuka hoitaa asiaa eteenpäin. Tästä johtuen asiakas voi päästä manipuloimaan tiimiläisiä kertomalla ihannoiden toisesta hoitajasta ja hänen tavastaan tehdä töitä. Näin asiakas saa aikaan kilpailua hyvän hoitajan asemasta. (Larmi ym. 2005, ) Tiimipalaverit eroavat asiakaspalaverista siten, että niissä ei käsitellä asiakasasioita, vaan niissä keskitytään puhumaan työn järjestämiseen liittyvistä asioista esimerkiksi työnjaon periaatteista, työvuorojen ja vuosilomien periaatteista, työtila- ja työvälinekysymkyksistä sekä työtiimin ilmapiiristä, tiedonkulusta ynnä muista asioista. (Larmi ym. 2005, 91.) 1.2 Verkostotyö Asiakkaan elämässä on paljon muitakin ihmisiä kuin hänen perheensä jotka muodostavat verkoston. Verkosto voi tukea ja toimia kriisitilanteessa. Verkosto voi auttaa asiakasta selvittämään ketkä voivat tukea häntä kuntoutumisessa ja keiden olisi hyvä olla paikalla kun asiakkaan kuntoutumista suunnitellaan. Asia-

11 11 kas on monesti useiden eri hoitotahojen piirissä, ja nämä tahot voivat toimia toistensa suunnitelmista tietämättöminä. (Koskisuu 2004, ) Verkostotyö tarkoittaa sitä, että työntekijä ottaa huomioon asiakkaansa sosiaalisen verkoston. Verkoston muodostavat asiakkaan läheiset ja hänen kanssaan toimivat ammattiauttajat. Kun asiakkaan ongelman käsittelyyn osallistuu eri ryhmittymiä, jotka tuntevat asiakkaan, syntyvät ongelman ratkaisut yhteisen ymmärryksen kautta. (Seikkula 1994, 69) Virallisesti verkostolla tarkoitetaan moniammatillisuutta. Usein asiakkaan ympärillä on erilaisia ammattiauttajia, jotka tekevät työnsä usein toisista ja toisten tavoitteista ja menetelmistä tietämättä. Verkostotyön perusajatus on, että saadaan verkosto toimimaan yhdessä säännöllisesti ja suunnitelmallisesti ottaen asiakkaan tarpeet huomioon kokonaisvaltaisesti. Epävirallisella verkostolla tarkoitetaan kaikkia asiakkaan elämään liittyviä tärkeitä ihmisiä. Tämä epävirallinen verkostokin tulisi osata ottaa mukaan tukemaan asiakasta jo suunnitteluvaiheesta lähtien. Epävirallisesta verkostosta saattaa usein löytyä sellaisia voimavaroja ja mahdollisuuksia, mitä viranomaisverkosto ei osaa edes etsiä. (Kettunen, Ihalainen & Heikkinen 2001, 42.) Verkostot koostuvat aina asiakkaasta riippuen erilaisista kokoonpanoista. Asiakkaalla on aina erilaiset verkostot esimerkiksi perhe, lähiyhteisö ja työyhteisöt muuttuvat. Samoin myös muuttuvat ammattiauttajien työnjaot ja toimintatavat. On paljon kehitelty uusia työ- ja terapiamuotoja erilaisten ongelmien kohtaamiseen. Sen myötä lisääntyy yhteistyön tarve asiakkaiden kokonaistilanteen huomioimisen turvaamiseksi. (Seikkula & Arnkil 2005, 9.) Verkostotyöllä pyritään rakentamaan asiakkaan ympärille toimiva hoitokokonaisuus. Verkostokeskeinen työskentely helpottaa eri organisaatioiden työntekijöitä yhdenmukaisen hoitolinjan luomiseen ja sen ylläpitämisen. (Punkanen 2001, 82.) Psykiatrisessa hoidossa usein kutsutaan asiakkaan omaisia mukaan verkostokokouksiin. Heitä ei pyydetä sinne hoitoon, vaan heidät pyydetään mukaan

12 12 muodostamaan ymmärrystä hämmentävästä asiasta yhdessä asiakkaan ja ammattiauttajien kanssa. Sellaisissa prosesseissa on vaikea vetää ehdotonta rajaa asiantuntijan ja maallikon välille. Toki se ei vähennä ammattilaisten asiantuntemusta, mutta dialogeissa hoito ei ole yksin heidän varassaan, sillä omaiset lisäävät koko yhteisön voimavaroja. Lisäksi omaisten mukana olo on tärkeää, koska psyykkisen kriisin kohdanneen henkilön tilanne ei ole yksin hänen tilanteensa vaan se koskettaa myös hänen läheisiään. Myös keskinäisessä vuoropuhelussakin voidaan muodostaa sellaista ymmärrystä, joka ei ole kenenkään yksin tavoitettavissa. Näin ollen asiakkaan lähiverkosta tulee hoidossa voimavara ja hoitoprosessin subjekti. (Seikkula & Arnkil 2005, 10.) Parhaimmillaan verkostotyö voi olla moniammatillinen kokonaisuus, joka koostuu toisiaan täydentävistä osista ja jossa ammattilaiset tietävät keihin olla yhteydessä, silloin kun tarvitaan täydentävää asiantuntemusta. Siten asiakkaat saavat asiantuntevaa apua ja palveluksia ammattilaisilta, jotka tuntevat asiansa. Pahimmillaan verkostotyö voi olla epätietoisuutta vastuista, yrityksiä saada toiset tekemään osansa asiakkaan auttamiseksi ja loputtomia verkostokokouksia. Se voi johtaa avunhakijoiden tilanteen ajautumista umpikujaan tai kriisiin. Asiakkaat voivat kokea, että he eivät tule kuulluksi ja heitä määritellään heille vierailla tavoilla. Lisäksi heistä voi tuntua, että ammattilaisten toimet soveltuvat huonosti heidän elämäntilanteeseensa ja toimet voivat muodostaa sekavan joukon toimenpiteitä, jotka vetävät heitä eri suuntiin. (Seikkula & Arnkil 2005, 9-10.) 2 KOTIHOITO Kotihoidolla tarkoitetaan kotipalvelun ja kotisairaanhoidon antamia palveluja asiakkaalle, joka asuu kotonaan tai palveluasunnossa ja hänen toimintakykynsä on heikentynyt. Henkilökuntaan kuuluu muun muassa kodinhoitajia, kotiavustajia, lähihoitajia, perushoitajia, sairaanhoitajia ja terveydenhoitajia. Kotihoito voi-

13 13 daan eriyttää peruskotihoidoksi ja tehostetuksi kotihoidoksi. Tehostetun kotihoidon tavoitteina on turvallinen, jatkuva ja asiakkaan lähtökohdat huomioiva kokonaishoito. (Peipponen & Sahi 2005, 6-9.) Aiemmin kotipalvelu ja kotisairaanhoito olivat eri virastojen alaisuudessa. Kotipalvelua ohjasi sosiaalihuoltolaki ja kotisairaanhoitoa lääkintöhallituksen ohjekirje (5/1984). Niihin perustuivat organisaatioiden toiminta- ja palveluajatukset. Molempien organisaatiot asettivat kotihoitotyölle omat reunaehtonsa, joita olivat organisaation palvelukulttuuri ja imago, palveluiden saatavuus, toiminta- ja henkilöstöresurssit, työn organisointi ja johtaminen, maksujärjestelmä sekä tukipalvelut. Lisäksi haasteena oli myös yhteisten tavotteiden määrittely ja työn toteutuksen organisointi. (Malin 1996, 34.) Kotisairaanhoito oli aluksi tarkoitettu pääsääntöisesti vähävaraisille, mutta sen laajennettua 1950-luvulla, asiakkaiksi pääsivät kaikki varallisuudesta riippumatta. Kotisairaanhoito on väestövastuutyötä ja sen tavoitteena on, että asiakas voisi asua tutussa ympäristössä, kodissaan, mahdollisimman kauan. (Malin 1996, 33.) 1950-luvulla kotisairaanhoitoa kuvailtiin seuraavalla tavalla: kotisairaanhoito on sairaanhoitajan kodissa suorittamaa sairaanhoitoa sekä potilaan omaisten ohjausta hänen hoidossaan ja terveyskasvatusta. Hoito perustuu lääkärin antamiin hoito-ohjeisiin, siten kokonaishoitoon osallistuvat lääkäri, kotisairaanhoitaja ja potilaan omaiset sekä tietysti potilas itse voimavarojensa mukaan. 40 vuotta myöhemmin työtä kuvataan enemmän monipuoliseksi tiimityöksi, jossa hoito muodostuu palveluverkostosta ja moniammatillisesta työryhmästä. Hoitovastuu on edelleen lääkärillä ja terveydenhoitajalla. (Kiviluoto 1996, 9.) Kotipalvelu oli alun perin pääsääntöisesti suunnattu köyhille ja lapisirikkaille perheille. Työ piti sisällään enimmäkseen perheenemäntien arkirutiineja kuten kotieläinten hoitoa, valistusta ja opastusta kodin siisteydestä ja lasten hoidosta. Myöhemmin kotipalvelun piiriin pääsivät myös vanhukset ja vammaiset. Apu kotiin määriteltiin asiakkaan tarpeiden mukaan ja siitä perittiin maksua vain maksukykyisiltä. (Malin 1996, 32.) 2000-luvun kotiavulla tarkoitetaan sosiaalikeskuksen antamaa apua asiakkaan kotiin. Tuki kotona koostuu muun muassa asumiseen, hoivaan ja huolenpitoon sekä jokapäiväiseen elämään liittyvästä kodinhoitoavuista. (Eskola & Valvanne 2000, 11.) Kotipalvelun tehtäviin kuuluu

14 14 muun muassa kaupassa ja apteekissa käynti ja peseytymisissä avustaminen. Asiakkaan avun tarpeen kartoittaa kotipalveluohjaaja ensimmäisellä käynnillä asiakkaan kotona. Ja koska kotipalvelu on maksullista, hän samalla arvioi asiakkaan maksukyvyn. (Kiviluoto 1996, ) Lisäksi asiakkaalla on ollut mahdollisuus saada tukipalveluja esimerkiksi ateria-, kotisiivous-, kuljetus-, turva- ja muut palvelut kuten vaatehuolto ja saunotus. Täydentävinä palveluina ovat päivä- ja kerhotoiminta. (Eskola & Valvanne ) Kotihoidossa on paljon erilaisia asiakkaita, suurin osa vanhusasiakkaita. Yhtenä ryhmänä ovat asiakkaat, joilla on fyysisiä sairauksia ja mielenterveysongelmia kuten masennusta. Usein mielenterveysongelmat ovat lievempiä kuin psykiatrisessa hoidossa olevien, mutta kuitenkin ne voivat vaarantaa asiakkaan toipumisen. Suurin osa näistä asiakkaista hyötyisi psykososiaalisesta tuesta ja mahdollisesta hoidosta. (Bruce 2002, 79.) Asiakkaan kotona tapahtuvassa hoidossa on hyötynä, että hoitaja voi havainnoida asiakkaan kuntoa myös hänen asuntonsa kunnosta päätellen. Mielenterveyskuntoutujalla voi olla kyvyttömyyttä huolehtia lääkityksestään, kodin siisteydestä ja omasta ravitsemuksestaan. Asiakkaan voinnin huononemisen huomaavat yleensä myös asiakkaan omaiset ja naapurit, jotka voivat tarvittaessa välittää tiedon hoitajalle. (Bruce 2002, 80.) 2.1 Kotihoito Helsingissä Helsingissä entisen koillisen alueen suurpiirissä käynnistyi kokeilu Siinä yhdistetty kotipalvelu ja kotisairaanhoidon yksikkö ottivat vastuun vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kotipalvelusta ja kotisairaanhoidosta. Yhdistämällä sosiaaliviraston ja terveyskeskuksen henkilökunnan kokeilussa pystyttiin lisäämään asiakasmäärää lähes 20 prosenttia verrattuna aikaisempaan, jolloin kotipalvelu ja kotisairaanhoito toimivat erillisinä. Asiakasmäärien lisäyksen on mahdollistanut se, että peräkkäisten ja päällekkäisten eri ammattihenkilöiden suorittamat kotikäynnit ovat yhdistyneet kotihoitohenkilöstön käyn-

15 15 neiksi. Näin voidaan vastata asiakkaan useimpiin kotihoidollisiin ja kotisairaanhoidollisiin tarpeisiin samalla käynnillä. (Peipponen & Sahi 2005, 9.) Vuonna 2004 lisättiin sosiaalihuolto- ja kansanterveyslakeihin uusi luku. Sen mukaan kunnissa voidaan kokeilla vanhusten ja eräiden muiden asiakasryhmien palvelujen organisoimista siten, että sosiaalihuollon kotipalvelu ja terveydenhuollon kotisairaanhoito yhdistetään uudeksi tehtäväalueeksi. Näin syntyy yhtenäinen kotihoito. (Larmi ym. 2005, 10.) Helsingissä tämä organisaatio muutos tapahtui Tällöin kotipalvelu ja kotisairaanhoito yhdistyivät ja siirtyivät toimimaan terveysviraston alaisuuteen. (katso liite 1.) Nykyisin kotihoidossa toimitaan moniammatillisissa tiimeissä (Eskola & Valvanne 2000, 30). Niissä työskentelee henkilökuntaa niin entisen kotipalvelun kuin kotisairaanhoidonkin puolelta. Kaakkoisen sosiaalikeskuksen ja terveyskeskuksen kotihoito-projektin loppuraportista (Helppolainen, Kämäräinen, Lehtevä, Mäkipää & Vartio 2002, liite 3.) on määritelty kotihoitotiimin tehtävät. Tehtäviä ovat muun muassa asiakkaiden jakaminen vastuuhoitajille hoidon tarpeen sekä erityisosaamisen ja pätevyyden perusteella yhdessä kotipalveluohjaajan sekä terveydenhoitajan kanssa, asiakkaiden hoidon suunnittelu, toteutus ja arviointi, hoidon raportointi sekä hoitotoimenpiteiden kirjaukset, yhteistyö tiimin ulkopuolelle, hoidon jatkuvuuden (palveluketjut) varmistaminen sekä lisäksi riittävän ammattitaidon ylläpitäminen ja hankkiminen. Kotihoidossa asiakkaalle on nimetty oma vastuuhoitaja. Vastuuhoitajan velvollisuutena on koordinoida asiakkaan hoitoa ja pitää yllä yhteyksiä omais- ja muun tukiverkoston kanssa. Tärkeänä tehtävänä on myös huolehtia, että asiakkaalla on ajan tasalla oleva, kirjallinen hoito- ja palvelusuunnitelma. Apuna vastuuhoitajalla on moniammatillinen tiimi. (Peipponen & Sahi 2005, 9.)

16 16 3 MIELENTERVEYSKUNTOUTUJA 3.1 Mielenterveyslaki Mielenterveystyö on yksilön psyykkisen hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja persoonallisuuden kasvun edistämistä sekä mielisairauksien ja muiden mielenterveyden häiriöiden parantamista ja lievittämistä. Mielenterveystyön tehtävänä on antaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja henkilölle joka lääketieteellisesti arvioituna tarvitsee niitä sairautensa tai häiriönsä vuoksi. Mielenterveyslakiin kuuluu väestön elinolosuhteiden kehittäminen, jotta ne ehkäisisivät ennalta mielenterveyshäiriöiden syntyä, edistäisivät mielenterveystyötä ja tukisivat mielenterveyspalveluiden järjestämistä. (Mielenterveyslaki /1116.) Mielenterveyslaissa säädetään, että kunnan tulee huolehtia alueellaan mielenterveyspalveluiden järjestämisestä osana kansanterveystyötä, sosiaalihuoltoa sekä erityissairaanhoitoa. Näitä kaikkia kolmea lakia säätelee vielä omat lakinsa. Mielenterveyspalveluja tulee järjestää siten kun alueella esiintyvä tarve edellyttää. Mielenterveyspalvelut ovat ensisijaisesti järjestettävä avopalveluina sekä niin, että oma-aloitteista hoitoon hakeutumista ja selviytymistä tuetaan. (Mielenterveyslaki /1116.) Mielenterveyslaki säätää terveydenhuollon ja sosiaalihuollon järjestämä mielenterveyskuntoutujalle sellaiset palvelut joista muodostuu toiminnallinen kokonaisuus. (Mielenterveyslaki /1116.) 3.2 Aikuisten mielenterveyspalvelut Helsingissä Helsingissä alueellisen väestövastuun pohjalta toimiviin mielenterveyspalveluihin kuuluvat terveyskeskusten ja sosiaalikeskusten peruspalvelut, terveyskes-

17 17 kusten psykiatrisen osaston tuottamat psykiatriset erikoissairaanhoidon palvelut sekä sosiaaliviraston perheneuvoloiden ja A-klinikoiden palvelut. Alueelliset palvelut yhdessä muodostavat tukevan perusrakenteen mielenterveystyölle. Mielenterveyspalvelut järjestetään ensisijaisesti avopalveluina ja lähellä väestöä. (Helsingin mielenterveysohjelma 2003, 14.) Perusterveydenhuollolla on keskeinen merkitys mielenterveystyön onnistumisesta Helsingissä. Terveyskeskusten mielenterveydenyksiköt ovat alueellisia psykiatrian poliklinikoita (entisiä mielenterveystoimistoja), vuodeosastot, päiväsairaala ja avohoidon kuntouttavat asumispalvelut sekä toimintaterapia. Lisäksi Helsinki avustaa mielenterveystyötä tekeviä järjestöjä ja ostaa niiltä palveluja. Järjestöt tuottavat monipuolisia kuntoutuspalveluja, vertaistukitoimintaa sekä psykososiaalisen tuen kriisipalveluja. (Helsingin mielenterveysohjelma 2003, 16.) Helsingin terveyskeskuksen mielenterveysyksiköillä on kokonaisvastuu väestön tarvitsemista avohoidon, kuntoutuksen ja vuodeosastohoidon palveluketjun eri osista ja niiden yhteensovittamisesta. Tavoitteena on yhteistyössä peruspalveluiden kanssa tunnistaa väestön mielenterveyden riskitekijät, pystyä sairauksien varhaistoteamiseen ja tehokkaaseen ensihoitoon sekä estää psyykkisten sairauksien uusiutumista tai krooniutumista. (Helsingin mielenterveysohjelma 2003, 14.) 3.3 Psykososiaalinen työote Tässä tutkimuksessa psykososiaalisella työotteella tarkoitetaan kuntouttavaa työotetta, jota kotihoidossa käytetään mielenterveyskuntoutujien kanssa tehtävässä työssä. Mielenterveyskuntoutustyöllä laajimmillaan tarkoitetaan kaikkea sellaista sosiaali- ja terveydenhuollon työtä, jonka kohteena ovat sekä yksilöiden että ryhmien psyykkiset ja sosiaaliset kysymykset. Psykososiaalisessa eli mielenterveys-

18 18 kuntoutujien parissa tehtävässä työssä ammattiauttajan tehtävänä on auttaa asiakasta selviytymään vaikeuksistaan, muuttumaan ja pyrkiä myös tuottamaan tarvittavia resursseja, jotta muutoksia voi tapahtua myös hänen sosiaalisessa ympäristössään. Asiakassuhde on aina terapeuttinen suhde ja tärkeintä siinä on, että asiakas kokee tulevansa ymmärretyksi. (Ahonen Eerikäinen 1994, 9.) Sauli Suominen käyttää yleisnimitystä psykososiaalinen työ niistä terveys- ja sosiaalitoimen järjestämistä palveluista, jotka on tarkoitettu psyykkisistä ongelmista kärsiville henkilöille. Psykososiaalinen työ pitää sisällään eri palvelumuotoja aina ennaltaehkäisevästä työstä psykiatriseen ja lääketieteelliseen hoitoon. (Suominen 2002, 57.) 3.4 Kuntoutus Hoidon ja kuntoutuksen ero on liukuva ja monesti pidetään tärkeänä erottaa hoito ja kuntoutus toisistaan. Kuntoutuksessa on tärkeintä asiakkaan voimavarojen mobilisointi. Hoidossa asiakkaan terveyttä tai sairautta saatetaan pitää hoitotoimenpiteiden kohteena. Hoitoa ja kuntoutusta on perinteisesti eroteltu lähinnä toiminnan tavoitteiden perusteella. Hoidolla on perinteisesti käsitetty sairauksien parantamista, sairauden syihin pureutumista ja sairauden aiheuttamien oireiden vähentämistä. Kuntoutuksen tavoitteet taas ovat yleisten toimintamahdollisuuksien lisääminen, elämänhallinnan tai sosiaalisen selviytymisen tukeminen, sosiaalisen haitan vähentäminen tai poistaminen. (Palolahti 2002, 4-5) Psyykkisten sairauksien ja hyvinvoinnin välillä on vaikea vetää rajaa terveyden edistämisen, hoidon ja kuntoutuksen välille. Kuntoutus ja sairauden käsite liittyvät useasti toisiinsa. Kuntoutuksesta yleensä puhutaan silloin, kun kyseessä on sairaus tai sen aiheuttama haitta tai uhka. Mielenterveyskuntoutumista on yleensä kuvattu käsitteillä psykiatrinen kuntoutus, psykososiaalinen kuntoutus ja psyykkinen kuntoutus. (Riikonen & Järvikoski 2001, 163)

19 19 Nimikkeitä monimuotoiselle ja kokonaisvaltaiselle kuntoutukselle, jota psykiatrisessa sairaalahoidossa on käsitelty jo viimeiset 20 vuotta, ovat muun muassa psykososiaalinen kuntoutus, sosiaalinen kuntoutus, sosiaalipsykiatrinen kuntoutus, vaihekuntoutus ja portaittainen kuntoutus. Sosiaalisella kuntoutuksella pyritään vajaakuntoisen henkilön toiminta- ja selviytymiskyvyn kohentamiseen sekä lisäämään hänen tyytyväisyyttään elämään. (Punkanen 2001, 66.) Tässä tutkimuksessa kokonaisvaltaisella kuntoutuksella ja sosiaalisella kuntoutuksella tarkoitetaan mielenterveyskuntoutusta, jota tehdään muun muassa kotihoidossa mielenterveysasiakkaiden arjen tukemisessa. Sosiaalisen kuntoutuksen osa alueet muodostuvat hyvinkin yksinkertaisista päivittäisistä taidoista. Psyykkinen sairaus taannuttaa ihmisen nopeasti, ja aiemmin täysin omatoiminen henkilö ei enää osaakaan pitää hygieniastaan huolta tai käydä kaupassa. Keskeisimmät päivittäisten harjoitusten osa alueet sosiaalisessa kuntoutuksessa ovat seuraavat: - hygienia ja siihen liittyvät asiat - pukeutuminen, vaatetus ja vaatehuolto - ruokailu ja keittiötoimet - muu arkinen toiminta, asiointi esimerkiksi kaupassa, pankissa, sosiaalitoimessa jne. - vuorovaikutusyhteisössä, ulospäin suuntautunut toiminta - omasta lääkehoidosta huolehtiminen (Punkanen 2001, ) Sosiaalinen kuntoutus etenee portaittain siten, että jokaiselle kuntoutujalle laaditaan oma yksilöllinen kirjallinen hoito- ja kuntoutussuunnitelma, jota arvioidaan sovitusti. Sosiaalisessa kuntoutuksessa asiakas vastuutetaan teoistaan, elämästään sekä asiakkaalle annetaan realistista palautetta omasta toiminnastaan ja käyttäytymisestään. Asiakkaan lähipiiri pidetään tietoisina asiakkaan kuntoutuksen tavoitteista ja menetelmistä. (Punkanen 2001, )

20 Kuntoutussuunnitelma Tässä tutkimuksessa kuntoutussuunnitelmalla tarkoitetaan kotihoidossa yleisemmin käytettyä hoito- ja palvelusuunnitelmaa. Kuntoutussuunnitelma on lainsäädännöllisesti tärkeä asiakirja. Velvoitus tehdä kuntoutussuunnitelma pohjautuu useaan eri lakiin, sillä on merkitystä kuntoutujan sosiaalivakuutuksen ja hänelle kuuluvien etuuksien kannalta. Kuntoutussuunnitelman tarkoitus on määritellä, mitä kuntoutuksessa tehdään ja sen tavoite on olla kuntoutusta ohjaava väline. Sen laatimisen tehtävänä on selkeyttää tavoitteita, keinoja ja lisätä kuntoutujan tietoisuuttaan omasta tilanteestaan, vaihtoehdoista, mahdollisuuksista ja valinnoista. (Koskisuu 2004, ) Kuntoutussuunnitelma ohjaa kotihoitotyön käytännön toteuttamista sekä toimistolla, että asiakkaan kotona. Asiakkaalle suunnitellaan suunnitelman mukaiset kotikäynnit, varataan tarvittava hoitovälineistö ja apuvälineet ja tilataan mahdollisesti muut lisäpalvelut. Lisäksi toteutetaan lääkärin määräykset joita ovat muun muassa tutkimusten tilaaminen sekä lääkehoidon aloittaminen. (Larmi ym. 2005, 28.) Kuntoutussuunnitelman laatimisessa tulee täyttää kolme ehtoa, jotka ovat: 1. Se tulee laatia asiakkaan kanssa ja tarvittaessa sen laadintaan voivat osallistua asiakkaan lähiverkosto. 2. Kuntoutussuunnitelmassa tulee määritella kuntoutustoimenpiteet ja sovittaa ne yhteen terveydenhuollon kuntoutuspalveluiden muiden toimijoiden kanssa (sosiaalitoimi, kansaneläkelaitos, työvoimahallinto, opetusviranomaiset ja muut mahdolliset tahot). 3. Kuntoutussuunnitelman toteutumista tulee seurata ja määräajoin arvioidaan yhdessä kuntoutujan kanssa. (Koskisuu 2004, )

21 21 4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 4.1 Tutkimuksen lähtökohdat ja tehtävät Tutkimuksen tavoite ratkaisee ensisijaisesti tutkimusmenetelmän. Mikään menetelmällinen ratkaisu ei ole kuitenkaan ainoa oikea, sillä käyttökelpoisia vaihtoehtoja saattaa olla useita ja valinta niiden välillä vaikea. Tämän tutkimuksen menetelmän valinta riippui tutkimustavoitteiden ja resurssien asettamien rajoitusten yhteensovittamisesta. (Heikkilä 2001, 14.) Tutkimuksessa pyritään dokumentoimaan aiheesta keskeiset ilmiöt sekä kiinnostavia piirteitä ja nostamaan esiin näkyvimmät työskentelymuodot ja siihen liittyvät uskomukset. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2004, ) Empiiriset tutkimukset voidaan jakaa monin eri tavoin esimerkiksi tutkimuksen tarkoituksen, aikaperspektiivin, tutkimusotteen ja tiedonkeruun menetelmän mukaan. Tämän tutkimus on kuvaileva eli deskriptiivinen tutkimus. Kuvaileva tutkimus liittyy yleensä lähes jokaiseen tutkimukseen tai se voi olla jonkin muun tutkimuksen pohjana. Tämän tyyppiset tutkimukset vaativat laajan aineiston, sillä niissä on tärkeää tulosten luotettavuus, tarkkuus ja yleistettävyys. (Heikkilä 2001, 14.) Tämän tutkimuksen lähtökohtana oli työryhmältä saatu pyyntö tutkia kotihoidossa tuettavia mielenterveyskuntoutujia. Tutkimuksen ensimmäisenä tehtävänä on kuvata mitkä ovat nykyisen yhteistyön sisällöt ja muodot. Toisena tehtävänä on kuvata yhteistyön sujuvuutta ja ongelmia.

22 Aineiston keruu Tutkimusaiheen ja kohderyhmän valintaan vaikuttivat keväällä 2004 kokoontuneen työryhmän toive tutkia kotikuntoutuksen ulkopuolelle jäävien mielenterveyskuntoutujien kanssa tehtävän työn haasteita. Tutkimuksen tutkimuskohteeksi tarkoituksenmukaisesti nousi kotihoitohenkilöstö, sillä siellä oli ja noussut huoli nimenomaan tämän asiakasryhmän hoidon ja tuen haasteista. Kvantitatiivinen tutkimus kuvaa tutkittavan ilmiön rakennetta, minkälaisista osista se koostuu, minkälaisia yhteyksiä osien välillä on ja minkälaisia muutoksia tutkittavassa ilmiössä tapahtuu. ( Alkula, Pönttinen & Ylöstalo 1994, 22.) Tässä tutkimuksessa tutkimme kotihoitohenkilöstön tekemää yhteistyötä yhteistyökumppaneidensa kanssa sekä kuvaamme yhteistyön muotoja ja sisältöjä. Yleispätevät syyn ja seurauksen lait korostuvat kvantitatiivisessa tutkimuksessa. Sen taustalla on ajatus, että todellisuus rakentuu objektiivisesti todettavista tosiasioista ja että tieto on havaintoihin perustuvaa loogista päättelyä. Kvantitatiivisen tutkimuksen aineistolle on olennaista sen sopivuus määrälliseen mittaamiseen ja tutkimuksen aineistoa on pystyttävä käsittelemään tilastollisesti. (Hirsjärvi, Remes & Rajavaara 2000, 129.) Kyselylomakkeen suunnittelu tulee tehdä huolella, sillä kysymysten muoto on yksi suurimmista virheiden aiheuttajista. Huonosti suunniteltu tai puutteellinen kyselylomake voi pilata koko tutkimuksen. (Heikkilä 2001, 47.) Tämän tutkimuksen kysymykset nousivat teoriasta ja käytännön kokemusten pohjalta. Kysymykset koostuivat avoimista kysymyksistä ja monivalintakysymyksistä. Tutkimuksessa on valittu tutkimusaineiston keräämiseen kyselylomake. Kyselylomake on toteutettu Survey menetelmällä. Survey-menetelmällä tarkoitetaan etukäteen strukturoitua aineiston keruuta kysely- ja haastattelulomakkeilla. (Alkula, Pönttinen & Ylöstalo 1994, 118.) Käytännössä poimitaan valitusta tutkittavasta perusjoukosta otos, josta kerätään tutkimusaineisto standardoidussa

23 23 muodossa jokaiselta yksilöltä erikseen. Kerätyn aineiston avulla pyritään kuvailemaan, vertailemaan ja selittämään saatuja ilmiöitä. (Hirsjärvi, Remes & Rajavaara 2000, 122.) Survey menetelmän avulla saadaan kerättyä laaja-alaisesti tietoa ihmisten toiminnasta, asenteista ja mielipiteistä ja sitä käytetään usein mielipide- ja asennetutkimuksissa. (Alkula, Pönttinen & Ylöstalo 1994, 119.) Kyselylomake olisi hyvä testata ennen viralliselle kohdejoukolle lähettämistä. Testauksen avulla saa arvokasta tietoa kysymysten ja ohjeiden selkeydestä, vastausvaihtoehtojen sisällöllisen toimivuuden ja lomakkeen vastaamisen raskauden. Lisäksi voi nousta esille onko jotain oleellista jäänyt kysymättä tai onko joku kysymys ihan turha. (Heikkilä 2001, 61.) Tässä tutkimuksessa kyselylomake testattiin eräällä Espoon kaupungin kotihoitotiimin henkilökunnalla, jotka antoivat vielä muutamia vinkkejä lomakkeen toimivuuteen. Pääsääntöisesti lomaketta pidettiin selkeänä ja siihen oli testaajien mielestä mielenkiintoista vastata. Osa testaajista mietti oliko lomake hieman liian pitkä, mutta tutkimuksen tekijöinä ajattelimme kaikkien kysymysten olevan oleellisen tärkeitä, jotta saataisiin vastaukset kaikkiin haluttuihin kysymyksiin. Tutkimuksen aineisto kerättiin standardoidulla kyselylomakkeella osalta Helsingin kaupungin pohjoisen alueen kotihoitoyksikön henkilökunnasta. Kohderyhmän valintaan vaikuttivat keväällä 2004 kokoontuneen työryhmän toive tutkia kotikuntoutuksen ulkopuolelle jäävien mielenterveyskuntoutujien kanssa tehtävän yhteistyön haasteita. Tutkimuksen kohderyhmäksi nousi kotihoitohenkilöstö, sillä siellä on noussut huoli nimenomaan tämän asiakasryhmän hoidon haasteista. Survey menetelmän etu on se, että sen avulla voidaan saada kerättyä laaja tutkimusaineisto. Kyselymenetelmä on tehokas ja se säästää tutkijan aikaa ja vaivannäköä. Kyselylomakkeen avulla saatu tieto voidaan nopeasti käsitellä tallennettuun muotoon ja analysoida. (Hirsjärvi ym. 2000, 182.) Tutkimuksen kyselylomake koostuu kahdesta eri kysymysmuodosta, monivalintakysymyksistä ja avoimista kysymyksistä. Tutkimukseen valittiin avoimet kysymykset monivalintakysymysten rinnalle, koska niiden ajateltiin tuovan lisää

24 24 tietoa ja/ tai uusia näkökulmia tutkittavasta aiheesta. Monivalintakysymykset valittiin tutkimukseen siksi, että haluttiin tietoa teoreettisesti jäsentyneesti ja koska vastaukset ovat niiden avulla helppo käsitellä ja analysoida tilastollisesti. Tutkimuksessa päädyttiin käyttämään kahta eri kyselymuotoa, koska kyselyyn vastaamisen arveltiin olevan näin mielekkäämpää. Tutkimuksen kyselylomakkeen saatekirjeessä pyydettiin vastaajia vastaamaan kyselyyn ainoastaan mielenterveyskuntoutujien kohdalta. Tutkimuksessa päädyttiin otantatutkimukseen, koska perusjoukko eli koko pohjoisen kotihoitoyksikön henkilöstö oli liian suuri. Emme olisi kyenneet tekemään kokonaistutkimusta. Otantatutkimuksessa on tärkeää ja olennaista, että otoksen jäsenet, jotka tulevat tutkimukseen, määräytyvät sattumanvaraisesti. Tutkimuksessa käytettiin yksinkertaista satunnaisotantaa, tässä tutkimuksessa se tarkoitti sitä, että kyselylomakkeet jaettiin yhdeksälle kotihoitoyksikön lähipalvelualueelle, yhteensä 110 kappaletta. Kaksi lähipalvelualuetta jäi ilman lomakkeita, koska kotipalvelunohjaajien mukaan heidän alueillaan ei ole mielenterveyskuntoutujia asiakkaina. (Heikkilä 2001, ) Henkilökunnalla oli seitsemän arkipäivää aikaa vastata kyselylomakkeeseen. 4.3 Aineiston analysointi Kvantitatiivisessa tutkimuksessa aineiston kerääminen ja sen käsittely ja analysointi ovat erillisiä vaiheita. Tässä tutkimuksessa tiedot kerättiin ensin kyselylomakkeille, joista tiedot syötettiin SPSS-ohjelmaan. (Heikkilä 2001, 123.) Tulosten syöttäminen SPSS-ohjelmaan oli monivalintakysymysten osalta yksinkertaista, mutta avoimien kysymysten kohdalla tuli ensin tehdä ryhmittelyä, jotta pystyimme tiedot ajamaan numeraalisesti ohjelmaan. Aloitimme aineiston analysoinnin heti saatuamme täytetyt kyselylomakkeet. Ensiksi tarkistimme, että lomakkeet ovat oikein täytettyjä. Analysoinnissa käytimme apuna SPSS - ohjelmaa. Osa kysymyksistä ja vastauksista oli suoraan ajet-

25 25 tavissa ohjelmaan. Mutta osiin kysymyksiin vastaajat saivat vastata omin sanoin, joten niiden ajaminen SPSS- ohjelmaan vaati vastausten ryhmittelyä. 4.4 Tutkimuksen luotettavuus Heikkilän (2001) mukaan tutkimuksen reliabiliteettia eli luotettavuutta lisää se, että otos edustaa koko tutkittavaa perusjoukkoa. Pohjoisen kotihoitoyksikön alueella työskentelee noin 300 työntekijää. Tässä tutkimuksessa ei ollut resursseja ottaa heitä kaikkia mukaan tutkimukseen. Tutkimuksessa päädyttiin lähettämään kyselylomakkeita 110 kappaletta, joista uskottiin saavan takaisin ainakin 60 täytettyä lomaketta. Täytettyjä vastauslomakkeita saatiin takaisin 21 kappaletta. Siksi tutkimuksen tulokset eivät ole yleistettävissä laajemmin kuin tutkittavaan joukkoon. Uskottavuus luotettavuuden kriteerinä tarkoittaa sitä, että tutkijoiden on tarkastettava vastaako heidän käsityksensä ja tulkintansa tutkittavien käsityksiä. Tässä tutkimuksessa luetettavuutta rakennettiin teoriapohjalla, jonka uskottiin tukevan kohderyhmän työtä mielenterveyskuntoutujien parissa. (Eskola & Suoranta 2000, 211.) Tutkimuksessa kadolla tarkoitetaan lomakkeen palauttamatta jättäneiden määrää. Yksikkökadoksi nimitetään tilannetta, jossa tilastoyksikkö puuttuu kokonaan ja eräkadoksi, jos joidenkin muuttujien yksittäiset arvot puuttuvat. Tutkimuksessa kato aiheuttaa aina harhaa tuloksiin, sillä vastaamatta jättäneet voivat olla joiltakin ominaisuuksilta erilaisia kuin kyselyyn vastanneet. Aineiston edustavuutta ei aina korjaa sen suuri koko, sillä on parempi saada vastausprosentti korkeaksi kuin tyytyä alhaiseen vastausprosenttiin ja korvata se kasvattamalla otoskokoa. (Heikkilä 2001, 30, )Tässä tutkimuksessa kadolla tarkoitetaan palauttamatta jätettyjä vastauslomakkeita, joita oli 79 kappaletta. Tutkimuksen validiteetilla tarkoitetaan tutkimuksen pätevyyttä eli kuinka hyvin tutkimuksessa käytettävä mittari mittaa sitä, mitä on tarkoituksena mitata. Sisäinen validiteetti tarkoittaa vastaako tutkimuksessa käytetyt käsitteet teoriaosassa esitettyihin käsitteisiin. Ulkoinen validiteetti taas tarkoittaa tulkitsevatko muut tutkijat tutkimustulokset samalla tavoin. (Heikkilä 2001, 186.) Tässä tutkimuk-

26 26 sessa teoria tuki tutkimuksen tuloksia pääsääntöisesti. Teoriassa painotettiin enemmän asiakkaiden psyykkisen voinnin tukemista, kun taas vastaajat kokivat työnsä enemmän konkreettisesti perushoidoksi. Tutkimuksen kohderyhmäksi muodostui työryhmän toiveesta kotihoitoyksikkö ja sen henkilökunta. Luontevaa oli osoittaa kysely kotihoitoyksikön henkilökunnalle, koska tutkimuksen tarkoitus on myös kartoittaa kotihoitoyksikön yhteistyökumppaneita. Kyselyä ei kohdistettu muille tahoille, koska tutkimuksen alkuvaiheessa ei voitu tietää vielä kaikkia yhteistyötahoja. Kyselylomakkeen kysymysten laadinnassa tärkeää oli huomioida, että vastaukset vastaavat tutkimuksen tehtäviin. 5 TUTKIMUSTULOKSET 5.1 Taustatekijät Kysely lähettiin yhdeksälle lähipalvelualueelle, joista seitsemän lähipalvelualuetta palautti kyselylomakkeita takaisin. Täytettyjä kyselylomakkeita oli 21 kappaletta. Ensimmäiset kahdeksan kysymystä kartoitti vastaajien taustatekijöitä. Valtaosa tutkimukseen vastanneista ei ollut määritellyt millä lähipalvelualueella työskentelee. Suurin osa vastanneista oli kouluasteen tutkinnon suorittaneita lähihoitajia (Kuvio 1). Toimenkuvakseen ja keskeisimmiksi työtehtävikseen kotihoidossa työskentelevät vastaajat olivat määritelleet perushoidon (Kuvio 2). Kysymyksien viisi ja kuusi vastaukset oli ryhmitelty seuraavasti. Perushoito sisältää muun muassa asiakkaan saaman ruoka- ja vaatehuollon, asiakkaan hygieniasta huolehtimisen, kodin siistimisen ja käytännön asioita kuten pankkiasioista huolehtimisen. Sairaanhoidolliset tehtävät pitävät sisällään muun muassa asiakkaan lääkehuollon, haavahoidot, verenpaineen mittaukset, injektiot ja veri-

27 27 kokeet. Psyykkisen voinnin tukeminen pitää sisällään muun muassa asiakkaan omatoimisuuden tukemisen, keskusteluavun sekä henkisen tukemisen Tutkintonimike lähihoitaja kodinhoitaja terveydenhoitaja amk terveydenhoitaja sairaanhoitaja apuhoitaja perushoitaja kehitysvammaistenhoitaja kouluaste opistoaste Koulutus uvio 1. Koulutusaste ja tutkintonimike amk K

28 Työtehtävä Perushoito Sairaanhoidolliset tehtävät Perushoito Sairaanhoidolliset tehtävät Toimenkuva Psyykkisen voinnin tukeminen Kuvio 2. Toimenkuvat ja työtehtävät Tutkimuksessa kartoitettiin millaista tukea ja kuinka usein vastanneiden asiakkaat tarvitsivat. Kyselylomakkeen vastauksissa käytettiin samanlaista ryhmittelyä kuin kysymyksissä viisi ja kuusi (Kuvio 3).

29 Millaista_tukea Perushoito Sairaanhoidolliset tehtävät Psyykkisen voinnin seuranta pv 3-4pv 1-3vko 4-5vko Kuinka usein tukea Kuvio 3. Asiakkaiden tuen tarve ja määrä 5.2 Yhteistyön sisällöt ja muodot Vastaajat nimesivät kolme tärkeintä yhteistyökumppania, joiden kanssa he tekevät yhteistyötä. Yhteistyökumppaneiden kirjo oli laaja. Yhteistyökumppaniksi numero yksi mainittiin lääkäri 52 %, terveydenhoitaja ja terveysasema saivat 10 % annetuista äänistä. Ateriapalvelu, apteekki, Auroran päivystys, päivätoiminta yksikkö ja laboratorio saivat kukin noin 5 %. Yhteistyökumppaniksi numero kaksi mainittiin omaiset / ystävät 24 %. Sosiaalityöntekijä, lääkäri ja sairaalat 14 %, laboratorio ja Malmin psykiatrinen poliklinikka 10 % ja apteekki ja terveysasema 5 %. Yhteistyökumppaniksi numero kolme mainittiin sairaalat 38 %, sosiaalityöntekijä 33 %, fysioterapeutti 10 % ja Malmin päivystys poliklinikka, terveysasema ja terveydenhoitaja 5 %. Tutkimuksessa kartoitettiin yhteistyön eri tapoja. Vastaajat saivat kolme vastausvaihtoehtoa miten he tekevät yhteistyötä. Kuviossa 4 näkyy mainitut yhteis-

30 30 työkumppanit ja yhteistyötavat. Kuviosta on jätetty pois yksittäisiä ääniä saaneet yhteistyökumppanit. fysioterapeutti laboratorio sairaalat psyk.pkl omaiset sosiaalityöntekijä terveysasema terveydenhoitaja lääkäri joku muu kotikäynti puhelin tai sähköposti Kuvio 4. Yhteistyötapa. Kyselyn pohjalta käy ilmi, että vastaajien tulisi hallita tiedon kulun takaamiseksi nykyisten viestintä välineiden käytön. Tietotekniikka ja sähköinen liikenne kuuluvat välttämättömien työskentelyvälineiden joukkoon perinteisen puhelimen rinnalle. Tutkimuksessa haluttiin tietää kuinka usein kohderyhmä tekee yhteistyötä aiemmin mainittujen yhteistyökumppaneiden kanssa. Vastausvaihtoehtoina oli kolme erilaista vaihtoehtoa (kuvio 5).

31 31 fysioterapia laboratorio sairaalat psyk.pkl omaiset sosiaalityöntekijä terveysasema terveydenhoitaja lääkäri harvemmin 1-3 x kk kerran tai useammin viikossa Kuvio 5. Yhteistyön määrä. Vastaajat määrittelivät saavatko he tietoa riittävästi yhteistyökumppaneiltaan. Vastausvaihtoehtona oli kyllä tai ei. Yhteistyökumppanin numero yhden kohdalla vastattiin kyllä 57 % vastauksista, yhteistyökumppanin numero kaksi kohdalla kyllä vastauksen valitsi 62 % vastanneista ja yhteistyökumppanin numero kolme kohdalla kyllä -vastaus sai 71 % annetuista äänistä. 5.3 Yhteistyön sujuvuus ja ongelmat Yhteistyön sujuvuuden ja ongelmien selvittämiseksi vastaajat määrittelivät kuinka tiedonkulku toimii kunkin yhteistyökumppanin kanssa. (Kuvio 6.) Tulosten pohjalta näyttäisi, että tiedonkulku toimii yhteistyökumppaneiden kanssa.